1.1  Tausta

Valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) vuoden 2024 tilinpäätöksen mukaan vientitakuiden ja erityistakausten kokonaisvastuut olivat konsernitasolla 21,1 miljardia euroa käsittäen nostetut ja nostamattomat vastuut sekä sitovat tarjoukset. Vientitakuiden osuus oli 20,7 miljardia euroa ja erityistakausten osuus 0,4 miljardia euroa. Nostettuja vientiluottoja oli vuoden 2024 lopussa 10,2 miljardia euroa. Valtion vientitakuista annetun lain (jäljempänä vientitakuulaki ) mukaan lasketut kokonaisvastuut olivat 16,7 miljardia euroa. Finnveran toimintaan liittyvät takaus- ja takuuvastuut ovat 32,1 miljardia euroa ollen valtion suurin takaus- ja takuuvastuukokonaisuus. Finnveran vastuissa erityistä riskiä aiheuttavat toimialakohtaiset ja asiakaskokonaisuuskohtaiset keskittymät. Erityisesti alus- ja telakkateollisuuden keskittymäriskit ovat merkittävät.  

Yhtiön vientirahoituksen enimmäisvaltuuksia on korotettu vuosina 2014, 2016, 2019 ja 2022 rahoituksen voimakkaan kysynnän vuoksi. Vuoden 2020 alusta voimaan tulleella lakimuutoksilla (1590/2019 ja 1592/2019) vienti- ja alusluottojen valtuuden enimmäismäärä on nostettu 33 miljardiin euroon ja vientitakuiden ja suojausjärjestelyjen yhteenlaskettua enimmäismäärä on nostettu 38 miljardiin euroon. 

Valtion erityisrahoitusyhtiö voi myöntää vientitakuun erityisriskinottona, kun vientiin tai ulkomaille suuntautuvaan investointiin tai niiden rahoitukseen liittyvä riski on niin suuri, että tavanomaisen riskiarvioinnin perusteella vientitakuuta ei voitaisi myöntää. Vientitakuun myöntäminen erityisriskinottona edellyttää ministeriön päätöstä siitä, että vientitakuun myöntämiselle on tärkeitä elinkeinopoliittisia tai kilpailukykyyn liittyviä perusteita. Kesäkuussa 2023 voimaan tulleella lakimuutoksella (326/2023) lain 6 §:ssä tarkoitettujen erityisriskinoton vientitakuiden takuuvastuuta korotettiin 5 miljardista eurosta 8 miljardiin euroon. Mainitulla lakimuutoksella pyrittiin parantamaan yhtiön mahdollisuuksia toteuttaa elinkeinopoliittista tehtäväänsä viennin edistämiseksi ja yritysten kansainvälistämiseksi. Erityisriskinottoon liittyvää päätöksentekomenettelyä selkeytettiin, ja lisäksi korkean riskin maita koskevasta valtuusmenettelystä luovuttiin.  

Työ- ja elinkeinoministeriössä (jäljempänä ministeriö ) on valmistelussa yhtiötä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus (Hanke TEM067:00/2023), jolla on tarkoitus edelleen vahvistaa yhtiön vientiä tukevaa roolia ja viennin edistämisen rakenteita. Kokonaisuudistuksessa valmisteltavan lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.  

Erityisriskinoton vientitakuiden takuuvastuun korotustarve johtuu kasvaneesta viennin rahoituksen kysynnästä, minkä vuoksi 8 miljardin euron enimmäismäärä on lähikuukausina osoittautumassa liian alhaiseksi. Lakiesitys on kiireellinen ja tulisi saattaa voimaan jo kevätkauden 2025 aikana. Valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut lainmuutosta 25.2.2025. 

1.2  Valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Ministeriö on valmistellut esitystä tiiviissä yhteistyössä yhtiön kanssa ja konsultoinut valtiovarainministeriötä. 

Luonnos hallituksen esitykseksi on ollut lausuntopalvelussa julkisella lausuntokierroksella 10.-21,3, Esityksestä on pyydetty lausunnot seuraavilta tahoilta: valtiovarainministeriö, Finnvera Oyj, Elinkeinoelämän keskusliitto, Teknologiateollisuus ry, Suomen Yrittäjät ry, Finanssiala ry. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM033:00/2025.  

2.1  Vientitakuutoiminta

Vientitakuulain 1 §:n mukaan vientitakuutoiminnan tarkoituksena on vahvistaa Suomen taloudellista kehitystä edistämällä vientiä ja yritysten kansainvälistymistä. Vientitakuulain 3 §:n mukaan vientitakuu voidaan myöntää tavaroiden, palveluiden tai immateriaalioikeuksien vientiin tai ulkomaille suuntautuviin investointeihin, tai sellaisiin kotimaahan suuntautuviin investointeihin, joiden tarkoituksena on edistää vientiä. Vientitakuilla katetaan vientihankkeisiin liittyvistä kaupallisista ja poliittisista riskeistä johtuvaa tappionvaaraa. Vientitakuu voidaan myöntää myös vientiin tai kotimaahan suuntautuvaan investointiin myönnetyn luoton jälleenrahoituksesta syntyvän tappionvaaran varalle. 

Vientitakuista yleisin on ostajaluottotakuu, joka on vakuus luotonantajalle ulkomaisesta luotonsaajasta, takaajasta tai ostajan maasta aiheutuvien luottoriskien varalta. Viejälle takuujärjestely merkitsee kauppahinnan saamista käteisehdoin ja luotonantajalle luottoriskin siirtymistä Finnveralle, ja viime kädessä valtion vastattavaksi. Pitkän maksuajan ostajaluottotakuissa takuukate on tyypillisesti 95 prosenttia. Suomen Vientiluotto Oy:n (jäljempänä Vientiluotto ) myöntämien kiinteä- ja vaihtuvakorkoisten vientiluottojen luottoriski katetaan Finnveran myöntämillä vientitakuilla. Julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain (1543/2011) mukaiset rahoitettavat vientihankkeet koskevat lähinnä pääomatavaroita. Suomessa pääomatavaroiden vienti tarkoittaa erityisesti koneiden, laitteiden, kokonaisten laitosten ja tehtaiden sekä laivojen vientiä. Hankkeiden toteutuminen edellyttää pääsääntöisesti pitkäaikaista, yli kahden vuoden pituista rahoitusta.  

Vientitakuu kattaa kaupalliset ja poliittiset riskit sekä valtion maksuriskin, kun ulkomainen valtio on luotonsaaja tai takaaja. Vientitakuulla katettavat riskit on kuvattu vientitakuulain 4–5 a §:ssä. Vientitakuulla voidaan korvata viennistä tai viennin rahoituksen järjestämisestä syntyvä tappio, jos sopimusosapuoli, sitoumuksen antaja tai edunsaaja, joka on muu kuin takuunottaja, rikkoo sopimus- tai sitoumusvelvoitteitaan tai tulee maksukyvyttömäksi tai jos sopimusosapuolista, sitoumuksen antajasta tai edunsaajasta riippumaton poikkeuksellinen seikka estää tätä täyttämästä sopimus- tai sitoumusvelvoitteitaan. Tällainen seikka voi olla säädös, viranomaisen päätös tai toimenpide, taikka ylivoimainen este. Näiden lisäksi voidaan kotimaahan suuntautuvassa investoinnissa vientitakuu myöntää erityisestä syistä lain 5 a §:n mukaisesti kattamaan myös vieraan pääoman ehtoisesta rahoituksesta, takauksesta tai vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen jälleenrahoituksesta syntyvä tappio. 

Valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain (443/1998, jäljempänä yhtiölaki ) 4 §:ssä säädetään itsekannattavuusvaatimuksesta. Yhtiön on pyrittävä siihen, että sen toiminnan menot voidaan pitkällä aikavälillä kattaa yhtiön toiminnasta saatavilla tuloilla. Vientitakuumaksujen tulee kattaa vientitakuutoiminnasta aiheutuvien operatiivisten kustannusten ja tappioiden määrä pitkällä aikavälillä. WTO:n alainen SCM-sopimus (Agreement on Subsidies and Countervailing Measures), sisältää säännöt valtiontukien käytöstä ja korjaustoimenpiteiden soveltamisesta kansainvälisessä kaupankäynnissä. Jos kuitenkin vientitakuu myönnetään OECD:n vientiluottojärjestelyn mukaisin ehdoin, sitä ei katsota kielletyksi valtiontueksi SCM-sopimuksen nojalla. Vientitakuutoimintaa koskevat kansainväliset sopimukset on kuvattu tarkemmin hallituksen esityksessä 268/2022 vp.  

Vientitakuuta myönnettäessä onkin otettava huomioon Suomea sitovat vientitakuita koskevat kansainväliset sopimukset ja EU-säädökset. Lisäksi on huomioitava osana hankkeen kokonaisarviointia kansainväliset kilpailutekijät, hankkeen ympäristövaikutukset sekä hankkeeseen liittyvät elinkeinopoliittiset näkökohdat (vientitakuulaki 7 §). Ympäristövaikutuksiltaan merkittävät hankkeet arvioidaan ennen lopullisen vientitakuupäätöksen tekemistä kansainvälisesti vientitakuutoiminnassa yleisesti hyväksyttyjen arviointiperiaatteiden ja -menettelytapojen mukaisesti. Muita vaikutuksia voivat olla esimerkiksi vientihankkeesta aiheutuvat sosiaaliset vaikutukset, joihin luetaan muun muassa ihmisoikeusvaikutukset. 

Huomattava osa luototuksesta (noin puolet 21,1 miljardin vastuukannasta) kohdistuu alus- ja telakkasektorille. Alaa on tutkimuskirjallisuudessa pidetty suhdanneherkkänä toimialana. Kansainvälisen kaupan epävarmuustekijät heijastuvat erityisesti pitkäkestoisiin, suuriin investointihankkeisiin. Toimialalla on myös tutkimuskirjallisuuden mukaan globaalia ylikapasiteettia, jota on vaikea sopeuttaa lyhyellä aikavälillä. Erityisesti alusluottojen osalta on kuitenkin huomattava, että alusten valmistuksella on merkittäviä kerrannaisvaikutuksia, jotka ulottuvat koko kansantalouteen. Esimerkiksi telakkateollisuuden tilauskannan kasvu lisää välituotteiden kysyntää, jolla on vaikutusta talouden kehitykseen laajemmin. Teollisuudenhaara ylläpitää myös tärkeää teknologista osaamista. Meriteollisuus ry:n mukaan (meriteollisuus.fi) alalla toimii noin 1100 yritystä, jotka työllistävät noin 25000 henkeä. Alan vuosiliikevaihto on noin 7,7 miljardia euroa ja viennin osuus on tyypillisesti yli 90 prosenttia. Finnvera osallistui vuonna 2024 Meyer Turun Icon 3 -aluksen noin miljardin euron rakennusaikaiseen rahoitukseen. 

Muita yhtiön vientitakuutoiminnan kannalta keskeisiä toimialoja ovat telekommunikaatio ja metsäteollisuus. Telesektorilla solmittiin vuoden 2024 huhtikuussa yhtiön historian suurin vientitakuusopimus Nokian 1,5 miljardin dollarin toimituksille Intian 5G-verkkoon. Kaivossektorilla rahoitettiin Sibanye-Stillwaterin Keliber-litiumhanketta rahoitustakuulla, joka voidaan myöntää kotimaiseen vientiä tukevaan investointiin. Energiasektorilla rahoitettiin Wärtsilän akkuvarastojen toimituksia aurinko- ja tuulivoimaprojekteihin Yhdysvaltoihin ja Chileen, joiden yhteenlaskettu arvo oli noin 500 miljoonaa euroa. 

2.2  Erityisriskinotto ja yhteenlaskettu vastuu

Erityisriskinotosta säädetään vientitakuulain 6 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan Valtion erityisrahoitusyhtiö voi myöntää vientitakuun erityisriskinottona, kun vientiin tai ulkomaille suuntautuvaan investointiin tai niiden rahoitukseen liittyvä riski on niin suuri, että tavanomaisen riskiarvioinnin perusteella vientitakuuta ei voitaisi myöntää. Vientitakuun myöntäminen erityisriskinottona edellyttää ministeriön päätöstä siitä, että vientitakuun myöntämiselle on tärkeitä elinkeinopoliittisia tai kilpailukykyyn liittyviä perusteita. 

Lain 6 §:n 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö ohjaa valtion erityisrahoitusyhtiön erityisriskinottoa omistajaohjauksen keinoin. 

Erityisriskinotto mahdollistaa siis yhtiölle vientitakuun myöntämisen tilanteissa, joissa hankkeen riskit ovat tavallista suuremmat. Myöntämisen perusteena voi olla viennin, investointien ja työllisyyden edistäminen sekä myös ulko-, kauppa-, kehitys-, ja ympäristöpoliittisten tavoitteiden saavuttaminen. 

Vientitakuulain 10 §:ssä säädetään vientitakuiden ja suojausjärjestelyjen yhteenlasketusta vastuusta sekä lain 6 §:ssä tarkoitettujen vientitakuiden enimmäisvastuusta sekä 5 §:n 2 momentissa tarkoitettujen investointitakuiden enimmäisvastuusta. 10 §:n 1 momentin mukaan vientitakuiden ja suojautumisjärjestelyjen yhteenlaskettu vastuu saa olla enintään 38 miljardia euroa ja lain 6 §:ssä tarkoitettujen erityisriskinoton vientitakuiden takuuvastuu saa tästä enimmäisvastuusta olla enintään 8 miljardia euroa. Lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettujen investointitakuiden takuuvastuu enintään 200 miljoonaa euroa. 

Helmikuun 2025 lopussa erityisriskinoton vientitakuiden takuuvastuun määrä oli 3,7 miljardia euroa 8 miljardin euron enimmäismäärästä. Valtuudesta oli siten käyttämättä 4,3 miljardia euroa. 

Vientitakuuvaltuuden enimmäismäärä, johon erityisriskinoton vientitakuiden enimmäisvastuu sisältyy, vaikuttaa osaltaan suoraan siihen, onko Suomessa toimiva vienninrahoitusjärjestelmä. 

2.3  Toimintaympäristön muutokset

Finnveran tehtävänä on täydentää yksityistä rahoitusmarkkinaa ja paikata markkinapuutetta. Yksityisen rahoituksen saatavuus on jatkunut heikkona pitkään, johtuen muun muassa rahoituslaitoksiin kohdistuneesta kiristyneestä sääntelystä koskien vakavaraisuusvaatimuksia ja riskienhallintaa. Vienninrahoituksen markkinapuute painottuu osin suurten vientihankkeiden rahoitukseen, joissa takaisinmaksuajat ovat pitkiä.  

Vientitakuuvaltuuden enimmäismäärää on viime vuosina korotettu viennin rahoituksen kysynnän kasvun myötä merkittävästi, jotta suomalaisille vientiyrityksille olisi tarjolla kilpailukyistä vientirahoitusta suhteessa kilpailijamaihin. Ministeriö arvioi mahdollista korotustarvetta ennakoivasti seuraamalla vastuukantaa ja kysyntäennusteita ottaen huomioon julkisen talouden riskinkantokyvyn sekä toimintaympäristössä ja taloudessa tapahtuvat muutokset.  

2.4  Ohjaus, riskienhallinta ja valvonta

Ministeriö vastaa yhtiön omistajaohjauksesta sekä sen elinkeino- ja innovaatiopoliittisesta ohjauksesta asettaen elinkeinopoliittisia tavoitteita yhtiön toiminnalle vähintään kerran vuodessa. Tavoitteet tähtäävät kattamaan 4 vuoden ajanjakson. Elinkeinopoliittisia tavoitteita asetetaan muun muassa vienninrahoitusjärjestelmän kilpailukyvylle, vienninrahoitukselle ja riskienhallinnalle. Omistajapoliittisena tavoitteena on itsekannattavuus. Yhtiön tulee hoitaa liiketoimintansa siten, että yhtiön toiminnasta saatavat tuotot kattavat toiminnasta aiheutuvat kustannukset yli suhdannekierron ulottuvalla aikavälillä. Ministeriö voi tarkistaa ohjauskirjettä tarvittaessa hallituskauden aikana, esimerkiksi reagoitaessa toimintaympäristön muutoksiin tai hallituksen uusiin linjauksiin liittyen. 

Yhtiölain 6 §:n 1 momentin mukaan yhtiön valvonta kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. Ministeriö laatii yhtiön toiminnasta vuosittain valvojan arvion (SREP-arvio, Supervisory Review and Evaluation Process) ja suosituksia tavoitteenaan tukea yhtiön riskienhallinnan kehittämistä. Yhtiössä sovelletaan sisäisen pääoman ja likviditeetin arviointimenetelmää perustana rahoitusvalvonnalle. Kehikko perustuu Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) ja Finanssivalvonnan (jäljempänä Fiva ) ohjeiden ja standardien soveltamiseen ja antaa tarvittavan sisältörungon sekä järjestelmällisen lähestymistavan valvojan arvioinnin suorittamiseksi. Ministeriö soveltaa arviointikehikkoa yhtiön pääomien riittävyyden ja riskiaseman arviointiin, jossa huomioidaan myös yhtiön vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan sekä muut relevantit vastuut.  

Kehikon myötä ministeriön tarkoituksena on ollut myös kannustaa ja tukea valvottavaa osaltaan edelleen kehittämään omia riskienhallintajärjestelmiään ja pääomastrategioitaan. Arviointikehikkoa sovelletaan niin, ettei se estä valtio-omistajan yhtiölle antamien muiden tehtävien ja tavoitteiden saavuttamista. Tarkoituksena on ollut myös osaltaan luoda erityisesti valtio-omistajan päätöksentekoa varten entistä jäsentyneempi ja läpinäkyvämpi työkalu yhtiön vastuista ja riskeistä raportointiin ja niiden seuraamiseen sekä mahdollisen pääomatarpeen ennustettavuuden tukemiseksi. Yhtiön kokonaislainsäädännön uudistamisen yhteydessä on (HE valtion erityisrahoitustoiminnasta ja sen järjestämisestä) on tavoitteena siirtää vastuu yhtiön rahoitusvalvonnasta Finanssivalvonnalle. 

Finnveran hallitus päättää ja vahvistaa konsernin riskienhallinnan periaatteet ja siinä noudatettavat politiikat, käsittäen muun muassa riskinottohalukkuuden ja luottopäätösvaltuudet. Yhtiön riskien hallintaa on kehitetty ministeriön valvonnasta vastaavan yksikön ja yhtiön yhteistoiminnassa. Yhtiössä on liike- ja tukitoiminnoista riippumaton riskienvalvontatoiminto. Yksi riskienvalvontatoiminnon keskeisistä tehtävistä on arvioida ja valvoa konsernitason riskienhallintaa ja raportoida riskeistä toimivalle johdolle, riskivaliokunnalle sekä yhtiön hallitukselle. Lisäksi toiminnon vastuulla on arvioida konsernin riskiasema suhteessa hallituksen päättämään ja strategian mukaiseen riskinottohalukkuuteen. 

Finnverassa toteutetaan vuosittain sisäisen pääoman riittävyyden arviointimenettely. Valtion erityisrahoitusyhtiö ei ole pankki- tai rahoituslaitossääntelyn alainen. Finnveran tulee noudattaa EU:n ja kansallista lainsäädäntöä, mutta yhtiöön ei sovelleta EU:n vakavaraisuusdirektiiviä eikä luottolaitoslakia. Yhtiön toiminnassa tulee kuitenkin ottaa soveltuvin osin huomioon ne periaatteet, joita luottolaitosvalvojat noudattavat luottolaitoksia valvoessaan. Sen vuoksi yhtiöön sovelletaan yleiseurooppalaiseen ja kansalliseen rahoituslaitosten sääntelyyn perustuvaa valvontakehikkoa soveltuvin osin.  

2.5  Kansainvälinen kehitys

Viittaamme tältä osin perusteelliseen esitykseen hallituksen esityksessä 268/2022. 

Kyseisessä hallituksen esityksessä esitettiin kansainvälisen vertailun osalta johtopäätöksenä seuraavaa: ”Yleisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että keskeisissä kilpailijamaissa vientihankkeiden rahoituksen vastuut perustuvat valtion taseeseen riippumatta siitä, onko vientitakuulaitos valtion viranomainen tai yksityinen yhtiö, jonka omistaa osaksi tai kokonaan valtio tai joka on kokonaan yksityisessä omistuksessa. Valtio myös päättää vientitakuiden myöntämisestä. Mahdolliset tappiot korvataan valtion taseesta, eikä tulevia luottoriskejä varten kerätä kaikissa tapauksissa etukäteen pääomia. Tanskan järjestelmässä vientiluottojen myöntäminen perustuu siihen, että on olemassa riittävät omat pääomat. Pääomalaskelmassa otetaan huomioon muun ohella tehdyt jälleenvakuutukset. Pääomaan määrää on kuitenkin laskettu suhteessa vastuisiin. 

Keskeisenä havaintona voidaan myös todeta, että kaikissa vertailun kohteena olleissa maissa julkiset vienninrahoitusjärjestelmät nähdään tärkeinä vientiä edistävinä instrumentteina. Kunkin valtion teollinen rakenne määrittelee vienninrahoitusjärjestelmän toimintaan ja instrumentin käytön kokonaisvolyymiin liittyviä periaatteita sekä toiminnallisia rakenteita. Yhteisenä piirteenä on kuitenkin se, että kukin valtio pyrkii rahoitusjärjestelmiensä avulla myötävaikuttamaan viennin kehitykseen tasavertaisin kilpailuedellytyksin ( level playing field ).  

Suomen vientitakuujärjestelmässä päätöksenteko eroaa jonkin verran vertailumaiden päätöksentekojärjestelmästä. Kun muissa maissa vientitakuita koskevat päätökset tehdään valtion viranomaisten toimesta Tanskaa ja Norjaa lukuun ottamatta, on Suomessa päätöksenteko delegoitu suurimmaksi osaksi yhtiölle. Suomessa vientitakuupäätökset edellyttävät valtioneuvoston valtuutta tai päätöstä ainoastaan erityisriskinottotapauksissa. Vientitakuuhankkeiden riskinotto on Suomen järjestelmässä yhtiön vastuulla, kun useimmissa muissa vertailumaissa valtio vastaa päätöksenteon kautta vientitakuiden myöntämiseen liittyvästä riskistä. Suomessa yksittäisiä suuren riskin vientitakuuhankkeita on käsitelty raha-asiainvaliokunnan lisäksi myös valtioneuvoston talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.” 

2.6  Vientitakuiden takuuvastuun määrä

Lain 10 §:n mukaan (326/2023) lain 6 §:ssä tarkoitettujen vientitakuiden takuuvastuun määrä saa olla enintään 8 miljardia euroa. Tämä raja on lähikuukausina muodostumassa liian alhaiseksi. Ennakoitavissa olevassa ajankohtaisessa markkinatilanteessa uudeksi rajaksi ehdotetaan 12 miljardia euroa. Ennuste perustuu yhtiön arvioon huomattavasta vientirahoituskysynnän kasvusta.  

Joustava ja nopea reagointi markkinatilanteen muutoksiin on yhtiön liiketoiminnan kannalta tärkeää, eikä sillä ole muita keinoja myöntää vientitakuuta tavanomaisen riskinarvioinnin ylittävissä hankkeissa kuin erityisriskinotto. Enimmäisvastuutason ylittäminen vähäisestikin johtaisi suoraan yhtiön hallituksen toimivallan ylitykseen, minkä vuoksi hankkeen rahoittaminen olisi hylättävä. Riittämätön erityisriskinoton enimmäisvastuutaso voi muodostua vienninrahoituksen pullonkaulaksi yrityksille, aiheuttaen haasteita yhtiön nykyisen portfolion hoitamiseen ja hallinnointiin, ja estäen samalla uusien hankkeiden rahoittamisen. Valtuustasojen riittävyys on perusta Suomen julkisen vienninrahoitusjärjestelmän toimivuudelle ja viennin kilpailukyvyn ylläpitämiselle.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Vientitakuulain 10 §:n 1 momentin mukainen erityisriskinoton enimmäistakuuvastuu ehdotetaan nostettavaksi 12 miljardiin euroon. Näin ollen sen osuus koko vientitakuuvaltuuden enimmäismäärästä nousisi reilulla 10 prosenttiyksiköllä, noin 21 prosentista noin 32 prosenttiin. Korotuksella varmistetaan. että yhtiö voi vastata huomattavaan rahoituskysynnän nousuun. Erityisriskinoton takuuvastuumäärä on oltava riittävän korkealla, jotta yhtiö voi reagoida nopeasti markkinoilla tapahtuviin muutoksiin ja toteuttaa elinkeinopoliittista tehtäväänsä. Erityisriskinottohankkeet tulevat arvioitavaksi ministeriössä ja raha-asiainvaliokunnan käsittelyn myötä ne arvioidaan säännönmukaisesti ja tapauskohtaisesti myös valtiontalouden kannalta. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Lain 10 §:n 1 momentin mukaisen erityisriskinoton enimmäisvastuumäärän korottaminen turvaa yhtiön nykyisen vientiportfolion hoitamisen ja hallinnoinnin sekä sen kasvattamisen. Yhtiön arvion mukaan nykyinen raja-arvo ylittyisi jo tänä vuonna. Lisääntynyt erityisriskinoton piiriin tulevien hankkeiden määrä lisää kuitenkin valtion ehdollisia vastuita. Valtio vastaa viime kädessä yhtiön vastuista, joten mahdollisten tappioiden toteutuminen voi lisätä valtion velanottoa.  

Jos kuitenkin erityisriskinottotoimintaa rajoitettaisiin, voisi seurauksena olla merkittäviä negatiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia, kuten työpaikkojen ja verotulojen sekä osaamisen menetyksiä. Näiden yhteisvaikutusta ei pystytä ennalta arvioimaan luotettavalla tavalla. Kuitenkin voidaan todeta, että yksittäisten suurten vientikauppojen saaminen Suomeen voi merkitä satoja tai jopa tuhansia henkilötyövuosia viejäyrityksessä sekä alihankintaverkostossa. Suorien työllisyysvaikutusten lisäksi hankkeiden kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajemmalle verotuloina sekä ostovoiman ja kysynnän kasvuna.