Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Puhemies Vehviläinen: Otan koronarokotteen heti, kun vuoroni on

Julkaistu 9.12.2020 12.55

Puhemies Vehviläinen: Otan koronarokotteen heti, kun vuoroni on

​​Korona mullisti koko maailman alkuvuodesta. Kuvat potilaiden täyttämistä sairaaloista ja ruumisarkuista Italiassa ovat osa yhteistä muistiamme vuodesta 2020. 

Korona mullisti myös rokotetutkimuksen; valtava määrä osaamista ja resursseja on kohdistettu lukuisiin koronarokotetutkimuksiin eri puolilla maailmaa. Tämän kansainvälisen yhteisponnistuksen ansiosta olemme nyt siinä vaiheessa, että rokottaminen on alkanut Iso-Britanniassa alle vuodessa taudin tunnistamisesta. Suomessa rokottaminen alkanee alkuvuodesta. Koronarokote on iso askel kohti sitä maailmaa, missä elimme ennen viruksen leviämistä. 

Aion ottaa koronarokotteen heti, kun vuoroni rokottamisjärjestyksen mukaan on. Kansalaisena minulla on sekä oikeus että velvollisuus ottaa koronarokote. Rokottamalla suojaan itseni rinnalla myös muita. 

Koronaviruksen myötä olemme havahtuneet hyvin konkreettisesti siihen, miten paljon yksittäisen ihmisen tekemisellä ja käyttäytymisellä on merkitystä. Tutkitusta tiedosta ja viranomaisten antamista suosituksista ja määräämistä rajoituksista on ollut hyötyä vain, kun meistä itse kukin on niitä arjessa noudattanut. Suomen koronatilanne on pysynyt moneen muuhun maahan verrattuna hyvin hallitulla tasolla. Tästä suuri kiitos kuuluu suosituksia ja rajoituksia hyvin noudattaneille ihmisille. 

Toivon että me kaikki jaksamme ottaa suositukset tosissamme edelleen ja että luotamme samalla tavalla myös rokotussuositukseen. Koronan nujertamista ei voi jättää muiden harteille, vaan jokaista tarvitaan. 

On kuitenkin ymmärrettävää, että uuteen rokotteeseen voi liittyä myös pelkoja ja kysymyksiä. Huolestuneet on kohdattava ja huoliin on vastattava tutkitulla tiedolla. 

Rokotevastaisuus on määrällisesti verrattain pientä, mutta vaikutuksiltaan se voi olla vaarallisen suurta. Siksi tähän ilmiöön kannattaa suhtautua vakavasti. Yhtään ylimääräistä maaperää ei tule jättää salaliittoteorioille ja tunteisiin vetoavalle pelottelulle. 

Luotan suomalaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden sanomaan siitä, että koronarokotteen tarjoamat hyödyt ovat riskejä suuremmat.​​

Anu Vehviläinen, eduskunnan puhemies

Aihealueet
Puhemiesten blogi