Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan 30 prosenttia 18—74-vuotiaista suomalaisista naisista on joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. 

Naisiin kohdistuva väkivalta on suomalaisen yhteiskunnan häpeätahra. 

Naisiin kohdistuva väkivalta on niin vakava asia, että Suomi tarvitsee laajan toimenpideohjelman tilanteen korjaamiseksi. Tehokas lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyö edellyttää väkivallan systemaattista kartoittamista kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä poikkihallinnollisesti. 

Euroopan neuvoston yleissopimuksessa naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus) on lukuisia toimenpiteitä, joilla lainsäädännöllisin ja muilla keinoin torjutaan väkivaltaa. Istanbulin sopimus velvoittaa valtioita luomaan palvelujärjestelmiä, joiden avulla väkivaltaa kokeneet saavat riittävästi tukea. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä on koordinoitava kansallisesti, ja tämä vaatii lisää resursseja.  

Turvakotipaikkoja on edelleen liian vähän, ja niiden alueellisessa saatavuudessa on kohtuuttomia eroja. Esimerkiksi viime vuonna pääkaupunkiseudun kaikki turvakodit olivat yhtä aikaa täynnä 55 vuorokautena. 

Euroopan neuvoston mukaan turvakotipaikkoja pitäisi olla yksi 10 000:ta asukasta kohti. Suomessa paikkoja pitäisi siis olla yli 500, kun niitä on tällä hetkellä reilusti alle kaksisataa. 

Myös viranomaisten kyvyssä kohdata uhreja ja tunnistaa heitä on edelleen parannettavaa. Väkivallan vastaista työtä tulee kohdentaa myös väkivaltataipumuksia itsessään tunnistaville kaikki sukupuolet huomioiden. Lisäksi häpeän ja vaikenemisen kulttuuria on murrettava.