Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Kyselytunnilla keskusteltiin huumausainepolitiikasta

Julkaistu 20.2.2020 17.30

Kyselytunnilla keskusteltiin huumausainepolitiikasta

Huumeongelmat ja huumausainepolitiikka olivat suullisen kyselytunnin pääaiheita torstaina 20. helmikuuta.

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Mika Niikon mukaan Suomessa on todellinen huumeongelma ja huumeiden käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti.

Niikko kysyi, milloin hallitus päivittää vuodelta 1997 olevan huumausainestrategian ja miten hallitusohjelmassa mainittu periaatepäätös huumausainepolitiikasta tulee vähentämään huumeiden käyttöä?

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi ottavansa Niikon toiveen vakavasti ja sanoi, että huumausainepolitiikassa on pystyttävä parempaan. Ministeri kertoi kutsuneensa päihdetyötä tekevät toimijat jo kokoon ja lupasi hallituksen hakevan vastauksia selkeän strategisella otteella.

Kyselytunnin muita aiheita olivat Suomen maatalousrahoitus tulevassa EU:n rahoituskehyksessä, maatalouden kannattavuus, ulkomaalaisten työntekijöiden työlupien käsittelyajat, miesten ja naisten urheilun tasa-arvoinen televisionäkyvyys sekä alipalkkauksen kriminalisointi.

Katso tallenne kyselytunnista täältä.

Lue kyselytunnin pöytäkirja täältä.

Aihealueet
Täysistunto