1.1
Siemenlaki
1 luku Yleiset säännökset
1 §. Tavoite. Tämän lain tavoitteena on ylläpitää korkealaatuista kasvintuotantoa edistämällä hyvälaatuisen ja Suomen kasvuolosuhteisiin sopivien siementen tarjontaa ja käyttöä. Siemennet ovat tärkeä maa- ja puutarhatalouden tuotantopanos, joten sen hyvä laatu tulee turvata. Hyvälaatuiset siemenet täyttävät Euroopan unionin lainsäädännön edellytykset itävyyden, lajikeaitouden, puhtauden ja kasvintuhoojien osalta. Lisäksi siementen mukana annetaan oikeat tiedot siemenistä vakuustodistuksessa tai kasvipassissa, johon on yhdistetty vakuustodistus. Kasvintuotannossa voidaan vaikuttaa satomääriin ja tuotannon kannattavuuteen valitsemalla oikea lajike oikealle kasvupaikalle. Sertifioitujen siementen käytöllä voidaan vähentää kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja siten edistää maatalouden kestävää kehitystä.
2 §. Soveltamisala. Pykälän mukaan tätä lakia sovellettaisiin maatalous- ja puutarhakäytössä lisäysaineistona käytettäviin siemeniin, siementen tuotantoon, markkinoille saattamiseen, maahantuontiin ja maastavientiin. Lakia ei kuitenkaan sovellettaisi vähäisten siemenmäärien markkinoille saattamiseen loppukäyttäjille eikä vähäisten siemenmäärien tuontiin henkilökohtaiseen käyttöön. Vähäisillä siemenmäärillä tarkoitettaisiin muiden kuin ammattimaisten toimijoiden tuottamia pieniä siemenmääriä loppukäyttäjille. Tällöin olisi kyse lähinnä harrastetoiminnasta, jossa tuotettavat siemenmäärät ovat hyvin vähäisiä. Vähäiset määrät tarkoittaisivat esimerkiksi 6 neliömetrin alan viljelyyn tarvittavaa määrää viljakasvien siemeniä tai esimerkiksi kahden rivimetrin viljelyyn tarvittavia puutarhakasvien siemeniä. Vähäisten siemenmäärien tuottaminen ammattimaisesti kuuluu lain soveltamisalaan. Vähäisten määrien arvioimisessa voidaan huomioida erityiskasveilla niiden siementen osuus markkinoilla, jolloin vähäisetkin määrät voivat olla markkinaosuuksilla merkittäviä ja kuulua lain soveltamisalaan. Vähäisten määrien arviointi on tapauskohtaista ja lajikohtaista.
Viljakasvien, öljy- ja kuitukasvien sekä vihanneskasvien siementen käyttäminen koristetarkoituksiin olisi lain soveltamisalan ulkopuolella, sillä myös direktiiveissä on koristekäyttö jätetty ulkopuolelle näiden kasviryhmien osalta. Siementen käyttö elintarvikkeiksi ei myöskään kuulu tämän lain piiriin.
3 §. Suhde muuhun lainsäädäntöön. Kasvinterveyden suojelemisesta annettu laki (702/2003) koskee toimenpiteitä, joilla pyritään säilyttämään hyvä kasvinterveyden tila ja joihin kasvintuhoojien torjumiseksi ja leviämisen estämiseksi voidaan ryhtyä. Laki luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta (294/2015) edellyttää, että luonnonmukaisessa tuotannossa viljelijän tulee käyttää luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniä aina, kun niitä on saatavilla. Lisäksi luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniä koskee eräitä muita vaatimuksia, esimerkiksi muuntogeenisten organismien (GMO) ja niiden johdannaisten käyttö on kielletty.
4 §. Määritelmät. Pykälässä määritellään tärkeimmät lain termit. Määritelmien mukaan siemenillä tarkoitettaisiin maatalous- ja puutarhatuotannossa lisäysaineistona käytettäviä siemeniä ja siemenperunoita.
Sertifioiduilla siemenillä tarkoitettaisiin viljelystarkastettua, viranomaisen tarkastamia siemeniä, joka täyttää sekä kansallisen että Euroopan unionin vaatimukset. Sertifioitujen siementen pakkaukseen kiinnitetään vakuustodistus ja/tai kasvipassi, joka on Euroopan parlamentin ja neuvoston kasvintuhoojien vastaisista suojatoimenpiteistä annetun asetuksen (EU) 2016/2031 78 artiklan mukainen vaatimus, jäljempänä kasvinterveysasetus. Vakuustodistus ja/tai kasvipassi kiinnitetään joko viranomaisen valvonnassa tai viranomaisen toimesta. Siemenviljelyksen tarkastus ja näytteenotto sekä analysointi tehdään kansainvälisten menetelmien mukaan tai niiden puuttuessa Ruokaviraston hyväksymän kansallisen menetelmän mukaan.
Uutena määritelmänä on standardisiementen määritelmä, jolla tarkoitetaan tarkastettua ja direktiivien mukaiset laatuvaatimukset täyttävää, riittävän lajikepuhdasta ja tunnistettavaa vihanneskasvien siemeniä.
Markkinoinnin sijaan käytettäisiin nyt markkinoille saattamista, jolla tarkoitettaisiin siementen hallussa pitämistä myyntiä varten ja lisäksi myytäväksi tarjoamista tai muita siirtoja joko ilmaiseksi tai korvausta vastaan. Määritelmä käsittäisi myös myynnin, jakelun ja muut siirtomuodot. Määritelmää on yhdenmukaistettu muun lainsäädännön kanssa ja määritelmä käsittää myös etämyynnin.
Vakuustodistuksella tarkoitettaisiin määritelmän mukaan lipuketta, joka painetaan siemenerän sertifioinnin jälkeen ja se kiinnitetään siemenpakkaukseen tai se voidaan myös painaa lähtemättömästi suoraan pakkaukseen. Vakuustodistuksesta selviää kaikki tärkeimmät siementen tiedot, kuten lajike, siemensukupolvi, itävyys ja puhtaustiedot. Vakuustodistuksen sijaan käytettäisiin yhdistettyä kasvipassia ja vakuustodistusta, mikäli siemenissä saattaa esiintyä säädelty muu kuin unionikaranteenituhooja, joille on asetettu raja-arvot unionin lainsäädännössä.
Pakkaamotoimintaa voitaisiin edelleen harjoittaa Ruokaviraston hyväksymissä pakkaamoissa. Hyväksytyt pakkaamot saavat valmistaa ja tarkastuttaa sertifioitavia ja hyväksyttäviä siemeneriä.
Maahantuonnin, maastaviennin ja geenitekniikalla muunnettujen siementen määritelmät vastaavat voimassaolevan lain määritelmiä.
Aiemmin käytetyn elinkeinonharjoittajan sijaan käytettäisiin toimijaa, jolla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä tai yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka ammattimaisesti tuottaa, pakkaa, markkinoi, maahantuo tai vie unionin ulkopuolelle siemeniä. Määritelmä on yhdenmukaistettu muun lainsäädännön kanssa.
2 luku Siementen markkinoille saattaminen
5 §. Siementen sertifiointi ja markkinoille saattaminen. Vain lajikeluetteloon hyväksyttyjen lajikkeiden siemeniä saa saattaa markkinoille. Lajikkeiden tulee olla hyväksyttyjä Ruokaviraston ylläpitämään kansalliseen kasvilajikeluetteloon (Suomen Kasvilajiketiedotteeseen) tai Euroopan yhteisön viljelykasvilajien yleiseen lajikeluetteloon. Tämä säännös vastaa voimassaolevan lain 7 §:n 1 momentin 1 kohtaa.
Voimassa olevan lain sertifiointipykälä on muotoiltu uudelleen ja sertifioimattomana markkinoitavista poikkeuksista on tehty uusi 12 §. Edelleen vain sertifioituja siemeniä tai vihanneskasvien standardisiemeniä voi saattaa markkinoille lisäysaineistona käytettäväksi. Sertifioitujen siementen laatuluokat ovat esiperussiemen, perussiemen ja sertifioitu siemen. Näille kaikille on asetuksilla säädetty tarkemmin laatuominaisuudet, jotka niiden tulee täyttää. Kantasiemenenä voidaan käyttää esiperussiementä, perussiementä ja sertifioidun siemenen ensimmäistä sukupolvea. Nämä edellytykset vastaavat Euroopan unionin siemendirektiivien vaatimuksia.
Lisäksi voidaan saattaa vihanneskasvien standardisiemeniä markkinoille. Pääosa vihannesten siemenistä markkinoidaan standardisiemeninä, joka on Euroopan unionin lainsäädännön vaatimusten mukaista riittävän lajikepuhdasta ja tunnistettavaa siementä.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin edelleen antaa tarkemmat säännökset sertifioitujen siementen lajikeaitoutta, lajikepuhtautta, itävyyttä, siementen terveyttä, tuottamista, käsittelyä ja varastointia koskevista vaatimuksista. Vastaavasti standardisiementen osalta voidaan antaa tarkemmat säännökset lajikeaitouden, tunnistettavuuden, puhtauden, terveyden ja itävyyden osalta.
6 §. Lajikkeen testaaminen ja viljelyarvokokeet. Lakiin ehdotetaan uutena pykälänä säännöksiä lajikkeen testaamista ja viljelyarvokokeista. Näistä on aiemmin säädetty asetuksella. Lajikkeen erottuvuuden, pysyvyyden ja yhtenäisyyden testaamisesta (DUS-testit) vastaisi Ruokavirasto Yhteisön kasvilajikeviraston (CPVO) tai uusia lajikkeita suojaavan kansainvälisen liiton (UPOV) lajiketestausohjeiden mukaisesti. Ruokavirasto voi myös nykykäytännön mukaisesti tarvittaessa teettää DUS-testit muualla yhteisössä testaukseen hyväksytyissä laitoksissa. Maatalouskasvilajien viljelyarvokokeista vastaisi Luonnonvarakeskus (LUKE). Sokerijuurikkaan viljelyarvokokeita toteuttaisi edelleen Sokerijuurikkaan tutkimuslaitos. Hakijan tulisi Ruokaviraston hakemuksella hakea lajikkeita DUS-testeihin tai pyytää ruokavirastoa järjestämään DUS-testaus jossakin toisessa yhteisön maassa. Viljelyarvokokeisiin lajikkeet haetaan LUKE:n antaman ohjeistuksen mukaan. Ehdotuksen mukaan toimija maksaa DUS-testien kustannuksia Ruokaviraston näistä suoritteista perimän maksun mukaisesti tai ulkomaisen tutkimuslaitoksen taksan mukaan. Vastaavasti LUKE perii viljelyarvokokeista maksuja toimijoilta. Sokerijuurikkaan lajikekokeista on vastannut sokerijuurikkaan tutkimuskeskus eikä käytäntöä ole tarkoitus muuttaa. Perunan lajikekoetoiminta on ollut hyvin vähäistä, mutta tarvittaessa myös perunalajikkeille on tehty viljelyarvokokeita. Tällöin Perunantutkimuslaitoksella on ollut merkittävä rooli kokeiden toteuttajana. Lajikkeiden viljelyarvokokeissa selvitetään uusien lajikkeiden viljelyvarmuutta, satoa ja laatua. Lajikkeet, jotka tuovat parannusta olemassa olevaan lajikevalikoimaan voidaan hyväksyä lajikeluetteloon. Lajikkeiden viljelyarvokokeet on tehtävä luotettavasti ja niin laajasti eri puolilla maata, että lajien viljelyvarmuus eri olosuhteissa tulee huomioitua. Testausverkon olisi katettava laajasti erilaisia alueita aina pohjoisinta Suomea myöten. Nurmikkolajikkeiden viljelyarvo selvitetään yhteispohjoismaisilla kokeilla, joiden koordinoinnista vastaa Norwegian Institute of Bioeconomy Research.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat edellytykset lajikkeiden erottuvuuden, pysyvyyden ja yhtenäisyyden testaamisesta sekä viljelyarvokokeiden tekemisestä.
7 §. Kasvilajikelautakunta. Ehdotuksen mukaan kasvilajikelautakunta päättäisi edelleen lajikkeen hyväksymisestä kasvilajikeluetteloon ja lajikkeen hyväksymisen peruuttamisesta. Maa- ja metsätalousministeriö asettaisi kasvilajikelautakunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kasvilajikelautakunnan kokoonpanon tulisi voimassa olevan lain mukaisesti edustaa kokoonpanoltaan riittävää asiantuntemusta. Lautakunnassa tulisi esimerkiksi olla teollisuuden, viljelijöiden, siemenalan ja neuvonnan edustajia
8 §. Kasvilajikeluettelo. Kasvilajikeluettelosta on säädetty viljelykasvilajien yleisestä lajikeluettelosta annetussa neuvoston direktiivissä 2002/53/EY. Sen mukaan, jokaisen jäsenvaltion on laadittava yksi tai useampi luettelo. Nykyisen käytännön mukaan Ruokavirasto ylläpitää ja julkaisee kansallista kasvilajikeluetteloa, Suomen Kasvilajiketiedotetta, vähintään vuosittain. Kasvilajikeluetteloon voitaisiin hyväksyä direktiivin 2002/53/EY mukaan lajike, joka täyttää erottuvuuden, pysyvyyden ja yhtenäisyyden vaatimukset (DUS-testit) ja lajikkeella on direktiivin edellyttämä viljelyarvo. Alkuperäiskasvilajikkeilta ei edellytettäisi viljelyarvokokeita, sen sijaan niiden hyväksymisen edellytyksenä olisi tärkeimpänä kriteerinä niiden arvo geenivarojen säilyttämisen kannalta. Lajikeluettelosta poistetut lajikkeet eivät siten välttämättä tule hyväksytyiksi alkuperäiskasvilajikkeiksi, jos niillä ei ole erityistä merkitystä geenivarojen säilyttämisen kannalta. Lajikkeen hyväksyntä olisi voimassa kuten nykyäänkin hyväksymisvuotta seuraavan kymmenennen kalenterivuoden loppuun. Tämän jälkeen lajikkeen hyväksyntää voitaisiin hakea uusittavaksi. Hakemus hyväksynnän uudistamisesta on tehtävä viimeistään kaksi vuotta ennen hyväksynnän voimassaoloajan päättymistä. Lajikkeen hyväksyntä voidaan uusia, mikäli lajike on laajasti viljelyssä ja lajike on edelleen erottuva, pysyvä ja riittävän yhtenäinen. Alkuperäiskasvilajikkeiden hyväksyntä olisi voimassa toistaiseksi. Kansalliseen kasvilajikeluetteloon hyväksytyt lajikkeet ilmoitetaan Euroopan unionin lajikeluetteloon.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin edelleen antaa tarkemmat säännökset kasvilajikeluetteloon hyväksymisen edellytyksistä, lajikkeen ylläpidosta, lajikeluetteloon hyväksymisen menettelystä, kasvilajikeluettelon julkaisemisesta ja ylläpidosta.
9 §. Lajikkeen hyväksymisen peruuttaminen. Ehdotuksen mukaan kasvilajikelautakunnan on peruutettava hyväksyntä, jos Ruokaviraston tutkimuksin osoitetaan, että erottavuuden, yhtenäisyyden ja pysyvyyden edellytykset eivät enää täyty. Lajikkeen vastuutaho voisi myös pyytää lajikkeen poistamista kasvilajikeluettelosta. Tämän jälkeen lajiketta voitaisiin myöhemmin hakea kahden vuoden määräajan jälkeen uudelleen lajikeluetteloon alkuperäiskasvilajikkeena, jos kyse on vanhasta lajikkeesta, jolla on selkeästi merkitystä geenivarojen suojelun kannalta. Jos lajikkeella on edelleen laajalti merkitystä viljelyssä ja lajikkeesta vastaava henkilö ei halua ylläpitää lajiketta, niin uusi henkilö tai oikeushenkilö voisi ylläpitää lajiketta ja se säilyisi edelleen kasvilajikeluettelossa, mikäli lajikkeen hyväksymisen muut edellytykset täyttyisivät. Kasvilajikelautakunta päättää täyttyvätkö lajikkeen uudelleenhyväksynnän edellytykset.
Lisäksi kasvilajikelautakunta voi peruuttaa lajikkeen hyväksymisen, jos lajikkeen hyväksymisen edellytykset eivät enää täyty. Lajikkeen hyväksymismenettelyn aikana, lajikkeen DUS-testien tai viljelyarvokokeiden aikana annetut väärät tiedot voisivat myös johtaa lajikkeen hyväksymisen peruuttamiseen. Mikäli hyväksyttyä lajiketta ei ylläpidetä ylläpitosäännösten mukaan, voitaisiin hyväksyntä myös peruuttaa. Tällöin lajikkeesta ei ole esimerkiksi olemassa itävää siementä tai siemen ei ole lajikepuhdasta tai tunnistettavaa.
10 §. Muuntogeenisen lajikkeen siemenet. Pykälää on tarkennettu lisäämällä edellytys siitä, että muuntogeenisen lajikkeen siemeniä saa markkinoida vain, jos lajike on hyväksytty lajikeluetteloon ehdotetun lain 8 § mukaisesti. Lisäksi edelleen on voimassa se, että lajikkeen siemeniä saa tuottaa ja markkinoida vain, jos lajike on hyväksytty yhteisössä viljelykäyttöön joko Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 1829/2003 tai geenitekniikkalain (377/1995) mukaisesti. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 1830/2003 säätelee muuntogeenisten siementen, elintarvikkeiden ja rehujen jäljitettävyyttä ja merkitsemistä. Muuntogeeninen lajike voisi olla lajikeluettelossa 8 §:ssä ehdotetun ajan tai enintään niin kauan kuin hyväksyntä viljelykäyttöön on voimassa.
Vuonna 2015 hyväksyttiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2015/412, jonka mukaan jäsenmaat saavat itse päättää, sallivatko ne Euroopan unionissa hyväksyttyjen muuntogeenisten kasvien viljelyn. Hallituksen esitys laiksi muuntogeenisten organismien viljelyn rajoittamisesta on annettu eduskunnalle (HE 114/2018 vp) ja sen on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019. Esityksellä ehdotetaan säädettäväksi laki, jolla kansallisesti toimeenpannaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2015/412.
Ainoa Euroopan unionissa hyväksytty kaupalliseen tarkoitukseen viljelty muuntogeeninen maissilajike (MON 810) ei kasva Suomessa. Euroopan unionin tasolla ei ole edelleenkään asetettu muuntogeenisille siementen merkinnöille kynnysarvoja.
11 §. Pakkaaminen ja merkitseminen. Säännöksen mukaan Ruokavirasto valvoisi edelleen siementen pakkaamista. Sertifioituja siemeniä voidaan markkinoida pakkauksissa, jotka on suljettu viranomaisen hyväksymällä tavalla. Pakkaukset tulee sulkea siten, ettei pakkauksia voi avata ja uudelleen sulkea jälkiä jättämättä. Edelleen säilyisi mahdollisuus yksittäistapauksissa sallia siementen toimittaminen pakkaamattomana loppukäyttäjälle.
Voimassa olevan lain mukaisesti siemenistä tulee pykälän 2 momentin mukaisesti antaa tarvittavat tiedot käyttäjälle. Markkinoille saatettavissa siemenissä on siten oltava vakuustodistus, joka kiinnitetään siemenpakkaukseen tai vaihtoehtoisesti painetaan suoraan pakkaukseen. Vakuustodistuksessa on oltava vähintään varmentavan viranomaisen nimi ja jäsenvaltio, virallinen sarjanumero erän viitenumero, pakkauksen sulkemiskuukausi- ja vuosi, virallisen näytteen ottoajankohta, laji, lajike ja siemenluokka. Vakuustodistuksessa voi lisäksi olla muita tarvittavia tietoja, kuten siementen käsittelytiedot. Uuden kasvinterveysasetuksen 83 artiklan mukaan kasvipassi on yhdistettävä tarvittaessa vakuustodistukseen, tällöin kasvipassi sisältää myös vakuustodistuksen tiedot. Yhdistäminen koskee niitä lajeja, joille on asetettu kynnysarvot säädeltyjen muiden kuin unionin karanteenituhoojien osalta. Vakuustodistuksen tai kasvipassin avulla markkinoitavat siemenerät ovat jäljitettävissä.
Edelleen säilyisi mahdollisuus markkinoida siemeniä ennakkovakuudella. Ennakkovakuudella toimitettujen siementen lopullinen itävyys on vielä varmistamatta, mutta muut siementen laatumääritykset on jo tehty.
Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä pakkaamisesta, kauppaerän koosta, pakkausten ja siemenerien merkitsemisestä, ostajalle annettavista tiedoista ja niiden julkaisemisesta, ennakkotietojen käyttöehdoista sekä pakkaamattomien siementen ja sen tietojen toimittamisesta lopulliselle käyttäjälle voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
12 §. Erityiset säännökset. Sertifioimattomia siemeniä saisi kuitenkin 4 §:stä poiketen saattaa markkinoille pieniä määriä tieteellisiin tarkoituksiin tai jalostukseen tarkoitettuja siemeniä ja lisäksi nurmi- ja rehukasvien sekä öljy- ja kuitukasvien tuotantoon tarkoitettua lajikkeettomia kaupallisia siemeniä. Täytäntöönpanosäännöistä, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat antaa luvan saattaa markkinoille sellaisten lajikkeiden siemeniä, joista on tehty viljelykasvilajien tai vihanneslajien kansalliseen lajikeluetteloon lisäämistä koskeva hakemus annetun komission päätöksen 842/2004/EY mukaan voidaan jo lajikeluettelohakemusvaiheessa saattaa markkinoille siemeniä tietyin edellytyksin. Lisäksi siementen raakaeriä, jotka toimitetaan kunnostustoimintaa ja pakkaamista varten saisi saattaa markkinoille. Huoltovarmuuskeskus varastoi osan viljan siemenistä lajikkeellisena, joten tarvittaessa on oltava mahdollisuus poikkeustilanteissa lajikkeellisten siementen markkinoille saattamiseen.
Maatiaislajikkeiden hyväksymistä ja siementuotantoa koskevia direktiivejä ovat komission direktiivi 2008/62/EY tietyistä poikkeuksista sellaisten viljelykasvien maatiaiskantojen ja –lajikkeiden hyväksymiseksi, jotka ovat luonnostaan sopeutuneet paikallisiin ja alueellisiin olosuhteisiin ja joita uhkaa geneettinen köyhtyminen, sekä kyseisten maatiaiskantojen ja –lajikkeiden siementen ja siemenperunoiden pitämiseksi kaupan, joka käsittää maatalouslajien alkuperäiskasvien rekisteröinnin ja siementuotannon sekä komission direktiivi 2009/145/EY sellaisten maatiaiskantojen ja –lajikkeiden, joita on perinteisesti kasvatettu erityisissä paikallisissa ja alueellisissa olosuhteissa ja joita uhkaa geneettinen köyhtyminen, sekä lajikkeiden, joilla ei ole varsinaista merkitystä kaupallisen viljelytuotannon kannalta, mutta jotka on kehitetty erityisiä kasvuolosuhteita varten, hyväksymisen ja siementen kaupan pitämisestä tehtävistä poikkeuksista, jonka soveltamisalaan kuuluvat vihannesten vanhojen lajikkeiden hyväksyminen ja siementuotanto sekä vähämerkityksisten vihanneslajikkeiden hyväksyminen sekä niiden siementuotanto. Komission direktiivin 2010/60/EU tietyistä poikkeuksista ympäristön säilyttämiseen tarkoitettujen rehukasvien siemenseosten pitämisestä kaupan mukaan voidaan markkinoida monimuotoisuutta säilyttäviä siemenseoksia alkuperäisen luonnon säilyttämiseksi. Alkuperäislajikkeista vain osa rekisteröidään direktiivien mukaisesti lajikeluetteloon eikä kaikista rekisteröidyistä lajikkeista tuoteta siementä. Rekisteröinnin ulkopuolelle jäävistä lajikkeista saatetaan tuottaa vähäisiä määriä siementä, joita saatetaan markkinoille hyvin vähäisiä määriä. On tärkeää sallia geenivarojen ylläpitämiseksi ja niiden kestävän käytön edistämiseksi vanhojen maatiaislajikkeiden vähäisten siemenmäärien markkinoille saattaminen sertifioimattomana.
Sertifioimattomia siemeniä saisi luovuttaa tiukasti säännellyssä sopimusviljelyssä, jos siemenet eivät poistu tuotantoketjusta. Tällöin siementen tulee kuitenkin säilyä tuotantorenkaassa eikä sitä saa vapaasti markkinoida eli siemenet ovat niin sanotussa suljetussa kierrossa. Tällainen tilanne on jo tärkkelysperunan tuotannossa. Sokerijuurikkaan ja kuminan tuotanto voitaisiin myös käsittää tällaiseksi tiukasti säädellyksi sopimustuotannoksi. Sopimustuotannossa olevien siementen on oltava hukkakaurasta vapaata ja täytettävä kasvinterveyslain edellytykset.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä sertifioimattomien siementen markkinoille saattamisesta, lajikeaitoutta, lajikepuhtautta, vähimmäisitävyyttä, siementen terveyttä, tuottamista, käsittelyä ja varastointia koskevista vaatimuksista sekä tiukasti säännellyn sopimustuotannon tarkemmista edellytyksistä.
3 luku Toiminnan harjoittaminen
13 §. Pakkaamon hyväksyminen. Pakkaamotoiminta on ollut luvanvaraista jo nykyisessä laissa. Siementen pakkaaminen on tärkeä osa siementen markkinoille saattamista. Siementen laadun, merkintöjen ja jäljitettävyyden takaamiseksi pakkaamolla olisi oltava hyväksyntä harjoittaa toimintaansa. Pakkaamohyväksyntää tulisi hakea Ruokavirastolta ennen toiminnan aloittamista. Ehdotuksen mukaan Ruokavirasto tarkastaa pakkaamon toiminnan edellytykset. Pakkaamohyväksynnän edellytyksenä olisi, kuten nykyisessäkin laissa, asianmukaiset tilat, laitteet, varusteet ja toiminnan edellyttämä ammattitaitoinen henkilökunta. Pakkaamohyväksynnän saamisen edellytyksenä on, että pakkaamo antaa Ruokavirastolle mahdollisuuden tehdä katselmus tiloissaan.
Pakkaamohyväksyntä voidaan myöntää enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan Ruokaviraston arvioimaan riskiin perustuen nykyisen viiden vuoden sijaan. Näin kevennettäisiin hallinnollista taakkaa, mikä aiheutuu uusien hyväksyntöjen hakemisesta ja tarkastuksista. Hyväksyntä on mahdollista myöntää tarvittaessa lyhyemmäksikin ajaksi. Pakkaamohyväksynnän voimassaoloaikaa voitaisiin jatkaa, mikäli Ruokaviraston tarkastuksen jälkeen voidaan todeta hyväksynnän edellytysten täyttyvän. Hakijan tulee hakea uudelleenhyväksyntää kirjallisesti Ruokavirastolta. Pakkaamojen uudelleenhyväksyntä tehtäisiin riskiperusteisesti joko asiakirjatarkastuksella tai tarkemmalla tarkastuksella, mikäli toiminnassa on ollut puutteita. Tarvittaessa tarkastuksessa voitaisiin käyttää hyväksi pakkaamojen laatujärjestelmiä. Pakkaamon tulisi edelleen ilmoittaa toiminnassa tapahtuneista merkittävistä muutoksista, esimerkiksi toiminnan laajentamisesta ja toiminnan lopettamisesta.
Jo toiminnassa olevia pakkaamoja tarkastettaisiin joko asiakirjatarkastuksilla tai tarkemmilla katselmuksilla riskiperusteisesti. Kaikissa pakkaamoissa tehtäisiin kuitenkin vähintään yksi katselmus pakkaamohyväksynnän voimassaoloaikana. Nykyiset pakkaamot, jotka on hyväksytty viiden vuoden ajaksi, siirtyisivät siirtymäsäännöksellä uuteen pakkaamohyväksyntäjärjestelmään, kun niiden luvat vanhenevat vuosien 2022 ja 2023 aikana.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset pakkaamohyväksynnän hakemisesta, hyväksymisestä ja pakkaamohyväksynnän jatkamisesta.
14 §. Ilmoitusvelvollisuus. Pykälän mukaan ilmoitusvelvollisuus koskee siementen markkinoille saattajaa, siementen maahantuojaa ja maastaviejää. Edellä mainituilta toimijoilta edellytettäisiin kirjallista ilmoitusvelvollisuutta siementen kauppaan liittyvän toiminnan aloittamisesta, lopettamisesta ja toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista. Pykälä vastaa sisällöllisesti voimassaolevan lain pykälää.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset ilmoituksen sisällöstä ja ilmoitusmenettelystä.
15 §. Velvollisuus tiedoston pitämiseen. Voimassa olevan lain mukainen velvollisuus tiedoston pitoon valvontaa varten säilyisi edelleen. Hyväksyttyjen pakkaamojen ja 14 §:n mukaisten ilmoitusvelvollisten toimijoiden tulee pitää toiminnastaan tiedostoa. Ehdotetun pykälän mukaan tietoja tulee säilyttää kuuden vuoden ajan tiedon tallentamisesta. Ehdotettu pidempi säilytysaika on tarpeen esimerkiksi tilanteissa, joissa jälkeenpäin tutkitaan petollista toimintaa ja jäljitetään myytyjä kauppaeriä.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset tiedoston pitämisestä, sisällöstä ja järjestämisestä. Tiedoston tulisi olla kauppaeräkohtainen ja siinä tulisi olla mm. tietoja myyjästä, ostopäivästä, kauppaerän numerosta, painosta, ostajan yhteystiedot ja toimituspäivät. Pakkaamojen tulisi säilyttää osana tiedostoa siementen raakaeriä koskevat viljelytarkastuspäätökset ja vastaanottotodistukset.
16 §. Vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siementen kunnostajan ja pakkaajan sekä sen, joka on tuonut siemenen Suomeen, vahingonkorvausvelvollisuudesta. Tuojalla tarkoitettaisiin sekä maahantuojaa, joka tuo siemeniä Euroopan unionin sisämarkkinoiden ulkopuolelta, että sitä, joka tuo siemeniä maahan toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta. Korvausvelvollisuus syntyisi, jos siemenet eivät täytä Europan unionin siemenlainsäädännössä taikka tässä laissa tai sen nojalla säädettyjä vaatimuksia. Korvausvelvollisuus syntyisi ammattikäytössä, eli silloin, kun siemeniä käytetään elinkeinoliiketoiminnassa. Korvaukseen olisi 1 momentin mukaan oikeutettu vain loppukäyttäjä, eli se joka kylvää siemenet.
Vahingonkorvausvastuu säilytettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti tuottamuksesta riippumattomana, eli sen syntymiseksi ei vaadittaisi tahallisuutta tai huolimattomuutta korvausvelvollisen puolelta, mutta siitä voisi vapautua tiettyjen edellytysten vallitessa. Tuottamuksesta riippumaton vastuulla on pyritty selkeyttämään vastuusuhteita siementen tuotantoketjussa. Siementen kunnostajan, pakkaajan ja tuojan vastuu koskisi vain lopulliselle käyttäjälle siemeniä luovuttavaa tai myyvää toimijaa. Näin ollen vastuu ei koskisi esimerkiksi kunnostajien välisiä toimituksia eikä kunnostamiseen tai pakkaamiseen osallistumattomia ketjun toimijoita (jälleenmyyjät ja muut vastaavat ammatinharjoittajat). Kyseisten toimijoiden kärsimä vahinko tulisi korvattavaksi kauppalain (355/1987) mukaan kuten muussakin liiketoiminnassa. Vahinkojen korvaaminen olisi tällöin sovittavissa elinkeinonharjoittajan sopimusvapauden puitteissa, jolloin myös sopimusosapuolet voisivat halutessaan ottaa sopimukseen maininnan ankaran vastuun säännöksen soveltamisesta sopimussuhteessa. Myöskään jäljempänä kuvattava pakottavuutta koskeva säännös ei tällöin tulisi sellaisenaan velvoittaviksi. Kuluttajakaupassa vahinko tulisi korvattavaksi tuotevastuulain (694/1990) säännösten mukaisesti.
Pykälän 2 momentin sanamuoto pysyisi voimassaolevan säännöksen mukaisena. Momentin mukaan vahingonkorvausvelvollisuutta ei olisi, vaikka siemenissä olisi virhe, jos korvausvelvollinen voi saattaa todennäköiseksi, ettei siemenissä ollut vahingon aiheuttanutta virhettä hänen laskiessaan siemenet markkinoille. Vastuun syntyminen presumoitaisiin samoin kuin tuottamuksesta riippumattoman vastuun tapauksessa, mutta korvausvelvollinen voisi välttää korvausvelvollisuuden tietyissä tapauksissa. Välttääkseen vastuun korvausvelvollisen tulisi osoittaa, että siemenissä ei ole ollut korvausvelvollisuuden aiheuttanutta virhettä silloin kun hän laski siemenet markkinoille. Virheen poissaolosta ei edellyttäisi täyttä varmuutta, mutta sen tulisi olla tehdyn selvityksen valossa todennäköistä. Esimerkiksi sertifioidut siemenet, joiden laadun ja aitouden viranomainen on varmentanut, voisi olla yksi indikaattorina siitä, ettei siemenissä ole ollut virhettä. Säännöksessä sovellettaisiin vahingonkorvauslainsäädännöstä yleisesti noudatetusta poiketen käännettyä näyttötaakkaa, eli siementen kunnostaja, pakkaajan tai tuoja joutuisi osoittamaan virheen puuttumisen välttääkseen korvausvastuun.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneelle vahingon korvaamisesta. Mainitut vahingot korvattaisiin tuotevastuulain mukaan.
Pykälän uuden 3 momentin mukaan korvausvelvollisuudesta ei voisi etukäteen poiketa sopimuksella vahingonkärsijän vahingoksi, eli myyjä ja ostaja eivät voisi sopia ostajan vahingoksi etukäteisellä sopimuksella, ettei säännöstä noudateta. Pakottavuuden taustalla on säännöksen perusajatus heikomman osapuolen suojaamisesta, joka ei toteudu, jos vastuu voidaan etukäteen välttää sopimuksin. Pakottavuuden merkitys korostuu varsinkin tilanteissa, joissa sopimuspuolet olisivat epätasa-arvoisia, eikä toisella osapuolella olisi toimintansa jatkamiseksi muuta mahdollisuutta kuin suostua sopimukseen. Kyseessä voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa myyjä vaatii sopimuksen syntymisen edellytyksenä lain säännöksestä poikkeavaa sopimusehtoa vastuunsa rajoittamiseksi.
Toisaalta pakottava lainsäädäntö saattaa johtaa tilanteisiin, missä siemeniä myyvä osapuoli arvioi teoreettisen riskinsä niin suureksi, ettei myynti ole kannattavaa. Pykälän 3 momentissa kuvattu säännöksen pakottavuus on ollut tulkinnallisesti olemassa jo voimassaolevan lain mukaan, mutta se ei ole ilmennyt selkeästi säännöksestä. Pakottavuus on selkeyden vuoksi kirjoitettu nyt näkyville.
17 §. Kansallisesti tärkeiden peltokasvilajien siemenhuollon turvaaminen. Voimassaolevan lain mukaan edelleen voitaisiin tärkeiden peltokasvilajien siemenhuollon turvaamiseksi maksaa kasvinjalostusyritykselle huoltovarmuusrahaston varoista lajikkeiden jalostustyöstä ja kantasiementuotannosta. Korvausta maksettaisiin vain taloudellisesti kannattamattomien lajien lajikkeiden jalostamiseen ja jalostustyöstä, joka tehdään Suomessa.
Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa edelleen säännökset korvaukseen oikeuttavista kasvilajeista sekä muista korvausperusteista.
4 luku Laboratoriot
18 §. Tutkimuslaboratoriot. Pykälässä vahvistettaisiin Ruokaviraston laboratorio tutkimuslaboratorioksi, joka vastaa ehdotetun lain mukaisista näytteiden käsittelystä ja tutkimisesta. Lisäksi näytteet voidaan käsitellä ja tutkia Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa tai toisen Euroopan unionin jäsenvaltion hyväksymässä laboratoriossa. Ruokaviraston siemenlaboratorio on kansainvälisen siementarkastusjärjestön ISTA:n (International Seed Testing Association) akkreditoima laboratorio numero FI01. Akkreditoinnin pätevyysalue kattaa siementen näytteenoton ja tutkimukset.
19 §. Yksityisen laboratorion hyväksyminen. Yksityisen laboratorion hyväksyminen on aiemmin ollut maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa, mutta nyt siitä säädettäisiin lain tasolla. Ehdotetun pykälän mukaan Ruokavirasto voisi hyväksyä hakemuksesta yksityisen laboratorion tekemään siemennäytteistä tutkimuksia. Yksityinen laboratorio voisi olla joko riippumaton laboratorio tai siemenyhtiölle kuuluva laboratorio. Se, että siemenyhtiölle kuuluva laboratorio saisi tutkia vain omien siemeneriensä näytteitä perustuu neuvoston direktiiviin 2004/117/EY. Hakemuksessaan laboratorion tulee yksityiskohtaisesti selvittää, mitä lajeja on tarkoitus tarkastaa ja mitä analyysejä laboratorio tekisi. Lisäksi tulisi ilmoittaa tarvittavat tiedot ammattitaitoisesta henkilöstöstä sekä teknisestä valmiudesta. Ruokaviraston vastuulla on huolehtia riittävän koulutuksen järjestämisestä laboratorion henkilöstölle.
20 §. Yksityisen laboratorion suorittamat tutkimukset. Ehdotetun pykälän mukaan yksityisen laboratorion tulee tarkastaa näytteet kansainvälisten menetelmien mukaan tai mikäli kansainvälisiä menetelmiä ei ole olemassa, niin tällöin käytettäisiin kansallisia menetelmiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksityisen laboratorion tulee noudattaa ISTA:n menetelmiä tai Ruokaviraston hyväksymiä kansallisia menetelmiä. Laboratoriota koskisi myös velvollisuus tiedoston ylläpitämiseen vastaanottamistaan näytteistä.
21 §. Yksityisen laboratorion valvonta. Ehdotetun uuden pykälän mukaan Ruokavirasto valvoisi, että laboratorion toiminta täyttää siemenlain mukaiset vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin, että Ruokaviraston tulee saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot. Ruokavirasto tarkastaisi laboratorion toimintaa arvioimansa riskin perusteella. Tarkastukseen kuuluisi laboratorion henkilöstön pätevyyden ja myös esimerkiksi vertailunäytekokeiden valvonta. Laboratorion teknisen valmiuden tulisi myös vastata Ruokaviraston edellyttämää tasoa.
Pykälän 3 momentin mukaan Ruokaviraston tulee tutkia vähintään viisi prosenttia yksityisen laboratorion sertifiointia varten tutkimista näytteistä. Tämä on neuvoston direktiivin 2004/117/EY direktiivien 66/401/ETY, 66/402/ETY, 2002/54/EY, 2002/55/EY ja 2002/57/EY muuttamisesta virallisesti valvottujen tarkastusten ja kolmansissa maissa tuotettujen siementen vastaavuuden osalta mukainen vaatimus.
5 luku Viranomaiset
22 §. Yleinen ohjaus ja suunnittelu. Pykälä vastaa pääosin voimassaolevan lain säännöstä. Sitä on tarkennettu, joten nyt valvonnan sijaan maa- ja metsätalousministeriö vastaisi ehdotettavan lain yleisestä ohjauksesta ja suunnittelusta. Maa- ja metsätalousministeriö tulosohjaa Ruokavirastoa, mutta varsinaisesta tämän lain mukaisesta valvonnasta vastaisi Ruokavirasto.
23 §. Valvontaviranomaiset ja sertifiointiviranomainen. Ehdotetun pykälän mukaan lain mukaisesta valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaisi Ruokavirasto. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä valvonnassa on siementen markkinoinnin valvonta. Siementen maahantuontia valvoo Ruokaviraston ohella Tulli.
Sertifiointiviranomaisena toimii Ruokavirasto. Ehdotus vastaa sisällöllisesti nykyistä käytäntöä.
24 §. Valtuutetut tarkastajat ja näytteenottajat. Pykälässä ehdotetaan, että Ruokavirasto käyttäisi valvonnassaan apuna valtuutettuja tarkastajia ja näytteenottajia. Valtuutetut tarkastajat ja näytteenottajat voisivat olla myös siemenliikkeen palveluksessa olevia. Tällöin siemenliikkeiden näytteenottajat voivat ottaa näytteitä vain pakkaamonsa pakkaamista eristä. Tämä mahdollisuus käyttää siemenliikkeiden palveluksessa olevia tarkastajia ja näytteenottajia tulee neuvoston direktiivistä 2004/117/EY. Ruokavirasto vastaisi edelleen tarkastajien ja näytteenottajien koulutuksesta ja siitä, että tarkastajilla on riittävä ammattitaito ja asiantuntemus tehtäviensä hoitamiseen.
Pykälän 2 momenttiin on lisätty mahdollisuus siihen, että Ruokavirasto voi perua valtuutuksen, jos tarkastaja tai näytteenottaja ei toimi Ruokaviraston ehtojen mukaan tai rikkoo tehtävään liittyviä velvoitteita. Tarvittaessa valtuutetun tarkastajan ja näytteenottajan olisi esitettävä kirjallinen selvitys valtuutuksestaan toimijalle.
Tarkastaja ja näytteenottaja olisivat rikosoikeudellisessa virkavastuussa siemenlain mukaisia tarkastustehtäviä suorittaessaan. Mahdollisesta vahingonkorvauksesta säädettäisiin vahingonkorvauslaissa (412/1974).
6 luku Tarkastukset ja valvonta
25 §. Valvontasuunnitelma ja valvonnan tulosten julkaiseminen. Ehdotuksen mukaan Ruokaviraston on laadittava suunnitelma valvonnan järjestämisestä ja valvontakertomus suoritetuista valvonnoista. Valvontasuunnitelma on jo nyt osana Ruokaviraston laatimaa elintarvikeketjun monivuotista valvontasuunnitelmaa ja kertomus valvonnan tuloksista osana Ruokaviraston laatimaa raporttia elintarvikeketjun monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman toteutumisesta. Tulosten julkaiseminen lisää toiminnan avoimuutta ja tehostaa valvontaa. Julkaistavat tulokset ovat yleensä tilastotyyppisiä tietoja esimerkiksi valvonnan piirissä olevista siemenalan toimijoista, siemenistä, näytemääristä, kielletyistä eristä, tuontieristä sekä tutkimustuloksista.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että Ruokaviraston tulee tiettyjen edellytysten täyttyessä voida julkaista tai asettaa saataville tiedot, jotka koskevat yksittäisten toimijoiden virallisen valvonnan tuloksia. Ruokaviraston tulee tilanteen kiireellisyys huomioon ottaen varata toimijalle tilaisuus tulla kuulluksi ja sen tulee ottaa huomioon toimijan esittämät asialliset huomautukset. Nykyisin siementen markkinoille saattaminen voi tapahtua monella tapaa ja erityisesti etämyynnin välityksellä tapahtuva kauppa on lisännyt suosiotaan. Perinteisillä valvonnan keinoilla on tietyissä tapauksissa ollut vaikeaa puuttua niin sanottuun nettikauppaan ja siinä liikkuvien siementen laatuun sekä siemenistä annettaviin tietoihin. Ruokaviraston tehtäviin kuuluu varmistaa korkealaatuinen kasvintuotanto. Ehdotetussa laissa on tarkoitus tehostaa myös tätä valvontaa muun muassa mahdollistamalla jäljempänä 29 §:ssä tunnistautumaton näytteenotto etämyynnissä. Jos Ruokavirasto ei muilla valvontakeinoilla pysty vaikuttamaan siementen markkinointiin, on perusteltua tietyissä tapauksissa toimijoiden ja yleisen edun nimissä julkaista yksittäistä toimijaa koskevia virallisen valvonnan tuloksia.
26 §. Tarkastusoikeus. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädetään valvontaviranomaisen sekä valtuutetun tarkastajan ja näytteenottajan tarkastusoikeuksista.
Valvonta edellyttää, että tarkastuksen toimittajalla on oikeus päästä niihin tiloihin, joissa toimintaa harjoitetaan. Pykälän 2 momentin mukaan kotirauhan suoja koskisi kaikenlaisia pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviä tiloja, joissa tarkastuksen voisi tehdä vain viranomainen. Tällaisissa tiloissa tarkastus saadaan toimittaa vain, jos tarkastuksen toimittaminen on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on perusteltua syytä epäillä jonkun syyllistyneen tässä laissa rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn ja tarkastus on välttämätön rikoksen selvittämiseksi. Kotirauhan piiriin eivät kuuluisi esimerkiksi tilan pihapiiri tai varasto- ja tuotantorakennukset.
Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä tarkastusten suorittamisesta, näytteiden ottamisesta ja tutkimisesta sekö muusta tarkastus- ja valvontamenettelystä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
27 §. Tiedonsaantioikeus. Ehdotetun pykälän mukaan valvontaviranomaisella, valtuutetulla tarkastajalla ja näytteenottajalla olisi oikeus saada valvontaa varten tarpeellisia tietoja valtion ja kunnan viranomaisilta, julkista tehtävää hoitavalta sekä toimijoilta ja henkilöiltä, joita tämän lain velvoitteet koskevat. Tiedonsaantioikeus olisi rajattu valvontaa varten tarpeellisiin tietoihin ja asiakirjoihin, jotka toimijan olisi pyydettäessä annettava viranomaisille ja valtuutetuille tarkastajille. Tiedonsaantioikeus ulottuisi myös salassa pidettäviin tietoihin.
Valvontaviranomaisilla olisi oikeus saada toimijoilta tietoja, jotka ovat tarpeellisia siemenlain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisessa. Viranomaisen tietojensaantioikeus voi liittyä jonkin tarkoituksen kannalta tarpeellisiin tietoihin, jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että jos tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (PeVL 46/2016 vp).
Jos tällöin on kyse henkilötiedoista, tulee henkilötietojen käsittelyn peruste suoraan luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/679 6 artiklan 1 kohdan d ja f alakohdasta. Mainitut säännökset liittyvät myös henkilötietojen suojan ja julkisuusperiaatteen yhteensovittamiseen ja niiden voidaan katsoa olevan asetuksen 86 artiklan salliman liikkumavaran mukaisia.
28 §. Ulkomaiset tarkastajat. Pykälän mukaan myös Euroopan unionin lainsäädännössä tai muussa Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa tarkoitetulla tarkastajilla olisi samat tarkastus- ja tiedonsaantioikeudet kuin Suomen viranomaisilla.
29 §. Tunnistautumaton näytteen tilaaminen etämyynnissä. Etämyynnissä kuluttaja ja myyjä eivät ole samaan aikaan paikalla. Viime vuosina useisiin säädöksiin on tullut etämyyntiä koskevia lisäyksiä. Esimerkiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille edellyttää, että etämyynnissä myynnissä olevista elintarvikkeista on annettava asetuksessa pakollisiksi katsottavat tiedot lukuun ottamatta päiväys- ja erämerkintöjä.
Pykälässä ehdotetaan, että valvontaviranomainen voi tunnistautumatta tilata toimijoilta näytteitä etäviestintävälineiden välityksellä myytäväksi tarjottavista siemenistä. Toimijan tulisi saada tieto siitä, että näyte on tilattu virallista valvontaa varten. Etämyynnin merkitys siemenkaupassa on lisääntynyt. Samalla aiempaa useammin on olemassa tarve saada virallista valvontaa varten näytteitä etämyynnissä myytävistä siemenistä, jotta viranomaiset voivat tarkistaa muun muassa siementen aitouden ja pakkausmerkinnät. Viranomaisilla käytännössä esiintynyt vaikeuksia näytteiden saamisessa. Valvonnan parantamiseksi viranomaisen olisi voitava tehdä tilauksia tunnistamattomana (ns. haamuasiointi). Tunnistamattomuus on tärkeää, jotta internetsivustoilta voidaan nähdä samat tiedot kuin mitkä kuluttaja näkee. Sivustolla tarjottava tieto voi olla viranomaisen tietokoneella asioitaessa erilaista kuin asioitaessa esimerkiksi henkilökohtaisella koneella. On myös mahdollista, että verkko-ostokset eivät onnistu viraston koneella, mutta yksityistä tietokonetta käytettäessä ostamisessa ei ole ongelmia.
Käytettäessä viranomaisverkon ulkopuolista valvontakonetta yhteyttä ei oteta Ruokaviraston verkon kautta, vaan yhteys otetaan esimerkiksi matkapuhelimen kautta. Tällöin valvontakoneen ip-osoite, eli internetin protokollaosoite, ei ole yhdistettävissä ja jäljitettävissä Ruokavirastoon. Valvontakoneella yritetään etsiä tietoa tuotteista ja vastuullisesta tahosta sekä dokumentoida todisteet. Kaikki muu työ, tehdään varsinaisella viranomaiskoneella. Valvontakoneessa on erityisiä ohjelmia verkkosivujen tallentamiseen. Etämyynnin valvonta on haastavaa ja aikaa vievää. Kun vastuullinen taho on tunnistettu, voi valvonta tapahtua kuten muidenkin myyntiä harjoittavien toimijoiden valvonta.
30 §. Miehittämättömän ilma-aluksen käyttäminen valvonnassa. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että valvonnan apuna voitaisiin käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia ennalta asetetun kuvaussuunnitelman ja paikkatiedon perusteella valvonnassa lain voimaantulosta alkaen. Tavoitteena on mahdollistaa uusien keinojen käyttäminen asioiden todentamiseksi siemenvalvonnassa.
Ilma-aluksen käyttöoikeus valvonnassa olisi pääsääntöisesti virkavastuulla toimivalla viranomaisella. Pykälän 2 momentin mukaan ilma-aluksen käytöstä valvonnassa on ilmoitettava ennakkoon valvonnasta ilmoittamisen yhteydessä tai viimeistään valvontatilanteessa.
Miehittämätöntä ilmailua koskeva sääntely sisältyy ilmailulakiin (864/2014). Kun miehittämätöntä ilma-alusta käytetään lentotyöhön, sovelletaan ilmailulain lisäksi ilmailumääräystä OPS M1-32 kauko-ohjatun ilma-aluksen ja lennokin lennättämisestä. Ilmailua koskevassa lainsäädännössä on huomioitu niin muu ilmailua ja liikennettä koskeva sääntely sekä yleinen lainsäädäntö, kuten yksityisyyden suoja, kotirauha sekä liikkumis- ja oleskelurajoitukset. Miehittämättömästä ilmailusta ollaan lisäksi parhaillaan valmistelemassa Euroopan unionin lainsäädäntöä, jonka keskeisenä tavoitteena on luoda miehittämättömälle ilmailulle Euroopan unionin tasoinen lainsäädäntökehys.
31 §. Palveluntarjoaja. Ruokavirastolla olisi oikeus siirtää miehittämättömällä ilma-aluksella suoritettava valvontatehtävä ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Lisäksi palveluntarjoajan tulee noudattaa ilma-aluksella suoritettavaa valvontaa suorittaessaan mitä 30 §:n 2 momentissa on säädetty ilmoitusvelvollisuudesta. Palveluntarjoaja ei saa analysoida tuloksia vaan suoritetun miehittämättömällä ilma-aluksella suoritetun valvonnan tulokset on toimitettava Ruokavirastolle lopullista päätöksentekoa varten.
Lisäksi pykälän 2 momentin mukaan ulkopuoliselta palveluntarjoajalta edellytetään valvonnan hoitamisen edellyttämät tekniset, ammatilliset ja toiminnalliset valmiudet.
Pykälän 3 momentin mukaan Ruokavirasto voi perua palveluntarjoajalle siirtämänsä miehittämättömällä ilma-aluksella suoritettavan valvontatehtävän, jos palveluntarjoaja rikkoo tehtävään liittyviä vaatimuksia tai edellytyksiä taikka muulla tavalla olennaisesti rikkoo tehtävään liittyviä velvoitteita.
32§. Valvontarekisteri. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että Ruokavirasto pitää valvontaa varten valtakunnallista valvontarekisteriä. Valvontarekisterin perustiedot Ruokavirasto saisi toimijoiden ilmoitusvelvollisuuden, pakkaamojen ja yksityisien laboratorioiden hyväksymisen kautta.
Perustuslain 10 §:n 1 momenttiin sisältyvien henkilötietojen suojaa koskevien vaatimusten huomioon ottamiseksi ehdotetaan pykälään otettavaksi valvontarekistereiden tietosisältöä ja tietojen säilytysaikaa koskevat säännökset, joista tulee säätää lain tasolla.
Pykälän 2 momentissa luetellaan ne tiedot, jotka valvontarekisteriin merkittäisiin 13 §:n mukaan hyväksytyistä pakkaamoista, 14 §:n mukaan ilmoittautuneista toimijoista ja 19 §:n mukaan hyväksytyistä laboratorioista.
Pykälän 3 momentin mukaan toimintansa lopettaneen toimijan tai yksityisen laboratorion tiedot poistettaisiin rekisteristä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun toimija tai yksityinen laboratorio on ilmoittanut Ruokavirastolle lopettamisesta tai toiminta on loppunut. Kolmen vuoden säilytysaika on tarpeellinen jäljitettävyyden varmistamiseksi.
Pykälän 4 momentin mukaan rekisteri olisi osa maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008) tarkoitettua tietojärjestelmää.
Valvontarekisteriä voidaan pitää henkilörekisterinä. Henkilötietojen osalta pykälän 5 momentissa ehdotetaan viitattavaksi henkilötietojen suojaa koskevaan lainsäädäntöön. Tietojen luovuttamisen osalta viitataan julkisuuslainsäädäntöön.
Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/679 (tietosuoja-asetus) 18 artiklan 1 kohdan mukaan rekisteröity voi vaatia henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista, jos hän kiistää henkilötietojen paikkansapitävyyden.
Ehdotettu säännös, joiden mukaan henkilötietojen käsittelyyn ei sovellettaisi tietosuoja-asetuksen 18 artiklaa, tarkoittaa, ettei henkilötietojen käsittelyä näissä tapauksissa rajoitettaisi tietosuoja-asetuksen tarkoittamalla tavalla. Rekisteröity voisi siis edelleen tehdä mainittuja 18 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja väitteitä ja rekisterinpitäjä olisi velvollinen ratkaisemaan asiat hallintolain (434/2003) mukaan. Siltä osin kuin rekisteröity katsoo, että hänen henkilötietojensa käsittely on lainvastaista, tämä voi joko saattaa asian vireille tietosuoja-asetuksen 77 artiklan mukaisesti (ts. valitus valvontaviranomaiselle) tai vaihtoehtoisesti rekisteröity voi saattaa hallintolain nojalla vireille vaatimuksen siitä, että lainvastainen henkilötietojen käsittely on lopetettava. Viimeksi mainitussa tilanteessa rekisterinpitäjän on ratkaistava asia hallintolain menettelysäännöksiä noudattaen.
Kuten edellä on jo todettu, nimenomaan hallintolain säännökset jo toteuttavat ja edistävät hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lisäksi voidaan rekisteröidyn oikeusturvan osalta todeta, että edellä mainituissa tapauksissa rekisteröity voi käyttää muita tietosuoja-asetuksen III luvussa (rekisteröidyn oikeudet) ja VIII luvussa (oikeussuojakeinot, vastuu ja seuraamukset) säädettyjä oikeuksiaan. Tästä syystä esityksessä katsotaan, että ehdotetussa lainsäädännössä tulisi säätää poikkeuksista tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtiin, siltä osin kuin kyse on henkilötietojen käsittelystä, joka liittyy toimintaan, johon sovelletaan hallinnon yleislakeja.
33 §. Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen. Valvonnassa saadut tiedot ovat salassa pidettäviä siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään. Valvonnassa tietoja saisi luovuttaa syyttäjä- ja poliisiviranomaisille rikosten selvittämiseksi. Lisäksi tietoja saisi luovuttaa tämän lain 23 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille tämän lain mukaisten tehtävien suorittamista varten sekä verohallinnolle sen laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat valiokunnan mukaan voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (PeVL 46/2016 vp).
Ehdotetussa pykälässä on säännökset muista tahoista joille ja tarkoituksesta johon myös henkilötietoja voidaan luovuttaa. Henkilötietojen käsittelyn peruste tulee tällöin suoraan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan d ja f alakohdasta. Mainitut säännökset liittyvät myös henkilötietojen suojan ja julkisuusperiaatteen yhteensovittamiseen ja niiden voidaan katsoa olevan tietosuoja-asetuksen 86 artiklan salliman liikkumavaran mukaisia.
34 §. Perittävät maksut. Tämän lain mukaisista toimenpiteistä määrätään maksut siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.
7 luku Hallinnolliset pakkokeinot
35 §. Seuraamusmaksu. Toimijoiden rikkomusten seuraamuksista säädetään nykyisen siemenkauppalain 29 §:ssä (markkinointikielto), 30 §:ssä (hävittämis- ja maastavientimääräys) ja 31 §:ssä (uhkasakko ja teettäminen). Lisäksi toimija voidaan tietyin edellytyksin tuomita nykyisen siemenkauppalain 34 §:n mukaisesti siemenkaupparikkomuksesta sakkoon. Säännöksissä ei säädetä muista seuraamuksista, joten esimerkiksi varoitusta ei voida antaa.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan voitaisiin rikkomusten seuraamuksena käyttää uutta hallinnollista seuraamusmaksua. Seuraamusmaksun Ruokavirasto voisi määrätä silloin, jos huomautus tai varoitus olisi liian lievä ja muu laissa säädetty seuraamus liian ankara seuraamus rikkomuksesta. Seuraamusmaksun suuruudeksi ehdotetaan hieman suurempaa maksua kuin kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa annetun lain (658/2013) mukainen laiminlyöntimaksu, eli vähintään 500 ja enintään 5 000 euroa. Tämä on tarpeen, koska esimerkiksi markkinoille saatettavien siemenerien arvot voivat vaihdella huomattavasti lajista tai lajikkeesta riippuen.
Pykälän 1 momentissa yksilöidään, minkä velvollisuuden rikkomisesta seuraamusmaksu voitaisiin määrätä. Siementen markkinoille saattamisessa kyse olisi 5, 12, 36 ja 37 §:n säännöksistä, joissa säädetään siementen sertifioinnista ja markkinoille saattamisesta, lajikkeelle annetusta markkinointirajoituksesta sekä siemeniä koskevista erityisistä säännöksistä. Muuntogeenisen lajikkeen siementen tuottamisessa tai markkinoinnissa kyse olisi 10 §:n tai sen nojalla annetuista säännöksistä. Siementen pakkaamisessa ja pakkaamotoiminnassa kyse olisi vastaavista 11 tai 13 §:n säännöksistä sekä siemenerien merkitsemissä olisi kyse 11 §:n tai sen nojalla annetuista säännöksistä. Toimijan ilmoitusvelvollisuudessa olisi kyse 14 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättämisestä siitä huolimatta, että Ruokavirasto on toistuvasti kehottanut ilmoitusvelvollisuuden noudattamiseen. Tiedoston pitämisen osalta olisi kyse 15 §:n ja sen nojalla annettujen säännöksistä. Laboratoriotoiminnassa olisi kyse 19—21 §:ssä tai niiden nojalla annettujen säännöksistä.
Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin maksettavaksi valtiolle ja sen suuruutta arvioitaessa olisi otettava huomioon menettelyn laatu, vahingollisuus ja toistuvuus. Maksun suuruus perustuisi kokonaisarviointiin. Maksu voitaisiin jättää määräämättä ja antaa sen sijasta huomautus tai määrätä maksu maksettavaksi vähimmäismäärää pienempänä, jos menettelyä voidaan pitää vähäisenä ja maksun määräämättä jättäminen tai määrääminen vähimmäismäärää pienempänä on kohtuullista menettelyn laatu, toistuvuus, suunnitelmallisuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen.
Osa seuraamusmaksun määräämiseen liittyvistä rikkomuksista on luonteeltaan laiminlyöntejä. Jos esimerkiksi toimija ei ole ilmoittanut Ruokavirastolle toiminnan aloittamisesta, lopettamisesta tai siinä tapahtuneista muutoksista, kyse ei juuri koskaan ole varsinaisesti tahallisesta teosta, vaan eriasteisesta huolimattomuudesta.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Tämä niin sanottu ne bis in idem -kielto sisältyy myös kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kohtaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklaan. Kiellon katsotaan sisältyvän myös Suomen perustuslain yksilön oikeusturvaa koskevan 21 §:n 2 momentin säännökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista, jotka on lailla turvattava. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä kiellon soveltamisala ei rajoitu vain varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan se ulottuu myös erilaisiin rangaistusluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin.
Tämän vuoksi pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että seuraamusmaksua ei saisi määrätä luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa tai jolle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio. Jos seuraamusmaksu on määrätty luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, samasta teosta ei toisaalta saisi tuomita tuomioistuimessa rangaistusta.
Lainsäädännössä ei ole yleistä vanhenemissäännöstä rikkomuksille, joista voidaan määrätä seuraamusmaksu. Pykälän 4 momentin mukaan seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos teosta on kulunut yli kuusi kuukautta. Maksun täytäntöönpanosta säädettäisiin sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002). Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta vastaisi siten Oikeusrekisterikeskus. Ehdotuksessa esitetään tämän johdosta mainitun lain muuttamista. Sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa ei säädetä saatavien vanhentumisesta. Tämän vuoksi pykälän 4 momentissa säädettäisiin myös siitä, että seuraamusmaksu vanhenee viiden vuoden kuluttua seuraamusmaksun määräämispäivästä. Säännös vastaisi rikoslaissa säädettyä sakon vanhentumissäännöstä. Seuraamusmaksusta ei perittäisi korkoa.
36 §. Kielto saattaa markkinoille siemeniä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi valvontaviranomaisten mahdollisuuksista kieltojen asettamiseen silloin, kun tarkastettu tai muuten valvonnan piiriin kuuluva siemenerä ei vastaa lainsäädännön vaatimuksia tai sitä epäillään sellaiseksi. Kielto saattaa markkinoille siemeniä olisi yleensä tarkoitettu koskemaan tietyn siemenerän markkinointia, mutta se tulee voida säännöstenvastaisten siemenerien toteamisen perusteella ulottaa tarvittaessa koskemaan laajemminkin säännöstenvastaisen siementavaran markkinointia. Pykälän sisältö vastaisi pääosin voimassa olevaa lakia.
37 §. Lajikkeen siemenen markkinoille saattamista koskevat rajoitukset. Ehdotetun pykälän mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi rajoittaa lajikkeen markkinoille saattamista, mikäli lajikkeen viljelystä saattaisi aiheutua vahinkoa ihmisille, eläimille tai kasvien terveyden kannalta vahinkoa muiden lajien tai lajikkeiden viljelylle. Lajikkeiden lisäksi tämä koskisi lajikkeettomia siemeniä. Vastaava säännös on voimassaolevassa laissa. Muuntogeenisten siementen osalta on huomioitava myös geenitekniikkalain säännökset.
38 §. Hävittämis- ja maastavientimääräys. Pykälän mukaan tilanteessa, jossa siemenille on asetettu markkinointikielto tai lajikkeelle on asetettu markkinointirajoitus, Ruokavirasto voisi hyväksyä siemenet käytettäväksi muuhun tarkoitukseen tai määrätä siemenet hävitettäväksi tai vietäväksi maasta ellei muussa laissa toisin säädetä. Toimija vastaisi siementen käsittely-, hävittämis- tai vientimääräyksestä aiheutuneista kustannuksista. Päätökseen tulisi lisäksi voida liittää ehtoja sen täytäntöönpanossa noudatettavasta menettelystä. Muuntogeenisten siementen osalta on huomioitava myös geenitekniikkalain säännökset.
39 §. Internetsivuston sulkeminen. Pykälässä ehdotetaan, että Ruokavirasto voisi määrätä toimijan hallinnoiman tai käyttämän internetsivuston suljettavaksi, jos niiden välityksellä markkinoille saatettavat siemenet ei täytä säädettyjä vaatimuksia tai siemenistä sivustolla annetut tiedot ovat sellaiset, että ne johdattavat lopullisen käyttäjän harhaan. Ruokavirasto voi saada tarvittavia tietoja esimerkiksi myytäväksi tarjottavasta siemenistä edellä 29 §:ssä tarkoitetulla tunnistautumattomalla näytteenotolla etämyynnissä. Määräys sivuston sulkemisesta voidaan antaa väliaikaisena asian selvittämisen tai epäkohdan korjaamisen ajaksi.
Pykälän 2 momentin mukaa Ruokavirasto voi ryhtyä tilanteessa, jossa markkinoille saatetut siemenet eivät täytä vaatimuksia tai siemenistä annetut tiedot ovat totuuden vastaisia tai oleellisesti harhaanjohtavia, edellä 36 §:ssä säädettyihin siementen markkinoille saattamista koskevan kiellon mukaisiin toimenpiteisiin.
40 §. Uhkasakko ja teettäminen. Ruokavirasto voi tehostaa 36 §:ssä tarkoitettua kieltoa, 38 §:ssä tarkoitettua hävittämistä tai maastavientiä koskevaa määräystä taikka 39 §:ssä tarkoitettua internetsivuston sulkemista koskevaa määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.
41 §. Laboratorion hyväksynnän peruuttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto voisi peruuttaa laboratorion hyväksymisen, jos laboratorio ei enää täytä hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia, tai muita tämän lain ja sen nojalla annettuja vaatimuksia eikä laboratorio ole korjannut puutteita kohtuullisessa määräajassa.
Jos laboratorion toiminnassa havaittu puute on sellainen, että se voi vaarantaa tutkimustulosten luotettavuuden, Ruokavirasto voisi 2 momentin mukaisesti peruuttaa hyväksymisen jo puutteen korjaamiseksi vaatimaksi kohtuulliseksi määräajaksi.
Pykälän 3 momentin mukaan Ruokaviraston on peruutettava hyväksytyn laboratorion hyväksyntä, jos laboratorio sitä pyytää tai jos laboratorio lopettaa toiminnan, jonka perusteella se on hyväksytty.
42 §. Pakkaamon hyväksynnän peruuttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto voisi peruuttaa pakkaamon hyväksymisen, jos pakkaamo ei enää täytä hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia tai muita tämän lain ja sen nojalla annettuja vaatimuksia eikä pakkaamo ole korjannut puutteita kohtuullisessa määräajassa.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokaviraston on peruutettava pakkaamon hyväksyntä, jos pakkaamo sitä pyytää tai jos pakkaamo lopettaa pakkaamotoiminnan, jonka perusteella se on hyväksytty.
8 luku Erinäiset säännökset
43§. Koneellinen allekirjoitus. Pykälässä momentissa ehdotetaan, että automaattisen tietojenkäsittelyn avulla tehty päätös sekä asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 20 §:n 2 momentin mukaan hallintoviranomaisen toiminnassa syntyneiden asiakirjojen koneellisesta allekirjoittamisesta säädetään erikseen. Koneellisen allekirjoituksen käyttäminen on yksinkertaisempi menettely kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 16 §:ssä tarkoitettu asiakirjan sähköinen allekirjoittaminen, minkä vuoksi lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös asiasta.
44 §. Muutoksenhaku. Pykälä vastaa voimassa olevan siemenkauppalain 32 §:ää. Hallintolainkäyttölain 7 §:n mukaan pääsääntönä on, että valtioneuvoston alaisen viranomaisen päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen.
45 §. Täytäntöönpano. Pykälässä säädettäisiin, että viranomainen voisi päätöksessä määrätä, että sen päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
46 §. Rangaistussäännös. Pykälä sisältäisi ehdotetun lain rikkomista koskevat rangaistussäännökset. Teon rangaistavuus siemenlakirikkomuksena ehdotetaan kuten nykyisessäkin laissa kytkettäväksi tahallisuuteen tai törkeään huolimattomuuteen. Säännökset vastaavat keskeisiltä osin voimassa olevan siemenkauppalain 34 §:ää. Rangaistussäännöstä on kuitenkin eräiltä osin täydennetty vastaamaan ehdotettua lakia.
Ilmoituksen rikkomuksen saattamisesta syyteharkintaan tekee aina Ruokavirasto. Ruokavirasto voi myös päättää pykälän 2 momentin mukaan olla tekemättä ilmoitusta siemenrikkomuksesta, jos rikkomus on kokonaisuutena olosuhteisiin nähden ilmeisen vähäinen.
47 §. Poliisin virka-apu. Pykälä sisältäisi säännöksen poliisilta saatavasta virka-avusta. Virka-apu lain noudattamisen valvonnassa saattaa olla tarpeen, jos valvontaviranomaista estetään suorittamasta valvontatehtäväänsä
48 §. Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2019. Samalla nykyinen siemenkauppalaki kumottaisiin. Kumottavan lain nojalla annetut maa- ja metsätalousministeriön asetukset jäisivät kuitenkin voimaan, siltä osin kuin ne eivät ole ristiriidassa ehdotetun lain kanssa, kunnes toisin säädetään.
49 §. Siirtymäsäännös. Pykälässä säädettäisiin, että ennen ehdotetun lain voimaantuloa saatu pakkauslupa on voimassa pakkausluvan voimassaolon ajan ja että ennen tämän ehdotetun lain voimaantuloa ilmoituksen tehnyt toimija saisi ilman uutta ilmoitusta jatkaa toimintaansa tekemättä tämän lain 14 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että siementen tuotannon ja käytön valvontaan valtuuttamat tarkastajat tai näytteenottajat voivat jatkossakin toimia tämän lain 24 §:ssä tarkoitettuina valtuutettuina tarkastajina tai näytteenottajina ilman eri valtuutusta.