1.1
Metsästyslaki
21 §.Ampumakoe. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että niistä riistaeläinlajeista, joiden metsästämisessä edellytettäisiin ampumakoetta, säädettäisiin jatkossa valtioneuvoston asetuksessa. Tästä säädettäisiin tarkemmin uudessa 21 b §:n 1 momentissa. Lisäksi jatkossa myös metsästysjousella metsästävän henkilön olisi suoritettava ampumakoe, jos se on metsästettävän riistaeläimen vuoksi tarpeen. Nykyisin tämä vaatimus on koskenut vain rihlatulla luotiaseella metsästävää henkilöä. Lisäksi voimassa olevan momentin jälkimmäinen osa muussa maassa suoritetusta ampumakokeesta siirrettäisiin uuteen 21 a §:ään.
Pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin siten, että ampumakokeen hyväksytystä suorittamisesta annettava ampumakoetodistus vastaisi hallintolaissa (423/2003) tarkoitettua päätöstä. Nykyisellään riistanhoitoyhdistykset ovat antaneet ampumakoetodistuksen lisäksi hallintolain mukaisen päätöksen ja siihen liitetyn oikaisuvaatimusosoituksen. Muutoksella kevennettäisiin riistanhoitoyhdistyksille koituvaa hallinnollista taakkaa. Riistanhoitoyhdistykset antaisivat myös jatkossa ampumakokeen hyväksytysti suorittaneille oikaisuvaatimusosoituksen sekä hylätyissä suorituksissa myös hallintolain edellyttämän kirjallisen päätöksen. Muutoksella ei näin ollen vaarannettaisi asiakkaiden oikeusturvaa.
Metsästyslain 21 §:n voimassa oleva 3 momentti siirrettäisiin uuteen 21 a §:n 2 momenttiin ja 4 momentti siirrettäisiin muutettuna uuteen 21 b §:n 2 momenttiin.
Lisäksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että ampumakokeen hyväksytty suoritus voitaisiin tallentaa Suomen riistakeskuksen ylläpitämään riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 7 a §:ssä tarkoitettuun metsästäjärekisteriin. Tämä helpottaisi ampumakoesuoritusten tilastointia sekä seurantaa ja valvontaa viranomaistarkoituksissa.
21 a §.Ampumakokeen vastavuoroinen tunnustaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 21 a § joka vastaa asiasisällöltään voimassa olevan lain 21 §:ssä säädettyä. Riistanhoitoyhdistyksen todistus vastavuoroisesta tunnistamisesta olisi voimassa kolme vuotta kuten 21 §:ssä säädetty ampumakoe.
21 b §.Ampumakoetta koskeva asetuksenantovaltuus. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 21 b §. Ehdotetun pykälän mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin ampumakokeen sisällöstä ja suorittamistavasta sekä ampumakokeen hyväksymisen edellytyksistä, ampumakokeen suorittamispaikkaa koskevista vaatimuksista, ampumakokeessa käytettäviä ampuma-aseita ja patruunoita sekä jousia ja nuolia koskevista vaatimuksista sekä ampumakokeen teknisestä suorittamisesta ja vastavuoroisesta tunnustamisesta annettavasta todistuksesta.
22 §.Metsästyskortin ja ampumakoetodistuksen esittäminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin velvollisuus todistaa henkilöllisyys tilanteessa, jossa metsästyslain 88 §:ssä tarkoitettu valvoja pyytää nähdäkseen metsästyskortin tai sen jäljennöksen. Lisäksi pykälässä pidennettäisiin määräaikaa, jossa metsästyskortti on esitettävä tilanteessa, jossa metsästyskortti ei ollut valvontatilanteessa mukana. Tässä tilanteessa pykälässä säädettäisiin, että metsästyskortin voi esittää myös toiselle metsästyksen valvojalle kuin sille, joka ensimmäisessä vaiheessa valvontaa suoritti. Muutoksen tavoitteena on yhtäältä tehostaa valvontaa, mutta samalla joustavoittaa käytäntöjä.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin tekniset muutokset ja viittaukset uusiin 21 a ja 21 b §:iin.
Pykälän 3 momentin mukaan poliisi voisi myöntää lykkäystä metsästyskortin tai ampumakoetodistuksen näyttämistä koskevaan aikaan. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi lause ”kunnes asianomainen riistanhoitoyhdistys on antanut jäljennöksen” tarpeettomana, koska käytännössä jäljennöksen voi asianomainen metsästäjä tulostaa itse, mikäli on hankkinut Suomen riistakeskuksen ylläpitämän Oma riista -palvelun tunnukset. Mikäli tunnuksia ei ole, asianomainen metsästäjä voi itse tilata jäljennöksen metsästäjärekisterin ylläpitäjältä.
26 §.Hirvieläimen pyyntilupa. Metsästyslain 26 §:n 2 momenttia täydennettäisiin siten, että 8 §:ssä tarkoitetulle alueelle pyyntilupia myönnettäessä olisi voimassa olevan sääntelyn edellyttämän metsästysmahdollisuuksien tasapuolisen jakaantumisen lisäksi kiinnitettävä huomiota myös metsästyksen tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Metsästyslain 8 §:n tarkoittamalla alueella Pohjois-Suomessa hirven metsästämiseen liittyvä lupamenettely ja metsästyksen järjestäminen poikkeavat muusta maasta olennaisesti. Edellä mainitulla alueella hirvieläimen pyyntilupa voidaan myöntää samalle alueelle usealle hakijalle samanaikaisesti, toisin kuin muualla Suomessa. Tästä syystä useita toisistaan erillisiä seurueita voi myös käytännössä metsästää samalla alueella.
Metsästyksen tarkoituksenmukaisella järjestämisellä tarkoitettaisiin pyrkimystä varmistaa pyyntilupien myöntämisessä metsästyksen tehokas ja turvallinen järjestäminen, jotta yhteiskunnan kannalta välttämätön hirvikannan säätely turvataan. Esitetty muutos on tarpeen myös metsästyksen turvallisen järjestämisen takaamiseksi tilanteessa, jossa useita seurueita metsästää samoilla alueilla. Metsästyksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta olisi tällöin mahdollista myös jatkossa asettaa esimerkiksi hakijan seurueen kokoa koskevia vaatimuksia kunkin alueen metsästysolosuhteiden mukaisesti. Tarkoituksenmukainen järjestäminen edellyttää, että milloin pyyntilupia joudutaan rajoittamaan, myönnettäisiin niitä Pohjois-Suomessa myös jatkossa pääsääntöisesti ensisijassa sellaisille metsästysseuroille ja seurueille, joissa on vähintään 10 metsästäjää, jotka eivät metsästä muualla ja heistä vähintään kuudella ei ole hirven metsästysmahdollisuutta muualla. Pyyntiluvan saajien edellytyksiä suorittaa metsästys samalla alueella yhdessä toisten pyyntiluvan saajien kanssa parantaa se, että metsästys tapahtuu johdettujen seurueiden puitteissa. Tämä vastaisi toisaalta myös valtiolle kuuluvan metsästysalueen vuokrausta ohjaavaa voimassa olevan lain 45 §:n 1 momentissa säädettyä edellytystä, jonka mukaan valtion alueista metsästysvuokrasopimus voidaan tehdä sellaisen rekisteröidyn metsästysyhdistyksen kanssa, jonka perustellusti voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan sopimuksen sisältämistä velvoitteista ja metsästyksen tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 3 momentti, jossa velvoitettaisiin tekemään saalisilmoitus pyyntiluvan nojalla metsästetystä hirvieläimestä. Saalisilmoitus tehtäisiin Suomen riistakeskukselle. Saalisilmoitus voidaan tehdä myös Suomen riistakeskuksen ylläpitämän Oma riista -palvelun kautta.
27 §.Hirvieläimen pyyntiluvan myöntämisen ja käyttämisen edellytykset. Pykälän otsikkoa esitetään muutettavaksi siten, että se koskisi sekä pyyntiluvan myöntämisen edellytyksiä että hirvieläinten metsästämistä pyyntiluvan nojalla.
Ensimmäistä momenttia muutettaisiin siten, että hirvieläimen pyyntiluvan myöntäminen edellyttäisi, että pyyntiluvan hakijalla on käytettävissään metsästykseen sopiva yhtenäinen alue, jonka maapinta-alan on oltava hirvenmetsästyksessä vähintään 1 000 hehtaaria ja muiden pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästyksessä vähintään 500 hehtaaria. Tämän katsotaan edellyttävän, että hakijalla on kyseisellä alueella oikeus metsästää hakemuksessa tarkoitettuja hirvieläimiä.
Vaatimus metsästysalueen yhtenäisyydestä on hirvieläinten kannansäätelyn järjestämisen kannalta tarpeellinen, eikä ensimmäiseen momenttiin esitettäisi siltä osin muutoksia.
Metsästysalueen yhtenäisyysvaatimusta ei kuitenkaan määritellä lainsäädännössä tarkemmin. Yhtenäisyyden katsottaisiin edellyttävän, että metsästysalueen tulee koostua kiinteistöistä tai niiden osista, mitkä ovat yhteydessä toisiinsa ja missä hakijalla on oikeus metsästää haettua hirvieläintä. Hirvieläinten pyyntilupiin ja hirvieläinten metsästykseen liittyvässä oikeuskäytännössä tehtyjen tapauskohtaisten ratkaisujen mukaan aluetta ei kaikissa tapauksissa ole katsottu yhtenäiseksi, kun alueet ovat olleet yhteydessä toisiinsa vain yksittäisen kulmapyykin kautta.
Erityisesti taajaan asutuilla seuduilla maankäytön muuttuessa ja muuallakin kiinteistöjen jakautumisen seurauksena myös metsästysalueiden on havaittu enenevässä määrin pilkkoutuvan osiin. Tällä on osaltaan vaikutusta pyyntilupa-alueiden muodostamiseen ja metsästyksen toteuttamiseen.
Alueen yhtenäisyyttä koskevaa nykyistä tulkintaa olisi perusteltua muuttaa siten, että jo yhdestä pisteestä toisiinsa liittyvät alueet katsottaisiin yhtenäisiksi. Yhtenäisyyttä olisi lisäksi tarkoituksenmukaista tulkita siten, että tie, rautatie tai sähkölinja ei erottaisi alueita toisistaan, silloin kun ne kulkevat alueen läpi.
Vesialueiden osalta yhdistävyys ja erottavuus olisivat jatkossakin tapauskohtaista harkintaa. Vesialue voisi yhdistää pyyntilupa-alueeseen kuuluvat maa-alueet toisiinsa, mikäli alueesta muodostuu hirvikannan säätelyn kannalta tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Vesialueella tarkoitettaisiin tässä yhteydessä merialueita, järviä ja jokia. Esimerkiksi ojia ja puroja ei katsottaisi vesialueeksi, jotka erottavat maa-alueita toisistaan.
Joissakin tapauksissa aluetta ei ole toisiinsa yhteydessä olevista kiinteistöistä huolimatta katsottu 1 momentin edellyttämällä tavalla metsästykseen sopivaksi ja yhtenäiseksi, mikäli sen on ollut muodoltaan erityisen rikkonainen tai sokkeloinen ja siten käytännön metsästykseen huonosti soveltuva. Tämä alueen metsästykseen sopivuutta koskeva harkinta tapahtuisi edelleen nykyistä sääntelyä vastaavalla tavalla tapauskohtaisesti osana pyyntilupaharkintaa.
Nykyisen 1 momentin mukaisesti hirvenmetsästykseen käytettävän alueen pinta-alan on oltava vähintään 1 000 hehtaaria ja muiden hirvieläinten metsästykseen käytettävän alueen vähintään 500 hehtaaria. Nykyisessä säännöksessä ei tarkenneta alueen määritelmää. Pykälän 1 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että hirvieläimen pyyntiluvan nojalla metsästykseen käytettävän alueen vähimmäispinta-alaa koskevalla vaatimuksella tarkoitettaisiin nimenomaan maapinta-alaa. Muutoksella pyritään selkeyttämään pyyntilupien hakemista ja myöntämistä. Jatkossa alueen maapinta-alan olisi siten oltava hirvenmetsästyksessä 1 000 hehtaaria ja muiden pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästyksessä vähintään 500 hehtaaria. Edellä mainittuihin vähimmäispinta-alojen suuruuteen ei esitettäisi muutoksia nykyiseen verrattuna. Hirvieläimen pyyntilupahakemuksessa hakijan tulisi ilmoittaa maapinta-ala, jolla hakijalla on oikeus metsästää hakemuksessa tarkoitettuja hirvieläimiä. Vesialueella tarkoitettaisiin tässä yhteydessä merialueita, järviä ja jokia. Kapeita uomia, kuten ojia ja puroja tai pistemäisiä kohteita, kuten pieniä lampia ei katsottaisi vesialueeksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä sääntelyä vastaavasti, että hirvieläimen pyyntilupa myönnettäisiin sellaiselle hakijalle tai hakijoille, joilla on 1 momentissa tarkoitetulla alueella oikeus metsästää hakemuksessa tarkoitettua hirvieläintä. Tällöin hakijalla tulisi olla alueella metsästyslain 6 §:n tarkoittama metsästysoikeus joko alueen omistukseen tai metsästysvuokrasopimukseen perustuen tai 8 §:n mukaisesti kuntalaisen oikeus metsästää valtion alueella. Lisäksi hakijalla katsottaisiin olevan metsästysalue käytettävissään, mikäli tällä on aluetta koskeva metsästyslain 17 §:n mukainen metsästyslupa. Edelleen pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä sääntelyä vastaavasti, että muulla kuin 8 §:ssä tarkoitetulla alueella pyyntilupa voidaan samalle 1 momentissa tarkoitetulle alueelle myöntää vain yhden hakemuksen perusteella.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 3 momentti, jonka mukaisesti Suomen riistakeskuksen olisi rajattava lupa-alueesta pois sellaiset alueet, jotka eivät täytä 1 momentissa säädettyjä pinta-alan ja yhtenäisyyden vaatimuksia ja että pyyntilupa voitaisiin käyttää vain pyyntiluvassa rajatulla alueella.
Lisäyksen tarkoituksena on selkeyttää pyyntilupamenettelyä ja pyyntiluvan nojalla metsästämistä. Nykyisen säätelyn ja sen nojalla muodostuneen oikeuskäytännön mukaan Suomen riistakeskus on voinut jättää pyyntilupia myöntäessään huomioon ottamatta sellaiset alueet, jotka eivät täytä pyyntilupa-alueen vähimmäiskokoa ja yhtenäisyyttä koskevia vaatimuksia. Päätöksissä ei kuitenkaan ole voitu ottaa kantaa siihen, millä alueella pyyntilupa on voimassa ja saako kyseisiä alueita käyttää metsästykseen. Tämä on johtanut myös pyyntiluvansaajien oikeusturvan kannalta hankalaan tilanteeseen ja joissakin tapauksissa tällaisilla niin sanotuilla sirpalealueilla metsästäminen on tulkittu lainvastaiseksi. Niin sanotuilla sirpalealueilla eli yhtenäisen lupa-alueen ulkopuolella olevilla irrallisilla alueilla metsästämistä ei ole tarkoituksenmukaista sallia ja ehdotetun lisäyksen perusteella Suomen riistakeskuksen olisi rajattava pyyntilupa-alueesta pois alueita, jotka eivät täytä luvan myöntämisen edellytyksiä ja pyyntilupaa saisi käyttää vain pyyntilupapäätöksessä rajatulla alueella.
Pykälään esitettäisiin lisättäväksi 4 momentti, jonka mukaisesti Suomen riistakeskus voisi myöntää pyyntiluvan pinta-ala- ja yhtenäisyysvaatimuksista poiketen, jos alue on saari tai alueeseen liittyy muu vastaava erityinen syy. Hirvieläimen pyyntiluvan myöntämiseksi edellytettävistä pinta-aloja ja yhtenäisyyttä koskevista vaatimuksista voidaan tällä hetkellä poiketa maa- ja metsätalousministeriön määräyksen nojalla. Määräyksen mukaan hirven pyyntilupa voidaan myöntää metsästyslain 27 §:n 1 momentissa säädettyjä metsästysalueen vähimmäispinta-aloja pienemmille alueille, mikäli alue on metsästykseen sopiva, yhtenäinen ja; 1) alue on hirvieläinten kulun estävällä aidalla aidattu, 2) alue on tieyhteyttä vailla oleva saari tai 3) alue on asutuksen tms. hirvieläinten kulun estävän seikan pysyvästi ympäröimä ja hirvieläinkannan vähentäminen metsästämällä on hirvien alueella aiheuttamien huomattavien vahinkojen estämiseksi tärkeää. Nykyisestä 1 momentista esitettäisiin poistettavaksi viimeinen lause, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi päättää poikkeuksista edellä tarkoitettuihin pinta-alavaatimuksiin.
28 §.Uusi hirvieläimen pyyntilupa. Nykyinen 28 § siirrettäisiin muutettuna 30 §:ään. Vastaavasti 29 § siirrettäisiin uudeksi 28 §:ksi. Pykälässä korvattaisiin sana ”kaadettu” sanalla ”saaliiksi saatu”, joka soveltuu yhteyteen nykymuotoilua paremmin.
29 §.Hirvieläimen metsästystä koskeva asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin siitä, mistä valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin. Aiemmin vastaava pykälä oli lain 30 §. Uusi järjestys on tarpeen, koska jatkossa metsästyksen johtaja on tarkoitus vaatia myös suurpetojen metsästyksessä ja asiasta säädettäisiin 30 §:ssä. Pykälää on lisäksi selkiytetty. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin hirvieläimen pyyntiluvan hakemisesta, hirvieläimen pyyntilupaan liitettävistä määräyksistä, hirvieläimen metsästyksessä käytettävistä koirista ja varusteista, saalisilmoituksesta, sen muodosta, sisällöstä ja määräajoista sekä määräajoista, jotka koskevat hirvieläimen pyyntilupaa. Pykälässä aiemmin säädetystä metsäkauriin saalisilmoituksesta säädettäisiin jatkossa tarvittaessa metsästysasetuksessa.
Valtioneuvoston asetuksella olisi tarkoitus mahdollistaa, että Suomen riistakeskus voisi pyyntilupaan liitettävällä määräyksellä ohjata pyyntilupien kohdentamista pyyntilupa-alueen sisällä. Tällainen tarve voi syntyä erityisesti tilanteessa, jossa luvansaajalla on samaan pyyntilupapäätökseen sisältyviä alueita eri hirvitalousalueilla tai verotuslohkoilla tai mikäli jonkin alueen hirvien aiheuttamat vahingot ovat erityisen suuret.
30 §.Metsästyksen johtaja. Nykyinen 30 § siirrettäisiin muutettuna 29 §:ään. Voimassa olevan lain 28 §:n metsästyksen johtajaa koskeva sääntely siirrettäisiin puolestaan 30 §:ään. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että hirvieläimen pyyntiluvan saajan lisäksi myös suden, karhun ja ilveksen poikkeusluvan saajan olisi nimettävä metsästyksen johtaja sekä tarpeellinen määrä varajohtajia. Koska edellytyksenä on karhun osalta poikkeuslupa, ei metsästyksenjohtajaa edellytettäisi poronhoitoalueen karhun metsästyksessä, joka perustuu alueelliseen kiintiöön. Metsästykseen osallistuva henkilö olisi velvollinen noudattamaan metsästyksen johtajan antamia määräyksiä. Metsästyksen johtaja saisi kieltää metsästykseen osallistumisen henkilöltä, joka ei noudata annettuja määräyksiä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin metsästyksen johtajan nimeämisestä, näiden ilmoittamisesta asianomaiselle riistanhoitoyhdistykselle, läsnäolosta metsästystapahtumassa sekä metsästyksen johtajan tehtävistä. Valtioneuvoston asetuksella voidaan metsästyksen johtajan nimeämisessä ja tehtävistä säädettäessä ottaa huomioon eri lajien erilaiset metsästyskäytännöt.
30 a §. Yhteislupa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 30 a §, jossa metsästyslakiin tuotaisiin voimassaolevan käytännön mukaiset yhteisluvat.
Yhteislupamenettely on vakiintunut yleiseksi käytännöksi etenkin hirvieläinten pyyntilupien ja suurpetojen kannanhoidollisten poikkeuslupien hakemisessa. Yhteislupamenettelyn tarkoituksena on keventää pyyntilupiin ja poikkeuslupiin liittyvää hallinnollista menettelyä sekä mahdollistaa joustavampi pyyntilupien ja poikkeuslupien käyttäminen. Nykyisessä lainsäädännössä ei ole yhteislupaa ja sen saajien velvollisuuksia koskevaa sääntelyä.
Pykälässä säädettäisiin, että 26 §:ssä sekä 10 §:ssä säädettyä pyyntilupaa tai 41 §:ssä säädettyä poikkeuslupaa voidaan hakea luvan hakijalle annetun valtuutuksen nojalla yhdessä useamman lupaosakkaan kesken (yhteislupa). Metsästyslain 8 § perusteella kuntalaisen vapaalla metsästysoikeudella metsästävä voisi toimia yhteisluvan lupaosakkaana.
Oikeuskäytännön vuoksi on tarpeen laissa säätää, että jos lupa myönnetään useamman kuin yhden eläimen metsästämiseen, voidaan yhteisluvan lupaosakkaiden kesken sopia luvan jakamisesta lupaosakkaiden kesken. Lisäksi pykälässä säädettäisiin, että jokaista yhteisluvan lupaosakkaana olevaa velvoittaisi se, mitä luvansaajan velvollisuuksista metsästyslaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä säädetään, kuten esimerkiksi metsästyksenjohtajaa koskevaa sääntelyä ja saalisilmoitusta.
34 a §.Ravintohoukutin. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 34 a §. Pykälän 1 momentissa esitetään karhun, suden, ahman ja ilveksen metsästyksen valvonnan tehostamiseksi näiden lajien houkuttelu ravintoa hyväksi käyttäen kiellettäväksi.
Riistanhoidolla tarkoitetaan toimintaa, jonka tarkoituksena on riistaeläinkantoja säätelemällä, riistaeläinten elinolosuhteet turvaamalla tai niitä parantamalla taikka muulla tavalla lisätä, säilyttää tai parantaa riistaeläinkantaa ja eri eläinkantojen välistä tasapainoa. Riistaeläinten ruokinta riistanhoidon menetelmänä voi, erityisesti ravinnon saannin kannalta niukoissa olosuhteissa kuten talvella, parantaa eläinten kuntoa ja sitä kautta lisätä niiden lisääntymistehoa. Liiallinen ruokinta, ja varsinkin jos käytetään suuria määriä sellaista ravintoa joka ei luonnossa muutoin esiintyisi, voi kuitenkin vaikuttaa eläimiin yksipuolistamalla niiden ravintoa ja muuttamalla eläinten käyttäytymistä.
Erityisesti karhun metsästyksessä on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana karhujen houkuttelu tietylle paikalle ennen metsästyskauden alkua. Kun tällaiset ravintohoukuttimet poistetaan ennen metsästyksen alkua, ei suoraan syyllistytä metsästysrikokseen. Tämän kaltainen toiminta asettaa kuitenkin metsästysseurueet eriarvoiseen asemaan, sillä kaikki eivät ole omaksuneet tämänkaltaista harmaalla vyöhykkeellä toimimista. Selvyyden vuoksi olisi siis syytä kieltää kaikki karhun ja muiden suurpetojen tarkoituksellinen ravinnolla houkuttelu. Tarkoitukselliseen houkutteluun ei kuitenkaan kuuluisi esimerkiksi liikenteessä kuolleiden tai loukkaantuneiden ja lopetettujen hirvieläinten sekä porojen raatojen jättäminen maastoon silloin, kun niitä ei erikseen kuljeteta muutoin kuin tarvittaessa siirtämällä lyhyitä matkoja. Myös metsästyksessä syntyneiden teurasjätteiden jättäminen saaliin saantipaikalle ei ole tarkoituksellista houkuttelua.
Käytännössä maastossa ei ole aina selvää, minkä lajin houkuttelemiseksi ravintohoukutin on maastoon viety. Pykälän 2 momentissa esitetään, että 1 momentin kiellon valvomiseksi ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi, valtioneuvoston asetuksella voitaisiin rajoittaa alueellisesti ja ajallisesti myös ketun, mäyrän, hillerin, näädän, supikoiran ja minkin tarkoituksellista houkuttelua, jotta 1 momentin kieltoa ei voisi kiertää ns. pienpetohaaskoilla alueilla, joissa metsästetään erityisesti karhua. Tarvetta ei kuitenkaan olisi kieltää pyyntivälineenä käytetyn loukun tai rautojen sisällä käytettäviä syöttejä.
Koska suurpetojen kuvaamiseen ja katseluun on jo syntynyt elinkeinotoimintaa Suomessa, tulisi säätää tämän elinkeinotoiminnan jatkumisesta, sillä metsästyslain soveltamisala ei mahdollista tällaisen toiminnan kieltämistä. Tarkoitus olisi säätää 3 momentissa, että 1 momentin estämättä voisi sellainen yritys, jonka kaupparekisteriin kirjattu toimiala on luontokuvaus- ja katselutoiminta, pitää maastossa ravintohoukutinta karhun, suden, ahman ja ilveksen houkuttelemiseksi.
On ilmeistä, että karhujen haaskaruokinnan avulla järjestettävästä katselupalvelusta voi aiheutua vaaratilanteita, sillä karhu on voimakas petoeläin, jonka lajityypillisiin käyttäytymispiirteisiin kuuluu puolustaa ravintokohdettaan. Tästä syystä pykälässä olisi informatiivinen viittaus kuluttajaturvallisuuslakiin (920/2011). Tällaisia palveluja tarjoavan yrityksen olisi laadittava kuluttajaturvallisuuslain 7 §:n mukainen turvallisuusasiakirja. Kuluttajaturvallisuuslain 7 §:n nojalla seikkailu-, elämys- ja luontopalvelu, sekä muu niihin rinnastettava ohjelmapalvelu, jollei siihen sisältyvää riskiä voida arvioida vähäiseksi, edellyttäisi joka tapauksessa turvallisuusasiakirjan laadintaa. Palvelun tarjoajan on laadittava turvallisuusasiakirja, joka sisältää suunnitelman vaarojen tunnistamiseksi ja riskien hallitsemiseksi sekä niistä tiedottamiseksi palvelun tarjoamisessa mukana oleville.
Pykälän 4 momentin mukaan ravintohoukuttimen sijaintipaikassa olisi oltava tiedot ravintohoukuttimen ylläpitäjästä yhteystietoineen ja paikasta, jossa turvallisuusselvitys on nähtävissä. Ravintohoukuttimesta olisi lisäksi tehtävä ilmoitus paikkatietoineen Suomen riistakeskukselle. Tämä on tärkeätä suurpetojen metsästyksen valvonnan kannalta ja jotta Suomen riistakeskus voisi ottaa sen tiedossa olevat ravintohoukuttimet huomioon poikkeuslupapäätöksissään.
Ravintoon liittyvän houkuttimen käyttämisessä olisi lisäksi noudatettava, mitä eläimistä saatavista sivutuotteista annetussa laissa (517/2015) käsittelemättömien sivutuotteiden käytöstä luonnonvaraisten eläinten ruokintaan sekä jätteiden hävittämisestä säädetään. Haaskaruokintapaikan ilmoitusvelvollisuudesta ja rekisteristä säädetään laissa eläintunnistusjärjestelmästä (238/2010).
Suomen riistakeskus voisi poiketa 1 momentin kiellosta ja 2 momentin mukaisesta rajoituksesta soveltaen 41 §:n mukaista menettelyä.
35 §.Metsästysaseen ja metsästysjousen kuljettaminen. Pykälän 1 ja 2 momenttia muutettaisiin siten, että metsästysaseen kuljettamista koskeva sääntely koskisi myös metsästysjousen kuljettamista. Metsästysaseen lisäksi myös metsästysjousen kuljettaminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa olisi kielletty. Metsästysaseella tarkoitettaisiin tämän lain nojalla tai sen nojalla annetun asetuksen mukaisesti metsästyksessä käytettäväksi sallittua asetta. Vastaavasti metsästysjousella tarkoitettaisiin tämän lain nojalla tai sen nojalla annetun asetuksen mukaisesti metsästyksessä käytettäväksi sallittua jousta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kielto kuljettaa metsästysasetta maastossa. Metsästysaseen kuljettaminen maastossa olisi kuitenkin sallittu virantoimituksessa olevan henkilön virkatehtävien hoitamiseksi sekä poliisin pyynnöstä suoritettaessa virka- tai muuta virka-aputehtävää, kuten riistahallinnon vapaaehtoisten metsästäjien ylläpitämää suurriistavirka-aputehtävää (SRVA). Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi lisäksi siten, että jatkossa erillistä lupaa ei tarvitsisi hakea, vaan lakiin kirjattaisiin yksityiskohtaisesti tapaukset, joissa ampuma-aseen kuljettaminen olisi sallittu.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että lataamatonta metsästysasetta tai metsästysjousta voitaisiin suojuksessa, suojatussa tilassa tai tilassa, mistä se ei ole välittömästi käytettävissä metsästykseen kuitenkin kuljettaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla jääpeitteisellä vesialueella, maastoliikennelain 13 §:n mukaisella moottorikelkkareitillä ja maastoon merkityllä kulku-uralla, siirryttäessä maastossa vakiintunutta kulku-uraa pitkin tieyhteyttä vailla olevalle majoituspaikalle, majoitusrakennukselle tai kiinteistölle tai saalista noudettaessa taikka elävänä pyytävää loukkua tai jalkanarua koettaessa. Vakiintuneella kulku-uralla tarkoitettaisiin maastossa selkeästi havaittavaa kulku-uraa, jota ihminen on käyttänyt. Vakiintuneeksi kulku-uraksi voitaisiin katsoa myös lumipeitteisenä aikana paikallisten ihmisten ja poromiesten vakiintuneet kulku-urat. Siirtyminen majoituspaikalle, majoitusrakennukselle tai kiinteistölle olisi syytä rajoittaa vakiintuneelle kulku-uralle valvonnan selkiyttämiseksi. Tunturialueella ja avomaastossa vakiintuneeksi kulku-uraksi katsotaan suorin reitti lähtöpaikasta majoituspaikalle, majoitusrakennelmalle tai kiinteistölle. Mikäli 3 kohdassa mainitussa tarkoituksessa voitaisiin kuljettaa metsästysasetta tai -jousta moottorikäyttöisellä ajoneuvolla missä maaston kohdassa tahansa, hankaloituisi metsästyksen valvonta ja laittoman metsästyksen ehkäiseminen merkittävästi. Sallituksi katsottaisiin myös ampujana toimivan henkilön kuljetus moottorikäyttöisellä ajoneuvolla metsästyksenjohtajan ennakkoon osoittamalle ampumapaikalle.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaisesti poliisilaitoksen sijasta jatkossa Suomen riistakeskuksen myöntämällä luvalla saisi kuljettaa metsästysasetta tai metsästysjousta suojuksessa, suojatussa tilassa tai tilassa, mistä se ei ole välittömästi käytettävissä metsästykseen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa, mikäli kuljetukseen voidaan katsoa olevan hyväksyttävä muu kuin 4 momentissa tarkoitettu peruste. Voimassa olevassa laissa on valtuutus valtioneuvoston asetuksella säätää tarkemmin poronhoitotyötä suorittavan poromiehen aseen kuljetuksesta. Tämä valtuutussäännös tulisi kumotuksi, mutta poronhoitotyötä suorittavan poromiehen katsottaisiin jatkossa täyttävän muun hyväksyttävän perusteen, jolloin paliskunnan poroisännän esityksestä jatkossa Suomen riistakeskus myöntäisi luvan poronhoitotyötä suorittavalle poromiehelle luvan kuljettaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa metsästysasetta. Suomen riistakeskus voisi asettaa aseen kuljettamiseen tarkempia määräyksiä.
Lupatoimivallan siirto poliisilta Suomen riistakeskukselle on perusteltua, koska poliisialueiden laajennettua poliisilla ei välttämättä ole lupahallinnon toimipisteitä eikä välttämättä metsästykseen ja maastossa liikkumiseen liittyvää asiantuntemusta tarpeeksi kattavasti. Lisäksi asiakkaiden kannalta on luontevaa, että Suomen riistakeskukselle keskitetään kaikki metsästyksen liittyvät kansalaisten lupapalvelut.
Pykälään ehdotetaan lisäksi uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin, että Suomen riistakeskus voisi peruuttaa voimassaolevan 5 momentin mukaisen luvan, jos luvan saaja rikkoo metsästyslain tai sen nojalla annettuja säännöksiä. Sama koskee olennaista lupaehtojen rikkomista. Peruutetun luvan saajalle ei voisi myöntää samana metsästysvuonna uutta vastaavaa lupaa ennen kuin aiemman luvan peruuttaminen on lainvoimaisesti ratkaistu tai peruuttaminen kumotaan.
38 §. Metsästyksen rajoittaminen. Pykälän 1 momenttia olisi tarkoitus muuttaa siten, että riistaeläinlajin kannan pysyvän tai tilapäisen heikkenemisen sen esiintymisalueella tai osalla esiintymisaluetta lisäksi, voitaisiin kyseisen riistaeläinlajin metsästystä rajoittaa tai se voitaisiin kieltää kokonaan myös silloin, jos tavoiteltava riistaeläinlajin leviäminen tai metsästyksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttäisi. Metsästyksen rajoittaminen voisi koskea myös saaliin merkitsemistä tunnistemerkillä. Metsästyksen tarkoituksenmukainen järjestäminen tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että metsästystä rajoitettaisiin tarvittaessa sen varmistamiseksi, että voimassa olevan lain 20 §:n mukaisesti metsästystä harjoitetaan kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä. Lisäksi riistaeläinkantojen hoitosuunnitelmissa voitaisiin linjata kyseisen lajin kannan hoidon ja kestävän käytön edellyttämiä metsästyksen rajoituksia. Kattavat riistalaskentatiedot ja 38 §:n joustava soveltaminen mahdollistaisivat nykyistä pidemmät metsästysajat, sillä laskentatietoon perustuva rajoitusjärjestelmä turvaisi metsästyksen kestävyyden kannan heikentyessä. Momentista poistettaisiin vaatimus siitä, että kielto voisi tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua asetuksen antamisesta, jotta metsästyksen rajoituksia voitaisiin asettaa nykyistä nopeammin riistalaskentojen ajantasaisen tiedon perusteella.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siihen siirrettäisiin voimassa olevasta 1 momentista kiellon voimassaoloa koskevat säännökset, joka vastaisivat voimassa olevan lain 38 §:n 1 momentissa säädettyä.
Uudessa 3 momentissa täsmennettäisiin millaisia kieltoja tai rajoituksia ministeriön asetus voisi koskea. Momentissa säädettäisiin, että rajoitus tai kielto voisi olla alueellinen, ajallinen, saaliseläimen sukupuolta koskeva, metsästäjäkohtainen saaliskiintiö tai koskea tiettyä pyyntivälinettä tai pyyntimenetelmää. Pyyntimenetelmillä tarkoitettaisiin riistaeläimen etsimiseksi, esille houkuttelemiseksi tai ajamiseksi metsästäjän tekemiä toimenpiteitä samoin kuin siinä tarkoituksessa tyypillisesti käytettäviä laitteita, houkutusmateriaalia tai koiria, kuten esimerkiksi hanhien houkuttelemiseen käytettäviä kaaveita tai ravintohoukutinta.
Rajoituksesta, kiellosta tai tunnistemerkistä säädettäisiin tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Maa- ja metsätalousministeriön olisi kuultava ennen asetuksen antamista niitä riistanhoitoyhdistyksiä, joiden toiminta-aluetta rajoitus tai kielto koskee, mutta ei erikseen Suomen riistakeskusta ennen asetuksen antamista, koska käytännössä esitykset on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Suomen riistakeskuksen asiantuntijoiden kanssa, mitä valmistelukäytäntöä on tarpeen jatkaa ja edelleen kehittää.
38 a §.Saalisilmoitus. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 38 a §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että 26 §:ssä säädetyn lisäksi, riistalajin metsästyksestä on tehtävä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle, jos sanotun riistaeläinlajin metsästyksen kestävyyden varmistaminen tai metsästyksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää.
Lisäksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin ilmoitettavasta riistaeläinlajista, ilmoituksen muodosta, sisällöstä ja määräajasta.
Saalisilmoitusvelvollisuuden säätäminen on tarpeen, jotta voitaisiin nykyistä luotettavammin arvioida metsästyksen kestävyyttä erityisesti taantuvien ja harvalukuisten lajien osalta. Tämä voi olla tulevaisuudessa tarpeen esimerkiksi hillerin sekä eräiden taantuvien vesilintulajien osalta. Ilmoitusvelvollisuuden säätäminen voisi perustua esimerkiksi lajille vahvistetussa hoitosuunnitelmassa todettuun tarpeeseen tarkentaa saalistietoa metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Toisaalta myös muiden kuin taantuvien lajien osalta voi olla tarpeen edellyttää saaliista ilmoitusta, mikäli metsästyksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2014 asettama villisikatyöryhmä (HARE MMM047:00/2014) on raportissaan esittänyt, että villisikasaaliin osalta säädettäisiin ilmoitusvelvollisuus, koska villisikakannan rajoittamiseksi tarvitaan tarkka tieto saadusta saaliista.
41 §.Poikkeusluvat. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin uudeksi poikkeusluvalla sallituksi toiminnaksi häiritseminen. Nykyisen säännöksen mukaan Suomen riistakeskus on voinut myöntää poikkeusluvan vain riistaeläimen tai rauhoittamattoman eläimen tappamiseksi tai pyydystämiseksi. Eräissä tapauksissa lupa häiritä tai karkottaa olisi riittävää. Nyt vain poliisilla on ollut oikeus karkottaa riistaeläin.
Lisäksi pykälän 3 momenttiin lisättäisiin Suomen riistakeskukselle mahdollisuus poiketa ravintohoukuttimen käyttöä koskevasta kiellosta ja rajoituksesta.
41 b §.Edellytykset riistalintujen ja rauhoittamattomien lintujen poikkeusluvalle sekä tietyissä tilanteissa rauhoituksesta poikkeamiselle. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joka mahdollistaisi hallinnollisesti nykyistä menettelyä keveämmän poikkeusmenettelyn. Nämä riistalintujen ja rauhoittamattomien lintujen poikkeusluvat työllistävät sekä Suomen riistakeskusta että luvanhakijoita. Momentissa säädettäisiin rauhoittamattomien lintujen osalta erityisestä ilmoitusmenettelystä, joka voisi koskea tiettyjä vahingonkärsijöitä. Mikäli poikkeus täyttää kaikki lintudirektiivin 9 artiklan 2 kohdassa mainitut muotovaatimukset ja laajalle henkilöryhmälle myönnettävälle poikkeukselle on pakottavia syitä, on tällainen poikkeuksellinen järjestely mahdollista toteuttaa vaarantamatta lintudirektiivin pääperiaatetta suojella lintuja.
Momentin mukaan 1 momentin 1–3 kohdissa tarkoitetuissa tilanteissa poikkeus voisi 5 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen rauhoittamattomien lintujen osalta tapahtua ilmoitusmenettelyllä, mikäli rauhoituksesta poikkeamisen tarve on toiminnan luonteen ja laajuuden johdosta säännöllistä eikä merkittävien vahinkojen ja haittojen välttämiseksi ole muuta tyydyttä-vää ratkaisua.
Ilmoitusmenettely olisi sallittu ilmailulain (864/2014) 75 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua lentoasemaa hallinnoivalle toimijalle, elintarvikelain (23/2006) mukaisesti hyväksyttyä elintarvikehuoneistoa hallinnoivalle toimijalle, jätteiden käsittelylaitoksia hallinnoivalle toimijalle sekä yli 1 hehtaarin suuruisilla marja- vihannesviljelmillä.
Edellä mainituissa tapauksissa olisi kyse yhteiskunnan kannalta merkittävästä lentoturvallisuudesta ja eläinten levittämien tautien leviämisen ehkäisemisestä. Elintarvikehuoneistoihin, kuten kaupan varastoihin ja myymälöihin, ja ennen vähittäismyyntiä elintarvikkeita käsitteleviin laitoksiin pääsee aika ajoin lintuja. Elintarviketurvallisuutta koskeva sääntely edellyttää, että ns. haittaeläimiä ei näissä tiloissa saa olla. Lintujen pois pitäminen tiloista ja hävittämismenettely liittyy elintarvikeviranomaisten yritysten elintarviketurvallisuutta koskevaan Oiva-arviointiin.
Erityisesti räkättirastaiden aiheuttama haitta mansikan viljelyssä on erityisen merkittävä. Tilakohtaisesti räkättirastaiden aiheuttamat vahingot voivat nousta jopa 30 %:iin sadon määrästä. Räkättirastaat nokkivat marjoja varsinkin satokauden alussa ja pilaavat näin viljelijän taloudellisen tuloksen kannalta arvokkainta alkukesän satoa. Lintujen marjojen nokkimisvahinkojen lisäksi räkättirastaat tahraavat kehittyviä raakileita ulosteellaan, mistä syntyy hygieniaongelmia. Eviran Tuoreiden hedelmien ja vihannesten kaupan pitämisestä koskevissa vaatimuksissa (17061/1) on määrätty, että marjojen tulee olla eheitä, puhtaita, vahingoittumattomia, tuoreennäköisiä mutta pesemättömiä, lähes vailla tuholaisten aiheuttamia vioittumia. Tämä tarkoittaa mm. lintujen nokkimisjälkiä ja ulosteita, joista voi olla terveydelle haittaa. Viljelijöiden on lisäksi korjattava linnun nokkimat ja ulosteen tahraamat mansikat pois kasvustoista, koska kypsyessään ne pilaavat muut kehittyvät raakileet.
Ehdotuksen 4 momentissa säädettäisiin, että Suomen riistakeskus hyväksyisi hakemuksesta ilmoitusmenettelyyn osallistumisen. Ilmoitusmenettely olisi voimassa toistaiseksi. Hyväksymispäätöksessä Suomen riistakeskus vahvistaisi lajit, joita ilmoitusmenettely koskisi sekä asettaisi vuosittaiset enimmäismäärät lajeittain. Ilmoitusmenettelyyn hyväksytyn toimijan tulisi vuosittain tehdä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle. Lisäksi pykälässä säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa Suomen riistakeskukselle suojattavan toiminnan loppumisesta tai merkittävästä muuttumisesta. Toiminnan muuttumista koskevan ilmoituksen saatuaan Suomen riistakeskuksen tulisi tehdä arvio ilmoitusmenettelyn jatkumisesta.
Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin hakemus- ja hyväksymismenettelystä, hyväksymispäätökseen otettavista määräyksistä, enimmäismäärän tarkistamisesta, valvonnasta, saalisilmoituksesta sekä saalisilmoituksen määräajoista.
Ehdotuksen 6 momentissa säädettäisiin Suomen riistakeskukselle toimivalta peruuttaa ilmoitusmenettelyyn osallistuminen, jos menettelyyn hyväksytty laiminlyö saalisilmoitusvelvollisuuden tai rikkoo metsästyslain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka olennaisesti hyväksymispäätökseen otettuja määräyksiä.
74 §. Metsästysrikkomus. Pykälän 2 momentin 2, 5, 6, 7, 8, 9 ja 14 kohtien rangaistussäännöksiin tehtäisiin lakiehdotuksesta aiheutuvat tarpeelliset muutokset.
75 §.Metsästyslain säännösten rikkominen. Pykälän 1 momentin 5 kohtaan tehtäisiin lakiehdotuksesta aiheutuva tarpeellinen muutos. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta. Rangaistavaa olisi menetellä vastoin 41 b §:n 3 momentissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta tai 41 b §:n 5 momentin nojalla annetun asetuksen säännöstä tai hyväksymispäätökseen otettua määräystä. Lisäksi rangaistavaa olisi rikkoa 34 a §:n 1 momentissa säädettyä kieltoa, 2 momentissa säädettyä rajoitusta sekä 4 momentissa säädettyä merkintä- ja ilmoitusvelvollisuutta.
83 c §.Velvollisuus ilmoittaa kuolleesta riistaeläimestä. Pykälän 1 momentin lajilistaan lisättäisiin metsäpeura, joka on luontodirektiivin liitteen V laji. Lisäksi riistanhoitoyhdistykselle tehtävä ilmoitus muutettaisiin tehtäväksi Suomen riistakeskukselle, joka on muutoinkin velvollinen koostamaan niin sanotut direktiivilajien mukaiset raportoinnit maa- ja metsätalousministeriölle. Muutoksella vähennettäisiin riistanhoitoyhdistyksille kohdentuvaa hallintotaakkaa. Muutoin pykälä vastaisi nykyistä sääntelyä.
83 d §.Poliisilain 2 luvun 16 §:n nojalla lopetettu riistaeläin. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi tekninen muutos, jonka mukaisesti pykälän otsikko ja 1 momentin viittaus poliisilakiin muutettaisiin vastaamaan voimassa olevaa poliisilakia (872/2011) ja sen 2 luvun 16 §:ää.