1  Asian tausta ja valmistelu

2  Nykytila ja sen arviointi

Vuosina 1969–2002 metsitettiin noin 240 000 hehtaaria maatalousmaata, joka oli lähinnä peltoa. Kivennäismaiden osuus näistä alueista oli kaksikolmannesta loppujen ollessa turvemaita (Esa-Jussi Viitala, Metsittämisen tukijärjestelmät, 28.8.2019, Luonnonvarakeskus). Vuosina 1995–1999 Suomessa toteutettiin EU:n pellonmetsitysohjelmaa. Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) 6 §:ään sisältyi tuettavana työlajina metsänuudistus. Metsänuudistuksen yhtenä toimenpiteenä oli metsätalouden käyttöön otettavan, metsänkasvatukseen soveltuvan alueen metsittäminen. Tällä tarkoitettiin lähinnä maatalousmaan metsittämistä tai muun sellaisen avoimen alueen metsittämistä, joka soveltui metsän kasvatukseen. Tämän tukimuodon mukaisia maksatuksia on tehty vuosina 2011–2019 yhteensä 9,3 miljoonaa euroa ja tuki on koskenut 12 822 hehtaaria. Edellä mainittu tukijärjestelmä kuitenkin poikkesi nyt esitettävästä siinä, että aiempi tukijärjestelmä oli nimenomaisesti kohdistettu myös maatalousmaahan. Esitettävä tukijärjestelmä kohdistetaan pääsääntöisesti muun kuin maatalousmaan ja muun kuin metsämaan metsittämiseen. 

Metsityksen tukemisesta ei tällä hetkellä ole voimassa olevaa lainsäädäntöä, koska kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki on kumottu 1.2.2015 ja siihen liittyvät maksatukset ovat päättyneet vuoden 2019 lopussa. 

3  Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on lisätä metsäpinta-alaa ja hiilinieluja. Tavoitteen toteuttamiseksi tehtävien toimenpiteiden arvioidaan vuositasolla kohdistuvan noin 2000–3000 hehtaarille. 

Esitettävän tukijärjestelmän edellytykset täyttävää potentiaalisesti metsitettävää alaa on arvioitu olevan noin 118 000 hehtaaria. Toteutettava metsitysala muodostunee kuitenkin huomattavasti pienemmäksi, sillä käytännön tilanteiden ja toimijoiden kiinnostuksen arviointi on vaikeaa. Myös useiden tukiehtojen, kuten muun muassa luonnon monimuotoisuus ja maisematekijät, huomioon ottaminen tulee varmistettavaksi vasta tuen hakuvaiheessa, ja ne voivat karsia tukeen hyväksyttävää alaa. Metsitettävien kohteiden haasteellinen hoidettavuus voi myös osaltaan vaikuttaa metsityshalukkuutta vähentävästi. 

4  Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5  Muut toteuttamisvaihtoehdot

6  Lausuntopalaute

Esitysluonnoksen lausuntokierros järjestettiin 28.5—6.7.2020. Lausunnon antoivat seuraavat 32 tahoa: oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, metsähallitus, Museovirasto, Ruokavirasto, Suomen metsäkeskus, Suomen riistakeskus, Suomen ympäristökeskus, 11 ELY-keskusta, Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Bioenergia ry, Etämetsänomistajien liitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, METO-Metsäalan asiantuntijat, Metsäteollisuus ry, Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat PKMO, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf, Suomen luonnonsuojeluliitto, Tapio Oy, Vapo Oy ja Turun Seudun Metsänomistajat ry (TSMO). Lausuntopyyntö lähetettiin tiedoksi valtioneuvoston lainsäädännön arviointineuvostolle. 

Lausuntokierroksella saadussa lausuntopalautteessa moni lausunnonantaja piti lain tavoitetta kannatettavana ja hyödyllisenä. Usea taho toi kuitenkin esille huolensa perinnebiotooppien ja muiden luonnon monimuotisuusarvoiltaan tärkeiden alueiden säilymisestä. Lausunnoissa tuotiin lisäksi esille metsityksen kohdentamisen suunnittelun tärkeys luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotavoitteiden kannalta. Esille otettiin myös turvepohjaisille alueille esityksen perusteella kohdistuvat vesitalouteen ja ilmastovaikutuksiin liittyvät riskit. 

Lausuntopalautteen johdosta lakiehdotusta täydennettiin julkisia hankintoja koskevien säännösten soveltamisen osalta. Lakiehdotuksen 3 §:ä täydennettiin tällä asiakokonaisuudella. Samalla siirrettiin lakiehdotuksen 2 §:stä valtionavustuslakia koskeva osuus mainittuun pykälään. 

Lausuntopalautteessa pidettiin toisaalta metsitystukeen hyväksyttävän alueen perusmäärittelyä 5 §:n osalta selkeänä, kun taas toisaalta esitettiin sen vaativan tarkennusta esimerkiksi viljelykunnon määrittelyn osalta ja yhden hehtaarin pinta-alarajauksen osalta. Esityksen perusteluja on täydennetty viljelykunnon määrittelyn osalta. Mainitun pinta-alarajauksen osalta esitystä ei muutettu, koska vasta tukijärjestelmän toimeenpanossa sen esiintyvyyden laajuus antaisi kokonaiskuvan sen ongelmallisuudesta. 

Useampi lausunnonantaja otti esille metsitystuen edellytykseksi säädetyn 0,5 hehtaarin minimialan pienentämisen. Lakiehdotuksen 6 § säilytettiin tältä osin kuitenkin jatkovalmistelussa ennallaan. Tämä johtuen kyseisen minimialan vaikutuksesta metsäpinta-alan ja hiilinielujen lisäämisen huomioon ottamisessa kansainvälisessä arvioinnissa, pienten luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden alueiden säilyttämisen varmistamisessa kuten myös hallinnollisen työmäärän hallinnan tarpeessa. Samaan pykälään liittyen esitystä on jatkovalmistelussa tarkistettu lausuntojen johdosta siten, että siitä on poistettu edellytyksenä ollut maatilojen rakennekehityksen huomioon ottaminen. Lausunnoissa on tuotu esiin kyseisen vaatimuksen vaikutukset maanomistajan päätäntävallan käyttämiseen omaisuutensa suhteen ja säännöksessä vaatimuksena olevan olennaisuus-ehdon käytännön soveltamisen vaikeus. Lisäksi on tuotu esiin, että jos vaatimus kokonaisuudessaan jätettäisiin lakiehdotukseen, niin silloin metsityshakemuksen pinta-alalle olisi asetettava raja, mistä lähtien rakennekehityksen erillinen arviointi olisi tarpeen. Lausuntopalautteen perusteella on katsottu tarkoituksenmukaiseksi poistaa edellytys. 

Lakiehdotuksen 11 ja 13 §:ä (viimeksi mainittu esityksessä 14 §) on täydennetty YVA-menettelyyn liittyen oikeusministeriön ja ympäristöministeriön lausuntojen johdosta. Lakiehdotuksen 11 §:ä on lisäksi muutettu oikeusministeriön lausunnon johdosta siten, että siitä on eriytetty omaksi pykäläkseen yhteisomistukseen liittyvä metsitystuen hakeminen. Viimeksi mainitun osalta on myös täydennetty Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys –perusteluja. 

Oikeusministeriön lausunnon johdosta 21 § (esityksessä 22 §) tarkennettiin yksityiskohtaisemmaksi. Pykälä koskee maa- ja metsätalousministeriön ja Ruokaviraston valvontatehtävää. 

Lausuntopalautteen perusteella ehdotetun 22 §:n (esityksessä 23 §) säännöskohtaisia perusteluja täydennettiin. Täydennys sisälsi tarkennuksen tukipäätöksen noudattamisen arviointiin asiakirjojen avulla erityisesti suhteessa metsälain edellyttämiin toimiin. 

Oikeusministeriön lausunnon johdosta lakiehdotuksen 23 §:ä (esityksessä 24 §) on täydennetty siten, että pykälään sisältyviä kiellon määräämisen edellytyksiä on tarkennettu. Myös 24 §:ä (esityksessä 25 §), jossa säädetään muutoksenhausta, on täydennetty oikeusministeriön lausunnon johdosta ELY-keskuksen lausunnon valituskiellolla. Myös Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys –perusteluja on täydennetty viimeksi mainitun osalta. 

Oikeusministeriö totesi lausunnossaan, että kaavaillussa laissa ei voida viitata sellaiseen toisen lain säännökseen, joka ei alun perinkään ole ollut voimassa kaavaillun lain tullessa voimaan. Edellä mainittu liittyy lakiehdotuksen 11 §:ssä (esityksessä 12 §) olleeseen viittaukseen rahoituslain 28 §:ään. Tämän johdosta Suhde muihin esityksiin –kohtaan lisättiin jatkovalmistelussa uusi kohta (11.1), jossa selvitetään rahoituslain voimassaoloajan jatkamista koskevaa hallituksen esitystä. Samaan pykälään liittyen oikeusministeriö toi lausunnossaan esille tuen hakemisen yhteisomistustilanteissa. Lausunnon johdosta esitystä on jatkovalmistelussa täydennetty siten, että kyseistä asiaa koskien esitykseen on sisällytetty oma pykälä yhteisomistustilanteita koskien (12 §) ja lisäksi Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys –perusteluja täydennettiin tämän asiakokonaisuuden osalta. 

Oikeusministeriön lausunnon johdosta Toimeenpano ja seuranta –kohtaa täydennettiin henkilötietojen käsittelyn osalta kuten myös Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys –perusteluja. 

Esityksen Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys –lukua on täydennetty oikeusministeriön lausuntopalautteen johdosta uudella Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle –osalla, jossa arvioidaan Suomen metsäkeskukselle annettavia viranomaistehtäviä perustuslain 124 §:n kannalta.  

Lausuntopalautteen perusteella jatkovalmistelun aikana on tehty myös muita vähäisempiä tarkistuksia lakiehdotukseen ja esityksen perusteluihin. 

Tukijärjestelmän toimeenpanoon liittyen useassa lausuntopalautteessa tuotiin esille lisäresurssitarpeet, jotta tukijärjestelmä voidaan toimeenpanna. Valtiovarainministeriön mukaan tukijärjestelmän toteuttamisesta aiheutuvat menot katetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen ja henkilötyövuosimäärien puitteissa. Valtiovarainministeriö totesi lisäksi, että esitykseen on syytä täydentää, että tämä koskee myös Suomen metsäkeskukselle ja viranomaisille aiheutuvia menoja. Valtiovarainministeriön lausuntoon liittyen todettakoon, että tukijärjestelmän toimeenpanon edellyttämien resurssien riittävyyden varmistaminen ja siihen kytkeytyvä rahoituksen tarve on järjestettävissä valtiontalouden kehyspäätösten puitteissa valtion vuoden 2021 talousarvioesitykseen sisältyvien momenttien välisillä siirroilla. Tulevien vuosien osalta siirrot huomioidaan vuosia 2022–2025 koskevassa kehyspäätöksessä. 

7  Säännöskohtaiset perustelut

1 §.Lain tavoite. Lakiehdotuksen tavoitteena olisi lisätä metsitystä tukemalla metsäpinta-alaa ja hiilinieluja sekä vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä metsitettävillä kohteilla luonnon monimuotoisuutta heikentämättä. Suomen metsät ja niiden kestävä käyttö ovat tärkeä osa ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Esitettävällä tuella rahoitettaisiin viljelytoiminnan ulkopuolella olevan maan metsittämistä. Tavoite on saada erityisesti niin sanotuista joutoalueista uutta metsämaata. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita ei kuitenkaan metsitettäisi kansallisen lainsäädännön ja Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vuoksi. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi suojeltavien lajien esiintymispaikat. 

2 §.Metsitystuen myöntäminen. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan metsitystukea voitaisiin kohdistaa 5 §:ssä määritellylle alueelle ja rahoitus myönnettäisiin valtion talousarvion määrärahojen rajoissa eli tukijärjestelmä olisi budjettisidonnainen. 

Pykälän toisen momentin mukaan metsitystuki myönnettäisiin vähämerkityksisenä tukena. Vähämerkityksistä tukea on selvitetty 7 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa. 

3 §.Muiden säännösten soveltaminen javaltionapuviranomainen. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että metsitystukeen sovellettaisiin lisäksi valtionavustuslakia (688/2001) lukuun ottamatta sen 13 §:n 3 ja 4 momenttia. Valtionavustuslaki on harkinnanvaraisia valtionavustuksia koskeva yleislaki. Valtionavustuslaissa on säännökset valtionavustuksen myöntämisen ja maksamisen muodoista ja menettelyistä sekä valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja tarkastuksista, valtionavustuksen palauttamisesta samoin kuin viranomaisten tietojensaantioikeuksista. Lisäksi laissa säädetään takaisinperinnästä ja sitä koskevasta valtionapuviranomaisen toimivallasta. Pääsääntöisesti valtionavustuslakia sovellettaisiin täydentävästi. 

Valtionavustuslain 13 §:n 3 momentissa säädetään valtionavustuksen saajan velvoitteista sellaisen omaisuuden käyttämisessä, jonka hankintaa tai perusparannusta on tuettu valtionavustuksella. Metsitystuessa ei ole kyse tällaisesta tuesta. Valtionavustuslain 13 §:n 4 momentti ei ole myöskään sovellettavissa metsitystukeen, koska myös tämä säännös liittyy valtionavustuksella hankitun omaisuuden käyttämiseen. 

Ehdotetun pykälän 2 momentti liittyy julkisia hankintoja koskevien säännösten soveltamiseen. Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016), jäljempänä hankintalaki, 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan mikä tahansa hankinnan tekijä silloin, kun se on saanut hankinnan tekemistä varten tukea yli puolet hankinnan arvosta 1—4 kohdassa tarkoitetulta hankintayksiköltä, on hankintalaissa tarkoitettu hankintayksikkö. Metsitystuki maksetaan valtion varoista valtionavustuksena ja valtio on todettu edellä mainitun 1 momentin 1 kohdassa. Metsitystuen tukimäärä perustuisi määrältään laskennallisiin keskimääräisiin hehtaarikohtaisiin kustannuksiin. Metsitystukea vastaanotettaisiin siten lähtökohtaisesti lähelle metsityksen aiheuttamien kokonaiskustannusten määrää eli yli puolet metsityksestä aiheutuvista kustannuksista. Metsitystuen saaja olisi siten hankintalaissa tarkoitettu hankintayksikkö. Hankintalain 25 §:n 2 momentin mukaan kyseistä lakia ei kuitenkaan sovelleta hankintasopimuksiin, joiden ennakoitu arvo alittaa kansalliset kynnysarvot. Kansallinen kynnysarvo ilman arvonlisäveroa on tällä hetkellä 60 000 euroa. Aiemmin mainitun metsityspotentiaalia koskevan selvityksen mukaan arvioitu keskikoko metsitettävälle alueelle olisi 1,9 hehtaaria. Metsitystuen osalta kynnysarvo voisi ylittyä todennäköisesti vain silloin, kun metsitystukihakemus kohdistuisi useiden kymmenien hehtaarien suuruiselle entiselle turvetuotantoalueelle. Toisaalta metsityksen toteuttamiseen voi kuitenkin sisältyä samanaikaisesti sekä hankintoja että omaa työtä. Ensiksi mainittuja voivat olla esimerkiksi maanmuokkaus sekä taimien ja muiden tarvikkeiden ostot, omaa työtä puolestaan esimerkiksi istutustyö ja alueella tehtävä raivaus. Tapauskohtaisesti ottaen huomioon myönnetyn tuen määrä ja hankintojen osuus metsityksen toteutuksessa 14 §:ssä tarkoitettuun tukipäätökseen olisi lisättävä tuen ehdoksi se, että metsityksen toteuttaminen olisi hankintojen osalta kilpailutettava hankintalain mukaisesti. 

Ehdotetussa pykälässä määritettäisiin myös metsäkeskuksen ja Ruokaviraston toimivalta valtionapuviranomaisena lakiehdotuksen mukaisessa tukijärjestelmässä. 

Metsäkeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, jonka toiminnasta säädetään Suomen metsäkeskuksesta annetussa laissa (418/2011, jäljempänä metsäkeskuslaki). Metsäkeskus on niin sanottua välillistä valtionhallintoa, jolle myönnetään valtionavustusta metsäkeskuslaissa säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamiseksi. Metsäkeskus ei siten ole viranomainen. Perustuslain 124 §:n mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Tukien takaisinperinnässä on kyse merkittävän julkisen vallan käyttämisestä ja tähän liittyvä toimivalta esitetään siten osoitettavaksi lakiehdotuksen 3 §:n nojalla Ruokavirastolle. Ruokavirasto on tässä yhteydessä tarkoituksenmukainen viranomainen, koska se hallinnoi 5 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa tarkemmin selvitettyä peltolohkorekisteriä. Ruokavirasto hoitaa myös kestävän metsätalouden rahoituslainsääntöön liittyvien tukien takaisinperinnän. Metsitystuen toimeenpanoon liittyvä toimivalta olisi muutoin metsäkeskuksella. 

4 §.Tuensaaja. Tarkoituksena on ohjata metsitystuki pääasiassa luonnollisille henkilöille ja heidän omistamilleen maatila- ja metsäkiinteistöille. Vastaava linjaus on tehty kestävän metsätalouden rahoituslainsäädännössä. Esityksen tuensaajaa koskevat edellytykset mukailevat tämän vuoksi ehdotetussa 4 §:ssä vastaavia edellytyksiä voimassa olevassa kestävän metsätalouden määräaikaisessa rahoituslaissa (34/2015, jäljempänä rahoituslaki). 

Metsitystuki kohdistettaisiin pykälän 1 momentin nojalla vain yksityisille maanomistajille. 

Yksityinen maanomistaja määriteltäisiin ehdotetun pykälän 2 momentin 1–3 kohdassa seuraavasti. Yksityinen maanomistaja olisi luonnollinen henkilö (1. kohta), eräiden oikeuksien haltija olleessaan luonnollinen henkilö (2. kohta) ja yhteisö, yhteenliittymä ja kuolinpesä, kun niiden yhtiömiehenä, jäsenenä tai osakkaana olisi vain luonnollisia henkilöitä (3. kohta). Viimeksi mainitun kohdan osalta edellytettäisiin lisäksi, että yhteisön ja yhteenliittymän pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen. Tämän arvioinnissa voitaisiin kiinnittää huomiota siihen, mikä on asianomaisen yhteisön tai yhteenliittymän yritys- ja yhteisötietojärjestelmään merkitty päätoimiala. Koska rekisterimerkinnät eivät kuitenkaan välttämättä ole ajantasaisia, pääasiallinen tarkoitus tulisi viime kädessä ratkaista asianomaisen yhteisön tai yhteenliittymän verotusta, liikevaihtoa ja tasetta koskevien tietojen perusteella. 

Maatila- tai metsätalouden harjoittaminen säätiön pääasiallisena tarkoituksena lienee harvinaista. Tämän vuoksi yksityiseksi maanomistajaksi katsottaisiin ehdotetun pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan sellainen säätiö, jonka toiminnasta pääosan muodostaisi maatila- tai metsätalouden harjoittaminen. Ehdotettua edellytystä arvioitaisiin lähinnä säätiön liikevaihtoa ja tasetta koskevien tietojen perusteella. Arvioinnissa voitaisiin kiinnittää huomiota myös siihen, mikä on säätiön yritys- ja yhteisötietojärjestelmään merkitty päätoimiala. 

Ehdotetun 4 §:n 2 momentin 5 kohdassa määriteltäisiin yksityisiksi maanomistajiksi myös yhteismetsän ja yhteisen alueen osakaskunta, silloin kun sen osuuksista vähintään puolet on luonnollisten henkilöiden omistuksessa. Esimerkiksi yhteismetsien omistuksessa voi olla vähäisessä määrin myös muuta kuin metsämaata, joka voisi olla hyväksyttävissä metsitettäväksi.  

Ehdotetun 4 §:n 3 momentissa määritellään tietyillä edellytyksillä yksityiseksi maanomistajaksi luonnolliset henkilöt, jotka omistavat kiinteistön yhdessä yhtiön kanssa. 

Rahastosijoittaminen on tarkoitus jättää pois metsitystukeen oikeutetuista tahoista, kuten myös rahoituslaissa on säädetty. Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan yksityisenä maanomistajana ei pidettäisi niitä rahastoja, joista säädetään sijoitusrahastolaissa (213/2019) tai vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014). Tarkoituksena on, etteivät edellä mainitut erikoissijoitusrahastot tai yhtiömuotoiset rahastot eivätkä niiden rahasto-osuuksien omistajat tai osakkaat ole oikeutettuja tukeen. Perusteluina viitattaisiin rahoituslain muutosta koskevan hallituksen esityksen esitöihin, joissa asiaa on perusteltu yksityiskohtaisesti (kts. HE 6/2017 vp, 2 Nykytilan arviointi ja ehdotetut muutokset, 2.1 Tuensaaja –alakohta ja 3 Esityksen vaikutukset).  

Ehdotetun pykälän 4 momentissa on valtioneuvostolle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

5 §.Metsitystukeen hyväksyttävä alue. Metsitystuki kohdistettaisiin ehdotetun 5 §:n 1 momentin mukaan muulle alueelle kuin maatalousmaalle ja muulle kuin metsämaalle. Pykälässä on määritelty maatalousmaa ja metsämaa, ei muu alue. Muun alueen määrittely tyhjentävästi olisi ollut vaikeaa erilaisten metsitystukeen hyväksyttävien alueiden moninaisuuden vuoksi. Edellä on todettu metsitystuen mahdollisina kohteina niin sanotut joutoalueet. Muunkinlaisia alueita voitaisiin ilmoittaa metsitystukihakemuksella. 

Metsitystuen tarkoituksena on metsittää joutoalueita eli sellaisia alueita, jotka eivät ole aktiivisessa maataloustuotannossa olevaa maatalousmaata tai jotka eivät ole metsämaata. Varsinaiset metsitystuen myöntämisen edellytykset säädettäisiin 6 §:ssä, jossa määriteltäisiin tarkemmin metsitettävälle alueelle asetettavat vaatimukset. 

Aktiivisessa maataloustuotannossa olevalla maatalousmaalla tarkoitettaisiin ehdotetun 5 §:n 2–4 momentissa sellaista aluetta, jolle on haettu yhtä tai useampaa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan kuuluvan tukijärjestelmän mukaista tukea vuoden 2019 jälkeen mukaan lukien myös kansallisesti rahoitettavat tuet. Tällä haluttaisiin varmistaa se, että maataloustuotannossa olevia tai ympäristöarvoiltaan merkittäviä alueita ei metsitetä. Ympäristöarvoiltaan merkittäviä alueita olisivat muun muassa luonnonlaitumet, joista maksetaan luonnonhaittakorvausta. Luonnonhaittakorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (236/2015) 3 §:ssä säädetään luonnonhaittakorvauksen korvauskelpoisesta alasta. Ympäristöarvoiltaan merkittäviä alueita olisivat myös esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykealat, maisema-alueet ja perinnebiotoopit, joita koskee voimassa oleva maatalouden ympäristösopimus. Viimeksi mainituista aloista säädetään ympäristökorvauksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (235/2015). 

Metsitykseen voidaan kuitenkin hyväksyä edellisestä poiketen alue, joka on poistettu viljelykäytöstä vuoden 2019 jälkeen, sekä alue joka poistetaan viljelykäytöstä ennen metsitystuen hakemista, jos viimeksi mainitun viljelykunto on heikko, koko on enintään yksi hehtaari rajoittuen kokonaisuudessaan tai pääosin metsämaahan ja alueella on puuvartisten kasvien taimia, suokasvillisuutta tai muuta vastaavaa kasvillisuutta ei kuitenkaan niin, että alue on tässä laissa määriteltyä metsämaata. Alueen heikosta viljelykunnosta kertovia tekijöitä ovat esimerkiksi maan happamuus, huono tai toimimaton ojitus ja siitä johtuva märkyys sekä kasvukykyä heikentävät ravinnepuutteet.  

Käytännössä edellä selvitetyt ruoantuotannossa olevat tai ympäristöarvoiltaan merkittävät alat ovat tunnistettavissa Ruokaviraston hallinnoimasta peltolohkorekisteristä. Peltolohkorekisteri on yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 70 artiklan sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 täydentämisestä yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän sekä suoriin tukiin, maaseudun kehittämistukeen ja täydentäviin ehtoihin sovellettavien maksujen epäämis- ja perumisedellytysten sekä hallinnollisten seuraamusten osalta annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 640/2014 mukainen tunnistusjärjestelmä. Tätä tunnistusjärjestelmää käytetään maatalouden tukien hallinnoinnissa. 

Ehdotetun pykälän 5 momentissa olisi määritelty lakiehdotuksessa tarkoitettu metsämaa. Metsämaalla tarkoitettaisiin aluetta, joka on Tilastokeskuksen käyttämän kansallisen maankäyttöluokituksen määritelmän mukaista metsämaata. Tilastokeskuksen maankäyttöluokituksessa on ryhmässä F11 määritelty metsämaa. Metsämaa tarkoittaa tässä luokittelussa puun tuottamiseen käytettävää tai käytettävissä olevaa aluetta, jolla puuston keskimääräinen vuotuinen kasvu on 1,00 m3/ha kuorineen. Metsämaaksi luetaan myös sellainen muuhun maankäyttöluokkaan aiemmin kuulunut alue, jolle on saatu aikaan elinkelpoinen taimikko. Myös tilapäisesti puuton tai vähäpuustoinen alue kuten uudistamisala tai taimikko katsottaisiin metsämaaksi. Viimeksi mainittuja alueita koskee metsälain (1093/1996) mukainen metsän uudistamisvelvoite. Myös tuhoalue tai vastaava, jolla edellä mainittu tuottovaatimus täyttyy ja joka ei kuulu muuhun maankäyttöluokkaan, olisi metsämaata. Myös entinen maatalousmaa katsotaan metsämaaksi silloin, jos se on jo istutettu taikka se on metsittynyt tai vesoittunut siten, että viljellen toteutettava metsittäminen on estynyt (Pääluokat, Maankäyttöluokitus 2000, Metsämaa) (https://www.stat.fi/meta/luokitukset/maankaytto/001-2000-05-01/f11.html). 

Metsitystuella ei saisi tukea sellaisia toimenpiteitä, jotka voimassa oleva lainsäädäntö velvoittaa muutoinkin tehtäväksi. Metsälain 2 luvussa (Puunkorjuu ja metsän uudistaminen) säädetään toimenpiteistä, jotka on tehtävä puunkorjuun jälkeen. Metsälaissa säädetään muun muassa taimikon aikaansaamiseksi tehtävistä perustamistoimenpiteistä. Metsälain nojalla annetaan lisäksi tarkempia säännöksiä perustettavan taimikon saavuttamiseksi. Metsälain 8 §:n 1 momentin mukaan taimikko katsotaan saaduksi aikaan, kun se on riittävän tiheä, taimet ovat tasaisesti jakautuneina, niiden keskipituus on 0,5 metriä ja niiden kehittymistä ei uhkaa välittömästi muu kasvillisuus. Taimikkoalueet ovat metsämaata, eikä niiden osalta ole siten mahdollista hakea metsitystukea. Jos edellä mainitulle taimikolle tapahtuisi luonnonolojen aiheuttamia tuhoja, aluetta ei voitaisi näiden tuhojen korjaamiseksi hakea metsitystuen piiriin, koska alueella sovelletaan tuolloinkin metsälakia. 

Ehdotetun pykälän 5 momentissa otettaisiin huomioon myös metsälain 5 a §:stä se, että puuntuotannollisesti vähätuottoisten ojitettujen turvemaiden osalta ei ole säädetty uudistamisvelvoitetta uudistushakkuun jälkeen. Myös tällainen alue katsottaisiin lakiehdotuksessa metsämaaksi, jotta kyseinen alue jäisi selvästi metsitystuen ulkopuolelle. 

6 §.Metsitystuen myöntämisen edellytykset. Ehdotetussa 6 §:n 1 momentissa säädettäisiin metsitystuen myöntämisen edellytyksistä. Kaikkien näiden edellytysten, pykälän ehdotetun 2 momentin edellytyksen lisäksi, olisi täytyttävä yksittäisen hakemuksen osalta, jotta metsitystuki voidaan myöntää.  

Lähtökohtana metsitystuen myöntämiselle on se, että tukea maksettaisiin vain luontaisesti metsänkasvatukseen sopivien alueiden osalta (1 momentin 1. kohta). Metsitettäväksi haetun alueen maaperän osalta on otettava huomioon muun muassa sen ravinnemäärä ja –tasapaino sekä lämpösumman riittävyys eri puulajien kasvatukseen. Lisäksi säännöksessä edellytettäisiin, että alue, jolle metsitystukea haettaisiin, olisi vesitaloudeltaan sopiva metsäksi. Erityisesti turvemailla vesitalouden hallinta on ensisijaista metsityksen onnistumisen kannalta. 

Metsitettävän alueen olisi oltava vähintään 0,5 hehtaarin suuruinen yhtenäinen, keskimäärin vähintään 20 metriä leveä alue (1 momentin 2. kohta). Lakiehdotuksella tavoitellaan metsäpinta-alan ja hiilinielujen lisäystä. Esimerkiksi YK:n ilmastosopimukselle tehtävässä kasvihuonekaasuraportoinnissa käytetään tätä pinta-alamäärittelyn arvoa metsästä. Ehdotettu 0,5 hehtaarin alaraja olisi siten tarpeen metsäpinta-alaan laskettavan kansainvälisen määrittelyn vuoksi. Myös luonnonmonimuotoisuuden kannalta kyseinen pinta-ala olisi välttämätön, koska se rajaisi pienet, muutamien kymmenien aarien kokoiset kohteet pois. Viimeksi mainitut voivat olla tärkeitä mutta pienialaisia esiintymiä suojelluille luontotyypeille sekä uhanalaisten ja muiden harvinaisten lajien esiintymisalueita. Hyvin pieniä alueita ei ole myöskään yksittäisen päätöksen vaatiman hallinnollisen työn vuoksi tarkoituksenmukaista ottaa tukijärjestelmään. 

Metsitystuen myöntäminen edellyttäisi, että alue, jolle metsitystä haetaan, on sellainen, että metsitys ei heikennä luonnon monimuotoisuutta (1 momentin 3. kohta). Kuten edellä on todettu, luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita ei saisi metsittää kansallisen lainsäädännön ja Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vuoksi. Tärkeä velvoittava kansainvälinen sopimus on luonnon biologista monimuotoisuutta koskeva YK:n yleissopimus (78/1994)  

Luonnonsuojelulain (1096/1996) 29 §:ssä säädetään suojeltavista luontotyypeistä. Nämä ovat maa- tai vesialueita, joilla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Luonnonsuojelulaissa suojeltuja luontotyyppejä ovat muun muassa merenrantaniityt, katajakedot ja lehdesniityt. Luonnonsuojelulain 46 §:ssä ja luonnonsuojeluasetuksen (160/1997) 21 §:ssä säädetään uhanalaisista lajeista. Luonnonsuojelulain 46 §:n mukaan asetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi lajiksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Esimerkiksi perinteisen karjatalouden harjoittamisen kautta syntyneet niityt, ahot, kedot ja hakamaat ovat usein uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Luonnonsuojelulain 47 §:ssä ja luonnonsuojeluasetuksen 22 §:ssä säädetään erityisesti suojeltavista lajeista. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeää esiintymispaikkaa ei saa hävittää eikä heikentää. Kielto tulee voimaan, kun ELY–keskus on päätöksellään määritellyt erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajat. Natura 2000 –suojelualueet ovat viranomaisten tiedossa. Vain hyvin pienestä osasta luonnon monimuotoisuudelle tärkeistä maatalousalueista on olemassa paikkatietoa, jonka avulla metsityksen ulkopuolelle jätettävät alueet pystyisi helposti varmistamaan. Esimerkiksi monet pitkään viljelemättä olleet kivennäismaiden vanhat pellot ovat kehittyneet monimuotoisiksi ja niittylajistolle tärkeiksi paikoiksi, eikä niistä ole paikkatietoa. ELY–keskuksen lausunnolla on siten hyvin tärkeä merkitys arvioitaessa metsitettäväksi haetun alueen edellytyksiä metsitystukeen. Jäljempänä 13 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa selvitetään tarkemmin ELY–keskuksen lausuntoa. 

Metsitystuen kohteeksi saatetaan joutoalueina esittää edellä selvitettyjä perinteisen karjatalouden muovaamia elinympäristöjä, joille niitto ja laidunnus ovat synnyttäneet omaleimaisen, monimuotoisen lajiston. Pykälän 1 momentin 3 kohta ei mahdollistaisi näiden luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden metsitystä. ELY–keskuksissa toteutetaan parhaillaan aiemmin selvitettyä perinnebiotooppien inventointia, joka tuo lisää taustatietoa metsitystukeen sisältyvän lausuntomenettelynkin käyttöön. 

Pykälän 1 momentin 4 kohta edellyttäisi kahden eri asiakokonaisuuden täyttymisen, jotta metsitystuki voitaisiin myöntää. Alue, jolle metsitystä haetaan, olisi oltava sellainen, että sen metsitys ei olennaisesti vaikeuta avoimen maaseutumaiseman säilyttämistä eikä ole vastoin maakäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisia kaavarajoitteita. 

Alueiden käyttöä ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki, jossa määritellään ne maakuntakaavoihin sisällytettävät alueet, joihin kohdistuu käyttöä rajoittavia määräyksiä. 

Suomessa on 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, joilla turvataan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen. Nykyiset arvokkaat maisema-alueet on valittu valtioneuvoston periaatepäätöksellä vuonna 1995 https://www.ymparisto.fi/download/noname/%7B663604B4-44AC-4091-A77A-2A880F98BA63%7D/57774 Maankäyttö- ja rakennuslaissa olevat valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet edellyttävät, että arvokkaat maisema-alueet otetaan huomioon alueiden käytössä. Ne tulee muun muassa sisällyttää maakuntakaavoihin. 

Viranomaisten on huolehdittava siitä, että erilaiset hankkeet eivät vaaranna arvokkaiden maisema-alueiden arvoa. Tästä johtuen metsittämishakemusten osalta on erityisesti otettava huomioon edellä mainitut maisema-alueet sekä niiden sisältyminen kaavoihin. Metsitettäväksi haettujen alueiden osalta on siten varmistettava, että metsitystoimenpiteiden kautta ei olennaisesti vaikeuteta avoimen maaseutumaiseman säilyttämistä. Metsittämisestä ei saa muodostua olennaista haittaa maisema-alueille eikä myöskään paikallisesti arvokkaille kulttuuriympäristöille ja -maisemille. 

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet on inventoitu uudestaan vuosina 2010–2014. Tämä päivitysinventointi kuulemisineen tuotti valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista selvityksen. Valtioneuvostolle ei ole kuitenkaan vielä tuotu hyväksyttäväksi uutta ehdotusta arvokkaiksi maisema-alueiksi. 

Alueen, jolle metsitystä haetaan, tulisi olla sellainen, että sen metsitys ei olisi vastoin maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia kaavarajoitteita. Maankäyttö- ja rakennuslain 30 §:ssä säädetään maakuntakaavamääräyksistä. Pykälän 2 momentin mukaan, jos jotakin aluetta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, maakuntakaavassa voidaan antaa sitä koskevia tarpeellisia määräyksiä (suojelumääräykset). Yleiskaavamääräyksiä koskevat vastaavat säännökset ovat mainitun lain 41 §:ssä ja asemakaavamääräyksiä koskevat 57 §:ssä. Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:ssä säädetään maakuntakaavan oikeusvaikutuksista muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Metsäkeskuksen olisi arvioidessaan metsitystuen myöntämisen edellytysten täyttymistä otettava edellä selvitetty huomioon. Metsitystuella ei saisi vaikeuttaa kaavan toteuttamista. Metsäkeskuksen olisi toimittava samoin myös edellä mainitun lain 42 §:n osalta, jossa säädetään yleiskaavan oikeusvaikutuksista viranomaistoimintaan. Kyseisen 42 §:n 2 momentin mukaan viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. Voidaan katsoa, että esimerkiksi sellaiset alueet, jotka on kaavassa osoitettu muuhun käyttöön kuin maa- ja metsätalouteen, eivät olisi hyväksyttäviä metsitettäviksi. Metsityksellä vaikeutettaisiin tällaisessa tapauksessa selvästi kaavan toteuttamista. 

Ehdotetun pykälän 1 momentin 5 kohdassa metsitystuesta on rajattu pois ne alueet, joiden osalta on jo kertaalleen maksettu joko julkista tai yksityistä rahoitusta metsittämistoimenpiteisiin. Erityisesti säännöksessä mainitaan maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain (1303/1994) 15 §:n 2 momentin nojalla pellon metsittämisestä annetut säännökset. Tämä viittaus tarkoittaisi pellon metsittämistä koskevasta tuesta annettua valtioneuvoston päätöstä (928/1995), joka koski edellä Nykytila ja sen arviointi –kohdassa selvitettyä, vuosina 1995–1999 Suomessa toteutettua EU:n pellon metsitysohjelmaa. Myös kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki mainitaan. Valtiontalouden kannalta on välttämätöntä ja yleisesti tarkoituksenmukaista, ettei samoja alueita julkisesti tai yksityisesti rahoitettuna metsitetä useita kertoja. Voitaneen päätellä, että jos alueen metsittäminen ei ole ensimmäisellä kerralla onnistunut, metsitys ei menesty uudellakaan kerralla. Lisäksi ne tilanteet rajattaisiin pois, joissa tuenhakija hakee usealta taholta rahoitusta metsitystä varten samanaikaisesti. Tästä olisi kuitenkin poikkeuksena 10 §:n 3 momentissa tarkoitettu toimintatapa, jossa tuenhakija voisi saada lakiehdotuksen mukaista hoitopalkkiota, jos tukea saataisiin metsityksen perustamistoimenpiteisiin muulta taholta kuin metsäkeskukselta. Ennen metsäkeskuksen päätöstä ei kuitenkaan viimeksi mainitussakaan tilanteessa saisi aloittaa perustamistoimenpiteitä. Tuen hakijan olisi ilmoitettava metsitystuen hakemuksella samanaikaisista hakemuksista.  

Ehdotetun 6 §:n 1 momentin 6 kohdassa edellytetään, ettei metsittämisen perustamistoimenpiteitä aloitettaisi ennen kuin metsäkeskus on tehnyt myönteisen tai kielteisen tukipäätöksen. 

Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen. Edellä 3 kohdan perusteluissa on todettu, että vain hyvin pienestä osasta luonnon monimuotoisuudelle tärkeistä maatalousalueista on olemassa paikkatietoa, jonka avulla metsityksen ulkopuolelle jätettävät alueet pystyisi helposti varmistamaan. Mainitulla edellytyksellä estettäisiin muun ohella tärkeiden monimuotoisuuskohteiden menettäminen. Myös arvokkaiden maisema-alueiden huomioon ottaminen vaarantuisi, jos 6 kohdan mukaista edellytystä ei olisi. 

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan joulukuusien kasvattamiseksi ei metsitystukea myönnettäisi. Tämä olisi aiheellista, kun otetaan huomioon lain tavoite. Joulukuusien kasvatus myyntiin kestää kasvupaikasta riippuen 8–15 vuotta istutuksesta. Puiden näin lyhyellä kiertoajalla ei kasvateta metsäpinta-alaa ja hiilinieluja. Metsitystuen velvoitteet kestäisivät kymmenen vuotta metsittämisen perustamistoimenpiteiden loppuun saattamisen ilmoittamisesta metsäkeskukselle. 

Ehdotetun pykälän 3 momentissa on valtioneuvostolle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

7 §.Ilmoitus vähämerkityksisestä tuesta. Vähämerkityksisen tuen myöntäminen perustuu komission 18.12.2013 antamaan asetukseen (EY) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (jäljempänä yleinen de minimis –asetus). https://ec.europa.eu/competition/state_aid/legislation/de_minimis_regulation_fi.pdf Yleisen de minimis –asetuksen alkuperäinen soveltamisaika päättyy 31.12.2020. Komissio on 2.7.2020 tekemällään päätöksellä jatkanut asetuksen soveltamisaikaa 31.12.2023 saakka.  

Vähämerkityksisen tuen myöntämisen edellytyksenä on, että yhdelle yritykselle myönnetyn vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 200 000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana. Tämän varmistamiseksi tuen myöntäjän on pyydettävä tuen hakijalta selvitys kaikista vähämerkityksisistä tuista mainitun jakson aikana. Tuen kokonaismäärää tarkasteltaessa on huomioitava kaikki tuenhakijan eri tukiviranomaisilta saama vähämerkityksinen tuki. Tähän liittyen yleisessä de minimis –asetuksessa on säädetty, että tuenmyöntäjän on aina vähämerkityksistä tukea koskevassa päätöksessään erityisesti todettava, että kyseessä on vähämerkityksinen tuki ja luonnollisesti tuen määrä. Tällöin tuenhakija tietää, mitkä kaikki tuet on laskettava yhteen toista vähämerkityksistä tukea haettaessa. 

Metsitystuki on valtiontukea, johon liittyvä lainsäädäntö ja käytäntö poikkeavat esimerkiksi kansallisesta verolainsäädännön viitekehyksestä. Metsitystukea ei siten valtiontukioikeudellisesti voida kohdella samoin kuin sitä verotuksellisesti esimerkiksi yhtymällä kohdellaan. Verolainsäädännössä yhtymän tulo vahvistetaan, ja jaetaan osakkaille. Jos tästä johdettaisiin, että yhtymälle tuensaajana myönnetty metsitystuki olisi jaettava laskennallisesti kullekin osakkaalle, voitaisiin joutua ongelmalliseen tilanteeseen EU–valtiotukioikeudessa käytetyn yritys–käsitteen kanssa. EU-oikeudessa yrityksiksi katsotaan niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta kaikki yksiköt, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa. Määrittävä tekijä on taloudellinen toiminta, ei yrityksen oikeudellinen muoto. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yrityksiksi voidaan katsoa yksiköt, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa yksin tai perheen voimin, ja henkilöyhtiöt. Yleisessä de minimis –asetuksessa keskeistä on se, että yritykselle myönnettävä vähämerkityksinen tuki pysyy määrältään enintään 200 000 eurossa kolmen peräkkäisen verovuoden aikana. 

Kansallisen verotuskäytännön mukaista jakomenettelyä ei metsitystuen osalta voida siten soveltaa valtiontuen osalta, vaan myönnetty metsitystuki on käsiteltävä kokonaisuutena esimerkiksi yhtymälle myönnettynä. Verotuksen kannalta jakomenettelyä tulee tässäkin tapauksessa kuitenkin noudattaa, sillä yhtymä itsessään ei ole erillinen verovelvollinen, vaan pelkästään verotuksessa käytetty laskentayksikkö. Metsäyhtymän metsätalouden puhdas pääomatulo tai tappiollinen pääomatulo jaetaan osakkaille verotuslaskennassa heidän omistusosuuksiensa mukaisessa suhteessa. Metsitystuki on siten saajalleen veronalaista tuloa, jota verotetaan normaalin verotusmenettelyn mukaisesti. Jos tuensaaja kattaa tuella metsityksestä aiheutuneita kustannuksia, ei verotettavaa nettotuloa merkittävissä määrin pääse syntymään. Laskennallisiin keskimääräisiin hehtaarikohtaisiin kustannuksiin perustuva metsitystuki voi kuitenkin johtaa verotettavaan tuloon silloin, kun laskennallisesti maksetun tuen määrä ylittää metsityksestä todellisuudessa aiheutuneet kustannukset. Vastaavasti, mikäli tuen määrä ei riitä kattamaan kaikkia metsityksestä aiheutuneita kuluja, aiheuttaa tämä - yhtymän osakkaan verotuksessa huomioitavan - tappion. 

Yleisen de minimis –asetuksen 6 artiklassa on tuen hakijalle säädetty velvoite ilmoittaa vähämerkityksisestä tuesta. Velvoitetta koskevan säännöksen mukaan ennen tuen myöntämistä jäsenvaltion on saatava kyseiseltä yritykseltä kirjallisessa tai sähköisessä muodossa ilmoitus kaikesta muusta sille tämän asetuksen tai muiden vähämerkityksisestä tuesta annettujen asetusten nojalla kahden edeltävän verovuoden ja kuluvan verovuoden aikana myönnetystä vähämerkityksisestä tuesta. Ehdotetussa 11 §:ssä säädetään siitä, että metsitystuen osalta tämä ilmoitus annettaisiin metsäkeskukselle toimitettavassa hakemuksessa. 

Yleinen de minimis –asetus on suoraan sovellettavissa ilman erillistä kansallista täytäntöönpanoa. Asetuksen tulee jäsenvaltiossa olla voimassa yhteisön lainsäädännön mukaisessa muodossa. Asetusta ei tästä johtuen saa tulkita tai täsmentää kansallisella sääntelyllä. Lakiehdotuksessa on tarvittavissa kohdin todettu muun muassa toimivaltaisen tahon eli metsäkeskuksen, Ruokaviraston ja ELY–keskuksen tehtävät asetuksen toimeenpanossa, määritelty tukeen hyväksyttävä ala ja yksilöity tuenhakijan velvoitteet lain mukaisessa tukijärjestelmässä. 

8 §.Metsitysvelvoite. Ehdotetussa 8 §:ssä säädettäisiin metsitykseen liittyvästä velvoitteesta. 

Ehdotettu 1 momentti sisältäisi säännöksen metsitykseen liittyvästä sitoumuksesta. Sitoumus olisi kaksiosainen. Ensinnäkin tuen hakijan olisi sitouduttava huolehtimaan metsittämänsä alueen taimikkovaiheen hoidosta pykälässä säädettävällä tavalla. Toiseksi tuen hakijan olisi säilytettävä metsitetty alue metsämaana metsälain säännöksiä noudattaen. Tämä kokonaisuus olisi lain tarkoittama metsitysvelvoite. Sitoumus kestäisi kymmenen vuotta ja se alkaisi lakiehdotuksen 16 §:ssä säädetystä toteutusilmoituksen toimittamisesta.  

Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi siitä, että metsitysvelvoite sitoisi tuensaajaa 14 §:ssä tarkoitetun päätöksen antamisen jälkeen. Tällöin ei jäisi epäselvyyksiä metsitysvelvoitteen velvoittavuudesta 17 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa. 

Metsälain säännösten noudattaminen tarkoittaisi pykälässä sitä, että alue olisi säilytettävä metsämaana siten, että sitä ei esimerkiksi raivata pelloksi, siltä ei poisteta taimikkoa tai sitä ei oteta turvetuotantoalueeksi sitoumuskauden aikana. Aluetta olisi siten käytettävä vain metsätalouteen. Metsälain 3 §:ssä säädetään maankäyttömuodon muuttamisesta. Metsälain mainitun pykälän 1 momentin mukaan metsälaki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön. Suhteessa metsälain 3 §:n 1 momentissa säädettyyn ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi siitä, että metsälain 3 §:n 1 momentin mukainen toiminta on metsitysvelvoitteen vastaista toimintaa. 

Ehdotetun pykälän 4 momentissa säädettäisiin metsitysvelvoitteen kestosta, joka olisi kymmenen vuotta. Lisäksi momentin mukaan sitoumus metsitysvelvoitteen noudattamisesta alkaisi lakiehdotuksen 16 §:ssä tarkoitetun toteutusilmoituksen toimittamisesta. Sitoumus annettaisiin 11  §:ssä tarkoitetulla hakemuksella. 

9 §.Metsityksen toteuttaminen. Pykälässä säädettäisiin metsityksen käytännön toimenpiteet ja määräaika niiden toteuttamiselle. 

Metsityksen voisi toteuttaa joko istuttamalla tai kylvämällä. Säännöksessä kuitenkin rajoitettaisiin käytettävää metsänviljelytapaa siten, että turvepohjaisilla alueilla metsän viljelyn voisi tehdä vain istuttamalla ja kivennäismailla sekä entisillä turvetuotantoalueilla istuttamalla tai kylvämällä. Istutettavan tai kylvettävän puulajin olisi oltava kasvupaikalle soveltuva. Soveltuvuus tarkoittaa sitä, että valitaan sellainen puulaji, joka hyödyntää parhaiten kasvupaikan kuten esimerkiksi turvemaan tai kivennäismaan mahdollisuudet. Metsityksen toteuttamisessa voidaan käyttää useita puulajeja kasvupaikan soveltuvuuden mukaan. Eri puulajien määrällä voi vaikuttaa metsien monimuotoisuuteen. Puulajit ovat rakenteellisilta ominaisuuksiltaan erilaisia, ja ne ylläpitävät tämän vuoksi erilaista lajistoa. Myös metsän terveyden ja tuhonkestävyyden kannalta sekametsä on hyvä vaihtoehto. Myös käytettävän metsänviljelyaineiston (taimet tai siemenet) olisi oltava alkuperältään kasvupaikalle soveltuvaa. Alkuperältään kasvupaikalle soveltuvan metsänviljelyaineiston valinta on metsänviljelyn onnistumisen edellytys, sillä puut ovat perinnöllisesti sopeutuneet kasvupaikkansa ilmastoon. Metsänviljelyaineiston liian pitkät siirrot etelästä pohjoiseen lisäävät taimien paleltumisriskiä, kun taas alkuperältään pohjoiseen soveltuvat aineistot, jotka on siirretty etelään päin, kasvavat yleensä paikallisia alkuperiä hitaammin. Siemenviljelyksiltä kerätyille siemenille ja niistä kasvatetuille taimille on määritelty käyttöalueet, joita on noudatettava. Väärän alkuperän käyttö saattaa lisäksi altistaa puuston hyönteis-, sieni- ja nisäkästuhoille. Istutustiheyden olisi oltava puulajista riippuen 1 600–2 500 tainta hehtaarille. Lisäksi ennen metsitystoimenpiteitä maanpinta olisi tarvittaessa käsiteltävä esimerkiksi mätästämällä tai laikuttamalla. Metsitystä edeltävien vesitalouden järjestelyiden tulee perustua vain olemassa olevien ojien kunnostukseen ja siihen liittyviin vesitalouden järjestelyihin. Metsitystukea ei myönnettäisi, mikäli metsityksen toteuttaminen vaatisi alueen uudisojittamista. Maanpinnan käsittelyllä eli maanmuokkauksella pystytään vähentämään tuhoja, erityisesti myyrätuhoja, joiden riski on sitä suurempi, mitä rehevämpi kasvupaikka on kyseessä. Myös tarvittava pintakasvillisuuden torjunta olisi tehtävä ennen istutusta tai kylvöä. Metsityksen onnistumiseen vaikuttaa merkittävästi metsitettävän alueen ravinnetasapaino ja alueella olisikin tarvittaessa tehtävä metsityslannoitus. Jos metsitettäväksi haettu alue olisi lievästi vesoittunut, alueelta olisi tarvittaessa raivattava sinne kasvaneet vesat. 

Metsityksen perustamistoimenpiteille asetettaisiin määräaika ehdotetun pykälän 2 momentissa. Perustamistoimenpiteet olisi saatettava loppuun viimeistään metsäkeskuksen päätöksen antamista seuraavan toisen kalenterivuoden loppuun mennessä. Jäljempänä 15 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa selvitetään mahdollisuutta saada yhden vuoden jatkoaika enintään kaksi kertaa metsityksen toteuttamiselle hakijasta riippumattoman ylivoimaisen esteen perusteella. 

Ehdotettu 9 §:n 3 momentti sisältäisi säännökset metsityksen perustamistoimenpiteiden jälkeen tehtävistä toimenpiteistä. Rehevillä kasvupaikoilla pintakasvillisuus, kuten heinät, vadelma ja horsma, saattavat tukahduttaa kasvatettavia taimia. Lisäksi runsas pintakasvillisuus altistaa taimet jyrsijätuhoille ja sienitaudeille. Tämän vuoksi pintakasvillisuutta olisi tarvittaessa poistettava metsitetyltä alueelta kemiallisesti tai mekaanisesti eli tallaamalla tai niittämällä. Lisäksi olisi huolehdittava tarvittaessa taimikon täydennysistutuksesta tai -kylvöstä ja muusta taimikon jälkihoidosta, kuten taimikon varhaisperkauksesta ja mahdollisesta ravinne-epätasapainon korjauksesta lannoituksella. 

Ehdotetun pykälän 4 momentissa on valtioneuvostolle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

10 §.Metsitystuen määrä. Valtionavustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan muu kuin 5 §:n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettu valtion talousarviosta tai talousarvion ulkopuolella olevasta valtion rahastosta myönnettävä valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta tai hankkeesta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää, jollei valtionavustuksen myöntämisen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömistä ja perustelluista syistä muuta johdu. Pääministeri Marinin hallitusohjelmassa maankäyttösektorin ilmasto-ohjelman osana on metsityksen edistäminen. Lakiehdotuksen tavoitteena on lisätä metsäpinta-alaa ja hiilinieluja metsityksen tukemisella. Hallitusohjelman ilmasto-ohjelman toimenpiteitä tukevana lakiehdotukseen sisältyvän valtionavustuksen voidaan katsoa olevan välttämätöntä ja perusteltua valtionavustuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Valtionavustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, toiminnan tai hankkeen toteutuneet kustannukset voivat jäädä pienemmiksi kuin valtionapuviranomaisen vahvistaman laskennallisen perusteen mukaan myönnetty valtionavustus. Metsitystuen suuruuden olisi tarkoitus määräytyä laskennallisten keskimääräisten hehtaarikohtaisten kustannusten perusteella. Siten joissakin tilanteissa todelliset aiheutuneet kustannukset metsityksestä voivat olla suuremmat tai pienemmät. Jokaisen yksittäisen metsityshakemuksen aiheuttamien kustannusten tarkastelua ei katsota mahdolliseksi eikä tarkoituksenmukaiseksi metsäkeskuksen käytössä olevien resurssien puitteissa. Riskikohteiden valinnalla ja otantojen suuntaamisella saadaan valvonta kohdistettua metsitystuen kannalta suurimman riskin kohteille. 

Lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin mukaan metsitystuki muodostuisi kustannuskorvauksesta ja hoitopalkkiosta. Kumpikin näistä perustuisi laskennallisiin keskimääräisiin hehtaarikohtaisiin kustannuksiin. Sekä kustannuskorvaus että hoitopalkkio olisivat kiinteitä. Ne eivät siten vaihtelisi tapauskohtaisesti esimerkiksi tuensaajittain tai maantieteellisesti alueittain. 

Ehdotetun pykälän 2 momentti sisältäisi säännöksen, jonka perusteella tuki voitaisiin porrastaa siten, että turvepohjaisten alueiden osalta maksettaisiin korkeampi tuki kuin kivennäismaiden ja entisten turvetuotantoalueiden osalta. Metsitystuen määrä voitaisiin porrastaa myös luonnon monimuotoisuutta edistävien toimenpiteiden perusteella, jolloin edistettäisiin muun muassa lehtipuuvaltaisten ja sekapuustoisten metsitysalojen syntymistä. Tällöinkin on kuitenkin varmistettava kyseisten puulajien soveltuvuus kasvupaikalle. Turvepohjaisten alueiden osalta korkeampi tuki olisi perusteltua johtuen turvepohjaisten alueiden maalajien vaatimista erilaisista perustamistöiden kustannuksista ja työmäärästä. Luonnon monimuotoisuutta edistävien toimenpiteiden osalta korkeampi tuki olisi perusteltu sen vuoksi, että tuenhakijalle aiheutuisi esimerkiksi lehtipuuntaimien tai erikoistaimien hankinnasta suuremmat kustannukset kuin havupuutaimista. 

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan metsitystuki maksettaisiin vain hoitopalkkiona silloin, kun rahoitus perustamiskustannuksiin tulisi jotakin muuta kautta. Rahoittajana voisi olla yksityinen tai julkinen taho. Tämä suunniteltu perustamistoimenpiteiden rahoittamistapa olisi ilmoitettava 11 §:ssä tarkoitetulla hakemuksella. Olisi myös otettava huomioon se, että muun julkisen tahon myöntämä tuki olisi ilmoitettava vähämerkityksisenä tukena, jos se olisi sellaisena myönnettyä. Myös tässä rahoittamistavassa olisi edellytyksenä, että perustamistoimenpiteitä ei saisi aloittaa ennen metsäkeskuksen tukipäätöstä. Viimeksi mainitusta on säädetty 14 §:n 4 momentissa. 

Ehdotetun pykälän 4 momentissa on valtioneuvostolle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

11 §.Metsitystuen hakeminen. Valtionavustuslain 10 §:n mukaan valtionavustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa valtionapuviranomaiselle oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Koska edellä mainituista seikoista on valtionavustuslaissa säännökset, niistä ei ole tarvetta säätää uudelleen lakiehdotuksessa. Toisaalta taas hakemuksen laatija ei välttämättä ole valtionavustuksen hakija ja siksi laatijaan liittyvistä asioista on lakiehdotuksessa erikseen säädettävä. Viimeksi mainituista on säädetty ehdotetun pykälän 1 momentissa (asiakirjan laatijan nimi ja yhteystiedot), lakiehdotuksen 23 §:ssä (Muistiinpano- ja tiedonantovelvollisuus) ja 24 §:ssä (Huomautus ja väliaikainen kielto). 

Tuen myöntäminen perustuu hakijan antamiin tietoihin. Valtionavustuslain esitöissä (HE 63/2001) on kuvattu valtionavustuslain 10 §:n ja silloisen hallintomenettelylain (598/1982) 17 §:n välistä suhdetta siten, että valtionapuviranomaisen hallintomenettelylain 17 §:n mukainen selvittämisvelvollisuus keskittyy hakijan antamien tietojen oikeellisuuden tarkistamiseen ja valtionavustuksen myöntämisperusteiden arviointiin ja että tarvittaessa valtionapuviranomaisen on hallintomenettelylain 17 §:n mukaisten, menettelyn johtamiseen liittyvien velvoitteidensa nojalla ohjattava valtionavustuksen hakija esittämään tarvittavat ja riittävät tiedot. Tuen hakijalla olisi siten valtionavustuslain mukaisesti velvollisuus huolehtia siitä, että metsäkeskuksella on käytettävissään oikeat ja riittävät tiedot hakemuksen ratkaisemiseksi. Metsäkeskus ei olisi itse velvollinen hankkimaan tarvittavia selvityksiä metsitystukeen liittyen. Poikkeuksena olisi lakiehdotuksen 13 §:ssä tarkoitettu ELY–keskuksesta pyydettävä lausunto, jonka metsäkeskus hankkisi. Hallintolain (434/2003) 8 §, joka koskee viranomaisen neuvontavelvollisuutta, ja hallintolain 22 §, joka koskee asiakirjan täydentämistä, velvoittavat kuitenkin metsäkeskusta. Metsäkeskuksen on siten ohjattava hakijaa esittämään tarpeelliset ja riittävät tiedot. Tässä tarkoitetaan nimenomaan hakemusasiaan liittyvien tosiseikkojen selvittämistä. Oikeudellisten seikkojen selvittäminen kuuluu taas ensisijaisesti metsäkeskukselle. Edellä mainittujen yleissäännösten perusteella metsäkeskuksella olisi siten oikeus jättää tuki myöntämättä, jos hakija ei toimita oikeita ja riittäviä tietoja asian käsittelyä varten. 

Ehdotetun 11 §:n 1 momentin mukaan metsitystukea haettaisiin kirjallisesti metsäkeskukselta. Hallintolain 19 §:ssä säädetään asian kirjallisesta vireillepanosta. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 9 §:n mukaan vireillepanossa ja asian muussa käsittelyssä vaatimuksen kirjallisesta muodosta täyttää myös viranomaiselle toimitettu sähköinen asiakirja. Metsitystuen myöntäminen ei voisi perustua suulliseen ilmoitukseen. 

Ehdotettuun pykälään ei sisältyisi allekirjoitusvaatimusta. Sähköisesti esitettyjen hakemusten osalta metsäkeskuksen tulisi aina pyrkiä varmistumaan lähettäjän henkilöllisyydestä ja asiakirjan eheydestä. Hallintolain 22 §:n 2 momentissa säädetään, ettei asian vireillepanoon tarvittavaa asiakirjaa tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on lähettäjää koskevat tiedot eikä ole syytä epäillä asiakirjan todenperäisyyttä. Alkuperäisyyteen tai eheyteen liittyvät epäilyt oikeuttaisivat metsäkeskuksen aina vaatimaan asiakirjan toimittamista joko alkuperäisenä ja varustettuna asianmukaisin allekirjoituksin tai uudelleen allekirjoitettuna. Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin kuitenkin, että hakemukseen on merkittävä tuen hakijan ja mahdollisen asiakirjan laatijan nimi ja yhteystiedot. Hakemuksen osalta on tärkeää varmistua siitä, kuka asianomaiset asiakirjat on laatinut. Lakiehdotuksen 24 §:ssä on tarkoitus säätää asiamiehelle ja avustajalle annettavasta huomautuksesta ja kiellosta. Mainittu säännös liittyy tilanteisiin, joissa kyseinen henkilö olisi laatinut toistuvasti hakemuksia ja toteutusilmoituksia, jotka sisältävät harhaanjohtavia tai virheellisiä tietoja. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että hakemuksessa on annettava 7 §:ssä tarkoitettu ilmoitus ja 8 §:ssä tarkoitettu sitoumus. Mainitussa 7 §:ssä säädettäisiin vähämerkityksisestä tuesta annettavasta ilmoituksesta. Lakiehdotuksen 8 § sisältää metsitykseen sisältyviin velvoitteisiin kytkeytyvän sitoumuksen. Tuen hakijan olisi sitouduttava huolehtimaan metsittämänsä alueen taimikkovaiheen hoidosta 9 §:ssä säädettävällä tavalla. Lisäksi metsitetty alue olisi säilytettävä metsämaana kymmenvuotisen sitoumuksen ajan. 

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin myös, että tehdystä tai käynnissä olevasta YVA-menettelystä olisi ilmoitettava hakemuksessa. 

Ehdotetun 11 §:n 3 momentissa on maa- ja metsätalousministeriölle osoitettu asetuksenanto-valtuus. 

12 §.Metsitystuen hakeminen yhteisomistustilanteessa. Metsitystukeen soveliaita alueita eli niin sanottuja joutoalueita on myös yhteisomistuksessa. Lähtökohtaisesti metsityksen toteuttaminen vaatisi alueen kaikkien yhteisomistajien suostumuksen. Näiden alueiden metsittämistä suunniteltaessa voi kuitenkin syntyä vaikeuksia sen vuoksi, että kaikkia yhteisomistuksessa olevan kiinteistön omistajia ei tavoiteta tai kaikki heistä eivät anna suostumustaan metsityksen toteuttamiseen. Siksi yhteisomistuksessa olevaa kiinteistöä hoitavien säädetyn osuuden omistavien yhteisomistajien tulisi voida saada aikaan lakiehdotuksen mukainen metsitys tarvittaessa myös ilman muiden yhteisomistajien suostumusta. Sen vuoksi ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan yhteisomistuksessa olevan alueen sellaisilla yhteisomistajilla, jotka omistavat alueesta vähintään kuusikymmentä prosenttia ja joihin kuuluvat aluetta hoitavat yhteisomistajat, olisi yhteisesti oikeus hakea ja toteuttaa yhteisomistetun alueen osalta lakiehdotuksen mukainen metsitys ja ottaa vastaan metsitystuki. Myös yhdellä yhteisomistajalla, joka omistaa vähintään kuusikymmentä prosenttia alueesta ja joka on aluetta hoitava yhteisomistaja, olisi sama oikeus hakemuksen tekemiseen. Metsitystuki maksettaisiin kaikille kiinteänä tukena eli tuen suuruus määräytyisi laskennallisten keskimääräisten hehtaarikohtaisten kustannusten perusteella. Tuensaajien saama metsitystuki olisi siten hehtaarilta pääsääntöisesti yhtä suuri kaikilla. Vain jako kivennäismaiden ja entisten turvetuotantoalueiden osalta sekä toisaalta taas turvepohjaisten alueiden osalta aiheuttaisi eri tukitason. Tuensaajien tilanne vaihtelisi käytännössä eli joillakin aiheutuisi enemmän kustannuksia hehtaarilta kuin toisilla johtuen tuen laskennallisesta keskimääräisyydestä. Jos kustannuksia muodostuisi yli hehtaarille maksettavan tuen, tuen hakuun osallistuneen yhteisomistajan olisi siten muiden hakijoiden kanssa yhdessä rahoitettava ylimenevä osa toimenpiteen kustannuksista. Ne yhteisomistajat, jotka eivät olisi hakuun osallistuneet, eivät siten joutuisi vastuuseen kustannuksista. 

Metsitystoimenpide voitaisiin siten toteuttaa ilman kaikkien yhteisomistajien suostumusta. Muiden yhteisomistajien oikeudet olisi kuitenkin turvattava. Muiden yhteisomistajien oikeusturvan varmistamiseksi metsitystuen hakijan olisi silloin, kun metsitettäväksi haettu alue on yhteisomistuksessa, ehdotetun pykälän 4 momentin mukaan hakemuksessa ilmoitettava, miten muiden yhteisomistajien informointi on toteutettu, jos kaikki yhteisomistajat eivät ole hakijoina. On tärkeää, että kaikki yhteisomistajat tietävät suunnitellusta metsityksestä. Ehdotetun pykälän 1 momentissa myös edellytetään, että hakijat luopuvat metsityksen toteuttamiskustannusten vaatimisesta muilta kuin toimenpiteeseen yhtyneiltä yhteisomistajilta. Lisäksi heidän olisi ehdotetun 1 momentin mukaan sitouduttava yksin vastaamaan lakiehdotuksen 14 §:ssä tarkoitetun tukipäätöksen mukaisista vastuista, velvoitteista ja seuraamuksista. Näin vain metsityksen toteuttamista hakeneet yhteisomistajat olisivat vastuussa edellä mainitun tukipäätöksen noudattamisesta. 

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan sellaisiin jakamattoman kuolinpesän osakkaisiin, joiden arvioitu osuus on vähintään kuusikymmentä prosenttia hakemuksen kohteena olevasta alueesta tuen myöntämisajankohtana. 

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan muutoin yhteisomistajiin sovelletaan, mitä rahoituslain 28 §:n 2, 4 ja 5 momentissa säädetään. Rahoituslain 28 §:n 2 momentin mukaan kiinteistöä hoitavana yhteisomistajana pidetään sellaista yhteisomistajaa, joka on perintökaaren (40/1965) 24 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa sopimuksessa sovittu kiinteistön hoitajaksi, joka on yhteisomistajien tekemällä sopimuksella määritelty toimimaan rahoituslaissa tarkoitettuna kiinteistöä hoitavana yhteisomistajana tai joka on kiinteistöllä asuva yhteisomistaja, jos 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua sopimusta ei ole tehty. Rahoituslain 28 §:n 4 momentin mukaan mitä 28 §:ssä säädetään kiinteistöstä, sovelletaan myös kiinteistön määräosaan, jota hallitaan sovintojaolla. 

Rahoituslain 28 §:n 5 momentissa säädetään päätöksen tiedoksisaannista. Säännöksen mukaan 28 §:ssä tarkoitetun päätöksen katsotaan tulleen yhteisomistajien tietoon, kun se on annettu tiedoksi yhdelle kiinteistöä hoitavista yhteisomistajista. Kuolinpesälle annettavasta tiedoksiannosta säädetään hallintolain 57 §:n 2 momentissa. Säännöksen mukaan tiedoksianto kuolinpesälle toimitetaan sille pesän osakkaalle, jonka hallussa pesä on, tai pesänhoitajalle. Jos kuolinpesä on usean osakkaan yhteisessä hallinnossa, tiedoksianto voidaan toimittaa yhdelle heistä. Osakkaan on ilmoitettava tiedoksisaannista muille pesän osakkaille. 

Metsitystukea koskevassa hakemuksessa olisi edellä selvitetyn mukaisesti ehdotetun pykälän 4 momentin mukaan ilmoitettava, miten mahdollisia muita yhteisomistajia on informoitu hakemuksesta ja miten heitä on neuvottu ilmoittamaan hakijoille mahdollinen kielteinen kantansa metsitystä koskevaan asiaan. Informoinnin osalta kuitenkin edellytetään, että muiden yhteisomistajien tavoittaminen olisi mahdollista ilman suuria vaikeuksia. Esimerkiksi kuolinpesään voi kuulua ulkomailla asuvia osakkaita, jotka eivät ole olleet vuosiin yhteydessä muihin osakkaisiin. Tällaisessa tilanteessa olisi kohtuutonta edellyttää osakkaan tavoittamista. 

Ehdotetun 12 §:n 5 momentissa on maa- ja metsätalousministeriölle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

13 §.Ennen tukipäätöstä hankittava lausunto. Metsitystuen myöntämisen 6 §:n mukaisista edellytyksistä pääosa olisi sellaisia, joissa edellytettäisiin ELY–keskuksen asiantuntemuksen käyttämistä. Vaikka metsäkeskus tekisi lopullisen päätöksen metsitystuen myöntämisestä, sen olisi otettava huomioon ELY–keskuksen sitova lausunto. Lisäksi tietyt asiakokonaisuudet ovat sellaisia, että ne velvoittavat suoraan myös metsäkeskusta. Tällaisia ovat esimerkiksi osa luonnonsuojelulain säännöksistä. Toisaalta taas tietyt asiat velvoittavat metsäkeskusta maankäyttö- ja rakennuslain kautta. 

ELY–keskuksen olisi otettava kantaa ehdotetun 13 §:n 2 momentin mukaan metsityshakemuksen osalta sen edellytyksistä luonnon monimuotoisuuteen, avoimen maaseutumaiseman säilyttämiseen sekä kaavarajoitteisiin. Lisäksi metsityskohteen soveltuvuus vesitalouden kannalta olisi tarvittaessa otettava mukaan ELY–keskuksen lausuntoon. Tähän liittyen entisten turvetuotantoalueiden osalta ELY-keskus voisi harkintansa mukaan ottaa lausunnossaan esille myös mahdollisuuden alueen soveltuvuudesta kosteikkoalueeksi metsityksen sijaan, mikäli alue ei vesitalouden puolesta sovellu metsitettäväksi. ELY–keskus on myös metsäkeskuksen ohella hyvin selvillä aiempien metsityksen tukijärjestelmien toteutumisen nykytilanteesta. Aluekehitykseen liittyvät aluerakennenäkökulmat, maaseudun kehittäminen sekä ympäristöasiat ovat ELY–keskusten tehtäviä. Nämä alueelliset tekijät on otettava huomioon metsitystuen hyväksymisessä, erityisesti jos on kyse laajoja alueita koskevasta hakemuksesta. 

ELY–keskus tekee käytännön valvonnan maatalouden tukijärjestelmien hallinnoinnissa. Näin ollen sen olisi otettava kantaa myös siihen, täyttyykö erityisesti 5 §:n 4 momentissa rajanveto maatalousmaaksi katsottavan ja ei-maatalousmaan suhteen. Tämä tarkoittaisi muun ohella myös sen varmistamista, että metsitystukeen haettava lohko olisi poistettu maatalouskäytöstä. 

Lausuntomenettely lisää metsäkeskuksen ja ELY–keskusten hallinnollisen työn määrää. Ehdotetun tukijärjestelmän valmistelun yhteydessä on tuotu esiin kevennetty lausuntomenettely. On harkittu, voitaisiinko 6 §:ssä tarkoitettujen metsitystuen myöntämisen edellytysten yksityiskohtaisemmalla määrittelyllä rajata pois esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden osalta tiettyjen kohteiden lausunnon antamisen tarve. Käytännön tilanteiden vaihtelevuuden vuoksi lakiehdotukseen on kuitenkin hyvin vaikeaa määritellä luonnon monimuotoisuuden osalta yksiselitteisesti ja kattavasti muita kohteita kuin entiset turvetuotantoalueet, joissa ELY-keskuksen lausuntoa tästä asiakokonaisuudesta ei tarvittaisi. Maan eri osissa on hyvin suurta vaihtelevuutta luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeistä kohteista erilaisten kasvuolosuhteiden, kasvilajiston ja maankäytön historian, alueellisen sijoittumisen tai muun erityispiirteen vuoksi. Esimerkiksi pelkästään kohteen kasvilajiston määrää ei voida käyttää kriteerinä, koska kasvilajiston potentiaalinen määrä on suurempi maan eteläosissa kuin pohjoisosissa kasvukauden pituuden, lämpöolojen ja maan ravinnepitoisuuden vuoksi. Tuen hakijalta ei voida myöskään edellyttää monimuotoisuuden kannalta merkityksellisten lajien tunnistamista. Toisaalta kohde voi olla tärkeä sijoittumisensa vuoksi paikallisesti muodostamassa uhanalaisten eliöiden elinympäristöjen verkostoa. 

14 §.Tukipäätös. Metsäkeskus tekisi päätöksen metsitystuen myöntämisestä tai epäämisestä lakiehdotuksessa ja valtionavustuslaissa säädetyillä edellytyksillä. Metsäkeskuksen tulisi päätöksenteossaan tuen edellytysten ohella ottaa huomioon ELY–keskuksen sitova lausunto. 

YVA–menettelyä sovelletaan pääsääntöisesti suuriin, ympäristövaikutuksiltaan mittaviksi arvioituihin hankkeisiin. Toisaalta taas muukin hanke voi olla vaikutuksiltaan sellainen, jolla voi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA–menettelyn soveltaminen voisi mahdollisesti tulla kyseeseen metsityshakemuksen kohdistuessa esimerkiksi hyvin laajaan alueeseen kuten entiseen turvetuotantoalueeseen. Tämän vuoksi ehdotetun pykälän 2 momentissa rajoitettaisiin metsäkeskuksen oikeutta tehdä tukipäätös silloin, jos metsityksen toteuttamiseen sovellettaisiin YVA–laissa tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tukipäätös saataisiin tehdä vasta sen jälkeen, kun metsäkeskus on saanut käyttöönsä YVA–lain 19 §:n mukaisen arviointiselostuksen ja siihen liittyvän yhteysviranomaisen perustellun päätelmän. Lisäksi 2 momentissa edellytettäisiin, että tukipäätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon päätösharkinnassa. 

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan metsitystuki myönnetään edellyttäen, että metsitystoimenpiteet toteutetaan metsäkeskuksen hyväksymän hakemuksen tai metsäkeskuksen edellyttämien korvaavien toimenpiteiden mukaisesti. Valtionavustuslain 11 §:n 3 momentin mukaan valtionavustuspäätökseen voidaan ottaa valtionavustuslain 7 §:n 1 momentissa säädettyjen seikkojen toteutumisen varmistamiseksi välttämättömiä valtionavustuksen käyttämistä koskevia ehtoja ja rajoituksia. Metsäkeskuksella on tämän säännöksen nojalla oikeus ottaa ehdotetussa 14 §:ssä tarkoitettuun tukipäätökseen ehtoja ja rajoituksia, joiden avulla metsityksen voidaan katsoa toteutuvan kussakin kohteessa mahdollisimman hyvin kohteen olosuhteet huomioon ottaen. Metsitystuen hakemuksessa tuen hakijan on ilmoitettava muun ohella metsitettäväksi haetun alueen metsittämisen pääasiallinen puulaji tai puulajit, mahdollinen maanpinnan käsittelymenetelmä ja pintakasvillisuuden torjunnan toteuttamistapa. Jos hakemuksessa esitetyt toimenpiteet eivät olisi metsäkeskuksen mukaan toteuttamiskelpoisia, metsäkeskus voisi tukipäätökseen sisällyttää valtionavustuslain nojalla välttämättömiä metsitystuen käyttämistä koskevia ehtoja ja rajoituksia. Näillä tarkennuksilla metsäkeskus voisi edellyttää esimerkiksi puulajin vaihtamista tai hakemuksessa ilmoitettuja toimienpiteitä korvaavia toimia. Hakemuksessa ilmoitettavia asioita on tarkemmin selvitetty Lakia alemman asteinen sääntely –kohdassa 11 §:n 3 momenttiin sisältyvän valtuussäännöksen perusteluissa. 

Metsitystuen myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon erilaisia asiakokonaisuuksia. Jos toimenpiteet aloitettaisiin ennen päätöksen antamista, voitaisiin vaarantaa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä kohteita tai arvokkaita maisema-alueita. Metsitystukea on myös saatettu hakea sellaiselle kohteelle, jolla ei edes ole edellytyksiä muodostua metsäksi eli kohteelle, joka ei ole metsänkasvatukseen sopiva. Ehdotetun pykälän 4 momentin mukaan metsityksen toimenpiteet saataisiin aloittaa vasta sen jälkeen, kun metsäkeskus on tehnyt myönteisen tukipäätöksen metsitystuesta. Tämä velvoittaisi myös niitä tahoja, joille myönnettäisiin 10 §:n 3 momentin nojalla vain hoitopalkkio.  

Ehdotetun pykälän 5 momentti olisi osin informatiivinen. Yleisen de minimis –asetuksen 6 artikla sisältää säännökset siitä, mitä jäsenvaltion on ilmoitettava yritykselle, jos se aikoo myöntää yritykselle vähämerkityksistä tukea. On tärkeää, että yleisen de minimis –asetuksen edellyttämät asiakokonaisuudet ovat selkeästi tukipäätöksessä, koska päätöksen kautta asetuksen edellyttämät asiat informoidaan tuensaajalle. Ehdotetussa momentissa viitattaisiin myös valtiontukilaissa edellytettyihin seikkoihin. Valtionavustuslain säännöksistä mainittakoon tässä yhteydessä 11 §, jossa säädetään valtionavustuspäätöksestä. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan valtionavustuspäätökseen voidaan ottaa valtionavustuslain 7 §:n (Valtionavustuksen myöntämisen yleiset edellytykset) 1 momentissa säädettyjen seikkojen toteutumisen varmistamiseksi välttämättömiä valtionavustuksen käyttämistä koskevia ehtoja ja rajoituksia. Valtionavustuslain 11 §:ssä edellytetään muun ohella myös, että tukipäätöksestä käy ilmi valtionavustuksen saajan velvollisuus antaa selvitys valtionavustuksen käyttämisestä ja selvityksen ajankohta. Tätä selvitystä vastaisi lakiehdotuksen 16 §:ssä tarkoitettu toteutusilmoitus. 

Ehdotetun pykälän 6 momentti sisältää tukipäätöksen sisältöön liittyvän säännöksen, joka kytkeytyy metsitystuen diskonttaukseen ja siihen liittyvään informointivelvoitteeseen. 

15 §.Tukipäätöksen raukeaminen. Tukipäätös ja oikeus metsitystukeen raukeaisi, jos metsitystä ei toteuteta 9 §:n 2 momentissa säädetyssä määräajassa. Hakijasta riippumattomasta ylivoimaisesta esteestä johtuen metsäkeskus voisi hakemuksesta myöntää kaksi kertaa yhden vuoden jatkoajan metsityksen toteuttamiseen. Ylivoimaisena esteenä huomioitaisiin taimipula, sääolosuhteet tai muu yllättävä, ennalta arvaamaton tapahtuma. Yllättävä tapahtuma voisi olla muun muassa tuensaajan äkkinäinen sairastuminen tai onnettomuus. Jatkoajan myöntämismahdollisuus kaksi kertaa on erityisesti tukijärjestelmän soveltamisen alkuvuosina tarpeen esimerkiksi tarvittavan ikäisten taimien saatavuuden mahdollisen vähyyden vuoksi. 

16 §.Toteutusilmoitus ja metsitystuen maksaminen. Ehdotetussa pykälässä kytkettäisiin toteutusilmoitus ja metsitystuen maksaminen toisiinsa. 

Kun perustamistoimenpiteet olisi tehty, siitä olisi viipymättä ilmoitettava metsäkeskukselle. Tämä ilmoitus olisi kuitenkin tehtävä viimeistään metsityksen perustamistoimenpiteiden tekemiselle ehdotettua 9 §:n mukaista määräaikaa noudattaen, koska muutoin oikeus metsitystukeen raukeaisi. Valtionavustuslain 29 §:ssä säädetään valtionavustuksen maksatuksen raukeamisesta, jos valtionavustuksen maksamista varten ei ole esitetty tarvittavaa hyväksyttävää selvitystä maksamista varten. Yksilöityjen määräaikojen asettaminen katsotaan lakiehdotuksessa tarpeelliseksi, jotta metsitykseen liittyviä maksatuksia ei jää epäselväksi ajaksi maksamatta. Samalla varmistuisi se, että metsitysten toteuttamisia ei viivytetä tarpeettomasti. Toteutusilmoitus vastaisi myös valtionavustuslain 11 §:n 4 momentin 5 kohdassa tarkoitettua selvitystä valtionavustuksen käyttämisestä. 

Käytännössä voi tulla eteen tilanteita, joissa toteutusilmoituksella ilmoitetaan laajempi alue metsitetyksi kuin on metsäkeskuksen tukipäätöksessä. Tuensaaja on kuitenkin oikeutettu vain tukipäätöksessä vahvistetun suuruiseen metsitystukeen. Epäselvyyksien välttämiseksi ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että toteutusilmoituksen perusteella maksettava metsitystuki saa olla määrältään enintään 14 §:ssä tarkoitetussa tukipäätöksessä vahvistetun suuruinen. 

Toteutusilmoituksen saatuaan metsäkeskus voisi maksaa metsitystuen kustannuskorvauksen. Kustannuskorvaus maksettaisiin yhtenä eränä. Metsityksen hoitopalkkion maksaminen kytkeytyisi myös toteutusilmoitukseen. Palkkio maksettaisiin tuensaajalle sen jälkeen, kun kaksi ja kahdeksan vuotta on kulunut siitä, kun metsäkeskus on vastaanottamansa toteutusilmoituksen perusteella maksanut kustannuskorvauksen. Kummallakin kerralla maksettava erä olisi puolet hoitopalkkiosta. 

Valtionavustuksen maksamista koskevasta päätöksestä ei säädetä valtionavustuslaissa, jota on tarkoitus soveltaa yleislakina metsitystukeen. Selvyyden vuoksi olisi tarkoituksenmukaista säätää ehdotetun 16 §:n 4 momentissa siitä, milloin olisi tehtävä erillinen hallintopäätös metsitystuen maksamisesta. Hallintolain 44 §:n mukaan kirjallisesta päätöksestä on muun muassa käytävä ilmi päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu. Hallintolain 45 §:n mukaan päätös on perusteltava. Esimerkiksi silloin kun tukea ei maksettaisi toteutusilmoituksen mukaisesti koko ilmoitetulle pinta-alalle tai kun hoitopalkkiota ei maksettaisi esimerkiksi laiminlyödyn taimikon jälkihoidon takia, olisi tehtävä päätös metsitystuen maksamisesta 14 §:ssä tarkoitetun tukipäätöksen lisäksi. Tällöin metsitystuen maksamista koskevasta päätöksestä tulisi käydä ilmi maksettavan tuen määrä ja lisäksi perustelut, miksi tuki ei ole 14 §:ssä tarkoitetun tukipäätöksen mukainen. Tuen saajalla olisi muutoksenhakumahdollisuus tähän maksatusta koskevaan päätökseen. Jos metsitystyö tehtäisiin 14 §:ssä tarkoitetun tukipäätöksen ja toteutusilmoituksen laajuisena ja mukaisena, erillistä päätöstä tuen lopullisesta määrästä ja maksatuksesta ei tarvittaisi. Tällöin tuensaajalle lähetettäisiin ilmoitus metsitystuen maksamisesta. Tuensaajalle maksettaisiin sen suuruinen metsitystuki kuin hänelle on tukipäätöksellä myönnetty. 

Ehdotetun pykälän 5 momentissa olisi maa- ja metsätalousministeriölle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

17 §.Tukipäätöksen mukaisten velvollisuuksien ja oikeuksien siirtyminen. Metsitettävän tai jo lakiehdotuksen mukaisesti metsitetyn alueen uuden omistajan tai haltijan oikeusaseman selkiyttämiseksi ehdotetaan, että tämä rinnastettaisiin omistus- tai hallintaoikeuden siirtymisen jälkeen lakiehdotuksen mukaiseen tuensaajan oikeusasemaan. Alueen uutta omistajaa tai haltijaa koskisi säännöksen mukaan ne velvollisuudet ja oikeudet, jotka sisältyisivät lakiehdotuksen 14 §:ssä tarkoitettuun tukipäätökseen. Tätä kokonaisuutta koskeva säännös olisi ehdotetussa 17 §:ssä. Säännöksellä vältettäisiin esimerkiksi takaisinperinnän estyminen tilanteissa, joissa alueen uusi omistaja tai haltija lopettaa sitoumuksen voimassaoloaikana metsitetyn alueen käytön metsämaana. Tällaisessa tapauksessa alkuperäinen tuensaaja ei ole toiminut tukipäätöksen vastaisesti ja tuen takaisinperinnän kohdentaminen alkuperäiseen tuensaajaan ei olisi mahdollista. Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin mukaan metsitystukeen sovellettaisiin myös valtionavustuslakia. Valtionavustuslain 3 §:n 1 momentin mukaan, jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä noudatetaan tämän lain sijasta. Takaisinperintä voitaisiin siten ehdotetun 17 §:n nojalla kohdistaa uuteen omistajaan tai haltijaan, koska uutta tuensaajaa velvoittaisi tukipäätöksen mukainen sitoumus. Toisaalta taas, jos alkuperäinen tuensaaja olisi toiminut omistus- tai hallinta-aikanaan olennaisesti metsitystuen ehtojen vastaisesti, häneltä voitaisiin valtionavustuslain 21 §:n nojalla periä takaisin maksettu metsitystuki. Tilanteeseen sovellettaisiin viimeksi mainitun pykälän 4 kohtaa, jonka nojalla metsitystuki olisi takaisinperittävä, koska tapauksessa olisi olennaisesti rikottu valtionavustuksen käyttämistä koskevia säännöksiä tai valtionavustuspäätökseen otettuja ehtoja. 

18 §.Metsitysvelvoitteen lakkauttaminen. Jos metsitetty alue tai osa siitä lunastetaan, metsäkeskuksen olisi ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan hakemuksesta lakkautettava metsitysvelvoite. Lunastustilanteissa alueen käyttötarkoitus yleensä muuttuu siten, ettei olisi perusteltua jättää metsitysvelvoitetta voimaan. Lunastus yksistään ei vielä olisi peruste velvoitteen lakkauttamiseen. Jos kuitenkin lunastuksen johdosta alueen käyttö metsätaloudelliseen tarkoitukseen olennaiselta osin estyisi, metsäkeskuksen tulisi lakkauttaa velvoite asiasta tiedon saatuaan. Näissä tilanteissa ei myöskään olisi perusteltua vaatia maanomistajaa palauttamaan saamaansa tukea. 

Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa metsäkeskus voisi myös lakkauttaa metsitysvelvoitteen. Ehdotetussa momentissa tarkoitetut tilanteet ovat sellaisia, joissa velvoitteen jatkuminen ei olisi tarkoituksenmukaista tai mahdollista. 

Pykälän 2 momentin 1 kohta koskisi kaavoituksessa tapahtuvia muutoksia. Jos alue tai sen merkittävä osa kaavassa osoitettaisiin muuhun käyttöön kuin metsämaaksi, metsäkeskus voisi lakkauttaa alueen metsitysvelvoitteen. Tämä kuitenkin edellyttää tapauskohtaista harkintaa, koska käyttömuodon muuttaminen kaavoituksessa ei välttämättä aiheuta metsätalouden harjoittamiselle rajoituksia. Momentin 2 kohta koskisi metsitetyn alueen siirtymistä sopimusalaksi. Jos alueesta tai sen merkittävästä osasta tehtäisiin metsätalouden ympäristötukisopimus tai muu vastaava sopimus, on perusteltua, että sopimuksen velvoitteet tulevat esitetyn metsitysvelvoitteen sijaan. 

Pykälän 2 momentin 1 ja 3 kohdat koskevat tilanteita, joissa alue osoitetaan kaavassa muuhun käyttöön tai lain nojalla asetetaan alueeseen kohdistuvia käyttörajoituksia tai toimenpidekieltoja. Ne syntyvät maanomistajasta riippumattomasta syystä, ja eroavat tämän vuoksi 2 kohdan tilanteesta. 

Metsäkeskuksen olisi lakkautettava alueen metsitysvelvoite ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan, jos maanomistaja lopettaa alueen tai sen merkittävän osan käytön metsämaana alle kymmenen vuoden kuluttua toteutusilmoituksen tekemisestä. Esimerkkeinä tällaisesta tilanteesta voidaan mainita alueen raivaaminen pelloksi tai alueen ottaminen turvetuotantoalueeksi. Tällaisissa tilanteissa on perusteltua, että metsitysvelvoite lakkautetaan. 

19 §.Metsitystuen palauttaminen. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan tuensaajan olisi palautettava metsitystuki silloin, kun tuensaaja lopettaa metsitetyn alueen tai sen merkittävän osan käytön metsämaana metsitysvelvoitteen aikana. Momentissa olisi myös viittaus valtionavustuslain 20 §:ään metsitystuen palauttamisen perusteiden osalta. Valtionavustuslain 20 §:n mukaan valtionavustuksen saajalla on yleinen velvoite palauttaa perusteetta, virheellisesti tai liikaa saamansa valtionavustus tai sen osa. Valtionavustuksen saajan velvollisuutena on lisäksi valtionavustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan palauttaa valtionavustus tai sen osa, jos sitä ei voida käyttää valtionavustuksen käyttötarkoituksen mukaisesti. 

Ehdotetussa 19 §:n 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi niistä tilanteista, joissa metsitystuen palautusvelvollisuutta ei muodostu. Näitä tilanteita olisivat 18 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa selvitetyt alueen lunastukseen, kaavoitukseen, käyttörajoituksiin ja toimenpidekieltoihin liittyvät tilanteet. 

Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että lakiehdotuksen tai valtionavustuslain 20 §:n nojalla palautettava tuki olisi maksettava takaisin metsäkeskukselle. Valtionavustuslain 20 §:n mukaan palautusvelvollisuus ei koske niitä tilanteita, joissa palautettava määrä on enintään 100 euroa. 

Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin myös tuen palauttamiseen liittyvästä koron maksusta. Valtionavustuslain 24 §:n mukaan valtionavustuksen saajan on maksettava palautettavalle tai takaisin perittävälle määrälle valtionavustuksen maksupäivästä korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaista vuotuista korkoa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Ehdotetussa momentissa säädettäisiin, että useassa erässä maksetun tuen osalta valtionavustuslain 24 §:ssä tarkoitettua korkoa maksettaisiin viimeisestä metsitystuen maksatuksesta tai tuen loppuun maksamisesta lukien. Valtionavustuslain mainittua säännöstä koskevissa esitöissä todetaan, että korkoa on maksettava siihen päivään saakka, jona valtionavustus maksetaan takaisin. Ehdotettu säännös on hallinnollisesti yksinkertaisempi ratkaisu kuin se, että korkoa maksettaisiin kunkin erän maksamisesta lukien. Metsitystuki maksettaisiin kolmessa erässä, ensin kustannuskorvaus ja sen jälkeen hoitopalkkio kahdessa erässä. 

20 §.Metsitystuen takaisinperintä. Ehdotetussa 20 §:ssä säädettäisiin takaisinperinnästä ja takaisinperintään liittyvästä toimivallasta metsäkeskuksen ja Ruokaviraston välillä. Takaisinperintäpäätösten toimeenpanosta vastaisi Ruokavirasto. Esityksen tuen takaisinperinnästä Ruokavirastolle tekisi metsäkeskus. 

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin, keneltä tuki peritään takaisin. Yleensä tuki peritään takaisin tuensaajalta. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin esimerkiksi rahoituslain ympäristötukeen liittyvät velvoitteet sekä hoito- ja kunnossapitovelvollisuus, jolloin tuki peritään takaisin siltä, joka on rikkonut kyseisiä velvoitteita. Metsitystuen takaisinperinnän lähtökohtana olisi, että metsitystuki perittäisiin takaisin siltä tuensaajalta, joka ei omistus- tai hallinta-aikanaan ole noudattanut metsitystuen ehtoja ja metsitysvelvoitetta. Tätä periaatetta tukisi lakiehdotuksen 17 §, jossa säädettäisiin metsitystukeen liittyvien velvollisuuksien siirtymisestä. Metsitystuen ehtojen noudattaminen tarkoittaa kaikkia tuen ehtoja, joista yksi tärkeä ehto on metsitetyn alueen säilyttäminen metsämaana sitoumusajan. Jos metsitetyn alueen uusi omistaja tai haltija lopettaa sitoumuksen voimassaoloaikana metsitetyn alueen käytön metsämaana, metsitystuki voitaisiin periä pois uudelta taholta, vaikka sitä ei olisikaan tälle taholle maksettu. Ehdotetulla säännöksellä ehkäistäisiin osaltaan keinotekoiset omistus- ja hallintaoikeuden siirrot takaisinperinnän välttämiseksi. Jos metsitystuki perittäisiin pois, samalla luonnollisesti lakkaisi alueen hoitovelvoite. Pykälän ehdotetussa 6 momentissa säädettäisiin takaisinperinnän kohteesta kiinteistön olleessa yhteisomistuksessa. 

Ehdotetun 20 §:n 2 momentin mukaan metsitystuen takaisinperinnän perusteista säädettäisiin muutoin valtionavustuslaissa. Valtionapuviranomaisen velvollisuudesta valtionavustuksen takaisinperintään säädetään valtionavustuslain 21 §:ssä. Mainitun pykälän 1 kohdan mukaan takaisinperintäperusteena on valtionavustuslain 20 §:n mukaisen palautusvelvollisuuden laiminlyönti. Pykälän 2 kohdan mukaan tuen takaisinperintään on peruste, kun valtionavustusta käytetään olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty. Lisäksi pykälän 3 kohdan mukaan maksamisen lopettamisen tai takaisinperinnän perusteena on väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen seikasta, joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan valtionavustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin. Myös virheellisen tiedon antamisen ohella olennaisen tiedon salaaminen on pykälän mukaan maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän peruste. Pykälän 4 kohdan mukaan maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän perusteena on se, että valtionavustuksen saaja pykälän 1—3 kohtaan verrattavalla tavalla olennaisesti rikkoo valtionavustuksen käyttämistä koskevia säännöksiä ja valtionavustuspäätökseen otettuja ehtoja. 

Metsitystuen myöntämisen yhtenä edellytyksenä lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan olisi, että alueella, jolle metsitystä haetaan, ei ole samanaikaisesti vireillä muuta hakemusta tai hakemuksia metsitykseen liittyen. Jos hakemuksella ilmoittaa, että metsityksen perustamistyöt kustannetaan muulla kuin metsitystuella, tuen hakija voisi muiden edellytysten täyttyessä saada hoitopalkkion. Käytännössä voi tulla kuitenkin ilmi tilanne, että hakija olisi hakenut tukea suunnittelemalleen metsitykselle myös muuta kautta, eikä ilmoita siitä metsitystukea hakiessaan metsäkeskukselle. Tällöin tuen hakija syyllistyy väärien tietojen antamiseen. Tällaiseen tilanteeseen sovellettaisiin valtionavustuslain 21 §:n 3 kohtaa. Toiminta aiheuttaa takaisinperintäseuraamuksia. Myös jos tarkastuksessa todetaan tai muutoin selviää, että metsitettäväksi ilmoitettu alue on jo ollut metsitettynä tai toimenpiteet on aloitettu, tuen hakija syyllistyy väärien tietojen antamiseen. Metsitystuen myöntämisen edellytyksenä on lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan, että metsitystä ei saa aloittaa ennen kuin metsäkeskus on tehnyt päätöksen tukiasiassa. 

Valtionavustuslain 28 §:n 2 momentin mukaan valtionavustuksen, sille maksettavan koron tai viivästyskoron takaisinperintään ei saa enää ryhtyä, kun kymmenen vuotta on kulunut valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta. Tämän mukaisesti ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan valtionavustuslain nojalla metsitystuen takaisinperintään ei saisi enää ryhtyä, kun kymmenen vuotta on kulunut viimeisen hoitopalkkion erän maksamisesta. Momentissa ehdotetaan kuitenkin lisäksi säädettäväksi tilanteesta, jossa takaisinperinnän perusteena on metsämaana säilyttämisen rikkominen. Tällöin valtionavustuslain 28 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräaika laskettaisiin mainitun velvoitteen voimassaoloajan päättymisestä. Tämä velvoite on voimassa kymmenen vuotta metsityksen toteutusilmoituksen toimittamisesta metsäkeskukselle. 

Ehdotetun 20 §:n 3 momentissa säädettäisiin tuen takaisinperintään liittyvästä koron maksusta. Metsitystuen takaisinperinnässä sovellettaisiin koron osalta samaa käytäntöä kuin edellä selvitetyssä tuen palauttamisessa. Korkoa maksettaisiin myös tässä viimeisestä metsitystuen maksatuksesta tai tuen loppuun maksamisesta lukien. Momentissa ehdotetaan lisäksi koron maksun takarajasta. Korkoa takaisinperinnän yhteydessä olisi maksettava siihen päivään saakka, jona metsäkeskus tekee Ruokavirastolle esityksen tuen takaisinperinnästä. Jos metsäkeskuksella olisi toimivalta tehdä takaisinperintäpäätös, koron maksu päättyisi kyseisen päätöksen tekopäivänä. Säännöstä voidaan perustella sillä, että takaisinperintäasian käsittely on tavanomaista pidempi muun muassa sen vuoksi, että sekä metsäkeskus että Ruokavirasto kumpikin esimerkiksi kuulevat hallinnon asiakasta ennen asian ratkaisemista. Takaisinperintäprosessin ajallinen kesto hallinnossa ei täten voisi aiheuttaa ylimääräisiä korkoseuraamuksia. 

Ehdotetun pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että metsäkeskuksen tulisi tehdä Ruokavirastolle esitys tuen takaisinperimiseksi saatuaan tiedon takaisinperinnän perusteesta. Sen jälkeen Ruokavirasto päättäisi takaisinperinnästä. Takaisinperintään sovellettaisiin valtionavustuslain 5 luvun säännöksiä kuitenkin niin, että ehdotetussa momentissa säädettäisiin takaisinperittävän määrän alarajaksi 100 euroa. Tämä määrä katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi, etenkin kun otetaan huomioon takaisinperintään sisältyviin vaiheisiin liittyvistä hallintotoimista aiheutuvat kaikki kustannukset sekä metsäkeskuksessa että Ruokavirastossa. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin takaisinperinnästä yleisen de minimis –asetuksen noudattamatta jättämisen vuoksi. Vähämerkityksisen tuen myöntämisen edellytyksenä on, että yhdelle yritykselle myönnetyn vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 200 000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana. Metsäkeskuksen tulisi tehdä Ruokavirastolle esitys metsitystuen takaisinperimiseksi, jos sen tietoon tulisi mainitun rajan ylittäminen. 

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä tilanteista, joihin on sovellettu yhteisomistuksessa olevaa kiinteistöä koskevaa menettelysäännöstä. Ehdotettu säännös muodostaisi poikkeuksen ehdotettuun pykälän 1 momenttiin. Momentin mukaan, jos metsitystuen myöntämiseen on sovellettu yhteisomistuksessa olevia kiinteistöjä koskevia menettelysäännöksiä, tukea ei 1 momentista poiketen voida periä takaisin sellaiselta yhteisomistajalta, joka ei ole ottanut vastaan tukea, ellei tällainen yhteisomistaja tai uusi yhteisomistaja ole itse osallistunut tuen takaisinperimisen perusteena olevaan toimintaan. Jos uusi omistaja esimerkiksi osallistuu sitoumusaikana metsitysalueen muuttamiseen muuksi kuin metsämaaksi, metsitystuki voitaisiin periä myös tältä. 

21 §.Metsäkeskuksen valvontatehtävä. Valtionavustuslain 16 §:n 1 momentin nojalla tarkastukset voidaan kohdistaa valtionavustuksen saajaan. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan metsäkeskus valvoo ja tarkastaa metsitystuen myöntämiseen ja maksamiseen liittyviä edellytyksiä ja metsitystukeen liittyvien velvoitteiden noudattamista. Valtionavustuslaki tulee sovellettavaksi lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin nojalla ja siksi ehdotetun lainkohdan viittaus valtionavustuslain 15–17 §:ään valvonnan ja tarkastuksen osalta on luonteeltaan informatiivinen. Tarkastusten olisi oltava valtionavustuslain 16 §:n 1 momentin mukaan tarpeellisia. Valtionavustuslaissa säädetyt tarkastuksiin liittyvät valtuudet on osoitettu viranomaiselle. Metsäkeskuksen niitä toimihenkilöitä, jotka ratkaisevat ja valmistelevat hakemuksia eli käyttävät julkista valtaa, koskee metsäkeskuslain 15 §:n nojalla rikosoikeudellinen virkavastuu. Mainittu pykälä sisältää viittaussäännöksen niihin hallinnon yleislakeihin, joita metsäkeskuksen tulee noudattaa. Metsäkeskuksen toimihenkilöitä koskee siten viranomaiseen rinnastettava virkavastuu ja he toimivat suhteessa tuenhakijaan kuten valtionapuviranomainen. Pykälän 1 momentissa tarkoitettuja tarkastuksia ei saisi suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. Metsäkeskuksen tarkastukset ovat joko paikan päällä eli maastossa suoritettavia tarkastuksia tai asiakirjatarkastuksia. Asiakirjatarkastuksia ei ole tarpeen tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa, vaan metsäkeskus pyytää tarkastusta varten asiakirjat joko tuensaajalta tai tuensaajan asiamieheltä. 

Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkastukseen liittyvästä menettelystä. Ehdotettua momenttia sovellettaisiin ainoastaan silloin, kun maastotarkastuksessa tai muussa tarkastuksessa on havaittu metsityksen toteuttamisessa vähäisiä, mutta kuitenkin korjattavissa olevia puutteita. Tällöin metsäkeskuksen tulisi ensin asettamassaan määräajassa antaa tuensaajalle mahdollisuus korjata puutteet. 

Pykälän 2 momentti ei koskisi asiakirjoissa annettavia tietoja. Siltä osin kuin asiakirjoissa olisi puutteita, sovellettaviksi tulisivat hallintolain säännökset liittyen asiakirjan täydentämiseen (22 §) ja asianosaisen selvitysvelvollisuuteen (31 § 2 momentti). Lisäksi sovellettavaksi tulevat valtionavustuslain säännökset. Valtionavustuslain 10 §:ssä säädetään valtionavustuksen hakijan velvollisuudeksi antaa oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Mainitun lain 14 §:n mukaan valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuspäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Lakiehdotuksessa metsitystuen myöntäminen perustuu olennaiselta osin asiakirjoissa annettuihin tietoihin eikä metsäkeskuksella ole resursseja tarkastaa jokaisen asiakirjan tietoja maastossa. Näin ollen siltä osin kuin kyse on puutteellisista tiedoista, metsäkeskuksen on pyydettävä tuen hakijalta tai saajalta mainittujen yleissäännösten perusteella lisäselvitystä. Sen sijaan siltä osin kuin asiakirjoissa annetaan metsäkeskukselle sellaisia virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, jotka ovat olennaisia arvioitaessa tuen saamisen edellytysten täyttymistä ja laskettaessa tuen määrää, ei enää ole kyse valtionavustuslain 10 ja 14 §:ssä tarkoitettujen tiedonantovelvoitteiden noudattamisesta. Tällaisten virheellisten ja harhaanjohtavien tietojen antaminen on myös valtionavustuslaissa säädetty takaisinperinnän peruste. Sellaisessa tilanteessa ei ole perusteita sille, että hakijalle tai tuensaajalle annettaisiin mahdollisuus virheellisten ja harhaanjohtavien tietojen korjaamiseen. Tällöin on useimmiten kyse vilpillisestä ja tahallisesta menettelystä, joka saattaa myös täyttää avustusrikkomuksen tai avustuspetoksen tunnusmerkistön. Luonnollisestikin metsäkeskuksen olisi valtionapuviranomaisena otettava virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon olennaisuuden arvioinnissa huomioon suhteellisuusperiaate. Valtionapuviranomainen viime kädessä ratkaisee, miten kussakin tilanteessa edellä mainittuja hallintolain ja valtionavustuslain säännöksiä sovelletaan. 

Vähämerkityksisestä tuesta ei ole ennakkoilmoitusvelvollisuutta komissiolle. Yleisen de minimis –asetuksen mukainen vähämerkityksinen tuki on kuitenkin raportoitava komission niin vaatiessa. Tästä menettelystä on säännökset yleisen de minimis –asetuksen 6 artiklassa (Seuranta). Tähän liittyen metsäkeskukselle osoitettaisiin tehtäväksi ehdotetun pykälän 3 momentissa metsitystukea koskevien tietojen säilyttäminen ja kokoaminen yleisen de minimis –asetuksen edellyttämällä tavalla. Kun metsäkeskus valmistelee metsitystuen tukijärjestelmän soveltamisen yksityiskohtia ja tähän liittyviä hallintoasioita koskevien tietojen tallentamista Toimeenpano ja seuranta –kohdassa selvitettyyn metsätietojärjestelmään, myös tämä asiakokonaisuus on otettava huomioon. Yleisen de minimis –asetuksen 6 artiklan 5 kohta sisältää lähtökohtaisen 20 työpäivän ajan, jolloin komissiolle tulee sen niin pyytäessä toimittaa mainitun kohdan mukaiset tiedot.  

Ehdotetun pykälän 4 momentissa on maa- ja metsätalousministeriölle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

22 §.Maa- ja metsätalousministeriön ja Ruokaviraston valvontatehtävä. Lakiehdotuksen 22 §:n 1 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriöön sovelletaan, mitä rahoituslaissa säädetään maa- ja metsätalousministeriön tehtävästä valvoa metsäkeskuksen toimintaa sekä ministeriön oikeudesta saada tuen käyttöä ja seurantaa koskevia tietoja sekä tuen hakijaa ja saajaa koskevia tietoja ja tehdä metsäkeskuksen toimintaan kohdistuvia tarkastuksia.  

Ehdotetun 22 §:n 2 momentissa säädettäisiin Ruokaviraston valvontatehtävästä. Ruokaviraston tehtävään valvoa metsäkeskuksen toimintaa sovellettaisiin, mitä 1 momentissa säädetään maa- ja metsätalousministeriön valvontatehtävästä. Maa- ja metsätalousministeriö voisi määrätä Ruokaviraston tekemään metsäkeskuksen toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. 

Seuraavassa selvitettyjä voimassa olevan rahoituslain säännöksiä sovellettaisiin metsitystuen valvonnassa metsäkeskuksen valvontaan. 

Rahoituslain 44 §:ssä säädetään maa- ja metsätalousministeriön ja 45 §:ssä Ruokaviraston valvontatehtävästä. Rahoituslain 44 §:n 1 momentin mukaan ministeriön valvontatehtävä kohdistuu metsäkeskuksen ja Ruokaviraston toimintaan. Valvonnan tarkoituksena on varmistaa rahoituslain noudattaminen. Ministeriöllä on oikeus saada metsäkeskukselta ja Ruokavirastolta valvontatehtäväänsä liittyviä yleisiä käyttö- ja seurantatietoja. Nämä tarkastukset ovat pääosin asiakirjatarkastuksia, mutta ne voivat olla myös paikan päällä tehtäviä tarkastuksia eli maastossa tehtäviä tarkastuksia. Tarkastukset liittyvät rahoituslain säännösten noudattamisen varmistamiseen. Ministeriön tarkastusoikeuden ja tarkastusten tekemisen osalta noudatetaan valtionavustuslain 16 ja 17 §:n säännöksiä. 

Rahoituslain 44 §:n 2 momentissa säädetään maa- ja metsätalousministeriön tietojensaantioikeudesta. Ministeriöllä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada metsäkeskukselta ja Ruokavirastolta tietoja sellaisista tuen hakijaa ja saajaa koskevista seikoista, joilla on olennaista merkitystä rahoituslain noudattamisen varmistamiseksi tuen myöntämisessä, maksamisessa ja käytön valvonnassa. 

Rahoituslain 45 §:n mukaan Ruokavirasto tekee rahoituslain noudattamisen valvonnassa tarpeellisia metsäkeskuksen toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Ruokavirasto voi tarkastaa esimerkiksi metsäkeskuksen suorittamia maastotarkastuksia ja niihin liittyvien hallintoasioiden käsittelyä koskevia asiakirjoja. Koska maa- ja metsätalousministeriölle kuuluu metsäkeskuksen valvonta rahoituslain 44 §:n nojalla, on perusteltua, että ministeriö määrää tarkemmin tarkastusten toteuttamisesta kuten esimerkiksi tarkastusten määristä ja niiden kohdentamisesta. 

Rahoituslain 45 §:n 2 momentissa säädetään Ruokaviraston tietojensaantioikeudesta metsäkeskukselta. Säännös on sisällöltään vastaavanlainen kuin maa- ja metsätalousministeriön tietojensaantioikeus metsäkeskukselta ja Ruokavirastolta 44 §:n 2 momentin mukaan. 

Lakiehdotuksen 22 §:n 3 momentissa säädettäisiin Ruokavirastolle velvollisuus tehdä metsäkeskuksen pyynnöstä metsitystukeen haettujen alueiden ja peltolohkorekisterin tietojen välillä niin sanottuja ristiintarkastuksia. Pyyntö voitaisiin esittää tarkoituksenmukaisin väliajoin ja sillä pyrittäisiin varmistamaan, että metsitystukeen olisi haettu vain lakiehdotuksen 5 §:ssä tarkoitettuja metsitystukeen hyväksyttäviä alueita. Ristiintarkastuksella voitaisiin varmistaa, että tukeen ei haettaisi aktiiviviljelyksessä olevia tuotannossa olevia, peltoalatukia saavia alueita. Poikkeustapauksessa, kuten lakiehdotuksen 5 §:n 4 momentin jälkimmäisenä tarkoitetussa tilanteessa, alue olisi kuitenkin mahdollista hyväksyä tukikelpoiseksi alueeksi, vaikka se olisikin ollut tukihaun piirissä. Viimeksi mainitut alueet ovat yleensä alueita, jotka ovat peltoalatukien valvonnassa osoittautuneet näiden tukien haussa tukikelvottomiksi. 

Ehdotetun pykälän 4 momentissa on maa- ja metsätalousministeriölle osoitettu asetuksenantovaltuus. 

23 §.Muistiinpano- ja säilyttämisvelvollisuus sekä tiedonantovelvollisuus. Pykälän tarkoituksena olisi varmistaa metsitystuen valvonnassa tarvittavien tietojen ja asiakirjojen saatavuus niin kauan kuin se on tarpeen Euroopan unionin lainsäädännön ja valtionavustuslain noudattamisen valvomiseksi. 

Ehdotetun 23 §:n 1 momentin mukaan tuensaajalla olisi metsitykseen liittyvä muistiinpanovelvollisuus. Muistiinpanojen olisi perustuttava metsitykseen liittyviin tositteisiin, jotka on numeroitava muistiinpanomerkintöjen mukaisesti. Muistiinpanovelvollisuus voitaisiin täyttää myös kirjanpidon avulla. Momentissa edellytettäisiin myös, että muistiinpanoja tai kirjanpitoa sekä tositteita olisi säilytettävä kymmenen vuotta metsitystuen viimeisen erän maksamisesta. Yleisen de minimis –asetuksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan asianomainen jäsenvaltio varmistaa tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten eriyttämällä toiminnot tai kustannukset, että soveltamisalan ulkopuolelle jätetyillä aloilla harjoitettaviin toimintoihin ei myönnetä vähämerkityksistä tukea mainitun asetuksen mukaisesti. Myönnettävän metsitystuen osalta on siten varmistettava, että se ei päädy alkutuotannon tukemiseen, vaan se on kohdistettu tuettuun metsityshankkeeseen. Tuensaajan on voitava osoittaa, että myönnetty metsitystuki ja metsitykseen liittyvät kustannukset eriytetään maatalouden ja metsätalouden välillä. Tämän eriyttämisen toteutumisen varmentaminen voidaan hoitaa osin kansallisen lainsäädännön velvoitteiden avulla. Yksityinen maanomistaja on verolainsäädännön mukaan metsätaloudestaan muistiinpanovelvollinen eli metsätalouden tuloista ja menoista on tehtävä muistiinpanot. Muistiinpanojen on perustuttava tositteisiin. Tulo- ja menotositteet on numeroitava muistiinpanomerkintöjen mukaisesti. Kirjanpitovelvolliset pitävät kirjanpitoa, josta myös voidaan varmentaa eriyttäminen. Ehdotettu kymmenen vuoden määräaika puolestaan kytkeytyy EU:n valtiontukisääntöihin. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 17 artiklan mukaan komission toimivaltuuksiin periä tuki takaisin sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Myös valtionavustuslain 28 §:ssä säädetään takaisinperinnän osalta kymmenen vuoden määräajasta. Jäsenvaltiolla on yleisen de minimis –asetuksen 6 artiklan 4 kohdan mukaan velvollisuus säilyttää yksittäistä vähämerkityksistä tukea koskevat asiakirjat kymmenen verovuoden ajan tuen myöntämispäivästä. Lisäksi vähämerkityksisen tuen ohjelmaa koskevat asiakirjat on säilytettävä kymmenen verovuoden ajan siitä päivästä, jolloin ohjelmasta myönnetään viimeinen yksittäinen tuki.  

Ehdotetun pykälän 1 momentti sisältäisi tuensaajalle myös velvoitteen säilyttää tiettyjä muitakin asiakirjoja. Säännöksen mukaan tuensaajan olisi lisäksi vastaavan ajan eli kymmenen vuotta metsitystuen viimeisen erän maksamisesta säilytettävä tarvittaessa asiakirja, josta käy ilmi metsitettävän alueen maalaji. Tällainen asiakirja voisi olla viljavuustutkimus- tai analyysi, maa-analyysi tai muu näihin verrattava selvitys. Asiakirjalla voitaisiin varmistaa tuensaajan ilmoittama maalaji, koska se vaikuttaa maksettavan metsitystuen suuruuteen silloin, jos tukea on porrastettu turvepohjaisuuden ja kivennäismaan perusteella. 

Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus kohdistumaan myös metsityksen toteuttamisessa mahdollisesti käytettyyn ulkopuoliseen toteuttajaan. Ulkopuolinen taho toteuttaessaan metsityshanketta hoitaa usein koko metsitykseen liittyvän työketjun. Tällöin myös hankkeeseen liittyvät kustannukset maksaa ensin ulkopuolinen taho ja laskuttaa sen jälkeen nämä kustannukset tuensaajalta. Esimerkiksi taimiaineiston hankintaan ja koneurakointiin liittyvät alkuperäiset tositteet eivät ole tuensaajalla vaan ulkopuolisella taholla. Kuten edellä on todettu, myönnettävän metsitystuen osalta on varmistettava, että tuki kohdistettaisiin vain tuettuun metsityshankkeeseen. Tästä johtuen hankkeeseen liittyvät todelliset kustannukset on voitava varmistaa. Hakemuksen ja toteutusilmoituksen laatijaan tai muuhun tuensaajan käyttämään asiamieheen ja avustajaan ei ehdotettua velvollisuutta kohdistettaisi. Viimeksi mainittuihin kohdistuisi kuitenkin ehdotetun pykälän 3 momentissa tarkoitettu tietojenantovelvollisuus. 

Lakiehdotuksen 14 §:n 3 momentin mukaan metsitystuki myönnetään edellyttäen, että metsitystoimenpiteet toteutetaan metsäkeskuksen hyväksymän hakemuksen tai metsäkeskuksen edellyttämien korvaavien toimenpiteiden mukaisesti. Metsäkeskuksen olisi voitava varmentaa, että tätä on noudatettu. Esimerkiksi taimikon perustamisessa käytettyjen taimimäärien on tullut olla riittäviä. Näiden hankinnasta saadut tositteet ja muut mahdolliset selvitykset metsitykseen liittyen olisi säilytettävä. Myös tästä johtuen ehdotetun 23 §:n 1 momentissa säädettäisiin metsitykseen liittyvästä asiakirjojen säilyttämisestä. Käytännössä voi tulla eteen tilanteita, joissa alueelle istutettu tai kylvetty puulaji ei olekaan menestynyt esimerkiksi luonnontuhon vuoksi. Jos alueelle on kuitenkin syntynyt luontaisesti metsälain vähimmäisvaatimukset täyttävä taimikko, tilanne ei edellyttäisi jatkotoimia metsäkeskukselta, jos tukipäätöksen edellyttämät toimet on alkujaan tehty riittävän huolellisesti. 

Valtionavustuslain 14 §:ssä säädetään valtionavustuksen saajan tiedonantovelvollisuudesta. Metsitystukeen liittyen ei ole siten tarpeen erikseen säätää tuensaajan osalta tästä. Metsitystuessa tuensaaja voi antaa hakemuksen ja toteuttamissuunnitelman laatimisen sekä metsityksen toteutuksen ulkopuolisen tehtäväksi. Valtionavustuslain 12 §:n 4 momentin mukaan valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuksen maksamiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Tämän vuoksi on perusteltua, että myös edellä mainitut ulkopuoliset tahot olisivat velvollisia antamaan metsäkeskukselle tuen maksamiseksi ja tukipäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Tämä tiedonantovelvollisuus tukee myös ehdotetun pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen kokonaisuuksien valvontaa. 

24 §.Huomautus ja väliaikainen kielto. Ehdotetussa 24 §:ssä säädettäisiin asiamiehelle ja avustajalle annettavasta huomautuksesta ja kiellosta. Säännös liittyy tilanteisiin, joissa asiamies tai avustaja olisi laatinut toistuvasti hakemuksia ja toteutusilmoituksia tai edellä mainittuja asiakirjoja siten, että ne sisältävät harhaanjohtavia tai virheellisiä tietoja. Ehdotetussa pykälässä asiamiehellä ja avustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä. Ehdotettu kieltoa koskeva säännös eroaa hallintolain 12 §:n 2 momentin esiintymiskiellosta siinä, että ehdotettu kielto olisi yleisempi mutta se olisi määräaikainen. Hallintolain esiintymiskielto on taas kytketty yksittäiseen hallintoasiaan. Hallintolain esiintymiskielto koskee esiintymistä asianomaisessa viranomaisessa. Metsäkeskuksen toimialue on koko MannerSuomi. Hallintolain esiintymiskieltoa koskevan säännöksen soveltaminen tarkoittaisi, että sen mukaan määrätty esiintymiskielto olisi voimassa koko MannerSuomen alueella. Ehdotetussa pykälässä kuitenkin edellytettäisiin, että kiellon voimassaoloalue rajataan maantieteellisesti. Hallintolain esiintymiskielto ei sovellu hyvin sellaiseen toimintaan, jossa yhden asiamiehen tai avustajan hoidettavana on useita lyhyen ajan sisällä hoidettavia hakemusasioita. Ehdotetussa pykälässä tarkoitetulle asiamies- tai avustajatoiminnalle on luonteenomaista, ettei asiamiehen tai avustajan ole tarpeen yksittäisessä vireillä olevassa asiassa useaan kertaan asioida metsäkeskuksessa. 

Esityksessä katsotaan, että erillinen asiamiehelle ja avustajalle asetettavaa kieltoa koskeva säännös on perusteltu erityisesti maanomistajien oikeusturvan kannalta. Toisena perusteena on viranomaisen hallinnollisen työn vähentäminen ja myös mahdollisten virheellisten päätösten aiheuttama valtion varojen ohjautumisen estäminen tukikelvottomiin kohteisiin. Valtionavustuslain 10 §:n mukaan valtionavustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa valtionapuviranomaiselle oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Metsitystuen myöntäminen perustuu hakemusasiakirjoissa annettuihin tietoihin. Tällöin muodostuu ongelmaksi, jos metsäkeskuksen tiedossa on, että yksittäinen asiamies tai avustaja toistuvasti toimittaa metsäkeskukselle eri maanomistajien puolesta hakemuksia, joissa on harhaanjohtavia tai virheellisiä tietoja esimerkiksi siitä, miten metsitystyö aiotaan toteuttaa tai on toteutettu. Kielto voitaisiin määrätä vain, jos kyse on harhaanjohtavista ja virheellisistä tiedoista. Kieltoa ei siten voitaisi asettaa pelkästään toistuvien puutteellisten tietojen perusteella. Metsäkeskuksella ei ole valtionapuviranomaisena resursseja tarkastaa jokaisen hakemusasiakirjan tietojen oikeellisuutta maastossa. On myös maanomistajien oikeusturvan kannalta tärkeää, että Ruokavirasto voisi antaa asiamiehelle tai avustajalle kiellon toimia asiamiehenä tai avustajana, jotta maanomistajat välttyisivät tekemästä toimeksiantoja sellaisen tahon kanssa, jonka laatimat asiakirjat ovat toistuvasti osoittautuneet harhaanjohtaviksi ja virheellisiksi. Yleinen kielto on myös hallinnollisesti kevyin ratkaisu. Esityksen tavoitteena on myös vähentää hallinnollista työtä. Sen vuoksi on perusteltua, että kielto annetaan asiamiehelle tai avustajalle yleisenä eikä erikseen jokaisen hakemuksen yhteydessä, koska yhdellä asiamiehellä tai avustajalla voi olla esimerkiksi puolen vuoden aikana useiden kymmenien maanomistajien toimeksiantoja tai avustajalla maanomistajia avustettavina. 

Pykälässä ehdotetut huomautus ja kielto ovat hallinnollisia seuraamuksia. On mahdollista, että pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa täyttyy myös avustusrikkomuksen tai avustuspetoksen tunnusmerkistö. Näin ollen on mahdollista, että hallinnollista ja rikosoikeudellista seuraamusta koskevat asiat ovat samanaikaisesti vireillä. 

Pykälän 1 momentin mukaan metsäkeskus voisi antaa asiamiehelle tai avustajalle huomautuksen. Huomautus annettaisiin esimerkiksi silloin, kun asiamiehen tai avustajan laatimissa hakemusasiakirjoissa on virheellisiä tietoja, joilla on olennainen vaikutus tuen saantiin, määrään ja ehtoihin. Jos harhaanjohtavien tai virheellisten tietojen antaminen olisi toistuvaa, Ruokavirasto voisi metsäkeskuksen esityksestä ehdotetun 2 momentin nojalla kieltää henkilöä laatimasta metsitystukeen liittyviä asiakirjoja. Jotta kielto voitaisiin antaa, asiamiehen tai avustajan mainitun menettelyn on tullut olla toistuvaa ja se on johtanut siihen, että metsäkeskus olisi harhaanjohtavien tai virheellisten tietojen johdosta ilman asian esiin tulemista tehnyt 14 §:ssä tarkoitettuja päätöksiä virheellisesti myönteisinä tai maksanut virheellisesti metsitystukea 16 §:ssä tarkoitettujen toteutusilmoitusten perusteella. Pykälässä tarkoitettu huomautus ja kielto kohdistuisivat asiamiehen tai avustajan toimintaan ainoastaan siltä osin kuin kyse on asiakirjojen laatimisesta. Kielto ei kohdistuisi asiamiehen muuhun toimintaan. Huomautuksen ja kiellon soveltamisala olisi siten rajattu. 

Pykälän 2 momentissa tarkoitettu kielto olisi asiamies- tai avustajakohtainen. Koska kielto ei kohdistu asianomaiseen organisaatioon, maanomistaja voisi pyytää asiamiehen tai avustajan tilalle toisen henkilön samastakin asiantuntijapalveluja tarjoavasta organisaatiosta. Luonnollisesti maanomistajalla olisi mahdollisuus mainitussa tilanteessa hankkia asiantuntijapalvelu muultakin asiantuntijapalveluja tarjoavalta organisaatiolta. Säännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa sopimusvapautta. Tästä syystä esityksessä arvioidaan, ettei asiamiehelle tai avustajalle asetettavaa kieltoa koskeva säännös vaikeuta maanomistajan mahdollisuuksia käyttää hallintoasian hoidossa apuna asiamiestä tai avustajaa. 

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi kiellon voimassaoloajasta ja sen alueesta. Kielto voitaisiin asettaa enintään vuodeksi. Vuoden mittainen kielto voitaisiin kuitenkin asettaa vain, jos toiminta olisi ollut laajamittaista. Jos toiminta on esimerkiksi ulottunut useiden maakuntien alueille tai jos toimeksiantoja olisi ollut vuodessa yli viisi tapausta, joissa toiminta olisi ollut virheellistä, kielto voitaisiin antaa vuoden mittaisena. 

Ruokaviraston olisi asetettava kiellon voimassaoloalue. Alueen määrittämisessä voitaisiin hyödyntää alueellisia rajoja, kuten esimerkiksi kunta- tai maakuntarajoja. Kieltoa ei näin ollen olisi pääsääntöisesti mahdollistaa ulottaa koko Manner-Suomen alueelle. Kieltoa koskevaan päätökseen voisi hakea muutosta. Muutoksenhausta säädettäisiin 25 §:ssä. Ehdotettuun 24 §:ään ei ole tarpeen sisällyttää säännöstä liittyen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki). Mainitun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, ”asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista”. Julkisuuslain esitöissä (HE 30/1998 vp s. 96) mainitaan elinkeinonharjoittajan toiminnan ympäristövaikutuksia koskevat tiedot ja elinkeinonharjoittajan maksulaiminlyöntejä koskevat tiedot esimerkkeinä asiakirjoista, jotka eivät mainitun kohdan mukaan ole salassa pidettäviä. Esityksessä katsotaan, että pykälässä tarkoitettu kielto on asiamiehen toiminnasta haittaa kärsivien maanomistajien oikeuksien valvomiseksi merkityksellinen tieto. 

Rahoituslain 27 §:n vastaavantyyppisen säännöksen menettelyä on käytetty metsäkeskuksessa lain viiden vuoden voimassaoloaikana siten, että asiamiehille on annettu huomautuksia 32 kpl, tehty esityksiä Ruokavirastolle määräaikaisen kiellon antamiseksi 3 kpl ja Ruokavirasto on tehnyt päätöksiä kiellon antamisesta 3 kpl. Viime vuosina on tehty rahoituslain nojalla noin 37 000 hakemusta ja noin 33 000 toteutusilmoitusta vuodessa. Huolimatta menettelyn vähäisestä käytöstä rahoituslain puolella huomautuksen antamista ja kieltoa koskeva menettely katsotaan tarpeelliseksi sisällyttää lakiehdotukseen. On perusteltua varmistaa mahdollisuus käyttää menettelytapoja, joilla voidaan estää väärinkäytöksiä. Säännöksen olemassaolo ei sinällään estä keneltäkään liiketoiminnan harjoittamista, mutta se voi hillitä yksittäisten mahdollisesti epäasiallisesti toimivien elinkeinonharjoittajien toimintaa. 

25 §.Muutoksenhaku. Metsitystuen myöntämisestä, epäämisestä ja muun lakiehdotuksen nojalla mahdollisesti annettavan metsäkeskuksen päätöksen muutoksenhausta säädettäisiin ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan valtionavustuslaissa. Valtionavustuslain säännösten perusteella mainituissa tapauksissa metsitystuen muutoksenhaun ensimmäisenä vaiheena olisi pakollinen oikaisuvaatimusmenettely. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen haettaisiin muutosta siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään. 

Takaisinperintää sekä asiamiehelle ja avustajalle annettua kieltoa koskevaan päätökseen ei kuitenkaan sisällytettäisi pakollista oikaisuvaatimusmenettelyä, koska niissä tapauksissa oikaisuvaatimusmenettely ei todennäköisesti johtaisi alkuperäisen päätöksen muuttamiseen. 

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan ELY-keskuksen lakiehdotuksen 13 §:n mukaiseen lausuntoon ei saisi hakea muutosta valittamalla. Metsäkeskuksen on noudatettava ELY-keskuksen sitovaa lausuntoa päätöksenteossaan metsitystuessa. Hakijan oikeusturva ei kuitenkaan vaarannu, koska hän saisi valittaa tukipäätökseen kokonaisuutena normaalia valitusreittiä käyttäen eikä ensin erikseen ELY-keskuksen lausuntoon. Muutoksenhakukieltoa on tarkemmin selvitetty Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys -perusteluissa. 

26 §.Koneellinen allekirjoitus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että automaattisen tietojenkäsittelyn avulla valmistettu metsäkeskuksen päätös tuen myöntämisestä, maksamisesta ja epäämisestä voidaan allekirjoittaa koneellisesti. 

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 16 §:ssä säädetään päätösasiakirjan sähköisestä allekirjoittamisesta. Mainitun lain 20 §:n 2 momentin mukaan hallintoviranomaisen toiminnassa syntyneiden asiakirjojen samoin kuin ulosoton asiakirjojen koneellisesta allekirjoittamisesta säädetään erikseen. 

Julkisuuslain 6 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen päätös tulee julkiseksi, kun se on ”allekirjoitettu tai vastaavalla tavalla varmennettu”. Muunlainen varmentamistoimi kuin allekirjoittaminen on siten mahdollinen. Hallintolaissa ei ole säännöstä, joka nimenomaisesti edellyttäisi hallintopäätöksen allekirjoittamista. Päätöksen allekirjoittamisen voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan hyvään hallintoon. Säännöstä, jonka mukaan päätös voidaan allekirjoittaa koneellisesti, voidaan perustella sillä, että kyseessä ovat automaattisen tietojenkäsittelyn avulla valmistetut massaluonteiset asiakirjat. Kyseessä ei ole kuitenkaan päätöksenteon automatisointi. Lisäksi koneellisen allekirjoituksen käyttäminen on yksinkertaisempi menettely kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 16 §:ssä tarkoitettu asiakirjan sähköinen allekirjoittaminen. Ehdotetulla säännöksellä mahdollistettaisiin koneellinen allekirjoitus metsäkeskuksen metsitystukeen liittyvissä asioissa. 

Ehdotettu pykälä ei koskisi Ruokaviraston toimivaltaan kuuluvia päätöksiä. Ruokavirasto päättää muun muassa metsitystuen takaisinperinnästä (20 §) ja asiamiestä ja avustajaa koskevasta kiellosta (24 §). Mainitut päätökset eivät ole luonteeltaan massaluonteisia, minkä vuoksi niiden osalta ei ole perusteltua säätää allekirjoituksesta. 

27 §.Maastomittaukset. Ehdotetun pykälän mukaan maastossa tehtävissä mittauksissa käytettäisiin metsätaloudessa yleisesti käytettäviä mittaus- ja arviointimenetelmiä. Tukien tarkastuksissa maastossa mitataan tukeen hyväksyttyjä pinta-aloja. Viimeisen hoitopalkkion tarkastuksen yhteydessä voidaan mitata runkolukumääriä, joilla arvioidaan metsityksen toteuttamista istutusmäärien kautta. Lisäksi tarkastetaan puulajivaltaisuutta sen varmistamiseksi, onko käytetty hyväksyttyä puulajia- tai lajeja. Tarkoituksena ei ole luoda erillisiä maastomittauksien käytäntöjä. Lakiehdotuksen toimeenpanossa hyödynnettäisiin mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia tietoja kohteiden pinta-alasta ja kasvupaikan ominaisuuksista. Jos kyseessä on esimerkiksi viljelykäytöstä poistetun peltolohkon metsittäminen, tarvittava pinta-ala saataisiin mahdollisesti peltolohkorekisteristä. Näitäkin aloja tietenkin mitattaisiin myös maastossa. Maastomittausmenetelmiä ei yksilöitäisi lakiehdotuksen nojalla annettavissa alemman asteisissa säädöksissä. Metsäalalla jo käytössä olevat maastomittausten mittausmenetelmät olisivat käytössä. Samoin mahdollisia uusia mittausmenetelmiä hyödynnettäisiin, kuten esimerkiksi drooneja. 

28 §.Metsäkeskuksen yhteistyö viranomaisten kanssa. ELY–keskukset olisivat tahoja, joiden kanssa metsäkeskuksen tulisi olla laajassa yhteistyössä metsityksen tukijärjestelmän toimeenpanossa. ELY–keskukset antavat lakiehdotuksen mukaan lausunnon jokaisesta metsitystukihakemuksesta muun muassa niiden ympäristöllisistä edellytyksistä ja mahdollisista aiempien tukien myöntämisestä hakemuksessa ilmoitetulle alalle. Jotta metsitystukihakemusten käsittely etenee joustavasti, on metsäkeskuksen ja ELY–keskusten luotava keskenään toimiva menettely hakemusten käsittelyyn. Mahdollisuuksien mukaan olisi tarpeen luoda myös menettely, jolla saataisiin selkeästi jo alkuvaiheessa hylättävät hakemukset selville tarpeettoman työn välttämiseksi. Hakemusten käsittelyssä myös kuntien ja kuntien yhteistoiminta-alueiden kanssa metsäkeskuksen on oltava kiinteässä yhteistyössä. Paikallistuntemus on olennaista, kun arvioidaan esimerkiksi alueellisten kehittämissuunnitelmien huomioon ottamista. 

Kuten edellä on todettu, viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta muun ohella otettava huomioon, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Tässä yhteydessä kuntien kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää kuten myös tarvittaessa yhteistyö maakuntien liittojen kanssa. 

Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muinaismuistolain nojalla (295/1963). Näiden kohteiden suojelemiseen on velvollisuus metsityksen yhteydessä suoraan ilman lakiehdotuksen sääntelyä. Museovirasto ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä, joka kattaa koko Manner-Suomen. Rekisteri sisältää perustiedot kiinteistä muinaisjäännöksistä ja tietoja muista arkeologisista kohteista (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, www.kyppi.fi.). Metsäkeskuksen käytettävissä on, kuten jo aiemmin on selvitetty, Museoviraston muinaismuistoja kuvaava aineisto. Käytännössä voi kuitenkin tulla esiin tilanteita, joissa olisi oltava yhteydessä Museovirastoon tai kulttuuriympäristötehtäviä hoitavaan alueelliseen vastuumuseoon varmistettaessa metsityskohteen hyväksyttävyys suhteessa muinaismuistolakiin. Tällainen on esimerkiksi tilanne, jossa rauhoitetun kiinteän muinaisjäännöksen alueella ja sen välittömässä läheisyydessä suunnitellaan metsityksen toteuttamista. 

29 §.Voimaantulo. Ehdotettu 29 § sisältää voimaantulosäännöksen. 

8  Lakia alemman asteinen sääntely

Lakiehdotuksen 4 §:n 4 momentissa ehdotetaan valtioneuvostolle annettavaksi valtuus säätää tarkemmin eräistä tuensaajaa koskevista edellytyksistä. Asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin siitä, mikä katsotaan 4 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuksi pääasialliseksi tarkoitukseksi harjoittaa maatila- tai metsätaloutta ja siitä, milloin maatila- tai metsätalouden harjoittamisen voidaan katsoa muodostavan pääosan säätiön toiminnasta. Edellä 4 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa on selvitetty tarkemmin näiden edellytysten täyttymisen arviointia esimerkiksi yritys- ja yhteisötietojärjestelmän tietojen avulla. 

Lakiehdotuksen 6 §:ssä säädettäisiin metsitystuen myöntämisen edellytyksistä. Näistä eräiden sisällöstä ehdotetaan annettavaksi pykälän 3 momentissa valtioneuvostolle valtuus säätää tarkemmin. Valtioneuvosto voisi antaa tarkempia säännöksiä luontaisesti ja vesitaloudeltaan metsänkasvatukseen sopivista alueista ja alueellisten seikkojen huomioon ottamisesta. Asetuksella voitaisiin tarkemmin yksilöidä edellä 6 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa mainitut maaperän ravinnemäärän ja –tasapainon samoin kuin eri puulajien kasvatuksen vaatiman riittävän lämpösumman huomioon ottaminen. Lisäksi vesitalouden hallinnan osalta tarkempia säännöksiä annettaisiin erityisesti turvemaiden osalta. Alueellisesti olisi tarvetta antaa tarkempia säännöksiä esimerkiksi siitä, miten eri osissa maata voidaan käyttää luonnon monimuotoisuutta koskevan edellytyksen arvioinnissa hyödyksi erilaisia kartoitusaineistoja, koska tiettyjen kohteiden luontotyyppiä voidaan arvioida kaukokartoituksen ja perinneympäristöistä jo koottujen valtakunnallisten ja maakunnallisten selvitysten avulla. 

Metsityksen toteuttamisesta säädettäisiin lakiehdotuksen 9 §:ssä. Ehdotetun 9 §:n 4 momentin valtuutuksella valtioneuvosto voisi antaa tarkempia säännöksiä käytettävistä puulajeista, taimi- ja siemenmääristä erilaisilla kasvupaikoilla, metsänviljelyaineiston alkuperästä, ennen metsityksen toteuttamista tehtävistä toimenpiteistä, taimikon jälkihoidosta ja muista metsityksen toimenpiteistä. Edellä 9 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa on selvitetty ennen metsityksen toteuttamista tehtävistä toimenpiteistä, kuten esimerkiksi metsityslannoituksesta ja lievästi vesoittuneiden alueiden raivaamisesta, sekä lisäksi taimikon kasvun varmistamiseksi tehtävistä toimenpiteistä. 

Lakiehdotuksen 10 §:n 4 momentissa ehdotetaan valtioneuvostolle annettavaksi valtuus antaa tarkemmat säännökset metsitystuen kustannuskorvauksen ja hoitopalkkion määrästä. On katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että yksilöityjä tukimääriä metsitettäville alueille ei säädettäisi laissa. Kuten edellä on todettu 4.1 Keskeiset ehdotukset –kohdassa, kustannuskehityksen seuraaminen ja tarvittaessa tukitasojen muuttaminen olisi mahdollista ja tarkoituksenmukaista tehdä tukijärjestelmän voimassaoloaikana valtioneuvoston asetuksen kautta. Valtioneuvoston asetuksella määritettäisiin kustannuskorvauksen ja hoitopalkkion taso laskennallisten keskimääräisten hehtaarikohtaisten kustannusten perusteella. 

Lakiehdotuksen 11 §:n 3 momentissa ehdotetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettavaksi tarkempia säännöksiä tuen hakemisesta ja hakemuksessa ilmoitettavista tiedoista. Lähtökohtana olisi, että hakemukseen ei sisällytettäisi erillistä suunnitelmaa, jonka metsäkeskuksen olisi hyväksyttävä. Suunnitelma metsityksen toteuttamisesta voitaisiin liittää hakemukseen, mutta siitä on käytävä ilmi kaikki vastaavat asiat kuin edellytettäisiin alla selvitetyllä hakemuslomakkeella ilmoitettavaksi. Metsäkeskus valmistellessaan tukipäätöstä arvioisi sen, ovatko hakemuksessa esitetyt toimenpiteet sellaisia, että niiden avulla voidaan katsoa saavutettavan paras mahdollinen lopputulos metsityksen onnistumiseksi. Hakemuksen sisällöstä olisi sen vuoksi tarkoituksenmukaista antaa tarkat yksityiskohtaiset säännökset. Hakemuksena olisi käytettävissä sähköinen versio metsäkeskuksen nettisivuilta ja myös erillinen paperiversio olisi saatavissa. Ministeriön asetuksessa säädettäisiin hakemuksella ilmoitettavina tietoina muun ohella seuraavat tiedot:1) tuenhakijan nimi, henkilötunnus, Y–tunnus ja yhteystiedot; lisäksi tuenhakijan mahdollisesti valtuuttaman henkilön nimi ja yhteystiedot, 2) metsitettäväksi haettua aluetta tai alueita koskevan kiinteistön tai kiinteistöjen nimet ja kiinteistötunnukset sekä kiinteistön sijaintikunta, 3) metsitettäväksi haetun alueen tai -alueiden sijainti riittävällä tarkkuudella kartalla tai paikkatietoina ilmaistuna sekä sen tai niiden pinta-ala, 4) metsitettäväksi haetun alueen tai alueiden maalaji, arvio ravinnetasapainosta, metsittämisen pääasiallinen puulaji tai puulajit, mahdollinen maanpinnan käsittelymenetelmä, pintakasvillisuuden torjunnan toteuttamistapa sekä huomioon otettavat vesitaloudelliset tekijät ja 5) hakemuksen laatijan nimi ja yhteystiedot. 

Edellä selvitetyistä hakemuksella ilmoitettavista tiedoista esimerkiksi Y–tunnus tai henkilötunnus voi olla tarpeen metsäkeskuksen tietojärjestelmissä hakijan yksiselitteiseksi tunnistamiseksi. Hakemuksella tulisi ilmoittaa myös siitä, onko hakijalla samanaikaisesti vireillä metsitykseen liittyvää rahoituksen hakemista. Lisäksi siitä tulisi ilmoittaa, onko hakemuksessa ilmoitettua aluetta jo aiemmin rahoitettu yksityisellä rahoituksella. Metsäkeskus saa julkisen rahoituksen selville omalla selvityksellään ja lausuntopyynnöllä ELY–keskuksesta. Hakijan olisi myös annettava vähämerkityksistä tukea koskeva ilmoitus ja sitouduttava metsitysvelvoitteen noudattamiseen. 

Lakiehdotuksen 12 §:n 5 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin tarvittaessa tarkempia säännöksiä tuen hakemisesta yhteisomistustilanteessa. Tällaisia asioita olisivat esimerkiksi yhteisomistajien informointiin liittyvät seikat. Hakemuksella olisi ilmoitettava, miten informointi on tehty. Hakemuksella annettavilla tiedoilla rajattaisiin 14 §:n mukaisen tukipäätöksen mukaiseen vastuuseen vain hakemuksen tehneet yhteisomistajat. Ilmoitus olisi tehtävä oikein erityisesti niiden yhteisomistajien oikeusturvan kannalta, jotka eivät ole metsitystuen hakijoina. 

Lakiehdotuksen 16 §:n 4 momentissa olisi maa- ja metsätalousministeriölle osoitettu asetuksenantovaltuus. Ministeriön asetuksella määriteltäisiin toteutusilmoituksessa ilmoitettavat asiat ja säädettäisiin metsityksen maksatukseen liittyvistä käytännön menettelyistä. Yleisen de minimis –asetuksen mukaisen tuen maksatukseen liittyy tuen diskonttaus, silloin kun tuki maksetaan erissä. Metsitystuki maksetaan kolmena eränä, ensimmäinen erä on kustannuskorvaus ja seuraavat erät ovat hoitopalkkion eriä. Diskonttaaminen tapahtuu tiettyjen teknisten sääntöjen mukaan, joiden käytännön toteuttamisesta ministeriö antaisi säännökset asetuksella. 

Ehdotetun 21 §:n 4 momentin nojalla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin metsäkeskuksen tehtäviin kuuluvien tarkastusten määrästä ja kohdentamisesta sekä muista valvonnan järjestämisen teknisistä yksityiskohdista. Valtionavustuslain 15 §:n mukaan valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta hankkimalla valtionavustuksen käyttö- ja seurantatietoja sekä muita tietoja samoin kuin tekemällä tarvittaessa tarkastuksia. Metsäkeskuksen tehtäviin kuuluisi siten sen myöntämän metsitystuen valvonta. Ministeriön asetuksella voitaisiin antaa yleiset linjaukset tarkastusten kohdistamisesta metsityskohteille. 

Lakiehdotuksen 22 §:n 4 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin Ruokaviraston tehtäviin kuuluvien tarkastusten määrästä ja kohdentamisesta sekä muista valvonnan järjestämisen teknisistä yksityiskohdista. Ruokavirasto tekisi lakiehdotuksen noudattamisen valvonnassa tarpeellisia metsäkeskuksen toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. On perusteltua, että ministeriö määräisi tarkemmin Ruokaviraston tarkastusten tarkemmasta toteuttamisesta. 

9  Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulee voimaan 1.1.2021 ja on voimassa 31.12.2023 saakka. Kuten aiemmin on selvitetty yleisen de minimis –asetuksen alkuperäinen soveltamisaika päättyy 31.12.2020. Komissio on kuitenkin 2.7.2020 tekemällään päätöksellä jatkanut asetuksen soveltamisaikaa 31.12.2023 saakka. Tukijärjestelmän toteuttaminen vain kolmivuotisena eli vuosina 2021–2023 ei ole hallituksen esityksen tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista. Tavoitteiden, taloudellisten seikkojen ja hallinnollisten toimenpiteiden vuoksi tarkoituksena olisi jatkaa tukijärjestelmän voimassaoloa vuoden 2024 alusta lukien nykyisen yleisen de minimis –asetuksen jälkeen annettavan uuden asetuksen mukaisesti. Jos asetuksen sisältö muuttuu nykyiseen verrattuna, niin lakiehdotukseen olisi tehtävä tarvittavat sisältömuutokset ja voimassaoloajan jatkamisen edellyttämät muutokset vuoden 2023 aikana siten, että laki tulisi voimaan 1.1.2024. 

Kuten edellä todetaan, yleisen de minimis-asetuksen voimassaolo päättyy vuoden 2023 lopussa. Jos asetuksen voimassaoloa ei jatkettaisikaan tai annettaisi vastaavaa uutta asetusta heti vuoden 2024 alusta, on tarkoituksenmukaista varmistaa metsitystuen toimeenpanon jatkuvuus keskeneräisten hakemusten osalta. Tästä johtuen ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lain voimassaolon päättyessä vireillä oleviin hakemuksiin sovellettaisiin lakiehdotusta myös lain voimassaolon päättymisen jälkeen 30 kesäkuuta 2024 saakka. Yleisen de minimis –asetuksen 7 artiklan siirtymäsäännösten 4 kohdan mukaan asetuksen voimassaolon päättyessä vähämerkityksistä tukea koskeviin ohjelmiin, jotka täyttävät kyseisen asetuksen edellytykset, sovelletaan tätä asetusta edelleen kuuden kuukauden ajan. Yleisen de minimis –asetuksen säännökset mahdollistaisivat siten ehdotetun menettelyn. 

Lakiehdotuksen 29 §:n 3 momentin mukaan lakiehdotuksen mukaista metsitystukea voitaisiin hakea vasta 1 päivästä maaliskuuta 2021. Kyseessä on uusi tukijärjestelmä, johon esitetään sisällytettäväksi useita tuen myöntämisen edellytyksiä. Tukijärjestelmää koskevaa tietojärjestelmää ei ole mahdollista saada käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä ja myöskin uuden tukijärjestelmän tiedottamiseen ja koulutukseen on varattava aikaa. Tästä johtuen esitetään kahden kuukauden aikaa vuoden 2121 alussa, jolloin metsitystukea ei voitaisi hakea. 

10  Toimeenpano ja seuranta

Metsäkeskus toimisi lakiehdotuksen 3 §:n mukaan valtionavustuslaissa tarkoitettuna valtionapuviranomaisena. Metsitystuen toimeenpanoon liittyvä toimivalta olisi siten metsäkeskuksella lukuun ottamatta takaisinperintöjä, jotka kuuluisivat Ruokaviraston toimivaltaan. Ruokavirasto tekisi myös aiemmin selvitettyjä ristiintarkastuksia metsitystuen hakuun liittyen sekä määräisi kieltoja asiamiehelle ja avustajalle. 

Metsäkeskuksen tehtävänä on metsäkeskuslain mukaan metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien tehtävien hoitaminen. Nämä tehtävät ovat julkisia hallintotehtäviä. Lainsäädännön toimeenpanoon liittyviä hallintoasioita koskevat tiedot talletetaan metsäkeskuksen metsätietojärjestelmään. 

Metsätalouteen liittyvä keskeisin henkilötietojen käsittelyä koskeva säädös on Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annettu laki (419/2011, jäljempänä metsätietolaki). Metsätietolain 3 §:n 2 momentin mukaan tietojärjestelmän käyttötarkoituksena on metsäkeskukselle kuuluvien julkisten hallintotehtävien hoitaminen. Metsätietolaissa säädetään näiden tehtävien hoitamiseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä. Lisäksi henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/67 ja tietosuojalakia (1050/2018) sekä tietojen ja asiakirjojen julkisuuteen ja niiden luovuttamiseen julkisuuslakia. Metsäkeskuksen julkisista hallintotehtävistä säädetään metsäkeskuslain 8 §:ssä, jonka mukaan näitä ovat säännöksessä lueteltujen lisäksi myös muiden metsäkeskukselle tai metsäkeskuksille säädettyjen tehtävien hoitaminen. Metsätietolaki on metsäkeskusta koskeva eräänlainen yleislaki, joka käy ilmi edellä selvitetystä metsätietolain 3 §:stä, jossa todetaan, että tietojärjestelmän käyttötarkoituksena on metsäkeskukselle kuuluvien julkisten hallintotehtävien hoitaminen. Metsätietolain sääntely on tarkoitettu koskemaan kaikkea metsäkeskuksen julkisten hallintotehtävien hoitamista. Muussa lainsäädännössä kuten esimerkiksi metsälaissa, metsätuhojen torjunnasta annetussa laissa (1087/2013) tai metsätalouden rahoitusta koskevassa lainsäädännössä, ei ole säännöksiä siitä, että henkilötietojen osalta niitä käsitellään metsätietolain mukaisessa metsätietojärjestelmässä. Koska tarpeettomia viittaussäännöksiä tulee välttää, ei lakiehdotuksessa viitata metsätietolakiin. Lakiehdotuksen mukaista metsitystukea koskevat asiakirjat olisivat siten osa metsätietojärjestelmää. Metsitystukea koskevat tiedot olisivat julkisiin hallintotehtäviin liittyviä hallintoasioita koskevia tietoja ja on loogista, että kyseisten tietojen käsittelyyn sovelletaan samoja säännöksiä kuin muidenkin julkisten hallintotehtävien hoitamiseen liittyvien tietojen käsittelyssä. Tämä on perusteltua niin metsäkeskuksen näkökulmasta metsälainsäädännön soveltajana ja toimeenpanijana kuin metsäkeskuksen asiakkaiden näkökulmasta. Metsäkeskuksen asiakkaiden näkökulmaan liittyen voidaan ensinnäkin todeta, että metsäkeskus informoi tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla rekisteröityjä. Lisäksi keskuksen avoimella verkkosivulla on tietoa metsäkeskuksen tietosuoja- ja tietojenluovutuskäytännöistä. Henkilötietojen suojaa ja asiakirjojen julkisuutta tarkastellaan myös perustuslakiosion perusoikeuksia käsittelevässä osassa. 

Metsitystuen toimeenpanoon liittyen ei olisi tarpeen erikseen säätää oikeudesta saada osoitetietoja väestötietojärjestelmästä tai oikeudesta saada kiinteistöjä koskevia tietoja Maanmittauslaitokselta, koska julkiset tiedot voidaan luovuttaa ilman erityissäännöksiä lakisääteisen tehtävän hoitamista varten. Metsätietolain 13 e §:ssä säädetään tietojen saannista salassapitosäännösten estämättä verohallinnolta. Mainitun säännöksen nojalla metsäkeskuksen on mahdollista saada julkisten hallintotehtävien hoitamista varten esimerkiksi kuolinpesän asianhoitajan nimi, henkilötunnus, yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot (13 e §:n 1 momentin 1 kohta). Näin ollen metsitystuen toimeenpanoa varten ei tarvita erityissäännöksiä edellä mainituista tiedoista. 

Maa- ja metsätalousministeriö seuraisi ehdotetun metsitystukijärjestelmän toimivuutta. Metsäkeskus seuraisi tukijärjestelmän toteutumista myönnettyjen tukimäärien ja pinta-alojen osalta sekä tuen valtakunnallista kohdentumista. 

Kuten edellä on selvitetty, tiedot metsitystuesta tallennettaisiin metsätietojärjestelmään. Lakiehdotuksen 21 §:ssä metsäkeskuksen tehtäväksi säädettäisiin metsitystukea koskevien tietojen säilyttäminen ja kokoaminen yleisen de minimis –asetuksen edellyttämällä tavalla. Yleisen de minimis –asetuksen mukainen vähämerkityksinen tuki on raportoitava komissiolle sen niin vaatiessa. Metsitystukijärjestelmästä ei siten olisi säännöllistä raportointivelvollisuutta komissiolle. Raportointimenettelystä on säännökset mainitun asetuksen 6 artiklassa (Seuranta). Asetuksen 6 artiklan 5 kohdan mukaan komissiolle on muun ohessa toimitettava tieto erityisesti yksittäisen yrityksen saamasta, yleisessä de minimis –asetuksessa ja muissa vähämerkityksisestä tuesta annetuissa asetuksissa tarkoitetun vähämerkityksisen tuen kokonaismäärästä.  

11  Suhde muihin esityksiin

12  Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Perusoikeudet 

Esityksessä on perustuslaissa säädettyihin perusoikeuksiin viisi liityntää, jotka ovat liityntä yksityiselämän suojaan, elinkeinovapauteen, omaisuudensuojaan, vastuuseen ympäristöstä ja oikeusturvaan. Esitykseen ei ole sisällytetty henkilötietojen suojaan ja asiakirjojen julkisuuteen liittyviä säännöksiä eikä esityksellä näin ollen ole suoraa liityntää henkilötietojen suojaan ja julkisuusperiaatteeseen. 

Perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä, kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Perustuslakivaliokunta on käytännössään katsonut, että kotirauhan piiriin kohdistuvat tarkastusvaltuudet merkitsevät oikeutta puuttua merkittävällä tavalla perustuslaissa jokaiselle turvattuun kotirauhan suojaan eikä tällaista valtuutta voida näin ollen antaa yksityiselle tavallisella lailla (PeVL 40/2002 vp, PeVL 46/2001 vp ja PeVL 43/2010 vp). Mainittuun perustuslakivaliokunnan käytäntöön liittyen lakiehdotuksen 21 §:n 1 momenttiin on sisällytetty nimenomainen maininta siitä, etteivät metsäkeskuksen tekemä tarkastus voi ulottua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin. Lakiehdotuksen 21 §:n 1 momenttiin on noudatettavan menettelyn osalta sisällytetty myös viittaus hallintolakiin. 

Henkilötietojen suojasta säädetään perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan tarkemmin lailla. Metsätalouteen liittyvä keskeisin henkilötietojen käsittelyä koskeva säädös on metsätietolaki. Metsätietolaissa säädetään metsäkeskuksen tehtävien hoitamiseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä. Lisäksi henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/67 ja tietosuojalakia (1050/2018) sekä tietojen ja asiakirjojen julkisuuteen ja niiden luovuttamiseen julkisuuslakia. Metsitystä koskevan tukijärjestelmän toimeenpanoon liittyviä hallintoasioita koskevat tiedot, kuten hakemukset ja tukipäätökset, talletetaan metsäkeskuksen metsätietojärjestelmään. Koska metsätietolaki on metsäkeskusta koskeva eräänlainen yleislaki, niin sen mukaista menettelyä sovelletaan myös lakiehdotuksen mukaiseen metsitystä koskevaan tukijärjestelmään suoraan metsätietolain 3 §:n nojalla. Metsätietolain 3 §:ssä todetaan, että tietojärjestelmän käyttötarkoituksena on metsäkeskukselle kuuluvien julkisten hallintotehtävien hoitaminen. Erityislainsäädännössä ei ole erikseen säädetty metsätietolain noudattamisesta, koska se velvoittaa metsäkeskusta suoraan metsätietolain nojalla. Tästä johtuen myöskään lakiehdotuksessa ei ole viittaussäännöstä metsätietolakiin. 

Lakiehdotukseen ei ole sisällytetty henkilötietojen suojaan tai asiakirjojen julkisuuteen liittyviä säännöksiä. Näitä asioita koskeva sääntely sisältyy metsätietolakiin. Metsätietolain 1 §:n mukaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia sekä tietojen ja asiakirjojen julkisuuteen ja niiden luovuttamiseen julkisuuslakia. Metsätietolakia on viimeksi muutettu laissa 88/2019. Kyseisen lain esitöissä (HE 26/2018 vp) on arvioitu metsätietolain suhdetta tietosuoja-asetukseen ja siihen liittyen erityisesti tietosuoja-asetuksen sallimaan kansalliseen liikkumavaraan. Tässä esityksessä ei sen vuoksi ole tarpeen erikseen arvioida metsätietolain säännösten suhdetta tietosuoja-asetukseen. Metsäkeskus on metsäkeskuslain 1 §:n mukaan itsenäinen julkisoikeudellinen laitos. Julkisuuslain 4 §:n 1 momentin mukaan itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset ovat kyseisessä laissa tarkoitettuja viranomaisia, joihin sovelletaan julkisuuslakia. Metsätietolain tietojenluovutussäännökset täydentävät julkisuuslain säännöksiä. Metsätietolaissa on kuitenkin yksi erityissäännös, jossa poiketaan julkisuuslaista. Säännös koskee ympäristötietojen luovuttamista (13 d §). Erityissäännöksen taustalla olevaa EU-lainsäädäntöä sekä henkilötietojen suojan ja julkisuusperiaatteen yhteensovittamista ympäristötietojen luovuttamisen osalta tarkastellaan metsätietolain esitöissä (HE 170/2017 vp). Metsätietolain säännöksissä on sovitettu yhteen henkilötietojen suoja ja julkisuusperiaate eikä näin ollen tässä esityksessä ole tarpeen asiaa enemmälti käsitellä. Edellä olevan perusteella katsotaan, ettei tällä esityksellä ole suoraa liityntää henkilötietojen suojaan ja julkisuusperiaatteeseen. 

Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Tämän yleislausekkeen perusteella arvioidaan lähinnä omistajan käyttöoikeuksien ja omistajan määräämisvallan erilaisia rajoituksia. Omaisuuden perustuslainturvalla suojataan muun muassa omistusoikeutta. 

Lakiehdotuksen 12 §:n 1 momentin mukaan yhteisomistuksessa olevan alueen sellaisilla yhteisomistajilla, jotka omistavat alueesta vähintään kuusikymmentä prosenttia ja joihin kuuluvat aluetta hoitavat yhteisomistajat, on yhteisesti oikeus hakea ja toteuttaa yhteisomistetun alueen osalta lakiehdotuksen mukainen metsitys ja ottaa vastaan metsitystuki. Lakiehdotuksen 12 §:n säännökset rajoittaisivat siten niiden yhteisomistajien oikeutta määrätä omaisuudestaan, jotka eivät halua ryhdyttäväksi metsitykseen. Missään vaiheessa metsitys sinällään ei aiheuta omistusoikeuden menetystä. Esitettyä päätösvaltajärjestelyä voidaan pitää perusteltuna muun muassa sen vuoksi, että metsitystuessa on kyse niin sanottujen joutomaiden metsityksestä. Nämä alueet eivät yleensä ole olleet kenenkään yhteisomistajan aktiivisessa käytössä tai hyödyntämisen piirissä. Metsityksen toteutuessa asianmukaisesti alueen maankäyttömuoto muuttuu metsämaaksi ja sen kautta aiemman joutomaan arvo kasvaa kaikkien yhteisomistajien osuuksien mukaisesti. Metsityksen voitaisiin siten katsoa olevan kaikkien yhteisomistajien edun mukainen eikä metsityksen sen vuoksi voida olevan hakemukseen ja toimenpiteeseen osallistumattoman yhteisomistajan oikeusturvan kannalta kielteinen asia. 

Ottaen huomioon lakiehdotuksen 1 §:ssä tavoitteena olevan metsäpinta-alan ja hiilinielujen lisäämisen voidaan katsoa, että ehdotetun päätösvaltajärjestelyn piiriin kuuluvaa metsityksen toteuttamista voidaan pitää tärkeänä yleisen edun kannalta. Yhteisomistajien oikeusturvan kannalta puolestaan on tärkeää se, että tukea haettaessa on edellytetty lakiehdotuksen 12 §:n 4 momentissa, että kaikilta yhteisomistajilta on tiedusteltava mielipidettä metsityksen suhteen ja miten heitä on neuvottu ilmoittamaan hakijoille mahdollinen kielteinen kantansa asiaan. Kuten säännöskohtaisissa perusteluissa on todettu, poikkeuksena olisi vain tilanteet, joissa kaikkien yhteisomistajien tavoittaminen ei olisi mahdollista ilman suuria vaikeuksia. Tällainen olisi esimerkiksi tilanne, jos yksi tai useampi yhteisomistaja olisi asunut ulkomailla pitkään pitämättä yhteyttä muihin yhteisomistajiin. Tällaista yhteisomistajaa ei aina kyetä tavoittamaan. Merkittävää on myös se, että lakiehdotuksen 12 §:n 1 momentin säännös edellyttää, että tukea hakevat yhteisomistajat luopuvat metsityksen toteuttamiskustannusten vaatimisesta muilta kuin toimenpiteen hakemiseen osallistuneilta yhteisomistajilta. Lisäksi ehdotetuilla säännöksillä rajattaisiin metsitykseen liittyvät metsäkeskuksen tukipäätökseen kirjatut vastuut, velvollisuudet ja seuraamukset vain niiden vastattavaksi, jotka osallistuvat hakemuksen tekemiseen. Esimerkiksi jos metsitykseen liittyen jouduttaisiin tuen palauttamis- tai takaisinperintätilanteeseen, ne jotka eivät ole hakemukseen liittyneet, eivät joutuisi näissä tilanteissa vastuuseen. Myöskään omistusoikeutta ei menetetä alueen metsityksen kautta. Päätösvaltajärjestelyä ei edellä esitetyn perusteella voida katsoa kohtuuttomaksi niiden osalta, jotka eivät ole osallistuneet metsitystuen hakemiseen. 

Arvioitaessa päätösvaltajärjestelyyn liittyvää rajausta eli omistajan määräämisvallan rajoitusta, sen voidaan katsoa olevan täsmällinen ja tarkkarajainen, koska se on alaltaan rajattu koskiessaan vain tietynlaista omaisuuden käyttöä koskevaa tilannetta. Lisäksi rajauksen yhteydessä omistajan vastuut on määritetty siten, että tämä ei joudu vastuuseen sellaisen toimenpiteen osalta, johon liittyvää tukea tämä ei ole hakenut.  

Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Lakiehdotuksen 24 §:ssä säädettäisiin asiamiehelle ja avustajalle annettavasta huomautuksesta ja kiellosta. Se eroaa hallintolain 12 §:n 2 momentin esiintymiskiellosta siinä, että ehdotettu kielto olisi yleinen ja määräaikainen. Hallintolain esiintymiskielto kohdistuu yksittäiseen hallintoasiaan. Lakiehdotuksessa säädetty kielto olisi ajallisesti ja sisällöllisesti rajattu. Kielto voitaisiin määrätä enintään vuodeksi tietyillä edellytyksillä, joilla pyrittäisiin rajamaan kielto vain olennaisiin tapauksiin. Menettelyn esiintyvyys maantieteellisesti tai tapausten lukumääräinen paljous mahdollistaisi kiellon määräämisen vuodeksi. Kielto koskisi metsitystukeen liittyvien asiakirjojen laatimista. Kielto olisi voimassa Ruokaviraston määrittämällä alueella. 

Asiamiehelle ja avustajalle määrättävällä kiellolla voidaan arvioida olevan vaikutusta asiamiehen ja avustajan elinkeinon harjoittamiseen. Asiamiehenä tai avustajana toimiva henkilö ei voisi laatia metsitykseen liittyviä asiakirjoja Ruokaviraston määrittämällä alueella. Maanomistajien oikeusturvan takia voisi olla perusteltua, että kielto koskisi koko metsäkeskuksen aluetta eli Manner–Suomea ja että näin ollen estettäisiin maanomistajien kannalta epäedullinen toiminta koko Manner–Suomessa. Elinkeinovapauden näkökulmasta maantieteellisesti näin laaja kielto voisi muodostua elinkeinonharjoittajalle kohtuuttomaksi. Esityksessä arvioidaan, että nämä vastakkaiset intressit voidaan parhaiten sovittaa yhteen siten, että Ruokavirasto voisi maantieteellisesti rajata kiellon voimassaoloalueen. Asiamiehellä ja avustajalla olisi oikeus hakea päätökseen muutosta. Kiellolla voidaan katsoa puututtavan asianomaisen henkilön elinkeinovapauteen sellaisella tavalla, joka saattaa olla katsottavissa merkittäväksi julkisen vallan käytöksi. Perustuslain 124 §:n mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Koska metsäkeskus ei ole viranomainen, ehdotetaan asiamiehen kiellon määräämistä koskevan toimivallan antamista Ruokavirastolle. 

Perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Lainkohdan perustelujen mukaan säännöksen tarkoittama vastuu kohdistuu myös maisemaan osana kulttuuriympäristöä. Edelleen perustuslain 20 §:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön. Terveellisyyteen sisältyy tietynasteinen ympäristön viihtyisyyden ulottuvuus, johon maisema osaltaan merkittävästi vaikuttaa. Mainitun perusoikeuden toteutumista edistää lakiehdotuksen kolme pykälää. Näitä ovat lakiehdotuksen 1 § (Lain tavoite), 6 § (Metsitystuen myöntämisen edellytykset) ja 13 § (Ennen tukipäätöstä hankittava lausunto), joista viimeinen pykälä koskee ELY–keskuksen sitovaa lausuntoa metsitystuen hakemuksesta. Lausunnolla ELY–keskus ottaa kantaa lakiehdotuksen 6 §:n edellytyksiin, joista perustuslain 20 §:n perusoikeuden huomioon ottaminen korostuu erityisesti luonnon monimuotoisuuden ja avoimen maaseutumaiseman säilyttämisen tarkastelussa metsitystuen haun yhteydessä. 

Hyvän hallinnon takeet säädetään perustuslain 21 §:ssä perusoikeudeksi. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. 

Lakiehdotuksen 25 §:ssä on säännökset muutoksenhausta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valituskiellosta ELY-keskuksen lakiehdotuksen 13 §:n mukaiseen sitovaan lausuntoon. Sitovan lausunnon voidaan katsoa olevan julkisen vallan käyttöä. Sitova lausunto sisältää harkintaa. Muutoksenhaun ensimmäisenä vaiheena olevassa oikaisuvaatimusmenettelyssä metsäkeskus ei voisi muuttaa tukipäätöstään ELY-keskuksen lausunnon vastaiseksi. Hallinto-oikeudelle tehtävässä valituksessa myös ELY-keskuksen lausunnon osalta voidaan valituksessa esittää perusteita, joista johtuen tukipäätöstä tulisi valittajan näkemyksen mukaan muuttaa. Tällöin käsiteltäisiin normaalia valitusreittiä käyttäen yhdellä kertaa tukipäätökseen liittyvät kaikki asiakokonaisuudet. Esityksessä katsotaan, että erillinen valitusoikeus ELY-keskuksen lausunnosta pitkittäisi metsitystuen hakemisen käsittelyprosessia. Tämä johtuen siitä, että metsäkeskuksen tukipäätöksen sisältö kaikkine ehtoineen varmistuisi vasta sen jälkeen, kun ELY-keskuksen lausunnosta tehty valitus olisi käsitelty loppuun. Jos hakija olisi tyytymätön tukipäätökseen hän tekisi tällöin toisen valituksen alkuperäiseen metsityshakemukseensa liittyen. Sitovaa lausuntoa koskeva muutoksenhakukielto siten lyhentää muutoksenhakuprosessia. Hyvään hallintoon kuuluu myös asioiden käsittely viivytyksettä. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään (PeVL 16/2019 vp ja PeVL 68/2014 vp) todennut, että perustuslain 21 §:n säännökset eivät estä säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia niissä turvattuihin oikeuksiin, kunhan tällaiset poikkeukset eivät muuta kulloinkin kyseessä olevan oikeusturvatakeen asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäistapauksessa vaaranna yksilön oikeusturvaa. Hyvän hallinnon vaatimukset ja asianosaisen oikeusturva eivät vaarantuisi sen kautta, että valitusoikeus on metsityspäätöksen kokonaisuuden osalta sisältäen myös ELY-keskuksen lausunnon. Metsitystuen hakijan oikeusturvan kannalta on keskeistä, että hänellä on valitusmahdollisuus metsitystukea koskevan päätöksen perusteista mukaan lukien ELY-keskuksen lausunto ja että muutoksenhakuprosessi ei muodostu kohtuuttoman pitkäksi. Edellä olevan perusteella esitys täyttää tältä osin hyvän hallinnon vaatimukset. 

Esityksessä tarkoitettua tukea käsitellessään metsäkeskuksen olisi noudatettava, mitä hallintolaissa ja kielilaissa (423/2003) säädetään. Asiaa koskeva säännös on metsäkeskuslain 15 §:ssä. Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin mukaan metsitystukeen sovellettaisiin myös valtionavustuslakia. Valtionavustuslaki sisältää ehdotettua lakia tarkempia säännöksiä liittyen tukiasian käsittelyyn. 

Lakiehdotuksessa tarkoitetun metsitystuen myöntäminen perustuu asiakirjoissa annettuihin tietoihin. Sekä hallintolain että valtionavustuslain lähtökohtana on, että tuen hakijaa ja saajaa tulee ohjata antamaan viranomaiselle oikeat ja riittävät tiedot. Siltä osin kuin kyse on asiakirjoissa olevista puutteista, tarkoituksena on, että sovellettaviksi tulevat sekä hallintolain että valtionavustuslain asianomaiset säännökset. Lakiehdotukseen ei tältä osin ole sisällytetty erityissäännöksiä. Sen sijaan siltä osin kuin kyse on maastossa tai muussa yhteydessä tehtyjen tarkastusten yhteydessä havaituista puutteista, lakiehdotukseen on sisällytetty erityissäännös, jonka mukaan metsäkeskuksen on annettava tuensaajalle mahdollisuus vähäisten ja kohtuullisen helposti korjattavien puutteiden korjaamiseen. Tämän lakiehdotuksen 21 §:ään sisältyvän säännöksen voidaan katsoa edistävän hyvää hallintoa ja tuensaajien oikeusturvaa. 

Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään (PeVL 46/2006 vp) todennut, että erilaisten tukien takaisinperinnän ja lupien peruuttamisien yhteydessä se on pitänyt välttämättömänä sitoa toimenpide vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että asianosaiselle annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteellisuuksien korjaamiseen ja ettei mainittuja toimenpiteitä tule toteuttaa ennen kuin asianosaiselle on annettu mahdollisuus korjata virheensä (PeVL 46/2006 vp). Esityksessä katsotaan, että huomautusta koskeva säännös on tarpeen ainoastaan asiamiehen ja avustajan toiminnan osalta. Toinen tärkeä seikka asiaan liittyen on se, että tukipäätökseen kirjataan mahdollisimman selkeästi maanomistajaa koskevat velvoitteet, jotta edellä mainitun kaltaisilta tilanteilta voidaan välttyä. Tähän liittyen voidaan todeta, että valtionavustuslain 11 § edellyttää, että valtionavustuksen myöntöpäätöksestä käy ilmi "valtionavustuksen saajan oikeuksien ja velvollisuuksien selkeyden edellyttämällä tavalla" valtionavustuksen myöntämisen ja maksamisen sekä käytön valvonnan perusteet.  

Takaisinperinnän perusteet määräytyisivät pääosin valtionavustuslain mukaan. Lakiehdotukseen on kuitenkin ollut tarpeen sisällyttää eräitä valtionavustuslakia täydentäviä säännöksiä takaisinperintään liittyen. Lakiehdotuksessa tarkoitettu metsitysvelvoite olisi voimassa kymmenen vuotta metsäkeskukselle toimitetusta toteutusilmoituksesta, joka tehdään metsittämisen perustamistoimenpiteiden loppuunsaattamisesta. Lakiehdotuksessa otettaisiin huomioon tilanteet, joissa omistusoikeus vaihtuu metsitysvelvoitteen voimassaoloaikana. 

Lakiehdotuksen 20 §:n 1 momentin mukaan metsitystuki peritään takaisin tuensaajalta, joka ei omistus- tai hallinta-aikanaan ole noudattanut metsitystuen ehtoja ja metsitysvelvoitetta. Muutoin lakiehdotuksen 20 §:n mukaan takaisinperinnän perusteista säädettäisiin valtionavustuslaissa. Tästä johtuen muita säännöksiä takaisinperinnän perusteista ei sisällytettäisi lakiehdotukseen. Valtionavustuslain 21 §:ssä säädetään velvollisuudesta valtionavustuksen takaisinperintään ja 22 §:ssä valtionavustuksen harkinnanvaraisesta takaisinperinnästä. Valtionavustuslain 22 §:ä koskevissa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 63/2001 vp) todetaan, että valtionavustuslain 21 §:ssä säädetyissä tilanteissa kyse on valtionavustuksen saajan olennaisella tavalla virheellisestä ja vilpillisestä menettelystä. Puolestaan lain 22 §:ssä on sen sijaan kyseessä eräät olosuhteiden muutokset sekä eräät valtioavustuksen saajan menettelyt, jotka eivät välttämättä aina ole sillä tavalla olennaisia, että niiden seurauksena pitäisi järjestelmällisesti olla valtionavustuksen maksamisen lopettaminen ja takaisinperintä. Lisäksi valtionavustuslain 26 §:ssä säädetään kohtuullistamisesta. Kohtuullistaminen tulee kyseeseen, jos takaisinperintä on kohtuuton valtionavustuksen saajan taloudelliseen asemaan ja olosuhteisiin tai valtionavustuksella hankitun omaisuuden laatuun nähden taikka palauttamisen tai takaisinperinnän perusteena olevaan menettelyyn tai olosuhteiden muutokseen nähden. Mainitun säännöksen mukaan erityisen painavasta syystä takaisin perittävä määrä, sille laskettava korko tai viivästyskorko jätetään kokonaan perimättä. 

Lakiehdotuksen 25 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa on selvitetty metsitystuen muutoksenhaun yksityiskohtia kuten esimerkiksi oikaisuvaatimusmenettelyä ja muutoksenhakua takaisinperintää koskevaan päätökseen. 

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen lakiehdotuksen voidaan katsoa täyttävän hyvää hallintoa ja oikeusturvaa koskevat vaatimukset. 

Lainsäädäntövallan delegointi 

Lainsäädäntövallan delegointia rajoittaa perustuslain 80 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Asetuksen antaja voidaan kuitenkin lailla valtuuttaa antamaan tarkempia säännöksiä yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvistä yksityiskohdista. Valtuutuksen tulee olla täsmällinen ja tarkkarajainen. Lakiehdotuksen mukainen metsitystuki on harkinnanvarainen ja se rahoitetaan vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Metsitystuen myöntämisen perusteista säädettäisiin lakiehdotuksessa. Metsitystuen käsittelyyn sovellettaisiin pääsääntöisesti myös valtionavustuslakia. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti lainsäädäntövallan delegoinnin sallittavuuden arvioinnissa kiinnitetään yleisesti huomiota valtuuttavan säännöksen täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen (HE 1/1998 vp, s. 131/II-132/I ja PeVL 11/1999 vp). Perustuslakivaliokunta on myös korostanut lausuntokäytännössään, että valtioneuvoston asetuksella ei voida antaa yleisiä oikeussääntöjä esimerkiksi yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteista eikä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan (PeVL 16/2002 vp). 

Kun arvioidaan sitä, tuleeko asetuksenantovaltuus laissa osoittaa valtioneuvostolle vai ministeriölle, perustuslakiuudistuksen yhteydessä on todettu lähtökohtana, että valtioneuvoston yleisistunto antaa asetukset laajakantoisista ja periaatteellisesti tärkeistä asioista sekä niistä muista asioista, joiden merkitys sitä vaatii. Tämä periaate ilmenee valtioneuvoston päätöksentekoa koskevasta perustuslain 67 §:stä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on myös tuotu esiin perustuslain 80 §:n 1 momentin eräänä lähtökohtana se, että ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (PeVL 33/2004 vp). 

Valtioneuvostolle ehdotetaan annettavaksi valtuus tarkempien säännösten antamiseen lakiehdotuksen 4 §:n 4 momentissa, 6 §:n 3 momentissa, 9 §:n 4 momentissa ja 10 §:n 4 momentissa. Maa- ja metsätalousministeriölle puolestaan ehdotetaan annettavaksi valtuus tarkempien säännösten antamiseen lakiehdotuksen 11 §:n 3 momentissa, 16 §:n 5 momentissa, 21 §:n 4 momentissa ja 22 §:n 4 momentissa. Näiden valtuussäännösten tarkempaa sisältöä on käsitelty edellä Lakia alemman asteinen sääntely –kohdassa. 

Lakiehdotuksessa säädettäisiin metsitystuen hakijan oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Metsitysvelvoitteen sisältö ja metsitystuen määräytymisen perusteet määriteltäisiin lakiehdotuksessa. Valtioneuvosto antaisi oikeuksista, esimerkiksi tukimäärät, ja velvollisuuksista, esimerkiksi metsityksen toteuttamisesta, tarkemmat säännökset. Valtioneuvosto ei antaisi yleisiä uusia oikeussääntöjä, vaan antaisi yksityiskohtaisempia säännöksiä lakiehdotuksessa jo määritellyistä asiakokonaisuuksista. 

Valtioneuvosto antaisi tarkemmat säännökset lakiehdotuksen 10 §:n 4 momentin nojalla metsitystuen kustannuskorvauksen ja hoitopalkkion määrästä. Perusteet metsitystuen määrälle säädettäisiin lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentissa, jonka mukaan metsitystuen suuruus määräytyisi laskennallisten keskimääräisten hehtaarikohtaisten kustannusten perusteella. Metsäkeskuksesta on saatavissa tähän määrittämiseen tarvittavaa tausta-aineistoa muiden metsätalouden tukijärjestelmien toimeenpanosta. Näiden aineistojen pohjalta voidaan valtioneuvoston asetuksella vahvistaa tukitasot kustannuskorvaukselle ja hoitopalkkiolle. 

Valtioneuvostolla on talousarvion soveltamismenettelyyn liittyvää norminantovaltaa samoin kuin toimivalta antaa budjetin määrärahanormeja täydentäviä määräyksiä. Perustuslain säännöksillä lainsäädäntövallan siirtämisestä ja asetuksen antamisesta ei ollut tarkoitus vaikuttaa valtioneuvoston tällaiseen norminantovaltaan sitä rajoittavasti (ks. HE 1/1998 vp, s. 132/II ja PeVL 47/2001 vp ja PeVL 39/2005 vp). Valtioneuvoston toimivallasta on perustuslakiuudistuksen jälkeen lisätty yleissäännös (7 c §) valtion talousarviosta annettuun lakiin (423/1988). Pykälän 1 momentin mukaan tarkempia säännöksiä määrärahan talousarvion mukaisesta käyttämisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. 

Maa- ja metsätalousministeriölle annettavat valtuudet koskisivat teknisluonteisia asiakokonaisuuksia, joiden voidaan katsoa olevan luonteeltaan sellaisia, että niiden merkitys ei vaadi niiden käsittelyä valtioneuvostossa. Metsitystuen hakemiseen liittyvät menettelyt sekä metsitystuen hakemuksen ja toteutusilmoituksen sisältövaatimusten vahvistaminen ovat luonteeltaan teknisluonteisia. Ministeriö antaisi tarkempia säännöksiä myös metsitystuen maksamiseen liittyvästä menettelystä ja metsitystuen diskonttaamisen teknisestä toteuttamisesta. Ministeriön asetuksella säädettäisiin myös metsäkeskuksen ja Ruokaviraston tehtäviin kuuluvien tarkastusten määrästä ja kohdentamisesta sekä muista valvonnan järjestämisen teknisistä yksityiskohdista. 

Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle 

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. 

Metsäkeskus ei ole viranomainen, vaan se on metsäkeskuslain 1 §:n mukaan itsenäinen julkisoikeudellinen laitos. Metsäkeskukselle on eri laeilla säädetty tehtäviä, jotka sisältävät julkisen vallan käyttöä. Esityksen mukaan metsäkeskuksen tehtävänä olisi metsitystuen myöntäminen, maksaminen ja valvonta sekä huomautuksen antaminen asiamiehelle ja avustajalle. Myös metsitystuen takaisinperintää ja asiamiehelle ja avustajalle määrättävää kieltoa koskevan esityksen tekeminen Ruokavirastolle olisi metsäkeskuksen tehtävänä. Ruokavirastolle esitettävät tehtävät eli metsitystuen takaisinperintä ja edellä mainitun kiellon antaminen ovat katsottavissa merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviksi tehtäviksi. Tuen takaisinperintää ja kiellon antamista koskevat asiat on myös rahoituslaissa katsottu merkittävän julkisen vallan käyttöä sisältäviksi tehtäviksi. Ruokavirasto on viranomainen, joten sille voidaan antaa myös merkittävän julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä. 

Erikseen on kuitenkin arvioitava, sisältävätkö metsäkeskukselle annettavat tehtävät merkittävän julkisen vallan käyttöä. Merkittävänä julkisen vallan käyttönä on pidettävä esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin (HE 1/1998 vp, s. 179/II). Lakiehdotukseen ei sisälly säännöksiä, jotka koskevat voimakeinojen käyttöä. 

Perustuslakivaliokunta on linjannut (PeVL 45/2006 vp), että viranomaistehtäviä ovat muun muassa päätökset uhkasakon asettamisesta ja valtionavustusten takaisinperintäpäätökset. Metsitystuen takaisiperintä olisi Ruokaviraston tehtävänä. Metsäkeskukselle jäisi takaisinperintäasioissa esityksen tekeminen Ruokavirastolle eikä kyse tältä osin olisi merkittävän julkisen vallan käytöstä. Esityksessä katsotaan, ettei pelkkä tuen myöntäminen, maksaminen ja valvonta ole merkittävän julkisen vallan käyttöä. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt ongelmallisena sitä, että työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisia toimeenpanotehtäviä hoitavat työttömyyskassat, jotka eivät ole viranomaisia (PeVL 46/2002 vp). Valiokunta toteaa edellä mainitussa lausunnossaan, että valiokunnan tulkintakäytännön (esim. PeVL 19/2002 vp, s. 4) mukaan oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutumisen varmistaminen merkitsee myös julkisuuslain noudattamista ja sitä, että asioita käsittelevät toimivat virkavastuulla.  

Metsäkeskuslaissa on viittaukset hallintolakiin, julkisuuslakiin, kielilakiin (423/2003) ja saamen kielilakiin (1086/2003). Henkilötietojen suojaa ja julkisuusperiaatetta tarkastellaan tämän perustuslakiosion perusoikeuksia käsittelevässä osassa. Henkilötietojen suojaa ja asiakirjajulkisuutta koskevat erityissäännökset ovat metsätietolaissa. Erityissäännöksissä on otettu huomioon henkilötietojen suojan lisäksi julkisuusperiaate. Metsäkeskuksen niitä toimihenkilöitä, jotka ratkaisevat ja valmistelevat hakemuksia eli käyttävät julkista valtaa, koskee metsäkeskuslain 15 §:n nojalla rikosoikeudellinen virkavastuu. Oikeusturvaa ja hyvää hallintoa edistävät lisäksi esitykseen sisällytetyt erilaiset menettelytapasäännökset koskien tukien myöntämistä, maksamista ja valvontaa. Näiden lisäksi tukiin sovellettaisiin valtionavustuslain säännöksiä. 

Perustuslakivaliokunta on käytännössään katsonut, että kotirauhan piiriin kohdistuvat tarkastusvaltuudet merkitsevät oikeutta puuttua merkittävällä tavalla perustuslaissa jokaiselle turvattuun kotirauhan suojaan eikä tällaista valtuutta voida näin ollen antaa yksityiselle tavallisella lailla (PeVL 40/2002 vp, PeVL 46/2001 vp ja PeVL 43/2010 vp). Mainittuun perustuslakivaliokunnan käytäntöön liittyen lakiehdotukseen sisältyy nimenomainen maininta (21 §) siitä, etteivät metsäkeskuksen tekemät tarkastukset voi ulottua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. 

Asiamiehelle annettava kielto voidaan katsoa asianomaisen henkilön perusoikeuksiin puuttumiseksi. Vaikka kielto on ajallisesti, sisällöllisesti ja alueellisesti rajattu ja vaikka kieltoa koskevasta päätöksestä on muutoksenhakuoikeus, ehdotettu kielto saattaa olla katsottavissa puuttumiseksi merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Tämän vuoksi esitetään, että metsäkeskuksen tehtäviin kuuluisi ainoastaan kiellon antamista koskevan esityksen tekeminen Ruokavirastolle. Ruokavirasto päättäisi kiellon antamisesta. 

Esityksessä tarkoitettujen tukien osalta olisi tarkoituksenmukaista, että vastedeskin takaisinperittävät tuet voitaisiin ulosmitata ilman tuomiota tai päätöstä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetyssä järjestyksessä. Mainitulla lailla kumottiin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettu laki (367/1961). Lakiehdotukseen ei ole ollut tarpeen sisällyttää säännöstä, jonka mukaan takaisinperittävä tuki voitaisiin ulosmitata ilman tuomiota tai päätöstä, koska tällainen säännös on valtionavustuslain 35 §:ssä. Mainitussa pykälässä viitataan kumottuun verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin. Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa on kuitenkin siirtymäsäännös, jossa todetaan, että jos muussa laissa tai asetuksessa viitataan verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin, sovelletaan kyseisen lain vastaavaa säännöstä. Koska tukien takaisinperinnästä päättäisi metsäkeskuksen sijaan Ruokavirasto, sääntely ei tältäkään osin ole perustuslain kannalta ongelmallinen. 

Metsäkeskuksen tekemiin hallintopäätöksiin olisi muutoksenhakuoikeus. Esityksen mukaan muutoksenhakuun sovellettaisiin valtionavustuslain säännöksiä. Metsäkeskuksen päätösten osalta ensimmäisenä pakollisena vaiheena olisi oikaisuvaatimusmenettely. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen haettaisiin muutosta siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Takaisinperintää ja asiamiehelle ja avustajalle annettavaa kieltoa koskevaan Ruokaviraston päätökseen ei kuitenkaan sovellettaisi pakollista oikaisuvaatimusmenettelyä. Näistä päätöksistä voisi lakiehdotuksen 25 §:n mukaan valittaa suoraan hallinto-oikeuteen. 

Metsäkeskuslaissa säädetään metsäkeskusorganisaatiosta. Kyseinen laki oli perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 53/2010 vp), että silloiset metsäkeskukset ovat hoitaneet yksityismetsätalouden edistämis- ja valvontatehtäviä erinimisinä organisaatioina jo vuodesta 1928 alkaen, joten kyse on hyvin vakiintuneesta hallinnollisesta ratkaisusta. Todettakoon, että metsäkeskus hoitaa nykyisin rahoituslakiin perustuen kyseisen lain täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä. Se myös toimeenpani Nykytila ja sen arviointi –kohdassa selvitetyn kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisen tukijärjestelmän, johon sisältyi yhtenä toimenpiteenä metsätalouden käyttöön otettavan, metsänkasvatukseen soveltuvan alueen metsittäminen. 

Edellä olevan perusteella esityksessä katsotaan, että lakiehdotuksessa tarkoitettujen lain toimeenpanotehtävien antaminen metsäkeskukselle täyttää perustuslain 124 §:n vaatimuksen siitä, että se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi ja ettei se vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. 

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.