Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunnan kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt - luento Tarinoita Arkadianmäeltä -sarjassa 30.10.

Julkaistu 24.10.2019 13.45

Eduskunnan kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt - luento Tarinoita Arkadianmäeltä -sarjassa 30.10.

Eduskunnan toimintaa ohjataan monilla virallisilla säännöillä. Lisäksi toimintaan vaikuttavat useat perinteet ja tavat – niin sanotut kirjoittamattomat säännöt. Johtava tietoasiantuntija Timo Turja luennoi aiheesta keskiviikkona 30.10. klo 16.30–17.30.

Eduskunta tekee työtään näkyväksi järjestämällä lokakuussa luentosarjan, jolla neljä pitkään eduskunnassa työskennellyttä virkamiestä kertoo Eduskuntatalosta, eduskunnan toiminnasta ja omasta urastaan mielenkiintoisissa tehtävissä. Luennoilla syvennytään perinteiseen eduskuntatyöhön ja sen eri puoliin, mutta kuullaan myös kulissientakaisia kertomuksia, joita ei muualta kuule. 

EU on arkeamme, puheenjohtajuus juhlaa

Jäsenyys EU:ssa tarkoittaa eduskunnalle yleensä aivan tavallista arkista puurtamista.
Meneillään oleva EU:n puheenjohtajuuskausi sen sijaan antaa mahdollisuuden suurempiin linjavetoihin. Aiheesta luennoi Suuren valiokunnan valiokuntaneuvos Peter Saramo keskiviikkona 9.10. klo 16.30 –17.30.

”Mitä ihmettä se kansanedustaja siellä Strasbourgissa tekee? Suomen eduskuntaanhan se valittiin!”

Eduskunnan kansainvälisen osaston johtaja Katriina Kuusinen kertoo parlamenttivierailuista, sattumuksista ja muista merkittävistä tapahtumista pitkän uransa ajalta keskiviikkona 16.10. klo 16.30 –17.30.

Eduskuntatalon historia

Apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg kertoo Eduskuntatalon syntyvaiheista. Millaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa Suomi rakensi itselleen parlamenttitalon ja itsenäisyysmonumentin, joka vielä tänään on ajankohtainen ja merkityksellinen? Luento järjestetään keskiviikkona 23.10. klo 16.30 –17.30.

Eduskunnan kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt

Eduskunnan toimintaa ohjataan monilla virallisilla säännöillä. Kansanedustajien ja talon virkamiesten toimintaan vaikuttavat lisäksi useat perinteet ja tavat – niin sanotut kirjoittamattomat säännöt. Johtava tietoasiantuntija Timo Turja luennoi aiheesta, josta juuri kukaan ei koskaan puhu keskiviikkona 30.10. klo 16.3017.30.


Luentosarjasta uutisoitua

Suomen eduskunnan kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt. Yle, Politiikkaradio 6.11.2019

”Koskaan eduskunnassa ei ole puhuttu niin loukkaavasti kuin silloin” – asiantuntija avasi eduskunnan kirjoittamattomat säännöt ja ruoti puhekulttuuria. Johannes Ijäs, Demokraati 31.10.2019

Eduskunnan jättäneiden kansanedustajien syvähaastatteluista paljastui murheellinen tieto – tämä yllättävä kokemus yhdistää monia. Johannes Ijäs, Demokraatti 30.10.2019


Luennot pidetään Eduskunnan kirjaston Aurora-salissa, Aurorankatu 6. Tilaisuudet ovat maksuttomia. Sisäänkäynnillä on turvatarkastus.

Lisätietoja Kristiina Hakala, puh. 09 432 3471, sähköposti etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Eduskunnan kirjasto, avoimen tiedon asialla.
www.eduskunta.fi/kirjasto

Aihealueet
Kirjasto