2.1.1  Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö

Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan EYVL, N:o C 364, 18.12.2000, EUVL, N:o C 326, 26.10.2012. 15 artiklan 1 kohdassa turvataan jokaiselle oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus, sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus ovat Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen EUVL, N:o, C 202, 7.6.2016. kirjattuja sisämarkkinoiden perusperiaatteita. Säänneltyjen ammattien harjoittamisen aloittamista koskevat kansalliset säännöt eivät saisi muodostaa perusteettomia tai suhteettomia esteitä näiden perusoikeuksien käyttämiselle. Ennen kuin Euroopan unionin jäsenvaltiot ottavat käyttöön uusia tai muuttavat voimassa olevia säänneltyjen ammattina harjoittamisen aloittamista tai niiden harjoittamista rajoittavia lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, niiden on arvioitava tällaisten säännösten oikeasuhtaisuus Euroopan parlamentin ja neuvoston uuden ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävästä suhteellisuusarvioinnista annetun direktiivin (2018/958/EU) ja ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymisen edeltävästä suhteellisuusarvioinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (376/2020) säännösten mukaisesti.  

Elinkeinon ja ammatin vapaus on siten pääsääntö, mutta perustuslain esitöiden mukaan säännöksessä turvattua oikeutta voidaan rajoittaa lailla. Haastavimpana elinkeinovapauden rajoitusmuotona on elinkeinon harjoittamisen luvanvaraisuus, joka voi kuitenkin eräillä aloilla olla perusteltua erityisesti terveyden ja turvallisuuden suojaamiseksi (HE 309/1993 vp, s. 67). Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädäntö merkitsee rajoitusta elinkeinon ja ammatin vapauteen, sillä ammattien sääntelyn avulla tiettyjen ammattien aloittaminen ja harjoittaminen on varattu vain tietyn koulutuksen ja ammattipätevyyden omaaville henkilöille. Ammattihenkilöitä koskevat myös laissa tarkemmin säädetyt oikeudet ja velvollisuudet ja heihin voidaan kohdistaa valvonta- ja seuraamustoimenpiteitä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattien sääntelyä on kuitenkin pidetty hyväksyttävänä perusteena elinkeinovapauden rajoitukselle, sillä ammattihenkilölainsäädännöllä suojataan perustuslain 7 §:ssä säädettyä oikeutta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (HE 354/2014 vp, s. 22).  

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) tarkoituksena on edistää sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun varmistamalla, että tässä laissa tarkoitetulla sosiaalihuollon ammattihenkilöllä on ammattitoiminnan edellyttämä koulutus, riittävä ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät valmiudet sekä mahdollisuus kehittää ja ylläpitää ammattitaitoaan. Lain tarkoituksena on edistää sosiaalihuollon ammattihenkilöiden yhteistyötä ja tarkoituksenmukaisen tehtävärakenteen muodostamista asiakkaiden palvelutarpeet huomioon ottaen sekä järjestää sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ammattitoiminnan valvonta. 

Ammattihenkilölaki sisältää tarkemmat säännökset oikeudesta toimia sosiaalihuollon ammattihenkilönä, ammattihenkilöiden ohjauksesta ja valvonnasta sekä eräistä muista säännöksistä. Ammattihenkilölain 3 §:n mukaan sosiaalihuollon ammattihenkilöitä ovat ne, jotka ovat ammattihenkilölain nojalla saaneet ammatinharjoittamisoikeuden (laillistettu ammattihenkilö) sekä ne, joilla on ammattihenkilölain nojalla oikeus käyttää sosiaalihuollon ammattinimikettä (nimikesuojattu ammattihenkilö). Ammattihenkilölain mukaisia laillistettuja ammatteja ovat sosiaalityöntekijä, sosionomi, geronomi ja kuntoutuksen ohjaaja. Nimikesuojatun ammattihenkilön ammattinimike on lähihoitaja, joka on yhteinen nimikesuojattu ammattinimike terveydenhuollon kanssa. Lähihoitajan ammattiin johtavalla koulutuksella tarkoitetaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, jonka tutkintonimike on lähihoitaja. Nimikesuojattuja ammattinimikkeitä ovat lisäksi lähihoitajan tutkintoa edeltäneen kouluasteisen tutkinnon suorittaneet kodinhoitaja ja kehitysvammaistenhoitaja. 

Laillistettu ammattihenkilö on ammattihenkilölain 3 §:n 2 momentin mukaan oikeutettu toimimaan asianomaisessa ammatissa ja käyttämään asianomaista ammattinimikettä. Nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttöoikeuden edellytyksenä on, että henkilö on merkitty ammattihenkilölain 16 §:ssä tarkoitettuun sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin nimikesuojattuna ammattihenkilönä. Nimikesuojatun ammattihenkilön tehtävissä voi toimia muukin henkilö, jolla on riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Nimikesuojatun ammattihenkilön ammattinimikkeistä ja ammattinimikkeen edellyttämästä koulutuksesta säädetään valtioneuvoston asetuksessa sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (153/2016, jäljempänä ammattihenkilöasetus).  

Ammattihenkilölain 3 §:n 3 momentti mahdollistaa sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tehtävärakenteen ja tehtävien jaon uudistamisen ammattihenkilöiden osaaminen, ammattitaito ja koulutus huomioon ottaen, jollei laissa tai asetuksessa toisin säädetä, mikäli se on perusteltua asiakkaiden palvelutarpeiden, työjärjestelyjen ja sosiaalipalvelujen tuottamisen kannalta. Tämän säännöksen rajoituksena on huomioitava tilanteet, joissa ammattitehtävät ovat laissa tai asetuksessa säädetty nimenomaan tietyn tutkinnon tai ammattipätevyyden suorittaneen henkilön hoidettavaksi. Sosiaalihuollossa on näissä tilanteissa yleensä kysymys yksilön oikeusturvan kannalta merkittävistä, erityistä osaamista ja ammattitaitoa vaativista tehtävistä ja niihin liittyvästä päätöksentekovallan käyttämisestä. Sosiaalihuollon erityislaeissa, kuten lastensuojelulaissa (417/2007) on säädetty tehtävistä ja päätöksentekovallan käyttämisestä tilanteissa, joissa viranhaltijalta edellytetään ammattihenkilölain mukaista sosiaalityöntekijän ammattipätevyyttä. 

Ammattihenkilölain 7 §:ssä säädetään oikeudesta harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia Suomessa suoritetun koulutuksen perusteella. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia laillistettuna ammattihenkilönä henkilölle, joka on suorittanut Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Oikeudesta harjoittaa Suomessa sosiaalityöntekijän ammattia toisessa EU/ETA-jäsenvaltiossa suoritetun koulutuksen perusteella tai EU/ETA-valtion ulkopuolella suoritetun koulutuksen perusteella säädetään ammattihenkilölain 10 ja 11 §:ssä. Toisessa EU/ETA-valtiossa koulutuksen suorittaneen henkilön ammattipätevyyden tunnustamiseen sovelletaan lakia ammattipätevyyden tunnustamisesta (1384/2015), jolla on implementoitu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi ammattipätevyyden tunnustamisesta (2005/36/EY). 

Ammattihenkilölain 9 §:ssä säädetään sosiaalityöntekijän erityisistä velvollisuuksista. Mainitun lain 9 §:n 1 momentin mukaan sosiaalityöntekijä vastaa sosiaalityön ammatillisesta johtamisesta sekä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen sosiaalisen tuen ja palvelujen tarpeeseen vastaavasta sosiaalityön asiakas- ja asiantuntijatyöstä sekä sen vaikutusten seurannasta ja arvioinnista. Ammattihenkilölain 9 §:n 2 momentin mukaan sosiaalityöntekijä vastaa lisäksi sosiaalihuollon palvelujen antamisesta ja päätöksenteosta sen mukaan kuin muualla laissa erikseen säädetään. Pykälässä tarkoitetaan muun muassa sosiaalihuoltolain (1301/2014) 46 §:ssä tarkoitetuista sosiaalihuoltoa koskevasta päätöksenteosta ja hoidon ja huolenpidon turvaavista päätöksistä. Erityisten velvollisuuksien määrittelyn lähtökohtana on lain esitöiden mukaan sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon erityislainsäädännön mukaisesti sosiaalityöntekijälle kuuluvat asiakas- ja asiantuntijatyöhön liittyvät tehtävät. Sosiaalityöntekijän erityisten velvollisuuksien määrittelyn tarkoituksena on jäsentää sosiaalityöntekijän tehtäväaluetta ja luoda näin sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tehtävärakenteen ja työnjaon uudistamiselle perusteita. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on huolehtia asiakkaiden oikeusturvan toteutumisesta erityisesti tilanteissa, joissa asiakkaiden perusoikeuksiin puututaan. (HE 354/2014 vp, s. 31–32). 

Ammattihenkilölain 12 §:ssä säädetään oikeudesta toimia tilapäisesti laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtävissä. Mainitun pykälän 1 momentin mukaan sosiaalityöntekijän ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Opiskelija toimii ammattiin valmistuneen sosiaalityöntekijän johdon ja valvonnan alaisena. Pykälän 2 momentin mukaan muun laillistetun ammattihenkilön ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan kyseiseen laillistetun ammattihenkilön ammattiin opiskeleva tai sosiaalialalle soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, jolla on riittävät edellytykset ammatissa toimimiseen. Tilapäisesti laillistetun ammattihenkilön ammatissa toimivaan henkilöön sovelletaan tällöin soveltuvin osin, mitä ammattihenkilölaissa säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (12 §:n 3 mom.). Tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimivalla henkilöllä ei ole sosiaalityöntekijälle säädettyä oikeutta päättää kiireellisissä tapauksissa tahdosta riippumattoman huollon antamisesta tai siihen liittyvistä toimenpiteistä. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että asiakkaan oikeusturvan kannalta merkittävin päätöksenteko kuuluu aina laillistetun sosiaalityöntekijän vastuulle.  

Ammattihenkilölain 12 §:ssä säädetty oikeus toimia tilapäisesti laillistetun ammattihenkilön tehtävässä on poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan laillistetun ammattihenkilön tehtävissä voi toimia vain tietyn tutkinnon tai ammattipätevyyden suorittanut henkilö. Tilapäisenä toimimisen tarkoituksena on antaa laillistettuun ammattiin opiskelevalle mahdollisuuden perehtyä sosiaalipalvelujärjestelmään, saada ohjausta ja palautetta toiminnastaan sekä parantaa ammatillisia valmiuksia tulevia ammattihenkilön tehtäviä ajatellen. Tarkoituksena on myös turvata sosiaalihuollon palvelujen antaminen tilanteessa, jossa koulutusvaatimukset täyttäviä työntekijöitä ei ole saatavilla. Tutkinnon soveltuvuuden ja riittävien edellytysten olemassaolon arvioi työnantaja. Ulkomailla tutkinnon suorittaneen oikeudesta toimia tilapäisesti laillistetun ammattihenkilön ammatissa säädetään ammattihenkilöasetuksen 5 §:ssä.  

Sosiaalihuollon ammattihenkilö on ammattihenkilölain 5 §:n nojalla velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin. Työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö saa työssään tarvittavan perehdytyksen ja että hän voi osallistua ammattitaitonsa kehittämiseksi tarpeelliseen täydennyskoulutukseen. Sosiaalihuollon ammattihenkilöä velvoittaa myös ammattihenkilölain 4 §:ssä säädetyt ammattieettiset velvollisuudet. Sosiaalihuollon ammattihenkilön ammatillisen toiminnan päämääränä on sosiaalisen toimintakyvyn, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Sosiaalihuollon ammattihenkilön velvollisuutena on noudattaa ammattitoiminnassaan, mitä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä asiakastietojen käsittelystä säädetään.  

Ammattihenkilölain 16 §:ssä säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteristä. Pykälän 1 momentin mukaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto pitää sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (669/2008) mukaisten valvontatehtävien hoitamiseksi. Pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan rekisteriin merkitään tiedot sellaisen laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön ammattiin opiskelevan henkilön tai muun tilapäisesti sosiaalihuollon laillistetun ammattihenkilön ammatissa toimivan henkilön, jolle Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on antanut valvontatoimenpiteenä huomautuksen, kirjallisen varoituksen tai turvaamistoimenpiteen, nimi, henkilötunnus ja kotiosoite, sekä tiedot edellä tarkoitetusta valvontatoimenpiteestä. 

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000, jäljempänä asiakaslaki) 4 §:ssä säädetään sosiaalihuollon asiakkaan oikeudesta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun. Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on kunnioitettava asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja annettava asiakkaalle mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä sosiaalihuoltoonsa liittyviin muihin toimenpiteisiin. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu (asiakaslaki 8 §:n 2 mom.). 

Sosiaalihuollon ammattihenkilöihin sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) säännöksiä sosiaalihuollon ammattihenkilön toimiessa yksityisenä elinkeinonharjoittajana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajana. Mainitussa laissa säädetään muun muassa palveluntuottajan toimintaedellytyksistä, rekisteröinnistä ja omavalvonnasta. Lain 50 §:ssä säädetään myös luvattomasta sosiaalihuollon ammattitoimen harjoittamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan joka ilman laillista oikeutta toimii sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettuna sosiaalihuollon ammattihenkilönä, on tuomittava luvattomasta sosiaalihuollon ammattitoimen harjoittamisesta sakkoon. 

2.1.2  Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n 1 momentin tulkinta- ja soveltamiskäytäntö

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain muuttamisesta (HE 354/2014 vp) ehdotettiin ammattihenkilölain 12 §:ään muotoilua, jonka mukaan laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön ammatissa voisi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan kyseiseen laillistettavan ammattihenkilön ammattiin opiskeleva tai sosiaalialalle soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, jolla on riittävät edellytykset ammatissa toimimiseen. Lakiehdotuksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdotti mietinnössään (StVM 52/2014 vp), että pykälässä säädettäisiin erikseen sosiaalityöntekijän ja muun laillistetun ammattihenkilön ammatissa toimimisesta tilapäisesti. Ammattihenkilölain 12 §:ää muutettiin valiokunnan ehdottamalla tavalla siten, että 12 §:n 1 momentissa säädetään, että sosiaalityöntekijän ammatissa voi tilapäisesti toimia enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Pykälän 1 momenttiin lisättiin valiokunnan ehdotuksesta myös opiskelijan toimiminen ammattiin valmistuneen sosiaalityöntekijän johdon ja valvonnan alaisena.  

Ammattihenkilölain 12 §:n 1 momentin tulkinta- ja soveltamiskäytännössä on ollut lain voimaantulon jälkeen vaihtelua. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on toimivaltainen viranomainen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeuksien myöntämisestä Suomessa. Valviran tehtävänä on muun muassa huolehtia ammattihenkilölaissa sille säädetystä lupahallinnosta, ohjauksesta ja valvonnasta. Valvira julkaisi syyskuussa vuonna 2017 verkkosivuillaan ammattihenkilölain soveltamisohjeen, jonka mukaan ammattihenkilölain 12 §:n 1 momentissa tarkoitetun sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevan henkilön tulee olla kirjoilla oppilaitoksessa, jossa voi suorittaa sosiaalityöntekijän laillistamiseen oikeuttavat opinnot. Kyseinen tulkintakäytäntö ei katsonut avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoiden sisältyvän pykälän soveltamisalaan.  

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi myöhemmin samana vuonna ohjeen, jonka mukaan sosiaalihuollon ammattihenkilölain 12 §:n 1 momenttia tulisi soveltaa siten, että sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla tarkoitettaisiin sosiaalityötä pääaineena yliopistossa opiskelevien lisäksi sellaisia henkilöitä, jotka ovat suorittaneet hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja käytännön harjoittelun avoimessa yliopisto-opetuksessa. Ohjauksen taustalla olivat sosiaalityöntekijän ammatin erilaiset tosiasialliset opintopolut. Tätä tulkintakäytäntöä on pääasiallisesti noudatettu sen antoajasta lähtien. Kuitenkin vuonna 2018 apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi ratkaisunsa Valtioneuvoston oikeuskansleri: OKV/10/50/2017. asiassa, joka koski kelpoisuutta toimia tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa. Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, että avoimessa yliopisto-opetuksessa opiskelun lukeminen säännöksessä mainituksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeluksi on vähintäänkin tulkinnanvaraista, ellei peräti säännöksen sanamuodon vastaista. Mikäli tilapäisen sosiaalityöntekijän ammatissa toimimisen edellytyksiä halutaan laajentaa työvoiman saannin helpottamiseksi ja sosiaalihuollon palvelujen antamisen turvaamiseksi, olisi tämä apulaisoikeuskanslerin sijaisen näkemyksen mukaan perusteltua tapahtua säännöstä muuttamalla ja sen tulkinnanvaraisuus samalla poistamalla.  

Vuonna 2023 Valviran verkkosivuilla ollutta ohjetta tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimisesta muutettiin siten, että ohjeistus viittaa ainoastaan säännöksen suoraan sanamuotoon. Tämä aiheutti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä epäselvyyksiä tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivien edellytyksistä ja valvontaviranomaisen valvontaan liittyvistä vaatimuksista. Tämän takia sosiaali- ja terveysministeriö osoitti 22.12.2023 päivätyn kirjeen hyvinvointialueiden johtajille tilapäisten sosiaalityöntekijöiden asemasta vuodenvaihteessa 2023–2024 . Sosiaali- ja terveysministeriön kirje 22.12.2023 . Kirjeen tarkoituksena oli ohjata hyvinvointialueita tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimisen edellytyksistä sekä korostaa työnantajan vastuuta henkilöstön riittävän osaamisen varmistamisessa myös henkilöstön kelpoisuutta koskevien säännösten soveltamisessa. Kirjeessä sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin korosti, että tilapäisenä sosiaalityöntekijänä työskentely on nimensä mukaisesti tarkoitus olla tilapäistä. Sosiaalihuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden varmistamisessa sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ja koko henkilöstön välisen tehtävärakenteen ja työnjaon kehittäminen hyvinvointialueilla on ensisijaista, jotta voidaan varmistaa, että asiakkaat saavat turvallisia ja jatkuvia palveluita. Kirjeessä viitattiin lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön 4.3.2023 antamaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön soveltamisohjeeseen Sosiaali- ja terveysministeriön ohje: . Ammattihenkilölainsäädännön soveltaminen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tehtävärakenteiden ja tehtäväjaon toimintamallien kehittämisessä . Kyseisen soveltamisohjeen tarkoituksena on ollut selkiyttää ammattihenkilölainsäädännön sisältämiä mahdollisuuksia ja reunaehtoja sote-henkilöstön tehtävärakenteiden ja työjaon kehittämiselle.  

Kesällä 2024 apulaisoikeusasiamies antoi ratkaisunsa kantelussa Apulaisoikeusasiamies: EOAK/5991/2023 liittyen sosiaalityöntekijän sijaispätevyyteen. Kantelija arvosteli sosiaali- ja terveysministeriön 5.4.2023 tekemää sosiaalityöntekijän sijaispätevyyttä koskevaa ohjetta. Kantelun mukaan ohjeella on muutettu lakia ennalta varoittamatta ja se on laitettu täytäntöön Valviran sivuilla 19.7.2023 julkaistulla päivityksellä. Ratkaisussaan apulaisoikeusasiamies toteaa, että on tärkeätä suojata luottamusta tietoihin, joita annetaan virkaa tai muuta julkista tehtävää hoidettaessa. Apulaisoikeusasiamies katsoo Valviran laissa säädettyjen tehtävien perusteella, että kantelija, muut opiskelijat, koulutuksen toteuttajat sekä työnantajat ovat olleet oikeutettuja luottamaan siihen, että Valviran verkkosivuilla aiemmin annetut tiedot ovat pitäneet paikkansa. Apulaisoikeusasiamies toteaa lisäksi olevansa samaa mieltä apulaisoikeuskanslerin sijaisen kanssa siltä osin, että kun lain säännös osoittautuu tulkinnanvaraiseksi, tulisi lainsäädäntöä selkeyttää. Apulaisoikeusasiamies huomioi nyt valmisteltavana olevan lakimuutoksen ja toteaa, että ennen lain voimaantuloa ei ole perusteltua muuttaa säännöksen vakiintunutta tulkintaa sellaisena kuin tulkintaa on noudatettu ennen Valviran verkkosivujen päivitystä vuonna 2023.  

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun jälkeen kesällä 2024 sosiaali- ja terveysministeriö pyysi hyvinvointialueita toimittamaan käyttöönsä mahdolliset sisäiset ohjeistuksensa siitä, missä tilanteissa henkilö voidaan nimittää sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n mukaisesti tilapäisen sosiaalityöntekijän tehtäviin. Erityisesti pyydettiin tietoa siitä, millaista tietoa nimitettävälle henkilölle mahdollisesti annetaan nimityspäätöksen perusteista ja suhteesta sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain 50 §:n sääntelyyn luvattomasta sosiaalihuollon ammattitoimen harjoittamisesta. 

Vastaukset saatiin 16 hyvinvointialueelta sekä HUS:ilta. Suurimmalla osalla alueista ohjeistuksessa käydään läpi rekrytoinnin perusperiaatteet: tilapäisen sosiaalityöntekijän tehtävään liittyvä rajaukset tehtävänkuvissa sekä nimike, suhtautuminen vuoden määräaikaan, ohjauksen järjestäminen sekä tilapäiseksi sosiaalityöntekijäksi valittavan koulutusvaatimus. Valvontalakiin viitataan vain muutamissa ohjeistuksissa ja vain yhden alueen osalta on siihen liittyvää yksityiskohtaisempaa ohjeistusta. Useimmilla hyvinvointialueilla ohjeistetaan tilapäisen sosiaalityöntekijän toimenkuvasta, sekä siitä, että se määriteltäisiin yhteiseen keskusteluun perustuen sekä rekrytoitavan henkilön osaaminen huomioiden. Tehtävänkuvassa korostuu se, ettei tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimiva voi tehdä kiireellisiä päätöksiä tai muita nimenomaan sosiaalityöntekijälle määriteltyjä päätöksiä. Muokatun tehtävän perusteella myös tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivan palkkaus voi olla palkkaluokkaa alempi tai alennus voi olla prosenttimääräinen. Useilla hyvinvointialueilla on käytössä tai suunnitteilla tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivien nimikkeenä esim. sosiaalityöntekijä/tilapäinen tai sosiaalityöntekijäopiskelija. Toimenkuvaan liittyen useimmilla alueilla korostetaan tilapäisenä toimivan henkilön ohjauksen ja tuen merkitystä sekä myös henkilön opiskelujen tukemista. Hyvinvointialueilla on erilaista tulkintaa liittyen siihen, millaisella koulutuksella tehtävissä voidaan toimia. Suurin osa alueista ilmoittaa kuitenkin noudattavansa Valviran tämänhetkistä linjausta ja edellyttää, että tilapäisenä toimiva on kirjoilla oleva sosiaalityön pääaineopiskelija. Kuitenkin joillain alueilla noudatetaan myös Valviran aiempaa sallivampaa linjausta. Useimmilla alueilla nähdään mahdollisena jatkaa tilapäisen sosiaalityöntekijän työsuhdetta myös vuoden määräajan jälkeen, mikäli kyseessä oleva tehtävä on ollut vuoden jälkeen uudelleen haussa eikä siihen uudesta hausta huolimatta ole saatu kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Joillain alueilla myös voidaan huomioida työsuhteen jatkamisessa esim. tilanne, jossa opiskelijan valmistuminen on lähellä. 

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi elokuussa 2024 ratkaisun Valtioneuvoston oikeuskansleri: OKV/562/10/2024 koskien tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa työskentelyn enimmäisaikaa (OKV/562/10/2024-OKV-5). Apulaisoikeuskanslerin sijaisen ratkaisun mukaan sanamuoto ja esityöt eivät tue tulkintaa, jonka mukaan säännöksellä olisi tarkoitettu säätää sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevan henkilön mahdollisuudesta toimia tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa siten, että tehtävässä voi toimia korkeintaan vuoden kerrallaan, rajoittamatta tilapäisenä sosiaalityöntekijänä eri palvelussuhteissa toimimisen yhteenlaskettua enimmäisaikaa. Apulaisoikeuskanslerin sijainen tuo esiin, että luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n muuttamisesta koskevassa lausuntopalautteessa on tuotu ilmi, että mainitusta aikarajauksesta esiintyy käytännössä eriäviä tulkintoja sekä esitetty asiaan liittyviä oikeudellisia ja tosiasiallisia näkökohtia sekä tilanteen selkiinnyttämistä. Apulaisoikeuskanslerin sijainen yhtyy lausuntopalautteessa esitettyyn näkemykseen siitä, että sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n muuttamista nyt harkittaessa olisi perusteltua samassa yhteydessä selkiinnyttää oikeustilaa mainitulta osin.  

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) muutostarpeita koskevassa selvitysraportissa Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:16. todetaan sosiaalihuollon ammattihenkilölain 12 §:n osalta, että huolimatta tilapäisten työntekijöiden suhteellisen pienestä määrästä pykälä vaikuttaa olleen sosiaalihuollon ammattihenkilölain eniten puhuttanut yksittäinen kohta. Se on myös ainoa kohta, jossa ammatissa toimimisen kelpoisuudelle asetetut ehdot ovat tiukentuneet verrattuna aiempaan kelpoisuuslakiin (2005). Osana selvitystä toteutetun kyselyn perusteella yleisimmin sosiaalihuollon ammattihenkilölakiin liittyvät haasteet liittyivät tilapäisten työntekijöiden saatavuuteen. Asiantuntijakuulemisissa näkemykset jakautuivat siten, että pari tahoa olisi halunnut laajentaa oikeuksia toimia tilapäisesti laillistetun ammattihenkilön tehtävissä, kun taas useampi taho olisi päinvastaisesti pitänyt oikeuksien tiukentamista tarpeellisena asiakasturvallisuuden kannalta. Sekä kyselyssä että asiantuntijakuulemisissa pohdittiin eniten tilapäiseen toimimiseen liittyviä tulkintavaikeuksia ja katsottiin, että esimerkiksi tilapäisesti laillistetun ammattihenkilön tehtävissä toimivan opiskelijan tulisi olla oppilaitoksessa kirjoilla ja todella tähdätä ammattiin valmistumiseen ja siten mahdollisuuteen saada oikeus toimia laillistettuna ammattihenkilönä. Tätä vasten soveltamisohjeen avoimen yliopisto-opetuksen sosiaalityön opintojen hyväksymisestä koettiin hankaloittavan säännöksen tulkintaa ja sen poistamista esitettiin. Myös opiskelijoiden rekisteröintiä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön tavoin esitettiin rekrytointien helpottamiseksi.  

2.1.3  Sosiaalihuoltolain ja erityislakien säännökset sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista

Perustuslain 6 §:ssä säädetään yhdenvertaisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Säännöksessä ilmaistaan paitsi perinteinen vaatimus oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta, myös ajatus tosiasiallisesta tasa-arvosta. Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään (HE 309/1993 vp, s. 42–44). Pykälän 2 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksellä on haluttu korostaa, että lapsia tulee kohdella sekä aikuisväestöön nähden tasa-arvoisina, yhtäläiset perusoikeudet omaavina ihmisinä, että keskenään yhdenvertaisesti. Toisaalta lapset tarvitsevat vajaavaltaisina ja aikuisväestöä heikompana ryhmänä erityistä suojelua ja huolenpitoa. Säännös tarjoaakin perustan lasten positiiviselle erityiskohtelulle, jotta tasa-arvoinen asema aikuisväestöön nähden voitaisiin turvata. (HE 309/1993 vp, s. 45.). 

Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, jota turvataan sosiaalihuollon palveluiden ja sosiaalihuollon asiakkaiden oikeusturvan kautta. Keskeisenä tavoitteena on asiakasturvallisuuden parantaminen. Perustuslain 7 §:llä on myös läheinen yhteys sosiaalihuollon kannalta keskeiseen perusoikeuteen eli perustuslain 19 §:ään, jossa säädetään oikeudesta sosiaaliturvaan. Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Välttämättömällä toimeentulolla ja huolenpidolla tarkoitetaan sellaista tulotasoa ja palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Tällaiseen tukeen kuuluu esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen. (HE 309/1993 vp, s. 69). Pykälän 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Säännöksessä ei määritellä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapaa. Toisaalta säännöksestä kuitenkin seuraa, että lainsäädännöllä on huolehdittava riittävien palvelujen turvaamisesta. Julkisen vallan olisi siten turvattava sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa voidaan lähtökohtana pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. (HE 309/1993 vp, s. 69–72). Sosiaalihuollon asiakkaiden oikeusturva on turvattu perustuslain 21 §:n mukaisesti. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Usein perusoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen edellyttää julkisen vallan aktiivisia toimenpiteitä (HE 309/1993 vp, s. 74–75). 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä alueellaan ja on järjestämisvastuussa asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Hyvinvointialueella on oltava riittävä osaaminen, toimintakyky ja valmius vastata sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja sen on huolehdittava asukkaidensa palvelutarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta kaikissa tilanteissa. Järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi hyvinvointialueella on oltava palveluksessaan toiminnan edellyttämä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö sekä hallinnollinen ja muu henkilöstö, hallinnassaan asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet sekä muut tarvittavat toimintaedellytykset. Lisäksi hyvinvointialueella on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma palvelutuotanto. Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisessa on oltava monialaista asiantuntemusta, joka tukee laadukkaiden ja turvallisten palvelujen kokonaisuutta, eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä hoito- ja toimintakäytäntöjen kehittämistä. 

Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ammattioikeuksista säädetään ammattihenkilölainsäädännössä. Ne toimivat perustana palvelulainsäädännön säännöksille, joissa eri sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin on voitu sisällyttää vaatimuksia henkilöstön kelpoisuudesta. Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskevista kelpoisuusehdoista säädetään olennaisilta osin sosiaalihuoltolaissa, lastensuojelulaissa (417/2007) ja ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetussa laissa (980/2012, jäljempänä vanhuspalvelulaki).  

Sosiaalihuoltolaki on sosiaalihuollon palvelulainsäädännön keskeisin säädös, jota sovelletaan hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon, jollei siitä toisin säädetä. Hyvinvointialueella on velvollisuus järjestää sosiaalihuoltoa ja osoittaa siihen voimavaroja sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään. Sosiaalipalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 3 §:n mukaan hyvinvointialueen sosiaalipalveluja sekä muita toimia, joilla sosiaalihuollon ammattihenkilöt ja muu asiakastyöhön osallistuva henkilöstö edistävät ja ylläpitävät yksilön, perheen ja yhteisön toimintakykyä, sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta. Lain esitöiden mukaan toiminta on luonteeltaan sosiaalihuoltoa silloin kun sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö kantaa vastuun palvelun toteuttamisesta. Sosiaalipalveluja ovat siten sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön toteuttamat palvelut sekä sellaiset palvelut, joita toteuttavat henkilöt, joilta ei vaadita sosiaalihuollon ammatillista koulutusta, jos palvelujen toteutumisesta vastaa viime kädessä sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö (HE 164/2014 vp, s. 98). 

Sosiaalihuoltolain 49 a § edellyttää, että sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten hyvinvointialueen käytettävissä tulee olla riittävästi sosiaalihuollon ammattihenkilöitä sekä muuta asiakastyöhön osallistuvaa henkilöstöä. Jokaisen hyvinvointialueen käytettävissä tulee olla asiakastyöhön osallistuvan virkasuhteisen sosiaalityöntekijän palveluja. Lisäksi sosiaalipalveluja tuottavassa toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien henkilöiden määrää ja palvelun tarvetta. 

Sosiaalihuoltolaissa säädetään asiakkaan edusta. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomioita erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen. Erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä ja asiakkaalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja kognitiivisen tai psyykkisen vamman tai sairauden, päihteiden ongelmakäytön tai muun riippuvuuskäyttäytymisen, usean yhtäaikaisen tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi ja jonka tuen tarve ei liity korkeaan ikään siten kuin vanhuspalvelulain 3 §:ssä säädetään. Erityistä tukea tarvitsevalla lapsella tarkoitetaan lasta, jonka kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai joka itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään tai joka on erityisen tuen tarpeessa edellä kuvatun määritelmän mukaisesti. 

Kun hyvinvointialueen sosiaalihuollon palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tietää sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä, hänen on huolehdittava, että henkilön kiireellisen avun tarve arvioidaan välittömästi. Sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaan palvelutarpeen arvioinnista vastaa palvelutarpeen arvioimisen kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö, jollei muualla laissa toisin säädetä. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä vastaa virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä. 

Sosiaalihuollon asiakkaalle on sosiaalihuoltolain 42 §:n mukaisesti nimettävä asiakkuuden ajaksi omatyöntekijä. Omatyöntekijän on oltava sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilö. Omatyöntekijänä saa toimia edellä tarkoitetun ammattihenkilön sijaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 2 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilö, jos se on asiakkaan palvelukokonaisuuden kannalta perusteltua. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai muun erityistä tukea tarvitsevan henkilön omatyöntekijän tai hänen kanssaan asiakastyötä tekevän työntekijän on oltava sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu sosiaalityöntekijä ja tehtävä on hoidettava virkasuhteessa. Sosiaalityöntekijän kelpoisuutta edellytetään myös kasvatus- ja perheneuvonnassa (sosiaalihuoltolaki 26 §). Lastenvalvojan tehtävässä voi toimia sosiaalityöntekijä tai henkilö, jolla on muu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (sosiaalihuoltolaki 27 a §). Sosiaalihuoltolain 46 §:n 1 momentin mukaan omatyöntekijän kanssa asiakastyötä tekevän virkasuhteessa olevan sosiaalityöntekijän on tehtävä päätös niistä sosiaalipalveluista, joilla yhdessä turvataan 12 ja 13 §:n mukaisesti erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai erityistä tukea tarvitsevan muun asiakkaan välttämätön huolenpito ja toimeentulo sekä terveys ja kehitys, jos menettely on asiakkaan edun mukainen.  

Edelleen osin voimassa olevan niin sanotun vanhan sosiaalihuoltolain (17.9.1982/710) 41 §:ssä säädetään sosiaalityöntekijän oikeudesta päästä hyvinvointialueen määräämän johtavan sosiaalihuollon viranhaltijan määräyksestä henkilön asuntoon tai muuhun olinpaikkaan hänen huollon tarpeen selvittämiseksi tilanteissa, joissa sosiaalihuollon ilmeisessä tarpeessa olevan henkilön etu terveyden, kehityksen tai turvallisuuden vakavan vaarantumisen vuoksi sitä välttämättä vaatii, eikä huollon tarve ole muutoin selvitettävissä.  

Lastensuojelun järjestämisestä säädetään lastensuojelulain 3 luvussa. Lastensuojelulain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Hyvinvointialueen on huolehdittava ehkäisevästä lastensuojelusta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissaan sekä siitä, että lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin hyvinvointialueella esiintyvä tarve edellyttää. Lastensuojelun on oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun ja tuen. Hyvinvointialue vastaa lastensuojelulain 11 §:n mukaan lastensuojelun toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä. Sen on lastensuojelua järjestäessään oltava tarvittaessa yhteistyössä hyvinvointialueen ja sen alueella olevien kuntien eri toimialojen, muiden viranomaisten samoin kuin muiden hyvinvointialueiden ja niiden alueilla sijaitsevien kuntien sekä muiden palveluja järjestävien yhteisöjen ja laitosten kanssa riittävien ja tarvetta vastaavien palvelujen järjestämiseksi ja asiantuntemuksen turvaamiseksi hyvinvointialueella. 

Lastensuojelutoimenpiteistä päättävästä viranhaltijasta säädetään lastensuojelulain 13 §:ssä. Lastensuojelulain 13 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen määräämä virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä käyttää päätöksentekovaltaa asioissa, jotka koskevat 38 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiireellistä sijoitusta ja 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiireellisen sijoituksen lopettamista.  

Mainitun lain 13 §:n 2 momentin mukaan hyvinvointialueen määräämä sosiaalihuollon johtava viranhaltija, joka täyttää sosiaalihuoltolain 46 a §:n 1 momentissa säädetyt vaatimukset tai johtavan viranhaltijan määräämä muu virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä tekee päätöksen asioissa, jotka koskevat lain 38 §:n 3 momentissa tarkoitettua kiireellisen sijoituksen jatkamista, 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa, 43 §:n 3 momentissa tarkoitettua huostaanoton tai kiireellisen sijoituksen aikana tehtävää sijaishuoltopaikan muuttamista ja 47 §:ssä tarkoitettua huostassapidon lopettamista. Johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee myös 28 §:ssä tarkoitetun lapsen tutkimusta ja 43 §:n 2 momentissa tarkoitetun huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa koskevan hakemuksen. Lastensuojelulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa asioissa viranhaltijan tulee olla muu kuin 13 b §:ssä tarkoitettu lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Viranhaltija, joka on tehnyt 38 §:n 1 momentin mukaisen kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen, ei voi tehdä kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevaa päätöstä. Rajoituksista ja rajoitustoimenpiteistä päättävästä viranhaltijasta säädetään tarkemmin lastensuojelulain 11 luvussa. 

Lastensuojelulaki edellyttää, että lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on nimettävä hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä (lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä), jonka tulee olla sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö (lastensuojelulaki 13 b §). Lastensuojelulaitoksen henkilöstöstä säädetään lain 60 §:ssä, joka edellyttää, että lastensuojelulaitoksessa on oltava lasten ja nuorten tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen nähden riittävä määrä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä sekä muuta henkilöstöä.  

Vanhuspalvelulain 10 § edellyttää, että hyvinvointialueen käytettävissä on oltava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävästi monipuolista asiantuntemusta. Vanhuspalvelulain sisältämät henkilöstömitoitukseen liittyvät säännökset koskevat myös sosiaalihuollon ammattihenkilöitä. Vanhuspalvelulaki sisältää lisäksi palveluntarpeiden selvittämistä koskevan säännöksen, jossa edellytetään, että palveluntarpeiden selvittämisestä vastaa iäkkään henkilön tarpeiden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilö, jolla on laaja-alaista asiantuntemusta. Palveluntarpeiden selvittämisestä vastaavan työntekijän on toimittava iäkkään henkilön tarpeita vastaavasti yhteistyössä muiden tämän vanhuspalvelulain 10 §:ssä tarkoitettujen asiantuntijoiden kanssa. 

Vuoden 2025 alusta voimaan tulevassa vammaispalvelulaissa (675/2023) edellytetään vastaavasti, että vammaisen henkilön palvelutarpeen arvioinnista ja asiakassuunnitelman tekemisestä vastaa aina sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu virkasuhteessa oleva ammattihenkilö. Vammaispalvelulain 5 §:n 1 momentin mukaan palveluita koskevasta päätöksenteosta ja päätösten toimeenpanosta säädetään sosiaalihuoltolain 45 ja 46 §:ssä. Virkasuhteessa olevan sosiaalihuollon ammattihenkilön tulee kuitenkin aina tehdä vammaisen henkilön palveluita koskevat päätökset. Sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilö taikka muun soveltuvan tutkinnon suorittanut henkilö antaa ensisijaisesti erityistä osallisuuden tukea lain 13 §:n mukaisesti.  

Toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 14 d §:n 2 momentin mukaan, kun kyse on täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta, asiakkaalle tulee järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti hyvinvointialueen sosiaalihuollon ammattihenkilön kanssa vastaavassa ajassa. 

2.1.4  Sosiaalityön koulutusvastuuta koskeva lainsäädäntö

Yliopistojen tehtävänä on yliopistolain (558/2009) 2 §:n mukaan edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. 

Yliopistolain 7 §:n mukaan yliopistossa voidaan suorittaa alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä ja taiteellisia jatkotutkintoja. Yliopistot voivat järjestää myös erikoistumiskoulutusta, tutkintojen osia sisältävää koulutusta täydennyskoulutuksena, avoimena yliopisto-opetuksena tai muutoin erillisinä opintoina sekä muuta täydennyskoulutusta. Yliopistoissa suoritettavista tutkinnoista, tutkintojen tavoitteista, opintojen rakenteesta ja muista opintojen perusteista sekä siitä, mitä tutkintoja kussakin yliopistossa voidaan suorittaa (koulutusvastuu), säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista (794/2004, jäljempänä tutkintoasetus). Tutkintoasetuksessa määritellään yliopistojen koulutusvastuut koulutusaloittain ja tutkinnoittain. Tutkintoasetuksen liitteenä on luettelo koulutusaloista, niihin kuuluvien tutkintojen nimistä sekä niistä yliopistoista, joissa tutkintoja voidaan suorittaa. Asetuksen luettelo määrittelee sen, millä koulutusaloilla ja millä tutkintonimikkeillä kukin yliopisto järjestää alempiin ja ylempiin korkeakoulututkintoihin ja sekä tieteellisiin tai taiteellisiin jatkotutkintoihin johtavaa koulutusta. Yliopistojen koulutusvastuut on jaettu yhteensä 15 nimettyyn koulutusalaan.  

Yliopistojen koulutusvastuun tarkemmasta jakautumisesta säädetään yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetussa opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksessa (1451/2014). Asetuksen liitteenä on luettelo aloista, joilla yliopistot järjestävät alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta humanistisella, kasvatustieteellisellä, luonnontieteellisellä, yhteiskuntatieteellisellä ja tekniikan koulutusalalla sekä opettajankoulutuksen koulutusvastuun jakautumisesta yliopistojen välillä. Muilla koulutusaloilla yliopistojen koulutusvastuuta ei ole määritelty tutkintokohtaista koulutusvastuuta tarkemmin. Koulutusvastuuasetuksen nojalla Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Itä-Suomen ja Lapin yliopistojen on järjestettävä sosiaalityön alan alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta yhteiskuntatieteellisellä koulutusalalla. Svenska social- och kommunalhögskolanin tehtävänä oleva sosiaalityön koulutus järjestetään Helsingin yliopiston yhteydessä. 

2.2.1  Sosiaalityön tutkintoon johtava koulutus

Sosiaalityön koulutus tuottaa laaja-alaista osaamista yksilön, perheen, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla tehtävään asiakas- ja asiantuntijatyöhön. Sosiaalityössä työskennellään yhteiskunnallisten rakenteiden, sosiaalisten ongelmien ja vaikeiden yksilöllisten elämäntilanteiden rajapinnoilla. Sosiaalityö on yhtäältä sekä erityistä tukea tarvitsevien ja vaikeissa elämäntilanteissa olevien asiakkaiden kanssa työskentelyä, että yhteiskunnallista vaikuttamistyötä heidän asemansa ja elinolojensa parantamiseksi. Sosiaalityön ytimessä on erilaisten yhteiskunnallisten ja yksilöllisten intressien yhteensovittaminen eettisesti kestävällä tavalla, ihmisoikeuksien puolustaminen, sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen, kärsimyksen lievittäminen sekä hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden lisääminen. 

Sosiaalityön asiantuntijuuden perustana ovat akateemiset tutkimustiedon käyttämisen ja tuottamisen taidot sekä tämän mahdollistama kriittinen ja moninäkökulmainen ajattelu. Suomessa sosiaalityön koulutus antaa yleisen pätevyyden toimia sosiaalityöntekijän tehtävissä. Opintojen aikana tavoitteena on saavuttaa vahva sosiaalityön asiantuntijuus, jonka turvin maisteriksi valmistuneella on valmiudet toimia vaativissa asiantuntijatehtävissä osana yhteiskunnan muuttuvia rakenteita ja monitoimijaisia verkostoja. Maisteriksi valmistunut voi hakea Valviralta oikeutta harjoittaa sosiaalityön ammattia Suomessa (laillistettu sosiaalihuollon ammattihenkilö). 

Suomessa sosiaalityön koulutusta järjestetään laajana yhteiskuntatieteellisenä tutkintokoulutuksena. Sosiaalityöntekijän pätevyyden tuottavan koulutuksen kokonaisuus koostuu yhteiskunta- tai valtiotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnoista sosiaalityön pääaineessa. Tutkintojen yhteenlaskettu laajuus on 300 opintopistettä. Sosiaalityöntekijän koulutuksen kokonaisuus koostuu kandidaatin tutkinnon opinnoista, jotka ovat laajuudeltaan 180 opintopistettä ja maisterin tutkinnon opinnoista 120 opintopistettä. Opintojen suorittamisen tavoiteaikataulu on 5 vuotta (3+2 vuotta).  

Sosiaalityön alalla kandidaatin tutkintoon sisältyy pääaineen perusopinnot (25 opintopistettä) ja aineopinnot (55–60 opintopistettä) sekä yleis-, kieli- ja tutkimusmenetelmäopintoja sekä valinnaisia opintoja (sivuaineopintoja). Maisterin tutkintoon sisältyy pääaineopintojen syventävät opinnot (100–120 opintopistettä) sekä valinnaisia opintoja tai sivuaineopintoja (0–20 opintopistettä). Sosiaalityön opiskelijat suorittavat vapaavalintaisia opintoja ja sivuaineopintoja esimerkiksi psykologian, kasvatustieteen, hallintotieteiden tai asiakas- ja potilasturvallisuuden oppiaineissa. Opintojen kokonaisuus vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia ja laaja-alaista sivistystä. Sivuainevalinnat ovat merkittävä osa koulutusta, koska niiden avulla opiskelijat täydentävät pääaineopintojaan ja voivat suuntautua kiinnostuksensa mukaan eri teemoihin myös työelämässä suuntautumista silmällä pitäen. 

Kandidaatin ja maisterin tutkintoihin sisältyy noin 200 opintopistettä sosiaalityön pääaineopintoja, joista noin 30 opintopistettä on sosiaalityön työelämäsuhteissa tapahtuvaa oppimista sekä siihen kiinteästi yhdistettyä teoriaperustaista opetusta. Sosiaalityön koulutukseen sisältyy käytännöissä oppimista kaikilla opintojen tasoilla (perusopinnot, aineopinnot, syventävät opinnot). Aineopintoihin sisältyvä sosiaalityön ammatillisten taitojen käytännön jakson tavoitteena on saada ymmärrys sosiaalityöstä erilaisissa toimintaympäristöissä sekä omaksua ja kehittää sosiaalityön asiakastyön taitoja ja asiantuntijuutta. Opiskelija perehtyy sosiaalityöntekijän tehtäviin ja harjoittelee ohjatusti sosiaalityöntekijän roolissa toimimista jollakin sosiaalityön toimintakentällä. Käytännön jakson suoritettuaan tutkinto-opiskelijalla on sosiaalityöntekijän ammatissa toimimisen perusvalmiudet yhdistettynä alan toimintaympäristön tuntemukseen ja asiantuntijuuteen. 

Sosiaalityön koulutus perustuu tiede- ja tutkimusperustaisen akateemisen koulutuksen ja työelämäsuhteissa tapahtuvan oppimisen yhdistämiseen. Koulutuksen tavoitteena on tuottaa vahva tieteellisteoreettinen yleispätevyys, tutkimukselliset valmiudet sekä perusvalmiudet sosiaalityön asiantuntija-ammatissa toimimiseen. Opiskelija perehtyy asiakkaiden arjessa läsnä oleviin sosiaalisiin ilmiöihin, palveluiden ja interventioiden vaikuttavuuteen ja yhteiskunnalliseen toimintaan tutkimustiedon ja teorian pohjalta. Tieteellisten käsitteiden ja teorioiden tuntemisella on keskeinen merkitys ammatti-identiteetin kehitykselle ja työelämässä tarvittavan osaamisen rakentumiselle. Lähteinen ym. 2017, s.8: Sosiaalityön koulutuksen tuottama osaaminen. 

Sosiaalityön opinnoissa opiskelija syventää osaamistaan sosiaalityön erityiskysymyksiin ja tutkimusmenetelmiin liittyen.  Maisterin tutkintoon sisältyvien sosiaalityön syventävien opintojen keskeisimmät osaamistavoitteet ovat:  

1) Opiskelija kykenee toimimaan vaativissa sosiaalityön ammatillisissa käytännöissä sekä toimimaan sosiaalityön asiantuntijana monitoimijaisissa yhteistyöverkostoissa;  

2) Opiskelija hallitsee sosiaalityön tieteellisteoreettiset lähtökohdat ja osaa soveltaa niitä asiakas- ja asiantuntijatyössä; 

3) Opiskelijalla on valmiudet arvioida sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteita ja tuen tarpeita sekä tehdä suunnitelmallista sosiaalityötä asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi;  

4) Opiskelijalla on tiedolliset ja taidolliset valmiudet rakenteelliseen sosiaalityöhön ja vaikuttamistyöhön epäoikeudenmukaisuutta, köyhyyttä ja huono-osaisuutta tuottavien yhteiskunnallisten käytäntöjen ja säännösten osoittamiseksi ja purkamiseksi;  

5) Opiskelijalla on perusvalmiudet toimia sosiaalityön ammatillisena johtajana sekä organisaatioiden, verkostojen, työryhmien ja muutosten johtajana  

6) Opiskelija syventää sosiaalityön asiakas- ja asiantuntijatyössä tarvittavaa osaamistaan tutkimuksen keinoin valitsemallaan sosiaalityön osa-alueella (erityisesti pro gradu -tutkielma); 

7) Opiskelija kykenee viemään itsenäisesti läpi tieteellisen tutkimusprosessin, jossa hän soveltaa teoreettista ja tutkimusmetodista tietämystään ja osoittaa kykyään analyyttiseen ja tutkimuseettiseen ajatteluun; 

8) Opiskelija osaa hankkia ja hallita tietoa itsenäisesti ja pystyy kestävään tieteelliseen päättelyyn ja hallitsee tieteellisen argumentaation sekä kykenee yhdistämään teoriaa, käytäntöä ja tutkimustietoa erilaisissa sosiaalityön asiantuntijatehtävissä. Opiskelija saavuttaa valmiudet tieteellisiin jatko-opintoihin. Lähteinen ym. 2017, s. 12 

2.2.2  Tilastotietoa sosiaalityön tutkinnon suorittaneista ja sosiaalityöntekijän ammatinharjoittamisoikeuden saaneista

Sosiaalityön koulutuksen määrät ovat kasvaneet merkittävästi 2010-luvun aikana ja yliopistot ovat lisänneet sosiaalityön aloituspaikkoja valtion lisärahoituksen turvin. Viimeisimmät lisäykset on tehty vuosina 2020–2022 opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistoille myöntämien koronapandemiaan liittyneiden koulutuslaajennusten sekä vuoden 2021 lopussa hyväksytyn lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömitoitukseen sisältyneen sosiaalityön koulutuksen laajentamistavoitteen myötä.  

Sosiaalityön koulutuksessa aloitti vuonna 2023 valtakunnallisesti yhteensä 522 uutta opiskelijaa, joista osa valittiin suorittamaan sekä kandidaatin tutkintoa että maisterin tutkintoa (yhteisvalinta avoimen väylä ja siirtohaku) ja osa pelkkää maisterin tutkintoa (maisterivalinta). Aloittavien opiskelijoiden määrässä tapahtui pientä laskua edellisvuoden huippulukeman (582) jälkeen, kun aiemmin tehtyjen koulutuslaajennusten aloituspaikat eivät olleet enää käytössä. Sosiaalityön koulutus on vetovoimainen ja hakijamäärät ovat korkealla tasolla kaikissa yliopistoissa.  

Sosiaalityö pääaineena valmistuneiden yhteiskunta- tai valtiotieteiden maistereiden määrässä tapahtui edellisvuoden lukuun (333) nähden kasvua valmistuneiden määrän ollessa valtakunnallisesti yhteensä 386 maisterin tutkinnon suorittanutta. Lukumäärä on toiseksi korkein sosiaalityön koulutuksen historiassa. Valmistuneiden määrä kiihtyi erityisesti loppuvuoden aikana Valviran tarkennettuaan tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimisen edellytyksiä, mikä sai monen opiskelijan kiirehtimään opintojensa loppuunsaattamista. Odotettavissa on, että vuonna 2024 valmistuu ennätysmäärä maistereita. Edellisen viiden vuoden (2019–2023) keskiarvo valmistuneiden osalta on 383 maisteria ja edellisen kymmenen vuoden (2014–2023) 362 maisteria vuodessa. Suoraan maisterin tutkinnon aloittaneiden määrä on viimeisten kolmen vuoden aikana pysynyt hyvin samana. Merkittävä osa opiskelijoista aloittaa suoraan maisterintutkinnosta. Suoraan maisterintutkinnosta aloittavista moni suorittaa sosiaalityön opintoja avoimena yliopisto-opetuksena ennen kuin heidät valitaan tutkinto-opiskelijoiksi. 

Alla on kuvattu tarkemmin uusien aloittaneiden opiskelijoiden ja valmistuneiden maistereiden määrät vuosilta 2014–2023 (Lähde: Sosnet ja Vipunen). 

Taulukko 1. Uusien aloittaneiden opiskelijoiden ja valmistuneiden maistereiden määrät vuosilta 2014–2023 

Sosiaalityön pääaineesta valmistuneiden määrät ovat kasvussa, mikä näkyy myös sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin hyväksyttyjen, laillistettujen sosiaalityöntekijöiden, määrässä. Valvira myönsi vuonna 2023 yhteensä 425:lle oikeuden harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia Suomessa. Tästä kokonaismäärästä 411 oli suorittanut sosiaalityön tutkinnon Suomessa ja 14 toisessa EU/ETA-jäsenvaltiossa. Vuonna 2022 laillistettuja sosiaalityöntekijöitä oli yhteensä 366, joista 12 oli suoritettu muussa EU/ETA-jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettu laki tuli voimaan 1.3.2016 ja lakiin sisältyvä siirtymäsäännös edellytti, että laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtävissä toimivan tuli hakea Valviralta ammattioikeutta 30.6.2018 mennessä, minkä vuoksi laillistuspäätösten määrä olivat vuosina 2017 (1127 kpl) ja 2018 (5197 kpl) poikkeuksellisen korkeaa. Valviran raportointijärjestelmän mukaan Valvira on rekisteröinyt vuosien 2017–2023 aikana yhteensä 8523 laillistettua sosiaalityöntekijää sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.  

Sosiaalityöntekijän ammattioikeuden saaneet ovat pääasiallisesti suorittaneet sosiaalityöntekijän tutkinnon Suomessa. Ulkomailla suoritettujen tutkintojen osalta sosiaalityöntekijöiden laillistuksia on myönnetty eniten Ruotsissa (104), Virossa (25), Saksassa (9), Venäjällä (6), Isossa-Britanniassa (6), Norjassa (5) ja Yhdysvalloissa (5) suoritetun koulutuksen perusteella. Vuonna 2023 ulkomailla suoritetuista tutkinnoista suurin osa oli tehty Ruotsissa (10).  

Valvira ei rekisteröi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin sosiaalityön ammattiin opiskelevia, jotka toimivat sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 12 §:n nojalla tilapäisesti laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtävissä, minkä vuoksi tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivista ei ole saatavissa Valviran raportointitietoja.  

2.2.3  Sosiaalityön perus- ja aineopinnot avoimessa yliopisto-opetuksessa ja yliopiston sivuainekokonaisuutena

Sosiaalityön opintoja on mahdollista suorittaa lisäksi yliopistojen järjestämän avoimen yliopisto-opetuksen kautta sekä osana yliopistojen tutkinto-opiskelijoille tarjottavia sivuainekokonaisuuksia. Avoimen yliopisto-opetuksen sosiaalityön opinnot ovat avoinna kaikille alasta kiinnostuneille, kuten sosiaalityön tutkinto-opiskelijaksi tähtääville ja ammatillisen lisä- tai täydennyskoulutuksen suorittajille. Avoimessa yliopisto-opetuksessa suoritetut sosiaalityön opinnot voidaan lähtökohtaisesti huomioida osaksi sosiaalityön tutkintoon sisältyviä opintoja, kun henkilö on saanut yliopistojen yhteis- tai erillishaun kautta tutkinto-oikeuden sosiaalityön oppiaineeseen. Yliopistot päättävät aikaisemmin suoritettujen opintojen sisällyttämisestä tai hyväksilukemisesta osaksi tutkintoa.  

Avoimessa yliopisto-opetuksessa on pääsääntöisesti tarjolla sosiaalityön perusopinnot (25 opintopistettä) ja osa aineopinnoista (noin 35 opintopisteen kokonaisuus). Tutkintoihin kuuluvat opinnot ovat yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan asianomaisen yliopiston koulutusvastuuseen kuuluvia, tutkintosäännön mukaisia ja tutkintovaatimuksissa määriteltyjä opintoja. Sosiaalityön aineopinnot ovat tavoitteiltaan ja vaativuustasoltaan samanlaiset opinnot kuin tutkintoon johtavassa koulutuksessa, vaikka ne suoritettaisiin avoimena yliopisto-opetuksena. Avoimessa yliopisto-opetuksessa opetus on integroitu tutkintokoulutukseen Itä-Suomen, Lapin ja Tampereen yliopistoissa, jolloin opintokokonaisuuden toteutus- ja työskentelymuodot ovat kaikille opiskelijoille samat. Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa on erillinen avoimen opetus. Yliopistot, jotka järjestävät sosiaalityön tutkintoon johtavaa koulutusta, ovat yhteistyössä määritelleet sosiaalityön perusopintojen ja aineopintojen osaamistavoitteet, mutta eri yliopistojen opintojaksojen osaamistavoitteissa ja sisällöissä voi olla jonkin verran painotuskohtaista vaihtelua. Esimerkiksi Lapin yliopistossa ja Turun yliopistossa avoimessa yliopisto-opetuksessa opiskelevat eivät suorita sosiaalityön pääaineopiskelijoilta edellytettäviä sosiaalioikeuden opintoja (10 opintopistettä), jotka ovat edellytyksenä aineopintojen käytännön jaksolle osallistumiseen. Yliopistojen tarjonta voi vaihdella lisäksi aineopintoihin sisältyvien tutkimusmenetelmäopintojen osalta.  

Sosiaalityön käytännön opetusta ja siihen kiinnittyviä muita opintoja (yhteensä 10–20 opintopistettä) ei pääsääntöisesti tarjota avoimessa yliopisto-opetuksessa. Syynä tälle ovat opintojaksojen edellyttämät resurssit yliopistoissa ja palvelujärjestelmässä, jossa opiskelijoiden ohjaajina toimivat laillistetut sosiaalityöntekijät, mutta myös korkeakoulujen asiakasturvallisuutta ja opiskelun turvallisuutta varmentavat SORA-säädökset (ratkaisuja soveltumattomuuteen), joita sovelletaan vain tutkintotavoitteiseen opiskeluun. Nämä säädökset mahdollistamat muun muassa opiskelijan rikostaustaotteen tarkistamisen tai opinto-oikeuden rajoittamista koskevan päätöksen tekemisen, mikäli opiskelija katsottaisiin sosiaali- ja terveysalalle soveltumattomaksi. Käytännön opetusjaksojen lisäksi sosiaalityön ammatissa toimimisen kannalta merkittävät sosiaalityön syventävät opinnot ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta avoinna vain sosiaalityön pääaineopiskelijoille. 

Sosiaalityön aineopintojen avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijamäärää ja opintojaksojen tarjontaa on päädytty rajoittamaan osaltaan yliopistojen rajallisten opetusresurssien vuoksi, mutta myös siksi, että avoimen yliopisto-opetuksen määrä voidaan suhteuttaa sosiaalityön maisterintutkinnon opintoväylän aloituspaikkamäärään nähden. Näin varmistetaan, että mahdollisimman suuri osuus aineopinnot suorittaneista pääsee hakeutumaan tutkinto-opiskelijaksi sosiaalityön pääaineessa ja saamaan maisterin tutkinnon suoritettuaan sosiaalityöntekijän ammattipätevyyden ja ammatinharjoittamisoikeuden Valvirasta.  

Lukuvuonna 2023–2024 Helsingin yliopiston avoimen väylän sosiaalityön aineopintojen yksittäisiä opintojaksoja suoritti 16–35 opiskelijaa. Svenska social- och kommunalhögskolanin (SSKH) sosiaalityön opintojaksot ovat avoinna avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille (5 opiskelijan kiintiö), joita on osallistunut noin kahdesta kolmeen opiskelijaa per kurssi. Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoilla ei kuitenkaan ole mahdollista osallistua käytännön opetusjaksolle eikä muun muassa tutkielmaseminaareihin. Itä-Suomen yliopiston (UEF) avoimen väylän kautta suoritti lukuvuonna 2022–2023 sosiaalityön perusopinnot 39 opiskelijaa ja sosiaalityön aineopinnot 61 opiskelijaa. Jyväskylän yliopiston avoimen väylän sosiaalityön aineopinnot suoritti vuonna 2022 12 opiskelijaa ja vuonna 2023 63 opiskelijaa, mikä osoittaa merkittävää kasvua avoimen väylän kautta suoritetuista sosiaalityön aineopinnoista. Perusopintojen osalta luvut ovat pysyneet tasaisena, sillä vuonna 2022 sosiaalityön perusopinnot suoritti 52 opiskelijaa ja vuonna 2023 56 opiskelijaa. Lapin yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa 4 opiskelijaa suoritti sosiaalityön perusopinnot ja aineopinnot lukuvuoden 2022–2023 aikana. Turun yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa sosiaalityön aineopintojen kiintiö on vuosittain 40 opiskelijaa ja kiintiö on täyttynyt joka vuosi. Tampereen yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa sosiaalityön perusopinnot suorittivat yhteensä 13 opiskelijaa ja aineopinnot 14 opiskelijaa. Aineopintojen suoritusmäärä jäi opetustarjonnan takia pieneksi ja vuoden 2024 aineopinnot tulee suorittamaan arviolta noin 25 opiskelijaa. 

Sosiaalityön perus- ja aineopinnot on mahdollista suorittaa yliopistossa myös erillisenä sivuainekokonaisuutena. Opiskelijat, jotka opiskelevat muussa kuin sosiaalityön pääaineessa voivat valita siten tutkintoonsa sosiaalityön perus- ja/tai aineopintoja. Opintojen sisällöt ovat lähtökohtaisesti samat kuin avoimen yliopisto-opetuksen kautta sosiaalityön perus- ja aineopintoja suorittaville, jolloin opinnot eivät sisällä sosiaalityön pääaineopiskelijoille kuuluvaa käytännön opetusjaksoa ja kandidaatin tutkielmaa eikä näihin liittyviä muita opintojaksoja.  

Svenska social- och kommunalhögskolanin sosiaalityön perusopinnoissa on mukana noin 10 muun pääaineen opiskelijaa ja aineopinnoissa noin 2–3 muun pääaineen opiskelijaa. Lapin yliopistossa on lukuvuoden 2023–2024 aikana osallistunut yksittäisten aineopintojen opintojaksoille 1–8 sivuaineopiskelijaa. Turun yliopistossa sosiaalityön perusopintojen opintojaksoille on osallistunut noin 30–40 opiskelijaa kurssista riippuen ja aineopintojen opintojaksoille osallistujia on ollut enintään 10 opiskelijaa vuosittain. Tampereen yliopiston sosiaalityön sivuaineopintoja suorittaneista on ollut saatavissa tiedot vain valmistuneiden tutkintojen osalta. Vuosina 2020–2024 valmistuneista opiskelijoista 20 henkilöä suoritti valinnaisina opintoinaan sosiaalityön aineopintokokonaisuuden, joka on ollut laajuudeltaan 20–40 opintopistettä.  

2.3.1  Sosiaalihuollon palvelut ja sosiaalityö

Sosiaalihuollon palveluiden kokonaisuutta voidaan kuvata palvelutehtävinä. Sosiaalihuollon yleispalveluja annetaan kolmessa palvelutehtävässä eri asiakasryhmille. Näitä palvelutehtäviä ovat lapsiperheiden palvelut, työikäisten palvelut ja iäkkäiden palvelut. Silloin kun yleispalveluilla ei pystytä riittävästi tukemaan sosiaalihuollon asiakasta, hänelle voidaan antaa sosiaalihuollon erityispalveluja. Niitä annetaan lastensuojelun, päihde- ja riippuvuustyön erityiset palvelut - palvelutehtävässä sekä vammaispalveluiden palvelutehtävissä. Edellä mainittujen lisäksi sosiaalihuoltoon kuuluu lasten ja perheiden oikeuksia turvaavia sosiaalipalveluja. Näitä annetaan perheoikeudelliset palvelut palvelutehtävässä. 

Sosiaalihuollon yleispalveluilla tarkoitetaan palvelutehtävien kokonaisuutta, jossa painopiste on sosiaalisten ongelmien ehkäisemisessä ja varhaisen tuen tarjoamisessa. Lapsiperheiden palvelut sisältävät matalan kynnyksen yleispalveluja, joilla pyritään tukemaan lasten kasvua ja kehitystä sekä vanhemmuutta varhaisessa vaiheessa. Lapsiperheiden palveluina on järjestettävä mm. sosiaalityötä ja –ohjausta, perhetyötä sekä kasvatus- ja perheneuvontaa. 

Lastensuojelun palvelut ollen täydentävät peruspalveluita. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla. Sosiaalihuoltolaki edellyttää, että pohdittaessa, mikä lainsäännös tulee sovellettavaksi, on aina valittava se säännös, joka parhaiten toteuttaa asiakkaan etua mainittujen säännösten mukaisesti. 

Sosiaalihuollossa asia tulee vireille hakemuksesta tai kun hyvinvointialueen sosiaalihuollon työntekijä on muutoin tehtävissään saanut tietää mahdollisesti sosiaalipalvelujen tarpeessa olevasta henkilöstä. Sosiaalihuollon asiakkuus alkaa, kun vireille tullutta asiaa ryhdytään käsittelemään tai henkilölle annetaan sosiaalipalveluja. Palvelutarpeen arvioinnista vastaa palvelutarpeen arvioimisen kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö, jollei muualla laissa toisin säädetä. 

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä sekä lastensuojelun tarpeen selvittämisestä vastaa virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä. Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus saada omatyöntekijä koko sosiaalihuollon asiakkuuden ajaksi. Tarkoituksena on varmistaa, ettei henkilö jää ilman tarvitsemiaan palveluja. Omatyöntekijä on nimettävä viimeistään palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai muun erityistä tukea tarvitsevan henkilön omatyöntekijän tai hänen kanssaan asiakastyötä tekevän työntekijän on oltava sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu sosiaalityöntekijä ja tehtävä on hoidettava virkasuhteessa. Palvelutarpeen arviointia on täydennettävä asiakkaalle laadittavalla asiakassuunnitelmalla tai muulla vastaavalla suunnitelmalla, jollei suunnitelman laatiminen ole ilmeisen tarpeetonta. Erityistä tukea tarvitsevaa lasta tai muuta erityistä tukea tarvitsevaa henkilöä koskevaa sosiaalihuoltoa toteutettaessa omatyöntekijän tai muun sosiaalipalveluista vastaavan työntekijän tulee tavata asiakas asiakassuunnitelmaan tarkemmin kirjattavalla tavalla riittävän usein henkilökohtaisesti. 

Sosiaalityö on yksi sosiaalihuollon toiminnan osa ja yksi keskeisimmistä sosiaalipalveluista. Sosiaalihuoltolain 15 §:n mukaan sosiaalityön palvelulla tarkoitetaan yksilö- ja perhekohtaista asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan yksilön tai perheen tarpeita vastaava sosiaalisen tuen ja palvelujen kokonaisuus, sovitetaan se yhteen muiden toimijoiden tarjoaman tuen kanssa sekä ohjataan ja seurataan sen toteutumista ja vaikuttavuutta. Sosiaalityö on luonteeltaan muutosta tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja heidän yhteisöjensä kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä. Sosiaalityöntekijän asiakastyö vaatii vaikeisiin elämäntilanteisiin, sosiaalisiin ongelmiin ja syrjäytymisriskeihin vastaavan ammatillisen muutostyön osaamista.  

Sosiaalityötä tehdään asiakastyönä yksilöiden ja perheiden kanssa, mutta myös erityisesti yhteisöjen ja yhdyskuntien hyvinvointiin vaikuttamaan pyrkivänä rakenteellisena ja ehkäisevänä sosiaalityönä. Lisäksi sosiaalityön tarkoituksen toteutuminen edellyttää työskentelyä eri verkostojen ja ryhmien kanssa, tiedotus- ja vaikuttamistoimintaa sekä tutkimus-, kehittämis- ja arviointitoimintaa. Sosiaalityön ammatillinen johtaminen tarkoittaa ensisijaisesti vastuuta sosiaalityön ja sen prosessien toimivuudesta ja vaikuttavuuden kehittämisestä. Sosiaalityöntekijän koulutus on sosiaalialan ainoa yliopistollinen tutkinto, jonka opetus perustuu tutkimukseen. Sosiaalityöntekijän koulutus tuottaa kokonaisvaltaista yhteiskunnallista osaamista, joka mahdollistaa erilaisten ongelmatilanteiden analyyttisen jäsentämisen ja kestävien ratkaisujen hakemisen niihin sekä vaikuttavan sosiaalisen raportoinnin ja sosiaalialan tutkivan kehittämisen. Tämä merkitsee keskeistä vastuuta myös koko sosiaalialan tavoitteellisesta kehittämisestä ja yliopistokoulutuksen mahdollistamasta alan tutkimukseen perustuvasta tiedonmuodostuksesta.  

Sosiaalityö sisältää ennaltaehkäiseviä ja korjaavia toimia sekä rakenteellista työtä. Sosiaalityötä tehdään sekä sosiaalihuoltolain nojalla järjestettävänä palveluna, että osana yleis- ja erityislainsäädännössä määriteltyjä muita palveluja. Lapsiperheiden palveluissa tehtävässä lapsiperheiden sosiaalityössä tuetaan erityistä tukea tarvitsevien lasten kasvua ja kehitystä sekä tarjotaan tukea vanhemmuuteen. Asiakkuussuhteet voivat lapsen ja perheen tilanteesta riippuen sisältää muutamia tapaamiskertoja tai ne voivat kestää useita vuosia ja sisältää intensiivistä työskentelyä. Eri selvitysten mukaan lapsiperheiden kanssa tehtävä sosiaalityö on painottunut kasaantuneisiin ongelmiin ja korjaavaan työhön, jossa painopiste on monimuotoista tukea vaativissa tilanteissa.  

Työikäisten palveluiden aikuissosiaalityö on aikuisikäisille suunnattua, suunnitelmallista ja tavoitteellista sosiaalityötä muun muassa työllistymisen tukemiseen, asumisen tai toimeentulon järjestämiseen, jossa usein hyödynnetään myös muita sosiaalihuollon palveluita, kuten päihde- ja riippuvuustyön palveluita ja taloudellista tukea. Tavoitteena on asiakkaan kuntoutumisen, sosiaalisen toimintakyvyn ja elämänhallinnan edistäminen. Aikuissosiaalityöhön sisältyy muun muassa nuorten, vammaisten, maahanmuuttajien ja vanhusten kanssa tehtävää työtä. Vanhusten määrän lisääntyessä aikuissosiaalityöhön sisältyvä gerontologinen sosiaalityö on erkaantunut omaksi erityisasiantuntijuutta vaativaksi osa-alueeksi, jossa arvioidaan asiakkaan toimintakykyä ja terveyttä suhteessa sosiaalihuollon tarpeeseen. Vanhuspalvelulaki velvoittaa hyvinvointialuetta ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävän monipuolisen asiantuntemuksen varmistamiseen. Myös esimerkiksi kaiken ikäiset kattavassa vammaissosiaalityössä erikoisosaamisen merkitys on kasvanut.  

Hyvinvointialueen palvelujen piirissä sosiaalityöntekijöitä työskentelee myös opiskeluhuollon kuraattoripalveluissa sekä työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa, jolla tarkoitetaan työ- ja elinkeinotoimiston, hyvinvointialueen ja Kansaneläkelaitoksen yhteistoimintamallia vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymispalvelujen järjestämiseksi. Sosiaalityötä tehdään myös vankiloissa, vastaanottojärjestelmässä, järjestöissä sekä terveydenhuollossa, jolloin työtä sääntelee ensi sijassa muut lait kuin sosiaalihuoltolaki.  

Erityisesti julkiseen sosiaalihuoltoon kuuluva, sosiaalihuoltolain 15 §:n mukainen sosiaalityö on pääsääntöisesti viranomaistyötä ja työnkuvaan pääsääntöisesti kuuluu julkiseen hallintotehtävään liittyviä sisältöjä ja yksilöllisen harkinnan käyttöä. Julkisessa viranhaltijatyössä sosiaalityöntekijän työlle on ominaista suuri vastuu yksilöä koskevassa ja taloudellisesti merkittävien päätösten teossa ja yhteistoiminta useiden eri ammattiryhmien kanssa. Sosiaalityöntekijän työpanos korostuu usein kaikkein vaikeimmissa ja vaativimmissa asiakastilanteissa. Sosiaalityötä tekevä kohtaa vaikeita tilanteita päivittäin, eikä työntekijällä ole aina varmuutta siitä, toimiiko hän tilanteessa oikein, mikä lisää työn psyykkistä kuormittavuutta. Sosiaalialan työntekijöiden työuupumuksen ja kuormittumisen syiksi on eri tutkimuksissa nousseet muun muassa liiallinen työn määrä, vähäiset henkilöstöresurssit, asiakkaiden suuri hoitoisuus ja moniongelmaisuus sekä asiakkaiden ja omaisten odotukset. Työhän voi myös liittyä koettua arvoristiriitaa ja pakkotahtisuutta, joka lisää työn vaativuutta.  

Sosiaalityöhön kuuluu myös rakenteellista työtä. Rakenteellisella sosiaalityöllä on huolehdittava sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon välittymisestä ja sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Rakenteelliseen sosiaalityöhön kuuluu sosiaalihuollon asiakastyöhön perustuvan tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä tarpeisiin vastaavien sosiaalipalvelujen ja muun sosiaalihuollon vaikutuksista sekä tavoitteelliset toimet ja toimenpide-ehdotukset sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi sekä hyvinvointialueen asukkaiden asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämiseksi. Lisäksi rakenteelliseen sosiaalityöhön kuuluu sosiaalihuollon asiantuntemuksen tuominen osaksi hyvinvointialueen muiden toimialojen ja kunnan suunnittelua sekä yhteistyö yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa paikallista sosiaalityötä sekä muuta palvelu- ja tukivalikoimaa kehittäen.  

2.3.2  Lastensuojelu osana sosiaalihuoltoa

Lastensuojelun lähtökohtana ja palvelujen toteuttamisen periaatteena on aina lapsen etu. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskeva lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lastensuojelussa julkisella vallalla on erityinen vastuu sijoitetun lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. 

Lastensuojelussa sosiaalityöntekijän tehtäviä määrittää sosiaalihuoltolain lisäksi lastensuojelulaki. Lastensuojelulain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän keskeisenä tehtävänä on toteuttaa lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua tekemällä asiakassuunnitelma, järjestämällä avohuollon tukitoimia sekä tarvittaessa tekemällä kiireellinen sijoitus, huostaanotto sekä siihen liittyvä sijais- ja jälkihuolto. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun lisäksi sosiaalityöntekijä koordinoi lapsen ja perheen asiakkuuden kokonaisuutta, tekee rakenteellista sosiaalityötä sekä kehittää omaa työtään.  

Lastensuojeluasia tulee vireille hakemuksesta tai kun sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä on saanut muutoin tietää mahdollisesta lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Lastensuojeluasian vireille tulon jälkeen sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän on arvioitava välittömästi lapsen mahdollinen kiireellinen lastensuojelun tarve. Lisäksi on tehtävä sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi, jollei arvioinnin tekeminen ole ilmeisen tarpeetonta. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään lastensuojelun tarve, ellei asia ole selvästi luonteeltaan sellainen, ettei lastensuojelun tukitoimia tarvita.  

Lastensuojelun asiakkuus alkaa, jos sosiaalityöntekijä toteaa palvelutarpeen arvioinnin perusteella, että lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä taikka lapsi omalla käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään ja tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia. Lastensuojelun asiakkuus alkaa myös silloin, kun ryhdytään lastensuojelun kiireellisiin toimiin lapsen terveyden ja kehityksen turvaamiseksi tai kun lapselle tai hänen perheelleen muutoin annetaan lastensuojelulaissa tarkoitettuja palveluja. Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on nimettävä hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä (lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä), jonka tulee olla sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu sosiaalihuollon ammattihenkilö. Yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 30 lasta asiakkaanaan. Lastensuojelulain enimmäisasiakasmäärää koskeva lakimuutos tuli voimaan 1.1.2022 asteittain. Enimmäisasiakasmäärä rajattiin ensin 35 asiakkaaseen ajalla 1.1.2022 – 31.12.2023 ja vuoden 2024 alusta enimmäisasiakasmäärä kiristyi 30 asiakkaaseen. Enimmäisasiakasmäärän rajauksen tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista lastensuojelussa sekä turvata lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tavoitteiden toteutuminen.  

Lokakuussa 2023 lakisääteinen enimmäisasiakasmäärä ylittyi 16 prosentilla koko maan lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä. Enimmäisasiakasmäärä ylittyi 15 hyvinvointialueella. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden vakansseista oli avoinna 13 prosenttia. Sosiaalityöntekijöiden tehtäviä hoiti tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimiva henkilö 28 prosentissa vakansseja. Forsell, M. & Kuoppala, T. (2023) Lastensuojelun sosiaalityön henkilöstömitoitus lokakuussa 2023. Työntekijäkohtaiset enimmäisasiakasmäärän ylitykset yleisiä. . THL. Tilastoraportti 69/2023 Henkilöstömitoituksen toteutumisessa on suurta alueellista vaihtelua.  

Ammattihenkilölain 12 §:n 1 momentissa säädettyä mahdollisuutta tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimiseen on hyödynnetty lastensuojelun sosiaalityön kuormittuneessa tilanteessa. Monilla hyvinvointialueilla henkilöiden käyttö on ollut tärkeää lastensuojelun enimmäisasiakasmäärissä pysymisen ja näin myös lapsen oikeuksien toteutumisen mahdollistajana. Näin, vaikka järjestelystä aiheutuu jonkin verran lisätyötä myös laillistetulle sosiaalityöntekijälle heille kuuluvan, tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivan, johdon ja valvonnan toteuttamisen takia. Lastensuojelussa tämä johto ja valvontatehtävä on saatettu säilyttää lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle. THL:n mukaan lastensuojelun asiakastilanteet ovat yhä vaativimpia, jolloin asiakkuuksista muodostuu kuormittavia ja aikaa vieviä sisältäen muun muassa huostaanottojen ja kiireellisten sijoitusten valmistelua ja päätöksentekoa. 

Tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa työskentelevän osalta ei ole lastensuojelulaissa erityissääntelyä. Ammattihenkilölain 12 §:n 4 momentissa kuitenkin rajataan tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimivan henkilön toimivaltaa siten, että henkilöllä ei ole sosiaalityöntekijälle säädettyä oikeutta päättää kiireellisissä tapauksissa tahdosta riippumattoman huollon antamisesta tai siihen liittyvistä toimenpiteistä. Ammattihenkilölain esitöiden (354/2014 vp) mukaan tilanteissa on kysymys asiakkaan oikeusturvan kannalta merkittävästä päätöksenteosta eikä tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa toimivalla olisi oikeutta päättää sanotuista toimenpiteistä. Säännöstä on hyvinvointialueilta saatujen tietojen perusteella sovellettu lastensuojelussa niin, että tilapäisesti sosiaalityöntekijänä toimiva henkilö ei voi tehdä kiireellisiä sijoituksia eikä esimerkiksi valmistella huostaanottoja eikä tehdä esimerkiksi sijaishuollon aikaisia rajoituspäätöksiä. Täysi-ikäisten lastensuojelun jälkihuoltoon ei sisälly vastaavaa vastentahtoista päätöksentekoa. 

2.3.3  Tilastotietoja sosiaaliyöntekijöitä koskevasta henkilöstövajeesta sekä tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivista henkilöistä

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyydessä ja saatavuudessa on merkittävää pulaa. Kevään 2023 hallitusneuvotteluihin valmisteltiin ministeriöiden yhteistyönä arvio työvoimavajeesta pohjautuen TE-toimistoihin avoimeksi ilmoitettuihin työpaikkoihin, joihin on yhdistetty toimipaikkahaastattelujen tietoja. Luvut kattavat sekä julkisen että yksityisen palvelutuotannon vajeen ja kertovat kumulatiivisesta vuoden 2022 tilanteesta Sosiaali- ja terveysministeriön arvioita sote-alan henkilöstö- ja koulutustarpeesta hallituskauden aikana (stm.fi). . Kysely on tarkoitus toteuttaa uudelleen vuoden 2024 aikana. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT teki kyselyn hyvinvointialueille niiden vakanssien täyttötilanteesta yhden lokakuun 2023 päivän aikana. Tiedusteluun vastasi 13 hyvinvointialuetta. Kyselyn perusteella määrällisesti suurin vaje koskee sairaanhoitajia, mutta suhteellisesti eniten pulaa on yliopistokoulutuksen saaneista ammattilaisista: sosiaalityöntekijöistä, lääkäreistä, puheterapeuteista ja psykologeista. Lastensuojelussa sosiaalityöntekijäpula on vakavinta, sillä tehtävistä oli lokakuun alussa täyttämättä lähes joka viides. Ruskoaho J. Pahin pula on lääkäreistä ja sosiaalityöntekijöistä. KT-lehti 2/2024 

Alla olevaan taulukkoon on kerätty molempien yllä mainittujen kyselyiden tuloksia henkilöstövajeesta. 

Taulukko 2. Tietoa henkilöstövajeesta 

Sosiaalityöntekijöiden saatavuus on edellisen taulukon mukaisesti suhteellisesti yksi haastavimmista ammattiryhmistä kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöryhmät huomioiden. Lisäksi sosiaalityöntekijät ovat keskeisessä asemassa useimmissa sosiaalihuollon palveluissa, minkä vuoksi pula sosiaalityöntekijöistä heijastuu myös laajemmin koko sosiaalihuollon toiminnan toteutumiseen.  

On myös huomattava, että ammattihenkilölaki korostaa sosiaalihuollon ammattihenkilöiden joustavaa työnjakoa eikä sen kehittäminen lähtökohtaisesti edellytä uutta lainsäädäntöä. Työnjakoa voidaan uudistaa ammattihenkilöiden osaaminen, ammattitaito ja koulutus huomioon ottaen, jollei laissa tai asetuksessa toisin säädetä ja mikäli se on perusteltua asiakkaiden palvelutarpeiden, työjärjestelyjen ja sosiaalihuollon tehtävien ja palvelujen tuottamisen kannalta. Sosiaalityön osalta oleellista on ennen kaikkea toimiva ja mahdollisimman selkeä työnjako sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien sekä sosionomi (YAMK) –tutkinnon suorittaneiden kesken. 

Valviran rekisterissä on tällä hetkellä noin 40 000 laillistettua sosionomia (sisältäen YAMK-tutkinnot). Sosionomien osalta saatavuuden haasteet eivät ole mittaluokaltaan samanlaisia kuin sosiaalityöntekijöillä. Työnantajilla on laaja harkintavalta ja mahdollisuudet hyödyntää joustavia työjärjestelyitä ammattihenkilöiden keskinäisessä työnjaossa ja toimintamalleissa. Tätä jouston mahdollisuutta rajoittavat ainoastaan ne tilanteet tai tehtävät, joissa asiasta on toisin säädetty, eli tehtävät ovat laissa tai asetuksessa säädetty nimenomaisesti tietyn tutkinnon tai ammattipätevyyden suorittaneen henkilön hoidettavaksi. Sosiaalityöntekijöiden osalta tätä ammattiryhmäkohtaista tarkempaa sääntelyä on erityisesti sosiaalihuollon erityislainsäädännössä, kuten lastensuojelulaissa. Tehtävärakenteen kehittämistä ja työnjakoa voidaan edistää palvelulainsäädännön sujuvoittamisella ja siellä olevien tehtäväkohtaisten kelpoisuuksien arvioinnin ja tarkentamisen kautta. Tätä kokonaisarviointia ja yhteensovittamista tullaan tekemään sosiaali- ja terveysministeriössä kansallisen palvelureformi-hankkeen yhteydessä. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö tulee käynnistämään syksyn 2024 aikana työnjakoa koskevia pilottihankkeita. Toimiva sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden välinen työnjako voisi merkittävällä tavalla myös helpottaa sosiaalityöntekijöiden saatavuutta. 

Huomionarvoista on, että merkittävän suuri osa (arviolta 10 %) hyvinvointialueilla työskentelevistä laillistetuista sosiaalityöntekijöistä työskentelee terveydenhuollossa, missä ei yleensä ole lainsäädännöllistä velvoitetta laillistetun sosiaalityöntekijän palkkaamiseksi. Tehtävässä tarvittavan sosiaalihuollon ammattihenkilön riittävän osaamis- ja koulutustason määrittää tällöin työnantaja.  

THL julkaisi vuonna 2024 työpaperin Vammaispalvelut hyvinvointialueilla syksyllä 2023. Työpaperissa kuvattiin muun ohella hyvinvointialueiden ilmoittamia syitä siihen, miksi laillistetuista sosiaalityötekijöistä on pulaa vammaispalveluissa. Työpaperin mukaan hyvinvointialueilla on yleisesti vaikeuksia saada päteviä sosiaalityöntekijöitä avoimiin virkoihin vammaissosiaalityössä. Hyvinvointialueiden ilmoittamia syitä sosiaalityöntekijäpulaan vammaissosiaalityössä ovat se, että vammaissosiaalityössä koetaan epätasa-arvoa, kun lastensuojelussa on asiakasmitoitus ja paremmat palkat kuin vammaispalveluissa, sosiaalityöntekijöitä ja johtavia sosiaalityöntekijöitä ei siirtynyt riittävästi kunnista hyvinvointialueille, kun esimerkiksi yhdennettyä työtä tehneet sosiaalityöntekijät siirtyivät ensisijaisesti lastensuojeluun, sijaispätevyyksien tulkinta on kiristynyt, uusi vammaispalvelulaki tuo runsaasti lisätyötä, eikä vammaisalalla ole välttämättä vetovoimaa sosiaalityössä ja työntekijää kohden asiakasmäärissä on isoja eroja. Lisäksi haja-asutusalueille ja pohjoiseen on vaikeaa saada työntekijöitä. Työpaperin mukaan hyvinvointialueilla ja aikaisemmin kunnissa on haettu ratkaisuja vammaispalvelujen sosiaalityöntekijäpulaan ainakin muun muassa nostamalla palkkoja, muuttamalla sosiaalityöntekijöiden vakansseja sosiaaliohjaajien vakansseiksi ja/tai muokkaamalla sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien välistä työnjakoa ja tehtävänkuvia, ohjaamalla sosiaalityöntekijöiden työpanos vain niihin tehtäviin, jossa vaaditaan sosiaalityöntekijän pätevyyttä ja houkuttelemalla takaisin sosiaalihuollon tehtäviin työntekijöitä. Lisäksi työnantaja on tukenut sosiaalityön koulutusohjelmaa, jossa sosiaaliohjaajat ovat kouluttautuneet sosiaalityöntekijöiksi. THL, Vammaispalvelut hyvinvointialueilla syksyllä 2023, s. 107, Työpaperi 26/2024, https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/149049/URN_ISBN_978-952-408-299-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

Sosiaalityöntekijöiden saatavuuden erityishaasteena on, että merkittävä osuus sosiaalityöntekijäksi kouluttautuneista työskentelee hyvinvointialueiden ulkopuolella. Valviran sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterissä oli vuonna 2023 yhteensä 8500 sosiaalityöntekijää, näistä noin 8200 alle 65-vuotiasta. Lukua voidaan verrata hyvinvointialueiden n. 5000 sosiaalityön tehtävään. Keskeisiksi haasteiksi voidaankin todeta myös sosiaalityön veto- ja pitovoimakysymykset, joita kehitetään myös osana Hyvän työn ohjelmaa. Veto- ja pitovoiman tukemisen lisäksi yhtenä ohjelman sisältökokonaisuutena on myös henkilöstön työnjaon selkeyttäminen. Myös sosiaali- ja terveysministeriön kansallisessa asiakas- ja potilasturvallisuusstrategiassa 2022–2026 yhtenä strategisena kärkenä on hyvinvoivat ja osaavat ammattilaiset. Työntekijöiden hyvinvointi ja osaaminen on yhteydessä myös asiakas- ja potilasturvallisuuteen. Asiakas- ja potilasturvallisuusstrategia ja toimeenpanosuunnitelma 2022–2026, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163858 

STM toteutti toukokuussa 2024 hyvinvointialueiden sosiaalityön professiojohtajille kyselyn tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivista henkilöistä. Myös muut tahot ovat pyrkineet aiemmin selvittämään tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien määrää. Sosiaali- ja terveysministeriön tekemän kyselyn mukaan tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimii hyvinvointialueilla yhteensä noin 700 henkilöä. Valtaosa, noin 540 tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivista työntekijöistä on sosiaalityön pääaineopiskelijoita ja loput noin 160 työntekijää ovat henkilöitä, jotka ovat suorittaneet sosiaalityön perus- ja aineopinnot avoimessa yliopisto-opetuksessa. Suurin osa tästä ryhmästä on pohjakoulutukseltaan sosionomeja. Tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien työtehtävät jakautuivat kaikkiin sosiaalityön tehtäviin, painottuen kuitenkin lapsiperheiden palveluihin ja lastensuojeluun.  

Muiden toimijoiden syksyllä 2023 tuottamiin tietoihin verrattuna avoimen yliopisto-opintojen kautta sosiaalityöntekijän tehtäviin tulleiden määrä näyttää merkittävästi vähentyneen ja sosiaalityön pääaineopiskelijoiden osuus kasvaneen. Useat hyvinvointialueiden vastaajat kertovatkin muuttaneensa toimintakäytäntöjään tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien suhteen siten, että tehtävissä käytetään vain sosiaalityötä pääaineenaan opiskelevia henkilöitä.  

Hyvinvointialueiden kuvauksen mukaan tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimiville henkilöille on räätälöity omia, suhteessa muiden sosiaalityöntekijän tehtävänkuviin rajattuja, tehtävänkuvia. Näissä on huomioitu erityisesti erityislainsäädännön asettamat velvoitteet työntekijän osaamiselle. Usealla hyvinvointialueella on esimerkiksi linjattu, että tehtävänkuvaan ei kuulu lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä toimiminen, koska tehtävä edellyttää pitkää asiakassuhdetta ja tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimiminen on määräaikaista. Lisäksi tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivat henkilöt toimivat lainsäädännön mukaisesti johdon ja valvonnan alaisena. Pääasiassa palkkausjärjestelmän takia palkkaus vastaa kuitenkin virassa toimivan sosiaalityöntekijän palkkaa.  

Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa kunnista tai kuntayhtymistä siirtyi vuoden 2022 lopussa hyvinvointialueille noin 5050 sosiaalityöntekijää (sosiaalityöntekijät ja johtavat sosiaalityöntekijät). Tilapäisenä toimivien osuus on siten kaikista sosiaalityöntekijöiden tehtävistä noin 14 %. Lastensuojelun tehtävissä osuus on alueittain vaihdellen jopa neljännes kaikista työntekijöistä. Tilanne on palvelujärjestelmän kannalta haastava huomioiden erityisesti lastensuojelun vaativat tehtävänkuvat, tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien tehtävänkuvien rajaukset sekä johdon ja valvonnan järjestäminen tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimiville. 

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Ehdotus parantaisi hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin edellytyksiä järjestää lakisääteisiä sosiaalipalveluita. Mahdollisina tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien joukko laajenisi ja joukon rajat selkeytyisivät, joka osaltaan helpottaisi hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin velvollisuutta pitää palveluksessaan järjestämisvastuunsa edellyttämä sosiaalihuollon ammattihenkilöstö. Kuntasektorin palkkatilaston tietojen perusteella määräaikaisten sosiaalityöntekijöiden ja vastaavilla nimikkeillä työskentelevien määrä on pysynyt lähes samana vuodesta 2012 vuoteen 2022, samalla kun vakituisten sosiaalityöntekijöiden ja vastaavilla nimikkeillä työskentelevien määrä on kasvanut 25 prosenttia samana ajanjaksona. Tämä voi kertoa siitä, että määräaikaisten sosiaalityöntekijöiden rekrytoimisessa on vaikeuksia. On kuitenkin huomattava, että määräaikaisina työskentelevissä sosiaalityöntekijöissä on sekä laillistetun sosiaalityöntekijän ammattipätevyyden omaavia että ainoastaan tilapäisenä toimimisen edellytykset täyttäviä henkilöitä. Ehdotus mahdollistaisi sosiaalityön perus- ja aineopintojen lisäksi vaaditun, koulutuksen yhteydessä toteutetun käytännön harjoittelun korvaamisen myös riittävällä käytännön kokemuksella ja ammattitaidolla. Tämä mahdollistaisi erityisesti monien sosionomin tai sosiaalitieteellisen tutkinnon omaavien toimimisen tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä, jos näillä olisi sosiaalityön perus- ja aineopinnot suoritettuna esimerkiksi avoimessa yliopisto-opetuksessa sekä työkokemuksen kautta saatu riittävä käytännön kokemus ja ammattitaito.  

Hyvinvointialueiden sosiaalityön johdolle toukokuussa 2024 suunnatussa kyselyssä (vastaajia 19) kävi ilmi, että avoimen yliopiston väylän opiskelijoiden osuus tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivista oli tällä hetkellä kokonaisuutena melko vähäinen ja joillain alueilla heitä ei käytetty lainkaan. Kyselyn perusteella voidaan arvioida, että tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä työskentelee noin 750 henkilöä, joten tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivia työntekijöitä on arviolta hieman alle kaksi kolmasosaa määräaikaisina työskentelevistä. Kyselyn vastausten perusteella noin 18 prosentilla tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivista henkilöstä ei ole voimassa olevaa opinto-oikeutta yliopistossa sosiaalityön pääaineessa. Kyselyyn vastanneiden hyvinvointialueiden keskiarvo tästä osuudesta oli 17 prosenttia, mediaani 13 prosenttia, ja kuudella hyvinvointialueella ei ollut muita tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivia kuin yliopistossa pääaineenaan sosiaalityötä opiskelevia.  

Hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin palveluiden järjestämisen edellytysten parantamisella olisi kokonaisuutena tarkasteltuna kustannuksia pienentävä vaikutus. Parempi henkilöstön saatavuus parantaisi mahdollisuuksia varautua poikkeaviin ja kausiluonteisiin tilanteisiin ja vähentäisi jälkikäteisesti näitä tilanteita korjaavien toimenpiteiden tarvetta. Näin ollen erinäisten ylitöiden ja muiden poikkeusjärjestelyjen käytön tarve vähenisi. Tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimiville työntekijöille olisi mahdollista käyttää alempaa palkkatasoa, josta voisi olla jatkossa aikaisempaa suurempi säästöhyöty hyvinvointialueille. Kunta- ja hyvinvointialan palkkatilastojen mukaan vuonna 2022 sosiaalityöntekijän kokonaisansio oli 4057 ja sosiaalityöntekijäopiskelijan 3348 euroa. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat, Palkkatilastot, 2022, https://www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot Hyvinvointialueille tehdyn kyselyn tietojen perusteella kaikilla hyvinvointialueilla ei ole kuitenkaan sovellettu eriävää palkkausta ammattipätevyyden omaavien sosiaalityöntekijöiden ja tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien välillä. Alemmalla palkkatasolla olisi mahdollista huomioida esimerkiksi tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien henkilöiden laillistettuja sosiaalityöntekijöitä kapeampi työnkuva ja toimivaltuudet, sillä heillä ei ole oikeutta tehdä kaikkia laillistetun sosiaalityöntekijän ammattiin kuuluvia tehtäviä. Lisäksi heidän tulee työskennellä johdon ja valvonnan alaisena. Ehdotuksen mukaisesti tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivien henkilöiden tehtävät tulisi määrittää heidän yksilöllisen osaamisensa ja tilanteen asettamien tarpeiden mukaisesti, eikä tehtävien vaativuus siten vastaisi laillistetun sosiaalityöntekijän tehtäväkokonaisuutta. Toisaalta mikäli avoimet tehtävät saataisiin täytettyä laillistetuilla sosiaalityöntekijöillä, voisi se jossakin määrin nostaa myös menoja.  

Esityksessä ehdotettujen muutosten kustannushyötyjen realisoituminen riippuisi hyvinvointialueiden ja Helsingin toimista. Laissa hyvinvointialueiden rahoituksesta (617/2021) kuitenkin säädetään, että valtion rahoituksessa otetaan huomioon hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien tehtävien laajuuden tai laadun muutos, jos se aiheutuu asianomaista tehtävää koskevasta laista. Kuntasektorin palkkatilaston mukaan vuoden 2022 lokakuussa kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli 5181 henkilöä nimikkeellä sosiaalityöntekijä, johtava sosiaalityöntekijä, vastaava sosiaalityöntekijä, lastensuojelun sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijä/lastenvalvoja, erityissosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijäopiskelija tai sosiaalityön johtaja, jotka Kunta- ja hyvinvointialuetyönantaja KT:n arvion mukaan olisi työskennellyt hyvinvointialueelle siirtyvissä tehtävissä. Näistä henkilöistä 4507 työskenteli nimikkeellä sosiaalityöntekijä, ja joista edelleen 3348 henkilöä työskenteli vakituisessa virka- tai työsuhteessa. Kuntasektorin palkkatilaston mukaan vuonna 2022 sosiaalityöntekijän kokonaisansion keskiarvo oli 4057 euroa kuukaudessa, joten käyttäen hyvin varovaista 20 prosentin oletusta työnantajan sivukuluista, yksinomaan sosiaalityöntekijöistä aiheutuneet henkilöstökulut olivat arviolta 263 miljoonaa euroa vuonna 2022. Vuoden 2025 tasossa nämä kustannukset ovat valtionvarainministeriön hyvinvointialueiden ansiotasoindeksiä koskevaa ennustetta käyttäen noin 311 miljoonaa euroa. Mikäli yllä mainitut kustannushyödyt (mm. rekrytointikustannusten, ylitöiden ja vuokratyövoiman tarpeen väheneminen sekä mahdolliset vaikutukset palkkatasoon) olisivat noin 0,6 prosenttia tästä kustannuksesta, tarkoittaisi tämä noin kahta miljoonaa euroa. Tämä kaksi miljoonaa euroa vähennettäisiin valtion maksaman hyvinvointialueiden rahoituksen tasosta vuodesta 2025 lukien ja sen vaikutus jakautuisi rahoituslaissa säädettyjen tekijöiden mukaisesti hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille. 

4.2.2  Yhteiskunnalliset vaikutukset