SRL:a sovelletaan lain 1 luvun 1 §:n mukaan rahastoyhtiön harjoittamaan toimintaan sekä yhteissijoitusyrityksen osuuksien markkinoimiseen yleisölle. SRL:n mukaiset rahastoyhtiöt ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla, 1 kohta, j alakohta). Lisäksi SRL:n 2 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan rahastoyhtiö voi myös tarjota sipalain 1 luvun 15 §:n 4 kohdassa tarkoitettua omaisuudenhoitoa. SRL:n mukaiset rahastoyhtiöt ovat myös tiedonantovelvoiteasetuksen mukaisia rahoitusneuvojia tarjotessaan sijoitusneuvontaa (2 artikla, 11 kohta, f alakohta).  

Sipalakia sovelletaan lain 1 luvun 1 §:n mukaan liiketoimintaan, jossa tarjotaan sijoituspalvelua tai harjoitetaan sijoitustoimintaa. Sipalain mukaiset sijoituspalveluyritykset, jotka tarjoavat omaisuudenhoitopalvelua, ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla, 1 kohta, b alakohta) ja lisäksi sijoituspalveluyrityksen, jotka tarjoavat sijoitusneuvontaa ovat asetuksen mukaisia rahoitusneuvojia (2 artikla, 11 kohta, d alakohta). 

Luottolaitokset, jotka tarjoavat omaisuudenhoitopalvelua ovat tiedonantovelvoituksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla, 1 kohta, j alakohta). Lisäksi luottolaitokset, jotka tarjoavat sijoitusneuvontaa ovat asetuksen mukaisia rahoitusneuvojia (2 artikla, 11 kohta, d alakohta). LLL:n 1 luvun 2 §:n 6 momentissa säädetään, että sijoituspalveluja tarjoavaan tai sijoitustoimintaa harjoittavaan luottolaitokseen säädetään sijoituspalvelulain 1 luvun 4 §:ssä.  

AIFML:a sovelletaan lain 1 luvun 1 §:n mukaan oikeushenkilöihin, joiden säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoitaminen, vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamiseen ammattimaiselle asiakkaalle sekä vaihtoehtorahaston säilytysyhteisötoimintaan. Lain 13 luvussa säädetään vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamisesta myös ei-ammattimaiselle asiakkaalle. Lisäksi AIFML:n 2 luvun 2 §:n mukaan vaihtoehtorahaston hoitaja voi myös tarjota sipalain 1 luvun 15 §:n 4 kohdassa tarkoitettua omaisuudenhoitoa. AIFML:n mukaiset vaihtoehtorahaston hoitajat ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla, 1 kohta, e, g ja h alakohta) ja ne ovat myös rahoitusneuvojia tarjotessaan sijoitusneuvontaa (2 artikla, 11 kohta, e alakohta).  

VYL:n 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan Suomen lain mukaan rekisteröityyn vakuutusosakeyhtiöön ja keskinäiseen vakuutusyhtiöön, jäljempänä vakuutusyhtiö. Vakuutusyhtiöt ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja vakuutusyrityksiä (2 artikla, 2 kohta). Vakuutusmuotoista sijoitustuotetta tarjoavat vakuutusyhtiöt ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla 1 kohta, a alakohta). Vakuutusyhtiöt voivat olla myös tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja rahoitusneuvojia (2 artikla, 11 kohta, b alakohta). 

Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan vakuutusten tarjoamisen aloittamiseen ja harjoittamiseen. Laki on toimintaperusteinen ja lähtökohtaisesti yritysmuodon osalta neutraali. Käytännössä Suomessa lakia kuitenkin sovelletaan henki- ja vahinkovakuutusyhtiöihin, vakuutusyhdistyksiin, vakuutusedustajiin ja vakuutusmeklareihin, jotka määritellään lain 5 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa. Vakuutusedustajat eli asiamiehet ja vakuutusmeklarit ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja vakuutusedustajia (2 artikla, 20 kohta). Vakuutusmuotoista sijoitustuotetta tarjoavat vakuutusedustajat voivat olla myös tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja rahoitusneuvojia (2 artikla, 11 kohta, a alakohta). 

Eläkesäätiölain 1 §:n 1 momentin nojalla lakia sovelletaan muun muassa etuusperusteisiin lisäeläkesäätiöihin. Eläkesäätiölain 1 §:n 2 momentin mukaan lakia sovelletaan muun muassa eläkesäätiöön, joka tarjoaa maksuperusteisista lisäeläkejärjestelyistä eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa annetussa laissa (173/2009) tarkoitettuja vapaaehtoisia lisäetuja. Lisäeläkesäätiöt ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia tai lisäeläkelaitoksia (2 artikla, 7 kohta). Tällaiset eläkesäätiöt ovat myös tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla, 1 kohta, c alakohta). 

Vakuutuskassalain 1 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan vakuutuskassa on vakuutuslaitos, joka vakuutustoimintaa liikemäisesti harjoittamatta myöntää toimintapiirissään maksuperusteisista lisäeläkejärjestelyistä eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa annetussa laissa tarkoitettuja vapaaehtoisia lisäetuja. Vakuutuskassalain 1 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla lakia sovelletaan muun muassa etuusperusteisiin lisäeläkekassoihin. Lisäeläkekassat ovat tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia tai lisäeläkelaitoksia (2 artikla, 7 kohta). Tällaiset lisäeläkekassat ovat myös tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuja finanssimarkkinatoimijoita (2 artikla, 1 kohta, c alakohta).  

Vakuutussopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan muuhun vakuutukseen kuin lakisääteiseen vakuutukseen. Käytännössä vakuutussopimuslain säännöksiä sovelletaan vakuutusyhtiöiden ja niiden vastuulla olevien asiamiesten tiedonantovelvollisuuksiin.  

Rahastoyhtiön tiedonantovelvoitteista säädetään SRL:n 15 luvussa. SRL:n tiedonantovelvoitteet koskevat rahastoesitteen, avaintietoesitteen, määräaikaiskatsauksien ja muun markkinointiaineiston sisältöä ja saatavuutta. SRL:n markkinointiperiaatteiden mukaan sijoitusrahaston rahasto-osuuksia ei saa markkinoida antamalla totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa.  

Rahastoyhtiön on julkistettava jokaisesta hoitamastaan sijoitusrahastosta esite, johon on liitettävä sijoitusrahaston säännöt. Rahastoesitteessä on oltava riskien arvioimiseksi olennaiset ja riittävät tiedot muun muassa sijoitusrahaston sijoitustoiminnan tavoitteista. Lisäksi rahastoesitteessä on oltava yksityiskohtaiset rahastoyhtiön palkka- ja palkkiopolitiikkaa koskevat tiedot.  

Lisäksi rahastoyhtiön on annettava sijoittajalle avaintietoesite kunkin hoitamansa sijoitusrahaston osalta. Avaintietoesite on lyhyt asiakirja, johon rahastoyhtiön on sisällytettävä tietyt laissa erikseen määritellyt tiedot.  

SRL:n 9 luvun 8 §:ssä säädetään sijoitusrahaston omistajaohjauksen periaatteista. Rahastoyhtiön hallituksen on hyväksyttävä tavoitteet ja toimintatavat sijoitusrahaston varoihin kuuluvien osakkeiden tuottaman äänioikeuden käyttämisestä osakeyhtiön yhtiökokouksessa. Omistajaohjauksen tavoitteet on ilmoitettava rahastoesitteessä. Sijoitusrahaston puolivuotiskatsauksessa ja toimintakertomuksessa on esitettävä tiedot siitä, miten sijoitusrahastolle kuuluvaa äänioikeutta on katsauskaudella käytetty. 

SRL:n 15 luvun 6 ja 7 §:ssä säädetään rahastoyhtiön hoitamien sijoitusrahastojen määräaikaiskatsauksista. Rahastoyhtiön on julkistettava verkkosivustollaan jokaisesta hoitamastaan sijoitusrahastosta puolivuotiskatsaus sekä vuosikertomus. Vuosikertomuksessa on muun ohella oltava tiedot rahastoyhtiön henkilöstölleen maksamista palkoista ja palkkioista. 

SRL:n 27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohdan mukaan markkinointia ja sijoittajille annettavien tietoja koskevien säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu, jos rikkominen tai laiminlyönti on ollut toistuvaa. SRL:n 9 luvun 8 §:n rikkomisesta ei ole erikseen säädetty seuraamusta. 

Sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten tiedonantovelvollisuuksista säädetään sipalain 10 luvun 5 §:ssä. Säännöksen mukaan toimijanon annettava asiakkaille hyvissä ajoin ennen palvelun tarjoamista riittävät tiedot toimijasta ja sen tarjoamista palveluista, rahoitusvälineistä ja ehdotetuista sijoitusstrategioista, toteuttamispaikoista sekä kaikista kuluista ja liitännäisistä veloituksista. Tiedonantovelvollisuus koskee säännöksen mukaan sijoitusneuvonnan luonnetta, rahoitusvälineitä ja ehdotettuja sijoitusstrategioita sekä erilaisia kuluja ja veloituksia. Tiedot on annettava siten, että tarjottavan sijoituspalvelun ja tietyn rahoitusvälineen luonne sekä siihen sisältyvät riskit ovat helposti ymmärrettävissä ja asiakas voi siten tehdä perusteltuja sijoituspäätöksiä. 

Sipalain 6 b luvun 5 §:ssä säädetään omaisuudenhoitajan omistajaohjauksen periaatteesta ja niiden julkisuudesta. Omistajaohjauksen periaatteissa on kuvattava, miten omistajaohjaus liittyy omaisuudenhoitajan sijoitusstrategiaan. Omaisuudenhoitajana toimivan toimijan tulee julkistaa internetsivuillaan maksutta periaatteet ja vuosittainen selvitys vuosittain niiden toteutumisesta. Toimija voi poiketa tästä velvoitteesta esittämällä selvityksen poikkeamisen syistä. 

Sipalain 15 luvun 2 pykälän 6 momentin 8 kohdan mukaan tiedonantovelvollisuutta ja muita menettelytapoja asiakassuhteissa koskevien säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Sipalain 6 b luvun 5 §:n rikkomisesta ei ole erikseen säädetty seuraamusta. 

Vaihtoehtorahastojen tiedonantovelvollisuuksista sijoittajia kohtaan säädetään AIFML:n IV-osassa. Myös markkinointia koskevat yleiset säännökset ovat AIFML:n IV-osassa. AIFML:n 12 luvun 3 §:n mukaan vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinoinnissa sekä täytettäessä AIFML:n mukaista tiedonantovelvollisuutta ei saa antaa totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa.  

AIFML:n 12 luvun 4 §:ssä säädetään tarkemmin tiedonantovelvollisuudesta sijoittajille. Säännöksen mukaan vaihtoehtorahaston hoitajan on pidettävä kustakin vaihtoehtorahastosta sijoittajan saatavilla ennen kyseiseen rahastoon sijoittamista olennaiset ja riittävät tiedot.  

AIFML:n 13 luvussa on säännökset markkinoinnista ei-ammattimaiselle asiakkaalle. AIFML:n 13 luvun 4 §:n mukaan vaihtoehtorahaston hoitajan on laadittava jokaisesta ei-ammattimaiselle asiakkaalle markkinoimastaan vaihtoehtorahastosta avaintietoesite. Säännöksessä on tarkemmin määritelty avaintietoesitteeseen liitettävät tiedot. 

AIFML:n 7 luvun 6 a §:ssä säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan omistajaohjauksen periaatteista pörssiyhtiöissä. Vaihtoehtorahastojen hoitajan, jonka vaihtoehtorahasto sijoittaa pörssiyhtiöihin, on laadittava tällaisille rahastoille omistajaohjauksen periaatteet. Omistajaohjauksen periaatteissa on kuvattava, miten omistajaohjaus liittyy vaihtoehtorahaston sijoitusstrategiaan. Vaihtoehtorahastojen hoitajan on julkistettava periaatteet maksutta internetsivuillaan sekä julkistettava vuosittain selvitys periaatteiden toteutumisesta. Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi poiketa tästä velvoitteesta esittämällä selvityksen poikkeamisen syistä. 

AIFML:n 22 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan markkinointia ja sijoittajille annettavien tietoja koskevien säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. AIFML:n 7 luvun 6 a §:n rikkomisesta ei ole erikseen säädetty seuraamusta. 

Vakuutusyhtiölain 6 luvun 20 a—20 c §:ssä säädetään yleiset säännökset sijoittamiseen liittyvästä varovaisuusperiaatteesta, varojen hajauttamisesta ja sijoitussidonnaisten vakuutusten varainhallinnasta. Lisäksi luvun 20 e §:ssä säädetään tiettyjen henkivakuutusyhtiöiden sijoitusstrategiassa olevista ja verkkosivuilla julkistettavista tiedoista. Henkivakuutusta harjoittavan vakuutusyhtiön, joka sijoittaa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan yhtiön osakkeeseen, sijoitusstrategiasta ja verkkosivuilta tulee ilmetä, miten sen oman pääoman ehtoista sijoittamista koskevat osatekijät sovitetaan yhteen vastuiden luonteen ja keston kanssa sekä miten osatekijät vaikuttavat keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä niiden varojen tuottoon.  

Vakuutussopimuslain 5 §:ssä säädetään vakuutuksen hakijalle annettavista tiedoista ennen sopimuksen tekemistä. Pykälän 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on annettava tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Tietoja annettaessa on kiinnitettävä huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. 

Pykälän 2 momentissa säädetään sijoitusvakuutuksesta annettavista täydentävistä tiedoista. Sijoitusvakuutusta tarjottaessa vakuutuksenantajan on kiinnitettävä huomiota erityyppisten sijoitusvakuutusten ja niihin liittyvien sijoituskohteiden valinnan kannalta olennaisiin seikkoihin. Huomioon on otettava muun muassa vakuutuksen hakijan sijoituskokemus ja -tietämys sekä sijoittamisen tavoitteet. Tiedot sijoitusvakuutuksesta ja siihen liittyvistä sijoituskohteista perittävistä kuluista on annettava kootusti. Vakuutuksen hakijan on saatava käsitys vakuutuksen kuluista ja niiden kumulatiivisesta vaikutuksesta vakuutuksen tuottoon ja pääoman kertymiseen. Lisäksi momentin mukaan vakuutuksen hakijaa on myös varoitettava vakuutukseen tai sen sijoituskohteisiin liittyvistä riskeistä ja annettava tietoja riskienhallinnasta. 

Pykälän 3 momentin mukaan edellä mainitut tiedot on annettava ymmärrettävässä muodossa ja niitä annettaessa on otettava huomioon tarjottavan vakuutuksen monimutkaisuus ja se, onko vakuutuksen hakija kuluttaja tai tähän 3 §:n 2 momentin mukaan rinnastettava vai muu henkilö, sekä muut asiakkaan tai asiakasryhmän ominaisuudet. 

Pykälän 4 momentin mukaan vakuutusten etämyynnissä kuluttajalle annettavista ennakkotiedoista säädetään kuluttajansuojalain (38/1978) 6 a luvussa. 

Vakuutussopimuslain 5 c §:n 2 ja 3 momentissa säädetään soveltuvuusarvioinnin tekemisestä. Pykälän 2 momentin mukaan, jos on sovittu sijoitusvakuutusta koskevan henkilökohtaisen suosituksen antamisesta, vakuutuksenantajan on suositeltava vakuutuksen hakijalle vakuutuksia, jotka soveltuvat hakijalle. Huomioon on otettava vakuutuksen hakijan kyseisiin vakuutuksiin liittyvää sijoitusalaa koskeva sijoituskokemus ja -tietämys, sijoittamisen tavoitteet ja taloudellinen tilanne, mukaan lukien riskin- ja tappionsietokyky. Vastaavasti suositeltavien lisäpalvelujen on sovelluttava vakuutuksen hakijalle. Pykälän 3 momentin mukaan suosituksesta on käytävä ilmi ainakin, miten suositeltu vakuutus vastaa hakijan odotuksia, taloudellista tilannetta ja sijoittamisen tavoitteita. 

Soveltuvuuden arvioinnista säädetään lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/97 täydentämisestä vakuutusmuotoisten sijoitustuotteiden tarjoamiseen sovellettavien tiedonantovaatimusten ja liiketoiminnan menettelytapasääntöjen osalta annetussa Euroopan komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/2359. 

Vakuutussopimuslain 5 a §:ssä ja 5 c §:ssä sekä vakuutuksesta annettavien tietojen toimittamistavasta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (293/2018) säädetään tarkemmin tietojen toimittamisen tavasta. 

Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 36 §:ssä ja 48 §:ssä säädetään vakuutusmeklarin velvollisuudesta antaa asiakkaalle tietoja ennen vakuutuksen tekemistä. Säännökset vastaavat sisällöltään edellä vakuutussopimuslain 5 §:n osalta kerrottuja tietoja. Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 36 §:n 1 momentin mukaan vakuutusmeklarin antamien tietojen on kuitenkin oltava puolueettomia, ja mainitun pykälän 4 momentin mukaan niiden on perustuttava riittävän monien markkinoilla tarjolla olevien vakuutusten tasapuoliseen analyysiin, jollei vakuutusmeklarin tai sivutoimisen vakuutusmeklarin ja asiakkaan välillä nimenomaisesti sovita toisin. 

Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 37 §:ssä ja 50 §:ssä säädetään henkilökohtaisen suosituksen antamisesta. Vakuutusmeklarin on annettava asiakkaalle henkilökohtainen suositus tietyn tai tiettyjen vakuutusten tai sijoitusvakuutusten valitsemiseksi, jollei vakuutusmeklarin tai sivutoimisen vakuutusmeklarin ja asiakkaan välillä nimenomaisesti sovita toisin. Lain 50 §:n 1 ja 2 momentti sekä tietojen toimittamisen tavat vastaavat sisällöltään edellä vakuutussopimuslain 5 c §:n 2 ja 3 momentin osalta kerrottuja tietoja. 

Eläkesäätiölain 47 a §:ssä säädetään eläkesäätiön hallituksen velvollisuudesta laatia sijoitussuunnitelma. Pykälän 2 momentin mukaan A-eläkesäätiön tai AB-eläkesäätiön A-osaston sijoitussuunnitelman on sisällettävä sijoituspolitiikan periaatteita koskeva selvitys, jonka on sisällettävä selostus käytetyistä sijoitusriskien mittaamis- ja hallintamenetelmistä sekä strategiasta, jota noudattaen A-eläkesäätiö ja AB-eläkesäätiö A-osaston osalta on jakanut sijoittamansa varat ottaen huomioon eläkevastuiden luonteen ja keston. Eläkesäätiölain 42 o §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan selvityksen on lisäksi katettava vähintään ympäristön sekä sosiaalisten ja hallintotapaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen sijoituspolitiikassa. Eläkesäätiölain 42 o §:n 2 momentin mukaan eläkesäätiön on julkistettava sijoituspolitiikan periaatteita koskeva selvitys. 

Eläkesäätiölain mukaan eläkelaitoksen on tiedotettava vakuutettuja eläkeoikeuksien laajuudesta, etuuksien saamiseen liittyvistä edellytyksistä ja valintamahdollisuuksista sekä kohtuullisen ajan kuluessa sääntöihin tehdyistä muutoksista. Eläkkeelle jääville on hänen eläkkeelle jäädessään tai etuuksien erääntyessä annettava tiedot etuuksista, joihin hän on oikeutettu (ks. 49 a §:n 1 ja 3 momentti). Sen lisäksi vakuutetuilla on oikeus saada ja pyytää tietoja eläkelaitoksen sijoituspolitiikan periaatteista ja yksityiskohtaiset tiedot eläke-etuuksien tavoitetasosta ja etuuksien määrästä vakuutussuhteen päättyessä (ks. 49 b §:n 1 ja 2 momentti). 

Eläkesäätiölain 49 g §:ssä ja 49 h §:ssä säädetään tiedoista, jotka on annettava lisäeläkejärjestelyn piirissä oleville vakuutetuille. Lain 49 g §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan on annettava tiedot siitä, onko ympäristöön ja ilmastoon liittyvät, sosiaaliset ja hyvään hallintotapaan liittyvät tekijät huomioitu sijoituspolitiikassa, ja jos on, miten, sekä mainitun momentin 4 kohdan mukaan mistä lisätietoja on saatavilla. Pykälän 2 momentin mukaan, kun vakuutetut kantavat sijoitusriskin tai voivat tehdä sijoituspäätöksiä, eläkesäätiön on annettava mahdollisille vakuutetuille tiedot lisäeläkejärjestelyyn liittyvien sijoitusten aiemmasta tuotto- tai arvonkehityksestä vähintään viiden vuoden ajalta tai kaikilta lisäeläkejärjestelyn toimintavuosilta, jos niitä on vähemmän kuin viisi, sekä tiedot vakuutettujen ja etuudensaajien kantamien kustannusten rakenteesta.  

Vakuutuskassalain 83 f §:ssä säädetään eläkekassan hallituksen velvollisuudesta laatia sijoitussuunnitelma. Lain 83 f §:n 2 momentti sekä 77 o §:n 1 momentin 2 kohta ja 2 momentti vastaavat sisällöltään edellä eläkesäätiölain 47 a ja 42 o §:n osalta kerrottuja tietoja. 

Vakuutuskassalain 84 a §:ssä ja 84 b §:ssä säädetään tiedoista, jotka vastaavat sisällöltään edellä eläkesäätiölain 49 a ja 49 b §:n osalta kerrottuja tietoja. 

Vakuutuskassalain 84 g §:ssä ja 84 h §:ssä säädetään tiedoista, jotka on annettava lisäeläkejärjestelyn piirissä oleville vakuutetuille. Lain 84 g §:n 1 momentin 3 ja 4 kohta ja 2 momentti vastaavat sisällöltään edellä eläkesäätiölain 49 g §:n osalta kerrottuja tietoja. 

KPL:ssa säädetään niin sanottujen yleisen edun kannalta merkittävistä yhteisöistä, jäljempänä PIE-yhteisö (KPL 1 luku 9 §) ja niitä koskevasta tiedonantovelvoitteesta, joka koskee muun kuin taloudellisen tiedon antamista (KPL 3 a luku). Lainkohdan mukaan yleisen edun kannalta merkittäviä yhteisöjä Suomessa ovat suomalainen yhteisö, jonka liikkeeseen laskema osake, velkakirja tai muu arvopaperi on kaupankäynnin kohteena arvopaperimarkkinalain (746/2012) 2 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla säännellyllä markkinalla, LLL:n 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettu luottolaitos sekä vakuutusyhtiölain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettu vakuutusyhtiö. Viitattua vakuutusyhtiölain säännöstä ei ole suljettu pois työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain (354/1997) 1 §:n 3 momentissa, joten viitattu vakuutusyhtiölain säännös kattaa Suomessa myös työeläkevakuutusyhtiöt. Säännös perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/34/EU tietyn tyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta. 

KPL:n 3 a luvun mukaan PIE-yhteisön, jonka työntekijämäärä tilikauden aikana on keskimäärin yli 500 henkilöä, aikaisemmin määritetty suuri PIE-yhteisö, on sisällytettävä toimintakertomukseen selvitys myös muista kuin taloudellisista tiedoista. Suuren PIE-yhteisön on liitettävä selvitykseen tiedot ainakin siitä, miten se huolehtii ympäristöasioista, sosiaalisista asioista ja henkilöstöasioista, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta sekä korruption ja lahjonnan torjunnasta. Tiedot on annettava siinä laajuudessa kuin se on tarpeen kirjanpitovelvollisen toiminnan vaikutusten ymmärtämiseksi. Lisäksi selvityksessä on oltava lyhyt kuvaus suuren PIE-yhteisön liiketoimintamallista, toimintaperiaatteista, joita suuri PIE-yhteisö on noudattanut huolehtiessaan muun kuin taloudellisen tiedon soveltamisalaan kuuluvissa asioissaan, toimintaperiaatteiden tulokset sekä muita tarkentavia tietoja. KPL:n 3 a luku perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2014/95/EU neuvoston direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta tietyiltä suurilta yrityksiltä ja konserneilta edellytettävien muiden kuin taloudellisten tietojen ja monimuotoisuutta koskevien tietojen julkistamisen osalta. 

Tiedonantovelvoiteasetus ja taksonomia-asetus ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, minkä takia EU-lainsäädäntöjen tiedonantovelvoitteita ei ole tarve kirjoittaa kansalliseen lakiin. Keskeisissä kansallisissa laeissa, jotka ovat sipalaki, SRL, AIFML, VYL, vakuutusten tarjoamisesta annettu laki, eläkesäätiölaki, vakuutuskassalaki ja KPL, ei ole lähtökohtaisesti säännöksiä kestävyyteen liittyvistä velvoitteista. On kuitenkin tarve tarkastaa edellä mainitut lait säännöstasolla. Kyseistä tarkastelua on tehty alla. Koska asetukset ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä eikä tiedonantovelvoitteita tule suoraan kansalliseen lakiin, voisi lainsäädäntökokonaisuuden selkeyden kannalta olla perusteltua tehdä lakeihin informatiiviset viittaukset tiedonantovelvoiteasetukseen ja taksonomia-asetukseen. Lisäksi tiedonantovelvoitteiden valvontaan liittyvät kysymykset on arvioitava erikseen. Tätä arviota on tehty viranomaisvaltuuksiin liittyvässä 3.4-luvussa. 

Sipalaissa, SRL:ssa ja AIFML:ssa ei säädetä velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla sijoittamisen päätöksenteossa tai sijoitusneuvonnassa huomioon otettavia kestävyysriskeihin liittyviä toimintaperiaatteita. Myöskään VYL:ssa ei säädetä vastaavien velvoitteiden julkaisemisesta sijoittamisen tai vakuutusneuvonnan osalta. Vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa ei säädetä vakuutusmeklareiden osalta velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla vakuutusneuvonnan kestävyysriskeihin liittyviä toimintaperiaatteita. Eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä nimenomaisesti velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla sijoittamisen päätöksenteossa huomioon otettavia kestävyysriskeihin liittyviä toimintaperiaatteita. (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artikla.)  

Siplalaissa, SRL:ssa ja AIFML:ssa ei säädetä velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla asianmukaisen huolellisuuden toimintaperiaatteita, jotka koskevat sijoituspäätösten tai sijoitusneuvonnan pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin, tai velvollisuudesta selittää, miksi haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon. VYL:ssa ei säädetä velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla tietoja edellä mainituista tiedoista. Myöskään eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä nimenomaisesti velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla asianmukaisen huolellisuuden toimintaperiaatteita, jotka koskevat sijoituspäätösten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin, tai velvollisuudesta selittää, miksi haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon. (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 4 artiklan 1—5 kohta.) Vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa ei myöskään säädetä vakuutusmeklareiden velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla vakuutusneuvontansa pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin tai velvollisuudesta selittää, miksi niitä ei oteta huomioon (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 4 artiklan 5 kohta). 

Sipalaissa, SRL:ssa ja AIFML:ssa ei säädetä sijoituspäätöksien tai sijoitusneuvonnan osalta velvollisuudesta antaa ennen sopimuksen tekemistä kuvausta kestävyysriskien huomioon ottamisen tavasta tai arviointia kestävyysriskien vaikutuksesta sijoitusten tuottoon. VYL:ssa ei säädetä myöskään vastaavista velvoitteista sijoituspäätöksien tai vakuutusneuvonnan osalta. Eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä nimenomaisesti sijoituspäätöksien osalta velvollisuudesta antaa vakuutetuille, etuudensaajille tai heidän edustajilleen ennen sopimuksen tekemistä kuvausta kestävyysriskien huomioon ottamisen tavasta tai arviointia kestävyysriskien vaikutuksesta sijoitusten tuottoon. Vakuutussopimuslaissa ei säädetä nimenomaisesti vakuutusyhtiöiden tai asiamiesten osalta velvollisuudesta antaa vakuutuksen hakijoille ennen sopimuksen tekemistä kuvausta kestävyysriskien huomioon ottamisen tavasta tai arviointia kestävyysriskien vaikutuksesta sijoitusten tuottoon. (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan 1 ja 2 kohta.) Vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa ei säädetä nimenomaisesti vakuutusmeklareiden velvollisuudesta antaa vakuutuksen hakijoille edellä mainittuja tietoja (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan 2 kohta). 

Sipalaissa, SRL:ssa ja AIFML:ssa ei säädetä kestävyysriskeihin, haitallisiin kestävyysvaikutuksiin tai muiden kestävyysnäkökulmien esittämisestä ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa tai määräaikaiskatsauksissa. VYL:ssa ja vakuutussopimuslaissa ei säädetä tietojen vakuutuslajikohtaisesta esittämisestä. Eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei myöskään säädetä tietojen eläkelajikohtaisesta esittämisestä (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan 3 kohta, 7—9 artikla ja 11 artiklan 1—3 kohta).  

Sipalaissa, SRL:ssa ja AIFML:ssa ei säädetä velvollisuudesta antaa tietoja sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin eikä velvollisuudesta selittää, miksi haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon. VYL:ssa ei myöskään säädetä velvollisuudesta antaa vastaavien tietojen antamisesta vakuutuksen hakijoille. Eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä nimenomaisesti velvollisuudesta antaa vakuutetuille, etuudensaajille tai heidän edustajilleen tietoja sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin eikä velvollisuudesta selittää, miksi haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon. Vakuutussopimuslaissa ei säädetä vakuutusyhtiöiden velvollisuudesta antaa vakuutuksen hakijoille tietoja sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin eikä velvollisuudesta selittää, miksi haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon. (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 7 artikla). 

Sipalaissa, SRL:ssa ja AIFML:ssa ei säädetä velvollisuudesta antaa tietoja ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai niiden yhdistelmiä edistävistä piirteistä, niiden laskentamenetelmistä tai vertailuarvoista. VYL:ssa ja vakuutussopimuslaissa ei säädetä vastaavasta velvollisuudesta vakuutuksen hakijoille annettavien tietojen osalta. Eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä nimenomaisesti velvollisuudesta antaa vakuutetuille, etuudensaajille tai heidän edustajilleen tietoja ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai niiden yhdistelmiä edistävistä piirteistä, niiden laskentamenetelmistä tai vertailuarvoista. (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohta.) 

Sipalaissa, SRL:ssa, AIFML:ssa, VYL:ssa, vakuutussopimuslaissa, eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä velvollisuudesta antaa tietoja vakuutuksen kestävien sijoitusten tekemistä koskevista tavoitteista tai hiilipäästöjen vähentämisen tavoitteista, niiden laskentamenetelmistä tai niiden vertailuarvoista (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklan 1—4 kohta).  

Sipalaissa, SRL:ssa, AIFML:ssa ja VYL:ssa ei säädetä velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla kuvausta ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien tai kestävien sijoitusten edistämisestä, niiden tavoitteiden arviointimenetelmistä tai niiden vertailuarvoista. VYL:ssa ei myöskään säädetä tietojen vakuutuslajikohtaisesta esittämisestä verkkosivuilla. Eläkesäätiölaissa tai vakuutuskassalaissa ei myöskään säädetä nimenomaisesti velvollisuudesta julkistaa verkkosivustolla kuvausta ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien tai kestävien sijoitusten edistämisestä, niiden tavoitteiden arviointimenetelmistä tai niiden vertailuarvoista. Eläkesäätiö- ja vakuutuskassalaissa ei myöskään säädetä tietojen eläkelajikohtaisesta esittämisestä verkkosivuilla. (vrt. tiedonantovelvoiteasetuksen 10 artiklan 1 kohta sekä siinä tietojen sisällön osalta tarkoitettu 8 artiklan 1 ja 2 kohta, 9 artiklan 1—4 kohta ja 11 artiklan 1 kohta.)  

Sipalaissa, SRL:ssa, AIFML:ssa, VYL:ssa, vakuutussopimuslaissa, eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa ei säädetä ympäristön kannalta kestävien sijoitusten, ympäristöä edistävien rahoitustuotteiden ja muiden rahoitustuotteiden avoimuudesta koskien taksonomia-kehikkoa ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa (vrt. taksonomia-asetus 5—7 artikla). 

KPL:n mukaisten suurten PIE-yhteisöjen on voimassa olevan lain mukaan annettava selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista. Taksonomia-asetuksen 8 artikla tuo suurille PIE-yhteisöille lisävelvoitteita tiedonantovelvoitteiden osalta. KPL:iin ei kuitenkaan ole syytä lisätä 8 artiklan mukaisia velvoitteita, koska asetus on suoraan sovellettavaa oikeutta.  

Koska kyseessä on asetukset, jotka ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, tiedonantovelvoitteiden osalta ei ole tarvetta muuttaa kansallisia lakeja, koska edellä käsitellyt lait eivät sisällä vastaavanlaisia tai aihetta sivuavia säädöksiä. Lainsäädännön selkeyden vuoksi voisi kuitenkin olla tarvetta luoda asetuksiin viittaavia säännöksiä kansallisiin lakeihin. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 17 artiklan mukaan asetusta ei sovelleta vakuutusneuvontaa tarjoaviin vakuutusedustajiin tai sijoitusneuvontaa tarjoaviin sijoitusneuvojiin, jos niiden palveluksessa on vähemmän kuin kolme työntekijää. Jäsenvaltio voi halutessaan päättää soveltaa asetusta myös edellä mainittuihin toimijoihin. Tiedonantovelvoiteasetuksen 17 artiklassa tarkoitetun jäsenvaltio-option käyttöön ottamiselle ei arvioida olevan tarvetta, siltä osin kuin kyseinen jäsenvaltio-optio koskee vakuutusmuotoisista sijoitustuotteista neuvontaa antavia vakuutusedustajia, joiden palveluksessa on vain yksi tai kaksi työntekijää. Näitä toimijoita on lukumääräisesti melko suuri määrä, eikä tällaisen tiedonantovelvollisuuden lisäämisestä saatavan hyödyn arvioida olevan kokonaisuutena erityisen merkittävää. Jäsenvaltio-option käyttöön ottamiselle arvioidaan olevan tarve koskien sijoitusneuvontaa tarjoavia sijoituspalveluyrityksiä, joissa on alle kolme työntekijää. Suomessa on vain muutama sijoituspalveluyritys, joiden palveluksessa on vähemmän kuin kolme työntekijää, minkä takia on tarve pohtia jäsenvaltio-option käyttöönottoa. Jäsenvaltio-option käyttöön ottaminen vaatii muutosta sipalakiin. 

Palkitseminen

SRL:n 15 luvussa säädetään rahastoyhtiön velvollisuudesta antaa yksityiskohtaiset tiedot rahastoyhtiön palkka- ja palkkiopolitiikasta sijoitusrahastosta annettavassa rahastoesitteessä ja avaintietoesitteessä. Lisäksi luvussa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa sijoitusrahaston vuosikertomuksessa henkilöstölle maksettujen palkkojen ja palkkioiden kokonaismäärä, palkkojen ja palkkioiden laskemiseen sekä olennaisiin muutoksiin liittyvät tiedot.  

Palkitsemisjärjestelmää koskevista yleisistä vaatimuksista on säädetty SRL:n 4 luvun 3 §:ssä. Rahastoyhtiöllä on oltava sen palkka- ja palkkiopolitiikan sekä palkka- ja palkkiokäytännöt kattava palkitsemisjärjestelmä. Järjestelmän on täytettävä SRL:ssa säädetyt vaatimukset huomioiden rahastoyhtiön koko ja sisäinen organisaatio sekä sen liiketoiminnan laatu, laajuus ja monimuotoisuus.  

Palkitsemisjärjestelmän on oltava sopusoinnussa rahastoyhtiön hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa eikä se saa kannustaa sellaiseen riskinottoon, joka on ristiriidassa rahastoyhtiön hallinnoiman sijoitusrahaston sääntöjen tai riskiprofiilin kanssa. Palkitsemisjärjestelmän on oltava sopusoinnussa rahastoyhtiön ja sen hallinnoiman sijoitusrahaston ja sijoittajan liiketoimintastrategian, sijoitustoiminnan tavoitteiden, arvojen ja etujen kanssa. Palkitsemisjärjestelmässä on lisäksi oltava toimenpiteet eturistiriitatilanteiden välttämiseksi.  

SRL:ssa ei ole sanktioitu palkitsemispolitiikkaa koskevien yleisten vaatimusten (4 luku 3 §) laiminlyöntiä, mutta SRL:n 15 luvun 3 §:stä johtuu, että tiedot palkka- ja palkitsemispolitiikasta on liitettävä rahastoesitteeseen. SRL:n 15 luvun 3 §:n rikkominen on sanktioitu seuraamusmaksuin (27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohta).  

Hallinto- ja ohjausjärjestelmät

Sipalain 6 b luku sisältää säännökset sijoituspalveluyritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä. Luvun 1 §:n mukaan sijoituspalveluyrityksen hallintoon ja ohjaukseen sovelletaan, mitä LLL:n 7 luvun 1—3 ja 5—7 §:ssä ja 8 luvussa säädetään. Sijoituspalveluyrityksiin sovelletaan näin luottolaitosten tavoin LLL:n 8 luvun palkitsemista koskevia säännöksiä.  

Sipalain 6 b luvun 2 §:ssä säädetään sijoituspalveluyrityksen hallituksen tehtävistä. Sijoituspalveluyrityksen hallituksen on määriteltävä hallinto- ja ohjausjärjestelmät, joilla varmistetaan sijoituspalveluyrityksen tehokas ja vakaa hoito siten, että se edistää asiakkaiden etuja sekä markkinoita kohtaan tunnettua luottamusta. Sijoituspalveluyrityksen hallituksen on lisäksi valvottava hallinto- ja ohjausjärjestelmien täytäntöönpanoa.  

Sipalain 6 b luvun 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan sijoituspalveluyrityksen hallituksen on määriteltävä ja hyväksyttävä sijoituspalveluja tarjoaviin henkilöihin sovellettava palkitsemisjärjestelmä siten, että järjestelmä kannustaa vastuulliseen liiketoimintaan, asiakkaiden tasapuoliseen kohteluun ja eturistiriitojen välttämiseen asiakassuhteissa.  

Hallituksen on arvioitava säännöllisesti sijoituspalvelujen ja oheispalvelujen tarjoamista sekä sijoitustoiminnan harjoittamista koskevien strategisten tavoitteiden riittävyyttä ja noudattamista sekä hallinto- ja ohjausjärjestelmien tehokkuutta.  

Kannustimet

Sipalain 10 luvun 6 §:n 8 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen on varmistettava, ettei se palkitse tai arvioi henkilöstöään tavalla, joka on ristiriitainen suhteessa sen velvoitteeseen toimia sijoituspalveluja tarjotessaan asiakkaidensa edun mukaisesti. Sijoituspalveluyrityksellä ei saa olla palkitsemista, myyntitavoitteita tai vastaavia muita järjestelyjä, jotka voisivat kannustaa sen henkilöstöä suosittelemaan ei-ammattimaiselle asiakkaalle muita kuin asiakkaille parhaiten sopivia rahoitusvälineitä. 

Sijoituspalveluyrityksen on LLL:n 7 luvun 7 §:n mukaan pidettävä saatavilla internetsivustollaan selostus siitä, miten se noudattaa muun muassa hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevia yleisiä vaatimuksia. Lisäksi sijoituspalvelulain LLL:n 8 luvun 15 §:n mukaan on pidettävä saatavilla internetsivustollaan selostus siitä, miten se noudattaa LLL:n 8 luvun säännöksiä palkitsemisesta. 

Palkitseminen

LLL:n 8 luku sisältää säännökset luottolaitosten palkitsemisesta. LLL:n 8 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan 8 luvun säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän koko, oikeudellinen ja hallinnollinen rakenne sekä toiminnan laatu, laajuus ja monimuotoisuus sekä kunkin palkkionsaajan tehtävät ja vastuut.  

LLL:n 8 luvun 3 §:ssä säädetään palkitsemisjärjestelmiä koskevista yleisistä vaatimuksista. Luottolaitoksen palkitsemisjärjestelmien on oltava laitoksen ja sen konsolidointiryhmän liiketoimintastrategian, tavoitteiden ja arvojen mukaisia sekä vastata laitoksen ja sen konsolidointiryhmän pitkän aikavälin etua. Palkitsemisjärjestelmien on oltava sopusoinnussa laitoksen ja sen konsolidointiryhmän hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistää sitä. Palkitsemisjärjestelmät eivät saa kannustaa riskinottoon, joka ylittää laitoksen ja sen konsolidointiryhmän riskinkantokyvyn perusteella päätetyn tai muuten kestävän riskitaso. 

LLL:n 8 luvun 4 §:ssä säädetään palkitsemisjärjestelmien valvonnasta, 5 §:ssä palkitsemisvaliokunnasta ja 6 §:ssä valvontatoiminnoissa työskentelevistä henkilöistä ja heidän palkitsemisestaan, LLL:n 8 luvun 7—9 §:ssä säädetään palkkioista ja niiden määräytymisestä. 

LLL:n 8 luvun 15 §:n mukaan luottolaitoksen on pidettävä saatavilla internetsivustollaan selostus siitä, miten se noudattaa 8 luvun säännöksiä.  

Palkitsemisjärjestelmä

AIFML:n 7 luvun 7 §:ssä säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajiin sovellettavasta palkitsemisjärjestelmästä. AIFML:n 1 luvun 3 §:stä johtuu, että palkitsemisjärjestelmää koskevaa pykälää sovelletaan vain toimiluvallisisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, ei rekisteröitymisvelvollisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin. Vaihtoehtorahastojen hoitajan palkitsemisjärjestelmien on oltava sopusoinnussa asiallisesti järjestetyn ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa.  

Palkitsemisjärjestelmä ei saa kannustaa riskinottoon, joka on ristiriidassa vaihtoehtorahastojen hoitajan tai sen hoitaman vaihtoehtorahaston riskiprofiilin tai sääntöjen kanssa. Vaihtoehtorahastojen hoitajan palkitsemisjärjestelmän on oltava vaihtoehtorahastojen hoitajan ja sen hoitaman vaihtoehtorahaston taikka siihen sijoittaneen sijoittajan liiketoimintastrategian, tavoitteiden ja arvojen mukainen sekä olla rakenteeltaan sellainen, että eturistiriidat voidaan välttää. 

Vaihtoehtorahaston hoitajilla ei ole velvollisuutta julkaista palkitsemispolitiikkaansa.  

Vakuutusyhtiölain 6 luvun 17 §:ssä säädetään vakuutusyhtiön palkitsemisjärjestelmästä. Lisäksi palkitsemisjärjestelmissä huomioon otettavista seikoista säädetään vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EU täydentämisestä (Solvenssi II) annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/35 artiklassa 275. 

Vakuutusten tarjoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/97 tai vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa ei ole säädetty velvollisuutta, että asiamiesten tai vakuutusmeklareiden tulisi laatia erillinen palkitsemispolitiikka tai luoda palkitsemisjärjestelmä.  

Eläkesäätiölain 42 g §:ssä säädetään eläkesäätiön velvollisuudesta laatia palkka- ja palkkiopolitiikka sekä sen sisällöstä.  

Vakuutuskassalain 77 g §:ssä säädetään eläkekassan velvollisuudesta laatia palkka- ja palkkiopolitiikka sekä sen sisällöstä. 

Tiedonantovelvoiteasetuksessa, taksonomia-asetuksessa ja vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksessa säädetään, että jäsenvaltioiden on säädettävä toimivaltaisista viranomaisista. Tämän vuoksi Fivalakia on tarkasteltava mahdollisten muutostarpeiden osalta. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 14 artiklassa säädetään toimivaltaisista viranomaisista. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset seuraavat finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien kyseisen asetuksen vaatimusten noudattamista. Toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen niille kyseisen asetuksen nojalla kuuluvien tehtävien noudattamiseksi. Asetuksen noudattamisen valvonnan järjestämiseksi Fivalakia tulisi täydentää toimivaltaisia viranomaisia koskevien säännösten osalta.  

Myös taksonomia-asetuksen 21 artiklassa säädetään toimivaltaisista viranomaisista. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset, joista säädetään myös asetuksessa kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta, seuraavat finanssimarkkinatoimijoiden taksonomia-asetuksen 5, 6 ja 7 artiklan noudattamista. Myös taksonomia-asetuksen noudattamisen valvonnan järjestäminen edellyttäisi, että Fivalakia täydennettäisiin toimivaltaisia viranomaisia koskevien säännösten osalta.  

Tiedonantovelvoiteasetuksen 14 artiklan 2 kohdan sekä taksonomia-asetuksen 21 artiklan 2 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä yhteistyötä toistensa kanssa ja toimittava toisilleen ilman aiheetonta viivytystä tiedot, jotka ovat merkityksellisiä niille asetuksen nojalla kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Tiedonantovelvoiteasetuksen ja taksonomia-asetuksen säännökset toimivaltaisten viranomaisten yhteistyövelvoitteesta eivät edellytä kansallisia lainsäädäntömuutoksia, koska Fivalain 50 § sisältää yleisen yhteistyövelvoitteen muiden ETA-valvontaviranomaisten kanssa. 

Fivalakiin ei tarvitse tehdä muutoksia vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksessa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen osalta. Voimassa oleva Fivalain 50 k § sisältää jo säännöksen siitä, että Finanssivalvonta on viitearvoasetuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen.  

Lisäksi tiedonantovelvoiteasetuksen, taksonomia-asetuksen ja vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen säännökset ovat Fivalain tarkoittamia finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä, jolloin Finanssivalvonta voi tarvittaessa soveltaa Fivalain 3 luvun tiedonsaanti- ja valvontavaltuuksia sekä toimivaltuuksia, kuten Fivalain 33 §:n toimeenpanokieltoa tai oikaisukehotusta ja 33 a §:n uhkasakkoa valvonnan tehokeinoina.  

Taksonomia-asetuksen ja vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen mukaisesti jäsenvaltioiden on säädettävä lainsäädäntöjen rikkomiseen sovellettavista toimenpiteistä ja seuraamuksista. Koska seuraamussääntelyn on oltava oikeasuhteista ja johdonmukaista, on tarve päivittää kansallista seuraamussääntelyä myös tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteiden osalta.  

Taksonomia-asetuksen 21 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä 5, 6 ja 7 artiklan rikkomiseen sovellettavista toimenpiteistä ja seuraamuksista. Toimenpiteiden ja seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Asetus ei aseta velvoitteita seuraamusten vähimmäis- tai enimmäismääristä. Taksonomia-asetuksen 5, 6 ja 7 artikla täydentää niitä tiedonantovelvoitteita, joista säädetään tiedonantovelvoiteasetuksessa.  

Kansallista seuraamuslajia valittaessa on noudatettava EU-oikeuden oikeusperiaatteita. Yksi tällainen periaate on vastaavuusperiaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että seuraamus EU-oikeuden rikkomisesta määritellään perusteiltaan ja menettelyiltään vastaavalla tavalla kuin kansallisen oikeuden samanlainen ja vakavuudeltaan rinnastettava rikkominen. 

Taksonomia-asetuksen 5, 6 ja 7 artiklan rikkomisesta aiheutuvien tehokkaiden, oikeasuhteisten ja varoittavien toimenpiteiden ja seuraamusten täytäntöönpanon mahdollistamiseksi Fivalakia olisi täydennettävä hallinnollisten seuraamusten osalta.  

Tiedonantovelvoiteasetuksessa ei suoraan säädetä asetuksen rikkomisesta aiheutuvista seuraamuksista. Kansallisen seuraamusjärjestelmän johdonmukaisuus kuitenkin edellyttää, että tiedonantovelvoiteasetuksen säännösten laiminlyönnistä aiheutuvista seuraamuksista säädetään vastaavalla tavalla kuin voimassa olevassa lainsäädännössä on säädetty vastaavien velvoitteiden rikkomisesta. Tällä hetkellä SRL:ssa, sipalaissa, AIMFL:ssa ja vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa on säädetty tiedonantovelvoitteiden laiminlyönnit seuraamusmaksun alaisiksi. Esimerkiksi SRL:n 27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohdan mukaan markkinointia ja sijoittajille annettavien tietoja koskevien säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu, jos rikkominen tai laiminlyönti on ollut toistuvaa. Sipalain 15 luvun 2 pykälän 6 momentin 8 kohdan mukaan tiedonantovelvollisuutta ja muita menettelytapoja asiakassuhteissa koskevien säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Lisäksi AIFML:n 22 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan markkinointia ja sijoittajille annettavien tietoja koskevien säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Vaikka SRL:n, sipalain, AIFML:n ja vakuutusten tarjoamisesta annetun lain mukaisten tiedonantovelvoitteiden rikkomisesta säädetään voimassa olevan lain mukaan seuraamusmaksu, uutta seuraamusjärjestelmää pohdittaessa myös rikemaksun mahdollisuutta on arvioitava kestävyyteen liittyvien tietojen antamisen laiminlyönnin osalta. 

Seuraamusten oikeasuhtaisuutta punnittaessa arvioinnin keskeisen lähtökohdan muodostaa nykyinen kansallisen seuraamusjärjestelmä kokonaisuudessaan ja sen sisäinen sääntelysystematiikka. Oikeasuhtaisuuden periaate yhtäältä edellyttää, että seuraamukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa tekojen ja laiminlyöntien vahingollisuuteen ja moitittavuuteen. Hallinnollisten seuraamusten käyttöönottoa harkittaessa on siten aina arvioitava, ovatko valvontatoiminnalla tavoitellut päämäärät saavutettavissa lievemmin keinoin tai muilla hallinnollisilla seuraamuksilla. Sääntelylle on oltava valvonnan tehokkuuteen ja toimivuuteen liittyvä perusteltu tarve, joka nimenomaisesti puoltaa asianomaisen sanktion käyttöönottoa valvontajärjestelmän taustalla olevan yhteiskunnallisen tavoitteen saavuttamiseksi. Seuraamusasteikkojen on myös oltava loogisessa suhteessa toisiinsa. 

Hallinnollisten sanktioiden voidaan katsoa soveltuvan etenkin tilanteisiin, joissa on kyse moitittavuudeltaan verraten vähäisistä tai muista sellaisista alakohtaisen lainsäädännön rikkomuksista ja laiminlyönneistä ja joissa laissa säädettyjen velvoitteiden rikkominen on yksinkertaisesti toteennäytettävissä. 

Tiedonantovelvoiteasetuksessa ja taksonomia-asetuksessa säädettyjen velvoitteiden ei vakavuudeltaan voida katsoa olevan sellaisia, että niiden vastainen menettely tulisi kriminalisoida. Edellä mainittu EU-oikeuteen perustuva vastaavuusperiaate, kuten myös voimassa olevan kansallisen seuraamusjärjestelmän systematiikka huomioiden, voidaan perustelluimpana ja riittävänä kansallisena ratkaisuna pitää hallinnollisten seuraamusten säätämistä asetusten nojalla säädettyjen velvoitteiden rikkomisen seuraamuksiksi. Kansallisen seuraamusarvioinnin kohteena olisivat ne tiedonantovelvoiteasetuksen artiklat, joissa finanssimarkkinatoimijoille tai rahoitusneuvojille asetetaan toimintavelvoitteita (3—13 artikla). 

Vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksessa edellytetään, että jäsenvaltiot varmistavat kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, että toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus määrätä asianmukaiset hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet myös asetukseen lisättyjen 19 a—-19 c artiklan rikkomisesta. Vähähiiliset viitearvot -muutosasetus edellyttäisi lakimuutoksen Fivalain 40 §:n 2 momentin 6 kohtaan.  

Finanssivalvonnan antamat hallinnolliset seuraamukset ovat Fivalain mukaan rikemaksu, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Lisäksi Finanssivalvonta voi tehdä tutkintapyynnön poliisille. Finanssivalvonta teki vuonna 2019 kaksi tutkintapyyntöä poliisille sekä antoi yhden julkisen varoituksen, viisi seuraamusmaksua ja eikä määrännyt yhtään rikemaksua. Vuoden 2018 osalta vastaavat luvut olivat viisi tutkintopyyntöä poliisille, kolme julkista varoitusta ja kolme seuraamusmaksua. Myöskään vuonna 2018 Finanssivalvonta ei määrännyt yhtään rikemaksua. Rikkomukset, joista hallinnollisia seuraamuksia annettiin ja määrättiin, koskivat pääosin asiakkaan tuntemista, sisäpiiritiedon väärinkäyttöä, liputusilmoituksen viivästymistä, kaupparaportoinnin laiminlyöntiä ja tiedonantovelvollisuuden rikkomista.  

Ylläkuvattujen hallinnollisten seuraamusten lisäksi Finanssivalvonta käsitteli vuoden 2019 aikana yhteensä 151 lähinnä sisäpiiritiedon väärinkäyttöön ja arvopaperimarkkinoiden kaupankäyntiin liittyvää valvontatapausta. Tiedonantovelvollisuuteen liittyviä valvontatapauksia oli 15. Vuonna 2018 Finanssivalvonta käsitteli 108 valvontatapausta, joista 13 liittyivät tiedonantovelvollisuuteen. 

Tiedonantovelvoiteasetuksessa ja taksonomia-asetuksessa säädetään, että jäsenvaltioiden on määrättävä toimivaltainen viranomainen valvomaan asetuksia. Tämän takia Fivalain 6 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jolla säädettäisiin Finanssivalvonnan toimimisesta tiedonantovelvoiteasetuksen ja taksonomia-asetuksen mukaisena toimivaltaisena viranomaisena. 

Fivalain 6 lukuun ehdotetaan uutta 50 t §:ää, jonka 1 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta toimii tiedonantovelvoiteasetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. Tiedonantovelvoiteasetuksen 14 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että alakohtaisen lainsäädännön mukaisesti nimetyt toimivaltaiset viranomaiset seuraavat finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien tiedonantovelvoiteasetuksen vaatimusten noudattamista. Toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen niille tiedonantovelvoiteasetuksen nojalla kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. 

Uuden 50 t §:n 2 momentissa säädettäisiin, että Finanssivalvonta toimii taksonomia-asetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. Taksonomia-asetuksen 21 artiklan mukaan tiedonantovelvoiteasetuksessa määriteltyjen toimivaltaisten viranomaisten on seurattava, että finanssimarkkinatoimijat noudattavat taksonomia-asetuksen 5, 6 ja 7 artiklan vaatimuksia.  

EU-asetusten säädösten sopivuus kansalliseen seuraamusjärjestelmään

Taksonomia-asetuksen ja vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen mukaisesti jäsenvaltioiden on säädettävä rikkomuksiin sovellettavista toimenpiteistä ja seuraamuksista. Tiedonantovelvoiteasetus ei sisällä sanktiosäännöksiä asetuksen säännösten rikkomista tai laiminlyöntiä, joten näiden sääntelyä esitetään toteutettavaksi kansallisen seuraamusjärjestelmän johdonmukaisuuden sekä rahoitusmarkkinoiden luotettavuuden takia. Tiedonantovelvoiteasetus tukeutuu ja täydentää monilta osin voimassa olevia EU-rahoitusmarkkinalainsäädäntöjä 1) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011 , vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta; 2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009 , vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II); 3) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2341, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta; 4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 345/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013 , eurooppalaisista riskipääomarahastoista; 5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 346/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista; 6) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009 , siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta; 7) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014 , rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta; 8) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/97, annettu 20 päivänä tammikuuta 2016, vakuutusten tarjoamisesta (uudelleenlaadittu); 9) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/760, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2015, eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista; ja 10) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1238, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, yleiseurooppalaisesta yksilöllisestä eläketuotteesta (PEPP)., joiden tiedonantovelvoitteiden rikkominen on useimmiten sanktioitu seuraamusmaksuin.  

Finanssimarkkinatoimijoiden tiedonantovelvoitteiden rikkomukset kuuluvat hallinnollisten seuraamusten piiriin, joten tässä tapauksessa rikosoikeudellisten seuraamusten esittäminen ei ole aiheellista. Finanssimarkkinatoimijoiden hallinnollisista seuraamuksista päättää Finanssivalvonta ja hallinnollisten seuraamusten kehikko on määritelty Fivalaissa. Finanssivalvonta voi puuttua rikkomuksiin rikemaksulla, julkisella varoituksella, kansallisen kehyksen tai EU-kehyksen seuraamusmaksuilla tai käyttää tarvittaessa Fivalain 3 luvussa määritettyjä tehokeinoja, kuten uhkasakkoa. Ilman nimenomaisia säännöksiä Finanssivalvonta ei voi antaa mitään muuta hallinnollista seuraamusta rikkomuksesta kuin vain julkisen varoituksen. Yleisesti finanssimarkkinatoimijoiden tiedonantovelvoiterikkomuksista on säädetty kansallisen kehyksen seuraamusmaksuin ja joidenkin ei niin vakavien rikkomusten osalta rikemaksua on pidetty riittävänä. Koska kyseessä on EU-lainsäädäntöjä, voitaisiin kansallisen kehyksen seuraamusmaksun lisäksi harkita käytettäväksi kaikista raskainta EU-kehyksen seuraamusmaksun mahdollisuutta.  

Kansallinen seuraamussääntely ei perustu pelkästään EU-lainsäädäntöjen toimeenpanoon, vaan seuraamussääntelyllä on varmistettu markkinoiden toimivuus ja Finanssivalvonnan mahdollisuudet puuttua rikkomuksiin myös laajemminkin. Tämän takia useissa finanssimarkkinoita koskevissa sektorilaeissa on olemassa kansallisia seuraamusmaksusäännöksiä. Tällaisia seuraamusmaksusäännöksiä sisältyy muun muassa arvopaperimarkkinalain 15 luvun 2 §:n 1 momenttiin ja sijoituspalvelulain 15 luvun 2 §:n 1 momenttiin. Kyseisistä säännöksistä osa on sellaisia, joiden taustalla on EU-sääntelyä ilman nimenomista velvoitetta seuraamusmaksujen antamiseen, kun taas osa on puhtaasti kansallista sääntelyä. Esimerkkinä jälkimmäisistä mainittakoon arvopaperimarkkinalain 15 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen lain 1 luvun 3 ja 4 §:n säännösten rikkominen totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisen kiellosta ja riittävien tietojen tasapuolisesta saatavilla pitämisestä. Kyseiset kansalliset seuraamukset ovat kuitenkin ankaruudeltaan maltillisemmat kuin suoraan EU-sääntelyyn perustuvat seuraamukset.  

Tiedonantovelvoiteasetus ei suoraan sisällä velvoitetta jäsenvaltioille seuraamusten säätämisestä. Kansallisen seuraamuskehikon johdonmukaisuuden ja mahdollisten epäselvyyksien välttämisen kannalta seuraamuksista olisi kuitenkin säädettävä. Jos tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteisiin kohdistuvia rikkomuksia ei sanktioitaisi, Finanssivalvonta voisi ainoastaan antaa rikkomuksesta julkisen varoituksen, mutta ei euromääräisiä hallinnollisia seuraamuksia. Finanssivalvonta ei näin ollen pystyisi välttämättä puuttumaan tehokkaasti mahdollisiin rikkomuksiin. Tällöin voitaisiin katsoa, ettei kestävyyteen liittyviin tiedonantovelvoitteisiin kohdistuvaa rikkomusta katsota yhtä vakavaksi kuin muiden tiedonantovelvoitteiden rikkomista, kuten niiden EU-lainsäädäntöjen tiedonantovelvoitteiden rikkomista, joiden päälle tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteet rakentuvat. 

Toisaalta koska tiedonantovelvoiteasetuksen ja myös taksonomia-asetuksen tiedonantovelvoitteilla annetaan asiakkaalle ja yleisölle keskeisiä tietoja rahoitustuotteista, olisi niiden rikkomukset rinnastettava muiden jo aikaisemmin säädettyjen tiedonantovelvoitteiden rikkomiseen. Tämän takia asetusten tiedonantovelvoitteiden rikkomusten sanktiointi tulisi rinnastaa vastaavanlaisten nykyisin jo voimassa olevien tiedonantovelvoitteiden rikkomusten sanktiointiin. Tällaiset tiedonantovelvoitteet on sanktioitu joko rikemaksuin tai seuraamusmaksuin. Vastaavien keinojen käyttö antaisi Finanssivalvonnalle mahdollisuuden puuttua asetusten tiedonantovelvoitteiden rikkomuksiin uskottavin keinoin.  

Taksonomia-asetuksessa on vaatimus säätää 5—7 artiklan rikkomuksiin sovellettavia toimenpiteitä ja seuraamuksia koskevista säännöistä, joiden on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Yleensä julkista varoitusta ei ole pidetty tällaisessa tapauksessa riittävänä, vaan lisäksi on pidetty perusteltuna säätää erikseen seuraamus- tai rikemaksuista. Taksonomia-asetuksen 5—7 artikla täydentää osin tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoiteartikloita, etenkin 6, 8, 9 ja 11 artiklaa. Täten näitä kahta asetusta on finanssimarkkinatoimijoita koskevien tiedonantovelvoitteiden osalta mietittävä kokonaisuutena. 

Jos taksonomia-asetuksen artiklojen rikkominen sanktioitaisiin seuraamusmaksuin, tällöin tiedonantovelvoiteasetuksen artiklojen sanktioimatta jättäminen johtaisi epäjohdonmukaiseen tilanteeseen. Esimerkiksi tiedonantovelvoiteasetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisten rahoitustuotteiden osalta vain yhden tiedon, taksonomia-asetuksen mukaisen tiedon, antamisen rikkominen olisi seuraamusmaksun alaista ja muiden tietojen antaminen olisi julkisen varoituksen piirissä. Vielä laajempi epäjohdonmukaisuus aiheutuisi siitä, että asiakirjat, joiden tulisi sisältää tiedonantovelvoiteasetuksen muun muassa 8 ja 9 artiklan mukaiset tiedot, on jo nykyisin sanktioitu monilta osin kansallisessa lainsäädännössä seuraamusmaksuin. Tällainen epäjohdonmukaisuus aiheuttaisi tulkinta- ja muita epäselvyyksiä, jos asiakirjan sisältämien tietojen rikkomisesta aiheutuvat seuraamukset ovat erilaisia.  

Rikkomuksista, jotka liittyvät asiakkaalle ennen sopimusta annettavia tietoja koskeviin asiakirjoihin, määrättävän seuraamusmaksun suuruus eroaa eri toimijoiden osalta ja on huomattava, että joidenkin toimijoiden osalta nykyisessä kehikossa on käytetty rikemaksua tiedonantovelvoitteiden rikkomisesta. Esimerkiksi rahastoyhtiöiden, sijoituspalveluyritysten ja vakuutuslaitosten osalta kyseiset seuraamukset ovat niin sanottuun EU-kehikkoon kuuluvia korkeampia seuraamusmaksuja, koska kyseiset asiakirjat on määritelty tarkoin EU-direktiiveissä. Vastaavanlaisesti eläkesäätiötä- ja kassoja koskeva seuraamusjärjestelmä tiedonantovelvoitteiden osalta tukeutuu vahvasti rikemaksuihin. Koska toimijoita on kohdeltava samalla tavalla saman velvoitteen rikkomuksesta, on selkeintä säätää sama hallinnollinen seuraamus tiedonantovelvoitteen rikkomuksesta tiedonantovelvoiteasetuksen määrittämille finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille. Fivalain 41 §:n mukaan seuraamusmaksun määräämisessä Finanssivalvonnan on käytettävä kokonaisarviointia ja ottaa huomioon muun muassa menettelyn laatu, laajuus ja kestoaika sekä tekijän taloudellinen asema. Lisäksi Finanssivalvonnan on Fivalain 41 b §:n mukaan määrättävä yhteinen seuraamusmaksu, jos kahta tai useampaa rikkomuksen alaiseksi määrättyä säädöstä rikotaan. Fivalain 42 §:n mukaan Finanssivalvonta voi vähäisissä rikkomustapauksissa muuttaa seuraamusmaksun julkiseksi varoitukseksi. Edellä mainittujen säädösten katsotaan mahdollistavan Finanssivalvonnalle tarpeenmukaisen harkinnan ja mahdollisuudet puuttua tehokkaasti rikkomuksiin, kun heterogeeniseen finanssimarkkinatoimijaryhmään kohdistetaan saman tasoinen hallinnollinen seuraamus eli tässä tapauksessa kansallisen kehikon seuraamusmaksu. 

Lisäksi tiedonantovelvoiteasetus sisältää sellaisia rahoitustuotteita koskevia lisätiedonantovelvoitteita, joita tarjotaan kestävinä tai joilla on kestävyyteen liittyviä ominaispiirteitä. Tällaisten rahoitustuotteiden osalta sijoittajan on voitava luottaa siihen, että hänelle tarjottavan rahoitustuotteen kestävyysominaisuudet pitävät paikkansa, ettei niin sanottua viherpesua pääse tapahtumaan. Kestävien rahoitustuotteiden tarjoaminen ei ole pakollista, vaan tällaisen tuotteen tarjoaminen on aina palveluntarjoajan valinta. 

Kestävän ja vastuullisen rahoituksen markkinat ovat kasvamassa. Sijoittajien kiinnostus rahastojen ja muiden rahoitustuotteiden kestävyystekijöistä on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Tämän takia on varmistettava, että sijoittajille annetaan luotettavaa tietoa rahoitustuotteiden kestävyydestä ja annettavien tietojen oikeellisuudesta sekä vähennetään niin sanotun viherpesun riskiä. Merkittävät väärinkäytökset ja harhaanjohtavan tiedon antaminen voivat pahimmassa tapauksessa johtaa kestävien rahoitusmarkkinoiden heikkenemiseen luottamuksen kadotessa markkinoilta. Tämänkin takia Finanssivalvonnalta tarvitsee uskottavat keinot puuttua kestävyyteen liittyvien tiedonantovelvoitteiden rikkomiseen.  

Edellä esitetyistä syistä Fivalain hallinnollisia seuraamuksia koskevaan 4 lukuun ehdotetaan tehtävän muutoksia sekä rikemaksuja koskevan 38 §:n sekä seuraamusmaksuja koskevan 40 §:n osalta. Taksonomia-asetuksen 5—7 artikla sekä tiedonantovelvoiteasetuksen 3—13 artikla sanktioitaisiin hallinnollisin seuraamuksin. Lisäksi 40 §:n 2 momenttiin tehtäisiin vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen kannalta tarvittavat muutokset. 

Rikemaksu

Fivalain 38 §:n 1 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jossa säädettäisiin tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan, 5 artiklan 1 kohdassa ja 12 artiklassa säädettyjen velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti rikemaksun alaisiksi. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi rikemaksu. Asetuksen 3 artikla koskee kestävyysriskeihin liittyvien toimintaperiaatteiden avoimuutta. Artiklan velvoitteen mukaan finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on julkaistava verkkosivuillaan tiedot toimintaperiaatteistaan, joita sovelletaan kestävyysriskien huomioon ottamiseen finanssimarkkinatoimijoiden sijoituksia koskevassa päätöksentekoprosessissa sekä rahoitusneuvojien sijoitusneuvonnassa tai vakuutusneuvonnassa. Sijoittajan päätöksenteon ja tiedonsaannin kannalta on tärkeää, että kestävyysriskeihin liittyviä toimintaperiaatteita voidaan luotettavasti vertailla markkinoilla. Tiedonantovelvoitteen rikkominen tai laiminlyönti on aiheellista sanktioida, jotta voitaisiin varmistaa säännöksen noudattaminen.  

Kyse on tiedonantovelvoitteesta, jonka sijoituspalveluyritykset, luottolaitokset, sijoitusrahastot ja vaihtoehtorahastojen hoitajat, vakuutusyhtiöt sekä lisäeläkesäätiöt ja -kassat joutuisivat täyttämään. Aikaisemmin direktiivin 2007/36/EY muuttamisesta osakkeenomistajien pitkäaikaiseen vaikuttamiseen kannustamisen osalta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/828 takia kansalliseen lakiin on lisätty sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, rahastoyhtiöille, vaihtoehtorahastojen hoitajille, henkivakuutusta harjoittaville vakuutusyhtiöille sekä lisäeläkesäätiöille ja -kassoille velvollisuus kertoa omaisuudenhoitajana toimiessaan omistajaohjauksen periaatteista. Aikoinaan lainsäätäjä on nähnyt tämän velvoitteen rikkomisen moitittavuudeltaan niin vähäisenä, että sen menettelyyn voidaan puuttua tehokkaasti Finanssivalvonnan antamalla julkisella varoituksella http://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/HE_305+2018.pdf , s.106. Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan tiedonantovelvoitteen voidaan katsoa osaksi rinnastuvan omistajaohjaukseen liittyvien periaatteiden julkaisemiseen. Kuitenkin omistajaohjaus on vain yksi toimijan mahdollinen toimintatapa ottaa huomioon kestävyysriskejä. Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan velvoite on täten laajempi merkitykseltään ja kokonaisuuden kannalta. Lisäksi kiinnostus finanssimarkkinatoimijoiden vastuullisuuteen on kasvanut viimeisten kahden vuoden sisällä merkittävästi. Täten 3 artiklan tiedonantovelvoitteen rikkomista ei voida katsoa niin vähäisenä, että julkinen varoitus riittäisi. Koska 3 artiklan tiedonantovelvoite koskee toimintaperiaatteiden julkaisemista eikä sinänsä ohjeista yksityiskohtaisesti niiden sisällöstä, rikemaksun katsotaan soveltuvan seuraamusmaksua paremmin.  

Tiedonantovelvoiteasetuksen 5 artiklan 1 kohta ehdotetaan sanktioitavan rikemaksulla. Kansallisella sanktiolla pyritään varmistamaan se, että finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat täyttävät 5 artiklan 1 kohdan mukaisen tiedonantovelvoitteensa julkaisemalla verkkosivustoillaan tiedot siitä, miten palkitsemispolitiikat ovat johdonmukaisia kestävyysriskien huomioon ottamisen kanssa. Säännöksellä pyritään turvaamaan olennaisten tietojen antaminen lopullisille sijoittajille. Asetuksen 5 artiklan 2 kohdan rikkomisen tai laiminlyönnin osalta ei ehdoteta sanktioita, koska kyseessä oleva velvoite määrittelee tietojen sisällyttämisen alakohtaisen lainsäädännön palkitsemispolitiikkaan.  

Koska kyseessä on sijoituspalveluyrityksiä, luottolaitoksia, vaihtoehtorahastojen hoitajia, rahastoyhtiöitä, vakuutusyhtiöitä, vakuutusasiamiehiä, vakuutusmeklareita, lisäeläkesäätiöitä ja -kassoja koskeva tiedonantovelvoite, sen rikkomisesta tai laiminlyönnistä voitaisiin sinänsä ehdottaa määrättäväksi seuraamusmaksu. Voimassa oleva lainsäädäntö ei kuitenkaan ole yhteneväinen edellä mainittujen toimijoiden osalta koskevan palkisemispolitiikan tai sen julkaisemisen osalta. Rahastoyhtiöiden on julkaistava tiedot palkka- ja palkkiopolitiikasta rahastoesitteen yhteydessä tai rahastoyhtiön internetsivuilla (SRL 15 luku 3 §). Sijoituspalveluyrityksen ja luottolaitoksen on julkaistava tiedot siitä, miten se noudattaa palkitsemista koskevia säännöksiä (LLL 8 luku 15 §). Vaihtoehtorahastojen hoitajilla ei tällaista tiedonantovelvollisuutta ole. Vakuutusyhtiöillä on oltava palkitsemisjärjestelmä, mutta sen tietoja ei ole julkistettava (VYL 6 luku 17 §). Lisäeläkesäätiöillä tai -kassoilla on velvollisuus ylläpitää palkkio- ja palkitsemispolitiikkaa, mutta tietyin edellytyksin vain merkitykselliset tiedot on julkistettava (eläkesäätiölain 42 g § ja vakuutuskassalain 77 g §). Vakuutusedustajilla ei ole velvollisuutta luoda palkitsemisjärjestelmää, koska vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa ei säädetä asiasta. Koska kyseessä on uusi sääntely, jonka tulisi olla toimijoille yhdenmukainen ja oikeudenmukainen, rikemaksu katsotaan kohtuullisemmaksi vaihtoehdoksi verrattuna seuraamusmaksuun. 

Myös tiedonantovelvoiteasetuksen 12 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi rikemaksu. Asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan finanssimarkkinatoimijoiden on varmistettava, että 3 artiklan mukaiset kestävyyteen liittyvät toimintaperiaatteet verkkosivuilla, 5 artiklan mukaiset palkitsemispolitiikkojen avoimuutta koskevat tiedot sekä 10 artiklan mukaiset kestävien sijoitusten edistämisen avoimuutta koskevat tiedot verkkosivuilla pidetään ajan tasalla. Tietojen muutoksista on lisäksi julkaistava selkeä selvitys samalla verkkosivustolla, jossa edellä mainittuja tietoja ylläpidetään. Asetuksen 12 artiklan 2 kohdan mukaan rahoitusneuvojien on vastaavasti varmistettava, että 3 ja 5 artiklan mukaisesti julkaistavat tiedot pidetään ajan tasalla sekä julkaistava tietojen muutoksista selkeä selvitys verkkosivustolla.  

Esityksessä on aikaisemmin ehdotettu 3 ja 5 artiklojen rikkomuksesta säädettävän rikemaksu. Esityksessä myöhemmin ehdotetaan 10 artiklan rikkomuksesta seuraamusmaksua. Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 ja 5 artiklassa säädetään vain niissä määritettyjen tietojen julkaisemisesta, kun taas 10 artiklassa myös tietojen ylläpitämisestä. Kyseisen 10 artiklan tietojen julkaiseminen koskee mahdollisesti useamman rahoitustuotteen tietojen julkaisemista, minkä takia artiklan osalta on ollut tarve säätää julkaisemisen lisäksi myös tietojen ylläpitämisestä. Tiedonantovelvoiteasetuksen 12 artiklassa säädetään siitä, että kyseisten tietojen tulisi olla ajantasaisia ja merkittävistä muutoksista tulisi julkaista selvitys. Tällaisen muutoksista kertovan selvityksen julkaisemisen laiminlyönnin voidaan katsoa olevan rikkomustasoltaan vähäisempää kuin itse rahoitustuotetta koskevien tietojen kertomisen verkkosivustolla julkaisemisen ja ylläpitämisen laiminlyönnin ja rikkomuksen voidaan katsoa 3 ja 5 artiklan rikkomusta vastaavaksi. Jos Finanssivalvonta katsoisi, että olisi tulkittavissa, että toimija olisi rikkonut sekä 3, 5 tai 10 artiklaa että 12 artiklaa, Finanssivalvonnan on käytettävä seuraamusten määräämiseen liittyvää harkintavaltaansa ja lisäksi Finanssivalvonnan tulisi tällaisessa rikkomuksessa määrätä yhteinen seuraamusmaksu. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 12 artiklan rikkomisesta olisi perusteltua säätää määrättäväksi rikemaksu, koska sijoittajien tiedonsaannin kannalta on tärkeää, ettei finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat ylläpidä verkkosivuillaan vanhaa tietoa, joka voisi johtaa lopullista sijoittajaa harhaan kestävyysnäkökulmista, mutta kuitenkin kyse on jo aikaisemmin julkaistun tiedon päivittämisestä ja mahdollisen muutosselvityksen julkaisemisesta. Sinänsä 12 artiklan rikkominen tai laiminlyönti voisi tietyin edellytyksin olla rinnastettavissa harhaanjohtavaan markkinointiin, joka on voimassa olevan lainsäädännön mukaan sanktioitu seuraamusmaksuin (muun muassa SRL 27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohta, sipalaki 15 luvun 2 §:n 6 momentin 8 kohta sekä AIFML 22 luku 2 §:n 1 momentin 8 kohta). Jos verkkosivustoilla julkaistu ja ylläpidetty vanhentunut tieto aiheuttaisi sen, että lopullinen sijoittaja saisi finanssimarkkinatoimijasta, rahoitusneuvojasta tai rahoitustuotteesta harhaanjohtavan kuvan, kyseessä olisi harhaanjohtava markkinointi. Kaikkea sitä tietoa, joka ei ole ajan tasalla, ei kuitenkaan voida katsoa olevan harhaanjohtavaa markkinointia eikä 12 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä silloin tulisi seurata vakavuudeltaan seuraamusmaksun suuruista sanktiota. Tämän takia rikemaksu katsotaan tarkoituksenmukaiseksi sanktioksi 12 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä. 

Seuraamusmaksu

Vähähiiliset viitearvot -muutosasetus. Esityksessä ehdotetaan muutosta Fivalain 40 §:n 2 momentin 6 kohtaan, jossa säädetään viitearvoasetuksen tiettyjen artiklojen rikkominen seuraamusmaksun alaiseksi. Muutoksella saatettaisiin vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen 19 a—19 c artiklan säännösten rikkominen tai laiminlyönti seuraamusmaksun alaiseksi. Ehdotus perustuu viitearvoasetuksen 42 artiklan muutokseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus määrätä asianmukaiset hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet muutosasetuksella lisättyjen 19 a—19 c artiklan rikkomisesta, kun niitä sovelletaan. 

Asetuksen 19 a artikla koskee EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen tarjontaa ja tietojen toimittamista. Asetuksen 19 b artikla koskee EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen vaatimuksia. Asetuksen 19 c artikla koskee EU:n Pariisin sopimuksen mukaisia vertailuarvoja koskevia poikkeuksia.  

Tiedonantovelvoiteasetus. Fivalain 40 §:n 2 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jossa säädettäisiin tiedonantovelvoiteasetuksen 4 artiklan 1—5 kohdassa, 6 artiklassa, 7 artiklassa, 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa, 9 artiklan 1—4 kohdassa, 10 artiklan 1 kohdan, 11 artiklan 1 ja 2 kohdassa sekä 13 artiklan 1 kohdassa säädettyjen velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti seuraamusmaksun alaisiksi. Lisäksi Fivalain 40 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jonka mukaan tiedonantovelvoiteasetuksen ja taksonomia-asetuksen perusteella annettavat tarkemmat säännökset ovat myös Fivalain 40 §:n 1 momentin tarkoittamia seuraamusmaksun alaisia säännöksiä. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 4 artiklan1—5 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi seuraamusmaksu. Asetuksen 4 artikla koskee haitallisten kestävyysvaikutusten avoimuutta yhteisön tasolla. Lisäksi asetuksen 3 artiklan tavoin 4 artikla voidaan osaksi katsovan muistuttavan omaisuudenhoitajan omistajaohjauksen periaatteita koskevaa tiedonantovelvoitetta. Kuten 3 artiklan osalta myös 4 artiklan velvoitteen haitallisten kestävyysvaikutusten huomioon ottamisen avoimuudesta katsotaan olevan laajempi kuin omistajaohjauksen periaatteiden julkistamisen. Asetuksen 4 artiklan 2 kohdan c alakohta viittaakin omistajaohjauksen periaatteisiin ja artikla velvoittaakin julkaisemaan osana artiklan vaatimaa kokonaisuutta yhteenvedon omistajaohjauspolitiikasta, jos olemassa oleva lainsäädäntö velvoittaa sellaisen julkaisemista. Toisin kuin 3 artiklassa ja omistajaohjauksen periaatteissa asetuksen 4 artiklan tiedonantovelvoite sisältää sisällöllisiä vaatimuksia. Tämän takia seuraamusmaksun katsotaan soveltuvan rikemaksua paremmin. Asetuksen 4 artiklan rikkominen tai laiminlyönti on myös perusteltua sanktioida, koska lopullisen sijoittajan on voitava helposti katsoa finanssimarkkinatoimijan tai rahoitusneuvojan verkkosivustoilta, ottavatko ne huomioon sijoituspäätöstensä haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin vai ei.  

Lisäksi asetuksen 4 ja 7 artikla tulevat ajan saatossa muodostamaan yhteisön näkökulmasta kokonaisuuden. Täten näiden kahden artiklan seuraamustason tulisi olla samanlainen. Myös 4 ja 7 artiklassa käsiteltäviä haitallisia kestävyysvaikutuksia on tarve vertailla 6 artiklan kestävyysriskeihin. Asiakkaan näkökulmasta tiedot haitallisista kestävyysvaikutuksista voivat olla sijoituspäätöksen osalta yhtä tarpeellisia tietoja kuin tiedot tuotteen kestävyysriskeistä.  

Aikaisemmin vastaavanlaiset velvoitteet on ehdotettu sisältyvän määräaikaiskatsauksiin, joten verkkosivuston käyttö julkaisukanavana on uusi. Toisaalta useimmiten määräaikaiskatsaukset julkaistaan toimijan verkkosivustolla. Kuitenkin verkkosivustot ovat nykyisin tärkeä väylä asiakkaalle löytää tietoa, joten verkkosivustoilla olevien tietojen tulisi olla ajantasaisia ja virheettömiä. Tämän takia 4 artiklan osalta on päädytty katsomaan sen sisällön merkittävyyttä ja liittymäpintaa 7 artiklaan. Viime kädessä 4 artiklan 1—5 rikkomisesta tai laiminlyönnistä olisi perusteltua määrätä seuraamusmaksu. 

Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 6 artiklassa määritetään, miten finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on sisällytettävä kestävyysriskejä koskeva tieto ennen sopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin sekä asiakirjat, joihin tieto on sisällytettävä eri toimijoiden kohdalla. Ennen sopimusta annettavien tietojen tulisi kertoa se tapa, jolla kestävyysriskit on otettu huomioon sijoituspäätöksissä, sekä vaikutusten arvioinnin tulokset, joita kestävyysriskit todennäköisesti aiheuttavat rahoitustuotteiden tuottoon. Jos finanssimarkkinatoimija tai rahoitusneuvoja ei katso kestävyysriskien olevan merkityksellisiä, ennen sopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin on sisällytettävä selkeä ja tiivis selitys syistä siihen. Kyseessä on sijoittajan päätöksenteon kannalta oleellinen tieto, joten artiklan rikkomisen tai laiminlyönnin sanktioimisen katsotaan olevan aiheellista.  

Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan tiedot on annettava SRL:n 15 luvun 3 §:n mukaisessa rahastoesitteessä, sipalain 10 luvun 5 §:n tiedonantovelvoitteen yhteydessä ja AIFML:n 12 luvun 4 §:n tiedonantovelvoitteen yhteydessä, vakuutusyhtiöiden ja vakuutusedustajien osalta vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 36, 48, 51 §:ssä ja vakuutussopimuslain 5, 5 c ja 7 §:ssä säädettyjen tiedonantovelvoitteiden yhteydessä sekä lisäeläkesäätiöiden osalta eläkesäätiölain 49 g §:ssä ja lisäeläkekassojen osalta vakuutuskassalain 84 g §:ssä säädettyjen tiedonantovelvollisuuksien yhteydessä. SRL:n rahastoesitteen julkaisemista koskeva vaatimuksen (SRL:n 15 luvun 3 §) laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (SRL:n 27 luvun 2 §:n 4 momentti). Sipalain 10 luvun 5 §:n tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (sipalain 15 luvun 2 §:n 6 momentin 8 kohta). AIFML:n 12 luvun 4 §:n tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (AIFML:n 22 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohta). Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain ja vakuutussopimuslain edellä mainittujen tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (vakuutusten tarjoamisesta annettu laki 71 §:n 1 momentin 1 kohta). Eläkesäätiölain tai vakuutuskassalain edellä mainittujen säännösten rikkomisesta on säädetty seuraamukseksi julkinen varoitus (Fivalain 39 §) tai rikemaksu (eläkesäätiölain 69 f §, vakuutuskassalain 101 f §, Fivalain 38 §). Asetuksen 6 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä olisi perusteltua määrätä seuraamusmaksu, koska ne tavat, joilla 6 artiklan mukaiset tiedot on annettava, ovat jo voimassa olevan lainsäädännön alaista ja näiden tiedonantotapojen laiminlyönti on pääosin säädetty seuraamusmaksun alaiseksi. Toisenlainen ratkaisu saattaisi aiheuttaa epäselvyyksiä, kun eri toimijoiden sama asetuksen velvoite olisi sanktioitu erilaisin hallinnollisin seuraamuksin. Hallinnollista seuraamusta määrätessään Finanssivalvonnan on käytettävä kokonaisarviointia, mikä sallii joustoja erilaisten toimijoiden osalta, vaikkakin hallinnollinen seuraamus olisi lainsäädännöllisesti sama. Tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tietoihin on sisällytettävä tiedot, jotka määritelty tiedonantovelvoiteasetuksen 6—9 artiklassa ja taksonomia-asetuksen 5—7 artiklassa. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 7 artiklan säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi seuraamusmaksu. Kyse on velvoitteesta antaa rahoitustuotteen osalta tietoa pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin tai tietoa siitä, että finanssimarkkinatoimija ei ota huomioon sijoituspäätösten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin. Tämä tieto on oleellinen, jotta lopullinen sijoittaja voi tehdä luotettavaan tietoon perustuvan sijoituspäätöksen.  

Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 9 artiklan 1—4 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrättäisiin seuraamusmaksu. Asetuksen 8 artikla koskee ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämistä ja 9 artikla koskee kestävien sijoitusten avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa. Asetuksen 8 ja 9 artiklan säännösten rikkominen tai laiminlyönti on perusteltua sanktioida sijoittajien asianmukaisen tiedonsaannin turvaamiseksi. Asetuksen 8 ja 9 artiklan rikkominen tai laiminlyönti ehdotetaan seuraamusmaksun alaiseksi. Asetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisen tuotteen osalta finanssimarkkinatoimijalla voidaan katsoa olevan korotettu velvollisuus kertoa tuotteen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista. Tuodessaan 8 tai 9 artiklan kaltaisen rahoitustuotteen markkinoille finanssimarkkinatoimija on tehnyt tietoisen päätöksen tuotteen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista ja niiden korostamisesta rahoitustuotetta tarjotessaan. Tällaiseen rahoitustuotteeseen kohdistuu asiakkaan näkökulmasta erityinen tiedon tarve kestävyyteen liittyvistä tekijöistä. Tällaisessa tapauksessa tuotteen tarjoajan on oltava perillä tuotteen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista ja tehdä näistä selkoa asiakkaalle. Muuten vaarana on niin sanotun viherpesun mahdollisuus tai se, että asiakasta johdettaisiin tarkoituksella harhaan.  

Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 10 artikla koskee ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien sekä kestävien sijoitusten edistämisen avoimuutta verkkosivustoilla. Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 11 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 11 artikla koskee ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien ja kestävien sijoitusten edistämisen avoimuutta määräaikaiskatsauksissa.  

Myös 10 ja 11 artiklan säännösten rikkominen tai laiminlyönti on perusteltua sanktioida sijoittajien asianmukaisen tiedonsaannin turvaamiseksi. Esityksessä ehdotetaan, että 10 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 10 artiklassa on määritelty rahoitustuotteisiin liittyvä tiedonantovelvoite verkkosivustolla, joten artiklan rikkominen tai laiminlyönti voitaisiin sinänsä ehdottaa rikemaksun alaiseksi, kuten tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklaa ehdotetaan. Kuitenkin 10 artiklan voidaan katsoa kuuluvan 8—11 artiklan muodostamaan kokonaisuuteen, jota tulisi koskea saman tasoiset seuraamukset. Lisäksi 10 artikla koskee eri 8 tai 9 artiklan mukaisten rahoitustuotteiden tietojen julkaisemista verkkosivustolla. Kuten aikaisemmin on todettu 8 tai 9 artiklan mukaisen tuotteen osalta, finanssimarkkinatoimijalla voidaan katsoa olevan korotettu velvollisuus kertoa tuotteen kestävyyteen liittyvistä ominaisuuksista.  

Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 13 artiklan 1 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 13 artiklan mukaan finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on varmistettava, ettei niiden markkinointiviestintä ole ristiriidassa tiedonantovelvoiteasetuksen nojalla annettavien tietojen kanssa, rajoittamatta kuitenkaan tiukemman alakohtaisen lainsäädännön soveltamista. Asetuksen 13 artiklan rikkominen tai laiminlyönti on perusteltua sanktioida, koska lopullisten sijoittajien on voitava luottaa siihen, ettei markkinointiviestintä, jota finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat heille tarjoavat, ole ristiriidassa asetuksen nojalla annettavien tietojen kanssa. Säännöksellä pyritään varmistamaan, ettei markkinointiviestintä anna toimijasta tai sen tarjoamasta tuotteesta vihreämpää kuvaa kuin mitä se todellisuudessa on. 

Esityksessä ehdotetaan, että 13 artiklan 1 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 13 artiklan rikkominen tai laiminlyönti on verrattavissa harhaanjohtavaan markkinointiin. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan harhaanjohtava markkinointi on sanktioitu seuraamusmaksuin (SRL:n 27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohta, sipalain 15 luvun 2 §:n 6 momentin 8 kohta, AIFML:n 22 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohta ja vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 71 §:n 1 momentin 1 kohta). Jotta asetuksen mukaisten tiedonantovelvoitteiden laiminlyönnin seuraamussääntely olisi johdonmukaista suhteessa voimassa olevaan seuraamussääntelyyn, 13 artiklan rikkominen tai laiminlyönti tulisi säätää seuraamusmaksun alaiseksi.  

Taksonomia-asetus. Fivalain 40 §:n 2 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jossa säädettäisiin taksonomia-asetuksen 5—7 artiklassa säädettyjen velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti seuraamusmaksun alaisiksi. Ehdotus perustuu taksonomia-asetuksen 22 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on annettava 5—7 artiklan rikkomuksiin sovellettavia toimenpiteitä ja seuraamuksia koskevat säännöt. Artiklan mukaan toimenpiteiden ja seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Lisäksi Fivalain 40 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jonka mukaan tiedonantovelvoiteasetuksen ja taksonomia-asetuksen perusteella annettavat tarkemmat säännökset ovat myös Fivalain 40 §:n 1 momentin tarkoittamia seuraamusmaksun alaisia säännöksiä. 

Asetuksen 5 artikla koskee ympäristön kannalta kestävien sijoitusten avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa. Taksonomia-asetuksen 5 artiklalla täydennetään tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklan mukaisen rahoitustuotteen tiedonantovelvoitteita. 

Asetuksen 6 artikla koskee ympäristöominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa. Taksonomia-asetuksen 6 artiklalla täydennetään tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan mukaisen rahoitustuotteen tiedonantovelvoitteita. Taksonomia-asetuksen 6 artiklan mukaan rahoitustuotteesta on kerrottava asetuksen 5 artiklan vaatimat tiedot ja niiltä osin kuin tuote edistää ympäristöön liittyviä ominaisuuksia. Muilta osin rahoitustuotteesta 6 artiklan mukaan finanssimarkkinatoimijan on kerrottava, ettei rahoitustuotteeseen sovelleta taksonomian kriteerejä tai ei merkittävää haittaa -periaatetta. 

Asetuksen 7 artikla koskee muiden kuin 5 ja 6 artiklan alaisten rahoitustuotteiden avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa. Ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa on kerrottava, ettei rahoitustuotteeseen sovelleta taksonomian kriteerejä. 

Esityksessä ehdotetaan, että taksonomia-asetuksen 5—7 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 5 artiklaa koskevan seuraamussääntelyn on oltava johdonmukaisessa suhteessa tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklan kanssa, koska taksonomia-asetuksen 5 artikla täydentää tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklaa. Vastaavasti taksonomia-asetuksen 6 artiklan sanktioinnin on oltava johdonmukainen tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan kanssa. Asetuksen 7 artiklan sanktioinnin on toisaalta oltava johdonmukainen 5 ja 6 artiklan sanktioinnin kanssa. Edellä mainitun takia esityksessä ehdotetaan, että taksonomia-asetuksen 5—7 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu.  

Kestävän rahoituksen asetuksilla on kunnianhimoiset tavoitteet yrittäessään muuttaa rahoitusmarkkinat kestävämmiksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen toimia tukevammiksi. Asetusten vaikutukset riippuvat pitkälti siitä, miten yritykset alkavat käyttää taksonomiaa ja vertailuarvojen hallinnoijat julkaista vähähiilisiä vertailuarvoja. Tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteet tulevat lisäämään merkittävästi sijoittajien ja yleisön tietoa rahoitustuotteiden kestävyysnäkökulmista. 

Komissio julkaisi kolmen kestävän rahoituksen asetusehdotusten osalta yhden vaikutusarvioasiakirjan COMMISSION STAFF WORKING DOCUMENT IMPACT ASSESSMENT Accompanying the document Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council on the establishment of a framework to facilitate sustainable investment and Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council on disclosures relating to sustainable investments and sustainability risks and amending Directive (EU) 2016/2341 and Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council amending Regulation (EU) 2016/1011 on low carbon benchmarks and positive carbon impact benchmarks (SWD/2018/264 final) http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=celex:52018SC0264. Komission vaikutusarvioasiakirja julkaistiin asetusehdotusten kanssa 24.5.2018. Komission vaikutusarvioasiakirja hyväksyttiin vasta kolmannella kierroksella komission sääntelyntarkastelulautakunnassa ja tällöinkin varauksin. Lisäksi on huomattava, että kestävän rahoituksen asetukset muuttuivat EU-neuvottelujen aikana merkittävästi komission alkuperäisistä ehdotuksista, joten komission vaikutusarviot eivät enää sovellu sellaisenaan arvioimaan julkaistujen asetusten vaikutuksia. 

Kestävän rahoitusten asetusten vaikutuksia on haastavaa arvioida, koska tiedonantovelvoiteasetus koskee hyvin heterogeenistä finanssimarkkinatoimijoiden joukkoa. Lisäksi taksonomia-asetuksen vaikutukset riippuvat pitkälti teknisistä arviointikriteereistä, jotka annetaan alemman tasoisella EU-lainsäädännöllä. Näiden syiden takia vaikutusten arviointiin liittyy epävarmuutta. 

Vaikutukset kotitalouksiin

Asetukset parantavat sijoittajina toimivien kotitalouksien asemaa, kun tiedonsaanti paranee rahoitustuotteista ja niiden kestävyysnäkökulmista. Esimerkiksi Suomessa kotitalouksilla oli lokakuun 2020 lopussa 25 miljardin euron arvosta sijoituksia sijoitusrahastoissa Suomen Pankin tilastojen mukaan. Asetusten soveltamisalaan kuuluvista rahoitustuotteista, etenkin sijoitusrahastoista löytyy hyvin tietoa, mutta muiden rahoitustuotteiden osalta vastaavia lukuja ei ole saatavilla. Kotitaloudet tulevat saamaan entistä enemmän tietoa sijoitusrahastojen ja muiden rahoitustuotteiden kestävyydestä. 

Vaikutukset yrityksiin

Finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat 

Asetuksilla on vaikutusta finanssimarkkinatoimijoihin ja rahoitusneuvojiin. Asetukset lisäävät finanssimarkkinatoimijoille ja osin myös rahoitusneuvojille uudenlaisia tiedonantovelvoitteita. Suomessa ei ole aikaisemmin velvoitettu finanssimarkkinatoimijoita raportoimaan toimijan omasta ja niiden rahoitustuotteiden kestävyydestä. Tiedonantovelvoitteet eivät tarkoita pelkästään raportointia, vaan moni finanssimarkkinatoimija joutunee muuttamaan sisäistä toimintaansa ja huomioimaan kestävyysnäkökulmia. Lisäksi kestävyysriskien ja haitallisten kestävyysvaikutusten arviointi saattaa vaatia osalta finanssimarkkinatoimijoista erityisosaamisen hankintaa. Tiedonantovelvoite- ja taksonomia-asetuksen tiedonantovelvoitteista annetaan tarkempaa ohjeistusta Euroopan valvontaviranomaisten teknisillä sääntelystandardeilla, joissa tarkemmin luodaan tekninen raportointikehikko. Kustannusvaikutusten suuruus finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille riippuu osaksi teknisten sääntelystandardien vaatimuksista. 

Toisaalta asetukset velvoittavat finanssimarkkinatoimijoita ja rahoitusneuvojia muuttamaan toimintatapojaan, mutta markkinat ja sofistikoituneet sijoittajat ovat vaatineet vastaavia tietoja jo ennen asetuksia. Markkinapaine vastaavien tietojen osalta on kasvanut entisestään asetusehdotusten antamisen jälkeen. Asetukset velvoittavat finanssimarkkinatoimijoita julkaisemaan kestävyyteen liittyviä tietoja, mutta niiden julkaiseminen olisi todennäköisesti lisääntynyt ilman asetuksiakin. 

Yleisen edun kannalta merkittävät yhteisöt 

Taksonomia-asetuksessa suuret PIE-yhteisöt velvoitetaan julkaisemaan tietoa niiden taksonomian mukaisuudesta. PIE-yhteisöjä ovat Suomessa pörssiyhtiöt, luottolaitokset ja vakuutusyhtiöt. Suuria PIE-yhteisöjä on Suomessa noin 80.  

Muiden kuin finanssisalan suurten PIE-yhteisöjen tulisi julkaista osuus liikevaihdosta ja pääomamenoista tai vaihtoehtoisesti tapauksen mukaan osuus niiden toimintamenoista, jotka liittyvät taksonomian mukaisiin taloudellisiin toimintoihin. Rahoitusalan suurten PIE-yhtiöiden julkaistavista tiedoista annetaan tarkemmat ohjeet delegoidulla säädöksellä. Suurten PIE-yhteisöjen täytyy jo nykysäännösten mukaan julkaista vastuullisuusraportti. Täten vastuullisuus- ja kestävyysnäkökulmista raportointi ei ole täysin uutta kyseisille yhtiöille.  

Taksonomian mukaisuuden raportointi aiheuttanee kyseisille yhtiöille hallinnollista taakkaa. Jatkossa suuren PIE-yhteisön on selvitettävä, millä tavoin sen toiminnat menevät taksonomia-kehikkoon ja tarkastaa niiltä osin, täyttääkö kyseinen taloudellinen toiminta taksonomia-asetuksen tekniset arviointikriteerit. Osalle suurille PIE-yhteisöille tämä voi käytännössä tarkoittaa useiden eri tuotantolaitosten tai sijoituskohteiden tarkistamista. Lisäksi taksonomia-asetuksen mukaan, jotta taloudellinen toiminta voisi olla ympäristön kannalta kestävää tulisi sen noudattaa myös sosiaalisia vähimmäissuojatoimia, mikä yhtiötasolla tarkoittanee entistä tarkempaa kansainvälisten sopimusten noudattamista huolellisuusvelvoitteen ja ihmisoikeuksien osalta. Tarkkaa arviota taksonomia-asetuksen aiheuttamista kustannuksista on vaikeaa tehdä suurten PIE-yhteisöjen ollessa heterogeeninen ryhmä. 

Yritykset 

Asetusten velvoitteet eivät suoraan koske muita yrityksiä, mutta taksonomia-asetuksella on vaikutusta myös yrityssektorille. Koska tiedonantovelvoite- ja taksonomia-asetus velvoittavat finanssimarkkinatoimijoita julkaisemaan kestävyystietoja rahoitustuotteistaan, ne tarvitsevat kestävyystietoja sijoituskohteina olevista yrityksistä. Näin asetusten tiedonantovelvoitteet vaikuttavat epäsuorasti myös yrityksiin. Koska monet yhtiöt toimivat alihankintaketjuissa, kestävyystieto tiedonkeruussa finanssimarkkinatoimijalle voi lopulta löytyä monen yrityksen takaa.  

Hallinnollista takkaa, jonka kestävän rahoituksen asetukset aiheuttavat yrityksille, on vaikeaa arvioida, koska siihen vaikuttaa niin yrityksen sektori, yrityksen rakenne kuin monet muut tekijät. Vaikkakin taksonomia-asetus koskee pitkälti ympäristöä, sekä tiedonantovelvoiteasetus että taksonomia-asetus vaativat myös yritysten tietoja ja sitoutumista sosiaaliseen kestävyyteen ja kansainvälisten sopimusten huolellisuusvelvoitteisiin. 

Vaikutukset julkiseen talouteen

Asetusehdotuksilla ei ole suoria vaikutuksia valtion budjettitalouteen. Valtio kuitenkin toimii sijoittajana ja yhtiöiden omistajana, jolloin kestävän rahoituksen asetukset saattavat vaikuttaa välillisesti rahoitusmarkkinoiden kautta myös valtioon. 

Vaikutukset kansantalouteen ja kokonaistaloudellinen selvitys vaikutuksista

Kestävän rahoituksen asetusten tavoitteena on siirtää yksityisiä pääomia tukemaan ilmastotavoitteita ja kestävää talouskasvua. Asetusten tavoitteena on vaikuttaa markkinoiden toimintalogiikkaan. Toteutuessaan tällaisella muutoksella on pitkälle ulottuvat vaikutukset. Sijoittajat valitsevat sijoituskohteena toimivat yritykset. Jos sijoittajat painottavat jatkossa entistä enemmän kestävyysnäkökulmia, niin rahoitus ohjautuu kestävämpiin yrityksiin. Toisaalta tällainen muutos tarkoittaisi joidenkin yritysten rahoitusaseman huononemista. Joidenkin yritysten rahoitusasema markkinoilla voisi myös parantua. Yritykset voivat omilla kestävyysnäkökulmia tukevilla liiketoimintaratkaisuillaan vaikuttaa myös rahoitusasemaansa. Tällaisten markkinavaikutusten toteutuminen riippuu täysin siitä, miten aktiivisesti markkinat alkavat käyttää taksonomiaa ja kuinka paljon markkinoilla loppujen lopuksi painotetaan kestävyystekijöitä sijoituspäätöksissä. 

Kestävän rahoituksen asetusten tavoitteena on ohjata yksityisiä pääomia tukemaan ilmastotavoitteita ja kestävää talouskasvua, joka huomioi myös ympäristöön liittyvät näkökulmat. Asetusten tavoitteena on lisätä sijoittajille ja yleisölle tietoa rahoitustuotteiden, vertailuarvojen ja taloudellisten toimintojen ympäristöystävällisyydestä, jolloin sijoittaja voi entistä paremmin ottaa ympäristönäkökulmat huomioon sijoituspäätöstä tehdessään. Jos sijoittajat alkavat tiedon saannin parantuessa painottamaan enemmän kestävyysnäkökulmia, niin tällöin ympäristönäkökulmia tukevien ja noudattavien yritysten rahoitusasema parantunee. 

Taksonomia-asetuksessa määritetään, mikä on ympäristön kannalta kestävä taloudellinen toiminto. Tarkoituksena on lisätä tietoa, millainen taloudellinen toiminto eri sektoreilla voi olla kestävää. Taksonomia-asetuksessa ei määritellä ainoastaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista tukevia taloudellisia toimintoja, vaan myös taloudellisia toimintoja, jotka tukevat vesivarojen ja merten luonnonvarojen kestävää käyttöä ja suojelua, siirtymistä kiertotalouteen, ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä ja vähentämistä sekä biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelua ja ennallistamista. Täten taksonomia-asetuksen kautta pyritään tukemaan yksityisten pääomien ohjautumista monipuolisesti ympäristöä tukeviin taloudellisiin toimintoihin. 

Tiedonantovelvoiteasetus käsittelee kestävyysriskejä, haitallisia kestävyysvaikutuksia ja niihin liittyviä tiedonantovelvoitteita. Kestävyys käsitteenä sisältää niin ympäristönäkökulman kuin sosiaalisen ja hyvän hallintotavan näkökulmat. Täten jatkossa finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien pitää kertoa asiakkailleen rahoitustuotteisiin liittyvistä sosiaalisista näkökulmista, muun muassa rahoitustuotteiden sijoituskohteiden mahdolliset ihmisoikeus- tai työoloihin liittyvät loukkaukset. Lisäksi taksonomia-asetus nostaa myös esille sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, vaikkakin asetus itsessään keskittyy määrittelemään ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja. Taksonomia-asetuksen mukaan ympäristön kannalta kestävän taloudellisen toiminnon on täytettävä sosiaaliset vähimmäissuojatoimet, jotka sisältävät muun muassa ihmisoikeuksien toteutumisen ja hyvän hallintotavan noudattamisen. 

Vaikutukset kotitalouksiin

Kansalliseen lainsäädäntöön ehdotetuilla muutoksilla ei ole merkittäviä vaikutuksia kotitalouksien asemaan. Ehdotetuilla seuraamuksilla varmistetaan, että sijoittajina toimiville kotitalouksille ei tarjota kestävänä sijoituksena jotakin, joka ei ole vastuullinen ja kestävä sijoitus, eikä heille anneta väärää tietoa rahoitustuotteiden kestävyydestä, eli ehkäistään niin sanottua viherpesua. 

Vaikutukset yrityksiin

Finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat 

Kansalliseen lainsäädäntöön ehdotetuilla muutoksilla kohdistettaisiin uusia seuraamuksia finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille kestävän rahoituksen asetusten tiedonantovelvoitteiden rikkomisesta. Seuraamuksilla on tarkoitus tehostaa uusien kestävyyttä koskevien tiedonantovelvoitteiden toteutuminen, eikä lainsäädäntöä noudattavalle finanssimarkkinatoimijalle tai rahoitusneuvojalle pitäisi aiheutua ylimääräisiä kustannuksia uskottavan seuraamusjärjestelmän luomisesta. Vastaavanlainen seuraamusjärjestelmä, jota ehdotetaan kansalliseen lakiin tehtävillä muutoksilla, on jo pääosin voimassa muiden finanssimarkkinatoimijoita ja rahoitusneuvojia koskevien tiedonantovelvoitteiden osalta. 

Alle kolmen henkilön sijoitusneuvontaa tarjoavat sijoituspalveluyritykset 

Ehdotetuilla muutoksilla kansalliseen lakiin esitetään, että tiedonantovelvoiteasetuksen 17 artiklan poikkeusta alle kolmen henkilön rahoitusneuvonnan tarjoamisesta ei otettaisi käyttöön Suomessa sijoitusneuvontaa tarjoavien sijoituspalveluyritysten osalta. Finanssivalvonnan arvion mukaan jo olemassa olevien sijoituspalveluyrityksen toimintaa koskevien vaatimusten täyttämisen takia sijoituspalveluyrityksen henkilötyömäärän minimiä on pidetty käytännössä kolmessa työntekijässä.  

Tämän takia Suomessa on korkeintaan vain pari sijoituspalveluyritystä, joissa kolmen työntekijän raja mahdollisesti alittuisi. Yhteensä Suomessa on 50 sijoituspalveluyritystä. Näille parille sijoituspalveluyritykselle aiheutuisi kansalliseen lakiin tehtävien muutosten takia samalla lailla hallinnollisen taakan lisäystä kuin tiedonantovelvoiteasetusta suoraan soveltamisalaan kuuluville sijoituspalveluyrityksille.  

Jäsenvaltio-option käyttöön ottamista ei ehdoteta vakuutusmuotoisista sijoitustuotteista neuvontaa antavien vakuutusedustajien osalta, joiden palveluksessa on vain yksi tai kaksi työntekijää. Asetuksella ja sen velvoitteilla ei ole siten tältä osin vaikutusta näiden toimijoiden velvollisuuksiin. 

Vaikutukset julkiseen talouteen

Hallituksen esityksen ehdotuksilla ei ole vaikutusta valtion talouteen tai valtion menoarvioon.  

Vaikutukset kansantalouteen ja kokonaistaloudellinen selvitys vaikutuksista

Kansalliseen lakiin ehdotetut muutokset koskevat pitkälti kestävän rahoituksen asetusten valvontaa ja seuraamusjärjestelmää. Täten kansalliseen lakiin tehtävillä muutoksilla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen. 

Hallituksen esityksessä esitetään Finanssivalvontaa tiedonantovelvoiteasetuksen ja siten myös taksonomia-asetuksen tarkoittamaksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi. Asetusten valvonta lisää Finanssivalvonnan vuosittaisia tehtäviä noin 1,5 henkilötyövuoden verran. Asetusten velvoitteiden valvominen aiheuttaa Finanssivalvonnalle uutta valvottavaa tiedonantovelvollisuuden osalta kaikilla valvontasektoreilla eli pankki-, vakuutus- ja pääomamarkkinasektoreiden valvonnassa. Lisäksi kestävän rahoituksen sääntely lisää kestävyysriskien osalta riskienhallinnan valvontaa ja selonottovelvollisuuden laajentamisen osalta lisäämään menettelytapavalvontaa ja sitä kautta vaikuttaa myös Finanssivalvonnan resurssitarpeisiin. 

Ehdotetuilla seuraamuksilla pyritään ehkäisemään väärinkäytöksiä ja velvoitteiden rikkomista rahoitusmarkkinoilla. Seuraamus- ja rikemaksut toimivat sekä pelotteena että mahdollistavat toimivaltaisen viranomaisen puuttumisen säännösten rikkomiseen. Ehdotetuilla muutoksilla pyritään varmistamaan kestävien rahoitusmarkkinoiden luotettavuus ja eheys sekä ehkäisemään niin sanottua viherpesua markkinoilla. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 17 artikla sisältää poikkeuksen, jonka mukaan asetusta ei sovelleta vakuutusneuvontaa tarjoaviin vakuutusedustajiin eikä sijoitusneuvontaa tarjoaviin sijoituspalveluyrityksiin, joita ovat oikeudellisesta muodostaan riippumatta yritykset, mukaan lukien luonnolliset henkilöt ja itsenäiset ammatinharjoittajat, edellyttäen, että niiden palveluksessa on vähemmän kuin kolme työntekijää. Saman artiklan mukaan jäsenvaltio voi kuitenkin soveltaa asetusta edellä mainittuihin toimijoihin päättäessään näin. Tällaisesta päätöksestä jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava komissiolle ja Euroopan valvontaviranomaisille. 

Jäsenvaltio voi siis päättää, että asetusta sovellettaisiin kaikkiin edellä mainittuihin toimijoihin, pelkkiin sijoitusneuvojina toimiviin tai vakuutusneuvojina toimiviin. 

Suomessa sijoituspalveluyrityksiä on 50, joista osa tarjoaa sijoitusneuvontaa. Suomessa on pari sijoitusneuvontaa tarjoavaa sijoituspalveluyritystä, joilla on alle kolme työntekijää. Nykyisen sijoituspalveluyrityksiä koskevan lainsäädäntökehikon noudattaminen vaatii sijoituspalveluyrityksiltä yleensä vähintään kolmea työntekijää. Asetuksen 17 artiklan mahdollistama poikkeus ei sijoitusneuvonnan osalta ole merkittävä Suomen markkinoilla, kun poikkeus koskisi korkeintaan paria sijoituspalveluyritystä. Koska tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteet ovat sijoittajan kannalta merkityksellisiä, ehdotetaankin sijoitusneuvojien osalta sitä, ettei 17 artiklan mahdollistamaa poikkeusta otettaisi käyttöön kansallisesti sijoitusneuvontaa tarjoavien sijoituspalveluyritysten osalta. Tällainen muutos koskisi korkeintaan paria suomalaista toimijaa. Poikkeuksen käyttämättä jättämisellä sijoitusneuvonnan osalta varmistettaisiin se, ettei poikkeus kannustaisi sijoituspalveluyritystä pitämään työntekijämääräänsä alle kolmessa työntekijässä, jotta kestävyyttä koskevilta tiedonantovelvoitteilta vältyttäisiin. Tällä tavoin varmistettaisiin myös se, että kaikkia sijoituspalveluyrityksiä koskee samanlainen lainsäädäntö. Sijoituspalvelulaki ei sisällä sijoituspalveluyrityksen työntekijämäärään liittyviä poikkeuksia tai kevennyksiä. 

Vakuutusneuvontaa tarjoavien vakuutusedustajien, joita ovat kansallisessa laissa vakuutusmeklarit ja vakuutusasiamiehet, osalta ei ehdoteta käytettävän tiedonantovelvoiteasetuksen 17 artiklan jäsenvaltio-optiota, joka laajentaa soveltamisalaa. Finanssivalvonnan tietojen mukaan tällä hetkellä vakuutuksia päätoimisesti tarjoavia asiamiesyrityksiä on noin 900 ja vakuutusmeklariyrityksiä 85 (mukaan lukien kolme yksityistä elinkeinonharjoittajaa). Sivutoimisia asiamiesyrityksiä on 1459 ja asiamiehinä yksityisiä elinkeinonharjoittajia 1868. Merkittävä osa näistä vakuutusedustajista työllistää alle kolme työntekijää. Lisäksi vain harva näistä tarjoaa vakuutusneuvontaa, joka koskee vakuutusmuotoista sijoitustuotetta. Verrattuna sijoitusneuvontaa tarjoaviin sijoituspalveluyrityksiin, vakuutusedustajana toimiminen ei edellytä käytännössä vähintään kolmen henkilön työllistämistä, vaan vakuutusedustajana voi toimia yksi henkilökin. Tiedonantovelvoiteasetuksen soveltamisalaa laajentavan jäsenvaltio-option käyttäminen asettaisi pienille toimijoille uusia raskaita tiedonantovelvoitteita, jotka pahimmassa tapauksessa aiheuttaisivat markkinoille tulon esteen. 

Tiedonantovelvoiteasetuksen 16 artikla sisältää jäsenvaltio-option, jonka perusteella jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa asetusta kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiä hallinnoiviin eläketuotteiden kehittäjiin, jotka kuuluvat sosiaaliturvan koordinaatioasetusten soveltamisalaan. Jos jäsenvaltio päättää soveltaa tiedonantovelvoiteasetusta edellä mainittuihin toimijoihin, niin nämä kuuluisivat silloin asetuksen 2 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuihin eläketuotteiden kehittäjiin. Tällaisessa tapauksessa asetuksen 2 artiklan 8 alakohdassa esitetyn eläketuotteiden määritelmän katsotaan sisältävän myös jäsenvaltio-optiota koskevat tuotteet. Jos jäsenvaltio päättää soveltaa asetusta 16 artiklan toimijoihin, sen on ilmoitettava päätös komissiolle ja Euroopan valvontaviranomaisille.  

Suomessa asetuksen 16 artiklassa mainitut toimijat olisivat erityisesti lakisääteistä työeläkevakuutusta harjoittavia työeläkevakuutusyhtiöitä, eläkesäätiöitä ja eläkekassoja sekä Keva ja valtion eläkerahasto. Työeläkelaitokset ovat merkittäviä suomalaisia institutionaalisia sijoittajia. Vuoden 2019 lopussa työeläkelaitosten sijoitusomaisuus oli 215 miljardia euroa. Tiedonantovelvoiteasetuksen mahdollinen soveltaminen työeläkelaitoksiin on ollut selvitettävänä sosiaali- ja terveysministeriössä. Osa keskeisistä sidosryhmistä on katsonut valmistelun aikana ja myös lausuntokierroksella, että EU:n tiedonantovelvoiteasetus sisältää yhteen sopimattomia velvollisuuksia, mitä tulee suomalaisten työeläkelaitoksien lakisääteiseen työeläkevakuutustoimintaan ja lähtökohtaisesti kansalliseen sääntelyyn. Eräät lausunnonantajat ovat toisaalta lausuntokierroksella painottaneet työeläketoiminnan merkityksellisyyttä EU-tason kestävän rahoituksen raportoinnin ja ilmastotavoitteiden kannalta. Työeläkeyhtiöiden raportointivelvoitteita selvitetään ja niistä linjataan erikseen.