Viimeksi julkaistu 23.5.2024 8.24

Toimenpidealoite TPA 22/2024 vp 
Kaisa Garedew ps 
 
Toimenpidealoite sukupuolenkorjausleikkausten siirtämisestä yksityisen terveydenhoidon piiriin

Eduskunnalle

Suomen julkisen talouden tila on vakava. Pääministeri Orpon hallitus on tehnyt yhdeksän miljardin euron edestä sopeutumistoimia, joilla Suomen velkasuhteen kasvu saadaan tasaantumaan ja hyvinvointivaltion välttämättömät palvelut säilytettyä. Osana näitä toimia hallitus päätti kevään 2024 kehysriihessä kohdistaa leikkauksia julkisella puolella tehtävään esteettiseen kirurgiaan. Esimerkiksi rintasyöpäpotilaiden oikeuksiin tällä ei tule olemaan vaikutuksia. 

Julkisessa terveydenhoidossa on tähän asti tehty myös sukupuolenkorjaustoimenpiteitä transsukupuolisille henkilöille. Translain uudistusta koskeneen hallituksen esityksen (HE 189/2022 vp) mukaan HYKSin nuoriso- ja aikuispsykiatristen transpoliklinikoiden yhteenlasketut kustannukset sukupuolenkorjausprosessien osalta ovat olleet noin kaksi miljoonaa euroa vuosittain. Suomen taloustilanne on erittäin vakava ja sote-järjestelmä kuormittunut. Sukupuolen vaihtamiseen liittyvät operaatiot eivät ole sellaisia välttämättömiä terveydellisiä toimenpiteitä, jotka olisi eettisesti oikein säilyttää julkisena palveluna tilanteessa, jossa hallitus pyrkii löytämään sopeutuskeinoja riittävän ja laadukkaan sairaanhoidon turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin transsukupuolisten henkilöiden sukupuolenkorjausleikkausten siirtämiseksi yksityisen terveydenhoidon piiriin. 
Helsingissä 22.5.2024 
Kaisa Garedew ps