Vammaisen lapsen ja nuoren arjen perusta rakentuu kuljetuspalvelujen varaan. Koulussa tai opinnoissa käyminen, läsnäoloa vaativa asioiminen, harrastaminen ja muu jokapäiväinen elämä on riippuvaista kunnan tarjoamista kuljetuspalveluista. Tällä hetkellä kunnat eivät lähtökohtaisesti huomioi kuljetuspalvelujen tarjoamisessa sitä, että vammainen lapsi tai nuori voi vuoroasua kahdessa kodissa. Käytännöt kuntien välillä ovat satunnaisia, ja palveluiden toteutuminen on epävarmaa.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että lapsella tulee olla oikeus koulukuljetuksiin vuoroviikoin asumispalveluyksiköstä (Hämeenlinnan hallinto-oikeus, 3.6.2019, 19/0632/2) kohtuullisten mukautusten perusteella. Korkein hallinto-oikeus on puolestaan päätöksessään 3248/3/04 vuodelta 2006 todennut, että lapsella, joka ei ole vammainen, ei ole oikeutta koulukuljetukseen samassa kunnassa asuvan etävanhempansa luota. Kunnat käyttävät KHO:n päätöstä vammattoman lapsen koulukyydeistä perusteena sille, etteivät ne myönnä myöskään vammaisille lapsille tai nuorille koulukuljetusta kodista, jossa lapsi asuu, mutta ei ole kirjoilla.
Kuljetusten puuttumisella on kahtalaisia seurauksia. Ensinnäkin se estää vuoroasumisjärjestelyjen sopimisen vammaisen lapsen tai nuoren vanhempien kesken, sillä epävarmuus arjen kuljetusten mahdollistumisesta estää sopimasta sitovasti lapsen asumisesta kahdessa kodissa. Se saattaa myös estää oikeutta määräämästä vuoroasumisjärjestelyä vanhempien välille, sillä oikeuden on otettava huomioon lapsen etu, ja koulunkäynnin järjestäminen on lapsen edun kannalta olennaista. Toiseksi niissä tilanteissa, joissa vuoroasuminen toteutuu, kuljetusten puuttuminen hankaloittaa kohtuuttomasti sekä lapsen tai nuoren että tämän etävanhemman arkea.
Vanhempien avio- tai avoerot ovat tavanomaista yleisempiä perheissä, joissa elää vammainen lapsi tai nuori. Eron jälkeisen vanhemmuuden tasainen jakaminen auttaa lasta tai nuorta säilyttämään hyvän suhteen vanhempiinsa sekä edesauttaa vanhempien jaksamista. Palvelujen saatavuuden molempiin koteihin ei tulisi asettaa rakenteellisia esteitä vanhemmuuden jakamiselle eron jälkeen.
Ratkaisua kuljetuspalvelujen tarjoamisesta ei voida jättää kuntien päätettäväksi, sillä se johtaa alueellisiin eroihin ja jopa eroihin saman kunnan sisällä eri perheiden saatavilla oleviin palveluihin. Oikeus kuljetuspalveluihin vuoroasuvan lapsen molemmista kodeista on taattava valtakunnallisesti muuttamalla asetusta vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista siten, että kunnat velvoitetaan järjestämään kuljetuspalvelut vuoroasuvan lapsen tai nuoren molemmista kodeista.
Palvelun järjestämisen ehdot on mahdollista rajata kunnan kannalta kohtuullisiksi eli että vanhempien on asuttava joko saman kunnan alueella tai lähikunnassa kohtuullisen välimatkan päässä. Kohtuullisen matkan käsite esiintyy jo voimassa olevassa asetuksessa, ja sitä voidaan soveltaa myös kotien väliseen etäisyyteen. Kuljetuspalvelun saamisen edellytyksenä voidaan pitää vanhempien välistä vuoroasumissopimusta, joka on rekisteröity väestörekisteriin huolto- ja tapaamisoikeuslain edellyttämällä tavalla.
Asetuksessa tulee huomioida myös tilanteet, joissa lapsen tai nuoren oleminen etävanhemman luona ei täytä vuoroasumisen kriteerejä. Tällöin kuljetuspalvelun edellytykseksi voidaan väestörekisteriin kirjatun vuoroasumisen ohella määritellä sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus tai käräjäoikeuden tai ylemmän oikeusasteen päätös lapsen tapaamisoikeudesta.