Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.28

Toimenpidealoite TPA 126/2022 vp 
Inka Hopsu vihr ym. 
 
Toimenpidealoite yleisten saunojen saattamisesta virikeseteleiden piiriin

Eduskunnalle

Suomalainen saunaperinne kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Saunaperinteen jatkuvuuden turvaamiseksi Museovirasto on sitoutunut Suomen valtion valtuuttamana yhdessä suomalaisten saunayhteisöjen sekä saunakulttuuria edistävien toimijoiden kanssa vaalimaan ja nostamaan esille sen merkityksellisyyttä osana tapakulttuuria ja hyvinvointia. Yksi osa suomalaista saunakulttuuria ovat yleiset saunat. 

Koronapandemia on kurittanut kaupunkien saunatoimintaa. Esimerkiksi kalliolainen Sauna Arla sai vain yhden koronatuen, eikä tilavuokriin tullut omistajalta helpotusta. Putinin Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti energian hintoja, ja saunan kaasulämmitteisten kiukaiden lämmityskustannukset nousivat yli kymmenkertaisiksi. Näin Sauna Arlan toiminnan taloudellinen pohja murtui ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vuokrasopimuksen irtisanominen. Pala Helsingin kaupunkikulttuuria ja Suomen kulttuuriperintöä on katoamassa. 

Yksi perinteisten korttelisaunojen ahdinkoa helpottava tekijä olisi saunojen saaminen kulttuuriseteleiden piiriin. Kulttuurisetelien piiriin kuuluvat palvelut määritellään tuloverolaissa. 

Kuitenkaan tällä hetkellä yleiset saunat eivät lain määritelmän mukaan kuulu kulttuuritoiminnan piirin, ja tämän vuoksi kulttuuriseteli ei käy maksuvälineenä saunassa. Saunominen pääsi siis osaksi Unescon kulttuuriperintöä, mutta tuloverolaki ei ole vielä samalla tavalla tunnistanut saunomista osana kulttuuria.  

Kulttuuriseteleiden linjauksia tulisi saunojen osalta päivittää, kuten tällä kaudella on jo tehty kulttuuritapahtumien osalta: Kulttuuriseteliä voi nykyään käyttää virtuaalisiin kulttuuritapahtumiin sekä urheilu- ja kulttuurialan messujen sisäänpääsymaksuihin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin yleisten saunojen saattamiseksi virikeseteleiden piiriin. 
Helsingissä 31.10.2022 
Inka Hopsu vihr 
Satu Hassi vihr 
Mari Holopainen vihr 
Mikko Savola kesk 
Jouni Ovaska kesk