1.1  Lainsäädännön kehitys

Ulosottolainsäädännön kokonaisuudistus toteutettiin neljässä eri vaiheessa, alkaen 1990-luvun puolivälistä ja päättyen vuoden 2008 alussa voimaan tulleen ulosottokaaren (705/2007) säätämiseen.  

Kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa uudistettiin ulosoton organisaatio (L 197/1996). Toinen vaihe koski muun muassa ulosottoperustetta, yleistä menettelyä ja häätöä (L 679/2003). Uudistuksessa ulosottomenettelyä kehitettiin ulosoton asianmukaisuutta, puolueettomuutta ja avoimuutta sekä kuulemista ja päätöksen perustelemista koskevilla säännöksillä sekä säädettiin ulosottoperusteen määräaikaisuudesta. Uudistus liittyi myös ulosoton tietojärjestelmän käyttöönottoon. Ensimmäisen ja toisen vaiheen välissä toteutettiin lisäksi eräitä kiireellisiä uudistuksia. 

Kolmannessa vaiheessa uudistettiin ulosmittausta, myyntiä ja tilitystä koskevat säännökset (L 469/2006). Tavoitteena oli kehittää heikossa taloudellisessa asemassa olevien velallisten vähimmäissuojaa, parantaa yritystoiminnan jatkamisen edellytyksiä ulosotossa ja kehittää huutokauppaan nähden vaihtoehtoisia myyntimuotoja. Lisäksi korostettiin velallisen omatoimisuutta sekä perinnän toteuttamista erilaisin pehmein keinoin, kuten maksusuunnitelmien ja maksusopimusten avulla. 

Kokonaisuudistuksen neljännessä vaiheessa kumottiin aikaisempi ulosottolaki ja säädettiin ulosottokaari. Tässä vaiheessa toteutettiin vielä eräitä uudistuksia. 

Ulosottokaarta muutettiin vuonna 2009, jolloin siihen otettiin säännökset tuolloin perustetusta Valtakunnanvoudinvirastosta. Tämän jälkeen ulosottokaareen on tehty vähäisiä muutoksia liittyen muun lainsäädännön uudistamiseen. 

1.2  Ulosoton keskeisiä tilastotietoja

Ulosottolaitos hoitaa vuosittain valtavia asiamääriä. Vuonna 2014 ulosottoon tuli vireille hieman yli 2,7 miljoonaa asiaa. Vireille tulleiden asioiden määrä laski edellisvuodesta lähes 12 prosenttia. Asiamäärien lasku oli odotettavissa, sillä maaliskuussa 2013 voimaan tulleen perintälain muutoksen seurauksena pääsaatavasta irrallaan olevia perintäkuluja ei voinut enää periä erillisenä saatavana. 

Ulosotossa käsiteltiin vuonna 2014 hieman yli 2,8 miljoonaa asiaa. Käsiteltyjen asioiden yhteismäärässä oli laskua vuodesta 2013 noin kuusi prosenttia, eli selvästi vähemmän kuin vireille tulleiden asioiden määrässä. Vireille tulleiden ja käsiteltyjen asioiden suhde on pysynyt melko vakaana vuodesta 2006. Vuonna 2014 kirjattiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008 enemmän asioita päättyneiksi kuin niitä tuli ulosottoon vireille. 

Vuoden 2014 lopussa ulosotossa oli vireillä hieman alle 1,7 miljoonaa asiaa. Vireillä olevien asioiden määrässä oli laskua edellisvuoteen 3,6 prosenttia. 

Vuonna 2014 ulosottoon saapui perittäväksi yli 2,8 miljardia euroa erilaisia rahasaatavia. Kasvua vuoteen 2013 oli viisi prosenttia. Perintään saapuvissa rahamäärissä voi olla vuosittain varsin suuria vaihteluita. Suurimmat asiaryhmät rahamäärillä mitattuna ovat muut yksityisoikeudelliset asiat sekä veroasiat. Nämä kaksi ryhmää muodostavat perintään tulevista rahasaatavista noin 80 prosenttia. Rahasaamisia käsiteltiin ulosotossa vuonna 2014 hieman yli 3,1 miljardin euron arvosta. Määrä kasvoi edellisvuodesta kolme prosenttia. 

Ulosoton perintätulos on pysynyt hyvänä ja jopa parantunut. Perintätulos on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna jokaisena vuonna, alkaen vuodesta 2007. Prosentuaalisesti erityisen suuri vuosittainen kasvu nähtiin rahatilityksissä vuosina 2005, 2010 ja 2011. Vuonna 2014 velkojille tilitettiin noin 1,058 miljardia euroa. Kasvua edellisen vuoden perintätulokseen oli noin 2,6 prosenttia.  

Vuoden 2014 aikana ulosotossa oli velallisia 536 000, joista luonnollisia henkilöitä 481 000 ja yhteisöjä 55 000. Suomen kansalaisista ulosoton velallisasiakkaana on vuoden mittaan lähes yhdeksän prosenttia. Velallisista 57 prosenttia selviytyy veloistaan maksamalla.  

Vireille tulleiden asioiden keskimääräinen käsittelyaika vireille tulosta vireilläolon päättymiseen on pysynyt varsin vakaana vuodesta 2011 vuoteen 2013. Vuonna 2014 keskimääräinen käsittelyaika oli koko valtakunnan tasolla 7,1 kuukautta, jossa on hieman kasvua aiempiin vuosiin. 

Ulosmittauksia tehtiin vuonna 2014 noin 631 000. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua oli 1,5 prosenttia. Palkan ja veronpalautusten ulosmittaukset muodostavat lähes 80 prosenttia kaikista suoritetuista ulosmittauksista. 

Vuonna 2014 määrättiin yhteensä noin 162 000 maksukieltoa. Maksukieltojen kokonaismäärä laski noin 3 prosenttia vuodesta 2013. Lähes 80 prosenttia annetuista maksukielloista koskee palkkaa. Maksusuunnitelmien määrä on laskenut kolmen edellisen vuoden ajan. Vuonna 2014 tehtiin noin 26 000 maksusuunnitelmaa. 

Realisointien määrä on kasvanut vuosittain vuodesta 2007 lähtien. Vuonna 2014 toteutettiin noin 2 800 realisointia, mikä on 9,7 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena ja lähes kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2007. Kiinteistöjen realisoinneista yli 20 prosenttia raukesi. 

Vuonna 2014 asunto-osakkeiden myynneistä 65 tapahtui julkisella huutokaupalla ja 496 vapaana myyntinä, joista 220 ulosottomiehen toimittamana vapaana myyntinä ja 276 muuna vapaana myyntinä, yleensä niin sanottuna vapaana yksityismyyntinä. Muuta irtainta omaisuutta myytiin julkisella huutokaupalla 78 ja vapaana myyntinä 884 tapauksessa, joista valtaosa 823 ulosottomiehen toimittamana vapaana myyntinä. 

Kiinteistöjä myytiin julkisella huutokaupoilla 107, minkä lisäksi realisointi raukesi 87 tapauksessa. Näin ollen noin 45 prosenttia kiinteistön julkisista huutokaupoista raukesi. Toteutuneita vapaita kiinteistön myyntejä oli 1157, joista 605 ulosottomiehen toimittamaa vapaata myyntiä ja 552 muuta vapaata myyntiä. Lisäksi ulosottomiehen toimittamia vapaita myyntejä raukesi 192 eli 24 prosenttia kaikista ulosottomiehen toimittamista vapaista kiinteistön myynneistä. Muu vapaa kiinteistön myynti raukesi 47 tapauksessa eli noin 8 prosentissa muista vapaista kiinteistön myynneistä. 

Vuonna 2014 lähes neljännes rahasaatavista saatiin perittyä maksukehotuksella. Maksukehotus kertymistapana sisältää myös sellaiset maksut, joita on edeltänyt ulosmittaus, myyntiuhka tai muu toimi ja maksun avulla on vältetty pakkoperintätoimet. Kuluneen kymmenen vuoden aikana maksukehotuskertymän osuus on hieman kasvanut. Vastaavasti muiden kertymistapojen, johon omaisuuden myynti sisältyy, osuus on pienentynyt, mutta oli edelleen merkittävä 17 prosenttia. Palkan, eläkkeen ja elinkeinotulon ulosmittausten yhteenlaskettu osuus kertymistä oli noin 45 prosenttia vuonna 2014. Toistuvaistulon perinnän tuottama osuus perintätuloksesta on kasvanut, sillä vastaava osuus oli kymmenen vuotta sitten hieman yli 30 prosenttia. Ulosoton tilastojen mukaan vuonna 2014 yksin myynnistä saatavia tuloja tilitettiin velkojille yli 123,4 miljoonaa euroa. 

2.1  Tavoitteet

Tämän esityksen tavoitteena on asianosaisten oikeusturvaa vaarantamatta yksinkertaistaa, nopeuttaa ja joustavoittaa ulosottomenettelyä ja saada sen myötä aikaiseksi kustannussäästöjä. 

Ulosottokaari on verrattain tuore laki ja sen menettelysäännökset ovat osoittautuneet toimiviksi. Kuitenkin eräiltä osin ulosottomenettelyä on mahdollista yksinkertaistaa entisestään ja päästä siten joustavampaan ja kustannustehokkaampaan järjestelmään. Tietotekniikka on kehittynyt viime vuosina merkittävästi ja mahdollistaa enenevässä määrin sähköisen asioinnin. 

Eräissä kysymyksissä, kuten myynnissä muutoin kuin julkisella huutokaupalla, omaksuttiin voimassa olevaa lakia säädettäessä menettelytapojen uutuuden vuoksi varovainen lähestymistapa. Menettelyä on mahdollista kehittää ja joustavoittaa. Myös tältä osin toimintaympäristö on muuttunut nopeasti ja sähköisesti tapahtuvan kaupankäynnin mahdollisuudet parantuneet. Lisäksi eräissä tilanteissa käytäntö on osoittanut tarpeettomiksi tietyt ulosottokaaren edellyttämät toimintatavat, kuten vuosittaisen määräaikaisilmoituksen lähettämisen velkojille ja velallisille. Tavoitteena on luopua ilmoituksista, jotka eivät ole asianosaisille tarpeellisia. 

Esityksen taustalla on vuosille 2013—2025 laadittu oikeudenhoidon uudistamisohjelma (oikeusministeriö, mietintöjä ja lausuntoja 16/2013). Ohjelma ei sinänsä edellytä ulosottomenettelyn uudistamista, vaan keskittyy organisatorisiin kysymyksiin edellyttämällä muun muassa ulosoton organisaation uudistamistarpeen ja asioiden keskittämismahdollisuuksien selvittämistä. Organisatoristen kysymysten osalta lainsäädännön valmistelu on aloitettu syksyllä 2015. 

2.2  Sähköinen tiedoksianto

Ulosoton tietojärjestelmä Uljas on ollut käytössä vuodesta 2004. Hyvin toimivalla tietojärjestelmällä on keskeinen merkitys ulosottolaitoksen toiminnassa. Se edistää asianosaisten yhdenmukaista ja asianmukaista kohtelua, ulosottolaitoksen työprosessien sujuvuutta sekä ulosoton laadullista ja taloudellista tuloksellisuutta. Tietojärjestelmien kehittäminen on viime vuosina merkittävästi vaikuttanut ulosotossa toiminnan yhdenmukaistumiseen ja hyvän perimistuloksen saavuttamiseen. 

Ulosoton tietojärjestelmän lisäksi on kehitetty ulosoton sähköistä asiointipalvelua. Sen kautta velkoja voi tehdä sekä yksityisoikeudellisten saatavien että suoraan ulosottokelpoisten saatavien ulosottohakemuksia. Palvelu on ollut käytössä suoraan ulosottokelpoisten saatavien ulosottohakemusten osalta vuodesta 2010 lähtien. Yksityisoikeudellisten asioiden osalta palvelu tuli käyttöön vuonna 2011 samanaikaisesti, kun otettiin käyttöön oikeushallinnon valtakunnallisen tietojärjestelmän ratkaisu- ja päätösilmoitusjärjestelmä (Tuomio-rekisteri), josta ulosottomies saa tuomion tiedot sähköisessä muodossa.  

Tietotekniikan hyödyntämismahdollisuuksia eri menettelyvaiheiden automatisoinnissa ja sähköisten asiointipalvelujen lisäämisessä on pohdittu erikseen ulosottotoimen rakenneuudistusta varten asetetussa tietotekniikkatyöryhmässä. Työryhmän loppuraportin mukaan automatisointeja tulisi lisätä erityisesti massaluonteisissa tehtävissä, kuten palkan ulosmittausprosessissa, tiedonhankinnassa ja muutosten käsittelyssä. Ulosoton tietojärjestelmää Uljasta onkin jatkossa tarkoitus kehittää muun muassa lisäämällä automaattisia rekisterikyselyjä, tekemällä nykyistä laajemmin ulosmittausehdotuksia, luomalla uusia työpinoja, kehittämällä edelleen seurantatyöpinoja ja automatisoimalla varojen kohdistamista. Raportin mukaan sähköisiä palveluita tulisi tarjota laajemmin eri asiakasryhmille ja palveluiden tulisi mahdollistaa vuorovaikutteinen asiointi ulosoton kanssa. Tämä edellyttää ulosoton tietojärjestelmän kehittämistä. 

Tietotekniikan mahdollisuuksien hyödyntäminen asiakirjojen lähettämisessä asianosaisille on toistaiseksi vähäistä lukuun ottamatta eräitä tietojärjestelmähakijoille sähköisesti toimitettavia tiedoksiantoja. Asianosainen voi ilmoittaa tiedoksianto-osoitteeksi postiosoitteen rinnalle sähköpostiosoitteen tai muun osoitteen. Sähköisen tiedonsiirron osoitteen ilmoittaminen on vapaaehtoista ja käytännössä vähäistä. Näin ollen ilmoitukset ja tiedoksiannot asianosaisille lähetetään tietojärjestelmähakijoita lukuun ottamatta yleensä postitse. Ulosottolaitokselle aiheutuu postitse lähetettävistä kirjeistä vuosittain 2,7 miljoonan euron postituskustannukset. 

Tiedoksiannoissa tulisi pyrkiä hyödyntämään sähköisiä tiedoksiantomahdollisuuksia nykyistä enemmän. Osa ilmoituksista toimitetaan jo nykyisin Postin Netposti-palvelun kautta. Sähköistä toimitusta käytetään, jos vastaanottaja on ottanut palvelun käyttöönsä. Netposti-palvelun kautta kirjeen lähettämisestä ulosottolaitokselle syntyvät kustannukset ovat pienemmät kuin kustannukset tavallisen kirjeen lähettämisestä. Toistaiseksi palvelun käyttö on vähäistä. Netposti-palvelun käytön odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa, mikä lisää jossain määrin sähköisiä tiedoksiantoja ja siten laskee tiedoksiannoista aiheutuvia kustannuksia. Tiedoksiantomenettelyn sähköistämistä ei kuitenkaan voi jättää yksin Postin palvelujen kehittymisen varaan. 

Asian valmistelussa on selvitetty mahdollisuutta asettaa asianosaisille ensisijainen velvollisuus ilmoittaa tiedoksianto-osoitteeksi sähköpostiosoite. Asianosaisella säilyisi kuitenkin mahdollisuus ilmoittaa halutessaan postiosoite. Ulosottomiehen lähettämät asiakirjat sisältävät hyvin usein ainakin joitain salassa pidettäviä tietoja. Sen vuoksi asiakirjojen lähettämisen tulisi tapahtua tietoturvallisella tavalla. Ulosoton käytettävissä olevat tietoturvalliset asiakirjojen lähettämismahdollisuudet eivät kuitenkaan vastaanottajan kannalta ole kovin käytännöllisiä muun muassa siksi, että viesti on luettavissa vain yhdeltä laitteelta rajoitetun ajan. 

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on kehittänyt Kansalaisen asiointitili – nimisen palvelun, joka on kansalaisten ja viranomaisten sähköisen asioinnin vuorovaikutteinen viestintäkanava ja hallinnollisten asiakirjojen keskitetty sähköinen tiedoksiantopaikka. Viranomainen voi toimittaa asiointitilin käyttäjälle tiedoksiantoja asiointitilille. Järjestelmä toimittaa viranomaiselle koneellisen kuittauksen siitä, milloin viesti on toimitettu käyttäjän asiointitilille. Käyttäjä voi puolestaan toimittaa asiointitilin kautta viestejä niille palveluun liittyneille viranomaisille, jotka ovat mahdollistaneet käyttäjän lähettämien viestien vastaanottamisen. Käyttäjän on ottaessaan tilin käyttöönsä ilmoitettava sähköpostiosoite, puhelinnumero tai molemmat, joihin käyttäjälle lähetetään heräteviesti, kun hänelle on tullut asiointitilille viesti. Puolen vuoden välein järjestelmä kehottaa tarkistamaan yhteystietojen ajantasaisuuden. Käyttäjä voi koska tahansa lopettaa asiointitilin käytön, jolloin hän saa tiedoksiannot postitse. Järjestelmä on tietoturvallinen. Rekisteröityminen ja kirjautuminen järjestelmään edellyttävät vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain (617/2009) mukaista vahvaa sähköistä tunnistamista. 

Tiedoksiantojen sähköistä toimittamista tulisi edistää käyttämällä hyväksi valtakunnallista kansalaisen asiointitiliä ja jatkossa myös yrityksen asiointitiliä, joka on kehitteillä. Asiointitilin käytön odotetaan jatkossa lisääntyvän kansalaisen ja yrityksen palvelunäkymien käyttöönoton myötä. Suuret toimijat, kuten Kansaneläkelaitos ja Verohallinto, suunnittelevat asiointitiliin ja palvelunäkymiin liittymistä. Tavoitteena on, että ulosoton tietojärjestelmästä lähetettävät asiakirjat voitaisiin lähettää kansalaisen ja yrityksen asiointitilille. Vaikeasti ratkaistavien tietoturvakysymysten vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista luoda välivaiheen järjestelyä, jossa tiedoksiannot toimitettaisiin asianosaisille sähköpostitse suoraan ulosoton tietojärjestelmästä. Nykyiseen tapaan ilmoitusten ja tiedoksiantojen lähettäminen sähköpostitse on yksittäistapauksessa luonnollisesti mahdollista. 

Ulosottoasiaa koskevat asiakirjat annetaan pääsääntöisesti tiedoksi tavallisena tiedoksiantona, eli nykyisin käytännössä tavallisella kirjeellä. Asiakirjojen toimittamiseen asiointitilille sovelletaan sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettua lakia (13/2003). Tavalliseen sähköiseen tiedoksiantoon sovelletaan lain 19 §:ää. Asiakirjan toimittaminen sähköisesti edellyttää aina vastaanottajan suostumusta. Lain esitöiden mukaan suostumukselle ei aseteta muotovaatimuksia. Keskeistä on, että suostumuksen antaja ymmärtää, että tiedoksianto voidaan toimittaa hänelle sähköisesti. Suostumus voi olla yksittäistä asiaa koskeva tai yleisempi. Suostumuksen antaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että sähköisessä lomakkeessa on erityinen kohta, jossa henkilö voi ilmoittaa halutun tiedoksiantotavan tai muuttaa aikaisemmin ilmoittamaansa tiedoksiantotapaa. Samoin esimerkiksi vain sähköisen yhteystiedon ilmoittaminen asiaa vireillepantaessa voi hallituksen esityksen mukaan olla suostumus (HE 111/2010 vp).  

Asiointitilin käyttöehtojen mukaan käyttäjä antaa asiointitilin käyttöehdot hyväksyessään yleisen suostumuksen siihen, että asiointitiliin liitetyt viranomaiset saavat toimittaa hänelle tiedoksiantoja sähköisesti asiointitilille. Käyttäjän on hyväksyttävä asiointitilin käyttöehdot ennen kuin hän voi ottaa asiointitilin käyttöönsä. Asiointitiliä luotaessa on katsottu, että yleinen suostumus asiakirjan sähköiseen toimittamiseen viranomaisilta on riittävä. Suostumus kattaa tiedoksiantojen vastaanottamisen myös viranomaisilta, jotka liittyvät asiointitiliin kansalaisen jo otettua asiointitilin käyttöönsä. 

Ennen kuin viranomainen liittyy asiointitilin käyttäjäksi, sen pitää selvittää, tarvitaanko asiakirjojen lähettämiseen asiointitilin kautta lisäksi erityinen suostumus. Jos erityinen suostumus tarvitaan, viranomaisen tulee pystyä kysymään suostumus omassa sähköisessä palvelussaan ennen tiedoksiannon toimittamista asiointitilin kautta. 

Jos kysymys on tilanteesta, jossa henkilö tilaa asiointitilin kautta asiakirjan, ei tarvetta erillisen suostumuksen pyytämiselle ole. Tilaaminen itsessään sisältää jo suostumuksen sille, että myös asiakirja voidaan toimittaa asiointitilille. Ulosottokaaren 1 luvun 34 §:n mukaisen velallisen ulosottoasiat -tulosteen tilaaminen palveluun on jo nykyisin mahdollista. Tilanne on sen sijaan toinen, kun kysymys on ulosottokaaren 3 luvun 37—41 §:n mukaisesta tiedoksiannosta. Tiedoksianto voitaisiin voimassa olevan lainsäädännön mukaan toimittaa asiointitilille vain, jos henkilö on ilmoittanut tiedoksianto-osoitteeksi asiointitilin. 

Tiedoksiantojen toimittamista asiointitilille tulisi helpottaa, jotta postitiedoksiannoista voitaisiin siirtyä kustannustehokkaampaan tiedoksiantojen toimittamiseen sähköisesti. Tällöin on pohdittava, tuleeko tiedoksiannon toimittamisen asiointitilille edellyttää erillistä suostumusta vai riittääkö, että henkilö on ottanut asiointitilin käyttöönsä. 

Erillisen suostumuksen pyytäminen asiointitilin käyttöön ei juuri muuttaisi nykytilaa. Tällainen suostumus voisi lähinnä olla se, että asianosainen ilmoittaa asiointitilin tiedoksianto-osoitteeksi tai erikseen tiedusteltaessa antaa hyväksyntänsä tiedoksiannon toimittamiseen asiointitilille. Tällainen menettely johtaisi todennäköisesti siihen, etteivät sähköiset tiedoksiannot yleistyisi toivotulla tavalla. 

Yhteiskunnassa on siirrytty enenevässä määrin sähköiseen tiedonvaihtoon. Sähköistä toimintaympäristöä kehitetään julkishallinnossa jatkuvasti. Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa julkisten palvelujen digitalisointi mainitaan hallituskauden kärkihankkeena. Esityksessä ehdotetaan, että tiedoksianto-osoitteena voitaisiin käyttää sähköisen asiointijärjestelmän tiedonsiirron osoitetta, jos henkilö on ottanut sähköisen asiointijärjestelmän käyttöönsä. Erillistä suostumusta ulosottoasiaa koskevien asiakirjojen toimittamiseen asiointitilille ei siten tarvittaisi, vaan asiointitilin käyttöön ottamisen yhteydessä annettu yleinen suostumus olisi riittävä. Ehdotettu menettely toisi kustannussäästöjä vähitellen asiointitilin käytön yleistyessä. Säästöt olisivat aluksi pienempiä, mutta niiden arvioidaan nousevan vuodesta 2019 lukien 900 000 euroon vuodessa edellyttäen, että asiointitilin käyttö yleistyy. 

Tiedoksiannon vastaanottajalla olisi aina mahdollisuus ilmoittaa ulosottomiehelle, ettei hän halua vastaanottaa tiedoksiantoja sähköisen asiointijärjestelmän kautta. Vaikka hänellä siis olisi käytössään asiointitili, hän voisi kieltää sen käyttämisen ulosottoa koskevien asiakirjojen tiedoksiantoon. Asiointitiliä voitaisiin siis lähtökohtaisesti pitää tiedoksianto-osoitteena ulosottoasioissa, mutta henkilö voisi pyytää, että asiakirjat lähetetään johonkin muuhun osoitteeseen. 

Ehdotus ei vaarantaisi tiedoksiannon vastaanottajan oikeusturvaa, sillä henkilö voisi aina ilmoittaa ulosottomiehelle haluavansa asiakirjat johonkin muuhun osoitteeseen. Hän voi myös koska tahansa lopettaa asiointitilin käytön, jolloin hän saa tiedoksiannot postitse. Asiointitilille saapuneista viesteistä tulee hänelle ilmoitus sähköpostitse ja tekstiviestillä. Näin ollen järjestelmässä on riittävästi varmistauduttu siitä, että asiointitilille lähetetty asiakirja tulee henkilön tietoon myös silloin, kun käytetään tavallista tiedoksiantoa. Esitetty ratkaisumalli ei myöskään pakottaisi ketään sähköiseen asiointiin, sillä asiakirjat voitaisiin toimittaa tiedoksi sähköiseen asiointijärjestelmään vain niille henkilöille, jotka ovat ottaneet itselleen käyttöön asiointitilin. 

Todisteellisesta tiedoksiannosta ulosottoasioissa säädetään ulosottokaaren 3 luvun 40—41 §:ssä. Asiointitiliä voidaan käyttää todisteelliseen sähköiseen tiedoksiantoon sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 18 §:ssä säädetyin edellytyksin. Asiointitili lähettää asianosaiselle ilmoituksen siitä, että asiakirja on noudettavissa asiointitililtä. Asianosaisen tulee kuitata tiedoksianto vastaanotetuksi ennen avaamista. Asiointitili toimittaa ulosottoviranomaiselle koneellisen kuittauksen vastaanottajan kuittauksesta ja vastaanottoajasta. Asiakirja on annettu todisteellisesti tiedoksi asianosaiselle, kun hän on kuitannut sen vastaanotetuksi. Jos asiakirjaa ei ole noudettu asiointitililtä seitsemän päivän kuluessa, asiakirja toimitetaan tiedoksi muulla tavoin todisteellisesti. Todisteelliseen tiedoksiantoon asiointitilille ei liity oikeusturvakysymyksiä, joita tulisi erikseen arvioida. 

2.3  Myynti

Ulosottolainsäädännön kokonaisuudistuksen kolmannessa vaiheessa uudistettiin ulosmitatun omaisuuden myyntiä koskevat säännökset. Huutokaupan oletettiin säilyvän pääasiallisena myyntitapana, mutta vapaa myynti tuli sen rinnalla tietyin edellytyksin mahdolliseksi. Lähtökohtana oli, että omaisuuden myyntimuodon pitää määräytyä sen mukaan, mikä kulloinkin on tosiasiallisesti paras myyntitapa. Lakiin otettiin nimenomainen säännös siitä, että myyntitavan valinnassa tulee ottaa huomioon saatavissa oleva kauppahinta, myyntikustannukset ja myynnin vaatima aika. 

Ulosottokaaren mukaan vain ulosottomiehen huutokaupalla toimittama myynti on huutokaupalla tapahtuvaa myyntiä. Kun ulosottomies toimittaa myynnin muulla tavoin kuin huutokaupalla tai myynnin toimittaa yksityinen joko julkisella huutokaupalla tai muulla tavoin, sovelletaan vapaata myyntiä koskevia säännöksiä, joista säädetään ulosottokaaren 5 luvun 75—80 §:ssä. Ulosottomiehen internetissä tapahtuvalla avoimella huutokaupalla suorittama myynti on siten vapaata myyntiä, eikä ulosottokaaressa tarkoitettu huutokauppa. 

Heti myyntisäännösten muuttamista koskevan lain voimaantulovuonna 2007 vapaa myynti myyntitapana ohitti kiinteistöjen myyntien määrässä huutokaupan. Kihlakunnanvoudit olivat siten arvioineet, että enemmistössä tapauksia vapaa myynti johtaa parempaan tulokseen kuin huutokauppa. Vuonna 2014 huutokaupalla myytiin enää noin 12 prosenttia asunto-osakkeista, 8 prosenttia muusta irtaimesta omaisuudesta ja 8 prosenttia kiinteistöistä. Valtaosa myynneistä tapahtuu vapaana myyntinä, josta on käytännössä muodostunut yleisin myyntitapa. 

Omaisuuden myyntiin liittyvä työmäärä on ulosottovirastoissa kasvanut merkittävästi, sillä ulosmitatun omaisuuden myyntien määrät ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Vuodesta 2007 vuoteen 2014 asunto-osakkeiden myynnit ovat yli nelinkertaistuneet, muut irtaimen omaisuuden myynnit yli kaksinkertaistuneet, kiinteistöjen myynnit kolminkertaistuneet ja rauenneet kiinteistöjen myynnit seitsenkertaistuneet. Omaisuuden myyntiä koskevia säännöksiä olisi tarkasteltava menettelyn nopeuttamiseksi ja työmäärän vähentämiseksi siten, ettei asianosaisten oikeusturvaa kuitenkaan vaaranneta. 

Ulosottokaaren myyntitapojen jaottelu huutokauppaan ja vapaaseen myyntiin on toiminut käytännössä hyvin. Huutokauppaa koskeva menettely on tiukasti säänneltyä ja huutokauppa myyntitapana on käytettävissä aina. Niin sanottu vapaa yksityismyynti taas on väljemmin säänneltyä, mutta edellytykset sille on säädetty tiukoiksi. Internetissä tapahtuvaa avointa huutokauppaa ei pidetä huutokauppana vaan vapaana myyntinä riippumatta siitä, toimittaako sen ulosottomies vai yksityinen. Tämä jako on selkeyden vuoksi syytä säilyttää jatkossakin. Myös vapaan myynnin jaottelu yksityisen toimittamaan julkiseen huutokauppaan (UK 5:75), ulosottomiehen toimittamaan vapaaseen myyntiin (UK 5:76) ja muuhun vapaaseen myyntiin eli niin sanottuun vapaaseen yksityismyyntiin (UK 5:77) on toimiva. 

Uudistettaessa ulosottokaaren myyntiä koskevia säännöksiä kymmenen vuotta sitten pelättiin, että vapaassa myynnissä omaisuuden hinta muodostuisi alhaisemmaksi kuin huutokaupassa. Tällöin ei ollut olemassa internetissä tapahtuvia huutokauppapalveluja, kuten nykyisin. Näiden palveluiden kautta ulosmitatut kohteet saadaan valtakunnallisten ja myös ulkomaisten markkinoiden tietoisuuteen, seurattaviksi ja tarjottaviksi reaaliaikaisesti. 

Ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaan omaisuuden myynti ulosottomiehen toimittamana vapaana myyntinä ilman asianosaisten suostumusta edellyttää muun muassa, että kauppahinta vastaa selvitysten mukaista käypää hintaa. Huutokaupassa sovellettavan vähimmäishintasäännöksen mukaan taas edellytetään, ettei tarjous alita selvästi omaisuuden käypää hintaa paikkakunnalla. Selvitysten mukaisen käyvän hinnan vaatimus on osoittautunut ongelmalliseksi.  

Usein kiinteistönvälittäjien arviot asuntojen hinnoista ovat liian korkeita. Kun ulosottomies myy ulosmitattua omaisuutta, hinta ei välttämättä muodostu samaksi kuin normaalissa yksityisten välisessä kaupassa. Vastuu myyntikohteen virheestä on erilainen. Ostaja kantaa riskin muun muassa siitä, että omistusoikeuden siirtyminen kaupan kohteena olevaan omaisuuteen pitkittyy, jos velallinen valittaa myynnistä. Velallinen saatetaan joutua häätämään asunnosta ja hänen tavaransa viemään pois. Näistä syistä ei voida olettaa, että hinta muodostuisi samaksi kuin ulosmittaamattoman omaisuuden myynnissä. 

Ulosottomies myy säännöksen perusteella omaisuutta internetissä tapahtuvalla avoimella huutokaupalla. Internetissä sähköisiin tarjouksiin perustuva huutokauppa on nykyisin valtakunnallinen markkinapaikka, jossa myytävän omaisuuden käypä hinta osaltaan muodostuu. Syytä edellyttää internetin välityksellä tapahtuvassa myynnissä korkeampaa vähimmäishintaa kuin huutokaupassa ei nykyisin enää ole. On perusteltua, että vaadittava vähimmäishinta olisi sama riippumatta siitä, onko kysymys huutokaupasta vai internetin välityksellä tapahtuvasta avoimesta huutokaupasta. Ulosottomiehellä on lisäksi 5 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla aina velvollisuus pyrkiä myynnissä hyvään tulokseen. 

Huutokauppojen siirtyminen internetiin on syytä ottaa huomioon myös ulosottokaaren 5 luvun 75 §:ssä, joka mahdollistaa irtaimen omaisuuden myymisen yksityisen toimittamalla julkisella huutokaupalla. Ulosottomiehen tulisi voida antaa irtaimen omaisuuden myynti yksityisen toimitettavaksi julkisen huutokaupan lisäksi avoimella sähköisellä huutokaupalla. 

Omaisuuden myyntiä koskeva menettely on osoittautunut pääosin toimivaksi ja asianosaisten oikeusturvan kannalta kohtuulliseksi. Käytännössä ongelmallisena voidaan pitää sitä, että kiinteistöjen myynneistä noin viidennes raukeaa. Huutokauppojen raukeamisprosentti on korkea, 45 prosenttia, kun taas ulosottomiehen toimittamista vapaista myynneistä raukeaa 24 prosenttia ja niin sanotuista vapaista yksityismyynneistä vain kahdeksan prosenttia. Eroon vaikuttaa myynnin luonne. Vapaata yksityismyyntiä voidaan käyttää vain silloin, kun velallinen on yhteistyöhaluinen ja itse antaa omaisuuden myyntiin. Kohde voi olla myynnissä myös pidempään. Huutokauppaa taas käytetään enemmän silloin, kun asia on riitainen, kohde on vaativa tai myynti ei ole muilla myyntitavoilla onnistunut. Toisaalta huutokaupassa voidaan saada vapaata myyntiä parempi hinta esimerkiksi silloin, kun markkinatilanne on hyvä ja hintataso on vakiintunut. 

Ulosmitattua omaisuutta voidaan myydä enintään kaksi kertaa. Myynti voi raueta hakijan peruutettua hakemuksensa esimerkiksi maksun johdosta, mutta yleisin syy myynnin raukeamiseen on, ettei kohteesta saada toisellakaan myyntiyrityksellä hyväksyttävää hintaa. Tähän voi olla monia syitä, kuten väärä ajoitus tai poikkeukselliset olosuhteet. Myynnin jatkaminen järjestämällä kolmas myyntiyritys ei ole voimassa olevan lain mukaan mahdollista. Ulosmittaus peruutetaan, minkä jälkeen velkoja voi pyytää uutta myyntiä, jolloin menettely alkaa uudelleen alusta. Tällaisen tilanteen välttämiseksi ehdotetaan, että kolmas myyntiyritys tulisi erityisestä syystä mahdolliseksi, jolloin myyntiä voidaan jatkaa jo valmistellulta pohjalta. Ehdotus vaikuttaisi työmäärää ja täytäntöönpanokuluja vähentävästi. 

Kun omaisuus myydään niin sanotulla vapaalla yksityismyynnillä, vaateiden selvittämiseen sovellettava menettely on kiireellisessä tilanteessa usein liian joustamaton. Kiinteistönvälittäjän kautta tapahtuvissa myynneissä tarjoukset ovat yleensä voimassa 2—3 viikkoa. Käytettäessä asianosaiskeskustelun sijasta kirjallista valvontamenettelyä valvonnoille ja riitautuksille tulee varata yhteensä vähintään kuuden viikon määräaika. Sinä aikana tarjous ehtii umpeutua eikä kauppa toteudu. Menettelyn nopeuttamiseksi ja joustavoittamiseksi valvonnoille varattavaa neljän viikon vähimmäismääräaikaa ehdotetaan lyhennettäväksi kahteen viikkoon, mitä voidaan pitää velkojan kannalta riittävänä. Lisäksi ehdotetaan, että riitautusmahdollisuutta ei tarvitsisi järjestää, jos se on ilmeisen tarpeetonta. Kysymys olisi esimerkiksi tilanteesta, jossa asia on selvä eikä riitautuksia ole odotettavissa taikka odotettavissa olevilla riitautuksilla ei ole asian lopputuloksen kannalta merkitystä. Tällaisissa tilanteissa menettely nopeutuisi nykyiseen verrattuna neljällä viikolla. Velvollisuus järjestää riitautusmahdollisuus säilyisi kuitenkin pääsääntönä. 

2.4  Passiivirekisteri

Valtakunnanvoudinviraston asettama työryhmä on selvittänyt mahdollisuuksia muuttaa passiivirekisterin luonne reaaliaikaiseksi ja siten velvoittaa velkoja ilmoittamaan saamistaan suorituksista ulosottomiehelle ajantasaisesti (Ulosottotoimen rakenneuudistushanke, lainsäädäntötyöryhmän ensimmäinen mietintö, Valtakunnanvoudinviraston julkaisuja 2015:2). Työryhmä päätyi siihen, että reaaliaikaisen järjestelmän haitat ovat hyötyjä suuremmat, eikä siten ehdottanut muutosta. Koska valtaosa mietintöön saadusta lausuntopalautteesta tukee työryhmän kantaa, esitykseen ei sisälly tätä koskevaa ehdotusta. 

Esityksessä ehdotetaan, ettei velkojalle enää erikseen ilmoitettaisi saatavan poistamisesta passiivirekisteristä. Passiivirekisteröinnin kestosta ilmoitettaisiin velkojalle jo siinä yhteydessä, kun hänelle lähetetään estetodistus ja ilmoitetaan saatavan merkitsemisestä passiivirekisteriin. Velkojan tehtävänä olisi seurata, milloin saatava poistetaan passiivirekisteristä. 

Passiivirekisteröinnin päättymisilmoituksia lähetettiin vuonna 2014 yli 120 000 kappaletta, joista 43 prosenttia kirjeitse ja 57 prosenttia sähköisesti. Luopumalla passiiviperinnän päättymisilmoituksen lähettämisestä säästetään postituskuluissa 25 000 euroa vuosittain. 

2.5  Ulosoton kielisääntely

Ulosottokaareen ei sisälly nimenomaisia säännöksiä ulosottoasiassa käytettävästä kielestä. Kielilain (423/2003) 3 luvussa säädetään asian käsittelykielestä hallintoasiassa (12 §), hallintolainkäyttöasiassa (13 §), rikosasiassa (14 §), riita-asiassa (15 §), hakemusasiassa (16 §) ja muutoksenhakuasiassa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa (17 §). Asian käsittelykielestä ulosottoasiassa ei ole omia säännöksiä. 

Kielilain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 92/2002 vp s. 15) todetaan, ettei ulosotto ole hallintomenettelyä. Tarkoituksena lakia säädettäessä on ollut, että ulosottomenettelyyn sovellettaisiin riita-asian käsittelykieltä koskevia säännöksiä. Laista tämä ei kuitenkaan ilmene selkeästi. Käytännössä on ollut epäselvyyttä siitä, sovelletaanko ulosottomenettelyyn hallintoasiaa, hakemusasiaa vai riita-asiaa koskevia säännöksiä. Myös eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt oikeusministeriön huomiota siihen, että kielisääntelyä tulisi tältä osin täsmentää. 

Hallintoasioiden ja riita-asioiden käsittelykielen määräytymistä koskevat säännökset eivät merkittävästi eroa toisistaan. Hakemusasioissa puolestaan noudatetaan riita-asioiden säännöksiä. Pääsääntönä molemmissa menettelyissä on, että kaksikielisessä viranomaisessa käytetään asian käsittelykielenä asianosaisten kieltä. Tärkein ero säännösten välillä on, että riita-asiassa erikieliset asianosaiset voivat sopia käsittelykielestä, mikä hallintoasiassa ei ole mahdollista. Seuraava peruste kielen valinnalle on molemmissa menettelyissä asianosaisten oikeus ja etu. Jos kielivalintaa ei voida tehdä tällä perusteella, käytetään viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kieltä.  

Ulosottoasian asianosaisten kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta ei siten ole merkittävää eroa siinä, sovelletaanko ulosottoasian käsittelyssä hallinto-asian vai riita-asian säännöksiä. 

Asianosaisen oikeus toimituskirjan ja muun asiakirjan käännökseen on puolestaan erilainen riippuen siitä, sovelletaanko hallintoasian vai riita-asian käsittelykieltä koskevia säännöksiä. Hallintoasiassa sovelletaan kielilain 20 §:n 1 momentin pääsääntöä, jonka mukaan valtion viranomaisen on annettava asianosaiselle pyynnöstä maksuton virallinen käännös haastehakemuksesta, päätöksestä, pöytäkirjasta tai muusta asiakirjasta, joka on laadittu toisella kuin asianosaisen kielellä. Käännösvelvollisuus rajoittuu tietoihin, jotka koskevat käännöstä pyytäneen asianosaisen oikeutta, etua tai velvollisuutta. 

Sen sijaan riita- ja hakemusasiassa asianosaisella ei ole oikeutta maksuttomaan käännökseen asiakirjasta. Asianosaisen on huolehdittava käännöksen teettämisestä itse ja omalla kustannuksellaan. Tuomioistuin voi kuitenkin asian laadun huomioon ottaen päättää asiasta toisin. 

Käännösten osalta sääntely poikkeaa toisistaan merkittävästi hallintoasioiden ja riita-asioiden välillä. Ulosoton asianosaisen on tärkeää tietää, onko hänellä oikeus maksuttomaan käännökseen vai onko hänen huolehdittava käännöksen teettämisestä itse omalla kustannuksellaan. 

Ulosotto on luonteeltaan lainkäyttöä, ei hallintomenettelyä. Ulosottolaitosta voidaan luonnehtia tuomioistuinlaitoksen ulkopuoliseksi lainkäyttöviranomaiseksi. Ulosottomenettely on riippumatonta ja puolueetonta, eikä ulosottomies koskaan edusta ulosottoasiassa toista viranomaista. Ulosotto toimii siten erillään kaikesta hallintotoimesta. Ulosottoon liittyvä virallistoimintoisuus ei tee siitä hallintomenettelyyn rinnastettavaa toimintaa. Ulosottoa voidaan pitää maksukyvyttömyysmenettelynä, vaikka se onkin tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvaa erillistäytäntöönpanoa. Ulosotossa tehdään jatkuvasti lainkäytön alaan kuuluvia päätöksiä, kuten päätetään asianosaisten materiaalisista oikeuksista ja velvollisuuksista. Näistä syistä kielisääntelyn määräytyminen hallintoasioita koskevan sääntelyn mukaan ei olisi perusteltua, eikä sitä ole kielilakia säädettäessä tarkoitettu. 

Ulosotossa pannaan täytäntöön päätöksiä, joiden peruste voi olla joko yksityis- tai julkisoikeudellinen. On kuitenkin perusteltua, ettei kielisääntely riipu täytäntöönpanoperusteen luonteesta, vaan määräytyy ulosottomenettelyssä aina samalla tavoin. Tällöin kielelliset oikeudet eivät voi toteutua ulosotossa täysin samalla tavoin kuin ne toteutuvat ulosottoperusteen antamiseen johtaneessa menettelyssä. Kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta ei voida pitää kohtuuttomana sitä, että asianosaisella ei olisi oikeutta ulosottomenettelyyn liittyvän asiakirjan maksuttomaan käännökseen, vaikka itse ulosottoperusteen antamiseen liittyvässä menettelyssä oikeus käännökseen olisi ollut. 

Konkurssi-, yrityssaneeraus- tai yksityishenkilön velkajärjestelyasiassa asianosaisella ei ole oikeutta saada asiakirjan käännöstä maksutta. Nämä menettelyt ovat yleistäytäntöönpanoa ja eroavat monessa suhteessa ulosottomenettelystä, jota leimaa virallistoimintoisuus. Perusteltuna voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei sääntely ulosoton osalta ole erilainen. Käännösten toimittaminen ulosottoviranomaisen kustannuksella lisäisi myös käännöksistä aiheutuvia kustannuksia. Käännöskustannusten kasvu olisi todennäköisesti melko vähäinen, mutta ristiriidassa esityksen tavoitteiden kanssa vähentää ulosottoviranomaiselle aiheutuvia kustannuksia. Näistä syistä ehdotetaan selvennettäväksi, että ulosottoasiassa sovelletaan riita-asiaa koskevia kielilain säännöksiä. Teknisesti selvennys ehdotetaan tehtäväksi lisäämällä ulosottokaareen viittaussäännös kielilain säännöksiin käsittelykielen määräytymisestä riita-asiassa. 

Kielilaki on yleislaki, jota sovelletaan ulosottoasian käsittelyssä myös muilta osin. Kielilain keskeisiä säännöksiä ovat 10 §:ssä säädetty yksilön oikeus käyttää omaa kieltään viranomaisessa ja 23 §:ssä säädetty viranomaisen velvollisuus toteuttaa kielellisiä oikeuksia. Hakijalla on kielilain 10 §:n nojalla oikeus toimittaa hakemus omalla äidinkielellään. Esityksessä ehdotettu selvennys ei millään tavalla rajoita näiden säännösten soveltamista. 

Ulosottomenettelyssä olennainen on myös kielilain 19 §:n 3 momentti, jonka mukaan ilmoituksissa, kutsuissa ja kirjeissä, jotka lähetetään asianosaiselle tai sille, jolle lain mukaan on ilmoitettava vireillä olevasta tai vireille tulevasta asiasta, kaksikielisen viranomaisen on asian käsittelykielestä riippumatta käytettävä vastaanottajan kieltä, jos se on tiedossa tai kohtuudella selvitettävissä, taikka sekä suomea että ruotsia. Ulosottomies näkee väestötietojärjestelmästä, onko vastaajan äidinkieli suomi vai ruotsi. Ulosottoasiaa koskevat ilmoitukset lähetetään vastaajalle hänen väestötietojärjestelmästä ilmenevällä äidinkielellään. Vastaaja voi myös ilmoittaa haluavansa ilmoitukset toisella kielellä, suomeksi tai ruotsiksi. Tämä ei kuitenkaan koske Ahvenanmaata, jossa ilmoitukset toimitetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) nojalla aina ruotsiksi. 

Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään saamen kielilaissa (1086/2003), jota sovelletaan myös ulosottomenettelyssä. 

2.6  Velan vanhentuminen

Velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003, jäljempänä vanhentumislaki) 11 §:ssä säädetään oikeudellisista katkaisutoimista. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa muun muassa, kun velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen tai ulosottoasian taikka kun velka muutoin otetaan huomioon ulosottomenettelyssä. Saman pykälän 3 momentin mukaan jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että tiedoksianto tai muu lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle, vanhentumisajan ei katsota katkenneen. Tällöin velka vanhentuu kuitenkin aikaisintaan yhden vuoden kuluessa menettelyn päättymisestä. Vanhentumisaikaa voidaan pidentää tällä tavoin vain yhden kerran. 

Korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2012:107 katsonut, että ulosottomenettely ei johtanut saatavan vanhentumisen katkeamiseen, kun ulosottomenettely oli päättynyt ilman, että velallisen oli selvitetty saaneen tietoa ulosottoasiasta. Kyseessä olevassa tapauksessa ulosottoviranomainen oli yrittänyt tavoittaa velallista tiedossaan olleeseen postiosoitteeseen, ja muutoinkin menetellyt ulosottokaaren edellyttämällä tavalla. Ennakkopäätöksen mukaan ulosottohakemuksen vireilletulolla on vanhentumisen katkaiseva vaikutus vain, jos velallinen saa vireilletuloilmoituksen, ennakkoilmoituksen tai jälki-ilmoituksen tiedokseen. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:28 korkein oikeus on ollut samalla kannalla, joskin äänestyksen jälkeen. 

Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta tarkoittaa, ettei esimerkiksi ulosottoasian vireillepano välttämättä katkaise vanhentumista edes niissä tapauksissa, joissa viranomainen on menetellyt täysin lain edellyttämällä tavalla. Tätä voidaan pitää velkojan oikeusturvan kannalta epätyydyttävänä tilanteena.  

Vanhentumislakia säädettäessä yleistä vanhentumisaikaa lyhennettiin tuntuvasti. Samalla pyrittiin huolehtimaan siitä, että velkojalla on riittävän tehokkaat mahdollisuudet vanhentumisen katkaisemiseen. Tarkoituksena oli, ettei velallinen voi piileskelemällä tai olemalla muutoin vaikeasti tavoitettavissa estää vanhentumisen katkaisemista. Tähän liittyen katsottiin, ettei lakiin ole tarpeen sisällyttää säännöksiä erityismenettelystä, joka katkaisisi vanhentumisajan pakoilevia tai asuinpaikaltaan tuntemattomia velallisia vastaan. Ulosoton osalta hallituksen esityksessä (HE 187/2002 vp s. 61) todetaan nimenomaisesti, että vanhentuminen katkeaisi silloinkin, kun velallisen olinpaikka jää tuntemattomaksi eikä edes tietoa ulosoton vireilletulosta voida toimittaa. 

Ulosottomenettelyssä oikeuskäytännössä omaksuttu tulkinta johtaa siihen, että ulosottomiehelle asetettujen lakisääteisten velvollisuuksien noudattaminen vaikeutuu merkittävästi. Ulosottokaaren 2 luvun 1 §:n mukaan ulosottomiehen on tarkistettava, ettei saatava ole vanhentunut, sekä pyydettävä asianosaisilta selvitystä, jos oikeuden lakkaamisesta on epäselvyyttä. Kun saman ulosottoperusteen nojalla tehdään hakemus toistamiseen, ulosottomies joutuu selvittämään, onko velallinen saanut tiedokseen jonkin ulosottokaaren mukaisen ilmoituksen. Tällaisen selvitystyön tekeminen ei ole tarkoituksenmukaista eikä siihen ole riittävästi resursseja. 

Koska vanhentumislain 11 §:n 3 momentti on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi ja sitä on oikeuskäytännössä tulkittu alkuperäisestä tarkoituksestaan poikkeavalla tavalla, momenttia ehdotetaan selvennettäväksi. Ehdotuksen mukaan vanhentumisen ei katsottaisi katkenneen silloin, kun velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että velalliselle on toimitettu sellaista tiedoksiantoa tai muuta velkojan vaatimusta koskevaa ilmoitusta, joka lain mukaan olisi ollut toimitettava. Momenttia ei näin ollen sovellettaisi, jos menettelyyn kuuluva tiedoksianto velalliselle on jätetty toimittamatta sillä perusteella, ettei sitä lain mukaan ole tarvinnut kyseisessä tapauksessa toimittaa. Esimerkiksi ulosoton osalta tämä tarkoittaisi, että vanhentuminen voisi katketa ilman, että velallinen on saanut tiedokseen mitään ulosottokaaressa tarkoitetuista ilmoituksista, jos asiassa on tiedoksiannon suhteen menetelty lain mukaisesti. 

3.1  Valtiontaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksellä pyritään yksinkertaistamaan ja joustavoittamaan ulosottomenettelyä ja saamaan aikaan kustannussäästöjä lisäämällä sähköistä asiointia ja vähentämällä sen myötä ulosoton postituskuluja.  

Ulosoton tietojärjestelmästä lähetettävät asiakirjat toimitetaan sähköisesti Postiin tulostettaviksi ja kuoritettaviksi (iPost-kirjeet). Lisäksi ulosottovirastoista lähetetään kirjeitä manuaalisesti. Ulosottolaitoksen postituskulut ovat noin 2,7 miljoonaa euroa vuositasolla. Ulosoton tietojärjestelmästä lähetettävien asiakirjojen (iPost-kirjeet) postituskulujen määrä on noin 2 miljoona euroa ja ulosottovirastoista käsin lähettävän postin postituskulut noin 700 000 euroa vuodessa. IPost-kirjeiden lähettäminen ei vaadi ulosoton henkilötyötä. Sen sijaan ulosottovirastoissa manuaalisesti käsitellyn postin henkilötyön määrän arvioidaan olevan noin 16 henkilötyövuotta. 

Esityksessä ehdotetaan, että ulosoton asianosaisen tiedoksianto-osoitteena voitaisiin käyttää kansalaisen tai yrityksen asiointitiliä. Siirtymällä entistä enemmän sähköiseen tiedoksiantoon asiointitilille pyritään saamaan aikaan vuositasolla 25 prosentin säästöt iPost-kirjeiden postituskuluissa (500 000 euroa). Tavoitteena manuaalikirjeiden osalta on säästää sähköiseen tiedoksiantoon siirtymällä 3 henkilötyövuotta (3 htv x 75 000 € = 225 000 euroa) ja 25 prosenttia postituskuluista (175 000 euroa). Säästöjen arvioidaan kasvavan vuosittain sitä mukaa, kun ulosoton asiakkaat ottavat asiointitilin käyttöönsä. Yhteensä arvioidaan sähköiseen asiointiin siirtymällä saavutettavan säästöä postitukseen liittyvissä kuluissa vuonna 2017 180 000 euroa, vuonna 2018 450 000 euroa ja 900 000 euroa vuositasolla vuodesta 2019 alkaen. 

Luopumalla määräaikaisilmoitusten lähettämisestä arvioidaan säästettävän postituskuluissa noin 55 000 euroa vuodessa sekä luopumalla passiivisaatavan päättymisilmoituksista noin 25 000 euroa vuodessa. 

Ulosoton myyntiä koskevien ehdotusten tavoitteena on sujuvoittaa ja tehostaa omaisuuden myyntimenettelyä. Mahdollistamalla kolmas myyntiyritys vähennettäisiin myyntiin liittyvää henkilötyön määrää, kun menettelyä ei tarvitsisi aloittaa alusta toisen myyntiyrityksen jälkeen. Samoin lieventämällä ulosottomiehen toimittaman vapaan myynnin edellytyksiä säästettäisiin henkilötyön kustannuksia sen myötä, että tarjoukset johtaisivat suuremmalla todennäköisyydellä kauppojen toteutumiseen.  

Täsmentämällä vanhentumislain 11 §:n sanamuotoa pyritään selkeyttämään vanhentumisen katkaisemisen edellytyksiä. Ulosottomenettelyn kannalta ehdotus johtaa työmäärään vähenemiseen, sillä vanhentumisen katkaisemisen selvittäminen uuden ulosottoyrityksen yhteydessä ei enää yleensä vaatisi kohtuuttomasti työtä.  

Ulosottolaitoksen taloudellinen tilanne tiukkenee vuoteen 2019 mennessä 8 miljoonalla eurolla vuoteen 2014 verrattuna johtuen jo tehdyistä säästöpäätöksistä. Esityksellä pyritään osittain vastaamaan tiukkenevaan taloudelliseen tilanteeseen. Esityksellä ei siten ole budjettivaikutuksia, vaan kysymys on säästöistä, jotka ovat välttämättömiä toiminnan mukauttamiseksi kehyksen tiukkenevaan määrärahatasoon. Loput tarvittavat säästöt on tarkoitus toteuttaa valmisteilla olevan ulosottolaitoksen rakenneuudistuksen yhteydessä. 

3.2  Vaikutukset velallisten ja velkojien asemaan

Esityksen tarkoituksena on nopeuttaa ja yksinkertaistaa ulosottomenettelyä, mikä vaikuttaa myönteisesti myös velallisten ja velkojien asemaan. Edellä selostettuja sähköistä asiointia ja sähköistä tiedoksiantoa koskevat muutokset helpottaisivat asiointia ulosottoviranomaisen kanssa. Myyntiä koskevien säännösten muuttamisen tavoitteena on saada ulosmitatusta omaisuudesta mahdollisimman hyvä hinta mahdollisimman yksinkertaisessa ja nopeassa menettelyssä. Tämä on sekä velkojan että velallisen edun mukaista. Asian käsittelykielen täsmentäminen puolestaan selkeyttää asianosaisten kielellisiä oikeuksia. Esitys ei sisällä ehdotuksia, jotka vaikuttaisivat ulosmitattujen varojen jakautumiseen velkojien kesken tai velalliselta ulosmitattavan omaisuuden määrään tai laatuun. 

Vanhentumislain 11 §:n muuttamisen tarkoituksena on selkeyttää säännöksen sisältöä vastaamaan lakia säädettäessä tarkoitettua sisältöä. Selkeytys tapahtuisi velkojan hyväksi ja lisäisi oikeusvarmuutta vähentämällä merkittävästi tilanteita, joissa kysymys vanhentumisajan katkeamisesta jäisi epävarmaksi. Velallisen kannalta ehdotus tarkoittaa sitä, että vanhentuminen voi katketa, vaikkei ulosottoasian vireille tulo tulisikaan velallisen tietoon. Velallisella on kuitenkin aina mahdollisuus tarkistaa itseään koskevat tiedot ulosoton tietojärjestelmästä ja siten selvittää vanhentumisen katkeaminen helposti. Tiedon velallinen saa mistä tahansa ulosottovirastosta tai tilaamalla tulosteen oikeushallinnon sähköisen asiointipalvelun kautta.