1.1  Tausta

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan jatketaan asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuslainsäädäntötyötä, jonka tavoitteena on tukea ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta ja varmistaa, että ihmisten perusoikeudet toteutuvat, kuitenkin siten, että asiakkaan turvallisuus ja yksilöllinen tarve voidaan huomioida kaikissa tilanteissa. Lainsäädäntöä kehitetään oikeudellisessa tärkeys- ja kiireellisyysjärjestyksessä. 

Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) vuonna 2012 langettavan päätöksen (ECHR 283 (2012), 03.07.2012) tapauksessa X v. Suomi (nro 34806/04). Tuomiossaan EIT katsoi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS, SopS 18-19/1990) 5 artiklan mukaista oikeutta vapauteen ja 8 artiklan mukaista oikeutta yksityiselämään oli loukattu. EIS 8 artiklan mukaisen oikeuden yksityiselämään loukkaus koski potilaalle hänen tahtonsa vastaisesti annettua lääkitystä. EIT totesi riittävien oikeusturvatakeiden puuttuvan, koska potilaan tahdon vastaisesti annettu lääkitys perustui lääkärin päätökseen, josta ei voi valittaa eikä tuomioistuimen mukaan sen asianmukaisuutta voi muutenkaan saattaa tutkittavaksi. EIT:n X v. Suomi -tuomion jälkeen täsmennettiin mielenterveyslakia (1116/1990) 1.8.2014 voimaan tulleilla muutoksilla ja potilaan asemasta ja oikeuksista annettua lakia (785/1992, jäljempänä potilaslaki) 1.1.2015 voimaan tulleilla muutoksilla. 

Euroopan neuvoston täytäntöönpano-osasto ilmoitti kesäkuussa 2021 katsovansa, ettei X v. Suomi -tuomiota ole edelleenkään pantu täytäntöön täysimääräisesti, minkä vuoksi tuomion täytäntöönpano siirrettiin Euroopan neuvoston ministerikomitean päätöksellä joulukuussa 2021 ministerikomitean tehostettuun seurantaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomea koskevaa tuomiota seurataan ministerikomitean tehostetussa menettelyssä. Tehostettua menettelyä käytetään muun muassa tapauksissa, joissa on kyse tärkeistä rakenteellisista ongelmista. X v. Suomi -tuomion täytäntöönpanon valvontaa käsiteltiin Euroopan neuvoston ministerikomiteassa 9.3.2023. Tahdonvastaisen lääkityksen oikeussuojakeinojen osalta ministerikomitea kehotti antamassaan päätöksessä Suomea ryhtymään kiireellisesti kaikkiin käytettävissä oleviin toimenpiteisiin, joilla voidaan estää tarvittavien lainsäädäntötoimien viivästyminen enemmälti. Ministerikomitea päätti jatkaa asian käsittelyä maaliskuussa 2024. Suomen on raportoitava konkreettisesta edistymisestään 21.12.2023 mennessä. 

Myös kansallisten tuomioistuinten potilaan tahdosta riippumattoman lääkityksen riittäviä oikeussuojakeinoja koskevat ratkaisut ovat eronneet toisistaan tosiseikoiltaan samankaltaisissa tilanteissa. 

1.2  Valmistelu

Tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa olevan potilaan tahdosta riippumattomaan lääkitykseen liittyvistä oikeussuojakeinosta oli tarkoitus säätää osana laajempaa asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta koskevaa säädöshanketta. Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) valmisteltiin hallituskaudella 2015–2019 esitys uudeksi asiakas- ja potilaslaiksi. Runsaan ja osin kriittisen lausuntopalautteen vuoksi hallituksen esitystä ei kuitenkaan ehditty antaa eduskunnalle ennen eduskunnan istuntokauden päättymistä maaliskuussa 2019. STM:ssä hallituskaudella 2015–2019 valmistellun luonnoksen esitykseksi uudeksi asiakas- ja potilaslaiksi lausuntoaineisto on saatavilla Lausuntopalvelu.fi-osoitteesta: Lausunto - Lausuntopalvelu tunnuksella STM074:00/2018. Luonnoksen 117 §:ssä ehdotettiin säädettäväksi lääkehoidon antamisesta ilman potilaan lupaa ja 234 §:ssä muutoksenhausta kirjalliseen päätökseen. Hallituksen esitystä ei annettu eduskunnalle. 

Hallituksen esityksen valmistelu liittyy edelleen sosiaali- ja terveysministeriössä vireillä olevaan laajempaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeushankkeeseen. Asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisen seurantaryhmä, hankeikkuna STM081:00/2021. Asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisen tiekartta: ja julkaistuja selvityksiä: , , .Asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta vahvistetaan kehittämällä pitkäjänteisesti lainsäädäntöä ja toimintatapoja - Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)X v. Suomi –tuomion täytäntöönpanon kiireellisyydestä johtuen hallituksen esityksen valmistelu on toteutettu erillään laajemmasta itsemääräämisoikeushankkeesta. 

Hallituksen esitysluonnosta on käsitelty asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisen seurantaryhmässä .Asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisen seurantaryhmä - Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi) sekä virkavalmistelua tukeneessa epävirallisessa valmisteluverkostossa, johon on osallistunut valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE), Ihmisoikeuskeskuksen, Kuntaliiton, Lääkäriliiton, Mielenterveyden keskusliiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira), aluehallintovirastojen (AVI) sekä valtion mielisairaaloiden edustajia ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin potilasasiamies sekä tuomioistuinmenettelyn osalta oikeusministeriö. 

Hallituksen esitysluonnos oli lausuntokierroksella 10.6.-22.7.2022 Lausuntopalvelu.fi-palvelussa. (VN/813/2021)Lausunto - Lausuntopalvelu Lausuntoa pyydettiin yhteensä 118 taholta, minkä lisäksi myös muilla tahoilla oli mahdollisuus antaa esitysluonnoksesta lausuntonsa. Lausunnon antoi yhteensä 45 eri tahoa, joita olivat muun muassa oikeusministeriö, ulkoministeriö, valtiovarainministeriö, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), aluehallintovirastot, korkein hallinto-oikeus ja useat hallinto-oikeudet, Tuomioistuinvirasto, Rikosseuraamuslaitos, Suomen Kuntaliitto, useat kuntayhtymät, valtion mielisairaalat, useat työmarkkinajärjestöt, ETENE, Ihmisoikeuskeskus, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Ålands landskapsregering. Lausuntopalautetta ja sen huomioon ottamista käsitellään jaksossa 6. 

Lausuntokierrosta varten hallituksen esitysluonnoksesta oli käännetty ruotsiksi esityksen pääasiallinen sisältö ja lakiehdotus. Tästä johtuen jatkovalmistelun aikana pyydettiin Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta (Ålands landskapsregering) lausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta. Lausuntoaika oli 4.7.-15.8.2023. 

Jatkovalmistelun aikana hallituksen esitysluonnoksesta järjestettiin myös keskustelutilaisuus sosiaali- ja terveysministeriön, oikeusministeriön ja korkeimman hallinto-oikeuden välillä. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla julkisessa palvelussa valtioneuvoston verkkosivuilla tunnuksella STM005:00/2021 osoitteessa: https://stm.fi/hanke?tunnus=STM005:00/2021. Lausuntotiivistelmä on saatavissa osoitteessa: YHTEENVETO_20220727110018.pdf (hankeikkuna.fi) 

Esitys on tarkastettu oikeusministeriön laintarkastusyksikössä ja siihen on saatu esittelylupa oikeusministeriöstä. 

Esitys on ollut valtioneuvoston oikeuskanslerin ennakkotarkastettavana. 

2.1  Euroopan ihmisoikeussopimus ja ihmisoikeustuomioistuimen tuomio X v. Suomi

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa on määräys jokaisen oikeudesta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (1 kohta). Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun ohella terveyden suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi (2 kohta). 

Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta vuonna 2012 langettavan päätöksen tapauksessa X v. Suomi. Päätös perustui ihmisoikeusvalitukseen, jonka oli tehnyt rikoksesta syytetty henkilö, joka oli jätetty mielentilansa vuoksi rangaistukseen tuomitsematta ja määrätty sen jälkeen tahdosta riippumattomaan hoitoon. Tuomiossaan EIT katsoi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan mukaista oikeutta vapauteen ja 8 artiklan mukaista oikeutta yksityiselämään oli loukattu. Ensimmäinen rikkomus koski 5 artiklan mukaista oikeutta vapauteen ja erityisesti menettelyä jatkettaessa tahdosta riippumatonta hoitoa alkuperäisen kuuden kuukauden jakson jälkeen. Toinen loukkaus liittyi 8 artiklassa turvattuun oikeuteen yksityiselämän suojaan ja potilaalle hänen tahtonsa vastaisesti annettuun lääkitykseen. 

Tuomiossaan X v. Suomi EIT totesi, että tahdonvastainen lääkehoito merkitsee puuttumista henkilön yksityiselämän suojaan, erityisesti henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. EIT totesi, että puuttuminen yksityiselämän suojaan on 8 artiklan loukkaus, paitsi silloin, kun laki sen sallii, puuttumisella tavoitellaan 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua laillista tavoitetta ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Välttämättömyydellä tarkoitetaan sitä, että puuttumisen tulee vastata painavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen, ja se tulee olla oikeasuhtainen oikeutettuun tavoitteeseen nähden. Jäsenvaltioilla on harkintavaltaa sen suhteen, milloin puuttuminen on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. 

EIT totesi, että ilmaisulla ”silloin kun laki sen sallii” tarkoitetaan sitä, että puuttumisen tulee perustua kansalliseen lakiin. Lisäksi vaatimuksella viitataan lain laatuun, johon sisältyy se, että lain tulee olla oikeusvaltioperiaatteen (”rule of law”) mukainen. EIT viittasi mielenterveyslain 8 ja 22 b §:ään ja totesi oikeusvaltioperiaatteen osalta, että kansallisen lain tulee suojata yksilöä mielivaltaiselta puuttumiselta 8 artiklan mukaisiin oikeuksiin. 

EIT katsoi tuomiossaan, että potilaan tahdon vastaisen lääkityksen oikeussuojakeinot psykiatrisessa sairaalahoidossa eivät olleet kaikilta osin asianmukaiset. EIT katsoi muun ohella, että koska potilaan tahdonvastainen lääkitseminen merkitsee vakavaa puuttumista henkilön fyysiseen koskemattomuuteen, oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti tahdonvastaisen lääkitsemisen yhteydessä kansallisen lainsäädännön täytyy tarjota yksilölle tiettyä suojaa mielivaltaista puuttumista vastaan. EIT katsoi ratkaisussaan riittävien oikeusturvatakeiden puuttuvan Suomen lainsäädännöstä, koska potilaan tahdon vastaisesti annettu lääkitys perustui lääkärin päätökseen, josta ei voinut valittaa, eikä potilaalla ollut mahdollisuutta saada tuomioistuimen päätöstä tahdonvastaisen lääkitsemisen lainmukaisuudesta tai oikeasuhtaisuudesta tai määräystä lääkityksen lopettamisesta ks. tuomion kohdat 220-221.Case of X v. Finland. EIT:n näkemyksen mukaan vallitseva käytäntö on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastainen. EIT totesi, ettei asiaa siten ollut tarpeen arvioida muiden 8 artiklan 2 kohdan vaatimusten kannalta. EIT ei myöskään pitänyt tarpeellisena tutkia valitusta erikseen koskien 13 artiklan mukaista oikeutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. 

Tuomio tuli lopulliseksi 19.11.2012. Hallitus toimitti toukokuussa 2013 Euroopan neuvoston sihteeristön täytäntöönpano-osastolle X. v. Suomi -tuomion täytäntöönpanoa koskevan toimintasuunnitelman, jossa hallitus totesi, että lainsäädäntöä tullaan muuttamaan. Ennen lainsäädäntömuutoksia sosiaali- ja terveysministeriö antoi 18.12.2012 asiaa koskevan menettelytapaohjeen mielenterveyslain soveltamisesta. Ohje koski pääosin menettelyä potilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamisen ja tahdon vastaisen lääkitsemisen yhteydessä. Ohjeessa todettiin muun muassa, että potilaalla on oikeus tehdä aluehallintovirastolle kantelu tahdosta riippumatta tehtävistä tutkimuksista ja hoitotoimenpiteistä. Ohjeessa todettiin myös, että STM käynnistää EIT:n ratkaisun johdosta mielenterveyslain muutosten valmistelun siten, että lainsäädäntö täyttäisi EIT:n vaatimukset ja olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen. 

EIT:n X v. Suomi -tuomion jälkeen täsmennettiin mielenterveyslain 9 §:ssä säädettyjä tarkkailuun ottamisen yksityiskohtia, säädettiin potilaalle mahdollisuus saada ulkopuolisen lääkärin arvio ja lausunto hoidon tarpeesta, ennen kuin hoidon jatkamisesta tehdään päätös (12 a §–12 c §), sekä säädettiin potilaan oikeudesta itse pyytää sairaalalta hoidon jatkamisen edellytysten arviointia myös hoitojakson aikana (12 d §). Lainsäädäntömuutokset tulivat voimaan 1.8.2014 (HE 199/2013 vp). Tämän lisäksi osana tuomion täytäntöönpanoa täsmennettiin potilaslain muistutusta ja kantelua koskevia säännöksiä (HE 185/2014 vp). Nämä muutokset tulivat voimaan 1.1.2015. 

Asiassa X. v. Suomi annetun tuomion täytäntöönpanon valvontaa käsiteltiin ministerikomitean täytäntöönpanokokouksessa ensimmäistä kertaa 30.11.-2.12.2021. Ministerikomitea hyväksyi 2.12.2021 päätöksen (CM/Del/Dec(2021)1419/H46-12), jossa se totesi vuonna 2014 voimaantulleisiin mielenterveyslain muutoksiin viitaten, että muutoksilla oli tartuttu lainsäädännön pääasiallisiin puutteisiin siltä osin. 

Tahdonvastaisesti annettavaa lääkitystä koskevan päätöksenteon osalta ministerikomitea ilmaisi huolensa siitä, että vielä yli yhdeksän vuotta tuomion antamisen jälkeen päätöksenteko kuului yksin lääkäreille, eikä siihen kuulunut muutoksenhakumenettelyä. Ministerikomitea pyysi Suomen viranomaisia hyväksymään ilman enempää viivytystä tarvittavat lainsäädäntötoimet, joilla luodaan näitä päätöksiä koskeva muutoksenhakumenettely (judicial review). Ministerikomitea siirsi tuomion täytäntöönpanon tehostettuun seurantaan. Tehostettua menettelyä käytetään muun muassa tapauksissa, joissa on kyse tärkeistä rakenteellisista ongelmista. 

Suomi antoi ministerikomitealle edistymisraporttinsa maaliskuussa 2022 ja tammikuussa 2023. Täytäntöönpanon valvontaa käsiteltiin viimeksi Euroopan neuvoston ministerikomitean kokouksessa 7.-9.3.2023. Ministerikomitean mukaan 5 artiklan loukkauksen osalta tehdyt lainsäädäntö- ja muut toimenpiteet ovat riittävät, eikä muita toimenpiteitä tarvita (CM/Del/Dec(2023)1459/H46-7). Tahdonvastaisen lääkityksen oikeussuojakeinojen osalta ministerikomitea kuitenkin kehotti Suomea ryhtymään kiireellisesti kaikkiin käytettävissä oleviin toimenpiteisiin, joilla voidaan estää tarvittavien lainsäädäntötoimien viivästyminen enemmälti. Ministerikomitea päätti jatkaa asian käsittelyä maaliskuussa 2024. Suomen on raportoitava konkreettisesta edistymisestään 21.12.2023 mennessä. 

Lisäksi vuonna 2021 EIT välitti Suomelle kaksi muuta Suomea vastaan nostettua uutta tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa olevan potilaan tahdonvastaista lääkitystä ja siihen liittyviä oikeussuojakeinoja koskevaa yksilövalitusta (E.S. v. Suomi, 23903/20 ja H.H. v. Suomi, 19035/21). Yksilövalitusten käsittely on kesken EIT:ssä. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot ovat kansainvälisoikeudellisesti sitovia ja velvoittavat vastaajavaltiota oikeudellisesti. Suomi on sitoutunut noudattamaan EIT:n lopullista tuomiota valitusasioissa, joiden osapuolena se on. Tuomioiden täytäntöönpano pysyy ministerikomitean valvonnassa, kunnes tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöön panemiseksi on tehty. 

2.2  Potilaan itsemääräämisoikeus ja tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan potilaan hoito

Potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki on potilaan asemaa ja oikeuksia koskeva yleislaki. Sen 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Potilaan tiedonsaantioikeudesta säädetään lain 5 §:ssä. Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. 

Potilaan itsemääräämisoikeutta koskeva yleissäännös on lain 6 §:ssä. Lain esitöiden mukaan tarkoituksena on asettaa potilaan suostumus hoidon luvallisuuden edellytykseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että potilaan nimenomaisen suostumuksen pyytäminen erikseen vähäisinä pidettäviin hoidon osatoimenpiteisiin olisi välttämätöntä. Esimerkiksi potilaan hoitoon hakeutuminen voi sinänsä olla osoitus hänen hiljaisesta suostumuksestaan hänen terveydentilansa edellyttämään tiettyyn vähäiseen hoitotoimenpiteeseen (HE 185/1991 vp, s. 16). Potilaslain 6 §:n 4 momentin mukaan potilaan tahdosta riippumatta annettavasta hoidosta säädetään muun muassa mielenterveyslaissa. Tahdosta riippumaton hoito muodostaa poikkeuksen potilaslain 6 §:n yleisperiaatteesta, jonka mukaan hoitotoimenpiteisiin on saatava potilaan tai tämän edustajan suostumus. 

Mielenterveyslaissa säädetään potilaan tahdosta riippumattomasta hoidosta, mielentilatutkimukseen määrätyn mielentilan tutkimisesta, rangaistukseen tuomitsematta jätetyn henkilön psykiatrisen sairaanhoidon tarpeen selvittämisestä sekä hoitoseuraamuksen kansainvälisestä täytäntöönpanosta. 

Lain 4 a luvussa säädetään potilaan perusoikeuksien rajoittamisesta tahdosta riippumattoman hoidon ja tutkimuksen aikana. Mielenterveyslain 22 a §:n mukaan potilaan itsemääräämisoikeutta ja muita perusoikeuksia saa lain 4 a luvun säännösten nojalla rajoittaa vain siinä määrin kuin sairauden hoito, hänen turvallisuutensa tai toisen henkilön turvallisuus taikka muun mainitussa luvussa säädetyn edun turvaaminen välttämättä vaatii. Toimenpiteet on suoritettava mahdollisimman turvallisesti ja potilaan ihmisarvoa kunnioittaen. Itsemääräämisoikeuden rajoitusta valittaessa ja mitoitettaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä potilaan sairaalassa olon perusteeseen. Tutkimukseen 3 tai 4 luvun mukaisesti määrätylle saadaan antaa 22 b ja 22 c §:ssä tarkoitettua hoitoa hänen tahdostaan riippumatta vain, jos se on hänen henkeään tai terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi välttämätöntä. 

Tahdosta riippumattomaan hoitoon otetun potilaan psyykkisen sairauden hoidosta säädetään mielenterveyslain 22 b §:ssä. Lain esitöiden mukaan pykälässä käytetty käsite ”psyykkinen sairaus” kattaa sekä aikuisten että alaikäisten potilaiden hoitoon määräämisen edellytyksenä olevat sairaudentilat (mielisairaudet ja alaikäisten osalta myös vakavat mielenterveyden häiriöt). Pykälän 1 momentin mukaan potilasta on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Tämä tarkoittaa lain esitöiden mukaan sitä, että jos tahdosta riippumattomassa hoidossa oleva potilas kykenee päättämään käsillä olevassa tilanteessa hoidostaan ja kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla, johon hän suostuu. Vaikka potilas on määrätty hoitoon tahdostaan riippumatta, se ei välttämättä merkitse kuitenkaan sitä, että hän olisi kyvytön ottamaan kantaa eri hoitotoimenpiteisiin. Myös hoitoon määrättyä alaikäistä potilasta on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jokainen kieltäytymistilanne on arvioitava erikseen. Lain esitöissä on todettu, että tahdosta riippumattomaan hoitoon määrätty potilas on usein sairautensa vuoksi kykenemätön päättämään itse hoidostaan. Mielenterveyslain 22 b § ei kuitenkaan sisällä potilaslain 6 §:n 2 ja 3 momentin mukaista velvollisuutta kuulla potilaan laillista edustajaa tai omaista taikka hankkia heidän suostumustaan hoitotoimenpiteisiin. Yhteistyö omaisten kanssa kuuluu pääsääntöisesti kuitenkin hyvään hoitoon. Yhteistyössä omaisten kanssa on otettava huomioon, että potilaan terveydentilaa koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä, ellei laissa toisin säädetä (HE 113/2001 vp s. 22). 

Pykälän 2 momentissa säädetään tahdosta riippumattomista tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä. Säännöksen mukaan potilaan psyykkisen sairauden hoidossa saadaan hänen tahdostaan riippumatta käyttää vain sellaisia lääketieteellisesti hyväksyttäviä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä, joiden suorittamatta jättäminen vakavasti vaarantaa hänen tai muiden terveyttä tai turvallisuutta. Psykokirurgisia tai muita potilaan koskemattomuuteen vakavasti tai peruuttamattomasti vaikuttavia hoitotoimenpiteitä voidaan tehdä vain täysi-ikäisen potilaan kirjallisella suostumuksella, jollei kyse ole potilaan henkeä uhkaavan vaaran torjumiseksi välttämättömästä toimenpiteestä. 

Lain esitöissä on todettu, että jos potilaan kanssa ei päästä yhteisymmärrykseen hoidosta, mainittu mielenterveyslain 22 b §:n 2 momentin säännös mahdollistaa toimenpiteiden suorittamisen pakolla, esimerkiksi lääkkeen antamiseen injektiona. Tällainen toimenpide merkitsee syvää kajoamista potilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Toisaalta potilaan hoitoon määrääminen ei myöskään saa muodostua pelkäksi vapaudenmenetykseksi, vaan häntä on hoidettava lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Viime kädessä on kysymys siitä, että turvataan potilaan perustuslaissa säädetty oikeus välttämättömään huolenpitoon tilanteessa, jossa hän ei itse sairautensa vuoksi kykene päättämään hoidostaan (HE 113/2001 vp s. 22). 

Lain 22 b §:n 3 momentin mukaan potilaan tahdosta riippumatta suoritettavista hoito- ja tutkimustoimenpiteistä päättää häntä hoitava lääkäri. Tutkimukseen 3 tai 4 luvun mukaisesti määrätylle saadaan antaa 22 b ja 22 c §:ssä tarkoitettua hoitoa hänen tahdostaan riippumatta kuitenkin vain, jos se on hänen henkeään tai terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi välttämätöntä. 

Lääkitystä voidaan joutua toteuttamaan potilaan tahdosta riippumatta äkillisesti ja kertaluonteisesti esimerkiksi psykoosioireiden nopean vaikeutumisen ja potilaan itselleen tai muille aiheuttaman välittömän terveyden tai turvallisuuden vaarantumisen vuoksi. Toisaalta lääkehoitoa voidaan joutua antamaan potilaan tahdosta riippumatta osana pitkäaikaista hoitosuunnitelmaa, jossa potilaan psyykkisen sairauden hoitoa ei voida muulla tavoin edistää ja on todennäköisesti odotettavissa, että säännöllisellä lääkehoidolla saavutetaan merkittävää paranemista. Lääkityksen tulee lääketieteellisen ja potilaskohtaisen tiedon perusteella edistää merkittävästi potilaan sairauden hoitoa ja terveydentilan kohenemista, eikä muilla keinoin ole saavutettavissa välttämätöntä korjaantumista potilaan terveydentilassa. 

Tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan potilaan ruumiillisen sairauden hoidosta säädetään mielenterveyslain 22 c §:ssä, joka sisältää suoran viittauksen potilaslain potilaan itsemääräämisoikeutta koskeviin säännöksiin. Mainitun 22 c §:n mukaan potilaan ruumiillista sairautta on hoidettava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa siten kuin potilaslain 6–9 §:ssä säädetään. Jos potilas, joka ei kykene päättämään hoidostaan, vastustaa ruumiillisen sairautensa hoitoa, hoitoa saa antaa vain, jos se on tarpeen potilaan henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Hoidosta päättää potilasta hoitava lääkäri. 

2.3  Potilaan oikeusturvakeinot ja tahdosta riippumattoman hoidon valvonta

Tällä hetkellä tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa olevalla potilaalla, joka haluaa saattaa hänelle tahdosta riippumatta annetun lääkityksen ulkopuolisen ja riippumattoman tahon arvioitavaksi, on käytössään potilaslain 3 luvun mukaiset oikeussuojakeinot. Näitä oikeussuojakeinoja koskevaa sääntelyä tarkennettiin 1.1.2015 voimaan tulleella lainsäädännön muutoksella (HE 185/2014 vp). 

Hallituksen esityksessä (HE 185/2014 vp) todetaan, että terveydenhuollon ammattihenkilö päättää yhteisymmärryksessä potilaan tai tämän huoltajan tai muun laillisen edustajan kanssa potilaan hoitoon pääsystä hoitoon pääsyä koskevien säännösten, potilaan yksilöllisen elämäntilanteen ja hoidon tarpeen perusteella. Potilaalla ei ole oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa. Terveydenhuollossa päätöksenteko eroaa sosiaalihuollosta. Palvelujen toteuttaminen ja hoitotoimenpiteet katsotaan tosiasialliseksi hallintoiminnaksi, eikä niistä yleensä tehdä hallintopäätöksiä. Päätösten, jotka perustuvat ensisijaisesti lääkärin tekemiin ratkaisuihin ja erityisasiantuntemusta vaativiin lääketieteellisiin näkökohtiin, ei ole katsottu sopivan muutoksenhaun kautta tuomioistuinten arvioitaviksi. Tämä on ollut lähtökohtana myös mielenterveyslain itsemääräämisoikeuden rajoituksia koskevassa sääntelyssä. Potilaslain 10 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymättömällä potilaalla on oikeus tehdä muistutus terveydenhuollon toimintayksikössä terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Toimintayksikön on käsiteltävä muistutus asianmukaisesti ja siihen on annettava kirjallinen vastaus kohtuullisessa ajassa muistutuksen tekemisestä. Vastaus on perusteltava asian laadun edellyttämällä tavalla. Toimintayksikön on tiedotettava potilailleen muistutusoikeudesta riittävällä tavalla. Muistutuksen tekeminen ei rajoita potilaan oikeutta kannella hoidostaan tai hoitoon liittyvästä kohtelustaan terveydenhuollon valvontaviranomaisille. 

Jos muistutusta käsiteltäessä ilmenee, että potilaan hoidosta tai kohtelusta saattaa seurata potilasvakuutuslaissa (948/2019) tarkoitettu vastuu potilasvahingosta, vahingonkorvauslaissa (412/1974) tarkoitettu vahingonkorvausvastuu, syytteen nostaminen, terveydenhuollon ammatinharjoittamislainsäädännössä tarkoitettu ammatinharjoittamisoikeuksien poistaminen, rajoittaminen tai kurinpitomenettely taikka muussa laissa säädetty kurinpitomenettely, on potilasta neuvottava, miten asia voidaan panna vireille toimivaltaisessa viranomaisessa tai toimielimessä. 

Potilaslain 10 a §:n mukaan potilaalla on lisäksi oikeus tehdä hallintolain (434/2003) 8 a luvun mukainen hallintokantelu. Jos asiassa ei ole tehty muistutusta, ja valvontaviranomainen arvioi, että kantelu on tarkoituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena, viranomainen voi siirtää asian asianomaiseen toimintayksikköön käsiteltäväksi. Siirto on tehtävä välittömästi arvion tekemisen jälkeen. Siirrosta on ilmoitettava kantelun tekijälle. Toimintayksikön on annettava tieto siirrettyyn asiaan annetusta vastauksesta siirron tehneelle valvontaviranomaiselle. 

Edelleen potilaslain 11 §:ssä säädetään, että terveydenhuollon toimintayksiköllä tulee olla potilasasiamies, jonka tehtäviin kuuluu, muun ohella, neuvoa potilasta potilaan asemaan ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä sekä avustaa muistutuksen tekemisessä. Uusi potilasasiavastaavista ja sosiaaliasiavastaavista annettu laki (739/2023) tulee voimaan 1.1.2024. Samalla nykyiset potilas- ja sosiaaliasiamiehiä koskevat säännökset kumotaan. Potilasasiavastaavien tehtävät vastaisivat pitkälti nykyisten potilasasiamiesten tehtäviä. 

Hallituksen esityksessä (HE 185/2014 vp) todetaan, että muistutus on ensisijainen keino reagoida koettuihin epäkohtiin, koska muistutukseen on vastattava kirjallisesti ja viivytyksettä. Mainitussa hallituksen esityksessä todetaan lisäksi, että oikeusvaltiossa on kuitenkin oltava riittävät väylät saattaa asia myös ulkopuoliselle riippumattomalle taholle käsiteltäväksi, minkä vuoksi lain 10 a §:ssä turvataan oikeus hallintolain mukaisen kantelun tekemiselle terveydenhuollon valvontaviranomaiselle. Mainitun pykälän nojalla potilaalla on myös oikeus kannella ylimmille laillisuusvalvontaviranomaisille, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille. 

Vaikka edellä kuvattuja potilaslain turvaamia oikeussuojakeinoja täsmennettiin X v. Suomi -ratkaisun jälkeen, tuolloin tehdyillä muutoksilla ei kuitenkaan luotu sellaisia kokonaan uusia oikeussuojakeinoja, joita potilaalla ei ollut käytössään jo X v. Suomi -ratkaisua annettaessa. Muistutus- ja kantelumenettely eivät myöskään ole muutoksenhakukeinoja, eikä niillä ole mahdollista puuttua tehtyyn päätökseen. 

Terveydenhuollon toimintayksikölle tehty muistutus on usein nopein ja siten tehokkain tapa potilaalle saada asiansa käsiteltäväksi. Muistutus- ja kantelumenettelyssä arvioidaan potilaan hoidon asiamukaisuutta. Muistutuksen ja kantelun johdosta voidaan arvioida muun muassa sitä, onko terveydenhuollon ammattihenkilö menetellyt toiminnassaan lainmukaisesti sekä onko potilaalle määrätty lääkitys ollut oikeaa ja oikeasuhtaista vai olisiko tapauksessa ollut käytettävissä muita asianmukaisempia vaihtoehtoja. Ensisijainen valvontakeino on organisaation jatkuva omavalvonta, jossa työnantaja voi työnjohdollisin keinoin puuttua ammattihenkilön ammattitoiminnassa havaittuihin puutteisiin tai muihin epäkohtiin. 

Omavalvonnasta ja viranomaisvalvonnasta hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon osalta säädetään tällä hetkellä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa (612/2021). Valtion mielisairaaloiden valvonnasta säädetään tällä hetkellä mielenterveyslaissa. Uusi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annettu laki (741/2023) tulee kuitenkin voimaan 1.1.2024, ja sillä kumotaan muualla sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä olevat valvontaa ja omavalvontaa koskevat säännökset. 

Ensisijaisesti aluehallintovirasto valvoo toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta sekä valtion mielisairaaloiden järjestämän ja tuottaman terveyden- ja sairaanhoidon lainmukaisuutta. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira valvoo toimijoita erityisesti esimerkiksi silloin, kun kyseessä on periaatteellisesti tärkeä tai laajakantoinen asia. 

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnasta säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994, jäljempänä terveydenhuollon ammattihenkilölaki). Organisaation ulkopuolella ammattihenkilöitä valvovat ensisijaisesti aluehallintovirastot toimialueellaan. 

Valvira käsittelee sellaiset terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevat valvonta-asiat, joissa on mahdollisesti tarve puuttua ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuteen, oikeuteen käyttää ammattinimikettä tai antaa kirjallinen varoitus. Valvirassa toimii sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunta, jossa käsitellään ja ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden muutoin kuin ammattihenkilön omasta hakemuksesta tapahtuvaa ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamista ja menettämistä, ammatinharjoittamisluvan peruuttamista sekä ammattihenkilön ammattinimikkeen käytön kieltämistä koskevat asiat samoin kuin ammatinharjoittamisoikeuden, ammatinharjoittamisluvan ja ammattinimikkeen käyttöoikeuden takaisinsaamista sekä kurinpitoa koskevat asiat. Terveydenhuollon ammattihenkilön toiminnan valvonta voi tulla vireille esimerkiksi potilaan tekemän ilmoituksen perusteella. Valvontalautakunnassa käsiteltävissä valvonta-asioissa tarkastellaan usein nimenomaan lääkkeenmääräämisen asianmukaisuutta. 

Ylimmät laillisuusvalvojat ovat valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Perustuslain 108 ja 109 §:n mukaan valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisöjen työntekijät ja muutkin hoitaessaan julkista tehtävää noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Keskeisenä valvonnan kohteena on perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. 

Tahdosta riippumatonta psykiatrista hoitoa annetaan julkisissa sairaaloissa, joissa toimivat lääkärit tekevät päätökset virkavastuulla. Perustuslain 118 §:ssä on säännökset virkavastuusta. Kyseisen säännöksen 1 momentin mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Säännöksen 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään. Virkavastuuseen liittyvät seuraamukset velvollisuuksien rikkomisesta voivat olla kurinpidollisia, rikosoikeudellisia ja vahingonkorvausvastuuta. 

Muussa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lainsäädännössä kuin mielenterveyslainsäädännössä lääkityksestä ja siihen liittyvästä muutoksenhakuoikeudesta säädetään tartuntatautilaissa (1227/2016, 64–65 ja 90 §, PeVL 11/2016 vp) ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977, 42 j ja 81 b §; 42 j §:n soveltaminen myös lääkehoitoon ilmenee sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä StVM 4/2016 vp, PeVL 15/2015 vp ja PeVL 12/2016 vp). 

2.4  Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä ja lääkehoitoa koskeva sääntely

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaan ammattihenkilön tulee toiminnassaan tasapuolisesti ottaa huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat (15 §). Myös tahdosta riippumattomien toimenpiteiden hyötyä on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti verrattava siihen ruumiilliseen tai henkiseen haittaan, mikä tahdosta riippumatta tehdystä toimenpiteestä potilaalle aiheutuu. 

Terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnan päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään (15 §). 

Laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö voi koulutuksensa, kokemuksensa ja tehtäväkuvansa mukaisesti aloittaa hoidon potilaan oireiden ja käytettävissä olevien tietojen sekä tekemänsä hoidon tarpeen arvioinnin perusteella (23 a §). Laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta (22 §:n 1 momentti). 

Lääkkeiden määräämisestä vastaa laillistettu lääkäri. Lääkkeen määräämisestä annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (1088/2010) säädetään, että lääkärin ammattia itsenäisesti harjoittamaan oikeutetulla henkilöllä on oikeus määrätä lääkkeitä ihmiselle lääkinnällistä tai lääketieteellistä tarkoitusta varten (3 §). Lääkehoidosta tulee pääsääntöisesti päättää yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Lääkkeen määrääjän tulee antaa potilaalle riittävät tiedot lääkkeen käyttötarkoituksesta ja käytöstä (8 §). Lääkkeen määrääjä saa määrätä lääkkeitä vain henkilölle, jonka lääkityksen tarpeesta hän on varmistunut omalla tutkimuksellaan tai muulla luotettavalla tavalla. Lääkityksessä erityistä huomiota tulee kiinnittää turvallisuuteen. Lääkkeen valinnan tulee ensisijaisesti perustua lääkkeen tehon ja turvallisuuden vahvistavaan tutkimusnäyttöön, tai sellaisen puuttuessa, yleisesti hyväksyttyyn hoitokäytäntöön (10 §). 

2.5  Kansallinen oikeuskäytäntö

Potilaan tahdosta riippumattoman lääkehoidon oikeussuojakeinoja on käsitelty myös kansallisessa oikeuskäytännössä. Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi huhtikuussa 2021 antamassaan ratkaisussa tapauksessa E.S. v. Suomen valtio (L 20/13868) valtion olevan korvausvelvollinen kantajalle häneen kohdistuneesta ihmisoikeusloukkauksesta. Ratkaisussaan käräjäoikeus totesi X v. Suomi -tuomioon viitaten, että potilaan tahdonvastaisesta lääkityksestä, sen perusteista ja oikeussuojakeinoista tulisi säätää lailla. Turun hovioikeus kuitenkin kumosi 4.4.2022 antamallaan tuomiolla käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen (S 21/1053). Hovioikeus katsoi tuomiossaan, että X v. Suomi -tuomion antamisen jälkeen täsmennetty muistutus- ja kantelumenettely antoi riittävän oikeussuojan. Korkein oikeus on myöntänyt asiassa valitusluvan 14.3.2023 (S2022/317). Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on lisäksi vireillä tosiseikoiltaan samankaltainen tapaus H.H. v. Suomen valtio (L 20/29084). 

Psykiatrisessa hoidossa olevan potilaan tahdosta riippumatonta lääkitystä ja lääkityksen oikeussuojakeinoja on käsitelty myös Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa (L 20/1017 ja L 20/1494) ja Vaasan hovioikeudessa (S 21/871). Heinäkuussa 2021 antamassaan ratkaisussa käräjäoikeus päätyi tosiseikoiltaan identtisessä tapauksessa vastakkaiseen näkemykseen kuin Varsinais-Suomen käräjäoikeus tapauksessa E.S. v. Suomen valtio ja hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka valitus tuomioistuimeen ei ollut mahdollinen, laissa oli säädetty erillisistä oikeusturvakeinoista. Käräjäoikeus mainitsi potilaslain 3 luvun oikeussuojakeinot ja mahdollisuuden hakea korvausta potilasvakuutuksesta. Toukokuussa 2022 Vaasan hovioikeus kuitenkin katsoi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tulkinnasta poiketen, ettei kantajalla ollut käytettävissä tehokkaita oikeussuojakeinoja, koska X v. Suomi -tuomion jälkeen ei ole säädetty uusista oikeussuojakeinoista. Korkein oikeus on myöntänyt asiassa valitusluvan (S2022/361). 

Tuomioistuinten toisistaan eriävät tulkinnat tosiseikoiltaan samankaltaisissa tilanteissa ovat omiaan heikentämään tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa olevien potilaiden yhdenvertaisuutta. Lainsäädäntöä tahdosta riippumattomaan lääkehoitoon liittyvien oikeussuojakeinojen osalta on myös kansallisista syistä perusteltua täsmentää. 

Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut toukokuussa 2021 sosiaali- ja terveysministeriölle esityksiä lainsäädännön täydentämiseksi, joihin sisältyy myös mielenterveyslain oikeussuojakeinojen kehittäminen tahdosta riippumattomien hoitotoimenpiteiden osalta (EOAK/164/2021, 27.5.2021, kohta 5.2). 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan mielenterveyslakiin lisättäväksi säännökset siitä, että perusteista toteuttaa tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa, tarkkailussa tai tutkimuksessa olevan potilaan psyykkisen sairauden lääkehoito olisi annettava hallintopäätös tilanteissa, joissa potilas vastustaa lääkehoitoa tai kun potilaan tahdosta ei saada selvyyttä. Hallintopäätös tulisi antaa myös muutoin potilaan pyynnöstä. 

Päätös voisi olla kulloinkin voimassa enintään niin kauan kuin tarkkailua, mielentilatutkimusta tai tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva lain 2–4 ja 4 b luvussa tarkoitettu päätös on voimassa. Jos mainittujen päätösten perusteena olevaa tutkimus- tai hoitoaikaa pidennettäisiin uudella päätöksellä, myös lääkehoidosta tulisi antaa uusi päätös, jos potilas vastustaisi lääkehoidon antamista, jos potilaan tahdosta ei saada selvyyttä tai jos potilas pyytää päätöstä. 

Päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Sääntely merkitsee poikkeusta siihen pääsääntöön, että lääketieteellisin perustein annettavan hoidon sisältöön, kuten lääkehoitoon, ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Päätöstä koskeva muutoksenhakuasia olisi käsiteltävä tuomioistuimessa kiireellisenä. 

Lääkehoitoa koskeva päätös saataisiin kuitenkin panna täytäntöön heti muutoksenhausta huolimatta. Viranomaisella olisi harkintavaltaa sen suhteen, onko päätöksen välitön täytäntöönpano juuri kyseisessä yksittäisessä tapauksessa tarpeen. Tämä mahdollisuus on tarpeen, jotta potilaalle lääketieteellisen perustein annettava asianmukainen ja välttämättömäksi arvioitu lääkehoito voidaan turvata. Kaikissa tilanteissa lääkehoitoa ei ole välttämätöntä aloittaa ennen kuin muutoksenhaku on ratkaistu. 

Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutoksia hallinto-oikeuslain (430/1999) 7 §:ään. Riittävän lääketieteellisen asiantuntemuksen varmistamiseksi hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuisi asiantuntijajäsen, kun kyse on potilaan psyykkisen sairauden lääkehoidosta hänen tahdostaan riippumatta. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Valmistelun yhteydessä on arvioitu myös muita mahdollisuuksia potilaan oikeussuojakeinojen parantamiseksi. 

Toimintamalli, jossa potilaan tahdon vastaiseen lääkitsemiseen tulisi saada etukäteinen tuomioistuimen päätös, voisi periaatteessa olla mahdollinen. Esimerkiksi Saksassa päätös tahdon vastaiseen lääkitykseen turvautumisesta pitää hätätapauksia lukuun ottamatta hyväksyttää tuomioistuimessa ja perusteena tulee olla psykiatrin lausunto, jos potilas ei pysty tekemään itse lääkitystä koskevaa päätöstä. Valmistelussa tätä vaihtoehtoa ei ole pidetty perusteltuna, koska osana muuta hoitoa annettavasta lääkehoidosta tulisi edelleen päättää terveydenhuollon ammattitoiminnan piirissä lääketieteellisin perustein. Käytäntö myös lisäisi hallintotuomioistuinten työmäärää enemmän kuin nyt esitettävä malli. Perustellumpana pidettiin muutoinkin useammissa vertailumaissa käytössä olevaa vaihtoehtoa, jossa oikeussuoja on jälkikäteistä, eikä esimerkiksi päätöksen etukäteiseen vahvistamiseen perustuvaa. Jälkimmäisessä mallissa hallinnollisen työn osuus on merkittävä. 

Valmistelun yhteydessä yhtenä vaihtoehtona nousi esiin jonkinlainen lautakuntamenettely, joka on käytössä esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa. Lautakuntamenettelyä ei pidetty tämän esityksen valmistelun yhteydessä perusteltuna, mutta jatkossa voisi olla syytä selvittää ja arvioida erilaisten sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturvalautakuntien asemaa ja tehtäviä. 

Valmistelun aikana on harkittu Norjassa käytössä olevaa menettelyä, jossa kirjallisessa päätöksessä hoidosta on tultava esille esimerkiksi käytettävien lääkkeiden tyyppi ja annostus. Päätöksessä otetaan yleensä huomioon lääkehoitoon tehtävät mahdolliset muutokset esimerkiksi määrittelemällä vaihtoehtoinen lääke ja annostus. Jos lääkitykseen tehdään muutoksia, jotka eivät sisälly alkuperäiseen päätökseen, on tehtävä uusi päätös. 

Tämä vaihtoehto kuitenkin edelleen laajentaisi poikkeusta siihen pääsääntöön, että terveydenhuollossa palvelujen toteuttaminen ja hoitotoimenpiteet katsotaan tosiasialliseksi hallintoiminnaksi, eikä niistä yleensä tehdä hallintopäätöksiä. Tuomioistuimen tehtävänä olisi arvioida lääkehoidon oikeudellisia perusteita, eikä tuomioistuimen tehtäviin jatkossakaan kuuluisi lääketieteellisten hoitopäätösten tekeminen. Vaihtoehto saattaisi myös edellyttää useita päätöksiä lyhyellä aikavälillä, koska potilaan diagnoosi ja lääkitys voivat tarkentua ja muuttua hoitojakson aikana. Lääketieteellisessä käytännössä on tyypillistä, että lääkehoito aloitetaan varovaisesti nostaen annoksia ja tarpeen mukaan vaihtaen lääkevalmistetta lääkkeen vasteen mukaisesti ja haittavaikutusten välttämiseksi. Vaihtoehdon on valmistelun aikana arvioitu lisäävän päätöksentekoon ja muutoksenhakuun liittyvää työtä ja kustannuksia. Esityksessä esitetyn menettelyn on arvioitu turvaavan potilaan oikeus saattaa lääkitystä koskeva päätös säännöllisin väliajoin tuomioistuimen tarkasteltavaksi, kun päätös saa olla voimassa enintään tarkkailua, tutkimusta tai hoitoa koskevan päätöksen voimassaolon ajan ja uusi päätös on annettava, jos tahdosta riippumatta toteutettavan lääkehoidon päätöksen perusteissa tapahtuu muutos. 

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Laajempi taustaselvitys ulkomaiden lainsäädännöstä ja muista ulkomailla käytetyistä keinoista on saatavilla julkisessa palvelussa valtioneuvoston verkkosivuilla tunnuksella STM005:00/2021 osoitteessa: https://stm.fi/hanke?tunnus=STM005:00/2021. 

Norja

Psykiatrisesta hoidosta säädetään Norjassa mielenterveyslaissa ”Lov om etablering og gjennomføring av psykisk helsevern (psykisk helsevernloven)”. Lain 4 luvussa säädetään tahdosta riippumattomasta lääkehoidosta. Suostumuksesta terveydenhuoltoon säädetään potilas- ja käyttäjäoikeuslain (lov om pasient- og brukerrettigheter; pasient- og brukerrettighetsloven) 4 luvussa. 

Päätöksiä lääkehoidosta ilman tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan potilaan suostumusta ei saa tehdä, ennen kuin potilasta on tarkkailtu ja yritetty auttaa vähintään viiden päivän ajan lääkityksen tarpeen toteamisesta. Tätä ei sovelleta, jos potilaalle aiheutuu lykkäystilanteessa merkittäviä terveyshaittoja tai jos potilas ja hänen sairautensa on aiempien hoitojaksojensa perusteella hyvin tiedossa. Päätöksen tekee hoidosta vastaava lääkäri. Päätös hoidosta on tehtävä kirjallisesti ja siinä on tultava esille esimerkiksi käytettävien lääkkeiden tyyppi ja annostus. Päätöksessä otetaan yleensä huomioon lääkehoitoon tehtävät mahdolliset muutokset esimerkiksi määrittelemällä vaihtoehtoinen lääke ja annostus. Jos lääkitykseen tehdään muutoksia, jotka eivät sisälly alkuperäiseen päätökseen, on tehtävä uusi päätös. 

Päätös voi olla kerrallaan voimassa enintään kolme kuukautta. Tarvittaessa tämän jälkeen on tehtävä uusi päätös. 

Päätös voidaan tehdä myös kertaluonteisesta ja lyhytvaikutteisesta lääkehoidosta, jos tämä on välttämätöntä potilaaseen itseensä tai toisiin kohdistuvan vahingon estämiseksi. Päätöksen tekee hoidosta vastaava lääkäri. Muu kuin kertaluonteinen ja lyhytvaikutteinen lääkitys saadaan aloittaa aikaisintaan 48 tunnin kuluttua siitä, kun potilas on saanut tiedon päätöksestä. Tästä voidaan poiketa vain, jos hoidosta vastaava mielenterveyden ammattilainen katsoo, ettei lääkehoitoa voida painavista syistä lykätä. Jos potilas hakee muutosta päätökseen 48 tunnin kuluessa, täytäntöönpanoa on lykättävä, kunnes maaherra (statsforvalteren) on käsitellyt valituksen. Tästä voidaan poiketa, jos lykkäämisestä aiheutuisi potilaan terveyden vakava vaarantuminen. 

Säännöllistä tahdosta riippumatonta lääkehoitoa koskevaan päätökseen voi hakea muutosta maaherralta. Päätöksen tekee maaherran palveluksessa toimiva lääkäri. Maaherra voi pysyttää tai kumota päätöksen tai muuttaa päätöstä. On kuitenkin suositeltavaa, että maaherra ei muuttaisi lääkitystä, vaan perustellusta syystä kumoaisi päätöksen ja palauttaisi sen uudelleen arvioitavaksi hoidosta vastaavalle mielenterveyden ammattilaiselle. 

Kertaluonteista ja lyhytvaikutteista lääkehoitoa koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valvontalautakunnalta (Kontrollkommisjonen). Kertaluonteinen ja lyhytvaikutteinen lääkehoito on yleensä päättynyt siinä vaiheessa, kun valitus saapuu valvontalautakuntaan, mistä johtuen lautakunta käsittelee vain päätöksen lainmukaisuutta. 

Sekä maaherra että valvontalautakunta ovat itsenäisiä hallintoelimiä. Molempiin hallintoelimiin muutoksenhakuoikeus on potilaalla itsellään sekä lähiomaisella. Valitus tulee tehdä kolmen viikon kuluessa siitä, kun potilas on saanut tiedon päätöksestä. Valitukset käsitellään kirjallisessa menettelyssä. Maaherran palveluksessa olevan lääkärin on kuitenkin oltava henkilökohtaisesti yhteydessä muutosta hakeneeseen potilaaseen, ellei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. Yleensä lääkäri tapaa potilaan hoidosta vastaavassa laitoksessa. Maaherran tulee tehdä päätös ilman aiheetonta viivytystä. 

Potilaalla on oikeus saada apua asianajajalta tai muulta edustajalta, jos mielenterveyslain mukaisista päätöksistä valitetaan valvontalautakunnalle tai maaherralle. Potilaalla on oikeus saada myös maksutonta oikeusapua, jos kyseessä tahdosta riippumattomaan hoitoon ja sen aikaisiin toimenpiteisiin liittyvät kysymykset. 

Valvontalautakunnan on suoritettava potilaiden hyvinvoinnin kannalta tarpeellisena pitämänsä valvonta. Se voi käsitellä tapauksia omasta aloitteestaan tai potilaan, potilaan lähisukulaisen tai henkilökunnan pyynnöstä. Riippumatonta valvontalautakuntaa johtaa tuomarin pätevyyden omaava asianajaja, jonka ohella lautakunta koostuu lääkäristä ja kahdesta maallikkojäsenestä. Potilaalla on oikeus tulla kuulluksi asiassaan lautakunnalle. Lautakunta voi tarvittaessa kuulla myös muita todistajia tai asiantuntijoita. Asianajajilla on oikeus tutustua kaikkiin tapauksen tietoihin ja olla läsnä osapuolten ja todistajien kuulusteluissa. Siltä osin kuin valvontalautakunta pitää sitä suositeltavana, tämä koskee myös potilasta tai hänen puolestaan toimivia henkilöitä. 

Lautakunta tekee päätöksen mahdollisuuksien mukaan kahden viikon kuluessa asian vireille tulosta. Jos tätä määräaikaa ei voida noudattaa, perustelut on ilmoitettava päätöksessä. Jos valvontalautakunta on hylännyt valituksen, uutta vastaavaa valitusta ei saa jättää ennen vähintään kuuden kuukauden määräaikaa. Päätöksen tekemisen jälkeen valvontalautakunnan on perehdytettävä potilas tai hänen puolestaan toimiva oikeudellista valvontaa koskeviin sääntöihin. Muutoksenhaun perusteella säännöllisestä lääkehoidosta tehty päätös on voimassa yhtä kauan kuin alkuperäinen päätös, enintään kolme kuukautta, mutta maaherra voi myös päättää lyhyemmästä voimassaoloajasta. Jos potilaan tila muuttuu ja mielenterveyden ammattilainen katsoo, ettei perusteita tahdosta riippumattomalle lääkehoidolle enää ole, ammattilainen päättää hoidon lopettamisesta riippumatta maaherran tekemästä päätöksestä. Jos potilas on tyytymätön muutoksenhaun perusteella annettuun päätökseen, hän voi seuraavaksi hakea muutosta tuomioistuimelta. Jos tapaus on käsitelty tuomioistuimessa, muutosta ei saa hakea valvontalautakunnasta ennen vähintään kuuden kuukauden määräaikaa. 

Ruotsi

Ruotsissa tahdonvastaisesta psykiatrisesta hoidosta säädetään psykiatrisesta pakkohoidosta annetussa laissa (lag om psykiatrisk tvångsvård 1991:1128, LPT). Myös oikeuspsykiatrisessa hoidossa noudatetaan LPT-lakia tahdonvastaisen lääkityksen ja muiden rajoitteiden käytön osalta (lag om rättpsykiatrisk vård 1991:1129, LRV, 6 §). 

Tahdosta riippumattoman hoidon aikana toteutettavien hoitotoimenpiteiden osalta potilaan kanssa on neuvoteltava toimenpiteistä aina, kun se on mahdollista. Potilaalle voidaan tarvittaessa antaa johtavan ylilääkärin päätöksellä hoitoa ilman suostumusta (LPT, 17 §). Lisäksi potilaslain (patientlagen) mukaan potilaan on saatava potilaan henkeä tai terveyttä akuutisti ja vakavasti uhkaavan vaaran välttämiseksi tarvittava terveydenhuolto, vaikka hänen tahtoaan ei tajuttomuuden tai muun syyn vuoksi saataisi selville. 

Tahdosta riippumatta annetusta hoidosta on oikeus valittaa hallintotuomioistuimeen. LPT 17 §:n perusteella tahdosta riippumatta toteutettavasta lääkehoidosta ei ole erikseen muutoksenhakuoikeutta. Ruotsissa on tältä osin ollut esillä lainsäädännön yhteensopivuus EIS 8 artiklan kanssa. SOU 2022:40 God tvångsvård – trygghet, säkerhet och rättssäkerhet i psykiatrisk tvångsvård och rättspsykiatrisk vård. God tvångsvård – trygghet, säkerhet och rättssäkerhet i psykiatrisk tvångsvård och rättspsykiatrisk vård - Regeringen.se 

Tanska

Tanskassa mielenterveyspalveluista ja -hoidosta säädetään terveydenhuoltolaissa (Sundhedsloven), mielenterveyslaissa (Psykiatriloven) ja sosiaalihuoltolaissa (Serviceloven). Sekä terveydenhuoltolaki että sosiaalihuoltolaki ovat puitelakeja ja kunnilla on suuri vapaus lakien soveltamisessa palveluita järjestettäessä. Terveydenhuoltolaissa todetaan muun muassa, että psykiatrisen hoidon edellytyksenä on potilaan oma suostumus. Samalla laissa myös määritellään edellytykset hoidon toteuttamiselle tilanteissa, joissa potilaan suostumusta ei voida saada. Mielenterveyslaissa säädetään tarkemmin muun muassa tahdosta riippumattomasta hoidosta sekä rajoittamistoimenpiteistä. 

Lain mukaan potilaalle saa antaa lääkehoitoa, josta aiheutuu mahdollisimman vähän sivuvaikutuksia, tavanomaisilla annostuksilla vastoin hänen tahtoaan. Ylilääkäri tekee päätöksen tahdosta riippumattomasta lääkehoidosta. Ylilääkäri voi samalla päättää, edellyttääkö ja missä määrin lääkehoidon toteuttaminen muita rajoitustoimenpiteitä. Potilaalle on varattava enintään kolmen päivän pituinen harkinta-aika suostumuksen antamiselle. Lain periaatteita täydentävät lain mukaan Sundheds- og ældreministeren asettamat yksityiskohtaiset ohjeistukset (Psykiatriloven, 12 §). Potilaalla on oikeus valittaa tahdosta riippumattomasta hoidosta mukaan lukien tahdosta riippumaton lääkitys itsenäiseen elimeen (Det Psykiatriske Patientklagenævn). Valitusoikeus koskee yhtä lailla kertaluonteista ja säännöllistä tahdosta riippumatonta lääkehoitoa. Potilaalle on annettava tieto valitusoikeudesta. Päätös tehdään 14 päivän sisällä valituksesta kokouksessa, johon osallistuu potilas ja hänen edustuksensa sekä sairaalan ylilääkäri ja hoitava lääkäri. Potilaalla ja hänen edustuksellaan on oikeus suulliseen käsittelyyn, joka pidetään yleensä etäkäsittelynä. Potilaan vaatimuksesta kokous pidetään sairaalassa, jossa potilas on tai on ollut, paitsi jos tämä ei ole potilaan edun mukaista. Valituksen tekeminen on ilmaista, eikä sille ole määräaikaa. 

Tahdosta riippumaton lääkehoito voidaan aloittaa muutoksenhausta riippumatta, jos lääkitys on välttämätöntä aloittaa heti, jotta voidaan välttää potilaan hengen tai terveyden vaarantuminen tai muiden altistuminen vaaralle. 

Itsenäisen muutoksenhakuelimen päätöksestä voi valittaa edelleen itsenäiseen lautakuntaan (Det Psykiatriske Ankenævn), ja lautakunnan päätöksestä voi valittaa edelleen tuomioistuimeen. 

Englanti

Englannissa psykiatrisen tahdosta riippumattoman hoidon perusteista ja käytännöistä säädetään laissa Mental Health Act (MHA). Laissa säädetään mielenterveyden häiriöistä (mental health disorder) kärsivien ihmisten asemasta ja oikeuksista. 

Potilaan oikeuksia tahdosta riippumattoman lääkehoidon toteuttamisessa turvaa toisen lääkärin mielipide (second opionion appointed doctor service, SOAD), jota tulee konsultoida tietyissä lakisääteisissä tilanteissa. SOAD katsoo, onko suositeltu hoito lääketieteellisesti tarkoituksenmukainen ja myös, onko potilaan näkemykset otettu tilanteen asettamissa rajoissa mahdollisimman hyvin huomioon. Jos lääkitystä on jatkettu ilman potilaan suostumusta kolme kuukautta, SOAD:n on tutkittava, onko lääkityksen jatkaminen tarpeellista. Sen jälkeen lääkärin tulee pyytää SOAD, jos potilaan hoito muuttuu merkittävästi. 

Laki oikeuttaa potilasta saamaan apua myös itsenäisesti toimivilta ”mielenterveysasiamiehiltä” (independent mental health advocate, IMHA), jotka ovat potilaan tukena prosessissa ja kertovat, mitkä hänen oikeutensa niissä ovat. 

Riippumaton Care Quality Commission (CQC) tutkii ja valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Hoidon aikaisesta kohtelusta voi valittaa sairaalalle tai CQC:lle. Mental Health Actin perusteella hoitoon otetuilla on oikeus valittaa hoidostaan myös tuomioistuimeen. 

Mental Capacity Act (MCA) on tarkoitettu turvaamaan niiden yli 16-vuotiaiden ihmisten osallistumista ja osallisuutta (empowerment), joilta puuttuu kyky tehdä hoitoaan koskevia päätöksiä. Henkilöllä voi olla kyky tehdä hoitoaan koskevia päätöksiä, vaikka hän olisi MHA:n mukaisessa tahdosta riippumattomassa hoidossa. MCA lakia täydentää ”Deprivation of Liberty Safeguards (DoLS)” -periaatteet, joiden mukaan on toimittava, jos katsotaan tarpeelliseksi rajoittaa potilaan liikkumista tai hoitaa häntä ilman hänen suostumustaan. Ohjeistukset on tarkoitettu sairaala- ja hoivakotiympäristöihin. Potilaan rajoittaminen on mahdollista vain paikallisen viranomaisten päätöksellä, jolta on haettava lupa rajoitusten toteuttamiseen (standard authorisation). 

Saksa

Saksassa henkilön tahdosta riippumattoman hoidon tai ”huostaanoton” mahdollistaa koko liittovaltiota koskeva siviililakiasiakirja Bürgerliches Gesetzbuch (BGB), jossa esitetään perusteet tahdosta riippumattomalle hoidolle ja tahdonvastaiselle lääkehoidolle. Tahdosta riippumattoman hoidon toteutusta koskee tämän lisäksi koko liittovaltiota koskeva ”majoituslaki” Unterbringungsgesetz (UgB). Jokaisella 16 osavaltiolla on myös omaa hoitoa koskevaa lainsäädäntöä, joka vaihtelee hieman, mutta joiden perusperiaatteet ovat samat kuin liittovaltion lainsäädännössä. 

Jos potilas ei pysty tekemään itse lääkitystä koskevaa päätöstä, hyväksyntä tähän on haettava tuomioistuimelta, hätätapauksia lukuun ottamatta. Tuomioistuimen on tehtävä päätös hoidosta paikan päällä, jotta sen on mahdollista saada kuva potilaan tilanteesta. Hätätapauksissa päätöksen hoidosta tekee sairaalan johtaja, jonka on ilmoitettava hoidosta potilaan lailliselle edustajalle. 

6.1  Lausuntokierroksen palaute

Hallituksen esitysluonnoksesta järjestettiin lausuntokierros ajalla 10.6.–22.7.2022. Hallituksen esitysluonnoksesta annettiin yhteensä 45 lausuntoa. 

Valtaosa lausunnonantajista piti hallituksen esityksen tavoitetta kannatettavana ja oikeudellisesti perusteltuna tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien potilaiden oikeusturvan parantamiseksi, kansallisen oikeusvarmuuden saavuttamiseksi sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteiden täyttämiseksi. Ehdotettujen muutosten sisällöstä lausunnonantajat eivät kuitenkaan olleet yksimielisiä, vaan lausunnoissa esitettiin jopa täysin vastakkaisia näkemyksiä. 

Useissa lausunnoissa painotettiin sitä, että hallintopäätöksen tekemisen edellyttäminen lääketieteellisin perustein annettavasta hoidosta on poikkeuksellinen menettely ja huomattava muutos nykyiseen käytäntöön, jonka mukaan lääketieteelliseen arvioon perustuvat hoitotoimenpiteet eivät tule arvioitaviksi hallintolainkäyttömenettelyssä. Lääketieteellisten hoitoratkaisujen sisällön, kuten lääkehoidon, on katsottu olevan tosiasiallista hallintotoimintaa, josta voi valittaa vain laissa erikseen säädetyissä poikkeustilanteissa ja lausunnoissa pidettiin tärkeänä, että nämä poikkeukset pysyvät harvalukuisina. 

Keskeisenä tavoitteena useissa lausunnoissa pidettiin sitä, ettei ehdotuksista aiheutuisi viivytystä potilaan saamaan hoitoon. Eräät lausujat näkivät esitysluonnoksessa riskin psykiatrisessa tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien potilaiden oikeuksien toteutumisen tosiasiallisesta huonontumisesta. 

Useat lausunnonantajat katsoivat, että säännöllisen lääkityksen käsite jää esitysluonnoksessa epäselväksi ja että se tulisi määritellä tarkemmin. Vastaavasti perusteluissa käytetyn akuutin lääkehoidon käsitettä tulisi selventää. Oikeusministeriö ja Itä-Suomen hallinto-oikeus katsoivat lisäksi, että esityksessä tulisi perustella tarkemmin, miksi akuutti lääkehoito voisi olla tosiallista hallintotoimintaa ja säännöllinen lääkehoito vaatisi hallintopäätöksen. Oikeusministeriö katsoi, että sääntelyn rajaamista säännöllisesti annettavaan lääkehoitoon ei voida kestävästi perustella sillä, että oikeustilaa ei enää voida muutoksenhakuteitse palauttaa. Sama perustelu voitaisiin ulottaa säännölliseen mutta sittemmin lopetettuun lääkehoitoon. 

Oikeusministeriö piti ongelmallisena sitä, että lääkevalmistetta tai annostusta muutettaessa ei tarvitse tehdä uutta päätöstä. Tällainen rajaus mahdollistaisi esimerkiksi tilanteen, jossa potilas ei hae muutosta lääkehoitopäätökseensä, ja päätöksen tultua lainvoimaiseksi lääkkeen annostusta nostetaan merkittävästi ilman, että potilaalla olisi enää tässä vaiheessa käytössään vastaavaa tehokasta oikeussuojakeinoa. Oikeusministeriö katsoi myös, että poikkeaminen hallintolain 43 §:n 1 momentin velvollisuudesta antaa hallintopäätös kirjallisesti tulee perustella esityksessä hyvän hallinnon toteutumisen kannalta. Laissa tulisi tällöin vähintäänkin säännösperusteisesti todeta viranomaisella olevan velvollisuus informoida kaikissa tilanteissa potilasta mahdollisuudesta saada kirjallinen, valituskelpoinen päätös lääkeasiassaan. 

Joissakin lausunnoissa katsottiin, että kirjallisen päätöksen saamisen edellytyksenä tulisi olla lääkehoidon vastustamisen sijasta potilaan tietoon perustuvan, nimenomaisen ja dokumentoidun suostumuksen puute. Näiden lausuntojen mukaan potilaan oikeusturvan toteutuminen ei saa olla riippuvainen siitä, onko potilaalla voimia tai kykyä psyykkisesti hauraassa tilassa ottaa yksin kantaa lääkitykseensä. 

Useat lausunnonantajat kiinnittivät huomiota siihen, että 14 päivän muutoksenhakuaika voi olla liian lyhyt lääkehoidon vasteen ja mahdollisten haittavaikutusten havaitsemiselle. 

Useat lausunnonantajat katsoivat, ettei valittaminen hallinto-oikeuteen tuo tosiasiassa valittajalle oikea-aikaista oikeusturvaa. Lausunnoissa korostettiin lääketieteellisen asiantuntemuksen tarvetta muutoksenhakua ratkaistaessa. Esimerkiksi korkein hallinto-oikeus ei pitänyt oikeudellisesti perusteltuna esitettyä hallintopäätöksen ja hallintovalituksen käyttöalan laajennusta. Kansainväliset velvoitteet eivät välttämättä vaadi hallintopäätöksen tekemistä lääkehoidosta ja muutoksenhakuoikeutta tuomioistuimeen, ja perustellumpi ratkaisu voisi olla muutoksenhaku riippumattomaan, lautakuntatyyppiseen asiantuntijaelimeen. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että lääkehoitoa koskevasta päätöksestä valitettaisiin suoraan hallinto-oikeuteen ilman oikaisuvaatimusvaihetta. Lausunnon mukaan valitus hallinto-oikeuteen merkitsisi, että oikeussuoja olisi käytännössä jälkijättöistä siitä huolimatta, että hallinto-oikeudella olisi toimivalta antaa väliaikaismääräys. Korkein hallinto-oikeus arvioi myös, että hallintovalitus ei toteuttaisi parhaalla mahdollisella tavalla oikeussuojan tehokkuutta siltä kannalta, mikä olisi hallintotuomioistuimen toimivalta muuttaa päätöstä. 

Myös joissakin muissa lausunnoissa ehdotettiin muutoksenhakukeinona lautakuntamenettelyn selvittämistä jatkovalmistelussa. Itä-Suomen hallinto-oikeus totesi lausunnossaan, että lautakuntamenettely ei kuitenkaan voisi korvata tuomioistuinkäsittelyä, eli lautakunnan päätöksistä tulisi olla täysimääräinen valitusoikeus hallinto-oikeuksiin. 

Oikeusministeriö toi esille, että mielenterveyslain 24 §:n perusrakenne ei vastaa perustuslakivaliokunnan vakiintunutta kantaa muutoksenhakusäännösten muotoilusta. Oikeusministeriö katsoi, että esitysluonnoksessa ei ole juurikaan perusteltu pääsäännöstä poikkeavaa lähtökohtaa päätöksen välittömästä täytäntöönpanokelpoisuudesta. Muutoksenhakuasian kiireellisenä käsitteleminen tulisi perustella esityksessä. 

Ulkoministeriö katsoi lausunnossaan, että esitystä tulee täydentää ja täsmentää Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden osalta lausunnossa esitetyllä tavalla. 

Jotkut lausunnonantajat katsoivat ehdotuksia ja niiden vaikutuksia arvioidun esitysluonnoksessa pitkälti vain potilaan oikeusturvan ja oikeuslaitoksen näkökulmasta eikä lainkaan niiden vaikutuksia psykiatrisen hoitojärjestelmän tilaan, toimivuuteen ja kustannuksiin. 

Jatkovalmistelun aikana annetussa Ahvenanmaan maakunnan hallituksen lausunnossa pidettiin välttämättömänä sitä, että kirjallinen muutoksenhakukelpoinen päätös tehdään ehdotuksen mukaisissa tilanteissa. Lausunnossa todettiin myös, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhteydessä lakiin ei tehty selkeää Ahvenanmaan viranomaisten toimivaltaa koskevaa muutosta. 

6.2  Jatkovalmistelu

Jatkovalmistelussa on tehty muutoksia mielenterveyslakiehdotukseen. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi hallinto-oikeuslakia. Myös esityksen perusteluja on tarkennettu. 

Jatkovalmistelussa on edelleen arvioitu sitä vaihtoehtoa, että muutoksenhakuoikeus toteutettaisiin jonkinlaisella lautakuntamenettelyllä. Uuden lautakunnan perustamista vain tähän tarkoitukseen ei pidetty valmistelussa perusteltuna. Yhtenä vaihtoehtona arvioitiin THL:n oikeuspsykiatristen asioiden lautakuntaa. Kyseessä olisi ollut uusi tehtävä lautakunnalle, mikä olisi edellyttänyt lautakunnalle lisäresursseja sekä sääntelyn täsmentämistä. THL:n oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnan tehtävien laajentamista koskemaan rajoitustoimenpiteistä ainoastaan tätä ei pidetty perusteltuna. X v. Suomi -tuomion täytäntöönpanon kiireellisyydestä johtuen hallituksen esityksen valmistelu on toteutettu erillään laajemmasta itsemääräämisoikeushankkeesta. Lainsäädäntöön on tarkoitus tehdä tässä vaiheessa vain tahdosta riippumattoman lääkityksen oikeussuojakeinoihin liittyvät välttämättömät ja kiireelliset muutokset. Jatkossa voisi olla syytä selvittää ja arvioida erilaisten sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturvalautakuntien asemaa ja tehtäviä esimerkiksi myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävien rajoitustoimenpiteiden osalta. 

Mielenterveyslaissa säädetään muutoksenhakuoikeudesta hallinto-oikeuteen esimerkiksi sairaalan lääkärin päätöksestä koskien henkilön määräämistä hoitoon tai hoidon jatkamista hänen tahdostaan riippumatta sekä potilaan omaisuuden haltuunottoa ja yhteydenpidon rajoittamista. Ehdotettava sääntely olisi yhdenmukaista tämän kanssa. Myös esimerkiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädetään rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevien päätösten osalta muutoksenhakuoikeudesta hallinto-oikeuteen. 

Oikeusturvan oikea-aikaisuutta parantaa se, että päätöstä koskeva muutoksenhakuasia olisi käsiteltävä tuomioistuimessa kiireellisenä. Perusteluja muutoksenhakuasian kiireellisenä käsittelemisestä on täydennetty. Hallintotuomioistuin voi valituksen ollessa vireillä antaa määräyksen koskien päätöksen täytäntöönpanoa. Sen varmistamiseksi, että hallinto-oikeudessa asian käsittelyssä ja ratkaisemisessa olisi riittävä lääketieteellinen asiantuntemus, esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi hallinto-oikeuslakia. 

Vaikka muutoksenhakuoikeus olisi ensivaiheessa lautakuntaan, lautakunnan päätöksestä tulisi kuitenkin olla muutoksenhakuoikeus tuomioistuimeen. Mielenterveyslaissa säädetään, että THL:n päätöksestä on muutoksenhakuoikeus hallinto-oikeuteen. Lisäksi esimerkiksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökseen voi hakea muutosta hallinto-oikeudelta. 

Muutoksenhakuoikeutta hallinto-oikeuteen puoltaa myös se, että tuomion X v. Suomi täytäntöönpano on tarkoitus viimeistellä mahdollisimman kiireellisesti. Suomen on raportoitava ministerikomitealle konkreettisesta edistymisestään 21.12.2023 mennessä. 

Jatkovalmistelussa on luovuttu lääkehoidon säännöllisyyttä koskevasta rajauksesta. Niissä tilanteissa, joissa lääkehoidosta tulisi antaa kirjallinen muutoksenhakukelpoinen päätös, päätös annettaisiin riippumatta siitä, onko lääkehoito säännöllistä vai kertaluonteista. Tahdosta riippumatta toteutettava lääkehoito merkitsee syvää kajoamista potilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Vaikka oikeustilaa ei voitaisi palauttaa, muutoksenhaussa arvioitaisiin lääkehoidon toteuttamisen lainmukaisuus. 

Jatkovalmistelun myötä esityksessä ehdotetaan, että hallintopäätös olisi annettava, jos potilas vastustaa lääkehoitoa tai hänen tahdostaan ei saada selvyyttä taikka muutoin potilaan pyynnöstä. Potilasta koskevat potilasasiakirjamerkinnät tulisi tehdä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti kuten tähänkin asti, ja potilaan näkemys lääkehoidon antamisesta on aina syytä kirjata potilasasiakirjoihin. 

Terveydenhuollon palvelujen toteuttaminen ja hoitotoimenpiteet katsotaan yleensä tosiasialliseksi hallintoiminnaksi, josta ei tehdä hallintopäätöksiä. Ehdotettavat lakimuutokset merkitsevät rajattua poikkeusta tähän pääsääntöön. Hallintopäätöstä ei ole perusteltua edellyttää, jos lääkehoito voidaan toteuttaa potilaslain yleisten periaatteiden mukaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, vaan tällöin olisi kyse tosiasialliseksi hallintotoimeksi katsottavasta toimenpiteestä. Henkilö voidaan vastaavasti ottaa hoitoon sairaalaan myös omasta tahdostaan. 

Hallintopäätöksessä kuvattaisiin, millä perusteilla lääkehoito on toteutettava tarvittaessa potilaan tahdosta riippumatta. Ehdotettu vastaa tahdosta riippumatta annettavasta hoidosta mielenterveyslaissa säädettyä siten, että hallintopäätös annetaan tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä, mutta ei hoidon sisällöstä. Potilaan oikeusturva varmistettaisiin mahdollisuudella saattaa halutessaan psyykkisen sairauden lääkehoidon oikeudelliset perusteet tuomioistuimen arvioitavaksi. Hallintopäätös olisi aina määräaikainen. Hallintopäätöksen antaminen kytkeytyisi tahdosta riippumattoman lääkehoidon oikeudellisiin edellytyksiin, koska tuomioistuimen tehtävänä olisi arvioida lääkehoidon perusteita, eikä tuomioistuimen tehtäviin jatkossakaan kuuluisi lääketieteellisten hoitopäätösten tekeminen. 

Muutoksenhakuaikaa ei ole jatkovalmistelussa muutettu. Ehdotettu 14 päivän valitusaika olisi perusteltu asian käsittelyn kiireellisyyden vuoksi. Valitusaika vastaisi myös muiden mielenterveyslain 24 §:n 1 momentissa mainittujen päätösten valitusaikaa. 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi jatkossakin erikseen luetteloituna päätöksistä, joihin on oikeus hakea muutosta, vaikkei pykälän perusrakenne vastaakaan perustuslakivaliokunnan vakiintunutta kantaa muutoksenhakusäännösten muotoilusta. Lakiin on tarkoitus tehdä tässä vaiheessa vain tahdosta riippumattoman lääkityksen oikeussuojakeinoihin liittyvät välttämättömät ja kiireelliset muutokset. 

X v. Suomi -tuomion täytäntöönpanon kiireellisyydestä johtuen hallituksen esityksen valmistelu on toteutettu erillään laajemmasta itsemääräämisoikeushankkeesta, mistä johtuen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten antamia suosituksia ei ole ollut mahdollista arvioida laajemmin tällä esityksellä. Taustaselvitys asian kannalta keskeisistä muista ihmisoikeussopimusten määräyksistä ja sopimusvalvontaelinten kannanotoista on saatavilla julkisessa palvelussa valtioneuvoston verkkosivuilla tunnuksella STM005:00/2021 osoitteessa: https://stm.fi/hanke?tunnus=STM005:00/2021. 

Esityksen arvioituja pääasiallisia vaikutuksia on jatkovalmistelussa täydennetty lääkärien saatavuuden osalta ja tarkennettu. 

Ehdotettavilla muutoksilla viimeistellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion X v. Suomi täytäntöönpano. Ahvenanmaan viranomaisten toimivallasta ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta esille tuotua ei ollut mahdollista käsitellä tämän esityksen jatkovalmistelun yhteydessä. 

Esitysluonnos on ollut valtioneuvoston oikeuskanslerin ennakkotarkastettavana. Ennakkotarkastuksen perusteella esitystä on täydennetty. Esitystä on tarkennettu, jotta vältetään vastakohtaispäätelmä siitä, että potilaan suostumuksella tapahtuvassa lääkityksessä voisi olla kyse hallintolain 43 §:n 2 momentissa tarkoitetusta suullisesta päätöksestä. Perusteluihin on tarkennettu sitä, milloin on annettava uusi hallintopäätös. Perusteluja päätöksen välittömästä täytäntöönpanokelpoisuudesta on täydennetty. Lisäksi on tarkennettu jatkovalmistelua koskevaa jaksoa ja jaksoa 12 koskien suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä. 

7.1  Mielenterveyslaki

22 b §.Psyykkisen sairauden hoito. Pykälässä säädetään potilaan psyykkisen sairauden hoidosta. Potilaalla tarkoitetaan tarkkailuun otettua taikka tutkimukseen tai hoitoon määrättyä henkilöä. 

Potilaslain 5 §:n mukaan potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. Selvitys on annettava siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Potilaslain 6 §:n 1 momentin mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Mielenterveyslain 22 b §:n 1 momentin mukaan potilasta on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos potilas kykenee päättämään hoidostaan ja vastustaa tiettyä toimenpidettä, häntä on potilaslain yleisten periaatteiden mukaan hoidettava sellaisella lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla, johon hän suostuu. 

Poikkeuksellisesti potilaan perusoikeuksia saa rajoittaa, mutta vain siinä määrin kuin sairauden hoito, hänen turvallisuutensa tai toisen henkilön turvallisuus taikka muun mielenterveyslain 4 a luvussa säädetyn edun turvaaminen välttämättä vaatii. Potilaan ihmisarvoa on aina kunnioitettava ja kaikki toimenpiteet on suoritettava mahdollisimman turvallisesti. Potilaan tahdosta riippumatta suoritettavista hoito- ja tutkimustoimenpiteistä päättää häntä hoitava lääkäri. 

Potilaan psyykkisen sairauden hoidossa saadaan hänen tahdostaan riippumatta käyttää vain sellaisia lääketieteellisesti hyväksyttäviä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä, joiden suorittamatta jättäminen vakavasti vaarantaa hänen tai muiden terveyttä tai turvallisuutta. Potilaan sairaalassa olon perusteeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota rajoitusta valittaessa ja mitoitettaessa. Tutkimukseen lain 3 tai 4 luvun mukaisesti määrätylle saadaan tässä pykälässä tarkoitettua hoitoa hänen tahdostaan riippumatta antaa vain, jos se on hänen henkeään tai terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi välttämätöntä. 

Esityksessä ei ehdoteta muutoksia psyykkisen sairauden lääkehoidon edellytyksiin, vaan ainoastaan hallintopäätöksentekovelvoitteeseen ja muutoksenhakuoikeuteen. Tahdosta riippumatta toteutettavan lääkehoidon välttämättömyys on jatkossakin arvioitava myös yksittäisessä tilanteessa, ja myös tällöin tahdosta riippumatta toteutettavasta lääkehoidosta päättää potilasta hoitava lääkäri. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että tarkkailussa, mielentilatutkimuksessa tai tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa olevan potilaan tahdosta riippumatta annettavan lääkehoidon perusteista olisi tietyissä tilanteissa annettava hallintolaissa tarkoitettu hallintopäätös. Päätöksen tekisi pykälän 3 momentissa tarkoitettu tahdosta riippumatta suoritettavista hoitotoimenpiteistä muutoinkin päättävä potilaan hoitava lääkäri, joka vastaa potilaan psyykkisen sairauden hoidosta. Hallintopäätöstä psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttamisesta ei siis annettaisi aina. Terveydenhuollon palvelujen toteuttaminen ja hoitotoimenpiteet katsotaan yleensä tosiasialliseksi hallintoiminnaksi, josta ei tehdä hallintopäätöksiä. Ehdotus merkitsee rajattua poikkeusta tähän pääsääntöön. Uudessa 4 momentissa ehdotetaan selvyyden vuoksi käytettäväksi termiä hallintopäätös erotuksena tosiasialliseksi hallintotoiminnaksi katsottavista toimenpiteistä. 

Päätös olisi annettava ensinnäkin, jos potilas vastustaa lääkehoitoa tai hänen tahdostaan ei saada selvyyttä. Esityksen mukainen hallintopäätös olisi annettava, jos potilas vastustaa lääkehoitoa. Kyse olisi tilanteista, joissa lääketieteellisesti perusteltua ja asianmukaista lääkehoitoa ei ole mahdollista toteuttaa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa tämän vastustuksesta johtuen. Vastustus voisi ilmetä eri tavoin esimerkiksi sanallisena kieltäytymisenä lääkehoidosta tai fyysisenä vastustamisena. Hallintopäätös olisi annettava myös, jos potilaan tahdosta ei saada yrityksestä huolimatta selvää. Potilas saattaa olla sillä tavoin eleetön tai lukkiutuneessa tilassa, että hänen kanssaan ei ole mahdollista päästä yhteisymmärrykseen lääkehoidosta. 

Kynnyksen hallintopäätöksen antamiselle tulisi olla matala, jotta potilas voisi halutessaan hakea muutosta. Hallintopäätöstä ei kuitenkaan ole perusteltua edellyttää, jos lääkehoito voidaan toteuttaa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, vaan tällöin olisi kyse tosiasialliseksi hallintotoimeksi katsottavasta toimenpiteestä. Tämä korostaa sitä, että ensisijaista on aina pyrkiä saavuttamaan yhteisymmärrys annettavasta lääkehoidosta potilaan kanssa. Muutoksenhakukelpoinen hallintopäätös on myös poikkeus siihen lähtökohtaan, että terveydenhuollossa palvelujen toteuttaminen ja hoitotoimenpiteet katsotaan tosiasialliseksi hallintoiminnaksi, eikä niistä yleensä anneta hallintopäätöksiä. 

Hallintopäätös olisi annettava myös muutoin potilaan pyynnöstä. Potilaalle olisi osana hänelle muutoinkin potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 5 §:n nojalla annettavaa selvitystä kerrottava mahdollisuudesta saada asiasta kirjallinen valituskelpoinen hallintopäätös. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka potilas suostuisi psyykkisen sairautensa lääkehoitoon, hänellä olisi halutessaan oikeus saada asiasta hallintopäätös. 

Päätös olisi uudessa 4 momentissa mainittujen edellytysten täyttyessä annettava sekä säännöllisestä että kertaluonteisesta, akuutisti tarvittavasta lyhytvaikutteisesta lääkehoidosta. 

Hallintopäätöksessä olisi kyse tahdosta riippumattoman lääkehoidon toteuttamisen lakisääteisistä edellytyksistä ja perusteista, joiden pohjana on kyseisen potilaan lääketieteellinen tila ja sen edellyttämä asianmukainen hoito. Päätöksessä kuvattaisiin, millä perustein lääkehoito on toteutettava tarvittaessa potilaan tahdosta riippumatta. Päätöksessä ei olisi kyse hoidon sisällöksi katsottavista yksittäisestä lääkkeen antotapahtumasta, tietystä lääkevalmisteesta, annostuksesta tai antotavasta, vaan päätöksestä toteuttaa potilaan psyykkisen sairauden hoito lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla tarvittaessa potilaan tahdosta riippumatta. Lääkevalmistetta, annostusta ja antotapaa on voitava muuttaa annetun päätöksen pysyessä edelleen voimassa, jos potilaan tila ja asianmukainen hoito sitä edellyttävät ja jos päätöksen perusteissa ei tapahdu muutosta. Yksittäisistä lääkkeen antotapahtumista ei olisi velvoitetta päättää kirjallisesti hallintopäätöksellä, vaan potilaan oikeusturva varmistettaisiin mahdollisuudella saattaa halutessaan psyykkisen sairauden hoidon oikeudelliset perusteet tuomioistuimen arvioitavaksi. Ehdotettu vastaa tahdosta riippumatta annettavasta hoidosta mielenterveyslaissa säädettyä siten, että hallintopäätös annetaan tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä, mutta ei hoidon sisällöstä. 

Jos tahdosta riippumattoman lääkehoidon perusteissa tapahtuu muutos, on annettava uusi hallintopäätös, jos perusteiden muuttuessa potilas vastustaa lääkehoitoa tai hänen tahdostaan ei saada selvyyttä taikka muutoin potilaan pyynnöstä. Jos lääkehoidon antaminen aloitetaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, mutta myöhemmin potilas vastustaa lääkehoidon antamista jatkossa, hänen tahdostaan ei enää saada selvyyttä tai potilas pyytää hallintopäätöstä, hallintopäätös olisi tällöin annettava, jos hoitoa on annettava potilaan tahdosta riippumatta. Hallintopäätöksen antaminen kytkeytyisi tahdosta riippumattoman lääkehoidon oikeudellisiin edellytyksiin, koska tuomioistuimen tehtävänä olisi arvioida lääkehoidon oikeudellisia perusteita, eikä tuomioistuimen tehtäviin jatkossakaan kuuluisi lääketieteellisten hoitopäätösten tekeminen. 

Päätöksen perusteisiin muutoksia voisivat aiheuttaa muutokset potilaan tilassa tai tahdosta riippumattoman lääkehoidon lakisääteisten edellytysten täyttymisessä. Jos päätöksen perusteet muuttuvat, ei olisi enää edellytyksiä tahdosta riippumattoman lääkehoidon antamiselle alkuperäisten perusteiden ja alkuperäisen päätöksen perusteella. Tällöin tulee uudelleen harkittavaksi, täyttyvätkö tahdosta riippumattoman lääkehoidon lakisääteiset edellytykset, ja onko asiassa annettava hallintopäätös. 

Mielenterveyslain 22 a §:n 2 momentin mukaan potilaan itsemääräämisoikeutta ja muita perusoikeuksia saa lain 4 a luvun säännösten nojalla rajoittaa vain siinä määrin kuin sairauden hoito, hänen turvallisuutensa tai toisen henkilön turvallisuus taikka muun tässä luvussa säädetyn edun turvaaminen välttämättä vaatii. Tahdosta riippumaton lääkehoito on lopetettava heti, kun sen antamiselle ei enää ole edellytyksiä. Tällöin annettu päätöskään ei voi enää pysyä voimassa. 

Potilasta koskevat potilasasiakirjamerkinnät tulisi tehdä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti kuten tähänkin asti. Potilasasiakirjoihin tulee kirjata potilaan hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan turvaamiseksi tarpeelliset ja riittävät tiedot. Myös valitun hoidon ja tehtyjen hoitoratkaisujen perusteet tulee kirjata. Potilaan näkemys lääkehoidon antamisesta on aina syytä kirjata potilasasiakirjoihin. Pääosa tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa olevan potilaan lääkehoidosta annetaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Hyvään hoitokäytäntöön kuuluu, että kaikissa pykälässä säädetyissä tilanteissa potilaan tilaa on seurattava ja arvioitava jatkuvasti hänen terveytensä ja turvallisuutensa edellyttämällä tavalla. 

Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnan päämääränä on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaan terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään. Ammattitoiminnassaan terveydenhuollon ammattihenkilön tulee tasapuolisesti ottaa huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus ottaa huomioon, mitä potilaan oikeuksista säädetään ja aina antaa kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle apua (15 §). 

Ruumiillisen sairauden hoidosta säädetään mielenterveyslain 22 c §:ssä sekä potilaslaissa. Ruumiillista sairautta on hoidettava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa siten kuin potilaslain 6–9 §:ssä säädetään. Jos potilas, joka ei kykene päättämään hoidostaan, vastustaa ruumiillisen sairautensa hoitoa, hoitoa saa antaa vain, jos se on tarpeen potilaan henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Hoidosta päättää potilasta hoitava lääkäri. Tähän sääntelyyn ei esitetä muutoksia. Käytännössä potilaan somaattisen sairauden hoitamisen turvaamiseksi saatetaan joissakin tapauksissa hakea edunvalvojan määräämistä esimerkiksi, jos potilas psykoottisuuden vuoksi kiistää somaattisen sairauden olemassaolon. Edunvalvojan kuulemisesta ja suostumuksesta säädetään potilaslain 6 §:n 2 ja 3 momenteissa. 

Hallintopäätös olisi voimassa enintään tarkkailua, mielentilatutkimusta tai hoitoa koskevan 2–4 ja 4 b luvussa säädetyn päätöksen voimassaolon ajan. Päätös ei myöskään voisi olla pidempään voimassa kuin lääkehoitoa on välttämätöntä antaa ja tahdosta riippumattoman lääkehoidon lakisääteiset edellytykset muutoin täyttyvät. 

Mielenterveyslain 11.2 §:n mukaan hoitoon määräämispäätös on tehtävä tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairauskertomuksen perusteella kirjallisesti viimeistään neljäntenä päivänä tarkkailuun ottamispäivän jälkeen. Lain 12 §:ssä säädetään hoidon jatkamisesta. Hoitoon määrättyä saadaan 11 §:ssä tarkoitetun päätöksen nojalla pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta enintään kolme kuukautta. Hoidon jatkamista koskevan päätöksen nojalla potilasta saadaan pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta enintään kuusi kuukautta. Hoitoon määrätyllä on 12 d §:n nojalla oltava lähtökohtainen mahdollisuus saada hoidon jatkamisen edellytykset arvioitavaksi hoidon kestäessä myös ennen enimmäisajan täyttymistä. Jos hoitoon määrättyä hoidettaessa käy ilmi, että edellytyksiä hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta ei ole, hoito on heti lopetettava ja potilas poistettava sairaalasta hänen sitä halutessaan (14 §). Mielentilatutkimus on toimitettava viimeistään kahden kuukauden tai perustellusta syystä viimeistään neljän kuukauden kuluttua mielentilatutkimuksen aloittamisesta (16 §). Mielentilatutkimuksen jälkeen saa henkilöä pitää hoidossa tahdostaan riippumatta enintään kuusi kuukautta kerrallaan (17 §). Muista määräajoista erityistilanteissa säädetään 3 luvussa. Potilasta saadaan vieraassa valtiossa määrätyn hoitoseuraamuksen perusteella pitää Suomessa tahdosta riippumattomassa hoidossa enintään kuusi kuukautta, minkä aikana THL:n on selvitettävä, ovatko Suomen lain mukaiset edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta olemassa (22 o §). 

Hallintolain 34 §:ssä säädetään asianosaisen kuulemisesta, 7 luvussa asian ratkaisemisesta ja 9 ja 10 luvussa hallintopäätöksen tiedoksiannosta. 

24 §.Muutoksenhaku. Pykälään tehtäisiin ehdotetun 22 b §:n 4 momentin lisäämisestä aiheutuvat muutokset sekä tekniset muutokset koskien vanhentuneita viittaussäännöksiä. Pykälään ehdotetaan myös kielellisiä korjauksia. 

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi jatkossakin erikseen luetteloituna päätöksistä, joihin on oikeus hakea muutosta, vaikkei pykälän perusrakenne vastaakaan perustuslakivaliokunnan vakiintunutta kantaa muutoksenhakusäännösten muotoilusta. Tämä johtuu siitä, että hallituksen esityksen valmistelu on toteutettu erillään laajemmasta itsemääräämisoikeushankkeesta, ja lakiin on tarkoitus tehdä tässä vaiheessa vain tahdosta riippumattoman lääkityksen oikeussuojakeinoihin liittyvät välttämättömät ja kiireelliset muutokset. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan lakiin ei pitäisi sisällyttää luetteloa viranomaisen päätöksistä, joihin saa hakea muutosta, sillä tällaiseen luetteloon perustuvassa sääntelytavassa jää epäselväksi, onko asianosaisella oikeus saada lain muiden säännösten nojalla tehty päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi silloinkaan, kun päätös koskee hänen oikeuttaan tai velvollisuuttaan perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetussa mielessä. Tällainen sallivaksi muotoiltu luettelo ei perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan voi myöskään vaikuttaa eräänlaisena välillisenä muutoksenhakukieltona, vaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetusta laista ja viime kädessä perustuslain 21 §:n 1 momentista seuraa, onko kulloisessakin päätöksessä kyse valituskelpoisesta ratkaisusta (PeVL 29/2013 vp, s. 3, PeVL 15/2012 vp, s. 3/II, PeVL 21/2006 vp, s. 6/I, PeVL 20/2005 vp, s. 7/II-8/I). Sääntelytavan säilyttämisellä ei ole tarkoitus miltään osin rajoittaa oikeutta hakea muutosta, vaan tehdä tässä vaiheessa vain tahdosta riippumattoman lääkityksen oikeussuojakeinoihin liittyvät välttämättömät ja kiireelliset muutokset. Muilta osin lainsäädännön kehittämistä jatketaan edelleen. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että momentissa säädetty muutoksenhakuoikeus koskisi sairaalaan lääkärin kirjallisia päätöksiä. Pykälässä mainitut päätökset, joihin olisi oikeus hakea muutosta, on laadittava kirjallisesti noudattaen sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella vahvistettua kaavaa. Lisäksi 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös oikeudesta hakea muutosta sairaalan lääkärin kirjalliseen päätökseen, joka koskee potilaan psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttamista. 

Muutosta saisi hakea valittamalla hallinto-oikeuteen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ehdotettu 14 päivän valitusaika vastaisi muiden momentissa mainittujen päätösten valitusaikaa. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 13 §:stä poikkeava 14 päivän valitusaika olisi perusteltu asian kiireellisen luonteen vuoksi, sillä se mahdollistaisi sen, että hallinto-oikeus voisi aloittaa mahdollisten valitusten käsittelyn heti 14 päivän valitusajan kuluttua, mikä nopeuttaisi asian käsittelyä tuomioistuimessa. Tällöin hallinto-oikeuden ei tarvitsisi odottaa pääsäännön mukaista 30 päivän aikaa sitä, hakevatko myös muut siihen oikeutetut, kuten laillinen edustaja, muutosta päätökseen. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain perusteella hallintotuomioistuin voi tarvittaessa osapuolia kuulematta heti asian tultua vireille hallintotuomioistuimessa kieltää päätöksen täytäntöönpanon, määrätä täytäntöönpanon keskeytettäväksi tai antaa päätöksen täytäntöönpanoa koskevan muun määräyksen. 

Päätöstä koskeva muutoksenhakuasia olisi käsiteltävä tuomioistuimessa kiireellisenä. Mielenterveyslain 26 §:n mukaan tahdosta riippumatta annettavaa hoitoa koskevat alistus- ja muutoksenhakuasiat sekä mielentilatutkimusta koskevat asiat on käsiteltävä kiireellisinä. Kiireellinen käsittely tahdosta riippumattoman lääkehoidon osalta on perusteltu, koska potilaalla on oltava mahdollisuus saada lääkehoidon lopettamista koskeva päätös. Lääkehoitoa koskeva päätös olisi voimassa enintään tarkkailua, mielentilatutkimusta tai hoitoa koskevan päätöksen voimassaolon ajan, siten enintään kuusi kuukautta. 

Pääsääntöisesti potilaan saamasta terveydenhoidosta ja siihen liittyvästä lääkityksestä ei voi hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen. Tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa potilaalle tahdosta riippumatta annettava lääkehoito merkitsee potilaan näkökulmasta kuitenkin voimakasta puuttumista hänen itsemääräämisoikeuteensa ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa tilanteessa, jossa hän on muutoinkin vapaudenmenetyksen kohteena. Siksi tämän lääketieteellisin perustein annettavan hoitoon sisältyvän osa-alueen oikeudellisten edellytysten voidaan poikkeuksena pääsääntöön katsoa olevan tarpeen saada tarvittaessa tuomioistuimen käsiteltäväksi. 

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaan valituksen saa tehdä sillä perusteella, että tehty päätös on lainvastainen (13 §). Lain esitöissä on todettu, että hallintotuomioistuin ei ota valituksen johdosta antamassaan päätöksessä kantaa esimerkiksi siihen, onko päätöksen lopputulos tarkoituksenmukainen (HE 29/2018 vp, s. 82). Hallintotuomioistuin arvioisi lääkehoidon oikeudellisia perusteita. Tuomioistuimen tehtäviin ei jatkossakaan kuuluisi lääketieteellisten hoitopäätösten tekeminen. 

Hoitoon määrätyn avustamisesta hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa säädetään mielenterveyslain 27 §:ssä ja puhevallasta ja avustajan tai asiamiehen käyttämisestä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 5 luvussa. Oikeusavusta hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävässä asiassa säädetään oikeusapulaissa (257/2002). 

Uuden oikeussuojakeinon lisäksi potilaalla olisi edelleen käytettävissään myös potilaslain mukaiset muistutus- ja kantelumenettelyt sekä ammattihenkilölain mukainen terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta. Lisäksi tilanteissa voisi jatkossakin tulla sovellettaviksi vahingonkorvauslain tai jopa rikoslain (39/1889) säännökset. 

Pykälän 1 momentissa oleva viittaus potilaslain 9 §:ään ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi uuden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain (703/2023) 49 §:n 1 momenttiin. Potilaslain 9 §:n 1 ja 2 momentti on kumottu uudella lailla, joka tulee voimaan 1.1.2024. 

Pykälän 1-2 momenttiin ehdotetaan lisäksi kielellistä korjausta ruotsinkieliseen sanamuotoon. 

Pykälän 1-3 momentista ehdotetaan poistettavaksi vanhentuneet viittaukset hallintolainkäyttölakiin (586/1996) ja lisättäväksi viittaus oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin. Hallintolainkäyttölaki on kumottu oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain voimaantulon myötä 1.1.2020. 

25 §.Täytäntöönpano. Pykälän otsikko ”Täytäntöönpano ja sen keskeyttäminen” ehdotetaan muutettavaksi muotoon ”Täytäntöönpano”, jolloin se kattaisi täytäntöönpanon ja sen keskeyttämisen lisäksi myös täytäntöönpanon kieltämisen ja muut täytäntöönpanoa koskevat määräykset, joista hallintotuomioistuin voi päättää oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 123 §:n nojalla. 

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 122 §:n 1 momentin mukaan päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Mainitun pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos laissa niin säädetään. 

Voimassa olevassa mielenterveyslain 25 §:ssä säädetään mielenterveyslaissa tarkoitettujen päätösten täytäntöönpanosta alistuksesta tai muutoksenhausta huolimatta. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttamista koskeva päätös. Pykälän 1 momentin nykyinen sanamuoto ”päätös pannaan täytäntöön heti” ehdotetaan muutettavaksi siten, että tahdosta riippumatta annettavaan hoitoon määräämistä tai sellaisen hoidon jatkamista, psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttamista, omaisuuden haltuunottoa taikka yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön heti alistuksesta tai muutoksenhausta huolimatta. Säännöksen sanamuodolla ”päätös voidaan panna täytäntöön heti” jätettäisiin viranomaiselle harkintavaltaa siitä, onko päätöksen välitön täytäntöönpano juuri kyseisessä yksittäisessä tapauksessa tarpeen. Säännöksen sanamuoto ”päätös voidaan panna täytäntöön” vastaisi myös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 122 §:n 3 momentin sanamuotoa. 

Mielenterveyslain 22 b §:n 2 momentin mukaan potilaan psyykkisen sairauden hoidossa saadaan hänen tahdostaan riippumatta käyttää vain sellaisia lääketieteellisesti hyväksyttäviä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä, joiden suorittamatta jättäminen vakavasti vaarantaa hänen tai muiden terveyttä tai turvallisuutta. Mainittujen edellytysten tulee täyttyä aina, jos potilaan psyykkisen sairauden lääkehoitoa päätetään toteuttaa tilanteissa, joissa potilas vastustaa lääkehoitoa tai joissa potilaalta ei saada tietoa hänen tahdostaan. Lisäksi mielenterveyslain 22 a §:n 3 momentissa säädetään, että tutkimukseen 3 tai 4 luvun mukaisesti määrätylle saadaan antaa 22 b §:ssä tarkoitettua hoitoa hänen tahdostaan riippumatta vain, jos se on hänen henkeään tai terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi välttämätöntä. Mainittu säännös rajaa tutkimukseen määrätyn osalta hyväksyttäviä edellytyksiä hänen psyykkisen sairautensa lääkehoidon osalta siten, että lääkehoito on mahdollista toteuttaa hänen tahdostaan riippumatta vain, jos se on hänen henkeään tai terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi välttämätöntä. 

Kun päätös siitä, että potilaan psyykkisen sairauden lääkehoito voidaan toteuttaa potilaan tahdosta riippumatta, on tehty ehdotetun 22 b §:n 4 momentin nojalla, tulisi päätöksen tekevän lääkärin samalla arvioida, onko päätös välttämätöntä panna heti täytäntöön. 

Ehdotetulla säännöksellä turvattaisiin potilaan oikeus hyvään hoitoon ja varmistettaisiin se, ettei hänen psyykkisen sairautensa välttämätön ja kiireellinen lääkehoito viivästy mahdollisen muutoksenhaun johdosta. Potilaan tarvitseman lääketieteellisesti perustellun ja välttämättömän lääkehoidon antamisen osalta ei välttämättä voida odottaa mahdollisen muutoksenhaun lopputulosta. Täytäntöönpanon viivästyminen voisi johtaa siihen, että päätöksellä ei saavutettaisi sillä tavoiteltua potilaan tai muiden terveyden tai turvallisuuden suojaamistarkoitusta. Sääntely on välttämätöntä, jotta voidaan turvata perustuslain 7 §:ssä ja 19 §:ssä säädettyjen oikeuksien toteutuminen. Vaikka lääkitystä edeltänyttä oikeustilaa ei voitaisi muutoksenhaulla palauttaa, on kuitenkin potilaan oikeusturvan kannalta tärkeää, että hän voi saattaa päätöksen lainmukaisuuden tuomioistuimen arvioitavaksi. Hallintotuomioistuin voi valituksen ollessa vireillä kieltää päätöksen täytäntöönpanon, määrätä täytäntöönpanon keskeytettäväksi tai antaa päätöksen täytäntöönpanoa koskevan muun määräyksen. Kaikissa tilanteissa lääkehoitoa ei kuitenkaan ole välttämätöntä aloittaa ennen kuin muutoksenhaku on ratkaistu. 

Lisäksi 25 §:ään ehdotetaan kielellisiä korjauksia ruotsinkieliseen sanamuotoon. 

7.2  Hallinto-oikeuslaki

7 §.Asiantuntijajäsenet. Pykälän 1 momentin 2-4 kohtia esitetään muutettaviksi. Voimassa olevassa 2 kohdassa käytetään ilmaisua ”vastoin tahtoa tapahtuvaa erityishuolto”. Tämä ehdotetaan muutettavaksi muotoon ”tahdosta riippumaton erityishuolto”, mikä vastaa kehitysvammalain sanamuotoa. 

Momentin 3 kohtaan lisättäisiin säännös siitä, että hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuisi asiantuntijajäsen silloin, kun on kysymys mielenterveyslaissa tarkoitetusta potilaan psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttamisesta hänen tahdostaan riippumatta. Voimassa olevan 1 momentin 3 kohdan mukaan asiantuntijajäsen osallistuu hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen lakimiesjäsenten lisäksi myös asioissa, joissa on kysymys mielenterveyslaissa tarkoitetusta henkilön määräämisestä hoitoon tai hoidon jatkamisesta hänen tahdostaan riippumatta tai hänen omaisuutensa haltuunotosta taikka yhteydenpidon rajoittamisesta. Koska potilaan psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttamisessa hänen tahdostaan riippumatta on kyse lääketieteellistä asiantuntemusta edellyttävästä arvioinnista, on perusteltua, että asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa osallistuu asiantuntijajäsen, jolla on lääketieteellistä asiantuntemusta. Lisäksi ehdotetaan kielellisiä korjauksia. 

Momentin 4 kohtaa muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin viittaukset päihdehuoltolain 12 ja 13 §:ään, jotka on kumottu lailla 1284/2022. 

Momentin 3 ja 4 kohtaan ehdotetaan ruotsinkieliseen sanamuotoon kielellisiä korjauksia.