6.1
Laki tulotietojärjestelmästä
4 §. Rekisterinpitäjä ja tulotietojärjestelmään liittyvät vastuut.
Lain 2 luvun otsikon ruotsinkielistä sanamuotoa muutettaisiin teknisesti siten, että termi
registeransvarig
korvattaisiin termillä
personuppgiftsansvarig
. Pykälän otsikon ruotsinkieliseen sanamuotoon tehtäisiin vastaava tekninen muutos.
Pykälän 1 momenttiin otettaisiin säännös Tulorekisteriyksikön ja Verohallinnon välisestä vastuunjaosta, josta nykyisin säädetään pykälän 2 momentissa. Vastuunjako säilyisi ennallaan siten, että kumpikin vastaavat tulotietojärjestelmän ylläpidosta, teknisestä toimivuudesta ja tietoturvallisuudesta. Vastuunjakoa tarkennettaisiin siten, että tässä toiminnassa Tulorekisteriyksikkö ja Verohallinto toimisivat yhteisrekisterinpitäjinä, kun voimassa olevan lain mukaan rekisterinpitäjänä toimii momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti yksin Tulorekisteriyksikkö.
Tietosuoja-asetuksen perusteella Verohallinnon rooli tulotietojärjestelmän ylläpidossa voi olla vain joko yhteisrekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä. Ottaen huomioon, että voimassa olevassa laissa Verohallinnon tehtäväksi on määritelty tulotietojärjestelmän ylläpito sekä sen toimivuudesta ja tietoturvallisuudesta vastaaminen yhdessä Tulorekisteriyksikön kanssa, on Verohallinnon roolia jo nykyisinkin pidettävä yhteisrekisterinpitäjänä, vaikka asiasta ei voimassa olevassa laissa nimenomaista mainintaa olekaan. Henkilötietojen käsittelijällä ei voisi olla sellaista yhteisvastuuta tulotietojärjestelmän ylläpidosta, toimivuudesta ja tietoturvallisuudesta kuin Verohallinnolla jo nykyisinkin on. Verohallinnon vastuut ja sen rooli suhteessa tulotietojärjestelmään säilyisivät siten jatkossakin voimassa olevaa lakia vastaavina, eikä muutoksen tarkoituksena ole säätää Verohallinnolle uusia tehtäviä tai vastuita tulotietojärjestelmän tekniseen toimintaan liittyen.
Muutoksella kuitenkin täsmennettäisiin Verohallinnon rooli tietosuoja-asetuksen 26 artiklassa tarkoitetuksi yhteisrekisterinpitotehtäväksi, josta lain voimassa olevan sanamuodon perusteella on voinut aiheutua tulkintaepäselvyyksiä. Tällöin myös rekisteröity voi käyttää tietosuoja-asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaisia oikeuksiaan suhteessa kumpaan tahansa rekisterinpitäjään ja kumpaakin rekisterinpitäjää vastaan. Tarkoituksena kuitenkin on, että Tulorekisteriyksikkö jatkossakin toimisi aina rekisteröityjen yhteyspisteenä vastaavaan tapaan kuin positiivisen luottotietorekisterinkin kohdalla.
Pykälän 2 momentiksi otettaisiin positiivisesta luottotietorekisteristä annetun lain 2 §:ää vastaava säännös niistä rekisterinpitoon liittyvistä tehtävistä, joista vastuu kuuluisi yksin Tulorekisteriyksikölle. Tulorekisteriyksikkö vastaisi rekisterinpitäjänä henkilötietojen ja niihin liittyvien tulotietojen ja muiden tietojen vastaanottamisesta, säilyttämisestä ja luovuttamisesta rekisteristä sekä muista rekisterinpitäjälle tietosuoja-asetuksessa säädetyistä velvollisuuksista ja rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta. Rekisterinpitoon liittyviin tehtäviin ja velvollisuuksiin sovellettaisiin sellaisenaan tietosuoja-asetuksen säännöksiä. Tietosuoja-asetuksen mukainen rekisterinpitotehtävä kattaa kaikenlaiset henkilötietojen käsittelytoimet, mukaan lukien henkilötietojen vastaanottaminen ja tallettaminen. Momentissa täsmennettäisiin kuitenkin Tulorekisteriyksikön tehtävä vastaanottaa henkilötietoja ja niihin liittyviä tulotietoja ja muita tietoja, kuten lain 7 §:ssä tarkoitettuja täydentäviä tietoja, sekä sen tehtävä luovuttaa näitä tietoja. Täsmentäminen olisi tarpeen sen huomioimiseksi, että laista olisi ilmettävä nimenomaisesti se rekisterinpitäjä, joka vastaisi henkilötietojen ja salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta (esim. PeVL 7/2019 vp, s. 6). Tietojen luovuttamiseen liittyvä rekisterinpitäjän tehtävä pitäisi sisällään myös tietoon pääsyä koskevien päätösten tekemisen ja niihin liittyvän rekisterinpitäjän suorittaman arvioinnin.
Rekisterinpitäjästä säätäminen on mahdollista tietosuoja-asetuksen perusteella. Rekisterinpitäjä määritellään tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 7 kohdassa, jonka mukaan rekisterinpitäjä tai tämän nimittämistä koskevat erityiset kriteerit voidaan vahvistaa unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jos henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot määritellään unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä. Rekisterinpitäjän tehtävä kuitenkin määräytyy aina kaikilta osin tietosuoja-asetuksen säännösten perusteella. Rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja vastuusta säädetään tietosuoja-asetuksen IV luvussa, jossa säädetään esimerkiksi tietoturvallisuuteen ja tietosuojaa koskevaan vaikutustenarviointiin liittyvistä velvoitteista. Rekisterinpitäjille säädetään myös tehtäviä useissa tietosuoja-asetuksen artikloissa, jotka koskevat esimerkiksi rekisteröidyn oikeuksia. Tulorekisteriyksikkö käsittelisi rekisterinpitäjänä henkilötietoja ja niihin liittyviä tulotietoja ja muita tietoja, jotka olisivat muilta rekisterinpitäjiltä siirrettyjä tietoja.
Se, että Tulorekisteriyksikkö ja osin myös Verohallinto vastaisivat tulotietojärjestelmässä käsiteltävien henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta kaikilta osin, ei poistaisi suorituksen maksajien vastuuta omien rekisteriensä rekisterinpitäjinä siitä, että tulorekisteriin luovutettavat tiedot ovat paikkansa pitäviä. Tähän vastuuseen kuuluu tietosuoja-asetuksen 19 artiklan mukaisesti myös esimerkiksi vastuu tarvittaessa oikaista luovutetuissa tiedoissa mahdollisesti ilmenneet virheet viipymättä. Tulorekisteriyksikön olisi puolestaan huolehdittava tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti, että käsittelyn tarkoituksiin nähden virheelliset tiedot poistetaan tai oikaistaan viipymättä myös tulorekisterissä. Tulorekisteriyksikön rekisterinpitoon liittyvien vastuiden laajeneminen ei myöskään vaikuttaisi suorituksen maksajien vastuuseen täyttää tulotietojärjestelmästä annetun lain 6 §:ssä tarkoitettu muualla laissa, kuten esimerkiksi verotusmenettelystä annetussa laissa, työeläkelainsäädännössä tai työtapaturma- ja ammattitautilaissa, säädetty ilmoitusvelvollisuutensa asianmukaisesti. Ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi tulee ilmoitettujen tietojen olla sisällöllisesti oikeita ja niissä mahdollisesti ilmenevät virheet korjata ilman aiheetonta viivytystä virheen havaitsemisen jälkeen.
Pykälän nykyisen 1 momentin toisen ja kolmannen virkkeen säännökset Tulorekisteriyksikön tehtävistä tulorekisteriin talletettavien tietojen tarkemmasta määrittelystä ja tulorekisteristä tiedon käyttäjille laissa säädettyihin käyttötarkoituksiin luovutettavista tiedoista päättämisestä siirrettäisiin 3 momentiksi, josta poistuisi nykyinen säännös suorituksen maksajien vastuusta tietojen oikeellisuudesta ja velvollisuudesta oikaista tiedot ilman aiheetonta viivytystä. Tulorekisteriyksikölle nykyisen 1 momentin viimeisen virkkeen mukaan kuuluvasta vastuusta tietojen luovuttamisessa säädettäisiin 2 momentissa.
Pykälän 3 momentin säännökset vastaisivat sen voimassa olevassa 1 momentissa olevia säännöksiä. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan Tulorekisteriyksikkö määrittelisi päätöksellään tarkemmin tulorekisteriin tämän lain nojalla talletettavat tiedot.
Säännös olisi edelleen tarpeellinen sen vuoksi, että tulotietojärjestelmästä annetun lain 6 ja 7 §:ssä tarkoitetussa ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuuden synnyttävässä muussa lainsäädännössä ei tulorekisterin käyttötarkoituksia varten ole määritelty, millä yksityiskohtaisella tarkkuustasolla ja millä tavoin tallennettuina suorituksen maksajien on annettava lain 6–8 §:ssä tarkoitetut tulorekisteriin talletettavat tiedot, eikä niiden näin yksityiskohtaista tarkkuustasoa tai tallentamistapaa ole määritelty myöskään edellä mainituissa 6–8 §:ssä. Suorituksen maksajien ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi sekä tulorekisterin tiedon käyttäjien tiedonsaantioikeuden toteuttamiseksi asianmukaisesti on kuitenkin välttämätöntä, että tulorekisteriin ilmoitettavan tietosisällön yksityiskohtainen tarkkuustaso ja tallentamistapa kootaan yhteen dokumenttiin ja vahvistetaan vuosittain niiden näkökulmasta selkeällä ja yksiselitteisellä tavalla. Tämä on käytännössä tapahtunut momentissa tarkoitetulla Tulorekisteriyksikön päätöksellä.
Tulotietojärjestelmästä annetun lain 6–8 §:ssä on yksilöity ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuuden synnyttävä lainsäädäntö sekä kyseisen lainsäädännön mukaisten ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuuksien piirissä olevat tulorekisteriin talletettavat tiedot. Lain 6–8 §:ssä olevien viittaussäännösten kautta ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuuden piirissä olevat tiedot määräytyvät tyhjentävästi verolainsäädännön, työeläkelainsäädännön, työtapaturma- ja ammattitautivakuutuslainsäädännön sekä työttömyysvakuutuslainsäädännön perusteella, joiden mukaisesti kyseistä lainsäädäntöä soveltavat tulorekisterin tiedon käyttäjät määrittelevät ilmoitusvelvollisuuden yksityiskohtaisen tietosisällön vuosittain, jotta Tulorekisteriyksikkö voi tulorekisterin käyttötarkoituksiin nähden vuosittain tekemällään päätöksellä määrittää tulorekisteriin talletettavien tietojen sisällön yksityiskohtaisen tarkkuustason ja tallentamistavan. Mikäli Tulorekisteriyksikkö ei tällaista tulorekisterin tietosisältöä teknisesti kokoavaa päätöstä voisi tehdä, aiheutuisi tästä huomattavaa epäselvyyttä tulorekisteriin ilmoitettavan tietosisällön yksityiskohtaiseen määrittelyyn niin suorituksen maksajille ja tulorekisterin tiedon käyttäjille kuin Tulorekisteriyksikölle itselleenkin.
Ehdotuksen mukaisesti Tulorekisteriyksikkö kokoaisi jatkossakin lain tasolla määriteltyjen tulorekisteriin talletettavien tietojen yksityiskohtaisen tietosisällön yhdeksi kokonaisuudeksi ja tekisi momentin mukaisesti vuosittain päätöksen tulorekisteriin talletettavista tiedoista. Tulorekisteriyksikkö ei voi rajoittaa laissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta eikä tulkita sen sisältöä toisin kuin kyseistä substanssilainsäädäntöä soveltava tiedon käyttäjä on sitä tulkinnut.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 14/2018 vp on kiinnitetty huomiota myös henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn raskauteen ja monimutkaisuuteen. Tässä yhteydessä valiokunta on muun ohessa viitannut tulotietojärjestelmästä annettua lakia koskeneen hallituksen esityksen HE 134/2017 vp eduskuntakäsittelyn yhteydessä antamaansa lausuntoon PeVL 49/2017 vp. Kyseisessä lausunnossa valiokunta on todennut, että tulorekisteriin talletetaan henkilötietoja ja ehdotus on siksi ollut merkityksellinen yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Edelleen lausunnossa on todettu, että perustuslakivaliokunta on arvioidessaan tällaista sääntelyä katsonut, että sääntelyä on tarkasteltava perustuslain 10 §:n kannalta. Sen 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Valiokunta on korostanut vakiintuneessa käytännössään henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn laintasoisuutta, kattavuutta ja yksityiskohtaisuutta. Valiokunnan lausunnossa on todettu, ettei tulorekisteriin hallituksen esityksen HE 134/2017 vp säätämisjärjestysperusteluiden mukaan talletettaisi tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuihin erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja, jotka vastaavat pääosin perustuslakivaliokunnan käytännössä tarkoitettuja arkaluonteisia tietoja. Valiokunnan käsityksen mukaan ehdotettu sääntely on tähän nähden erittäin täsmällistä, eikä valiokunnalla ole ollut huomauttamista sääntelyn kattavuuden ja yksityiskohtaisuuden näkökulmasta.
Tulorekisteriyksikön tulorekisteriin talletettavista tiedoista vuosittain tekemän päätöksen on siten katsottava täyttävän perustuslain 10 §:n 1 momentin vaatimuksen siitä, että henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla siten kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 14/2018 vp on edellytetty.
Pykälän 3 momentin toisen virkkeen säännös, jonka mukaan Tulorekisteriyksikkö päättää siitä, mitkä tulorekisterin tiedot tiedon käyttäjille tässä laissa tarkoitettuihin käyttötarkoituksiin luovutetaan, olisi luonteeltaan informatiivinen ja täydentäisi lain 5 luvun säännöksiä tietojen luovuttamisesta. Säännös olisi kuitenkin edelleen tarpeellinen, koska tulorekisterin tiedon käyttäjien joukko on hyvin laaja ja asiasta on ollut toistuvasti epäselvyyttä joidenkin tiedon käyttäjien keskuudessa.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 25 a §:n 1 momentin mukaan tulorekisteriin talletetuissa tiedoissa oleva virhe korjataan noudattaen, mitä tulotietojärjestelmästä annetussa laissa säädetään. Kyseiseen säädökseen ei ehdoteta tehtäväksi muutoksia. Verotuksen ja verovalvonnan toteutumisen turvaamiseksi säännöksen olisi tulotietojärjestelmästä annetun lain 4 §:n 3 momenttiin ehdotettujen muutosten jälkeenkin katsottava viittaavan yleisesti tulotietojärjestelmästä annetun lain 3 ja 4 luvuissa säädettyyn suorituksen maksajien ilmoittamisvelvollisuuteen.
Pykälän nykyiset 4 ja 5 momentit, jotka koskevat tulonsaajan esittämän korjausvaatimuksen tekemistä sekä Tulorekisteriyksikön mahdollisuutta pyytää suorituksen maksajaa tarkistamaan rekisteriin talletettavaksi antamiensa tietojen oikeellisuus, kumottaisiin. Jatkossa tulotietojärjestelmän rekisterinpitoon liittyvät tehtävät, vastuut ja velvoitteet määräytyisivät näiltäkin osin suoraan tietosuoja-asetuksen perusteella.
18 §. Tietojen poistaminen.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin 24 a §:ään ehdotettujen muutosten johdosta säännös tulorekisteriin talletetun henkilötietojen käsittelyn rajoittamista koskevan vaatimuksen tai määräyksen säilytysajasta. Tulorekisteriin talletettu tieto siitä, että rekisteröity on vaatinut henkilötietojen käsittelyn rajoittamista tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan nojalla tai, että tietosuojavaltuutettu on antanut määräyksen käsittelyn rajoittamisesta, poistettaisiin, kun käsittelyn rajoittaminen ei ole enää tarpeen.
21 a §. Uhkasakko.
Lakiin lisättäisiin uusi 21 a §, jossa säädettäisiin Tulorekisteriyksikön toimivallasta asettaa uhkasakko lain 6, 8 ja 10–12 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttämisen tehostamiseksi. Pykälän 1 momentin nojalla Tulorekisteriyksikkö voisi velvoittaa ilmoitusvelvollisen täyttämään laiminlyödyn velvollisuutensa sakon uhalla, jos laiminlyönti ei ole vähäinen.
Erityisestä syystä uhkasakko voitaisiin pykälän jälkimmäisen virkkeen mukaan kohdistaa myös ilmoitusvelvollisen palveluksessa olevaan tai muuhun, joka toimii ilmoitusvelvollisen lukuun. Säännös vastaa positiivisesta luottotietorekisteristä annetun lain uhkasakkoa koskevaan 30 §:ään sisältyvää säännöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakon tuomitsemisesta päättäisi Tulorekisteriyksikkö. Uhkasakon asettamiseen ja sen tuomitsemiseen maksettavaksi sovellettaisiin uhkasakkolakia (1113/1990), joten se voitaisiin asettaa ja tuomita maksettavaksi vain uhkasakkolain 2 luvussa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Uhkasakon täytäntöönpanosta huolehtisi sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) nojalla Oikeusrekisterikeskus.
Pykälän 3 momentissa olevan informatiivisen viittaussäännöksen mukaan uhkasakkoa koskevaan asiaan sekä muutoksenhakuun uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemista koskevaan päätökseen sovellettaisiin, mitä uhkasakkolaissa säädetään, jollei tästä laista muuta johdu.
Uhkasakkolain 6 §:n mukaan uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai juoksevana siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan. Asettamispäätöksestä on käytävä ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat. Lain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Uhkasakon asettanut viranomainen voi lain 10 §:n mukaan tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä siihen ole pätevää syytä. Laiminlyönnin jatkuessa voidaan määrätä uusi uhkasakko, jolloin on noudatettava, mitä lain 12 §:ssä säädetään.
Mahdollisuus uhkasakon asettamiseen olisi tarpeen Tulorekisteriyksikön rekisterinpitotehtäviin liittyvien vastuiden ja velvoitteiden kasvaessa 4 §:ään ehdotettujen muutosten seurauksena. Nykyisin Tulorekisteriyksikön toimivaltaan ei kuulu seuraamusmaksujen määrääminen eikä Tulorekisteriyksiköllä itsellään siten ole käytettävissään keinoja tulorekisteriin kohdistuvan ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen varmistamiseksi silloinkaan, kun siihen liittyvät laiminlyönnit ovat toistuvia tai niitä muutoin ei ole pidettävä luonteeltaan vähäisinä.
Tulotietojärjestelmästä annetun lain 22 §:n nojalla Verohallinto voi määrätä tulorekisteri-ilmoitusten myöhästymisen tai verotusta varten annettavien tietojen ilmoittamisen laiminlyönnin perusteella myöhästymismaksun. Säännöksen soveltamisala on kuitenkin rajoitettu, minkä vuoksi sillä voidaan tehostaa ilmoitusvelvollisuuden täyttämistä vain välillisesti ja rajallisessa määrin. Lainkohdan mukaan Verohallinto määrää suorituksen maksajan maksettavaksi myöhästymismaksun, jos 6 §:n 2–5 momentissa tarkoitetut tiedot tai niihin liittyvät 8 §:ssä tarkoitetut tiedot kalenterikuukauden aikana maksetuista suorituksista ilmoitetaan myöhemmin kuin maksupäivää seuraavan kalenterikuukauden kahdeksantena päivänä. Lain 23 §:n mukaan myöhästymismaksun määrä on kolme euroa jokaiselta 22 §:n 1 momentissa säädettyä kalenteripäivää seuraavalta päivältä ilmoittamisajankohtaan saakka, kuitenkin enintään 135 euroa. Jos tiedot ilmoitetaan yli 45 kalenteripäivää 22 §:n 1 momentissa säädetyn määräpäivän jälkeen, myöhästymismaksun määrä on kuitenkin edellä mainittu määrä lisättynä yhdellä prosentilla myöhässä ilmoitetun veronalaisen suorituksen tai sitä suuremman myöhässä ilmoitetun eläkkeen perusteena olevan työansion määrästä, kuitenkin enintään 15 000 euroa.
Lisäksi Verohallinto voi verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:n nojalla määrätä tiedonantovelvolliselle laiminlyöntimaksun, jos mainitun lain sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevassa 3 luvussa säädetyn tiedonantovelvollisuuden tai muun velvoitteen täyttämiseksi annettavassa ilmoituksessa, tiedossa tai asiakirjassa taikka noudatettavassa menettelyssä on puutteellisuus tai jos ilmoitus, tieto tai asiakirja annetaan myöhässä, tai sitä ei anneta lainkaan. Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä ainoastaan verotusta varten ilmoitettavien tietojen antamista koskevien laiminlyöntien perusteella, eikä se siten kata kaikkea tulorekisteriin tapahtuvaa tietojen ilmoittamista.
Laiminlyöntimaksua ei verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:n 8 momentin mukaan määrätä tulorekisteriin annettavan tiedon myöhästymisestä, jos tiedon antamisesta myöhässä on määrätty tulotietojärjestelmästä annetussa laissa tarkoitettu myöhästymismaksu. Myöhästymismaksu ja laiminlyöntimaksu ovat molemmat luonteeltaan rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia eli hallinnollisia sanktioita. Uhkasakko ei sitä vastoin ole rangaistusluonteinen seuraamus eikä sen tuomitseminen voi olla vastoin kaksoisrangaistavuuden kieltoa (KHO 2016:96). Ehdotettu uhkasakko olisi luonteeltaan hallinnollinen seuraamus, jonka Tulorekisteriyksikkö asettaisi päävelvoitteen eli laissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen tehosteeksi. Säännöksellä ei siten olisi vaikutusta Verohallinnon mahdollisuuteen määrätä samojen tietojen ilmoittamisen laiminlyönnin perusteella myöhästymismaksua tai laiminlyöntimaksua. Tulorekisteriyksikön mahdollisuus uhkasakon määräämiseen tulorekisteriin kohdistuvan ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen tehosteeksi ei myöskään olisi päällekkäinen tietosuojavaltuutetun käytettävissä olevien tietosuoja-asetuksen noudattamisen tehosteeksi tarkoitettujen toimivaltuuksien kanssa.
Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin sen perusteella, kuinka laajasti oikeat tiedot ovat jääneet ilmoittamatta tulorekisteriin, mikä merkitys tiedoissa olevilla puutteilla tulorekisterin tiedon käyttäjille on, onko tietojen ilmoittamisen laiminlyönti tietyn ilmoittajan kohdalla ollut toistuvaa ja sisältyykö ilmoittamisen laiminlyöntiin tahallisuutta. Satunnaisia puutteita yksittäisten tulonsaajien tiedoissa olisi yleensä pidettävä merkitykseltään vähäisinä, jos oikeat tiedot on ilmoitettu kohtuullisessa ajassa puutteiden havaitsemisen jälkeen.
Uhkasakon kohdistaminen ilmoitusvelvollisen palveluksessa olevaan soveltuisi esimerkiksi tilanteeseen, jossa yhtiön toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan tai muun yhtiössä merkittävässä asemassa olevan henkilön voitaisiin katsoa olennaisesti vaikuttaneen siihen, että tietoja ei ole asianmukaisesti ilmoitettu tulorekisteriin. Ilmoitusvelvollisen lukuun toimivana tahona olisi pidettävä esimerkiksi tilitoimistoa tai muuta palveluntarjoajaa, jolle yhtiön palkanlaskenta tai siihen liittyvä maksu- ja ilmoitusliikenne on sopimusperusteisesti ulkoistettu. Uhkasakon kohdistaminen ulkopuoliseen palveluntarjoajaan edellyttäisi kuitenkin, että palveluntarjoajalla on käytettävissään ilmoittamisessa tarvittavat tiedot ja sillä on tosiasiallinen mahdollisuus sekä toimeksiantosuhteesta seuraava velvollisuus tulorekisteri-ilmoituksen tietosisällön mukaisen ilmoituksen tekemiseen ilmoitusvelvollisen puolesta. Lisäksi edellytyksenä olisi tällöinkin yhtiössä merkittävässä asemassa olevan henkilön myötävaikutus ilmoittamisen laiminlyöntiin vastaavaan tapaan kuin ilmoitusvelvollisen itsensä kohdalla.
Tulorekisteriyksikön alustavan arvion mukaan uhkasakkoon tuomitsemista koskevia päätöksiä tehtäisiin vuosittain noin 500.
Valmistelun aikana selvitettiin myös mahdollisuutta säätää Tulorekisteriyksikölle toimivalta määrätä tulorekisteri-ilmoittamisen laiminlyönnin perusteella kaavamaisesti määräytyviä ja ainakin osittain automatisoidussa prosessissa määrättäviä laiminlyöntimaksuja. Tämä vaihtoehto arvioitiin kuitenkin kaksoisrangaistavuuden kiellon näkökulmasta prosessuaalisesti liian vaikeasti hallittavaksi ja sen arvioitiin merkittävässä määrin vaarantavan ilmoitusvelvollisten oikeusturvaa. Toisaalta ei pidetty myöskään mahdollisena muuttaa verotukseen liittyvän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamusjärjestelmää niin merkittävästi, että Verohallinto ei voisi enää määrätä laiminlyöntimaksuja tulorekisterin kautta ilmoitettavien tietojen ilmoittamisen laiminlyönneistä verotuksen toimittamisen yhteydessä. Lisäksi katsottiin, että lainmukaisen oikeustilan aikaansaamiseen tähtäävä hallinnollinen seuraamus olisi tulorekisteri-ilmoittamisen kokonaisuuteen paremmin soveltuva seuraamus kuin ilmoittamisen laiminlyönnistä seuraava rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus, kuten laiminlyöntimaksu. Uhkasakon katsottiin myös riittävässä määrin turvaavan Tulorekisteriyksikön mahdollisuudet sen varmistamiseen, että ilmoitusvelvolliset täyttävät laissa säädetyn ilmoitusvelvollisuutensa asianmukaisesti eikä luonteeltaan raskaamman seuraamuksen eli laiminlyöntimaksun käyttöönottoa pidetty tässäkään suhteessa tarpeellisena.
24 a §. Tietojen luovuttaminen rekisteröidyn vaatiessa käsittelyn rajoittamista.
Pykälää ja sen otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siinä tietosuoja-asetuksen 18 artiklan soveltamisesta säädetyn poikkeuksen rajaamiseksi siihen, mikä tulotietojärjestelmän käyttötarkoitus huomioon ottaen on välttämätöntä ja oikeasuhtaista. Pykälän voimassa olevan sanamuodon mukaan tietosuoja-asetuksen 18 artiklaa rekisteröidyn oikeudesta käsittelyn rajoittamiseen ei sovelleta henkilötietojen käsittelyyn tulotietojärjestelmässä.
Säännöksen soveltamisalaa rajoitettaisiin siten, että tietoja voitaisiin luovuttaa tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 ja 13 a §:ssä säädettyihin tarkoituksiin sen estämättä, että rekisteröity vetoaa asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaiseen oikeuteensa rajoittaa henkilötietojen käsittelyä kiistäen henkilötietojen paikkansapitävyyden. Tieto rekisteröidyn tekemästä vaatimuksesta henkilötietojen käsittelyn rajoittamiseksi talletettaisiin tulorekisteriin ja luovutettaisiin 13 ja 13 a §:ssä säädettyihin tarkoituksiin.
Pykälän otsikkoa muutettaisiin sen sisältöön tehtyä muutosta vastaavasti.
Rekisteröidyllä on 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla oikeus siihen, että rekisterinpitäjä rajoittaa käsittelyä, jos rekisteröity kiistää henkilötietojen paikkansa pitävyyden, jolloin käsittelyä rajoitetaan ajaksi, jonka kuluessa rekisterinpitäjä voi varmistaa niiden paikkansa pitävyyden (a alakohta); käsittely on lainvastaista ja rekisteröity vastustaa henkilötietojen poistamista ja vaatii sen sijaan niiden käytön rajoittamista (b alakohta); rekisterinpitäjä ei enää tarvitse kyseisiä henkilötietoja käsittelyn tarkoituksiin, mutta rekisteröity tarvitsee niitä oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi (c alakohta); tai rekisteröity on vastustanut henkilötietojen käsittelyä 21 artiklan 1 kohdan nojalla odotettaessa sen todentamista, syrjäyttävätkö rekisterinpitäjän oikeutetut perusteet rekisteröidyn perusteet (d alakohta).
Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 2 kohdan mukaan, jos käsittelyä on rajoitettu 1 kohdan nojalla, näitä henkilötietoja saa, säilyttämistä lukuun ottamatta, käsitellä ainoastaan rekisteröidyn suostumuksella taikka oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi tai toisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön oikeuksien suojaamiseksi tai tärkeää unionin tai jäsenvaltion yleistä etua koskevista syistä. Tulotietojärjestelmän avulla vastaanotetaan ja talletetaan suorituksen maksajien Tulorekisteriyksikölle antamia henkilötietoja sekä välitetään näitä tietoja niiden saantiin oikeutetuille viranomaisille ja muille tahoille suoritusten maksajien lakisääteisen ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi.
Kuten jaksossa 5 on tarkemmin kuvattu, merkittävä osa tulorekisterin tiedon käyttäjistä käyttää tulorekisteristä saamiaan tietoja tulonsaajaa itseään koskevan päätöksenteon lisäksi myös tiedot ilmoittanutta suorituksen maksajaa koskevassa päätöksenteossa. Tulorekisterissä olevat tiedot eivät sen vuoksi ole pelkästään tulonsaajaa itseään koskevia tietoja, jotka yksinomaan vaikuttaisivat häntä itseään koskevaan päätöksentekoon, eikä niiden hyödyntäminen siten voi olla yksinomaan hänen määräysvallassaan silloinkaan, kun tiedoissa mahdollisesti on virheitä.
Rekisterinpitotehtävästä johtuvat henkilötietojen käsittelytoimet määräytyvät tietosuoja-asetuksen nojalla myös asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan tarkoitetussa tilanteessa, eikä henkilötietojen käsittelystä ole asianmukaista näiltä osin säätää kansallisessa lainsäädännössä. Tulorekisterin käyttötarkoitusten (tietojen vastaanottaminen, tallettaminen, tietojen välittäminen) osalta olisi tietojen luovuttamisesta tarpeen säätää kansallisessa lainsäädännössä rekisteröidyn vastustamisoikeudesta poiketen. Tämän vuoksi pykälässä säädettäisiin vastustamisoikeuden rajoittamisesta tietojen luovuttamisen osalta.
Mahdollisuutta tietojen luovuttamiseen siitä huolimatta, että rekisteröity on kiistänyt niiden paikkansa pitävyyden, voidaan tulotietojärjestelmän käyttötarkoitus huomioiden pitää tärkeänä jäsenvaltion yleistä etua koskevana syynä, mutta tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi ehdotetaan kuitenkin nimenomaisesti säädettäväksi siitä, että tiedot voidaan tällaisessakin tilanteessa luovuttaa sen mukaisesti kuin lain 5 luvussa on säädetty. Rajoitustoimenpiteen välttämättömyyden ja oikeasuhteisuuden varmistamiseksi säännöksen soveltamisala rajattaisiin koskemaan vain 18 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja tilanteita.
Rekisteröidyn oikeutta vastustaa käsittelyä 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti sillä perusteella, että käsittely on lainvastaista, ei olisi tarpeen erityisesti rajoittaa. Tällaisessa tapauksessa olisi myös rekisterinpitäjän edun mukaista varmistua siitä, että tietojen vastaanottajalla on oikeus käsitellä luovutettavia tietoja. Tietosuoja-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan c alakohta puolestaan ei tulisi sovellettaviksi, koska siinä tarkoitetuissa tilanteissa tietoja ei muutenkaan enää luovutettaisi rekisteristä. Koska Tulorekisteriyksikön suorittaman henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste on 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka osalta rekisteröidyllä ei ole oikeutta vastustaa henkilötietojensa käsittelyä, ei myöskään 18 artiklan 1 kohdan d alakohta tulisi sovellettavaksi.
Tietosuoja-asetukseen perustuvien rekisteröidyn oikeuksien soveltamisalaa voidaan rajoittaa tietosuoja-asetuksen 23 artiklan mukaisesti, jos kyseisessä rajoituksessa noudatetaan keskeisiltä osin perusoikeuksia ja -vapauksia ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön ja oikeasuhteinen toimenpide, ja jos rajoitus täyttää jonkin 23 artiklan 1 kohdassa säädetyistä rajoittamisen perusteista. Ehdotetun rajoituksen perusteena olisi 1 kohdan e alakohta eli tarve taata jäsenvaltion yleiseen julkiseen etuun liittyvät tärkeät tavoitteet. Ehdotettu säännös on tulotietojärjestelmän käyttötarkoituksen kannalta välttämätön ja sillä pyrittäisiin välttämään esimerkiksi tilanteita, joissa henkilö voisi vaatia rajoittamaan tietojensa käsittelyä esimerkiksi tavoitteenaan välttyä verojen maksamiselta tai etuuksien takaisinperinnältä taikka muulla tavoin hyötyä siitä, että oikeat ja ajantasaiset tiedot eivät olisi viranomaisten tai lakisääteistä tehtävää hoitavien tahojen käytettävissä. Lisäksi säännöksen avulla varmistettaisiin se, että suorituksen maksajan ilmoittamat tiedot ovat kaikissa tilanteissa tiedon käyttäjien käytettävissä sellaisina kuin suorituksen maksaja on ne tulorekisteriin ilmoittanut. Edellä jaksossa 5 tarkemmin selostetulla tavalla tällä on merkitystä niin tiedonsaantioikeuksien toteuttamisen kuin myös erityisesti sen kannalta, kun tietoja käytetään suorituksen maksajaa itseään koskevassa päätöksenteossa.
Tulorekisterissä olevien tulotietojen luovuttamatta jättäminen vaarantaisi merkittävässä määrin tiedon käyttäjillä olevien lakisääteisten tiedonsaantioikeuksien toteutumisen sekä hankaloittaisi niiden useimmiten pitkälle automatisoituja ja määräaikoihin sidottuja päätöksentekoprosesseja olennaisesti, minkä vuoksi ehdotetun vastustamisoikeuden rajoituksen on katsottava olevan välttämätön sekä oikeasuhtainen sillä tavoiteltuun päämäärään nähden jäsenvaltion tärkeiden taloudellisten tai rahoitusta koskevien etujen vuoksi. Rekisteröidyn kiistäessä omien tulorekisterissä olevien tietojensa paikkansa pitävyyden, talletettaisiin tieto tästä tulorekisteriin. Tietojen luovuttamisen yhteydessä Tulorekisteriyksikkö luovuttaisi tiedon käyttäjille samalla tiedon siitä, että rekisteröity on kiistänyt tietojensa paikkansa pitävyyden. Siten myös tiedon käyttäjät saisivat tiedon siitä, että tietoja voi olla joiltakin osin syytä tarkistaa muista lähteistä, mukaan lukien tulonsaaja itse. Tätä voidaan pitää riittävänä keinona suojata luonnollista henkilöä.