2.1.2.1  Tilastoja ja tutkimuksia lähisuhdeväkivallasta ja sen sovittelusta

Lähisuhdeväkivaltaa koskevia tilastoja ja tutkimuksia

Lähisuhdeväkivalta on vakava ja Suomessa varsin yleinen ongelma. Vuonna 2021 viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 10 900 uhria. THL:n tilastoraportti 43/2023, Lähisuhdeväkivalta 2021. 29.6.2023, s. 3. Lähisuhdeväkivalta on kuitenkin pitkälti piilorikollisuutta: vain murto-osa lähisuhdeväkivaltaa kokeneista on ottanut yhteyttä lääkäriin, poliisiin tai muihin palveluihin.  

Tilastojen mukaan lähisuhteissa tapahtuva väkivalta on useimmiten nykyisissä tai entisissä parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa, joka kohdistuu naisiin. Naisista 34 prosenttia ja miehistä 18 prosenttia on kokenut parisuhteessaan joskus elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua. Lisäksi 49 prosenttia naisista ja 42 prosenttia miehistä on kokenut parisuhteessaan henkistä väkivaltaa ja 11 prosenttia naisista ja 2 prosenttia miehistä seksuaalista väkivaltaa. Shemeikka, Riikka — Ramadan, Farid — Alitalo, Erna — Sihvonen, Ari-Pekka — Lindroos, Maria — Laine, Emma — Kemppainen, Jaana — Kommeri, Hanna — Pietilä, Piia — Salakka, Ilja, Lähisuhdeväkivallan sovittelu: Yleiset piirteet ja osapuolten kokemukset prosessista. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:11, Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2023 (jäljempänä VN TEAS), s. 18. Fyysistä väkivaltaa, uhkailua tai seksuaaliväkivaltaa nykyisen tai entisen parisuhdekumppanin taholta on kokenut 34 prosenttia naisista ja 18 prosenttia miehistä. Attila, Henna — Keski-Petäjä, Miina — Pietiläinen, Marjut — Lipasti, Laura — Saari, Juhani — Haapakangas, Kimmo, Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 — Loppuraportti. Tilastokeskus, Helsinki 2023, s. 17. 

Tuoreen tilastoraportin mukaan täysi-ikäisistä lähisuhdeväkivallan uhreista 75 prosenttia oli naisia ja epäillyistä 77 prosenttia miehiä. THL:n tilastoraportti 43/2023, s. 3. Toisaalta vuonna 2010 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan naiset ja miehet olivat kokeneet nykyisen kumppanin tekemää väkivaltaa lähes yhtä usein, mutta väkivallan muodoissa oli eroja: naiset olivat kokeneet enemmän kiinni tarttumista, kuristamista ja liikkumisen estämistä, miehet puolestaan kovalla esineellä heittämistä ja läimäisyjä. Entisten kumppanien tekemää väkivaltaa naiset olivat kokeneet kaksi kertaa niin usein kuin miehet. Heiskanen Markku — Ruuskanen Elina, Tuhansien iskujen maa. Miesten kokema väkivalta Suomessa. Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti (HEUNI), Julkaisusarja No. 66, Verkkojulkaisu, Helsinki 2010, s. 45—46. Lisäksi parisuhdeväkivaltaa tehneiden ja sen uhrien on havaittu olevan usein samoja ihmisiä. Tanskanen Maiju — Aaltonen Mikko, Social correlates of specialized versus versatile offending patterns in intimate partner violence: A register-based study in Finland. Journal of Criminal Justice 81, 2022, s. 8. 

Vuonna 2020 aikuisiin kohdistuneesta perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksista noin 50 prosenttia oli tapahtunut avio- tai avopuolisoiden välillä ja noin 25 prosenttia entisten avio- tai avopuolisoiden välillä. Aikuisiin kohdistuneesta lähisuhdeväkivallasta noin 75 prosenttia oli pahoinpitelyjä ja noin 20 prosenttia laittomia uhkauksia. Suomen virallinen tilasto (SVT), Rikos- ja pakkokeinotilasto. ISSN=2342-9151. 15 2020. Tilastokeskus, Helsinki 2020. Saatavilla osoitteessa: https://www.stat.fi/til/rpk/2020/15/rpk_2020_15_2021-06-01_tie_001_fi.html  

Lähisuhdeväkivalta vaikuttaa myös esimerkiksi lapsiin, jotka joutuvat seuraamaan huoltajiensa välistä väkivaltaa. Tutkimusten mukaan lapsilla, jotka ovat altistuneet väkivallalle, on kohonnut riski terveys- ja muille ongelmille. Siltala, Heli — Hisasue, Tomomi — Hietamäki, Johanna — Saari, Juhani — Laajasalo, Taina — October, Martta — Laitinen, Hanna-Leena — Raitanen, Jani, Lähisuhdeväkivallasta aiheutuva palveluiden käyttö ja kustannukset terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluissa. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2022:52, Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2022; Nipuli, Suvi, Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen ja ehkäisyn prosessit — Lähisuhdeväkivaltatyön hyvät käytännöt rakenteisiin. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:55. 

Tyypillistä lähisuhdeväkivallalle on sen toistuvuus. Esimerkiksi vuonna 2020 viranomaisten tietoon tulleista lähisuhdeväkivaltatapausten uhreista 20 prosenttia oli joutunut kyseisen vuoden aikana lähisuhdeväkivallan uhriksi useammin kuin kerran, SVT 2020. ja vuonna 2016 tehdyn selvityksen mukaan reilu neljännes kotihälytyksistä tuli osoitteisiin, joihin poliisilla oli vähintään kaksi perhe- tai lähisuhdeväkivaltatehtävää puolen vuoden aikana. Fagerlund, Monica, Lähisuhdeväkivalta poliisin perheväkivaltatehtävillä. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 123 2016, s. 54. Vuonna 2020 toistuvan väkivallan uhreista naisia oli hieman yli 80 prosenttia. SVT 2020. 

Tutkimusten mukaan on tyypillistä, että lähisuhdeväkivalta tulee viranomaisten tietoon vasta, kun se on jatkunut pidempään. Kun uhri ja tekijä ovat toisilleen läheisiä, uhrin kynnys kertoa väkivallasta ulkopuolisille on korkea. Tämä korostuu entisestään, jos uhri on jollain tapaa riippuvainen tekijästä. VN TEAS, s. 16. Vammaisiin ja muihin toimintarajoitteisiin henkilöihin kohdistuukin tutkimusten perusteella lähisuhdeväkivaltaa yleisemmin kuin muuhun väestöön. Luoma, Minna-Liisa — Valtokari, Maria — Väre, Anna — Holm, Marja — Sainio, Päivi — Ervasti, Eetu —Vuorenmaa, Maaret — Hiekkala, Sinikka — Leppäjoki-Tiistola, Sanna — Heini, Annina — Purhonen, Sanni, Vammaisten henkilöiden kokema lähisuhdeväkivalta ja palvelujen saatavuus: Määrällinen ja laadullinen tarkastelu. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:24, Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2022, s. 104. 

Lapsiin kohdistuva perheväkivalta on yksi lähisuhdeväkivallan muoto. Vuonna 2022 viranomaisten tietoon tuli noin 2 400 tapausta, joissa vanhempi oli kohdistanut väkivaltaa alaikäiseen lapseensa. Tämä oli noin seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lisäksi noin 300 lähisuhdeväkivaltatapauksessa tekijä oli joku muu kuin lapsen vanhempi. Tilastokeskus, Viranomaisten tietoon tulleet avopuolison tekemät perheväkivaltatapaukset lisääntyivät 21,2 % vuonna 2022. Tiedote 5.10.2023. Saatavilla osoitteessa https://stat.fi/julkaisu/cl8lc4yhfm4e60dukctz741r7 

Muuta lähisuhdeväkivaltaa kuin nykyisten tai entisten puolisoiden välistä väkivaltaa ja lapsiin kohdistuvaa perheväkivaltaa on tutkittu vähemmän. Sisarusten välistä väkivaltaa on selvitetty esimerkiksi nuorisorikollisuuskyselyillä, joiden mukaan vuonna 2020 fyysistä vakivaltaa nuoriin kohdistivat yleisimmin heidän sisaruksensa ja sisaruksen tekemä väkivalta oli yleisempää tyttöihin kuin poikiin kohdistuneissa teoissa. Kaakinen, Markus — Näsi, Matti, Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2020. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Katsauksia 47/2021, s. 19. 

Sisarusten väliseen väkivaltaan liittyy osaltaan kunniaan liittyvä väkivalta, jolla voidaan tarkoittaa henkistä tai sosiaalista painostusta tai fyysistä voimankäyttöä tilanteessa, jossa henkilöä tai ryhmää epäillään siveysperiaatteiden loukkaamisesta ja jota yritetään selittää ja oikeuttaa perheen, suvun tai yhteisön kunnian palauttamisella. Aihetta ei ole Suomessa vielä juurikaan tutkittu, mutta vuoden 2021 tilastojen perusteella kunniaan liittyvä väkivalta koskettaa ennen kaikkea ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Kaikkiaan 17 prosentilla ulkomaalaistaustaisista henkilöistä oli yhteenlaskettuja kokemuksia tai havaintoja kunniaan liittyvästä väkivallasta ja 8 prosentilla omakohtaisia kokemuksia, kun suomalaistaustaisilla henkilöillä kokemuksia tai havaintoja oli yhteensä 7 prosentilla ja omakohtaisia kokemuksia 2 prosentilla. Attila ym. 2023, s. 103. 

Myös aikuisten henkilöiden vanhempiinsa tai isovanhempiinsa kohdistamaa väkivaltaa on tutkittu vain vähän. Tilastojen mukaan vuonna 2022 tietoon tuli kuitenkin yhteensä 275 tapausta, joissa täysi-ikäinen henkilö oli kohdistanut väkivaltaa 60 vuotta täyttäneeseen vanhempaansa. Samana vuonna tietoon tuli yhteensä 29 tapausta, joissa täysi-ikäinen henkilö oli kohdistanut väkivaltaa 60 vuotta täyttäneeseen isovanhempaansa. Tilastokeskus, Rikos- ja pakkokeinotilasto, 13rc — Viranomaisten tietoon tulleen perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhrit sukupuolen, iän, rikosnimikkeen, suhteen, asumismuodon ja ilmoitusvuoden mukaan, 2009—2022. 

Lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevia tilastoja ja tutkimuksia

THL julkaisee vuosittain sovittelulain mukaista sovittelua koskevat tilastot, ja tilastot sisältävät tietoa myös lähisuhdeväkivallan sovittelusta. THL:n sovittelutilastot kertovat kuitenkin vain sovitteluun ohjatuista asioista. Kaikista sovitteluun ohjatuista asioista ei käynnistetä sovittelua, eikä esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa koskevien sovittelualoitteiden määrä kerro suoraan siitä, paljonko lähisuhdeväkivaltatapauksia on lopulta soviteltu. VN TEAS, s. 49—50. 

Sovittelutilastoissa lähisuhdeväkivaltarikoksiksi on tilastoitu tahalliset henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, ja niistä yleisimpiä ovat pahoinpitelyrikokset. Vuodesta 2022 alkaen lähisuhteessa tapahtuneiden rikosten tilastointia on monipuolistettu niin, että lähisuhdeväkivaltarikoksiksi on alettu tilastoida myös eräitä muita lähisuhteissa tapahtuneita rikoksia, kuten vapaudenriisto ja laiton uhkaus. Sen sijaan lähisuhteessakin tapahtuneet raiskaukset ja ryöstöt on tilastoitu erillisiin seksuaali- ja omaisuusrikosten luokkiin, ei siis lähisuhdeväkivaltarikoksiksi. Niiden osuus on kuitenkin hyvin pieni kaikista sovitteluun ohjatuista rikoksista, eikä tietoa ole siitä, paljonko niitä on lopulta soviteltu. 

THL:n mukaan vuonna 2022 rikos- ja riita-asioiden sovitteluun ohjattiin noin 10 000 sovittelualoitetta, jotka sisälsivät yhteensä noin 13 500 asiaa. THL:n tilastoraportti 63/2023, Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2022, 17.11.2023. Sovitteluun ohjattujen rikos- ja riita-asioiden määrä kasvoi runsaan 2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Lähisuhdeväkivaltarikoksia ohjattiin sovitteluun 2 663 tapausta (edellisenä vuonna 2 478 tapausta), mikä oli noin 20 prosenttia kaikista sovitteluun ohjatuista rikoksista. Kaikista sovitteluun ohjatuista asioista noin 54 prosenttia oli väkivaltarikoksia, ja sovitteluun ohjatuista väkivaltarikoksista noin 36 prosenttia oli lähisuhteessa tapahtuneita henkeen tai terveyteen kohdistuneita rikoksia.  

Vuonna 2022 yhteensä 4 095 sovitteluun ohjattua rikos- ja riita-asiaa luokiteltiin lähisuhteessa tapahtuneiksi, mikä vastasi noin 30 prosenttia kaikista sovitteluun ohjatuista rikos- ja riita-asioista. On huomattava, että näissä luvuissa ovat mukana muutkin kuin lähisuhdeväkivaltarikosten luokkaan tilastoidut aloitteet. Vuonna 2022 lähisuhteessa tapahtuneista rikos- ja riita-asioista 65 prosenttia oli rikoslain 21 luvussa tarkoitettuja henkeen tai terveyteen kohdistuneita väkivaltarikoksia, joita lähisuhderikoksissa tarkastellaan omana pääluokkanaan. Kaikista lähisuhteessa tapahtuneista rikos- ja riita-asioista muita kuin rikoslain 21 luvun mukaisia väkivaltarikoksia oli 32 prosenttia, ja loput 2,6 prosenttia olivat riita-asioita. 

Sovitteluun ohjatuista henkeen tai terveyteen kohdistuneista väkivaltarikoksista lähisuhteessa lähes kaikki olivat rikosnimikkeeltään pahoinpitelyjä tai lieviä pahoinpitelyjä. Yhdessä ne muodostivat noin 64 prosenttia kaikista lähisuhteessa tapahtuneista rikos- ja riita-asioista. Sovitteluun ohjattiin myös joitakin törkeitä pahoinpitelyjä lähisuhteessa, mutta ne muodostivat alle prosentin kaikista lähisuhteessa tapahtuneista sovitteluun ohjatuista rikos- ja riita-asioista. Muista kuin rikoslain 21 luvussa tarkoitetuista henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista lähisuhteessa yleisimpiä olivat vapaudenriistot ja laittomat uhkaukset. Lisäksi sovittelualoitteita tehtiin lähisuhteessa tapahtuneista anastusrikoksista, kotirauhan rikkomisista, omaisuuden vahingoittamisista ja kunnianloukkauksista. 

Sovitteluun ohjattujen kaikkien rikosten kohdalla epäillyistä oli miehiä 74 prosenttia ja naisia 26 prosenttia. Lähisuhdeväkivaltarikosten kohdalla epäillyistä miehiä oli 71 prosenttia ja naisia 29 prosenttia. 

Vuonna 2022 poliisi oli aloitteentekijänä 88 prosentissa sovitteluun ohjatuissa lähisuhdeväkivaltarikoksessa, ja loput sovittelualoitteet lähisuhdeväkivaltarikoksissa teki syyttäjä. Lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevat aloitteet tulevat siis valtaosin poliisilta. Sen sijaan silloin, kun on kyse muusta lähisuhteessa tapahtuneesta rikoksesta kuin väkivaltaa sisältävästä rikoksesta, sovittelualoite saattaa tulla myös esimerkiksi osapuolilta itseltään. 

Myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta tehtiin, eli sovittelu aloitettiin, noin 60 prosentissa lähisuhteessa tapahtuneista rikoslain 21 luvun mukaisista henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista, jotka oli ohjattu sovitteluun. Kielteinen päätös puolestaan tehtiin noin 31 prosentissa tapauksista, mikä tarkoittaa sitä, että sovittelua ei aloitettu huolimatta siitä, että tapaus oli ohjattu sovitteluun. Lähisuhteessa tapahtuneissa muissa rikoksissa päätös oli myönteinen noin 53 prosentissa tapauksista ja kielteinen 42 prosentissa tapauksista. Kielteisen päätöksen syynä oli useimmiten sovittelua koskevan suostumuksen puute. 

Sovittelussa päästiin sopimukseen noin 70 prosentissa niistä lähisuhdeväkivaltarikoksista, joiden osalta oli tehty myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta. Vuonna 2022 sovintoon päästiin siis yhteensä noin 1 000 lähisuhdeväkivaltarikoksessa. Sovittelu puolestaan keskeytyi noin 11 prosentissa tapauksista, ja keskeytymisen syynä oli useimmiten se, että toinen osapuoli perui suostumuksensa sovitteluun. Ilman sopimusta päättyi noin 2 prosenttia lähisuhdeväkivaltarikosten sovitteluista. 

Sovittelulain 3 §:n 1 momentin mukaan soviteltavaksi ei saa ottaa alaikäiseen kohdistunutta rikosta, jos uhrilla on rikoksen laadun tai ikänsä vuoksi erityinen suojan tarve. Sovittelulakia säädettäessä eduskunnan lakivaliokunta katsoi, että lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia ja hyvin nuoriin lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyrikoksia ei ole syytä käsitellä sovittelumenettelyssä. LaVM 13/2005 vp, s. 6. Väkivaltarikoksia, joita aikuiset ovat kohdistaneet omiin alaikäisiin lapsiinsa, on sovittelutoimistoista saatujen tietojen perusteella soviteltu valtakunnallisesti yhteensä muutamia kymmeniä vuodessa. Näissä tapauksissa uhri on ollut yleensä lähellä täysi-ikäisyyttä ja väkivalta on ollut luonteeltaan lievää ja mahdollisesti molemminpuolista. Lisäksi uhrilla on pääsääntöisesti ollut sovittelussa mukana edunvalvoja tai sosiaalityöntekijä.  

Lähisuhdeväkivallan sovittelun yleisiä piirteitä sekä osapuolten kokemuksia sovitteluprosessista ja sen vaikutuksista on selvitetty hiljattain julkaisussa ”Lähisuhdeväkivallan sovittelu: Yleiset piirteet ja osapuolten kokemukset prosessista” (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:11, jäljempänä VN TEAS -selvitys ). VN TEAS -selvityksen aineistoina olivat THL:n ylläpitämän SOPU-tietokannan lähisuhteessa tapahtuneiden rikosten sovittelua koskevat tapaukset, joita oli tuhansia, sekä sovittelun osapuolten haastattelut ja osapuolille tehty kysely. Toteutuneita haastatteluita oli kaikkiaan 11, ja kyselyyn vastasi 25 henkilöä.  

VN TEAS -selvityksen mukaan niissä sovitteluun otetuissa asioissa, joissa ei tehty keskeytyspäätöstä ja joissa SOPU-tietokantaan oli lisäksi kirjattu, tehtiinkö sopimus osapuolten välillä vai ei, sopimus tehtiin hyvin usein, 91 prosentissa tapauksista. Korvauksia oli kirjattu sopimukseen noin 66 prosentissa sovitteluun otetuista asioista. Suurimmassa osassa sopimuksista oli kirjattu yhtä tai kahta korvausmuotoa, ja yleisemmät korvausmuodot olivat anteeksipyyntöjä (35 prosenttia), käyttäytymissopimuksia (28 prosenttia) tai rahallisia korvauksia (7 prosenttia). VN TEAS -selvityksen mukaan sopimukset olivat myös valtaosin täyttyneet eli se, mistä sovittelussa oli sovittu, oli toteutunut. VN TEAS, s. 56—59. Sovittelusopimuksia seurataan yleensä 3—6 kuukauden ajan. Seuranta toteutetaan käytännössä niin, että sovittelutoimistosta ollaan yhteydessä osapuoliin, joilta kysytään sopimuksen noudattamisesta. On kuitenkin huomattava, että jälkiseurannasta sopiminen on vapaaehtoista eikä kaikkia sovittelusopimuksia seurata.  

VN TEAS -selvityksen johtopäätelmänä oli, että sovitteluprosessi toimi pääsääntöisesti hyvin. Suurin osa haastatteluun tai kyselyyn vastanneista oli ollut erittäin motivoituneita sovitteluun ja saanut siitä hyvin tietoa, eikä kukaan ollut kokenut painostusta sovitteluun osallistumiseen. SOPU-tietokannan aineisto osoitti, että mahdollisuutta kieltäytyä sovittelusta tai keskeyttää sovittelu käytetään. Lähes kaikki haastatellut ja kyselyyn vastanneet kokivat sovittelutapaamiset hyödyllisiksi ja sovittelijat taitaviksi sekä katsoivat, että saivat näkemyksensä kuulluksi. Lähes kaikki pitivät hyvänä, että heidän tapaustaan soviteltiin, ja suosittelisivat sovittelua. Lopputulokseen oltiin tyytyväisiä, ja sitä pidettiin oikeudenmukaisena. Sovittelusta saatiin välineitä väkivallan ehkäisyyn, ja väkivalta oli lakannut tai vähentynyt suhteessa. VN TEAS, kuvailulehti. Kysely- ja haastatteluaineiston perusteella sovittelussa annetaan lisäksi hyvin palveluohjausta. VN TEAS, s. 90. 

Aineistossa oli kuitenkin myös henkilöitä, jotka olivat tyytymättömiä sovitteluun ja kokivat sovittelun lopputuloksen epäoikeudenmukaiseksi. Heidän mielestään sovittelijoiden kyvyssä ohjata prosessia tai toisen osapuolen vastuunotossa oli puutteita. VN TEAS, kuvailulehti. 

Lisäksi THL ja sovittelutoimistot ovat vuodesta 2022 alkaen keränneet sovittelun osapuolilta asiakaspalautetta kyselylomakkeella. Palaute on ollut varsin myönteistä, ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta on annettu vielä myönteisempää palautetta kuin muiden asioiden sovittelusta. THL Raportit, Sovittelun palautteet, saatavilla osoitteessa: https://www.thl.fi/sopu/Sovittelupalvelun-palautteet.html 

Parisuhdeväkivallan sovittelua koskevassa suomalaisessa tutkimuksessa vuodelta 2015 selvitettiin parisuhdeväkivallan uhrien kokemuksia sovittelusta. Tutkimusta varten oli haastateltu kymmentä parisuhdeväkivaltaa kokenutta henkilöä, jotka olivat osallistuneet sovitteluun. Heistä yhdeksän oli naisia ja yksi mies. Väkivallan uhrit erosivat toisistaan sen suhteen, kuinka kauan väkivalta oli jatkunut suhteessa, kuinka traumatisoivaksi se koettiin ja oliko se yksipuolista vai molemminpuolista. Uhrien syyt osallistua sovitteluun vaihtelivat näiden tekijöiden mukaan. Osa toivoi ennen kaikkea, että kumppani ymmärtäisi tekojensa seuraukset, osa pelkäsi mahdollista oikeudenkäyntiä ja sitä, että väkivalta pahenisi sen seurauksena. Osa myös oli huolissaan tekijän hyvinvoinnista. Osa puolestaan koki, että sovittelu oli hyvä vaihtoehto, koska asia oli jo sovittu puolison kanssa. Honkatukia, Päivi, Restorative justice and partner violence: Victims' view of Finnish practice. Teoksessa Vanfraechem, Inge — Bolívar Fernández, Daniela — Aertsen, Ivo (toim.), Victims and restorative justice, Routledge 2015, s. 107—125. 

Tutkimuksessa tuotiin esiin, että sovittelijalle keskustelutilanne oli saattanut vaikuttaa tasapainoiselta, vaikka uhri oli ennen kaikkea pyrkinyt välttämään provosoimasta tekijää. Osa haastatelluista totesi, että sovittelussa olisi luovuttava anteeksiantotavoitteesta, sillä pahimmillaan anteeksianto on osa parisuhdeväkivallan kierrettä. 

Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että osa uhreista koki tulleensa kuulluiksi ja kohdatuiksi. Sovittelussa oli kunnioitettu heidän toiveitaan, ja sovittelusta oli ollut heille hyötyä. Sen sijaan ne parisuhdeväkivallan uhrit, jotka kärsivät niin sanotusta pakottavasta kontrollista, kokivat jääneensä vaille oikeutta ja katsoivat, ettei heidän suojeluntarpeensa toteutunut. Sovittelun jälkeen he eivät olleet enää jaksaneet jatkaa rikosprosessia. 

Aihetta on tutkittu myös yhteiskuntatieteiden alan väitöskirjassa ”Parisuhdeväkivallan sovittelu Suomessa”. Qvist, Tiina, Parisuhdeväkivallan sovittelu Suomessa. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta 2019. Väitöskirjan aineisto koostui muun muassa sovittelutoimistoille ja eräille väkivaltatyötä tekeville järjestöille osoitetuista kyselyistä, 146 eri parisuhdeväkivaltatapauksen sopimusasiakirjoista, sovittelutoimistoissa tehdyistä asiantuntijahaastatteluista ja yhden sovittelumenettelyyn osallistuneen uhrin haastattelusta.  

Väitöskirjassa katsotaan, että lähisuhdeväkivallan sovittelussa konflikti palautetaan asianosaisten selvitettäväksi, minkä myötä parisuhdeväkivaltarikos näyttäytyy sovittelun osapuolten kahdenvälisenä ristiriitana. Tällöin uhri asetetaan vastuuseen väkivallasta ja jätetään vaille suojelua. Väitöskirjan mukaan sovitteluun ohjaamisen kehittämisen sijasta olisi kehitettävä osapuolten auttamis- ja tukipalveluita. Väitöskirjassa katsotaan, että parisuhdeväkivaltatapauksissa sovittelun ei tulisi missään tilanteessa korvata rikosprossia. 

Lähisuhdeväkivallan sovittelusta on myös kansainvälistä tutkimusta. Tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että niissä osavaltioissa, joissa käytettiin korjaavan oikeuden menetelmiä — joita sovittelukin edustaa — lähisuhdeväkivallan uhrien mielenterveys oli parempi verrattuna niihin osavaltioihin, joissa näin ei ollut. Sharpless, Laurel — Kershaw, Trace — Willie, Tiara C., Associations between state-level restorative justice policies and mental health among women survivors of intimate partner violence. Mental Health 2, 100085, 2022. Tutkimuksen tulosten merkityksen arviointia kuitenkin vaikeuttaa se, ettei siinä tarkennettu, minkälaisia korjaavan oikeuden menetelmiä osavaltioissa oli käytetty ja missä laajuudessa. Laajasalo, Taina — Hietamäki, Johanna — Elonheimo, Henrik, Lähisuhdeväkivallan sovittelun vaikutukset tutkimustiedon valossa. THL 2024. Kansainvälisessä laadullisessa tutkimuksessa on käsitelty myös korjaavan oikeuden käytäntöjen mahdollisia haittoja tai niihin liittyviä negatiivisia kokemuksia lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Tällaisina on mainittu esimerkiksi uhrin kokemukset turvallisuuden vaarantumisesta tai uudelleen uhriutumisesta taikka pakottavasta tai painostavasta osallistamisesta, tekijän ”tyhjät” lupaukset tai anteeksipyynnöt ja toisaalta se mahdollisuus, että tekijää nöyryytettiin. Barocas, Briana — Avieli, Hila — Shimizu, Rei, Restorative Justice Approaches to Intimate Partner Violence: A Review of Interventions. Partner Abuse Vol 11 Issue 3, 2020, s. 318—349. On myös laadullisia tutkimuksia, joissa lähisuhdeväkivallan uhrit puoltavat sovittelukäytäntöjä Martinez, Gema V., Dancing the legal prohibition of restorative justice in intimate partner violence against women: flamenco beats as encounter. International Journal of Restorative Justice, Vol 5(3), 2022. ja kokevat sovittelusta olleen heille hyötyä Hargovan, Hema, Doing justice differently: Is restorative justice appropriate for domestic violence? Acta Criminologica, Conference Special Edition 2, 2010, s. 25—41. .  

Sovittelun vaikutuksia uusintarikollisuuteen on selvitetty eräissä Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa. Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa havaittiin korjaavan oikeuden mallin estävän lähisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden henkilöiden uusintarikollisuutta yhtä tehokkaasti kuin perinteinen väkivallantekijöiden kuntoutus. Mills, Linda G. — Barocas, Briana — Butters, Robert P. — Ariel, Barak, A randomized controlled trial of restorative justice-informed treatment for domestic violence crimes. Nature Human Behaviour 3, 2019, s. 1284—1294. Toisaalta toisen tutkimuksen mukaan sovittelulla ei ollut vaikutusta uusintarikollisuuteen. Davis, Robert C., The Brooklyn mediation field test. Journal of Experimental Criminology 5, 2009, s. 25—39. Näiden Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten sovellettavuutta Suomen oloihin kuitenkin rajoittaa se, että lähisuhdeväkivallan sovittelussa käytettävät korjaavan oikeuden mallit vaihtelevat eri maissa ja monet malleista poikkeavat Suomen käytännöistä. Laajasalo ym. 2024. 

Poliisin ja syyttäjän kriteereitä lähettää lähisuhdeväkivaltarikoksia sovitteluun

Poliisin ja syyttäjän käytäntöjä ja perusteita lähettää lähisuhdeväkivaltarikoksia sovitteluun selvitettiin vuonna 2017 poliiseille ja syyttäjille lähetetyillä kyselyillä. Kyselyiden tuloksia on kuvattu selvityksessä ”Lähisuhdeväkivaltarikosten sovittelu — Nykytila ja kehittämisehdotukset” (THL:n työpaperi 2/2019). 

Poliiseilta saatiin vastauksia 57 kappaletta, ja vastaukset edustivat kaikkia Suomen poliisilaitoksia. Kyselyyn vastanneista poliiseista 88 prosenttia kertoi lähettävänsä lähisuhdeväkivaltarikoksia sovitteluun. Poliisit, jotka eivät lähettäneet lähisuhdeväkivaltarikoksia sovitteluun, perustelivat tätä muun muassa sillä, että päätös sovitteluun ohjaamisesta kuuluu heidän mielestänsä enemmän syyttäjälle. 

Noin kolmasosa kyselyyn vastanneista poliiseista ilmoitti ohjaavansa lähisuhdeväkivaltarikokset sovitteluun valmiilla esitutkinnalla, kolmasosa keskeneräisellä esitutkinnalla ja 26 prosenttia tutkintailmoituksella. Sovitteluun ohjaamisen kriteerit vaihtelivat. Yleisimpiä perusteita sovittelun edellytysten arvioinnille olivat molempien osapuolten halukkuus sovitteluun (45 mainintaa), rikoksen vakavuusaste (36 mainintaa), rikosnimike (35 mainintaa), väkivallan uusimisriski (34), lähisuhteen jatkaminen rikoksen jälkeen (34 mainintaa) ja väkivallan toistuvuus (30 mainintaa). Tyypillisesti poliisit ilmoittivat ohjaavansa sovitteluun lieviä pahoinpitelyjä ja pahoinpitelyjä, joissa osapuolet ovat ensikertalaisia eikä väkivalta ole ollut törkeää eikä toistuvaa. Vastanneet ilmoittivat selvittävänsä väkivallan toistuvuutta tarkastamalla aikaisemmat rikosilmoitukset ja muita rekisteritietoja sekä kysymällä uhrilta ja epäillyltä aikaisemmasta väkivallasta. 

Suurin osa poliiseista kertoi ohjaavansa rikoksen osapuolia jatko- ja tukipalveluihin, joilla kyselyssä tarkoitettiin esimerkiksi Rikosuhripäivystystä, velkaneuvontaa, Lyömätöntä Linjaa ja turvakoteja. Noin viidesosa vastanneista kertoi, ettei ohjaa osapuolia palveluihin. Syyksi mainittiin muun muassa, ettei jatko- ja tukipalveluihin ohjaaminen kuulu poliisin toimenkuvaan tai että sovittelutoimistot hoitavat palveluohjauksen. 

Vastausten mukaan sovittelu vaikuttaa jatkotoimiin. Lähes 80 prosenttia vastanneista poliiseista ilmoitti odottavansa tietoa sovittelun lopputuloksesta ennen kuin tekee päätöstä rikosprosessin jatkamisesta. Sovittelun lopputulos voi vaikuttaa rikosprosessin etenemisen lisäksi myös siihen, että sovittelun jälkeen esitutkinta on helpompi suorittaa loppuun. Jos osapuolet ovat päätyneet sopimukseen, sovittelu voi päättää koko rikosprosessin. Juttu voidaan esittää rajoitettavaksi, jos sovinto on saavutettu eikä uhrilla ole rangaistus- tai korvausvaatimuksia. Jos sovintoa ei ole saavutettu, juttu tutkitaan loppuun. Sovittelun tulosta voidaan odottaa myös siksi, että poliisi haluaa antaa syyttäjälle tiedon sovittelusta, sillä lopputulos saattaa vaikuttaa myös syyttäjän ratkaisuihin ja jatkotoimiin. 

Syyttäjille lähetettyyn kyselyyn vastasi 72 syyttäjää yhdeksästä eri syyttäjänvirastosta, ja heistä 86 prosenttia oli ohjannut lähisuhdeväkivaltarikoksia sovitteluun. Avovastausten perusteella syyttäjien kriteerit lähettää rikoksia sovitteluun olivat osittain keskenään vaihtelevia. Osa lähetti sovitteluun rikoksia, joissa vammat eivät olleet vakavia, kun taas osa kertoi ohjaavansa sovitteluun nimenomaan sellaisia tapauksia, jossa väkivalta ei ollut lievää. Osa syyttäjistä ei lähettänyt sovitteluun lainkaan juttuja, joissa he aikoivat joka tapauksessa nostaa syytteen esimerkiksi rikoksen vakavuuden vuoksi. Sovittelu nähtiin oikeusprosessille sekä rinnakkaisena että sitä korvaavana järjestelmänä. 

Yleisimpiä perusteita, joilla syyttäjät ilmoittivat arvioivansa lähisuhdeväkivaltarikoksen soveltuvuutta sovitteluun, olivat rikoksen vakavuusaste, teon toistuvuus, väkivallan uusimisriski, rikoksen erityispiirteet, osapuolten ilmaisema halukkuus sovitteluun, osapuolten mahdollinen vallan epätasapaino, rikosnimike, rikoksen aiheuttamat vahingot, lähisuhteen jatkaminen rikoksen jälkeen ja todennäköisyys syyttämättä jättämisestä. Harvinaisempia perusteita olivat vähäinen näyttö, sovitteluun lähettäminen työkäytäntönä lähisuhdeväkivaltarikoksissa ja lisätiedon saaminen syyteharkinnan perusteisiin sekä muut syyt. Avovastauksissa lisäksi ilmaistiin perusteiksi myös tapauskohtainen kokonaisarviointi ja tekijän hoitoon hakeutuminen. Lähisuhdeväkivallan vakavuutta ja uusimisriskiä arvioitiin rekisteritietojen rikoshistoriasta ja muista vireillä olevista jutuista sekä esitutkintamateriaalin, osapuolten kertomusten ja lääkärinlausuntojen perusteella. Osa sekä poliiseista että syyttäjistä luotti siihen, että sovittelutoimisto arvioi jutun soveltuvuuden sovitteluun. 

Pääsääntöisesti syyttäjät pitivät lähisuhdeväkivaltarikosten ohjaamista sovitteluun perusteltuna, koska he kokivat sovittelun hyväksi osapuolille. Syyttäjien näkökulmasta sovittelussa päästään osapuolten kannalta usein parempiin ratkaisuihin kuin oikeudenkäynnin ja tuomion avulla. Sovittelun nähtiin ennaltaehkäisevän lähisuhdeväkivallan uusiutumista, sitouttavan esimerkiksi päihteiden käytön vähentämiseen ja tuovan osapuolille psykologista helpotusta. Syyttäjät näkivät sovittelun olevan myös taloudellisesti kannattavaa, koska se on oikeudenkäyntejä edullisempi vaihtoehto. 

Vastauksissa tuotiin kuitenkin myös esille, että syyttäjän on toisinaan vaikea arvioida kokonaistilannetta ja tietää, onko tekijä esimerkiksi painostanut uhria sovitteluun, sillä syyttäjä tekee päätökset asiakirjojen perusteella. Osa syyttäjistä kertoi ohjanneensa vain hyvin poikkeuksellisissa tai lievissä tapauksissa lähisuhdeväkivaltaa sovitteluun tai sovitelleensa rikosta itse käräjillä. He perustelivat tätä muun muassa sillä, että lähisuhdeväkivalta ei heidän mielestänsä soveltunut soviteltavaksi, koska osapuolet ovat harvoin tasavertaisessa asemassa. Jos lähisuhdeväkivallasta ei seuraa rangaistusta kuten muustakin väkivallasta, sovittelu voi luoda tekijälle sellaisen käsityksen, että rikoksesta selviää puhumalla eikä tekoon kohdistu moraalista moitetta. 

Vastausten mukaan sovittelun lopputulos vaikuttaa usein syyteharkintaan, mutta syyttäjien välillä oli tässä myös eroja. Usein sovittelu johti syyttämättäjättämispäätökseen, mutta osa syyttäjistä ei ottanut sovittelun tulosta huomioon. Lisäksi osa otti sovittelun lopputuloksen huomioon vain siten, että vaati pienempää rangaistusta. Syyttäjät vetosivat vastauksissaan tapauskohtaiseen ja itsenäiseen kokonaisharkintaansa. 

Sovittelussa saavutetun sovinnon yhteys rikosprosessiin

Suurin osa lähisuhteissa tapahtuneista rikoksista, joita sovitellaan sovittelulain mukaisessa sovittelussa, on perusmuotoisia ja lieviä pahoinpitelyjä. Niissä lähisuhteessa tapahtuneista lievistä pahoinpitelyistä, joissa oli päästy sovittelulain mukaiseen sovintoon vuosina 2019—2022, esitutkintaa oli rajoitettu kohtuusperusteella noin 44 prosentissa tapauksista. Perusmuotoisten pahoinpitelyjen kohdalla osuus oli noin 34 prosenttia. Lisäksi syyttämättä jättämiseen päädyttiin sovittelulain mukaisen sovinnon jälkeen kohtuusperusteella noin 23 prosentissa lievistä pahoinpitelyistä ja noin 38 prosentissa perusmuotoisista pahoinpitelyistä. 

Edellä olevat prosenttiosuudet on laskettu vertaamalla SOPU-rekisteristä poimittuja 11 sovittelutoimiston tietoja syyttäjän Sakari-asianhallintajärjestelmän tietoihin. Vertailussa ei kuitenkaan pystytty selvittämään sitä, milloin esitutkinnan rajoittaminen tai syyttämättä jättäminen kohtuusperusteella on perustunut nimenomaan siihen, että asiassa on saavutettu sovittelulain mukainen sovinto. On siis mahdollista, että vaikka asiassa olisi saavutettu sovittelulain mukainen sovinto, esitutkintaa on rajoitettu tai asiassa on tehty syyttämättäjättämispäätös esimerkiksi siksi, että oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon rikoksesta epäillyn henkilökohtaiset olot taikka sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat. Prosenttiosuudet eivät näin ollen kerro täysin luotettavasti siitä, kuinka usein juuri sovittelulain mukainen sovinto on johtanut esitutkinnan rajoittamiseen tai syyttämättä jättämiseen. 

Vuonna 2022 tehtiin sovittelualoite yhteensä 956 lähisuhteessa tapahtuneesta lievästä pahoinpitelystä. THL:n tilastoraportti 63/2023, s. 3. Tarkasteltaessa 13 sovittelutoimiston tietoja selviää, että vuosina 2019—2022 tehtiin myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta keskimäärin 62 prosentissa lievistä pahoinpitelyistä. Tapauksissa, joissa oli tehty myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta, sovinto syntyi keskimäärin 81 prosentissa tapauksista. SOPU-rekisteriaineistosta toteutettu poiminta 15.5.2024. Näitä tietoja yhdistelemällä voidaan arvioida, että lähisuhteissa tapahtuneista lievistä pahoinpitelyistä noin 480 tapauksessa (956 × 0,62 × 0,81) päästiin vuonna 2022 sovittelulain mukaiseen sovintoon.  

Vuonna 2022 tehtiin sovittelualoite yhteensä 1 674 lähisuhteessa tapahtuneesta perusmuotoisesta pahoinpitelystä tai sen yrityksestä. THL:n tilastoraportti 63/2023, s. 3. Tilastoista ei käy tarkemmin ilmi, kuinka suuri osa näistä oli perusmuotoisia pahoinpitelyjä ja kuinka suuri osa niiden yrityksiä. Tarkasteltaessa 13 sovittelutoimiston osalta perusmuotoisia pahoinpitelyjä ja niiden yrityksiä koskevia sovittelualoitteita vuosina 2019—2022 selviää kuitenkin, että vain 1 prosentti koski perusmuotoisten pahoinpitelyjen yrityksiä. Tämän perusteella voidaan arvioida, että vuonna 2022 koko maassa tehtiin noin 1 657 perusmuotoista pahoinpitelyä koskevaa sovittelualoitetta. Tarkasteltaessa 13 sovittelutoimiston tietoja selviää, että vuosina 2019—2022 myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta tehtiin keskimäärin 65 prosentissa perusmuotoisista pahoinpitelyistä. Tapauksissa, joissa oli tehty myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta, sovinto syntyi keskimäärin 81 prosentissa tapauksista. SOPU-rekisteriaineistosta toteutettu poiminta 15.5.2024. Näitä tietoja yhdistelemällä voidaan arvioida, että lähisuhteissa tapahtuneista perusmuotoisista pahoinpitelyistä noin 872 tapauksessa (1 657 × 0,65 × 0,81) päästiin vuonna 2022 sovittelulain mukaiseen sovintoon.  

Edellä olevien tietojen perusteella arvioituna yhteensä 211 lievässä pahoinpitelyssä (480 × 0,44), jotka olivat tapahtuneet lähisuhteessa ja jossa oli päästy sovittelulain mukaiseen sovintoon, rajoitettiin esitutkintaa kohtuusperusteella ja 110 tapauksessa (480 × 0,23) jätettiin syyte nostamatta kohtuusperusteella. Perusmuotoisten pahoinpitelyjen osalta vastaavat määrät olivat 296 (872 × 0,34) ja 331 (872 × 0,38). Vuonna 2022 yhteensä siis arviolta noin 950 lähisuhteessa tapahtuneessa lievässä ja perusmuotoisessa pahoinpitelyssä, jossa oli saavutettu sovittelulain mukainen sovinto, esitutkintaa rajoitettiin tai tehtiin päätös syyttämättä jättämisestä kohtuusperusteella. 

Vuonna 2022 sovittelualoite tehtiin yhteensä 33 lähisuhteessa tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä tai sen yrityksestä. THL:n tilastoraportti 63/2023, s. 28. Tilastoista ei käy tarkemmin ilmi, kuinka suuri osa näistä oli törkeitä pahoinpitelyjä ja kuinka suuri osa niiden yrityksiä. Tarkasteltaessa 13 sovittelutoimiston osalta törkeitä pahoinpitelyjä ja niiden yrityksiä koskevia sovittelualoitteita vuosina 2019—2022 selviää kuitenkin, että noin 80 prosenttia koski täyttyneitä tekoja. Tämän perusteella voidaan arvioida, että vuonna 2022 koko maassa tehtiin noin 26 törkeää pahoinpitelyä koskevaa sovittelualoitetta. Tarkasteltaessa 13 sovittelutoimiston tietoja selviää, että vuosina 2019—2022 tehtiin myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta keskimäärin 57 prosentissa törkeistä pahoinpitelyistä. Tapauksissa, joissa oli tehty myönteinen päätös sovittelun aloittamisesta, sovinto syntyi keskimäärin 90 prosentissa tapauksista. SOPU-rekisteriaineistosta toteutettu poiminta 15.5.2024. Näitä tietoja yhdistelemällä voidaan arvioida, että lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä noin 13 tapauksessa (26 × 0,57 × 0,9) päästiin vuonna 2022 sovittelulain mukaiseen sovintoon.  

Tilastojen valossa sellaiset sovittelussa olleet lähisuhdeväkivaltarikokset, jotka sisältävät vakavaa väkivaltaa, etenevät pääosin jo nykyisin tuomioistuimeen: niissä lähisuhteessa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä, joissa oli päästy sovittelulain mukaiseen sovintoon vuosina 2019—2022, esitutkintaa ei ollut rajoitettu kohtuusperusteella yhdessäkään tapauksessa. Syyttämättä jättämiseen kohtuusperusteella oli päädytty 24 prosentissa tapauksista. Myös nämä tiedot on saatu vertaamalla 11 sovittelutoimiston osalta SOPU-rekisterin tietoja syyttäjän Sakari-asianhallintajärjestelmään. 

2.1.2.2  Eri tahojen kannanottoja lähisuhdeväkivallan sovittelusta

Ihmisoikeustoimijoiden kannanottoja

Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa seuraa naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä (Group of Experts on Action against Violence against Women and Domestic Violence, jäljempänä GREVIO), joka antoi vuonna 2019 Suomelle suosituksia liittyen lähisuhdeväkivallan sovitteluun. GREVIO’s (Baseline) Evaluation Report on legislative and other measures giving effect to the provisions of the Council of Europe Convention on Preventing and Combating Violence against Women and Domestic Violence (Istanbul Convention) Finland. GREVIO/Inf(2019)9. GREVIO kehotti Suomea ottamaan käyttöön selkeät säännöt ja ohjeet perheväkivaltatapausten sovittelusta. Olisi varmistettava ensinnäkin, että poliisit ja syyttäjät tietävät sovittelun olevan kiellettyä, jos väkivalta on ollut toistuvaa. Olisi varmistuttava myös siitä, että sovitteluun suostutaan aina täysin vapaaehtoisesti ja että sovittelualoite ei johda esitutkinnan rajoittamiseen tai syyttämättä jättämiseen, kun kyse on naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Lisäksi GREVIO katsoi, että poliisin oikeus tehdä lähisuhdeväkivallan sovittelua koskeva aloite saattaa vaarantaa rikostutkinnan tehokkuuden. Tämän vuoksi GREVIO kehotti Suomea harkitsemaan uudestaan poliisilla olevaa aloiteoikeutta.  

Istanbulin sopimuksen osapuolten komitea antoi Suomelle Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa koskevat suosituksensa kesäkuussa 2023. Council of Europe Convention on preventing and combating violence against women and domestic violence (Istanbul Convention), Committee of the Parties, Conclusions on the implementation of recommendations in respect of Finland adopted by the Committee of the Parties to the Istanbul Convention. IC-CP/Inf(2023)7. Komitea kehotti Suomea ensinnäkin harkitsemaan, onko poliisilla perusteltua olla oikeus tehdä sovittelualoite lähisuhdeväkivaltarikoksissa. Toiseksi komitea suositteli Suomea varmistumaan siitä, että poliisi- ja syyttäjäviranomaisille tiedotetaan, että sovittelu on kielletty, jos väkivalta on ollut toistuvaa. Kolmanneksi suositeltiin, että rikostutkintaa ja syytetoimia ei lakkautettaisi naisiin kohdistuvan väkivallan tapauksissa sillä perusteella, että asia on päätynyt sovitteluun. Suomen on vastattava komitean suosituksiin viimeistään kesäkuussa 2025.  

CEDAW-sopimuksen toimeenpanoa valvova CEDAW-komitea antoi syksyllä 2022 Suomelle suositukset, jotka koskevat Suomen kahdeksatta määräaikaisraporttia CEDAW-sopimuksen täytäntöönpanosta. CEDAW-komitea otti täytäntöönpanon nopeutettuun seurantaan viisi suositusta, joista yksi käsitteli sovittelua lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Kyseisen suosituksen mukaan lähisuhdeväkivaltatapauksissa syytteen nostamiselle tulisi antaa etusija sovittelumenettelyyn nähden. Lisäksi tulisi varmistaa, että lähisuhdeväkivaltarikoksen ohjaaminen sovitteluun ei johda esitutkinnan rajoittamiseen eikä syyttämättäjättämispäätökseen. Suomen on raportoitava CEDAW-komitealle suositusten täytäntöönpanosta nopeutetussa aikataulussa. 

CEDAW-komitea on jo vuosina 2008 ja 2014 ilmaissut Suomea koskevien raportointikierrosten loppupäätelmissä huolensa lähisuhdeväkivallan sovittelun yleistymisestä, jonka se katsoo voivan johtaa väkivallasta kärsineiden naisten uudelleen uhriutumiseen. Vuoden 2014 loppupäätelmissä CEDAW-komitea kehotti Suomea ryhtymään tarvittaviin lainsäädäntö- ja muihin toimenpiteisiin kieltääkseen pakollisen sovittelun lähisuhde- ja perheväkivaltatapauksissa. Kyseinen suositus ilmeisesti perustui kuitenkin väärinkäsitykselle, koska lähisuhdeväkivaltarikosten, kuten minkään muidenkaan rikosten, sovittelu ei ole koskaan ollut Suomessa pakollista. 

Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen (SopS 60/1989) mukainen komitea antoi Suomelle keväällä 2024 suosituksen, jonka mukaan lähisuhdeväkivaltatapauksissa syytteen nostamiselle tulisi antaa etusija sovittelumenettelyyn nähden. Lisäksi tulisi varmistaa, että lähisuhdeväkivaltarikoksen ohjaaminen sovitteluun ei johda esitutkinnan rajoittamiseen eikä syyttämättäjättämispäätökseen. Kidutuksen vastainen komitea (Committee against Torture), Concluding observations on the eighth periodic report of Finland, julkaistu 10.5.2024. 

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) täytäntöönpanon valvonnassa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea antoi Suomelle suosituksia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja torjunnasta ja suositteli, että naisiin kohdistuvat väkivaltatapaukset tutkitaan perusteellisesti ja että tekijät asetetaan syytteeseen ja heitä rangaistaan mahdollisen tuomion jälkeen asianmukaisilla seuraamuksilla. CCPR/C/FIN/CO/7: Concluding observations on the seventh periodic report of Finland. 

Suomessa esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu on katsonut, että sovittelu ei sovi käytettäväksi lähisuhdeväkivaltarikoksissa, koska niissä tekijällä on usein yliote uhrista. Samasta syystä myöskään seksuaaliväkivaltaa ei tulisi yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan sovitella. Yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi, Lähisuhdeväkivallan sovittelu on tasa-arvo-ongelma. Uutinen 31.08.2023. Saatavilla osoitteessa https://syrjinta.fi/-/lahisuhdevakivallan-sovittelu-on-tasa-arvo-ongelma 

Lukuisat tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusjärjestöt vetosivat keväällä 2023 hallitusohjelmaneuvottelijoihin lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopumiseksi. Järjestövetoomus: Lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava! Saatavilla osoitteessa https://nytkis.org/ajankohtaista/25-tasa-arvo-ja-ihmisoikeusjarjestoa-vaatii-lahisuhdevakivallan-sovittelusta-luopuminen-tulee-kirjata-hallitusohjelmaan/ Lisäksi esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto on katsonut, että sovittelun käyttö lähisuhdeväkivaltarikoksissa aliarvioi lähisuhteissa tehdyn väkivallan vakavuutta, uusintaa ja ylläpitää rakenteita, joissa naisiin kohdistuva väkivalta nähdään perheen sisäisenä asiana sekä vaarantaa uhrin ihmisoikeuksien toteutumisen. Naisjärjestöjen Keskusliitto, Lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava. Lausunto 28.2.2019. Saatavilla osoitteessa https://naisjarjestot.fi/lahisuhdevakivallan-sovittelusta-on-luovuttava/ 

Sovittelua koskevien työryhmien kannanottoja

Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoima lähisuhdeväkivallan sovittelun selvitystyöryhmä toteutti vuonna 2019 selvityksen ”Lähisuhdeväkivaltarikosten sovittelu — Nykytila ja kehittämisehdotukset” (THL:n työpaperi 2/2019). Selvitys koski sitä, millaisin kriteerein naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan tapauksia ohjataan sovitteluun ja hyväksytään soviteltavaksi sekä miten sovitteluprosessi etenee. Selvityksessä havaittiin, että 88 prosenttia lähisuhdeväkivallan sovitteluun ohjatuista rikoksista oli parisuhdeväkivaltaa. Suurin osa poliiseista ja syyttäjistä ohjasi lähisuhdeväkivaltarikoksia sovitteluun, mutta vain noin puolet heistä ilmoitti saaneensa koulutusta lähisuhdeväkivallan sovittelusta ja sovitteluun ohjaamisen kriteereistä. Sovitteluun ohjaamisen kriteerit vaihtelivat ja moniammatillisessa yhteistyössä oli kehitettävää. THL:n työpaperi 2/2019, Lähisuhdeväkivaltarikosten sovittelu — Nykytila ja kehittämisehdotukset. Lähisuhdeväkivallan sovittelun selvitystyöryhmä, Helsinki 2019. 

Selvityksen mukaan lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessi noudattaa pääpiirteittäin samaa kaavaa koko maassa. Vaihtelua oli kuitenkin siinä, missä vaiheessa tutkintaa sovittelualoite ohjautui sovittelutoimistoille, ohjattiinko asianosaiset myös muiden palvelujen piiriin ja seurattiinko sovittelusopimusten toteutumista. Systemaattisia työvälineitä väkivallan riskinarviointiin, eli väkivaltatilanteiden vakavuuden sekä niihin liittyvän kuolemanvaaran ja väkivallan toistumisen vaaran arviointiin, ei ollut vielä kattavasti sovitteluun ohjaavilla tahoilla ja sovittelutoimistoilla sovittelun edellytysten arvioinnin apuna käytössä. 

Vaikeaksi edellytysten arvioimisessa koettiin toistuvan väkivallan määritelmä. Aiempi osapuolten välinen väkivalta ei yleensä ollut esteenä sovittelulle, jos sen ei tunnistettu täyttävän niin sanotun parisuhdeterrorin tunnuspiirteitä eikä väkivalta ollut aikaisemmin tullut poliisin tai sovittelutoimiston tietoon. 

Asianosaisten ohjaamisessa tarpeen mukaisiin tukipalveluihin oli puutteita poliisissa ja sovittelutoimistoissa. Sovittelusopimuksen toteutumista seurattiin noin viidesosassa tapauksista. Sovittelun lopputulos voi vaikuttaa syyteharkintaan, sillä sovinto on yksi peruste seuraamusluonteiselle syyttämättäjättämiselle kohtuusperusteella. Osa syyttäjistä lähetti sovitteluun pääsääntöisesti rikoksia, joissa sovinto voi mahdollistaa syyttämättäjättämispäätöksen. Syyttäjistä 71 prosenttia arvioi sovitteluun lähettämistä sillä perusteella, että sillä voi olla vaikutusta syyteharkintaan. 

Lähisuhdeväkivallan sovittelun selvitystyöryhmä päätyi katsomaan, että lähisuhdeväkivaltarikosten sovittelua Suomessa voidaan jatkaa. Työryhmä kuitenkin katsoi, että sovitteluun ohjaamista ja sovittelun rajaamista tapauksissa, jotka eivät sovellu sovitteluun, tulee täsmentää, toimintaa tulee kehittää ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä tulee lisätä. Näin voidaan varmistaa, että sovittelu on kaikissa tilanteissa kansainvälisten sopimusten ja velvoitteiden mukaista, asianosaisille hyödyllistä ja lähisuhdeväkivallan uhreille turvallista. 

Työryhmä esitti kolmea laajaa kehittämiskokonaisuutta. Ensinnäkin tulisi sopia yhteiset kriteerit siitä, millaisia tapauksia voidaan ohjata sovitteluun. Toiseksi olisi luotava yhtenäinen ohjeistus ja systemaattiset työvälineet lähisuhdeväkivaltarikosten sovittelun edellytysten arvioimisen, sovittelun ja sovittelun keskeyttämisen avuksi. Kolmanneksi olisi uudistettava lähisuhdeväkivallan sovittelun koulutusta ja varmistettava, että yhteisistä kriteereistä, ohjeistuksesta ja lähisuhdeväkivaltailmiöstä on saatavilla koulutusta. 

Oikeusministeriön asettama sovittelutoimintaa edistävä työryhmä (VN/2924/2020) katsoi vuonna 2023 suosituksissaan, että lähisuhdeväkivallan sovittelua voidaan jatkaa sovittelulain mukaisesti. Lähisuhdeväkivallan sovittelun huolenaiheet ja kehittämiskohteet tulee tunnistaa ja sovittelun epäkohdat poistaa kiinnittäen erityistä huomiota väkivallan toistuvuuden ja vakavuuden arviointiin. Sovittelun tilanne ja kehittämistarpeet oikeusministeriön hallinnonalalla — Sovittelutoimintaa edistävän työryhmän suositukset. Oikeusministeriön julkaisuja, mietintöjä ja lausuntoja 2023:18. 

Muita kannanottoja

Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä Oikeudenhoidon selonteosta (2022) tarkasteltiin muun muassa lähisuhdeväkivallan sovittelua. Mietinnön mukaan valiokunta piti tärkeänä arvioida, tulisiko lähisuhdeväkivaltatapaukset sulkea kokonaan pois sovittelun käytön piiristä. Lakivaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta oikeudenhoidosta (LaVM 31/2022 vp), s. 16. Lisäksi työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnössä valtioneuvoston tasa-arvopoliittisesta selonteosta katsottiin, ettei sovittelu sovi lähisuhdeväkivaltaan tai kunniaan liittyvään väkivaltaan. Työ- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö valtioneuvoston tasa-arvopoliittisesta selonteosta (TyVM 22/2022 vp), s. 7. 

Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama rikosasioiden sovittelun neuvottelukunta, jonka tehtävänä on ohjata, kehittää ja seurata sovittelutoimintaa valtakunnallisesti. Neuvottelukunta julkaisi vuonna 2023 lausunnon ” Lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkaminen ”, joka perustui aihetta koskevaan ajankohtaiseen tutkimukseen, asiantuntijakuulemisiin, aikaisempiin kehittämissuosituksiin, sovittelua koskevaan asiakaspalautteeseen ja sovittelua koskeviin tilastoihin. Lausunnon mukaan neuvottelukunta oli ottanut huomioon myös lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevan kritiikin. Lausunnossaan neuvottelukunta katsoi, että sovittelu on ensisijaisesti konfliktinratkaisumenetelmä eikä sillä ole tarkoitus korvata tukipalveluita. Neuvottelukunta katsoi, että sovittelulain mukaista sovittelua tulisi voida jatkaa myös lähisuhdeväkivaltatapauksissa mutta että lähisuhdeväkivallan toistuvuuden ja vakavuuden arviointiin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Neuvottelukunnan mukaan sovittelumenettelyä tulisi kehittää yhteistyössä lähisuhdeväkivallan vastaista työtä tekevien ja väkivallasta irrottautumista tukevien tahojen kanssa. Rikosasioiden sovittelun neuvottelukunta, Lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkaminen. Lausunto, 27.2.2023. 

Lisäksi rikosasioiden sovittelun neuvottelukunta julkaisi vuoden 2023 lopulla lausunnon, jossa se esitti näkökohtia lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevan lakimuutoksen valmisteluun. Lausunnossaan neuvottelukunta toi esiin muun muassa, että sovittelu lähisuhdeväkivaltatapauksissa on jo nyt pidättyväistä, kansainvälisten sopimusten toimeenpanoa valvovat elimet eivät ole edellyttäneet lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopumista ja että ei ole kyetty osoittamaan, että sovittelusta luopuminen vähentäisi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai muutoinkaan parantaisi väkivaltaa kokeneiden naisten asemaa. Lausunnossa huomautettiin myös, ettei lähisuhdeväkivallan kieltäminen johtaisi siihen, että kaikissa rikosepäilyissä nostettaisiin syyte. Rikosasioiden sovittelun neuvottelukunta, Näkökohtia lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevaan lakimuutosvalmisteluun. Lausunto, 30.12.2023. 

2.1.2.3  Lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevia viranomaisohjeita

Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyvän käytännön malli

THL ohjaa sovittelutoimintaa sitä koskevaan järjestämisvelvollisuuteen perustuen. Syksyllä 2023 THL julkaisi uudistetun hyvän käytännön mallin lähisuhdeväkivallan sovittelusta. Se perustuu aiempaan lähisuhdeväkivallan sovittelun hyvän käytännön malliin, kansalliseen ja kansainväliseen sääntelyyn, sovittelutoimistojen ammattihenkilöstön näkemyksiin sekä sidosryhmien ja lähisuhdeväkivallan sovittelun selvitystyöryhmän antamiin, tutkimukseen perustuviin kehittämisehdotuksiin. Autere, Minna — Halonen, Anna — Kiviperä, Satu — Rimpilä, Ilona, Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyvän käytännön malli — Suosituksia rikos- ja riita-asioiden sovittelun ammattihenkilöstölle. Ohjaus 17/2023, THL 2023. 

Hyvän käytännön malli sisältää työkalun kaikkien lähisuhteessa tapahtuneiden rikosasioiden sovittelun edellytysten arvioinnin tueksi ja yhtenäistämiseksi. Mallilla on siis vastattu niihin kehittämisehdotuksiin, joita lähisuhdeväkivallan sovittelun selvitystyöryhmä esitti vuonna 2019. 

Hyvän käytännön mallin tarkoitus on tukea sovittelutoimijoita, jotta lähisuhdeväkivallan osapuolten kohtaaminen, sovittelun edellytysten arviointi ja koko sovitteluprosessi olisi kokemuksena mahdollisimman turvallinen ja osaltaan johdattaisi kohti väkivallatonta elämää. Mallia suositellaan sovellettavaksi kaikissa lähisuhteessa tapahtuneiden rikosten sovittelussa, ei siis pelkästään niiden rikosten sovittelussa, joita koskevaa aloiteoikeutta on rajoitettu sovittelulain 13 §:n 2 momentissa. 

Hyvän käytännön mallin mukaan lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessia ohjaa ihmisarvon kunnioittaminen. Restoratiivisessa eli korjaavassa oikeudessa tavoitteena on tunnistaa osapuolille teosta kohdistuvat vaikutukset sekä selvittää, mitkä tarpeet, velvollisuudet ja muutokset on käsiteltävä haittojen korjaamiseksi. Väkivaltaa ei mitätöidä, vaan rikos tuomitaan moraalisesti, osapuolia ihmisinä syyllistämättä tai tuomitsematta. Tämä tarkoittaa, että vaikka väkivallan seurauksia käsitellään ja teko tuomitaan, epäilty kohdataan häntä leimaamatta ja häntä autetaan käsittelemään teon aiheuttamaa häpeää ja katumusta sekä ottamaan teosta vastuuta. Lähisuhdeväkivallan sovittelun tavoitteena on tukea osapuolia heidän tarvitsemillaan tavoilla, jotta väkivalta loppuisi. 

Hyvän käytännön mallissa katsotaan, että niin sanotun pari- ja muun lähisuhdeterrorin tai kontrolloivan väkivallan tunnusmerkit täyttävä väkivalta ei sovellu soviteltavaksi. Sovittelu voi muodostaa riskin tilanteissa, joissa väkivaltaa käytetään lähisuhteen toisen osapuolen käyttäytymisen kontrollointiin tai joissa on ollut toistuvaa tai pitkään jatkunutta lähisuhdeväkivaltaa. Näissä tilanteissa sovittelu voi pahentaa uhrin tilannetta ja nostaa esiin vanhoja pelkoja tai synnyttää uusia. 

Hyvän käytännön mallin mukaan on myös tärkeää huomioida, että sovittelun osapuoli voi käyttäytyä manipulatiivisesti ja pyrkiä hallitsemaan sovittelutapaamisia. Manipulointi saattaa kohdistua sovittelun toiseen osapuoleen, sovittelun ammattihenkilöihin tai sovittelijoihin. Käytöksen taustalla voi olla esimerkiksi halu vaikuttaa toisten ajatteluun ja valintoihin sekä hallita toisia. 

Hyvän käytännön mallissa edellytetään, että lähisuhdeväkivaltaa sovittelevat vain tietyin kriteerein valitut, erityiskoulutuksen käyneet sovittelijat, jotka toimivat sovittelun ammattihenkilöstön ohjauksessa ja valvonnassa. Käynnistyneissä lähisuhdeväkivallan sovitteluprosesseissa toteutetaan aina osapuolten erillistapaamiset, joissa arvioidaan sovittelun edellytysten toteutumista ja pyritään varmistamaan uhrin turvallisuus. 

Hyvän käytännön mallin mukaan lähisuhdeväkivallan sovittelun periaatteet ovat seuraavat. Vain poliisi ja syyttäjä voivat ohjata väkivaltaa sisältäviä lähisuhteessa tapahtuneita rikoksia sovitteluun, ja samojen osapuolten välillä voidaan lähisuhdeväkivaltaa sovitella vain kerran. Lähisuhdeväkivaltailmiön dynamiikka, monimuotoisuus, laajuus ja vakavuus otetaan huomioon sovittelun edellytyksiä arvioitaessa, eikä toistuvaa lähisuhdeväkivaltaa sovitella. Lähisuhdeväkivallan hyvän käytännön prosessia on suositeltavaa käyttää kaikissa lähisuhteissa tapahtuneissa rikoksissa (lähisuhdeväkivaltaa tarkastellaan laaja-alaisena väkivallan ilmiönä sisältäen kaikki väkivallan muodot). Sovittelun edellytyksiä arvioidaan koko sovitteluprosessin ajan, ja samalla varmistetaan turvallisuus sovittelussa. Sovittelijoina toimivat vain erikoistumiskoulutuksen saaneet vapaaehtoiset sovittelijat ammattilaisen ohjauksessa, ja myös sovittelutoimistojen ammattihenkilöstö voi sovitella lähisuhdeväkivaltarikoksia. Sovittelun tavoitteena on mahdollistaa osapuolten kohtaaminen, ja sovintosopimus on mahdollista tehdä, jos osapuolet niin haluavat. Sovittelun tavoitteena on lisätä dialogia, mahdollistaa muutokseen pyrkiminen ja tukea sitä, että väkivalta varmasti loppuu. Osapuolia ohjataan koko prosessin ajan jatko- ja tukipalveluihin. Osapuolten on mahdollista käyttää prosessissa tukihenkilöitä. Sovitteluprosessiin kuuluu seuranta, jolla pyritään tukemaan osapuolten muutosta kohti väkivallatonta elämäntapaa. Seurannan mahdollisuudesta tiedotetaan osapuolia läpi prosessin. 

Poliisihallituksen ja valtakunnansyyttäjän ohjeet

Poliisihallituksen ohjeessa ”Rikoksen uhrin ohjaaminen ja rikosasioiden sovittelu” vuodelta 2019 (POL-2018-41886) todetaan, että seksuaali- ja väkivaltarikosten sovittelussa ylipäätään, vakavien ja törkeiden rikosten sekä toistuneiden rikosten sovittelussa on käytettävä erityistä harkintaa. Tällöin tulee ensisijaisesti ottaa huomioon asianomistajan etua edistävä näkökulma ja se, voidaanko sovittelulla turvata esimerkiksi perheen, muun läheisen ja etenkin lapsen kokonaisetua. Ohjeen mukaan lähisuhdeväkivallan sovittelusta on myös myönteisiä kokemuksia, joten sovittelun edellytysten täyttyessä yksittäisten tapausten ohjaamiselle sovitteluun ei ole estettä. Sovittelun kautta osapuolet voivat päästä̈ sellaisen avun piiriin, jota rikosprosessi ei pysty tarjoamaan. 

Edellä mainittua ohjetta täydentää Poliisihallituksen ohje ”Poliisin toiminta perhe- ja lähisuhdeväkivallan sekä naisiin kohdistuvan väkivallan tapauksissa” vuodelta 2020 (POL-2020-28566). Viimeksi mainitun ohjeen mukaan poliisin on huolehdittava siitä, että perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa tai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sisältävää asiaa ei ohjata sovitteluun, jos väkivalta on ollut toistuvaa. Lisäksi pitää huomioida, että kaikki sovitteluun liittyvät asiat on hyväksyttävä täysin vapaaehtoisesti ja että perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapausten ja naisiin kohdistuvan väkivallan tapausten esitutkinta on aina suoritettava loppuun asti, vaikka asia olisi myös sovittelun piirissä. 

Poliisihallituksen ohjeessa vuodelta 2020 korostetaan myös poliisin velvollisuutta toteuttaa palveluohjausta. Asianomistajalle on annettava tietoa auttavista tahoista ja tukipalveluista, ja hänen kanssaan voidaan sopia hänen yhteystietojensa välittämisestä tukipalveluihin. Poliisi voi myös saattaa uhrin palvelujen piiriin. Myös rikoksesta epäillyn ohjaaminen palveluiden piiriin tuodaan esille ohjeistuksessa todeten, että epäillyn ohjaamisella voidaan parhaimmillaan edistää myös rikoksen uhrin ja asiaan liittyvien läheisten, kuten lasten asemaa, ja että sovittelulla voi olla tärkeää merkitystä uusintarikollisuuden torjunnassa. 

Poliisihallituksen julkaisussa ”Toiminnallinen käsikirja lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseksi ja ennalta estämiseksi” vuodelta 2022 todetaan, että lähisuhdeväkivaltaan liittyvän rikoksen soveltuvuutta sovitteluun tulee arvioida tapauskohtaisesti ja erityisen kriittisesti. Lisäksi julkaisussa toistetaan se, että lähisuhdeväkivaltatapausten esitutkinta on aina suoritettava loppuun asti, vaikka asia olisikin sovittelun piirissä. Julkaisussa tuodaan toisaalta myös esiin, että sovittelulla voi olla hyvinkin myönteisiä vaikutuksia silloin, kun asiakokonaisuus soveltuu soviteltavaksi. Näin on siksi, että sovitteluprosessi on usein rikosprosessia nopeampi, sovittelussa sovittuja asioita voidaan seurata ja sovittelussa palveluohjaus on korostuneessa roolissa. 

Valtakunnansyyttäjän ohjeessa ”Esitutkinnan rajoittaminen” vuodelta 2016 (VKS:2016:5) todetaan, että jos sovittelu asiassa on toimitettu ja se voisi muodostaa perusteen syyttämättä jättämiselle, syyttäjä voi päättää esitutkinnan rajoittamisesta. 

Valtakunnansyyttäjän ohjeessa ”Syyttämättäjättämispäätöksen laatiminen ja sisältö” vuodelta 2016 (VKS:2016:6) todetaan, että syyttämättä jättäminen voi nojautua kohtuusperusteeseen, jos epäilty on osallistunut tai pyrkinyt osallistumaan sovittelumenettelyyn tai muuten sopinut tai pyrkinyt sopimaan asiasta ja vahingon korvaamisesta asianomistajan kanssa. Sovittelu on erityisen suositeltava menettely asianomistajarikoksissa ja sellaisissa rikoksissa, jotka ovat luonteeltaan lähellä asianomistajarikosta. 

Lisäksi valtakunnansyyttäjän asettama työryhmä julkaisi vuonna 2006 mietinnön, jossa käsiteltiin myös lähisuhdeväkivallan sovittelua. Mietinnössä viitattiin sovittelulakia koskevaan lakivaliokunnan mietintöön, jonka mukaan lähisuhdeväkivaltaa sisältäviä tapauksia ei pitäisi ottaa soviteltavaksi silloin, kun väkivalta on kyseisessä suhteessa toistuvaa tai kun osapuolet ovat jo aikaisemmin osallistuneet sovitteluun lähisuhdeväkivallan vuoksi taikka jos tekijän suhtautuminen tapahtuneeseen rikokseen tai tekijän ja uhrin välinen suhde muutoin osoittaa tekijän pitävän väkivallan käyttöä hyväksyttävänä keinona lähisuhteessa ilmenevien ristiriitojen ratkaisemiseksi. Sovittelulain esitöissä ei sen sijaan ole otettu kantaa siihen, olisiko väkivallan toistuvuus katsottava sovittelun esteeksi aina, kun viranomainen tai sovittelutoimisto saa tietää, että suhteessa on ennenkin käytetty väkivaltaa. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että jos uhri tehdessään ensimmäistä kertaa rikosilmoituksen poliisille kertoo saman henkilön pahoinpidelleen häntä aikaisemminkin, asiaa ei voitaisi sovitella. Työryhmän mietinnön mukaan tarkoituksenmukaisempi tulkinta on, että aikaisempi väkivalta katsotaan sovittelun esteeksi vain silloin, kun se on jo saatettu viranomaisen tietoon. Esitutkinnassa on selvitettävä, onko samojen asianosaisten osalta aikaisemmin tehty ilmoituksia saman tyyppisistä rikoksista ja onko tällaisia rikoksia soviteltu heidän välillään. Jos syyttäjä on epätietoinen sovittelun edellytysten täyttymisestä lähisuhdeväkivaltatapauksissa, hän voi aina harkintansa mukaan tehdä sovittelualoitteen. Päätöksen sovittelun aloittamisesta tekee sovittelutoimisto, jos se katsoo edellytysten sovittelulle olevan kyseisessä tapauksessa olemassa. Lisäksi mietinnön mukaan lähisuhdeväkivaltatapauksissa vaarana on, että asianosaiset putoavat kokonaan auttamisverkoston ulkopuolelle, jos asiassa ei ole tarpeen tehdä lastensuojeluilmoitusta tai jos poliisi tai syyttäjä ei tee sovittelualoitetta. Tästä syystä olisi toivottavaa, että viranomaisten edelleen jaettavaksi laadittaisiin paikkakuntakohtaisesti luettelot tahoista tai projekteista, joista asianosaiset voisivat hakea apua ongelmiinsa. Sovittelutyöryhmän mietintö, Valtakunnansyyttäjänvirasto 31.1.2006.