7.2
Tuloverolaki
64 §. Luontoisetu. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työsuhdematkalipun verovapaata enimmäismäärää korotettaisiin 3 400 euroon vuodessa. Tämä tarkoittaisi sitä, että työsuhdematkalipussa nykyisin oleva 300 euron ja 750 euron välinen veronalainen osuus poistuisi. Lisäksi momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan joukkoliikenteen osuus liikkumispalvelupaketista rinnastettaisiin henkilökohtaiseen joukkoliikenteen matkalippuun. Työsuhdematkalippusäännöksen soveltumisen näkökulmasta ei siten olisi merkitystä, hankitaanko joukkoliikenteen lippu suoraan palvelun tarjoajalta vai kuuluuko se osaksi liikkumisen palvelupakettia. Palvelupaketin muulla sisällöllä ei tässä yhteydessä olisi merkitystä. Säännöstä sovellettaessa joukkoliikenteen osuudeksi palvelupaketin kustannuksista katsottaisiin joukkoliikenteen palveluntarjoajan hinnaston mukainen hinta vastaavasta lipputuotteesta. Jos esimerkiksi palvelupaketin hinta olisi 500 euroa kuukaudessa sisältäen kaupungin sisäisen joukkoliikenteen kuukausilipun sekä taksin ja vuokra-auton käyttöä, joukkoliikenteen osuudeksi palvelupaketista katsottaisiin kaupungin sisäisen joukkoliikenteen palveluntarjoajan hinnaston mukainen kuukausilipun hinta.
Nykyisessä verotus- ja oikeuskäytännössä on katsottu, että kaupunkipyörät osana joukkoliikenteen sisältävää liikkumisen palvelupakettia voivat olla osa verovapaaksi katsottavaa työsuhdematkalippua. Kaupunkipyörät voitaisiin siten jatkossakin katsoa osaksi verovapaata työsuhdematkalippua osana liikkumisen palvelupakettia. Tätä säännöstä sovellettaessa, asiaa olisi perusteltua arvioida samalla tavalla riippumatta siitä onko kaupunkipyörä osa liikkumisen palvelupakettia vai hankitaanko se erillisenä palveluna. Kaupunkipyörä voitaisiin siten katsoa osaksi työsuhdematkalippua myös silloin, kun se hankitaan liikkumisen palvelupaketista erillisenä palveluna. Jos kaupunkipyörä olisi osa liikkumispalvelupakettia ja palvelun kuukausimaksu sisältäisi vain joukkoliikenteen lipun sekä kaupunkipyörien käytön, paketti katsottaisiin kokonaisuudessaan työnantajan antamaksi joukkoliikenteen matkalipuksi. Jos paketin kuukausimaksu sisältäisi joukkoliikenteen ja kaupunkipyörien lisäksi myös muiden kulkuneuvojen käyttöä, kaupunkipyörien osuudeksi palvelupaketin kustannuksista katsottaisiin joukkoliikenteen lippua vastaavasti palveluntarjoajan hinnaston mukainen kaupunkipyörän käyttömaksu. Muutoin säännöksessä tarkoitettuna joukkoliikenteenä pidettäisiin nykyiseen tapaan yleisesti käytössä olevaa säännöllistä henkilöliikennettä ja niin sanottuja reittitakseja.
Työsuhdematkalippuun ei ehdoteta muita muutoksia. Kyse olisi edelleen asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten annettavasta henkilökohtaisesta matkalipusta, ja se pienentäisi nykyistä vastaavalla tavalla asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia.
Nykyisessä verotuskäytännössä on katsottu, että työnantajan ei tarvitse selvittää palkansaajan todellisia asunnon ja työpaikan välisiä kustannuksia, jos työnantaja antaa palkansaajalle enintään 750 euron arvoisen työsuhdematkalippuedun. Verovapauden laajentamisesta huolimatta voitaisiin edelleen katsoa, että työnantajan ei tarvitse selvittää todellisia matkakustannuksia, jos edun arvo on enintään 750 euroa. Näissä tilanteissa voidaan katsoa, että etu on annettu asunnon ja työpaikan välistä matka varten. Määrä vastaisi asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten omavastuuosuutta. Tätä suuremman edun kohdalla työnantajan olisi selvitettävä palkansaajan todellisten matkakustannusten määrä nykyistä vastaavalla tavalla.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, joka sisältäisi säännökset työsuhdepolkupyöräedun verovapaudesta. Työnantajan työntekijälleen antama enintään 1 200 euron arvoinen polkupyöräetu olisi verovapaata tuloa. Pykälän 3 momentissa tarkoitetun joukkoliikenteen henkilökohtaisen matkalipun ja polkupyöräedun verovapaa enimmäismäärä olisi kuitenkin yhteensä 3 400 euroa eli verovapaa polkupyöräetu vähennettäisiin työsuhdematkalipun verovapaasta enimmäismäärästä. Polkupyöräedusta olisi kyse silloin, kun työnantaja antaa omistamansa tai leasingsopimuksella hankkimansa polkupyörän työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön tai muulla vastaavalla tavalla järjestää työntekijälle polkupyörän käyttöoikeuden vapaa-ajalla. Verovapaa polkupyöräetu voisi olla myös osana liikkumispalvelupakettia. Polkupyöräedun osuudeksi liikkumispalvelupaketista katsottaisiin sama arvo, kuin mikä vastaavan edun arvo olisi erikseen tarjottuna. Jos työnantaja antaa polkupyörän suoraan työntekijän omistukseen, kyse ei olisi polkupyöräedusta vaan palkaksi katsottavasta veronalaisesta edusta.
Polkupyörällä tarkoitettaisiin ajoneuvolain (1090/2002) 19 §:ssä määriteltyjä polkupyöriä. Kyseisen lainkohdan mukaan polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua polkimin tai käsikammin varustettua ajoneuvoa, joka voi myös olla varustettu sellaisella enintään 250 watin tehoisella sähkömoottorilla, joka toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa sekä sellaista potkupyörää tai muuta vastaavaa moottoritonta ajoneuvoa, jolta koon tai käyttötarkoituksen vuoksi on tarpeellista edellyttää heijastin- ja valaisinvaatimusten sekä muiden polkupyörää koskevien keskeisten turvallisuusvaatimusten täyttymistä.
Polkupyöräetuun katsottaisiin kuuluvan myös pyörään kiinteästi kuuluvat varusteet kuten esimerkiksi valot ja lukitus sekä nastarenkaat. Vaikka pyöräilykypärä ei ole polkupyörän varuste, voitaisiin työsuhdepyörän yhteydessä annettava kypärä kuitenkin katsoa sisältyvän polkupyöräetuun, koska kypärä on tärkeä pyöräilijän suojavaruste ja tieliikennelaki sisältää suosituksen pyöräilykypärän käytöstä.
Polkupyöräedun arvo määräytyisi käyvän arvon periaatteen mukaisesti. Jos työnantaja hankkisi työsuhdepolkupyörän esimerkiksi leasing-sopimuksella, polkupyöräedun arvoksi katsottaisiin työnantajalle aiheutuva kustannus eli käytännössä leasing-maksu vähennettynä leasing-yhtiölle maksetuilla toimisto- ja käsittelykuluilla.
Jos työnantaja omistaisi työsuhdepolkupyörän, käypä arvo muodostuisi hankintahinnan, pääomakulujen ja käyttökulujen, kuten työnantajan maksamien huoltokulujen perusteella. Verohallinto määrää vuosittain luontoisetujen käypien arvojen laskentaperusteet tuloverolain 64 §:n 1 momentin nojalla.
Jos työntekijällä olisi ollut käytössään verovapaa polkupyöräetu, asunnon ja työpaikan välistä matkakuluvähennystä ei voisi saada polkupyörän osalta. Polkupyöräetu ei vaikuttaisi muilta osin matkakuluvähennykseen.
Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin työnantajan työsuhdesähköauton mukana kustantaman sähköauton kotilatauslaitteen verotuskohtelusta. Näissä tilanteissa latauslaite katsottaisiin auton lisävarusteeksi ja se otettaisiin autoedun arvon laskennassa huomioon vastaavalla tavalla kuin muutkin auton lisävarusteet. Voimassa olevan Verohallinnon luontoisetupäätöksen mukaan lisävarusteiden arvo lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin niiden arvo ylittää 850 €. Säännös ei koskisi tilanteita, joissa latauslaitteen omistus siirtyisi suoraan työntekijälle. Jos omistus siirtyy työntekijälle, tulisi nykyistä verotuskäytäntöä vastaavasti koko käyvästä arvosta suorittaa vero.
64 a §. Liikenteen työsuhde-etujen väliaikaiset veronhuojennukset vuosina 2021–2025. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi väliaikaisesti uusi 64 a §, jossa säädettäisiin liikenteen työsuhde-etujen väliaikaisista verotuista vuosina 2021–2025.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin autoedun arvon alentamisesta niiden autojen kohdalla joiden autoverolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu ajonaikainen hiilidioksidipäästö on nolla. Käytännössä kyse olisi tällä hetkellä täyssähköautoista. Autoedun arvoa alennettaisiin 170 eurolla jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona etu on muodostunut kyseisen nollapäästöisen auton käyttämisestä. Alennus tehtäisiin kyseiselle autolle Verohallinnon vuosittain vahvistaman luontoisetupäätöksen mukaisesti lasketusta kuukausikohtaisesta verotusarvosta. Vähennys olisi sama riippumatta siitä, käytetäänkö edun arvon laskennassa kaavamaista arvoa vai kilometrikohtaista arvoa. Työnantaja toimittaisi ennakonpidätyksen alennetun verotusarvon perusteella. Auto voisi olla työntekijän käytössä joko vapaana autoetuna tai käyttöetuna ja tuki koskisi vuonna 2020 tai sen jälkeen Suomeen ensirekisteröityjä autoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työnantajan tarjoaman sähköauton latausedun väliaikaisesta vapauttamisesta verosta. Veronalaista tuloa ei syntyisi työnantajan kustantaessa työntekijän oman auton tai auton käyttöedun perusteena olevan auton lataamisen työpaikalla tai julkisessa latauspisteessä. Säännös ei koskisi työntekijän kotona tapahtuvaa latausta. Säännös ei siten koskisi tilanteita, joissa työnantaja maksaisi työntekijän kodin sähkömittarin perusteella laskutettavaa sähköä tai taloyhtiön laskuttamaa sähköä. Verovapaus koskisi kaikkia autoja, joita ladataan sähköllä. Säännöksen soveltumisen kannalta ei siten olisi merkitystä ladataanko täyssähköautoa vai ladattavaa hybridiautoa.
Pykälä olisi väliaikaisesti voimassa vuoden 2025 loppuun ja sitä sovellettaisiin vuosien 2021–2025 verotuksissa.
Verohallinto määrää vuosittain luontoisetujen käypien arvojen laskentaperusteet tuloverolain 64 §:n 1 momentin nojalla. Voimassaolevan Verohallinnon luontoisetupäätöksen mukaan auton käyttöetu on kysymyksessä, kun palkansaaja suorittaa itse ainakin auton käyttövoimakulut. Tämän on katsottu tarkoittavan sitä, että palkansaaja vastaa kaikista käyttövoimakuluista. Ehdotettava latausedun verovapaus tarkoittaisi sitä, että työpaikalla tai julkisessa latauspisteessä tapahtuva lataaminen ei aiheuttaisi kustannuksia työntekijälle. Säännöksen tavoitteiden kannalta olisi tarkoituksenmukaista, että latausedun verovapaus ei vaikuttaisi arvioon siitä, onko kyseessä käyttöetuauto. Tämän johdosta Verohallinnon luontoisetupäätökseen olisi perusteltua lisätä väliaikainen määräys, josta kävisi ilmi, että palkansaajan käyttäessä työnantajansa kustantamaa sähköä työpaikalla tai julkisessa latauspisteessä luontoisetuauton lataamiseen ja suorittaessa itse auton muut mahdolliset käyttövoimakulut, autoedun raha-arvo vahvistetaan kuten auton käyttöedun arvo.
72 a §. Tilapäinen työskentely erityisellä työntekemispaikalla. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi väliaikaisesti uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin poikkeus pykälän 1 momentissa tarkoitettuun tilapäisen työskentelyn kolmen vuoden määräaikaan. Momentin mukaan tilapäisenä työskentelynä erityisellä työntekemispaikalla pidettäisiin enintään kolmen vuoden ja kuuden kuukauden työskentelyä samassa työntekemispaikassa, jos 1 momentissa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika päättyisi 1.1.–31.12.2021 välisenä aikana.
Työntekijöille voitaisiin siten maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia vielä puolen vuoden ajan samalla erityisellä työntekemispaikalla työskentelystä, jos kolmen vuoden määräaika tulisi täyteen vuoden 2021 aikana. Säännöstä sovellettaisiin myös vuoden 2022 verotuksessa niissä tilanteissa, joissa kolmen ja puolen vuoden määräaika jatkuisi vuoden 2022 puolelle.
Edellytyksenä olisi, että työskentelypaikka katsottaisiin edelleen työntekijän erityiseksi työntekemispaikaksi. Jos esimerkiksi työskentelyn jatko sovittaisiin siten, että kolmen ja puolen vuoden määräaika ylittyisi, kyse ei olisi enää työntekijän erityisestä työntekemispaikasta.
106 §. Kunnallisverotuksen perusvähennys. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että perusvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 3 540 eurosta 3 630 euroon. Perusvähennys tulisi täysimääräisenä myönnettäväksi päivärahatuloa saavalla 3 630 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 7 600 euron ja eläketuloa saavalla noin 11 800 euron vuosituloilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuisi päivärahatulon saajalla noin 23 600 euron vuosituloille, palkkatulon saajalla noin 30 400 euron ja eläketulon saajalla noin 25 000 euron vuosituloille.
116 c §. Urheilijarahasto. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että urheilijarahastoon siirrettävää enimmäismäärää korotettaisiin nykyisestä 100 000 eurosta 200 000 euroon. Prosenttiosuuteen, jonka vuotuisista tuloista voi rahastoon siirtää, ei ehdoteta muutoksia. Urheilijarahastoon voisi siten siirtää enintään 50 prosenttia urheilutulon bruttomäärästä laskettuna ja samalla enintään 200 000 euroa vuodessa.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös vähintään vuoden kestänyt työttömyys voitaisiin katsoa sellaiseksi erityiseksi syyksi, jonka perusteella rahastoituja varoja voisi nostaa suunniteltua nopeammin. Ehto vastaisi sitä, mitä vapaaehtoisten eläkevakuutusten ja pitkäaikaissäästösopimusten osalta on säädetty tuloverolain 54 d §:n 2 momentin 1 kohdassa. Työttömyydellä tarkoitettaisiin sitä, että henkilö olisi työtön työnhakija työttömyysturvalain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi kaksi momentin sanamuotoa täsmennettäisiin siten, että varoja voisi nostaa erityisen syyn vuoksi suunniteltua nopeammin myös kahden vuoden jälkeen. Jos esimerkiksi urheilija on ilmoittanut nostavansa varat kuuden vuoden aikana yhtä monessa erässä, mutta kolmantena vuotena hän joutuu työkyvyttömäksi, voisi hän nostaa varat ilmoitettua kuuden vuoden määräaikaa nopeammin. Tämä vastaisi nykyistä verotuskäytäntöä.
125 §. Työtulovähennys. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 1 770 eurosta 1 840 euroon. Vähennyksen poistumaprosenttia korotettaisiin 1,84 prosentista 1,89 prosenttiin puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Kun puhdas ansiotulo on noin 131 000 euroa, työtulovähennystä ei enää myönnettäisi. Vähennyksen kertymäprosenttia ehdotetaan korotettavaksi 12,5 prosenttista 12,7 prosenttiin.