Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Kyselytunnilla keskusteltiin aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta

Julkaistu 15.2.2024 18.20
Kuvassa istuntosali yläviistosta kuvattuna.

Kyselytunnilla keskusteltiin aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta

​​Kyselytunnin pääaiheena torstaina 15. helmikuuta oli aikuiskoulutustuki ja sen lakkauttaminen. Kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.) kysyi työministeri Arto Satoselta (ps.) hallituksen esitykseen tulleiden lausuntojen sisällöistä.

 "Voisitteko nyt kertoa, kuinka moni taho lausunnonantajista kannattaa aikuiskoulutustuen lakkauttamista?"

Työministeri Arto Satonen muistutti vastauspuheenvuorossaan toimenpiteen työllisyysvaikutuksista ja valtiontalouden vaikeasta tilanteesta.

 "Täällä on useita kertoja puhuttu näistä työllisyysvaikutuksista. Nyt on sellainen esitys, jolla todellakin on työllisyysvaikutus. Ja sen lisäksi sen vaikutus julkiseen talouteen on 175 miljoonaa euroa vuodessa, ja kun meidän valtiontalouden tilanne on nyt vaikea, niin näitä uudistuksia on nyt tehtävä." 

Kyselytunnin muita aiheita olivat kysymykset ruoan arvonlisäveron korottamisesta ja ruokamarkkinan korjaamisesta, Gazan tilanteesta, pk-yritysten toimintaedellytyksistä ja nuorisorikollisuuden ehkäisemisestä.

Lue täysistunnon 15.2.2024 pöytäkirja

Täysistunnon verkkolähetyksen tallenne​


Aihealueet
Täysistunto