7
Säännöskohtaiset perustelut
26 §.Ennakkoilmoitus sähkösavukkeista, täyttösäiliöistä ja höyrystettäväksi tarkoitetuista nikotiinittomista nesteistä. Pykälän otsikkoa ja 1 momenttia muutettaisiin niin, että sääntely kattaisi jatkossa myös höyrystettäväksi tarkoitetut nikotiinittomat nesteet, jotka määritellään 2 §:n 20 kohdassa. Jatkossa siis myös höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen valmistajan tai maahantuojan olisi tehtävä Valviralle ennakkoilmoitus tuotteesta viimeistään kuusi kuukautta ennen kuin tuote saatetaan markkinoille. Ilmoitus olisi tehtävä myös tuotetta koskevasta merkittävästä muutoksesta.
Pykälän vaatimukset johtuvat tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 2 kohdasta. Tupakkatuotedirektiivin mukainen sääntely koskee tältä osin vain sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä. Sääntelyä olisi perusteltua laajentaa kansallisesti koskemaan myös höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä, sillä ne koostuvat kemikaaleista, jotka voivat olla sellaisenaan tai kuumennettuna hengitettynä terveydelle haitallisia. Lisäksi kuluttajat ovat tehneet omia seoksia höyrystettäväksi tarkoitetuista nikotiinittomista nesteistä ja nikotiininesteistä, minkä vuoksi olisi johdonmukaista, että kaikkia sähkösavukenesteitä koskisi yhdenmukainen sääntely niiden nikotiinipitoisuudesta riippumatta.
Tupakkaverosta annetun lain (1470/1994), jäljempänä tupakkaverolaki, 2 §:n 2 momentin mukaan tupakkatuotteeksi katsotaan kyseisessä laissa myös sähkösavukeneste, ja 7 §:n 3 momentin mukaan sähkösavukenesteellä tarkoitetaan tupakkalain 2 §:ssä tarkoitettua nikotiininestettä ja höyrystettäväksi tarkoitettua nikotiinitonta nestettä. Tupakkaveroa on siis tupakkaverolain 1 §:n nojalla suoritettava myös höyrystettäväksi tarkoitetusta nikotiinittomasta nesteestä. Ehdotettu muutos helpottaisi verojen perimistä höyrystettäväksi tarkoitetuista nikotiinittomista nesteistä, kun tuotteet tulisivat nykyistä paremmin viranomaisten tietoon.
Esityksessä ei ehdoteta muutosta pykälän 2 momenttiin, joka sisältää luettelon tiedoista, jotka ilmoituksessa on annettava. Pykälän 2 momentti koskisi höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä soveltuvin osin: momentin 4 kohdan mukainen vaatimus nikotiinin annostusta ja imeytymistä koskevista tiedoista ei käytännössä soveltuisi höyrystettäväksi tarkoitettuihin nikotiinittomiin nesteisiin.
27 §.Markkinatutkimukset ja myyntimäärät sähkösavukkeista, nikotiininesteistä ja höyrystettäväksi tarkoitetuista nikotiinittomista nesteistä. Pykälää ja sen otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän uudessa 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta toimittaa Valviralle myyntimääriä koskevat tiedot myös höyrystettäväksi tarkoitetuista nikotiinittomista nesteistä. Tämä olisi tarpeen sen vuoksi, että ehdotetun 91 §:n 4 momentin mukaan myös höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden valmistajilta ja maahantuojilta perittäisiin valvontamaksu, joka perustuisi tuotteiden myyntimääriin.
Selvyyden vuoksi pykälän 1 momentissa käytettäisiin jatkossa täyttösäiliön käsitteen sijasta nikotiininesteen käsitettä. Tämä ei kuitenkaan merkitsisi sisällöllistä muutosta pykälän sääntelyyn.
32 §.Tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksen pakolliset ja sallitut merkinnät. Esityksessä ehdotetaan, että pykälä koskisi jatkossa tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten pakollisten merkintöjen lisäksi myös sitä, millaiset merkinnät ovat sallittuja vähittäismyyntipakkauksissa. Tämän vuoksi pykälän otsikkoa ja 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ja pykälään lisättäisiin uusi 4 ja 5 momentti.
Pykälän 3 momentin mukaan tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksessa saisi pykälän 1 momentin mukaisten tietojen lisäksi esittää tupakkatuotteen tuotenimen ja tupakkatuoteryhmän, valmistajan tai maahantuojan toiminimen ja yhteystiedot sekä tuotteen pakkauskoon ja viivakoodin siten, että vähittäismyyntipakkaus ei merkinnöiltään erotu muista saman tupakkatuoteryhmän vähittäismyyntipakkauksista eikä merkintöjen avulla edistetä tuotteen myyntiä. Pykälän 1 momentin pakollisten tietojen lisäksi vähittäismyyntipakkauksessa saisi siis esittää ehdotetun 3 momentin mukaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä tuotteen tunnistamiseksi ja erottamiseksi muista vastaavista tuotteista ja joiden avulla kuluttaja tarvittaessa voi ottaa yhteyttä tuotteen valmistajaan tai maahantuojaan. Ehdotetun 3 momentin mukaisissa tiedoissa on kysymys vähimmäistiedoista, jotka tuotetta käyttävän kuluttajan voidaan arvioida tarvitsevan.
Tupakkatuotteen tuotenimellä tarkoitettaisiin paitsi varsinaista tupakkamerkkiä, myös sen mahdollista tuotevarianttia. Pakkauksessa saisi siis esittää myös tuotteen mahdollisen versionimen. Sen sijaan kaikenlaiset muut tuotteen makua tai muuta ominaisuutta koskevat merkinnät, kuten tuotteen uutuutta tai kausiluonteisuutta koskevat sanalliset tai kuvalliset ilmaisut, olisivat jatkossa yksiselitteisesti kiellettyjä. Niihin on kuitenkin ollut mahdollista puuttua jo nykyisinkin 68 §:ssä säädetyn markkinointikiellon nojalla. Vähittäismyyntipakkauksessa ei saisi 33 §:n 5 kohdan mukaisesti jatkossakaan viitata makuun, tuoksuun, maku- tai aromiaineisiin tai muihin lisäaineisiin taikka niiden puutteeseen.
Tupakkatuoteryhmällä koskevalla tiedolla tarkoitettaisiin tietoa siitä, sisältääkö pakkaus esimerkiksi savukkeita, pikkusikareita vai kääretupakkaa.
Valmistajan tai maahantuojan toiminimen osalta olisi sallittua esittää yrityksen tai muun toiminnanharjoittajan yritystietojärjestelmään merkitty toiminimi. Lisäksi sallittua olisi esittää valmistajan tai maahantuojan yhteystiedot. Sallittuina yhteystietoina ei voitaisi pitää tietoa esimerkiksi sosiaalisen median kanavista.
Pakkauksessa saisi esittää tiedon tuotteen pakkauskoosta. Esimerkiksi savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien osalta tieto olisi esitettävä kappalemäärinä, ja esimerkiksi kääretupakan osalta puolestaan grammoina. Lisäksi pakkauksessa saisi esittää yksittäisenä myytävän sikarin painon grammoina. Sen sijaan esimerkiksi merkinnät ”Isompi pakkaus” tai ”Uusi pakkauskoko” eivät olisi sallittuja.
Lisäksi pakkauksessa saisi esittää viivakoodin. Olisi kuitenkin markkinointikiellon vastaista, jos kuluttaja voisi lukea viivakoodin omalla laitteellaan niin, että saatavilla olisi tuotteen iskulauseita mitään muita mainonnallisia elementtejä tai tietoja, joita ehdotetun 32 §:n mukaan tuotteen pakkauksessa ei saisi antaa. Viivakoodi ei saisi myöskään muodostaa kuvaa, kuviota tai symbolia, joka muistuttaa jotakin muuta kuin viivakoodia.
Kaikki 3 momentin tiedot olisi ilmoitettava siten, että vähittäismyyntipakkaus ei merkinnöiltään erotu muista saman tupakkatuoteryhmän vähittäismyyntipakkauksista eikä merkintöjen avulla edistetä tuotteen myyntiä. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että merkinnät eivät saisi millään tavoin herättää kuluttajan huomiota ja että niiden olisi oltava ulkoasultaan samanlaisia kaikissa tuoteryhmän vähittäismyyntipakkauksissa tuotemerkistä riippumatta. Ehdotetun 5 momentin mukaisesti merkintöjen kirjasinlajista ja -koosta, väristä, pinnasta, sijoittelusta ja muusta määrittelystä annettaisiin tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.
Pykälän uuden 4 momentin mukaan tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksessa ei saisi olla muita kuin 1 ja 3 momentissa tarkoitettuja merkintöjä. Kaikki sellaiset merkinnät, jotka eivät ole 1 momentin mukaan pakollisia tai 3 momentin mukaan sallittuja, tulisivat siis yksiselitteisesti kielletyiksi. Poikkeuksena olisivat kuitenkin sellaiset merkinnät, joita edellytetään muualla lainsäädännössä. Tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkauksien merkintöjä koskevia vaatimuksia seuraa tupakkalain lisäksi tupakkaverolaista ja jätelaista (646/2011). Ehdotetulla tupakkalain sääntelyllä ei puututtaisi näihin merkintöihin.
Tupakkaverolain 11 §:n 1 momentin mukaan verovelvollisen on ennen tupakkatuotteiden luovuttamista kulutukseen Suomessa varustettava tuotteet vähittäismyyntipäällyksiin suojakelmun alle kiinnitettävillä hintalipukkeilla tai vähittäismyyntipakkauksiin painettavalla tekstillä, josta käy ilmi tupakkaverolain 8 §:ssä tarkoitettu vähittäismyyntihinta.
Jätelain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan tuotteen valmistajan on tarpeen mukaan huolehdittava siitä, että tuotteessa on sen ominaisuuksia selventävät ja käyttöä, lajittelua, uudelleenkäyttöä, jätehuoltoa ja tuottajavastuun kohdentamista helpottavat merkinnät tai että siihen liitetään tiedot näistä seikoista. Jätelain 10 § sisältää asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan muun muassa 9 §:n 2 momentin mukaisista vaatimuksista voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Jätelain nojalla on tarkoitus panna täytäntöön SUP-direktiivin edellyttämät merkintävaatimukset, jotka koskevat tupakkatuotteita ja suodattimia sekä eräitä muita kertakäyttöisiä muovituotteita. Kyseisiä merkintävaatimuksia valvoisi jätelain valvontaviranomaisena toimiva Tukes.
Vaikka ehdotetun 4 momentin mukaan sallittuja olisivat vain 1 ja 3 momentin mukaiset merkinnät, tupakkalain 33 §, jossa säädetään tupakkatuotteiden ja niiden vähittäismyyntipakkausten kielletyistä merkinnöistä, jäisi edelleenkin voimaan. Esimerkiksi tuotenimi, joka antaisi ymmärtää tuotteen olevan vähemmän haitallinen tai että tuotteella olisi energiaa ja elinvoimaa lisääviä vaikutuksia, olisi jatkossakin 33 §:n nojalla kielletty.
Pykälän uusi 5 momentti sisältäisi sosiaali- ja terveysministeriölle osoitetun asetuksenantovaltuuden, joka vastaisi pääosin voimassa olevan pykälän 3 momenttia mutta jota täydennettäisiin vähittäismyyntipakkauksen sallittujen merkintöjen ulkoasun osalta.
35 §.Tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksen muu ulkoasu. Pykälä ja sen otsikko muutettaisiin kokonaisuudessaan. Voimassa oleva 35 § koskee savukkeiden ja kääretupakan vähittäismyyntipakkauksen muotoa sekä savukkeiden vähittäismyyntipakkauksen materiaalia ja avausmekanismia. Tämä sääntely on tarkoitus siirtää asetuksen tasolle samalla, kun pykälä muutettaisiin koskemaan tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten kaikkea ulkoasua lukuun ottamatta merkintöjä, joista säädetään 32 ja 33 §:ssä.
Pykälän 1 momentin mukaan tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkaus ei saisi muodoltaan, väriltään, materiaaliltaan, kääreeltään tai muulta ulkoasultaan erottua muista saman tupakkatuoteryhmän vähittäismyyntipakkauksista eikä vähittäismyyntipakkauksen ulkoasun avulla saisi edistää tuotteen myyntiä. Tupakkatuoteryhmiä ovat esimerkiksi savukkeet, ja jatkossa kaikkien savukkeiden vähittäismyyntipakkausten olisi siis oltava ulkoasultaan keskenään yhdenmukaisia tuotemerkistä riippumatta. Ehdotetulla sääntelyllä poistettaisiin mahdollisuus tehdä vähittäismyyntipakkauksista erottuvia, näyttäviä tai muutoin houkuttelevia ja tällä tavoin saada tuotteelle uusia käyttäjiä tai sitouttaa vanhoja käyttäjiä tuotteeseen.
Pykälän 2 momentti sisältäisi sosiaali- ja terveysministeriölle osoitetun asetuksenantovaltuuden, joka koskisi vähittäismyyntipakkauksen ulkoasun tarkempaa sääntelyä.
35 a §.Savukkeen ulkoasu. Lakiin lisättäisiin uusi 35 a §, jolla yhdenmukaistettaisiin savukkeiden ulkoasu. Savukkeiden ulkoasu on tärkeää yhdenmukaistaa lainsäädännöllä, sillä esityksessä ehdotetaan tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten yhdenmukaistamista. Riskinä on, että ilman savukkeiden ulkoasun yhdenmukaistamista koskevaa sääntelyä savukkeita alettaisiin käyttää markkinoinnin välineenä.
Pykälän 1 momentin mukaan savuke ei saisi muodoltaan, väriltään, pinnaltaan, filtterinsä väriltä tai muulta ulkoasultaan erottua muista savukkeista, eikä savukkeen ulkoasun avulla saisi edistää tuotteen myyntiä. Pykälän 2 momentti koskisi savukkeiden merkintöjä, ja sen mukaan savukkeeseen saisi merkitä tuotteen tuotenimen siten, että merkintä ei erotu muiden savukkeiden vastaavista merkinnöistä eikä sen avulla edistetä tuotteen myyntiä. Savukkeessa ei saisi olla muita merkintöjä. Sallittua olisi siis esittää vain tieto, joka on välttämätöntä tuotteen tunnistamiseksi sekä erottamiseksi muista tuotteista. Kiellettyjä olisivat muut tuotetta taikka valmistajaa tai maahantuojaa koskevat tiedot sekä esimerkiksi kaikenlaiset koristelut ja muut kuvioinnit.
Pykälän 3 momentti sisältäisi sosiaali- ja terveysministeriölle osoitetun asetuksenantovaltuuden, joka koskisi 2 momentissa tarkoitettua merkintää sekä savukkeen muuta ulkoasua. Esityksessä ehdotetaan, että sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin myös säätää poikkeuksia 1 momentin vaatimuksista savukkeen värin osalta. Tämä tarkoittaisi, että asetuksella olisi mahdollista sallia enemmän kuin yksi värivaihtoehto. Pyrkimyksenä on, että asetuksella annettavat säännökset vastaisivat sisällöltään pitkälti savukkeiden nykyistä tyypillistä ulkoasua.
36 §.Sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksen pakolliset ja sallitut merkinnät. Esityksessä ehdotetaan, että pykälä koskisi jatkossa sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkausten pakollisten merkintöjen lisäksi myös sitä, millaiset merkinnät ovat sallittuja näiden tuotteiden vähittäismyyntipakkauksissa. Tämän vuoksi pykälän otsikkoa ja 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ja pykälään lisättäisiin uusi 5 ja 6 momentti.
Pykälän 4 momentin mukaan sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksessa saisi esittää tuotteen tuotenimen, valmistajan tai maahantuojan toiminimen ja yhteystiedot sekä tuotteen pakkauskoon, maun, valmistuspäivämäärän ja viivakoodin siten, että vähittäismyyntipakkaus ei merkinnöiltään erottuisi muista sähkösavukkeiden tai täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksista eikä merkintöjen avulla edistettäisi tuotteen myyntiä. Sääntely vastaisi sitä, mitä 32 §:n 3 momentissa ehdotetaan tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten osalta. Tämä merkitsisi sitä, että myös sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksissa olisi sallittua esittää 36 §:n 1 momentin mukaisten pakollisten tietojen lisäksi vain kuluttajan kannalta välttämättömät perustiedot tuotteesta. Lisäksi merkintöjä koskisivat samat neutraaliuden ja yhdenmukaisuuden vaatimukset kuin tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten merkintöjä.
Tuotenimi kattaisi tässä yhteydessä paitsi nikotiininesteen varsinaisen tuotemerkin, myös sen mahdollisen tuotevariantin. Pakkauksessa saisi siis esittää myös tuotteen mahdollisen versionimen. Nikotiininesteet saavat maistua tupakkatuotteelta, ja tämän vuoksi tuotenimi sisältäisi tiedon myös tuotteen mahdollisesta mausta. Sen sijaan kaikenlaiset muut tuotteen makua tai muuta ominaisuutta koskevat merkinnät, kuten tuotteen uutuutta tai kausiluonteisuutta koskevat sanalliset tai kuvalliset ilmaisut, olisivat jatkossa yksiselitteisesti kiellettyjä. Niihin on kuitenkin ollut mahdollista puuttua jo nykyisinkin 68 §:ssä säädetyn markkinointikiellon nojalla.
Sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksessa olisi sallittua esittää valmistuspäivämäärä, sillä nikotiinineste hapettuu ja heikkenee vanhetessaan. Lisäksi neste voi kiteytyä, jolloin sen kuumentaminen saattaa olla vaarallista. Tupakkalain 36 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisessa lehtisessä on annettava muun muassa tuotteen käyttöä ja säilyttämistä koskevat ohjeet.
Pykälän uuden 5 momentin mukaan sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksessa ei saisi olla muita kuin 1 ja 4 momentissa tarkoitettuja merkintöjä. Kaikki sellaiset merkinnät, jotka eivät ole 1 momentin mukaan pakollisia tai 4 momentin mukaan sallittuja, tulisivat siis yksiselitteisesti kielletyiksi. Poikkeuksena olisivat kuitenkin sellaiset merkinnät, joita mahdollisesti edellytetään muualla lainsäädännössä. Aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annetusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta (EY) N:o 1272/2008, jäljempänä CLP-asetus, seuraa merkintävaatimuksia kemiallisten aineiden ja seosten vähittäismyyntipakkauksille.
Pykälän uusi 6 momentti sisältäisi sosiaali- ja terveysministeriölle osoitetun asetuksenantovaltuuden, joka vastaisi pääosin voimassa olevan pykälän 4 momenttia mutta jota täydennettäisiin vähittäismyyntipakkauksen sallittujen merkintöjen ulkoasun osalta. Lisäksi asetuksenantovaltuus muutettaisiin selkeyden vuoksi luettelon muotoon.
36 a §.Sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksen muu ulkoasu. Lakiin lisättäisiin uusi 36 a §, joka koskisi sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden ulkoasua lukuun ottamatta merkintöjä, joista säädettäisiin 36 §:ssä.
Pykälän 1 momentin mukaan sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkaus ei saisi muodoltaan, väriltään, materiaaliltaan tai muulta ulkoasultaan erottua muista sähkösavukkeiden tai täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksista eikä vähittäismyyntipakkauksen ulkoasun avulla saisi edistää tuotteen myyntiä. Jatkossa kaikkien sähkösavukkeiden vähittäismyyntipakkausten olisi siis oltava ulkoasultaan keskenään yhdenmukaisia tuotemerkistä riippumatta, ja sama koskisi täyttösäiliöitä.
Pykälän 2 momentti sisältäisi sosiaali- ja terveysministeriölle osoitetun asetuksenantovaltuuden, joka koskisi vähittäismyyntipakkauksen ulkoasun tarkempaa sääntelyä.
36 b §.Täyttösäiliön ja nikotiininesteen ulkoasu. Lakiin lisättäisiin uusi 36 b §, jolla yhdenmukaistettaisiin täyttösäiliöiden ja nikotiininesteiden ulkoasu. Pykälän 1 momentin mukaan täyttösäiliö ei saisi muodoltaan, väriltään, pinnaltaan, etikettinsä väriltä tai muulta ulkoasultaan erottua muista täyttösäiliöistä, eikä täyttösäiliön ulkoasun avulla saisi edistää tuotteen myyntiä.
Pykälän 2 momentin mukaan täyttösäiliöön saisi merkitä nikotiininesteen tuotenimen, valmistajan tai maahantuojan toiminimen ja yhteystiedot sekä tuotteen pakkauskoon, maun ja valmistuspäivämäärän siten, että merkinnät eivät erotu muiden täyttösäiliöiden vastaavista merkinnöistä eikä niiden avulla edistetä tuotteen myyntiä. Tiedot vastaisivat niitä tietoja, jotka tuotteen vähittäismyyntipakkaukseen saa merkitä. Tiedot saisi painaa suoraan täyttösäiliöön tai sen mahdolliseen etikettiin.
Täyttösäiliössä ei saisi olla muita merkintöjä kuin 2 momentissa tarkoitettuja merkintöjä lukuun ottamatta 37 §:ssä tarkoitettuja merkintöjä. Tupakkalain 37 §:n mukaan täyttösäiliön merkinnöistä säädetään CLP-asetuksessa.
Nikotiini on luokiteltu CLP-asetuksen välittömän myrkyllisyyden vaaraluokassa suun kautta nautittuna kategoriaan 2 (tappavaa nieltynä), ihokontaktissa kategoriaan 2 (tappavaa joutuessaan iholle) ja hengitettynä kategoriaan 2 (tappavaa hengitettynä). Välittömästi myrkyllisiksi luokiteltujen kemikaalien pakkauksiin vaaditaan CLP-asetuksen mukaiset merkinnät, eikä kategorioihin 1—4 kuuluville kemikaaleille ole mahdollista myöntää merkintöjä koskevia poikkeuksia esimerkiksi pienen pakkauskoon vuoksi.
Edellä sanottu tarkoittaa, että täyttösäiliön varoitusetiketissä on oltava CLP-asetuksen 17 artiklan mukaiset nikotiinia sisältävästä vaaralliseksi luokitellusta seoksesta.
Pykälän 3 momentin mukaan nikotiinineste ei saisi väriltään erottua muista nikotiininesteistä eikä nesteen värin avulla saisi edistää tuotteen myyntiä. Sääntelyllä varmistettaisiin se, että eri- tai monivärisiä nesteitä ei käytetä tuotteiden myynninedistämiseen.
Pykälän 4 momentti sisältäisi sosiaali- ja terveysministeriölle osoitetun asetuksenantovaltuuden, joka koskisi täyttösäiliön merkintöjen tarkempaa määrittelyä.
42 a §.Talouden toimijan tunnuksen tekeminen toimimattomaksi. Lakiin lisättäisiin uusi 42 a §, joka liittyisi tupakkatuotteiden jäljitettävyyteen. Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä komission jäljitettävyysasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tunnisteiden antaja saisi Tullin tai Valviran pyynnöstä tehdä toimimattomaksi komission jäljitettävyysasetuksen 15 artiklassa tarkoitetun talouden toimijan tunnistekoodin. Näin olisi pykälän 1 kohdan mukaan silloin, jos talouden toimija laiminlöisi velvollisuutensa viipymättä ilmoittaa tunnisteiden antajalle mahdollisista muutoksista alkuperäisessä hakemuslomakkeessa annettuihin tietoihin sekä toiminnan mahdollisesta lopettamisesta säädetyllä tavalla. Komission jäljitettävyysasetuksen 14 artiklan 5 kohdan mukaan ilmoitus on tehtävä komission jäljitettävyysasetuksen liitteessä II olevan II luvun 1 jakson 1.2 ja 1.3 kohdassa määritetyissä muodoissa. Ehdotetun muutoksen myötä viranomaisten mahdollisuudet huolehtia jäljitettävyysjärjestelmän ajantasaisuudesta paranisivat, mikä puolestaan ehkäisisi tunnistekoodien väärinkäyttöä ja sitä kautta tupakkatuotteiden laitonta kauppaa.
Pykälän 2 kohdan mukaan tunnistekoodi voitaisiin tehdä toimimattomaksi myös silloin, jos talouden toimija myisi tai muutoin luovuttaisi tupakkatuotteita, joiden vähittäismyyntipakkauksista puuttuu 32 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu yksilöllinen tunniste tai turvaominaisuus. Jos vähittäismyyntipakkauksesta puuttuu yksilöllinen tunniste tai turvaominaisuus, on yleensä perusteltua syytä olettaa, että kysymys on tupakkatuotteiden laittomasta kaupasta. Tällöin Tullilla ja Valviralla olisi oltava oikeus pyytää talouden toimijan tunnistekoodin tekemistä toimimattomaksi.
Pykälän 3 kohdan mukaan tunnistekoodi voitaisiin tehdä toimimattomaksi, jos talouden toimija myisi tai muutoin luovuttaisi savuttomia tupakkatuotteita 51 §:n vastaisesti. Tupakkalain 51 §:n mukaan purutupakkaa, nenänuuskaa ja suussa käytettäväksi tarkoitettua tupakkaa ei saa myydä tai muutoin luovuttaa taikka välittää, ja kiellon rikkominen on säädetty tupakan myyntirikoksena rangaistavaksi 109 §:n 2 kohdassa. Talouden toimija, joka myisi muiden tupakkatuotteiden ohella savuttomia tupakkatuotteita, osoittaisi toiminnallaan sellaista moitittavuutta, että tunniste olisi voitava tehdä toimimattomaksi. Lisäksi etenkin suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan myynti saattaa kytkeytyä muuhunkin rikollisuuteen ja harmaaseen talouteen.
Ennen kuin Tulli tai Valvira pyytäisi tunnisteiden antajaa tekemään talouden toimijan tunnisteen toimimattomaksi, viranomaisen olisi kuultava talouden toimijaa hallintolain mukaisesti.
52 a §.Tupakkatuotteiden maustamiseen tarkoitettujen tuotteiden myyntikielto. Lakiin lisättäisiin uusi 52 a §, jonka mukaan kuluttajalle ei saisi myydä eikä muutoin luovuttaa tuotetta, jonka tarkoituksena on saada aikaan tupakkatuotteelle tunnusomainen tuoksu tai maku. Kielletyiksi tulisivat siis muun muassa niin sanotut makukortit, jotka on tarkoitettu laitettaviksi savukepakkauksen sisään ja joista imeytyy savukkeisiin esimerkiksi mentolin tuoksua tai makua. Myös muunlaiset tupakkatuotteiden maustamiseen tarkoitetut tuotteet, kuten mahdolliset makunesteet tai -suihkeet, tulisivat ehdotetun pykälän nojalla kielletyiksi. Kielto koskisi myös tupakointivälineitä, jotka on tarkoitettu tuomaan tuotteelle tunnusomainen tuoksu tai maku. Näitä ovat esimerkiksi niin sanotut makufiltterit, makukapselit ja maustetut savukepaperit.
Joissakin tilanteissa saattaa olla tulkinnanvaraista, onko tuotetta tarkoitettu saamaan tupakkatuotteelle aikaan tunnusomainen tuoksu tai maku. Tätä arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi tuotteen käyttöohjeet tai tuotteen käyttöä koskevat tiedot, joita tuotteen myyntiin osallistuva antaa, sekä tuotteen sijoittelu vähittäismyyntipaikassa. Arviointiin voisi vaikuttaa myös se, missä tuotetta myydään: jos tuotetta myytäisiin esimerkiksi tupakkakaupassa, olisi ilmeistä, että se on tarkoitettu saamaan tupakkatuotteelle aikaan tunnusomainen tuoksu tai maku.
Suomessa esimerkiksi makukortteja markkinoidaan käytettäväksi myös elintarvikkeiden maustamiseen. Toisaalta muualla Euroopassa makukortteja markkinoidaan selkeästi vain tupakkatuotteiden maustamiseen.
54 §.Omavalvontasuunnitelma. Pykälässä säädettäisiin uutena asiana elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta laatia omavalvontasuunnitelma sen varmistamiseksi, että tuotteista on tehty tupakkalaissa säädetyt ilmoitukset ja tuotteiden vähittäismyyntipakkaukset ovat tupakkalaissa säädettyjen vaatimusten mukaisia. Tuotteista tehtävistä ilmoituksista säädetään tupakkalain 3 ja 4 luvussa ja vähittäismyyntipakkauksia koskevista vaatimuksista 5 luvussa. Sen, onko tuotteesta tehty vaadittava ilmoitus, voi tarkistaa Valviran ylläpitämästä julkisesta tuoteilmoitusten rekisteristä.
Ehdotetulla muutoksella vahvistettaisiin elinkeinonharjoittajan tietoisuutta tupakkalain mukaisista vaatimuksista ja parannetaan elinkeinonharjoittajan mahdollisuutta tunnistaa mahdolliset lainvastaiset tuotteet ja olla ottamatta niitä myyntiin. Samalla elinkeinonharjoittaja tukisi valvovan viranomaisen tehtävää tupakkalain vastaisen toiminnan ehkäisemiseksi.
58 §.Etämyynnin kielto. Pykälää laajennettaisiin koskemaan poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita, mikä tarkoittaisi sitä, että jatkossa myös niiden etämyynti olisi kiellettyä sekä muualta Suomeen että Suomen sisällä. Ehdotettu muutos olisi perusteltu, koska kysymys on tuotteista, jotka ovat terveydelle vaarallisia ja joiden myynti alaikäisille on kielletty. Etämyynnin kiellolla voitaisiin turvata sitä, että alaikäiset eivät pystyisi hankkimaan kyseisiä tuotteita. Muutos helpottaisi myös etämyynnin kiellon valvontaa, sillä aina ei ole päällisin puolin selvää, onko kysymys tupakkatuotteesta, jonka etämyynti on jo nykyisin kiellettyä, vai poltettavaksi tarkoitusta kasviperäisestä tuotteesta.
60 §.Tukkumyynnin rajoitukset. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan tukkumyyjällä olisi oikeus saada Valviralta pykälän 1 ja 2 momentin mukaisten velvollisuuksiensa varmistamiseksi välttämättömät tiedot vähittäismyyntiluvan haltijoista ja tukkumyynti-ilmoituksen tehneistä elinkeinonharjoittajista sekä käsitellä näitä tietoja. Tiedonhallintalain 24 §:n 1 momentin mukaan viranomainen voi luovuttaa teknisten rajapintojen avulla tietoja muulle kuin toiselle viranomaiselle, jos tiedot saavalla toimijalla on erikseen laissa säädetty tiedonsaantioikeus ja oikeus käsitellä näitä tietoja. Esityksessä ehdotetaan, että tupakkalaissa säädettäisiin tämän mukaisesti tukun tiedonsaantioikeudesta ja oikeudesta käsitellä tietoja, jotta tukut voisivat 60 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti varmistua siitä, että ne myyvät tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä vain tahoille, joita niitä saa myydä. Tietojen käsittelyllä tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että tukut voisivat syöttää tiedot kassajärjestelmiinsä.
Esityksessä tarkoitetun henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena olisi tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta (rekisterinpitäjän lakisääteinen velvollisuus), joka mahdollistaa sääntelyliikkumavaran käytön 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Lakiehdotus sisältää tietosuoja-asetusta täydentäviä säännöksiä tukkumyyjien tiedonsaantioikeudesta.
65 §.Kielto tuoda maahan etäviestimen välityksellä hankittuja tuotteita. Pykälää laajennettaisiin koskemaan poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita. Jatkossa yksityishenkilö ei siis saisi hankkia tai vastaanottaa myöskään niitä elinkeinonharjoittajalta postitse, tavarankuljetuksena tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta. Tämä olisi johdonmukaista siihen nähden, että poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden matkustajatuontia on jo nykyisin rajoitettu 67 §:ssä vastaavalla tavalla kuin muiden tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden matkustajatuontia. Jatkossa maahantuonnin rajoituksia koskevat pykälät muodostaisivat nykyistä loogisemman kokonaisuuden, kun ne kattaisivat eri tuoteryhmät yhdenmukaisesti.
67 §.Matkustajatuonnin määrälliset rajat. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa muutettaisiin niin, että siinä säädettäisiin jatkossa määrällisiä rajoja ensinnäkin vesipiipputupakan matkustajatuonnille. Voimassa olevaa pykälää vastaavasti raja koskisi vain sellaisia tuotteita, joiden vähittäismyyntipakkauksen merkinnät poikkeavat 32 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetystä. Vesipiipputupakan osalta matkustajatuonnin määrällinen raja olisi sama kuin kääre- ja piipputupakalla eli 250 grammaa. Näin olisi silloinkin, jos tuote olisi pakattu annoksittain. Tällöin annoksia saisi tuoda maahan niin, että niiden yhteispaino on enintään 250 grammaa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin uutena asiana matkustajatuonnin määrällisistä rajoista myös muille tupakkatuotteille kuin savukkeille, sikareille, pikkusikareille ja kääre- tai piipputupakalle. Yksityishenkilö ei saisi tuoda maahan muuta tupakkatuotetta, jonka vähittäismyyntipakkauksen merkinnät poikkeavat 32 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetystä, enempää kuin 200 annosyksikköä tai 250 grammaa irtonaisena. Annosyksiköllä tarkoitettaisiin tuotteen kerralla käytettävää määrää, ja se voisi olla esimerkiksi tupakkaa sisältävä kapseli tai niin sanottu savuketikku.
70 §.Hintahyvityksen kielto. Pykälää muutettaisiin niin, että se rajattaisiin koskemaan vain vähittäismyyntiä. Tukkumyyntiä ei ole rajattu voimassa olevan pykälän ulkopuolelle, joten pykälässä säädetty hintahyvityksen kielto on koskenut myös tukkumyyntiä. Pykälän olisi kuitenkin perusteltua koskea jatkossa vain vähittäismyyntiä, koska käytännössä tukkumyynnin hinnat perustuvat pääsääntöisesti nimenomaan ostojen määrään.
71 §.Esilläpitokielto. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin laajentamalla esilläpitokieltoa koskeva sääntely koskemaan sellaisia tupakointivälineitä, jotka on tarkoitettu tupakkatuotteen kuumentamiseen. Tällaisia tupakointivälineitä olisivat uudentyyppiset tupakointivälineet, joita käytetään tupakkaseoksen kuumentamiseen. Tällaisia tuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei siis jatkossa saisi pitää esillä vähittäismyyntipaikoissa. Lisäksi kiellettyä olisi mainittujen tuotteiden tavaramerkkien esilläpito muiden tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden vähittäismyynnissä.
Muut tupakointivälineet kuin sellaiset tupakointivälineet, jotka on tarkoitettu tupakkatuotteen kuumentamiseen, jäisivät edelleenkin lähtökohtaisesti esilläpitokiellon ulkopuolelle. Esilläpitokiellon laajennus ei siis koskisi tupakkatuotteen polttamiseen tarkoitettuja tupakointivälineitä, kuten perinteisiä piippuja.
Tupakointivälineiden, jotka on tarkoitettu tupakkatuotteen kuumentamiseen, esilläpito olisi perusteltua kieltää, koska ne muistuttavat ulkoisesti hyvin paljon sähkösavukkeita, joiden esilläpito on jo nykyisin kielletty. Esilläpitokiellolla voitaisiin vaikuttaa siihen, ettei tällaisista tupakkatuotteista muodostuisi uutta väylää nikotiiniriippuvuuteen etenkään lapsille ja nuorille.
Kielto koskisi myös sellaisia laitteita, joita voidaan käyttää tupakkatuotteen lisäksi myös erilaisten yrttiseosten polttamiseen tai muunlaiseen kuumentamiseen.
Esityksessä ei ehdoteta muutoksia pykälän 2 ja 3 momentissa säädettyihin poikkeuksiin esilläpitokiellosta, ja kyseiset poikkeukset koskisivat myös tupakkatuotteen kuumentamiseen tarkoitettuja tupakointivälineitä.
74 §.Yleiset tupakointikiellot. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 4—6 kohta. Samalla 1 momentin 3 kohtaan tehtäisiin uusien kohtien lisäämisestä johtuva tekninen muutos.
Uuden 4 kohdan mukaan tupakoida ei saisi leikkikentillä, joista on laadittava kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 7 §:n mukainen turvallisuusasiakirja. Kuluttajaturvallisuuslain 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa edellytetään, että leikkikentistä laaditaan turvallisuusasiakirja, joka sisältää suunnitelman vaarojen tunnistamiseksi ja riskien hallitsemiseksi sekä niistä tiedottamiseksi palvelun tarjoamisessa mukana oleville.
Kuntien on laadittava ylläpitämistään leikkikentistä turvallisuusasiakirjat, ja tupakointikielto koskisi näin ollen kunnallisia leikkikenttiä. Leikkikentiksi voidaan katsoa myös esimerkiksi yksityisen leirintäalueen, leirikeskuksen ja puuha- tai teemapuiston laajat leikkipaikat, joista vaaditaan turvallisuusasiakirjat ja joilla ei saisi tupakoida.
Asunto-osakeyhtiön ei lähtökohtaisesti tarvitse laatia piha-alueen leikkipaikasta turvallisuusasiakirjaa. Asunto-osakeyhtiön tulee laatia turvallisuusasiakirja, jos leikkipaikka muistuttaa kooltaan, toiminnoiltaan ja käyttöasteeltaan yleistä leikkikenttää. Esimerkiksi monen talon yhteisellä korttelipihalla voi olla yleistä leikkikenttää muistuttava leikkipaikka, josta turvallisuusasiakirja tulee laatia. Tällöin alueella ei saisi tupakoida. Lisäksi asunto-osakeyhtiö tai muu asuntoyhteisö voi tupakkalain 78 §:n mukaisesti kieltää tupakoinnin hallitsemallaan ulkoalueella, kuten lasten leikkialueella.
Uuden 5 kohdan mukaan tupakoida ei saisi lastensuojelulain tai mielenterveyslain nojalla hoitoa antavien laitosten ulkoalueilla, jotka on tarkoitettu alle 18-vuotiaille. Säännös vastaisi tältä osin vanhan tupakkalain 12 §:n 1 momentin 1 kohtaa. Tupakointi lastensuojelulain tai mielenterveyslain nojalla hoitoa antavien laitosten sisätiloissa olisi jatkossakin kiellettyä voimassa olevan tupakkalain 74 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla.
Uuden 6 kohdan mukaan tupakoida ei saisi yleisellä uimarannalla. Yleisellä uimarannalla tarkoitettaisiin uimarantaa, jossa kunnan terveydensuojeluviranomainen odottaa huomattavan määrän ihmisiä uivan ja josta on tehtävä terveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen ilmoitus. Yleistä uimarantaa koskeva määritelmä vastaisi yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (177/2008), jäljempänä uimavesiasetus, 2 §:n 1 momentin 1 kohtaa sillä erotuksella, että tupakkalaissa yleisen uimarannan määritelmän ulkopuolelle ei rajattaisi uimarantoja, joille on annettu uimakielto tai ohje, jonka mukaan uiminen ei ole suositeltavaa. Mahdollisesta uimakiellosta huolimatta suosituilla rannoilla voi olla paljon kävijöitä, ja uimakiellot ovat yleensä vain väliaikaisia.
Yleiset uimarannat ovat niin sanottuja EU-uimarantoja, joissa käyttäjämäärät ovat tyypillisesti suuria ja kävijöissä on paljon lapsia ja nuoria. Kyseisistä uimarannoista laaditaan uimavesiasetuksen 4 §:n mukainen uimarantaluettelo, joka on saatavilla kuntien verkkosivuilla ja valtakunnallisesti Valviran verkkosivuilla. Yleiset uimarannat ovat kunnan terveydensuojeluviranomaisten valvonnassa terveydensuojelulain nojalla, joten uimarantoihin kohdistuu jo nykyisin säännöllistä valvontaa.
Yleinen uimaranta määriteltiin uimavesiasetuksessa aiemmin uimarannaksi, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana vähintään 100 uimaria päivässä ja josta on tehtävä terveydensuojelulain 13 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen ilmoitus. Euroopan komissiolta saadun huomautuksen vuoksi määritelmää kuitenkin muutettiin niin, että siinä ei säädetä tarkkaa kävijämäärää.
Tupakointikielto kattaisi yleisen uimarannan kokonaan. Uimarannan haltijalla, eli yleensä kunnalla, olisi tupakkalain 80 §:n mukainen velvollisuus asettaa näkyville tupakointikiellon osoittavat opasteet. Opasteiden on oltava sisällöltään yksiselitteisiä sekä kooltaan ja sijoittelultaan sellaisia, että ne ovat uimarannalle saapuvien ja siellä oleskelevien helposti havaittavissa. Olisi lisäksi perusteltua, että kunta osoittaisi esimerkiksi opastein uimarannan ulkopuolelta paikan, joka olisi varattu tupakoinnille ja jossa olisi sitä varten tarkoitetut tuhkakupit tai roskakorit. SUP-direktiivin kansallisen implementoinnin myötä tupakantumppien jätehuollosta ja siivouksesta syntyvät kustannukset siirtyvät tupakkateollisuuden maksettavaksi.
Ehdotettu yleisiä uimarantoja koskeva tupakointikielto olisi voimassa ympärivuotisesti, vaikka uimarantoja käytetään tyypillisesti lähinnä kesäisin. Tupakoinnin olisi kuitenkin perusteltua olla kiellettyä muulloinkin sen vuoksi, että tupakoinnista aiheutuu roskaantumista, joka aiheuttaa haittaa vesistöille ja niiden eliöille. Lisäksi maahan jääneet tupakantumpit voisivat antaa kävijöille vaikutelman, että rannalla saisi tupakoida.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin niin, että sen mukaan savutonta tupakkatuotetta ei saisi käyttää myöskään leikkikentillä. Tämä olisi johdonmukaista ja perusteltua, sillä savutonta tupakkatuotetta ei voimassa olevan 3 momentin mukaan saa käyttää muillakaan sellaisilla ulkoalueilla, jotka on tarkoitettu nimenomaan lapsille ja nuorille.
78 §.Asuntoyhteisön tupakointikiellot. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Voimassa olevan säännöksen mukaan asuntoyhteisö saa kieltää tupakoinnin asuntoyhteisön hallitsemissa yhteisissä ulkotiloissa rakennuksen sisäänkäyntien ja ilmanottoaukkojen läheisyydessä, lasten leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla. Momenttia muutettaisiin niin, että siitä poistettaisiin maininta niistä asuntoyhteisön hallitsemista yhteisistä ulkotiloista, joilla asuntoyhteisö saa kieltää tupakoinnin. Muutoksen myötä olisi selkeämpää, että asuntoyhteisö saisi kieltää tupakoinnin kaikissa hallitsemissaan yhteisissä ulkotiloissa, ei vain rakennuksen sisäänkäyntien ja ilmanottoaukkojen läheisyydessä, lasten leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla.
90 §.Hakemusten ja ilmoitusten käsittelystä perittävät maksut. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan tuotetta ei saisi tuoda markkinoille eli sen tukku- tai vähittäismyyntiä ei saisi aloittaa ennen kuin pykälän 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettu maksu on maksettu. Pykälän 3 momentin 3 kohdan mukaan Valvira voi periä valmistajalta tai maahantuojalta maksun virastolle 14—16, 18, 20 ja 26—29 §:n nojalla toimitettujen tietojen vastaanottamisesta, tallentamisesta, käsittelystä, analysoinnista ja julkaisemisesta sekä niihin liittyvistä toimenpiteistä. Jos maksua ei olisi maksettu, Valvira ei julkaisisi tuotteen tietoja ylläpitämässään julkisessa tuoterekisterissä. Valvira voisi lisäksi poistaa rekisteristä tiedot sellaisesta tuotteesta, jota koskeva ilmoitusmaksu olisi laiminlyöty.
91 §.Tupakkalain valvontamaksut. Pykälään lisättäisiin uusi 4 ja 5 momentti, joissa säädettäisiin Valviran perimistä valvontamaksuista.
Pykälän 4 momentin mukaan Valvira perisi tupakkalain valvonnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi vuosittain valvontamaksun tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden valmistajilta ja maahantuojilta. Valvontamaksussa olisi kysymys veroluonteisesta maksusta, josta saatavilla tuloilla Valvira voisi tehostaa tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden tuotevalvontaa.
Pykälän 4 momentin mukaan maksu perustuisi myyntimääriin, jotka valmistaja tai maahantuoja on ilmoittanut Valviralle edellisen kalenterivuoden aikana. Valmistajan tai maahantuojan velvollisuudesta ilmoittaa tuotteidensa myyntimääristä säädetään tupakkalain 16 ja 27 §:ssä. Esityksessä ehdotetaan, että 27 §:ssä säädettäisiin uutena asiana velvollisuudesta ilmoittaa myös höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä koskevista myyntimääristä.
Tupakkalain 10 §:n 2 momentissa ja 22 §:n 2 momentissa säädetään siitä, miten velvollisuus toimittaa Valviralle tupakkalaissa säädettyjä tietoja jakautuu valmistajan ja maahantuojan kesken. Pykälässä tarkoitettu valvontamaksu perittäisiin joka tapauksessa joko valmistajalta tai maahantuojalta riippuen siitä, kumpi myyntimääriä koskevan ilmoituksen on tehnyt.
Tupakkatuotteiden myyntimäärät ilmoitetaan savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien osalta kappaleina ja muiden tupakkatuotteiden osalta kilogrammoina. Nikotiininesteiden osalta myyntimäärät ilmoitetaan millilitroina. Kaikki markkinoilla olevat tupakkatuotteet ja muut tupakkalaissa tarkoitetut tuotteet ovat terveydelle haitallisia, ja lähtökohtaisesti niistä aiheutuu suhteellisesti yhtä suuri tuotevalvonnan tarve. Olisi siis perusteltua, että valvontamaksu kohdistuisi mahdollisimman yhdenmukaisesti eri tuotteisiin. Tätä voidaan arvioida parhaiten vertaamalla, kuinka paljon kukin tupakkatuote sisältää tupakkaa. Vertailussa on perusteltua ottaa lähtökohdaksi savuke, joka on yleisimmin myyty tupakkatuote.
Yksi savuke sisältää tupakkakasvia tyypillisesti noin 0,6 grammaa. Savukkeiden valvontamaksu olisi perusteltua säätää 0,001 euroon kappaleelta. Sikarit sisältävät tupakkakasvia huomattavasti enemmän kuin savukkeet: sikarissa on tupakkaa yleensä 8—15 grammaa, keskimäärin noin 12 grammaa. Siksi sikarien osalta valvontamaksuksi ehdotetaan 0,02 euroa (12 / 0,6 * 0,001 euroa) kappaleelta. Markkinoilla olevat pikkusikarit sisältävät yleensä hieman enemmän tupakkaa kuin savukkeet, mutta ero ei ole merkittävä, joten pikkusikarien osalta valvontamaksuksi ehdotetaan 0,001 euroa kappaleelta, mikä vastaisi savukkeiden valvontamaksua. Muiden tupakkatuotteiden, kuten kääretupakan ja vesipiipputupakan, osalta valvontamaksu olisi 1,7 euroa (1000 / 0,6 * 0,001 euroa) kilolta.
Nikotiininesteiden myyntimäärät on ilmoitettava millilitroina. Kun nikotiininesteitä verrataan tupakkatuotteisiin, lähtökohdaksi on otettava tuotteiden nikotiinimäärät. Nikotiininesteessä saa olla nikotiinia enintään 20 milligrammaa millilitrassa ja savukkeesta saa poltettaessa syntyä enintään 1 milligramma nikotiinia. Yksi millilitra nikotiininestettä, jonka nikotiinipitoisuus on 20 milligrammaa millilitrassa, vastaa siis nikotiinimäärältään 20 savuketta. Nikotiininesteiden nikotiinipitoisuus vaihtelee kuitenkin tuotekohtaisesti, ja ehdotettu valvontamaksu perittäisiin myös höyrystettäväksi tarkoitetuista nikotiinittomista nesteistä. Olisi siis perusteltua, että yhdestä millilitrasta nikotiininestettä perittävä valvontamaksu, 0,01 euroa, vastaisi 10 savukkeesta perittävää valvontamaksua.
Valvontamaksu olisi valmistaja- tai maahantuojakohtainen: jos elinkeinonharjoittaja ilmoittaisi myyntimääriä esimerkiksi useista eri savukemerkeistä, valvontamaksu määräytyisi kaikkien saman elinkeinonharjoittajan ilmoittamien savukkeiden määrän perusteella.
Pykälän 5 momentin mukaan valvontamaksun suuruus olisi vähintään 300 euroa ja enintään 70 000 euroa valmistajaa tai maahantuojaa kohden. Näin olisi valmistajan tai maahantuojan ilmoittamien tuotteiden yhteenlasketuista myyntimääristä riippumatta. Valvontamaksun vähimmäis- ja enimmäismäärillä varmistettaisiin yhtäältä se, että tuotevalvontaan saadaan riittävästi resursseja, ja toisaalta se, ettei valvontamaksu nouse kohtuuttoman suureksi minkään toimijan kohdalla.
92 a §.Valvontamaksun oikaisu maksuvelvollisen hyväksi. Lakiin lisättäisiin uusi 92 a §, jossa säädettäisiin valvontamaksun oikaisusta maksuvelvollisen hyväksi vastaavasti kuin esimerkiksi alkoholilain 77 §:ssä. Pykälä koskisi sekä Valviran että kunnan määräämiä valvontamaksuja.
92 b §.Valvontamaksun oikaisu maksunsaajan hyväksi. Lakiin lisättäisiin uusi 92 b §, jossa säädettäisiin valvontamaksun oikaisusta maksunsaajan hyväksi vastaavasti kuin esimerkiksi alkoholilain 78 §:ssä. Pykälä koskisi sekä Valviran että kunnan määräämiä valvontamaksuja.
94 §.Tuotevalvontaa koskevien tietojen tallentaminen ja julkaiseminen. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä ei enää säädettäisi velvollisuudesta säilyttää 26 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tietoja pysyvästi. Tupakkalain 26 §:n 2 momentissa säädetään tiedoista, joita sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevassa ennakkoilmoituksessa on oltava. Jatkossa tiedot säilytettäisiin EU-CEG -tietojärjestelmän teknisten määrittelyjen mukaisesti. Tämä koskisi myös tietoja, jotka on toimitettu Valviralle ennen ehdotetun lain voimaantuloa.
95 §.Vähittäismyyntilupien ja tukkumyynti-ilmoitusten rekisteri. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momenttia selkeytettäisiin siten, että siitä ilmenisi rekisteröityjen kannalta läpinäkyvällä tavalla henkilötietojen käsitteleminen myös valvonnan ohjausta ja kehittämistä varten. Pykälä siis muutettaisiin vastaamaan Valviralle tupakkalain 6 §:n perusteella tosiasiallisesti kuuluvia tehtäviä, mikä selventäisi henkilötietojen käsittelyperustetta. Käsittely olisi tarpeen rekisterinpitäjänä toimivien viranomaisten, eli Valviran ja kuntien, lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseksi tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Tältä osin Valviran ja kunnan velvoitteista säädetään tupakkalain 6, 8, 44 ja 50 §:ssä.
Pykälän 2 momentin johdantokappaletta muutettaisiin niin, että siinä ei enää säädettäisi, että Valvira vastaa rekisterin tietojärjestelmän toimivuudesta. Tästä säädettäisiin jatkossa pykälän 3 momentissa. Lisäksi 2 momentin 3 kohdan sanamuotoa täsmennettäisiin.
Pykälän 3 momentti olisi kokonaan uusi, ja sen mukaan Valvira ja kunnat olisivat pykälässä tarkoitetun rekisterin yhteisrekisterinpitäjiä. Jos vähintään kaksi rekisterinpitäjää määrittää yhdessä käsittelyn tarkoituksen ja keinot, ne ovat tietosuoja-asetuksen 26 artiklan mukaan yhteisrekisterinpitäjiä, joiden on määriteltävä keskinäisellä järjestelyllä läpinäkyvällä tavalla kunkin vastuualueen mainitussa asetuksessa vahvistettujen velvoitteiden noudattamiseksi, erityisesti rekisteröityjen oikeuksien käytön ja asetuksen 13 ja 14 artiklan mukaisten tietojen toimittamista koskevien tehtävien osalta. Järjestelyn yhteydessä voidaan nimetä rekisteröidyille yhteyspiste.
Ehdotetun 3 momentin mukaan Valvira vastaisi rekisterin tietojärjestelmän toimivuudesta, ylläpidosta ja kehittämisestä sekä toimii tietosuoja-asetuksen 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna rekisteröityjen yhteyspisteenä, jos rekisteröidyn pyyntö koskee useamman kuin yhden kunnan alueella sijaitsevia myyntipaikkoja. Tällainen tilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, jos elinkeinonharjoittaja, jolla on tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myyntipaikkoja usean kunnan alueella, haluaisi tarkistaa tiedot, jotka hänestä on tallennettu rekisteriin.
Kunta vastaisi pykälän 2 momentissa tarkoitettujen tietojen kirjaamisesta rekisteriin ja toimisi tietosuoja-asetuksen 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna rekisteröityjen yhteyspisteenä, jos rekisteröidyn pyyntö koskee yhden kunnan alueella sijaitsevia myyntipaikkoja. Käytännössä kunta vastaisi rekisteriin sisältyvien tietojen ylläpitämisestä, kuten tähänkin saakka, esimerkiksi kirjaamalla tiedot järjestelmään, muokkaamalla tietoja tarvittaessa sekä poistamalla tarpeettomat tiedot. Sääntely ei toisi käytännössä muutosta nykytilaan nähden, vaan sillä vain vahvistettaisiin ja selkiytettäisiin viranomaisten välisiä tehtäviä ja vastuita.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että luvanhaltijan ja ilmoituksen tekijän nimi, lupa- ja ilmoitusnumero ja yleiseen käyttöön tarkoitetut osoite- ja yhteystiedot voidaan saattaa rekisterissä sellaisinaan julkisiksi niin, että tietoja voidaan hakea ainoastaan yksittäisinä hakuina käyttäen hakuperusteena luvanhaltijan tai ilmoituksen tekijän nimeä, yritys- ja yhteisötunnusta tai lupa- tai ilmoitusnumeroa taikka myyntipaikan nimeä. Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 3 momenttia.
96 §.Kunnan kiellot ja määräykset. Jos kunta valvontatehtävässään havaitsee alueellaan tupakkalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaista toimintaa, kunta voi voimassa olevan 96 §:n mukaan kieltää tällaisen toiminnan. Pykälässä ei nimenomaisesti säädetä kunnan toimivallasta antaa määräyksiä toiminnan korjaamisesta tupakkalain mukaiseksi, mutta 105 §:n 1 momentin mukaan kunta voi asettaa uhkasakon tai teettämisuhan myös antamansa määräyksen tehosteeksi.
Pykälää ehdotetaan selkiytettäväksi ensinnäkin niin, että sen mukaan kunta voisi määrätä tupakkalain vastaisen toiminnan korjattavaksi tupakkalain mukaiseksi. Määräys voisi koskea esimerkiksi vähittäismyyjän velvollisuutta asettaa esille 53 §:n 3 momentissa tarkoitettu myyntikieltoilmoitus tai laatia 54 §:ssä tarkoitettu omavalvontasuunnitelma taikka 80 §:ssä säädettyä sisätilan tai ulkoalueen haltijan ja yleisen tilaisuuden järjestäjän velvollisuutta asettaa näkyville tupakointikieltoa ja tupakointitilaa koskevat opasteet. Tällaisia määräyksiä on käytännössä ollut mahdollista antaa jo voimassa olevan lain nojalla, mutta selvyyden vuoksi olisi perusteltua säätää nimenomaisesti kunnan toimivallasta määrätä tupakkalain vastainen toiminta korjattavaksi lainmukaiseksi.
Lisäksi pykälässä säädettäisiin kunnan mahdollisuudesta kieltää toiminta myös siinä tapauksessa, että kunnan antamaa määräystä ei ole noudatettu. Voimassa olevassa pykälässä säädetään vain kunnan toimivallasta kieltää tupakkalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastainen toiminta. Muutoksella selkiytettäisiin sitä, että kunta voi kieltää myös toiminnan, jolla rikotaan esimerkiksi 79 §:n nojalla asuntoyhteisölle annettua tupakointikieltomääräystä.
106 §.Muutoksenhaku Valviran ja kunnan päätöksiin. Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uutena asiana, että 91 §:ssä tarkoitettuun valvontamaksuun saisi vaatia oikaisua maksun määränneeltä viranomaiselta. Oikaisuvaatimus olisi esitettävä kolmen vuoden kuluessa valvontamaksun määräämistä seuraavan kalenterivuoden alusta, kuitenkin viimeistään 60 päivän kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. Momentti sisältäisi lisäksi informatiivisen säännöksen hallintolakiin.
Pykälän 2 momentti sisältäisi ensinnäkin informatiivisen viittauksen hallintoprosessilakiin. Momentissa säädettäisiin kuitenkin lisäksi, että muutoksenhausta markkinaoikeudellisiin asioihin säädetään tupakkalain 107 §:ssä. Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin, että muutoksenhausta 84 §:ssä tarkoitettua valvontasuunnitelmaa sekä 90 ja 91 §:ssä tarkoitettuja taksoja koskeviin päätöksiin säädetään kuntalaissa (410/2015). Tämä vastaisi voimassa olevan 106 §:n 1 momenttia.
Hallintoprosessilain 107 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Hallintoprosessilaissa valituslupa on siis aiemmasta hallintokäyttölain sääntelystä poiketen pääsääntönä, minkä vuoksi tupakkalain 106 §:ssä ei enää jatkossa säädettäisi, että hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Voimassa olevan pykälän 3 momentissa säädetään siitä, mitä asioita koskeviin hallinto-oikeuden päätöksiin Valviralle voidaan myöntää valituslupa. Aiemmin viranomaisen valitusoikeudesta on tullut säätää erikseen, mutta hallintoprosessilain myötä asia on muuttunut. Hallintoprosessilain 107 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden hallintolainkäyttöasiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusluvan myöntämisen perusteista säädetään hallintoprosessilain 111 §:ssä, ja valituslupa on myönnettävä, jos jokin laissa säädetyistä perusteista on käsillä. Valituslupaedellytys koskee yksityistä ja viranomaista. Hallintoprosessilain 109 §:n 2 momentin mukaan alkuperäisen hallintopäätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimen päätökseen, jolla hallintotuomioistuin on kumonnut viranomaisen päätöksen tai muuttanut sitä, ja pykälän 3 momentin mukaan viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Pääsääntö viranomaisen valitusoikeudesta on siis muuttunut, eikä Valviralla olevasta valitusoikeudesta ole tarpeen enää säätää tupakkalaissa erikseen.
107 §.Muutoksenhaku markkinaoikeudellisiin asioihin. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa muutettaisiin niin, että valittamalla ei saisi hakea muutosta myöskään sellaiseen päätökseen, joka perustuu siihen, että tuote itsessään on 5 luvun säännösten vastainen. Tupakkalain 5 lukuun ehdotetaan savukkeiden, täyttösäiliöiden ja nikotiininesteiden ulkoasua koskevaa sääntelyä. Olisi perusteltua, että muutoksenhakureitti asiassa, joka koskee esimerkiksi savukkeen myynnin kieltämistä tuotteen lainvastaisten merkintöjen vuoksi, olisi sama kuin silloin, jos tuotteen myynti kiellettäisiin vähittäismyyntipakkauksen lainvastaisten merkintöjen vuoksi.
117 §.Myyntipäällykset. Pykälän mukaan vähittäismyyntipakkauksia koskeva tupakkalain sääntely koskee tietyin poikkeuksin myös tuotteiden myyntipäällyksiä. Myyntipäällyksellä tarkoitetaan 2 §:n 32 kohdan mukaan pakkausta, jossa tupakkatuotteet tai muut tupakkalaissa tarkoitetut tuotteet saatetaan markkinoille ja joka sisältää vähittäismyyntipakkauksen tai useita vähittäismyyntipakkauksia. Myyntipäällyksellä ei kuitenkaan tarkoiteta vähittäismyyntipakkauksen läpinäkyvää käärettä.
Tupakkalain 117 §:ää muutettaisiin niin, että se koskisi myös höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä. Tupakkalain 38 §:n nojalla höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen vähittäismyyntipakkauksessa on oltava 36 §:n 1 momentin mukaiset tiedot eikä vähittäismyyntipakkauksessa saa olla 33 §:ssä tarkoitettuja merkintöjä. Jatkossa nämä vaatimukset koskisivat myös höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen myyntipäällyksiä.