2.1.1  Perustuslain säännökset ja kansallinen lainsäädäntö

Valtiosäännön arvoperustasta on säädetty perustuslain 1 §:n 2 momentissa. Sen mukaan valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Vaatimus ihmisarvon loukkaamattomuudesta ilmaisee perustavanlaatuisten oikeuksien yleisinhimillisen perustan. Lisäksi ihmisarvon käsite viittaa kaikkien ihmisyksilöiden periaatteelliseen yhdenvertaisuuteen. Maininta yksilön oikeuksien ja vapauden turvaamisesta korostaa puolestaan perusoikeuksien keskeistä asemaa Suomen valtiosäännössä. Sanonnan piiriin kuuluu myös monien muiden oikeuksien käytön perustana oleva yksilön itsemääräämisoikeus eli vapaus määrätä itsestään ja toimistaan. (HE 309/1993 vp, s. 42.) 

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Säännöksessä ilmaistaan paitsi perinteinen vaatimus oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta, myös ajatus tosiasiallisesta tasa-arvosta. Säännöksellä ei ole kielletty kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Säännöksellä ei myöskään estetä tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua eli tietyn ryhmän (esimerkiksi naiset, lapset, vähemmistöt, työttömät) asemaa ja olosuhteita parantavia toimia. (HE 309/1993 vp, s. 42-44.) 

Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksellä on haluttu korostaa, että lapsia tulee kohdella sekä aikuisväestöön nähden tasa-arvoisina, periaatteessa yhtäläiset perusoikeudet omaavina ihmisinä että keskenään yhdenvertaisesti. Tämän ohella se osoittaa, että jokaista lasta tulee kohdella yksilönä, ei pelkästään passiivisena toiminnan kohteena. (HE 309/1993 vp, s. 45.)  

Säännöksen 4 momentin mukaan sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. 

Perustuslain 7 §:ssä säädetään oikeudesta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Säännöksen 1 momentissa säädetty henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan (HE 309/1993 vp, s. 46). Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa esimerkiksi henkilöön käypiä tarkastuksia ja pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan (HE 309/1993 vp, s. 47). Henkilökohtaisen koskemattomuuden asema perusoikeutena asettaa säännöksen perustelujen mukaan siihen puuttumiselle korkean kynnyksen. Rajoitusten tulee perustua lakiin ja täyttää tulkintakäytännössä täsmentyvät hyväksyttävyys- ja välttämättömyysvaatimukset. Tältä osin merkitystä on perustuslakivaliokunnan uudemmalla tulkintakäytännöllä sekä perusoikeussäännösten ja ihmisoikeussopimusten tarjoaman suojan yhteisvaikutuksella. (HE 309/1993 vp, s. 47.) 

Säännöksellä on läheinen yhteys myös perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan. Sen lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Siihen kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. (HE 309/1993 vp, s. 52-53.) Myös perhe-elämä kuuluu suojan piiriin (HE 309/1993 vp, s. 53). Perustuslain 10 §:n 1 momentti sisältää myös erityisen tietosuojaa koskevan säännöksen, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään lailla. Säännös viittaa tarpeeseen lainsäädännöllisesti turvata yksilön oikeusturva ja yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä, rekisteröinnissä ja käyttämisessä (HE 309/1993 vp, s. 53). 

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Säännöksessä ei määritellä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapaa vaan velvoitetaan julkista valtaa lainsäädännöllä huolehtimaan riittävien palvelujen turvaamisesta. Palvelujen järjestämistapaan ja saatavuuteen vaikuttavat välillisesti myös muut perusoikeussäännökset, kuten esimerkiksi yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto, oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen sekä yksityiselämän suoja. (HE 309/1993 vp, s. 71.) Näiden perusoikeussäännösten samoin kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten periaatteiden soveltamista sosiaali- ja terveydenhuoltoon koskee myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992). 

Momenttiin sisältyy myös säännös julkisen vallan velvollisuudesta tukea lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Se korostaa perheen merkitystä lapsen luonnollisena elin- ja kasvuympäristönä. Päävastuu lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta kuuluu perheelle, erityisesti lapsen vanhemmille tai muille lapsen huollosta lain mukaan vastaaville. (HE 309/1993 vp, s. 71). Lapsen hyvinvointi on ymmärrettävä laajasti sekä aineellisena että henkisenä hyvinvointina. Siten säännöstä on tarkasteltava yhteydessä muihin taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin perusoikeuksiin. Toisaalta se sisältää yleisemminkin ajatuksen turvallisista kasvuoloista. Oikeus yksilölliseen kasvuun puolestaan korostaa lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista. Hyvinvoinnin edistäminen kattaa myös suojan väkivaltaa, alistamista ja hyväksikäyttöä vastaan, mihin on kiinnitetty erityistä huomiota myös lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa. (HE 309/1993 vp, s. 72.) 

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännös ulottaa julkisen vallan turvaamisvelvollisuuden perusoikeuksien ohella myös Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa turvattuihin ihmisoikeuksiin. Perusoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen edellyttää usein julkisen vallan aktiivisia toimenpiteitä esimerkiksi perusoikeuksien suojaamiseksi ulkopuolisilta loukkauksilta tai tosiasiallisten edellytysten luomiseksi perusoikeuksien käyttämiselle. Turvaamiskeinoihin kuuluu myös perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön aikaansaaminen (HE 309/1993 vp, s. 75). 

2.1.2  Kansainväliset ja alueelliset ihmisoikeusvelvoitteet ja -sitoumukset sekä ihmisoikeusmekanismit

Yhdistyneet kansakunnat

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59 ja 60/1991) tavoitteena on turvata lasten hyvän elämän ja kasvun perusedellytykset. Yleissopimus tuli Suomen osalta voimaan 20.7.1991. YK:n lapsen oikeuksien komitea valvoo YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen toimeenpanoa sopimusvaltioissa. Lisäksi YK:n lapsen oikeuksien komitea ohjaa lapsen oikeuksien yleissopimuksen tulkintaa ja täytäntöönpanoa julkaisemalla yleiskommentteja. 

Yleissopimuksessa on neljä keskeistä yleisperiaatetta, jotka tulee huomioida myös muiden yleissopimuksen takaamien oikeuksien tulkinnassa: lapsen etu (3 artiklan 1 kohta), lapsen oikeus saada näkemykset huomioon otetuiksi (12 artikla), syrjinnän kielto (2 artikla) sekä lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (6 artikla). 

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua. YK:n lapsen oikeuksien komitea hyväksyi vuonna 2013 yleiskommentin nro 15 (CRC/C/GC/15) lapsen oikeudesta nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta (24 artikla), jonka mukaan syrjinnän kielto koskee myös sukupuoli-identiteettiä (kohta 8). 

Yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. YK:n lapsen oikeuksien komitea hyväksyi vuonna 2013 yleiskommentin nro 14 (CRC/C/GC/14) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon (3 artikla 1 kohta). Yleiskommentin mukaan lapsen edun arviointi on ainutkertainen toimenpide, joka tulisi suorittaa kussakin yksittäisessä tapauksessa ottaen huomioon kutakin lasta, lapsiryhmää tai yleisesti lapsia koskevat erityisolosuhteet. Nämä olosuhteet liittyvät kyseessä olevan tai kyseessä olevien lasten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, joita ovat muun muassa ikä, sukupuoli, kehitystaso, kokemukset ja vähemmistöryhmään kuuluminen (kohta 48). Lisäksi todetaan, että lapsen henkilöllisyyteen kuuluu sellaisia ominaisuuksia kuten esimerkiksi sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen. Lasten erilaisuus on otettava huomioon lapsen etua arvioitaessa (kohta 55). Lapsen edun arvioinnissa on lisäksi huomioitava, että lapsen valmiudet kehittyvät. Päätöksentekijöiden tulisi näin ollen harkita toimenpiteitä, joita voidaan tarvittaessa tarkistaa tai muuttaa sen sijaan, että he tekisivät lopullisia ja peruuttamattomia päätöksiä (kohta 84). 

YK:n lapsen oikeuksien komitea on hyväksynyt vuonna 2003 nuorten terveyttä ja kehitystä koskevan yleiskommentin nro 4 (CRC/GC/2003/4), jonka mukaan vanhempien tai muiden lapsesta oikeudellisesti vastuussa olevien henkilöiden on toteutettava huolellisesti oikeutensa ja vastuunsa tarjota nuorisoikäisille lapsilleen ohjausta ja neuvoa, jotta nämä pystyvät käyttämään oikeuksiaan. Heillä on velvollisuus ottaa huomioon nuorten näkemykset näiden iän ja kehitystason mukaisesti ja järjestää turvallinen ja kannustava ympäristö, jossa nuori voi kehittyä. Nuorten perhepiirin jäsenten on tunnustettava nuoret aktiivisiksi oikeuksien haltijoiksi, joilla on valmiudet kehittyä täysivaltaisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi, jos he saavat asianmukaista ohjausta ja neuvoa (kohta 7). 

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti. Lasten oikeuksien komitea muistuttaa lapsen oikeuksien täytäntöönpanoa varhaislapsuudessa koskevassa yleiskommentissaan nro 7 vuodelta 2005 (CRC/C/GC/7/Rev.1), että 6 artikla kattaa kaikki kehityksen näkökohdat ja että pikkulapsen terveys ja psykososiaalinen hyvinvointi ovat monilta osin riippuvaisia toisistaan (kohta 10). 

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan lapsen oikeutta säilyttää henkilöllisyytensä, myös kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. 

Yleissopimuksen osallisuutta koskevan 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lisäksi yleissopimuksen 17 artiklassa on lapsen oikeutta tietoon koskeva säännös. 

Yleissopimuksen 24 artiklan 1 kohta mukaan sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Sopimusvaltiot pyrkivät varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia tällaisista terveyspalveluista. Lasten oikeuksien komitean vuonna 2013 hyväksymän artiklaa koskevan yleiskommentin nro 15 (CRC/C/GC/15) mukaan voidakseen toteuttaa täysimääräisesti kaikkien lasten oikeuden terveyteen, sopimusvaltioiden velvollisuutena on varmistaa, ettei lasten terveys vaarannu syrjinnän takia, joka on merkittävä haavoittuvuudelle altistava tekijä (kohta 8). Jotta lasten oikeus terveyteen toteutuisi, toimenpiteitä tulisi kohdistaa epäedullisessa asemassa oleviin (kohta 11). 

YK:n lapsen oikeuksien komitea on vuonna 2016 hyväksymässään yleiskommentissa nro 20 lapsen oikeuksien täytäntöönpanosta nuoruusiässä (CRC/C/GC/20) korostanut valtioiden velvollisuutta kunnioittaa nuorten fyysistä ja psykologista koskemattomuutta, sukupuoli-identiteettiä ja autonomiaa. Yleiskommentin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kohtaavat yleisesti vainoa, mukaan lukien hyväksikäyttöä ja väkivaltaa, leimaamista, syrjintää ja kiusaamista sekä syrjäyttämistä kasvatuksen ja koulutuksen piiristä, ja he jäävät vaille perheen ja yhteiskunnan tukea tai pääsyä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin ja -tietoihin. Ääritapauksissa he joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön, raiskauksen ja väkivallan kohteeksi. Näihin kokemuksiin liittyy alhainen itsetunto, muita korkeampi masentuneisuus ja itsetuhoisuus sekä kodittomuus (kohta 33). 

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (SopS 67 ja 68/1986; CEDAW-sopimus) tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Yleissopimus tuli Suomen osalta voimaan vuonna 1986. CEDAW-sopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanoa valvoo CEDAW-sopimuksella perustettu CEDAW-komitea. Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimuksessa "naisten syrjintä" tarkoittaa kaikkea sellaista sukupuolen perusteella tapahtuvaa syrjintää, poissulkemista tai rajoittamista, jonka vaikutus tai tarkoitus on heikentää naisille -- miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta ja siviilisäädystä että riippumatta -- kuuluvien yhtäläisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tunnustamista, nauttimista tai toteuttamista poliittisella, taloudellisella, yhteiskunnallisella, sivistyksellisellä, kansalaisoikeuksiin liittyvällä tai muilla aloilla, tai mitätöidä nämä oikeudet. Yleissopimuksen 2 artiklan mukaan sopimusvaltiot tuomitsevat naisten syrjinnän kaikki muodot ja ryhtyvät kaikin asianmukaisin keinoin viipymättä poistamaan naisiin kohdistuvaa syrjintää. CEDAW-komitea on korostanut artiklaa 2 koskevassa yleiskommentissaan nro 28 (CEDAW/C/GC/28) intersektionaalisuutta ja todennut sukupuoleen perustuvan syrjinnän olevan erottamattomasti kytkeytynyt muihin naisiin vaikuttaviin tekijöihin kuten sukupuoli-identiteettiin (kohta 18). Yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin muuttaakseen miesten ja naisten sosiaalisia ja sivistyksellisiä käyttäytymiskaavoja poistaakseen ennakkoluulot ja tapaan tai muuhun perustuvat käytännöt, joiden lähtökohtana on käsitys jommankumman sukupuolen alemmuudesta tai ylemmyydestä tai kaavamainen miesten ja naisten roolijako. 

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 7/1976 ja SopS 8/1976, KP-sopimus) tuli Suomen osalta voimaan 23.3.1976. Yleissopimus sisältää muun muassa yleisen syrjintäkiellon ja säännöksen vähemmistöihin kuuluvien oikeuksista. Yleissopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan jokainen sopimusvaltio sitoutuu kunnioittamaan ja takaamaan jokaiselle alueellaan olevalle ja oikeuspiiriinsä kuuluvalle yksilölle yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet ilman minkäänlaista rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Erityisesti ei ketään saa alistaa ilman hänen vapaata suostumustaan lääketieteelliseen tai tieteelliseen kokeiluun. Yleissopimuksen 17 artiklan mukaan kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa mielivaltaisesti tai laittomasti puuttua eikä suorittaa hänen kunniaansa ja mainettaan loukkaavia hyökkäyksiä. Lisäksi yleissopimuksen 26 artiklan mukaan kaikki ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ja oikeutettuja ilman minkäänlaista syrjintää yhtäläiseen lain suojaan. Tässä suhteessa lain tulee kieltää kaikki syrjintä ja taata kaikille henkilöille yhtäläinen ja tehokas suojelu rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää vastaan. 

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 6/1976; TSS-sopimus), tuli Suomen osalta voimaan 3.1.1976. TSS-sopimuksen täytäntöönpanoa valvoo TSS-komitea, joka antaa yleiskommentteja yleissopimuksen tulkinnasta. TSS-sopimuksen 12 artiklan mukaan yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä. 2 artiklassa taattua oikeutta seksuaali- ja lisääntymisterveyteen koskevan yleiskommentin (E/C.12/GC/22) mukaan suojeluvelvollisuuden rikkominen tapahtuu, kun valtio ei ryhdy tehokkaisiin toimiin estääkseen kolmansia osapuolia heikentämästä seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuden toteutumista. Tämä pitää sisällään sen, että valtio ei onnistu kieltämään ja tekemään toimia kaikenlaisen väkivallan ehkäisemiseksi, joka kohdistuu muun muassa transsukupuolisiin ja intersukupuolisiin henkilöihin. Suojeluvelvollisuuden rikkominen pitää sisällään myös sen, että valtio ei onnistu kieltämään esimerkiksi haitallisia käytäntöjä liittyen pakkosterilisaatioon. 

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto julkaisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia koskevan raportin vuonna 2011 (Discriminatory laws and practices and acts of violence against individuals based on their sexual orientation and gender identity. Report of the United Nations High Commissioner for Human Rights 17.11.2011, A/HRC/19/41). Raportissa tarkastellaan keskeisiä ihmisoikeuksiin liittyviä huolenaiheita, joihin jäsenvaltioiden tulee kiinnittää huomiota. Sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskeviin huolenaiheisiin on raportissa sisällytetty havainto, jonka mukaan joissakin valtioissa sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen edellyttää asianomaisen henkilön sterilointia ja/tai naimattomuutta. Viimeksi mainitussa tapauksessa saatetaan lisäksi edellyttää, että naimisissa oleva henkilö eroaa puolisostaan, jotta hänen sukupuolensa voidaan vahvistaa oikeudellisesti. Raportissa YK:n ihmisoikeusvaltuutettu suosittelee, että jäsenvaltiot mahdollistavat transsukupuolisten henkilöiden sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ja saattavat voimaan asianmukaiset menettelyt, jotta asianomaiset henkilöt voivat saada sukupuoli-identiteettinsä mukaiset henkilöllisyystodistukset ja muut vastaavat asiakirjat ilman, että heidän muita ihmisoikeuksiaan loukataan. Raportissa viitataan kansainvälisen asiantuntijaryhmän laatimiin Yogyakartan periaatteisiin esimerkkinä ohjeistosta, jonka toteuttamiseen useat jäsenvaltiot ovat sitoutuneet ja joka tarjoaa välineistön eräiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvien kysymyksien ratkaisemiseen. 

YK:n ihmisoikeusneuvosto perusti vuonna 2016 seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä käsittelevän itsenäisen asiantuntijan tehtävän (Independent Expert on Protection against violence and discrimination based on sexual orientation and gendenr identity), jota on hoitanut 2018 lähtien Victor Madrigal-Borloz. Hän luovutti vuonna 2018 YK:n yleiskokoukselle raportin koskien sukupuolen oikeudellista tunnustamista ja transsukupuolisuuden poistamista tautiluokituksesta (A/73/152). Hän tuo raportissaan esille eräitä keinoja, joilla turvataan sukupuoli-identiteetin kunnioittaminen. Hän kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen menettelyn, joka on yksinkertainen, saavutettavissa oleva ja luottamuksellinen hallinnollinen prosessi, perustuu asianomaisen henkilön itsemääräämiseen sekä turvaa vapaan ja tietoon perustuvan suostumuksen siten, ettei sukupuolen vahvistamisen ehdoksi aseteta lääketieteellisiä ja/tai psykologisia lausuntoja, jotka ovat luonteeltaan kohtuuttomia tai patologisoivia. Menettelyn tulisi olla maksuton siinä määrin kuin mahdollista. Menettelyn tulisi lisäksi tunnistaa ja tunnustaa ei-binääriset identiteettikokemukset. 

YK:n riippumaton asiantuntija antoi kesällä 2021 YK:n Ihmisoikeusneuvostolle ja yleiskokoukselle kaksiosaisen raportin, joka käsittelee sukupuolta (A/HRC/47/27 (The law of inclusion) ja A/76/152 (Practices of exclusion)). Ihmisoikeusneuvostolle antamassa raportissaan (A/HRC/47/27) hän toistaa suosituksen, jonka mukaan valtioiden tulisi mahdollistaa sukupuoli-identiteetin oikeudellinen tunnustaminen tavalla, joka on yhteensopiva syrjinnän vapautta koskevien oikeuksien, yhdenvertaisen oikeussuojan, yksityisyyden, identiteetin ja sananvapauden kanssa ja toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta tällainen tunnustaminen perustuu hakijan itsemääräämisoikeuteen ja on yksinkertainen hallinnollinen prosessi eikä siihen liity loukkaavia vaatimuksia, kuten lääkärintodistusta, leikkausta, hoitoa, sterilointia tai avioeroa. Sen tulisi sisältää muiden kuin binaaristen identiteettien tunnustamisen sekä varmistaa, että alaikäisillä on mahdollisuus tunnustaa sukupuoli-identiteettinsä. Lisäksi riippumaton asiantuntija suosittelee, että valtiot kaksinkertaistaisivat ponnistelunsa kaikkien seksuaaliseen suuntautumiseen ja/tai sukupuoli-identiteettiin liittyvien patologisten jäänteiden poistamiseksi (kohta 91 ja 92). 

YK:n riippumaton asiantuntija on todennut raportissaan A/73/152 (Protection against violence and discrimination based on sexual orientation and gender identity) vuonna 2018 että se, ettei lapsilla ole mahdollisuutta saada oikeudellista sukupuoltaan vahvistettua lisää syrjinnän, hyväksikäytön, väkivallan ja vainon uhkaa (kohta 33). 

Euroopan neuvosto

Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18 ja 19/1990; sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna SopS 71 ja 72/1994, SopS 85 ja 86/1998, SopS 8 ja 9/2005, SopS 6 ja 7/2005 sekä SopS 50 ja 51/2010; Euroopan ihmisoikeussopimus) tuli Suomessa voimaan vuonna 1990. Sopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen muutoin kuin silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan artikla 8, jonka tulkinnan taustalla on henkilökohtaisen autonomian tärkeä periaate, suojelee myös yksilön henkilökohtaista piiriä, mukaan lukien oikeutta päättää identiteetistään. Sukupuolen oikeudellisen tunnustamisen kieltäminen rikkoo henkilön oikeutta yksityiselämän suojaa. (Christine Goodwin v. The United Kingdom, nro. 28957/95, 11.7.2002, kohta 90). 

Sopimuksen 12 artiklan mukaan avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti. Sopimuksen 14 artiklan mukaan sopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut asiaa A.M. ja muut v. Russia, nro. 47220/19, 22.11.2021, koskevassa ratkaisussaan, että 14 artiklassa säädetty syrjintäkielto koskee myös sukupuoli-identiteetin perusteella tapahtuvaa syrjintää. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että A.M.:n sukupuoli-identiteetti oli ollut ratkaisevana tekijänä kansallisessa tuomioistuimessa tehdyissä päätöksissä. Kantajaa oli kohdeltu eri tavalla kuin muita vanhempia lapsien tapaamisoikeuksia koskien. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että kyseinen sukupuoleen perustuva kohtelu ei ollut ollut oikeasuhteinen, se oli ollut puolueellinen ja vastoin yleissopimusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi myös, että rajoitukset A.M.:n oikeuksiin vanhempana ja hänen yhteyteensä lapsiinsa eivät olleet ”välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa”, mikä johti yleissopimuksen 8 artiklan (oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioitukseen) rikkomiseen. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut asiassa Y. v. Turkey, nro. 14793/08, 10.6.2015, koskevassa ratkaisussaan, ettei sterilisaatiovaatimusta voida asettaa sukupuolen korjausoperaation ennakkoehdoksi. Asiassa valittajalta oli evätty lupa sukupuolenkorjausleikkaukseen sillä perusteella, ettei hän ollut pysyvästi kykenemätön lisääntymään eikä näin ollen täyttänyt yhtä siviililain mukaisista sukupuolenvaihdoksen edellytyksistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi ratkaisussaan, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen oli rikottu. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi vuonna 2017 ratkaisunsa Ranskaa koskevassa asiassa A.P., Carçon ja Nicot v. France, nro. 79885/12, 52471/13 ja 52596/13, 6.7.2017. Asia koostui kolmesta valituksesta, jotka koskivat sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle asetettuja ennakkoehtoja Ranskassa. Ratkaisussa tarkasteltiin muun muassa sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ennakkoehtoina olevaa vaatimusta sterilisaatiosta ja hoidoista, jotka suurella todennäköisyydellä johtaisivat lisääntymiskyvyttömyyteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen osalta valtion käytäntö rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että sterilisaatioon johtavan operaation asettaminen sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ennakkoehdoksi asettaa muutosta hakevan henkilön tilanteeseen, jossa henkilön valinta nauttia oikeudesta yksityiselämän suojaan tarkoittaa käytännössä samalla luopumista oikeudesta fyysiseen koskemattomuuteen. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi saman asian toisen valittajan (52471/13) osalta, että yksilön velvollisuus osoittaa sukupuoli-identiteettihäiriön olemassaolo sukupuoli-identiteetin oikeudellisen tunnustamisen edellytyksenä ei kuitenkaan rikkonut 8 artiklan mukaista oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen. Ratkaisussaan tuomioistuin katsoi, että sopimuspuolilla on edelleen laaja harkintavalta päättää tällaisen vaatimuksen asettamisesta. Ottaen huomioon valtioiden laajan liikkumavaran, tuomioistuin katsoi, että Ranskan viranomaiset hylätessään toisen valittajan pyynnön sukupuolimerkinnän muuttamisesta syntymätodistukseen sillä perusteella, että hän ei ollut osoittanut kärsineensä sukupuoli-identiteettiä koskevasta häiriöstä, olivat saavuttaneet tasapainon kilpailevien intressien välillä. 

Suomea koskevassa asiassa Hämäläinen v. Finland, nro. 37359/09, 16.7.2014, sukupuolensa miehestä naiseksi korjannut henkilö valitti, että hänen oikeuttaan yksityis- ja perhe-elämään oli loukattu sen johdosta, että sukupuolen vahvistaminen edellytti hänen avioliittonsa muuttamista rekisteröidyksi parisuhteeksi. Valittaja vetosi valituksessaan erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta), 12 artiklaan (oikeus avioliittoon) ja 14 artiklaan (syrjinnän kielto). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi asiaa koskevassa ratkaisussaan, ettei Euroopan ihmisoikeussopimus aseta jäsenvaltioille velvollisuutta sallia samaa sukupuolta olevien avioliittoa eikä sopimus myöskään vaadi erikoisjärjestelyitä valitusta vastaavissa tilanteissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Euroopassa ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta sitten tuomioistuimen edellisen tuomion (asia Schalk and Kopf v. Austria, no. 30141/04, 22.11.2010) vastaavassa kysymyksessä. Eurooppalaisen konsensuksen puuttuessa, ja ottaen huomioon kyseessä olevan asian luonne, oli Suomelle annettava laaja harkintamarginaali asian sääntelyssä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei tältä osin muuttanut aiempaa linjaustaan. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi Suomen lainsäädännön tarjoavan valittajalle useita vaihtoehtoja. Nykytilan säilyttämisen tai avioeron lisäksi valittajalla oli todellinen mahdollisuus muuttaa avioliittonsa puolisonsa suostumuksella rekisteröidyksi parisuhteeksi. Näin valittaja saisi paitsi oikeudellisen sukupuolensa vahvistettua myös oikeudellisen suojan suhteelleen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että rekisteröity parisuhde tarjoaisi valittajalle ja hänen perheelleen avioliittoa vastaavan oikeudellisen suojan, eivätkä avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen erot vaikuttaisi tosiasiallisesti valittajan parisuhde- tai perhetilanteeseen. Puolison suostumus oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tarpeen, jotta kumpaakin puolisoa voitiin suojella toistensa yksipuolisten päätösten vaikutuksilta. 

Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (SopS 24/2010; biolääketiedesopimus) tuli Suomessa voimaan vuonna 2010. Biolääketiedesopimuksen tarkoituksena on suojella kaikkien ihmisarvoa ja taata ketään syrjimättä, että jokaisen koskemattomuutta ja muita oikeuksia ja perusvapauksia kunnioitetaan biologian ja lääketieteen sovellusten alalla. Biolääketiedesopimuksen 5 artikla koskee suostumusta. Sen mukaan terveyteen kohdistuva toimenpide voidaan suorittaa vain, jos kyseinen henkilö on antanut suostumuksensa vapaasta tahdostaan ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Terveyteen kohdistuvan toimenpiteen käsite on tarkoitettu ymmärrettäväksi laajassa merkityksessä sisältäen kaikki lääketieteelliset toimenpiteet. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ennaltaehkäisevät toimet, sairauden määrittäminen, hoitaminen, kuntouttaminen ja tutkimukseen liittyvät toimenpiteet. 

Uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (SopS 78 ja 80/2002) tarkoitus on turvata ja edistää sosiaalisia oikeuksia Euroopassa. Nämä oikeudet on taattava kaikille jäsenvaltion oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille ilman syrjintää. Peruskirja tuli Suomen osalta voimaan 1.8.2002. Peruskirjan valvonta perustuu sen soveltamista koskeviin raportteihin, joita sopimuspuolet antavat määräajoin. Raportit tutkitaan Euroopan sosiaalisten oikeuksien komiteassa, hallitusten välisessä komiteassa ja lopuksi Euroopan neuvoston ministerikomiteassa. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea käsittelee lisäksi peruskirjan nojalla tehtyjä järjestökanteluja. Järjestökantelun voivat tehdä eurooppalaiset työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, tietyt edellytykset täyttävät kansainväliset kansalaisjärjestöt sekä kansalliset työnantaja- ja työntekijäjärjestöt. Lisäksi sopimuksen osapuolena oleva valtio voi tunnustaa sen lainkäyttövallan piirissä toimivien kansallisten kansalaisjärjestöjen oikeuden tehdä järjestökanteluja sitä vastaan. Euroopan sosiaalisen peruskirjan lisäpöytäkirja järjestökantelujen järjestelmästä (SopS 75 ja 76/1998) tuli Suomen osalta voimaan vuonna 1998. Suomi on myöntänyt kaikille kansalaisjärjestöille oikeuden tehdä järjestökanteluita komitealle. 

Uudistetun Euroopan sosiaalinen peruskirjan 11 artikla koskee oikeutta terveyden suojeluun. Artiklan mukaan varmistaakseen, että oikeutta terveyden suojeluun voidaan käyttää tehokkaalla tavalla, sopimuspuolet sitoutuvat, joko suoraan tai yhteistyössä julkisten tai yksityisten järjestöjen kanssa, ryhtymään asianmukaisiin toimiin, joiden tarkoituksena on muun muassa: 1. poistaa terveyttä heikentävät syyt mahdollisuuksien mukaan, 2. järjestää neuvontapalveluja ja valistusta terveyden edistämiseksi ja rohkaista henkilökohtaisen vastuun ottamista terveyttä koskevissa asioissa, 3. ehkäistä tartuntatauteja, kansantauteja ja muita sairauksia sekä onnettomuuksia mahdollisuuksien mukaan. 

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on antanut vuonna 2018 päätöksen koskien vuoden 1961 peruskirjan 11 artiklaa asiassa Transgender Europe ja ILGA-Europe vs. Tsekki (No. 117/2015). Asiassa valittajajärjestöt pyysivät komiteaa toteamaan, että Tsekin tasavallan tilanne rikkoo 11 artiklaa joko yksin tai vuoden 1961 perusoikeuskirjan johdanto-osan syrjimättömyyslausekkeen perusteella sillä perusteella, että transsukupuolisia henkilöitä, jotka haluavat muuttaa henkilökohtaisia asiakirjojaan, koskee oikeudellinen sterilointivaatimus. Komitea totesi päätöksessään, että fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden kunnioittaminen on erottamaton osa vuoden 1961 perusoikeuskirjan 11 artiklassa taattua oikeutta terveyden suojeluun. Komitean päätöksen mukaan transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetin tunnustamiseen liitetty ehto vesittää vapaan suostumuksen ja loukkaa sen vuoksi fyysistä koskemattomuutta, toimii ihmisarvon käsitteen vastaisesti eikä sitä näin ollen voida pitää perusoikeuskirjan 11 artiklan 1 kohdassa taatun terveyden suojelua koskevan oikeuden mukaisena (kohdat 10, 74, 76 ja 86). 

Euroopan neuvoston ministerikomitea suosittelee vuonna 2010 antamassaan suosituksessa toimista seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin perustuvan syrjinnän torjumiseksi (CM/Rec[2010]5) jäsenvaltioita tarkastelemaan säännöllisesti oikeudellisen sukupuolen vahvistamiselle asetettavia ennakkovaatimuksia loukkaavien vaatimuksien poistamiseksi. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava asianmukaiset toimet taatakseen henkilön oikeudellisen sukupuolen tunnustamisen kaikilla elämänalueilla, erityisesti mahdollistamalla nimen ja sukupuolen muuttamisen virallisiin asiakirjoihin nopeasti, avoimesti ja helposti. Jäsenvaltioiden olisi myös tarvittaessa varmistettava, että muut kuin valtion toimijat tunnustavat sukupuolenkorjauksen vastaavasti ja tekevät vastaavat muutokset keskeisten asiakirjojen, kuten opinto- ja työtodistusten, osalta (kohdat 20 ja 21). 

Samassa suosituksessaan ministerikomitea suosittelee terveyden osalta, että jäsenvaltioiden olisi toteutettava asianmukaiset lainsäädäntötoimet ja muut toimet, joilla varmistetaan, että korkeinta saavutettavissa olevaa terveyden tasoa voidaan tosiasiallisesti nauttia ilman seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli‐identiteettiin perustuvaa syrjintää. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava asianmukaiset toimet varmistaakseen, että transsukupuoliset henkilöt saavat tosiasiallisesti asianmukaiset sukupuolenkorjaukseen liittyvät palvelut, mukaan lukien transsukupuolisten henkilöiden terveydenhoitoon liittyvän psykologian, endokrinologian ja kirurgian asiantuntemus, joutumatta kohtuuttomien vaatimusten kohteeksi. Kehenkään ei pitäisi kohdistaa sukupuolenkorjaustoimia ilman hänen suostumustaan (kohdat 33 ja 35). Suosituksen liitteessä suositellaan jäsenvaltioita toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen kaikkien vapautensa menettäneiden henkilöiden, kuten transsukupuolisten henkilöiden, turvallisuuden ja ihmisarvon sekä erityisesti ryhtymään suojelutoimiin muiden vankien tai henkilöstön tekemiä fyysisiä pahoinpitelyjä, raiskauksia ja muita seksuaalisen hyväksikäytön muotoja vastaan. Transsukupuolisten henkilöiden sukupuoli-identiteetin riittävästä suojelemisesta ja kunnioittamisesta olisi huolehdittava (liite 1. A. 4 kohta). 

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous kehottaa päätöslauselmassaan 2048 (2015) (Discrimination against transgender people in Europe), jäsenmaita kunnioittamaan ja suojelemaan transihmisiin kuuluvien oikeutta syrjimättömyyteen ja luomaan itsemääräämisoikeuteen perustuvan, nopean, läpinäkyvän ja saavutettavan menettelyn oikeudellisen sukupuolen vahvistamiselle sekä saattamaan nämä menettelyt kaikkien niiden henkilöiden saataville, jotka pyrkivät käyttämään niitä iästä, terveydentilasta, taloudellisesta tilanteesta tai poliisirekisteristä riippumatta. Lisäksi se kehottaa muun muassa luopumaan sterilisaatiovaatimuksesta sekä mielenterveysdiagnoosista sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä. 

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous kehottaa päätöslauselmassaan 2239 (2018) (Private and family life: achieving equality regardless of sexual orientation) jäsenvaltioita muun ohella varmistamaan, että niiden parisuhdetta, vanhempia ja lapsia koskevia lakeja, määräyksiä ja politiikkoja sovelletaan ilman seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella tapahtuvaa syrjintää. Yleiskokous kehottaa jäsenvaltioita turvaamaan sateenkaariperheiden vanhempien ja lasten oikeudet ilman seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella tapahtuvaa syrjintää. Lisäksi yleiskokous kehottaa jäsenvaltioita säätämään transsukupuolisten vanhempien sukupuoli-identiteetin oikeasta kirjaamisesta lastensa syntymätodistuksiin ja varmistamaan, että muita laillisia sukupuolimerkintöjä kuin mies ja nainen käyttävät henkilöt voivat tunnustaa ilman syrjintää parisuhteensa ja suhteensa lapsiin. 

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Niels Muižnieksin antoi ihmisoikeuksia koskevan kommentin (LGBTI children have the right to safety and equality) vuonna 2014 koskien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten oikeutta turvallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Kommentin mukaan oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen mahdollisuuden sulkeminen alaikäisten henkilöiden ulottuvilta on pidettävä yhtenä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten itsemääräämisoikeuden toteutumisen esteistä. 

Euroopan unioni

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2000/C 364/01) on määräyksiä liittyen muun muassa ruumiilliseen koskemattomuuteen, yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen, yhdenvertaisuuteen, lapsen oikeuksiin sekä terveyden suojeluun. Perusoikeuskirjan määräykset sitovat unionin toimielimiä, elimiä ja virastoja sekä jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. 

Euroopan parlamentti hyväksyi syyskuussa 2011 päätöslauselman ihmisoikeuksista, seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä YK:ssa (2013/C 56 E/12). Päätöslauselmassa parlamentti toteaa olevansa huolissaan seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuvista lukuisista ihmisoikeusrikkomuksista ja laajalle levinneestä syrjinnästä sekä EU:ssa että sen ulkopuolella. Parlamentti pitää valitettavana, että EU:ssa ei aina täysin noudateta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, joita ovat muun muassa oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, oikeus yksityisyyteen ja perhe-elämään sekä oikeus yhdenvertaiseen kohteluun. Parlamentti kehottaa lopettamaan transsukupuolisten henkilöiden sukupuolenkorjausprosessin psykiatrisoinnin ja takaamaan, että he voivat vapaasti valita hoidon tuottajansa. 

Euroopan parlamentti hyväksyi 14. syyskuuta 2021 päätöslauselman koskien hlbtiq-henkilöiden oikeuksia EU:ssa (2021/2679(RSP)). Päätöslauselmassaan Euroopan parlamentti vaatii, että EU omaksuu yhteisen lähestymistavan samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittojen ja kumppanuuksien tunnustamiseksi. Se kehottaa jäsenvaltioita erityisesti ottamaan käyttöön asiaa koskevaa lainsäädäntöä, jotta varmistetaan, että oikeutta yksityis- ja perhe-elämään ilman syrjintää ja kaikkien perheiden vapaaseen liikkuvuuteen kunnioitetaan täysimääräisesti, mukaan lukien toimenpiteet, joilla edistetään transsukupuolisten vanhempien sukupuolen oikeudellista tunnustamista. 

Euroopan komissio antoi vuonna 2020 tiedonannon Tasa-arvon unioni: hlbtiq-henkilöiden tasa-arvoa koskeva strategia 2020–2025 (COM (2020) 698 final). Strategiassa käsitellään muun muassa trans- ja muunsukupuolisen identiteetin ja intersukupuolisten henkilöiden tunnustamisen parantamista. Strategian mukaan henkilöihin, jotka haluavat muuttaa oikeudellista sukupuoltaan, sovelletaan eri jäsenvaltioissa hyvin erilaisia vaatimuksia. Viime vuosina yhä useammat jäsenvaltiot ovat muuttaneet sukupuolen tunnustamista koskevaa lainsäädäntöään merkittävästi siten, että se on lähempänä henkilökohtaisen itsemääräämisoikeuden mallia. Muissa jäsenvaltioissa on edelleen voimassa useita vaatimuksia transihmisten ja muunsukupuolisten sukupuolen tunnustamiselle. Ne eivät välttämättä ole oikeasuhteisia ja saattavat rikkoa ihmisoikeusnormeja, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt kirurgisten ja sterilointivaatimusten kohdalla. Komissio edistää jäsenvaltioiden välistä parhaiden käytäntöjen vaihtoa siitä, miten voidaan ottaa käyttöön helposti saatavilla olevaa sukupuolen tunnustamista koskeva lainsäädäntö ja menettelyt, jotka perustuvat itsemääräämisoikeuteen ja joissa ei ole ikärajoituksia. 

Euroopan komissio antaa Legal gender recognition in the EU: the journeys of trans people towards full equality –nimisessä selvityksessä vuodelta 2020 suosituksia sekä jäsenvaltioille että EU:lle toimivaltansa rajoissa. Komissio suosittaa takamaan selkeät, läpinäkyvät, nopeat ja kunnioittavat oikeudelliset menettelyt sukupuolen tunnustamiseksi. Kaikkien jäsenvaltioiden olisi vähintäänkin poistettava loukkaavat suhteettomat vaatimukset. Erityisesti olisi varmistettava, että sukupuolen ja nimen oikeudellisessa muuttamisessa kunnioitetaan henkilön fyysistä koskemattomuutta ja yksityiselämää Euroopan ihmisoikeussopimuksen, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja EU-oikeuden mukaisesti. Jäsenvaltioiden ei tulisi edellyttää sterilisaatiokirurgiaa tai sterilisaatioon mahdollisesti johtavaa hoitoa tai leikkausta. Jäsenvaltioiden tulisi toimia nopeasti ja välttää odotusaikojen jäykkää soveltamista. Lisäksi jäsenvaltioiden tulisi kieltää transsukupuolisten henkilöiden avioeroa tai avioliiton mitätöimistä koskevat vaatimukset. 

Idaho-julistus

Maltalla toukokuussa 2014 järjestetyssä IDAHO 2014 -konferenssissa hyväksyttiin julkilausuma, jonka Suomi allekirjoitti yhdessä 16 muun Euroopan valtion kanssa. Tässä niin sanotussa Idaho-julistuksessa maat vahvistivat sitoutumisensa homo- ja transfobian vastaiseen työhön. Julkilausumassa on kyse aiejulistuksesta (Declaration of Intent), jonka tarkoitus on ilmaista allekirjoittajavaltioiden keskinäistä yhteisymmärrystä. Julkilausuma oli jatkoa aiemmin samana vuonna laaditulle vetoomukselle, jolla toivottiin EU:lle strategiaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien turvaamiseksi. Julkilausumassa vahvistetaan sitoutuminen ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuteen ja siihen, että ihmisoikeudet kuuluvat täysimääräisesti myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville henkilöille. Julistuksessa todetaan, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä ja homo- ja transfobian vastustamiseen tarvitaan siksi erityisiä toimenpiteitä. Julistuksessa listataan kaksitoista toimenpidettä, joihin mukana olevat valtiot sitoutuvat omassa toiminnassaan. Toimenpiteet kattavat niin syrjintälainsäädännön kehittämisen, viharikollisuuden torjumisen kuin yhteistyön kansalaisyhteiskunnan kanssa. 

Julistuksessa sitoudutaan takaamaan muun muassa henkilön sukupuoli-identiteetin täysi tunnustaminen kaikilla elämänalueilla erityisesti mahdollistamalla nimen ja oikeudellisen sukupuolen muuttaminen virallisissa asiakirjoissa nopeasti, läpinäkyvästi ja saavutettavasti. Julistuksessa sitoudutaan myös poistamaan loukkaavat ja suhteettomat oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen edellytykset ja varmistamaan, että asianmukaiset palvelut sukupuolen korjaamiseksi ovat saatavilla. 

Yogyakartan periaatteet

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä laati vuonna 2006 Yogyakartassa, Indonesiassa, 29-kohtaisen periaatteiston, joka on tarkoitettu täydentämään YK:n ihmisoikeusasiakirjoja siten, että myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet tulevat otetuiksi huomioon. Yogyakartan periaatteissa ei ole kyse Suomea itsessään oikeudellisesti sitovista kansainvälisistä velvoitteista. 

Yogyakartan periaatteisiin sisältyvät muun ohella oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen: valtioiden tulee ryhtyä lainsäädännöllisiin ja muihin toimiin ehkäistäkseen ja poistaakseen seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä johtuva syrjintä sekä julkisilla että yksityisillä elämänalueilla. Oikeus yksityisyyteen tarkoittaa, että valtioiden tulee turvata kaikille oikeus valita, milloin, kenelle ja miten tuoda julki seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoli-identiteettiään koskevia tietoja. Valtioiden tulee suojella kaikkia ihmisiä mielivaltaisilta tai tahdonvastaisilta paljastuksilta ja sellaisilla uhkaamiselta. Jotta jokaisen oikeus parhaimpaan mahdolliseen terveyden tasoon voi toteutua, valtioiden tulee varmistaa, että seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä niitä koskevaa valistusta, ehkäisyä ja hoitoa koskevat palvelut ovat kaikkien saatavilla. Valtioiden tulee suojata jokaista ihmistä epäeettisiä tai tahdonvastaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä tai tutkimuksia vastaan. 

Yogyakartan periaatteisiin sisältyy myös oikeus perustaa perhe: Valtioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin turvatakseen jokaiselle oikeuden perustaa perhe, mukaan lukien adoptio ja hedelmöityshoito. Yogyakartan periaatteiden mukaan ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 6 artiklaan sisältyvä jokaiselle ihmiselle kuuluva oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä, tarkoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta muun ohella sitä, ettei ketään saa pakottaa alistumaan lääketieteellisiin toimenpiteisiin, mukaan lukien sukupuolenkorjausleikkaukset, sterilisaatio ja hormonihoidot, edellytyksenä sukupuoli-identiteetin oikeudelliselle tunnustamiselle. Minkäänlaista henkilöllä olevaa asemaa, kuten avioliittoa tai vanhemmuutta, ei sellaisenaan saa asettaa esteeksi sukupuoli-identiteetin oikeudelliselle tunnustamiselle.  

Yogyakartan periaate 9 koskee inhimillistä kohtelua vankeuden aikana. Periaate pitää sisällään suosituksia muun muassa vapautensa menettäneen osallistamisesta sukupuoli-identiteetin mukaista säilöönottoa koskevaan päätöksentekoon sekä turvaamistoimien käyttöönotosta sukupuoli-identiteetin vuoksi väkivallalle ja hyväksikäytölle alttiiden vankien suojelemiseksi. 

Vuonna 2017 julkaistiin laajennus Yogyakartan periaatteisiin. Yogyakartan periaatteisiin lisättiin 10 uutta periaatetta. Niiden mukaan valtioiden tulee muun muassa varmistaa nopea, avoin ja helposti lähestyttävä mekanismi, joka oikeudellisesti tunnustaa ja vahvistaa jokaisen henkilön itsensä määrittelemän sukupuoli-identiteetin. Valtioiden tulee asettaa saataville useita sukupuolivaihtoehtoja. Lisäksi valtioiden tulee varmistaa, että esimerkiksi oikeudellisen sukupuolen vahvistaminen ei edellytä kelpoisuusperusteita, kuten esimerkiksi lääketieteellisiä tai psykologisia interventioita, psyko-medikaalista diagnoosia, vähimmäis - tai enimmäisikää, avio - tai vanhempainasemaa eikä muita kolmannen osapuolen mielipiteitä. Valtioiden tulee myös varmistaa, ettei henkilön rikosrekisteriä, maahantuloasemaa tai muuta asemaa käytetä nimen, laillisen sukupuolen tai sukupuolen muuttamisen estämiseen (Yogyakartan periaate 31, YP+10). 

Yogyakartan periaatteisiin kuuluu myös oikeus korkeimpaan saavutettavissa olevaan terveyden tasoon. Sen mukaan valtioiden tulee muun massa toteuttaa kaikki tarvittavat lainsäädäntö-, hallinto- ja muut toimet varmistaakseen, että oikeus korkeimpaan saavutettavissa olevaan terveydentilaan toteutuu ilman syrjintää seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella. Valtioiden tulee helpottaa sukupuolen korjaamiseen liittyviä kehomuutoksia hakevien henkilöiden pääsyä osaavaan ja syrjimättömään hoitoon ja tukeen ja varmistaa, että kaikki terveyspalvelujen tarjoajat kohtelevat asiakkaita ja heidän kumppaneitaan ilman syrjintää seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella (Yogyakartan periaate 17). 

2.1.3  Transsukupuolisuuden tutkimusta ja hoitoa koskeva sääntely ja käytäntö

Lainsäädäntö ja kansalliset suositukset

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuuta koskeva lainsäädäntö on muuttumassa sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen myötä (sote-uudistus). Ennen uudistuksen voimaantuloa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on vielä kuntien vastuulla. 

Voimassa olevassa lainsäädännössä kunnallisesta terveydenhuollon järjestämisvastuusta säädetään kansanterveyslaissa (66/1972) ja erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989). Terveydenhuoltolaissa ja terveydenhuollon erityislaeissa säädetään terveydenhuollon tarkemmasta toteuttamisesta ja sisällöstä. Terveydenhuoltolain 1 §:n 1 momentin mukaan terveydenhuoltoon sisältyvät terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Erikoissairaanhoidon järjestämistä varten maa on jaettu 20 sairaanhoitopiiriin. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kokonaisuudessaan hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Sosiaali- ja terveyspalveluja sekä pelastustointa koskevassa uudistuksessa Suomeen muodostetaan 21 hyvinvointialuetta, joille siirretään kuntien vastuulla nykyisin olevat sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät. Uudellamaalla sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu poikkeaa muun maan ratkaisusta siten, että Helsingin kaupungille jää edelleen näiden palvelujen järjestämisvastuu. Lisäksi palveluiden järjestämisestä tulee Uudellamaalla vastaamaan neljä hyvinvointialuetta ja terveydenhuollossa lisäksi HUS-yhtymä. 

Terveydenhuoltolain 10 §:n mukaan kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä terveydenhuollon palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asukkaiden hyvinvointi, potilasturvallisuus, sosiaalinen turvallisuus ja terveydentila sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seurannan perusteella lääketieteellisesti, hammaslääketieteellisesti tai terveystieteellisesti arvioitu perusteltu tarve edellyttävät. Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava vastuullaan olevien asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja saatavuudesta yhdenvertaisesti koko alueellaan. Vuoden 2023 alusta asti edellä kuvatut velvoitteet ovat hyvinvointialueen. Terveydenhuoltolain 10 § kumotaan ja vastaavista velvoitteista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 4 §:ssä. Terveydenhuoltolain 24 §:n mukaan kunnan, jatkossa hyvinvointialueen on järjestettävä alueensa asukkaiden sairaanhoitopalvelut. Sairaanhoito on toteutettava potilaan lääketieteellisen tai hammaslääketieteellisen tarpeen ja käytettävissä olevien yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti. Hoito on toteutettava tarkoituksenmukaisella tavalla ja yhteistyöllä. Saman lain 33 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, jatkossa hyvinvointialue vastaa alueellaan erikoissairaanhoidon palvelujen yhteensovittamisesta väestön ja perusterveydenhuollon tarpeiden mukaisesti. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, jatkossa hyvinvointialue vastaa alueellaan erikoissairaanhoidon järjestämisestä yhtenäisin lääketieteellisin ja hammaslääketieteellisin perustein. 

Vielä voimassa olevan lainsäädännön mukaan erityistason sairaanhoidon järjestämistä varten maa jaetaan sairaanhoitopiirien lisäksi erityisvastuualueisiin (erva-alue). Kuhunkin erityisvastuualueeseen tulee kuulua sellainen sairaanhoitopiiri, jonka alueella on lääkärikoulutusta antava yliopisto. Sote-uudistuksen myötä erityisvastuualueet lakkautetaan. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain nojalla perustetaan viisi yhteistyöaluetta, joissa kussakin on yliopistollinen sairaala. 

Terveydenhuoltolain 45 §:ssä säädetään erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä tiettyihin sairaanhoitopiireihin. Keskittämissääntely koskee osaa sellaisista tutkimuksista, toimenpiteistä ja hoidoista, jotka esiintyvät harvoin tai edellyttävät vaativina toistettavuutta tai usean alan erityisosaamista riittävän taidon ja osaamisen saavuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi. Lisäksi keskittämissääntelyllä pyritään muun ohella terveydenhuollon laadun ja potilasturvallisuuden takaamiseen. 

Keskittämisestä on annettu valtioneuvoston asetus erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (582/2017, erikoissairaanhoidon keskittämisasetus). Asetuksella on säädetty erityisvastuita tietyille sairaanhoitopiireille valtakunnallisen ja alueellisen kokonaisuuden suunnittelua ja yhteen sovittamista varten, valtakunnallisesti sekä alueellisesti viiteen yliopistolliseen sairaalaan tai vastaavaan yksikköön keskitettävästä erikoissairaanhoidosta sekä muusta keskitettävästä erikoissairaanhoidosta. Asetus on tarkoitus muuttaa yhteensopivaksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen käsitteistön kanssa vuoden 2023 alkuun mennessä. 

Voimassa oleva translaki sisältää asetuksenantovaltuuden, jonka mukaan translain 1 §:ssä tarkoitetusta lääketieteellisestä selvityksestä sekä sukupuolen muuttamiseen tähtäävän lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon järjestämisestä säädetään tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon järjestämisestä sekä lääketieteellisestä selvityksestä transseksuaalin sukupuolen vahvistamista varten (1053/2002; transasetus) tuli voimaan 1.1.2003. Asetuksessa säädetään sen nimikkeestä ilmenevien seikkojen lisäksi transsukupuolisuuden tutkimukseen ja hoitoon perehtyneen moniammatillisen työryhmän kokoonpanosta ja hoitosuunnitelmasta. 

Transasetuksessa säädetään varsin seikkaperäisesti hoidon järjestämisestä ja sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä olevasta lääketieteellisestä selvityksestä. 

Muusta hoidon keskittämistä koskevasta sääntelystä poiketen sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon keskittämisestä säädetään transasetuksen 2 §:ssä. Sen mukaan sukupuolen muuttamiseen tähtäävä tutkimus ja hoito keskitetään Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan (HYKS) ja Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (TAYS). Kun henkilö hakeutuu hoitoon transsukupuolisuuden takia tai hänen sukupuoli-identiteettinsä muutoin vaatii selvitystä, hänet tulee ohjata jatkotutkimuksiin toiseen edellä mainituista sairaaloista. Sukuelinkirurgian toteuttaminen keskitetään kohdun ja munasarjojen poistoa lukuun ottamatta HYKSiin. Lääketieteellisen selvityksen antaa moniammatillisen työryhmän psykiatrian erikoislääkäri toisessa edellä mainituista sairaaloista. Lisäksi toisen sairaalan työryhmän psykiatrian erikoislääkärin tulee tapaamalla potilas henkilökohtaisesti selvittää, että sukupuolen vahvistamisen lääketieteelliset edellytykset täyttyvät (ns. second opinion -lausunto). 

Terveydenhuollon lainsäädännössä säädetään kuntien ja sairaanhoitopiirien, jatkossa hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla olevista palveluista sekä palvelun järjestämistä ja tuottamista määrittävistä periaatteista. Lainsäädännön yleisluonteisuuden takia lainsäädännössä ei kuitenkaan pääsääntöisesti yksityiskohtaisesti säädetä siitä, mitkä hoidot ja tutkimukset kuuluvat terveydenhuollon palveluvalikoimaan ja miten ne käytännössä tulee toteuttaa. Terveydenhuollon palveluvalikoimalla tarkoitetaan julkisin varoin rahoitettuja terveydenhuollon palveluita. Niihin kuuluvat julkinen terveydenhuolto ja yksityiset terveyspalvelut, joista saa sairausvakuutuskorvauksen. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto (Palko), jonka tehtävänä on seurata ja arvioida terveydenhuollon palveluvalikoimaa sekä antaa suosituksia terveyden- ja sairaanhoidon toimenpiteiden, tutkimusten sekä hoito- ja kuntoutusmenetelmien kuulumisesta palveluvalikoimaan tai rajaamisesta pois palveluvalikoimasta (terveydenhuoltolaki 78 a § ja terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvostosta annettu valtioneuvoston asetus 63/2014). Palveluvalikoimaan kuuluvien tutkimusten ja hoitojen periaatteista säädetään terveydenhuoltolain 7 a §:ssä. 

Palko on 11.6.2020 antanut kolme suositusta sukupuolidysforian lääketieteellisistä hoitomenetelmistä (STM038:00/2020) koskien sekä aikuisia että alaikäisiä. Suositukset perustuvat suosituksen hyväksymishetkellä voimassa olevaan lainsäädäntöön ja nykyisiin hoitokäytäntöihin. Suosituksissa painotetaan perusterveydenhuollon roolia sukupuolidysforian hoitotahona. Suosituksissa on täsmennetty kriteerejä, joiden perusteella henkilöt on perusteltua lähettää HYKSiin ja TAYSiin moniammatillisille tutkimuspoliklinikoille. 

Palkon suosituksen mukaan sukupuoli-identiteettiin liittyvään epäselvyyteen tulee ensivaiheessa tarjota psykososiaalista tukea oireiden vaikeusasteen ja hoidon tarpeen porrastuksen mukaisesti oman kunnan perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Mahdollinen psykiatrisen ja psykososiaalisen hoidon tarpeen arviointi ja mahdollinen hoito tulee olla järjestetty jo ennen keskitetylle sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle lähettämistä. Nämä toimet parantavat terveydenhuollon resurssien tarkoituksenmukaista kohdentumista sekä varmistavat tutkimusprosessin ja mahdollisen hoitoprosessin oikea-aikaisuuden. 

Kansainväliset hoitosuositukset

ICD-10-tautiluokitus on kansainvälinen, maailman terveysjärjestön (WHO) ylläpitämä kuolemansyitä, sairauksia, tapaturmia ja terveyspalveluiden käytön syitä kuvaava luokitus. Useat maat – Suomi mukaan lukien – ovat käyttäneet ICD-10:n paikallistettua versiota, johon on tehty paikallisiin olosuhteisiin sopivia, luokituksen käyttöä helpottavia täsmennyksiä tai poistoja. Suomen ICD-10-luokitus pohjautuu WHO:n kansainväliseen tautiluokitukseen. Kansainvälisten koodien lisäksi se sisältää myös kansallisia lisäkoodeja ja yhdistelymerkkejä. Suomen version sisällöstä ja käännöksen kieliasusta vastaa THL. ICD-10 -tautiluokituksessa transsukupuolisuus (diagnoosikoodi F64.0) kuuluu sukupuoli-identiteetin häiriöihin (F64), joka sijaitsee ryhmässä muut aikuisiän persoonallisuus- ja käytöshäiriöt (F63 – F69). Tämä sijaitsee mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden luvussa. 

WHO:n yleiskokous hyväksyi toukokuussa 2019 uuden ICD-11 -tautiluokituksen, joka tuli voimaan 1.1.2022. WHO pyrkii ottamaan uuden luokituksen käyttöön maailmanlaajuisesti 1.1.2022, mutta Suomessa päätöksiä käyttöönotosta ei ole vielä tehty. Uudessa päivitetyssä tautiluokituksessa aiemmin käytetyt diagnoosikoodit F64.0 Transsukupuolisuus ja F64.2 Lapsuuden sukupuoli-identiteetin häiriö nimetään ja määritellään uudestaan sukupuolen yhteensopimattomuudeksi (gender incongruence; suomenkielinen nimi on toistaiseksi vakiintumaton) sekä siirretään uuteen seksuaaliterveyttä koskevaan lukuun (conditions related to sexual health). 

Sukupuolen yhteensopimattomuuden sisällyttäminen jatkossakin tautiluokitukseen on katsottu turvaavan transsukupuolisten henkilöiden hoitoon pääsyn. 

YK:n Living free and equal –raportin vuodelta 2016 mukaan valtioiden tulisi varmistaa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla henkilöillä ja intersukupuolisilla henkilöillä on yhtäläiset mahdollisuudet saada terveydenhoitopalveluita, myös seksuaali- ja lisääntymisterveyteen keskittyviä. Hyviin käytäntöihin kuuluvat muun muassa terveydenhuoltokäytännöt, joilla vastataan muun muassa transsukupuolisten erityisiin terveystarpeisiin kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. Lisäksi raportissa todetaan, että kansainvälisiä ja kansallisia sairausluokituksia tulisi uudistaa siten, että poistetaan patologiset ja leimaavat kategoriat, jotka liittyvät erityisesti transihmisiin ja intersukupuolisiin henkilöihin. Tämän lisäksi raportin mukaan valtioilla tulisi olla suoraviivainen hallinnollinen prosessi, jossa tunnustetaan transsukupuolisten henkilöiden identiteetti ja nimi yksinkertaisella ilmoituksella ilman lääketieteellistä diagnoosia, kirurgista tai lääketieteellistä hoitoa, avioeroa tai sterilisaatiota koskevia vaatimuksia. Lainsäädännön tulisi mahdollistaa myös ei-binääriset sukupuoli-identiteetit. Alaikäisillä tulisi myös olla mahdollisuus sukupuolen oikeudelliseen vahvistamiseen. 

Kansainvälinen terveysjärjestö World Professional Association for Transgender Health (WPATH) on laatinut 1970-luvulta lähtien hoitosuosituksia, joiden tavoitteena on edistää näyttöön perustuvaa sukupuoliristiriidan hoitoa. Suositukset (Standards of Care for the Health of Transsexual, Transgender, and Gender-Nonconforming People) on päivitetty viimeksi vuonna 2012 ja siitä ollaan parhaillaan tekemässä uutta päivitystä. 

WPATH:n suosituksen mukaisiin sukupuoliristiriidan päähoitolinjoihin kuuluvat sukupuolen ilmaisuun ja rooliin tähtäävät muutokset, hormonihoito, sukupuoliominaisuuksien kirurginen muuttaminen ja psykoterapia. Ennen hoitojen aloittamista asianomaiselle henkilölle tehdään perusteellinen psykiatrinen tutkimus. Tutkimuksella pyritään varmistamaan muun muassa se, ettei sukupuoliristiriita ole sekundääristä tai jollain muulla diagnoosilla paremmin selitettävissä. Tutkimukset vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä lapsi, nuori vai aikuinen. Edellä mainittujen hoitojen lisäksi tai vaihtoehtona käyttöön voidaan ottaa myös muita keinoja sukupuoliristiriidan lievittämiseksi. Tällaisia muita keinoja ovat muun muassa sosiaalinen tuki, ääni- ja kommunikaatioterapia sanallisten ja ei-sanallisten kommunikaatiotaitojen kehittämiseksi, sekä nimen ja sukupuolitunnuksen muuttaminen henkilötodistuksiin. 

WPATH suosituksissa tuodaan esiin, että tärkein ero sukupuolidysforiaa kokevien lasten ja nuorten välillä on niiden henkilöiden osuus, joiden dysforia säilyy aikuisuuteen asti. Lapsuudessa koettu sukupuolidysforia ei välttämättä jatku aikuisuuteen asti. Nuorten sukupuolidysforia näyttää sitä vastoin säilyvän todennäköisemmin aikuisuuteen asti. 

2.3.1  Yleistä

Translain ja laajemminkin transsukupuolisten henkilöiden oikeuksia koskeva sääntelyn osalta on tunnistettu useita muutostarpeita, joiden vuoksi sääntelyn kokonaistarkastelu on nähty tarpeelliseksi. 

Eduskunnan lakivaliokunta on mietinnössään hallituksen esityksestä eräiksi avioliittolain muutoksen edellyttämiksi lainmuutoksiksi (LaVM 7/2015 vp – HE 65/2015 vp) todennut, että asiantuntijakuulemisessa oli noussut esiin lukuisia translakiin kohdistuvia muutostarpeita, kuten lisääntymiskyvyttömyyttä koskevan edellytyksen poistaminen. Kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat valiokunnan mukaan antaneet Suomelle huomautuksia kyseisestä edellytyksestä ja kehottaneet poistamaan sen. Koska esille nousseet muut muutostarpeet eivät liittyneet avioliittolain muutokseen, niitä ei ollut mahdollista arvioida eikä toteuttaa valiokunnan käsiteltävänä olevan esityksen yhteydessä. Saamansa selvityksen valossa valiokunta totesi, että translain muutostarpeiden kokonaistarkastelu oli kuitenkin aiheellista. 

Myös eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta totesi tasa-arvovaltuutetun kertomuksen 2018 johdosta antamassaan mietinnössä (TyVM 16/2018 vp) kannattavansa translain uudistamistyön aloittamista. 

2.3.2  Translaki

Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisuutta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi ratkaisussaan A.P., Garçon ja Nicot v. Ranska, nro 79885/12, 52471/13 ja 52596/13, 6.4.2017, että sellaisen leikkauksen tai hoidon asettaminen ehdoksi transsukupuolisten henkilöiden sukupuoli-identiteetin tunnistamiselle, jolla on steriliteettiä aiheuttava vaikutus – tai jolla erittäin todennäköisesti on tällainen vaikutus – asettaa muutoksen hakevan henkilön tilanteeseen, jossa henkilön valinta nauttia oikeudesta yksityiselämän suojaan tarkoittaa käytännössä samalla luopumista oikeudesta ruumiilliseen koskemattomuuteen. Käytäntö rikkoi tuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun valossa myöskään Suomen translain mukaista vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä ei voida pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisena. 

Suomi onkin saanut kansainvälisiltä ihmisoikeus- ja sopimusvalvontaelimiltä useita suosituksia lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamiseksi translaista. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieksin totesi Suomea koskevassa raportissaan (CommDH(2012)27) jo vuonna 2012, että sukupuolenkorjauksen virallisen tunnustamisen edellytyksistä on poistettava vaatimukset lisääntymiskyvyttömyydestä ja naimattomuudesta. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista ovat sittemmin suosittaneet kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa valvova asiantuntijakomitea vuonna 2014 (CEDAW/C/FIN/CO/7), Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) vuonna 2019 (CRI(2019)38) ja uudelleen vuonna 2022 (CRI(2022)01) sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa valvova ihmisoikeuskomitea vuonna 2021 (CCPR/C/FIN/CO/7). Suomi sai lisäksi YK:n yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa vuonna 2017 kahdeksalta valtiolta suosituksen koskien lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista. 

Kansallisesti muun muassa tasa-arvovaltuutettu on pitänyt lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista esillä, esimerkiksi 2018 kertomuksessaan eduskunnalle (Tasa-arvovaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018, s. 85-86) sekä yhteisessä kannanotossaan yhdenvertaisuusvaltuutetun ja lapsiasiavaltuutetun kanssa transfobian vastaisena päivänä 17.5.2018. Asiaan on niin ikään kiinnittänyt huomiota Ihmisoikeuskeskuksen Ihmisoikeusvaltuuskunta 13.12.2017 kannanotossaan ja suosituksissaan hallituskaudelle 2019-2023 (Perus- ja ihmisoikeustilanne Suomessa. Ihmisoikeusvaltuuskunnan suositukset hallituskaudelle 2019–2023, s. 6 ja 24). 

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin antoi 24.10.2018 ratkaisun (EOAK/2842/2017) HYKSin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan menettelyä koskevasta kantelusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ja ihmisoikeusvaltuuskunnan kannanotto huomioon ottaen hän kiirehti translain muuttamista siten, että siitä poistetaan lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä. 

Myös EU komission Legal gender recognition in the EU: the journeys of trans people towards full equality -nimisessä selvityksessä vuodelta 2020 on suositeltu lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luopumista. Selvityksessä EU-valtiot on jaoteltu eri ryhmiin sen mukaisesti, minkälainen lainsäädäntö sukupuolen juridiseen vahvistamiseen liittyy kyseisessä valtiossa. Raportin mukaan erityisesti ryhmän 2, johon Suomi kuuluu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava muun muassa, että henkilön sukupuolen lailliseen muuttamiseen sovellettavissa menettelyissä kunnioitetaan henkilön fyysistä koskemattomuutta ja yksityiselämää. Jäsenvaltioiden ei tulisi edellyttää sterilisaatiokirurgiaa tai sterilisaatioon mahdollisesti johtavaa hoitoa tai leikkausta. 

Koska voimassa oleva lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion valossa Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden vastainen, on se poistettava sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä. 

Lääketieteellisten hoitojen eriyttäminen sukupuolen oikeudellisesta vahvistamisesta

Ratkaisussaan A.P., Garçon ja Nicot v. Ranska vuonna 2017 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi myös sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle asetettua vaatimusta transsukupuolisuusdiagnoosista sekä sen toteamiseksi määrätystä lääketieteellisestä tutkimuksesta. Tältä osin tuomioistuin katsoi, ettei Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa ollut asiasta konsensusta, eikä myöskään eurooppalaisten ja kansainvälisten järjestöjen näkemys asiasta ollut yhtä selkeä kuin lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen osalta. Tuomioistuin katsoi valtioilla olevan siten laaja harkintavalta asettaa vastaava vaatimus eikä käytäntö siltä osin rikkonut tuomioistuimen mukaan sopimuksen 8 artiklaa. 

Tänä päivänä Euroopan neuvoston jäsenvaltioista Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Maltalla, Irlannissa, Ranskassa, Belgiassa, Portugalissa, Luxemburgissa ja Kreikassa sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä ei ole lääketieteellistä diagnoosia. Ruotsissa on suunnitteilla translainsäädännön uudistaminen. Tavoitteena on, että väestökirjanpitoon tehtävä sukupuolen muutos perustuisi pääsääntöisesti itsemääräämisoikeuteen ja se erotettaisiin sukupuolen muuttamiseen tähtäävästä lääketieteellisestä prosessista. 

Euroopan parlamentti kehotti jo syyskuussa 2011 hyväksymässään päätöslauselmassa lopettamaan transsukupuolisten henkilöiden sukupuolenkorjausprosessin psykiatrisoinnin (2013/C 56 E/12). 

YK:n seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä käsittelevä itsenäinen asiantuntija Victor Madrigal-Borloz kehotti jäsenvaltioita vuonna 2016 ottamaan käyttöön oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen menettelyn, jossa sukupuolen vahvistamisen ehdoksi ei aseteta lääketieteellisiä ja/tai psykologisia lausuntoja, jotka ovat luonteeltaan kohtuuttomia tai patologisoivia (A/73/152). Vuonna 2021 hän suositteli, että valtiot kaksinkertaistaisivat ponnistelunsa kaikkien seksuaaliseen suuntautumiseen ja/tai sukupuoli-identiteettiin liittyvien patologisten jäänteiden poistamiseksi (A/HRC/47/27 kohdat 91 ja 92). 

Myös Yogyakartan periaatteisiin tehtyyn laajennukseen vuonna 2017 lisättiin periaate, jonka mukaan valtioiden tulee varmistaa, että oikeudellisen sukupuolen tai sukupuolen muuttamisessa ei edellytä lääketieteellisiä tai psykologisia interventioita tai psykomedikaalista diagnoosia (Yogyakartan periaate 31, YP+10). 

Kehityssuuntaa ilmentää myös uusi vuoden 2022 alussa voimaan tullut kansainvälinen tautiluokitus ICD-11, jossa transsukupuolisuuteen liittyvät diagnoosikoodit on siirretty mielenterveyshäiriöistä uuteen seksuaaliterveyttä koskevaan lukuun. Sukupuolen yhteensopimattomuuden sisällyttäminen jatkossakin tautiluokitukseen on katsottu turvaavan transsukupuolisten henkilöiden hoitoon pääsyn. 

Suomi on saanut vuonna 2021 YK:n ihmisoikeuskomitealta suosituksen (CCPR/C/FIN/CO/7) sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen eriyttämiseksi lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Kansallisesti samaa on suositellut muun muassa tasa-arvovaltuutettu (ks. Tasa-arvovaltuutetun 2018 kertomus eduskunnalle, s. 86). 

Transsukupuolisuudessa sellaisenaan ei nykyisen lääketieteellisen käsityksen mukaan ole kyse mielenterveydenhäiriöstä vaan identiteettikokemuksesta. Sukupuoli-identiteetin ja kehon välinen ristiriita saattaa kuitenkin aiheuttaa kehodysforiaa, joka voidaan tarvittaessa diagnosoida, ja jota voidaan hoitaa. Osa transsukupuolisista henkilöistä toivoo lääketieteellisiä sukupuolen korjaushoitoja, mutta osalle riittäisi heidän kokemansa sukupuoli-identiteetin sosiaalinen sekä oikeudellinen tunnustaminen, toisin sanoen sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen. Jotta henkilön sukupuoli voidaan oikeudellisesti vahvistaa, hänen täytyy tällä hetkellä hakeutua hoitoon saadakseen vahvistamisen edellytyksenä olevan lääketieteellisen selvityksen muun muassa siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen, ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa. 

Nykytilanteessa sukupuolen vahvistaminen edellyttää siis lääketieteellistä diagnoosia sukupuoli-identiteetistä. Diagnoosi tarkoittaa lääketieteellisen tiedon perusteella tehtävää taudin tai sairaustilan olemassaolon ja sen laadun määrittämistä, ja se pohjautuu henkilön oireisiin ja niitä koskeviin tutkimuslöydöksiin. Uuden WHO:n diagnostisen ohjeistuksen (ICD-11 tautiluokitus) mukaan sukupuoli-identiteetin erilaiset ilmenemismuodot eivät sellaisenaan oikeuta diagnoosiin. Epätyypillinen sukupuoli-identiteetti ei ole kliininen ongelma, eikä psykiatrinen diagnoosi, ellei kehon ja identiteetin yhteensopimattomuuteen liity subjektiivista kärsimystä (Psykiatria, toim, Lönnqvist, Henriksson, Marttunen, Partonen, 2021). Sukupuoliristiriita (gender incongruence) ei ole tautidiagnoosi vaan tila, joka on päivitetyssä ICD-11 tautiluokituksessa sijoitettu seksuaaliterveys-lukuun. 

Koska sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen on Suomessa tällä hetkellä sidottu transsukupuolisuuden diagnoosiin, ei sukupuolen vahvistaminen ole mahdollista esimerkiksi muunsukupuolisille tai intersukupuolisille henkilöille. Käytännössä muunsukupuolisten sukupuoli-identiteetin oikeudellista tunnustamista vaikeuttaa myös se, että Suomessa tunnustetaan vain kaksi oikeudellista sukupuolta. 

Lääketieteelliseen selvitykseen kuluva aika voi tuntua kohtuuttomalta niille sukupuoliristiriidasta kärsiville, joille oikeudellinen tunnustaminen toisi helpotusta. Lääketieteelliseen selvitykseen sisältyvä tosielämän koe edellyttää elämistä identiteetin mukaisessa sukupuoliroolissa ilman sukupuolen oikeudellista tunnustamista tai huomioon ottamista virallisissa asiakirjoissa. Se, että henkilön ulkoinen olemus ei vastaa hänen oikeudellista sukupuoltaan, altistaa henkilön syrjintätilanteille ja loukkaa hänen oikeutta yksityisyyden suojaan. YK:n CEDAW-sopimuksen toimeenpanoa valvova asiantuntijakomitea on vuonna 2014 suositellut, että Suomi muuttaa pikaisesti translakia varmistaakseen, että transsukupuolisten henkilöiden sukupuoli vahvistetaan vaatimatta heitä mukautumaan stereotyyppisiin käsityksiin maskuliinisesta tai feminiinisestä ulkonäöstä tai käyttäytymisestä. 

Itsemääräämisoikeuden periaatteen merkitys on voimistunut sukupuoli-identiteettiä ja sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevissa kansainvälisten ja kansallisten ihmis- ja perusoikeustoimijoiden suosituksissa. Tämä ja muut edellä mainitut seikat puoltavat sitä, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen erotetaan lääketieteellisestä diagnoosista ja hoidoista. 

Vaatimus täysi-ikäisyydestä

Voimassa olevassa laissa säädettyä edellytystä hakijan täysi-ikäisyydestä on perusteltu hakijan tahdon vakaudella sekä transsukupuolisuuden lääketieteelliseen diagnoosiin sekä sukupuolen korjaushoitoihin liittyvillä näkökohdilla. Säännöksen perustelujen mukaan pysyvää transsukupuolisuutta ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista diagnosoida lapsuusiässä, jonka vuoksi tässä iässä ei ryhdytä sukupuoleen kuulumisen muuttamiseen tähtääviin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Samoin nuoruusiässä sukupuoli-identiteetti saattaa muuttua äkillisestikin. (HE 56/2001 vp, s. 13). 

Kun sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytetään lääketieteellisestä diagnoosista ja hoidoista, menettävät nykylain perustelut täysi-ikäisyyden osalta osin merkitystään. Sukupuolen vahvistamiselle asetettavaa ikärajaa on tarkasteltava ensisijaisesti lasten oikeuksien, erityisesti YK:n lasten oikeuksien sopimuksen sisältämien oikeuksien ja yleisperiaatteiden näkökulmasta. Näitä ovat muun muassa lapsen edun ensisijaisuus, itsemääräämisoikeus ja osallisuus sekä lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan ja syrjimättömyyteen. 

YK:n lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan nro 20 korostanut valtioiden velvollisuutta kunnioittaa nuorten fyysistä ja psykologista koskemattomuutta, sukupuoli-identiteettiä ja autonomiaa. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Niels Muižnieksin mukaan oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen mahdollisuuden sulkeminen alaikäisten henkilöiden ulottuvilta on pidettävä yhtenä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten itsemääräämisoikeuden toteutumisen esteistä. Myös YK:n seksuaali- ja sukupuolivähemmistöasioiden riippumaton asiantuntija Victor Madrigal-Borloz on todennut raportissaan järjestön yleiskokoukselle vuonna 2018, että se, ettei lapsilla ole mahdollisuutta saada oikeudellisen sukupuolensa vahvistamista lisää syrjinnän, hyväksikäytön, väkivallan ja vainon uhkaa. Lapsen oikeuksien komitea ei kuitenkaan tulkintakäytännössään ole käsitellyt lapsen oikeutta sukupuolensa vahvistamiseen. Myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole ratkaisukäytännössään arvioinut sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen käytäntöjä alaikäisten näkökulmasta. 

Asiaan on kiinnitetty huomiota myös kansallisella tasolla. Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta on vuonna 2017 vaatinut valtioneuvostoa ryhtymään translain pikaiseen uudistamiseen. Valtuuskunnan mukaan säädösvalmistelussa tulisi selvittää täysi-ikäisyyden kriteeriä ja harkita se poistettavaksi oikeudellisen sukupuolen vahvistamisessa ottaen huomioon lapsen ikä, kehitystaso ja lapsen etu. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies yhtyi ihmisoikeusvaltuuskunnan kannanottoon vuonna 2018 antamassaan ratkaisussa (EOAK/2842/2017). Myös tasa-arvovaltuutettu totesi kertomuksessaan eduskunnalle vuonna 2018, että translainsäädäntöä uudistettaessa olisi hyvä selvittää alaikäisen mahdollisuutta vahvistaa sukupuolensa (s. 86). Lapsiasiavaltuutettu, Väestöliitto, Sateenkaariperheet, Lastensuojelun Keskusliitto ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat todenneet yhteisessä, vuonna 2019 julkaistussa kirjoituksessaan (Pekkarinen E., Koivuranta E., Jämsä J., 2019, Helsingin sanomat, Translain on huomioitava lapsen oikeudet, Lukijan mielipide), että oikeudellisen sukupuolen vahvistamiseen liittyvän lainsäädännön tulee turvata lapsen oikeuksia ja tukea lapsen terveen identiteetin kasvua. 

Lapsen sukupuoli-identiteetti on lähtökohtaisesti lapsen itsensä määriteltävissä hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Tutkimustiedon valossa sukupuoliristiriidan kokemus voi alkaa hyvinkin aikaisin ja vaikka sukupuoliristiriita ei aina ole pysyvä, voi sen kanssa eläminen merkittävästi heikentää yksilön hyvinvointia ja altistaa syrjiville käytännöille. Ehdotonta ikärajaa sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle ei siten voida pitää täysin sopusoinnussa lapsen oikeuksien kanssa. Toisaalta juuri sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen merkityksestä lasten ja nuorten hyvinvoinnille, irrotettuna sosiaalisesta transitiosta ja ympäristön tuesta taikka sukupuoliristiriidan lääketieteellisistä hoidoista ei ole tutkittua tietoa. Tutkimus myös osoittaa, että on mahdollista, että transitio takaisin aiempaan sukupuolirooliin saattaa muodostua raskaaksi lapselle. 

Se, tulisiko sukupuolen vahvistaminen olla mahdollista lapsille ja jos, niin millä edellytyksillä ja menettelyllä, edellyttäisi lasten oikeuksien ja yleisperiaatteiden huolellista punnintaa ja sen selvittämistä, miten mahdolliset sääntelymallit kuten erilaiset ikärajat ja lapsen etua turvaavat menettelylliset takeet parhaiten ja mahdollisimman täysimääräisesti toteuttaisivat lapsen oikeuksia ja tukisivat lapsen hyvinvointia eri tilanteissa. 

Vaatimus Suomen kansalaisuudesta tai asuinpaikasta Suomessa

Voimassa olevan lain mukaan sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on, että hakija on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa. Säännöksen perusteluissa on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että Suomen viranomaisilta sukupuolen vahvistamista hakevalla henkilöllä on selkeä liittymä Suomeen. Asuinpaikkaa perustellaan sillä, että kyseessä on se valtio, jossa henkilö asuu ja jossa on hänen elämänsä keskipiste ja tärkeimmät kiinnekohdat. Kansalaisuuden puolesta puhuu puolestaan se, että koska passin myöntää kansalaisuusvaltio, on tarpeen mahdollistaa sukupuolen vahvistaminen myös kansalaisuuden perusteella. (HE 56/2001 vp, s. 14.) 

Digi- ja väestötietovirastolta sukupuolen vahvistamista hakevalta on edelleen tarkoituksenmukaista edellyttää selkeää liittymää Suomeen. Sukupuolen vahvistaminen on perusteltua mahdollistaa jatkossakin niille, joiden keskeinen elinympäristö on Suomessa. Tämä on myös se elinympäristö, jossa sukupuolimerkinnän oikeellisuudella voidaan olettaa olevan henkilölle merkitystä. Toisaalta vahvistamisen tulee olla mahdollista Suomen kansalaisille asuinpaikastaan riippumatta, sillä Suomi myöntää kansalaisilleen virallisina henkilöllisyystodistuksena ja matkustusasiakirjana toimivan passin, johon merkitään henkilön sukupuoli. 

Turvapaikanhakijoiden osalta turvapaikanhakijan toiveena ja tarkoituksena on jäädä Suomeen pysyvästi. Kuitenkin osa hakemuksista hylätään, jolloin turvapaikanhakija joutuu palamaan kotimaahansa. Näin ollen pelkästään turvapaikan hakemisen ei voida katsoa tarkoittavan elinpiirin siirtymistä Suomeen. Asuinpaikkaedellytyksen voitaisiin katsoa täyttyvän lähtökohtaisesti siinä vaiheessa, kun turvapaikanhakijalle myönnetään oleskelulupa ja hän saa sen myötä jatkuvaisluonteisen oleskeluoikeuden ja kotikunnan. 

Rekisteröidyssä parisuhteessa olevan suostumus

Voimassa olevan translain 1 §:n 2 momentin mukaan, jos sukupuolta hakeva henkilö on rekisteröidyssä parisuhteessa, sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on puolison suostumus rekisteröidyn parisuhteen muuttamiseen avioliitoksi. Avioliitossa olevan puolison suostumusedellytyksestä luovuttiin avioliittolain muuttamisen yhteydessä vuonna 2016, kun avioliiton solmiminen tuli mahdolliseksi myös samaa sukupuolta oleville henkilöille. 

Rekisteröity parisuhde on parisuhdemuoto, joka on ollut mahdollinen solmia Suomessa vain samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Maaliskuusta 2017 lähtien Suomessa ei ole voinut enää solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät henkilöt ovat kuitenkin voineet jatkaa rekisteröidyssä parisuhteessa tai muuttaa parisuhteensa avioliitoksi ilmoitusmenettelyllä. Ilmeisesti maahanmuuton seurauksena rekisteröityjen parisuhteiden lukumäärä on kuitenkin edelleen hieman kasvanut. Väestötietojärjestelmään on myös samasta syystä tallentunut yksittäisiä rekisteröintejä eri sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteista. 

Rajanveto eri parisuhdemuotojen välillä osapuolten sukupuolen perusteella on menettänyt merkitystään sukupuolineutraalin avioliiton myötä. Rekisteröidyn parisuhteen luonne väistyvänä parisuhdemuotona edelleen vähentää tarvetta tämän parisuhdemuodon tarkkarajaiseen säilyttämiseen vain samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisenä parisuhdemuotona. 

Painavia perusteita sille, että rekisteröity parisuhde tulisi muuttaa avioliitoksi sukupuolen vahvistamisen yhteydessä, ei enää ole olemassa. Jos parisuhdemuoto voisi sukupuolen vahvistamistilanteessa jäädä entiselleen, ei parisuhteen osapuolen suostumusta tarvittaisi, koska sukupuolen vahvistamisesta ei koituisi parisuhdekumppanille oikeudellisia muutoksia. On myös otettava huomioon, että sukupuolen vahvistamisen riippuvuus toisen osapuolen suostumuksesta on este henkilön itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. 

Vahvistamisen oikeusvaikutukset

Voimassa olevan translain 5 §:n mukaan lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä. 

Kun henkilö vahvistaa sukupuolensa toiseksi, lähtökohtaisesti on perusteltua soveltaa häneen hänen vahvistetun sukupuolensa mukaista sääntelyä, koska henkilö nimenomaan haluaa tulla tunnustetuksi oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Näin ollen sukupuolensa mieheksi vahvistaneeseen tulee esimerkiksi soveltaa asevelvollisuuslakia. Lainsäädännössä on kuitenkin säännöksiä, jotka liittyvät keskeisesti tiettyyn sukupuoleen liitettyihin lisääntymismekanismeihin ja joiden osalta on tarkoituksenmukaista, että niitä sovelletaan henkilöön sukupuolen vahvistamisesta riippumatta. Tällaista sääntelyä on erityisesti terveydenhuollon lainsäädännössä. Sen tarkoituksena voi esimerkiksi olla hedelmöityshoitojen antaminen, raskaana olevan naisen suojeleminen tai tietyn sairauden seulonta määrätyssä väestöryhmässä. 

Osaa sääntelystä on mahdollista muuttaa sukupuolineutraaliin suuntaan. Osa lääketieteellistä tutkimusta koskevasta lainsäädännöstä, jossa suojellaan raskaana olevaa ja imettävää naista, on kuitenkin suoraan kansallisesti sovellettavaa EU-sääntelyä, jonka sanamuotoja ei voida muuttaa kansallisella lailla. Haasteena osassa lisääntymisterveyteen liittyvää lainsäädäntöä on lisäksi, että sääntely on vanhaa, ja erityisesti osa raskauden keskeyttämistä koskevasta lainsäädännöstä vaatisi myös perusteellista sisällöllistä tarkastelua. Tällainen tarkastelu ei kuitenkaan kuulu tämän hallituksen esityksen valmisteluun. 

Voidaan arvioida, että huolimatta jo voimassa olevassa translaissa olevasta säännöksestä, jonka mukaan vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä, lainsäädäntö ei pääsääntöisesti ole aiheuttanut tulkintaongelmia, vaan on selvää, että myös raskaana olevaa miestä suojellaan ja että sukupuolensa vahvistanut mies voi saada raskauden keskeyttämisen, vaikka laissa säädetään raskauden keskeyttämisestä naisen pyyntöön perustuen. Sen sijaan esimerkiksi hedelmöityshoidoista annettu laki on aiheuttanut tulkintaongelmia. Laissa säädetään hedelmöityshoidon antamisesta, jossa ihmisen sukusolu tai alkio viedään naiseen raskauden aikaansaamiseksi. Jos sukupuolen vahvistamista koskevassa lainsäädännössä säädetään nimenomaisesti vahvistamisen oikeusvaikutuksista, on sääntelyssä perusteltua ottaa edellä kuvatut tilanteet nimenomaisesti huomioon. 

Etenkin oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista annetussa laissa asetetut oikeusvaikutukset on voimakkaasti sidottu tutkittavan mies sukupuoleen, mille on selkeät lisääntymisbiologiset perusteet. Myös vanhemmuuslakiin sisältyvät vanhemmuuden toteamista ja vahvistamista koskevat säännökset ovat voimakkaasti liitännäisiä sukupuolitettuihin lisääntymismekanismeihin. Edellä mainittuja säädöksiä on perusteltua soveltaa henkilöön sukupuolen vahvistamisesta riippumatta. 

Translain nimike

Translain nimike, laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta, on vanhentunut. Aiemmin käsitteet ”seksuaalisuus” ja ”sukupuolisuus” käsitettiin suomen kielessä toisiaan vastaaviksi. Sanojen merkitys on sittemmin eriytynyt. Transsukupuolisuus käsitteenä viittaa sukupuolta koskevaan sisäiseen ristiriitaan, ei seksuaalisuuteen. Lain nimikkeessä ei ole kuitenkaan perusteltua jatkossa viitata myöskään transsukupuolisuuteen, koska tämä antaisi kuvan, ettei muunlaisen sukupuoli-identiteetin omaavat tai esimerkiksi intersukupuoliset henkilöt voisi vahvistaa lain perusteella sukupuoltaan. Lain nimikkeeseen on kiinnittänyt huomiota muun muassa Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunta (Ihmisoikeusvaltuuskunnan kannanotto 13.7.2017) sekä Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (EOAK/2842/2017). 

2.3.3  Transasetus

Edellä on kuvattu sitä, että sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä ei olisi perusteltua jatkossa edellyttää lääketieteellisestä selvitystä, eli diagnoosia transsukupuolisuudesta tai ICD 11- luokitukseen siirryttäessä diagnoosia sukupuolen yhteensopimattomuudesta. On siten perusteltua samalla arvioida, onko transsukupuolisuuden tutkimuksesta ja hoidosta tarpeen säätää yhtä tarkasti kuin voimassa olevassa lainsäädännössä. 

Transasetuksen 2 §:n mukaan ”Kun henkilö hakeutuu hoitoon transseksuaalisuuden takia tai hänen sukupuoli-identiteettinsä muutoin vaatii selvitystä, hänet tulee ohjata jatkotutkimuksiin toiseen edellä mainituista sairaaloista”, eli HYKSiin tai TAYSiin. Asetuksen sanamuoto on turvannut sen, että henkilö saa lähetteen tutkittavaksi, koska oikeudellinen vahvistaminen on sidottu diagnoosin saamiseen, ja on siten perusteltu tällaisessa sääntelykontekstissa. Sääntely on aiheuttanut tulkintakysymyksiä siitä, että kuinka ehdoton oikeus on, ja milloin lähete voidaan lääketieteellisin perustein palauttaa. Terveydenhuoltolain 52 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, jatkossa hyvinvointialue, vastaa siitä, että sekä kiireellisen että lähetteeseen perustuvan hoidon tarpeen arviointi ja hoito järjestetään yhtenäisin lääketieteellisin perustein. Henkilön ottaminen sairaalaan kiireetöntä sairaanhoitoa varten edellyttää lääkärin tutkimukseen perustuvaa lähetettä. Pykälässä säädetään hoitoon pääsyn määräajoista. Lisäksi pykälän mukaan, jos henkilöllä todettu sairaus tai oire on tarkoituksenmukaisinta hoitaa terveyskeskuksessa, on hänet ohjattava hoitoon asianomaiseen terveyskeskukseen ja annettava terveyskeskukselle tarpeelliset hoito-ohjeet. Jos lääketieteellistä selvitystä ei jatkossa tarvita sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä, ei transasetuksen 2 §:n erityissääntelylle ole enää perusteita. Erikoissairaanhoitoon lähettämisessä sovelletaan mainittua terveydenhuoltolain 52 §:ää ja muuta terveydenhuollon yleissääntelyä. Myös Palkon suosituksilla ohjataan kriteerejä, joiden perusteella henkilö ohjataan tehtävään erikoistuneille transpoliklinikoille.  

Transasetuksen 3 §:ssä säädetään transsukupuolisuuden tutkimukseen ja hoitoon perehtyneestä moniammatillisesta työryhmästä ja sen kokoonpanosta. Tämän tyyppistä tarkkaa sääntelyä hoitoa antavasta henkilökunnasta ei terveydenhuollon lainsäädännössä juurikaan ole eräitä, iältään vanhoja asetuksia lukuun ottamatta (esimerkiksi päihdehuoltoasetus 653/1986). Terveydenhuollon lainsäädännön tyylinä on nykyään säätää tällaisista seikoista huomattavasti yleisemmin. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 8 §:n mukaan järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi hyvinvointialueella on oltava palveluksessaan toiminnan edellyttämä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö sekä hallinnollinen ja muu henkilöstö, hallinnassaan asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet sekä muut tarvittavat toimintaedellytykset. 

Asetuksen 4 §:ssä säädetään hoitosuunnitelmasta. Sen mukaan 3 §:ssä tarkoitetun työryhmän tulee yhdessä potilaan kanssa laatia hoidosta ja sen toteuttamisesta kirjallinen hoitosuunnitelma, jossa tulee selvittää keskeiset seikat, joihin pyritään vaikuttamaan, sekä keinot ja arvioitu aika, jonka kuluessa tavoitteet pyritään toteuttamaan. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992, potilaslaki) 4 a §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoitoa toteutettaessa on tarvittaessa laadittava tutkimusta, hoitoa, lääkinnällistä kuntoutusta koskeva tai muu vastaava suunnitelma, josta tulee ilmetä potilaan hoidon järjestäminen ja toteuttamisaikataulu. Suunnitelma on laadittava yhteisymmärryksessä potilaan, hänen omaisensa tai läheisensä taikka hänen laillisen edustajansa kanssa. Potilaslain 4 a § on tullut voimaan 1.5.2005 voimaantulleella potilaslain muutoksella. Säännöksellä on haluttu korostaa sitä, että suunnitelmassa voitaisiin yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa sopia siitä, mihin toiminnan aikana pyritään ja kuinka tavoitteen saavuttamiseksi edetään. Suunnitelma sisältäisi säännöksen perusteluiden mukaan arvioinnin potilaan hoidon tarpeesta, suunnitellun hoidon ja sen toteuttamisen aikataulun ja tavoitteet. (HE 77/2004 vp, s.45.) Potilaslain 4 a § on siinä määrin yhteneväinen transasetuksen 4 §:n kanssa, ettei erityissääntelylle transsukupuolisuuden vuoksi hoitoon hakeutuneen potilaan hoitosuunnitelmasta ole tarvetta. 

Transasetuksen 6 §:ssä säädetään sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä olevasta lääketieteellisestä selvityksestä. Se, että transsukupuolisuuden tutkimuksesta ja hoidosta sekä sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä olevasta lääketieteellisestä selvityksestä säädetään transasetuksen tavoin yksityiskohtaisesti, on poikkeama muuhun terveydenhuollon sääntelyyn. Sääntely on ollut tarpeen hoidon ollessa edellytys sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle. Sillä on myös pyritty varmistamaan, että sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä oleva lisääntymiskyvyttömyys toteutetaan asianmukaisin perustein (HE 56/2001 vp, s. 11).  

Tarpeen voimassa olevan transasetuksen tyyppiselle yksityiskohtaiselle lääketieteellisen arvioinnin ja hoidon sääntelylle voidaan katsoa poistuvan, kun lisääntymiskyvyttömyysvaatimus poistetaan ja lääketieteellinen hoito eriytetään sukupuolen oikeudellisesta vahvistamisesta. Transsukupuolisuuden lääketieteellinen tutkimus ja hoito voidaan jatkossa toteuttaa terveydenhuollon yleislainsäädännön, kuten terveydenhuoltolain, potilaslain, Palkon suositusten sekä muiden lääketieteen suositusten ja käytäntöjen mukaan. Terveydenhuoltolaissa säädetään niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon järjestämisestä. Sukupuoli-identiteettiin liittyvään epäselvyyteen tai sukupuolidysforiaan liittyvää hoitoa annetaan terveydenhuollon normaalin porrastuksen mukaisesti osana perusterveydenhuoltoa ja siihen ollessa tarvetta lähetteeseen perustuen erikoissairaanhoidon yksiköissä. 

Johtopäätöksenä edellisestä on, että transasetukselle tai muulle juuri transsukupuolisten hoitoa koskevalle erityissääntelylle ei ole tarvetta, jos jatkossa oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä ei ole lääketieteellistä selvitystä. Osa tutkimuksista ja hoidosta on jatkossakin perusteltua keskittää tiettyihin yliopistollisiin sairaaloihin ottaen huomioon tutkimuksen ja hoidon harvinaisuus ja sen vaatima asiantuntemus. Keskittämisestä voitaisiin kuitenkin säätää jatkossa erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksella. 

THL:n hoitoilmoitusrekisteristä saatujen tietojen mukaan vuosittain noin 800-900 ihmistä aloittaa uuden hoitojakson transpoliklinkoilla. Sekä HYKSin että TAYSin transpoliklinikoiden nykyiset resurssit ovat ylikuormittuneet, sillä osaavasta henkilöstöstä on pulaa. Transpoliklinikolla on ollut haasteita lääkärienvakanssien täyttämisessä. Resurssipula on näkynyt pitkittyneinä hoitoon pääsyn odotusaikoina. 

Transpoliklinikoiden heikkoon resurssitilanteeseen ja sukupuolen korjaushoitojen saamisen vakaviin viiveisiin on kiinnittänyt huomiota sekä eduskunnan oikeusasiamies (EOAK/2119/2020, ks. myös EOAK/2842/2017, EOAK/501/2019, EOAK 8482/2020) että Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI (2019)38, 10.9.2019). ECRI on suosittanut kolmannen transpoliklinikan perustamista. Sosiaali- ja terveysministeriö on katsonut vastauksessaan eduskunnan oikeusasiamiehen päätökseen (VN/12660/2021-STM-12, 24.1.2022), että kolmannen sukupuoli-identiteetin poliklinikan perustaminen ei saamiensa selvitysten perusteella ole tarpeellista. Palko on 11.6.2020 antanut suosituksen hoidon porrastamisesta, jonka on arvioitu helpottavan transpoliklinikoiden resurssipulaa. Nykyisten toimintojen tarkoituksenmukaisempi kohdentaminen ja jo tehdyt tai suunnitellut resurssilisäykset vaikuttavat riittäviltä toimenpiteiltä. 

2.3.4  Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista

VTJ-lain 12 §:ssä on säännökset henkilötunnuksen korjaamisesta ja muuttamisesta. Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan väestötietojärjestelmään talletettu henkilötunnus voidaan muuttaa, jos henkilö on translain mukaisesti vahvistettu vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvaksi. Pykälän 3 momentin mukaan henkilötunnuksen muuttamisesta päättää 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa translain 3 §:ssä tarkoitettu viranomainen. Asianosaisen on haettava henkilötunnuksen muuttamista kirjallisesti. 

Tarkoituksena on säätää kokonaan uusi laki sukupuolen vahvistamisesta, joten VTJ-lain 12 §:ssä olevat säädösviittaukset tulisi muuttaa koskemaan nyt ehdotettavaa lakia sukupuolen vahvistamisesta. Lisäksi VTJ-lain 12 §:ssä käytetään translaissa käytettyä kieltä ja se tulisi muuttaa vastamaan ehdotettavassa sukupuolen vahvistamista koskevassa laissa käytettyä kieltä. Sukupuolen vahvistamista koskevassa lakiluonnoksessa viitataan vastakkaisen sukupuolen sijaan toiseen sukupuoleen. 

Sukupuolen vahvistamista koskevassa laissa ehdotetaan säädettäväksi, että Digi- ja väestötietovirasto voisi hakemuksesta muuttaa henkilön vanhemmuusnimikkeen (isä/äiti) vastaamaan hänen vahvistettua sukupuoltaan. Väestötietojärjestelmä ei tällä hetkellä sisällä erillistä vanhemmuusnimikettä koskevaa tietosisältöä (isä/äiti), jota voitaisiin muuttaa ehdotettavalla tavalla, vaan lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevat tiedot koostuvat useiden perheoikeudellista asemaa kuvaavien tietojen yhdistelmästä kuten avioliitossa syntynyt, avioliiton ulkopuolella syntynyt, isyys tai äitiys vahvistettu. 

Mahdollisuus muuttaa vanhemmuusnimikettä edellyttäisi uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön (isä/äiti) lisäämistä väestötietojärjestelmään. Mahdollisuus muuttaa vanhemmuusnimikettä edellyttäisi muutoksia myös väestötietojärjestelmää koskevaan sääntelyyn. VTJ-lain 13 §:n 1 momenttiin rekisteröinnin kohteena olevasta henkilöstä väestötietojärjestelmään tallennettavista tiedoista tulisi lisätä vanhemmuusnimike. Lisäksi väestötietojärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:ään tulisi lisätä vanhemmuusnimikettä koskeva tietosisältö (isä/äiti). Vanhemmuusnimikkeen muutos kohdistuisi vain tähän tietosisältöön. 

VTJ-laissa säädetään tietojen luovuttamisesta eri tilanteissa. VTJ-lain 28 §:ssä on säännökset tietojen luovuttamisen yleisistä edellytyksistä, joiden mukaan muun muassa väestötietojärjestelmästä luovutettavan tiedon tulee olla tarpeellinen siihen käyttötarkoitukseen, johon se luovutetaan. VTJ-laissa on lisäksi erillinen 29 § koskien tietojen luovuttamista viranomaistehtävän hoitamiseen. VTJ-laissa on erikseen säännös sukupuolen vahvistamista koskevan tiedon sekä välittömästi vahvistamista ennen ollutta henkilötunnusta ja entistä etunimeä koskevan tiedon luovuttamisen rajoituksista (40 §). Mikäli vanhemmuusnimikettä olisi sukupuolen vahvistamisen yhteydessä tai sen jälkeen mahdollista muuttaa, olisi myös aiemman vanhemmuusnimikkeen luovuttamista tarpeen rajoittaa. Tämä edellyttää muutoksia kyseiseen säännökseen. 

Muuttunut vanhemmuusnimike yhdistettynä yksityiskohtaisiin lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskeviin tietoihin voi paljastaa henkilön transtaustan. Yksityiskohtaisia lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevia tietoja tulisi siten luovuttaa vain niitä tarvitseville tahoille. VTJ-lain tietojen luovuttamista koskevien säännösten voidaan arvioida riittävästi turvaavan lapsen ja vanhemmuusnimikkeensä muuttaneen vanhemman yksityisyyttä ja henkilötietojen suojaa tältä osin. 

2.3.5  Laki hedelmöityshoidoista

Hedelmöityshoidoista annetussa laissa on säännöksiä, jotka määrittelevät henkilön hedelmöityshoitoihin liittyvät oikeudet hänen sukupuolensa kautta. Tällaisia ovat erityisesti parin ja hoitoa saavan määritelmät lain 2 §:ssä. Hedelmöityshoidoista annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan laissa säädetään sellaisen hedelmöityshoidon antamisesta, jossa ihmisen sukusolu tai alkio viedään naiseen raskauden aikaansaamiseksi. Translain 5 §:n mukaisesti henkilön sukupuolena on pidettävä vahvistettua sukupuolta. Hedelmöityshoidoista annettu laki ei ota huomioon transsukupuolisiin ihmisiin liittyviä erityistilanteita. 

Eduskunnan oikeusasiamies on todennut vuonna 2009 kantelun johdosta antamassaan päätöksessä (EOA 23.3.2009), että transsukupuolisen henkilön hedelmättömyys ei johtunut hänen omasta tahdostaan tehdystä sterilisaatiosta, vaan se oli diagnosoidun sairauden, transseksuaalisuuden, lääkehoidoista johtuva sivuvaikutus. Transsukupuolisen henkilön lääkehoidosta seuraava hedelmättömyys ei oikeusasiamiehen mukaan siksi ole rinnastettavissa omasta tahdosta tehtyyn sterilisaatioon. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan kiireettömän hoidon perusteista ei ilmennyt sellaista, mikä olisi muodostanut esteen korjaushoidon aloittaneen henkilön puolisolle annettavalle hedelmöityshoidolle, jossa olisi käytetty hänen ennen korjaushoitoa tallettamiaan siittiöitä. Puolisolle annettavalle hedelmöityshoidolle ei ollut myöskään lainsäädännöstä johtuvaa estettä. On huomattava, että mainitussa tapauksessa asianomainen henkilö oli saanut hormonihoitoa sukupuolen korjaamisen tarkoituksessa, mutta hän ei ollut vielä ryhtynyt toimenpiteisiin sukupuolensa oikeudelliseksi vahvistamiseksi. 

Tasa-arvovaltuutettu julkaisi elokuussa 2013 lausunnon (TAS 297/2013), joka koski hedelmöityshoitojen antamista pareille, joissa toinen puolisoista oli transsukupuolinen. Tasa-arvovaltuutetun käsityksen mukaan lisääntymiskyvyttömyyttä koskeva translain säännös perusteluineen liittyi vain sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksiin sukupuolen korjaamisen yhteydessä. Säännöksen ei voitu tulkita ulottuvan vaikutuksiltaan sen laajemmalle. Sillä ei voitu siten esimerkiksi perustella hedelmöityshoitojen antamatta jättämistä pareille, joissa toinen puolisoista on transsukupuolinen. Säännöstä ei tasa-arvovaltuutetun mukaan voitu tulkita laajentavasti myöskään sen vuoksi, että sen voidaan katsoa olevan ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa. 

Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet -julkaisuun sisältyviä hedelmöityshoitoja koskevia perusteita päivitettiin vuonna 2014 eduskunnan oikeusasiamiehen toimeksiannon johdosta (dnro 1863/4/11). Hedelmöityshoidon perusteita täsmennettiin siten, että ne ovat sopusoinnussa perustuslain, potilaslain sekä hedelmöityshoidoista annetun lain säännösten kanssa. Erityistä huomiota kiinnitettiin syrjinnän kieltoon. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi perusteiden sanamuotoja täsmennettiin seuraavin tavoin: perusteiden otsikko muutettiin kuulumaan ”hedelmöityshoidot” aiemmin käytetyn ”hedelmättömyyden hoito” sijaan; perusteissa ei hoitoa saavan osalta enää viitata ainoastaan ”pariin” ja ”perheeseen” vaan myös ”henkilöön”; ja perusteissa todetaan nyt nimenomaisesti, että hedelmöityshoitoa voidaan antaa, vaikka taustalla ei ole varsinainen hedelmättömyys. Julkaisun mukaan hedelmöityshoitoja julkisessa terveydenhuollossa annettaessa sterilisaatiolle annetaan merkitystä vain, jos se on perustunut asianomaisen henkilön omaehtoiseen päätökseen. Silloinkin hedelmöityshoitoa voidaan antaa yksilöllisen harkinnan mukaan (STM:n selvityksiä 2010:31, 2. korjattu painos 2014). 

Transsukupuolisen henkilön sukupuolen vahvistamisprosessissa edellytetty sterilointi tai muu lisääntymiskyvyttömyys ei näin ollen ole este hedelmöityshoitojen antamiselle. Hedelmöityshoidoista annetun lain sanamuodon perusteella laki ei kuitenkaan sovellu sellaisen hedelmöityshoidon antamiseen, jossa ihmisen sukusolu tai alkio viedään mieheen raskauden aikaansaamiseksi. 

Hedelmöityshoidoista annettuun lakiin liittyy kuitenkin myös edellä todettua laajempia tarkistustarpeita. Esimerkiksi hedelmöityshoidoista annetun lain 2 §:ssä olevat parin ja hoitoa saavan määrittelyt ovat sukupuolisidonnaisia. Ottaen huomioon parin ja hoitoa saavan määritelmien keskeinen asema lain säännösten muodostamassa kokonaisuudessa, määritelmien muuttamisella olisi vaikutuksia koko lain systematiikkaan ja tulkintaan. Asiaan liittyy myös kysymys siitä, mitä transsukupuolisten henkilöiden hedelmöityshoitoja voitaisiin ottaa julkisin varoin tuotettavien hoitojen piiriin, joskaan tästä asiasta ei säädetä hedelmöityshoidoista annetussa laissa. 

2.3.6  Steriloimislaki

Steriloimislain 1 §:n 7 kohdan mukaan steriloimiseen voidaan mainitun lain säännöksiä noudattaen asianomaisen henkilön pyynnöstä ryhtyä, kun henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa. Mainittu kohta lisättiin steriloimislakiin nykyisen translain säätämisen yhteydessä. Lainkohdan perusteluissa todetaan, että koska oikeudellisen sukupuolen vahvistaminen olisi mahdollista vain sillä edellytyksellä, että henkilö on lisääntymiskyvytön, on steriloimislaissa tarpeen mahdollistaa steriloiminen myös tilanteissa, joissa hakija kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen (HE 56/2001 vp).  

Steriloimislain osalta on arvioitava, tuleeko lain 1 §:n 7 kohta kumota tarpeettomana sen jälkeen, kun lisääntymiskyvyttömyyttä ei enää asetettaisi oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen edellytykseksi. Lainkohdan kumoaminen on lähtökohtaisesti perusteltua, sillä se on säädetty nimenomaan translaissa säädetyn lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen toteuttamiseksi. Jos kohta kumotaan, on arvioitava muutoksen vaikutuksia transsukupuolisten hoitoon. Jotkut transsukupuoliset haluavat saada sukuelimiin kohdistuvan kirurgisen operaation, jonka seurauksena syntyy steriliteetti. Steriloimislain soveltamisala ei vaikuta kattavan tällaisia tilanteita, sillä laissa ei muutenkaan säädetä sellaisen sterilisoinnin tekemisen edellytyksistä, joka tapahtuu muun lääketieteellisen toimenpiteen seurauksena (esimerkiksi munasarjojen tai kohdun poisto syöpäleikkauksissa). Näin ollen mainitun kohdan kumoaminen ei estäisi sukuelinkirurgiaa. Laista kuitenkin poistuisi mahdollisuus muuten saada sterilointi pelkästään sillä perusteella, että henkilö kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen. Lainkohdan poistamisen jälkeen transsukupuoliset henkilöt voisivat pyytää steriloimista lain 1 §:n 1–6 kohdan nojalla. Näissä lainkohdissa säädetään yleisistä steriloimisen perusteista. Kyseisen lainkohdan kumoaminen edellyttäisi myös muita, teknisiä muutoksia lakiin. 

2.3.7  Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta

Tutkimuslain 2 §:n määritelmäsäännöksen 1 kohdan mukaan laissa tarkoitetaan lääketieteellisellä tutkimuksella sellaista tutkimusta, jossa puututaan ihmisen tai ihmisen alkion taikka sikiön koskemattomuuteen ja jonka tarkoituksena on lisätä tietoa terveydestä, sairauksien syistä, oireista, diagnostiikasta, hoidosta, ehkäisystä tai tautien olemuksesta. Pykälän 2 kohdan mukaan alkiolla tarkoitetaan hedelmöityksen tuloksena syntynyttä elävää solujoukkoa, joka ei ole kiinnittynyt naisen elimistöön. Sikiöllä tarkoitetaan pykälän 3 kohdan mukaan naisen elimistöön kiinnittynyttä elävää alkiota. 

Tutkimuslain 9 §:ssä säädetään siitä, milloin raskaana oleva tai imettävä nainen voi olla tutkittavana. Pykälässä säädetään naisesta. Tutkimuslain uusimman uudistuksen (984/2021, voimaan 31.1.2022) hallituksen esityksen perusteluissa selvennetään, että pykälän raskaana olevaa ja imettävää naista koskevia sääntöjä sovelletaan myös silloin, jos tutkittava on vahvistanut sukupuolensa mieheksi translain mukaisesti tai jos hänen sukupuoli-identiteettinsä ei muuten ole naisen, ja henkilö on raskaana tai hän imettää (HE 18/2020 vp, s. 151).  

Tutkimuslain 11 §:ssä säädetään alkiotutkimuksen edellytyksistä. Pykälän mukaan naisen elimistön ulkopuolella olevaan alkioon kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta saa tehdä vain niissä laitoksissa, jotka ovat saaneet siihen luvan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta. Luvan myöntämisen edellytyksistä säädetään valtioneuvoston asetuksella.  

Tutkimuslain 12 §:ssä säädetään suostumuksesta alkiotutkimukseen. Pykälän 1 momentin mukaan naisen elimistön ulkopuolella olevaan alkioon kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimukseen ei saa ryhtyä ilman sukusolujen luovuttajan kirjallista suostumusta. Saman pykälän 3 momentin mukaan naisen elimistössä olevan alkion tutkimukseen ei saa ryhtyä ilman hänen kirjallista suostumustaan.  

Mainittujen säännösten rikkomisen rangaistavuudesta säädetään rikoslain 22 luvun 3 §:ssä.  

On mahdollista, että myös oikeudelliselta sukupuoleltaan mies olisi raskaana tai imettäisi ja että miehen elimistössä olevaan alkioon kohdistuisi tutkimus. Ehdotetussa laissa sukupuolen vahvistamisesta olisi voimassa olevaa translakia vastaava säännös, jonka mukaan sovellettaessa muuta lainsäädäntöä henkilön sukupuolena on pidettävä ehdotetun lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta. Säännös vastaa voimassa olevaa lakia. Tämän lisäksi ehdotetussa laissa esitetään säädettäväksi, että sen estämättä mitä edellä kuvatussa pääsäännössä säädetään, säännöksiä, jotka koskevat raskaana olevaa, imettävää tai synnyttänyttä naista, sovelletaan raskaana olevaan, imettävään tai synnyttäneeseen henkilöön sukupuolen vahvistamisesta riippumatta.  

On selvää, että tutkimuslain 9 §:n tarkoituksena on suojella raskaana olevaa tai imettävää henkilöä tämän oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. Vastaavasti 12 §:n 3 momentin tarkoituksena on edellyttää suostumusta henkilöltä, jonka elimistössä olevaan alkioon tutkimus kohdistuu, henkilön oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi viimeksi mainittua säännöstä tulisi kuitenkin muuttaa sukupuolineutraaliksi niin, että siitä ilmenee selvästi kielletty ja rikoslailla sanktioitu toiminta, toisin sanoen että sitä voidaan soveltaa myös tilanteessa, jossa alkio sijaitsee sellaisen henkilön elimistössä, joka on oikeudelliselta sukupuoleltaan mies. Samalla säännösten yhtenäisyyden vuoksi muutkin viittaukset naissukupuoleen lain 9, 11 ja 12 §:ssä olisi syytä muuttaa sukupuolineutraaleiksi. 

2.3.8  Laki raskauden keskeyttämisestä

Laissa raskauden keskeyttämisestä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä raskaus voidaan keskeyttää. Laki on säädetty aikana, jolloin oletuksena on ollut että vain henkilö, joka on oikeudelliselta sukupuoleltaan nainen, voi olla raskaana. Siten lain eri säännöksissä viitataan naiseen. On mahdollista, että myös henkilö, joka on vahvistanut sukupuolensa mieheksi, on raskaana. Ehdotetussa laissa sukupuolen vahvistamisesta olisi voimassa olevaa translakia vastaava säännös, jonka mukaan sovellettaessa muuta lainsäädäntöä henkilön sukupuolena on pidettävä ehdotetun lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta. Tiedossa ei ole, että laki raskaudenkeskeyttämisestä olisi aiheuttanut käytännössä tulkintaongelmia. On selvää, että myös sukupuolensa mieheksi vahvistanut voi saada raskauden keskeyttämisen, vaikka laissa säädetään raskauden keskeyttämisestä naisen pyyntöön perustuen. Lainsäädännössä on muitakin säännöksiä, jotka ovat voimakkaasti liitännäisiä sukupuolitettuihin lisääntymismekanismeihin. Tästä syystä on perusteltua säätää siitä, että sen estämättä mitä edellä kuvatussa pääsäännössä säädettäisiin, säännöksiä, jotka koskevat raskaana olevaa, imettävää tai synnyttänyttä naista, sovellettaisiin raskaana olevaan, imettävään tai synnyttäneeseen henkilöön sukupuolen vahvistamisesta riippumatta. Kyseinen säännös ohjaisi näiden sukupuoleen sidottujen säännösten soveltamista.  

Osa raskauden keskeyttämisestä annetun lain säännöksistä on kuitenkin sellaisia, joiden rikkomisen rangaistavuudesta säädetään rikoslaissa. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi sellaisia säännöksiä tulisi selkeyttää niin, että niistä selviää riittävän tarkkaan rangaistavaksi säädetyt teot, toisin sanoen että ne ovat rangaistavia siitä riippumatta, mikä sen henkilön oikeudellinen sukupuoli on, jonka raskauden keskeyttämisestä on kyse. Haasteena raskauden keskeyttämistä koskevan lain osalta on se, että laki vaatisi myös perusteellista sisällöistä tarkastelua. Tällainen tarkastelu ei kuitenkaan kuulu tämän hallituksen esityksen valmisteluun. Lakiin raskauden keskeyttämisestä tulisi kuitenkin lisätä säännös, josta ilmenee selvästi se, että lain säännöksiä voidaan soveltaa raskaana olevaan henkilöön tämän sukupuolen vahvistamisesta riippumatta. 

2.3.9  Sukupuolensa toiseksi vahvistaneiden vanhemmuus

Lakivaliokunta totesi käsitellessään kansalaisaloitetta äitiyslaiksi, että transsukupuolisten henkilöiden vanhemmuuteen liittyvät erityiskysymykset on perusteltua ja tarkoituksenmukaista ratkaista erikseen siinä yhteydessä, kun sosiaali- ja terveysministeriössä arvioidaan translain muutostarpeita (LaVM 1/2018 — KAA 3/2016 vp).  

Sukupuolen korjaamiseen tähtääviin lääketieteellisiin hoitoihin kuuluvan hormonihoidon sivuvaikutuksena aiheutuvan hedelmättömyyden on Suomessa vakiintuneesti tulkittu täyttävän translaissa säädetyn lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen siitäkin huolimatta, että hormonihoidon vaikutukset ovat yleensä palautuvia. On mahdollista, että sukupuolensa vahvistanut henkilö säilyttää syntymässä määritellyn sukupuolensa mukaisen lisääntymiskykynsä. Tällöin henkilön oikeudellinen sukupuoli ja sukupuoleen tyypillisesti liitetty lisääntymismekanismi voivat erota toisistaan. Näiden tilanteiden voidaan olettaa lisääntyvän lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamisen myötä. Vanhemmuuslaki mahdollistaa vanhemmuuden toteamisen edellä mainituissa tilanteissa. Äitinä pidetään sitä, joka on synnyttänyt lapsen, ja isänä sitä, joka on siittänyt lapsen, riippumatta siitä, mikä henkilön oikeudellinen sukupuoli on. Voimassa oleva lainsäädäntö ei sen sijaan salli vanhemmuuteen liitettävän nimikkeen muuttamista sukupuolensa toiseksi vahvistaneen henkilön oikeudellista sukupuolta vastaavalla tavalla. Se ei toisin sanoen mahdollista esimerkiksi sitä, että jos henkilö, joka synnyttää lapsen, on oikeudelliselta sukupuoleltaan mies, hänen vanhemmuusnimike muutettaisiin isäksi. 

Kun vanhemman vanhemmuusnimike ei vastaa hänen oikeudellista sukupuoltaan, paljastuu vanhemman transtausta tämän hoitaessa lapsensa asioita. Tämä altistaa sekä vanhemman että lapsen syrjinnälle ja yksityisyyden suojan loukkauksille. 

2.3.10  Kotikuntalaki

Voimassa olevan kotikuntalain 2 §:n mukaan vastasyntyneen lapsen kotikunta määräytyy hänen äitinsä kotikunnan mukaan.  

Kotikuntalain 6 a §:ssä säädetään väestökirjanpitokunnasta. Sen 1 momentin mukaan ulkomailla vakinaisesti asuvan Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunta on se kunta, joka viimeksi oli hänen kotikuntansa Suomessa. Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos Suomen kansalaisella ei ole ollut kotikuntaa Suomessa, hänen väestökirjanpitokuntansa määräytyy äidin, isän tai puolison kotikunnan taikka väestökirjanpitokunnan mukaan mainitussa järjestyksessä. Pykälän 2 momentissa olevat vanhemmuusnimikkeet (äiti ja isä) tulisi muuttaa sukupuolineutraaliin muotoon (vanhempi), jotta se ottaisi huomioon tilanteet, joissa lapsella saattaa isän ja äidin sijaan olla kaksi äitiä tai kaksi isää. Lain 2 ja 6 a §:ssä käytettyjen käsitteiden johdonmukaisuuden vuoksi myös 2 §:n 1 momenttia tulisi muuttaa niin, että siinä viitataan lapsen synnyttäneen äidin sijaan lapsen synnyttäneeseen vanhempaan. Tämä muutos mahdollistaisi lisäksi sen, että vanhemmuuslain 68 § kotikuntalain 2 ja 6 a §:n soveltamisesta tilanteessa, jossa lapsella on äitiyslain nojalla kaksi äitiä, voitaisiin kumota tarpeettomana. 

2.3.11  Kansalaisuuslaki

Suomen kansalaiselle syntynyt lapsi saa nykyisin Suomen kansalaisuuden suoraan lain nojalla tai kansalaisuusilmoituksen perusteella. Kansalaisuuden periytyminen määräytyy eri tavalla riippuen siitä, onko Suomen kansalaisuuden omaava vanhempi lapsen äiti vai isä.  

2.3.12  Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 6 ja 6 a §:ssä viitataan äitiin, joka on synnyttänyt lapsen. Lain sanamuoto ei ota huomioon tilannetta, jossa synnyttävä osapuoli on nimikkeeltään isä. 

2.3.13  Etuuslainsäädäntö

Etuuslainsäädännössä etuuden hakijan tai saajan sukupuolella ei ole merkitystä eikä näin ollen myöskään sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen vaikuta etuusoikeuteen. Poikkeuksena on äitiysavustuslaki, joka on sanamuotojensa vuoksi ongelmallinen silloin, kun raskaana oleva on oikeudelliselta sukupuoleltaan mies. Lain tavoitteen – raskaana olevan ja sikiön tai vastasyntyneen terveyden edistämisen – tulisi kuitenkin toteutua kaikissa tilanteissa, raskaana olevan oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. 

Myöskään vanhemman vanhemmuusnimikkeellä ei etuuslainsäädännössä ole pääsääntöisesti merkitystä. Poikkeuksena tästä on kansaneläkelain 40 §:n 3 momentti, jonka mukaan täysorpona pidetään myös lasta, jonka äiti on kuollut ja lapsen isyyttä ei ole vahvistettu. Täysorpona tulisi pitää lasta, jonka ainoa oikeudellinen vanhempi on kuollut, vanhemman nimikkeestä huolimatta. 

2.3.14  Vankeuslaki ja tutkintavankeuslaki sekä laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta

Vankeuslakia sovelletaan ehdottoman vankeusrangaistuksen ja sakon muuntorangaistuksen (vankeus) täytäntöönpanoon. Vankeuslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan osastolle sijoittamisessa on otettava huomioon rangaistusajan suunnitelma, vangin yksilölliset ominaisuudet, ikä, vangin mahdollisuudet täyttää osallistumisvelvollisuutensa sekä vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen, vangin tai muun henkilön turvallisuus ja rikollisen toiminnan estäminen. Saman pykälän 3 momentin mukaan miehet ja naiset on pidettävä eri asunto-osastoissa. Vankeuslain 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vangille on varattava hänen pyynnöstään mahdollisuus asua kokonaan tai osittain erillään muista vangeista, jos vangilla on perusteltu syy uskoa henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan uhattuna. Vankeuslain esitöiden mukaan oikeus erillään asumiseen voisi kuitenkin perustua ainoastaan turvallisuusperusteeseen (HE 45/2014 vp s 37). 

Tutkintavankeuslakia sovelletaan tutkintavankeuden toimeenpanoon. Tutkintavankeuslain 3 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan miehet ja naiset on pidettävä eri asunto-osastoissa. Lain 3 luvun 2 §:n mukaan tutkintavanki on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava yhden hengen huoneeseen. Tutkintavankia ei saa sijoittaa asumaan toisen tutkintavangin kanssa, jos siitä aiheutuu vaaraa tutkintavankeuden tarkoitukselle tai vankilan järjestykselle. Saman pykälän 2 momentin mukaan tutkintavangille on varattava hänen pyynnöstään mahdollisuus asua kokonaan tai osittain erillään muista vangeista, jos vangilla on perusteltu syy uskoa henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan uhattuna. 

Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettua lakia sovelletaan poliisin lain nojalla säilyttämien tutkintavankien, pidätettyjen ja kiinni otettujen kohteluun. Lain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan miehet ja naiset on pidettävä eri selleissä. Saman pykälän 3 momentin mukaan vapautensa menettänyt on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava yhden hengen selliin. Vapautensa menettänyttä ei saa sijoittaa samaan selliin toisen vapautensa menettäneen kanssa, jos siitä aiheutuu vaaraa hänen itsensä tai toisen vapautensa menettäneen turvallisuudelle, vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoitukselle taikka säilytystilan järjestykselle tai turvallisuudelle. Säännöksen perusteluissa (HE 90/2005 vp, s. 68) viitataan tutkintavankeuslain vastaavaan säännökseen. 

Vankeuslaissa ja poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa säädetään myös henkilöntarkastuksista ja päihteettömyyden valvonnasta (vankeuslain 16 luvun 9 §:n 1 momentti ja poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 9 luvun 7 §: n 1 momentti ja 10 luvun 6 §:n 2 momentti, ks. myös vankeuslain 17 luvun 7 §). Säännösten mukaan, jos henkilöntarkastus edellyttää vaatteiden riisumista, henkilöntarkastuksen tai päihteettömyyden valvonnan suorittajan tulee olla samaa sukupuolta tarkastettavan kanssa. Säännösten perusteluissa viitataan hienotunteisuusperiaatteeseen (HE 263/2004 vp, s. 197 ja HE 90/2005 vp, s. 95). Vastaavanlainen säännös on tutkintavankeuslain 11 luvun 9 §:n 1 momentissa. Myös poliisilaissa säädetään turvatarkastuksen suorittamisesta (poliisilain 3 luvun 2 §:n 2 momentti). Säännöksessä tarkoitetun henkilön tarkastuksen suorittavan turvatarkastajan tulee olla samaa sukupuolta kuin tarkastettava. Myöskään pakkokeinolain mukaan henkilönkatsastusta tai -tarkastusta ei saa toimittaa tutkittavan kanssa eri sukupuolta oleva muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö (ks. 8 luvun 33 §). 

Ehdotetun sukupuolen vahvistamista koskevan lain tavoitteena on, että henkilö tulisi oikeudellisesti tunnustetuksi hänen sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Kun henkilö vahvistaa sukupuolensa toiseksi, on pääsääntönä, että vahvistettua sukupuolta pidetään hänen sukupuolenaan sovellettaessa muuta lainsäädäntöä. Esitys ei muuta oikeustilaa tältä osin. Vankia ja tutkintavankia tulee kohdella hänen vahvistetun sukupuolensa ja sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Näin ollen oikeudellinen sukupuoli on lähtökohtaisesti osastosijoittelun perustana ja häntä tulee kohdella oikeudellisen sukupuolen mukaisesti erilaisia henkilöön kohdistuvia tarkastuksia toteuttaessa. 

Sukupuolensa vahvistaneen henkilön ulkoinen olemus ei kuitenkaan välttämättä vastaa hänen edustamansa sukupuolen keskimääräisiä ulkoisia piirteitä. Kun sukupuolen vahvistaminen erotetaan lääketieteellisistä selvityksistä ja hoidoista, voidaan tällaisten tilanteiden arvioida lisääntyvän. Tämä voi aiheuttaa haasteita sellaisen sääntelyn soveltamiselle, joka perustuu esimerkiksi hienotunteisuusnäkökohtiin tai muuten cis-normatiivisiin oletuksiin henkilön sukupuolesta. 

Vankeuslain ja tutkintavankeuslain esitöissä (HE 263/2004 vp, s. 92) naisten erillään asuttamista perustellaan sillä, että naisvangit muodostavat pienen vähemmistön vangeista, jolloin vaarana on, että naiset joutuvat painostuksen tai hyväksikäytön kohteeksi. Erillään asuttamisella on tahdottu estää tällaisen painostuksen tai hyväksikäytön vaara. Erillään asuttamisen periaatteen osalta viitataan lisäksi kansanvälisiin suosituksiin sekä eri maiden käytäntöön. On huomioitava, että myös transsukupuoliset henkilöt voivat olla vähemmistö, jonka turvallisuuden takaaminen on tarpeen vankilaolosuhteissa. 

Voi esiintyä tilanteita, joissa kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella on tarpeen mahdollistaa sukupuoleen perustuvaa osastosijoittelua koskevasta säännöstä poikkeava ratkaisu. Tämä voi olla tarpeen erityisesti transtaustaisen vangin tai tutkintavangin itsensä turvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi voi olla tarpeen ottaa huomioon usein jo lähtökohtaisestikin traumataustaisten cis-naisten mahdollisesti lisääntyvä turvattomuuden tunne, mikäli osastolle sijoitetaan henkilö, joka eroaa ulkoisesti edustamansa sukupuolen keskimääräisistä piirteistä. On myös olemassa mahdollisuus, että sääntelyä pyritään hyväksikäyttämään niin, että henkilö vahvistaisi sukupuolensa yksinomaan vaikuttaakseen tällä esimerkiksi osastosijoitteluunsa. Poikkeaminen sukupuoleen perustuvaa osastosijoittelua koskevasta säännöstä edellyttäisi muutoksia vankeuslain ja tutkintavankeuslain säännöksiin. Poikkeaminen vaikuttaisi henkilön oikeuteen tulla kohdelluksi hänen vahvistetun sukupuolensa mukaisesti. Tästä syystä kyseessä olevaan päätökseen olisi perusteltua voida hakea muutosta, mikä edellyttäisi muutoksia myös vankeuslain ja tutkintavankeuslain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Koska kyse olisi myös tavanomaista osastosijoittelua merkittävämmästä päätöksestä henkilön itsemääräämisoikeuden kannalta, olisi perusteltua, että myös päätösvalta olisi korkeammalla tasolla. 

Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa säädetään vastaavasti miesten ja naisten pitämisestä eri selleissä. Sukupuolensa vahvistanut henkilö tulee sijoittaa vahvistetun sukupuolensa mukaisesti. Saman lain mukaan vapautensa menettänyt on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan sijoitettava yhden hengen selliin eikä häntä saa sijoittaa samaan selliin toisen henkilön kanssa, jos siitä aiheutuu vaaraa muun muassa hänen itsensä tai toisen vapautensa menettäneen turvallisuudelle. Näin voidaan joutua toimimaan esimerkiksi sukupuolensa vahvistaneen henkilön turvallisuuden takaamiseksi. On toisaalta huomioitava, ettei vapautensa menettäneen henkilön henkilöllisyys tai oikeudellinen sukupuoli ole välttämättä poliisin tiedossa eikä myöskään välittömästi selvitettävissä. Näin voi olla erityisesti vapaudenmenetyksen alkuvaiheessa. Tämä voi lisätä niitä tilanteita, joissa on muulla tavoin tunnistettava tarve vapautensa menettäneen turvalliseen säilytykseen. Tarve voi ilmetä esimerkiksi henkilön tuodessaan itse transtaustansa tai sukupuoli-identiteettinsä esille. Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain on kuitenkin arvioitu sisältävän riittävät keinot taata vapautensa menettäneen tai muiden turvallisuus, jonka vuoksi lakiin ei katsota tarpeelliseksi esittää muutoksia. 

Ehdotetusta sukupuolen vahvistamista koskevasta laista seuraa, että henkilöä tulee kohdella oikeudellisen sukupuolen mukaisesti myös erilaisia henkilöön kohdistuvia tarkastuksia toteuttaessa. Erityisesti poliisin toiminnassa on kuitenkin huomioitava vapaudenmenetyksen alkuvaiheeseen ja henkilön kohtaamiseen liittyvät erityispiirteet, joiden vuoksi tietoa tarkastuksen kohteena olevan henkilöllisyydestä tai oikeudellisesta sukupuolesta ei välttämättä ole saatavilla. Tämä voi aiheuttaa haasteita henkilön kohtelemiselle hänen oikeudellisen sukupuolensa ja sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti etenkin, jos henkilön ulkoinen olemus poikkeaa hänen edustamansa sukupuolen keskimääräisistä ulkoisista piirteistä. Toisaalta mahdollisuutta poiketa tarkastusta suorittavan tai todistavan sukupuolta koskevasta edellytyksestä sukupuolensa vahvistaneen henkilön tarkastuksen osalta ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, koska se, ettei tietoa henkilön henkilöllisyydestä tai sukupuolen vahvistamisesta ole käytettävissä, aiheuttaisi yhtä lailla haasteita poikkeuksen soveltamiselle. 

Henkilöön kohdistuvia tarkastuksia suorittavan ja todistavan henkilön sukupuolta koskevista säännöksistä seuraa, ettei samassa tilassa voi olla tarkastettavan kanssa eri sukupuolta olevaa henkilöä. Tämä voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi tilanteessa, jossa aggressiivisesti käyttäytyvän tarkastettavan kanssa samassa huoneessa olevat henkilöt eivät riitä ylläpitämään tilanteen turvallisuutta. Voimassa oleva lainsäädäntö sisältää kuitenkin säännöksiä, jotka mahdollistavat erilaiset turvaamistoimenpiteet, kuten sitomisen, väkivaltaisen käyttäytymisen hillitsemiseksi, uhkaavan väkivallan torjumiseksi tai nimenomaisesti henkilönkatsastuksen turvaamiseksi (ks. vankeuslain 18 luvun 2 §, tutkintavankeuslain 11 luvun 2 §, poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 11 luvun 2 § ja poliisilain 2 luvun 20 §). 

2.3.15  Rikoslaki

Rikoslain 21 luvun lapsensurmaa koskevassa 4 §:ssä viitataan naiseen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa. Säännöksen perustelujen mukaan säännöksen perusteena on erityinen taudin luonteinen tila, jossa kohta synnytyksen jälkeen nainen surmaa lapsensa. Tilaan liittyy myös hormonaalisia muutoksia. Näissä tilanteissa voitaisiin tekijä usein katsoa syyntakeettomaksi tai vähentyneesti syyntakeiseksi. (HE 94/1993 vp, s. 95.) Lain esitöissä tekijänä viitataan synnyttäneeseen naiseen tai lapsen äitiin. 

Rikoslain 22 luvun 1 §:ssä säädetään rangaistavaksi laiton raskauden keskeyttäminen. Pykälän 3 momentin mukaan naista, jonka raskauden keskeyttämisestä säännöksessä tarkoitetussa teossa on kyse, ei rangaista tekijänä eikä osallisena laittomaan raskauden keskeyttämiseen tai sen yritykseen. Nainen voidaan kuitenkin tuomita rangaistukseen raskauden keskeyttämisestä annetun lain 13 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta. Saman luvun 2 §:ssä säädetään laittoman raskauden keskeyttämisen törkeästä tekomuodosta. Kyseisessä säännöksessä puhutaan vakavan vaaran aiheuttamisesta naisen hengelle tai terveydelle tai rikoksen tekemisestä vastoin naisen tahtoa. Lain esitöiden mukaan rangaistusuhan ensisijaisina kohteina olisivat lääkärinkoulutusta vailla olevat puoskarit, joiden suorittama raskauden keskeyttäminen on omiaan vaarantamaan naisen terveyttä (HE 156/2008 vp, s. 17). 

Mainittujen rikoslain säännösten sanamuotojen ja esitöiden (HE 94/1993 vp ja HE 156/2008 vp) perusteella käy selkeästi ilmi, että säännösten tarkoituksena on säätää synnyttäneen henkilön tekemästä lapsen taposta tai suojella raskaana olevan henkilön terveyttä. Säännökset on säädetty aikana, jolloin lainsäädännön oletuksena on ollut, että vain oikeudellisesti naiseksi määritellyt henkilöt voivat olla raskaana tai synnyttää. Tämä oikeustila on pyritty ylläpitämään säätämällä translaissa lisääntymiskyvyttömyydestä edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle. 

Ehdotetussa laissa sukupuolen vahvistamisesta ei enää edellytettäisi lisääntymiskyvyttömyyttä. Sukupuolen muuttamiseen tähtääviin lääketieteellisiin hoitoihin kuuluvan hormonihoidon aiheuttavan hedelmättömyyden on tulkittu täyttävän lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, vaikka hormonihoidon vaikutukset ovat yleensä palautuvia. Jo nykylainsäädännön mukaan on siten mahdollista, että henkilö, joka on oikeudelliselta sukupuoleltaan mies, säilyttää biologisen sukupuolensa mukaisen lisääntymiskykynsä, tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen. 

Rikos- ja pakkokeinotilastojen mukaan lastensurmasta ei oltu epäilty tai tuomittu 2011–2020 välisenä aikana ainuttakaan miestä tilanteessa, jossa lapsen synnyttänyt henkilö oli oikeudelliselta sukupuoleltaan mies. (Suomen virallinen tilasto (SVT): Rikos- ja pakkokeinotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=2342-9151. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.2.2022]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/rpk/meta.html). 

Ehdotetussa laissa sukupuolen vahvistamisesta olisi voimassa olevaa translakia vastaava säännös, jonka mukaan sovellettaessa muuta lainsäädäntöä henkilön sukupuolena on pidettävä ehdotetun lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta. Ehdotus ei muuttaisi oikeustilaa tältä osin, sillä jo voimassa olevan translain mukaan henkilön sukupuolena on pidettävä vahvistettua sukupuolta sovellettaessa muuta lainsäädäntöä. Tilanteiden, joissa oikeudelliselta sukupuoleltaan mies tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen, voidaan kuitenkin arvioida lisääntyvän lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamisen myötä. Ehdotetussa laissa esitetään lisäksi säädettäväksi, että sen estämättä mitä edellä kuvatussa pääsäännössä säädetään, säännöksiä, jotka koskevat raskaana olevaa, imettävää tai synnyttänyttä naista, sovelletaan raskaana olevaan, imettävään tai synnyttäneeseen henkilöön sukupuolen vahvistamisesta riippumatta. 

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi edellä mainittuja rikoslain säännöksiä tulisi kuitenkin säännösten tavoite huomioon ottaen selkeyttää niin, että ne kiistatta soveltuvat lapsen synnyttäneeseen tai raskaana olevaan henkilöön tämän oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. Myös tutkimuslakia ja raskauden keskeyttämisestä annettua lakia olisi muutettava edellä kuvatusti, jotta ei ole oikeudellista epäselvyyttä siitä, että ne soveltuvat raskaana olevaan henkilöön tämän oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. 

Rikoslain 22 luvun 3 §:ssä säädetään laittomasta alkioon puuttumisesta. Pykälän 1 kohdan mukaan joka ryhtyy alkiotutkimukseen ilman tutkimuslain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettua Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston lupaa tai tutkimuslain 12 §:ssä tarkoitettua sukusolujen luovuttajien tai naisen kirjallista suostumusta taikka sikiötutkimukseen ilman tutkimuslain 14 §:ssä tarkoitettua raskaana olevan naisen kirjallista suostumusta, on tuomittava laittomasta alkioon puuttumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. On mahdollista, että myös oikeudelliselta sukupuoleltaan mies olisi raskaana ja miehen elimistössä olevaan alkioon kohdistuisi tutkimus. Säännöstä tulisi siten muuttaa sukupuolineutraalimpaan muotoon, jotta se soveltuisi raskaana olevaan henkilöön tämän oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. Samalla pykälään on tarpeen tehdä muita teknisluonteisia muutoksia, jotka johtuvat tutkimuslain muutoksista. 

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Vaikutukset valtiontalouteen

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto käsittelee hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi vastakkaiseen sukupuoleen. Hakemuksen käsittelyn työvaiheet nykyisen lainsäädännön mukaisesti ovat hakemuksen ja liitteiden tarkastaminen, mahdollisten täydennyspyyntöjen laatiminen ja tarkastaminen, asian ratkaiseminen ja päätöksen toimittaminen hakijalle, aviopuolisolle ilmoittaminen sekä sähköisen asiointitunnuksen passivointi. Mikäli tietoa ulkomaan kansalaisen siviilisäädystä ei ole merkitty väestötietojärjestelmään, tulee hakijalta pyytää selvitys hänen siviilisäädystään ennen asian ratkaisemista. Tämä liittyy vaatimukseen rekisteröidyn parisuhteen osapuolen suostumuksesta parisuhteen muuttumiselle avioliitoksi. 

Yhden hakemuksen käsittelyyn menee saadun asiantuntija-arvion mukaan noin 1,5–2 tuntia. Hakemuksen käsittelyaika on pidempi, mikäli hakemuksen yhteyteen on liitetty nimenmuutoshakemus. Etunimenmuutos on hakemuksen yhteydessä maksuton. Osa sukupuolen oikeudellista vahvistamista hakevista ovat vaihtaneet etunimensä jo etukäteen omakustanteisesti. 

Sukupuolenvahvistamishakemuksia oli vuonna 2020 188, joista 25:een on liittynyt samanaikainen nimenmuutos. Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida, että sukupuolenvahvistamishakemusten käsittelyyn on vuonna 2020 kohdentunut noin 0,2 henkilötyövuotta. 

Digi- ja väestötietoviraston sukupuolen vahvistamisen asiankäsittelyprosessin arvioidaan kevenevän joitakin prosentteja. Sukupuolen vahvistamista koskevien hakemusten määrien arvioidaan kuitenkin kasvavan. 

Hakemusmäärän kasvua on erittäin vaikea arvioida etukäteen. Oikeus olla -kansalaisaloitteessa on arvioitu sukupuolen vahvistamisen kasvun olevan noin 2–5 prosenttia vuodessa. On mahdollista, että lain voimaan tullessa hakemusmäärät voivat tilapäisesti kasvaa vakiintunutta tilannetta enemmän. Näin on käynyt Norjassa, jossa lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen yhteydessä poistanut laki tuli voimaan vuonna 2016. Lakimuutoksen seurauksena oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen hakemusmäärät nousivat hetkellisesti korkeiksi. Hakemusten määrät ovat kuitenkin laskeneet lakimuutosta seuranneina vuosina. Toisaalta, hakemusmäärien pysyvästä kasvusta voidaan saada viitteitä Ruotsista, jossa esitystä vastaava lakimuutos tuli voimaan vuonna 2013. Lakimuutos poisti sukupuolen vahvistamiseen liittyvän lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, ja lakimuutoksen jälkeen hakemusmäärät lisääntyivät muutosta seuraavina vuosina jopa 200 prosenttia. Toisin kuin Norjassa, hakemusmäärät ovat Ruotsissa jatkaneet kasvuaan myös ensimmäisten vuosien jälkeen, joten hakemusmäärien muutos ei vaikuta olleen tilapäinen. Hakemusmäärien muutosta arvioitaessa on myös huomattava, että transpoliklinikoilla tutkimusjakson aloittavien henkilöiden määrä on ollut noin nelinkertainen Digi- ja väestötietoviraston vastaanottamiin sukupuolen vahvistamishakemuksiin verrattuna. Näin ollen on mahdollista, että Suomessakin määrät voisivat lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistumisen myötä vakiintuneessakin tilanteessa jopa moninkertaistua. Digi- ja väestötietovirasto on arvioinut henkilötyövuoden kustannukseksi 64 000 euroa. Jos vahvistamismäärät kasvaisivat 100–200 prosenttia, Digi-ja väestötietoviraston työmäärä kasvaisi arviolta 0,2–0,4 henkilötyövuotta, mikä vastaa 12 800 – 25 600 euroa. 

Digi- ja väestötietovirastolle aiheutuu kertaluontoisia kustannuksia tietojärjestelmiin vaadittavista muutoksista. Sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen ja etenkin vanhemmuusnimikkeen muuttamisen on tunnistettu edellyttävän muutoksia moneen eri väestötietojärjestelmän sovellukseen. Väestötietojärjestelmän tietojen tallentamisen ja ilmoittamisrajapintojen osalta muutoksen aiheuttamien kustannusten arvioidaan olevan noin 50 000 euroa. Lisäksi kustannuksia syntyy tietojenluovutuksen osalta noin 8 000–12 000 euroa. Väestötietojärjestelmään tehtävien muutosten kustannusten arvioidaan siten olevan yhteensä noin 58 000–62 000 euroa. Nämä kustannukset voidaan kattaa Digi- ja väestötietoviraston omista toimintamenoista. Väestötietojärjestelmään tehtävät muutokset aiheuttavat kustannuksia myös väestötietojärjestelmästä tietoja saaviin organisaatioihin, sillä vastaanottavan tahon täytyy mukauttaa järjestelmiään vastaamaan tehtyjä muutoksia. Arviota mahdollisten muutosten kustannuksista ei kuitenkaan ole ollut saatavilla. 

Esitys mahdollistaisi vanhemmuusnimikkeen muuttamisen myös heille, jotka ovat vahvistaneet oikeudellisen sukupuolen nykyisen lainsäädännön aikana. On odotettavissa, että lain tullessa voimaan Digi- ja väestötietovirastolle saapuu jonkin verran vanhemmuusnimikkeen muutoshakemuksia niiltä henkilöiltä, jotka ovat vahvistaneet oikeudellisen sukupuolen nykyisen lainsäädännön aikana. Näiden hakemusten määrän arvioidaan kuitenkin olevan vähäinen. 

Ahvenanmaan valtionvirasto

Ahvenanmaan valtionvirasto käsittelee sukupuolenvahvistushakemukset Ahvenanmaalla. Vuosittainen hakemusmäärä on hyvin pieni, vain 2–3 hakemusta vuodessa. Esityksen seurauksena hakemusmäärien voidaan arvioida kasvavan myös Ahvenanmaalla. Vaikutusten voidaan kuitenkin arvioida olevan vähäisiä. Vaikka sukupuolenvahvistushakemusten määrä moninkertaistuisi nykytasoon nähden, pysyisi hakemusmäärä kokonaisuudessaan edelleen pienenä. 

Hallintotuomioistuimet

Esityksellä ei ole arvioitu olevan vaikutuksia hallintotuomioistuimien toimintamenoihin. 

Vaikutukset kuntien ja hyvinvointialueiden talouteen

Transpoliklinikat

Joulukuussa 2021 saadun selvityksen mukaan HYKSin aikuispsykiatrisella transpoliklinikalla työskentelee apulaisylilääkäri, osa-aikainen osastonlääkäri, noin neljä sairaanhoitajaa, vajaa kaksi psykologia ja osa-aikaisesti sosiaalityöntekijä, kuvataidepsykoterapeutti, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti. Lisäksi nykyisiä resursseja ollaan vahvistamassa erikoislääkärin ja erikoistuvan lääkärin työpanoksella. HYKSin nuorisopsykiatrisella transpoliklinikalla työskentelee osa-aikainen osaston lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja ja osa-aikainen sosiaalityöntekijä. HYKSin nuoriso- ja aikuispsykiatristen transpoliklinikoiden yhteenlasketut vuosittaiset kustannukset ovat tutkimusjaksojen osalta 400 000 euroa ja sukupuolenkorjausprosessin osalta noin 2 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannukset ovat vuositasolla noin 2,4 miljoonaa euroa. 

TAYSin aikuispsykiatriselta poliklinikalta joulukuussa 2021 saadun selvityksen mukaan TAYSin aikuispsykiatrisella transpoliklinikalla työskentelee 10–12 ammattihenkilöä. Osa lääkäreistä toimii vain osittaisella työpanoksella. Lisäksi joitakin lääkärinpalveluja on ostettu ulkoisilta palveluntarjoajilta, esimerkiksi psykoterapia. TAYSin nuorisopsykiatrisella transpoliklinikalla työskentelee kolme lääkäriä, mutta kaikki osa-aikaisesti. Työajat jakautuvat niin, että yhdessä kolmen lääkärin panos vastaa yhtä kokoaikaista lääkäriä. Lisäksi tiimissä työskentelee kaksi sairaanhoitajaa ja osa-aikeisesti psykologi ja sosiaalityöntekijä. Vuosittaiset kustannukset TAYSin aikuispsykiatrisen transpoliklinikan osalta olivat vuonna 2020 noin 1,5 miljoonaa euroa. Nuorisopsykiatrian osalta kokonaiskustannukset olivat noin 333 000 euroa. Yhteensä TAYSin transpoliklinikan vuosittaiset kustannukset olivat noin 1,8 miljoonaa euroa. 

Sekä HYKS:in että TAYS:in transpoliklinikoiden nykyiset resurssit ovat ylikuormittuneet. Saatujen selvitysten mukaan esitetty sukupuolen vahvistamisen helpottaminen saattaa vähentää mutta joiltain osin myös lisätä transpoliklinikoiden hoitojaksoja ja resursointitarvetta. Sukupuolen vahvistamista varten ei tarvitsisi enää hankkia lääketieteellistä lausuntoa, mikä vähentää poliklinikoiden työtä. Esityksen seurauksena transpoliklinikoille hoitoon hakeutuvista voi jäädä pois sellaiset henkilöt, joille sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen on riittävä toimenpide. Saatujen arvioiden mukaan oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen siirtäminen itsemääräämisoikeuden piiriin voisi vähentää transpoliklinikoille saapuvien lähetteiden määrää noin 10–20 prosenttia. Toisaalta saatujen asiantuntija-arvioiden mukaan on mahdollista, että joissakin tapauksissa helpottunut sukupuolen vahvistamisprosessi saattaa lisätä sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutumista. 

Esitys parantaa tutkimusjaksolle hakeutumisen oikea-aikaisuutta. Saatujen selvitysten perusteella oikea-aikaisesti tutkimusjaksolle tulevien potilaiden hoitamiseen kuluu huomattavasti vähemmän henkilötyöpanoksia verrattuna tilanteeseen, jossa tutkimusjaksolle saapuu vaikeasta psykiatrisesta oireistosta kärsivä potilas. HUS on arvioinut, että oikea-aikeisesti aloitettu tutkimusjakso veisi vain 10–30 prosenttia niistä resursseista, joita kuluisi vaikeassa tapauksessa. Siten esitys auttaa kohdentamaan nykyisiä resursseja paremmin. 

Joka tapauksessa transpoliklinikoille tulevien lähetteiden määrään liittyy jatkuvasti kasvava trendi, ja transpoliklinikoiden nykyiset resurssit ovat huomattavan kuormittuneet. Kokonaisuudessaan esityksen arvioidaan kuitenkin mahdollistavan transpoliklinikoiden resurssien paremman kohdentamisen, kun hoitoon hakeutuminen olisi oikea-aikaisempaa ja lääketieteellisiä lausuntoja ei tarvitsisi laatia sukupuolen vahvistamisprosessia varten. 

Esityksen ei arvioida aiheuttavan hyvinvointialueille sellaisia taloudellisia vaikutuksia, joiden perusteella niille kohdennettua valtion rahoitusta tulisi muuttaa. 

Hedelmöityshoitoklinikat

Vuonna 2020 hedelmöityshoitoklinikoita oli Valviralta saatujen tietojen mukaan yhteensä 16. Näistä 9 oli julkisia ja 7 yksityisiä. Hedelmöityshoitoklinikoiden tarjoamat palvelut vaihtelevat. Osassa hedelmöityshoitoklinikoita tehdään ennakoivaa munasolunpakastusta. Osa klinikoista tarjoavat hedelmöityshoitoja myös itsellisille naisille tai naispareille. 

Voimassa oleva hedelmöityshoidoista annettu laki on eräältä hedelmöityshoitoklinikalta saadun tiedon mukaan aiheuttanut epäselvyyttä sen suhteen, minkälaisia ja minkä tyyppisiä hoitoja lain puitteissa on mahdollista tarjota esimerkiksi tilanteessa, jossa transmies toivoo lasta parisuhteessa tai itsellisenä henkilönä. Esityksen tavoitteena on muun muassa selventää sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksia tältä osin, jonka vuoksi se voi vaikuttaa hedelmöityshoitoklinikoiden toimintaan lisääntyneinä hoitoon hakeutuvien määrinä. Toisaalta esityksessä ei kuitenkaan oteta kantaa valtakunnallisiin yhtenäisiin kiireettömän hoidon perusteisiin tai muihin suosituksiin, jotka määrittävät sitä, millä edellytyksillä henkilö voi saada julkisin varoin tuettavia hedelmöityshoitoja. Palkossa valmistellaan suositusta, jossa otetaan kantaa hedelmöityshoitojen kuulumisesta julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. 

Myös ennakoivan sukusolujen tallettamisen voidaan arvioida lisääntyvän, kun sukupuoltaan vahvistavalta henkilöltä ei edellytetä lisääntymiskyvyttömyyttä. 

Esityksen vaikutusten arvioidaan kuitenkin olevan tältä osin pieniä, eikä esitys ei aiheuta tarvetta muutoksille hyvinvointialueiden rahoitukseen. 

4.2.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Digi- ja väestötietovirasto

Esitys toisi uusia työvaiheita sukupuolenvahvistamishakemusten käsittelyyn. Uutena työvaiheena viranomainen tiedottaa hakijalle prosessin oikeudellisista seurauksista. Tämän lisäksi hakijan täytyy vielä vahvistaa hakemuksensa. Myös vanhemmuusnimikkeen mahdollinen muuttaminen väestötietojärjestelmään tuo uuden työvaiheen hakemuksen käsittelyyn. Näistä työvaiheista ei synny merkittävästi lisätyötä. Asiantuntija-arvion mukaan uudet työvaiheet veisivät käsittelijältä noin 12 minuuttia työaikaa. Toisaalta esityksen myötä hakemuksen arviointi kevenisi, kun lääketieteellisen selvityksen liittämistä tai rekisteröidyn parisuhteen osapuolen suostumusta ei enää edellytetä. Digi- ja väestötietoviraston ei myöskään tarvitsisi selvittää henkilön siviilisäätyä tilanteessa, jossa sitä ei ole kirjattu väestötietojärjestelmään. Kokonaisuudessaan Digi- ja väestötietovirasto on arvioinut, että esitys keventäisi asiankäsittelyprosessia noin 3 minuuttia hakemusta kohden, mikä vastaa noin 3 prosenttia prosessin kestosta. 

Ahvenanmaan valtionvirasto

Ahvenanmaan valtionvirastolle saapuva vuosittainen hakemusmäärä on hyvin pieni, vain 2–3 hakemusta vuodessa. Esityksen seurauksena hakemusmäärien voidaan arvioida kasvavan myös Ahvenanmaan alueella. Ahvenanmaan valtionviraston toimintaan aiheutuvien vaikutusten voidaan kuitenkin arvioida olevan vähäisiä. 

Transpolikinikat

Esitys keventäisi transpoliklinikoiden velvoitteita. Esityksen mukaan sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen ei enää edellyttäisi lääketieteellisen selvityksen toimittamista sukupuolenvahvistamishakemuksen yhteydessä. Hakemuksen lääketieteellinen selvitys on edellyttänyt myös second opinion -konsultaatiokäytäntöä, josta voidaan myös luopua. Saadun arvion mukaan 20 prosenttia HYKSin aikuispsykiatriselle transpoliklinikalle saapuvista lähetteistä on ollut second opinion -lähetteitä ja second opinion-lähetteen käsittely on vienyt kaksi tuntia erikoislääkärin työaikaa. Esityksen seurauksena lähetemäärät pienenisivät tältä osin ja erikoislääkärien työaikaa vapautuisi muihin tehtäviin. 

Hallintotuomioistuimet

Esityksellä ei ole arvioitu olevan merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi hallinto-oikeuksissa käsiteltävien valitusten määrään. 

Vaikutukset viranomaisten tietojärjestelmiin ja tiedonhallintaan

Ottaen huomioon, että sukupuolen vahvistamisella on ehdotetun sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaan oikeusvaikutuksia, on tärkeää, että tieto sukupuolen vahvistamisesta välittyy sitä tarvitseville tahoille. Sukupuolen vahvistaminen on mahdollista jo voimassa olevan lain nojalla, ja sukupuolen vahvistamisella on jo voimassa olevan lain mukaan oikeusvaikutuksia, eli esitys ei muuta oikeus- tai asiantilaa tältä osin. Tieto väestötietojärjestelmään merkittyyn sukupuolitietoon tulleista muutoksista on jo nykyisin ollut mahdollista välittää väestötietojärjestelmästä sitä tarvitseville tahoille. Vastaavasti sukupuolta koskevaa tietoa tarvitsevilla tahoilla on jo nykyisin tullut olla valmius vastaanottaa kyseinen tieto ja sitä koskevat muutokset. Esitys ei muuta asian tilaa tältä osin. Kuten muualla vaikutusten arvioinneissa on esitetty, voidaan sukupuolen vahvistamisten määrän kuitenkin arvioida kasvavan ainakin väliaikaisesti ehdotetun lain myötä. 

Tiedonsaanti väestötietojärjestelmästä ratkaistaan eri tavoin tietoa saavan tahon tiedonsaantitarpeista riippuen. Tilanteessa, jossa organisaatio tarvitsee väestötietojärjestelmässä olevia tietoja jatkuvasti, yksittäin ja ajantasaisina, eli sellaisina kuin tiedot ovat sillä hetkellä väestötietojärjestelmässä, organisaatio voi käyttää väestötietojärjestelmän hakupalveluita. Näitä ovat organisaation työntekijöiden käyttöön tarjottava selainkäyttöinen sovellus (VJTkysely) sekä organisaation oman tietojärjestelmän kanssa integroitava XML-sanomia vastaanottava ja palauttava VTJ-kyselyrajapinta. Molemmissa vaihtoehdoissa hakupalvelun asiakasorganisaatiolle luovutettava tarkka tietosisältö sovitaan tapauskohtaisesti Digi- ja väestötietoviraston asiantuntijan kanssa. Tietojen hakuehtona käytetään pääsääntöisesti yksilöivää tunnusta kuten henkilötunnusta. 

Organisaatiot, joilla on käytössä suuri rekisteri, voivat pitää rekisteriään ajan tasalla väestötietojärjestelmän muutostietopalvelun avulla. Muutostietopalvelulla asiakasorganisaation rekisteriin päivitetään väestötietojärjestelmään kirjatut muutokset esimerkiksi sukupuolitiedossa tietyin väliajoin asiakkaan tarpeen mukaan. Muutostietopalvelun käyttöönotto edellyttää Digi- ja väestötietoviraston myöntämää tietolupaa, jollaisen Digi- ja väestötietovirasto on myöntänyt esimerkiksi kunnille ja kuntayhtymille. Uusi käyttöönotossa oleva VTJ-muutosrajapinta tulee korvaamaan nykyisen muutostietopalvelun henkilötietojen osalta vuoden 2024 loppuun mennessä. VTJ-muutosrajapinnan kautta välitetään samoja väestötietojärjestelmän tietoja ja tietosisällöltään samoja tietoryhmiä kuin nykyisessä muutostietopalvelussa. Uutta on muun muassa joustava päivitysrytmi ja siten parempi tietojen ajantasaisuus. 

Ehdotetulla lailla sukupuolen vahvistamisesta mahdollistettaisiin jatkossa myös vanhemmuusnimikkeen muuttaminen vastaamaan henkilön oikeudellista sukupuolta. Ehdotettavan lain 5 §:n mukaan Digi- ja väestötietovirasto voisi hakemuksesta muuttaa henkilön vanhemmuusnimikkeen vastaamaan hänen vahvistettua sukupuoltaan. Henkilö voisi tehdä hakemuksen vanhemmuusnimikkeen muuttamisesta samalla, kun hän hakee sukupuolensa vahvistamista, tai sukupuolen vahvistamisen jälkeen. 

Väestötietojärjestelmässä lapsen ja vanhemman välinen suhde on sidottu nykyisten vanhemmuuden määräytymistä koskevien lakien mukaisiin lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskeviin tietoihin kuten synnyttänyt äiti, avioliiton perusteella syntynyt isä-suhde, tunnustanut isä, tunnustanut äiti, adoptioisä ja adoptioäiti. 

Mahdollisuus muuttaa vanhemmuusnimikettä edellyttäisi uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön (isä/äiti) lisäämistä väestötietojärjestelmään. Vanhemmuusnimike määräytyisi vanhemmuussuhteen rekisteröinnin hetkellä väestötietojärjestelmään tallennettavien perheoikeudellista asemaa kuvaavien tietojen perusteella isäksi tai äidiksi. Nimike lisättäisiin kaikille nykyisin väestötietojärjestelmään rekisteröidyille henkilöille heidän nykyisten perheoikeudellista asemaa kuvaavien tietojen perusteella. Vanhemmuusnimikkeen muutos kohdistuisi vain tähän tietosisältöön (isä/äiti). Alkuperäiset lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevat tiedot, jotka kuvaavat vanhemmuuslain (775/2022) mukaan määräytynyttä vanhemmuutta, säilyisivät ennallaan väestötietojärjestelmässä. 

Ratkaisun toteuttaminen edellyttää tietojärjestelmämuutoksia erityisesti Digi- ja väestötietoviraston henkilötietojen ylläpitosovelluksiin sekä tietojenluovutusta toteuttaviin järjestelmiin. Väestötietojärjestelmään tehtävien muutoksien kustannukset arvioidaan olevan noin 58 000–62 000 euroa. Kustannuksia on eritelty tarkemmin edellä taloudellisten vaikutusten arvioinnissa. Arvioitu siirtymäajan tarve on näiden muutoksien osalta 12 kuukautta. Muutokset väestötietojärjestelmään voitaisiin siten toteuttaa esitetyssä aikataulussa. 

Lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskeva tietoryhmä, johon uusi vanhemmuusnimikettä koskeva tietosisältö liittyisi, on nykyisellään väestötietojärjestelmästä laajasti luovutettava. Sitä vastaanottavat sadat organisaatiot. Uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön käyttöönotto väestötietojärjestelmästä tietoja vastaanottavissa organisaatioissa olisi kuitenkin vapaaehtoista. Väestötietojärjestelmästä tietoa vastaanottavat tahot eroavat toisistaan sen osalta, miten tiedonsaanti väestötietojärjestelmästä on ratkaistu. Kuten edellä on todettu, voivat organisaatiota käyttää väestötietojärjestelmän hakupalveluita, kuten selainkäyttöistä VTJkyselyä, organisaation oman tietojärjestelmän kanssa integroitavaa VTJ-kyselyrajapintaa taikka väestötietojärjestelmän muutostietopalvelua, joka korvataan VTJ-muutosrajapinnalla.  

Niissä organisaatioissa, jotka käyttävät selainkäyttöistä VTJkyselyä, uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön käyttöönotto olisi mahdollista ilman tietojärjestelmämuutoksia tai niistä aiheutuvia kustannuksia. Muissa organisaatioissa tietosisällön käyttöönotto jäisi sen varaan, muuttavatko organisaatiot tietojärjestelmiään tai niiden ja väestötietojärjestelmän välisiä rajapintoja. Tietosisällön käyttöönoton edellyttämien muutosten laajuus ja muutosten kustannukset riippuisivat kunkin organisaation tietojärjestelmistä. Koska tietosisällön käyttöönottoon ei velvoitettaisi, eikä sille asetettaisi määräaikaa, sen käyttöönotto olisi tarkoituksenmukaista ja kustannustehokkainta toteuttaa uusien tietojärjestelmien käyttöönoton tai muiden laajempien tiedonhallinnallisten uudistusten yhteydessä. Tietosisällön käytön voidaan siten arvioida jäävän välittömästi muutoksen ehdotetun voimaantuloajankohdan jälkeen melko vähäiseksi ja sen käyttö lisääntyisi vähitellen. Näin ollen myös vaikutukset väestötietojärjestelmästä tietoa saavien organisaatioiden tietojärjestelmiin olisivat erittäin vähäisiä eikä siitä myöskään aiheutuisi kustannuksia niille organisaatioille, jotka eivät tietosisältöä päättäisi ottaa käyttöön. 

Väestötietojärjestelmästä tietoa vastaanottavat tahot eroavat toisistaan myös sen osalta, kuinka tarkkaa tietoa lapsen ja vanhemman perheoikeudellisesta asemasta he tarvitsevat. Osa viranomaisista tarvitsee jatkossakin tarkkoja perheoikeudellisia tietoja. Tällaisia viranomaisia voidaan arvioida olevan esimerkiksi Kela, kunnalliset lastenvalvojat ja kunnallinen terveydenhuolto, joka on jatkossa hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla, sekä esimerkiksi tuomioistuimet. Osalle tietoja vastaanottavista tahoista riittäisi vanhemmuusnimikettä koskeva tieto, eivätkä ne tarvitsisi tarkempaa lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevaa tietoa. Näin on arvioitu olevan joissain kunnan palveluissa, arviolta vähintään kymmenissä mutta mahdollisesti jopa sadoissa palveluissa. Osalle tahoista taas tieto huoltajuudesta on merkityksellinen. Näin on arvioitu olevan esimerkiksi opetustoimen osalta. Eri organisaatioiden tarpeita koskien lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevien tietojen laajuutta ei ole pystytty tämän esityksen valmistelussa edellä kuvattua tarkemmin arvioimaan. 

VTJ-laissa säädetään tietojen luovuttamisesta eri tilanteissa. VTJ-lain 28 §:ssä on säännökset tietojen luovuttamisen yleisistä edellytyksistä, joiden mukaan muun muassa väestötietojärjestelmästä luovutettavan tiedon tulee olla tarpeellinen siihen käyttötarkoitukseen, johon se luovutetaan. VTJ-laissa on lisäksi erillinen 29 § koskien tietojen luovuttamista viranomaistehtävän hoitamiseen. VTJ-laissa on erikseen säännös sukupuolen vahvistamista koskevan tiedon sekä välittömästi vahvistamista ennen ollutta henkilötunnusta ja entistä etunimeä koskevan tiedon luovuttamisen rajoituksista (40 §). 

Ehdotetun lain mukaan vanhemmuusnimikettä olisi sukupuolen vahvistamisen yhteydessä tai sen jälkeen mahdollista muuttaa. Tämä mahdollistaa myös perheoikeudellisten tietojen luovuttamista koskevan tarkastelun eri tavalla kuin mitä aiemmin on voitu tehdä. Toisaalta tieto muuttuneesta vanhemmuusnimikkeestä voisi paljastaa henkilön transtaustan. Tämän on arvioitu edellyttävän kyseisen tiedon luovuttamista koskevaa sääntelyä, jollaista esityksessä ehdotetaan. Myös muuttunut vanhemmuusnimike yhdistettynä yksityiskohtaisiin lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskeviin tietoihin voi paljastaa henkilön transtaustan ja siksi yksityiskohtaisia lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevia tietoja tulisi luovuttaa vain niitä tarvitseville tahoille. VTJ-lain tietojen luovuttamista koskevien säännösten on arvioitu riittävästi turvaavan lapsen ja vanhemmuusnimikettään muuttaneen vanhemman yksityisyyttä ja henkilötietojen suojaa tältä osin. Väestötietojärjestelmästä luovutettavien tietojen tarkkuutta on katsottu olevan nykytilassa mahdollista rajoittaa myös teknisesti. 

Uusi käyttöön otettava VTJ-muutosrajapinta mahdollistaisi vielä nykyistä paremmin sen, että väestötietojärjestelmään tallennettuja tietoja voidaan eritellä paremmin ja niiden luovuttamisen laajuutta rajoittaa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Tämä mahdollistaisi sen, että väestötietojärjestelmästä luovutettavia perheoikeudellista asemaa koskevia tietoja voitaisiin rajata esimerkiksi uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön mukaisesti ja myös niiden organisaatioiden osalta, jotka eivät tekisi uuden tietosisällön käyttöönottamisen edellyttämiä muutoksia omiin tietojärjestelmiinsä tai rajapintoihin. Tämä koskisi vain muutostietopalvelun tai jatkossa VTJ-muutosrajapinnan piirissä olevia organisaatioita. Volyymillisesti kyseessä on kuitenkin suuri osa väestötietojärjestelmästä tietoa saavista organisaatioista. 

Valmistelussa on lisäksi arvioitu, että uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön lisääminen lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevaan tietoryhmään toimisi tietynlaisena välivaiheena, mikäli jatkossa ilmenisi tarve muuttaa kyseisen tietoryhmän tietoja laajemminkin. Tällainen tarve voisi tulla kyseeseen esimerkiksi siinä tilanteessa, että vanhemmuuslain erilaisia vanhemmuuden määräytymistä koskevia periaatteita muutettaisiin sukupuolineutraalimpaan suuntaan. 

Yleisesti on kuitenkin huomioitava, että väestötietojärjestelmä on yksi keskeisin Suomessa oleva viranomaistietojärjestelmä, johon tehtävät muutokset voivat vaikuttaa hyvin laajasti, vaikka muutokset sinänsä eivät olisi kovin suuria. Siten kaikkia mahdollisia vaikutuksia ei ole voitu tunnistaa. 

Kuten esityksessä on arvioitu, on todennäköistä, että hakemusten määrä tulee kasvamaan. Sen arvioiminen, onko kyseessä hetkellinen hakemusmäärän kasvu vai pysyvämpi muutos, ei kuitenkaan ole ollut mahdollista. Hakemusmäärien pysyvään kasvuun liittyvänä riskinä on käsittelyaikojen piteneminen. On arvioitu, että käsittelyaikojen lyhentäminen olisi mahdollista kehittämällä sukupuolen vahvistamista koskevien hakemusten vireillepanoon ja käsittelyyn sähköiset ratkaisut. Esityksessä on arvioitu, että Digi- ja väestötietoviraston kustannuksiksi muodostuu joitakin kymmeniä tuhansia euroja, jotka aiheutuvat muutoksista nykyisiin tietojen käsittelysovelluksiin. Mikäli sähköisen asioinnin ja asianhallinnan ratkaisun toteuttaminen osoittautuisi tarpeelliseksi ja katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi, aiheutuisi tästä lisäksi arviolta 150 000-250 000 euron kustannukset. Tällaisia muutoksia ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa katsottu tarpeellisiksi toteuttaa ennakolta. 

4.2.3  Yritysvaikutukset

Hedelmöityshoitoklinikat

Vuonna 2020 yksityisiä hedelmöityshoitoklinikoita oli Valviralta saatujen tietojen mukaan yhteensä 7. Yksityiset klinikat toimivat yhteensä 11 eri toimipisteessä. 

Kuten edellä on todettu, vaihtelevat hedelmöityshoitoklinikoiden tarjoamat palvelut. Esityksen tavoitteena on muun muassa selventää sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksia suhteessa muun muassa hedelmöityshoidoista annetun lain soveltamiseen. Esitys voi siten vaikuttaa hedelmöityshoitoklinikoiden toimintaan lisääntyneinä hoitoon hakeutuvien määrinä. Myös ennakoivan sukusolujen tallettamisen voidaan arvioida lisääntyvän. Vaikka kyseessä ei olisi suuri kasvu, voi tämä näkyä hedelmöityshoitoklinikoiden toiminnassa. 

4.2.4  Yhteiskunnalliset vaikutukset

Sukupuolen vahvistaminen merkitsee koetun sukupuoli-identiteetin oikeudellista tunnustamista. Oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen seurauksena asianomainen henkilö saa uuden henkilötunnuksen, ja hän tulee kohdelluksi koetun sukupuolensa mukaisella tavalla niillä elämänalueilla, joilla sukupuolelle edelleen annetaan oikeudellista merkitystä. Tämä pätee myös niihin henkilöihin, joiden vanhemmuusnimike korjataan heidän oikeudellista sukupuolta vastaavaksi. Esityksen arvioidaan vaikuttavan myönteisesti erityisesti transsukupuolisten henkilöiden ja välillisesti heidän perheenjäsentensä, sekä soveltuvin osin myös intersukupuolisten ja muunsukupuolisten henkilöiden oikeuksien toteutumiseen. 

Esitys parantaa sukupuolen vahvistamista toivovien henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumista, kun sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä ei ole ulkopuolisia lausuntoja tai selvityksiä vaan hakemus perustuu henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksestaan. Sukupuolen vahvistamista hakevien henkilöiden oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen parannetaan, kun vahvistamisen edellytyksenä ei enää ole lisääntymiskyvyttömyyttä tai sitä aiheuttavia taikka muuten kajoavia hoitoja. Nauttiakseen yksityiselämänsä suojaa henkilön ei tarvitse luopua oikeudestaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Esityksen katsotaan vahvistavan yksityiselämän suojan toteutumista, kun sukupuolen vahvistamista hakevan henkilön ei tarvitse elää vastakkaisessa sukupuoliroolissa (niin sanottu tosielämän koe) ilman sukupuolen oikeudellista tunnustamista ja henkilö tulee kohdatuksi nopeammin ja helpommin sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Yleisesti esityksen arvioidaan parantavan oikeutta syrjimättömyyteen, kun henkilön oikeudellinen sukupuoli saatetaan vastaamaan hänen sukupuoli-identiteettiään ja ulkoista olemustaan. Esityksen voidaan arvioida osaltaan purkavan ahtaita sukupuolikäsityksiä ja edistävän välillisesti laajemminkin sukupuolivähemmistöjen asemaa. 

Yksityiselämän suojaa parantaa myös se, että henkilö voi halutessaan muuttaa vanhemmuusnimikkeen, eikä hänen transtaustansa tällöin ilmene lapsen päivittäisiä asioita hoitaessa. Koska vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön käyttöönotto olisi vapaaehtoista ja väestötietojärjestelmästä tietoa saavien organisaatioiden itsensä päätettävissä, voidaan ehdotuksen myönteisien vaikutusten arvioida olevan tältä osin ainakin osittain lähinnä potentiaalisia. Vaikutukset henkilön yksityisyyden suojaan voidaan tältä osin arvioida toteutuvan vähitellen ja myös riippuen viranomaisesta, jonka kanssa kyseinen henkilö asioi. 

Toisaalta vanhemmuus tulee jatkossakin merkitä oikeudellista vanhemmuutta koskevan lainsäädännön mukaisesti joko äidiksi tai isäksi. 

Sukupuolen vahvistamisen helpottamisen voi arvioida lisäävän mahdollisuutta menettelyn väärinkäytöksille. Cis-henkilö voisi esimerkiksi pyrkiä käyttämään menettelyä väärin tavoitellakseen omaa etuaan tai välttääkseen tiettyä velvollisuutta kuten asevelvollisuutta. Se saattaisi myös mahdollistaa tilanteen, jossa henkilö vahvistaa sukupuolensa toistuvasti häivyttääkseen todellisen henkilöllisyytensä rikollisessa tarkoituksessa. Ehdotetun lain vaikutukset sääntelyn kohderyhmälle on kuitenkin arvioitu olevan huomattavia verrattuna sen mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin. 

Vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen

Digi- ja väestötietovirastolta saadun tiedon mukaan sukupuolensa naisesta mieheksi vahvistaneiden henkilöiden lukumäärä oli tarkasteltavana ajanjaksona 2010–2021 lähes joka vuosi noin puolitoista kertaa suurempi kuin sukupuolensa miehestä naiseksi vahvistaneiden henkilöiden lukumäärä. Esityksen vaikutusten voidaan näin ollen arvioida kohdistuvan suhteessa enemmän transmiehiin. 

Voimassa olevan translain edellyttämään lääketieteelliseen selvitykseen sisältyvän tosielämän kokeen poistamisen sekä hakemusmenettelyn nopeuttamisen arvioidaan vähentävän niitä tilanteita, joissa henkilö altistuu syrjinnälle tai häirinnälle sen vuoksi, että hänen henkilötunnuksensa ei vastaa hänen sukupuoli-identiteettiään tai ulkoista olemustaan. Tämä ehkäisee sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää ja häirintää. Lääketieteellisten selvitysten ja hoitojen eriyttäminen sukupuolen oikeudellisesta vahvistamisesta voi myös osaltaan purkaa ahtaita sukupuolikäsityksiä ja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Toisaalta ehdotettu sääntely perustuu edelleen binääriseen sukupuolijaotteluun. 

Esityksen myötä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeus hedelmällisyyteen ja lisääntymiseen toteutuu yhdenvertaisemmin cis-henkilöiden kanssa, kun lisääntymiskyvyttömyyttä koskeva vaatimus edellytyksenä sukupuolen vahvistamiselle poistetaan ja hedelmöityshoitolain soveltamista transsukupuolisiin henkilöihin selkeytetään. 

Sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen eriyttäminen lääketieteellisistä selvityksistä ja hoidoista parantaa myös alueellista yhdenvertaisuutta, kun sukupuolen vahvistamista toivovan henkilön ei tarvitse hakeutua jompaankumpaan kahdesta yliopistollisesta sairaalasta, jonne tutkimus ja hoito on keskitetty. 

Suomessa on voimassa hyvin vähän sääntelyä naisille ja miehille erillisistä tiloista. Vankeus- ja tutkintavankeuslakia sekä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettua lakia lukuun ottamatta Suomessa on voimassa vain yksittäisiä säädöksiä, joissa säädetään erillisten tilojen tarjoamisesta naisille ja miehille. Pääsyä kyseisiin tiloihin ei kuitenkaan säännellä, eikä yksittäisen henkilön oikeudellinen sukupuoli siten vaikuta tiloihin pääsyyn. 

Tasa-arvovaltuutetun toimisto on kiinnittänyt valmistelussa huomiota siihen, että vaikka sukupuolen mukaan eriytetyt tilat ja pukeutuminen ovat harvoin lainsäädännön tasolla säänneltyjä asioita, ovat ne valtaosalle väestöä arkipäivää kouluissa, työpaikoilla, harrastuksissa ja palveluissa. Tasa-arvovaltuutetun toimiston näkemyksen mukaan lainsäädännön uudistamistyössä olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, mihin erilaiset sukupuolenmukaiset erottelut perustuvat ja millä tasolla erilaisesti kohtelusta olisi hyvä säätää. Esimerkiksi tasa-arvolaissa syrjintää on sellainen palvelun tarjoajan menettely, jossa henkilö asetetaan epäedullisempaan asemaan sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella. Lain mukaan on kuitenkin sallittua tarjota palvelua yksinomaan tai pääasiallisesti vain toisen sukupuolen edustajille, jos se on perusteltua oikeutetun tavoitteet saavuttamiseksi ja tähän tavoitteeseen pyritään asianmukaisin ja tarpeellisin keinoin. Tasa-arvolain säännöksen taustalla on EU:n tavaroiden ja palveluiden saatavuutta koskeva tasa-arvodirektiivi (Neuvoston direktiivi 2004/113/EY), jossa on nimenomaisesti todettu, että naisten ja miesten erilainen kohtelu voi olla hyväksyttävää, jos se perustuu yksityisyys- ja säädyllisyys kysymyksiin. Tasa-arvolaissa ei ole kuitenkaan eritelty yksityisyyteen ja säädyllisyyteen liittyviä syitä erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteena ja tasa-arvovaltuutettu on arvioinut yksittäisiä tilanteita tapauskohtaisesti asiakasyhteydenottojen perusteella. Tasa-arvovaltuutettu on lausunnoissaan muun muassa todennut, että koska transihmisten keholliset ja ulkonäölliset sukupuolipiirteet tai sukupuolen ilmaisu voivat poiketa keskimääräisestä, tarvitaan tapauskohtaista harkintaa parhaan ja syrjimättömän toimintatavan löytämiseksi. Juridinen sukupuoli ei sinänsä ole aina asian arvioinnissa ratkaiseva tekijä. (Tasa-arvovaltuutetun toimiston vastaus sosiaali- ja terveysministeriön pyyntöön VN/2369/2021 esittää näkemyksiä translainsäädännön uudistamisen valmisteluun, 26.09.2021 Dnro TAS/234*/2021.) 

Ehdotetun lain ei arvioida muuttavan nykyistä oikeustilaa tältä osin. Voidaan kuitenkin arvioida, että kun sukupuolen vahvistaminen erotetaan lääketieteellisestä selvityksistä ja hoidoista, eikä sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä ole enää voimassa olevan lain mukaista tosielämän koetta, voivat lisääntyä ne tilanteet, joissa transihmisen keholliset ja ulkonäölliset sukupuolipiirteet tai sukupuolen ilmaisu poikkeavat heidän edustamansa juridisen sukupuolen keskimääräisestä. Myös tarve tasa-arvovaltuutetun toimiston esittämälle arvioinnille voi siten kasvaa. 

Sosiaaliset ja terveysvaikutukset

Tutkimukset osoittavat, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt altistuvat ylimääräiselle krooniselle stressille vähemmistöasemansa takia. Stressiä lisäävät muun muassa syrjinnän kokemukset. Vähemmistöstressi lisää paitsi mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta, myös riskiä fyysisille sairauksille. (Jaskari, O. & Keski-Rahkonen, A. (2021) Vähemmistöstressi uhkana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveydelle. Duodecim, 137(17):1781-8.) 

Sukupuolensa oikeudellista tunnustamista toivovan henkilön ei esityksen mukaan tarvitse läpikäydä lisääntymiskyvyttömyyttä aiheuttavia hoitoja tai toimenpiteitä vastoin tahtoaan. Esityksen voidaan arvioida vähentävän sukupuoliristiriidasta kärsivän henkilön kokemaa vähemmistöstressiä, kun hän tulee nopeammin kohdatuksi sukupuoli-identiteettinsä mukaisella tavalla, häntä syrjinnälle ja häirinnälle altistavat tilanteet vähenevät ja depatologisoinnin seurauksena sukupuolivähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluulot hälvenevät. On kuitenkin otettava huomioon, että Suomi käyttää edelleen ICD-10 tautiluokitusta, jossa transsukupuolisuus sijaitsee mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden luvussa ryhmässä Muut aikuisiän persoonallisuus- ja käytöshäiriöt. 

Kynnys hakea apua mahdollisiin mielenterveysongelmiin voi madaltua, kun pelko siitä, että mielenterveysongelmat muodostaisivat esteen tai hidasteen sukupuolen vahvistamiselle, vähenisivät. Esityksen voidaan siten arvioida välillisesti parantavan sukupuoliristiriidasta kärsivien henkilöiden terveyttä ja hyvinvointia. Toisaalta esitys ei tuo helpotusta henkilöille, jotka eivät identifioidu naiseksi tai mieheksi. 

Ehdotetun uuden lain 3 §:n 2, 3 ja 4 momentin säännöksillä sekä raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin ja tutkimuslakiin ehdotetuilla muutoksilla pyritään varmistamaan se, että terveydenhuoltoa järjestettäessä henkilölle annetaan lääketieteellisesti perustellut palvelut riippumatta vahvistetusta sukupuolesta ja tutkimusta tehdessä raskaana olevaa ja imettävää tutkittavaa suojataan riippumatta hänen oikeudellisesta sukupuolestaan. Sääntelyn vaikutus on pääosin oikeusvarmuutta lisäävä, sillä tiedossa ei ole, että terveydenhuollon käytännön toiminnassa olisi katsottu, ettei sukupuoltaan vahvistaneella miehellä olisi oikeus esimerkiksi raskauteen liittyviin palveluihin. Tällaisia raskauksia ei tosin tiedetä juuri olleen, mutta sukupuolen vahvistamista koskevaan sääntelyyn ehdotettujen muutosten voidaan arvioida lisäävän niiden mahdollisuutta. Mainittu säännös on merkityksellinen erityisesti sen osalta, että se selventää epäselvää oikeustilaa sukupuoltaan vahvistaneiden mahdollisuudesta saada hedelmöityshoitoja hedelmöityshoidoista annetun lain mukaisesti. 

Osa Suomessa valtakunnalliseen seulontaohjelmaan kuuluvista seulonnoista kohdistuvat vain naisiin. Tällaisia seulontoja ovat rintasyöpäseulonnat ja kohdunkaulansyövän seulonta. Kutsut syöpäseulontoihin lähetetään väestötietojärjestelmässä olevan sukupuolitiedon perusteella. Sukupuolensa oikeudellisesti toiseen vahvistavan sukupuolimerkintä muutetaan väestötietojärjestelmään. Tämän vuoksi sukupuolensa naisesta mieheen vahvistanut ei saa automaattisesti kutsua seulontaan, vaikka hänellä olisi biologisesti jäljellä seulontaan liittyvät ruumiinosat, esimerkiksi rinnat. Sinänsä tällainen tilanne on esillä jo nykylainsäädännön nojalla, eikä ehdotettu lainsäädäntö suoraan vaikuta tähän tilanteeseen. Ehdotetuilla säännöksillä voitaisiin kuitenkin turvata se, että henkilöiden oikeus seulontoihin on kiistaton ja oikeustila on selkeä. Sääntely edellyttää alemman asteisen sääntelyn muuttamista. 

Esityksessä ehdotetaan, ettei sukupuoli-identiteetin tutkimuksesta ja hoidosta olisi jatkossa transasetusta vastaavaa sääntelyä tai muuta erityissääntelyä, lukuun ottamatta tietyn erikoissairaanhoitotasoisen hoidon keskittämistä, josta ehdotetaan jatkossa säädettävän erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksessa. Tämä ei oikeudellisesti vaikuta transsukupuolisten ja muiden sukupuoli-identiteettinsä takia tutkimuksia tai hoitoa tarvitsevien mahdollisuuteen saada hoitoa, vaan heihin soveltuu, kuten nytkin, terveydenhuollon yleissääntely. Tiedossa kuitenkin on, että terveyspalvelujärjestelmässä ei välttämättä tunneta sukupuoli-identiteettiin liittyvien kysymysten hoitoa tarpeeksi laajasti ja eri hoidon tasoilla. Palkon vuonna 2020 antamien suositusten tarkoituksena on vahvistaa tällaisen osaamisen kehittämistä ja toteutumista palvelujärjestelmässä. HUS Psykiatria on viime vuosina tarjonnut koulutusta terveydenhuollon ammattilaisille ja tiedottanut sukupuolidysforian hoitokäytännöistä. He ovat kouluttaneet muita palveluntuottajia. HUS Psykiatria on myös käynnistänyt matalan kynnyksen reaaliaikaiset etäkonsultaatiot YTHS:lle vuonna 2020 ja HUS alueen perusterveydenhuoltoon vuonna 2021 (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vastaus selvityspyyntöön sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoiden (aikuiset ja nuoret) toiminnoista ja translainsäädännön uudistuksen mahdollisista vaikutuksista niihin, VN/12660/2021, 1.12.2021). 

Vaikutukset kansalaisten asemaan ja toimintaan yhteiskunnassa

Esityksellä on useita kansalaisen arkea helpottavia vaikutuksia. Sukupuolen vahvistaminen on nopeampaa ja helpompaa ja henkilö tulee kohdatuksi nopeammin sukupuoli-identiteettinsä mukaisella tavalla viranomaisessa asioidessaan ja palveluita käyttäessään. Transsukupuolinen henkilö voi hakea vanhemmuusnimikkeen muuttamista, jolloin hänen transtaustansa ei ilmene hänen hoitaessaan lapsensa asioita. 

Digi- ja väestötietovirastolta saaduista lukumäärätiedoista ilmenee, että vain pieni osa oikeudellisen sukupuolensa vahvistaneista henkilöistä vahvistaa sukupuolensa alkuperäiseksi, syntymässä määritellyksi sukupuolekseen. Tällaisia tapauksia oli tarkasteltavana ajanjaksona, vuosina 2015 – 2021, yhteensä 18 kappaletta, mikä on noin 1,5 prosenttia kaikista oikeudellisen sukupuolen vahvistamista koskevista päätöksistä (1189 kappaletta). Kun sukupuolen vahvistaminen erotetaan lääketieteellisistä selvityksistä ja hoidoista ja vahvistamista koskeva hakemusmenettely helpottuu merkittävästi, voidaan uusien sukupuolen vahvistamista alkuperäiseen koskevien hakemusten arvioida kasvavan. Useat väestötietojärjestelmään kohdistuvat muutokset voivat aiheuttaa ongelmia henkilön tietojen hallinnalle väestötietojärjestelmässä ja väestötietojärjestelmän toimivuudelle tältä osin. Esityksessä ehdotettu harkinta-aika ja viranomaiselle säädetty informointivelvollisuus ennaltaehkäisevät impulsiivisia ja harkitsemattomia päätöksiä, joiden myötä todennäköisyys sille, että henkilö haluaa palata aiempaan vahvistamista edeltävään sukupuoleensa, kasvaa. Harkinta-ajan ja informointivelvollisuuden voidaan arvioida turvaavan myös väestötietojärjestelmän tietojen paikkansapitävyyttä ja toimivuutta. 

Toisaalta hakemusmenettelyyn sisältyvä harkinta-aika voi tuntua kohtuuttomalta niistä henkilöistä, joilla on jo takanaan pitkäaikainen sukupuoliristiriita. On myös mahdollista, että sen ei katsottaisi täysin vastaavan viimeaikaisia kansainvälisiä suosituksia siitä, että menettelyn tulisi olla nopea (ks. esimerkiksi Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus (CM/Rec(2010)5) ja Yogyakartan periaate 31). 

Vaikutukset lapsiin ja nuoriin

Lapset sukupuolen vahvistamista hakevan lapsena

Lasten ja vanhempien kokemuksia vanhemman sukupuolenkorjausprosessista on selvitetty suomalaisessa tutkimushankkeessa, jossa kokemuksia kysyttiin lasten vanhemmilta sekä 13–18-vuotiailta lapsilta itseltään (Aarnio, K., Kallinen, K., Kylmä, J., Solantaus, T. & Rotkirch, A. (2018). Sateenkaariperheiden vanhemmat. Kokemuksia lasten hyvinvoinnista, perhesuhteista ja tuen saannista. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 63. Helsinki: Väestöliitto; Aarnio, K, Kylmä, J., Solantaus. T. & Rotkirch. A. (2017). Sateenkaaariperheiden lasten ja nuorten hyvinvointi ja kokemukset. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D62. Helsinki: Väestöliitto). 

”Sateenkaariperheiden lasten hyvinvointi” -tutkimushankkeessa kerättiin vuonna 2016 kyselytietoa 80 vanhemmalta (useammin äiti) ja 102 lapselta. Perheen aikuisen transkokemus kosketti tässä aineistossa 18 lapsen perhettä ja useimmiten kyse oli transmiehistä. Aineistossa ei ollut lapsia, jotka olisivat syntyneet vanhemman sukupuolenkorjausprosessin jälkeen. Kyselyyn osallistui kahdeksan 13–18-vuotiasta nuorta. Lasten itse antamien arvioiden perusteella suhteet transsukupuoliseen vanhempaan olivat varsin hyviä. Osa nuorista kertoi aikoinaan hämmentyneensä saatuaan tietää transkokemuksesta tai sukupuolenkorjauksesta. Osalle siitä puhuminen oli ollut vaikeaa, ja yksi nuori on pelännyt kiusatuksi tuloa ja kokenut häpeää. Avovastauksissa he kuvailivat kielteisinä puolina hämmennyksen ja yksittäiset vastaajat häpeää, kiusaamisen pelkoa ja katkenneita suhteita isovanhempiin. Kaikille näille kahdeksalle nuorelle vanhemman sukupuolen korjaamisen prosessi tai transkokemus näyttäytyi kuitenkin neutraalina tai myönteisenä asiana. Vanhemman sukupuolen korjaaminen on vaikuttanut nuoren elämään joko myönteisesti tai asiaan liittyvien käytännön muutosten tasolla, kuten uuden nimityksen kautta. Transsukupuolisten perheiden erityisen vahva tuen tarve korostui aineistossa selkeästi. Vanhempien arvion mukaan transperheet ovat tarvinneet moninkertaisesti useammin tukea kuin muut sateenkaariperheet, ja he kokivat myös muita useammin jääneet vaille riittävää tukea. 

Transsukupuolisten henkilöiden lapset voivat edellä mainitun tutkimuksen perusteella Suomessa pääosin hyvin. On kuitenkin huomioitava, että tutkimuksessa ei erotella oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen vaikutuksia sukupuolen lääketieteellisestä korjausprosessin tai yleisesti transition vaikutuksista. Siksi tämän hallituksen esityksen vaikutuksia on edellä mainitun tutkimuksen perusteella vaikea arvioida. Yleisesti voidaan kuitenkin olettaa, että siinä missä esityksen arvioidaan vaikuttavan myönteisesti sukupuolensa toiseksi vahvistavien henkilön hyvinvointiin, voidaan sen arvioida vaikuttavan välillisesti, myönteiseen tapaan, myös kyseisien henkilöiden ennen sukupuolen korjausprosessia syntyneiden lasten hyvinvointiin. 

Esityksellä muuhun lainsäädäntöön ehdotetuilla muutoksilla pyritään varmistamaan, ettei vanhemmuusnimikkeen muutoksella ole vaikutuksia lapsen oikeudelliseen asemaan. Myöskään vanhemman asema huoltajana ei ole riippuvainen henkilön sukupuolesta. Erikseen on katsottu tarpeelliseksi selvittää, mitä käytännön vaikutuksia vanhemmuusnimikkeen muutoksilla voi olla lasten arkeen ja hyvinvointiin. Tätä tiedusteltiin lapsilta lausuntokierroksen aikana järjestetyssä verkkokuulemisessa, jonka sosiaali- ja terveysministeriö toteutti. Verkkokyselyä jaettiin Sateenkaariperheet ry:n sekä muiden sateenkaarijärjestöjen kautta heidän jäsenilleen. Kyselyllä haluttiin selvittää lapsilta ja nuorilta, mikä vaikutus vanhemmuutta kuvaavalla virallisella nimikkeellä (isä tai äiti) on lapsen ja nuoren päivittäiseen elämään. Lisäksi haluttiin selvittää sitä, mitä mieltä lapset ja nuoret ovat siitä, että vanhempi voisi muuttaa virallisen vanhemmuutta kuvaavan nimikkeen ja tulisiko heidän näkemyksen mukaan vanhemman keskustella heidän kanssaan ennen nimikkeen muuttamista. Halutessaan lapsella tai nuorella oli mahdollisuus kertoa myös muita terveisiä lainvalmistelijoille. Vanhempaa pyydettiin tarvittaessa avustamaan lasta kyselyyn vastaamisessa. 

Kyselyyn vastasi yhteensä 16 vastaajaa. Vastaajista seitsemän katsoi virallisella vanhemmuusnimikkeellä olevan vaikutuksia vastaajan päivittäiseen elämään. Näistä viisi piti tärkeänä mahdollisuutta muuttaa nimikettä, yksi katsoi, ettei vanhemmuusnimikettä tulisi voida muuttaa, ja yksi ei osannut sanoa pitääkö mahdollisuutta tärkeänä. Vastaajista yhdeksän vastasi, ettei virallisella vanhemmuusnimikkeellä ole vaikutuksia heidän päivittäiseen elämään. Niistä yhdeksästä vastaajasta, joiden mukaan virallisella vanhemmuusnimikkeellä ei ole vaikutuksia, kuitenkin seitsemän piti vanhemmuusnimikkeen muuttamisen mahdollisuutta tärkeänä (kaksi ei osannut sanoa). 

Yhteensä vastaajista 12 piti siis mahdollisuutta muuttaa nimikettä tärkeänä riippumatta siitä, oliko virallisella nimikkeellä vaikutuksia elämään (viisi vastaajaa) vai ei (seitsemän vastaajaa). Yksi ei pitänyt mahdollisuutta muuttaa nimikettä tärkeänä (kyseinen vastaaja myös vastusti mahdollisuutta), ja kolme ei osannut sanoa. Näistä kahdestatoista vastaajasta kaksi piti tärkeänä, että vanhempi keskustelisi asiasta ensin heidän kanssaan, viisi ei pitänyt tätä tärkeänä, ja toiset viisi ei osannut sanoa. Niistä vastaajista, jotka eivät osanneet sanoa pitivätkö mahdollisuutta muuttaa nimikettä tärkeänä, yksi piti kuitenkin tärkeänä, että vanhempi keskustelisi asiasta heidän kanssaan, toinen ei pitänyt tätä tärkeänä, ja kolmas ei osannut sanoa. 

Kysymykseen siitä, minkälaisia vaikutuksia vanhemmuusnimikkeen muuttamisella olisi lapsen tai nuoren elämään, pyydettiin avovastauksia. Annetuissa vastauksissa vanhemmuusnimikkeen muuttamisella ei juurikaan arvioitu vaikutuksia lapsen tai nuoren omaan elämään, mutta sillä vältettäisiin joidenkin vastaajien mukaan ikäviä tilanteita, tunteita tai tarvetta selitellä. Osassa vastauksissa korostettiin, että se helpottaisi ennen kaikkea vanhemman oloa tai olisi tälle tärkeää. Muuttamissa vastauksissa kyseenalaistettiin ylipäänsä tarve sukupuolitetuille vanhemmuusnimikkeille. 

Sillä, että vanhempi voi halutessaan muuttaa vanhemmuusnimikkeensä sukupuolen vahvistamisen yhteydessä tai sen jälkeen, voidaan kuitenkin arvioida parantavan myös lapsen yksityiselämän suojaa, kun vanhemman transtausta ei ilmene hänen hoitaessaan lapsen päivittäisiä asioita. 

Vanhemman sukupuolenkorjauksen jälkeen syntyneitä lapsia on toistaiseksi huomattavasti vähemmän kuin ennen korjausta syntyneitä ja heistä on myös vähemmän tutkimustietoja, kuin ennen sukupuolenkorjausta syntyneitä. Voidaan olettaa, että monet yllä kuvatut kasvuympäristöön liittyvät haasteet lieventyvät tai poistuvat kokonaan, mikäli lapsi syntyy sukupuoltaan korjanneelle vanhemmalle. Korjausprosessi ei aiheuta hämmennystä lapselle eikä ristiriitoja parisuhteelle, ja sen läpi käyminen on usein kohentanut transsukupuolisen ihmisen elämänlaatua ja mielenterveyttä (Ethics Committee of the American Society for Reproductive Medicine (2015). Access to fertility services by transgender persons: an Ethics Committee opinion. Fertility and Sterility, 104(5), 1111-1115). 

Ranskassa on toteutettu seurantatutkimus transmiehille, jotka saivat vaimon kanssa lapsia luovutettujen siittiöiden avulla (Chiland, C., Clouet, A.M., Golse, B., Guinot, M., Wolf, J.P., ym. (2013). A new type of family: Transmen as fathers thanks to donor sperm insemination. A 12 year follow up exploratory study of their children. Neuropsychiatrie de l’enfance et de l’adolescence 61, 365-70). Chilandin ja muiden pitkittäistutkimuksessa kolme psykologista asiantuntijaa seurasi jokaisen lapsen kehitystä ja haastatteli lapsia ja vanhempia lapsen ollessa vuoden ikäinen ja sen jälkeen joka toinen vuosi. Yhteensä tässä tutkittiin 42 lasta, jotka olivat syntyneet 32 pariskunnalle. Tutkimuksen mukaan näiden lasten hyvinvointi ja perheiden olosuhteet ovat vähintään yhtä hyvät kuin valtaväestöllä. 

Vaikutukset lapsen oman sukupuoli-identiteetin kannalta 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että sukupuolen vahvistaminen olisi mahdollista 18 vuotta täyttäneille henkilöille. Täysi-ikäisyyttä koskeva edellytys ei muuta nykyistä oikeustilaa, sillä alaikäisillä henkilöillä ei voimassa olevan lain mukaan ole mahdollisuutta vahvistaa oikeudellisesti sukupuoltaan. Sukupuolen vahvistamista koskevan sääntelyn uudistus tarjoaa kuitenkin tilaisuuden arvioida ikärajan vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Osana hallituksen esityksen valmistelua selvitettiin sitä, mitä konkreettisia vaikutuksia voimassa olevan lain ikärajalla on alaikäisten henkilöiden asemaan ja heidän perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, sekä minkälaisia vaatimuksia ihmis- ja perusoikeusvelvoitteet asettavat lasten ja nuorten asemaa koskevalle sääntelylle sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevissa kysymyksissä, kun otetaan huomioon olemassa oleva tutkimusnäyttö sukupuoliristiriidan merkityksestä lapsille ja nuorille. Selvitys on luettavissa julkisessa palvelussa osoitteessa https://stm.fi/hankkeet tunnuksella STM009:00/2021. 

Selvitys osoittaa, että sukupuoli-identiteettiä on pidettävä olennaisena osana yksilön itsemääräämisoikeutta ja yksityiselämän suojaa ja sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen mahdollisuus liittyy keskeisesti itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen, hyvinvoinnin parantamiseen sekä syrjimättömyyteen. Kaikki perus- ja ihmisoikeudet suojaavat pääsääntöisesti myös lapsia. Lainsäädännössä asetettu ikäraja vaikuttaa siten olennaisesti lapsen oikeuksiin. Tutkimusnäyttö osoittaa, että sukupuoliristiriidan kokemus voi alkaa hyvinkin aikaisin ja vaikka sukupuoliristiriita ei jatkuisi aikuisuuteen, sen kanssa eläminen voi merkittävästi heikentää yksilön hyvinvointia ja altistaa syrjiville käytännöille. Sosiaalinen transitio ja sitä tukeva sukupuolen vahvistaminen parantavat hyvinvointia ja vähentävät syrjintää. Toisaalta juuri sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen merkityksestä lasten ja nuorten hyvinvoinnille, irrotettuna sosiaalisesta transitiosta ja ympäristön tuesta taikka sukupuoliristiriidan lääketieteellisistä hoidoista ei ole tutkittua tietoa. Tutkimus myös osoittaa, että on mahdollista, että transitio takaisin aiempaan sukupuolirooliin saattaa muodostua raskaaksi lapselle. 

Lainsäädännössä sukupuolen vahvistamiselle asetettava ikäraja tarkoittaa, etteivät esityksen arvioidut myönteiset vaikutukset toteutuisi sellaisenaan alaikäisten osalta. Selvityksen mukaan sukupuolen vahvistamisen vaikutukset voivat olla erityisen merkityksellisiä ikävaiheessa, jossa lapsen tai nuoren tulisi voida keskittyä muun muassa koulunkäyntiin, harrastuksiin ja vertaissuhteisiin. Vaikka oikeudellinen sukupuolimerkintä ei yksinään ratkaisisi sukupuoliristiriitaan liittyviä ongelmia, se voisi auttaa lieventämään haitallisia vaikutuksia sekä tukemaan hakeutumista koulutukseen ja työhön, kun esimerkiksi koulutodistukset ja muut henkilöllisyyttä ilmentävät asiakirjat vastaavat omaa sukupuoli-identiteettiä. Toisaalta, ikärajalla vältettäisiin myös sukupuolen vahvistamisen haitalliset vaikutukset siltä osin kuin sukupuolen vahvistamisen ja siihen liittyvän menettelyn katsotaan olevan identiteettikehityksen kannalta haitallista. 

Lausuntokierroksen aikana kuultiin lapsia ja nuoria hallituksen esitysluonnoksen vaikutusarvioinnin tueksi. Kyselyn avulla oli tarkoitus kuulla nuoria siitä, millä tavalla nykyisen translain mukainen ikäraja ja lakiehdotuksen toteutuminen vaikuttaa heidän elämään. Kuuleminen toteutettiin erityisesti 12–18 -vuotiaille kohdennettuna verkkokyselynä ja nuoremmille lapsille kahtena Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen vapaaehtoisten kanssa suunnitellussa ja ohjatussa työpajassa, joista toinen järjestettiin kasvokkain ja toinen etämuodossa. Kyselyyn oli mahdollista vastata suomen lisäksi myös ruotsiksi ja englanniksi. Kyselyyn tuli yhteensä 155 vastausta, joista 151 oli valideja. 

Nuorilta kysyttiin missä määrin sukupuolimerkinnän virheellisyys vaikuttaa heidän elämäänsä. Noin 6 % kaikista vastaajista koki, ettei virheellisyys vaikuttanut heidän elämäänsä lainkaan tai juurikaan. Vähän tai jonkin verran asia vaikutti noin 35,8 % vastaajista elämään. Noin puolet vastaajista koki, että sukupuolimerkinnän virheellisyys vaikutti heidän elämäänsä melko paljon tai todella paljon. Vastaajista 8 % jätti vastaamatta kysymykseen. Sukupuoleltaan binääreillä nuorilla näkyi selkeämmin väärän sukupuolimerkinnän merkitys. 

Vastaajilla oli mahdollisuus kertoa omin sanoin, miten sukupuolimerkintä heidän elämässään näkyi. Osa-alueet, joissa vaikutuksia koettiin tai pelättiin eniten, liittyivät muiden suhtautumiseen sukupuolimerkintään, joihin liittyvissä vastauksissa nousivat esiin oman sukupuoli-identiteetin sivuuttaminen tai kohdattu syrjintä sukupuolimerkinnän perusteella ja jatkuva paljastumisen pelko sekä henkilöllisyyspaperien käyttö henkilöllisyyttä tai ikää todistaessa, terveydenhuollon huonot kohtaamiset lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan kanssa, viranomaisten kanssa tai virallisissa dokumenteissa vastaantuleva väärä sukupuolimerkintä sekä koulussa tapahtuva sukupuolittaminen väärin koulun, opettajien tai koululiikunnan tiimoilta. Matkustamiseen liittyen vastauksissa nousi esiin vaikutukset liittyen väärän sukupuolimerkinnän vaativiin matkustusdokumentteihin ja passin esittämiseen. Lisäksi esiin nousivat muun muassa harrastuksiin sekä työ- ja opiskelupaikkojen hakuun liittyvät haasteet väärän sukupuolimerkinnän johdosta. Moni nuori kuvaili vahvoja ahdistuksen ja pelon tunteita sukupuolimerkinnän johdosta. 

Selkeä enemmistö (77,6 %) kaikista vastaajista vahvistaisi tai olisi vahvistanut oikeudellisen sukupuolensa jo alaikäisenä, jos se olisi mahdollista. Viisi vastaajista (3,3 %) ei olisi näin tehnyt. Vastauksestaan ei ollut varma 17,1 % vastaajista. 

Transition eri muodot olivat nuorille hyvin tärkeitä. Sosiaalinen transitio nousi vastauksissa erityisen tärkeäksi. Vastaajista 82,2 % koki sen erittäin tärkeäksi mahdollisuudeksi itselleen ja 10,5 % jokseenkin tärkeäksi. Oikeudellisen sukupuolimerkinnän koki erittäin tärkeäksi itselleen 68,4 % ja jokseenkin tärkeäksi 26,3 %. Lääketieteellisten hoitojen tärkeys jäi hieman näiden alle: niitä erittäin tärkeinä piti 65,1 % vastaajista ja jokseenkin tärkeinä 23 % vastaajista. Oikeudellinen sukupuolimerkintä asettuu useimmiten osaksi sosiaalista transitiota: nuoret kertoivat usein tilanteista, joissa oikeudellinen sukupuolimerkintä tulee sosiaalisen transition esteeksi ja ”paljastaa” transtaustan. 

Nuorten omissa kirjoituksissa nousivat esille myös muunsukupuolisten kokemukset. Osa heistä toi esiin sen, ettei nykyinen translain luonnos auttaisi heitä, vaikka alaikäiset siihen sisällytettäisiinkin, sillä binäärinen sukupuolijaottelu säilyisi edelleen. Toisaalta osa kertoi, että binäärimuodossakin mahdollisuus vahvistamiseen helpottaisi heidän arkeaan tai he olivat mahdollisuutta käyttäneet. Useat muunsukupuoliset toivat esiin näkymättömyyden tunnetta yhteiskunnassa. 

Yhtenä kysymyksenä tiedusteltiin nuorten näkemyksiä siitä, minkä ikäisille oikeudellinen sukupuolen vahvistaminen tulisi mahdollistaa. Kysymyksen yhteydessä korostettiin, ettei kysymys liittynyt nykyiseen, vain täysi-ikäiset käsittävään lakiluonnokseen, vaan siihen, jos lakia joskus tulevaisuudessa tarkasteltaisiin uudestaan. Suurin osa vastauksista asettui 13–16 ikävuoden välille. Monelle vanhemman suostumus oli nuorempien kohdalla olennaista. 

Alle 13-vuotiaille nuorille järjestettiin kaksi työpajaa. Molempiin tilaisuuksiin osallistui neljä lasta, joista yksi osallistui molempiin. Lapset olivat 6–11-vuotiaita. Vanhemmat antoivat kirjalliset suostumuksensa lasten kuulemiselle. Työpajoissa noudatettiin turvallisen tilan sääntöjä ja lapsia muistutettiin siitä, että työpajan saisi jättää kesken koska tahansa. Lasten näkemyksiä kuultiin saduttamisen keinoin. Lapset tunsivat suurta myötätuntoa väärillä sukupuolimerkinnöillä kulkevia eläimiä kohtaan. He ymmärsivät suden pahan mielen väärän merkinnän johdosta ja näkivät myös mahdollisia käytännön vaikutuksia. Lasten vastauksista kävi ilmi sosiaalisen transition osalta nimen suuri merkitys. Lapsilla oli myös vahva luottamus vanhempiin tilanteen korjaamisessa ja siihen, että asiat olisivat välittömästi korjattavissa. 

Vaikutukset työllisyyteen ja työelämään

Euroopan perusoikeusviraston vuonna 2019 toteuttaman LHBTI-kyselyn Suomea koskevien tulosten mukaan 26 % transihmisistä oli kohdannut syrjintää työssä ja 21 % työnhaussa viimeisen vuoden aikana. 27 % transihmisistä oli havainnut kielteisiä asenteita työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana. 42 % transihmisistä salasi oman kuulumisensa sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön työpaikalla. (A long way to go for LGBTI-equality. European Union Agency for Fundamental Rights, 2020.) 

Esityksen voidaan arvioida helpottavan sosiaalisesta dysforiasta kärsivien työhön hakeutumista sekä työkykyä ja osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan, kun he tulevat helpommin kohdatuksi sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Esityksen voidaan myös arvioida ennaltaehkäisevän transsukupuolisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää työelämässä ja työnhaussa.