Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Sivistysvaliokunta puoltaa oppivelvollisuusuudistuksen toteuttamista

Julkaistu 7.12.2020 15.00

Sivistysvaliokunta puoltaa oppivelvollisuusuudistuksen toteuttamista

​​Sivistysvaliokunta on saanut oppivelvollisuusuudistusta koskevan mietintönsä (SiVM 15/2020 vp)  valmiiksi. Valiokunta päätti esittää, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen osin muutettuna. Keskeinen ehdotus, pidentää oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen, esitettiin toteutettavan. 

Oppivelvollisuusiän pidentäminen tarkoittaa sitä, että perusopetuksen päättävällä nuorella on velvollisuus hakeutua perusopetuksen jälkeiseen toisen asteen koulutukseen, lukioon tai ammatilliseen koulutukseen, ja suorittaa näitä opintoja. Nuori voi suorittaa oppivelvollisuuttaan myös toisen asteen koulutuksen opiskeluvalmiuksia lisäävässä koulutuksessa, kuten tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai kansanopistossa. 

Nuoren ohjausta ja tukemista perusopetuksen ja sen jälkeisen koulutuksen nivelvaiheessa vahvistetaan nykyisestä.

Oppivelvollisuuden laajentaminen edellyttää maksuttomuuden laajentamista

Vapaa hakeutumisoikeus ja siihen liittyvä opiskelijavalinta säilyvät. Viimekädessä nuoren asuinkunta osoittaa opiskelupaikan sitä vailla olevalle nuorelle. Oppivelvollisuuden laajentaminen edellyttää myös koulutuksen maksuttomuuden laajentamista. Opetus on nykyisinkin maksutonta, mutta uudistuksen myötä oppimateriaalit pääasiassa ja opiskelun edellyttämät matkat ovat oppivelvolliselle maksuttomat. Nämä oikeudet jatkuvat 18 ikävuoden täyttymisen jälkeen oppivelvollisuusopintoina aloitettujen opintojen loppuun suorittamiseen saakka, mutta päättyvät viimeistään sen kalenterivuoden lopussa, kun opiskelija täyttää 20 vuotta. 

Sivistysvaliokunta teki lakiesityksiin erityisesti nuoren oikeusturvaa vahvistavia muutosesityksiä, esimerkiksi perusopetuksen jälkeisen opiskelupaikan osoittamista sekä vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien nuorten tarpeita koskien. Tällaisia muutosesityksiä ovat muun muassa vammaisen opiskelijan oikeus saada riittävä ohjeistus ja neuvonta opintojen suorittamisessa tarvittavien tukitoimien hakemiseen sekä opiskelupaikan osoittamisessa mm. nuoren henkilökohtaisten toiveiden sekä vaativan erityisen tuen tarpeiden huomioiminen.  

Lakiehdotuksista tehtiin kaksi hylkäysehdotusta vastalauseineen.

Eduskunnan kirjasto on tehnyt tietopaketin, johon on koottu lisätietoa aiheesta: Oppivelvollisuuden laajentaminen​​

Aihealueet
Sivistysvaliokunta; Valiokunnat