7.1
Laki metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä
1 lukuYleiset säännökset
1 §.Tarkoitus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain tarkoituksesta. Lain tarkoituksena on edistää ja sovittaa yhteen taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsän hoitoa ja käyttöä. Rahoituksella ohjattaisiin maanomistajia säilyttämään metsät elinvoimaisina, monimuotoisina, tuottavina ja uusiutumiskykyisinä. Toimenpiteillä edistettäisiin pääasiassa metsätaloutta, mutta toimenpiteiden myönteiset vaikutukset voisivat ulottua myös muuhun toimintaan, esimerkiksi maatalouden vesiensuojeluun tai suojelualueen luontoarvojen paranemiseen. Pykälän mukaan rahoitettavien toimenpiteiden tarkoituksena on lisätä metsien kasvua, turvata ja lisätä metsien biologista monimuotoisuuttaa sekä edistää metsätalouden vesiensuojelua. Pykälässä myös nimenomaisesti todettaisiin, että tukien tarkoituksena on hillitä ilmastonmuutosta ja edistää metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Pykälän mukaan laissa tarkoitettujen tukien yhtenä tarkoituksena on pitää yllä metsätalouden tieverkkoa. Toimiva metsätieverkosto on tarpeen puutavaran kuljetusten lisäksi myös metsänhoitotöiden tekemisen ja metsien virkistyskäytön sekä pelastustoiminnan kannalta osana maaseudun alempiasteista tieverkostoa.
2 §.Soveltamisala ja rahoituksen kohdentamista koskevat rajoitukset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain soveltamisalasta ja rahoituksen kohdentamista koskevista rajoituksista. Pykälän mukaan rahoitusta voitaisiin kohdistaa vain metsälain 2 §:ssä määritellyn soveltamisalan mukaisiin metsiin. Metsälain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan luonnonsuojelulain nojalla perustetut suojelualueet eivät kuulu metsälain soveltamisalaan. Tähän ehdotetaan kuitenkin tehtäväksi poikkeus niiden metsien osalta, jotka kuuluvat yksityisiin luonnonsuojelualueisiin, jotka sisältyvät valtioneuvoston periaatepäätökseen. Poikkeus koskisi niitä yksityisiä luonnonsuojelulain mukaisia suojelualueita, joilla metsien käyttö on sallittu rauhoitusmääräysten mukaan. Maanomistajien tasavertaisuuden kannalta on tarpeen, että tällaisilla kohteilla suoritettaviin metsänhoitotöihin on tarjolla samat rahoitusmahdollisuudet kuin muissakin yksityismetsissä.
Pykälän 1 momentissa edellytetään, että rahoitus myönnetään valtion talousarvion määrärahojen rajoissa. Rahoitus säilyisi siten edelleen harkinnanvaraisena, joten maanomistajilla ei olisi subjektiivista oikeutta lain mukaiseen rahoitukseen. Rahoitus myönnettäisiin tukena.
Pykälän 1 momentin mukaan rahoitus kohdennettaisiin ehdotetun lain mukaisten tuensaajien omistuksessa tai hallinnassa oleviin metsiin. Suometsän vesiensuojelutoimenpiteen ja piennartien tekemisen, metsäluonnon hoidon, metsätien tekemisen ja yksityistien perusparannuksen katsottaisiin kohdentuvan lakiehdotuksen 4 §:n mukaisten tuensaajien omistuksessa tai hallinnassa oleviin metsiin, vaikka toimenpiteitä ja töitä osin tehdään muulla alueella, jos töiden tai toimenpiteiden tavoitellut vaikutukset kohdistuvat mainittuihin tuensaajiin.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ehdotetussa laissa tarkoitettua rahoitusta ei saisi käyttää tulevan luonnonsuojelulain 48, 113 tai 126 §:n rajoitusten nojalla määräytyviin korvauksiin. Näin estettäisiin eri hallinnonaloilta samalle alueelle mahdollisesti myönnettävä päällekkäisrahoitus. Luonnonsuojelulaki kuuluu ympäristöministeriön toimialaan ja kyseisen ministeriön tehtävänä on huolehtia lain toimeenpanon edellyttämästä rahoituksesta. Lakiehdotuksessa ei enää viitattaisi voimassa olevaan luonnonsuojelulakiin, vaan viittaus tehtäisiin luonnonsuojelulakia koskevan lakiehdotuksen pykäliin (HE 76/2022). Koska ehdotettu säännös on olennaisilta osin saman sisältöinen kuin kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain 2 §:n vastaava säännös, tämän esityksen valmistelussa on voitu hyödyntää mainitun luonnonsuojelulakia koskevan hallituksen esityksen voimassa olevaa rahoituslakia koskevaa lakiehdotusta (HE 76/2022 vp, 14. lakiehdotus).
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ehdotetun lain mukaista rahoitusta ei saisi käyttää viranomaisen tai julkista hallintotehtävää hoitavan organisaation tekemään suunnittelu- ja selvitystyöhön. Valtion virastojen ja laitosten toimintaan osoitetaan valtion talousarviossa määräraha. Muun julkista tehtävää hoitavan organisaation toiminnan rahoitus perustuu valtionavustukseen. Jos ehdotettuun rahoitukseen liittyen on tarpeen tehdä esimerkiksi metsäkeskuksessa tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa suunnittelu- tai selvitystyötä, kyseinen suunnittelu- ja selvitystyö tulee rahoittaa pääsääntöisesti joko maa- ja metsätalousministeriön metsäkeskukselle myöntämällä valtionavustuksella tai elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen toimintaan osoitetulla valtion talousarvion määrärahalla. Säännöksen tarkoituksena on siten varmistaa, ettei ehdotetun lain rahoitusta käytetä viranomaisten tai julkisia hallintotehtäviä hoitavien organisaatioiden toiminnan rahoittamiseen. Pykälän 3 momentissa ehdotetun säännöksen taustalla ovat myös kilpailuneutraliteettiin liittyvät näkökohdat. Lakiehdotuksen mukaan eräiden tukien myöntämisen yhtenä edellytyksenä on toteuttamissuunnitelma ja suunnitelman laatimiseen voidaan myöntää tukea. Tarkoituksena on, että tuki ohjautuu maanomistajan kautta hänen valitsemalleen metsäalan organisaatiolle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa. Esityksessä katsotaan, ettei ole perusteita sille, että viranomaiset tai julkista hallintotehtävää hoitavat organisaatiot tekisivät ehdotettuun lakiin perustuvaa suunnittelua metsäalan yritysten rinnalla edes maanomistajan toimesta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että viranomainen tai julkista hallintotehtävää hoitava organisaatio ei voi rahoittaa selvitystyötä ehdotetun lain toimeenpanoon liittyvillä valtion talousarvion määrärahoilla.
Metsälakiin ei sisälly varsinaista metsän määritelmää. Euroopan unionin valtiontukisääntöjen vuoksi lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi metsän määritelmä. Säännös sisällytettäisiin pykälän 4 momenttiin. Metsällä tarkoitettaisiin metsätalousmaata, joksi luokitellaan metsämaa, kitumaa, joutomaa ja muu metsätalousmaa. Määritelmä perustuu metsätalousmaan käsitteeseen, joka taas jaotellaan puuntuotoskyvyn perusteella kyseiseen neljään ryhmään. Rahoituksen katsottaisiin kohdistuvan pykälässä tarkoitettuihin metsiin myös, vaikka osa toimenpiteistä tehtäisiin muussa kohteessa, joka kuitenkin rajoittuu ehdotetussa pykälässä tarkoitettuihin metsiin. Esimerkiksi muu metsätalousmaa sisältää muun muassa metsäautotiet, metsätalouden pysyvät varasto- ja tonttialueet sekä metsäkokonaisuuteen kuuluvat sorakuopat ja riistapellot. Ehdotetussa pykälässä tarkoitettu rahoituksen kohdistamista koskeva edellytys täyttyisi myös esimerkiksi silloin, kun tällainen muussa kohteessa tehtävä toimenpide, kuten esimerkiksi vesiensuojelutoimenpide, on perusteltavissa nimenomaan pykälässä tarkoitettujen metsien hoidon ja käytön kannalta.
3 §.Suhde valtionavustuslakiin ja julkisia hankintoja koskeviin säännöksiin. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tukeen sovellettaisiin ehdotetun lain lisäksi valtionavustuslakia, jollei ehdotetussa laissa toisin säädetä. Valtionavustuslaki on harkinnanvaraisia valtionavustuksia koskeva yleislaki. Valtionavustuslaki sisältää yksityiskohtaiset säännökset valtionavustuksen käytöstä, valvonnasta ja takaisinperinnästä. Pääsääntöisesti valtionavustuslakia sovellettaisiin täydentävästi. Lain 13 §:n 3 ja 4 momenttia ei kuitenkaan sovellettaisi ehdotetussa laissa tarkoitettuun tukeen.
Valtionavustuslain 13 §:n 3 momentissa säädetään valtionavustuksen saajan velvoitteesta käyttää sellaista omaisuutta, jonka hankintaa tai perusparannusta on tuettu valtionavustuksella, valtionavustuspäätöksessä määriteltyyn tarkoitukseen valtionavustuspäätöksessä määritellyn käyttöajan. Käyttöaikana omaisuutta ei saa pysyvästi käyttää muuhun tarkoitukseen eikä sen omistus- tai hallintaoikeutta saa luovuttaa toiselle. Säännöstä sovelletaan tietyn omaisuuden hankintaa tai perusparannusta varten myönnetyissä investointiavustuksissa, joissa avustuksen myöntämisen tarkoituksena on, että avustuksella tuettua omaisuutta käytetään määrätyn ajan valtionavustuspäätöksessä määriteltyyn tarkoitukseen. Asiallisesti kysymyksessä ovat valtionavustuksen käyttöä koskevat ehdot ja rajoitukset silloin, kun valtionavustus myönnetään investointiavustuksen muodossa ja tarkoituksena on tukea jotakin pidempiaikaiseksi tarkoitettua toimintaa. Valtionavustuslain 13 §:n 4 momentissa säädetään valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöajasta silloin, kun valtionavustus on myönnetty muussa kuin elinkeinotoiminnan tukemisen tarkoituksessa kiinteän omaisuuden, rakennuksen tai rakennuksessa olevan huoneiston hankintaan tai perusparannukseen. Säännöstä sovelletaan yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen käytettävien kiinteistöjen, rakennusten tai huoneistojen hankintaan ja perusparannukseen myönnettäviin avustuksiin. Voimassa olevan lain 35 §:n mukaan taimikon varhaishoitoon, nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, suometsän hoitoon ja metsätien tekemisestä hyötyä saanut maanomistaja on velvollinen huolehtimaan alueen tai metsätien hoidosta ja kunnossapidosta seitsemän tai kymmenen vuotta hankkeelle myönnetyn rahoituksen loppuun maksamisesta. Lakiehdotuksen 40 §:ään sisällytettäisiin vastaavankaltainen säännös, joka koskisi taimikon ja nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, suometsän vesiensuojelutoimenpiteeseen ja piennartien tekemiseen, metsätien tekemiseen, metsäluonnon hoitoon ja kulotukseen myönnettyä tukea. Velvoite koskisi aikaisempaa useampaa tukea. Sen vuoksi myös velvoitteen sisältöä koskevia säännöksiä on ollut tarpeen tarkistaa. Valtionavustuslain 13 §:n 3 ja 4 momentin säännökset eivät sovellu hyvin esityksessä tarkoitettuihin tukiin. Esityksessä tarkoitettua tukea ei myönnetä omaisuuden hankintaan. Siltä osin kuin on kyse terveyslannoituksesta, suometsän vesiensuojelutoimenpiteen ja piennartien tekemisestä, metsätien tekemisestä, metsäluonnon hoidosta ja kulotuksesta, näiden töiden tekemisestä hyötyä saanut maanomistaja olisi velvollinen huolehtimaan alueen tai metsätien hoidosta ja kunnossapidosta kymmenen vuotta hankkeelle myönnetyn rahoituksen loppuun maksamisesta. Siltä osin kuin kyse olisi taimikon ja nuoren metsän hoidosta, hoito- ja kunnossapitovelvoite olisi viisi vuotta tuen loppuun maksamisesta. Hoito- ja kunnossapitovelvoitteen ohella ei olisi tarkoituksenmukaista soveltaa ehdotetussa laissa tarkoitettuun tukeen myöskään valtionavustuslain 13 §:n 3 ja 4 momentissa säädettyjä avustuksen käyttöä koskevia rajoituksia.
Valtionavustuslain 10 §:n mukaan valtionavustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa valtionapuviranomaiselle oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Tuen myöntäminen perustuu siten hakijan antamiin tietoihin. Valtionavustuslain esitöissä on kuvattu mainitun säännöksen ja silloisen hallintomenettelylain (598/1982) 17 §:n välistä suhdetta siten, että valtionapuviranomaisen hallintomenettelylain 17 §:n mukainen selvittämisvelvollisuus keskittyy hakijan antamien tietojen oikeellisuuden tarkistamiseen ja valtionavustuksen myöntämisperusteiden arviointiin ja että tarvittaessa valtionapuviranomaisen on hallintomenettelylain 17 §:n mukaisten, menettelyn johtamiseen liittyvien velvoitteidensa nojalla ohjattava valtionavustuksen hakija esittämään tarvittavat ja riittävät tiedot. Tuen hakijalla olisi siten valtionavustuslain mukaisesti velvollisuus huolehtia siitä, että metsäkeskuksella on käytettävissään oikeat ja riittävät tiedot hakemuksen ratkaisemiseksi. Metsäkeskus ei olisi itse velvollinen hankkimaan tarvittavia selvityksiä. Hallintolain 8 §, joka koskee viranomaisen neuvontavelvollisuutta ja hallintolain 22 §, joka koskee asiakirjan täydentämistä, velvoittavat kuitenkin metsäkeskusta. Metsäkeskuksen on siten ohjattava hakijaa esittämään tarpeelliset ja riittävät tiedot. Tässä tarkoitetaan nimenomaan hakemusasiaan liittyvien tosiseikkojen selvittämistä. Oikeudellisten seikkojen selvittäminen kuuluu taas ensisijaisesti metsäkeskukselle. Tähän liittyen ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskuksella olisi eräisiin luonnonsuojelulain velvoitteisiin liittyvä selvittämisvelvollisuus (lakiehdotus 27 §). Edellä mainittujen yleissäännösten perusteella metsäkeskuksella olisi siten oikeus jättää tuki myöntämättä, jos hakija ei toimita oikeita ja riittäviä tietoja asian käsittelyä varten.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi valtionapuviranomaisesta. Valtionavustuslain 4 §:n 1 momentin mukaan valtionapuviranomaisella tarkoitetaan sitä viranomaista, jonka tehtäviin kyseistä avustusta koskevat asiat lainsäädännön nojalla kuuluvat. Pykälässä tarkoitettuja tehtäviä kuuluisi metsäkeskukselle ja Ruokavirastolle. Metsäkeskukselle kuuluisivat kaikkia tukia koskevat valtionapuviranomaistehtävät. Metsäkeskuksen myöntämän tuen takaisinperintää ja ympäristötukisopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevien päätöksien osalta valtionapuviranomaisena toimii Ruokavirasto. Silloin, kun kyse on ympäristötuen palauttamisesta ja sopimuksen irtisanomisesta metsätuhotilanteissa, metsäkeskus ja Ruokavirasto toimisivat valtionapuviranomaisina jäljempänä säädetyn mukaisesti. Valtionavustuslain 4 §:n määritelmän mukaan valtionapuviranomainen on viranomainen. Metsäkeskuksen niihin toimihenkilöihin, jotka ratkaisevat ja valmistelevat hakemuksia eli käyttävät julkista valtaa, koskee Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 15 §:n nojalla rikosoikeudellinen virkavastuu. Mainittu säännös sisältää viittaussäännöksen niihin hallinnon yleislakeihin, joita metsäkeskuksen tulee noudattaa. Metsäkeskuksen toimihenkilöitä koskee siten viranomaiseen rinnastettava virkavastuu ja ne toimivat suhteessa tuenhakijaan kuten valtionapuviranomainen.
Pykälän 3 momentti liittyy julkisia hankintoja koskevien säännösten soveltamiseen. Pykälän 3 momentin ensimmäinen lause, jossa viitataan julkisia hankintoja koskevien säännösten soveltamiseen, on luonteeltaan informatiivinen. Jos tuensaaja ostaa tavaran tai palvelun ja jos julkisen tuen osuus on vähintään puolet hankinnan arvosta, sovellettavaksi tulee pääsääntöisesti julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö. Jollei hankintalainsäädäntöä sovellettaisi sen vuoksi, että hankinta alittaa kansallisen kynnysarvon, pykälän 3 momentissa edellytetään, että hankinta on muutoin tehty mahdollisimman edullisesti. Pääsääntönä olisi, että tuensaaja tällöin huolehtisi siitä, että pyydetään riittävä määrä tarjouksia. Riittävä määrä voisi joissain tapauksissa oikeuttaa suorahankintaankin, jos tavaraa tai palvelua tarjoaa vain yksi markkinatoimija. Ehdotetun säännöksen mukaan tarjoustenpyyntövelvoite ei kuitenkaan koskisi hankkeiden suunnittelua ja pääurakointia usean maanomistajan yhteishankkeissa. Aloitettaessa suunnitelman laadintaa ei yleensä ole tiedossa hankkeen laajuus. Tarjousten pyytäminen suunnitelman laadintaan olisi julkisten hankintojen kynnysarvon alle jäävissä hankkeissa epätarkoituksenmukaista suhteessa myönnettävän valtion tuen määrään. Joissakin tapauksissa olisi taas tarkoituksenmukaisinta, että hankkeen suunnitellut organisaatio toimii hankkeen toteuttamisesta vastaavana pääurakoitsijana. Pykälän mukaan tarjouksia ei tarvitsisi pyytää sellaisista pääurakoitsijan töistä, jotka liittyvät alihankintojen järjestämiseen tai aliurakoitsijoiden työn valvontaan ja ohjaamiseen. Tilaajana toimivan pääurakoitsijan tulisi huolehtia siitä, että alihankintoina toteutettavista töistä ja tarvikkeista pyydetään riittävä määrä tarjouksia.
4 §.Tuensaajat. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuensaajalle asetettavista edellytyksistä. Voimassa olevan lain 4 §:n mukaan tuet kohdistetaan pääasiassa yksityisille maanomistajille. Metsäluonnon hoitohankkeen tuki on kuitenkin voitu myöntää muullekin kuin yksityiselle maanomistajalle. Viime mainittu ei olisi ehdotetun lain nojalla enää mahdollista. Taustalla on EU:n valtiontukisääntöjen perusteella tehty arviointi. EU:n valtiontukisääntöjen valossa maanomistajan katsottaisiin saavan etuuden, vaikka tuki myönnettäisiin ja maksettaisiin toiselle taholle. Kuten nykyisinkin ehdotettua metsätalouden rahoitusta ei kuitenkaan saisi käyttää viranomaisen tai julkista hallintotehtävää hoitavan organisaation suunnittelu- ja selvitystehtävien hoitamiseen (lakiehdotus 2 § 3 mom.).
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan määriteltäväksi yksityinen maanomistaja. Säännös vastaa pääosiltaan voimassa olevan lain 4 §:ää. Voimassa olevan lain 4 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan tuensaaja voi olla yhteisö, yhteenliittymä ja kuolinpesä, jonka yhtiömiehenä, jäsenenä tai osakkaana on vain luonnollisia henkilöitä ja jossa yhteisön ja yhteenliittymän pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen. Lain esitöiden mukaan säännöksessä tarkoitetaan luonnollisten henkilöiden yhteenliittymää. Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (594/2015) 2 §:n 3 momentissa on määritelty, milloin tuloverolain (1535/1992) 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun verotusyhtymän katsotaan harjoittavan pääasiallisesti maatila- tai metsätaloutta. Ehdotetaan, että yhteenliittymän sijaan säännöksessä käytettäisiin yhtymä-sanaa. Yhtymällä tarkoitettaisiin tuloverolain 4 §:ssä tarkoitettua yhtymää. Kyseisessä säännöksessä määritellään verotusyhtymä ja elinkeinoyhtymä. Yhtymä ja kuolinpesä eivät ole oikeushenkilöitä. Tähän liittyen pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että yhtymän osakkaana olevat luonnolliset henkilöt vastaavat tukeen liittyvistä velvoitteista.
Pykälän 1 momentin mukaan yksityisellä maanomistajalla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä (1 kohta); maanvuokraoikeuden, testamenttiin perustuvan käyttöoikeuden, lesken hallinta-oikeuden, eläkeoikeuden tai muun vastaavan oikeuden haltijaa, jos haltija on luonnollinen henkilö (2 kohta); yhteisöä, yhtymää ja kuolinpesää, jonka yhtiömiehenä, jäsenenä tai osakkaana on vain luonnollisia henkilöitä ja jossa yhteisön ja yhtymän pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen (3 kohta); säätiötä, jonka toiminnasta pääosan muodostaa maatila- tai metsätalouden harjoittaminen (4 kohta) sekä yhteismetsän osakaskuntaa ja yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitetun yhteisen alueen osakaskuntaa, jonka osuuksista vähintään puolet on luonnollisten henkilöiden omistuksessa sekä sellaisen yhteismetsän tai yhteisen alueen osakaskuntaa, joka on muodostettu ennen 1 maaliskuuta 2003 (5 kohta). Viime mainittu liittyy siihen, että 1 maaliskuuta 2003 tuli voimaan yhteismetsälaki (1009/2003) ja kiinteistönmuodostamislain muutos (111/2003). Mainitut lait merkitsivät yhteismetsän perustamisen yksinkertaistumista. Yhteismetsän perustajina ovat lain muutoksen jälkeen voineet olla muutkin kuin luonnolliset henkilöt. Koska rahoituksen saajien piiriä ei ollut tuolloin tarkoituksenmukaista asiallisesti laajentaa, kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain rahoituksensaajaa koskevaa säännöstä tarkennettiin siten, että yhteismetsän ja yhteisaluelaissa tarkoitetun yhteisen alueen osuuksista vähintään puolet tuli olla luonnollisten henkilöiden omistuksessa.
4 §:n 2 momentin mukaan yksityiseksi maanomistajaksi katsottaisiin myös ne luonnolliset henkilöt, jotka omistavat kiinteistön yhdessä yhtiön kanssa, jos luonnollisten henkilöiden omistusosuus kiinteistöstä on vähintään 50 prosenttia ja jos yhtiön pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, ettei yksityisenä maanomistajana pidettäisi niitä rahastoja, joista säädetään sijoitusrahastolaissa (213/2019) tai vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014). Tarkoituksena on, etteivät edellä mainitut erikoissijoitusrahastot tai yhtiömuotoiset rahastot eivätkä niiden rahasto-osuuksien omistajat tai osakkaat ole oikeutettuja tukeen.
Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä siitä, mikä katsotaan 1 ja 2 momentissa tarkoitetuksi pääasialliseksi maatila- tai metsätalouden harjoittamiseksi ja siitä, milloin maatila- tai metsätalouden harjoittamisen voidaan katsoa muodostavan pääosan säätiön toiminnasta.
5 §.Eräiden valtiontukisääntöjen noudattaminen. Pykälän 1 momentissa esitetään säädettäväksi, että tukea ei myönnetä vaikeuksissa oleville yrityksille. Suuntaviivaluonnoksen 23 kohdan mukaan suuntaviivaluonnosta ei sovelleta vaikeuksissa oleviin yrityksiin. Suuntaviivaluonnoksen määritelmän mukaan vaikeuksissa olevalla yrityksellä tarkoitetaan yritystä, joka täyttää valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen annetuissa komission suuntaviivoissa (2014/C 249/01) vahvistetut perusteet. Taustalla on ajatus, että julkista tukea ei pidä kohdentaa sellaisille yrityksille, joiden toiminnan jatkuminen on epävarmaa. Sen vuoksi tuet tulee kohdistaa elinkelpoisille yrityksille. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että tukea ei myönnettäisi myöskään sille, jolta Euroopan unionin komission päätöksen nojalla peritään takaisin sääntöjenvastaista ja sisämarkkinoille soveltumatonta tukea. Säännöksessä tarkoitetaan sellaista sääntöjenvastaista ja sisämarkkinoille soveltumatonta tukea, jota ei ole maksettu. Komission päätöksellä tarkoitetaan jäsenvaltiolle osoitettua päätöstä, joka velvoittaa kansallista viranomaista perimään sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman tuen takaisin. Säännös perustuu maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuen suuntaviivaluonnoksen 25 kohtaan. Suuntaviivaluonnoksen taustalla on unionin oikeuskäytäntö (T-244/93 ja T-486/93). Asiaa tarkastellaan myös komission tiedonannossa sääntöjenvastaisen ja yhteismarkkinoille soveltumattoman valtiontuen takaisinperintää edellyttävien komission päätösten tehokkaasta täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa (2007/C272/05). Kyseistä niin sanottua Deggendorf-periaatetta tarkastellaan mainitun tiedonannon 4.2 luvussa. Esityksessä arvioidaan, että kummankin pykälän 1 momentin säännöksen käytännön soveltaminen jää vähäiseksi.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ehdotetussa laissa tarkoitettua tukea ei saisi käyttää sellaisten kustannusten korvaamiseen, joiden varalta tuensaaja on voinut ottaa vakuutuksen. Myös tämä säännös perustuu maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuen suuntaviivoihin. Suuntaviivaluonnoksen 92 kohdan mukaan komissio ottaa tuen soveltuvuutta arvioidessaan huomioon vakuutuksen, jonka tuensaaja on mahdollisesti ottanut tai olisi voinut ottaa. Suuntaviivoissa on lähtökohtana, että tuensaajia tulisi mahdollisuuksien mukaan kannustaa ottamaan vakuutus. Esityksessä katsotaan, ettei ole tarkoituksenmukaista osoittaa metsätalouden rahoitusta sellaisiin toimenpiteisiin, joiden varalta maanomistaja olisi voinut saada kohtuuhintaisen vakuutuksen. Yksityismetsien pinta-alasta noin kolme viidesosaa on vakuutettu.
Pykälän 3 momentin mukaan metsäkeskuksen on julkaistava myönnettyjä tukia koskevat tiedot Euroopan unionin lainsäädännön edellyttämällä tavalla yleisessä tietoverkossa siltä osin kuin myönnetty tuki ylittää 100 000 euroa. Metsätaloutta koskevan suuntaviivaluonnoksen 107 kohdan mukaan yksittäinen tuki on julkaistava, jos se ylittää 100 000 euroa. Suuntaviivaluonnoksen määritelmän (32 kohdan 33 alakohta) mukaan yksittäisellä tuella tarkoitetaan tapauskohtaista tukea ja tietyille tuensaajille tukijärjestelmän perusteella myönnettävää tukea. Suuntaviivaluonnoksen määritelmän (32 kohdan 13 alakohta) mukaan tukijärjestelmällä tarkoitetaan säädöstä, jonka perusteella yksittäisiä tukia voidaan muita täytäntöönpanotoimenpiteitä vaatimatta myöntää yrityksille, jotka määritellään säädöksessä yleisesti ja käsitteellisesti, sekä säädöstä, jonka perusteella tiettyyn hankkeeseen liittymätöntä tukea voidaan myöntää yhdelle tai useammalle yritykselle toistaiseksi ja/tai rajoittamaton määrä. Komissiolle on tarkoitus notifioida ehdotetut metsätalouden tuet taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea lukuunottamatta. Notifioidut tuet muodostavat tukijärjestelmän. Suuntaviivaluonnoksen määritelmät näyttäisivät tarkoittavan sitä, että yhteishankkeelle myönnettävä tuki katsottaisiin yhdeksi yksittäiseksi tueksi, koska tukea myönnetään usealle taholle yhteen tarkoitukseen.
Pykälän 3 momenttiin liittyen voidaan todeta, että hallitus on kesäkuussa 2022 antanut eduskunnalle esityksen valtionavustuslain ja valtiokonttorista annetun lain muuttamisesta (HE 88/2022 vp). Valtionavustuslakia koskevaan lakiehdotukseen sisältyy EU:n valtiontukisääntelyä täydentävää sääntelyä. Esityksessä arvioidaan, että niitä tuensaajia, joiden osalta EU:n valtiontukisääntöjen mukainen julkaisukynnys ylittyy olisi vuodessa vain yksittäisiä tapauksia. Sen sijaan valtionavustuslain muuttamista koskevan lakiehdotuksen nojalla metsäkeskus olisi velvollinen toimittamaan valtiokonttorille tukia koskevia tietoja valtionavustusten tietovarantoon. Valtiokonttori julkaisisi luonnollisille henkilöille myönnetyistä avustuksista tiedot, jos myönnetty avustus on vähintään 1 000 euroa. Jos avustuksen saaja olisi muu kuin luonnollinen henkilö, mitään julkaisukynnystä ei olisi tukitietojen julkaisemiselle. Ehdotettu sääntely tarkoittaisi päällekkäistä henkilötietojen käsittelyä. Valtiokonttorin tehtävänä olisi laatia analyysejä ja raportteja avustustietojen pohjalta. Avustustietojen julkaisu ei olisi metsätalouden tukien osalta laajalti päällekkäistä, koska valtiontukisääntöjen julkaisukynnys on korkea. EU:n valtiontukisäännöt edellyttävät, että tukiviranomainen julkaisee tukitiedot tietyllä tavalla. Tukiviranomainen ei voi ulkoistaa tätä tehtäväänsä toiselle taholle. Tukitietojen julkaisu tietyllä tavalla on edellytys tukijärjestelmän hyväksymiselle.
Pykälän 3 momentin mukaan avustustietojen toimittamisesta valtionavustusten tietovarantoon ja siihen liittyvästä avustustietojen julkaisemisesta säädetään valtionavustuslaissa. Säännös on luonteeltaan informatiivinen ja liittyy edellä selostettuun valtionavustuslakia koskevaan hallituksen esitykseen.
Pykälän 4 momentissa säädetään, että taimikon ja nuoren metsän hoidon tukeen liittyvissä asioissa noudatetaan, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkitykselliseen tukeen annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 1407/2013 säädetään. Sillä tarkoitetaan, että tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tukeen voidaan soveltaa voimassa olevaa vähämerkityksistä tukea koskevaa EU-säädöstä. Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuessa ei kuitenkaan noudatettaisi mitä pykälän 1― 3 momentissa säädetään. Se johtuu siitä, ettei de minimis –asetuksessa ole säännöksiä, jotka estäisivät tuen myöntämisen vaikeuksissa olevalle yritykselle taikka yritykselle, jolla on maksamaton komission perintämääräys. De minimis –asetuksessa ei myöskään ole vakuutuksen ottamiseen liittyviä vaatimuksia eikä tukien julkistamisvelvollisuuteen liittyviä säännöksiä.
6 §.Tuen myöntämisen yleiset edellytykset. Pykälässä säädetään tuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Säännös on saman sisältöinen kuin voimassa olevassa laissa.
Pykälän 1 momentti sisältää viranomaisen tarkoituksenmukaisuusharkintaa koskevan säännöksen. Tarkoituksenmukaisuus on huomioitu myös työlajien tukiehdoissa. Tarkoituksenmukaisuusharkinnan ei katsota estävän automaattista päätöksentekoa esimerkiksi taimikon ja nuoren metsän hoidossa ja terveyslannoituksessa, koska kyseisissä työlajeissa tarkoituksenmukaisuusharkinta tarkoittaa sitä, että metsäkeskukselle tulevia hakemuksia verrattaisiin metsäkeskuksen käytettävissä oleviin metsä- ja luontotietoon. Metsäkeskuksen käytettävissä olevat metsä- ja luontotiedot ovat kattavia, eikä päätöksentekijällä ole käytettävissään enempää tietoa, joten yksinkertaisimmissa tapauksissa automaattinen päätöksenteko ja päätöksentekijä päätyvät samaan lopputulokseen.
Pykälän 1 momentin toisen virkkeen momentin mukaan tuettavat työt tulisi tehdä metsäalan hyvän ammattikäytännön mukaisesti. Hyvän metsäalan ammattikäytännön perustana voitaisiin pitää metsänhoidon suosituksia, metsätien rakentamisohjeita ja metsäalan ammattimaisten toimijoiden toiminta- ja laatujärjestelmiä. Ainoastaan maastotarkastuksella voidaan havaita työn toteuttamisjälkeen liittyvät asiat. Kaikkia hakemuksia ei kuitenkaan resurssisyistä ole mahdollista tarkastaa maastossa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, ettei tukea myönnettäisi niihin töihin tai toimenpiteisiin, jotka laissa säädetään maanomistajan velvollisuudeksi. Kyseeseen voisivat siten tulla esimerkiksi kestävän metsätalouden määräaikaisesta rahoituksesta annetun lain, metsälain tai luonnonsuojelulain velvoitteet. Esimerkkinä kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituksesta annetun lain mukaisesta velvoitteesta voidaan mainita nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, suometsän hoitoon ja metsätien tekemiseen liittyvä hoito- ja kunnossapitovelvoite. Tukea ei myöskään voitaisi myöntää toimenpiteisiin, jotka lakiehdotuksen 40 §:ssä säädettäisiin maanomistajan hoito- ja kunnossapitovelvoitteeksi. Tukea ei myöskään voitaisi myöntää esimerkiksi silloin, kun kyseessä olisi jokin luonnonsuojelulaista johtuvan velvoitteen täyttäminen.
Pykälän 2 momentin mukaan tukea saisi käyttää ympäristötukeen, kun sillä korvataan maanomistajalle metsälain 11 §:ssä tarkoitettua vähäistä suurempaa taloudellista menetystä tai haittaa ylittävää osuutta. Säännöksessä viitataan ympäristötukeen, josta ehdotetaan säädettäväksi 20 §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan tuettavan työn ja toimenpiteen tulee olla sitä koskevan lainsäädännön mukainen. Valtionavustuslain 7 §:n mukaan valtionavustuksen myöntämisen yhtenä edellytyksenä on, että tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä. On selvää, ettei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää myöntää avustusta toimintaan, jossa ei kaikilta osin noudateta lakia. Esityksessä katsotaan, että selvyyden vuoksi lainsäädännön mukaisuuteen liittyvä vaatimus tulisi edelleen säilyttää laissa. Esimerkiksi tiehankkeiden osalta säännös tarkoittaa, että suunnittelussa ja toteutuksessa tulee noudattaa rakennustyön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (205/2009) vaatimuksia. Keskeisin peruste sille, että laissa edelleenkin edellytettäisiin toimenpiteiden olevan sitä koskevan lainsäädännön mukaisia, tulee EU:n valtiontukisäännöistä. Suuntaviivaluonnoksen 136 kohdan mukaan toimenpiteet eivät saa johtaa unionin lainsäädännön rikkomiseen. Kun joka tapauksessa on tarpeen edellyttää, että toimenpiteet eivät ole unionin lainsäädännön vastaisia, samalla on perusteltua vaatia, etteivät toimenpiteet ole asianomaisen kansallisen lainsäädännönkään vastaisia.
7 §.Tuen myöntämisen rajoitukset. Pykälän 1 momentissa esitetään säädettäväksi, ettei tukea myönnettäisi EU-lainsäädännössä tarkoitetulle suurelle yritykselle. Metsätalouden valtiontukea koskevan suuntaviivaluonnoksen (22 kohta) mukaan kyseisiä suuntaviivoja sovellettaisiin pk-yrityksille myönnettävään tukeen ja periaatteessa myös suurille yrityksille myönnettävään tukeen. Suuria yrityksiä ovat muut kuin pk-yritykset, joita koskeva määritelmä on tarkoitus sisällyttää uuteen maa- ja metsätaloutta koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen I liitteeseen. Mainitussa liitteessä on tarkoitus määritellä hyvin yksityiskohtaisesti ne yrityksen henkilömääriä, tasetta ja liikevaihtoa koskevat kynnysarvot, joiden perusteella yritys katsotaan mikroyritykseksi taikka pieneksi tai keskisuureksi yritykseksi. Mainittu uusi ryhmäpoikkeusasetus annettaneen vasta vuoden 2022 loppupuolella. Esityksen valmistelun aikana on arvioitu, ettei ehdotetun kannustejärjestelmälain tuensaajiin mitä todennäköisimmin sisälly tällaisia suuria yrityksiä. Metsätalouden valtiontukea koskevan suuntaviivaluonnoksen mukaan suuriin yrityksiin kohdistettaisiin osin tiukempia vaatimuksia kuin pk-yrityksiin. Syynä on se, että maa- ja metsätalousalalla ja maaseutualueilla toimivat suuret yritykset ovat todennäköisemmin merkittäviä markkinatoimijoita ja sen vuoksi suurille yrityksille myönnettävä tuki voi tietyissä tapauksissa erityisesti vääristää kilpailua ja kauppaa sisämarkkinoilla. Suuntaviivaluonnoksen mukaan suurten yritysten olisi esimerkiksi kuvailtava hakemuslomakkeessa tilannetta ilman tukea. Tätä tilannetta kutsutaan vaihtoehtoiseksi skenaarioksi taikka vaihtoehtoiseksi hankkeeksi tai toiminnaksi. Suurten yritysten olisi todistettava asiakirjoin hakemuslomakkeessa esitetyt vaihtoehtoista skenaariota koskevat tiedot. Lakiehdotukseen ei ole sisällytetty tällaista säännöstä, vaan on katsottu selkeämmäksi sisällyttää lakiin tuen saantia koskeva rajoitus. Säännöksen soveltaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että hakemuslomakkeella täytyy asiaa tiedustella tuen hakijalta tuen myöntämisen edellytysten tarkistamiseksi. Tähän viittaa myös se, että suuntaviivaluonnoksen 49 kohdassa edellytetään muun ohella, että hakemuksessa ilmoitetaan hakijayrityksen koko.
Pykälän 2 momentin mukaan tukea ei myönnettäisi, jos yksityinen maanomistaja on tuen saamiseksi tehnyt varallisuus- tai muu järjestelyn, jonka oikeudellinen muoto ei vastaa asian todellista luonnetta tai tarkoitusta. Lisäksi tukea ei myönnettäisi, jos yksityinen maanomistaja on antanut muulle tuen myöntämiseen liittyvälle seikalle sellaisen muodon, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että valtionavustuslain 22 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan avustus voidaan periä takaisin, jos valtionavustuksen saaja menettelee tosiasiallisesti kyseisessä momentissa säädettyihin seikkoihin rinnastettavalla tavalla antamalla valtionavustuksen myöntämiseen, maksamiseen tai käyttämiseen liittyvälle seikalle muun kuin asian todellista luonnetta tai tarkoitusta vastaavan oikeudellisen muodon. Valtionavustuslaissa ei ole kuitenkaan vastaavaa säännöstä, jota voitaisiin soveltaa siinä vaiheessa, kun tukea ollaan myöntämässä. Säännöksen perusteella voitaisiin puuttua esimerkiksi sellaiseen tilanteisiin, joilla pyrittäisiin erilaisin järjestelyin kiertämään tuensaajaan kohdistuvia vaatimuksia.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin suuren yrityksen määritelmästä. Valtuussäännös on tarpeen, koska uusi ryhmäpoikkeusasetus annettaneen vasta vuoden 2022 loppupuolella. Valtioneuvoston asetukseen voitaisiin tällöin sisällyttää tarkka EU-säädösviittaus kyseiseen määritelmään.
8 §.Muu julkinen tuki. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi muusta julkisesta tuesta. Valtionavustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan valtionavustus ei saa yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää Euroopan yhteisön tai Suomen lainsäädännössä säädettyä valtionavustuksen tai muun julkisen tuen enimmäismäärää. Ehdotetut tuet ovat valtiontukia. Ehdotetut tuet on tarkoitus ilmoittaa komissiolle suuntaviivaluonnoksen perusteella taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea lukuunottamatta. Suuntaviivoissa määritetään tukien enimmäisintensiteetit sen mukaan, mihin tarkoitukseen tuki myönnetään. Suuntaviivaluonnos sallii eri tukien kasautumisen vain sillä edellytyksellä, että toiminnan tai hankkeen saaman valtiontuen kokonaismäärä pysyy suuntaviivoissa määritettyjen enimmäisintensiteettien rajoissa (suuntaviivaluonnoksen 99 kohta).
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä tilanteista, joissa metsäkeskus on tekemässä päätöstä tuen myöntämisestä. Tukea ei voitaisi myöntää, jos rahoitettavaan työhön tai toimenpiteeseen on myönnetty muuta etuutta julkisista varoista.
Pykälässä etuudella tarkoitettaisiin muun ohella verojärjestelmän kautta myönnettyjä etuuksia. Pykälässä tarkoitettu etuus voitaisiin myöntää muunakin etuutena kuin rahoituksena kuten esimerkiksi tavaroiden ja palvelujen muodossa. Julkisista varoista myönnetty etuus voidaan antaa valtion varojen lisäksi kunnan, muun julkisyhteisön tai julkisoikeudellisen laitoksen taikka säätiön varoista. Lisäksi julkisista varoista myönnetty etuus voidaan antaa Euroopan unionin varoista osittain tai kokonaan.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että ympäristötuen sekä metsäluonnon hoidon ja kulotuksen tuen myöntämisen edellytyksenä olisi lisäksi, ettei kyseisellä kohteella ole luonnonsuojelulainsäädännön nojalla valtion varoista rahoitettu toimia hakemusta edeltävien viimeisten viiden vuoden aikana. Säädöksellä varmistettaisiin, ettei tuki kasaannu. Luonnonsuojelulain ja sen nojalla säädetyn perusteella Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voivat myöntää tukea lajien elinympäristöjen sekä luontotyyppien ja luonnon- tai kulttuurimaiseman ennallistamista, kunnostusta ja hoitoa edistäviin toimenpiteisiin. Koska luonnonsuojelulain perusteella myönnettävä tuki voisi kohdistua samalla alueelle sekä olla tavoitteeltaan samankaltainen kannustejärjestelmästä myönnettävän tuen kanssa, on kannustejärjestelmästä myönnettävän tuen ehtona tarpeen säätää määräajasta, jonka aikana tukea ei voisi hakea samalle alueelle, jonne tukea on myönnetty myös luonnonsuojelulain perusteella. Kannustejärjestelmässä säädettävä määräaika vastaisi luonnonsuojelulain perusteella säädettyä määräaikaa, jonka aikana samalle alueelle ei voisi hakea uudelleen tukea samaan toimenpiteeseen.
Pykälän 2 momentti taas koskee niitä tilanteita, joissa metsäkeskus on ensin myöntänyt tuen ja tuen maksamisen jälkeen käy ilmi, että kyseiseen työhön tai toimenpiteeseen on lisäksi myönnetty edellä mainittua muuta julkista tukea tai tukia. Tällöin ehdotetun kannustejärjestelmälain nojalla myönnetty tuki perittäisiin takaisin. Takaisinperintään sovellettaisiin valtionavustuslain säännöksiä ja lakiehdotuksen 7 luvun säännöksiä.
9 §.Oma työ, työn teettäminen ja yhteishanke. Pykälän 1 momentin mukaan rahoitettavat työt voitaisiin tehdä omana työnä tai ne voidaan teettää ulkopuolisella toimijalla. Tukea ei kuitenkaan voitaisi myöntää maanomistajan omana työnä tekemään toimenpiteeseen, jos tuen määrä perustuu hyväksyttäviin kustannuksiin. Suometsän hoitosuunnitelman, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden, metsäluonnon hoidon ja metsätien tekemisen tuki perustuisi hyväksyttäviin kustannuksiin ja laissa on tarpeen täsmentää, että tuen myöntämisen ehtona on ulkopuoliselle maksetusta suunnittelusta, työstä tai materiaalista aiheutuvat kustannukset, jotka voidaan tarvittaessa tarkastaa tositteiden perusteella. Työn teettäminen ulkopuolisella ei vaikuttaisi tuensaajan ja metsäkeskuksen väliseen oikeussuhteeseen. Tukipäätöksen mukainen tuensaaja olisi siten aina täysimääräisesti vastuussa tuen asianmukaisesta käytöstä.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin yhteishanke. Pykälässä asetettaisiin vaatimus kiinteistöjen kuulumisesta eri maanomistajille. Maanomistajan tulee olla joko luonnollinen henkilö tai jokin 4 §:ssä määritellyistä yhteisöistä, yhtymistä, kuolinpesistä tai osakaskunnista. Momentissa tarkoitetaan identtisiä maanomistajia. Näin ollen kyseessä olisi yhteishanke, vaikka kahdella kiinteistöllä olisi osittain omistajina samoja luonnollisia henkilöitä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mitä hankkeita voidaan toteuttaa yhteishankkeina. Taimikon ja nuoren metsän hoitoa ei voitaisi toteuttaa yhteishankkeina. Muut hankkeet olisivat toteutettavissa yhteishankkeina.
Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetusta omasta työstä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
10 §.Toteuttamissuunnitelma, toteutusilmoitus ja suometsän hoitosuunnitelma. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi toteuttamissuunnitelmasta, toteutusilmoituksesta ja suometsän hoitosuunnitelmasta. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, milloin tuen myöntämisen edellytyksenä on metsäkeskuksen hyväksymä toteuttamissuunnitelma ja milloin taas toteutusilmoitus. Toteuttamissuunnitelma olisi terveyslannoituksen, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemisen, metsätien tekemisen, metsäluonnon hoidon ja kulotuksen tuen myöntämisen edellytyksenä. Pykälässä ehdotetaan myös säädettäväksi, että suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden toteuttamissuunnitelman tulisi perustua aiemmin laadittuun ja ehdotetun lain nojalla rahoitettuun suometsän hoitosuunnitelmaan. Kaikista ehdotettavan lain nojalla rahoitettavista hankkeista olisi tehtävä toteutusilmoitus. Tämä koskisi edellä mainittuja metsässä tehtäviä töitä ja suometsän hoitosuunnitelmaa. Niissä toteutusilmoitus olisi tehtävä metsäkeskukselle sen asettamassa määräajassa. Lisäksi taimikon ja nuoren metsän hoitoa koskevan toimenpiteen toteuttamisesta on tehtävä tuen hakemisen yhteydessä metsäkeskukselle toteutusilmoitus.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että toteuttamissuunnitelman, toteutusilmoituksen ja suometsän hoitosuunnitelman laatijalla tulee olla tuettavan toimenpiteen osalta riittävä asiantuntemus. Säännös on yleisluonteinen. Riittävä asiantuntemus voisi perustua esimerkiksi ammatti- tai näyttötutkintoon taikka ammatilliseen kokemukseen toimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Suunnittelua ja toteutusilmoitusten laatimista koskevien vaatimusten tarkoituksena on ohjata maanomistajia käyttämään metsäalan asiantuntijapalveluja. Taustalla on ajatus, että hyvällä suunnittelulla voidaan parantaa töiden laatua ja raportointia. Toisaalta sekä toteuttamissuunnitelman että toteutusilmoituksen sisältövaatimukset ovat olleet ja olisivat vastedeskin osin sellaisia, että asiakirjan laatimisen käytännön edellytyksenä on metsäalan osaaminen. Ehdotettuun lakiin ei ole ollut mahdollista sisällyttää vaatimusta siitä, että toimenpiteen toteuttajalla tulisi olla suoritettuna jokin tietty suomalainen metsä- ja ympäristöalan osaamiseen liittyvä kurssi tai tutkinto, koska tällainen vaatimus voisi käytännössä estää tai vaikeuttaa esimerkiksi ruotsalaisen tai virolaisen yrityksen toimimista Suomessa ja toteuttaa ehdotetussa laissa tarkoitettuja toimenpiteitä.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että toteuttamissuunnitelma ja toteutusilmoitus voitaisiin tehdä omana työnä. Selkeyden vuoksi säädettäisiin, ettei suometsän hoitosuunnitelmaa voi tehdä omana työnä. Toteuttamissuunnitelman laatimiseen tukea voitaisiin myöntää vain, jos asiakirjoja ei tehdä omana työnä.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan maa- ja metsätalousministeriölle annettavaksi valtuus säätää toteuttamissuunnitelman, toteutusilmoituksen ja suometsän hoitosuunnitelman sisältövaatimuksista.
11 §.Tukien määrä ja varojen suuntaaminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuet voitaisiin eriyttää alueittain metsätaloudellisten olosuhteiden ja hallinnollisten rajojen perusteella. Yksityistien perusparannuksen tuen määrä voidaan eriyttää sen mukaan, onko kyse yhteishankkeesta tai yhteismetsän toteuttamasta hankkeesta vai muulla tavoin toteutettavasta hankkeesta. Suometsän hoitosuunnitelman tuki taas voidaan eriyttää suunnittelualueen kiinteistöjen määrän tai suunnittelualueen pinta-alan perusteella, koska hankkeet ovat yleensä taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa yksittäisiä kiinteistöjä laajempina kokonaisuuksina. Toisaalta tuen määrässä tulisi ottaa huomioon tuettavasta toiminnasta maanomistajalle aiheutuneet kustannukset. Maanomistajat ovat eriarvoisessa asemassa luonnonolosuhteista johtuen. Alueittain tehtävällä tukien määrän eriyttämisellä vähennettäisiin eriarvoisuutta siten, että suhteessa suurempi tuki kohdistettaisiin niille, jotka harjoittavat metsätaloutta heikommissa luonnonolosuhteissa. Kuten pykälän 1 momentin sanamuodosta käy ilmi, tukimäärien eriyttäminen perustuisi valtioneuvoston tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Näin ollen tukien määriä ei kaikissa tapauksissa olisi velvollisuutta eriyttää momentissa mainituin perustein. Alueellinen eriyttäminen voitaisiin toteuttaa hallinnollisten rajojen perusteella, koska se on hallinnollisesti yksinkertaisinta. Hallinnollisesti rajatuilla alueilla tarkoitetaan esimerkiksi metsien hoidosta ja käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) mukaisia eteläisen, keskisen ja pohjoisen Suomen alueita.
Maanomistajien halukkuus toteuttaa metsien kasvun ja kestävän käytön kannalta merkityksellisiä metsänhoito- ja perusparannustöitä riippuu usein siitä, kuinka tehokkaasti heitä voidaan kannustaa näiden toimenpiteiden tekemiseen. Yhteiskunnan intressissä on tukea maanomistajien yhteistoimintaa, jotta esimerkiksi suometsissä vesiensuojelutoimenpiteet toteutetaan kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti. Tavoitteena on, että puuntuotannon kannalta vähämerkitykselliset, mutta ulkoisvaikutusten kannalta yhteiskunnalle tärkeät toimenpiteet toteutuvat. Samoin metsätien tekemisessä tieverkoston rakentaminen ja ylläpito vaativat tilojen yhteistoimintaa. Näissä tapauksissa on työn tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ohjaamisen kannalta tärkeää, että yhteishankkeiden maanomistajien yhteistoiminnasta aiheutuvat lisäkustannukset huomioidaan tuen määrässä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuki myönnettäisiin prosenttiosuutena hyväksyttävistä kustannuksista tai laskennallisen perusteen mukaan. Laskennallisen tuen taso määrätään valtioneuvoston asetuksella. Tukitasoa määriteltäessä hyödynnetään aikaisempien vuosien toteutuneiden töiden tilastoituja kustannuksia tai voimassa olevan lain hakemuksissa esitettyjä kustannuksia. Siltä osin kuin kyse olisi lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitetusta yhteisomistussuhteesta, jossa luonnolliset henkilöt omistavat kiinteistöstä vähintään puolet, tuki myönnettäisiin luonnollisten henkilöiden omistusosuuden mukaisessa suhteessa. Jos myönnettävän tuen määrä olisi hankkeen osalta 1 500 euroa ja jos luonnolliset henkilöt omistaisivat puolet siitä kiinteistöstä, jolla toimenpiteet toteutetaan, tukea voitaisiin myöntää 750 euroa.
Pykälän 2 momentin mukaan ympäristötuella korvattaisiin maanomistajalle aiheutuneet puuntuotannon tulomenetykset vähennettynä maanomistajan omavastuuosuudella. Lisäksi ympäristötukeen voitaisiin sisällyttää kuolleesta puusta maksettava kannustinkorvaus, joka on enintään kaksikymmentä prosenttia mainitusta ympäristötuen kokonaismäärästä. Tuki myönnettäisiin perusarvokorvauksen ja puuston markkina-arvon perusteella vähennettynä metsälain tarkoittamalla vähäisellä haitalla, jonka maanomistaja on velvollinen kantamaan. Peruskorvaus olisi maakuntapohjainen kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettinen keskiarvo kerrottuna kymmenellä ympäristötukikohteen kutakin alkavaa hehtaaria kohden. Puuston markkina-arvon korvaus olisi se osa ympäristötukikohteen puuston markkina-arvosta, joka ylittää metsälaissa tarkoitetun vähäistä suuremman haitan. Puuston markkina-arvoa määritettäessä käytettäisiin maakuntapohjaista kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettista keskiarvoa. Maakuntapohjaisuus tarkoittaa, että alue voi muodostua yhdestä tai useammasta maakunnasta. Laskennassa käytettävät hinnat perustuisivat Luonnonvarakeskukselta saataviin puun ostomäärien ja hintatietojen seurantatietoihin ja yksityismetsien puutavaralajittaiset hakkuumäärät markkinahakkuutietoihin. Ympäristötuen määrän laskentaperusteena olisi kuten nykyisinkin kutakin kalenterivuotta kohti laskettu määrä, joka on yksi kolmaskymmenesosa peruskorvauksesta ja puuston markkina-arvon korvauksesta. Tämä perustuu teoreettisesti arvioituun puumäärän uusiutumisnopeuteen ja käytännössä toteutuneisiin hakkuumääriin Etelä-Suomessa. Nykyinen puuston tilavuus on hakattavissa kestävästi niin, että keskimäärin kolmessakymmenessä vuodessa alueelle on saatu aikaan vastaava puumäärä.
Kannustinkorvausta maksetaan kuolleen puun ekologiseen arvoon perustuen, eikä tälle ole toistaiseksi markkinoilla määräytyvää arvoa. Täten kannustinkorvauksen suuruus määräytyisi poiketen muista kannustejärjestelmän tuista, joissa tuen määrä perustuisi työn tekemisestä aiheutuviin kustannuksiin tai taloudelliseen menetykseen tai haittaan. Kannustinkorvauksen määrään on tarkoituksenmukaista suhteuttaa ympäristötuen määrään, koska kannustinkorvauksella ei ole tarkoitus muuten muuttaa ympäristötukeen oikeuttavien kohteiden vaatimuksia ja suuntaviivaluonnoksessa kannustinkorvauksen enimmäismäärä on sidottu korvauksen määrään.
Pykälän 3 momentin mukaan kulotuksen tukeen sisältyisi tuki toimenpiteen toteuttamiseen ja erillinen korvaus maanomistajalle aiheutuneista puuntuotannon tulomenetyksistä kulotusalueelle jätettävän puuston osalta. Erilliskorvauksessa huomioon otettava puuston määrä olisi enintään 50 puukuutiometriä ja sen laskennassa käytettäisiin samaa maakuntapohjaisesti määriteltyä kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettista keskiarvoa kuin ympäristötuessa. Pykälän 3 momentti mahdollistaisi metsäluonnon hoidon tukeen liittyen korvauksen tehtyjen toimenpiteiden aiheuttamasta puuntuotannon tulomenetyksestä. Näitä menetyksiä ei synny kaikissa hankkeissa.
Valtioneuvostolla on valtion talousarvion soveltamiseen liittyvää norminantovaltaa ja toimivalta antaa budjetin määrärahanormeja täydentäviä määräyksiä. Mainitut seikat sekä valtiontaloudelliset näkökohdat huomioon ottaen on perusteltua jättää valtioneuvostolle tukien määrään liittyvää harkintavaltaa. Tähän liittyen pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tukien määrästä, alueellisesta eriyttämisestä, hyväksyttävistä kustannuksista, ympäristötuen ja siihen liittyvän kannustinkorvauksen laskennan perusteista ja muista tukien määrän määräytymisen perusteista. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin puuston hakkuuarvon laskennassa käytettävästä puukuutiometrin keskikantohinnasta.
12 §.Tuen enimmäis- ja vähimmäismäärä ja hankkeen vähimmäiskoko eräissä tapauksissa. Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke koskee yhteen hankkeeseen myönnettävää tuen enimmäismäärää. Tukea voitaisiin myöntää yhteen hankkeeseen tuensaajaa kohden enintään 100 000 euroa. Jos myönnettävä tuki olisi yli 100 000 euroa, tukea ei tällöin myönnettäisi siltä osin kuin se ylittäisi 100 000 euroa. Jotta mahdollisimman montaa yksityistä maanomistajaa voitaisiin kannustaa hyvään metsänhoitoon ja -käyttöön vuosittain käytettävissä olevilla määrärahoilla, on perusteltua rajoittaa yksittäiselle tuensaajalle yksittäisessä hankkeessa myönnettävän tuen määrää. Vuosina 2015-2021 tukea on myönnetty 19 kertaa yli 100 000 euroa. Suurin myönnetty tuki on ollut 237 500 euroa. Näissä tapauksissa tuetut toimenpiteet ovat pääsääntöisesti olleet metsätien tekemistä, luonnonhoitoa tai ympäristötukea. Tuensaajista kymmenen on ollut yhteismetsiä. Luontoarvojen turvaamiseksi ja metsätien tekemisen tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina toteuttamiseksi esitetään, että ympäristötuen ja metsätien tekemisen osalta suurimmaksi kerralla hyväksyttäväksi tuen määräksi esitetään 300 000 euroa.
Pykälän 1 momentti kytkeytyy myös uusiin valtiontukisääntöihin. Jos kerralla myönnettävä tuki on yli 100 000 euroa, muun muassa tuensaajan nimi ja myönnetyn tuen määrä tulee julkaista metsäkeskuksen internetsivulla. Tukitietojen julkaisemisesta EU:n valtiontukisääntöjen edellyttämällä tavalla säädettäisiin lakiehdotuksen 5 §:n 3 momentissa. Kuten edellä 2.2 luvussa on todettu, valtionavustuslain nojalla on tarkoitus jatkossa julkaista tukitietoja ilman euromääräistä julkaisukynnystä.
Pykälän 2 momentti liittyy lakiehdotuksen tuensaajia koskevaan säännökseen. Lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentin mukaan yksityiseksi maanomistajaksi katsottaisiin myös ne luonnolliset henkilöt, jotka omistavat kiinteistön yhdessä yhtiön kanssa. Luonnollisten henkilöiden omistusosuuden tulee tällöin olla vähintään puolet kiinteistöstä. Pykälän 2 momentti liittyy tähän yhteisomistussuhteeseen. Ehdotetun säännöksen lähtökohtana on, että luonnollisten henkilöiden suhteellisen osuuden tulee täyttää ehdotetussa laissa asetetut hankkeen vähimmäiskokoa koskevat vaatimukset. Hankkeiden vähimmäiskoolle on asetettu vaatimuksia taimikon ja nuoren metsän hoidossa, terveyslannoituksessa, suometsän hoitosuunnitelmassa ja kulotuksessa. Jos yhteisomistuksessa olevan kiinteistön luonnollisten henkilöiden yhteenlaskettu omistusosuus on puolet ja jos hankkeen säädetty vähimmäiskoko on 2 hehtaaria, tulee koko hankkeen koon olla vähintään 4 hehtaaria. Säännös voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi maatiloilla, joilla esiintyy myös yhtiömuotoista maatilatalouden harjoittamista. Tällaisten tilanteiden määrä arvioidaan vähäiseksi.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ympäristötuen ja metsäluonnon hoidon tuen vähimmäismäärästä. Ympäristötukea ei myönnetä, jos tuen määrä olisi sopimusta kohti pienempi kuin 500 euroa. Säännös mahdollistaa ympäristötuen myöntämisen esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa ympäristötukikohteen kiinteistön omistaa kaksi luonnollista henkilöä, jos myönnettävä tuki on yhteensä vähintään 500 euroa, koska myönnettävä vähimmäismäärä arvioidaan sopimuskohtaisesti. Metsäluonnon hoitoon ei myönnettäisi tukea, jos myönnettävä määrä olisi pienempi kuin 500 euroa. Lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentin mukaan luonnolliset henkilöt, jotka omistavat kiinteistöstä vähintään puolet yhtiön kanssa, olisivat oikeutettuja tukeen. Tarkoituksena on, että tällöin tuen määrä määräytyisi luonnollisten henkilöiden yhteenlasketun omistusosuuden mukaisessa suhteessa. Jos tämä osuus olisi alle 500 euroa, tukea ei myönnettäisi.
Pykälän 4 momentin mukaan taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen osalta de minimis -asetuksen 2 artiklassa tarkoitetulle yhdelle yritykselle myönnettävän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saisi ylittää 200 000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana. Kyseinen 4 momentin säännös perustuu de minimis -asetuksen 3 artiklan 2 kohtaan. EU-asetuksen 3 artiklan 1 kohdasta taas käy ilmi se, että kaikkia de minimis –asetuksen vaatimuksia on noudatettava, jotta tuki voitaisiin katsoa vähämerkityksiseksi tueksi. Tässä yhteydessä ei katsota tarpeelliseksi toistaa de minimis –asetuksen säännöksiä, mutta halutaan kiinnittää kuitenkin huomiota 2 artiklan 2 kohdan yhden yrityksen määritelmään, koska sillä on merkitystä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän laskemisessa. Yhteen yritykseen voidaan katsoa useampikin yritys, jos niiden välillä on yksikin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sidos. Tämä sidos voi liittyä esimerkiksi omistukseen tai määräysvaltaan.
2 luku Ekologiset ja metsän kasvua edistävät tuet
Luvussa ehdotetaan säädettäväksi ekologisista ja metsän kasvua edistävistä tuista. Esityksessä katsotaan, että jäljempänä mainittavat metsänhoidolliset toimenpiteet on tarkoituksenmukaista sisällyttää tuettaviin toimenpiteisiin, koska kannustamalla niiden toteuttamiseen voidaan tasapainoisesti kehittää metsien terveyttä ja häiriönsietokykyä. Toisaalta toimenpiteillä on pitkäaikaisia vaikutuksia myös metsien tuottokyvyn parantumiseen.
13 §.Taimikon ja nuoren metsän hoito. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuesta taimikon ja nuoren metsän hoitoon. Ehdotettu työlaji olisi uusi, mutta vastaisi osittain voimassa olevan lain 11 ja 12 §:n taimikon varhaishoitoa ja nuoren metsän hoitoa. Uutta olisi se, että tuki myönnettäisiin vähämerkityksisenä tukena. Asiaa koskeva säännös sisällytettäisiin kuitenkin lakiehdotuksen 5 §:n 4 momenttiin. Lain 5 §:ssä säädettäisiin eräiden valtiontukisääntöjen noudattamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan tukea voitaisiin myöntää taimikon varhaisperkaukseen, taimikon ja nuoren metsän harvennukseen sekä verhopuuston poistoon ja harvennukseen. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, ettei toimenpide ole kaupallisesti kannattava. Lisäksi tukea voitaisiin myöntää edellä mainittujen töiden yhteydessä kaadetun pienpuun keräämiseen.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen yleisistä edellytyksistä. Momentissa mainitut edellytykset ovat osin samantyyppisiä kuin taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon tukea koskevat edellytykset nykyisin. Työlajin tukemisen edellytyksenä olisivat kohteen vähimmäispinta-alaa, puuston poistamista koskevat vaatimukset sekä käsittelyn jälkeistä puuston tiheyttä, keskipituutta ja kasvamaan jäävää puustoa koskevat vaatimukset. Lisäksi edellytettäisiin, että kohteelle ei saisi jäädä välitöntä hoidon tarvetta. Tuen myöntämisen edellytyksissä otetaan huomioon metsälain velvoite uuden metsän aikaansaamiseen siten, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin taimikon ja nuoren metsänhoidon alarajasta niin, että kyseistä alarajaa matalampien taimikoiden hoitoon ei myönnettäisi tukea. Kasvamaan jäävän puuston vaatimuksia asetettaessa huomioitaisiin ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteiden toteutuminen noudattamalla metsäalan hyvää ammattikäytäntöä, joka mahdollistaa lehtipuusekoituksen ylläpitämisen ja monimuotoisuudelle arvokkaiden taloudellisesti vähäarvoisten puulajien säilyttämisen välttämällä turhaa siistimistä. Lisäksi mahdollistettaisiin pienialaisten luonnontilaan jäävien alueiden, suojatiheikköjen ja säästöpuuryhmien jättäminen tai pienvesien ja vesistöjen suojavyöhykkeiden raivaamatta jättäminen ilman, että se vähentää tuen määrää.
Pykälän 3 momentin mukaan tuki myönnetään ehdolla, että tuensaaja noudattaa hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta. Hoito- ja kunnossapitovelvoitteesta säädettäisiin lakiehdotuksen 40 §:ssä. Sen mukaan metsikön jatkokehityksestä olisi huolehdittava muun muassa niin, ettei kohteelle ole tarpeen myöntää tukea ennen kuin viisi vuotta on kulunut myönnetyn tuen loppuun maksamisesta.
Pykälän 4 momentin mukaan kohteen vähimmäispinta-alaa, puuston poistamisesta sekä käsittelyn jälkeistä puuston tiheyttä, keskipituutta ja kasvamaan jäävää puustoa koskevista vaatimuksista, tehdyn taimikon tai nuoren metsän hoitotyön toteamisesta sekä muista ehdotetussa pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
14 §.Terveyslannoitus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuesta terveyslannoitukseen. Pykälä vastaisi osittain voimassa olevan lain 13 §:ää.
Terveyslannoituksen tukea voitaisiin myöntää turvemaiden tuhkalannoitukseen ja lannoitukseen kohteilla, joiden maaperässä esiintyy boorinpuutosta. Boorinpuutokseen liittyviä lannoituksia voitaisiin tehdä kivennäismailla ja turvemailla.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tuen yleisistä edellytyksistä. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi lannoituskohteen vähimmäispinta-alaa, puustoa ja maaperää koskevien vaatimuksen täyttyminen ja se, että kohteella olisi huolehdittu tarpeellisista metsän hoitotöistä. Lisäksi edellytettäisiin, ettei kohteella ole merkittäviä hakkuutarpeita. Myös lannoituskohteen vesitalouden tulisi olla kunnossa. Toteutettaessa terveyslannoitus lentolevityksenä on tarkoituksenmukaista pyrkiä laajojen alueiden toteutukseen. Tämän johdosta lannoituskohteella voisi olla yksittäisiä kuvioita, joilla on hakkuutarve. Lannoituksen haihduntaa lisäävä vaikutus voitaisiin huomioida, kun arvioidaan, onko alueen vesitalous kunnossa.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tuen myöntämisen lisäedellytyksistä kohteen maaperään boorinpuutokseen liittyvissä terveyslannoituksissa. Työ voitaisiin tehdä sellaisissa metsissä, joiden puuston kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla. Metsänhoidollisilla toimenpiteillä viitataan muihin metsänhoidollisiin toimenpiteisiin kuin terveyslannoitukseen. Tarkoituksena on, ettei valtion tuella rahoitettaisi jatkuvasti samojen kohteiden lannoitusta. Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin lisäksi, että lannoitevalmiste soveltuu ravinne-epätasapainon korjaamiseen.
Lakiehdotuksen 6 §:n nojalla töiden tulee olla taloudellisesti ja metsien biologisen monimuotoisuuden säilymisen kannalta tarkoituksenmukaisia. Kyseisen pykälän mukaan työt tulee tehdä metsäalan hyvän ammattikäytännön mukaisesti. Samoin edellytettäisiin, että tuettavan työn tai toimenpiteen tulee olla sen mukainen kuin muussa laissa säädetään. Näin ollen esimerkiksi terveyslannoituksessa käytettävän lannoitevalmisteen tulee olla sen mukainen, mitä lannoitelaissa (711/2022) säädetään. Uusi lannoitelaki tuli voimaan 16.7.2022.
Pykälän 4 momenttiin sisällytettäisiin tuen myöntämistä koskeva rajoitus. Tukea ei myönnettäisi sellaisiin terveyslannoitushankkeisiin, joiden suunnittelussa ei ole kiinnitetty erityistä huomiota toimenpiteen aiheuttamiin vesistö- ja ympäristövaikutuksiin sekä toimenpiteestä mahdollisesti aiheutuvien haittojen vähentämiseen. Näihin voidaan vaikuttaa esimerkiksi lannoitusajankohdalla ja –tekniikalla sekä kohteiden valinnalla. Terveyslannoituksissa tulee näin ollen huomioida pohjavesialueet ja varmistaa, ettei lannoittamisesta aiheudu pohjaveden pilaantumista tai sen vaaraa.
Pykälän 5 momentin mukaan tuki myönnettäisiin ehdolla, että tuensaaja noudattaa ehdotetussa laissa säädettyä hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta. Hoito- ja kunnossapitovelvoitteesta säädettäisiin lakiehdotuksen 40 §:ssä.
Pykälän 6 momentissa ehdotetaan valtioneuvoston asetuksella säädettäväksi tarkemmin kohteen vähimmäispinta-alasta, lannoituskohteesta, lannoitevalmisteen valinnan perusteista, lannoitteen levittämisestä, puuston ja maaperän vähimmäisvaatimuksista, kohteella tarpeellisista metsänhoitotöistä sekä siitä, milloin merkittäviä hakkuutarpeita ei ole ja milloin alueen vesitalous on kunnossa sekä muista tässä pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.
15 §.Suometsän hoitosuunnitelma. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi suometsän hoitosuunnitelman laatimiseen myönnettävästä tuesta. Tuettava työlaji olisi uusi. Suoalue on vesitalouden kannalta kokonaisuus, jossa vedenpinnan korkeus vaikuttaa muun muassa puuston kasvuun, maaperän kasvihuonekaasupäästöihin, ravinnehuuhtoutumiin ja ekosysteemin luontoarvoihin. Suometsän hoitosuunnitelman tuella kannustetaan kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, jossa eri tavoitteita sovitetaan yhteen. Suunnittelussa voisi tarkastella aikanaan ojitetun alueen vesitalouden järjestelyn tarvetta, ravinnetilannetta, kulkuyhteyksien järjestämistä sekä metsien hoito- ja hakkuutarpeita kokonaisuutena huomioiden monimuotoisuus-, ilmasto- ja vesistövaikutusten minimointitavoitteet. Tällöin puuston ja maaperän suotuisan kehityksen kannalta tarvittavat toimenpiteet ja niiden edellyttämät vesiensuojelutoimenpiteet suunniteltaisiin nykyistä kokonaisvaltaisemmin. Suometsän hoitosuunnitelmaan sisältyvää taimikon ja nuoren metsän hoitoa, terveyslannoitusta, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemistä sekä metsäluonnon hoitoa voitaisiin tukea, jos asianomaiset tuen myöntämisen edellytykset täyttyisivät.
Pykälän 1 momentin mukaan tukea voitaisiin myöntää suometsän hoitosuunnitelman laatimiseen. Suometsän hoitosuunnitelman tulisi sisältää vesiensuojelun kannalta tarpeellisten toimenpiteiden suunnittelun ja luontoarvojen selvittäminen sekä vähintään kahden muun tarpeellisen metsänkäsittelytoimenpiteen suunnittelun. Luontoarvojen selvittämiseen kuuluisi sekä luontokohteiden että potentiaalisten luonnonhoitokohteiden selvittäminen. Suunnitelmassa esitettäisiin toimet, joiden avulla veden pintaa turpeessa ylläpidettäisiin sellaisella tasolla, joka mahdollistaisi puuston suotuisan kehityksen sekä samanaikaisesti minimoisi turpeen hajoamisesta syntyvät kielteiset ilmasto- ja vesistövaikutukset. Lisäksi vältettäisiin samanaikaisesti kuivatuksen tehostamista sellaisilla osilla suoallasta, jossa vesitalous on luonnontilassa tai puuston kasvu ei edellytä kuivatuksen parantamista. Kuivatusta voitaisiin säädellä puuston määrällä, tuhkalannoituksella sekä ojia kunnostamalla. Suunnittelu kattaisi näiden toimien ajoituksen ja toteutustapojen valinnan tarkoituksenmukaisen kuivatuksen sekä vesiensuojelun järjestämisen näkökulmasta. Samassa yhteydessä voitaisiin suunnitella myös suoalueen kulkuyhteyksiä parantavat piennartiet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuen myöntämisen edellytyksistä. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että suometsän hoitosuunnitelmassa sovitettaisiin yhteen puuntuotannon edellytysten parantaminen, vesiensuojelu, ilmastonmuutoksen hillintä ja monimuotoisuuden turvaaminen (1 kohta). Suunnittelualueen tulisi täyttää vähimmäispinta-alaa koskeva vaatimus (2 kohta) ja sen tulisi sijaita samalla suoalueella tai sen osavaluma-alueella siten, että siitä muodostuu maaperän vedenpinnan korkeuden sääntelyn ja vesiensuojelutoimenpiteiden suunnittelun kannalta tarkoituksenmukainen kokonaisuus (3 kohta). Suunnittelualueen ei edellytettäisi olevan yhtenäinen, vaan se voisi koostua yhdestä tai useammasta tilasta tai niiden osasta. Lisäksi edellytettäisiin, että samalle suunnittelualueelle ei ole aiemmin tehty ehdotetun lain nojalla rahoitettua suometsän hoitosuunnitelmaa (4 kohta).
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin suometsän hoitosuunnitelman tuen myöntämisen ehdoista. Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan suunnittelualueen ulkopuoliset metsänkäsittelytoimenpiteet tulisi ottaa suunnittelussa huomioon, jos tiedot ovat saatavilla metsäkeskuksen tarjoamista avoimista tietoaineistoista suunnitteluun ryhdyttäessä. Suunnittelualueen ulkopuolisilla metsänkäsittelytoimenpiteillä viitattaisiin suoalueella tai sen osavaluma-alueella oleviin muihin kuin suometsän hoidonsuunnittelussa mukana olevien metsänomistajien toteuttamiin tai suunnittelemiin metsäkäsittelytoimiin. Vaatimuksen tavoitteena on edistää valuma-aluekohtaista suunnittelua. Metsälain 14 §:n mukaan metsäkeskukselle on tehtävä metsänkäyttöilmoitus ennen hakkuuta. Vastaavasti metsäkeskukselle on tehtävä rahoitushakemus ennen rahoitettavien toimenpiteiden toteutusta (lakiehdotus 24 §:n 2 momentti). Metsäkeskuksen avoimien aineistojen perusteella vesiensuojelunsuunnittelussa voitaisiin huomioida myös muiden kuin hankkeessa mukana olevien maanomistajien jo toteuttamat tai suunnittelemat toimenpiteet, joista on tehty metsänkäyttöilmoitus tai rahoitushakemus. Metsäkeskus tekisi ennen suometsän hoitosuunnitelman laatimisen aloittamista rahoituspäätöksen, jossa se asettaa suometsän hoidonsuunnitelman laatimiselle määräajan.
Pykälään 3 momentin 2 kohdan mukaan suunnitelmaa laadittaessa tulisi käyttää parhaimpia käytettävissä olevia suunnittelumenetelmiä ja hyödyntää metsäkeskuksen avoimia tietoaineistoja tai muita vastaavia aineistoja. Metsäkeskus tarjoaisi avoimena tietoaineistona erilaisia tietoaineistoja, esimerkiksi tietoaineiston eroosioherkkyydestä ja pintavesien kulkureiteistä. Myös näiden aineistojen osalta edellytettäisiin, että suunnittelussa tulisi hyödyntää tietoaineistoja, jotka ovat käytettävissä suunnitelman laadintaan ryhdyttäessä.
Pykälän 3 momentin 3 kohdan mukaan suunniteltavien kiinteistöjen alueelta tulisi selvittää luontokohteet ja potentiaaliset luonnonhoitokohteet, mukaan lukien ennallistamiskohteet. Luontoarvojen selvittäminen olisi pakollista, mutta suunnittelun yhteydessä havaittujen potentiaalisten luonnonhoitokohteiden toteuttaminen olisi vapaaehtoista. Metsänomistaja voisi hakea tukea metsäluonnon hoitoon 22 §:n perusteella. Luontoarvojen selvittämisellä tarkoitettaisiin metsälain 10 §:n tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä, vesilain 11 §:n suojelemia vesiluontotyyppejä sekä luonnonsuojelulain mukaisia luonnonsuojelualueita, Natura 2000 –verkoston alueita, tiukasti suojeltuja luontotyyppejä, Euroopan unionin suojelemien eliölajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksellä rajattuja suojeltuja luontotyyppejä, erityisesti suojeltavan lajin esiintymäpaikkoja ja Euroopan unionin tärkeinä pitämien eliölajien esiintymäpaikkoja. Luontoarvojen selvittämisessä voitaisiin hyödyntää maanomistajan tiedossa olevia ympäristötietoja sekä metsäkeskuksen ja ympäristöhallinnon avoimia paikkatietoaineistoja.
Pykälän 3 momentin 4 kohdan mukaan valmiin suunnitelman tulisi sisältää vesiensuojelusuunnitelman, kuvauksen suunnittelualueen luontokohteista, potentiaalisista luonnonhoito-, ennallistamis- ja jatkuvan kasvatuksen kohteista sekä kuvauksen suunnittelualueella seuraavan viiden vuoden aikana toteutettavista metsänkäsittelytoimenpiteistä, piennarteistä, lasku-, kuivatus- ja täydennysojiin ja eroosiohaittojen korjaamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Suunnitelmassa tulisi siten mainita seuraavan 5 vuoden aikana toteutettavat metsäalan hyvän ammattikäytännön mukaiset tarpeelliset hakkuu- ja hoitotyöt.
Pykälän 3 momentin 5 kohdan mukaan suunnitelmassa tulisi mainita ne ojat joiden kunnostaminen ei ole tarpeen kuivatustilan parantamiseksi ja joiden kunnostamista tulisi välttää kielteisten vesistövaikutusten minimoimiseksi. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman mukaan muun muassa kunnostusojitusta tulisi välttää. Tavoitteen toteutumista voidaan seurata, kun suometsän hoidonsuunnitelmassa yksilöidään ne ojat, jotka jätetään kunnostamatta.
Pykälän 3 momentin 6 kohdan mukaan suunniteltujen toimenpiteiden tulisi mahdollistaa kestävän metsätalouden harjoittaminen minimoiden kielteisiä monimuotoisuus-, ilmasto- ja vesistövaikutuksia. Ehto ei estäisi maanomistajan tavoitteista lähtevää metsätalouden harjoittamista, sillä se mahdollistaisi maanomistajan päätöksen useamman eri metsänkäsittelyvaihtoehdon väliltä. Ehto ei myöskään rajaisi suunnittelun ulkopuolelle toimenpiteitä, joilla alueen puuntuotoskyky heikkenisi, jos ne ovat perusteltavissa monimuotoisuus, ilmasto- ja vesiensuojelutavoitteiden edistämisellä. Suunnittelussa tulisi kuitenkin huomioida monimuotoisuus- ilmasto- ja vesistövaikutukset ja minimoida niihin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Jotta metsänomistaja pystyisi tekemään ratkaisunsa eri metsänkäsittelyvaihtoehtojen välillä huomioiden momentin 3 kohdan 6 vaatimukset monimuotoisuus-, ilmasto- ja vesistövaikutusten minimoinnista, tulisi hänelle tarjota tietoa eri metsänkäsittelytoimenpiteiden ympäristövaikutuksista ja niiden välttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä. Tämän johdosta pykälän 3 momentin 7 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi, että suunnitelmassa tunnistettaisiin todennäköisimmät merkittävät kielteiset ympäristövaikutukset ja kuvattaisiin, mitä niiden minimoimiseksi tehdään.
Pykälän 3 momentin 8 kohdan mukaan niiden maanomistajien, joiden omistuksessa tai hallinnassa olevalla kiinteistöllä vesiensuojelutoimenpiteitä on tarkoitus toteuttaa, tulisi hakea suometsän vesiensuojeluntoimenpiteiden ja piennarteiden tekemisen tukea samalla kun valmis suometsän hoitosuunnitelma jätetään metsäkeskukselle. Samalla metsänomistajat sitoutuvat toteuttamaan vesiensuojelutoimenpiteet metsäkeskuksen asettamassa määräajassa. Suometsien hoidon suunnitelulla tavoitellaan vesiensuojelun edistämistä metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että suometsän hoitosuunnitelmaan sisältyvät vesiensuojelutoimenpiteet toteutetaan. Suometsän vesiensuojeluntoimenpiteiden toteuttamiseen voidaan myöntää rahoitusta ehdotetun lain 16 §:n perusteella.
Joissakin tilanteissa tehokkainta vesiensuojelua on, että ojia ei kunnosteta. Tämän johdossa pykälän 3 momentin 9 kohdan mukaan tuki myönnettäisiin ehdolla, että suunnitelman valmistumisesta seuraavan viiden vuoden aikana ei kunnosteta ojia, joiden kunnostaminen olisi suunnitelman perusteella tarpeetonta. Tällä viitataan pykälän 3 momentin 5 kohtaan.
Kaikissa tapauksissa vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamiseksi ei tarvita ehdotetun lain mukaista tukea. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeus pykälän 3 momentin 8 kohtaan. Tukea ei tarvitsisi hakea, jos vesiensuojelutoimenpiteet rahoitetaan muulla julkisella rahoituksella tai jos suometsän hoitosuunnitelmassa esitetyt metsänkäsittelytoimenpiteet voidaan toteuttaa niin, että niiden kielteiset vesistövaikutukset voidaan välttää ilman vesiensuojelurakenteiden tekemistä. Kaikista toimenpiteistä ei synny vesistövaikutuksia, jolloin vesiensuojelutoimenpiteet eivät ole automaattisesti tarpeen. Vesiensuojelurakenteiden tekemistä voidaan välttää esimerkiksi jättämällä joitakin ojia tai koko kuivatusojasto kunnostamatta ja säätelemällä veden pintaa turpeessa hakkuin ja lannoituksin. Jotta metsäkeskus pystyisi valvomaan vesiensuojelutoimenpiteiden toteutusta, ehdotetaan säädettäväksi, että muulla julkisella rahoituksella toteutetuista toimenpiteistä on ilmoitettava metsäkeskukselle sen asettamassa määräajassa.
Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin suunnittelualueen vähimmäispinta-alasta, tukikelpoisen suunnittelualueen rajauksesta, suunniteltavista hyväksyttävistä toimenpiteistä ja niiden ympäristövaikutusten minimoinnista, vesiensuojelusuunnitelmasta sekä muista pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä ja ehdoista.
16 §.Suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekeminen. Pykälässä säädetään suometsän hoitosuunnitelman perusteella rahoitettavista suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemisestä. Pykälän 1 momentin mukaan tukea voitaisiin myöntää vesiensuojelutoimenpiteisiin ja piennarteiden tekemiseen, jos kyseiset toimenpiteet on todettu tarpeelliseksi ehdotetun lain 15 §:n mukaisesti rahoitetussa suometsän hoitosuunnitelmassa.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin tuen myöntämisen edellytykset. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan tukea suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemiseen voitaisiin myöntää, jos toimenpiteet perustuvat yhteen suometsän hoitosuunnitelmaan ja sen pohjalta laadittuun toteuttamissuunnitelmaan.
Pykälän 2 momentin 2 kohdassa edellytettäisiin, että toteutuksessa käytettäisiin parhaimpia käytettävissä olevia alueelle soveltuvia ja kustannuksiltaan kohtuullisia vesiensuojelumenetelmiä ja –rakenteita. Pykälän 2 momentin 3 kohdassa edellytettäisiin, että vesiensuojelutoimenpiteet ovat tarpeellisia kiintoaineen ja ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Molemmilla vaatimuksilla edistettäisiin tarkoituksenmukaista vesiensuojelua. Tietämys suometsien parhaista ja kustannustehokkaista vesiensuojelutoimenpiteistä ja niiden vaikutuksista lisääntyy tutkimustiedon myötä jatkuvasti. Tämän vuoksi ei olisi tarkoituksenmukaista laissa säätää yksityiskohtaisesti käytettävistä vesiensuojelutoimenpiteistä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta huomioida nykytietämys vesiensuojelurakenteiden tehokkuudesta sekä käyttää vesiensuojelussa parhaita ja tehokkaimpia kullekin alueelle soveltuvia ja toteuttamiskelpoisia vesiensuojelumenetelmiä.
Pykälän 2 momentin 4 kohdan perusteella piennartie voidaan tehdä kulkuyhteyksien saamiseksi ojastoa lähimmälle kantavalle maapohjalle asti. Piennarteiden tarkoituksena on parantaa suometsän kulkuyhteyksiä. Piennarteiden määrää arvioitaessa tulisi huomioida lakiehdotuksen lain 6 §:n 1 momentin vaatimus siitä, että toimenpiteiden tulee olla taloudellisesti tarkoituksenmukaisia. Piennartiellä tarkoitetaan kulkukelpoista uraa, joka on syntyy, kun ojamaat siirretään ja tasataan ojan viereen. Piennartiehen voi sisältyä ojien ylityskohtiin asennettuja rumpuja.
Pykälän 3 momentin mukaan tuki myönnettäisiin ehdolla, että tuensaaja noudattaa hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta. Hoito- ja kunnossapitovelvollisuudesta säädettäisiin 40 §:ssä. Sen mukaan tehdyt laitteet ja rakenteet tulisi pitää tarkoitustaan vastaavasta kunnossa. Velvoite koskisi sekä vesiensuojeluntoimenpiteitä että piennarteitä.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan valtioneuvoston asetuksella säädettäväksi tarkemmin hyväksyttävistä vesiensuojelutoimenpiteistä ja piennarteistä sekä muista pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.
3 luku Metsätalouden tieverkko
Luvussa ehdotetaan säädettäväksi metsätalouden tienverkoston tuesta. Metsätalouden tieverkoston tuki jakautuu yksityistien perusparannusta ja uuden metsätien rakentamista koskeviin tukiin. Metsätalouden tieverkoston tuen tavoitteet eroavat siinä määrin muista lakiehdotuksen tuista, että mainittua tukea koskevat säännökset on tarkoituksenmukaista sisällyttää erilliseen lukuun. Metsätalouden tieverkoston tuen tarkoituksena on huolehtia metsätieverkosta osana alemman asteista tieverkkoa. Toimiva metsätieverkko palvelee metsätalouden kuljetuksia, mutta sillä on yleisemminkin merkitystä maaseudun kuljetus- ja kulkuolojen järjestämisessä. Metsätieverkosto ei ole tarpeen pelkästään puunkuljetuksia varten, vaan sitä tarvitaan myös silloin, kun tehdään metsänhoitotöitä. Metsätiet palvelevat henkilökuljetusten ohella myös maatalouden ja maaseudun muun yritystoiminnan liikennettä. Toimiva metsätieverkosto luo myös mahdollisuuksia metsien erilaiselle virkistyskäytölle, kuten marjastukselle, sienestykselle, metsästykselle ja luontomatkailulle. Metsätieverkosto turvaa monelle yhteydet vapaa-ajan asunnolle. Lisäksi metsätieverkko tehostaa palontorjuntaa ja pelastustointa.
17 §.Metsätien tekeminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuesta yksityistien perusparannukseen ja uuden metsätien tekemiseen. Työlajin nimenä olisi silti edelleenkin metsätien tekeminen kuten voimassa olevassa laissa. Metsätiellä tarkoitetaan yksityistielain (560/2018) 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja teitä. Perusparannus voisi kohdistua muuhunkin yksityistiehen. Pykälän 1 momentin mukaan yksityistien perusparannus voisi koskea koko tietä, sen osaa, rakenteita ja rakennelmia ja siihen voi sisältyä uuden metsätien tekemistä. Varastoalueen tekeminen voisi sisältyä osana uuden metsätien tekemistä tai yksityistien perusparannusta koskevaan hankkeeseen. Yksityistien perusparannus voisi koskea varastoalueen rakentamista taikka siltaa vastaavan rummun asentamista, vaikka tietä ei muutoin perusparanneta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä sekä yksityistien perusparannuksen että uuden metsätien tekemisen osalta. Jäljempänä lakiehdotuksen 18 §:ssä säädettäisiin yksityistien perusparannusta koskevista lisävaatimuksista ja 19 §:ssä uuden metsätien tekemistä koskevista lisävaatimuksista. Kuten nykyisinkin, tuen myöntämisen edellytyksenä olisi tien soveltuminen metsätalouden ympärivuotisiin kuljetuksiin. Tien käyttöä voitaisiin rajoittaa kelirikkoaikana. Metsäteiden rakentaminen kelirikon kestäviksi ei ole taloudellisesti perusteltua. Sallimalla tienkäytön rajoittaminen kelirikon ajaksi esimerkiksi painorajoitusten avulla estetään tien vaurioituminen. Tuettavien hankkeiden tulisi olla tarkoituksenmukaisia alemman asteisen tieverkoston kokonaisuuden kannalta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että puukuljetusten turvaamiseksi tiestön tulee olla ajokelpoinen korjuu- ja kuljetusketjun alkupään metsätieltä tehtaalle saakka. Tuettavien hankkeiden tarkoituksenmukaisuusarvioinnissa tulisi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää metsäkeskuksen laatimia tai hankkimia selvityksiä tiestön kunnosta.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan metsätien tekemisen tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että tieoikeus on perustettu yksityistielain mukaisesti ja tietä koskevien asioiden hoitamiseksi on perustettu tieosakkaiden muodostama tiekunta. Poikkeuksen muodostaisivat yksityisen maanomistajan yksinään toteuttamat hankkeet, jotka eivät miltään osiin sijaitse toisen yksityisen maanomistajan kiinteistöllä. Näissä tapauksissa tietoimitusta ei ole tarpeen pitää, koska tällöin ei tarvita tieoikeutta toisen maalla.
Uutta olisi, että pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että siltä osin kuin kyse olisi sillan rakentamisesta tai korjaamisesta hankkeelle olisi ennen tukihakemuksen jättämistä nimettävä toteuttajasta riippumaton ulkopuolinen valvoja, jolla on riittävä ammattitaito. Sillan rakentaminen ja korjaaminen vaativat erityistä ammattitaitoa, minkä vuoksi ulkopuolisen valvojan nimeäminen on perusteltua. Valvojan nimi olisi ilmoitettava metsäkeskukselle.
Uutta olisi myös, että pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että rumpuihin ja siltoihin liittyvien toimenpiteiden yhteydessä tulisi mahdollistaa vesieliöstön esteetön liikkuminen. Vaatimuksella edistettäisiin erityisesti kalojen ja simpukoiden liikkumista poistamalla vaellusesteitä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa yksityistielain 50 §:n 1 momentin mukaan tietoa yksityistierekisteriin ja kansalliseen tie- ja katuverkon tietojärjestelmään. Vastaavanlainen velvoite liittyy yksityistielain 7 luvun mukaisiin avustuksiin ja siitä säädetään mainitun lain 83 §:n 2 momentissa. Metsätalouden kannustejärjestelmässä velvoite olisi uusi. Yksityistien perusparannuksen osalta velvoitteen täyttäminen olisi tuen myöntämisen edellytys. Uuden metsätien osalta velvoite tulisi täyttää ennen kuin metsäkeskukselle jätetään toteutusilmoitus tien valmistumisen jälkeen. Velvoitetta ei kuitenkaan olisi, kun yksityinen maanomistaja yksinään toteuttaa tien perusparannuksen.
Pykälän 4 momentin mukaan tuki myönnetään ehdolla, että tuensaaja noudattaa ehdotetussa laissa säädettyä hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta. Hoito- ja kunnossapitovelvoitteesta säädettäisiin lakiehdotuksen 40 §:ssä. Sen mukaan metsätiellä, muulla yksityistiellä ja erillisellä varastoalueella huolehditaan tarpeellisesta sorastuksesta, rumpujen ja siltojen korjauksesta sekä tukkeutuneiden ojien avaamisesta ja muista tien kunnossapidon edellyttämistä töistä.
Pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin pykälän 1 momentissa tarkoitetun varastoalueen rakentamisesta sekä muista pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.
18 §.Yksityistien perusparannusta koskevat tuen myöntämisen lisäedellytykset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yksityistien perusparannusta koskevista vaatimuksista. Lisäksi tuen myöntämisen edellytyksenä olisi edellä 17 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että perusparannettava tie on rakennettu vähintään tien rakentamisaikaisten, varsitien rakentamista koskeneiden teknisten vaatimusten mukaisesti (1 kohta), tie on huonossa kunnossa tai teknisesti vanhentunut (2 kohta) ja että tien suunniteltu kantavuus mahdollistaa ympärivuotisen puunkuljetukseen kelirikkoaikoja lukuun ottamatta (3 kohta). Viimeksi mainittu (3 kohta) olisi osoitettava toteuttamissuunnitelmaan liitettävän maaperätutkimuksen, kantavuuden mittauspöytäkirjan tai muun selvityksen avulla. Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan yksityistien perusparannushankkeen olisi täytettävä tien tavoitekantavuutta, vähimmäispituutta ja -leveyttä, sekä tien vaikutusalueen enimmäistietiheyttä ja arvioitua metsätalouden kuljetusten osuutta. Jos yksityistien perusparannushankkeeseen sisältyy uuden tien rakentamista, pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan uuden tien tulisi täyttää tavoitekantavuutta, vähimmäispituutta ja –leveyttä sekä tien vaikutusalueen enimmäistietiheyttä koskevat vaatimukset. Lisäksi edellytyksenä olisi, että perusparannettavan tien kunnossapidosta on huolehdittu (pykälän 1 momentin 6 kohta).
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi rahoituksen myöntämistä koskevasta rajoituksesta. Yksityistien perusparannushankkeen rahoittamisen edellytyksenä on, ettei viimeisten 20 vuoden aikana ole rahoitettu yksityistielain tai yksityisistä teistä annetun lain mukaisin varoin mainitun tien perusparannusta. Tästä edellytyksestä voitaisiin kuitenkin poiketa, jos tien käyttö on olennaisesti muuttunut metsätalouden kuljetusten laajenemisen vuoksi tai muuttuu arvioidun laajenemisen vuoksi taikka jos tie ei enää rakenteeltaan sovellu nykyisen puutavarankuljetuskaluston, hakkeenkuljetuskaluston tai metsätyökoneiden kuljetuskaluston käyttöön. Poikkeus ei olisi mahdollinen minkä tahansa työkoneen vuoksi, vaan ainoastaan metsätalouteen liittyvien koneiden käyttöön liittyen. Säännöksessä otettaisiin kuitenkin huomioon ehdotettu hoito- ja kunnossapitovelvoite. Näin ollen poikkeamisen edellytyksenä olisi, että asianomaisen tien perusparannuksen edellisestä rahoituksesta mainituin julkisin varoin olisi kulunut vähintään kymmenen vuotta. Määräaika laskettaisiin asianomaisen rahoituksen loppuunmaksamisesta. Loppuunmaksamisella tarkoitetaan tässä esityksessä rahoituksen viimeisen erän maksamista. Tuensaantia rajoittaisi myös lakiehdotuksen 58 §:n 7 momentin siirtymäsäännös.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin tien tavoitekantavuutta, vähimmäispituutta ja -leveyttä, tien vaikutusalueen enimmäistietiheyttä, arvioitua metsätalouden kuljetusten osuutta ja uuden tien tavoitekantavuutta, vähimmäispituuden ja –leveyden sekä tien vaikutusalueen enimmäistietiheyden osuutta koskevista vaatimuksista ja tien kunnossapidosta huolehtimista koskevasta edellytyksestä sekä muista pykälässä tarkoitetuista tuen myöntämisen edellytyksistä.
19 §.Uuden metsätien tekemistä koskevat tuen myöntämisen lisäedellytykset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi uuden metsätien tekemistä koskevista vaatimuksista. Lisäksi tuen myöntämisen edellytyksenä olisi edellä 17 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyminen. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että uusi metsätie täyttää tien tavoitekantavuutta, vähimmäispituutta ja -leveyttä, sekä tien vaikutusalueen enimmäistietiheyttä ja arvioitua metsätalouden kuljetusten osuutta koskevat vaatimukset. Lisäksi edellytettäisiin, että tien linjauksessa voidaan pääsääntöisesti käyttää aikaisempaa kulku-uraa ja ettei yhtenäisenä säilynyttä metsäaluetta pirstota.
Pykälän 2 momentin mukaan tuki myönnettäisiin joko yksityisten maanomistajien yhteishankkeena tai yhteismetsän yksinään toteuttamaan uuden metsätien tekemiseen. Yhteishankkeiden tukeminen edistää tarkoituksenmukaisen metsätieinfrastruktuurin kehittymistä. Yhteishankkeisiin myös tarvitaan kannustinta hankkeen aikaansaamiseksi, koska kaikille osallisille investoinnin toteuttamisajankohta ei ole optimaalinen.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin uuden metsätien tavoitekantavuutta, vähimmäispituutta ja -leveyttä, tien vaikutusalueen enimmäistietiheyttä ja metsätalouden kuljetusten osuutta koskevista vaatimuksista sekä muista pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.
4 luku Metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen ja metsäluonnon hoito
Luvussa ehdotetaan säädettäväksi ympäristötuesta, metsäluonnon hoidosta ja kulotuksesta. Tukien tarkoituksena on edistää ja lisätä metsien biologista monimuotoisuutta ja metsäluonnon säilymistä.
20 §.Ympäristötuki. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ympäristötuesta. Ympäristötuki eroaa lakiehdotuksen muista tuista siinä, että tuen saamisen edellytyksenä on yksityisen maanomistajan ja metsäkeskuksen tekemä sopimus. Tämä tarkoittaa, ettei tukea voida myöntää lakiehdotuksen 21 §:ssä ympäristötuen valmisteluun ilman yksityisen maanomistajan ja metsäkeskuksen tekemää sopimusta. Ympäristötukivaroja ei ole tarkoituksenmukaista käyttää sellaiseen valmistelutyöhön, joka ei johda ympäristötukisopimuksen tekemiseen. Pykälässä tarkoitetut sopimukset ovat hallintolain 3 §:ssä tarkoitettuja hallintosopimuksia, joihin liittyy metsäkeskuksen julkisen vallan käyttöä. Lakiehdotuksen 26 §:ssä säädettäisiin tarkemmin sopimuksen tekemiseen liittyvästä menettelystä.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin yleisesti ympäristötuen soveltamisala. Ympäristötukea voitaisiin myöntää etupäässä silloin, kun maanomistaja on kiinnostunut turvaamaan metsälain tarkoittamat erityisen tärkeät elinympäristöt laajemmin kuin mitä metsälaki velvoittaa. Ympäristötuella voitaisiin edistää myös esimerkiksi Natura 2000 -verkostoon kuuluvien metsäkohteiden sekä METSO-ohjelman mukaisten luontotyyppien turvaamista. Tukea voitaisiin myöntää myös ympäristötukisopimuksen valmisteluun. Ympäristötukisopimuksen valmistelua koskeva säännös sisällytettäisiin lakiehdotuksen 21 §:ään.
Metsälain 11 §:n mukaan maanomistajan hakemuksesta voidaan myöntää poikkeuslupa, jotta monimuotoisuuden turvaamisen edistämiseksi säädettyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen käyttörajoitukset eivät vaaranna perustuslain mukaista omaisuudensuojaa. Poikkeuslupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos kysymyksessä olevaa toimenpidettä varten on myönnetty tai myönnetään kestävän metsätalouden rahoitusta koskevassa lainsäädännössä tarkoitettua ympäristötukea tai muuten riittävä tuki valtion varoista. Metsälain viittauksella kestävän metsätalouden rahoitusta koskevaan lainsäädäntöön tarkoitetaan jatkossa ehdotettavaa lakia. Voimassa olevan metsälain 11 §:n mukaan metsälain 10 a ja 10 b §:ssä tarkoitettujen velvoitteiden täyttämisestä tai rajoitteiden noudattamisesta maanomistajalle aiheutuva menetys katsotaan vähäiseksi, kun taloudellinen menetys on pienempi kuin neljä prosenttia poikkeusluvan hakijan sen metsäkiinteistön markkinakelpoisen puuston arvosta, jolla käsittelyalue sijaitsee, tai alle 3 000 euroa. Ympäristötuen edellytysten osalta on kysymyksessä vastaava tilanne monimuotoisuuden turvaamisen ja siitä aiheutuvien taloudellisten menetysten osalta, joten metsälaissa säädetyn raja-arvon soveltaminen olisi perusteltua myös ympäristötuessa. Koska ympäristötuella on nimenomaan tarkoitus välttää metsälain poikkeusluvalla oikeutettuja hakkuita metsien monimuotoisuudelle kannalta tärkeissä elinympäristöissä, metsälain poikkeusluvan ja ympäristötuen edellytysten olisi tarkoituksenmukaista vastata toisiaan.
Kuten metsälaissa, esityksessä taloudellista menetystä tarkasteltaisiin metsäkiinteistökohtaisesti. Jos samalla metsäkiinteistöllä olisi useampi ympäristötukikohde, maanomistajan tulisi sietää vähäinen haitta vain kertaalleen.
Pykälän 2 momentin mukaan tuen saamisen edellytyksenä olisi yksityisen maanomistajan ja metsäkeskuksen tekemä sopimus, jossa maanomistaja sitoutuisi kyseisellä kohteella säilyttämään kohdealueella monimuotoisuutta sekä pidättäytymään muun muassa hakkuista ilman metsäkeskuksen suostumusta. Pykälän 2 momentissa tarkoitettu sääntely koskee kaikkia metsätalouden ympäristösopimuksia. Sen sijaan pykälän 3 momentissa tarkoitettu velvoite tulisi kyseeseen vain silloin, kun yksityisen maanomistajan aloitteesta sovittaisiin myös kohteen hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Hoito- ja käyttösuunnitelmasta säädettäisiin lakiehdotuksen 21 §:ssä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin sopimusten voimassaoloajasta. Kuten nykyisinkin, sopimukset olisivat kymmenvuotisia. Pykälässä säädettäisiin myös sopimuksen voimassaolon jatkumisesta, vaikka alue siirtyisi uudelle yksityiselle maanomistajalle. Uudella omistajalla olisi oikeus irtisanoa sopimus. Sopimuksen irtisanomisesta ehdotetaan säädettäväksi 7 luvussa. Tarkoituksena on, että vastaisuudessakin sopimukset merkittäisiin kiinteistötietojärjestelmään. Siitä säädettäisiin lakiehdotuksen 38 §:ssä.
Pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin ympäristötuen kohdentamisesta ja siitä, milloin pykälän 1 momentissa tarkoitetut toimenpiteet olisivat laajempia kuin mitä niistä metsälaissa säädetään, sekä muista pykälässä tarkoitetuista tuen myöntämisen edellytyksistä.
21 §.Hoito- ja käyttösuunnitelma ja muu ympäristötukisopimuksen valmistelu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi hoito- ja käyttösuunnitelman sisällöstä ja muusta ympäristötukisopimuksen valmistelusta. Ympäristötukisopimuksiin liittyviin hoito- ja käyttösuunnitelmiin on sisällytetty ympäristötukikohteella suoritettavat luonnonhoidolliset toimenpiteet ja niiden toteutusajankohdat. Tällaisia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi kuusten poistaminen lehdoista ja liiallisen kasvuston poistaminen paahderinteiltä. Pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin tällainen sisältöä koskeva vaatimus. Kuten edellä on jo todettu, hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen on tarpeen, jos kohteella tehdään metsätalouden toimenpiteitä. Jos tällainen suunnitelma laaditaan, suunnitelman laatimiseen ja suunnitelmaan sisällytettyjen toimenpiteiden toteuttamiseen voitaisiin myöntää tukea.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että hoito- ja käyttösuunnitelmaan sovellettaisiin samoja säännöksiä kuin lakiehdotuksen 10 §:ssä tarkoitettuihin suunnitelmiin.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ympäristötukisopimuksen valmistelusta, jolla tarkoitetaan hoito- ja käyttösuunnitelman ohella alustavaa kohteiden kartoittamista, luontoarvojen arviointia ja luontokohteiden rajausta sekä sen selvittämistä, mikä on sopimuskohteen ja sen metsäkiinteistön markkinakelpoisen puuston arvo, jolla sopimuskohde sijaitsee. Ympäristötukisopimuksen valmisteluun voitaisiin sisällyttää myös kannustinkorvauksen laskemiseen tarvittavien tietojen kerääminen. Ympäristötukisopimuksen valmisteluun voitaisiin myöntää tukea vain silloin, kun se tehdään muuna kuin maanomistajan omana työnä ja jos valmistelun tekijällä on tehtävän hoitamiseen riittävä asiantuntemus. Tukea voidaan myöntää vain toteutuneisiin ympäristötukisopimuksiin. Tuensaajana olisi kuitenkin aina yksityinen maanomistaja. Tältä osin ehdotettu säännös olisi samanlainen kuin toteuttamissuunnitelman tuen osalta. Ehdotetussa laissa tarkoitettua tukea ei voitaisi lakiehdotuksen 2 §:n 3 momentin nojalla myöntää metsäkeskukselle.
22 §.Metsäluonnon hoito. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuesta metsäluonnon hoitoon. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin tuettavat hankkeet. Luettelo vastaa pitkälle voimassa olevan lain 21 §:ää. Vieraslajien torjuntaa tukea ei kuitenkaan voitaisi myöntää, koska se on säädetty kansallisessa laissa kiinteistön omistajan velvollisuudeksi.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tukea voitaisiin myöntää monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöihin sekä metsä- ja suoelinympäristöjen ennallistamiseen. Töitä ei rajattaisi usean tilan alueelle ulottuviin hankkeisiin, mikä mahdollistaisi myös yhdellä tilalla tehtävät luonnonhoitotyöt.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tukea voitaisiin myöntää aikaisemmin toteutuneista metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estämiseen tai korjaamiseen, jos toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys vesien ja vesiluonnon hoidon kannalta eikä kustannuksia voida osoittaa tietylle aiheuttajalle. Toimenpiteellä voitaisiin estää tai korjata vain aikaisemmin toteutuneista metsäojituksesta aiheutuneita haittoja. Tällä vaatimuksella tehtäisiin ero suometsän hoitosuunnitelman perusteella toteutettaviin suometsän vesiensuojelutoimenpiteisiin, joiden tavoitteena on estää tulevista toimenpiteistä syntyviä haittoja. Toimenpiteellä ei voitaisi toteuttaa vesistöhaittojen ehkäisemistä tai korjaamista, jos haitat ovat peräisin yhdeltä kiinteistöltä. Sen sijaan laajemman alueen vesistöhaittojen estäminen ja korjaaminen yhdelläkin tilalla olisi mahdollista.
Pykälän 1 momentin 3 kohta perusteella rahoitusta voitaisiin myöntää edellä 1 ja 2 kohdassa mainittujen toimenpiteiden ohella tehtävään riistan elinympäristöjen parantamiseen tai metsien maisema-, kulttuuri- ja virkistysarvojen kehittämiseen tai muuhun monikäytön edistämiseen.
Pykälän 2 momentin mukaan tuki myönnettäisiin ehdolla, että tuensaaja noudattaa ehdotetussa laissa säädettyä hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta. Hoito- ja kunnossapitovelvollisuudesta säädettäisiin 40 §:ssä. Sen mukaan tehdyt laitteet ja rakenteet tulisi pitää tarkoitustaan vastaavasta kunnossa.
Pykälän 3 momentin mukaan tuki voitaisiin myöntää hankehaun perusteella. Uutta olisi, että tuki voitaisiin myöntää myös ilman hankehakua maanomistajien yhteishankkeeseen tai yksittäisen maanomistajan toteuttamaan hoitotyöhön. Tuen myöntämisessä metsäkeskuksen tulisi asettaa etusijalle alueellisten metsänohjelmien luonnonhoidolle asetetut painopisteet. Alueellisten metsäohjelmien painopisteitä voitaisiin käyttää perusteena harkittaessa tuen tarkoituksenmukaisuutta ja rahoitettavien hankkeiden valinnassa, jos määrärahoista on niukkuutta.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin tarvittaessa säätää tarkemmin metsäluonnonhoidon tuen kohdentamisesta sekä muista pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.
23 §.Kulotus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuesta kulotukseen. Pykälän 1 momentin mukaan tukea voidaan myöntää uudistusalan kulotukseen. Voimassa olevan lain mukaan metsien monimuotoisuutta edistävää kulotusta on voitu tukea metsäluonnon hoitohankkeena. Vastedes uudistusalan kulotusta voitaisiin tukea erillisenä työlajina. Se perustuu kulotuksen ekologisiin hyötyihin. Metsäpalojen vähenemisen myötä monet eliölajit, joiden elinympäristö ja olemassaolo ovat riippuvaisia palaneesta puusta, ovat uhanalaistuneet. Uudistusalan kulotuksessa poltettaisiin maaperän humuksen ja hakkuutähteiden lisäksi myös säästöpuut, jolloin uudistusalalle muodostuisi eriasteista palanutta puuta.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että kulotuskohde täyttää vähimmäispinta-alaa ja ravinteisuutta koskevan vaatimuksen. Työn kuuluisi, että siinä poltettaisiin alueelle jäävät säästöpuut (pykälän 2 momentin 2 kohta). Kulotusaloille jätettävällä säästöpuuston polttamisella tarkoitetaan palovaikutteisen, hiiltyneen ja kuolleen puuston tuottamista, ei puuston polttamista tuhkaksi. Polttamisessa syntyisi eriasteista palanutta puuta. Täydellistä säästöpuiden palamista ei edellytettäisi. Lisäksi edellytettäisiin, että kulotusta varten olisi otettu vastuuvakuutus ja että kulotuksessa olisi ammattitaitoinen työnjohto (pykälän 2 momentin 3 ja 4 kohta).
Pykälän 3 momentin mukaan tuki myönnettäisiin ehdolla, että tuensaaja noudattaa ehdotetussa laissa säädettyä hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta. Hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta koskevassa lakiehdotuksen 40 §:ssä edellytettäisiin säästämään poltetut säästöpuut. Maanomistajalle poltettavat puut korvattaisiin 11 §:n 3 momentin perusteella.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin tarvittaessa säätää kohteen vähimmäispinta-alasta, ravinteisuudesta ja säästöpuiden vähimmäisvaatimuksista sekä muista pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.
5 luku Tuen myöntäminen ja maksaminen
Luvussa säädettäisiin metsätalouden tukien myöntämistä ja maksamista koskevista menettelyistä. Esityksen mukaan valtionavustuslakia sovellettaisiin ehdotetussa laissa tarkoitettuihin tukiin. Valtionavustuslaissa tarkoitetut avustukset poikkeavat joltain osin luonteeltaan ehdotetuista metsätalouden tuista. Ehdotetussa laissa tarkoitetulle tuelle on luonteenomaista, että tuensaaja teettää usein tuen saantia koskevat asiakirjat sekä itse työn ulkopuolisella. Tämä taas aiheuttaa tarpeen säätää eräitä täsmennyksiä myöntämistä ja maksamista koskevaan menettelyyn.
24 §.Tuen hakeminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuen hakemisesta. Pykälän 1 momentin mukaan hakemus tulisi osoittaa metsäkeskukselle. Pykälän 1 momentissa ei otettaisi kantaa siihen, missä muodossa hakemus tulee tehdä. Hallintolain 19 §:ssä säädetään asian kirjallisesta vireillepanosta. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 9 §:n mukaan vireillepanossa ja asian muussa käsittelyssä vaatimuksen kirjallisesta muodosta täyttää myös viranomaiselle toimitettu sähköinen asiakirja. Tuen myöntäminen ei kuitenkaan voisi perustua suulliseen ilmoitukseen.
Lakiehdotuksessa tarkoitettu hakemus koskee sellaisen taloudellisen etuuden myöntämistä, jonka saamiseksi hakijan on täytettävä laissa tai sen nojalla säädetyt edellytykset. Hakijalla tulee olla oikeus ryhtyä hakemuksessa mainitulla kiinteistöllä toimenpiteisiin ja ottaa siihen liittyen vastaan julkista tukea. Ehdotettuun pykälään ei sisältyisi allekirjoitusvaatimusta. Sähköisesti esitettyjen hakemusten osalta metsäkeskuksen tulisi aina pyrkiä varmistumaan lähettäjän henkilöllisyydestä ja asiakirjan eheydestä. Hallintolain 22 §:n 2 momentissa säädetään, ettei asian vireillepanoon tarvittavaa asiakirjaa tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on lähettäjää koskevat tiedot eikä ole syytä epäillä asiakirjan todenperäisyyttä. Alkuperäisyyteen tai eheyteen liittyvät epäilyt oikeuttaisivat metsäkeskuksen aina vaatimaan asiakirjan toimittamista joko alkuperäisenä ja varustettuna asianmukaisin allekirjoituksin tai uudelleen allekirjoitettuna.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin henkilötunnuksen ja y-tunnuksen ilmoittamisesta hakemuksessa. Esityksessä katsotaan, että henkilötunnuksen vaatiminen on tarpeen luonnollisen henkilön yksilöimiseksi. Tuen myöntämisessä on kyse julkisen vallan käytöstä, joten on tarpeen pystyä yksilöimään se taho, jolle tuki myönnetään ja jolla on tukeen liittyviä velvoitteita. Oikeushenkilöiden yksilöimiseksi taas on tarpeen saada tieto y-tunnuksesta. Myös luonnollisella henkilöllä voi olla y-tunnus harjoittamaansa taloudelliseen toimintaan liittyen. Yksi keskeinen peruste y-tunnuksen vaatimiseen on valmisteilla oleva valtionavustuslain muuttamiseen liittyvä lakiehdotus (VM014:00/2021). Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskaudella 2022. Valtionavustuslaissa säädettäisiin eräistä tuen myöntämiseen liittyvistä rajoitteista. Sääntely kohdistuisi yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 3 §:ssä tarkoitettuihin yrityksiin ja muihin yhteisöihin, mutta ei kuitenkaan julkisoikeudellisiin oikeushenkilöihin. Valtionavustuslain tulevien säännösten toimeenpanossa y-tunnus olisi keskeinen. Y-tunnuksen avulla metsäkeskus voisi tarkistaa esimerkiksi ruokahallinnon tietovarannosta, onko hakija antanut hakemuksessaan oikeita tietoja saamistaan vähämerkityksisistä tuista. Hakijan ilmoitusvelvollisuudesta ei ole mahdollista luopua, koska Suomessa ei ole kansallista vähämerkityksisten tukien kattavaa rekisteriä.
Pykälän 2 momentin mukaan tukia olisi haettava ennen toimenpiteiden aloittamista. Tällöin toimenpiteet voitaisiin aloittaa vasta kun metsäkeskus on hyväksynyt toteuttamissuunnitelman ja hakemuksen. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että töiden suunnittelu voitaisiin aloittaa ennen tuen hakemista. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan myös säädettäväksi, että taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea koskevan hakemus tulee kuitenkin jättää työn toteuttamisen jälkeen. Tukea tulisi hakea määräajassa, joka liittyy toimenpiteen aloittamiseen ja loppuunsaattamiseen. Määräajasta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi poikkeuksesta 2 momenttiin. Pykälän 2 momentin mukaan pääsääntö on, että toteuttamissuunnitelman ja toteutuksen tukea haetaan samanaikaisesti. Nykyisin on mahdollista hakea erikseen tukea suunnitelman laatimiseen. Tähän liittyen ehdotetaan säädettäväksi, että tukea voisi hakea ainoastaan toteuttamissuunnitelman laatimiseen. Säännös koskisi ainoastaan yhteishankkeita, joiden suunnittelu ja maanomistajien suostumusten hankkiminen vie usein paljon aikaa. Erillinen toteuttamissuunnitelman tuki on perusteltua, koska useita maanomistajia koskevan hankkeen suunnittelu ja aikaansaaminen on usein työlästä ja aikaavievää, minkä vuoksi se tarvitsee erillisen kannustimen.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettavaksi tarkempia säännöksiä tuen hakemisesta, hakemuksissa ilmoitettavista tiedoista, sekä taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen hakemisen määräajasta. Ministeriön asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin hakemukseen tarvittavista liitteistä.
25 §.Hankehaku. Metsäluonnon hoitoa voidaan rahoittaa metsäkeskuksen toteuttaman hankehaun perusteella ja yksityisten maaomistajien jättämien rahoitushakemusten perusteella. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi metsäluonnon hoitohankkeiden hankehausta. Pykälän 1 momentin mukaan metsäkeskus voi valita metsäluonnon hoitohankkeen toteuttajan hankehaun perusteella. Hankehaussa valitun toteuttajan olisi kerättävä yksityisten maanomistajien hakemukset ja toimitettava ne yhdellä kertaa metsäkeskukselle sen asettamaan määräaikaan mennessä. Säännöksen tausta on ehdotetussa tuensaajaa koskevassa säännöksessä ja EU:n valtiontukisäännöissä. Valtiontukisääntöjen mukaan etuuden saajaksi katsotaan yksityinen maanomistaja, minkä vuoksi tuki myönnettäisiin yksityiselle maanomistajalle. Hankehakuja voisi olla enintään kolme vuodessa.
Pykälän 2 momentin mukaan metsäkeskuksen olisi tarkoituksenmukaisessa laajuudessa tiedotettava 1 momentissa tarkoitettujen tukien hakumahdollisuudesta, hankkeiden valintaperusteista ja hakemisessa noudatettavasta muusta menettelystä sekä tukien myöntämisen pääasiallisista edellytyksistä ja ehdoista. Hankehakua koskevien tietojen tulisi olla saatavilla metsäkeskuksen verkkosivulla. Sen lisäksi hankkeista olisi hankehaun määrittelystä riippuen ilmoitettava valtakunnallisesti tai paikallisesti. Hankkeiden valinnassa etusijalle tulisi asettaa hankkeet, joiden avulla voidaan edistää merkittävästi talousmetsien monimuotoisuuden ylläpitämistä, palauttamista tai vahvistamista. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi suojelualueiden läheisyydessä olevat alueet, joihin keskittyy useita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita, sekä harvinaistumassa olevat luontotyypit, kuten harjujen paahderinteet, joiden erityispiirteet kaipaavat aktiivista hoitoa. Hankehakuvaiheessa tulisi kunkin hankkeen osalta olla tiedossa kustannusarvio. Metsäkeskuksen tulisi tällöin valita hinnan ja laadun suhteen parhain vaihtoehto.
Pykälän 3 momentin mukaan valintaperusteista ja -menettelystä voitaisiin tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
26 §.Sopimuksia koskeva menettely. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ympäristötukea koskevasta menettelystä. Ympäristötukisopimukset ovat hallintolain 3 §:ssä tarkoitettuja hallintosopimuksia. Kyseisen pykälän mukaan hallintosopimusta tehtäessä on noudatettava hyvän hallinnon perusteita ja riittävällä tavalla turvattava niiden henkilöiden oikeudet sopimuksen valmistelussa sekä mahdollisuudet vaikuttaa sopimuksen sisältöön, joita sovittava asia koskee.
Ympäristötukisopimukset ovat lakisääteisiä hallintosopimuksia. Niiden sisällöstä ja perusteista säädettäisiin suhteellisen yksityiskohtaisesti ehdotetun lain 4 luvussa. Metsäkeskuksella ei siten olisi sisällöllistä sopimusvapautta sopimusta tehtäessä. Sopimus tehtäisiin viranomaiselle tehdyn hakemuksen ja käytyjen neuvottelujen johdosta. Asiallisesti hallintopäätökseen rinnastuva ratkaisu tehtäisiin siis sopimuksen muodossa.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi metsäkeskuksen velvoitteista ympäristötukihakemuksen tultua vireille. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin niistä seikoista, joista metsäkeskuksen tulisi neuvotella maanomistajan kanssa. Kuten edellä jo on todettu, metsäkeskuksen sopimusvapautta rajaisivat ehdotetun lain melko yksityiskohtaiset säännökset ympäristötuesta. Lisäksi metsäkeskuksen olisi myös neuvottelutilanteessa noudatettava hyvän hallinnon perusteita. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että yksityisiä maanomistajia kohdellaan neuvotteluissa tasapuolisesti.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi neuvotteluista laadittavasta pöytäkirjasta. Neuvoteltavien asioiden lisäksi pöytäkirjaan merkittäisiin myös tietoja puuston arvosta ja kuolleen puun määrästä sekä sopimuksen irtisanomista, purkamista ja siirtämistä koskevat ehdot. Viimeksi mainitut ehdot määräytyisivät suoraan lain nojalla eikä niistä voitaisi neuvotella. Ehdotetulla säännöksellä pyritään siihen, että maanomistaja saa ennen sopimuksen syntymistä tiedon sopimuksen päättämiseen ja siirtämiseen liittyvistä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Pykälän 2 momentin mukaan pöytäkirja olisi allekirjoitettava. Allekirjoitusvaatimus on perusteltu sen vuoksi, että pöytäkirja ja tukipäätös muodostaisivat yhdessä ympäristötukisopimuksen. Pöytäkirjan allekirjoitus olisi siten rinnastettavissa sopimuksen allekirjoittamiseen. Pöytäkirjan allekirjoittamisvaatimuksella varmistetaan se, että sopimus tehdään sellaisten tietojen perusteella, joista kumpikin sopijapuoli on samaa mieltä.
Pykälän 3 momentissa sopimuksen katsottaisiin syntyneen vasta sitten, kun metsäkeskus on tehnyt päätöksen ympäristötuesta. Tukipäätöksen jälkeen ei tehtäisi erillistä sopimusta, vaan neuvottelujen osalta syntynyt pöytäkirja ja metsäkeskuksen hallintopäätös muodostaisivat sopimuksen. Metsäkeskus voisi tehdä ympäristötukea koskevan päätöksen vain pöytäkirjan tiedoin.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin pöytäkirjaan merkittävistä tiedoista.
27 §.Metsäkeskuksen selvittämisvelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskus selvittäisi ennen hakemuksen ratkaisemista, kohdistuuko aiottuun toimenpiteeseen tiettyjä luonnonsuojelulaista johtuvia rajoitteita. Pykälässä on tarkoitus viitata tulevaan luonnonsuojelulakiin (HE 76/2022 vp). Voimassa olevan lain 25 §:ssä on vastaava säännös. Tarvittaessa metsäkeskuksen tulisi pyytää asiasta lausunto elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta.
28 §.Eräät hakemuksen ratkaisemista ja hankehaun käynnistämistä varten tarvittavat hakijan selvitykset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi eräistä selvityksistä, joiden on oltava metsäkeskuksen saatavilla ennen hakemuksen ratkaisemista. Näiden selvitysten toimittaminen metsäkeskukselle on hakijan vastuulla. Valtionavustuslain 10 §:ssä on yleissäännös valtionavustuksen saajan selvittämisvelvollisuudesta. Kyseisen yleissäännöksen perusteella hakija on velvollinen metsäkeskuksen pyynnöstä tarvittaessa antamaan muitakin selvityksiä, jotka ovat tarpeen hakemuksen ratkaisemiseksi.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yhteishankkeen toteuttamisen tukea koskevasta selvityksestä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että yhteishankkeen toteuttamisen tuen myöntämistä koskevaa päätöstä ei saisi tehdä ennen kuin metsäkeskukselle on toimitettu selvitys, josta käy ilmi, että hankkeeseen osallistuvat maanomistajat ovat sitoutuneet toteuttamaan hankkeen. Ehdotettu menettely mahdollistaisi sen, että hanke voitaisiin kilpailuttaa vasta sen jälkeen, kun metsäkeskus on tehnyt päätöksen tuen myöntämisestä. Yksityisen maanomistajan sitoutuminen hankkeeseen voisi käydä ilmi esimerkiksi kirjallisesta sitoumuksesta tai asiamiehelle annetusta yksilöidystä valtakirjasta. Silloin, kun on kyse metsäluonnon hoitohankkeeseen liittyvästä hankehausta, metsäkeskuksen tulee hankkia yksityisten maanomistajien sitoumus ennen hankehaun käynnistämistä. Sitoumus on tarpeen, ettei metsäkeskus järjestä turhaan hankehakua. Sitoumuksessa yksityinen maanomistaja sitoutuu siihen, että hänen kiinteistöllään voidaan toteuttaa metsäluonnonhoitohanke hankehaulla valitun toimijan toimesta. Sitoumuksen yhteydessä yksityinen maanomistaja tulee myös tietoiseksi toimenpiteeseen liittyvästä hoito- ja kunnossapitovelvoitteesta.
Pykälän 2 momentin mukaan pykälän 1 momentin vaatimuksia ei sovellettaisi metsätiehankkeisiin. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, ettei metsätiehankkeissa toteuttamisen tukea koskevaa päätöstä saisi tehdä ennen kuin metsäkeskukselle on toimitettu kirjallisesti tiedoksi tiekunnan päätös yhteishankkeina toteutettavasta yksityistien perusparantamisesta tai uuden metsätien tekemisestä. Lisäksi metsäkeskukselle tulisi toimittaa ajantasainen luettelo tieosakkaista ja heille määrätyistä tieyksiköistä. Uuden metsätien osalta metsäkeskukselle tulisi toimittaa pöytäkirjanote tiekunnan perustamistoimituksesta. Tiekunnan päätös korvaisi tällöin maanomistajien antamat sitoumukset. Tiekuntaa koskevat vaatimukset eivät koskisi yhteismetsien yksinään toteuttamia hankkeita.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen selvitysten tulisi olla allekirjoitettuja. Tuen hakemista varten riittäisi kopio. Esimerkiksi sähköisesti haettaessa skannattu asiakirja. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että alkuperäinen allekirjoitettu asiakirja voitaisiin kuitenkin tarvittaessa tarkastaa tuen maksamisen jälkeenkin.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että jos tuettavan toimenpiteen toteuttamiseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (252/2017) tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, tukipäätöstä ei saa tehdä ennen kuin metsäkeskus on saanut käyttöönsä mainitun lain 19 §:n mukaisen arviointiselostuksen ja siihen liittyvän yhteysviranomaisen perustellun päätelmän. Tukipäätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon päätösharkinnassa.
Pykälän 5 momentin mukaan suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennartien tekemisen tukea koskevaa päätöstä ei saa tehdä ennen kuin metsäkeskukselle on toimitettu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tehty ojitusilmoitus ja siitä mahdollisesti annettu lausunto, jos suometsän hoitosuunnitelmaan sisältyvästä toimenpiteestä on tehtävä vesilain (587/2011) mukainen ojitusilmoitus. Myöskään metsätien tekemisen tukea koskevaa päätöstä ei saa tehdä ilman mainittua selvitystä, jos kyseiseen toteuttamissuunnitelmaan sisältyvästä toimenpiteestä on tehtävä vesilain mukainen ojitusilmoitus. Vesilain 5 luvun mukaan muusta kuin vähäisestä ojituksesta on ilmoitettava valtion valvontaviranomaiselle. Tietyissä tapauksissa ojitus voi edellyttää myös lupaa. Suometsän vesiensuojelutoimenpiteet eivät yleensä edellytä vesilain mukaisen ojitusilmoituksen tekemistä, mutta niihin liittyvä ojitus tai piennarteiden tekeminen voivat sitä edellyttää. Suometsän hoitosuunnitelmaan voi sisältyä ojien perkaamista tai täydennysojien tekemistä. Vesilain mukainen ojitusilmoitus voi koskea myös metsätien tekemistä, jos sillä on merkittäviä vesistö- tai ympäristövaikutuksia ja siten vesilain mukainen vähäistä merkittävämpi vaikutus.
29 §.Huomautus ja väliaikainen kielto. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi asiamiehelle ja avustajalle annettavasta huomautuksesta ja kiellosta. Ehdotetussa säännöksessä asiamiehellä ja avustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä. Ehdotettu kieltoa koskeva säännös eroaa hallintolain 12 §:n 2 momentin esiintymiskiellosta siinä, että ehdotettu kielto olisi yleisempi mutta määräaikainen. Hallintolain esiintymiskielto on taas kytketty yksittäiseen hallintoasiaan. Hallintolain esiintymiskielto koskee esiintymistä asianomaisessa viranomaisessa. Suomen metsäkeskuksen toimialue on koko Manner-Suomi. Hallintolain esiintymiskieltoa koskevan säännöksen soveltaminen tarkoittaisi, että sen mukaan määrätty esiintymiskielto olisi voimassa koko Manner-Suomen alueella. Siihen liittyen ehdotetussa säännöksessä edellytetään, että kiellon voimassaoloalue rajataan maantieteellisesti. Hallintolain esiintymiskielto ei sovellu hyvin sellaiseen toimintaan, jossa yhden asiamiehen tai avustajan hoidettavana on useita lyhyen ajan sisällä hoidettavia hakemusasioita. Ehdotetussa pykälässä tarkoitetulle toiminnalle on luonteenomaista, ettei asiamiehen tai avustajan ole tarpeen yksittäisessä vireillä olevassa asiassa useaan kertaan asioida metsäkeskuksessa.
Esityksessä katsotaan, että erillinen asiamiehelle ja avustajalle asetettavaa kieltoa koskeva säännös on perusteltu erityisesti yksityisten maanomistajien oikeusturvan kannalta. Lisäksi perusteena ovat viranomaisen hallinnollisen työn vähentäminen ja EU:n valtiontukisääntöjen noudattaminen. Valtiontuen myöntäminen ei voi perustua tukiviranomaiselle annettuihin virheellisiin tai harhaanjohtaviin tietoihin, koska tällöin on helposti kyse tilanteesta, jossa yksityinen maanomistaja olisi saanut perusteetta eli valtiontukisääntöjen vastaisesti tukea.
Valtionavustuslain 10 §:n mukaan valtionavustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa valtionapuviranomaiselle oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Enin osa lakiehdotuksessa tarkoitetuista tuista on euromääräisesti pieniä ja tuen myöntäminen perustuu hakemusasiakirjoissa annettuihin tietoihin. Tällöin muodostuu ongelmaksi, jos metsäkeskuksen tiedossa on, että yksittäinen asiamies tai avustaja toistuvasti toimittaa metsäkeskukselle eri maanomistajien puolesta hakemuksia, joissa on harhaanjohtavia tai virheellisiä tietoja siitä, miten työ tai hanke on toteutettu tai aiotaan toteuttaa. Kielto voitaisiin määrätä vain, jos kyse on harhaanjohtavista ja virheellisistä tiedoista. Kieltoa ei siten voitaisi asettaa pelkästään toistuvien puutteellisten tietojen perusteella. Merkitystä olisi myös sillä, ovatko asiamiehen tai avustajan antamat tiedot olennaisia tuen myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa. Metsäkeskuksella ei ole valtionapuviranomaisena resursseja tarkastaa jokaisen hakemusasiakirjan tietojen oikeellisuutta maastossa. Etenkin euromäärältään pienten tukien osalta tukien hallinnointikulut nousisivat tällöin kohtuuttoman suuriksi. On myös yksityisten maanomistajien oikeusturvan kannalta tärkeää, että Ruokavirasto voisi antaa asiamiehelle ja avustajalle kiellon toimia asiamiehenä tai avustajana, jotta maanomistajat välttyisivät tekemästä toimeksiantoja sellaisen asiamiehen tai avustajan kanssa, jonka laatimat asiakirjat ovat toistuvasti osoittautuneet harhaanjohtaviksi ja virheellisiksi. Yleinen kielto on myös hallinnollisesti kevyin ratkaisu. Esityksen tavoitteena on vähentää hallinnollista työtä. Sen vuoksi on perusteltua, että kielto annetaan asiamiehelle tai avustajalle yleisenä eikä erikseen jokaisen hakemuksen yhteydessä, koska yhdellä asiamiehellä tai avustajalla voi olla puolen vuoden aikana useiden kymmenien maanomistajien toimeksiantoja. Koska metsätalouden rahoituksen osalta on pääsääntönä se, että asiamiehet ja avustajat laativat hakemusasiakirjoja, esityksessä katsotaan, että edellä mainitut perusteet huomioon ottaen on erityisiä syitä säätää erikseen asiamiehelle ja avustajalle annettavasta kiellosta.
Pykälässä ehdotetut huomautus ja kielto ovat hallinnollisia seuraamuksia. On mahdollista, että pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa täyttyy myös avustusrikkomuksen tai avustuspetoksen tunnusmerkistö. Näin ollen on mahdollista, että hallinnollista ja rikosoikeudellista seuraamusta koskevat asiat ovat samanaikaisesti vireillä.
Pykälän 1 momentin mukaan metsäkeskus voisi antaa asiamiehelle tai avustajalle huomautuksen. Huomautus annettaisiin esimerkiksi silloin, kun asiamiehen laatimissa hakemusasiakirjoissa on virheellisiä tietoja, joilla on olennainen vaikutus tuen saantiin, määrään ja ehtoihin. Jos harhaanjohtavien tai virheellisten tietojen antaminen olisi toistuvaa ja jos mainittu asiamiehen tai avustajan menettely ilman sen esiin tulemista olisi johtanut siihen, että metsäkeskus olisi harhaanjohtavien tai virheellisten tietojen johdosta myöntänyt tai maksanut virheellisesti tukea, Ruokavirasto voisi metsäkeskuksen esityksestä ehdotetun 2 momentin nojalla kieltää henkilöä laatimasta ehdotetussa laissa tarkoitettuihin tukiin liittyviä asiakirjoja. Pykälässä tarkoitettu huomautus ja kielto kohdistuisivat asiamiehen tai avustajan toimintaan ainoastaan siltä osin kuin kyse on asiakirjojen laatimisesta. Kielto ei kohdistuisi asiamiehen tai avustajan muuhun toimintaan, kuten esimerkiksi hankkeiden toteuttamiseen. Huomautuksen ja kiellon soveltamisala olisi siten rajattu.
Pykälän 2 momentissa tarkoitettu kielto olisi asiamies- tai avustajakohtainen. Koska kielto ei kohdistu asianomaiseen organisaatioon, maanomistaja voisi pyytää asiamiehen tai avustajan tilalle toisen henkilön samastakin asiantuntijapalveluja tarjoavasta organisaatiosta. Luonnollisesti yksityisellä maanomistajalla olisi mahdollisuus mainitussa tilanteessa hankkia asiantuntijapalvelu muultakin metsäalan asiantuntijapalveluja tarjoavalta organisaatiolta. Säännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa sopimusvapautta. Tästä syystä esityksessä arvioidaan, ettei asiamiehelle tai avustajalle asettavaa kieltoa koskeva säännös vaikeuta yksityisen maanomistajan mahdollisuuksia käyttää hallintoasian hoidossa apuna asiamiestä tai avustajaa.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi kiellon voimassaoloajasta ja -alueesta. Kielto voitaisiin asettaa enintään vuodeksi. Vuoden mittainen kielto voidaan asettaa vain, jos toiminta on ollut laajamittaista. Ruokaviraston tulisi asettaa kiellon voimassaoloalue. Alueen määrittämisessä voitaisiin hyödyntää alueellisia rajoja, kuten esimerkiksi kunta- tai maakuntarajoja. Kieltoa ei näin ollen olisi pääsääntöisesti mahdollistaa ulottaa koko Manner-Suomen alueelle. Kieltoa koskevaan päätökseen voisi hakea muutosta. Muutoksenhausta säädettäisiin 55 §:ssä.
Pykälään ei ole tarpeen sisällyttää säännöstä liittyen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999). Mainitun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, ”asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista”. Julkisuuslain esitöissä (HE 30/1998 vp s. 96) mainitaan elinkeinonharjoittajan toiminnan ympäristövaikutuksia koskevat tiedot ja elinkeinonharjoittajan maksulaiminlyöntejä koskevat tiedot esimerkkeinä asiakirjoista, jotka eivät mainitun kohdan mukaan ole salassa pidettäviä. Esityksessä katsotaan, että pykälässä tarkoitettu kielto on asiamiehen tai avustajan toiminnasta haittaa kärsivien maanomistajien oikeuksien valvomiseksi merkityksellinen tieto.
30 §.Yhteisomistuksessa olevia kiinteistöjä koskeva menettely. Pykälässä säädettäisiin menettelystä silloin, kun kiinteistö on yhteisomistuksessa. Yhteisomistusta koskevia säädöksiä on voimassa olevan lain 28 §:ssä ja metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain (1114/2020) 12 §:ssä. Ensin mainitussa yhteisomistajien vähimmäisomistusosuuden tulee olla vähintään neljännes ja jälkimmäisessä 60 prosenttia.
Taloudellinen tarkoituksenmukaisuus edellyttää usein, että toimenpiteet voidaan suunnitella ja toteuttaa siten, että ne koskevat mahdollisimman yhtenäisiä laajahkoja alueita. Tällaista toimenpiteiden keskittämistä ei kuitenkaan voida aina toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla, jos alueella on yhteisomistuksessa olevia kiinteistöjä. Tällöin voi syntyä vaikeuksia sen vuoksi, että kaikkia yhteisomistuksessa olevan kiinteistön omistajia ei tavoiteta tai kaikki heistä eivät anna suostumustaan toimenpiteen toteuttamiseen. Työn toteuttaminen vaatii yleensä kiinteistön kaikkien yhteisomistajien suostumuksen. Siksi yhteisomistuksessa olevaa kiinteistöä hoitavien säädetyn osuuden omistavien yhteisomistajien tulisi voida saada aikaan ehdotetussa laissa tarkoitettu toimenpide tarvittaessa myös ilman muiden yhteisomistajien suostumusta. Muiden yhteisomistajien oikeudet olisi kuitenkin turvattava. Sen vuoksi pykälässä ehdotetaan säädettäväksi poikkeus, jonka mukaan toimenpide voitaisiin toteuttaa ilman kaikkien yhteisomistajien suostumusta. Ehdotetussa laissa tarkoitetuissa tuissa maanomistajan on itse rahoitettava osa toimenpiteen kustannuksista. Tämä on omiaan estämään toimenpidettä haluavia yhteisomistajia ryhtymästä harkitsemattomiin toimenpiteisiin.
Pykälän 1 momentin mukaan yhteisomistuksessa olevan kiinteistön sellaisilla yhteisomistajilla yhteisesti, jotka omistavat kiinteistöstä vähintään 60 prosenttia ja joihin kuuluvat kiinteistöä hoitavat yhteisomistajat, olisi oikeus koko kiinteistön osalta ryhtyä ehdotetun lain nojalla tuettavaan toimenpiteeseen ja ottaa vastaan tukea, jos he luopuvat toimenpiteen toteuttamiskustannusten vaatimisesta muilta kuin toimenpiteeseen yhtyneiltä yhteisomistajilta. Lisäksi pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että sama oikeus olisi myös yhdellä yhteisomistajalla. Yhteisomistajat, joille tuki on myönnetty vastaavat tällöin tukeen liittyvistä velvoitteista.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin kiinteistöä hoitava yhteisomistaja. Määritelmä vastaa voimassa olevan lain 28 §:n 2 momentin määritelmää.
Pykälän 3 momentin mukaan ehdotetun pykälän säännöksiä sovellettaisiin jakamattomaan kuolinpesään. Tämä vastaa voimassa olevia säännöksiä. Ehdotetun pykälän säännökset koskevat kiinteistöjä. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että säännöksiä sovellettaisiin myös kiinteistön määräosaan, jota hallitaan sovintojaolla. Myös tältä osin ehdotus vastaa voimassa olevia säännöksiä.
Pykälän 4 momentin mukaan hakemuksessa olisi ilmoitettava, miten niille yhteisomistajille, jotka eivät ole tuen hakijoina, on ilmoitettu suunnitellusta toimenpiteestä ja miten heitä on neuvottu ilmoittamaan hakijoille mahdollinen kielteinen kantansa asiaan. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos heidän tavoittamisensa ei ole mahdollista ilman suuria vaikeuksia. Esimerkiksi kuolinpesään voi kuulua ulkomailla asuvia osakkaita, jotka eivät ole olleet vuosiin yhteydessä muihin osakkaisiin. Tällaisessa tilanteessa olisi kohtuutonta edellyttää osakkaan tavoittamista. Ehdotettu säännös on uusi ja vastaava säännös on metsityksen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain 12 §:n 4 momentissa.
Pykälän 5 momentin mukaan pykälässä tarkoitetun päätöksen katsottaisiin tulleen yhteisomistajien tietoon, kun se on annettu tiedoksi yhdelle kiinteistöä hoitavista yhteisomistajista. Kuolinpesälle annettavaan tiedoksiantoon sovellettaisiin kuitenkin, mitä hallintolain 57 §:n 2 momentissa säädetään. Momentti vastaa voimassa olevia säännöksiä.
31 §.Myöntämisvaltuuden riittämättömyys. Lakiehdotuksen 2 §:n 1 momentin mukaan tukea kohdennetaan laissa säädettyihin eri tarkoituksiin valtion talousarvion määrärahan rajoissa. Puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen osoitettu myöntämisvaltuus ja määrärahat eivät ole joinakin vuosina riittäneet hakemusten käsittelyyn ja näin edellisen vuoden hakemuksia on siirtynyt hyväksyttäväksi ja maksettavaksi seuraavan vuoden valtion talousarvion puitteissa huomattavissa määrin. Ehdotetun lain nojalla myönnettävät tuet ovat harkinnanvaraisia. Harkinnanvaraisuus liittyy toisaalta siihen, että tukia voidaan myöntää vain Euroopan unionin valtiontukisääntelyn sallimissa puitteissa ja toisaalta siihen, että ehdotetun kannustejärjestelmälain mukaisia tukia voidaan myöntää ja maksaa vain vuosittaisen valtion talousarvion rajoissa.
Jonkin tietyn tuen tai useamman tuen hakemukset voitaisiin hylätä, jos myöntämisvaltuutta ei olisi enää riittävästi käytettävissä. Hylkääminen perustuisi maa- ja metsätalousministeriön päätökseen, joka julkaistaisiin ministeriön määräyskokoelmassa. Ministeriön päätöksestä kävisi ilmi määräpäivä, jonka jälkeen vireille tulleet tukihakemukset hylättäisiin. Tällöin metsäkeskuksella olisi velvollisuus tiedottaa tarkoituksenmukaisessa laajuudessa myöntämisvaltuuden loppumisesta ja siihen liittyvästä hakemusten hylkäämisestä.
Pykälän 3 momentin mukaan ennen ministeriön päätöstä vireille tulleet hakemukset ratkaistaisiin niiden saapumisjärjestyksessä toimenpiteelle osoitetun myöntämisvaltuuden puitteissa. Pykälän 3 momentin mukaan jäljelle jääneet hakemukset, joiden hyväksymiseen ei olisi käytettävissä myöntämisvaltuutta hakemusten vireillepanovuonna, olisi siirrettävä käsiteltäväksi seuraavana vuonna toimenpiteelle osoitetun myöntämisvaltuuden puitteissa. Hakemusten hyväksyminen seuraavana vuonna olisi myös riippuvainen myöntämisvaltuudesta. Siirrettävät hakemukset hylättäisiin siltä osin kuin myöntämisvaltuutta ei enää olisi käytettävissä.
32 §.Toteuttamissuunnitelmaan perustuvaa tukea koskevat päätökset. Tukipäätökset tehtäisiin valtionavustuslain 11 §:n mukaisesti. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi eräistä täsmennyksistä toteuttamissuunnitelmaan perustuvaa tukea koskeviin päätöksiin. Pykälä vastaa pitkälti voimassa olevan lain 29 §:ää, vaikka säännökset on kirjoitettu osin uudella tavalla.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että toteuttamissuunnitelman laatimiseen voitaisiin myöntää tukea erikseen, jos toimenpiteet on tarkoitus rahoittaa yhteishankkeena. Muutoin toteuttamissuunnitelman ja sen toteuttamisen tuesta olisi päätettävä samanaikaisesti. Yhteishankkeissa tuen myöntämistä koskevat päätökset voitaisiin tehdä kahtena eri ajankohtana. Toisin sanoen ensin päätettäisiin suunnittelun tuesta ja sen jälkeen toteuttamisen tuesta. Pykälän 1 momentissa todettaisiin myös, että muissa tapauksissa suunnitelman ja toteuttamisen tuesta pitäisi päättää samanaikaisesti.
Pykälän 2 momentti liittyy pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen tilanteisiin eli niihin yhteishankkeisiin, joissa toteuttamissuunnitelman tuesta ja toteutuksen tuesta päätettäisiin eri ajankohtana. Tällöin toteuttamissuunnitelman tukea koskevasta päätöksestä tulisi käydä ilmi, että tuki myönnetään ehdolla, että hanke toteutetaan metsäkeskuksen asettamassa määräajassa. Lisäksi ehtona on, että metsäkeskukselle toimitetaan sen asettamiin määräaikoihin mennessä ehdotetun lain mukaiset vaatimukset täyttävä toteuttamissuunnitelma, hankkeen toteuttamisen tukea koskeva hakemus ja selvitys töiden loppuunsaattamisesta. Jos työt on tarkoitus rahoittaa muulla rahoituksella, ehtona on, että metsäkeskukselle toimitetaan sen asettamassa määräajassa selvitys hankkeen loppuunsaattamisesta toteuttamissuunnitelman mukaisena. Vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttaminen ei kuitenkaan olisi mahdollista yksityisellä rahoituksella. Tätä koskevat erityissäännökset ovat lakiehdotuksen 15 §:n 3 momentin 8 kohdassa ja 15 §:n 4 momentissa.
Pykälään ei sisällytettäisi säännöksiä maksatuksen keskeyttämisestä eikä tuen takaisinperinnästä. Valtionavustuslain 19 §:n nojalla maksatuksen keskeytystä koskeva päätös voidaan tehdä esimerkiksi silloin, kun avustuspäätökseen otettuja ehtoja ei ole noudatettu. Valtionavustuslain 19 §:ssä viitataan muun muassa lain 13 §:ään, jonka 2 momentin mukaan valtionavustuksen saajan on noudatettava valtionavustuspäätökseen otettuja ehtoja ja rajoituksia. Takaisinperinnästä taas säädetään valtionavustuslain 21 ja 22 §:ssä. Lain 21 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainitaan yhtenä takaisinperinnän perusteena valtionavustuspäätöksen ehtojen rikkominen. Lain 22 §:n 1 momentin 1 kohdassa taas mainitaan takaisinperinnän perusteena muun muassa lain 13 §:n vastainen menettely (esimerkiksi avustuspäätöksen ehtojen vastainen menettely).
33 §.Euroopan unionin lainsäädännöstä johtuvatvelvoitteet tukipäätöksissä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi EU-velvoitteista tukipäätöksissä. EU-velvoitteet viittaavat tässä valtiontukisääntöihin. Pykälän 1 momentti koskisi vähämerkityksistä tukea ja 2 momentti notifioituja tukia.
Pykälän 1 momentti koskee vähämerkityksisenä tukena myönnettävää taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin ensinnäkin de minimis -asetuksessa säädettyihin vähämerkityksistä tukea koskevien tietojen antamiseen tukipäätöksessä. Tukipäätöksestä annettavista tiedoista säädetään de minimis -asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa. Pykälän 1 momentin mukaan tukipäätöksessä olisi annettava tieto siitä, että metsäkeskuksen on perittävä de minimis -asetuksen vastainen tuki takaisin. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, jos tukea myönnettäessä ei olisi selvitetty yhden yrityksen tasolla hakijalle myönnettyjä muita vähämerkityksisiä tukia. Takaisinperinnästä EU-velvoitteiden osalta säädettäisiin tarkemmin lakiehdotuksen 51 §:ssä. Hakijan oikeusturvan takia on tärkeää, että tämä tieto annetaan hakijalle tukipäätöksessä.
Pykälän 2 momentin tarkoituksena on varmistaa notifioitua tukiohjelmaa koskevan komission hyväksyntäpäätöksen noudattaminen. Näin ollen tukipäätökseen olisi merkittävä, mitkä komission hyväksyntäpäätökseen perustuvat tukea koskevat vaatimukset olisi merkittävä tukipäätökseen. Kyseisistä tiedoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Tiedoista ei ole mahdollista säätää lain tasolla siitä käytännön syystä, että vasta komission hyväksymispäätöksestä selviää, mitä seikkoja komissio on hyväksymispäätöksessään arvioinut. Komission hyväksymispäätöksessä arvioimia seikkoja voidaan toki ennakoida suuntaviivaluonnoksen perusteella, mutta vasta lopullisesta hyväksymispäätöksestä selviää, mitä seikkoja komissio on arvioinut tukiohjelman yksittäisten tukien osalta. Hakijan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että hakija saa tukipäätöksessä tiedon niistä tukea koskevista vaatimuksista, joiden noudattamatta jättäminen tukea myönnettäessä johtaa tuen takaisinperintään.
34 §.Toimenpiteiden toteuttamisen myönnettävä lisäaika. Pykälässä säädettäisiin toimenpiteiden toteuttamiseen myönnettävästä lisäajasta. Metsäkeskus voisi päättää enintään kahden vuoden lisäajan myöntämisestä toteuttamissuunnitelmaan perustuvan työn loppuunsaattamiseen. Lisäajan myöntämisen edellytyksenä olisi, että toimenpiteen toteuttaminen on viivästynyt toteutustyötä kohdanneen ennalta arvaamattoman esteen vuoksi. Lisäaikaa ei myönnetä, jos toimenpiteiden loppuunsaattaminen on viivästynyt tuensaajan, toteuttamissuunnitelman laatijan tai tuensaajan käyttämän muun asiamiehen taikka tuettavan hankkeen toteuttajan menettelyn vuoksi. Ennalta arvaamattomaksi esteeksi voitaisiin katsoa esimerkiksi lakko, luonnontuho tai toteuttajan konkurssi. Metsäkeskus voisi erityisestä syystä pidentää myöntämäänsä lisäaikaa enintään kaksi vuotta.
35 §.Eräät tuen määrään liittyvät päätökset. Pykälässä säädettäisiin toteuttamissuunnitelmaan liittyvästä päätöksestä, kun toteutuksen tuen määrä perustuu todellisiin kustannuksiin. Valtionavustuslain 11 §:n 1 momentin mukaisesti kaikista tukipäätöksistä tulisi käydä ilmi tuensaaja, käyttötarkoitus sekä tuen määrä ja laskentaperuste. Lain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan päätöksestä tulee käydä ilmi valtionavustuksen kohteena olevan toiminnan tai hankkeen hyväksyttävät kustannukset ja mainitun momentin 2 kohdan mukaan valtionavustuksen enimmäismäärä valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta tai hankkeesta aiheutuvista kokonaiskustannuksista.
Osa lakiehdotuksen tuista perustuisi toteuttamissuunnitelmaan. Tällöinkin tuen myöntämispäätökseen sovellettaisiin valtionavustuslain 11 §:ää. Toteuttamiseen myönnettävän tuen määrä kävisi päätöksestä ilmi siten, että siinä mainittaisiin laskentaperuste ja tuen enimmäismäärä. Tähän liittyen pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että toteuttamisen tuen lopullisesta määrästä tehtäisiin erillinen päätös sitten, kun hanke olisi saatettu loppuun ja siitä esitetty metsäkeskukselle hyväksyttävä selvitys. Vastaavaa kahden päätöksen menettelyä sovellettaisiin myös suometsän hoitosuunnitelmaan ja ympäristötukeen silloin, kun kyse olisi ympäristönhoitotöiden tuesta. Pykälän 1 momentissa on kyse tuen lopullisen määrän vahvistamisesta.
Valtionavustuslaissa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, tehdäänkö tuen maksatuksesta erillinen hallintopäätös silloin, kun toteuttamisen tuki määräytyy toteutuneiden kustannusten perusteella. Selvyyden vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että tällöin tulee tehdä erillinen hallintopäätös. Hallintolain 44 §:n mukaan kirjallisesta päätöksestä on muun muassa käytävä ilmi päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu. Hallintolain 45 §:n mukaan päätös on perusteltava. Näin ollen päätöksestä tulisi käydä ilmi lopullisen tuen määrän lisäksi myös lopullisen tuen määrän laskemisen perusteet. Tuensaajan kannalta tämä tarkoittaa, että päätöksestä kävisi siis ilmi, onko kaikki esitetyt kustannukset tai työ- ja tarvikemäärät hyväksytty. Tuen saajalla olisi muutoksenhakumahdollisuus, jos hän esimerkiksi katsoisi, että päätöksessä olisi virheellisesti jätetty hyväksymättä joitakin hankkeen kustannuksia.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä tilanteista, joissa tuki perustuu toteuttamissuunnitelmaan ja hakemuksessa ilmoitetut työ- ja tarvikemäärät tai kustannukset ylittyvät hankkeen toteuttamisen aikana. Metsäkeskuksen tulisi asiasta tiedon saatuaan päättää, voidaanko ylitys hyväksyä. Jos kyse olisi vähäisistä muutoksista, niiden hyväksymisestä voitaisiin kuitenkin päättää vasta siinä vaiheessa, kun metsäkeskus tekee päätöksen tuen lopullisesta määrästä. Hyväksyminen edellytyksenä olisi, että ylitys on ennalta arvaamaton. Ennalta arvaamattomaksi ylitykseksi voitaisiin katsoa esimerkiksi luonnontuhosta johtuneet lisäkustannukset tai toteuttajan konkurssin johdosta tapahtuneen toteuttajan vaihtumisen vuoksi kohonnut hintataso tai sodasta johtunut raaka-aineiden, tarvikkeiden tai varaosien saatavuuden heikentymisestä aiheutunut äkillinen hintatason kohoaminen.
36 §.Päätöksen tekijä ja allekirjoittaminen sekä automaattinen päätöksenteko. Pykälässä 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskuksen on ehdotetun lain nojalla tekemässään hallintopäätöksessä merkittävä päätöksentekijän ja esittelijän nimi. Uusi säännös perustuu perustuslakivaliokunnan kannanottoon (PeVL 38/2021 vp). Valiokunnan mielestä hallintopäätöksestä täytyy käydä päätöksentekijän nimi ilmi. Esityksessä katsotaan, että myös esittelijän nimi olisi perusteltua mainita. Esittelijä on kuitenkin se taho, joka usein antaa kyseisestä päätöksestä lisätietoja. Virkavastuu koskee niin päätöksentekijää kuin esittelijääkin. Pykälän 1 momentti koskee esittelystä tehtäviä hallintopäätöksiä. Täsmennys on tarpeen, koska kyseinen säännös ei voisi koskea automaattisesti tehtyä päätöstä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskuksen tuen myöntämistä, maksamista ja epäämistä koskeva päätös voidaan allekirjoittaa koneellisesti. Koneellisella allekirjoituksella tarkoitetaan sitä, että fyysisen allekirjoituksen sijasta asiakirjaan on kirjoitettu asianomaisen henkilön nimi tekstinkäsittelyohjelmalla (HaVM 14/2002 vp). Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 16 §:ssä säädetään päätösasiakirjan sähköisestä allekirjoittamisesta. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 6 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen päätös tulee julkiseksi, kun se on ”allekirjoitettu tai vastaavalla tavalla varmennettu”. Muunlainen varmentamistoimi kuin allekirjoittaminen on siten mahdollinen. Hallintolaissa ei ole säännöstä, joka nimenomaisesti edellyttäisi hallintopäätöksen allekirjoittamista. Päätöksen allekirjoittamisen voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan hyvään hallintoon. Säännöstä, jonka mukaan päätös voidaan allekirjoittaa koneellisesti, voidaan perustella sillä, että kyseessä ovat automaattisen tietojenkäsittelyn avulla valmistetut massaluonteiset asiakirjat.
Ehdotettu pykälä ei koske Ruokaviraston toimivaltaan kuuluvia päätöksiä. Ruokavirasto päättää muun muassa rahoituksen takaisinperinnästä (45 §) ja asiamiestä koskevasta kiellosta (29 §). Mainitut päätökset eivät ole luonteeltaan massaluonteisia, minkä vuoksi niiden osalta ei ole perusteltua säätää allekirjoituksesta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi automaattisesta päätöksenteosta. Automaattinen päätöksenteko on tarkoitus mahdollistaa taimikon ja nuoren metsän hoidon ja terveyslannoituksen tuen myöntämistä koskevan päätöksen sekä tuen lopullista määrää koskevan päätöksen osalta. Pykälän 3 momentissa viitataan siihen, mitä muualla laissa säädetään viranomaisen automaattisen päätöksenteon mahdollistamisesta. Oikeusministeriössä ja valtiovarainministeriössä on valmisteltu muutoksia hallintolakiin ja julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettuun lakiin (906/2019). Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022 (OM021:00/2020). Metsäkeskuksella ei olisi oikeutta ottaa käyttöön automaattista päätöksentekoa ennen kuin mainitut muutokset hallinnon yleislakeihin tulevat voimaan. Kyseisten säännösten valmistelussa on otettu huomioon, että automaattista päätöksentekoa voi olla tarpeen tehdä julkisia hallintotehtäviä hoitavissa organisaatioissa.
37 §.Tuen maksaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuen maksamisesta. Tuen maksamiseen sovellettaisiin valtionavustuslain 12 §:ää, jossa säädetään tuen maksamisesta. Mainitun 12 §:n 1 momentin mukaan valtionavustus maksetaan valtionavustuksen saajalle yhtenä tai useampana eränä kustannusten ajoittumisen perusteella. Mainitun 12 §:n 3 momentin nojalla määrältään vähäinen tuki voidaan maksaa myös kertasuorituksena, jos se on valtionavustuksen käytön kannalta perusteltua. Tähän liittyen pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että enintään 300 euron tuki maksettaisiin yhdessä erässä. Yli 300 euron tuet voitaisiin vastaavasti maksaa useammassakin erässä.
Pykälän 2 momentti koskee niitä tukia, joissa tuen määrä määräytyy toteutuneiden kustannusten perusteella. Hallinnollisesti olisi yksinkertaisinta, että tuen maksamista varten ei tarvitsisi toimittaa alkuperäistä tositetta tai sen kopiota. Maa- ja metsätalousalan sekä maaseutualueiden valtiontukea koskeva suuntaviivaluonnos (83 kohta) kuitenkin edellyttää, että tällaisissa tapauksissa syntyneet kustannukset voidaan osoittaa asiakirjoin. Sähköisen asioinnin helpottamiseksi riittäisi, että tällöin metsäkeskukselle toimitetaan kopiot alkuperäisistä tositteista. Lakiehdotuksen 43 §:n 1 momentissa säädettäisiin tositteiden säilytysajasta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ympäristötuen maksamisesta. Tuki maksettaisiin yhdessä erässä sopimuskauden alkaessa. Yli 10 000 euron tuki voitaisiin maksaa yhtä useammassa erässä. Ympäristönhoitotöihin perustuva tuki maksettaisiin kuitenkin tuen lopullista määrää koskevan päätöksen tekemisen jälkeen.
Pykälän 4 momentin mukaan metsäluonnon hoidon tuki maksettaisiin toteuttajalle, jos tuki on myönnetty hankehaun perusteella. Suuntaviivaluonnoksen mukaan (32 kohdan 60 alakohta) tuetulla palvelulla tarkoitetaan tukimuotoa, jossa tuki myönnetään lopulliselle edunsaajalle välillisesti luontoissuorituksena ja se maksetaan kyseisen palvelun tai toiminnan tarjoajalle. Esityksessä arvioidaan, että metsäluonnon hoitohankkeiden tuki on katsottavissa tuetuksi palveluksi, kun tuki myönnetään maanomistajille ja maksetaan toteuttajalle.
Valtionavustuslain 12 §:n 4 momentin mukaan valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuksen maksamiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Lakiehdotuksessa tarkoitetuissa hankkeissa on tavanomaista, että tuensaaja antaa hakemuksen, suunnitelman, toteutusilmoituksen ja hankkeen toteutuksen ulkopuolisen tehtäväksi. Sen vuoksi on perusteltua, että nämä tahot olisivat myös velvollisia antamaan metsäkeskukselle tuen maksamiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin pykälän 5 momentissa.
38 §.Kiinteistötietojärjestelmään merkittävät tiedot. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että ympäristötukisopimusta koskevat tiedot merkittäisiin metsäkeskuksen ilmoituksesta kiinteistötietojärjestelmään. Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuus koskisi myös tapauksia, joissa sopimusta on muutettu tai yksityinen maanomistaja on irtisanonut sopimuksen koska alue muuttuu luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että Ruokavirasto olisi velvollinen ilmoittamaan rekisteriin tiedot 49 §:n mukaisesta sopimusten irtisanomisesta ja 48 §:n mukaisesta sopimuksen purkamisesta.
6 luku Tukeen liittyvät velvoitteet ja valvonta
39 §.Velvollisuus sallia tien virkistyskäyttö. Ehdotettu velvoite liittyy Euroopan unionin maa- ja metsäalan valtiontuen suuntaviivaluonnokseen (529 kohta). Suuntaviivaluonnos sallii metsätalouden infrastruktuuriin perustuvat tuet. Suuntaviivaluonnoksen mukaan tuen enimmäisintensiteetti voi olla 100 prosenttia hankkeen kustannuksista, jos kyseessä ovat metsätiet, joilla liikkuminen on ilmaista ja jotka palvelevat metsien monitoiminnallisuuteen liittyviä näkökohtia. Monitoiminnallisuudella tarkoitetaan tässä sitä, että tie on muussakin kuin metsätalouden käytössä. Vastaava velvoite liittyy yksityistielain (560/2018) mukaisiin avustuksiin. Kyseisen lain 85 §:n 1 momentin mukaan tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea sinä ajanjaksona, jota avustus koskee.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että maanomistaja, jolle on myönnetty tukea metsätien tekemiseen, on velvollinen sallimaan metsätien tai yksityistien virkistyskäytön maksutta. Virkistyskäyttöön luettaisiin kaikki muu tienkäyttö paitsi sen käyttö muuhun taloudelliseen toimintaan kuin metsätalous. Pykälän 1 momentin mukaan tien virkistyskäyttöä voitaisiin kuitenkin rajoittaa, jos se on tarpeen tien vaurioitumisen estämiseksi, arkojen alueiden suojelemiseksi, tien turvallisen käytön varmistamiseksi tai sen varmistamiseksi, että tietä voidaan käyttää asianmukaisesti metsätalouden kuljetuksiin. Näin ollen esimerkiksi kelirikkoaikana tienkäytölle voitaisiin asettaa rajoituksia. Virkistyskäytön ulkopuolelle rajattaisiin tien käyttö muuhun taloudelliseen toimintaan kuin metsätalouteen. Näin ollen tiekunnan osakkaat voisivat periä muuta taloudellista toimintaa harjoittavilta ulkopuolisilta tienkäyttäjiltä maksuja. Tällainen käyttö todennäköisesti lisää tien kunnossapitokustannuksia ja siksi onkin perusteltua, ettei ulkopuolisella tienkäyttäjällä, joka harjoittaa muuta taloudellista toimintaa, ole lakiin perustuvaa oikeutta käyttää tietä maksutta ja näin saada perusteetonta etua, jolla on taloudellista merkitystä. Yleisin tapaus lienee maa- ja kiviaineksen ottotoiminta ja kuljettaminen muualla käytettäväksi.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi virkistyskäytön sallimista koskevan velvoitteen voimassaoloajasta. Velvoite olisi voimassa kymmenen vuotta toimenpiteeseen myönnetyn tuen loppuun maksamisesta.
40 §.Hoito- ja kunnossapitovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin taimikon ja nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennartien tekemiseen, metsätien tekemiseen, metsäluonnon hoitoon ja kulotukseen liittyvästä hoito- ja kunnossapitovelvoitteesta. Ehdotettu pykälä on osin samansisältöinen kuin voimassa olevan lain 35 §. Voimassa olevan lain mukainen hoito- ja kunnossapitovelvoite on liittynyt taimikon varhaishoitoon, nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, suometsän hoitoon ja metsätien tekemisen tukeen.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi yleissäännös siitä, että hoito- ja kunnossapitovelvollisuuteen kuuluu, ettei kunnossapidon kohteena olevaa aluetta saa alkaa käyttää siten, että alueen käyttö metsätaloudelliseen tarkoitukseen olennaiselta osin estyy. Pykälä ei sisällä säännöksiä takaisinperinnästä. Takaisinperintään sovellettaisiin valtionavustuslain 5 luvun säännöksiä. Valtionavustuslain säännösten nojalla on esimerkiksi mahdollista periä tuki takaisin, jos tuensaaja on olennaisella tavalla rikkonut tukipäätökseen otettuja ehtoja. Hoito- ja kunnossapitovelvoitteeseen liittyen ei ole tarpeen myöskään erikseen säätää tuensaajan tiedonantovelvollisuudesta, koska valtionavustuslain 14 §:ssä asetetaan tuen saajalle tiedonantovelvollisuus liittyen tukipäätöksen ehtojen noudattamiseen. Lisäksi lakiehdotuksen 45 ja 46 §:ssä säädettäisiin takaisinperintään liittyvästä toimivallasta ja siitä, keneltä tuki peritään takaisin eräissä tilanteissa.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hoito- ja kunnossapitovelvoitteen voimassaoloajasta. Velvoite olisi pääsääntöisesti voimassa kymmenen vuotta tuen loppuunmaksamisesta. Poikkeuksen muodostaisi taimikon ja nuoren metsän hoidon tukeen liittyvä hoito- ja kunnossapitovelvoite. Tällöin hoito- ja kunnossapitovelvoite olisi viisi vuotta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi työlajeittain hoito- ja kunnossapitovelvoitteen sisällöstä. Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen velvoitteeseen kuuluisi, että taimikon ja nuoren metsän jatkokehityksestä huolehditaan niin, ettei kohteelle ole tarpeen myöntää taimikon ja nuoren metsän hoitoon tukea ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen loppuun maksamisesta. Suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemisen sekä metsäluonnon hoitoa koskevaan tukeen liittyvä hoito- ja kunnossapitovelvollisuus sisältäisi velvoitteen pitää tehdyt laitteet ja rakenteet tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. Metsätien tekemisen tuen velvoite edellyttäisi, että metsätiellä, muulla yksityistiellä ja erillisellä varastoalueella huolehditaan tarpeellisesta sorastuksesta, rumpujen ja siltojen korjauksesta sekä tukkeutuneiden ojien avaamisesta ja muista tien kunnossapidon edellyttämistä töistä. Kulotuksen osata tuen velvoitteeseen kuuluisi, että poltettuja säästöpuita ei poisteta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hoito- ja kunnossapitovelvollisuuteen liittyvistä hakkuiden rajoituksista. Hakkuiden rajoitukset koskisivat tukea taimikon ja nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, metsäluonnon hoitoon tai kulotukseen. Hakkuita koskevat rajoitukset liittyvät rahoitettuun toimenpiteeseen, ei tukea saavien maanomistajien metsiin yleisesti. Esimerkiksi metsäluonnon hoitohankkeena toteutettu vesistöhaittojen estäminen ja korjaaminen ei rajoittaisi hakkuita koko sillä valuma-alueella, jolla vesistöhaittoja torjutaan, vaan ainoastaan toteutettujen vesiensuojeluratkaisujen, esimerkiksi pintavalutuskenttään, alueella. Hakkuita koskevat rajoitukset olisivat voimassa 1 momentin mukaisesti viisi tai kymmenen vuotta tuen loppuun maksamisesta. Poikkeuksen hakkuiden rajoituksiin muodostaisivat ne tilanteet, kun kohteella tapahtuu sellainen luonnontuho, joka edellyttää uudistushakkuita.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että hoito- ja kunnossapitovelvoitteen mukaisiin töihin ei saisi käyttää ehdotetussa laissa tarkoitettua rahoitusta. Säännös on luonteeltaan informatiivinen ja se kytkeytyy lakiehdotuksen 6 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan tukea ei saa käyttää työhön tai toimenpiteeseen, joka laissa säädetään maanomistajan velvoitteeksi. Hoito- ja kunnossapitovelvoite on tällainen velvoite.
41 §.Hoito- ja kunnossapitovelvoitteen ja muiden tukeen liittyvien velvoitteiden siirtyminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi hoito- ja kunnossapitovelvoitteen siirtymisestä. Pykälän 1 momentin mukaan kiinteistön tai muun alueen omistajan tai erityisen oikeuden haltija vaihtuessa siirtyy hoito- ja kunnossapitovelvoite hoito- ja kunnossapitovelvoite uudelle yksityiselle maanomistajalle. Velvoitteen siirtyminen perustuu siten lakiin. Tämä tarkoittaa, että tukeen liittyvistä velvoitteista vastaa se, jolle asianomaisena ajankohtana voitaisiin 4 §:n nojalla myöntää tukea. Voimassa olevan lain 36 §:ssä säädetään velvoitteen siirtymisestä omistajanvaihdoksen yhteydessä. Säännöstä on ollut tarpeen täsmentää siten, että otetaan huomioon myös ne tilanteet, joissa kiinteistöön tai muuhun alueeseen kohdistuu hallintaoikeus tai muu erityinen oikeus. Tällöin ei ole perusteltua, että velvoite kuuluisi maanomistajalle, koska hallintaoikeuteen ja muuhun erityiseen oikeuteen kuuluu yleensä päätäntävalta toimenpiteistä, jotka kuuluvat hoito- ja kunnossapitovelvollisuuteen.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskus voisi hakemuksetta lakkauttaa hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden, jos kiinteistö tai alue lunastetaan. Lunastustilanteissa alueen käyttötarkoitus yleensä muuttuu siten, ettei olisi perusteltua jättää hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta voimaan. Lunastus sellaisenaan ei vielä olisi peruste hoito- ja kunnossapitovelvoitteen lakkauttamiseen. Jos kuitenkin lunastuksen johdosta alueen käyttö metsätaloudelliseen tarkoitukseen olennaiselta osin estyisi, metsäkeskuksen tulisi lakkauttaa hoito- ja kunnossapitovelvollisuus asiasta tiedon saatuaan. Näissä tilanteissa ei myöskään olisi perusteltua vaatia maanomistajaa palauttamaan saamaansa tukea.
Pykälän 3 momentin mukaan yksityisen maanomistajan tulisi huolehtia siitä, että uusi yksityinen maanomistaja saa omistajan tai erityisen oikeuden haltijan vaihtuessa tiedon lakisääteisestä hoito- ja kunnossapitovelvoitteesta sekä tien virkistyskäytön sallimista koskevasta velvoitteesta. Suometsän hoitosuunnitelman tukea saaneen yksityisen maanomistajan tulisi vastaavasti ilmoittaa uudelle yksityiselle maanomistajalle 15 §:n 3 momentin 8 kohdan mukaisesta velvoitteesta eli velvoitteesta hakea suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemisen tukea ja toteuttaa mainitut toimenpiteet. Uudella yksityisellä maanomistajalla tarkoitetaan sitä, jolle kyseisenä ajankohtana voitaisiin 4 §:n mukaan myöntää tukea. Tiedonantovelvoitteen mahdollisesta laiminlyönnistä huolimatta lakisääteiset velvoitteet siirtyvät uudelle yksityiselle maanomistajalle suoraan lain nojalla (pykälän 1 momentti). Tiedonantovelvoitteen laiminlyönti voi sen sijaan johtaa kyseisen aiemman yksityisen maanomistajan vahingonkorvausvelvollisuuteen. Pykälän 3 momentti on uusi.
Pykälän 4 momentti on uusi ja koskee niitä tilanteita, joissa kiinteistön tai alueen omistus- tai hallintaoikeus siirtyy muulle kuin 4 §:ssä tarkoitetulle yksityiselle maanomistajalle. Säännös voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi pidempikestoisten hankkeiden loppuvaiheessa. Metsätalouden rahoitukseen liittyy verrattain pitkäkestoiset velvoitteet. Näin ollen säännöstä voitaisiin esimerkiksi soveltaa silloinkin, kun rahoitettava lyhytkestoinen hanke on jo saatettu loppuun, mutta sitä koskee useampivuotinen hoito- ja kunnossapitovelvoite. Säännöksen soveltamiseen liittyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa silloin, kun kyse on velvoitteiden siirtämisestä ennen hankkeen loppuunsaattamista. Sen sijaan esimerkiksi hoito- ja kunnossapitovelvoitteen tai virkistyskäyttöä koskevan velvoitteen siirtämiseen muulle kuin yksityiselle maanomistajalle ei yleensä valtion varojen käytön ja rahoituksen tavoitteiden kannalta ole mitään estettä. Valtionavustuslain 13 §:n 3 momentissa rajoitetaan valtionavustuksen saajan oikeutta luovuttaa omaisuuden omistus- tai hallintaoikeus toiselle valtionavustuspäätöksessä määrättynä valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöaikana. Esityksessä katsotaan, että tällaiselle pitkälle menevälle rajoitukselle ei ole metsätalouden rahoituksen osalta perusteita (ks. myös lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentti), minkä vuoksi on päädytty mahdollisuuteen metsäkeskuksen tekemällä hallintopäätöksellä siirtää tukeen liittyvät velvoitteet uudelle omistajalle tai haltijalle. Ehdotetun säännöksen taustalla on se, että sellaisten metsätilakauppojen määrä, jossa tila siirtyy yksityisluontoiselta maanomistajalta muulle omistajalle, on noin 1 000-2 000 kappaletta vuodessa. Metsätilat voivat siirtyä muunkin oikeustoimen (perintö, lahja) perusteella muuhun omistukseen. Jos velvoitteita ei siirrettäisi uudelle omistajalle tai haltijalle, aiemmalle yksityiselle maanomistajalle syntyisi tuen palautusvelvollisuus.
42 §.Hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden lakkauttaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi hoito- ja kunnossapitovelvoitteen lakkauttamisesta eräissä tilanteissa. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä tilanteista, joissa yksityinen maanomistaja on menettänyt taimikon ja nuoren metsän hoidosta, terveyslannoituksesta, suometsän vesiensuojelutoimenpiteen ja piennartien tekemisestä, metsätien tekemisestä, metsäluonnon hoidosta tai kulotuksesta saadun hyödyn. Edellytyksenä hoito- ja kunnossapitovelvoitteen lakkauttamiselle näissä tilanteissa olisi, että hyödyn menetys johtuu yksityisestä maanomistajasta riippumattomasta syystä ja ettei työn uusiminen ole tarkoituksenmukaista. Pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa metsäkeskus voisi lakkauttaa hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden. Vastaavankaltainen säännös on voimassa olevan lain 35 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi eräistä muista tilanteista, joissa metsäkeskus voi lakkauttaa hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden. Ehdotetussa momentissa tarkoitetut tilanteet ovat sellaisia, joissa hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden jatkuminen ei välttämättä olisi perusteltua. Jos alueesta tehdään ympäristötukisopimus, on perusteltua, että ympäristötukisopimuksen velvoitteet tulevat esitetyn hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden sijaan. Momentin 1 ja 3 kohdat koskevat niitä tilanteita, joissa alue osoitetaan kaavassa muuhun käyttöön tai lain nojalla asetetaan alueeseen kohdistuvia käyttörajoituksia tai toimenpidekieltoja. Nämä tilanteet eroavat 2 kohdan tilanteesta siinä, että ne syntyvät maanomistajasta riippumattomasta syystä. Myöskään tässä tilanteessa ei ole perusteltua pitää voimassa hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta, jos mainitut toimenpiteet johtavat siihen, että maanomistaja menettää rahoitetusta toimenpiteestä saamansa hyödyn.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä tilanteista, joissa yksityinen maanomistaja lopettaa alueen tai sen merkittävän osan käytön metsätalousmaana. Esimerkkeinä tällaisesta tilanteesta voidaan mainita alueen raivaaminen pelloksi ja alueen ottaminen turvetuotantoalueeksi. Tällaisissa tilanteissa on perusteltua, että hoito- ja kunnossapitovelvoite lakkautetaan.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, ettei pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa yksityinen maanomistaja olisi velvollinen palauttamaan saamaansa tukea. Sen sijaan silloin, kun maanomistaja muuttaa alueen tai sen merkittävän osan käyttöä siten, ettei aluetta enää käytetä metsätalousmaana, yksityinen maanomistaja olisi velvollinen palauttamaan saamansa tuen. Hoito- ja kunnossapitovelvoite lakkautettaisiin vasta sen jälkeen, kun maanomistaja olisi palauttanut tuen.
43 §.Tukeen liittyvä tiedonantovelvollisuus. Esityksessä tarkoitettujen tukien osalta on tarkoitus siirtyä mahdollisimman paljon sähköiseen asiointiin. Osa tuista määräytyisi toteutuneiden kustannusten perusteella. Hakemus voitaisiin käsitellä, vaikkei sen liitteenä olisikaan alkuperäisiä tositteita toteutuneista kustannuksista. Tähän liittyen pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tuen saamisen edellytyksenä olisi, että hakemusasiakirjoissa ilmoitettuja toteutuneita kustannuksia koskevat alkuperäiset tositteet voidaan tuen maksamisen jälkeenkin tarvittaessa tarkastaa. Kyseessä olisi siten tuen myöntämistä koskeva ehto. Jollei alkuperäisiä tositteita voitaisi myöhemmin tarkistaa ja siten tarkastaa tuen maksamisen perusteena olleita tosiseikkoja, tuki voitaisiin periä takaisin. Metsäkeskuksella olisi luonnollisesti oikeus vaatia nähtäväkseen alkuperäiset tositteet jo ennen tuen maksamista, jos se olisi tuen maksamisen edellytysten toteamisen kannalta tarpeellista. Alkuperäiset tositteet tulisi säilyttää kymmenen vuotta tuen loppuun maksamisesta. Ehdotettu kymmenen vuoden määräaika kytkeytyy Euroopan unionin valtiontukisääntöihin. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 15 artiklan mukaan komission toimivaltuuksiin periä tuki takaisin sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Myös valtionavustuslain 28 §:ssä säädetään takaisinperinnän osalta kymmenen vuoden määräajasta.
Valtionavustuslain 14 §:ssä säädetään valtionavustuksen saajan tiedonantovelvollisuudesta. Kyseisen säännöksen mukaan valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuspäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Lakiehdotuksessa tarkoitetuissa hankkeissa on tavanomaista, että tuensaaja antaa hakemuksen ja toteuttamissuunnitelman laatimisen sekä hankkeen toteutuksen ulkopuolisen tehtäväksi. Sen vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että nämä tahot olisivat myös velvollisia antamaan metsäkeskukselle tukipäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot.
Pykälän 3 momentti sisältää erityissäännöksen, joka koskee omistus- ja hallintaoikeudenvaihdoksia ja olosuhteiden muuttumista koskevia tilanteita ympäristötukisopimuksen osalta. Mainituissa tilanteissa yksityisellä maanomistajalla olisi velvollisuus saattaa asia metsäkeskuksen tietoon.
44 §.Metsäkeskuksen valvontatehtävä ja valtiontukeen liittyvät asiakirjat. Valtionavustuslain 16 §:n 1 momentin nojalla tarkastukset voidaan kohdistaa valtionavustuksen saajaan ja siihen, jolle valtionavustus on lain 7 §:n 2 momentin nojalla siirretty. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskuksen tehtävänä olisi valvoa tukien myöntämiseen, maksamiseen ja käyttöön liittyviä edellytyksiä ja tukiin liittyvien velvoitteiden noudattamista. Lakiehdotuksessa tarkoitetuille tuille on ominaista se, että työn toteutus annetaan usein ulkopuolisen tehtäväksi. Nämä tapaukset ovat rinnastettavissa valtionavustuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuun valtionavustuksen siirtoon. Tästä syystä pykälän 1 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että metsäkeskuksella olisi lisäksi oikeus tarkastaa, onko hankkeen toteuttaja täyttänyt tukeen liittyvät velvoitteet. Näin varmistettaisiin se, että metsäkeskus voisi kohdistaa valtionavustuslaissa tarkoitettuja tarkastuksia myös hankkeen toteuttajaan. Valtionavustuslain 16 §:n 1 momentissa säädetään, että tarkastusten tulisi olla valvonnassa tarpeellisia. Hankkeen toteuttajaan kohdistuvat tarkastukset voitaisiin siten tehdä vain siinä laajuudessa kuin on tarpeen sen selvittämiseksi, onko hanke toteutettu lakiehdotuksen asianomaista tukea koskevien säännösten ja tukipäätökseen otettujen ehtojen ja rajoitusten mukaisesti. Valtionavustuslaissa säädetyt tarkastuksiin liittyvät valtuudet on osoitettu viranomaiselle. Metsäkeskuksen niihin toimihenkilöihin, jotka ratkaisevat ja valmistelevat hallintopäätöksiä eli käyttävät julkista valtaa, koskee Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 15 §:n nojalla rikosoikeudellinen virkavastuu. Mainittu säännös sisältää viittaussäännöksen niihin hallinnon yleislakeihin, joita metsäkeskuksen tulee noudattaa. Metsäkeskuksen toimihenkilöitä koskee siten viranomaiseen rinnastettava virkavastuu ja he toimivat suhteessa tuenhakijaan kuten valtionapuviranomainen.
Pykälän 1 momentissa tarkoitettuja tarkastuksia ei saisi suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. Metsäkeskuksen tarkastukset ovat joko paikan päällä eli maastossa suoritettavia tarkastuksia tai asiakirjatarkastuksia. Asiakirjatarkastuksia ei ole tarpeen tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa, vaan metsäkeskus pyytää tarkastusta varten asiakirjat joko tuensaajalta, tuensaajan asiamieheltä tai hankkeen toteuttajalta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tarkastukseen liittyvästä menettelystä. Ehdotettua momenttia sovellettaisiin ainoastaan silloin, kun maastotarkastuksessa on havaittu työn toteuttamisessa vähäisiä, mutta kuitenkin korjattavissa olevia puutteita. Tällöin metsäkeskuksen tulisi ensin antaa tuensaajalle mahdollisuus puutteiden korjaamiseen. Lisäksi säännös koskee tien virkistyskäytön sallimisen vähäisiä laiminlyöntejä, joissa metsäkeskuksen tulisi ensin neuvoa maanomistajaa velvoitteen sisällöstä ja antaa maanomistajalle mahdollisuus puutteen korjaamiseen. Pykälän 2 momentissa tarkoitettujen puutteiden tai laiminlyöntien korjaamiseen tulee asettaa määräaika.
Pykälän 2 momentti ei koske asiakirjoissa annettavia tietoja. Siltä osin kuin asiakirjoissa olisi puutteita, sovellettaviksi tulisivat hallintolain säännökset liittyen asiakirjan täydentämiseen (22 §) ja asianosaisen selvitysvelvollisuuteen (31 § 2 mom.). Lisäksi sovellettavaksi tulevat valtionavustuslain säännökset. Valtionavustuslain 10 §:ssä säädetään valtionavustuksen hakijan velvollisuudeksi antaa oikeat ja riittävät tiedot valtionavustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita valtionapuviranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Mainitun lain 14 §:n mukaan valtionavustuksen saajan tulee antaa valtionapuviranomaiselle valtionavustuspäätöksen ehtojen noudattamisen valvomiseksi oikeat ja riittävät tiedot. Lakiehdotuksessa tarkoitettujen tukien myöntäminen perustuu olennaiselta osin asiakirjoissa annettuihin tietoihin eikä metsäkeskuksella ole resursseja tarkastaa jokaisen asiakirjan tietoja maastossa. Näin ollen siltä osin kuin kyse on puutteellisista tiedoista, metsäkeskuksen tulee pyytää tuen hakijalta tai saajalta mainittujen yleissäännösten perusteella lisäselvitystä. Sen sijaan siltä osin kuin asiakirjoissa annetaan metsäkeskukselle sellaisia virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, jotka ovat olennaisia arvioitaessa tuen saamisen edellytysten täyttymistä ja laskettaessa tuen määrää, ei enää ole kyse valtionavustuslain 10 ja 14 §:ssä tarkoitettujen tiedonantovelvoitteiden noudattamisesta. Tällaisten virheellisten ja harhaanjohtavien tietojen antaminen on myös valtionavustuslaissa säädetty takaisinperinnän peruste. Sellaisessa tilanteessa ei ole perusteita sille, että hakijalle tai tuensaajalle annettaisiin mahdollisuus virheellisten ja harhaanjohtavien tietojen korjaamiseen. Tällöin on useimmiten kyse vilpillisestä ja tahallisesta menettelystä, joka saattaa myös täyttää avustusrikkomuksen tai avustuspetoksen tunnusmerkistön. Luonnollisestikin metsäkeskuksen tulisi valtionapuviranomaisena ottaa virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon olennaisuuden arvioinnissa huomioon suhteellisuusperiaate. Valtionapuviranomainen viime kädessä ratkaisee, miten kussakin tilanteessa edellä mainittuja hallintolain ja valtionavustuslain säännöksiä samoin kuin ehdotetun lain säännöksiä sovelletaan.
Pykälän 3 momentti koskee ehdotetun lain nojalla myönnettyyn tukeen liittyvien tietojen säilyttämistä ja kyseisten tietojen toimittamista komissiolle. Pääsääntö olisi, että ehdotetun lain nojalla myönnettyyn tukeen liittyvät tiedot säilytettäisiin 10 vuoden ajan tuen myöntämispäivästä. Tämä perustuu suuntaviivaluonnoksen 648 kohtaan ja de minimis –asetuksen 6 artiklan 4 kohtaan. Osaan ehdotetuista tuista liittyy kuitenkin 10 vuoden velvoite, joka lasketaan tuen loppuun maksamisesta. Tällaisia velvoitteita ovat metsätien tekemisen tukeen liittyvä lakiehdotuksen 39 §:ssä tarkoitettu velvollisuus sallia tien virkistyskäyttö sekä terveyslannoituksen, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemisen, metsätien tekemisen, metsäluonnon hoidon ja kulotuksen tukeen liittyvä lakiehdotuksen 40 §:ssä tarkoitettu hoito- ja kunnossapitovelvollisuus. Näin ollen tietojen säilyttämisen osalta on otettava huomioon mahdollinen takaisinperintä ja sitä koskevat määräajat. Tämän vuoksi mainittua pääsääntöön on tarpeen tehdä poikkeus. Pykälän 3 momentin toisen virkkeen mukaan tietoa, jonka säilyttäminen on välttämätöntä lakisääteisen tehtävän hoitamiseksi tai vireillä olevan asian takia, ei kuitenkaan poistettaisi. Tieto olisi kuitenkin poistettava, kun sen käsittelylle ei enää olisi laissa säädettyä perustetta.
Pykälän 3 momentissa otettaisiin huomioon komission oikeus saada jäsenvaltiolta tietoja sen myöntämistä valtiontuista. Suuntaviivaluonnoksen 648 kohdan mukaan valtiontukea koskevat tiedot on pyynnöstä toimitettava komissiolle. Vähämerkityksisen tuen osalta sääntely perustuu de minimis -asetuksen 6 artiklan 4 kohtaan. EU-lainsäädännön niin edellyttäessä komissiolle olisi toimitettava myös mahdolliset salassa pidettävät asiakirjat.
Pykälän 4 momentti sisältää asetusvaltuuden. Valtionavustuslain 15 §:n nojalla metsäkeskuksen tehtäviin kuuluisi sen myöntämän tuen valvonta. Ehdotetun momentin nojalla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin metsäkeskuksen tehtäviin kuuluvien tarkastusten määrästä ja kohdentamisesta sekä muista valvonnan järjestämisen teknisistä yksityiskohdista.
7 luku Tuen palauttaminen ja takaisinperintä sekä sopimuksen purkaminen ja irtisanominen
45 §.Tuen palauttaminen ja takaisinperintä. Pykälän 1 momentissa todetaan, että tuen palauttamisen ja takaisinperinnän perusteista säädetään valtionavustuslaissa. Säännös on luonteeltaan informatiivinen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että valtionavustuslain 20 §:n nojalla palautettava tuki tulisi maksaa takaisin metsäkeskukselle. Mainittu säännös koskee virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saatua avustusta. Säännös koskee sekä niitä tilanteita, joissa avustuksensaaja oma-aloitteisesti palauttaa avustuksen, että niitä tilanteita, joissa valtionapuviranomainen perii avustuksen takaisin. Valtionavustuslain 20 §:n mukaan palautusvelvollisuus ei koske niitä tilanteita, joissa palautettava määrä on enintään 100 euroa.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi myös tuen palauttamiseen ja takaisinperintään liittyvästä koron maksusta. Valtionavustuslain 24 §:n mukaan valtionavustuksen saajan on maksettava palautettavalle tai takaisinperittävälle määrälle valtionavustuksen maksupäivästä korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaista korkoa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että useassa erässä maksetun tuen osalta valtionavustuslain 24 §:ssä tarkoitettua korkoa maksettaisiin tuen loppuun maksamisesta lukien. Ehdotettu säännös on hallinnollisesti yksinkertaisempi ratkaisu kuin se, että korkoa maksettaisiin kunkin erän maksamisesta lukien. Pykälässä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi siitä, mihin saakka korkoa tulisi maksaa takaisinperintätilanteissa. Korkoa tulisi maksaa siihen päivään saakka, jona metsäkeskus tekee Ruokavirastolle esityksen tuen takaisinperinnästä. Säännöstä voidaan perustella sillä, että takaisinperintäasian käsittely on tavanomaista pidempi sen vuoksi, että sekä metsäkeskus että Ruokavirasto kumpikin kuulevat hallinnon asiakasta ennen asian ratkaisemista. Jos kyse olisi maanomistajan oma-aloitteisesta tuen palauttamisesta, sovellettaisiin valtionavustuslain 24 §:ää. Mainitun säännöksen esitöissä todetaan, että korkoa on maksettava siihen päivään saakka, jona valtionavustus maksetaan takaisin.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että metsäkeskuksen tulisi tehdä Ruokavirastolle esitys tuen takaisinperinnästä viipymättä tai erityisestä syystä 12 kuukauden kuluessa siitä, kun se on saanut tiedon takaisinperinnän perusteesta. Sen jälkeen Ruokavirasto tulisi tehdä asiasta takaisinperintäpäätös viipymättä tai erityisestä syystä 18 kuukauden kuluessa metsäkeskuksen esityksen tekemisestä. Takaisinperintään sovellettaisiin valtionavustuslain 5 luvun säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi niistä tilanteista, joissa takaisinperinnän perusteena on hoito- ja kunnossapitovelvoitteen tai tien virkistyskäyttöä koskevan velvoitteen rikkominen. Tällöin valtionavustuslain 28 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräaika laskettaisiin velvoitteen voimassaoloajan päättymisestä.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä tilanteista, joihin on sovellettu yhteisomistuksessa olevaa kiinteistöä koskevaa menettelysäännöstä. Tuen takaisinperintä voisi kohdistua pääsääntöisesti vain niihin yhteisomistajiin, jotka ovat ottaneet vastaan tukea ja jotka ovat itse osallistuneet takaisinperinnän perusteena olevaan toimintaan. Kuten nykyisinkin, takaisinperintävaatimus voitaisiin kohdentaa myös sellaiseen yhteisomistajaan, joka siitä huolimatta, että hän ei ole hakenut eikä vastaanottanut tukea, on osallistunut takaisinperimisen perusteena olevaan toimintaan esimerkiksi siten, että on laiminlyönyt alueen hoito- ja kunnossapitovelvollisuuden. Pykälän 3 momentissa on otettu huomioon myös se tilanne, että yhteisomistaja on vaihtunut. Tuki voidaan periä uudelta yhteisomistajalta, jos aikaisempi yhteisomistaja on vastaanottanut tukea ja uusi yhteisomistaja on osallistunut takaisinperimisen perusteena olevaan toimintaan.
46 §.Eräiden tukien takaisinperintä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, keneltä tuki peritään takaisin. Pääsääntönä on, että tuki perittäisiin takaisin tuensaajalta eli siltä, jolle tuki on myönnetty. Ehdotettuihin tukiin liittyy pitkäaikaisia velvoitteita, mihin liittyen on tarpeen säätää siitä, keneltä tuki peritään takaisin. Taimikon ja nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemiseen, metsätien tekemiseen, metsäluonnon hoitoon ja kulotukseen myönnetty tuki perittäisiin takaisin siltä, joka on omistusaikanaan rikkonut hoito- ja kunnossapitovelvoitetta. Tien virkistyskäytön sallimisen laiminlyönnin osalta tuki voitaisiin periä yksityiseltä maanomistajalta myös silloin, kun tiekunta olisi tehnyt päätöksen tien käytön estämisestä tukipäätöksen ehtojen vastaisesti. Ympäristötuki perittäisiin takaisin siltä, joka ei ole omistusaikanaan noudattanut ympäristötukisopimukseen liittyviä velvoitteita.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tukeen liittyvien velvoitteiden lakkaamisesta tuen takaisinperintään liittyen. Silloin, kun tuki perittäisiin takaisin hoito- ja kunnossapitovelvoitteen rikkomisen takia, tuen takaisinmaksun jälkeen lakkaisi alueen tai tien hoito- ja kunnossapitovelvoite ja metsätien tekemisen tuen osalta myös tien virkistyskäytön sallimista koskeva velvoite. Jos metsätien tekemisen tuki perittäisiin takaisin tien virkistyskäytön sallimista koskevan velvoitteen rikkomisen takia, tuen takaisinmaksun jälkeen lakkaisi virkistyskäytön sallimista koskeva velvoite ja hoito- ja kunnossapitovelvoite. Jos ympäristötuki perittäisiin takaisin sopimusvelvoitteiden laiminlyönnin vuoksi, velvoitteet lakkaisivat, kun ympäristötuki on maksettu takaisin. Mainitut velvoitteet olisivat kuitenkin voimassa, kunnes Ruokavirasto olisi saanut perittyä tuen takaisin.
Pykälän 3 momenttiin sisällytettäisiin suometsän hoitosuunnitelman tuen takaisinperintää ja vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamista koskevat takaisinperintäsäännökset. Suometsän hoitosuunnitelman tuki perittäisiin takaisin niiltä yksityisiltä maanomistajilta, jotka eivät ole noudattaneet lakiehdotuksen 15 §:n 3 momentin 8 kohdassa tarkoitettua sitoumusta. Pykälän mukaan takaisinperittävä määrä on enintään kyseisten yksityisten maanomistajien kiinteistön osuus hoitosuunnitelman tuesta. Jos sitoumusta on noudatettu vain osittain, tuki perittäisiin takaisin siltä osin kuin vesiensuojelutoimenpiteitä on jätetty toteuttamatta.
47 §.Ympäristötuen palauttaminen ja sopimuksen irtisanominen metsätuhotilanteissa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ympäristötukikohteiden metsätuhoihin liittyvästä tuen palauttamisesta ja sopimuksen irtisanomisesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lievistä metsätuhoista ja pykälän 2 momentissa vakavammista metsätuhoista.
Pykälän 1 momentin mukaan puuston korjaamiselle ympäristötukikohteilta tulisi olla metsäkeskuksen lupa, vaikka metsätuhojen torjunnasta annettu laki edellyttää vahingoittuneen puuston korjaamista alueelta. Metsäkeskuksen tulisi myöntää lupa tuhopuiden korjaamiseen. Metsäkeskus voisi liittää lupapäätökseen luontoarvojen säilyttämisen ja metsätuhojen ehkäisyn kannalta tarpeelliset ehdot. Lupaehdot voisivat mahdollistaa esimerkiksi tuhopuiden osittaisen korjaamisen, jolloin osa tuhopuista jäisi kohteelle muodostamaan lahopuuta. Lupaehdoissa voitaisiin asettaa myös ehtoja esimerkiksi korjuuajankohdalle. Yksityisen maanomistajan tulisi palauttaa korjattavaa puustoa vastaava laskennallinen osuus ympäristötuesta takaisin metsäkeskukselle.
Pykälän 2 momentin mukaan metsäkeskuksen tulisi irtisanoa sopimus, jos ympäristötukikohde olisi niin tuhoutunut, ettei sopimuksen voimassaolon jatkaminen olisi enää perusteltua. Yksityisen maanomistajan tulisi tällöin palauttaa sopimuskaudesta jäljellä olevia kalenterikuukausia vastaavan osan maksetusta tuesta metsäkeskukselle. Yksityinen maanomistaja ei kuitenkaan olisi velvollinen maksamaan valtionavustuslain 24 §:ssä säädettyä korkoa palautettavalle määrälle. Jos yksityinen maanomistaja vastustaa ympäristötukisopimuksen irtisanomista, tulisi metsäkeskuksen tehdä esitys Ruokavirastolle sopimuksen irtisanomiseksi.
48 §.Sopimuksen purkaminen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sopimuksen purkamisesta. Ehdotetussa pykälässä asetettaisiin sopimuksen purkamisen edellytykseksi se, että kyse olisi olennaisesta sopimusehtojen rikkomisesta. Tämä vastaa sopimusoikeuden yleisiä periaatteita. Päätöksen sopimuksen purkamisesta tekisi Ruokavirasto saatuaan ensin metsäkeskukselta asiaa koskevan esityksen. Sopimuksen purkutilanteissa yksityinen maanomistaja olisi velvollinen palauttamaan saamansa tuen Ruokavirastolle. Koron maksamiseen sovellettaisiin, mitä lakiehdotuksen 45 §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ja mitä valtionavustuslain 24 §:ssä säädetään.
Pykälän 2 momentti koskisi niitä tilanteita, joissa sopimusrikkomus on tapahtunut sopimuksen voimassaoloaikana, mutta takaisinperintäpäätöstä ei ehdittäisi tehdä sopimuksen voimassaoloaikana.
49 §.Ruokaviraston oikeus irtisanoa sopimus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Ruokaviraston oikeudesta irtisanoa sopimus. Pykälän 2 momentti koskisi niitä tilanteita, joissa Ruokavirastolla olisi harkintavaltaa sen suhteen, irtisanotaanko sopimus.
Ruokavirasto voisi päätöksellään määrätä ympäristötukisopimuksen irtisanottavaksi, jos kohteen biologista monimuotoisuutta koskevat olosuhteet tai muut sopimusvelvoitteiden täyttämiseen vaikuttavat olosuhteet olisivat muuttuneet niin, ettei sopimuksen voimassaololle enää ole perusteita tai sopimuksen voimassaolon jatkaminen olisi kohtuutonta. Tällöin sillä, jonka omistuksessa tai hallinnassa kiinteistö oli muutoksen tapahtuessa, olisi velvollisuus palauttaa sopimuskaudesta jäljellä olevia kalenterikuukausia vastaava osa maksetusta tuesta. Palautus tulisi maksaa Ruokavirastolle. Irtisanomista koskeva päätös voitaisiin tehdä joko metsäkeskuksen esityksestä tai yksityisen maanomistajan hakemuksesta. Pykälän 1 momentissa tarkoitettuna muuna sopimusvelvoitteiden täyttämiseen vaikuttavana olosuhteiden muutoksena voisi tulla kyseeseen esimerkiksi se, että alueen käyttö olisi muuttunut siten, ettei sille voitaisi kohdistaa ehdotetun 20 §:n nojalla tukea.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi palautettavan tuen määrästä sopimuksen irtisanomistilanteissa. Palautettava määrä olisi sopimuskaudesta jäljellä olevia kuukausia vastaava määrä. Palautus tulisi maksaa Ruokavirastolle. Valtionavustuslain mukaan palautettavalle avustukselle on maksettava korkoa. Pykälän 2 momentin mukaan tätä ei sovellettaisi ympäristötukisopimuksen irtisanomistilanteissa.
50 §.Yksityisen maanomistajan oikeus irtisanoa sopimus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yksityisen maanomistajan oikeudesta irtisanoa ympäristötukisopimus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi uuden yksityisen omistajan oikeudesta irtisanoa ympäristötukisopimus.
Pykälän 2 momentin mukaan yksityisellä maanomistajalla olisi ilman syytä oikeus irtisanoa sopimus. Kun sopimuksen irtisanojana on sellainen yksityinen maanomistaja, joka on itse tehnyt ympäristötukisopimuksen, on perusteltua, että palautettava määrä on suurempi kuin jäljellä olevaa sopimuskautta vastaava osa.
Pykälän 3 momentin mukaan yksityisen maanomistajan tulisi irtisanoa ympäristötukisopimus, jos sopimuksen kohteena olevasta alueesta tehdään luonnonsuojelualue. Tällöin yksityisen maanomistajan tulisi maksaa metsäkeskukselle takaisin 1 momentissa tarkoitettu määrä. Yksityinen maanomistaja ei kuitenkaan olisi velvollinen maksamaan valtionavustuslain 24 §:ssä säädettyä korkoa palautettavalle määrälle. Ympäristötukisopimuksen velvoitteet lakkaisivat siitä päivästä, kun metsäkeskus on saanut ympäristötuen palautuksen.
51 §.Takaisinperintään liittyvät Euroopan unionin lainsäädännöstä johtuvat velvoitteet. Säännös liittyy vähämerkityksiseen tukeen ja komissiolle notifioidun tukiohjelman tukiin liittyvien EU-velvoitteiden noudattamiseen. Näihin tukiin sovellettaisiin ehdotetun lain ohella valtionavustuslakia, joka on harkinnanvaraisia avustuksia koskeva yleislaki. Valtionavustuslain 5 luvussa säädetään valtionavustuksen palauttamisesta ja takaisinperinnästä. Yleislain 21 §:ssä säädetään velvollisuudesta avustuksen takaisinperintään ja 22 §:ssä avustuksen harkinnanvaraisesta takaisinperinnästä. Lain 26 §:ssä säädetään takaisinperinnän kohtuullistamisesta.
EU-lainsäädäntö saa etusijan suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön. Vähämerkityksisen tuen myöntämisessä on noudatettava de minimis -asetusta. Jollei kyseistä EU-asetusta noudateta kaikilta osin, ei myönnetty tuki ole vähämerkityksinen tuki. Tuki, jolla ei ole EU-oikeudesta tulevaa oikeusperustaa, on EU-lainsäädännön vastainen. Vastaavalla tavalla notifioitu tukiohjelman tuki, jonka myöntämisessä ei ole noudatettu komission hyväksymispäätöksen vaatimuksia, on EU-lainsäädännön vastainen. Komission hyväksymispäätöksen vaatimuksilla viitataan tässä niihin arviointiperusteisiin, joita komissio tarkastelee hyväksymispäätöksessään. Tämä tulkinta perustuu taas unionin tuomioistuimen ratkaisuun, joka koski tilannetta, jossa Italia oli ilmoittanut tuen ja saanut sille hyväksynnän, mutta tämän jälkeen muuttanut tuen yksityiskohtia. Ratkaisun perusteella näyttäisi olevan keskeistä se, mitä asioita komissio on hyväksymispäätöksessään arvioinut (C‑915/19–C‑917/19, 49-51 kohdat). Komissio on voimassa olevaa tukiohjelmaa koskevassa hyväksymispäätöksessään todennut seuraavasti: ”Edellä esitetyn mukaisesti komissio katsoo, että suuntaviivojen asianomaisia määräyksiä noudatetaan. Komissio on sen vuoksi päättänyt olla vastustamatta tukea, koska se soveltuu sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla.” Jotta tuki soveltuisi sisämarkkinoille, tukiohjelma on siten pantava täytäntöön komission hyväksymispäätöksen mukaisesti. Lakiehdotuksen 1 momentti velvoittaisi siten perimään tuen takaisin, jos de minimis -asetusta tai komission hyväksymispäätöksen vaatimuksia ei ole noudatettu.
Pykälän 1 momentin mukaan takaisinperinnästä voitaisiin poiketa poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, jos tuensaaja tai hänen valtuuttamansa ei olisi kyseisiin olosuhteisiin voinut vaikuttaa. Kun komission aloitteesta tehtävää valtiontuen takaisinperintää voidaan kohtuullistaa poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, katsotaan esityksessä, että tällaisen kohtuullistamisen pitäisi olla mahdollista myös jäsenvaltion aloitteesta tehtävässä EU-lainsäädännön vastaisen valtiontuen takaisinperinnässä. Komissio on sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman valtiontuen takaisinperinnästätakaisinperintää koskevassa tiedonannossaan todennut, että unionin tuomioistuimet ovat tulkinneet oikeusvarmuuden periaatetta suppeasti ja hyväksyneet sen, että takaisinperintää rajoitetaan vain tapauskohtaisesti arvioitavissa poikkeuksellisissa olosuhteissa (C/2019/5396, 35 kohta). Tästä syystä ehdotetaan, että takaisinperittävän määrän ja sille maksettavan koron kohtuullistaminen olisi mahdollista vain poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kuten edellä on jo todettu, pykälä koskisi tilanteita, joissa de minimis -asetusta tai komission hyväksyntäpäätöstä ei ole noudatettu. Jos takaisinperintä perustuisi muuhun seikkaan, ehdotettua pykälää ei sovellettaisi.
Pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin samankaltainen säännös kuin on valtionavustuslain 22 §:n 4 momentissa. Kyseisen säännöksen mukaan valtionapuviranomainen voi päätöksellään myös määrätä valtionavustuksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun valtionavustuksen takaisin perittäväksi, jos Euroopan yhteisön lainsäädännössä sitä edellytetään. Tässä esityksessä katsotaan kuitenkin, että valtionapuviranomaisella tulisi olla velvollisuus tuen takaisinperintään, jos EU-lainsäädäntö sitä edellyttää. Tässä tapauksessa valtionapuviranomaisia ovat metsäkeskus ja Ruokavirasto. Takaisinperintää koskeva velvoite tarkoittaa metsäkeskuksen osalta velvoitetta tehdä takaisinperintää koskeva esitys Ruokavirastolle. Pykälän muotoilua voidaan pitää väljänä, mutta se johtuu EU-lainsäädännön luonteesta. Jäsenvaltio on velvollinen noudattamaan valtiontukisääntöjä ja siihen liittyvää EU-oikeuskäytäntöä. Kun otetaan huomioon, että SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaan valtiontuet kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan ja kun Euroopan unionista annetun sopimuksen, jäljempänä SEU-sopimus, 4 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot ovat vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti velvollisia tukemaan unionia sen täyttäessä tehtäviään ja pidättäytymään toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumisen, ehdotetulle väljälle sääntelylle on olemassa hyväksyttävä syy.
Pykälän 1 momentin mukaan takaisinperittävälle määrälle laskettava korko määräytyisi valtionavustuslain mukaan. Tämä säännös perustuu unionin tuomioistuimen ratkaisuun (Asia C-349/17, 135 kohta).
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi viittaus eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta annetun lain (300/2001) 1 §:ään. Kun pykälän 1 momentti koskee jäsenvaltion aloitteesta tehtävää sääntöjenvastaisen valtiontuen takaisinperintää, koskee mainittu laki komission aloitteesta tehtävää valtiontuen takaisinperintää.
52 §.Varojen kohdentaminen. Pykälän mukaan maa- ja metsätalousministeriö päättäisi ehdotetun kannustejärjestelmälain toimeenpanoon valtion talousarviossa osoitetun myöntämisvaltuuden ja määrärahan rajoissa niiden kohdentamisesta ehdotetussa kannustejärjestelmälaissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin ottaen huomioon kansallisen metsästrategian tavoitteet. Metsäkeskuksen tehtävänä olisi laatia vuosittain maa- ja metsätalousministeriölle myöntämisvaltuutta ja määrärahan suuntaamista koskeva esitys ottaen huomioon metsälain 26 §:ssä tarkoitetuissa alueellisissa metsäohjelmissa esitetyt tavoitteet.
8 luku Erinäiset säännökset
53 §.Maa- ja metsätalousministeriön valvontatehtävä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi maa- ja metsätalousministeriön valvontatehtävästä. Ministeriön valvontatehtävä kohdistuisi metsäkeskuksen ja Ruokaviraston toimintaan. Valvonnan tarkoituksena olisi varmistaa ehdotetun lain noudattaminen. Siihen liittyen ministeriöllä olisi pykälän 1 momentin nojalla oikeus saada metsäkeskukselta ja Ruokavirastolta valvontatehtäväänsä liittyviä yleisiä käyttö ja seurantatietoja. Nämä tarkastukset olisivat pääosin asiakirjatarkastuksia. Tarkastukset voisivat olla myös paikan päällä maastossa tehtäviä tarkastuksia. Tarkastusten tulisi liittyä ehdotetun lain säännösten noudattamisen varmistamiseen. Ministeriön tarkastusoikeuden ja tarkastusten suorittamisen osalta noudatettaisiin valtionavustuslain 16 ja 17 §:n säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi maa- ja metsätalousministeriön tietojensaantioikeudesta. Maa- ja metsätalousministeriöllä olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus saada metsäkeskukselta ja Ruokavirastolta tietoja sellaisista tuen hakijaa ja saajaa koskevista seikoista, joilla on olennaista merkitystä ehdotetun lain noudattamisen varmistamiseksi tuen myöntämisessä, maksamisessa ja käytön valvonnassa.
54 §.Ruokaviraston valvontatehtävä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Ruokaviraston valvontatehtävästä. Tarkoituksena on, että Ruokavirasto suorittaisi ehdotetun lain noudattamisen valvonnassa tarpeellisia metsäkeskuksen toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Ruokavirasto voisi siten tarkastaa esimerkiksi metsäkeskuksen suorittamia maastotarkastuksia ja niihin liittyvien hallintoasioiden käsittelyä koskevia asiakirjoja. Koska maa- ja metsätalousministeriölle kuuluu metsäkeskuksen valvonta ehdotetun lain 53 §:n nojalla, on perusteltua, että maa- ja metsätalousministeriö määräisi tarkemmin tarkastusten toteuttamisesta kuten esimerkiksi tarkastusten määristä ja niiden kohdentamisesta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Ruokaviraston tietojensaantioikeudesta. Säännös on sisällöltään samanlainen kuin maa- ja metsätalousministeriön tietojensaantioikeus 53 §:n 2 momentin mukaan.
Pykälän 3 momentti sisältää asetusvaltuuden. Säännös on samanlainen kuin lakiehdotuksen 44 §:n 4 momentissa.
55 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädetään muutoksenhausta. Lakiehdotuksen mukaan kyseisen lain nojalla tehtyä päätöstä koskevaan muutoksenhakuun sovellettaisiin valtionavustuslain muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Valtionavustuslain 34 §:ssä muutoksenhaun ensimmäisenä vaiheena olisi pakollinen oikaisuvaatimusmenettely. Kyseisen pykälän 2 momentin mukaan oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Viittaussäännös ei ole ajantasalla. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen haettaisiin muutosta siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään. Viime mainitun lain 127 §:n mukaan muualla laissa olevalla viittauksella hallintolainkäyttölakiin tarkoitetaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain voimaan tultua viittausta oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin.
Pykälän mukaan takaisinperintää, sopimuksen purkamista ja irtisanomista sekä asiamiehelle tai avustajalle määrättyä väliaikaista kieltoa koskevassa asiassa muutosta haettaisiin kuitenkin valittamalla hallinto-oikeuteen ilman oikaisuvaatimusmenettelyä. Viime mainituissa asioissa oikaisuvaatimusmenettely ei todennäköisesti johtaisi alkuperäisen päätöksen muuttamiseen.
56 §.Maastomittaukset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että ehdotettuun lakiin liittyvissä maastomittauksissa sovelletaan metsäalalla yleisesti käytössä olevia mittaus- ja arviointimenetelmiä. Maastossa mitataan esimerkiksi runkolukumääriä, pituuksia ja puuston tilavuuksia. Ehdotettua lakia varten ei siis ole tarkoitus luoda mitään erillisiä maastomittauksien tai puuston arvioinnin käytäntöjä. Ehdotetun lain toimeenpanossa hyödynnettäisiin mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia metsätietojärjestelmän tietoja.
Maastomittausmenetelmiä ei yksilöitäisi ehdotetun lain nojalla annettavissa alemmanasteisissa säädöksissä. Ehdotettuun lakiin liittyvissä maastomittauksissa otettaisiin käyttöön uusia mittausmenetelmiä sitä mukaa kuin ne tulevat metsäalalla yleisesti käyttöön.
Jokaisella maastomittausmenetelmällä on oma luotettavuutensa. Esimerkiksi metsikön tilavuuden arvioinnissa relaskooppikoealojen avulla keskivirhe on yleensä kymmenen prosentin suuruusluokkaa. Ehdotetun lain toimeenpanossa katsottaisiin säädösten mukaisiksi tapaukset, joissa maastossa mitattavan tai arvioitavan tunnuksen lukuarvo on enintään metsäalalla yleisesti sovellettavan mittausmenetelmän tuottaman keskivirheen sisällä säädetystä lukuarvosta. Yli keskivirheen päässä säädetystä lukuarvosta olevat tapaukset katsottaisiin virheellisiksi. Jos esimerkiksi säädetty lukuarvo on enintään 3 000 runkoa hehtaaria kohden ja runkolukumäärän arviointi yleisesti käytössä olevalla menetelmällä tuottaa kymmenen prosentin keskivirheen, katsottaisiin vielä 3 300 runkoa hehtaaria kohden hyväksyttäväksi runkoluvuksi.
57 §.Luonnonvarakeskuksen tehtävä. Pykälän 1 momentin mukaan Luonnonvarakeskuksen tulisi vuosittain toimittaa maa- ja metsätalousministeriölle tiedot kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettisesta keskiarvosta maakunnittain. Ehdotettu säännös liittyy lakiehdotuksen 11 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin puuston hakkuuarvon laskennassa käytettävästä puukuutiometrin keskihinnasta.
Pykälän 2 momentin mukaan Luonnonvarakeskuksen tulisi toimittaa maa- ja metsätalousministeriölle myös muut kannustejärjestelmälaissa tarkoitettujen tukien toimeenpanossa tarvittavat tiedot.
9 luku Voimaantulo
58 §.Voimaantulo. Euroopan yhteisön valtiontukisääntöjen vuoksi laki voi tulla voimaan vasta sen jälkeen, kun Euroopan komissio on hyväksynyt esitetyt tuet. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Vähämerkityksinen tuki voidaan ottaa käyttöön ilman komission hyväksyntää. Esityksessä katsotaan, että selkeintä olisi, että lakiin tulee vain yksi voimaantuloaika. Komission hyväksyntä on mahdollista saada vain määräajan voimassa oleville tukijärjestelmille. Valtiontukisuuntaviivat tulevat luonnoksen perusteella voimaan 1.1.2023. Suuntaviivaluonnoksen (kohta 633) mukaan tukijärjestelmää saa soveltaa vain seitsemän vuotta. Tästä syystä pykälän momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2029 asti ja siten tuen myöntämispäätöksiä saataisiin tehdä kyseiseen ajankohtaan asti.
Pykälän 2 momentin nojalla muita kuin tuen myöntämistä koskevia päätöksiä saisi tehdä lain voimassaoloajan päätyttyä. Tuen myöntämiseksi ei katsota esimerkiksi metsäkeskukselle toimitettuun toteutusilmoitukseen perustuvaa tuen lopullista määrää koskevaa päätöstä, kun aiemmin on tehty hakemukseen perustuva alustava rahoituspäätös ja kun hakemuksessa ilmoitetuissa työ- tai tarvikemäärissä ei ole tapahtunut vähäistä suurempia ylityksiä. Tuen maksaminen olisi mahdollista mainitun ajankohdan jälkeenkin. Pykälän 2 momenttiin sisällytettäisiin toteuttamissuunnitelmaan perustuvan työn loppuunsaattamisen lisäaikaa koskeva erityissäännös. Lain voimassaoloajan jälkeen ei voitaisi myöntää lisäaikaa, mutta erityisestä syystä lain voimassaoloaikana myönnettyä lisäaikaa voitaisiin jatkaa. Ehdotetun lain mukainen tuki tulisi pykälän 2 momentin mukaan maksaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2032.
Pykälän 3 momenttiin sisällytettäisiin säännökset siitä, mihin mennessä ehdotetun lain mukaista tukea olisi haettava, metsäkeskuksen pyydettävä lisäselvitystä ja hakijan toimitettava pyydetty lisäselvitys. Säännös on tarpeen, jotta metsänomistajat ja metsäalan palveluja tarjoavat toimijat pystyvät varautumaan lain voimassaolon päättymiseen ja jotta metsäkeskukselle jää riittävästi aikaa hallintopäätösten tekemiseen.
Pykälän 4–7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi taimikon ja nuoren metsän hoitoa, terveyslannoitusta, suometsän hoitosuunnitelmaa, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemistä ja metsätien tekemistä koskevista siirtymäsäännöksistä. Siirtymäsäännökset sisältävät ehdotetun lain mukaisen tuen myöntämisen aikarajoitteen, jos alueella tai tiellä on aikaisemmin rahoitettu kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain tai kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain mukainen toimenpide.
Pykälän 6 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekemiseen voitaisiin myöntää 16 §:n nojalla tukea, jos toimenpiteiden toteutus perustuisi kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain 9 §:n mukaiseen toteuttamissuunnitelmaan. Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että toteuttamissuunnitelman laatiminen olisi aloitettu ennen ehdotetun lain voimaantuloa ja valmis suunnitelma toimitettaisiin metsäkeskuksen hyväksyttäväksi 9 kuukauden kuluessa ehdotetun lain voimaantulosta.
Pykälän 8 momentissa edotetaan säädettäväksi, milloin kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain nojalla rahoitettu suunnitelman voitaisiin katsoa täyttävän ehdotetun lain vaatimukset.