Eduskunta hyväksyi perjantaina vuoden 2025 lisätalousarvion valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisena. Mietintöön sisältyi kolme vastalausetta, joista äänestettiin perjantaina.
Eduskunta kävi keskiviikkona 19.3. ainoassa käsittelyssä keskustelun lisätalousarviosta.
"Tämän päivän valtiovierailuunkin sopivasti liittyen hallituksen esityksen keskeisin ehdotus on Ukrainan tukeen liittyvien valtuuksien korottaminen. Ukrainalle myönnettyjen tukipakettien 26 ja 27 puolustusmateriaalin korvaamiseksi ehdotetaan Puolustusvoimien UKR 23 ‑tilausvaltuuden kasvattamista 222,2 miljoonalla eurolla vuosille 28—32 ajoittuviin hankintoihin. Lisäksi puolustusmateriaalihankintoihin liittyvää UKR 2024 ‑tilausvaltuutta ehdotetaan korotettavan yhteensä 623,8 miljoonalla eurolla, jotta Ukrainan tarpeisiin voidaan toteuttaa hankintoja vuosina 2025—2027", asian eduskunnalle esitellyt valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) sanoi
puheenvuorossaan.
Valtuuden käytöstä aiheutuvista menoista 97 miljoonaa euroa katetaan Euroopan rauhanrahastosta saatavalla tulolla. Loput valtuuden menoista maksetaan Puolustusvoimille jo myönnettyjen määrärahojen puitteissa, ja tarvittavilta osin aiemmin myönnettyjen tilausvaltuuksien käytöstä aiheutuvat menot otetaan seuraavien varainhoitovuosien talousarvioihin.

Vuoden 2025 lisätalousarvioesityksessä tuloarviota korotetaan 324 milj. eurolla ja määrärahoja lisätään 113 milj. eurolla. Lisätalousarvioesitys vähentää valtion nettolainanoton tarvetta 211 milj. eurolla. Valtion vuoden 2025 nettolainanotoksi arvioidaan noin 12,3 mrd. euroa ja budjetoidun valtionvelan määrän arvioidaan olevan noin 182 mrd. euroa vuoden 2025 lopussa.
Asian käsittely eduskunnan sivuilla