4.2.1  Esityksen keskeiset vaikutukset

Ehdotuksella kilpailulain 22 §:n muuttamiseksi olisi erityisesti kuluttaja-, yritys- ja kilpailuvaikutuksia, mutta myös muun muassa viranomais- ja budjettivaikutuksia. Yrityskauppojen ilmoituskynnys säilyisi selkeänä ja ennustettavana. Muutos olisi haitallisen keskittymiskehityksen ehkäisyn kannalta myönteinen. Ehdotuksen perusteella KKV:n tutkittavaksi tulisi enemmän potentiaalisesti kilpailulle haitallisia yrityskauppoja ja yrityskauppavalvonnan ennaltaehkäisevä vaikutus vahvistuisi. 

Muutoksella olisi vaikutuksia erityisesti yrityskauppoja suunnitteleville ja toteuttaville yrityksille. Alhaisempi ilmoituskynnys lisäisi kustannuksia ja hallinnollista taakkaa sekä viivästyttäisi soveltamisalaan tulevien yrityskauppojen toteuttamista. 

Ilmoituskynnyksen muuttamisella olisi useissa tapauksissa yrityskaupan täytäntöönpanoa todennäköisesti viivästyttävä vaikutus nykytilaan verrattuna tapauksissa, joissa kauppa tulee ilmoittaa muuttuneen liikevaihtorajan takia, vaikka yrityskauppa hyväksyttäisiinkin tutkinnan päätteeksi sellaisenaan. Ylivoimaisesti suurin osa yrityskaupoista hyväksytään ensimmäisen vaiheen käsittelyn päätteeksi, joka voi kestää korkeintaan 23 työpäivää eli noin kuukauden. Viivästyttävä vaikutus ensimmäisen vaiheen käsittelyn päätteeksi hyväksyttävissä yrityskaupoissa olisi siten useissa tapauksissa korkeintaan muutaman kuukauden. Mikäli kauppaa ei muista syistä panna täytäntöön muutaman kuukauden sisällä kauppasopimuksen allekirjoittamisesta, viivästyttävää vaikutusta ei syntyisi lainkaan. Viivästys olisi muutamaa kuukautta pidempi käytännössä ainoastaan toiseen vaiheen käsittelyyn etenevissä yrityskaupoissa, joihin liittyy potentiaalisia kilpailuongelmia. Ilmoitusrajojen muutoksen seurauksena toisen vaiheen käsittelyyn eteneviä yrityskauppoja arvioidaan olevan vuodessa kaksi, tai mahdollisesti kolme lisää nykytilaan nähden.  

Yrityskauppavalvonnan kansallisen soveltamisalan ulottaminen aiempaa laajempaan joukkoon yrityskauppoja johtaisi kuluttajahyötyihin. Hyödyt muodostuvat siitä, että KKV:n tutkittavaksi tulisi aiempaa enemmän potentiaalisesti haitallisia yrityskauppoja sekä siitä, että yrityskauppavalvonnan ennalta ehkäisevä vaikutus koskisi aiempaa suurempaa joukkoa suunnitteilla olevia yrityskauppoja. KKV:n selvityksessä soveltamisalan laajentamisen välittömiä kuluttajahyötyjä on arvioitu käyttämällä jäljempänä tarkemmin käsiteltävää OECD:n ohjeistusta yrityskaupan haitallisten vaikutusten arvioinnista. Välittömillä vaikutuksilla tarkoitetaan kuluttajahyötyjä, jotka aiheutuvat viranomaisen puuttumisesta muutoin kilpailulle haitalliseen yrityskauppaan tai siitä, että kauppa jää toteutumatta yrityskauppavalvonnan ennaltaehkäisevän vaikutuksen takia. Puuttuminen yrityskauppaan, joko kieltämällä kauppa tai asettamalla sen toteutumiselle ehtoja, estää haitallisten kilpailuvaikutusten syntymisen. Toisin sanoen, yrityskauppavalvonta estää tuotteiden tai palveluiden hintojen nousun, laadun heikkenemisen tai valikoiman pienenemisen yrityskaupan seurauksena. Kun liikevaihtorajaksi esitetään osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon osalta Suomesta kertyvää 100 miljoonaa euroa ja vähintään kahden osapuolen kummankin liikevaihdon osalta Suomesta kertyvää 10 miljoonaa euroa, välitön kuluttajahyöty olisi arviolta noin 50–67 miljoonaa euroa vuodessa OECD:n arviointitapaa hyödyntäen. Muutoksella ehkäistäisiin arvion mukaan 4,2–5,6 kilpailulle haitallista yrityskauppaa vuosittain. Kilpailullisen markkinarakenteen säilyminen useammalla toimialalla myötävaikuttaisi myös tuottavuuden kasvuun. 

Muutoksen välittömät vaikutukset kohdistuisivat erityisesti yrityskauppoja suunnitteleviin ja niitä toteuttaviin yrityksiin. Ilmoituskynnyksen muuttamisella voisi olla ilmoitukseen ja sen käsittelyyn liittyvien kustannusten lisäksi yrityskaupan täytäntöönpanoa hidastava vaikutus nykytilaan verrattuna tapauksissa, joissa kauppa tulee ilmoittaa muuttuneen liikevaihtorajan takia. Kun ilmoitusvelvollisuutta määrittävän osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon osalta siirryttäisiin maailmanlaajuisen liikevaihdon huomioimisesta Suomesta kertyneen liikevaihdon huomiointiin, KKV:lle ilmoitettavilla järjestelyillä olisi aiempaa vahvempi yhteys suomalaisiin markkinoihin. Myös kilpailulain mukainen yrityskauppojen puuttumiskynnys liittyy nimenomaan haitallisiin vaikutuksiin Suomessa.  

KKV:n selvityksen mukaan ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen kasvattaisi sekä yrityksille että viranomaiselle aiheutuvia hallinnollisia kustannuksia. Nykyisillä liikevaihtorajoilla tulee vuosittain ilmoitettavaksi noin 30–40 yrityskauppaa. Liikevaihtorajojen ollessa 100 ja 10 miljoonaa euroa, ilmoitettavaksi ja KKV:n tutkittavaksi tulisi vuosittain arviolta noin 30–40 kauppaa enemmän kuin nykyään. Yrityksille 30–40 lisäilmoituksesta aiheutuva hallinnollinen taakka, kun otetaan huomioon ilmoituskaavan tietovaatimusten keventäminen, olisi noin 5–10 miljoonaa euroa vuodessa. Muutoksen jälkeen ilmoitettavia yrityskauppoja olisi vuosittain yhteensä noin 60–80.  

Kokonaisuutena arvioiden, vaikka ehdotuksen kustannusvaikutukset yrityksille (5–10 miljoonaa euroa) olisivatkin merkittäviä, ylittäisivät ilmoitusvelvollisuuden laajentamisesta aiheutuvat hyödyt (50,4–67 miljoonaa euroa) siitä aiheutuvat kustannukset selvästi. Yrityksille aiheutuvat kustannukset vastaisivat suuruudeltaan noin 10–15 prosenttia kokonaishyödystä, joka kohdistuisi pääasiassa kuluttajille. Kilpailullisemmista markkinoista hyötyvät myös yritykset, jotka ostavat monia välituotteitaan kotimarkkinoilta. 

Kansallisen yrityskauppavalvonnan ilmoituskynnys on kansallisessa harkinnassa. Kansallisen ilmoitusvelvollisuuden laajuudella ei olisi vaikutusta yrityskauppojen puuttumiskynnykseen (25 §), viranomaisen näyttötaakkaan eikä käsittelymääräaikoihin (26 §). Kansallisen ilmoituskynnyksen muutoksella ei olisi siten vaikutusta kansalliseen yrityskauppojen arviointiin. 

Euroopan komissiolle ilmoitetaan sulautuma-asetuksen liikevaihtorajojen perusteella vain hyvin suuret yrityskaupat eikä kansallisen yrityskauppojen ilmoituskynnyksen muuttamisella olisi vaikutusta Euroopan komissiolle ilmoitettavien yrityskauppojen ilmoituskynnykseen. Kilpailulain 22 §:n mukaan säännöksiä yrityskauppavalvonnasta ei sovelleta, jos yrityskauppa kuuluu yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 (ns. sulautuma-asetus) soveltamisalaan, paitsi jos Euroopan komissio siirtää yrityskeskittymän Kilpailu- ja kuluttajaviraston käsiteltäväksi sulautuma-asetuksen 4 artiklan 4 kohdan tai 9 artiklan nojalla. 

Ehdotuksella on jäljempänä tarkemmin käsiteltäviä viranomaisvaikutuksia. Yrityskauppavalvonnan soveltamisalan laajennus aiheuttaisi KKV:lle viiden henkilötyövuoden lisäresurssitarpeen. Esityksellä ei ole välittömiä työllisyysvaikutuksia. Kilpailun ja työllisyyden välisiä mahdollisia välillisiä vaikutuksia on käsitelty jäljempänä.  

Kilpailulain 10, 47 a ja 49 a §:n muutoksilla olisi lähinnä kilpailulakia selventävä vaikutus.  

4.2.2  Toimivan kilpailun ja yrityskauppavalvonnan vaikutukset

Markkinatalous perustuu toimivaan kilpailuun. Toimiva kilpailu rajoittaa yritysten hinnoitteluvoimaa sekä johtaa kuluttajien kannalta edullisempiin ja laadukkaampiin hyödykkeisiin. Toimiva kilpailu myös kannustaa yrityksiä jatkuvasti kehittämään toimintaansa tuottaakseen laadukkaampia tuotteita ja palveluita kilpailukykyiseen hintaan. Kilpailussa kustannustehokkaat ja innovatiiviset yritykset menestyvät, jolloin yhteiskunnan rajalliset resurssit tulevat parhaaseen käyttöön ja tuottavuus kasvaa. Korkea tuottavuus ja resurssien tehokas käyttö kasvattavat kansantaloutta ja yhteiskunnan kokonaishyvinvointia. Kilpailun lisääntyminen johtaa tuottavuuden kasvuun ja kilpailullisia markkinoita pidetäänkin yhtenä tuottavuuden pääajurina.  

Toimivalla kilpailulla on myönteisiä vaikutuksia kuluttajien lisäksi suurelle osalle yrityksistä. Yrityksille on myönteistä, jos markkinoilla, joilta ne ostavat esimerkiksi raaka-aineita, komponentteja tai palveluita, on kilpailua ja sen mukanaan tuomia vaihtoehtoja. On niin ikään myönteistä, jos yrityksillä on riittävästi vaihtoehtoisia ostajia tuotteilleen. Kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano ja toimiva kilpailu luovat yrityksille tasapuoliset toimintaedellytykset kilpailla omilla ansioillaan.  

Kun kilpailu toimii eikä markkinoilla ole perusteettomia markkinoille tulon tai sieltä poistumisen esteitä, yritykset voivat kysynnän perusteella tarvittaessa laajentaa toimintaansa uusiin hyödykkeisiin tai uusille maantieteellisille alueille. Toimiva kilpailu kotimarkkinoilla edistää myös yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. Kotimaisten tuotantopanosmarkkinoiden kilpailullisuudesta huolehtiminen on tärkeää myös siksi, että vientiyritysten kustannustaso määräytyy kotimaasta ostettujen tuotantopanosten hintojen perusteella.  

Yrityskauppavalvonnan tehtävänä on toimivan kilpailun ja siten markkinatalouden suojaaminen markkinoiden haitalliselta keskittymiseltä. Haitallinen keskittyminen johtaa hintojen nousuun ja laadun heikkenemiseen ja siten kuluttajahaittaan. Yrityksillä on kannustin toteuttaa myös yhteiskunnan kannalta epäedullisia yrityskauppoja, koska keskittyminen ja kilpailun väheneminen johtavat kaupan osapuolten voittojen kasvuun. Tästä syystä yrityskauppoja valvotaan kaikissa kehittyneissä talouksissa. Suomessa yrityskauppavalvonnalla puututaan ainoastaan kauppoihin, joissa yrityskauppa olennaisesti estää tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla. Puuttumiskynnyksessä otetaan huomioon se, että valtaosa yritysjärjestelyistä on yhteiskunnalle hyödyllisiä. Yrityskauppoihin, joilla saavutetaan merkittäviä synergiaetuja tai muita kilpailuhaitan kumoavia tehokkuusetuja, ei puututa.  

Markkinoiden keskittyminen on vain harvojen yritysten etu. Kilpailun estyminen haittaa paitsi kuluttajia myös kilpailukykyisiä yrityksiä, joiden kasvu tukee kansantalouden kasvua. Kilpailun estyessä yhteiskunnan kokonaishyvinvointi pienenee, koska harvalukuisten yritysten markkinavoimalla saavuttamat voitot tulevat tuottavuuden, kaupankäyntimäärien ja kuluttajien hyvinvoinnin kustannuksella.  

Toimivan kilpailun ja yrityskauppavalvonnan hyödyt tunnistetaan laajasti. Komission 18.11.2021 julkaisemassa tiedonannossa ”Kilpailupolitiikka valmiina uusiin haasteisiin” (COM(2021) 713 final)” on kuvattu tehokkaan kilpailusääntöjen täytäntöönpanon vaikutusta yrityksille todeten, että se on lisännyt yritysten mahdollisuuksia tehdä valintoja markkinoilla ja hyödyntää innovatiivisia tuotteita ja palveluita kohtuuhintaan. Tiedonannon mukaan kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano on myös auttanut ylläpitämään Euroopan talouden dynaamista ja elinvoimaista rakennetta, joka muodostuu eri kokoisista yrityksistä startup –yrityksistä monikansallisiin ryhmittymiin. Tiedonannossa todetaan niin ikään, että kilpailu kannustaa yrityksiä innovoimaan ja investoimaan, jotta ne voivat menestyä markkinoilla. Kilpailu myös varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset kaikenkokoisille eurooppalaisille yrityksille.  

Tiedonannon mukaan yrityskauppavalvonta antaa yrityksille mahdollisuuden kasvaa ostamalla muita yrityksiä, kuten kilpailijoita, tavarantoimittajia tai asiakkaita varmistaen samalla, että asianomaisilla markkinoilla toimii edelleen riittävästi muita yrityksiä, jotka voivat tarjota vaihtoehtoja ja edistää siten luotettavia ja monipuolisia toimitusketjuja. Tiedonannon mukaan toimitusketjun eri tasoilla toimivien yritysten yritysjärjestelyjen valvonnalla varmistetaan tuotantoketjun loppupään kilpailijoiden pääsy keskeisiin tuotantopanoksiin ja se, ettei tuotantoketjun alkupään kilpailijoita estetä saamasta riittävää määrää asiakkaita tuotantoketjun loppupäästä. 

Tuottavuuslautakunta on syksyllä 2021 julkaissut selvityksen ”Tuottavuus ja voimavarojen kohtaanto – Digitaalisten palveluiden tuottavuuden taso ja kehitys Suomessa heikko” (Valtiovarainministeriön julkaisuja 2021:58). Selvityksessä keskittyneisyyttä mitataan sillä, kuinka suuren osa tuotannosta suurimmat yritykset kattavat. Selvityksessä on tarkasteltu suurimman 10 prosentin yritysten tuotanto-osuutta eli markkinaosuutta eri teollisuudenaloista (sivu 41, kuvio 3.6). Tarkastelun perusteella Suomessa markkinat olivat vuosina 2011-2012 verrokkimaita keskittyneemmät ei-digitaalisessa teollisuudessa, ei-digitaalisissa palveluissa sekä erityisesti digitaalisessa teollisuudessa. Ainoastaan digitaalisissa palveluissa markkinat eivät olleet Suomessa verrokkimaita keskittyneemmät. 

Tuottavuuslautakunnan selvityksessä käsitellään myös kilpailun vaikutusta yritysten innovointiin ja kansantalouden tuottavuuskasvuun. Selvityksen mukaan teoreettisen ja empiirisen tutkimuksen perusteella kilpailu tyypillisesti kiihdyttää innovointitoimintaa yrityksissä – varsinkin niissä, jotka ovat teknologisessa eturintamassa tai ainakin lähellä sitä. Yrityksen onnistunut innovaatio nostaa sen tuottavuutta, eli kilpailu näyttäisi lisäävän tuottavuuden kasvua yrityksissä ja sitä kautta kansantaloudessa. Kilpailu ja yritysten innovointi johtavat myös luovaan tuhoon eli kansantalouden tuottavuutta kohottavaan yritys- ja työpaikkarakenteiden muutokseen. Siinä tuottavat yritykset ja työpaikat korvaavat vähemmän tuottavia. Tämä edellyttää työvoiman ja muiden tuotantoresurssien uudelleen kohdentumista yritysten välillä. Osa kilpailun ja innovoinnin tuottavuusvaikutuksista tapahtuu tämän mekanismin kautta. Selvityksessä todetaan, että jos tämä mekanismi häiriintyy, innovointitoiminnan kansantaloudelliset tuottavuusvaikutukset lykkääntyvät ja vaimenevat. 

Useissa saaduissa lausunnoissa todettiin toimivan kilpailun keskeinen merkitys tuottavuudelle, kasvulle, kilpailukyvylle sekä kuluttajille hintatason, valikoiman ja laadukkaiden hyödykkeiden kautta. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on lausunnossaan todennut yrityskauppojen olevan osa toimivaa markkinataloutta ja parhaimmillaan niihin liittyy synergiaetuja ja tehokkuuden paranemista. Toisaalta yrityskaupat lisäävät markkinoiden keskittymistä ja voivat vaikuttaa haitallisesti kuluttajiin uusien tuotteiden ja palveluiden valikoiman pienentymisen, laadun heikkenemisen ja hintojen nousun kautta.  

Etlan mukaan taloustieteellisessä kirjallisuudessa on tunnistettu kilpailun kannalta erityisen ongelmalliseksi suurten teknologiayritysten yritysostot, joilla pyritään eliminoimaan ostajayrityksen potentiaaliset tulevaisuuden kilpailijat tappamalla niiden innovatiiviset t&k-hankkeet jo ennen niiden uusien tuotteiden tai palveluiden markkinoille tuloa (ns. killer acquisitions).  

Valtiovarainministeriön (VM) lausunnossa käydään läpi toimivan kilpailun tärkeää merkitystä muun muassa tuottavuuden, kansantalouden ja kuluttajien kannalta. Lausunnon mukaan hyvin toimiva aktuaalinen ja potentiaalinen kilpailu on olennaista kansantaloudelle kolmesta syystä. Kilpailu edistää kuluttajien etua suoraan rajoittamalla yritysten hinnoitteluvoimaa markkinoilla. Lisäksi se kannustaa yrityksiä innovoimaan ja uudistumaan sekä kokeilemaan uusia palveluja ja toimintatapoja markkinoilla, mikä luo kuluttajille uusia mahdollisuuksia tarpeiden tyydyttämiseen. Kilpailu myös kannustaa kohdentamaan kansantalouden voimavarat paremmin, mikä edistää epäsuorasti kansalaisten etua kohentuneen kokonaistuottavuuden kautta. Tuottavuuden kasvu lisäksi osaltaan kohentaa kustannuskilpailukykyä ja heijastuu myös palkkojen kehitykseen.  

VM:n lausunnossa todetaan niin ikään, että toimiva kilpailu kotimarkkinoilla edistää tuottavuutta ja yritysten muuta laatua, ja osaltaan kohentaa yritysten edellytyksiä toimia kansainvälisesti. Kansainvälistymisellä on puolestaan lukuisia myönteisiä vaikutuksia kansantaloudelle. Yritysjärjestelyn seurauksena yritysten markkinavoima ja muut toimivan kilpailun esteet saattavat kuitenkin kasvaa tavalla, joka haittaa edellä kuvattujen hyötyjen syntymistä ja edistymistä. Monet relevantit markkinat voivat olla Suomessa pienet. Näin ollen suhteellisen vaatimatonkin liikevaihto voi VM:n lausunnon mukaan Suomessa indikoida haittaa kilpailulle.  

Työn ja talouden tutkimus LABORE:n (Labore) lausunnossa tuotiin muun muassa tutkimuskirjallisuuteen viitaten esiin, että kilpailu lisää innovaatioita, uudistaa taloutta ja näin vahvistaa taloutta ja hyvinvointia. Laboren lausunnossa viitataan myös viimeaikaiseen tutkimukseen, jonka mukaan yritysrakenteiden keskittyminen voi vaikuttaa kielteisesti myös työmarkkinoiden toimintaan ja työntekijöiden asemaan sovittaessa palkoista ja työehdoista. Samaan teemaan on viitattu myös SAK:n lausunnossa.  

Aalto-yliopiston ja Helsinki GSE:n lausunnossa todettiin, että kotimarkkinoilla ja niiden kilpailulla on hyvin tärkeä rooli hyvinvoinnin luojina ja suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyvyn takaajana. Lausunnossa todettiin, että Suomella on muutamia rakenteellisia ominaisuuksia joiden takia edellytykset kilpailun toimivuudelle ovat tavanomaista heikommat: 1) suuri pinta-ala, 2) vähäinen väestö ja 3) pitkät etäisyydet muihin markkinoihin. Lausunnon mukaan Suomi onkin sekä sisäisiltä ominaisuuksiltaan että maantieteelliseltä sijainniltaan sellainen, että kilpailun edellytykset ovat huomattavasti heikommat kuin monessa muussa maassa. Lausunnossa todetaan yrityskauppavalvonnan olevan tehokkain tapa ehkäistä markkinoiden haitallista keskittymistä ja lisätä markkinoiden kilpailullisuutta. 

4.2.3  Ehdotuksen kuluttajavaikutukset

Yrityskauppavalvonnan kansallisen soveltamisalan ulottaminen aiempaa laajempaan joukkoon yrityskauppoja johtaisi kuluttajahyötyihin. Hyödyt muodostuisivat siitä, että KKV:n tutkittavaksi tulisi aiempaa enemmän potentiaalisesti haitallisia yrityskauppoja sekä siitä, että yrityskauppavalvonnan ennalta ehkäisevä vaikutus koskisi aiempaa suurempaa joukkoa suunnitteilla olevia yrityskauppoja.  

Tehokkaan kilpailun säilyminen markkinoilla hyödyttää kuluttajia halvempina hintoina, laajempana valikoimana, laadukkaampina tuotteina ja palveluina sekä parempana toimitusvarmuutena ja -nopeutena. Tehokas kilpailu johtaa myös innovaatioihin ja nopeampaan teknologiseen kehitykseen. 

Kuluttajahyödyn arvioiminen OECD:n arviointikehikon mukaan

KKV:n selvityksessään tekemä arvio yrityskauppojen haitallisista vaikutuksista perustuu OECD:n ohjeistukseen. OECD:n ohjeistusta soveltaa esimerkiksi Euroopan komissio, kun se vuosittain arvioi yrityskauppavalvonnan vaikuttavuutta. OECD:n arvio haitallisen yrityskaupan ehkäisemisen hyödyistä koostuu kolmesta komponentista: (i) vaikutuksenalaisen markkinan kokonaisliikevaihdosta, (ii) hintavaikutuksen kokoluokasta eli arviosta siitä, kuinka suureen hinnannousuun yrityskauppa johtaisi ja (iii) arviosta haitallisen vaikutuksen kestosta. Arvio yrityskaupan haitallisen vaikutuksen kokoluokasta muodostuu OECD:n ohjeistuksessa näiden kolmen muuttujan tulona (kuluttajahaitta = liikevaihto x hinnannousu x kesto vuosissa).  

Vaikutuksen alaisen markkinan koon arviointiin ei ole olemassa OECD oletusarvoa. Vaikutuksenalaisen markkinan koolla tarkoitetaan OECD:n arviointikehikossa kaikkien sellaisten yritysten liikevaihdon summaa, jotka toimivat markkinalla, jolla todetaan kilpailuongelmia. Vaikutuksen alaisena liikevaihtona OECD ohjeistaa siten käyttämään koko relevantin markkinan liikevaihtoa, sillä yrityskaupan osapuolten hinnankorotukset heijastuvat myös kilpailijoiden hintoihin. 

KKV:n selvityksessä arvio vaikutuksenalaisesta markkinan koosta perustuu yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettuun liikevaihtoon. Alma Median aineistoon perustuen KKV on laskenut, kuinka suuri osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto on keskimäärin yritysjärjestelyissä, jotka olisivat olleet valvonnan piirissä vuosina 2017–19 vaihtoehtoisilla liikevaihtorajoilla. Vaihtoehtoisina liikevaihtorajoina on käytetty Ruotsin ilmoitusrajoja mukailevaa 100 + 20 mallia sekä Norjan rajoja mukailevaa 100 + 10 mallia. Molemmissa edellä kuvatuissa vaihtoehdoissa ensimmäinen luku tarkoittaa osapuolten yhteenlaskettua Suomesta kertynyttä liikevaihtoa ja jälkimmäinen vähintään kahden osapuolen kummankin Suomesta kertynyttä liikevaihtoa. Molemmilla näillä tarkastelutavoilla valvonnan piiriin tulevissa yrityskaupoissa osapuolten keskimääräinen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa. Koska vaikutuksenalaisella markkinalla toimii tyypillisesti kaupan osapuolten lisäksi myös muita yrityksiä, yhteenlaskettuun liikevaihtoon perustuva arvio on lähtökohtaisesti pienempi kuin OECD:n tarkoittama vaikutuksenalaisen markkinan koko. KKV:n käyttämä arvio vaikutuksenalaisen markkinan koosta on siten varovainen.  

Vaikutuksia on arvioitu erikseen yrityskaupoissa, jotka ehkäistäisiin otto-oikeuden perusteella. KKV on olettanut, että otto-oikeuden perusteella ehkäistävissä haitallisissa kaupoissa vaikutuksenalaisen markkinan koko olisi 50 miljoonaa euroa. Koska ehdotettu otto-oikeus olisi rajattu järjestelyihin, joissa kaupan osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto on vähintään 50 miljoonaa euroa, on KKV:n käyttämä arvio alaraja osapuolten yhteenlasketulle liikevaihdolle otto-oikeuden kautta tutkittavaksi tulevissa järjestelyissä.  

Laskelman toinen komponentti on oletetun hinnankorotuksen suuruus. OECD käyttää laskelmissaan oletuksena kolmen prosentin hinnannousua. KKV:n selvityksen mukaan tutkimuskirjallisuudessa viranomaiselle ilmoitettujen, mutta juuri yrityskauppavalvonnan puuttumiskynnyksen alle jääneiden yrityskauppojen keskimääräiset hintavaikutukset ovat olleet keskimäärin 3–5 prosenttia, joka on lähellä OECD:n käyttämää oletusta. OECD:n käyttämä oletus hintavaikutuksista on kuitenkin varovainen, kun otetaan huomioon, että hintavaikutukset (jotka olisivat toteutuneet ilman puuttumista) ovat keskimäärin suurempia puuttumiseen johtavissa yrityskaupoissa. Sama pätee yrityskauppoihin, jotka eivät nykyisellään ole valvonnan piirissä, mutta jäisivät uudistuksen jälkeen toteuttamatta valvonnan ennaltaehkäisevän vaikutuksen takia. KKV on selvityksissään havainnut, että toteutuneet hintavaikutukset esimerkiksi liikevaihtorajojen alle jääneissä terveysalan yrityskaupoissa ovat ylittäneet kolmen prosentin arvion moninkertaisesti. KKV on käyttänyt laskelmissaan OECD:n vakio-oletusta kolmen prosentin hinnannoususta. Uudistuksen arvioidut hyödyt ylittävät selvästi siitä aiheutuvat kustannukset myös varovaisimmalla oletuksella haitallisten yrityskauppojen hintavaikutuksen suuruudesta.  

Kolmas komponentti on haitallisten vaikutusten kesto. OECD olettaa yrityskaupan haitallisen vaikutuksen kestoksi kaksi vuotta ja tätä oletusta on käytetty myös KKV:n laskelmissa. Myös tämä arvio on varovainen, sillä todellisuudessa haitallinen keskittyminen on KKV:n selvityksen mukaan johtanut Suomessa selvästi pidempikestoisiin hintavaikutuksiin. Esimerkiksi yrityskauppojen myötä keskittynyt elokuvateatteriala on säilynyt keskittyneenä jo toistakymmentä vuotta.  

Yrityskauppavalvonnan soveltamisalan laajentamisen kokonaisvaikutusten arvioimiseksi OECD:n arviointikehikkoa on täydennetty arviolla siitä, kuinka monta haitallista yrityskauppaa ehkäistäisiin uudistuksen myötä. Yrityskauppavalvontaa ehkäisee kilpailulle haitallisia järjestelyjä kahdella tavalla. Ensinnäkin kilpailulle haitallisia kauppoja ehkäistään puuttumalla valvonnan piirissä oleviin kauppoihin asettamalla niiden toteutumiselle ehtoja sekä esittämällä yrityskauppoja kiellettäväksi. Toiseksi yrityskauppavalvonnan kautta ennaltaehkäistään kilpailulle haitallisten yrityskauppojen toteutumista. Yritykset tiedostavat, että valvonnan piirissä olevat, markkinoiden huomattavaan keskittymiseen johtavat yrityskaupat johtavat todennäköisesti viranomaisen puuttumiseen eivätkä tästä syystä toteuta tällaisia järjestelyjä.  

KKV on olettanut, että puuttumisprosentti uusissa ilmoitusvelvollisuuden piiriin tulevissa kaupoissa olisi viisi prosenttia, joka on noin puolet nykyisestä puuttumisprosentista. Pienempää puuttumisprosenttia on perusteltu sillä, että uudistuksen myötä valvonnan piiriin tulevat järjestelyt ovat nykyistä pienempiä ja niissä havaitaan tästä syystä todennäköisesti harvemmin kilpailuongelmia.  

KKV:n selvityksessä ehdotetun otto-oikeuden soveltamisalan kautta valvonnan piiriin tulevien kauppojen osalta KKV on käyttänyt vielä pienempää oletusta puuttumisprosentista (hieman yli prosentti). Tutkimuskirjallisuuteen perustuen KKV:n selvityksessä on oletettu, että uusissa ilmoitettavissa kaupoissa sataa yrityskauppailmoitusta kohden ennaltaehkäistään yhdeksän kilpailulle haitallista yrityskauppaa. Otto-oikeuden soveltamisalan kautta valvonnan piiriin tulevissa kaupoissa ennaltaehkäisevän vaikutuksen on arvioitu olevan noin neljä kertaa pienempi, ja siten sataa otto-oikeuden piirissä olevaa kauppaa kohden ennaltaehkäistään noin kaksi kilpailulle haitallista yrityskauppaa. 

Kokonaisuudessaan KKV:n selvityksen mukaan vaihtoehdossa 100 + 20 ehkäistäisiin vuosittain noin 1,4–1,9 haitallisen yrityskaupan toteutuminen. Vaihtoehdossa 100 + 10 ehkäistävien haitallisten kauppojen lukumäärä olisi noin 4,2–5,6 kauppaa vuodessa. KKV:n ehdottamassa otto-oikeusmallissa arvio ehkäistävien haitallisten kauppojen lukumäärästä olisi muutaman kappaleen korkeampi.  

Käyttämällä edellä käsiteltyjä oletuksia, uudistuksen kuluttajahyödyt ovat KKV:n ehdottamalla otto-oikeusmallilla vähintään noin 62–83 miljoonaa euroa. Valmistelun aikana arvioitiin lisäksi vaihtoehtoa, jossa otto-oikeuteen liitettäisiin osapuolten yhteenlasketun 50 miljoonan euron rajan lisäksi vähintään kahden osapuolen kolmen miljoonan euron vähimmäisliikevaihtoraja. Tässä vaihtoehdossa kuluttajahyöty olisi hieman KKV:n ehdottamaa mallia matalampi. Nyt ehdotettavassa vaihtoehdossa, jossa ilmoitusvelvollisuus koskisi kauppoja, joissa osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittäisi 100 miljoonaa euroa, ja vähintään kahden osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylittäisi kummankin osalta 10 miljoonaa euroa, kuluttajahyöty olisi arviolta 50–67 miljoonaa euroa vuosittain. 

Arvio kuluttajahyödyistä on riippuvainen laskelmassa käytetyistä oletuksista. Edellä esitettyjä kuluttajahyötyjä voidaan pitää laskelmassa käytettyjen varovaisten hinta- ja kesto-oletusten takia alarajana uudistuksen vaikutuksille. Jos haitallisen vaikutuksen kestona käytettäisiin kahden vuoden sijaan esimerkiksi kymmentä vuotta, uudistuksen hyödyt viisinkertaistuisivat.  

Kuten edellä on kuvattu, OECD:n arviointikehikko keskittyy välittömiin kuluttajahyötyihin, jotka syntyvät siitä, että estämällä kilpailulle haitallisia yrityskauppoja ehkäistään yritysten hinnankorotuksia tai laadunheikennyksiä. Yrityskaupoilla ja markkinoiden keskittymisellä on välittömien hinta- ja laatuvaikutusten lisäksi kuitenkin vaikutuksia myös yritysten dynaamisiin päätöksiin kuten investointeihin. Monopolin haittoihin luetaan mukaan myös niiden aiheuttama mahdollinen tuotannollinen tehottomuus. OECD:n arvio ei suoraan ota huomioon kilpailullisen markkinarakenteen säilymisestä syntyviä positiivisia tuottavuusvaikutuksia. Viime kädessä parempi tuottavuus näkyy myös kuluttajille halvempina hintoina ja parempina palveluina.  

4.2.4  Ehdotuksen vaikutukset kilpailuun ja yrityksille

Ehdotettavan mallin voidaan katsoa olevan kilpailun ja markkinoiden haitallisen keskittymiskehityksen ehkäisyn kannalta myönteinen. Ehdotuksen perusteella KKV:n tutkittavaksi tulisi enemmän potentiaalisesti kilpailulle haitallisia yrityskauppoja ja yrityskauppavalvonnan ennaltaehkäisevä vaikutus vahvistuisi. Kuluttajahyöty olisi tässä vaihtoehdossa noin 50–67 miljoonaa euroa ja vaihtoehto ehkäisisi arvion mukaan noin 4,2–5,6 kilpailulle haitallista yrityskauppaa vuosittain. Näistä 4,2–5,6 kaupasta suuremman osan arvioidaan muodostuvan ennaltaehkäisyn kuin puuttumisen kautta. Kun voimassa oleva sääntely jättää yrityskauppavalvonnan soveltamisalan ulkopuolelle Tilastokeskuksen toimialojen kolmi- ja viisinumeroluokitteluilla 35-66 prosenttia toimialoista, muutoksen jälkeen vastaava luku olisi 20–35 prosenttia.  

Vähintään kahden osapuolen liikevaihdolle asetettavan 10 miljoonan euron rajan euroa alle jäisi kuitenkin kilpailulle haitallisiakin kauppoja, mutta merkittävästi vähemmän kuin jos liikevaihtoraja olisi 20 miljoonaa euroa. Tällaisia sääntelyn ulkopuolelle jääviä haitallisia yrityskauppoja olisi todennäköisesti arvoperusteisissa järjestelyissä, paikallisilla markkinoilla sekä pienillä ja keskisuurilla tuotemarkkinoilla. Sääntelyn piirissä olisi kuitenkin suurin osa kansantalouden näkökulmasta haitallisista yrityskaupoista. 

Alhaisempi ilmoituskynnys lisäisi yrityskauppailmoituksia noin 30–40 nykytilaan verrattuna ja siten muutos lisäisi kustannuksia ja hallinnollista taakkaa sekä viivästyttäisi soveltamisalaan tulevien yrityskauppojen toteuttamista. Käytännössä yrityskauppavalvonta viivästyttäisi useamman kuukauden verran kuitenkin vain toisen vaiheen käsittelyyn etenevien yrityskauppojen täytäntöönpanoa, joita arvioidaan olevan vuodessa 2,3–3,0 enemmän nykytilaan verrattuna. Ensimmäisen vaiheen käsittely kestää korkeintaan 23 työpäivää eli noin kuukauden. 

Noin 30–40 uudesta vuosittaisesta ilmoituksesta noin kymmenen tulisi ilmoitettavaksi osapuolten yhteenlasketun liikevaihtorajan muutoksen perusteella ja loput eli suurempi osa vähintään kahden osapuolen liikevaihtorajan muutoksen perusteella. Siten yrityskauppailmoitusten määrä noin kaksinkertaistuisi nykyisestä.  

KKV:n selvityksen arvio yrityskauppojen lukumäärästä perustuu Alma Median keräämään yrityskauppa-aineistoon. Alma Median aineiston perusteella yrityskauppavalvonnan soveltamisalan piirissä olisi ollut vuosina 2017–2019 keskimäärin noin 60–70 yrityskauppaa, jos Suomessa olisi sovellettu Norjan liikevaihtorajoja mukailevia rajoja, joissa yhteenlasketulle liikevaihdolle asetettu raja on 100 miljoonaa euroa ja vähintään kahdelle osapuolelle asetettu raja on 10 miljoonaa euroa. Yrityskauppoja olisi siten tullut vuosittain ilmoitettavaksi noin 30 enemmän kuin voimassa olleilla rajoilla. Alma Median aineistoon liittyy tiettyjä rajoitteita, joita on käsitelty alla. Lisäksi sen kattavuus etenkin kokoluokaltaan pienemmissä yrityskaupoissa ei ole täydellinen. Näistä syistä arviota on täydennetty vertaamalla Alma Median aineistoon perustuvia laskelmia toteutuneisiin ilmoitusmääriin Norjassa ja Ruotsissa. Norjassa yrityskauppailmoituksia on vuosittain noin 100. Norjan BKT on noin 1,5 kertainen Suomeen verrattuna. Myös yrityskauppailmoitusten lukumäärä on Norjassa noin 1,5 kertainen verrattuna Alma Median aineistolla laskettuun vaihtoehtoiseen ilmoitusten määrään Norjan liikevaihtorajoilla Suomessa. Norjan ilmoitusmäärien perusteella Alma Median aineistosta johdettu arvio yrityskauppailmoitusten lukumäärästä Norjan rajoilla Suomessa vaikuttaa siis oikeansuuntaiselta.  

Pääomasijoitusyhtiön liikevaihtoa laskettaessa otetaan huomioon sen portfolioyhtiöiden kokonaisliikevaihto. Portfolioyhtiöiden liikevaihdon huomioiminen vaikuttaa osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon rajan täyttymiseen, silloin kun ostajana on pääomasijoittaja. Alma Median aineistolla tehty analyysi ei ota huomioon portfolioyhtiöiden liikevaihtoa, koska kyseistä tietoa ei ollut aineistossa suoraan saatavilla. Portfolioyhtiöiden liikevaihdon huomioiminen ei kuitenkaan muuta merkittävästi arviota ilmoitettavien yrityskauppojen määrän muutoksesta. Esitysluonnoksen jatkovalmistelun aikana arviota yrityskauppailmoitusten määristä tarkennettiin lisätietojen ja -analyysin perusteella. Lisätarkastelussa on käyty erikseen läpi Alma Median aineistossa olevat pääomasijoittajien tekemät yritysostot vuosilta 2017–2019. Portfolioyhtiöiden liikevaihdon huomioiminen kasvattaa arviota ilmoitusmäärien muutoksesta noin 3–4 yrityskaupalla vuosittain.  

Alma Median aineistolla tehty tarkastelu perustuu muutaman vuoden takaisiin tietoihin. Pääomasijoittajien tekemiä yrityskauppoja on tarkasteltu myös Pääomasijoittajat ry:n toimittaman aineiston perusteella. Vuosina 2018–2021 pääomasijoittajat tekivät yhteensä 20 enemmistöomistukseen johtanutta yrityskauppaa, joissa kohteen liikevaihto oli 10–20 miljoonaa euroa. Keskimäärin tällaisia kauppoja oli siten noin viisi vuodessa. Uudistus vaikuttaa ilmoitusvelvollisuuteen myös yrityskaupoissa, joissa portfolioyhtiöiden liikevaihto alittaa 330 miljoonaa euroa, mutta ylittää 80 miljoonaa euroa ja kohteen liikevaihto ylittää 20 miljoonaa euroa. Tällaisia kauppoja oli vuosina 2018–2022 neljä eli noin yksi vuodessa. 

Kokonaisuudessaan liikevaihtorajojen laskeminen ehdotetulla tavalla johtaisi siihen, että vuosittain ilmoitetaan noin kuusi (5+1) pääomasijoittajien tekemää yritysostoa nykyistä enemmän. Lähes puolet (9 kpl) Pääomasijoittajien aineiston kaikista kaupoista toteutettiin kuitenkin vuonna 2021. Yrityskauppa-aktiivisuus vuonna 2021 oli kaikkialla Euroopassa selvästi aiempia vuosia vilkkaampaa. Todennäköisesti tätä selittää toipuminen COVID-19 pandemiasta ja voidaan pitää epätodennäköisenä, että yrityskauppa-aktiviteetissa olisi tapahtunut pysyvästi näin merkittävää muutosta. 

Ilmoitettavien yrityskauppojen määrään tulevaisuudessa vaikuttavat useat tekijät, kuten taloudellinen tilanne, rahoituksen saatavuus ja korkotaso. Myös kiihtyvä inflaatio vaikuttaa ilmoitusmääriin yritysten liikevaihtojen kasvaessa. Alma Median aineistolla on tehty herkkyystarkastelu, jossa yritysten vuosien 2017–2019 liikevaihdot on kerrottu noin 110 prosentilla inflaation huomioimiseksi. Tässä herkkyystarkastelussa uusien ilmoitettujen kauppojen lukumäärä kasvoi noin kolmella vuodessa.  

Edellä kuvatuissa tarkasteluissa ei ole toisaalta huomioitu sitä, että osa nykyrajoilla ilmoitettavaksi tulevista yrityskaupoista jäisi ilmoittamatta maailmanlaajuiseen liikevaihtoon perustuvan rajan muuttuessa kansalliseen liikevaihtoon perustuvaksi. Jos osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon raja olisi maailmanlaajuisen 350 miljoonan euron sijasta ollut Suomesta kertynyt 100 miljoonaa euroa, yhteensä yhdeksän yritysjärjestelyä olisi vuosina 2017–2019 rajautunut ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Tämän lisäksi ilmoitettujen kauppojen lukumäärää tulee laskemaan yrityskauppavalvonnan ennaltaehkäisevä vaikutus. 

Kokonaisuudessaan, ottaen huomioon edellä tehdyt lisätarkastelut, yrityskauppailmoitusten lukumäärä tulee ehdotetuilla liikevaihtorajoilla lisääntymään arviolta noin 30–40 yrityskaupalla vuodessa. Ero yksinomaan Alma Median aineistolla tehtyyn tarkasteluun on siten korkeintaan noin 10 yrityskauppaa vuodessa.  

4.2.5  Taloudelliset vaikutukset

Yrityksille aiheutuvat kustannukset muodostuisivat ilmoitusvelvollisuuden ja yrityskaupan kilpailuvaikutuksen etukäteisarvioinnista, yrityskauppailmoituksen laatimisesta sekä yrityskauppaprosessista viranomaisen kanssa. Käytännössä prosessin hoitavat useimmiten yritysten palkkaamat juridiset neuvonantajat. Vaativimmissa tapauksissa yrityskaupan osapuolet käyttävät apunaan myös taloudellisia neuvonantajia. Yrityksille aiheutuvat kustannukset koostuisivat ulkopuolisten neuvonantajien palkkioista ja yrityksissä prosessiin sisäisesti käytetystä työajasta. Tässä esitettyyn arvioon hallinnollisten kulujen kasvusta sisältyy myös yritysten sisäisten resurssien käyttö yrityskauppavalvontaprosesseihin.  

Uusista yrityskauppailmoituksista yrityksille aiheutuva hallinnollinen kustannus olisi noin 6-10 miljoonaa euroa vuodessa. KKV on arvioinut selvityksessään yrityksille yrityskauppavalvontaprosessista aiheutuvia kustannuksia. KKV:n tekemän kyselytutkimuksen perusteella ensimmäisen käsittelyvaiheen kaupoissa ulkoiset kustannukset molemmille osapuolille olivat keskimäärin noin 50 000–100 000 euroa ja sisäiset kustannukset noin 40 000 euroa. Yrityskauppojen ensimmäisen käsittelyvaiheen kustannuksista suuri osa koostuu yrityskauppailmoituksen tekemisestä ja KKV:n tietopyyntöihin vastaamisesta.  

Tulosten perusteella ensimmäisen käsittelyvaiheen päätteeksi hyväksytyistä kaupoista on aiheutunut yrityksille keskimäärin 55 000 euron kustannus. Ostajille kustannus on ollut keskimäärin 47 000 euroa ja myyjille 27 000 euroa. Fuusioissa kustannus on ollut suurin (keskimäärin 225 000 euroa) ja yhteisyrityksen perustamisissa pienin (22 000 euroa). Toisen vaiheen käsittelyyn edenneissä kaupoissa keskimäärin kustannuksia on syntynyt 990 000 euron edestä. Ostajien keskimääräinen kustannus on ollut 1,1 miljoonaa euroa ja myyjien 120 000 euroa. Fuusioissa kustannukset ovat olleet keskimäärin 1,3 miljoonaa euroa.  

Ilmoituskaavasta eli yrityskauppailmoituksessa vaadittavista tiedoista säädetään liitteessä Valtioneuvoston asetukseen yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuudesta (1012/2011). Ilmoitusvelvollisuusasetuksen liitteessä (”ilmoituskaava”) on määritelty tiedot, jotka ilmoitusvelvollisen tulee yrityskauppailmoituksessa antaa. Ilmoituskynnyksen muuttamisen yhteydessä tehtävä yrityskauppojen ilmoituskaavan muutos vähentäisi hieman hallinnollista taakkaa sellaisten järjestelyjen ilmoittamisen osalta, jotka eivät todennäköisesti aiheuta kilpailuongelmia. Ilmoitusvelvollisuusasetusta ollaan muuttamassa päivittämällä ilmoituskaavassa vaadittavia tietoja. Muutoksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on keventää tietovaatimuksia sellaisissa yrityskaupoissa, joissa kaupan osapuolilla ei ole lainkaan tai on vain vähäisessä määrin päällekkäistä liiketoimintaa taikka vertikaalisia yhteyksiä toisiinsa. Tietovaatimusten keventäminen tulee koskemaan noin 65 prosenttia ilmoitettavista yrityskaupoista. Mikäli kaavaa muutetaan ehdotetusti, yrityksille keskimäärin aiheutuvat hallinnolliset kustannukset I-vaiheessa hyväksyttävissä yrityskaupoissa tulevat laskemaan. Näin ollen, mikäli ilmoituskaavan tietovaatimuksia kevennetään, ilmoitusmäärien lisääntymisestä yrityksille aiheutuvat hallinnolliset kustannukset tulevat olemaan alhaisemmat kuin KKV:n selvityksessä on arvioitu. Jos oletetaan, että I-vaiheen yrityskaupoissa kevennetty ilmoituskaava pienentäisi 75 prosentissa yrityskauppoja kustannuksia kolmanneksella, uudistuksesta yrityksille aiheutuvat kustannukset pienenisivät noin 0,6–0,9 miljoonalla eurolla. Käytännössä yrityksille esitetystä uudistuksesta aiheutuvat kustannukset pienenisivät siten yli puolella miljoonalla eurolla. Yhteensä ilmoituskaavan päivittäminen vähentäisi ilmoittamisesta aiheutuvia kustannuksia noin 1,2-1,4 miljoonaa euroa vuodessa, kun huomioon otetaan nykyisten ja nyt esitettävien liikevaihtorajojen perusteella ilmoitettavien yrityskauppojen kustannukset. Kun ilmoituskaavan muutos otetaan huomioon yrityksille aiheutuvissa kustannuksissa, asettuisivat yrityksille aiheutuvat kustannukset noin 5–10 miljoonaan euroon. 

Yrityskauppojen ilmoituskynnys säilyisi selkeänä ja ennustettavana yritysten kannalta, kun vähintään kahden osapuolen kummankin Suomesta kertyneen liikevaihdon rajaa laskettaisiin nykyisestä 20 miljoonasta eurosta 10 miljoonaan euroon ja osapuolten yhteenlasketun Suomesta kertyvän liikevaihdon raja olisi 100 miljoonaa euroa. Koska ehdotukseen ei sisältyisi KKV:lle oikeutta ottaa käsittelyynsä alle liikevaihtorajan olevia yrityskauppoja, ehdotus ei aiheuttaisi yrityksille epävarmuutta. Soveltamisalan laajentamisesta ei seuraisi myöskään viranomaiskäsittelyn riskiarviointiin liittyviä hallinnollisia kustannuksia ja yrityskauppojen toteuttamisajan pitenemistä sellaisissa yrityskaupoissa, jotka jäävät alle liikevaihtorajojen.  

Ehdotettava malli, jossa liikevaihtorajoja laskettaisiin, mutta johon ei sisältyisi otto-oikeutta, ei mahdollistaisi yrityskauppavalvonnan täysimääräistä soveltumista arvoperusteisiin yrityskauppoihin. Näillä tarkoitetaan yrityskauppoja, joissa kohdeyrityksen arvo ja kilpailuasema markkinoilla eivät perustu sen myynnin määrään, vaan esimerkiksi sen hallussa oleviin aineettomiin oikeuksiin, kehitysvaiheessa olevaan innovaatioon, sen kerryttämään dataan tai asiakasverkostoon. Esimerkiksi digitaalisissa palveluissa taikka lääkealalla yrityksen liikevaihto ei usein kuvasta sen markkina-arvoa ja markkinavoimaa. Kyse voi olla myös ns. startup –yrityksestä, jonka liikevaihto on kasvanut hyvin nopeasti, eikä sen viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen liikevaihto anna oikeaa kuvaa yrityksen markkina-arvosta ja markkina-asemasta yrityskaupan toteuttamisen hetkellä. 

Ehdotettava malli ei lievennä otto-oikeuden tapaan niin sanottuihin tappohankintoihin (killer acquisitions) liittyvää haastetta, jossa isompi yritys hankkii pienemmän potentiaalisen kilpailijansa ennen kuin se kasvaa merkittäväksi kilpailijaksi. Ehdotettava malli mahdollistaa kuitenkin tarvittaessa puuttumisen selkeästi nykyistä useampiin haitallisiin yrityskauppoihin.  

Ns. arvoperusteisten kauppojen lisäksi ehdotettavan mallin ulkopuolelle rajautuu todennäköisesti yrityskauppoja, jossa ostetaan alueellisesti merkittäviä yrityksiä. Toimialoilla, joilla kilpailu tapahtuu Suomea pienemmillä maantieteellisillä markkinoilla, myös alle 10 miljoonan euron yrityksillä voi olla huomattavaa markkinavoimaa paikallisilla markkinoilla. Uudistus kuitenkin lisäisi nykytilaan verrattuna huomattavasti sellaisten paikallisten markkinoiden määrää, jotka ovat valvonnan piirissä. 

Koska ehdotettavassa vaihtoehdossa KKV käsittelisi ilmoitusten perusteella vain kauppoja, joissa vähintään kahdelta osapuolelta kertyy liikevaihtoa Suomesta, ilmoitettavaksi ei tulisi jatkossakaan esimerkiksi sellaisia kauppoja, joissa ostaja ei toimi entuudestaan lainkaan Suomen markkinoilla. 

Osapuolten yhteenlasketun liikevaihtorajan määräytyminen maailmanlaajuisen liikevaihdon sijaan Suomesta kertyneen liikevaihdon perusteella on perusteltua, koska kansallisen yrityskauppavalvonnan tehtävänä on ehkäistä markkinoiden haitallista keskittymistä Suomessa. Liikevaihtorajat tulee tästä syystä asettaa sellaisiksi, että ne kohdentavat valvonnan mahdollisimman tehokkaasti yrityskauppoihin, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia Suomessa. Koska markkinoiden haitallinen keskittyminen on todennäköisempää silloin, kun osapuolilla on merkittävää liiketoimintaa Suomessa, on ilmoitusvelvollisuuden kynnysarvona perusteltua käyttää Suomesta kertynyttä liikevaihtoa. Haitalliset vaikutukset ovat selvästi epätodennäköisempiä silloin, jos osapuolilla on vain rajallisesti Suomesta kertyvää liikevaihtoa.  

Muutoksen seurauksena ilmoituksen tekemisestä aiheutuva hallinnollinen taakka rajautuisi tarkoituksenmukaisella tavalla yrityskauppoihin, jotka voisivat olennaisesti estää tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla, ja jotka voisivat siten johtaa puuttumiseen. Valvonnasta aiheutuva hallinnollinen taakka ei myöskään olisi laajempaa kuin haitallisen keskittymisen ehkäisemisen näkökulmasta on perusteltua. Tällöin esimerkiksi Suomeen kohdistuville ulkomaisille investoinneille ei asetettaisi hallinnollisia kustannuksia, jotka eivät olisi yrityskauppavalvonnan kannalta perusteltuja. Myös kotimaisen myyjän ja Suomen kansantalouden kasvun kannalta olisi myönteistä, että hallinnolliset kustannukset rajautuisivat vain yrityskauppoihin, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia Suomessa, eikä hallinnollisia kustannuksia ja muita yrityskaupan ilmoittamisen vaikutuksia aiheutuisi perusteetta kaikista muistakin yrityskaupoista.  

Valtaosassa EU:n jäsenmaita osapuolten yhteenlaskettu liikevaihtoraja perustuu kyseisestä jäsenmaasta kertyneeseen liikevaihtoon ja vastaa siten nyt kilpailulakiin ehdotettavaa tarkastelutapaa. Tällöin Suomesta tai muusta kuin yrityskauppaa käsittelevästä jäsenmaasta kertyvää liikevaihtoa ei huomioida ilmoituskynnyksen täyttymistä arvioitaessa.  

4.2.6  Viranomaisvaikutukset

Yrityskauppavalvonnan soveltamisalan laajentaminen ja sen seurauksena noin 30-40 lisäilmoituksen käsittely aiheuttaisi KKV:lle noin viiden henkilötyövuoden pysyvän resurssitarpeen. Ilmoitusten määrän lisääntymisestä johtuvan lisäresurssitarpeen kattamiseksi vuoden 2023 talousarvioon momentille 32.01.06 (Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenot) on esitetty 300 000 euron lisäystä. KKV:n henkilöstökulut olivat vuonna 2020 yhteensä 18,4 miljoonaa euroa. Keväällä 2022 KKV:ssa yrityskauppavalvontaan liittyvissä tehtävissä työskenteli noin tusinan verran henkilöitä, joista vajaat puolet työskentelee kuitenkin myös muissa viraston kilpailuvalvontaan liittyvissä tehtävissä.  

Muutoksella olisi todennäköisesti vain varsin vähäinen vaikutus markkinaoikeuden ja etenkin korkeimman hallinto-oikeuden työmäärään, koska tuomioistuinten käsiteltäväksi tulevat vain KKV:n kieltoesitykset, jotka ovat varsin harvinaisia. KKV on esittänyt yrityskaupan kieltämistä yrityskauppavalvonnan olemassaolon aikana yhteensä viisi kertaa. 

On arvioitu, että ehdotettava yrityskauppavalvonnan soveltamisalan laajennus estäisi vuosittain noin 4,2–5,6 kilpailulle haitallisen kaupan toteuttamisen. Osa tästä tapahtuisi valvonnan ennaltaehkäisevän vaikutuksen kautta siten, että suunnitellun yrityskaupan osapuolet arvioisivat itse, ettei yrityskauppaa tultaisi todennäköisesti hyväksymään ainakaan liiketaloudellisesti mielekkäin sitoumuksin eikä kauppaa ole tästä syystä järkevä toteuttaa. Yrityskaupan ostajaksi voi ennaltaehkäisevän vaikutuksen vuoksi valikoitua myös taho, jolle myynti ei johda kilpailuongelmiin. Tällöin kauppa ei jää toteutumatta mutta se toteutetaan eri osapuolten välillä. Suurin osa puuttumiseen johtavista yrityskaupoista tultaisiin todennäköisesti hyväksymään siten, että niiden toteuttamiselle asetetaan ehtoja. Osassa puuttumiseen johtavista yrityskaupoista osapuolet voivat luopua järjestelystä kesken viranomaisprosessin. On todennäköistä, että KKV tulee esittämään joitakin yrityskauppoja myös kiellettäväksi. Kieltoesitysten arvioidaan olevan kuitenkin harvinaisia eikä sellaisia todennäköisesti tehtäisi läheskään joka vuosi. On siten mahdollista, että muutoksella ei olisi vaikutusta tuomioistuinten työmäärään esimerkiksi soveltamisen alkamista seuraavan 3–5 vuoden aikana tai, että vaikutus olisi vain vähäinen. 

Ehdotuksella voisi olla välillisiä myönteisiä vaikutuksia myös julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisia julkisia hankintoja tekeviin viranomaisiin kuten valtion ja kuntien viranomaisiin. Ehdotus lisäisi markkinoiden kilpailullisuutta ja ehkäisisi haitallista keskittymistä ja siten se voisi hyödyttää välillisesti myös julkisia hankintoja tekeviä tahoja. Hankintayksiköt, ja siten välillisesti myös muun muassa veronmaksajat, hyötyvät useista tarjoajista ja kilpailusta tarjouspyynnön kohteena olevalla markkinalla. 

Jäljempänä tarkemmin käsiteltävä EU:n sulautuma-asetuksen Artiklan 22 soveltamisalaa koskeva ohjeistus ja oikeuskäytäntö yhdessä loppuvuoden 2022 aikana voimaan tulevan digimarkkinasäädöksen (Digital Markets Act, DMA) yrityskauppoja koskevien ilmoitussäännösten kanssa lisäävät todennäköisesti jossain määrin komissiolle ilmoitettavien yrityskauppojen lukumäärää ja kansallisten rajojen muuttaminen lisäisi KKV:lle ilmoitettavien yrityskauppojen lukumäärää. Siten kilpailuviranomaisten käsittelyyn päätyvien yrityskauppojen määrä kasvaisi.  

4.2.7  Perusoikeusvaikutukset

Yrityskauppavalvonnan soveltamisalan laajentamisen välittömät kielteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti yrityskauppoja suunnitteleviin ja niitä toteuttaviin yrityksiin sekä niiden omistajiin. Liikevaihtorajojen muutoksen vaikutukset olisivat kuitenkin yritysten kannalta selkeitä, tarkkarajaisia ja ennustettavia. Välittömiä kielteisiä vaikutuksia ei kohdistu luonnollisiin henkilöihin, jotka eivät harjoita taloudellista toimintaa. Sen sijaan muutoksen välilliset myönteiset vaikutukset kilpailun säilyessä tai lisääntyessä kohdistuvat muun muassa kuluttajan asemassa oleviin luonnollisiin henkilöihin.  

Ehdotus laajentaisi yrityskauppojen ilmoittamisvelvollisuutta ja siten aiempaa useammat yrityskaupat tulisivat KKV:n käsittelyyn. Kuten yritysvaikutuksissa on todettu, KKV:n käsittely aiheuttaisi yrityksille hallinnollisia kuluja ja viivettä kaupan täytäntöönpanoon. Nämä vaikutukset olisivat kertaluonteisia ja toteutuisivat vain yrityskaupan yhteydessä.  

Voimassa oleva ja ehdotettu sääntely ei estä yrityksen myymistä, mutta sääntely voi rajoittaa laissa säädettyjen puuttumisedellytysten täyttyessä sitä, mille taholle yritys voidaan hyväksytysti myydä. Ehdotus ei aiheuttaisi muutosta yrityskauppojen puuttumiskynnykseen. 

Yrityskauppojen ilmoittamisen muutosta voidaan arvioida muun muassa suhteessa perustuslain 18 §:n mukaiseen elinkeinovapauteen ja perustuslain 15 §:n mukaiseen omaisuudensuojaan.  

Perustuslain 15 §:n 1 momentin yleislausekkeen perusteella arvioidaan muun muassa omistajan käyttöoikeuksien ja omistajan määräämisvallan erilaisia rajoituksia. Omaisuudensuoja sisältää vallan määrätä omaisuudestaan ja siten yrityskauppavalvontasäännöksiä voidaan arvioida omaisuudensuojan kannalta, vaikka omaisuudensuojan osalta kyse voi olla omaisuuden käytön sääntelystä, eikä omaisuudensuojan rajoituksesta.  

Voimassa oleva yrityskauppavalvonta rajoittaa sääntelyssä hyväksytyllä ja rajatulla tavalla sitä, mitkä yritykset voivat, minkä toimintojen osalta ja millä edellytyksillä sopia hyväksyttävästi yrityskaupasta. Puuttuminen yrityskauppaan on poikkeuksellista ja ylivoimaisesti suurin osa yrityskaupoista hyväksytään sellaisenaan. 

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivästystä toimivaltaisessa viranomaisessa. Nykyistä useamman yrityskaupan täytäntöönpano voisi viivästyä viranomaiskäsittelyn takia enintään muutamalla kuukaudella. Edellä voimassa oleva sääntely –kappaleessa tarkemmin käsiteltyjen kilpailulain 26 §:n melko lyhyiden lakisääteisten käsittelymääräaikojen takia viivästys olisi kuitenkin rajallinen.  

Yrityksiin kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia on arvioitu ja niitä on rajattu toteuttamisvaihtoehdon valinnalla.  

Todennäköisesti ongelmattomien yrityskauppojen ilmoittamisesta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa vähentäisi kaikkia ilmoitettavia yritysjärjestelyjä koskevan Valtioneuvoston asetuksella annettavan ilmoituskaavan päivittäminen. Kaavan uudistamisen yhteydessä ollaan vähentämässä tietovaatimuksia sellaisissa yrityskaupoissa, joissa kaupan osapuolilla ei ole merkittäviä horisontaalisia päällekkäisyyksiä tai vertikaalisia yhteyksiä.  

Perusoikeuksia on käsitelty tarkemmin jäljempänä ehdotuksen kappaleessa suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys. 

5.1.1  KKV:n ehdotus

KKV:n selvityksen mukainen ehdotus on, että kilpailulain säännöksiä yrityskauppavalvonnasta sovelletaan yrityskauppaan, jossa  

• yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa ja  

• vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta 20 miljoonaa euroa.  

• Lisäksi KKV voisi vaatia liikevaihtorajojen alle jäävän yrityskaupan ilmoitettavaksi, mikäli yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 50 miljoonaa euroa ja yrityskauppa voi johtaa haitallisiin kilpailuvaikutuksiin Suomessa. 

KKV:n ehdotukseen otto-oikeudesta ei sisälly 50 miljoonan euron lisäksi ehdotusta kohteen tai kahden yrityskaupan osapuolen alarajasta. 

KKV:n ehdotus mukailisi Ruotsin liikevaihtorajoja ja ilmoitusvelvollisuutta. Alma Median yrityskauppa-aineiston sekä Ruotsin toteutuneiden ilmoitusmäärien perusteella arvioidaan, että ilmoitettavien yrityskauppojen lukumäärä kasvaisi tässä vaihtoehdossa noin kymmenellä vuosittain. Kuten kappaleessa 4.4.on kuvattu Alma Median aineistosta johdettu arvio voi hieman aliarvioida muutosta ilmoitettavien kauppojen lukumäärässä. Kun tämä otetaan huomioon, Ruotsin liikevaihtorajoilla uusien ilmoitusten määrä olisi noin 10–13 vuodessa. 

KKV:n ehdottaman otto-oikeuden soveltamisalan piirin tulisi vuosittain noin 177 yrityskauppaa. Arvio perustuu Alma Median aineiston sisältämien yrityskauppojen lukumäärään vuosina 2017–2019, joissa yhdistyvien yritysten liikevaihto ylittää 50 miljoonaa euroa, mutta jotka eivät tule esitetyssä mallissa varsinaisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Koska Alma Median aineisto sisältää tiedot vain yrityskaupoista, joissa kohteen liikevaihto on yli miljoona euroa, otto-oikeuden piirissä olisi jonkin verran tätä laajempi joukko yrityskauppoja KKV:n esittämässä mallissa. Lisäksi jaksossa 4.4. kuvatusti Alma Median aineistoon perustuva arvio saattaa hieman aliarvioida yrityskauppojen lukumäärää. 

KKV:n selvityksessä ehdotettu otto-oikeuden 50 miljoonan euron liikevaihtoraja johtaisi siihen, että yrityskauppavalvonnan soveltamisalan ulkopuolelle jäisi vain 12−24 prosenttia toimialoista. Selvityksen mukaan voimassa oleva sääntely jättää soveltamisalan ulkopuolelle edellä tarkemmin käsitellysti 35–66 prosenttia toimialoista. 

KKV:n arvion mukaan sen ehdottama malli johtaisi vuosittain yhteensä noin 8–11 kilpailulle haitallisen yrityskaupan ehkäisyyn. Näistä suurimman osan muodostaisivat ennaltaehkäistyt eli yritysten omien riskiarvioiden perusteella toteuttamatta jääneet kaupat, toiseksi suurimman osan otto-oikeuden perusteella tutkittavaksi tulleet kaupat ja vähäisimmän osuuden yleisten liikevaihtorajojen perusteella tutkittavaksi tulleet kaupat. Ehdotetussa vaihtoehdossa puuttumiseen johtavista yrityskaupoista suurempi osa tulisi siten tutkittavaksi otto-oikeussääntelyn kuin yleisten liikevaihtorajojen perusteella. Olettaen, että yrityskauppa-aktiivisuus noudattelisi uudistuksen jälkeen vuosia 2017–2019, KKV:n ehdottamassa mallissa kuluttajahyöty olisi vuosittain varovaisen arvion perusteella noin 62–83 miljoonaa euroa. Yrityskauppojen lukumäärän kasvaessa myös kuluttajahyödyt kasvavat.  

KKV:n ehdottamassa mallissa viranomaisen resurssitarve kasvaisi noin viidellä henkilötyövuodella. Laskelmassa oletuksena on, että yrityskauppailmoitusten lukumäärän kasvu 10–13 ilmoituksella johtaisi yrityskauppavalvonnan resurssitarpeen kasvamiseen 1,6 henkilötyövuodella ja että otto-oikeuden kautta tulisi vuosittain tutkittavaksi keskimäärin 2–3 toisen vaiheen käsittelyyn etenevää yrityskauppaa, joiden tutkiminen vaatisi hieman yli kolmen henkilötyövuoden lisäresurssia. 

5.1.2  Yleiset liikevaihtorajat

Yhteenlaskettu liikevaihto

Ilmeisin muutostarve kohdistuu siihen, että nykysääntelyssä osapuolten yhteinen liikevaihto lasketaan maailmanlaajuisesti eikä Suomesta kertyvästä liikevaihdosta ja 350 miljoonan euron rajan voidaan arvioida olevan Suomen kokoisessa kansantaloudessa korkea. Kappaleessa ”Liikevaihtorajat ulkomaiden lainsäädännössä” on käsitelty tarkemmin nykyisiä osapuolten yhteenlasketulle liikevaihdolle ja vähintään kahdelle osapuolelle asetettujen liikevaihtorajojen suhdetta muihin EU:n jäsenvaltioihin ja Pohjoismaihin.  

Siirtyminen maailmanlaajuisesta liikevaihdosta Suomesta kertyvän liikevaihdon huomioimiseen sai kannatusta myös lausuntokierroksella. Vain yhdessä arviomuistiosta annetuista seitsemästätoista lausunnosta siihen suhtauduttiin selkeän kriittisesti. Kannatus perustui muun muassa siihen, että KKV:lle ilmoitettavilla järjestelyillä olisi siten aiempaa vahvempi yhteys suomalaisiin markkinoihin.  

Kilpailulain mukainen yrityskauppojen puuttumiskynnys liittyy vaikutuksiin Suomessa ja ilmoitusvelvollisuuden on siten tarkoituksenmukaista perustua ensisijaisesti yrityskaupan osapuolten taloudellisen toiminnan laajuuteen Suomessa.  

Yhtenä toteuttamisvaihtoehtona olisi myös se, että ainoa muutos koskisi osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon rajan muuttamista Suomesta kertyvään 100 miljoonaan euroon. Kuluttajahyödyn arvioidaan olevan noin 16–22 miljoonaa euroa, jos laskettaisiin pelkästään yhteenlasketun liikevaihdon rajaa maailmanlaajuisesta 350 miljoonasta eurosta Suomesta kertyvään 100 miljoonaan euroon ja 20 miljoonan euron raja säilyisi ennallaan eikä otto-oikeutta sisällytettäisi sääntelyyn. Tämä vaihtoehto ehkäisisi arvion mukaan 1,4–1,9 kilpailulle haitallista kauppaa vuosittain. Hallinnollisten kustannusten lisäys yrityksille olisi tässä vaihtoehdossa ottaen huomioon ilmoituskaavan kevennyksen noin 1,8–3,3 miljoonaa euroa ja KKV:n lisäresurssitarve noin 130 000 euroa vuodessa. 

Vähintään kahden osapuolen liikevaihto

Vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertyneeseen liikevaihtoon perustuva ilmoitusraja vaikuttaa yhteenlaskettua liikevaihtoa merkittävämmin ilmoitettavien yrityskauppojen määrään ja ilmoitusvelvollisuuden laajuuteen. Jos vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneen liikevaihdon raja asetettaisiin 10 miljoonaan euroon, se lisäisi ilmoitettavien yrityskauppojen määrää noin 30 yrityskaupalla ja ilmoitettavien yrityskauppojen määrä noin kaksinkertaistuisi nykyisestä. Norjassa vähintään kahden osapuolen Norjasta kertyvän liikevaihdon raja on 9,3 miljoonaa euroa ja Ruotsissa vastaava raja on 19,1 miljoonaa euroa.  

Mikäli vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertyneen liikevaihdon rajaa ei laskettaisi nykyisestä 20 miljoonasta eurosta vaan muutos kohdistuisi ainoastaan osapuolten yhteenlaskettuun liikevaihtorajaan, ilmoitettavien yrityskauppojen lukumäärä kasvaisi noin kolmanneksella eli vuosittain ilmoitettaisiin noin 10–13 kauppaa nykyistä enemmän. Vähintään kahden osapuolen liikevaihdolle asetettavan rajan laskeminen 20 miljoonasta eurosta 10 miljoonaan euroon aiheuttaisi siten yrityksille enemmän hallinnollista taakkaa.  

Jos otto-oikeutta ei sisällytetä muutokseen, mutta vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyvä 20 miljoonan euron liikevaihtorajaa laskettaisiin 10 miljoonaan euroon, yrityskauppailmoitusten määrä lisääntyisi nykytilaan nähden noin 30–40 ilmoituksella vuosittain. Tässä vaihtoehdossa ilmoituksia tulisi siten parikymmentä enemmän, kuin jos raja olisi 20 miljoonaa euroa. Vaihtoehtoon ei liittyisi otto-oikeudesta yrityksille aiheutuvaa epävarmuutta eikä siihen liittyviä kustannuksia, mutta yrityksille aiheutuisi enemmän hallinnollisia kustannuksia yrityskauppojen ilmoittamisesta. Ilmoittamisesta aiheutuvia kustannuksia on arvioitu tarkemmin kappaleessa ”Vaikutukset yritysten kustannuksiin ja kauppojen toteutumisaikaan”. Yrityksille aiheutuvien hallinnollisten kustannusten suuruusluokan hahmottamiseksi voidaan arvioida, että ensimmäisessä vaiheessa hyväksyttyjen yrityskauppojen keskimääräinen ilmoittamiseen liittyvä ulkoinen kustannus on noin 50 000 euroa. Sisäiset kustannukset mukaan lukien kustannus on 90 000 – 140 000 euroa. Toisessa vaiheessa hyväksytyt kaupat hyväksytään usein ehdollisena ja niissä ilmoittamisesta aiheutuva ulkoinen kustannus on keskimäärin hieman alle miljoona euroa. Keskiarvoa nostavat merkittävästi kustannukset asioissa, joissa KKV on esittänyt markkinaoikeudelle yrityskaupan kieltämistä. Kustannukset muissa kuin oikeuteen etenevissä II-vaiheen käsittelyyn etenevissä asioissa jäävät selvästi alle miljoonan euron.  

KKV:n arvion mukaan vaihtoehdossa, jossa liikevaihtorajat olisivat 100 ja 10 miljoonaa euroa eikä sääntelyyn sisältyisi otto-oikeutta, kuluttajahyöty olisi noin 50–67 miljoonaa euroa vuodessa. Vaihtoehto ehkäisisi nykytilaan verrattuna arviolta noin 4,2–5,6 kilpailulle haitallista yrityskauppaa vuosittain. 

Yrityksille aiheutuvat kokonaiskustannukset, ottaen huomioon ilmoituskaavan muutos, olisivat 100 ja 10 miljoonan euron liikevaihtorajoilla noin 5–10 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä vastaa suuruusluokaltaan yritysten kokonaiskustannuksia vaihtoehdossa, jossa liikevaihtorajat olisivat 100 ja 20 miljoonaa euroa ja lainsäädäntöön sisältyisi otto-oikeus.  

KKV:n ehdotuksen budjettivaikutus on laskettu 100 ja 20 miljoonan euron rajojen sekä otto-oikeuden aiheuttaman lisätyömäärän perusteella. KKV:n arvion mukaan budjettivaikutus olisi suurin piirtein sama myös vaihtoehdossa, jossa otto-oikeutta ei olisi ja liikevaihtorajat olisivat 100 ja 10 miljoonaa euroa.  

Jos osapuolten yhteenlasketun Suomesta kertyneen liikevaihdon raja olisi 100 ja vähintään kahden osapuolen liikevaihtoraja 10–20 miljoonan euron välissä, eikä lainsäädäntöön sisältyisi otto-oikeutta, uudistuksen kuluttajahyödyt, KKV:n resurssitarve ja yritysten kustannukset asettuisivat edellä tarkastellun 100+10 ja 100+20 mallin välille. Näissä vaihtoehdoissa valvonnan ulkopuolelle jäisi kuitenkin suuri määrä toimialoja ja paikallisia markkinoita sekä kilpailulle haitallisia yrityskauppoja.  

5.1.3  Otto-oikeuteen liittyviä toteuttamisvaihtoehtoja

Otto-oikeuteen liittyviä vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia

Mikäli lainsäädäntöön sisällytettäisiin otto-oikeus, sen soveltamisalaa olisi mahdollista rajata usein eri tavoin. Otto-oikeuden soveltamisen edellytykseksi voitaisiin asettaa esimerkiksi kuvailevia kriteerejä, markkinaosuusrajoja taikka liikevaihtoon perustuvia raja-arvoja. Liikevaihtoon perustuva raja-arvo voitaisiin kytkeä joko osapuolten yhteenlaskettuun liikevaihtoon tai vähintään kahden yrityskaupan osapuolen liikevaihtoon. Otto-oikeuden soveltamiselle voitaisiin myös asettaa määräaika ja sen käyttöön voitaisiin liittää myös vapaaehtoisen ilmoittamisen mahdollisuus.  

KKV:n selvityksen mukaan otto-oikeuden sisällyttäminen lainsäädäntöön mahdollistaisi liikevaihtorajojen asettamisen korkeammalle kuin mikä ilman otto-oikeutta olisi tarpeen. Ilman otto-oikeutta erityisesti vähintään kahdelle yrityskaupan osapuolelle asetettu 20 miljoonan euron liikevaihtoraja tulisi KKV:n mukaan asettaa selvästi alhaisemmaksi, mikä kasvattaisi hallinnollista taakkaa. Jos kummankin osapuolen Suomesta kertyvän liikevaihdon rajaa laskettaisiin alemmas, mutta ei säädettäisi otto-oikeudesta, kaikki alemman kynnysarvon ylittävät useammat yrityskaupat tulisivat ilmoitettavaksi. Jos sen sijaan säädettäisiin korkeammasta liikevaihtorajasta ja otto-oikeudesta, harvemmat yrityskaupat tulisivat liikevaihtorajan perusteella ilmoitettavaksi ja lisäksi ilmoitettavaksi tulisivat vain yrityskaupat, joihin KKV käyttäisi otto-oikeutta.  

Otto-oikeuden sisältävä malli toisi sääntelyn piirin myös kilpailulle haitallisia arvoperusteisia yrityskauppoja sekä ns. tappohankintoja (killer acquisitions), joissa isompi yritys hankkii pienemmän potentiaalisen kilpailijansa ennen kuin se kasvaa merkittäväksi kilpailijaksi. Tappohankinnassa ostaja lopettaa kohdeyrityksen hyödykkeiden kehittämisen, mikä voi olla uusien innovaatioiden markkinoille tulon kannalta kielteistä. Otto-oikeus ilman erillistä kohteen alarajaa tai melko alhaisella alarajalla soveltuisi myös tilanteeseen, jossa kaupan kohteena on pieni, mutta merkittävä tai potentiaalisesti merkittävä toimija, jolla ei ole liiketoiminnan luonteesta tai liiketoiminnan alkuvaiheesta johtuen huomattavaa liikevaihtoa. 

KKV:n ehdotuksen mukaan se voisi ottaa käsittelyynsä liikevaihdoltaan kuinka pienen yrityksen oston tahansa, kunhan yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 50 miljoonaa euroa. Otto-oikeus olisi siten mahdollinen tilanteissa, joissa ostajan liikevaihto yksin ylittää 50 miljoonaa euroa, vaikka kohdeyritys olisi liikevaihdoltaan hyvinkin pieni (liikevaihto ≥ 0 euroa). 

Pelkästään osapuolten yhteenlaskettua liikevaihtoa koskevan muutoksen seurauksena ilmoitusten määrä lisääntyisi noin 10-13 ilmoituksella ja otto-oikeuden seurauksena noin 2-3 yrityskaupalla vuodessa. 

Otto-oikeuden soveltamiselle asetettava vähintään kahden osapuolen liikevaihdon alaraja

KKV:n ehdottaman mallin ja nykytilan säilyttämisen lisäksi voidaan arvioida vaihtoehtoa, jossa otto-oikeuden soveltamiselle asetettaisiin osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon alarajan lisäksi vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneen liikevaihdon alaraja. Arviomuistiossa oli esillä esimerkinomaisesti kolmen miljoonan euron alaraja. Alarajan asettamista arvioitaessa tulee kuitenkin huomioida, että esimerkiksi digitaalisissa palveluissa ja innovaatioihin perustuvilla markkinoilla kaupan kohteen arvo ja taloudellinen merkitys markkinoilla voi olla suuri, vaikka liikevaihtoa olisikin vain vähän. Myös paikallisilla markkinoilla keskittyminen voi olla merkittävää, vaikka kohdeyritys olisikin liikevaihdoltaan suhteellisen pieni. Mikäli vähintään kahden osapuolen liikevaihtoraja asetettaisiin huomattavan alhaiseksi, alaraja ei merkittävästi vähentäisi yritysten epävarmuutta. Tällöin vähimmäisliikevaihtorajasta koituva hyöty olisi vähäinen verrattuna tilanteeseen, jossa vähintään kahden osapuolen liikevaihdolle asetettavaa rajaa ei olisi lainkaan. 

Otto-oikeus on periaatteessa mahdollista sitoa liikevaihdon ohella myös muihin kriteereihin kuten esimerkiksi Ruotsissa. Ulkomainen lainsäädäntö –kappaleessa todetusti: Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylittää n. 95 miljoonaa euroa ja lisäksi on erityisiä perusteita otto-oikeuden käyttämiselle kuten esimerkiksi huomattava markkinaosuus tai kohteen asema tärkeänä kauppakumppanina. Soveltamisalan sitominen liikevaihtoon on kuitenkin ennustettavampaa ja selkeämpää sekä yritysten että viranomaisen näkökulmasta. 

Jos otto-oikeuden käytölle ei asetettaisi 50 miljoonan euron rajan lisäksi muuta liikevaihtorajaa, kuten KKV on selvityksessään ehdottanut, otto-oikeuden piiriin olisi vuosina 2017–19 kuulunut Alma median aineiston perusteella keskimäärin 177 yrityskauppaa. Kuten edellä jaksossa 4.4. on kuvattu, Alma Median aineistoon perustuva arvio saattaa hieman aliarvioida kauppojen lukumäärää. Tästä syystä otto-oikeuden piiriin kuuluvien kauppojen lukumäärä on arvioitu asettuvan 177–236 yrityskaupan väliin. Kuten jaksossa 4.4., myös tässä Alma median luku on kerrottu 1,33 ylärajan saamiseksi. Jos otto-oikeuden soveltamisen edellytyksenä olisi lisäksi, että vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta kolme miljoonaa euroa, otto-oikeuden piiriin kuuluvien kauppojen määrä olisi keskimäärin noin 85–113 kauppaa vuodessa. KKV on arvioinut, että sen lisäresurssitarve olisi sama sekä vaihtoehdossa, jossa KKV:n ehdottamaan malliin lisättäisiin otto-oikeuteen 3 miljoonan euron alaraja, että vaihtoehdossa, jossa otto-oikeudesta ei säädettäisi ja liikevaihtorajat olisivat 100 ja 10 miljoonaa euroa.  

Jos vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneen liikevaihdon alarajaksi asetettaisiin viisi miljoonaa euroa, otto-oikeuden piiriin kuuluisi keskimäärin noin 55–73 kauppaa vuodessa.  

Mitä korkeammaksi vähintään kahdelle yrityskaupan osapuolelle asetettava alaraja asetettaisiin, sitä vähemmän yrityskauppoja soveltamisalan piiriin kuuluisi ja sitä pienemmät olisivat epävarmuudesta yrityksille aiheutuvat kokonaiskustannukset. Samaan aikaan, mitä korkeammaksi alaraja asetetaan, sitä enemmän potentiaalisesti kilpailulle haitallisia yrityskauppoja jää soveltamisalan ulkopuolelle.  

Jos otto-oikeuden soveltamisen edellytykseksi asetettaisiin vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneen liikevaihdon raja kolme miljoonaa euroa, otto-oikeuden soveltamisalaan kuuluvien yrityskauppojen määrä pienenisi huomattavasti ja siten yrityksille aiheutuva epävarmuus ja siihen liittyvät kustannukset vähenisivät verrattuna tilanteeseen, jossa alarajaa ei olisi. Alarajan lisääminen vähentäisi yrityksille ilmoittamisesta aiheutuvia kustannuksia muutamilla sadoilla tuhansilla euroilla vuosittain verrattuna vaihtoehtoon, jossa vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneelle liikevaihdolle ei olisi alarajaa. 

Alarajan asettamisen myötä otto-oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle jäisi myös 3 miljoonan euron alarajan tilanteessa liikevaihdoltaan pienimpiä yrityksiä koskevat yrityskaupat. Samalla otto-oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle voisi jäädä kilpailun kannalta haitallisia yrityskauppoja esimerkiksi digitaalisissa palveluissa, joissa kaupan kohteen arvo ei perustu sen liikevaihtoon. Alarajan asettamisen seurauksena soveltamisalan laajentamisesta aiheutuva kuluttajahyöty pienenisi vain vähän verrattuna vaihtoehtoon, jossa alarajaa ei asettaisi lainkaan. Kolmen miljoonan euron alarajan kanssa kuluttajahyöty olisi vähintään hieman alle 60 miljoonaa euroa vuodessa. 

Muut rajaukset otto-oikeuden soveltamiselle

Otto-oikeuden sisältäviin vaihtoehtoihin olisi perusteltua sisällyttää määräaika otto-oikeuden käytölle. Ajallinen rajaus lisäisi oikeusvarmuutta ja ennustettavuutta yrityskauppoja tekevien yritysten näkökulmasta, kun ne pystyisivät ennakoimaan minkä ajanjakson jälkeen kauppa ei enää voisi päätyä KKV:n tutkittavaksi. Ajankohdan pituuden arvioinnissa tulisi huomioida ajan kohtuullisuus myös KKV:n näkökulmasta. Aikarajan asettamisessa tulisikin siten huomioida sekä yritysten tarve oikeusvarmuudelle, ennustettavuudelle ja kaupan nopealle täytäntöönpanolle, että viranomaisen tarve riittävälle ajalle arvioida otto-oikeuden käyttämisen tarpeellisuutta. Ajanjakso voisi olla esimerkiksi 46 työpäivää eli noin kaksi kuukautta tai arviomuistiossa esillä ollut 69 työpäivää eli noin kolme kuukautta ja se voitaisiin laskea esimerkiksi kilpailulain 23 §:n mukaisesta ajankohdasta lukien. Työpäivissä laskettava noin kahden kuukauden määräaika lisäisi yritysten näkökulmasta ennustettavuutta ja edistäisi yrityskaupan tehokasta täytäntöönpanoa verrattuna noin kolmen kuukauden määräaikaan.  

Otto-oikeuden sisältäviin vaihtoehtoihin voitaisiin myös liittää myös vapaaehtoisen ilmoittamisen mahdollisuus siten, että yritys voisi halutessaan saada asiaan selvyyden jo ennen otto-oikeuden määräajan umpeutumista. Vapaaehtoinen ilmoittaminen voisi tarkoittaa sitä, että KKV tutkisi yritysjärjestelyn vapaaehtoisen ilmoituksen perusteella. Tällöin KKV ei enää arvioisi tarvetta otto-oikeuden käytölle, vaan kauppa tutkittaisiin normaalin prosessin ja yrityskauppojen käsittelymääräaikojen mukaisesti. Vaihtoehtoisesti voitaisiin luoda järjestelmä, jossa yritykset voisivat saattaa KKV:n tietoon toteuttamansa yrityskaupat ilman varsinaisen yrityskauppailmoituksen tekemistä ja KKV ilmoittaisi tietyn lyhyen määräajan, esimerkiksi 15 työpäivän, sisällä tuleeko se käyttämään järjestelyyn otto-oikeutta. Tällainen järjestelmä on käytössä esimerkiksi Islannissa.  

Otto-oikeuden soveltuminen täytäntöönpantuihin kauppoihin

KKV:n ehdottamassa mallissa otto-oikeus voisi kohdistua myös jo täytäntöönpantuihin kauppoihin. Tällä olisi kielteisiä vaikutuksia täytäntöönpannun yrityskaupan osapuolten kannalta. Tämä olisi kuitenkin perusteltua siitä näkökulmasta, että jos viranomainen ei voisi käyttää otto-oikeutta jo täytäntöönpantuun yrityskauppaan, yrityksille syntyisi kannustin viivästyttää yrityskauppojen julkistamista ja laittaa yrityskauppa täytäntöön mahdollisimman nopeasti ilman, että virasto saisi tiedon potentiaalisesti kilpailulle haitallisesta yrityskaupasta. Mahdollisuus puuttua jo täytäntöönpantuihin yrityskauppohin sisältyy otto-oikeusjärjestelmiin myös muissa oikeusjärjestelmissä.  

Täytäntöönpantuihin kauppoihin voidaan nykyisin puuttua tietyissä erityistilanteissa. Täytäntöönpantuun kauppaan voidaan puuttua muun muassa kilpailulain 30 §:n perusteella tilanteissa, joissa ilmoitusvelvollisuuden alaan kuuluva kauppa on jätetty ilmoittamatta ja pantu täytäntöön tai jos kauppa on pantu täytäntöön ehdollista hyväksyntää koskevan päätöksen vastaisesti. Puuttuminen on niin ikään mahdollista, jos kaupan osapuolet ovat aiemmin antaneet asian ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneita virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja. Jo täytäntöönpantu yrityskauppa voi tulla myös tutkittavaksi ja johtaa puuttumiseen niin kutsutun kahden vuoden säännön perusteella, jos samat osapuolet toteuttavat uuden järjestelyn kahden vuoden sisällä aiemman, ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jääneen yrityskaupan jälkeen ja liikevaihtorajat täyttyvät jälkimmäisessä järjestelyssä tai kahdessa tai useammassa järjestelyssä yhteensä. Myös komissio voi sulautuma-asetuksen artiklan 22 maaliskuussa 2021 antaman ohjeistuksen mukaan hyväksyä myös jo täytäntöönpantujen yrityskauppojen siirrot komission käsittelyyn. 

Otto-oikeuteen liitettävät prosessit ja säännöt

Jos päädyttäisiin otto-oikeuden sisältävään vaihtoehtoon, siihen olisi hyödyllistä sisällyttää ennustettavuuden lisäämiseksi ja kielteisten vaikutusten rajaamiseksi edellytyksiä otto-oikeusjärjestelmän käyttöönotolle mukaan lukien vapaaehtoisen ilmoittamisen mahdollisuus, määräaika otto-oikeuden käytölle ja KKV:n suuntaviivat otto-oikeuden käytöstä. KKV:n suuntaviivat lisäisivät otto-oikeuden ymmärrettävyyttä ja ennustettavuutta. Lisäksi otto-oikeuden soveltamisalaan voitaisiin liittää epävarmuutta ja hallinnollisia kustannuksia vähentävä vähintään kahden osapuolen liikevaihtoon perustuva alaraja 50 miljoonan euron rajan lisäksi. 

Otto-oikeuden vaikutukset

Otto-oikeuden sisältävällä sääntelymuutoksella olisi todennäköisesti jossain määrin ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta vähentävä vaikutus. Toisaalta muun muassa vapaaehtoisen ilmoittamisen mahdollisuus vähentäisi kielteisiä vaikutuksia ennustettavuudelle ja oikeusvarmuudelle, mutta aiheuttaisi lisäkustannuksia vapaaehtoisen ilmoituksen tekijöille. Vapaaehtoisella yrityskauppailmoituksella yritys voisi halutessaan saada ennakkotiedon siitä, tuleeko KKV ottamaan asian perusteelliseen tutkintaan, mikä poistaisi otto-oikeuden käyttöön liittyvän epävarmuuden. Toisaalta otto-oikeuden sisällyttäminen lainsäädäntöön vähentäisi tarvetta asettaa vähintään kahden osapuolen liikevaihtorajat nykyistä alemmas. Jos pääsäännön mukaiset liikevaihtorajat asetettaisiin alemmas vaihtoehtona otto-oikeuden sisällyttämiselle lainsäädäntöön, kaikki kynnysarvot ylittävät yrityskaupat tulisi ilmoittaa sen sijaan, että ilmoitettaviksi tulisivat vain yrityskaupat, joihin KKV käyttäisi otto-oikeutta harkinnan tuloksena. KKV selvityksen mukaan kansantalouden näkökulmasta olisi optimaalista laskea pääsäännön mukaisia ilmoitusrajoja maltillisemmin ja lisätä lainsäädäntöön viranomaisen otto-oikeus.  

Koska otto-oikeuden käyttö voisi kohdistua myös jo täytäntöönpantuihin kauppoihin, tällä olisi merkittävä vaikutus tällaisiin, joskin todennäköisesti harvinaisiin yrityskauppoihin. Otto-oikeudesta yrityksille aiheutuvaa epävarmuutta voitaisiin vähentää esimerkiksi KKV:n lain voimaantulon yhteydessä julkaisemilla suuntaviivoilla otto-oikeuden soveltamisesta. Suuntaviivoissa voitaisiin tarkemmin kuvata tilanteita, joissa otto-oikeuden käyttäminen voisi tulla sovellettavaksi. Suuntaviivoja olisi myös mahdollista päivittää kokemusten ja soveltamiskäytännön karttuessa ja mahdollisten epäselvyyttä ja tulkinnanvaraisuutta aiheuttavien tilanteiden konkretisoituessa.  

Käytännössä yritysten olisi mahdollista arvioida otto-oikeuden soveltamisen todennäköisyyttä suhteellisen yksinkertaisten tietojen perusteella: 

1) Liiketoiminnan päällekkäisyys ja vertikaaliset suhteet. Jos osapuolilla ei olisi päällekkäistä liiketoimintaa taikka vertikaalisia suhteita, riski otto-oikeuden soveltamisesta olisi olematon. Esimerkiksi sellaisten pääomasijoittajien yritysostot, joissa pääomasijoittaja ja kohde eivät toimi samalla markkinalla eikä niillä ole vertikaalisia yhteyksiä toisiinsa, eivät tosiasiassa päätyisi otto-oikeuden kohteeksi.  

2) Markkinoiden laajuus ja markkinavoima. Otto-oikeuden käyttö ei olisi myöskään todennäköistä markkinoiden ollessa Suomea laajempia ja joissa toimijoita on suuri määrä eikä osapuolilla ole merkittävää markkinavoimaa. Otto-oikeuden käyttö olisi todennäköisempää, jos kohdeyrityksen tuote tai palvelu tähtäisi huomattavaan markkinaosuuteen Suomessa tai sillä olisi tällainen asema Suomessa ja ostaja kilpailisi kohteen kanssa samalla tuotemarkkinalla, joka olisi jo ennestään keskittynyt.  

Otto-oikeudella saattaisi olla vaikutuksia mahdollisten ostajien lukumäärään. Yrityskaupan kohteena olevan pienen yrityksen kannalta otto-oikeuden käyttömahdollisuudella saattaisi olla kielteisiä vaikutuksia sen vuoksi, että yritys ei voisi luottaa mahdollisuuteensa myydä yrityksensä haluamalleen tarjoajalle ilman viranomaisen käsittelyä ja mahdollista puuttumista. Tilanne voisi aktualisoitua esimerkiksi yrittäjän eläköityessä tai muutoin halutessa lopettaa yritystoiminnan. Vaikutus jäisi kuitenkin todennäköisesti melko vähäiseksi, sillä liikevaihtorajojen alle jäävän yrityskaupan ottaminen tutkittavaksi olisi käytännössä realistinen uhka ainoastaan keskittyneillä markkinoilla ja edellyttäisi, että yrityskaupasta voisi potentiaalisesti seurata merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Tällaisten yrityskauppojen lukumäärän voidaan olettaa olevan verrattain vähäinen. Viranomaisen mahdollisuus ottaa yrityskauppa tutkittavakseen ei myöskään estäisi yrityksen myyntiä, vaan ainoastaan rajaisi mahdollisten ostajien joukkoa siten, että keskittyneillä markkinoilla yrityksen myynti ei olisi mahdollista toimijalle, jolla on jo ennestään huomattavaa markkinavoimaa. 

Otto-oikeudella saattaisi olla vaikutuksia myös innovointiin ja investointeihin. Koska keskittyneillä markkinoilla otto-oikeus voisi rajata potentiaalisten ostajien joukkoa, on esitetty, että se voisi heikentää startup-yrityksiin kohdistuvien riskipitoisten investointien kannattavuutta ja siten haitata innovaatioiden syntyä. Lisäksi markkinavalvonnan kustannus voisi pienten toimijoiden kohdalla muodostua suhteellisesti olennaisemmaksi osaksi kauppahintaa kuin suurilla toimijoilla. Toisaalta otto-oikeus edistäisi markkinoiden kilpailullisuutta ja ehkäisisi määräävän markkina-aseman muodostumista uudella kapealla toimialalla, esimerkiksi tietyssä digitaalisessa palvelussa. Tätä kautta otto-oikeudella voisi olla markkinoiden toimivuutta ja uusien yritysten alalle tuloa edistävä vaikutus, mikä voisi pitkällä aikavälillä edistää yritystoiminnan syntyä.  

Yhteys innovaatiokannustimien, alalle tulon ja yrityskauppavalvonnan soveltamisalan välillä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Taloustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa on esitetty tuloksia, joiden mukaan yrityskauppavalvonnan ulottaminen koskemaan pienten yritysten yritysostoja edistää innovaatioita, sillä suuren toimijan yritysoston uhka voi heikentää muiden innovointikannustimia. Kamepalli, Sai, Raghuram Rajan ja Luigi Zingales (2021). Kill Zone. NBER Working Paper no. 27146. Viimeaikaisessa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen julkaisussa on löydetty tästä myös empiiristä näyttöä. Tutkimus viittaa siihen, että teknologiajättien yritysostot ovat vähentäneet selvästi uusien yritysten markkinoille tuloa ja pääomasijoituksia sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa markkinoilla, joilta teknologiajätit ovat ostaneet yrityksiä. Koski, Heli, Otto Kässi ja Fabian Braesemann (2021). Killers on the road of emerging Start-ups. Implications for Market Entry and Venture Capital Financing. Etla Working Papers no. 81. Toisaalta tutkimuksissa on löydetty myös näyttöä siitä, että yrityskauppavalvonta voisi johtaa pienten yritysten kannustimien heikentymiseen ja negatiivisiin vaikutuksiin. Cabral, Luis (2021). Merger Policy in digital industries. Information Economics and Policy 54. Vaikutus innovaatio- ja investointikannustimiin riippuu tutkimuksissa käytetyistä oletuksista. 

Mahdolliset innovaatiovaikutukset koskisivat kuitenkin ainoastaan keskittyneillä markkinoilla toimivia yrityksiä, mikä pienentäisi vaikutusten mittakaavaa. KKV ei ole selvityksessään tunnistanut Talouselämän yrityskaupparekisteristä sellaisia start-up yritysten yrityskauppoja, jotka olisivat johtaneet otto-oikeuden soveltamiseen. 

Otto-oikeuden sisällyttämisellä lainsäädäntöön olisi vaikutuksia yrityskauppoja suunnitteleville ja toteuttaville yrityksille. Otto-oikeus lisäisi kustannuksia ja hallinnollista taakkaa sekä pidentäisi otto-oikeuden nojalla tutkittavaksi tulevien yrityskauppojen toteuttamisaikaa. 

Ilmoituskynnyksen muuttamisella olisi yrityskaupan täytäntöönpanoa todennäköisesti hidastava vaikutus nykytilaan verrattuna tapauksissa, joissa kauppa tulee ilmoitettavaksi otto-oikeuden perusteella, vaikka yrityskauppa hyväksyttäisiinkin tutkinnan päätteeksi sellaisenaan. Käytännössä yrityskauppavalvonta viivästyttäisi useamman kuukauden verran vain toisen vaiheen käsittelyyn etenevien yrityskauppojen täytäntöönpanoa ensimmäisen vaiheen käsittelyn kestäessä korkeintaan 23 työpäivää eli noin kuukauden. Otto-oikeuden ja vapaaehtoisen ilmoittamisen perusteella toiseen vaiheen käsittelyyn arvioitaisiin etenevän vuosittain n. 2,5 yrityskauppaa, joita viivästyttävä vaikutus siten koskisi.  

Yritysten hallinnollisten kulujen kasvu olisi, ottaen huomioon ilmoituskaavan muutoksen, KKV:n ehdottamassa mallissa noin 6–10 miljoonaa euroa. Mainitut kustannukset koostuisivat ulkopuolisten neuvonantajien palkkioista ja yrityksissä prosessiin sisäisesti käytetystä työajasta. Yritysten kustannukset muodostuisivat ilmoitusvelvollisuuden ja yrityskaupan kilpailuvaikutuksen etukäteisarvioinnista, yrityskauppailmoituksen laatimisesta sekä yrityskauppaprosessista viranomaisen kanssa. Tämän lisäksi otto-oikeusmallissa yrityksille aiheutuisi kustannuksia sen arvioimisesta, onko suunnitellussa järjestelyssä kyse otto-oikeuden soveltamisalaan kuuluvasta ja potentiaalisiin kilpailuongelmiin johtavasta järjestelystä, jonka viranomainen saattaisi vaatia ilmoitettavaksi. Kuten KKV:n selvityksessä on todettu, tällaisten kulujen arviointi luotettavasti on haastavaa. Esimerkkejä toteutuneiden riskiarvioiden kustannuksista ei ole saatavilla kuten ei myöskään kokemuksia siitä, kuinka usein yritykset kokisivat riskiarvioiden teettämisen tarpeelliseksi.  

Epävarmuudesta aiheutuvien kustannusten enimmäismittakaavaa voidaan kuitenkin arvioida otto-oikeuden soveltamisalaan kuuluvien yrityskauppojen lukumäärän ja yrityskaupan ilmoittamisesta aiheutuvien kustannusten avulla. Otto-oikeuden soveltamisalan piiriin kuuluisi keskimäärin 177–236 kauppaa vuodessa, jos sen soveltamiselle asetettaisiin KKV:n ehdotuksen mukaisesti ainoastaan osapuolten yhteenlaskettuun liikevaihtoon perustuva alaraja. Mikäli KKV:n ehdottamaan malliin asetettaisiin myös vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneeseen liikevaihtoon perustuva alaraja, joka olisi kolme miljoonaa euroa, soveltamisalan piiriin kuuluisi keskimäärin noin 85-113 yrityskauppaa vuosittain. Ensimmäisessä vaiheessa käsiteltävän yrityskaupan ilmoittamisesta aiheutuu yrityksille noin 50.000 euron suuruinen ulkoinen kustannus.  

Arvioitaessa otto-oikeudesta aiheutuvia hyötyjä oletettiin, että kokonaisuudessaan sen avulla ehkäistäisiin vain hieman yli 2 prosenttia kaikista soveltamisalan piirissä olevista kaupoista. Hyötyjä arvioitaessa on siis oletettu, että kilpailulle haitalliset kaupat muodostavat hyvin pienen osan kaikista otto-oikeuden piirissä olevista järjestelyistä. On siten yhdenmukaista olettaa, että potentiaalisia kilpailuongelmia on vain pienessä osassa otto-oikeuden piirissä olevia kauppoja. Valta osassa yrityskauppoja yrityskaupan osapuolet eivät toimi samoilla markkinoilla tai ne toimivat markkinoilla, joilla toimii suuri määrä yrityksiä ja osapuolet edustavat vain pientä osaa kokonaismarkkinasta, eikä riskiä otto-oikeuden soveltamisesta olisi eikä siten myöskään tarvetta kilpailuoikeudellisen riskiarvion teettämiselle. Riskiarvioiden teettäminen olisi siten todellisuudessa tarpeen vain vähäisessä osassa soveltamisalan piiriin kuuluvia yrityskauppoja.  

Yrityskaupan ilmoittamisesta aiheutuvaa kustannusta ei voida sellaisenaan käyttää oletuksena riskiarvioiden teettämisestä aiheutuvasta kustannuksesta. Liikevaihtorajat täyttävissä yrityskaupoissa ilmoittamisen kustannukseen sisältyy myös riskiarvio mahdollisista kilpailuongelmista eikä yrityskaupan ilmoittamisesta aiheutuisi otto-oikeuden soveltamisen todennäköisyyttä tarkastelevissa riskiarvioissa kustannuksia. Keskimääräinen kustannus riskiarvioiden teettämisestä olisi siten selvästi yrityskaupan ilmoittamisesta aiheutuvia kustannuksia alhaisempi. 

Mikäli oletettaisiin, että riskiarvioita teetettäisiin esimerkiksi joka neljännessä soveltamisalaan kuuluvassa yrityskaupassa ja mikäli niistä aiheutuvat keskimääräiset kustannukset olisivat puolet yrityskaupan ilmoittamisen kustannuksista, yrityksille epävarmuudesta aiheutuvat kokonaiskustannukset olisivat noin 1,1-1,5 miljoonaa euroa vaihtoehdossa, jossa otto-oikeuden soveltamiselle asetettaisiin KKV:n ehdotuksen mukaisesti vain osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon alaraja ja noin 0,5–0,7 miljoonaa euroa vaihtoehdossa, jossa vähintään kahden osapuolen Suomesta kertyneelle liikevaihdolle asetettaisiin lisäksi kolmen miljoonan euron raja. Tämä arvio on todennäköisesti selvästi ylimitoitettu, kun otetaan huomioon, että otto-oikeudella on arvioitu ehkäistävän vain 2 prosenttia sen soveltamisalaan kuuluvista kaupoista. Jos riskiarvioita tehtäisiin joka neljännessä otto-oikeuden soveltamisalaan kuuluvassa yrityskaupassa, KKV:n ehdottamassa vaihtoehdossa riskiarvioita tehtäisiin reilussa neljässäkymmenessä yrityskaupassa ja vähintään kahden osapuolen 3 miljoonan euron liikevaihtorajan sisältävässä vaihtoehdossa noin kahdessakymmenessä yrityskaupassa vuodessa.  

Molemmissa lainvalmistelussa esillä olleissa otto-oikeusvaihtoehdoissa soveltamisalan laajentamisesta seuraavat hyödyt (noin 60–80 miljoonaa euroa vuodessa) ylittäisivät ilmoittamisesta aiheutuvat kustannukset (noin 6–10 miljoona euroa vuodessa) sekä otto-oikeuden aiheuttamasta epävarmuudesta seuraavat kustannukset (noin 0,5–1,5 miljoonaa euroa vuodessa). Vähintään kahden osapuolen 3 miljoonan euron liikevaihtorajan asettaminen otto-oikeuteen puolittaisi riskiarvion kokonaiskustannukset. Kaikki kustannukset mukaan lukien kokonaiskustannustaakka, ottaen huomioon myös ilmoituskaavan muutoksen, olisi arviolta 67–11 miljoonaa euroa. Yrityksille aiheutuvat kustannukset muodostaisivat siten noin 10–15 prosenttia KKV:n selvityksen mukaisesta kokonaishyödystä, joka kohdistuisi pääasiassa kuluttajille.  

5.1.4  Toteuttamisvaihtoehtojen arviointi

Yrityskauppavalvonnan tavoitteena on ehkäistä kuluttajien kannalta haitallista liiallista markkinoiden keskittymistä etukäteiskontrollin avulla.  

Ehdotuksen tavoitteena on puolestaan laajentaa yrityskauppavalvonnan soveltamisalaa kattamaan aiempaa suurempi osa kansantaloudesta ja mahdollistaa yrityskauppavalvonnan ennaltaehkäisevän vaikutuksen ja viranomaisen puuttumismahdollisuuksien ulottuminen nykytilaa aiempaa useampiin yrityskauppoihin, jotka johtavat markkinoiden haitalliseen keskittymiseen ja kuluttajahaittaan. Tavoitteena on samalla huomioida sääntelyn ennakoitavuus, oikeusvarmuus ja oikeasuhtaisuus yritysten näkökulmasta sekä yrityksille ilmoitusten tekemisestä ja viranomaisprosessista aiheutuvat hallinnolliset kustannukset ja yrityskauppojen täytäntöönpanon mahdollinen viivästyminen. 

Voidaan arvioida, että osapuolten yhteenlaskettua liikevaihtoa koskevan ilmoittamiskynnyksen muuttaminen maailmanlaajuisesta 350 miljoonan euron liikevaihdosta Suomesta kertyneeseen 100 miljoonan euron liikevaihtoon olisi perusteltua huomioiden lausuntopalaute, maltillinen hallinnollisen taakan lisääntyminen, ilmoitusvelvollisuuden kiinteämpi yhteys Suomen markkinoihin ja soveltamisalan laajennuksen vaikutus ilmoitettaviin yrityskauppojen määrään ja keskittymiskehitykseen. Lisäksi voidaan huomioida, että valtaosassa EU:n jäsenmaita osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto lasketaan kansallisen liikevaihdon perusteella. Suomessa osapuolten yhteenlasketulle liikevaihdolle asetettu nykyinen liikevaihtoraja on korkea verrattuna muihin EU:n jäsenvaltioihin. 

Osapuolten yhteenlasketun liikevaihtorajan määräytyminen maailmanlaajuisen liikevaihdon sijaan Suomesta kertyneen liikevaihdon perusteella olisi perusteltua myös siksi, että kansallisen yrityskauppavalvonnan tehtävänä on ehkäistä markkinoiden haitallista keskittymistä Suomessa. Liikevaihtorajat tulee tästä syystä asettaa sellaisiksi, että ne kohdentavat valvonnan mahdollisimman tehokkaasti yrityskauppoihin, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia Suomessa. Koska markkinoiden haitallinen keskittyminen on todennäköisempää silloin, kun osapuolilla on merkittävää liiketoimintaa Suomessa, on ilmoitusvelvollisuuden kynnysarvona perusteltua käyttää Suomesta kertynyttä liikevaihtoa. Haitalliset vaikutukset ovat selvästi epätodennäköisempiä silloin, jos osapuolilla on vain rajallisesti Suomesta kertyvää liikevaihtoa.  

Muutoksen seurauksena ilmoituksen tekemisestä aiheutuva hallinnollinen taakka rajautuisi tarkoituksenmukaisella tavalla yrityskauppoihin, jotka voisivat olennaisesti estää tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla, ja jotka voisivat siten johtaa puuttumiseen. Valvonnasta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ei myöskään asetettaisi laajemmaksi kuin haitallisen keskittymisen ehkäisemisen näkökulmasta on perusteltua.  

Vähintään kahden osapuolen liikevaihtorajan osalta huomioidaan, että voimassa olevien liikevaihtorajojen alle jää toimialoja sekä tuote- ja maantieteellisiä markkinoita. Lisäksi huomioidaan, että vähintään kahden osapuolen nykyinen 20 miljoonan euron liikevaihtoraja on korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta ja korkeampi kuin niissä EU:n jäsenmaissa, joiden bruttokansantuote oli vuonna 2019 150 miljardin euron sisällä Suomen bruttokansantuotteesta. Vertailussa mukana olevat EU:n jäsenvaltiot, joissa BKT on 150 miljardin sisällä Suomen vuoden 2019 BKT:n 240 miljardista eurosta ovat Kreikka, Portugali, Irlanti, Tsekki, Slovakia, Unkari ja Romania. 

Kun KKV käsittelisi ilmoitusten perusteella vain kauppoja, joissa vähintään kahdelta osapuolelta kertyy liikevaihtoa Suomesta, ilmoitettavaksi ei tulisi jatkossakaan esimerkiksi sellaisia kauppoja, joissa ostaja ei toimi entuudestaan lainkaan Suomen markkinoilla.  

Jos toteuttamisvaihtoehdoksi valittaisiin KKV:n ehdottama vaihtoehto, yrityskauppailmoituksia tulisi otto-oikeuden käyttö huomioiden noin 12–15 enemmän vuodessa verrattuna nykyiseen ja otto-oikeuden soveltamisalaan kuuluisi noin 150–250 yrityskauppaa. Jos toteuttamisvaihto olisi sen sijaan 100 ja 10 miljoonan euron liikevaihtorajojen asettaminen ilman lainsäädäntöön sisällytettävää otto-oikeutta, yrityskauppailmoituksia tulisi noin 30–40 lisää nykyiseen verrattuna eikä yritysten tarvitsisi varautua otto-oikeuden mahdolliseen soveltamiseen. Yrityskauppojen ilmoituskynnys olisi jatkossakin selkeä ja ennustettava kun vähintään kahden osapuolen kummankin Suomesta kertyneen liikevaihdon rajaa laskettaisiin nykyisestä 20 miljoonasta eurosta 10 miljoonaan euroon ja osapuolten yhteenlasketun Suomesta kertyvän liikevaihdon raja olisi 100 miljoonaa euroa. Koska ehdotukseen ei sisältyisi KKV:lle oikeutta ottaa käsittelyynsä alle liikevaihtorajan olevia yrityskauppoja, ehdotukseen ei sisältyisi yritysten kannalta epävarmuutta. Ehdotukseen ei sisältyisi viranomaiskäsittelyn riskiarviointiin mahdollisesti liittyviä hallinnollisia kustannuksia ja yrityskauppojen toteuttamisajan pitenemistä niiden yritysten osalta, jotka jäävät alle liikevaihtorajojen.  

Yrityksille noin 30–40 lisäilmoituksesta aiheutuva hallinnollinen taakka, ottaen huomioon ilmoituskaavan muutoksen, olisi noin 5–10 miljoonaa euroa vuodessa. Sen sijaan otto-oikeuden sisältävissä toteuttamisvaihtoehdoissa ilmoittamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat noin 6-10 miljoona euroa vuodessa ja otto-oikeuden aiheuttamasta epävarmuudesta seuraavat kustannukset enintään noin 0,5–1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Siten kokonaiskustannukset olisivat samaa suuruusluokkaa tai hieman suuremmat otto-oikeuden sisältävissä vaihtoehdoissa, jos myös otto-oikeuden aiheuttamasta epävarmuudesta seuraavat kustannukset huomioitaisiin. 

Huomioiden edellä käsitellyt seikat ja kokonaisuus sekä muutoksen aiheuttama kokonaishyöty suhteessa kustannuksiin, vaihtoehtoa, jossa osapuolten yhteenlasketun Suomesta kertyneen liikevaihdon rajaksi asetetaan vähintään 100 miljoonan euroa ja vähintään kahden osapuolen kummankin Suomesta kertyneen liikevaihdon rajaksi asetetaan 10 miljoonaa euroa eikä lainsäädäntöön sisällytetä otto-oikeutta, voidaan pitää selkeänä, tarkkarajaisena, ennustettavana ja oikeasuhtaisena.