Kansainliiton taustaa
Kansainliiton perustivat ensimmäisen maailmansodan voittaneet valtiot, jotka allekirjoittivat järjestön peruskirjan osana Versailles’n rauhansopimusta,
Treaty of Versailles. Kansainliiton peruskirja astui voimaan 10.1.1920. Järjestön ydintehtävä oli turvata maailmanrauha. Tavoitteeseen pyrittiin esimerkiksi aseidenriisunnalla ja lisäämällä kansojen välistä yhteistyötä. Suomi ei kuulunut järjestön alkuperäisiin jäseniin, liityimme jäseneksi loppuvuodesta 1920. Suomen osalta tunnetuimmat Kansainliittoon liittyvät asiat ovat Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisu sekä Neuvostoliiton erottaminen Kansainliitosta maan hyökättyä Suomeen vuonna 1939.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat ei koskaan liittynyt Kansainliiton jäseneksi, oli Kansainliitto kansainvälisen oikeuden virstanpylväs. Liitto ratkaisi toimintavuosinaan merkittäviä kysymyksiä. Lisäksi se loi käytäntöjä, joita esimerkiksi Yhdistyneet kansakunnat on hyödyntänyt.
Yksi konkreettinen osoitus kansojen yhteistyöstä ovat Kansainliiton sopimukset (League of Nations treaties). Tunnetuimpia näistä ovat esimerkiksi Locarnon sopimukset, joilla liennytettiin allekirjoittamaiden (mm. Saksa, Ranska ja Belgia) kahden- sekä monenvälisiä suhteita. Suomen kannalta olennainen sopimus koskee Ahvenanmaata: Ahvenanmaan saarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus (SopS 1/1922)
Kansainliitto ei onnistunut päätehtävässään, toinen maailmansota syttyi vuonna 1939. Kansainliiton toiminta oli vähäistä sodan aikana ja järjestö lakkautettiin huhtikuussa 1946.
Francis Paul Walters (1952, 1) on luonnehtinut Kansainliittoa seuraavasti:
“Although the League’s span of life was short and troubled, its success transitory, and its end inglorious, it must always hold a place of supreme importance in history. It was the first effective move towards the organization of a world-wide political and social order, in which the common interests of humanity could be seen and served across the barriers of national tradition, racial difference, or geographical separation.”