7.1
Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta
1 §. Toimeentulotuen tarkoitus.Pykälän 3 momentti kumottaisiin. Matkakorvauksista kuntouttavan työtoiminnan osallistujille säädettäisiin laissa kuntouttavasta työtoiminnasta.
4 §. Toimeenpano. Pykälän 1 momentti vastaisi nykyistä 1 momenttia. Pykälän 2 ja 3 momenttiin tehtäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtymisestä hyvinvointialueille aiheutuvat muutokset, eli kunnan sijaan toimeenpanijana olisi Kansaneläkelaitoksen lisäksi hyvinvointialue. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain (612/2021) 1 §:ssä säädetään siitä, että järjestämislaissa hyvinvointialueesta säädettyä sovelletaan myös Helsingin kaupunkiin. Lisäksi 2 ja 3 momenttien pykäläviittauksia päivitettäisiin. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti, että tässä laissa säädetään niistä sosiaalihuollon lainsäädäntöön liittyvistä säännöksistä, joita Kansaneläkelaitos soveltaa sen hoitaessa toimeentulotukilain mukaisia tehtäviä.
5 §. Toimeentulotukiasioiden valtakunnallinen neuvottelukunta. Pykälä olisi sisällöltään uusi. Aiempi 5 §:n sisältö siirrettäisiin uuteen 27 a §:ään. Neuvottelukunnan tehtävänä olisi seurata toimeentulotukiasioiden soveltamiskäytäntöä ja viranomaisten välistä yhteistyötä sekä tehdä esityksiä toimeentulotukea koskevista asioista. Neuvottelukuntaan kuuluisi ainakin sosiaali- ja terveysministeriön, hyvinvointialueen sosiaalihuollon sekä Kansaneläkelaitoksen edustus. Muutoin sen tehtävistä ja kokoonpanosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, eli neuvottelukuntaan voisi kuulua muitakin tahoja. Neuvottelukunnalla ei olisi toimivaltaa antaa sitovia suosituksia, mutta se voisi tehdä esityksiä toimeentulotukeen liittyvistä asioista. Toimeentulotukeen vaikuttaa viimesijaisena tukimuotona muiden järjestelmien toiminta. Lisäksi tuen toimeenpano jakautuu Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen kesken. Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle kuuluu toimeentulotukiasioiden yleinen johto, ohjaus ja kehittäminen, jota neuvottelukunnan toiminta tukee.
5 a §. Perustoimeentulotuen kattamiseksi Kansaneläkelaitokselle suoritettavat ennakot ja niiden vahvistaminen sekä maksaminen. Säännös kumottaisiin ja sisältö siirrettäisiin uuteen 27 b §:ään.
5 b §. Kunnan rahoitusosuus perustoimeentulotuen kustannuksista. Säännös kumottaisiin ja sisältö siirrettäisiin 27 f §:ään.
2 luku Toimeentulotuen määräytyminen ja rakenne
Luvun otsikko olisi uusi. Voimassa olevan lain otsikko on ”Toimeentulotuen rakenne ja suu-ruus”. Uusi nimi korostaa, että luvun keskeisimpänä sisältönä on toimeentulotuen määräyty-mistä koskevat säännökset rakenteen lisäksi.
6 §. Toimeentulotuen määräytyminen. Säännös on osittain uusi. Pykälän 1 momentin alkuun on lisätty maininta siitä, että toimeentulotukea myönnetään tämän lain mukaan määriteltyihin tarpeellisiin menoihin, joita henkilö tai perhe ei pysty kattamaan käytettävissä olevilla tuloillaan ja varoillaan. Menot ovat toimeentulotukilain tarkoittamia menoja, joista säädettäisiin muissa pykälissä tarkemmin. Pykälän 1 momenttiin lisätty maininta laskelmasta olisi uusi. Laskelma on ollut keskeinen toimeenpanossa sovellettu käytettävissä olevien tulojen ja menojen erotuksen sekä tuen määräytymisen väline, mutta nyt laskelman käsite nostettaisiin myös toimeentulotukilain tasolle. Laskelmasta säädettäisiin tarkemmin 13 §:ssä.
Pykälän 2 momentti on uusi. Sen sisältö vastaisi osittain muutettuna voimassa olevan lain 7 §:n sisältöä. Tarkoitus on kuvata toimeentulotuen määräytymisen keskeiset katettavat menot ja niihin liittyvät tuen eri osat kyseessä olevassa tuen määräytymispykälässä. Toimeentulotukea myönnettäessä menoina otettaisiin huomioon perusosalla katettavat menot ja tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat muut perusmenot sekä tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat erityismenot. Tukea perusosalla katettaviin menoihin ja muihin perusmenoihin kutsuttaisiin perustoimeentulotueksi kuten voimassa olevan lain mukaan. Tukea erityismenoihin kutsuttaisiin täydentäväksi toimeentulotueksi, mikä on myös vastaava nimitys kuin voimassa olevassa laissa.
Voimassa olevassa laissa muiden perusmenojen harkinta on sidottu niiden tarpeellisen suuruuteen. Tämä käsite säilyy laissa edelleen. Säännöksen tulkintana on ollut, että tapauskohtainen harkinta pitää sisällään sekä menoperusteen että määrän arvioimisen. Tämä tulkinta olisi tarkoitus säilyttää edelleen.
Pykälän 3 momentti on uusi, mutta sen sisältö vastaa voimassa olevan lain 8 §:n sisältöä. Säännöksen mukaan menoja ei oteta huomioon toimeentulotukeen oikeuttavina siltä osin kuin ne korvataan tai niitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella. Toimeentulotuen viimesijaisuuden periaatteen mukaisesti tässä laissa tarkoitettuina menoina pidetään vain niitä menoja, joita ei korvata muusta järjestelmästä tai joita ei voi saada muulla perusteella.
7 §. Perustoimeentulotuki. Säännös olisi osittain uusi. Säännökseen yhdistettäisiin aiemman 7 §:n ja perusosaa koskevan 7 a §:n sisältöä osittain muutettuna.
7 a §. Asumismenot. Säännös olisi osittain uusi. Säännöksessä säädettäisiin muihin perusmenoihin kuuluvista asumismenoista. Säännökseen siirrettäisiin voimassa olevan lain 7 b §:n muita perusmenoja koskeva sisältö asumismenojen osalta. Säännöksen aiempi perusosaa koskeva sisältö siirrettäisiin osittain muutettuna 7 §:ään.
Pykälän 1 momentin mukaan muina perusmenoina otettaisiin tarpeellisen suuruisina huomioon 1 momentin alakohdissa määritellyt asumismenot. Näitä olisivat 1) yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) 9 §:ssä tarkoitetut asumismenot, 2) muun kuin yhtiömuotoisen omistusasunnon välttämättömät hoitomenot, 3) lämmityskustannukset 4) taloussähköstä aiheutuvat menot, 5) kotivakuutusmaksu, 6) erikseen maksettavat vesimaksut sekä 7) välttämättömät asuntoon muuttoon liittyvät menot. Menoista 1-3 kohdassa mainitut menot huomioitaisiin asumismenoja kohtuullistettaessa. Jos toimeentulotuen hakijan asumiseen liittyvät menot ylittävät 1 momentin 1 – 3- kohdassa tarkoitettujen menojen tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän, hakijaa olisi ohjattava hankkimaan edullisempi asunto.
Kela-siirtoon johtaneen esityksen (HE 358/2014 vp) perusteluissa todettiin seuraavaa: ”Kohtuulliset asumismenot otettaisiin yleensä huomioon todellisen määräisinä. Käytännön toiminnassaan Kansaneläkelaitos voisi arvioidessaan tarpeellisen suuruista asumismenojen määrää hankkia kunnista viitetietoja kuntakohtaisista asumismenoista ja käyttää näitä tietoja arvioidessaan kunkin kunnan ja alueen perustoimeentulotuessa hyväksyttyä asumismenojen tasoa.” Kansaneläkelaitos kutsuu edellä mainittua kohtuullisena pitämäänsä asumismenojen rajaa asumisnormiksi. Asumismenojen kohtuullisuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon vuokra, omakotitalon hoitomenot, asuntolainan korot tai rahoitusvastikkeen korkoihin käytettävä osuus, vastike sekä lämmitysmenot. Jos edellä mainitut menot ylittäisivät Kansaneläkelaitoksen kohtuullisena pitämän asumismenojen rajan (ns. asumisnormi), ohjataan asiakasta etsimään edullisempaa asuntoa.
Asumisnormiin kuuluvien kustannusten lisäksi huomioitaisiin erikseen maksettavat vesi-, taloussähkö-, ja kotivakuutusmaksut. Vesimaksulle, taloussähkölle ja kotivakuutukselle on määritelty Kansaneläkelaitoksessa ohjeelliset raja-arvot käsittelyn tueksi. Näiden kohtuullisuus arvioidaan menolajikohtaisesti erillään asumisnormista. Sama koskee välttämättömiä asuntoon muuttoon liittyviä menoja. Menon kohtuullisuutta arvioitaisiin laskukohtaisesti.
Asumisen järjestäminen on yksi keskeisimpiä henkilön ja perheen elämään vaikuttavista tekijöistä. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että toimeentulotuen päätöksenteossa kiinnitetään erityistä huomioita hakijan ja hänen perheensä yksilölliseen tilanteeseen, asunnon tarpeeseen sekä hakijan mahdollisuuteen saada Kansaneläkelaitoksen edellyttämä kohtuuhintainen asunto.
Säännöksen 2 ja 3 momentin sisältö vastaisivat voimassa olevan 7 b §:n 2 ja 3 momentin sisältöä.
7 b §. Terveydenhuoltomenot ja muut menot. Säännöksessä säädettäisiin muista perusmenoihin kuuluvista terveydenhuoltomenoista ja muista menoista. Sisältö vastaisi voimassa olevan lain muiden perusmenojen sisältöä näiden menoerien osalta pienin tarkennuksin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin terveydenhuoltomenojen huomioimisesta. Terveydenhuoltomenojen tarpeellisuuden myönnettävän perustoimeentulotuen näkökulmasta arvioi yksittäistapauksessa Kansaneläkelaitos perustoimeentulotuen myöntäjänä. Tarpeellisuusarvioinnissa voidaan käyttää apuna Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreitä ja muuta asiantuntemusta. Kansaneläkelaitos voisi huomioida menon perusteen ja määrän tarpeellisuutta. Samoin Kansaneläkelaitos voisi tarpeellisuusarvioinnissaan ottaa huomioon, onko lääkettä tai valmistetta määrättäessä huomioitu yleisesti hyväksytty hoitokäytäntö ja lääketieteellinen tutkimusnäyttö ottaen kuitenkin huomioon asiakkaan kokonastilanteessa olevat mahdolliset erityispiirteet. Perustoimeentulotuessa huomioon otetaan muut kuin perusosaan sisältyvät tarpeelliset terveydenhuoltomenot vain siltä osin kuin asiakas ei ole niitä lain mukaan oikeutettu saamaan ensisijaisista järjestelmistä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin alakohdissa luetelluista menoista, joita otettaisiin myös huomioon tarpeellisen suuruisena. Näitä olisivat 1) lasten varhaiskasvatuksesta aiheutuvat menot sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan menot, 2) lapsen tapaamisesta aiheutuvat menot lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 7 a, 7 b ja 9 c §:n tarkoittamissa tilanteissa siltä osin, kun ne perustuvat kunnan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen sekä 3) henkilötodistuksen, oleskeluasiakirjan tai matkustusasiakirjan hankintamenot.
Lapsen tapaamisesta aiheutuvilla menoilla tarkoitettaisiin tapaamisiin liittyviä kuluja, joita voitaisiin huomioida etävanhemmalle, lähivanhemmalle tai muulle huoltajalle taikka muulle lasta tapaavalle henkilölle. Merkitystä ei olisi sillä, onko tuen hakija lasta tapaava henkilö vai lapsen kanssa asuva henkilö, joka maksaa toisen henkilön tapaamisesta aiheutuvia kuluja. Tapaamiskulujen huomioiminen koskee vain lapsen tapaamista, ei asumista kahdessa perheessä.
Henkilötodistuksen, oleskeluasiakirjan ja matkustusasiakirjan hankinnan tarpeellisuutta arvioitaessa huomioitavien menojen tulisi olla sekä perusteeltaan välttämättömiä että määrältään tarpeellisen suuruisia.
7 c §. Täydentävä toimeentulotuki. Täydentävää toimeentulotukea koskevaa säännöstä tarkennettaisiin siten, että voimassa olevan lain 1 momentin 1 kohta kumottaisiin.
1 momentin mukaan täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otettaisiin huomioon tarpeellisen suuruisina henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot. Täydentävä toimeentulotuki kohdentuisi yksinomaan henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkittuihin menoihin. Asumismenoja korvattaisiin tällä samalla perusteella.
2 momentin mukaan henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voitaisiin pitää, kuten voimassa olevassakin laissa, esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita tarpeita ja muita näihin verrattavia olosuhteita tai tarpeita. Nämä kriteerit ovat esimerkinomaisia eikä lista ole tyhjentävä.
Tuen tarvetta arvioitaessa perusteena olisi Kansaneläkelaitoksen tekemä laskelma, johon hyvinvointialue täydentäisi erityisistä tarpeista aiheutuvat menot harkintansa nojalla. Nämä menot voivat olla kertaluonteisia tiettyyn elämäntapahtumaan liittyviä tai säännöllisiä, kuten pitkäaikaisen sairauden aiheuttamat asiakkaan itsenäistä selviytymistä tukevat kustannukset. Kuten perustoimeentulotuenkin osalta, myös täydentävän tuen osalta voidaan harkita menon tarpeellisuuta sekä menoperusteen että suuruuden osalta. Laskelman lopputuloksesta voidaan asiakkaan eduksi poiketa, kuten 6 §:n perusteluissa todetaan, erityisesti silloin, jos halutaan turvata asiakkaan mahdollisuus tosiasiassa saada hankittua hänelle tarpeelliseksi arvioitu hyödyke ja jos se on perusteltua menon luonteesta ja asiakkaan erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuen kokonaisharkinnan perusteella.
8 §. Ehkäisevä toimeentulotuki. Säännöksen sisältö vastaisi voimassa olevan lain ehkäisevää tukea koskevaa 13 §:ää osittain muutettuna. Säännöksen aiempi sisältö koski eräiden menojen vähentämistä ja se siirrettäisiin 6 §:ään.
Kuten voimassa olevassa laissa, ehkäisevää toimeentulotukea voitaisiin 1 momentin mukaan myöntää toimeentulotukilain 1 §:n 2 momentissa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin. Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.
2 momentin mukaan hyvinvointialue päättäisi tuen myöntämisen perusteista. Sosiaalihuoltolain 12 §:n mukaan jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu. Ehkäisevän toimeentulotuen avulla voidaan myöntää tukea myös näissä tilanteissa ja hyvinvointialueen tulee varautua tämän tehtävän hoitamiseen turvaamalla siihen riittävät taloudelliset resurssit.
Ehkäisevä toimeentulotuki on tarkoitettu henkilön ja perheen sosiaalisen turvallisuuden ja toimintakyvyn edistämiseksi. Ehkäisevällä tuella pyritään riittävän ajoissa auttamaan tuen tarpeessa olevaa henkilöä selviytymään odotettavissa olevista toimeentulo-ongelmista, ja välttämään varsinaisen toimeentulotuen tarve. Ehkäisevä tuki on koettu erityisen käyttökelpoiseksi sosiaalityön välineeksi akuuteissa kriiseissä. Ehkäisevällä toimeentulotuella on tuettu tilanteissa, joissa perheenjäsenen kuoleman, vakavan sairastumisen tai esimerkiksi rikoksen uhriksi joutumisen johdosta kriisin aiheuttamia yllättäviä menoja on voitu taloudellisen tuen avulla lieventää. Tukea voitaisiin myöntää erityisestä syystä poiketen siitä, mitä 6 §:ssä säädetään tuen määräytymisestä, 13 §:ssä määräytymisajasta ja laskelmasta sekä 14 §:ssä tuen hakemisesta. Tämä tarkoittaa, että ehkäisevän tuen myöntämisessä ei olisi välttämätöntä olla sidoksissa toimeentulotuen laskelmaan sekä hakumenettelyyn, jossa tukea haetaan ensin Kansaneläkelaitoksesta. Kuitenkin pääsääntöisesti asiakkaan oikeus perustoimeentulotukeen on hyvä pyrkiä aina selvittämään. Sen vuoksi poikkeamiseen 6, 13 ja 14 §:n säännöksistä ja menettelyistä olisi oltava erityinen syy. Syy voi liittyä tilanteen kiireellisyyteen, jolloin asiakkaan aseman turvaamiseksi ei voida odottaa hakemuksen käsittelyä ensin Kansaneläkelaitoksessa. Ehkäisevää tukea koskevan päätöksenteon tulisi olla hyvinvointialueella sosiaalihuollon ammattihenkilön vastuulla asiakkaan tilannetta koskevan ammatillisen kokonaisarvion tekemiseksi.
10 §. Alennettu perusosa. Säännös vastaa voimassa olevan lain säännöstä muutettuna siten, että menettelyä koskeva 2 momentti on siirretty 10 a §:ksi osittain muutettuna. Lisäksi säännöksen 1 momentin 4-kohdan pykäläviittaus on korjattu vastaamaan työttömyysturvalain nykyistä sääntelyä, eli säännöksessä viitataan 2 a luvun 14 §:ään. Pykälän 2 ja 3 momentin sisältöä on osittain uudistettu.
Perusosan alentamisen perusteet liittyvät henkilön velvollisuuteen huolehtia omasta toimeentulostaan ja työllistymisestään. Toimeentulotukilain 2 §:n 2 momentin mukaan jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan. Lisäksi lain 2 a §:ssä säädetään velvollisuudesta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Perusosaa voi alentaa pykälän 1 ja 2 momentin edellytysten vallitessa 20 tai 40 prosenttia. Alentamiseen sisältyy aina tapauskohtaista harkintaa.
Pykälän 2 momentin mukaan perusosan suuruutta voitaisiin alentaa 1 momentissa säädettyä enemmän, kuitenkin yhteensä enintään 40 prosenttia, jos henkilö sen jälkeen, kun hänen toimeentulotuen perusosaansa on alennettu 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, menettelee edelleen 10 §:n 1 momentin 1-4 kohdissa tarkoitetulla tavalla. Lisäksi edellytettäisiin, että hän tämän lisäksi kieltäytyy ilman perusteltua syytä osallistumasta 10 a §:ssä tarkoitettuun palvelutarpeen arviointiin.
Ehdotuksessa edellytettäisiin, että hän kieltäytyy ilman perusteltua syytä osallistumasta 10 a §:ssä tarkoitettuun sosiaalihuollon viranomaisen tekemään palvelutarpeen arviointiin. Tämä korvaa voimassa olevan lain edellyttämän asiakkaan kanssa mahdollisuuksien mukaan laadittavan suunnitelman ”itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi”. Alentaminen on sidottu voimassa olevassa laissa kieltäytymiseen edellä mainitussa suunnitelmassa sovitusta toimintakykyä edistävästä toiminnasta. Edellä mainitun suunnitelman rooli suhteessa sosiaalihuollon muihin suunnitelmiin on jäänyt soveltamisessa epäselväksi, kuten myös sen sisältö ja ehdollinen sanamuoto. Tämän vuoksi edellytettäisiin, että asiakas velvoitettaisiin osallistumaan 2 momentin 2 kohdan mukaisissa tilanteissa aina sosiaalihuollon viranomaisen luona palvelutarpeen arviointiin. Tätä selostetaan tarkemmin 10 a §:n perusteluissa.
Pykälän 3 momentin sisältö vastaa voimassa olevan lain 4 momentin sisältöä. Sen mukaan pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettu alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Arvioinnissa voitaisiin hyödyntää sosiaalihuollon ja asiakkaan omaa selvitystä. Näistä säädetään10 a §:ssä. Kuten voimassa olevassa laissa säädetään, alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.
10 a §. Perusosan alentamista koskeva menettely. Pykälä olisi sisällöltään osittain uusi.
Voimassa olevan lain 10 §:ssä säädetään perusosan alentamisesta sekä noudatettavasta menettelystä. Esityksessä menettelyä koskeva voimassa olevan lain 2 momentti siirrettäisiin erilliseksi menettelysäännökseksi osittain muutettuna.
Säännöksen 1 momentin mukaan ennen perusosan alentamista asiakkaalle tulisi varata mahdollisuus antaa selvityksensä syistä, joiden vuoksi perusosaa ei pitäisi alentaa tai se olisi kohtuutonta. Riittävänä olisi pidettävä sitä, että asiakkaalle olisi varattu mahdollisuus antaa asiasta selvitys. Mikäli asiakas ei vastaisi kohtuullisessa ajassa, asia voitaisiin ratkaista ilman asiakkaan selvitystä. Asiakkailla voisi kuitenkin olla selkeitä syitä sille, miksi perusosaa ei pitäisi alentaa. Tämän vuoksi joissain tapauksissa asiakkaalta itseltään saatu selvitys voisi riittää sen arvioimiseksi, onko perusosan alentaminen kohtuullista, eikä sosiaalihuollon lausuntoa tarvittaisi.
Perusosan alentamista harkittaessa Kansaneläkelaitoksen tulisi ohjata asiakas tarvittaessa hy-vinvointialueen sosiaalihuoltoon sosiaalihuoltolain 36 §:ssä tarkoitetun palvelutarpeen arviointia varten. Kansaneläkelaitoksen tulisi tiedottaa hakijalle tästä etukäteen. Kun kyse on 10 §:n 1 momentin mukaisista tilanteista, Kansaneläkelaitos voisi käyttää harkintaa ohjauksen tarpeellisuudesta. Esimerkiksi silloin, jos asiakkaan omaa selvitystä voi pitää riittävänä, ei asiakasta ole tarpeen ohjata hyvinvointialueen sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioon.
Pykälän 2 momentissa tuodaan selvyyden vuoksi esiin, että toimivalta perusosan alentamisessa kuuluu Kansaneläkelaitokselle. Kansaneläkelaitos ratkaisee, onko perusosaa alennettava, mutta se voi hyödyntää asiakkaan ja sosiaalihuollon näkemyksiä. Kansaneläkelaitoksen tulee toimittaa välittömästi hyvinvointialueelle tiedoksi perusosan alentamista koskeva päätös ja ilmoittaa tästä hakijalle.
Pykälän 3 momentti koskisi perusosan alentamista 10 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, eli silloin, kun toimeentulotuen hakijan perusosaa on jo aiemmin alennettu 1 momentin mukaan. Kun harkitaan perusosan alentamista 10 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteessa, Kansaneläkelaitoksen tulisi näissä tilanteissa aina ennen 2 momentin tarkoittamaa perusosan alentamista ohjata asiakas hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon sosiaalihuoltolain 36 §:ssa tarkoitettua palvelutarpeen arviointia varten. Tämä johtuu siitä, että asiakkaan menettely on jatkunut jo pidempään ja hänen olosuhteensa ja muu elämäntilanteensa olisi viimeistään tällöin syytä saada arvioiduksi hyvinvointialueen sosiaalihuollossa.
Pykälän 3 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen olisi tiedotettava hakijalle etukäteen, että hakija voi välttää perusosan alentamisen osallistumalla palvelutarpeen arviointiin tai muutoin hänen perusosaansa voidaan alentaa 10 §:n 2 momentin mukaisesti. Kansaneläkelaitoksen tulisi antaa hakijalle kohtuullinen aika palvelutarpeen arviointiin osallistumiseen ennen perusosan alentamista. Jos perusosaa alennettaisiin ennen palvelutarpeen arviointia, asiakas ei välttämättä osallistuisi enää siihen eikä säännöksen tavoite asiakkaan olosuhteiden ja taustasyiden selvittelystä toteutuisi. Siksi Kansaneläkelaitoksen on tarpeen odottaa, että alentamista koskeva päätös tehtäisiin vasta henkilön palvelutarpeen arviointiin osallistumisen jälkeen. Toisaalta asiakkaan perustoimeentulotukea koskevaa ratkaisua ei voi pitkittää kovin paljon huomioiden toimeentulotuen käsittelyä koskeva määräaika josta säädetään esityksen 14 a §:ssä.
Perusosan alentamistilanteessa Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen sosiaalihuollon välinen yhteistyö on erityisen tärkeää. Tilanteeseen soveltuvat myös muut yhteistyötä koskevat säännökset, kuten 14 e § Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen välisestä yhteistyöstä sekä 15 § sosiaalihuollon lausunnosta. Myös 14 d § sekä sen 3 momentin säännös asiakkaan tapaamisesta yhdessä soveltuu myös alentamistilanteisiin. Kansaneläkelaitos voi pyytää ennen alentamista edellä mainittujen säännösten perusteella hyvinvointialueen sosiaalihuollon lausunnon asiakkaan perusosan alentamiseen vaikuttavista tekijöistä. Jos kyseessä on sosiaalihuollon asiakas, hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomainen voi toimittaa lausunnon, jonka Kansaneläkelaitos voi ottaa huomioon.
Käytännössä asiakkaan voisi edellyttää osallistuvan palvelutarpeen arviointiin hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomaisen luona henkilökohtaisesti, ellei muu järjestämistapa olisi tarkoituksenmukaisempi. Muuna tapana kyseeseen voisi tulla yhteydenotto etäyhteyksin tai puhelimitse.
Pykälän 4 momentin mukaan hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomainen ratkaisisi sosiaalihuoltolain 36 §:ssä tarkoitetun palvelutarpeen arvioinnin perusteella, mitä palvelua asiakkaalle tarjotaan ja tarvittaessa laatisi asiakassuunnitelman yhdessä asiakkaan ja muiden viranomaisten kanssa. Voimassa olevassa laissa käytetään ilmaisua ”suunnitelma toiminnasta asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi”. Tämän nimistä suunnitelmaa sosiaalihuoltolaki ei tunne. Selkeyden vuoksi säännöksessä käytettäisiin sosiaalihuoltolain mukaisia käsitteitä ja menettelyjä, eli ensin sosiaalihuollossa tehtäisiin palvelutarpeen arviointi.
Toimeentulotukilaissa ei kuitenkaan säädettäisi enää tarkemmin tässä yhteydessä sosiaalihuollossa laadittavasta suunnitelmasta ja mitä palveluita asiakkaalle siihen mahdollisesti sisällytetään. Hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomainen ratkaisisi 4 momentin mukaan palvelutarpeen arvioinnin johdosta mahdollisesti asiakkaalle tarjottavista palveluista sekä laatii tarvittaessa asiakassuunnitelman. Asiakassuunnitelman sosiaalihuolto voi laatia tarvittaessa yhdessä asiakkaan ja muiden viranomaisten kanssa. Koska kyseessä on perusosan alentamistilanne, sosiaalihuollon arvioinnissa tulisi luonnollisesti selvitettäväksi, miksi asiakas ei ole ottanut vastaan tarjottua työtä tai ottanut osaa työllistymistä edistävään suunnitelmaan sekä mikä on asiakkaan kyky huolehtia omasta toimeentulostaan.
11 §. Huomioon otettavat tulot. Säännöksen 3 momenttia muutettaisiin siten, että tuloina jätettäisiin ottamatta huomioon enintään 150 euroa kuukaudessa. Säännökseen sisältynyt lisäkriteeri, jonka mukaan vähintään 20 prosenttia tulonsaajan ansiotuloista jätetään ottamatta huomioon tulona, kumottaisiin. Tämä on yhdessä 150 euron maksimirajan kanssa ollut merkitykseltään vähäinen.
13 §. Toimeentulotuen määräytymisaika ja laskelma. Säännös olisi osittain uusi. Voimassa olevan lain 13 §:n ehkäisevää toimeentulotukea koskeva sisältö siirrettäisiin muokattuna lain 8 §:ään.
Säännöksen toimeentulotuen määräytymisaikaa koskeva 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 15 §:n 1 momenttia.
Säännöksen 2 momentti laskelmasta olisi uusi. Toimeenpanossa tehtävän laskelman lopputulos osoittaa pääsääntöisesti maksettavan toimeentulotuen määrää tai sen ollessa ylijäämäinen sitä, ettei oikeutta toimeentulotukeen ole. Laskelman ylijäämän suuruudella on merkitystä sille, kuinka paljon taloudellista liikkumavaraa hakijalla tosiasiassa on. Toimeenpanossa tehtävän laskelman osoittamasta toimeentulotuen määrästä voitaisiin myös erityisestä syystä poiketa hakijan välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamiseksi. Tämä tarkoittaa poikkeamista hakijan eduksi. Arvio tulisi tehdä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Harkinnassa tulisi ottaa huomioon mitä menoja asiakkaalla voi olla kohtuudella odotettavissa lähitulevaisuudessa. Vaikka laskelman mukaan oikeutta tukeen ei olisi koko menon määrälle, voitaisiin harkita tuen myöntämistä näihin toimeentulotukilain mukaisiin menoihin kokonaisuudessaan. Käytännössä tämä toteutettaisiin myöntämällä menoihin maksusitoumus. Lain 16 §:n perusteluissa kuvataan maksusitoumuksien käyttöä tarkemmin. Kyseinen jousto vastaisi nykyisen toimeenpanon vakiintunutta käytäntöä perustoimeentulotuessa pienen ylijäämän tilanteiden osalta. Täydentävän toimeentulotuen osalta myöntämiskäytäntö pysyisi ennallaan. Ehkäisevää tukea koskevan 8 §:n perusteluissa kuvataan ehkäisevän tuen käyttöä tarkemmin. Ehkäisevää tukea myönnettäessä laskelman teko on suositeltavaa, mutta ei pakollista ja sen lopputuloksesta voitaisiin poiketa sosiaalihuollon ammattihenkilön ja hyvinvointialueen päättämien perusteiden mukaisesti.
Huomiota tulisi kiinnittää myös siihen, onko hakijan tuen tarve kiireellinen. Kiireellisissä tilanteissa maksusitoumuksen myöntäminen välttämättömiin menoihin voisi olla erityisesti tarpeen. Vaikka hakija ei olisi toimeenpanossa tehtävän laskelman mukaan oikeutettu toimeentulotukeen, voi olla, ettei hakijalla ole riittävästi tosiasiallisesti käytettävissä olevia tuloja tai varoja ostaa esimerkiksi välttämättömiä lääkkeitä. Myös vuokravakuuden myöntäminen voisi tulla kyseeseen, jos sen arvioitaisiin olevan tarpeellista hakijan asumisen turvaamiseksi. Maksusitoumuksista ja vuokravakuuksista säädettäisiin tarkemmin 16 §:ssä.
Säännöksen 3 momentti vastaisi voimassa olevan lain 15 §:n 2 momenttia siten muutettuna, että pykäläviittauksia korjattaisiin vastaamaan tähän lakiin esitettyjä muutoksia. Lisäksi säännöksen on lisätty maininta tulojen käytettävissä olosta ja varallisuuden laadusta. Säännöksen mukaan tulo voitaisiin siis jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana toimeentulotuen määräämisen ajanjaksona, jos se tulon kertaluonteisuus, tulon saamisen peruste, käyttötarkoitus tai käytettävissä olevan varallisuuden laatu huomioon ottaen olisi kohtuullista.
Säännöksen 4 momentti vastaisi voimassa olevan lain 3 momenttia siten muutettuna, että ansiotuloihin rinnastettaisiin myös muut tulot ja että lisäksi jälkikäteen huomioon otettavan tulon tulisi olla asiakkaan käytettävissä. Tarkoitus ei ole mahdollistaa sitä, että hakija voisi tarkoituksellisesti kuluttaa mahdolliset ylijäämänsä, miten haluaa. Sen sijaan tarkoituksena on ollut tuoda lakiin vakiintunut käytäntö siitä, ettei varoja, jotka eivät ole tosiasiallisesti käytettävissä voi ottaa huomioon, jos hakija on tuen tarpeessa.
Säännöksen 5 momentti vastaisi voimassa olevan lain 4 momenttia.
Säännöksen 6 momentissa säädettäisiin laskelmaa koskevasta asetuksenantovaltuudesta. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä laskelmaan sisällytettävistä tiedoista ja sen laatimiseen liittyvistä yksityiskohdista.
14 §. Toimeentulotuen hakeminen. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevan lain sisältöä paitsi siltä osin, että kuntaa koskeva maininta on muutettu hyvinvointialueeksi ja 1 momentin pykäläviittaus on muutettu. Voimassa olevan 14 §:n 3 momentin sisältö kumottaisiin tästä pykälästä ja pykälän 3 momentin sisältö vastaisi voimassa olevan lain 14 a §:n 3 momentin sisältöä.
Pykälän 1 momentin mukaan toimeentulotukea haettaisiin edelleen Kansaneläkelaitokselta, joka käsittelee asiakkaan oikeuden perustoimeentulotukeen. Hakemuksen siirtämisestä hyvinvointialueen käsiteltäväksi säädettäisiin 14 c §:ssä.
2 momentin mukaan hakemus täydentävästä tai ehkäisevästä toimeentulotuesta tehtäisiin hyvinvointialueelle, jos hakija on saanut hakemusta koskevalle ajalle tehdyn päätöksen perustoimeentulotuesta.
14 a §. Toimeentulotukiasian käsittely. Pykälän voimassa olevan lain mukainen sisältö kumottaisiin ja sen oleskelua sekä hyvinvointialueiden välistä toimivallan jakoa koskeva sisältö siirrettäisiin uuteen henkilöllistä soveltamisalaa koskevaan 27 §:ään. Pykälässä säädettäisiin toimeentulotukiasian käsittelystä muussa kuin kiireellisessä tapauksessa. Sisältö vastaisi pääosin voimassa olevan lain 14 c §:n sisältöä. Lisäksi voimassa olevan lain 14 a §:n 3 ja 4 momentin sisältö on siirretty 1 momenttiin ensimmäiseksi ja kolmanneksi virkkeeksi. Eli toimeentulotukiasia on käsiteltävä siten, että hakijan tai perheen oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ei vaarannu sekä että päätös toimeentulotuen myöntämisestä on pantava viivytyksettä täytäntöön.
14 c §. Toimeentulotukea koskevan asian siirtäminen Kansaneläkelaitoksesta hyvinvointialueelle. Pykälän voimassa olevan lain mukainen sisältö kumottaisiin ja sisältö siirrettäisiin 14 a §:ään. Pykälän sisältö vastaisi voimassa olevan lain 14 d §:n sisältöä siten muutettuna, että sana kunta on muutettu hyvinvointialueeksi.
14 d §. Toimeentulotukiasioinnin järjestäminen ja asiakkaan oikeus henkilökohtaiseen palveluun. Pykälän voimassa olevan lain mukainen sisältö kumottaisiin ja sisältö siirrettäisiin 14 c §:ään. Pykälän 1 ja 3 momentti olisivat uusia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimeentulotukiasiointi olisi toteutettava saavutettavasti ja esteettömästi eri asiakasryhmien tarpeet huomioiden. Saavutettavuudella ja esteettömyydellä tarkoitetaan, että erilaiset asiakkaat pystyvät asioimaan yhdenvertaisesti paitsi sähköisesti, myös fyysisesti paikan päällä. Asiointiin soveltuu myös hallintolain (434/2003) 7 §, jossa säädetään palveluperiaatteesta ja palvelun asianmukaisuudesta. Säännöksen mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. Hallintolain esitöiden mukaan asioinnin tulee tapahtua sekä hallinnossa asioivan, että viranomaisen kannalta ”mahdollisimman nopeasti, joustavasti ja yksinkertaisesti sekä kustannuksia säästäen”. Asiointi on pyrittävä järjestämään niin, että hallinnossa asioiva voi muodostaa helposti kokonaiskäsityksen asiansa hoitamiseen tarvittavan palvelun sisällöstä ja siihen liittyvistä toimista. Yhtenä esimerkkinä palveluperiaatteen soveltamisesta esitöissä mainitaan selkeiksi suunnitellut asiointipisteet. Kaikille palveluja tarvitseville on pyrittävä turvaamaan yhtäläinen mahdollisuus asiansa hoitamiseen palvelun laadusta riippumatta. Asiointimahdollisuuksien on myös vastattava mahdollisimman hyvin erityisryhmien, kuten vanhusten, sairaiden ja vammaisten, tarpeisiin. Toiminta tulee pyrkiä järjestämään niin, että palvelujen saaminen kyetään turvamaan eri tilanteissa, myös poikkeuksellisissa tilanteissa.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 14 e §:n sisältöä osittain muutettuna. Kuten tälläkin hetkellä, perustoimeentulotuen asiakkaalle tulisi järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti Kansaneläkelaitoksen toimihenkilön kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen, kun asiakas on tätä pyytänyt Kansaneläkelaitokselta. Kun kyse on täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta, asiakkaalle tulisi järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti hyvinvointialueen sosiaalihuollon ammattihenkilön kanssa vastaavassa ajassa. Lisäksi säädettäisiin siitä, että oikeudesta henkilökohtaiseen keskusteluun olisi tiedotettava selkeällä tavalla hakemista koskevien ohjeiden yhteydessä ja asiakasta olisi tarvittaessa neuvottava tämän oikeuden käyttämisessä.
3 momentissa säädettäisiin siitä, että jos toimeentulotuen hakijan tilanne edellyttää, Kansaneläkelaitos ja hyvinvointialue voisivat tavata asiakasta myös samanaikaisesti yhdessä. Asiakkaalla olisi myös oikeus pyytää mahdollisuutta yhteiseen tapaamiseen. Yhteinen tapaaminen tulisi järjestää kuten 2 momentissa säädetään, mikäli pyyntö ei ole ilmeisen perusteeton. Ilmeisen perusteeton pyyntö voisi olla kyseessä, jos asiakkaalla ei ole mitään asiaa vireillä Kansaneläkelaitoksessa tai sosiaalihuollossa eikä hän ole perustellut asioinnin tarvetta mitenkään Yhteiseen tapaamiseen sovellettaisiin mitä 14 e §:ssä Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen välisestä yhteistyöstä säädetään. Tapaamisen voisi toteuttaa myös etäyhteydellä tai puhelimella.
14 e §. Toimeentulotukiasioita koskeva Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen yhteistyö. Pykälän voimassa olevan lain mukainen sisältö kumottaisiin ja sisältö henkilökohtaisesta keskustelusta siirrettäisiin osittain muutettuna 14 d §:n 2 momenttiin. Esitetty 14 e §:n sisältö olisi uusi. Siinä säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen sosiaalihuollon asiakaskohtaisesta yhteistyöstä. Yhteistyötä toteutetaan tälläkin hetkellä voimassa olevan lain eri viittaussäännösten pohjalta, joita on muun muassa lain toimeenpanoa koskevassa 4 §:ssä. Nyt yhteistyöstä säädettäisiin hakemista koskevien säännösten yhteydessä.
Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitos ja hyvinvointialueen sosiaalihuolto tekisivät yhteistyötä asiakkaan toimeentulotukiasioiden käsittelystä toimeentulotukilain tavoitteiden toteuttamiseksi kukin omalla toimialallaan. Kansaneläkelaitoksen toimialaan kuuluu asiakkaan perustoimeentulotukiasian käsittely ja mahdollisten muiden etuusasioiden käsittely. Hyvinvointialueen sosiaalihuollon toimialaan taas kuuluu asiakkaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotukiasian käsittely sekä sosiaalihuollon toteuttaminen. Toimeentulotukiasioiden käsittelyyn soveltuvat hallintolain (434/2003) säännökset, joita toimeentulotukilain säännökset täydentävät. Hallintolain 10 §:ssä säädetään viranomaisten yhteistyöstä.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin informatiivisuuden vuoksi sosiaalihuoltolain 41 §:ään, joka koskee myös Kansaneläkelaitosta. Siinä säädetään sosiaalihuollon asiakasta koskevasta monialaisesta yhteistyöstä. Lisäksi viitattaisiin myös sosiaalihuoltolain 35 §:ään, jota sovelletaan myös Kansaneläkelaitokseen. Säännös koskee yhteydenottoa sosiaalihuoltoon asiakkaan tuen tarpeen arvioimiseksi.
Käytännössä yhteistyö kunkin toimialalla ilmenisi toimeentulotukiasian käsittelyssä seuraavasti. Kansaneläkelaitoksen käsitellessä perustoimeentulotukiasiaa ja havaitessa, että henkilön tilanteen arvioinnissa perustoimeentulotuen myöntämistä varten on tarpeen saada sosiaalihuollon näkemys, se voi ottaa yhteyttä hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon. Samalla asiakkaalle tulee tiedottaa asiasta. Sosiaalihuolto arvioi itsenäisesti, onko tarvetta sosiaalihuoltolain 41 §:n mukaiselle monialaiselle yhteistyölle tai sosiaalihuollosta Kansaneläkelaitokselle annettavalle lausunnolle. Lausunnosta säädettäisiin 15 §:ssä. Sosiaalihuollossa toteutettavasta palvelutarpeen arvioinnista ja asiakassuunnitelmasta säädetään sosiaalihuoltolain 36 ja 39 §:ssä.
Hallintolain 31-34 pykälissä säädetään asian selvittämisestä, selvittämispyynnöstä, selvitykselle asetettavasta määräajasta ja asianosaisen kuulemisesta. Näitä sovelletaan myös toimeentulotukiasian käsittelyyn. Sosiaalihuoltolain ja toimeentulotukilain säännökset täsmentävät hallintolain yleisiä säännöksiä. Yhteydenotolle ja siihen vastaamiselle ei ole säädetty määräaikaa, mutta Kansaneläkelaitos voi pyynnössään ilmoittaa missä ajassa se käsittelee asiakkaan perustoimeentulotukihakemuksen ja tarvitsee tiedon. Hyvinvointialueen sosiaalihuolto voi tarkistaa, onko sama asiakas myös sosiaalihuollon asiakas. Jos kyseessä on sosiaalihuollon asiakas, sosiaalihuolto voi halutessaan antaa asiakkaan tilanteesta 15 §:n mukaisen lausunnon perustoimeentulotuen käsittelyä varten.
Sosiaalihuoltolain 35 §:n mukaisessa ilmoituksessa on kyse tilanteesta, jossa Kansaneläkelaitoksen virkailija on tehtävässään saanut tietää henkilöstä, jonka sosiaalihuollon tarve on ilmeinen, jolloin hänen on ohjattava henkilö hakemaan sosiaalipalveluja. Henkilön antaessa suostumuksensa, on otettava yhteys sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, jotta asiakkaan tuen tarve arvioitaisiin. Tämä säännös on viranomaista velvoittava.
Hyvinvointialueen havaitessa sosiaalihuoltoa toteuttaessaan tai täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukiasiaa käsitellessään, että henkilön oikeus perustoimeentulotukeen voi olla tarpeen ratkaista, sen on syytä ottaa yhteys Kansaneläkelaitokseen. Tämän jälkeen Kansaneläkelaitos voi tarkistaa, onko asiakkaalla perustoimeentulotukiasiaa vireillä. Käytännössä hyvinvointialueen ottaessa vastaan täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea koskevan hakemuksen, sosiaalihuolto yleensä tarkistaa ensin Kelan Kelmu-järjestelmän tiedoista, onko asiakkaalla päätöstä perustoimeentulotuesta. Jos ei ole, asiakasta informoidaan asiasta ja kehotetaan laittamaan perustoimeentulotukihakemus ensin vireille. Joissain tapauksessa sosiaalihuolto voi laittaa asiakkaan kanssa hakemuksen yhdessä vireille.
Lain 18 f §:n 2 momentissa säädettäisiin siitä, että tietojen kirjaamisesta Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen välisessä monialaisessa yhteistyössä säädettäisiin asiakastietolain () 48 §:ssä.
14 g §. Kansaneläkelaitoksen tietojenantovelvollisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tilastojen laatimisen kannalta välttämättömien tietojen osalta. Säännös kumottaisiin ja sen sisältö siirrettäisiin uuteen 27 d §:ään.
14 h §. Kansaneläkelaitoksen oikeus luovuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tilastoinnin kannalta välttämättömiä tietoja. Säännös kumottaisiin ja sen sisältö siirretäisiin uuteen 27 d §:ään.
15 §. Sosiaalihuollon lausunto. Säännös olisi sisällöltään uusi. Voimassa olevan lain toimeentulotuen määräytymisaikaa koskeva sisältö on siirretty 13 §:ään.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että hyvinvointialueen sosiaalihuolto voi antaa asiak-kaastaan lausunnon Kansaneläkelaitokselle perustoimeentulotukiasian käsittelyä varten. Säännöksen tarkoituksena on korostaa sosiaalihuollon näkemyksen merkitystä perustoimeentulotukiasian käsittelyssä sekä säätää niistä tilanteista, joissa lausunto voi tulla kyseeseen. Lausunto koskee sosiaalihuollon asiakasta ja lausunnon tavoitteena on edistää asiakkaan asemaa ja yksilöllisen tilanteen huomioimista. Sosiaalihuolto voi antaa lausunnon oma-aloitteisesti eikä se edellytä Kansaneläkelaitoksen pyyntöä. Käytännössä tarve antaa lausunto voi tulla ajankohtaiseksi, kun sosiaalihuollon viranomaisella on asiakkaansa kautta tietoa siitä, että hänellä on perustoimeentulotukiasia vireillä. Aloite voi tulla myös Kansaneläkelaitoksesta 14 e pykälän 2 momentin mukaan. Siinä säädettäisiin siitä, että Kansaneläkelaitoksen käsitellessä perustoimeentulotukiasiaa ja havaitessa, että henkilön tilanteen arvioinnissa perustoimeentulotuen myöntämistä varten on tarpeen saada sosiaalihuollon näkemys, sen tulee ottaa yhteyttä hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon. Sosiaalihuolto arvioi, onko tarvetta sosiaalihuoltolain 41 §:n mukaiselle monialaiselle yhteistyölle tai sosiaalihuollosta Kansaneläkelaitokselle annettavalle 15 §:n mukaiselle lausunnolle. Sosiaalihuollon tulisi kuulla asiakasta ennen lausunnon antamista sekä informoida häntä lausunnon sisältämistä tiedoista ja lausunnon tarkoituksesta. Säännöksen sanamuoto ei edellytä, että sosiaalihuollon asiakkaalta saataisiin nimenomainen suostumus yk-sittäiseen lausuntoon, vaan että suostumuksen saaminen tapahtuu tehtäessä yhteystyötä asiakkaan kanssa, kun yhteisymmärrys asiakkaan kanssa on saavutettu.
Pykälän 2 momentin mukaan lausunto voisi koskea asiakkaan olosuhteita ja tilannetta, jolla on merkitystä Kansaneläkelaitoksen arvioidessa 7 a ja 7 b §:ssä säädettävien muiden perusmenojen tarpeellista suuruutta. Lausunto voisi koskea myös asiakkaan perusosan alentamiseen vaikuttavia tekijöitä tai tarvetta käsitellä päätös kiireellisenä. Olosuhteilla tarkoitetaan myös perhettä ja perheen olosuhteita.
Pykälän 3 momentin mukaan lausuntoon ei saa sisällyttää tietoa, jonka ei voida katsoa olevan tarpeen perustoimeentulotukiasian ratkaisemiseksi. Tämän vuoksi lausunto on rajattava vain pykälässä esitettyihin tietoihin. Lausunnonantajan on huolehdittava siitä, että lausunto on perusteltu ymmärrettävästi ja sen ajallinen rajaaminen on selkeä. Koska Kansaneläkelaitos on toimivaltainen viranomainen perustoimeentulotukiasioissa, lausunto ei sitoisi Kansaneläkelaitosta, mutta Kansaneläkelaitoksen tulisi ottaa lausunnossa annettu selvitys perustoimeentulotukipäätöstä tehdessään huomioon. Pykälä täydentää hallintolain säännöksiä viranomaisen yhteistyöstä ja selvittämisvelvollisuudesta, joista säädetään hallintolain 10 ja 31 pykälissä. Hallintolain 44 ja 45 pykälissä säädetään päätöksen sisällöstä ja päätöksen perustelemisesta.
Lausunnon muodosta ei säädetä laissa tarkemmin, mutta mikäli se annetaan suullisesti, on sen kirjaamisesta sekä Kansaneläkelaitoksen etuusjärjestelmään, että sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmään huolehdittava asianmukaisesti.
16 §. Toimeentulotuen maksaminen. Pykälään lisättäisiin uusi 3 ja 4 momentti. Muutoin pykälä olisi ennallaan. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maksusitoumusmenettelystä. Momenttiin sisältyisi myös toimeentulotukea koskevan maksusitoumuksen määritelmä. Toimeentulotuki voitaisiin maksaa kokonaan tai osittain antamalla hakijalle maksusitoumus. Maksusitoumus tulisi siis yhdeksi maksun suorittamisen tavaksi. Maksusitoumus tarkoittaisi toimeentulotuen myöntäjän sitoumusta maksaa siinä määritelty tuote tai palvelu toimeentulotuen hakijan puolesta. Maksusitoumuksesta ei ole ollut säännöstä toimeentulotukilaissa, mutta vakiintuneesti on katsottu, että tuki voidaan myöntää myös maksusitoumuksena ja näin on myös toimittu. Maksusitoumuksia on myönnetty toimeentulotuen asiakkaille esimerkiksi lääkkeisiin, henkilöasiakirjoihin, matkakuluihin, vuokravakuuksiin, taloussähköön, sähkölämmitykseen, kotivakuutuksiin, elintarvikkeisiin, hammasproteeseihin, optikkotuotteisiin sekä muutto- ja varastointipalveluihin.
Säännöksen mukaan maksusitoumuksella Kansaneläkelaitos tai hyvinvointialue voisivat sitoutua maksamaan toimeentulotukilain 7 a - 8 §:ssä tarkoitettuja menoja. Nämä ovat perustoimeentulotuen muihin perusmenoihin liittyviä asumismenoja, terveydenhuoltomenoja, muita menoja sekä täydentävään toimeentulotukeen liittyviä menoja. Myös ehkäisevällä tuella katettavia menoja voitaisiin kattaa maksusitoumuksella. Asiakkaan suostumuksella kiireellisessä tilanteessa voitaisiin maksaa myös 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja menoja, eli perusosaan kuuluvia menoja. Asiakkaan suostumus voitaisiin saada suullisesti tai kirjallisesti hakemisen yhteydessä. Muutoinkin asiakkaan toivomukset ja mielipiteet on syytä huomioida, jos asiakas hakemisen yhteydessä ilmoittaa toiveitaan maksusitoumuksen käytöstä.
Maksusitoumus on monissa tilanteissa toimiva keino saada tuki nopeasti asiakkaan käyttöön. Maksusitoumuksella varmistettaisiin, että asiakas tosiasiallisesti saa tarvitsemansa palvelun tai tuotteen hankittua. Kaikissa tilanteissa toimeentulotuen asiakkaalla ei ole mahdollisuutta maksaa hankintaa ensin kokonaan itse ja hakea sen jälkeen menoihin toimeentulotukea. Kansaneläkelaitos on kilpailuttanut tiettyjä palveluita ja tuotteita (muuttopalvelu, varastointipalvelut, optikko), joiden edullisen hinnan asiakas saa maksusitoumusta käyttämällä hyväkseen. Mikäli asiakas hankkisi itse vastaavan tuotteen, maksaisi hän siitä normaalin hinnan, mutta toimeentulotuessa huomioitaisiin tarpeellisena kustannuksena kuitenkin vain kilpailutetun hinnan mukainen kustannus. Maksusitoumusmenettely siis hyödyttää asiakasta. Kiireellisessä tilanteessa välttämätön tuki voitaisiin maksaa kokonaan maksusitoumuksilla. Muutoin maksusitoumuksia käytettäisiin tarvittavilta osin.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin maksusitoumusten käytöstä toimeentulotukilain 7 a §:ssä tarkoitettuihin menoihin liittyviin vakuuksiin. Kela on toimeenpanossaan myöntänyt maksusitoumuksia erilaisiin vakuuksiin, kuten vuokravakuuteen tai sähkövakuuteen osana perustoimeentulotuessa huomioitavia asumis- ja muuttokustannuksia. Vakuus tarkoittaa toimeentulotuen hakijan antamaa sitoumusta maksaa sovittu summa tekemänsä sopimuksen täyttämättä jättämisen varalle. Vakuutta varten maksusitoumus annettaisiin ehdollisena. Ainoastaan erityisen painavista syitä vakuus voitaisiin myöntää rahana.
Maksusitoumusten käyttö vakuuksiin edellyttää sääntelyä lain tasolla sen varmistamiseksi, että maksusitoumukset olisivat pääsääntö rahavakuuden sijaan. Yleisimmin huomioitavaksi tuleva vakuus on vuokravakuus, mutta myös muun muassa jätehuolto voi vaatia vakuuden. Vuokravakuudella tarkoitetaan asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 8 §:n mukaista vakuutta. Lainkohdan mukaan vuokralainen ja vuokranantaja voivat sopia vakuuden asettamisesta sen varalle, ettei sopijapuoli täytä velvoitteitaan. Vakuuden maksaminen rahana halutaan jättää mahdolliseksi vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Erityisen painavana syynä voitaisiin pitää sitä, että vakuuden myöntämättä jättäminen rahana vaarantaisi asiakkaan asumisen tilanteessa, jossa asiakkaan ei ole mahdollista esimerkiksi löytää asuntoa tai saada sähkösopimusta maksusitoumuksella.
17 §. Hakijan tietojenanto- ja ilmoitusvelvollisuus. Säännöksen otsikkoa tarkennettaisiin lisäämällä sen koskevan hakijaa. Säännös vastaa voimassa olevan lain 17 §:ää, muutoin, mutta 2 momenttiin on lisätty viittaus uuteen asiakaslakiin sekä lisätty 1 ja 2 momenttiin kunnan tilalle hyvinvointialue.
3 a luku Tietojen luovuttaminen viranomaisten välillä
Luku olisi uusi.
18 a §.Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeus ja tietojen luovutusvelvollisuus. Säännös vastaisi aiempaa salassa pidettävien tietojen luovuttamista koskevaa 18 a §:ää sekä tietojen luovuttamista koskevaa 18 b §:ää, mutta säännös koskisi vain Kansaneläkelaitosta.
18 b §. Hyvinvointialueen oma-aloitteinen tietojen luovutusvelvollisuus Kansaneläkelaitokselle. Säännöksen 1 momentti vastaisi osittain aiempaa salassa pidettävien tietojen luovuttamista koskevaa 18 a §:ää sekä tietojen luovuttamista koskevaa 18 b §:ää, mutta säännös koskisi vain hyvinvointialuetta. 1 momenttiin lisättäisiin maininta 15 §:ssä säädettävästä sosiaalihuollon lausunnosta.
2 momentti olisi uusi. Siinä säädettäisiin siitä, että hyvinvointialueen tulisi antaa Kansaneläkelaitokselle tieto asiakkaan täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksestä.
18 f §. Perustoimeentulotukea koskevien asiakastietojen kirjaaminen. Voimassa olevan lain sisältö koskien Kansaneläkelaitoksen liittymistä valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun ja yhteistyötä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa, kumotaan. Säännöstä ei ole tarve pitää enää voimassa, koska Kansaneläkelaitoksen ja sosiaalihuollon tietojen vaihdossa lähtökohtana on, että Kansaneläkelaitos on sosiaalihuollon ulkopuolinen toimija. Tietojen vaihto on mahdollista joko nykyisten järjestelmien kehittämisen kautta tai siten, että Kantaan tulevan välityspalvelimen kautta välitetään tieto Kannasta Kansaneläkelaitokseen.
Säännöstä koskisi Kansaneläkelaitosta ja perustoimeentulotukiasian käsittelyä. Hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomaisiin sovellettaisiin asiakastietolain säännöksiä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että Kansaneläkelaitoksen perustoimeentulotukiasiaa käsittelevän toimihenkilön tulee kirjata toimeentulotukitietoja koskevaan asiakastietojärjestelmään asiakkaan perustoimeentulotukiasian ratkaisemiseksi tarpeelliset ja riittävät tiedot. Tämä vastaisi pitkälti asiakastietolain 17 §:n sääntelyä asiakastietojen kirjaamisesta. Säännös tarkoittaisi sitä, että kun asiakkaan asiassa ollaan yhteydessä hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon esimerkiksi puhelimitse, tarpeelliset ja riittävät tiedot tulisi kirjata Kansaneläkelaitoksen asiakastietojärjestelmään. Varsinaisesta rekisteristä ei säädettäisi. Tarpeellisilla ja riittävillä tiedoilla tarkoitetaan toimeentulotukiasian ratkaisemisen kannalta tarpeellisia ja riittäviä tietoja. Tarpeellisten tietojen laajuus ja tarkkuus voivat vaihdella tapauksen mukaisesti. Tiedot tulee kirjata sitä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin, mitä haastavampi asiakkaan tilanne on tai mitä enemmän ratkaisuun vaikuttavia huomioitavia tekijöitä siihen liittyy. Toisaalta on kuitenkin huomioitava tietosuoja-asetuksen minimointiperiaate ja pitäydyttävä vain niiden tietojen kirjaamisessa, jotka ovat ratkaisun kannalta tarpeellisia ja riittäviä. Hallintolaissa on myös yleissäännös tietojen kirjaamisesta. Hallintolain 42 §:n mukaan tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä. Sama koskee henkilörekisteristä saatua tietoa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että tietojen kirjaamisesta Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen välisessä monialaisessa yhteistyössä säädettäisiin asiakastietolain () 48 §:ssä. tämä koskee 14 d §:n 3 ja 14 e §:ssä tarkoitettuja tilanteita, joissa Kansaneläkelaitos ja hyvinvointialue tekee yhteistyötä.
18 g §. Hyvinvointialueen tiedonsaantioikeus ja tietojen luovutusvelvollisuus. Pykälä olisi uusi. Sen sisältö vastaisi voimassa olevan lain 18 a §:n 2 momentin sisältöä, mutta järjestäjä ja pykäläviittaus olisi muutettu. Pykälässä viitattaisiin asiakastietolain 63 pykälään, jossa säädettäisiin hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomaisen oikeudesta saada pyynnöstä Kansaneläkelaitokselta tämän lain mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot.
18 h §. Kansaneläkelaitoksen oma-aloitteinen tietojen luovutusvelvollisuus hyvinvointialueelle. Pykälä olisi uusi. Sen sisältö vastaisi voimassa olevan lain 18 a § 3 momentin Kansaneläkelaitosta koskevaa sisältöä, mutta järjestäjä ja pykäläviittaus olisi muutettu. Pykälän mukaan Kansaneläkelaitoksen tulisi antaa hyvinvointialueelle salassapitoa ja muiden tiedon antamista koskevien rajoitusten estämättä oma-aloitteisesti tiedot tämän lain 10 §:n 2 momentin mukaisesta perustoimeentulotuen alentamispäätöksestä sekä 14 ja 14 c §:ssä säädetyissä tilanteissa toimeentulotukihakemuksen käsittelyyn liittyvät tiedot.
20 §. Takaisinperinnän perusteet. Pykälään tehtäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvat muutokset, eli kunta on korvattu hyvinvointialueella.
23 §. Perintä ja kuittaus odotettavissa olevasta etuudesta. Pykälään tehtäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvat muutokset, eli kunta on korvattu hyvinvointialueella.
24 §. Muutoksenhaku. Muutoksenhakua ja täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että niissä noudatettaisiin yleislainsäädäntöä.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin niin, että pykälän viittaukset vastaisivat hallintolain yleistä sääntelyä sekä oikaisuvaatimusta koskeva viittaus muutettaisiin koskemaan lakia oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019).
Hallintoviranomaisen päätökseen voidaan hakea muutosta oikaisuvaatimuksella, valituksella tai ylimääräisellä muutoksenhakukeinolla. Yleissäännökset oikaisuvaatimusmenettelystä ovat hallintolain 7 a luvussa. Muutoksenhaussa sovelletaan yleissäännöksiä. Yleissäännökset hallintovalituksesta, ylimääräisestä muutoksenhausta ja hallintoriita-asiasta ovat oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään, että hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Lisäksi hallintolain yleiset säännökset asiakkaan neuvonnasta voivat tulla kyseeseen, kun toimeentulotukea hakeva haluaa valittaa päätöksestä. Häntä on tuolloinkin pyrittävä opastamaan toimittamaan valituksensa toimivaltaiselle valitusviranomaiselle.
27 §. Henkilöllinen soveltamisala. Pykälä olisi sisällöltään uusi. Voimassa olevan lain yleinen asetuksenantovaltuus kumottaisiin, koska se ei vastaa asetuksenantovaltuuksia koskevia nykyisiä vaatimuksia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimeentulotuki myönnetään Suomessa vakinai-sesti oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Oleskelun tosiasiallinen luonne olisi selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Tämä tarkoittaisi, että selvityksen tulisi perustua kokonaisarvioon hakijan yksilöllisistä olosuhteista. Selvittäminen ei olisi tarpeen hakijan kohdalla, jonka oleskelu on tavanomaista eikä näytä, että sitä on mitään syytä erikseen selvittää ja arvioida. Ulkomaalaislain mukaisen oleskeluluvan puuttuminen ja kotikunnan puuttuminen ovat esimerkkejä tilanteista, joissa oleskelun luonnetta tulisi arvioida tarkemmin.
Edellytykset saada toimeentulotukea eivät määräytyisi yksinomaan oleskeluluvan tai sen puuttumisen, oleskeluluvan tyypin tai oleskeluoikeuden rekisteröinnin perusteella, vaikka muun ohella näitä seikkoja voitaisiin ottaa huomioon, kun arvioitaisiin hakijan oleskelun tosiasiallista luonnetta. Mikäli hakijan ulkomaalaislain (301/2004) mukaisen oleskeluluvan myöntämisen perusteena olisi turvattu toimeentulo, ei tämä yksinään tarkoittaisi, että hakijan oleskelua tulisi toimeentulotukilain mukaan pitää muuna kuin vakinaisena. Myöskään yksin sen perusteella olisiko hakijalla kotikuntalain (201/1994) mukaista kotikuntaa, ei voitaisi määrittää hakijan oleskelun luonnetta. Oleskeluluvan tai kotikunnan puuttuminen voisi kuitenkin antaa toimeentulotukea myöntävälle viranomaiselle aihetta selvittää tarkemmin hakijan oleskelun luonnetta, esimerkiksi pyytämällä hakijalta lisäselvitystä. Muina vakinaiseen oleskeluun viittaavina seikkoina voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi perhesiteet, työsuhteen kautta syntyneet siteet, asumisen muoto, Suomen sosiaaliturvaan kuuluminen sekä hakijan olosuhteista ilmenevä Suomessa oleskelun tarkoitus. Asumisen muodolla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä sitä, että huomioon voitaisiin ottaa esimerkiksi se, asuuko henkilö hätämajoituksessa, vuokra-asunnossa vai omistusasunnossa. Myös hakijan tosiasiallisen oleskelun kokonaiskesto Suomessa voitaisiin ottaa huomioon.
Vaikka pykälän 1 momentissa säädettäisiinkin siitä, että hakijan oleskelun tosiasiallinen luonne olisi arvioitava jokaisen hakijan kohdalla, tulisi perheen kohdalla pyrkiä yhdenmukaisiin ratkaisuihin. Sellaista tulkintaa ei voi pitää inhimillisesti katsoen tavoiteltavana, että hakija laskettaisiin ruokakuntaan tai perheeseen kuuluvaksi, mutta henkilön toimeentulotukioikeudesta päätettäessä katsottaisiin, että kyseinen henkilö ei oleskele Suomessa toimeentulotukilain tarkoittamassa mielessä. Tällaisella tulkinnalla on henkilön oikeusasemaan merkittävä vaikutus esimerkiksi asumiskustannusten huomioimisessa. Tilanne on erilainen arvioitaessa oleskelua ja kustannusten kohdentamista maan sisällä eri kunnissa oleskelevien henkilöiden kohdalla. Niissä tilanteissa henkilö ei voi jäädä kokonaan pelkän eksistenssiminimin varaan, kuten henkilön Suomessa oleskelun arvioinnissa voi käydä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että jokaisella maassa oleskelevalla henkilöllä olisi kuitenkin oikeus saada kiireellisessä tilanteessa tukea välttämättömän avun turvaamiseksi siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon vaarantuisi. Tämä tarkoittaisi, että mikäli hakijan tosiallista oleskelua Suomessa olisi pidettävä muuna kuin vakinaisena, olisi hakijalla, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, kuitenkin oikeus saada vähintään välttämätön toimeentulo ja huolenpito turvatuksi. Useimmiten välttämättömyystarvikkeisiin on tulkittu kuuluvan ravinto, välttämättömät lääkkeet ja vaatteet sekä majoitus. Tuen vähimmäismäärää ei voida määritellä laissa yksiselitteisesti, koska se perustuu tilannekohtaiseen harkintaan. Vaikka näillä henkilöillä ei ole oikeutta toimeentulotukilaissa määriteltyyn perusosaan sellaisenaan, eikä heidän kohdallaan siten kyseeseen tule perusosan alentaminen, kuitenkin toimeentulotukilain 10 § voi antaa suuntaa siitä, minkä verran viimesijaista toimeentulotukea voidaan kerrallaan enintään alentaa perusosan alentamistilanteissa. Perusosaa voidaan alentaa enintään 40 prosenttia. Alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien. Oikeus välttämättömän avun turvaamiseen muiden kuin vakinaisesti maassa olevien kohdalla merkitsisi siis sitä, että heillä ei olisi oikeutta ns. täysimääräiseen toimeentulotukeen, josta säädetään lain 6 §:ssä ja muissa tuen määräytymistä koskevissa säännöksissä. Lain 27 §:n 2 momentin tarkoittama tuki voisi siis olla tätä pienempää. Tilanteen kiireellisyydellä viitataan harkinnan tilannekohtaisuuteen ja siihen, että kyseessä olisi luonteeltaan akuutti apu.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen järjestämisvastuusta hyvinvointialueiden välillä. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäisi hakemuksesta se hyvinvointialue, jonka alueella hakija tai perhe vakinaisesti oleskelee. Jos hakija tai perhe muutoin kuin satunnaisesti oleskelee useamman kuin yhden hyvinvointialueen alueella, täydentävän toimeentulotuen myöntää se hyvinvointialue, jonka alueella oleskelusta hakijan tai perheen menot johtuvat. Jos täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen tarve on kiireellinen, tämän tuen myöntää se hyvinvointialue, jossa hakija tai perhe oleskelee hakemusta tehtäessä.
Toimeentulotukilain 6 §:n mukaan toimeentulotuen määräytymisessä on kyse tiettyjen asiakkaan menojen kattamisesta. Toimeentulotukilain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen järjestämisvastuuta koskeneen pykälän perusteluista on ilmennyt se toimeentulotukeen liittyvä periaate, että toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavien menojen on täytynyt syntyä jossakin Suomen kunnassa. Perustelujen mukaan säännöksellä ei ole tarkoitettu laajentaa kuntien järjestämisvastuuta siten, että kunnille syntyisi velvollisuus myöntää toimeentulotukea muusta kuin oman kuntansa alueella oleskelusta johtuviin menoihin. Tästä on johdettu myös se johtopäätös, että ulkomailla syntyneitä kustannuksia ei ole otettu lähtökohtaisesti toimeentulotukea myönnettäessä huomioon. Asiasta on myös oikeuskäytäntöä. Tämä tulkinta on edelleen ajankohtainen.
27 a §. Rahoitus. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 5 §:n tapaan rahoituksesta, mutta koskien kunnan sijaan hyvinvointialuetta. Tämän lain nojalla hyvinvointialueen järjestämään toimintaan sovellettaisiin lakia hyvinvointialueiden rahoituksesta 617/2021.
27 b §. Perustoimeentulotuen kattamiseksi Kansaneläkelaitokselle suoritettavat ennakot ja niiden vahvistaminen sekä maksaminen. Säännös vastaa voimassa olevan lain 5 a §:n sisältöä.
27 c §. Määräaikojen noudattamisen seuranta. Säännös vastaa voimassa olevan lain 14 f §:ää. Säännökseen tehtäisiin pykäläviittauksia koskevat muutokset.
27 d §. Tilastojen laatimisen kannalta välttämättömien tietojen luovutus Kansaneläkelaitokselta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Säännöksen sisältö vastaisi voimassa olevan lain 14 g ja 14 h §:ien sisältöjä, jotka on yhdistetty samaan pykälään. Pykälän otsikko muutettaisiin.
27 e §. Toimeentulotukiasioiden alueellinen neuvottelukunta. Säännös olisi uusi.
Pykälässä ehdotetaan, että hyvinvointialue asettaisi alueellisen toimeentulotukiasioiden neuvottelukunnan, jonka tehtävänä olisi tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja toimeentulotukiasioiden käsittelyn kehittämisestä sekä yhteistyön toteuttamista koskevista asioista alueellaan. Neuvottelukuntaan kuuluisi ainakin Kansaneläkelaitoksen ja hyvinvointialueen sosiaalihuollon edustus. Neuvottelukunnan tehtävistä ja tarkemmasta kokoonpanosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin, eli kokoonpano voisi olla laajempi.
Alueellisella neuvottelukunnalla olisi keskeinen rooli yhteistyötä koskevien säännösten toteutumisen seurannassa sekä muussa toimeenpanon kehittämisessä. Alueellisten neuvottelukunnan kautta saataisiin tietoa käytännön soveltamisesta valtakunnallisen neuvottelukunnan työhön sekä sosiaali- ja terveysministeriön toimeentulotukiasioita koskevaan valmistelutyöhön. Neuvottelukunnat voisivat seurata esimerkiksi alueen palveluverkkoa koskevia asioita sekä käsitellä millaista yhteistyötä olisi tehtävä esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan asioissa ja työllisyysasioissa. Alueelliset neuvottelukunnat voisivat keskustella myös toimeenpanoon vaikuttavista alueellisista erityispiirteitä, kuten esimerkiksi asumisen kysymyksistä alueellaan sekä yhteistyön järjestämisestä eri tahojen kanssa. Neuvottelukunta asetettaisiin jokaiselle hyvinvointialueelle, myös Helsinkiin. Neuvottelukunta ei estäisi muuta verkostomaista yhteistyötä toimeenpanijoiden ja eri tahojen kesken.
27 f §. Kunnan rahoitusosuus perustoimeentulotuen kustannuksista. Säännös vastaa voimassa olevan lain 5 b §:n sisältöä muilta osin, mutta 2 momentin pykäläviittaus on muutettu.
Pykälän 1 momentin mukaan kunnan rahoitusosuus perustoimeentulotuen kustannuksista olisi 50 prosenttia. 2 momentin mukaan kunnan rahoitusosuus otetaan huomioon tekemällä sitä vastaava vähennys kunnalle maksettavasta peruspalvelujen valtionosuudesta. Valtionosuuden vähentämistä koskevasta menettelystä säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 29 §:ssä.