​Terrorismirikosten sääntely


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 89/2021 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 89/2021
Hankkeen pohjalta annettu laki: 1267/2021
Muut annetut  lait: 1268–1274/2021

Hankkeen tausta

Oikeusministeriössä valmisteltiin lakimuutokset terrorismirikossäännöksiin. Hankkeen taustalla olivat muun muassa hallituksen linjaukset loppuvuodesta 2019 suomalaislasten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä Syyriasta. Hallituksen mukaan oli arvioitava tarpeet lainsäädännön muutoksiin terroristiseen toimintaan liittyen.

Oikeusministeriö asetti hallituksen linjausten johdosta 26.2.2020 työryhmän arvioimaan terrorismirikosten sääntelyä ja valmistelemaan tarvittavia terroristiryhmään tai -järjestöön kuulumista tai sen toimintaan osallistumista koskevia lakimuutoksia. Työryhmän 16.6.2020 luovuttaman mietinnön mukaan terrorismirikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat Suomessa yleisesti ottaen kattavia Pohjoismaihin ja muihin keskeisiin vertailumaihin verrattuna.

Työryhmä ehdotti kuitenkin, että terroristiryhmän toimintaan osallistuminen säädetään rangaistavaksi aikaisempaa laajemmin. Tällaisen uuden rangaistavan toiminnan kirjo voi olla laaja, esimerkiksi terroristiryhmän aseelliseen toimintaan osallistuminen, ryhmän toimintaan liittyvä ideologinen koulutus ja toimintavalmiudesta huolehtiminen sekä terroristiryhmän viestintäpalveluista tai tietoteknologiasta huolehtiminen. Rikoksen nimike "terroristiryhmän toiminnan edistäminen"muutettiin "terroristiryhmän toimintaan osallistumiseksi".

Terroristiryhmän jäsenyyttä tai ryhmään kuulumista ei säädetty rangaistavaksi muun muassa rikostunnusmerkistön tarkkarajaisuutta edellyttävän laillisuusperiaatteen ja muiden valtioiden lainsäädäntöihin tehdyn vertailun vuoksi. Keskeisissä vertailuvaltioissakin rangaistavaa on aktiivinen terroristijärjestön rikollista tavoitetta palveleva toiminta.

Uutena rikoksena säädettiin rangaistavaksi terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen. Se tapahtuu esimerkiksi joukkotiedotusvälineitä tai sosiaalista mediaa käyttäen tai väkijoukossa ja sisältää kehotuksen tai houkuttelun värväytyä terroristiryhmään tai tehdä terrorismirikos.

Rangaistaviksi tulivat myös julkisen kehottamisen rahoittaminen ja matkustaminen toiseen valtioon sen tekemistä varten.

Nyt voimaan tulleiden lakimuutosten lisäksi on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan tarvitaan terrorismirikossäännösten kokonaisuudistus lainsäädännön selkeyttämiseksi. Asiaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 1/2021).

Eduskunta hyväksyi 7.12.2021 lain rikoslain 17 ja 34 a luvun muuttamisesta (1267/2021) ja muut siihen liittyvät lait (1268/2021) – (1274/2021). Lait tulivat voimaan 1.1.2022.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Valtioneuvoston periaatepäätös suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä. Valtioneuvoston periaatepäätös UM/2019/203 19.12.2019. Ks. periaatepäätöksen kohta 8.

Terrorismirikosten sääntelyn arviointi ja tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmistelu OM011:00/2020. Hankkeen toimikausi 26.2.2020–

Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa : työryhmämietintö. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:8. Oikeusministeriö 16.6.2020.

Työryhmämietintö oli lausuntokierroksella 16.6.–28.8.2020. Lausuntoja annettiin 23 kappaletta. Lausuntopalvelu.fi

Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa : lausuntotiivistelmä työryhmämietinnöstä. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:14. Oikeusministeriö 30.9.2020.

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 89/2021 vp annettiin eduskunnalle 6.5.2021.
Lähetekeskustelussa 25.5.2021 asia lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.

Hallituksen esityksen 89/2021 käsittelyyn on yhdistetty LA 41/2019 ja TPA 158/2020.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 34/2021 30.9.2021

Lakivaliokunnan mietintö LaVM 15/2021 18.11.2021

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 24.11.2021:

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 89/2021 sisältyvien 1.–9. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen lakialoitteeseen LA 41/2019 vp sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely, ainoa käsittely 1.12.2021:

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 89/2021 sisältyvät 1.–9. lakiehdotuksen. Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä lakialoitteeseen LA 41/2019 sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen toimenpidealoitteen hylkäämisestä. Asian käsittely päättyi.

Aiheen aikaisempi käsittely

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on terrorismirikoksia koskevissa lausunnoissaan (muun muassa PeVL 26/2014, PeVL 37/2016, PeVL 20/2018 ja PeVL 1/2021) kiinnittänyt erityistä huomiota sääntelyn selkeyteen ja rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen, joka edellyttää rikoksen tunnusmerkistön ilmaisemista laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on kohtuudella ennakoitavissa, onko toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. 

Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 4/2018) myös kiinnittänyt huomiota terrorismirikoksia koskevan sääntelyn selkeyttämistarpeeseen.

Kirjalliset kysymykset

Kirjallinen kysymys KK 597/2018 hallituksen toimista terrorismin torjumisessa / Ville Tavio (ps)

Kirjallinen kysymys KK 300/2019 terroristijärjestöön kuulumisen kriminalisoinnista / Jaana Pelkonen (kok)

Kirjallinen kysymys KK 965/2020 suomalaisten turvallisuuden takaamisesta ja terrorismin torjunnasta / Sofia Wikman (kok) ym.

Kirjallinen kysymys KK 974/2020 lasten viemisestä terroristileirille / Minna Reijonen (ps)

Kirjallinen kysymys KK 1010/2020 terrorismirikoksien tutkimisesta / Minna Reijonen (ps)

Kirjallinen kysymys KK 1011/2020 terrorismirikoksia koskevan lainsäädännön kehittämisestä / Sanna Antikainen (ps)

Aloitteet

Lakialoite LA 45/2014 laiksi rikoslain 34 a luvun muuttamisesta / Timo Heinonen (kok)

Lakialoite LA 47/2015 laiksi rikoslain 34 a luvun muuttamisesta / Timo Heinonen (kok)

Lakialoite LA 41/2019​ laeiksi rikoslain 34 a luvun ja kansalaisuuslain 33 a §:n muuttamisesta / Pia Kauma (kok) ym.​

Toimenpidealoite TPA 158/2020 terroristiryhmään kuulumisen ja toimintaan osallistumisen sekä perheenjäsenten ja elinkumppanien osallisuuden määrittämisestä rangaistavaksi teoksi / Vilhelm Junnila (ps)

Oikeusvertailevaa aineistoa

Kansainvälinen sääntely

Terrorismin ennaltaehkäisyä koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus (SopS 48/2008)

YK:n terrorismin vastaisen komitean Suomea koskeva seurantarapotti. Report of the Counter-Terrorism Committee on its follow-up visit to the Republic of Finland (9–11 April 2019)

Sääntely Euroopan unionissa

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/541 terrorismin torjumisesta sekä neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS korvaamisesta sekä neuvoston päätöksen 2005/671/YOS muuttamisesta

Euroopan unionin Terrorismin vastainen strategia

A Counter-Terrorism Agenda for the EU: Anticipate, Prevent, Protect, Respond.
COM(2020) 795 final 9.12.2020. Communication from the Commission to the European Parliament, the European Council, the Council, the European economic and social committee and the Committee of the regions

Sääntely muissa maissa

Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa : työryhmämietintö. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:8. Sivuilla 33–49 on vertailtu kahdeksan Euroopan maan terrorismilainsäädäntöä.

Ruotsi

Lag (2003:148) om straff för terroristbrott, 3 §–

Lag (2010:299) om straff för offentlig uppmaning, rekrytering och utbildning avseende terroristbrott och annan särskilt allvarlig brottslighet

En ny terroristbrottslag : betänkande av Terroristbrottsutredningen. SOU 2019:49

Norja

Lov om straff (straffeloven), LOV-2005-05-20-28, 18 luku

Tanska

Straffeloven, LBK nr 1650 af 17/11/2020, 13 luku

Saksa

Strafgesetzbuch. Gesetze im internet
Ks. erityisesti StGB § 89 a, § 89 b, § 129 a, § 129 b

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Några anmärkningar kring regleringen av terroristiska brott i de nordiska rättssystemen / Kimmo Nuotio. Julkaisussa: JFT 2/2020, s. 248–264.
JFT-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Terrorismia vai jotain muuta : onko sillä jotain väliä? / Minna Kimpimäki. Julkaisussa: Juhlajulkaisu Kimmo Nuotio 1959–18/4–2019 / Dan Frände.. et al. (toim.). Helsingin yliopisto 2019, sivut 161–182.
Fränden ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Terrorismirikokset (RL 34 a luku) / Kimmo Nuotio. Teksti päivitetty joulukuussa 2021. Julkaisussa: Rikosoikeus / Tapio Lappi-Seppälä... et al.
– Luettavissa Alma Talent -palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Incitement to terrorism / Anne F. Bayefsky ja Laurie R Blank (eds.). Leiden, Brill Nijhoff, 2018.
Bayefskyn ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Terrorist speech and the criminal law : a comparative analysis / Johannes Keiler. Julkaisussa: European journal of crime, criminal law and criminal justice (2017) : 3, s. 230–259.
European journal of crime, criminal law and criminal justice -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Terroristbrott – en översikt / Iain Cameron, Anna Jonsson Cornell. Svensk juristtidning 2017.

Kansainvälinen rikosoikeus / Minna Kimpimäki. Helsinki, 2015. Pääjakso C 6 Terrorismi.
Kimpimäen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

EU-Rikosoikeus / Sakari Melander. Alma Talent, Helsinki, 2015. Luku X.6 Terrorismi.
Melanderin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Tahallisuus terroristisessa valmistelussa ja edistämisessä / Mikael Lohse. Julkaisussa: Lakimies (2011) : 4, s. 709–731.
Lakimies-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Terroristinen edistäminen ja sitä lähellä olevat osallisuusmuodot / Mikael Lohse. Julkaisussa: Edilex 1.9.2011.
– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Hankkeen uutisointia

Terrorismirikoslainsäädäntöön muutoksia ensi vuonna. Oikeusministeriön tiedote 22.12.2021 

Terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen rangaistavaksi – lainsäädäntöön muutoksia vuoden alusta. Turun Sanomat 22.12.2021

Saako Suomi viimein tuomittua terroristiepäiltyjä muiden Pohjoismaiden tavoin? Supo iloitsee lakien tiukennuksesta. Katriina Töyrylä, Yle Uutiset 5.6.2021

Terroristiryhmän toimintaan osallistumisen rangaistavuutta ehdotetaan laajennettavaksi. Oikeusministeriön tiedote 20.5.2021

Asiantuntija: Norjan Isis-tuomio ei mahdollinen Suomessa – kotityöt eivät riitä terrorismirikokseksi. Antti Kuronen, Yle Uutiset 6.5.2021

Kauma Etyjin komiteassa: Terrorismilakien oltava yhdenmukaisia. Eduskunnan tiedote 19.2.2021

Näin Sanna Marinin hallitus aikoo kiristää terrorismilainsäädäntöä – Puolustusministeri: ”Lakien puutteet on huolella korjattava”. Uusi Suomi 17.1.2021

Oikeusministeri Henriksson on suojelupoliisin kanssa eri mieltä siitä, että vireillä olevat muutokset terrorismilakeihin ovat riittämättömiä. Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat 16.1.2021

Mistä terrorismi­tutkintojen vähäisyys Suomessa johtuu? Maria Manner ja Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat 16.1.2021

Al-Holin äitien paluu herätti jälleen keskustelun Suomen terrorismilakien uudistamisesta – miksi terroristijärjestöön kuuluminen ei ole jatkossakaan rikos? Matti Koivisto, Yle Uutiset 23.12.2020

Työryhmä ehdottaa terrorismirikosten rangaistavuutta laajennettavaksi. Oikeusministeriön tiedote 16.6.2020

Työryhmä arvioimaan terrorismirikosten sääntelyä. Oikeusministeriön tiedote 25.2.2020

Terrorismitutkinta kiristää viranomaisten välejä: valtakunnan­syyttäjän mukaan suojelu­poliisi ei anna tarpeeksi tietoa, Supo kiistää väitteen. Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat 27.12.2019

Rikosoikeuden professori: Terroristijärjestöön kuuluminen on mahdollista kriminalisoida – Järjestöt tulisi listata lainsäädäntöön asetuksella. Taneli Koponen, Aamulehti 27.12.2019

Presidenttikin väläytti lakia, jonka kokoo​musministeri torppasi viime kaudella – näin arvioivat professorit ja oikeusministeri Suomen terrorismilakeja nyt. Uusi Suomi 18.12.2019

Hallitus selvittää terrorismilakien kiristämistä: Mitä se voisi tarkoittaa käytännössä? Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat 17.12.2019

Hallitus laati 10-kohtaisen linjauksen: Al-Holin lapset halutaan palauttaa, aikuisten avustamiseen ei velvoitetta, terrorismilakeja pohditaan. Teemu Luukka, Helsingin sanomat 16.12.2019

Ruotsalainen terrorismitutkija: Isis-taistelijoiden vaimoja ei pidä tuoda takaisin Suomeen ja Ruotsiin ilman kattavaa lainsäädäntöä. Riikka Uosukainen, Yle Uutiset 24.5.2019

Käräjäoikeus antoi tuomionsa: Turun puukottajalle elinkautinen – Iskusta selvinnyt kertoo tuntevansa iloa, mutta myös surua. Kaisu Jansson, Yle uutiset 16.6.2018

Yle Uutiset – Terrorismi

​Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, maaliskuu 2021, päivitetty 3.1.2022