2.1.6.1  Kansalaisuuden menettäminen väärien tietojen antamisen perusteella

Suomen kansalaisuuden menettämisestä säädetään kansalaisuuslain 5 luvussa. Suomen kansalaisuuden voi menettää, jos henkilöllä ei ole riittävää yhteyttä Suomeen (34 §), hän on antanut vääriä tietoja Suomen viranomaisille (33 §) tai hän on syyllistynyt maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen (33 a §). Lapsi voi menettää Suomen kansalaisuuden myös isyyden tai äitiyden kumoamisen perusteella (32 §). Lain 4 §:n mukaan lain säännöksiä kansalaisuuden menettämisestä ja kansalaisuudesta vapautumisesta ei saa soveltaa, jos henkilöstä niiden soveltamisen seurauksena tulisi kansalaisuudeton. Tämä tarkoittaa, että kansalaisuuden menettäminen on mahdollista vain, jos henkilöllä on Suomen kansalaisuuden lisäksi myös jonkin toisen valtion kansalaisuus. Henkilö, joka on menettänyt Suomen kansalaisuuden 32, 33 tai 33 a §:n perusteella, ei voi saada sitä takaisin entisenä Suomen kansalaisena lain 29 §:n mukaisen kansalaisuusilmoituksen perusteella. 

Tässä esityksessä ehdotetut muutokset koskevat tilanteita, joissa kansalaisuuden voi menettää väärien tietojen antamisen perusteella (33 §) tai syyllistyttyään rikoksiin, jotka vaarantavat Suomen elintärkeitä etuja (33 a §).  

Kansalaisuuslain 33 §:ssä säädetään kansalaisuuden menettämisestä väärien tietojen antamisen perusteella. Jos henkilö on antanut sellaisen henkilöään koskevan tai muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon, jonka tunteminen olisi johtanut Suomen kansalaisuuden epäämiseen, taikka salannut sellaisen olennaisen seikan, joka olisi vaikuttanut samalla tavoin, voidaan 1 momentin mukaan päättää, että henkilö menettää hakemuksesta tai ilmoituksesta saadun Suomen kansalaisuuden. Lain esitöiden (HE 235/2002 vp, s. 56) mukaan tiedon pitäisi olla niin merkittävä, ettei hakijalle olisi myönnetty kansalaisuutta, jos tieto olisi ollut käytettävissä päätöstä tehtäessä. Menettämispäätös edellyttäisi varmuutta siitä, että hakijalle ei olisi myönnetty Suomen kansalaisuutta, jos tieto olisi ollut käytettävissä. Henkilöllisyyttä koskevan väärän tiedon lisäksi myös muu olennainen, esimerkiksi Suomessa oleskelusta annettu väärä tieto voisi johtaa kansalaisuuden menettämiseen. 

Kansalaisuuslain 33 §:n 2 momentin mukaan myös lapsi voi menettää Suomen kansalaisuuden, jos hän on saanut sen yhdessä 1 momentissa tarkoitetun henkilön kanssa taikka jos 1 momentissa tarkoitetun henkilön kansalaisuus on ollut edellytyksenä sille, että lapsi saa Suomen kansalaisuuden. Lapsi ei kuitenkaan voi menettää Suomen kansalaisuutta, jos lapsen vanhempi on Suomen kansalainen. 

Päätös menettämisestä on harkinnanvarainen ja määräaikaan sidottu. Kansalaisuuslain 33 §:n 3 momentin mukaan kansalaisuuden menettämistä koskeva päätös tehdään henkilön tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella. Arvioinnissa otetaan huomioon teon moitittavuuden lisäksi siihen liittyneet olosuhteet ja hakemuksen tai ilmoituksen tehneen siteet Suomeen. Lapsen osalta on otettava huomioon lisäksi lapsen ikä ja siteet Suomeen. Päätöstä kansalaisuuden menettämisestä ei kansalaisuuslain 33 §:n 4 momentin mukaan voida 1 ja 2 momentin mukaisissa tapauksissa tehdä, jos kansalaisuushakemuksen tai kansalaisuusilmoituksen ratkaisusta on kulunut yli viisi vuotta. Jos kuitenkin kansalaisuuden menettämistä koskeva asia on tullut vireille ennen kuin viisi vuotta on kulunut kansalaisuuspäätöksen tekemisestä, päätös voidaan tehdä vielä tämän jälkeen. Jos päätös kansalaisuushakemukseen on annettu sillä ehdolla, että hakija vapautuu ennen Suomen kansalaisuuden saamista senhetkisestä kansalaisuudestaan, päätös katsotaan tehdyksi vasta, kun ehdon täyttäminen on todettu tai uusi päätös ilman ehtoa on annettu. Esitöiden (HE 235/2002 vp, s. 60) mukaan määräajan tarkoituksena olisi katkaista epävarman oikeustilan jatkuminen. 

Maahanmuuttovirasto soveltaa kansalaisuuslain 33 §:ää hyvin harvoin. Maahanmuuttovirastolta saatujen tietojen mukaan viime vuosina on ollut vain yksittäisiä sellaisia tapauksia, joissa hakija on menettänyt kansalaisuuden väärien tietojen antamisen perusteella. Yleisimmin päätösharkinta on liittynyt hakijan henkilöllisyyttä koskeviin seikkoihin. Tämä tarkoittaa, että henkilö on esimerkiksi esiintynyt Suomessa useammilla henkilötiedoilla, jolloin esiin tulleet henkilötiedot eivät ole vastanneet sitä tietoa, joka Maahanmuuttovirastolla on ollut käytössä kansalaisuuspäätöstä tehdessä. Käytännössä kyse on ollut siitä, että kansalaistamisen jälkeen viranomainen on saanut tietoonsa esimerkiksi henkilön passin, jossa on ollut kansalaistamisvaiheesta eroavat henkilötiedot.  

Ratkaisumääriin vaikuttaa mahdollisesti osaltaan se, että kansalaisuuspäätöksiin ei kohdistu jälkivalvontaa. Sen jälkeen, kun henkilölle on myönnetty kansalaisuus, hän ei enää lähtökohtaisesti asioi Maahanmuuttoviraston kanssa eikä hänellä ole vireillä olevia asioita virastossa. Jotta jo kansalaistetun henkilön asiaa ja mahdollista kansalaisuuden menettämistä voidaan arvioida Maahanmuuttovirastossa, pitää viraston tietoon tulla sellainen seikka, joka antaa aihetta tarkemmalle tarkastelulle. Käytännössä herätteen saaminen väärien tietojen antamisesta tai tiedon salaamisesta on haasteellista ja osin sattumanvaraista. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että jo kansalaistettu henkilö käyttää toisessa viranomaisessa eri henkilötietoja, mitä hän on esittänyt kansalaistamismenettelyssä, ja Maahanmuuttovirasto saa tiedon tästä toiselta viranomaiselta. Yleisimmin tieto, joka johtaa kansalaisuuden menettämistä koskevaan harkintaan, on tullut Digi- ja väestötietovirastolta. 

Kansalaisuuslaissa ei ole erikseen mainittu hakijan petollista menettelyä kansalaisuuden menettämisen perusteena. Eurooppalaisessa kansalaisuudesta tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 93 ja 94/2008, kansalaisuusyleissopimus ) petollinen toiminta mainitaan kuitenkin nimenomaisena perusteena väärien tietojen antamisen ja olennaisen seikan salaamisen ohella. Voimassa olevan kansalaisuuslain sanamuoto ei välttämättä kata kaikkia sellaisia tilanteita, joissa kansalaisuuden voisi menettää hakijan oman moitittavan menettelyn vuoksi. Kyse voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa kansalaisuuden myöntämisen jälkeen ilmenisi, että kansalaisuushakemukseen liitetty todistus kielitaidosta olisi saatu toimimalla petollisesti siten, että joku toinen henkilö olisi tosiasiassa suorittanut kielikokeen sittemmin kansalaistetun henkilön puolesta. Tällaisessa tilanteessa toimitettu todistus ei osoittaisi tosiasiallisesti hakijan kielitaitoa, koska todistus olisi hankittu hakijan tietoisella toiminnalla vilpillisin keinoin. Kansalaisuuden myöntämisen näkökulmasta hakija ei ilman vilpillistä menettelyä olisi täyttänyt kansalaistamisen edellytyksiä eikä hänelle siten olisi myönnetty kansalaisuutta.  

Sanottuun nähden kansalaisuuden menettämistä koskevaa sääntelyä voitaisiin muuttaa siten, että siihen lisättäisiin maininta petollisesta toiminnasta kansalaisuuden menettämisen mahdollisena perusteena. Näin varmistettaisiin, että sellainen hakijan tahallinen vilpillinen menettely, jolla olisi merkitystä kansalaisuuden myöntämiselle, huomioitaisiin nykyistä kattavammin. Petollisen toiminnan lisääminen voisi olla perusteltua myös kansalaisuuden menettämistä koskevien säännösten tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimuksen kannalta. Muutoksella voitaisiin lisäksi selkiyttää sääntelyä ja tehdä sen soveltamisesta ennakoitavampaa sekä lain soveltajan että yksilön näkökulmasta.  

Kansalaisuuslain 33 §:n säännösten tarkoituksena on ennalta estää väärien tietojen antaminen tai tietojen salaaminen sekä mahdollistaa jälkikäteinen puuttuminen silloin, kun päätös on jo tehty ja kansalaisuus myönnetty. Suomen kansalaisuudella on merkittäviä vaikutuksia henkilön oikeusasemaan, ja Suomen kansalaisuuteen liittyy eräitä sellaisia oikeuksia, joita Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla ei ole. Tähän nähden on keskeistä, että päätöksenteossa on voitava luottaa niihin tietoihin, joita hakija esittää, ja että henkilön oikeusasemaan merkittävästi vaikuttava päätös perustuu totuudenmukaisiin tietoihin. Yhtä lailla olennaista on jälkikäteinen puuttuminen päätökseen, joka on perustunut hakijan toimittamiin vääriin tietoihin. On tarpeen, että sikäli kuin ilmenee kansalaistamispäätöksen perustuneen henkilön tahallisesti antamaan väärään tietoon, viranomaisella on keino ikään kuin peruuttaa tällainen päätös sekä siitä seuranneet perusteettomat oikeudelliset vaikutukset. Toisaalta kansalaisuuden saaneen näkökulmasta taas olennaista on, että hän voi luottaa häntä koskevan viranomaispäätöksen pysyvyyteen.  

Kansalaisuuden menettämistä koskee viiden vuoden määräaika, jonka aikana päätös kansalaisuuden menettämisestä voidaan tehdä. Tämän määräajan jälkeen käytettävissä on enää ylimääräisenä muutoksenhakuna päätöksen purkaminen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 118 §:n perusteella. Saman lain 119 §:n mukaan päätöksen purkamista voidaan erityisen painavista syistä hakea viiden vuoden määräajan jälkeen siitä, kun purettavaksi haettu päätös sai lainvoiman. Korkein hallinto-oikeus on antanut vuosikirjaratkaisun (KHO:2015:29), joka koski ylimääräisenä muutoksenhakukeinona päätöksen purkamista kansalaisuusasiassa. Maahanmuuttovirasto vaati tehtyjen kansalaisuuspäätösten purkamista, koska kansalaisuutta oli haettu ja se oli myönnetty hakijoiden sukulaisten henkilötiedoilla, jotka olivat tulleet ilmi joitain kuukausia kansalaisuuslaissa säädetyn viiden vuoden määräajan jälkeen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kansalaisuutta koskevat päätökset olivat tulleet lainvoimaisiksi yli viisi vuotta ennen kuin purkuhakemus tehtiin, jolloin ne olisi voitu purkaa vain erityisen painavasta syystä. Ratkaisun mukaan purkuhakemuksessa ei ollut tuotu esille mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella Maahanmuuttoviraston päätökset olisi voitu purkaa purulle asetetun viiden vuoden määräajan jälkeen. 

Kuten edellä kuvattu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu ilmentää, kynnys kansalaistamispäätöksen purulle ylimääräisessä muutoksenhaussa on korkea. Kyseisessä tapauksessa hakijat olivat esiintyneet Suomessa sukulaistensa henkilötiedoilla eli kokonaan toisina olemassa olevina henkilöinä. Heidän omasta aloitteestaan henkilötiedot oli pyydetty korjaamaan väestötietojärjestelmään viiden vuoden kuluttua kansalaisuuden myöntämisestä. Kansalaisuuslain näkökulmasta tämänkaltainen vilpillinen menettely voi johtaa siihen, että Maahanmuuttovirasto ottaisi harkittavakseen kansalaisuuden menettämisen, jos tiedot tulisivat virastolle laissa säädetyn määräajan kuluessa. Sen sijaan, että ilmi tulleeseen henkilön moitittavaan menettelyyn pyrittäisiin puuttumaan ylimääräisen muutoksenhaun kautta, voitaisiin kansalaisuuslain sääntelyllä mahdollistaa nykyistä tehokkaammin viranomaisen puuttuminen väärin perustein myönnettyihin kansalaisuuksiin.  

Kansalaisuuden menettämistä koskevan määräajan osalta sääntelyä voitaisiin muuttaa siten, että nykyistä viiden vuoden määräaikaa pidennettäisiin joillakin vuosilla, koska nykyistä määräaikaa voidaan ainakin joissain tilanteissa pitää suhteellisen lyhyenä ottaen erityisesti huomioon säännöksen tarkoituksen sekä Suomen kansalaisuuden myöntämiseen liittyvät oikeusvaikutukset. Tältä osin on huomioitava, että menettämisharkinnassa arvioidaan, onko kyse henkilön omasta tietoisesta toiminnasta, jolla on voinut olla vaikutusta siihen, olisiko kansalaisuutta alun alkaenkaan myönnetty. Menettämisharkinta tehdään tapauskohtaisesti, eikä määräajan nostaminen siten vaikuttaisi siten, että kansalaisuuden menettäminen voisi muodostua sattumanvaraiseksi. Sikäli kuin viranomaisella olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet puuttua väärin perustein myönnettyihin kansalaisuuksiin, voisi tällä olla ennaltaehkäisevää vaikutusta esimerkiksi sellaiseen moitittavaan ja suunnitelmalliseen menettelyyn, jota edellä mainitussa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa on kuvattu. 

2.1.6.2  Kansalaisuuden menettäminen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella

Kansalaisuuslakiin on 1.5.2019 voimaan tulleella lailla lisätty säännökset kansalaisuuden menettämisestä maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella (564/2019, HE 272/2018 vp). Lain 33 a §:ssä säädetään perusteista, joilla voidaan päättää, että maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistynyt menettää Suomen kansalaisuuden. Lain 33 b §:ssä säädetään arvioinnista päätettäessä rikokseen perustuvasta kansalaisuuden menettämisestä.  

Kansalaisuuslain 33 a §:n mukaan Suomen kansalaisuuden voi nykyisin menettää sillä perusteella, että henkilö on syyllistynyt sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Siten kansalaisuuden voi nykyisin menettää syyllistyttyään johonkin seuraavista rikoksista: Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, sotaan yllyttäminen, maanpetos, törkeä maanpetos, vakoilu, törkeä vakoilu, valtiopetos ja törkeä valtiopetos. Kansalaisuuden voi niin ikään menettää terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, tahallisen törkeän ympäristön turmelemisen, törkeän pahoinpitelyn, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, surman, tapon ja murhan sekä radiologista asetta koskevan rikoksen perusteella. Myös seuraavat terrorismirikokset voivat olla perusteena kansalaisuuden menettämiselle: terroristiryhmän johtaminen, terroristiryhmän toimintaan osallistuminen, koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten, värväys terrorismirikoksen tekemiseen ja terrorismirikoksen rahoittaminen.  

Kansalaisuuden voi menettää tällaisiin rikoksiin syyllistymisen perusteella silloin, kun ne ovat kohdistuneet Suomen elintärkeitä etuja vastaan. Edellytyksenä kansalaisuuden menettämiselle on myös se, että henkilö on tuomittu vähintään viiden vuoden ehdottomaan vankeus- tai yhdistelmärangaistukseen. Rikoslain 12 luvun 1–6 §:ssä säädettyjen maanpetosrikosten ja rikoslain 13 luvun 1 ja 2 §:ssä säädettyjen valtiopetosrikosten voidaan katsoa kohdistuvan Suomen elintärkeihin etuihin. Terrorismirikokset voivat sen sijaan kohdistua paitsi Suomen elintärkeitä etuja vastaan, myös johonkin toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön. Kansalaisuuden menettämisestä voidaan päättää jonkin kansalaisuuslain 33 a §:ssä tarkoitetun terrorismirikoksen perusteella vain, jos terrorismirikosta koskevan tuomion perusteluista ilmenisi, että päärikoksen terroristinen tarkoitus koskisi seurauksia Suomen väestölle, Suomen hallitukselle, muulle Suomen valtion viranomaiselle, Suomen valtiosäännölle, Suomen oikeusjärjestykselle, Suomen valtiontaloudelle tai Suomen yhteiskunnan perusrakenteille (HE 272/2018 vp., s. 70). 

Kansalaisuuslain 33 b §:n mukaan päätös kansalaisuuden menettämisestä tehdään henkilön tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella. Arvioinnissa otetaan huomioon henkilön siteet Suomeen ja hänen muuhun kansalaisuusvaltioonsa. Näitä siteitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin hänen asuin- ja oleskeluhistoriansa, perhesiteensä ja kielitaitonsa sekä koulunkäyntinsä, opiskelunsa, työntekonsa ja muu taloudellinen toimintansa kansalaisuusvaltioissaan. Arvioinnissa otetaan huomioon myös henkilön perheenjäsenille mahdollisesti aiheutuvat seuraukset. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan myös syntyperäinen Suomen kansalainen voisi menettää kansalaisuuden, jos hänellä olisi niin paljon siteitä muuhun kansalaisuusvaltioonsa, ettei kansalaisuuden menettäminen merkitsisi kohtuutonta puuttumista hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä (HE 272/2018 vp., s. 72).  

Tuomioistuin ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle sellaisista rikostuomioista, joiden perusteella kansalaisuuden menettäminen saattaisi tulla kyseeseen. Kansalaisuuden voi menettää vain Suomessa annetun lainvoimaisen rikostuomion perusteella. Maahanmuuttoviraston tekemästä menettämispäätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Toistaiseksi kansalaisuuden menettämistä 33 a §:n nojalla ei ole lainkaan sovellettu. Säännöksissä luetellut rikokset ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Oikeusrekisterikeskukselta saatujen tietojen mukaan tuomioistuimissa on vuoden 2015 alusta lukien ollut yhteensä 14 sellaista rikosasiaa, jossa on ollut vakavimpana rikosnimikkeenä jokin maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikos. Sen lisäksi, että rikoksesta olisi annettu 33 a §:n mukainen tuomio, edellyttäisi säännösten soveltaminen lisäksi sitä, että rikokseen tuomitulla olisi Suomen kansalaisuuden lisäksi toinen kansalaisuus. Edellä mainituissa rikosasioissa vastaajina olleiden henkilöiden kansalaisuusasemasta ei ole tietoa. On kuitenkin oletettavaa, että lain voimaantulon jälkeen tuomittujen joukossa ei ole ollut kaksoiskansalaisia, koska Maahanmuuttovirastossa ei ole ollut vireillä yhtään 33 a §:n mukaista menettämisasiaa.  

Kansalaisuuslain 33 a §:n sääntelyn taustalla vaikuttavat merkittävät kansalliseen turvallisuuteen liittyvät tavoitteet. Menettämissäännökset on lisätty 33 a ja b §:ään osana terrorismin vastaisia toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään terroritekoja. Tarkoitus on mahdollistaa se, että kansalaisuus voitaisiin ottaa pois sellaiselta henkilöltä, joka käyttää sitä vakavalla tavalla väärin kansalaisuusvaltiotaan ja sen muita kansalaisia kohtaan. Henkilö, joka olisi syyllistynyt Suomen elintärkeitä etuja vakavasti vaarantavaan rikokseen, voisi menettää Suomen kansalaisuuden, ja hänet saatettaisiin sen jälkeen myös karkottaa Suomesta. Tällä olisi myönteisiä vaikutuksia Suomen kansalliseen turvallisuuteen. Sääntelyllä voidaan katsoa olevan myös yleisestävää vaikutusta. Se, että kansalaisuuden voi menettää eräiden vakavien rikosten perusteella, saattaa jossain määrin ehkäistä vakavia valtioon kohdistuvia rikoksia, koska hallinnollisella seuraamuksella saattaa olla samankaltaista ennalta estävää vaikutusta kuin rangaistuksella.  

Maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikoksiin syyllistymiseen perustuvaa kansalaisuuden menettämistä koskevat kansalaisuuslain muutokset ovat tulleet voimaan vuonna 2019. Suomen turvallisuus- ja toimintaympäristössä on sen jälkeen tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka ovat antaneet aihetta tarkastella uudelleen myös kansalaisuuden menettämistä koskevaa sääntelyä.  

Esimerkiksi suojelupoliisin vuoden 2023 vuosikirjan https://supo.fi/vuosikirja mukaan Suomen turvallisuus- ja toimintaympäristö on muuttunut perusteellisesti ja pysyvästi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja suurvaltakamppailun kiristyminen heijastavat globaalien valta-asetelmien murroskautta. Avoimen yhteistyön sijaan valtioiden välisissä suhteissa korostuu vastakkainasettelu ja aggressiiviset toimet, vakoilu ja vihamielinen vaikuttaminen.  

Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskus on puolestaan laatinut selvityksen voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen ja säätiöiden järjestämiin rahan- ja pienkeräyksiin liittyvistä riskeistä. https://poliisi.fi/-/krp-n-selvitys-rahanpesun-ja-terrorismin-rahoittamisen-riski-yksittaisissa-yhteisoissa-on-kohonnut Vaikka näiden toimijoiden järjestämiin rahan- ja pienkeräyksiin liittyvä riskitaso oli selvityksen mukaan kokonaisuudessaan maltillinen, havaittiin yksittäisten yhteisöjen osalta kuitenkin selvästi kohonnut riski rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen. Selvityksen taustalla oli kansallinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvio vuodelta 2021, jossa edellä mainittujen toimijoiden rahankeräyksiin arvioitiin sisältyvän riskejä.   

Kansalaisuuden menettäminen on poikkeuksellinen seuraus poikkeuksellisesta rikoksesta, kuten vakavasta terrorismi- tai maanpetosrikoksesta. Voimassa olevassa sääntelyssä kansalaisuuden menettäminen on kytketty sekä tiettyihin rikosnimikkeisiin että tuomittuun rangaistukseen. Rikoksesta tuomittu tosiasiallinen rangaistus heijastaa rikoksen vakavuutta yksittäistapauksessa.  

Rikoslain 6 luvun 1 §:n mukaan yleisiä rangaistuslajeja ovat rikesakko, sakko, ehdollinen vankeus, yhdyskuntapalvelu, valvontarangaistus ja ehdoton vankeus. Rangaistus on 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan 9 §:n mukaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Enintään kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta voidaan 11 §:n mukaisesti tuomita yhdyskuntapalveluun. Enintään kuuden kuukauden pituisen ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta voidaan 11 a §:n mukaisesti tuomita samanpituiseen valvontarangaistukseen.  

Rikoslain 2 c luvun 2 §:n mukaan vankeutta tuomitaan määräajaksi tai elinkaudeksi. Määräaikaista vankeusrangaistusta tuomitaan vähintään neljätoista päivää ja enintään kaksitoista vuotta tai yhteistä rangaistusta 7 luvun mukaan määrättäessä viisitoista vuotta. Tuomioistuin voi 11 §:n mukaan rangaistukseen tuomitessaan syyttäjän vaatimuksesta päättää, että syytetty tuomitaan yhdistelmärangaistukseen. Yhdistelmärangaistus koostuu vähintään kolmen vuoden pituisesta vankeusrangaistuksesta ja sitä välittömästi seuraavasta vuoden pituisesta valvonta-ajasta. Yhdistelmärangaistus voidaan tuomita vakavan rikoksen uusijalle, jota on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.  

Kansalaisuuden menettämistä koskevassa sääntelyssä on päädytty nykyiseen viiden vuoden tuomittuun vankeusrangaistukseen tarkastelemalla eräistä muista vakavista rikoksista tuomittuja rangaistuksia. Tarkasteltavina olivat tuolloin taposta, tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä raiskauksesta yleisesti tuomitut rangaistukset. Nämä rikokset eivät vakavuudestaan huolimatta voisi olla perusteina kansalaisuuden menettämiselle, vaan kansalaisuuden voi menettää vain valtion elintärkeiden etujen vakavan vaarantamisen perusteella. Rangaistuskäytäntö antaa kuitenkin tältä osin suuntaa myös kansalaisuuden menettämistä varten.  

Hallituksen esityksessä (HE 272/2018 vp, s. 51) on todettu muiden vakavien rikosten rangaistuskäytännöstä seuraavaa. Tapon rangaistusasteikko on kahdeksasta kahteentoista vuoteen vankeutta, ja siitä on tuomittu keskimäärin 9,5–10 vuoden vankeusrangaistus. Törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuoteen vankeutta, ja sen keskirangaistus on ollut noin kaksi vuotta. Tapon yrityksen rangaistusasteikko on 14 vuorokaudesta yhdeksään vuoteen vankeutta, ja sen keskirangaistus on ollut hieman alle neljä vuotta. Törkeässä raiskauksessa rangaistusasteikko on kahdesta kymmeneen vuoteen vankeutta, ja myös sen keskirangaistus on ollut hieman alle neljä vuotta. Nämä rikokset eivät vakavuudestaan huolimatta voisi olla peruste kansalaisuuden menettämiselle, vaan kansalaisuuden voi menettää vain valtion elintärkeiden etujen vakavan vaarantamisen perusteella.  

Voidaan pitää perusteltuna, että kansalaisuuden menettäminen voisi jatkossakin koskea niin vakavien maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikosten tekijöitä, että heidät olisi tuomittu tällaisten rikosten vuoksi ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen. Myös muiden vakavien rikosten rangaistuskäytäntö ja tiedot muista vakavista rikoksista yleisesti annettujen rangaistusten pituuksista olisi edelleenkin perusteltua ottaa huomioon kansalaisuuden menettämistä koskevissa säännöksissä. Rangaistuslajin lisäksi kansalaisuuden menettämistä koskevissa säännöksissä voisi siksi olla jatkossakin maininta myös rangaistuksen pituudesta. Muiden vakavien rikosten yleinen rangaistuskäytäntö on kahdesta vuodesta kymmeneen vuoteen vankeutta. Kuten edellä on kuvattu, kaksi vuotta on Suomen rangaistusjärjestelmässä myös sellainen pituus, jonka ylittävää vankeustuomiota ei voida määrätä ehdollisena.  

Terrorismille ei ole olemassa yhtä tarkkarajaista kansainvälistä määritelmää, mutta siinä on kyse vakavasta hyökkäyksestä demokratiaa ja oikeusvaltiota kohtaan. Ilmiönä terrorismi määritellään toimintana, joka sisältää kansallisen lain tai kansainvälisen oikeuden vastaisia tekoja, väkivaltaa tai sillä uhkaamista ja levottomuuden tai pelon aiheuttamisen tavoittelua. Rikosoikeudellisesti terrorismia ovat rikoslain 34 a luvun mukaiset teot eli terrorismirikokset, joista jotkut voivat olla perusteena myös kansalaisuuden menettämiselle. Terroristiset teot on kriminalisoitu varsinaisia iskuja laajemmin ja rangaistavaa on esimerkiksi erityyppinen iskujen valmistelu, terroristiryhmän johtaminen ja terroristiryhmän toimintaan osallistuminen.  

Terrorismin rahoittamisella tarkoitetaan toimintaa, jolla suoraan tai välillisesti annetaan tai kerätään varoja terroristiseen toimintaan. Terrorismin rahoittaminen luo edellytyksiä terroristiselle toiminnalle. Terroristiryhmälle tai terroristille suunnattu taloudellinen tuki voi ylläpitää tai edistää terroristista toimintaa. Taloudellisen tuen avulla on mahdollista esimerkiksi valmistella terrorismirikoksia tai värvätä terrorismirikoksen tekemistä varten. Voimassa oleva kansalaisuuslain 33 a § kattaa muun muassa terrorismirikoksen rahoittamisen (rikoslaki 34 a luku 5 §), mutta ei terroristin rahoittamista (34 a luku 5 a§) tai terroristiryhmän rahoittamista (34 a luku 5 b §).  

Kansalaisuuslain menettämistä koskevaa sääntelyä voisi olla perusteltua muuttaa siten, että kansalaisuuden voisi menettää sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella, josta voi rikoslain mukaan seurata kuusi vuotta vankeutta. Nykyisin kansalaisuuden voi menettää sellaisten rikosten perusteella, joista voi rikoslain mukaan seurata vähintään kahdeksan vuotta vankeutta, mikä osaltaan kaventaa säännösten soveltamisalaa. Tällä on vaikutusta siihen, mitkä terrorismirikokset voivat olla perusteena kansalaisuuden menettämiselle. Ottaen huomioon terrorismirikosten luonteen Esimerkiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston niin kutsutussa terrorismirikosdirektiivin ((EU) 2017/541) johdanto-osassa on kuvattu uhan vakavuutta seuraavasti: ”Terroriteot muodostavat yhden vakavimmista loukkauksista niitä yleismaailmallisia arvoja kohtaan, joita ovat ihmisarvo, vapaus, tasa-arvo ja yhteisvastuullisuus sekä ihmisoikeudet ja perusvapaudet ja joiden varaan unioni perustuu. Ne ovat myös yksi vakavimmista hyökkäyksistä demokratiaa ja oikeusvaltiota kohtaan, jotka ovat jäsenvaltioiden yhteisiä periaatteita ja joille unioni perustuu.” , jo sellaista Suomea vastaan kohdistunutta terrorismirikosta, josta voi seurata kuusi vuotta vankeutta, voitaisiin pitää sellaisena vakavana tekona, jonka johdosta kansalaisuuden voisi menettää. Ei ole tarkoituksenmukaista, että esimerkiksi kaikki keskeiset terrorismin rahoittamiseen liittyvät rikokset eivät voi nykyisin olla perusteena kansalaisuuden menettämiselle, koska niistä voidaan tuomita kuuden vuoden enimmäisrangaistukseen kahdeksan vuoden sijaan.  

Jos kansalaisuuden menettämisen mahdollisia perusteita laajennettaisiin tällä tavalla, kansalaisuuden menettämisestä voitaisiin päättää yhteensä kuuden sellaisen rikoslain kohdan perusteella, joissa säädettyihin rikoksiin syyllistyminen ei nykyisin voi olla kansalaisuuden menettämisen perusteena. Kansalaisuuden menettämisen perusteisiin lisättävät rikokset olisivat yhtä lukuun ottamatta erilaisia terrorismirikoksia. Siten tällainen muutos vaikuttaisi erityisesti siihen, millaisissa tilanteissa kansalaisuuden menettäminen olisi mahdollista terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella. Tätä voitaisiin pitää perusteltuna, kun otetaan huomioon, että säännöksen taustalla on vaikuttanut erityisesti tavoite edistää kansallista turvallisuutta ehkäisemällä terroritekoja. 

Sääntelyä voitaisiin muuttaa myös siten, että lyhennettäisiin vaatimusta säännöksessä yksilöidyn rikoksen perusteella annetun tuomion pituudesta, koska vaatimus vähintään viiden vuoden tuomitusta vankeusrangaistuksesta voi tarpeettomasti rajata säännöksen soveltamisen ulkopuolelle sellaisia mahdollisia tapauksia, joissa on kuitenkin vakavasti vaarannettu Suomen elintärkeitä etuja. Tätä ei voida pitää perusteltuna säännöksen tavoitteiden toteutumisen kannalta.  

Nykyisen viiden vuoden sijaan voitaisiin jatkossa edellyttää, että rikoksesta olisi tuomittu kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen, koska jo tämän pituiseen vankeusrangaistukseen tuomitun voidaan katsoa käyttäytyneen tavalla, joka vakavasti loukkaa valtion elintärkeitä etuja. Jo kahden vuoden tuomiota voidaan pitää siinä määrin ankarana rangaistuksena vakavasta rikoksesta, että kansalaisuuden menettämistä olisi voitava harkita. Näin voitaisiin turvata nykyistä paremmin säännösten kansallista turvallisuutta edistävien tavoitteiden toteutuminen samalla huomioiden sen, että rikoksen tosiasiallinen vakavuus olisi jatkossakin ratkaisevaa kansalaisuuden menettämisen osalta. Rikoksesta seuraava rangaistuslaji ja rangaistuksen pituus säilyisivät keskeisinä edellytyksinä kansalaisuuden menettämiselle, eikä jatkossakaan kansalaisuutta voisi menettää ehdollisen vankeusrangaistuksen tai lyhyen ehdottoman vankeusrangaistuksen perusteella.  

Edellä kuvatusta seuraisi, että jatkossakin kansalaisuuden menettäminen olisi kytketty sekä tiettyihin vakaviin rikosnimikkeisiin että tuomittuun rangaistukseen, joka tosiasiallisesti heijastaisi rikoksen vakavuutta yksittäistapauksessa. 

2.1.6.3  Kansalaisuuden menettämisen jälkeiset vaiheet

Perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan eikä karkottaa maasta. Ulkomaalaista ei 4 momentin mukaan saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Kun henkilö menettää Suomen kansalaisuuden, hänestä tulee Suomessa ulkomaalainen. Kansalaisuuslain 33 tai 33 a §:n perusteella kansalaisuuden menettänyt henkilö ei voi saada kansalaisuutta takaisin 29 §:n mukaisella entisen Suomen kansalaisen kansalaisuusilmoituksella. Lisäksi kansalaisuuden 33 a §:n perusteella menettänyt henkilö ei voi ulkomaalaislain 47 §:n mukaisesti saada oleskelulupaa sillä perusteella, että hän on aiemmin ollut Suomen kansalainen.  

Perustuslain 9 §:n 3 momentin mukainen kielto karkottaa Suomen kansalaista ei koske sellaista henkilöä, joka on menettänyt Suomen kansalaisuuden. Kansalaisuuden menettämistä koskevan päätöksen saatua lainvoiman voi tulla vireille henkilön maasta karkottaminen. Suomen kansalaisuuden menettäneen henkilön maasta karkottamisen perusteista säädetään ulkomaalaislain 149 §:ssä. Suomen kansalaisuuden menettäneen unionin kansalaisen ja unionin kansalaisen perheenjäsenen maasta karkottamisen perusteista säädetään 168 §:ssä. Suomen kansalaisuuden menettäneen Pohjoismaan kansalaisen karkottamisen perusteista säädetään puolestaan ulkomaalaislain 169 §:ssä.  

Ennen karkottamispäätöksen tekemistä suoritetaan aina kokonaisharkinta. Unionin kansalaisen karkottaminen edellyttää sitä, että hänen käyttäytymisensä muodostaa todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhan, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Kynnys Suomessa pitkään oleskelleen Pohjoismaan tai unionin kansalaisen karkottamiselle on vielä tätä korkeampi. Jos henkilö päätetään karkottaa maasta, päätökseen voi hakea muutosta ulkomaalaislain 190 §:n 1 momentin ja 196 §:n 1 momentin mukaisesti.  

Palautuskielto estää maasta karkottamisen, jos henkilöä uhkaa esimerkiksi kuolemanrangaistus. Maasta poistamiselle voi myös olla tosiasiallinen este käytännön ongelmien vuoksi. Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään tilapäinen oleskelulupa, jos hänen maasta poistumisensa on tosiasiassa mahdotonta. Jatkuva oleskelulupa myönnetään yksilöllisestä inhimillisestä syystä, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta esimerkiksi henkilön terveydentilan vuoksi. Jos henkilö hakee Suomesta turvapaikkaa, hänen turvapaikkahakemuksensa on käsiteltävä.  

4.2.1  Yleistä

Tässä esityksessä ehdotettavat muutokset ovat osa kansalaisuuslakiin tehtävien muutosten kokonaisuutta. Ensimmäisenä pidennettiin kansalaistamisen edellytyksenä olevaa asumisaikaa, ja tältä osin muutokset tulivat voimaan lokakuun 2024 alusta lukien. Asumisajan muutosten arvioituja vaikutuksia käsiteltiin aiemmassa kansalaisuuslain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 27/2024 vp). Alla esitetään arvioita paitsi käsillä olevassa esityksessä ehdotettavien muutosten seurauksista, myös niistä yhteisvaikutuksista, joita kansalaisuuslakiin eri vaiheissa tehtävillä muutoksilla voi olla. Vaikutusten arvioinnissa huomioidaan asumisaikaan jo tehdyt muutokset ja pyritään mahdollisuuksien mukaan esittämään alustavia arvioita myös tämän esityksen jälkeen suunnitelluista muutoksista.  

4.2.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Viranomaisiin kohdistuvia vaikutuksia tarkasteltaessa voidaan todeta, että kansalaisuuslain muutokset vaikuttavat eniten Maahanmuuttoviraston toimintaan, koska päätökset Suomen kansalaisuuden saamisesta ja menettämisestä kuuluvat Maahanmuuttoviraston tehtäviin. Muutokset vaikuttavat myös hallintotuomioistuimiin, joihin kansalaisuutta koskevista päätöksistä voi valittaa. Mm. kansalliseen turvallisuuteen liittyvien säännösten ulottaminen ilmoitusmenettelyyn vaikuttaisi lisäksi suojelupoliisiin ja keskusrikospoliisin, jotka voivat antaa toimialaansa koskevia lausuntoja kansalaisuuden hakijoista.  

Kansalaistamiseen vaadittavan asumisajan pidentämisen yhteydessä muutosten arvioitiin vaikuttavan siten, että kansalaisuushakemuksia tehtäisiin jonkin aikaa hieman vähemmän, koska mahdolliset hakijat eivät vielä täyttäisi asumisaikaa. Toisaalta jo asumisajan muutoksia valmisteltaessa havaittiin, että hakijat olivat alkaneet ennakoida tulevia muutoksia ja että hakemuksia tehtiin ennen asumisajan muutosten voimaantuloa tavallista enemmän. Asumisajan muutosten arvioitiin kasvattavan myös tulevien oleskelulupa-asioiden määrää sen vuoksi, että osa asiakkaista tarvitsee oleskeluluvan joitakin vuosia pidemmäksi aikaa. Kansainvälistä suojelua saavien ja kansalaisuudettomien henkilöiden kansalaisuushakemuksille lisättiin lakisääteinen enimmäiskäsittelyaika, jonka arvioitiin vaativan joitakin muutoksia viraston toimintaan.  

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan kansalaisuushakemuksiin tehtiin vuonna 2023 yhteensä 13 322 päätöstä, joista 1 330 oli kielteisiä. Kolme yleisintä perustetta kielteisille päätöksille ovat vuosina 2021–2024 olleet kielitaidon puuttuminen, selvittämättä jäänyt henkilöllisyys ja se, että asumisaikaedellytys ei ole täyttynyt. Kielteisiä päätöksiä on tehty myös sillä perusteella, että hakija ei ole täyttänyt nuhteettomuusedellytystä. Kansalaisuus on jätetty suhteellisen harvoin myöntämättä sillä perusteella, että hakija ei ole pystynyt luotettavasti selvittämään, mistä lähteestä hän saa toimeentulonsa.  

Taulukko 1: Kansalaisuushakemuksiin tehtyjen kielteisten päätösten määriä perusteittain.  

Taulukossa alimpana näkyvät sellaiset lapsille tehdyt kielteiset päätökset, jotka ovat johtuneet siitä, että lapsen huoltaja ei ole täyttänyt kansalaisuuden saamisen edellytyksiä. Kansalaisuuslain 43 §:n mukaan kanssahakijalle voidaan myöntää kansalaisuus hakemuksesta vain yhdessä hakijana olevan huoltajan kanssa. Kanssahakijana oleva lapsi ei siten voi saada kansalaisuutta, jos hänen vanhempansa hakemukseen tehdään kielteinen päätös.  

Selvittämättä jäänyt henkilöllisyys on ollut puutteellisen kielitaidon jälkeen toiseksi yleisin peruste kielteiselle päätökselle hakemusmenettelyssä. Henkilöllisyyden osalta esitettävät muutokset koskisivat kuitenkin verraten rajattua hakijaryhmää, eikä kielteisten päätösten määrä oletettavasti kasvaisi tästä syystä olennaisesti. Nuhteettomuusedellytyksen tiukennus ei todennäköisesti lisäisi merkittävästi kielteisten päätösten määrää, vaan odotusaikojen pidentäminen vaikuttaisi ennen kaikkea siihen, minkä ajan kuluttua rikoksiin syyllistynyt henkilö voisi saada kansalaisuuden uuden hakemuksen perusteella. Uusien säännösten perusteella määrättävät odotusajat vaikuttaisivat siis kansalaisuuden hakemisen ajankohtaan. 

Kielteisiä päätöksiä on tehty vuosittain varsin vähän sillä perusteella, että hakija ei ole esittänyt luotettavaa selvitystä toimeentulonsa lähteestä. Jatkossa toimeentuloedellytys ei täyttyisi, jos hakija olisi saanut työttömyysetuutta tai toimeentulotukea yli kolme kuukautta viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Maahanmuuttovirasto voisi useissa tilanteissa todeta toimeentuloedellytyksen täyttymisen käytössään olevien tietojärjestelmien perusteella, mikä lisäisi osaltaan asioiden käsittelyn sujuvuutta. Edellytyksestä voitaisiin poiketa, jos hakija olisi työskennellyt useamman vuoden ajan mutta jäisi yllättäen työttömäksi kansalaisuushakemuksen tehtyään. On kuitenkin mahdollista, että jatkossa tehtäisiin enemmän kielteisiä päätöksiä työttömille kansalaisuuden hakijoille. Osa hakijoista saattaa myös lykätä kansalaisuushakemuksen tekemistä myöhemmäksi työttömyyden vuoksi, jolloin muutos vaikuttaisi tehtyjen hakemusten määrään.  

Kansalaisuusilmoituksia tehdään vuosittain selvästi vähemmän kuin kansalaisuushakemuksia, joten kansalliseen turvallisuuteen liittyvien kielteisten päätösten määrä pysyisi todennäköisesti lähellä nykyistä, vaikka kansalliseen turvallisuuteen ja valtion etuun liittyvää lausuntomenettelyä laajennettaisiin myös kansalaisuusilmoituksiin. Kansalaisuushakemuksia tehtiin vuonna 2023 yhteensä 18 296 ja kansalaisuusilmoituksia yhteensä 1 513. Vuonna 2022 hakemuksia tehtiin 12 915 ja ilmoituksia 1 178.  

Ehdotettavista muutoksista seuraisi se, että Maahanmuuttoviraston olisi kerrottava muutoksista verkkosivuillaan ja asiakaspalvelussaan. Hakemusten käsittelijöitä ja asiakaspalvelun työntekijöitä olisi koulutettava muutoksista ja siirtymäsäännöksistä. Erityisesti toimeentuloedellytys muuttuisi merkittävästi, kun taas muilta osin edellytysten sisältö ei muuttuisi samalla tavalla vaan kyse olisi ennen kaikkea olemassa olevien säännösten tiukentamisesta. Lähtökohtana on nykyisinkin se, että henkilöllisyydestä kannattaa esittää asiakirjanäyttöä, jos se on mahdollista. Jos taas hakijalle on jo aiemmin määrätty nuhteettomuusedellytykseen liittyvä odotusaika, odotusaikaa ei laskettaisi samojen tekojen perusteella uudestaan uusien säännösten mukaan.  

Etenkin toimeentuloedellytykseen ehdotettavien muutosten voidaan arvioida vaikuttavan myös hallintotuomioistuimiin. Tuomioistuinviraston tilastojen mukaan kansalaisuusasioissa tehtiin hallinto-oikeuksiin vuonna 2023 yhteensä 337 valitusta (2022: 206, 2021: 210). Yllä olevasta taulukosta 1 ilmenee, että kielitaitoon liittyvien kielteisten hakemuspäätösten määrä on ollut moninkertainen verrattuna toimeentuloon liittyviin kielteisiin päätöksiin. Myös toimeentuloedellytykseen liittyvien valitusten määrän voidaan tällä perusteella arvioida kasvavan. Ehdotetuilla muutoksilla olisi vaikutusta myös hallinto-oikeuksien henkilökunnan koulutustarpeeseen. 

Esimerkiksi vuonna 2023 kielitaitoon liittyvien kielteisten päätösten osuus kaikista kansalaisuushakemuksiin tehdyistä kielteisistä päätöksistä oli noin 30 %. Toimeentuloedellytyksen muutokset saattavat vaikuttaa siten, että kansalaisuusasioissa tehtävät valitukset lisääntyisivät karkeasti arvioiden neljänneksellä nykyiseen verrattuna. Hallinto-oikeuksiin saapui vuoden 2024 aikana yhteensä 19 213 asiaa (2023: 17 403 asiaa). Tuomioistuinviraston tilastot () https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiNTEyMmZlMDAtZmZjMy00NDcwLWI5MGItYjk4OTI1ZDY5YWU0IiwidCI6IjBlMTAzNjIzLTY4ZjUtNDY2OS1iYWVlLWIyZjk2NGE1MzdhZCIsImMiOjh9 Jos toimeentulo muodostaisi jatkossa kielitaidon, henkilöllisyyden, asumisajan ja nuhteettomuuden ohella keskeisen aiheen kansalaisuutta koskeville valituksille, valitusten määrä saattaisi kasvaa vuodesta 2024 noin 80:llä. Tämä olisi alle 1 % vuonna 2024 hallinto-oikeuksissa vireille tulleista asioista. Vaikutus hallinto-oikeuksien resurssitarpeisiin jäisi siten mahdollisesti pieneksi.  

Kansalaisuuden menettämistä koskevien asioiden määrä on ollut pieni. Maahanmuuttovirastolta saatujen tietojen mukaan viime vuosina on ollut vain yksittäisiä sellaisia tapauksia, joissa hakija on menettänyt kansalaisuuden väärien tietojen antamisen perusteella. Säännökset kansalaisuuden menettämisestä eräisiin rikoksiin syyllistymisen perusteella ovat puolestaan tulleet voimaan vuonna 2019, mutta niitä ei ole vielä sovellettu. Ehdotettavien muutosten myötä kansalaisuuden menettämistä koskevia säännöksiä voitaisiin soveltaa jonkin verran laajemmin. Voidaan silti olettaa, että kansalaisuuden menettämistä koskevien päätösten määrä ei kasvaisi olennaisesti. Oikeusrekisterikeskukselta saatujen tietojen mukaan tuomioistuimissa on vuoden 2015 alusta lukien ollut yhteensä 14 sellaista rikosasiaa, jossa on ollut vakavimpana rikosnimikkeenä jokin maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikos. Terrorismisrikosasioissa annetuista tuomioista on saatavilla tarkempia tietoja oikeusministeriön vuoden 2024 lopulla julkaisemassa työryhmämietinnössä (2024:40), jossa käsitellään terroristisia rikoksia koskevan rangaistussääntelyn uudistamista (). Mietinnön (s. 38, 43) mukaan terrorismirikoksia on Suomessa ollut tuomioistuinkäsittelyssä toistaiseksi vähän ja tuomio terrorismirikoksista on annettu kolmessa asiassa. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/166011/OM_2024_40_ML.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vastaajina olleiden henkilöiden kansalaisuusasemasta ei ole tietoa.  

Taulukko 2: Maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikosasiat tuomioistuimissa (1.1.2015–21.10.2024).  

Tässä esityksessä ehdotetaan, että kansalaisuuden voisi jatkossa menettää myös syyllistyttyään esimerkiksi terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn törkeään ampuma-aserikokseen, terroristin rahoittamiseen tai terroristiryhmän rahoittamiseen. Suomen kansalaisuuden voi jo nykyisten säännösten perusteella menettää syyllistyttyään esimerkiksi törkeään valtiopetokseen, terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn murhaan tai terrorismirikoksen rahoittamiseen, jos on myös jonkin muun valtion kansalainen. Kansalaisuuden voisi jatkossakin menettää vain sellainen henkilö, jolla olisi Suomen kansalaisuuden lisäksi myös jonkin muun valtion kansalaisuus.  

Tähän esitykseen ei sisälly ehdotusta kansalaisuuskokeen lisäämisestä kansalaistamisen edellytyksiin, mutta lakiin on seuraavassa vaiheessa suunniteltu myös tällaista muutosta. Kyseessä olisi kokonaan uusi edellytys kansalaisuuden saamiselle. Kun kansalaisuuskoe olisi otettu käyttöön, hakemuksen voi käytännössä jättää vasta suoritettuaan kansalaisuuskokeen hyväksytysti. Uusi kansalaisuuskoe voi siten vaikuttaa jonkin verran Maahanmuuttovirastolle tehtävien hakemusten määrään. Kansalaisuuskoe edellyttäisi Maahanmuuttovirastolta aihetta koskevaa viestintää. Myös viraston tietojärjestelmiin olisi tehtävä kokeen vuoksi joitakin muutoksia. Lisäksi Maahanmuuttovirastolle voi tulla esimerkiksi kansalaisuuskokeen järjestämisen koordinointiin liittyviä tehtäviä, vaikka se ei itse toimisi kokeen, kysymysten ja oppimateriaalin laatijana ja käytännön järjestelyjä hoitavana tahona. 

4.2.3  Taloudelliset vaikutukset

Asumisajan muutosten osalta Maahanmuuttoviraston tietojärjestelmiin liittyvät kustannukset arvioitiin yhteensä 890 000 euron suuruisiksi. Kansalaisuushakemusten vähenemisen oletettiin puolestaan näkyvän viraston maksutuloissa, kun hakemusten käsittelymaksuja saataisiin aiempaa vähemmän. Asumisajan muutoksilla ei arvioitu olevan välittömiä taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin tai yrityksiin. Vuodelta 2017 olevan tiedon mukaan Suomen kansalaisuutta edellytetään yhteensä noin 23 500 virkaan tai tehtävään, ja asumisajan pidentäminen voi lykätä tällaiseen työhön pääsyn mahdollisuutta. Asumisajan muutoksilla voi olla epäsuorasti vaikutusta yrityksiin, jos muutokset vähentävät työvoiman pysyvää asettumista Suomeen.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia eräisiin muihin kansalaisuuden saamisen edellytyksiin ja kansalaisuuden menettämiseen. Kansalaisuuden saamiseen ehdotettavien muutosten vuoksi tarvittaisiin muutoksia Maahanmuuttoviraston tietojärjestelmiin. Näiden tietojärjestelmämuutosten kustannukset olisivat viraston arvion mukaan noin 300 000 euroa. Kustannukset muodostuisivat sähköiseen kansalaisuushakemuslomakkeeseen ja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään tehtävistä muutoksista, jotka toteutettaisiin ostopalveluina. Lisäksi mm. viraston verkkosivujen ja ohjeiden muutoksiin tarvittavasta virkatyöstä aiheutuisi yhteensä noin 6 500 euron kustannukset. Tarvittavat muutokset voitaisiin toteuttaa osana vuonna 2025 tehtävää kehitystyötä. Esityksen mukaiset rahoitustarpeet katettaisiin Maahanmuuttovirastolle osoitetun kehysrahoituksen puitteissa. 

Erityisesti toimeentuloedellytykseen ehdotettavilla muutoksilla voi olla välillistä vaikutusta sellaisiin kotitalouksiin, joissa kansalaisuuden hakeminen olisi ajankohtaista. Uusi toimeentuloedellytys ei täyttyisi, jos kansalaisuuden hakija turvautuisi työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen yhteensä yli kolme kuukautta kansalaisuushakemuksen ratkaisemista edeltäneiden kahden vuoden aikana. Ehdotettavat muutokset voivat vaikuttaa joihinkin kotitalouksiin välillisesti esimerkiksi siten, että työttömyysetuuksia tai toimeentulotukea jätettäisiin nostamatta, jotta uusi toimeentuloedellytys täyttyisi.  

Muutosten välilliset vaikutukset yritysten työvoimaan jäisivät todennäköisesti pienehköiksi. Toimeentuloedellytykseen ehdotettavat muutokset vaikuttaisivat erityisesti työttöminä olevien henkilöiden mahdollisuuksiin saada kansalaisuus. Jos henkilön toimeentulon lähteenä olisivat ansiotulot eikä hänen olisi tarvinnut juurikaan turvautua työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen, hän täyttäisi toimeentuloedellytyksen. Ehdotettavat muutokset eivät siten vaikuttaisi samalla tavalla esimerkiksi sellaisiin henkilöihin, jotka ovat olleet yritysten työvoimana ja saaneet toimeentulonsa yritysten palveluksessa työskentelystä. Toimeentulon lisäksi henkilöllisyyteen, turvallisuuteen ja nuhteettomuuteen esitettävät muutokset eivät välttämättä vaikuta keskeisesti siihen, miten houkuttelevana Suomi näyttäytyy kansainvälisten työntekijöiden silmissä.  

Ehdotettavilla muutoksilla ei olisi vaikutusta sosiaaliturvaan, kotikuntaan, oppivelvollisuuteen, varhaiskasvatukseen, esiopetukseen, perusopetukseen eikä korkeakouluopintoihin, koska nämä eivät riipu Suomen kansalaisuuden saamisesta.  

Kansalaisuuslain muutosten seuraavassa vaiheessa on tarkoitus ottaa käyttöön kansalaisuuskoe, joka olisi Suomessa kokonaan uusi kansalaistamisen edellytys. Kansalaisuuskokeen taloudellisia vaikutuksia tullaan arvioimaan tarkemmin sitä koskevassa hallituksen esityksessä. Alustavasti voidaan kuitenkin todeta, että kokeen käyttöönotossa olisi tehokasta hyödyntää mahdollisimman paljon jo olemassa olevia rakenteita. Järjestelmän käynnistämiseen tarvittaisiin oletettavasti aluksi jonkin verran taloudellisia voimavaroja, mutta sen jälkeen olisi tarkoitus, että kansalaisuuskoe pystyttäisiin rahoittamaan suurelta osin osallistumismaksuilla, jotka perustuisivat omakustannusperiaatteeseen.  

4.2.4  Vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen

Perustuslain perusoikeussäännökset koskevat pääsääntöisesti kaikkia Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevia. Suomen kansalaisuus ei siten vaikuta useimpien perusoikeuksien toteutumiseen. Asumisajan pidentämisen yhteydessä arvioitiin, että asumisajan muutokset vaikuttavat oikeuksien toteutumiseen lykkäävästi siltä osin kuin eräät oikeudet liittyvät Suomen kansalaisuuteen. Osa vaali- ja osallistumisoikeuksista koskee vain Suomen kansalaisia, kuten oikeus äänestää valtiollisissa vaaleissa. Eräät liikkumisvapauteen kuuluvat oikeudet koskevat niin ikään erityisesti Suomen kansalaisia. Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan eikä karkottaa maasta. Suomen kansalaisuus liittyy myös unionin kansalaisuuteen ja unionin kansalaisen oikeuksiin. Jos henkilöllä ei vielä ole jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisuutta, hän saa Suomen kansalaisuuden myötä samalla unionin kansalaisuuden siihen liittyvine oikeuksineen, joihin kuuluu oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella sekä äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa. Näidenkin oikeuksien toteutumisen kannalta asumisajan pidentämisellä voi olla lykkäävä vaikutus.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia kansalaisuuden saamisen edellytyksiin henkilöllisyyden, turvallisuuden, nuhteettomuuden ja toimeentulon osalta. Lisäksi muutoksia ehdotetaan eräisiin kansalaisuuden menettämistä koskeviin säännöksiin. Alla käsitellään arvioita siitä, miten ehdotettavat muutokset vaikuttavat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tarkasteltavina ovat erityisesti yhdenvertaisuus, vaali- ja osallistumisoikeudet, oikeus sosiaaliturvaan, oikeusturva ja oikeus kansalaisuuteen.  

4.2.5  Vaikutukset kotoutumiseen

Tutkimustiedon mukaan kansalaisuuden saamisella ja kotoutumisella on havaittu olevan yhteyttä (esim. Gathmann & Garbers 2023: Citizenship and integration. Labour Economics, 82:2023). Asumisajan osalta lakia muutettiin siten, että kansalaisuuden voi saada jopa kolme vuotta ennen yleisen asumisaikaedellytyksen täyttymistä, jos kielitaitoedellytys täyttyy sitä ennen. Tällaisella asumisajan muutoksella arvioitiin olevan kotoutumista edistävää vaikutusta sillä tavoin, että kielitaidon nopeasta hankkimisesta palkitaan lyhyemmällä asumisajalla.  

Tässä esityksessä ehdotetaan henkilöllisyyteen, turvallisuuteen, nuhteettomuuteen ja toimeentuloon liittyvien kansalaisuuslain säännösten tiukentamista. Muutosten myötä hakijalta edellytettäisiin entistä enemmän sitä, että hän osoittaisi kotoutuneensa ennen kansalaisuuden saamista. Toimeentuloedellytykseen ehdotetaan sellaisia muutoksia, joiden seurauksena työllistymisen merkitys kansalaisuuden saamiselle kasvaisi. Kansalaisuutta hakeneiden henkilöiden toimeentulon lähteistä ei ole saatavilla tarkkoja tietoja. Kansalaisuuden hakijoiden joukossa on ollut niin ansiotyötä tekeviä ja yritystoimintaa harjoittavia kuin myös työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä. Toimeentulon osalta hakijalta on edellytetty luotettavaa selvitystä toimeentulon lähteestä, jolloin myös esimerkiksi työttömänä oleva ja työttömyysetuutta ja/tai toimeentulotukea saava henkilö on voinut saada kansalaisuuden. Jatkossa kansalaistamisen edellytyksenä olisi se, että hakija ei viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana olisi saanut yli kolmen kuukauden ajan työttömyysetuutta eikä toimeentulotukea.  

Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen (temtyollisuuskatsaus.fi) mukaan työttömiä työnhakijoita oli vuoden 2024 syyskuussa yhteensä 279 700. Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 44 000. Näistä 10 200 oli EU/ETA-maiden kansalaisia. Määrät olivat nousseet vuoden takaiseen verrattuna. Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida, että osalle hakijoista kansalaisuuden saaminen vaikeutuisi, kun toimeentuloedellytystä muutettaisiin työllistymistä painottavaan suuntaan.  

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa (2024:9) on tarkasteltu eri syistä maahan muuttaneiden työllistymistä Suomessa. Selvityksen mukaan työluvalla tulleiden työllisyys ja tulot ovat ensimmäisinä vuosina korkeammat kuin saman ikäisillä ja samaa sukupuolta olevilla suomalaistaustaisilla samana vuonna, mutta erot häviävät melko pian. Kansainvälisen suojelun sekä perheenyhdistämisen perusteella saapuneiden työtulot ovat aluksi alhaiset ja kymmenen vuoden jälkeenkin vain noin puolet suomalaistaustaisten tuloista. EU-kansalaisten ja opiskelun perusteella tulleiden keskitulot ovat reilut 80 % saman ikäisten suomalaistaustaisten tuloista kymmenen vuoden jälkeen.  

Kelalta saadun tiedon mukaan yli 400 000 työikäistä sai vuosien 2023 ja 2024 aikana perustoimeentulotukea tai Kelan työttömyysetuutta yli kolmen kuukauden ajan. Tämä on noin 12 % Suomen työikäisestä väestöstä joulukuussa 2024 tarkasteltuna. Toimeentuloedellytyksen sitominen toimeentulotuen ja työttömyysetuuksien saamiseen vaikuttaisi siten kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen.  

THL:n julkaisemasta raportista Toimeentulotuki 2020-luvulla (2/2025, s. 125) ilmenee toisaalta, että keskimääräinen saatujen sosiaaliturvaetuuksien määrä vähenee maassaolovuosien myötä, etenkin työttömyysturvaetuuksien saaminen. Myös toimeentulotuen saaminen on harvinaisempaa pidempään maassa olleilla. Tällä perusteella voidaan arvioida, että maahan muuttaneiden mahdollisuudet kansalaisuuden saamiseen yleisesti paranisivat ajan myötä. 

Esityksessä otettaisiin huomioon se, että Suomeen muuttaneiden henkilöiden kotoutuminen etenee ajan kuluessa. Työtulot ja työllisyys kehittyvät Suomessa asumisen aikana myös niillä henkilöillä, joilta ei ole oleskeluluvan yhteydessä edellytetty turvatun toimeentulon osoittamista. Kansalaistamiseen ehdotettavan toimeentuloedellytyksen täyttymistä tarkasteltaisiin hakemuksen ratkaisemisen ajankohdasta käsin, ja tarkasteltavana ajanjaksona olisi viimeksi kuluneet kaksi vuotta. Myös tämän ajan kuluessa edellytys voisi täyttyä, vaikka hakija olisi saanut työttömyysetuuksia tai toimeentulotukea, jos hän ei kuitenkaan olisi turvautunut näihin etuuksiin yli kolmen kuukauden ajan. Kahden vuoden ajanjaksosta seuraisi se, että henkilö pystyisi työllistyttyään täyttämään uuden toimeentuloedellytyksen kohtuullisen ajan kuluessa.  

Osalle maahanmuuttajista laaditaan kotoutumissuunnitelma, jonka voimassaolon aikana voi saada työttömyysetuutta tai toimeentulotukea. Tämä ajanjakso ei yleensä osuisi päällekkäin toimeentuloedellytyksen tarkastelujakson kanssa. Suomen kansalaisuutta varten vaadittava asumisaika on yleisesti kahdeksan vuotta ja eräillä poikkeusperusteilla viisi vuotta tai vähemmän. Mahdollisen kotoutumissuunnitelman voimassaoloajan voidaan arvioida ajoittuvan yleensä tämän asumisajan alkupuolelle tai keskivaiheille. Ehdotettavan toimeentuloedellytyksen tarkastelujakso ajoittuisi yleensä kotoutumissuunnitelman voimassaoloajan jälkeen. Kotoutumissuunnitelman voimassaolon aikana saatu työttömyysetuus tai toimeentulotuki ei siten yleensä vaikuttaisi kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen. Joissakin tilanteissa olisi kuitenkin mahdollista, että hakija kotoutumissuunnitelmansa voimassaolon päättyessä täyttäisi jo kaikki muut kansalaistamisen edellytykset mutta ei ehdotettavaa toimeentuloedellytystä. Lähtökohtana olisi silloin se, että hänellä olisi mahdollisuus kansalaisuuden saamiseen vasta sitten, kun myös ehdotettava toimeentuloedellytys täyttyisi. 

Kansalaistamisen edellytyksiin on tarkoitus lisätä myöhemmin myös kansalaisuuskokeen suorittaminen. Kansalaisuuskokeen aihealueet voisivat olla esimerkiksi osittain samanlaisia kuin kunnan kotoutuja-asiakkaille järjestettävässä yhteiskuntaorientaatiossa, josta säädetään uuden kotoutumisen edistämisestä annetun lain 25 §:ssä. Kansalaisuuskokeeseen valmistautuminen voisi siten osaltaan tukea ja vahvistaa kotoutumista.  

4.2.6  Vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen

Asumisajan muutosten yhteydessä arvioitiin, että asumisajan pidentämisen myötä hakijasta voi olla käytössä sellaisia kansallisen turvallisuuden kannalta merkityksellisiä tietoja, joiden kertyminen voi kestää kauemmin. Asumisajan muutosten vaikutus kansalliseen turvallisuuteen arvioitiin tältä osin myönteiseksi.  

Tässä esityksessä ehdotetaan, että kansalaisuusilmoitukseen voitaisiin tehdä kielteinen päätös, jos olisi perusteltua syytä epäillä, että kansalaisuuden myöntäminen vaarantaa kansallista turvallisuutta, tai jos kansalaisuuden myöntäminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella olisi vastoin valtion etua. Lakiin lisättäisiin myös, että kansalaisuusilmoituksesta voitaisiin pyytää lausunto suojelupoliisilta. Kyse olisi hakemusmenettelyyn nykyisin sovellettavien säännösten laajentamisesta myös ilmoitusmenettelyyn siten, että kansallinen turvallisuus huomioitaisiin jatkossa sekä hakemus- että ilmoitusmenettelyssä. Tällaisella muutoksella voidaan arvioida olevan myönteistä vaikutusta kansalliseen turvallisuuteen.  

Selvitettyä henkilöllisyyttä koskeviin säännöksiin ehdotetaan puolestaan sellaista muutosta, jolla pyritään osaltaan kannustamaan hakijoita henkilöllisyyttä koskevan asiakirjanäytön esittämiseen. Myös tällainen muutos voi vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen myönteisesti, koska se voi edistää Suomessa asuvien kansalaisuuden hakijoiden henkilöllisyyden selvittämistä.  

Tässä esityksessä ehdotetaan lisäksi muutoksia kansalaisuuden menettämistä koskeviin säännöksiin. Ehdotettavien muutosten myötä kansalaisuuden menettämisestä voitaisiin päättää jonkin verran nykyistä laajemmin sillä perusteella, että henkilö olisi syyllistymällä maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen vakavasti vaarantanut Suomen elintärkeitä etuja. Henkilö, joka olisi syyllistynyt Suomen elintärkeitä etuja vakavasti vaarantavaan rikokseen, voisi menettää Suomen kansalaisuuden, ja hänet saatettaisiin sen jälkeen myös karkottaa Suomesta. Sikäli kuin tällaiseen rikokseen syyllistynyt henkilö menettäisi Suomen kansalaisuuden ja hänet poistettaisiin maasta, voisi tällä olla myönteisiä vaikutuksia Suomen kansalliseen turvallisuuteen. Kansalaisuuden menettämisen ja karkotuksen johdosta hänen ei olisi mahdollista tehdä uusia vastaavia rikoksia Suomessa. Sen lisäksi, että tällaisten säännösten perusteella voitaisiin päättää kansalaisuuden menettämisestä, jo sääntelyn olemassaololla voi olla tiettyä ennalta ehkäisevää vaikutusta. Ehdotusten vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen voidaan siten arvioida myönteisiksi.  

Suomen terrorismintorjuntaa ja sen kehittämistä ohjaa valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta terrorismintorjunnan strategiasta 2022–2025. Sisäministeriön julkaisuja 2022:36; Kansallinen terrorismintorjunnan strategia 2022–2025 Strategiassa vahvistetaan terrorismintorjunnan strategiset tavoitteet ja toimenpiteet. Strategiassa todetaan muun ohella, että terrorismin torjunta perustuu laajaan yhteistyöhön, ja että Maahanmuuttoviraston rooli on ennalta estävä muun muassa lupa- ja kansalaisuusasioiden päätöksenteon kautta. Yhtenä strategisena toimenpiteenä todetaan, että kansallisen turvallisuuden vaatimukset huomioidaan kaikissa ulkomaalaisasioissa, mukaan lukien kansalaisuuslainsäädännön soveltamisessa. Tämän esityksen ehdotuksilla pyritään huomioimaan mahdolliset kansallista turvallisuutta uhkaavat seikat ennakollisesti ennen kansalaisuuden myöntämistä nykyistä kattavammin. Kansalaisuuden menettämisen perusteisiin lisättävät rikokset olisivat pääosin erilaisia terrorismirikoksia. Näin ollen voidaan katsoa, että tässä esityksessä ehdotetut muutokset tukevat osaltaan sekä kansallisen terrorismintorjunnan strategian tavoitteiden että siten myös laajemmin kansallista turvallisuutta edistävien toimien toteutumista.  

Myöhemmässä vaiheessa on tarkoitus ottaa käyttöön kansalaisuuskoe. Kokeen ja sitä varten käytettävän oppimateriaalin aihealueet voisivat mahdollisesti käsittää myös erilaisia turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kokeella voisi siten olla välillistä myönteistä vaikutusta kansalliseen turvallisuuteen.  

4.2.7  Vaikutukset sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen

Asumisajan muutosten ei arvioitu vaikuttavan sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen. Vuonna 2022 naisten osuus kaikista kansalaistetuista oli 55 % ja miesten 45 %. Asumisajan pidentämisen ei arvioitu vaikuttavan esimerkiksi erityisesti miehiin tai naisiin.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia sellaisiin kansalaisuuden saamisen edellytyksiin, jotka liittyvät henkilöllisyyteen, turvallisuuteen, nuhteettomuuteen ja toimeentuloon. Toimeentuloedellytykseen ehdotettavista muutoksista seuraisi se, että työttöminä olevien henkilöiden kansalaisuuden saaminen vaikeutuisi nykyiseen verrattuna, koska työttömyysetuuden tai toimeentulotuen varassa elävät henkilöt eivät enää täyttäisi edellytystä.  

Kotoutumisen osaamiskeskus julkaisee katsauksia ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työllisyydestä ja palveluihin osallistumisesta. Lokakuussa julkaistun katsauksen https://kotoutuminen.fi/documents/56901608/199909426/Lokakuu+2024+Ulkomaalaisten+ty%C3%B6tt%C3%B6myys+ja+palveluihin+osallistuminen.pdf/a5519add-28f0-c223-6e4f-619f3850161e/Lokakuu+2024+Ulkomaalaisten+ty%C3%B6tt%C3%B6myys+ja+palveluihin+osallistuminen.pdf?t=1729593598025 mukaan ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli syyskuussa yhteensä 43 952. Heistä miehiä oli 51 % ja naisia 49 %.  

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa (2024:9) on tarkasteltu eri syistä maahan muuttaneiden työllistymistä Suomessa. Selvityksessä viitataan Suomessa aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa on todettu, että maahanmuuttajanaisten työllisyys on kaikissa taustamaaryhmissä alhaisempi kuin miehillä ja että erityisesti perheellisten maahanmuuttajanaisten työmarkkina-aseman kehityksen on havaittu olevan heikkoa. Selvityksessä on tarkasteltu myös erikseen miesten ja naisten osallistumista työhön tai koulutukseen.  

Tältä osin huomionarvioista on selvityksen havainto siitä, miten sukupuolten välinen ero kaventuu Suomessa asuttujen vuosien aikana. Miehet osallistuvat työhön tai koulutukseen naisia enemmän erityisesti ensimmäisten Suomessa vietettyjen vuosien aikana, mutta naisilla työllisten osuuden kasvu on kuitenkin huomattavan nopeaa. Kymmenen maassa asutun vuoden jälkeen lähes 70 % naisista on työllisiä, mikä on enää 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin miehillä. Kymmenen Suomessa asutun vuoden jälkeen taas tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevien naisten osuus on miehiä suurempi.  

Kansalaistaminen edellyttää lähtökohtaisesti kahdeksan vuoden asumista Suomessa. Tämän vuoksi esityksen toimeentuloa koskevan ehdotuksen vaikutusten osalta keskeistä on tarkastella työllisyyslukuja sukupuolen perusteella eriteltynä lähempänä sitä ajankohtaa, jolloin kansalaisuuden hakeminen on ajankohtaista. Tutkintoa suorittavien sukupuolijakauma on keskeistä siksi, että myös opintoihin liittyvillä etuuksilla voisi osoittaa ehdotetun toimeentuloedellytyksen täyttymisen. 

Myös esimerkiksi puolisonsa työskentelystä tai yritystoiminnasta toimeentulonsa saava henkilö voisi jatkossakin täyttää toimeentuloedellytyksen, jos hänen ei olisi itse tarvinnut turvautua tiettyihin etuuksiin yli kolmen kuukauden ajan viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Lapsia kotona hoitava vanhempi voisi niin ikään täyttää toimeentuloedellytyksen, jos hänen toimeentulonsa pääasiallisena lähteenä eivät olisi olleet työttömyysetuudet ja toimeentulotuki. Toimeentuloedellytyksen tai muiden tässä esityksessä ehdotettavien muutosten ei arvioida vaikuttavan erityisesti miehiin tai naisiin.  

4.2.8  Vaikutukset eri ihmisryhmiin

Alla tarkastellaan esityksen vaikutuksia ihmisryhmittäin. Nämä ryhmät voivat olla myös osittain päällekkäisiä.  

4.2.9  Kokoavia huomioita kansalaisuutta koskevien muutosten yhteisvaikutuksista

Asumisajan muutosten yhteydessä arvioitiin alustavasti myös kansalaistamisen eri edellytysten tiukentamisen yhteisvaikutuksia. Eri edellytysten tiukentamisesta ei välttämättä seuraa sitä, että kansalaisuushakemuksiin tehtäisiin aiempaa enemmän kielteisiä päätöksiä. Eri muutokset voivat kuitenkin vaikuttaa siten, että hakemuksia tehdään aiempaa vähemmän, jos mahdolliset hakijat muutosten tultua voimaan arvioivat, että he eivät täytä kansalaistamisen edellytyksiä.  

Kansalaisuuslain muutosten valmistelulle on asetettu kolme eri hanketta. Kokonaisuuteen kuuluu jo tehtyjen asumisajan muutosten lisäksi muita tiukennuksia kansalaisuuden saamisen edellytyksiin, mukaan lukien myöhemmässä vaiheessa käyttöön otettava uusi kansalaisuuskoe, sekä eräitä muutoksia kansalaisuuden menettämiseen. Kansalaistamisen edellytysten muutokset vaikuttavat laajasti kansalaisuuden hakijoihin ja tiukentavat kansalaisuuden saamista nykyiseen verrattuna. Vuonna 2023 kansalaisuushakemuksen teki yhteensä 18 296 henkilöä (vuonna 2022 yhteensä 12 915 henkilöä). Kansalaisuus myönnettiin vuonna 2023 yhteensä 11 594 henkilölle (vuonna 2022 yhteensä 9 509 henkilölle). Kansalaisuuden menettämistä koskevien asioiden määrä on ollut huomattavasti pienempi, ja kansalaisuuden menettämiseen ehdotettavat muutokset koskevat käytännössä pientä henkilömäärää.  

Tässä esityksessä ehdotetaan kansalaisuuden saamisen osalta muutoksia henkilöllisyyttä, turvallisuutta, nuhteettomuutta ja toimeentuloa koskeviin säännöksiin. Esityksessä ehdotettava toimeentuloedellytys eroaa merkittävästi voimassa olevasta sääntelystä. Työttömyys voi jatkossa vaikuttaa kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen selvästi aiempaa enemmän, koska toimeentuloedellytys ei täyttyisi, jos hakija olisi turvautunut työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen yli kolmen kuukauden ajan viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana.  

5.1.1  Selvitetty henkilöllisyys

Selvitettyä henkilöllisyyttä koskeviin säännöksiin olisi voitu tehdä myös tässä esityksessä ehdotettavaa jonkin verran pienempi muutos. Myös tämä muutos olisi voinut koskea niitä hakijoita, joille on myönnetty muukalaispassi kansalaisuusvaltionsa passin hankkimista varten. Säädöstekstiin olisi tarkennettu, että näiltä hakijoilta edellytetään lähtökohtaisesti kansallisen passin esittämistä, jolloin ilman passia henkilöllisyyttä ei olisi pidetty selvitettynä enne kymmenen vuoden ajan kulumista. Tarkennus olisi mahdollisesti voinut koskea yleisemminkin sellaisia hakijoilta, joilta voidaan kohtuudella edellyttää kansallisen passin esittämistä. Myös tällaisella lisäyksellä olisi korostettu hakijan aktiivisuutta oman henkilöllisyytensä selvittämisessä, mutta kansalaisuuslain systematiikka olisi säilytetty selvitetyn henkilöllisyyden osalta ennallaan. Kymmenen vuoden määräajan kuluminen olisi pysynyt eri tilanteissa henkilöllisyyden selvittämisen viimesijaisena keinona, eikä tältä osin olisi ehdotettu poikkeusta. 

Edellä kuvattu muutos olisi tarkoittanut sitä, että henkilöllisyys olisi katsottu selvitetyksi viime kädessä kymmenen vuoden ajan kulumisen perusteella myös sellaisten hakijoiden kohdalla, joilta kohtuudella voitaisiin edellyttää kansallisen passin hankkimista. Tällöin muutoksella ei olisi lisätty samassa määrin hakijan velvollisuutta omaan aktiivisuuteen, koska kymmenen vuoden ajan kuluminen olisi joka tapauksessa vahvistanut henkilöllisyyden. Näin ollen hakijan omalla passiivisuudella ei olisi tosiasiallisesti ollut yhtä merkittävää vaikutusta henkilöllisuuden selvittämiseen ja siten kansalaisuuden saamiseen. Tästä johtuen esityksessä päädyttiin ehdottamaan sitä, että hakijalta voitaisiin myös kymmenen vuoden määräajan kuluttua edellyttää kansalaisuusvaltionsa passin esittämistä, jos hänelle olisi myönnetty muukalaispassi juuri tällaisen asiakirjan hankkimiseen. Tällaisissa tilanteissa olisi siten jatkossa lähtökohtana se, että henkilöllisyyttä ei pidettäisi selvitettynä pelkästään kymmenen vuoden ajan kulumisen perusteella vaan hakijan olisi myös sen jälkeen osoitettava aktiivisuutta henkilöllisyyttään koskevan selvityksen toimittamisessa.  

5.1.2  Kansallinen turvallisuus

Kansallinen turvallisuus olisi voitu huomioida kansalaisuuslaissa nykyistä selkeämmin myös pelkällä terminologisella muutoksella siten, että kansalaisuuslain 13 §:n 3 momentissa mainittu ”valtion turvallisuus” olisi ajantasaistettu ”kansalliseksi turvallisuudeksi”. Kansalaisuus olisi siten voitu jättää myöntämättä hakemuksen perusteella, jos olisi perusteltua syytä epäillä, että hakijan kansalaistaminen vaarantaa kansallista turvallisuutta. Tällaisen muutoksen käytännön merkitys olisi todennäköisesti jäänyt melko pieneksi, sillä kansalaisuus voidaan hakemusmenettelyssä jo voimassa olevan lain perusteella jättää myöntämättä, jos on perusteltua syytä epäillä, että kansalaistaminen vaarantaa valtion turvallisuutta, tai jos kansalaistaminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella on vastoin valtion etua.  

Valmistelussa kuitenkin katsottiin, että kansalaisuuslain sääntelyssä tulisi huomioida tarkoituksenmukaisella tavalla kaikki eri tilanteet, joissa kansalliseen turvallisuuteen voi kohdistua sellainen uhka, jolla voi olla merkitystä kansalaisuuden myöntämiselle. Tämän vuoksi tässä esityksessä ehdotetaan kansalaisuuslakiin sellaista muutosta, jonka myötä myös kansalaisuusilmoitukseen voitaisiin tehdä kielteinen päätös, jos on perusteltua syytä epäillä, että kansalaisuuden myöntäminen vaarantaa kansallista turvallisuutta tai jos kansalaisuuden myöntäminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella on vastoin yhteiskunnan tai valtion etua.  

Yksi mahdollisuus olisi ollut myös se, että hakemusmenettelyn osalta säännökset olisivat jääneet kansalaisuuslain 13 §:n 3 momenttiin ja ilmoitusmenettelyn osalta olisi lisätty uusia säännöksiä kansalaisuusilmoituksia koskevaan 4 lukuun esimerkiksi uudeksi 31 a §:ksi. Tällaiset uudet säännökset olisivat vastanneet sisällöltään tässä esityksessä ehdotettavaa 6 a §:ää, mutta ne olisivat koskeneet ainoastaan kansalaisuusilmoituksia. Kansalaisuuslain 13 §:n 3 momentin säännöksiä olisi siten osittain toistettu kansalaisuuslain 4 luvussa. Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksen toteuttamista uudella 6 a §:llä, joka sijoitettaisiin lain 1 luvussa oleviin yleisiin säännöksiin ja jossa mainittaisiin sekä hakemus- että ilmoitusmenettely.  

5.1.3  Nuhteettomuus

Yhtenä esityksen tavoitteena on se, että rikoksiin syyllistymisen jälkeen olisi nykyistä vaikeampaa saada kansalaisuus. Tältä osin toteuttamisvaihtoehtona oli myös se, että muutos olisi toteutettu ainoastaan pidentämällä rikoksista annettujen rangaistusten perusteella määrättäviä odotusaikoja, joiden aikana kansalaisuutta ei myönnetä. Mitä vakavampaan rikokseen henkilö on syyllistynyt, sitä pidemmän ajan kuluessa hänelle ei myönnetä kansalaisuutta. Myös voimassa olevan kansalaisuuslain sääntely perustuu siihen, että nuhteettomuusedellytyksestä poikkeamista harkittaessa otetaan huomioon rikoksesta tai rikoksista kulunut aika, teon laatu ja teosta tuomitun rangaistuksen ankaruus sekä se, onko hakija syyllistynyt toistuvasti rangaistaviin tekoihin.  

Tässä esityksessä ehdotetaan kuitenkin lisäksi lain sanamuodon täsmentämistä siten, että siitä ilmenisi mahdollisuus kielteiseen päätökseen ilman odotusajan määräämistä, jos hakija olisi syyllistynyt erittäin vakavaan rikokseen, jolloin kansalaisuutta ei myönnettäisi hänelle toistaiseksi. Tällainen mahdollisuus sisältyy myös nykyiseen kansalaisuuslakiin, mutta muutoksella korostettaisiin osaltaan nuhteettomuuden merkitystä kansalaistamisen edellytyksenä. Tältä osin muihin toteuttamisvaihtoehtoihin kuului se, että rikoksen pitäminen erittäin vakavana olisi sidottu tiettyyn tuomittuun vankeusrangaistukseen, samoin kuin se, että lakiin olisi lisätty uusi kohta erittäin vakavien rikosten perusteella määrättävälle odotusajalle, joka olisi ollut pidempi kuin tässä esityksessä ehdotettava pisin odotusaika. Näiden toteuttamisvaihtoehtojen sijaan päädyttiin kuitenkin tarkentamaan esityksen perusteluja siten, että kansalaisuuden myöntämättä jättäminen toistaiseksi tarkoittaisi pidempää ajanjaksoa kuin pisin lakisääteinen odotusaika.  

5.1.4  Toimeentulo

Toimeentuloedellytystä olisi voitu muuttaa turvattua toimeentuloa painottavaan suuntaan myös eräillä muilla tavoin. Hakijalta olisi voitu edellyttää sitä, että hän olisi työskennellyt tai harjoittanut päätoimisesti elinkeinoa silloin, kun hänen kansalaisuushakemuksensa ratkaistaan. Toimeentulo olisi katsottu tällaisessa vaihtoehdossa turvatuksi myös sillä perusteella, että hakija olisi hakemuksen ratkaisuhetkellä suorittanut sellaisia opintoja, jotka johtavat tutkintoon tai ammattiin. Lisäksi toimeentuloa olisi pidetty turvattuna hakijan puolison työskentelyn tai elinkeinonharjoittamisen perusteella, jos hakija ei olisi sen lisäksi tarvinnut toimeentulotukea. Tässä vaihtoehdossa tarkasteluajankohtana olisi ollut hakemuksen ratkaisuhetki. Aiemmin mahdollisesti saatu työttömyysetuus tai toimeentulotuki ei olisi vaikuttanut edellytyksen täyttymiseen. Toimeentulon osoittamisesta olisi voitu poiketa sillä perusteella, että hakija olisi hakemuksen jättämisen jälkeen jäänyt itsestään riippumattomista syistä työttömäksi.  

Toisena toimeentuloedellytyksen vaihtoehtona olisi ollut sellainen malli, jossa hakijalta olisi lisäksi edellytetty sitä, että hän olisi jossakin vaiheessa Suomessa asumisensa aikana työskennellyt tai harjoittanut elinkeinotoimintaa, jos hän kansalaisuushakemuksen ratkaisemisen hetkellä olisi opiskelija tai saisi toimeentulonsa puolisonsa työskentelyn tai elinkeinotoiminnan perusteella.  

Kolmannessa vaihtoehdossa hakijalta olisi puolestaan edellytetty sitä, että hän olisi viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana saanut pääosan toimeentulostaan työskentelemällä tai harjoittamalla elinkeinoa. Työkokemusta Suomessa asumisen ajalta olisi edellytetty paitsi opiskelijalta ja sellaiselta henkilöltä, joka saa toimeentulonsa puolisonsa työskentelyn tai elinkeinonharjoittamisen perusteella, myös eläkkeensaajalta.  

Tässä esityksessä päädyttiin ehdottamaan sitä, että toimeentuloa pidettäisiin turvattuna silloin, kun hakija olisi viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana saanut työttömyysetuutta tai toimeentulotukea korkeintaan kolmen kuukauden ajan. Tällaisen mallin valintaa puolsi muun muassa se, että sääntely olisi tällä tavoin mahdollisimman yhdenmukaista niiden muutosten kanssa, joita pysyvän oleskelun edellytyksiin on suunniteltu. Mallissa tarkastelun painopiste olisi mahdollisen työttömyysetuuden ja toimeentulotuen saamisen kestossa. Siten onnistunutta kotoutumista tarkasteltaisiin oman toimeentulon hankkimisen ja erityisesti esimerkiksi työnteon näkökulmasta. Ehdotettu malli myös huomioisi hakijoiden elämäntilanteisiin liittyvät hyvinkin erilaiset toimeentulon perusteet, jotka voivat liittyä esimerkiksi opiskeluun tai vanhemmuuteen. Malli olisi lisäksi verraten yksinkertainen, ja edellytyksen täyttymisen ennakoiminen olisi selkeää esimerkiksi hakijan näkökulmasta.  

Hallituksen esityksen luonnoksesta annetussa lausuntopalautteessa nousi esiin myös sellainen vaihtoehto, jossa toimeentuloa olisi pidetty turvattuna, jos hakija olisi kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut työttömyysetuutta tai toimeentulotukea enintään kuuden kuukauden ajan. Tällaisessa vaihtoehdossa toimeentuloedellytys olisi siten täyttynyt, vaikka hakija olisi turvautunut työttömyysetuuteen ja/tai toimeentulotukeen yhteensä puoli vuotta eli neljäsosan tarkasteltavasta kahden vuoden ajanjaksosta. Lausuntopalautteessa ehdotettiin myös muun muassa sitä, että osa-aikatyön yhteydessä maksettava soviteltu työttömyysetuus ei vaikuttaisi edellytyksen täyttymiseen ja että vaikutusta olisi vain tietyn pituisella yhtäjaksoisella turvautumisella työttömyysetuuteen ja/tai toimeentulotukeen. Toimeentuloedellytyksen malli haluttiin kuitenkin pitää mahdollisimman yhdenmukaisena sen kanssa, mitä muutoksia pysyvän oleskelun edellytyksiin on suunniteltu. Lisäksi tässä esityksessä ehdotettava sääntely mahdollistaisi esimerkiksi erilaisten yllättävien ja ennakoimattomien tilanteiden huomioimisen, kun toimeentuloedellytyksestä voitaisiin poiketa hakijan terveydentilan tai vammaisuuden lisäksi myös muun erittäin painavan syyn perusteella. 

5.1.5  Kansalaisuuden menettäminen

Kansalaisuuden menettämisen osalta toteuttamisvaihtoehtona oli myös se, että kansalaisuuslain 33 §:ssä olevaa viiden vuoden määräaikaa kansalaisuuden menettämisestä päättämiselle olisi vain pidennetty esimerkiksi seitsemään vuoteen. Kansalaisuuden voi jo nykyisin menettää, jos sen on saanut antamalla vääriä tietoja tai salaamalla jonkin olennaisen kansalaisuuden myöntämiseen vaikuttaneen seikan. Päätös kansalaisuuden menettämisestä on nykyisin tehtävä viiden vuoden kuluessa kansalaisuuden myöntämistä koskevasta päätöksenteosta, mitä on pidetty joissakin tilanteissa liian lyhyenä aikana. Tässä vaihtoehdossa viranomaisen mahdollisuus puuttua väärin perustein myönnettyihin kansalaisuuksiin ei olisi tehostunut yhtä paljon. Kansalaisuuslaissa säädetyn määräajan nostaminen vain kahdella vuodella olisi voinut tosiasiallisesti jäädä merkitykseltään vähäisemmäksi. 

Tässä esityksessä päädyttiin sen vuoksi ehdottamaan määräajan pidentämistä kaksinkertaiseksi, minkä lisäksi lain sanamuotoa täsmennettäisiin muun petollisen, kansalaisuuden myöntämiseen johtaneen toiminnan osalta. Kansalaisuuden menettämisestä voitaisiin siten päättää myös esimerkiksi sillä perusteella, että kansalaisuushakemukseen liitetyn kielitodistuksen taustalla olisi ollut hakijan tahallinen väärinkäytös, jonka vuoksi kansalaisuus olisi myönnetty hänelle virheellisesti.  

Rikokseen perustuvan kansalaisuuden menettämisen osalta oli puolestaan esillä sellainen vaihtoehto, jossa olisi muutettu ainoastaan sitä, minkä pituisen vankeus- tai yhdistelmärangaistuksen yhteydessä kansalaisuuden voi menettää. Tällaisessa vaihtoehdossa ei olisi kuitenkaan muutoin laajennettu sitä, mihin maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikoksiin syyllistymisen perusteella kansalaisuuden menettämisestä voidaan päättää. Tällainen vaihtoehto olisi saattanut rajata säännösten soveltamisen ulkopuolelle sellaisia tapauksia, joissa on vakavasti vaarannettu Suomen elintärkeitä etuja. Erityisesti tämä olisi koskenut terrorismirikoksia, joita ei olisi tarkoituksenmukaisella tavalla katettu tässä vaihtoehdossa.  

Nykyisin kansalaisuuden menettämisen perusteena voi olla vain sellainen maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikos, josta voi lain mukaan seurata kahdeksan vuotta vankeutta. Nykyisessä sääntelyssä otetaan siten huomioon sekä säädetty enimmäisrangaistus että konkreettisesti tuomittu rangaistus. Tällä tavoin on pyritty varmistamaan, että sääntely on yhdenmukaista kansalaisuusyleissopimuksen kanssa ja että kansalaisuuden voi menettää vain sellaisen teon perusteella, joka on kohdistunut Suomen elintärkeisiin etuihin ja vakavalla tavalla vaarantanut tällaisia etuja.  

Muutoksia valmisteltaessa pohdittiin myös sellaista vaihtoehtoa, jossa kansalaisuuden olisi voinut menettää mihin tahansa maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella. Rikoslain 12, 13 ja 34 a luvut sisältävät kuitenkin vakavuudeltaan eriasteisia rikoksia, joista osa on myös tuottamuksellisia. Tässä esityksessä päädyttiin siksi ehdottamaan, että kansalaisuuden menettämisen perusteena voisi jatkossa olla sellaisia rikoksia, joista voi lain mukaan seurata kuusi vuotta vankeutta. Tällä tavoin sääntelyssä huomioitaisiin jatkossakin myös rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus.  

Muutosta valmisteltaessa pohdittiin lisäksi mahdollisuutta muuttaa lakia siten, että kansalaisuuden olisi voinut menettää syyllistyttyään sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, josta olisi tuomittu ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen. Tällaisessa vaihtoehdossa merkitystä olisi ollut rangaistuslajilla, ei sen sijaan tuomitun rangaistuksen pituudella. Rangaistuslajin valintaan voi kuitenkin vaikuttaa myös henkilön aiempi rikollisuus, minkä vuoksi ehdoton vankeus ei kerro suoraan ainoastaan siitä, miten vakavasta rikoksesta tällainen rangaistus on tuomittu. Tästä syystä päädyttiin ehdottamaan, että kansalaisuuden menettämistä koskevissa säännöksissä olisi jatkossakin maininta sekä rangaistuslajista että rangaistuksen pituudesta.  

Lausuntokierroksella olleessa esitysluonnoksessa ehdotettiin tuomitun rangaistuksen pituutta koskevan kriteerin laskemista yhdellä vuodella nykyisestä viidestä neljään vuoteen. Lausuntokierroksen jälkeisessä jatkovalmistelussa ehdotettavaa vaatimusta tuomitun rangaistuksen pituudesta laskettiin kuitenkin edelleen neljästä kahteen vuoteen. Kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion voidaan arvioida osaltaan osoittavan rikoksen vakavuutta, koska kahta vuotta pidempää vankeusrangaistusta ei voida määrätä ehdollisena ja yleinen rangaistuskäytäntö esimerkiksi sellaisesta vakavasta rikoksesta kuin törkeästä pahoinpitelystä on ollut noin kaksi vuotta vankeutta. Näin voitaisiin myös turvata neljän vuoden vaatimusta kattavammin säännösten kansallista turvallisuutta edistävien tavoitteiden toteutuminen. 

5.2.1  Selvitetty henkilöllisyys

Ruotsin kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, että hakija pystyy osoittamaan henkilöllisyytensä kansalaisuusvaltionsa passilla tai henkilöllisyysasiakirjalla. Passin tai henkilöllisyysasiakirjan on oltava hakijan kansalaisuusvaltion toimivaltaisen viranomaisen antama. Hakijan on pitänyt itse hakea tai noutaa asiakirja toimivaltaiselta viranomaiselta. Henkilöllisyyden voi osoittaa myös sellaisella passilla, joka ei enää ole voimassa. Asiakirjassa on oltava hakijan valokuva. Joissakin yksittäistapauksissa henkilöllisyyttä voidaan pitää varmistettuna, vaikka hakijan esittämät asiakirjat eivät täytä kaikkia vaatimuksia. Useamman tällaisen asiakirjan voidaan katsoa yhdessä osoittavan hakijan henkilöllisyyden. https://www.migrationsverket.se/Privatpersoner/Bli-svensk-medborgare/Ansok-om-medborgarskap/Medborgarskap-for-vuxna.html#identitet 

Myös hakijan puoliso, vanhemmat, aikuiset lapset ja sisarukset voivat joissakin tilanteissa todistaa hakijan henkilöllisyyden. Edellytyksenä on se, että hakijan lähiomainen on Ruotsin kansalainen ja että hän on itse osoittanut henkilöllisyytensä jollakin nykyisin hyväksyttävällä tavalla. Maahanmuuttovirasto tarkastelee tällaisen henkilön ja hakijan lupa-asioissa antamien tietojen yhdenmukaisuutta. Hakijan on pitänyt asua lähiomaisensa kanssa yhdessä jo ennen Ruotsiin muuttamista ja niin kauan, että lähiomaisella on riittävät tiedot hakijan taustasta ja elämästä hakijan henkilöllisyyden vahvistamista varten. https://www.migrationsverket.se/Privatpersoner/Bli-svensk-medborgare/Ansok-om-medborgarskap/Medborgarskap-for-vuxna.html#identitet Joidenkin maiden osalta on erityistä ohjeistusta henkilöllisyyden osoittamisesta, ja tämä ohjeistus koskee mm. afganistanilaisia, irakilaisia, somalialaisia, eritrealaisia ja palestiinalaisia asiakirjoja. https://www.migrationsverket.se/Privatpersoner/Bli-svensk-medborgare/Migrationsverkets-bedomning-av-identitetsdokument.html#Afghanistan 

Varmistetun henkilöllisyyden vaatimuksesta voidaan poiketa sillä perusteella, että hakija on asunut Ruotsissa vähintään kahdeksan vuotta, tiedot hänen henkilöllisyydestään ovat uskottavia ja hakijalla ei ole mahdollisuutta hankkia henkilöllisyyttä osoittavia asiakirjoja. Henkilöllisyyttä pidetään uskottavana, jos hakija on asunut Ruotsissa yhtäjaksoisesti vähintään kahdeksan vuotta ja hänen henkilöllisyytensä on sinä aikana pysynyt samana. Henkilöllisyyttä koskevasta vaatimuksesta poikkeaminen on vaikeampaa, jos hakija on Ruotsissa asumisensa aikana muuttanut henkilöllisyyttään. Hakija ei voi laskea asumisaikaansa mukaan sellaista aikaa, jonka hän on ollut Ruotsissa väärällä henkilöllisyydellä. https://www.migrationsverket.se/Privatpersoner/Bli-svensk-medborgare/Ansok-om-medborgarskap/Medborgarskap-for-vuxna.html#identitet 

Norjan kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, että hakijan henkilöllisyys on todennettu. Annettujen tietojen oikeellisuudesta ei saa olla epäilyä. Jos hakija on syntynyt ulkomailla, henkilöllisyys osoitetaan yleensä hakijan kansalaisuusvaltion passilla. Passin ei tarvitse olla voimassa. Norjassa syntyneiden hakijoiden ei tarvitse esittää passia. Turvapaikan saaneiden henkilöiden ei tarvitse esittää passia, mutta heidän on toimitettava kaikki muut mahdolliset henkilöllisyysasiakirjansa. Myös alle 18-vuotiaana Norjaan saapuneiden hakijoiden osalta voidaan poiketa passin esittämisen vaatimuksesta. https://www.udi.no/en/word-definitions/clarified-identity-in-citizenship-cases/ Norja hyväksyy osan Somalian passeista, ja Somalian kansalaisella on oltava Somalian passi, ellei hänellä ole pakolaisasemaa. https://www.udi.no/en/important-messages/somali-nationals-who-do-not-have-refugee-status-must-obtain-a-somali-passport/ Irakin kansalaisille on ollut henkilöllisyyden selvittämistä varten ohjelma, joka on päättynyt. https://www.udi.no/en/important-messages/identity-clarification-program 

Tanskan kansalaisuutta hakevan on liitettävä hakemukseensa kopio passin siitä sivusta, jossa on hänen valokuvansa ja tietonsa. https://lifeindenmark.borger.dk/settle-in-denmark/danish-citizenship/guidance-on-how-to-apply-for-danish-citizenship Selvitettyä henkilöllisyyttä ei ole mainittu erikseen Tanskan kansalaisuuden edellytyksenä. https://lifeindenmark.borger.dk/settle-in-denmark/danish-citizenship/conditions-for-foreign-citizens--acquisition-of-danish-citizenship 

Islannin kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, että hakija osoittaa henkilöllisyytensä tyydyttävällä tavalla toimittamalla kopion passistaan. Passikopiot voidaan korvata joidenkin henkilökorttien kopioilla. https://island.is/en/electronic-application-for-icelandic-citizenship/conditions 

Alankomaiden kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on se, että hakija pystyy osoittamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa asiakirjanäytöllä. https://ind.nl/en/dutch-citizenship/becoming-a-dutch-national-through-naturalisation#requirements Kansalaisuutta hakevan on esitettävä voimassa oleva passi tai muu matkustusasiakirja sekä syntymätodistus alkuperämaastaan. https://ind.nl/en/dutch-citizenship/becoming-a-dutch-national-through-naturalisation#process-and-costs Syntymätodistuksen voi ohjeistuksen mukaan hankkia myös toisen henkilön, kuten perheenjäsenen, ystävän tai lakimiehen avulla. https://ind.nl/en/lack-of-documentary-evidence 

Henkilöllisyyttä koskevien asiakirjojen esittämisestä voi pyytää Alankomaissa poikkeusta sillä perusteella, että tällaisten asiakirjojen saaminen ei ole mahdollista. Jos hakijalla on pysyvä pakolaisen oleskelulupa, häneltä ei edellytetä passin esittämistä, vaan tällöin riittää syntymätodistus, jos hakija on syntynyt jossakin muussa kuin siinä maassa, josta hän on paennut. Väestötietojärjestelmään kansalaisuudettomaksi merkityltä hakijalta ei niin ikään edellytetä passia, mutta useimmissa tapauksissa kansalaisuudettoman hakijan on esitettävä syntymätodistus. Asiakirjanäytön vaatimuksesta poiketaan myös esimerkiksi siinä tapauksessa, että hakijan asiakirjat ovat sellaisesta maasta, jota Alankomaat ei ole tunnustanut. Joidenkin maiden osalta hyväksytään muita asiakirjoja. Erityinen ohjeistus koskee afganistanilaisia, kiinalaisia, eritrealaisia, irakilaisia, syyrialaisia ja azerbaidzhanilaisia asiakirjoja. Somalian kansalaisilta ei edellytetä Alankomaiden kansalaisuuden saamista varten syntymätodistuksen eikä passin esittämistä. Myös Syyrian kansalaisten osalta asiakirjanäytön vaatimuksesta poiketaan laajasti. Muissa tilanteissa on osoitettava asiakirjoin, miksei syntymätodistuksen tai passin saaminen ole mahdollista. https://ind.nl/en/lack-of-documentary-evidence 

Saksan kansalaisuuden saaminen edellyttää selvitettyä henkilöllisyyttä ja kansalaisuutta. https://www.bmi.bund.de/DE/themen/verfassung/staatsangehoerigkeit/einbuergerung/einbuergerung-node.html Kansalaisuutta hakevan on osoitettava henkilöllisyytensä passilla tai virallisella henkilöllisyysasiakirjalla. Jos se ei kuitenkaan ole mahdollista, henkilöllisyys voidaan osoittaa myös muilla virallisilla asiakirjoilla, kuten ajokortilla tai syntymätodistuksella. Jos sekään ei ole mahdollista, voidaan hyödyntää myös muunlaista näyttöä, kuten todistajanlausuntoja. Viime kädessä kansalaistamisesta päättävä viranomainen voi käyttää kokonaisharkintaa. Hakijalla on velvollisuus myötävaikuttaa henkilöllisyytensä selvittämiseen. Edellä mainittuja eri keinoja voidaan käyttää, jos hakija ei ole myötävaikutuksestaan huolimatta pystynyt esittämään riittävää selvitystä henkilöllisyydestään. Identitätsnachweis bei Einbürgerung in Deutschland, 25.1.2023, s. 2 (). https://www.bundestag.de/resource/blob/935768/6be3c15dacbcf49b616de26a5f02e7f0/WD-3-004-23-pdf.pdf 

Itävallassa kansalaisuushakemus jätetään henkilökohtaisesti. Kansalaistamisen edellytyksenä ei ole mainittu erikseen henkilöllisyyttä koskevaa selvitystä. https://www.oesterreich.gv.at/themen/menschen_aus_anderen_staaten/staatsbuergerschaft/1/Seite.260421.html 

5.2.2  Kansallinen turvallisuus

Ruotsin kansalaisuuden saaminen edellyttää nuhteettomuutta. Nuhteettomuusedellytyksen täyttymisen arviointia varten tarkastetaan eräiden maksuvelvoitteiden hoitaminen ja se, onko hakija mahdollisesti syyllistynyt rikoksiin. Ruotsin maahanmuuttovirasto saa hakijasta turvallisuuteen liittyviä tietoja Ruotsin turvallisuuspoliisilta. https://www.riksdagen.se/sv/dokument-och-lagar/dokument/svensk-forfattningssamling/lag-200182-om-svenskt-medborgarskap_sfs-2001-82/ 

Ruotsin maahanmuuttovirasto voi pyytää kansalaisuusasiassa turvallisuuspoliisin lausuntoa siitä, onko käsillä joitakin asiaan vaikuttavia Ruotsin turvallisuutta koskevia seikkoja. Jos turvallisuuspoliisi arvioi henkilön muodostavan turvallisuusuhan, se voi ehdottaa Maahanmuuttovirastolle hakemuksen hylkäämistä Ruotsin turvallisuuteen liittyvistä syistä. Turvallisuuspoliisi toimii asiantuntijaviranomaisena sen arvioinnissa, ketkä voivat olla uhkana Ruotsin turvallisuudelle. Päätöksen kansalaisuushakemukseen tekee Ruotsin maahanmuuttovirasto, ja kielteiseen päätökseen voi hakea muutosta valittamalla. Maahanmuuttovirastossa on erityisiä turvallisuusasioiden parissa työskenteleviä yhteyshenkilöitä ja asiantuntijoita. Vuonna 2022 Maahanmuuttovirasto pyysi turvallisuuspoliisilta lausuntoa yhteensä 788 kansalaisuusasiassa. Turvallisuuspoliisi ehdotti hakemuksen hylkäämistä yhteensä 490 kansalaisuusasiassa. https://www.migrationsverket.se/Om-Migrationsverket/Aktuellt/Migrationsverket-svarar/Migrationsverket-svarar/2023-12-13-Migrationsverket-svarar-sa-arbetar-vi-for-att-upptacka-sakerhetshot.html 

Ruotsin kansalaisuuslaki on muuttunut lokakuun 2024 alusta lukien siten, että kansalaisuusilmoitukset tehdään keskitetysti Ruotsin maahanmuuttovirastolle. https://www.migrationsverket.se/English/Private-individuals/Becoming-a-Swedish-citizen/Nyhetsarkiv/2024-09-25-On-1-October-the-rules-for-Swedish-citizenship-will-change---for-young-people-for-people-in-a-vulnerable-situation-and-for-Nordic-citizens.html Kansalaisuuden saaminen nuoren henkilön kansalaisuusilmoituksen perusteella edellyttää sitä, että hakija ei ole syyllistynyt vakaviin rikoksiin, että hän ei muodosta uhkaa Ruotsin kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle ja että hän ei ole toiminut sellaisessa ryhmittymässä tai järjestössä, jonka toiminta järjestelmällisesti, laajasti ja vakavasti vaarantaa muita ihmisiä. https://www.riksdagen.se/sv/dokument-och-lagar/dokument/svensk-forfattningssamling/lag-200182-om-svenskt-medborgarskap_sfs-2001-82/ 

Norjan kansalaisuuslain 7 §:n 1 momentti sisältää luettelon edellytyksistä, joilla kansalaisuus voidaan myöntää hakemuksen perusteella. Pykälän 2 momentin mukaan kansalaisuus voidaan kuitenkin jättää myöntämättä perustavanlaatuisten kansallisten etujen tai ulkopoliittisten syiden perusteella. https://lovdata.no/dokument/NL/lov/2005-06-10-51/ Norjassa on annettu erityistä ohjeistusta asian käsittelystä sellaisissa tapauksissa, joissa on mahdollisesti käsillä joitakin tällaisia perusteita. https://www.regjeringen.no/no/dokumenter/instruks-om-behandling-av-saker-etter-statsborgerloven-som-kan-berore-grunnleggende-nasjonale-interesser-eller-utenrikspolitiske-hensyn/id3048577/ 

Kansalaisuus voidaan jättää myöntämättä perustavanlaatuisten kansallisten etujen vuoksi esimerkiksi silloin, kun hakijalla on kytköksiä kansainväliseen terrorismiin. Kyse voi olla myös esimerkiksi vakoilusta. Kansalaisuushakemusten käsittelyssä on ohjeistettu kiinnittämään huomiota esimerkiksi mahdolliseen hakijaa koskevaan pakotepäätökseen tai siihen, onko hänellä yhteyksiä ollut johonkin turvallisuuspalveluun tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jos asiassa havaitaan perustavanlaatuisiin kansallisiin etuihin viittaavia seikkoja, Norjan ulkomaalaisvirasto on yhteydessä poliisin turvallisuuspalveluun tai ulkoministeriöön. Poliisin turvallisuuspalvelu arvioi, muodostaako hakija uhan perustavanlaatuisille kansallisille eduille. Ulkoministeriö arvioi puolestaan asiaa ulkopoliittisesta näkökulmasta. Myös ulkomaalaislautakunta voi arvioida, onko asiassa perusteita kielteiselle päätökselle perustavanlaatuisten kansallisten etujen tai ulkopoliittisten syiden vuoksi. Rundskriv F-05-18 Instruks om behandling av saker etter statsborgerloven som kan berøre grunnleggende nasjonale interesser eller utenrikspolitiske hensyn, s. 3–7, 9 (). https://www.regjeringen.no/contentassets/2ff6a02f6728414f9da59be02de66e29/rundskriv-f-05-18.pdf 

Tanskan kansalaisuus myönnetään ulkomaalaisille erityisellä kansalaistamislailla. Ennen kuin ulkomaalainen lisätään mukaan kansalaistamislakiehdotukseen, poliisin tiedustelupalvelu arvioi sitä, voiko ulkomaalainen vaarantaa valtion turvallisuutta. https://www.ft.dk/samling/20231/lovforslag/L61/spm/10/svar/2002295/2788287/index.htm Jos hakijan arvioidaan vaarantavan valtion turvallisuutta, parlamentin kansalaistamisvaliokunnalle esitetään, että hänet jätettäisiin kansalaistamatta. https://www.retsinformation.dk/eli/retsinfo/2021/9461 

Itävallan kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, ettei hakijan kansalaistaminen olennaisesti heikennä Itävallan kansainvälisiä suhteita eikä siitä aiheudu vahinkoa tasavallan eduille. Hakijalta edellytetään myönteistä suhtautumista Itävaltaa kohtaan ja takeita siitä, ettei hän aiheuta vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. https://www.staatsbuergerschaft.gv.at/index.php?id=5 

Saksan kansalaisuutta ei myönnetä, jos käsillä on eräitä kansalaistamista vastaan puhuvia seikkoja eli poissulkemisperusteita. Näihin perusteisiin kuuluu muun muassa se, että hakija on toiminut perustuslain tai vapaan demokraattisen järjestyksen vastaisesti. Jos hakijalla on aiemmin ollut perustuslain vastainen vakaumus, hänen on kansalaisuuden saadakseen pystyttävä osoittamaan uskottavasti, ettei hänellä ole enää tällaista vakaumusta. https://www.xn--einbrgerung-whb.de/fragebogen.php 

Alankomaiden kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, että hakija ei vaaranna yleistä järjestystä eikä kansallista turvallisuutta. Kansalaisuutta ei voi saada, jos on syyllistynyt rauhaa vastaan tehtyihin rikoksiin, sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. https://ind.nl/en/public-order-policy-naturalisation-and-option 

5.2.3  Nuhteettomuus

Ruotsissa myös rikokseen syyllistynyt henkilö voi saada kansalaisuuden, mutta rikokseen syyllistymisestä seuraa odotusaika, joka lasketaan yleensä rikoksen tekopäivästä alkaen ja pitkien vankeusrangaistusten osalta siitä ajankohdasta, jolloin rangaistus on suoritettu. Kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on odotusajan kulumisen lisäksi se, että rikoksesta annettu rangaistus on suoritettu kokonaisuudessaan. Odotusajan pituus vaihtelee yhdestä vuodesta yli kymmeneen vuoteen. Esimerkiksi kuuden vuoden vankeusrangaistuksen suorittamisesta alkaa vähintään kymmenen vuoden odotusaika. https://www.migrationsverket.se/English/Private-individuals/Becoming-a-Swedish-citizen/Apply-for-citizenship/Citizenship-for-adults.html#orderly 

Norjassa kansalaisuuden saamista joutuu odottamaan tavallista kauemmin, jos on syyllistynyt sellaiseen rikokseen, josta on tuomittu vähintään kymmenen päivän pituiseen vankeusrangaistukseen, yhdyskuntapalveluun tai nuorisorangaistukseen taikka sakkorangaistukseen, jonka vaihtoehtoinen vankeusrangaistus on vähintään kymmenen päivää. Odotusajan pituus vaihtelee kahdesta ja puolesta vuodesta 39 vuoteen. Toistuva syyllistyminen rikoksiin pidentää odotusaikaa. Kansalaisuutta ei voi saada, ennen kuin vankeusrangaistus on suoritettu kokonaisuudessaan. https://www.udi.no/en/word-definitions/waiting-times-for-norwegian-citizenship-for-convicted-persons-and-people-who-have-been-fined/ 

Tanskassa kansalaistaminen edellyttää sitä, että hakija ei ole syyllistynyt eräisiin rikoksiin. Tanskan kansalaisuutta ei voi saada, jos on syyllistynyt esimerkiksi maan itsenäisyyttä ja turvallisuutta vastaan tehtyihin rikoksiin, perustuslakia ja valtion ylintä johtoa vastaan tehtyihin rikoksiin, terrorismirikoksiin tai lapsiin kohdistuneisiin väkivalta- tai seksuaalirikoksiin. https://lifeindenmark.borger.dk/settle-in-denmark/danish-citizenship/conditions-for-foreign-citizens--acquisition-of-danish-citizenship 

Islannin kansalaisuutta ei voi saada ennen odotusajan päättymistä, jos hakija on tuomittu sakko- tai vankeusrangaistukseen. Alle 80 000 Islannin kruunun sakkorangaistuksesta ei seuraa odotusaikaa. Sitä ankarammista rangaistuksista seuraavat odotusajat vaihtelevat yhdestä vuodesta 25 vuoteen. Toistuva syyllistyminen rikoksiin pidentää odotusaikaa. https://island.is/en/electronic-application-for-icelandic-citizenship/conditions 

Saksassa kansalaistaminen edellyttää sitä, että hakijaa ei ole tuomittu rikoksesta rangaistukseen. Enintään 90 päiväsakon rangaistukset tai enintään kolmen kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset eivät silti estä Saksan kansalaisuuden saamista. Esimerkiksi antisemitistisestä tai rasistisesta rikoksesta tuomitut henkilöt eivät voi kuitenkaan saada Saksan kansalaisuutta. https://www.bmi.bund.de/SharedDocs/faqs/EN/topics/ministry/staatsangehoerigkeits_reform_en/staatsangehoerigkeits-reform-liste.html 

Itävallassa kansalaistaminen edellyttää sitä, että hakijaa ei ole tuomittu vapausrangaistukseen eikä hänellä ole tuomioistuimessa vireillä sellaista asiaa, jonka vuoksi hänet saatetaan tuomita vapausrangaistukseen. Myös eräät muut rangaistukset estävät kansalaisuuden saamisen. https://www.staatsbuergerschaft.gv.at/index.php?id=5 

Alankomaiden kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, että hakija ei vaaranna yleistä järjestystä. Eräät rikokset ja rangaistukset vaikuttavat siten, että kansalaisuuden voi saada vasta viiden vuoden kuluttua rangaistuksen suorittamisesta. Kansalaisuutta ei lisäksi voi saada ollessaan epäiltynä tällaisesta rikoksesta. Alankomaiden kansalaisuuden saaminen ei ole mahdollista edes rangaistuksen suorittamisen ja määräajan kuluttua, jos on tuomittu syyllistymisestä rauhaa vastaan tehtyihin rikoksiin, sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. https://ind.nl/en/public-order-policy-naturalisation-and-option 

5.2.4  Toimeentulo

Ruotsissa ei ole tällä hetkellä toimeentuloedellytystä. Kansalaisuus voidaan evätä, jos hakija on laiminlyönyt elatusvelvollisuuden tai julkisoikeudellisen maksuvelvoitteen hoitamisen. https://www.migrationsverket.se/English/Private-individuals/Becoming-a-Swedish-citizen/Apply-for-citizenship/Citizenship-for-adults.html Ruotsissa on kuitenkin suunniteltu uutta toimeentuloedellytystä (Statens offentliga utredningar, SOU 2025:1, s. 322). https://www.regeringen.se/rattsliga-dokument/statens-offentliga-utredningar/2025/01/sou-20251/ Edellytys ei täyttyisi, jos hakija olisi kansalaisuuden hakemista edeltäneiden kolmen vuoden aikana turvautunut yhteensä yli kuuden kuukauden ajan toimeentulotukeen.  

Norjan kansalaisuuden saamista varten ei edellytetä toimeentulon osoittamista. https://www.regjeringen.no/en/topics/immigration-and-integration/asd/statsborgerloven/id2343481/ Hakijalla on kuitenkin oltava pysyvä oleskelulupa tai hänen on täytettävä sen myöntämisen edellytykset. Pysyvään oleskelulupaan liittyy toimeentulovaatimus. Toimeentulon voi pysyvää oleskelulupaa varten osoittaa esimerkiksi työstä tai yritystoiminnasta saaduilla tuloilla, eläkkeellä, vuokratuloilla, sairaus-, vanhempain- ja työttömyysetuuksilla ja opintolainalla. Toimeentulon osoittamista vaaditaan 18–67-vuotiailta henkilöiltä. https://www.udi.no/en/word-definitions/requirement-to-financially-support-yourself-in-order-to-get-a-permanent-residence-permit/ 

Lisäksi kansalaisuuden voi Norjassa saada yleistä lyhyemmän asumisajan jälkeen, jos hakijan toimeentulo on riittävä. https://www.udi.no/en/important-messages/Sufficient-income-for-reduced-residence-time-when-applying-for-citizenship/ Kyseessä on siten toimeentulon osoittamiseen liittyvä kannustin yleisen kansalaistamisen edellytyksen sijaan. Riittävällä toimeentulolla tarkoitetaan tällöin sitä, että hakijan vuoden aikana saamat tulot ja etuudet ovat vähintään kolminkertaiset verrattuna kansallisen vakuutusjärjestelmän perusmäärään. Tuloihin ja etuuksiin lasketaan mukaan esimerkiksi työstä ja liiketoiminnasta saadut tulot, sairaus-, äitiys-, vanhempain-, vammais- ja työttömyysetuudet sekä eläkkeet, samoin kiinteän omaisuuden myynnistä saadut pääomatulot.  

Tanskan kansalaisuuden edellytyksiin kuuluu toimeentuloedellytys. https://lifeindenmark.borger.dk/settle-in-denmark/danish-citizenship/conditions-for-foreign-citizens--acquisition-of-danish-citizenship Lähtökohtana on se, ettei hakija ole saanut tiettyjä sosiaalietuuksia viimeisen kahden vuoden aikana. Lisäksi yleensä edellytetään, ettei hakija ole saanut näitä etuuksia viimeisten viiden vuoden aikana yhteensä yli neljän kuukauden ajan. Toimeentuloedellytys voi kuitenkin täyttyä, jos hakija on saanut taloudellista tukea yksittäisiä vähäisiä summia, jotka eivät suoraan liity sellaisiin tukiin tai etuuksiin, jotka vastaavat palkkaa tai eläkettä tai korvaavat niitä. Esimerkiksi valtion koulutustuen, varhaiseläkkeen tai kansaneläkkeen saaminen ei estä Tanskan kansalaisuuden saamista. Eräiden muiden etuuksien saaminen yli neljän kuukauden ajan lisätään vaadittavaan omavaraisuuden aikaan. Hakemuksen käsittelyn aikana hakija voi yleensä saada sosiaalietuuksia. Puolisolta saatu taloudellinen tuki ei estä kansalaisuuden saamista.  

Tietyissä tapauksissa hakemus voidaan jättää Tanskan parlamentin kansalaistamisvaliokunnalle, joka arvioi, voidaanko hakija vapauttaa jostakin kansalaistamisen edellytyksestä, kuten toimeentuloedellytyksestä. Toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa esimerkiksi sairauden tai pitkäaikaisen vammaisuuden vuoksi. Kansalaistamisvaliokuntaa voidaan pyytää poikkeamaan toimeentuloedellytyksestä myös esimerkiksi erityisistä syistä tai sen vuoksi, että hakija on ollut äitiyslomalla.  

Islannissa kansalaisuutta hakevan on osoitettava, että hänellä on riittävät varat tai tulot tai että hän pystyy muutoin taloudellisesti elättämään itsensä. https://island.is/en/electronic-application-for-icelandic-citizenship/conditions Edellytyksenä on se, että hakija ei ole saanut kunnalta taloudellista tukea viimeisten kolmen vuoden aikana ja että hän on tuona aikana saanut toimeentulonsa laillisesta lähteestä. Toimeentulon voi osoittaa esimerkiksi työsopimuksilla tai verotustodistuksilla, vammais- tai työttömyysetuuksilla, tutkimusapurahoilla, pankin tilitiedoilla tai opintolainalla. Toimeentuloa ei voi osoittaa esimerkiksi kiinteällä omaisuudella.  

Toimeentuloedellytys ei koske alle 18-vuotiaita. Iältään 18–20-vuotiaiden opiskelijoiden osalta toimeentuloedellytyksestä poiketaan osittain. Avioparien osalta riittää, että toinen puolisoista osoittaa kummankin puolison toimeentulon. Hakijan ei tarvitse osoittaa toimeentuloa, jos hän on täyttänyt 67 vuotta.  

Saksan kansalaisuuden saaminen edellyttää lähtökohtaisesti sitä, että hakija pystyy itse huolehtimaan omasta ja perheenjäsentensä toimeentulosta. Edellytyksenä on se, että hakija ei ole saanut tiettyjä etuuksia. Tästä vaatimuksesta poiketaan kuitenkin entisten vierastyöntekijöiden ja heidän puolisoidensa osalta. Kansalaisuus voidaan myöntää myös sellaisille henkilöille, jotka ovat viimeksi kuluneiden 24 kuukauden aikana työskennelleet kokopäiväisesti vähintään 20 kuukauden ajan. Toimeentulovaatimuksesta poiketaan myös siinä tapauksessa, että henkilön puoliso työskentelee kokopäiväisesti ja heidän perheeseensä kuuluu alaikäinen lapsi. https://www.bmi.bund.de/SharedDocs/faqs/DE/themen/heimat/reform-staatsangehoerigkeitsrecht/reform-staatsangehoerigkeitsrecht-liste.html 

Itävallan kansalaisuuden saaminen edellyttää sitä, että hakijan toimeentulo on riittävän turvattu tai että hän ei pysty huolehtimaan toimeentulostaan esimerkiksi vammaisuuden tai pitkäaikaisen vakavan sairauden vuoksi. Toimeentuloa pidetään riittävän turvattuna, jos hakijalla on ollut säännöllisiä työhön tai yritystoimintaan perustuvia tuloja tai esimerkiksi vakuutusmaksuja viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana keskimäärin 36 kuukauden ajan, joista kuusi kuukautta ajoittuu välittömästi ennen kansalaisuuden hakemista. https://www.staatsbuergerschaft.gv.at/index.php?id=5 

Alankomaiden kansalaisuuden saamiselle ei ole toimeentuloon liittyvää edellytystä.  

5.2.5  Kansalaisuuden menettäminen

12.1.1  Kansalaisuuden saaminen

Perustuslain 5 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia niihin edellytyksiin, joilla kansalaisuus voidaan myöntää hakemuksen perusteella. Kansallisen turvallisuuden arvioinnin osalta ehdotetaan muutosta myös ilmoitusmenettelyyn. Kansalaisuuden saamiseen syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella ei sen sijaan ehdoteta muutoksia.  

Perustuslakiuudistuksen esitöiden (s. 77/II) mukaan kansalaisuuden myöntämisen edellytykset jäävät lainsäätäjän ratkaistaviksi. Perustuslakivaliokunta on pitänyt lausunnossaan (PeVL 16/2024 vp, s. 3) selvänä, että perustuslaki jättää lainsäätäjälle merkittävästi harkintavaltaa sen suhteen, millä edellytyksin Suomen kansalaisuus myönnetään hakemuksen perusteella. 

Kansalaisuuslakia koskevassa mietinnössään (PeVM 8/2002 vp, s. 4/II) perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että kansalaisuuden saamisen sääntelyä koskee perustuslain 5 §:n johdosta lailla säätämisen vaatimus. Sääntelyn liiallinen harkinnanvaraisuus ei ole tämän kanssa sopusoinnussa, vaan päätöksenteon on oltava kaikin osin lain säännöksiin sidottua. Perustuslakivaliokunta on lisäksi kiinnittänyt lausunnossaan (PeVL 16/2024 vp, s. 4) huomiota siihen, että valtioneuvoston tulisi pyrkiä kuvaamaan peräkkäisten muutosten muodostamaa kokonaisuutta ja ehdotusten mahdollista yhteisvaikutusta.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia eräisiin kansalaistamisen edellytyksiin. Tarkoituksena on se, että kansalaisuuden saamista koskeva päätöksenteko on myös jatkossa kaikin osin lain säännöksiin sidottua perustuslain 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Ehdotettavat muutokset liittyvät 1.10.2024 voimaan tulleisiin asumisaikaedellytyksen muutoksiin ja ovat osa samaa kokonaisuutta, jolla on vaikutusta kansalaisuutta hakeviin henkilöihin. Edellä esityksen vaikutuksia arvioitaessa on pyritty kuvamaan tässä esityksessä ehdotettavien, asumisaikaedellytykseen jo tehtyjen sekä tämän esityksen jälkeen suunniteltujen muutosten yhteisvaikutusta.  

12.1.2  Kansalaisuuden menettäminen

Perustuslain 5 §:n 2 momentin mukaan Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden. Perustuslain esitöiden (s. 78/I) mukaan säännöksen tarkoituksena on antaa perustuslaillisia takeita kansalaisuuden mielivaltaista menettämistä vastaan sekä varmistaa, ettei Suomen kansalaisuuden menettämisen seurauksena henkilö jää kokonaan vaille kansalaisuutta. Säännös vastaa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (10.12.1948) 15 artiklan vaatimuksia. Sen mukaan jokaisella yksilöllä on oikeus kansalaisuuteen eikä keltään saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.  

Perustuslakivaliokunta on käsitellyt mietinnössään (PeVM 13/2018 vp, s. 2–3) kansalaisuuden menettämistä maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella. Valiokunnan mukaan kansalaisuuden menettämistä koskeva asia on selvitettävä erittäin huolellisesti, jotta lain soveltamisessa voidaan varmistua siitä, että henkilöllä tosiasiassa on toinen kansalaisuus.  

Valiokunta on ottanut erikseen kantaa kansalaisuuslain 33 b §:ään, joka koskee arviointia päätettäessä rikokseen perustuvasta kansalaisuuden menettämisestä. Valiokunnan mielestä 33 b §:n mukaisen kokonaisvaltaisen tarkastelun vaatimus ei rajoitu yksin säännöksessä erikseen lueteltuihin tekijöihin. Lakia soveltava viranomainen sidottu erityisesti hallintolain 6 §:ssä säädettyihin tarkoitussidonnaisuuden ja suhteellisuuden vaatimuksiin. Hallintolain 6 §:ssä säädettykin huomioiden Suomen kansalaisuus voidaan valiokunnan mukaan päättää menetettäväksi vain, jos kansalaisuuden menettämisestä ei muodostu hänelle oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista lisäseuraamusta.  

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös lasten asemaan. Valiokunnan mielestä on selvää, että lapsi ei voi menettää Suomen kansalaisuuttaan sillä perusteella, että hänen vanhempansa menettää Suomen kansalaisuuden maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen perusteella. Valiokunta on lisäksi painottanut tarvetta seurata aihetta koskevaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia sellaisiin kansalaisuuslain 33 ja 33 a §:n säännöksiin, joiden perusteella voidaan päättää Suomen kansalaisuuden menettämisestä. Kansalaisuuden voisi jatkossakin menettää vain sellainen henkilö, jolla on myös jonkin toisen valtion kansalaisuus. Kansalaisuuslain tarkoituksena on muun ohella estää ja vähentää kansalaisuudettomuutta. Tämä periaate ohjaa viranomaisten toimintaa ja harkintavallan käyttöä. Kansalaisuuslain 4 §:n mukaan lain säännöksiä kansalaisuuden menettämisestä ja kansalaisuudesta vapautumisesta ei saa soveltaa, jos henkilöstä niiden soveltamisen seurauksena tulisi kansalaisuudeton. Tältä osin ei ehdoteta muutoksia kansalaisuuden menettämistä koskevaan sääntelyyn. 

Esityksessä ei niin ikään ehdoteta muutoksia kansalaisuuslain 33 b §:n säännöksiin, jotka koskevat arviointia päätettäessä rikokseen perustuvasta kansalaisuuden menettämisestä. Lapsi ei voisi jatkossakaan menettää kansalaisuuttaan sen vuoksi, että hänen vanhempansa olisi syyllistynyt maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen. Kansalaisuuden menettämiseen liittyvää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä käsitellään tarkemmin alla.  

Väärien tietojen antamiseen perustuvan kansalaisuuden menettämisen (33 §) kannalta on puolestaan merkityksellistä, mitä perustuslakivaliokunta on kansalaisuuslain yhteydessä todennut asianosaisen tietojenantovelvollisuudesta. Rikosprosessille ominainen, oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin luettava oikeus olla todistamatta itseään vastaan merkitsee valiokunnan mielestä hallintomenettelyssä sitä, että yksityinen on velvollinen esittämään selvitystä oman, esimerkiksi hakemuksessaan esittämänsä vaatimuksen tueksi mutta ei itselleen epäedullisista seikoista (PeVM 8/2002 vp, s. 5).  

Tässä esityksessä ehdotetaan joitakin muutoksia kansalaisuuslain 33 §:n säännöksiin, jotka koskevat kansalaisuuden menettämistä väärien tietojen antamisen perusteella. Tarkoituksena on ilmaista lain sanamuodossa nykyistä tarkemmin se, että kansalaisuuden voisi menettää esimerkiksi toimittuaan petollisesti kielitutkinnossa, jonka suorittamisesta saatu todistus olisi liitetty kansalaisuushakemukseen. Jos vasta kansalaisuuden myöntämisen jälkeen ilmenisi esimerkiksi, että kielikokeessa olisi hakijan sijaan käynyt joku muu henkilö, voitaisiin päättää kansalaisuuden menettämisestä. Kyse olisi siis hakijan petollisesta menettelystä sellaisen selvityksen antamisessa, jota hän on velvollinen esittämään kansalaisuushakemuksensa tueksi. Nuhteettomuusedellytyksen täyttymiseen liittyvät tiedot Maahanmuuttovirasto saisi jatkossakin muutoin kuin hakijalta itseltään, eikä ehdotettava muutos kattaisi tietoa mahdollisesta rikokseen syyllistymisestä.  

Edellä esitetyn perusteella kansalaisuuden menettämisen perusteista säädettäisiin jatkossakin tarkasti laissa. Kansalaisuuden voisi menettää vain, jos henkilö ei jäisi sen seurauksena kansalaisuudettomaksi. Kansalaisuuden menettämisharkintaan liittyisi edelleen yksilöllinen arviointi, eikä kansalaisuuden menettäminen muodostuisi mielivaltaiseksi. Siten ehdotetut muutokset olisivat perustuslain 5 §:n mukaisia.  

12.2.1  Kansallinen turvallisuus

Yhtenä tässä esityksessä ehdotettavana muutoksena on se, että kansalaisuus voitaisiin jättää myöntämättä kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä paitsi hakemus-, myös ilmoitusmenettelyssä. Kansalaisuuden saamisen tavalla ei siten olisi tältä osin enää merkitystä. Henkilölle ei siis tietyissä tilanteissa myönnettäisi kansalaisuutta, vaikka hän täyttäisi kansalaisuuden saamisen edellytykset. Tämä tarkoittaisi, että kansalaisuuden saamisen edellytykset sinällään täyttävät hakijat olisivat keskenään eri asemassa sen perusteella, että kansalaisuus jätettäisiin myöntämättä kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta keskeistä olisi muun muassa sääntelyn tarkkarajaisuus ja täsmällisyys. 

Voimassa olevan kansalaisuuslain 13 §:n 3 momentin mukaisesti henkilö jätetään nykyisin kansalaistamatta mm. silloin, kun on perusteltua syytä epäillä, että kansalaistamisen vaarantaa valtion turvallisuutta tai yleistä järjestystä, taikka jos kansalaistaminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella on vastoin valtion etua. Esityksessä ehdotetaan, että lain 13 §:n 3 momentissa olevia säännöksiä siirrettäisiin uuteen 6 a §:ään, joka koskisi kansalaisuushakemusten lisäksi myös kansalaisuusilmoituksia. Samalla lain nykyisessä sanamuodossa mainittu ”valtion turvallisuus” ajantasaistettaisiin siten, että laissa käytettäisiin käsitettä ”kansallinen turvallisuus”. Kansallinen turvallisuus on mainittu myös ulkomaalaislain (301/2004) 36 §:ssä, joka koskee oleskeluluvan epäämistä yhteiskunnan edun vuoksi. Pykälän mukaan oleskelulupaa ei myönnetä mm. siinä tapauksessa, että ulkomaalaisen katsotaan vaarantavan kansallista turvallisuutta.  

Kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia ovat esimerkiksi terrorismi, vakoilu ja vieraan valtion vahingollinen toiminta. Tällaisten uhkien ennaltaehkäisy ja torjunta kuuluvat suojelupoliisin tehtäviin. Suojelupoliisi voi antaa omaan toimialaansa liittyviä lausuntoja Maahanmuuttoviraston päätöksenteon tueksi. Suojelupoliisin lausunnon mahdollisuudesta säädetään voimassa olevan kansalaisuuslain 46 §:n 2 momentissa.  

Kansallisen turvallisuuden osalta ehdotettavaa sääntelyä voitaisiin pitää täsmällisenä ja tarkkarajaisena. Edellä kuvatun mukaisesti laissa käytetty kansallisen turvallisuuden käsite liittyy suojelupoliisin laissa säädettyyn toimialaan, jolloin ilmaisua voidaan pitää täsmällisenä. Säännöksiin perustuvaa viranomaisten toimintaa voitaisiin pitää hakijan kannalta ennustettavana. Kansalaisuus voitaisiin jättää myöntämättä kansallisen turvallisuuden perusteella, jos suojelupoliisi antaisi omalta toimialaltaan lausunnon, jonka mukaan se ei puoltaisi kansalaisuuden myöntämistä hakijalle. Päätöksen kansalaisuuden myöntämättä jättämisestä tekisi Maahanmuuttovirasto, jonka päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.  

Perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen mukaan lukien oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen (PeVL 16/2022 vp, s. 3). Valtion tulee pyrkiä takaamaan kansallinen turvallisuus sekä yleinen järjestys kaikissa olosuhteissa (PeVL 37/2022 vp, s. 3). Perustuslaista johtuu tarve tulkita kansallisen turvallisuuden käsitettä suppeasti sekä asettaa uhan vakavuusaste korkealle (PeVM 4/2018 vp, s. 8–9).  

Kansallinen turvallisuus on mainittu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa, joka koskee oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.  

Tässä esityksessä ehdotettavassa sääntelyssä olisi kyse viranomaisten puuttumisesta kansalaisuuden saamiseen ja sen myötä oikeuteen nauttia yksityis- ja perhe-elämään kohdistuvaa kunnioitusta lain sallimalla tavalla silloin, kun se olisi välttämätöntä kansallisen turvallisuuden vuoksi. Muun muassa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset huomioiden kansalaisuuden myöntämättä jättämistä kansallisen turvallisuuden perusteella voidaan pitää hyväksyttävänä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimana.  

Kansalaisuuden myöntämättä jättäminen kansallisen turvallisuuden perusteella toteutettaisiin suhteellisuusvaatimuksen mukaisesti. Säännöksillä olisi hyväksyttävä tavoite, ja niillä rajoitettaisiin kansalaisuuden saamista vain välttämättömällä tavalla. Sääntelyyn liittyvä lausuntomenettely olisi muiden edellytysten täyttymisen arviointiin nähden täydentävä menettely, ja esimerkiksi hakijan mahdollinen rikoksiin syyllistyminen vaikuttaisi ensisijaisesti nuhteettomuusedellytyksen täyttymiseen. Suojelupoliisi voisi antaa Maahanmuuttovirastolle lausunnon omaan toimialaansa kuuluvista seikoista, samoin keskusrikospoliisi. Voidaan pitää aiheellisena, että Suomen kansalaisuus voitaisiin jättää myöntämättä näiden viranomaisten lausuntojen perusteella, jos olisi perusteltua syytä epäillä, että kansalaisuuden myöntäminen vaarantaisi kansallista turvallisuutta, tai jos kansalaistaminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella olisi vastoin valtion tai yhteiskunnan etua.  

Kansalaisuushakemukseen ja -ilmoitukseen tehdystä päätöksestä voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus antaa valitusluvan. Tuomioistuimet voisivat siten viime kädessä arvioida, olisiko tapauksessa perusteltua syytä epäillä, että hakijan kansalaistaminen vaarantaisi kansallista turvallisuutta, tai olisiko käsillä muuta ehdotettavan uuden 6 a §:n mukaista painavaa valtion tai yhteiskunnan etuun liittyvää syytä, jonka perusteella kansalaisuus jätettäisiin myöntämättä. Sisällöltään samankaltaisen 13 §:n 3 momentin soveltamisesta on myös oikeuskäytäntöä (KHO:2007:49). Siten ehdotuksen osalta myös riittävät oikeusturvajärjestelyt tulisivat huomioiduksi. 

12.2.2  Toimeentuloedellytys

Tässä esityksessä ehdotettava toimeentuloedellytys täyttyisi, jos hakija ei olisi viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana turvautunut yli kolmen kuukauden ajan työttömyysetuuteen eikä toimeentulotukeen. Esityksessä ehdotetaan, että toimeentulon osoittamista vaadittaisiin täysi-ikäisiltä alle 65-vuotiailta henkilöiltä. Ehdotuksen mukaan toimeentuloedellytyksestä voitaisiin poiketa hakijan terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Edellytyksestä voitaisiin poiketa myös muusta erittäin painavasta syystä. Toimeentuloedellytyksen tarkastelujakso rajattaisiin kahteen viimeksi kuluneeseen vuoteen. Toimeentuloedellytys täyttyisi, vaikka hakija olisi kahden vuoden tarkastelujakson aikana saanut työttömyysetuutta tai toimeentulotukea, jos hän ei kuitenkaan olisi saanut näitä yhteensä yli kolmen kuukauden ajan. Rajattuun tarkastelujaksoon liittyvillä säännöksillä huomioitaisiin myös sellaiset hakijat, joilla ei ole aiemmin ollut oleskelulupaan liittyvää toimeentuloedellytystä.  

Perustuslakivaliokunta on pitänyt ihmisen työmarkkina-asemaan liittyviä seikkoja, kuten henkilön yhtäjaksoisen työttömyysjakson pituutta, perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuna henkilöön liittyvänä syynä (PeVL 8/2020 vp, PeVL 40/2016 vp). Työttömyys voi jossain tilanteessa muodostaa henkilöön liittyvän kielletyn syrjintäperusteen (PeVL 39/1996 vp). Tässä esityksessä ehdotetaan sellaista toimeentuloedellytystä, jonka täyttymiseen työllistymiseen tai työttömyyteen liittyvät seikat voivat osaltaan vaikuttaa. Kansalaisuuden saamiselle voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti säätää erilaisia edellytyksiä. Toimeentuloedellytyksen voisi lisäksi täyttää käytännössä useammalla eri tavalla. Edellytyksen täyttäminen voi olla työttömänä olevalle henkilölle jonkin verran vaikeampaa. Tämä pyrittäisiin huomioimaan sääntelyssä siten, että toimeentuloedellytykseen liittyvä tarkastelujakso olisi rajattu kahteen vuoteen. Tarkoituksena olisi se, että henkilö pystyisi työllistyttyään täyttämään edellytyksen kohtuullisen ajan kuluessa. Ehdotettavasta edellytyksestä voitaisiin myös poiketa, jos hakija jäisi työttömäksi sen jälkeen, kun hänen kansalaisuushakemuksensa olisi tullut vireille.  

Uudesta toimeentuloedellytyksestä ja toimeentulon osoittamisesta säädettäisiin laissa, jonka säännöksistä ilmenisi tarkkarajaisesti ja täsmällisesti, mitä kansalaisuutta hakevalta henkilöltä edellytettäisiin, jotta hänen toimeentuloaan pidettäisiin turvattuna (13 § 1 mom. 5 kohta ja uusi 17 a §). Tarkastelujakso olisi rajattu kansalaisuushakemuksen ratkaisemista edeltäviin kahteen vuoteen. Turvatun toimeentulon kannalta olisi olennaista, olisiko hakija saanut työttömyysturvalain mukaista työttömyysetuutta tai toimeentulotukilain mukaista toimeentulotukea yhteensä yli kolmen kuukauden ajan. Muutoin riittäisi, että Maahanmuuttovirasto pystyisi toteamaan hakijan ilmoittaman toimeentulon perusteen myös käytössään olevasta tietojärjestelmästä. Lisäksi olisi tarkoin säädetty siitä, milloin toimeentuloedellytyksestä voitaisiin poiketa. Toimeentuloedellytystä koskevaa uutta sääntelyä voitaisiin siten tällä tavoin pitää hakijan kannalta ennustettavana.  

Edellä (12.1.1) on käsitelty perustuslain säännöksiä kansalaisuuden myöntämisestä. Perustuslain 5 §:n 1 momentin mukaisesti kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin ilmoituksen tai hakemuksen perusteella. Perustuslain esitöiden mukaan kansalaisuuden myöntämisen edellytykset jäävät lainsäätäjän ratkaistaviksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan on selvää, että perustuslaki jättää lainsäätäjälle merkittävästi harkintavaltaa sen suhteen, millä edellytyksin Suomen kansalaisuus myönnetään hakemuksen perusteella. Toimeentulon osalta ehdotettavien muutosten taustalla on ajatus kansalaisuuden myöntämisen kytkemisestä siihen, että kansalaistettava henkilö on kotoutunut yhteiskuntaan ja pystyy myös riittävästi huolehtimaan omasta toimeentulostaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi työskentelemällä tai harjoittamalla yritystoimintaa. Kotoutumista painottavaa lähestymistapaa voidaan pitää hyväksyttävänä muun muassa eurooppalaisen kansalaisuusyleissopimuksen määräysten näkökulmasta. Myös kansalaisuuslain tarkoituksena (1 §) on yksilön edun ohella huomioida valtion etu, millä voidaan katsoa olevan yhteys siihen, että henkilö osallistuu itsenäisesti yhteiskunnan toimintaan esimerkiksi oman toimeentulon hankkimisen kautta. Uudenlaisesta toimeentuloedellytyksestä säätämiselle olisi siten hyväksyttävä peruste ja painava yhteiskunnallinen tarve.  

Samalla, kun kansalaistamista varten alettaisiin lähtökohtaisesti edellyttää turvattua toimeentuloa, sääntelyssä otettaisiin kuitenkin huomioon hakijoiden erilaisia elämäntilanteita. Toimeentuloedellytyksen voisi täyttää useilla tavoilla, myös erilaisilla etuuksilla, kunhan hakija ei olisi viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana ennen kansalaisuushakemuksen ratkaisemista turvautunut yli kolmen kuukauden ajan työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen. Toimeentuloedellytyksen voisi siten täyttää lyhyistä työttömyysjaksoista huolimatta ja turvauduttuaan lyhytaikaisesti johonkin työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen. Esimerkiksi opintotukea, asumistukea, perhe-etuuksia tai eläkettä saava henkilö voisi täyttää toimeentuloedellytyksen. Toimeentuloon ehdotettavat muutokset olisivat tällä tavoin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Ne olisivat välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi.  

Kansalaisuushakemukseen tehdystä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja lisäksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Jos hakijalle ei myönnettäisi kansalaisuutta sen vuoksi, että hän ei täyttäisi toimeentuloedellytystä, hän voisi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen ja myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntäisi hänelle valitusluvan. Näin myös oikeusturvavaatimus tulisi huomioiduksi. 

Edellä esitetyn perusteella ehdotettu uusi toimeentuloedellytys toteutettaisiin yhdenvertaisuus, syrjintäkielto ja perusoikeuksien rajoitusedellytykset huomioiden. Ehdotetun muutoksen ei arvioitaisi muodostuvan kohtuuttomaksi. 

12.2.3  Kansalaisuuden menettäminen

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia paitsi kansalaisuuden saamista, myös kansalaisuuden menettämistä koskeviin säännöksiin. Tältä osin ehdotetaan eräitä muutoksia jo olemassa oleviin kansalaisuuden menettämisen perusteisiin. Kansalaisuudettomuuden kiellon vuoksi kansalaisuuden menettäminen voi koskea vain sellaisia henkilöitä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi myös jonkin toisen valtion kansalaisuus.  

Kansalaisuusyleissopimuksen 7 artiklan mukaan kansalaisuuden menettämisestä voidaan säätää mm. sillä perusteella, että henkilö on saanut sopimusvaltion kansalaisuuden toimimalla petollisesti, antamalla vääriä tietoja tai salaamalla olennaisen seikan. Kansalaisuuslain 33 §:ssä on jo mainittu näistä perusteista väärien tietojen antaminen ja olennaisen seikan salaaminen. Tässä esityksessä ehdotetaan, että kansalaisuuslakiin lisättäisiin myös maininta petollisesta toiminnasta kansalaisuuden menettämisen perusteena. Kansalaisuuden menettämisestä päättämiselle säädettyä määräaikaa pidennettäisiin kymmeneen vuoteen. Päätöksentekoon liittyvää harkintaa koskevat säännökset säilytettäisiin ennallaan.  

Kansalaisuuden menettämisestä voidaan päättää myös eräisiin rikoksiin syyllistymisen perusteella (33 a §). Tältäkin osin kansalaisuuslakia ehdotetaan muutettavaksi kansalaisuusyleissopimuksen määräyksen rajoissa. Kansalaisuuden voisi jatkossakin menettää sopimuksen 7 artiklan mukaisesti henkilön käyttäydyttyä tavalla, joka vakavasti vaarantaa sopimusvaltion elintärkeitä etuja.  

Kansalaisuuden menettämistä koskevat säännökset säilytettäisiin edelleenkin täsmällisinä ja tarkkarajaisina. Kansalaisuuden menettäminen rajattaisiin jatkossakin sellaisiin tilanteisiin, joissa sille olisi painava yhteiskunnallinen peruste. Kansalaisuuden voisi menettää vain, jos sen olisi saanut antamalla vääriä tietoja, salaamalla olennaisen seikan tai toimimalla muutoin petollisesti tai jos henkilö olisi syyllistynyt sellaiseen vakavaan rikokseen, joka olisi kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan. Suomen kansalaisuuden menettämisestä ei voitaisi jatkossakaan päättää siten, että henkilöstä tulisi sen vuoksi kansalaisuudeton. Suhteellisuusperiaate huomioidaan sääntelyssä myös kansalaisuuden menettämistä koskevassa harkinnassa. Siten kansalaisuuden menettämisen osalta ehdotettavia muutoksia voitaisiin pitää perustuslain 6 §:n mukaisina. 

12.3.1  Nuhteettomuus

Yksi tässä esityksessä ehdotettavista muutoksista koskee nuhteettomuusedellytystä ja siihen liittyviä odotusaikoja, joita pidennettäisiin nykyiseen verrattuna. Lisäksi esityksessä ehdotetaan lisättäväksi lain sanamuotoon, että erittäin vakavaan rikokseen syyllistyneelle ei määrättäisi kielteisessä päätöksessä odotusaikaa ja että tällaista henkilöä ei kansalaistettaisi toistaiseksi. Lähes kaikkia lain mahdollistamia odotusaikoja pidennettäisiin vuodella. Esimerkiksi 15 vuoden yhteinen vankeusrangaistus ja sen suorittamisesta alkava kahdeksan vuoden odotusaika muodostaisivat siten yhteenlaskettuina 23 vuotta. Erittäin vakavina rikoksina pidettäisiin esimerkiksi rikoslain 15 luvun 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja törkeitä rikoksia, joista olisi tuomittu ehdottomaan vankeuteen.  

Se, että erittäin vakavaan rikokseen syyllistynyttä henkilöä ei kansalaistettaisi toistaiseksi, merkitsisi käytännössä laskennallista kahdeksan vuoden odotusaikaa useamman vuoden pidempää ajanjaksoa sen jälkeen, kun rikoksesta annettu rangaistus olisi ensin suoritettu kokonaisuudessaan. Tällaiseen rikokseen syyllistynyt henkilö voisi siten arvioida ja ennakoida mahdollisuuksiaan kansalaisuuden saamiseen ottamalla huomioon rikoksesta annetun rangaistuksen pituuden, pisimmän lakisääteisen odotusajan sekä 19 §:n 1 momentissa mainitut seikat. Myös mahdollisella muihin rikoksiin syyllistymisellä ja näistä rikoksista kuluneella ajalla olisi 19 §:n 1 momentin mukaisesti vaikutusta kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen.  

12.3.2  Viranomaisten lausunnot

Tässä esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia sääntelyyn, joka koskee kansalaisuuden myöntämättä jättämistä silloin, kun suojelupoliisi tai keskusrikospoliisi on lausunut, että se ei puolla kansalaisuuden myöntämistä hakijalle. Lain sanamuodossa mainittu valtion turvallisuus ajantasaistettaisiin kansalliseksi turvallisuudeksi. Lisäksi lausuntomenettelyn mahdollisuus, joka koskee nykyisin kansalaisuushakemuksia, ulotettaisiin jatkossa myös kansalaisuusilmoituksiin. Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt päätöksissään hakijan oikeusturvan toteutumista asioissa, joissa suojelupoliisi on antanut lausunnon (KHO:2007:49, KHO:2020:4).  

Perustuslain mukainen julkisuus on pääsääntö, mutta siitä joudutaan myös poikkeamaan esimerkiksi valtakunnan turvallisuuteen liittyvien intressien vuoksi. Yleiset säännökset viranomaisten tallenteiden julkisuudesta ja salassapidosta sisältyvät viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999, julkisuuslaki ). Salassa pidettäviin viranomaisten asiakirjoihin kuuluvat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan suojelupoliisin ja muiden viranomaisten asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna valtion turvallisuutta. Asianosaisella, kuten hakijalla ja valittajalla, on 11 §:n 1 momentin mukaan oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Tätä oikeutta ei kuitenkaan ole asiakirjaan, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua (11 § 2 mom. 1 kohta).  

Kansalaisuusasiassa annettu korkeimman hallinto-oikeuden päätös (KHO:2007:49) koski tapausta, jossa Maahanmuuttovirastoa edeltänyt Ulkomaalaisvirasto oli hylännyt henkilön kansalaisuushakemuksen viitaten suojelupoliisin antamiin lausuntoihin, joissa tämä ei puoltanut hakemuksen hyväksymistä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista on saatavissa johtoa kansalaisuusasiassa perustuslain 21 §:n nojalla noudatettaviin periaatteisiin. Kansallisen turvallisuuden nimissä salassa pidettäväksi määrätyn aineiston jääminen asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle ei sinänsä ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista. Tällaisessa tilanteessa on toimivaltaisen tuomioistuimen kuitenkin voitava perehtyä asianosaiselta salattuun aineistoon sen arvioimiseksi, onko salaamiselle ja asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle jääneen aineiston nojalla tehdyille johtopäätöksille ollut perusteita. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan samoin kuin perustuslain 21 §:n mukaisten vaatimusten täyttämiseksi on hallintotuomioistuinten tehtävänä tutkia, onko yksilön oikeuksien sekä yleisen edun, eli yleisen järjestyksen ja valtion turvallisuuden, välillä asiassa saavutettu oikeudenmukainen tasapaino. Hallinto-oikeuden olisi itse tullut hankkia asianosaisilta salattava aineiston sen seikan arvioimiseksi, ovatko yleisen edun sekä yleisen järjestyksen ja valtion turvallisuuden nimissä esitetyt perusteet olleet riittäviä oikeuttamaan kansalaisuushakemuksen hylkäämisen.  

Uudempi korkeimman hallinto-oikeuden päätös (KHO:2020:4) koski tapausta, jossa suojelupoliisi oli antanut Maahanmuuttovirastolle lausunnon henkilön turvapaikkahakemuksesta. Maahanmuuttovirasto oli hylännyt hakemuksen. Asiassa oli kysymys siitä, oliko kyseessä olevalla henkilöllä oikeus saada suojelupoliisilta tietoa lausunnon perusteluosiosta ja lausunnon laatimisessa käytetystä taustamateriaalista. Lausunnon perusteluosio ja lausunnon laatimisessa käytetty taustamateriaali olivat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettuja valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevia suojelupoliisin asiakirjoja. Asiakirjojen sisältöön ja niiden sisältämien tietojen saantitapoihin nähden ei voitu pitää ilmeisenä, että tiedon antaminen niistä ei olisi vaarantanut valtion turvallisuutta. Nämä asiakirjat olivat siten salassa pidettäviä asiakirjoja. Turvapaikka-asian asianosaisella oli julkisuuslain 11 §:n 1 momentin perusteella lähtökohtainen oikeus saada tieto näistä salassa pidettävistä asiakirjoista. Tiedon antaminen niistä olisi kuitenkin ollut niiden sisältöön ja niiden sisältämien tietojen saantitapoihin nähden julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vastoin erittäin tärkeää valtion turvallisuuteen liittyvää yleistä etua. Valittajalla ei siten ollut oikeutta saada tietoa suojelupoliisin lausunnon perusteluosiosta ja lausunnon laatimisessa käytetystä taustamateriaalista.  

Kuten korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä ilmenee, suojelupoliisin Maahanmuuttovirastolle antama lausunto voi jäädä asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle. Hallintotuomioistuinten tehtävänä on tutkia, onko Maahanmuuttoviraston tekemälle kielteiselle päätökselle ollut riittäviä perusteita. Hallintotuomioistuimilla on siten keskeinen merkitys sen arvioinnissa, ovatko suhteellisuusperiaate ja muut hallinnon oikeusperiaatteet toteutuneet tällaista asiaa koskevassa päätöksenteossa. Sekä kansalaisuushakemukseen että kansalaisuusilmoitukseen tehdystä kielteisestä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Hakijan oikeusturva toteutuisi myös kansalaisuusilmoitusten osalta sillä tavoin kuin hakemusasioita koskevasta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenee.  

Hallintotuomioistuinten ohella keskeinen merkitys on suojelupoliisin toiminnan valvonnalla. Tiedusteluvalvontavaltuutettu, eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskansleri ja sisäministeriö suorittavat suojelupoliisin ulkoista laillisuusvalvontaa. Tietosuojavaltuutettu valvoo henkilötietoja koskevien lakien noudattamista suojelupoliisissa. 

Tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain (121/2019) 7 §:n mukaan tiedusteluvalvontavaltuutetun tehtävänä on valvoa tiedustelumenetelmien ja tiedustelutiedon käytön sekä muun tiedustelutoiminnan lainmukaisuutta, samoin kuin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa. Valtuutetun tehtävänä on myös edistää oikeusturvan toteutumista ja siihen liittyviä hyviä käytäntöjä tiedustelutoiminnassa sekä seurata ja arvioida toimialallaan lainsäädännön toimivuutta ja tehdä tarpeelliseksi katsomiaan kehittämisehdotuksia. Tiedusteluvalvontavaltuutetulla on rajoittamaton tiedonsaantioikeus suojelupoliisin asiakirjoihin ja tietoihin sekä pääsy tiloihin ja tietojärjestelmiin tarkastusten tekemistä varten. Valtuutetulle voi tehdä kantelun ja tutkimispyynnön.  

Suojelupoliisin lausuntojen taustalla olevien rekisteröintien valvonta toteutuu erityisesti tietosuojalainsäädännön nojalla, joka antaa rekisteröidyille oikeuksia valvoa omien tietojensa käyttöä. Yksityishenkilön tarkastusoikeuden ulottumattomissa oleviin suojelupoliisin rekistereihin mahdollisesti kirjatut tiedot voidaan tarkastaa tietosuojavaltuutetulle tehtävän tarkastuspyynnön avulla. 

Viranomaistoiminnan valvonta toteutuu asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle jäävissä asioissa siten myös tiedusteluvalvontavaltuutetun ja tietosuojavaltuutetun toiminnalla. Tämä koskisi myös kansalaisuusilmoituksia, jos viranomaisten lausuntoja koskeva menettely ulotettaisiin tämän esityksen mukaisesti nykyisten hakemusasioiden lisäksi jatkossa ilmoitusasioihin.  

12.3.3  Kansalaisuuden menettäminen

Yksi tämän esityksen ehdotuksista koskee sen määräajan pidentämistä, jonka kuluessa voidaan päättää kansalaisuuden menettämisestä, jos se on saatu antamalla vääriä tietoja (33 §). Määräajan tarkoituksena on katkaista epävarman oikeustilan jatkuminen (HE 235/2002 vp, s. 56). Tässä esityksessä ehdotetaan määräajan pidentämistä viidestä kymmeneen vuoteen. Alla tarkastellaan määräajan pidentämistä hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden näkökulmasta.  

Korkein hallinto-oikeus on eräissä kansalaisuutta koskevissa ratkaisuissaan käsitellyt hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteita. Tapauksissa on ollut kyse siitä, että henkilöitä on pidetty Suomen kansalaisina mutta heidän kansalaisuusasemansa on sittemmin määritetty eri tavalla. Yksi näistä päätöksistä (KHO:2016:179) koski tapausta, jossa henkilö oli ollut merkittynä väestötietoihin Suomen kansalaiseksi yli 25 vuoden ajan. Väestötiedoista ilmenevän kansalaisuusaseman vakiintuminen johti ajan kuluessa myös oikeudellisen pysyvyyssuojan vahvistumiseen. Kansalaisuusaseman pysyvyyteen liittyi oikeutettuja odotuksia, eikä sen muuttamista enää usean kymmenen vuoden jälkeen voitu perustella yksinomaan sillä, ettei henkilö syntyessään olisi voinut saada Suomen kansalaisuuttaan äidiltään, joka oli menettänyt sen aikaisemmin. Asia oli ratkaistava hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteita soveltaen. Tämä edellytti päätöksellä tavoiteltujen julkisten etujen ja siitä yksityiselle aiheutuvien haitallisten seurausten punnintaa.  

Toisessa päätöksessä (KHO:2016:178) oli puolestaan kyse siitä, että henkilö oli vuonna 1971 saanut hakemuksesta Suomen kansalaisuuden. Hän oli vuonna 1997 saanut uudestaan Egyptin kansalaisuuden. Tuolloin voimassa olleen kansalaisuuslain mukaan Suomen kansalaisuuden menetti saadessaan jonkin toisen valtion kansalaisuuden. Asiaa ei ajan kulumisen seurauksena voitu ratkaistu yksinomaan vuonna 1997 voimassa olleen kansalaisuuslain säännöksiä soveltaen, vaan asiaa tuli arvioida myös hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden valossa. Merkitystä oli niin päätöksellä saavutettavalla julkisella edulla kuin myös sillä haitalla, joka kansalaisuusaseman uudelleen määrittämisestä aiheutui asianomaiselle henkilölle. Kun otettiin huomioon päätöksen tekemiseen johtaneet olosuhteet, ei yli 40 vuotta jatkuneen oikeusaseman muuttamista asianosaisen vahingoksi voitu pitää lainmukaisena.  

Uudempi korkeimman hallinto-oikeuden päätös (KHO:2020:168) koski tapausta, jossa henkilö oli vuonna 1972 saanut syntyessään Irlannin kansalaisuuden. Hänet oli kuitenkin merkitty väestötietojärjestelmään äitinsä kansalaisuuden perusteella Suomen kansalaiseksi, vaikka hän ei ollut tuolloin voimassa olleen kansalaisuuslain mukaan saanut Suomen kansalaisuutta. Kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien vuoksi Suomen kansalaisena ei voitu pitää henkilöä, joka ei ollut saanut Suomen kansalaisuutta lain mukaisessa järjestyksessä. Yleinen etu edellytti, että kansalaisuutta koskevan merkinnän tekeminen väestötietojärjestelmään ei sellaisenaan voinut olla perusteena kansalaisuudelle, vaikka merkintä olisi ollut järjestelmässä pitkänkin aikaan. Väestötietojärjestelmään merkityn tiedon virheellisyys oli ilmeinen ja johtunut siitä, ettei viranomaisilla ollut tietoa Irlannin kansalaisuuden saamisesta. Henkilön subjektiiviselle käsitykselle omasta kansalaisuusasemastaan ei voitu antaa oikeudellista suojaa.  

Samankaltaiseen lopputulokseen päädyttiin myös ratkaisussa (KHO:2021:23), joka koski Suomen kansalaisuuden vuonna 1992 adoption perusteella saanutta henkilöä. Hän oli vuonna 1993 saanut Ison-Britannian kansalaisuuden, jolloin hän oli aiemman kansalaisuuslain mukaisesti menettänyt Suomen kansalaisuuden. Väestötietojärjestelmään oli jäänyt virheellinen merkintä Suomen kansalaisuudesta. Tässäkin tapauksessa väestötietojärjestelmässä olleen tiedon virheellisyys oli ilmeinen, eikä henkilön subjektiiviselle käsitykselle omasta kansalaisuusasemastaan voitu antaa oikeudellista suojaa.  

Yhteenvetona kansalaisuutta ja luottamuksensuojaa koskevasta oikeuskäytännöstä voidaan todeta, että useamman vuosikymmenen kuluminen vaikutti osaltaan asioiden ratkaisuun ja oikeudellinen pysyvyyssuoja vahvistui ajan kuluessa. Pitkään jatkunutta oikeusasemaa ei tietyissä olosuhteissa voitu enää vuosikymmeniä myöhemmin muuttaa asianosaisen vahingoksi. Merkitystä oli kuitenkin myös väestötietojärjestelmän merkinnän ilmeisellä virheellisyydellä, jonka vuoksi henkilön subjektiiviselle käsitykselle omasta kansalaisuusasemastaan ei voitu antaa oikeudellista suojaa.  

Vakiintuneen oikeustilan pysyvyyttä on käsitelty myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä (KHO:2015:29), joka koski ylimääräistä muutoksenhakua. Maahanmuuttovirasto teki vuonna 2012 purkuhakemuksen, jossa se vaati vuosina 2004 ja 2005 tehtyjen kansalaisuuspäätösten purkamista. Asiassa oli kyse siitä, että kansalaisuus oli myönnetty hakijoille heidän sukulaistensa henkilötiedoilla, joiden muuttamista he olivat vuonna 2010 pyytäneet maistraatilta. Koska kansalaisuuspäätökset olivat tulleet lainvoimaisiksi yli viisi vuotta ennen purkuhakemuksen tekemistä, ne olisi hallintolainkäyttölain mukaisesti voitu purkaa vain erityisen painavista syistä. Korkein hallinto-oikeus totesi, että päätöksen purulle pääsäännön mukaan asetetun viiden vuoden määräajan tarkoituksena on suojella ajan kulumisen myötä vakiintuneen oikeustilan pysyvyyttä.   

Tässä esityksessä ehdotetaan, että kansalaisuuden menettämisestä voitaisiin päättää kymmenen vuoden kuluessa kansalaisuuspäätöksen tekemisestä, jos jälkikäteen ilmenisi, että kansalaisuus olisi saatu antamalla vääriä tietoja, salaamalla jokin olennainen seikka tai toimimalla muutoin petollisesti. Tarkoituksena olisi se, että kansalaisuuden menettämisestä voitaisiin päättää tällaisella perusteella, jos olisi varmuus siitä, että kansalaisuutta ei olisi alun perin myönnetty.  

Edellä kuvatussa oikeuskäytännössä on käsitelty kansalaisuuteen liittyvän luottamuksensuojan muodostumista eri pituisten ajanjaksojen kuluessa. Kansalaisuuspäätöstä ei voitu purkaa yli viiden vuoden kuluttua ilman erityisen painavia syitä, mutta toisaalta Suomen kansalaisuutta koskevalle ilmeisen virheelliselle väestötietojärjestelmän merkinnälle ei annettu oikeudellista suojaa edes useamman vuosikymmenen ajan kulumisen perusteella. Tässä valossa ehdotettava kymmenen vuoden määräaika kansalaisuuden menettämisestä päättämiselle olisi luottamuksensuojan näkökulmasta mahdollinen.  

Voimassa olevan kansalaisuuslain 33 §:n säännösten perusteella vääriä tietoja antaneen henkilön ja hänen lapsensa kansalaisuuden menettämistä arvioidaan erikseen. Lapsi ei välttämättä menetä kansalaisuutta, vaikka hänen vanhempansa menettäisi sen. Kansalaisuuden menettämisestä päätettäessä on lapsen osalta otettava huomioon lapsen ikä ja siteet Suomeen. Säännöksiin ei tältä osin ehdoteta muutoksia. Ajan kuluessa muodostunutta luottamuksensuojaa arvioidaan siten erikseen mahdollisten lasten osalta. 

12.4.1  Yleissopimus lapsen oikeuksista

Lapsen oikeuksista tehdyssä yleissopimuksessa tarkoitetaan lapsella 1 artiklan mukaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin. Sopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat sopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua. Sopimusvaltiot ryhtyvät 2 kappaleen mukaan kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen, että lasta suojellaan kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin. 

Sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen oikeuksien komitea on käsitellyt lapsen edun ensisijaisuutta yleiskommentissaan nro 14 vuodelta 2013 (CRC/C/GC/14). Komitea on yleiskommenttinsa 30 kohdassa korostanut, että hallintoviranomaiset tekevät kaikilla hallinnon tasoilla hyvin laaja-alaisia päätöksiä, joihin kuuluvat muun muassa kansalaisuuden myöntämistä koskevat päätökset. Hallintoviranomaisten on tekemissään yksittäisissä päätöksissä arvioitava lapsen etua, jonka on ohjattava päätöksiä.  

Lapsi on 7 artiklan 1 kappaleen mukaan rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Sopimusvaltiot takaavat näiden oikeuksien toteutumisen kansallisen lainsäädäntönsä ja asiaankuuluvissa kansainvälisissä asiakirjoissa määriteltyjen velvoitteidensa mukaisesti etenkin silloin, kun lapsi muuten olisi kansalaisuudeton. Sopimusvaltiot sitoutuvat 8 artiklan 1 kappaleen mukaan kunnioittamaan lapsen oikeutta säilyttää henkilöllisyytensä, myös kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti.  

Sopimusvaltiot takaavat 12 artiklan mukaan lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.  

Lapsen oikeuksien komitea on käsitellyt lapsen oikeutta tulla kuulluksi yleiskommentissaan nro 12 vuodelta 2009 (CRC/C/GC/12). Sopimusvaltioiden pitäisi yleiskommentin 20 kohdan mukaan olettaa, että lapsi kykenee ilmaisemaan näkemyksiään, sekä tunnustaa, että hänellä on oikeus ilmaista niitä. Se, että lapsen oikeus ilmaista näkemyksiään toteutuu, edellyttää 25 kohdan mukaan sitä, että lapsen kuulemisesta vastaavat henkilöt sekä lapsen vanhemmat tai huoltaja kertovat lapselle keskeisistä asioista, eri vaihtoehdoista, mahdollisesti tehtävistä päätöksistä ja niiden seurauksista. Tämä tiedonsaantioikeus on hyvin merkittävä, sillä se on perusedellytys sille, että lapsi tekee selkeitä päätöksiä.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia kansalaistamisen edellytyksenä olevaan selvitettyyn henkilöllisyyteen, nuhteettomuuteen ja toimeentuloon sekä kansallisen turvallisuuden huomioimiseen kansalaisuusasioissa. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia siihen, millä perusteilla lapsi saa Suomen kansalaisuuden esimerkiksi syntyessään suoraan lain nojalla (kansalaisuuslaki 2 luku). Myös erilaiset kansalaisuusilmoitukset säilyvät muutoin ennallaan (kansalaisuuslaki 4 luku), mutta kansalaisuus voitaisiin jatkossa jättää myöntämättä myös ilmoitusmenettelyssä, jos olisi perusteltua syytä epäillä, että kansalaisuuden myöntäminen vaarantaisi kansallista turvallisuutta tai jos kansalaisuuden myöntäminen olisi muusta painavasta syystä vastoin valtion tai yhteiskunnan etua.  

Kansalaistamisen yhteydessä lapsen etuna voidaan pitää sitä, että hän saisi asuinmaansa kansalaisuuden, koska hän ei silloin ole maassa ulkomaalainen eikä esimerkiksi tarvitse oleskelulupaa. Myös perheen yhteistä kansalaisuutta voidaan pitää lapsen etuna. Lapsella on niin ikään oikeus kansalaisuuden säilyttämiseen, ja alkuperäinen kansalaisuus on osa lapsen identiteettiä. Lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta on olennaista, että lasta on kansalaisuuslain 5 §:n mukaisesti kuultava häntä koskevasta hakemuksesta ja ilmoituksesta. Lasta kuullaan kansalaisuutta koskevasta hakemuksesta tai ilmoituksesta sekä silloin, kun hänelle haetaan kansalaisuutta kanssahakijana yhdessä huoltajansa kanssa, että silloin, kun hakemus tai ilmoitus on tehty yksinomaan lapsen puolesta. Lapsen kuulemista koskeviin säännöksiin ei tässä esityksessä ehdoteta muutoksia.  

Lapsille voidaan kansalaisuuslain 43 §:n mukaisesti myöntää kansalaisuus yhdessä huoltajansa kanssa, mihin ei ehdoteta tässä esityksessä muutoksia. Kansalaisuuslaki mahdollistaa siten jatkossakin sen, että koko perheelle voidaan myöntää kansalaisuus samanaikaisesti. Kansalaisuuden saaminen kanssahakijana edellyttää jatkossakin sitä, että myös hakijana olevalle huoltajalle voidaan samalla myöntää kansalaisuus. Lapsi voidaan lisäksi jatkossakin kansalaistaa kansalaisuuslain 24 §:n mukaisilla edellytyksillä yksin. Hakemuksen voi jatkossakin tehdä lapsen puolesta hänen huoltajansa tai edunvalvojansa.  

Esityksessä ehdotettava toimeentuloedellytys ei koskisi alle 18-vuotiaita henkilöitä. Vanhempansa kansalaisuushakemuksen yhteydessä kanssahakijana olevalta lapselta ei edellytettäisi jatkossakaan turvatun toimeentulon osoittamista. Hakijana olevalla lapsella (24 §) ei niin ikään olisi toimeentuloedellytystä. Toimeentuloedellytys koskisi sen sijaan kanssahakijan vanhempaa. Edellytyksen täyttymistä arvioitaessa tarkasteltaisiin kuitenkin rajattua kahden vuoden ajanjaksoa, ja esimerkiksi perhe-etuuksia saava henkilö voisi täyttää edellytyksen. Lyhytaikainen, yhteensä enintään kolmen kuukauden turvautuminen työttömyysetuuteen ja/tai toimeentulotukeen ei niin ikään vielä vaikuttaisi edellytyksen täyttymiseen. Tarkoituksena olisi se, että esimerkiksi työttömäksi joutuneen vanhemman lapsella olisi jatkossakin mahdollisuus kansalaisuuden saamiseen. Lähtökohtana säilyisi silti edelleenkin se, että hakijan olisi täytettävä kansalaistamisen edellytykset, jotta hän ja hänen mahdolliset kanssahakijansa voisivat saada kansalaisuuden. Sama lähtökohta koskee myös esimerkiksi kielitaitoedellytystä ja nuhteettomuusedellytystä. Toimeentuloedellytys toteutettaisiin toisaalta siten, että muiden sosiaalietuuksien kuin työttömyysetuuden ja toimeentulotuen saaminen ei vaikuttaisi edellytyksen täyttymiseen, mikä olisi myös lapsen edun mukaista.  

Tässä esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia nuhteettomuusedellytykseen liittyviin odotusaikoihin. Rikoksiin syyllistyminen vaikuttaisi kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen nykyistä tuntuvammin. Nuhteettomuusedellytys koskee myös 15 vuotta täyttäneitä lapsia. Kansalaisuuslain sääntely on tältä osin yhdenmukainen rikoslain 3 luvun 4 §:n kanssa, jonka mukainen vastuuikäraja on samoin 15 vuotta. Tällaista vähimmäisikää voidaan pitää lasten aivojen ja päättelykyvyn kehityksestä saadun tieteellisen näytön valossa perusteltuna (lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 24 vuodelta 2019, CRC/C/GC/24, 22 kohta). Rikoslain 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan erityinen rangaistus alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta on nuorisorangaistus. Tässä esityksessä ehdotetaan odotusajan pidentämistä nuorisorangaistuksen osalta yhdellä vuodella siten, että odotusaika voitaisiin määrätä vähintään kolmen ja enintään viiden vuoden pituisena. Jatkossakin odotusaika laskettaisiin rikoksen tekopäivästä alkaen.  

Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentin nro 5 (CRC/GC/2003/5) 12 kohdan mukaan jokaisen lainsäädäntö-, hallinto- ja oikeuselimen tai -instituution edellytetään soveltavan lapsen edun periaatetta järjestelmällisesti harkitessaan, kuinka niiden päätökset ja toimet vaikuttavat tai tulevat vaikuttamaan lasten oikeuksiin ja etuihin, esimerkiksi ehdotetut tai nykyiset lait tai politiikat, hallintotoimet tai tuomioistuimen päätökset, mukaan lukien myös ne, jotka eivät suoraan koske lapsia vaan vaikuttavat heihin välillisesti.  

Lapsen etu on huomioitu ehdotettavassa toimeentuloedellytyksessä siten, että edellytys ei koske alle 18-vuotiaita henkilöitä. Nuhteettomuusedellytys, johon liittyvään odotusaikaan ehdotetaan muutoksia, ei puolestaan koske alle 15-vuotiaita henkilöitä. Lisäksi toimeentuloedellytyksen osalta ehdotettavaan sääntelyyn sisältyisi mahdollisuus poikkeamiseen. Nuhteettomuusedellytyksen ja odotusajan osalta laissa taas säilyisivät kokonaisharkintaa koskevat säännökset. Valinta erilaisten ratkaisuvaihtojen välillä on säännöksiä sovellettaessa tehtävä lapsen edun mukaisesti. Lapsen edun periaate säilyisi siten jatkossakin yleissopimuksen mukaisesti osana kansalaisuutta koskevaan päätöksentekoon kuuluvaa harkintaa.  

Tässä esityksessä ehdotetaan joitakin muutoksia myös siihen, milloin Suomen kansalaisuuden voi menettää väärien tietojen antamisen tai tiettyihin rikoksiin syyllistymisen perusteella. Lasten kansalaisuuden menettämisen osalta sääntelyyn ei ehdoteta muutoksia. Väärien tietojen antamiseen perustuvan kansalaisuuden menettämisen yhteydessä henkilön lapsi ei voisi jatkossakaan menettää Suomen kansalaisuutta, jos lapsen toinen vanhempi on Suomen kansalainen, minkä lisäksi lapsen osalta olisi jatkossakin otettava huomioon hänen ikänsä ja siteensä Suomeen (kansalaisuuslaki 33 §). Lapsi ei voisi jatkossakaan menettää kansalaisuutta sillä perusteella, että hänen vanhempansa menettäisi kansalaisuuden vakavaan rikokseen syyllistymisen perusteella (kansalaisuuslaki 33 a ja b §).  

Tässä esityksessä ehdotetaan lisäksi teknisluonteista muutosta, jolla kansalaisuuslaissa oleva lapsen määritelmä ajantasaistettaisiin vastaamaan yleissopimuksen 1 artiklassa olevaa määritelmää. Eurooppalaisen kansalaisuusyleissopimuksen 2 artiklan mukaan lapsi tarkoittaa niin ikään jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapsi häneen sovellettavan lainsäädännön nojalla tule täysi-ikäiseksi aikaisemmin. Kansalaisuusyleissopimuksen perustelumuistion määritelmä perustuu lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 1 artiklaan. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan lapsen huolto päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsen määritelmän muuttamisesta seuraisi se, että avioliiton solmimisella ei olisi vaikutusta kansalaisuuden hakemiseen.  

Edellä esitetyn perusteella esityksen muutokset toteutettaisiin ottaen huomioon kansainväliset sopimusmääräykset lapsen oikeuksien turvaamiseksi. Kuten edellä on todettu, tässä esityksessä ei ehdoteta muutoksia lapsen kuulemista koskeviin kansalaisuuslain säännöksiin. Tämän esityksen luonnoksesta annetussa lausuntopalautteessa kiinnitettiin huomiota siihen, että lapsen oikeuksia koskevan sopimuksen 12 artiklassa ei ole lapsen kuulemiselle ikärajaa, toisin kuin kansalaisuuslain 5 §:ssä. Kuulemista koskevalla sääntelyllä on tarkoitus huomioida lapsen oikeuksien toteutuminen yleissopimuksessa tarkoitetulla tavalla, mutta kansalaisuuslain sääntely ei välttämättä kaikilta osin ole tarpeeksi joustava eri ikäisille lapsille. Siten jatkossa on tarkasteltava tarkemmin sitä, millä tavalla kansalaisuuslain säännöksiä voitaisiin kehittää sen varmistamiseksi, että lapsen oikeus tulla kuulluksi toteutuu kansalaisuusasioissa ja hänen näkemyksensä otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. 

12.4.2  Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 34 artiklan mukaan sopimusvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan helpotettava pakolaisten sopeutumista yhteiskuntaan ja heidän kansalaistamistaan. Erityisesti on sopimusvaltioiden pyrittävä nopeuttamaan kansalaistamismenettelyä ja mahdollisuuksien mukaan alentamaan tällaisesta menettelystä aiheutuvia maksuja ja kustannuksia.  

Tässä esityksessä ei ehdoteta muutoksia niihin kansalaisuuslain säännöksiin, joiden tarkoituksena on helpottaa pakolaisaseman saaneiden henkilöiden kansalaistamista. Kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kansalaisuushakemukset on myös jatkossa käsiteltävä 20 a §:n mukaisesti kiireellisenä ja viimeistään vuoden määräajan kuluessa.  

Kansalaisuuslakia on muutettu 1.10.2024 lukien siten, että kansainvälisen suojelun saaminen ei enää ole peruste yleisestä asumisaikaedellytyksestä poikkeamiselle. Myös kansainvälistä suojelua saavalla hakijalla on kuitenkin mahdollisuus hyödyntää muita poikkeusperusteita. Tässä esityksessä ei ehdoteta kansalaisuuslakiin erityisesti kansainvälistä suojelua saavia hakijoita koskevia muutoksia. Esimerkiksi toimeentuloedellytyksen osalta ehdotettavat säännökset koskisivat kuitenkin myös kansainvälistä suojelua saavia hakijoita.  

12.4.3  Valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskeva yleissopimus

Valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (80/1968) 32 artiklan mukaan sopimusvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan helpotettava valtiottomien henkilöiden sopeutumista yhteiskuntaan ja heidän kansalaiseksi pääsyään. Erityisesti on sopimusvaltion pyrittävä nopeuttamaan kansalaistamismenettelyä ja mahdollisuuksien mukaan alentamaan tällaisesta menettelystä aiheutuvia maksuja ja kustannuksia.  

Tässä esityksessä ei ehdoteta muutoksia säännöksiin, joilla helpotetaan kansalaisuudettomien henkilöiden kansalaisuuden saamista. Kansalaisuudettomilta henkilöiltä vaadittava asumisaika säilyy jatkossakin yleistä lyhyempänä (kansalaisuuslaki 20 §). Lisäksi kansalaisuudettomien henkilöiden kansalaisuushakemukset on käsiteltävä 20 a §:n mukaisesti kiireellisenä ja viimeistään vuoden määräajan kuluessa. Käsillä olevassa esityksessä ei ehdoteta kansalaisuuslakiin erityisesti kansalaisuudettomia hakijoita koskevia muutoksia. Esimerkiksi toimeentuloedellytyksen osalta ehdotettavat säännökset koskisivat kuitenkin myös kansalaisuudettomia hakijoita. 

12.4.4  Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus

Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 26 ja 27/2016) 1 artiklan mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Yleissopimuksen 18 artiklan mukaan sopimuspuolet tunnustavat, että vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa oikeus kansalaisuuteen, muun muassa varmistamalla, että vammaisilla henkilöillä on oikeus hankkia kansalaisuus ja vaihtaa sitä eikä heiltä riistetä kansalaisuutta mielivaltaisesti tai vammaisuuden perusteella.  

Tässä esityksessä ehdotetaan kansalaisuuden saamiselle toimeentuloedellytystä, jonka täyttymiseen vaikuttaisi mahdollisen työttömyysetuuden tai toimeentulotuen saamisen kesto. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin vammaisten henkilöiden huomioimista siten, että esimerkiksi vammaistuen tai työkyvyttömyyseläkkeen saaminen ei vaikuttaisi toimeentuloedellytyksen täyttymiseen. Toimeentuloedellytyksestä voitaisiin lisäksi poiketa vammaisuuden perusteella, jos hakija olisi saanut työttömyysetuutta tai toimeentulotukea yli kolmen kuukauden ajan viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana.  

12.4.5  Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 37/1970) 5 artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat takaamaan jokaiselle rotuun, ihonväriin tai kansalliseen tai etniseen alkuperään katsomatta yhdenvertaisuuden lain edessä varsinkin sopimuksessa mainittujen oikeuksien osalta, joihin kuuluu myös oikeus kansalaisuuteen. Sopimuksen 1 artiklan 3 kappaleen mukaan sen määräysten ei ole tulkittava vaikuttavan sopimusvaltioiden kansalaisuutta tai kansalaistamista koskevaan lainsäädäntöön edellyttäen, että tällaiset säännökset eivät aiheuta syrjintää mitään erityistä kansalaisuutta kohtaan.  

Sopimus edellyttää siten sitä, että kansalaistamista koskevalla lainsäädännöllä ei syrjitä mitään erityistä kansalaisuutta. Tässä esityksessä ei ehdoteta sellaisia muutoksia, jotka kohdistuisivat erityisesti jonkin tietyn valtion kansalaisiin.  

12.4.6  Eurooppalainen yleissopimus kansalaisuudesta

Eurooppalaisen kansalaisuusyleissopimuksen 2 artiklan mukaan kansalaisuus tarkoittaa sopimuksessa henkilön ja valtion välistä oikeudellista sidettä eikä osoita henkilön etnistä alkuperää. Kansalaisuusyleissopimuksen 4 artiklan mukaan kunkin sopimusvaltion kansalaisuutta koskevat määräykset perustuvat muun muassa seuraaviin periaatteisiin: jokaisella on oikeus kansalaisuuteen, kansalaisuudettomuutta vältetään, ja keneltäkään ei mielivaltaisesti oteta pois kansalaisuutta.  

Kansalaisuusyleissopimuksen 5 artikla sisältää syrjinnän kiellon. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltion kansalaisuutta koskeviin määräyksiin ei saa sisältyä eroja tai käytäntöjä, jotka merkitsevät sukupuoleen, uskontoon, alkuperään, ihonväriin tai kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää. Artiklan 2 kappaleen mukaan kutakin sopimusvaltiota ohjaa sen kansalaisten syrjinnän kiellon periaate riippumatta siitä, ovatko nämä valtion kansalaisia syntymän perusteella, vai ovatko he saaneet valtion kansalaisuuden myöhemmin.  

Sopimuksen perustelumuistion (Explanatory Report to the European Convention on Nationality, s. 6) mukaan oikeus kansalaisuuteen liittyy läheisesti valtioiden velvollisuuteen välttää kansalaisuudettomuutta. Mielivaltaista kansalaisuuden poistamista koskeva kielto merkitsee sitä, että kansalaisuuden menettämisen on oltava ennakoitavaa, oikeasuhtaista ja lakiin perustuvaa. Kansalaisuutta ei voida ottaa pois millään sellaisella perusteella, joka on mainittu syrjinnän kieltoa koskevan 5 artiklan 1 kappaleessa. Kansalaisuuden saamisen perusteellakaan ei pitäisi olla merkitystä, eikä kansalaistettuja henkilöitä saisi asettaa eri asemaan kuin valtion syntyperäisiä kansalaisia.  

Sopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen mukaan kukin sopimusvaltio säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään mahdollisuudesta kansalaistaa henkilöt, jotka asuvat laillisesti sen alueella. Sopimusvaltio ei säädä kansalaistamisen edellytykseksi yli kymmenen vuoden oleskelua valtion alueella ennen hakemuksen jättämistä. Sopimuksen perustelumuistion (s. 9) mukaan sopimusvaltio voi asumisajan lisäksi edellyttää kansalaistamista varten esimerkiksi kotoutumista.  

Sopimuksen 6 artiklan 4 kappaleen mukaan kukin sopimusvaltio helpottaa valtionsisäisessä lainsäädännössään eräiden henkilöiden kansalaisuuden saamista. Näitä ovat a) sopimusvaltion kansalaisten puolisot, b) sopimusvaltion kansalaisten lapset 6 artiklan 1 kappaleen a kohdan poikkeus huomioon ottaen, c) lapset, joiden vanhemmista toinen saa tai on saanut sopimusvaltion kansalaisuuden, d) sopimusvaltion kansalaisten adoptoimat lapset, e) henkilöt, jotka ovat syntyneet sopimusvaltion alueella ja asuvat siellä laillisesti, f) henkilöt, jotka ovat asuneet laillisesti sopimusvaltion alueella tietyn ajan, joka on alkanut ennen kuin henkilö on täyttänyt 18 vuotta ja jonka pituus määritetään asianomaisen sopimusvaltion sisäisessä lainsäädännössä sekä g) kansalaisuudettomat henkilöt ja pakolaisaseman saaneet henkilöt, jotka asuvat laillisesti sopimusvaltion alueella.  

Kansalaisuusyleissopimuksen 10–13 artiklassa on määräyksiä kansalaisuuteen liittyvistä menettelyistä. Kansalaisuuden saamiseen, säilyttämiseen, menettämiseen, takaisinsaamiseen tai todistamiseen liittyvät hakemukset on käsiteltävä kohtuullisessa ajassa. Päätösten tulee sisältää kirjalliset perustelut. Päätöksiin on voitava hakea muutosta valtionsisäisen lainsäädännön mukaisesti, ja maksujen on oltava kohtuullisia. Hallinnolliseen tai oikeudelliseen muutoksenhakuun liittyvät maksut eivät saa muodostua esteeksi hakijoille.  

Sopimuksen perustelumuistion (s. 14–15) mukaan kansalaisuuden saamista ja menettämistä koskevat päätökset on perusteltava kirjallisesti, ja niihin on voitava hakea muutosta. Päätöksessä on vähintään ilmoitettava sen oikeudelliset ja tosiasialliset perusteet. Kirjallisia perusteluja ei kuitenkaan tarvita, jos kyse on pelkästään sen rekisteröinnistä, että henkilö on saanut tai menettänyt kansalaisuuden suoraan lain nojalla. Jos päätökset liittyvät kansalliseen turvallisuuteen, vähimmäismäärä tietoa riittää. Muutoksenhaun osalta keskeistä on se, että kansalaisuutta koskevista päätöksistä voi valittaa. Sopimusvaltiot voivat sisäisessä lainsäädännössään päättää menettelyn yksityiskohdista.  

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia kansalaisuutta varten edellytettävään selvitettyyn henkilöllisyyteen, nuhteettomuuteen ja toimeentuloon sekä kansallisen turvallisuuden huomioimiseen hakemus- ja ilmoitusasioissa. Kansalaistamisen yleisenä edellytyksenä olevaa kahdeksan vuoden asumisaikaa ei esitetä muutettavaksi. Kansalaistamisen helpottamista koskeviin säännöksiin ei niin ikään ehdoteta muutoksia, vaan eri hakijaryhmille säädetyt poikkeukset säilyvät ennallaan. Kansalaisuusasioissa noudatettavia menettelyjä koskeviin säännöksiin ei ehdoteta muita muutoksia kuin sitä, että suojelupoliisi ja keskusrikospoliisi voisivat antaa lausunnon myös kansalaisuusilmoituksesta, minkä lisäksi muutoksenhakusäännöksiä ajantasaistettaisiin. Muutoksenhaku säilyisi kansalaisuutta koskevissa asioissa ennallaan, mutta kansalaisuuslain säännöksissä huomioitaisiin yleislainsäädäntöön tehdyt muutokset.  

12.4.7  Kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskeva yleissopimus

Kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskevan yleissopimuksen määräykset koskevat erilaisia tilanteita, joissa henkilöllä on riski jäädä ilman kansalaisuutta. Sopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltio ei saa ottaa henkilöltä kansalaisuutta pois, jos henkilöstä tulisi sen seurauksena kansalaisuudeton. Sopimusvaltio ei 9 artiklan mukaan voi ottaa henkilön tai henkilöryhmän kansalaisuutta pois rodun tai etnisten, uskonnollisten tai poliittisten syiden perusteella.  

Suomi ei ole tehnyt mitään varaumia kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskevan yleissopimuksen artikloihin. Sopimuksen 8 artiklan 3 kappaleen varaumia koskevilla määräyksillä on kuitenkin merkitystä siltä osin, että niissä on mainittu käyttäytyminen tavalla, joka vakavasti vaarantaa valtion elintärkeitä etuja.  

UNHCR:n vuonna 2013 koolle kutsuman asiantuntijakokouksen päätelmissä (UNHCR Expert Meeting Interpreting the 1961 Statelessness Convention and Avoiding Statelessness resulting from Loss and Deprivation of Nationality 2013) on tulkittu kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskevaa yleissopimusta. Asiantuntijakokouksen päätelmien mukaan valtion on selvitettävä, onko henkilöllä kansalaisuuden menettäessään toista kansalaisuutta, ei sitä, voisiko hän saada kansalaisuuden tulevaisuudessa. Henkilöä ei voida pitää tietyn valtion kansalaisena pelkästään tämän valtion kansalaisuuslain perusteella, jos kyseisen valtion toimivaltaiset viranomaiset itse kieltäytyvät tunnustamasta häntä kansalaisekseen. 

Päätelmissä on todettu, että kansalaisuuden menettämisen on perustuttava lakiin ja sen on oltava lain säännösten perusteella ennakoitavaa. Kansalaisuuden menettämistä koskevaa säännöstä ei voida säätää eikä soveltaa taannehtivasti. Kun harkitaan kansalaisuuden menettämistä tiettyjen tekojen perusteella, on sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lainsäädäntöä. Jos kansalliseen lakiin lisätään uusi peruste kansalaisuuden menettämiselle, siihen on sisällytettävä myös siirtymäsäännös, jotta henkilö ei voisi menettää kansalaisuutta sellaisten tekojen tai tosiseikkojen perusteella, jotka eivät niiden ajankohtana olleet peruste kansalaisuuden menettämiselle. Kansalaisuuden menettäminen ei saa laissa eikä käytännössä perustua minkäänlaiselle kielletylle syrjinnälle. 

Kun arvioidaan kansalaisuuden menettämisen vaikutusta yksilöön, on päätelmien mukaan kiinnitettävä huomiota siihen, miten vahva side henkilöllä on kyseiseen valtioon, kuten onko hän syntynyt valtion alueella, kuinka kauan hän on oleskellut siellä, mitä perhesiteitä hänellä on, onko hänellä ollut taloudellista toimintaa, sekä onko hän integroitunut kielellisesti ja kulttuurisesti. Myös teosta kuluneella ajalla on merkitystä, kun arvioidaan sitä, oikeuttaako teon vakavuus kansalaisuuden menettämisen. Mitä pidempi aika teosta on kulunut, sitä vakavampi sen olisi oltava, jotta kansalaisuuden voisi menettää sen perusteella. Joillakin valtioilla on sen vuoksi määräaikoja sille, milloin kansalaisuuden menettämisestä on viimeistään päätettävä. 

Päätelmien mukaan kansalaisuuden menettämiseen pitäisi liittyä täydet menettelytakeet, joihin kuuluu myös oikeus tulla kuulluksi tuomioistuimessa tai muussa riippumattomassa elimessä. Kansalaisuuden menettävällä henkilöllä on oikeus saada päätös kirjallisena, mukaan lukien perustelut kansalaisuuden menettämiselle. Kansalaisuuden menettämistä koskevien päätösten on tultava voimaan vasta sitten, kun kaikki oikeusturvakeinot on käytetty. 

Kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskevan yleissopimuksen 8 artiklan 3 kappaleen sanamuoto "vakavasti vaarantaa sopimusvaltion elintärkeitä etuja" viittaa päätelmien mukaan siihen, että kyseessä on oltava perustavanlaatuinen uhka valtion järjestykselle. Se, että kyseessä ovat nimenomaan valtion "elintärkeät edut", nostaa kynnyksen vielä korkeammalle kuin "kansalliset edut". Valtion elintärkeiden etujen vakava vaarantaminen voisi käsittää sellaisia rikoksia kuin maanpetoksen, vakoilun sekä terrorismirikoksia. Kun otetaan huomioon, että kyse on vakavista rikoksista, kansalaisuuden menettämistä koskevan menettelyn pitäisi seurata ainoastaan siitä, että syyllistyminen tällaiseen rikokseen on todettu rikostuomioistuimessa. Sen jälkeen toimivaltainen viranomainen, mieluiten tuomioistuin, päättäisi kansalaisuuden menettämisestä. 

Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia kansalaisuuden menettämiseen, mutta Suomen kansalaisuutta ei voisi jatkossakaan menettää siten, että henkilö jäisi sen vuoksi kansalaisuudettomaksi. Kansalaisuuden menettämisen perusteista ja päätöksentekoon liittyvästä harkinnasta olisi kansalaisuuslaissa jatkossakin tarkkoja säännöksiä, jotka säilyisivät suurelta osin ennallaan. Kansalaisuutta ei voisi jatkossakaan menettää muihin rikoksiin kuin maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikoksiin syyllistymisen perusteella.  

12.4.8  Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi

Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi eli Euroopan ihmisoikeussopimus lisäpöytäkirjoineen ei sisällä sellaista määräystä, joka koskisi oikeutta kansalaisuuteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on kuitenkin todennut, että kansalaisuuden mielivaltaista myöntämättä jättämistä voidaan arvioida sopimuksen 8 artiklan mukaisen yksityiselämän suojan kannalta (mm. Karassev v. Suomi, 31414/96, 12.1.1999).  

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.  

Tapaus Genovese v. Malta (53124/09, 11.10.2011) koski lapsen kansalaisuuden saamista, ja siinä EIT arvioi sopimuksen 14 artiklan mukaista syrjinnän kieltoa tarkasteltuna yhdessä 8 artiklan mukaisen yksityis- ja perhe-elämää koskevan oikeuden kanssa. Asiassa oli kyse siitä, että valittajalla ei ollut Maltan lainsäädännön mukaan mahdollisuutta saada isältään Maltan kansalaisuutta, koska hänen vanhempansa eivät olleet avioliitossa. EIT:n mukaan avioliiton ulkopuolisen lapsen erilaiselle kohtelulle ei ollut perusteltuja syitä ja syrjinnän kieltoa oli siten loukattu.  

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan mukaan sopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää. Sopimusta on täydennetty kaikkinaisen syrjinnän kieltävällä kahdennellatoista pöytäkirjalla, joka sisältää yleisen syrjintäkiellon (SopS 8–9/2005). Pöytäkirjan 1 artiklan 1 kappaleen mukaan laissa tunnustetuista oikeuksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää. Artiklan 2 kappaleen mukaan ketään ei saa syrjiä viranomaistoiminnassa 1 kappaleessa tarkoitetuilla perusteilla.  

EIT on katsonut, että ollakseen oikeutettu erottelulla tulee olla hyväksyttävä tarkoitusperä ja sen toteutuksessa käytettyjen keinojen on oltava oikeasuhtaisia eli asteeltaan kohtuullisia tavoiteltuun tarkoitusperään nähden. Jos erottelulla ei ole objektiivista ja kohtuullista perustelua, se on syrjivä (Belgian kielikysymystä koskeva tapaus, 2126/64, 23.7.1968).  

Myös tapauksessa Ferrero Quintana v. Espanja (2669/19, 26.11.2024) EIT kiinnitti huomiota erilaisen kohtelun tarkoitukseen ja kohtuullisuuteen. Asiassa oli kyse siitä, että valittajaa ei ollut ikänsä vuoksi palkattu poliisin tehtävään. EIT katsoi, että päätöksen tarkoituksena oli varmistaa poliisivoimien toimivuus. Erilaista kohtelua voitiin pitää kohtuullisena ja perusteltuna, koska iällä oli merkitystä henkilön fyysisen kunnon kannalta. Kyseiseen työhön liittyvät yleisen järjestyksen ylläpitoa koskevat tehtävät eivät olleet luonteeltaan hallinnollisia, vaan ne vaativat tiettyä fyysistä kuntoa, joka oli olennainen ja ratkaiseva ammatillinen vaatimus. Ikäraja oli ollut poliisivoimien toimintakyvyn varmistamiseksi välttämätön.  

Tässä esityksessä ehdotetaan hakemuksesta myönnettävän kansalaisuuden edellytykseksi sitä, että hakijan toimeentulo olisi turvattu. Toimeentuloa ei pidettäisi turvattuna, jos se perustuisi pääasiassa työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen. Muutoksen taustalla olevana tavoitteena on se, että kansalaisuus myönnettäisiin yhteiskuntaan kotoutuneelle henkilölle. Tämän vuoksi kansalaisuutta hakevalta henkilöltä edellytettäisiin lähtökohtaisesti turvatun toimeentulon osoittamista. Ehdotetun muutoksen perusteella työttömyys voi vaikuttaa kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen. Vaatimusta voitaisiin kuitenkin pitää kohtuullisena sillä perusteella, että toimeentuloedellytyksen täyttymisen tarkastelujakso olisi rajattu hakemuksen ratkaisemista edeltäviin kahteen vuoteen. Toiseksi useimpien etuuksien saaminen ei vaikuttaisi edellytyksen täyttymiseen. Kolmanneksi lyhytaikainen turvautuminen työttömyysetuuteen ja/tai toimeentulotukeen ei vaikuttaisi edellytyksen täyttymiseen. Lisäksi laissa säädettäisiin mahdollisuudesta poiketa edellytyksestä terveydentilan, vammaisuuden tai muun erittäin painavan syyn perusteella. Toteutuksessa käytettyjä keinoja voitaisiin näillä perusteilla pitää oikeasuhtaisina eli asteeltaan kohtuullisina tavoiteltuun tarkoitusperään nähden.