Jos kansanedustaja ei syystä tai toisesta pysty hoitamaan tehtäviään vaalikauden loppuun asti, nousee hänen tilalleen seuraaja ensimmäiseltä varasijalta. Seuraaja on valitsematta jäänyt ehdokas, joka oli eduskuntavaaleissa ehdolla samasta vaalipiiristä ja samasta puolueesta. Jos ehdokkaan puolue oli vaaliliitossa toisen puolueen kanssa, seuraaja voi olla vaaliliiton toisesta puolueesta. Muutoksia eduskunnan kokoonpanossa on tapahtunut lähes jokaisena vaalikautena kahta ensimmäistä 1900-luvun alun vaalikautta lukuun ottamatta. 

​Tässä analyysissä kokoonpanomuutoksilla tarkoitetaan tilanteita, joissa väistyvän edustajan tilalle on tullut varakansanedustaja. Historiassa on lisäksi tapauksia, joissa kansanedustajan toimia on päätetty ilman, että varakansanedustajaa on koskaan nimetty. Yksi esimerkki on vuoden 1918 tynkäeduskunta. Nämä tapaukset on jätetty analyysin ulkopuolelle. Kokoonpanomuutoksilla ei myöskään tarkoiteta tilanteita, joissa kansanedustaja on siirtynyt eduskuntaryhmästä toiseen.

Ensimmäinen kansanedustaja, jonka edustajakausi päättyi kesken vaalikauden, oli Suomen Kristillisen Työväen Liiton Oskari Vihantola. Hän menetti oikeuden edustajantoimeen vuonna 1909, kun hänen vaalipiirinsä vaalitulos hänen osaltaan kumottiin. Hänen tilalleen nousi nuorsuomalaisen puolueen Antti Mikkola. Tapaus oli poikkeuksellinen, sillä Vihantola itsekin oli päässyt edustajaksi sen jälkeen, kun keskusvaalilautakunta oli hylännyt Matti Helenius-Seppälän valinnan siksi että tämä oli menettänyt vaalikelpoisuutensa. Lisäksi Antti Mikkolan kelpoisuutta käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa, sillä nuorsuomalainen puolue ei ollut vaaliliitossa Vihantolan puolueen kanssa. (Salervo, s. 137–138)

Edellä mainitussa tapauksessa kansanedustaja siis menetti oikeuden edustajantoimeen. Vastaavia oikeudenmenetyksiä on tapahtunut myöhemminkin, mutta kuitenkin melko vähän. Suurin osa kesken kauden tapahtuvista muutoksista juontuu kahdesta syystä: kansanedustaja on joko siirtynyt toisiin tehtäviin tai menehtynyt kesken kauden.

Keskimäärin kymmenen muutosta vaalikauden aikana

Eduskunnan historiassa varakansanedustajaa on syysistuntokauden 2024 alkuun mennessä tarvittu 395 kertaa. Kesken vaalikauden eduskunnan kokoonpanossa tapahtuu keskimäärin kymmenen muutosta. Suurin määrä muutoksia (31 kertaa) on tapahtunut toisen maailmansodan aikaisella niin sanotulla pitkällä vaalikaudella 1939–1944.

Edustajantoimi on historian aikana päättynyt tai keskeytynyt 368 kansanedustajalla, mutta muutamilla edustajilla poisjääntejä on kertynyt enemmän kuin yksi. Paavo Väyrynen ja Merja Kyllönen ovat keskeyttäneet edustajantoimen kolmesti, kun heidät on valittu Euroopan parlamentin jäseneksi. Kolmesti varasijalta nousseita on kolme: Kati Peltola (SKDL), Christina Gestrin (r) ja Mauri Salo (kesk). Eniten muutoksia on tapahtunut SDP:n eduskuntaryhmässä.

Siirtyminen toisiin tehtäviin yleisin syy

Yleisin syy kansanedustajan toimen ennenaikaiseen päättymiseen on ollut siirtyminen muihin tehtäviin. Näitä tapauksia on eduskunnan historiassa 184 kappaletta. Pääsääntöisesti kansanedustaja on siirtynyt toiseen luottamustoimeen tai valtion virkaan, kuten presidentiksi, maaherraksi tai kunnan- tai kaupunginjohtajaksi.

Euroopan unionin jäsenyyden myötä kansanedustajia on siirtynyt myös Euroopan parlamentin jäseniksi. Tällöin kansanedustajuus täytyy keskeyttää europarlamentin jäsenyyden ajaksi. Kyse ei ole siis edustajantoimen lopettamisesta vaan keskeytyksestä. Kahdeksassa keskeytyksessä kansanedustaja on palannut saman vaalikauden aikana eduskuntaan, jolloin varasijalta nousseen edustajan toimikausi on päättynyt. Nämä kahdeksan muutosta on aineistossa laskettu vain kertaalleen.

Kansanedustajia on siirtynyt kesken kauden myös liike-elämän palvelukseen ja järjestömaailmaan. Yksi ensimmäisistä oli Arvi Jovero (sd), joka siirtyi Kulutusosuuskuntien Keskusliiton palvelukseen. Arkadianmäeltä on lähdetty pääjohtajiksi niin Kansaneläkelaitokseen, Alkoon kuin Posti- ja telehallitukseenkin.

Kuolema ja terveydelliset syyt

Kansanedustajan menehtyminen kesken vaalikauden ei ole ollut yleistä viime vuosikymmeninä. 1970-luvun loppuun asti suruviestejä luettiin istuntosalissa kuitenkin keskimäärin kuusi kertaa vaalikaudessa. Historiassa korostuvat sotavuosien vaalikaudet, mutta myös 50- ja 60-lukujen kaudet. Eniten edustajia menehtyi vaalikaudella 1939–1944 (17 kertaa). Sota-aikoina kansanedustajia on menehtynyt niin rintamalla kuin vankileireillä ja teloituksissakin.

Rauhan aikana erityisen surullinen tapahtuma oli Kuopion Rissalassa sattunut lento-onnettomuus vuonna 1978. Maanpuolustuskurssille osallistuneita kuljettanut ilmavoimien lentokone syöksyi Siilinjärven Juurusveteen pian ilmaannousun jälkeen. Lentokoneen kaikki matkustajat menehtyivät, heistä kolme oli kansanedustajia: Kirsti Hollming (kok), Olavi Majlander (SKL) ja Arto Merisaari (SKDL).

Terveydellisiin syihin vedoten kansanedustaja on saanut vapautuksen edustajantoimesta 28 kertaa, nekin lähinnä itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä.

Eduskunnasta erottaminen

Edellä mainitun Oskari Vihantolan tapauksen jälkeen joukko kansanedustajia on menettänyt oikeuden kansanedustajuuteen erityisesti niin sanottujen kuohuvien vuosikymmenien tapahtumien takia. Sotavuosina ja niiden välisenä aikana kansanedustajia on erotettu eduskunnasta esimerkiksi valtiopetossyytteiden vuoksi. Analyysissä on mukana vain ne tapaukset, joissa erotettujen tilalle on nimetty varakansanedustajat.​​

Esimerkiksi jatkosodan alussa kuuden kansanedustajan toimi todettiin lakanneeksi, kun he saivat syytteet valtiopetoksesta. Nämä sosialistiseen eduskuntaryhmään eli niin sanottuihin kuutosiin kuuluneet kansanedustajat saivat edustajantoimensa takaisin vielä saman vaalikauden aikana loppuvuonna 1944. Heidän osaltaan kokoonpanon muutokset on aineistossa huomioitu vain kertaalleen.

Oikeuden edustajantoimeen on viimeksi menettänyt Kauko Juhantalo (kesk), joka tuomittiin valtakunnanoikeudessa 1993 lahjusten vastaanottamisesta hänen toimiessaan ministerinä.

Perustuslaki ja hyväksyttävä syy

Kansanedustajan toimen keskeyttämisestä sekä toimesta vapauttamisesta ja erottamisesta säädetään perustuslain 28 §:ssä. Sen mukaan eduskunta voi myöntää vapautuksen edustajalle tämän pyynnöstä, jos vapautuksen myöntämiseen on hyvä syy. Nykyisen perustuslain aikana ei yhtäkään vapautuspyyntöä ole hylätty. Vuonna 2014 Lasse Männistö (kok) haki vapautusta tultuaan valituksi väliaikaiseksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Männistö veti vapautuspyyntönsä takaisin asiasta heränneen keskustelun myötä ja jatkoi kansanedustajana kauden loppuun asti.

Vapautuspyyntöjä on jätetty kuitenkin hyväksymättä ennen nykyistä perustuslakia. Viimeisimmät esimerkit vapautuspyynnön hylkäämisestä ovat Marjatta Stenius-Kaukosen (vas), ja Vesa Laukkasen (SKL) vapautuspyynnöt 1990-luvulla (kts. lähteet).

Tarkastele muutoksia visualisoinnin avulla

Alla olevasta kuviosta ja taulukosta voit tutustua eduskunnan kokoonpanoissa tapahtuneisiin muutoksiin tarkemmin. Kuviossa muutokset on lajiteltu kategorian mukaan. Taulukon avulla muutoksia voi tarkastella aikajärjestyksessä.​

Lähteet

Eduskunnan järjestys ja työmuodot 1907–1963 / Olavi Salervo. Helsinki : Eduskunnan historiakomitea, 1971, s. 132–139.
– Salervon teoksen saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Juridiikkaa ja muotoja eduskuntatyössä / Mikael Hidén. Eduskunnan kanslian julkaisu 3/2015, s. 83–92.

Varhaisempia hylättyjä vapautuspyyntöjä on listattu edellä mainitussa Salervon teoksessa (s. 136).

Ed Stenius-Kaukosen anomus edustajantoimesta vapauttamisesta, M 16/1991.
– Stenius-Kaukosen eron käsittely.

Ed Vesa Laukkasen anomus edustajantoimesta vapauttamisesta, M 3/1994.
– Laukkasen eron käsittely