2.1  Lainsäädäntö

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 

YVA-lain tavoitteena on 1 §:n mukaisesti edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. 

Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan lain 2 §:n 1 kohdan mukaan hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia Suomessa ja sen alueen ulkopuolella ja jotka kohdistuvat a) ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen; b) maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen; c) yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön; d) luonnonvarojen hyödyntämiseen; sekä e) kohdissa a - d mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä puolestaan tarkoitetaan lain 2 §:n 2 kohdan mukaan menettelyä, jossa selvitetään ja arvioidaan tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuullaan viranomaisia ja niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa. 

Arviointimenettelyä sovelletaan 4 §:n mukaisesti hankkeisiin, joilla saattaa olla merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Hankkeista, joihin aina sovelletaan arviointimenettelyä, säädetään valtioneuvoston asetuksella. Asetuksen 6 §:n hankeluettelo sisältää yhteentoista toimintalohkoon ryhmiteltynä 50 hanketyyppiä. Menettelyä sovelletaan seuraavilla toimialoilla: 1) eläinten pito; 2) luonnonvarojen otto ja käsittely; 3) vesistön rakentaminen ja säännöstely; 4) metalliteollisuus; 5) metsäteollisuus; 6) kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus; 7) energian tuotanto; 8) energian ja aineiden siirto sekä varastointi; 9) liikenne; 10) vesihuolto; 11) jätehuolto sekä 12) edellä kohdissa 1-11 mainittujen toimialojen hankkeiden kooltaan vastaaviin muutoksiin.  

Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi lain 4 §:n 2 ja 3 momentin mukaisesti yksittäistapauksessa muuhun hankkeeseen tai toteutetun hankkeen olennaiseen muutokseen, jonka haitalliset ympäristövaikutukset olisivat todennäköisesti merkittäviä. Päätöksen teki alkujaan ympäristöministeriö. Tällä hetkellä tapauskohtainen päätöksenteko kuuluu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (jäljempänä ELY-keskus). Harkittaessa yksittäistapauksessa arviointimenettelyn soveltamista, otetaan huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset otetaan huomioon. Tarkemmin arviointikriteereistä säädetään valtioneuvoston asetuksen 7 §:ssä. 

Lain 3 §:n mukaan lakia sovellettaessa otetaan huomioon, mitä hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista on muussa yhteydessä selvitetty, sekä sovitetaan yhteen mahdollisuuksien mukaan laissa ja muussa lainsäädännössä edellytetyt selvitykset. Arviointiselostuksen käyttämisestä muun lain mukaisena selvityksenä säädetään erikseen. 

Hankkeen ympäristövaikutusten selvittäminen kuuluu hankkeesta vastaavalle. Arviointimenettelyn järjestämisestä ja siihen kuuluvista viranomaistehtävistä vastaa yhteysviranomainen. Asetuksella yhteysviranomaiseksi on säädetty ELY-keskus. ELY-keskus tekee myös päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa. Ydinenergialaissa (990/1987) tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevien hankkeiden yhteysviranomaiseksi on säädetty työ- ja elinkeinoministeriö. Se myös tekee ydinlaitosten osalta päätökset arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa. 

YVA-lain täytäntöönpanon yleinen ohjaus ja seuranta sekä arvioinnin yleinen kehittäminen kuuluvat ympäristöministeriölle. Muut ministeriöt ohjaavat ja kehittävät ympäristövaikutusten arviointia toimialallaan.  

Lain 7 §:n 1 momentin mukaisesti hankkeen ympäristövaikutustenten on oltava selvitettyinä ennen kuin hankkeen toteuttamiseksi ryhdytään ympäristövaikutusten kannalta olennaisiin toimiin. Säännöksen soveltamista rajaa saman pykälän 2 momentti, jonka mukaan arviointi on suoritettava ennen asiassa tehtävää lupa- tai vastaavaa päätöstä. 

Arviointimenettely käynnistyy, kun hankkeesta vastaava toimittaa arviointiohjelman yhteysviranomaiselle. Yhteysviranomaisen on huolehdittava arviointiohjelman tiedottamisesta sekä mahdollisuuden varaamisesta lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen. Yhteysviranomainen antaa arviointiohjelmasta lausunnon, josta on käytävä ilmi miltä osin arviointiohjelmaa on tarvittaessa tarkistettava ja kuinka tämän lain mukaisten tarpeellisten selvitysten hankkiminen sekä niistä tiedottaminen ja kuuleminen järjestetään ja sovitetaan tarpeen mukaan yhteen hanketta koskevien muiden lakien mukaisten menettelyjen kanssa. Lausunnossa on esitettävä yhteenveto annetuista muista lausunnoista ja mielipiteistä. Yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa ja muut lausunnot ja mielipiteet hankkeesta vastaavalle ja lisäksi yhteysviranomaisen velvollisuutena on toimittaa lausunto samalla tiedoksi asianomaisille viranomaisille. 

Hankkeesta vastaava selvittää hankkeen ja sen vaihtoehtojen vaikutukset arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen lausunnon perusteella sekä laatii ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, joka toimitetaan yhteysviranomaiselle. Arviointiselostuksesta järjestetään yhteysviranomaisen toimesta kuuleminen, jossa yleisöllä ja muilla viranomaisilla on mahdollisuus mielipiteen esittämiseen tai lausunnon antamiseen. Lain 12 §:n mukaan yhteysviranomainen antaa vielä lausuntonsa arviointiselostuksesta ja sen riittävyydestä. Lausunto sisältää myös arviointiohjelmaa koskevan lausunnon tavoin yhteenvedon annetuista muista mielipiteistä ja lausunnoista. 

Arviointimenettely päättyy, kun yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa sekä muut lausunnot ja mielipiteet hankkeesta vastaavalle. Yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa myös tiedoksi hanketta käsitteleville viranomaisille, hankkeen vaikutusalueen kunnille sekä tarvittaessa maakuntien liitoille ja muille asianomaisille viranomaisille. Ympäristövaikutusten arviointimenettely ei siten itsessään pääty hallintopäätökseen eikä arviointimenettely sisällä lupaviranomaisia sitovaa kannanottoa siitä, tulisiko toiminta sallia. Lain 13 §:n nojalla viranomainen ei kuitenkaan saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen tai tehdä muuta siihen rinnastettavaa päätöstä ennen kuin se on saanut käyttöönsä arviointiselostuksen ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon. Viranomaisen antamasta lupapäätöksestä hanketta tai siihen rinnastettavasta muusta päätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointiselostus ja siitä annettu yhteysviranomaisen lausunto on otettu huomioon. 

YVA-lain 14 §:ssä säädetään viranomaisen kansainvälisistä tehtävistä. Säännöksen mukaan ympäristöministeriö huolehtii kansainvälisen sopimuksen mukaisista ilmoitus- ja neuvottelutehtävistä. 

YVA-lain 15 §:ssä säädetään kansainvälisen kuulemisen edellytyksistä. Ympäristöministeriöllä tai sen määräämällä viranomaisella on velvollisuus varata kohdeosapuolena olevan valtion viranomaisille, luonnollisille henkilöille ja yhteisöille tilaisuus osallistua arviointimenettelyyn, jos hankkeen ympäristövaikutukset todennäköisesti ilmenevät kyseisen valtion alueella. 

Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 

Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annettu laki (200/2005, jäljempänä SOVA-laki) tuli voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2005. Lailla on pantu keskeisesti täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 2001/42/EY, jäljempänä SOVA-direktiivi. Kaavoituksen osalta SOVA-direktiivi on kuitenkin saatettu kansallisesti voimaan maankäyttö- ja rakennuslailla (132/1999) ja maankäyttö- ja rakennusasetuksella (895/1999). SOVA-laki sisältää myös ne aineelliset säännökset, jotka olivat tarpeen Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission yleissopimukseen valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista liitetyn, Kiovassa toukokuussa 2003 strategisesta ympäristöarvioinnista tehdyn 11 päivänä heinäkuuta 2010 voimaan tulleen pöytäkirjan (SopS 69/2010, jäljempänä SOVA-pöytäkirja) hyväksymiseksi.  

SOVA-laki sisältää yleisen säännöksen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten selvittämisestä ja arvioinnista sekä tarkemmat SOVA-direktiivissä edellytetyt säännökset tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarvioinnista. SOVA-laki velvoittaa tekemään ympäristöarvioinnin sellaisista viranomaisten valmistelemista suunnitelmista ja ohjelmista, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja jotka perustuvat lakiin, asetukseen tai hallinnolliseen määräykseen, ja jotka luovat puitteet hankkeiden lupa- tai hyväksymispäätöksille.  

SOVA-lain 2 §:ssä on määritelty viranomainen, ympäristövaikutus, ympäristöarviointi, ympäristöselostus, suunnitelmasta ja ohjelmasta vastaava viranomainen sekä yleisö. Lain 3 § koskee yleistä velvollisuutta selvittää ympäristövaikutukset. Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen on huolehdittava siitä, että suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin valmistelun kuluessa, jos suunnitelman tai ohjelman toteuttamisella saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lain 4 §:ssä määritellään ne suunnitelmat ja ohjelmat, joista on tehtävä ympäristöarviointi. Lisäksi lain 5 §:ssä säädetään ympäristöarvioinnin tekemisestä harkinnan perusteella. Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaava viranomainen vastaa 4 ja 5 §:ssä tarkoitettujen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarvioinnista sekä 5 §:n mukaisesta ympäristöarvioinnin tarpeen harkinnasta. Lain 8–11 §:ssä säädetään ympäristöarvioinnista ja siihen sisältyvän ympäristöselostuksen laatimisesta, kuulemisten järjestämisestä, ympäristöselostuksen ja kuulemisten tulosten huomioon ottamisesta päätöksenteossa sekä päätöksestä tiedottamisesta. 

SOVA-lain 10 §:ssä säädetään ympäristöarvioinnista niiden suunnitelmien ja ohjelmien osalta, joilla todennäköisesti on merkittäviä valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia. Suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutuksiin liittyvistä tiedottamis- ja neuvottelutehtävistä huolehtii lain mukaan ympäristöministeriö yhdessä kohdevaltion kanssa.  

Maankäyttö- ja rakennuslaki  

Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan vuoden 2000 alussa.  

Sen tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Lain tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa. 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset alueiden käyttöä koskevat tavoitteet ja suunnitelmat on otettava huomioon lain 3 §:n mukaisesti suunniteltaessa ja päätettäessä muun lainsäädännön nojalla ympäristön käytön järjestämisestä. 

Kaavoitusta ohjaavat maankäyttö- ja rakennuslain 5 §:n mukaiset alueiden käytön suunnittelun yleiset tavoitteet, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (22 - 24 §) sekä kaavojen sisältövaatimukset (28 §, 39 § ja 54 §).  

Lain tavoitteiden mukaista vuorovaikutteisuutta ja osallistumismahdollisuuksia edistetään 6 §:n mukaisella vuorovaikutuksella ja kaavoituksesta tiedottamisella, 7 §:n mukaisella kaavoituskatsauksella ja 8 §:n mukaisella kunnan ja ELY-keskuksen kesken käytävällä kehittämiskeskustelulla.  

Kaavan tulee 9 §:n mukaan perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.  

Maankäyttö- ja rakennuslaissa kiinnitetään huomiota kaavan laatijan pätevyyteen. Sen mukaisesti kaavan laatijan tulee olla pätevä tehtävään. Pätevyydestä säädetään tarkemmin maankäyttö- ja rakennusasetuksen 3 ja 107 §:ssä. 

Lain 2 luvussa säädetään viranomaisista. Ympäristöministeriölle kuuluu asianomaisena ministeriönä lain yleinen kehittäminen ja ohjaus. ELY-keskus edistää ja ohjaa kunnan alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä. ELY-keskus myös valvoo lain toimeenpanoa lain 18 §:n mukaisesti. Maakunnan liiton tehtävänä on maakunnan suunnittelu. Kunta huolehtii lain 20 §:n mukaisesti alueiden käytön suunnittelusta sekä rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan. Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan rakennusvalvontaviranomainen. 

Maakuntakaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jonka oikeusvaikutukset kohdistuvat ensisijassa yksityiskohtaisempaan suunnitteluun. Maakuntakaavaa laadittaessa on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja konkretisoitava tavoitteet periaatteiksi ja aluevarauksiksi kaavassa. Maakunnalliset tai seudulliset maankäyttökysymykset on ratkaistava lähtökohtaisesti maakuntakaavassa. Maakunnan liiton tulee huolehtia tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta, kaavan pitämisestä ajan tasalla sekä kehittämisestä. 

Kunnissa laadittavien yleiskaavojen tarkoituksena on kunnan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen. Kunnilla on mahdollisuus laatia myös yhteinen yleiskaava maankäytön yleispiirteiseksi ohjaamiseksi ja toimintojen yhteensovittamiseksi. 

Alueidenkäytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista sekä muuta maankäyttöä muun muassa paikallisten olosuhteiden mukaan. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään.  

Maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n mukaan rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Rakennusluvan piiriin kuuluvat myös ne korjaus- ja muutostyöt, jotka ovat verrattavissa rakennuksen rakentamiseen tai sen kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen. Rakennukselle on ominaista kiinteä, pitkäaikaisesti paikallaan pidettävä rakenne, jolla myös on maisemaan tai kaupunkikuvaan vaikuttava merkitys.  

Rakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea lain 126 §:n mukainen toimenpidelupa sellaisten rakennelmien ja laitosten, kuten maston, säiliön ja piipun pystyttämiseen, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta. Toimenpidelupa tarvitaan lisäksi sellaisen rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan. 

Rakennusluvan ja toimenpideluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Lupamenettelystä säädetään lain 19 luvussa ja tarkemmin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa. 

Naapurin kuuleminen rakennuslupa-asiassa on pääsääntö. Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Yleensä hakija itse kuulee naapuria. Viranomainen voi myös suorittaa kuulemisen joissakin tapauksissa. Rakennuspaikalla on tarvittaessa suoritettava katselmus rakennuksen ympäristöön soveltuvuuden selvittämiseksi, rakentamisen vaikutusten arvioimiseksi ja naapureiden kuulemiseksi. Katselmuksen ajasta on annettava tieto hakijalle sekä naapureina olevien kiinteistöjen haltijoille. 

Rakennusluvan myöntämisen edellytykset ovat osin maisemallisia, osin teknisiä. Lupapäätöksessä on lausuttava luvan edellytyksistä sekä annettava tarpeelliset lupamääräykset, esimerkiksi teollisen toiminnan melueristyksistä, jätehuollon järjestämisestä, rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista. 

Lain 132 §:ssä säädetään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupahakemusten ja ilmoitusten suhteesta YVA-lain velvoitteisiin. Jos rakentamisesta tai muusta maankäyttö- ja rakennuslain mukaan luvanvaraisesta tai viranomaishyväksyntää vaativasta toimenpiteestä on laadittava YVA-lain mukainen arviointiselostus, se tulee liittää maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyyn lupahakemukseen tai ilmoitukseen. 

Jos rakennuslupaa haetaan luonnonsuojelulain mukaiselle valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävälle luonnonsuojelun kannalta merkittävälle alueelle tai alueelle, joka maakuntakaavassa on varattu virkistys- tai suojelualueeksi, hakemuksesta on pyydettävä ELY-keskuksen lausunto. Jos rakentamisen tarkoittamaan toimintaan tarvitaan ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädetty lupa, rakennuslupa-asian ratkaisemista voidaan lykätä, kunnes ympäristölupa-asia on ratkaistu, jos se rakennuksen käyttömahdollisuudet tai aiotun toiminnan ympäristövaikutukset huomioon ottaen on perusteltua. 

Lain 199 §:ssä säädetään valtioiden rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista. Sen mukaan kaavan ympäristövaikutuksia arvioitaessa edellytetään yhteistyötä toisen valtion kanssa. Kaavaa laativan maakunnan liiton tai kunnan tulee toimittaa ennen kaavan hyväksymistä ympäristöministeriölle ja ELY-keskukselle sopimuksen mukaista toiselle valtiolle ilmoittamista varten tarpeelliset tiedot. Ministeriö huolehtii toiseen valtioon kohdistuvista ilmoitus- ja neuvottelutehtävistä. 

Luonnonsuojelulaki 

Luonnonsuojelulaki (1096/1996) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.  

Lain tavoitteena on muun muassa luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen sekä luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen.  

Luonnonsuojelulain 10 lukuun sisältyy Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoa koskevat erityissäännökset. Hankkeiden ja suunnitelmien arvioinnista säädetyn 65 §:n mukaan on hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan asianmukaisella tavalla arvioitava vaikutukset, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 –verkostoon (Natura-arviointi). Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. 

Edellä mainittu vaikutusten arviointi voidaan lain 65 §:n 1 momentin mukaisesti tehdä osana YVA-laissa tarkoitettua arviointimenettelyä. Jos vaikutusten arviointi tehdään osana ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, katsotaan Natura-arviointi hoidetuksi sitä kautta. Jos hankkeeseen tai suunnitelmaan ei sovelleta mainittua lakia, on luonnonsuojelulain mukainen Natura-arviointi tehtävä erillisenä arviointina. Natura-arvioinnissa hankkeen tai suunnitelman vaikutukset luonnonsuojelualueeseen arvioidaan hyväksyttävällä menetelmällä ja tulosten on käytävä selvästi ilmi asiakirjoista. Menettelyllisesti Natura-arviointi voi olla muotoihin ja menettelytapoihin sidottua ympäristövaikutusten arviointimenettelyä kevyempi. 

Ympäristönsuojelulaki 

Uusi ympäristönsuojelulaki tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 2014.  

Ympäristönsuojelulaki on keskeinen ympäristön pilaantumisen torjuntaa koskeva säädös. Lain 1 §:n mukaan lain tavoitteena on: 

ehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa, ehkäistä ja vähentää päästöjä sekä poistaa pilaantumisesta aiheutuvia haittoja ja torjua ympäristövahinkoja; 

turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, tukea kestävää kehitystä sekä torjua ilmastonmuutosta;  

edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta ja ehkäistä jätteistä aiheutuvia haitallisia vaikutuksia;  

tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena; sekä 

parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. 

Lain 6 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus). Lain 2 luvussa säädetään myös muista yleisistä velvollisuuksista, periaatteista ja kielloista. 

Ympäristönsuojelulaki sisältää laaja-alaiset valtuussäännökset valtioneuvoston asetusten antamiseen ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. 

Lain 3 luvussa säädetään viranomaisista ja niiden tehtävistä. Lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat ympäristöministeriölle. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ohjaa ja edistää ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettujen tehtävien hoitamista alueellaan, valvoo niiden säännösten noudattamista sekä käyttää osaltaan ympäristönsuojelun yleisen edun puhevaltaa. ELY-keskus myös tukee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimintaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.  

Aluehallintovirasto toimii valtion ympäristölupaviranomaisena ja tukee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimintaa toimialaansa kuuluvissa asioissa. 

Kunnalle kuuluvista ympäristönsuojelulain mukaisista lupa- ja valvontatehtävistä huolehtii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Lain mukaisia yleisiä valvontaviranomaisia ovat ELY-keskukset sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Laissa säädetään myös muista valvontaviranomaisista sekä asiantuntijaviranomaisista ja -laitoksista.  

Toimintojen luvanvaraisuudesta säädetään lain 4 luvussa ja lain liitteessä 1. Lain 27 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava ympäristölupa. Lupahakemuksen sisällöstä säädetään ympäristönsuojelulaissa ja -asetuksessa. 

Ympäristöluvan tarkoituksena on selvittää edellytykset sijoittaa toiminta suunniteltuun paikkaan ottaen huomioon alueen luonnonolosuhteet, maankäyttö sekä toiminnan vaikutukset terveyteen ja ympäristöön. Luvassa annetaan lähes aina päästörajoituksia ja muita määräyksiä toiminnasta aiheutuvien riskien ja haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että toiminnasta aiheutuva haitta tai riski terveydelle ja ympäristölle on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista riittävässä määrin ehkäistä. Lupa annetaan tiettyyn paikkaan sijoittuvalle toiminnalle, eikä sijoittaminen saa olla asemakaavan vastaista. 

Ympäristönsuojelulaissa myös säädetään ympäristölupahakemuksesta pyydettävistä lausunnoista. Lupaviranomainen voi hankkia myös muita asiaan liittyviä tarpeellisia selvityksiä. 

Ennen asian ratkaisemista on varattava niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), tilaisuus tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta. Muille kuin asianosaisille on varattava tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Lupaviranomaisen on asetettava hakemusasiakirjat julkisesti nähtäville ja tiedotettava lupahakemuksesta tarpeellisessa laajuudessa pääsääntöisesti kuuluttamalla siitä vähintään 30 päivän ajan. Kuulutuksesta on annettava erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee. 

Ympäristölupahakemukseen on liitettävä ympäristönsuojelulain 39 §:n 2 momentin mukaisesti YVA-lain mukainen arviointiselostus sekä yhteysviranomaisen antama lausunto arviointiselostuksesta. Hakemukseen on lisäksi tarvittaessa liitettävä luonnonsuojelulain 65 §:ssä tarkoitettu Natura-arviointi. 

Lupapäätöksestä säädetään lain 8 luvussa. Lain 83 §:n 2 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn piiriin kuuluvien hankkeiden lupapäätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon lupaharkinnassa. 

Vesilaki 

Uusi vesilaki (587/2011) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.  

Luvanvaraisista vesitaloushankkeista säädetään lain 3 luvussa. Luvan tarve määräytyy joko hankkeen vaikutusten tai laitosluettelon perusteella. Hankkeella on oltava vesilain 3 luvun 2 §:n mukaan lupa, jos siitä aiheutuu lainkohdassa tarkoitettu muutos vesistössä tai pohjavedessä ja mainitusta muutoksesta seuraa yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Jos kyse on vesilain 3 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta hankkeesta, lupa on oltava hankkeen vaikutuksista riippumatta.  

Vesilain mukaisessa lupamenettelyssä ratkaistaan hankkeen toteuttamisen edellytykset ja järjestetään hankkeesta johtuvat yksityisoikeudelliset suhteet. Jos hakija ei omista hankkeen edellyttämää aluetta tai hallitse sitä pysyvällä käyttöoikeudella, luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalle myönnetään oikeus alueen käyttämiseen tai että hakija esittää luotettavan selvityksen siitä, miten oikeus alueeseen järjestetään. 

Lupahakemukseen on liitettävä 11 luvun 3 §:n mukaan muun muassa yksityiskohtainen suunnitelma hankkeesta, selvitys hankkeen tarkoituksesta ja vaikutuksista sekä arvio hankkeen hyödyistä ja edunmenetyksistä. Jos hakemus koskee luvan myöntämistä YVA-laissa tarkoitetulle hankkeelle, hakemusasiakirjoihin on liitettävä YVA-lain mukainen arviointiselostus. Siltä osin kuin selostukseen sisältyvät vesilain säännösten soveltamiseksi tarpeelliset tiedot ympäristövaikutuksista, tätä selvitystä ei ole esitettävä uudelleen. Hakemukseen on tarvittaessa liitettävä luonnonsuojelulain 65 §:ssä tarkoitettu arviointi (Natura-arviointi). 

Luvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä säädetään 3 luvun 4 §:ssä.  

Lupapäätöksessä annetaan 3 luvun 10 §:n mukaan tarpeelliset määräykset hankkeesta ja sen toteuttamisesta aiheutuvien haittojen välttämisestä.  

Vesilain mukaisena lupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto. 

Hakemuksesta on pyydettävä lausunto 11 luvun 6 §:n mukaan siltä valtion valvontaviranomaiselta, jonka toimialueella hankkeen vaikutukset saattavat ilmetä, sekä asianomaisilta yleistä etua valvovilta viranomaisilta, jollei lausunnon pyytäminen näiltä ole ilmeisen tarpeetonta. Yhteiskunnan kannalta tärkeästä hankkeesta, jolla on valtakunnallista merkitystä ja josta voi aiheutua huomattavia tai laajalle ulottuvia haitallisia vaikutuksia, on pyydettävä lausunto valtioneuvostolta. Lupaviranomaisen on lisäksi pyydettävä lausunto kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta niissä kunnissa, joissa hakemuksen tarkoittaman hankkeen vaikutukset saattavat ilmetä, sekä hakemuksen tarkoittaman hankkeen sijaintialueen kunnalta ja tarvittaessa hankkeen vaikutusalueen kunnilta. 

Lupaviranomaisen on ennen asian ratkaisemista varattava niille, joiden oikeutta, etua tai velvollisuutta asia saattaa koskea, tilaisuus tehdä muistutuksia asiasta. Muille kuin asianosaisille on ennen asian ratkaisua varattava tilaisuus ilmaista mielipiteensä. 

Hakemuksesta on tiedotettava kuulutuksella. 

Päätöksen sisällöstä säädetään 11 luvun 21 §:ssä. Jos hakemus koskee YVA-laissa tarkoitettua hanketta, päätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon. 

Maa-aineslaki  

Maa-aineslaki (555/1981) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1982. 

Lain tavoitteena on ainesten otto ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla. Maa-aineslakia sovelletaan lain 1 §:n mukaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen poiskuljetettavaksi taikka paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi. Maa-aineslakia ei kuitenkaan sovelleta lain 2 §:n perusteella kaivoslakiin perustuvaan ainesten ottamiseen tai rakentamisen yhteydessä irrotettujen ainesten ottamiseen ja hyväksikäyttöön, kun toimenpide perustuu viranomaisen antamaan lupaan tai hyväksyntään. Maa-aineslakia ei sovelleta myöskään sellaiseen ainesten ottamiseen vesialueella, johon tarvitaan vesilain mukainen lupa. 

Viranomaisista ja niiden tehtävistä säädetään lain 4 a §:ssä. Ympäristöministeriölle kuuluu lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen. ELY-keskus ohjaa ja valvoo lain mukaista toimintaa alueellaan. Kunnan tehtävänä on ohjata ja valvoa maa-ainesten ottamista kunnassa. Luvan ainesten ottamiseen myöntää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.  

Toiminnan luvanvaraisuudesta säädetään lain 4 §:ssä, jonka mukaan ainesten ottamiseen on saatava lupa. Luvan hakemismenettelystä ja hakemuksessa esitettävistä tiedoista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa maa-ainesten ottamisesta (926/2005). 

Lupaa haettaessa on lain 5 §:n mukaan esitettävä ottamissuunnitelma ainesten ottamisesta ja ympäristön hoitamisesta sekä alueen myöhemmästä käyttämisestä, mikäli se on mahdollista. Ainesten ottamista koskevaan lupaan on liitettävä lain 11 §:n mukaan määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi, mikäli nämä seikat eivät käy ilmi ottamissuunnitelmasta.  

Lain 13 §:ään ja edellä mainitun asetuksen 3 §:ään sisältyvät säännökset kuulemisesta.  

Lupaviranomaisen on pyydettävä lausunto ELY-keskukselta, jos alueella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä luonnonsuojelun kannalta, jos alueella on merkitystä vesiensuojelun kannalta, tai jos ainesten ottaminen vaikuttaa välittömästi toisen kunnan alueeseen. Lisäksi harkinnanvaraisen lausunnon pyytäminen saattaa tulla kysymykseen maa-ainesasetuksen 4 §:ssä säädetyissä tilanteissa. 

Luvan myöntämisen edellytykset on määritelty lain 6 §:ssä. Jos hankkeeseen sovelletaan YVA-lakia, päätöksestä on käytävä ilmi, miten mainitun lain mukainen arviointi on otettu huomioon.  

Heinäkuun alussa 2016 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain muutoksella (423/2015) ja maa-aineslain muutoksella (424/2015) sulautui maa-aineslain mukainen lupamenettely osin ympäristölupamenettelyyn. Sen mukaisesti sellaisen maa-ainesten ottamishankkeen, joka tarvitsee sekä ympäristönsuojelulain että maa-aineslain mukaisen luvan, lupahakemukset käsitellään ympäristönsuojelulain mukaisessa menettelyssä. Yksinomaan maa-aineslain mukaista lupaa edellyttävä hanke käsitellään edelleenkin maa-aineslain mukaisessa menettelyssä. 

Kaivoslaki 

Uusi kaivoslaki (621/2011) tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2011.  

Lain tarkoituksena on edistää kaivostoiminnan ja malminetsinnän harjoittamista yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Kaivoslaki muodostaa kaivostoiminnan harjoittamisen ja kaivosturvallisuuden perusnormiston. 

Kaivoslain mukaisena kaivosviranomaisena toimii Turvallisuus- ja kemikaalivirasto.  

Kaivoksen perustamiseen ja kaivostoiminnan harjoittamiseen tarvitaan lain 16 §:n mukaisesti kaivoslupa. Lupahakemukseen on liitettävä lain 34 §:n mukaisesti tarvittaessa YVA-lain mukainen arviointiselostus ja selvitys luonnonsuojelulain 65 §:ssä tarkoitetusta arvioinnista (Natura-arviointi). Lupahakemuksessa on esitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen ja luotettava selvitys muun muassa toiminnan ympäristö- ja muista vaikutuksista ottaen huomioon suunniteltujen toimenpiteiden laatu ja laajuus, elleivät vaaditut tiedot sisälly edellä mainittuun arviointiselostukseen. 

Lain 6 luku sisältää laajan lupaharkintasäännöstön. Kaivosluvassa on annettava yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi tarpeelliset määräykset. 

Lupapäätöksen sisällöstä säädetään lain 56 §:ssä. Jos hankkeeseen sovelletaan YVA-lakia, lupapäätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon lupaharkinnassa. 

Ydinenergialaki 

Ydinenergialaki (990/1987) tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1988. 

Ydinenergialaki sisältää ydinenergian käyttöön liittyvät yleiset periaatteet sekä säännökset ydinenergian käytön turvallisuudesta, ydinjätehuollon toteuttamisesta, ydinenergian käytön luvanvaraisuudesta ja valvonnasta sekä toimivaltaisista viranomaisista. Ydinenergian käytöllä tarkoitetaan ydinenergialain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa, joka kattaa kaikki ydinenergiaan ja sen tuottamiseen liittyvät toiminnot uraanin tai toriumin tuotantoon tähtäävästä kaivos- ja rikastustoiminnasta aina ydinjätteiden loppusijoitukseen. Lakia tarkentavia säännöksiä on annettu ydinenergia-asetuksella (161/1988).  

Ydinenergian käyttö on 8 §:n mukaan kielletty ilman ydinenergialain mukaista lupaa. 

Ydinenergialaki sisältää viittauksia ympäristövaikutusten arviointiin 4 luvussa, jossa säädetään periaatepäätöksestä, sekä 5 luvussa, jossa säädetään lupamenettelystä. Ydinenergialain 13 §:n mukaan hakijan on ennen periaatepäätöksen tekemistä julkistettava [kauppa- ja teollisuusministeriön] tarkastama, sen ohjeiden mukaisesti laadittu yleispiirteinen selvitys laitoshankkeesta, laitoksen arvioidusta ympäristövaikutuksista ja sen turvallisuudesta siten, että selvitystä on yleisesti saatavilla.  

Ydinenergialain 19 §:n mukaan lupa ydinlaitoksen rakentamiseen voidaan myöntää, jos pykälässä luetellut kaikki edellytykset täyttyvät, mukaan lukien vaatimus että, ydinlaitoksen sijoituspaikka on toiminnan turvallisuuden kannalta tarkoituksenmukainen ja ympäristönsuojelu on otettu asianmukaisesti huomioon toiminnan suunnittelussa. Samoin 20 §:n mukaan lupa ydinlaitoksen käyttämiseen voidaan myöntää kun lupa sen rakentamiseen on myönnetty ja muiden vaatimusten ohella, jos ydinlaitos ja sen käyttäminen täyttävät ydinenergialain mukaiset turvallisuutta koskevat vaatimukset ja työntekijöiden ja väestön turvallisuus sekä ympäristönsuojelu on otettu asianmukaisesti huomioon. 

Ydinenergia-asetuksessa on tarkempia säännöksiä lupahakemuksesta sekä hakemukseen liitettävistä selvityksistä. Valtioneuvoston periaatepäätöstä koskevaan hakemukseen on asetuksen 24 §:n mukaan liitettävä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisesti laadittu arviointiselostus ja yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksesta sekä selvitys suunnitteluperusteista, joita hakija aikoo noudattaa ympäristövahinkojen välttämiseksi ja ympäristörasituksen rajoittamiseksi. 

Rakentamislupahakemukseen on ydinenergia-asetuksen 32 §:n mukaan liitettävä selvitys ydinlaitoksen ympäristövaikutuksista sekä selvitys suunnitteluperusteista, joita hakija aikoo noudattaa ympäristövahinkojen välttämiseksi ja ympäristörasituksen rajoittamiseksi. Käyttölupahakemukseen on asetuksen 34 §:n mukaan samoin liitettävä selvitys toimenpiteistä ydinlaitoksen ympäristörasituksen rajoittamiseksi. 

Haettaessa muutosta ydinlaitoksen rakentamis- tai käyttölupaan, ydinenergia-asetuksen 40 §:n mukaan on soveltuvin osin noudatettava samoja säännöksiä kuin uutta lupaa haettaessa. 

Yleisön kuulemisesta säädetään ydinenergialain 13 §:ssä, jonka mukaan [kauppa- ja teollisuusministeriön] on varattava ydinlaitoksen lähiympäristön asukkaille ja kunnille sekä paikallisille mahdollisuus ennen periaatepäätöksen tekemistä esittää kirjallisesti mielipiteensä hankkeesta. Ministeriön on lisäksi laitoksen suunnitellulla sijaintipaikkakunnalla järjestettävä tarkemmin määräämällään tavalla julkinen tilaisuus, jossa asiasta voidaan esittää suullisesti tai kirjallisesti mielipiteitä, jotka on saatettava valtioneuvoston tietoon. Tarkemmat yksityiskohtaiset säännökset yleisestä kuulemisesta sekä ministeriön ilmoitusvelvollisuudesta, joka koskee ydinlaitoshankkeen vireilläoloa, sisältyvät ydinenergia-asetuksen 27, 28 sekä 29 §:iin. 

Maantielaki 

Maantielaki (503/2005) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006 ja samalla kumottiin laki yleisistä teistä (243/1954).  

Laki koskee valtion ylläpitämien yleistä liikennettä välittämään tarkoitettujen teiden eli maanteiden suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa. Lain tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää liikkumis- ja kuljetustarpeiden vaatimia toimivia, turvallisia ja kestävää kehitystä edistäviä maantieyhteyksiä osana liikennejärjestelmää sekä turvata osallistumismahdollisuudet tieratkaisuja koskevaan suunnitteluun toteuttamalla ja edistämällä hyvää hallintoa ja oikeusturvaa maanteitä koskevissa asioissa. 

Lain 10 §:n mukaan tienpitäjä on valtio ja 11 §:n mukaan tienpitoviranomainen on toimivaltainen ELY-keskus. 

Maantien rakentaminen perustuu lain mukaisiin yleis- ja tiesuunnitelmiin. Suunnitelman laatimisvelvollisuus koskee tietyin edellytyksin myös maantien parantamista. Suunnitelmien laatimisesta vastaa tienpitoviranomainen ja niiden hyväksymisestä Liikennevirasto (eräissä tapauksissa hyväksyjänä on liikenne- ja viestintäministeriö). Yleissuunnitelmassa on lain 19 §:n mukaan esitettävä selvitys maantien tarpeellisuudesta ja tutkituista vaihtoehdoista, tien liikenteelliset ja tekniset perusratkaisut, tien likimääräinen sijainti, tien arvioidut vaikutukset ja mahdollisuudet haitallisten vaikutusten poistamiseksi tai vähentämiseksi. Tiesuunnitelman sisällöstä säädetään lain 22 §:ssä. Suunnitelmassa on osoitettava tien sijainti ja korkeusasema sekä poikkileikkaus. Tiesuunnitelmaan on liitettävä arvio tien vaikutuksista sekä esitettävä ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeen tien haitallisten vaikutusten poistamiseksi tai vähentämiseksi. Hyväksytty tiesuunnitelma oikeuttaa siinä osoitettujen alueiden ja oikeuksien lunastamiseen. 

Lain 27 §:n mukaan yleis- ja tiesuunnitelmaa laadittaessa on kiinteistön omistajille ja muille asianosaisille sekä niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, varattava mahdollisuus osallistua suunnitelman valmisteluun, arvioida suunnitelman vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiassa. Suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville kuntaan 30 päivän ajaksi ja niitä kohtaan voi esittää muistutuksia. Suunnitelmasta pyydetään lausunnot vaikutusalueen maakunnan liitoilta ja kunnilta sekä myös muilta viranomaisilta, jos se on päätösharkinnassa tarpeen. 

Lain 18 §:n mukaan yleissuunnitelma on aina laadittava sellaisissa hankkeissa, joihin sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 2 luvun mukaista arviointimenettelyä. Lain 29 §:n mukaan YVA- laissa tarkoitettua tiehanketta koskevaan yleissuunnitelmaan on liitettävä kyseisen lain mukainen arviointiselostus. Yleis- ja tiesuunnitelmasta on käytävä ilmi, miten selostus on otettu suunnitelmassa huomioon. Kun yleissuunnitelmaan on sovellettu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä, ei sitä enää sovelleta yleissuunnitelman mukaisen tiesuunnitelman laatimiseen. 

Ratalaki 

Ratalaki (110/2007) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.  

Laki koskee rautateiden suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa. Lakia sovelletaan valtion hallinnoimaan rataverkkoon ja määrätyiltä osin myös yksityisraiteisiin. Lain tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää rautateiden henkilö- ja tavaraliikenteen vaatimia toimivia, turvallisia ja kestävää kehitystä edistäviä rautatieyhteyksiä osana liikennejärjestelmää. Tarkoituksena on myös turvata rautateiden ylläpitäminen, kehittäminen ja rakentaminen valtakunnan eri osia yhdistävänä liikennemuotona sekä turvata osallistumismahdollisuudet rautatieliikenneratkaisuja koskevaan suunnitteluun toteuttamalla ja edistämällä hyvää hallintoa ja oikeusturvaa rataverkkoa koskevissa asioissa. 

Lain 7 §:n mukaan Liikennevirasto toimii radanpitoviranomaisena ja hallinnassaan olevan rataverkon radanpitäjänä. 

Rautatien rakentaminen perustuu ratalain mukaisiin yleis- ja ratasuunnitelmiin. Suunnitelmien laatimisesta ja hyväksymisestä vastaa Liikennevirasto (eräissä tapauksissa hyväksyjänä on liikenne- ja viestintäministeriö). 

Yleissuunnitelmassa on lain 12 §:n mukaan esitettävä selvitys rautatien rakentamisen tai rataverkon kehittämisen tarpeellisuudesta sekä tutkituista vaihtoehdoista, radan liikenteelliset ja tekniset perusratkaisut, rautatiealueen likimääräinen sijainti sekä rautatiealueen ja rautatieliikenteen arvioidut vaikutukset. Yleissuunnitelmassa on lisäksi esitettävä mahdollisuudet haitallisten vaikutusten poistamiseksi tai vähentämiseksi sekä alustava kustannusarvio. Ratasuunnitelmassa esitetään lain 15 §:n mukaan rautatie ja sen sijainti, käyttö eri tarkoituksiin, korkeusasema, poikkileikkaus ja kuivatus sekä suunnitellut eritasoristeykset, tasoristeykset ja kulkuyhteydet. Ratasuunnitelmaan on liitettävä arvio rautatien vaikutuksista sekä esitettävä ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeen radan rakentamisen tai junaliikenteen haitallisten vaikutusten poistamiseksi tai vähentämiseksi. Hyväksytty ratasuunnitelma oikeuttaa siinä osoitettujen alueiden ja oikeuksien lunastamiseen. 

Lain 22 §:n mukaan yleis- ja ratasuunnitelmaa laadittaessa on kiinteistön omistajille ja muille asianosaisille sekä niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, varattava mahdollisuus osallistua suunnitelman valmisteluun, arvioida suunnitelman vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiassa. Suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville kuntaan 30 päivän ajaksi ja niitä kohtaan voi esittää muistutuksia. Suunnitelmasta pyydetään lausunnot vaikutusalueen maakunnan liitoilta ja kunnilta sekä myös muilta viranomaisilta, jos se on päätösharkinnassa tarpeen. 

Lain 11 §:n mukaan yleissuunnitelma on aina laadittava sellaisissa hankkeissa, joihin sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 2 luvun mukaista arviointimenettelyä. Lain 24 §:n mukaan YVA-laissa tarkoitettua ratahanketta koskevaan yleissuunnitelmaan on liitettävä kyseisen lain mukainen arviointiselostus. Yleis- ja tiesuunnitelmasta on käytävä ilmi, miten selostus on otettu suunnitelmassa huomioon. Kun yleissuunnitelmaan on sovellettu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä, ei sitä enää sovelleta yleissuunnitelman mukaisen ratasuunnitelman laatimiseen. 

Ilmailulaki 

Ilmailulaki (864/2014) tuli voimaan 13 päivänä marraskuuta 2014. Lailla kumottiin vastaavanniminen laki (1194/2009). Ilmailulailla säännellään ilmailua Suomessa ja ilmailua suomalaisella ilma-aluksella Suomen ulkopuolella. Laissa säädetään muun muassa ilma-aluksia ja niiden henkilöstöä samoin kuin ilmailua palvelevaa maahenkilöstöä koskevista turvallisuus- ja kelpoisuusvaatimuksista, ilmailun luvista ja rekistereistä, lentopaikoista ja maalaitteista, lentoasemien maahuolinnasta, siviili-ilmailun turvaamisesta, lennonvarmistuksesta, ilmailuonnettomuuksien tutkinnasta, ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelusta sekä seuraamuskäytännöistä. 

Ilmailulain mukaisena toimivaltaisena viranomaisena toimii Liikenteen turvallisuusvirasto.  

Lain 79 §:ssä säädetyn mukaan lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan alueen rakentamiseen on saatava rakentamislupa muutamia säännöksessä lueteltuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Lupavelvoite koskee myös lentopaikan tai muun ilmailua palvelevan alueen muutoksia, joilla saattaa olla vaikutuksia lentoturvallisuuteen tai merkittäviä vaikutuksia maisemakuvaan. Rakentamisluvan myöntää Liikenteen turvallisuusvirasto. Valtioneuvosto voi yksittäistapauksessa pidättää rakentamislupaa koskevan asian ratkaistavakseen.  

YVA-asetuksen 6 §:n mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan lentokenttien rakentamiseen, kun pääkiitorata on vähintään 2 100 metriä pitkä. 

Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta  

Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettu laki (603/1977) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1978. 

Lain 3 §:n mukaan lunastamalla voidaan hankkia kiinteää omaisuutta taikka pysyvä tai määräaikainen erityinen oikeus, rajoittaa pysyvästi tai määräajaksi oikeutta käyttää tai vallita kiinteää omaisuutta taikka erityistä oikeutta sekä lakkauttaa erityinen oikeus. 

Lain 4 §:n mukaan lunastaa saadaan, kun yleinen tarve sitä vaatii. Lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla taikka jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty. 

Lunastusluvan antaa hakemuksesta valtioneuvosto yleisistunnossaan. Jos lunastuslupaa haetaan rautatien, voimansiirtolinjan, maakaasulinjan muun näihin verrattavan yrityksen rakentamista varten, eikä luvan antamista vastusteta tai kysymys on yleisen ja yksityisen edun kannalta vähemmän tärkeästä lunastuksesta, luvan voi antaa myös Maanmittauslaitos. 

YVA-laissa tarkoitettua hanketta koskevaan lunastuslupahakemukseen on liitettävä YVA-lain mukainen arviointiselostus. Siltä osin kuin selostukseen sisältyy tämän lain soveltamiseksi tarpeelliset tiedot ympäristövaikutuksista, ei samaa selvitystä vaadita uudestaan.  

Lain 8 §:n mukaan lunastettavan kiinteän omaisuuden omistajalle ja käyttöoikeuden haltijalle on, jollei hakija näytä heidän kirjallisesti suostuneen lunastukseen, ennen lunastusluvan antamista varattava tilaisuus antaa määräajassa lausuntonsa asiasta. Lain 9 §:n mukaan jos lunastus tapahtuu voimansiirtolinjan, maakaasuverkoston tai muun näihin verrattavan yrityksen rakentamista varten, voidaan kiinteän omaisuuden omistajien ja käyttöoikeuden haltijoiden kuuleminen järjestää siten, että hakija varaa niille omistajille ja haltijoille, joiden etua ja oikeutta asia koskee, mahdollisuuden lausua mielipiteensä hankkeesta kussakin kunnassa järjestettävässä kokouksessa. 

Sähkömarkkinalain ja maakaasumarkkinalain mukaisissa hankeluvissa ei määrätä johdon tai putken reittiä. Johdon tai putken tarvitsema alue hankitaan useimmissa tapauksissa lunastuslupamenettelyssä. Myös vapaaehtoinen sopiminen maanomistajien kanssa on mahdollista, mutta sitä ei käytetä usein, koska johto- tai putkireiteillä on lähes aina hyvin suuri määrä maanomistajia. 

Lain 84 §:n mukaan ennen lunastuksen toimeenpanoa voidaan myöntää lupa lunastuksen kohteeksi aiotun alueen tutkimiseen. Tutkimustyössä ei toisen oikeuteen saa puuttua enempää kuin tutkimuksen tuloksen saavuttamiseksi on välttämätöntä, eikä omistajalle tai oikeudenhaltijalle saa aiheuttaa tarpeetonta häiriötä. Lupapäätöksessä on tarvittaessa yksilöitävä, millaisiin toimenpiteisiin lupa on annettu ja millaisia rajoituksia työn suorittamisessa on noudatettava. Luvan tutkimuksen suorittamiseen antaa Maanmittauslaitos. Lupa-asiaa käsiteltäessä voidaan asiasta antaa asianosaisille tieto hallintolain 62 §:ssä tarkoitettuna yleistiedoksiantona. Jos kuitenkin on ilmeistä, että tutkimustyö vaikeuttaisi merkittävästi jonkin kiinteistön käyttöä, on tällaisen kiinteistön omistajalle tai haltijalle annettava tieto hakemuksesta hallintolain 59 §:ssä tarkoitettuna tavallisena tiedoksiantona. 

Laki eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden lunastusluvasta  

Laki eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden lunastusluvasta (768/2004, jäljempänä lunastuslupalaki) tuli voimaan 30 päivänä marraskuuta 2004. Lunastuslupalaki säädettiin Århusin yleissopimuksen velvoitteiden panemiseksi täysimääräiseksi täytäntöön. Yleissopimuksessa tarkoitetuista hankkeista suurin osa kuului jo ennestään ympäristöllisten lupamenettelyiden piiriin. Lunastuslupalain 2 §:ssä tarkoitettujen johtojen sijoittamisen osalta asia ratkaistiin edellyttämällä näiden käsittelyä lunastuslupamenettelyssä. Asian käsittelyssä noudatetaan lunastuslain ja lunastuslupalain säännöksiä. Menettelyn täydentävä luonne ilmenee lunastuslupalain 3 §:stä, jonka mukaan menettelyä ei sovelleta, jos hankkeen toteuttaminen perustuu kaikilta osin maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen oikeusvaikutteiseen kaavaan, jossa hankkeen sijainti ja suhde muuhun alueiden käyttöön on selvitetty. 

Sähkömarkkinalaki 

Sähkömarkkinalaki (588/2013) tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 2013. 

Sähkömarkkinalain 14 §:n mukaan nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamista koskevaa hanketta varten on saatava hankelupa. Hankelupaa ei kuitenkaan tarvita kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköjohdon rakentamiseen. Lupaviranomainen on Energiavirasto lukuun ottamatta valtakunnan rajat ylittäviä sähköjohtoja, joiden osalta lupaviranomainen on työ- ja elinkeinoministeriö. 

Lain 15 §:n mukaan hankelupahakemuksessa esitettävistä tiedoista ja selvityksistä säädetään valtioneuvoston asetuksella. YVA-laissa tarkoitettua hanketta koskevaan hakemukseen on liitettävä YVA-lain mukainen arviointiselostus. Hankelupaan voidaan liittää luvan edellytysten kannalta tarpeellisiksi katsottuja ehtoja. Lupapäätöksestä on 14 §:n mukaisesti käytävä ilmi, miten YVA-lain mukainen arviointi on otettu huomioon. 

Hankelupaa haettaessa sähköjohdon yksityiskohtainen reitti ei yleensä ole vielä tiedossa. Mahdollisia reittivaihtoehtoja voi tässä vaiheessa olla myös useampia. Hankeluvassa ei määrätä sähköjohdon reittiä, vaan se tapahtuu erikseen johtoreitin käyttöoikeuden hankinnan yhteydessä. Useimmissa tapauksissa suurjännitejohtojen johtoreitin käyttöoikeuden hankinta tapahtuu kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain mukaisessa lunastusmenettelyssä.  

Sähkömarkkinalain 17 §:ään sisältyy suurjännitteisten sähköjohtojen reitinmääritystä ja johtoalueen käyttöoikeuden hankintaa koskeva erityissäännös, joka edellyttää kunnan suostumuksen nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon reitille, jos oikeutta sähköjohdon sijoittamiseen ei perusteta kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain mukaisessa lunastusmenettelyssä ja sähköjohto rakennetaan muualle kuin kaavassa tätä varten varatulle alueelle. Kunta ei saa evätä suostumusta tai asettaa sen myöntämiselle ehtoja ilman alueiden käytön suunnitteluun tai ympäristönäkökohtiin liittyviä taikka muihin seikkoihin perustuvia päteviä syitä, jos epäämisestä tai ehdoista aiheutuu sähkönsiirron turvaamiselle tai hakijalle kohtuutonta haittaa. 

Laissa ei ole erillisiä säännöksiä asianosaisten kuulemismenettelystä. Kuulemiseen sovelletaan siten hallintolain säännöksiä. 

Maakaasumarkkinalaki  

Maakaasumarkkinalaki (508/2000) tuli voimaan 1 päivänä elokuuta 2000. 

Maakaasumarkkinalain 6 luvun 5 §:n mukaan maan rajan ylittävän maakaasun siirtoputken rakentamiseen on haettava kirjallisesti hankelupaa työ- ja elinkeinoministeriöltä. Jos hakemus koskee YVA-laissa tarkoitettua hanketta, hakemukseen on liitettävä YVA-lain mukainen arviointiselostus. Hankelupaan voidaan liittää luvan edellytysten kannalta tarpeellisiksi katsottavia ehtoja. Lupapäätöksestä on kuitenkin käytävä ilmi, miten ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen arviointi on otettu huomioon. 

Hankelupaa haettaessa siirtoputken yksityiskohtainen reitti ei yleensä ole vielä tiedossa. Mahdollisia reittivaihtoehtoja voi tässä vaiheessa olla myös useampia. Hankeluvassa ei määrätä siirtoputken reittiä, vaan se tapahtuu erikseen johtoreitin käyttöoikeuden hankinnan yhteydessä. Useimmissa tapauksissa siirtoputken reitin käyttöoikeuden hankinta tapahtuu kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain mukaisessa lunastusmenettelyssä.  

Hankelupamenettelyn tarkoituksena on arvioida ennen kaikkea maan rajat ylittävien siirtoputkihankkeiden merkitystä maakaasujärjestelmän ja maakaasun siirtotarpeiden näkökulmasta. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että maan rajan ylittävän siirtoputken rakentaminen on maakaasumarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Lupaa myönnettäessä on otettava huomioon hankkeen merkitys maakaasun sisämarkkinoille. 

Laissa ei ole erillisiä säännöksiä asianosaisten kuulemismenettelystä. Kuulemiseen sovelletaan siten hallintolain säännöksiä. 

2.2  Käytäntö

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamismäärät 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan keskimäärin 30–50 hankkeeseen vuodessa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan vain ympäristövaikutuksiltaan suurimpiin hankkeisiin, jolloin pienen mittakaavan hankkeet jäävät soveltamisen ulkopuolelle. Vireille tulleiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen määrä on kasvanut lain voimaantulon alkuvuosista ja vaihtelee paljon myös vuosittain (kuva 1). 1990-luvulla vuosittain vireille tuli keskimäärin 20–30 arviointimenettelyä vuodessa, kun taas 2000-luvun alussa vireille tuli vuosittain 35–40 arviointimenettelyä ja 2008 jälkeen useimpina vuosina yli 40 arviointimenettelyä vuodessa. Eniten arviointimenettelyjä tuli vireille vuonna 2009 (72 kappaletta). 

Vuosina 1994-2014 vireille tulleiden arviointimenettelyjen yleisin hanketyyppi oli jätehuolto, joita oliyhteensä 157 hanketta, seuraavaksi yleisin oli luonnonvarojen otto ja käsittely (132 kpl) ja kolmanneksi yleisin oli energiantuotanto (130 kpl). Vähiten ympäristövaikutusten arviointimenettelyä oli sovellettu metsäteollisuushankkeisiin (1 kpl), metalliteollisuushankkeisiin (2 kpl), eläintenpitoon (6 kpl), vesistön rakentamiseen (7 kpl) ja vesihuoltoon (11 kpl). Jätehuollon lainsäädännön muutokset ja jätehuollon kehittyminen ovat vaikuttaneet näiden hankkeiden arviointimenettelyjen määrään. Viime vuosina energiapolitiikan muutokset ovat tuoneet paljon tuulivoimahankkeita ympäristövaikutusten arviointimenettelyn piiriin. 

Kaikkiaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä oli tullut vireille vuoden 2014 loppuun mennessä 717. Näistä päättyneitä oli 641, vireillä 60 ja keskeytettyjä 16. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen määrä vaihtelee ELY-keskuksittain. Eniten hankkeita oli tullut vireille Uudellamaalla, kaikkiaan 126 ja vähiten Etelä-Savossa, 20. Työ- ja elinkeinoministeriö toimii yhteysviranomaisena ydinlaitoshankkeissa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on sovellettu ydinlaitoshankkeisiin 11 kertaa. 

Kuva 1: Vuosina 1994-2014 vireille tulleet ympäristövaikutusten arviointimenettelyt hanketyypeittäin ja vuosittain. YVA-laki tuli voimaan syyskuussa 1994, mikä vaikuttaa sen vuoden vähäisempään menettelyjen määrään. 

Kuva 2: Vuosina 1994–2014 vireille tulleet ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja niiden jakautuminen hanketyyppeihin. 

Taulukko 1: Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksissa (YVA-laki 6 §). Aineistona on päätökset ajalta 1.9.2006–31.12.2013 (Perho, Juha, 2015. YVA-menettelyn soveltaminen yksittäistapauksissa –ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 6 §:n mukainen päätöksenteko ja hallintokäytäntö. Referee-artikkeli marraskuu 2015. Julkaistu Edilexissä 2.12.2015. HYPERLINK "http://www.edilex.fi/artikkelit/15922" www.edilex.fi/artikkelit/15922). 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksessa  

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan joko suoraan YVA-asetuksen hankeluettelon perusteella tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksellä yksittäistapauksessa. Ydinlaitoshankkeissa päätöksen tekee työ- ja elinkeinoministeriö. Yksittäistapauksessa on tehty vuoden 2013 loppuun mennessä 428 päätöstä, joista 130 hankkeeseen oli sovellettava arviointimenettelyä ja 295 hankkeeseen ei tullut soveltaa arviointimenettelyä. Päätökset ovat koskeneet useimmiten tuulivoiman rakentamista, luonnonvarojen ottoa ja käsittelyä tai eläintenpitoa.  

Päätöksentekomenettelyyn tulleista hankkeista noin 30 %:iin päädyttiin soveltamaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Päätöksentekoon päätyvät hankkeet ovat osin olleet melko pieniä tai vaikutuksiltaan vähäisiä, mikä selittää kielteisten päätösten suurta määrää. Suurin osayksittäistapauksessa tehtävistä päätöksistä perustuu hankkeesta vastaavan tekemään pyyntöön. Hankkeesta vastaava on näin ollen halunnut varmistaa hankkeensa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeellisuuden ennen lupamenettelyä. 

Kuva 3: YVA-menettelyn soveltaminen yksittäistapauksissa, vireilletulon tavat. Aineistona 396 päätöstä ajalta 1.9.2006–31.12.2013 (Perho, Juha, 2015). 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kesto 

Ympäristövaikutusten arviointimenettely jakautuu kahteen vaiheeseen, arviointiohjelma- ja arviointiselostusvaiheeseen. Arviointiohjelman ja –selostuksen käsittelyajat on laissa säädetty, arviointiohjelmavaiheessa 2-3 kuukautta ja arviointiselostusvaiheessa 3-4 kk. Käsittelyaika muodostuu kuulemisajasta ja yhteysviranomaisen lausunnon antamiseen varatusta ajasta. Arviointiohjelman ja ––selostuksen kuulemisajat ovat 30-60 päivää. Yhteysviranomaisella on yksi kuukausi arviointiohjelmalausunnon antamiseen ja kaksi kuukautta arviointiselostuslausunnon antamiseen kuulemisajan päättymisestä. Enimmillään viranomaiskäsittelyyn kuluva aika on näin ollen 7 kuukautta. Kun kestoon lasketaan mukaan hankkeesta vastaavan keskimääräinen arviointiselostuksen valmisteluun käyttämä aika, saadaan arviointimenettelyn kestoksi noin 1 - 1 ½ vuotta. Menettelyn kesto riippuu siis pitkälti hankkeesta vastaavasta, esimerkiksi siitä, miten maastoinventoinnit ajoitetaan ja paljonko aikaa tarvitaan ympäristövaikutusten selvittämiseen, arviointiselostuksen laatimiseen ja kuinka paljon vuorovaikutusta ympäristövaikutusten arviointiin sisällytetään. Osa hankkeesta vastaavista on varautunut ympäristövaikutusten arviointiin tekemällä osan maastoinventoinneista ja ympäristöselvityksistä ennen ympäristövaikutusten arvioinnin alkamista. Arviointimenettelyn aikana täydennetään tietoja ja laaditaan lopullinen vaikutusten arviointi. Osassa hankkeita ympäristövaikutusten arviointi tehdään hankesuunnittelun osana, jolloin YVA-menettelyn kokonaiskesto saattaa olla pidempi. 

YVA-lain mukaisiin tehtäviin käytetty työaika ja suoritemaksut 

ELY-keskuksissa YVA-lain mukaisiin tehtäviin käytetty työaika on kaksinkertaistunut 1990-luvun lopulta vuoteen 2008 mennessä, mikä noudattelee menettelyiden määrän kasvua. Vuonna 2015 se oli noin 17 henkilötyövuotta josta noin 8,23 henkilötyövuotta oli maksutonta ohjausta ja neuvontaa. 

Taulukko 2. Ympäristövaikutusten arviointitehtäviin käytetyt henkilötyövuodet ELY-keskuksittain vuonna 2015. Ensimmäisen rivin tehtäviin kuuluvat yleinen ohjaus ja muun muassa YVA-menettelyn soveltamisalan määrittelyyn liittyvät tehtävät, kuten yksittäistapauksessa tehtävät päätökset ja niiden valmistelu. Toisen rivin tehtävät muodostuvat YVA-menettelyn arviointiohjelma- ja –selostusvaiheen yhteysviranomaistehtävistä. 

YVA-lain mukaisista yhteysviranomaistehtävistä on säädetty suoritemaksut arviointiohjelma- ja arviointiselostuslausunnon laatimiselle. Hinnoittelun lähtökohtana on neliportainen hinnoittelu, joka perustuu ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta ja arviointiselostuksesta annettavien lausuntojen laatimisen edellyttämään työmäärään. Porrastus on YVA-ohjelman osalta (2015) 4000 eurosta 32 000 euroon ja arviointiselostuksen osalta 6000 eurosta 42 000 euroon. Tuntihinnaksi on määritelty 80 euroa. Maksu kertyy arviointiasiakirjan vireilletulosta lausunnon antamiseen saakka. Vuonna 2015 kertymä oli arviointiohjelmista 266 000 euroa ja arviointiselostuksista 456 000 euroa. 

Hankekaavoituksen tarve YVA-hankkeissa 

Suomen ympäristökeskus (SYKE) selvitti vuonna 2015 (Katsaus YVA-menettelyn, kaavoituksen ja lupamenettelyjen suhteesta, Janne Hesso) YVA-asetuksen mukaisten eri hanketyyppien vaatimia hankekaavoitusmenettelyjä. Maankäyttö- ja rakennuslaissa ei erikseen ole määritelty käsitettä hankekaava. Käytännössä hankekaavalla tarkoitetaan kaavaa, joka laaditaan tai jota muutetaan yksinomaan tai pääasiassa jonkin tietyn hankkeen toteuttamiseksi. Käytännön kaavoitustilanteissa hankkeiden toteuttaminen voi edellyttää itse hankkeeseen liittyvien aluevarausten ja kaavamääräysten lisäksi myös esimerkiksi liikennejärjestelyihin tai muihin hankkeen lähiympäristön maankäyttöratkaisuihin liittyviä tarkistuksia. 

Hankekaavoista puhutaan useimmiten asemakaavoituksen yhteydessä, kun kaava laaditaan esimerkiksi kauppakeskuksen toteuttamiseksi. Hankekaava voi liittyä myös yleispiirteisempään kaavoitukseen, esimerkiksi tuulivoimayleiskaavat tai kaivoshanketta koskeva maakuntakaava. Hankekaavakaan ei useimmiten ohjaa toteuttamista yksityiskohtaisesti, mutta maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lähtökohta on selvittää vaikutukset siten, että suunniteltu hanke on mahdollista toteuttaa kaavan ja kaavamääräysten sallimissa puitteissa. 

Selvityksessä käytiin läpi 23 mahdollisimman tuoreen YVA-menettelyn asiakirjat valikoituna laajasti eri hanketyypeistä siten, että saatiin katettua suurin osa eri hanketyypeistä. Vuonna 2015 tuli vireille 31 YVA-menettelyä. Yleisin hanketyyppi oli energian tuotanto (14 kpl), josta tuulivoimahankkeita oli 13 kappaletta. Muut yleisimmät hanketyypit olivat jätehuolto (6kpl), luonnonvarojen otto ja käsittely (3 kpl) sekä hankkeen muutos (3 kpl). Vuonna 2015 painotus oli energian tuotannossa ja erityisesti tuulivoimahankkeissa. Näistä tuulivoimahankkeisiin liittyy lähes aina yleiskaava hankekaavana. 

Selvityksen mukaan vuonna 2015 65 % YVA-hankkeista vaati hankekaavoitusta yhdellä tai useammalla kaavatasolla. 13 % vaati maakuntakaavoitusta, 52 % yleiskaavoitusta ja 30 % asemakaavoitusta. Aineiston suppeudesta ja tarkastelutavasta johtuen edellä esitettyjen tulosten yleistettävyyteen sisältyy epävarmuutta eikä tuloksia voida suoraan yleistää. Aineistossa voi olla mukana myös sellaisia hankkeita, joissa YVA-menettelyn tekeminen kaavan yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista. Tällaisia voivat olla ovat esimerkiksi teollisuuslaitoshankkeet tai kaavoituksen tarve koskee vain osaa hankkeesta, kaavoituksen ollessa muuten kunnossa. 

Taulukko 3. Hankekaavan tarve Suomen ympäristökeskuksen selvityksessä tarkastelluissa hankkeissa vuonna 2015.  

Espoon sopimuksen ja SOVA-pöytäkirjan mukaiset kansainväliset menettelyt 

Ympäristöministeriö on Espoon sopimuksen toimivaltainen viranomainen Suomessa, ja vastaa sopimuksen toimialaan kuuluvista tehtävistä. Ahvenanmaalla ei ole itsenäistä asemaa Espoon sopimuksen osapuolena eikä omaa Espoon sopimuksen yhteystahoa, vaan sen osallistuminen sopimuksen mukaisiin kansainvälisiin ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin tapahtuu ympäristöministeriön kautta. 

Vuoden 2016 syyskuun loppuun mennessä Espoon sopimusta oli sovellettu 59 hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn. Suomi on ollut aiheuttajaosapuolena 37 hankkeessa ja kohdeosapuolena 22 hankkeessa, kahdessa hankkeessa (Itämeren kaasuputkihanke –Nord Stream ja Suomen ja Viron välinen Balticconnector-kaasuputkihanke) Suomi on ollut sekä aiheuttaja- että kohdeosapuolena.  

Venäjä ei ole Espoon sopimuksen osapuoli. Se on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ole ratifioinut sitä. Suomen soveltamiskäytäntö kuitenkin on ollut sellainen, että Venäjälle on ilmoitettu kaikista hankkeista, joilla on todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Venäjän alueelle. Venäjä on soveltanut sopimusta aiheuttajaosapuolen aseman kaltaisesti Ust-Lugan satamaterminaalihankkeessa ja Itämeren kaasuputkihankkeessa. Venäjä on lisäksi osallistunut useisiin Suomen arviointimenettelyihin. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen vireilletulossa on ollut huomattavaa vuotuista vaihtelua, mutta 2000-luvun puolivälistä lähtien trendi on ollut selvästi nouseva paria viime vuotta lukuun ottamatta, jolloin hankkeita on tullut vireille melko vähän. Kansainvälisten ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen määrän kasvu näkyy myös ympäristöministeriön lisääntyneenä työmääränä. Merkittävä vaikutus työmäärään on ollut erityisesti Itämeren kaasuputkihankkeen sekä ydinenergiahankkeiden laajoilla kansainvälisillä ympäristövaikutusten arviointimenettelyillä vuosina 2006–2010. 

Kansainvälisten ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen keskimääräinen kesto on ollut 16 kuukautta Suomen ollessa aiheuttajaosapuolena ja 17 kuukautta Suomen ollessa kohdeosapuolena. Kesto on laskettu Espoon sopimuksen mukaisesta ilmoituksesta yhteysviranomaisen selostuslausuntoon (Suomi aiheuttajaosapuolena) ja toisen valtion tekemästä ilmoituksesta arviointiselostusta koskevaan Suomen antamaan vastaukseen (Suomi kohdeosapuolena).  

Suurin osa kansainvälisistä ympäristövaikutusten arviointimenettelyistä, joissa Suomi on ollut osallisena, on käyty Ruotsin kanssa. Seuraavaksi eniten yhteisiä menettelyjä on muiden naapurimaiden, eli Viron, Venäjän ja Norjan, kanssa. Suomen lukuisat ydinenergiahankkeet näkyvät Suomen hankkeisiin osallistuneiden maiden laajana joukkona. Näissä hankkeissa Itävalta on ollut kaukaisin Suomen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn osallistunut maa. Itävalta on näissä tapauksissa erikseen pyytänyt saada osallistua Suomen arviointimenettelyyn. 

Suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutuksiin liittyvistä tiedottamis- ja neuvottelutehtävistä huolehtii SOVA-lain mukaan ympäristöministeriö yhdessä kohdevaltion kanssa. 

Tähän mennessä SOVA-pöytäkirjan mukaista kansainvälistä menettelyä on SOVA-lain mukaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarviointien osalta sovellettu 15 kertaa. Suomi on ollut aiheuttajaosapuolena kolmen suunnitelman tai ohjelman ympäristöarvioinnissa sekä kohdeosapuolena 12:ssa ympäristöarvioinnissa. 

2.3  Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö

Lainsäädäntö eräissä maissa 

EU-maiden on noudatettava YVA-direktiiviä, mutta eri maiden järjestelmissä on silti eroja esimerkiksi lainsäädäntötavassa ja siinä onko YVA -menettely erillinen menettelynsä vai integroitu esimerkiksi lupamenettelyyn. YVA-menettelyjen määrä myös vaihtelee merkittävästi eri maiden välillä (Taulukko 4). Suomessa oli vertailuajankohtana EU:n neljänneksi vähiten YVA-menettelyjä (38 kappaletta) Maltan, Latvian ja Itävallan jälkeen. Eniten YVA-menettelyitä oli Ruotsissa (1600), Ranskassa (3867) ja Puolassa (4000). 

Tämän kansainvälisen vertailutarkastelun kohteiksi on valittu Alankomaat, Ruotsi, Viro, Tanska, Saksa, Latvia sekä Liettua. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota arviointijärjestelmien yleispiirteisiin, etenkin siihen, millaisella lainsäädännöllä YVA -menettelystä säädetään, mikä on YVA-menettelyn suhde muihin menettelyihin, sekä mitkä ovat menettelyn keskeiset piirteet ja viranomaiset. 

Alankomaat  

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Alankomaissa YVA-menettelystä säädettiin lailla vuonna 1987. Sittemmin YVA-lainsäädäntöön on tehty muutoksia ja tällä hetkellä Alankomaat on monia muita maita pidemmällä ympäristölainsäädännön yleisessä integraatiossa. Vuodesta 2010 alkaen Alankomaissa on nimittäin ollut käytössä yhden luukun lupajärjestelmä, jota kehystää ”ympäristömenettelyn puitelaki” (Wet algemene bepalingen omgevingsrecht, Wabo), joka yhdisti 25 erillistä lupamenettelyä. Aineellinen lainsäädäntö jäi sektorilakeihin. Tavoite on ollut yhdentää samaan fyysiseen ympäristöön liittyvät lupamenettelyt, ja käytössä on yhden luukun lupapalvelu ja integroitu lupapäätös. Lainsäädännön integrointi kehittyy Alankomaissa edelleen: vuonna 2015 hyväksyttiin uusi ”ympäristö- ja suunnittelulaki” (Omgevingswet), joka yhdistää edelleen 15 lakia ja lupamenettelyä, ja täytäntöönpanee YVA-direktiivin vuonna 2017 voimaan tulevat muutokset. Laki tulee voimaan pääosin vuonna 2019, mutta YVA-direktiivin edellyttämät muutokset toukokuuhun 2017 mennessä.  

Alankomaissa YVA-menettely on integroitu lupamenettelyyn. Mikäli hanke edellyttää muutoksia kaavoitukseen, tehdään kaavamuutos erillisessä menettelyssä. YVA -menettelystä säädetään ”ympäristöjärjestelmälaissa” (Wet milieubeheer), erityisesti sen seitsemännessä luvussa, sekä erillisessä YVA-asetuksessa (Besluit milieueffectrapportage, 1994). Lakia ja asetusta on muutettu Wabo-lain ja yhden luukun lupajärjestelmän kehittämisen yhteydessä vuosina 2010 ja 2011, ja tuolloin täysimittaisen YVA-menettelyn lisäksi perustettiin erillinen kevennetty YVA-menettely. Menettelyn valinta perustuu hanke- ja lupatyyppiin ja niiden menettelyyn. Esimerkiksi luonnonsuojelulain mukainen lupa edellyttää täysimittaista YVA -menettelyä, samoin kuin hankkeet joissa kansallisen tason viranomainen on aloitteen tekijänä. 

Toimivaltainen viranomainen YVA-menettelyssä on sama kuin lupamenettelyssä, joten toimivaltainen viranomainen voi vaihdella. Lisäksi Alankomaiden erityispiirre on itsenäinen asiantuntijaelin YVA-komissio (Commissie voor de milieueffectrapportage). Se toimii riippumattomana neuvoa-antavana asiantuntijaelimenä sekä YVA-menettelyä kansainvälisestikin kehittävänä ja tutkivana keskuksena. YVA-komissio antaa lausunnon laajamittaisen menettelyn YVA-selostuksesta, ja siltä voi halutessaan pyytää lausuntoa myös kevennetyssäe YVAssa paikallisen tai alueellisen lupaviranomaisen lausunnon lisäksi.  

YVA-velvolliset hankkeet on lueteltu laissa. Lisäksi laissa on kattava luettelo niistä hankkeista, joiden kohdalla on tehtävä YVA-menettelyn tarpeellisuuden arviointi. 

YVA-menettelyn kulku 

Ennen YVA-menettelyä suoritetaan mahdollinen YVA-menettelyn tarpeellisuuden arviointi, kun hankkeesta vastaava on tehnyt ilmoituksen lupaviranomaiselle. Tarpeellisuuden arvioimiselle ei ole laissa määritelty määräaikaa.  

Varsinainen YVA-menettely aloitetaan arvioinnin rajauksella (arviointiohjelmavaihe). Kevennetyssä menettelyssä rajaus ei ole pakollinen, mutta hankkeesta vastaava voi halutessaan pyytää viranomaiselta arvioinnin rajauksesta suosituksen, joka on annettava kuuden viikon kuluessa. Määräaikaa voidaan pidentää yhteensä 12 viikon mittaiseksi. Viranomainen voi myös antaa suosituksen oma-aloitteisesti nähdessään sen tarpeelliseksi. Myös YVA-komissiota voidaan konsultoida. Täysimittaisessa YVA-menettelyssä puolestaan järjestetään julkinen kuuleminen arviointiohjelmavaiheessa. Yleisöä ja hankkeeseen liittyviä viranomaisia kuullaan arvioinnin laajuuden ja yksityiskohtaisuuden määrittämiseksi.  

Ympäristövaikutusten arviointi suoritetaan rajauksen mukaisesti ja laaditaan YVA-selostus. Sekä täysimittaisessa että kevennetyssä menettelyssä selostus laitetaan nähtäville ja siitä järjestetään julkinen kuuleminen. Kevennetyssä menettelyssä toimivaltainen viranomainen laatii lausunnon YVA-selostuksesta, ja arvioi erityisesti YVA-menettelyn laatua ja riittävyyttä. Täysimittaisessa YVA-menettelyssä YVA-komissio antaa lausunnon arviointiselostuksesta. Ennen vuoden 2010–2011 lainsäädäntömuutoksia YVA-komissio lausui kaikista YVA-selostuksista, mutta kevennetyssä menettelyssä komission lausunnon pyytäminen on vapaaehtoista. YVA-komissio voi esittää täydentäviä kysymyksiä ja pyytää lisätietoja hankkeesta vastaavalta. Lausunto on annettava kuuden viikon määräajassa.  

YVA-selostus on huomioitava hankkeen lupapäätöksessä, ja luvan tai päätöksen on sisällettävä tieto siitä, kuinka YVA-menettely on otettu huomioon. Luvasta on myös ilmoitettava julkisesti. Kaikille YVA-hankkeille määrätään ympäristövaikutusten seurantavelvollisuus. 

Uusi lakiuudistus voimaan vuonna 2019 

Vuonna 2015 hyväksyttiin uusi ”ympäristö- ja suunnittelulaki” (Omgevingswet), jonka ennakoidaan tulevan pääosin voimaan vuonna 2019. Tässä lakiuudistuksessa yhdistetään 15 lakia, esimerkiksi kaavoitus- ja lupalainsäädäntö (Wabo). Lisäksi vesilaki, luonnonsuojelulaki ja muutama muu säädös yhdistetään lakiin osittain. Integrointi koskee myös aineellisoikeudellisia säännöksiä, kun Wabo-laissa on yhdistetty menettelysäännöksiä. Uudistuksen tavoite on yksinkertaistaa, keventää ja tehostaa ympäristöön liittyvien hankkeiden sääntelyä ja menettelyjä. Selvitysten ja arviointien määrä vähenee ja tavoite on vähentää myös paikallisten ”asemakaavojen”, joita nyt on lukuisia pienelläkin alueella, määrää. Lakiuudistuksella pannaan täytäntöön myös YVA-direktiivin viimeisimmät muutokset. 

Ruotsi 

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Ruotsissa merkittävä osa ympäristösääntelyä on koottu ympäristökaareen (Miljöbalk (1998:808)), joka korvasi vuonna 1998 15 aiempaa lakia ja menettelyä, tosin substanssisäätely on säilynyt erikoislaeissa. YVA-menettelystä säädetään ympäristökaaren 6 luvussa. Lisäksi on säädetty erillinen YVA-asetus (Förordning (1998:905) om miljökonsekvensbeskrivningar). Parhaillaan vuonna 2016 ympäristökaaren 6 lukua ja YVA-asetusta ollaan uudistamassa kokonaan hallinnon tehokkuuden ja YVA-direktiivin muutosten täytäntöönpanemiseksi (Ds 2016:25 Miljöbedömningar).  

YVA-menettely liittyy kiinteästi ympäristökaaren joidenkin muiden lakien mukaisiin lupamenettelyihin. Hankkeesta vastaavan on toteutettava YVA-menettely ennen lupahakemuksen jättämistä, ja YVA-selostus on osa lupahakemusta. YVA-menettelystä lausutaan osana lupapäätöstä tai erillisessä päätöksessä lupapäätöksen yhteydessä. Keskeisiä viranomaisia ovat lääninhallitus (länsstyrelsen), jolle YVA-selostus toimitetaan ja joka toimii yhteysviranomaisena. Muita viranomaisia ovat lupaviranomainen sekä valvova viranomainen. 

Ruotsin järjestelmässä YVA-velvollisuuden käsite ja laajuus poikkeavat jossain määrin Suomesta. Lähes kaikki ympäristökaaressa luvanvaraiseksi säädetyt hankkeet ovat lain mukaan myös YVA-velvollisia. Kuitenkin hankkeiden, joista säädetään erikseen asetuksessa sekä hankkeiden, joilla on muulla perusteella todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, on käytävä läpi niin kutsuttu suuri YVA-menettely. Muut hankkeet läpikäyvät niin kutsutun pienen YVA-menettelyn, jossa kuuleminen sekä arviointiselostus ovat suppeampia. Laajan YVA-velvollisuuden vuoksi Ruotsissa tehdään paljon vaikutustenarviointeja.  

Ympäristökaaren 6 luvussa määritellään yleissääntö siitä, milloin YVA on suoritettava, ja YVA-asetus säätää niistä toiminnoista, joissa YVA-menettelyä edellytetään aina, sekä harkintakriteereistä joiden perusteella päätetään arviointimenettelyn tarpeesta yksittäistapauksessa. 

YVA-menettelyn kulku 

Lain 1 §:n mukaan ympäristövaikutusten arviointiselostus (miljökonsekvensbeskrivning) on liitettävä hakemukseen, joka koskee lupaa perustaa, harjoittaa tai muuttaa tiettyjä ympäristökaaressa luvanvaraiseksi säädettyjä toimintoja, tai jos sektorilainsäädäntö näin edellyttää. Useimmat luvanvaraiset hankkeet ovat siis YVA-velvollisia. Lääninhallitus voi myös tehdä päätöksen YVA-velvollisuudesta yksittäistapauksessa, jos hankkeella on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia (5 §). 

Lain mukaan YVA-velvollisen on käynnistettävä arviointi riittävän hyvissä ajoin ennen lupahakemuksen jättämistä. Lääninhallitus toimii yhteysviranomaisena arvioinnin ohjauksessa ja lupahakemuksen valmistelussa. Laki korostaa sitä, että YVA-menettely suoritetaan riittävän aikaisessa vaiheessa hankkeen suunnitteluun nähden, ja että arvioinnin tulokset ovat käytettävissä päätöksenteon kaikissa vaiheissa. 

Sekä suuri että pieni YVA-menettely alkavat, kun hankkeesta vastaava toimittaa tietoja hankkeesta ja sen mahdollisista ympäristövaikutuksista lääninhallitukselle, asianosaisille ja valvovalle viranomaiselle, ja hankkeen YVA-menettelystä järjestetään näille tahoille yhteisneuvottelut (samrådet, Miljöbalk 6 kap. 4 §). Jos hanke kuuluu suuren YVA-menettelyn piiriin eli jos sillä on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia joko lainsäädännön tai lääninhallituksen päätöksen perusteella, on myös muita viranomaisia ja yleisöä osallistettava neuvotteluihin. Neuvotteluissa käsitellään hanketta tai lupa-asiaa, sen laajuutta, sijoittamista, toteuttamistapaa ja ympäristövaikutuksia sekä ympäristövaikutusten arvioinnin sisältöä ja laatimista. 

Lääninhallitus päättää, missä laajuudessa arviointi tulee tehdä (5 §). Hankkeesta vastaava laatii arviointiselostuksen, jonka sisällöstä säädetään lain 7 §:ssä. Pienen YVA-menettelyn arviointiselostuksen sisällöstä ei säädetä laissa tarkasti vaan lain 7 §:ssä todetaan yleisesti, että arviointiselostukseen on sisällytettävä hankkeen laajuus ja luonne huomioon ottaen tarvittavat tiedot hankkeesta ja sen vaikutuksista. Suuren YVA-menettelyn arviointiselostuksesta säädetään tarkasti.  

YVA-selostus jätetään yhdessä lupahakemuksen kanssa. Laajassa YVA-menettelyssä ne julkaistaan ja niistä järjestetään kuuleminen. Ympäristökaaren 6 luvun 9 §:n mukaan lupaviranomainen lausuu arviointiselostuksen riittävyydestä ja siitä, täyttääkö se lain vaatimukset. Lupaviranomainen tekee päätöksen arviointiselostuksen hyväksymisestä joko lupapäätöksen osana tai sen yhteydessä. YVA-menettelyä koskevasta päätöksestä ei voi valittaa erikseen. 

Uudistumassa oleva YVA-sääntely  

Ruotsin ympäristölupajärjestelmää ja YVA-menettelyä on pyritty keventämään, ja esimerkiksi joiltain lupahankkeilta on poistettu automaattinen YVA-velvollisuus. Parhaillaan vuonna 2016 valmistellaan YVAa koskevan ympäristökaaren luvun 6 kokonaisuudistusta (Ds 2016:25 Miljöbedömningar). Uudistuksella pannaan täytäntöön YVA-direktiivin muutokset. Ehdotus on lausunnoilla syksyyn 2016.  

Valmisteilla olevassa lakiehdotuksessa muun muassa tarkennettaisiin lain määritelmiä ja keskitettäisiin arviointia toimintoihin ja hankkeisiin, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Uudistuksessa YVA-velvollisia hankkeita rajattaisiin. Ruotsissa on ollut paineita tehdä selkeämpi ero YVA-menettelyssä ja -vaatimuksissa niiden hankkeiden, joilla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, sekä muiden hankkeiden välillä, jotta arviointivelvollisuus ja esimerkiksi laadittavat asiakirjat olisivat oikeassa suhteessa ympäristövaikutusten merkittävyyteen (Ds 2016:25 Miljöbedömningar). 

Saksa 

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Saksassa ympäristönsuojelulainsäädäntöä on mahdollista antaa sekä liittovaltio- että osavaltiotasolla, mutta suurin osa sääntelystä on liittovaltiotasoista. Osavaltiot voivat säännellä, jos liittovaltio ei ole käyttänyt lainsäädäntövaltaansa. Ympäristölainsäädäntöä on pyritty kodifioimaan, mutta hankkeet ovat kaatuneet perustuslaillisiin ongelmiin. Yksi hanke voi edellyttää useita lupia, mutta lupamenettelyjä on pyritty yhdistämään osavaltiotasolla. Lisäksi viime vuosina ympäristömenettelyjä on kevennetty joiltain osin, ja YVA-menettelyä on jonkin verran muutettu tässä yhteydessä. 

YVA-menettelystä säädetään liittovaltion YVA-laissa, joka on alun perin säädetty vuonna 1990 (Gesetz über die Umweltverträglichkeitsprüfung – UVPG). Myöhemmin lakia on uudistettu ja siihen on lisätty SOVA. Lain 4 artikla mahdollistaa tiukemman sääntelyn osavaltio- ja sektorilainsäädännössä, mutta käytännössä niissä usein viitataan liittovaltion YVA-lakiin. 

YVA-menettelyn vaiheet (mm. arviointiohjelmavaihe, kuulemiset, arviointiselostus) on integroitu lupamenettelyihin ja YVA-menettelystä vastaava viranomainen on sama kuin luvasta vastaava viranomainen. YVA-menettelyn viimeinen vaihe on toimivaltaisen viranomaisen perusteltu päätelmä hankkeen ympäristövaikutuksista, joka otetaan huomioon, kun lopullisena vaiheena päätetään annetaanko hankkeelle lupa. Lupamenettely voi käynnistyä lyhyellä hankehakemuksella, jota jatkossa täydennetään. YVA-laki sisältää erityisiä säännöksiä koskien erityyppisiä arviointimenettelyjä (UVPG, 15–19 artiklat). Jos hanke edellyttää usean viranomaisen hyväksyntää, osavaltion on osoitettava YVAa koordinoiva viranomainen (UVPG, 14 (1) artikla). 

YVA-menettely ja kaavoitukseen liittyvä vaikutusten arviointi tehdään erikseen SOVA-direktiivin mukaisesti. Kaavoituksessa tehtyjä ympäristöselvityksiä käytetään hyväksi YVA-menettelyssä kaksinkertaisen arvioinnin välttämiseksi.  

Liittovaltion YVA-lain liitteenä on lista hankkeista, jotka edellyttävät aina YVA-menettelyn, sekä hankkeista, joiden kohdalla on tehtävä päätös laissa säädettyjen harkintakriteerien nojalla. YVA-menettely voidaan edellyttää yksittäistapauksessa, mikäli hankkeella arvioidaan olevan mahdollisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lisäksi laissa säädetään erityinen harkintavaihe hankkeille, jotka toteutetaan ekologisesti herkällä alueella. Käytännössä Saksassa on siis kolme erilaista hankeluokkaa: aina YVA-menettelyä edellyttävät, merkittävien vaikutusten kynnysarvot ylittävät, sekä herkillä alueilla toteutettavat. YVA-menettelyä edellytetään myös tietyiltä muutos- ja laajennushankkeilta. Lisäksi, jos samantyyppiset, toisiinsa liittyvät ja samaan aikana toteutettavat projektit yhdessä ylittävät YVA-kynnysarvon, niiden YVA-menettely on tehtävä kokonaisuutena. YVA-menettelyä edellytetään myös siinä vaiheessa, kun hankkeen koko, laajennus mukaan lukien, ylittää YVA-menettelyn kynnysarvon (UVPG 3, 3a, 3b, 3d, 3e artiklat, liite 1). Säännöksellä pyritään estämään hankkeiden keinotekoinen pilkkominen YVA-velvollisuuden välttämiseksi. 

YVA-menettelyn kulku 

Lain mukaan YVA-menettely käynnistyy, kun lupamenettely käynnistyy joko hankkeesta vastaavan ilmoituksellai tai muulla kullekin lupamenettelylle pakollisella tavalla, tai kun hankkeesta vastaava konsultoi toimivaltaista viranomaista YVA-menettelyssä tarvittavista asiakirjoista. Hankkeesta vastaava, toimivaltainen viranomainen ja muut asiaan liittyvät viranomaiset voivat käydä ennakkoon neuvotteluja YVA-menettelystä, sen laajuudesta ja tarvittavista selvityksistä. Yleisesti ottaen asiakirjojen tulee sisältää tietoa hankkeesta, sen ympäristövaikutuksista ja miten niitä pyritään välttämään, sekä hankkeen toteuttamisvaihtoehdoista. (UVPG 3a, 5-6 artikla).  

Kun asiakirjat ja selvitykset on toimitettu ja lupaviranomainen pitää niitä riittävinä, muita viranomaisia ja kolmansia tahoja kuullaan, ja toimivaltainen viranomainen tekee kuulemisten sekä hankkeesta vastaavan toimittamien dokumenttien perusteella yhteenvedon hankkeen ympäristövaikutuksista (Zusammenfassende Darstellung der Umweltauswirkungen, lain 11 artikla). Toimivaltainen viranomainen lausuu yhteenvedon perusteella hankkeen ympäristövaikutuksista. Lausunto otetaan huomioon hankkeen lupapäätöstä tai vastaavaa tehtäessä (12 artikla).  

YVA-lainsäädännön uudistushankkeita 

Saksa suunnittelee uudistavansa YVA-lainsäädäntöään merkittävästi samalla, kun panee täytäntöön YVA-direktiivin viimeisimmät muutokset. Uudistuksen painopisteitä ovat valtioiden rajat ylittävien vaikutusten arviointi sekä erityistilanteiden, kuten hankkeiden muutosten tai kumulatiivisten vaikutusten, tarkempi sääntely. Lisäksi suunnitteilla on yhdistää luonto- ja lintudirektiivien arviointimenettely YVA-menettelyn kanssa yhden luukun menettelyksi. Myös muita ympäristölainsäädännön ja yritysten hallinnollisen taakan keventämisen hankkeita ja aloitteita on ollut viime vuosina käynnissä. Niiden yhteydessä YVA-menettelyn kynnysarvoa on jo nostettu joidenkin hankkeiden osalta. 

Viro 

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Virossa YVA-menettelystä säädetään ”YVA- ja ympäristöjärjestelmälaissa” (Keskkonnamõju hindamise ja keskkonnajuhtimissüsteemi seadus) ja sen toisessa luvussa. Samassa laissa säädetään YVA-menettelyn lisäksi SOVAsta sekä vapaaehtoisista ympäristöjärjestelmistä ja ympäristömerkeistä. Laki on vuodelta 2005, mutta ennen sitä YVA-menettelystä säädettiin vuoden 1992 YVA-asetuksessa. YVA-menettely kytkeytyy lupa- tai muuhun menettelyyn niin, että ne tulevat vireille samalla ilmoituksella ja luvasta päättävä viranomainen päättää esimerkiksi YVA-menettelyn aloittamisesta sekä siihen liittyvästä kuulemisesta. Lupamenettelyistä säädetään eri laeissa. Kaavan ja luvan suhde poikkeaa Suomesta, sillä Virossa kaavan on oltava valmis ennen kuin YVA-menettely voi alkaa.  

Viron YVA-menettelyssä on kaksi keskeistä viranomaista: lupaviranomainen sekä YVAa valvova viranomainen. Lupaviranomainen (9 §) päättää lupamenettelyn käynnistymisen yhteydessä myös YVA-menettelyn aloittamisesta, sekä hoitaa monia YVA-menettelyyn liittyviä tehtäviä, esimerkiksi kuulemisen. Lupaviranomaisia ovat hankkeesta riippuen esimerkiksi kunnat, ympäristöviranomainen tai ympäristöministeriö.  

Lain 10 §:ssä säädetään erikseen YVA-menettelyä valvovasta viranomaisesta ja sen tehtävistä. Valvova viranomainen hyväksyy YVA-ohjelman ja YVA-selostuksen sekä varmistaa niiden lainmukaisuuden, sekä tiedottaa YVA-ohjelman ja YVA-selostuksen hyväksynnästä. Lisäksi se vastaa seurannasta ja YVA-menettelyyn liittyvästä jälkiarvioinnista. Tavanomaisissa tapauksissa valvoja on ympäristöviranomainen (Keskkonnaameti), valtioiden rajat ylittäviä merkittäviä ympäristövaikutuksia aiheuttavissa hankkeissa ympäristöministeriö (Keskkonnaministeerium). Keskkonnaameti on ympäristöministeriön alainen viranomainen, joka panee täytäntöön Viron ympäristö- ja luonnonsuojelupolitiikkaa sekä ohjaa täytäntöönpanoa, sääntelee ja valvoo luonnonvarojen käyttöä, välittää tietoa sekä myöntää joitain lupia. 

Hankkeen toteuttaja on vastuussa YVA-menettelyn suorittamisesta, mutta käytännössä YVA-menettelyn saa laatia vain lisensoitu YVA-asiantuntija, joka voi olla luonnollinen henkilö tai esimerkiksi yritys. ”YVA- ja ympäristöjärjestelmälaissa” säädetään asiantuntijan kelpoisuusvaatimuksista ja lisenssin hakemisesta. Lisenssi voidaan myöntää viiden vuoden määräajaksi, ja lisenssissä määritellään, millaisia ympäristövaikutuksia tai toimintoja se oikeuttaa arvioimaan. Ympäristöministeriö myöntää lisenssit. Järjestelmän tarkoitus on huolehtia asiantuntijoiden puolueettomuudesta ja itsenäisyydestä YVA-menettelyssä. Valvova viranomainen valvoo että YVA-menettelyn toteuttajalla on tarvittava lisenssi, ja lisenssi voidaan myös perua esimerkiksi jos YVA-menettelyssä esitetään väärää tietoa (lain 10 § ja 14–15 §).  

”YVA- ja ympäristöjärjestelmälain” 3 pykälän mukaan YVA-menettely on pakollinen, kun uusi hanke tai hankkeen muutosaiheuttaa todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Myös hankkeet, joiden toiminta merkittävästi vaikuttaa Natura-alueisiin, ovat YVA-menettelyn soveltamisalan piirissä. YVA-velvollisuus liittyy muun muassa rakennuslupiin, ympäristölupiin, kaivosteollisuuteen liittyviin lupiin sekä muihin hankkeisiin, joilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia (7 §). Lain 6 pykälässä luetellaan hankkeet ja laitokset, joilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja joille YVA-menettely on pakollinen, sekä yksittäistapauksessa YVA-menettelyn tarpeellisuuden arviointia edellyttävät hankkeet ja niiden arviointikriteerit. Mikäli tietyllä hankkeella on useampi luvanhakija tai lupa, YVA-menettely voidaan tehdä yhteisenä niiden kaikkien osalta. 

YVA-menettelyn kulku 

YVA-menettely on kaksivaiheinen ja se sisältää YVA-ohjelmavaiheen ja -selostusvaiheen, joihin molempiin liittyy sekä lupaviranomaisen että valvovan viranomaisen päätöksiä. Lupaviranomainen tekee ensinnäkin päätöksen YVA-menettelyn tarpeellisuudesta sekä käynnistymisestä, kun lupamenettely käynnistyy. Ennen tätä hankkeen toteuttajan on mahdollista konsultoida viranomaisia niistä tiedoista, joita siltä YVA-menettelyssä mahdollisesti edellytetään (lain 11–12 §). YVA-menettelyn käynnistyessä luvan käsittely lykätään, kunnes YVA-menettely on saatu päätökseen.  

Ensimmäinen varsinainen vaihe on YVA-ohjelmavaihe. Hankkeesta vastaava, eli käytännössä hankkeesta vastaavan lisensoitu konsultti, laatii YVA-ohjelman, jossa kerrotaan hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista, aikataulusta, vaihtoehdoista ja vastaavista seikoista. Ohjelman tulee myös sisältää osallistumissuunnitelma. Lupaviranomainen asettaa YVA-ohjelman julkisesti nähtäville vähintään 14 päivän ajaksi, jonka jälkeen on hankkeesta vastaavan vastuulla järjestää julkinen kuulemistilaisuus. Tämän jälkeen YVA-menettelyä valvova viranomainen, yleensä ympäristöviranomainen Keskkonnaameti, hyväksyy tai hylkää YVA-ohjelman 30 päivän kuluessa. Jos ohjelmaa ei hyväksytä, sitä pitää muokata ja julkaista uudelleen. Jos hankkeesta vastaava ei toimita lopullista YVA-selostusta lupaviranomaiselle kahden vuoden kuluessa YVA-ohjelman hyväksymisestä, ohjelma vanhentuu (lain 13 ja 16–19 §).  

Toisessa vaiheessa hankkeesta vastaavan konsultti laatii YVA-selostuksen laissa tarkemmin määritellyllä sisällöllä YVA-ohjelman pohjalta. Myös selostus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä järjestetään kuulemistilaisuus YVA-ohjelman tapaan. Valvova viranomainen hyväksyy tai hylkää YVA-selostuksen 30 päivän sisällä ja siihen liitetään ympäristöehdot, joiden tarkoituksena vähentää ja estää hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. Mikäli valvova viranomainen ei hyväksy selostusta, se palautetaan konsultille jonka on asetettava selostus uudelleen nähtäväksi ja järjestettävä kuulemistilaisuus. Saatuihin kommentteihin on vastattava, mikäli niihin ei ole vastattu riittävästi aiemmin. Selostusta voidaan korjata ja se lähetetään uudelleen hyväksyttäväksi (lain 20–23 §).  

Kun lupaviranomainen tekee hanketta koskevaa päätöstä, on YVA-selostus ja siihen liitetyt ympäristöehdot otettava huomioon, eikä lupaa saa myöntää jos ympäristöehtoja ei pystytä noudattamaan. YVA-menettelyssä määriteltyjä ympäristövaikutuksia on myös seurattava hankkeen toteutuksen jälkeen. Valvova viranomainen vastaa YVA-hankkeiden seurannasta. Seurantatietojen antaessa aihetta voidaan lupaehtoja muuttaa valvovan viranomaisen ehdotuksen mukaisesti (lain 20–25 §). 

Tanska 

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Tanska otti YVA-menettelyn lainsäädäntöönsä ensimmäisen kerran vuonna 1989, ja se päätettiin yhdistää olemassa olevaan sääntely- ja kaavoitusjärjestelmään. Tällä hetkellä YVA-menettelystä säädetään kaavoituslakiin liittyvässä ”YVA-asetuksessa” (Bekendtgørelse nr. 957 af 27. juni 2016 om vurdering af visse offentlige og private anlægs virkning på miljøet (VVM) i medfør af lov om planlægning) sekä osana sektorilainsäädäntöä, muun muassa mertensuojelu-, kaivos-, lupamenettely-, rakentamis-, tie- ja ratalainsäädännön osana. 

Tanskan arviointimenettely poikkeaa muista tässä tarkastelluista siten, että Tanskassa poliittiset päätöksentekijät ovat osa YVA-järjestelmää. Lisäksi YVA-selostus laaditaan prosessissa aikaisin, ja arvioinnin laatimisesta vastaa viranomainen, ei hankkeesta vastaava. Lain 1 pykälän mukaan hanke ei voi edetä, ennen kuin päätös YVA-menettelyn tarpeellisuudesta on tehty, tai mikäli YVA-menettelyä edellytetään, arviointiselostus on hyväksytty. 

”YVA-asetuksen” mukainen toimivaltainen viranomainen vaihtelee sektoreittain ja hankkeittain. Yleensä toimivaltaisena viranomaisena toimivat kunnanvaltuustot, mutta joissain tapauksissa ”Vesi- ja luonnonhallintavirasto” (Styrelsen for Vand- og Naturforvaltning), ”Ympäristövirasto” (Miljøstyrelsen) tai ”maakuntaneuvosto” (regionsrådet) (1, 8-13 §).  

Asetuksessa säädetään hankkeista, joille YVA-menettely on pakollinen, sekä hankkeista, joiden kohdalla on arvioitava, onko niillä todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia ympäristöön. Laissa säädetään myös harkintakriteereistä. 

YVA-menettelyn kulku  

”YVA-asetuksen” mukainen YVA-menettely käynnistyy, kun hankkeesta vastaava tekee ilmiotuksen toimivaltaiselle viranomaiselle hankkeen käynnistymisestä, muuttamisesta tai laajentamisesta. Viranomainen on yleensä kunnanvaltuusto. Jos hankkeen kohdalla on arvioitava, edellyttääkö se YVA-menettelyä vai ei, viranomainen tekee päätöksen YVA-menettelyn soveltamisesta (1-3 §). 

Seuraavassa vaiheessa toimivaltainen viranomainen laatii YVA-menettelyn rajauksen (arviointiohjelma), jonka tulee sisältää myös kuvaus osallistumismenettelyistä. Rajauksesta järjestetään kuuleminen. Sen jälkeen toimivaltainen viranomainen laatii YVA-selostuksen, josta järjestetään toinen kuuleminen. Vaikka viranomainen laatii selostuksen, on hankkeesta vastaavan toimitettava selostusta varten tietoja. Selostusta pidetään nähtävillä 8 viikkoa. Kuulemisen jälkeen toimivaltainen viranomainen päättää, hyväksytäänkö YVA-menettely, ja saako hanke YVA-luvan (VVM-tilladelsen), ja määritellään luvan ehdot (4-7 §). YVA-lupa kehitettiin, kun sektorilainsäädännön YVA-sääntely ei kattanut kaikkia arviointitilanteita. 

YVA-luvan jälkeen tehdään tarvittavat muutokset kaavaan, ja hankkeelle myönnetään mahdollinen lupa. Hankkeelle myönnettävän luvan tulee olla yhdenmukainen aikaisemmin laaditun kaavamuutoksen kanssa. Sektorikohtaisten lupalakien ohella sovelletaan YVA-lupaa. Kunnilla on merkittävä rooli YVA-menettelyssä, koska ne vastaavat YVA-menettelyn lisäksi myös kaavoituksesta. Tanskassa YVA-menettelyn poliittisuus on ilmeinen. Päätöksen tekevät poliitikot ja valitukset osoitetaan pääosin poliitikoista muodostuvalle lautakunnalle. YVA-menettely voi kestää pitkäänkin, mikä johtuu julkisten kuulemisten järjestämisen viemästä ajasta ja poliittisesta päätöksentekotavasta. 

Uudistuva lainsäädäntö 

Tanskan hajautettu YVA-sääntely on muuttumassa. Vastikään vuonna 2016 on hyväksytty 16.5.2017 voimaantuleva uusi erillinen laki YVA-menettelystä ja SOVA-menettelystä (Lov nr. 425 af 18. maj 2016 om miljøvurdering af planer og programmer og af konkrete projekter (VVM)). Uudella lailla pannan täytäntöön YVA-direktiivin vuoden 2014 muutos, ja sen tarkoituksena on säätää kootusti ja kattavasti YVA- ja SOVA-menettelyistä ja koota sektorilainsäädäntö yhteen. Jotkin sektorit jäävät edelleen lain ulkopuolelle. Uudella lailla pannaan täytäntöön esimerkiksi muutetun YVA-direktiivin vaatimukset määräajoista, YVA-arvioinnin laatijan pätevyydestä, YVA- ja Natura-arvioinnin yhdistämisestä, lupaehtojen noudattamisen valvonnasta, sekä sähköisen menettelyn edistämisestä. Jatkossa viranomainen ei voi laatia YVA-asiakirjoja, vaan velvoite on hankkeesta vastaavalla. 

Latvia  

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Latviassa on YVA-laki (Likums par ietekmes uz vidi novērtējumu), joka on hyväksytty vuonna 1998 ja muutettu viimeksi vuonna 2015, ja sitä täydentävät asetukset. YVA-laissa säädetään myös SOVAsta. Laissa edellytetään, että YVA-menettely tehdään hankkeen varhaisessa vaiheessa.  

Keskeinen viranomainen on YVA-menettelyä valvova ja koordinoiva valtion ympäristövirasto (Valsts vides dienests), joka myös lausuu arviointiselostuksesta. Lopullisen päätöksen YVA-menettelystä tekee sektorilainsäädännön perusteella määräytyvä lupaviranomainen. Lupaviranomaisena toimii paikallishallinto, valtion viranomainen tai muu viranomainen luvasta riippuen. Paikallisviranomaisia on konsultoitava myös YVA-menettelyn aikana. Hankkeesta vastaavan on järjestettävä kuulemiset ja laadittava arviointi. YVA-menettely sekä siinä kuultavat ja konsultoivat tahot ja asiantuntijat saattavat jonkin verran vaihdella hanketyypeittäin. Esimerkiksi luonnonsuojeluun vaikuttaviin hankkeisiin liittyy YVA-laissa erityisäännöksiä.  

YVA-velvolliset hankkeet on lueteltu lain liitteessä 1 ja sen lisäksi YVA-menettelyä voidaan edellyttää yksittäistapauksessa, muutosten yhteydessä tai usean pienen hankkeen yhteisvaikutusten johdosta. YVA-menettelyn tarpeellisuuden arviointia edellyttävät hankkeet on lueteltu lain liitteessä 2. Lisäksi YVA-menettelyn tarvetta on harkittava Natura-alueisiin liittyen hankkeiden, hankkeen muutosten, sekä samanaikaisesti toteutettavien hankkeiden yhteydessä (32 artikla). 

YVA-menettelyn kulku 

YVA-menettely käynnistyy kun hankkeesta vastaava jättää hanke-ehdotuksen, jossa on esitettävä ainakin kaksi sijoituspaikkaa ja teknologista toteutusta koskevaa vaihtoehtoa. Jos hanke edellyttää YVA-menettelyn tarpeellisuuden harkintaa, ympäristövirasto arvioi 20 päivän kuluessa, sovelletaanko hankkeeseen YVA-menettelyä. Vaikka alustavan arvioinnin mukaan YVA-menettelyä ei edellytettäisi, voi ympäristövirasto antaa silti tietyissä tapauksissa teknisiä ohjeita hankkeen toteuttajalle. Lisäksi ennen YVA-menettelyn suorittamista hankkeesta vastaavan on konsultoitava paikallisviranomaisia hankkeen toteuttamisesta, ja paikallisviranomainen antaa arvion hankkeen yhdenmukaisuudesta kaavojen kanssa 15 päivän kuluessa (61, 11–14 artikla). 

Jos hanke on YVA-velvollinen, hankkeesta vastaava järjestää mahdollisuuden yleisölle kommentoida hanke-ehdotusta ja sen ympäristövaikutuksia (15 artikla). Ympäristövirasto laatii hankkeesta vastaavan hakemuksesta arviointiohjelman, jossa on otettu huomioon hanke-ehdotus, kuulemisen tulokset sekä mahdollinen alustava vaikutustenarviointi, ja mahdollisesti kuultu hankkeesta vastaavaa ja asiaintuntijoita. Arviointiohjelma on laadittava pääsääntöisesti 30 päivän kuluessa hakemuksesta ja se on voimassa viisi vuotta (61 ja 16 artikla). 

Hankkeesta vastaava laatii ohjelman perusteella luonnoksen arviointiselostuksesta, joka yhdessä relevanttien asiakirjojen kanssa asetetaan julkisesti nähtäville ja kommentoitavaksi 30 päiväksi. Menettelyyn liittyy myös kuulemistilaisuus ja luonnos toimitetaan relevanteille viranomaisille kommentoitavaksi. Hankkeesta vastaavan on otettava kommentit huomioon selostuksessa ja lähetettävä se sekä saadut kommentit ympäristövirastolle (17 artikla). 

Ympäristövirasto laatii arviointiselostuksesta lausunnon ja arvioi, noudattaako selostus arviointiohjelmaa sekä lainsäädäntöä, onko kuulemiset toteutettu vaatimusten mukaan ja onko kommentit otettu huomioon. Arviointiselostusta sekä prosessia on mahdollista täydentää ja korjata, mikäli ne eivät täytä vaatimuksia. Lausunto julkaistaan ja se on voimassa kolme vuotta. Lausunnossa voidaan asettaa ehtoja, jotka hankkeen on täytettävä tullakseen hyväksytyksi (20 artikla). 

Arviointiselostus, ympäristöviraston lausunto ja hankesuunnitelma toimitetaan lupaviranomaiselle yhdessä luvan hakemiseen tarvittavien selvitysten kanssa. Luvasta päättävän viranomaisen on otettava arviointiselostus, siihen liittyvät kommentit sekä YVA-viranomaisen lausunto huomioon hanketta tai lupaa koskevassa päätöksessään (21–22 artikla). 

Liettua 

YVA-lainsäädännön yleispiirteitä sekä keskeiset viranomaiset 

Liettuan YVA-lainsäädäntö on alun perin vuodelta 1996 ja koostuu ”Tiettyjen taloudellisten hankkeiden ympäristövaikutusten arviointilaista” (Lietuvis republikos planuojamos ūkinės veiklos poveikio aplinkai verinimo įstatymas), myöhemmin YVA-laki, sekä neljästä asetuksesta. Asetukset säätävät erikseen YVA-menettelyn tarpeellisuuden määrittämisestä, osallistumisesta YVA-menettelyssä, YVA-dokumenttien arvioinnista, sekä arviointiohjelmasta ja -selostuksesta. Lakia on viimeksi uudistettu vuonna 2011 ja asetuksia 2015 tai 2010. Lakia ollaan parhaillaan uudistamassa YVA-direktiivin muutosten johdosta ja uudistettu laki tulee voimaan keväällä 2017. 

Vastuullisena viranomaisena toimii ympäristönsuojeluvirasto (Aplinkos apsaugos agentūra) tai valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia koskevissa hankkeissa ympäristöministeriö. Liettuan YVA-menettelyssä järjestetään yleinen kuuleminen tai konsultoidaan viranomaisia menettelyn jokaisessa vaiheessa, ja määräajat ovat melko lyhyitä. Laissa määritellään erikseen relevantit julkiset instituutiot ja viranomaiset, jotka analysoivat arviointiasiakirjoja ja lausuvat arviointiselostuksesta ennen YVA-viranomaisen päätöstä. Viron lainsäädäntöä muistuttaen myös Liettuan YVA-laissa edellytetään YVA-selvitysten ja asiakirjojen laatijalta tiettyä asiantuntemusta ja koulutusta, ei kuitenkaan Viron mallin mukaista lisenssiä. Käytännössä YVAn toimittaa hankkeesta vastaavan konsultti. YVA-viranomaisen vastuulla on YVAn tarpeellisuuden määrittäminen, YVA-ohjelman hyväksyminen sekä YVA-päätöksen tekeminen hankkeesta arviointiselostuksen perusteella. YVA-viranomainen voi myös käyttää konsultteja arvioidessaan YVA-selostusta.  

YVA-lain liitteessä on lueteltu YVA-velvolliset hankkeet ja toisessa liitteessä ne, joiden kohdalla on arvioitava, aiheutuuko niistä merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lisäksi Natura-alueisiin ja luonnonsuojeluun vaikuttavat hankkeet ovat YVA-velvollisia (YVA-lain 3 ja 7 artikla).  

YVA-menettely koskee hankkeita ja on olennainen osa lupapäätöstä. Ilman hyväksyttyä YVA-menettelyä lupaa ei voi myöntää. YVA-menettely pyritään toteuttamaan hankkeen suunnittelun varhaisessa vaiheessa. Kaavan ja YVA-menettelyn vaikutusten arviointia ei ole integroitu, vaan mahdollinen kaava tai sen muutos tehdään omana menettelynä.  

YVA-menettelyn kulku 

YVA-lain mukaan YVA-menettelyn tarpeellisuutta koskeva päätös on tehtävä 20 työpäivän kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiasta tarvittavat tiedot. Päätös on voimassa kolme vuotta. Päätöksestä tiedotetaan, ja asianosaiset voivat kommentoida päätöstä kymmenen työpäivän kuluessa. Myös hankkeesta vastaava voi kymmenen päivän ajan pyytää muutosta päätökseen. Mikäli YVA-viranomainen harkitsee päätöstään uudelleen, se kuulee kommentoijia ja hankkeesta vastaavaa. Uusi päätös pitää tehdä viiden työpäivän kuluessa. Myös hankeluettelon mukaisista hankkeista tiedotetaan (7 artikla). 

Seuraavaksi hankkeesta vastaava laadituttaa arviointiohjelman hyväksytyllä asiantuntijalla. Ohjelman on sisällettävä tietoa hankkeesta, sen mahdollisista vaikutuksista sekä siitä, miten niitä aiotaan arvioida. Ohjelmasta tiedotetaan ja yleisö, relevantit instituutiot ja viranomaiset sekä ympäristöministeriö voivat kommentoida sitä ja esittää täydennyksiä, ennen kuin YVA-viranomainen hyväksyy ohjelman. Määräaika on kymmenen työpäivää. Tietyissä tilanteissa paikallinen kunnan viranomainen voi kuitenkin pysäyttää hankkeen, jos se ei hyväksy arviointiohjelmaa eikä pidä hanketta toteuttamiskelpoisena. Lisäksi mikäli yleisö on esittänyt perusteltuja ehdotuksia ohjelmaan tai mikäli relevanttien viranomaisten ja instituutioiden näkemykset eroavat toisistaan, YVA-viranomainen järjestää ohjelmasta neuvottelun kommentoijien ja hankkeesta vastaavan asiantuntijan kesken (8 artikla).  

Hankkeesta vastaava asiantuntija laatii arviointiselostuksen, joka asetetaan julkisesti nähtäville ja jota yleisö voi kommentoida. Kommentit ja mahdollisesti näiden perusteella täydennetty YVA-selostus lähetetään laissa määriteltyjen relevanttien julkisten instituutioiden ja viranomaisten kommenteille. Nämä tahot arvioivat, noudattaako selostus arviointiohjelmaa, onko arviointi toteutettu kattavasti ja onko hanke toteuttamiskelpoinen. Ne voivat myös esittää muutosehdotuksia selostukseen, jotka asiantuntijan on huomioitava ja lähetettävä täydennetty raportti uudelle kommenttikierrokselle. Kommentointikierroksen määräaika on 20 työpäivää ja uuden kierroksen 10 työpäivää. Tämän jälkeen arviointiselostus ja kommentit jätetään YVA-viranomaisen arvioitavaksi. Mikäli selostus on muuttunut merkittävästi viranomaisten ja instituutioiden kommenttien johdosta, voi YVA-viranomainen vaatia hankkeesta vastaavaa asettamaan selostuksen uudelleen julkisesti nähtäville (9 artikla). 

YVA-viranomaisen on tehtävä arviointiselostuksesta päätös 25 työpäivän kuluessa, tai pyydettävä selostuksen täydentämistä. Jos arviointiselostuksen tarkistamiseen käytetään konsultteja, määräaika on 50 päivää. Hyväksyvä päätös on voimassa viisi vuotta. Mikäli YVA-viranomainen päättää, että hanke ei saa lupaa sen takia että se rikkoo lakia tai siitä koituvien ympäristövaikutusten takia, ei hanketta saa toteuttaa (10 artikla). 

Taulukko 4. EU-maiden YVA-menettelyjen vuosittaisia lukumääriä. Luku edustaa vuosien 2005-2008 keskiarvoa.( GHK 2010. Collection of information and data to support the Impact Assessment study of the review of the EIA Directive A study for DG Environment ja European Commission, DG ENV 2009.Study concerning the report on the application and effectiveness of the EIA Directive. Final report.) 

Euroopan unioni 

YVA-direktiivi 

Euroopan unionissa on säädetty ympäristövaikutusten arvioinnista alun perin vuonna 1985 annetulla tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetulla neuvoston direktiivillä 85/337/ETY, jota on sittemmin muutettu kolme kertaa (neuvoston direktiivi 97/11/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/35/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/31/EY). Alkuperäinen direktiivi myöhemmin tehtyine muutoksineen on kodifioitu yhdeksi direktiiviksi, kun vuonna 2011 annettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (kodifikaatio, jäljempänä YVA-direktiivi). 

YVA-direktiivissä edellytetään ennakollista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sen liitteessä I mainituille hankkeille. Liitteessä II mainittujen hankkeiden ympäristövaikutukset tulee arvioida, mikäli niillä on laatunsa, kokonsa ja sijaintinsa vuoksi todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia liitteen III arviointiperusteet huomioon ottaen. Olemassa olevien hankkeiden muutokset ja laajennukset ovat myös arvioinnin piirissä, jos esimerkiksi kapasiteettilisäys ylittää hankeluettelon kokorajan. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että YVA-direktiivissä mainitut hankkeet alistetaan lupamenettelyyn. Lupamenettelyssä ja luvassa on otettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä saadut tiedot huomioon ja kirjattava tämä lupapäätökseen. YVA-direktiivin soveltamisalaan kuuluu YVA-menettelyn lisäksi myös YVA-direktiivin alaisiin hankkeisiin liittyvät lupamenettelyt. 

Direktiivi edellyttää yleisölle tiedottamista sekä asianosaisille tarjottua mahdollisuutta osallistumiseen. Jäsenvaltioiden edellytetään määrittelevän yksityiskohtaiset järjestelyt tiedottamisen ja kuulemisen järjestämiseksi. Huomautukset ja mielipiteet tulee voida esittää vaihtoehtojen ollessa vielä avoinna. 

Espoon YVA-yleissopimus on saatettu voimaan Euroopan unionissa YVA-direktiivillä. Jos hankkeella on toisen jäsenvaltion alueelle todennäköisesti kohdistuva merkittävä vaikutus, on tämän jäsenvaltion viranomaisille ja kansalaisille annettava mahdollisuus osallistua hankkeen arviointimenettelyyn. Menettelyyn liittyy myös velvoite neuvottelujen järjestämiselle muun muassa hankkeen mahdollisista rajat ylittävistä vaikutuksista ja tällaisten vaikutusten vähentämiseksi tai poistamiseksi suunnitelluista toimenpiteistä. Lupamenettelyssä ja luvassa on huomioitava myös muissa jäsenmaissa järjestettyjen kuulemisten ja muiden maiden kanssa käytyjen neuvottelujen tulokset. Lupapäätöksen keskeinen sisältö on toimitettava osallistuneelle jäsenvaltiolle, jonka on varmistettava tietojen antaminen yleisön saataville niiden omalla alueella. YVA-direktiivi määrittelee luvasta tiedottamisesta tarkemmin kuin Espoon sopimus. Lisäksi direktiivi edellyttää, että jäsenvaltion on voitava osallistua toisen jäsenvaltion arviointimenettelyyn niin vaatiessaan. Espoon sopimus edellyttää vastaavassa tilanteessa molemman osapuolen suostumusta tai esimerkiksi erikseen perustettavan selvitystoimikunnan lausuntoa asiasta. 

Osallistumisoikeusdirektiivi 

Yleisön osallistumisesta tiettyjen ympäristöä koskevien suunnitelmien ja ohjelmien laatimiseen sekä neuvoston direktiivien 85/337/ETY ja 96/61/EY muuttamisesta yleisön osallistumisen sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden osalta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/35/EY, jäljempänä osallistumisoikeusdirektiivi, liittyy tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen (SopS 121—122/2004, jäljempänä Århusin yleissopimus) ratifiointiin Euroopan yhteisössä. Direktiivillä on mukautettu yhteisön lainsäädäntö Århusin yleissopimuksen vaatimuksiin siltä osin kuin sopimuksessa on määräyksiä yleisön osallistumis- ja muutoksenhakuoikeudesta. Direktiiviin sisältyy säännökset yleisön osallistumisesta tiettyjen ympäristöä koskevien suunnitelmien ja ohjelmien laatimiseen, minkä lisäksi sillä muutettiin aiempaa YVA-direktiiviä (85/337/ETY) ja IPPC-direktiiviä (96/61/EY) muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskien. YVA-lainsäädännön osalta direktiivi on pantu täytäntöön YVA-lain muutoksella (458/2006) ja siihen liittyvällä valtioneuvoston asetuksella ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006). 

Osallistumisoikeusdirektiivin 2 artiklassa säädetään yleisön osallistumisesta direktiivin liitteessä I lueteltujen suunnitelmien ja ohjelmien laatimiseen. Luettelo käsittää kaikkiaan kuudessa yhteisön ympäristödirektiivissä säädetyt suunnitelmat ja ohjelmat, joista neljä koskee eri jätedirektiiveissä (75/442/ETY, 91/157/ETY, 91/689/ETY ja 94/62/EY) tarkoitettuja suunnitelmia tai ohjelmia. Lisäksi artiklaa sovelletaan vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetussa neuvoston direktiivissä 91/676/ETY ja ilmanlaadun arvioinnista annetussa neuvoston direktiivissä 96/62/EY tarkoitettuihin suunnitelmiin ja ohjelmiin. 

Osallistumisoikeusdirektiivin 2 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisölle tiedotetaan ehdotuksista suunnitelmiksi tai ohjelmiksi ja että yleisöllä on oikeus esittää niistä mielipiteensä. Osallistumisen tulokset on otettava asianmukaisella tavalla huomioon ja hyväksytyistä suunnitelmista tai ohjelmista on tiedotettava yleisölle. Yleisöllä tarkoitetaan artiklassa yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä sekä näiden henkilöiden yhteenliittymiä, järjestöjä tai ryhmiä. Kansallisesti on määriteltävä se yleisö, jolla on oikeus osallistua menettelyyn direktiivin tarkoittamissa asioissa. Direktiivin kansalliseksi täytäntöönpanemiseksi erityisesti sen 2 artiklan osalta täydennettiin ympäristönsuojelulain 26 §:n 1 momentin säännöstä yleisön osallistumisesta eräiden ympäristöä koskevien suunnitelmien ja ohjelmien valmisteluun. Toisin kuin tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (2001/42/EY), osallistumisoikeusdirektiivin mukaisten suunnitelmien tai ohjelmien tarkoituksena ei pääsääntöisesti ole luoda puitteita hankkeiden lupa- tai hyväksymispäätöksille. 

Suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointia koskeva direktiivi  

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 2001/42/EY, jäljempänä SOVA-direktiivi, annettiin kesäkuussa 2001.  

Direktiivi edellyttää, että sen soveltamisalaan kuuluvien suunnitelmien ja ohjelmien sekä niiden kohtuullisten vaihtoehtojen ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan suunnitelman tai ohjelman valmistelun aikana ja ennen sen hyväksymistä. Suunnitelman tai ohjelman valmistelun yhteydessä laaditaan ympäristöselostus ja yleisölle sekä ympäristöasioista vastaaville viranomaisille annetaan mahdollisuus esittää mielipiteensä. Jos suunnitelmalla tai ohjelmalla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia toisissa jäsenvaltioissa, niitä on kuultava, ja niiden yleisölle ja ympäristöasioista vastaaville viranomaisille on annettava mahdollisuus esittää näkemyksensä asiasta. 

Arvioinnin tulokset on otettava huomioon suunnitelmaa tai ohjelmaa valmisteltaessa. Kun suunnitelma tai ohjelma on hyväksytty, yleisölle ja ympäristöasioista vastaaville viranomaisille sekä mahdollisesti kuulluille jäsenvaltioille on toimitettava tiedot päätöksestä ja sen perusteluista. Suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisesta aiheutuvia merkittäviä ympäristövaikutuksia on myös seurattava. Direktiivi edellyttää lisäksi, että jäsenvaltiot varmistavat ympäristöselostuksen laadun.  

SOVA-direktiivissä on nimenomaisesti mainittu sen suhteesta joihinkin yhteisön säädöksiin. SOVA-direktiivin 11 artiklan mukaan direktiivin mukaisesti suoritetulla ympäristöarvioinnilla ei rajoiteta YVA-direktiivin tai muiden yhteisön oikeuden mukaisten vaatimusten noudattamista. Tämä tarkoittaa, ettei SOVA-direktiivin mukaisesti tehty arviointi vaikuta tarpeeseen soveltaa yksittäisiin hankkeisiin YVA-direktiiviä. 

Jos velvoite tehdä suunnitelmien tai ohjelmien ympäristövaikutusten arviointeja johtuu samanaikaisesti sekä SOVA-direktiivistä että muusta yhteisön lainsäädännöstä, jäsenmaat voivat säätää yhteensovitetuista tai yhteisistä menettelyistä, jotka täyttävät asiaa koskevan yhteisön lainsäädännön vaatimukset. Direktiivin johdanto-osassa on tässä yhteydessä mainittu luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu neuvoston direktiivi 79/409/ETY, jäljempänä lintudirektiivi, luontodirektiivi, sekä yhteisön vesipolitiikan puitteista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, jäljempänä vesipolitiikan puitedirektiivi. 

Kansainväliset sopimukset 

Espoon sopimus 

Valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista on sovittu Espoon sopimuksessa. Sopimuksella määritetään sopimuspuolten velvollisuudet arvioida tiettyjen toimintojen ympäristövaikutukset varhaisessa suunnitteluvaiheessa, ja siinä asetetaan valtioille yleinen ilmoitus- ja kuulemisvelvollisuus kaikkien sellaisten suurten hankkeiden yhteydessä, joilla on todennäköisesti merkittäviä valtioiden rajojen yli ulottuvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Sopimuksen osapuolella on oikeus osallistua toisen osapuolen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, mikäli arvioitavan hankkeen todennäköisesti merkittävät haitalliset ympäristövaikutukset kohdistuvat kyseiseen valtioon. Sopimus on allekirjoitettu Espoossa 1991. Suomi ratifioi sopimuksen 1995, ja se astui voimaan 1997. Vuoden 2016 maaliskuussa sopimusosapuolia oli 45. Lisäksi Euroopan unioni on Espoon sopimuksen osapuoli. Espoon sopimus sisältää sekä Euroopan unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä, joten se on niin sanottu sekasopimus. 

Suomessa sopimuksen velvoitteet on pantu täytäntöön YVA-lain kansainvälistä kuulemista koskevilla säännöksillä (YVAL 14–15 §) ja asetuksella valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta (SopS 67/1997). 

Suomen ja Viron välinen YVA-sopimus 

Espoon sopimuksen lisäksi Suomella on Viron kanssa kahdenvälinen sopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (SopS 51/2002). Sopimuksen tavoitteena on tehostaa kahdenkeskistä yhteistyötä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Sopimuksen velvoitteet vastaavat pitkälti Espoon sopimusta. Lisäksi sopimuksessa on sovittu vähintään kerran vuodessa kokoontuvasta arviointikomissiosta. Sopimuspuolten nimeämistä jäsenistä koostuvan komission tehtävänä on toimia lähinnä neuvoa-antavana ja tietoa vaihtavana elimenä. 

SOVA-pöytäkirja 

Espoon sopimukseen liitetyn strategisesta ympäristöarvioinnista tehdyn pöytäkirjan (jäljempänä SOVA-pöytäkirjan) tavoitteet ja pääasiallinen sisältö ovat samat kuin SOVA-direktiivissä. SOVA-pöytäkirjan tavoitteena on edistää ympäristö- ja terveysnäkökohtien huomioon ottamista etenkin suunnitelmien ja ohjelmien valmistelussa. SOVA-pöytäkirja hyväksyttiin vuonna 2003, ja se tuli kansainvälisesti voimaan 11.7.2010. Vuoden 2016 maaliskuussa pöytäkirjan osapuolia oli 27, mukaan lukien Euroopan unioni. Suomi oli ensimmäinen pöytäkirjan ratifioinut valtio. 

SOVA-pöytäkirjan määräykset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä pääosin lailla viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005). Kaavoituksen osalta SOVA-pöytäkirja on saatettu kansallisesti voimaan maankäyttö- ja rakennuslailla (132/1999) ja maankäyttö- ja rakennusasetuksella (895/1999).  

SOVA-pöytäkirjan 10 artiklan mukaan valtioiden välinen yhteistyö on tarpeen myös silloin, kun ympäristöarvioinnin kohteena olevalla suunnitelmalla tai ohjelmalla, mukaan lukien maankäytön suunnitelmat, todennäköisesti on merkittäviä valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia. 

2.4  Nykytilan arviointi

Ympäristövaikutusten arviointimenettely 

YVA-laki on ollut voimassa runsaat 20 vuotta. Lain voimassaoloaikana siihen on tehty muutoksia, jotka ovat perustuneet EU-lainsäädännön muutoksiin ja toisaalta kansallisiin tarpeisiin täsmentää sääntelyä tai muutokset ovat aiheutuneet muun ympäristölainsäädännön muutoksista. YVA-lain perusrakenne ja sen rooli ympäristöllisenä ohjauskeinona ovat säilyneet muuttumattomina.  

YVA-lain toimivuutta selvitti Suomen ympäristökeskus Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn toimivuus ja kehittämistarpeet -selvityksessä (Suomen ympäristö 18/2010). Toimivuusarvioinnin keskeisin tulos oli, että YVA-laki toimii varsin hyvin lain tavoitteiden ja hallinnon toimivuuden näkökulmista. Selvityksen mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan arvioinnin tarkoituksen kannalta perustellusti harvoihin, mutta ympäristövaikutuksiltaan merkittäviin hankkeisiin. Arviointiprosessin osapuolilla katsottiin olevan selkeät roolit ja vastuut. Kaksivaiheista arviointiprosessia pidettiin ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaikuttavuuden ja laadun kannalta perusteltuna ratkaisuna ja sen katsottiin tarjoavan kansalaisille hyvät mahdollisuudet tiedonsaantiin ja osallistumiseen. 

Toimivuusarvioinnissa tunnistettiin eräitä lainsäädännön tarkistamista edellyttäviä kehittämistarpeita, jotka koskivat ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamista ja toisaalta ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja lupamenettelyjen suhdetta. Huomattava osa arvioinnissa tunnistetuista kehittämiskohteista oli toteutettavissa viranomaisten ohjausta ja viranomaisten toimintatapoja kehittämällä sekä koulutuksella.  

Vaikka YVA-laki sellaisenaan onkin koettu toimivaksi, on viime vuosina entistä vahvemmin tullut esille asiakasnäkökulma eli eri lakien samanaikainen soveltaminen hankkeen perustamisvaiheessa tai toiminnon laajentamis- ja muutostilanteissa. Tällöin ovat tarkastelun kohteena erityisesti YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely, ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupamenettely, luonnonsuojelulain mukaiset poikkeamispäätökset, vesilain mukainen lupa sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hankekaavoitus ja rakennuslupamenettely.  

Viime vaalikaudella selvitettiin ympäristönsuojelulain uudistamishankkeen toisessa vaiheessa mahdollisuutta keventää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä teollisten toimintojen laajentamis- ja muutostilanteissa. Lopputuloksena päädyttiin siihen, ettei keventäminen ollut tarkoituksenmukaista ottaen huomioon hankkeiden vähäinen määrä. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kehittämismahdollisuuksia arvioitiin ympäristömenettelyjen arviointiryhmän raportissa ”Ympäristömenettelyjen sujuvoittaminen ja tehostaminen” (Ympäristöministeriön raportteja 13/2015). Menettelyjen päällekkäisyyksien vähentämistä ja koordinointia koskevissa ehdotuksissa on keskeisenä kohteena YVA-laki. Arviointiryhmä ehdotti ennakkoneuvottelumenettelystä säätämistä YVA-laissa, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamista, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja Natura-arvioinnin yhteensovittamista, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulosten entistä tehokkaampaa hyödyntämistä lupamenettelyissä sekä muutoksia arviointiohjelmaa ja arviointiselostusta koskeviin säännöksiin.  

Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on muun muassa sujuvoittaa lupa- ja valitusmenettelyjä. Hallitusohjelma edellyttää, että ympäristövaikutusten arviointimenettely ja hankekaava yhdistetään. Toisaalta hallitusohjelma sisältää muitakin tavoitteita, jotka osaltaan vaikuttavat YVA-lain kehittämiseen. Hallitusohjelman mukaan teollisuuden kustannukset eivät saa kasvaa, kuntien tehtävät eivät saa kasvaa ja EU-lainsäädännön kansallisessa täytäntöönpanossa on vältettävä lisäsääntelyä. Ympäristöllisten menettelyjen sujuvoittamiseen liittyen selvitettiin ministeriöiden yhteisessä hankkeessa ympäristöllisten menettelyjen yhden luukun palvelujen toteuttamista. Selvitys valmistui kesäkuussa 2016. 

Tarkasteltaessa YVA-lakia ja -asetusta vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain näkökulmasta on kiinnitettävä huomiota sääntelytasoon. YVA-lain 4 §:n nojalla on säädetty YVA-asetuksen 6 §:ssä ympäristövaikutusten arviointivelvollisista toiminnoista sekä 7 §:ssä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yksittäistapauksessa soveltamisesta. Koska YVA-velvollisuuden piiriin kuuluminen luo yrityksille velvoitteita, olisi uuteen YVA-lakiin syytä sisällyttää ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisvelvollisuutta koskevat säännökset lain tasolle. Koska hankeluettelo ja yksittäistapauksellisen soveltamisen kriteerit ovat varsin seikkaperäisiä, soveltuvat ne hyvin lain liitteiksi kuten on menetelty ympäristönsuojelulaissa lupavelvollisuudesta säätämisessä. 

Edellä kuvatun perusteella keskeisimmät YVA-lain kehittämistarpeet ovat EU-direktiivin muutosten täytäntöönpanon ohella hankkeesta vastaavan ja keskeisten viranomaisten yhteistyön tiivistäminen hankkeen suunnittelun varhaisessa vaiheessa ennakkoneuvottelun kautta, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja hankekaavan yhteensovittaminen sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja Natura-arvioinnin yhteensovittaminen. 

Lisäksi myös YVA-lain ja pykälien rakennetta on syytä selkiyttää ja sääntelytasoa eräiltä osin tarkistaa. Myös YVA-menettelyn ja lupalakien välisiä viittaussäännöksiä on tarpeen yhdenmukaistaa. 

Kansainvälinen menettely – Espoon sopimus ja SOVA-pöytäkirja 

Suomen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn toimivuutta kansainvälisten kuulemisvelvoitteiden toteuttajana arvioitiin vuonna 2012 (Valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointi Suomessa, Ympäristöministeriön raportteja 7/2012, jäljempänä toimivuusraportti).  

Toimivuusraportin mukaan nykyinen ympäristövaikutusten arviointijärjestelmä toimii kokonaisuudessaan hyvin kansainvälisten menettelyiden osalta. Toimivuusraportissa ehdotetaan kuitenkin eräitä täydentäviä säännöksiä YVA-lakiin.  

Voimassaolevan YVA-lain 3 luvun valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointimenettelyn säännökset koskevat vain tilannetta, jossa Suomi on ympäristövaikutusten aiheuttajaosapuolena. Sen sijaan lainsäädännössä ei tällä hetkellä ole säännöksiä tilanteesta, jossa Suomi osallistuu kansainväliseen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn kohdeosapuolena. Näissä tilanteissa noudatetut menettelyt ovat tähän asti perustuneet suoraan Espoon sopimuksen määräyksiin ja niiden nojalla vakiintuneeseen käytäntöön. Toimivuusraportissa ehdotetaan, että YVA-lakiin lisättäisiin säännökset tilanteesta, jossa Suomi on kohdeosapuolena toisen valtion ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Tällaisten säännösten lisääminen lakiin selkeyttäisi myös kansalaisten tiedonsaanti- ja osallistumisoikeuksia.  

Toimivuusraportissa on nostettu esiin myös Espoon sopimuksen 5 artikla, joka koskee ympäristövaikutusten arviointiasiakirjojen pohjalta käytäviä valtioiden välisiä neuvotteluja. Vastaavasti YVA-lain 3 luvun kansainvälistä kuulemista koskevassa 14 §:ssä on tällä hetkellä yleisluontoinen maininta siitä, että ympäristöministeriö huolehtii sopimuksen mukaisista neuvottelutehtävistä. Käytännössä neuvotteluja on järjestetty tarvittaessa. Tarkemman säännöksen puuttuminen laista ei ole sinänsä aiheuttanut käytännön ongelmia. Espoon sopimuksen 5 artiklan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi YVA-lakiin olisi kuitenkin tarpeen lisätä täsmälliset säännökset neuvottelujen järjestämisestä silloin, kun ympäristövaikutusten arviointimenettely järjestetään yhteistyössä toisen valtion kanssa. 

Edelleen toimivuusraportissa ehdotetaan, että YVA-lakiin lisättäisiin Espoon sopimuksen 6 artiklan mukainen velvollisuus ottaa huomioon lupa- tai vastaavassa päätöksessä myös valtioiden välisten neuvottelujen tulokset sekä arviointiasiakirjoja koskevat kannanotot. Käytännössä ongelmana on ollut se, että valtioiden väliset neuvottelut ovat jatkuneet joissain hankkeissa YVA-lain 12 §:n mukaisen yhteysviranomaisen lausunnolle säädetyn kahden kuukauden määräajan jälkeen. Näissä tilanteissa neuvottelujen tulosten ja kannanottojen huomioiminen lupapäätöksessä on perustunut suoraan Espoon sopimuksen 6 artiklaan, ilman kansallisen lain säännöksen tukea. 

Voimassa olevassa YVA-laissa ei ole tällä hetkellä säännöksiä menettelystä, jolla täytettäisiin Suomen velvollisuus toimittaa lupa- tai vastaavat päätökset ympäristövaikutusten arviointimenettelyiden kohdeosapuolille Espoon sopimuksen 6 artiklan mukaisesti. Käytännössä lupapäätöksiä on toimitettu kohdevaltiolle aina, kun ympäristöministeriön tietoon on tullut, että hankkeelle on myönnetty lupa. Koska lupaviranomaisella ei ole tällä hetkellä velvollisuutta toimittaa lupapäätöstä ympäristöministeriölle, joka välittäisi sen edelleen kohdevaltioille, on yleissopimuksen velvoitteen täyttäminen vaatinut erityisiä toimenpiteitä. Menettelyn sujuvoittamisen ja yleissopimuksen tehokkaan täytäntöönpanon vuoksi tämä velvoite olisi tarpeen lisätä YVA-lakiin. 

Myös SOVA-laista puuttuvat täsmälliset säännökset tilanteesta, jossa Suomi on kohdeosapuolena toisen valtion suunnitelman tai ohjelman ympäristöarvioinnissa. SOVA-pöytäkirjan tehokkaan toimeenpanon edistämiseksi SOVA-lakiin olisi tarpeen lisätä näitä tilanteita koskevat menettelysäännökset. 

3.1  Tavoitteet

Hallituksen esityksen tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kaikkien tiedon saantia ja osallistumismahdollisuuksia. Esityksen tavoitteena on myös panna kansallisesti täytäntöön YVA-direktiivin muutos. Aineellisten säännösten ohella tehostetaan ja sujuvoitetaan menettelyjä. Uudistuksessa on otettu huomioon ne käytännön tilanteet, joissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ohella sovelletaan muita ympäristömenettelyjä koskevia säädöksiä. Lainsäädännön systematiikkaa ja hierarkista rakennetta on tarpeen uudistaa, jotta se vastaa paremmin perustuslain vaatimuksia. Uudistuksessa pidetään huolta kaikkien osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta. Samoin lain rakennetta pyritään selkeyttämään ja ymmärrettävyyttä parantamaan.  

Direktiivimuutoksen tavoitteena on parantaa ympäristövaikutusten arvioinnin laatua ja kehittää ympäristövaikutusten arviointia vastaamaan entistä paremmin ajankohtaisiin ja tulevaisuuden ympäristöhaasteisiin. Direktiivimuutoksella pyritään myös YVA-direktiivin ja muiden EU-lainsäädännön edellyttämien ympäristövaikutusten arviointia koskevien velvoitteiden parempaan yhteensovittamiseen ja menettelyjen yksinkertaistamiseen.  

Direktiivimuutoksella on täsmennetty keskeisiä määritelmiä, mikä selkeyttäisi myös kansallista lainsäädännön täytäntöönpanoa. Hankkeesta vastaavan ja viranomaisen rooleja selkeytettäisiin määritelmien täsmentämisen kautta. 

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn määräytymistä yksittäistapauksessa tarkennettaisiin. Direktiivi myös mahdollistaa sen, että lieventämistoimet voidaan jatkossa ottaa huomioon ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeellisuudesta päätettäessä yksittäistapauksessa.  

Esityksen tavoitteena on parantaa YVA-menettelyn laatua pätevyyden varmistamisella. Laissa säädettäisiin hankkeesta vastaavan velvollisuudesta varmistaa, että sillä on käytettävissä riittävä asiantuntemus arviointiohjelman ja –selostuksen laadintaan. Vastaavasti myös yhteysviranomaisella olisi velvollisuus varmistaa henkilöstönsä asiantuntemus. 

Ympäristövaikutusten arviointia ehdotetaan suunnattavaksi hankkeen todennäköisesti merkittäviin ympäristövaikutuksiin. 

YVA-laki myös toteuttaisi kansallisia tavoitteita ympäristöllisten menettelyjen sujuvoittamisesta. Laissa otettaisiin käyttöön ennakkoneuvottelu hankkeesta vastaavan, yhteysviranomaisen ja muiden keskeisten viranomaisten välillä. Ennakkoneuvottelun tavoitteena on edistää hankkeen vaatimien arviointi-, suunnittelu- ja lupamenettelyjen kokonaisuuden hallintaa, hankkeesta vastaavan ja viranomaisten välistä tiedonvaihtoa sekä parantaa selvitysten ja asiakirjojen laatua ja käytettävyyttä sekä sujuvoittaa menettelyjä.  

Uudessa laissa otettaisiin entistä paremmin huomioon sen suhde muuhun ympäristölainsäädäntöön. Direktiivimuutoksen mukaisesti YVA-menettelyssä laadittava ympäristövaikutusten arviointi ja Natura-arviointi olisi jatkossa sovitettava yhteen tapauksen mukaan. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa edellytetään YVA-menettelyn ja hankekaavan yhdistämistä. Tämän mukaisesti uusi laki myös mahdollistaisi ympäristövaikutusten arvioinnin muun lain mukaisessa menettelyssä. Hallituksen esitykseen sisältyy myös maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n muutos, joka mahdollistaa ympäristövaikutusten arvioinnin osana kaavamenettelyä. Lisäksi ympäristövaikutusten arviointiumenettelystä annetussa laissa säädettäisiin, että YVA-menettelyn ja hankekaavan kuulemiset on mahdollista yhdistää.  

Jo voimassa olevaan YVA-lakiin sisältyy viranomaisten käsittelylle asetettuja määräaikoja. Myös uuteen lakiin sisällytettäisiin viranomaiskäsittelyn määräajat. Tätä kautta toteutettaisiin myös hallitusohjelman tavoitetta. 

Direktiivimuutoksen mukaisesti vahvistettaisiin ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulosten huomioon ottamista lupamenettelyissä. Samalla yhdenmukaistettaisiin säädösteknisesti eri lupalakien viittauksia YVA-menettelyyn. 

Hallitusohjelma edellyttää, että hallitus ei lisää kilpailukykyä haittaavaa ylimääräistä taakkaa EU-sääntelyn kansallisessa toimeenpanossa ja että EU-säännösten toimeenpanossa pidättäydytään kansallisesta lisäsääntelystä. Lakiesityksessä on eräiltä osin selvennetty säännöksiä, jotta ne vastaisivat voimassa olevaa lakia paremmin direktiivin sanamuotoa ja tavoitetta. YVA-direktiivi on kuitenkin minimidirektiivi, mikä mahdollistaa myös kansallisten erityistarpeiden huomioon ottamisen.  

Hallituksen esityksen tavoitteena on myös täydentää YVA-lain ja SOVA-lain valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia koskevia säännöksiä siten, että kansallinen lainsäädäntömme tukisi nykyistä paremmin Espoon sopimuksen ja siihen liitetyn SOVA-pöytäkirjan tehokasta toimeenpanoa. 

Koska YVA-laki annettaisiin kokonaan uutena lakina, voidaan lain rakennetta selkeyttää ja ymmärrettävyyttä parantaa. Myös YVA-lain ja sen nojalla annettavan valtioneuvoston asetuksen suhdetta voidaan kehittää vastaamaan entistä paremmin perustuslain asettamia vaatimuksia sääntelytasolle. 

3.2  Keskeiset ehdotukset

Voimassa olevan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain keskeiset elementit, kuten arviointimenettelyn soveltamisala, arviointimenettelyn kaksivaiheisuus ja yhteysviranomaiset, säilyisivät myös uudessa laissa. Myös YVA-menettelyn soveltamista koskeva hankeluettelo ja tapauskohtaisen soveltamisen kriteerit vastaisivat pääosin nykyistä lainsäädäntöä, vaikkakin säännökset siirrettäisiin asetuksesta lain tasolle lain liitteisiin. 

YVA-direktiivin muutoksen täytäntöönpano 

Uudella lailla ympäristövaikutusten arviointimenettelystä ja siihen liittyvillä muiden lakien muutoksilla pantaisiin kansallisesti täytäntöön YVA-direktiivin muutos. Direktiivi on luonteeltaan minimisääntelyä, mikä merkitsee sitä, että direktiivin asettamasta tasosta saadaan poiketa ympäristölle edullisempaan suuntaan.  

Merkittävimmät erot direktiivin edellyttämän minimitason ja hallituksen esityksen välillä koskevat hankeluetteloa (lain liite 1) eli kysymystä siitä miltä hankkeilta Suomessa edellytetään ympäristövaikutusten arviointia, tapauskohtaisen YVA-menettelyn perustumista direktiivin II liitteen rajaamien hankkeiden sijasta yksinomaan hankkeiden ominaisuuksiin ja sijaintiin sekä vaikutusten luonteeseen (lain liite 2), YVA-ohjelmavaiheeseen ja yleisön kuulemiseen myös tässä vaiheessa, YVA-ohjelman ja YVA-selostuksen sisällöllisiin vaatimuksiin sekä ympäristövaikutusten arvioinnin määritelmään eli kysymykseen siitä, mitä vaikutuksia hankkeesta vastaavan on arvioitava. Direktiivimuutoksen tavoitteet ovat olleet ympäristönsuojelun korkean tason ylläpitäminen ja ympäristönsuojelun edistäminen, tarpeettoman hallinnollisen taakan keventäminen, päällekkäisten selvitysten ja arviointien välttäminen, kustannustehokkuus sekä sosioekonomisten ja ekologisten hyötyjen saavuttaminen. Muutoksilla on haluttu parantaa ympäristövaikutusten arvioinnin laatua, selkeyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja lupalainsäädännön suhdetta sekä tarkentaa ympäristövaikutusten arvioinnin määräytymistä yksittäistapauksessa.  

Uuden lain määritelmäsäännöksiä on selkiytetty ja uusia määritelmiä sisällytetty lakiin direktiivimuutoksen johdosta samoin kuin kansallisista tarpeista. Direktiiviin on lisätty ympäristövaikutusten arviointimenettelyn määritelmä. Määritelmässä selvennetään hankkeesta vastaavan ja viranomaisen rooleja. Hankkeesta vastaava suorittaa ympäristövaikutusten arvioinnin ja laatii arviointiselostuksen. Toimivaltainen viranomainen tarkastelee arviointiselostuksen sekä siitä annetut kuulemisten tulokset sekä hankkeeseen mahdollisesti sovelletun Espoon sopimuksen mukaisten neuvottelujen tulokset ja laatii niiden ja oman lisätarkastelunsa pohjalta perustellun päätelmän hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. YVA-menettely ulottuu perustellun päätelmän sisällyttämiseen lupaan.  

Mikäli ympäristövaikutusten arviointihankkeessa on tarpeen laatia Natura-arviointi, on hankkeen ympäristövaikutusten arviointi näiltä osin jatkossa tapauksen mukaan sovitettava yhteen tai yhdistettävä. Muiden direktiivien ja YVA-direktiivin arviointivelvoitteiden yhteensovittaminen on kansallisesti säädettävissä. Direktiivi kuitenkin mahdollistaa sen, että ympäristövaikutusten arviointi tehdään erillisessä YVA-menettelyssä, lupamenettelyn yhteydessä tai muussa menettelyssä.  

Hankkeesta vastaavalla on velvoite tuottaa viranomaiselle tiedot hankkeesta ja sen vaikutuksista, kun päätetään ympäristövaikutusten arvioinnin soveltamisesta yksittäistapauksessa. Uusi liite IIA sisältää toimitettavat tiedot. Viranomaisen päätöksenteon pohjana olevia liitteen III harkintaperusteita on päivitetty. Direktiivi mahdollistaa sen, että haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisy- ja välttämistoimet voidaan huomioida jatkossa ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeellisuudesta yksittäistapauksessa päätettäessä. Direktiivin liitteet II A ja IV pantaisiin tarkemmin täytäntöön valtioneuvoston asetuksella lakiin sisältyvien valtuutussäännösten mukaisesti. Direktiiviin on lisätty ympäristövaikutusten arviointiselostuksen käsite, mikä otettaisiin huomioon myös kansallisessa laissa. Ympäristöviranomaisten lisäksi myös paikallisille ja alueellisille viranomaisille annetaan mahdollisuus ilmaista kantansa hankkeesta vastaavan toimittamien tietojen ja lupahakemuksen osalta. Tiedottamisen tapoja on laajennettu niin, että yleisö voi saada ympäristövaikutusten arviointia ja lupamenettelyä koskevat tiedot sähköisen keskusportaalin tai helposti käytettävissä olevan sähköisen yhteyspisteen kautta. YVA-direktiivissä edellytetään, että arviointiselostuksen perusteellisuuden ja laadun takaamiseksi hankkeesta vastaavan on varmistettava, että selostuksen laativat pätevät asiantuntijat. Lisäksi edellytetään, että viranomaisella tulee olla käytössään riittävä asiantuntemus, kun se arvioi arviointiselostuksen riittävyyttä ja laatua. Tämän johdosta lakiin sisällytettäisiin säännös hankkeesta vastaavan ja yhteysviranomaisen pätevyydestä. 

Lupapäätöksen on sisällettävä perusteltu päätelmä, mahdolliset päätökseen liittyvät ympäristöehdot, kuvaus hankkeen ominaisuuksista ja toimenpiteistä, joilla pyritään välttämään, ehkäisemään tai vähentämään ja, jos mahdollista poistamaan merkittävät haitalliset ympäristövaikutukset. Jäsenvaltion on lisäksi varmistettava, että hankkeesta vastaava toteuttaa sellaiset toimenpiteet, joilla pyritään välttämään, ehkäisemään tai vähentämään ja, jos mahdollista, poistamaan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, sekä määritettävä merkittävien haitallisten ympäristövaikutusten seurantamenettelyt. Myös lupapäätöksestä tiedottamisen sisältöä on tarkennettu. Tämän edellyttämät lainmuutokset tehtäisiin eri sektoreiden lupa- ja muita menettelyjä koskeviin lakeihin. 

YVA-direktiivin muutos ei koskenut hankeluetteloja, jotka ovat direktiivin liitteissä I ja II. Direktiivin liite I pantaisiin kansallisesti täytäntöön uuden lain liitteellä 1. 

Kansalliset sujuvoittamistavoitteet 

Ministeri Lauri Tarastin johtama arviointiryhmä esitti keväällä 2015 valmistuneessa raportissaan useita ympäristömenettelyjen sujuvoittamis- ja tehostamistoimenpiteitä, jotka ovat tämän esityksen taustalla. Näitä ovat esimerkiksi YVA-menettelyn ja kaavoituksen nykyistä tehokkaampi yhteensovittaminen, luonnonsuojelulain mukaisen Natura-arvioinnin tekeminen YVA-menettelyssä; YVA-menettelyn tulosten entistä tehokkaampi hyödyntäminen ympäristöllisissä lupamenettelyissä; arviointiohjelmasta annettavien lausunnoille ja esitettäville mielipiteille annettavan määräajan lyhentäminen 60 päivästä 30 päivään; sekä ennakkoneuvottelua koskevien säännösten lisääminen YVA-lakiin. 

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa on edellytetty lupa- ja valitusprosessien sujuvoittamista sekä hankekaavoituksen ja YVA-menettelyn yhdistämistä. 

Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi esitykseen sisältyy säännökset YVA-menettelyn ja yksittäisen hankkeen vaatiman kaavoituksen kuulemisten yhdistämisestä, arviointiohjelmasta annettavien lausuntojen ja esitettävien mielipiteiden määräajan lyhentämisestä ja ennakkoneuvottelusta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettu laki myös mahdollistaisi sen, että YVA-menettely toteutettaisiin muun lain mukaisessa menettelyssä, jos menettely täyttäisi asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n muutos. Tällä lainmuutoksella ja sitä tarkentavilla maankäyttö- ja rakennusasetuksen muutoksilla mahdollistettaisiin YVA-menettelyn toteuttaminen kaavoituksen kautta.  

Kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpano 

Esityksessä ehdotetaan, että YVA-lain ja SOVA-lain valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia koskevia säännöksiä täydennettäisiin vastaamaan Espoon sopimuksen ja siihen liitetyn SEA-pöytäkirjan velvoitteita. YVA-lakiin ja SOVA-lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset toimivaltaisesta viranomaisesta ja viranomaisen tehtävistä silloin, kun Suomi osallistuu ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn valtion rajat ylittäviä todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia aiheuttavan hankkeen, suunnitelman tai ohjelman kohdeosapuolena.  

Esityksessä ehdotetaan, että YVA-lakiin lisättäisiin säännökset neuvottelumahdollisuuden tarjoamisesta kohdeosapuolen viranomaisille silloin, kun Suomi toimii hankkeessa aiheuttajaosapuolena. Esityksessä ehdotetaan YVA-lakiin lisättäväksi myös säännökset tällaisia neuvotteluja koskevien asiakirjojen huomioon ottamisesta Suomen kansallisessa lupamenettelyssä. 

SOVA-laissa ei ole myöskään erikseen säännöksiä tilanteesta, jossa Suomi on kohdeosapuolena toisen valtion suunnitelman tai ohjelman ympäristöarvioinnissa. SOVA-pöytäkirjan ja -direktiivin tehokkaan toimeenpanon edistämiseksi myös SOVA-lakiin ehdotetaan lisättäväksi menettelysäännökset tällaisissa tilanteissa. 

4.1  Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei olisi juurikaan vaikutuksia julkiseen talouteen. Esityksen mahdolliset taloudelliset vaikutukset liittyisivät pääosin hankevastaavina olevien yritysten ja julkisten toimijoiden hallinnollisen taakan muutoksiin. Tässä yhteydessä hallinnollisella taakalla tarkoitetaan hallinnollisia kustannuksia, jotka aiheutuvat YVA-menettelystä tai muusta ympäristömenettelystä (lupa, kaava) viranomaismaksujen tai tehtävien selvitysten muodossa. YVA-menettelyn merkittävin kustannus on arviointiselostuksen laatiminen ja sitä varten tehtävien taustaselvitysten tekeminen. Myös viranomaiskäsittelyn hankkeen toteuttamiselle aiheuttama viive voidaan useimmiten laskea hankevastaavalle aiheutuvaksi kustannukseksi. 

Esitys ei vaikuttaisi juurikaan vuosittain toteutettavien YVA-menettelyiden määrään (30-50 kpl) . Ehdotus vaikutuksia lieventävien toimenpiteiden huomioon ottamisesta (13 §) saattaisi kuitenkin vähentää tapauskohtaiseen harkintaan perustuvien YVA-menettelyiden määrää ja sitä kautta hankkeesta vastaavan kustannuksia. Näiden osuus on kuitenkin vain noin 10 % kaikista YVA-menettelyistä.  

Esitykseen sisältyy säännöksiä, jotka voisivat vähentää YVA-menettelystä aiheutuvia kustannuksia. Varsinkin arviointimenettelyn kohdentaminen entistä enemmän merkittäviin vaikutuksiin saattaisi vähentää hankkeen kokonaisuuden kannalta epäolennaisten vaikutusten selvittämistä ja tästä aiheutuvia kustannuksia. Entistä selvempi säännös yhdistää Natura-arviointi ja kaavoituksessa tehtävät vaikutusselvitykset saattaisi vähentää hankkeesta vastaavan kustannuksia ja säästää aikaa suhteessa erikseen laadittaviin arviointeihin. Samoin ehdotettu ennakkoneuvottelu voisi johtaa siihen, että eri yhteyksissä laadittuja selvityksiä hyödynnetään aikaisempaa paremmin kaikissa viranomaismenettelyissä.  

Lakiin ehdotetaan täsmennettäväksi velvoitetta hankkeesta vastaavan velvollisuudesta toimittaa tietoa toimivaltaiselle viranomaiselle päätettäessä YVA-menettelyn soveltamisesta. Tältä osin hankkeesta vastaavan kustannukset saattavat jonkin verran lisääntyä. Niitä voi osaltaan kuitenkin vähentää se, että esitykseen sisältyy direktiivin mukaisesti säännös siitä, että viranomaisen on pidettävä hankkeesta vastaavan saatavilla sen hallussa olevia olennaisia arviointiin liittyviä tietoja. Myös ehdotettu hankkeesta vastaavan pätevyysvaatimus olisi uusi. Säännös johtaisi eräissä hanketyypeissä pätevyysvaatimuksen nousuun myös käytännössä, mikä saattaa lisätä hankkeesta vastaavan kustannuksia joissain harvoissa tapauksissa joissakin hanketyypeissä. 

YVA-menettelyn ja kaavan kuulemisten yhdistäminen vähentää todennäköisesti hiukan muun muassa kuulutuskustannuksia. Ensisijaisesti kuulemisten yhdistäminen kuitenkin sujuvoittaisi ja nopeuttaisi hankkeen toteutusta niin, ettei menettelyjen normaalisti erillisiä kuulemisia olisi tarvetta järjestää, vaan molemmista kuultaisiin samalla kertaa. Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen menettelyn sijasta muun lain mukaisessa menettelyssä kuten maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavoituksessa vähentää vastaavasti kuulutuskustannuksia ja myös prosessin johtamisesta aiheutuvia kustannuksia, kun kahden prosessin sijaan ympäristövaikutusten arviointi ja kaavoitus tapahtuvat yhdessä prosessissa.. Aikataulun sitominen kaavoitusmenettelyn kestoon ei aiheuta hankkeelle viivekustannuksia, vaikka kaavoituksen alkuvaiheen pitkittymien saattaa johtaa pitkittymiseen myös ympäristövaikutusten arvioinnin osalta. Tämä ei aiheuta hankkeelle viivästymistä, koska kaavapäätöskin on hankkeen etenemisen keskeinen reunaehto ja edellytys eikä hanke voi edetä ilman sitä, vaikka ympäristövaikutusten arviointi olisi tehty erillisessä menettelyssä ja se olisi jo valmis. 

4.2  Vaikutukset viranomaisiin

YVA-lain mukaisena yhteysviranomaisena toimisi edelleen ELY-keskus lukuun ottamatta ydinenergialain mukaisia hankkeita, joissa yhteysviranomaisena toimisi edelleen työ- ja elinkeinoministeriö.  

Esityksellä voi olla jossain määrin vaikutuksia viranomaisten tehtävien määrään. Ehdotettu ennakkoneuvottelu lisäisi yhteysviranomaisten, lupaviranomaisten ja kaavoitusviranomaisten työtä hankkeen alkuvaiheessa, mutta se voisi vastaavasti tuoda aikasäästöjä YVA-menettelyn ja hanketta koskevan muun viranomaispäätöksenteon myöhemmissä vaiheissa.  

Arviointimenettelyn kohdentaminen hankkeen merkittäviin vaikutuksiin parantaisi menettelyn vaikuttavuutta ja samalla säästäisi viranomaisten ja kaikkien osapuolien aikaa. Esitykseen sisältyvät perustellun päätelmän laatiminen, sen huomioon ottaminen ja ajantasaisuuden varmistaminen olisivat uutta sääntelyä. Päätelmän laatiminen ei sinällään lisäisi yhteysviranomaisen tehtäviä, koska se korvaisi voimassa olevassa laissa olevan yhteysviranomaisen lausunnon arviointiselostuksesta. Päätelmän ajantasaisuuden tarkistaminen sen sijaan olisi uusi vaatimus lupaviranomaiselle, mutta se ei välttämättä tarkoittaisi suurta käytännön muutosta verrattuna nykytilaan. Tällaisten tapausten määrä arvioidaan melko vähäiseksi. Yhteysviranomaisen pätevyysvaatimus olisi uusi, mutta sen ei arvioida käytännössä vaikuttavan yhteysviranomaisen toiminnan organisointiin vaan pikemminkin korostaa asiantuntemuksen ylläpidon tärkeyttä. 

Esitys täsmentäisi ja selkeyttäisi viranomaisten tehtäviä, menettelytapoja ja osallistumismahdollisuuksia rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnissa. Esityksellä ei olisi vaikutusta tehtävien hoitamisessa tarvittavan henkilöstön määrään tai tehtävien hoitamisesta aiheutuviin kustannuksiin.  

Esityksen merkittävimmät viranomaisvaikutukset aiheutuisivat säännöksistä, jotka koskevat YVA-menettelyn ja hankekaavan kuulemismenettelyjen yhdistämistä ja erityisesti säännöksistä, jotka mahdollistaisivat YVA-menettelyn toteuttamisen muussa menettelyssä kuin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisessa menettelyssä. Esitykseen sisältyvä maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n muutos, tarkennettuna eräillä maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälien muutoksilla, mahdollistaisi YVA-menettelyn toteuttamisen kaavamenettelyssä. Käytännössä kyse olisi hankkeen toteuttamisen edellyttämän maakuntakaavan, yleiskaavan tai asemakaavan laadinnasta. YVA-menettelyn toteuttaminen kaavoituksen kautta edellyttää käytännössä hyvää yhteistyötä kaavoituksesta vastaavan tahon ja YVA-yhteysviranomaisena toimivan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen välillä varsinkin hankkeen alkuvaiheessa. Kaavamenettelyä johtaisi normaaliin tapaan kaavoitusviranomainen. YVA-yhteysviranomainen osallistuisi arviointiin antamalla hankkeesta vastaavalle lausunnon vaikutusarviointisuunnitelman laajuudesta ja riittävyydestä sekä antamalla ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta perustellun päätelmän. Myös näistä tehtävistä säädettäisiin maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa, jotta viranomaisten tehtävät olisivat mahdollisimman selkeät. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma- sekä luonnosvaiheen kuulemisista ja lausunnoista tulisi näissä hankkeissa maankäyttö- ja rakennuslain nykyisiä kuulemissääntöjä muodollisempia. Käytännössä muutos ei olisi merkittävä, sillä jo nyt merkittäviä ympäristövaikutuksia sisältävien kaavoitushankkeiden aloitus- ja luonnosvaiheessa kuullaan ja pyydetään lausuntoja eri tahoilta siinä laajuudessa, kuin mitä nyt ehdotetaan säädettäväksi näitä hankkeita koskien. Opasmateriaalin ja koulutuksen merkitys korostuisi toimeenpanossa.Vuonna 2015 tuli vireille kaikkiaan 31 YVA-menettelyä, joista noin 65-70 % vaati myös hankekaavan. Merkittävä osa näistä hankekaavan edellyttämistä hankkeista koski tuulivoimaa. Tilastojen perusteella integrointi voisi tulla tyypillisesti kyseeseen energian tuotantoa, liikennettä, vesihuoltoa ja jätehuoltoa ja luonnonvarojen ottoa ja käsittelyä koskevissa hankkeissa.YVA-menettelyn toteuttaminen kaavoituksen yhteydessä edellyttäisi käytännössä, että kaavoitusviranomainen ja YVA-yhteysviranomaisena toimiva elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus puoltavat hankkeesta vastaavan aloitetta toteuttaa YVA-menettely kaavoituksessa. YVA-menettelyn viranomaistehtävien hoito ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisessa menettelyssä samoin kuin muun lain mukaisessa menettelyssä olisi maksullista toimintaa. 

4.3  Ympäristövaikutukset

Esityksellä ei olisi suoria ympäristövaikutuksia. Mahdolliset välilliset ympäristövaikutukset liittyisivät muutoksiin ympäristövaikutusten arvioinnin laadussa ja vaikuttavuudessa. Ehdotusten mukaan ympäristövaikutusten arviointia kohdennettaisiin entistä selvemmin hankkeen kannalta olennaisimpien vaikutusten arviointiin. Tämä voisi mahdollistaa jonkin verran nykyistä paremmin hankkeen muokkaamisen suunnittelussa ja päätöksenteossa siten, että hankkeen haitalliset ympäristövaikutukset vähenevät. Jos vaikutusten arviointi eräissä hanketyypeissä toteutettaisiin entistä pätevämpien arvioinnin laatijoiden toimesta, tämä parantaisi ympäristövaikutusten arvioinnin laatua kyseisissä hanketyypeissä. Perustellun päätelmän vieminen lupaharkintaan voisi vaikuttaa siihen, että lupaharkinnassa tai vastaavassa päätöksenteossa relevantit ympäristövaikutukset tulisivat paremmin esiin ja huomioitaisiin paremmin päätösharkinnassa. 

Esitykseen sisältyvät rajat ylittäviä vaikutuksia koskevat uudet säännökset selkeyttäisivät ympäristövaikutusten arviointiin liittyviä menettelyjä, mikä voisi parantaa ympäristövaikutusten arvioinnin laatua ja vaikuttavuutta. 

4.4  Muut vaikutukset

Esityksen muut vaikutukset liittyisivät lähinnä perustuslain ympäristöperusoikeuden toteutumiseen ja etenkin kansalaisten osallistumisoikeuteen. Ympäristövaikutusten arvioinnin keskittyminen merkittäviin vaikutuksiin parantaisi menettelyn vaikuttavuutta. Tämä voisi helpottaa kansalaisten perehtymistä hankkeeseen ja sen vaikutuksiin ja näin edistää kansalaisten osallistumista ja edesauttaa osallistumisen vaikuttavuutta. 

Ehdotetut 5 luvun säännökset selkeyttäisivät menettelyä Suomen lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella toteutettavien hankkeiden rajat ylittävien vaikutusten arvioinnissa. Tämä vahvistaisi kansainvälisten sopimusosapuolten kansalaisten ja yhteisöjen tiedonsaanti- ja osallistumisoikeuksia ympäristöasioissa.  

YVA-menettelyn ja hankekaavoituksen kuulemisvaiheet yhdistävässä menettelyssä kansalaisten vaikutusmahdollisuudet voivat parantua: on helpompi osallistua sekä kaavoitukseen että YVA-menettelyyn yhden menettelyn välityksellä ja vaikuttaa oikeaan aikaan. Vastaava tilanne olisi myös silloin, kun YVA-menettely toteutettaisiin kaavoituksen yhteydessä. 

5.1  Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Hallituksen esitys on valmisteltu ympäristöministeriössä, ja valmistelun tueksi asetettiin laajapohjainen työryhmä, jossa olivat edustettuina ympäristöministeriö, oikeusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö (Liikennevirasto), työ- ja elinkeinoministeriö, aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Suomen ympäristökeskus, Kuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja Suomen luonnonsuojeluliitto.  

5.2  Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta pyydettiin lausunnot laajasti eri viranomaisilta, Suomen Kuntaliitolta ja maakuntien liitoilta, hallintotuomioistuimilta, etujärjestöiltä, korkeakouluilta, konsultti- ja muilta yrityksiltä sekä kaupungeilta. Lausuntopyyntö lähetettiin 126 taholle, joista 80 on vastasi. Lausunnolla 25.4.–2.6.2016 välisen ajan ollut aineisto sisälsi hallituksen esitysluonnoksen lisäksi muistion, jossa esitettiin kaksi vaihtoehtoa hankekaavoituksen ja YVA-menettelyn yhdistämisestä. Lausunnonantajia pyydettiin ottamaan kantaa esitettyihin vaihtoehtoihin erityisesti niiden käytännön toteuttamisen ja vaikutusten näkökulmasta. 

Lausuntopalautteen perusteella työryhmä on tarkastellut nykyisen YVA-lain 5 §:n 2 momentia vastaavan säännöksen tarpeellisuutta ja valmistellut säännöksen, jonka mukaan hankkeen ympäristövaikutukset voidaan selvittää myös muun lain mukaisessa menettelyssä. 

Lausunnoista on Suomen ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön yhteistyönä tehty yhteenveto.  

Työryhmän ehdotusta on ollut mahdollista kommentoida myös lokakuun lopussa 2016. Tässä yhteydessä lausuntoja annettiin 22.  

Hallituksen esitys perustuu työryhmän ehdotukseen ja siitä saatuihin lausuntoihin. 

Esitys on käsitelty kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa kuntalain 11 §:n mukaisesti.