1.1  Tausta

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 24.11.2021 direktiivin (EU) 2021/2167 luotonhallinnoijista ja luotonostajista sekä direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU muuttamisesta (jäljempänä NPL-direktiivi ). Direktiivi on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.12.2021 ja se on tullut voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä julkaisusta eli 28.12.2021. Jäsenvaltioiden on tullut antaa ja julkaista direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 29.12.2023 ja soveltaa näitä säännöksiä 30.12.2023 lukien.  

Esityksen taustalla on lisäksi havaittu täsmennystarve liittyen säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY ja direktiivin 2004/109/EY tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission direktiivin 2007/14/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/50/EU, jäljempänä avoimuusdirektiivin muutosdirektiivi , täytäntöönpanoon (katso HE 11/2015 vp.).  

1.2  Valmistelu

EU-säädöksen valmistelu

Komissio antoi 14.3.2018 toisen seurantaraportin luottolaitosten järjestämättömien luottojen vähentämisestä Euroopassa. Seurantaraportin yhteydessä komissio esitti toimenpidepaketin järjestämättömistä lainoista aiheutuvan ongelman ratkaisemiseksi sekä niiden tulevan kasvun estämiseksi. Toimenpidepaketin taustalla oli neuvoston 11.7.2017 hyväksymä järjestämättömien luottojen vähentämisen toimintasuunnitelma ja päätös arvioida ongelman kehitystä ja suunnitelman edistymistä komission antaman seurantaraportin perusteella. Toimintasuunnitelmassa eri toimielimiä kehotettiin toteuttamaan toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua järjestämättömien luottojen suuriin osuuksiin pankkien taseissa Euroopassa ja ehkäisemään niiden syntymistä tulevaisuudessa. Toimintasuunnitelma kuuluu osana laajempaan pankkisektorin riskien vähentämiskokonaisuuteen ja pankkiunionin kehittämiseen. 

Toimenpidepakettiin sisältyi kaksi lainsäädäntöehdotusta, jotka kattoivat kolme sääntelykokonaisuutta. Näistä ensimmäinen oli komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse järjestämättömiin vastuisiin liittyvistä luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksista (KOM(2018)134 lopullinen, jäljempänä asetusehdotus ). Asetusehdotuksessa esitettiin säädettäväksi vakavaraisuutta turvaavasta varautumisjärjestelystä, jolla estettäisiin järjestämättömien lainojen ja vastaavien muiden vastuiden liiallinen kertyminen tulevaisuudessa ilman, että pankkien taseissa on riittävästi varoja tappioiden kattamiseen (niin sanottu prudential backstop -mekanismi). Asetusehdotuksella luottolaitoksia kannustettiin kirjaamaan riittäviä luottotappiovarauksia myönnetyille lainoille, jos ne myöhemmin muuttuvat järjestämättömiksi vastuiksi, tai muuten luottolaitokset joutuisivat tekemään vähennyksiä luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (jäljempänä EU:n vakavaraisuusasetus ) mukaisesta ydinpääomastaan. Ehdotuksen tavoitteena oli puuttua erityisesti siihen, että eurooppalaiset pankit eivät tee riittäviä varauksia odotettuja luottotappioita varten ja viivyttelevät velkojen uudelleenjärjestelyssä, koska eivät halua kirjata tappioita tilinpäätöksessään.  

Toisessa lainsäädäntöehdotuksessa esitettiin säädettäväksi uusi direktiivi luottolaitosten järjestämättömien luottojen hallinnoinnista, ostamisesta ja vakuuksien realisoinnista (komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi luoton hallinnoijista, luoton ostajista ja vakuuksien realisoimisesta, KOM(2018)135 lopullinen, jäljempänä direktiiviehdotus ).  

Direktiiviehdotus sisälsi säännökset luotonhallinnoijista ja luotonostajista. Luotonhallinnoijalla tarkoitetaan ehdotuksessa luonnollista henkilöä tai yritystä, joka harjoittaa erikseen määriteltyjä luotonhallintatoimia luotonantajan puolesta. Luotonhallinnoijat tulevat direktiiviehdotuksen mukaan toimilupavelvollisiksi ja julkisen valvonnan alaisiksi. Jäsenvaltioille säädetään velvollisuus ylläpitää julkista rekisteriä luotonhallinnoijista. Direktiiviehdotuksen luotonostajia koskevissa säännöksissä asetetaan luotonostajille velvollisuus ilmoittaa lainasaatavien ostoon liittyvistä tiedoista jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. 

Toinen direktiiviehdotuksen osana oleva sääntelykokonaisuus sisälsi säännökset vakuuden tehokkaammasta tuomioistuinten ulkopuolisesta täytäntöönpanosta (niin sanottu Accelerated Extrajudicial Collateral Enforcement - eli AECE-sääntely ). Ehdotetun AECE-sääntelyn soveltamisalan piiriin kuuluvat sellaiset velkojan ja liiketoimintaa harjoittavan velallisen välilliset lainasopimukset, joiden vakuutena on velallisen omistamaa kiinteää tai irtainta omaisuutta. AECE-mekanismin liittäminen osaksi laina- ja vakuusjärjestelyä tarkoittaisi, että velkoja voisi ehdotuksessa mainittujen ehtojen täyttyessä aloittaa vakuuden täytäntöönpanon suoraan osapuolten välisen sopimuksen nojalla ilman tuomioistuimen ratkaisua.  

Toimenpidepakettiin sisältyvien toimenpiteiden oli tarkoitus tukea toisiaan. Säätämällä lakisääteisestä vakavaraisuutta turvaavasta varautumisjärjestelystä pyrittiin tulevien järjestämättömistä vastuista aiheutuvien luottotappioiden riittävään kattamiseen. Samalla kannustettiin tällaisten lainojen selvitystä tai myyntiä. Direktiiviehdotuksen tarkoituksena oli edistää järjestämättömien vastuiden jälkimarkkinoita. Toimivat jälkimarkkinat lisäävät järjestämättömien vastuiden kysyntää ja siten nostavat näiden markkina-arvoa. AECE-täytäntöönpanolla pyrittiin puolestaan vähentämään järjestämättömien vastuiden selvittämisestä aiheutuvia kustannuksia. 

Seurantaraportti saatettiin eduskunnan tietoon E-jatkokirjeellä 19.4.2018 (EJ 11/2018 vp). Valtioneuvoston kirjelmä direktiivi- ja asetusehdotuksiin sisältyvistä lainsäädäntötoimenpiteistä annettiin eduskunnalle 24.11.2018 (U 27/2018 vp). Suuri valiokunta hyväksyi 26.6.2018 eduskunnan kannan direktiiviehdotuksesta (SuVEK 78/2018 vp). 

Euroopan unionin neuvosto saavutti neuvottelumandaatin järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoihin liittyvästä asiakokonaisuudesta maaliskuussa 2019. Neuvottelumandaattiin sisältyvät säännökset koskivat asetuspohjaisia järjestämättömien luottojen vakavaraisuusvaatimuksia sekä direktiivipohjaista lainsäädännöllistä viitekehystä luottolaitosten järjestämättömien luottojen hallinnoinnista ja ostamisesta. Samassa yhteydessä vakuuksien realisointitoimenpiteisiin liittyvä direktiiviehdotus erotettiin omaksi kokonaisuudekseen (ks. valtioneuvoston jatkokirjelmä UJ 10/2019 vp). Vastaava linjaus tehtiin Euroopan parlamentissa lokakuussa 2019.  

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 17.4.2019 asetuksen (EU) 2019/630 asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse järjestämättömiin vastuisiin liittyvien tappioiden kattamisen vähimmäisvaatimuksista. Asetus tuli voimaan 26.4.2019. Luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevien ehdotusten pohjalta annettiin NPL-direktiivi. Vakuuksien realisointitoimenpiteisiin liittyvän direktiiviehdotuksen käsittely EU-lainsäädäntötoimielimissä on edelleen kesken.  

Hallituksen esityksen valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä oikeusministeriön kanssa. Esitysluonnos oli lausuntokierroksella 13.9.‒18.10.2024. Lausunnon antoi 16 tahoa. Lausuntopalautteesta ja sen huomioon ottamisesta hallituksen esityksessä kerrotaan jaksossa 6. 

Hallituksen esitystä ei ole valmisteltu edellä mainitussa direktiivin voimaantulon yhteydessä säädetyssä määräajassa. Direktiivin kansallisen täytäntöönpanon viivästymiseen ovat vaikuttaneet tulkinnanvaraisuus pääasiallisesta vastuuministeriöstä ja ministeriöiden lainvalmistelun rajalliset henkilöstövoimavarat. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla julkisessa palvelussa osoitteessa val-tioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella VM119:00/2024. 

3.1  Luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskeva sääntely

NPL-direktiivissä säädetään vaatimuksista luotonostajille, jotka ostavat luottolaitoksen tekemän järjestämättömän luottosopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet tai itse järjestämättömän luottosopimuksen, sekä luotonhallinnoijille, jotka hallinnoivat tällaisia luottoja luotonostajan puolesta. Kyse on uuden tyyppisestä sääntelystä, eikä Suomessa ole voimassa näihin toimijoihin sovellettavaa erillistä lainsäädäntöä. NPL-direktiivin soveltamisala on rajattu luottolaitosten tekemien järjestämättömien luottojen ostamiseen ja hallinnointiin, eikä sääntelyä ole tarkoitus kansallisesti laajentaa direktiivin soveltamisalaan kuulumattomiin luottosopimuksiin tai toimijoihin. Direktiivin voimaan saattamiseksi olisi tämän vuoksi säädettävä uusi erillinen laki. Laissa olisi otettava käyttöön direktiivin tarkoittama luotonhallinnoijien toimilupajärjestelmä. Toimilupaan liittyisi oikeus tarjota luotonhallinnointipalveluja muissa Euroopan talousalueen valtioissa. 

3.2  Perintätoiminnan sääntely

3.3  Toimivaltainen viranomainen ja valvontavaltuudet

3.4  Luottolaitostoiminta

Luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) säädetään oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa sekä tällaiselle toiminnalle asetettavista vaatimuksista ja niiden noudattamisen valvonnasta. Laki sisältää säännöksiä oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja muuta varainhankintaa yleisöltä, toimiluvan hakemisesta, luottolaitoksen liiketoimintaa koskevista yleisistä edellytyksistä, luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmistä, riskienhallinnasta ja taloudellisesta asemasta, valvonnasta, asiakasliiketoiminnassa noudatettavasta menettelystä sekä ulkomaisen luottolaitoksen oikeudesta harjoittaa toimintaa Suomessa. Luottolaitoksen taloudelliselle asemalle asetettavista vaatimuksista säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa. 

Luottolaitostoiminnasta annetun lain 1 luvun 5 §:n mukaan luottolaitostoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja sekä tarjotaan omaan lukuun luottoja tai muuta rahoitusta. Lain 2 luvun 1 §:n mukaan luottolaitostoimintaa ei saa harjoittaa ilman laissa tarkoitettua toimilupaa. Luottolaitoksen toimiluvan myöntää lain 4 luvun 1 §:n mukaan Finanssivalvonnalle tehtävästä hakemuksesta Euroopan keskuspankki (jäljempänä EKP ). Luottolaitosten valvontaa koskevat tehtävät jakautuvat EKP:lle ja Finanssivalvonnalle sen mukaan, kuin luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1024/2013 säädetään. Asetuksella on perustettu niin sanottu yhteinen valvontamekanismi ( Single Supervisory Mechanism ), joka muodostuu EKP:stä ja kansallisista toimivaltaisista viranomaisista.  

Luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin ei sisälly erityisiä säännöksiä edellytyksistä, joiden mukaisesti luottolaitos voi siirtää luottosopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet tai itse luottosopimuksen kolmannelle. Kuluttajaluotoista säädetään erikseen kuluttajansuojalain 7 ja 7 a luvussa. Luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin on tarpeen lisätä NPL-direktiivin 15 artiklan edellyttämät säännökset järjestämättömän luoton siirtämistä koskevista velvoitteista luottolaitoksille. 

3.5  Kuluttajansuojalain muutokset

Kuluttajansuojalain 7 luvussa säädetään kuluttajaluotoista ja lain 7 a luvussa asunto-omaisuuteen liittyvistä kuluttajaluotoista. NPL-direktiivin 27 artiklan 1 kohdalla lisätään kulutusluottodirektiiviin säännökset luotonantajan tiedonantovelvollisuuksista luottosopimuksen ehtoja muutettaessa. NPL-direktiivin 28 artiklan 2 kohdalla lisätään vastaavat säännökset asuntoluottodirektiiviin. Kuluttajansuojalain 7 luvun 24 § sisältää säännökset koron ja maksujen muutoksista, mutta lain 7 tai 7 a luvussa ei säädetä luottosopimuksen ehtojen muuttamista koskevien tietojen antamisesta. Kuluttajansuojalakiin on tarpeen lisätä säännökset luottosopimuksen muuttamista koskevista tiedoista. 

NPL-direktiivin 27 artiklan 2 kohdalla kulutusluottodirektiiviin lisätään uusi 16 a artikla, joka koskee maksamattomia lainoja ja täytäntöönpanoa. NPL-direktiivin 28 artiklan 2 kohdalla muutetaan asuntoluottodirektiivin 28 artiklaa maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta. Kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 6 kohdan mukaan luotonantajan on annettava kuluttajalle maksuviivästystilanteissa tietoa ja neuvoja maksuvaikeuksien syntymisen tai syvenemisen estämiseksi ja maksukyvyttömyystilanteiden hoitamiseksi sekä suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin. Säännöstä sovelletaan lain 7 a luvun 31 §:n 1 momentin nojalla myös asunto-omaisuuteen liittyviin kuluttajaluottoihin. Kuluttajansuojalakiin on lisättävä NPL-direktiivin 27 ja 28 artiklan edellyttämät säännökset asianmukaisista käytänteistä ja menettelyistä kohtuullisen pidättyvyyden noudattamiseksi ennen täytäntöönpanomenettelyjen käynnistämistä. Kulutusluottodirektiiviin lisättävän 16 a artiklan 3 ja 4 kohta sisältää säännöksiä maksulaiminlyönnistä aiheutuvien maksujen rajoittamisesta. Uusia säännöksiä näiden kohtien täytäntöön panemiseksi ei tarvita. Suomessa on jo nykyisin tällaisia säännöksiä, kuten korkolain (633/1982) säännökset viivästyskoron enimmäismäärästä sekä perintälain säännökset kuluttajasaatavan perintäkulujen enimmäismääristä ja muun muassa perintätoimien aikarajoista. 

NPL-direktiivin 28 artiklan 3 kohdalla asuntoluottodirektiivin lisätään uusi 28 a artikla luotonantajan oikeuksien tai itse luottosopimuksen siirtämisestä. Direktiivin edellyttämää sääntelyä sisältyy jo kuluttajansuojalain 7 luvun 18 ja 25 §:ään, joita sovelletaan lain 7 a luvun 31 §:n 1 momentin nojalla myös asunto-omaisuuteen liittyviin kuluttajaluottoihin. Tältä osin direktiivin säännökset eivät näin ollen edellytä uutta sääntelyä. 

3.6  Arvopaperimarkkinalain muutos

Avoimuusdirektiivin muutosdirektiivin täytäntöönpanoon liittyen on havaittu täydennystarve, joka edellyttää täsmennystä arvopaperimarkkinalakiin (746/2012). Avoimuusdirektiivin muutosdirektiivissä edellytetään, että sellaiset velka-arvopapereiden liikkeeseenlaskijat, joiden liikkeeseen laskettujen arvopaperien yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa, vapautetaan sekä puolivuosikatsauksen että tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisvelvollisuudesta. Nykyisin arvopaperimarkkinalaissa säädetään vapautuksesta ainoastaan puolivuosikatsauksen osalta. Vaikka Suomessa ei tällä hetkellä ole sellaisia velka-arvopapereita, joihin kyseinen poikkeus soveltuisi, on poikkeuksen laajennus direktiiviin perustuvana vaatimuksena tarpeen tehdä arvopaperimarkkinalakiin.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  NPL-direktiivin mukainen toimivaltainen viranomainen

NPL-direktiivin 21 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, joiden vastuulla on direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetuissa kansallisissa säännöksissä vahvistettujen tehtävien ja velvollisuuksien hoitaminen. Toimivaltaiselle viranomaiselle on annettava edellä kuvatut valvonta- ja tutkintavaltuudet sekä valtuudet määrätä seuraamuksia. NPL-direktiivin mukaisen toimivaltaisen viranomaisen nimeämisessä voisivat käytännössä tulla kyseeseen Finanssivalvonta tai Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa, että finanssimarkkinoilla toimivat noudattavat niihin sovellettavia finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto puolestaan vastaa perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetun lain mukaisista perintätoiminnan harjoittajien rekisteröintiin liittyvistä tehtävistä.  

NPL-direktiivin tarkoituksena on edistää järjestämättömien lainojen jälkimarkkinoiden kehittämistä EU:ssa poistamalla esteitä, jotka haittaavat järjestämättömien lainojen siirtämistä luottolaitoksilta luotonostajille, ja asettamalla tällaista siirtämistä koskevia suojakeinoja ja turvaamalla samalla luotonottajien oikeudet. Viime kädessä kyse on siis finanssimarkkinoiden toimintaan liittyvästä sääntelystä. Ehdotettu sääntely asettaa velvoitteita luottolaitoksille, luottolaitoksen myöntämän järjestämättömän luoton ostajille, luotonostajan puolesta luotonhallinnointitoimintoja suorittaville luotonhallinnoijille sekä luotonhallinnointipalvelun tuottajille, joille luotonhallinnoijat ulkoistavat toimintojaan. Luottolaitoksille säädettyjen velvoitteiden osalta toimivaltainen viranomainen on oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU eli niin sanotun luottolaitosdirektiivin tarkoittama toimivaltainen viranomainen, Suomessa siis Finanssivalvonta. Myös luotonostajia koskevien vaatimusten osalta toimivaltaisen viranomaisen tehtävät liittyisivät lähimmin Finanssivalvonnan tehtäväalaan. Luotonhallinnointitoiminnan osalta etenkin perintätoiminnan harjoittajilla voidaan arvioida olevan toiminnan harjoittamisen edellyttämää asiantuntemusta ja luotonhallinnoijien toimilupajärjestelmän piiriin tulevien yritysten arvioidaan olevan pääosin perintätoimintaa harjoittavia yrityksiä. Myös muut oikeushenkilöt voisivat kuitenkin hakea toimilupaa. Lisäksi ehdotettu luotonhallinnoijia koskeva sääntely sisältää perintätoiminnan harjoittajia koskevaan sääntelyyn nähden yksityiskohtaisempia vaatimuksia ja edellyttää valvovalta viranomaiselta merkittävästi laajempia toimivaltuuksia, kuin mitä Etelä-Suomen aluehallintovirastolla nykyisin on perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetun lain mukaisten tehtäviensä hoitamiseen. Kuten jaksossa 3.2 on todettu, Finanssivalvonnalla on voimassa olevassa lainsäädännössä laajat toimivaltuudet tehtäviensä hoitamiseen. Mainitut toimivaltuudet täyttävät suurelta osin NPL-direktiivin asettamat vaatimukset. Finanssivalvonnalla on myös laajaa asiantuntemusta ja kokemusta näiden toimivaltuuksien käyttämisestä ja finanssimarkkinoilla toimivien yritysten toimilupajärjestelmiin liittyvistä tehtävistä.  

Edellä todetun perusteella NPL-direktiivin tarkoittamaksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi olisi Suomessa perusteltua nimetä Finanssivalvonta.  

Perintätoiminnan valvonta NPL-direktiivin soveltamisalaan kuulumattomissa tilanteissa ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston vastuulle kuuluvat perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetun lain mukaiset tehtävät säilyisivät nykyisellään. Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä ei ole arvioitu tämän sääntelyn muutostarpeita, paitsi siltä osin, kuin Finanssivalvonnan ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston välistä tehtävänjakoa on tarpeen täsmentää perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetussa laissa.  

5.2  Toimivaltaisen viranomaisen valtuudet ja hallinnolliset seuraamukset

NPL-direktiivin 22 artikla edellyttää edellä tarkemmin kuvatulla tavalla, että toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava kaikki direktiivin mukaisten tehtäviensä hoitamiseen tarvittavat valtuudet valvoa, tutkia ja määrätä seuraamuksia. Jäsenvaltioiden on vahvistettava säännöt, jotka koskevat direktiivin rikkomiseen liittyviä asianmukaisia hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä, ja varmistettava niiden tehokas täytäntöönpano. Seuraamusten ja toimenpiteiden on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltiot voivat päättää, että ne eivät säädä hallinnollisia seuraamuksia tai korjaavia toimenpiteitä koskevia sääntöjä sellaisten rikkomisten osalta, joihin sovelletaan niiden kansallisen lainsäädännön mukaisia rikosoikeudellisia seuraamuksia. 

Jäsenvaltioilla on harkintavalta sen suhteen, millä tavoin NPL-direktiivin 22 artiklan vaatimusten täyttyminen varmistetaan kansallisessa lainsäädännössä. Direktiivin vaatimukset voidaan mahdollisuuksien mukaan täyttää voimassa olevalla sääntelyllä. Tässä esityksessä omaksutun lähtökohdan mukaisesti pyritään nykyiseen nähden mahdollisimman vähäiseen lisäsääntelyyn. NPL-direktiivin tarkoittama toimivaltainen viranomainen olisi Suomessa Finanssivalvonta. Finanssivalvonnasta annettu laki sisältää kattavat säännökset Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista, joiden arvioidaan suurelta osin täyttävän direktiivin edellytykset. Erilliset säännökset olisivat esityksen 1. lakiehdotuksessa ehdotetun mukaisesti tarpeen rajat ylittäviä palveluja tarjoavien luotonhallinnoijien valvonnan, viranomaisten välisen yhteistyön ja valvontatoimien yhteensovittamisen osalta.  

Finanssivalvonnan seuraamusmaksua koskevissa säännöksissä luetellaan ne säännökset, joiden laiminlyönnin tai rikkomisen seurauksena kyseinen seuraamus voidaan määrätä. Näitä säännöksiä olisi täydennettävä siten, että seuraamus voidaan määrätä asianomaisten NPL-direktiivin voimaan saattamiseksi annettujen kansallisten säännösten laiminlyönnin tai rikkomisen johdosta. Ilman nimenomaisia säännöksiä Finanssivalvonta ei voisi määrätä muuta hallinnollista seuraamusta kuin Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:n mukaisen julkisen varoituksen. Tätä ei voitaisi pitää riittävänä, sillä NPL-direktiivin 23 artiklan 2 kohta edellyttää myös taloudellisten seuraamusten olemassaoloa. Esityksen 3. lakiehdotuksen 40 §:ssä ehdotetaan, että Finanssivalvonta voisi määrätä seuraamusmaksun luotonostajista ja luotonhallinnoijista ehdotettavan lain tiettyjen säännösten laiminlyönnin tai rikkomisen johdosta. Sääntelyn oikeasuhtaisuutta turvaa osaltaan se, että Finanssivalvonta voi seuraamusmaksun määräämisen sijaan antaa julkisen varoituksen, jos virheellistä menettelyä on pidettävä vähäisenä. NPL-direktiivin voimaan saattamiseksi annettujen kansallisten säännösten mukaisten velvoitteiden rikkomista ei ehdoteta säädettävän rikosoikeudellisesti rangaistavaksi, sillä direktiivi ei tätä edellytä ja hallinnollisten seuraamusten voidaan arvioida olevan riittäviä.  

5.3  NPL-direktiivin tarjoama kansallinen liikkumavara

Hallituksen esityksessä ehdotetaan mahdollisimman pitkälti käytettävän NPL-direktiivin tarjoama kansallinen liikkumavara, jotta direktiivin voimaan saattamisesta aiheutuva lisäsääntely jäisi mahdollisimman vähäiseksi. NPL-direktiivin 2 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vapauttaa direktiivin soveltamisesta luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse luottosopimuksen hallinnoinnin, jota hoitavat julkiset notaarit ja haastemiehet, sellaisina kuin nämä on määritelty kansallisessa lainsäädännössä, tai asianajajat, sellaisena kuin nämä on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, silloin kun he suorittavat luotonhallinnointitoimintoja osana ammattiaan. Mainittu jäsenvaltio-optio ehdotetaan hyödynnettävän asianajajien osalta. Tätä olisi pidettävä perusteltuna, koska asianajajien toimintaa sääntelee erillinen lainsäädäntö ja siihen liittyvä valvontajärjestelmä, Suomen Asianajajaliiton säännöt sekä hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Asianajaja on Suomen Asianajajaliiton hallituksen ja valvontalautakunnan valvonnan alainen, minkä lisäksi asianajotoimintaa valvoo myös valtioneuvoston oikeuskansleri. Julkiset notaarit ja haastemiehet puolestaan ovat haastemieslain (505/1986) ja julkisesta notaarista annetun lain (420/2014) mukaisia virkamiehiä, jotka suorittavat niille laissa säädettyjä tehtäviä. Ehdotettua sääntelyä ei sovellettaisi järjestämättömän luoton hallinnointiin, jota suorittaa viranomainen tai muu julkista hallintotehtävää hoitava.  

NPL-direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on määritettävä, saavatko luotonhallinnoijat vastaanottaa ja pitää hallussaan luotonottajien varoja kyseisten varojen siirtämiseksi luotonostajille vai kielletäänkö niitä vastaanottamasta ja pitämästä hallussaan näitä varoja. Esityksen mukaan luotonhallinnoijat saisivat pitää hallussaan luotonottajien varoja kyseisten varojen siirtämiseksi luotonostajille. Tällaisen varojen käsittelyn voidaan katsoa olevan olennainen osa luotonhallinnointia, eikä sitä olisi perusteltua kieltää. Direktiivi sisältää lisäksi riittävät säännökset, joilla suojataan luotonottajaa ja luotonostajaa, kun luotonhallinnoijat pitävät hallussaan mainittuja varoja.  

NPL-direktiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaan vastaanottavat jäsenvaltiot voivat laajentaa kohdassa säädetyn vaatimuksen nimetä luotonhallinnoija koskemaan muita kuin kohdassa tarkoitettuja luottosopimuksia. Lisäksi artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat laajentaa niiden luotonostajan velvoitteiden alaa, joita luotonostajan nimeämän luotonhallinnoijan on noudatettava luotonostajan puolesta. Mainitun kaltaiselle lisäsääntelylle ei ole Suomessa tarvetta eikä sellaista ehdoteta esityksessä.  

NPL-direktiivin 17 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat sallia sen, että luotonostajat antavat hankkimiensa luottosopimusten hallinnoinnin luonnollisten henkilöiden tehtäväksi. Näiden luonnollisten henkilöiden on oltava kansallisen sääntely- ja valvontajärjestelmän alaisia, eikä heillä ole direktiivissä säädettyä vapautta suorittaa luotonhallinnointitoimintoja toisessa jäsenvaltiossa. Kuten edellä on todettu, elinkeinonharjoittaja, joka on rekisteröity eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain mukaiseksi luotonantajaksi, ei tarvitsisi luotonhallinnointiin toimilupaa. Tällaisena luotonantajana voi toimia myös luonnollinen henkilö. Toimilupaa ei tarvitsisi myöskään asianajaja, joka harjoittaa luotonhallinnointia ammattinsa harjoittamisen yhteydessä. Näissä tapauksissa kyseiset luonnolliset henkilöt ovat direktiivin edellyttämällä tavalla kansallisen sääntely- ja valvontajärjestelmän alaisia.  

6.1  Lausuntokierroksen palaute

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot esityksen sisällön kannalta keskeisiltä ministeriöiltä , keskeisiltä rahoitusmarkkinoiden ja perintätoimen ohjausta ja valvontaa harjoittavilta viranomaisilta sekä keskeisiltä luotonantotoiminnan sidosryhmiltä. Ehdotukset olivat myös yleisesti nähtävillä lausuntopalvelussa, joten muillakin oli mahdollisuus lausuntojen antamiseen. Lausuntoaika päättyi 18.10.2024 ja lausuntoja saatiin yhteensä 16 kappaletta. Lausuntoajan pituus oli 5 viikkoa eli viikon lyhyempi kuin säädösvalmistelun kuulemisoppaan mukainen suositus. Tämä perustui esityksen poikkeukselliseen kiireellisyyteen, mikä johtuu esityksen perusteena olevan direktiivin kansallisen täytäntöönpanon viivästymisestä. Esitysluonnoksen keskeisestä sisällöstä neuvoteltiin ennen lausuntokierrosta keskeisten viranomaisten ja sidosryhmien kanssa.  

Lausunnoissa esityksen pääasiallisia tavoitteita järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoiden kehittämiseksi pidettiin poikkeuksetta kannatettavina. Myös esitysluonnoksen rakennetta pidettiin lähtökohtaisesti perusteltuna. Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:n ja B2 Impact Oy:n lausunnoissa tuotiin kuitenkin esiin jo olemassa oleva luotonantoa ja perintätoimintaa koskeva lainsäädäntö ja toivottiin, että kansallisessa täytäntöönpanossa ja viranomaisvalvonnassa vältetään päällekkäisyyttä ja huolehditaan selkeästä vastuunjaosta viranomaisten välillä.  

Edellä kuvatusta yleisestä myönteisestä lausuntopalautteesta huolimatta yksittäisissä lausunnoissa esitettiin useita tarkistusehdotuksia lakiehdotusten yksittäisiin säännöksiin. Useassa lausunnossa toivottiin myös ehdotuksen perusteluja täydennettäväksi esimerkiksi viranomaisten tehtävien ja toimivaltarajojen sekä eräiltä osin myös vaikutusarvioinnin kuvauksen osalta.  

Oikeusministeriön lausunnossa esitettiin, että kansallisen liikkumavaran käyttöä koskevia periaatteita sekä eräitä esityksen säätämisjärjestyksen arvioinnin kannalta merkittäviä kysymyksiä selvitettäisiin perusteluissa tarkemmin. Lausunnossa viitataan tältä osin muun muassa esitykseen sisältyviin hallinnollisia seuraamuksia koskeviin valtiosääntöoikeudellisiin periaatteisiin ja Finanssivalvonnasta annettua lakia koskevan muutosehdotuksen 40 §:n säännökseen seuraamusmaksusta. Myös Finanssivalvonnan lausunnossa viitataan edellä mainittuun säännösehdotukseen ja katsotaan, että ehdotettu sääntelytapa poikkeaa muusta finanssimarkkinalainsäädännöstä, jossa seuraamusmaksun alaisista rikkomuksista säädetään kussakin laissa. 

Oikeusministeriön lausunnossa kiinnitettiin huomiota luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 13 §:ssä säänneltävään luotonhallinnoijan toimilupahakemuksen käsittelyaikaan 90 päivän kuluessa siitä, kun kaikki hakemuksen käsittelemiseksi tarpeelliset selvitykset ja tiedot ovat Finanssivalvonnan käytettävissä. Oikeusministeriön lausunnossa esitetään jatkovalmistelussa arvioitavaksi vielä tarkemmin, tulisiko määräaika kiinnittää toimilupahakemuksen käsittelyyn vai päätöksen antamiseen. Myös Finanssivalvonnan lausunnossa kiinnitettiin huomiota siihen, että muutoksenhakumahdollisuus edellyttää hallintopäätöstä. 

Oikeusministeriön lausunnossa ehdotettiin myös eräitä tarkistuksia luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen yksittäisiin säännöksiin, jotta esityksen suhde maksukyvyttömyyslainsäädäntöön olisi selkeämpi. Lausunnossa esitetään edelleen huomioita, jotka koskevat rikosrekisterin ja sakkorekisterin sisältämien henkilötietojen käyttöä tilanteessa, jossa Finanssivalvonta käsittelee luotonhallinnoijan toimilupahakemuksia ja arvioi erityisesti luotonhallinnoijan johtoon kuuluvan henkilön luotettavuutta ja hyvämaineisuutta. Tähän liittyen lausunnossa edellytetään edelleen selvitettäväksi tarkemmin Oikeusrekisterikeskukselle aiheutuvia vaikutuksia. Lausunnossa ehdotettiin vielä pohdittavaksi tarkemmin, tulisiko siirtymäsäännöksiä tarkistaa ottaen huomioon se, että eräitä luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevan lakiehdotuksen säännöksiä voitaisiin soveltaa perintään tai maksusuorituksiin, jotka tehdään lain voimaantulon jälkeen siitä riippumatta, milloin siirto on tapahtunut. 

Keskuskauppakamarin ja Suomen Asianajajaliiton lausunnoissa vastustettiin esitettyjä säännöksiä siltä osin kuin velvoitteet eräiltä osin koskisivat myös asianajajia näiden toimiessa luotonhallinnoijina. Nämä velvoitteet liittyvät luotonhallinnointitoimintaa ja luoton siirtämistä koskevaan ilmoitusvelvollisuuteen sekä yhteydenpitoon velallisten kanssa. Tähän liittyen vastustettiin myös sitä, että asianajajat tulisivat Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädetyn sanktiojärjestelmän piiriin. 

Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:n lausunnossa ehdotettiin sitä, että luotonhallinnointia koskevien toimien ja toisaalta perintätoimien määrittelyä ja rajanvetoa selkiytettäisiin, mikä selkiyttäisi myös viranomaisvalvonnan vastuukysymyksiä. Lausunnossa kiinnitettiin huomiota luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 7 §:n mukaiseen siirtoilmoitusta koskevaan säännökseen ja erityisesti siihen, että ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella. Tältä osin katsottiin, että jos siirtoilmoituksen sisältöä koskevat vähimmäistiedot säännellään vasta asetuksella, aiheuttaa se kohtuuttomia kustannuksia ja ajallisia vaatimuksia luotonhallinnoijille, jos muotovaatimukset mahdollisesti tarkentuvat lain voimaantulon jälkeen annettavalla asetuksella. 

Finanssivalvonnan ja Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:n lausunnoissa on kiinnitetty eräiltä osin huomiota esitettävän luotonhallinnointia koskevan lainsäädännön sekä rahanpesulain väliseen suhteeseen. Lausunnoissa todetaan, että luotonhallinnoijat tulisivat rahanpesulaissa tarkoitetuiksi ilmoitusvelvollisiksi lain 1 luvun 2 §:n 1 kohdan a alakohdan mukaisina Finanssivalvonnan toimilupavalvottavina. Tämä merkitsisi puolestaan kansallista lisäsääntelyä, joka ei perustu EU:n rahanpesusääntelyyn.  

Verohallinnon lausunnossa tuodaan esille, että Finanssivalvonnan valvottavat ovat positiivisesta luottotietorekisteristä annetun lain 16 §:n mukaisia ilmoitusvelvollisia. Tällöin luotonhallinnoijan hallinnoimien luottojen osalta syntyy Verohallinnon käsityksen mukaan rinnakkainen ilmoitusvelvollisuus. Lisäksi Verohallinto katsoo, että kaikki positiivisesta luottotietorekisteristä annetun lain 6 §:n mukaiset luotonhallinnoijan hallinnoimat luotot tulisi ilmoittaa positiiviseen luottotietorekisteriin, vaikka luoton olisi myöntänyt joku muu kuin lain 16 §:n mukainen ilmoitusvelvollinen. Tämä perustuu siihen, että lain 16 §:ssä säädetty ilmoitusvelvollisten joukko on määritelty organisaation luonteen perusteella. 

Keskuskauppakamari kannatti ehdotusta avoimuusdirektiiviin sisältyvän poikkeuksen täytäntöönpanosta. Lisäksi Keskuskauppakamari totesi lausunnossaan, että myös avoimuusdirektiivin 8 artiklan 2 ja 3 kohdissa säädettyjen valinnaisten poikkeusten käyttöönottoa tulisi tarkastella hallitusohjelmaan sisältyvien kirjausten perusteella. Jatkovalmistelussa on arvioitu, että poikkeusten mahdollista käyttöönottoa koskeva arviointi tehdään niin sanotun EU Listing Act -sääntelykokonaisuuden kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä, jolloin voidaan paremmin arvioida poikkeussääntelyn tarvetta ja vaikutuksia Suomessa. 

6.2  Keskeiset lausuntopalautteen ja muun jatkovalmistelun perusteella tehdyt muutokset

Saadun lausuntopalautteen perusteella lakiehdotuksia on tarkennettu eräiltä osin. 

Asianajajien asemaa koskeneiden lausuntojen perusteella asianajajia koskeva maininta on jätetty pois luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen soveltamisalaa koskevan 1 §:n 4 momentista. Näin ollen asianajajilla ei olisi lakiehdotuksessa tarkoitettuja luotonhallinnointitoimintoihin liittyviä ilmoitusvelvoitteita eikä yhteydenpitoon velallisen kanssa liittyviä velvoitteita. Muutosta voidaan pitää perusteltuna ottaen huomioon asianajajien erityistyyppinen itsenäinen asema, asianajosalaisuus sekä asianajotoiminnan itsesääntely, joka perustuu hyvään asianajajatapaan. Muutoksen perusteella Finanssivalvonnan sanktioita ei voitaisi kohdistaa asianajajiin. Näin ollen myös asianajajien osalta käytettäisiin hyväksi sääntelyn kansallista liikkumavaraa täysimääräisesti. 

Luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 7 §:ää siirtoilmoituksesta on tarkistettu siten, että siirtoilmoituksen sisältöä koskevista tiedoista säädettäisiin laissa sen sijaan, että tiedoista säädettäisiin erillisellä valtiovarainministeriön asetuksella. Siirtoilmoituksen sisältö vastaisi NPL-direktiivin 10 artiklan 2 kohtaa ja voidaan ennakoida, ettei siirtoilmoituksen sisällön tarkistamiseen todennäköisesti tule säännöllistä tarvetta myöhemmin. Muutos parantaisi erityisesti luotonhallinnoijien mahdollisuutta ennakoida siirtoilmoituksen sisältöä tilanteessa, jossa lainsäädännön pikaiseen voimaan saattamiseen on olemassa suuri tarve. Ehdotettua 7 §:ää on muutoinkin täsmennetty Finanssivalvonnan ja Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:n esittämien huomioiden perusteella.  

Luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen ja rahanpesulain välistä suhdetta koskevien lausuntojen johdosta esitystä on muutettu siten, että luotonhallinnoijat suljettaisiin pois rahanpesulain soveltamisalasta. Rahanpesulain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan a alakohdan luetteloon lisättäisiin siis luotonhallinnoijat. Ratkaisu olisi linjassa sen esityksen yleisen lähtökohdan kanssa, että kansallista lisäsääntelyä vältetään mahdollisimman pitkälle liikkumavaran puitteissa. Tällöin ei synny myöskään epäselvyyttä valvovasta viranomaisesta luotonhallinnoijien ja perintätoiminnan harjoittajien osalta. Perintätoiminnan harjoittajat, joita luotonhallinnoijat käytännössä tulevat pääosin olemaan, olisivat edelleen lain soveltamisalassa ja näiden valvontaa hoitaa jatkossakin aluehallintovirasto.  

Luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen ja positiivisesta luottotietorekisteristä annetun lain mukaista ilmoitusvelvollisuutta on arvioitu Verohallinnon lausunnon perusteella uudelleen. Positiivisesta luottorekisteristä annetun lain 16 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan pykälässä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus koskisi luotonhallinnoijaa ainoastaan, jos ilmoitettavasta luottosopimuksesta johtuvat luotonantajan oikeudet ovat siirtyneet kyseiselle luotonhallinnoijalle. 

Luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 13 §:ää toimilupahakemuksen käsittelyajasta on oikeusministeriön ja Finanssivalvonnan lausuntojen perusteella tarkistettu siten, että määräaika kiinnitetään toimilupahakemuksen käsittelyn sijasta päätöksen antamiseen. Finanssivalvonnan olisi myönnettävä toimilupa tai ilmoitettava hakijalle kielteisestä päätöksestään 90 päivän kuluttua siitä, kun kaikki hakemuksen käsittelemiseksi tarpeelliset selvitykset ja tiedot ovat sen käytettävissä. Tähän liittyen lakiehdotukseen on lisätty 32 §, jonka mukaan hakija voisi tehdä valituksen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) mukaisesti, jos ei olisi saanut päätöstä määräajassa. Valituksen katsottaisiin tällöin kohdistuvan hakemuksen tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen. 

Oikeusministeriön lausunnossa on edelleen ehdotettu selkiytettäväksi esityksen suhdetta maksukyvyttömyyslainsäädäntöön. Myös Rahoitusvakausviraston lausunnossa on kiinnitetty huomiota luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 19 §:n 2 momentin tulkinnanvaraisuuteen suhteessa NPL-direktiivin vastaavan 6 artiklan 2 kohdan b alakohdan sanamuotoon. Lausuntojen perusteella luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 12 §:n 2 momentin 2 kohtaa on tarkistettu ja 18 §:stä on poistettu säännös, jonka mukaan luotonostajien saatavat ovat luotonhallinnoijan konkurssissa tai ulosotossa ensisijaisia luotonhallinnoijien muiden velkojien saataviin nähden.  

Luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 22 §:n säännöstä luotonhallinnointipalvelujen tarjoamisesta toisessa ETA-valtiossa on tarkistettu siten, että tähän liittyvän luotonhallinnoijan ilmoituksen sisältämistä tiedoista säädettäisiin suoraan kyseisessä säännöksessä eikä myöhemmin annettavalla erillisellä valtiovarainministeriön asetuksella. Näiden tietojen sisältö vastaisi NPL-direktiivin 13 artiklan 2 kohtaa ja voidaan ennakoida, ettei tietojen sisältö tule esityksen jatkovalmistelun aikana muuttumaan. Muutoksella voidaan siten parantaa luotonhallinnoijien mahdollisuutta ennakoida sääntelyn sisältöä ja varautua tulevaan toimintaan. Samalla yksinkertaistetaan koko esityksen jatkovalmistelua siten, ettei lakia alemman asteista erillistä sääntelyä tarvittaisi. 

Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 40 §:ää seuraamusmaksusta on tarkistettu Finanssivalvonnan lausunnon mukaisesti siten, että esityksen sisältämistä uusista säännöksistä, joiden rikkomisesta voitaisiin määrätä seuraamusmaksu, säädettäisiin suoraan luotonostajista ja luotonhallinnoijista annettavan lakiehdotuksen 30 §:ssä. Samalla esityksen perusteluja kansallisen liikkumavaran osalta on tarkistettu oikeusministeriön lausunnossa ehdotetulla tavalla.  

Saatujen lausuntojen perusteella myös esityksen perusteluja on useilta osin tarkistettu ja täydennetty. Oikeusministeriön lausunnon perusteella on selvitetty tarkemmin Oikeusrekisterikeskuksen toimintaa ja sitä koskevia säännöksiä erityisesti annettaessa tietoja rikosrekisteristä ja sakkorekisteristä. Selvityksen perusteella luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevan lakiesityksen 12 §:n perusteluja on tarkistettu. Myös esityksen taloudellisia ja viranomaistoimintaan kohdistuvia vaikutuksia koskevia arvioita on Oikeusrekisterikeskuksen osalta tarkistettu selvityksen perusteella. 

7.1  Laki luotonostajista ja luotonhallinnoijista

1 luku Yleiset säännökset 

1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin ehdotetun lain soveltamisalasta ja sen rajauksista. Pykälän 1 momentin mukainen soveltamisala vastaisi NPL-direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaista direktiivin soveltamisalaa. Ehdotettua lakia sovellettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 47 a artiklan mukaisesti järjestämättömäksi vastuuksi luokiteltujen, luottolaitoksen tekemien luottosopimusten mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse luottosopimuksen ostamiseen ja hallinnointiin. Mainituista luottosopimuksista ja sopimusten mukaisista luotonantajan oikeuksista käytettäisiin laissa nimitystä järjestämätön luotto. Ehdotettua lakia ei sovellettaisi muiden luotonantajien kuin luottolaitosten tekemiin luottosopimuksiin eikä luottolaitosten tekemiin muihin kuin järjestämättömiksi luokiteltuihin luottosopimuksiin.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalan rajauksista. Ehdotetun momentin mukaan lakia ei sovellettaisi luottolaitokseen. Soveltamisalan rajaus ilmenee luotonhallinnoinnin osalta NPL-direktiivin 2 artiklan 5 kohdan a alakohdan i alakohdasta ja luotonostajien osalta 2 artiklan 5 kohdan c alakohdasta. NPL-direktiiviä sovelletaan ainoastaan silloin, kun luottolaitoksen myöntämiä järjestämättömiä luottoja siirretään pankkisektorin ulkopuolisille ostajille. NPL-direktiivin johdanto-osan 23 kappaleessa todetaan, että luottolaitokset harjoittavat luotonhallinnointitoimintoja osana tavanomaista liiketoimintaansa. Niillä on luottosopimuksen osalta samat velvoitteet riippumatta siitä, ovatko ne tehneet luottosopimuksen itse tai ostaneet sen toiselta luottolaitokselta. Koska ne ovat jo sääntelyn ja valvonnan alaisia, direktiivin soveltaminen niiden luotonhallinnointi- tai luotonostotoimintoihin aiheuttaisi tarpeettomia lisäkustannuksia.  

Momentissa säädettäisiin lisäksi selvyyden vuoksi siitä, että ehdotettua lakia ei sovelleta viranomaiseen tai muuhun julkista hallintotehtävää hoitavaan. Lakia ei sovellettaisi esimerkiksi ulosottoviranomaisen toimintaan. Julkista hallintotehtävää hoidetaan sitä koskevan lainsäädännön nojalla ja toimintaan sovelletaan asiaankuuluvia muun muassa oikeusturvaa ja virkavastuuta koskevia säännöksiä.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luotonhallinnointia koskevista soveltamisalan rajauksista. Momentin 1 kohdan mukaan lakia ei sovellettaisi järjestämättömän luoton hallinnointiin, jota suorittaa elinkeinonharjoittaja, joka on rekisteröity eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain mukaiseksi luotonantajaksi. Tällaista elinkeinonharjoittajaa kutsuttaisiin laissa kuluttajaluotonantajaksi. Soveltamisalan rajauksesta säädetään NPL-direktiivin 2 artiklan 5 kohdan a alakohdan iii alakohdassa, jonka mukaan direktiiviä ei sovelleta luotonhallinnointiin, jota suorittaa muu luotonantaja kuin luottolaitos, jota jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen valvoo kulutusluottodirektiivin 20 artiklan tai asuntoluottodirektiivin 35 artiklan nojalla. Elinkeinonharjoittaja saa myöntää kuluttajaluottoja tai asuntoyhteisöluottoja, jos se on rekisteröity mainitun lain mukaisesti luotonantajaksi. NPL-direktiivin johdanto-osan 23 kappaleessa perusteena soveltamisalan rajaukselle todetaan, että kyseiset luotonantajat harjoittavat kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevia luotonhallinnointitoimintoja osana tavanomaista liiketoimintaansa.  

Momentin 2 kohdan mukaan lakia ei sovellettaisi asianajajan tai hänen apulaisensa suorittamaan luotonhallinnointiin. Ehdotetulla säännöksellä hyödynnettäisiin NPL-direktiivin 2 artiklan 6 kohdan mukainen jäsenvaltio-optio asianajajien osalta. Asianajaja on lakimies, joka on hyväksytty maan yleisen asianajajayhdistyksen eli Suomen Asianajajaliiton, jäljempänä Asianajajaliitto , jäseneksi. Asianajajien toimintaa sääntelevät asianajajista annettu laki (496/1958), sen nojalla oikeusministeriön päätöksellä (934/2004) vahvistetut Asianajajaliiton säännöt sekä Asianajajaliiton hyväksymät hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Asianajajaksi pääsemisen edellytyksenä on laissa säädetyn oikeustieteen tutkinnon suorittamisen lisäksi muun muassa vähintään neljän vuoden oikeudellinen työkokemus, josta kuitenkin vähintään kaksi vuotta avustavana lakimiehenä asianajotoimistossa, ja asianajajatutkinnon suorittaminen. Asianajaja on Asianajajaliiton hallituksen ja Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan valvonnan alainen. Asianajotoimintaa valvoo myös oikeuskansleri, jolla on oikeus panna vireille asianajajista annetun lain 7 c §:ssä tarkoitettu valvonta-asia, jos hän katsoo, että asianajaja laiminlyö velvollisuutensa. Oikeuskanslerilla on oikeus hakea muutosta kurinpitoasioissa annettuihin ratkaisuihin. Asianajajan tehtäviin kuuluu valvoa hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden mukaisesti asianajajan toimistossa työskenteleviä avustavia lakimiehiä ja muuta henkilökuntaa. Asianajajan on erityisesti huolehdittava siitä, että myös toimiston palveluksessa oleva henkilökunta noudattaa hyvää asianajajatapaa. Koska asianajajia koskevat säännöt ja ohjeet koskevat kaikenlaisten toimeksiantojen hoitamista ja koska valvontalautakunta ja Asianajajaliiton hallitus valvovat asianajajien toimintaa, ei ehdotetun lain mukaista sääntelyä ja valvontaa olisi tarpeen ulottaa koskemaan asianajajia. Säännös soveltuisi myös silloin, kun asiaankuuluvia toimenpiteitä suorittavat asianajajan määräämänä tämän toimistossa työskentelevät avustavat lakimiehet tai muu asianajajan työnjohto-oikeuden piiriin kuuluva henkilökunta.  

Momentin 3 kohdan mukaan ehdotettua lakia ei sovellettaisi vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitetun vaihtoehtorahastojen hoitajan tai ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamansa rahaston puolesta suorittamaan luotonhallinnointiin. Momentin 4 kohdan mukaan ehdotettua lakia ei sovellettaisi sijoitusrahastolaissa (213/2019) tarkoitetun rahastoyhtiön tai ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön hoitamansa rahaston puolesta suorittamaan luotonhallinnointiin. Ehdotettua lakia sovellettaisiin näihin toimijoihin silloin, jos luotonhallinnointi tapahtuu muussa kuin säännöksessä mainitussa tarkoituksessa.  

Soveltamisalan rajaus perustuu ehdotetun 3 ja 4 kohdan osalta NPL-direktiivin 2 artiklan 5 kohdan a alakohdan ii alakohtaan.  

Pykälän 4 momentti sisältäisi ehdotettuja soveltamisalan rajauksia koskevan poikkeussäännöksen, jonka mukaan luottolaitokseen ja kuluttajaluotonantajaan sovellettaisiin ehdotetun lain 6 §:n 4 momenttia, 7 ja 8 §:ää sekä 10 §:n 2 momenttia silloin, kun ne hallinnoivat järjestämätöntä luottoa luotonostajan puolesta. Mainituissa säännöksissä on kyse eräiden ilmoitusten tekemisestä velalliselle ja Finanssivalvonnalle sekä yhteydenpidossa velallisiin sovellettavista vaatimuksista.  

Pykälän 5 momentti sisältäisi informatiivisen säännöksen siitä, että saatavan perintää koskevista vaatimuksista säädetään perintälaissa. Mainitussa laissa perinnällä tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti suorittamaan erääntynyt velkojan saatava. Ehdotetussa laissa tarkoitettuun järjestämättömään luottoon kohdistettava perintä kuuluisi laissa tarkoitettuihin luotonhallinnointitoimintoihin. Ehdotetussa laissa ei lähtökohtaisesti ole tarkoitus säätää perintälaista poikkeavia edellytyksiä saatavan perinnälle. Lain soveltamisalaan kuuluvien erääntyneiden saatavien perinnässä noudatettaisiin siis perintälain vaatimuksia vastaavasti kuten muussakin perintätoiminnassa. Ehdotettuun lakiin sisältyisi kuitenkin eräitä säännöksiä sellaisista asioista, joista säädetään myös perintälaissa, ja ne tulisivat sovellettaviksi lain soveltamisalaan kuuluvien järjestämättömien luottojen osalta. Ehdotetussa laissa on muun muassa tarpeen säätää erikseen velallisen maksusuojasta, koska lain soveltamisalaan kuuluu myös erääntymättömiä saatavia. Perintälaki on yleislaki, jota ei sovelleta, jos muualla laissa säädetään toisin.  

2 §.Luotonostaja. Pykälä sisältäisi luotonostajan määritelmän, joka vastaisi NPL-direktiivin 3 artiklan 6 alakohtaa. Luotonostajalla tarkoitettaisiin laissa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka elinkeinotoiminnassaan ostaa luottolaitoksen myöntämän järjestämättömän luoton. Luotonostajana toimiminen ei siis olisi riippuvaista toiminnan oikeudellisesta muodosta. Edellytyksenä ei myöskään olisi toimiluvan tai muun viranomaishyväksynnän hankkiminen. NPL-direktiivin johdanto-osan 40 kappaleessa todetaan, että koska luotonostajat eivät luo uutta luottoa vaan ostavat olemassa olevia järjestämättömiä luottosopimuksia omalla riskillään, ne eivät aiheuta vakavaraisuuteen liittyviä ongelmia ja niiden mahdollinen vaikutus järjestelmäriskiin on hyvin pieni. Tämän vuoksi ei ole aiheellista vaatia luotonostajia hakemaan toimilupaa.  

Ehdotetun lain 2 luvussa säädettäisiin eräistä luotonostajia koskevista vaatimuksista, jotka tulisivat sovellettaviksi järjestämättömän luoton hankkimisen seurauksena. Vaatimukset soveltuisivat myös uuteen ostajaan silloin, kun luotonostaja siirtää ostamansa järjestämättömän luoton edelleen. Sääntelyllä ei sen sijaan puututtaisi luottosopimuksen siirtämistä koskeviin yleisiin sopimusoikeudellisiin periaatteisiin. Poikkeuksena tästä olisi luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin ehdotettava muutos, jonka mukaan luottolaitos saisi siirtää järjestämättömän luoton luotonostajalle, jonka kotipaikka tai päätoimipaikka ei sijaitse ETA-valtiossa, vain, jos tämä on nimennyt itselleen ehdotetussa 9 §:ssä tarkoitetun edustajan.  

3 §.Luotonhallinnointi. Pykälä sisältäisi ehdotetun lain kannalta keskeiset luotonhallinnointia, luotonhallinnointitoimintoja sekä luotonhallinnoijaa koskevat määritelmät. Määritelmät vastaisivat sisällöltään NPL-direktiivin 3 artiklan 8 ja 9 alakohtaa.  

Pykälän 1 momentin mukaan luotonhallinnoinnilla tarkoitettaisiin laissa järjestämättömään luottoon liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien toimeenpanoa ja yhden tai useamman luotonhallinnointitoiminnon suorittamista luotonostajan puolesta. Laissa tarkoitettuihin luotonhallinnointitoimintoihin lukeutuisi momentin 1 kohdan mukaan järjestämättömän luoton perintä ja luottoon liittyvien maksettavien suoritusten kerääminen velalliselta. Erääntyneeseen saatavaan kohdistettavien perintätoimien suorittamiseen sovellettaisiin ehdotetun lain ohella perintälakia, kuten nykyisin. Lisäksi luotonhallinnointitoimintoihin kuuluisivat momentin 2–4 kohdan mukaan järjestämättömän luoton ehtojen, esimerkiksi luoton maksuaikataulun, uudelleenneuvottelu velallisen kanssa, järjestämätöntä luottoa koskevien velallisten valitusten käsittely sekä tiedottaminen velalliselle järjestämättömään luottoon liittyvistä maksettavista suorituksista ja niiden muutoksista.  

Pykälän 2 momentin mukaan luotonhallinnoijalla tarkoitettaisiin laissa oikeushenkilöä, joka elinkeinotoiminnassaan harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa ehdotetussa 3 luvussa tarkoitetun toimiluvan nojalla. NPL-direktiivin 4 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on edellytettävä luotonhallinnointitoiminnan harjoittajilta toimilupaa. Luonnollinen henkilö ei voisi toimia ehdotetun lain tarkoittamana luotonhallinnoijana.  

Luotonostajan ja luotonhallinnoijan välisestä luotonhallinnointisopimuksesta ja sopimukseen sisällytettävistä seikoista säädettäisiin ehdotetussa 16 §:ssä. Sopimuksessa tulisi yksilöidä luotonhallinnoijan suoritettaviksi kuuluvat luotonhallinnointitoiminnot. Luotonhallinnoinnissa on kyse toimeksiantosuhteesta, jota toteutettaisiin sovellettavan lainsäädännön ohella luotonostajan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.  

4 §.Muut määritelmät. Pykälä sisältäisi muut ehdotetun lain kannalta tarpeelliset määritelmät. Pykälän 1 kohdan mukaan luottolaitoksella tarkoitettaisiin laissa luottolaitostoiminnasta annetun lain 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettua luottolaitosta ja ulkomaista ETA-luottolaitosta. NPL-direktiiviä sovelletaan luottosopimukseen, jonka Euroopan unioniin sijoittautunut luottolaitos on tehnyt. Direktiiviä sovelletaan lisäksi ETA-alueella.  

Pykälän 2 kohdan mukaan kuluttajalla tarkoitettaisiin laissa kuluttajansuojalain 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua kuluttajaa. Kuluttajana pidetään kuluttajansuojalaissa luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten.  

Pykälän 3 kohdan mukaan ETA-valtiolla tarkoitettaisiin laissa Euroopan talousalueeseen kuuluvaa valtiota.  

Pykälän 4 kohdan mukaan ETA-luotonhallinnoijalla tarkoitettaisiin laissa luotonhallinnoijaa, jolla on toisessa ETA-valtiossa niiden säännösten nojalla myönnetty toimilupa luotonhallinnointitoiminnan harjoittamiseen, joilla NPL-direktiivi on saatettu osaksi mainitun valtion kansallista lainsäädäntöä.  

Pykälän 5 kohdan mukaan kotivaltiolla tarkoitettaisiin laissa ETA-valtiota, jossa luotonhallinnoija on saanut toimiluvan luotonhallinnointitoiminnan harjoittamiseen.  

Pykälän 6 kohdan mukaan vastaanottavalla valtiolla tarkoitettaisiin laissa ETA-valtiota, jossa ehdotetun lain mukaisesti toimiluvan saanut luotonhallinnoija tarjoaa tai aikoo tarjota luotonhallinnointipalveluja.  

Pykälän 7 kohdan mukaan toimivaltaisella viranomaisella tarkoitettaisiin ETA-valtion viranomaista, joka on kyseisessä valtiossa nimetty NPL-direktiivin 21 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi viranomaiseksi, tai jos kyseisessä valtiossa on mainitun kohdan nojalla nimetty useampi kuin yksi viranomainen, sitä viranomaista, joka on kyseisessä valtiossa nimetty NPL-direktiivin 21 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuksi keskitetyksi yhteyspisteeksi.  

5 §.Suhteita velallisiin koskevat yleiset periaatteet. Pykälässä säädettäisiin yleisistä periaatteista, joita luotonostajien ja luotonhallinnoijien olisi noudatettava suhteissaan velallisiin kaikessa ehdotetun lain mukaisessa toiminnassa. Suhteissa velallisiin olisi toimittava vilpittömässä mielessä, oikeudenmukaisesti ja ammattimaisesti, varmistettava, että velallisille ei anneta harhaanjohtavia, epäselviä tai virheellisiä tietoja, suojattava velallisten henkilötietoja ja yksityisyyttä sekä varmistettava, että yhteydenpidossa velallisiin ei käytetä häirintää, pakottamista tai sopimatonta vaikuttamista. Pykälällä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 10 artiklan 1 kohta. Vastaavan tyyppistä sääntelyä sisältyy perintälain hyvää perintätapaa koskevaan 4 §:ään. Ehdotettu pykälä soveltuisi kuitenkin erääntyneen saatavan perinnän ohella kaikkeen ehdotetun lain mukaiseen toimintaan ja olisi siten soveltamisalaltaan laajempi.  

2 luku Luotonostajia koskevat velvoitteet 

6 §.Luotonhallinnointitoimintojen suorittajan nimeäminen. Pykälässä säädettäisiin ulkopuolisen luotonhallinnointitoimintojen suorittajan nimeämistä koskevista vaatimuksista luotonostajille. Luotonhallinnointitoimintojen suorittajan nimeäminen olisi pääsäännön mukaan vapaaehtoista, eli luotonostaja voisi lähtökohtaisesti huolehtia luotonhallinnointitoiminnoista itse. Tietyissä tapauksissa luotonostaja olisi kuitenkin velvoitettu nimeämään ulkopuolisen tahon suorittamaan luotonhallinnointitoimintoja. Ehdotetussa pykälässä tarkoitetusta luotonhallinnointitoimintojen suorittajan nimeämisestä olisi kyse myös silloin, kun nimettävä taho on luotonostajan kanssa samaan kirjanpitolaissa tarkoitettuun konserniin kuuluva oikeushenkilö, sillä luotonostajalla tarkoitetaan NPL-direktiivissä yksittäistä luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että luotonostajan olisi nimettävä luotonhallinnoija tai muu luonnollinen tai oikeushenkilö, jolla on oikeus harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa, suorittamaan luotonhallinnointitoimintoja, jos luotonostaja ei itse suorita niitä. Luotonostaja voisi luotonhallinnoijan ohella nimetä luotonhallinnointitoimintojen suorittajaksi luottolaitoksen, kuluttajaluotonantajan tai asianajajan, joilla on oikeus harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa ilman ehdotetun lain mukaista toimilupaa. Vaatimus perustuu NPL-direktiivin 11 artiklan 1 kohtaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan luotonostajan, jolla ei itsellään ole oikeutta harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa, olisi nimettävä luotonhallinnointitoimintojen suorittaja kuluttajalle myönnetyn järjestämättömän luoton osalta. Kuluttajaluottojen osalta luotonhallinnointi tulisi siis antaa sellaisen tahon suoritettavaksi, jolla on oikeus harjoittaa luotonhallinnointia luotonostajan puolesta. Velvollisuutta nimetä ulkopuolinen luotonhallinnoija ei kuitenkaan olisi silloin, jos luotonostajalla itsellään on oikeus harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa. Muiden luottojen kuin kuluttajaluottojen osalta ei olisi velvoitetta käyttää luotonhallinnointitoimintojen suorittajaa, vaan luotonostaja voisi itse huolehtia luotonhallinnointitoiminnoista. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 17 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luotonhallinnointitoimintojen suorittajan nimeämistä koskevasta velvollisuudesta luotonostajalle, jonka kotipaikka tai päätoimipaikka ei sijaitse ETA-valtiossa. Tällaisen niin sanotun kolmannen maan luotonostajan tulisi nimetä luotonhallinnointitoimintojen suorittaja sellaisen järjestämättömän luoton osalta, jossa velallisena on luonnollinen henkilö, mikroyritys, pieni yritys tai keskisuuri yritys. Mainittujen yritysten määritelmät sisältyvät mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetun komission suosituksen 2003/361/EY liitteen 2 artiklaan. Vaatimus nimetä luotonhallinnointitoimintojen suorittaja näissä tapauksissa perustuu NPL-direktiivin 17 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaan. Ehdotetussa momentissa tarkoitetun luotonostajan tulisi ehdotetun 9 §:n mukaan nimetä itselleen edustaja, jonka kotipaikka tai päätoimipaikka sijaitsee ETA-valtiossa. Nimetty edustaja voisi huolehtia luotonhallinnointitoimintojen suorittamisesta, jos sillä on oikeus harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa.  

NPL-direktiivin 17 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan vastaanottavat jäsenvaltiot voivat laajentaa vaatimukset luotonhallinnoijan käyttämiseen koskemaan myös muita kuin edellä mainittuja tapauksia. Muiden kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen luottojen osalta ei kuitenkaan ehdoteta velvollisuutta nimetä luotonhallinnoija suorittamaan luotonhallinnointitoimintoja. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että luotonhallinnointitoimintojen suorittajan olisi ilmoitettava Finanssivalvonnalle nimensä ja yhteystietonsa viimeistään luotonhallinnointitoimintojen suorittamisen alkaessa. Säännös koskisi tilanteita, joissa luotonhallinnointitoimintoja suorittava taho nimitetään ensimmäistä kertaa tai joissa näitä toimintoja suorittava taho vaihtuu. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 18 artiklan 1 ja 2 kohta sekä tältä osin direktiivin 17 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta.  

Pykälän 5 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi välitettävä 4 momentin mukaisesti saadut tiedot ilman aiheetonta viivytystä vastaanottavan valtion tai kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle sekä sen ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseessä oleva luotto myönnettiin. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 18 artiklan 3 kohta. Tietojen toimittaminen asianomaisten valtioiden toimivaltaisille viranomaisille edellyttäisi, että Finanssivalvonnalla on käytettävissään tietojen toimittamiseksi tarvittavat tiedot. Finanssivalvonnan tiedossa ei välttämättä olisi se, missä valtiossa luotto on myönnetty, eikä NPL-direktiivin säännöksistä ilmene velvollisuutta toimittaa tällaista tietoa viranomaiselle.  

7 §.Siirtoilmoitus. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa velalliselle laissa tarkoitettujen järjestämättömien luottojen siirtämisestä luotonostajalle. Pykälän 1 momentin mukaan luotonostajan tai luotonhallinnointitoimintojen suorittajaksi nimetyn olisi ilmoitettava velalliselle järjestämättömän luoton siirtämisestä, paitsi jos velallinen on saanut vastaavan ilmoituksen muulta taholta. Ilmoitus olisi toimitettava viimeistään silloin, kun velalliseen kohdistetaan luottoon liittyviä perintätoimia.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista. Näitä tietoja olisivat luotonostajan yksilöinti- ja yhteystiedot; yhteystiedot luottosopimusta koskevia tiedusteluja varten; mahdollisen luotonhallinnointitoimintojen suorittajaksi nimetyn yksilöinti- ja yhteystiedot ja tiedot tämän oikeudesta harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa; velallisen maksettavana oleva velan pääoma, korot ja muut maksut ilmoituksen toimittamisajankohtana; maininta siitä, että järjestämättömän luoton siirtäminen luotonostajalle ei vaikuta luottosuhteeseen liittyviin velallisen oikeuksiin sekä Finanssivalvonnan yhteystiedot, tai, jos velallisen kotipaikka tai päätoimipaikka sijaitsee toisessa ETA-valtiossa, kyseisen valtion toimivaltaisen viranomaisen yhteystiedot.  

Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 10 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 3 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen kuluttajansuojalain 7 luvun 25 §:ään, johon sisältyy kuluttajaluottoja koskeva velvollisuus ilmoittaa kuluttajalle luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse luottosopimuksen siirtämisestä kolmannelle osapuolelle. Säännös soveltuu lain 7 a luvun 31 §:n nojalla myös asunto-omaisuuteen liittyviin kuluttajaluottoihin.  

8 §.Yhteydenpito velallisen kanssa. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin eräistä velallisen kanssa käytävää yhteydenpitoa koskevista sisällöllisistä vaatimuksista. Kaikessa yhteydenpidossa velallisen kanssa olisi mainittava yhteystiedot luottosopimusta koskevia tiedusteluja varten. Jos kyseessä on ensimmäinen yhteydenotto ehdotetussa 6 §:ssä tarkoitetun nimeämisen jälkeen, olisi lisäksi toimitettava nimetyn yksilöinti- ja yhteystiedot ja tiedot tämän oikeudesta harjoittaa luotonhallinnointitoimintaa. Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 10 artiklan 3 kohta.  

9 §.Kolmannen maan luotonostajan edustaja. Pykälässä säädettäisiin sellaisen luotonostajan, jonka kotipaikka tai päätoimipaikka ei sijaitse ETA-alueella, velvollisuudesta nimetä ja ilmoittaa Finanssivalvonnalle edustaja, jolla on kotipaikka tai päätoimipaikka ETA-alueella. Lisäksi säädettäisiin, että mainittu edustaja vastaa ehdotetussa laissa luotonostajalle säädetyistä velvoitteista.  

Edustajan nimeämistä koskevan sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että luotonostajalle säädetyt velvoitteet tulevat toimeenpannuksi ja niiden noudattamista pystytään valvomaan tehokkaasti. NPL-direktiivin johdanto-osan 41 kappaleessa todetaan, että jos luotonostajat ovat kolmansista maista, luotonottajien saattaa olla vaikeampi vedota oikeuksiinsa ja kansallisten viranomaisten voi olla hankalampi valvoa järjestämättömien luottojen täytäntöönpanoa, minkä lisäksi luottolaitokset saattavat olla haluttomia siirtämään järjestämättömiä luottoja kolmansien maiden luotonostajille maineriskin vuoksi. 

Pykälällä pantaisiin osin täytäntöön NPL-direktiivin 19 artikla. Lisäksi artiklan 1 kohdan mukaan edustajan nimeämisen tulee olla järjestämättömän luoton siirron edellytyksenä. Tästä ehdotetaan säädettävän luottolaitostoiminnasta annetussa laissa. 

10 §.Luotonostajan ilmoitusvelvollisuus järjestämättömän luoton siirrosta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luotonostajan velvollisuudesta ilmoittaa Finanssivalvonnalle tiettyjä tietoja, jos luotonostaja siirtää ostamansa järjestämättömän luoton edelleen. Finanssivalvonnalle olisi toimitettava uuden luotonostajan tai ehdotetussa 9 §:ssä tarkoitetun luotonostajan edustajan yksilöintitiedot, siirrettyjen luottojen yhteenlaskettu lukumäärä, maksamatta oleva määrä ja arvo, tieto siitä, sisältääkö siirto kuluttajalle myönnettyjä luottoja sekä kyseessä olevien luottosopimusten vakuutena olevien omaisuuserien tyypit. Ehdotetulla momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 20 artiklan 1 kohta.  

Pykälän 2 momentin mukaan luotonhallinnointitoimintojen suorittajaksi nimetty vastaisi ehdotetussa pykälässä luotonostajalle säädetyistä velvoitteista. Vaatimus perustuu NPL-direktiivin 17 artiklan 5 kohdan ensimmäiseen alakohtaan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä ehdotetussa pykälässä tarkoitettujen tietojen sisällöstä, toimittamistavasta ja toimittamisajankohdista. NPL-direktiivin 20 artiklan mukaan tiedot on pääsääntöisesti toimitettava puolivuosittain, mutta toimivaltainen viranomainen voi määrätä tiedot toimitettavaksi neljännesvuosittain. Finanssivalvonnan ehdotetun säännöksen nojalla antamien määräysten olisi vastattava mainittuja vaatimuksia. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 20 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 4 momentti sisältäisi Finanssivalvonnan velvollisuuden toimittaa ehdotetun pykälän nojalla saamansa tiedot ilman aiheetonta viivytystä sen ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa uuden luotonostajan tai ehdotetussa 9 §:ssä tarkoitetun luotonostajan edustajan kotipaikka tai päätoimipaikka sijaitsee. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 20 artiklan 3 kohta.  

3 luku Luotonhallinnointi 

11 §.Luotonhallinnointitoiminnan luvanvaraisuus. Ehdotetussa laissa tarkoitettua luotonhallinnointitoimintaa varten otettaisiin käyttöön NPL-direktiivin 4 artiklan edellyttämä toimilupajärjestelmä. Ehdotetun 1 momentin mukaan luotonhallinnointitoiminnan harjoittaminen edellyttäisi Finanssivalvonnan myöntämää toimilupaa. Lisäksi säädettäisiin, että toimilupa voidaan myöntää oikeushenkilölle, jonka sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee Suomessa. Tämä vaatimus ilmenee NPL-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan a alakohdasta.  

Pykälän 2 momentin mukaan toimilupahakemuksessa olisi ilmoitettava, aikooko luotonhallinnoija pitää hallussaan velallisten varoja osana luotonhallinnointitoiminnan harjoittamista. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 6 artiklan 3 kohta.  

NPL-direktiivin luotonhallinnoijia koskevalla sääntelyllä yhtenäistetään luottolaitoksen myöntämän järjestämättömän luoton hallinnointia koskevat edellytykset sisämarkkinoilla. Luotonhallinnoijan toimilupaan liittyisi ehdotetun 22 §:n mukainen oikeus tarjota luotonhallinnointipalveluja toisessa ETA-valtiossa. Vastaavasti toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saanut luotonhallinnoija saisi tarjota toimiluvan piiriin kuuluvia palveluja Suomessa.  

12 §.Toimiluvan myöntämisedellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta myöntää hakijalle luotonhallinnoijan toimiluvan todettuaan säädettyjen edellytysten täyttyvän. Finanssivalvonnalla ei siis lupaedellytysten täyttyessä olisi harkintavaltaa luvan myöntämisessä eikä lupia säänneltäisi määrällisesti. Ehdotetun pykälän mukaiset toimiluvan myöntämisedellytykset vastaisivat NPL-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan sekä 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 3 kohdan mukaisia vaatimuksia.  

Momentin 1 kohdan mukaan hakijan hallitukseen ja toimivaan johtoon kuuluvien henkilöiden sekä henkilöiden, joilla on EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 36 alakohdassa tarkoitettu huomattava omistusosuus hakijassa, tulisi olla luotettavia ja hyvämaineisia. Luotettavuuden ja hyvämaineisuuden osoittamisesta säädettäisiin tarkemmin pykälän 2 ja 3 momentissa. Vaatimukset koskisivat erikseen jokaista säännöksessä tarkoitettua henkilöä. Hakijan toimivaan johtoon katsottaisiin kuuluvan toimitusjohtaja ja mahdollinen muu ylin johtohenkilöstö, joka tosiasiallisesti vastaa hakijan liiketoiminnan harjoittamista koskevasta päätöksenteosta. Huomattavalla omistusosuudella tarkoitetaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 36 alakohdassa suoraa tai välillistä omistusosuutta yrityksessä, kun tämä osuus on vähintään 10 prosenttia pääomasta tai äänioikeuksista tai kun sen nojalla on mahdollista vaikuttaa huomattavasti kyseisen yrityksen johtamiseen. Henkilöllä voi olla omistusosuus myös välillisesti oikeushenkilön kautta. Ehdotetun pykälän mukaiset luotettavuus- ja hyvämaineisuusvaatimukset koskisivat luonnollisia henkilöitä.  

Momentin 2 kohdan mukaan hakijan hallitukseen ja toimivaan johtoon kuuluvilla henkilöillä olisi kokonaisuudessaan oltava liiketoiminnan harjoittamisen edellyttämä riittävä tietämys ja kokemus. Tätä vaatimusta arvioitaisiin siis hakijan osalta kokonaisuutena. Arvioinnissa olisi otettava huomioon EPV:n NPL-direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti antamat tarkemmat näitä vaatimuksia koskevat ohjeet. EPV on antanut mainitut ohjeet 15.12.2023 (EBA/GL/2023/09) ja ne ovat tulleet voimaan 27.6.2024.  

Momentin 3 kohdan mukaan hakijalla olisi oltava käytössään tehokkaat hallinto- ja ohjausjärjestelmät ja sisäisen valvonnan menetelmät. Hallinto- ja ohjausjärjestelmiin lukeutuisivat ainakin tarvittavat hallinnon ja talouden prosessit ja tietojärjestelmät, asiaankuuluvien sisäisten toimintaperiaatteiden määrittely ja organisaatiorakenteen ja vastuualueiden määrittely, jolla varmistetaan toiminnan johtamisen tehokkuus sekä se, että luotonhallinnoijan hallitus voi asianmukaisesti valvoa toiminnan johtamista. Luotonhallinnoijalla olisi oltava käytössään tarvittavat menettelyt sen varmistamiseksi, että toiminnassa noudatetaan kaikkea asiaankuuluvaa sääntelyä, ja että sääntelyn ja sisäisten toimintaperiaatteiden noudattamista valvotaan sisäisesti. Ehdotetun kohdan mukaisten edellytysten arvioinnissa olisi otettava huomioon pykälän 4 momentin ilmentämä suhteellisuusperiaate.  

Momentin 4 kohdan mukaan hakijan tulisi soveltaa asianmukaisia toimintaperiaatteita velallisten suojaamiseksi ja heidän oikeuksiensa toteutumisen varmistamiseksi. Toimintaperiaatteiden avulla tulisi luottosuhteeseen liittyvien oikeuksien ohella turvata velallisten tietosuoja ja yksityisyys, velalliselle annettavien tietojen oikeellisuus sekä se, että velallisia ei kohdella epäasiallisesti. Näihin periaatteisiin kuuluisi NPL-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti myös se, että luotonhallinnoija ottaa huomioon velallisten taloudellisen tilanteen ja mahdollisen tarpeen ohjata velallisia esimerkiksi velkaneuvontaan tai muihin vastaaviin palveluihin.  

Momentin 5 kohdan mukaan hakijalla olisi oltava käytössään velallisten valitusten kirjaamista ja käsittelyä koskevat menettelyt. Valitusten käsittelystä säädettäisiin lisäksi ehdotetussa 20 §:ssä.  

Momentin 6 kohdan mukaan hakijalla olisi oltava luottolaitoksessa erillinen tili velallisilta saatujen varojen säilyttämistä varten, jos hakija aikoo pitää hallussaan velallisten varoja osana luotonhallinnointitoiminnan harjoittamista. Samalla tilillä voitaisiin säilyttää myös muita asiakasvaroja kuin niitä, jotka kuuluisivat ehdotetun lain mukaiseen toimintaan. Hakija voisi päättää, että se ei aio pitää hallussaan velallisten varoja osana liiketoimintamalliaan, jolloin ehdotetun kohdan vaatimusta ei sovellettaisi hakijaan.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luotettavuutta ja hyvämaineisuutta koskevista vaatimuksista hakijan johtoon kuuluville henkilöille sekä niille henkilöille, joilla on huomattava omistusosuus hakijassa. Momentin 1 kohdan mukaan henkilöä ei pidettäisi luotettavana ja hyvämaineisena, jos hänestä on rikosrekisterilaissa tarkoitetussa rikosrekisterissä tai sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa tarkoitetussa sakkorekisterissä merkintä sellaisen rikoksen johdosta määrätystä rangaistuksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan sopimaton harjoittamaan luotonhallinnointitoimintaa, paitsi jos rikoksia on hakijan hallitukseen tai toimivaan johtoon kuuluvan henkilön osalta kokonaisuutena arvioiden pidettävä vähäisinä. Rikosten vähäistä merkitystä koskevaa kokonaisarviointia ei siis sovellettaisi henkilöihin, joilla on huomattava omistusosuus hakijassa. NPL-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaan arvioinnin kannalta merkityksellisinä olisi pidettävä erityisesti omaisuusrikoksia, finanssipalveluihin ja -toimintaan, rahanpesuun, koronkiskontaan liittyviä rikoksia, petoksia, verorikoksia, salassapitovelvollisuuden rikkomiseen liittyviä rikoksia ja ruumiilliseen koskemattomuuteen liittyviä rikoksia. Myös muita yritys-, konkurssi-, maksukyvyttömyys- tai kuluttajansuojalainsäädännön alaisia rikoksia olisi pidettävä merkityksellisinä. Finanssivalvonta saisi rikosrekisterin ja sakkorekisterin tiedot toimilupahakemuksen käsittelyä varten Oikeusrekisterikeskukselta. Rikosrekisterilain 4 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rikosrekisteristä luovutetaan henkilöä koskevat tiedot Suomen viranomaiselle asiassa, joka koskee viranomaisen lupaa tai hyväksyntää, jonka edellytyksenä on henkilön luotettavuus. Finanssivalvonnasta annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus saada sakkorekisteristä tiedot, jotka ovat tarpeen valvottavan omistajan, hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan tai palveluksessa olevan laissa säädetyn luotettavuuden selvittämiseksi.  

Momentin 2 kohdan mukaan henkilöä ei myöskään pidettäisi luotettavana ja hyvämaineisena, jos hän on käynnissä olevan maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena tai hänen toimintakelpoisuuttaan on muuten rajoitettu. Kotimaisen lainsäädännön mukaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä ovat konkurssi, yrityksen saneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely.  

Pykälän 3 momentin mukaan hakijan hallitukseen tai toimivaan johtoon kuuluvaa henkilöä ei myöskään pidettäisi luotettavana ja hyvämaineisena, jos hän on liiketoiminnan harjoittamisen yhteydessä laiminlyönyt veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työkyvyttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamista tai muulla vastaavalla tavalla osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan mainitussa tehtävässä. Mainittua vaatimusta ei siis ehdotetun 2 momentin mukaisista vaatimuksista poiketen sovellettaisi henkilöihin, joilla on EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkoitettu huomattava omistusosuus hakijassa. Momentilla on tarkoitus panna täytäntöön NPL-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohta, jonka mukaan henkilön hyvämaineisuuden osoittamiseksi tulisi todistaa, että tämä on aiemmin toiminut aina läpinäkyvästi, avoimesti ja yhteistyöhaluisesti olleessaan liiketoiminnassaan tekemisissä valvonta- ja sääntelyviranomaisten kanssa. Direktiivin mukaista edellytystä on kuitenkin sanamuodoltaan sellaisenaan pidettävä toimilupa-arvioinnin näkökulmasta liian epätäsmällisenä, minkä vuoksi arviointi ehdotetaan momentissa sidottavan asiaankuuluvien viranomaisvelvollisuuksien noudattamiseen. Säännös vastaisi tältä osin perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetun lain 9 §:n 2 momentissa perintätoiminnasta vastaavan henkilön luotettavuudelle asetettua edellytystä. Direktiivin johdanto-osan 27 kappaleen mukaan mainittua edellytystä olisi arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen käytettävissä tai tiedossa toimiluvan myöntämishetkellä. Jos asiaankuuluvia tietoja ei ole käytettävissä tai tiedossa tai jos aiempaa vuorovaikutusta valvonta- ja sääntelyviranomaisten kanssa ei ole ollut, henkilöä olisi pidettävä tältä osin luotettavana ja hyvämaineisena.  

Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ehdotetun 1 momentin 3–5 kohdan mukaisten edellytysten arvioinnissa otettava huomioon hakijan koko ja sen toiminnan luonne, laajuus ja monimuotoisuus sekä toiminnasta velallisen oikeuksille aiheutuvat riskit. Mainittuja seikkoja ei siis otettaisi huomioon arvioitaessa hakijan johtoon kuuluvien henkilöiden luotettavuutta ja hyvämaineisuutta tai liiketoiminnan harjoittamisen edellyttämää riittävää tietämystä ja kokemusta. Myöskään ehdotetun 1 momentin 6 kohdan mukainen erillistä tiliä koskeva vaatimus ei ole ehdotetussa momentissa tarkoitetun arvioinnin kannalta relevantti. Ehdotetulla momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 22 artiklan 3 ja 4 kohta.  

Pykälän 5 momentin mukaan luotonhallinnoijan olisi ilmoitettava Finanssivalvonnalle, jos toimiluvan myöntämisen edellytyksenä olevissa tiedoissa tapahtuu toimiluvan myöntämisen jälkeen olennainen muutos. Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen antamisesta ja sisällöstä. Vastaava säännös sisältyy esimerkiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 4 luvun 1 §:ään. Toimiluvan myöntämisedellytysten kannalta olennaisia ovat esimerkiksi luotonhallinnoijan johdossa tapahtuvat muutokset, sillä näiden henkilöiden tulisi täyttää ehdotetut luotettavuutta ja hyvämaineisuutta koskevat vaatimukset sekä kokonaisuutena arvioiden liiketoiminnan harjoittamisen edellyttämää riittävää tietämystä ja kokemusta koskevat vaatimukset.  

13 §.Toimilupahakemuksen käsittelyaika. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi 45 päivän kuluessa luotonhallinnoijan toimilupaa koskevan hakemuksen vastaanottamisesta arvioitava, onko hakemukseen liitetty kaikki sen käsittelemiseksi tarpeelliset selvitykset ja tiedot. Tarvittaessa hakijaa olisi pyydettävä täydentämään hakemusta täydentämiselle asetetussa kohtuullisessa määräajassa. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 7 artiklan 3 kohta. Hakemuksen käsittelyyn sovellettaisiin muutoin hallintolain säännöksiä. Jos hakija ei toimittaisi tarvittavia täydennyksiä, eikä kaikkien toimiluvan myöntämisedellytysten arviointi olisi mahdollista, hakemus voitaisiin hylätä puutteellisena.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi myönnettävä toimilupa tai ilmoitettava hakijalle kielteisestä päätöksestään viimeistään 90 päivän kuluttua siitä, kun kaikki hakemuksen käsittelemiseksi tarpeelliset selvitykset ja tiedot ovat sen käytettävissä. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 7 artiklan 4 kohta.  

14 §.Toimiluvan peruminen. Luotonhallinnoijat olisivat Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n mukaisia Finanssivalvonnan toimilupavalvottavia. Pykälän 1 momentti sisältäisi viittaussäännöksen, jonka mukaan Finanssivalvonnan valtuudesta perua luotonhallinnoijan toimilupa säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:ssä. Toimiluvan peruminen tulisi kyseeseen, jos toimiluvan myöntämiselle tai toiminnan aloittamiselle säädettyjä olennaisia edellytyksiä ei enää ole, jos valvottava on törkeästi laiminlyönyt noudattaa Finanssivalvonnan määräämää kieltoa tai oikaisupäätöstä, jos valvottavan toiminnassa on olennaisesti rikottu finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä tai viranomaisen niiden nojalla antamia säännöksiä tai määräyksiä, toimiluvan ehtoja tai valvottavan toimintaa koskevia sääntöjä, jos valvottavan liiketoimintaa ei ole aloitettu 12 kuukaudessa toimiluvan myöntämisestä tai jos toimilupaa haettaessa on annettu olennaisesti vääriä tai puutteellisia tietoja sääntelyn ja valvonnan kannalta merkityksellisistä seikoista. Poiketen siitä, mitä mainitun pykälän 2 momentin 2 kohdassa säädetään, Finanssivalvonta voisi kuitenkin perua toimiluvan toiminnan lopettamisen perusteella, jos luotonhallinnoija on lopettanut luotonhallinnointitoiminnan harjoittamisen yli 12 kuukauden ajaksi, mainitussa kohdassa säädetyn kuuden kuukauden sijasta. Näin toimivaltuus olisi tältä osin NPL-direktiivin 8 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukainen. Finanssivalvonta voisi perua toimiluvan myös luotonhallinnoijan ilmoittaessa luopuvansa toimiluvasta. Muilta osin Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:n säännösten voidaan arvioida täyttävän NPL-direktiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaiset luotonhallinnoijan toimiluvan perumista koskevat vaatimukset.  

Toimiluvan perumista olisi pidettävä viimesijaisena keinona puuttua luotonhallinnoijan toiminnassa havaittuihin vakaviin puutteisiin. Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:n 3 momentissa säädetään erikseen, että Finanssivalvonnan on ennen toimiluvan perumista varattava valvottavalle kohtuullinen määräaika puutteen korjaamiselle, jollei toimiluvan peruminen välittömästi ole välttämätöntä finanssimarkkinoiden valvonnalle lain 1 §:ssä säädettyjen tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi viipymättä ilmoitettava toimiluvan perumisesta vastaanottavan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle sekä sen ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseessä oleva luotto myönnettiin. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 8 artiklan 2 kohta.  

15 §.Luettelo toimiluvan saaneista luotonhallinnoijista. Pykälässä säädettäisiin yleisessä tietoverkossa saatavilla pidettävästä luotonhallinnoijien luettelosta. Ehdotetulla pykälällä ja sen nojalla annettavalla asetuksella pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 9 artikla.  

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan tehtävänä olisi ylläpitää luetteloa ehdotetussa laissa tarkoitetun toimiluvan saaneista luotonhallinnoijista sekä luotonhallinnoijista, joilla olisi ehdotetun 21 §:n nojalla oikeus tarjota luotonhallinnointipalveluja Suomessa. Luettelo olisi asetettava julkisesti saataville yleisessä tietoverkossa ja saatettava säännöllisesti ajan tasalle.  

Pykälän 2 momentin mukaan luetteloon olisi merkittävä EPV:n NPL-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan nojalla antamien ohjeiden mukaiset tiedot. Mainitun kohdan mukaisesti EPV laatii ohjeet, joissa vahvistetaan parhaat käytännöt tällaisten luetteloiden tai rekisterien perustamista ja ylläpitoa varten ja täsmennetään niihin sisältyvien tietojen tyypit. EPV on julkaissut asiaa koskevan ohjeensa 5.3.2024 (EBA/GL/2024/02). Ohjetta sovelletaan 30.12.2024 alkaen. Luetteloon ei ohjeen perusteella tallennettaisi luotonhallinnoijan johtoa tai henkilöstöä koskevia henkilötietoja.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että luotonhallinnoija olisi viipymättä poistettava luettelosta, jos sen toimilupa peruutetaan.  

16 §.Luotonhallinnointisopimus. Ehdotetun pykälän mukaan luotonostajan puolesta toteutettavan luotonhallinnointitoimintojen suorittamisen edellytyksenä olisi luotonostajan kanssa tehty kirjallinen luotonhallinnointisopimus. Vaatimus sisältyy NPL-direktiivin 11 artiklan 1 kohtaan.  

Pykälässä säädettäisiin lisäksi luotonhallinnointisopimusta koskevista sisällöllisistä vaatimuksista. Pykälän 1 kohdan mukaan luotonhallinnointisopimuksen olisi sisällettävä luotonhallinnoijan suoritettaviksi kuuluvien luotonhallinnointitoimintojen kuvaus. Luotonostajan ja luotonhallinnoijan välinen tehtävänjako olisi osapuolten tarkemmin sovittavissa. Luotonostaja voisi myös antaa luotonhallinnoijalle tehtävien suorittamista koskevia tarvittavia lisäohjeita.  

Pykälän 2 kohdan mukaan luotonhallinnointisopimuksen olisi sisällettävä luotonhallinnoijan palkkion määräytymisen ehdot. Ehdotetussa laissa ei säädettäisi palkkion määräytymisen perusteista, vaan asia olisi osapuolten sovittavissa.  

Pykälän 3 kohdan mukaan luotonhallinnointisopimuksen olisi sisällettävä määräykset luotonhallinnoijan oikeudesta edustaa luotonostajaa suhteessa velalliseen.  

Pykälän 4 kohdan mukaan luotonhallinnointisopimuksen olisi sisällettävä sitoumus noudattaa sopimuksen kohteena olevaan luottosuhteeseen sovellettavaa lainsäädäntöä sekä kohdella velallisia huolellisesti ja oikeudenmukaisesti. Luotonostajalla ja luotonhallinnoijalla olisi mainitut velvollisuudet suoraan lainsäädännön perusteella.  

Pykälän 5 kohdan mukaan sopimukseen olisi lisäksi sisällyttävä vaatimus siitä, että luotonhallinnoija ilmoittaa luotonostajalle etukäteen luotonhallinnointitoiminnon ulkoistamisesta. Sopimuspuolet voisivat muutoin sopia ulkoistamista koskevista seikoista ottaen huomioon ehdotetun 17 §:n edellytykset luotonhallinnoijan toteuttamalle ulkoistamiselle.  

Ehdotetun 1–4 kohdan vaatimukset perustuisivat NPL-direktiivin 11 artiklan 2 kohtaan. Pykälän 5 kohdalla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 11 artiklan 3 kohta.  

17 §.Luotonhallinnointitoiminnon ulkoistaminen. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin luotonhallinnointitoimintojen ulkoistamisesta luotonhallinnoijalta kolmannelle osapuolelle. NPL-direktiivissä näitä kolmansia osapuolia kutsutaan luotonhallinnointipalvelujen tarjoajiksi, mutta ehdotetussa laissa käytettäisiin selkeyden vuoksi nimitystä luotonhallinnointipalvelujen tuottaja, sillä luotonhallinnointipalvelujen tarjoamisella viitataan sääntelyssä myös luotonhallinnoijien rajat ylittävään toimintaan. Ulkoistamisella tarkoitettaisiin laissa sitä, että luotonhallinnoija olennaisilta osiltaan siirtää jonkin ehdotetussa 3 §:ssä tarkoitetun luotonhallinnointitoiminnon ulkopuolisen toimijan suoritettavaksi. Ehdotettu pykälä ei siis koskisi hallinto- ja tukitoimintojen tai tieto- ja viestintäteknisten palvelujen toteuttamista koskevia tai muita vastaavia alihankintajärjestelyjä, joita tavanomaisesti hyödynnetään liiketoiminnassa.  

Pykälän 1 momentin mukaan luotonhallinnoija saisi ulkoistaa luotonhallinnointitoiminnon ulkopuoliselle luotonhallinnointipalvelujen tuottajalle ainoastaan kirjallisen ulkoistamissopimuksen nojalla. Ulkoistamissopimuksessa olisi edellytettävä, että luotonhallinnointipalvelujen tuottaja on velvollinen noudattamaan ehdotettua lakia ja muuta luotonhallinnointiin sovellettavaa lainsäädäntöä suorittaessaan sopimuksen mukaisia tehtäviään.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muista luotonhallinnointitoimintojen ulkoistamisen edellytyksistä. Momentin 1 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että luotonhallinnoija ei samanaikaisesti ulkoista kaikkia sen vastuulle kuuluvia luotonhallinnointitoimintoja. Tämän suoraan lainsäädännöstä seuraavan rajoituksen lisäksi ehdotetun 16 §:n mukainen luotonhallinnointisopimus voisi sisältää ulkoistamista koskevia lisäedellytyksiä.  

Momentin 2 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että ulkoistaminen ei vaikuta luotonhallinnoijan toimiluvan edellytysten noudattamiseen, sisäisen valvonnan toteuttamiseen tai luotonhallinnoijan toiminnan jatkuvuuteen. Näiden edellytysten toteutumisen kannalta olisi merkitystä paitsi sillä, mitä toimintoja ulkoistetaan ja missä laajuudessa, myös ulkoistamissopimukseen sisällytettävillä määräyksillä. Luotonhallinnoijan olisi jatkuvasti täytettävä toimiluvan myöntämisedellytykset täysimääräisesti riippumatta toimintojen ulkoistamisesta. Luotonhallinnoijan olisi myös kyettävä valvomaan luotonhallinnointipalvelujen tuottajan toimintaa ja sillä olisi oltava tarvittavat järjestelyt myös tämän toiminnassa aiheutuvien häiriöiden ja mahdollisten sopimusrikkomusten varalle.  

Momentin 3 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että ulkoistaminen ei estä Finanssivalvonnan toteuttamaa luotonhallinnoijan valvontaa. Finanssivalvonnalla olisi tiedonsaantioikeuksiensa nojalla valtuudet saada tarvittavat tiedot myös ehdotetussa pykälässä tarkoitetulta luotonhallinnointipalvelujen tuottajalta. Luotonhallinnointipalvelujen tuottajan tulisi kuitenkin myös oma-aloitteisesti tehdä yhteistyötä Finanssivalvonnan kanssa eikä ulkoistamissopimuksen tulisi aiheuttaa esteitä valvonnan toteuttamiselle.  

Momentin 4 kohdassa edellytettäisiin, että luotonhallinnoijalla on pääsy kaikkiin ulkoistettuja luotonhallinnointitoimintoja koskeviin tietoihin. Ulkoistamissopimukseen tulisi sisällyttää tarvittavat asiaa koskevat määräykset ja luotonhallinnointipalvelujen tuottajan toiminnan olisi myös käytännössä oltava järjestetty siten, että edellytys toteutuu.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että luotonhallinnoija, joka ulkoistaa luotonhallinnointitoiminnon, on edelleen vastuussa luotonhallinnointiin sovellettavan lainsäädännön noudattamisesta sekä velvoitteistaan luotonostajaan ja velallisiin nähden. Selvänä olisi muutenkin pidettävä, että luotonhallinnointipalvelujen tuottajan kanssa tehtävällä ulkoistamissopimuksella ei voida muuttaa luotonhallinnoijan ja luotonostajan välistä sopimussuhdetta. Lisäksi säädettäisiin siitä, että luotonhallinnoijalla olisi ulkoistamissopimuksen päättymisen jälkeen oltava ulkoistettujen luotonhallinnointitoimintojen suorittamisen edellyttämä asiantuntemus ja resurssit.  

Pykälän 1–3 momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 12 artiklan 1 kohta. 

Pykälän 4 momentin mukaan luotonhallinnoijan olisi ennen luotonhallinnointitoiminnon ulkoistamista ilmoitettava ulkoistamisesta Finanssivalvonnalle ja mahdollisen vastaanottavan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 12 artiklan 2 kohta.  

18 §.Velallisen varojen hallussapito. Ehdotettu pykälä sisältäisi säännökset koskien tilanteita, joissa luotonhallinnoija pitää hallussaan velallisen varoja niiden siirtämiseksi edelleen luotonostajalle. NPL-direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on valta päättää niiden alueella luotonhallinnointitoimintoja suorittavien luotonhallinnoijien osalta, saavatko ne vastaanottaa ja pitää hallussaan velallisten varoja kyseisten varojen siirtämiseksi luotonostajille. Tällaisen varojen käsittelyn voidaan katsoa olevan olennainen osa luotonhallinnointia, eikä sitä olisi perusteltua kieltää.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaatimuksesta säilyttää velallisilta saadut varat luottolaitoksessa tätä tarkoitusta varten olevalla erillisellä tilillä. Vaatimus perustuu NPL-direktiivin 6 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. Perintälain 11 §:n mukaan varat, jotka toimeksisaaja on perinyt velkojan lukuun, on pidettävä erillään toimeksisaajan omista varoista ja talletettava pankkitilille tai säilytettävä muulla luotettavalla tavalla. Ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluu myös erääntymättömiä saatavia. NPL-direktiivi myös nimenomaisesti edellyttää varojen säilyttämistä erillisellä tilillä luottolaitoksessa, kun taas perintälain 11 § mahdollistaa varojen säilyttämisen myös muulla luotettavalla tavalla. Luotonhallinnoijan tulisi noudattaa ehdotettua momenttia kaikkien hallussaan olevien ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluviin järjestämättömiin luottoihin liittyvien velallisten varojen osalta.  

NPL-direktiivin 6 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonhallinnoijan hallussaan pitämät luotonottajien varat suojataan kansallisen lainsäädännön mukaisesti siten, että luotonostajien saatavat ovat ensisijaisia luotonhallinnoijien muiden velkojien saataviin nähden erityisesti maksukyvyttömyystapauksissa. Mainittu säännös ei edellytä erillisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä. Kun luotonhallinnoija pitää hallussaan velalliselta luotonostajan lukuun kerättyjä varoja, kyse on luotonhallinnoijan varoista erillisestä luotonostajalle kuuluvasta omaisuudesta. Konkurssilain (120/2004) 5 luvun 6 §:n mukaan velallisen hallinnassa oleva sivullisen omaisuus, joka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta, ei kuulu konkurssipesään. Sivullisen omaisuus on luovutettava omistajalle tai tämän määräämälle sellaisin ehdoin, joiden täyttämistä konkurssipesällä on oikeus vaatia. Sivulliselle kuuluvaa omaisuutta ei myöskään ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 9 §:n mukaan saa ulosmitata, paitsi jos se ulosottoperusteen mukaan vastaa hakijan saatavasta tai kuuluu velalliselta ulosmitattuun esineeseen sen ainesosana tai tarpeistona.  

Pykälän 2 momentin mukaan velallisen suorittaessa luotonhallinnoijalle maksun maksaakseen osittain tai kokonaan takaisin järjestämättömään luottoon liittyvän saamisen, kyseinen maksu on pätevä luotonostajaa kohtaan. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 6 artiklan 2 kohdan c alakohta. Perintälain 8 § sisältää erääntyneen velan perinnässä sovellettavat velallisen maksusuojaa koskevat säännökset. Ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluu myös erääntymättömiä saatavia, minkä vuoksi velallisen maksusuojasta olisi tarpeen säätää ehdotetussa laissa erikseen.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin NPL-direktiivin 6 artiklan 2 kohdan d alakohdan edellyttämällä tavalla, että luotonhallinnoijan on saadessaan velalliselta varoja toimitettava tälle tosite, jossa todetaan suoritettu määrä. Tosite voitaisiin toimittaa velallisen saataville myös sähköisessä muodossa, esimerkiksi sähköpostitse tai asiaankuuluvan verkkosivuston kautta.  

Pykälän 4 momentin mukaan luotonhallinnointipalvelujen tuottajat eivät saisi pitää hallussaan velallisten varoja. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 12 artiklan 5 kohta.  

19 §.Luotonhallinnointia koskevien tietojen säilyttäminen. Pykälän 1 momentin mukaan luotonhallinnoijan olisi tallennettava luotonostajan ja velallisten kanssa käymänsä yhteydenpito sekä luotonostajalta saadut luotonhallinnointitoimintojen suorittamista koskevat ohjeet. Pykälän 2 momentin mukaan luotonhallinnointisopimus ja ehdotetussa 1 momentissa tarkoitetut tiedot olisi säilytettävä viiden vuoden ajan luotonhallinnointisopimuksen päättymisestä, kuitenkin enintään 10 vuoden ajan. Ehdotetuilla säännöksillä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 11 artiklan 4 kohta.  

Pykälän 3 momentin mukaan luotonhallinnoijan olisi säilytettävä ehdotetussa 17 §:ssä tarkoitettu ulkoistamissopimus ja tiedot luotonhallinnointipalvelujen tuottajalle annetuista asiaankuuluvista ohjeista viiden vuoden ajan ulkoistamissopimuksen päättymisestä. Vaatimus perustuu NPL-direktiivin 12 artiklan 3 kohtaan.  

20 §.Velallisten valitusten käsittely. Pykälässä säädettäisiin luotonhallinnoijan velvollisuudesta kirjata luottosuhdetta koskevat velallisten valitukset ja niiden johdosta toteutettavat toimenpiteet. Lisäksi säädettäisiin velallisten valitusten käsittelyn maksuttomuudesta. Ehdotetut säännökset perustuvat NPL-direktiivin 24 artiklan 1 ja 2 kohtaan.  

4 luku Luotonhallinnointipalvelujen tarjoamisen vapaus 

21 §.Luotonhallinnointipalvelujen tarjoaminen Suomessa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saaneen luotonhallinnoijan vapaudesta tarjota kyseisen toimiluvan piiriin kuuluvia palveluja Suomessa. Kotijäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luotonhallinnoijan oikeus tarjota kyseisen toimiluvan piiriin kuuluvia palveluja toisessa jäsenvaltiossa ilmenee NPL-direktiivin 13 artiklan 1 kohdasta. Palveluja voitaisiin tarjota Suomeen perustetun sivuliikkeen kautta tai muutoin sivuliikettä perustamatta. Toimilupavaatimusta lukuun ottamatta ETA-luotonhallinnoijan tulisi noudattaa toiminnassaan Suomen lainsäädännön mukaisia vaatimuksia tarjotessaan luotonhallinnointipalveluja Suomessa.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kun Finanssivalvonta saa toisen ETA-valtion toimivaltaiselta viranomaiselta ilmoituksen ETA-luotonhallinnoijan aikomuksesta tarjota luotonhallinnointipalveluja Suomessa, sen olisi viipymättä ilmoitettava tietojen vastaanottamisesta tälle toimivaltaiselle viranomaiselle. Mainittu vaatimus ilmenee NPL-direktiivin 13 artiklan 3 kohdasta. Ilmoitus olisi tehtävä vastaavasti, kun Finanssivalvonta saa mainitulta viranomaiselta ilmoituksen aiemmin toimitettujen tietojen muutoksista. Tältä osin vaatimus perustuu NPL-direktiivin 13 artiklan 6 kohtaan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ETA-luotonhallinnoija saa aloittaa palvelujen tarjoamisen Suomessa, kun Finanssivalvonta on ilmoittanut kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle vastaanottaneensa ehdotetussa 2 momentissa tarkoitetut tiedot, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun nämä tiedot on toimitettu Finanssivalvonnalle. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 13 artiklan 5 kohta.  

22 §.Luotonhallinnointipalvelujen tarjoaminen toisessa ETA-valtiossa. Pykälän 1 momentin mukaan ehdotetun lain mukaisesti toimiluvan saaneen luotonhallinnoijan aikoessa tarjota luotonhallinnointipalveluja toisessa ETA-valtiossa, sen olisi ilmoitettava tästä aikomuksestaan Finanssivalvonnalle ja toimitettava sille momentissa säädetyt tiedot. Näitä tietoja olisivat ETA-valtio, jossa kyseessä oleva luotto myönnettiin, jos tämä on luotonhallinnoijan tiedossa ja muu kuin vastaanottava valtio; luotonhallinnoijan mahdollisen sivuliikkeen osoite vastaanottavassa jäsenvaltiossa; mahdollisen vastaanottavassa jäsenvaltiossa toimivan luotonhallinnointipalvelujen tuottajan nimi ja osoite; luotonhallinnointitoimintojen tarjoamisesta vastaanottavassa jäsenvaltiossa vastaavat henkilöt; tiedot mahdollisista toimenpiteistä, joita on toteutettu luotonhallinnoijan hallinto- ja ohjausjärjestelmien sekä sisäisen valvonnan menetelmien mukauttamiseksi järjestämättömään luottoon vastaanottavassa valtiossa sovellettavan lainsäädännön vaatimuksiin; kuvaus menettelystä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevan lainsäädännön noudattamiseksi, jos niitä säännöksiä, joilla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849 on saatettu osaksi vastaanottavan valtion kansallista lainsäädäntöä, sovelletaan luotonhallinnoijiin sekä tieto siitä, onko luotonhallinnoijalla asianmukaiset keinot yhteydenpitoon vastaanottavan valtion tai luottosopimuksen kielellä. Jos ilmoitus on puutteellinen, hakijaa tulisi pyytää asianmukaisen määräajan puitteissa täydentämään ilmoitusta. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 13 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi 45 päivän kuluessa kaikkien 1 momentissa tarkoitettujen tietojen vastaanottamisesta toimitettava vastaanottavan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle nämä tiedot ja tieto siitä, onko luotonhallinnoijalla lupa pitää hallussaan velallisten varoja osana luotonhallinnointitoiminnan harjoittamista. Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava luotonhallinnoijalle päivä, jona tiedot toimitettiin kyseiselle viranomaiselle, ja päivä, jona tämä ilmoitti tietojen vastaanottamisesta. Finanssivalvonnan olisi myös toimitettava kaikki 1 momentissa tarkoitetut tiedot sen ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseessä oleva luotto myönnettiin, jos se ei ole vastaanottava valtio. Ehdotetuilla säännöksillä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 13 artiklan 3 kohta.  

Pykälän 3 momentin mukaan luotonhallinnoijan olisi ilmoitettava ehdotetussa 1 momentissa tarkoitettujen tietojen myöhemmistä muutoksista Finanssivalvonnalle, joka noudattaisi tällöin ehdotetussa 2 momentissa säädettyä menettelyä. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 13 artiklan 6 kohta.  

5 luku Valvonta 

23 §.Valvontaviranomainen. Pykälän mukaan ehdotetun lain mukaisena valvovana viranomaisena toimisi Finanssivalvonta. Finanssivalvonnan tehtävänä on Finanssivalvonnasta annetun lain 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan valvoa, että finanssimarkkinoilla toimivat noudattavat niihin sovellettavia finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä, niiden nojalla annettuja määräyksiä, toimilupansa ehtoja ja toimintaansa koskevia sääntöjä. Ehdotetun 5 luvun säännöksillä sekä Finanssivalvonnasta annettuun lakiin ehdotettavilla muutoksilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin vaatimukset toimivaltaisen viranomaisen harjoittamasta valvonnasta. Pykälään sisältyisi lisäksi informatiivinen viittaus, jonka mukaan Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa.  

24 §.Yhteistyö ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ehdotetun lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan toimittava yhteistyössä, vaihdettava tietoja ja sovitettava valvontatoimia yhteen muiden ETA-valtioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Rajat ylittävissä tapauksissa Finanssivalvonnan olisi tilanteen mukaan tehtävä yhteistyötä 21 §:ssä tarkoitetun ETA-luotonhallinnoijan osalta kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa ja 22 §:ssä tarkoitetun rajat ylittäviä palveluja tarjoavan suomalaisen luotonhallinnoijan osalta vastaanottavan valtion toimivaltaisen viranomaisen kanssa sekä tarvittaessa sen ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen kanssa, jossa kyseessä oleva luotto myönnettiin. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 26 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 14 artiklan 4 kohta. Yleinen yhteistyötä ja tietojenvaihtoa koskeva velvoite ei itsessään perusta oikeutta poiketa tiedon salassapitoa koskevista säännöksistä. Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen osana viranomaisyhteistyötä on arvioitava tapauskohtaisesti asiaan soveltuvien säännösten nojalla.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava toisessa ETA-valtiossa luotonhallinnointipalveluja tarjoavalle luotonhallinnoijalle määrätystä hallinnollisesta seuraamuksesta ja muusta valvontatoimesta vastaanottavan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle sekä tarvittaessa sen ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseessä oleva luotto myönnettiin. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 3 kohta.  

25 §.ETA-luotonhallinnoijan valvonta . Ehdotettu pykälä sisältäisi erilliset ETA-luotonhallinnoijan valvontaa koskevat säännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan tehtävästä valvoa ETA-luotonhallinnoijan Suomessa olevan sivuliikkeen toimintaa sekä sellaista luotonhallinnointipalvelujen tarjoamista Suomessa, jota harjoitetaan sivuliikettä perustamatta. Ehdotetun momentin mukaan Finanssivalvonnan tietojensaanti- ja tarkastusoikeuteen sovellettaisiin tällöin, mitä Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa säädetään valvottavaa koskevasta Finanssivalvonnan tietojensaanti- ja tarkastusoikeudesta sekä mitä mainitun lain 33 a §:ssä säädetään oikeudesta asettaa uhkasakko tietojensaanti- ja tarkastusoikeuden tehostamiseksi ja 34 §:ssä oikeudesta käyttää ulkopuolista asiantuntijaa. Momentin mukaisen valvontatehtävän hoitamiseksi Finanssivalvonnan tulisi tehdä ehdotetun 24 §:n mukaisesti tarpeellista yhteistyötä kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos Finanssivalvonta suorittaa ETA-luotonhallinnoijaan kohdistuvan paikan päällä tehtävän tarkastuksen, sen olisi ilmoitettava tarkastuksen tuloksista viipymättä kyseiselle viranomaiselle. Säännöksessä tarkoitettu tarkastus voitaisiin suorittaa kotivaltion toimivaltaisten viranomaisten puolesta tai Finanssivalvonnan omasta aloitteesta. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 7 ja 8 kohta.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos Finanssivalvonta katsoo, että ETA-luotonhallinnoija rikkoo ehdotettua lakia tai muuta luotonhallinnointitoimintaan sovellettavaa lainsäädäntöä, sen olisi toimitettava kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle asiaa koskevat tiedot ja pyydettävä sitä toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet. Kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen toimenpiteet olisivat siis ensisijaisia suhteessa Finanssivalvonnan toteuttamiin valvontatoimiin. Ehdotetulla momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 9 kohta.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että jos kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen ehdotetussa 3 momentissa tarkoitetun pyynnön perusteella toteuttamat toimenpiteet osoittautuvat riittämättömiksi ja ETA-luotonhallinnoija jatkaa mainitussa momentissa tarkoitettua menettelyä, Finanssivalvonta voisi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 33 ja 33 a §:n ja mainitun lain 4 luvun hallinnollisia seuraamuksia koskevien säännösten nojalla. Finanssivalvonnasta annetun lain 26–28, 28 a, 28 b ja 29–32 §:n säännöksiä toimilupavalvottavaa ja siihen rinnastettavaa valvottavaa koskevista toimivaltuuksista ei sen sijaan sovellettaisi näissä tapauksissa. Mainituissa säännöksissä tarkoitettujen toimivaltuuksien käyttämisen on katsottava kuuluvan kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi.  

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettävän, että Finanssivalvonta voisi ryhtyä ehdotetussa 4 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin välittömästi, jos se on tarpeen velallisten aseman turvaamiseksi. Finanssivalvonta voisi lisäksi Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:ssä säädetyn sakon uhalla osittain tai kokonaan kieltää ETA-luotonhallinnoijaa tarjoamasta luotonhallinnointipalveluja Suomessa siihen saakka, kunnes rikkomisen korjaamiseksi on toteutettu asianmukaiset toimenpiteet.  

Ehdotetulla 4 ja 5 momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 12 kohta. 

26 §. Tarkastuksen suorittaminen vastaanottavassa valtiossa . Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta pyytää vastaanottavan valtion toimivaltaista viranomaista avustamaan luotonhallinnoijaan tai luotonhallinnointipalvelujen tuottajaan kohdistuvan paikan päällä tehtävän tarkastuksen suorittamisessa kyseisessä valtiossa. Tarkastuksen suorittamiseen sovellettaisiin tällöin vastaanottavan valtion lainsäädäntöä. Pykälällä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 5 kohta.  

27 §. Vastaanottavan valtion toimivaltaisen viranomaisen pyyntö . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa vastaanottavan valtion toimivaltainen viranomainen pyytää Finanssivalvontaa ryhtymään valvontatoimenpiteisiin luotonhallinnoijan osalta ja toimittaa sille tarpeelliset asiaa koskevat tiedot. Finanssivalvonnan olisi tällöin kahden kuukauden kuluessa pyynnöstä toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot vireille pannuista hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskevista asioista tai niitä koskevista päätöksistä tai muista valvontatoimenpiteistä tai perusteet sille, miksi tällaisia toimenpiteitä ei ole toteutettu.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi säännöllisesti tiedotettava valvontamenettelyn etenemisestä vastaanottavan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle.  

Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 11 kohta.  

28 §. Suomessa myönnetyn luoton hallinnointi toisessa ETA-valtiossa . Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta toimittaa kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle asiaa koskevat tiedot ja pyydettävä sitä toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet, jos se katsoo, että toisessa ETA-valtiossa luotonhallinnointitoimintoja suorittava luotonhallinnoija rikkoo luotonhallinnointitoimintaan sovellettavaa lainsäädäntöä tai luottoon tai luottosopimukseen sovellettavia velvoitteita, ja kyseessä oleva luotto on myönnetty Suomessa. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 14 artiklan 10 kohta.  

29 §. Kieltopäätös . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta kieltää luotonhallinnointitoiminta, jota harjoitetaan ilman toimilupaa. Kielto voitaisiin erityisestä syystä kohdistaa myös tällaista toimintaa harjoittavan palveluksessa olevaan henkilöön tai muuhun, joka toimii hänen lukuunsa. Momentti vastaisi perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetun lain 16 §:n 1 momenttia.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakosta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). 

6 luku Hallinnolliset seuraamukset ja korvausvastuu 

30 §. Seuraamusmaksu . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sellaisista säännösten rikkomisista ja laiminlyönneistä, joista voitaisiin Finanssivalvonnasta annetun 40 §:n 1 momentin mukaisesti määrätä seuraamusmaksu. Tällaisia säännöksiä olisivat ehdotetun lain 6 §:n säännökset luotonhallinnointitoimintojen suorittajan nimeämisestä sekä luotonhallinnointitoimintojen suorittamisen alkamisen johdosta Finanssivalvonnalle tehtävästä ilmoituksesta, 7 §:n säännökset siirtoilmoituksen tekemisestä, 8 §:n säännökset yhteydenpidosta velallisen kanssa, 16 §:n säännökset luotonhallinnointisopimuksen tekemisestä, 17 §:n säännökset luotonhallinnointitoiminnon ulkoistamisesta luotonhallinnointipalvelujen tuottajalle, 18 §:n säännökset velallisen varojen hallussapidosta, 19 §:n säännökset luotonhallinnointia koskevien tietojen säilyttämisestä ja 20 §:n säännökset velallisten valitusten käsittelystä.  

Lisäksi Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Finanssivalvonta määrää rikemaksun sille, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö tai rikkoo velvollisuuden toimittaa Finanssivalvonnalle tietoja, jotka on säädetty tai määrätty säännöllisesti toimitettavaksi Finanssivalvonnan laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi. Tällainen velvollisuus olisi ehdotetun 10 §:n mukainen luotonostajan velvollisuus ilmoittaa ostamansa järjestämättömän luoton siirtämisestä edelleen. 

Hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta ja täytäntöönpanosta säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa. Pykälän 2 momentti sisältäisi tätä koskevan viittaussäännöksen.  

Ehdotetut säännökset vastaavat muita finanssimarkkinoiden sektoreita koskevia säännöksiä. Säännöksistä ilmenee Finanssivalvonnan lähtökohtainen velvollisuus seuraamusmaksun määräämiselle laissa säädetyin edellytyksin.  

Seuraamusmaksu on vakava hallinnollinen seuraamus, jonka soveltamisalaan kuuluvissa rikkomuksissa ja laiminlyönneissä on lähtökohtaisesti kyse erittäin moitittavista teoista ja laiminlyönneistä (HE 32/2012 vp, s. 85). Finanssivalvonta ottaa mahdollisessa seuraamusharkinnassaan huomioon hallintolain 6 §:ssä tarkoitetut hallinnon oikeusperiaatteet sekä Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädetyt seuraamusmaksun määräämistä ja määräämättä jättämistä koskevat säännökset. Seuraamuksen määrääminen perustuu kokonaisarviointiin. Hallinnollisen seuraamuksen oikeasuhtaisuuden arviointi ei koske ainoastaan seuraamusmaksun mitoittamista, vaan myös seuraamuslajin valintaa. Seuraamusmaksun sijaan voidaan laissa säädetyin perustein poikkeuksellisesti antaa julkinen varoitus, jos lain vastaista menettelyä olisi pidettävä esimerkiksi vähäisenä. 

Oikeushenkilölle ja luonnolliselle henkilölle määrättävän seuraamusmaksun enimmäismääristä säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:ssä. Lain 41 a §:ssä on lisäksi useita seuraamusmaksun enimmäismäärää koskevia erityissäännöksiä. NPL-direktiivin mukaisten velvoitteiden laiminlyönnin tai rikkomisen osalta ei ehdoteta säädettävän erillisistä seuraamusmaksujen enimmäismääristä, vaan näissä tapauksissa sovellettaisiin lain 41 §:n yleisiä seuraamuksen enimmäismäärää koskevia säännöksiä. Sovellettaviksi tulisivat lisäksi lain 40 §:n 3 momentin ja 42 §:n 3 momentin säännökset hallinnollisten seuraamusten suhteesta rikosoikeudellisiin rangaistuksiin, joilla varmistetaan kaksoisrangaistavuuden kiellon toteutumista. Seuraamusmaksua ei voida määrätä luonnolliselle henkilölle teosta tai laiminlyönnistä, joka on laissa säädetty rangaistavaksi, paitsi jos teko tai laiminlyönti on kokonaisuutena arvioiden vähäinen. Seuraamus-maksua ei voida määrätä sille, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa, eikä myöskään sille, jolle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio. 

31 §. Korvausvastuu . Pykälässä säädettäisiin luotonhallinnointitoimintojen suorittamista koskevasta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Perintälain 15 §:ssä säädetään velvollisuudesta korvata erääntynyttä saatavaa perittäessä aiheutettu vahinko. Ehdotettu pykälä vastaisi rakenteeltaan perintälain 15 §:ää.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luotonostajan velvollisuudeksi korvata vahinko, joka velalliselle on aiheutunut ehdotetun lain vastaisesta menettelystä suoritettaessa järjestämättömään luottoon liittyviä luotonhallinnointitoimintoja. Luotonhallinnointitoimintojen suorittaminen tapahtuu aina luotonostajan lukuun. Vastuun luotonhallinnointitoimintoja suoritettaessa aiheutetusta vahingosta tulisikin viime kädessä olla luotonostajalla, mukaan lukien silloin, jos luotonostaja olisi ehdotetun 6 §:n mukaisesti nimennyt ulkopuolisen luotonhallinnointitoimintojen suorittajan. Vahinkoa voi aiheutua esimerkiksi tilanteessa, jossa velalliselle on annettu virheellisiä tietoja, ja tästä on aiheutunut selvittelykuluja tai virheellisiä maksusuorituksia.  

Pykälän 2 momentin mukaan myös luotonhallinnointitoimintojen suorittaja vastaisi vahingon korvaamisesta, jos vahinko on aiheutunut tämän virheellisestä menettelystä. Vahinkoa kärsineellä olisi siis oikeus vaatia korvausta myös suoraan asianomaiselta luotonhallinnointitoimintojen suorittajalta. Luotonhallinnointitoimintojen suorittaja vastaisi myös ehdotetun 17 §:n mukaisesti ulkopuoliselle luotonhallinnointipalvelujen tuottajalle ulkoistetun luotonhallinnointitoiminnon suorittamisen yhteydessä aiheutetusta vahingosta. Tällaisessa tilanteessa vahinkoa kärsinyt voisi valita, vaatiiko hän korvausta luotonostajalta, luotonhallinnointitoimintojen suorittajalta vai yhteisvastuullisesti kummaltakin.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luotonostajan takautumisoikeudesta tilanteessa, jossa tämä on joutunut ehdotetun 1 momentin nojalla maksamaan korvausta luotonhallinnointitoimintojen suorittajan virheellisen menettelyn vuoksi. Ehdotettu säännös, joka koskee yksinomaan luotonostajan ja toimeksisaajan välistä suhdetta, olisi tahdonvaltainen, kuten myös vastaava perintälain 15 §:n 3 momentti.  

Pykälän 4 momentti sisältäisi viittauksen perintälain 15 §:ään, jossa säädetään velvollisuudesta korvata erääntynyttä saatavaa perittäessä aiheutettu vahinko.  

7 luku Erinäiset säännökset 

32 §. Muutoksenhaku . Muutoksenhausta Finanssivalvonnan päätökseen säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ssä.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luotonhallinnoijan toimiluvan hakijan mahdollisuudesta hakea muutosta, jos ehdotetussa 13 §:n 2 momentissa tarkoitettua toimilupahakemukseen annettavaa päätöstä ei ole tehty määräajassa. Hakija voisi tällöin tehdä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain mukaisessa järjestyksessä valituksen, jonka katsottaisiin kohdistuvan hakemuksen tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen. Valitus olisi tehtävä ennen kuin Finanssivalvonta on käsitellyt hakemuksen. Säännös olisi tarpeen sen vuoksi, että NPL-direktiivin 7 artiklan 5 kohta edellyttää nimenomaisesti muutoksenhakumahdollisuutta tilanteissa, joissa toimilupahakemusta ei ole käsitelty säädetyssä ajassa.  

Ehdotettu niin sanottua viivästysvalitusta koskeva oikeussuojakeino on Suomen oikeusjärjestelmässä poikkeuksellinen. Voimassa olevaan lainsäädäntöön kuitenkin sisältyy eräitä vastaavia EU-oikeuden vaatimuksiin perustuvia säännöksiä. Myös aiemmissa viivästysvalitussäännöksissä päätöksen puuttuminen on yleensä rinnastettu viranomaisen kielteiseen päätökseen, kuten hakemuksen tutkimatta jättämiseen tai hylkäämiseen. Ehdotettu säännös vastaisi sisällöltään tietosuojalain (1050/2018) 21 §:n 4 momenttia.  

33 §. Voimaantulo . Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Pykälän 2 momenttiin sisältyvän siirtymäsäännöksen mukaan lakia ei sovellettaisi sellaisen järjestämättömän luoton ostamiseen tai hallinnointiin, joka on siirretty luotonostajalle ennen ehdotetun lain voimaantuloa.  

7.2  Laki luottolaitostoiminnasta

15 luku Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa 

16 §.Järjestämättömän luottosopimuksen siirtäminen. Lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä , joka sisältäisi NPL-direktiivin täytäntöön panemiseksi tarvittavat luottolaitoksia koskevat säännökset.  

Ehdotetun 1 momentin mukaan luottolaitoksen olisi pyynnöstä annettava mahdolliselle järjestämättömän luottosopimuksen tai tällaisen sopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien ostajalle tiedot, jotka ovat tarpeen kyseessä olevien luottosopimusten tai luotonantajan oikeuksien arvon ja takaisinperinnän todennäköisyyden arvioimiseksi. Momentilla pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 15 artiklan 1 kohta. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että tietojen antamisessa on käytettävä NPL-direktiivin 16 artiklassa tarkoitettujen komission hyväksymien teknisten täytäntöönpanostandardien mukaisia malleja ja lomakkeita. NPL-direktiivin 16 artiklan mukaan EPV laatii luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritetään mallit ja lomakkeet, joita luottolaitosten on käytettävä direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen antamisessa. Komissio hyväksyy tekniset täytäntöönpanostandardit. Ehdotettuja säännöksiä sovellettaisiin myös silloin, kun mahdollinen ostaja on toinen luottolaitos. NPL-direktiivin 16 artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luottolaitokset soveltavat teknisiä täytäntöönpanostandardeja myös järjestämättömän luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse järjestämättömän luottosopimuksen siirtoon muille luottolaitoksille.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että luottolaitos saa siirtää järjestämättömän luottosopimuksen tai tällaisen sopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet ehdotetun luotonostajista ja luotonhallinnoijista annetun lain 9 §:ssä tarkoitetulle kolmannen maan luotonostajalle vain, jos luotonostaja on nimennyt mainitussa pykälässä tarkoitetun edustajan. Säännös olisi tarpeen NPL-direktiivin 19 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi, jossa vaaditaan järjestämättömän luoton siirron yhteydessä edellytettävän, että kolmannen maan luotonostaja on nimennyt itselleen ETA-alueelle sijoittautuneen edustajan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen velvollisuudesta toimittaa järjestämättömien luottojen siirtoa koskevat tiedot Finanssivalvonnalle. Jos luottolaitos siirtää järjestämättömän luottosopimuksen tai tällaisen sopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet, sen olisi puolivuosittain ilmoitettava Finanssivalvonnalle luotonostajaa, siirrettyjä luottosopimuksia sekä mahdollisia vakuuksia koskevat tiedot. Vaatimus perustuu NPL-direktiivin 15 artiklan 2 kohtaan.  

Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä 3 momentissa tarkoitettujen tietojen sisällöstä ja toimittamisessa noudatettavasta aikataulusta. Finanssivalvonta voisi määrätä luottolaitokset toimittamaan tiedot neljännesvuosittain. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön NPL-direktiivin 15 artiklan 3 kohta.  

7.3  Laki Finanssivalvonnasta

4 §.Valvottavat . Pykälän 2 momentin mukaisiin Finanssivalvonnan toimilupavalvottaviin lisättäisiin ehdotetussa laissa luotonostajista ja luotonhallinnoijista tarkoitettu luotonhallinnoija. Ehdotettu muutos tarkoittaisi Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvun mukaisten Finanssivalvonnan valvontavaltuuksien ulottamista luotonhallinnoijiin.  

5 §.Muut finanssimarkkinoilla toimivat . Ehdotetulla muutoksella lisättäisiin muiden finanssimarkkinoilla toimivien joukkoon ehdotetussa laissa luotonostajista ja luotonhallinnoijista tarkoitettu luotonostaja, luotonhallinnointipalvelujen tuottaja ja luotonostajan edustaja. Lainkohdan muutos tarkoittaisi Finanssivalvonnasta annetun lain 18–20, 20 a, 20 b, 21, 22 ja 24 §:n mukaisten tiedonsaanti- ja tarkastusvaltuuksien ja 33, 33 a ja 34 §:n mukaisten yleisten toimivaltuuksien ulottamista näihin toimijoihin.  

40 §.Seuraamusmaksu . Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa lueteltuihin säännöksiin, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään seuraamusmaksu, lisättäisiin ehdotetun luotonostajista ja luotonhallinnoijista annetun lain 30 §:ssä tarkoitetut säännökset.  

7.4  Laki Finanssivalvonnan valvontamaksuista

1 §.Maksuvelvollinen . Pykälän  7 kohtaan lisättäisiin uusi p alakohta , jolla ehdotetussa luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevassa laissa tarkoitettu luotonhallinnoija ja ETA-luotonhallinnoijan sivuliike lisättäisiin lain mukaisten maksuvelvollisten joukkoon. Luotonhallinnoijat olisivat esityksen mukaan Finanssivalvonnan toimilupavalvottavia, jolloin niiden tulisi olla velvoitettuja suorittamaan Finanssivalvonnan valvontamaksu. Lisäksi Finanssivalvonnan tehtävänä olisi valvoa ETA-luotonhallinnoijan Suomessa harjoittamaa toimintaa, minkä vuoksi olisi perusteltua, että myös ETA-luotonhallinnoijan sivuliike olisi velvoitettu valvontamaksun suorittamiseen.  

Lisäksi mainittuun kohtaan lisättäisiin uusi q alakohta , jolla ehdotetussa luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevassa laissa tarkoitettu luotonostaja ja luotonostajan edustaja lisättäisiin lain mukaisten maksuvelvollisten joukkoon. Finanssivalvonta valvoisi luotonostajaa koskevien velvoitteiden noudattamista. Luotonostaja ja luotonostajan edustaja lisättäisiin myös Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkoitettujen muiden finanssimarkkinoilla toimivien joukkoon. Luotonostajan edustaja vastaa luotonostajalle säädetyistä velvoitteista silloin, jos luotonostajan kotipaikka tai päätoimipaikka ei sijaitse ETA-valtiossa. Näiden tahojen tulisi siten olla velvoitettuja suorittamaan Finanssivalvonnan valvontamaksu.  

Kohdan o alakohdassa tehtäisiin lisäksi uuden alakohdan lisäämisestä johtuva tekninen muutos.  

10 §.Muiden toimijoiden maksut . Pykälään lisättäisiin uusi 18 kohta , jossa säädettäisiin luotonhallinnoijan valvontamaksun suuruudesta. Luotonhallinnoijan osalta perusmaksu olisi suuruudeltaan 15 000 euroa ja ETA-luotonhallinnoijan osalta 5 000 euroa.  

Pykälään lisättäisiin uusi 19 kohta , jossa säädettäisiin luotonostajan valvontamaksun suuruudesta. Luotonostajan ja luotonostajan edustajan osalta perusmaksu olisi suuruudeltaan 3 500 euroa.  

Pykälän 17 kohdassa tehtäisiin lisäksi uuden kohdan lisäämisestä johtuva tekninen muutos.  

7.5  Kuluttajansuojalaki

7 luku Kuluttajaluotot 

4 §.Suhde maksupalvelulakiin. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus ehdotettuun uuteen 23 a §:ään. Lisäys on tarpeen päällekkäisten velvoitteiden välttämiseksi, sillä maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluviin luottosopimuksiin sovellettaisiin nykyiseen tapaan maksupalvelulain säännöksiä puitesopimuksen muuttamisesta eli lain 30–33 §:ää.  

13 §.Hyvä luotonantotapa. Pykälän 2 momentin 6 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siltä osin, kun se koskee luotonantajan velvollisuutta suhtautua vastuullisesti maksujärjestelyihin. Kun tältä osin voimassa olevan momentin 6 kohdan mukaan edellytetään erityisesti, että luotonantaja suhtautuu vastuullisesti maksujärjestelyihin, jatkossa edellytettäisiin erityisesti, että luotonantaja tarjoaa kuluttajalle kohtuullisia maksujärjestelyjä luoton takaisinmaksun edistämiseksi, jos niiden tarjoamista voidaan kuluttajan takaisinmaksukyky ja muut olosuhteet huomioon ottaen pitää asianmukaisena. Maksujärjestelyjen tarjoaminen on ymmärrettävä laajasti. Sillä viitattaisiin nykyiseen tapaan ensinnäkin muun muassa uuden eräpäivän sopimiseen, luoton kuukausierien pienentämiseen ja laina-ajan pidentämiseen, lyhennysvapaista jaksoista sopimiseen, koron tai muiden kustannusten alentamiseen ja muihin luottosopimuksen ehtojen muutoksiin, jolla voidaan välttää täytäntöönpano- ja maksukyvyttömyysmenettelyjen aloittaminen. Maksujärjestelyjen tarjoaminen ulottuisi kuitenkin myös ulosottomenettelyyn ja muihin maksukyvyttömyysmenettelyihin sisältyviin sovinto- ja myönnytysmahdollisuuksiin siltä osin kuin luotonantaja voi näihin vaikuttaa. Olennaista on erityisesti, että maksujärjestelyjen tarjoamisella edistetään luoton takaisinmaksua. Luotonantajan olisi tarjottava maksujärjestelyjä, jos niiden tarjoamista voidaan pitää asianmukaisena ottaen huomioon kuluttajan takaisinmaksukyky ja muut olosuhteet. Arvioinnissa olisi otettava huomioon uuden kuluttajaluottodirektiivin johdanto-osan 79 kappaleen mukaisesti muun muassa kuluttajan yksilöllinen tilanne, kuten kuluttajan edut ja oikeudet, hänen kykynsä maksaa luotto takaisin ja hänen elinkustannustarpeensa. Jos maksujärjestelyjen tarjoamista ei olisi pidettävä asianmukaisena kuluttajan takaisinmaksukyky ja muut olosuhteet huomioon ottaen, maksujärjestelyjä ei tarvitsisi tarjota. Tällainen tilanne voisi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun on selvää, ettei kuluttaja tule maksamaan luottoa takaisin tai kun kuluttaja ei vastaa luotonantajan tarjoukseen kohtuullisen ajan kuluessa. Maksujärjestelyjä ei myöskään perusteltuja tapauksia lukuun ottamatta tarvitsisi tarjota kuluttajalle toistuvasti, mutta luotonantajan olisi tapauskohtaisesti arvioitava maksujärjestelyjen asianmukaisuus kunkin kuluttajan yksilöllinen tilanne huomioiden. Luotonantajan velvollisuudesta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus maksujärjestelyjen yhteydessä säädetään luvun 14 §:n 2 momentissa. Muutoksella pannaan osaltaan täytäntöön uuden kuluttajaluottodirektiivin 35 artikla, mutta on huomattava, että säännöstä sovellettaisiin ehdotuksen 7 a luvun 31 §:n 1 momentin viittaussäännöksen nojalla myös asunto-omaisuuteen liittyvin kuluttajaluottoihin. Muilta osin kohta vastaisi voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin uusi virke, jonka mukaan luotonantajalla on oltava käytössään menettelyt ja toimintaperiaatteet 2 momentin 6 kohdassa tarkoitettujen maksujärjestelyjen tarjoamiseksi. Menettelyjen ja toimintaperiaatteiden perusteella olisi harkittava 2 momentin 6 kohdassa tarkoitettujen maksujärjestelyjen tarjoamista ennen täytäntöönpanotoimien aloittamista, eli käytännössä asiaa koskevan ulosottoasian vireillepanoa. Lisäyksellä pannaan täytäntöön NPL-direktiivin 27 artiklan 2 kohdalla kulutusluottodirektiiviin lisätty 16 a artikla sekä NPL-direktiivin 28 artiklan 2 kohdalla muutettu asuntoluottodirektiivin 28 artikla. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.  

23 a §.Luottosopimuksen muuttamisesta annettavat tiedot. Pykälä on uusi. Pykälällä pannaan täytäntöön NPL-direktiivin 27 artiklalla kulutusluottodirektiiviin lisätty uusi 11 a artikla sekä yhdessä 7 a luvun 31 §:n 1 momentin viittaussäännökseen ehdotetun muutoksen kanssa NPL-direktiivin 28 artiklalla asuntoluottodirektiiviin lisätty uusi 27 a artikla. Ehdotuksen mukaan, jos luottosopimusta muutetaan, luotonantajan on ennen ehdotettavien muutosten voimaantuloa ilmoitettava kuluttajalle säännöksessä mainitut tiedot. Tietoihin olisi sisällyttävä pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan selkeä kuvaus ehdotettavista muutoksista sekä selvitys siitä, mitkä muutoksista edellyttävät kuluttajan suostumusta ja mitkä muutoksista tulevat voimaan lain nojalla. Kohta vastaa kulutusluottodirektiivin 11 a artiklan a alakohtaa ja asuntoluottodirektiivin 27 a artiklan a alakohtaa. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että kysymystä siitä, onko sopimusehtojen muuttamista pidettävä ylipäätään sallittuna tai tehokkaana, arvioidaan kansallisen sopimusoikeuden ja muun sääntelyn perusteella. Momentin 2 kohdan mukaan luotonantajan tulisi myös ilmoittaa ehdotettujen muutosten voimaantulo eli se, milloin muutokset tulisivat voimaan. Kohta vastaa kulutusluottodirektiivin 11 a artiklan b alakohtaa ja asuntoluottodirektiivin 27 a artiklan b alakohtaa. Momentin 3 kohdan mukaan tietoihin olisi sisällyttävä myös tiedot kuluttajan käytettävissä olevista valituskeinoista ehdotettujen muutosten osalta, määräaika valituksen tekemiselle sekä sen toimivaltaisen viranomaisen nimi ja osoite, jolle valitus voidaan tehdä. Kohta vastaa kulutusluottodirektiivin 11 a artiklan c, d ja e alakohtaa ja asuntoluottodirektiivin 27 a artiklan c, d ja e alakohtaa. Säännöksessä mainituilla valituskeinoilla tarkoitetaan kuluttajan mahdollisuutta tehdä luotonantajan toiminnasta ilmoitus lain 7 ja 7 a luvun säännösten noudattamista valvovalle viranomaiselle. Tällaisen ilmoituksen tekemiselle ei ole erityistä määräaikaa, mikä seikka luotonantajan tulee ilmoittaa kuluttajalle.  

Pykälän 2 momentti sisältää informatiivisen maininnan siitä, että koron ja maksujen muutosten osalta sovelletaan, mitä 24 §:ssä säädetään.  

7 a luku Asunto-omaisuuteen liittyvät kuluttajaluotot 

31 §.Kuluttajaluottoja koskevien säännösten soveltaminen. Säännökseen lisättäisiin viittaus 7 luvun 23 a §:n 1 momenttiin. Mainittua säännöstä sovellettaisiin ehdotuksen mukaan myös asunto-omaisuuteen liittyviin kuluttajaluottoihin. Muutos on tarpeen NPL-direktiivin 28 artiklalla asuntoluottodirektiiviin lisätyn 27 a artiklan täytäntöön panemiseksi.  

7.6  Laki perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä

2 §. Soveltamisalan rajaukset. Pykälässä muutettaisiin 1 momentin 4 kohtaa . Lakia ei jatkossakaan lähtökohtaisesti sovellettaisi Finanssivalvonnan valvoman toimijan harjoittamaan perintätoimintaan, mutta lakiin tehtäisiin muutos, jonka mukaan sitä sovellettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 2 momentin 7 kohdassa tarkoitettujen luotonhallinnoijien ja 9 kohdassa tarkoitettujen maksulaitosten harjoittamaan perintätoimintaan. Muutoksella selkeytettäisiin viranomaisten toimivaltuuksia uuden luotonhallinnointia koskevan sääntelyn tullessa voimaan ja samalla varmistettaisiin valvonnan aukottomuus maksulaitosten harjoittaman perintätoiminnan osalta.  

Muutos tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että luotonhallinnoijien harjoittaman perintätoiminnan valvonta säilyisi Etelä-Suomen aluehallintovirastolla. Ehdotuksella varmistettaisiin, ettei NPL-direktiivin täytäntöönpanosta seuraisi direktiivin soveltamisalaan kuulumattomien saatavien perinnän osalta muutoksia perintätoiminnan harjoittamisen kansalliseen sääntelyyn. Sen sijaan NPL-direktiivin ja ehdotetun lain luotonostajista ja luotonhallinnoijista soveltamisalaan kuuluvan järjestämättömän luoton perintää ja luottoon liittyvien maksettavien suoritusten keräämistä velalliselta valvoisi Finanssivalvonta.  

Toiseksi lakiin tehtäisiin muutos, joka selkeyttää Finanssivalvonnan ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston valvonnan suhdetta maksulaitosten suorittaman perintätoiminnan osalta. Maksu-laitosten suorittamaa perintätoimintaa valvoisi jatkossa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Muutoksella on tarkoitus varmistaa, että maksulaitosrekisterissä olevien niin sanottujen laskutuspalveluyritysten harjoittamaa perintätoimintaa valvottaisiin jatkossa Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Jos laskutuspalvelua tarjotaan siten, että toiminta sisältää toisille kuuluvien varojen vastaanottamista niiden eteenpäin välittämiseksi, voidaan se lähtökohtaisesti katsoa maksulaitoslain mukaisesti lupaa edellyttäväksi toiminnaksi. Voidaan arvioida, että tällaista laskutuspalvelua harjoittavat toimijat tarjoavat tyypillisesti maksulaitoslain 1 §:n 2 momentin 2 ja 4 kohdan mukaisia palveluita. Mainitut lainkohdat kuitenkin voivat koskea myös muita maksulaitosrekisteriin merkittyjä toimijoita. Rajaus tehtäisiin kattamaan kaikkien maksulaitosten harjoittama perintätoiminta, mutta markkinoilla ei tiettävästi toimi laskutuspalvelua harjoittavien maksupalvelun tarjoajien lisäksi muita maksulaitosrekisterissä jo olevia toimijoita, jotka harjoittaisivat maksupalvelun tarjoamisen lisäksi perintätoimintaa. Ehdotus kuitenkin tarkoittaisi, että jatkossa kaikkien maksulaitosten, jotka alkaisivat harjoittamaan maksupalvelun tarjoamisen lisäksi perintätoimintaa tulisi rekisteröityä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. 

Lisäksi pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 9 kohta , jonka mukaan lakia ei sovellettaisi ehdotetussa luotonhallinnoijista ja luotonostajista annettavassa laissa tarkoitettuun toimintaan. Muutos varmistaisi viranomaisten toimivaltuuksien säilymisen ennallaan.  

Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa lakia. 

7.7  Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä

1 luku Yleiset säännökset 

2 §.Soveltamisala . Pykälän 1 momentissa säädetään niistä toimijoista, jotka kuuluvat rahanpesulain soveltamisalaan ja jotka ovat laissa tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia. Momentin 1 kohdan a alakohdan mukaan ilmoitusvelvollisia ovat tietyin poikkeuksin Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetut Finanssivalvonnan toimilupavalvottavat. Alakohtaa ehdotetaan muutettavan siten, että luotonhallinnoijat eivät olisi säännöksessä tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia. NPL-direktiivi ei edellytä, että luotonhallinnoijiin sovellettaisiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevaa sääntelyä. Momentin 20 kohdan mukaan lakia sovelletaan perintätoiminnan harjoittajiin. Perintätoiminnan harjoittajat olisivat jatkossakin laissa tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia riippumatta siitä, toimiiko perintätoiminnan harjoittaja mahdollisesti myös luotonhallinnoijana. Valvontaviranomaisena toimii aluehallintovirasto.  

7.8  Laki positiivisesta luottotietorekisteristä

16 §.Ilmoitusvelvollisuus . Pykälää ehdotetaan täsmennettävän siten, että siinä tarkoitettu velvollisuus tietojen ilmoittamiseen positiiviseen luottotietorekisteriin koskisi luotonhallinnoijia ainoastaan, jos ilmoitettavasta luottosopimuksesta johtuvat luotonantajan oikeudet ovat pykälän 3 momentissa tarkoitetulla tavalla siirtyneet kyseiselle luotonhallinnoijalle. Pykälän 3 momentin mukaan ilmoitusvelvollisia ovat elinkeinonharjoittajat, joille lain 6 §:n perusteella ilmoitettavasta luottosopimuksesta johtuvat luotonantajan oikeudet ovat siirtyneet. Ehdotettu täsmennys olisi tarpeen, sillä Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla valvottavalla, joihin jatkossa kuuluisivat luotonhallinnoijat, on pykälässä säädetty velvollisuus tietojen ilmoittamiseen positiiviseen luottotietorekisteriin. Perintätoimistot, jotka hoitavat perimistoimeksiantoja luotonantajan lukuun, eivät voimassa olevan lain nojalla ole ilmoitusvelvollisia. Vastaavasti luotonhallinnoijalla ei tulisi olla ilmoitusvelvollisuutta sellaisen luoton osalta, johon liittyviä toimenpiteitä se suorittaa luoton myöntäjän tai sen, jolle ilmoitettavasta luottosopimuksesta johtuvat luotonantajan oikeudet ovat siirtyneet, toimeksiannosta.  

7.9  Arvopaperimarkkinalaki

7 luku Säännöllinen tiedonantovelvollisuus 

5 §.Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistaminen . Pykälää muutettaisiin avoimuusdirektiivin muutosdirektiivin aiemman täytäntöönpanon täydentämiseksi. Avoimuusdirektiivin 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan velvollisuus julkistaa tilinpäätös ja toimintakertomus ei koske velka-arvopapereiden liikkeeseenlaskijaa, jos näiden arvopaperien yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa tai tätä liikkeeseenlaskupäivänä vastaava määrä muussa valuutassa. Pykälää täydennettäisiin lisäämällä siihen kyseinen poikkeus.  

10.1  Elinkeinon harjoittamisen vapaus

Lakiehdotukset ovat merkityksellisiä Suomen perustuslain turvaaman elinkeinon ja ammatin harjoittamisen vapauden kannalta. Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla ja elinkeinolla. NPL-direktiivi ja ehdotettu laki luotonostajista ja luotonhallinnoijista pitävät sisällään toimilupavelvoitteen niiden soveltamisalaan kuuluville luotonhallinnoijille. Ehdotetussa laissa säädettäisiin muutoinkin luottolaitoksen myöntämän järjestämättömän luoton ostamista ja luotonhallinnointia koskevista vaatimuksista. Lisäksi ehdotetaan säädettävän ehdotettavaan uuteen lakiin liittyvästä Finanssivalvonnan valvontatehtävästä ja tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisista toimivaltuuksista.  

Rahoitusmarkkinalainsäädäntö sisältää merkittäviä lakiin perustuvia rajoituksia elinkeinovapauteen. Lainsäädännön tarkoituksena on suojata yritysten asiakkaiden etuja sekä turvata rahoitusvakaus ja yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan. Lainsäädäntö edellyttää, että finanssipalveluja tarjoavat yritykset ja finanssipalvelujen perusjärjestelmiä ylläpitävät tahot hankkivat etukäteen luvan toiminnan harjoittamiseen. Näin voidaan varmistua siitä, että yrityksellä on jo alusta alkaen riittävät edellytykset lain vaatimukset täyttävään toimintaan. Lisäksi on tärkeää, että yritysten toimintaa sääntelevä lainsäädäntö ja julkinen valvonta turvaavat edellä mainittujen yleisten tavoitteiden saavuttamista. NPL-direktiivin ja sen täytäntöön panemiseksi ehdotettavan kansallisen sääntelyn, mukaan lukien ehdotettu toimilupajärjestelmä, tarkoituksena on edistää järjestämättömien lainojen jälkimarkkinoiden kehittämistä unionissa poistamalla esteitä, jotka haittaavat järjestämättömien lainojen siirtämistä luottolaitoksilta luotonostajille, ja asettamalla tällaista siirtämistä koskevia suojakeinoja ja turvaamalla samalla velallisten oikeudet. Edellä mainittu toimilupaa koskeva säännös on välttämätön näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.  

Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan pitänyt elinkeinovapautta perustuslain mukaisena pääsääntönä. Elinkeinotoiminnan luvanvaraistamista on pidetty poikkeuksellisesti mahdollisena tärkeiden ja vahvojen yhteiskunnallisten etujen sitä puoltaessa (esimerkiksi PeVL 15/2008, PeVL 9/2005 ja PeVL 45/2001). Nyt ehdotetulle toimilupasääntelylle on olemassa tärkeät ja vahvat yhteiskunnalliset syyt, kuten edellä on todettu. Ehdotettu sääntely täyttää muutenkin perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat yleiset edellytykset. Ehdotetut elinkeinovapauden rajoitukset ovat muun muassa täsmällisiä ja tarkkarajaisia sekä tavoitteisiin nähden oikeasuhtaisia. Toimilupavaatimus ja muun esitykseen sisältyvän elinkeinovapautta rajoittavan sääntelyn soveltamisala on rajattu NPL-direktiivin soveltamisalaan kuuluviin tilanteisiin. Sääntelyyn liittyy myös asianmukaiset oikeusturvajärjestelyt. Perustuslain 18 §:ssä tarkoitetun perusoikeuden rajoitukselle on siten katsottava olevan hyväksyttävät perusteet.  

Huomattavaa on myös se, että toimilupavaatimus perustuu tältä osin vailla liikkumavaraa oleviin NPL-direktiivin säännöksiin. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että luotonhallinnoija hankkii kotijäsenvaltiossa toimiluvan ennen kuin se aloittaa toimintansa asianomaisen jäsenvaltion alueella. NPL-direktiivin 5 artikla määrittää yksityiskohtaisesti myös toimiluvan tarkemmat myöntämisedellytykset. Direktiivin 32 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot, joilla on jo käytössä direktiivissä vahvistettuja järjestelmiä vastaavat tai tiukemmat luotonhallinnointitoimintoja koskevat järjestelmät, voivat sallia, että yhteisöt, jotka jo suorittavat luotonhallinnointitoimintoja näiden järjestelmien puitteissa, tunnustetaan automaattisesti toimiluvan saaneiksi luotonhallinnoijiksi. Suomessa perintätoiminnan harjoittajia koskee perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetun lain mukainen rekisteröitymisvelvollisuus. Vaikka mainitun lain mukaisen rekisteröinnin itsessään mahdollisesti voitaisiin katsoa vastaavan NPL-direktiivin mukaista toimilupavaatimusta, lain mukaiset rekisteröinnin edellytykset eivät vastaa NPL-direktiivin mukaisia luotonhallinnoijan toimiluvalle asetettuja edellytyksiä. Niihin ei esimerkiksi sisälly NPL-direktiivin 5 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaista vaatimusta, jonka mukaan hakijalla on oltava käytössään toimivat hallinto- ja ohjausjärjestelmät ja riittävät sisäiset valvontamenetelmät, tai 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaista vaatimusta, jonka mukaan hakijan on sovellettava asianmukaisia toimintaperiaatteita, joiden avulla varmistetaan luotonottajien suojelua sekä oikeudenmukaista ja huolellista kohtelua koskevien sääntöjen noudattaminen. Nykyisen rekisteröintijärjestelmän katsominen direktiivin 32 artiklan 2 kohdan mukaiseksi järjestämäksi ei siten tule kyseeseen.  

Toimilupajärjestelmän lisäksi ehdotettavat Finanssivalvonnan valvontavaltuudet merkitsevät rajoituksia elinkeinovapauteen. Voimassa oleva Finanssivalvonnasta annettu laki on tarpeellisilta osin saatettu voimaan perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella. Hallituksen esityksessä ei ehdoteta Finanssivalvonnalle uudenlaisia toimivaltuuksia eikä muutenkaan lainsäädännön peruslähtökohtia ehdoteta muutettavan. Finanssivalvonnan valvottavien piiri kuitenkin laajenisi ehdotusten myötä. Esityksen 3. lakiehdotuksella lisättäisiin luotonhallinnoijat Finanssivalvonnan toimilupavalvottavien joukkoon sekä luotonostajat, luotonostajan edustajat ja luotonhallinnointipalvelujen tuottajat niin sanottujen muiden finanssimarkkinoilla toimivien joukkoon. Näin Finanssivalvonnan valvontavaltuudet ulotettaisiin näihin toimijoihin. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt tällaisia valtuuksia valtiosäännön kannalta ongelmallisina (esimerkiksi PeVL 67/2002 ja PeVL 28/2008 vp). Muutoksen taustalla on NPL-direktiivin 21‒23 artiklan edellytys siitä, että Finanssivalvonnalla on kaikki sellaiset valvonta- ja tutkintavaltuudet sekä valtuudet määrätä seuraamuksia, joita ne tarvitsevat direktiivissä säädettyjen tehtäviensä ja velvollisuuksiensa hoitamiseen. Mainittujen säännösten sisältöä on kuvattu tarkemmin esityksen jaksossa 3.3.3. 

10.2  Hallinnolliset seuraamukset

Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. 

Finanssivalvonnasta annetun lain hallinnollisia seuraamuksia koskevia säännöksiä ehdotetaan täydennettävän NPL-direktiivin johdosta. Direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden saattavan voimaan asianmukaisia hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä, joiden on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Seuraamuksiin on direktiivin 23 artiklan 2 kohdan mukaan sisällyttävä ainakin luotonhallinnoijana toimimiseen myönnetyn toimiluvan peruuttaminen, määräys, jossa luotonhallinnoijaa tai luotonostajaa vaaditaan korjaamaan rikkominen, lopettamaan rikkominen ja olemaan toistamatta sitä sekä hallinnolliset taloudelliset seuraamukset. Direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa luetellaan ne direktiivin säännökset, joiden rikkomisen johdosta hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä olisi määrättävä. Esitykseen sisältyvän 1. ja 3. lakiehdotuksen mukaan Finanssivalvonta määräisi seuraamusmaksun sille, joka laiminlyö tai rikkoo tiettyjä NPL-direktiivin säännösten täytäntöön panemiseksi annettavia kansallisia säännöksiä. Näissä kaikissa olisi kyse direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa mainituista tilanteista. Kaikkia mainitussa kohdassa säädettyjä rikkomuksia ei kuitenkaan ehdoteta säädettävän seuraamusmaksun alaiseksi. Luotonhallinnoijan toimilupaedellytysten noudattamista koskevien b, c, d ja i alakohdan osalta Finanssivalvonta voi kehottaa luotonhallinnoijaa korjaamaan puutteet ja viimesijaisena toimenpiteenä on käytettävissä toimiluvan peruminen. Mainitun kohdan e ja h alakohdassa mainittujen säännöllisten tietojen toimittamisvelvoitteiden osalta Finanssivalvonnalla puolestaan on Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla toimivalta määrätä rikemaksu sille, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö tai rikkoo tällaisen velvollisuuden.  

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan tällaiset seuraamusmaksut eivät ole perustuslain 81 §:n mielessä sen paremmin veroja kuin maksujakaan, vaan lainvastaisesta teosta määrättäviä sanktioluonteisia hallinnollisia seuraamuksia. Valiokunta on asiallisesti rinnastanut rangaistusluonteisen taloudellisen seuraamuksen rikosoikeudelliseen seuraamukseen (PeVL 14/2013 vp, PeVL 17/2012 vp, PeVL 9/2012 vp, s. 2, PeVL 55/2005 vp, s. 2 ja PeVL 32/2005 vp, s. 2). Hallinnollisen seuraamuksen yleisistä perusteista on säädettävä perustuslain 2 §:n 3 momentin edellyttämällä tavalla lailla, koska sen määräämiseen sisältyy julkisen vallan käyttöä. Valiokunta on myös katsonut, että kyse on merkittävästä julkisen vallan käytöstä.  

Laissa on täsmällisesti ja selkeästi säädettävä maksuvelvollisuuden ja maksun suuruuden perusteista sekä maksuvelvollisen oikeusturvasta samoin kuin lain täytäntöönpanon perusteista (PeVL 14/2013 vp, PeVL 17/2012 vp, PeVL 9/2012 vp, s. 2, PeVL 57/2010 vp, s. 2, PeVL 55/2005 vp, s. 2 ja PeVL 32/2005 vp, s. 2–3). Vaikka perustuslain 8 §:n rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen täsmällisyysvaatimus ei sellaisenaan kohdistu hallinnollisten seuraamusten sääntelyyn, ei tarkkuuden yleistä vaatimusta kuitenkaan voida tällaisen sääntelyn yhteydessä sivuuttaa (PeVL 14/2013 vp, PeVL 17/2012 vp, PeVL 9/2012 vp, s. 2, PeVL 57/2010 vp, s. 2 ja PeVL 74/2002 vp, s. 5). Lisäksi säännösten on täytettävä sanktioiden oikeasuhtaisuuteen liittyvät vaatimukset (PeVL 28/2014 vp, PeVL 15/2014 vp). Hallinnollisten sanktioiden osalta on vielä huomattava, etteivät ne saa menettelynsä puolesta muodostua perustuslain 21 §:ssä tarkoitetun syyttömyysolettaman vastaisiksi eivätkä ne voi myöskään perustua puhtaasti käännettyyn todistustaakkaan taikka ankaraan objektiiviseen vastuuseen (ks. myös PeVL 32/2005 vp, s. 3 ja PeVL 4/2004 vp, s. 7–8). 

Esityksen 3. lakiehdotukseen sisältyvät säännökset hallinnollisista seuraamuksista vastaavat luonteeltaan voimassa olevaan lainsäädäntöön jo sisältyviä säännöksiä, jotka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 17/2012 vp, PeVL 15/2016 vp ja PeVL 43/2013 vp). Finanssivalvonnasta annetun lain seuraamusmaksua koskevissa säännöksissä luetellaan ne säännökset, joiden laiminlyönnin tai rikkomisen seurauksena kyseinen seuraamus voidaan määrätä. Näitä säännöksiä täydennettäisiin siten, että seuraamus voidaan määrätä ehdotettavan lain luotonostajista ja luotonhallinnoijista tiettyjen säännösten laiminlyönnin tai rikkomisen johdosta. Seuraamusmaksun määräämisen muita edellytyksiä ja määräämistä koskevaa menettelyä ei ehdoteta muutettavan.  

Ilman nimenomaisia säännöksiä Finanssivalvonta ei voi määrätä mitään muuta hallinnollista seuraamusta kuin Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:n mukaisen julkisen varoituksen. Jos NPL-direktiivin säännösten täytäntöön panemiseksi annettavien kansallisten säännösten mukaisiin velvoitteisiin kohdistuvien rikkomusten tai laiminlyöntien seuraamuksista ei tarkemmin säädettäisi, Finanssivalvonta voisi siis ainoastaan antaa rikkomuksesta tai laiminlyönnistä julkisen varoituksen, mutta ei euromääräisiä hallinnollisia seuraamuksia. Finanssivalvonta ei näin ollen pystyisi välttämättä puuttumaan tehokkaasti mahdollisiin rikkomuksiin. Lisäksi on huomattava, että NPL-direktiivin 23 artiklan 2 mukaan artiklassa tarkoitettuihin hallinnollisiin seuraamuksiin ja korjaaviin toimenpiteisiin on sisällyttävä muun ohella hallinnolliset taloudelliset seuraamukset. 

Finanssivalvonnasta annetun lain hallinnollisia seuraamuksia koskevissa säännöksissä huomioidaan yhtäältä seuraamusten täsmällisyys ja oikeasuhtaisuus ja toisaalta seuraamusten käytön joustavuus ja varoittavuus. Finanssivalvonnalla tulee olla joustavat mahdollisuudet määrätä kussakin lainsäädännön rikkomis- tai laiminlyöntitapauksessa vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisin seuraamus. Lain mukaiset hallinnolliset seuraamukset mahdollistavat nopean ja tehokkaan puuttumisen finanssimarkkinalainsäädännön vastaiseen menettelyyn, mikä tehostaa finanssimarkkinoiden julkista valvontaa. Luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevan sääntelyn yhteiskunnallisen merkityksen ja lainsäädännön valvonnan uskottavuuden kannalta on tärkeää, että Finanssivalvonnalla on käytettävissään tehokkaat sanktiot tapauksissa, joissa NPL-direktiivin voimaan saattamista koskevan kansallisen lainsäädännön velvoitteita rikotaan tai laiminlyödään. Siksi olisi perusteltua, että näissä tapauksissa määrättäisiin seuraamusmaksu. Samalla on huomioitava hallinnollisten seuraamusten oikeasuhtaisuus. Hallinnollisten seuraamusten määräämistä koskevat säännökset mahdollistavat Finanssivalvonnalle tarpeenmukaisen kokonaisarviointiin perustuvan harkinnan. Hallinnollisen seuraamuksen oikeasuhtaisuuden arviointi ei koske ainoastaan seuraamusmaksun mitoittamista, vaan myös seuraamuslajin valintaa. Lain 42 §:n mukaan Finanssivalvonta voi vähäisissä rikkomustapauksissa muuttaa seuraamusmaksun julkiseksi varoitukseksi. 

10.3  Finanssivalvonnan valvontamaksujen veronluonteisuus

Perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausuntokäytännössään todennut, että Finanssivalvonnan valvontamaksu on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan vero. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan verona tai veronluonteisena maksuna pidetään rahasuoritusta, joka ei ole korvaus tai vastike julkisen vallan maksuvelvolliselle antamista eduista tai palveluista, eikä maksun suorittaminen ole velvoitetulle subjektille vapaaehtoista, vaan johtuu esimerkiksi sen harjoittaman toiminnan luonteesta (ks. PeVL 41/2004 vp, PeVL 67/2002 vp, s. 3/I ja PeVL 28/2008 vp).  

Finanssivalvonnan toiminnasta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset katetaan valvontamaksuilla, jotka kerätään Finanssivalvonnan valvontamaksuista annetun lain 1 §:ssä mainituilta maksuvelvollisilta. Esityksen 4. lakiehdotuksella ehdotetaan muutettavaksi mainittua pykälää siten, että siihen sisällytetään valvontamaksuvelvollisiksi 1. lakiehdotuksessa tarkoitettu luotonhallinnoija, ETA-luotonhallinnoijan sivuliike, luotonostaja ja luotonostajan edustaja.  

Esityksen 4. lakiehdotuksen säännöksiä on arvioitava suhteessa valtion veroja ja maksuja koskevaan perustuslain pykälään. Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta on säädettävä lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslakivaliokunta on aiemmin todennut silloisen Finanssivalvonnan valvontamaksuista annetun lain täyttävän perustuslain vaatimukset (PeVL 28/2008 vp). Oikeustilan ei katsota muuttuvan tältä osin, joten lakiehdotuksen voidaan katsoa täyttävän perustuslain asettamat vähimmäisedellytykset. Finanssivalvonnan keräämät valvontamaksut muistuttavat myös luonteeltaan läheisesti Rahoitusvakausviraston ja rahoitusvakausrahaston toiminnasta aiheutuvien hallinnollisten kustannusten kattamiseksi kerättäviä maksuja, joita perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään pitänyt (PeVL 35/2014 vp) perustuslain vaatimukset täyttävänä.  

Verolaista tulee perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaan ilmetä yksiselitteisesti verovelvollisuuden piiri (PeVL 36/2005 vp, s. 3). Valiokunnan käytännön mukaan säännösten tulee olla myös sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua (ks. esim. PeVL 41/2004 vp ja PeVL 36/2005 vp, s. 2–3). Esityksen 4. lakiehdotuksen 10 § sisältää yksityiskohtaiset säännökset maksun määräytymisen perusteista, joihin ei sisälly Finanssivalvonnan harkintavaltaa. Perittävien maksujen määrää rajaa myös Finanssivalvonnan johtokunnan vahvistama talousarvio.  

Maksuvelvollisten oikeusturva on voimassa olevassa laissa varmistettu siten, että Finanssivalvonnan päätökseen määrätä valvontamaksu saa vaatia oikaisua Finanssivalvonnalta. Vastaavasti Finanssivalvonnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla.  

10.4  Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 yksityiskohtainen sääntely, jota tulkitaan ja sovelletaan EU:n perusoikeuskirjassa turvattujen oikeuksien mukaisesti, muodostaa yleensä riittävän säännöspohjan myös perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Henkilötietojen suoja tulee turvata ensisijaisesti yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Tähän liittyen tulisi välttää kansallisen erityislainsäädännön säätämistä sekä varata sellaisen säätäminen vain tilanteisiin, joissa se on yhtäältä sallittua tietosuoja-asetuksen kannalta ja toisaalta välttämätöntä henkilötietojen suojan toteuttamiseksi (ks. PeVL 14/2018 vp).  

Ehdotetun lainsäädännön mukaisten toimintojen harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin lähtökohtaisesti EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia. Tämä lähtökohta on nimenomaisesti tuotu esiin myös NPL-direktiivin johdanto-osan 51 kappaleessa, jonka mukaan direktiiviä sovellettaessa henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan yleistä tietosuoja-asetusta. Kun henkilötietoja käsitellään direktiiviä sovellettaessa, olisi erityisesti mainittava täsmällinen tarkoitus, viitattava asiaankuuluvaan oikeusperustaan ja noudatettava asetuksessa säädettyjä asiaankuuluvia turvallisuusvaatimuksia sekä kunnioitettava tarpeellisuuden, oikeasuhteisuuden, käyttötarkoituksen rajoittamisen ja tietojen säilyttämisen avoimen ja oikeasuhteisen enimmäisajan periaatteita. NPL-direktiiviin ja ehdotettuun lainsäädäntöön sisältyy lisäksi kohtia, joilla vahvistetaan velallisten yksityisyyden ja henkilötietojen suojan toteutumista. Suhteita velallisiin koskevien yleisten periaatteiden mukaisesti luotonostajien ja luotonhallinnoijien olisi suhteissaan velallisiin kunnioitettava ja suojeltava velallisten henkilötietoja ja yksityisyyttä. Luotonhallinnoijan toimiluvan myöntämisen edellytyksenä olisi muun ohella, että hakijalla on käytössään toimivat hallinto- ja ohjausjärjestelmät ja riittävät sisäiset valvontamenetelmät, joilla varmistetaan velallisen oikeuksien kunnioittaminen, mukaan lukien EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen noudattaminen.  

Lakiehdotukseen luotonostajista ja luotonhallinnoijista sisältyy eräitä säännöksiä, jotka sisältäisivät henkilötietojen säilyttämiseen liittyvää tietosuoja-asetusta täsmentävää kansallista erityissääntelyä. Tällaisia säännöksiä olisivat toimiluvan myöntämisedellytyksiä koskeva 12 § ja luotonhallinnointia koskevien tietojen säilyttämistä koskeva 19 §. Kansallinen erityissääntely pohjautuu erityisesti tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohtiin. Jäsenvaltiot voivat antaa erityissääntelyä, mikäli käsittely perustuu joko tilanteisiin, joissa henkilötietojen käsittely perustuu rekisterinpitäjän lakisääteiseen tehtävään (artiklan 1 kohdan c alakohta) tai jos se on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi (e alakohta). Edellä mainitut säännösehdotukset liittyvät Finanssivalvonnalle ja luotonhallinnoijille ehdotettaviin lakisääteisiin velvoitteisiin, jotka koskisivat luotonhallinnoijien toimilupahakemusten käsittelyä ja luotonhallinnointia koskevien tietojen säilyttämistä. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperustana olisi siten tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Edellä mainitut säännösehdotukset ovat direktiivin edellyttämää vähimmäissääntelyä ilman että niihin sisältyy kansallisen liikkumavaran käyttöä. Sääntelyä voidaan pitää oikeasuhteisena sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden ottaen huomioon myös se, että luotonhallinnointia koskevat säännökset ja niihin sisältyvä henkilötietojen käsittely ja tallentaminen on sekä velkojien että velallisten omien etujen mukaista. Esityksen sisältämää kansallista liikkumavaraa on selostettu tarkemmin seuraavassa alaluvussa. 

Lakiehdotuksiin sisältyy eräitä säännöksiä, joihin liittyy tai saattaa liittyä arkaluonteisiksi katsottavien henkilötietojen käsittelyä. Perustuslakivaliokunta on arvioinut erityisesti arkaluonteisten tietojen käsittelyn sallimisen koskevan yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ydintä (PeVL 37/2013 vp, s. 2/I). Valiokunta on antanut merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevan sääntelyn kattavuutta, täsmällisyyttä ja sisältöä (ks. esim. PeVL 38/2016 vp, s. 3). Valiokunta on tämän johdosta kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että arkaluonteisten tietojen käsittely on syytä rajata täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään (ks. esim. PeVL 3/2017 vp, s. 5). Tällaista rajausta on valiokunnan uudemmassa käytännössä pidetty säätämisjärjestyskysymyksenä (ks. esim. PeVL 15/2018 vp, s. 40). Valiokunta on myös painottanut, että arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn kohdalla on syytä pyrkiä selkeään ja ymmärrettävään lainsäädäntöön (PeVL 14/2018 vp, s. 5–6). Perustuslakivaliokunta on käytännössään korostanut arkaluontoisten tietojen käsittelyn rajaamista siihen, mikä on välttämätöntä sen tavoitteen saavuttamiseksi, jonka vuoksi tiedot on järjestelmään tallennettu (PeVL 13/2017 vp). Valiokunta on arkaluonteisten tietojen osalta pitänyt viiden vuoden säilytysaikaa pitkänä (PeVL 51/2018 vp, s. 16 ja PeVL 13/2017 vp, s. 6) ja korostanut, että mitä pidemmäksi tietojen säilytysaika muodostuu, sitä olennaisempaa on huolehtia tietoturvasta, tietojen käytön valvonnasta ja rekisteröidyn oikeusturvasta (PeVL 28/2016 vp, s. 7). 

Esityksen 1. lakiehdotuksen 12 §:ssä säädettäisiin luotonhallinnoijan toimiluvan myöntämisedellytyksistä ja tähän liittyen hakijan johtoon kuuluvien henkilöiden ja huomattavia omistusosuuksia hakijasta omistavien luotettavuutta ja hyvämaineisuutta koskevista vaatimuksista. Säännösehdotuksen edellyttämä henkilön luotettavuuden ja hyvämaineisuuden selvittäminen edellyttäisi rikosrekisterin ja sakkorekisterin tietojen käsittelyä. Tähän menettelyyn sisältyisi yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan mukaisia rikostuomioihin tai rikoksiin liittyvien henkilötietojen käsittelyä. Säännösehdotus pohjautuu direktiivin edellyttämään luotonhallinnoijien toimilupaedellytysten vähimmäissääntelyyn ja henkilötietojen käsittelyn suojatoimiin. Rikos- ja sakkorekisterien tietojen luovuttamiseen sovelletaan erillisiä tätä koskevia säännöksiä, joissa määritellään nimenomaisesti se käyttötarkoitus, johon tiedot voidaan luovuttaa. Tietojen käsittelyssä on muutoin sovellettava yleisiä henkilötietojen suojaa koskevia säännöksiä. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan mukaisiin henkilötietojen käsittelyn koskeviin periaatteisiin kuuluu muun muassa käyttötarkoitussidonnaisuus ja käsiteltävien tietojen minimointi. Niistä seuraa se, että Finanssivalvonta ei saa käsitellä rikosrekisteritietoja asiaan kuulumattomiin muihin tarkoituksiin eikä muutenkaan laajemmin tai pidempään kuin on luotonhallinnoijan toimilupaedellytysten arvioinnin kannalta välttämätöntä. Myös sakko- ja rikosrekisteritietojen luovuttamisesta ulkomaille säädetään erikseen. Ehdotettavaan lakiin ei siis ole tarpeen ottaa asiaa koskevia erillisiä säännöksiä. Säännösehdotus vastaa tältä osin myös muuta kansallista finanssialan toimijoita koskevaa sääntelyä johtoon kuuluvien henkilöiden luotettavuuden ja hyvämaineisuuden arvioinnista, esimerkiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvun 4 §:n 2 momenttia. Rikostuomioita ja rikoksia koskevat tiedot on katsottu valtiosääntöoikeudellisesti arkaluonteisiksi henkilötiedoiksi (PeVL 51/2018 vp). Myös tästä näkökulmasta arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on edellä esitettyjen perustelujen mukaisesti rajattu täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömiin tietoihin ja sääntely on yleisen tietosuoja-asetuksen artiklat huomioon ottaen yksityiskohtaista ja kattavaa. Luotonhallinnoijien toimilupajärjestelmää ja valvontaa koskevien tehtävien hoitamisen yhteydessä Finanssivalvonnan ei lähtökohtaisesti olisi tarpeen käsitellä yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoryhmiä, kuten henkilön rotua tai etnistä alkuperää, poliittisia mielipiteitä, uskonnollista tai filosofista vakaumusta tai ammattiliiton jäsenyyttä taikka terveyttä koskevia tietoja. 

Ehdotettavan luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevan lainsäädännön valvontaan liittyvää henkilötietojen käsittelyä sekä tietojen luovuttamista koskeva sääntely vastaisi muiden rahoitusmarkkinoiden toimijoiden osalta sovellettavaa voimassa olevaa sääntelyä. Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:ssä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä muille viranomaisille. Säännökset eivät muodosta rajoittamatonta oikeutta tietojen luovuttamiseen pykälässä mainituille tahoille. Finanssivalvonnalla on oikeus luovuttaa vain sellaisia tietoja, jotka ovat tarpeen kunkin viranomaisen tehtävien suorittamiseksi, ja jos tietoja luovutetaan ulkomaan viranomaiselle, edellyttäen että niitä koskee kyseisten tietojen osalta vastaava salassapitovelvollisuus kuin Finanssivalvontaa. Myös vastaanottava viranomainen on velvollinen noudattamaan henkilötietojen käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä. Sääntelyn ei siten voida katsoa kohtuuttoman laajasti rajoittavan henkilötietojen suojaa.  

Luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevan lakiehdotuksen 19 §:ssä säädettäisiin luotonhallinnointia koskevien tietojen säilyttämisestä. Luotonhallinnointisopimus sekä luotonostajan ja velallisten välistä yhteydenpitoa ja luotonostajalta saadut luotonhallinnointitoimintojen suorittamista koskevat ohjeet olisi säilytettävä viiden vuoden ajan luotonhallinnointisopimuksen päättymisestä ja kuitenkin enintään 10 vuoden ajan. Luotonostajan ja velallisten välistä yhteydenpitoa koskevat tiedot saattaisivat joissain tapauksissa sisältää arkaluonteisia tietoja tai luottotietoja. Perustuslakivaliokunta on katsonut, ettei luottotietoja voida sellaisenaan pitää yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan tarkoittamina erityisinä henkilötietoina, joiden käsittely on lähtökohtaisesti kielletty tai valtiosääntöoikeudellisesti arkaluonteisina tietoina. Luottotietoihin voi kuitenkin sisältyä arkaluonteisiin tietoihin rinnastuvia, salassa pidettäviä tietoja esimerkiksi henkilön yksityiselämästä tai taloudellisesta asemasta (PeVL 8/2022 vp, PeVL 28/2022 vp). Pääosin kyse olisi kuitenkin muista kuin arkaluonteisista henkilötiedoista. Esitykseen sisältyvät henkilötietojen käsittelyä ja säilytysaikaa koskevat säännökset perustuvat NPL-direktiivin vähimmäisedellytyksiin, ovat tietosuoja-asetuksen kannalta hyväksyttäviä ja myös arkaluonteisten tietojen säilyttämistä koskevan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön edellyttämällä tavalla välttämättömiä (PeVL 13/2017 vp, PeVL 51/2018).  

10.5  Kansallisen liikkumavaran käyttö

Hallituksen esityksessä on kyse NPL-direktiivin täytäntöönpanotoimista. Direktiivin mahdollistamaa kansallista liikkumavaraa käytettäessä on otettava huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti korostanut, että siltä osin kuin Euroopan unionin lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (esim. PeVL 9/2019 vp, s. 2, PeVL 1/2018 vp, s. 3). Perustuslakivaliokunta on painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (PeVL 1/2018 vp, s. 3, PeVL 26/2017 vp, s. 42, PeVL 2/2017 vp, s. 2, PeVL 44/2016 vp, s. 4).  

Ehdotukset ovat merkityksellisiä erityisesti elinkeinon harjoittamisen vapauden kannalta, kuten edellä on kuvattu. NPL-direktiivin tarjoama kansallinen liikkumavara on verrattain vähäistä, mutta liikkumavara on mahdollisuuksien mukaan hyödynnetty ehdotuksissa. Esimerkiksi asianajajat ehdotetaan vapautettavan ehdotetun luotonhallinnointia koskevan sääntelyn soveltamisesta, kun he suorittavat luotonhallinnointitoimintoja osana ammattiaan. Luotonhallinnoijia ei myöskään kiellettäisi vastaanottamasta ja pitämästä hallussaan velallisten varoja NPL-direktiivin 6 artiklan mahdollistamalla tavalla.  

Finanssivalvonnalle ehdotettavan valvontatehtävän ja toimivaltuuksien osalta Finanssivalvonnasta annettu laki on useaan otteeseen ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana, kuten edellä on todettu. Lakiehdotuksiin sisältyvät Finanssivalvonnalle annettavat toimi- ja seuraamusvaltuudet eivät ole sisällöltään tai luonteeltaan merkittävästi uudentyyppisiä. 

Hallitus katsoo, että ehdotetut lait voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.