Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunnan kirjasto – poimintoja 150 vuoden historiasta. Näyttelyä Eduskunnan kirjastossa jatketaan 31.12.2022 asti

Julkaistu 7.9.2022 10.35

​Eduskunnan kirjasto Säätytalossa vuosina 1891–1931. Kuva: eduskunta

Eduskunnan kirjasto – poimintoja 150 vuoden historiasta. Näyttelyä Eduskunnan kirjastossa jatketaan 31.12.2022 asti

Eduskunnan kirjasto täytti 150 vuotta 3.6.2022. Juhlavuoden kunniaksi olemme koonneet kirjastoon näyttelyn, joka tuo katsojalle pilkahduksia kirjaston pitkästä historiasta. Jatkamme kesäkuun alussa avatun näyttelyn esilläoloa juhlavuoden loppuun asti.

Näyttelyssä kirjaston ja arkiston kokoelmista on nostettu esille merkittäviä asiakirjoja ja kirjaharvinaisuuksia. Esillä on esimerkiksi pappissäädyn edustajien valtakirjoja vuoden 1872 valtiopäiviltä sekä kirjoja, joihin aikakauden merkittävimmät poliittiset johtajat ovat tehneet merkintöjään.

Kirjaston historiaan voi perehtyä myös tutustumalla aikajanaan, joka esittelee kirjaston kannalta tärkeimmät tapahtumat. Lisäksi tapahtumien kulkua kuvittaa ainutlaatuinen kokoelma kirjaston vaiheista kertovia valokuvia ja lehtileikkeitä.

Näyttely on esillä Eduskunnan kirjastossa 1.6.–31.12.2022 aukioloaikoina maanantaista perjantaihin klo 9–18. 

Tiedot poikkeavista aukioloajoista.


Tervetuloa näyttelyyn!

Lisätietoja näyttelystä: Erika Bergström, puh. 09 432 3402
Eduskunnan kirjaston osoite on Aurorankatu 6, Helsinki.


www.eduskunta.fi/kirjasto

Aihealueet
Kirjasto