Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Perustuslakivaliokunnan eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2019 koskeva mietintö on valmistunut

Julkaistu 16.12.2021 10.20

Perustuslakivaliokunnan eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2019 koskeva mietintö on valmistunut

Perustuslakivaliokunnan eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2019 koskeva mietintö on valmistunut. Perustuslakivaliokunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. Mietintö on yksimielinen.

Perustuslakivaliokunta sai kertomusta koskien lausunnot puolustusvaliokunnalta, sosiaali- ja terveysvaliokunnalta, hallintovaliokunnalta, lakivaliokunnalta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta, tarkastusvaliokunnalta ja sivistysvaliokunnalta. Sivistysvaliokunta esitti lausunnossaan apulaisoikeusasiamiehen erääseen koulujen lukukauden päättäjäisjuhlia koskevaan ratkaisuun liittyen, että perustuslakivaliokunta ottaisi kantaa siihen, tekeekö kirkkotila automaattisesti koulun juhlasta uskonnollisen, ellei juhlan ohjelma ole sisällöltään uskonnollinen. 

Perustuslakivaliokunta otti vuonna 2014 kantaa uskonnon ja omantunnon vapauden huomioon ottamiseen koulujen tilaisuuksissa (PeVM 2/2014 vp, s. 2-6). Valiokunta ei tässä yhteydessä ottanut nimenomaisesti kantaa sivistysvaliokunnan esittämään kysymykseen siitä, tekeekö kirkkotila koulun juhlasta uskonnollisen.

Perustuslakivaliokunta pitää siksi perusteltuna täsmentää aiempaa kantaansa ja toteaa, että kirkkotiloja käytetään tavanomaisesti erilaisiin, ei-uskonnollisiin tilaisuuksiin kuten konsertteihin ja muihin esityksiin. Juhlan järjestäminen kirkossa ei siten sellaisenaan tee tilaisuudesta uskonnollista eikä sen sisällöstä uskonnon harjoittamista. Valiokunnan mielestä kirkkotilan tai muun uskonnollisen tilan käyttöä juhlaa järjestettäessä ei voida pitää lähtökohtaisesti perustuslainvastaisena. Julkisen vallan neutraalisuuden kannalta ei valiokunnan mielestä voida tässä suhteessa pitää merkityksettömänä sitä, minkälaisia vaihtoehtoja kouluilla juhlien pitopaikkaa harkittaessa on tosiasiallisesti käytössään.

Samalla valiokunta kuitenkin korostaa, että kirkkotilan tai minkä tahansa selvästi uskonnollisen tilan käyttöön juhlan pitopaikkana liittyy uskonnonvapauden, yhdenvertaisuuden ja julkisen vallan neutraalisuuden kannalta jännitteitä, jotka vaikuttavat myös esimerkiksi siihen, minkälaista sisältöä voidaan pitää hyväksyttävänä järjestettäessä opetukseen kuuluvia juhlia tällaisessa tilassa. Käytettäessä kirkkotilaa tai muuta uskonnollista tilaa koulun juhlien järjestämiseen on kokonaisuutena varmistuttava siitä, että oppilaiden uskonnon ja omantunnon vapaus tulee yhdenvertaisesti turvatuksi.

Mietintö luettavissa eduskunnan verkkopalvelussa: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/PeVM_16+2021.aspx

Aihealueet
Perustuslakivaliokunta