1  Asian tausta ja valmistelu

2  Direktiivien tavoitteet ja pääasiallinen sisältö

3  Nykytila ja sen arviointi

4  Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5  Muut toteuttamisvaihtoehdot

6  Lausuntopalaute

Oikeusministeriö pyysi työryhmämietinnöstä lausuntoa Lausuntopalvelu.fi -sivuston kautta 26 viranomaiselta ja yhteisöltä. Näistä lausunnon antoi 13 tahoa. Lisäksi lausunnon antoi kolme muuta tahoa. Lausunnoista on laadittu oikeusministeriössä tiivistelmä (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2021:33; http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-998-8).  

Lausunnonantajat suhtautuivat pääosin myönteisesti työryhmän ehdotuksiin. Osa lausunnonantajista ilmaisi kuitenkin joiltakin osin tyytymättömyytensä direktiivien sisältöön ja siten myös ehdotettuun kansalliseen sääntelyyn. Jotkut lausunnonantajat pitivät ongelmallisena muun muassa tavarankauppadirektiiviin perustuvaa ehdotusta, jonka mukaan tavarankaupassa kuluttajalla on lähtökohtaisesti oikeus valita tavaran korjaamisen ja uuden toimituksen väliltä. Tältä osin esitystä on pyritty jatkovalmisteluvaiheessa vielä selventämään, vaikka perusratkaisut eivät direktiivien täysharmonisointiluonteen johdosta olekaan muutettavissa. 

Kuluttajansuojalain uuteen 5 a lukuun ehdotettua sääntelyä digitaalisia sisältöjä ja digitaalisia palveluja koskevista sopimuksista pidettiin tervetulleena ja sääntelyn yhdenmukaistamista tavarankauppaa koskevan kuluttajasuojalain 5 luvun sääntelyn kanssa pääosin onnistuneena ratkaisuna. Jotkut lausunnonantajat pitivät kuitenkin todennäköisenä, että uusi sääntely tulee aiheuttamaan etenkin alkuvaiheessa tulkintaongelmia sekä katsoivat, että kuluttajansuojalain 5 a luvun soveltamisalaa tulisi pyrkiä vielä täsmentämään sekä antamaan sääntelyn soveltamisesta lisää esimerkkejä. Jatkovalmisteluvaiheessa soveltamisalaa on pyritty joiltakin osin täsmentämään. Digisopimusdirektiivin tulkinnanvaraisuuden ja toisaalta palveluiden ja teknologian nopean kehittymisen johdosta soveltamisalaa ei ole kuitenkaan mahdollista esityksessä tyhjentävästi kuvata.  

Lausunnonantajat kannattivat pääosin mietinnössä ehdotettuja ratkaisuja kansallisen liikkumavaran käytöstä. Mielipiteet jakautuivat jonkin verran sen suhteen, miten kansallista harkintavaltaa tulisi käyttää virhevastuusääntelyn osalta.  

Työ- ja elinkeinoministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Kuluttajaliitto kannattivat ehdotettua vastuusääntelyä. Sen sijaan useat elinkeinoelämää edustavat tahot suhtautuivat ehdotettuun virhevastuusääntelyyn kriittisesti ennen muuta siltä osin kuin tavarankauppaa vastaavaa virhevastuusääntelyä ehdotettiin sovellettavaksi myös kertatoimitteisiin digitaalisiin sisältöihin ja palveluihin. Autoalan Keskusliitto ry piti valittua täytäntöönpanolinjaa kokonaisuudessaan ongelmallisena suomalaisten autokauppojen kannalta ottaen huomioon, ettei myöskään aikaisemman myyntiportaan virhevastuuta ole esitetty laajennettavaksi nykyisestä. Jatkovalmisteluvaiheessa ei ole ilmennyt perusteita poiketa virhevastuusääntelyn osalta mietinnössä ehdotetusta. Syitä valittuun täytäntöönpanotapaan on selostettu edellä 5.1 jaksossa. 

Eräät elinkeinoelämää edustavat tahot katsoivat, että kansallisesti voisi olla perusteltua hyödyntää jäsenvaltioiden mahdollisuutta säätää osapuolten oikeudesta sopia kahta vuotta lyhyemmästä mutta kuitenkin vähintään vuoden mittaisesta virhevastuuajasta käytettyjen tavaroiden kaupassa. Perusteina tuotiin esiin muun muassa kiertotalouden tehostaminen ja myyjän vastuun tasapainottaminen. Kuluttajia edustavat tahot eivät sen sijaan kannattaneet option hyödyntämistä. Jatkovalmisteluvaiheessa ei ole myöskään tältä osin katsottu aiheelliseksi poiketa mietinnössä ehdotetusta ratkaisusta, jonka mukaan optiota ei hyödynnettäisi kansallisesti. Syitä ratkaisuun on selostettu 5.1 jaksossa. 

Mielipiteet jakautuivat sen suhteen, miten kysymys kuluttajansuojalain ja kauppalain välisestä suhteesta tulisi teknisesti ratkaista. Useat lausunnonantajat kannattivat kuluttajansuojalakiin sisältyvän kauppalakia koskevan viittaussäännöksen poistamista kokonaan siten, että keskeisimmät kauppalaista sovellettavaksi tulevat säännökset sisällytettäisiin nimenomaisesti kuluttajansuojalakiin ja muita kauppalain säännöksiä sovellettaisiin tarvittaessa, jos niiden voitaisiin katsoa ilmentävän yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita. Kannatusta sai myös vaihtoehto, jonka mukaan viittaussäännös säilytettäisiin, mutta se pyrittäisiin kirjoittamaan nykyistä selkeämmin. Jatkovalmisteluvaiheessa on päädytty viimeksi mainittuun vaihtoehtoon. Syitä ehdotettuun ratkaisuun on selostettu jaksoissa 4.1.1 sekä 5.1. 

Mietinnössä ehdotettiin, että kuluttajansuojalain 5 luvun 31 §:ää aikaisemman myyntiportaan virhevastuusta selvennettäisiin sen johdosta, että käytännössä on esiintynyt epäselvyyttä siitä, onko ostajalla oikeus kääntyä virhetilanteissa aikaisemman myyntiportaan puoleen, jos elinkeinonharjoittajien välinen jälleenmyyntiketju on katkennut aiemman luovutuksen johdosta. Jatkovalmisteluvaiheessa on herännyt huolia siitä, olisiko luonnostellulla säännöksellä voinut olla ei-toivottuja heijastusvaikutuksia takuuta koskeviin kysymyksiin. Asian selvittäminen ei ollut mahdollista annetussa aikataulussa, ja muutos onkin sen johdosta päätetty jättää sisällyttämättä lopulliseen esitykseen. 

Mietinnössä ehdotettiin, että sääntely tulee voimaan 1.1.2022, jolloin direktiivejä on ryhdyttävä soveltamaan. Elinkeinoelämää edustavat tahot esittivät sääntelyn voimaantulon lykkäämistä ainakin muutamalla kuukaudella, kun taas kuluttajia edustavat tahot eivät pitäneet aiheellisena sitä, että suunnitellusta voimaantuloajankohdasta poikettaisiin. Voimaantuloaikaan ei ehdoteta muutoksia. Sen jälkeen kun direktiivejä on ryhdyttävä soveltamaan, jäsenvaltioilla ei ole enää harkintavaltaa sääntelyn soveltamisaikataulun suhteen. Kyse on kuluttajien oikeussuojan kannalta keskeisestä sääntelystä, jonka on muutoinkin suotavaa tulla voimaan direktiiveissä edellytetyssä aikataulussa. Myöskään elinkeinonharjoittajien kannalta aikataulua ei voida pitää kohtuuttomana, koska direktiivien sisältö on ollut tiedossa jo pitkähkön ajan ja koska kansallista harkintavaltaa on käytetty siten, että kansallinen sääntely säilyy mahdollisimman pitkälle ennallaan. Direktiivien säännökset ovat myös luonteeltaan monilta osin sellaisia, etteivät ne edellytä merkittäviä muutoksia esimerkiksi sopimusehtoihin tai tietojärjestelmiin. 

Edellä mainitun lisäksi esitykseen on tehty saadun lausuntopalautteen johdosta jatkovalmisteluvaiheessa muita täydennyksiä ja tarkennuksia. Niin ikään lainsäädännön arviointineuvoston esitysluonnoksesta antaman lausunnon johdosta esitykseen on tehty täydennyksiä siltä osin kuin se on käytettävissä olevaan tilastotietoon ja muuhun tietoon nähden ollut mahdollista.  

7  Säännöskohtaiset perustelut

Kuluttajansuojalaki

2 luku Markkinointi ja menettelyt asiakassuhteessa 

8 c §.Erityinen tiedonantovelvollisuus käytetyn tavaran julkisessa huutokaupassa. Pykälä on uusi, ja siinä säädettäisiin elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuudesta käytetyn tavaran julkisessa huutokaupassa.  

Ehdotetun 5 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan mainitun luvun säännöksiä tavaran ominaisuuksista ja virheestä ei sovellettaisi käytetyn tavaran julkiseen huutokauppaan. Rajaus vastaa asiasisällöltään nykytilaa. Jotta kuluttajat olisivat kuitenkin paremmin tietoisia omasta oikeusasemastaan käytetyn tavaran julkisessa huutokaupassa, ehdotetun uuden pykälän mukaan elinkeinonharjoittajan olisi tällaisessa huutokaupassa asetettava kuluttajien helposti saataville selkeästi ja kattavasti tieto siitä, että kauppaan ei sovelleta 5 luvun säännöksiä tavaran ominaisuuksista ja virheestä. Velvollisuuden täyttämisen edellytyksenä ei ole, että tieto annettaisiin jokaiselle kuluttajalle erikseen. Arvioitaessa sitä, milloin tiedot olisivat helposti saatavilla, tulisi huomioon ottaa myös se, mitä tiedonantokanavia huutokauppaan osallistuvat tahot tyypillisesti seuraavat. Tällaisia kanavia voisivat olla esimerkiksi huutokaupan verkkosivusto ja ilmoitustaulu.  

Julkisen huutokaupan määritelmä sisältyy ehdotettuun 5 luvun 2 a §:n 7 kohtaan.  

Pykälällä pannaan osittain täytäntöön tavarankauppadirektiivin 3 artiklan 5 kohta. 

5 luku Tavarankauppa 

Luvun otsikko. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi kuluttajankaupasta tavarankaupaksi. Lain 5 luvun säännöksiä sovelletaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen tavarankauppaan, minkä vuoksi ”tavarankauppa” otsikkona kuvaa luvun sisältöä paremmin kuin kuluttajankauppa, josta voi epäselväksi jäädä se, minkä tyyppisestä kaupasta on tarkemmin kyse. 

1 §.Luvun soveltamisala. Pykälän 1 momentti säilyisi nykyisellään, ja sama koskisi rajanvetoa tavarankaupan ja perinteisten palvelusopimusten välillä. Rajanvetoa on selvitetty yksityiskohtaisesti 5 ja 8 luvun säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä HE 360/1992 vp (esityksen sivu 48). 

Myös pykälän 2 momentti säilyisi asiasisällöltään ennallaan, mutta lukuun ehdotettavien uusien virhevastuuta koskevien pykälien johdosta viittausta luvun 23–28 §:ään on tarpeen täydentää. Lisäksi selkeyden vuoksi ehdotetaan, että valmistettavan tavaran tilaukseen ei sovellettaisi miltään osin kauppalakia, jos ostajan on toimitettava olennainen osa tarveaineista. 

Pykälän 1 ja 2 momentilla pantaisiin täytäntöön tavarankauppadirektiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 2 artiklan 1 alakohta ja osin myös saman artiklan 3 alakohta.  

Pykälän 3 momentin mukaan käytetyn tavaran julkinen huutokauppa rajattaisiin luvun muiden paitsi 2, 2 a ja 3–11 §:n sekä 29 §:n 3 momentin soveltamisalan ulkopuolelle. Rajaus vastaisi asiasisällöltään nykyistä 3 momenttia, mutta sanamuotoa muutettaisiin sen johdosta, että ehdotuksen mukaan julkisen huutokaupan määritelmä sisällytettäisiin luvun 2 a §:n 6 kohtaan. Rajaus perustuu tavarankauppadirektiivin 3 artiklan 5 kohdan a alakohtaan. 

Lukuun ottamatta luvun 2, 2 a ja 3–11 §:ää luvun soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin momentin mukaan myös yksinomaan digitaalisen sisällön siirtovälineenä käytettävän tavaran kauppa. Yksinomaan digitaalisen sisällön siirtovälineenä käytettävän tavaran kauppaan sovellettaisiin muun muassa virheen ja oikeussuojakeinojen osalta ehdotettua uutta 5 a lukua. Säännöksessä tarkoitettu siirtoväline voi olla esimerkiksi DVD- ja CD-levy, muistitikku tai muistikortti, kun kyseisellä välineellä toimitetaan digitaalista sisältöä. Rajaus perustuu tavarankauppadirektiivin 3 artiklan 4 kohdan a alakohtaan. Sen sijaan siltä osin kuin kyse on 2, 2 a ja 3–11 §:n soveltamisesta tällaiseen kauppaan, sääntely perustuu osin kuluttajan oikeuksista annetun direktiivin (2011/83/EU) 18 artiklaan. Selvyyden vuoksi voi todeta, että rajaus koskee vain tapauksia, joissa siirtovälinettä käytetään juuri kyseisen sopimuksen perusteella digitaalisen sisällön siirtämiseen. Jos sen sijaan kuluttaja ostaa elinkeinonharjoittajalta esimerkiksi muistikortin myöhempää käyttöä varten, sovelletaan sopimukseen nykyiseen tapaan 5 luvun säännöksiä kokonaisuudessaan. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 5 luvun takuuta koskevien säännösten soveltamisesta myös takuuta vastaavaan sitoumukseen, jonka myyjä tai tuottaja antaa ostajalle lisäkorvausta vastaan. Jos ostajan on maksettava takuuta vastaavasta sitoumuksesta, sitoumuksesta ei saisi kuitenkaan jäljempänä todetun mukaisesti käyttää nimitystä takuu. Säännöksen tarkoituksena on taata se, että vaikka ostaja joutuisi maksamaan takuuta vastaavasta sitoumuksesta, hänellä olisi esimerkiksi oikeus saada sitoumuksesta vastaavat tiedot kuin varsinaisesta takuustakin.  

Toisin kuin varsinaisen takuun perusteella, kohtuullisena kuitenkin pidetään, ettei myyjä vastaisi tuottajan antaman maksullisen sitoumuksen perusteella virheestä, josta hän ei muuten 5 luvun nojalla olisi vastuussa. Rajaus on mahdollinen sen johdosta, että takuusääntely on tältä osin puhtaasti kansallista. 

Säännös koskee ainoastaan myyjän tai tuottajan antamaa sitoumusta. Jos siis kyseessä on esimerkiksi vakuutusyhtiön myöntämä yksittäiselle tavaralle otettava tuotevakuutus, säännös ei tulisi sovellettavaksi. Tuottajan määritelmä sisältyy ehdotetun luvun 2 a §:n 1 kohtaan. Kohdan mukaan tuottajalla tarkoitetaan tavaran valmistajaa ja sitä, joka tuo tavaran unionin alueelle, sekä sitä, joka esiintyy tuottajana liittämällä tavaraan nimensä, tavaramerkkinsä tai muun erottuvan tunnuksensa. 

Säännös on tarpeen sen johdosta, että direktiiviin sisältyvän kaupallisen takuun määritelmä ei aiempaan direktiiviin sisältyvän määritelmän tavoin enää sisällä maksuttomuusvaatimusta. Vaikka johdanto-osan 62 kappaleen mukaan jäsenvaltiot voivatkin edellyttää jatkossakin takuun maksuttomuutta, jäsenvaltioiden tulee samanaikaisesti varmistaa, että kaikki myyjän tai tuottajan antamat sitoumukset, jotka täyttävät kaupallisen takuun määritelmän, ovat direktiivin yhdenmukaistettujen sääntöjen mukaisia.  

2 a §.Tavarankauppaan liittyvät määritelmät. Luvun keskeiset määritelmät sisältävä pykälä on uusi, ja sillä pantaisiin täytäntöön tavarankauppadirektiivin 2 artikla siltä osin kuin artiklaan sisältyvien määritelmien nimenomainen täytäntöönpano katsotaan kansallisesti tarpeelliseksi. 

Pykälän 1 kohta sisältäisi tuottajan määritelmän. Tuottajalla tarkoitettaisiin tavaran valmistajaa ja sitä, joka tuo tavaran unionin alueelle, sekä sitä, joka esiintyy tuottajana liittämällä tavaraan nimensä, tavaramerkkinsä tai muun erottuvan tunnuksensa. Määritelmä ei siis kattaisi maahantuonnin osalta kuin tavaran unionin alueelle tuovan tahon. Määritelmä perustuu tavarankauppadirektiivin 2 artiklan 4 alakohtaan. 

Ehdotetun pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kauppa. Sillä tarkoitettaisiin kauppaa, jonka kohteena on tavara, joka sopimuksen mukaan sisältää digitaalista sisältöä tai digitaalisen palvelun tai joka on liitetty digitaaliseen sisältöön tai palveluun. Lisäksi määritelmän täyttymisen edellytyksenä on, että kyseisen digitaalisen sisällön tai palvelun puuttuminen estäisi tavaran toimintojen suorittamisen.  

Merkitystä määritelmän täyttymisen kannalta ei olisi sillä, onko digitaalinen sisältö tai palvelu myyjän vai kolmannen osapuolen toimittamaa, vaan olennaista on, onko digitaalinen sisältö tai palvelu myös katsottava osaksi myyntisopimusta. Määritelmä perustuu direktiivin 2 artiklan 5 alakohdan b alakohtaan ja 3 artiklan 3 kohtaan. Määritelmän tarkoituksena on selventää, milloin tavara ja siihen sisältyvä digitaalinen sisältö tai palvelu ovat siinä määrin erottamaton kokonaisuus, että tavaraan on syytä soveltaa kokonaisuudessaan 5 luvun säännöksiä sen sijaan, että digitaaliseen sisältöön tai palveluun sovellettaisiin 5 a luvun säännöksiä. Lisäksi lukuun sisältyy eräitä säännöksiä, jotka koskevat nimenomaisesti tällaisen tavaran kauppaa. 

Arvioitaessa sitä, onko kyse digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupasta, ratkaisevaa olisi ensinnäkin se, estääkö kyseisen digitaalisen sisällön tai palvelun puuttuminen tavaran toimintojen suorittamisen. Kriteeriä ei olisi tulkittava suppeasti rajoittuen vain tavaran päätoimintojen suorittamiseen. Jotta tavara tulisi kokonaisuudessaan, siis digitaaliset elementit mukaan lukien, luvun soveltamisalaan, lisäedellytyksenä on kuitenkin, että digitaalinen sisältö tai palvelu toimitetaan tavaran mukana kyseistä tavaraa koskevan myyntisopimuksen mukaisesti. Se, muodostaako tavaraan sisällytetyn tai siihen liitetyn digitaalisen sisällön tai palvelun toimittaminen osan myyjän kanssa tehtyä myyntisopimusta, määräytyisi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen sisällön perusteella. Jos olisi epäselvyyttä siitä, kuuluuko digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimittaminen myyntisopimukseen, sovellettavaksi tulisivat 5 luvun säännökset. 

Tavaraan sisällytetty tai siihen liitetty digitaalinen sisältö voisi olla mitä tahansa digitaalisessa muodossa tuotettua ja toimitettua dataa, kuten esimerkiksi käyttöjärjestelmä, sovellus tai muu ohjelmisto. Digitaalinen sisältö voisi myös olla asennettu etukäteen tavaran myyntisopimuksen tekohetkellä tai se voitaisiin sopimuksessa määritellyin tavoin asentaa myöhemmin. Tavaraan liitetyt digitaaliset palvelut voisivat olla palveluja, joiden avulla ostaja voi luoda, käsitellä, käyttää tai tallentaa digitaalisessa muodossa olevaa dataa. Tällaisia olisivat esimerkiksi pilvipalveluympäristössä tarjolla olevat verkkosovelluspalvelut, liikennetietojen jatkuva toimittaminen navigointijärjestelmässä tai yksilöllisesti mukautettujen harjoitussuunnitelmien jatkuva toimittaminen älykelloissa. 

Jos tavaraan sisällytetyn tai siihen liitetyn digitaalisen sisällön tai palvelun puuttuminen ei estäisi tavaran toimintojen suorittamista, tavaraa koskevaa sopimusta olisi pidettävä digitaalista sisältöä tai palvelua koskevasta sopimuksesta erillisenä tavarankauppaa koskevana sopimuksena eikä määritelmän mukaisena digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kauppana. Vastaavasti jos kuluttaja tekisi digitaalista sisältöä tai palvelua koskevan sopimuksen, joka ei sisältyisi myyntisopimukseen, kyse ei olisi digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupasta, vaikka myyjä toimisi tämän toisen ulkopuolisen elinkeinonharjoittajan kanssa tehtävän sopimuksen välittäjänä. Esimerkiksi jos kuluttaja lataa pelisovelluksen sovelluskaupasta älypuhelimeensa, pelisovelluksen toimitusta koskevaa sopimusta olisi pidettävä älypuhelimen myyntisopimuksesta erillisenä sopimuksena. Tällöin 5 luvun säännöksiä sovellettaisiin ainoastaan älypuhelinta koskevaan kauppaan, ja pelisovelluksen toimitus kuuluisi uuden ehdotetun 5 a luvun soveltamisalaan. Toisena esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa osapuolet ovat nimenomaisesti sopineet, että kuluttaja ostaa älypuhelimen ilman tiettyä käyttöjärjestelmää, ja kuluttaja tekee myöhemmin sopimuksen käyttöjärjestelmän toimittamisesta kolmannen osapuolen kanssa. Tällaisessa tapauksessa erikseen ostetun käyttöjärjestelmän toimittaminen ei olisi osa myyntisopimusta, eikä kyse siis olisi määritelmän mukaisesta digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupasta. 

Ehdotetun pykälän 3 kohta sisältää toimivuuden määritelmän. Toimivuudella tarkoitettaisiin tavaran kykyä suorittaa toimintonsa tarkoituksenmukaisesti. Määritelmä perustuu direktiivin 2 artiklan 9 alakohtaan. 

Ehdotetun pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin puolestaan yhteensopivuus ja 5 kohdassa yhteentoimivuus. Yhteensopivuudella tarkoitettaisiin tavaran kykyä toimia sellaisen laitteen tai ohjelmiston kanssa, joiden kanssa samantyyppisiä tavaroita yleensä käytetään, ilman että tavaraa, laitetta tai ohjelmistoa olisi tarpeen muuttaa. Yhteentoimivuudella tarkoitettaisiin puolestaan tavaran kykyä toimia muun kuin sellaisen laitteen tai ohjelmiston kanssa, jonka kanssa samantyyppistä tavaraa yleensä käytetään. Yhteentoimivuudella viitataan esimerkiksi siihen, että tavaralla on kyky lähettää ja vastaanottaa tietoja muiden ohjelmistojen tai laitteiden kanssa ja käyttää vaihdettuja tietoja. Määritelmät perustuvat direktiivin 2 artiklan 8 ja 10 alakohtaan. 

Ehdotetun pykälän 6 kohta sisältää julkisen huutokaupan määritelmän. Määritelmä perustuu direktiivin 2 artiklan 15 alakohtaan. Määritelmää ei sisälly sellaisenaan voimassa olevaan lakiin, mutta määritelmä on kirjoitettu osin auki 5 luvun 1 §:n 3 momenttiin. Julkisella huutokaupalla tarkoitettaisiin myyntimenetelmää, jossa myyjä tarjoaa huutokaupanpitäjän toteuttamalla avoimella tarjouskilpailulla hyödykkeitä ostajille, jotka osallistuvat tai joilla on mahdollisuus osallistua huutokauppatilaisuuteen henkilökohtaisesti ja jossa hyväksytyn tarjouksen tehneellä on velvollisuus ostaa hyödyke. Tarjouksen sitovuus määräytyisi nykyiseen tapaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) mukaan. Markkinaoikeus on lainvoimaiseksi jääneessä ratkaisussaan (diaarinro 2020/138, 11.11.2020) katsonut, että henkilökohtaisena osallistumisena ei voida pitää sitä, että kuluttaja voi osallistua etäviestimellä lähetettyyn verkkohuutokauppaan järjestäjän toimitiloissa.  

3 §.Tavaran luovutus. Pykälän 1 ja 2 momentti säilyisivät ennallaan. 

Voimassa olevassa 3 momentissa säädetään luovutusajankohdan määräytymisestä viivästyssäännöksiä sovellettaessa, kun kyse on tavarasta, joka myyjän on sopimuksen mukaan asennettava tai kokoonpantava ostajan luona. Voimassa olevan 3 momentin mukaan tällaisen tavaran osalta tavara katsotaan viivästystä koskevia säännöksiä sovellettaessa luovutetuksi vasta, kun myyjä on täyttänyt mainitun velvollisuutensa. Ehdotuksen mukaan luovutuksen katsottaisiin tapahtuvan vasta tällöin myös silloin, kun kyse on virheellisyyden määräävää ajankohtaa koskevien säännösten soveltamisesta. Ehdotetun 15 §:n mukaan virheellisyyttä arvioitaisiin vaaranvastuun siirtymishetken sijaan jatkossa sen perusteella, millainen tavara on ominaisuuksiltaan tavaran luovutushetkellä. Luovutuksen sijaan direktiivissä käytetään termiä ”toimitus”. Direktiivin johdanto-osan 38 kappaleen mukaan se, mitä toimituksella tarkoitetaan, määritetään kansallisessa lainsäädännössä. Direktiivin johdanto-osan 40 kappaleessa otetaan kuitenkin kantaa siihen, milloin luovutus olisi katsottava tapahtuneeksi, kun kyse on asennettavasta tavarasta. Kyseisen kappaleen mukaan tavara olisi katsottava toimitetuksi ostajalle, kun asennus on saatettu loppuun.  

Momenttiin ehdotettu muutos merkitsee sitä, että esimerkiksi virheen ajankohtaolettamaa koskeva yhden vuoden määräaika lähtisi kulumaan vasta siitä ajankohdasta, kun myyjä on täyttänyt asennusta tai kokoonpanoa koskevan velvollisuutensa, kun nykyisin sovellettava kuuden kuukauden olettama lasketaan vaaranvastuun siirtymishetkestä. 

Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi direktiivin johdanto-osan 39 kappaleeseen perustuva säännös luovutusajankohdasta, kun kyse on digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupasta. Ehdotuksen mukaan digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupassa tavara katsottaisiin myyjän viivästystä ja virheellisyyden määräävää ajankohtaa koskevia säännöksiä sovellettaessa luovutetuksi vasta, kun paitsi itse tavara myös digitaalinen sisältö tai palvelu on toimitettu ostajalle. Digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta säädetään ehdotetussa 5 a luvun 5 §:ssä. Jos kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun jatkuvasta toimittamisesta pidemmän ajan kuluessa, tavara katsottaisiin myyjän viivästystä ja virheellisyyden määräävää ajankohtaa koskevia säännöksiä sovellettaessa luovutetuksi, kun digitaalisen sisällön tai palvelun toimittaminen ostajalle on aloitettu. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että fyysisen tavaran ja digitaalisen elementin virhevastuuajan alkamisajankohdat ovat yhdenmukaiset. Monissa tapauksissa ostaja ei voi myöskään havaita virhettä fyysisessä tavarassa, ennen kuin digitaalinen sisältö tai palvelu on toimitettu. 

Jos digitaalisen elementin asentaminen vaatii sitä, että myyjä tulee myös asentamaan digitaalisen sisällön tai palvelun ostajan luokse, tavara katsottaisiin tässäkin tapauksessa momentin ensimmäisen virkkeen perusteella luovutetuksi vasta, kun myyjä on täyttänyt mainitun velvollisuutensa. Jos tavara vaatii myyjän suorittamaa asennusta, ostaja ei välttämättä voi käyttää tavaraa tai havaita virhettä, ennen kuin asennus on suoritettu loppuun. Jos myyjän on myyntisopimuksen mukaisesti asennettava tavara tai se on asennettava myyjän vastuulla, tavara olisi näin ollen katsottava toimitetuksi ostajalle, kun asennus on suoritettu loppuun. Sillä, että asennus on tehty ostajan luona, voitaisiin tarkoittaa paitsi fyysistä ostajan luokse tulemista myös asennuksen suorittamista etäyhteyden avulla. 

Säännöksellä olisi merkitystä ainoastaan myyjän viivästystä ja virheellisyyden määräävää ajankohtaa koskevia säännöksiä sovellettaessa. Sen sijaan vaaranvastuu tavarasta siirtyisi nykyiseen tapaan ostajalle jo siinä vaiheessa, kun ostaja on saanut fyysisen tavaran pykälän 2 momentin mukaisesti hallintaansa. 

Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevaa 4 momenttia. 

12 §.Tavaran ominaisuudet. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä tavaralta yleensä edellytettäisiin, jotta se voitaisiin katsoa virheettömäksi. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 5–7 artikla. 

Pykälän 1 momentin mukaan myyjän ostajalle toimittaman tavaran tulee olla sopimuksen mukainen. Lähtökohtana arvioinnissa on siis osapuolten välinen sopimus. Direktiivin 6 artiklan asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi momentissa lueteltaisiin lisäksi seikkoja, joista myyjä ja ostaja tyypillisesti sopivat. Säännös vastaa pitkälti voimassa olevaa 12 §:n 1 momenttia, mutta on huomattavan paljon yksityiskohtaisempi.  

Momentin 1 kohdan mukaan tavara olisi sopimuksen mukainen, kun tavaran kuvaus, tyyppi, määrä, laatu, toimivuus, yhteensopivuus, yhteentoimivuus ja muut ominaisuudet vastaavat sovittua.  

Voimassa olevassa 12 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädetään, että jos muuta ei voida katsoa sovitun, tavaran tulee soveltua siihen erityiseen tarkoitukseen, johon tavaraa oli tarkoitus käyttää, jos myyjän on kaupantekohetkellä täytynyt olla selvillä tästä tarkoituksesta eikä hän ole ennen kaupantekoa ilmoittanut ostajalle, että tavara ei mahdollisesti sovellu aiottuun käyttötarkoitukseen. Mainittu säännös korvautuisi momentin 2 kohdalla, jonka mukaan tavara on sopimuksen mukainen, kun se soveltuu siihen erityiseen käyttötarkoitukseen, johon ostaja sitä tarvitsee ja jonka ostaja on viimeistään sopimuksentekohetkellä saattanut myyjän tietoon ja jonka myyjä on hyväksynyt. Kohdan täyttyminen edellyttäisi osapuolilta siis nykyistä selkeämpiä tahdonilmaisuja. Ostajan tulisi selkeästi saattaa tavaran erityinen käyttötarkoitus myyjän tietoon viimeistään sopimuksentekohetkellä, ja myyjän puolestaan tulisi hyväksyä tämä käyttötarkoitus. Jos myyjä hyväksyy tämän erityisen käyttötarkoituksen, myyjä vastaa siitä, että myyty tavara soveltuu ostajan ilmoittamaan tarkoitukseen. Myyjä ei kuitenkaan joutuisi virhevastuuseen, jos tavaran soveltumattomuus ostajan tarpeisiin on johtunut siitä, että ostaja on selostanut tavaran käyttötarkoituksen puutteellisesti tai virheellisesti. 

Momentin 3 kohdan mukaan tavaran mukana olisi toimitettava kaikki lisävarusteet sekä asennus- ja muut ohjeet sopimuksen mukaisesti. Arvioinnissa lähtökohtana olisi se, mitä myyjä ja ostaja ovat sopineet lisävarusteiden sekä ohjeiden osalta. Vaikka myyjä ja ostaja eivät olisi sopineet ohjeiden toimittamisesta, myyjällä on joka tapauksessa velvollisuus toimittaa ehdotetun 2 momentin nojalla tavaran mukana sellaiset asennus- tai muut ohjeet, joita ostaja voi kohtuudella odottaa. 

Ehdotetun momentin 4 kohdan mukaan tavaraan olisi toimitettava päivitykset sopimuksen mukaisesti. Koska tavaroihin sisällytetyt tai niihin liitetyt digitaaliset sisällöt tai digitaaliset palvelut kehittyvät jatkuvasti, myyjä voi sopia ostajan kanssa päivitysten toimittamisesta tavaroihin. Sopimuksessa sovituilla päivityksillä voidaan esimerkiksi parantaa tavaraan sisältyvää digitaalista sisältöä tai palvelua ja tehostaa niiden toimintaa, laajentaa niiden toimintoja, mukauttaa niitä tekniikan kehitykseen tai suojata niitä uusilta turvallisuusuhkilta. Jos tällaisista erityisistä päivityksistä olisi sovittu, selvää on, että ne tulisi toimittaa sopimuksen mukaisesti. Ehdotetussa 13 b §:ssä säädettäisiin erikseen velvollisuudesta huolehtia turva- ja muista päivityksistä, jotka ovat tarpeen digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran säilyttämiseksi edellytetyn mukaisena. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niin kutsutuista objektiivisista eli yleisistä vaatimuksista, jotka tavaran tulee täyttää sen lisäksi, mitä myyjä ja ostaja ovat mahdollisesti pykälän 1 momentin mukaisesti sopineet. Tavaran vaatimustenmukaisuutta olisi siis 1 momentin subjektiivisten vaatimusten lisäksi arvioitava objektiivisten vaatimusten perusteella. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 7 artiklan 1 kohta. 

Ehdotetun momentin 1 kohdan mukaan tavaran tulisi ensinnäkin soveltua niihin käyttötarkoituksiin, joihin saman tyyppistä tavaraa yleensä käytetään ottaen huomioon soveltuva lainsäädäntö, tekniset standardit tai näiden puuttuessa alakohtaiset käytännesäännöt. Tavaran tulee aina olla käyttötarkoitukseensa soveltuva, eli sillä tulee olla kaikki ne ominaisuudet, joita tavaran käyttökelpoisuus edellyttää, ja toisaalta sillä ei saa olla ominaisuuksia, jotka jossakin suhteessa tekevät siitä käyttötarkoitukseensa soveltumattoman.  

Arvioinnissa olisi huomioitava tavaraan soveltuva lainsäädäntö, tekniset standardit tai näiden puuttuessa mahdolliset alakohtaiset käytännesäännöt, mikäli tällaisia on. Tällaiset voisivat esimerkiksi koskea sitä, minkälaiset ominaisuudet tavaralla tulee olla tai minkälaisia ominaisuuksia sillä ei saa olla, jotta tavaran markkinointi olisi sallittua. Vastaavasti arvioinnissa olisi merkitystä myös sellaisilla säännöksillä tai määräyksillä, joiden mukaan tavaraa ei saa käyttää tarkoitukseensa, ellei se täytä asetettuja vaatimuksia. Yleensä tämänkaltaisia säännöksiä ja määräyksiä on annettu terveyden, ympäristön tai omaisuuden suojelemiseksi. Ehdotettu säännös vastaa pääosin nykyistä oikeustilaa. 

Ehdotetun momentin 2 kohdan mukaan tavaran olisi vastattava laadultaan ja kuvaukseltaan näytettä tai mallia, jonka myyjä asetti ostajan saataville ennen sopimuksen tekemistä. Myyjän esittämällä näytteellä tai mallilla on merkitystä virhearvioinnin kannalta vain niiden ominaisuuksien osalta, joiden kuvaamiseksi näyte tai malli on tarkoitettu. Säännös vastaa nykyistä oikeustilaa. 

Ehdotetun momentin 3 kohdan mukaan tavaran mukana olisi toimitettava sellaiset lisävarusteet, pakkaukset sekä asennus-, käyttö- ja muut ohjeet, jotka ostaja voi kohtuudella odottaa saavansa. Esimerkkinä lisävarusteesta, jonka ostaja voi kohtuudella odottaa saavansa, voidaan mainita älypuhelimen mukana toimitettava laturi. Pakkauksia koskevalla vaatimuksella tarkoitettaisiin puolestaan sitä, että tavaran tulisi olla pakattu tavanmukaisella tai muuten sopivalla tavalla, jos pakkaus on tarpeen tavaran säilyttämiseksi tai suojaamiseksi. Jos tavara puutteellisen pakkauksen vuoksi esimerkiksi vahingoittuu luovutuksen jälkeisessä kuljetuksessa tai pilaantuu normaaleissa säilytysolosuhteissa, myyjälle syntyisi virhevastuu ehdotetun 13 §:n 1 momentin nojalla.  

Asennus-, käyttö- ja muilla ohjeilla, joita ostaja voi kohtuudella odottaa, tarkoitetaan ohjeita, jotka ovat tarpeellisia esimerkiksi kyseisen tavaran käyttöönottamiseksi, käyttämiseksi ja säilyttämiseksi. Kuten nykyisinkin, tavaran käyttöä koskevilla ohjeilla tarkoitettaisiin kyseisen tavaran toimintaa ja käsittelyä sekä sen mahdollisia erityispiirteitä tai -ominaisuuksia selvittäviä tietoja, mutta ei sen sijaan tietoja tai ohjeita siitä, millä tavoin kyseisen kaltaista tavaraa yleisesti tulee tai voidaan käyttää. Ohjeilla voidaan katsoa olevan korostunutta merkitystä, kun kyse on digitaalisia elementtejä sisältävästä tavarasta. 

Tarpeellisina ei ole pidettävä tietoja, jotka ostajalla voidaan edellyttää olevan muutenkin. Myyjällä olisi oikeus lähteä siitä, että ostaja on selvillä normaalin yleistiedon ja elämänkokemuksen piiriin kuuluvista seikoista. Myös voimassa olevan luvun 12 a §:n 2 momentissa edellytetään, että ostajalle on luovutettava sellaiset ohjeet, jotka ovat tarpeen tavaran asentamista, kokoonpanoa, käyttöä, hoitoa tai säilytystä varten. Näin ollen ehdotettu säännös ei merkitsisi asiallista muutosta nykytilaan. 

Momentin 4 kohdan mukaan tavaran määrän, laadun, kestävyyden ja muiden ominaisuuksien olisi vastattava ominaisuuksia, joita saman tyyppisillä tavaroilla yleensä on ja joita ostaja voi kohtuudella odottaa, kun otetaan huomioon tavaran luonne sekä tiedot, jotka myyjä, tuottaja tai muu liiketoimintaketjuun aikaisemmassa vaiheessa osallistunut henkilö tai joku näiden lukuun on esittänyt tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa. Momentin 4 kohta vastaa asiallisesti voimassa olevaa sääntelyä. 

Ominaisuuksien arvioinnissa merkitystä olisi tavaran laadun ja kestävyyden lisäksi tavaran toimivuuteen, yhteensopivuuteen ja turvallisuuteen liittyvillä ominaisuuksilla. Selvää on, että samaa käyttötarkoitusta palvelevien tavaroiden välillä saattaa olla laatueroja ilman, että heikkolaatuisempaa tavaraa välttämättä voitaisiin pitää virheellisenä. Viittaus siihen, mitä ostaja voi kohtuudella odottaa, merkitsee, että myyjälle ei synny virhevastuuta esimerkiksi, jos tavaran rikkoutuminen epätavallisen lyhyen käyttöajan jälkeen johtuu siitä, että se on altistettu suuremmalle rasitukselle kuin mitä ostaja perustellusti voi olettaa sellaisen tavaran kestävän. Yksittäisen ostajan henkilökohtaisilla odotuksilla ei ole säännöksen kannalta ratkaisevaa merkitystä, vaan arvioinnin tulee perustua yleisempään mittapuuhun. Kuluttajien aiheellisia odotuksia arvioitaessa voi olla merkitystä muun muassa tavaran hinnalla. Tavaran laadun samoin kuin muiden ominaisuuksien osalta laatuerot eri valmistajilta peräisin olevien tavaroiden välillä heijastuvat usein tavaran hintatasoon. Hintaerot saattavat olla siinä määrin huomattavia, että niille voidaan antaa merkitystä myös arvioitaessa kuluttajien perusteltuja laatuodotuksia. 

Ostajan kohtuullisten odotusten osalta merkitystä on myös sillä, onko esimerkiksi tavaran myyjä, tuottaja tai muu liiketoimintaketjuun aikaisemmassa vaiheessa osallistunut henkilö esittänyt tai onko kyseisten tahojen puolesta annettu markkinoinnissa tietoja tavaran laadusta ja ominaisuuksista. Tällaiset tiedot on voitu antaa laajalle yleisölle suunnatussa markkinoinnissa, kuten mainonnassa tai tavaran pakkausmerkinnöissä. Ostajalla on lähtökohtaisesti oikeus luottaa tällaisiin markkinoinnissa annettuihin tietoihin. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot, joista säädetään esimerkiksi etämyynnin osalta ennen muuta kuluttajansuojalain 6 luvussa ja jotka ovat olennainen osa sopimusta, ovat virhevastuun kannalta merkityksellisiä jo ehdotetun pykälän 1 momentin perusteella. Ostajalle henkilökohtaisesti annetut tiedot voivat koskea myös muuta tietoa kuin sellaista tietoa, joka myyjällä on lain mukaan velvollisuus antaa ostajalle. 

13 §.Yleinen virhesäännös. Pykälän 1 momentin mukaan tavarassa on virhe, jos se poikkeaa siitä, mitä 12 §:ssä säädetään. Virhearvioinnin lähtökohtana olisi siten osapuolten välisen sopimuksen sisältö sekä tavaralle asetetut yleiset edellytykset. Jotta tavarassa ei olisi säännöksen tarkoittamaa virhettä, tavaran tulee täyttää sekä mahdolliset subjektiiviset vaatimukset että tavaralle asetetut objektiiviset vaatimukset. Jos myyjä ja ostaja eivät ole sopineet tavaraa koskevista erityisistä vaatimuksista, tavaran virheellisyyttä arvioidaan yksinomaan 12 §:n 2 momentin objektiivisten vaatimusten perusteella. 

Ehdotettu 2 momentti sisältäisi kaksi poikkeusta 1 momentin mukaisesta pääsäännöstä. Momentin 1 kohdan mukaan mukaan tavaraa ei olisi pidettävä 12 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yleisten vaatimusten vastaisena, vaikka tavaran tietty erityispiirre poikkeaisi näistä vaatimuksista, jos ostajalle on nimenomaisesti annettu sopimuksen tekoajankohtana tieto poikkeamasta ja tämä on poikkeaman erikseen ja nimenomaisesti tällöin hyväksynyt. Momentin 1 kohdalla pannaan osittain täytäntöön direktiivin 7 artiklan 5 kohta.  

Jos siis tavara poikkeaa yleisistä vaatimuksista, myyjän olisi nimenomaisesti annettava asiasta tieto ostajalle, ja ostajan olisi nimenomaisesti hyväksyttävä se, että tavara poikkeaa sille asetetuista yleisistä vaatimuksista. Tiedon antamiselle ja ostajan hyväksynnälle ei säädettäisi määrämuotoa, vaan tieto sekä hyväksyntä voitaisiin antaa suullisesti tai kirjallisesti. Koska myyjällä olisi kuitenkin näyttövelvollisuus siitä, että tieto on annettu ja ostajan hyväksyntä saatu sopimuksen tekoajankohtana, myyjän omankin edun mukaista voisi olla käyttää kirjallista muotoa.  

Tieto olisi annettava ja hyväksyntä saatava sopimuksen tekoajankohtana. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että tiedon antamisella ja hyväksymisellä tulisi olla läheinen ajallinen yhteys sopimuksentekohetkeen.  

Momentin 2 kohdan mukaan tavaraa ei olisi pidettävä 12 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yleisten vaatimusten vastaisena myöskään silloin, kun vika tai puute johtuu ostajan toimittamista tavaran valmistamiseen käytetyistä tarveaineista, kun myyjä ei ole tiennyt eikä tämän ole pitänytkään tietää tarveaineiden virheellisyydestä. Säännös vastaa asiallisesti voimassa olevan 12 §:n 4 momentin viimeisen virkkeen säännöstä. Kuten nykyäänkin, jos myyjä on esimerkiksi havainnut tai hänen olisi pitänyt havaita, että ostajan toimittamien tarveaineiden virheellisyys aiheuttaa vian tai puutteen valmistettavaan tavaraan, hän ei vapaudu virhevastuusta, jollei ostaja ole hyväksynyt tavaran valmistamista materiaalien virheellisyydestä huolimatta. Tarveaineiden virheellisyydellä viitataan tarveaineiden viallisuuteen, puutteellisuuteen tai soveltumattomuuteen aiottuun tarkoitukseen. Myyjä vastaa tavaran virheestä myös silloin, kun ostajan toimittamat tarveaineet ovat vaurioituneet vasta sen jälkeen, kun ne on luovutettu myyjälle. Säännöksen säilyttämistä laissa nyt ehdotettavassa muodossa pidetään mahdollisena direktiivin 13 artiklan 7 kohdan perusteella. 

Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin puolestaan tilanteista, joissa myyjä ei vastaisi 12 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta markkinoinnissa esitettyjen tietojen antamiseen liittyvästä virheestä. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 7 artiklan 2 kohta. 

Ehdotetun momentin 1 kohdan mukaan myyjä ei ensinnäkään vastaisi markkinoinnissa tai muuten ennen kaupantekoa esitettyjen tietojen antamiseen liittyvästä virheestä, jos hän osoittaa, että hän ei tiennyt eikä hänen voida kohtuudella olettaa olleen selvillä kyseisistä tiedoista. Kohta vastaa nykytilaa. 

Voimassa olevan 5 luvun 13 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan myyjä ei vastaa tiedonantovirheestä, jos hän osoittaa, että tiedot on ajoissa selkeällä tavalla oikaistu. Laissa ei säädetä tarkemmin sitä, miten oikaisu tulisi toteuttaa. Ehdotetun momentin 2 kohdan mukaan myyjä olisi vastuusta vapaa, jos kyseiset tiedot on oikaistu sopimuksentekohetkeen mennessä samalla tai siihen verrattavissa olevalla tavalla kuin millä tiedot oli esitetty. Jos virheelliset tai harhaanjohtavat tiedot on esitetty yleisessä, laajalle yleisölle suunnatussa markkinoinnissa, kuten mainonnassa, tiedot voitaisiin oikaista myös tällaisessa markkinoinnissa, vaikka oikaisu ei olisikaan tullut kyseisen ostajan tietoon. Jos myyjä on ollut tietoinen siitä, että tavarasta on esimerkiksi aikaisemman myyntiportaan toimesta annettu virheellisiä tai harhaanjohtavia markkinointitietoja, myyjä voisi välttyä vastuulta oikaisemalla tiedon itse. Käytännössä myyjä voi yleensä helpoimmin varmistaa oikaisun tulemisen asiakkaiden tietoon liittämällä sitä koskevan ilmoituksen tavaran yhteyteen.  

Ehdotetun momentin 3 kohdan mukaan myyjä olisi vastuusta vapaa myös silloin, jos markkinoinnissa tai muuten ennen kaupantekoa esitetyt tiedot eivät ole voineet vaikuttaa kauppaan. Esitettyjen virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen on siis oltava sellaisia, joilla on ollut vaikutusta ostajan ostopäätökseen. Myös tältä osin sääntely vastaisi nykytilaa. 

13 a §.Asentamisesta johtuva virhe. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin tavaraa olisi pidettävä virheellisenä tavaran virheellisen asennuksen johdosta. Pykälällä pannaan täytäntöön tavarankauppadirektiivin 8 artikla. 

Pykälän 1 kohta vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa 12 a §:n 1 momenttia.  

Pykälän 2 kohdan mukaan tavarassa olisi niin ikään virhe, jos tavaran asentaminen on ollut ostajan vastuulla ja tämän suorittama virheellinen asennus on johtunut puutteista myyjän toimittamissa asennusohjeissa tai, jos kyse on digitaalisia elementtejä sisältävästä tavarasta, myyjän taikka digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimittajan toimittamissa asennusohjeissa. Merkitystä ei olisi sillä, suorittiko asennuksen ostaja vai tämän vastuulla toimiva kolmas osapuoli, jos virheellinen asennus johtui puutteista asennusohjeissa. Asennusohjeiden puutteilla tarkoitetaan muun muassa ohjeiden vaillinaisuutta tai epäselvyyttä siten, että niiden noudattaminen olisi keskivertokuluttajalle vaikeaa. Pykälän 2 kohta vastaa osittain voimassa olevaa 12 a §:n 2 momenttia. 

13 b §.Päivitysten laiminlyönnistä johtuva virhe digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupassa. Pykälä on uusi, ja siinä ehdotetaan säädettäväksi virheestä, joka johtuu digitaalisia elementtejä sisältävään tavaraan liittyvien päivitysten laiminlyönnistä. 

Digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupassa tietoturvapäivitykset sekä muut päivitykset voivat olla tarpeellisia, jotta tavara säilyy 12 §:ssä edellytetyn mukaisena. Pykälän 1 momentin mukaan digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupassa myyjän olisikin huolehdittava siitä, että ostajalle tiedotetaan tällaisista päivityksistä.  

Momentin 1 kohdan mukaan päivitykset olisi toimitettava ostajalle tavaran ja digitaalisten elementtien tyyppi ja tarkoitus sekä sopimuksen olosuhteet ja luonne huomioon ottaen kohtuullisen ajanjakson ajan. Kohtuullisen ajanjakson pituus olisi määriteltävä tapauskohtaisesti, mutta tyypillisesti kohtuullisena ajanjaksona voidaan pitää tavaran odotettavissa olevaa käyttöikää. Jos taas kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta pidemmän ajan kuluessa, päivitykset on toimitettava joka tapauksessa vähintään sen ajan, jona digitaalista sisältöä tai palvelua on sovittu toimitettavaksi. Momentilla pannaan täytäntöön tavarankauppadirektiivin 7 artiklan 3 kohta. 

Myyjän velvollisuus toimittaa päivityksiä rajoittuisi sellaisin päivityksiin, jotka ovat tarpeen, jotta digitaalisia elementtejä sisältävä tavara täyttäisi edelleen ehdotetussa 12 §:ssä säädetyt objektiiviset ja subjektiiviset vaatimukset. Jos ostaja ja myyjä eivät ole sopineet toisin, myyjällä ei olisi säännöksen perusteella velvollisuutta toimittaa päivitettyjä versioita tavaran digitaalisesta sisällöstä tai palvelusta taikka parantaa tai laajentaa tavaran toimintoja enemmän kuin mitä yleiset vaatimukset edellyttävät.  

Jos myyjä on laiminlyönyt huolehtia edellä mainitun 1 momentin mukaisista velvollisuuksistaan, ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan tavarassa olisi virhe. 

Pykälän 3 momentissa rajoitettaisiin myyjän vastuuta yksinomaan päivityksen puuttumisesta aiheutuvasta virheestä tietyissä tilanteissa. Jos ostaja ei asenna 1 momentin mukaisesti toimitettuja päivityksiä kohtuullisessa ajassa, myyjä ei vastaisi kyseisen päivityksen puuttumisesta aiheutuvasta virheestä edellyttäen, että myyjä on ilmoittanut ostajalle päivityksen saatavuuden ohella siitä, mitä seurauksia päivityksen asentamisen laiminlyönnillä on. Lisäksi edellytetään, ettei päivityksen asentamatta jättäminen tai sen virheellinen asennus johdu ostajalle annetuista puutteellisista asennusohjeista. 

Ostaja voisi siis vapaasti päättää, asentaako hän toimitetut päivitykset. Jos ostaja päättää olla asentamatta päivityksiä, jotka ovat tarpeen, jotta digitaalisia elementtejä sisältävä tavara säilyy edellytetyn mukaisena, hän ei voi olettaa tavaran säilyvän tällaisena. Vastuusta vapautuakseen myyjän olisi kuitenkin tullut ilmoittaa ostajalle, että tämän päätös olla asentamatta päivityksiä, jotka ovat tarpeen digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran säilyttämiseksi edellytetyn mukaisena, vaikuttaa myyjän vastuuseen niistä digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran ominaisuuksista, joita kyseisillä päivityksillä on tarkoitus ylläpitää. Momentilla pannaan täytäntöön tavarankauppadirektiivin 7 artiklan 4 kohta.  

Ehdotetun pykälän 4 momentin mukaan digitaalisia elementtejä sisältävää tavara ei olisi pykälässä tarkoitetulla tavalla virheellinen myöskään silloin, kun ostajalle on nimenomaisesti annettu sopimuksen tekoajankohtana tieto siitä, ettei päivityksistä tiedoteta eikä niitä toimiteta 1 momentissa edellytetyllä tavalla ja ostaja on poikkeaman erikseen ja nimenomaisesti tällöin hyväksynyt. Momentilla pannaan osittain täytäntöön tavarankauppadirektiivin 7 artiklan 5 kohta.  

14 §.Oikeudellinen virhe. Pykälässä säädettäisiin oikeudellisesta virheestä. Pykälä olisi kuluttajansuojalaissa uusi, mutta se vastaisi sisällöltään pitkälti kauppalain 41 §:ää, joka tulee jo nykyisin sovellettavaksi myös elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä kaupassa. Pykälällä pantaisiin osin täytäntöön tavarankauppadirektiivin 9 artikla.  

Pykälän 1 momentin mukaan tavarassa olisi virhe, jos sivullisella on omistus-, pantti- tai muu oikeus tavaraan, eikä sopimuksesta seuraa, että ostajan on vastaanotettava tavara sivullisen oikeudesta johtuvin rajoituksin.  

Oikeudellista virhettä koskevat säännökset tulevat sovellettavaksi, jos ostajalle on luovutettu kolmannelle henkilölle kuuluva tavara. Jos tavaran käyttö tai jälleenmyynti olisi ristiriidassa kolmannen henkilön immateriaalioikeuden, kuten patentti-, tavaramerkki- tai tekijänoikeuden kanssa, oikeudellista virhettä koskevia säännöksiä ei sovelleta. Tällöin sovellettavaksi tulevat virhettä koskevat muut säännökset. 

Pykälän 2 momentin mukaan ostaja saisi vaatia oikeudellisesta virheestä johtuvia seuraamuksia myös silloin, kun sivullinen väittää, että hänellä on 1 momentissa tarkoitettu oikeus, ja väitteelle on todennäköisiä perusteita. Momentti vastaa kauppalain 41 §:n 3 momenttia.  

15 §.Virheellisyyden määräävä ajankohta. Pykälän 1 momentti vastaa asiallisesti voimassa olevan 15 §:n 1 momenttia. Momentin sanamuotoa ehdotetaan direktiivin täytäntöönpanon johdosta muutettavaksi siten, että tavaran virheellisyyden määräävänä ajankohtana pidettäisiin tavaran luovutushetkeä, kun voimassa olevassa laissa tavaran virheellisyyden määräävänä ajankohtana pidetään vaaranvastuun siirtymistä. Käytännössä muutos ei kuitenkaan merkitsisi muutosta nykytilaan. Momentilla pannaan osittain täytäntöön direktiivin 10 artiklan 1 kohta. 

Pykälän 2 momentti on uusi. Jos kyse on digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupasta, jonka osalta on sovittu digitaalisen sisällön tai palvelun jatkuvasta toimittamisesta pidemmän ajan kuluessa, myyjä vastaisi 1 momentin lisäksi joka tapauksessa digitaalisen sisällön tai palvelun osalta virheestä, joka ilmenee sinä aikana, jona digitaalista sisältöä tai palvelua on sopimuksen mukaan määrä toimittaa. Tältä osin 2 momentilla pannaan osittain täytäntöön 10 artiklan 2 ja 3 kohta.  

Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin, että myyjä vastaa 1 momentin lisäksi joka tapauksessa myös 13 b §:ssä tarkoitetusta päivitysten laiminlyönnistä johtuvasta virheestä, joka ilmenee sinä aikana, jona päivityksiä on 13 b §:n 1 momentin mukaan määrä toimittaa. Tältä osin momentilla pannaan osin täytäntöön 7 artiklan 3 kohta, johon 10 artiklan 1 kohdassa viitataan. 

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että virheen oletettaisiin olleen olemassa tavaran luovutushetkellä, jos se ilmenee yhden vuoden kuluessa tästä ajankohdasta, jollei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen. Voimassa olevassa laissa virheen oletetaan olevan tavarassa, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa vaaranvastuun siirtymisestä ostajalle. Vuoden vähimmäisajasta säädetään direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa, joka momentilla pantaisiin täytäntöön.  

Virheellisyyden määräävää ajankohtaa muutettaisiin vastaavalla tavalla kuin pykälän 1 momentissa. Kuten nykyisinkin, oletus voidaan kuitenkin kumota osoittamalla, että virhe on syntynyt vasta tavaran luovutushetken jälkeen. Oletussääntöä ei sovelleta myöskään, jos oletus on virheen tai tavaran luonteen vastainen. Oletus voi olla tavaran luonteen vastainen esimerkiksi silloin, kun tavaran normaali kestoikä on alle vuoden. Virheen luonteen vastaisuudesta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun havaitaan, että vika on tavanomaisen kulumisen seurausta tai syntynyt tapaturmaisesti taikka kun havaitaan, että tavara on vahingoittunut väärän käsittelyn takia. 

Pykälän 4 momentti vastaa asiallisesti voimassa olevaa 15 §:n 3 momenttia. Virheellisyyden määräävää ajankohtaa täsmennettäisiin vastaavalla tavalla kuin pykälän 1 ja 3 momentissa. 

15 a §.Takuu ja sen merkitys. Pykälän 1 momentissa säädetään takuun määritelmästä ja siitä, milloin tavarassa katsottaisiin olevan virhe, kun tavarasta on annettu takuu. Momentin mukaan takuulla tarkoitettaisiin myyjän tai kolmannen tahon myyjän lukuun antamaa sitoumusta tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyksi ajaksi. Kuten nykyisinkin, takuun on oltava ostajan kannalta aina lisäetu.  

Jotta lisäsitoumus täyttäisi takuun määritelmän, sitoumuksesta ei voisi periä kuluttajalta lisämaksua. Jos tavarasta annetaan sellainen lisäsitoumus, josta kuluttajan pitää maksaa, kyseessä ei olisi enää kuluttajansuojalaissa tarkoitettu takuu eikä kyseisestä sitoumuksesta saisi käyttää nimitystä ”takuu”.  

Jos tavara takuuaikana huonontuisi niiden ehtojen mukaisesti, jotka olisi esitetty takuutodistuksessa ja takuuta koskevassa mainonnassa sopimuksen tekohetkellä tai ennen sitä, ehdotetun säännöksen mukaan tavarassa katsottaisiin olevan virhe. Virhearvioinnissa merkitystä olisi siten sillä, mitä takuutodistuksen ehdoissa ja takuuta koskevassa mainonnassa on esitetty.  

Momentilla pannaan täytäntöön osittain direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 1 alakohta. Siltä osin kuin momentissa säädetään tavanomaista lievemmästä todistustaakasta, sääntely olisi kuitenkin kansallista ja vastaisi nykytilaa. 

Pykälän 2 momentti vastaa muilta osin voimassa olevaa 2 momenttia, mutta siitäehdotetaan selkeyden vuoksi siirrettäväksi ensimmäiseen momenttiin maininta ”myyjän lukuun”. Muilta osin momentti vastaa voimassa olevan 15 a §:n 2 momenttia. Momentilla pannaan täytäntöön osittain direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 1 alakohta. 

Pykälän 3 momentti on uusi. Momentissa säädetään, että jos takuutodistuksen ehdot poikkeaisivat mainonnassa esitetyistä ehdoista ostajan vahingoksi, takuu sitoisi mainonnassa esitettyjen ehtojen mukaisesti, ellei mainontaa olisi ajoissa oikaistu samalla tai siihen verrattavissa olevalla tavalla, kuin millä ehdot on mainonnassa esitetty. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 2 alakohta. 

Pykälän 4 momentti vastaa voimassa olevan 15 a §:n 3 momenttia. 

15 b §.Takuun sisältö ja toimitus. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan uudistetun pykälän sisältöä. Pykälän 1 momentin mukaan takuusta olisi laadittava selkeä ja ymmärrettävä todistus. Todistuksen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä arvioidaan objektiivisesti. Edelleen momentin mukaan takuutodistus olisi toimitettava ostajalle viimeistään tavaran luovutushetkellä henkilökohtaisesti kirjallisesti tai sähköisesti siten, että ostaja voi tallentaa ja toisintaa sen muuttumattomana. Voimassa olevan lain mukaan takuu on toimitettava kirjallisesti tai sähköisesti pysyvällä tavalla vain, jos ostaja on tätä pyytänyt. Momentilla pannaan täytäntöön osittain direktiivin 17 artiklan 2 kohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään seikoista, joiden tulee käydä ilmi takuutodistuksesta. Säännös vastaa asiasisällöltään pitkälti voimassa olevan 15 b §:n 1 momenttia, mutta sääntely olisi yksityiskohtaisempaa. Momentilla pannaan täytäntöön osittain direktiivin 17 artiklan 2 kohta. Momentin 1 kohdan mukaan todistuksesta olisi käytävä ilmi ensinnäkin takuun antajan nimi ja osoite. Momentin 2 kohdan mukaan todistuksessa olisi niin ikään mainittava tavara, jota takuu koskee, sekä 3 kohdan mukaan takuuehdot. Lisäksi momentin 4 kohdan mukaan todistuksesta olisi käytävä ilmi se menettely, jota ostajan on noudatettava takuun käyttämiseksi. Edelleen momentin 5 kohdan mukaan todistuksen tulisi sisältää selkeä ilmoitus siitä, että ostajalla on lain mukaiset oikeudet ja että takuulla ei rajoiteta näitä oikeuksia.  

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevan 15 b §:n 3 momenttia. 

16 §.Ostajan oikeudet. Pykälä on uusi. Pykälässä lueteltaisiin ostajan mahdolliset oikeussuojakeinot tilanteessa, jossa tavarassa on myyjän vastuulla oleva virhe. Säännös olisi yksinomaan kokoava, ja sillä pantaisiin täytäntöön 13 artiklan 1 kohta. 

16 a §.Virheilmoitus. Pykälä vastaa voimassa olevaa 16 §:ää. Pykälän säilyttäminen perustuu tavarankauppadirektiivin 12 artiklan mukaiseen optioon säätää ostajan ilmoitusvelvollisuudesta virhetilanteissa. Perustelut säännöksen säilyttämiselle on esitetty esityksen 5.1 jaksossa. 

Pykälän 2 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevan 16 §:n 2 momenttia, mutta 2 kohdan viittaus jo kumottuun tuoteturvallisuuslakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella kuluttajaturvallisuuslakiin (920/2011).  

18 §.Virheen oikaisu. Pykälän 1 momentissa säädetään myyjän velvollisuudesta täyttää sopimus joko korjaamalla virheellinen tavara tai toimittamalla virheetön tavara. Momentti vastaisi pitkälti voimassa olevan 18 §:n 1 momenttia, mutta sitä ehdotetaan selkeytettäväksi siten, että momentista kävisi yksiselitteisesti tavarankauppadirektiivin 13 artiklan 2 kohdassa edellytetyn mukaisesti ilmi, että kuluttajalla on lähtökohtaisesti oikeus itse päättää, mitä oikaisutapaa käytetään. Vaikka jo vanhan tavarankauppadirektiivin johdanto-osassa on korostettu ostajan valinnanvapautta tavaran korjaamisen ja uuden toimituksen osalta, kansallinen oikeustila ei ole vastannut tältä osin direktiiviä.  

Myyjä ei kuitenkaan olisi velvollinen oikaisemaan virhettä ostajan vaatimalla tavalla tai lainkaan, jos siihen on este, jota hän ei voi voittaa, tai jos siitä aiheutuisi hänelle kohtuuttomia kustannuksia. Tässä tulee erityisesti ottaa huomioon virheen merkitys sekä tavaran arvo, jos virhettä ei olisi, sekä se, voidaanko oikaisu suorittaa muulla tavalla aiheuttamatta ostajalle merkittävää haittaa. Myyjä voisi kieltäytyä tavaran vaihtamisesta virheettömään ja tarjoutua sen sijaan korjaamaan virheen esimerkiksi silloin, jos kuluttaja vaatisi virheetöntä tavaraa siinä ilmenneen vähäisen naarmun vuoksi, vaikka virhe olisi helposti korjattavissa. Tältä osin momentilla pannaan täytäntöön tavarankauppadirektiivin 13 artiklan 2 ja 3 kohta. 

Voimassa olevaan 18 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä säädetään siitä, miten oikaisu on suoritettava. Tältä osin sääntely ehdotetaan siirrettäväksi uuteen 18 a §:ään, jossa säädettäisiin menettelystä oikaistaessa virhe. 

Voimassa olevan 18 §:n 2 momentissa säädetään myyjän oikeudesta suorittaa oikaisu omalla kustannuksellaan, vaikka ostaja ei vaatisi virheen korjaamista tai virheetöntä tavaraa. Kyseinen momentti kumottaisiin sen johdosta, että sen arvioidaan olevan tavarankauppadirektiivin vastainen. Tämän johdosta nykyinen 3 momentti siirtyisi 2 momentiksi. Momentista poistettaisiin kuitenkin viittaus voimassa olevaan 2 momenttiin. Nykyiseen 3 momenttiin sisältyvän sääntelyn säilyttäminen katsotaan mahdolliseksi direktiivin johdanto-osan 54 kappaleen perusteella. 

18 a §.Menettely oikaistaessa virhe. Pykälä on uusi. Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan ostajan olisi asetettava korjattava tai vaihdettava tavara myyjän saataville. Säännös vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. Säännöksellä pannaan täytäntöön osittain direktiivin 14 artiklan 2 kohta. 

Jos tavara vaihdetaan, momentin toisen virkkeen mukaan ostaja saisi kuitenkin olla palauttamatta vastaanottamaansa tavaraa, kunnes uusi toimitus tapahtuu. Säännös vastaa kauppalain 64 §:n 3 momenttia, joka tulee jo nykyisin sovellettavaksi myös kuluttajankaupassa.  

Ostajalla ei olisi myöskään velvollisuutta maksaa vaihdetun tavaran normaalista käytöstä vaihtamista edeltävältä ajalta. Säännös vastaa asiallisesti voimassa olevaa oikeustilaa, ja sillä pantaisiin osaltaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 4 kohta. Kääntäen tämä merkitsee sitä, että myyjällä olisi oikeus saada ostajalta korvaus sellaisesta tavaran huonontumisesta tai vähentymisestä johtuvasta arvonalennuksesta, joka johtuu muusta kuin tavaran normaalista käytöstä. Se, mitä on pidettävä tavaran normaalina käyttönä, olisi arvioitava objektiivisesti. Normaali käyttö voi vaihdella esimerkiksi sen mukaan, millaiseen talouteen tavara on ostettu. Jos tavara on esimerkiksi hankittu usean henkilön talouteen, on luonnollista, että tavaraa käytetään enemmän ja se myös kuluu nopeammin kuin yhden hengen taloudessa, vaikka kyse olisi tavaran normaalista käytöstä. Jos tavara huonontuu tai vähentyy esimerkiksi sen vuoksi, että ostaja on käyttänyt tavaraa sen käyttötarkoituksen tai käyttöohjeiden vastaisesti, tätä ei sen sijaan voitaisi pitää tavaran normaalina käyttönä.  

Jos tavara on kuitenkin tuhoutunut, kadonnut, huonontunut tai vähentynyt omien ominaisuuksiensa tai muun sellaisen seikan vuoksi, joka ei johdu ostajasta, taikka tavara on tuhoutunut, huonontunut tai vähentynyt sellaisen toimenpiteen vuoksi, joka on ollut välttämätön tavaran virheettömyyden tarkastamiseksi, ostajalla ei olisi velvollisuutta maksaa korvausta myyjälle tällaisesta tavaran tuhoutumisesta tai katoamisesta, taikka huonontumisesta tai vähentymisestä johtuneesta arvonalennuksesta. 

Pykälän 2 momentin mukaan virheen oikaisu olisi suoritettava kohtuullisessa ajassa siitä, kun ostaja on ilmoittanut myyjälle virheestä ja siten, ettei ostajalle aiheudu siitä kustannuksia taikka merkittävää haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja tarkoitus, jota varten ostaja hankki tavaran. Momentti vastaisi pitkälti nykyisen 18 §:n 1 momentin toista virkettä, ja sillä pannaan täytäntöön tavarankauppadirektiivin 14 artiklan 1 kohta. Merkityksellinen on myös direktiivin 2 artiklan 14 alakohtaan sisältyvä maksuttomuuden määritelmä. Ilmauksella ”maksutta” tarkoitetaan direktiivin mukaan ilman tavaran sopimuksen mukaiseksi saattamisesta aiheutuvia välttämättömiä kuluja, erityisesti lähetys- ja kuljetuskuluja sekä työ- tai materiaalikustannuksia. 

Kohtuullinen aika olisi määriteltävä tapauskohtaisesti, ja siihen vaikuttaisi esimerkiksi se, onko kyse virheen korjaamisesta vai uuden virheettömän tavaran toimittamisesta. Jos virhe korjataan, ajan pituuteen voisi vaikuttaa esimerkiksi virheen laatu ja laajuus. Jotta myyjä voisi suorittaa virheen korjaamisen kohtuullisessa ajassa ostajan virheilmoituksesta, ostajan olisi luonnollisesti asetettava korjattava tavara myyjän saataville korjauksen suorittamiseksi. Jos ostaja ei ole tätä tehnyt, myyjältä ei voida olettaa virheen korjaamista kohtuullisessa ajassa.  

Voimassa olevan 18 §:n 1 momentin mukaan oikaisusta ei saa aiheutua ostajalle olennaista haittaa. Tältä osin momentin sanamuotoja ehdotetaan täsmennettäväksi direktiivin 14 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti siten, että oikaisu olisi suoritettava siten, ettei ostajalle aiheudu virheen oikaisusta merkittävää haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja tarkoitus, jota varten ostaja hankki tavaran. Muutosten tarkoituksena ei ole muuttaa nykyistä oikeustilaa.  

Pykälän 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan myyjän olisi otettava vaihdettava tavara takaisin omalla kustannuksellaan. Säännös vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. Säännöksellä pannaan osittain täytäntöön direktiivin 14 artiklan 2 kohta. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että jos korjaaminen tai vaihtaminen edellyttää, että ennen virheen ilmenemistä asennettu tavara poistetaan, myyjän tulee huolehtia myös virheellisen tavaran poistamisesta ja virheettömän tavaran asentamisesta sekä näistä aiheutuvista kustannuksista edellyttäen, että tavara on asennettu sen luonteen ja käyttötarkoituksen mukaisesti. Merkitystä ei olisi sillä, onko tavaran asentaminen alun perin kuulunut myyjän vai ostajan vastuulle. 

Jos tavara olisi asennettu tavaran luonteen ja käyttötarkoituksen vastaisesti, myyjän ei tarvitsisi huolehtia tavaran poistamisesta ja tavaran poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Poistamisella tarkoitettaisiin sitä, että virheellinen tavara olisi esimerkiksi irrotettava siitä ympäristöstä, johon tavara on asennettu. Tällainen asennettu tavara voisi olla esimerkiksi kodinkone, joka on asennettu keittiökalusteeseen kiinni.  

Myyjän tulee huolehtia myös virheettömän tavaran asentamisesta sekä siitä aiheutuvista kustannuksista.  

Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 3 kohta. 

19 §.Hinnanalennus ja kaupan purku. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan pykälän tavoin niistä edellytyksistä, joiden vallitessa ostaja voi tavarassa olevan virheen vuoksi vaatia hinnanalennusta tai kaupan purkamista. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi tavarankauppadirektiivin 13 artiklan 4 ja 5 kohdan asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi. 

Ostaja saisi ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan vaatia hinnanalennusta tai kaupan purkamista ensinnäkin silloin, jos virheen oikaiseminen on mahdotonta tai siitä aiheutuisi 18 §:n 1 momentissa tarkoitettuja kohtuuttomia kustannuksia. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun on jo ennalta ilmeistä, että virhettä ei voida korjata eikä myöskään virheettömän tavaran toimittaminen käy päinsä. Momentin 1 kohta vastaa voimassa olevaa oikeustilaa.  

Ostaja voisi momentin 2 kohdan mukaan vaatia hinnanalennusta tai purkaa kaupan niin ikään silloin, jos myyjä ei ole oikaissut virhettä. Edellytyksenä tällöin olisi, että 18 a §:n 2 momentin mukainen kohtuullinen aika virheilmoituksesta on kulunut ja oikaisu on edelleen suorittamatta. Ostajalla voisi vaatia hinnanalennusta tai purkaa kaupan myös silloin, kun oikaisua ei ole suoritettu 18 a §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla. Nykyään hinnanalennusvaatimuksen tai kaupanpurkuvaatimuksen edellytyksenä on muun muassa se, ettei oikaisua ole suoritettu 18 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Ehdotetun säännöksen mukaan arvioitavaksi tulisivat uuden 18 a §:n 3 momentissa tarkoitetut menettelyt. Siten jos myyjä ei esimerkiksi ole huolehtinut asennetun tavaran poistamisesta 18 a §:n 3 momentin mukaisesti, ostajalla olisi oikeus vaatia hinnanalennusta tai kaupan purkua.  

Momentin 3 kohdan mukaan ostajalla olisi vastaava oikeus, jos myyjä olisi ilmoittanut tai olosuhteiden perusteella olisi ilmeistä, ettei myyjä oikaise virhettä kohtuullisessa ajassa tai aiheuttamatta ostajalle merkittävää haittaa. Ostajalle aiheutuvaa haittaa arvioitaessa olisi otettava huomioon muun muassa tavaran laatu ja se tarkoitus, jota varten ostaja on tavaran hankkinut. 

Momentin 4 kohdan mukaan ostajalla olisi vastaava oikeus myös silloin, jos tavarassa ilmenee virhe siitä huolimatta, että myyjä on jo yrittänyt saattaa tavaran 5 luvussa edellytetyn mukaiseksi. Säännöstä sovellettaessa olisi annettava merkitystä muun ohella sille, onko kyseessä sama vai eri virhe, sekä sille, minkä tyyppinen, arvoinen ja luonteinen tavara on kyseessä. Jos kyseessä on saman virheen ilmeneminen uudelleen, ostajalla olisi tällöin pääsääntöisesti oikeus vaatia hinnanalennusta tai purkaa kauppa. Jos tavarassa ilmennyt virhe olisi sen sijaan jokin muu kuin aiemmin ilmennyt virhe, myyjälle olisi perusteltua varata vielä oikeus virheen oikaisemiseen erityisesti silloin, kun kyse on kalliista ja rakenteeltaan monimutkaisesta tavarasta. Arvioitaessa sitä, tuleeko myyjälle antaa vielä mahdollisuus oikaista virhe, huomioon tulee myös kalliimpien ja rakenteeltaan monimutkaisten tavaroiden osalta ottaa toisaalta myös se, voidaanko ostajan enää odottaa luottavan myyjän kykyyn oikaista virhe. 

Ehdotetun uuden 2 momentin mukaan ostaja saa vaatia 1 momentin estämättä hinnanalennusta tai kaupan purkamista välittömästi, jos virhe on luonteeltaan niin vakava, ettei sen oikaiseminen tule kyseeseen. Direktiivin johdanto-osan 52 kappaleen perusteella virheen vakavuuden johdosta ostaja ei voi välttämättä enää luottaa myyjän kykyyn saattaa tavara sopimuksenmukaiseksi. Näin voisi esimerkiksi olla tapauksessa, jossa virhe vaikuttaa merkittävästi ostajan mahdollisuuksiin käyttää tavaraa normaalisti ja ostajan ei voida odottaa luottavan siihen, että myyjän toteuttama tavaran korjaaminen tai vaihtaminen ratkaisisivat ongelman. 

Pykälän 3 momentin mukaan oikeutta purkaa kauppaa ei kuitenkaan ole, jos virhe on vähäinen. Todistustaakka virheen vähäisyydestä on myyjällä. Momentti vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. Virheen vähäisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon virheen kokonaismerkitys ostajalle. Virhettä voidaan pitää vähäisenä esimerkiksi silloin, kun se on helposti ja nopeasti korjattavissa. Myös erilaiset pintaviat voivat olla luonteeltaan vähäisiä. 

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan kuluttaja käyttää oikeuttaa purkaa sopimus antamalla myyjälle ilmoituksen päätöksestään purkaa sopimus. Kohta on siinä määrin itsestään selvä, ettei sen erillistä täytäntöönpanoa pidetä tarpeellisena. 

19 a §.Hinnanalennuksen suuruus. Pykälä on uusi, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 15 artikla. Ehdotettu pykälä vastaa asiallisesti voimassa olevan kauppalain 38 §:ää. Voimassa olevassa kuluttajansuojalain 5 luvussa ei ole vastaavaa hinnanalennuksen laskutapaa koskevaa säännöstä, vaan voimassa olevan luvun 19 §:n mukaan ostajalla on oikeus virhettä vastaavaan hinnanalennukseen. Käytännössä oikeasuhtainen hinnanalennus joudutaan useimmiten määräämään harkinnanvaraisesti. 

20 §.Vahingonkorvaus tavaran virheestä. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momentti on kuluttajansuojalaissa uusi, mutta se vastaa kauppalain 41 §:n 2 momenttia, joka tulee jo nykyisin sovellettavaksi myös kuluttajankaupassa. Momentin mukaan ostajalla on aina oikeus korvaukseen vahingosta, joka johtuu kaupantekohetkellä olemassa olleesta oikeudellisesta virheestä, jos hän ei tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää virheestä. Säännöksen sisällyttäminen kuluttajansuojalakiin on tarpeen, koska myös oikeudellista virhettä koskeva sääntely sisällytettäisiin nimenomaisesti kuluttajansuojalakiin. Momentti, kuten pykälän muukin sääntely, olisi kansallista. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia. 

22 §.Muun kuin myyjän vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälän 1 momentin viittaus 13 §:n 1 momentissa tarkoitettuun virheeseen muutettaisiin viittaukseksi 12 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettujen tietojen antamiseen liittyvään virheeseen. 

22 a §.Hyvitystä koskevan vaatimuksen vanhentuminen. Voimassa olevassa laissa ei ole säädetty virhevastuun kestolle erityistä takarajaa, eikä sitä ehdoteta asetettavaksi nytkään perustelujen 5.1 jaksossa mainituista syistä. Ehdotettuun uuteen pykälään lisättäisiin kuitenkin selvyyden vuoksi informatiivinen viittaus velan vanhentumisesta annettuun lakiin, jonka perusteella siis määräytyisi nykyiseen tapaan myyjän lakisääteisen virhevastuun ehdoton takaraja. 

Velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita. Perusteettoman edun palautuksessa hyvityksen vanhentumisaika alkaa puolestaan 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kulua siitä, kun vaatimuksen esittäjä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta ja perusteettoman edun saajasta. Velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta rajoittamatta kuitenkaan vahingonkärsijän oikeutta vaatia korvausta henkilö- tai ympäristövahingosta. 

Pykälällä osoitettaisiin osaltaan direktiivin 10 artiklan täytäntöönpano. Täytäntöönpanossa hyödynnettäisiin artiklan 5 kohdan mukaista optiota. 

24 §.Maksuajankohta. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 3 momenttiin tehtäisiin viittaustekninen muutos. 

24 a §.Ostajan myötävaikutusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin ostajan myötävaikutusvelvollisuudesta. Voimassa olevassa 5 luvussa ei ole säännöksiä ostajan myötävaikutusvelvollisuudesta, mutta elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa sovelletaan nykyään kauppalain säännöksiä ostajan myötävaikutusvelvollisuudesta. Pykälä vastaakin sisällöllisesti kauppalain 50 §:ää. Ostajan myötävaikutus kauppaan on merkittävä kaupan toteuttamisen kannalta, minkä vuoksi ostajan myötävaikutusvelvollisuudesta ehdotetaan säädettäväksi suoraan kuluttajansuojalaissa. Sääntely olisi puhtaasti kansallista. 

Pykälän 1 kohdan mukaan ostajan tulee myötävaikuttaa kauppaan sillä tavoin kuin häneltä voi kohtuudella edellyttää, jotta myyjä voi täyttää sopimuksen. Säännöksessä tarkoitetaan sellaista ostajan myötävaikutusta, joka ajoittuu tavaran luovutusta edeltävään vaiheeseen ja joka on edellytyksenä sille, että myyjä voi täyttää oman suoritusvelvollisuutensa. Tällaista ostajan myötävaikutusta saatetaan tarvita lähinnä silloin, kun kaupan kohteena on tavara, joka myyjän on määrä valmistaa tai hankkia ostajan tilauksen perusteella.  

Pykälän 2 kohdan mukaan ostajan tulee lisäksi noutaa tai vastaanottaa tavara. Varsinaiset sopimusrikkomuksen seuraamukset tulevat kuitenkin tämän velvollisuuden osalta kysymykseen vain määrätyissä erityistapauksissa. 

24 b §.Sopimuksen täyttämistä koskeva vaatimus myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Pykälä koskee myyjän oikeutta vaatia, että ostaja täyttää 24 a §:n 1 kohdassa tarkoitetun myötävaikutusvelvollisuuden. Pykälä vastaa kauppalain 53 §:ää. Sääntely olisi puhtaasti kansallista. 

Jos ostaja ei myötävaikuta kauppaan 24 a §:n 1 kohdan mukaisesti, ehdotetun 1 momentin mukaan myyjällä olisi oikeus pysyä sopimuksessa ja vaatia, että ostaja myötävaikuttaa kauppaan mainitun kohdan mukaisesti. Ostaja ei kuitenkaan olisi velvollinen myötävaikuttamaan kauppaan, jos sille on olemassa este, jota hän ei voi voittaa, tai jos myötävaikutus edellyttäisi uhrauksia, jotka ovat kohtuuttomia verrattuna myyjälle siitä koituvaan etuun, että ostaja myötävaikuttaa kauppaan. Tilanteen arvioinnissa merkitystä olisi etenkin sillä, miten tärkeää myyjän kannalta on, täytetäänkö sopimusta lainkaan. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos 1 momentissa tarkoitettu este tai epäsuhde poistuu kohtuullisessa ajassa, myyjä saisi vaatia, että ostaja myötävaikuttaa kauppaan.  

Pykälän 3 momentin mukaan myyjä menettäisi oikeutensa vaatia ostajaa myötävaikuttamaan kauppaan, jos hän viivyttelee kohtuuttoman kauan vaatimuksen esittämisessä.  

25 §.Sopimuksen täyttämistä koskeva vaatimus eräissä muissa tapauksissa. Voimassa olevan pykälän otsikko ”Tilauksen peruuttaminen” ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan paremmin pykälän muutettua sisältöä. Sääntely olisi puhtaasti kansallista. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että jos ostaja ei maksa kauppahintaa oikeaan aikaan, myyjällä olisi oikeus pysyä sopimuksessa ja vaatia kauppahinnan maksamista. Säännös vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. Sääntelyn selkeyden vuoksi katsotaan kuitenkin tarpeelliseksi ottaa asiasta säännös lakiin. 

Jos ostaja rikkoo sopimuksen peruuttamalla tavaran tilauksen ennen tavaran luovutusta, myyjällä ei ehdotetun 2 momentin mukaan ole oikeutta pysyä sopimuksessa ja vaatia kauppahinnan maksamista. Sen sijaan myyjällä on oikeus korvaukseen hänelle aiheutuvasta vahingosta 28 §:n mukaisesti. Momentti vastaa voimassa olevan luvun 25 §:ää. 

26 §.Myyjän oikeus purkaa kauppa maksuviivästyksen vuoksi. Pykälä vastaa voimassa olevaa 27 §:ää. Pykälän otsikkoa ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että kyseessä on myyjän purkuoikeus ostajan maksuviivästyksen vuoksi. Täsmennys on tarpeen sen johdosta, että lukuun lisättäisiin säännös myyjän oikeudesta purkaa kauppa myös myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Sääntely olisi puhtaasti kansallista. 

27 §.Myyjän oikeus purkaa kauppa myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Pykälässä säädettäisiin myyjän oikeudesta purkaa kauppa ostajan jätettyä täyttämättä velvollisuutensa myötävaikuttaa sopimuksen täyttämiseen taikka velvollisuutensa noutaa tai vastaanottaa tavara. Pykälän 1–3 momentti vastaavat kauppalain 55 §:ää. Sääntely olisi puhtaasti kansallista. 

Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke koskee myyjän purkuoikeutta tapauksissa, joissa ostaja ei myötävaikuta kauppaan 24 a §:n 1 kohdan mukaisesti. Purkuoikeuden edellytyksenä olisi, että sopimusrikkomuksella on myyjälle olennainen merkitys ja ostaja käsitti tämän tai hänen olisi pitänyt se käsittää. Momentin toisen virkkeen mukaan myyjä saisi samoin edellytyksin purkaa kaupan, jos ostaja ei nouda tai vastaanota tavaraa oikeaan aikaan ja sopimuksesta tai olosuhteista käy ilmi, että myyjälle on erityistä merkitystä sillä, että tavara toimitetaan pois. Sopimuksen purkaminen ostajan myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyöntitilanteissa voisi tulla kyseeseen esimerkiksi sellaisessa oletettavasti hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa myyjän muulle liiketoiminnalle aiheutuu merkittävää haittaa tai vahinkoa siitä, että ostajan kanssa tehdyn sopimuksen täyttäminen pitkittyy sen vuoksi, ettei ostaja täytä myötävaikutusvelvollisuuttaan. Tilanteessa, jossa ostaja on laiminlyönyt noutaa tai vastaanottaa tavaran, sopimuksen purkaminen edellyttää, että ostajan viivästyksellä on myyjälle olennainen merkitys ja ostaja käsitti tämän tai hänen olisi pitänyt se käsittää. Lisäksi edellytyksenä on, että sopimuksesta tai olosuhteista muutoin ilmenee myyjälle olevan erityisen tärkeää, että tavara toimitetaan pois. 

Pykälän 2 momentin mukaan myyjä saisi niin ikään purkaa kaupan, jos ostaja ei myyjän asettamassa määrätyssä lisäajassa, joka ei ole kohtuuttoman lyhyt, myötävaikuta kauppaan 24 a §:n 1 kohdan mukaisesti tai nouda tai vastaanota tavaraa, kun sopimuksesta tai olosuhteista ilmenee, että myyjälle on erityistä merkitystä sillä, että tavara toimitetaan pois. Lisäajan pituutta arvioitaessa on otettava huomioon se, minkälaisesta velvollisuudesta on kysymys. Lisäajan tulee antaa ostajalle todellinen mahdollisuus velvollisuuden täyttämiseen. Myyjällä ei kuitenkaan ole lisäaikaa asettaessaan velvollisuutta ottaa huomioon ostajan yksilöllisiä tarpeita ja olosuhteita. Lisäaikasäännöksen hyödyntäminen ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että myyjän kannalta epäolennainen sopimusrikkomus antaisi myyjälle purkuoikeuden. 

Pykälän 3 momentin mukaan lisäajan kuluessa myyjä saisi purkaa kaupan vain, jos ostaja ilmoittaa, ettei hän tule täyttämään velvollisuuksiaan tämän ajan kuluessa. 

Pykälän 4 momentin mukaan myyjä ei saisi purkaa kauppaa sen vuoksi, ettei ostaja ole noutanut tai vastaanottanut tavaraa, ellei hän ilmoita ostajalle purkamisesta ennen kuin tämä on täyttänyt velvollisuutensa. Momentti vastaa osin kauppalain 59 §:n 1 momentista ilmenevää säännöstä. Myyjä ei siten saa purkaa kauppaa enää sen jälkeen, kun ostaja on noutanut tai vastaanottanut tavaran.  

Jos ostaja on myötävaikuttanut kauppaan 24 a §:n 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla mutta on tehnyt sen liian myöhään, myyjä ei saisi ehdotetun 5 momentin mukaan viivästyksen vuoksi purkaa kauppaa, ellei hän ilmoita ostajalle vaatimuksestaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän sai tietää myötävaikutusvelvollisuuden täyttämisestä. Momentti vastaa kauppalain 59 §:n 2 momentista ilmenevää säännöstä. 

28 a §.Viivästyskorko. Pykälä vastaa voimassa olevaa 26 §:ää. 

28 b §.Osittainen sopimusrikkomus. Pykälä on kuluttajansuojalaissa uusi, mutta se vastaa kauppalain 43 §:ää, joka tulee jo nykyisin sovellettavaksi myös elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa.  

Jos vain osa toimituksesta on viivästynyt tai virheellinen, pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan kyseistä sopimusrikkomusta koskevia säännöksiä sovellettaisiin tähän osaan toimitusta. Momentin toisen virkkeen mukaan ostaja saisi kuitenkin purkaa kaupan kokonaisuudessaan, jos tämän ei voida kohtuudella odottaa hyväksyvän ainoastaan sitä osaa toimituksesta, joka on luvussa edellytetyn mukainen.  

Säännös perustuu tavarankauppadirektiivin 16 artiklan 2 kohtaan, ja se koskee tapauksia, joissa tietty osa tavaraerästä tai siihen kuuluvista yksittäisistä tavaroista viivästyy tai on virheellisiä. Tässä yhteydessä ei sen sijaan tarkoiteta tapauksia, joissa virhe tosin kohdistuu määrättyyn tavaran osaan, mutta tällä osalla on niin läheinen fyysinen tai toiminnallinen yhteys koko tavaraan, ettei kyseinen osa ole erotettavissa kokonaisuudesta. Jos esimerkiksi koneen osassa tai digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran digitaalisessa sisällössä tai palvelussa on virhe, kysymyksessä on katsottava olevan virhe koko tavarassa. Momenttia ei ole tarkoitettu sovellettavaksi myöskään esimerkiksi silloin, jos kone, joka on määrä koota ja asentaa ostajan luona, toimitetaan useissa laatikoissa ja yhden laatikon toimitus viivästyy. 

Momentin ensimmäisellä virkkeellä on eniten käytännön merkitystä ostajan purkuoikeuden kannalta. Säännös merkitsee sitä, että ostaja saa purkaa kaupan siltä osin kuin toimitus on virheellinen tai viivästynyt ja pitää loput tavarasta. Virhetilanteissa kaupan purkamiselle 19 §:ssä asetettujen yleisten edellytysten on tällöin täytyttävä sen toimituksen osan suhteen, jota sopimusrikkomus koskee. 

Momentin toisen virkkeen mukaan ostaja saa sopimusrikkomuksen kohdistuessa osaan toimitusta purkaa kaupan kokonaisuudessaan, jos sopimusrikkomus on olennainen koko kaupan kannalta. Koko kaupan purkaminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi, jos ostaja ottaen huomioon tavaran aiotun käyttötarkoituksen ei ilman huomattavaa haittaa voi ottaa vastaan vain osaa toimituksesta. 

Jos kyse on sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 108 a §:n mukaisesta teleyrityksen toimittaman palvelupaketin osasta, sovelletaan kyseisen lain säännöksiä. 

Jos voidaan olettaa, että myyjä katsoo täyttäneensä sopimuksen kokonaisuudessaan, vaikka kaikkea tavaraa ei ole luovutettu, pykälän 2 momentin mukaan sovellettaisiin tällöin virhettä koskevia säännöksiä. Kyseinen momentti koskee tapauksia, joissa olosuhteet osoittavat, että myyjä on todennäköisesti erehdyksessä toimittanut vaillinaisen määrän tavaraa. Esimerkkinä voidaan mainita tilanteet, joissa tavaran määrässä on vähäinen vajaus tai toimituksesta puuttuu joitakin pienehköjä tavaran varusteita. Tällaisessa tilanteessa ostaja voi vaatia virheen korjaamista tai jopa uutta toimitusta. Tältä osin sääntely vastaa kauppalain 43 §:n 2 momenttia ja olisi kansallista. 

28 c §.Kaupan purku perättäisluovutustapauksissa. Pykälä on kuluttajansuojalaissa uusi, mutta se vastaa kauppalain 56 §:ää. Pykälän 1 momentissa säädetään, että jos tavara on luovutettava vähitellen ja jokin toimituserä viivästyy tai on virheellinen, ostaja saa purkaa kaupan tämän erän osalta niiden säännösten mukaisesti, jotka muuten koskevat kaupan purkamista.  

Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos viivästys tai virhe antaa aihetta olettaa, että myöhemmän toimituserän suhteen tulee tapahtumaan purkuun oikeuttava sopimusrikkomus, ostaja saa tällä perusteella kohtuullisessa ajassa purkaa kaupan tällaisen myöhemmän erän osalta. 

28 d §.Purun vaikutukset. Sopimuksen purkamisen vaikutuksia koskeva pykälä on kuluttajansuojalaissa uusi. Nykyisin purun vaikutuksia koskeva sääntely sisältyy kauppalakiin, jota sovelletaan siltä osin myös kuluttajankauppaan. 

Jos kauppa puretaan, ehdotetun 1 momentin mukaan lakkaavat myyjän velvollisuus luovuttaa tavaran hallinta sekä ostajan velvollisuus maksaa kauppahinta ja myötävaikuttaa kauppaan. Momentti vastaa voimassa olevaa oikeustilaa.  

Jos ostaja käyttää oikeuttaan purkaa kauppa, ostajan on ehdotetun 2 momentin mukaan palautettava tavara myyjälle tämän kustannuksella, ja myyjän on palautettava ostajalle kauppahinta vastaanotettuaan tavaran tai ostajan toimittaman todisteen tavaroiden takaisin lähettämisestä. Momentissa tarkoitettu todiste voi olla esimerkiksi palautuskuitti, josta ilmenee, että ostaja on lähettänyt tavaran takaisin myyjälle. Momentilla pannaan täytäntöön tavarankauppadirektiivin 16 artiklan 3 kohta. 

Ostaja ei yleensä ole velvollinen palauttamaan tavaraa muuhun paikkaan kuin sinne, missä hän on tavaran vastaanottanut. Ostajalta voidaan kuitenkin joissain tapauksissa edellyttää, että hän huolehtii tavaran lähettämisestä myyjälle, jos se on tavaran luonne huomioon ottaen kohtuullista. Lähtökohtaisesti myyjän on palautettava kauppahinta ostajalle samalla tavoin ja samassa paikassa kuin kauppahinta on myyjälle maksettu. Jos tämä ei ole enää mahdollista, myyjä voi palauttaa kauppahinnan myös muulla myyjän ja ostajan sopimalla tavalla. 

28 e §.Tavarasta saatu hyöty. Pykälä on kuluttajansuojalaissa uusi, mutta se vastaa kauppalain 65 §:ää, joka tulee sovellettavaksi myös kuluttajankaupassa. Oikeustilan säilyttäminen tältä osin ennallaan katsotaan mahdolliseksi tavarankauppadirektiivin 16 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan perusteella.  

Jos kauppa puretaan, ostajan on pykälän 1 momentin mukaan luovutettava myyjälle tavarasta saamansa tuotto sekä maksettava kohtuullinen korvaus, jos hänellä on ollut tavarasta muuta hyötyä. Jos myyjän on palautettava kauppahinta, hänen on 2 momentin mukaan maksettava sille korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaisesti korkoa siitä päivästä lukien, jona hän vastaanotti maksun. 

29 §.Kauppalain soveltaminen. Pykälässä säädetään voimassa olevan pykälän tapaan kauppalain soveltamisesta sellaiseen tavarankauppaan, jossa myyjänä on elinkeinonharjoittaja ja ostajana kuluttaja. Pykälää ehdotetaan kuitenkin selkeyssyistä muutettavaksi siten, että pykälässä lueteltaisiin ne kauppalain säännökset, jotka tulevat sovellettavaksi 5 luvun säännösten ohella elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen tavarankauppaan. Toisin kuin nykyisin, 29 §:ssä luetellut kauppalain säännökset olisivat pakottavia 5 luvun säännösten ohessa luvun soveltamisalaan kuuluvassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa.  

Pykälän 1 momentin mukaan 5 luvun soveltamisalaan kuuluvaan kauppaan sovellettaisiin, mitä kauppalain 8 §:ssä, 9 §:n 2 ja 3 momentissa, 46 §:n 1 momentissa, 61 ja 62 §:ssä, 63 §:n 2 ja 3 momentissa, 72 §:ssä, 73 §:n 1 momentissa sekä 74, 79 ja 82 §:ssä säädetään. Kyseiset säännökset tulevat nykyisinkin sovellettavaksi 5 luvun soveltamisalaan kuuluvassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa, jos elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja eivät ole toisin sopineet. 

Kauppalain 8 §:ssä säädetään tavaran kuljettamisen järjestämisestä. Pykälä on olennainen myös kuluttajansuojalain 5 luvun soveltamisalaan kuuluvassa tavarankaupassa. Kauppalain 9 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään tavaran luovutuksen ajankohdasta. Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos tavara on luovutettava määrätyn ajanjakson kuluessa eikä olosuhteista ilmene, että ostajan tulee valita luovutuksen ajankohta, myyjän on se määrättävä. Edelleen pykälän 3 momentissa säädetään, että jos myyjän on noutokaupassa määrättävä luovutuksen ajankohta, hänen on ajoissa ilmoitettava ostajalle, milloin tavara on noudettavissa. 

Kauppalain 46 §:n 1 momentissa säädetään tavaran hinnan määräytymisestä silloin, kun hinta lasketaan lukumäärän, mitan tai painon mukaan. Hintalaskelman perustaksi on tällöin otettava tavaran määrä vaaranvastuun siirtyessä ostajalle. Vastaavaa sääntelyä ei sisälly kuluttajansuojalakiin eikä kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annettuun valtioneuvoston asetukseen (553/2013). 

Kauppalain 61 §:ssä säädetään pysäyttämisoikeudesta ja 62 §:ssä kaupan purusta tilanteissa, joissa on käynyt selväksi, että kaupan purkamiseen oikeuttava sopimusrikkomus tulee tapahtumaan. Kyseiset pykälät voivat tulla sovellettavaksi myös 5 luvun soveltamisalaan kuuluvassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa, minkä vuoksi viittaus kauppalakiin on aiheellinen. 

Kauppalain 63 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään tilanteesta, jossa ostaja on asetettu konkurssiin. Vaikka säännösten merkitys lienee vähäinen kuluttajan ollessa ostajana, mahdollista on silti, että esimerkiksi yksityinen elinkeinonharjoittaja asetetaan konkurssiin, jolloin henkilön elinkeinonharjoittajan ominaisuudessa hankittu varallisuus voi sekoittua henkilön yksityishenkilönä hankitun varallisuuden kanssa. Tällaisessa tilanteessa säännökset ostajan konkurssiin asettamistilanteessa voivat olla tarpeellisia. 

Kauppalain 72 §:ssä, 73 §:n 1 momentissa sekä 74 §:ssä säädetään ostajan ja myyjän huolenpitovelvollisuudesta tavarasta sekä tavaran säilyttämisestä sivullisen luona. Kyseiset säännökset voivat olla olennaisia myös 5 luvun soveltamisalaan kuuluvassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa. 

Kauppalain 79 §:ssä säädetään tavaran tuotosta. Kuluttajansuojalain 5 luvussa ei ole tavaran tuottoa koskevaa säännöstä, minkä vuoksi viittaus kauppalakiin on tältä osin tarpeellinen. 

Lisäksi kauppalain 82 § tulee sovellettavaksi siltä osin kuin pykälässä viitataan sellaisiin säännöksiin, jotka tulevat sovellettavaksi 5 luvun soveltamisalaan kuuluvassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä tavarankaupassa.  

Edelleen momentin viimeisen virkkeen mukaan kaupan purkuun sovellettaisiin, mitä kauppalain 66 §:ssä säädetään. Siltä osin kuin säännös koskee nykyisin virheettömän tavaran toimittamista, kauppalakiin sisältyvä sääntely tulisi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä kaupassa korvattavaksi ehdotetulla 18 a §:llä. 

Lisäksi ostajan oikeuteen korvaukseen hinnanerosta sovellettaisiin, mitä kauppalain 68 ja 69 §:ssä säädetään. Säännös vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. 

Pykälän 2 momentin mukaan luvun soveltamisalaan kuuluvaan kauppaan sovelletaan lisäksi, mitä kauppalain 75–78 §:ssä säädetään. Myyjällä ei olisi mainittujen pykälien nojalla kuitenkaan oikeutta suurempaan korvaukseen kuin tämän luvun 28 §:ssä säädetään. Mitä kauppalain 76 §:n 2 momentissa säädetään, sovellettaisiin ainoastaan myyjän ollessa huolenpitovelvollinen. Sääntely vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. 

Pykälän 3 momentin mukaan kauppalain säännöksiä sovellettaisiin käytetyn tavaran julkiseen huutokauppaan siltä osin kuin kuluttajansuojalain säännöksistä ei johdu muuta. Momentti vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. 

29 a §.Lakiviittauksia koskeva rajoitus kuluttajankaupassa. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Pykälä on tarpeeton, sillä kuluttajasopimuksiin sovellettavasta laista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 593/2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I). 

31 §.Aikaisemman myyntiportaan virhevastuu. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin eräitä viittausteknisiä tarkistuksia. 

5 a luku Digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja koskevat sopimukset 

Yleiset säännökset 

1 §.Luvun soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin digisopimusdirektiivin täytäntöönpanoon liittyvän uuden 5 a luvun soveltamisalasta. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön digisopimusdirektiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohta, pykälän 2 momentilla direktiivin 2 artiklan 1 ja 2 alakohta sekä 3 momentilla direktiivin 3 artiklan 3 kohta. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lukua sovellettaisiin ensinnäkin sopimukseen, jonka nojalla elinkeinonharjoittaja toimittaa tai sitoutuu toimittamaan kuluttajalle digitaalista sisältöä tai digitaalisen palvelun ja kuluttaja maksaa tai sitoutuu maksamaan kauppahinnan. Kauppahinnalla tarkoitetaan direktiivin 2 artiklan 7 alakohdan mukaan rahamäärää tai digitaalista arvonkantajaa, joka on maksettava vastikkeeksi digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimittamisesta. Direktiivin johdanto-osan 23 kappaleen mukaan digitaalisia arvonkantajia ovat esimerkiksi maksamiseen käytetyt sähköiset arvosetelit tai sähköiset kupongit sekä virtuaalivaluutat.  

Merkitystä luvun soveltumisen kannalta ei ole sillä, onko digitaalinen sisältö tai palvelu kehitetty kuluttajan vaatimusten mukaisesti vai ei. 

Momentin 2 kohdan mukaan lukua sovellettaisiin myös sopimukseen, jonka nojalla elinkeinonharjoittaja toimittaa tai sitoutuu toimittamaan kuluttajalle digitaalista sisältöä tai digitaalisen palvelun ja kuluttaja luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja. Direktiivin 2 artiklan 8 alakohdan mukaan henkilötiedoilla tarkoitetaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja henkilötietoja eli kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyviä tietoja.  

Luvun soveltuminen edellyttää siis myös 2 kohdan perusteella ensinnäkin sitä, että osapuolten välille voidaan katsoa syntyneen sopimus. Se, milloin sopimuksen voidaan katsoa syntyvän osapuolten välille, määräytyisi yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Joka tapauksessa sopimuksen syntymisen voidaan katsoa edellyttävän vähintäänkin jonkinlaista aktiivista menettelyä sopimuksen tekemiseksi myös kuluttajan puolelta. Luvussa tarkoitettua sopimusta ei katsottaisi syntyvän yksinomaan esimerkiksi sillä perusteella, että kuluttaja on antanut evästeiden käyttöä koskevan suostumuksensa siirtyessään lukemaan verkkolehteä. Kriteerin täyttymistä arvioitaessa huomiota tulisi kiinnittää siihen, voidaanko osapuolten katsoa mieltäneen sitoutuneensa sopimukseen, jonka perusteella kuluttaja luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan henkilötietoja saadakseen elinkeinonharjoittajalta digitaalista sisältöä tai digitaalisen palvelun. 

On syytä korostaa, että ehdotettu sääntely ei vaikuta yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamiseen. Henkilötietojen käsittelyperusteet ja rekisteröidyn oikeuksien toteuttaminen määräytyvät siten yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Elinkeinonharjoittajalla tulee aina olla lainmukainen peruste henkilötietojen käsittelyyn. Sopimuksen tekeminen ei näin ollen poista esimerkiksi elinkeinonharjoittajan velvollisuutta pyytää yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista suostumusta henkilötietojen käsittelyyn siltä osin kuin sopimus tai muut henkilötietojen käsittelyperusteet eivät ole yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella riittävä henkilötietojen käsittelyperuste. Digitaalista sisältöä tai palvelua koskevan sopimuksen tekeminen ei myöskään merkitse sitä, että kuluttajalla ei olisi oikeutta yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisiin rekisteröidyn oikeuksiin, kuten suostumuksen peruuttamiseen.  

Vaikka sopimuksen voitaisiinkin katsoa syntyneen, luvun säännökset eivät tästä huolimatta tulisi 2 kohdan perusteella sovellettavaksi silloin, kun elinkeinonharjoittaja käsittelee kuluttajan luovuttamia henkilötietoja yksinomaan digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamiseksi ehdotetussa luvussa säädetyn mukaisesti. Tällä perusteella sääntelyn ulkopuolelle voisi rajautua esimerkiksi tilanne, jossa kuluttaja on tilannut verkkojulkaisun sähköpostiinsa ja elinkeinonharjoittaja käsittelee sähköpostiosoitetta verkkojulkaisun toimittamiseksi. Jos kuitenkin henkilötietoja käytettäisiin samalla muihin tarkoituksiin, luvun säännökset voisivat tulla sovellettavaksi. 

Luvun säännökset eivät tulisi sovellettavaksi sopimuksen syntymisestä huolimatta myöskään silloin, kun elinkeinonharjoittaja käsittelee kuluttajan luovuttamia henkilötietoja yksinomaan täyttääkseen itseään koskevat lakisääteiset vaatimukset. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa sovellettava lainsäädäntö edellyttää kuluttajan rekisteröitymistä turvallisuussyistä ja tunnistamista varten. Tämänkaltaisia vaatimuksia voi seurata esimerkiksi rahanpesulainsäädännöstä. 

Luvun säännökset tulisivat sen sijaan 2 kohdan mukaisesti sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun osapuolet sopivat digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta ja kuluttaja antaa suostumuksensa siihen, että elinkeinonharjoittaja voi käsitellä markkinointitarkoituksia varten kaikkea henkilötiedoiksi katsottavaa aineistoa, kuten kuluttajan lataamia julkaisuja. Esimerkkinä soveltamisalaan momentin 2 kohdan perusteella kuuluvasta tilanteesta voidaan mainita myös erityisesti se, että kuluttaja avaa sosiaalisen median tilin ja luovuttaa nimensä ja sähköpostiosoitteensa, joita käytetään myös muihin tarkoituksiin kuin pelkästään digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamiseen tai lakisääteisten vaatimusten noudattamiseen.  

Merkitystä luvun soveltumisen kannalta ei olisi sillä, onko henkilötiedot luovutettu sopimuksen tekoajankohtana vai luovutetaanko ne sopimuksen mukaan vasta myöhemmin. Luku voisi siis tulla sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun kuluttaja antaa elinkeinonharjoittajalle suostumuksensa käyttää henkilötietoja, joita kuluttaja voi ladata tai luoda digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun käytön yhteydessä (direktiivin johdanto-osan 24 kappale).  

Selvyyden vuoksi voi todeta, että sopimus voisi tulla luvun soveltamisalaan samanaikaisesti paitsi sillä perusteella, että kuluttaja on sitoutunut maksamaan kauppahintaa, myös sillä perusteella, että kuluttaja on sitoutunut luovuttamaan elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja.  

Pykälän 2 momentti sisältäisi luvun soveltumisen kannalta keskeiset digitaalisen sisällön sekä digitaalisen palvelun määritelmät. Digitaalisella sisällöllä tarkoitettaisiin digitaalisessa muodossa tuotettua ja toimitettua dataa. Esimerkkeinä voidaan mainita tietokoneohjelmat, sovellukset, videotiedostot, äänitiedostot, digitaaliset pelit, sähköiset kirjat ja muut sähköiset julkaisut (johdanto-osan 19 kappale). Digitaalisella palvelulla tarkoitettaisiin puolestaan palvelua, jonka avulla kuluttaja voi luoda, käsitellä, tallentaa tai käyttää digitaalisessa muodossa olevaa dataa tai joka mahdollistaa kuluttajan tai palvelun muiden käyttäjien lataaman tai luoman digitaalisessa muodossa olevan datan jakamisen tai muun vuorovaikutuksen sen kanssa. Esimerkkinä voidaan mainita videoiden ja äänitallenteiden jakaminen ja muu verkkoon tallentaminen, pilvipalveluympäristössä tarjolla olevat pelit ja tekstinkäsittelymahdollisuudet sekä sosiaalinen media. Määritelmien täyttymisen kannalta merkitystä ei ole toimitus- tai käyttötavalla, kuten sillä, toimitetaanko digitaalinen sisältö tai palvelu lataamalla kuluttajan omalle laitteelle, lähetetäänkö se suoratoistona verkossa vai annetaanko kuluttajalle käyttöoikeus tallennettuun digitaaliseen sisältöön tai sosiaaliseen mediaan (johdanto-osan 19 kappale). 

Digitaalisen palvelun määritelmän osalta on merkitystä myös direktiivin 3 artiklan 5 kohdan a alakohdalla, jonka mukaan direktiiviä ei sovelleta sopimuksiin, jotka koskevat sellaisten palvelujen tarjoamista, jotka eivät ole digitaalisia palveluja, riippumatta siitä, käyttääkö elinkeinonharjoittaja digitaalisia muotoja tai välineitä tuottaakseen, toimittaakseen tai välittääkseen palvelun tuotoksen kuluttajalle. Direktiivin johdanto-osan 27 kappaleen mukaan tällä tarkoitetaan tapauksia, joissa sopimuksen pääasiallisena kohteena on ammattimaisten palvelujen tarjoaminen. Mainittua soveltamisalarajausta ei ole katsottu lainsäädäntöteknisistä syistä perustelluksi sisällyttää luvun soveltamisalapoikkeuksia koskevaan 2 §:ään, koska kohtaa voidaan pitää pikemminkin digitaalisen palvelun määritelmää rajaavana. Joka tapauksessa mainittu merkitsee käytännössä sitä, että digitaalinen palvelu on syytä ymmärtää suppeammin kuin yleiskielessä ja osin myös muualla lainsäädännössä. Luvussa tarkoitettuja digitaalisia palveluja eivät siis ole esimerkiksi asiantuntijapalvelut, jotka tyypillisesti edellyttävät inhimillisiä ponnisteluja, kuten arkkitehtipalvelut, muut kuin koneelliset käännöspalvelut, oikeudelliset palvelut taikka muut ammatilliset neuvontapalvelut, vaikka nämä toimitettaisiin kuluttajalle digitaalisesti.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luvun soveltamisesta tietyiltä osin myös sellaisen tavaran toimittamista koskevaan sopimukseen, jota käytetään yksinomaan digitaalisen sisällön siirtovälineenä. Esimerkkeinä momentissa tarkoitetuista siirtovälineistä voidaan mainita muistitikut, muistikortit, Blu-ray-levyt, CD-levyt ja DVD-levyt. Selvyyden vuoksi voi todeta, että luvun soveltumisen edellytyksenä tällöin luonnollisesti on, että tavaroita käytetään juuri kyseisen sopimuksen perusteella digitaalisen sisällön siirtämiseen. Jos sen sijaan kuluttaja ostaa elinkeinonharjoittajalta esimerkiksi muistikortin myöhempää käyttöä varten, sovelletaan sopimukseen nykyiseen tapaan 5 luvun säännöksiä kokonaisuudessaan. 

Digitaalisen sisällön siirtovälineisiin ei kuitenkaan sovellettaisi luvun 5–9 §:ää, jotka koskevat digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamista sekä seuraamuksia toimituksen viivästyessä. Rajaus perustuu digisopimusdirektiivin 3 artiklan 3 kohtaan, joka edellä mainitun mukaisesti pantaisiin täytäntöön ehdotetulla 3 momentilla. Näiden säännösten sijaan sovellettaisiin ehdotetun 5 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan kuluttajansuojalain 5 luvun 2, 2 a ja 3–11 §:n säännöksiä.  

2 §.Soveltamisalan rajoitukset. Soveltamisalan rajoituksia koskevan pykälän 1 momentin 1 kohdassa soveltamisalan ulkopuolelle suljettaisiin pääsääntöisesti sopimukset, jotka koskevat sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa tarkoitettuja viestintäpalveluja. Viestintäpalvelu on määritelty sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 37 kohdassa, ja sillä tarkoitetaan palvelua, joka muodostuu kokonaan tai pääosin viestien siirtämisestä viestintäverkossa sekä siirto- ja lähetyspalvelua joukkoviestintäverkossa ja henkilöiden välisen viestinnän palvelua. Kohdassa tarkoitettuja palveluja ovat esimerkiksi matkaviestinverkon puhelinliittymät sekä internetlaajakaistaliittymät. Viestintäpalveluja koskeva soveltamisalarajaus ei olisi kuitenkaan poikkeukseton. Sääntelyn piiriin kuuluisivat numeroista riippumattomat henkilöiden väliset viestintäpalvelut. Tällainen viestintäpalvelu on määritelty sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 11 b kohdassa, ja sillä tarkoitetaan henkilöiden välisen viestinnän palvelua, joka ei yhdisty kansallisessa tai kansainvälisessä numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai olevien numeroiden avulla. Esimerkkeinä tällaisista palveluista voidaan mainita WhatsAppin tai Facebook Messengerin tyyppiset kohdehenkilöiden väliseen pikaviestintään tarkoitetut internetin välityksellä toimivat palvelut sekä verkkopohjaiset sähköpostipalvelut. Nämä viestintäpalvelut voisivat siis tulla luvun soveltamisalaan edellyttäen, että muut 1 §:n mukaiset soveltamisen edellytykset täyttyvät. Momentin 1 kohdan mukainen rajaus perustuu digisopimusdirektiivin 3 artiklan 5 kohdan b alakohtaan. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa luvun soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin sopimukset, jotka koskevat arpajaislain (1047/2001) soveltamisalaan kuuluvaa palvelua, sillä käytännössä säännökset soveltuisivat huonosti tämänkaltaisiin palveluihin. Vastaava rajaus sisältyy lain koti- ja etämyyntiä koskevaan 6 lukuun. Rajaus perustuu digisopimusdirektiivin 3 artiklan 5 kohdan d alakohtaan. Mainitussa kohdassa rahapelipalvelut rajautuvat soveltamisalan ulkopuolelle vain, jos niitä tarjotaan sähköisin välinein tai muun viestintää helpottavan teknologian välityksellä ja tällaisten palvelujen vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä, mutta mainittujen kriteerien kirjaamista soveltamisalarajaukseen ei pidetä tarpeellisena, koska jo ehdotettu 1 § rajaa soveltamisalaa vastaavasti. 

Myös rahoituspalvelua tai -välinettä koskevat sopimukset rajattaisiin 1 momentin 3 kohdan perusteella luvun soveltamisalan ulkopuolelle. Rajaus perustuu direktiivin 3 artiklan 5 kohdan e alakohtaan, ja sen hyödyntämistä pidetään perusteltuna sen johdosta, että rahoituspalveluista, kuten maksupalveluista, on jo annettu monilta osin kuluttajan oikeusasemaa turvaavaa erityislainsäädäntöä. Selvyyden vuoksi voi todeta, että ehdotettu soveltamisalapoikkeus kattaa myös ne rahoituspalvelun määritelmän piiriin kuuluvat palvelut, joita ei erityissääntely koske siihen mahdollisesti sisältyvien soveltamisalapoikkeusten johdosta. 

Rahoituspalvelun määritelmää ei sisälly kansalliseen lainsäädäntöön, mutta digisopimusdirektiivin 3 artiklan 5 kohdan e alakohdassa on viitattu rahoituspalvelujen etämyynnistä annetun direktiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/65/EY kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY sekä direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta) mukaiseen rahoituspalvelun määritelmään, jonka mukaan rahoituspalveluilla tarkoitetaan pankki-, luotto-, vakuutus-, yksilöllisiä eläkejärjestely-, sijoitus- ja maksupalveluja. Määritelmää vastaa käytännössä kuluttajansuojalain rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyyntiä koskevan 6 a luvun soveltamisalaa koskeva 1 §.  

On huomattava, että yksinomaan se, että esimerkiksi älypuhelimen sovellukseen sisältyy maksupalvelu, ei merkitse sitä, että sovellusta koskeva sopimus rajautuisi kokonaisuudessaan luvun säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdan perusteella luvun soveltamisalan ulkopuolelle rajautuisivat myös sopimukset, jotka koskevat vapaaseen lisenssiin tai avoimen lähdekoodin lisenssiin perustuvaa ohjelmistoa, kun kuluttaja ei maksa kauppahintaa ja elinkeinonharjoittaja käyttää kuluttajan luovuttamia henkilötietoja yksinomaan kyseisen ohjelmiston turvallisuuden, yhteensopivuuden tai yhteentoimivuuden parantamiseen. Jos sen sijaan kuluttaja maksaisi tällaisesta ohjelmistosta kauppahintaa tai jos kuluttajan luovuttamia henkilötietoja käytettäisiin myös muuhun kuin kohdassa mainittuihin tarkoituksiin, luvun säännökset tulisivat sopimukseen sovellettavaksi. Rajaus perustuu direktiivin 3 artiklan 5 kohdan f alakohtaan, ja sen tarkoituksena on olla asettamatta esteitä tutkimukselle ja innovoinnille digitaalisen sisällön tai palvelun markkinoilla. Rajausta pidetään perusteltuna hyödyntää myös kansallisesti. 

Pykälän 1 momentin 5 kohdassa luvun soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin myös sopimukset, joiden perusteella digitaalista sisältöä välitetään yleisölle muuten kuin signaalinsiirron välityksellä osana esitystä tai tapahtumaa. Rajauksen tarkoituksena on selventää, ettei luvun säännöksiä sovelleta siinä tapauksessa, että digitaalinen sisältö tai palvelu tarjotaan yleisölle osana taiteellista esitystä tai muuta tapahtumaa. Luvun soveltamisalan ulkopuolelle rajautuisivat näin ollen esimerkiksi digitaaliset elokuvaesitykset sekä audiovisuaaliset teatteriesitykset. Jos sen sijaan digitaalinen sisältö tai palvelu tarjotaan yleisölle signaalin välityksellä, esimerkiksi tarjottaessa kuluttajalle digitaalisia televisiopalveluita, luvun säännökset voisivat tulla sovellettavaksi (johdanto-osan 31 kappale). 

Pykälän 1 momentin 6 kohdassa luvun soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin puolestaan sopimukset, jotka koskevat julkisen sektorin elimen direktiivin (EU) 2019/1024 mukaisesti toimittamaa digitaalista sisältöä. Rajaus perustuu digisopimusdirektiivin 3 artiklan 5 kohdan h alakohtaan, jonka mukaan direktiiviä ei sovelleta sopimuksiin, jotka koskevat jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/98/EY mukaisesti toimittamaa digitaalista sisältöä. Julkisen sektorin elimellä tarkoitetaan mainitun direktiivin 2 artiklan 1 alakohdan mukaan valtion viranomaisia, alueviranomaisia ja paikallisviranomaisia, julkisoikeudellisia laitoksia sekä yhden tai useamman tällaisen viranomaisen tai yhden tai useamman tällaisen julkisoikeudellisen laitoksen muodostamia yhteenliittymiä. Mainittu direktiivi on kumottu, mutta julkisen sektorin elimen määritelmä vastaa uudelleenlaaditun direktiivin (EU) 2019/1024 III liitteeseen sisältyvän vastaavuustaulukon mukaan uudelleenlaaditun direktiivin 2 artiklan 1 alakohdan mukaista määritelmää. Poikkeuksen käytännön merkitys on hyvin vähäinen, koska lähtökohtaisesti kyse ei ole tällöin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisestä sopimuksesta. Poikkeus mainittaisiin laissa kuitenkin selvyyden vuoksi. Koska uudelleenlaadittu direktiivi on pantu täytäntöön usealla eri lailla, viittaus tehtäisiin yksinkertaisuuden vuoksi suoraan direktiiviin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, miten luvun sääntelyä on tarkoitettu sovellettavan siinä tapauksessa, että sopimus koskee myös muita hyödykkeitä kuin digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua. Jos osapuolten välinen sopimus koskee sekä digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamista että muita hyödykkeitä, momentin ensimmäisen virkkeen mukaan luvun säännöksiä sovellettaisiin ainoastaan niihin sopimuksen osiin, jotka koskevat digitaalista sisältöä tai palvelua. Mainittu säännös tulisi sovellettavaksi silloin, kun kyse on saman elinkeinonharjoittajan ja saman kuluttajan välisestä yhdestä sopimuksesta. Toisin kuin ratkaistaessa esimerkiksi kuluttajansuojalain 5 ja 8 luvun välisiä rajanvetotilanteita, merkitystä luvun sääntelyn soveltumisen kannalta ei olisi sillä, mitä olisi pidettävä sopimuksen pääosana. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 3 artiklan 6 kohta. 

Momentin toinen virke sisältäisi kuitenkin merkittävän poikkeuksen ensimmäisessä virkkeessä todettuun. Jos nimittäin kyse olisi ehdotetussa 5 luvussa määritellystä digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupasta, sopimukseen sovellettaisiin kokonaisuudessaan ehdotetun 5 luvun säännöksiä. Digitaalisia elementtejä sisältävän tavaran kaupan määritelmä sisältyisi ehdotetun 5 luvun 2 a §:n 2 kohtaan. Jos on epäselvyyttä siitä, muodostaako tavaraan sisällytetyn tai siihen liitetyn digitaalisen sisällön tai palvelun toimittaminen osan myyntisopimusta eli tavarankauppaa koskevaa sopimusta, digisopimusdirektiivin 3 artiklan 4 kohdan mukaan sopimuksen on katsottava kattavan digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun. Epäselvyystilanteissa sovellettaisiin siis 5 a luvun säännösten sijaan 5 luvun säännöksiä. 

Pykälän 3 momentti koskisi tilanteita, joissa digitaalinen sisältö tai palvelu on osa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 108 a §:ssä tarkoitettua teleyrityksen palvelupakettia. Momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että tällaisissa tapauksissa ei sovellettaisi ehdotetun luvun 27 §:ää, jossa säädetään sopimuksen muuttamisesta. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 3 artiklan 6 kohdan toinen alakohta. Selvyyden vuoksi todettakoon, että mahdollisessa ristiriitatilanteessa myös muu teleyrityksen palvelupaketteja koskeva sääntely menisi erityissääntelynä nyt ehdotettavan sääntelyn edelle.  

Erikseen voidaan mainita sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 108 a §:n 2 momentti, jossa säädetään, että jos kuluttajalla on lain mukaan oikeus purkaa pakettiin sisältyvää palvelua tai päätelaitetta koskeva sopimus sillä perusteella, että kyseinen palvelu tai päätelaite ei ole ollut sopimuksen mukainen tai sitä ei ole toimitettu, kuluttajalla on oikeus purkaa kaikki teleyrityksen palvelupakettiin sisältyvät palveluja tai päätelaitetta koskevat sopimukset. Jos siis digitaalinen sisältö tai palvelu olisi osa sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa tarkoitettua pakettia, digitaalista sisältöä tai palvelua koskevan purkuperusteen olemassaolo määräytyisi ehdotetun 5 a luvun säännösten perusteella. Siitä riippumatta, onko digitaalisessa sisällössä tai palvelussa virhe, joka oikeuttaa näiden säännösten perusteella purkamaan sopimuksen, kuluttajalla olisi kuitenkin edellä viitatun sähköisen viestinnän palveluista annetun lain säännöksen nojalla oikeus purkaa myös pakettiin sisältyvä digitaalista sisältöä tai palvelua koskeva sopimus, jos kuluttajalla on oikeus purkaa muuta palvelua tai päätelaitetta koskeva sopimus sillä perusteella, että se ei ole ollut sopimuksen mukainen tai sitä ei ole toimitettu. 

3 §.Pakottavuus. Pykälän mukaan sopimusehto, joka poikkeaa ehdotetun luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi, olisi mitätön, jollei toisin säädettäisi. Estettä ei luonnollisestikaan olisi sille, että elinkeinonharjoittaja tarjoaa kuluttajalle sopimusjärjestelyjä, jotka ovat kuluttajalle edullisempia kuin pakottavan lain säännökset. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 22 artikla. 

4 §.Määritelmät. Pykälä sisältäisi luvun kannalta keskeiset määritelmät lukuun ottamatta digitaalisen sisällön ja digitaalisen palvelun määritelmiä, jotka ehdotetaan sisällytettäväksi luvun soveltamisalan kannalta olennaisina määritelminä luvun 1 §:ään. Osa luvussa käytetyistä termeistä määriteltäisiin ehdotetussa 5 luvussa ja osa 5 a lukuun sisältyvistä määritelmistä on puolestaan merkityksellisiä myös 5 luvun säännöksiä sovellettaessa. 

Pykälän 1 kohta sisältäisi integroinnin määritelmän. Sillä tarkoitettaisiin digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun yhdistämistä ja sisällyttämistä kuluttajan digitaalisen ympäristön tekijöihin, jotta digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua voidaan käyttää luvussa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. Määritelmällä pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 4 alakohta. 

Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin digitaalinen ympäristö. Sillä tarkoitettaisiin laitteita, ohjelmistoja ja verkkoyhteyttä, joita kuluttaja käyttää päästäkseen digitaaliseen sisältöön tai digitaaliseen palveluun tai käyttääkseen sitä. Määritelmällä pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 9 alakohta. 

Pykälän 3 kohta sisältäisi puolestaan yhteensopivuuden määritelmän. Yhteensopivuudella tarkoitettaisiin digitaalisen sisällön tai palvelun kykyä toimia sellaisen laitteen tai ohjelmiston kanssa, jonka kanssa saman tyyppistä digitaalista sisältöä tai palvelua yleensä käytetään, ilman että digitaalista sisältöä tai palvelua on tarpeen muuttaa. Määritelmällä pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 10 alakohta. 

Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin toimivuus. Sillä tarkoitettaisiin digitaalisen sisällön tai palvelun kykyä suorittaa toimintonsa käyttötarkoituksensa mukaisesti eli esimerkiksi sitä, onko sisällön käytössä teknisiä rajoituksia, kuten suojausta tai aluekoodausta, joka voi estää sisällön toimimisen tietyssä maassa tai tietyillä laitteilla. Määritelmällä pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 11 alakohta.  

Pykälän 5 kohdan mukaan yhteentoimivuudella tarkoitettaisiin puolestaan digitaalisen sisällön tai palvelun kykyä toimia muun kuin sellaisen laitteen tai ohjelmiston kanssa, jonka kanssa saman tyyppistä digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua yleensä käytetään, eli esimerkiksi sitä, mikä on digitaalisen sisällön tai palvelun kyky vaihtaa tietoja muiden ohjelmistojen tai laitteiden kanssa ja käyttää vaihdettuja tietoja. Kohdalla pantaisiin täytäntöön direktiivin 2 artiklan 12 alakohta. 

Digitaalisen sisällön tai palvelun toimittaminen ja seuraamukset toimituksen viivästyessä 

5 §.Digitaalisen sisällön tai palvelun toimittaminen. Ehdotetun digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamista koskevan pykälän 1 momentin mukaan digitaalinen sisältö tai palvelu olisi toimitettava kuluttajalle ilman aiheetonta viivytystä sopimuksen tekemisen jälkeen, elleivät osapuolet ole toimittamisesta toisin sopineet. Momentilla pannaan täytäntöön digisopimusdirektiivin 5 artiklan 1 kohta. Mainitun kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan on toimitettava digitaalinen sisältö tai palvelu kuluttajalle, mutta tältä osin kohdan erillistä täytäntöönpanoa ei pidetä tarpeellisena, koska tämän voi katsoa seuraavan jo luvun 1 §:stä.  

Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, milloin elinkeinonharjoittajan voidaan katsoa täyttäneen toimitusvelvollisuutensa. Digitaalista sisältöä koskevan 1 kohdan mukaan toimitusvelvollisuus on täytetty, kun digitaalinen sisältö tai keino sen käyttämiseksi tai lataamiseksi on kuluttajan tai kuluttajan tähän tarkoitukseen valitseman järjestelmän saatavilla tai käytettävissä. Digitaalista palvelua koskevan 2 kohdan mukaan toimitusvelvollisuus olisi täytetty, kun digitaalinen palvelu on asetettu kuluttajan tai kuluttajan tätä tarkoitusta varten valitseman järjestelmän saataville. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 5 artiklan 2 kohta. 

Direktiivin johdanto-osan 41 kappaleessa todetaan, että koska elinkeinonharjoittaja ei lähtökohtaisesti ole vastuussa kuluttajan digitaalisen sisällön tai palvelun vastaanottamista tai tallentamista varten valitseman fyysisen tai virtuaalisen järjestelmän, esimerkiksi sähköisen alustan tai pilvipalvelun, toiminnasta vastaavan kolmannen osapuolen toimista tai laiminlyönneistä, toimitusvelvollisuuden täyttämisen kannalta riittävänä voidaan lähtökohtaisesti pitää sitä, että elinkeinonharjoittaja toimittaa digitaalisen sisällön tai palvelun tälle kolmannelle osapuolelle. Tilannetta olisi arvioitava toisin siinä tapauksessa, että järjestelmä ei ole kuluttajan valitsema. Järjestelmää ei olisi pidettävä 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kuluttajan valitsemana, jos järjestelmä on elinkeinonharjoittajan hallinnoima tai sopimuksella yhdistetty elinkeinonharjoittajaan taikka jos elinkeinonharjoittaja ei ole tarjonnut kuluttajalle muuta vaihtoehtoa digitaalisen sisällön tai palvelun vastaanottoa tai käyttöä varten. Tällöin digitaalista sisältöä tai palvelua ei voida katsoa toimitetun vaatimusten mukaisesti, jos kuluttaja ei voi vastaanottaa tai käyttää digitaalista sisältöä tai palvelua luvussa säädetyn mukaisesti. 

Kertatoimitusten sijaan digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja toimitetaan usein jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa. Esimerkkinä voidaan mainita pilvipalvelujen käyttö. Jos tällaisissa tapauksissa ilmenee toimituksen keskeytyksiä, ne tulisivat arvioitavaksi digitaalisen sisällön tai palvelun virheinä (ks. johdanto-osan 51 kappale). 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että elinkeinonharjoittajalla on todistustaakka siitä, että digitaalinen sisältö tai palvelu on toimitettu kuluttajalle nyt kysymyksessä olevassa pykälässä edellytetyllä tavalla. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 12 artiklan 1 kohta. 

6 §.Oikeus pidättyä maksusta. Pykälässä säädetään kuluttajan oikeudesta pidättyä maksamasta kauppahintaa viivästyksen perusteella. Vastaava säännös sisältyy tavarankaupan osalta 5 luvun 7 §:ään. Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan se olisi puhtaasti kansallista sääntelyä. Tällaisen sääntelyn sisällyttämistä kansalliseen lakiin pidetään mahdollisena direktiivin johdanto-osan 15 kappaleen perusteella. 

Osa digitaalisista sisällöistä tai palveluista maksetaan kokonaan tai osittain ennen niiden toimittamista ja osa vasta toimittamisen jälkeen. Osa luvun soveltamisalaan kuuluvista sopimuksista on määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia. Tällöin digitaalinen sisältö tai palvelu voi olla sovittu maksettavaksi määräajoin, esimerkiksi kerran kuussa joko etukäteen tai jälkikäteen. Pykälän mukainen oikeus maksusta pidättymiseen voisi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi, kun digitaalisen sisällön tai palvelun jokin osasuorite, kuten digitaalisen lehden uusimman numeron toimitus, on viivästynyt ennen uuden maksuerän erääntymistä. Kuluttajalla olisi oikeus pidättyä maksamasta erääntynyttä maksua, kunnes sovittu toimitus tapahtuu. Kuluttaja ei saisi kuitenkaan pidättäytyä maksamasta kauppahintaa siltä osin kuin se ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä viivästyksen perusteella on oikeus.  

Selvyyden vuoksi voi todeta, että säännös voi tulla sovellettavaksi vain niissä tapauksissa, joissa on sovittu maksettavaksi kauppahintaa. Jos sen sijaan kyse on 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta henkilötietojen luovuttamisesta, säännös ei voisi tulla sovellettavaksi. 

7 §.Oikeus vaatia sopimuksen täyttämistä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kuluttajan oikeudesta vaatia elinkeinonharjoittajalta sopimuksen täyttämistä viivästystilanteissa. Elinkeinonharjoittaja voisi vapautua suoritusvelvollisuudestaan vain, jos sopimuksen täyttämiselle olisi olemassa voittamaton este tai jos sopimuksen täyttäminen edellyttäisi uhrauksia, jotka olisivat kohtuuttomia verrattuna sopimuksen täyttämisen merkitykseen kuluttajalle. Arvioitaessa sopimuksen merkitystä kuluttajalle olisi otettava huomioon muun muassa se, minkälaiset mahdollisuudet hänellä on saada korvaava suoritus muualta. 

Säännös ei merkitse sitä, että elinkeinonharjoittaja olisi säännöksessä tarkoitetun esteen sattuessa oikeutettu esteen kestoa vastaavaan toimitusajan pidennykseen kuluttajan ollessa sidottu sopimukseen. Luvun 8 §:n mukainen kuluttajan oikeus purkaa sopimus viivästyksen perusteella ei riipu viivästyksen syystä, joten myös suoritusesteen sattuessa kuluttajalla olisi oikeus käyttää purkuoikeutta.  

Jos este tai epäsuhde lakkaa kohtuullisessa ajassa, kuluttaja saisi 2 momentin mukaan kuitenkin vaatia, että elinkeinonharjoittaja täyttää sopimuksen. Pykälän 3 momentin mukaan kuluttaja menettäisi oikeutensa vaatia sopimuksen täyttämistä, jos hän viivyttelee kohtuuttoman kauan vaatimuksen esittämisessä. 

Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan sääntely olisi puhtaasti kansallista. Tällaisen sääntelyn sisällyttämistä kansalliseen lakiin pidetään mahdollisena direktiivin johdanto-osan 14 kappaleen perusteella. 

8 §.Sopimuksen purku. Pykälän 1 momentissa säädetään kuluttajan oikeudesta purkaa sopimus elinkeinonharjoittajan viivästyksen vuoksi. Kuluttajalla olisi oikeus purkaa sopimus viivästystilanteessa, jos hän on vaatinut elinkeinonharjoittajaa toimittamaan digitaalisen sisällön tai palvelun eikä elinkeinonharjoittaja ole toimittanut sitä ilman aiheetonta viivytystä tai, jos osapuolet ovat nimenomaisesti sopineet lisäajasta, tuon ajan kuluessa. Digitaalisen sisällön ja palvelun toimitustapa huomioon ottaen palvelun toimittaminen pykälässä tarkoitetulla tavalla ilman aiheetonta viivytystä voi useimmiten edellyttää sitä, että digitaalinen sisältö tai palvelu olisi toimitettava kuluttajalle välittömästi.  

Sovitun lisäajan kuluessa kuluttaja saisi ehdotuksen mukaan purkaa sopimuksen vain, jos elinkeinonharjoittaja on ilmoittanut tai olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että elinkeinonharjoittaja ei aio toimittaa digitaalista sisältöä tai palvelua tämän ajan kuluessa. Tällöin kuluttajan ei siis olisi tarpeen odottaa sovittua lisäaikaa loppuun vaan tämä voisi purkaa sopimuksen välittömästi. Momentilla pannaan täytäntöön digisopimusdirektiivin 13 artiklan 1 kohta ja osaltaan 13 artiklan 2 kohdan a alakohta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa kuluttajalla olisi oikeus purkaa sopimus elinkeinonharjoittajan viivästyksen vuoksi sopimatta lisäajan asettamisesta. Ensinnäkin tämä olisi momentin 1 kohdan perusteella mahdollista silloin, kun elinkeinonharjoittaja on ilmoittanut tai olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että elinkeinonharjoittaja ei aio toimittaa digitaalista sisältöä tai palvelua.  

Toiseksi välitön purkuoikeus viivästyksen perusteella koskisi momentin 2 kohdan mukaan tilannetta, jossa osapuolet ovat yhteisymmärryksessä todenneet, että toimitus tiettynä ajankohtana tai tiettyyn ajankohtaan mennessä on kuluttajalle olennaisen tärkeä, mutta elinkeinonharjoittaja ei toimita digitaalista sisältöä tai palvelua kyseiseen ajankohtaan mennessä tai kyseisenä ajankohtana. Riittävää kohdan täyttymiselle ei ole yksinomaan se, että kuluttaja on esimerkiksi ilmoittanut elinkeinonharjoittajan chat-palveluun ennen sopimuksen tekemistä, että toimitus tiettyyn ajankohtaan mennessä tai tiettynä ajankohtana on olennaisen tärkeä, vaan edellytyksenä olisi, että elinkeinonharjoittajan voidaan katsoa tämän osaltaan hyväksyneen. Tällainen tilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun kuluttaja on ilmoittanut haluavansa määrätyn TV-kanavapaketin voidakseen seurata tulossa olevia urheilukisoja ja elinkeinonharjoittaja on tähän aikatauluun osaltaan sitoutunut, mutta digitaalista sisältöä ei ole toimitettu sovittuun ajankohtaan mennessä, jolloin sopimuksen tarkoitus jäisi kuluttajan osalta saavuttamatta.  

Momentin 3 kohdan perusteella kuluttaja saisi purkaa sopimuksen viivästyksen vuoksi lisäaikaa asettamatta myös, jos sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen on selvää, että toimitus tiettynä ajankohtana tai tiettyyn ajankohtaan mennessä on olennainen. Erona momentin 2 kohtaan on siis se, että vaikka osapuolet eivät olisi yhteisymmärryksessä todenneet tietyn ajankohdan olevan kuluttajalle olennaisen tärkeä, tämä on ollut pääteltävissä sopimuksen tekemiseen liittyvistä olosuhteista. Tällainen tilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun elinkeinonharjoittaja on markkinoinut tiettyä TV-kanavapakettia määrätyn urheiluturnauksen seuraamiseksi. Sama koskee tilannetta, jossa sopimus oikeuttaa kuluttajaa seuraamaan määrättyä esitystä, kuten konserttia tai teatteriesitystä, suoratoistona yleisessä tietoverkossa. Momentilla pannaan täytäntöön osaltaan direktiivin 13 artiklan 2 kohta. 

Pykälän 3 momentti sisältäisi viittauksen purkutilanteessa sovellettaviin säännöksiin. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 13 artiklan 3 kohta. 

9 §.Vahingonkorvaus viivästyksestä. Pykälässä säädettäisiin kuluttajan oikeudesta vahingonkorvaukseen viivästystilanteissa. Ehdotettu säännös vastaisi 5 luvun 10 §:ää, jossa säädetään vahingonkorvauksesta tavarankaupassa myyjän viivästyksen perusteella. Sääntely ei perustuisi direktiiviin, mutta direktiivin 3 artiklan 10 kohdassa todetaan nimenomaisesti, ettei direktiivi vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen säätää oikeudesta vahingonkorvaukseen. 

Ehdotuksen mukaan elinkeinonharjoittajan vastuu kuluttajalle aiheutuneista vahingoista olisi pääosin niin sanottua kontrollivastuuta. Tämä merkitsee sitä, että korvausvelvollisuus syntyisi siitä riippumatta, johtuuko viivästys tai vahinko huolimattomuudesta elinkeinonharjoittajan puolella. Jos viivästys olisi johtunut pykälässä kuvatusta elinkeinonharjoittajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä, elinkeinonharjoittaja voisi kuitenkin vapautua korvausvastuusta.  

Pykälän 1 momentin mukaan lähtökohtana on, että kuluttajalla on oikeus korvaukseen viivästyksen vuoksi kärsimästään vahingosta. Elinkeinonharjoittaja voisi kuitenkin vapautua korvausvelvollisuudesta, jos hän osoittaa, että viivästys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimuksentekohetkellä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää eikä voittaa. Pykälän 2 momentilla täydennetään 1 momenttia sellaisten tapausten osalta, joissa viivästys johtuu henkilöstä, jota elinkeinonharjoittaja on käyttänyt apunaan sopimuksen tai sen osan täyttämisessä, taikka aiemmasta myyntiportaasta. Tällöin elinkeinonharjoittaja voisi vapautua korvausvelvollisuudesta vain, jos 1 momentin mukaiset vastuuvapauden edellytykset täyttyvät sekä elinkeinonharjoittajan itsensä että säännöksessä mainitun kolmannen henkilön osalta. 

Pykälän 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja olisi velvollinen korvaamaan kuluttajalle aiheutuneen välillisen vahingon vain, jos viivästys tai vahinko johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan. Välillistä vahinkoa olisi momentin 1 kohdan mukaan ensinnäkin tulonmenetys, joka kuluttajalle aiheutuu viivästyksen tai siitä johtuvien toimenpiteiden vuoksi. Momentin 2 kohdan mukaan välillisenä vahinkona pidettäisiin myös muuhun sopimukseen perustuvista velvoitteista aiheutuvaa vahinkoa. Momentin 3 kohdan mukaan välillistä vahinkoa olisi sellainen digitaalisen sisällön tai palvelun käyttöhyödyn olennainen menetys, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa, sekä muu siihen rinnastettava haitta, joka on olennainen. 

Jos 3 momentissa tarkoitettua vahinkoa aiheutuu muunlaisen vahingon rajoittamisesta, sitä ei kuitenkaan 4 momentin mukaan tältä osin pidettäisi välillisenä vahinkona. Tällöin korvauksen saaminen ei siis edellyttäisi huolimattomuutta elinkeinonharjoittajan puolella, vaan se määräytyisi 1 ja 2 momentin mukaan. Säännöksen tarkoituksena on estää se, että kuluttaja joutuu huonompaan asemaan pyrkiessään luvun 28 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla rajoittamaan vahinkoaan. 

Pykälän 5 momentin mukaan kuluttajan perheenjäsenellä, joka kärsii vahinkoa viivästyksen vuoksi, olisi samanlainen oikeus korvaukseen kuin kuluttajalla itsellään. Kuluttajan perheenjäsenillä tarkoitetaan hänen kanssaan samassa taloudessa asuvia henkilöitä. Muodollisilla perhesuhteilla ei olisi ratkaisevaa merkitystä.  

Digitaalisen sisällön tai palvelun ominaisuudet ja virhe 

10 §.Digitaalisen sisällön tai palvelun ominaisuudet. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä digitaaliselta sisällöltä tai palvelulta yleensä edellytettäisiin, jotta se voitaisiin katsoa virheettömäksi. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 6–8 artikla. 

Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan kuluttajalle toimittaman digitaalisen sisällön tai palvelun tulee olla sopimuksen mukainen. Lähtökohtana arvioinnissa on siis osapuolten välinen sopimus. Momentissa lueteltaisiin erikseen seikkoja, joista elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja saattavat tyypillisesti sopia. Momentin 1 kohdan mukaan digitaalisen sisällön tai palvelun tulee kuvaukseltaan, määrältään ja laadultaan vastata sovittua. Määrällä voidaan viitata esimerkiksi tiettyyn määrään musiikkitiedostoja. Laadun osalta on puolestaan voitu sopia esimerkiksi määrätystä kuvatarkkuudesta, kielestä tai versiosta. Edelleen 1 kohdan mukaan digitaalisen sisällön tai palvelun toimivuuden, yhteensopivuuden, yhteentoimivuuden ja muiden ominaisuuksien on vastattava sovittua. Toimivuuden, yhteensopivuuden ja yhteentoimivuuden määritelmät sisältyvät ehdotetun luvun 4 §:ään. Digitaalisen sisällön tai palvelun tulee 2 kohdan mukaan myös soveltua siihen erityiseen käyttötarkoitukseen, johon kuluttaja sitä tarvitsee ja jonka kuluttaja on viimeistään sopimuksentekohetkellä saattanut elinkeinonharjoittajan tietoon ja jonka elinkeinonharjoittaja on hyväksynyt. Momentin 3 kohdassa edellytetään, että digitaalisen sisällön tai palvelun mukana toimitetaan kaikki lisävarusteet sekä asennus- ja muut ohjeet sopimuksen mukaisesti, ja momentin 4 kohdassa puolestaan edellytetään, että asiakastukea tarjotaan sopimuksen mukaisesti. Momentin 5 kohdan mukaan puolestaan digitaalista sisältöä tai palvelua tulee myös päivittää sopimuksen mukaisesti. Osapuolet ovat voineet sopia esimerkiksi siitä, että elinkeinonharjoittaja toimittaa päivityksiä ja ominaisuuksia kuluttajalle sitä mukaa kuin niitä on saatavilla. Siltä osin kuin päivityksistä on erityisesti sovittu, selvää on, että digitaalista sisältöä tai palvelua tulee myös päivittää sovitun mukaisesti. Luvun 12 §:ssä säädettäisiin erikseen yleisistä turva- ja muista päivityksistä, jotka ovat tarpeen digitaalisen sisällön tai palvelun säilyttämiseksi vaaditun mukaisena. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niin kutsutuista objektiivisista eli yleisistä vaatimuksista, jotka digitaalisen sisällön tai palvelun tulee täyttää sen lisäksi, mitä osapuolet ovat mahdollisesti pykälän 1 momentin mukaisesti sopineet. Digitaalisen sisällön tai palvelun vaatimustenmukaisuutta olisi siis 1 momentin subjektiivisten vaatimusten lisäksi arvioitava objektiivisten vaatimusten perusteella. Momentin 1 kohdan mukaan digitaalisen sisällön tai palvelun tulisi soveltua niihin käyttötarkoituksiin, joihin saman tyyppistä digitaalista sisältöä tai palvelua yleensä käytetään, kun otetaan huomioon soveltuva lainsäädäntö, tekniset standardit tai näiden puuttuessa alakohtaiset käytännesäännöt. Digitaalisen sisällön tai palvelun tulee aina olla käyttötarkoitukseensa soveltuva, eli sillä tulee olla kaikki ne ominaisuudet, joita sen käyttökelpoisuus edellyttää, ja toisaalta sillä ei saa olla ominaisuuksia, jotka jossakin suhteessa tekevät siitä käyttötarkoitukseensa soveltumattoman. 

Momentin 2 kohdassa edellytetään, että digitaalinen sisältö tai palvelu määrältään, laadultaan, toimivuudeltaan, yhteensopivuudeltaan, saatavuudeltaan, jatkuvuudeltaan sekä turvallisuutta koskevaan toimintaan liittyviltä ominaisuuksiltaan sekä muilta ominaisuuksiltaan vastaa ominaisuuksia, joita saman tyyppisellä digitaalisella sisällöllä tai palvelulla yleensä on ja joita kuluttaja voi kohtuudella odottaa. Selvää on, että samaa käyttötarkoitusta palvelevan digitaalisen sisällön tai palvelun välillä saattaa olla laatueroja ilman, että heikkolaatuisempaa digitaalista sisältöä tai palvelua välttämättä voitaisiin pitää virheellisenä. Tällaiset laatuerot heijastuvat usein digitaalisen sisällön tai palvelun hintaan. Arvioitaessa sitä, mitä kuluttaja voi kohtuudella odottaa, olisi otettava huomioon digitaalisen sisällön tai palvelun luonne sekä elinkeinonharjoittajan tai muun liiketoimintaketjuun aikaisemmassa vaiheessa osallistuneen muun henkilön digitaalista sisältöä tai palvelua markkinoitaessa tai muuten ennen sopimuksen tekemistä esittämät tiedot tai näiden puolesta esitetyt tiedot. Markkinoinnin käsite on laaja, ja sillä tarkoitetaan muun ohella kaupallista viestintää, kuten mainontaa, pakkauksessa tai käyttöohjeissa taikka sopimuksen tekemisen yhteydessä muuten annettuja tietoja. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot, joista säädetään esimerkiksi etämyynnin osalta ennen muuta lain 6 luvussa ja jotka ovat olennainen osa sopimusta, ovat virhevastuun kannalta merkityksellisiä jo ehdotetun pykälän 1 momentin perusteella.  

Momentin 3 kohdassa edellytetään, että digitaalisen sisällön tai palvelun mukana toimitetaan tarvittavat lisävarusteet ja ohjeet, jotka kuluttaja voi kohtuudella odottaa saavansa.  

Momentin 4 kohdan mukaan digitaalisen sisällön tai palvelun on myös vastattava koeversioita tai ennakkoesittelyjä, jotka elinkeinonharjoittaja asetti kuluttajan saataville ennen sopimuksen tekemistä. Erityisesti ohjelmistokehityksessä on tavanomaista, että osana ohjelmiston kehitystyötä ennen lopullisen ohjelmiston julkaisua julkaistaan myös sellaisia testiversioita, joiden ei lähtökohtaisesti ole tarkoituskaan vastata lopullista ohjelmistoa. Selvyyden vuoksi voi todeta, että 4 kohta ei merkitse sitä, että lopullisen ohjelmiston tulisi vastata tällaista testiversiota, paitsi jos kuluttajalle on voinut perustellusti syntyä sellainen vaikutelma, että lopullinen ohjelmisto ja testiversio vastaavat toisiaan. 

Kun kyse on digitaalisesta sisällöstä tai palvelusta, on tavanomaista, että versioita uudistetaan säännöllisesti. Pykälän 3 momentissa säädettäisiinkin, että digitaalisen sisällön tai palvelun olisi lähtökohtaisesti oltava viimeisimmän sopimuksentekohetkellä saatavilla olevan version mukainen. Osapuolten olisi kuitenkin mahdollista sopia tästä toisin. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 8 artiklan 6 kohta. 

11 §.Yleinen virhesäännös. Pykälän 1 momentti sisältäisi pääsäännön, jonka mukaan digitaalisessa sisällössä tai palvelussa on virhe, jos se poikkeaa siitä, mitä 10 §:ssä säädetään. Virhearvioinnin lähtökohtana olisi siten osapuolten välisen sopimuksen sisältö sekä digitaaliselle sisällölle tai palvelulle asetetut yleiset edellytykset. Jotta digitaalisessa sisällössä tai palvelussa ei olisi säännöksen tarkoittamaa virhettä, sen tulee täyttää sekä mahdolliset subjektiiviset vaatimukset että objektiiviset vaatimukset. Lisäksi, jos osapuolet eivät ole toisin sopineet, sen tulee olla viimeisimmän sopimuksentekohetkellä saatavilla olevan version mukainen. Momentilla pannaan täytäntöön digisopimusdirektiivin 6 artikla. 

Ehdotettu 2 momentti sisältäisi poikkeuksen 1 momenttiin sisältyvään pääsääntöön. Ehdotuksen mukaan digitaalista sisältöä tai palvelua ei katsottaisi 10 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yleisten vaatimusten vastaiseksi, vaikka digitaalisen sisällön tai palvelun tietty erityispiirre poikkeaisi näistä vaatimuksista, jos kuluttajalle on nimenomaisesti annettu sopimuksen tekoajankohtana tieto poikkeamasta ja tämä on poikkeaman erikseen ja nimenomaisesti tällöin hyväksynyt. Momentilla pannaan osittain täytäntöön direktiivin 8 artiklan 5 kohta.  

Jos siis digitaalinen sisältö tai palvelu poikkeaa yleisistä vaatimuksista, elinkeinonharjoittajan olisi nimenomaisesti annettava asiasta tieto kuluttajalle, ja kuluttajan olisi nimenomaisesti hyväksyttävä se, että digitaalinen sisältö tai palvelu poikkeaa sille asetetuista yleisistä vaatimuksista. Tiedon antamiselle ja kuluttajan hyväksynnälle ei säädettäisi määrämuotoa, mutta koska elinkeinonharjoittajalla olisi näyttövelvollisuus siitä, että tieto on annettu ja kuluttajan hyväksyntä saatu sopimuksen tekoajankohtana, elinkeinonharjoittajan omankin edun mukaista voisi olla käyttää kirjallista muotoa. Se lienee myös muutoin digitaalista sisältöä tai palvelua koskevissa sopimuksissa käyttökelpoinen tapa. Tieto olisi annettava ja hyväksyntä saatava sopimuksen tekoajankohtana. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että tiedon antamisella ja hyväksymisellä tulisi olla läheinen ajallinen yhteys sopimuksentekohetkeen. 

Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin puolestaan tilanteista, joissa elinkeinonharjoittaja ei vastaisi 10 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista digitaalista sisältöä tai palvelua markkinoitaessa tai muuten ennen sopimuksen tekemistä esitettyjen tietojen antamiseen liittyvästä virheestä. Momentilla pannaan osittain täytäntöön direktiivin 8 artiklan 1 kohdan b alakohta. Elinkeinonharjoittaja ei vastaisi tietojen antamiseen liittyvästä virheestä ensinnäkään silloin, jos hän osoittaa, ettei hän ollut eikä hänen voida kohtuudella olettaa olleen selvillä kyseisistä tiedoista. Elinkeinonharjoittaja ei vastaisi tietojen antamiseen liittyvästä virheestä myöskään silloin, jos elinkeinonharjoittaja osoittaa, että kyseiset tiedot oli oikaistu sopimuksentekohetkeen mennessä samalla tai siihen verrattavissa olevalla tavalla kuin millä ne oli esitetty. Edelleen momentin 3 kohdan mukaan elinkeinonharjoittaja ei vastaisi tietojen antamiseen liittyvästä virheestä silloin, kun hän osoittaa, että tiedot eivät ole voineet vaikuttaa kuluttajan päätökseen tehdä sopimus.  

12 §.Digitaalista sisältöä tai palvelua koskevien päivitysten laiminlyönnistä johtuva virhe. Kun kyse on digitaalisesta sisällöstä tai digitaalisista palveluista, tietoturva- ja muut päivitykset voivat olla tarpeellisia, jotta digitaalinen sisältö tai palvelu pysyy turvallisuudeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan 10 §:ssä edellytetyn mukaisena. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta huolehtia paitsi siitä, että kuluttajalle tiedotetaan tällaisista päivityksistä, myös siitä, minkä ajanjakson ajan tällaisia päivityksiä olisi toimitettava. Jos kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun kertatoimituksesta, kuten yksittäisen kirjan lataamisesta älypuhelimeen, taikka useista erillisistä digitaalisen sisällön tai palvelun toimituksista, päivityksiä olisi toimitettava kuluttajalle digitaalisen sisällön tai palvelun tyyppi ja tarkoitus sekä sopimuksen olosuhteet ja luonne huomioon ottaen kohtuullisen ajanjakson ajan. Jos taas kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun jatkuvasta toimittamisesta pidemmän ajan kuluessa, kuten esimerkiksi videoiden suoratoistopalvelua koskevasta määräaikaisesta tai toistaiseksi voimassa olevasta sopimuksesta, päivityksiä olisi toimitettava kuluttajalle sen ajanjakson ajan, jona digitaalista sisältöä tai palvelua toimitetaan kuluttajalle sopimuksen perusteella. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 8 artiklan 2 kohta. 

Jos elinkeinonharjoittaja on laiminlyönyt huolehtia 1 momentin mukaisista velvollisuuksistaan, digitaalisessa sisällössä tai palvelussa olisi 2 momentin mukaan virhe. Momentilla pannaan osaksi täytäntöön direktiivin 6 artikla. 

Kuluttajan olisi voitava vapaasti päättää, asentaako hän toimitetut päivitykset. Jos kuluttaja päättää olla asentamatta päivityksiä, tällä voi kuitenkin olla vaikutuksia elinkeinonharjoittajan vastuuseen. Jos näet kuluttaja ei asenna 1 momentin mukaisesti toimitettuja päivityksiä kohtuullisessa ajassa, elinkeinonharjoittaja ei 3 momentin mukaan vastaisi yksinomaan kyseisen päivityksen puuttumisesta aiheutuvasta virheestä, jos momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin elinkeinonharjoittajan on tullut ilmoittaa kuluttajalle paitsi päivityksen saatavuudesta myös siitä, mitä seurauksia päivityksen asentamisen laiminlyönnillä on. Toiseksi päivityksen asentamatta jättäminen tai sen virheellinen asennus ei ole saanut johtua kuluttajalle annetuista puutteellisista asennusohjeista. Momentilla pannaan täytäntöön digisopimusdirektiivin 8 artiklan 3 kohta. 

Ehdotetun 4 momentin mukaan digitaalinen sisältö tai palvelu ei olisi pykälässä tarkoitetulla tavalla virheellinen myöskään silloin, kun kuluttajalle on nimenomaisesti annettu sopimuksen tekoajankohtana tieto siitä, ettei päivityksistä tiedoteta eikä niitä toimiteta 1 momentissa edellytetyllä tavalla ja kuluttaja on poikkeaman erikseen ja nimenomaisesti tällöin hyväksynyt. Momentilla pannaan osittain täytäntöön digisopimusdirektiivin 8 artiklan 5 kohta. 

13 §.Integroinnista johtuva virhe. Digitaalisen sisällön tai palvelun käyttö voi edellyttää sen integrointia eli luvun 4 §:n 1 kohdan määritelmän mukaisesti sitä, että digitaalinen sisältö tai palvelu yhdistetään ja sisällytetään kuluttajan digitaalisen ympäristön tekijöihin, jotta digitaalista sisältöä tai palvelua voidaan käyttää ehdotetussa luvussa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. Digitaalisella ympäristöllä puolestaan tarkoitetaan luvun 4 §:n 2 kohdan mukaan laitteita, ohjelmistoja ja verkkoyhteyttä, joita kuluttaja käyttää päästäkseen digitaaliseen sisältöön tai digitaaliseen palveluun tai käyttääkseen sitä. 

Digitaalisessa sisällössä tai palvelussa on tietyin edellytyksin virhe myös, jos se virheellisen integroinnin johdosta poikkeaa siitä, mitä 10 §:ssä säädetään. Näin olisi siinä tapauksessa, että integrointi on ollut elinkeinonharjoittajan vastuulla eli kun integroinnista tai sen valvonnasta on vastannut elinkeinonharjoittaja. Sama koskisi sitä tilannetta, jossa digitaalisen sisällön tai palvelun integrointi on ollut sinänsä kuluttajan tehtävä, mutta virheellinen integrointi on johtunut elinkeinonharjoittajan toimittamista puutteellisista integrointiohjeista. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 9 artikla. 

14 §.Oikeudellinen virhe. Pykälässä säädettäisiin oikeudellisesta virheestä. Pykälä vastaisi pitkälti kauppalain 41 §:ää sekä ehdotettua 5 luvun 13 §:ää. Luvun soveltamisala huomioon ottaen pykälän käytännön merkitys lienee vähäinen, mutta säännöstä pidetään tarpeellisena siltä varalta, että oikeudellinen virhe liittyisi luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuun tavaraan eli tavaraan, jota käytetään yksinomaan digitaalisen sisällön siirtovälineenä.  

Pykälän 1 momentin mukaan digitaalisessa sisällössä tai palvelussa olisi virhe silloin, jos sivullisella on omistus-, pantti-, tai muu oikeus ehdotetun luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuun tavaraan, eikä sopimuksesta seuraa, että kuluttajan on vastaanotettava tavara sivullisen oikeudesta johtuvin rajoituksin. Säännöstä ei sen sijaan sovellettaisi niissä luvun soveltamisen kannalta oletettavasti todennäköisemmissä tapauksissa, joissa sivullisen immateriaalioikeus, kuten patentti-, tavaramerkki- tai tekijänoikeus, rajoittaa kuluttajan mahdollisuuksia käyttää digitaalista sisältöä tai palvelua. Tällaisissa tilanteissa sovellettavaksi voisivat tulla luvun muut virhesäännökset.  

Pykälän 2 momentin mukaan kuluttaja voisi vaatia oikeudellisesta virheestä johtuvia seuraamuksia myös silloin, kun sivullinen väittää, että hänellä on 1 momentissa tarkoitettu oikeus, ja väitteelle on todennäköisiä perusteita. Momentti vastaa kauppalain 41 §:n 3 momenttia. 

Pykälällä pantaisiin osittain täytäntöön direktiivin 10 artikla, jossa säädetään kolmannen osapuolen oikeuksista. 

15 §.Virheellisyyden määräävä ajankohta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä ajankohtaa silmällä pitäen digitaalisen sisällön tai palvelun virheellisyyttä olisi arvioitava. Pykälällä pannaan täytäntöön digisopimusdirektiivin 11 artikla.  

Jos kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun kertatoimituksesta tai useista erillisistä toimituksista, elinkeinonharjoittaja vastaisi 1 momentin mukaan virheestä, joka digitaalisessa sisällössä tai palvelussa on ollut digitaalisen sisällön tai palvelun toimitusajankohtana, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin. Pykälän 1 momentissa hyödynnettäisiin direktiivin mukaista jäsenvaltioiden mahdollisuutta olla asettamatta direktiivissä säädettyä kahden vuoden virhevastuuaikaa. Syitä ratkaisuun on selostettu edellä jaksossa 5.1. 

Direktiivin johdanto-osan 57 kappaleen perusteella kertatoimituksena toimitettavasta digitaalisesta sisällöstä olisi kyse esimerkiksi silloin, kun kuluttaja lataa sähköisen kirjan ja tallentaa sen henkilökohtaiseen laitteeseensa. Useista erillisistä toimituksista taas voisi olla kyse silloin, kun toimitus muodostuu sarjasta tällaisia yksittäisiä tapahtumia. Esimerkkinä voidaan mainita sopimus, jonka perusteella kuluttaja voi ladata uuden sähköisen kirjan viikoittain. 

Jos kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa, elinkeinonharjoittaja vastaisi 2 momentin mukaan virheestä, joka ilmenee sinä aikana, jona digitaalinen sisältö tai palvelu on sopimuksen mukaan määrä toimittaa. Esimerkkeinä tällaisista sopimuksista voidaan direktiivin johdanto-osan 57 kappaleen perusteella mainita määräaikaiset tai toistaiseksi voimassa olevat pilvitallennussopimukset ja sosiaalisen median alustan jäsenyydet. Tällaisten sopimusten ominaispiirre on, että digitaalinen sisältö tai palvelu on kuluttajan saatavilla tai hänen käytettävissään ainoastaan määräaikaisen sopimuksen voimassaoloaikana tai niin kauan, kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus on voimassa.  

On syytä huomata, että digisopimusdirektiivin johdanto-osan 57 kappaleen mukaan se, että toimittaminen voitaisiin katsoa pykälässä tarkoitetuksi digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamiseksi jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa, ei edellytä, että toimittamisen tulisi tapahtua pitkällä aikavälillä. Näin ollen esimerkiksi videon suoratoisto verkossa voisi olla pykälässä tarkoitettua digitaalisen sisällön toimittamista jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa. Tällöin elinkeinonharjoittaja vastaisi virheestä, joka ilmenisi sinä aikana, jona digitaalista sisältöä olisi sopimuksen mukaan määrä toimittaa. Vastaavasti digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisena jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa olisi pidettävä myös tapauksia, joissa digitaalisen sisällön tai palvelun tietyt osat ovat saatavilla ajoittain tai useaan otteeseen sopimuksen voimassaoloaikana. Johdanto-osan 57 kappaleessa esimerkkinä on mainittu virustorjuntaohjelmisto, jota voidaan käyttää vuoden ajan ja jota päivitetään automaattisesti tänä ajanjaksona kuukausittain, sekä tilannetta, jossa elinkeinonharjoittaja päivittää digitaalista peliä aina kun peliin on saatavilla uusia ominaisuuksia.  

Pykälän 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja vastaisi myös 12 §:ssä tarkoitetusta päivitysten laiminlyönnistä johtuvasta virheestä, joka ilmenee sinä aikana, jona päivityksiä on 12 §:n 1 momentin mukaan määrä toimittaa. 

16 §.Virheolettama. Pykälässä säädettäisiin todistustaakasta virhetilanteissa. Pykälällä pantaisiin täytäntöön direktiivin todistustaakkaa koskevan 12 artiklan 2–5 kohta. 

Jos kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun kertatoimituksesta tai useista erillisistä toimituksista, virheen oletetaan 1 momentin mukaan olleen olemassa toimitusajankohtana, jos se ilmenee yhden vuoden kuluessa tästä ajankohdasta. Elinkeinonharjoittaja voisi kuitenkin kumota olettamuksen osoittamalla, että virhe on syntynyt vasta tämän jälkeen. Jos taas kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa ja virhe ilmenee kyseisenä ajanjaksona, oletuksena on, että kyseessä on elinkeinonharjoittajan vastuulla oleva virhe, jollei hän toisin osoita. 

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa säädettyä käännettyä todistustaakkaa ei sovellettaisi silloin, jos elinkeinonharjoittaja kykenee osoittamaan, että kuluttajan digitaalinen ympäristö eli 4 §:n 2 kohtaan sisältyvän määritelmän mukaisesti kuluttajan digitaaliseen sisältöön tai palveluun pääsemiseksi tai käyttämiseksi tarkoitettu laite, ohjelmisto tai verkkoyhteys ei ole yhteensopiva digitaalisen sisällön tai palvelun teknisten vaatimusten kanssa. Lisäedellytyksenä kuitenkin on, että elinkeinonharjoittaja on ilmoittanut tällaisista teknisistä vaatimuksista kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla ennen sopimuksen tekemistä.  

Jotta elinkeinonharjoittajan olisi mahdollista selvittää kuluttajan digitaalisen ympäristön asianmukaisuus, pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuluttajan velvollisuudesta toimia elinkeinonharjoittajan kanssa yhteistyössä siinä määrin kuin se on kohtuullista ja tarpeen sen selvittämiseksi, johtuuko digitaalisen sisällön tai palvelun vika tai puutteellisuus kuluttajan digitaalisesta ympäristöstä. Momentissa tarkoitettuna kohtuullisena yhteistyönä olisi pidettävä sellaisten teknisesti käytettävissä olevien keinojen käytön sallimista, joista aiheutuu kuluttajalle vähiten häiriöitä. Johdanto-osan 60 kappaleessa mainitaan esimerkkeinä tällaisista keinoista automaattisesti luotavien virheraporttien sekä kuluttajan internetyhteyttä koskevien tietojen lähettäminen elinkeinonharjoittajalle. Vain poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa kuluttajien voisi olla tarpeen antaa virtuaalinen pääsy digitaaliseen ympäristöönsä. Edellytyksenä tällöin olisi myös se, että mikään muu keino selvittää asiaa ei ole mahdollinen.  

Jos elinkeinonharjoittaja on ilmoittanut kuluttajalle yhteistyövaatimuksesta selvällä ja ymmärrettävällä tavalla ennen sopimuksen tekemistä, mutta kuluttaja ei osallistu yhteistyöhön, 3 momentin mukaan myöskään tällöin ei sovellettaisi 1 momentin mukaista käännettyä todistustaakkaa. 

Virheen seuraamukset 

17 §.Kuluttajan oikeudet virhetilanteessa. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin kokoavasti kuluttajan oikeudet siinä tapauksessa, että digitaalisessa sisällössä tai palvelussa on virhe, josta elinkeinonharjoittaja ehdotetun luvun säännösten perusteella on vastuussa. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 1 kohta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että kuluttajan oikeus vedota ehdotetussa luvussa säädettyihin oikeussuojakeinoihin suhteessa elinkeinonharjoittajaan ei vaikuttaisi elinkeinonharjoittajan oikeuteen vaatia hyvitystä virheestä vastuussa olevalta taholta liiketoimintaketjun aikaisemmassa vaiheessa. Säännös on tarpeen direktiivin 20 artiklan asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että direktiivin pakottavuutta koskevassa 22 artiklassa ei säädetä direktiivin pakottavuudesta 20 artiklan osalta. Momentilla ei siis vaikutettaisi elinkeinonharjoittajien väliseen sopimusvapauteen. 

18 §.Oikeus pidättyä maksusta. Pykälässä säädetään kuluttajan oikeudesta pidättyä maksamasta kauppahintaa virheen perusteella. Vastaava säännös sisältyy tavarankaupan osalta 5 luvun 17 §:ään. Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan se olisi puhtaasti kansallista sääntelyä. Tällaisen sääntelyn sisällyttämistä kansalliseen lakiin pidetään mahdollisena direktiivin johdanto-osan 15 kappaleen perusteella. 

Turvatakseen virheeseen perustuvat vaatimukset kuluttajalla olisi lähtökohtaisesti oikeus digitaalisessa sisällössä tai palvelussa olevan virheen perusteella pidättyä maksamasta sitä osuutta, joka oli vielä maksamatta, kun virhe havaittiin. Riippumatta siitä, mitä hinnan maksamisesta on sovittu, kuluttajan ei näin toimiessaan katsottaisi olevan maksuviivästyksessä. 

Kuluttajan oikeus pidättyä maksamasta sitä osaa hinnasta, joka on tarpeellinen hänen vaatimustensa turvaamiseksi, ei riippuisi siitä, miten olennainen virhe on kysymyksessä, eikä myöskään siitä, mitä virheen seuraamuksia kuluttaja haluaa käyttää hyväkseen. Nämä seikat vaikuttaisivat kuitenkin siihen, miten suuren osan hinnasta kuluttaja saisi pidättyä maksamasta. Jos virhe on sellainen, että se oikeuttaisi kuluttajan purkamaan sopimuksen, oikeus pidättyä maksamasta koskisi koko maksamatta olevaa kauppahintaa. Sen sijaan, koska kuluttaja ei saisi pidättäytyä maksamasta kauppahintaa siltä osin kuin se ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on viivästyksen perusteella oikeus, kuluttajalla ei olisi oikeutta pidättäytyä maksamasta koko jäljellä olevaa kauppahintaa, jos kyseessä olisi vähäinen virhe.  

Käytännössä kuluttajan voi olla usein vaikeaa tai jopa mahdotonta arvioida täsmällisesti, mikä on niiden vaatimusten euromääräinen suuruus, jotka hänellä on virheen vuoksi oikeus esittää. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että kuluttajan oikeus pidättyä kauppahinnan maksamisesta rajoittuisi nimenomaan siihen määrään, joka selviää lopullisesti vasta myöhemmin. Arvioitaessa sitä, onko kuluttajalla oikeus pidättyä maksamasta kauppahintaa ja kuinka suuren osan hinnasta hän voi pidättää, olisi annettava ratkaiseva merkitys sille, mitä kuluttajan voidaan kohtuudella edellyttää ymmärtävän ottaen huomioon ne hänen oikeusasemaansa koskevat tiedot, jotka ovat olleet hänen käytettävissään tai saatavillaan. 

Selvyyden vuoksi voi todeta, että säännös voi tulla sovellettavaksi vain niissä tapauksissa, joissa on sovittu maksettavaksi kauppahintaa. Jos sen sijaan kyse on 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta henkilötietojen luovuttamisesta, säännös ei voisi tulla sovellettavaksi. 

19 §.Virheen oikaisu. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kuluttajan oikeudesta vaatia virhetilanteissa virheen oikaisemista. Digitaalinen sisältö tai palvelu tulisi oikaista kohtuullisessa ajassa ja siten, ettei siitä aiheudu kuluttajalle kustannuksia taikka merkittävää haittaa ottaen huomioon digitaalisen sisällön tai palvelun luonne ja se tarkoitus, jota varten kuluttaja hankki digitaalisen sisällön tai palvelun. 

Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittaja ei kuitenkaan ole velvollinen oikaisemaan virhettä, jos siihen on este, jota hän ei voi voittaa, tai jos siitä aiheutuisi hänelle kohtuuttomia kustannuksia. Tässä tulisi erityisesti ottaa huomioon virheen merkitys sekä digitaalisen sisällön tai palvelun arvo, jos virhettä ei olisi. 

Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivi 14 artiklan 2 ja 3 kohta. 

20 §.Hinnanalennus ja sopimuksen purku. Pykälässä säädettäisiin kuluttajan oikeudesta hinnanalennukseen ja sopimuksen purkamiseen. Jos kuluttaja on maksanut tai sitoutunut maksamaan kauppahintaa, kuluttaja voisi tietyin edellytyksin vaatia joko hinnanalennusta tai sopimuksen purkamista. Jos taas kuluttaja on luovuttanut tai sitoutunut luovuttamaan henkilötietoja, kyseeseen voisi tulla yksinomaan sopimuksen purkaminen sillä erotuksella, että purkukynnys olisi matalampi kuin kuluttajan maksaessa kauppahintaa.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan kuluttajalla olisi edellä kuvatun mukaisesti oikeus vaatia hinnanalennusta tai purkaa sopimus, jos virheen oikaiseminen ei tule kysymykseen 19 §:n 2 momentissa tarkoitetuista syistä. Momentissa tarkoitettuja syitä ovat se, että sopimuksen täyttämiselle on este, jota elinkeinonharjoittaja ei voi voittaa tai se, että sopimuksen täyttämisestä aiheutuisi elinkeinonharjoittajalle kohtuuttomia kustannuksia, kun otetaan huomioon erityisesti kyseisessä momentissa mainitut seikat. Momentin 2 kohdan mukaan oikeus vaatia hinnanalennusta tai oikeus purkaa sopimus koskisi myös tilannetta, jossa elinkeinonharjoittaja ei ole oikaissut virhettä 19 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla eli kohtuullisessa ajassa ja aiheuttamatta kuluttajalle kustannuksia taikka merkittävää haittaa ottaen huomioon 19 §:n 1 momentissa luetellut seikat. Niin ikään tämä oikeus koskisi 3 kohdan mukaan tilannetta, jossa elinkeinonharjoittaja on ilmoittanut tai olosuhteiden perusteella on ilmeistä, ettei elinkeinonharjoittaja oikaise virhettä kohtuullisessa ajassa tai aiheuttamatta kuluttajalle merkittävää haittaa. Edelleen momentin 4 kohdan mukaan oikeus vaatia hinnanalennusta tai sopimuksen purkamista koskisi tilannetta, jossa virhe ilmenee siitä huolimatta, että elinkeinonharjoittaja on yrittänyt saattaa digitaalisen sisällön tai palvelun ehdotetussa luvussa edellytetyn mukaiseksi.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuluttajan välittömästä oikeudesta hinnanalennukseen tai sopimuksen purkamiseen. Tällainen oikeus kuluttajalla olisi siinä tapauksessa, että virhe on luonteeltaan niin vakava, ettei sen oikaiseminen tule kyseeseen. Momentissa tarkoitetaan eritoten tilanteita, joissa kuluttajan ei voida olettaa virheen vakavuuden vuoksi luottavan elinkeinonharjoittajan kykyyn oikaista digitaalisessa sisällössä tai palvelussa olevaa virhettä. Esimerkkinä tällaisesta voidaan mainita tilanne, jossa kuluttajalle on toimitettu virustorjuntaohjelma, jossa itsessään on virus. 

Pykälän 3 momentissa säädetään purkukynnyksestä. Edellä todetun mukaisesti purkukynnys olisi erilainen riippuen siitä, onko digitaalinen sisältö tai palvelu toimitettava kauppahintaa vastaan vai onko kuluttaja sitoutunut luovuttamaan henkilötietoja. Viimeksi mainitussa tapauksessa myös vähäinen virhe oikeuttaisi purkamaan sopimuksen, koska näissä tapauksissa kuluttajalta puuttuisi keinovalikoimasta mahdollisuus hinnanalennukseen. Jos sen sijaan digitaalinen sisältö tai palvelu on luovutettu kauppahintaa vastaan, vähäinen virhe ei oikeuttaisi purkamaan sopimusta. Todistustaakka virheen vähäisyydestä olisi elinkeinonharjoittajalla. 

Mahdollista on, että kuluttaja on sitoutunut sekä maksamaan kauppahinnan että luovuttamaan elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja. Koska tällöin keinovalikoimaan sisältyy myös hinnanalennusmahdollisuus, oikeus purkaa sopimus edellyttäisi sitä, että virhe ei ole vähäinen. 

Direktiivin 15 artiklan mukaan kuluttaja käyttää oikeuttaan purkaa sopimus antamalla elinkeinonharjoittajalle ilmoituksen päätöksestään purkaa sopimus. Artiklaa pidetään siinä määrin itsestään selvänä, ettei sen erillistä täytäntöönpanoa pidetä tarpeellisena. 

Pykälän 1 ja 2 momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 4 kohta ja pykälän 3 momentilla 14 artiklan 6 kohta. 

21 §.Hinnanalennuksen määräytyminen. Hinnanalennuksen määräytymistä koskevan pykälän 1 momentin mukaan hinnanalennuksen tulee olla oikeassa suhteessa kuluttajalle toimitetun digitaalisen sisällön tai palvelun arvon alenemiseen, kun sitä verrataan arvoon, joka digitaalisella sisällöllä tai palvelulla olisi, jos se olisi ehdotetussa 5 a luvussa edellytetyn mukainen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, mitä ajanjaksoa oikeus hinnanalennukseen koskisi siinä tapauksessa, että kyse on digitaalisesta sisällöstä tai palvelusta, joka toimitetaan pidemmän ajan kuluessa. Oikeus hinnanalennukseen koskisi näissä tapauksissa sitä ajanjaksoa, jolloin digitaalinen sisältö tai palvelu on ollut virheellinen. Hinnanalennuksen laskemisessa olisi tällöin otettava huomioon digitaalisen sisällön tai palvelun arvon aleneminen paitsi virheen vuoksi myös sen ajan vuoksi, jona kuluttaja ei ole voinut käyttää digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua sopimuksen mukaisesti (johdanto-osan 66 kappale).  

Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 5 kohta.  

22 §.Vahingonkorvaus virheestä. Pykälässä säädettäisiin kuluttajan oikeudesta korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii digitaalisen sisällön tai palvelun virheen vuoksi. Korvausvelvollisuus käsittäisi virheestä kuluttajalle aiheutuneen henkilö-, esine- ja varallisuusvahingon. Toisin kuin tavarankaupassa, jossa myyjän kauppaan perustuva vahingonkorvausvastuu ei ulotu tavaran virheestä aiheutuviin henkilövahinkoihin ja joissa tuotevastuulaki tulee sovellettavaksi, ehdotetussa luvussa ei rajattaisi henkilövahinkoja elinkeinonharjoittajan virhevastuun ulkopuolelle, vaan henkilövahingot tulisivat virhevastuun piiriin vastaavaan tapaan kuin 8 luvussa. Vaikka henkilövahingot digitaalisen sisällön tai palvelun virhetilanteissa voivatkin olla verrattain harvinaisia, tällaisia vahinkoja voisi aiheutua esimerkiksi erilaisista terveyteen, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvistä digitaalisista sisällöistä tai palveluista. 

Pykälän 1 momentin mukaan pääsääntönä olisi, että korvausvelvollisuus ei riipu siitä, johtuuko virhe tai vahinko huolimattomuudesta elinkeinonharjoittajan puolella. Samoin kuin viivästystilanteissa tiettyjen vahinkotyyppien osalta tällainen edellytys kuitenkin asetettaisiin. Näillä välillisillä vahingoilla tarkoitettaisiin virhetilanteissa samoja vahinkotyyppejä kuin viivästystilanteissa. Kaikenlaisen vahingon käsittävä korvausvelvollisuus voisi syntyä myös sillä perusteella, että digitaalinen sisältö tai palvelu sopimuksentekohetkellä tai, jos kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta pidemmän ajan kuluessa, kyseisellä ajanjaksolla poikkesi siitä, mihin elinkeinonharjoittaja on erityisesti sitoutunut. 

Tyypillisiä vahinkoja, joita kuluttajalle voi virheen vuoksi aiheutua, ovat erilaiset selvittelykustannukset, kuten puhelin- tai matkakulut. Tällaisten vahinkojen osalta korvausvelvollisuus syntyisi huolimattomuudesta riippumatta. Välillisenä vahinkona pidettäisiin sen sijaan ensinnäkin sellaista tulon menetystä, joka kuluttajalle aiheutuu sopimusrikkomuksen tai siihen liittyvien toimenpiteiden vuoksi. Esimerkkinä voidaan mainita tapaukset, joissa kuluttaja joutuu käyttämään työaikaa virheen selvittelyyn tai sen vaatimien toimenpiteiden hoitamiseen ja kärsii tämän vuoksi ansionmenetystä. Välillistä vahinkoa olisi myös muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta aiheutuva vahinko. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa kuluttaja navigaatiosovelluksessa ilmenneen virheen vuoksi ei pääse ajoissa perille määräpaikkaansa, vaan myöhästyy jatkoyhteydestä ja menettää varaamansa matkan hinnan. Mikäli tämän kaltaiset vahingot eivät jää – asianmukaista syy-yhteyttä koskevan vaatimuksen täyttymättä jäämisen vuoksi – kokonaan korvaamatta, elinkeinonharjoittajan korvausvastuu siis edellyttäisi huolimattomuutta hänen puolellaan. Välillisenä vahinkona pidettäisiin myös sellaista digitaalisen sisällön tai palvelun käyttöhyödyn olennaista menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa. Myös virhetilanteissa tulisi sovellettavaksi 9 §:n 4 momentista ilmenevä sääntö, jonka mukaan edellä tarkoitettu, lähtökohtaisesti välillisenä pidettävä vahinko tulisi korvattavaksi välittömän vahingon tavoin siltä osin kuin se on aiheutunut välittömän vahingon rajoittamisesta. 

Pykälän 2 momentti vastaa kauppalain 41 §:n 2 momenttia, joka tulee jo nykyisin sovellettavaksi myös kuluttajankaupassa ja on siten relevantti myös 5 a luvun soveltamisalaan kuuluvien sopimusten osalta silloin, kun kyse on tavarasta, jota käytetään yksinomaan digitaalisen sisällön siirtovälineenä. Momentin mukaan ostajalla on aina oikeus korvaukseen vahingosta, joka johtuu kaupantekohetkellä olemassa olleesta oikeudellisesta virheestä, jos hän ei tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää virheestä.  

Pykälän 3 momentin mukaan samanlainen oikeus korvaukseen kuin kuluttajalla on hänen perheenjäsenellään, joka kärsii virheen vuoksi vahinkoa. Myöskään virhetilanteissa sillä seikalla, kuka perheenjäsenistä on muodollisesti sopimusosapuolen asemassa ja kuka heistä on kärsinyt vahingon, ei siten olisi sinänsä merkitystä elinkeinonharjoittajan vastuun kannalta.  

Sääntely ei perustuisi direktiiviin, vaan se olisi kansallista. 

23 §.Vahinko muulle omaisuudelle. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 5 luvun 21 §:n sääntelyä mukaillen digitaalisen sisällön tai palvelun, mukaan lukien digitaalisen sisällön siirtovälineen, virheestä muulle omaisuudelle aiheutuvan vahingon korvaamisesta. Tällöin elinkeinonharjoittajan korvausvelvollisuuteen sovellettaisiin 22 §:n säännöksiä vain, jos vahinko kohdistuu omaisuuteen, jolla on välitön käyttöyhteys digitaaliseen sisältöön tai palveluun.  

Muulle omaisuudelle aiheutuvasta vahingosta voisi olla kyse esimerkiksi silloin, jos jokin tietty tietokoneohjelmisto virheellisyytensä vuoksi vahingoittaisi kuluttajan päätelaitetta. Tämän kaltaisissa tapauksissa vahinko on ennalta-arvattava seuraus digitaalisen sisällön tai palvelun virheestä, eikä voida pitää kohtuuttomana, että elinkeinonharjoittaja voisi joutua suorittamaan kuluttajalle korvausta tällaisesta vahingosta, vaikka se ei johtuisikaan huolimattomuudesta hänen puolellaan. 

Pykälän 2 momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan 5 luvun 21 §:n 2 momenttia. Säännöksen sisällyttämistä myös 5 a lukuun pidetään tarpeellisena sen johdosta, että lukua sovelletaan myös silloin, kun digitaalista sisältöä toimitetaan siirtovälineellä, kuten muistitikulla tai Blu-ray-levyllä. 

Sopimuksen purkamisen vaikutukset 

24 §.Sopimuksen purkamisen vaikutukset maksusuorituksiin. Pykälässä säädettäisiin sopimuksen purkamisen vaikutuksista osapuolten maksusuorituksiin. Jos sopimus puretaan, elinkeinonharjoittajalla olisi 1 momentin mukaan velvollisuus palauttaa kuluttajalle kaikki sopimuksen mukaisesti maksetut suoritukset. Jos sopimus koskee digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamista kauppahintaa vastaan pidemmän ajan kuluessa ja digitaalinen sisältö tai palvelu on ollut ehdotetussa luvussa edellytetyn mukainen jonkin ajanjakson ajan ennen sopimuksen purkamista, elinkeinonharjoittajalla on kuitenkin velvollisuus palauttaa kuluttajalle tämän maksamasta hinnasta vain se osa, joka vastaa ajanjaksoa, jona digitaalinen sisältö tai palvelu ei ollut ehdotetussa luvussa edellytetyn mukainen. Samoin velvollisuus koskee sitä osaa, jonka kuluttaja on maksanut etukäteen ajasta, jonka sopimus olisi ollut voimassa, jollei sitä olisi purettu. Jos siis kuluttaja on esimerkiksi tehnyt jatkuvan sopimuksen tilausvideopalvelun käytöstä, joka on ollut virheetön tietyn ajanjakson ajan, elinkeinonharjoittajan ei tarvitsisi palauttaa maksettuja suorituksia siltä osin kuin palvelu on ollut virheetön, vaan ainoastaan siltä ajalta, jolloin palvelu ei ole ollut ehdotetussa luvussa mukainen. Jos kuluttaja olisi lisäksi ehtinyt maksaa palvelusta esimerkiksi tietyn kuukausimaksun etukäteen, tämä maksu olisi purkutilanteessa palautettava. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 16 artiklan 1 kohta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa digitaalisen sisällön tai palvelun käytöstä siltä sopimuksen purkamista edeltävältä ajanjaksolta, jolloin digitaalinen sisältö tai palvelu ei ole ollut ehdotetussa luvussa edellytetyn mukainen. Säännös tulee osittain katetuksi jo sillä, mitä 1 momentissa todetaan, mutta säännöksellä selvennetään kuluttajan maksuvelvollisuutta niissä tilanteissa, joissa palautettavaa maksua ei ole. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 3 kohta. 

25 §.Sopimuksen purkamisen vaikutukset digitaalisen sisällön tai palvelun käyttöön. Pykälässä säädettäisiin digitaalisen sisällön tai palvelun käyttämisestä purettaessa sopimus.  

Pykälän 1 momentin mukaan kuluttajan tulee purkutilanteissa pidättäytyä käyttämästä digitaalista sisältöä tai palvelua sekä pidättäytyä saattamasta sitä kolmansien osapuolten saataville. Mainitulla virkkeellä pannaan täytäntöön 17 artiklan 1 kohta. Jos digitaalinen sisältö on toimitettu siirtovälineellä, kuluttajan on lisäksi elinkeinonharjoittajan pyynnöstä palautettava kyseinen väline elinkeinonharjoittajan kustannuksella ilman aiheetonta viivytystä. Jotta elinkeinonharjoittajalla olisi oikeus saada siirtoväline takaisin, tällainen pyyntö olisi tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun kuluttaja on ilmoittanut päätöksestään purkaa sopimus. Tältä osin momentilla pannaan täytäntöön 17 artiklan 2 kohta. 

Kun sopimus puretaan, elinkeinonharjoittajalla olisi direktiivin 16 artiklan 5 kohtaan perustuvan 2 momentin mukaan oikeus estää kuluttajan pääsy digitaaliseen sisältöön tai palveluun. Sen lisäksi elinkeinonharjoittajalla olisi oikeus sulkea kuluttajan käyttäjätili tai muulla tavoin estää tätä käyttämästä digitaalista sisältöä tai palvelua. Momentin mukainen elinkeinonharjoittajan oikeus kattaisi kuitenkin vain ne tapaukset, joihin ei sovelleta pykälän 4 momenttia. Mainitussa momentissa säädetään tilanteista, joissa elinkeinonharjoittajalla on velvollisuus saattaa kuluttajan saataville kaikki sisältö, jonka kuluttaja on luovuttanut tai luonut käyttäessään elinkeinonharjoittajan toimittamaa digitaalista sisältöä tai palvelua. 

Pykälän 3 momentin mukaan lähtökohtana purkutilanteissa olisi, että elinkeinonharjoittajan on pidättäydyttävä käyttämästä sellaista sisältöä, jonka kuluttaja on luonut tai luovuttanut elinkeinonharjoittajan toimittamaa digitaalista sisältöä tai palvelua käyttäessään. Kuluttajan luomaa tai luovuttamaa sisältöä voivat olla esimerkiksi digitaaliset kuvat sekä video- ja äänitiedostot. Velvollisuus pidättäytyä käyttämästä kuluttajan luomaa tai luovuttamaa sisältöä ei kuitenkaan olisi poikkeukseton. Ensinnäkään tämä velvollisuus ei koskisi 1 kohdan mukaan tapauksia, joissa kyseinen sisältö ei ole käyttökelpoista muutoin kuin elinkeinonharjoittajan toimittaman digitaalisen sisällön tai palvelun, esimerkiksi jonkin tietyn pelin, yhteydessä. Velvollisuus ei koskisi 2 kohdan mukaan myöskään tapauksia, joissa kyseinen sisältö liittyy yksinomaan kuluttajan toimintaan elinkeinonharjoittajan toimittamaa digitaalista sisältöä tai palvelua käytettäessä. Momentin 3 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan ei edellytettäisi pidättäytyvän sisällön käyttämisestä myöskään silloin, kun elinkeinonharjoittaja on yhdistänyt tällaisen sisällön muihin tietoihin, joista sitä ei voi erottaa tai sen erottaminen aiheuttaisi kohtuutonta vaivaa. Edelleen 4 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan ei edellytettäisi pidättäytyvän sisällön käyttämisestä myöskään silloin, kun kuluttaja on luonut sisällön yhdessä muiden kuluttajien kanssa, esimerkiksi pelattuaan peliä yhdessä muiden kanssa, ja muut kuluttajat voivat edelleen käyttää kyseistä sisältöä. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 16 artiklan 3 kohta. 

Jos kuluttajalta evättäisiin purkutilanteissa pääsy sisältöön, jonka hän on luovuttanut tai luonut käyttämällä digitaalista sisältöä tai palvelua, kuluttaja saattaisi käytännössä jättää käyttämättä purkuoikeuttaan digitaalisen sisällön tai palvelun ollessa virheellinen. Tällaisten tilanteiden välttämiseksi pykälän 4 momentissa säädettäisiin elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta antaa kuluttajan saataville tämän pyynnöstä kaikki sisältö, jonka kuluttaja on luovuttanut tai luonut käyttäessään elinkeinonharjoittajan toimittamaa digitaalista sisältöä tai palvelua. Tämä olisi tehtävä maksutta kohtuullisessa ajassa ja yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa tallennusmuodossa. Maksuttomuusvaatimus koskee kustannuksia, jotka liittyvät erityisesti sisällön takaisinsaantiin, eikä vaatimus siis merkitse sitä, etteikö kuluttaja olisi velvollinen vastaamaan omasta digitaalisesta ympäristöstään, kuten verkkoyhteydestä, aiheutuvista kustannuksista. Direktiivin 16 artiklan 4 kohdassa, joka 4 momentilla pannaan täytäntöön, todetaan myös, että kuluttajalla on oltava oikeus saada kyseinen digitaalinen sisältö elinkeinonharjoittajan estämättä, mutta tätä pidetään siinä määrin itsestään selvänä vaatimuksena, ettei sen mainitsemista erikseen säännöksessä pidetä tarpeellisena.  

Elinkeinonharjoittajan velvollisuus asettaa sisältö kuluttajan saataville ei kuitenkaan olisi poikkeukseton, ja momentissa rajattaisiinkin velvollisuuden ulkopuolelle 3 momentin 1–3 kohdassa mainitut tapaukset. Velvollisuutta asettaa sisältöä saataville ei siis sovellettaisi silloin, jos sisältö on käyttökelpoista vain elinkeinonharjoittajan toimittaman digitaalisen sisällön tai palvelun yhteydessä, jos se liittyy ainoastaan kuluttajan toimintaan digitaalista sisältöä tai palvelua käytettäessä taikka jos elinkeinonharjoittaja on yhdistänyt siihen muita tietoja, joista sitä ei voida erottaa tai se voidaan erottaa vain kohtuuttomin ponnistuksin. Rajauksen tarkoituksena on kattaa tapaukset, joissa sisällöstä ei olisi kuluttajalle merkittävää käytännön hyötyä samaan aikaan kun sisällön poistaminen voisi edellyttää elinkeinonharjoittajalta merkittäviä ponnisteluja.  

Pykälän 5 momentin mukaan 3 ja 4 momentissa säädetty ei koske henkilötietoja. Henkilötietojen käytöstä säädetään yleisessä tietosuoja-asetuksessa, ja henkilötietojen suhteen elinkeinonharjoittajan olisikin noudatettava yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti sovellettavia velvoitteita. Momentilla pannaan täytäntöön 16 artiklan 2 kohta sekä saman artiklan 3 ja 4 kohta siltä osin kuin niiden ulkopuolelle on rajattu henkilötiedot. Viittausta pidetään tarpeellisena informaatiosyistä. 

Muut säännökset 

26 §.Maksujen palauttaminen. Maksujen palauttamista koskevan 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan olisi tehtävä ehdotetussa luvussa säädetyt maksujen palautukset maksutta, ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun kuluttaja on ilmoittanut elinkeinonharjoittajalle vaativansa hinnanalennusta tai sopimuksen purkua. Jos kuitenkin digitaalinen sisältö on toimitettu siirtovälineellä ja elinkeinonharjoittaja on tehnyt 25 §:n 1 momentin mukaisen pyynnön siirtovälineen palauttamisesta, elinkeinonharjoittaja saisi pidättyä suoritusten palauttamisesta, kunnes hän on saanut siirtovälineen takaisin. Momentilla pantaisiin täytäntöön 18 artiklan 1 ja 3 kohta sekä osin hyödynnettäisiin johdanto-osan 15 kappaleesta ilmenevää jäsenvaltioiden liikkumavaraa säätää osapuolten oikeuksista pidättäytyä suorittamasta velvollisuuksiaan tai osaa niistä, kunnes toinen osapuoli suorittaa velvollisuutensa.  

Direktiivin 18 artiklan 2 kohtaan perustuvan 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan on palautettava saamansa maksut samalla maksutavalla, jota kuluttaja käytti alkuperäisessä liiketoimessa. Säännös merkitsee sitä, että jos kuluttaja on maksanut ostoksensa esimerkiksi käteisellä, debit-kortilla tai verkkopankin kautta, suoritus olisi palautettava hänelle käteisellä taikka vastaavalla suorituksella hänen pankkitililleen edellyttäen, että kuluttajan tilinumero on elinkeinonharjoittajan tiedossa. Jos kuluttaja ei ole ilmoittanut tilinumeroaan, palautus olisi tehtävä muuna rahasuorituksena, kuten maksu- tai postiosoituksena. Jos taas kuluttaja on maksanut ostoksensa esimerkiksi luottokortilla taikka matkapuhelimellaan siten, että summa veloitetaan puhelinlaskussa, palautus tulisi tehdä lähtökohtaisesti hyvityksenä luottokorttitilille tai puhelinlaskulle. 

Palautus voitaisiin tehdä muuta maksutapaa käyttäen vain silloin, jos kuluttaja on nimenomaisesti suostunut muuhun järjestelyyn. Suoritusten palauttamisesta ei saa kummassakaan tapauksessa aiheutua kuluttajalle kustannuksia. 

27 §.Digitaalisen sisällön tai palvelun muuttaminen. Digitaaliset sisällöt ja palvelut ovat jatkuvasti kehittyviä, ja pitempikestoisissa sopimuksissa digitaalisen sisällön tai palvelun muuttaminen voi olla usein hyödyllistä myös kuluttajille. Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joiden vallitessa tällaiset muut kuin välttämättömät muutokset olisivat sallittuja.  

Kun kyse on digitaalisen sisällön tai palvelun toimittamisesta pidemmän ajan kuluessa, sopimuksen muuttamisen edellytyksenä olisi 1 momentin 1 kohdan mukaan ensinnäkin, että sopimuksessa on sovittu elinkeinonharjoittajan oikeudesta yksipuolisesti muuttaa digitaalista sisältöä tai palvelua sekä määrätty muutosta koskevasta perustellusta syystä. Direktiivin johdanto-osan 75 kappaleessa todetun mukaisesti perusteltuja syitä voisivat olla esimerkiksi digitaalisen sisällön tai palvelun mukauttaminen uuteen tekniseen ympäristöön tai käyttäjämäärän kasvuun. 

Momentin 2 kohdan mukaan edellytyksenä olisi lisäksi, että muutoksesta ei aiheudu kuluttajalle lisäkustannuksia. Edelleen edellytyksenä 3 kohdan mukaan olisi, että kuluttajalle ilmoitetaan muutoksesta selvällä ja ymmärrettävällä tavalla.  

Jos muutos vaikuttaa kielteisesti kuluttajan mahdollisuuksiin päästä digitaaliseen sisältöön tai palveluun tai käyttää sitä, pykälän 2 momentin mukaan kuluttajalle tulee toimittaa hyvissä ajoin pysyvällä tavalla tieto muutoksen ominaisuuksista ja ajankohdasta sekä oikeudesta purkaa sopimus 3 momentin mukaisesti tai mahdollisuudesta säilyttää digitaalinen sisältö tai palvelu muuttumattomana. Momentissa säädettäisiin myös siitä, milloin tieto olisi toimitettu pysyvällä tavalla. Tältä osin momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 2 artiklan 13 alakohtaan sisältyvä pysyvän välineen määritelmä. 

Jos digitaalisen sisällön tai palvelun muuttaminen vaikuttaa kielteisesti kuluttajan mahdollisuuksiin päästä digitaaliseen sisältöön tai palveluun tai käyttää sitä, kuluttajalla olisi 3 momentin mukaan oikeus purkaa sopimus maksutta. Tämä tulisi tehdä 30 päivän kuluessa muutosta koskevan tiedon vastaanottamisesta tai siitä, kun elinkeinonharjoittaja on muuttanut digitaalista sisältöä tai palvelua, sen mukaan, kumpi näistä ajankohdista on myöhäisempi. Oikeutta purkaa sopimus ei kuitenkaan olisi, jos muutoksen kielteinen vaikutus on vähäinen. Oikeutta purkaa sopimus ei olisi myöskään silloin, kun elinkeinonharjoittaja on antanut kuluttajalle ilman lisämaksua mahdollisuuden säilyttää digitaalinen sisältö tai palvelu muuttumattomana ja digitaalinen sisältö tai palvelu säilyy tällöin ehdotetussa luvussa edellytetyn mukaisena. Jos kuluttaja purkaa sopimuksen 3 momentin perusteella, purkamiseen sovellettaisiin 4 momentin mukaan tällöin, mitä 24–26 §:ssä säädetään. 

Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 19 artikla. 

28 §.Vahingon rajoittaminen ja vahingonkorvauksen sovittelu. Pykälän 1 momentissa on säännös kuluttajan velvollisuudesta rajoittaa vahinkoaan. Säännös vastaa tavarankauppaa koskevan 5 luvun 30 §:n 1 momenttia, mutta se rajattaisiin koskemaan vain kuluttajaa, koska ehdotettuun lukuun ei sisälly säännöksiä kuluttajan vahingonkorvausvelvollisuudesta. Kuluttajan on elinkeinonharjoittajan sopimusrikkomuksen yhteydessä toimittava kohtuullisella tavalla vahinkonsa rajoittamiseksi. Seuraamuksena tämän velvollisuuden laiminlyömisestä on elinkeinonharjoittajalle tulevan vahingonkorvauksen alentaminen määrällä, joka vastaa sitä vahinkoa, jonka kuluttaja asianmukaisesti toimimalla olisi välttänyt. Tämä seuraa yleisistä vahingonkorvauksen laskemista koskevista periaatteista. 

Pykälän 2 momentin nojalla olisi mahdollista sovitella elinkeinonharjoittajan suoritettavaksi tulevaa vahingonkorvausta. Vastaavankaltainen säännös on 5 luvun 30 §:n 2 momentissa. Ehdotettu säännös rajattaisiin kuitenkin koskemaan vain elinkeinonharjoittajan suoritettavaksi tulevan vahingonkorvauksen sovittelua, koska ehdotettu luku ei sisältäisi nimenomaisia säännöksiä kuluttajan maksettavaksi tulevasta vahingonkorvauksesta. Kuten mainitussa 5 luvun 30 §:n 2 momentissa, myös ehdotetussa momentissa lueteltaisiin tekijöitä, jotka olisi sovittelua harkittaessa otettava huomioon. 

29 §.Hyvitystä koskevan vaatimuksen vanhentuminen. Vastaavaan tapaan kuin 5 lukuun, myös uuteen 5 a lukuun ehdotetaan selvyyden vuoksi lisättäväksi informatiivinen viittaus velan vanhentumisesta annettuun lakiin, jonka perusteella määräytyisi elinkeinonharjoittajan lakisääteisen virhevastuun ehdoton takaraja. Pykälällä osoitettaisiin osaltaan direktiivin 11 artiklan 2 ja 3 kohdan täytäntöönpano. 

10 luku Aikaosuudet ja pitkäkestoiset lomatuotteet 

15 §.Tavarankauppaa koskevien säännösten soveltaminen. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi 5 luvun otsikon muutoksen johdosta. Lisäksi säännöksen viittaus 5 luvun kuluttajankauppaan muutetaan viittaukseksi tavarankauppaan. 

12 luku Erinäisiä säännöksiä 

1 §.Kulutushyödykkeen välittäjän vastuu. Säännöksen 1 momenttiin lisätään viittaus uuteen 5 a lukuun ja poistetaan viittaus kauppalain 41 §:ään. Viittausta kauppalain 41 §:ään ei enää tarvita, sillä 5 ja 5 a lukuun ehdotetaan lisättäväksi kauppalain 41 §:ää vastaava säännös oikeudellisesta virheestä. 

8  Voimaantulo

Lain ehdotetaan tulevan voimaan 1.1.2022. 

Direktiivit on pantava täytäntöön 1.7.2021 mennessä, ja niiden täytäntöön panemiseksi annettavia säännöksiä on sovellettava 1.1.2022 alkaen. 

Direktiivien täytäntöönpanon viivästymisen johdosta direktiivien täytäntöönpanoon liittyvän lain voimaantulo 1.7.2021 mennessä ei ole mahdollista. Lain ehdotetaan sen sijaan tulevan voimaan 1.1.2022, jolloin direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavia säännöksiä on ryhdyttävä soveltamaan. Tätä ei voida pitää elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuttomana ottaen huomioon säännösten luonne ja se, että sääntelyn muuttuminen on ollut elinkeinonharjoittajien tiedossa jo pitkään. 

Muutokset sopimusoikeudellisissa säännöksissä vaikuttaisivat vain lain voimaantulon jälkeen tehtäviin sopimuksiin. 

9  Toimeenpano ja seuranta

Digisopimusdirektiivin 25 artiklan mukaan komissio tarkastelee direktiivin soveltamista viimeistään 12.6.2024 ja toimittaa kertomuksen Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle. Kertomuksessa tarkastellaan muun muassa sitä, olisiko yhdenmukaistettava säännöt, joita sovelletaan sellaisiin sopimuksiin, joiden nojalla digitaalista sisältöä tai digitaalisia palveluja toimitetaan muuten kuin digisopimusdirektiivin mukaisesti, kuten mainoksia vastaan. 

Tavarankauppadirektiivin 25 artiklan mukaan komissio tarkastelee viimeistään 12.6.2024 tavarankauppadirektiivin soveltamista. Tarkastelu kattaa muun muassa oikeussuojakeinoja ja todistustaakkaa koskevat säännökset myös siltä osin kuin kyse on käytetyistä tavaroista sekä julkisissa huutokaupoissa myytävistä tavaroista. Lisäksi tarkastelu kattaa muun muassa tuottajan kaupallisen kestävyystakuun. Komissio toimittaa kertomuksen Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle. Kertomuksessa arvioidaan erityisesti sitä, varmistetaanko tavarankauppadirektiiviä ja digisopimusdirektiiviä soveltamalla yhtenäinen ja johdonmukainen kehys sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle digitaalisen sisällön, digitaalisten palvelujen ja digitaalisia elementtejä sisältävien tavaroiden toimittamisen osalta unionin politiikkaa ohjaavien periaatteiden mukaisesti. Kertomukseen liitetään tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia.