1.1  Tausta

Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvän kirjauksen (s. 82 ja 102) mukaan perintätoimien kohteena olevilta laskutettavien perintäkulujen määrälle säädetään euromääräiset ylärajat myös velallisen ollessa muu kuin kuluttaja-asemassa oleva yksityishenkilö. Hallitusohjelman kirjaus liittyy yleisemmin hallituksen tavoitteeseen estää ylivelkaantumista. Muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulut ovat monissa tapauksissa olleet merkittävästi suuremmat kuin kuluttajasaatavissa, ja ne ovatkin siten voineet osaltaan lisätä yritysten maksuvaikeuksia. 

Vapaaehtoisen perinnän tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti suorittamaan velkojan erääntynyt saatava. Suomen Perimistoimistojen liitto ry:n tekemän selvityksen mukaan sen jäsenyrityksille tuli perintätoimeksiantoja vuonna 2019 noin 10,2 miljoonaa kappaletta ja näistä noin 20 % eli noin 2 miljoonaa oli muita kuin kuluttajasaatavia. Vuonna 2020 perintätoimeksiantoja tuli noin 9,9 miljoonaa kappaletta, joista muiden kuin kuluttajasaatavien osuus oli vuoden 2019 tavoin noin 20 %. Jos vapaaehtoinen perintä ei tuota tulosta, velkojalla on mahdollisuus periä saatavaa oikeudellisessa perinnässä. Muita kuin kuluttajasaatavia koskevia, y-tunnuksella kirjattuja velkomusasioita oli vireillä käräjäoikeuksissa vuosina 2020 ja 2021 enemmän kuin koskaan aiemmin vuodesta 2010 lähtien.  

Koronavirusepidemian vuoksi saatavien perinnästä annettua lakia (513/1999; jäljempänä pysyvä laki tai perintälaki) muutettiin väliaikaisesti kahdesti siten, että lakiin lisättiin muiden kuin kuluttajasaatavien osalta muun ohella säännökset siitä, minkälaisista perintätoimista ja kuinka monesta perintätoimesta saa vaatia korvauksen. Lakiin lisättiin myös väliaikaisesti säännökset yksittäisistä perintätoimista veloitettavien kulujen ja velallisen kokonaiskuluvastuun enimmäismääristä. Väliaikaisilla laeilla säädettiin ensimmäistä kertaa muita kuin kuluttajasaatavia koskeville perintäkulujen määrille euromääräiset ylärajat. 

Pysyvässä laissa ei säädetä muiden kuin kuluttajasaatavien perinnästä yhtä yksityiskohtaisesti kuin kuluttajasaatavien perinnästä. Muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen määrää rajoitetaan lain 10 §:n kohtuullisuusvaatimuksen sekä 4 §:n hyvää perintätapaa koskevien oikeusohjeiden nojalla. Mainitut säännökset eivät kuitenkaan ole yleisluonteisuutensa vuoksi pystyneet varmistamaan asiallisen ja yhdenmukaisen kustannustason muotoutumista, minkä vuoksi pysyvää lakia on pidetty erityisesti velallisten kannalta ongelmallisena. Väliaikaisten lakien voimassaoloaikana (1.1.–30.6.2021 ja 1.7.2021–30.4.2022) on pysyvää lakia paremmin pystytty turvaamaan kohtuullinen kulutaso muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. 

Väliaikaisten lakien ja pysyvien muutosten valmistelu ovat olleet toisistaan erillisiä lainvalmisteluhankkeita ja sääntelykokonaisuuksia. Pysyvien muutosten valmistelussa on hyödynnetty sitä kokemusta ja tietoutta, jota väliaikaisen sääntelyn toimivuudesta on sen voimassaoloaikana saatu. Myös lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 8/2021 vp, s. 6) korostanut, että poikkeuksellisia olosuhteita varten kiireellisessä aikataulussa laadittu väliaikainen sääntely ei voi sellaisenaan toimia pysyvien lainmuutosten pohjana. 

Sekä talousvaliokunta (TaVL 24/2020 vp, s. 2) että lakivaliokunta (LaVM 12/2020 vp, s. 6) kiinnittivät väliaikaisen lain 1069/2020 käsittelyn yhteydessä huomiota sekä pysyvän että väliaikaisen lain määräaikoja koskeviin säännöksiin ja esittivät huolta määräaikojen pituudesta suhteessa kirjepostin toimitusvarmuuteen ja -nopeuteen. Lakivaliokunta edellytti mietinnössään, että määräaikoihin liittyvät tarkistustarpeet arvioidaan huolellisesti pysyvän lainvalmistelun yhteydessä (LaVM 12/2020 vp, s. 6). Sanotun vuoksi määräaikoja koskevat muutokset on arvioitu nyt käsillä olevan lainvalmisteluhankkeen yhteydessä. 

Väliaikaisen lain 539/2021 käsittelyn yhteydessä lakivaliokunta kiinnitti huomiota perintäkirjeiden sähköisiin toimittamistapoihin julkisuusuhkaisen maksukehotuksen eli tratan osalta. Valiokuntakäsittelyn aikana tuotiin esille näkemys siitä, että tratta tulisi voida toimittaa yritysvelalliselle sähköisesti nykyistä laajemmin. Lakivaliokunta lausui mietinnössään, että tratan toimittamistavan laajentamista ei ole mahdollista toteuttaa väliaikaista lakia koskevan esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä, sillä kyse on muutoksesta, joka vaati huolellista lainvalmistelua ja vaikutustenarviointia (LaVM 8/2021 vp, s. 5). Sanotun vuoksi käsillä olevassa esityksessä on selvitetty sekä yritys- että kuluttajasaatavien osalta sähköisen toimittamistavan laajentamismahdollisuuksia. 

Esityksessä käytetään ilmaisun ”muu kuin kuluttajasaatava” lisäksi ilmaisua ”yrityssaatava”. Ilmaisuilla tarkoitetaan esityksessä samaa: myös jälkimmäinen ilmaisu kattaa kaikki muut saatavat kuin kuluttajasaatavat ja siten esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiltä ja yhdistyksiltä perittävät saatavat, eikä vain yrityksiltä perittäviä saatavia. 

1.2  Valmistelu

Esitysluonnos on valmisteltu oikeusministeriön 10.2.2021 asettamassa työryhmässä, jossa olivat oikeusministeriön lisäksi edustettuina Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Suomen Perimistoimistojen liitto ry, Suomen Yrittäjät ry sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Toimeksiannon mukaan tehtävänä oli ensivaiheessa laatia ehdotus saatavien perinnästä annetun lain väliaikaisen muutoksen jatkamiseksi. Toisessa vaiheessa työryhmän tehtävänä oli valmistella pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvän kirjauksen (s. 82) mukaiset pysyvät muutokset perintälakiin.  

Esitysluonnos on ollut lausuntokierroksella 17.9.–29.10.2021. Lausuntopalautetta selvitetään jäljempänä jaksossa 6. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://oikeusministerio.fi/hankkeet tunnuksella OM001:00/2021. 

2.1  Nykytila

2.2  Nykytilan arviointi

Yleistä 

Muiden kuin kuluttajasaatavien perinnästä ei säädetä pysyvässä laissa yhtä yksityiskohtaisesti kuin kuluttajasaatavien perinnästä. Pysyvän lain sääntely on johtanut erityisesti yritysvelallisten osalta ajoittain kohtuuttomiin seuraamuksiin esimerkiksi perintäkulujen korkeiden määrien vuoksi. Myöskään aikarajoja koskevassa sääntelyssä ei nykyisellään oteta riittävästi huomioon yritysvelallisten intressejä. Lisäksi etenevän digitalisaation vuoksi on tarpeen päivittää perintäkirjeiden toimittamistapoja koskevia säännöksiä. 

Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuus ja velallisten yhdenvertainen kohtelu  

Pysyvässä laissa ei aseteta euromääräisiä ylärajoja muiden kuin kuluttajasaatavien vapaaehtoisen perinnän toimenpide- tai saatavakohtaisille perintäkuluille, minkä johdosta perintäkulujen määrissä voi olla edellä jaksossa 2.1.2 kuvatulla tavalla huomattavia eroja. Kohtuuttoman suuret perintäkulut ovat olleet valvontaviranomaisena toimivan Etelä-Suomen aluehallintoviraston erityisen huomion kohteena jo useita vuosia kuten jaksosta 2.1.3 käy ilmi.  

Pysyvän lain säännösten perusteella ei pystytä turvaamaan perintäkulujen kohtuullista tasoa eikä velallisten yhdenmukaista kohtelua.  

Myös suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen määrää on syytä arvioida, koska sekä pysyvässä laissa että väliaikaisissa laeissa yrityssaatavien suoraan ulosottokelpoiset perintäkulut rinnastetaan pääosin suoraan ulosottokelpoisiin kuluttajasaatavien perintäkuluihin.  

Aikarajasääntely 

Edellä jaksossa 2.1.1.1 selvitetyn mukaisesti, väliaikaisissa laeissa säädetään kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien aikarajoista. Lisäksi pysyvässä laissa on trattaa edeltävää maksumuistutusta koskevaa aikarajasääntelyä.  

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on väliaikaisen sääntelyn voimaantulon jälkeen saanut velallisilta ja niitä edustavilta tahoilta jonkin verran yhteydenottoja, joiden mukaan muita kuin kuluttajasaatavia koskevissa perintäkulusäännöksissä omaksuttu seitsemän päivän sykli on liian lyhyt ja johtaa postin kulkuun nykyisin liittyvät seikat huomioon ottaen siihen, että velallisyritykselle ei välttämättä jää riittävästi aikaa tehdä saatavaa koskevia huomautuksia tai maksaa saatavaa ajoissa. Pahimmillaan perintäkirjeitä on velallisten Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kertoman mukaan saapunut heille vasta eräpäivänä tai jopa sen jälkeen. Myös tratan osalta on esitetty näkemyksiä siitä, että trattaa edeltävän maksumuistutuksen seitsemän päivän määräaika ei ole riittävä ja että määräajan lyhyyteen liittyy samanlaisia ongelmia kuin mitä edellä on selostettu muiden perintätoimien osalta. 

Perintälaki ei nykyään sisällä erillistä säännöstä tratan protestoinnin takarajasta eli siitä, milloin tratta tulee sen lähettämisen jälkeen viimeistään merkitä luottotietorekisteriin tai julkaista. Saatujen tietojen perusteella trattoja koskevia merkintöjä ja julkaisuja on käytännössä tehty useammankin kuukauden jälkeen siitä, kun tratta on lähetetty. Tätä voidaan pitää kohtuuttomana velallisen näkökulmasta. 

Ottaen lisäksi huomioon myös se, että edellä jaksossa 1.1 todetun mukaisesti sekä laki- että talousvaliokunta kiinnittivät huomiota perintäkirjeitä koskevaan aikarajasääntelyyn, on sääntelyä syytä tarkistaa.  

Sähköiset toimittamistavat 

Perintäkirjeiden toimittamisesta sähköisesti saadaan nykysäännösten mukaan eräissä tilanteissa antaa vain hyvin rajoitetun laajuinen hyväksyntä. Nykysääntely ei sen vuoksi ole mahdollistanut sähköisten toimittamistapojen hyödyntämistä kovinkaan laajasti kuluttajia koskevien maksuvaatimusten tai yrityssaatavia koskevien trattojen osalta. Edellä jaksossa 2.1.1.1 todetun mukaisesti velallinen voi antaa hyväksynnän kuluttajasaatavaa koskevan maksuvaatimuksen tai yrityssaatavaa koskevan tratan toimittamiseksi muulla pysyvällä tavalla vasta saatavan erääntymisen jälkeen. Hyväksyntää ei siis voida antaa ennakolta eikä yhtäaikaisesti useampiin saataviin liittyen. Vaikka velkojalla olisi tiedossaan tietty perintätoimisto, jota se aikoo käyttää saataviensa perinnässä, velallinen ei voi antaa suostumustaan ennen saatavan erääntymistä siihen, että mahdollinen maksuvaatimus tai tratta tullaan toimittamaan sanotun perintätoimiston toimesta velalliselle tiettyä sähköistä toimittamistapaa käyttäen. Vastaavasti velallinen ei voi antaa perintätoimistolle suostumustaan siihen, että kaikissa kyseisen yhtiön perimissä saatavissa mahdolliset maksuvaatimukset tai tratat toimitetaan sähköisesti.  

Voimassa oleva sääntely ei riittävällä tavalla mahdollista digitaalisen kehityksen mukanaan tuomien sähköisten toimittamistapojen hyödyntämistä, ja sitä onkin syytä tarkistaa, jotta velallinen voi halutessaan nykyistä useammin saada erilaiset perintäkirjeet sähköisesti.  

Edunvalvojan tiedonsaantioikeus 

Perintälaissa ei nykyään ole erityissäännöksiä perintäkirjeiden toimittamisesta tilanteista, joissa velallinen on määrätty edunvalvontaan. Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 89 §:n 1 momentin nojalla edunvalvojalla on tehtäviinsä kuuluvissa asioissa oikeus saada ne tiedot, joihin päämiehellä olisi itsellään oikeus, jollei erikseen toisin säädetä. Epäselvyyttä on esiintynyt siitä, rajoittavatko perintälain velallista koskevat säännökset myös edunvalvojan mahdollisuutta antaa jo ennen saatavan erääntymistä hyväksyntä maksuvaatimuksen toimittamiseen muulla pysyvällä tavalla kuin kirjallisesti ja siten, että hyväksyntä voitaisiin antaa yhtä aikaa useampiin saataviin liittyen. Käytännössä maksuvaatimukset toimitetaan tämän johdosta yleensä kirjepostitse edunvalvojalle. Sääntelyä on syytä tämän johdosta selkeyttää. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Vaikutukset valtiontalouteen 

Esityksellä ei ole vaikutuksia valtiontalouteen.  

Vaikutukset velallisiin perittäessä muita kuin kuluttajasaatavia 

Ehdotetut säännökset perintäkuluista ja perintätoimien aikarajoista koskevat niin sellaisia saatavia, joissa velallisena on yritys, kuin muitakin saatavia, jotka eivät ole kuluttajasaatavia. Vaikka ehdotettujen säännösten soveltamisalaan kuuluvat siten myös saatavat, joissa velallisena on esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, yhdistys taikka säätiö, joka ei harjoita elinkeinotoimintaa, oletetaan myönteisten vaikutusten kohdistuvan ennen kaikkea yrityksiin. Ehdotetuilla säännöksillä on lisäksi myönteinen vaikutus niihin yksityishenkilöihin, joilta perittävänä oleva saatava on syntynyt jo lakanneessa elinkeinotoiminnassa eikä saatavan perintää siten koske kuluttajasaatavia koskevat säännökset. 

Patentti- ja rekisterihallituksen tilaston mukaan kaupparekisteriin oli 4.1.2021 merkitty yhteensä 623 743 yritystä. Näistä 261 316 oli osakeyhtiöitä, 227 712 yksityisiä elinkeinonharjoittajia, 25 411 kommandiittiyhtiöitä, 8 903 avoimia yhtiöitä ja 3 541 osuuskuntia. Edellä todetun mukaisesti ehdotettuja perintäkuluja koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluisivat myös esimerkiksi asunto-osakeyhtiöt, yhdistykset ja säätiöt. Asunto-osakeyhtiöitä oli Patentti- ja rekisterihallituksen tilaston mukaan 89 679 kappaletta, yhdistyksiä 552 kappaletta ja säätiöitä 46 kappaletta. Yhdistysten ja säätiöiden osalta on otettava huomioon, että rekisteröitymisvelvollisuus kaupparekisteriin ei koske kaikkia yhdistyksiä ja säätiöitä. 

Suomen Perimistoimistojen liitto ry:n tekemän selvityksen mukaan sen jäsenyrityksille tuli perintätoimeksiantoja vuonna 2019 noin 10,2 miljoonaa kappaletta ja näistä noin 20 % eli noin 2 miljoonaa oli yrityssaatavia. Liiton mukaan edellä mainituissa yrityssaatavissa velallisina ovat olleet osakeyhtiöiden, yksityisten elinkeinonharjoittajien, avointen yhtiöiden, kommandiittiyhtiöiden ja osuuskuntien lisäksi esimerkiksi asunto-osakeyhtiöitä ja yhdistyksiä, mutta luvuista voi puuttua esimerkiksi yksityishenkilövelallisia, jotka ovat perinnän kohteena muussa kuin kuluttajan asemassa. Ehdotetun kulusääntelyn piiriin tulevien saatavien kokonaismääristä ei ole ollut saatavissa tietoa. Liiton mukaan vuonna 2020 perintätoimeksiantoja tuli noin 9,9 miljoonaa kappaletta, joista yrityssaatavien osuus oli vuoden 2019 tavoin noin 20 %. Esimerkiksi vuosittain lähetettävien maksuvaatimusten määristä ei ole saatavissa tietoa. Liiton mukaan yrityssaatavissa maksuvaatimuksia lähetetään nykyään yleisesti sähköisesti, mutta trattoja ei. Yrityssaatavissa sähköistä toimitustapaa tullaan lainmuutoksen vuoksi todennäköisesti käyttämään selvästi enemmän, kun myös tratta voidaan nykyistä useammin lähettää sähköisesti. 

Etelä-Suomen aluehallintoviraston vuosina 2017-2020 tekemistä kirjallisista päätöksistä 34 %:ssa virasto on katsonut perintätoimiston perineen kohtuuttomia perintäkuluja muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Luku on verrattain korkea, kun otetaan huomioon, että loput 66 % pitävät sisällään muun ohella kuluttajasaatavia koskevat tilanteet sekä päätökset, joissa perintätoimiston ei ole katsottu toimineen lainvastaisesti. Kirjattuja yhteydenottoja perintää harjoittavien tahojen epäiltyyn lainvastaiseen toimintaan liittyen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon saapui edellä mainitulla ajanjaksolla 1502 kappaletta. Kaikkien yhteydenottojen perusteella ei kuitenkaan ole tehty kirjallista päätöstä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan sille ei väliaikaisten lakien voimassaoloaikana ole tullut yhtä paljon yrityssaatavien perintäkuluihin liittyviä yhteydenottoja kuin aiemmin. 

Ehdotetut perintäkuluja koskevat täsmälliset säännökset turvaavat aiempaa pysyvää lakia tehokkaammin sen, että perintäkuluja ei voi yrityssaatavienkaan perinnässä kerryttää itsetarkoituksellisesti ja että niiden määrä ei muodostu kohtuuttoman suureksi suhteessa saatavan pääomaan. Pysyvään lakiin verrattuna nyt ehdotettava perintäkulusääntely on velallismyönteisempi, kun perintätoimenpiteiden täsmällisistä enimmäismääristä säädetään yksityiskohtaisesti. Jos ehdotettuja muutoksia taas verrataan väliaikaisesti voimassa olevaan sääntelyyn, niin muutokset ja siten myös vaikutukset velallisiin ovat vähäisempiä. Tämä johtuu siitä, että väliaikainen perintäkulusääntely on rakenteeltaan ja sisällöltään hyvin samankaltaista kuin nyt ehdotettavat pysyvät muutokset. Väliaikainen sääntely leikkasi kaikista korkeimmat perintäkulut, mutta joiltain osin, erityisesti suurempien saatavien osalta nyt ehdotettava perintäkulusääntely mahdollistaa suurempien perintäkulujen perimisen velalliselta kuin väliaikainen sääntely. Kaikkein korkeimpien perintäkulujen leikkaantumisen voidaan kuitenkin olettaa edesauttavan yritysten selviytymistä veloistaan ja se voi myös johtaa velkojen nopeampaan takaisinmaksuun.  

Esitys parantaisi yhtäläisesti kaikkien yritysvelallisten asemaa, koska perintäkuluista veloitettavat euromäärät muuttuisivat aiempaa yhdenmukaisimmiksi ja erilaisista veloituskäytännöistä aiheutuneet kohtuuttomuuksiin johtaneet erot poistuisivat. Lisäksi kun perintäkulujen euromääristä on yksityiskohtaisesti säännelty laissa, velallinen pystyy itse paremmin arvioimaan häneltä vaadittujen perintäkulujen kohtuullisuutta. Parannukset ovat merkittäviä, kun niitä verrataan pysyvään lakiin, mutta edellä todetun mukaisesti vähäisempiä verrattuna väliaikaisesti voimassa olevaan sääntelyyn. Vaikka ehdotetut enimmäismäärät eivät ole tarkoitettu vakiomääriksi, riskinä on, kuten kuluttajasaatavissakin, että kuluille säädettävät enimmäismäärät saattavat muodostua käytännössä vakiomääriksi. Velallisten kannalta perintäkulujen vakioitumista kohtuulliselle tasolle voidaan kuitenkin pitää parempana vaihtoehtona kuin perintätoimintaa harjoittavien tahojen huomattavasti vaihtelevat ja velalliset eriarvoiseen asemaan asettavat veloituskäytännöt. 

Myös kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismäärien täsmällinen sääntely on pysyvään lakiin verrattuna omiaan poistamaan mahdollisia kohtuuttomuuksia ja tilanteita, joissa velallisille mahdollisesti aiheutetaan tarpeettomia kuluja. Kun toimenpiteiden enimmäismääristä säädetään suoraan laissa, velallisilla on selkeämmin tiedossa, miten vapaaehtoinen perintä otaksuttavasti etenee sekä minkälaisia toimia ja missä määrin velkojan tai sen toimeksiannosta toimivan on mahdollista perinnän aikana suorittaa. 

Erityissäännökset suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien perintäkuluista selkeyttävät oikeustilaa, kun jatkossa säädettäisiin perintätoimenpiteiden euromääräisistä enimmäismääristä ja euromääräisestä kokonaiskuluvastuusta suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien osalta. Säännökset suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien suoraan ulosottokelpoisista perintäkuluista eivät sen sijaan tuo merkittävää muutosta nykytilaan. Vaikka suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen enimmäismäärää korotetaan 51 eurosta 65 euroon, niin merkittäviä kielteisiä vaikutuksia velallisille ei arvioida aiheutuvan. Sen sijaan sen, että jatkossa säädettäisiin perintätoimenpiteiden euromääräisistä enimmäismääristä ja euromääräisestä kokonaiskuluvastuusta myös suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien osalta, ei arvioida johtavan siihen, että erillistä täytäntöönpanoperustetta haettaisiin tulevaisuudessa merkittävästi useammin kuin nykyisin. On kuitenkin huomattava, että jo nykytilan aikana on ollut olemassa rajat vaadittaessa suoraan ulosottokelpoisen saatavan perintäkuluja. Pysyvän lain aikana rajat ovat muodostuneet ennen kaikkea perintälain 10 §:n kohtuullisuusvaatimuksesta sekä väliaikaisen lain aikana rajat ovat muodostuneet viime kädessä perintälain 3 b ja 3 e §:n nojalla. 

Vaikka muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä ehdotetaan rajoitettavaksi, perintäkulut olisivat uudistuksen jälkeenkin sellaisella tasolla, etteivät ne kannusta maksulaiminlyöntien jatkamiseen. Ehdotuksilla ei siten arvioida olevan kielteistä vaikutusta velallisten maksumoraaliin. Ottaen myös huomioon ehdotettujen enimmäiskulumäärien taso ei ole viitteitä siitä, että velkojat muuttaisivat menettelytapojaan siten, että ne ryhtyisivät nykyistä merkittävästi useammin vaatimaan laissa säädettyä vakiokorvausta, joka johtaisi todennäköisesti korvattavien kustannusten kasvuun, ja että ehdotetulla sääntelyllä olisi sitä kautta kielteisiä vaikutuksia velallisten asemaan.  

Aiempaa laajempi mahdollisuus toimittaa yrityssaatavia koskevia perintäkirjeitä sähköisesti on omiaan edistämään saatavien sähköistä perintää. Yritysvelallisilla sähköinen laskutus on voinut olla käytössä jo vuosia, joten perintäkirjeiden sähköisten toimittamistapojen edistäminen tulee hyödyttämään tällaisia yritysvelallisia merkittävästi. Saatavien perintään liittyvän maksuliikenteen siirtäminen sähköiseen muotoon helpottaa jo muutoin sähköistä laskutusta käyttävien yritysvelallisten toimintaa, kun perintäkirjeet on mahdollista saada samoja kanavia pitkin kuin laskutkin. Koska sähköisten toimittamistapojen käyttö yrityssaatavissa perustuu ehdotuksen mukaan nimenomaiseen suostumukseen tai vakiintuneeseen tapaan, ei sellaisia yritysvelallisia, jotka yhä haluavat saada perintätoimenpiteitä koskevat yhteydenotot kirjepostina, velvoiteta ehdotettavalla sääntelyllä sähköisten toimittamistapojen käyttöön. Vaikka sääntelyllä pyritään kannustamaan yritysvelallisia enenevässä määrin siirtymään sähköisten toimittamistapojen käyttöön helpottamalla muun pysyvän tavan käyttöönottoa, valinnanvapaus perintäkirjeen toimittamistavan osalta säilyy siten yhä velallisella. 

Ehdotettu sääntely otaksuttavasti vähentää perinteisen kirjepostin käyttöä ja tuo kustannussäästöjä paitsi velkojille myös velallisille. Perintäkirjeiden sähköinen toimittaminen on omiaan myös edesauttamaan sitä, että perintäkirjeet tavoittavat vastaanottajan nopeammin ja ilman kirjepostin kulkuun liittyviä mahdollisia häiriötilanteita. Tämä kuitenkin edellyttää, että velkojat ja perintätoimistot tosiasiassa käyttävät, kuten laissa tullaan edellyttämään, sellaisia sähköisiä viestintävälineitä ja teknisiä menetelmiä, että perintäkirjeen perillemeno on riittävän huolellisesti varmistettu. Aiempaa nopeampi toimitustapa yhdessä täsmällisen aikarajasääntelyn kanssa antaa riittävän ajan velalliselle reagoida saatuun perintäkirjeeseen ja tarkastaa sen asianmukaisuus. Lisäksi velalliset saavat kohtuullisen ajan järjestellä taloudellisia olosuhteitaan sellaisiksi, että ne kykenevät maksamaan erääntyneet saatavat perintäkuluineen aikarajojen puitteissa. 

Perintäkuluihin, perintätoimien aikarajoihin sekä perintäkirjeiden sähköiseen toimittamistapaan liittyvä täsmällinen sääntely takaa velallisyritysten tasapuolisen kohtelun. Ehdotetut muutokset koskevat yhtäläisesti kaikenkokoisia yrityksiä. 

Vaikutukset velallisiin perittäessä kuluttajasaatavia 

Valtiovarainministeriön ja Digi- ja väestötietoviraston yhteisen 31.8.2020 tehdyn digitaitokartoituksen mukaan digitaalisista palveluista yleisimmin hallitaan sähköpostin käyttäminen, lehtien lukeminen verkossa sekä tiedonhaku ja internetin selaaminen. Valtiovarainministeriön mukaan digitaitokartoituksen vastaukset vahvistavat käsitystä suomalaisista taitavina internetin käyttäjinä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 noin 80 prosenttia 16-89 -vuotiaasta suomalaisesta käytti internetiä useasti päivässä. Digi arkeen -neuvottelukunnan mukaan Suomessa digitaalinen ensisijaisuus koskee tällä hetkellä julkisten palvelujen tuottajia ja todennäköisesti pian myös yrityksiä, mutta ei vielä kansalaisia (Digitaalinen Suomi – Yhdenvertainen kaikille. Digi arkeen -neuvottelukunnan toimintakertomus. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2019:23). 

Perintäkirjeiden sähköistä toimittamistapaa koskeva uudistusehdotus joustavoittaa ja lisää sähköisten toimittamistapojen hyödyntämismahdollisuuksia myös kuluttajasaatavien osalta. Ottaen huomioon muun muassa edellä mainitut tiedot sähköpostin ja internetin käyttämisestä valtaosalla suomalaisista on valmiudet perintäkirjeiden vastaanottamiseen sähköisesti. Viime kädessä säännösten vaikutukset riippuvat siitä, haluavatko kuluttajat näin tehdä. 

Suomen Perimistoimistojen liitto ry:n mukaan sen jäsenyritysten vuosittain kuluttajille lähetettävien maksuvaatimusten määristä ei ole saatavissa tietoa. Liitto kuitenkin arvioi, että maksuvaatimuksista alle 10 % on nykyään lähetetty sähköisesti. Liiton arvion mukaan sähköisesti toimitettavien maksuvaatimusten käyttö ei lainmuutoksen johdosta tule erityisemmin kasvamaan, jos kuluttajan tulee tehdä erityisiä toimenpiteitä saadakseen maksuvaatimukset sähköisesti. 

Tässä esityksessä ehdotetuissa muutoksissa perintäkirjeiden sähköisiin toimittamistapoihin huomioidaan se, että digitaalinen ensisijaisuus ei koske vielä kansalaisia. Kaikilla kuluttajavelallisilla ei ole mahdollisuutta tai halua vastaanottaa perintäkirjeitä sähköisesti, minkä vuoksi on oleellista, että muutkin toimittamistavat, kuten perinteinen kirjeposti, säilyvät kaikissa tilanteissa toimittamistapavaihtoehtoina. Sääntely ei siten heikennä sellaisten kuluttajien asemaa, jotka yhä haluavat saada myös perintäkirjeet perinteisenä kirjepostina. Uudistusehdotuksen arvioidaan hyödyttävän erityisesti niitä kuluttajia, jotka ovat kykeneviä ja halukkaita käyttämään sähköisiä viestintäkanavia. 

Ei ole kokonaan poissuljettua, että jos kuluttajavelallinen ryhtyy oman harkintansa nojalla käyttämään lukuisia eri sähköisiä palveluita ja kanavia vastaanottaakseen maksuvaatimuksia, että erityisesti kaikkein heikommassa asemassa olevien kuluttajavelallisten mahdollisuudet pysyä selvillä kokonaisvelkatilanteestaan heikentyvät sen vuoksi, että maksuvaatimuksia tulee velalliselle useampien sähköisten kanavien kautta. Toisaalta kuluttajavelallisen tulee aina antaa suostumus jokaisen sähköisen toimittamistavan käyttöön erikseen ja jokaiselle perintätoimistolle erikseen, mikä vähentää edellä mainittua riskiä. Lisäksi suostumuksen määräaikaisuus turvaa sen, ettei tiettyä viestintäkanavaa voida käyttää tietyn perintätoimiston toimesta kuinka pitkään tahansa. Jos kuluttaja on antanut erillisen suostumuksensa sähköisen toimittamistavan käyttöön, hän ei enää pääsääntöisesti saa maksavaatimusta perinteisenä kirjepostina ennen oikeudellisen perinnän alkamista. Kirjepostitse saapuneella fyysisellä kirjeellä on usein erilainen huomioarvo sähköisesti saapuneeseen viestiin verrattuna. Perinteinen kirjeposti saattaa esimerkiksi herkemmin kiinnittää vaikeassa tilanteessa olevan velallisen lähteisten huomion käynnissä olevaan perintään ja saada velallisen havahtumaan tilanteeseensa. Oikeudellinen perintä ei kuitenkaan ala täysin yllätyksellisesti, vaan tieto oikeudellisen perinnän alkamisesta toimitetaan haastehakemuksen muodossa kuluttajavelalliselle joka tapauksessa useimmiten todisteellisena tiedoksiantona tai esimerkiksi haastemiehen välityksellä. Tässäkin vaiheessa kuluttajavelallisella on mahdollisuus reagoida asiaan. 

Vaikutukset velkojiin ja perintäalan yrityksiin  

Esityksen jaksossa 2.1.2 mainitun mukaisesti oikeusministeriössä on selvitetty summaarisena riita-asiana vireille tulleista, aikavälillä 3.1.2019 ja 31.12.2019 ratkaistuista velkomusasioista saatavan tiedon perusteella perintäkulujen määrää muiden kuin kuluttajasaatavien vapaaehtoisessa perinnässä. Selvityksen mukaan perintätoimien ylimmän neljänneksen ensimmäiset kulut olivat pääomasta riippumatta maksumuistutuksen osalta 20 euroa, maksuvaatimuksen osalta 110 euroa, tratan osalta 250 euroa, maksusuunnitelman osalta 50 euroa ja kokonaisperintäkulujen osalta 309 euroa. Selvityksen mukaan yksittäisen maksuvaatimuksen korkein kulu oli yli 580 euroa. Korkeimmat perintäkulujen kokonaiskulut olivat yli 1 000 euroa.  

Nyt ehdotetulla perintäkulusääntelyllä tulee olemaan vaikutusta niihin perintätoimintaa harjoittaviin tahoihin, joiden saatavien perinnässä velallisilta on pysyvän lain aikana vaadittu ehdotetun lain ylittäviä perintäkuluja. On huomattava, että 1.1.2021 voimaan tulleen väliaikaisen sääntelyn johdosta edellä velkomustuomiotutkimuksessa kuvatun kaltaisia korkeita perintäkuluja ei ole enää saanut vaatia. Viime kädessä sääntelyn vaikutusten kohdentuminen riippuu merkittävästi perintätoimistojen ja velkojien liiketoiminnallisista ratkaisuista ja kyvystä sopeutua uuteen sääntely-ympäristöön. 

Kuten edellä tuotiin esille, ehdotetulla perintäkulusääntelyllä ei odoteta olevan vaikutusta velallisten maksumoraaliin eikä siten merkittävää vaikutusta maksujen viivästymiseen. Maksukykyisten velallisyritysten ei myöskään arvioida tarkoituksellisesti venyttävän velanmaksuaan velkojille pidennettyjen aikarajojen vuoksi. Aikarajojen pidentäminen väliaikaisen lain 7 päivästä 10 päivään tai pysyvän lain trattaa edeltävän maksumuistutuksen pidentäminen 7 päivästä 10 päivään taikka tratan protestointiajan pidentäminen 10 päivästä 14 päivään saattavat kuitenkin joissakin tapauksissa johtaa siihen, että velkojat saavat aiempaa myöhemmin suorituksen saatavalleen. Määräaikojen pidentäminen nimittäin mahdollistaa sen, että osa velallisista saattaa maksaa saatavan myöhemmin kuin tilanteessa, jossa määräaikoja ei olisi pidennetty. Pidentämisestä ei kuitenkaan arvioida aiheutuvan merkittävää haittaa velkojille, koska määräaikojen pidennetään vain muutamalla päivällä. On toisaalta otettava huomioon, että aikarajojen pidennys saattaa edesauttaa sitä, että vapaaehtoinen perintä on kokonaisuutena tarkastellen tuloksellisempaa kuin ennen, sillä velalliset saavat pidemmän ajan järjestellä taloudellisia olosuhteitaan sellaisiksi, että ne kykenevät maksamaan saatavat perintäkuluineen aikarajojen puitteissa, jolloin vältytään mahdollisilta lisäperintätoimilta ja lisäkuluilta sekä mahdollisesti myös oikeudelliselta perinnältä. 

Lisäksi perintäkulusääntelyn vaikutuksia arvioitaessa on huomattava, että perintälaki ei yrityssaatavien osalta aseta estettä sille, että velalliselta saadut varat kohdennetaan ensin perintäkulujen suoritukseksi ja vasta tämän jälkeen velan pääoman ja sen koron suoritukseksi. Jos velallinen kykenee maksamaan vain osan velastaan, kohtuulliset perintäkulut edesauttavat sitä, että velkoja voi saada suuremman suorituksen saatavalleen kuin silloin, jos perintäkulut olisivat korkeammat. 

Yritysvelkojien oikeus periä perintäkulun arvonlisäveroa vastaava määrä velalliselta silloin, kun velkoja ei voi vähentää veroa omassa verotuksessaan, takaa velkojien yhdenvertaisen kohtelun. Jos velkoja ei tällaisessa tilanteessa saisi periä perintäkulun arvonlisäveroa velalliselta, perintäpalveluiden ostaminen saattaisi muodostua kalliimmaksi tällaisille velkojille. 

Sähköistä toimittamistapaa koskevat uudistusehdotukset hyödyttävät erityisesti niitä velkojia ja perintätoimistoja, jotka toiminnassaan muutoinkin jo käyttävät ja hyödyntävät sähköisiä toimitustapoja laskutuksessa ja saatavien perinnässä. Ehdotettujen uudistusten odotetaan myös nopeuttavan muutosta sellaisten velkojayhtiöiden osalta, jotka eivät vielä käytä sähköisiä toimitustapoja laskutuksessa ja saatavien perinnässä. Velkojat ja ammattimaista perintää harjoittavat tulevat todennäköisesti enenevässä määrin käyttämään ja hyödyntämään sähköisiä toimittamistapoja sekä tarjoamaan erilaisia sähköisiä toimittamistapavaihtoehtoja velallisille, kun toimittamistapojen käyttäminen laajentuu aiempaan sääntelytilaan verrattuna. Toisaalta velkojien ja perintätoimistojen hyödyntämismahdollisuuksiin vaikuttaa paljon se, kuinka velalliset suhtautuvat sähköisten toimittamistapojen käyttöön ja haluavatko nämä saada perintäkirjeet perinteisenä kirjepostina vai sähköisesti.  

Postituskustannukset tulevat laskemaan sitä mukaa, kun kirjepostin käytöstä siirrytään sähköiseen toimittamistapaan. Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:n mukaan sähköisten toimitustapojen käytöstä ei aiheudu oleellisia kustannussäästöjä perintätoimistoille. Liiton arvion mukaan jakelukustannuksen säästö voi olla joitakin kymmeniä senttejä per kirje riippuen sähköisestä kanavasta ja nykyisistä kuljetussopimuksista. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ulosottolaitos käyttää ulosottoon liittyvien tiedonantojen toimittamiseen kirjepostin rinnalla suomi.fi-sivuston sähköistä palvelua. Sähköinen viestintä mainitussa palvelussa on Ulosottolaitokselle maksutonta. Vuonna 2021 tämän esityksen kirjoittamishetkellä Ulosottolaitoksen lähettämän mustavalkoisen peruskirjeen vakiotoimitus A-alueella maksoi 0,4205 euroa.  

Nyt ehdotetut muutokset, erityisesti säännökset perintäkulujen enimmäismääristä ja perintätoimien aikarajoista, edellyttävät muutoksia velkojien ja perintätoimistojen tietojärjestelmiin. Myös sopimuksia ja vakiosopimuslomakkeita voidaan joutua uusimaan. Näistä toimenpiteistä aiheutuu velkojille ja perintätoimistoille kertaluonteisia kustannuksia. Muutokset tulevat oletettavasti edellyttämään myös koulutuksen järjestämistä velkojayritysten- ja perintätoimistojen henkilöstölle. Ehdotetut muutokset voivat aiheuttaa kustannuksia myös velkojien ja perintätoimistojen järjestelmiin tehtävien integraatiomuutosten vuoksi. Suomen Perimistoimistojen Liitto ry arvioi, että laista aiheutuu sen jäsenyrityksille noin 2,4 miljoonan euron kustannukset. Liiton mukaan yksittäisen suuren perintätoimiston osalta tämä tarkoittaa noin 250 000 euron ja pienen perintätoimiston osalta noin 150 000 euron kustannuksia.  

Lisätyötä ja -kustannuksia saattaa yksittäisille yrityksille aiheutua myös laissa asetetusta velvollisuudesta ilmoittaa toiselle sopimusosapuolelle sopimusehtojen muutoksista. Tällaisesta velvollisuudesta säädetään sähkömarkkinalain 93 §:n 4 momentissa ja maakaasumarkkinalain 78 §:n 5 momentissa. Mahdollisesta ilmoitusvelvollisuudesta aiheutuvien kustannusten arvioidaan kuitenkin olevan vähäisiä, koska mainittuja lainkohtia koskevien perustelujen mukaan (HE 20/2013 vp, s. 126 ja HE 50/2017 vp, s. 118) sopimusehtojen muutoksista voidaan ilmoittaa esimerkiksi laskun yhteydessä. 

Välittömiä vaikutuksia voi aiheutua myös velkojien ja velallisten välisten sopimusten hintoihin. 

Esityksellä ei sitä vastoin ole suoria vaikutuksia velkojien ja toimeksisaajina toimivien perintätoimistojen välisiin sopimuksiin, sillä sääntely ei estä toimeksisaajaa vaatimasta velkojalta perintäkuluina toimijoiden välillä sovittua rahamäärää. Jos velkojan ja toimeksisaajana toimivan perintätoimiston välillä on sovittu ehdotettuja enimmäismääriä korkeammista taksoista tai muutoin ehdotetun lain säännöksistä poikkeavista perintätoimista, jää osapuolten välisten neuvottelujen varaan, muutetaanko sopimusta ehdotettujen perintäkuluja koskevien säännösten mukaiseksi vai pidetäänkö sopimus ennallaan. Ensiksi mainitussa tapauksessa ehdotetulla sääntelyllä on epäedullisia vaikutuksia perintätoimistolle, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa vaikutukset kohdistuvat velkojaan, jonka vastuulle lain enimmäismäärät ylittävät perintäkulut jäisivät. 

Vaikutukset jakeluyhtiöihin ja luottotietorekisterin ylläpitäjiin 

Sähköisten toimittamistapojen edistämisellä ja kirjepostin määrän vähentymisellä voi olla negatiivisia vaikutuksia Posti Oy:n ja muiden jakeluyhtiöiden liiketoimintaan. Jos kirjepostitse toimitettavien yrityskirjeiden määrät merkittävästi vähenevät, se voi tarkoittaa jopa jonkinlaisia rakenteellisia muutoksia tai toiminnan uudelleenjärjestelyä jakeluyhtiöille. Yksinomaan sen, että perintäkirjeiden lähettämisessä siirrytään yhä enemmän sähköisten toimittamistapojen käyttöön, ei kuitenkaan arvioida johtavan kuvailtuihin muutoksiin. Vaikutusten otaksutaan kohdistuvan ennen kaikkea tratan sähköisen toimittamisen lisääntymiseen, eikä tämä sellaisenaan tuo merkittävää muutosta nykytilaan nähden. Velkojien ja perintätoimistojen jakeluyhtiön kanssa tekemien kahdenvälisten sopimusten perusteella määrittyy palvelun hinnan ohella esimerkiksi kirjeiden toimitusaika. Jos yrityskirjeitä toimitetaan entistä enemmän sähköisessä muodossa, kirjepostina jaettavia yrityskirjeitä on tällöin entistä vähemmän ja tämä voi vaikuttaa negatiivisesti kirjepostitse lähetettävien yrityskirjeiden jakelunopeuteen. Muutoksella voi olla vaikutuksia myös jakelun hintaan.  

Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan se luottaa pääsääntöisesti sille tehtyjen, trattaa koskevien ilmoitusten oikeellisuuteen. Luottotietorekisterin ylläpitäjien olisi tästä huolimatta riittävällä tavalla seurattava, ettei sellaisia trattoja protestoida, joiden osalta protestointiaika on päättynyt. Tratan protestoinnin takarajaa koskevasta ehdotuksesta voi siten vähäisessä määrin aiheutua lisätyötä luottotietoyhtiöille. 

Vaikutukset viranomaisten toimintaan 

Valvontaviranomaisina toimiville Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tai Kilpailu- ja kuluttajavirastolle/kuluttaja-asiamiehelle ei esitetä uusia tehtäviä. Koska ehdotetut muutokset koskevat ennen muuta yrityssaatavien perintää, valvontaviranomaisten osalta vaikutukset koskevat Etelä-Suomen aluehallintovirastoa. Ehdotettujen muutosten ei arvioida kuitenkaan lisäävän oleellisissa määrin Etelä-Suomen aluehallintovirastonkaan työmäärää. Sääntelyn voimaantullessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston työmäärä voi tilapäisesti kasvaa mahdollisesti lisääntyneiden ilmoitusmäärien ja tästä aiheutuvan lisävalvontatarpeen vuoksi. Toisaalta koska väliaikainen sääntely on ollut voimassa jo 1.1.2021 lähtien, Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jo saanut kokemuksia yrityssaatavien perintäkuluja koskevien yksityiskohtaisempien säännösten valvonnasta. Sääntelyn noudattamisen valvonnan lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirastolla on muun muassa annettava rekisteröidyille perintätoimistoille ohjeistusta sääntelyn sisällöstä varsinkin sääntelyn voimaantulon alkuvaiheessa.  

Perintäkuluja koskeva yksityiskohtaisempi sääntely saattaa pidemmällä aikavälillä vähentää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tehtävien ilmoitusten määrää. Tästä on jo saatu viitteitä, sillä väliaikaisten lakien voimassaoloaikana tehtyjen ilmoitusten määrä on ollut laskussa. Koska ilmoituksia tehdään aiempaa vähemmän, voidaan arvioida, että myös riitojen määrät tulevat vähentymään täsmällisemmän sääntelyn myötä. Toisaalta koska laissa säädetään perintäkulujen enimmäismäärästä, Etelä-Suomen aluehallintovirastolle jää edelleen mahdollisuus arvioida perintäkulujen kohtuullisuutta. Kaiken kaikkiaan ehdotuksilla ei ole merkittävää vaikutusta Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimintaan tai voimavarojen tarpeeseen, eikä siitä näin ollen arvioida aiheutuvan sille lisäresurssien tarvetta. 

Ehdotetut säännökset kuluttajasaatavien maksuvaatimuksen sähköiseen toimittamistapaan lisäävät sääntelyn voimaan tullessa vähäisessä määrin Kuluttajaviraston/kuluttaja-asiamiehen työmäärää. Valvonnan tarve riippuu osaltaan siitä, missä määrin sähköisiä toimittamistapoja ryhdytään hyödyntämään aiempaa laajemmin ja ilmeneekö niiden käytössä ongelmia. 

Vaikutukset tuomioistuimiin ja Ulosottolaitokseen  

Lain soveltamista tuomioistuinten ja Ulosottolaitoksen osalta helpottaa se, että ehdotettu perintäkulusääntely on pääosin rakenteeltaan samanlaista kuin kuluttajasaatavien osalta. Täsmällisen sääntelyn muiden kuin kuluttajasaatavien osalta voidaan arvioida muutoinkin helpottavan tuomioistuinten ja Ulosottolaitoksen työtä. Tuomioistuimet ja Ulosottolaitos ovat myös jo väliaikaisen sääntelyn myötä saaneet kokemusta yrityssaatavien perintäkuluja koskevien yksityiskohtaisempien säännösten soveltamisesta. 

Tuomioistuinten asiankäsittelyjärjestelmä Tuomaksessa ei ole perintäkulujen enimmäismäärien ja yksittäisten perintätoimenpiteiden osalta automatisoitua tarkastusta, vaan tarkastuksen tekee asian käsittelijä. Rutiini ja toimintamallit kuluttajasaatavien perintäkuluja koskevan sääntelyn osalta on jo olemassa, joten rakenteeltaan samankaltaisen sääntelyn, josta on lisäksi väliaikaisen sääntelyn myötä jo kokemusta, omaksumisen ei arvioida aiheuttavan tuomioistuimille lisäresurssitarvetta. Myöskään Ulosottolaitoksen käyttämissä järjestelmissä ei ole suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen automatisoitua tarkastusta. Kuten väliaikaiset lait, myös nyt ehdotettavat muutokset pysyvään lakiin voivat aiheuttaa tuomioistuimille ja Ulosottolaitokselle tarvetta kouluttaa henkilöstöä. 

Muutokset tulevat merkitsemään vähäisiä muutostarpeita tietojärjestelmiin niitä tilanteita silmällä pitäen, joissa velkoja ei voi vähentää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan ja saa perintäkulujen enimmäismäärien lisäksi vaatia velalliselta arvonlisäveroa vastaavan määrän. Muutos on suunniteltu toteutettavaksi siten, että Santra-järjestelmää käyttäviä perintätoimintaa harjoittavia tahoja ohjeistetaan täydentämään vaatimuskenttää tarvittavilla lisätiedoilla ja internetin kautta toimivaan asiointiliittymään (Riiveli) tehdään vastaava lisätietokenttä. Tällöin muutos edellyttää arvion mukaan sovellustoimittajalta joidenkin tuntien työtä. Muutos voi heijastua myös Santra-järjestelmää käyttävien perintätoimintaa harjoittavien tahojen järjestelmiin, jos tarvittavat lisätiedot halutaan saada automaattisesti lisättyä haastehakemukseen. Myös ulosottohakemusten osalta hakijoiden on mahdollista täydentää ulosoton sähköisissä palveluissa (Uljas, Ulsa) lisätietokenttään esimerkiksi tieto velkojan arvonlisäveron vähennysoikeuden puuttumisesta. Tämä ei edellytä järjestelmämuutoksia, koska mainitut lisätietokentät ovat järjestelmissä jo olemassa. 

Sähköistä toimittamistapaa koskevilla muutoksilla ei ole vaikutusta tuomioistuinten eikä Ulosottolaitoksen toimintaan.  

Ehdotettavan perintäkulusääntelyn ei arvioida aiheuttavan sitä, että saatavat siirrettäisiin aiemmassa vaiheessa tai aiempaa useammin oikeudelliseen perintään. Väliaikaisten lakien voimassa ollessa ei ole ilmennyt viitteitä siitä, että oikeudelliseen perintään olisi väliaikaisesta sääntelystä johtuvien syiden vuoksi siirrytty aiempaa nopeammin tai useammin. Myöskään sen, että suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen ylittäviltä osin säädetään erilliset toimenpiteiden euromääräiset enimmäismäärät ja kokonaiskulumäärä, ei arvioida kasvattavan oikeudelliseen perintään siirtymisen määrää. Ei ole oletettavaa, että velkojat jatkossakaan arvioisivat tarpeelliseksi hakea suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen ylittäville kuluille erillistä täytäntöönpanoperustetta tuomioistuimesta. Esitys ei myöskään edellytä ulosottoviranomaisen voimavarojen lisäämistä. 

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja sen vertailu Suomeen

Ruotsi 

Ruotsissa perintäkuluista säädetään perintäkulujen korvaamisesta annetussa laissa (lag (1981:739) om ersättning för inkassokostnader m.m.). Perintäkulusääntely on vakiokorvaussääntelyä lukuun ottamatta samanlaista riippumatta siitä, onko kyse kuluttajasaatavasta vai muusta kuin kuluttajasaatavasta. Myös perintälakia (inkassolag (1974:182)) sovelletaan sekä kuluttaja- että muihin kuin kuluttajasaataviin. 

Perintäkulujen korvaamisesta annetun lain mukaan velallinen on velvollinen maksamaan korvauksen saatavaa koskevasta kirjallisesta maksumuistutuksesta, jos korvauksen maksamisesta on sovittu etukäteen. Lisäksi velallinen on velvollinen maksamaan korvauksen maksuvaatimuksesta sekä maksusuunnitelmasta. Lain mukaiset enimmäismäärät ovat heinäkuun 2021 alussa euroiksi muutettuna maksumuistutuksesta 5,93 euroa, maksuvaatimuksesta 17,80 euroa ja maksusuunnitelmasta 16,81 euroa. Mahdollisista muista perintätoimista vapaaehtoisessa perinnässä ei sen sijaan voida vaatia korvausta velalliselta, vaan tällaisia sopimusehtoja pidetään pätemättöminä. 

Lain 3 §:n perustelujen (prop. 1980/81:10 s. 161) mukaan enimmäismäärät on mahdollista ylittää tietyin edellytyksin. Velkojalla on oikeus normaalia suurempaan korvaukseen tietystä toimenpiteestä silloin, kun perinnässä on edellytetty käännöstyötä tai poikkeuksellisen suurta työtä velallisen tunnistamiseksi. 

Lainmuutoksella (2013:56) lisättiin lakiin Suomen perintälain 10 e §:ää vastaava säännös vakiokorvauksesta. Lain mukaan velkojan ja elinkeinonharjoittajan välisessä velkasuhteessa velkojalla on oikeus 40 euron (450 kruunun) suuruiseen vakiokorvaukseen velallisen maksuviivästyksen perusteella (4 a §). 

Ruotsin Verolautakunta (Skatterättsnämnden) on 16.6.2005 päivätyssä ennakkoilmoituksessaan todennut, ettei perintäkulujen periminen ole verotettavaa liikevaihtoa, eikä siten aiheuta arvonlisäverovelvollisuutta. 

Ruotsin lainsäädännössä velkojalle ei ole asetettu yleistä velvollisuutta lähettää maksumuistutusta ennen maksuvaatimuksen lähettämistä velalliselle. Useat velkojat kuitenkin lähettävät maksumuistutuksen ennen ankarampiin toimenpiteisiin ryhtymistä. Ruotsin tietosuojaviranomainen (Integritetsskyddsmyndigheten) on perintälain soveltamista koskevissa yleisissä ohjeissaan todennut, ettei maksuvaatimusta saisi lähettää ennen kuin velallisella on ollut käytännössä mahdollisuus maksaa velka maksumuistutuksen saamisen jälkeen. 

Perintälain mukaisesti velalliselle on varattava kohtuullinen aika maksaa saatava vapaaehtoisesti tai vastustaa sitä (5 §). Hyvän perintätavan mukaan maksuajan on oltava vähintään kahdeksan päivää perintäkirjeen lähetyspäivästä. Velallisella tulee lisäksi olla vähintään neljä päivää aikaa maksaa saatava maksuvaatimuksessa ilmoitetusta eräpäivästä. 

Maksuvaatimus on toimitettava velalliselle kirjallisesti. Ruotsin tietosuojaviranomaisen mukaan maksuvaatimuksen kirjallisen muodon vaatimus täyttyy myös sähköisessä muodossa lähetetyssä maksuvaatimuksessa. 

Perintälain perusteluissa (prop. 1974:42, s. 80) konkurssiuhkaista maksukehotusta pidetään sallittuna ja asianmukaisena toimenpiteenä, jos yritykset saada maksu muulla tavalla ovat epäonnistuneet. Kielletyksi on kuitenkin katsottu konkurssihakemuksella uhkaaminen, jos vaaditun määrän suuruuden tai muun syyn vuoksi on pidettävä ilmeisenä, ettei kyseistä hakemusta tulla tosiasiassa tekemään. 

Norja 

Norjassa perintäkulujen maksuvelvollisuudesta säädetään perintälaissa (lov om inkassovirksomhet og annen inndrivning av forfalte pengekrav 1988–05–13 nr 26) ja kulujen enimmäismääristä säädetään asetuksessa (forskrift til inkassoloven 1989–07–14 nr 562). Perintäkulusääntely on pääosin samanlaista riippumatta siitä, onko kyse kuluttajasaatavasta vai muusta kuin kuluttajasaatavasta.  

Asetuksen mukainen kulujen sääntely on Norjassa huomattavasti yksityiskohtaisempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Toimenpidekohtaisten maksujen ja asianajajan avustuksella perittävien saatavien lisäksi asetuksessa säädetään perintäkulujen enimmäiskustannuksista asianajajaa tai perintätoimistoa käytettäessä. Perintäkulujen laskentaperusteena käytetään perustaksaa (inkassosats), joka on tammikuun 2019 alusta lukien säädetty pysyvästi 700 kruunuun (74,91 euroon). 

Velkoja saa vaatia perintäkuluina yhtä kahdeskymmenesosaa (1/20) perustaksasta eli 3,90 euroa lain vaatimusten mukaisen kirjallisen maksumuistutuksen lähettämisestä. 

Velkoja voi lähettää maksumuistutuskirjeen lisäksi tai sen sijaan niin sanotun perintäilmoituksen. Perintäilmoitus tulee lähettää, jos saatava siirretään toimeksisaajalle perittäväksi. Ilmoituksesta saa niin ikään vaatia perintäkuluina yhtä kahdeskymmenesosaa (1/20) perustaksasta eli saman verran kuin kirjallisesta maksumuistutuksesta. 

Kun maksumuistutuksen tai perintäilmoituksen lähettämisestä on kulunut 14 päivää, velalliselle voidaan lähettää kirjallinen maksuvaatimus. Maksuvaatimuksen eräpäivä voi olla aikaisintaan 14 päivän kuluttua sen lähettämisestä. Maksuvaatimuksen kulu on kolme kahdeskymmenesosaa (3/20) perustaksasta eli noin 10,50 euroa. 

Yhteensä velalliselta voidaan periä maksu kahdesta maksumuistutuksesta ja yhdestä maksuvaatimuksesta tai vaihtoehtoisesti yhdestä maksumuistutuksesta, yhdestä perintäilmoituksesta ja yhdestä maksuvaatimuksesta. Jos velallinen on yritys, velkoja saa edellytysten täyttyessä vaatia vaihtoehtoisesti vakiokorvausta (40 euroa). Norjassa on yleisempää vaatia perintäkuluista vakiokorvausta kuin vaatia kustannuksia yksittäisistä perintätoimenpiteistä. Toimeksisaajat voivat kuitenkin vaatia vakiokorvausta korkeampia kustannuksia, minkä vuoksi ne usein hyödyntävät tätä mahdollisuutta. 

Toimeksiantoperintää varten asetuksessa on erikseen säädetty saatavan suuruuden mukaan porrastetuista enimmäiskulutaulukoista. Taulukkomaksut koskevat tietyn saatavan perintään liittyvää velallisen kokonaiskuluvastuuta tuomioistuimen ulkopuolisessa perinnässä. Niissä ei ole kyse toimenpidekohtaisista maksuista.  

Jos kyse on muusta kuin kuluttajasaatavasta, enimmäishinnat ovat 1,5 kertaa suuremmat kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Muiden kuin kuluttajasaatavien osalta taulukkomaksut alkavat 26 eurosta ja voivat enimmillään olla 754 euroa. Velallisen viivästyksen kestosta riippuen käytettävissä on myös ankarampi taulukko, jossa pienin enimmäiskulu on 52 euroa ja suurin 1508 euroa.  

Perintäkulujen enimmäismäärät tarkoittavat samalla sitä, ettei velalliselta voida enimmäismäärien lisäksi vaatia kuluja edellä tarkoitetusta maksumuistutuksesta, perintäilmoituksista tai maksuvaatimuksesta, vaan näistä aiheutuvien perintäkulujen tulee sisältyä enimmäismääriin.  

Velkoja saa tietyin edellytyksin vaatia enimmäismäärän ylittävää korvausta, jos todelliset kulut ovat asetuksessa säädettyjä määriä suuremmat. Arvioitaessa sitä, voidaanko todelliset kustannukset korvata, otetaan huomioon muun muassa se, kuinka korkeat vaaditut kustannukset ovat ja voidaanko velallisen katsoa omalla toiminnallaan aiheuttaneen kustannusten synnyn.  

Velkojan arvonlisäverovelvollisuudesta riippuen arvonlisävero on mahdollista lisätä perintäkulujen enimmäismäärään. 

Asetuksen 2 luvun mukaisesti perittävät perintäpalkkiot ovat sidottuja ajan kulumiseen, eivät yksittäisiin perintätoimiin. Suuri määrä velalliseen kohdistettuja yhteydenottoja voidaan kuitenkin katsoa hyvän perintätavan vastaiseksi menettelyksi.  

Lain mukaiset vaatimukset velalliselle tehtävistä kirjallisista perintää koskevista muistutuksista, ilmoituksista tai vaatimuksista eivät estä sähköisten viestintäpalveluiden käyttöä, jos perintäkirje lähetetään luotettavalla tavalla.  

Perintälain muuttamista koskevien perustelujen (prop. 6 L (2016–2017), kohta 3.4.1) mukaan luotettavalla tavalla lähetetyksi perintäkirjeeksi on katsottava muun muassa vastaanottajan digitaaliseen postilaatikkoon lähetetyt viestit, joiden saapumisesta ilmoitetaan vastaanottajalle maksutta joko sähköpostilla tai tekstiviestillä. Myös lähettäjän ja vastaanottajan yhteydenpitoon käytettävän portaalin kautta lähetetyt ilmoitukset katsotaan luotettavalla tavalla lähetetyksi, silloin kun lähettäjää tietää, että vastaanottaja on hyväksynyt käyttävänsä portaalia. Lisäksi tällöin edellytetään lähettäjän varmistumista siitä, että vastaanottaja osaa käyttää kyseistä portaalia sekä vastaanottajalle sähköpostitse tai tekstiviestillä lähetettyä ilmoitusta uuden viestin saapumisesta. Luotettavalla tavalla lähetetyksi on katsottava myös viestit sellaiseen sähköpostiosoitteeseen, jota velallinen on äskettäin käyttänyt yhteydenpitoon lähettäjän kanssa. Kaikkien mainittujen sähköisten toimitustapojen osalta sekä itse perintäkirje että sen saapumista koskeva ilmoitus sähköiseen palveluun tulee olla selkeästi erotettavissa mainonnasta ja muista tiedusteluista. Molemmissa tapauksissa täytyy myös selvästi käydä ilmi, kuka velkoja on ja mistä velkasuhteesta on kyse. 

Perintälain 28 §:n nojalla perintätoimistolla on salassapitovelvollisuus. Perintätoimistot eivät siten saa julkistaa tietoa siitä, että yritykseen on kohdistunut perintää. Maksuhuomautukset voidaan kuitenkin rekisteröidä luottotietoja raportoivan yrityksen toimesta, joka voi muun muassa vaikeuttaa luoton saamista. Tästä säädetään luottotietolain (lov om behandling av opplysninger i kredittopplysningsvirksomhet, LOV-2019-12-20-109) 10 §:ssä, mutta säännös ei ole vielä tullut voimaan. 

Konkurssilain (lov om gjeldsforhandling og konkurs, LOV–1984–06–08–58) mukaan velalliselle annetussa maksukehotuksessa velalliselle on ilmoitettava velkojan oikeudesta hakea velallista konkurssiin, jos maksua ei suoriteta määräajassa (63 §). 

Tanska  

Tanskassa perintäkulujen maksuvelvollisuudesta säädetään asetuksessa (Bekendtgørelse om udenretlige inddrivelsesomkostninger i anledning af forsinket betaling) ja viivästyskorkolaissa (Lov om renter og andre forhold ved forsinket betaling).  

Velkoja saa vaatia enintään 9,97 euron myöhästymismaksun yhtä maksumuistutusta kohti. Lain mukaan velalliselta voidaan periä kuluja saman saatavan osalta enintään kolmesta maksumuistutuksesta. Velkojan tulee lähettää ainakin yksi maksumuistutus ennen kuin saatava voidaan siirtää toimeksisaajalle perittäväksi. Velkoja saa lisäksi vaatia 9,97 euron maksun, jos saatava siirretään perintätoimistolle. 

Tanskassa perintäkulujen enimmäismääristä on olemassa kaksi taulukkoa, joista toinen koskee toimeksiantoperintää ja toinen velkojan itsensä suorittamaa perintää. Kumpikin taulukko on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Muiden kuin kuluttajasaatavien osalta taulukkomaksut alkavat toimeksiantoperinnässä 40,25 eurosta ja voivat olla enimmillään 603,95 euroa. Saatavan osasta, joka ylittää 67 105,99 euroa, saa periä 603,95 euron lisäksi yhden prosentin siitä määrästä, joka ylittää 67 105,99 euroa. Toimeksiantoperinnässä arvonlisävero sisältyy perintäkulujen enimmäismääriin riippuen velkojan arvonlisäverovelvollisuudesta. Velkojan itsensä suorittamassa perinnässä taulukkomaksut alkavat 26,84 eurosta ja voivat enimmillään olla 402,64 euroa. Saatavan osasta, joka ylittää 67 105,99 euroa, saa periä 402,64 euron lisäksi 0,67 prosenttia siitä määrästä, joka ylittää 67 105,99 euroa. Velkojan itsensä suorittamassa perinnässä arvonlisävero sisältyy perintäkulujen enimmäismääriin.  

Tanskassa perintäkulujen enimmäismäärät voidaan periä maksumuistutusten lisäksi. 

Ensimmäinen maksumuistutus voidaan lähettää heti saatavan erääntymisen jälkeen. Toinen maksumuistutus voidaan kuitenkin lähettää vasta 10 päivän kuluttua edellisen lähettämisestä.  

Muiden Pohjoismaiden sääntelyratkaisujen vertailu Suomeen 

Valmistelun aikana yhtenä vaihtoehtona harkittiin sitä, voitaisiinko muiden Pohjoismaiden lainsäädäntöratkaisuja yrityssaatavia koskevien perintäkulujen osalta joltain osin soveltaa myös Suomen olosuhteissa. 

Mitään edellä käsitellyistä pohjoismaisista perintäkulusääntelymalleista ei sellaisenaan voida ottaa osaksi tai malliksi harkittaessa Suomen perintäkulusääntelyä muiden kuin kuluttajasaatavien tilanteessa. Muissa Pohjoismaissa perintäkulusääntely on vakiokorvausta lukuun ottamatta suhteellisen samanlaista riippumatta siitä, onko kyse kuluttajasaatavasta vai muusta kuin kuluttajasaatavasta. Muissa Pohjoismaissa ei siten ole lähtökohtaisesti tehty yhtä selvää jakoa kuluttajasaataviin ja muihin kuin kuluttajasaataviin kuin Suomessa. Siirtymisessä vapaaehtoisesta perinnästä oikeudelliseen perintään on myös havaittavissa painotuseroja. Myös kokonaiskulutasot vaihtelevat merkittävästi tarkastelun kohteina olleiden maiden välillä. 

Esimerkiksi Norjan perintäkulujen enimmäismääriä koskeva sääntely perustuu niin sanottuun perustaksaan. Suomen perintäkulusääntely ei ole rakentunut tällaiselle perintäkulujen pohjana olevalla perustaksasääntelylle. Lisäksi sekä Norjassa että Tanskassa perintäkulujen määristä sääntely tapahtuu pääasiassa asetuksen tasolla. Suomessa perustuslakivaliokunta on kuluttajasaatavien perintäkuluista säädettäessä todennut, että asetuksenantovaltuus on tietyiltä osin ristiriidassa perustuslain 80 §:n 1 momentista johtuvien vaatimusten kanssa, jolloin perintäkuluista säätämisestä asetuksentasolla luovuttiin (ks. PeVL 27/2004 vp). Asetuksen tasolla sääntelyä ei voida tästä syystä pitää varteenotettavana vaihtoehtona. 

Perintäkulujen kokonaiskuluvastuun enimmäismääristä säätämistä seitsemänportaisella asteikolla, kuten Norjassa, tai jopa kymmenenportaisella asteikolla, kuten Tanskassa, voidaan pitää huomattavan yksityiskohtaisena verrattuna Suomen nykyiseen sääntelysystematiikkaan. Suomessa kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärien jaottelussa käytetään kolmiportaista mallia ja väliaikaisessakin laissa on muiden kuin kuluttajasaatavien osalta käytetty kaksiportaista mallia. Perusteltuna lähtökohtana säädettäessä muista kuin kuluttajasaatavia koskevista perintäkuluista voidaan Suomessa pitää sitä, että jaottelu olisi mahdollisimman identtinen ja rakentuisi samanlaiselle sääntelysystematiikalle kuin kuluttajasaatavien perintäkuluja koskeva sääntely. Nyt ehdotettava kuluttajasaatavien rakenteeseen pohjautuva sääntelyratkaisu helpottaa myös sitä, että sääntelykohteet omaksuvat ehdotettavan sääntelyn nopeammin.  

Suomen perintäkulusääntelyyn liittyy muiden kuin kuluttajasaatavia koskevien saatavien osalta olennaisena osana tratan käyttö, jota voidaan hyödyntää, mikäli kyseessä on selvä ja riidaton saatava. Tratta on suomalaisen elinkeinoelämän yli satavuotias innovaatio, joka on alun perin perustunut vain liiketapaan ja myöhemmin yksityisoikeudellinen tratta myös säädettyyn lakiin (31/2013). Tratan merkitys yrityssaatavien tehokkaana perintäkeinona on Suomessa keskeinen, sillä usein viimeistään tratan käyttö johtaa siihen, että velallinen maksaa saatavan. Tratan ollessa osa perintäkeinovalikoimaa myös yritysten luottokelpoisuutta voidaan arvioida laajemman tietopohjan perusteella. Tällä on taas monia vaikutuksia, joista merkittävimpänä voidaan pitää sitä, että yrityksen mahdolliset maksuvaikeudet tulevat yleiseen tietoon ja että yritysten väliset maksuajat säilyvät kohtuullisella tasolla.  

Trattaa tai siihen rinnastettavaa perintäkeinoa ei ole käytössä muissa Pohjoismaissa. Toisaalta juuri tästä seikasta johtuen tratan käytöstä aiheutuu Suomessa väistämättä sellaisia kuluja, joita muissa Pohjoismaissa ei velallisilta voida vapaaehtoisen tai myöhemmin oikeudellisen perinnän yhteydessä vaatia. Koska tratta on kuitenkin vakiintunut ja tehokas perintäkeino sekä keskeinen osa kansallista perintäkeinovalikoimaa ja toimivaa suomalaista perintäjärjestelmää yrityssaatavien perinnässä, sen olemassaoloa pidetään välttämättömänä eikä myöskään sen käyttöä tule normaaliolosuhteissa rajoittaa esimerkiksi yritysten tai saatavien kokoluokan mukaan. 

Kuten edellä todettiin, perintäkuluja koskeva kulusääntely on muissa Pohjoismaissa käytännössä yhdistetty kuluttajasaatavien ja yrityssaatavien osalta, ja erottavana tekijänä voidaan pitää lähinnä erilaisten kertoimien käyttöä sekä vakiokorvausta koskevaa sääntelyä. Suomessa vastaavaa yhdistämistä ei voida pitää perusteltuna, sillä kuten edellä on mainittu, yrityssaatavien perintään liittyy sellaisia perintäkeinoja, jotka eivät ole käytössä kuluttajasaatavien perintää harjoitettaessa. Siltä osin kuin ehdotettuja perintäkulumääriä voidaan verrata muihin Pohjoismaihin, tässä esityksessä ehdotettuja määriä voidaan pitää kohtuullisena. 

Norjassa voimassa oleva sääntely koskien sähköisiä toimittamistapoja rakentuu samankaltaiseen lähtökohtaan, kuin mitä tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi. Norjassa sähköisen perintäkirjeen lähettäminen rakentuu keskeisesti sen periaatteen varaan, että perintäkirje lähetetään luotettavalla tavalla. Suomessa ehdotettu malli rakentuu sen periaatteen varaan, että lähettäjän tulee riittävällä huolellisuudella varmistaa, että perintäkirje on tosiasiassa saavuttanut velallisen. Norjassa ei ole asetettu edellytykseksi erillistä velallisen suostumusta, mutta toisaalta lähettäjälle asetetaan muita edellytyksiä sekä lisäksi lähettäjän tulee aina sähköistä palvelua käytettäessä lähettää velalliselle erillinen maksuton tekstiviesti tai sähköpostiviesti siitä, että perintäkirje on toimitettu velalliselle sähköiseen palveluun. 

7.1  Laki saatavien perinnästä

5 §.Maksuvaatimus kuluttajasaatavan perinnässä. Voimassa olevan pykälän 1 ja 3 momentti yhdistetään uudeksi 1 momentiksi.  

Pykälän 2 momentin mukaan maksuvaatimuksen toimittaminen kirjallisesti säilyy edelleen pääsääntönä. Toisin kuin voimassa olevan lain mukaan suostumus maksuvaatimuksen toimittamiseen muulla pysyvällä tavalla voitaisiin antaa jo ennen saatavan erääntymistä ja suostumus voisi koskea useampaa kuin yhtä saatavaa. Pysyvä tapa määritellään 3 a §:n 2 kohdassa. Pysyvän tavan käyttämisen tarkoituksena on turvata se, että vastaanottaja saa hänelle toimitettavan tiedonannon sellaisessa muodossa, että hän voi säilyttää sen ja tarvittaessa vedota siihen (HE 57/2012 vp, s. 28).  

Maksuvaatimuksen saisi ehdotetun momentin mukaan toimittaa velalliselle muulla pysyvällä tavalla, jos velallinen on erikseen kirjallisesti tai sähköisesti antanut suostumuksensa siihen, että maksuvaatimuksia saadaan toimittaa kyseisellä tavalla. Maksuvaatimusta ei saisi siis toimittaa muulla pysyvällä tavalla velallisen hiljaisen tai suullinen suostumuksen perusteella eikä suostumusta voida katsoa annetun myöskään sen vuoksi, että maksuvaatimukset on vakiintuneesti toimitettu tietyllä tavalla.  

Suostumus olisi edellä todetun mukaisesti annettava erikseen, mikä merkitsisi, että suostumusta muun pysyvän tavan käyttämiseen ei voida antaa osana muita sopimusehtoja, esimerkiksi velkasuhdetta koskevissa vakioehdoissa. Suostumuksena ei pidettäisi myöskään sitä, että kuluttaja ei ole hylännyt velkojan tai perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan sivustollaan käyttämää oletusvalintaa eli ennalta rastitettua valintavaihtoehtoa maksuvaatimusten toimittamisesta tietyllä pysyvällä tavalla. 

Suostumuksen on perustuttava vapaaehtoisuuteen, eikä kuluttajaa saa painostaa siirtymään kirjepostin käyttämisestä muun pysyvän tavan käyttämiseen tai tietyn muun pysyvän tavan valitsemiseen. Kuluttajalle ei saa luoda mielikuvaa, että kirjeposti ei olisi käytettävissä oleva toimittamistapavaihtoehto tai että vain tietty sähköinen toimittamistapa olisi ainoa muu pysyvä tapa, jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava tosiasiassa mahdollistaa useamman muun pysyvän tavan käyttämisen toiminnassaan. Mahdollinen painostaminen tai harhaanjohtavien tietojen antaminen voi tulla arvioitavaksi hyvää perintätapaa koskevan 4 §:n tai kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun sopimatonta menettelyä asiakassuhteessa koskevien säännösten nojalla. 

Suostumus voidaan antaa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalle, mutta myös varsinaiselle velkojalle, jos suostumuksen antamisen yhteydessä yksilöidään se perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava taho, jonka toimesta mahdolliset maksuvaatimukset toimitetaan velalliselle. 

Suostumus saisi ehdotetun momentin mukaan olla voimassa enintään 12 kuukautta, ja velallisella olisi oikeus milloin tahansa peruuttaa antamansa suostumus. Peruutusilmoitus voidaan tehdä perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan lisäksi myös velkojalle silloin, kun suostumus on annettu tälle.  

Suostumuksesta on momentin mukaan käytävä ilmi vähintään seuraavat tiedot: 1) käytettävä muu pysyvä tapa maksuvaatimusten toimittamiseen; 2) kenellä on oikeus käyttää 1 kohdassa tarkoitettua pysyvää tapaa maksuvaatimusten toimittamiseen; 3) mitä saatavaa tai saatavia suostumus koskee; ja 4) suostumuksen antopäivämäärä ja voimassaoloaika.  

Kohdan 1 mukaan on yksilöitävä, mitä muuta pysyvää tapaa kuin kirjallista toimittamistapaa tullaan käyttämään eli onko kyseessä esimerkiksi sähköinen postilaatikko, pankin e-laskutus, sähköposti vai jokin muu pysyvän tavan kriteerit täyttävä toimittamistapa.  

Kohdan 2 mukaan on yksilöitävä se perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava taho, jolle suostumus annetaan. Yksi suostumus voi siten käsittää vain yhden perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tahon. Velallinen ei voi siten yhdessä suostumuksessa osoittaa useita perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavia, vaan hänen on osoitettava suostumus kullekin taholle aina erikseen.  

Kohdan 3 mukaan on yksilöitävä, mitä saatavaa tai saatavia suostumus koskee. Suostumus voi käsittää yhden tai useamman saatavan sekä jo syntyneet tai tulevaisuudessa mahdollisesti syntyvät saatavat. Suostumusta perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalle annettaessa merkitystä ei ole esimerkiksi sillä, onko saatavilla sama velkoja vai eri velkojat tai onko saatava erääntynyt, vaan sillä, että saatavaa tai saatavia perii tai tullaan perimään tietyn, suostumuksessa määritellyn perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tahon toimesta. Suostumus voi koskea myös vain tietyn velkojan saatavia.  

Kohdan 4 mukaan on yksilöitävä suostumuksen antopäivämäärä ja voimassaoloaika. Suostumuksen voimassaolo lasketaan siitä hetkestä, kun velallinen antoi suostumuksen perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalle tai velkojalle. Edellä todetun mukaisesti suostumus ei saa olla voimassa 12 kuukautta pidempää aikaa, eikä tästä ole mahdollista poiketa. Sen sijaan suostumuksen voimassaolo on mahdollista rajoittaa 12 kuukautta lyhyemmäksi ajaksi velallisen niin halutessa. 

Suostumuksen voimassaolo ei jatku, jos saatavaa perivä taho vaihtuu. Siten esimerkiksi tilanteessa, jossa suostumuksen kattamaa saatavaa alkaa periä toinen perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava taho, suostumuksen voimassaolo on lakannut sanotuilta osin ja toisen perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tahon on saatava velallisen suostumus muun pysyvän tavan käytölle. 

Jos suostumuksen olemassaolosta tai sen laajuudesta syntyisi kiistaa, todistustaakka suostumuksen olemassaolosta ja sen laajuudesta on sillä, joka on toimittanut maksuvaatimuksen muulla pysyvällä tavalla. 

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevan 2 momentin toisen virkkeen säännöstä, jonka mukaan maksuvaatimus voidaan lähettää velalliselle muulla pysyvällä tavalla myös, jos velallinen on saatavan erääntymisen jälkeen nimenomaisesti hyväksynyt saatavaa koskevien tiedonantojen toimittamisen tällä tavalla. Toisin kuin ehdotetun 2 momentin mukaan, annettaessa suostumus saatavan erääntymisen jälkeen se voitaisiin antaa myös suullisesti.  

Ehdotetun 4 momentin mukaan käytettäessä muuta pysyvää tapaa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tulee riittävällä huolellisuudella varmistaa, että maksuvaatimus on tosiasiassa saavuttanut velallisen. Säännöksellä korostetaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan erityistä huolellisuusvelvoitetta, kun maksuvaatimus lähetetään muulla pysyvällä tavalla. Riittävää huolellisuutta tulee arvioida suhteessa käytettyyn toimittamistapaan ja maksuvaatimuksen toimittamisessa tulee käyttää sellaisia teknisiä menetelmiä ja välitystapoja, että sen voidaan todeta saatetun tosiasiassa velallisen saataville. 

Jos maksuvaatimus toimitetaan kuluttajan sähköiseen postilaatikkoon tai kuluttajalle pankin e-laskuna, katsotaan maksuvaatimuksen saatetun velallisen saataville ilman, että perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on lisäksi muulla tavalla varmistettava maksuvaatimuksen perillemeno. 

Sen sijaan sähköpostia käytettäessä edellytetään velalliselta erillistä vahvistusta siitä, että tämä on vastaanottanut maksuvaatimuksen, ellei velalliselle samalla myös lähetetä toista viestintäkanavaa, kuten tekstiviestiä, käyttäen erillistä ilmoitusta maksuvaatimuksen lähettämisestä sähköpostilla. Vahvistus maksuvaatimuksen vastaanottamisesta voidaan katsoa saadun myös esimerkiksi, jos velallinen on vastannut lähettyyn sähköpostiviestiin tai on ottanut muutoin yhteyttä viestin lähettäjään ja ilmaissut saaneensa tiedon lähetetystä sähköisestä maksuvaatimuksesta. Myös esimerkiksi lähetetyn maksuvaatimuksen tiedoilla tehdyn osasuorituksen tekeminen voi osoittaa velallisen saaneen viestin. Sähköpostiviestiin on mahdollista sisällyttää lisäksi esimerkiksi erillinen vahvistuslinkki (verkkolinkki), jonka avaamalla vastaanottaja vahvistaa lähettäjälle saaneensa tiedon lähetetystä viestistä.  

Jos kuluttajasaatavien perinnässä käytetään muuta pysyvää tapaa kuin sähköpostia, sähköistä postilaatikkoa tai pankin e-laskutusta, riittävän huolellisuuden vaatimuksen täyttämiseksi edellytetään lähetetyn sähköisen viestin (maksuvaatimuksen) lisäksi, että velalliselle lähetetään toista viestintäkanavaa, kuten sähköpostia tai tekstiviestiä, käyttäen ilmoitus maksuvaatimuksen lähettämisestä. Ilmoituksesta on käytävä selkeästi ilmi, mikä taho on lähettänyt sähköisen maksuvaatimuksen ja mistä se on saatavissa. Erillistä ilmoitusta ei ole tarpeen lähettää, jos velallinen on muuten vahvistanut saaneensa tiedon sähköisestä maksuvaatimuksesta. Jos maksuvaatimus toimitetaan sähköisesti esimerkiksi kuluttajan henkilökohtaiseen asiakaskansioon, jota perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava tai joku muu taho tämän toimeksiannosta ylläpitää, olennaista on, että kuluttaja saa toiseen kanavaan ilmoituksen siitä, että maksuvaatimus on lähetetty sanottuun asiakaskansioon. Pelkästään se, että maksuvaatimus asetetaan kuluttajan saataville tämän asiakaskansioon ei siis riittäisi momentin mukaisen huolellisuusvaatimuksen täyttämiseksi.  

Se, mitä pidetään riittävän huolellisena varmistuksena, ratkaistaan riitatilanteessa tapauskohtaisella harkinnalla. Jollei perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ole riittävällä huolellisuudella varmistanut maksuvaatimuksen saapumista tosiasiallisesti velallisen saataville, menettelyä voidaan pitää hyvän perintätavan vastaisena. Tällöin on otettava huomioon myös se, mitä 10 §:n 3 momentissa säädetään. Lisäksi maksuvaatimuksen asianmukaisen toimittamisen laiminlyönti käytettäessä toimittamiseen sähköistä toimittamistapaa voi vaikuttaa oikeudellisen perinnän tilanteissa oikeudenkäyntikulujen arviointiin, ellei kysymyksessä ole 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu tilanne. Myös silloin, jos vaatimukset täyttävää kirjallista tai sähköistä suostumusta ei ole annettu lainkaan tai sitä ei ole esimerkiksi annettu riittävässä laajuudessa, ja sanotusta huolimatta on käytetty muuta pysyvää tapaa maksuvaatimuksen toimittamiseen, menettelyä on niin ikään arvioitava perintälain 4 ja 6 §:n valossa. 

Ehdotetun 5 momentin mukaan jos täysi-ikäiselle velalliselle on määrätty edunvalvoja huolehtimaan hänen omaisuudestaan ja taloudellisista asioistaan siten kuin holhoustoimesta annetussa laissa säädetään, myös edunvalvojalla on pyynnöstä oikeus saada velallista koskevat maksuvaatimukset kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Momenttiin ensinnäkin kirjataan selvyyden vuoksi nykytila lakiin eli se, että edunvalvojalla on säännöksen tarkoittamissa tilanteissa oikeus saada kirjallisesti edunvalvonnassa olevalle velalliselle osoitetut maksuvaatimukset. Toiseksi momentilla turvataan edunvalvojan oikeus halutessaan saada velalliselle osoitetut maksuvaatimukset toimitetuksi itselleen muulla pysyvällä tavalla ilman, että edunvalvojan olisi tarpeen esittää asiasta pyyntö perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalle erikseen kunkin saatavan osalta. Selvyyden vuoksi todetaan, että pyyntöä eivät koske 2 ja 3 momentissa säädetyt muotovaatimukset suostumuksen antamisesta tietyllä tavalla, eikä maksuvaatimuksen perillemenon varmistamiseen liittyvät 4 momentin mukaiset huolellisuusvelvoitteet. 

Säännöksen mukaan silloinkin, kun velalliselle toimitetaan maksuvaatimus tai maksuvaatimukset kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, edunvalvojalla on sanotun rajoittamatta oikeus pyynnöstä saada kaikki edunvalvonnassa olevaa velallista koskevat maksuvaatimukset joko kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Usein perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavat lähettävät velallisen ollessa edunvalvonnassa vain yhdelle taholle maksuvaatimuksen. Jos maksuvaatimus on jo ehditty lähettämään kirjepostitse velalliselle ja edunvalvoja vasta tämän ajankohdan jälkeen ottaa yhteyttä perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavaan, tulee sama maksuvaatimus momentin mukaan lähettää myös edunvalvojalle, jos tämä esittää sitä koskevan pyynnön. Samoin jos velallinen on antanut kirjallisesti tai sähköisesti suostumuksen ehdotetun 2 momentin tai nimenomaisen hyväksynnän 3 momentin mukaisesti muun pysyvän tavan käyttämiseen, tämä ei estä edunvalvojaa pyytämästä maksuvaatimuksen tai maksuvaatimusten toimittamista kirjallisesti taikka velallisen antamasta suostumuksesta tai hyväksynnästä poikkeavalla muulla pysyvällä tavalla. 

Jos edunvalvoja käyttää momentissa säädettyä oikeutta, siitä ei saa vaatia velalliselta tai edunvalvojalta erillistä korvausta. Jos sama maksuvaatimus lähetetään sekä velalliselle että edunvalvojalle, tästä ei siis saa vaatia enempää perintäkuluja kuin tilanteessa, jossa maksuvaatimus lähetetään vain yhdelle taholle. 

Selvyyden vuoksi todetaan, että momentin mukaisesti pyynnön tehneen edunvalvojan oikeus saada velalliselle osoitetut maksuvaatimukset päättyy silloin, jos velallisen toimintakelpoisuutta ei ole enää rajoitettu taloudellisista asioiden hoitamisen osalta tai jos edunvalvojaksi on määrätty toinen henkilö. 

5 a §.Maksuvaatimuksen sisältö kuluttajasaatavan perinnässä. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan muita ehdotettuja muutoksia. Koska esityksessä ehdotetaan säädettäväksi oma pykälä muita kuin kuluttajasaatavia koskevista maksuvaatimuksista, tulee pykälän otsikkoa tarkentaa koskemaan ainoastaan kuluttajasaatavan perintää. 

5 b §.Maksuvaatimus ja sen sisältö muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälä on uusi. Pykälässä säädetään maksuvaatimuksesta sekä sen toimittamiselle ja sisällölle asetettavista vaatimuksista muuta kuin kuluttajasaatavaa perittäessä.  

Ehdotettu 1 momentti vastaa pääasiassa sisällöltään voimassa olevan lain 5 §:n 1 momenttia ( HE 57/2012 vp, s. 33). Pykälää sovelletaan ainoastaan perittäessä muuta kuin kuluttajasaatavaa. Pykälä koskee vain ammattimaista perintätoimeksiantojen hoitamista.  

Pykälän 2 momentin mukaan maksuvaatimuksen on oltava kirjallinen, kun kyse on muun kuin kuluttajasaatavan perinnästä. Sen saa kuitenkin toimittaa velalliselle myös muulla pysyvällä tavalla, jos velallinen on antanut kyseessä olevan tavan käyttämiseen nimenomaisen suostumuksensa. Pysyvä tapa määritellään 3 a §:n 2 kohdassa.  

Koska momentissa edellytetään nimenomaista suostumusta, niin sanottu hiljainen hyväksyntä muun pysyvän tavan käyttämiseen ei riitä. Suostumuksen antamiselle ei aseteta muotovaatimuksia. Suostumus voidaan siten antaa velallisen valitsemalla tavalla, paitsi kirjallisesti tai sähköisesti myös suullisesti. Riitaisuuksien välttämiseksi suostumus olisi suositeltavaa antaa kirjallisesti tai sähköisesti erityisesti silloin, kun samalla kertaa sovitaan useamman kuin yhtä saatavaa koskevan maksuvaatimuksen toimittamisesta. Säännöksessä ei edellytetä, että suostumus olisi annettava erikseen, joten se voidaan antaa myös esimerkiksi osana muita sopimusehtoja. 

Suostumus voidaan antaa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalle, mutta myös varsinaiselle velkojalle, jos suostumuksen antamisen yhteydessä on mahdollista yksilöidä perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava taho, joka tulee toimittamaan mahdolliset maksuvaatimukset velalliselle. 

Suostumuksen koskiessa useampaa kuin yhtä saatavaa momentissa säädetään myös niistä seikoista, jotka suostumuksesta on käytävä ilmi. Velallisen on tällöin suostumusta antaessaan ilmoitettava vähintään käytettävän muun pysyvän tavan lisäksi se, mitä saatavia suostumus koskee, sekä suostumuksen voimassaoloaika. Suostumuksessa tulisi siis yksilöidä, käsittääkö suostumus vain tietyt saatavat vai esimerkiksi sekä kaikki olemassa olevat että myös tulevaisuudessa syntyvät saatavat, jotka mahdollisesti tulevat perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tahon kautta perittäväksi. Suostumuksen voimassaolo ei jatku, jos saatavaa perivä taho vaihtuu. Siten esimerkiksi tilanteessa, jossa suostumuksen kattamaa saatavaa alkaa periä toinen perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava taho, suostumuksen voimassaolo on lakannut sanotuilta osin ja uuden perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tahon on saatava velallisen suostumus muun pysyvän tavan käytölle. 

Velallisella on kaikissa tilanteissa aina oikeus peruuttaa antamansa suostumus ilmoittamalla siitä perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalle tai velkojalle, joka on vastaanottanut suostumuksen. 

Jos suostumuksen olemassaolosta tai sen laajuudesta syntyisi kiistaa, todistustaakka suostumuksen olemassaolosta ja sen laajuudesta on sillä, joka on toimittanut maksuvaatimuksen muulla pysyvällä tavalla. 

Jos velallinen ei ole antanut suostumusta tai on peruuttanut sen, muun pysyvän tavan kuin kirjallisen toimittamistavan käyttö on ehdotetun momentin mukaan sallittua, jos tällaista tapaa on velkasuhteen aikana vakiintuneesti käytetty tiedonantojen toimittamiseen velkojan ja velallisen välillä. Kysymys on tällöin tiettyyn velkasuhteeseen liittyvän vakiintuneen tavan tarkastelusta. Jos velkoja on velkasuhteen aikana toimittanut saatavaa koskevat laskut ja muut saatavaa koskevat tiedonannot esimerkiksi verkkolaskulla ja velallisyrityksen verkkolaskuosoite on edelleen julkisesti näkyvissä TIEKE ry:n ylläpitämässä julkisessa verkkolaskuosoitteistoissa, myös maksuvaatimus saadaan toimittaa verkkolaskulla kyseiseen osoitteeseen. Vakiintuneesti käytettyä pysyvää tapaa ei saisi kuitenkaan käyttää maksuvaatimuksen toimittamiseen, jos velallinen on ilmaissut haluavansa saada maksuvaatimukset kirjallisesti. 

Vakiintuneeseen käyttöön vetoavalla on riitatilanteessa näyttövelvollisuus siitä, että kysymyksessä on tosiasiassa ollut säännöksessä tarkoitettu vakiintunut tapa.  

Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, että käytettäessä muuta pysyvää tapaa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tulee riittävällä huolellisuudella varmistaa, että maksuvaatimus on tosiasiassa saavuttanut velallisen. Säännöstä sovellettaessa tulee ottaa soveltuvin osin huomioon, mitä edellä 5 §:n 4 momentin perusteluissa esitetään. Lisäksi todetaan, että jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava käyttää saatavien perinnässä sähköistä verkkolaskutusta hyödyntäen TIEKE ry:n ylläpitämää verkkolaskuosoitteistoa, jossa velallisen osoite on julkisesti näkyvissä, voidaan lähteä siitä, että tämä on toiminut riittävällä huolellisuudella ja että sähköinen viesti (maksuvaatimus) on tosiasiallisesti saatettu velallisen saataville. Tällöin ei siis edellytetä erillistä ilmoitusta toista viestintäkanavaa käyttäen maksuvaatimuksen lähettämisestä. 

Pykälän 4 momentin mukaan muuta kuin kuluttajasaatavaa koskevassa maksuvaatimuksessa on mainittava momentissa tarkoitetut tiedot. Koska kaikkia 5 a §:n mukaisia tietoja ei ole pidetty tarpeellisena mainita maksuvaatimuksessa silloin, kun kyse on muusta kuin kuluttajasaatavasta, on momentissa viitattu ainoastaan 5 a §:n 1, 3 ja 4 momenteissa tarkoitettuihin tietoihin. 

6 §.Kuluttajasaatavan velkominen tuomioistuimessa. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että se vastaa 5 §:n 4 momenttiin ehdotettavia muutoksia. Ehdotetun 5 §:n 4 momentin mukaan käytettäessä muuta pysyvää tapaa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tulee riittävällä huolellisuudella varmistaa, että maksuvaatimus on tosiasiassa saavuttanut velallisen. Ehdotuksella asetetaan siten 6 §:n 1 momentin tilanteissa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittaville lisävelvollisuus, jos maksuvaatimuksen toimittamisessa on käytetty muuta pysyvää tapaa. Sitä, mitä tarkoitetaan riittävällä huolellisuudella ja että maksuvaatimus on tosiasiassa saavuttanut velallisen, selvitetään edellä 5 §:n 4 momentin perusteluissa ja jaksossa 4.1.5. 

7 §.Tratan käyttö. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisen 7 päivän määräajan sijasta trattaa ei saa lähettää ennen kuin velalliselle on annettu tai lähetetty maksumuistutus, jossa on asetettu vähintään 10 päivän määräaika saatavan maksamiselle tai saatavaa koskevien huomautusten esittämiselle, ja määräaika on päättynyt. 

Tratan ja pykälän 3 momentissa tarkoitetun maksumuistutuksen toimittamista koskevaa 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niiden edellytysten osalta, joiden täyttyessä tratta ja maksumuistutus saadaan toimittaa muulla pysyvällä tavalla kuin kirjallisesti. Pysyvä tapa määritellään 3 a §:n 2 kohdassa. Edellytykset käyttää muuta pysyvää tapaa ovat suostumuksen osalta samat kuin mitä ehdotetussa 5 b §:n 2 momentissa säädetään maksuvaatimuksen toimittamisesta muulla pysyvällä tavalla. Tältä osin viitataan sanotun lainkohdan säännöskohtaisiin perusteluihin. Sen sijaan edellytykset muun pysyvän tavan käyttämiseen vakiintuneen käytön perusteella koskee momentin mukaan vain pykälän 3 momentissa tarkoitettua maksumuistutusta. Vakiintuneen tavan edellytysten osalta viitataan 5 b §:n 2 momentin säännöskohtaisiin perusteluihin. 

Pykälän 5 momentin mukaan toimitettaessa tratta tai 3 momentissa tarkoitettu maksumuistutus muulla pysyvällä tavalla lähettäjän on riittävällä huolellisuudella varmistettava, että tratta tai maksumuistutus on tosiasiassa saavuttanut velallisen. Momentissa tarkoitettu lähettäjä voi olla joko velkoja itse, perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava tai muu velkojan toimeksiannosta toimiva taho. Momenttia sovellettaessa tulee ottaa huomioon, mitä edellä on 5 b §:n 3 momentin perusteluissa esitetty sekä edelleen se, mitä sanotussa yhteydessä on lausuttu 5 §:n 4 momentin perustelujen huomioon ottamisesta. 

Voimassaoleva 5 momentti siirtyisi 6 momentiksi. Nykyisen 10 päivän sijasta tratan saisi ehdotetun momentin mukaan kuitenkin julkaista tai ilmoittaa merkittäväksi luottotietorekisteriin aikaisintaan 14 päivän kuluttua sen lähettämisestä. Lisäksi momentissa säädettäisiin jatkossa tratan protestoinnin takarajasta. Ehdotuksen mukaan trattaa ei saa julkaista tai ilmoittaa merkittäväksi luottotietorekisteriin myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua sen lähettämisestä, ellei kirjallisesti tai sähköisesti toisin ole sovittu velkojan tai sen toimeksiannosta toimivan ja velallisen välillä. Protestoinnin takarajasta sovittaessa huomioita tulee kiinnittää käsillä olevan tapauksen olosuhteisiin ja siihen, ettei protestointiaika ole kohtuuttoman pitkä velallisen kannalta ottaen huomioon hyvää perintätapaa koskevat oikeusohjeet. Jos tratta protestoidaan 60 päivän jälkeen, tulee perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan tai muun tahon, joka protestoi tratan, toimittaa luottotietoyhtiölle tieto kirjallisesta tai sähköisestä sopimuksesta, josta käy ilmi sovittu, 60 päivää pidempi protestointiaika. 

Voimassaoleva 6 momentti siirtyisi 7 momentiksi. 

10 §.Perintäkulujen korvaaminen. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi lisäämällä säännökseen viittaus ehdotettuun 5 b §:ään. Velallinen ei siten ole myöskään niissä tilanteissa, joissa perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt 5 b §:n mukaisia velvoitteitaan, velvollinen korvaamaan perintäkuluja, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä. 

10 a §.Kuluttajasaatavan perintäkulujen enimmäismäärät. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että maksumuistutuksen toimittamistavan osalta viitataan myös muuhun pysyvään tapaan. Muutos on tehty, jotta 1 kohta vastaisi toimittamistavoiltaan ehdotettua 10 e §:n 1 momentin 1 kohtaa. 

10 e §.Muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärät. Pykälässä säädetään siitä, kuinka paljon perintäkuluja muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä velalliselta saa vaatia 1 momentissa luetelluista perintätoimista. Pykälä koskisi paitsi saatavia, joissa velallisena on yritys myös saatavia, joissa velallisena on esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, yhdistys tai säätiö.  

Pykälä vastaa rakenteeltaan pitkälti lain 10 a §:ää, jossa säädetään kuluttajasaatavien perintäkuluja koskevista enimmäismääristä.  

Ehdotetun pykälän mukaiset määrät ovat enimmäismääriä, ja perittävien kulujen tulee yksittäistapauksessa aina täyttää myös 10 §:n 1 momentissa perintäkuluille asetettu yleinen kohtuullisuusvaatimus. Kohtuullisena ei esimerkiksi voitaisi pitää sitä, että pääomaltaan vain muutaman euron saatavaa koskevasta maksuvaatimuksesta voitaisiin periä 50 euroa. Tarkoituksena ei myöskään ole, että tavanomaisen ja selvän saatavan perinnästä voitaisiin automaattisesti ja kaikissa tilanteissa periä ehdotuksen mukaiset 70 euroa, kun saatava vähänkin ylittää 500 euroa. Arvioinnissa on siten aina otettava huomioon myös lain 10 §:n 2 momentissa mainitut seikat sekä hyvä perintätapa.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan kirjallisesta tai muulla pysyvällä tavalla toimitetusta maksumuistutuksesta saa periä enintään 12 euroa. Muulla pysyvällä tavalla tarkoitetaan 3 a §:n 2 kohdan mukaan tiedonannon toimittamista vastaanottajalle henkilökohtaisesti kirjallisesti tai sähköisesti siten, että vastaanottaja voi tallentaa ja toisintaa sen muuttumattomana. 

Momentin 2 kohdan mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan toimittamasta 5 b §:n mukaiset tiedot sisältävästä maksuvaatimuksesta perittävän kulun enimmäismäärä porrastetaan pääoman suuruuden mukaan neljään portaaseen.  

Momentin 2 kohdan a alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa enintään 500 euroa, maksuvaatimuksesta saisi periä enintään 50 euroa. Momentin 2 kohdan b alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa yli 500 euroa, mutta enintään 2 500 euroa, maksuvaatimuksesta saisi periä enintään 70 euroa. Momentin 2 kohdan c alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa yli 2 500 euroa, mutta enintään 10 000 euroa, maksuvaatimuksesta saisi periä enintään 90 euroa. Momentin 2 kohdan d alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa yli 10 000 euroa, maksuvaatimuksesta saisi periä enintään 110 euroa.  

Saatavan ollessa suoraan ulosottokelpoinen, maksuvaatimuksesta saisi periä enintään 50 euroa.  

Momentin 3 kohdan mukaan samaa saatavaa koskevasta uudesta maksuvaatimuksesta saa periä kuluja enintään puolet 2 kohdan a, b, c, d tai e alakohdissa säädetyistä määristä. Jos samasta saatavasta esitetään useampi maksuvaatimus, myöhempien maksuvaatimusten kulut ovat niistä yleensä aiheutuvan pienemmän työmäärän vuoksi pienemmät kuin ensimmäisellä kerralla, koska valtaosa asiassa tehdystä työstä liittyy perintätoimeksiannon vastaanottamiseen. Siksi ehdotetaan säädettäväksi, että jos kyse on samaa saatavaa koskevasta uudesta maksuvaatimuksesta, kuluja saa periä enintään puolet ensimmäisen maksuvaatimuksen kuluja koskevasta enimmäismäärästä. 

Momentin 4 kohdan mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan toimittamasta 5 b §:n mukaiset tiedot sisältävästä maksuvaatimuksesta saa vaatia enintään 12 euroa, jos saatavaa perii rekisterilain 2 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitettu perintätoiminnan harjoittaja. Eräät velkojat käyttävät saataviensa perimiseen sellaista perintätoiminnan harjoittajaa, joka kuuluu velkojan kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen. Tällaiset perintätoiminnan harjoittajat on rekisterilaissa vapautettu velvollisuudesta rekisteröityä. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka perusteella velkojan kanssa samaan konserniin kuuluva perintätoiminnan harjoittaja ei saa vaatia velalliselta kuluja maksuvaatimuksesta enempää kuin velkoja itse saisi vaatia kirjallisesta tai muulla pysyvällä tavalla toimitetusta maksumuistutuksesta eli 12 euroa. Säännös koskisi myös tilannetta, jossa velkoja ja perintätoiminnan harjoittaja ovat saman luonnollisen henkilön määräysvallassa. 

Momentin 5 kohdan mukaan velallisen pyynnöstä tehdystä maksuajan pidennyksestä saa vaatia enintään 10 euroa. Edellytyksenä on, että maksuaikaa pidennetään vähintään 14 päivällä. Maksuajan pidennyksellä tarkoitetaan säännöksessä sellaista velallisen pyynnöstä tapahtuvaa toimenpidettä, jolla velalliselle annetaan maksulykkäystä erääntyneen saatavan suorittamiseen. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että velalliselle lähetetyssä maksuvaatimuksessa on asetettu määräpäivä, johon mennessä saatava tulee suorittaa uhalla, että asia siirretään oikeudelliseen perintään, ja tuota määräpäivää sittemmin velallisen pyynnöstä siirretään myöhemmäksi. Säännös ei koske ennen saatavan erääntymistä tehtäviä sopimuksia luottoajan pidentämisestä tai eräpäivän siirrosta, sillä tällöin ei ole kyse perintälain soveltamisalaan kuuluvasta erääntyneen saatavan perinnästä. Ehdotettu 10 euron enimmäismäärä kattaa kaikki kulut, joita maksuajan pidennyksestä velkojalle aiheutuu, mukaan luettuna velalliselle mahdollisesti lähetettävä vahvistus maksuajan pidennyksestä ja laskelma siitä määrästä, joka velallisen tulee pidennetyn maksuajan jälkeen suorittaa. Maksuajan pidennyksen yhteydessä ei siis voida vaatia velalliselta erillistä korvausta uuden maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä. Selvää on, että velkoja ei voi veloittaa kuluja maksuajan pidennyksestä, joka ei perustu velallisen pyyntöön. Maksuajan pidennyksestä ei siis voi vaatia kuluja pelkästään sillä perusteella, että velallinen tosiasiallisesti suorittaa saatavan myöhemmin kuin määräpäivänä.  

Momentin 6 kohdan mukaan yhdessä velallisen kanssa laaditusta koko jäännössaatavan kattavasta maksusuunnitelmasta, joka on tehty kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, veloitettava enimmäiskulu määräytyy saatavan pääoman ja sen mukaan, onko maksusuunnitelman sovittu käsittävän enintään neljä maksuerää vai sitä enemmän. Momentin 6 kohdan a alakohdan mukaan maksusuunnitelmasta perittävien kulujen enimmäismäärä ehdotetaan säädettäväksi 30 euron suuruiseksi silloin, kun kyseessä on saatava, jonka pääoma on enintään 500 euroa tai kun maksusuunnitelma käsittää enintään neljä erää. Momentin 6 kohdan b alakohdan mukaan enimmäiskulu olisi 45 euroa silloin, kun kyseessä on saatava, jonka pääoma on yli 500 euroa mutta enintään 2500 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää. Momentin 6 kohdan c alakohdan mukaan enimmäiskulu olisi 60 euroa silloin, kun kyseessä on saatava, jonka pääoma on yli 2 500 euroa mutta enintään 10 000 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää. Momentin 6 kohdan d alakohdan mukaan enimmäiskulu olisi 75 euroa silloin, kun kyseessä on saatava, jonka pääoma on yli 10 000 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.  

Maksusuunnitelman enimmäiskulu on tarkoitettu kattamaan myös suunnitelman tavanomaiset ja vähäiset muutokset, kuten yksittäisiä maksueriä koskevat maksuajan pidennykset tai kokonaismaksuajan pidentämisen. Selvää on, että jos maksusuunnitelmaa muutetaan olennaisesti, toimenpide voidaan rinnastaa uuden suunnitelman tekemiseen, josta voidaan pykälän 3 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä veloittaa erikseen.  

Momentin 6 kohdan e alakohdan mukaan olisi mahdollista vaatia edellä 6 kohdan a, b, c tai d alakohdassa mainitun määrän lisäksi 5 euroa maksuerää kohti seitsemännestä maksuerästä lukien, jos maksusuunnitelman on sovittu käsittävän enemmän kuin kuusi maksuerää. Momentin 6 kohdan f alakohdan mukaan enimmäiskulu olisi 30 euroa saatavan ollessa suoraan ulosottokelpoinen. Maksusuunnitelman on kaikissa tilanteissa oltava realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn. 

Momentin 7 kohdan mukaan tratasta veloitettava kulun enimmäismäärä porrastetaan pääoman suuruuden mukaan neljään portaaseen. Momentin 7 kohdan a alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa enintään 500 euroa, tratasta saisi periä enintään 110 euroa. Momentin 7 kohdan b alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa yli 500 euroa, mutta enintään 2 500 euroa, tratasta saisi periä enintään 125 euroa. Momentin 7 kohdan c alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa yli 2 500 euroa, mutta enintään 10 000 euroa, tratasta saisi periä enintään 140 euroa. Momentin 7 kohdan d alakohdan mukaan saatavan pääoman ollessa yli 10 000 euroa, tratasta saisi periä enintään 155 euroa. Momentin 7 kohdan e alakohdan mukaan suoraan ulosottokelpoisen saatavan perinnässä tratasta saisi veloittaa enintään 110 euroa.  

Momentin 8 kohdan mukaan konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta veloitettava enimmäiskulu on 100 euroa. Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen tiedoksiantotavoista säädetään konkurssilain 2 luvun 3 §:ssä. Säädetyn enimmäiskulun lisäksi velalliselta olisi mahdollista periä mainitun maksukehotuksen todisteellisesta tiedoksiantamisesta aiheutuvat todelliset kulut.  

Pykälän 2 momentissa säädetään muusta muistuttamistavasta kuin kirjallisesta tai muulla pysyvällä tavalla toimitetusta maksumuistutuksesta. Näistä saisi velalliselta periä todelliset kulut. Todelliset kulut voidaan momentin mukaan määrittää myös käytetystä muistuttamistavasta keskimäärin aiheutuvien todellisten kulujen mukaisiksi. Käytännössä momentti koskisi tilanteita, joissa maksumuistutus annetaan suullisesti. Esimerkiksi puhelimitse esitetyn muistutuksen kulujen ei tarvitse täsmällisesti vastata käydyn puhelinkeskustelun kuluja, vaan velalliselta vaadittava määrä saa vastata puhelinperinnässä yhden velallisen osalle keskimäärin kertyvää kulumäärää. 

Pykälän 3 momentti sisältää säännöksen, jonka mukaan velalliselta saa vaatia perinnästä aiheutuneet todelliset kulut, jos perinnästä on sen edellyttämän tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi aiheutunut muita kuin 1 momentissa mainittuja tai siinä säädetyt enimmäismäärät ylittäviä kuluja. Tavallista enemmän työtä voi aiheuttaa esimerkiksi velallisen tekemien, aiheettomiksi todettujen väitteiden tai huomautusten selvittäminen. Tällöin kuitenkin edellytetään, että aiheettomilla huomautuksilla tai väitteillä on pyritty tarkoituksellisesti vaikeuttamaan perintää. Lisätyötä voi aiheutua myös esimerkiksi erityislainsäädännön, esimerkiksi sähkömarkkinalain edellyttämän lisätyön suorittaminen perinnän yhteydessä. Kulukorvaukseen oikeuttavaa lisätyötä ei kuitenkaan aiheudu sellaisen lainsäädännön, esimerkiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) soveltamisesta, jossa säädetään pakottavista, saatavan perintään kuulumattomista velvoitteista perintää harjoittavalle taholle. Velalliselle on edellä mainittuja todellisia kuluja vaadittaessa esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava kulujen määrän olevan muutoin sovellettavia enimmäismääriä suurempi.  

Poikkeuksen muodostaisivat suoraan ulosottokelpoiset saatavat. Näiden saatavien perinnässä velalliselta ei saa vaatia 1 momentin mukaisia enimmäismääriä suurempia perintäkuluja.  

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan tilanteissa, joissa velkoja ei voi vähentää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan, saadaan enimmäismäärien lisäksi velalliselta vaatia arvonlisäveroa vastaava määrä. Perintäpalvelun arvonlisävero voidaan periä velalliselta ainoastaan silloin, kun velkojalla ei ole arvonlisäveron vähennysoikeutta. Yritysvelkojat ovat tällaisessa asemassa silloin, kun perittävä velka liittyy arvonlisäverottomaan toimintaan. Jos arvonlisävero-osuuden lisääminen perintäkuluihin aiheuttaa perintätoimien euromääräisten enimmäismäärien ylityksen, arvonlisäveron vähennysoikeuden puuttumisesta tulee antaa tieto velalliselle ja asian siirtyessä oikeudelliseen perintään myös viranomaiselle. 

10 f §.Perintätoimien aikarajat muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälän 1 momentissa säädetään maksumuistutusten ja maksuvaatimusten esittämisen aikarajoista. Aikarajojen noudattaminen on edellytyksenä sille, että velalliselta saadaan vaatia perintäkuluja. Tältä osin täsmennettäisiin myös muiden kuin kuluttajasaatavien osalta hyvään perintätapaan kuuluvaa vaatimusta, jonka mukaan perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja esimerkiksi lähettämällä jatkuvasti, lyhyin väliajoin maksumuistutuksia tai maksuvaatimuksia, jos niiden kulut on tarkoitus periä velalliselta.  

Pykälän 2 momentissa säädetään voimassa olevaa 10 b §:ää vastaavasti, että maksuajan pidennyksestä saa vaatia perintäkuluja velalliselta vain, jos maksuaikaa pidennetään vähintään 14 päivällä.  

10 g §.Kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismäärät muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälässä säädetään sellaisten perintätoimien enimmäismääristä, jotka velallinen on velvollinen korvaamaan samaa saatavaa perittäessä.  

Pykälän 1 momentin mukaan saman muun saatavan kuin kuluttajasaatavan perinnässä velalliselta saa vaatia perintäkuluja enintään kahdesta perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimittamasta 5 b §:n mukaiset tiedot sisältävästä maksuvaatimuksesta, enintään yhdestä 7 §:ssä tarkoitetusta tratasta ja enintään yhdestä 10 e §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetusta maksukehotuksesta. Saman momentin mukaan velalliselta saisi vaatia perintäkuluja vain yhdestä maksuvaatimuksesta, jos velan perinnässä käytetään trattaa.  

Ilmaisulla ”sama saatava” tarkoitetaan pykälässä samaan sopimukseen perustuvia tai muuten samasta perusteesta johtuvia saatavia. Näin on yleensä silloinkin, kun saatava on erääntynyt useassa erässä. Jos esimerkiksi vuokrasopimukseen perustuvia vuokria on maksamatta usealta kuukaudelta, kyse on yhdestä saatavasta. Se, että kyse on useassa erässä erääntyneestä saatavasta, saattaa tapauskohtaisesti oikeuttaa poikkeamaan 1 momentissa säädetyistä perintätoimien enimmäismääristä 3 momentin nojalla. Asiaa on kuitenkin arvioitava toisin, jos kyseiseen sopimussuhteeseen perustuvat saatavat on välillä maksettu kokonaan pois ja perintä myöhemmin käynnistyy kokonaan uudelleen. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa vuokralainen jättää vuonna 2013 vuokria maksamatta, niitä peritään ja saatavat maksetaan kahden maksuvaatimuksen jälkeen. Jos vuokralainen vuonna 2014 jättää uudelleen vuokraa maksamatta, kyse ei enää ole saman saatavan perinnästä eikä vuonna 2013 esitettyjä maksuvaatimuksia oteta huomioon määriteltäessä, kuinka monen uuden maksuviivästyksen johdosta suoritetun perintätoimen kuluista velalliselta saadaan vaatia korvausta. 

Pykälän 2 momentin mukaan ehdotetaan lakiin otettavaksi rajoitus, jonka mukaan velalliselta saa pääsääntöisesti periä kuluja enintään yhdestä maksusuunnitelmasta. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että jo ensimmäistä maksusuunnitelmaa laadittaessa velallisen kokonaistilanteeseen paneudutaan riittävän huolellisesti ja suunnitelmasta tehdään realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn. Näin voidaan välttää perintäkulujen tarpeeton kasvattaminen toistuvilla maksusuunnitelmilla. Korvaus pidempien maksusuunnitelmien aiheuttamasta työmäärästä on huomioitu edellä 10 e §:n 1 momentin 6 kohdan e alakohdassa. Velalliselta saa ehdotetun momentin mukaan kuitenkin vaatia perintäkuluja kahdesta maksusuunnitelmasta, jos perittävän saatavan pääoma on yli 500 euroa.  

Pykälän 1 ja 2 momentti eivät estä lähettämästä velalliselle useampia maksuvaatimuksia, trattoja, konkurssiuhkaisia maksukehotuksia tai tekemästä velallisen kanssa useampia maksusuunnitelmia kuin momentissa säädetään. Kyse on vain siitä, kuinka usean edellä mainitun perintätoimen kuluista velalliselta saadaan enintään vaatia korvausta. Vaikka velalliseen voidaan kohdistaa useampia maksuttomia perintätoimenpiteitä, niin huomioon on otettava se, että tällöinkään velalliselle ei saa aiheuttaa lain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista tarpeetonta haittaa. 

Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, millä edellytyksillä 1 ja 2 momentissa säädetyt enimmäismäärät saadaan ylittää. Velalliselta saa vaatia perintäkuluja useammista perintätoimista kuin 1 ja 2 momentissa säädetään, jos useampiin perintätoimiin on ollut erityistä aihetta eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Erityinen aihe ylittää enimmäismäärät voi olla esimerkiksi se, että saatava on erääntynyt useassa erässä. Tällöin on kuitenkin huomattava, että 4 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädetystä kiellosta aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja seuraa, että eri aikaan erääntyneitä maksueriä koskevat maksukehotukset on niin pitkälle kuin mahdollista koottava samaan maksuvaatimukseen.  

Erityinen aihe ylittää perintätoimien enimmäismäärä voi liittyä myös esimerkiksi siihen, että saatavan perintä tulee kohdistaa yhteisvastuussa oleviin velallisiin tai velallisen lisäksi takaajaan ja kullekin taholle on lähetettävä omat maksuvaatimuksensa taikka että velallinen on tahallaan vaikeuttanut perintää antamalla totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja.  

Erityinen aihe ylittää maksuvaatimusten enimmäismäärä voi liittyä esimerkiksi siihen, että velallinen on laiminlyönyt noudattaa tehtyä maksusuunnitelmaa. Tällöin velalliselle voi olla perusteltua 1 momentissa säädetyn enimmäismäärän estämättä lähettää vielä maksuvaatimus, jossa ilmoitetaan, ettei maksusuunnitelmaa ole noudatettu ja että asia siirtyy oikeudelliseen perintään, sekä tarvittaessa muistuttaa velallista maksuhäiriötietojen ilmoittamisesta ja merkitsemisestä luottotietorekisteriin. Asiaa voi kuitenkin olla syytä arvioida toisin, jos maksusuunnitelma on jo alun perin ollut epärealistinen suhteessa velallisen ennakoitavissa olleeseen maksukykyyn.  

Erityinen aihe periä kuluja useammasta kuin yhdestä tratasta voi olla esimerkiksi silloin kun velallinen ei ole noudattanut tratan lähettämisen jälkeen tehtyä maksusuunnitelmaa ja jo lähetetyn tratan protestointiaika on kulunut umpeen. Asiaa voi olla syytä arvioida toisin, jos maksusuunnitelma on jo alun perin ollut epärealistinen suhteessa velallisen ennakoitavissa olleeseen maksukykyyn. 

Erityinen aihe periä kuluja useammasta kuin 2 momentin mukaan sallitusta maksusuunnitelmasta voi olla esimerkiksi se, että velallinen ei ole kyennyt noudattamaan aiempaa maksusuunnitelmaa sen vuoksi, että velallisen olosuhteet ovat maksusuunnitelman tekemisen jälkeen muuttuneet sellaisen syyn vuoksi, jota velkoja tai toimeksisaaja ei ole voinut käytettävissään olleiden riittävien tietojen perusteella ottaa huomioon maksusuunnitelman sisällöstä neuvoteltaessa. Toisaalta erityistä aihetta periä kuluja useammasta kuin 2 momentin mukaan sallitusta maksusuunnitelmasta ei ole esimerkiksi tilanteessa, jossa velallinen ei ole kyennyt noudattamaan aiempaa maksusuunnitelmaa eikä velkoja tai toimeksisaaja ollut sitä tehtäessä varmistunut riittävien tietojen perusteella siitä, että se on realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn. 

10 h §.Velallisen kokonaiskuluvastuu muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälässä säädetään siitä, mikä on velallisen kokonaiskuluvastuu perittäessä samaa, muuta kuin kuluttajasaatavaa. Tavoitteena on estää se, että perintäkulut kasvavat kohtuuttoman suuriksi ja niiden maksuvelvollisuus entisestään pahentaa velallisen maksuvaikeuksia. Perusteltua on, että velallisen kokonaiskuluvastuun lähtökohdaksi otetaan se, mikä on asianmukaiseen perintäprosessiin sisältyvistä perintätoimenpiteistä aiheutuvien kohtuullisten kulujen määrä.  

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että saman, muuta kuin kuluttajasaatavaa koskevan saatavan perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään 250 euroa saatavan pääoman ollessa enintään 500 euroa, 470 euroa saatavan pääoman ollessa yli 500 euroa mutta enintään 2 500 euroa, 550 euroa saatavan pääoman ollessa yli 2 500 euroa mutta enintään 10 000 euroa ja 620 euroa saatavan pääoman ollessa yli 10 000 euroa. 

Ehdotetut enimmäismäärät vastaavat enintään 500 euron saatavan osalta kahdesta maksumuistutuksesta, yhdestä maksuvaatimuksesta, yhdestä tratasta ja yhdestä maksusuunnitelmasta perittävien enimmäiskulujen yhteismäärää korotettuna 15 prosentilla ja pyöristettynä lähimpään kymmeneen euroon. Laskennassa ei ole otettu huomioon konkurssiuhkaista maksukehotusta, sillä lähtökohtaisesti voidaan arvioida enintään 500 euron saatavan olevan vähäinen. Konkurssilain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa säädetään, että jos velkojan saatava on vähäinen ja konkurssiin asettamista olisi pidettävä konkurssimenettelyn kustannuksiin ja konkurssimenettelystä saatavaan hyötyyn nähden ilmeisen epätarkoituksenmukaisena tai selvästi hyvän perintätavan vastaisena, velkojan konkurssihakemus on jätettävä tutkimatta.  

Yli 500 euron saatavien osalta ehdotetut enimmäismäärät vastaavat kahdesta maksumuistutuksesta, yhdestä maksuvaatimuksesta, yhdestä tratasta, yhdestä konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta ja kahdesta maksusuunnitelmasta perittävien enimmäiskulujen yhteismäärää korotettuna 15 prosentilla ja pyöristettynä lähimpään kymmeneen euroon.  

Pykälän 2 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä 1 momentissa säädetyt velallisen kokonaiskuluvastuun enimmäismäärät voidaan poikkeuksellisesti ylittää. Ylittäminen on sallittua, jos perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Ylitykselle asetetaan säännöksessä kaksi edellytystä. Ensinnäkin kyseessä tulee olla tilanne, jossa perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa. Tämä edellytys täyttyy lähinnä silloin, jos velallinen on omilla aktiivisilla toimillaan – esimerkiksi aiheettomia väitteitä esittämällä – tarkoituksellisesti pyrkinyt vaikeuttamaan perintää. Toiseksi toteutetut perintätoimet eivät myöskään saa olla suhteettomia etenkään saatavan pääoma huomioon ottaen. Suhteettomana voidaan pitää esimerkiksi sitä, jos velalliselle lähetetään jatkuvasti maksuvaatimuksia tilanteessa, jossa on selvää, että velallinen on maksukyvytön.  

Useassa erässä erääntyvien saatavien yhdistäminen johtaa usein perintätoimien enimmäismäärien ylitykseen, ja tätä voidaan lähtökohtaisesti pitää perusteltuna 10 g §:n 3 momentin nojalla. Arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon myös se, mitä tässä pykälässä säädetään eli voidaanko ylitystä pitää 10 h §:n pykälän valossa perusteltuna. Jos perintäkuluja poikkeuksellisesti vaaditaan yli 1 momentissa säädettyjen enimmäismäärien, velalliselle on ehdotetun säännöksen mukaan esitettävä erittely vaadituista kuluista ja niiden perusteista. Samalla velalliselle on ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi muutoin sovellettava kokonaiskuluvastuun enimmäismäärä siinä yksittäistapauksessa ylitetään. Tällainen perustelu on velallisen kannalta tärkeä, jotta säädetyn enimmäismäärän ylittävän perintäkuluvaatimuksen voi tarvittaessa riitauttaa. Enimmäismäärän ylittäviä perintäkuluja ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia velalliselta, jos toteutetut perintätoimet ovat olleet suhteettomia ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma.  

Selvyyden vuoksi pykälän 3 momentissa todetaan, ettei 1 ja 2 momentissa säädetty rajoita velkojan oikeutta periä 10 i §:n mukaista vakiokorvausta.  

Pykälän 4 momentin mukaan suoraan ulosottokelpoisen muun kuin kuluttajasaatavan perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään 214 euroa tai, jos on käytetty 10 e §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettua konkurssiuhkaista maksukehotusta, perintäkuluja saa vaatia yhteensä enintään 314 euroa. Selvyyden vuoksi todetaan, että kuluja 8 kohdassa tarkoitetusta maksukehotuksesta saadaan vaatia ainoastaan silloin, kun saatavan pääoma on suurempi kuin 500 euroa. Ehdotus kytkeytyy konkurssilain 2 luvun 2 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan velkojan konkurssihakemus on jätettävä tutkimatta, jos velkojan saatava on vähäinen ja konkurssiin asettamista olisi pidettävä konkurssimenettelyn kustannuksiin ja konkurssimenettelystä saatavaan hyötyyn nähden ilmeisen epätarkoituksenmukaisena tai selvästi hyvän perintätavan vastaisena. Enintään 500 euron suuruista saatavaa voidaan pitää vähäisenä, minkä vuoksi perintäkuluja saisi vaatia konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta ainoastaan silloin, kun saatavan pääoma ylittää 500 euroa. 

Momentissa viitattaisiin informatiivisuuden vuoksi 10 j §:n 2–4 momenttiin, jossa säädetään yrityssaatavien perintäkulujen suorasta ulosottokelpoisuudesta. Perintäkulut olisivat siis ulosottokelpoisia ilman erillistä täytäntöönpanoperustetta ainoastaan siltä määrältä kuin 10 j §:n 2–4 momentissa säädetään.  

Pykälän 5 momentissa säädetään arvonlisäveron vaikutuksesta 1, 2 ja 4 momentissa säädettyihin määriin. Jos velkoja ei voi vähentää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan, saadaan 1, 2 ja 4 momentissa todetun lisäksi velalliselta vaatia arvonlisäveroa vastaava määrä. 

10 i §.Vakiokorvaus perintäkuluista. Pykälän numerointia on muutettu. Muutos on lakitekninen ja pykälä on sisällöltään identtinen nykyisen 10 e §:n kanssa. 

10 j §.Perintäkulujen suora ulosottokelpoisuus. Pykälän numerointia on muutettu. Voimassa olevassa laissa perintäkulujen suorasta ulosottokelpoisuudesta säädetään 10 f §:ssä.  

Pykälän 1 momentti koskee suoraan ulosottokelpoisia kuluttajasaatavia. Oikeustila säilyisi näiden saatavien osalta ennallaan.  

Pykälän 2 momentissa säädetään muiden suoraan ulosottokelpoisten saatavien kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen suorasta ulosottokelpoisuudesta. Tältä osin oikeustila muuttuisi.  

Momentin 1 kohta vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 10 f §:n 2 momentin 1 kohtaa, mutta viittaus 10 e §:ään on päivitetty viittaukseksi 10 i §:ään. 

Momentin 2 kohtaa sovelletaan, kun kyseessä on muu kuin 1 kohdassa tarkoitettu suoraan ulosottokelpoinen yrityssaatava, esimerkiksi kunnan jätemaksusaatava elinkeinonharjoittajalta. Erona voimassa olevan lain 10 f §:n 2 momentin 2 kohtaan olisi ensinnäkin se, että viittaus 10 d §:n 3 momenttiin, joka koskee suoraan ulosottokelpoisen kuluttajasaatavan perinnästä velalliselta vaadittavaa enimmäiskulujen yhteismäärää, poistetaan. Toiseksi erona olisi se, että maksumuistutuksen osalta sovellettaisiin ehdotettua 10 e §:n 1 momentin 1 kohtaa ja tiettyjen maksuvaatimusten osalta sovellettaisiin ehdotettua 10 e §:n 1 momentin 4 kohtaa. Maksumuistutuksen ja tiettyjen maksuvaatimusten osalta enimmäiskulu, jota saataisiin vaatia, muuttuisi siis 5 eurosta 12 euroon. 

Pykälän 3 momentin mukaan perintäkulut olisivat 2 momentin 2 kohdan nojalla jatkossa suoraan ulosottokelpoisia ilman erillistä täytäntöönpanoperustetta yhteensä enintään 65 euroon saakka. Sanottu enimmäiskulujen yhteismäärä 65 euroa vastaa kahdesta maksumuistutuksesta, kahdesta maksuvaatimuksesta ja yhdestä maksusuunnitelmasta perittävien enimmäiskulujen yhteismäärää. Vaihtoehtoisesti voidaan perintäkuluina tällöin vaatia esimerkiksi yhdestä maksumuistutuksesta, kahdesta maksuvaatimuksesta, yhdestä velallisen pyynnöstä tehdystä maksuajan pidennyksestä ja maksusuunnitelmasta, jolloin yhteismäärä jää alle 65 euron.  

Selvyydeksi todetaan, että jos velkojalle on muodostunut suoraan ulosottokelpoisen muun kuin kuluttajasaatavan osalta enemmän perintäkuluja kuin mitä tässä pykälässä säädetään suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen määrästä, velkoja voi hakea tuomioistuimesta erillistä täytäntöönpanoperustetta ylimeneviltä osin. Ylimeneviä kuluja arvioitaessa on otettava huomioon se, mitä suoraan ulosottokelpoisista perintäkuluista säädetään 10 e ja 10 h §:ssä, mutta myös se, mitä perintäkulujen kohtuullisuudesta säädetään 10 §:ssä. 

Pykälän 4 momentissa säädetään arvonlisäveron vaikutuksesta 2 ja 3 momentissa säädettyihin määriin. Jos velkoja ei voi vähentää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan, saadaan 2 ja 3 momentissa todetun lisäksi velalliselta vaatia arvonlisäveroa vastaava määrä. Selvyyden vuoksi todetaan, että jos perintäkuluja vaaditaan 2 momentin 1 kohdan nojalla, saadaan arvonlisäveroa vastaava määrä lisätä kuhunkin viivästyneeseen maksuerään, ja myös tällaiset perintäkulut ovat säännöksen nojalla suoraan ulosottokelpoisia. 

13 §.Pakkokeinot. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi lisäämällä säännökseen viittaus ehdotettuun 5 b §:ään. 

7.2  Luottotietolaki

24 §.Yrityksen maksuhäiriöitä koskevat ja niitä täydentävät tiedot. Pykälä vastaa muilta osin pysyvää lakia, mutta pykälän 1 momentin 7 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi, jotta se vastaisi 1. lakiehdotuksen 7 §:n 6 momentin muutosehdotuksia.  

Pykälän 1 momentin 7 kohtaa muutetaan ensinnäkin siten, että tiedon velkojan erääntyneen ja riidattoman saatavan johdosta antamasta maksukehotuksesta saa tallettaa luottotietorekisteriin aiemman 10 päivän sijaan 14 päivän kuluttua siitä, kun velalliselle on lähetetty maksukehotus, jossa on ilmoitettu maksukehotuksen julkaisemisesta tai merkitsemisestä rekisteriin. Toiseksi 7 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi 1. lakiehdotuksen 7 §:n 6 momenttia vastaava säännös siitä, että tietoa velkojan erääntyneen ja riidattoman saatavan johdosta annetusta maksukehotuksesta ei saa tallettaa luottotietorekisteriin myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua maksukehotuksen lähettämisestä, ellei kirjallisesti tai sähköisesti toisin ole sovittu velkojan tai sen toimeksiannosta toimivan ja velallisen välillä.  

7.3  Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa

5 luku. Markkinaoikeudellisten asioiden käsittely 

2 §.Asian vireillepanoon oikeutetut. Pykälässä säädetään tahoista, joilla on oikeus panna vireille markkinaoikeudellinen asia markkinaoikeudessa. Pykälä vastaa muilta osin voimassaolevaa lakia, mutta pykälän 1 momentin 3 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi lisäämällä siihen viittaus 1. lakiehdotuksen 5 b §:ään. Muutos on tehty, jotta se vastaisi 1. lakiehdotuksen 13 §:n 2 momentin muutosehdotusta. 

7.4  Laki kaupallisten sopimusten maksuehdoista

8 §.Viivästyskorkoa ja perintäkuluja koskevat tehottomat sopimusehdot. Pykälä vastaa muilta osin voimassaolevaa lakia, mutta pykälän 3 momentissa viitatun saatavien perinnästä annetun lain 10 e §:n numerointia on ehdotettu muutettavaksi 1. lakiehdotuksessa. Muutos on lakitekninen.