1  Asian tausta ja valmistelu

2  Nykytila ja sen arviointi

Covid-19-epidemian ajankohtaista kansallista ja globaalia epidemiatilannetta on kuvattu hallituksen esityksessä laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta (HE 226/2021 vp.) 

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontaviraston (ECDC) uusimman 24.11.2021 julkaiseman riskinarvion mukaan Delta-viruksen nopea leviäminen EU-alueella voi aiheuttaa merkittävää tautitaakan kasvua vuoden vaihteessa 2021–2022 ellei rajoitustoimia oteta välittömästi käyttöön ja väestön rokotuskattavuutta saada nostettua. Riski tautitaakan merkittävälle lisääntymiselle koskee myös maita, joissa väestön yli 80 % rokotuskattavuus on jo saavutettu, kuten Suomea. Lisäksi ECDC suosittelee viruksen leviämisen estämiseksi tehosterokotuksia aikuisväestölle, erityisesti yli 40-vuotiaille. ECDC. Assessment of the current SARS-CoV-2 epidemiological situation in the EU/EEA, projections for the end-of-year festive season and strategies for response, 17th update. 24 Nov 2021. Saatavilla: .  

Covid-19-taudinkuva ja riskitekijät 

Covid-19-taudin aiheuttaa SARS-CoV-koronavirus. Koronavirukset ovat suuri joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. SARS-CoV-2 on perimältään läheistä sukua SARS-koronaviruksen ja lepakoilta löydettyjen koronavirusten kanssa. Kun SARS-CoV-2 lisääntyy tartunnan saaneissa ihmisissä, sen perimään ilmaantuu mutaatioita. Muuntuneet virukset, eli virusvariantit, saattavat poiketa ominaisuuksiltaan aiemmin tavatuista viruskannoista. Maailmalla kiertää useita eri koronaviruksen muunnoksia ja uusia kehittyy jatkuvasti. Delta-muunnos on tällä hetkellä lähes kaikkialla maailmassa valtavariantti. Ennemmin tai myöhemmin se todennäköisesti korvaantuu joko itsestään polveutuvalla tai täysin uudella virusmuunnoksella. SARS-CoV-2-virustartunta osoitetaan koronavirustestillä, joko osoittamalla viruksen perimää hengitystie-eritenäytteestä nukleiinihaponosoitusmenetelmällä (PCR) tai osoittamalla viruksen rakenneproteiinia antigeeniosoitustestillä. 

Covid-19-tauti on äkillinen hengitystieinfektio. Taudinkuva voi vaihdella lähes oireettomasta taudista vakavaan tautiin. Oireet voivat myös vaihdella taudin edetessä. Tavanomaisten flunssaoireiden lisäksi covid-19-tautiin voi liittyä mm. haju- ja makuaistin häiriöitä, kuumetta sekä maha-suolioireilua. Vakavaan covid-19-tautiin sairastunut voi saada keuhkokuumeen, akuutin hengitysvaikeusoireyhtymän (acute respiratory distress syndrome, ARDS) tai muita komplikaatioita, kuten laskimoverisuonitukoksia tai aivoverenkierron häiriöitä. Joillekin potilaille tulee neurologisia oireita, kuten vireystason muutoksia. Vakava koronavirustauti voi johtaa kuolemaan. Osa potilaista saattaa kärsiä covid-19-taudin pitkäaikaisoireista, kuten väsymyksestä, hengenahdistuksesta, yskästä, nivel- ja rintakivuista (ns. long covid). 

Tämänhetkisen tiedon perusteella yli 70-vuotiaat henkilöt ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion. Ikä on merkittävin vakavan koronavirustaudin riskitekijä. Tämä johtuu siitä, että elimistön puolustuskyky heikkenee, kun ikää karttuu. Ikääntyneillä on myös enemmän pitkäaikaissairauksia, jotka altistavat vakavalle koronavirustaudille. THL on selvittänyt rekisteriaineistoon sekä tieteelliseen tutkimuskirjallisuuteen perustuen vakavalle koronavirustaudille altistavia taustasairauksia 12–69-vuotiailla henkilöillä ja jakanut ne kahteen ryhmään: 1) vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet ja 2) vakavalle koronavirustaudille altistavat sairaudet. 

THL:n luokituksessa ryhmään 1 kuuluvat erittäin voimakkaasti vakavalle covid-19-taudille altistavat sairaudet, joita ovat elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus ja lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes. Lisäksi henkilöillä, joilla on Downin oireyhtymä, on erittäin suuri riski saada vakava covid-19-tauti, mikäli he saavat tartunnan. 

THL:n luokituksessa ryhmässä 2 muita vakavalle covid-19-taudille altistavia sairauksia ovat jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus, hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila, immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen, vaikea krooninen maksasairaus, tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta, uniapnea, psykoosisairaus ja sairaalloinen lihavuus. 

Elintavoista päivittäinen tupakointi voi heikentää keuhkojen toimintaa ja saattaa lisätä vaikean covid-19-infektion riskiä. 

Covid-19-riski pitkäaikaisen hoivan yksiköissä asuville 

Pitkäaikaisen hoivan yksiköissä asuvat kuuluvat iäkkäiden ja pitkäaikaissairauksia potevien ohella covid-19-taudin riskiryhmiin. 

ECDC kerää systemaattisesti tietoa covid-19-tautiryppäistä pitkäaikaisen hoidon ja hoivan yksiköissä EU-alueella. ECDC katsoo pitkäaikaisen hoivan yksiköiksi hoitokodit, eläkeläisasunnot, palvelutalot ja muut vastaavat yksiköt. Pitkäaikaisen hoivan yksiköt huolehtivat kaiken ikäisistä henkilöistä, jotka eivät pysty toimimaan itsenäisesti johtuen fyysisistä, psyykkisistä, älyllisistä tai aistillista toimintarajoitteista, jotka voivat olla seurausta esimerkiksi ikääntymisestä tai sairauksista. Pitkäaikaisen hoivan yksiköissä asuu tyypillisesti asiakkaita, jotka tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa tai valvontaa sekä ammattitaitoista sairaanhoitoa. ECDC. Data collection on COVID-19 outbreaks in closed settings with a completed vaccination programme: long-term care facilities, version 2.0. 3.9.2021. Saatavilla: .  

ECDC on kesällä 2021 selvittänyt covid-19-tautiryppäitä EU-alueella. Raportin mukaan covid-19-pandemian aiheuttama tautiriski on erityisen suuri pitkäaikaisen hoivan asukkailla ja pitkäaikaisen hoivan yksiköt ovat korkean riskin ympäristöjä covid-19-tartuntojen leviämisen aiheuttamalle tautitaakalle. Tautiryppäiden riskiä pitkäaikaisen hoivan yksiköissä on havaittu lisäävän yksikön suurempi asukasmäärä, yleinen väestön covid-19-ilmaantuvuuden kasvu, lyhyt etäisyys eri pitkäaikaisen hoivan yksiköiden välillä sekä asukkaiden monisairastuvuus. Kesään 2021 mennessä kuusi maata ml. Suomi oli raportoinut ECDC:lle yhteensä 18:sta pitkäaikaisen hoivan tautiryppäästä. Delta-viruskannan aiheuttamissa tautiryppäissä asukkaista sairastui lähes puolet riippumatta rokotusstatuksesta. Henkilökunnasta sairastuneiden osuus oli vähäisempi erityisesti rokotettujen keskuudessa. Sairaalahoitoon tartunnan saaneista asukkaista joutui noin kuudesosa riippumatta rokotusstatuksesta. Covid-19-tautiin menehtyi noin joka kahdeksas tartunnan saanut pitkäaikaisen hoivan asukas riippumatta rokotusstatuksesta. Toimenpiteinä pitkäaikaisen hoivan asukkaiden suojaamiseksi covid-19-taudilta ECDC ehdottaa asukkaiden sekä henkilökunnan rokottamista, hygienia- ja muita lähikontaktin syntymistä estäviä toimia sekä testausta ja tartunnanjäljitystä. ECDC. Rapid Risk Assessment: COVID-19 outbreaks in long-term care facilities in the EU/EEA in the context of current vaccination coverage. 26.7.2021. Saatavilla:  

Covid-19-taudin tarttuminen 

SARS-CoV-2 tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa. Lähikontaktissa korona voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut on esimerkiksi yskinyt käsiinsä ja on sen jälkeen koskenut toiseen ihmiseen. Covid-19-taudin itämisajaksi on arvioitu 1–14 päivää, yleisimmin oireet ilmaantuvat noin 4–5 päivää tartunnasta. Koronavirustautiin sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan oireisen taudin alussa ja juuri ennen oireiden alkua. Tartuttavuus laskee jyrkästi ensimmäisten oireisten päivien jälkeen, mutta virusta voi erittyä lieväoireisessa koronavirustaudissa noin viikon ajan ja vakavimmissa tautimuodoissa jopa kaksi viikkoa. Tartunnan saanut henkilö voi levittää virusta eteenpäin jo 1–2 vuorokautta ennen oireiden alkamista. Myös oireeton henkilö saattaa toimia tartunnanlähteenä. Valtaosan tartunnoista aiheuttavat kuitenkin oireiset henkilöt. 

ECDC luokittelee myös altistumistilanteet korkean ja matalan riskin altistumisiin. Korkean riskin altistumistilanteena pidetään kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista covid-19-tartunnan saaneen kanssa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan 24 tunnin sisällä. Lisäksi korkean riskin altistumiseen luetaan fyysinen kontakti, suora kontakti tartunnan saaneen tartuttaviin eritteisiin (esim. yskiminen) ja oleskelu suljetussa tilassa tartunnan saaneen kanssa yli 15 minuutin ajan. Korkean riskin altistumisiin työtehtävissä ECDC katsoo terveydenhuollon työntekijät tai muut työntekijät, jotka ovat hoitotehtävissä potilaan kanssa tai laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät covid-19-tartunnan saaneen näytteitä, ellei asianmukaisia suojavarusteita ole käytössä.  

Matalan riskin altistumisiin ECDC katsoo tilanteet, joissa kasvokkain tapahtuva kohtaaminen toteutuu yli kahden metrin etäisyydellä tai oleskelu suljetussa tilassa on kestänyt alle 15 minuuttia. Työntekijöiden osalta matalan riskin altistumiseksi katsotaan tilanne, jossa suojavarusteet ovat asianmukaisesti olleet käytössä. Lisäksi suurempi tartuntariski liittyy tilanteisiin, joissa covid-19-tartunnan saanut on samasta taloudesta, altistuminen tapahtui oireiden alkaessa, altistumiseen on liittynyt erittäin runsaasti pisaroita tai altistuminen on tapahtunut tietyissä suuren riskin tiloissa. ECDC. Contact tracing in the European Union: public health management of persons, including healthcare workers, who have had contact with COVID-19 cases – fourth update. 28.10.2021. Saatavilla: .  

THL luokittelee altistumistilanteet vastaavasti suuren riskin altistumisiin (lähikontaktit) sekä pienen riskin altistumisiin (muut kontaktit). Lähikontaktiksi katsotaan tilanteet, joissa kohtaaminen kasvotusten on kestänyt yli 15 minuuttia alle 2 metrin etäisyydellä, fyysinen kontakti, suojaamaton kontakti eritteisiin, yli 15 minuutin oleskelu suljetussa tilassa 24 tunnin aikana sekä tilanteet, joissa henkilökunta on hoitanut tartunnan saanutta henkilöä ilman asianmukaista suojautumista ja covid-19-näytteitä käsitellyt laboratoriohenkilökunta. THL ohjeistaa myös, että altistumistilanteiden arvioinnissa tulee huomioida myös puitteet, eli tilan koko ja ilmanvaihto sekä altistumisen luonne ja kesto. THL. Toimenpideohje epäiltäessä koronaviruksen (SARS-CoV-2) aiheuttamaa COVID-19-infektiota. Päivitetty 21.10.2021. Saatavilla: .  

Covid-19-tartuntojen ehkäisy 

Covid-19-tartuntoja voidaan ehkäistä lääkkeettömillä keinoilla, tartuntoja seulomalla sekä rokotteiden avulla. Lääkkeettömiä tartunnantorjuntakeinoja ovat lähikontaktin välttäminen, hygieniatoimet ja suojavarusteiden käyttö. Lisäksi tartunnanjäljityksen, tartunnan saaneiden eristämisen ja altistuneiden karanteenin avulla voidaan pysäyttää tartuntojen leviäminen tartuntaketjuissa. Oireettomia henkilöitä testaamalla (seulonta) voidaan löytää oireettomia tai vielä itämisvaiheessa olevia tartuntoja. Covid-19-rokotusten avulla voidaan ehkäistä vaikeaa sairautta sekä ehkäistä tartuntojen leviämistä. Alle kuusi kuukautta aiemmin sairastetun covid-19-taudin arvioidaan antavan vastaavan suojan kuin rokotusten. Eri ehkäisymenetelmät täydentävät toisiaan ja tehokas tartuntojen torjunta edellyttääkin eri toimenpiteiden kattavaa ja tarkoituksenmukaista käyttöä. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon työtilanteissa riittävien etäisyyksien ylläpitäminen ja lähikontaktin välttäminen ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan potilas- ja asiakastyö usein vaatii läheistä kontaktia hoidettavan ja ammattilaisen välillä. Koska covid-19-virus voi tarttua jo ennen oireiden alkamista, ei viruksen tarttumista voi estää jäämällä pois töistä oireiden alkaessa. Lisäksi osa tartunnan saaneista ovat oireettomia ja he voivat silti levittää tautia. Näin ollen tartuntojen torjunta sosiaali- ja terveydenhuollossa nojaa erityisesti hygieniatoimiin ja suojavarusteiden käyttöön, testaukseen ja rokotuksiin. Suojainten käyttökään ei ole ollut aina riittävä keino ehkäisemään tartuntoja, mistä ovat osoituksena epidemian aikaiset sairaala-, hoivakoti- ja laitosepidemiat. 

Tartuntatautilain 48 §:ssä säädetään työnantajan velvollisuudesta käyttää tarpeellisen rokotussuojan omaavaa henkilöstöä tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden potilaiden ja asiakkaiden kanssa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskentelyssä. Työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakas- ja potilastiloissa työskentelyyn henkilöä, jolla on puutteellinen rokotussuoja. Voimassa olevan 48 §:n mukaan työntekijällä ja työharjoitteluun osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Lisäksi edellytetään rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan ja imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan.  

Nykyinen sääntely ei velvoita työnantajaa varmistamaan, että covid-19-taudin vakaville seurauksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden kanssa työskentelisi vain sellaista henkilökuntaa, joiden osalta riski covid-19-taudin tartuttamisesta asiakkaalle tai potilaalle olisi mahdollisimman pieni. 

Covid-19-rokotteiden teho ja turvallisuus 

Kaikkien Suomessa käytettävien koronarokotteiden suojateho vakavaa koronatautia on erinomainen, jopa yli 90 %. Lieväoireista ja oireetonta tartuntaa vastaan teho on hieman heikompi, mutta kuitenkin yleensä hyvä. Koronarokotuksen antama suoja ei ole kuitenkaan täydellinen.  

Koronarokotus ei suojaa kaikkia yhtä hyvin tautia vastaan. Tämä on tyypillistä kaikille rokotuksille. Esimerkiksi voimakkaasti immuunipuutteisilla ja heikkokuntoisilla ikääntyneillä rokotusten antama suoja jää tyypillisesti heikommaksi kuin perusterveillä ja nuorilla. Rokotus toimii siten huonoimmin juuri niillä henkilöillä, jotka ovat myös kaikkein alttiimpia vakavalle taudille. 

Koronarokotteita on annettu niiden lyhyen olemassaolon aikana miljardeja annoksia ja rokotteiden tehoa ja turvallisuutta tutkitaan monissa maissa tarkasti. Myös Suomessa koronarokotuksia on annettu yli 8 miljoonaa annosta ja rokotteiden tehoa ja turvallisuutta seurataan jatkuvasti. Tällä hetkellä rokotusten hyödystä on jo selvä käsitys. Rokotuksen pitkän aikavälin tehosta ja siihen tarvittavista rokotusannoksista ei vielä ole kertynyt tarvittavaa tutkimusnäyttöä, mutta seurantatietoa kertyy koko ajan lisää. Jotta Suomessa käytetyt koronarokotukset ovat saaneet ehdollisen myyntiluvan, Euroopan lääkeviranomainen on todennut ne riittävän turvalliseksi ja tehokkaaksi suojaamaan koronataudilta. 

Koronarokotteista tiedetään, että markkinoilla tällä hetkellä olevista rokotteista mikään ei kokonaan estä rokotettua saamasta virustartuntaa ja tartuttamasta tautia eteenpäin. Rokotus kuitenkin vähentää taudin tarttumisen todennäköisyyttä lyhyellä seuranta-aikavälillä. Rokotuksen tärkein muita suojaava ns. epäsuora vaikutus on rokotetun oman tartunnan estäminen. Kun rokote estää infektion, rokotettu ei tartuta lainkaan. Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida, että sattumanvaraisesti valitun henkilön nenänielunäytteen positiivisen koronatestinäytteen todennäköisyys laskee 60–80 %, jos henkilö on saanut toisen rokoteannoksen muutaman kuukauden sisällä. Tämä kuvaa siis rokotteen suoraa suojaa rokotetulle itselleen. 

Jos rokotettu kuitenkin saa tartunnan kahden annoksen jälkeen, rokotettu erittää virusta keskimäärin lyhyemmän aikaa ja on siksi vähemmän tartuttava ympäristölleen kuin täysin rokottamaton tai vain yhden rokoteannoksen saanut henkilö. Tämä rokotusten antama suoja tartuttavuutta vastaan on hiljattain Comirnaty-rokotteen saaneilla noin 40–50 % Deltaviruksen aiheuttamaa jatkotartuntaa vastaan. 

Rokotussuojan heikkeneminen koronainfektiota vastaan 

Suomessa on annettu kaksi ensimmäistä koronarokoteannosta pitkällä, keskimäärin 12 viikon aikavälillä, joka poikkeaa mRNA-rokotteiden myyntiluvan suosituksesta ja siitä mitä valtaosa korkean tulotason maista on omassa ohjelmassaan käyttänyt. Sen vuoksi muiden maiden tuloksia rokotteiden suojatehosta ja sen kestosta ei voida suoraan soveltaa Suomeen.  

Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella kaksi kertaa rokotettujen suojateho koronainfektiota vastaan on laskenut 16–69-vuotiailla terveydenhuollon ammattilaisilla 3-6 kuukauden kuluttua toisesta rokoteannoksesta 80 %:n suojatehosta noin 70 % suojatehoon, kun tarkastellaan henkilöitä, jotka ovat saaneet rokoteannokset useiden viikkojen väliajalla. Yli 70-vuotiailla rokotteiden suojateho tartuntaa vastaan pitkällä aikavälillä annettuna on vielä 3-6 kuukauden kuluttua noin 70-75 % tasolla kaikilla Suomessa käytetyillä rokotevalmisteilla.  

Lisäksi THL:n tekemät rekisteripohjaiset analyysit osoittavat, että suojateho vakavaa covid-19-tautia vastaan laskee vain hieman, yli 90 %:sta noin 85–90 %:iin 3–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta yli 70-vuotiailla ja riskiryhmissä. Alle 60-vuotiailla perusterveillä ihmisillä kahden koronarokoteannoksen antama suoja vakavaa tautia vastaan on kuitenkin toistaiseksi säilynyt erittäin hyvin.  

Julkaistujen kansainvälisten tutkimusraporttien ja kansallisten rekisterien tietojen perusteella voidaan todeta, että kahden koronarokotteen perussarjan jälkeen suojateho heikkenee koronainfektiota vastaan 3–6 kuukauden jälkeen toisesta annoksesta, mutta pitkällä rokoteannosten välillä laskun seurannat rekisteriaineistoista on tehty pitkälti Deltaviruksen aikana. Suojatehon heikkeneminen sekä tartuntaa että vakavaa tautia on nuorilla ja perusterveillä henkilöillä hitaampaa kuin ikääntyneillä ja kroonisia tauteja sairastavilla, tosin kotimaista seuranta-aineistoa ei tästä ole vielä ehtinyt muodostua. 

Rokotussuojan heikkeneminen tartuttavuutta vastaan 

Rokotusten tuottamaa suojaa tartuntaa vastaan, saati sen heikkenemistä ajassa, on vaikea tutkia. Kotimaista aineistoa tästä ei ole Deltaviruksen aikakaudelta. Kansainvälisesti on arvioitu, että rokotusten suoja tartuttavuutta vastaan on Comirnaty-rokotteella noin 40–50 % Deltaviruksen aiheuttamaa jatkotartuntaa vastaan, mutta laskee kolmen kuukauden jälkeen tasolle 25%. Vaxzeria-rokotteen tuottama tartuttavuuden vähenemä on vähäisempi kuin Comirnaty-rokotteella, mutta runsaamman antigeenimäärän Modernan Spikevax-rokotteella suoja on todennäköisesti pidempi kuin Comirnaty-rokotteella. 

Kun otetaan huomioon sekä tartuntojen että tartuttavuuden vähenemä, ensimmäisten kuukausien aikana toisesta mRNA-rokoteannoksesta rokotus vähentää kokonaistartuttavuuspotentiaalia noin 90 %. Myöhemmin, eli noin 3-6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta rokotus vähentää kokonaistartuttavuuspotentiaalia pitkällä annosvälillä rokotetuilla noin 75 %. 

Myös annosvälillä on merkittävä vaikutus rokotteen tuottamaan suojaan. Suomessa valtaosa väestöä on saanut ensimmäisen ja toisen annoksen pidemmällä (vähintään 6 viikon) annosvälillä, millä saadaan aikaiseksi parempi immuunivaste ja siten pitkäkestoisempi suoja. Kanadalaistutkimuksessa mRNA-rokotteilla saavutettiin pidemmällä annosvälillä (yli 7 viikon annosväli) 5-10 % parempi suojateho sekä tartuntaa että vakavaa tautia vastaan verrattuna 3-4 viikon annosvälillä rokotteen saaneisiin; tässä tutkimuksessa suoja tartuntaakin vastaan säilyi varsin korkeana (>80% myös lyhyellä annosvälillä) 5-7 kuukauden seurantajakson aikana. Pidemmällä annosvälillä (yli 6 viikkoa) saavutetaan merkitsevästi korkeammat, yli kaksinkertaiset vasta-ainepitoisuudet verrattuna 3-4 viikon annosväliin. Muistisoluvaste kypsyy ja paranee annosvälin pidentyessä, ja kolmen kuukauden annosvälillä saavutettiin jo yli kolminkertainen vasta-ainepitoisuus myös hyvin ikääntyneillä. Vasta-ainevasteen parantuminen annosvälin pidentyessä kertoo siitä, että immuunivaste on ehtinyt kypsyä ennen toista rokoteannosta, jolloin saadaan aikaiseksi tehostevaste. Pidemmällä annosvälillä saavutettu parempi immuunivaste ja korkeammat vasta-ainepitoisuudet todennäköisesti suojaavat pidempään sekä vakavaa tautia että tartuntaa vastaan. 

Kolmannen koronarokoteannoksen tuoma lisäsuoja 

On jo immunologista sekä tehotutkimusnäyttöä siitä, että kolmas rokoteannos parantaa heikentynyttä suojaa sekä lievää koronainfektiota, että vaikeaa koronatautia vastaan. Koronapandemian edelleen jatkuessa on tärkeää, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat suojataan koronarokotteilla parhaimpaan mahdolliseen näyttöön perustuen. Suomesta ja ulkomailta on kiistatonta näyttöä siitä, että vanhuus, sairaudet ja niihin käytetty lääkitys vähentävät ihmisen puolustuskykyä sekä covid-19 tautia vastaan että vastetta koronarokotteille. Tämän vuoksi THL on jo suositellut kolmansia annoksia kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä lääketieteellisille riskiryhmille. Lisäksi THL on ehdottanut, että vakavalle koronataudille alttiita ihmisiä hoitaville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ryhdytään antamaan kolmansia annoksia.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on 2.12.2021 suositellut, että kolmansia koronarokoteannoksia aletaan tarjota kaikille 18 vuotta täyttäneille 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen. Suosituksen perusteena on koronavirusinfektioiden määrän vähentäminen ja tartuntojen leviämisen estäminen. Kolmas rokoteannos vähentää viruksen kiertoa väestössä ja parantaa suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan. 

Rokotteiden vaikutus tartuntojen ehkäisyyn 

Koronarokotuksesta tiedetään, että rokote ei välttämättä kokonaan estä rokotettua tartuttamasta tautia eteenpäin. Rokotus kuitenkin merkittävästi vähentää taudin tarttumisen todennäköisyyttä. Kun rokote estää infektion, rokotettu ei tartuta lainkaan. Jos rokotettu saa tartunnan kahden annoksen jälkeen, rokotettu erittää virusta vähemmän ja lyhyemmän aikaa ja on siksi vähemmän tartuttava ympäristölleen kuin täysin rokottamaton tai vain yhden rokoteannoksen saanut henkilö. 

Merkittävin muita suojaava vaikutus rokotteella on henkilön oman tartunnan estäminen. Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida, että sattumanvaraisesti valitun henkilön nenänielunäytteen positiivisen koronatestinäytteen todennäköisyys laskee 60 - 80 %, jos henkilö on saanut toisen rokoteannoksen muutaman kuukauden sisällä. Koska rokotetuissa on merkittävästi vähemmän tartunnan saaneita, heidän riskinsä tartuttaa koronavirus toiseen henkilöön on merkittävästi pienempi. On kuitenkin ilmeistä, että tämä suoja heikkenee mitä pidempi aika rokotuksesta on kulunut.  

Vaikka rokotetut voivat saada tartunnan ja he myös erittävät koronatartunnan saadessaan virusta, rokotettujen riski aiheuttaa jatkotartunta on vähäisempi kuin rokottamattomilla. Tämä rokotusten antama suoja on juuri Comirnaty-rokotteen saaneilla noin 40 – 50 % Deltaviruksen aiheuttamaa jatkotartuntaa vastaan. Myös tämä suoja heikkenee ensimmäisten kuukausien aikana merkittävästi. Kolmen kuukauden jälkeen suoja on Comirnaty-rokotteella enää noin 25 % Deltavirusta vastaan ja Vaxzevria-rokotteen synnyttämä suoja on käytännössä jo hävinnyt 3 - 4 kuukauden jälkeen.  

Rokotetut terveydenhuollon ammattilaiset suojaavat potilaita siis kahdella tapaa: vähentämällä omaa tartuntariskiään eli todennäköisyyttään tuoda virus terveydenhuollon yksikköön, ja mahdollisen tartunnan saatuaan pienentämällä omaa tartuttavuuttaan. Kun nämä kaksi suojavaikutusmekanismia yhdistetään, saadaan rokotuksen henkilön kokonaistartuttavuuspotentiaalia vähentävä vaikutus verrattuna rokottamattomaan henkilöön. Ensimmäisten kuukausien aikana toisesta mRNA-rokoteannoksesta rokotus vähentää kokonaistartuttavuuspotentiaalia noin 90 %. Myöhemmin, noin kuuden kuukauden kuluttua toisesta annoksesta rokotus vähentää kokonaistartuttavuuspotentiaalia noin 60 %. Varovaisenkin arvion mukaan rokote vähentää yli puolet terveydenhuollon ammattilaisen muutoin aiheuttamista potilastartunnoista verrattuna rokottamattomaan henkilökunnan jäseneen. 

Sairastetun covid-19-taudin antama suoja 

Valtaosalle koronavirustartunnan saaneista muodostuu vasta-aineita tartunnan seurauksena. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista on neutraloivia vasta-aineita ja T-soluimmuniteettia todettavissa vielä yli vuoden jälkeen tartunnasta. Koronavirusrokotteiden immunogeenisuustutkimuksissa on havaittu, että kaksi rokoteannosta saaneilla tutkittavilla vasta-aineiden ja neutraloivien vasta-aineiden määrä olivat keskimäärin vähintään samaa tasoa kuin SARS-CoV-2-infektion sairastaneilla. Vasta-aineiden määrässä on kuitenkin tartunnan saaneiden välillä suuria eroja. Oireettoman tartunnan saaneilla tai lieväoireisen taudin sairastaneilla vasta-aineita muodostuu keskimäärin selkeästi vähemmän kuin vakavan, sairaalahoitoa vaatineen taudin sairastaneilla.  

Sosiaali- ja terveysalan työvoima ja alan rokotuskattavuus  

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialalla (Q Terveys- ja sosiaalipalvelut) työskenteli vuonna 2020 yhteensä 402 000 työllistä, joista 132 000 yksityisellä sektorilla ja 268 000 julkisella sektorilla. Tilastoinnissa määrään lasketaan myös varhaiskasvatus, ja työllisten määrään sisältyvät myös ne henkilöt, jotka työskentelevät tehtävissä, joihin ei edellytetä sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Näistä 174 000 työskenteli terveyspalveluissa, 95 000 sosiaalihuollon laitospalveluissa ja 133 000 sosiaalihuollon avopalveluissa. Palkansaajien määrä näillä toimialoilla oli yhteensä 381 000 henkilöä vuonna 2020. Työssäkäyntitilaston mukaan lastenhoitotyöntekijöitä oli vuonna 2019 noin 42 000, joista lähes kaikki palkansaajia. Tästä voidaan päätellä, että muualla sote-alalla paitsi varhaiskasvatuksessa on töissä noin 340 000 palkansaajaa. 

Pelkästään ammattiryhmien kautta tarkasteltuna sote-alan ammateissa työskenteli työssäkäyntitilaston mukaan 268 000 henkilöä, joista 256 000 palkansaajia. Sote-aloilla on töissä kuitenkin myös muiden alojen ammattilaisia. Sosiaali- ja terveysala on erittäin naisvaltainen. Alan palkansaajista miehiä on vain 53 000 henkeä, eli 16 prosenttia. 

Kattavia tietoja sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden rokotuskattavuudesta ei ole saatavilla. THL on todennut 27.10.2021 antamassaan lausunnossa, että terveydenhuollon ammattiryhmien rokotukset ovat edenneet hyvin. Helsinki GSE on lisäksi arvioinut eri ammattiryhmien rokotuskattavuustietoja. Ammattitieto on saatavilla noin 60 prosentille koronatartunnan saaneista, joten niiden perusteella ei voi tehdä tarkkoja johtopäätöksiä kattavuudesta. Helsinki GSE tilannehuoneen (tilanne 7.11.2021) mukaan toisen rokotusannoksen saaneissa ammattiryhmissä hoitotyön erityisasiantuntijoiden, lääkäreiden, proviisoreiden, kuulontutkijoiden, puheterapeuttien, hammaslääkäreiden, bioanalyytikoiden ja fysioterapeuttien keskuudessa rokotuskattavuus oli yli 90 prosenttia. Rokotuskattavuus oli matalin (80 % tai alle) sosiaalialan, kehitysvammaisten sekä muiden lähihoitajien osalta. Täysin rokottamattomia on tilannehuoneen arvion mukaan oli noin 32 000 henkilöä, kun vailla toista rokotusannosta oli yhteensä 56 000 henkilöä sote-alalla Helsinki GSE Tilannehuone. .. 

Osa sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevistä ja rokottamattomista on muun väestön tapaan sairastanut covid-19-taudin. Helsinki GSE Tilannehuoneen aineiston perusteella sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalla koronatartunnan saaneiden osuus on 30.9.2021 mennessä ollut hieman yli 2,5 %. Taudin sairastaneiden ja sitä kautta suojan saaneiden osuus sosiaali- ja terveyspalveluissa työskentelevistä on siis varsin pieni, noin 10 000 henkilöä. Täysin rokottamattomista osuuden voidaan arvioida olevan alle 1 000 henkilöä. 

3  Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on suojata erityisesti covid-19-taudin vakaville seurauksille alttiiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käyttävien asiakkaiden ja potilaiden henkeä ja terveyttä.  

Esityksen tavoitteena on myös varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tarjoavan työnantajan mahdollisuus saada tieto henkilöstönsä rokotussuojasta tai sairastetusta covid-19-taudista. 

Ehdotetun sääntelyn pääasiallisten tavoitteiden lisäksi sääntelyllä olisi mahdollista turvata sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön terveyttä ja työturvallisuutta sekä osaltaan turvata myös riittävien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuutta. 

4  Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5  Muut toteuttamisvaihtoehdot

6  Lausuntopalaute

Lausuntopalaute sääntelyehdotuksesta oli pääosin positiivista. Kaikissa lausunnoissa esitystä pidettiin tärkeänä ja sääntelyä asian ja oikeustilan selkeyttämiseksi välttämättömänä. Kaikissa lausunnoissa ja kuulemistilaisuudessa esitetyissä puheenvuoroissa tuettiin esitysluonnoksen tavoitetta covid-19-taudin vakavimmille seurauksille alttiiden henkilöiden suojelemiseksi. Kaikissa lausunnoissa pidettiin hyvän ratkaisuna sitä, että asiasta säädettäisiin määräaikaisesti voimassaolevalla pykälällä. Joissakin kuulemistilaisuudessa esitetyissä puheenvuoroissa kuitenkin pohdittiin, olisiko ollut parempi säätää kokonaan uusi 48 §. Esitysluonnoksessa pidettiin hyvänä, että sääntelyssä olisi huomioituna nyt myös kotonaan asuvat asiakkaat ja potilaat voimassaolevaa 48 §:ää paremmin. Ehdotetun sääntelyn 3 momenttia pidettiin pääosin hyvänä, sillä se selkeyttäisi kyseisessä säännöksessä työnantajan velvollisuuksia ja toisaalta toimintamahdollisuuksia tilanteessa, jossa työntekijällä ei olisi riittävää suojaa covid-19-tautia vastaan. Toisaalta ehdotettua sääntelyä ei tältä osin pidetty kuitenkaan täysin ongelmattomana ja pidettiin tarpeellisena perusteluissa selkeyttää, ettei puutteellinen rokotussuoja olisi kuitenkaan irtisanomisperuste. Tämä huomio on lisätty säännöskohtaisiin perusteluihin. 

Joissakin lausunnoissa tuotiin esille, että lain tarkoitus ja tavoite ei välttämättä toteutuisi, mikäli erityisenä syynä käyttää covid-19-taudilta suojaamatonta henkilöstöä voitaisiin pitää myös henkilökunnan saatavuuteen liittyviä ongelmia. Esimerkiksi Tehy ry ja SuPer ry katsoivat lausunnoissaan, että lain tavoite ja tarkoitus ei välttämättä henkilöstöpulan vuoksi toteutuisi, jos työnantajalle annettaisiin mahdollisuus käyttää suojaamattomia henkilöitä silloin, kun lain edellyttämän suojan omaavista työntekijöistä on puute. Tehy ry esitti, että erityinen syy suojaamattoman henkilöstön käyttöön voisi olla vain henkilöön liittyvä peruste eli yliherkkyys rokotteelle tai muu terveydellinen ominaisuus, joka estää rokotteen ottamisen. Toisaalta esimerkiksi Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT kantoi lausunnossaan erityistä huolta työvoiman riittävyydestä ja piti välttämättömänä, että suojaamattoman henkilöstön käyttö tällaisissa tilanteissa mahdollistettaisiin.  

Myös oikeusministeriö nosti lausunnossaan esille sen, että sääntely ei saa johtaa hoitajapulaan ja siihen, että julkinen valta ei voisi toteuttaa perustuslaillista velvollisuutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jos ammattitaitoista henkilöstöä ei olisi sääntelyn johdosta enää riittävästi saatavilla. Tältä osin oikeusministeriö piti perusteltuna ja jopa välttämättömänä, että ehdotetussa säännöksessä tarkoitettuna ”erityisenä syynä” olisi myös tilanteet, jossa uutta 1 momentin vaatimukset täyttävää henkilöstöä ei olisi nopeasti tai ylipäänsä saatavilla. valmistelussa on alusta saakka pidetty välttämättömänä, että ehdotettu sääntely ei saa vaarantaa asiakkaan ja potilaan henkeä ja terveyttä myöskään sen vuoksi, että riittävää ja asiantuntevaa henkilöstöä ei olisi sääntelyn johdosta saatavilla. Tämän vuoksi erityisenä syynä tulisi edelleen olla mahdollisuus covid-19-taudilta suojaamattoman henkilön käyttöön tilanteessa, jossa asiakkaan tai potilaan turvallisuus edellyttäisi riittävän henkilöstön läsnäoloa. Tällaisessa tilanteessa palvelujen tuottajan tulee huolehtia kaikista muista tarvittavista varotoimenpiteistä potilaan ja asiakkaan suojaamiseksi. 

Monissa lausunnossa nostettiin esille, ettei henkilön palkanmaksua tulisi voida katkaista tilanteessa, jossa henkilöllä olisi lääketieteellinen syy sille, ettei hän voisi ottaa rokotetta. Myös oikeusministeriö kiinnitti tähän seikkaan lausunnossaan huomiota. Lausuntopalautteen johdosta sääntelyehdotusta on muutettu siten, että ehdotetun säännöksen 3 momentin mukaan yöntekijä, joka ei lääketieteellisistä syistä voisi ottaa rokotetta, voisi osoittaa suojan covid-19-tautia vastaan todistuksella hänelle enintään 72 tuntia ennen työvuoroon saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Näiden testien maksuttomuudesta säädetään jo voimassaolevan tartuntatautilain 58 k §:ssä. 

Lisäksi muutamassa lausunnossa nostettiin esiin se, että myös varhaiskasvatuksessa on riskiryhmiin kuuluvia lapsia ja katsottiin, että ehdotetun sääntely tulisi koskea myös varhaiskasvatusta. Nyt ehdotettuun sääntelyyn ei kuitenkaan tehty tältä osin muutosta, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan varhaiskasvatuksessa olevien riskiryhmiin kuuluvien lasten riski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille vertautuu muiden infektioiden aiheuttamaan riskiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos katsoo, että varhaiskasvatuksen osalta perusteltua toimia samalla tavoin kuin esimerkiksi influenssarokotusten kanssa. Näin ollen sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan rinnastaminen ei ole tarkoituksenmukaista ja niin ei ole tehty myöskään influenssarokotteiden osalta 48 §:ssä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämän tartunnanjäljitysdatasta ilmenee, että yli 60 % lasten tartunnoista on edelleen ollut peräisin kotoa tai muusta lähipiiristä, joten koulunkäyntiä tai muuta yksinomaan lasten toimintaa rajoittamalla lasten tartuntoihin ei hirveän paljoa ole mahdollista vaikuttaa. Tästä näkökulmasta katsottuna varhaiskasvatuksen henkilöstön sisällyttäminen tähän esitykseen ei vaikuttaisi välttämättömältä eikä oikeasuhtaiselta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä on myös huomattavasti enemmän kuin varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen piirissä. Perusopetuksen osalta voimassa olevan perusopetuslain (628/1998) 18 §:n mukaan oppilaalle on mahdollista tehdä yksilöllinen päätös erityisistä opetusjärjestelyistä, mikäli oppilas ei esimerkiksi omaan terveydentilaansa liittyvistä syistä voisi osallistua lähiopetukseen. Opetus voitaisiin tällöin antaa poikkeuksellisesti esimerkiksi etäopetuksena, jolloin oppilas voisi turvallisesti opiskella kotoa käsin. Jatkossa tartuntatautilakiin tehtävän laajan uudistuksen yhteydessä voisi kuitenkin olla perusteltua arvioida tarkemmin henkilöstön rokotussuojan merkitystä varhaiskasvatuksessa olevien riskiryhmään kuuluvien lasten terveyden suojelemisessa. 

Muilta osin lausuntopalautteessa tuotiin esiin joitakin ehdotuksia perustelujen täsmentämisestä ja teknisluontoisia korjausehdotuksia, jotka pääosin huomioitiin esitysluonnosta täydentämällä ja korjaamalla. 

7  Säännöskohtaiset perustelut

48 a §.Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden suojaaminen covid-19-taudilta. Pykälässä säädettäisiin covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden suojaamisesta covid-19-tautia vastaan. Covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille ja potilaille tarjottavissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sellaisissa tehtävissä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski, saisi vain erityisestä syystä käyttää henkilöä, jolla olisipuutteellinen suoja kyseistä tautia vastaan. Lisäksi säädettäisiin työnantajan oikeudesta käsitellä työntekijän, virkamiehen, viranhaltijan ja opiskelijan covid-19-suojaan liittyviä terveystietoja. Pykälän soveltamisesta virkamiehiin ja viranhaltijoihin säädetään tartuntatautilain 2 §:n 2 momentissa.  

Sosiaalihuollon palveluilla tarkoitettaisiin sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 §:ssä sekä yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain (922/2011) 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettuja sosiaalihuollon palveluja. Terveydenhuollon palveluilla tarkoitettaisiin terveydenhuoltolaissa (1326/2010) sekä yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) 2 §:ssä määriteltyjä terveydenhuollon palveluja. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, ettäsosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kaikissa sellaisissa tehtävissä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille, saisi käyttää vain erityisestä syystä henkilöä, joka ei olisi osoittanut, että hänellä on rokotuksen tai enintään kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetun laboratoriovarmistetun taudin antama suoja covid-19-tautia vastaan. Lisäksi säädettäisiin, että työntekijä, joka ei lääketieteellisistä syistä voisi ottaa rokotetta, voisi osoittaa suojan covid-19-tautia vastaan todistuksella hänelle enintään 48 tuntia ennen työvuoroon saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. 

Sääntelyn tavoitteena on suojata covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden henkeä ja terveyttä minimoimalla heidän riskiään saada covid-19-tartunta heidän hoitoonsa ja hoivaansa tai niihin liittyviin muihin tehtäviin osallistuvilta henkilöiltä. Tehtävillä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski asiakkaalle tai potilaille tarkoitettaisiin kaikkia niitä tehtäviä ja toimenpiteitä, joissa asiakkaalla tai potilaalla olisi covid-19-taudin tartuntamekanismit tuntien mahdollisuus altistua kyseiselle taudille. Sääntely ei siis rajoittuisi pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäviä hoitavaan henkilöstöön, vaan se koskisi myös esimerkiksi sellaisissa siivous- tai ruokahuollon tehtävissä toimivia henkilöitä, jotka tehtäviään hoitaessaan voisivat aiheuttaa asiakkaalle tai potilaalle covid-19-tartuntariskin esimerkiksi ollessaan hänen kanssaan samassa tilassa tai huoneessa. Covid-19-suojaa ei kuitenkaan tulisi edellyttää tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa työskentelevä henkilö toimisi esimerkiksi taloushallinnossa tai sairaalan keittiössä sellaisissa tehtävissä, joihin ei sisältyisi ollenkaan covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden tapaamista. Suoja covid-19-tautia vastaan olisi kuitenkin perusteltua olla myös sellaisissa tehtävissä toimivilla, jotka eivät ole suorassa lähikontaktissa asiakkaaseen tai potilaaseen, mutta jotka voisivat levittää tartuntaa edelleen sellaiseen henkilöstöön, joka työskentelisi tehtävissä, joihin sisältyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille ja potilaille. Näin ollen esimerkiksi tietyllä terveyskeskuksen tai sairaalan osaston henkilöstöllä tai saman sosiaalihuollon asumisyksikön työntekijöillä tulisi olla tarvittava suoja covid-19-tautia vastaan, jotta asiakkaiden ja potilaiden riski saada tartunta olisi mahdollisimman pieni. Tämä toteuttaisi osaltaan myös työturvallisuutta kyseisissä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. 

Lähikontaktin aiheuttamalla tartuntariskillä tarkoitettaisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sairaanhoitopiirin sekä kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin arviota covid-19-taudin leviämisen riskiin lähikontaktissa vaikuttavat tekijät kuten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelun luonne, asiakkaiden ja potilaiden mahdollinen oma suoja covid-19-tautia vastaan, tieto mahdollisista uusista muuntuneista viruskannoista ja niiden tartuttavuudesta sekä yleisesti niistä tehtävistä, joiden suorittamiseen liittyy covid-19-taudin leviämistavat huomioiden asiakkaan tai potilaan tosiasiallinen riski altistua kyseiselle taudille. 

Henkilön tulisi osoittaa, että hänellä on riittävä ja tarpeellinen suoja covid-19-tautia vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön tulisi esittää työnantajalle tai palvelujen tuottajalle riittävä ja luotettava selvitys codid-19-tautia vastaan saamastaan suojasta. Rokotusta ja sairastettua tautia koskevat tiedot pyydettäisiin henkilöltä itseltään. Mikäli työntekijä kieltäytyisi tietoa antamasta, olisi työnantajan asiakkaiden ja potilaiden hengen ja terveyden suojelemiseksi katsottava, ettei työntekijällä, virkamiehellä, viranhaltijalla tai opiskelijalla olisi 1 momentissa tarkoitettua suojaa, jolloin hän ei voisi työskennellä covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden kanssa ilman erityistä syytä. Työnantaja voisi halutessaan sopia tietojen säilytyksestä ja henkilön covid-19-suojan ajantasaisuuden varmistamisesta myös työterveyshuollon kanssa, mutta vastuu asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamisesta olisi kuitenkin aina palvelujen tuottajalla itsellään. 

Asiakkaiden ja potilaiden alttius covid-19-taudin vakaville seuraamuksille arvioitaisiin lääketieteellisillä perusteilla. Joillekin asiakas- ja potilasryhmille covid-19-taudin vakava tautimuoto tai taudin seuraamukset ovat vaarallisempia kuin toisille. Toisilla lievänä tai jopa oireettomana ilmenevä tauti voi aiheuttaa vakavan vaaran tiettyjen asiakas- ja potilasryhmien terveydelle ja heillä tauti voi johtaa myös kuolemaan. Covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiita asiakas- ja potilasryhmiä olisivat esimerkiksi ikääntyneet sekä henkilöt, joilla olisi vakavalle covid-19-taudille erittäin voimakkaasti altistavia perussairauksia. Tällaisia erityisen voimakkaasti covid-19-taudille altistavia perussairauksia olisivat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottaman lääketieteelliseen riskinarvioon perustuvan listauksen ryhmään 1 ja 2 kuuluvat henkilöt. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Riskiryhmien koronarokotusten järjestys. Päivitetty: 10.11.2021. . 

Ehdotuksen covid-19-rokotuksen antamalla suojalla tarkoitettaisiin suojaa, joka henkilölle muodostuu täyden covid-19-sarjan vaikutuksena. Covid-19-rokotuksen antamalla suojalla tarkoitettaisiin myös suojaa, jonka covid-19-taudin enemmän kuin kuusi kuukautta aikaisemmin sairastanut henkilö on saanut yhden covid-19-rokotuksen saatuaan. Keskeistä ehdotetussa muotoilussa ei ole niinkään rokoteannosten lukumäärä, vaan lääketieteelliseen tietoon ja tutkimukseen perustuva rokotuksella saavutettava suojateho covid-19-tautia vastaan. Näin ollen ehdotettu muotoilu tarkoittaisi, että niissä tehtävissä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille, tulisi covid-19-tautia vastaan saavutettavaa suojaa myös ylläpitää mahdollisesti tarvittavilla tehosterokotuksilla. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan covid-19-rokotteet suojaavat koronavirustaudilta ja erityisesti sen vakavilta muodoilta. Rokotteen teho tartuntaa vastaan hiipuu kuitenkin asteittain toisen annoksen saamisen jälkeen. Rokotteen suojateho vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy valtaosalla väestöstä kuitenkin erittäin hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan. Ehdotetun sääntelyn kannalta olennaista on, että covid-19-rokotteet ehkäisevät myös viruksen erittymistä ja tarttumista ihmisestä toiseen. Siksi rokotus voi edistää niin sanotun epäsuoran suojan syntymistä, millä on olennaista merkitystä erityisesti suojeltaessa covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita ja potilaita. Edellyttämällä henkilökunnalta joko covid-19-rokotuksen tai sairastetun covid-19-taudin antamaa suojaa covid-19-tautia vastaan, voidaan vähentää riskiä taudin tarttumisesta henkilökunnalta asiakkaille ja potilaille, sekä samalla vähentää myös henkilökunnalle itselleen aiheutuvaa tartuntariskiä. 

Ehdotuksen mukaan työnantaja saisi vain erityisestä syystä käyttää 1 momentissa tarkoitettujen potilaiden ja asiakkaiden hoitamiseen muita kuin covid-19-rokotuksen tai sairastetun covid-19-taudin antaman suojan omaavia henkilöitä. Erityisenä syynä edellä kuvatulla tavalla suojaamattoman henkilöstön käyttämiselle voisi olla 1 momentin mukaiset edellytykset täyttävän henkilöstön puute tilanteessa, joissa asiakkaiden tai potilaiden turvallisuus edellyttää henkilöstön läsnäoloa. Näin olisi erityisesti tilanteessa, jossa uutta 1 momentin vaatimukset täyttävää henkilöstöä ei ole nopeasti tai ylipäänsä saatavilla. Erityinen syy olisi myös silloin, jos henkilö olisi aloittanut covid-19-rokotesarjan, mutta ei vielä olisi saanut täyttä rokotesarjaa rokotteiden antovälistä johtuen. Tällöin työnantajan tulisi kuitenkin varmistaa, että erityinen syy tällaisen henkilön käyttämiseen näissä tehtävissä poistuisi ja henkilö saisi täyden covid-19-suojan rokotusten antoväliin liittyvän suosituksen mukaisesti. 

Työntekijä, joka ei lääketieteellisistä syistä voisi ottaa rokotetta, voisi kuitenkin työskennellä tehtävissä, mikäli hän esittäisi työnantajalle luotettavan todistuksen hänelle enintään 48 tuntia ennen työvuoroon saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lääketieteellisesti päteviä syitä covid-19-rokotteen jättämiseen väliin on hyvin vähän. Lääketieteellinen syy henkilön rokottamattomuudelle arvioitaisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksen mukaisesti ja tällainen syy voisi olla esimerkiksi se, että henkilö olisi saanut harvinaisen vakavan allergisen reaktion rokotuksen jälkeen, eikä vaihtoehtoista rokotetta olisi tarjolla. Tällöin henkilön rokotesarja olisi jäänyt kesken. Työntekijän tulisi esittää luotettava todistus siitä, että hänellä on lääkärin toteama lääketieteellinen syy sille, ettei hän voisi covid-19-rokotetta ottaa. Lääketieteellisen syyn vuoksi covid-19-todistuksen saamiseksi tehtävät testit on säädetty maksuttomiksi tartuntatautilain 58 k §:n nojalla. Kunnan tulee säännöksen mukaan järjestää kunnassa asuville henkilöille, jotka eivät lääketieteellisistä syistä voi ottaa covid-19-rokotetta, maksutta heidän 58 i §:n 1 momentissa tarkoitetun koronatodistuksen saamiseksi tarvitsemansa covid-19-testaus. Henkilöllä olisi oikeus esittää ko. todistus työnantajalle. 

Edellä tarkoitetuissa tilanteissa työnantajan olisi kaikin keinoin pyrittävä varmistamaan, että vailla rokote- tai sairastetun taudin tuomaa suojaa toimiva työntekijä ei työssään aiheuttaisi vaaraa 1 momentin tarkoittamille potilaille ja asiakkaille. Työnantajan olisi huolehdittava potilasturvallisuuden kannalta riittävän suojavarustuksen käyttämisestä lähikontaktitilanteissa. Lisäksi työnantajalle toimitettu 48 tunnin sisällä tehdyn covid-19-testin negatiivinen tulos voisi olla osoitus työntekijän terveysturvallisuudesta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työnantajan oikeudesta käsitellä työntekijän tai työharjoittelussa olevan opiskelijan 1 momentissa tarkoitettuihin tehtäviin soveltuvuutta koskevia tietoja riittävän covid-19-suojan varmistamiseksi. Tartuntatautilain 2 §:n 2 momentin mukaisesti sääntelyä sovelletaan myös virkamieheen, virkasuhteessa olevaan ja näihin verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöön sekä työnhakijaan. Tämä olisi tarpeellista työntekijän ja opiskelijan rokotuksen tai alle kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetun covid-19-taudin antaman suojan selvittämiseksi ja näin ollen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajalle 1 momentissa säädetyn asiakkaiden ja potilaiden suojaamisvelvollisuuden täyttämiseksi. Momentissa viitattaisiin yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) 5 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään työntekijän terveydentilatietojen käsittelyyn oikeutetuista henkilöistä. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan lakia sovelletaan myös virkamieheen, virkasuhteessa olevaan ja näihin verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa olevaan sekä soveltuvin osin työnhakijaan. Ehdotettu työnantajan oikeus henkilötietojen käsittelyyn perustuisi EU:n tietosuoja-asetuksen (2016/679) 6 artiklan 1 kohdan d ja e alakohtiin sekä 9 artiklan 2 artiklan i alakohtaan. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi tietojen säilyttämisajasta. Tiedot olisi säilytettävä niin kauan kuin ne olisivat tarpeen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja koskevan valvonnan toteuttamiseksi, mutta hävitettävä kuitenkin viimeistään kolmen vuoden kuluttua siitä, kun 1 momentissa tarkoitettu henkilön soveltuvuuden arviointi on tehty. Säännös poikkeaa yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 5 §:n 4 momentissa säädetystä tietojen säilytysajasta ja tietojen hävittämisvelvollisuudesta. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain mukaan terveydentilaa koskevat tiedot on poistettava välittömästi sen jälkeen, kun käsittelylle ei ole enää perustetta. Nyt ehdotettava säilytysaika perustuu siihen, että kahta vuotta vanhempaan tapahtumaan perustuvaa valvonta-asiaa ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä. Myös valvonta-asian käsittelyyn tarvitaan oma aikansa, minkä vuoksi säilytysajan tulisi olla vähintään kaksi vuotta, mutta valvonnan ollessa vireillä säilytysajan tulisi olla jonkin verran kahta vuotta pidempi. Tämä on välttämätöntä, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja valvova viranomainen voisi selvittää, onko toiminnanharjoittaja riittävällä tavalla huolehtinut asiakas- ja potilasturvallisuudesta. Toisaalta säilytysaika mahdollistaa sen, että palvelujen tuottaja voi tosiasiallisesti osoittaa suojanneensa lain edellyttämällä tavalla covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden terveyttä. Säilytysaika tulee kuitenkin rajata vain siihen, kuin on niiden käyttö- ja säilytystarkoitus huomioiden välttämätöntä. Näin ollen tiedot tulisi hävittää aina viimeistään kolmen vuoden kuluessa siitä, kuin henkilön soveltuvuus kyseisissä tehtävissä työskentelyyn olisi arvioitu. Työnantajalla on mahdollisuus toteuttaa selvitysvelvollisuutensa ja ajantasaisen covid-19-suojan arviointi myös työterveyshuollon palveluja hyödyntäen. 

Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajalla olisi ehdotetun 1 momentin perusteella velvollisuus varmistua myös siitä, että kyseisissä palveluissa sellaisissa tehtävissä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille, ei myöskään voisi ilman erityistä syytä toimia sellaiset itsenäiset ammatinharjoittajat tai ostopalveluna hankitut muut palvelujen tuottajat ja niiden henkilöstö, joilla ei olisi säännöksessä tarkoitettua suojaa covid-19-tautia vastaan. Itsenäiset palvelutuottajat eivät kuulu yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain soveltamispiiriin, mutta palvelujen tuottaja tai järjestäjä voi sopimusoikeudellisesti edellyttää itsenäiseltä ammatinharjoittajalta riittävää suojaa covid-19-tautia vastaan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toisaalta työnantajan ja toisaalta työntekijän asemasta tilanteessa, jossa työntekijä ei puuttuvan rokotesuojan tai sairastetun taudin antaman suojan vuoksi täytä pykälän 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä.  

Jos 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä ei olisi riittävää suojaa covid-19-tautia vastaan tai hän ei antaisi tietoa siitä, onko hänellä rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja covid-19-tautia vastaan, ei työnantaja voisi ilman erityistä syytä käyttää häntä sellaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, joissa hoidetaan covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita ja potilaita. Tällaisessa tilanteessa työnantajan olisi ensisijaisesti selvitettävä, löytyykö työntekijälle jotakin muuta työtä, jossa työntekijän covid-19-rokotuksen antamalla suojalla tai covid-19-taudin sairastamisen johdosta saadulla suojalla ei olisi asiakkaiden ja potilaiden sekä toisaalta myös työntekijän itsensä kannalta niin suurta merkitystä kuin sillä on covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden terveydelle.  

Momentin mukaan työnantajan muun työn tarjoamisvelvollisuus olisi laaja. Ensisijaisesti työntekijälle olisi tarjottava muita hänen työsopimuksensa mukaisia tehtäviä. Jos tällaisia työtehtäviä ei olisi tarjolla, työntekijälle olisi tarjottava muita hänelle sopivia töitä. Töiden sopivuutta olisi arvioitava ennen muuta työntekijän ammattitaidon, koulutuksen, osaamisen ja työkokemuksen kannalta.  

Velvollisuus selvittää muun työn tarjoamismahdollisuutta perustuisi paitsi ehdotettuun säännökseen myös työsuhteessa sovellettavaan lojaliteettivelvollisuuden periaatteeseen. Momentin säännös selkeyttäisi työntarjoamisvelvollisuuden sisältöä, ja se koskisi samalla tavalla sekä työsuhteisen työntekijän että virkamiehen ja viranhaltijan oikeutta tarjolla olevaan muuhun työhön. Momentin mukainen muun työn tarjoamisvelvollisuus olisi laajempi kuin lomautus- ja irtisanomistilanteissa sovellettava muun työn tarjoamisvelvollisuus, ja se olisi voimassa koko työnteon estymisajan.  

Momentissa säädettäisiin niin ikään työntekijän, virkamiehen ja viranhaltijan asemasta tilanteessa, jossa momentin tarkoittamaa muuta työtä ei ole tarjolla tai työntekijä, virkamies tai viranhaltija kieltäytyy tarjotusta muusta työstä. Tällöin työnteko estyy työntekijästä, virkamiehestä tai viranhaltijasta johtuvasta syystä.  

Jos työntekijä ei puuttuvaan rokotesuojaan tai taudin sairastamiseen liittyvään suojaan liittyvästä henkilökohtaisesta syystä voi tehdä työtään 1 momentissa tarkoitettujen hoidettavien kanssa ja jos työntekijälle ei ole tarjottavissa muuta työntekijän työsopimuksen mukaista tai hänelle muutoin sopivaa työtä, työntekijän työnteko estyy hänen työntekoedellytystensä puuttumisen vuoksi. Tällöin hän ei ole työnantajan käytettävissä. Kysymys olisi siten työnteon estymisestä työntekijästä, virkamiehestä tai viranhaltijasta johtuvasta syystä. Työnteon estymisen ajalta työnantajalla ei olisi palkanmaksuvelvollisuutta, ellei asiasta olisi toisin sovittu työ- tai virkaehtosopimuksessa. Työntekeminen estyisi siihen saakka, kun työntekijä täyttää 1 momentin mukaiset edellytykset esimerkiksi hankkimalla tarvittavan rokotussuojan tai työnantajalla on tarjota muuta työntekijällä sopivaa työtä. Palkanmaksun keskeyttäminen olisi kuitenkin viimesijainen keino ja ensisijaisesti tulisi laajasti selvittää mahdollisuudet tarjota henkilölle muuta työtä. Covid-19-suojan puuttuminen ei kuitenkaan muodostaisi työnantajalle työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 2 §:n mukaista irtisanomisperustetta. 

Työnteon estyessä työntekijästä johtuvasta syystä työnteon estymisen ajalta työntekijän toimeentuloa ei turvattaisi työttömyysturvalain mukaisilla etuuksilla. Toimeentulotuki viimesijaisena turvana olisi sille säädettyjen edellytysten täyttyessä käytettävissä. Silloin kun työnteko estyy työntekijän covid-19-tautiin sairastumisen tai muun sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi, sovelletaan sairausajan palkkaa ja sairausvakuutuslain sairauspäivärahaa koskevia säännöksiä. Myöskään sairausvakuutuslain tartuntatautipäivärahaa koskevat säännökset eivät tule sovellettaviksi työnteon estymisen ajalta silloin, kun henkilöä ei ole määrätty karanteeniin.  

Pykälää sovellettaisiin tartuntatautilain 2 §:n 2 momentissa säädetyn mukaisesti samoin edellytyksiin työ- ja virkasuhteisiin henkilöihin. Tämä on perusteltua, sillä sellaisissa tehtävissä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille, ei ole tartuntariskin ja asiakkaiden ja potilaiden suojaamisen näkökulmasta merkitystä, onko henkilö työ- vai virkasuhteessa tai toimiiko hän tehtävässä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Pykälän soveltamisalaan kuuluvia valtion virkamiehiä työskentelee muun muassa koulukotien, vankiloiden ja puolustusministeriön palveluksessa. Kuntien ja kuntayhtymien viranhaltijoina työskentelee lähinnä julkista valtaa käyttäviä lääkäreitä ja hoitajia. 

8  Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulee voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa 31.12.2022 saakka. Ehdotetaan, että lain1 ja 3 momenttia sovelletaan kuitenkin vasta 30 päivän kuluttua lain voimaantulosta. 

Ehdotettu siirtymäaika olisi perusteltu, jotta työnantajalla olisi lain voimaantultua tosiasiassa mahdollisuus varmistua ehdotetussa sääntelyssä tarkoitetun henkilöstön suojasta covid-19-tautia vastaan ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin henkilökunnan töiden järjestelemiseksi ja asiakkaiden ja potilaiden turvallisuuden varmistamiseksi.  

Ehdotettu 1 ja 2 momentin voimaantuloon ehdotettu siirtymäaika turvaisi myös työntekijän oikeuksia, sillä siirtymäajan puitteissa hänellä olisi tarvittaessa mahdollisuus aloittaa rokotesuojan hankkiminen, ilman että häntä välittömästi siirrettäisiin toisiin tehtäviin tai ettei välittömästi arvioitaisi hänen työntekoedellytystensä puuttuvan puutteellisen covid-19-suojan vuoksi. 

9  Toimeenpano ja seuranta

Ehdotettujen muutosten toimeenpanosta vastaavat aluehallintovirastot, kuntien tartuntatautien torjunnasta vastaavat toimielimet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavat työnantajat vastaavat omalta osaltaan lain toimeenpanosta. 

Esityksessä ehdotettujen muutosten toteutumista ja niiden vaikutuksia seurataan aluetasolla. Lain toimeenpanoa ja siitä aiheutuvia lisämäärärahatarpeita viranomaisille sekä vaikutuksia yhteiskunnan eri osa-alueille on tarkoitus seurata osana käynnissä olevaa työtä covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi valtioneuvoston tasolla.Esityksen riippuvuus muista esityksistä 

Eduskunnassa käsitellään mahdollisesti samaan aikaisesti hallituksen esitystä tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta (226/2021 vp). Tämä hallituksen esitys ei kuitenkaan ole riippuvainen kyseisen esityksen käsittelystä tai voimaantulosta.  

10  Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Yleistä 

Ehdotettavalla 48 a §:llä turvattaisiin nykyistä paremmin lääketieteellisesti arvioiden covid-19-taudin vakaville seuraamukselle alttiiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden henkeä ja terveyttä. Samalla ehdotetulla sääntelyllä toteutettaisiin julkisen vallan velvollisuutta turvata ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista – erityisesti sellaisten ihmisten oikeutta elämään, joilla on kohonnut riski sairastua vakavasti covid-19-tartunnan seurauksena. 

Ehdotettua säännöstä on tarpeen tarkastella ja arvioida suhteessa perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädettyyn syrjinnän kieltoon, 7 §:ssä säädettyyn oikeuteen elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, 10 §:ssä tarkoitettuun yksityiselämän suojaan, 18 §:ssä turvattuun oikeuteen työhön ja elinkeinovapauteen ja 19 §:n 3 momentissa säädettyyn julkisen vallan velvollisuuteen turvata riittävät terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä. 

Voimassa olevan tartuntatautilain 48 §:n ei ole todettu olevan ongelmallinen perustuslain kannalta. Vastaavaa säännöstä ehdotetaan nyt 48 a §:ään siten, että se koskisi henkilökunnan suojaa covid-19-taudilta. 

Perustuslain lisäksi Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joissa on määrätty oikeudesta muun ohella elämään ja terveydensuojeluun. Esimerkiksi YK:n taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista tehdyn yleissopimuksen (SopS 6/1976) 12 artiklan mukaan sopimusvaltiot ryhtyvät toimiin väestön terveyden suojaamiseksi tartuntataudeilta sekä terveydenhuollon kapasiteetin saatavuuden turvaamiseksi. Myös Euroopan unionin perusoikeuskirja turvaa oikeuden elämään (2 artikla). 

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen (TSS-sopimus, SopS 6/1976) 12 artiklassa määrätään oikeudesta terveyteen ja sen suojeluun. Artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä. Artiklassa on velvoite ryhtyä toimenpiteisiin tämän oikeuden täydellisen toteuttamisen saavuttamiseksi. Erikseen mainitaan toimet, jotka ovat välttämättömiä tarttuvien tautien estämiseksi, hoitamiseksi ja valvomiseksi. Lisäksi sopimuksessa velvoitetaan turvaamaan jokaiselle lääkärin ja sairaaloiden palvelukset sairaustapauksissa. 

Yleissopimuksen tulkintaa ohjaavan yleiskommentin perusteella oikeus terveyteen velvoittaa julkista valtaa vaarallisten tartuntatautien torjuntaan sekä erityisesti väestötasoisiin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin sekä terveydenhuollon riittävän kapasiteetin ylläpitämiseen ja turvaamiseen samoin kuin erityisessä riskissä olevien ryhmien suojeluun. Vastaavat oikeudet on turvattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa (SopS 60/1991) ja YK:n vammaissopimuksessa (SopS 27/2016). 

Rajoitusperusteen hyväksyttävyys ja oikeusturvajärjestelyjen riittävyys 

Ehdotetulla työntekijöiden ja muun henkilökunnan covid-19-suojan edellyttämisellä suojattaisiin covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden potilaiden ja asiakkaiden henkeä ja terveyttä. Rokotusten ottaminen olisi edelleen vapaaehtoista, mutta tietyissä tehtävissä työskentelevältä henkilökunnalta edellytettäisiin joko rokotuksen tai sairastetun covid-19-taudin antamaa suojaa kyseistä tautia vastaan. Tehtävät olisi yksilöity sellaisten suojattavien intressien mukaan, joita lainsäädäntö muutoinkin suojaa ja joita työnantaja ei voi turvata yksinomaan ohjeistuksella ja neuvonnalla. 

Rokotuksen ja taudin sairastamaisen antaman suojan edellyttäminen on tehokas keino vähentää huomattavasti covid-19-taudin tarttumista henkilökunnalta potilaisiin ja asiakkaisiin sekä vähentää merkittävästi myös hoitohenkilökunnan omaa riskiä sairastua covid-19-tautiin. Kysymys on myös toisten henkilöiden oikeuksien ja painavien yhteiskunnallisten etujen suojaamisesta. Sääntelyn tavoitteet liittyvät perustuslain 7 §:n 1 momentissa jokaiselle turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Sääntelyä voidaan siten pitää perusoikeusnäkökulmasta hyväksyttävänä. 

Nyt ehdotettuun säännökseen ei sisältyisi erillistä muutoksenhakua koskevaa sääntelyä, sillä covid-19-suojaa koskeva säännös olisi voimassa suoraan lain nojalla ilman erillistä päätöksentekomenettelyä. Sääntely koskisi yhdenvertaisesti kaikkia niitä henkilöitä, jotka työskentelisivät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sellaisissa tehtävissä, joihin liittyisi lähikontaktin aiheuttama covid-19-tartuntariski taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille. 

Välttämättömyys ja oikeasuhtaisuusvaatimus 

Ehdotettavan sääntelyn arvioidaan olevan välttämätöntä taudin vakaville seuraamuksille alttiiden henkilöiden suojaamiseksi taudin leviämiseltä sosiaali- ja terveyspalveluiden saamisen yhteydessä.  

Jotta työnantaja voi täyttää ehdotetun velvollisuutensa varmistaa henkilökunnan riittävä suoja covid-19-tautia vastaan, on työnantajan välttämätöntä saada selvittää työntekijältä suojan olemassaolo. Työnantajan oikeudesta käsitellä työntekijän henkilötietoja riittävän covid-19-taudin suojan osalta on siksi säädettävä lailla. Ehdotettu henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely on rajoitettu välttämättömään. 

Yksilön riski saada vakava tautimuoto vaihtelee suuresti, mutta mahdollisuus saada vakava koronavirustauti tai riski kuolla tautiin ei ole satunnainen. Sekä kotimaisen että kansainvälisen tutkimustiedon mukaan riski riippuu tartunnan saaneen iästä, sukupuolesta ja lääketieteellisistä riskitekijöistä kuten perussairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä lääkkeistä. Osa väestöstä on siis muita suuremmassa riskissä ja erot yksilöiden välillä voivat olla hyvin suuria. Esimerkiksi ikä lisää merkittävästi alttiutta sairastua vakavaan koronatautiin. Kun otetaan huomioon vain iän vaikutus, 80-vuotiaalla on noin 85-kertainen riski kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin verrattuna 20-vuotiaaseen. 80-vuotiaan kuoleman riski on todellisuudessa vieläkin suurempi. Tämä johtuu siitä, että perussairaudet lisääntyvät iän myötä ja myös niiden tiedetään lisäävän sekä vakavan taudin että kuoleman riskiä. 

Covid-19-pandemian jatkuessa edelleen on tärkeää, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat suojataan covid-19-taudilta parhaimpaan mahdolliseen näyttöön perustuen. Heitä hoitavien henkilöiden suojan pystytään vähentämään covid-19-tartuntojen riskiä haavoittuvimpien joukossa, mutta samalla covid-19-suojalla voitaisiin todennäköisesti vähentää myös covid-19-infektiosta aiheutuvia sairaus- ja karanteenipoissaoloja. Ehdotetulla säännöksellä ei lisättäisi lakiin uutta rajoitusperustetta, vaan laajennettaisiin väliaikaisesti voimassa olevalla säännöksellä vaadittavaa nyt jo lain 48 §:ssä säädettyä tartuntatautisuojaa koskemaan myös uuden ehdotetun 48 §:n mukaisesti suojaa covid-19-tautia vastaan. Sääntelyä laajennettaisiin myös siten, että myös kotiin tarjottavissa palveluissa, kuten kotipalvelussa, tulisi vain erityisestä syystä käyttää sellaista henkilöä, jolla ei olisi rokotteen tai sairastetun taudin antamaa suojaa covid-19-tautia vastaan. 

Vakavan covid-19-taudin ja kuoleman riski keskittyy etenkin iäkkäisiin ja hauraisiin tai sairaisiin henkilöihin, eli tyypillisesti juuri henkilöihin, joita ehdotetulla sääntelyllä pyritään suojaamaan heille välttämättömissä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. 

Covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaille ja potilaille kyseinen tauti voi olla hengenvaarallinen – tästä näkökulmasta katsottuna edellyttämällä henkilökunnalta joko rokotteen tai sairastetun taudin taikka näiden yhdistelmän antamaa suojaa covid-19-tautia vastaan voidaan jopa pelastaa ihmishenkiä. Samalla suojataan henkilökuntaa itseään covid-19-taudilta ja sen mahdollisilta seuraamuksilta.  

Työnantajalla olisi erityisestä syystä mahdollisuus käyttää myös sellaisia työntekijöitä, joilla ei ole rokotusta tai sairastetun taudin antamaa suojaa. Esimerkkinä on mainittu tilanteet, joissa työntekijällä on terveydellinen este ottaa rokotus. Erityinen syy kattaisi myös tilanteet, joissa saatavilla ei olisi covid-19-tautia vastaan suojattua henkilökuntaa ja asiakkaiden ja potilaiden turvallisuus edellyttäisi henkilöstön läsnäoloa. 

Esitys ei tarkoita henkilökunnan pakkorokotuksia. Tehtävät olisi yksilöity sellaisten suojattavien intressien mukaan, joita lainsäädäntö muutoinkin suojaa ja joita työnantaja ei voi suojata yksinomaan ohjeiden ja neuvojen avulla. Samalla ehdotuksen sääntelyllä turvattaisiin myös henkilökunnan omaa terveyttä ja työturvallisuutta sekä seurannaisvaikutuksena myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävyyttä. Ehdotuksilla ei puututa perustuslaissa turvattujen oikeuksien ydinalueelle.  

Ehdotettu sääntely on edellä kuvatuilla perusteilla oikeassa suhteessa esityksen tavoitteisiin. 

Voimassaoloaika 

Ehdotettu sääntely olisi voimassa määräaikaisesti, sillä covid-19-rokotteiden myyntiluvat EU:n alueella ovat vielä toistaiseksi ehdollisia. Jotta Suomessa käytetyt covid-19-rokotukset ovat saaneet ehdollisen myyntiluvan, Euroopan lääkeviranomainen on todennut ne riittävän turvalliseksi ja tehokkaaksi suojaamaan covid-19-taudilta. Rokotteiden tiedetään aiheuttavan ohimeneviä yleis- ja paikallisoireita. Vakavat haitat, kuten voimakas allerginen reaktio (anafylaksia), verisuonitukokset, sydänlihaksen ja -pussin tulehdus tai kasvohermohalvaus ovat hyvin harvinaisia ja valtaosin niistä toivutaan oireettomaksi. Tutkimusnäyttöä rokotteen tehosta ja turvallisuudesta kertyy koko ajan lisää laajan ja tarkkaan seuratun käytön myötä. Kun näyttöä on kertynyt riittävästi, rokotevalmistaja voi hakea rokotteelleen täyden myyntiluvan. 

Koronarokotteita on annettu niiden lyhyen olemassaolon aikana miljardeja annoksia ja rokotteiden tehoa ja turvallisuutta tutkitaan monissa maissa tarkasti. Myös Suomessa koronarokotuksia on annettu yli 8 miljoonaa annosta ja rokotteiden tehoa ja turvallisuutta seurataan jatkuvasti. Tällä hetkellä rokotusten hyödystä on jo selvä käsitys. Rokotuksen pitkän aikavälin tehosta ja siihen tarvittavista rokotusannoksista ei vielä ole kertynyt tarvittavaa tutkimusnäyttöä, mutta seurantatietoa kertyy koko ajan lisää. 

Edellä kuvatun riittävän tutkimusnäytön ja seurantatiedon kerryttämiseksi sekä virallisen myyntiluvan saannin varmistamiseksi ehdotettava sääntely olisi siis voimassa määräaikaisesti. Toisaalta määräaikaisuus perustuu myös siihen, että halutaan kerryttää edelleen tietoa myös henkilökunnan saamien rokotusten tehosta ja vaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden hengen ja terveyden suojelemisessa.  

Ehdotetun sääntelyn voimassaoloaikaa oli tarkoitus esittää aluksi siten, että lakiehdotus olisi ollut voimassa 30.6.2022 saakka. Työmarkkinaosapuolten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella, sekä kuulemistilaisuudessa saadun palautteen mukaisesti voimassaoloaikaehdotusta kuitenkin pidennettiin, sillä kaikki osapuolet katsoivat, että ehdotettu voimassaoloaika kesäkuun 2022 loppuun saakka ei olisi ollut riittävä. Voimassaoloajan pidentämistä perusteltiin muun muassa sillä, että vaikka covid-19-epidemiatilanne parantuisi huomattavastikin, ei kuitenkaan tarve covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden hengen ja terveyden suojeluun kävisi tarpeettomaksi. Lääketieteen asiantuntijoiden mukaan SARS-CoV-2 jää todennäköisesti pysyvästi yhteiskuntaan. Kts. esim. Raakel Luoto, Noora Ikonen, Matti Waris ja Olli Ruuskanen: Tarttuuko SARS-CoV-2 pinnoilta? Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim (2021;137(8):777-9). Verkossa: https://www.duodecimlehti.fi/duo16113. Vaikka ajan myötä virustaudit usein lievenevät, voivat myös perusterveille ihmisille lievien tautien seuraamukset olla vakavia tietyille ihmisryhmille. Covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden suojaaminen kyseiseltä taudilta olisi tarpeen myös tilanteessa, jossa epidemia sinänsä Suomessa rauhoittuisi, mutta virusta edelleen kuitenkin maassa esiintyisi. Toisaalta covid-19-pandemia on osoittanut, että hyvinkin nopeat muutokset epidemiatilanteessa ovat mahdollisia.  

Riittävän pitkä voimassaoloaika mahdollistaa myös lääketieteellisen tiedon kertymisen siitä, tulisiko covid-19-suoja sisällyttää pysyvästi tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden hoitoon ja hoivaan osallistuvan henkilöstön rokotesuojaan, mikäli covid-19-rokotteille myönnettäisiin täysi myyntilupa nyt ehdotetun sääntelyn voimassaoloaikana. Toisaalta on otettava huomioon, että voimassa oleva tartuntatautilaki sisältää jo pysyvät säännökset tiettyjen tartuntatautien rokotesuojaa koskien. Esimerkiksi influenssarokote ei anna pysyvää suojaa influenssaa vastaan, mutta on katsottu oikeasuhtaiseksi ja välttämättömäksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikön henkilökunnan influenssarokotesuojaa edellytetään tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi vuosittain. Covid-19-taudin seuraamukset voivat tietyille ihmisryhmille olla vähintään yhtä vakavat kuin influenssakin seuraamukset – jopa vakavammat.  

Ehdotetun säännöksen 1 ja 3 momenttia sovellettaisiin vasta 30 päivän kuluttua lain voimaatulosta. Siirtymäaika olisi perusteltu, jotta työnantajalla olisi lain voimaantultua mahdollisuus varmistua ehdotetussa sääntelyssä tarkoitetun henkilöstön suojasta covid-19-tautia vastaan ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin henkilökunnan töiden järjestelemiseksi ja asiakkaiden ja potilaiden turvallisuuden varmistamiseksi. Siirtymäaika turvaisi myös työntekijän oikeuksia, sillä siirtymäajan puitteissa hänellä olisi tarvittaessa mahdollisuus aloittaa rokotesuojan hankkiminen, ilman että häntä välittömästi siirrettäisiin toisiin tehtäviin tai ettei välittömästi arvioitaisi hänen työntekoedellytystensä puuttuvan puutteellisen covid-19-suojan vuoksi. Suomessa käytössä olevien rokotevalmisteiden valmisteyhteenvetojen mukaan ensimmäisen ja toisen rokotuksen väli olisi 3 viikkoa. Nykyisin suositellaan kuuden viikon annosväliä, mutta täysi rokotesarja olisi mahdollista saavuttaa myös ehdotetun siirtymäajan puitteissa. 

Yhdenvertaisuus 

Perustuslain 6 §:n 1 momentti sisältää yleisen yhdenvertaisuuslausekkeen, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuuslauseke koskee myös lainsäätäjää, eikä lailla voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yleistä lauseketta täydentää pykälän 2 momentin syrjintäkielto. Perustuslain 6 §:n 2 momentissa on luettelo kielletyistä erotteluperusteista, joissa on erikseen mainittu muun muassa terveydentila.  

Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti todennut, ettei yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn. ks. esimerkiksi PeVL 11/2012 vp, s. 2, PeVL 2/2011 vp, s. 2 ja PeVL 1/2006 vp, s. 2. Keskeistä on, voidaanko kulloinkin tehtävät erottelut perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla ja muodostuvatko erottelut mielivaltaisiksi tai kohtuuttomiksi. PeVL 7/2014 vp, s. 5. Myöskään syrjintäkielto ei kiellä kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi nimenomaisesti säännöksessä mainittuun erotteluperusteeseen. PeVL 27/2009 vp, s. 2–3. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Perustelulle asetettavat vaatimukset ovat yhdenvertaisuussäännösten esitöiden mukaan erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla kuitenkin korkeat. HE 309/1993 vp, s. 44 ja PeVL 1/2006 vp, s. 2. Nyt ehdotettua sääntelyä puoltavat tärkeät syyt ennakolta ehkäistä helposti tarttuvan covid-19-taudin leviämistä sekä suojata lääketieteellisesti arvioituna taudin vakaville seuraamuksille alttiita potilaita ja asiakkaita.  

Ehdotuksen perusteella ketään ei ilman hyväksyttävää syytä aseteta terveydentilansa perusteella huonompaan asemaan, koska poikkeamista voidaan perustellusti pitää työntekijän työtehtävien sekä hoidettavien potilaiden ja asiakkaiden kannalta välttämättömänä. Siten voidaan katsoa, että ehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetyn yhdenvertaisuussäännöksen kannalta. 

Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen 

Lakiehdotuksen tavoitteena on suojella erityisesti hauraassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden oikeutta elämään ja terveyteen. Samalla suojattaisiin myös näiden hauraassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden hoivaan ja hoitoon osallistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön terveyttä. 

Ehdotettavaa sääntelyä on kuitenkin tarpeen arvioida myös perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvatun henkilökohtaisen vapauden tai koskemattomuuden näkökulmasta. Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa muun muassa pakolla toteutettavia lääketieteellisiä toimenpiteitä, kuten vaikkapa rokotuksia vastaan. Vaikka sääntely ei tarkoita sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivan henkilöstön pakottamista covid-19-rokotteiden ottamiseen, aiheuttaisi se silti covid-19-tautia sairastamattomille tietyissä tehtävissä toimiville henkilöille velvoitteen rokottautua, mikäli he haluaisivat jatkaa työskentelyä kyseisissä tehtävissä eikä erityistä syytä rokottautumattomuuteen olisi. 

Suostumus on yleisten lääketieteen etiikkaa koskevien periaatteiden, perustuslakiin perustuvan ihmisen itsemääräämisoikeuden, potilaslain sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla tehdyn yleissopimuksen Yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (SopS 24/2010) lähtökohtainen peruste lääketieteellisille tutkimuksille ja toimenpiteille. Nyt ehdotetun sääntelyn suhteen voi olla tarpeen arvioida, voidaanko esimerkiksi suostumusta rokotteen ottamiseen pitää pätevänä, jos rokottomuudesta voi olla seurauksena se, ettei henkilö voisi enää työskennellä tietyissä tehtävissä, joissa hän mahdollisesti on aikaisemmin toiminut. Nyt ehdotettu sääntely ei kuitenkaan tarkoita pakollista rokotetta, vaan rokottamattoman henkilön on mahdollista hakeutua töihin toisiin tehtäviin, joissa covid-19-tautia vastaan saadun suojan puuttuminen ei aiheuttaisi vakavaa vaaraa toisen ihmisen terveydelle ja hengelle.  

Mikäli kuitenkin katsottaisiin, että sääntely tarkoittaisi käytännössä sitä, ettei henkilön suostumusta rokotteen ottamiseen voitaisi pitää pätevänä, olisi pätevän suostumuksen vaatimuksesta kuitenkin voitava poiketa tilanteessa, jossa se on välttämätöntä muiden, erityisen hauraassa asemassa olevien ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi. 

Sääntelyn hyväksyttävyyttä arvioitaessa on huomioitava myös se, että voimassaolevan lain 48 §:ssä säädetään jo rokotesuojasta, jota tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden parissa työskentely edellyttää. Näin ollen ehdotettu sääntely ei muodosta uutta perusoikeuden kannalta merkityksellistä rajoitusta tai velvollisuutta, mutta se laajentaisi riittävän rokotesuojan käsitettä määräaikaisesti. 

Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja 

Lakiehdotus on merkityksellinen perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Ehdotettu sääntely on merkityksellistä myös EU:n perusoikeuskirjan kannalta. EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvataan yksityiselämän suoja ja 8 artiklassa jokaisen oikeus henkilötietojensa suojaan. Artiklan mukaan henkilötietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten ja asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Samoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityiselämän suojaa koskevan 8 artiklan on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä katsottu kattavan myös henkilötietojen suojan. Huomioon on otettava myös henkilötietojen käsittelyä koskeva EU:n yleinen tietosuoja-asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus).. 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu, ja henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Pykälän esitöiden HE 309/1993 vp, s. 52/II mukaan yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista siihen. Siihen kuuluu muun muassa yksilön oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. 

Arkaluonteisten tietojen osalta perustuslakivaliokunta on katsonut, että erityisesti arkaluonteisten tietojen käsittelyn salliminen koskee yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ydintä PeVL 37/2013, s. 2/I., minkä johdosta esimerkiksi tällaisia tietoja sisältävien rekisterien perustamista on arvioitava perusoikeuksien rajoitusedellytysten, erityisesti rajoitusten hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden kannalta. PeVL 29/2016 vp, s. 4-5; PeVL 21/2012 vp, PeVL 47/2010 vp ja PeVL 14/2009 vp. Valiokunta on antanut merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevan sääntelyn kattavuutta, täsmällisyyttä ja sisältöä. ks. esim. PeVL 38/2016 vp, s. 3. Perustuslakivaliokunta on painottanut arkaluonteisten tietojen käsittelyn aiheuttamia uhkia ja katsonut, että arkaluonteisia tietoja sisältäviin laajoihin tietokantoihin liittyy tietoturvaan ja tietojen väärinkäyttöön liittyviä vakavia riskejä, jotka voivat viime kädessä muodostaa uhan henkilön identiteetille. PeVL 13/2016 vp, s. 4. 

Tietosuoja-asetuksen johdantokappaleen kohdan 46 mukaisesti tietyntyyppinen käsittely voi palvella sekä yleistä etua että rekisteröidyn elintärkeää etua koskevia tärkeitä syitä esimerkiksi silloin, kun tietojenkäsittely on tärkeää humanitaarisista syistä, kuten epidemioiden ja niiden leviämisen seuraamiseksi. Ehdotettu työnantajan oikeus henkilötietojen käsittelyyn perustuisi EU:n tietosuoja-asetuksen (2016/679) 6 artiklan 1 kohdan d ja e alakohtiin sekä 9 artiklan 2 artiklan i alakohtaan. Nyt ehdotettu sääntely on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti tarpeen toisen kuin rekisteröidyn itsensä elintärkeiden etujen suojaamiseksi. Toisaalta nyt ehdotettu tietojen käsittelyä koskeva sääntely on tarpeen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti myös yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan ottaa käyttöön yksityiskohtaisempia säännöksiä tietosuoja-asetuksessa vahvistettujen sääntöjen soveltamisen mukauttamiseksi sellaisessa käsittelyssä, joka tehdään 1 kohdan e alakohdan noudattamiseksi määrittämällä täsmällisemmin tietojenkäsittely- ja muita toimenpiteitä koskevat erityiset vaatimukset, joilla varmistetaan laillinen ja asianmukainen tietojenkäsittely. Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön säännöksiä, jotka koskevat muun muassa käsiteltävien tietojen tyyppiä, asianomaisia rekisteröityjä, yhteisöjä joille ja tarkoituksia joihin henkilötietoja voidaan luovuttaa, käyttötarkoitussidonnaisuutta, säilytysaikoja, sekä käsittelytoimia ja -menettelyjä, mukaan lukien laillisen ja asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseen tarkoitetut toimenpiteet. 

Tietosuoja-asetuksen johdantokappaleen kohdan 45 mukaan asetuksessa ei edellytetä, että kaikkia yksittäisiä tiedonkäsittelytilanteita varten olisi olemassa erityislaki. Useiden käsittelytoimien perustana oleva yksi laki voi olla riittävä käsittelyn perustuessa rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteeseen tai jos käsittely on tarpeen yleisen edun vuoksi toteutettavan suorittamiseksi tai julkisen vallan käyttämiseksi. Käsittelyn tarkoitus olisi niin ikään määriteltävä unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä.  

Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan henkilön terveyttä koskevien tietojen käsittely on kiellettyä. Kuitenkin 9 artiklan 2 kohdan mukaan artiklan 1 kohtaa ei sovelleta silloin, kun käsittely on tarpeen kansanterveyteen liittyvän yleisen edun vuoksi, jos käsittely perustuu joko unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön, jossa säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien, erityisesti salassapitovelvollisuuden, suojaamiseksi. Tietosuojalain (1050/2018) 6 §:n mukaan Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Nyt ehdotetussa sääntelyssä tietojen käsittely perustuisi lakiin ja käsittely olisi tarpeen erityisesti hauraassa asemassa olevien ihmisten terveyden ja hengen suojelemiseksi. Tietojen käsittelystä säädettäisiin tietosuoja-asetuksen jättämän kansallisen liikkumavaran puitteissa asianmukaisella tavalla. 

Ehdotetussa sääntelyssä ei säädettäisi työntekijän suostumukseen perustusvasta tietojen luovutuksesta Vrt. Tartuntatautilain 48 §:n 4 momentti sekä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 5 §:n 1 momentti, jossa terveystietojen käsittely oikeus perustuu työntekijän antamaan suostumukseen., sillä tilanteessa, jossa työntekijän mahdollisuus työskennellä tietyissä tehtävässä olisi riippuvainen kyseisen terveystiedon luovuttamisesta, ei suostumusta voitaisi pitää tietosuoja-asetuksen tarkoittamalla tavalla pätevänä. Työnantajalla ei kuitenkaan käytännössä olisi mahdollista saada esimerkiksi tietoa työntekijän rokotuksesta muualta kuin työntekijältä itseltään, sillä aina työterveyshuollossakaan ei välttämättä ole ajantasaista tietoa työntekijän rokotussuojasta. Näin ollen ehdotetaan, että vaikka tiedon saaminen ei sinänsä perustuisi työntekijän suostumukseen, edellyttäisi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kaikissa sellaisissa tehtävissä toimiminen, joihin sisältyisi lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille sitä, että henkilö osoittaa joko covid-19-rokotuksen tai alle kuusi kuukautta sairastetun covid-19-taudin antaman suojan kyseistä tautia vastaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajalla on kuitenkin velvollisuus turvata asiakkaidensa ja potilaidensa turvallisuus ja terveys, minkä vuoksi tieto työntekijän suojasta covid-19-tautia vastaan on välttämätön. Jos henkilö ei kykenisi tai haluaisi osoittaa työnantajalle tätä tietoa, tulisi työnantajan asiakkaidensa ja potilaidensa terveyden ja hengen suojelemiseksi katsoa, ettei kyseisellä henkilöllä olisi tehtävään vaadittavaa suojaa covid-19-tautia vastaan. 

Tietojen säilyttämiseen ehdotettu aika on perusteltu, sillä sen avulla suojattaisiin osaltaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontaa toteuttavien viranomaisten mahdollisuus valvoa nyt ehdotetun sääntelyn noudattamista. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut tapauksia, joissa asiakas tai potilas on saanut jopa kuolemaan johtaneen covid-19-tartunnan hänen hoivaansa osallistuneelta rokottamattomalta henkilökunnan jäseneltä. Tämä on joissakin tapauksissa käynnistänyt myös kyseisen sosiaali- tai terveydenhuollon yksikön valvonnan asiakas ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Nyt ehdotettava säilytysaika perustuu siihen, että kahta vuotta vanhempaan tapahtumaan perustuvaa valvonta-asiaa ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä. Myös valvonta-asian käsittelyyn tarvitaan oma aikansa, minkä vuoksi säilytysajan tulisi olla vähintään kaksi vuotta, mutta valvonnan ollessa vireillä säilytysajan tulisi olla jonkin verran kahta vuotta pidempi. Näin ollen kolmen vuoden säilytysaika on välttämätön, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja valvova viranomainen voisi selvittää, onko toiminnanharjoittaja riittävällä tavalla huolehtinut asiakas- ja potilasturvallisuudesta ja puuttua toiminnassa mahdollisesti valvonnassa ilmenneisiin epäkohtiin – ja turvata tällä tavoin muiden asiakkaiden ja potilaiden turvallisuutta, henkeä ja terveyttä. Ehdotettu tietojen säilytysaika olisi säädetty verrattain lyhyeksi, ottaen huomioon, että valvonta-asian käsittely voi kestää pitkäänkin ja erityisen syyn vuoksi, esimerkiksi kuolemantapauksen johdosta, valvonta-asia voitaisiin ottaa vireille myös kahden vuoden jälkeen kyseisestä tapahtumasta. Näin ollen ehdotettu säilytysaika on rajattu vain täysin välttämättömään. Nyt 48 a §:ssä ehdotettu tietojen käsittelyä koskeva sääntely perustaisi työnantajalle oikeuden käsitellä työntekijän tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja terveystietoja. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen johdantokappaleessa 51 painotetaan, että asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoja, jotka ovat erityisen arkaluonteisia perusoikeuksien ja -vapauksien kannalta, on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittelyn asiayhteys voisi aiheuttaa huomattavia riskejä perusoikeuksille ja -vapauksille.  

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että arkaluonteisten tietojen käsittely on syytä rajata täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään. Esimerkiksi PeVL 3/2017 vp, s. 5. 

Ehdotettavan sääntelyn pohjalta voidaan todeta, että esityksessä tarkoitettujen henkilötietojen käsittelylle on hyväksyttävä tarkoitusperä henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeuden kannalta. Pykälässä tarkoitettujen terveystietojen käsittely perustuisi 9 artiklan 2 kohdan i alakohdan mukaiseen kansanterveyteen liittyvään yleiseen etuun. Ehdotetussa sääntelyssä tietojen käyttötarkoituksen määrittely on täsmällinen ja tarkkarajainen, ja myös käsiteltävät tiedot on ehdotetussa sääntelyssä määritelty täsmällisesti ja rajattu vain sellaisiin tietoihin, jotka ovat välttämättömiä erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi covid-19-tartuntariskiltä. Myös tietojen säilytysaika on ehdotetussa sääntelyssä perusteltu ja rajattu vain välttämättömään. Tietojen käsittelyyn liittyvistä velvollisuuksista ja tietojen salassapidosta säädettäisiin myös yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 5 §:n 2 momentissa. 

Oikeus työhön ja elinkeinovapaus 

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa lain mukaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Oikeus valita vapaasti työnsä liittyy perustuslaissa säädettyyn yhdenvertaisuuteen ja syrjintäkieltoon. Oikeutta hankkia toimeentulonsa työllä rajoittavat eräät tosiasialliset seikat kuten tarjolla olevat työpaikat, työssä vaadittava koulutus, kokemus ja ammattitaito sekä julkisten virkojen kelpoisuusvaatimukset. Tosiasiallisten rajoitusten lisäksi on myös voimassa runsaasti oikeudellisia rajoituksia oikeuden käyttämiselle. Perustuslain ilmaus "lain mukaan" viittaakin nimenomaisesti mahdollisuuteen rajoittaa säännöksessä turvattua oikeutta lailla. 

Lisäksi olisi otettava huomioon myös perustuslain 18 §:n 2 momentissa julkiselle vallalle säädetty velvoite edistää työllisyyttä ja pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä käytännössä merkitsisi säätämistä riittävän pitkästä siirtymäajasta sekä mahdollisesti tähän yhdistettynä — ja siirtymäajan pituudesta riippuen — arvoaan menettävän tai arvottomaksi käyvän omaisuuden varallisuusarvon korvaamisesta sekä esimerkiksi toimia elinkeinonsa menettävien henkilöiden työllisyyden edistämiseksi. PeVL 18/2013 vp. 

Valtioneuvosto katsoo, että nyt ehdotetut velvoitteet ja rajoitukset ovat oikeasuhtaisia niillä tavoiteltaviin päämääriin nähden eivätkä edellytä erillistä lailla säädettävistä velvoitteista ja rajoituksista johtuvaa kohtuullista kompensaatiota. Ehdotettu siirtymäaika mahdollistaa sen, että työntekijä voi kohtuullisessa ajassa tarvittaessa aloittaa rokotesuojan hankkimisen, ilman että häntä välittömästi siirrettäisiin toisiin tehtäviin tai ettei välittömästi arvioitaisi hänen työntekoedellytystensä puuttuvan puutteellisen covid-19-suojan vuoksi. Suomessa käytössä olevien rokotevalmisteiden valmisteyhteenvetojen mukaan ensimmäisen ja toisen rokotuksen väli olisi 3 viikkoa. Nykyisin suositellaan kuuden viikon annosväliä, mutta täysi rokotesarja olisi mahdollista saavuttaa myös ehdotetun siirtymäajan puitteissa. Toisaalta pidempi siirtymäaika tarkoittaisi myös pidempää aikaa, jona henkilökunta voisi työskennellä ilman tarvittavaa covid-19-suojaa ja aiheuttaa näin suuremman tartuntariskin kyseisen taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille ja potilaille. Siirtymäaika on tarpeen pitää mahdollisimman lyhyenä, jotta erityisen hauraassa asemassa olevien ihmisten hengen ja terveyden suojelu ei viivästyisi tarpeettomasti ja jotta siirtymäajan mahdollisesti aiheuttama riski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden turvallisuudelle olisi mahdollisimman vähäinen. 

Nyt ehdotettavalla sääntelyllä ei muodostettaisi varsinaista rajoitusta oikeuteen tehdä työtä, mutta tietyissä tehtävissä toimiville sääntely muodostaisi ikään kuin uudenlaisen kelpoisuusvaatimuksen. Rajoitusperusteen hyväksyttävyyteen liittyviä perusteita on kuvattu tämän esityksen sivulla 40, kohdassa ”Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen”.  

Asiaa on kuitenkin syytä arvioida myös perustuslain 19.1 § näkökulmasta, sillä ehdotus mahdollistaisi sen, että tilanteessa, jossa työnantajalla ei olisi tarjota puutteellisen covid-19-suojan omaavalle henkilölle muuta työtä tai työntekijä ei ottaisi tarjottua työtä vastaan, olisi työnantajalla oikeus keskeyttää työntekijän palkanmaksu. Palkanmaksun keskeytys johtuisi sopimusoikeudellisesti siitä, ettei työntekijä voisi itsestään johtuvasta syystä suorittaa omaa työsopimuksen mukaista päävelvoitettaan, eli työn tekemistä. Tällöin työnantajalta ei myöskään olisi kohtuullista edellyttää oman päävelvoitteensa – palkanmaksun – suorittamista, sillä työnantajalla olisi joka tapauksessa laissa säädetty velvollisuus suojata asiakkaitaan ja potilaitaan covid-19-taudilta. Työntekijällä ei tällaisessa tilanteessa olisi oikeutta työttömyysturvalain (1290/2002) tarkoittamiin korvauksiin.  

Perustuslain mukaisesti jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on kuitenkin oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) säädetään henkilön oikeudesta toimeentulotukeen. Säännös oikeudesta välttämättömään toimeentuloon koskee jokaista. Näin ollen myös sellaisilla henkilöillä, joille ei olisi tarjota muuta työtä tai jotka eivät sitä syystä tai toisesta haluaisi ottaa vastaan, olisi viimesijaisena turvana oikeus välttämättömään toimeentuloon. Esityksellä ei vaarannettaisi kenenkään oikeutta välttämättömään toimeentuloon. Esitetty sääntely olisi näin ollen tältäkin osin oikeassa suhteessa sen tavoitteeseen nähden. 

Yhteenveto 

Punnittaessa sääntelyyn liittyviä perusoikeuksia keskenään on hallituksen käsityksen mukaan perustuslain 22 §:ssä säädetyn perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteen näkökulmasta perusteltua rajoittaa henkilön perustuslain 6, 7, 10 ja 18 §:ssä säädettyjä perusoikeuksia, jotta voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla suojata erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ja covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden henkilöiden henkeä ja terveyttä. Samalla suojeltaisiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa työskentelevien henkilöiden terveyttä sekä työturvallisuutta. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa tietyissä tehtävissä toimivan henkilöstön suojaamista covid-19-taudilta puoltaa se, että heidän lievät ja oireettomatkin infektionsa voivat aiheuttaa tartuntavaaran heidän hoitamilleen covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille ja potilaille. 

Toisaalta ehdotetun sääntelyn seurannaisvaikutuksena voidaan turvata osaltaan myös riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen toteutumista. Riittävien palvelujen näkökulmasta on huomioitava, että lieväoireisetkin covid-19-infektiot voivat aiheuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan poissaoloja, joista osa olisi mahdollista välttää muun muassa henkilökunnan rokotesuojan avulla. Covid-19-tartunnoista johtuva terveydenhuollon kuormitus on jatkunut keväästä 2020 lähtien ja jatkunee edelleen ainakin kuluvan talven yli. Rajallisen terveydenhuollon kapasiteetin kannalta lievistäkin covid-19-infektioista johtuvat henkilökunnan poissaolot voivat olla ratkaisevassa roolissa. Henkilökunnan saatavuus on koetuksella jo nyt mm. tehohoitoa antavissa toimipisteissä. Näin ollen ehdotetulla sääntelyllä voidaan osaltaan pyrkiä turvaamaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuutta sekä palvelujen riittävyyttä. 

Edellä kuvatuin perustein, ehdotettavalle sääntelylle on olemassa perustusoikeusjärjestelmän kannalta erittäin painava peruste – sääntelyllä turvattaisiin covid-19-taudin suhteen erittäin haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden henkeä ja terveyttä. Ehdotetulla sääntelyllä on mahdollista turvata perustuslain 22 §:n edellyttämällä tavalla julkisen vallan toimesta perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattu jokaisen oikeus elämään, perustuslain 19 §:n 1 momentissa säädetty jokaisen oikeus välttämättömään huolenpitoon sekä 19 §:n 3 momentissa säädetty julkisen vallan velvollisuus turvata riittävät terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä. 

Soveltaminen Ahvenanmaalla 

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta muun muassa asioissa, jotka koskevat maakunnan hallitusta sekä sen alaisia viranomaisia ja laitoksia, kuntien palveluksessa olevia viranhaltijoita koskevia virkaehtosopimuksia ja kurinpitorangaistuksen määräämistä kuntien viranhaltijoille, sosiaalihuoltoa ja tietyin itsehallintolain 27 §:ssä säädetyin poikkeuksin myös terveyden- ja sairaanhoitoa. Itsehallintolain 27 §:n mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta muun muassa asioissa, jotka koskevat ihmisten tarttuvia tauteja tai terveyden- ja sairaanhoidon piirissä toimivien kelpoisuusvaatimuksia. 

Tartuntatautien torjunta on valtakunnan lainsäädäntövallan alaa myös Ahvenanmaalla, mutta itsehallintolain 30 §:n 9 kohdan nojalla maakunta huolehtii tartuntatautien torjuntaan liittyvistä tehtävistä Ahvenanmaalla. Myös Ahvenanmaan valtuuskunnan kannanotoissa todetaan, että tartuntatauteja koskevat asiat kuuluvat yksiselitteisesti valtakunnan lainsäädäntövaltaan, vaikka monet toimet Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan edellyttävätkin Ahvenanmaalle kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä. Esimerkiksi Ahvenanmaan valtuuskunnan lausunto 13.10.2020 nr 40/20. 

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon.