Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.26

Toimenpidealoite TPA 4/2021 vp 
Inka Hopsu vihr ym. 
 
Toimenpidealoite tekijänoikeusjärjestöjen maksamien korvausten vaikutuksesta työttömyysturvan sovitteluun

Eduskunnalle

Tekijänoikeuskorvauksia saavat luovien alojen ammattilaiset ovat väliinputoajia työttömyysturvajärjestelmässä. Syynä on ennen työttömyyttä tehdyn työn taannehtivasti, jopa vuosien viiveellä, tuottamien tekijänoikeuskorvausten yhteensovitus työttömyyskorvausten kanssa.  

Työttömyysturvalain mukaan ansiosidonnaista työttömyyskorvausta kerryttää ja sitä sovittelussa alentaa sellainen ansiotulo, joka on saatu korvauksena työstä. Asetuksessa on tekijänoikeustulon osalta ristiriitaisuus. Asetuksen yhdessä pykälässä tekijänoikeuskorvaukset määritellään työkorvaukseksi ja toisessa pykälässä sanotaan päinvastoin. Päinvastaiset määritelmät johtavat siihen, että vaikka tekijänoikeuskorvaukset eivät kerrytä työttömyysturvaa, ne leikkaavat sitä. Tilanne on perusteiltaan ristiriitainen työttömyysturvalain kanssa.  

Työttömyysturvajärjestelmässä huomioon otettavista tuloista annetun asetuksen säännös ei nykyisellään ota huomioon tekijänoikeuskorvausten luonnetta. Tekijänoikeuskorvauksia maksetaan säännönmukaisesti viiveellä. Tekijänoikeusjärjestöt jakavat korvaukset useimmiten kvartaaleittain tai puolivuosittain. Rakenteellinen viive syntyy lisäksi siitä, että korvauksia maksetaan vasta teoksen käytöstä eikä sen tekemisestä. Käyttö voi joissain tapauksissa tapahtua vasta vuosia tekijänoikeuskorvaukseen liittyvän työsuoritteen jälkeen.  

Takautuvasti maksettavia tekijänoikeusjärjestöjen keräämiä käyttökorvauksia saatetaan maksaa myöhemmin työttömäksi jääneelle tekijälle, jonka kaikki muut tulot (mm. esiintymispalkkiot) ovat romahtaneet. Vaikka kyse ei ole palkasta, vaan takautuvasti tulevista käyttökorvauksista, niitä kohdellaan työttömyysetuuden sovittelussa samalla tavalla kuin työttömyysaikana ansaittua palkkaa.  

Voimassa olevan, työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavasta tulosta annetun valtioneuvoston asetuksen (30.12.2002/1332) määritelmän takia tilille viiveellä tulevat tekijänoikeuskorvaukset leikkaavat työttömyysetuuksia vastaavalla tavalla kuin työttömyysaikana ansaittu palkka, vaikka tekijänkorvaus ei perustu työttömyyden aikaiseen työsuoritteeseen.  

Edellä kuvatuista syistä valtioneuvoston asetuksen työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavasta tulosta (30.12.2002/1332) 2 ja 3 lukua tulee muuttaa niin, että yhteishallinnointilain (29.12.2016/1494) mukaisten tekijänoikeusjärjestöjen maksamat tekijänoikeuskorvaukset ennen työttömyyttä tehdyn teoksen tai esityksen käytöstä jätetään huomioimatta työttömyysetuuden sovittelussa.  

Tekijänoikeustulon käsitteen ollessa laaja on perusteltua pyrkiä tarkkarajaisuuteen. Rajaus voisi olla esimerkiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetun lain (1494/2016) 4 §:n 1 kohdan mukaisen yhteishallinnointiorganisaation maksamat tekijänoikeuskorvaukset. Tekijänoikeusjärjestöjen välittämät käyttökorvaukset ovat selkeästi rajattu tulomuoto, joka ei jätä tulkintaongelmia. Pykälämuutos kattaa laajasti yhteishallinnointiorganisaatioiden, kuten Teoston, Sanaston, Kopioston, Kuvaston ja Gramexin, maksamat korvaukset.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin muuttaakseen työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavasta tulosta annettua valtioneuvoston asetusta (30.12.2002/1332) siten, että yhteishallinnointilain (29.12.2016/1494) mukaisten tekijänoikeusjärjestöjen maksamat tekijänoikeuskorvaukset ennen työttömyyttä tehdyn teoksen tai esityksen käytöstä jätetään huomioimatta työttömyysetuuden sovittelussa.  
Helsingissä 2.2.2021 
Inka Hopsu vihr 
Heikki Vestman kok 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Veronika Honkasalo vas 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Noora Koponen vihr 
Sanna Antikainen ps 
Pasi Kivisaari kesk 
Anna-Kaisa Ikonen kok 
Mai Kivelä vas 
Hanna Kosonen kesk 
Hanna Huttunen kesk 
Hilkka Kemppi kesk 
Pihla Keto-Huovinen kok 
Minna Reijonen ps 
Mirka Soinikoski vihr 
Tiina Elo vihr 
Maria Guzenina sd 
Mia Laiho kok 
Kimmo Kiljunen sd 
Pia Viitanen sd 
Katja Taimela sd 
Eva Biaudet 
Atte Harjanne vihr 
Mari-Leena Talvitie kok 
Jenni Pitko vihr 
Saara Hyrkkö vihr 
Sofia Virta vihr 
Bella Forsgrén vihr 
Suna Kymäläinen sd 
Anneli Kiljunen sd 
Antero Laukkanen kd 
Vilhelm Junnila ps 
Jouni Ovaska kesk 
Matias Mäkynen sd 
Pia Lohikoski vas 
Satu Hassi vihr 
Sheikki Laakso ps 
Ari Koponen ps 
Ritva Elomaa ps 
Paula Risikko kok