Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Valtiovarainvaliokunta kannattaa makeisten ja jäätelön valmisteverosta luopumista

Julkaistu 29.11.2016 16.25

Valtiovarainvaliokunta kannattaa makeisten ja jäätelön valmisteverosta luopumista

Valtiovarainvaliokunta puoltaa hallituksen esitystä makeisten ja jäätelön valmisteverosta luopumisesta (VaVM 31/2016 vpHE 137/2016 vp). Samalla maitoa korvaavat maustamattomat kasvipohjaiset juomat sekä jääpalat vapautetaan virvoitusjuomaverosta ja juomapakkausverosta. Muilta osin virvoitusjuomien valmistevero jää voimaan.

Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina. Valiokunnan mietintöön sisältyy 2 vastalausetta.

Lakimuutoksen tavoitteena on korjata makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverotuksen epäkohtia, jotka ovat ilmenneet rajanvedossa veronalaisten ja veron ulkopuolella olevien tuotteiden välillä. Euroopan komissiolle on tehty kaksi makeisverolain veropohjan rajauksiin liittyvää valtiontukikantelua.

Valiokunta ottaa mietinnössään kantaa myös ns. sokeriveroon, jolla tarkoitetaan tuotteiden sisältämän sokerin verottamista. Sokeriveron kaltaista veroa ei ole käytössä EU:n jäsenvaltiossa, vaan käytössä olevat terveysperusteiset verot kohdistuvat tiettyihin tullinimikkeiden avulla määriteltyihin sokeripitoisiin tuotteisiin. Valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä ei ole saatu varmuutta siitä, että Euroopan komissio olisi hyväksynyt muissa jäsenvaltiossa kannettavan terveysperusteisen veron. Tämä ei kuitenkaan estä, että Suomi seuraa aktiivisesti EU:n jäsenmaissa ja EU:n tuomioistuimen ratkaisukäytännössä tapahtuvaa kehitystä terveysperusteisten verojen osalta ja arvioi uudelleen terveysperusteisen veron käyttöönottoa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on esittänyt valtiovarainvaliokunnalle antamassaan lausunnossaan, että valmisteverotuksen kehittäminen terveysperusteiseksi on aloitettava pikaisesti. Lausunnon mukaan terveysperusteinen vero on syytä kohdistaa ensimmäisessä vaiheessa sokerin määrään elintarvikkeissa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on esittänyt, että valtiovarainvaliokunta ehdottaa asiasta lausumaa, jonka mukaan eduskunta edellyttää hallituksen käynnistävän välittömästi säädösvalmistelun elintarvikkeiden terveysperusteisen valmisteverotuksen kehittämiseksi.

Valtiovarainvaliokunnan käsityksen mukaan valtiovarainministeriö on päivittämässä ns. sokeriverotyöryhmän loppuraporttia ja selvittämässä muiden EU-jäsenmaiden tämänhetkistä tilannetta sekä EU-tuomioistuimen asiaan liittyvää viimeaikaista ratkaisukäytäntöä. Myös mahdollisuuksia muihin terveysperusteisiin veroihin seurataan valtiovarainministeriössä. Valtiovarainvaliokunta pitää valtiovarainministeriön toimenpiteitä riittävinä ja niiden johdosta myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa esitetyt näkökohdat tulevat huomioiduksi. 

Koska valiokunnan mietinnössä otetaan jo kantaa sokeriveron vaikutuksiin valiokunta ehdottaa, että toimenpidealoite TPA 37/2016 vp hylätään. Valiokunnan mietintöön sisältyy 2 vastalausetta.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2017.

Aihealueet
Valiokunnat; Valtiovarainvaliokunta