​Oikeusvaltioperiaate on yksi EU:n perussopimusten mukaisista perusarvoista, joten EU edellyttää kaikilta jäsenmailtaan sitoutumista siihen ja pyrkii levittämään sitä myös omien rajojensa ulkopuolelle. Koska oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on yksi EU-jäsenyyden ehdoista, EU:n laajentumispolitiikka on ollut tehokas keino sen levittämiseen EU:n lähialueilla. Periaatetta on pyritty levittämään laajemmallekin sisällyttämällä siihen liittyviä ehtoja erinäisiin kolmansien maiden kanssa tehtäviin sopimuksiin.

Vaikka tulevilta jäsenmailta edellytetään oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutumista, periaatteen noudattamisen valvominen jäsenyyden jo toteuduttua on osoittautunut haastavaksi. Nykyisistä jäsenvaltioista erityisesti Puolan ja Unkarin toimet ovat viime aikoina herättäneet huolta oikeusvaltion tilasta kyseisissä maissa. Komissio pyrki puuttumaan tilanteeseen luomalla vuonna 2014 toimintakehyksen oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi. Koska kehys perustuu käytännössä vain vuoropuheluun ja suosituksiin, sen teho on jäänyt vaillinaiseksi ainakin Puolassa, joka on toistaiseksi ainoa maa, jossa sitä on käytetty. Tämä on herättänyt vaatimuksia siitä, että neuvosto käynnistäisi SEU 7 artiklan mukaisen menettelyn, jonka puitteissa se voisi määrätä Puolalle ja ehkä myös Unkarille konkreettisia seuraamuksia, esimerkiksi väliaikaisen äänioikeuden menettämisen neuvostossa. Tämä olisi paitsi poliittisesti uskaliasta myös luultavasti käytännössä mahdotonta, sillä menettelyn käynnistäminen edellyttää yksimielisyyttä, jolloin Puola voi estää sen käytön Unkarin osalta ja toisinpäin.

Toisena keinona puuttua Puolan ja Unkarin toimintaan on ehdotettu niiden saaman EU-rahoituksen katkaisemista. Tämä tuskin on mahdollista EU:n nykyisten rahoitussääntöjen puitteissa, mutta sääntöjen muuttaminen saattaa nousta esille EU:n seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä käytävissä neuvotteluissa. Siihen asti negatiiviseen oikeusvaltiokehitykseen voidaan puuttua lähinnä poliittisin keinoin, kuten pyrkimällä luomaan  vertaispainetta neuvoston vuotuisen oikeusvaltiovuoropuhelun puitteissa. Unkarin tapauksessa painostuskeinoksi on ehdotettu myös päähallituspuolue Fideszin erottamista sen eurooppalaisesta kattopuolueesta EPP:stä. EPP-ryhmän edustajilta saatetaan saada vastauksia erottamisvaatimuksiin ensi viikolla, kun Unkarin tilanteesta keskustellaan Euroopan parlamentin täysistunnossa.

Vaikka oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta ei koituisikaan taloudellisia seuraamuksia EU-rahoituksen menettämisen muodossa, oikeusvaltion puutteet saattavat aiheuttaa jo sinänsä haittaa taloudelle heikentäessään rajat ylittävän liiketoiminnan oikeusvarmuutta ja nostaessaan näin yritysten kynnystä laajentaa toimintaansa toisiin jäsenmaihin. Oikeusvaltion heikentyminen voi siis muodostua ongelmaksi paitsi perus- ja ihmisoikeuksien myös sisämarkkinoiden toimivuuden näkökulmasta. Vuonna 2013 komissio päätti alkaa seurata oikeusjärjestelmien toimivuutta erityisesti tästä näkökulmasta luomalla vuosittaisen oikeusalan tulostaulun, jossa vertaillaan jäsenmaiden oikeuslaitosten tehokkuutta, laatua ja riippumattomuutta. Viime viikolla julkaistun uusimman tulostaulun perusteella jäsenmaiden oikeuslaitosten kehitys on viime vuosina ollut keskimäärin positiivista, mutta jäsenmaiden väliset erot ovat edelleen suuria. Tämä pätee myös kansalaisten ja yritysten käsityksiin oikeuslaitosten riippumattomuudesta, jonka osalta huomionarvoista on, että vastaajat arvioivat hallitusten, poliitikkojen ja erilaisten intressiryhmien sekaantuvan oikeuslaitosten toimintaan myös useissa muissa maissa kuin Puolassa ja Unkarissa.

Eräiden EU:n jäsenmaiden välinpitämättömyys oikeusvaltioperiaatetta kohtaan saattaa paitsi rapauttaa EU:n arvopohjaa ja haitata sisämarkkinoiden toimintaa, myös heikentää EU:n uskottavuutta periaatteen levittäjänä kolmansissa maissa. Oikeusvaltiokehityksen taantumista tai hidastumista onkin ollut havaittavissa useissa EU:n hakija- ja kumppanimaissa, pääosin toki näiden maiden EU:hun liittymättömistä sisäisistä syistä. Hakijamaista tilanne on huolestuttavin Turkissa, mutta oikeusvaltiokehitys on ollut hidasta myös korruption ja etnisten ristiriitojen rasittamissa Länsi-Balkanin maissa. Positiivista on kuitenkin, että kaikilla hakijamailla on oikeuslaitoksen uudistamiseen tähtääviä strategioita. Lupaavaa kehitystä on nähty erityisesti Serbiassa ja Montenegrossa, joiden jäsenyysneuvotteluissa on voitu avata oikeusvaltiota koskevat neuvotteluluvut. Myös Albaniassa on äskettäin hyväksytty merkittävä oikeusjärjestelmää koskeva uudistus, jonka täytäntöönpanon onnistuminen on kriittistä jäsenyysneuvotteluiden käynnistämisen kannalta.