Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa työttömyysturvan muutosehdotuksia

Julkaistu 6.6.2024 16.30
Sosiaali- ja terveysvaliokunta istumassa kokoushuoneessaan pitkän pöydän ympärillä. Jäsenet tutkivat pöydällä olevia papereita.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa työttömyysturvan muutosehdotuksia

Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai torstaina 6.6.2024 valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 13/2024 vp). Valiokunta kannattaa esitettyjä muutoksia, mutta ehdottaa eduskunnalle lausumaa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan ansiopäivärahan porrasta​mista niin, että päiväraha pienenisi työttömyyden pitkittyessä. Esityksessä ehdotetaan myös, ettei palkkatuettu työ ei enää kerryttäisi työssäoloehtoa ja että tietyistä ikään liittyvistä työttömyysturvan poikkeuksista luovuttaisiin. Esityksessä ei kuitenkaan ehdoteta luovuttavaksi esimerkiksi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuesta. Hallituksen esityksen tavoitteena on yksinkertaistaa työttömyysturvajärjestelmää, lisätä työllisyyttä ja vahvistaa julkista taloutta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää esityksen tavoitteita perusteltuina ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä. Valiokunta ehdottaa kuitenkin, että eduskunta hyväksyy seuraavan lausuman:

”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa työttömyysturvaa koskevien muutosten vaikutuksia erityisesti vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien, kuten ikääntyneiden, osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien toimeentuloon ja työllisyyteen sekä ryhtyy tarvittaessa havaittujen ongelmien korjaamiseen.”

Mietintöön sisältyy kolme vastalausetta. Vastalauseen jättivät keskustan eduskuntaryhmä, vihreä​​ eduskuntaryhmä sekä sosiaalidemokraattinen ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä yhdessä.

Mietintö etenee seuraavaksi eduskunnan täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn, jossa eduskunta päättää lakiehdotuksen sisällöstä.​

Lue mietintö (StVM 6/2024) kokonaisuudessaan​


Aihealueet
Sosiaali- ja terveysvaliokunta; Valiokunnat