1.1  Lainsäädäntö ja käytäntö

Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta 28.12.2012 annettua lakia on sovellettu vuoden 2014 alusta lähtien sattuneisiin vahinkotapahtumiin. Se korvasi lain kalastusvakuutusyhdistyksistä (331/1958). Lainmuutoksen perusteena oli Euroopan komission 11. päivänä tammikuuta 2012 tekemä päätös, jonka mukaan tukijärjestelmä soveltuu sisämarkkinoille, edellyttäen, että sen ulkopuolelle jätetään avomerellä kalastusta harjoittavat alukset eli käytännössä yli 12 metrin pituiset alukset ja tukea myönnetään vain Suomen aluevesillä tai sen talousvyöhykkeellä kärsityistä vahingoista. Lisäksi komissio edellytti, että tukeen oikeuttavat vain vahingot, jotka johtuvat Suomen erityisistä olosuhteista eli epäsuotuisista ilmasto- tai maantieteellisistä oloista (jää, lumi, voimakkaat myrskyt, matalien vesien karikot) tai hylkeistä ja merimetsoista ja joita aiheutuu aluksille ja pyydyksille sekä talvikalastuksessa käytettäville kulku- ja kuljetusvälineille ja muille erityisvälineille. 

Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain mukaan vakuutustukea maksetaan määrä, joka vastaa 40 prosenttia vahingon todellisesta suuruudesta. Jos vahinko on aiheutunut rannikkoalukselle, veneelle, isorysälle, troolille tai nuotalle, tukea maksetaan kuitenkin määrä, joka vastaa 90 prosenttia vahingon todellisesta suuruudesta. Käytännössä tuet ovat valtaosin kohdistuneet ryhmään, jossa tuen suuruus on 90 prosenttia. Lain mukaan vakuutustuen piiriin jäivät yli 12 metrin pituisten kalastusalusten (avomerialukset) pyydykset, kun komission päätös edellytti näiden alusten rajaamisen tuen ulkopuolelle.  

Lain mukaan vakuutustuen maksavat kalastajille virallisesti hyväksytyt kalastusvakuutuslaitokset. Tällä hetkellä vakuutuslaitoksiksi on hyväksytty kuusi kalastusvakuutusyhdistystä, jotka toimivat jo edellisen kalastusvakuutusyhdistyksistä annetun lain mukaisina kalastusvakuutusyhdistyksinä.  

Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annettua lakia on sovellettu vuosina 2014 ja 2015 sattuneisiin vahinkoihin. Vakuutuksen ottajia on yhteensä noin 250. Kalastuslain (379/2015) mukaisia, ryhmän I kaupallisia kalastajia on merialueella noin 350. Ryhmään I kuuluvat sellaiset kalastajat, joiden itse pyytämän kalan tai siitä jalostettujen kalastustuotteiden myynnistä kolmen viimeksi kuluneen tilikauden aikana kertyneen liikevaihdon keskiarvo ylittää arvonlisäverolain (1501/1993) 3 §:n 1 momentissa säädetyn määrän. Lisäksi ryhmään I kuuluvat sellaiset aloittavat kalastajat, jotka esittävät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymän suunnitelman siitä, miten mainittu liikevaihto ylittyy viimeistään kolmantena tilikautena kaupalliseksi kalastajaksi rekisteröitymisestä. Mahdollisuus päästä kalastusvakuutustuen piirin edellyttää vastaavan liikevaihdon saavuttamista tai vastaavan suunnitelman esittämistä.  

Valtion tuen määrä on sekä vuonna 2014 että 2015 ollut noin 1 000 000 euroa. Valtion tuen jakaantuminen kalastusvakuutusyhdistysten ja vahingon kohteiden mukaan on esitetty taulukossa 1.  

Valtion tuesta 92 prosenttia on kohdistunut vahinkoihin, joille maksettava tuki on 90 prosenttia vahingon suuruudesta (troolit, rysät ja rannikkoalukset), ja 8 prosenttia on kohdistunut vahinkoihin, joista maksettava tuki on 40 prosenttia (verkot). Valtion tuen jakaantuminen vahingon syyn mukaan on esitetty taulukossa 2. 

Hylkeiden aiheuttamista vahingoista on maksettu 90 prosentin tukea noin 320 000 euroa ja 40 prosentin tukea noin 130 000 euroa.  

1.2  Nykytilan arviointi

Vuoteen 2013 saakka Suomessa oli voimassa kalastusvakuutusjärjestelmä, joka perustui lakiin kalastusvakuutusyhdistyksistä. Järjestelmän viimeisinä vuosina valtion vuosittain maksamat tuet olivat noin 1,0–1,4 miljoonaa euroa. Vuodesta 2014 lähtien sovelletun kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain mukaiset tuet ovat olleet noin 1,0 miljoonaa euroa vuodessa. Tukijärjestelmää muutettaessa avomerikalastus jäi vakuutustuen ulkopuolelle, avomerialusten pyydyksiä lukuun ottamatta.  

Suomessa erityisesti rannikkokalastuksessa on monia ongelmia, mikä heijastuu myös kalastuksen kannattavuuteen. Rannikkokalastuksen toimintaedellytyksiä heikentävät nykyisin erityisesti hylkeet ja merimetsot, jotka rikkovat pyydyksiä ja syövät saaliskaloja sekä karkottavat kaloja perinteisiltä apajilta. Rannikkokalastajien on myös paikoin vaikea saada käyttöönsä kalastukseen hyvin soveltuvia vesialueita, erityisesti silloin, kun vesialueet ovat yksityisessä omistuksessa. Lisäksi vesien rehevöityminen on vahvistanut särkikalakantoja ja samalla arvokalakannat ovat heikentyneet.  

Rannikkokalastuksessa toimivien määrä on pitkään vähentynyt kalastajien ikärakenteesta johtuen. Mikäli kalastajien määrä vähenee edelleen, se vähentäisi vakuutustuen piirissä olevien lukumäärää. Tämä heikentäisi kalastusvakuutuslaitosten toimintaedellytyksiä, mutta vähentäisi myös tukijärjestelmästä valtiolle aiheutuvia kustannuksia. Uusimpien tietojen mukaan rannikkokalastukseen ja kalastusvakuutustuen piiriin on kuitenkin tullut uusia nuoria kalastajia esimerkiksi Pohjanmaan alueella. 

Voimassaolevaa lakia valmisteltaessa vuonna 2012 päädyttiin johtopäätökseen, jonka mukaan erityisesti rannikkokalastuksen kannattavuus ja jatkuvuus edellyttävät, että sillä on jatkossakin taloudellinen turva aluksia ja kalastusvälineitä uhkaavissa vahinkotapauksissa. Tämä on edelleen tärkeä näkökohta, myös sen takia, jotta kalastusala olisi houkutteleva uusille kalastajan ammattia harkitseville.  

Avomerikalastuksen ongelmat eivät ole näin moninaisia ja sen kannattavuus on kehittynyt pääosin paremmin kuin rannikkokalastuksessa. Luonnonvarakeskuksen merikalastusta koskevan tilinpäätösaineiston mukaan rannikkokalastuksen nettotulos on vuosina 2008–2013 ollut useimpina vuosina negatiivinen, kun taas troolareiden nettotulokset ovat olleet useimmiten positiivisia. Vuosia 2014–2015 koskevat saalistilastot osoittavat silakkasaaliiden nousseen ennätyksellisen suuriksi. Myös silakkasaaliin arvo on ollut vuosina 2012–2015 aiempaa korkeampi, vaikka se on vuoden 2013 tasolta (34 milj. euroa) laskenut yli kymmenen miljoonaa euroa (23 milj. euroa vuonna 2015).  

Kalastuksen kannattavuuteen vaikuttavat monet seikat, esimerkiksi markkinatilanne, kalastuskiintiöt, kalakantojen tila, sääolot ja kalojen käyttäytyminen. Vuosittaiset vaihtelut voivat olla hyvinkin suuria. Viime vuosina erityisesti troolikalastuksen kannattavuutta on edistänyt polttoaineiden hintakehitys, kun taas tärkeä Venäjän vientikauppa on entisessä muodossaan käytännössä loppunut Venäjän kauppaa koskevan pakotepolitiikan takia. Se on johtanut myös silakan hinnan laskuun. Venäjälle alettiin kuitenkin vuonna 2015 viedä tuoreen ja pakastetun silakan sijasta maustesilakkaa ja samaan aikaan kalastajat ovat löytäneet niin ulkomailta kuin kotimaasta uusia kalanostajia, joista yksi tärkeä on Kemiönsaarelle rakennettu uusi kalajauhotehdas.  

Kaupallisten kalastajien edellytykset suunnitella kalastuksensa markkinoiden tarpeiden mukaisesti paranee, jos eduskunta hyväksyy eduskunnassa vireillä olevan hallituksen esityksen toimijakohtaisiin kalastuskiintiöihin siirtymiseksi (HE laiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta HE 103/2016 vp). Uudistus koskisi silakan ja kilohailin troolikalastusta sekä lohen rannikkokalastusta. Uudistuksen arvioidaan nostavan kalasta saatavaa hintaa ja näiden kalastusmuotojen kannattavuutta.  

Vakuutustuki on yksi tukimuodoista, joilla rannikkokalastusta tuetaan julkisin varoin. Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelmasta 2014–2020 maksetaan rannikkokalastajille korvausta hylkeiden ja merimetsojen saaliille aiheuttamista vahingoista. Korvaus on enintään 7 000 euroa vuodessa kalastajaa kohden. Toimintaohjelmasta voidaan lisäksi myöntää tukea eräisiin kalastajien tekemiin investointeihin, mukaan lukien pyydysten korvaaminen aiempaa valikoivammilla, esimerkiksi hylkeenkestävillä rysillä. Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain mukainen vakuutustuki puolestaan kohdistuu pyydyksille aiheutuneisiin vahinkoihin, joiden aiheuttajia voivat hylkeiden ja merimetsojen ohella olla karikot ja ankarat sääolot.  

Euroopan unionissa tehtiin valtiontukisääntelyn uudistus vuosien 2014 ja 2015 aikana. Osana uudistusta Euroopan komissio julkaisi tiedonannon kalastus- ja vesiviljelyalan valtiontukien tarkastelemista koskevista suuntaviivoista (2015/C 217/01), jäljempänä komission suuntaviivat. Komission suuntaviivoissa vahvistetaan periaatteet, joita komissio soveltaa arvioidessaan, voidaanko kalastus- ja vesiviljelyalalle myönnettyä tukea pitää sisämarkkinoille soveltuvana perussopimuksen 107 artiklan 2 kohdan tai 3 kohdan nojalla. Komission suuntaviivat korvasivat vuonna 2008 hyväksytyt suuntaviivat ja jäsenvaltioiden tuli muuttaa nykyiset tukijärjestelmänsä siten, että ne ovat uusien suuntaviivojen mukaiset 31. joulukuuta 2015 mennessä. Suuntaviivat vaikuttavat erityisesti vakuutustukea koskeviin tuen epäämistä ja takaisinperintää koskeviin säännöksiin. 

2.1  Tavoitteet ja vaihtoehtojen vertailu

Hallitusohjelman mukaiset säästöt edellyttävät kalastusvakuutusta koskevan tukijärjestelmän uudelleentarkastelua. Esityksen tavoitteena on tältä osin saavuttaa noin 400 000–500 000 euron vuotuinen menosäästö ja sopeuttaa tukijärjestelmä vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen mukaiseksi.  

Kalastusvakuutusta koskevassa tukijärjestelmässä voidaan tavoitella säästöjä kahdella päätavalla: Tuen piiriin kuuluvia vakuutettuja kohteita voidaan rajata aiempaa tiukemmin tai tuen prosenttitasoja voidaan alentaa. Lakiehdotuksen valmistelussa on tunnistettu erilaisia vaihtoehtoja, joilla tavoiteltu säästö voidaan toteuttaa. Vuosien 2014–2015 aikana kertyneen tiedon valossa säästöt voidaan saada aikaan seuraavin tavoin: 

1) Mikäli 90 prosentin tukitaso alennetaan 40 prosenttiin kaikissa vahinkotapahtumissa, saavutetaan noin 500 000 euron vuotuinen menosäästö. Tällöin tukijärjestelmä kohtelisi samoin ehdoin kaikkea nykyisin tuen piirissä olevaa kalastusta, riippumatta vahingon syystä tai vahingon kohteesta.  

2) Mikäli nykyinen 90 prosentin tukitaso alennetaan 60 prosenttiin ja tukijärjestelmän ulkopuolelle rajataan trooli- ja nuottapyydykset sekä avomerikalastuksessa että rannikkokalastuksessa, saavutetaan noin 550 000 euron vuotuinen menosäästö. Tukitason alentaminen 60 prosentin sijasta 70 prosenttiin johtaisi noin 500 000 euron menosäästöön ja alentaminen 80 prosenttiin noin 450 000 euron menosäästöön.  

3) Mikäli nykyinen 90 prosentin tukitaso alennetaan 60 prosenttiin ja tukijärjestelmän ulkopuolelle rajataan avomerikalastuksessa käytetyt pyydykset eli käytännössä troolit, saavutetaan noin 500 000 euron vuotuinen menosäästö. Tukitason alentaminen 60 prosentin sijasta 70 prosenttiin johtaisi noin 450 000 euron menosäästöön ja alentaminen 80 prosenttiin noin 400 000 euron menosäästöön. 

4) Mikäli nykyinen 90 prosentin tukitaso alennetaan 60 prosenttiin, kuitenkin säilyttäen 90 prosentin tuen piirissä hylkeiden rysille aiheuttamat vahingot, ja tukijärjestelmän ulkopuolelle rajataan avomerikalastuksessa käytetyt pyydykset eli käytännössä troolit, saavutetaan noin 450 000 euron vuotuinen menosäästö. Tukitason alentaminen 60 prosentin sijasta 70 prosenttiin johtaisi noin 400 000 euron menosäästöön ja alentaminen 80 prosenttiin noin 350 000 euron menosäästöön. 

Mikäli kalastajien lukumäärä vähenee tai osa kalastajista jättää välineensä tukijärjestelmän heikentymisen vuoksi vakuuttamatta, menosäästöt muodostuvat ajan kuluessa edellä arvioitua suuremmiksi. Sama vaikutus on sillä, jos kalastustavat muuttuvat aiempaa enemmän riskiä karttaviksi toimijakohtaisiin kiintiöihin siirtymisen myötä.  

Rannikkoaluksilla käytetään troolipyydyksiä verraten vähän ja rannikkokalastuksen troolien rahallinen arvo on selvästi alempi kuin avomerialusten troolipyydysten arvo, joten niiden pitämisen vakuutustuen piirissä ei arvioida aiheuttavan suurta kustannusvaikutusta valtiolle. Avomerialusten pyydysten rajaaminen tuen ulkopuolelle olisi Euroopan komission vuonna 2011 tekemän päätöksen hengen mukaista.  

Vaikka vakuutustuki ei kohdistukaan vakuutusmaksuihin, vaan määräytyy suoraan vahingon arvon perusteella, se on luonteeltaan yritysten toimintakustannuksia alentava tukimuoto, sillä sen vaikutuksesta vakuutusmaksut ovat alempia kuin ne ilman vakuutustapahtumiin kohdistuvaa tukea olisivat. On kuitenkin ilmeistä, että varsinkaan riskialttiimpiin vakuutuskohteisiin ei olisi tarjolla lainkaan kaupallisia vakuutuksia ilman valtion tukea tai niiden maksut olisivat kalastajille niin korkeat, että kalastuksen kannattavuus olisi uhattuna. Toisaalta valtion tuella ei tulisi olla sellaista vaikutusta, että yritystoiminnan järjestämisessä ei oteta riittävästi huomioon vahinkoriskin välttämistä.  

Kaupallisen kalastuksen vakuutustuen yhteiskunnallisen legitimiteetin voidaan katsoa nykyisin perustuvan ennen muuta hylkeiden kalastukselle muodostamaan ongelmaan ja siihen liittyen elinkeinotoiminnan ja luonnonsuojelun vaatimusten yhteensovittamiseen. Hylkeet eivät ole ongelma avomerikalastuksessa, mutta ne rasittavat suuresti rannikolla harjoitettavaa rysä- ja verkkokalastusta. Tämän johdosta on perusteltua valita edellä kuvatuista vaihtoehdoista sellainen, joka suosii rannikkokalastusta.  

2.2  Ehdotetut muutokset

Lakiehdotuksessa esitetään avomerialusten pyydysten rajaamista tuen ulkopuolelle ja 90 prosentin tukitason alentamista 70 prosenttiin. Hylkeiden rysäpyydyksille aiheuttamat vahingot kuitenkin esitetään säilytettäviksi 90 prosentin tuen piirissä. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että yli 12-metristen kalastusalusten troolipyydykset olisivat jatkossa vakuutustuen ulkopuolella ja alle 12-metrisillä aluksilla harjoitettavassa rannikkokalastuksessa käytettävät alukset, isorysät ja troolit siirrettäisiin 90 %:n tuen piiristä 70 %:n tuen piiriin, lukuun ottamatta hylkeiden isorysille aiheuttamia vahinkoja.  

Lakiehdotuksessa esitetään lisäksi muutoksia, jotka ottavat huomioon uudistetut komission suuntaviivat. Niiden mukaisesti tuen maksaminen ehdotetaan evättäväksi, jos tuen saaja on syyllistynyt Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan vakaviin rikkomuksiin tai avustuspetoksiin. Tukea ei voi myöntää myöskään sellaisille toimijoille, jotka ovat osallistuneet Euroopan unionin laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastusta koskevaan LIS-alusluetteloon merkittyjen kalastusalusten toimintaan. Vastaavasti tuen takaisinperintää koskeviin säännöksiin tehtäisiin komission suuntaviivojen edellyttämät muutokset, joiden mukaan tuki olisi perittävä takaisin, jos tuen saaja syyllistyy yhteisen kalastuspolitiikan vakavaan rikkomukseen viiden vuoden kuluessa vakuutustuen maksamisesta.  

3.1  Taloudelliset vaikutukset

Esityksen tavoitteena on 400 000–500 000 euron vuosittainen menosäästö valtion talousarvioon. Vakuutustuen rajaamisen arvioidaan johtavan siihen, että entistä suurempi määrä kalastusvälineitä jää kokonaan vakuutusten ulkopuolelle, jolloin valtio menettää vastaavasti jonkin verran tuloja vakuutusmaksuverotuottojen vähentyessä. Samaan aikaan on mahdollista, että vakuutusmaksuverotuotot kasvavat, jos vakuutustuen piirissä olevia kohteita siirtyy ilman tukea tarjottavien vakuutusten piiriin tai jos vakuutusmaksuja nostetaan. Nämä epäsuorat valtiontaloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin vähäisiä.  

Kalastusvakuutusyhdistysten esittämien arvioiden mukaan esitys johtaisi tarpeeseen nostaa merkittävästi kalastajilta perittäviä vakuutusmaksuja ja kalastajien omavastuuta vahingoista. Tukeen oikeutetut kalastajat joutuisivat tällöin harkitsemaan vakuutusten ottamisen kustannus-hyötysuhdetta. Kalastusvakuutusyhdistysten ja alan arviot vaihtelevat sen suhteen, missä määrin osa kalastajista tässä tilanteessa lopettaisi kalastusvälineiden vakuuttamisen. Yli 12-metristen kalastusalusten pyydykset voivat ilman valtion tukea jäädä kokonaan vakuutustarjonnan ulkopuolelle, mikä johtanee kalastustoiminnan muuttumiseen entistä enemmän riskejä karttavaksi.  

Kalastusvakuutusyhdistykset ovat asiakaskuntansa koostumuksen ja suuruuden suhteen hyvin erilaisia. Tästä syystä tukijärjestelmään esitetyt muutokset vaikuttaisivat huomattavan eri tavalla eri yhdistyksiin. Avomerialusten troolien poistamisella vakuutustuen piiristä olisi suurin vaikutus kalastusvakuutusyhdistyksiin. Pienet yhdistykset, joiden asiakkaina on paljon avomerikalastajia, voivat ajautua tilanteeseen, jossa toiminta itsenäisenä vakuutuslaitoksena ei ole mielekästä tai mahdollista. Tällöin vaihtoehtoina on toiminnan lopettaminen tai yhdistyminen toisen yhdistyksen kanssa. Hallinnollisen kustannustehokkuuden näkökulmasta kalastusvakuutusyhdistysten lukumäärän väheneminen on pitkällä aikavälillä toivottava kehityssuunta.  

Saaliin nimellisarvo merialueen kaupallisessa kalastuksessa on vuosina 2013–2015 ollut noin 34–47 miljoonaa euroa perkaamattoman kalan arvona. 0,4–0,5 miljoonan euron säästö kalastusvakuutustuesta olisi näin ollen runsas 1 prosentti kalastuksen tuotannon arvosta. Tuotannon arvon odotetaan kasvavan toimintaympäristön paranemisen johdosta. 

Toimintaympäristössä tapahtuviin myönteisiin kehityssuuntiin kuuluu mm. tavoitteena oleva toimijakohtaisiin kalastuskiintiöihin siirtyminen. Markkinanäkymät ovat parantumassa, kun Venäjän pakotepolitiikan johdosta sulkeutuneille markkinoille on löytynyt vaihtoehtoisia myyntikanavia. Troolikalastuksen osalta tulevaisuuden näkymiin vaikuttaa, että Kemiönsaarella toimintansa aloittanut uusi kalajauhotehdas voi ostaa jopa 25–30 prosenttia Suomen pelagisen kalan saaliista. Tämä lisää kalaan kohdistuvaa kysyntää ja kilpailua markkinoilla, millä on kalastajien kannalta myönteinen vaikutus hintoihin. Rannikolla tapahtuvaa kalastusta tukee lisäksi lohikannan myönteinen kehitys erityisesti Tornionjoella.  

Valtion tuen väheneminen kalastusvakuutusjärjestelmässä vaikuttaa suoraan kalastusyritysten kustannuksiin ja kannattavuuteen. Ehdotetusta menosäästöstä noin 80 % kohdistuisi avomerikalastukseen ja noin 20 % rannikkokalastukseen. Kalastuksen kehitysnäkymien perusteella lakiesityksen taloudellisten vaikutusten kalastusyrityksille ei arvioida muodostuvan ylitsepääsemättömiksi. 

3.2  Yhteiskunnalliset vaikutukset

Esityksellä ei arvioida olevan mainittavia muita vaikutuksia, kuten vaikutuksia ympäristöön tai viranomaisten toimintaan.  

4.1  Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Esitys on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä. Kalastusvakuutuslaitoksina toimivat kalastusvakuutusyhdistykset ovat tuottaneet valmistelun pohjaksi tilastotietoja vakuutustapahtumista vuosilta 2014 ja 2015 sekä niiden johdosta maksettavista vakuutuskorvauksista ja valtion tukiosuuksista sekä antoivat valmistelun aikana asiantuntija-apua ministeriölle.  

4.2  Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunto oikeusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, Finanssivalvonnalta, Lapin ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta, kalastusvakuutusyhdistyksiltä, Suomen Ammattikalastajaliitolta, Kalatalouden Keskusliitolta sekä Finanssialan Keskusliitolta, Suomen Luonnonsuojeluliitolta, WWF Suomelta ja Natur och Miljöltä. Lausuntoja saatiin kymmenen kappaletta.  

Suomen Ammattikalastajaliiton, Kalatalouden Keskusliiton, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunnoissa sekä neljän kalastusvakuutusyhdistyksen yhteisessä lausunnossa katsottiin, että kaupallisen kalastuksen vakuutustukijärjestelmään ei tule tehdä heikennyksiä sen enempää avomerialusten pyydysten kuin rannikkokalastuksen välineiden osalta. Österbottens Fiskeriförsäkringsförening ja Pohjanmaan Kalastusvakuutusyhdistys katsoivat, että rannikkokalastukseen suunnattu kalastusvakuutustuki tulee säilyttää nykyisellä tasolla. Valtiovarainministeriö totesi, että esityksessä tavoitteeksi mainittu säästö on toteutettava täysimääräisesti ja tarvittaessa katettava hallinnonalan menokehyksen puitteissa muin kohdennuksin. 

Lausunnoissa ei otettu kantaa EU:n valtiontukisääntelyn johdosta tehtäviin muutoksiin, lukuun ottamatta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta, joka piti ehdotettuja muutoksia perusteltuina. Finanssivalvonta ja sosiaali- ja terveysministeriö ilmoittivat, että niillä ei ole lausuttavaa. Oikeusministeriö ilmoitti, että se ei ehdi työruuhkan ja resurssipulan vuoksi antaa lausuntoa kaupallisen kalastuksen vakuutustukiasiassa.  

Lausuntojen perusteella on täsmennetty lakiesityksen perusteluissa esitettyjä arvioita kalastuselinkeinon näkymistä ja uudistuksen vaikutuksista elinkeinon toimintaedellytyksiin sekä nostettu ehdotettua rannikkokalastuksen vakuutustuen tasoa.