Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunta hyväksyi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lakimuutoksen sisällön

Julkaistu 11.11.2014 0.00
 

Eduskunta hyväksyi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lakimuutoksen sisällön

Eduskunta hyväksyi tiistaina 11. marraskuuta täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan lain ja siihen liittyvien lakien muuttamisen (HE 83/2014 vp). Lakimuutos pitää vielä käsitellä täysistunnon toisessa käsittelyssä, jossa se voidaan vain hyväksyä tai hylätä.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia. Esityksen mukaan yksityisten elinkeinon- ja ammatinharjoittajien taloudellisen kokonaistilanteen korjaaminen olisi nykyisestä poiketen mahdollista velkajärjestelyssä. Lakiin lisättäisiin säännökset siitä, milloin yksityisvelkojen lisäksi elinkeinotoiminnan velkojen järjesteleminen olisi velkajärjestelyssä mahdollista. Velkajärjestelyn aloittamisen oikeusvaikutuksia ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että ne soveltuvat elinkeinotoimintaa harjoittaviin velallisiin. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi tarkemmat säännökset velkajärjestelyn suhteesta konkurssiin.

Velkajärjestelyn edellytyksiä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi niin, että työttömien pääsyä velkajärjestelyyn nopeutettaisiin. Velkajärjestelyn esteperusteita muutettaisiin siten, että velkaantumisen moitittavuutta arvioitaessa kiinnitettäisiin huomiota velallisen toiminnan lisäksi luotonantajan toimintaan. Nuorten pääsy velkajärjestelyyn helpottuisi.

Asiaa käsitellään lakivaliokunnan mietinnön (LaV 12/2014 vp) pohjalta.

Mietintöön sisältyy 1 vastalause.
Aihealueet