Arktisen alueen merkitykseen ympäristön, talouden ja turvallisuuden kannalta on alettu viime vuosina kiinnittää entistä enemmän huomiota eri puolilla maailmaa. Erityisesti Arktisen neuvoston jäsenmaat ovat pyrkineet tekemään aktiivista yhteistyötä torjuakseen ilmastonmuutoksen ja siitä seuraavan napajäätikön sulamisen haittavaikutuksia ja toisaalta hyödyntääkseen arktisen alueen luonnonvarojen tarjoamia taloudellisen toiminnan mahdollisuuksia kestävällä tavalla. Samaan aikaan kuitenkin myös Kiinan ja Italian kaltaiset kaukana arktiselta alueelta sijaitsevat maat ovat alkaneet laatia omia arktisia strategioitaan ja hakeutua Arktisen neuvoston tarkkailijajäseniksi. Tämä on hyvä osoitus siitä, miten laajalti alueen strateginen merkitys on nyt ymmärretty.

Vaikka Euroopan unionin 28 jäsenmaasta vain Suomella, Ruotsilla ja Tanskalla on alueita arktisella alueella, myös EU:lle on nähty tarpeelliseksi luoda oma arktinen politiikka. Eräänlaisena ensiaskeleena kohti EU:n arktista politiikkaa voi pitää EU:n pohjoista ulottuvuutta, jonka kehittäminen alkoi Suomen aloitteesta vuonna 1997. Ensimmäinen varsinainen arktisen politiikan asiakirja oli kuitenkin vasta komission vuonna 2008 julkaisema tiedonanto, jonka toteutumista komissio ja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja arvioivat vuonna 2012. Vuonna 2014 EU-maat halusivat jäntevöittää arktista politiikkaa entisestään ja kehottivat komissiota ja korkeaa edustajaa käynnistämään uuden, entistä johdonmukaisemman arktisen politiikan valmistelemisen. Tämän työn tuloksena syntynyt tiedonanto julkaistiin viime viikolla tarkoituksenaan viitoittaa EU:n arktisen politiikan lähivuosien kehitystä.

Nyt julkaistussa tiedonannossa näkyy hiljattain hyväksyttyjen Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vaikutus, sillä siinä korostetaan erityisesti ilmastonmuutoksen torjumista ja kestävän kehityksen edistämistä. Myös alueen liiketoimintamahdollisuudet nousevat asiakirjassa selvästi esille mutta nekin tiiviisti kytköksissä ympäristönäkökohtien ja alkuperäiskansojen oikeuksien huomioimiseen liiketoimintaa kehitettäessä. Sekä alueen suojelemiseksi että sen tarjoamien taloudellisten mahdollisuuksien hyödyntämiseksi halutaan toimia laajassa yhteistyössä yhtäältä muiden alueella toimivien valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen ja toisaalta alueen paikallisyhteisöjen kanssa. Erityisesti painotetaan yhteistyötä tieteen, tutkimuksen ja innovaatioiden alalla ja ilmaistaan valmius ohjata niihin liittyviin hankkeisiin tukea erinäisistä EU:n rahoitusinstrumenteista (Horisontti 2020, ESIR jne.).

Vaikka arktisen alueen kasvupotentiaaliin liittyvät intressiristiriidat voisivat hyvinkin synnyttää jännitteitä alueen toimijoiden kesken, nyt julkaistussa tiedonannossa suhtaudutaan optimistisesti siihen, että kansainvälinen yhteistyö arktisella alueella jatkuu rauhanomaisena. Alueen vakauden turvaaminen vaikuttaakin olevan yksi tiedonannon keskeisimmistä tavoitteista, sillä siinä varotaan ottamasta kantaa mahdollisesti vastakkainasetteluja synnyttäviin aiheisiin, kuten arktisiin turvallisuuskysymyksiin tai Koillisväylän kaapelihankkeeseen. Asiakirja on kaiken kaikkiaan melko maltillinen ja EU:n arktisen politiikan kehityksen pitkää linjaa mukaileva. Uusien avauksien sijaan se paremminkin vahvistaa EU:n halun jatkaa aktiivista toimintaa arktisella alueella hyvässä yhteistyössä tutuiksi tulleiden kumppaneiden kanssa.

Komission ja korkean edustajan tiedonannon merkitys EU:n arktisen politiikan tulevaisuudelle riippuu lopulta siitä, millaisiin toimiin sen pohjalta käytännössä ryhdytään. Jäsenmaiden odotetaan linjaavan jatkotoimia jo kesäkuussa ulkoasiainneuvoston päätelmien muodossa, kun taas parlamentin ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistunee vasta syksyllä. On huomionarvoista, että sekä neuvosto että parlamentti käsittelevät tiedonantoa leimallisesti ulkopoliittisena kysymyksenä. Näin ollen niidenkin voi odottaa painottavan kannanotoissaan kansainvälisen arktisen yhteistyön ja alueen vakauden turvaamisen merkitystä.

Suomi pyrki vaikuttamaan aktiivisesti jo komission ja korkean edustajan tiedonannon valmisteluun, minkä ansiosta tiedonannossa on mukana paljon Suomen kannalta positiivisia elementtejä liittyen esimerkiksi tutkimusyhteistyöhön ja Suomen ja Norjan välisiin kulkuyhteyksiin. Suomen aktiivisuuden voi odottaa jatkuvan neuvostossa esimerkiksi pohjoisen ulottuvuuden ja arktisen politiikan välisen yhteyden vahvistamisen suhteen. Neuvostokäsittelyn osalta huomionarvoista on, että vaikka arktiset asiat kiinnostavat edelleen joitain jäsenmaita enemmän kuin toisia, kiinnostus on yleisesti ottaen lisääntynyt. Näin ollen Suomi ja muut pohjoismaat eivät voi eikä niiden kannata yrittääkään yksin sanella EU:n arktisen politiikan tulevia suuntaviivoja.