​Britannian EU-eroa puoltaneen kannan voitto viime viikon kansanäänestyksessä on herättänyt paljon tunteita sekä Britanniassa että EU:ssa. Jotkut Britannian pysymistä EU:ssa toivovat tahot ovat pyrkineet keksimään keinoja kumota kansanäänestystulos esimerkiksi uudella äänestyksellä, Skotlannin parlamentin veto-oikeutta käyttämällä tai Britannian parlamentin päätöksellä olla toimimatta nyt käydyn äänestyksen tuloksen mukaisesti. Useimmat ovat tähän mennessä jo kuitenkin hyväksyneet eron väistämättömyyden ja pitävät nyt tärkeimpänä keskittyä rakentaviin neuvotteluihin Britannian tulevasta EU-suhteesta. Brysselissäkin on näin ollen alkanut valmistautuminen eroneuvottelujen käymiseen ja niiden päätteeksi tapahtuvan eron jälkeiseen todellisuuteen.

Kuluneella viikolla ilmaistujen kantojen valossa näyttää siltä, että EU-toimielimien ja EU-maiden johtajat kyllä ymmärtävät, että EU27:n olisi syytä esittäytyä eroneuvotteluissa yhtenäisenä, mutta eivät ole onnistuneet välttymään eräiden EU:n sisäisten jakolinjojen ilmenemiseltä. Ensinnäkin komissio ja neuvosto kiistelevät siitä, kumman kuuluisi johtaa neuvotteluja EU:n puolesta. Toiseksi neuvoston sisällä on syntynyt ristiriitoja, kun EU:n uusimmat jäsenmaat, mukaan lukien ensimmäisen EU-puheenjohtajuuskautensa tänään aloittava Slovakia, ovat kritisoineet oman ulkoministerikokouksensa heti kansanäänestystuloksen ratkettua pitäneitä EU:n perustajamaita pyrkimyksestä jättää muut EU-maat sivurooliin neuvotteluissa.

Neuvottelujen vetovastuun lisäksi EU27:n sisällä on erimielisyyttä siitä, mitä EU:n toiminnan kehittämiseen liittyviä johtopäätöksiä kansanäänestystuloksesta tulisi tehdä. Kaikki tuntuvat tulkitsevan tilannetta niin, että kansa vaatii EU:lta uudistumista, mutta uudistusten suunnasta ja sisällöstä ei ole selvyyttä. Yleisemmin tunnutaan ajattelevan, että Euroopan poliittinen yhdentyminen on kansalaisten mielestä edennyt liian nopeasti ja että nyt on pysähdyttävä miettimään, onko sillä tiellä enää syytä jatkaa tai pitäisikö jopa ottaa askelia taaksepäin. On kuitenkin niitäkin, joiden mielestä EU pystyisi vastaamaan kansalaistensa tarpeisiin parhaiten täydelliseksi liittovaltioksi kehittyneenä ja jotka näkevät tämänsuuntaisen kehityksen olevan vihdoin mahdollista nyt, kun vastahankaisiksi koetut britit ovat jättämässä EU:n.

EU:n kyky uudistua ja myös varmistaa kansan tuki uudistusten suunnalle on tärkeää erityisesti siksi, ettei Britannian EU-ero käynnistäisi ketjureaktiota, jonka seurauksena muitakin maita päättäisi lähteä unionista. Tämän estäminen edellyttänee myös sen varmistamista, ettei Britannian tulevasta EU-suhteesta tule liian suotuisa ja siten muiden maiden erohaluja kasvattava. Tästä syystä EU27-maiden johtajat tekivät tämänviikkoisessa julkilausumassaan hyvin selväksi esimerkiksi sen, että Britannian pääsy EU:n sisämarkkinoille edellyttää jatkossakin "kaikkien neljän vapauden hyväksymistä" eli esimerkiksi monien EU-eron puolesta äänestäneiden erityisesti vastustaman työvoiman vapaan liikkuvuuden sallimista.

Vaikka Britannian EU-ero ei käynnistäisikään laajempaa erobuumia, on sillä yksinäänkin vaikutuksia unionin toimintaan. Eroneuvottelut tulevat viemään huomiota pois monista muista EU-politiikkaa viime aikoina dominoineista kysymyksistä, kuten muuttoliikkeen hallinnan edistämisestä, terrorismin torjunnasta ja kasvun edellytysten vahvistamisesta. Tämä harmittaa ainakin komissiota, joka tuntuu pitävän jo toimikautensa alussa omaksumaansa ”suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa” -periaatetta riittävänä vastauksena tyytymättömien kansalaisten EU:hun kohdistamaan kritiikkiin ja haluaisi päästä nyt häiriöttä jatkamaan tärkeinä pitämiensä energiaunionin ja digitaalisten sisämarkkinoiden kaltaisten hankkeiden edistämistä. Eräänlaisina pyrkimyksinä palata normaaliin päiväjärjestykseen komissio julkaisi tällä viikolla ensi vuoden talousarvioesityksensä sekä vakuutteli kauppakomissaari Malmströmin suulla, ettei Britannian kansanäänestystuloksella ole vaikutusta TTIP-neuvotteluihin, jotka edelleen halutaan viedä loppuun tämän vuoden aikana.

Kun Britannia eroneuvottelujen päätteeksi lopulta irtautuu unionista, on silläkin vaikutuksensa sekä EU:n sisäiseen dynamiikkaan että sen ulkoiseen painoarvoon. Neuvoston päätöksenteko ankkuroitunee entistä vahvemmin Saksan ja Ranskan muodostaman akselin ympärille sitä tasapainottaneen Britannian poistuessa neuvottelupöydistä. Myös Euroopan parlamentin sisäiset voimasuhteet heilahtavat melkoisesti S&D-ryhmän menettäessä Labour-mepit ja brittikonservatiivien ja UKIP:n jättäessä itse perustamansa ECR- ja EFDD-ryhmät. Taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti merkittävän jäsenmaan menettäminen varmasti vaikuttaa myös EU:n asemaan globaalina toimijana.