Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunta valitsi Sami Yläoutisen Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi

Julkaistu 20.12.2021 15.50
Pääjohtajan vaalin äänestäminen suljetuilla lipuilla

Eduskunta valitsi Sami Yläoutisen Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi

Eduskunta valitsi täysistunnossaan maanantaina 20. joulukuuta Sami Yläoutisen Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n pääjohtajaksi. Yläoutinen sai pääjohtajan vaalissa 134 ääntä. 

Yläoutinen sai äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä ja hänet valittiin pääjohtajan virkaan toimikaudeksi, joka alkaa 1.1.2022 ja päättyy 31.12.2027. 

Sami Yläoutinen on työskennellyt budjettipäällikkönä vuodesta 2019. Hän on ollut valtiovarainministeriön palveluksessa vuodesta 1999, mm. yksikönpäällikkönä ja talouspolitiikan koordinaattorina. Vuosina 2011-2014 hän työskenteli kansainvälisen valuuttarahaston julkisen talouden osastolla neuvonantajana. Koulutukseltaan Yläoutinen on kauppatieteiden tohtori. Hänen kansantaloustieteen alaan kuuluva väitöskirjansa käsitteli budjettikehikkojen toimintaa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja valvoo finanssipolitiikkaa sekä vaali- ja puoluerahoitusta. Virasto toimii eduskunnan yhteydessä ylimpänä ulkoisena tarkastajana. Riippumattomalla tarkastustyöllä VTV varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi ja että finanssipolitiikkaa hoidetaan kestävällä tavalla.
Aihealueet
Täysistunto