2.4.4.1  Ampuma-aseet

Tilastotietojen perusteella perusmuotoisen ampuma-aserikoksen ja törkeän ampuma-aserikoksen lukumäärät eivät ole 2020-luvulla kasvaneet. Varsinkin poliisin tietoon tulleissa rikoksissa määrät ovat olleet pikemminkin vähenemään päin. Kuitenkin ennen tätä vuosikymmentä määrät ovat myös kasvaneet, joten näiltä osin ei ole havaittavissa yhdensuuntaista kehitystä. Poliisin tietoon tulleiden törkeiden ampuma-aserikosten lukumäärä on yli kaksinkertaistunut 2010-luvun alkuun verrattuna. 

Tilastotietojen merkitystä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon se, että lukumäärätiedot eivät anna kuvaa rikollisuuden vakavuudesta ja vaarallisuudesta. Ampuma-aserikollisuuden arvioidaan olevan pääosin piilorikollisuutta, joka ei tule poliisin tietoon tai ei kirjaudu poliisin järjestelmiin ampuma-aserikollisuutena. Merkityksensä on myös sillä, katsotaanko tietyt useita esineitä koskevat rikokset yhdeksi vai useaksi rikokseksi. 

Löydettävien ampuma-aseiden määrä riippuu suoritetuista toimenpiteistä (esimerkiksi kotietsinnät ja paikanetsinnät). Tämän vuoksi poliisin tietoon tulleiden ampuma-aserikosten määrä voi vaihdella vuosittain suurestikin. Valtaosa luvattomista aseista löytyy muun poliisitoiminnan ohessa, esimerkiksi huumausainerikostutkintojen yhteydessä. Aseita ei Suomessa säännönmukaisesti etsitä, aserikollisuus ei ole oma rikostutkinnan laji. 

Keskusrikospoliisissa käytiin vuonna 2023 yksitellen läpi kaikki perusmuotoisiin ampuma-aserikoksiin ja törkeisiin ampuma-aserikoksiin liittyvät rikosilmoitukset vuosilta 2020–2022. Suoritetun tarkastelun lopputuloksena todettiin, että ampuma-aserikoksista noin neljännes liittyi vakavaan tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kyseisistä ampuma-aserikoksista 16 prosenttia oli tapahtunut yleisellä paikalla. Kulkuneuvo oli tekopaikkana 15 prosentissa tapauksista. Noin viidesosassa tapauksista vakavaan tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvään ampuma-aserikokseen liittyi myös väkivaltarikos. 

Ampuma-aseisiin liittyvän varautumisen arvioidaan lisääntyneen vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden keskuudessa. Rikollisryhmien välisessä kilpailussa ampuma-aseisiin perustuva väkivaltakapasiteetti ja sen osoittaminen ovat ratkaisevan tärkeitä. Suomessa toimii myös vaikutusvaltaisia ja varakkaita henkilöitä, jotka eivät kuulu mihinkään tiettyyn rikollisryhmään, mutta jotka rahoittavat ja hyödyntävät rikollisryhmiä ja muita rikollistoimijoita yhteistyökumppaneina muun muassa ampuma-aserikollisuudessa. Suomessa toimii myös järjestäytyneisiin rikollisverkostoihin kytkeytyviä luvattomia aseseppiä. Järjestäytyneen rikollisuuden puitteissa ampuma-aserikollisuuden kytkentä huumausainerikollisuuteen on merkittävä. Rikoksia tekeviltä nuorilta tai nuorten muodostamilta ryhmiltä ampuma-aseita ei ole juurikaan tavattu. 

Järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviltä henkilöiltä tai näiden lähipiiriin kuuluvilta henkilöiltä on aika ajoin takavarikoitu huomattavan suuria asemääriä. Kysymys on ollut useiden kymmenien, jopa yli sadan aseen eristä. Takavarikoitujen ampuma-aseiden joukossa on ollut runsaasti sarjatuliaseita, lähinnä konepistooleita ja rynnäkkökivääreitä patruunoineen. Rikoksista epäillyiltä tehdyissä asetakavarikoissa yleisimpiä ampuma-aseita ovat olleet eri kaliiperin käsiaseet, haulikot ja kiväärit sekä helposti muunnettavissa olevat kaasuaseet. Rikoksista epäiltyjen käytössä on myös esimerkiksi aseen osista koottuja ja reaktivoituja ampuma-aseita.  

Poliisi on tunnistanut 10 katujengiksi katsottavaa ryhmää. Ryhmiin liittyvät henkilöt ovat pääasiassa nuoria miehiä. Katujengien rikollinen toiminta muodostuu ennen kaikkea väkivalta- ja huumausainerikoksista. Ryhmiin kuuluvilta henkilöiltä on takavarikoitu erityyppisiä ampuma-aseita. Suomessa tyypillisiä katujengeihin liittyviä aseita ovat erilaiset kaasuaseet, joista osa on muunnettu luotipatruunaa ampuviksi ampuma-aseiksi, merkinantoaseet sekä pistoolit. Yksittäisissä tapauksissa on takavarikoitu myös sarjatuliaseita. 

Kansainvälistymisen seurauksena Suomessa vaikuttavien rikollisryhmien ulkomaiset verkostot ovat aiempaa laajempia, ja ryhmillä voi verkostojensa kautta olla suoria kansainvälisiä yhteyksiä esimerkiksi merkittäviin laittomien ampuma-aseiden rikollisiin myynti-, välitys- ja salakuljetusorganisaatioihin. 

Pimeä verkkokauppa on ollut jo pitkään laittoman ampuma-asekaupan yleisin harjoittamispaikka Euroopan unionissa. Enenevässä määrin myynnissä on myös 3D-tulostettuja ampuma-aseita sekä luvanvaraisia aseen osia ja lippaita. 

Uuden ja erittäin vakavan uhkailmiön ampuma-aserikollisuudessa muodostavat juuri 3D-tulostustekniikalla valmistetut aseet. Suomessa niiden määrät ovat olleet vielä pieniä mutta kansainvälisesti mitaten kuitenkin merkittäviä. Suomessa lainvalvontaviranomaisten takavarikoimista 3D-tulostetuista ampuma-aseista lähes kaikki ovat olleet erityisen vaarallisen ampuma-aseen määritelmän täyttäviä. 

Ampuma-aseita koskevan tilannekuvan kannalta merkityksellisiä ovat myös kaasuaseet, jotka voidaan helposti muuntaa luotipatruunoita ampuviksi aseiksi. Rikoksista epäillyiltä takavarikoidaan varsin runsaasti luvattomia, usein pistoolimallisia muunnettuja kaasuaseita. Muunnettuja kaasuaseita on Suomessa tavattu lähinnä niin sanotun suorittavan tason huumausainerikollisuuteen liittyviltä henkilöiltä. Muunnetuilla kaasuaseilla on tehty Suomessa myös henkirikoksia. 

Äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut Euroopan unionin alueella ja myös Suomessa. Kansainväliseen äärioikeistolaiseen terrorismiin liittyvät olennaisesti ampuma-aseilla varustautuminen ja kasvava kiinnostus 3D-tulostettujen ampuma-aseiden valmistamiseen. Sellaiset aseet liittyivät myös Päijät-Hämeen käräjäoikeuden 31.10.2023 antamaan terrorismirikoksia koskevaan tuomioon. Äärioikeistolaisuus ja ampuma-aseet liittyvät myös terrorismirikoksia koskevaan kokonaisuuteen, jonka Satakunnan käräjäoikeus on käsitellyt syksyllä 2024. 

Väkivallan käyttöön liittyvän ampuma-aserikollisuuden arvioidaan lisääntyvän. Järjestäytyneiden rikollisryhmien ja katujengien voidaan arvioida jatkavan nuorten rekrytoimista ja opastamista ampuma-aseväkivaltaan. Uhkana on kasvava, ampuma-aseilla tehostettu laiton suojeluliiketoiminta, joka voi ilmetä muun muassa velanperintänä sekä henkeen tai terveyteen kohdistuvana uhkailuna. Ulkomaalaistaustaisten rikollisten toimijoiden myötä Suomeen syntyy todennäköisesti aiempaa monipuolisemmin toimivia kansainvälisiä rikollisia verkostoja ja uudenlaisia järjestäytyneen rikollisuuden toimintatapoja, joihin kuuluu keskeisesti myös rajat ylittävä ampuma-aseiden salakuljetus, myynti sekä välittäminen. 

Yksi merkittävistä lähitulevaisuuden uhkista tulevat olemaan 3D-tulostetut ampuma-aseet ja niiden nopea laadullinen kehittyminen entistä toimintavarmemmiksi ja tulivoimaisemmiksi. Laittoman ampuma-asekaupan yleisin tekotapa on jatkossakin moni-muotoinen salattu digitaalinen kaupankäynti. 

Ukrainan sotaan liittyvä keskeinen uhkakuva erityisesti sodan pitkittyessä ja myös sen päättyessä on sotatoimialueelta peräisin olevien luvattomien sotilaskäsiaseiden, erityisesti sotilaspistoolien ja rynnäkkökiväärien, sekä käsikranaattien ja muiden sotilasräjähteiden leviäminen rikollisverkostojen keskuudessa Euroopassa. Ampuma-aseiden merkittävästä leviämisestä sotatoimialueen ulkopuolelle ei ole toistaiseksi tehty havaintoja. Todennäköisesti ampuma-aseita pyritään tuomaan Ukrainasta myös Suomeen. 

2.4.4.2  Vaaralliset esineet sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet ja aineet

Vaarallisten esineiden sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden kohdalla pätevät samanlaiset lukumäärien kehityskulut kuin ampuma-aseiden kohdalla. Näidenkin rikosten kohdalla on kuitenkin myös samanlaisia lukumäärätietojen ilmaiseman tilannekuvan epävarmuuteen liittyviä seikkoja kuin ampuma-aseiden yhteydessä. Lukumäärät eivät anna kuvaa rikosten vakavuudesta ja vaarallisuudesta. Kysymyksessä on pääosin piilorikollisuus, jonka ilmi tuleminen riippuu suoritetuista rikostutkintaan liittyvistä toimenpiteistä.  

Kysymyksessä olevista esineistä olevien käytännön tietojen perusteella korostuvat teräaseet, jotka rikoslain 41 luvun sääntelyn mukaan ovat toisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä. Keskusrikospoliisin poliisilaitoksille tekemän kyselyn tulosten perusteella teräaseiden mukana pitäminen on lisääntynyt etenkin nuorten ja nuorten muodostamien ryhmien keskuudessa yhä nuorempien kantaessa sellaisia aseita. Tärkeänä syynä mukana pitämiselle on itsensä suojaaminen toisten tekemien rikosten varalta. Uhkaa ei kuitenkaan usein osata määritellä. Mukana voi olla myös näyttämisen halua ja tietynlaista kapinointia. Teräaseiden käyttökynnys on lisäksi madaltunut. Huumausainerikoksiin syyllistyneiltä takavarikoidaan enenevässä määrin ampuma-aseiden lisäksi myös vaarallisia esineitä sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä ja aineita. 

Nuorten ryöstörikollisuus on lisääntynyt merkittävästi vuoden 2021 jälkeen. Tämä koskee niin rikosoikeudellisesti vastuunalaisia 15–17-vuotiaita kuin alle 15-vuotiaitakin epäiltyjä. Väkivallan osuus on pysynyt suunnilleen samana (noin 60 prosentissa teoista) verrattuna vuoden 2015 tilanteeseen. Suurin osa tapauksista on sellaisia, joissa teräaseen käyttämisellä on vain uhkailtu. Nuorten ryöstörikoksissa yleinen tekoväline on teräase, joka mainitaan yli kolmasosassa rikosilmoituksista. Luku sisältää myös sellaiset tapaukset, joissa teräase ei ole ollut suoraan näkyvillä, mutta ilmoituksen perusteella uhrille on jäänyt oletus teräaseen mukanaolosta. Teräaseista yleisin on ollut puukko. 

Poliisiasian tietojärjestelmän (PATJA) tietojen mukaan 15–17-vuotiaiden ikäryhmässä vaarallisen esineen hallussapidosta epäiltyjä on vuosina 2014–2023 ollut vuosittain keskimäärin noin 10 (eniten eli 16 vuonna 2020 ja vähiten eli 6 vuosina 2016 ja 2021). Samoina vuosina samassa ikäryhmässä on ollut toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta epäiltyjä vuosittain keskimäärin noin 51 (eniten eli 67 vuonna 2015 ja vähiten eli 38 vuonna 2018). Vähäisestä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta epäiltyjä on ollut vuosittain keskimäärin 12 (eniten eli 23 vuonna 2017 ja ei yhtään vuosina 2014–2016). 

2.5.1.1  Rikoslainsäädännön käytön yleiset edellytykset ja kriminalisointiperiaatteet

Uusia tekoja rangaistavaksi säädettäessä ja jo olemassa olevien rangaistussäännösten soveltamisalaa laajennettaessa on otettava huomioon rikoslainsäädännön käytön yleiset edellytykset ja kriminalisointiperiaatteet.  

Eduskunnan lakivaliokunnan korostamien rikoslainlainsäädännön käytön yleisten edellytysten mukaan kaikelle rikoslainsäädännölle tulee ensinnäkin olla hyväksyttävä peruste. Toiseksi on kyettävä osoittamaan, että on painava yhteiskunnallinen tarve, joka edellyttää uuden rikostunnusmerkistön säätämistä hyväksyttäväksi arvioidun tavoitteen saavuttamiseksi. Tällöin huomioon tulevat otettaviksi ennestään voimassa oleva muu sääntely samoin kuin mahdolliset tavoitellun päämäärän saavuttamiseen johtavat vaihtoehtoiset menettelyt. Kolmanneksi säädettävän kriminalisoinnin tulee olla ennaltaehkäisevä eli uuden rangaistussäännöksen on voitava perustellusti olettaa edes jossakin määrin vaikuttavan tarkoitetulla tavalla. Neljänneksi jo perustuslain 8 §:ssä säädetystä rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta johtuu, että tunnusmerkistön on oltava täsmällinen ja tarkkarajainen. (LaVL 9/2004 vp, s. 1/II ja 2/I sekä LaVM 15/2005 vp, s. 5/I). 

Eduskunnan lakivaliokunta on myös todennut (LaVL 17/2017 vp, s. 5) rangaistavaksi säätämisessä huomioon otettavat kriminalisointiperiaatteet, jotka ovat osittain päällekkäisiä rikoslainsäädännön käytön yleisten edellytysten kanssa. Rikosoikeutta voidaan niin kutsutun ultima ratio -periaatteen mukaisesti käyttää vasta viimesijaisena keinona ja kriminalisoinnista on oltava enemmän hyötyä kuin haittaa. Oikeushyvien suojelun periaatteen mukaisesti rangaistavaksi on perusteltua säätää vain sellainen moitittava menettely, joka loukkaa tai konkreettisesti vaarantaa oikeusjärjestyksen suojaamia oikeushyviä. Ehdotetulle kriminalisoinnille tulee olla myös painava yhteiskunnallinen tarve, joka edellyttää juuri uuden rikostunnusmerkistön säätämistä hyväksyttäväksi arvioidun tavoitteen saavuttamiseksi. 

Rikoslainsäädännön muutosten tekemistä harkittaessa tarvitaan tietoja kysymyksessä olevan rikollisuuden nykytilanteesta sen arvioimiseksi, onko muutosten tarvetta vai ei. Tämä liittyy erityisesti painavan yhteiskunnallisen tarpeen selvittämiseen, mutta myös muihin rikoslainsäädännön käytön yleisiin edellytyksiin ja kriminalisointiperiaatteisiin. Mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä arviomaan myös sitä, minkälaiseksi tilanne voi tulevaisuudessa kehittyä. 

Kriminalisointien ennalta ehkäisevään vaikutukseen liittyy se, että ankarampaan rikoslainsäädäntöön johtavien muutosten vaikutusta rikosten estämisessä on vaikea arvioida. Siihen liittyy myös paljon epävarmuustekijöitä. Tämä koskee niin rangaistusten yleisiä rikoksia estäviä vaikutuksia kuin jo tuomittuun rikoksentekijään kohdistuvia erityisiä uusien rikosten tekemistä estäviä vaikutuksia. Mitä tulee yleisestävyyteen, sillä on merkitystä tilanteissa, joissa tekijöiden voidaan olettaa tekoon ryhtymistä edeltävässä vaiheessa kiinnittävän huomiota rikoksesta seuraavaan rangaistukseen, erityisesti sen ankaruuteen, sikäli kuin heillä on tietoa tai käsitystä siitä. Rangaistusasteikostakaan ei voida suoraan ennakoida, minkälainen rangaistus konkreettisessa tapauksessa tuomitaan. 

Rikosten tekemistä edeltävässä mahdollisessa laskelmoinnissa suurempaa merkitystä saattaakin olla esimerkiksi rikoksentekotilaisuuksilla ja erityisesti kiinnijäämisriskillä. Merkitystä on myös sillä, kuinka nopeasti rangaistuksen määrääminen tapahtuu rikoksen tekemisen jälkeen. Aserikosten oletetaan olevan merkittävässä määrin piilorikollisuutta. Järjestäytyneissä rikollisryhmissä vakavien rikosten tekemistä ryhmän toimintaan liittyvänä saatetaan joissakin tapauksissa pitää pikemminkin ansiona, jolloin ankarilla rangaistusseuraamuksillakaan ei välttämättä ole merkitystä rikollisuutta ennalta estävänä tekijänä. Tässä suhteessa rikosten välillä voi olettaa kuitenkin olevan eroja, yleistyksiä ei voida tehdä aserikosten suhteen. Rangaistusten ankaroittamisen ampuma-aserikoksia estävistä vaikutuksista ei ole kansallista tutkimustietoa tai selvitystä. 

Oikeushyvien suojaamiseen liittyy suhteellisuusvaatimus perusoikeusrajoitusten yleisenä edellytyksenä. Perustuslakivaliokunnan mukaan suhteellisuusvaatimus edellyttää myös sen arviointia, onko kriminalisointi välttämätön sen taustalla olevan oikeushyvän suojaamiseksi (PeVL 1/2021 vp, kappale 6 ja siinä viitattu lausunto PeVL 23/1997 vp, s. 2/II). 

Rikoslain käytön viimesijaisuus kriminalisointiperiaatteena tarkoittaa sitä, että ennen uuden rikostunnusmerkistön säätämistä tai jo olemassa olevan soveltamisalan laajentamista taikka rangaistusasteikon muuttamista ankarammaksi on arvioitava muut käytettävissä olevat keinot vahingollisen tai vaaralliseksi arvioitavissa olevien tekojen estämiseksi tai niihin puuttumiseksi.  

Kriminalisoinnista saatava hyöty liittyy ennen muuta sen kykyyn ennaltaehkäistä rangaistussäännöksellä suojattavan oikeushyvän loukkauksia. Kriminalisoinnin haittoja voivat puolestaan olla rangaistussäännöksen noudattamisen valvonnasta ja säännöksen rikkomisen aiheuttamista toimenpiteistä eri osapuolille johtuvat kustannukset, rangaistuksen täytäntöönpanosta tuomitulle aiheutuva kärsimys tai muu vastaava haitallinen seuraus sekä tietyn toiminnan rajoittaminen. 

Keskeinen rikosoikeudellinen periaate on laillisuusperiaate, jonka lakivaliokunta on katsonut kuuluvan rikoslainsäädännön käytön yleisiin edellytyksiin ja jonka on myös katsottu kuuluvan kriminalisointiperiaatteisiinkin. Rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta koskevan perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, joka ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. 

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ydinsisällön mukaan rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen käytännössä laillisuusperiaatteelle on annettu käytännössä vastaava ydinsisältö, jossa on korostettu rikossääntelyn ennustettavuutta eli sitä, että säännöksen sanamuodon perusteella voidaan ennakoida, mikä on rangaistavaa. (PeVL 48/2017 vp, s. 9 ja siinä yhteydessä viitatut aikaisemmat lausunnot). 

Perustuslakivaliokunta on terrorismirikoksiin liittyen todennut, että kun rangaistavuus ulottuu aikaisempaan tekoon kuin mikä on säädetty rikoslain 34 a luvun 2 §:ssä rangaistavaksi terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluna, tällaisen ns. valmistelun valmistelun kriminalisoivassa rikosoikeudellisessa sääntelyssä korostuu rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen merkitys (PeVL 20/2018 vp, s. 3 ja siinä viitatut aikaisemmat kannanotot). Tämä lähtökohta koskee muitakin rikoksia kuin terrorismirikoksia. 

Merkityksellinen on myös perustuslakivaliokunnan lausuma siinä yhteydessä, kun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen säädettiin rangaistavaksi rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä. Perustuslakivaliokunta totesi tuolloin (PeVL 10/2000 vp, s. 2/II), että pyrittäessä kriminalisoimaan osallistumista tavalla, joka menee rikosoikeudessa vakiintuneiden osallistumiskäsitysten ulkopuolelle, sääntelyn täsmällisyysvaatimus korostuu tavanomaista enemmän. 

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate mahdollistaa rangaistussäännösten tulkinnan. Käytännössä rangaistussäännöksiä ja niiden perusteluja ei voida kirjoittaa niin tyhjentävästi, että tulkinnanvaraa ei syntyisi. Tämä myös todetaan oikeuskäytännössä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2019:44 (kohta 15) katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa, Tuossa yhteydessä korkein oikeus viittasi aikaisempiin ratkaisuihinsa KKO 2018:36, KKO 2014:7 ja KKO 2013:12. 

Rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen liittyy rikosoikeuslainsäädännön taannehtivan soveltamisen kielto. Tarkemmin rikosoikeudellisen sääntelyn ajallisesta soveltamisesta säädetään rikoslain 3 luvun 2 §:ssä. Pääsääntöisesti rangaistussäännöksiä sovelletaan niiden voimassaoloaikana tehtyihin rikoksiin. Uutta lakia kuitenkin sovelletaan ennen sen voimaantuloa tehtyihin tekoihin, jos uuden lain soveltaminen johtaa tekohetken lain soveltamista lievempään lopputulokseen. 

Kriminalisointiperiaatteena pidetään toisinaan myös ihmisarvon loukkaamattomuutta, jonka valtiosääntö turvaa perustuslain 1 §:n 2 momentin mukaan. Ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen mukaan ketään ei saa rangaista teosta, jos tällä ei ollut kykyä tai mahdollisuutta toimia toisin. Lisäksi periaate edellyttää, että rangaistavan teon täytyy olla tahallinen tai tuottamuksellinen. Pelkästään seurauksen aiheuttamiseen perustuvaa rangaistussäännöstä ei voida säätää. 

Rikoslainsäädännön käyttöä koskeviin periaatteisiin liittyy myös se, että kriminalisointi ei saa synnyttää ylitsepääsemättömiä tai mielivaltaisesti ratkaistavia näyttöongelmia. Rikoslakiin ei pidä myöskään ottaa säännöksiä, joiden noudattamisen valvonta on käytännössä mahdotonta ja jotka jo etukäteen voi arvioida tehottomiksi. 

2.5.1.2  Rangaistusasteikot

Myös aserikoksia suhteutetaan vakavuudeltaan toisiinsa ja muihin rikoksiin tekojen rangaistusarvon perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että rangaistusasteikkoja arvioitaessa ja muutettaessa sekä uudesta rangaistusasteikosta säädettäessä huomioon on otettava kysymyksessä olevan rikoksen ajateltavissa olevien ilmenemismuotojen osoittama teon paheksuttavuus, vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekotyypin ilmentämä tekijän syyllisyys. 

Rangaistusseuraamuksen ankaruuden tulee olla oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen, ja rangaistusjärjestelmän kokonaisuudessaan tulee täyttää suhteellisuuden vaatimukset (esimerkiksi PeVL 1/2021 vp, kappale 6 ja siinä viitatut aikaisemmat kannanotot). Rangaistusasteikon tulee olla riittävän laaja vakavuudeltaan erilaisten tekojen kattamiseksi. Rangaistusasteikko tulee suhteuttaa muiden vastaavien rikosten rangaistusasteikkoihin. 

Rikosten rangaistusasteikkoja ei säädetä tai muuteta taikka tekoja siirretä ankarammin rangaistavan rikoksen tunnusmerkistöön rikoksen parempien tutkintamahdollisuuksien edistämiseksi. Rangaistusasteikot on asetettava rikosten haitallisuuden ja paheksuttavuuden eli niiden rangaistusarvon eikä rikosoikeudellisten pakkokeinojen käyttämisen edellytysten perusteella (LaVM 3/1998 vp, s. 25/I). 

Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä vakiintuneilla rangaistusasteikoilla lainsäätäjä ohjaa lainkäyttäjää niin, että oikeuskäytäntö muodostuu mahdollisimman yhtenäiseksi. Yleisimmin Suomessa ovat käytössä seuraavat rangaistusasteikot: 

* sakko 

* sakko−kuusi kuukautta vankeutta 

* sakko−yksi vuosi vankeutta 

* sakko−kaksi vuotta vankeutta 

* neljä kuukautta−neljä vuotta vankeutta 

* yksi−kymmenen vuotta vankeutta 

* kaksi−kymmenen vuotta vankeutta. 

Näistä asteikoista voidaan poiketa ja on poikettu erityisesti vakavaksi katsottujen rikosten (esimerkiksi terrorismirikokset) kohdalla, mutta poikkeaminen vaatii erityisiä tiettyä rikosta koskevia vahvoja perusteita. Aserikoksia koskevat rangaistusasteikot ovat kansallisessa harkinnassa, koska Suomea sitovat kansainvälisiset velvoitteet eivät sisällä asteikkoihin ulottuvia vaatimuksia. 

Rangaistusasteikkoja muuttamalla ja siirtämällä tekoja ankarammin rangaistavien tekojen piiriin lainsäätäjä voi ohjata rangaistuskäytäntöä ankarampaan suuntaan, jos tiettyä tekoa koskeva käytäntö sitä koskevan kattavan tiedon perusteella katsotaan vinoutuneeksi tai jos esimerkiksi muuttuneiden tekotapojen vuoksi käsitys teon rangaistusarvosta ja siihen liittyen teon paheksuttavuudesta on muuttunut. Rangaistusasteikkoja voidaan myös muuttaa lievempään suuntaan. 

2.5.1.3  Kansainvälinen vertailu

Suomessa noudatettavien kriminalisointiperiaatteiden ja rikoslainsäädännön käytön yleisten edellytysten näkökulmasta ei keskeistä ole se, onko jokin teko säädetty rangaistavaksi tietyllä tavalla jossakin toisessa valtiossa. Lähtökohtaisesti rikoslainsäädännön käytön perusteltavuutta koskeva arviointi tehdään kansallisten periaatteiden ja edellytysten valossa. 

Yhteiskunnallisten ongelmien ja niiden ratkaisukeinojen ollessa pitkälti samoja oikeus- ja muilta perinteiltään samankaltaisissa valtioissa suuntaviivoja on kuitenkin saatavissa kansainvälisestä vertailusta. Jos teon rangaistavaksi säätämiseen päädytään, mallia voidaan ottaa muissa valtioissa ja erityisesti Suomelle vertailuvaltioina keskeisiksi koetuissa valtioissa kuten Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa omaksutuista lainsäädäntöratkaisuista. 

Kansainvälisten vertailujen hyödynnettävyyttä vaikeuttavat monet seikat. Jo tiettyä rikosta koskevat kriminalisointitarpeet ja -perusteet saattavat vaihdella merkittävästikin valtioiden välillä. Sääntelyn sisältöön voivat vaikuttaa kansalliset rikollisuustilanteet ja sääntelyn historiallinen tausta. Säännösten kirjoitustavat ja lainsäädäntötekniikat myös vaihtelevat esimerkiksi sen suhteen, käytetäänkö yksityiskohtaisesti vai yleisluonteisemmin kirjoitettuja pykäliä. Lisäksi merkitystä saattaa olla rikosoikeudellisen järjestelmän rakenteella ja järjestelmää käytettäessä sovellettavilla periaatteilla. Merkityksellisiä voivat esimerkiksi olla tekoon liittyvien rangaistussäännösten kokonaisuudet ja mahdollisuudet soveltaa tekoon useita rangaistussäännöksiä samanaikaisesti sekä se, että voidaan rangaistussäännösten asemesta soveltaa osallisuutta koskevia tai vastaavia yleisesti rikoksiin sovellettavia säännöksiä. 

Kansainvälisissä vertailuissa on vaikeata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä myös vertailuvaltioiden rangaistussäännöksissä olevista rangaistusasteikoista. Rangaistusasteikot ovat kansalliseen rangaistusjärjestelmään sidottuja (esimerkiksi minkälaisia rangaistusasteikkoja valtiossa vakiintuneesti käytetään) ja siinä järjestelmässä muiden rikosten rangaistusasteikkoihin suhteutettuja. Suomessa on pyrittävä käyttämään rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttuja rangaistusasteikkoja. Rangaistusasteikko ei myöskään kerro siitä, minkälaisia rangaistuksia sen puitteissa käytännössä määrätään. Rangaistustaso määräytyy kansallisten rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten ja oikeuskäytännössä muodostuneiden rangaistustasojen mukaan. 

2.5.2.1  Rangaistaviksi säädetyt teot ja niiden suhde toisiinsa

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin mukaiset perusmuotoisen ampuma-aserikoksen tekotavat vaihtelevat, kun rangaistavaa on esimerkiksi valmistaminen, hankkiminen, hallussapito ja luovuttaminen. Tekotavat ovat kiinteästi yhteydessä ampuma-aselain säännöksiin, kun teon on pykälän 1 momentin mukaan tapahduttava ampuma-aselain vastaisesti. Osassa momentin kohdista myös viitataan ampuma-aselain tiettyihin säännöksiin. 

Havaittavissa ei ole, että rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin tekotavoista puuttuisi joitakin merkityksellisiä ampuma-aserikoksen tekotapoja. Pykälän 2 momentin sääntely tekotapojen osalta perustuu kansainvälisiin Suomen noudatettaviin velvoitteisiin. Sellaiset velvoitteet ovat heijastuneet myös pykälän 1 momentin muutoksina. 

Perusmuotoista ampuma-aserikosta koskevan rikoslain 41 luvun 1 §:n mukaan ampuma-aserikoksena ovat rangaistavia lukuisiin muihinkin esineisiin ja tarvikkeisiin kuin ampuma-aseisiin kohdistuvat teot. Ne voivat koskea esimerkiksi aseen osia, patruunoita, kaasusumuttimia ja tehokkaita ilma-aseita. 

Lisäksi ampuma-aselain 2 §:n 1 ja 2 momentin mukainen ampuma-aseen määritelmä on laaja ja laajentunut ampuma-aserikoksia koskevien nykyisten rangaistussäännösten aikana. Alun perin pykälän 1 momentin mukaan ampuma-aseella tarkoitettiin välinettä, jolla ruutikaasunpaineen, nallimassan räjähdyspaineen tai muun räjähdyspaineen avulla voidaan ampua luoteja, hauleja tai muita ammuksia taikka lamaannuttavia aineita siten, että siitä voi aiheutua vaaraa ihmiselle. Pykälän 1 momenttia on muutettu niin, että siitä on poistettu vaaran aiheutumista koskeva loppuosa. Tämä muutos perustui siihen, että Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/853 aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta annetun neuvoston direktiivin (91/477/ETY) muuttamisesta ei sisällä sellaista edellytystä (HE 179/2018 vp, s. 25). 

Ampuma-aselain 2 §:ssä ei alkujaan myöskään ollut 2 momenttia vastaava sääntelyä. Sanottu momentti muutettiin nykyisen sisältöiseksi asedirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä. Momentin mukaan ampuma-aseen määritelmän piiriin kuuluvat myös esineet, jotka on suunniteltu paukkupatruunoiden laukaisemista varten, jollei muuttamista 1 momentin mukaiseksi ole teknisesti estetty, ja esineet, jotka muistuttavat ampuma-asetta ja jotka rakenteensa tai valmistusmateriaalinsa puolesta ovat muutettavissa ampuma-aseeksi. Lisäksi ampuma-aseen määritelmään vaikuttavat ampuma-aselain 2 §:n 3 momentti ja ampuma-aseasetuksen 2 § deaktivoiduista aseista. 

Rikoslain 41 §:n luvun 1 §:n 1 momentista ei nimenomaisesti ilmene se, että säännöksessä käytetyt esineitä koskevat käsitteet vastaavat ampuma-aselain niitä koskevia määritelmiä. Tämä on jossakin määrin pääteltävissä siitä, että momentin johtolauseen mukaan teon on tapahduttava ampuma-aselain vastaisesti. Ampuma-aselain säätämisen yhteydessä on ollut tarkoitus, että sen lain käsitemääritelmiä sovelletaan vastaaviin rangaistussäännöksissä oleviin käsitteisiin. Ampuma-aselakiin sen säätämisen yhteydessä sisällytetyissä rangaistussäännöksissä ei ollut omia käsitemääritelmiä. Myöskään rangaistussäännösten perusteluista (HE 183/1997 vp, s. 128−135) ei ilmene, että rangaistussäännösten käsitteillä olisi joiltakin osin ampuma-aselain määritelmistä poikkeava sisältö. Tällaisia kysymyksiä ei käsitelty rangaistussäännösten rikoslain 41 lukuun siirtämisen yhteydessä (HE 113/2004 vp). Oikeuskäytännössä ampuma-aselain käsitemääritelmiä, myös rangaistussäännösten säätämisen jälkeen muutettuja, on sovellettu ampuma-aserikoksia käsiteltäessä. 

Varsinkin ampuma-aselain ampuma-aseen määritelmän laajennukset herättävät kysymyksen siitä, tarvitseeko ampuma-aselain käsitteitä koskevien määritelmien automaattisesti koskea myös rangaistussäännösten käsitteitä. Näin erityisesti sen vuoksi, että esimerkiksi ampuma-aseen määritelmää laajennettaessa ei ole nimenomaisesti arvioitu muutosten heijastusvaikutuksia ja perusteltavuutta suhteessa rikoslain 41 luvun 1 §:n sääntelyyn. 

On kuitenkin huomattava, että rikoslain 41 luvun 1 §:n suhteellisen laaja rangaistusasteikko (sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta) mahdollistaa sen, että tapaus- ja asekohtaisesti voidaan rangaistuksen määräämisessä tehdä merkittäviäkin eroja paitsi tekotapojen myös teon kohteena olevien esineiden välillä. Pykälien perusteluilla voidaan ohjata rangaistuksen määräämistä tilanteissa, joissa rangaistusasteikko on riittävän laaja vakavuudeltaan erilaisten tekojen kattamiseksi. Tämä koskee myös rangaistuksen määräämistä erilaisten ampuma-aseiksi katsottavien esineiden kohdalla esimerkiksi riippuen siitä, onko ampuma-ase ampuma-aselain 2 §:n 1 vai 2 momentin mukainen. Ampuma-aselain 2 §:n 2 momentissa ampuma-aseiksi määritellyt muuttamiskelpoiset esineet sen ominaisuutensa vuoksi myös edustavat potentiaalista vaaraa toisen hengelle ja terveydelle. 

Selvää perustetta ei ole havaittavissa sille, että ampuma-aserikosta koskevassa rangaistussäännöksessä tulisi poiketa ampuma-aselain nykyisestä ampuma-aseen määritelmästä tai muistakaan nykyisistä käsitemääritelmistä. Määritelmiin liittyy niiden tarkemmasta sisällöstä riippumatta väistämättä tulkinnanvaraisuuksia, joita joudutaan ratkomaan oikeuskäytännössä ja joiden ratkaiseminen heijastuu rangaistussäännöksen tulkintaan. Tulkintaongelmat ovat ominaisia rangaistussäännöksille periaatteessa yksinkertaisimmiltakin vaikuttavat säännökset mukaan lukien. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentti sisältää tekoja, joita voidaan merkitykseltään ja moitittavuudeltaan luonnehtia erilaisiksi. Tekojen erilainen rikosoikeudellinen kohtelu on sinällään mahdollinen edellä todetun mukaisesti suhteellisen laajan rangaistusasteikon puitteissa. Joka tapauksessa momentin 4–8 kohdan mukaiset teot ovat pääosin luonnehdittavissa hallinnollisten velvoitteiden rikkomisiksi. Noiden kohtien teot koskevat esimerkiksi ilmoittamisen, tarkastuttamisen ja merkinnän tekemisen laiminlyömistä ja ovat siinä mielessä lähtökohtaisesti lievemmäksi arvioitavia kuin 1–3 kohdan mukaiset teot, minkä vuoksi ensiksi mainittujen kohtien mukaiset teot olisi perusteltua siirtää rangaistusasteikon mukaan lievemmin rangaistavan rikoksen piiriin. Tämä tarkoittaisi sitä, että 4–8 kohdan mukaiset teot eivät voisi enää muodostaa vakavimmissa tapauksissa törkeän ampuma-aserikoksen perustaa. Käytännön toimijoiden mukaan sillä ei ole kuitenkaan suurempaa käytännön merkitystä viimeksi mainittujen kohtien mukaisten tekojen vähäisyyden ja yleisen vakavuustason perusteella. Toisaalta lievemmin rangaistavan rikoksen rangaistusasteikkoon voitaisiin liittää vankeusuhka sen varmistamiseksi, että vakavimmista 4–8 kohdan mukaisista teoista voidaan tuomita niiden rangaistusarvoa vastaava rangaistus. 

2.5.2.2  Sääntelyn tarkkarajaisuus

Rikosoikeudellisen sääntelyn tarkkarajaisuutta edellyttävään laillisuusperiaatteeseen on kiinnitettävä sääntelyn selkeyden varmistamiseksi erityistä huomiota silloin, kun rangaistussäännös saa merkittävän osan sisällöstään muusta lainsäädännöstä eli tässä tapauksessa ampuma-aselaista. Esimerkiksi lähestymiskiellon tehostamista koskevan hallituksen esityksen HE 143/2022 vp käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta on osana ns. blankorangaistussääntelylle asetettavia vaatimuksia korostanut muun ohessa sitä, että kriminalisoinnin sisältävässä säännöksessä on oltava jonkinlainen asiallinen luonnehdinta kriminalisoitavaksi säädetystä teosta. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota tuossa tapauksessa siihen, että ehdotetussa rangaistussäännöksessä ei nimenomaisesti viitattu niihin lain eli tuossa tapauksessa lähestymiskiellosta annetun lain säännöksiin, joista teon rangaistavuus saa asiallisen sisältönsä (PeVL 63/2022 vp, kappale 23). 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentissa on vaihtelua sen suhteen, miten momentissa rangaistavaksi säädetyn menettelyn suhde ampuma-aselain sääntelyyn kuvataan. Kaikilta osin ei esimerkiksi viitata merkityksellisiin ampuma-aselain säännöksiin. Pykälän 2 momentissa rangaistavan käyttäytymisen osalta viitataan tiettyjen kansainvälisten instrumenttien tiettyihin artikloihin. Molemmissa momenteissa on osana tunnusmerkistöä lyhyt luonnehdinta rangaistavaksi säädetyistä teoista, siltä osin sääntelyn voidaan katsoa täyttävän tarkkarajaisuuden vähimmäisvaatimukset. 

Sääntelytekniikka ja tekotapojen lukuisuus tekevät rikoslain 41 luvun 1 §:stä nykyisellään raskastekoisen ja osittain vaikeasti hahmotettavan. Pykälän 1 momentti kuitenkin lyhenisi merkittävästi, jos 4–8 kohta siirretään esimerkiksi lievää ampuma-aserikosta koskevaan saman luvun pykälään. 

Rangaistussääntelyn tarkkarajaisuutta edistäisi ensinnäkin se, että nimenomaan todetaan sovellettavan ampuma-aselain käsitemääritelmiä. Tämä koskee niin rikoslain 41 luvun 1 §:ään jääviä tekoja kuin sen pykälän 1 momentin 4–8 kohdasta pois siirrettäviä tekoja. Käsitemääritelmät ovat merkityksellisiä myös rikoslain 41 luvun 2 §:ssä rangaistavaksi säädetyn törkeän ampuma-aserikoksen ja muiden vakavien ampuma-aseisiin liittyvien tekojen kannalta. 

Sääntelyn tarkkarajaisuutta edistäisi myös se, että ampuma-aserikosta koskevaan rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1–3 kohtaan jäävissä tekotavoissa viitataan merkityksellisiin ampuma-aselain säännöksiin sikäli kuin se sääntelyä selkeyttävästi on mahdollista, tarpeellista ja tarkoituksenmukaista. 

2.5.2.3  Rikokseksi katsomatta jäävä ampuma-aselain vastainen hallussapito

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 4 momentissa säädetään siitä, että ampuma-aserikoksena ei pidetä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua hallussapitoa, jos esineen hallussapitäjä oma-aloitteisesti ilmoittaa esineestä poliisille ja luovuttaa sen poliisin haltuun. Momentti koskee siis tekoja, jotka ilman poikkeussäännöstä olisivat rangaistavia ampuma-aseen ampuma-aselain vastaisena hallussapitona eli käytännössä luvattomana hallussapitona. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 4 momentissa olevaa rajausta voidaan pitää riittävän kattavana. Ei ole havaittavissa muita ampuma-aseen luvattoman hallussapidon tapauksia, jotka olisi aihetta saattaa momentin soveltamisalan piiriin. Tarvittavia täsmennyksiä voidaan tehdä säännöksen perusteluihin.  

2.5.3.1  Luvattoman ampuma-aseen kantaminen tai kuljettaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan törkeän ampuma-aserikoksen tunnusmerkistöä muutetaan siten, että luvattoman ampuma-aseen kantaminen tai kuljettaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa tulee rangaistavaksi törkeänä ampuma-aserikoksena. 

Hallitusohjelmakirjauksen toteuttamista ei voida irrottaa edellä jaksossa 2.5.1.1 käsitellyistä rikoslainsäädännön käytön yleisistä edellytyksistä ja kriminalisointiperiaatteista. Merkitystä on erityisesti painavalla yhteiskunnallisella tarpeella ja siihen liittyen oikeushyvien suojelun tarpeella sekä ennalta estävyydellä (ankaramman rangaistavuuden pelotevaikutus). Viimeksi mainittu samoin kuin suhteellisuusperiaate, mukaan lukien eri rikosten rangaistusasteikkojen oikeasuhtaisuus verrattuna toisiinsa, liittyy myös hallitusohjelmakirjaukseen törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottamisesta neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen. 

Aserikollisuuden yleiskuvan mukaan ampuma-aseiden käyttöön liittyvän varautumisen arvioidaan lisääntyneen vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden keskuudessa. Väkivallan käyttöön liittyvän ampuma-aserikollisuuden arvioidaan lisääntyvän. Tämä tilannekuva koskee myös ampuma-aseiden mukana pitämistä. Painava yhteiskunnallinen tarve ja oikeushyvien suojelu liittyvät tarpeeseen suojata ihmisten henkeä ja terveyttä sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta. 

Luvatonta ampuma-asetta tahallaan yleisellä paikalla kantava tai sitä kulkuneuvossa yleisellä paikalla tai muualla kuljettava henkilö on vähintäänkin varautunut ampuma-asetta käyttäen turvautumaan väkivaltaan tai se voi jossakin tilanteessa olla jopa hänen tarkoituksenaan, vaikka käytön tarkoitus ei olisikaan vielä tarkasti selvillä. Tällainen teko lähtökohtaisesti merkittävästi eroaa sellaisesta, jossa ampuma-asetta vain säilytetään jossakin paikassa. Luvattoman ampuma-aseen mukana pitämisen voi lähtökohtaisesti katsoa ilmentävän korostunutta rikosten tekemisen vaaraa ja olevan näin ollen yleisesti ottaen vakavampaa verrattuna niihin tilanteisiin, joissa luvallista asetta pidetään mukana luvan ehtojen tai ampuma-aselain vastaisesti. Rikosten tekemisen vaaraa liittyen myös luvallisiin ampuma-aseisiin käsitellään jäljempänä jaksoissa, jotka koskevat muita vakavia ampuma-aseisiin liittyviä tekoja (2.5.3.2 ja 4.1.1.3). Myös kansainvälisen vertailun tiedoista on havaittavissa, että sääntelyn ankaruuden kannalta merkitystä on ampuma-aseen hallussapitorikoksen tekopaikalla sekä sillä, että hallussapitotekoon liittyy yleisesti ottaen vaarallisia elementtejä. Ampuma-asetta käyttäen tehdyillä rikoksilla voidaan lisäksi loukata muitakin suojattuja perusoikeuksia kuin henkeä ja terveyttä, esimerkiksi omaisuudensuojaa. 

Mainitut seikat huomioon ottaen on perusteita sille, että luvattoman ampuma-aseen kantaminen tai kuljettaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa lisätään törkeän ampuma-aserikoksen kvalifiointiperusteeksi. Tämä muutos hallitusohjelmakirjauksen mukaisen törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottamisen kanssa tarkoittaisi kysymyksessä olevan rikoksen rangaistustason todella merkittävää korottamista ja johtaisi lähes aina ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen. Vaikka teon rangaistustaso on esimerkiksi rikoksentekotilaisuuksien ja kiinnijäämisriskin ohella vain yksi uuden rikollisuuden määrään vaikuttava seikka, teon rikosoikeudellisen arvioinnin merkittävällä ankaroitumisella voi olla mainittavaa uutta rikollisuutta estävää vaikutusta. 

Rikoksen katsominen törkeäksi ampuma-aserikokseksi edellyttäisi edelleen sitä, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaisarvostelun kautta päästään siihen, että rangaistuksen määräämisessä ei päädytä kohtuuttomiin lopputuloksiin, kun otetaan huomioon esimerkiksi tekijän tarkoitus ja teko-olosuhteet kokonaisuudessaan. 

2.5.3.2  Muut vakavat ampuma-aseisiin liittyvät teot

Vakavalla ampuma-aserikollisuudella on merkittävät kytkennät järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jo nykyinen rikoslain sääntely mahdollistaa monin paikoin sen huomioon ottamisen, että ampuma-aserikos liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ensinnäkin rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momentissa on tekotapoja, jotka voivat olla merkityksellisiä järjestäytyneen rikollisryhmän ja myös sen määritelmän piiriin kuulumattoman rikollisryhmän kannalta. Ampuma-aserikoksen voi tehdä törkeäksi esimerkiksi se, että ampuma-aserikoksessa rikoksen kohteena on erityisen vaarallinen ampuma-ase tai suuri määrä ampuma-aseita taikka rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti. Rikoksen arvioiminen törkeäksi edellyttää tosin sitä, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Momentissa mainitun kvalifiointiperusteen olemassaolo on käytännössä kuitenkin vahva lähtökohta sille, että teko lopulta myös arvioidaan törkeäksi. Momentin kvalifiointiperusteissa ei nimenomaisesti oteta huomioon esimerkiksi ampuma-aseiden hallussapito- ja luovutustilanteiden mahdollista liityntää järjestäytyneisiin rikollisryhmiin. 

Järjestäytyneisiin rikollisryhmiin liittyy myös sellaisen ryhmän toimintaan osallistumista koskeva rikoslain 17 luvun 1 a §, jonka 1 momentin 2 kohdassa muun ohessa säädetään rangaistavaksi järjestäytyneen rikollisryhmän varustaminen aseilla tai sen yrittäminen. Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisen rangaistavuutta rajaa se, että mainitun momentin mukaan edellytetään myös sitä, että ryhmän tavoitteena oleva vakava rikos tai sen rangaistava yritys tehdään ryhmän toiminnassa. 

Ampuma-aserikosten kohdalla sovellettavaksi voi tulla rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan koventamisperuste koskien rikoksen tekemistä osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Koventamisperuste voi vaikuttaa esimerkiksi niin, että jo perusmuotoisesta ampuma-aserikoksesta tuomitaan vankeusrangaistukseen ja myös ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Sellaiseen lopputulokseen voi ilman kyseisen koventamisperusteen soveltamista kaikkien ampuma-aserikoksiin syyllistyneiden kohdalla johtaa myös rikoslain 6 luvun 4 §:n mukainen rangaistuksen mittaamisen yleisperiaate, jota noudatetaan myös rangaistuslajin valinnassa ja jonka mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. 

Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan soveltuvina voivat merkityksellisiä olla muutkin rikoslain säännökset, vaikka niiden soveltamisala on rikoksentekijöiden suhteen yleinen. Tämä koskee esimerkiksi rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä ja 31 luvun 2 a §:ssä rangaistaviksi säädettyjä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua ja törkeän ryöstön valmistelua. Niihin tekoihin voi liittyä ampuma-aseen hallussapito. 

Rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukainen järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä on tarkkaan rajattu. Määritelmän mukaan järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 11 luvun 10 §:ssä tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettuja rikoksia. 

Järjestäytyneen rikollisuuden erityismuoto on rikoslain 34 a luvun 6 §:n 2 momentissa määriteltyyn terroristiryhmään liittyvä rikollisuus. Esimerkiksi terroristiryhmän varustaminen ampuma-aseilla on rangaistava mainitun luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. Myös ampuma-aseita koskevat terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu, koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten ja kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten voivat liittyä terroristiryhmän toimintaan. Kysymys on erityissäännösten ja niihin liittyvien rangaistavuuden erityisedellytysten kattamasta toiminnasta, jota asioiden lukumäärien perusteella käsitellään vähän rikosprosessissa. 

Ampuma-aserikoksiin voivat syyllistyä myös sellaiset henkilöiden yhteenliittymät, jotka eivät täytä järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmää. Tällaisia yhteenliittymiä voivat esimerkiksi olla pääosin nuorten miesten muodostamat katujengit, joita poliisin arvion mukaan on Suomessa 10, ja nuorempien muodostamat nuorisojengit. Tällaisiin ryhmiin kuuluvat henkilöt voivat olla aseistautuneet vähintäänkin itseään puolustaakseen mutta myös tehdäkseen ryhmässä rikoksia aseita tai asetta käyttäen. Nuorten muodostamissa ryhmissä harvoin tavataan ampuma-aseita. 

Ryhmän riittävän tarkkaan sellaiseen määrittelyyn, joka täyttää rikostunnusmerkistöön liittyvänä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimukset, voi olettaa liittyvän merkittäviä ongelmia. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmästä olevat kokemukset osoittavat sen, että tällaisiin määritelmiin liittyy myös käytännön tulkinta- ja soveltamisongelmia, jotka voivat vaikeuttaa vakavaan ampuma-aserikollisuuteen puuttumista rikoslainsäädännöllä. Huomioon on tässä yhteydessä otettava se, että katu- ja nuorisojengit voivat olla rakenteeltaan löyhiä, lyhytkestoisia ja jäsenistöltään vaihtuvia. 

Rikoslain 5 luvun rikokseen osallisuutta rikokseen koskevien säännösten kautta erilaisiin rikoksia tekeviin ryhmiin kuuluvat henkilöt myös tietyssä määrin joutuvat rikosoikeudelliseen vastuuseen ryhmässä yksissä tuumin yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi yhdessä toteutetuista rikoksista. Tämä koskee myös yhdessä tehtäviä ampuma-aserikoksia. 

Kun tavoitteena on ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten ja muidenkin vakavien, esimerkiksi omaisuuteen kohdistuvien rikosten estäminen, sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaaminen, olennaista on säätää kattavasti vaarallisista ja vahingollisista tekotavoista riippumatta siitä, tehdäänkö ampuma-aserikoksia jollakin tavalla määritellyn ryhmän toimintaan liittyvinä vai ei. Merkittävä vaara ja vakavat seuraukset voivat aiheutua myös yksittäisten henkilöiden toiminnasta. Toisaalta jo yhden ampuma-aseen luovuttamista järjestäytyneelle rikollisryhmälle voidaan pitää varteen otettavaa vaaraa ilmentävänä tekona. 

Kansainvälisen vertailun tiedoistakin on pääteltävissä, että useiden keskeisten vertailuvaltioiden lainsäädännöissä ei kiinnitetä mainittavaa huomiota siihen, onko ampuma-asetta koskeva rikos tehty ryhmän toiminnassa. Tämä ilmenee niin, että ei ole säädetty erillisiä järjestäytyneitä tai muita rikollisryhmiä koskevia rangaistussäännöksiä. Sen sijaan on kiinnitetty huomiota esimerkiksi siihen, voiko ase päätyä rikolliseen käyttöön, ja lisäksi teon vaarallisuuteen. Toisaalta on huolehdittava myös siitä, että sääntely ottaa huomioon järjestäytyneitä rikollisryhmiäkin koskevat erityispiirteet. 

Hallitusohjelmakirjaus koskee yleisiin paikkoihin ja kulkuneuvoihin liittyviä tekoja, joissa tekijällä on luvaton ase. On kuitenkin huomattava, että myös luvallisen aseen hallussapito yleisellä paikalla tai muussakin paikassa voi tekijän motiiveista tai hallussapidon tarkoituksesta muuten riippuen ilmentää mahdollisen tulevan rikollisen toiminnan vaaraa. Se voi esimerkiksi liittyä varautumiseen väkivallan käyttöön, mikä voi olla merkityksellinen rikollisten välisissä välienselvittelyissä. Kysymys on tällöin teoista, jotka eivät toisaalta ole vielä edenneet asetta käyttäen tehtävän rikoksen yritykseen ja jotka eivät toisaalta ole rangaistavia aseeseen liittyvinä valmistelurikoksina. Ne eivät myöskään ole vielä avunantoa toisen tekemään rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen. Vaaraa ilmentävät tekotavat voivat liittyä myös muihin ampuma-asetta koskeviin ampuma-aserikoksen tekotapoihin kuin ampuma-aseen hallussapitoon, esimerkiksi luovuttamiseen tai lainaamiseen. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentti ei tällä hetkellä erottele tekoja esimerkiksi tekijän motiivien ja teko-olosuhteiden perusteella. Törkeää ampuma-aserikosta koskeva rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momentti ei kvalifiointiperusteissaan nimenomaisesti kiinnitä huomiota ampuma-aserikoksen vaaralliseen luonteeseen, joskin momentin 1 kohdassa mainitaan yhtenä rikoksen kohteena erityisen vaarallinen ampuma-ase. 

Sääntelyn kattavuuden kannalta ei ole riittävää se, että rangaistavaa on tiettyjen rikosten valmistelu tai tiettyihin terrorismirikoksiin liittyvä rikoksen valmistelu tai tekemisen edistäminen niitä koskeviin rangaistussäännöksiin sisältyvine rangaistavuuden rajauksineen, jotka voivat koskea esimerkiksi tekotapoja ja tarkoituksena olevia rikoksia. Lainsäädännön kattavuuden varmistaminen on näiltä osin tärkeää. 

Todetut seikat huomioon ottaen on perusteltua täydentää lainsäädäntöä niin, että perusmuotoista ampuma-aserikosta ankarammin rangaistavaksi tulee sellainen ampuma-asetta koskeva rikos, johon liittyy varteenotettava vaara ampuma-aseen vakavasta rikollisesta käytöstä. 

Uusi nykyistä sääntelyä täydentävä rangaistussäännös ei välttämättä tulisi sovellettavaksi lukuisissa tapauksissa. Rangaistussäännösten merkitystä ja arvoa ei kuitenkaan olennaisesti mitata niiden soveltamiskertojen perusteella. Nyt kysymyksessä olevalla rangaistussäännöksellä pyrittäisiin estämään vakavia rikoksia. 

Törkeää ampuma-aserikosta koskevan rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan ampuma-aserikos katsotaan törkeäksi, jos 1) rikoksen kohteena on erityisen vaarallinen ampuma-ase taikka suuri määrä ampuma-aseita, tehokkaita ilma-aseita tai aseen osia, 2) rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä taikka 3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti. Teon katsominen törkeäksi edellyttää lisäksi sitä, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tarvetta lisätä rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momenttiin muita kvalifiointiperusteita kuin hallitusohjelmakirjaukseen perustuva, yleisiä paikkoja ja kulkuneuvoja koskeva kvalifiointiperuste ei ole ilmennyt. 

2.5.5.1  Yleistä

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan korotetaan rangaistuksia vaarallisen esineen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Kirjauksen sanamuodon perusteella kysymys on rikoslain 41 luvun 5 §:stä (vaarallisen esineen hallussapito; sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi) ja 6 §:stä (toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito; sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta). Kirjauksen mukaiseen vaikutukseen päästään muuttamalla niiden pykälien rangaistusasteikkoja ankarampaan suuntaan. 

Rikoslain 41 luvun 4–7 § siirrettiin siihen lukuun vuonna 2007 järjestyslaista, joka on tullut voimaan vuonna 2003. Säännöksiä ei ole sisällöllisesti muutettu tai laajemmin tarkasteltu yli 20 vuoteen. Pitkän ajan kuluminen tarkoittaa sitä, että ampuma-aserikoksia koskevien säännösten tavoin kysymyksessä olevan sääntelyn kattavuutta ja sisältöä ei ole arvioitu näitä rikoksia ja rikollisuustilannetta koskevien kehityssuuntausten valossa. Myös kysymyksessä olevia esineitä ja aineita koskien rikoslain 41 luvun sääntelyn tulee muodostaa ajantasainen, riittävän kattava, selkeä ja johdonmukainen kokonaisuus, jossa otetaan asianmukaisesti huomioon tekojen vahingollisuus ja vaarallisuus. 

Vaarallisia esineitä sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita koskevat arviointikysymykset liittyvät siihen, ovatko rikoslain 41 luvun 4–7 §:n rangaistussäännökset riittävän tarkkarajaisia, ovatko niiden mukaiset rikosten tekotavat riittävän kattavia, myös tekojen mahdollinen vaarallinen luonne huomioon ottaen, ja ovatko niissä rangaistaviksi säädetyt teot rangaistavuudeltaan (rangaistusasteikoiltaan) suhteutettu asianmukaisesti toisiinsa. Lisäksi erityisesti tekojen mahdolliseen vaarallisuuteen liittyen on arvioitava sääntelyä ja sen muutostarpeita suhteessa eräisiin nykyisiin rangaistussäännöksiin. 

2.5.5.2  Sääntelyn tarkkarajaisuus

Rikoslain 41 luvun 4–7 §:ssä viitataan rangaistavan käyttäytymisen kuvauksen osalta järjestyslain 9–11 §:n vastaisiin tekoihin. Lisäksi luvun pykälät sisältävät lyhyen luonnehdinnan rangaistavaksi säädetystä teosta. Tilanne on lainsäädäntöteknisesti pitkälti samanlainen kuin ampuma-aserikoksiin liittyvien tekojen osalta luvun 1 §:n kohdalla. Tämä koskee varsinkin niitä viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaisia tekoja, jotka aikaisemmin todetun mukaisesti olisi aiheellista siirtää lievemmin rangaistavaa rikosta koskevan sääntelyn piiriin. 

Pykäläviittausten ja tekojen lyhyen luonnehdinnan perusteella rikoslain 41 luvun 4–7 §:n voidaan nykyisellään katsoa täyttävän rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämän sääntelyn tarkkarajaisuuden vähimmäisvaatimukset. Tarvetta ei ole ampuma-aseita koskevien tekojen tavoin erikseen viitata toisen lain määritelmät sisältäviin säännöksiin, koska merkitykselliset vaaralliset esineet sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat esineet ja aineet todetaan rikoslain 41 luvun 4–6 §:ssä jo viitatuissa järjestyslain 9 §:ssä (1 ja 2 momentti) ja 10 §:ssä (1 momentti). Viitatut järjestyslain pykälät kattavat myös ne tilanteet, joissa kysymys ei ole kielletystä hallussapidosta (järjestyslain 9 §:n 3 momentti ja 10 §:n 3 momentti). 

Tässä yhteydessä on kuitenkin aiheellista korjata toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskevaa rangaistussäännöstä niin, että se vastaa järjestyslain 10 §:n 1 momentin johdantokappaleessa olevaa kieltoa. Kappaleen mukaan rangaistavaa on nimenomaan toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla. Sama täsmennystarve koskee myös rikosnimikettä, mukaan lukien rikosnimike toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisesta alaikäiselle (rikoslain 41 luvun 7 §), sekä järjestyslain 10 §:n otsikkoa. Koska lähes millä tahansa esineellä voidaan aiheuttaa ainakin vähäistä vahinkoa toiselle ihmiselle, hallussapito yleisillä paikoilla on kielletty ainoastaan sellaisten esineiden osalta, joilla voidaan vahingoittaa toista vakavasti (järjestyslain säätämistä koskeva HE 20/2002 vp, s. 40, lain 10 §:n perustelut).  

Sääntelyn tarkkarajaisuuden toteutuminen on erikseen arvioitava ehdotettavien lainsäädäntömuutosten kohdalla. 

2.5.5.3  Sääntelyn kattavuus ja muutostarpeet

Ampuma-aseita koskevien rangaistussäännösten jälkeisissä rikoslain 41 luvun säännöksissä säädetään tekotapoina rangaistaviksi järjestyslain 9–11 §:n säännöksiin sidottuina vaarallisen esineen maahan tuominen, valmistaminen ja kaupan pitäminen (4 §), vaarallisen esineen hallussa pitäminen yleisellä paikalla tai yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa (5 §), toisen (vakavaan) vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen taikka ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavan esineen hallussa pitäminen yleisellä paikalla (6 §) sekä ilma-aseen, jousitoimisen aseen tai harppuunan myyminen tai muu pysyvä luovuttaminen alle 18-vuotiaalle (7 §). 

Rikoslain 41 luvun 4–7 §:n kattamien rikosten kohteiden kirjo on järjestyslakisidonnaiseen taustaansa perustuen laaja. Rangaistussäännökset koskevat järjestyslain 9 §:ään (vaaralliset esineet) liittyen esimerkiksi nyrkkirautoja, sähkölamauttimia ja jousipatukoita ja järjestyslain 10 §:ään (toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat esineet ja aineet) liittyen esimerkiksi viiltämiseen, pistämiseen ja lyömiseen soveltuvia esineitä, patukoita, ketjuja, ilma-aseita, jousitoimisia aseita ja ritsoja sekä syövyttäviä aineita. 

Järjestyslain 1 §:n mukaan sillä lailla edistetään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tämän tavoitteen saavuttamista varten järjestyslain 9–11 §:ssä on säädetty vaarallisiin esineisiin sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuviin esineisiin ja aineisiin liittyviä kieltoja. Järjestyslain 17 §:n mukaan rangaistus vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisesta, vaarallisen esineen hallussapidosta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisesta alaikäiselle säädetään rikoslain 41 luvun 4–7 §:ssä. 

Tässä yhteydessä lainsäädännön arvioinnin piiriin ei kuulu sen arviointi, minkälaisia vaarallisiin esineisiin sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuviin esineisiin ja aineisiin liittyviä tekoja on pidettävä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden näkökulmasta järjestyslaissa kiellettyinä. Tällaista arviointia on tehtävä järjestyslain tai sen tiettyjen osien arvioinnin yhteydessä. Tuolloin saattaa olla aihetta ottaa arvioitavaksi myös se, pitäisikö ilma-aseet ja jousitoimiset aseet siirtää toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvien esineiden joukosta järjestyslain 10 §:stä vaarallisia esineitä koskevien esineiden joukkoon sen lain 9 §:ään. 

Aikaisemmin omaksutun lainsäädäntöratkaisun mukaisesti järjestyslain 9–11 §:n mukaisten kieltojen rikkomisesta säädetään rangaistus rikoslain 41 luvun tietyissä säännöksissä, koska kieltojen vastaiset kaikki teot on katsottu aiheellisiksi säätää rangaistaviksi ja koska rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaisesti vankeusuhkaiset rangaistussäännökset tulee pyrkiä sijoittamaan rikoslakiin. Tässä yhteydessä ei ole ilmennyt tarvetta arvioida toisin johtopäätöstä, jonka mukaan kieltojen vastaisten tekojen tulee olla rangaistavia. Teot myös tekotapojensa ja tekojen kohteena olevien esineiden ja aineiden luonteen perusteella edustavat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseen liittyen rangaistusarvoltaan sellaisia tekoja, joiden rangaistusasteikossa on aihetta olla myös vankeusuhka ja joiden säätäminen sen vuoksi rangaistavaksi nimenomaan rikoslaissa on perusteltua. 

Järjestyslain sääntelystä riippumatta voidaan mennä nykyistä laajempiin kriminalisointeihin joko laajentamalla nykyisten rangaistussäännösten soveltamisalaa esimerkiksi tekotapojen tai teon kohteiden suhteen tai säätämällä uusia rangaistussäännöksiä sikäli kuin se on perusteltua rikoslainsäädännön käytön yleisten edellytysten ja kriminalisointiperiaatteiden valossa. Kun yleisen järjestyksen tai turvallisuuden turvaamiseen liittyvät näkökohdat on otettu huomioon jo nykyisessä rangaistussääntelyssä, mahdollisen täydentävän sääntelyn kohdalla korostuvat hengen ja terveyden turvaamiseen liittyvät näkökohdat. 

Vaarallisia esineitä sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvia esineitä ja aineita koskevien säännösten kohdalla nousee esiin sama näkökohta kuin ampuma-aseiden kohdalla. Myös nämä esineet ja aineet voivat liittyä vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan hyvinkin erilaisiin tilanteisiin. Vakavimmissa tapauksissa on kysymys tilanteista, joissa esinettä tai ainetta koskevan kiellon vastainen teko liittyy tai voi liittyä muuhun tulevaan rikolliseen toimintaan, jossa voi olla kysymys esimerkiksi henkeen tai terveyteen kohdistuvista rikoksista. Rikoslain 41 luvun 4–7 § perustuvat suoraan järjestyslain tietyissä pykälissä säädettyihin kieltoihin, eivätkä pykälät tee eroa esimerkiksi sen suhteen, missä tarkoituksessa tai minkälaisessa tilanteessa pykälissä tarkoitettua esinettä tai ainetta pidetään hallussa yleisellä paikalla ja minkälaista siihen liittyvää vaaraa hallussapito sellaisella paikalla saattaa edustaa. 

Ampuma-aseisiin liittyvän sääntelyn tavoin yksi harkittava kysymys myös näiden esineiden ja aineiden kohdalla on se, olisiko sääntelyssä otettava erikseen huomioon teon liittyminen järjestäytynen rikollisryhmän ja sen määritelmän täyttämättömän rikollisjengin toimintaan. Käytettävissä olevien tietojen perusteella esimerkiksi teräaseiden käyttö ja käytön vaara saattavat pikemminkin liittyä sellaisiin yhdessä toimiviin, erityisesti nuorten henkilöiden muodostamiin henkilöryhmiin, jotka eivät täytä järjestäytyneen rikollisryhmän kriteerejä mutta joiden toimintaan varustautuminen teräaseilla saattaa tuoda merkittävän vaaraelementin. 

Myös rikoslain 41 luvun 4–7 §:ssä säänneltyihin rikoksiin jossakin määrin, rikoskohtaisin eroin liittyy rikoslain 17 luvun 1 a §:n 1 momentin 2 kohta, jonka mukaan rangaistavaa on tietyin reunaehdoin se, että tekijä varustaa tai yrittää varustaa järjestäytynyttä rikollisryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla. Kohdan perustelujen (HE 263/2014 vp, s. 33/II) mukaan muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla tarkoitetaan mitä tahansa esinettä tai ainetta, josta voi olla yleistä vaaraa. Perusteluissa todetaan myös se, että kohdassa ei erikseen mainita teräaseita. Jos teräaseet tai muut näihin vertautuvat esineet poikkeuksellisesti voivat aiheuttaa yleistä vaaraa, niitä voidaan tuossa lain esityökohdassa mainitun mukaan pitää vaarallisina esineinä. 

Rikoslain 41 luvun 4–7 §:ssä rangaistaviksi säädettyihin tekoihin voi ampuma-aseisiin liittyvien tekojen tavoin soveltua rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan rangaistuksen koventamisperuste koskien rikoksen tekemistä osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. 

Ampuma-aseiden tavoin teräaseita kuten myös muita niihin rinnastuvia hengenvaarallisia välineitä ja välineitä, jotka soveltuvat erityisesti käytettäväksi välineenä (törkeän ryöstön valmistelun osalta apuvälineenä) rikoksessa, koskevat rikoslain valmistelurikoksia koskevat säännökset. Niissä rangaistaviksi säädetään teräaseiden ja muiden edellä todettujen välineiden hallussapito törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua (rikoslain 21 luvun 6 a §), panttivangin ottamisen valmistelua (rikoslain 25 luvun 4 a §) ja törkeän ryöstön valmistelua (rikoslain 31 luvun 2 a §) varten. 

Valmistelurikoksia koskevien pykälien esitöistä ilmenee, että teräaseita ovat muun muassa tikarit, stiletit ja pistimet ja teräaseisiin rinnastettavia hengenvaarallisia välineitä ovat esimerkiksi jousipatukka ja nyrkkirauta sekä erilaiset ketjuista, kaapelista, metalliputkesta tai vaijerista valmistetut ja niihin rinnastettavat lyömäaseet (HE 141/2012 vp, s. 36/I). Näiltä osin on kytkentää järjestyslain 9 §:n ja 10 §:n säännöksiin sekä sitä kautta rikoslain 41 luvun 4–6 §:n rangaistussäännöksiin. Rikoksessa erityisesti välineenä käytettäväksi soveltuvia välineitä ovat lain esitöiden mukaan esimerkiksi myrkky sekä sellaisten aineiden tai välineiden joukko, joista rikoksentekoväline valmistetaan. Aikaisemmin todetun mukaisesti valmistelurikoksia koskevien rangaistussäännösten soveltamista rajaa se, että hallussapidon täytyy liittyä konkreettiseen, jollakin tavalla yksilöityyn tekoon. Lisäksi niiden rikosten piiri, joiden tekemiseen valmistelu liittyy, on hyvin rajattu. 

Ampuma-aseiden tavoin myös vaarallisten esineiden sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden kohdalla pitää paikkansa se, että merkittävä vaara ja vahingolliset seuraukset voivat aiheutua myös yksittäisten henkilöiden toiminnasta. Muiden ryhmien kuin järjestäytyneiden rikollisryhmien määrittelyyn liittyvät ongelmat sekä ryhmien määritelmiin liittyvät tulkinta- ja soveltamisongelmat voivat vaarantaa tavoitteeseen pääsemisen eli vakavaan rikollisuuteen puuttumisen rikoslainsäädännöllä. Näin ollen rangaistussäännösten tulisi olla mahdollisimman yleiseen muotoon kirjoitettuja, kuitenkin rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen täsmällisyysvaatimuksen asettamissa rajoissa. 

Ampuma-aseita koskevien rangaistussäännösten tavoin vaarallisia esineitä sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltavia esineitä ja aineita koskevien rangaistussäännösten tulee ottaa sääntelyn kattavuuden ja tekojen rangaistavuuden kannalta asianmukaisesti huomioon ne tilanteet, joissa on vaara esineen tai aineen päätymisestä rikolliseen käyttöön. Nykyään rangaistavaksi säädetty tiettyjen esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla sinänsä jossakin määrin liittyy mahdolliseen vaaralliseen käyttöön, koska esinettä tai ainetta tahallaan mukanaan pitävä voi joissakin tilanteissa ainakin varautua väkivallan käyttöön. Ampuma-aseita ja muita ampuma-aseita koskevien rangaistussäännösten piiriin kuuluvia esineitä voidaan myös pääsääntöisesti ja lähtökohtaisesti pitää nyt kysymyksessä olevia esineitä ja aineita vaarallisempina. Tärkeää on siis rangaistussäännöksissä säilyttää oikea suhde ja painotus rikoslain 41 luvun eri sääntelykohteiden välillä. 

Nyt rikoslain 41 luvun 4–7 §:ssä rangaistaviksi säädetyistä teoista ankarin rangaistusasteikko (sakko tai vankeutta enintään kaksi vuotta) on maahan tuomista, valmistamista ja kaupan pitämistä koskevalla vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisella (4 §). Luvun 5 ja 6 §:n pykälän hallussapitorikoksille on säädetty yhden vuoden (5 §) ja kuuden kuukauden (6 §) enimmäisvankeusrangaistukset ja luvun 7 §:n luovuttamisrikokselle on säädetty kuuden kuukauden enimmäisrangaistus. On aihetta huolehtia siitä, että näiden tekojen rangaistusasteikot ovat oikeassa suhteessa toisiinsa nähden. 

4.1.1.1  Ampuma-aserikos

Aikaisemmin todetun mukaan ampuma-aserikosta koskevaan rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momenttiin jäisivät sen 1–3 kohta. Niiden tarkkarajaisuutta edistäisi viittaaminen merkityksellisiin ampuma-aselain säännöksiin sikäli kuin se sääntelyä selkeyttävästi on mahdollista, tarpeellista ja tarkoituksenmukaista. 

Momenttiin jäävien tekotapojen mukaan nykyisin rangaistavaa on se, että tekijä ampuma-aselain vastaisesti 1) siirtää tai tuo Suomeen, siirtää Suomesta, kaupallisessa tarkoituksessa vie, kautta-kuljettaa tai valmistaa taikka pitää kaupan, hankkii, pitää hallussaan tai luovuttaa ampuma-aseen, aseen osan, patruunoita, erityisen vaarallisia ammuksia, ohjus- tai raketinheitinjärjestelmän, kaasusumuttimen taikka tehokkaan ilma-aseen, 2) kaupallisessa tarkoituksessa korjaa ampuma-aseen, aseen osan, ohjus- tai raketinheitinjärjestelmän, kaasusumuttimen taikka tehokkaan ilma-aseen taikka muuntaa ampuma-aseen tai aseen osan tai 3) lainaa ampuma-aseen, aseen osan, ohjus- tai raketinheitinjärjestelmän, kaasusumuttimen taikka tehokkaan ilma-aseen sille, jolla ei ole oikeutta sen hallussapitoon. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohtaan liittyen momentin esitöistä (HE 183/1997 vp, s. 128–130) ilmenee ensinnäkin, että ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia koskien kohdassa kuvattu toiminta edellyttää ampuma-aselain 18 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan pääsääntöisesti viranomaisen antamaa lupaa. Ampuma-aselain säännöksistä ilmenee, että näitä esineitä koskien viimeksi mainittu kohta ei kuitenkaan yksin ratkaise sitä, mikä toiminta on rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin johdantokappaleen mukaisesti ampuma-aselain vastaista. Esimerkiksi heti seuraavassa pykälässä todetaan poikkeukset luvanvaraisuudesta. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohtaan on vuonna 2015 lisätty maininnat ohjus- tai raketinheitinjärjestelmästä, kaasusumuttimesta ja tehokkaasta ilma-aseesta. Myös niitä koskien ilmenee, että sallitun toiminnan rajat määräytyvät kutakin koskien useiden ampuma-aselain säännösten mukaan. Ohjus- ja raketinheitinjärjestelmät ovat ampuma-aselain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti erityisen vaarallisia ampuma-aseita, joiden kohdalla esimerkiksi hankkimisen kannalta merkityksellisiä ovat sen lain 44 b §:n 1 momentti ja siinä viitattu 44 §. Kaasusumutinlupaa koskevia säännöksiä on ampuma-aselain 55 a−c §:ssä, mutta laissa on lukuisia muitakin kaasusumutinta koskevia rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan kannalta merkityksellisiä säännöksiä. Merkityksellisen sääntelyn sijainti useassa ampuma-aselain säännöksessä koskee myös tehokkaita ilma-aseita.  

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentissa 1 kohdassa mainitaan tekotapana myös kohdassa todettujen esineiden luovuttaminen. Kohdan alkuperäisissä perusteluissa (HE 183/1997 vp) viitataan siltä osin ampuma-aselain 84 §:ään, jonka 1 momentin mukaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia ei saa luovuttaa toiselle, ellei ampuma-aselaissa toisin säädetä. Momentissa ei nimenomaisesti mainita rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 kohtaan vuonna 2015 lisättyjä ohjus- ja raketinheitinjärjestelmää, kaasusumutinta ja tehokasta ilma-asetta. Kuten ampuma-aselain 84 §:n 1 momentista myös ilmenee, luovuttamisen osalta sääntely ei siinä ole kattavaa vaan luovuttamisen lainmukaisuuden kannalta merkitystä on myös muulla ampuma-aselain sääntelyllä. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rangaistavia ovat siis kohdassa mainittujen esineiden ampuma-aselain vastainen korjaaminen ja muuntaminen. Lainkohdan perustelujen (HE 183/1997 vp) mukaan kohta liittyy ennen kaikkea ammattimaisesti harjoitettuun toimintaan ja siihen, että asiakkaalla on oikeus luottaa siihen, että aseiden korjaajalla tai muuntajalla on asianmukainen lupa ja myös riittävä pätevyys toiminnan harjoittamiseen. Perustelujen mukaan yksityisessä tarkoituksessa tapahtuva muuntaminen on luvatonta hallussapitoa, jollei lupaa ole hankittu muunnetun aseen hallussapitoon. Ampuma-aseen ja aseen osan muuntaminen ja kaupallinen muuttaminen määritellään ampuma-aselain 12 §:ssä. Asealan elinkeinon harjoittamista koskevat säännökset ovat ampuma-aselain 3 luvussa. Myös rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan osalta tilanne on siis sellainen, että kohdan kannalta merkityksellistä on ampuma-aselain sääntely laajemmin ja tiettyjen säännösten muodostama kokonaisuus ilman, että voidaan viitata johonkin tiettyyn ampuma-aselain säännökseen. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa olevien tekojen ja niiden kohteena olevien esineiden lukuisuus sekä merkityksellisten ampuma-aselain säännösten lukuisuus ja niiden muodostaman sääntelyn kokonaisuuden merkitys huomioon ottaen kohtia ei ole sääntelyn selkeyttä edistävästi mahdollista täsmentää tyhjentävillä ja tarkoilla viittauksilla johonkin ampuma-aselain säännökseen. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen ampuma-aselain vastainen kohdassa mainittujen esineiden lainaaminen liittyy ampuma-aselain 87 §:ään. Pykälässä säädetään noita esineitä koskien lainmukaisesta lainaamisesta. Kohdan perusteluista (HE 183/1997 vp) ilmenee lainaamisessa olevan kysymys esineen luovuttamisesta, joka ampuma-aselain vastaisesti tehtynä säädetään rangaistavaksi rikoslain 41 luvun 1 §:n momentin 1 kohdassa. Lainaamisesta säädetään selvyyden vuoksi erikseen 3 kohdassa. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu lainaamisrikos on suoraan kytkettävissä ampuma-aselain 87 §:ään, minkä vuoksi kohtaa voidaan tarkentaa viittaamalla mainittuun pykälään. Tämän kohdennetun pykäläviittauksen vuoksi kohdassa ei erikseen tarvitse yleisesti todeta sitä, että teon on tapahduttava ampuma-aselain vastaisesti. Se olisi kuitenkin aihetta erikseen todeta momentin 1 ja 2 kohdassa. Sen vuoksi johdantokappalettakin voitaisiin muuttaa. Näiden muutosten jälkeen 1 momentti kuuluisi seuraavasti: 

Joka 1) ampuma-aselain vastaisesti siirtää tai tuo Suomeen, siirtää Suomesta, kaupallisessa tarkoituksessa vie, kauttakuljettaa tai valmistaa taikka pitää kaupan, hankkii, pitää hallussaan tai luovuttaa ampuma-aseen, aseen osan, patruunoita, erityisen vaarallisia ammuksia, ohjus- tai raketinheitinjärjestelmän, kaasusumuttimen taikka tehokkaan ilma-aseen, 2) ampuma-aselain vastaisesti kaupallisessa tarkoituksessa korjaa ampuma-aseen, aseen osan, ohjus- tai raketinheitinjärjestelmän, kaasusumuttimen taikka tehokkaan ilma-aseen taikka muuntaa ampuma-aseen tai aseen osan taikka 3) ampuma-aselain 87 §:n vastaisesti lainaa ampuma-aseen, aseen osan, ohjus-tai raketinheitinjärjestelmän, kaasusumuttimen taikka tehokkaan ilma-aseen sille, jolla ei ole oikeutta sen hallussapitoon, on tuomittava ampuma-aserikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.  

4.1.1.2  Luvattoman ampuma-aseen kantaminen tai kuljettaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan ampuma-aserikoksen tunnusmerkistöä muutetaan siten, että luvattoman ampuma-aseen kantaminen tai kuljettaminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa tulee rangaistavaksi törkeänä ampuma-aserikoksena. 

Hallitusohjelmakirjaus koskee sanamuotonsa mukaan eräitä ampuma-aseen hallussapidon muotoja eli kantamista ja kuljettamista. Ampuma-aselain 13 §:n 4 kohdan perusteella ampuma-aseen hallussapidolla tarkoitetaan kantamisen ja kuljettamisen lisäksi sen säilyttämistä. Saman pykälän 1–3 kohdan perusteella ampuma-aseen kantamisella tarkoitetaan sen käyttämistä ampuma-aselaissa säädettyihin hyväksyttäviin käyttötarkoituksiin, kuljettamisella ampuma-aseen siirtämistä paikasta toiseen ja ampuma-aseen säilyttämisellä sen hallintaa silloin, kun sitä ei kanneta tai kuljeteta. 

Hallitusohjelmakirjauksen katsotaan tarkoittavan ampuma-aseen pitämistä mukana liikuttaessa. Tuolloin sinällään ollaan myös lähellä kuljettamista. Jotta sekaannusta ei tulisi ampuma-aselain 13 §:n käsitemääritelmiin nähden, on rangaistussäännöksessä kantamisen ja myös kuljettamisen osalta aihetta käyttää ilmaisua ”pitää mukana”. Luvattoman ampuma-aseen pelkkää säilyttämistä kulkuneuvossa ei voida vielä pitää merkittävää vaaraa ilmentävänä, merkityksellistä on nimenomaan tekijän tarkoituksestakin riippuen luvattoman ampuma-aseen kantaminen esimerkiksi sen kulkuneuvosta ottamisen jälkeen tai sen kulkuneuvossa jossakin tarkoituksessa tapahtuva kuljettaminen. 

Hallitusohjelmakirjaus koskee luvattomia ampuma-aseita. Siltä osin on kytkentä ampuma-aselain 18 §:n 1 momentin edellyttämään luvanvaraisuuteen. Joitakin tilanteita koskien on kuitenkin säädetty poikkeuksia luvanvaraisuudesta. Tämä koskee ampuma-aselain 19 §:n mukaan esimerkiksi ampuma-aseen kuljettamista silloin, kun kuljettaja harjoittaa ammattimaista tavaroiden kuljettamista. Näin ollen rangaistavuuden tulisi selvyyden vuoksi koskea tilanteita, joissa henkilö pitää hallussaan ampuma-asetta ilman oikeutta sen hallussapitoon. 

Hallitusohjelmakirjauksessa teon kohteena on ampuma-ase. Aikaisemmin todetun mukaisesti ampuma-aselain 2 §:n mukainen ampuma-aseen määritelmä on laaja. Pykälän 1 momentin kattamien perinteisesti ampuma-aseiksi katsottavien välineiden lisäksi pykälän 2 momentin mukaan ampuma-ase on myös esine, joka on suunniteltu paukkupatruunoiden laukaisemista varten, jollei sen muuttamista 1 momentin mukaiseksi ole teknisesti estetty, ja esine, joka muistuttaa ampuma-asetta ja joka rakenteensa tai valmistusmateriaalinsa puolesta on muutettavissa ampuma-aseeksi. Pykälän 3 momentin mukaan ampuma-aseita ovat myös eräät välineet, jotka ovat muun-nettavissa 1 momentin mukaisiksi. 

Ampuma-aseen mukana pitämisen tilanteissa voi aiheutua vaaraa toisen hengelle tai terveydelle sekä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle nimenomaan ampuma-aselain 2 §:n 1 momentin mukaisista ampuma-aseista, jotka eivät edellytä sen pykälän 2 tai 3 momentin mukaista muuttamista tai muuntamista. Ampuma-aseen mukana pitämisen vaara-elementtiin liittyy se, että ase on mukana pitämisen hetkellä nimenomaan ampuma-aselain 2 §:n 1 momentin mukainen ampuma-ase. Muut ampuma-aserikoksen tekotavat koskisivat edelleen ampuma-aselain 2 §:n 2 momentin mukaisia ampuma-aseita ja 3 momentin mukaisia ampuma-aseiksi muunnettavissa olevia välineitä. Ne voisivat edelleen olla myös törkeän ampuma-aserikoksen kohteita sikäli kuin jokin törkeää ampuma-asetta koskevan pykälän kvalifiointiperuste täyttyy, kokonaisarvostelu mukaan lukien. 

Hallitusohjelmakirjaus koskee ampuma-aseen mukana pitämistä yleisellä paikalla. Tältä osin voidaan uudessa kvalifiointiperusteessa viitata järjestyslain 2 §:n 1 kohdassa olevaan määritelmään. Kulkuneuvolle ei ole yleisesti sovellettavaa lainsäädännöllistä määritelmää, mutta yleisesti ottaen kulkuneuvoksi katsotaan paikasta toiseen kulkemiseen tarkoitettu laite. 

Hallitusohjelmakirjauksen voi katsoa koskevan niin yksityiseen kuin yleiseenkin käyttöön käytettäviä kulkuneuvoja. Tämä onkin perusteltua, koska molempiin kulkuneuvoihin voi liittyä ampuma-aseen kuljettamisen mahdollinen vaarallisuus. Hallitusohjelmakirjaus on myös tulkittavissa niin, että kulkuneuvon ei tarvitse olla yleisellä paikalla ampuma-aseen kuljettamisen tilanteessa. Käytännössä niin kuitenkin usein on. Joissakin poikkeustilanteissa kuljettaminen voi tapahtua muussakin paikassa, näin esimerkiksi lentomatkustamisen yhteydessä tai tekijän omistaessa kulkemansa laajan maa-alueen. 

Todetut seikat huomioon ottaen törkeää ampuma-aserikosta koskevaan pykälään tulisi lisätä kvalifiointiperusteeksi se, että ampuma-aserikoksessa rikoksentekijä pitää mukanaan ampuma-aselain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua ampuma-asetta järjestyslain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta sellaisen aseen hallussapitoon. 

Rikosten törkeille tekomuodoille ominaisesti ja myös törkeää ampuma-aserikosta koskevan rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti tämänkin teon katsominen törkeäksi ampuma-aserikokseksi edellyttäisi sitä, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. 

4.1.1.3  Muut vakavat ampuma-aseisiin liittyvät teot

Nykytilan arvioinnissa todetun perusteella perusmuotoista ampuma-aserikosta ankarammin rangaistava tulisi olla sellaisen ampuma-asetta koskevan rikoksen, johon liittyy varteenotettava vaara ampuma-aseen vakavasta rikollisesta käytöstä. 

Aserikostyöryhmä ehdotti, että uuden rikoslain 41 luvun 2 §:ssä säädettäisiin rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavaa rikollista toimintaa varten. Mainittuun rikokseen syyllistyisi työryhmän ehdotuksen mukaan se, joka pitää hallussaan ampuma-aselain 2 §:ssä tarkoitettua ampuma-asetta tai kaikkia sen kokoamiseen tarvittavia osia taikka lainaa tai luovuttaa sellaisen aseen tai sen mainitut osat toiselle sellaisissa olosuhteissa, joissa tekijän tieten ase on omiaan päätymään rikolliseen käyttöön, jossa tehdään rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 34 a luvun 2 §:ssä tarkoitettu terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu tai mainitun luvun 4 b §:ssä tarkoitettu kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten. Työryhmämietinnön lausuntopalautetta voi näiltä osin pitää yleisesti ottaen myönteisenä jäljempänä käsiteltäviä poikkeuksia lukuun ottamatta. 

Seuraavassa vielä käydään läpi uuden rangaistussäännöksen sisältöön vaikuttavia, pääosin jo työryhmän mietinnössä esiin nostettuja seikkoja, ja erityisesti lausuntopalautteen valossa arvioidaan työryhmän ehdottaman säännöksen muuttamistarpeita. 

Aikaisemmin todetun mukaan perusmuotoisina ampuma-aserikoksina jäisivät rangaistaviksi rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa nykyisin rangaistaviksi säädetyt teot. Niihin kohtiin sisältyy muitakin tekotapoja kuin hallussapito ja muitakin teon kohteita kuin ampuma-ase. Kaikkiin kohtien tekotapoihin ja kohteisiin ei kuitenkaan yleisesti ottaen liity merkittävää ja suoranaista rikollisen toiminnan vaaraa. Sinällään esimerkiksi ampuma-aseen valmistaminen tai kaupan pitäminen voivat liittyä mahdolliseen tulevaan rikolliseen toimintaan, mutta merkityksellinen vaara liittyy erityisesti aseen olemiseen sellaisen henkilön hallussa tai saattamiseen sellaisen henkilön haltuun, joka voi syyllistyä vakaviin rikoksiin.  

Tekotapojen osalta korostuvat hallussapidon lisäksi siihen kiinteästi liittyvät rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa todettu luovuttaminen ja 3 kohdassa todettu lainaaminen. Törkeää ampuma-aserikosta koskevan rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momentin kvalifiointiperusteissa on tekotapoja, jotka soveltuvat valmistamisen ja kaupan pitämisen vakavimpiin tekotapoihin (esimerkiksi rikoksen kohteena on erityisen vaarallinen ampuma-ase tai suuri määrä ampuma-aseita, rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti). 

Uudessa rangaistussäännöksessä olisi aiheellista noudattaa ampuma-aserikosta koskevan rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdan mukaista lainaamisen ja luovuttamisen erottelua, vaikkakin lain esitöiden (HE 183/1997 vp) mukaan lainaamisessa on kysymys luovuttamisesta. Ampuma-aselain 87 §:ssä kuitenkin säädetään ampuma-aseen lainaamisesta erikseen. 

Rangaistusvastuu olisi aiheellista ulottaa ampuma-aseen lainaamisen ja luovuttamisen lisäksi hallussapitoon. Hallussapitäjän olosuhteista ilmenevä ampuma-aseen vakavan rikollisen käytön riski voi olla yhtä suurta vaaraa ilmentävä kuin se, että ase lainataan tai luovutetaan sellaista riskiä ilmentävälle henkilölle. Hallussapidon jättäminen kriminalisoinnin ulkopuolelle tarkoittaisi myös sitä, että rangaistavaksi ei tulisi lainan- tai luovutuksensaajan suorittama hallussapito hänen olosuhteidensa ilmentäessä varteenotettavaa vaaraa ampuma-aseen päätymisestä vakavaan rikolliseen käyttöön. Järjestäytyneen rikollisuuden piirissä omaksutut työnjaot voivat myös johtaa siihen, että henkilö nimenomaisesti pitää ampuma-asetta hallussaan siinä tarkoituksessa, että se on valmiina käytettäväksi rikollisryhmän tekemiä rikoksia varten. Sama voi koskea myös muita yhdessä tehtäviä rikoksia. 

Hallussapidon säätäminen rangaistavaksi uudessa rangaistussäännöksessä on perusteltua siitäkin huolimatta, että rikoslain 21 luvun 6 a §:n mukaan rangaistavaa on jo törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu esimerkiksi niin, että tekijä pitää hallussaan ampuma-asetta tapon, murhan, surman tai törkeän pahoinpitelyn tekemistä varten. Vakaviin ampuma-asetta tehtyihin valmistelurikoksiin voi kuulua myös rikoslain 31 luvun 2 a §:ssä rangaistavaksi säädetty törkeän ryöstön valmistelu, jonka tekotapoihin kuuluu muun ohessa ampuma-aseen hallussapito törkeän ryöstön tekemistä varten. Huomioon on otettava myös rikoslain 25 luvun 4 a §:ssä rangaistavaksi säädetty panttivangin ottamisen valmistelu. 

Mainituille valmistelurikoksia koskeville rangaistussäännöksille on lain esitöiden (HE 141/2012 vp, s. 35/II) mukaan ominaista se, että kyseessä täytyy olla konkreettinen, ainakin jollakin tavalla yksilöity teko. Pelkästään yleinen valmius tarpeen tullen tehdä rikos ei ole riittävää. Kyseiset valmistelurikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat lisäksi rajattuja koskemaan vain tiettyjen rikosten valmistelua ja tekona vain hallussapitoa. Näille valmistelurikoksille on sinänsä ominaista, että rikoksen tekemiseksi hallussa pidettävä ampuma-ase voi olla laillisesti hallussa. 

Ampuma-aseen hallussapito ja eräitä rikoslain 34 a luvun säännöksiä koskien myös ampuma-aseen luovuttaminen voivat liittyä myös tiettyihin terrorismirikoksiin. Sellaisia rikoksia ovat terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu (2 §), terroristiryhmän toimintaan osallistuminen (4 §), koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten (4 a §) ja kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten (4 b §). Ensiksi mainitun rikoksen lisäksi muutkin ovat valmistelutyyppisiä rikoksia. Kyseisten rangaistussäännösten soveltamisala on kuitenkin hyvin rajattu ja sidottu terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten tekemisen edistämiseen. Uuden nykyistä sääntelyä täydentävän rangaistussäännöksen säätäminen on perusteltua rikoslain 34 a luvun säännöksetkin huomioon ottaen. 

Mitä tulee teon kohteisiin, niiden vaaralliseen luonteeseen liittyvänä keskeinen on ampuma-aselain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu ampuma-ase, jonka saaminen sen momentin mukaiseksi ei edellytä 2 momentin mukaista muuttamista tai 3 momentin mukaista muuntamista ja johon liittyvät valmius käyttää ampuma-asetta ja sellaiseen valmiuteen kytkettävissä oleva vaara. Toisaalta hallitusohjelmakirjaukseen perustuvasta uudesta törkeän ampuma-aserikoksen kvalifiointiperusteesta uusi rangaistussäännös eroaisi siinä, että tunnusmerkistö ei edellyttäisi ampuma-aseen mukana pitämistä, johon ampuma-aselain 2 §:n 1 momentin mukaisten ampuma-aseiden voidaan katsoa erityisesti liittyvän. Tämä tekojen välille tehtävissä oleva ero puoltaisi sitä, että tässä tapauksessa teon kohde voisi olla ampuma-aselain 2 §:n mukainen ampuma-ase kattaen myös sen pykälän 2 ja 3 momentin mukaiset muutettavissa olevat esineet ja muunnettavissa olevat välineet. Rikoslain uuden 41 luvun loppuun sijoitettavan määritelmäsäännöksen vuoksi uudessa rangaistussäännöksessä ei kuitenkaan tarvittaisi viittausta ampuma-aselain 2 §:ään. Ampuma-aseeseen kohdistuvaan tekoon rinnastuu se, että teko kohdistuu kaikkiin ampuma-aseen kokoamisessa tarvittaviin osiin. Tämä tulisi ottaa huomioon uudessa rangaistussäännöksessä. 

Jaksossa 2.5.3.2 ja edellä tässä jaksossa todetun perusteella perusmuotoista ampuma-aserikosta ankarammin rangaistava tulisi olla sellaisen ampuma-aserikoksen, jossa tekijä pitää hallussaan ampuma-asetta tai kaikkia sen kokoamiseen tarvittavia osia taikka lainaa tai luovuttaa sellaisen aseen tai sen mainitut osat toiselle olosuhteissa, joissa on varteenotettava vaara aseen päätymisestä vakavaan rikolliseen käyttöön. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate kuitenkin edellyttää sitä, että uusi rangaistussäännös on muotoiltu tarkkarajaisesti ja täsmällisesti. Periaatteen vuoksi on aihetta tarkastella sitä, mitä tarkennuksia säännökseen on mahdollisesti tarpeen tehdä koskien vaaralliseksi katsottavia ampuma-aseen hallussapidon, lainaamisen ja luovuttamisen tilanteita, niihin liittyvän vaaran luonnetta sekä sitä, minkälaiseen rikolliseen toimintaan ampuma-aseen rangaistavaksi säädettävän käsittelyn tulee liittyä. 

Ampuma-aseen rikolliseen toimintaan päätymisen vaaraa ilmentävät tilanteet niihin liittyvine seikkoineen voivat olla moninaisia. On sinällään erotettavissa tiettyjä tyyppitapauksia. Vaaralliseksi katsottava tilanne voi olla esimerkiksi käsillä, kun ase luovutetaan tai lainataan järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvalle henkilölle tai muullekin henkilölle, joka luovuttajan tai lainaajan tieten tekee rikoksia tai jonka on tarkoitus tehdä rikoksia aseita hyväksikäyttäen. Vaaraa ilmentävässä hallussapidossa olisi kysymys erityisesti tilanteista, joissa henkilöllä on mukanaan ampuma-ase niin, että hän on varautunut rikoksen tekemiseen asetta hyväksikäyttäen. Vaikka tiettyjä tyypillisiä tilanteita onkin erotettavissa, niitä ei voida säännellä kattavasti pykälätasolla. Tarvittavat tarkennukset voidaan tehdä pykälän perusteluissa. 

Vaaralla tässä yhteydessä ei tarkoitettaisi vaaraa siitä, että ampuma-asetta käyttäen tehty rikos tehtäisiin. Kun on olemassa konkreettinen vaara rikoksen täyttymisestä, ollaan jo rikoksen yrityksessä sikäli kuin yritys on rangaistava. Sellaisessa tilanteessa rikoksen tekeminen on jo aloitettu. Konkreettinen vaara ilmentää läheistä ja todellista vaaraa suojeltavalle oikeushyvälle. Nyt kysymys olisi ampuma-aseen käsittelystä muuta kuin tiettyä tiedossa olevaa rikosta varten, minkä vuoksi päätymistä abstraktiseen vaaraan voidaan pitää luontevana ratkaisuna. 

Abstraktisesta vaarasta puhutaan, kun teko tyypiltään on vaaraa aiheuttava. Abstraktista vaaraa kuvataan rangaistussäännöksissä ilmaisulla ”on omiaan aiheuttamaan”, jota käytetään esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevassa rikoslain 23 luvun 1 §:n 1 momentissa sekä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevissa rikoslain 24 luvun säännöksissä (8 ja 9 §). 

Ampuma-aseen mahdolliseen päätymiseen rikolliseen käyttöön liittyy se, että uuden rangaistussäännöksen tarkoituksena tulisi olla vaikuttaminen ehkäisevästi ampuma-aseita käyttäen toteutettavien ja lähinnä vakaviksi katsottavien rikosten tekemiseen sekä rankaiseminen merkittävää vaaraa ilmentävästä menettelystä. Merkityksellinen rikollisuus voidaan rajata monella tavalla. Sitä voidaan luonnehtia jollakin tavalla (esimerkiksi henkeen tai terveyteen kohdistuvat rikokset), voidaan mainita rikosnimikkeitä, voidaan edellyttää vähintään tiettyä tasoa olevaa enimmäisvankeusrangaistusta tai käyttää jotakin noiden vaihtoehtojen yhdistelmää. 

Perustelluimpana ja riittävän tarkkarajaisena voidaan pitää vaihtoehtoa, jonka mukaan mahdollisen rikoksen enimmäisrangaistuksen tulee olla vähintään tiettyä tasoa. Tämä lainsäädäntöratkaisu erottaisi uuden rangaistavaksi säädettävän rikoksen myös edellä käsitellyistä valmistelurikoksista ja terrorismirikoksista, joille on ominaista ampuma-aseen hallussapidon tai luovuttamisen rangaistavuuden sitominen tietyn pykäläviittauksella rajatun rikoksen tekemiseen, ja parantaisi edellytyksiä yleisemmin estää vakavaa ampuma-aseisiin liittyvää rikollisuutta ja puuttua siihen jo varhaisessa vaiheessa. 

Rikoslaissa ei ole missään yhteydessä määritelty vakavaa rikosta. Sellaiseksi voidaan katsoa esimerkiksi rikosten törkeät tekomuodot, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Tämän enimmäisrangaistuksen merkityksellisyyttä vakavan rikollisuuden kannalta korostaa myös sen ottaminen järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmää koskevaan rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momenttiin. 

Rikoslain 34 a luvun 2 §:ssä rangaistavaksi säädetty terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu ja saman luvun 4 b §:ssä rangaistavaksi säädetty kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten tulisi erikseen mainita uudessa rangaistussäännöksessä. Mainituista rikoksista tuomitaan sakkoon tai enintään kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Terrorismirikollisuuden vakavan luonteen ja sellaisen rikollisuuden estämiseksi näiden rikosten sisällyttäminen uuteen rangaistussäännökseen on perusteltua, vaikka kyseessä on valmistelurikos ja kouluttautumisrikoksen osalta valmistelutyyppinen rikos. Valmistelurikoksen ja kouluttautumisrikoksen huomioon ottaminen ei olisi myöskään ristiriidassa terrorismirikoksia koskevan rikoslain 34 a luvun sääntelyn kanssa. Luvulle on ominaista terrorismirikollisuuden erittäin vakavan ja vaarallisen luonteen vuoksi, että rangaistavaksi on säädetty sellaisia valmistelutyyppisiä tekoja, jotka edistävät terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tai muun luvussa rangaistavaksi säädetyn valmistelutyyppisen rikoksen tekemistä. 

Aserikostyöryhmän lausuntopalautteessa on kiinnitetty huomiota siihen, että työryhmän ehdotuksen mukaan rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset eivät tulisi kuulumaan niiden rikosten joukkoon, joita ampuma-aseen käsittely vakavaa rikollista toimintaa varten koskisi. Kohdan mukaisista rikoksista tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi. Kohdassa säädetään rangaistaviksi laittoman uhkauksen, perättömän vaarailmoituksen, eräiden törkeiden julkisrauhan rikkomisten ja ydinenergian käyttörikoksen tekeminen terroristisessa tarkoituksessa. Kohdan mukaisista rikoksista eräs eli terroristisessa tarkoituksessa tehty laiton uhkaus on sellainen, jonka tekemisessä voidaan käyttää ampuma-asetta. Kyseinen rikos olisi aiheellista sisällyttää uuteen rangaistussäännökseen. 

Aserikostyöryhmän ehdotuksen mukaan ampuma-aseen käsittely vakavaa rikollista toimintaa varten edellyttäisi tekijältä korkeampaa tahallisuuden astetta (”… tekijän tieten ase on omiaan päätymään rikolliseen käyttöön …”). Tähän on puututtu eräissä lausunnoissa. Jatkovalmistelussa on päädytty siihen, että tahallisuuden tulisi määräytyä tavalliseen tapaan sitä koskevien yleisten sääntöjen ja periaatteiden mukaan. 

Lausuntopalautteessa on lisäksi katsottu, että tunnusmerkistön osa ”rikolliseen käyttöön, jossa tehdään rikos” ei ole sujuvaa säädöskieltä. Tämän aiheellisen huomautuksen johdosta työryhmän ehdottamaa säännöstä on tässä esityksessä muutettu niin, että työryhmän ehdottama muotoilu korvataan ilmaisulla ”sellaisen rikoksen tekemiseen”. Samalla rikoksen nimike on aiheellista muuttaa ”ampuma-aseen käsittelyksi vakavan rikoksen tekemistä varten”, joka olisi työryhmän ehdottamaa ”rikollisen toiminnan” sisältävää täsmällisempi ja tarkkarajaisempi. 

Todetun perusteella uuden rangaistussäännöksen mukaan ampuma-aseen käsittelystä vakavan rikoksen tekemistä varten tuomittaisiin rangaistukseen se, joka pitää hallussaan ampuma-asetta tai kaikkia sen kokoamiseen tarvittavia osia taikka lainaa tai luovuttaa sellaisen aseen tai sen mainitut osat toiselle olosuhteissa, joissa ase on omiaan päätymään käytettäväksi sellaisen rikoksen tekemiseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn laittoman uhkauksen, 2 §:ssä tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun tai 4 b §:ssä tarkoitetun kouluttautumisen terrorismirikoksen tekemistä varten tekemiseen. 

Kun törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu, panttivangin ottamisen valmistelu ja törkeän ryöstön valmistelu säädettiin rangaistaviksi, päädyttiin lainsäädäntöratkaisuun, jossa niitä rikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin sijoitettiin ampuma-aseisiin liittyvät valmisteluteot ja muut valmisteluteot. Tätä voidaan pitää edelleen perusteltuna ratkaisuna, koska näitä valmistelurikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin sisällytettyjen tekotapojen (ampuma-aseen hallussapidon lisäksi esimerkiksi yksityiskohtaisen suunnitelman laatiminen sekä palkkaaminen ja käskeminen) yleisen vaarallisuuden ja paheksuttavuuden välille ei voida tehdä mainittavia eroja. On myös huomattava, että kyseiset valmistelurikokset koskevat vain tiettyjen rikosten valmistelua ja niin, että valmistelun tavoitteena olevan rikoksen täytyy jo olla konkreettinen, ainakin jollakin tavalla yksilöity teko. Ampuma-aseen hallussapitoon liittyviä valmistelurikosten tekotapoja ei ehdoteta irrotettaviksi uuteen rangaistussäännökseen. 

Rikoslain 17 luvun 1 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisena on rangaistavaa sellaisen ryhmän varustaminen aseilla ja sen yrittäminen. Kohta sanamuotonsa mukaan edellyttää usean ampuma-aseen järjestämistä järjestäytyneelle rikollisryhmälle tai sen yrittämistä. Saman pykälän 3 momentin mukaan 1 momentissa säädettyä ei sovelleta, jos teosta säädetään muualla laissa yhtä ankara tai ankarampi rangaistus. Ampuma-aselain 2 §:ssä tarkoitettujen ampuma-aseiden lainaaminen tai luovuttaminen järjestäytyneelle rikollisryhmälle on rikoslain 17 luvun 1 a §:n 1 momentin 2 kohdan soveltamisalaan kuuluvaa järjestäytyneen rikollisryhmän varustamista ampuma-aseella niissä tilanteissa, joissa ryhmää varustetaan usealla ampuma-aseella. 

Yhdenkin ampuma-aseen lainaamista tai luovuttamista järjestäytyneelle rikollisryhmälle voidaan pitää uudessa rangaistussäännöksessä tarkoitettua vaaraa ilmentävänä tekona. Kun lisäksi otetaan huomioon seuraavassa jaksossa rangaistusasteikoista todettu, olisi myös ristiriitaista jättää rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä lievemmin rangaistavaksi yhtä useamman ampuma-aseen lainaamiseen ja luovuttamiseen liittyvät teot. Näin ollen ehdotetaan ampuma-aseen lainaamisen tai luovuttamisen tai sen yrittämisen järjestäytyneelle rikollisryhmälle tulevan rangaistavaksi pelkästään uuden pykälän perusteella huolimatta lainattavien tai luovutettavien ampuma-aseiden lukumäärästä. 

Rikosoikeuden yleisten oppien uudistamisen yhteydessä tehtyjen linjausten (HE 44/2002 vp, s. 132/I) mukaan rikoksen yrityksen kriminalisoiminen on sitä perustellumpaa, mitä vakavammasta rikoksesta on kysymys. Yrityksen rangaistavuus on perusteltua silloin, kun teko etenee niin, että se on paloiteltavissa useisiin objektiivisesti havainnoitaviin osatekoihin. Kysymyksessä oleva rikos voidaan sinällään todeta vakavaksi jäljempänä tehtävän rangaistusasteikkoarvioinnin perusteella. Uusi rangaistussäännös ei kuitenkaan tunnusmerkistönsä perusteella (tekotapoina hallussapito, lainaaminen ja luovuttaminen) olisi selkeästi sellainen, että se etenisi vaiheesta toiseen ennen täyttymistään ja että olisi osoitettavissa jossakin vaiheessa oleva konkreettinen vaara rikoksen täyttymisestä. Kriminaalipoliittisesti ei ole myöskään perusteltua yritysvastuun ulottaminen miten pitkälle tahansa. Huomioon on myös otettava se, että nyt kysymyksessä oleva rikos olisi tunnusmerkistönsä perusteella rinnastettavissa tietyllä tavalla valmistelurikoksiin, joiden yritystä ei säädetä rangaistavaksi. Näin ollen ei ehdoteta uuden rikoksen yrityksen säätämistä rangaistavaksi. 

Rikoslain 17 luvun 1 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan on siis rangaistavaa myös se, että yritetään varustaa järjestäytynyttä rikollisryhmää ampuma-aseilla. Yritys kohdan perusteella rinnastuu rangaistavuudeltaan täytettyyn tekoon. Yrityksen täytettyyn tekoon rinnastettavuus tulisi ottaa huomioon uutta rikosta koskevassa sääntelyssä. Uuden rangaistussäännöksen suhdetta järjestäytyneen rikollisryhmän varustamiseen ehdotetaan täsmennettäväksi uuden säännöksen sisältävään pykälään otettavalla 2 momentilla. Siinä ehdotetaan todettavaksi seuraava: 

Ampuma-aseen käsittelystä vakavan rikoksen tekemistä varten tuomitaan myös se, joka lainaa tai luovuttaa taikka yrittää lainata tai luovuttaa 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulle järjestäytyneelle rikollisryhmälle ampuma-aseen tai kaikki sen kokoamiseen tarvittavat osat. 

Rikoslain 17 luvun 1 a §:ään olisi aiheellista selvyyden vuoksi lisätä uusi 4 momentti, jossa todetaan, että ampuma-aselain 2 §:ssä tarkoitetun ampuma-aseen tai kaikkien sen kokoamiseen tarvittavien osien lainaamisesta tai luovuttamisesta järjestäytyneelle rikollisryhmälle tai sen yrittämisestä säädetään tämän lain 41 luvun 2 §:ssä. 

4.1.1.4  Vakaviin ampuma-aseisiin liittyvien rikosten rangaistusasteikot

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistus korotetaan neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta, jotta varmistetaan niistä tuomittavien vankeusrangaistusten pääsääntöinen ehdottomuus. 

Aserikostyöryhmä ehdotti mainittua vähimmäisrangaistusta koskevaa muutosta, joka tulisi koskemaan törkeän ampuma-aserikoksen rangaistussäännökseen sijoitettavan uuden kvalifiointiperusteen (ampuma-aselain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun ampuma-aseen mukana pitäminen järjestyslain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta sellaisen aseen hallussapitoon) lisäksi myös kyseisessä rangaistussäännöksessä nykyisin säädettyjä kvalifiointiperusteita. Viimeksi mainittujen mukaan ampuma-aserikoksen voi tehdä törkeäksi ampuma-aserikokseksi se, että rikoksen kohteena on erityisen vaarallinen ampuma-ase taikka suuri määrä ampuma-aseita, tehokkaita ilma-aseita tai aseen osia, rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä taikka rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti. 

Työryhmän hallitusohjelmakirjaukseen perustuva ehdotus törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottamisesta tarkoittaisi sitä, että kyseisestä rikoksesta tuomittaisiin jatkossa pääsääntöisesti ehdoton vankeusrangaistus. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Mainittu säännös mahdollistaa tasan kahden vuoden vankeusrangaistuksen tuomitsemisen ehdollisena. Lisäksi rikoslain 6 luvun 8 §:n mukaan rangaistusasteikkoa voidaan lieventää tietyin edellytyksin niin, että tuomitaan rangaistusasteikon vähimmäisrangaistusta lievempi vankeusrangaistus. 

Aserikostyöryhmän ehdotus törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottamisesta jakoi mietinnöstä lausunnon antaneiden mielipiteitä. Ehdotukseen kriittisesti suhtautuneiden lausunnoissa kiinnitettiin huomiota rikosten rangaistusasteikkojen oikeasuhtaisuuteen toisiinsa verrattuina. Esiin tuotiin esimerkiksi se, että vähimmäisrangaistuksen korottamisen kautta törkeistä ampuma-aserikoksista voitaisiin tuomita ankarampia rangaistuksia kuin uhrin terveyttä vakavasti vahingoittavasta törkeästä pahoinpitelystä. Lausuntopalautteen mukaan vähimmäisrangaistuksen korottaminen ehdotetulla tavalla ei anna tuomioistuimille riittävästi tapauskohtaista harkinnanvaraa seuraamuksen määräämisen ja siihen liittyen tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamisen suhteen. 

Vähimmäisrangaistuksen näkökulmasta törkeä ampuma-aserikos jatkossa rinnastuisi selvemmin sellaisiin erityisen vakaviin rikoslaissa rangaistaviksi säädettyihin rikoksiin, joiden vähimmäisrangaistus on kahden vuoden vankeusrangaistus. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi törkeä raiskaus, lapsenraiskaus, törkeä ihmiskauppa ja törkeä ryöstö. Koska mainittujen rikosten enimmäisrangaistus on kymmenen vuoden vankeusrangaistus, laajemman rangaistusasteikon vuoksi niistä yleisesti ottaen jatkossakin tuomittaisiin ankarampia rangaistuksia kuin törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomittaisiin. Tämä onkin tekojen yleisen luonteen ja suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta perusteltua. Lausuntopalautteessa esiin nostetun törkeän pahoinpitelynkin enimmäisrangaistus on kymmenen vuotta vankeutta, joten vähimmäisrangaistuksestaan (vankeutta vähintään yksi vuosi) huolimatta törkeästäkin pahoinpitelystä voitaisiin jatkossakin sitä koskevan rangaistusasteikon laajuuden perusteella tuomita merkittävästi ankarampia rangaistuksia kuin törkeästä ampuma-aserikoksesta voitaisiin tuomita. 

Edellä jaksossa 2.4.3 selostettu korkeimman oikeuden ratkaistu 2024:10 sinällään osoittaa, että törkeistä ampuma-aserikoksista voidaan nykyisinkin jo tuomita ankaria rangaistuksia. Korkein oikeus tuomitsi vastaajan 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen kolmesta törkeästä ampuma-aserikoksesta. Tällaisiin rangaistuksiin pääseminen voi kuitenkin muissakin tapauksissa edellyttää useita rikoksia ja sitä, että ainakin jokin teoista on törkeäksi ampuma-aserikokseksikin hyvin vakava. Korkeimman oikeuden ratkaisussa vakavimmaksi arvoitu teko koski kolmen luvattoman toimintakuntoisen sarjatuliaseen hankkimista, hallussapitoa ja myymistä. Tuosta teosta olisi korkeimman oikeuden mukaan tullut tuomita lähtökohtaisesti 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus. Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa, että kahdesta muusta törkeästä ampuma-aserikoksesta yhteiseen vankeusrangaistuksen tullut lisä oli varsin vähäinen rikoksen neljän vuoden enimmäisvankeusrangaistukseen verrattuna. 

Vertailuvaltioiden lainsäädännöistä on vaikeaa tässäkin tapauksessa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Rangaistusasteikot vaihtelevat, vähimmäisrangaistusta ei ole välttämättä säädetty. Esimerkkeinä kahdesta erilaisesta lainsäädäntöratkaisusta voidaan esittää kahden Suomelle vertailuvaltioina merkittävän Pohjoismaan eli Ruotsin ja Norjan rangaistussääntely koskien laitonta ampuma-aseen hallussa pitämistä yleisellä paikalla. 

Ruotsissa voidaan törkeästä aserikoksesta tuomita vähintään neljän ja enintään seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen se, joka tahallaan oikeudettomasti pitää hallussaan ampuma-asetta yleisellä paikalla tai muussa paikassa, jossa ihmisiä tavallisesti kokoontuu tai on kokoontunut, taikka kulkuvälineessä sellaisessa paikassa. Ankara rangaistusasteikko perustuu maassa jo useita vuosia jatkuneeseen vakavaan ampuma-aserikollisuuteen, joka on myös johtanut useamman kerran tapahtuneeseen lainsäädännön muuttamiseen. 

Norjassa puolestaan laittomasta aseistautumisesta yleisellä paikalla tuomitaan sakkoon tai enintään yhden vuoden vankeusrangaistuksen, törkeästä tekomuodosta sakkoon tai enintään kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Törkeysarvostelussa erityistä painoa on annettava sen aseen tyypille, jota teko koskee, sille, onko ase ladattu tai helposti ladattavissa, ja sille, onko aseistautuminen muilla perusteilla erityisen vaarallinen tai yhteiskunnalle vahingollinen. 

Ilman ampuma-aseen hallussapito-oikeutta sellaista asetta yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa mukana pitävä on vähintäänkin varautunut ampuma-asetta käyttäen turvautumaan väkivaltaan tai se voi jossakin tilanteessa olla hänen tarkoituksenaan, vaikka käytön tarkoitus ei olisikaan vielä tarkasti selvillä. Tällaisen teon kohdalla vähimmäisrangaistuksen merkittävää korottamista puoltavat samat seikat kuin teon säätämistä törkeän ampuma-aserikoksen kvalifiointiperusteeksi. 

Uutta kvalifiointiperustetta ja muita rikoslain 41 luvun 2 §:ssä jo nykyisin olevia kvalifiointiperusteita koskien perusteita vähimmäisrangaistuksen korottamiselle on, kun otetaan lisäksi huomioon ampuma-aserikollisuuden tilannekuva ja siihen liittyen rikollisuuden liittyminen aikaisempaa enemmän vakavaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Vaikka nykyisten kvalifiointiperusteiden mukaiset teot eivät ole siinä mielessä vaaralliseksi katsottavia, että niihin liittyisi suoranainen väkivallan käytön vaara, teot ovat joka tapauksessa hyvin paheksuttavaksi katsottavia ja voivat edistää laajamittaista rikollisuutta ja yksittäistapauksissakin vakavan rikoksen tekemistä. 

Törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottamisella kahteen vuoteen vankeutta voisi olla kansalaisteen tietoon tehokkaasti saatettuna merkittävä uusia rikoksia estävä vaikutus. Tämä liittyisi niin rangaistuksen kestoon kuin sen pääsääntöiseen määräämiseen ehdottomana. 

Törkeälle ampuma-aserikokselle ehdotettava uusi rangaistusasteikko (vankeutta vähintään kaksi ja enintään neljä vuotta) olisi ainoa sellainen rikoslain asteikko. Rangaistusasteikon vähimmäisrangaistuksen huomattava korottaminen ja rangaistusasteikon sitä kautta tapahtuva kapeutuminen korostaisivat rikosten törkeisiin tekomuotoihin ja myös törkeään ampuma-aserikokseen liittyvän teon kokonaisarvostelun merkitystä. Sitä kautta vähemmän vakaviksi arvioitavat teot tulisivat edelleen arvioitaviksi ampuma-aserikoksina. 

Hallitusohjelmakirjaukset eivät edellytä törkeän ampuma-aserikoksen enimmäisrangaistuksen korottamista. Voidaankin katsoa, että rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momenttiin nykyisin sisältyvät kvalifiointiperusteet ja ehdotettava uusi kvalifiointiperuste eivät vielä ilmennä sellaista tekotavan yleistä vaarallista ja vakavaa luonnetta, että enimmäisrangaistuksen korottaminen olisi perusteltua. Törkeiden ampuma-aserikosten vaarallisuus voidaan ottaa riittävästi huomioon vähimmäisrangaistuksen korottamisen kautta. 

Aikaisemmin todetun mukaisesti rikoslain 41 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi rangaistussäännös, jonka mukaan rangaistukseen ampuma-aseen käsittelystä vakavan rikoksen tekemistä varten tuomittaisiin se, joka pitää hallussaan ampuma-asetta tai kaikkia sen kokoamiseen tarvittavia osia taikka lainaa tai luovuttaa sellaisen aseen tai sen mainitut osat taikka lainaa tai luovuttaa sellaisen aseen tai sen mainitut osat toiselle olosuhteissa, joissa ase on omiaan päätymään käytettäväksi sellaisen rikoksen tekemiseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn laittoman uhkauksen, 2 §:ssä tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun tai 4 b §:ssä tarkoitetun kouluttautumisen terrorismirikoksen tekemistä varten tekemiseen. 

Uuden rangaistussäännöksen mukainen rikos olisi lähtökohtaisesti selvästi vakavampi kuin perusmuotoinen rikoslain 41 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty ampuma-aserikos. Sen sijaan jossakin määrin vaikeampaa on suhteuttaa teko yleisesti rangaistavuudeltaan ja rangaistusasteikoltaan esimerkiksi hallitusohjelmakirjaukseen perustuvaan törkeän ampuma-aserikoksen uuteen kvalifiointiperusteeseen (ampuma-aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta sellaisen aseen hallussapitoon) nähden. 

Kun suhteutetaan toisiinsa uutta rangaistussäännöstä ja uutta törkeän ampuma-aserikoksen kvalifiointiperustetta, lähtökohtaisesti vakavampana voidaan pitää kvalifiointiperusteen mukaisia tekoja, joissa rikoksentekijä tahallaan pitää mukanaan yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ampuma-asetta ilman oikeutta sen hallussapitoon. Tällaisiin tilanteisiin liittyy korostunut vaara ampuma-aseen lähestyvästä rikollisesta käytöstä. Uuden rangaistussäännöksen soveltamistilanteissa mahdolliseen ampuma-aseen rikolliseen käyttöön liitettävä abstraktinen vaara olisi lähtökohtaisesti etäisempi. 

Arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös valmistelurikoksia koskevat rangaistusasteikot niin, että rikosten rangaistusasteikot muodostaisivat mahdollisimman johdonmukaisen kokonaisuuden. Ampuma-aseen hallussapidosta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua varten tuomitaan enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Panttivangin ottamisen valmistelusta ja törkeän ryöstön valmistelusta tuomitaan enintään kolmen vuoden vankeusrangaistus. Rikoslain 2 c luvun 2 §:n 2 momentin mukaisesti kyseisten rikosten vähimmäisrangaistus on neljäntoista päivän vankeusrangaistus. 

Kun kyseisiä valmistelurikoksia säädettiin rangaistavaksi, lain esitöissä (HE 141/2012 vp, s. 25) kiinnitettiin erityisesti huomiota rikosten valmistelurikosluonteeseen sekä siihen, mitkä valmistelun kohteina olleiden rikosten rangaistusasteikot ovat ja mitä niiden yrityksistä voidaan tuomita. Tuolloin tehty arviointi on edelleen merkityksellinen. 

Ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten voisi koskea myös rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin mukaista terroristisessa tarkoituksessa tehtyä laitonta uhkausta (vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kolme vuotta), 2 §:n mukaista terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelua (sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta) ja 4 b §:n mukaista kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten (sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta). Todetut rangaistusasteikot muiden rikoslain 34 a luvun rangaistusasteikkojen tavoin tulevat arvioitavaksi ja joiltakin osin mahdollisesti muutettavaksi parhaillaan käynnissä olevassa terrorismirikoksia koskevan rangaistussääntelyn kokonaistarkastelussa. Asteikoista ei voida sen vuoksi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Joka tapauksessa uudesta rikoksesta tuomittava rangaistus olisi mahdollisuuksien mukaan suhteutettava siihen rikollisuuteen, jota varten ampuma-aseen käsittely tapahtuu. 

Ampuma-aseen rangaistavaan käsittelyyn liittyvissä tilanteissa ei rangaistavuuden kannalta edellytettäisi rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä rangaistavaksi säädetyn törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tavoin, että ampuma-aseen hallussapito liittyy konkreettiseen, ainakin jollakin tavalla yksilöityyn tekoon. Sama koskee myös rikoslain 25 luvun 4 a §:ssä rangaistavaksi säädettyä panttivangin ottamisen valmistelua ja rikoslain 31 luvun 2 a §:ssä rangaistavaksi säädettyä törkeän ryöstön valmistelua. Toisaalta ampuma-aseen käsittelyä vakavan rikoksen tekemistä varten koskevan uuden rangaistussäännöksen soveltaminen edellyttäisi toteen näytettävissä olevaa perusteltua vaaraa ampuma-aseen päätymisestä vakavan rikoksen tekemiseen. Säännöksen mukaisen rikoksen voi lähtökohtaisesti katsoa vakavuudeltaan ja paheksuttavuudeltaan rinnastuvan kolmeen jo rangaistavaksi säädettyyn valmistelurikokseen ja niistä erityisesti rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn tekoon, koska uuden rangaistussäännöksen soveltamisalaan kuuluisivat keskeisesti tapaukset, joissa on abstrakti vaara ampuma-aseen päätymisestä vakavan henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen tekovälineeksi. Näin ollen ehdotetaan, että uudesta rikoksesta voitaisiin tuomita enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. 

Rikoslain 41 luvun sisällön ja rakenteen perusteella ampuma-aseen käsittelyä vakavan rikoksen tekemistä varten koskeva säännös olisi perusteltua sijoittaa ampuma-aserikosta ja törkeää ampuma-aserikosta koskevien pykälien väliin 2 §:ään, jolloin pykälät törkeää ampuma-aserikosta koskevasta pykälästä alkaen siirtyisivät numeroltaan yhdellä eteenpäin. 

4.1.1.5  Lievä ampuma-aserikos

Jaksossa 2.5.2.1 todetun mukaisesti ampuma-aserikosta koskevan rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdan mukaiset teot olisi perusteltua siirtää rangaistusasteikon mukaan lievemmin rangaistavan rikoksen piiriin. Vaihtoehtoja tämän toteuttamiseksi on useita. Ensimmäinen niistä on se, että säädetään ampuma-aserikokselle toinen ja nykyistä lievempi rangaistusasteikko, joka kattaa kyseisten kohtien mukaiset teot. Toinen vaihtoehto on tehdä noiden kohtien mukaisista teoista oma rikoksensa, kolmas vaihtoehto on tekojen lisääminen lievää ampuma-aserikosta koskevaan rikoslain 41 luvun 3 §:ään, jonka pykälänumero ehdotetaan muutettavaksi numeroksi 4. Neljäntenä vaihtoehtona tulee kysymykseen näiden lievemmäksi katsottavien rikosten lisääminen ampuma-aserikkomusta koskevaan ampuma-aselain 103 §:ään. 

Suomessa omaksutun rikoslainsäädännön muotoilutavan mukaista ei ole se, että ampuma-aserikokselle säädettäisiin toinen rangaistusasteikko. Rikosten erotettavuutta toisistaan myös edistää se, että eri vakavuustason rikoksilla on eri rikosnimikkeet. 

Suomessa rikoslain sääntelyssä omaksutun lainsäädäntötekniikan mukaista ei olisi myöskään se, että rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdan mukaisista teoista tehtäisiin oma rikoksensa. Jos rikoslaissa rikos jyvitetään pykälätasolla eri vakavuusasteen tekoihin, se tapahtuu vakiintuneesti niin, että on enintään kolme rikosta (perusmuotoinen, törkeä ja lievä). Uutta rikosta kuvaavan rikosnimikkeen valinta myös olisi tässä tapauksessa vaikeata. 

Näin ollen jäljelle jäävinä vaihtoehtoina on rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdassa rangaistaviksi säädettyjen tekojen lisääminen lievää ampuma-aserikosta tai ampuma-aserikkomusta koskevaan pykälään. Valintaan näiden vaihtoehtojen välillä vaikuttaa se, minkälaisiksi momentin kohdissa nykyisin olevat teot yleisesti arvioidaan rangaistusarvoltaan ja minkälaista rangaistusasteikkoa teot sen vuoksi edellyttävät. 

Vakiintuneen rangaistussääntelyn muodostamistavan mukaan rikoksen törkeän tekomuodon tunnusmerkistön pohjan muodostaa perusmuotoisen rikoksen tunnusmerkistö. Jos rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdassa tarkoitetut teot siirretään luvun 3 §:ään (jatkossa 4 §), ne teot eivät voisi enää tulla kysymykseen törkeän ampuma-aserikoksen tekoina luvun 2 §:n 1 momentin kvalifiointiperusteisiin liittyvissä tapauksissa. Tämä näkökohta voidaan kuitenkin ottaa huomioon sen rikoksen rangaistusasteikossa, jota koskevaan pykälään kohtien mukaiset teot siirretään. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdan mukaiset teot on ampuma-aserikosta koskevan pykälän 1 momentin säätämisen (ampuma-aselain 101 §) ja täydentämisen yhteydessä arvioitu sellaisiksi, että ne on sijoitettu rangaistussäännökseen, jonka mukaan teosta tuomitaan sakkoa tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Vaikka edellä todetun mukaisesti teot ovat yleisesti ottaen lievemmäksi arvioitavia kuin momentin 1–3 kohdassa rangaistaviksi säädetyt teot, vankeusuhkan säilyttäminen on edelleen perusteltua. Tämä on perusteltua senkin vuoksi, että kohtien mukaiset teot eivät voisi enää muodostaa vakavimmissa tapauksissa törkeän ampuma-aserikoksen perustaa. Todettu lainsäädäntöratkaisu olisi sinänsä poikkeuksellinen kolmeen vakavuustasoon porrastetun rikoksen lievimmän tekomuodon kohdalla. Kuitenkin esimerkiksi lievästä rahanväärennyksestä voidaan rikoslain 37 luvun 3 §:n mukaan tuomita enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Rikoslaissa on myös rikkomukseksi nimetyille lieville rikoksille säädetty vankeusuhkia (esimerkiksi verorikkomus, lahjusrikkomus ja ympäristörikkomus). 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdassa nykyisin rangaistaviksi säädettyjen rikosten yleistä rangaistusarvoa on vaikea arvioida. Vertailukohtia näille teoille on vaikeaa löytää muusta rikoslainsäädännöstä. Huomioon on joka tapauksessa otettava esimerkiksi se, että niillä voidaan edistää vakavampien ampuma-aseita koskevien ja ampuma-aseita käyttäen tehtävien rikosten tekemistä. Merkitystä on näin ollen myös teon vaikuttimilla. Tekojen kohteina olevien ampuma-aseiden lukumäärä ja laatu voivat myös vaihdella. Kohdissa mainittujen tekojen rangaistusasteikolta voidaankin edelleen edellyttää tiettyä laajuutta. Suomessa yleisesti käytetyistä rangaistusasteikoista tähän tapaukseen soveltuu parhaiten se, jonka mukaan teosta määrätään sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Tämä rangaistusasteikko myös mahdollistaa kyseisen rikoksen käsittelyn sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa summaarisessa menettelyssä. Koska rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaan vankeusuhkaiset rangaistussäännökset tulee pyrkiä sijoittamaan rikoslakiin, kohtien mukaisia tekoja koskeva rangaistussäännös on aihetta sijoittaa lievää ampuma-aserikosta koskevaan pykälään eikä ampuma-aselakiin ampuma-aserikkomusta koskevaan pykälään. 

Lievää ampuma-aserikosta koskevassa pykälässä säädetään nykyisin sakolla rangaistaviksi kaikkien ampuma-aserikosten tekeminen niin, että rikos kohteena olleiden esineiden laatu tai määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Kuten edellä jo todettiin, Suomessa omaksutun rikoslain muotoilutavan mukaista ei ole se, että samaa rikosta koskien säädetään kaksi eri rangaistusasteikkoa. Kun ampuma-aserikosta koskevaan rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 ja 2 momenttiin jäisivät teot, joita voidaan yleisesti ottaen pitää 4 §:ään siirrettäviä vakavampina ja jotka kuitenkin voisivat lievimmissä tapauksissa olla sen pykälän mukaisia lieviä ampuma-aserikoksia, on perusteltua, että sakon tai enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen määräämisen mahdollistava lievän ampuma-aserikoksen rangaistusasteikko ulotetaan koskemaan myös rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 ja 2 momenttiin jääviä tekoja. Niidenkin osalta vankeusuhkan sisällyttäminen rangaistusasteikkoon on perusteltua ampuma-aseisiin liittyvän rikollisuuden yleinen vaarallinen luonne huomioon ottaen. 

Rikoslain 41 luvun 4 §:ään siirrettäviä tekoja koskee samanlainen sääntelyn tarkkarajaisuutta koskeva arviointi, joka on ampuma-aserikoksen kohdalla tehty jaksossa 2.5.2.2. Kuten siinä jaksossa todetaan, rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin kohdissa on osana tunnusmerkistöä lyhyt luonnehdinta rangaistaviksi säädetyistä teoista, siltä osin sääntelyn voidaan katsoa täyttävän tarkkarajaisuuden vaatimukset. Tämä koskee myös rikoslain 41 luvun 4 §:ään siirrettäviä 1 momentin 4–8 kohtaa. Kohdista viimeisessä ei ole kuitenkaan viittausta siihen ampuma-aselain pykälään, jota kohdassa rangaistaviksi säädetyt teot koskevat. 

Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan nykyisin ampuma-aserikoksena on rangaistavaa se, että tekijä tekee väärän valmistus-, täydennys-, tuonti- tai pakkausmerkinnän tai muuttaa tällaisen merkinnän taikka sarja- tai tunnistenumeron. Kohta liittyy eräiden kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanoon (HE 106/2009 vp) ilman, että siinä kuvatut teot koskevat jonkin tietyn ampuma-aselain pykälän vastaista menettelyä. Kun rangaistavaksi säädettyjen tekojen kuvaukset lyhyydestään huolimatta ovat tarkasti tekoja kuvaavia, kohta ei vaadi täsmennystä sen rikoslain 41 luvun 4 §:ään siirtämisen yhteydessä. 

4.1.1.6  Vaaralliset esineet sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat esineet ja aineet

Rikoslain 41 luvun 4 §:ssä säädetään rangaistavaksi vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkominen. Pykälän mukaan rangaistaan sitä, joka järjestyslain 9 §:n vastaisesti tuo maahan tai valmistaa vaarallisen esineen tai pitää sellaista kaupan. Tästä teosta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Rikoslain 41 luvun 4 §:n muutostarpeita ei ole ilmennyt. Pykälän numero kuitenkin muuttuisi 5 §:ksi. 

Vaarallisen esineen hallussapitoa (rikoslain 41 luvun 5 §) ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa (rikoslain 41 luvun 6) koskevan sääntelyn kannalta keskeistä on se, nähdäänkö niitä koskevien pykälien välillä tekojen vakavuuden ja rangaistavuuden kannalta merkittäviä eroja, kun otetaan huomioon sääntelyn kohteena olevat esineet. Kummankin pykälän piiriin kuuluvat esineet ovat siinä mielessä vaarallisia, että niillä voidaan vakavasti vahingoittaa toista henkilöä ja jopa surmata toinen. 

Kuitenkin rikoslain 41 luvun 5 ja 6 §:ään liittyvien järjestyslain pykälien piiriin kuuluvissa esineissä on nähtävissä lähtökohtaisesti merkityksellisiä eroja niin esineiden kuin saman esinetyypin sisällä. Rikoslain 41 luvun 5 §:ssä viitattu järjestyslain 9 § koskee esineitä, joiden käyttötarkoitus on toisen henkilön vahingoittaminen. Rikoslain 41 luvun 6 §:n piiriin kuuluu siinä viitatun järjestyslain 10 §:n kautta useita tavanomaiseen käyttöön tarkoitettuja esineitä. Perustellulta vaikuttaa edelleen rikoslain 41 luvun 5 ja 6 §:ssä olevan sääntelyn säilyttäminen eri pykälissä. Pykälien numerot muuttuisivat 6 ja 7 §:ksi. Lisäksi toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskeva rikosnimike on järjestyslain 10 §:n sanamuotoon ja tarkoitukseen perustuen aihetta muuttaa toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidoksi. Sama muutos ehdotetaan tehtäväksi kyseisen järjestyslain pykälän otsikkoon. 

Vaarallisiin esineisiin sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuviin esineisiin tai aineisiin liittyy kysymys siitä, miten toteutetaan sellaisten tilanteiden huomioon ottaminen, joissa on vaara esineen tai aineen päätymisestä rikolliseen käyttöön. Tähän liittyvä jatkokysymys on se, pitäisikö vaarallista esinettä koskevien tekojen oltava rangaistavia nykyistä laajemmin. Nyt on rangaistavaa se, että henkilö pitää järjestyslain 9 §:n vastaisesti yleisellä paikalla tai yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa hallussaan vaarallista esinettä. Hallussapito muualla ei ole rangaistavaa. Lisäksi vaarallisen esineen luovuttaminen toiselle ei ole rangaistavaa. 

Ampuma-aseiden osalta ehdotetaan erillistä rangaistussäännöstä koskien ampuma-aseen käsittelyä vakavan rikoksen tekemistä varten. Teko koskisi tietyissä olosuhteissa tapahtuvaa sekä ampuma-aseen hallussa pitämistä että sen lainaamista tai luovuttamista toiselle. Siitä teosta tuomittaisiin enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. 

Huomioon on otettava ampuma-aseiden sekä nyt kysymyksessä olevien esineiden ja aineiden lähtökohtaiset vaarallisuuserot. Sen tulee heijastua niin rangaistavaksi säädettäviin tekoihin kuin niiden rangaistusasteikkoihinkin. Vaarallisen esineen kohdalla vaarallisten tilanteiden voi katsoa liittyvän erityisesti sellaisen esineen mukana pitämiseen yleisellä paikalla eikä sen hallussa pitämiseen muualla tai luovuttamiseen toiselle. Vaarallisen esineen hallussapitoon sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon liittyen rikoksen mahdollista vaarallisuutta ei voida ottaa tunnusmerkistössä erikseen huomioon, jos ei säädetä erillistä ankaramman rangaistusasteikon sisältävää rangaistussäännöstä. 

Parhaana vaihtoehtona voidaan pitää vaarallisen esineen hallussapidon sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon mahdollisen vaarallisuuden huomioon ottamista rangaistusasteikossa niin, että asteikko on riittävän laaja vakavuudeltaan erilaisia tekoja varten. Tuolloin säännöksen perusteluissa voidaan korostaa teon vaarallisuuden huomioon ottamista rangaistuksen määräämisessä eli rangaistuslajin valinnassa ja rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistusasteikkomuutoksilla enimmäisrangaistuksen korottamisen kautta voidaan myös yleisesti ottaen korostaa kysymyksessä olevien rikosten paheksuttavuutta. 

Huomioon on otettava hallitusohjelmakirjaus, jonka mukaan korotetaan rangaistuksia vaarallisen esineen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Hallitusohjelmakirjauksessa ei erotella joitakin tiettyjä hallussapitotilanteita kirjauksen piiriin, vaan kirjaus on yleiseen muotoon kirjoitettu. 

Kun otetaan huomioon hallitusohjelmakirjaus ja Suomessa yleisimmin käytetyt rangaistusasteikot sekä se, että toisaalta ampuma-aseita ja toisaalta vaarallisen esineen hallussapitoa sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskevien rangaistusasteikkojen tulee olla asianmukaisessa suhteessa toisiinsa nähden, ehdotetaan vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistuksen muuttamista yhdestä vuodesta kahteen vuoteen vankeutta sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon enimmäisrangaistuksen muuttamista kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen vankeutta. 

Sääntelyn tarkkarajaisuuden edistämiseksi vaarallisen esineen hallussapitoa ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi myös niin, että niissä yleisen paikan osalta viitataan järjestyslain 2 §:n 1 kohtaan. Sääntely tulisi näin myös yhdenmukaiseksi törkeää ampuma-aserikosta koskevaan pykälään sijoitettavan uuden kvalifiointiperusteen kanssa. 

Rikoslain 41 luvun 7 §:n mukaan toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisesta alaikäiselle tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi se, joka järjestyslain 11 §:n vastaisesti myy tai muuten pysyvästi luovuttaa alle 18-vuotiaalle ilma-aseen, jousitoimisen aseen tai harppuunan. 

Rikoslain 41 luvun 7 §:ssä säädetty, järjestyslain 11 §:ään perustuva luovuttamisen kohteiden piiri on hyvin rajattu. Kun otetaan huomioon järjestyslain 10 §:n 1 momentissa luetellut vaaralliset esineet, selvää perustetta ei ole laajentaa luovuttamisrikosten kohteena olevien rikosten piiriä joihinkin muihin momentissa mainittuihin esineisiin. Tiettyihin esineisiin liittyvää käytännön tarvetta ei ole myöskään tiedossa. 

Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen alaikäiselle luovuttamisen rangaistusasteikko on suhteellisen kapea siihen nähden, että kysymys on nimenomaan luovuttamisesta alaikäiselle, jonka harkintakyky toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen kanssa toimimisen suhteen voi vielä olla kehittymätön. Toisaalta huomioon on otettava se, että kysymys on nimenomaan tietyistä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvista esineistä eikä toisen vahingoittamiseen tarkoitetuista vaarallisista esineistä. Myöskään hallitusohjelmakirjaukset eivät edellytä tämän rikoksen enimmäisrangaistuksen korottamista. Tarvetta korottamiselle ei tule myöskään siitä, että rikosten lukumäärän tai sen lisääntymisen vuoksi tarvitsisi rangaistusasteikkomuutoksella korostaa teon yleistä paheksuttavuutta. Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisia alaikäiselle ei ole viime vuosina käsitelty rikosprosessissa ollenkaan. 

Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamista alaikäiselle koskevan pykälän numero muuttuisi 8 §:ksi. Rikosnimikettä koskee samanlainen täsmennystarve kuin toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa. Rikosnimikkeeseen on aiheellista lisätä sana ”vakavan”. 

Rikoslain 41 luvun 8 §:n mukaan rikesakosta ainoana rangaistuksena vähäisestä 6 §:ssä tarkoitetusta toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta ja vähäisestä 7 §:ssä tarkoitetusta toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisesta alaikäiselle säädetään rikesakkorikkomuksista annetussa laissa. Viimeksi mainitun lain 15 §:n mukaan vähäisestä rikoslain 41 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta ja vähäisestä mainitun luvun 7 §:ssä tarkoitetusta toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisesta alaikäiselle määrätään 70 euron rikesakko. 

Jos toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon enimmäisrangaistus muutetaan yhdeksi vuodeksi vankeutta, sitä rikosta ei voida enää käsitellä sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa sakkomenettelyssä. Rikesakkorikkomuksista annetun lain 15 §:ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että kyseisestä rikoksesta ei enää voida määrätä rikesakkoa. 

Rikoslain uuteen 41 lukuun ei enää ehdoteta otettavaksi viittaussäännöstä rikesakkorikkomuksista annettuun lakiin. Viittaussäännöksellä ei enää olisi mainittavaa käytännön merkitystä, koska se koskisi vain vähäisiä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamisia alaikäiselle. Näitä rikoksia ei käsitellä rikosprosessissa juuri ollenkaan. 

4.1.1.7  Määritelmäsäännös

Jaksossa 2.5.2.2 todetun mukaan ampuma-aseisiin liittyvän rangaistussääntelyn tarkkarajaisuutta edistäisi se, että nimenomaan todetaan sovellettavan ampuma-aselain käsitemääritelmiä. Näiltä osin merkityksellisiä ovat ampuma-aselain ampuma-aseen (2 §), tehokkaan ilma-aseen (2 a §), aseen osan (3 §), patruunan (5 §), erityisen vaarallisen ampuma-aseen (9 §), erityisen vaarallisten ammusten (10 §) ja kaasusumuttimen (11 §) määritelmät. Rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin eräissä kohdissa mainittu ohjus- tai raketinheitinjärjestelmä on ampuma-aselain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan erityisen vaarallinen ampuma-ase, mutta järjestelmää ei määritellä ampuma-aselain säännöksissä. 

Koska käsitemääritelmät koskevat yhtä useampaa pykälää, ampuma-aselain määritelmäpykäliin ehdotetaan edellä todetun mukaisesti viitattavan kokoavasti luvun loppuun sijoitettavassa pykälässä. 

4.1.1.8  Rikoslain 41 luvun korvaaminen uudella luvulla

Rikoslain 41 luvun säännösten merkittävän muuttamisen vuoksi on aiheellista korvata luku uudella luvulla. Sen otsikko säilyisi vanhahtavassa muodossa ”aserikoksista” rikoslain lukujen otsikoiden yhtenäisen kirjoittamistavan säilyttämiseksi, vaikka uudessa luvussa säädettäisiin kattavasti kysymyksessä olevista rikoksista ja vaikka näin ollen perustellumpi luvun otsikkona olisi ”aserikokset”. 

4.1.1.9  Tiivistelmä rikoslakia koskevista ehdotettavista muutoksista

Rikoslain aserikoksia koskeva 41 luku ehdotetaan korvattavaksi uudella 41 luvulla, jossa säädettäisiin rangaistaviksi ampuma-aserikos (1 §), ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten (2 §), törkeä ampuma-aserikos (3 §), lievä ampuma-aserikos (4 §), vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkominen (5 §), vaarallisen esineen hallussapito (6 §), toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito (7 §), toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttaminen alaikäiselle (8 §) ja ampumaratarikos (9 §). 

Rikoslain nykyisen 41 luvun 1 §:n 1 momentin 4–8 kohdan mukaiset, lähinnä hallinnollisten velvoitteiden rikkomisiksi luonnehdittavat ampuma-aserikoksen tekotavat ehdotetaan säädettäväksi rangaistaviksi lievänä ampuma-aserikoksena. Tähän muutokseen liittyen lievään ampuma-aserikokseen liitettäisiin vankeusuhka. Kun lievästä ampuma-aserikoksesta voidaan nykyisin määrätä vain sakkoa, jatkossa mainitusta rikoksesta voitaisiin määrätä myös enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. 

Uutena rikoksena säädettäisiin rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten, johon syyllistyisi rikoslain uuden 41 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan se, joka pitää hallussaan ampuma-asetta tai kaikkia sen kokoamiseen tarvittavia osia taikka lainaa tai luovuttaa sellaisen aseen tai sen mainitut osat toiselle olosuhteissa, joissa ase on omiaan päätymään käytettäväksi sellaisen rikoksen tekemiseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn laittoman uhkauksen, 2 §:ssä tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun tai 4 b §:ssä tarkoitetun kouluttautumisen terrorismirikoksen tekemistä varten tekemiseen. Ampuma-aseen käsittelystä vakavan rikoksen tekemistä varten tuomittaisiin rikoslain uuden 41 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan myös se, joka lainaa tai luovuttaa taikka yrittää lainata tai luovuttaa 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulle järjestäytyneelle rikollisryhmälle ampuma-aseen tai kaikki sen kokoamiseen tarvittavat osat. Rikoslain uuden 41 luvun 2 §:n 2 momenttiin liittyvä viittaussäännös ehdotetaan lisättäväksi järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista koskevan rikoslain 17 luvun 1 a §:n uudeksi 4 momentiksi. Ampuma-aseen käsittelystä vakavan rikoksen tekemistä varten tuomittaisiin vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. 

Törkeän ampuma-aserikoksen tekotavaksi lisättäisiin se, että rikoksentekijä pitää mukanaan ampuma-aselain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua ampuma-asetta järjestyslain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta sellaisen aseen hallussapitoon. Törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistus muutettaisiin neljästä kuukaudeksi kahdeksi vuodeksi vankeutta. Enimmäisrangaistuksena säilyisi neljän vuoden vankeusrangaistus. 

Vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomista koskevaa sääntelyä ei ehdoteta muutettavaksi. Vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistus ehdotetaan muutettavaksi yhdestä vuodesta kahdeksi vuodeksi vankeutta. 

Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon enimmäisrangaistus muutettaisiin kuudesta kuukaudesta yhdeksi vuodeksi vankeutta, lisäksi rikosnimikettä tarkennettaisiin lisäämällä siihen sana ”vakavaan”. Vastaava tarkennus tehtäisiin myös rikoslain uuden 41 luvun seuraavaan pykälään, joka koskisi toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttamista alaikäiselle. 

Ampuma-ratarikosta koskevaa sääntelyä ei ehdoteta muutettavaksi. 

Rikoslain uuden 41 luvun loppuun lisättäväksi ehdotettavan määritelmäsäännöksen mukaan sen luvun säännöksiä sovellettaessa noudatetaan ampuma-asetta, tehokasta ilma-asetta, aseen osaa, patruunaa, erityisen vaarallista ampuma-asetta, erityisen vaarallisia ammuksia ja kaasusumutinta koskevia ampuma-aselain 2 §:n, 2 a §:n, 3 §:n, 5 §:n ja 9–11 §:n määritelmäsäännöksiä. 

4.2.3.1  Yleistä laskelmien taustatietojen lähteistä

Lainsäädäntömuutoksiin liittyvät taloudelliset vaikutukset on seuraavassa laskettu käyttäen useita lähteitä, joiden sisältämiä tietoja on jo lähemmin käsitelty jaksoissa 2.4.1–2.4.3. Sisäministeriöltä on ensinnäkin saatu vuosien 2020–2022 rikosilmoituksia koskevia ampuma-aserikosta (rikoslain 41 luvun 1 §) ja törkeää ampuma-aserikosta (rikoslain 41 luvun 2 §) koskevia tietoja, jotka perustuvat keskusrikospoliisissa tehtyyn ilmoitusten läpikäymiseen. 

Tilastokeskuksen tietokantataulukkoa ”Rangaistukset käräjäoikeuksittain ja rikoksittain” on hyödynnetty koskien vuosina 2019–2023 tuomittuja rangaistuksia. Nämä tilastot koskevat tapauksia, joissa kysymyksessä oleva rikos on ollut ainoa rikos tai rikoskokonaisuuden vakavin rikos (päärikos). 

Täydentävien tietojen saamiseksi ampuma-aserikoksista ja törkeistä ampuma-aserikoksista, esimerkiksi alioikeustuomioihin sisältyvien rikosten tekotavoista ja -paikoista, oikeusministeriössä on tehty selvitys, jossa on tarkasteltu kolmen käräjäoikeuden (Helsinki, Oulu ja Pohjois-Karjala) vuonna 2022 antamia tuomioita, joissa ainakin yhtenä syyksi luettuna rikoksena on ollut ampuma-aserikos tai törkeä ampuma-aserikos. 

Laskettaessa taloudellisia vaikutuksia, jotka liittyvät toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskevan rangaistusasteikon muuttamiseen ja siitä aiheutuvaan asioiden siirtymiseen sakkomenettelystä täysimittaiseen rikosprosessiin, pohjana ovat laskentaperusteet, joita on käytetty sakkomenettelyyn liittyviä lainsäädäntömuutoksia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 103/2017 vp, s. 53 ja 54) ja maahantulokiellon rikkomista koskeviin lainsäädäntömuutoksiin liittyvässä hallituksen esityksessä (HE 146/2018 vp, s. 23 ja 24). 

4.2.3.2  Ampuma-aseita koskevat muutokset

Törkeä ampuma-aserikos  

Taustatietojen perusteella lähtökohdaksi on otettu, että noin 20 prosenttia perusmuotoisista ampuma-aserikoksista koskee ampuma-aseen hallussapitoa yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta aseen hallussapitoon. Ampuma-aserikosta koskevien vuosittaisten tuomioiden määräksi on arvioitu noin 845, josta päästään todetulla prosenttimäärällä siihen, että törkeää ampuma-aserikosta koskevien tuomioiden määrä voisi lisääntyä vuodessa 169 tuomiolla, jos ampuma-aserikoksen tekeminen mainitulla tavalla lisättäisiin törkeän rikoksen kvalifiointiperusteisiin. 

Oikeusministeriön selvityksen ja Tilastokeskuksen tietojen perusteella on arvioitu, että nykyisin törkeitä ampuma-aserikoksia koskevia tuomioita on vuosittain keskimäärin noin 55, että yhdessä sellaisessa tuomiossa on yksi syyksi luettu törkeä ampuma-aserikos ja että tuomioista 59 prosentissa törkeä ampuma-aserikos on päärikos. Ehdotettujen lainsäädäntömuutosten myötä tilanteen arvioidaan muuttuvan niin, että törkeä ampuma-aserikos tulee olemaan päärikos 80 prosentissa sitä rikosta koskevissa tuomiossa. 

Suomen rikoslainsäädännössä vakiintuneen sääntelymallin mukaan rikoksen katsominen törkeän tekomuodon mukaiseksi edellyttää kvalifiointiperusteen käsillä olon lisäksi sitä, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tämä tarkoittaa sitä, että kvalifiointiperusteen (esimerkiksi luvattoman ampuma-aseen hallussapito yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa) käsillä oleminen ei automaattisesti johda rikoksen katsomiseen törkeäksi. Jos kvalifiointiperusteen olemassaolo johtaa rikoksen katsomiseen törkeäksi ampuma-aserikokseksi 80 prosentissa tapauksista, siitä rikoksesta annettavien tuomioiden määrä lisääntyisi vuodessa noin 135 tuomiolla (0,8 x 169). 

Törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottaminen kahteen vuoteen vankeutta johtaa pitkiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena. Joissakin tapauksissa rangaistus voisi olla ehdollinen (esimerkiksi ensikertalaiset, rikoksentekijän nuoruus ja muut rikoslain 6 luvun mukaiset asteikosta poikkeamiseen johtavat tekijät sekä tasan kahden vuoden mittaiset vankeusrangaistukset). Tässä arvioidaan, että ehdollisena tuomittaviksi tulisi vuosittain 20 vankeusrangaistusta. Niiden vähentäminen huomioon ottaen törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomittaisiin vuosittain 170 ehdotonta vankeusrangaistusta (55 + 135 – 20).  

Tilastokeskuksen tuomiotietojen (törkeä ampuma-aserikos on päärikos) mukaan törkeistä ampuma-aserikoksista tuomittavien ehdottomien vankeusrangaistusten keskipituudeksi voidaan arvioida noin 11 kuukautta. Kun vajaassa puolessa tuomioista on mukana lievemmin rangaistavia rikoksia, keskipituutta on aiheellista hieman mataloittaa 10 kuukauden kestoon. 

Myös törkeiden ampuma-aserikosten rangaistusten määräämisessä noudatetaan sitä linjaa, että ehdottoman vankeusrangaistuksen kesto mitataan rangaistusasteikon alimmasta neljänneksestä. Törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen nostaminen kahteen vuoteen vankeutta tarkoittaa enimmäisrangaistuksen säilyessä nykyisellään sitä, että asteikon alin neljännes olisi 2 vuotta – 2 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Noista pituuksista jälkimmäistä on käytetty tässä laskelman pohjana. 

Edellä todettujen seikkojen perusteella törkeistä ampuma-aserikoksista tuomittaisiin vuosittain 170 ehdotonta vankeusrangaistusta. Niitä koskevista tuomioista noin 136 (80 prosenttia) olisi sellaisia, joissa törkeä ampuma-aserikos on päärikos, ja noin 34 (20 prosenttia) sellaisia, joissa törkeä ampuma-aserikos on liitännäisrikos. Kun otetaan huomioon liitännäisrikosten rangaistuksen mittaamisessa käytössä oleva ns. kolmas-osasääntö, ensiksi mainituissa tuomioissa törkeän ampuma-aserikoksen osuus tuomiosta olisi 2 vuotta 6 kuukautta vankeutta ja jälkimmäisissä tuomioissa 10 kuukautta. Näihin lukuihin perustuen lainsäädäntöuudistuksen tultua voimaan törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomittaisiin vuosittain noin 368 vankeusvuotta. 

Tilastokeskuksen tietojen mukaan törkeän ampuma-aserikoksen ollessa päärikos tuomitaan vuosittain keskimäärin noin 18 ehdotonta vankeusrangaistusta. Törkeän ampuma-aserikoksen osuudeksi niissä tulisi aikaisemmin todetun mukaisesti 180 kuukautta vankeutta. Tuomioita, joissa törkeä ampuma-aserikos on liitännäisrikoksena, on vuosittain keskimäärin noin 23 (0,41 x 55). Niinkin vakavan rikoksen kuin törkeän ampuma-aserikoksen ollessa niissä liitännäisrikoksena, voidaan lähteä siitä, että ne tuomiot ovat ehdottomia. Törkeää ampuma-aserikosta koskevien ehdottomien vankeusrangaistusten osuus niissä on noin 76 kuukautta (23 x 1/3 x 10 kuukautta). Näin ollen törkeistä ampuma-aserikoksista tuomitaan nykyisin noin 21 vankilassa suoritettavaa vankeusvuotta. 

Hallitusohjelmakirjausten mukaisista törkeää ampuma-aserikosta koskevista lainsäädäntömuutoksista seuraisi siis ehdottomana vankeusrangaistuksena suoritettavien bruttovankeusvuosien lisääntyminen noin 347 vuodella. Jos lähtökohdaksi otetaan se, että kertalaisuus huomioon ottaen vankilassa suoritetaan 60 prosenttia rangaistuksesta, bruttovankeusvuosien lisääntymisestä tulee suoritettavaksi vankilassa 208 nettovankeusvuotta. 

Laskelmissa on otettava huomioon myös se, että perusmuotoisesta ampuma-aserikoksesta tuomitaan jo nykyisin jonkin verran ehdottomia vankeusrangaistuksia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan (ampuma-aserikos on päärikos) kyseisestä rikoksesta tuomitaan vuosittain keskimäärin noin 76 ehdotonta vankeusrangaistusta. 

Kun otetaan huomioon perusmuotoista ampuma-aserikosta koskevien rangaistusten pisin ja lyhin keskipituus, ehdottoman vankeusrangaistuksen kesto oli keskimäärin 2,8 kuukautta. Jos tässäkin lähdetään siitä, että noista tuomioista noin 20 prosenttia liittyi ampuma-aseen hallussapitoon yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta aseen hallussapitoon, sellaisten ehdottomien tuomioiden lukumääräksi tulee nykyisin noin 15 vuodessa. Niitä vastaaviksi bruttovankeusvuosiksi tulee noin 4. Kun lisäksi otetaan edellä todetulla tavalla huomioon se, että vankilassa suoritetaan 60 prosenttia rangaistuksesta, vankilassa suoritettavaksi tulee kyseisistä rikoksista nykyisin noin 2,4 nettovankeusvuotta. 

Aikaisemmin todetun mukaisesti ampuma-aserikoksia on merkittävä määrä myös liitännäisrikoksina tuomioissa. Tarkempaa tietoa ei ole siitä, minkälaisia nämä tuomiot ovat rangaistuslajiltaan sekä mitä rikoksia ja kuinka paljon niissä on rikoksia ampuma-aserikosten lisäksi. Kun edellä todetun mukaisesti nykyisin ehdottoman vankeuden vankeusvuosien määrä on vähäinen jo niissä tapauksissa, joissa ampuma-aserikos on päärikos, voidaan lähteä siitä, että nykyisin liitännäisrikosten vaikutus on vähämerkityksinen. Näin ollen voitaneen lähteä siitä, että törkeää ampuma-aserikosta koskevista lainsäädäntömuutoksista aiheutuu vuosittain noin 205,6 nettovankeusvuoden lisäys. 

Vankipaikka- ja kustannuslaskelmissa lähdetään tässä esityksessä siitä, että vankipaikan hinta määräytyy uuden vankipaikan kustannuksen eli 120 000 euron pysyvän vuosittaisen kustannuksen mukaan. Vankeusrangaistuksen vuotuiset täytäntöönpanokustannukset kasvaisivat edellä todettujen laskentaperusteiden mukaan noin 24 672 000 eurolla, jos ampuma-aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta aseen hallussapitoon säädettäisiin rangaistavaksi törkeänä ampuma-aserikoksena ja jos törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistus korotettaisiin kahteen vuoteen vankeutta. 

Ampuma-aserikoksista törkeän ampuma-aserikoksen puolelle siirtyisi myös sellaisia rikoksia, joista nykyisin tuomitaan yhdyskuntapalvelua, valvontarangaistus tai ehdollinen vankeus. Kun tarkastellaan Tilastokeskuksen tietoja koskien niitä rikostuomioita, joissa ampuma-aserikos on päärikos, voidaan todeta, että mainittujen seuraamusten osuus tässä tapauksessa on kohtuullisen vähäinen. Vuosittain tuomitaan keskimäärin noin 2 valvontarangaistusta, 12 yhdyskuntapalvelua (20 prosenttia näistä on noin 2 yhdyskuntapalvelua) ja 101 ehdollista vankeusrangaistusta. Näistäkään määristä koko rangaistus ei tule pelkästään ampuma-aserikokselle niissä tapauksissa, joissa ampuma-aserikos on vakavin rikos. Ampuma-aserikosten merkitystä liitännäisrikostuomioissa ei voida tarvittavien tietojen puuttumisen vuoksi arvioida. Se voidaan kuitenkin olettaa erittäin vähäiseksi, kun otetaan huomioon päärikostuomioista olevat tiedot. 

Kun törkeä ampuma-aserikos on päärikos, Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosittain on tuomittu 0,4 valvontarangaistusta ja 2 yhdyskuntapalvelurangaistusta. Näistäkään määristä koko rangaistus ei tule pelkästään törkeälle ampuma-aserikokselle niissä tapauksissa, joissa törkeä ampuma-aserikos on vakavin rikos. Myös törkeän ampuma-aserikoksen kohdalla sen merkitystä liitännäisrikostuomiossa ei voida tarvittavien tietojen puuttumisen vuoksi arvioida. Se voidaan kuitenkin olettaa kuitenkin erittäin vähäiseksi, kun otetaan huomioon päärikostuomioista olevat tiedot. 

Yhdyskuntapalvelujen väheneminen esimerkiksi 4 tuomiolla vuodessa ei vielä johda merkittäviin kustannussäästöihin. Tilastokeskuksen tietojen mukaan ampuma-aserikoksesta tuomittujen yhdyskuntapalvelujen tuntimäärä on ollut keskimäärin noin 88 tuntia, törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomittujen yhdyskuntapalvelujen tuntimäärä on ollut keskimäärin noin 180 tuntia. Jos lähtökohdaksi otetaan yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanokustannuksena 60 euroa/tunti sekä yhdyskuntapalvelujen vähentyminen ampuma-aserikoksen kohdalla 2 seuraamuksella vuodessa ja törkeän ampuma-aserikoksen kohdalla samoin 2 seuraamuksella vuodessa, tehtävistä muutoksista aiheutuva yhdyskuntapalvelua koskeva säästö olisi noin 32 000 euroa. Näin ollen törkeää ampuma-aserikosta koskevien lainsäädäntömuutosten vuosittaiseksi kustannusvaikutukseksi tulisi noin 24 640 000 euroa, mikä vastaa noin 205 vankivuotta. 

Ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten 

Uuden rikoslain 41 luvun 2 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten, josta tuomittaisiin vankeutta vähintään neljätoista päivää ja enintään neljä vuotta. 

Uudesta rikoksesta tuomittavien rangaistusten määrää on vaikea arvioida. Rikoksen luonteesta nykyistä sääntelyä täydentävänä sääntelynä ja tunnusmerkistön sisällöstä oletettavasti seuraisi se, että tapauksia ei tulisi runsaasti rikosprosessissa käsiteltäväksi. Tässä arvioidaan vuosittaisten rikosten määräksi 30, joka olisi myös näitä rikoksia koskevien tuomioiden lukumäärä (yksi rikos/tuomio). 

Ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten saattaisi olla suurin piirtein saman verran päärikos tuomioissa kuin törkeä ampuma-aserikos tulee olemaan sitä rikosta koskevissa tuomiossa. Tämä tarkoittaisi sitä, että 80 prosenttia olisi sellaisten tuomioiden prosenttiosuus, joissa ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten on päärikos (24 tuomiota).  

Muutenkin ampuma-aseen käsittelyrikoksen rangaistavaksi säätämisen taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa voidaan hyödyntää törkeän ampuma-aserikoksen rangaistuksista olevia tietoja ja arvioita. Kun törkeä ampuma-aserikos on päärikos, Tilastokeskuksen tietojen mukaan törkeästä ampuma-aserikoksesta vuosittain tuomittavista rangaistuksista noin 48 prosenttia on ehdottomia vankeusrangaistuksia, noin 5 prosenttia on yhdyskuntapalveluita ja 45 prosenttia ehdollisia vankeusrangaistusrangaistuksia. Tätä rangaistusten jakaumaa voidaan pitää suuntaa antavana myös ampuma-aseen käsittelyrikoksen kohdalla. Koska sen rikoksen vähimmäisrangaistus olisi kuitenkin törkeän ampuma-aserikoksen nykyistä vähimmäisrangaistusta matalampi, tässä arvioidaan, että päärikostilanteissa 40 prosenttia rangaistuksista olisi ehdottomia vankeusrangaistuksia, 5 prosenttia yhdyskuntapalveluja ja 55 prosenttia ehdollisia vankeusrangaistuksia. 

Edellä todettiin, että kun törkeä ampuma-aserikos on nykyisin päärikos, siitä tuomittavien ehdottomien vankeusrangaistusten keskipituudeksi voidaan arvioida 11 kuukautta. Kun vajaassa puolessa sitä rikosta koskevissa tuomiossa on mukana lievemmin rangaistavia rikoksia, pelkästä törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomittavan ehdottoman vankeusrangaistuksen keskipituus voidaan arvioida 10 kuukauden mittaiseksi. 

Koska ampuma-aseen käsittelyrikoksen vähimmäisrangaistus olisi törkeän ampuma-aserikoksen nykyistä vähimmäisrangaistusta matalampi ja koska vähimmäisrangaistus on rangaistuksen määräämisessä enimmäisrangaistusta merkityksellisempi, tässä arvioidaan, että ampuma-aseen käsittelystä vakavan rikoksen tekemistä varten tuomittava ehdoton vankeusrangaistus olisi kestoltaan 8 kuukautta. Törkeästä ampuma-aserikoksesta olevien yhdyskuntapalvelutietojen perusteella yhdyskuntapalvelun tuntimäärä voisi olla 150 tuntia. 

Kun ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten ei olisi tuomiossa päärikos, vaan sellaista lievemmin rangaistava ns. liitännäisrikos (6 tuomiota), voidaan lähteä siitä, että tuomittava yhteinen vankeusrangaistus on ehdoton ja että yhdyskuntapalvelukaan ei tule kysymykseen. Kun otetaan huomioon liitännäisrikosten rangaistuksen mittaamisessa noudatettava ns. kolmasosaperiaate, ampuma-aseen käsittelyrikoksen osuus niissä tuomioissa olisi 80 päivää (2 kuukautta 20 päivää). 

Ampuma-aseen käsittelyrikoksen säätäminen rangaistavaksi johtaisi bruttovankeusvuosien lisääntymiseen noin 7,8 vuodella (0,4 x 24 x 8 kuukautta + 6 x 2,7 kuukautta). Jos lähtökohdaksi otetaan se, että kertalaisuus huomioon ottaen vankilassa suoritetaan 60 prosenttia rangaistuksesta, bruttovankeusvuosien lisääntymisestä tulee suoritettavaksi vankilassa noin 4,7 nettovankeusvuotta. Vuosittaiset vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokustannukset kasvaisivat noin 564 000 eurolla (4,7 x 120 000 euroa). 

Yhdyskuntapalvelusta (kaksi tuomiota) aiheutuva kustannusten lisäys olisi 60 euron tuntikustannuksella 18 000 euroa. Se lisättynä ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokustannuksiin tekisi 582 000 euroa vuodessa. 

Uuden rikoksen rangaistavaksi säätäminen aiheuttaisi myös prosessuaalisia kustannuksia, joiden vaikutukset tuntuisivat lähinnä niissä tapauksissa, joissa ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten on päärikos (24 rikosasiaa). Kaikissa niissäkään tapauksissa ampuma-aseen käsittelyrikos ei olisi ainoa rikos, mutta kyseistä rikosasioiden lukumäärää voidaan pitää vaikutusarvioinnin pohjana. 

Jos ampuma-aseen käsittelyä vakavan rikoksen tekemistä varten käsiteltäisiin esitutkinnassa 20 tuntia, työmäärän lisäys olisi 480 tuntia eli noin 0,25 henkilötyövuotta. Jos henkilötyövuoden hinta on 80 000 euroa, kysymys olisi noin 20 000 euron vuosittaisesta kustannuserästä. 

Syyteharkinnan ja syytteen tuomioistuinkäsittelyn kustannukset syyttäjälaitokselle ovat noin 526 euroa/syyte, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 5 a luvun mukaisessa kirjallisessa menettelyssä kuitenkin vain 131 euroa. Lähtien siitä, että ampuma-aseen käsittelyrikoksia ei käsiteltäisi kirjallisessa menettelyssä, vuosittainen lisäkustannus syyttäjälaitokselle olisi noin 12 600 euroa. 

Jos lähdetään siitä, että pääkäsittelyssä yhden tuomarin kokoonpanossa käräjäoikeudessa käsiteltävän asian yksikkökustannus on 926 euroa, tuomioistuimille aiheutuisi noin 22 200 euron vuosittaiset lisäkustannukset. Kun tämä lasketaan yhteen esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisille aiheutuvien lisäkustannusten kanssa, päästään noin 55 000 euroon. 

Pelkästään uuden rikoksen käsittelyyn liittyviä pakkokeinoasioiden käsittelyjä ei voi olettaa olevan useita vuodessa, joten niihin liittyvää kustannuslisäystä voi pitää vähäisenä. 

Jos vastaajalla olisi avustaja 24 päärikosta koskevassa rikosasiassa ja jos avustajan toimenpiteistä maksettaisiin oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (290/2008) 6 §:n mukainen 110 euron tuntipalkkio kuudelta tunnilta, tästä aiheutuisi noin 15 800 euron vuosittainen lisäkustannus. Näiden kustannusten lisäksi saattaisi tulla valtion maksettavaksi avustajalle korvattavia kuluja joidenkin tuhansien eurojen edestä. Avustajan käytöstä aiheutuviksi vuosittaisiksi lisäkustannuksiksi arvioidaan 18 000 euroa, mikä tekee yhdessä esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisille sekä tuomioistuimille aiheutuvien kustannusten kanssa 73 000 euroa vuodessa. 

Yhteensä uuden rikoksen rangaistavaksi säätämisestä aiheutuisivat noin 655 000 euron vuosittaiset lisäkustannukset. 

Muut ampuma-aseita koskevat muutokset 

Ampuma-aserikoksia koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi myös niin, että lähinnä hallinnollisten velvoitteiden rikkomisiksi luonnehdittavia tekoja siirretään lievän ampuma-aserikoksen puolelle. Samalla viimeksi mainitun rikoksen rangaistusasteikkoon lisättäisiin vankeusuhka niin, että teosta jatkossa tuomittaisiin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. 

Rikosten siirtämisellä todetulla tavalla toiseen rangaistussäännökseen ei voi olettaa olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Kysymyksessä olevat harvoin rikosprosessissa käsiteltävät teot ovat sellaisia, että niistä tuomitaan sakkoa nykyisen sääntelyn mukaan ja tullaan rangaistusasteikkomuutoksesta huolimatta tuomitsemaan sakkoa myös lainsäädäntömuutoksen jälkeen. Koska rikokset ovat nykyisin ankaramman rangaistusasteikon piirissä, rangaistuskäytännön ei voi olettaa ainakaan ankaroituvan nykyisestä. 

4.2.3.3  Vaarallisen esineen hallussapito

Jos vaarallisen esineen hallussapidon rangaistusasteikko muutetaan ehdotuksen mukaisesti vastaamaan ampuma-aserikoksen rangaistusasteikkoa (sakko−kaksi vuotta vankeutta), johtoa tulevaan rangaistustasoon on saatavissa viimeksi mainitun rikoksen nykyisestä rangaistustasosta. 

Tilastokeskuksen tietojen mukaan ampuma-aserikoksen ollessa tuomion päärikos rangaistuksista oli keskimäärin noin 20 prosenttia ehdottomia vankeusrangaistuksia, 3 prosenttia yhdyskuntapalvelua, 27 prosenttia ehdollisia vankeusrangaistuksia ja 50 prosenttia sakkorangaistuksia. Lisäksi oli yksittäisiä valvontarangaistuksia. Noiden tuomioiden mukaan ehdottomien vankeusrangaistusten vuosittaisen pisimmän ja lyhimmän keskipituuden keskiarvo on noin 2,8 kuukautta. Yhdyskuntapalvelujen tuntimäärä on keskimäärin noin 88 tuntia. 

Tilastokeskuksen tietojen mukaan käräjäoikeuksissa on luettu syyksi vuosittain keskimäärin 581 vaarallisen esineen hallussapitoa. Samojen tietojen mukaan mainittu rikos on ollut päärikos keskimäärin noin 297 tuomiossa. Jos lähdetään siitä, että tuomiossa on keskimäärin yksi vaarallisen esineen hallussapito, kyseinen rikos on liitännäisrikoksena 284 tuomiossa. 

Taustatietojen mukaan ampuma-aserikosta koskevissa tuomioissa se rikos on noin 42 prosentissa päärikos. Mainittua prosenttilukua soveltaen vaarallisen esineen hallussapitoa koskevista tuomioista keskimäärin noin 244 tulisi olemaan sellaisia, joissa kyseinen rikos on päärikos, ja keskimäärin noin 337 sellaisia, joissa kyseinen rikos on liitännäisrikos. Rangaistusasteikkomuutoksesta ei kuitenkaan välttämättä seuraa tällaista muutosta koskien suhdetta pää- ja liitännäisrikosten välillä. Pikemminkin vaarallisen esineen hallussapidon rangaistusasteikon muuttuessa ankarampaan suuntaan sen asema tuomioiden päärikoksena oletettavasti korostuu. Tämän vuoksi laskelmien pohjana on seuraavassa se, että vaarallisen esineen hallussapito olisi päärikos vuosittain 350 tuomiossa. 

Ei ole mahdollista tehdä perusteltua arvioita siitä, minkälaiseksi vaarallisen esineen hallussapitoa koskevan rangaistusasteikon muuttamisen merkitys muodostuu koskien niitä tuomioita, joissa vaarallisen esineen hallussapito on liitännäisrikoksena. Oletettavasti se on kuitenkin merkittävästi vähäisempi kuin päärikostuomioissa jo lähtien ns. kolmasosasäännöstä. Sikäli kuin liitännäisrikostuomioissa tuomitaan vankeusrangaistus, se ei myöskään välttämättä ole ehdoton. Lisäksi edellä todetun mukaisesti liitännäisrikoksia sisältävien tuomioiden arvioidaan merkittävästi vähenevän. 

Kun lähdetään 350 tuomiosta, joissa vaarallisen esineen hallussapito on tuomion päärikos, ampuma-aserikoksen tuomiotietoja hyödyntäen vuosittain keskimäärin noin 70 rangaistuksista tulisi olemaan ehdottomia vankeusrangaistuksia, 11 yhdyskuntapalveluja, 95 ehdollisia vankeusrangaistuksia ja 175 sakkorangaistuksia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vaarallisen esineen hallussapidosta on tuomittu päärikostapauksissa vuosittain keskimäärin noin 12 ehdotonta vankeusrangaistusta, 2 yhdyskuntapalvelurangaistusta, 5 ehdollista vankeusrangaistusta ja 277 sakkorangaistusta. Vaarallisen esineen hallussapidosta tuomittujen ehdottomien vankeusrangaistusten vuosittaisen pisimmän ja lyhimmän keskipituuden keskiarvo on noin 2,1 kuukautta. 

Todettu tarkoittaisi sitä, että nykyisin tuomittaviin 12 ehdottomaan vankeusrangaistukseen tulisi 0,7 kuukauden lisäys ja lisäksi tuomittaisiin 58 uutta ehdotonta vankeusrangaistusta, joiden keskipituus olisi 2,8 kuukautta. Jos lähtökohdaksi otetaan se, että vankilassa suoritetaan 60 prosenttia rangaistuksesta, ensiksi mainituista rangaistuksista tulisi ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskien noin 5 kuukauden lisäys ja jälkimmäisenä mainituista rangaistuksista noin 97 kuukauden lisäys eli yhteensä 102 kuukauden lisäys. Tämä vastaa 8,5 nettovankeusvuotta. Vuosittaiset ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokustannukset kasvaisivat noin 1 020 000 eurolla (8,5 x 120 000 euroa). 

Rangaistusasteikkomuutoksesta aiheutuisi myös yhdyskuntapalvelurangaistusten lisääntyminen. Vaarallisen esineen hallussapidosta on Tilastokeskuksen päärikostietojen mukaan tuomittu vuosittain keskimäärin 2 yhdyskuntapalvelurangaistusta. Ampuma-aserikoksesta nykyisin tuomittavia rangaistuksia seuraten edellä todetun mukaisesti vaarallisen esineen hallussapidosta jatkossa tuomittavista rangaistuksista 3 prosenttia olisi yhdyskuntapalveluseuraamuksia, niiden määräksi tulisi vuodessa noin 11 (0,03 x 350). Nykyisin vaarallisen esineen hallussapidosta tuomittavien yhdyskuntapalvelujen keskimääräinen tuntimäärä on noin 67 tuntia ja ampuma-aserikoksesta tuomittavien noin 88 tuntia. Nykyisiin vaarallisen esineen hallussapidon yhdyskuntapalveluihin tulisi 63 tunnin lisäys (3 x 21), uusiin yhdyskuntapalveluihin liittyvä tuntien lisäys olisi 792 tuntia (9 x 88). Kun yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanokustannus on 60 euroa/tunti, yhdyskuntapalveluseuraamusten ankaroitumisesta ja lisääntymisestä aiheutuisi vuosittainen noin 48 000 euron lisäkustannus. 

Vaarallisen esineen hallussapitoa koskien ehdottomasta vankeusrangaistuksesta ja yhdyskuntapalvelusta aiheutuvat vuosittaiset lisäkustannukset olisivat yhteensä noin 1 068 000 euroa. 

4.2.3.4  Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito

Rangaistusasteikon muuttamisen vaikutukset 

Jos toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon rangaistusasteikko muutettaisiin vastaamaan vaarallisen esineen hallussapidon nykyistä rangaistusasteikkoa (sakko−yksi vuosi vankeutta), johtoa tulevaan rangaistustasoon on saatavissa viimeksi mainitun rikoksen nykyisestä rangaistustasosta. 

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vaarallisen esineen hallussapidon ollessa päärikos rangaistuksista oli keskimäärin noin 4 prosenttia ehdottomia vankeusrangaistuksia, 1 prosentti yhdyskuntapalvelua, 2 prosenttia ehdollisia vankeusrangaistuksia ja 93 prosenttia sakkorangaistuksia. Lisäksi oli yksittäisiä valvontarangaistuksia. Noiden tuomioiden mukaan ehdottomien vankeusrangaistusten vuosittaisen pisimmän ja lyhimmän keskipituuden keskiarvo on noin 2,1 kuukautta. Yhdyskuntapalvelujen tuntimäärä on keskimäärin noin 67 tuntia. 

Tilastokeskuksen tietojen mukaan käräjäoikeuksissa on luettu syyksi vuosittain keskimäärin noin 1 340 toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa. Samojen tietojen mukaan mainittu rikos on ollut päärikos vuosittain keskimäärin noin 200 tuomiossa. Kyseinen rikos on siis merkittävässä määrin tuomioissa liitännäisrikoksena. Lukumääristä ei ole tehtävissä sellaista johtopäätöstä, että toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitorikoksia olisi noin yksi tuomiossa. Sen vuoksi ei ole myöskään arvioitavissa, kuinka monessa tuomiossa kyseinen rikos on liitännäisrikoksena. Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon rangaistusasteikon muuttuessa ankarampaan suuntaan sen asema tuomioiden päärikoksena oletettavasti jonkin verran korostuu. Tämän vuoksi laskelmien pohjana seuraavassa on, että kyseinen rikos olisi nykyisten tuomiotietojen valossa päärikos vuosittain 250 tuomiossa. 

Koska rangaistusasteikko sen mahdollistaa, toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito käsitellään paljolti sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa sakkomenettelyssä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan sellaisessa menettelyssä on käsitelty vuosittain keskimäärin noin 1 460 kyseistä rikosta koskevaa asiaa. Rikoksen enimmäisrangaistuksen korottaminen yhteen vuoteen vankeutta tarkoittaisi sitä, että näitä rikoksia ei enää voitaisi jatkossa käsitellä sakkomenettelyssä. Ne tulisivat käsitellyiksi täysimittaisessa rikosprosessissa ja siis myös käräjäoikeudessa. Kun mainittu lukumäärä lasketaan yhteen 250 tuomion kanssa, päästään vuosittaiseen 1 710 tuomioon. 

Ei ole mahdollista tehdä perusteltua arvioita siitä, minkälaiseksi toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskevan rangaistusasteikon muuttamisen merkitys muodostuu koskien niitä tuomioita, joissa kyseinen rikos on liitännäisrikoksena. Oletettavasti se on kuitenkin merkittävästi vähäisempi kuin päärikostuomioissa lähtien jo ns. kolmasosasäännöstä. Sikäli kuin liitännäisrikostuomioissa tuomitaan vankeusrangaistus, se ei myöskään välttämättä ole ehdoton. Lisäksi edellä todetun mukaisesti liitännäisrikoksia sisältävien tuomioiden arvioidaan jonkin verran vähenevän. 

Kun lähdetään 1 710 tuomiosta, joissa toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito on päärikos, vaarallisen esineen hallussapidon tuomiotietoja hyödyntäen vuosittain keskimäärin noin 68 tulisi olemaan ehdottomia vankeusrangaistuksia ja noin 17 yhdyskuntapalveluja. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vaarallisen esineen hallussapidosta tuomittujen ehdottomien vankeusrangaistusten vuosittaisen pisimmän ja lyhimmän keskipituuden keskiarvo on noin 2,1 kuukautta ja yhdyskuntapalvelujen keskimääräinen tuntimäärä on noin 67 tuntia. Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta tuomitaan nykyisin käytännössä vain sakkorangaistuksia sen ollessa tuomion ainoa tai vakavin rikos. 

Todetut laskentaperusteet huomioon ottaen lainsäädäntömuutoksen myötä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta tuomittaisiin vuosittain 142,8 kuukautta ehdotonta vankeutta (11,9 bruttovankeusvuotta) ja 1 139 tuntia yhdyskuntapalvelua. Jos lähtökohdaksi otetaan se, että vankilassa suoritetaan 60 prosenttia vankeusrangaistuksesta, vankilassa suoritettavaksi tulee noin 7,1 nettovankeusvankeusvuotta. Kun ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokustannus on 120 000 euroa vuodessa vankipaikkojen perustamisesta johtuen, vuosittaiset vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokustannukset kasvaisivat noin 852 000 eurolla. Yhdyskuntapalveluista aiheutuisi 60 euron tuntikustannuksella noin 68 000 euron vuosittainen lisäys. Yhteensä nämä summat tekevät noin 920 000 euroa. 

Täysimittaiseen rikosprosessiin siirtymisen vaikutukset  

Jos toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon enimmäisrangaistus korotetaan yhteen vuoteen vankeutta, rikosta ei enää voida käsitellä sakkomenettelyssä. Edellä todetun perusteella vuosittain noin 1 460 asiaa siirtyisi siitä menettelystä käsiteltäväksi täydellisessä esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä. 

Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoa koskevia asioita voidaan pääsääntöisesti pitää selvinä rikosasioina, joissa lähtökohtaisesti täyttyvät oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 a luvun 1 §:n mukaiset kirjallisen menettelyn edellytykset koskien tuomioistuinkäsittelyä. On kuitenkin vaikeaa arvioida, minkä verran asioista päätyisi kirjalliseen menettelyyn. Tässä lähdetään siitä, että 85 prosenttia (noin 1 240) näistä rikoksista käsiteltäisiin käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä. 

Sakkomenettelyssä käytettävän suppean esitutkinnan kustannukset ovat jossakin määrin pienemmät kuin täydellisen esitutkinnan. Jos oletetaan, että toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon täysimittaisessa esitutkinnassa yhteen tapaukseen käytetään kaksi tuntia enemmän kuin sakkomenettelyyn liittyvässä suppeassa esitutkinnassa, 1 460 tapauksen aiheuttama työmäärän lisäys olisi 2 920 tuntia eli noin puolitoista henkilötyövuotta. Jos henkilötyövuoden hinta on 80 000 euroa, kysymys olisi noin 120 000 euron vuosittaisesta kustannuserästä. 

Syyteharkinnan ja syytteen tuomioistuinkäsittelyn kustannukset syyttäjälaitokselle ovat noin 526 euroa/syyte, kirjallisessa menettelyssä kuitenkin vain 131 euroa. Lähtien siitä, että 85 prosenttia täysimittaiseen rikosprosessiin siirtyvistä asioista käsiteltäisiin kirjallisessa menettelyssä, vuosittainen lisäkustannus syyttäjälaitokselle olisi noin 278 000 euroa. 

Jos lähdetään siitä, että kirjallisessa menettelyssä käsiteltävän rikosasian yksikkökustannus käräjäoikeudessa on 426 euroa/asia ja että pääkäsittelyssä yhden tuomarin kokoonpanossa käräjäoikeudessa käsiteltävän asian yksikkökustannus on 926 euroa, tuomioistuimille aiheutuisivat noin 732 000 euron vuosittaiset lisäkustannukset. Yhteensä kolmen rikosprosessitason lisäkustannukset olisivat noin 1 130 000 euroa vuodessa. 

Rikosprosessilajin muuttuessa rikoksen vakavuustaso ei oletettavasti muuttuisi vielä niin paljon, että rikoksesta epäillyillä olisi merkittävästi avustajia, joille maksetaan palkkio valtion varoista. Jos niin olisi 100 tapauksessa ja jos 110 euron tuntipalkkio maksettaisiin vähintään kahdelta tunnilta, siitä aiheutuisi vähintään 22 000 euron vuosittainen lisäkustannus. Jos kulujen korvaus arvioidaan lisäksi yhteensä muutaman tuhannen euron suuruiseksi, tämän rikoksen osalta lainsäädäntömuutosten rikosprosessia koskeviksi vuosittaisiksi yhteiskustannuksiksi tulee noin 1 154 000 euroa. 

4.2.3.5  Pakkokeinot ja tietojärjestelmämuutokset

Törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistuksen korottaminen kahteen vuoteen vankeutta tarkoittaisi sitä, että mainitusta rikoksesta tulisi sellainen, jonka vuoksi epäilty voidaan pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin nojalla vähimmäisrangaistuksen perusteella vangita ja joka voi johtaa saman luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdalla tuomitun vangitsemiseen tai vangittuna pitämiseen. 

Törkeää ampuma-aserikosta koskevista lainsäädäntömuutoksista voi olettaa aiheutuvan jonkin verran lisäystä tutkintavankeuden ja muiden pakkokeinojen käyttöön sekä niitä koskevien asioiden käsittelyyn rikosprosessin eri tasoilla verrattuna siihen, miten pakkokeinoja nyt käytetään ja niitä koskevia asioita käsitellään. On kuitenkin huomattava, että vangitsemista tai vangittuna pitämistä harkittaessa on otettava huomioon muitakin seikkoja kuin vähimmäisrangaistuksen pituus tai tuomitun rangaistuksen kesto (KKO 2024:20). Näitä huomioon otettavia seikkoja ovat esimerkiksi pakkokeinolain 1 luvussa olevat pakkokeinojen käyttöä rajoittavat periaatteet. Esitutkintavaihetta koskien on huomattava, että rikoksen vähimmäisrangaistuksen muuttaminen ei vielä tee rikoksesta vaikeammin selvitettävää tai todistelun turvaamista edellyttävää, joilla seikoilla on merkitystä vangitsemisen käytännön tarpeita harkittaessa myös silloin, kun rikoksen rangaistusasteikko oikeuttaa vangitsemiseen. Oletettavaa on, että vangitsemisvaatimuksia tehdään lähinnä tilanteissa, joissa on törkeän ampuma-aserikoksen lisäksi muu vielä vakavampi rikos. 

Myös uutena rikoksena rangaistavaksi säädetty ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten voisi joissakin tilanteissa johtaa epäillyn tai tuomitun vangitsemiseen. Kyseistä rikosta koskeva rangaistussäännös olisi nykyistä sääntelyä täydentävä, minkä vuoksi tapauksia ei oletettavasti tulisi runsaasti rikosprosessissa käsiteltäväksi. Ampuma-aseen käsittelynrikosten ja niitä koskevien tuomioiden vuosittaiseksi määräksi on edellä arvioitu 30. Tämä tarkoittaisi sitä, että uutta rikosta koskevaa vangitsemista ei tultaisi merkittävästi käyttämään rikosprosessissa. Käyttö myös tämän rikoksen kohdalla voisi liittyä tilanteisiin, joissa samalla kertaa käsiteltävänä on ampuma-aseen käsittelyrikosta vakavampi rikos. 

Ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten ehdotetaan säädettäväksi telekuuntelun käytön perusterikokseksi mainitun rikoksen selvittämisessä. Kyseistä rikosta koskeva rangaistussäännös olisi nykyistä sääntelyä täydentävä, minkä vuoksi tapauksia ei oletettavasti tulisi runsaasti rikosprosessissa käsiteltäväksi. Läheskään kaikissa tapauksissa rikosprosessin turvaaminen ei edellyttäisi telekuuntelun käyttämistä. Arvioidusta rikosten määrästä seuraisi, että ampuma-aseen käsittelyrikoksen säätämisestä rangaistavaksi ei seuraisi merkittävää telekuuntelun käytön lisääntymistä rikosprosessissa toimivien viranomaisten toiminnassa ja teleyritysten suoritettavaa, valtion varoista korvattavaa avustamista pakkokeinon käytön yhteydessä. 

Rikoslain 41 luvun muuttamisesta oletettavasti aiheutuu Oikeusrekisterikeskusta, Tilastokeskusta ja rikosprosessissa toimivia viranomaisia koskevia tietojärjestelmäkustannuksia, joiden tarkempi laatu ja määrä kuten eivät myöskään muutoksista aiheutuvat taloudelliset kustannukset ole vielä tällä hetkellä tarkemmin arvioitavissa. 

Edellä todettu huomioon ottaen tässä vaiheessa lähdetään siitä, että pakkokeinoja ja tietojärjestelmämuutoksia koskien kustannukset katetaan julkisen talouden suunnitelman mukaisten kehyspäätösten ja valtion talousarvioissa muuten osoitettavien määrärahojen puitteissa. Toisaalta tilanne voi arvioidusta muuttua, minkä vuoksi rahoituksen riittävyyden seuranta on tarpeen. 

4.2.3.6  Rangaistusjouston taloudellisia vaikutuksia alentava vaikutus

Rangaistustasoa ankarampaan suuntaan muuttavien lainsäädäntömuutosten oletetaan jossakin määrin ennalta estävän rikollisuutta. Estävää vaikutusta voidaan kuvata rangaistusjouston käsitteellä. Sillä tarkoitetaan, kuinka monta prosenttia rikoskäyttäytyminen muuttuu, jos rangaistukset ankaroituvat yhdellä prosentilla (ns. marginaalipreventio). Jos jousto olisi esimerkiksi –1, merkitsisi 50 prosentin korotus rangaistuksiin rikosten vähenemistä 50 prosentilla. Käytännössä rikoskäyttäytyminen on kuitenkin joustamattomampaa. Rikoskäyttäytymisen muutokset ovat suhteessa selvästi pienempiä kuin rangaistusten muutokset. 

Rikosten rangaistusjouston suuruudesta on esitetty lukuisia arvioita. Käytännössä rangaistusjärjestelmää koskevassa kustannus-hyötyanalyysissa voidaan rikosten rangaistusjouston olettaa olevan suuruusluokaltaan –0,1. Oletus on luonteeltaan lähinnä suuntaa antava. Jos esimerkiksi tietystä rikoksesta tuomitaan nykyään 1 vuosi vankeutta ja tulevaisuudessa 2 vuotta vankeutta, tämä merkitsee rangaistuksen koventamista 100 prosentilla. Rangaistusjouston ollessa -0,1 rangaistuksen mainittu korottaminen tulisi johtamaan tällaisten rikosten määrän alenemiseen 10 prosentilla. Vastaavasti jos rangaistustaso tästä vielä kaksinkertaistettaisiin eli alkuperäiseen tasoon nähden nelinkertaistettaisiin, vähenisivät rikokset edelleen 10 prosentilla, jolloin rikosten määrä olisi noin 80 prosenttia alkuperäisestä tasosta (≈ 90 % * 90 %). Rangaistustasoa kolminkertaistettaessa vähennys olisi noin 15 prosenttia. 

Esimerkkinä voidaan käyttää törkeää ampuma-aserikosta. Keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus siitä rikoksesta on aikaisemmin todetun mukaisesti nykyisellään noin 10 kuukautta. Mikäli törkeän ampuma-aserikoksen minimirangaistukseksi säädettäisiin 2 vuotta vankeutta ja keskimääräiseksi vankeusrangaistukseksi muodostuisi esimerkiksi 2 vuotta 6 kuukautta (30 kuukautta), olisi kysymyksessä rangaistustason kolminkertaistuminen. Rangaistusjoustoa koskeva lähtökohta huomioon ottaen tämä vähentäisi tällaisia tekoja 15 prosenttia, mitä seuraavassa pidetään esityksen ehdotusten osalta lähtökohtana. 

Arviointi on kuitenkin varsin haastavaa ottaen huomioon ampuma-aserikoksista ja muista kysymyksessä olevista rikoksista tuomittavissa olevat useat rangaistuslajit, mahdolliset vaikuttavat muutokset valvonnassa ja rangaistusjoustoarviointiin liittyvät epävarmuustekijät. 

Lainsäädäntömuutoksista aiheutuvien taloudellisten kustannusten vastapainoksi on huomattava, että rikosten vähentyminen todetulla tavalla vähentäisi esimerkiksi rikosten uhrien vammautumisesta heille ja yhteiskunnalle aiheutuvia sairaanhoito- ja muita kustannuksia sekä uhrin vammautumisesta aiheutuvia muita haitallisia, esimerkiksi työkyvyn menettämiseen tai heikentymiseen liittyviä vaikutuksia. Rikosten väheneminen myös vähentäisi niiden käsittelyyn meneviä kustannuksia. 

Edellä on arvioitu, että törkeää ampuma-aserikosta koskeva rangaistusten täytäntöönpanoon liittyvä vuosittainen kustannusvaikutus on 24 640 000 euroa, vakavan rikoksen tekemistä varten tapahtuvan ampuma-aseen käsittelyn rangaistavaksi säätämisen rangaistusten täytäntöönpanoon liittyvä vuosittainen kustannusvaikutus on 582 000 euroa, vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistuksen korottamisen rangaistusten täytäntöönpanoon liittyvä vuosittainen kustannusvaikutus on 1 068 000 euroa ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon enimmäisrangaistuksen korottamisen rangaistusten täytäntöönpanoon liittyvä kustannusvaikutus on 920 000 euroa. Yhdessä nämä neljä summaa tekevät 27 210 000 euroa. Kun siitä tehdään 15 prosentin vähennys, päästään 23 128 500 euroon, joka olisi todettujen muutosten vuosittainen yhteinen kustannusvaikutus. Mainitusta summasta 23 014 600 euroa koskee ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja loput 113 900 euroa yhdyskuntapalvelua. Ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanokustannusten vuosittainen kasvu vastaisi noin 192 vankipaikan lisäystä. Kun lisäksi otetaan huomioon rikosprosessiin liittyvät yhteensä 1 227 000 euron kustannusvaikutukset, päästään 24 355 000 euron vuosittaisiin lisäkustannuksiin. Lisäksi tulisi kertaluonteinen 8 121 600 euron vankipaikkojen perustamiskustannus (192 vankipaikkaa x 42 300 euroa).