Arvoisat edustajat, Ärade riksdagsledamöter!
Eino Leino sanoi kuoleman olevan pilvi päivän alla.
Aurinkoisen, lämpimän pääsiäisen jälkeen pilvet peittivät eilen Vantaan ja koko Suomen.
Saimme järkyttävän uutisen kouluampumisesta Vantaan Viertolan koululla. Kaksitoistavuotias koululainen oli kuollut, kaksi oli vakavasti loukkaantunut ja moni syvästi järkyttynyt.
Mekin otimme uutisen vastaan järkyttyneinä. Moni meistä osasi olla vain hiljaa. Nuoren lapsen kuolema on liian surullinen asia verhottavaksi sanoihin, puettavaksi tunteisiin.
Kysymme hiljaa mielessämme miksi, ja miten tulevaisuudessa voimme estää tällaiset tapahtumat.
Emme tunne näitä lapsia, mutta voimme ajatella ja toimia Eino Leinon sanoin:
en tiedä alkuasi,
en aavista loppuasi,
mutta kumpikin on minun sydämessäni
Näiden sanojen myötä esitän osanottoni ja eduskunnan surunvalittelun omaisille ja läheisille sekä kaikille niille, jotka ovat kohdanneet tämän surun.
Samalla toivon tervehtymistä ja parantumista loukkaantuneille.
Vi håller en tyst minut för att ta del i de anhörigas och närståendes sorg med anledning av händelserna i Vanda.
Hiljennymme nyt ottamaan osaa Vantaan tapahtuman uhrien omaisten ja läheisten suruun.