Kohti kuninkaanvaalia
. . .jos walta-istuin jäisi awonaiseksi miespuolisen Kuningasheimon sukupuuton kautta, (josta onnettomasta tapauksesta armollinen Jumala meitä warjelkoon), niin owat Waltakunnan Säädyt welwolliset, kenenkään kutsumatta, kolmantenakymmenentenä päiwänä wiimeisen Kuninkaan kuolemasta, itsestänsä saapumaan Tukholmaan, (- - -); niin saattanee määrätyssä ajassa niin monta kokountua, että woiwat warjella ja puolustaa Waltakunnan wapautta sekä walita uuden Kuningassuwun. (HM 1772 § 38)
Puhemies Johannes Lundson toi 8. elokuuta täysistuntoon ilmoitusasiana 58 monarkistin allekirjoittaman anomusehdotuksen, jolla pyydettiin hallitusta ryhtymään valmistaviin toimenpiteisiin kuninkaanvaalia varten. Tasavaltainen hallitusmuoto itsenäisyyspäätöksen yhteydessä ei ollut saanut perustuslaillista vahvistusta, sen sijaan eduskunta oli hyväksynyt monarkiaan perustuvan hallitusmuodon lepäämään yli vaalien. Kun väliaikainen tila ilman hallitsijaa sai jatkoa eduskunnan tasavaltaisen vähemmistön kannan mukaisesti, oli eduskunta
vuoden 1772 hallitusmuodon 38 §:n mukaan velvollinen valitsemaan maalle hallitsijan (Liite 1917 II, XI).
Tasavallan kannattajiin kuulunut puhemies Lundson totesi anomusehdotuksen perustuslain ”hengen ja tarkoituksen” vastaiseksi mutta suostui tuomaan asian käsittelyyn, koska ei ollut olemassa ”nimenomaista määräystä sen olotilan varalta, jossa valtakunta nykyisin on”.
Tasavaltalaiset protestoivat Ståhlbergin johdolla ja keskustelu eteni juridiseksi vänkäämiseksi siitä, oliko Suomi koskaan tasavalta ollutkaan. Muutamat edustajat (Juutilainen, Takkula, Paasivuori) nimittivät monarkistien vetoa valtiokaappaukseksi, jonka tukena oli korkeintaan kolmasosa kansasta. Anomusehdotus lähetettiin äänin 64-40 perustuslakivaliokunnan käsittelyyn (PTK 1917 II 2).
Perustuslakivaliokunnan mietintöön liitetyt vastalauseet äänestettiin kumoon monarkistien enemmistön turvin (58–44). Valtiopäivien päättäjäisten jälkeen eduskunta jäi istuntotauolle 10. elokuuta. Tasavaltalaisten arvostetuin laintuntija Ståhlberg sai tässä vaiheessa eron kansanedustajan tehtävästä tultuaan valituksi korkeimman hallinto-oikeuden puheenjohtajaksi.
Painostuksen alaisenakin maalaisliitto pysyi jääräpäisesti tasavallan kannattajana, mutta nuorsuomalaisten kansanedustajia siirtyi kesän edetessä monarkistien puolelle. Mielenmuutoksiin vaikutti muun muassa Saksan edustajilta Suomessa tilattu lausunto, jonka mukaan monarkian valinta sinetöisi liittosuhteen Saksan kanssa. Eduskunnassa kukaan ei vielä kyseenalaistanut Saksa-suuntauksen suotuisuutta Suomelle.
Yksi kiistanaiheista koski sitä, miten paljon monarkia sai kannatusta kansan parissa. Uuden Suomen Turvaamiskomitea kykeni muokkaamaan mielipiteitä varallisuutensa ja myötämielisen sanomalehdistön turvin. Silti on vaikea uskoa, että kuninkaasta innostuttiin eliitin ulkopuolella. Köyhälistö, noin puolet kansasta, oli vaalikannatuksen perusteella Sdp:n ja tasavallan kannalla.
Punaisen kansanvaltuuskunnan ehdotus hallitusmuodoksi, johon kukaan ei tässä vaiheessa toki viitannut, oli perustunut tasavaltaan ja suoraan demokratiaa. Tasavaltaisuuden kannattajilla oli oma kansalaisjärjestönsä. Sen sekä Uuden Suomen Turvaamiskomitean kokoelma on tallennettu Eduskunnan arkistoon.