1.1  Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä

1 luku. Yleiset säännökset

1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, minkä Verohallinnon tehtäväalaan kuuluvien verojen ja maksujen verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun lakia sovelletaan. 

Lain soveltamisala vastaisi pääosin nykyisen verotililain 1 §:n 2 momentissa säänneltyä verotililain soveltamisalaa. Lakia sovellettaisiin arvonlisäverolaissa, arpajaisverolaissa, apteekkiverolaissa, eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa, ennakkoperintälaissa, työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetussa laissa, korkotulon lähdeverosta annetussa laissa, ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetussa laissa, Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden projektivientirahaston, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta annetussa laissa ja rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa säädettyihin veroihin ja maksuihin. 

Mainittujen verojen ja maksujen ilmoittamiseen ja maksamiseen liittyvästä menettelystä säädetään nykyisin asianomaisten verolakien lisäksi verotililaissa apteekkiveroa ja Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden projektivientirahaston, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahastoyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden lopullista palkkaveroa lukuun ottamatta. 

Lakia ei sovellettaisi kaikkiin Verohallinnon tehtäväalaan kuuluviin oma-aloitteisiin veroihin. Varainsiirtoverolaissa säädetty varainsiirtovero jäisi lain soveltamisalan ulkopuolelle. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalan rajauksesta. Jos lain soveltamisalaan kuuluvassa laissa säädettäisiin ehdotetusta laista poiketen, sovellettaisiin asianomaisen lain säännöksiä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaki olisi siten yleislaki suhteessa lain soveltamisalaan kuuluviin erityislakeihin. Esimerkiksi arvonlisäverolain 12 a luvun tarkoittamat radio- ja televisiolähetyspalveluja, sähköisiä palveluja sekä telepalveluja koskevat erityisjärjestelmät kuuluisivat tämän lain yleiseen soveltamisalaan, mutta erityisjärjestelmiä koskevista poikkeuksista säädettäisiin arvonlisäverolaissa. Myös muun muassa ennakkoratkaisumenettelystä säädettäisiin edelleen asianomaisessa verolaissa. Soveltamisalan ulkopuolelle jäisi lisäksi suorituksen saajaa koskeva verotusmenettely ja muutoksenhaku, joista säädettäisiin ennakkoperintälaissa, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa, ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetussa laissa, Pohjoismaiden investointipankin, Pohjoismaiden projektivientirahaston, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta annetussa laissa ja korkotulon lähdeverosta annetussa laissa. Suorituksen saajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin siten asianomaisen verolain ja verotusmenettelylain säännöksiä, kuten nykyisinkin. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että veroa koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös tässä laissa tarkoitettuun maksuun ja suorituksen maksajan pidättämään määrään. 

2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin lain keskeisimmät käsitteet. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa määriteltäisiin verokausi. Verokaudella tarkoitettaisiin ajanjaksoa, jolta asianomaisten verolakien mukaan määräytyvä vero ilmoitetaan ja maksetaan. Määritelmä korvaisi joissakin oma-aloitteisten verojen verolaeissa nykyään käytetyn, samaa asiaa tarkoittavan määritelmän ilmoitusjakso. Verokauden pituudesta säädettäisiin 11 §:ssä. 

Momentin 2 kohdan mukaan veroilmoituksella tarkoitettaisiin ilmoitusta, jolla verokauden veroa koskevat tiedot olisi annettava. Nykytilassa veroilmoitusta käytetään määritelmänä arvonlisäverolaissa. Ennakkoperintälaissa ja verotililaissa vastaava määritelmä on ollut kausiveroilmoitus. 

Momentin 3 kohdassa säädettäisiin yleisestä eräpäivästä. Yleisellä eräpäivällä tarkoitettaisiin yhtäältä maksamisen eräpäivää ja toisaalta ilmoittamisen määräpäivää. Yleinen eräpäivä olisi kalenterikuukauden 12 päivä, tai jos se ei ole pankkipäivä, sitä seuraava ensimmäinen pankkipäivä. 

Momentin 4 kohdan mukaan verovelvollisella tarkoitettaisiin arvonlisäverolain, arpajaisverolain, apteekkiverolain ja eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetun lain mukaisessa verotuksessa verovelvollisten lisäksi myös maksuvelvollista, lähdeveron perimiseen velvollista ja ennakonpidätysvelvollista. Siitä, kuka on velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua, säädetään ehdotetussa työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetussa laissa. Ennakonpidätysvelvollisesta säädetään ennakkoperintälaissa. Ennakonpidätyksen on velvollinen toimittamaan ennakkoperintälaissa mainituin perustein suorituksen maksaja. Lähdeveron perinnässä noudatetaan soveltuvin osin ennakkoperintälain säännöksiä ja siten ennakonpidätyksen toimittamiseen velvollinen suorituksen maksaja on vastaavasti velvollinen perimään lähdeveron. Verolakien perusteella määräytyy myös se, mistä suorituksista suorituksen maksajan on toimitettava ennakonpidätys tai perittävä lähdevero. Korkotulon lähdeverolaissa määritellään koronmaksaja, joka on velvollinen perimään korkotulon lähdeveron. 

Arvonlisäverotuksessa verovelvollisena pidettäisiin arvonlisäverolain 2 luvussa tarkoitettujen verovelvollisten lisäksi sellaisia palautukseen oikeutettuja, joihin arvonlisäverolain 133 §:n mukaan sovelletaan samoja menettelyä koskevia säännöksiä kuin verovelvolliseen. Tällaisia palautukseen oikeutettuja ovat esimerkiksi ulkomaankauppaa harjoittavat elinkeinonharjoittajat sekä kunnat. 

Momentin 5 kohdassa säädettäisiin tässä laissa tarkoitetusta suorituksen maksajasta. Suorituksen maksajalla tarkoitettaisiin ennakonpidätyksen, lähdeveron, palkkatulon lähdeveron, lopullisen palkkaveron, korkotulon lähdeveron tai työnantajan sosiaaliturvamaksun alaisen suorituksen, muun suorituksen tai edun maksajaa tai antajaa. Säännös tarkoittaa sekä veronalaisen suorituksen tai edun maksajaa tai antajaa että myös verovapaan suorituksen tai edun maksajaa tai antajaa. Suorituksen maksajalla tarkoitetaan siten myös esimerkiksi pelkkiä verovapaita kustannustenkorvauksia maksavaa tai pelkän luontoisedun antajaa. Suorituksen maksajaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös ennakkoperintälaissa säädetyin edellytyksin suorituksen sijaismaksajaan, kotitalouteen, luotto- ja rahoituslaitokseen tai muuhun ammattimaisen arvopaperikaupan tai arvopaperien välitystoiminnan harjoittajaan sekä ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa olevaan sivukonttoriin sekä sijoitusrahastolain (48/1999) nojalla Suomeen perustettua sijoitusrahastoa hallinnoivaan rahastoyhtiöön, jollei asiasta erikseen säädetä tai määrätä. Suorituksen maksajan määrittelyllä ei muutettaisi nykyistä verotus- ja oikeuskäytäntöä. 

3 §.Toimivaltainen viranomainen. Toimivaltaiseksi viranomaiseksi säädettäisiin Verohallinto. Verohallinnon toimivaltaan sisältyisivät oma-aloitteisten verojen verolaeissa tarkoitetut tehtävät. 

2 luku. Yleiset menettelysäännökset

4 §.Määräaikojen laskeminen eräissä tapauksissa. Määräaikojen laskemisajankohdan määrittäminen on tarpeen veron määräämisen, päätöksen oikaisun, veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisen sekä muutoksenhaun määräaikojen laskennassa. 

Pykälän 1 momentin mukaan määräajat laskettaisiin pääsääntöisesti sen kalenterivuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta asianomaisen veron verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Määräaikojen laskenta tapahtuisi siis verolajikohtaisesti. Jos verovelvollisen tilikausi ei olisi kalenterivuosi ja hänen asianomaisen verolain mukainen verokautensa olisi kalenterikuukausi, määräajat laskettaisiin kuitenkin sen tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Jäljempänä laissa säädettäisiin erikseen niistä tilanteista, joissa määräajat laskettaisiin päätöksen tiedoksisaannista tai tekemisestä. 

Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukainen määräajan laskenta koskisi tilanteita, joissa verovelvollisen asianomaisen veron verokausi olisi kalenterikuukausi ja samalla tilikausi olisi kalenterivuosi. Määräajat laskettaisiin samoin myös tilanteissa, joissa verovelvollisen asianomaisen veron verokausi olisi muu kuin kalenterikuukausi sekä silloin, kun verovelvollisella ei ole tilikautta lainkaan. Viimeksi mainittuja verovelvollisia olisivat esimerkiksi yksityishenkilöt, jotka ovat satunnaisia työnantajia tai arvonlisäverovelvollisia. Edellä mainituissa tilanteissa verovelvollisen tilikaudella ei olisi määräajan laskennan kannalta merkitystä, vaan kysymyksessä olevaa verokautta koskevat määräajat laskettaisiin aina kalenterivuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. 

Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukainen määräajan laskenta koskisi tilanteita, joissa verovelvollisen tilikausi poikkeaisi kalenterivuodesta ja hänen asianomaisen veron verokautensa olisi kalenterikuukausi. Tällaisessa tilanteessa määräajat laskettaisiin tilikauteen kuuluvien verokausien osalta tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Tämä vastaisi muutosverotuksen määräajan laskentaa tuloverotuksessa, jolloin sama taloudellinen tapahtuma voitaisiin käsitellä yhtenäisesti eri verolajeissa. Arvonlisäverotuksessa muutoksenhaun määräaika pitenisi näissä tilanteissa jonkin verran nykyisestä. Eri verolajien määräaikojen laskenta olisi yhtenäinen myös niissä momentin ensimmäisen virkkeen mukaisissa tilanteissa, joissa verovelvollisen tilikausi olisi kalenterivuosi tai jossa verovelvollisella ei ole lainkaan tilikautta. 

Esimerkki: Jos verovelvollisen tilikaudet olisivat 1.7.2017—30.6.2018 ja 1.7.2018—31.12.2018 eli verovelvollisella päättyisi kalenterivuoden aikana kaksi tilikautta ja hänen verokautensa olisi kalenterikuukausi, vero voitaisiin määrätä veron määräämisestä säädetyn yleisen määräajan perusteella kaikille näiden tilikausien verokausille vuoden 2021 loppuun. Vastaavasti verovelvollinen voisi hakea muutosta verotukseen näiden verokausien osalta vuoden 2021 loppuun. 

Jos verovelvollisen asianomaisen veron verokausi olisi neljänneskalenterivuosi tai kalenterivuosi, määräajat laskettaisiin kuitenkin tilikaudesta riippumatta aina sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. 

Ennakkoperinnässä suorituksen maksajan, esimerkiksi työnantajan, ja suorituksen saajan, esimerkiksi palkansaajan, määräajat laskettaisiin eri tavalla silloin, kun maksajan tilikausi poikkeaisi kalenterivuodesta. Koska palkansaajan tuloverotusta voitaisiin oikaista pääsäännön mukaan kolmen vuoden ajan verovuoden eli kalenterivuoden päättymisestä, työnantajalle ei pääsääntöisesti määrättäisi toimittamattomia ennakonpidätyksiä maksettavaksi niiltä kolmen kalenterivuoden ajan ylittäviltä verokausilta, joilta työntekijän verotusta ei enää voitaisi oikaista. Työnantajan maksettavaksi määrättäisiin palkan osalta vain viivästysseuraamukset sekä työnantajan sairausvakuutusmaksu viivästysseuraamuksineen. 

Pykälän 2 momentti koskisi määräaikojen laskentaa tilanteessa, jossa verovelvollisen arvonlisäverotuksessa sovellettavana verokautena on poronhoitovuosi. Poronhoitovuosi alkaa 1 päivästä kesäkuuta ja loppuu seuraavan vuoden toukokuun 31 päivänä. Säännöksen mukaan arvonlisäveroa koskevat 1 momentissa tarkoitetut pääsääntöiset määräajat laskettaisiin poronhoitovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta lukien. Näissäkin tilanteissa sovellettaisiin jäljempänä laissa olevia erityisiä säännöksiä, joiden mukaan määräaika voitaisiin laskea päätöksen tiedoksisaannista tai tekemisestä. Sääntely merkitsisi arvonlisäverotuksessa sitä, että poronhoitovuosi rinnastuisi määräaikojen laskennassa 1 momentin toisessa virkkeessä tarkoitettuun kalenterivuodesta poikkeavaan tilikauteen, jolloin muutoksenhakuaika pitenisi jonkin verran nykyisestä. Säännös vastaisi asiasisällöltään verotusmenettelylain 3 §:n 2 momentin sääntelyä. Lain 11 §:n 3 momentissa säädettäisiin siitä, että paliskuntaryhmän arvonlisäveron verokausi olisi poronhoitovuosi. Muiden verovelvollisten verokaudet määräytyvät yleisten säännösten mukaisesti. Esimerkiksi työnantajasuorituksissa poronomistajankin verokausi olisi lain yleisten sääntöjen mukaan kalenterikuukausi. 

Esimerkki: Kun poronhoitovuosi on 1.6.2017—31.5.2018, arvonlisäverotuksessa määräajat laskettaisiin 1.1.2019 alusta. Paliskuntaryhmän olisi annettava arvonlisäverotusta koskeva ilmoitus ja suoritettava vero mainitulta verokauden käsittävältä poronhoitovuodelta 12.7.2018. Työnantajasuoritusten verokausi olisi kuitenkin kaikilla porotaloutta harjoittavilla yleisten säännösten mukaan määräytyvä verokausi, pääsääntöisesti kalenterikuukausi. Tuloverotuksessa poronomistajan verovuosi 2018 käsittäisi mainitun poronhoitovuoden. 

5 §.Verotuksen tasapuolisuus. Pykälässä säädettäisiin, että verotusmenettelyssä ja muissa veron määräämiseen liittyvissä toimissa tulee ottaa huomioon veronsaajien ja verovelvollisen edut tasapuolisesti. Ehdotettu säännös vastaisi asiasisällöltään arvonlisäverolain 176 §:n 3 momenttia ja verotusmenettelylain 26 §:n 1 momenttia. 

6 §.Luottamuksensuoja. Pykälässä säädettäisiin luottamuksensuojasta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa asia on ratkaistava verovelvollisen eduksi, jos erityisestä syystä ei johdu muuta. Säännöstä sovellettaisiin, jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä ja jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti. Pykälän 1 momentti vastaisi sanamuodoltaan arvonlisäverolain 176 §:n 2 momenttia ja verotusmenettelylain 26 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 2 momentin mukaan veron korkoseuraamukset voitaisiin jättää kokonaan tai osittain perimättä ja veronkorotus määräämättä, jos korkoseuraamusten perintä ja veronkorotuksen määrääminen olisivat asian tulkinnanvaraisuuden tai epäselvyyden vuoksi kohtuuttomia. Pykälän 2 momentti vastaisi korkoseuraamusten perimättä jättämisen osalta sisällöltään verotusmenettelylain 26 §:n 2 momenttia. Kun veronkorotussäännöksiä uudistetaan, on tarpeen säätää luottamuksensuojaa koskevassa säännöksessä siitä, että myös veronkorotus voidaan jättää määräämättä tilanteessa, jossa vero määrätään 1 momentissa säädetyssä erityisessä tilanteessa. 

7 §.Kuuleminen. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään veron määräämisen osalta arvonlisäverolain 176 §:n 4 momenttia sekä verotusmenettelylain 26 §:n 3 momenttia. 

Verovelvolliselle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen, jos veroa määrättäessä poikettaisiin olennaisesti hänen antamistaan tiedoista. Tilaisuus selvityksen antamiseen varattaisiin myös silloin, kun verovelvollinen ei olisi lainkaan antanut veroilmoitusta ja vero määrättäisiin arvioimalla siten kuin lain 43 §:ssä säädetään. Jos tehtyä päätöstä oikaistaisiin verovelvollisen vahingoksi, verovelvolliselle olisi aina varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Verovelvolliselle varattaisiin tilaisuus tulla kuulluksi myös ennen seurannaismuutoksen tekemistä, jos se ei olisi ilmeisen tarpeetonta. Kuulemista voitaisiin pitää ilmeisen tarpeettomana esimerkiksi silloin, kun muutos olisi verovelvolliselle edullinen. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnon olisi selvitystä pyydettäessä mahdollisuuksien mukaan mainittava, mistä seikoista sitä tulisi erityisesti esittää. 

Pykälän 3 momentin mukaan selvityksen antamiselle olisi tarvittaessa asetettava kohtuullinen määräaika. Kohtuullisena määräaikana pidettäisiin yleensä kahden viikon aikaa. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta. Yksikköä kuultaisiin varaamalla sille tilaisuus tutustua verotusasiakirjoihin. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 193 b §:ää ja verotusmenettelylain 26 d §:ää. 

Verovelvollisen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta valitusta käsiteltäessä säädettäisiin 66 §:ssä. 

8 §.Selvittämisvelvollisuus. Pykälän 1 momentin mukaan sekä Verohallinnon että verovelvollisen on osallistuttava asian selvittämiseen. Velvollinen esittämään selvitystä olisi pääasiallisesti se osapuoli, jolla on siihen paremmat edellytykset. 

Pykälän 2 momentin mukaan ensisijainen selvittämisvelvollisuus olisi pääsääntöisesti verovelvollisella niissä tilanteissa, joissa oikeustoimen toinen osapuoli ei asuisi Suomessa tai tällä ei olisi kotipaikkaa täällä. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 26 §:n 4 momenttia. 

9 §.Asian tutkiminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta tutkia saamansa tiedot ja selvitykset tavalla, joka asian laatu, laajuus, verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet huomioon ottaen on perusteltua. Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään verotusmenettelylain 26 §:n 6 momenttia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa asiat valmistellaan ja ratkaistaan yhdessä. Näin toimittaisiin tilanteissa, joissa päätös vaikuttaa merkittävästi Verohallinnossa samanaikaisesti vireillä olevan asian ratkaisemiseen. Asiat valmisteltaisiin ja ratkaistaisiin yhdessä, jos se olisi asioiden lukumäärä, töiden järjestelyt ja määräajat huomioon ottaen mahdollista eikä se viivästyttäisi käsittelyä haitallisesti. Momentti vastaisi sanamuodoltaan arvonlisäverolain 219 §:ää ja verotusmenettelylain 26 a §:ää. 

10 §.Veron kiertäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Vero on tällöin määrättävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeata muotoa. Jos vastike tai muu suoritus on sovittu tai määrätty kohtuullisena pidettävää pienemmäksi tai muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että maksettavan veron määrä vähentyisi, voidaan arvion mukaan vahvistaa, mistä määrästä veroa on maksettava. Tällä tarkoitettaisiin myös tilannetta, jossa palautettavan veron määrä lisääntyisi. 

Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään arvonlisäverolain 181 §:n 1 ja 2 momenttia, joita sovelletaan nykyisin myös eräistä vakuutusmaksuista suoritettavaan veroon. Ennakkoperinnässä ja lähdeverotuksessa säännöstä sovellettaisiin suorituksen maksajaan, mikä selkeyttäisi oikeustilaa. Arpajaisveron ja apteekkiveron osalta säännös olisi uusi. 

Pykälän 2 momentin mukaan tilanteissa, joissa on ilmeistä, että veroa määrättäessä olisi meneteltävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, veroa määrättäessä olisi huolellisesti tutkittava kaikki ne seikat, jotka voivat vaikuttaa asian arvostelemiseen, sekä annettava verovelvolliselle tilaisuus esittää selvitys havaituista seikoista. Mikäli verovelvollinen ei tällöin esittäisi selvitystä siitä, että olosuhteelle tai toimenpiteelle annettu oikeudellinen muoto vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta taikka ettei toimenpiteeseen ole ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin, veroa määrättäessä meneteltäisiin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Pykälän 2 momentti vastaisi sanamuodoltaan verotusmenettelylain 28 §:n 2 momenttia. 

3 luku. Verokaudet

11 §.Verokausi. Pykälässä säädettäisiin verokaudesta eli ajanjaksosta, jolta vero ilmoitetaan ja maksetaan. 

Pykälän 1 momentin mukaan verokausi olisi nykyiseen tapaan pääsääntöisesti kalenterikuukausi. Pykälän 2, 3 ja 4 momentit sisältäisivät poikkeuksen tästä pääsäännöstä. 

Pykälän 2 momentin mukaan sellaisen alkutuotantoa harjoittavan luonnollisen henkilön, kuolinpesän tai yhtymän ja arvonlisäverolain 79 c §:ssä tarkoitetun taide-esineen tekijän, joka ei harjoita muuta arvonlisäverollista toimintaa, arvonlisäverotuksessa sovellettava verokausi olisi nykyiseen tapaan kalenterivuosi. 

Pykälän 3 momentin mukaan arvonlisäverolain 13 c §:n 1 momentissa tarkoitetun paliskuntaryhmän arvonlisäverotuksessa sovellettava verokausi olisi nykyiseen tapaan poronhoitovuosi. 

Pykälän 4 momentin mukaan apteekkiveron verokausi olisi kalenterivuosi. 

Pykälän 5 momentissa määriteltäisiin, mitä tässä pykälässä tarkoitetaan alkutuotannolla ja maataloudella. Määritelmät vastaisivat arvonlisäverolaissa käytettyjä määritelmiä. 

12 §.Valinnaiset verokaudet. Edellä 11 §:ssä tarkoitetuista verokausista voisi poiketa ainoastaan tietyt edellytykset täyttävä arvonlisäverotuksessa verovelvollinen ja säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja sekä muu suorituksen maksaja kuin satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja. Samoin alkutuotantoa harjoittavan luonnollisen henkilön, kuolinpesän tai yhtymän sekä arvonlisäverolain 79 c §:ssä tarkoitetun taide-esineen tekijän olisi mahdollista siirtyä valinnaiseen lyhyempään verokauteen. Valinnaiset verokaudet eivät koskisi paliskuntaryhmän arvonlisäverotuksessa sovellettavaa verokautta, satunnaisesti palkkaa maksavan työnantajan verokautta, apteekkiveroa, arpajaisveroa tai vakuutusmaksuveroa. 

Pidennetyistä verokausista säädetään nykyisin arvonlisäverolain 162 a §:n 2, 3 ja 5 momentissa ja ennakkoperintälain 32 §:n 4 ja 6 momentissa. Arvonlisäverolain ja ennakkoperintälain mukaan säädetyt edellytykset täyttävän arvonlisäverotuksessa verovelvollisen ja suorituksen maksajan on nykyisin sovellettava pidennettyä verokautta, jollei hän hakeudu lyhyempään verokauteen. Ehdotuksen mukaan arvonlisäverotuksessa verovelvollisen ja suorituksen maksajan verokausi olisi lähtökohtaisesti kalenterikuukausi. Edellytykset täyttävä arvonlisäverotuksessa verovelvollisen tai suorituksen maksaja voisi jatkossa hakemuksesta siirtyä soveltamaan pidennettyä verokautta. 

Neljänneskalenterivuosimenettelyssä verokauden soveltamisen raja-arvoa nostettaisiin 50 000 eurosta 100 000 euroon. Raja määriteltäisiin, kuten nykyisinkin, kirjanpitolain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitetun kalenterivuoden liikevaihdon tai sitä vastaavan tuoton mukaan. Kalenterivuosimenettelyn liikevaihtoraja korotettaisiin 30 000 euroon. Lisäksi luovuttaisiin nykyisestä yhdenmukaisen ilmoitusjakson vaatimuksesta, eli arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten verokaudet eivät enää olisi sidoksissa toisiinsa, vaan ne voisivat olla eripituiset. 

Pykälän 1 momentin mukaan arvonlisäverotuksessa verovelvollinen, säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja ja muu suorituksen maksaja kuin satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja voisi hakemuksesta valita verokaudeksi neljänneskalenterivuoden, jos hänen kalenterivuoden liikevaihtonsa tai sitä vastaava tuotto olisi enintään 100 000 euroa. Säännöstä ei sovellettaisi satunnaisesti palkkaa maksavaan työnantajaan. 

Pykälän 2 momentin mukaan arvonlisäverotuksessa verovelvollinen, jonka kalenterivuoden liikevaihto tai sitä vastaava tuotto olisi enintään 30 000 euroa, voisi hakemuksesta valita verokaudeksi kalenterivuoden. 

Pykälän 3 momentin mukaan paliskuntaryhmä ei voisi nykyiseen tapaan valita arvonlisäverotuksessa verokaudeksi neljänneskalenterivuotta eikä kalenterivuotta. Paliskuntaryhmän arvonlisäverotuksessa sovellettava verokausi olisi aina poronhoitovuosi. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tarkemmin 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta kalenterivuodesta. Määritelmä vastaisi arvonlisäverolain 162 a §:n 5 momenttia ja ennakkoperintälain 32 §:n 6 momenttia. Ratkaisevaa olisi sen kalenterivuoden liikevaihto tai sitä vastaava tuotto, jona sovellettavasta verokaudesta olisi kysymys. 

13 §.Verokauden muuttaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, että pidempää verokautta soveltava arvonlisäverotuksessa verovelvollinen ja suorituksen maksaja voisi aina hakemuksesta siirtyä soveltamaan lyhyempää verokautta. Myös sellainen alkutuotantoa harjoittava arvonlisäverotuksessa verovelvollinen luonnollinen henkilö, kuolinpesä tai yhtymä sekä arvonlisäverolain 79 c §:ssä tarkoitettu taide-esineen tekijä, joka ei harjoita muuta arvonlisäverollista toimintaa, voi siirtyä hakemuksesta soveltamaan kalenterivuoden pituisen verokauden sijasta neljänneskalenterivuoden tai kalenterikuukauden mittaista verokautta. Säännös vastaisi nykyisin arvonlisäverolain 162 b §:n 1 ja 2 momentissa säädettyä. 

14 §.Verokauden soveltaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, mistä alkaen pidempää tai lyhyempää verokautta sovellettaisiin. 

Hakemukseen perustuvaa uutta verokautta sovellettaisiin pidempään verokauteen siirryttäessä hakemuksen tekemistä seuraavan kalenterivuoden alusta ja lyhyempään verokauteen siirryttäessä hakemuksen tekemistä seuraavan lyhyemmän verokauden alusta. Nykyisin sekä lyhyempään että pidempään verokauteen tai ilmoitusjaksoon siirryttäessä uutta verokautta tai ilmoitusjaksoa sovelletaan hakemuksen tekemistä seuraavan kalenterivuoden alusta.  

Hakemus pidennettyyn verokauteen olisi tehtävä edeltävän kalenterivuoden loppuun mennessä. Hakemus verokauden muuttamiseksi tehtäisiin Verohallinnon vahvistamalla lomakkeella. 

Suorituksen maksajan ja arvonlisäverotuksessa verovelvollisen mahdollisella kalenterivuodesta poikkeavalla tilikaudella ei olisi merkitystä valitun verokauden soveltamisen alkamisajankohtaan, koska verokaudet on säädetty kalenterikuukaudeksi, neljänneskalenterivuodeksi ja kalenterivuodeksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa arvonlisäverotuksessa verovelvollinen tai suorituksen maksaja voisi toiminnan alkamisen yhteydessä tekemän hakemuksen perusteella alkaa soveltaa valinnaista verokautta heti kyseisen toimintansa alkamisesta. Säännös vastaisi nykyistä arvonlisäverolain 162 b §:n 1 momenttia ja ennakkoperintälain 33 a §:n 1 momenttia. Hakemuksen ilmoitus- ja maksujakson muutoksesta toiminnan alkamisen yhteydessä voi tehdä yritys- ja yhteisötietojärjestelmän perustamisilmoituslomakkeella tai erillisellä Verohallinnon vahvistamalla lomakkeella. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että valitun verokauden on oltava sama vähintään yhden perättäisen vuoden ajan. Verokausivalinnan vähimmäissoveltamisaika lyhenisi kolmesta perättäisestä kalenterivuodesta yhteen vuoteen. 

15 §.Verokauden muuttuminen edellytysten puuttuessa. Pykälässä säädettäisiin niistä tilanteista, joissa verokausi muuttuisi muutoin kuin valintaoikeutta käyttämällä. Sääntely vastaa pääosin arvonlisäverolain 162 c §:ää ja ennakkoperintälain 33 §:ää. 

Pykälän 1 momentin mukaan pidennettyä verokautta soveltavan arvonlisäverotuksessa verovelvollisen tai suorituksen maksajan olisi viipymättä ilmoitettava Verohallinnolle, jos edellytykset pidemmän verokauden soveltamiseksi eivät kyseisenä kalenterivuotena tai seuraavana kalenterivuonna todennäköisesti täyty. Pidemmän verokauden soveltamisedellytykset voivat lakata joko sillä perusteella, että kalenterivuoden liikevaihtoa tai sitä vastaavaa tuottoa koskeva euroraja ylittyy, tai siksi, että 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu alkutuottaja tai taide-esineen tekijä ryhtyy harjoittamaan muuta arvonlisäverollista toimintaa. 

Pykälän 2 momentti koskisi tilannetta, jossa arvonlisäverotuksessa verovelvollinen tai suorituksen maksaja antaa oma-aloitteisesti kuluvaa kalenterivuotta koskevan ilmoituksen siitä, että edellytykset pidemmän verokauden soveltamiselle eivät täyty. Verohallinto siirtäisi verovelvollisen lyhyempään verokauteen sen lyhyemmän verokauden alusta, jonka aikana ilmoitus on annettu. Siirtämisestä lyhyempään verokauteen verovelvollisen oman ilmoituksen perusteella ei annettaisi nimenomaista päätöstä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa Verohallinto muutoin kuin verovelvollisen antaman ilmoituksen perusteella toteaisi, etteivät pidennetyn verokauden soveltamisedellytykset enää täyty. Tällöin oikeita tietoja vastaavaa verokautta ryhdyttäisiin soveltamaan havainnon tekemisvuoden alusta lukien. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 162 c §:n 3 momenttia ja ennakkoperintälain 33 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus määrätä tarkemmin 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen verokausien muutosajankohdasta. Säännös vastaisi voimassa olevaa arvonlisäverolain ja ennakkoperintälain sääntelyä. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi valvonnallisesta syystä määrätä, että uuden yrityksen verokautena pidettäisiin kalenterikuukautta enintään vuoden ajan yrityksen toiminnan alkamisesta. Säännös mahdollistaisi harkinnan tilanteissa, joissa yritykseen kohdistuu jokin muu verotuksellista riskiä lisäävä tekijä kuin verotukselliset laiminlyönnit, joihin liittyvästä menettelystä säädetään erikseen 6 momentissa. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa Verohallinnolla olisi oikeus määrätä arvonlisäverotuksessa verovelvollinen tai suorituksen maksaja pidemmästä verokaudesta kalenterikuukauden mittaiseen verokauteen tai jättää tämän pidemmän verokauden soveltamista koskeva hakemus hyväksymättä. Verokautena pidettäisiin kalenterikuukautta takautuvasti kalenterivuoden alusta. Säännös vastaisi nykyisin arvonlisäverolain 162 c §:n 4 momentissa ja ennakkoperintälain 33 §:n 4 momentissa säädettyä. 

Verovalvonnan edellytysten turvaamiseksi ja veropetosten ehkäisemiseksi Verohallinnon olisi voitava tehokkaasti estää pidennettyjen verokausien väärinkäyttäminen. Tämän vuoksi verovelvollinen menettäisi oikeutensa soveltaa pidennettyä verokautta, jos hän olennaisesti laiminlöisi tai jos hänen voitaisiin ennakkoperintälain 26 §:n 3 momentissa mainituilla perusteilla olettaa olennaisesti laiminlyövän ennakkoperintälain kyseisen pykälän 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa verotuksessa. Edellytykset olisivat siten tältä osin samat kuin ennakkoperintärekisteristä poistamisen tai siihen merkitsemättä jättämisen edellytykset. 

Verovelvollinen voisi lisäksi menettää oikeutensa soveltaa pidennettyä verokautta, jos ennakkoperintälain 26 §:n 3 momentissa mainittua perustetta vastaavalla muulla perusteella voitaisiin olettaa hänen olennaisesti laiminlyövän ennakkoperintälain 26 §:n 2 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa verotuksessa. Säännös mahdollistaisi esimerkiksi sen, että Verohallinto määräisi 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kalenterikuukauden verokauteen sellaisen verovelvollisen, johon läheisessä yhteydessä olevat elinkeinonharjoittajat olisivat syyllistyneet verovelvoitteiden laiminlyönteihin ulkomailla ja jonka voitaisiin tästä syystä olettaa laiminlyövän olennaisesti verovelvoitteensa Suomessa. Momenttia voitaisiin soveltaa esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen on jättänyt antamatta 15 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tai antanut sen ilmeisesti liian myöhään ja laiminlyönti olisi olennainen. Laiminlyönnin ei tarvitsisi koskea tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa veroa, vaan Verohallinto voisi ottaa huomioon myös sen tiedossa olevat muita veroja koskevat laiminlyönnit. 

Verohallinnon velvollisuudesta antaa päätös edellä 3, 5 ja 6 momentissa tarkoitetussa tilanteissa säädettäisiin 52 §:n 2 momentissa ja 53 §:ssä. 

4 luku. Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus

16 §.Velvollisuus antaa veroilmoitus. Pykälän mukaan verovelvollisen olisi annettava veroilmoitus kultakin verokaudelta. Verokauden veroa koskevat tiedot olisi annettava Verohallinnon vahvistamalla veroilmoituksella. 

17 §.Veroilmoituksen määräpäivä. Pykälässä säädettäisiin veroilmoituksen määräpäivistä. Veroilmoituksen antamisen määräajat pysyisivät pääosin ennallaan. Säännös yhdenmukaistaisi sähköisen ja paperisena annettavan veroilmoituksen määräpäivät. 

Pykälän 1 momentin mukaan verokauden veroilmoitus olisi pääsääntöisesti annettava viimeistään verokautta seuraavan kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. Säännöksellä muutettaisiin merityötuloa maksavan työnantajan ilmoitusajankohtaa. Nykyisin merityötuloa maksavan työnantajan on annettava ilmoitus viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. Maapalkat ja meripalkat ilmoitetaan nykyisin erikseen. Jatkossa kaikki ennakonpidätyksen alaiset palkat ilmoitettaisiin samassa määräajassa samalla veroilmoituksella yhtenä summana. Myös lähdeverolain alaiset palkat ilmoitettaisiin vastaavasti.  

Pykälän 2 momentin mukaan arvonlisäverotuksessa verovelvollisen, neljänneskalenterivuosimenettelyssä olevan suorituksen maksajan ja arpajaisverovelvollisen olisi annettava verokauden veroilmoitus viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. 

Säännös merkitsisi muutosta veron ilmoittamisajankohtaan arvonlisäverolain 26 d §:n 1 momentissa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen ostajalle, joka ei ole arvonlisäverolain mukaan muusta toiminnasta verovelvollinen ja johon ei sovelleta arvonlisäverolain 148 a §:ää. Uuden kuljetusvälineen hankinnasta suoritettava vero olisi ilmoitettava samana ajankohtana kuin muistakin yhteisöhankinnoista suoritettava vero. Jos uusi kuljetusväline olisi ostettu ja vastaanotettu helmikuussa, veroilmoitus olisi annettava viimeistään toukokuun yleisenä eräpäivänä. Jos ostaja kuitenkin saisi laskun jo helmikuussa, veroilmoitus olisi annettava viimeistään huhtikuun yleisenä eräpäivänä. Ilmoittamisen ja maksamisen määräpäivät olisivat samat. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kalenterivuoden pituiselta verokaudelta suoritettavaa arvonlisäveroa ja apteekkiveroa koskevasta poikkeussäännöstä. Näiden verovelvollisten olisi annettava verokauden veroilmoitus viimeistään kalenterivuotta seuraavan helmikuun viimeisenä päivänä. 

18 §.Veroilmoituksen antamismenettely. Pykälän 1 momentin mukaan veroilmoitus olisi annettava sähköisesti. Säännös koskisi tämän lain mukaan annettavia oma-aloitteisten verojen veroilmoituksia. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi kuitenkin erityisestä syystä hyväksyä veroilmoituksen antamisen myös paperilomakkeella. Erityisenä syynä voitaisiin pitää tilanteita, joissa ei kohtuudella voitaisi edellyttää sähköisen veroilmoituksen antamista, esimerkiksi silloin, kun luonnollisella henkilöllä, kuolinpesällä, satunnaisella työnantajalla tai ulkomaalaisella ei olisi mahdollisuutta antaa veroilmoitusta sähköisesti. 

Nykyisin pakollinen sähköinen ilmoittaminen koskee vain merityötuloa. Ehdotuksen mukaan Verohallinto voisi erityisestä syystä hyväksyä myös merityötuloa koskevan ilmoituksen antamisen paperilomakkeella. 

19 §.Veroilmoituksen antamisajankohta. Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitus katsottaisiin annetuksi silloin, kun se on saapunut Verohallinnolle. 

Pykälän 2 momentin mukaan sähköisesti annetun ilmoituksen saapumisajankohdasta säädettäisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 10 §:ssä ja paperisen ilmoituksen saapumispäivästä hallintolain 18 §:ssä. Sähköisen ilmoituksen antamispäivä olisi päivä, jona ilmoitus on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Jos saapumisajankohdasta ei voida esittää selvitystä, ilmoitus katsotaan saapuneeksi lähettämisajankohtana, jos siitä voidaan esittää luotettava selvitys. Sähköisesti annettaessa veroilmoituksen voisi käytännössä siten lähettää vielä yleisenä eräpäivänä. 

Paperisena annetun ilmoituksen saapumispäivä olisi päivä, jona se on annettu veroviranomaiselle. Postitse lähetetyn asiakirjan saapumispäiväksi katsottaisiin se päivä, jona lähetys on saapunut viranomaisen postilokeroon tai viranomaiselle on toimitettu ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen. 

Koska paperisen veroilmoituksen aikaisemmasta määräpäivästä ehdotetaan luovuttavaksi, säännökseen ei olisi tarpeen ottaa nykyistä säännöstä siitä, että Verohallinto myöhentää veroilmoituksen määräpäivää niissä tilanteissa, joissa kuukauden 7 päivän ja sitä edeltävän kuukauden viimeisen päivän välisenä aikana on vähemmän kuin neljä työpäiväksi katsottavaa arkipäivää. 

20 §.Ilmoittamisvelvollisuudesta vastuussa olevat. Nykyisin ilmoittamisvelvollisuuden täyttämistä koskevasta vastuusta säädetään arvonlisäverolain 166 §:ssä. Muissa tämän lain soveltamisalaan kuuluvissa laeissa ei ole nimenomaisia vastuusäännöksiä ilmoittamisvelvollisuudesta. Vastuusäännökset laajennettaisiin ja yhtenäistettäisiin koskemaan kaikkia lain soveltamisalaan kuuluvia veroja ja maksuja. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin verovelvollisen puolesta ilmoittamisvelvollisuudesta vastuussa olevista. Momentti vastaisi sisällöllisesti arvonlisäverolain 166 §:n 2 ja 3 momentin säännöksiä täydennettynä tuloverolain 4 §:ssä tarkoitettua yhtymää ja 5 §:ssä tarkoitettua yhteisetuutta koskevilla säännöksillä. Nykyiset käsitteet holhooja ja uskottu mies ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä edunvalvoja. Edunvalvojasta säädetään holhoustoimesta annetussa laissa (422/1999). 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkomaalaisen edustajan arvonlisäveron ilmoittamisvelvollisuutta koskevasta vastuusta. Tällainen edustaja olisi nykyiseen tapaan myös vastuussa ilmoittamisvelvollisuudesta. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 166 §:n 4 momenttia. 

21 §.Lisätietojen antaminen ja tositteiden esittäminen. Pykälässä säädettäisiin lisätietojen antamisesta ja tositteiden esittämisestä verotusmenettelylain 11 §:ää vastaavasti. 

Verovelvolliselle säädettäisiin velvollisuus antaa lisätietoja ja esittää tositteita veron määräämistä, päätöksen oikaisua ja muutoksenhakua varten. Osassa tämän lain soveltamisalaan kuuluvissa laeissa ei ole nykyisin säädetty muutoksenhakua varten annettavista lisätiedoista, vaan menettelystä on säädetty vain yleislain tasolla hallintolainkäyttölaissa. Hallintolainkäyttölain 33 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi ja pyydettävä tarvittavat lisätiedot asianosaisilta. 

22 §.Veroilmoituksen antaminen verokauden muuttuessa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin veroilmoituksen antamisesta siinä tilanteessa, kun verokausi muuttuu lyhyemmäksi kesken verokauden. 

Ehdotuksen mukaan verovelvollisen, jonka verokausi muuttuu tämän lain 13 §:ssä tai 15 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lyhyemmäksi kesken verokauden, olisi annettava veroilmoitus muutosta edeltäneeltä verokauden osalta viimeistään muutosta edeltäneen verokauden osan viimeistä kalenterikuukautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. 

Jos esimerkiksi neljänneskalenterivuosimenettelyssä oleva arvonlisäverotuksessa verovelvollinen hakeutuisi 13 §:n mukaisesti kuukauden ilmoitusjaksoon kesäkuun alusta toimittamalla hakemuksen toukokuussa, verovelvollisen olisi annettava veroilmoitus muutosta edeltäneeltä verokauden osalta, eli huhtikuun ensimmäisen ja toukokuun viimeisen päivän väliseltä ajalta, viimeistään heinäkuun yleisenä eräpäivänä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron ilmoittamisesta niissä tilanteissa, joissa alkutuottaja, apteekkiverovelvollinen tai valinnaisessa kalenterivuosimenettelyssä oleva arvonlisäverotuksessa verovelvollinen lopettaa toimintansa kesken verokauden. Tällöin verokauden katsotaan päättyvän lopettamispäivään ja vero olisi ilmoitettava lopettamiskuukautta seuraavan toisen kuukauden yleisenä eräpäivänä. 

23 §.Toiminnan keskeytyminen. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta antaa veroilmoitus silloin, kun verokaudella ei ole verollista toimintaa. Sääntely vastaisi arvonlisäverolain 162 §:n 3 momentin sekä ennakkoperintälain 32 §:n 5 momentin sääntelyä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta antaa arvonlisäveroa, vakuutusmaksuveroa ja apteekkiveroa koskeva veroilmoitus myös ajalta, jolloin toiminta on keskeytynyt. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin säännöllisesti palkkaa maksavan työnantajan velvollisuudesta antaa veroilmoitus silloin, kun palkkaa tai muuta suoritusta ei ole maksettu. 

Pykälän 3 momentin mukaan 1 ja 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen voisi tehdä etukäteen enintään kuudelta kalenterikuukaudelta. 

24 §.Verotarkastus. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta esittää kirjanpitonsa ja toimintaansa liittyvä muu aineisto tarkastettavaksi. 

Pykälän 1 momentti vastaisi arvonlisäverolain ja verotusmenettelylain säännöstä. Velvollisuus esittää aineisto tarkastettavaksi koskisi sekä verotarkastusta että muuta verovalvontaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkomailla sähköisesti säilytettävän aineiston esittämisvelvollisuuden osalta arvonlisäverolain 169 §:n 2 momenttia vastaavasti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyistä ennakkoperintälain 37 §:n 1 momenttia vastaavasti, että suorituksen maksajan on esitettävä suorituksen saajan maksajalle jättämä ennakonpidätystä koskeva aineisto. Säännöksen mukaan jokainen muukin, jolla on hallussaan verotarkastusta tehtäessä tarpeellista ennakonpidätystä ja lähdeveroa koskevaa aineistoa, on velvollinen esittämään sen tarkastettavaksi. Esimerkiksi pankilla, joka on toimittanut ennakonpidätyksen välittämästään korosta, jälkimarkkinahyvityksestä tai muusta suorituksesta, voi olla suorituksen saajan jättämää ennakonpidätystä koskevaa aineistoa. Tällaista aineistoa voi olla myös tilinhoitajayhteisöllä, joka välittää osingonmaksun yleisesti tai rajoitetusti verovelvolliselle. Myös näissä tilanteissa on velvollisuus esittää hallussa oleva aineisto tarkastettavaksi. Säännöksessä mainittaisiin erikseen myös lähdeveroa koskeva aineisto. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin verotarkastuksen aloittamisajankohdasta. Verohallinnolla olisi velvollisuus ilmoittaa verovelvolliselle tarkastuksen aloittamisajankohta ja tarkastuspaikka etukäteen, jollei erityisestä syystä olisi aihetta muuhun menettelyyn. Erityinen syy, jonka perusteella ennakkoilmoitus voitaisiin jättää suorittamatta, voisi olla esimerkiksi epäily siitä, että aineistoa ryhdytään muokkaamaan tai hävittämään ennen tarkastusta. Myös tarve selvittää liiketoiminnan tosiasiallista laatua tai laajuutta, henkilöstön määrää tai kassakirjauksia, voisi olla peruste ennakkoilmoituksen suorittamatta jättämiselle. Säännös vastaisi nykyistä verotusmenettelystä annetun asetuksen sääntelyä. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta laatia verotarkastuksesta verotarkastuskertomus, jos erityisistä syistä ei muuta johdu. Kertomus voitaisiin jättää laatimatta esimerkiksi silloin, kun tarkastuksessa ei havaita sellaisia puutteita tai virheitä, jotka vaikuttaisivat verotukseen. Säännös vastaisi sisällöltään arvonlisäverolain 169 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 6 momentin mukaan tarkempia säännöksiä tarkastuksessa noudatettavasta menettelystä sekä esitettävästä aineistosta ja omaisuudesta annetaan valtioneuvoston asetuksella. 

25 §.Veroilmoituksessa olevan virheen korjaaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten verovelvollinen korjaa veroilmoituksessa olevan virheen. Jatkossa verovelvollinen voisi korjata veroilmoituksessa olevan virheen ainoastaan tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Menettelyn yhtenäistämiseksi erillisestä arvonlisäverolain 191 b §:n 2 momentissa tarkoitetusta palautushakemuksesta luovuttaisiin. 

Verovalvonnan kannalta on tärkeää, että kunkin verokauden vähäistä suurempia veron määriä koskevat oikeat tiedot ovat Verohallinnon tiedossa. Nykytilassa verovelvollinen on voinut korjata vahingokseen olevan virheen arvonlisäverotuksessa tilikauden aikana euromääristä riippumatta vähentämällä kyseisen veron seuraavilta verokausilta ja ennakkoperinnässä vähentämällä liian suurena ilmoitetun pidätetyn määrän samalta kalenterivuodelta ilmoitettavasta määrästä. Nämä menettelyt eivät olisi enää mahdollisia. 

Pykälän 1 momentin mukaan verovelvollisen olisi korjattava veroilmoituksessa oleva virhe antamalla oikaisuilmoitus sille verokaudelle, jolle virhe kohdistuu. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uudesta kevennetystä korjausmenettelystä, jonka mukaan vähäisen virheen korjausta ei tarvitsisi kohdentaa sille verokaudelle, jota virhe koskee. Momentti koskisi sekä verovelvollisen eduksi että hänen vahingokseen tapahtuneita taloudelliselta merkitykseltä vähäisiä virheitä. Nykyisin korjaus, jolla verovelvollinen on ilmoittanut lisää maksettavaa veroa, on tullut tehdä sille verokaudelle, johon virhe kohdistuu. 

Verovelvollinen voisi kevennetyssä korjausmenettelyssä korjata veroilmoituksessa olevan vähäisen virheen muuttamalla seuraavilta verokausilta ilmoitettavan veron määrää tai muuta tietoa vastaavasti. Verovelvollisen olisi korjattava vähäinen virhe ilman aiheetonta viivytystä, viimeistään virheen havaitsemiskuukautta seuraavana veroilmoituksen määräpäivänä annettavalla veroilmoituksella. Virhe tulisi korjata riippumatta siitä, onko verovelvollisella kyseisellä ilmoituksella muuta ilmoitettavaa. 

Esimerkki: Kalenterikuukauden verokautta soveltava verovelvollinen huomaa toukokuussa 2018 marraskuulle 2017 kohdistuvan omaksi edukseen olevan vähäisen virheen. Verovelvollisen ei tarvitse kohdistaa vähäisen virheen korjausta marraskuulle 2017, vaan hän voi korjata kyseisen virheen ilman aiheetonta viivytystä viimeistään kesäkuun 2018 yleisenä eräpäivänä annettavalla veroilmoituksella. 

Verohallinto voisi kuitenkin kohdistaa verovalvonnan tarpeista johtuvasta erityisestä syystä myös vähäisen virheen korjauksen oikealle verokaudelle. Näin voitaisiin menetellä esimerkiksi, jos verovelvollinen käyttäisi kevennettyä korjausmenettelyä hyväkseen vilpillisesti. Verohallinto kohdistaisi korjauksen aina oikealle verokaudelle myös silloin, kun se ei hyväksyisi verovelvollisen ilmoittamaa vähäisen virheen korjausta. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa ennakkoperintälain 21 §:n 2 momenttia, jonka mukaan liikaa ilmoitetun ennakonpidätyksen korjauksia voi tehdä kalenterivuoden jälkeen vain sillä edellytyksellä, että vuosi-ilmoitusta on korjattu vastaavasti. Tämä johtuu ennakonpidätyksen liittymästä henkilöverotukseen, jossa verovuosi on kalenterivuosi. Myös lähdeveron ja työnantajan sairausvakuutusmaksun korjauksissa edellytyksenä on vuosi-ilmoituksen korjaaminen, kuten nykyisinkin. 

Esimerkki: Kalenterikuukauden verokautta soveltava suorituksen maksaja huomaa marraskuussa 2018 lokakuulle 2017 kohdistuvan ennakonpidätystä koskevan vähäisen virheen, jossa ennakonpidätystä on ilmoitettu enemmän kuin sitä on pidätetty. Vähäisen virheen korjausta ei tarvitse kohdistaa lokakuulle 2017, vaan virhe voidaan korjata ilman aiheetonta viivytystä viimeistään joulukuun 2018 yleisenä eräpäivänä annettavalla veroilmoituksella. Koska virhe havaitaan vasta kalenterivuoden päättymisen jälkeen, virheen korjaamisen edellytyksenä on, että verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuun, vuodelta 2017 annettuun vuosi-ilmoitukseen tehdyt merkinnät on oikaistu. 

Pykälän 4 momentin mukaan virheen korjaamisen määräaika olisi sama kuin veron määräämisen yleinen määräaika. Verovelvollisen olisi siten korjattava virhe kolmen vuoden kuluessa 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta. 

Käytännössä niillä arvonlisäverovelvollisilla, joilla tilikausi verotuksessa ei ole kalenterivuosi ja verokausi on kalenterikuukausi, virheen korjaamisen määräaika pitenisi nykyisestä jonkin verran. Nykytilassa korjaus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä. 

Liikaa ilmoitetun ennakonpidätyksen korjaamisen määräaika lyhenisi nykyisestä. Nykyisin liikaa ilmoitetun ennakonpidätyksen on voinut korjata kuuden vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jolta ennakonpidätystä on ilmoitettu liikaa. 

Virheen korjaamista koskeva määräaika lyhenisi myös arpajaisverovelvollisilla ja korkotulon lähdeveron perimiseen velvollisilla. Nykyisin virhe on korjattava veron suorittamista seuraavien viiden kalenterivuoden aikana. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä siitä, milloin virhettä on pidettävä vähäisenä sekä muusta virheen korjaamisessa noudatettavasta menettelystä. 

26 §.Verovelvollisen kirjanpito. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen kirjanpidon järjestämisestä verotusta varten ja suorituksen maksajan velvollisuudesta pitää palkkakirjanpitoa. Verovelvollisen kirjanpitoa koskeva velvollisuus olisi kirjanpitolaissa säädettyyn yleiseen kirjanpitovelvollisuuteen nähden verotusta koskeva lisävelvoite. 

Pykälän 1 momentin mukaan kirjanpito tulisi järjestää siten, että siitä saadaan veron määräämistä varten tarvittavat tiedot. Ehdotettu sääntely vastaa arvonlisäverolain 209 §:n 1 momentin ja arpajaisverolain 19 §:n sääntelyä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin arvonlisäveroa koskevasta tarkennuksesta, jonka mukaan suoritettavan ja vähennettävän arvonlisäveron määrään vaikuttavien liiketapahtumisen kirjausten on perustuttava kirjanpitolaissa tarkoitettuihin tositteisiin ottaen lisäksi huomioon, mitä arvonlisäverolaissa tositteista säädetään. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 209 §:n 1 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että kirjanpitovelvollisen suorituksen maksajan on pidettävä ennakonpidätyksen, lähdeveron, palkkatulon lähdeveron ja lopullisen palkkaveron alaisista suorituksista sekä työnantajan sairausvakuutusmaksuista palkkakirjanpitoa. Säännös vastaisi ennakkoperintälain 36 §:ää ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 7 a §:ää. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että tarkemmat verovelvollisen kirjanpitoa koskevat säännökset annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. 

27 §.Muistiinpanovelvollisuus. Muistiinpanovelvollisuus koskisi sellaista verovelvollista, joka ei ole kirjanpitovelvollinen. Muistiinpanoja koskevia säännöksiä on arvonlisäverolain 209 §:n 2 momentissa, ennakkoperintälain 36 §:n 1 momentissa ja arpajaisverolain 19 §:ssä. Muistiinpanovelvollisuus laajenisi koskemaan kaikkia tämän lain soveltamisalan kuuluvia veroja ja maksuja. 

Pykälän 1 momentin mukaan muistiinpanovelvollisen olisi pidettävä sellaisia muistiinpanoja, joista saadaan veron määräämistä varten tarvittavat tiedot. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 209 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 2 momentin mukaan arvonlisäveron osalta merkintöjen tulisi perustua päivättyihin ja numeroituihin tositteisiin ottaen huomioon myös sen, mitä arvonlisäverolaissa tositteista säädetään. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 209 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sellaisen suorituksen maksajan, joka ei ole kirjanpitovelvollinen, velvollisuudesta tehdä muistiinpanot ennakonpidätyksen, lähdeveron, palkkatulon lähdeveron ja lopullisen palkkaveron alaisista suorituksista sekä työnantajan sairausvakuutusmaksuista. Säännös vastaisi ennakkoperintälain 36 §:n 1 momenttia ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 7 a §:ää. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä muistiinpanoista. Säännöksellä yhtenäistettäisiin muistiinpanoja koskevat norminantovaltuudet. Muistiinpanoja koskevat tarkemmat säännökset annettaisiin ennakkoperintäasetuksen ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun asetuksen sijaan Verohallinnon päätöksellä. Arvonlisäverolain osalta muistiinpanoista on jo nykyisin annettu tarkemmat määräykset Verohallinnon päätöksellä. Sääntely vastaa verotusmenettelylain sääntelyä. 

28 §.Tositteiden, muistiinpanojen ja palkkakirjanpidon säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin tositteiden, muistiinpanojen ja palkkakirjanpidon säilyttämisen määräajasta. Tositteiden säilyttämistä koskevaa säännöstä sovelletaan, jollei muualla ole toisin säädetty. Esimerkiksi arvonlisäverolaissa on useita säännöksiä laskujen ja tositteiden säilyttämisajasta, joita sovellettaisiin ensisijaisesti. Näitä säännöksiä ei siirrettäisi tähän lakiin sääntelyrakenteen selkeyden vuoksi. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kirjanpitovelvollisen tositteiden säilyttämisajasta, joka olisi kuusi vuotta 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta. Kun otetaan huomioon verovelvollisen vahingoksi tehtäviä oikaisuja koskeva määräaikasääntely kokonaisuutena, verovelvollisella olisi velvollisuus esittää tarkastettavaksi tositteensa myös yleisen kolmen vuoden määräajan ylittävältä ajalta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muistiinpanovelvollisen muistiinpanojen ja tositteiden säilyttämisajasta. Muistiinpanoja ja tositteita olisi säilytettävä kuusi vuotta 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta. 

Pykälän 3 momentissa olisi erityissäännös palkkakirjanpidon poikkeavasta säilyttämisajasta, joka olisi kymmenen vuotta tilikauden päättymisestä.. Säännös vastaisi ennakkoperintälain 36 §:n sääntelyä. Säännös koskisi ennakkoperintälain mukaisten suoritusten lisäksi työnantajan sairausvakuutusmaksua ja lähdeveroa koskevia suorituksia. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä tositteiden, muistiinpanojen ja palkkakirjanpidon säilyttämisestä. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 12 §:n 2 momenttia. 

5 luku. Sivullisen tiedonantovelvollisuus

29 §.Sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sekä sivullisen että viranomaisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että lain soveltamisalaan kuuluvien verojen osalta sivullisen yleiseen tiedonantovelvollisuuteen sovellettaisiin, mitä verotusmenettelylain 15—18 §:ssä säädetään. Ehdotettu sääntely vastaisi nykytilaa muiden tämän lain soveltamisalaan kuuluvien lakien paitsi arvonlisäverolain, eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetun lain, arpajaisverolain ja apteekkiverolain osalta. 

Arvonlisäverolaissa ja eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa ei ole säädetty sivullisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta. Ehdotus ei kuitenkaan muuttaisi oikeustilaa näiden verojen osalta, koska verotusmenettelylain sivullisen yleistä tiedonantovelvollisuutta koskevissa säännöksissä säädetään, mitä tietoja tiedonantovelvollisuuteen kuuluu eivätkä nämä tiedonantovelvollisuudet käytännössä voi soveltua arvonlisäverotukseen. Verotusmenettelylain sääntelyyn ei ehdoteta muutoksia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyisessä korkotulon lähdeverosta annetun lain 11 §:ssä säädetystä yleisestä tiedonantovelvollisuudesta. Tarkemmat määräykset korkotulon perimiseen velvollisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta annettaisiin asetuksen sijaan jatkossa 6 momentin mukaisesti Verohallinnon päätöksellä. Sääntelytaso vastaisi sivullisen yleistä tiedonantovelvollisuutta koskevaa verotusmenettelylain sääntelyä. Pykälässä ei enää olisi tarvetta säätää osuuskunnan velvollisuudesta antaa talletustoiminnassa noudatettavia tiliehtoja, koska osuuskuntalain kumouduttua lainausliiketoimintaa harjoittavaan osuuskuntaan sovelletaan luottolaitostoiminnasta annettua lakia (610/2014). 

Pykälän 3 momentin mukaan työnantajan olisi annettava Verohallinnolle vuosittain työnantajan sairausvakuutusmaksua koskevat tiedot. Säännös vastaisi työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 6 §:n sääntelyä. Tiedot annetaan nykyään vuosi-ilmoituksen maksaja- ja saajakohtaisissa erittelyissä eikä säännöksellä muutettaisi nykyistä menettelyä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin arpajaisten toimeenpanijan tiedonantovelvollisuudesta. Säännös vastaisi arpajaisverolain 23 §:ää. Viranomaisen, joka myöntää luvan arpajaisten toimeenpanemiseen, olisi ilmoitettava antamastaan luvasta Verohallinnolle. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen velvollisuudesta antaa Verohallinnolle luettelo verovelvollisista sekä tieto verovelvollisuuden alkamisesta ja päättymisestä. Apteekkiliikkeen harjoittajan on lääkeasetuksen 13 §:n mukaan ilmoitettava toiminnan aloittamisesta etukäteen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle. Koska Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus välittäisi tiedon apteekkitoiminnan aloittamisesta Verohallinnolle, verovelvollisen ei tarvitsisi ilmoittaa samaa tietoa erikseen kahdelle viranomaiselle. Säännös ei vaikuttaisi apteekkiverovelvollisen elinkeinotoiminnan aloittamiseen ja muutoksiin liittyvään muuhun ilmoittamisvelvollisuuteen. Tiedot verovelvollisuudesta olisi annettava kuukausittain. Tietojen saaminen olisi tärkeää veron ilmoittamisen ja maksamisen valvonnan ajantasaisuuden varmistamiseksi erityisesti verovelvollisuuden päättyessä, koska verovelvollisuuden päättymisvuodelta apteekkivero olisi ilmoitettava ja maksettava toiminnan lopettamiskuukautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. 

Pykälän 6 momentin mukaan Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä annettavien tietojen sisällöstä, tietojen antamisen ajankohdista ja tavoista. Verohallinto voisi myös rajoittaa tiedonantovelvollisuutta tilanteissa, joiden merkitys on taloudellisesti tai verovalvonnallisesti vähäinen. Tiedot voitaisiin antaa myös konekielisinä. Säännös vastaisi verotusmenettelylain sääntelyä. 

30 §.Sivullisen erityinen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sivullisen ja viranomaisen erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että lain soveltamisalaan kuuluvien verojen osalta sivullisen erityiseen tiedonantovelvollisuuteen sovellettaisiin, mitä verotusmenettelylain 19 ja 20 §:ssä säädetään. 

Ennakkoperintälain 37 §:ssä on nykyisin viittaus verotusmenettelylain tiedonantovelvollisuutta koskeviin säännöksiin, joten sivullisen erityinen tiedonantovelvollisuus säilyisi nykyisessä laajuudessaan ennakkoperinnässä. 

Verotusmenettelylain sivullisen erityistä tiedonantovelvollisuutta vastaavat säännökset sisältyvät nykyisiin arvonlisäverolain 170 §:n 1 momenttiin ja 171 §:ään. Arvonlisäverolain säännöksiä sovelletaan myös vakuutusmaksuveroon. Erityistä tiedonantovelvollisuutta koskeva sääntely vastaisi siten nykytilaa näiden verojen osalta. Verotusmenettelylain 20 §:n 2 momentin mukaan valtion viranomaisen on Verohallinnon kehotuksesta annettava verotusta varten lausuntoja sekä toimitettava arvioita toimialaansa kuuluvissa kysymyksissä. Vastaavaa säännöstä ei sisälly nykyiseen arvonlisäverolakiin. Sääntelyä olisi verotusmenettelyn yhdenmukaisuuden vuoksi tarkoituksenmukaista soveltaa myös arvonlisäveroon ja vakuutusmaksuveroon. 

Sivullisen erityinen tiedonantovelvollisuus laajenisi koskemaan myös uutta apteekkiveroa ja arpajaisveroa, jota koskevassa laissa ei nykytilassa ole säännöksiä erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin korkotulon lähdeverosta annetun lain 11 §:n 1 momenttia vastaavasti sivullisen erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. Koronmaksajan olisi annettava Verohallinnon kehotuksesta tiedot niistä verovelvollisista, joiden saamista koroista ei ole peritty lähdeveroa, sekä tiedot maksettujen korkojen määrästä. Muuten korkotulon lähdeverosta annetun lain koronmaksajaan sovellettaisiin tämän lain viittaussäännöksen nojalla verotusmenettelylain erityistä tiedonantovelvollisuutta koskevaa sääntelyä, mikä vastaisi korkotulon lähdeverosta annetun lain 11 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyisin arvonlisäverolain 170 a §:ssä säädetystä sijoituskullan myyjän erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä arvonlisäverolain 170 §:n 2 momenttia vastaavasti postiyritystä koskevasta tiedonantovelvollisuudesta. Pykälän sanamuotoa muutettaisiin siten, että vanhentunut viittaus liikenneministeriön alaiseen posti- ja telelaitokseen korjattaisiin. Pykälässä viitattaisiin postilaissa säädettyyn yleispalveluun velvoitettuun postiyritykseen. 

31 §.Erityisiä sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, kuka olisi vastuussa siitä, että tiedonantovelvollisuus täytetään. Säännöksen mukaan juridisen tiedonantovelvollisen puolesta tiedonantovelvollisuudesta olisivat vastuussa ne henkilöt tai tahot, jotka ovat velvollisia täyttämään verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden. Verotusmenettelyn yhdenmukaisuuden vuoksi olisi tarkoituksenmukaista soveltaa tiedonantovelvollisuuteen samaa vastuuvelvollisuutta kuin ilmoittamisvelvollisuuteen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verotusmenettelylain vertailutietotarkastusta, tietojen antamista koskevia erityissäännöksiä, laiminlyöntimaksua, tarkastusoikeutta ja tietojen maksullisuutta koskevien säännösten soveltamisesta tässä laissa säädettyyn tiedonantovelvollisuuteen. Sääntely ei muuttaisi nykytilaa niiden lakien osalta, joihin sovelletaan nykyisellään verotusmenettelylain säännöksiä sivullisen tiedonantovelvollisuudesta. Korkotulon lähdeverosta annetun lain, arpajaisverolain ja apteekkiverolain osalta sääntely olisi uutta. 

Verotusmenettelylain 21 §:n säännös vertailutietotarkastuksesta vastaa arvonlisäverolain 169 a §:ää. Sääntely ei siten muuttaisi nykytilaa arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron osalta. Vertailutietotarkastuksessa noudatettaisiin tämän lain 24 §:ssä säädettyä menettelyä. 

Verotusmenettelylain 22 §:ssä säädetään tiedonantovelvollisen velvollisuudesta yksilöidä tiedon kohde ja antaa tiedot laissa säädetyin tavoin. Säännös laajentaisi arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron nykyistä sivullisen tiedonantovelvollisuutta. 

Arvonlisäverolaissa ei ole säännelty laiminlyöntimaksua sivullisen tiedonantovelvollisuudesta. Verotusmenettelyn yhtenäisyyden vuoksi olisi tarkoituksenmukaista ulottaa verotusmenettelylain 22 a §:ssä säädetty laiminlyöntimaksu myös arvonlisäveroon ja vakuutusmaksuveroon. 

Verotusmenettelylain 23 §:n säännös tarkastusoikeudesta vastaa arvonlisäverolain 170 §:n 3 momenttia. Verotusmenettelylain 25 §:n säännös tietojen maksullisuudesta vastaa arvonlisäverolain 171 a §:ää. Sääntely ei siten muuttaisi nykytilaa arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron osalta. 

6 luku. Veron maksaminen

32 §.Verokauden veron maksaminen. Pykälässä säädettäisiin veron maksamisen määräajoista. Määräajat säilyisivät pääosin nykyisellään. Veron kohdistamisesta verokaudelle säädettäisiin asianomaisissa verolaeissa. Verokaudelta suoritettava vero määräytyisi aineellisten verolakien perusteella, ja verovelvollisen maksuvelvollisuus alkaisi tämän lain säännösten mukaisesti määräytyvästä eräpäivästä. 

Pykälän 1 momentin mukaan verokauden vero olisi maksettava viimeistään verokautta seuraavan kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. Tämän lain 2 §:n 3 kohdan mukaan yleinen eräpäivä on kuukauden 12 päivä tai, jos se ei ole pankkipäivä, sitä seuraava ensimmäinen pankkipäivä. 

Myös merityötuloa maksavan kuukausimenettelyssä olevan työnantajan olisi maksettava verokauden vero pykälän 1 momentin pääsäännön mukaan verokautta seuraavan kuukauden yleisenä eräpäivänä. 

Pykälän 2 momentin mukaan arvonlisävero, 12 §:n 1 momentissa tarkoitetun neljänneskalenterivuosimenettelyssä olevan säännöllisesti palkkaa maksavan työnantajan ja muun suorituksen maksajan suoritettavat verot ja maksut ja arpajaisvero olisi maksettava verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä, kuten nykyisinkin. 

Muutoksena nykytilaan satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja maksaisi verokauden veron aina verokautta seuraavan kuukauden yleisenä eräpäivänä, koska hän ei rekisteröitymättömänä työnantajana voisi enää olla neljänneskalenterivuosimenettelyssä. 

Lisäksi arvonlisäverolain 26 d §:n 1 momentissa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen ostajan, joka ei ole arvonlisäverolain mukaan muusta toiminnasta verovelvollinen ja johon ei sovelleta arvonlisäverolain 148 a §:ää, hankinnasta olisi maksettava vero samojen säännösten mukaan kuin muistakin yhteisöhankinnoista. Jos uusi kuljetusväline on ostettu ja vastaanotettu helmikuussa, vero on maksettava toukokuun yleisenä eräpäivänä. Jos ostaja kuitenkin saa hankinnasta laskun jo helmikuussa, vero on maksettava huhtikuun yleisenä eräpäivänä. 

Pykälän 3 momentin mukaan silloin, kun verokautena on kalenterivuosi, vero on maksettava kalenterivuotta seuraavan helmikuun viimeisenä päivänä. Ehdotettu säännös koskisi myös apteekkiveroa ja aikaistaisi maksamisen ajankohtaa verrattuna nykyiseen apteekkimaksuun. Apteekkiveron maksaminen olisi siten yhtenäinen muiden oma-aloitteisesti maksettavien verojen kanssa. 

Pykälän 4 momentin mukaan kunta, seurakunta ja Kansaneläkelaitos suorittaisivat pidätetyt määrät ja työnantajan sairausvakuutusmaksun, kuten nykyäänkin siten, että ne vähennetään näille veronsaajille pidätyksen toimittamista seuraavana kalenterikuukautena verontilityslain mukaan tilitettävistä määristä. Pidätetyillä määrillä tarkoitetaan ennakonpidätystä ja lähdeveroa. 

33 §.Veron maksaminen verokauden muuttuessa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin veron maksamisesta siinä tilanteessa, kun verokausi muuttuu lyhyemmäksi kesken verokauden. Veron maksamisesta verokauden muuttuessa lyhyemmäksi säädetään nykyisin arvonlisäverolain 147 §:n 3 momentissa ja ennakkoperintälain 12 §:n 3 momentissa. 

Ehdotuksen mukaan verokauden muuttuessa lyhyemmäksi kesken verokauden veron maksamisen eräpäivä olisi nykyiseen tapaan muutosta edeltävän verokauden osan viimeistä kalenterikuukautta seuraavan toisen kuukauden yleinen eräpäivä. Jos neljänneskalenterivuosimenettelyssä oleva arvonlisäverotuksessa verovelvollinen hakeutuisi kuukauden ilmoitusjaksoon kesäkuun alusta toimittamalla hakemuksen toukokuussa, verovelvollisen olisi maksettava vero muutosta edeltäneeltä verokauden osalta eli huhtikuun ensimmäisen päivän ja toukokuun viimeisen päivän väliseltä ajalta viimeistään heinäkuun yleisenä eräpäivänä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron maksamisesta niissä tilanteissa, joissa alkutuottaja, apteekkiverovelvollinen tai kalenterivuosimenettelyssä oleva arvonlisäverotuksessa verovelvollinen lopettaa toimintansa kesken verokauden. Tällöin verokauden katsotaan päättyvän lopettamispäivään ja vero olisi maksettava viimeistään lopettamiskuukautta seuraavan toisen kuukauden yleisenä eräpäivänä. Asiasta on nykyisin kalenterivuosimenettelyssä olevan arvonlisäverovelvollisen osalta säädetty Verohallinnon päätöksellä, joten säännös ei tältä osin muuttaisi nykytilaa. Sääntelyn nostaminen lain tasolle selkeyttäisi ja yhtenäistäisi menettelyä. 

34 §.Verohallinnon määräämän veron maksaminen. Pykälässä säädettäisiin Verohallinnon määräämän veron, veronkorotuksen, laiminlyöntimaksun ja myöhästymismaksun maksuajankohdan määräytymisestä. Verohallinnon yksittäistapauksessa määräämä vero ja maksu olisi maksettava kyseessä olevassa päätöksessä mainittuna eräpäivänä. Eräpäivänä on yleinen eräpäivä. Maksamisesta säädettäisiin tarkemmin veronkantolaissa. Säännös vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. 

Pykälän 2 momentin mukaan eräpäivän määräytymisestä säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella, kuten nykyisinkin. Asetuksessa säädettäisiin siitä, minä veron määräämisajankohdan jälkeisenä yleisenä eräpäivänä Verohallinnon yksittäistapauksessa määräämä vero erääntyy maksettavaksi. 

7 luku. Seuraamusmaksut

35 §.Myöhästymismaksu. Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliselle määrättäisiin myöhästymismaksu, jos veroilmoitusta ei ole annettu säädetyssä ajassa. Myöhästymismaksua määrättäisiin myös, jos veroilmoitusta korjataan säädetyn määräajan jälkeen oikaisuilmoituksella. 

Pykälän 2 momentin mukaan myöhästymismaksu määrättäisiin verokausittain jokaiselle myöhässä ilmoitetulle verolajille erikseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan myöhästymismaksua määrättäessä yhdeksi verolajiksi katsottaisiin kuitenkin työnantajasuorituksiin liittyvät ennakonpidätykset, työnantajan sairausvakuutusmaksu ja lähdeverot. Työnantajasuorituksiin liittyviä ennakonpidätyksiä olisivat muut kuin osingosta, osuuskunnan maksamasta ylijäämästä, voitto-osuudesta, puun myyntitulosta, yhteisölle, osuuskunnalle tai muulle yhteisölle maksetusta työkorvauksesta tai ennakonpidätyksen alaisesta korosta toimitetut ennakonpidätykset. Työnantajasuorituksiin liittyviä lähdeveroja olisivat muut lähdeverot kuin rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa tarkoitetusta korosta, osingosta tai rojaltista perityt lähdeverot tai korkotulon lähdeverosta annetun lain nojalla peritty lähdevero. Myöhästymismaksun määrääminen yhteisesti työnantajan tai muun vastaavan suorituksen maksajan ilmoittamille veroille ja maksuille olisi tarpeen, jotta vältyttäisiin tilanteilta, jossa myöhästymismaksu olisi kohtuuttoman suuri myöhässä ilmoitetun veron tai maksun määrään nähden. 

Pykälän 4 momentin mukaan verovelvolliselle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen 7 §:ssä säädetyllä tavalla ennen myöhästymismaksun määräämistä vain, jos se olisi erityisestä syystä tarpeen. Koska myöhästymismaksun määräytymisperusteeseen ei sisälly Verohallinnon tapauskohtaista harkintaa ja laskentatapa on kaavamainen, kuulemiseen ei pääsääntöisesti olisi tarvetta. Verovelvollista kuultaisiin esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen saapumisajankohdasta olisi epäselvyyttä. Säännös vastaisi nykytilaa. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että myöhästymismaksu voidaan jättää määräämättä, jos veroilmoituksen myöhässä antaminen johtuu yleisessä tietoverkossa tai Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa olevasta toimintahäiriöstä. Häiriön tulisi olla etukäteen Verohallinnon tiedossa, jotta myöhästymismaksu voitaisiin jättää yleisesti määräämättä kaikilta verovelvollisilta. Nykyisin Verohallinto on velvoitettu määräämään myöhästymismaksun aina, kun kausiveroilmoitus annetaan myöhässä. Myöhästymismaksu on voitu verotililain 44 §:n nojalla jättää yksittäistapauksissa maksuunpanematta tai perimättä, jos ilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä. Ehdotus mahdollistaisi myöhästymismaksun määräämättä jättämisen etukäteen edellä mainituissa tilanteissa. Momentissa säädettäisiin myös, että myöhästymismaksua ei määrätä, jos myöhässä ilmoitetulle verolle määrätään veronkorotus. Sääntely vastaisi tältä osin nykytilaa. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että myöhästymismaksu ei olisi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen meno, mikä vastaisi nykytilaa. 

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin myöhästymismaksun tilittämisestä veronsaajille. Myöhästymismaksu tilitettäisiin veronsaajien kesken samassa suhteessa kuin vero, joka on ilmoitettu myöhässä. Säännös selkeytettäisi myöhästymismaksun tilittämistä veronsaajille silloin, kun myöhästymismaksua ei olisi laskettu veron määrän perusteella. 

36 §.Myöhästymismaksun määrä. Pykälän 1 momentin mukaan myöhästymismaksua määrättäisiin kolme euroa jokaiselta päivältä, jolta verokauden ensimmäinen veroilmoitus on myöhästynyt. Päivät, joilta myöhästymismaksu määrätään, laskettaisiin nykyiseen tapaan veroilmoituksen antamisen määräpäivää seuraavasta päivästä ilmoituksen antamispäivään. Päivällä tarkoitettaisiin kalenteripäivää eli myös viikonloppuja ja arkipyhiä. Myöhästymismaksua määrättäisiin 45 kalenteripäivältä siten, ettei ilmoitettavan veron määrällä olisi vaikutusta myöhästymismaksun määrään. Myöhästymismaksun määrä 45 päivän kohdalla olisi 135 euroa. Jos ilmoitus annetaan yli 45 päivää veroilmoituksen antamisen määräpäivän jälkeen, määrättäisiin myöhästymismaksua 135 euroa lisättynä kahdella prosentilla veroilmoituksella ilmoitetun maksettavan veron määrästä. Ilmoitetulla maksettavalla verolla tarkoitettaisiin arvonlisäverotuksessa tilitettävää veroa, jossa suoritettavien verojen määrä on suurempi kuin vähennettävät verot, ja muissa verolajeissa maksettavan veron määrää. Jos suoritettavien verojen määrä olisi pienempi kuin vähennettävien verojen määrä ja verovelvollinen näin ollen olisi oikeutettu palautukseen, veron määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua ei määrättäisi. Viiden euron vähimmäismäärästä luovuttaisiin. Nykytilasta poiketen myöhästymismaksu voisi myös olla enemmän kuin veroilmoituksessa ilmoitetun veron määrä. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen laiminlyö veroilmoituksen antamisen määräajassa. Verovelvollinen antaa 50 päivää myöhässä veroilmoituksen, jossa maksettavan veron määrä on 5 000 euroa. Myöhästymismaksua määrätään 45 päivältä 135 euroa ja myöhästymismaksuun lisätään kaksi prosenttia myöhään ilmoitetun maksettavan veron määrästä eli 100 euroa. Verovelvollisen maksettavaksi määrätään myöhästymismaksua 235 euroa. 

2) Verovelvollinen antaa 50 päivää myöhässä veroilmoituksen, jossa ilmoitetaan 5 000 euroa palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa. Myöhästymismaksua määrätään 135 euroa. Veron määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua ei tule määrättäväksi, koska verovelvollinen ei ilmoita veroilmoituksella maksettavaa veroa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oikaisuilmoituksen perusteella määrättävästä myöhästymismaksusta. Oikaisuilmoituksen perusteella määrättäisiin myöhästymismaksua kaksi prosenttia myöhässä ilmoitetun maksettavan veron määrästä eli oikaisuilmoituksella ja aiemmin verokaudelle ilmoitetun veron määrän erotuksesta. 

Verovelvollinen voisi kuitenkin korjata aiemmin antamaansa veroilmoitusta ilman myöhästymismaksua antamalla oikaisuilmoituksen enintään 45 päivää veroilmoituksen antamiselle asetetun määräajan jälkeen. 

Liikaa ilmoitetulle palautettavan veron määrälle laskettaisiin myöhästymismaksua maksettavaa veroa koskevan pääsäännön mukaan, mikä vastaisi nykyistä käytäntöä. 

Veron määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua ei tulisi maksettavaksi sellaisen oikaisuilmoituksen perusteella, jossa verovelvollinen ilmoittaa palautettavaksi liikaa maksettavaksi ilmoitettua veroa tai liian vähän palautettavaksi ilmoitettua veroa. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen ilmoittaa tammikuulta maksettavaa arvonlisäveroa 5 000 euroa 18.3. eli kuusi päivää säädetyn määräpäivän jälkeen. Myöhästymismaksua määrätään kuudelta päivältä 18 euroa. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.3. ilmoittamalla oikaisuilmoituksella maksettavan veron määräksi 7 000 euroa. Verovelvolliselle ei määrätä myöhästymismaksua, koska oikaisuilmoitus on saapunut Verohallintoon ennen kuin ilmoitukselle antamiselle säädetystä määräpäivästä on kulunut 45 päivää. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta vielä 30.4. ilmoittamalla oikaisuilmoituksella maksettavan veron määräksi 8 000 euroa. Veron määrää verrataan aiemmin ilmoitettuun veron määrään, joka on 7 000 euroa. Verovelvolliselle määrätään myöhästymismaksua kaksi prosenttia 1 000 eurosta eli 20 euroa. 

2) Verovelvollinen ilmoittaa tammikuulta maksettavaa arvonlisäveroa 5 000 euroa 18.3. Myöhästymismaksua määrätään kuudelta päivältä 18 euroa. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.4. oikaisemalla maksettavan veron määräksi 4 000 euroa. Verovelvolliselle ei määrätä myöhästymismaksua, koska veron määrä pienenee. 

3) Verovelvollinen ilmoittaa tammikuulta maksettavaa arvonlisäveroa 1 000 euroa määräpäivään mennessä. Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.4. oikaisemalla palautettavan veron määräksi 1 000 euroa eli tilitettävän veron määrä alenee 2 000 eurolla. Verovelvolliselle ei määrätä myöhästymismaksua, koska veron määrä pienenee. 

Pykälän 3 momentin mukaan veron määrän perusteella määräytyvä myöhästymismaksu olisi verolajilta enintään 15 000 euroa verokaudessa. Enimmäismäärään ei laskettaisi mukaan verokauden ensimmäiselle ilmoitukselle ajan kulumisen perusteella määrättävää myöhästymismaksua. Enimmäismäärä täyttyisi, kun veroa ilmoitettaisiin verokaudella 750 000 euroa yli 45 päivää myöhässä. 

Pykälän 4 momentin mukaan veron määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua oikaistaisiin, jos maksettavan veron määrä alenee oikaisuilmoituksen, veron määräämisen, päätöksen oikaisun, muutoksenhaun tai muun vastaavan syyn seurauksena, mikä vastaisi nykytilaa. Verokauden ensimmäiselle ilmoitukselle ajan kulumisen perusteella määrättävää myöhästymismaksua ei oikaistaisi, vaikka veron määrä alenisi myöhemmin annettavan oikaisuilmoituksen, muutoksenhaun tai muun vastaavan syyn seurauksena. 

Esimerkiksi jos arvonlisäveroa koskeva ensimmäinen ilmoitus olisi annettu määräpäivään mennessä ja samalta verokaudelta maksettavan veron määrä suurenisi 50 päivän päästä annettavan oikaisuilmoituksen johdosta, tästä myöhässä ilmoitetun veron määrästä laskettaisiin kahden prosentin suuruinen myöhästymismaksu. Jos maksettavan veron määrä myöhemmin oikaisuilmoituksen perusteella alenisi, aiemmin veron perusteella määräytyvää myöhästymismaksun määrää oikaistaisiin. Säännös vastaisi nykytilaa. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen ilmoittaa tammikuulta maksettavaa arvonlisäveroa 5 000 euroa 18.3. Myöhästymismaksua määrätään kuudelta päivältä 18 euroa. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.4. antamalla oikaisuilmoituksen, jossa maksettavan veron määrä on 6 000 euroa. Veroilmoituksessa ja oikaisuilmoituksessa ilmoitettujen veron määrien erotus on 1 000 euroa. Verovelvolliselle määrätään myöhästymismaksua kaksi prosenttia veron määrän erotuksesta eli 20 euroa. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 15.5. antamalla oikaisuilmoituksen, jossa maksettavan veron määrä on 5 500 euroa. Oikaisuilmoituksessa ilmoitetun veron ja verokaudella voimassa olevan ilmoituksen verojen erotus on -500 euroa. Verovelvolliselle aiemmin määrättyä veron määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua alennetaan 10 eurolla. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.5. antamalla oikaisuilmoituksen, jossa maksettavan veron määrä on 4 000 euroa. Oikaisuilmoituksessa ilmoitetun veron ja verokaudella voimassa olevan ilmoituksen verojen erotus on -1 500 euroa. Verovelvolliselle aiemmin määrättyä veron määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua alennetaan 10 eurolla, jolloin verokaudelle määrätty veron määrän perusteella määräytyvä myöhästymismaksu poistetaan kokonaan. 

Verokauden veron määrä on oikaisuilmoituksen perusteella 4 000 euroa eli 1 000 euroa pienempi kuin 18.3. veroilmoituksella ilmoitettu vero. Verokaudelle myöhään annetun ensimmäisen veroilmoituksen perusteella määrättyä 18 euron suuruista myöhästymismaksua ei oikaista. 

2) Verovelvollinen ilmoittaa tammikuulta maksettavaa arvonlisäveroa 1 000 euroa 18.3. Myöhästymismaksua määrätään kuudelta päivältä 18 euroa. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.4. antamalla oikaisuilmoituksen, jossa palautettavan veron määrä on 100 euroa. Myöhästymismaksua ei määrätä, koska veron määrä pienenee. 

Verovelvollinen täydentää aiemmin antamaansa veroilmoitusta 30.5. antamalla oikaisuilmoituksen, jossa maksettavan veron määrä on 200 euroa. Oikaisuilmoituksessa ilmoitetun veron ja verokaudella voimassa olevan ilmoituksen verojen erotus on 300 euroa. Verovelvolliselle määrätään myöhästymismaksua kaksi prosenttia veron määrän erotuksesta eli 6 euroa. Myös verokauden ensimmäisen veroilmoituksen myöhästymisestä määrätty 18 euron suuruinen myöhästymismaksu jää voimaan. 

37 §.Veronkorotus. Pykälässä säädettäisiin verovelvolliselle määrättävästä veronkorotuksesta. Veronkorotusta koskeva säännös korvaisi tämän lain soveltamisalaan kuuluvien verolajien osalta aineellisissa laeissa olevat veronkorotussäännökset. Veron tai ennakonpidätyksen määrää ei enää korotettaisi, vaan laiminlyönnistä määrättäisiin veronkorotus-niminen hallinnollinen seuraamusmaksu. Veronkorotus määrättäisiin verolajeittain. 

Verohallinto arvioisi olosuhteiden perusteella, onko verovelvollinen laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuuden. Verovelvollista kuultaisiin aina ennen veronkorotuksen määräämistä. Jos ilmoittamisvelvollisuus olisi laiminlyöty, verovelvolliselle määrättäisiin veronkorotus. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan verovelvolliselle määrättäisiin veronkorotus, jos veroilmoitus tai muu ilmoitus tai tieto on annettu puutteellisena tai virheellisenä tai jätetty kokonaan antamatta. Soveltamisala kattaisi kaikki ilmoittamisvelvollisuuden piiriin kuuluvat ilmoitukset, tiedot ja selvitykset, joita voidaan antaa sähköisesti tai paperilla. Puutteellisuudella tarkoitettaisiin sitä, että verotukseen vaikuttava tieto puuttuu verovelvollisen antamalta veroilmoitukselta tai muulta ilmoitukselta tai että veroa ei ole joltain osin lainkaan ilmoitettu. Ilmoitus olisi virheellinen esimerkiksi silloin, kun vähennyskelvoton vero on ilmoitettu vähennyskelpoisena tai arvonlisävero on ilmoitettu väärällä verokannalla. 

Pykälän 1 momentin 2 kohtaa sovellettaisiin, kun veroa määrätään toimittamattoman ennakonpidätyksen tai perimättä jätetyn lähdeveron vuoksi. Veronkorotus laskettaisiin toimittamattoman ennakonpidätyksen tai perimättä jätetyn lähdeveron määrästä, vaikka ennakonpidätystä tai lähdeveroa ei määrättäisi suorituksen maksajalle. Lähdeverolla tarkoitettaisiin tässä, mitä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa, korkotulon lähdeverosta annetussa laissa ja ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetussa laissa säädetään lähdeverosta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veronkorotuksen määräämättä jättämisestä. Veronkorotus olisi jätettävä määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin euromääräisesti. Pätevänä syynä pidettäisiin muun muassa sairastumista tai ylivoimaista estettä. Verovelvollisen tulisi esittää Verohallinnolle selvitys kykenemättömyydestä täyttää ilmoittamisvelvollisuus. Ilmoittamisvelvollisuus tulisi kuitenkin täyttää mahdollisimman nopeasti esteen lakattua, jotta veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myöhästymismaksun tai veronkorotuksen välttämisen estämisestä. Veronkorotus voitaisiin määrätä myöhästymismaksun sijaan, jos verovelvollinen ilmoittaa veroa myöhässä tai oikaisee veron määrää ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että myöhästymismaksusta tai veronkorotuksesta vapauduttaisiin. Myöhästymismaksun välttämisellä tarkoitettaisiin tilanteita, joissa verovelvollinen antaa säädettyyn eräpäivään mennessä toistuvasti puutteellisen veroilmoituksen ja oikaisee ilmoituksen tietoja 36 §:n 2 momentin mukaisesti siten, että menettelyn tarkoituksena on saada perusteettomasti lisäaikaa veroilmoituksen antamiselle. Veronkorotus voitaisiin määrätä myöhästymismaksun sijaan myös silloin, kun verovelvollisen veron määrä on arvioitu ja verovelvollinen antaa veroilmoituksen useita kuukausia laissa säädetyn eräpäivän jälkeen. Tällöin myöhästymistä pidettäisiin niin olennaisena, että myöhästymismaksua ei voitaisi pitää riittävänä seuraamuksena. Verovelvolliselle määrättäisiin tällöin myöhästymismaksun sijaan veronkorotus. Veronkorotuksen välttämisestä olisi kyse silloin, kun verovelvollinen antaisi puuttuvia veroilmoituksia sen jälkeen, kun hänelle on ilmoitettu verotarkastuksen aloittamisesta. 

Veronkorotus määrättäisiin myöhästymismaksun sijaan vain poikkeuksellisesti. Veronkorotusta määrättäessä otettaisiin erityisesti huomioon verovelvollisen esittämä selvitys menettelystään. Kun veronkorotus määrätään 3 momentin nojalla, Verohallinto ei määräisi verovelvollisen maksettavaksi veroa. Veronkorotus laskettaisiin tällöin myöhässä annetussa veroilmoituksessa ilmoitetun veron perusteella. Jos veroilmoituksella ei ilmoiteta veroa, veronkorotus määrätään tämän lain 38 §:n 6 momentin mukaisesti. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että veronkorotus tilitetään valtiolle, jos veroa ei määrätä veronkorotuksen yhteydessä. Pääasiallisesti veronkorotus tilitetään veronsaajille samassa suhteessa kuin vero, jonka perusteella se määrätään. Säännös vastaisi sisällöltään verotusmenettelylain 32 §:n 6 momenttia. 

38 §.Veronkorotuksen määrä. Pykälässä säädettäisiin veronkorotuksen määrästä silloin, kun verovelvolliselle 37 §:n nojalla määrätään veronkorotus. Veronkorotuksen taso määräytyisi kaavamaisesti, eikä siihen pääsääntöisesti sisältyisi viranomaisharkintaa. Veronkorotuksen tasoa harkittaisiin tapauskohtaisesti vain silloin, kun laiminlyöntiin liittyy jäljempänä mainittuja veronkorotusta korottavia tai alentavia tekijöitä. 

Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotus olisi kymmenen prosenttia määrätystä verosta, jollei pykälässä toisin säädetä. Veron määräämisellä tarkoitetaan tämän lain 40 §:n mukaan sitä, että Verohallinto määräisi puuttuvan veron verovelvollisen maksettavaksi, jos verovelvollinen on ilmoittanut veroa liian vähän tai veroa on muusta syystä tullut liian vähän maksettavaksi. Veron määräämisellä tarkoitettaisiin myös tilannetta, jossa veroilmoituksella ilmoitettua palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron määrää pienennettäisiin esimerkiksi sen vuoksi, että perusteeton vähennysvaatimus hylätään, koska veroa olisi muuten tullut liikaa palautettavaksi. Veron määräämisellä tarkoitetaan myös tilanteita, joissa vero määrätään suorituksen maksajan maksettavaksi sen johdosta, että ennakonpidätys on jäänyt kokonaan tai osittain toimittamatta tai ennakonpidätys on toimitettu, mutta sitä ei ole ilmoitettu eikä maksettu. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksella ilmoittamatta maksettavaa arvonlisäveroa 10 000 euroa, ennakonpidätyksiä 10 000 euroa ja työnantajan sairausvakuutusmaksua 700 euroa. Verohallinto määrää veron verolajikohtaisesti verovelvollisen maksettavaksi. Veronkorotusta määrätään kymmenen prosenttia jokaiselle laiminlyönnille, eli yhteensä 2 070 euroa. 

2) Verovelvollinen ilmoittaa vähennettävänä verona 3 000 euroa vähennysrajoituksen piiriin kuuluvaa arvonlisäveroa. Lisäksi Verohallinto havaitsee verovalvonnassa, että suoritettavaa arvonlisäveroa puuttuu 5 000 euroa. Veroa määrätään 8 000 euroa, josta veronkorotus on kymmenen prosenttia eli 800 euroa. 

3) Verohallinto pyytää verovelvolliselta lisäselvityksen veroilmoituksella ilmoitetuista vähennettävistä arvonlisäveroista. Verovelvollisen antaman lisäselvityksen perusteella 3 000 euroa on vähennyskelvottomia edustusmenoja. Verohallinto määrää veroa maksettavaksi 3 000 euroa ja veronkorotusta kymmenen prosenttia eli 300 euroa. 

Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotus olisi vähintään 15 prosenttia ja enintään 50 prosenttia, jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on toistuvaa tai jos verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Verohallinto harkitsisi veronkorotuksen määrän tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella. 

Korotetun veronkorotuksen perusteena olevana toistuvana laiminlyöntinä pidettäisiin lähtökohtaisesti sellaista laiminlyöntiä, johon Verohallinto on aiemmin puuttunut. Harkinta tehtäisiin tapauskohtaisesti ottaen huomioon muutokset verovelvollisen asemassa. Toistuvuuden arvioinnissa otettaisiin huomioon esimerkiksi yrityksen vastuuhenkilöiden vaihtuminen laiminlyöntien välillä sekä muutokset vallitsevassa oikeustilassa. Jos verovelvollinen esimerkiksi ilmoittaisi veroilmoituksessa vähennysrajoituksen piiriin kuuluvaa arvonlisäveroa vähennyskelpoisena ja tekisi Verohallinnon ohjauksesta huolimatta samanlaisen perusteettoman vähennysvaatimuksen myöhemmällä veroilmoituksella, kyse olisi toistuvasta laiminlyönnistä. Yhdessä verolajissa tehty laiminlyönti ei olisi peruste pitää laiminlyöntiä toistuvana laiminlyöntinä toisessa verolajissa. 

Verovelvollisen toiminta voi osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Verovelvollinen voi esimerkiksi harjoittaa verollista liiketoimintaa ja laiminlyödä verotusta koskevat velvollisuutensa kokonaan. Tällöin verovelvollisen toiminnan voidaan katsoa olevan moitittavampaa kuin yksittäisen laiminlyönnin tekeminen. Ilmeistä piittaamattomuutta voisi osoittaa myös se, että verovelvollinen ilmoittaa veron vain osittain tai ilmoittaa veroilmoituksessa ilmeisen harhaanjohtavia tai virheellisiä tietoja. Myös veron kiertämistä voitaisiin tapauskohtaisen arvioinnin perusteella pitää sen luonteisena toimena, jonka perusteella veronkorotus voidaan määrätä korotettuna. Pelkästään veron kiertämistä koskevan säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan olisi peruste määrätä korotettua veronkorotusta. 

Laiminlyönnit voivat olla eri laatuisia, minkä vuoksi veronkorotus on joissain tilanteissa määrättävä erikseen kahden tai useamman eri laiminlyönnin perusteella. Veronkorotus määrättäisiin siten, että veroa määrättäessä erilaatuisista laiminlyönneistä laskettaisiin erilliset veronkorotukset. 

Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus olisi 25 prosenttia, jos vero määrätään arvioimalla. Jos verovelvollinen on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa, vero voidaan määrätä arvioimalla. Jos verovelvollinen ei anna veroilmoitusta selvityspyynnössä ilmoitettuun määräaikaan mennessä, Verohallinto määräisi veron arvioimalla noudattaen, mitä tämän lain 43 §:ssä säädetään. Samalla verovelvolliselle määrättäisiin veronkorotus. Veronkorotusta määrätään 25 prosenttia myös esimerkiksi verotarkastuksen perusteella määrätylle arvioidun veron määrälle. 

Esimerkki: Verovelvollinen laiminlyö veroilmoituksen antamisen kokonaan ja Verohallinto määrää arvioimalla veroa maksettavaksi 1 000 euroa. Veronkorotusta määrätään 250 euroa. 

Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotus olisi kolme prosenttia, jos kysymyksessä oleva asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä. Asian tulkinnanvaraisuudella tai epäselvyydellä tarkoitettaisiin samaa kuin luottamuksensuojaa koskevan säännöksen soveltamiskäytännössä on näillä käsitteillä tarkoitettu. Veronkorotuksen määräämisen kannalta merkitsevää olisi yksinomaan asian laatu eli sen tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys. 

Veronkorotus olisi kolme prosenttia myös silloin, kun 1 momentin mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Pääsäännön mukainen veronkorotus voisi olla kohtuuton esimerkiksi, kun kyseessä olisi tahaton virhe veron jaksottamisessa tai muu tahaton ja olosuhteisiin nähden vähäinen virhe. 

Pykälän 5 momentin mukaan 37 §:n 3 momentin nojalla myöhästymismaksun sijaan määrätyn veronkorotuksen määrä olisi pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettu määrä myöhässä ilmoitetun maksettavan veron määrästä. 

Pykälän 6 momentin mukaan veronkorotus olisi enintään 200 euroa silloin, kun verovelvollinen on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa, mutta Verohallinto ei määrää verovelvollisen maksettavaksi veroa. Veronkorotus määrättäisiin muun muassa silloin, kun verovelvollinen jättää veroilmoituksella ilmoittamatta veron määrään vaikuttamattoman tiedon. 

39 §.Laiminlyöntimaksu. Pykälässä säädettäisiin laiminlyöntimaksusta, joka korvaisi säännökset, joiden nojalla on nykyisin ollut mahdollista määrätä sakkorangaistuksia ennakkoperintä-, arvonlisävero-, vakuutusmaksuvero- ja sosiaaliturvamaksurikkomuksista. Laiminlyöntimaksu kohdistettaisiin sellaisiin laiminlyönteihin, joihin ei pääsääntöisesti liity veron ilmoittamista. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksun suuruudesta ja niistä velvollisuuksista, joiden laiminlyönnistä laiminlyöntimaksu olisi määrättävä. Laiminlyöntimaksua voitaisiin määrätä enintään 5 000 euroa. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin, jos verovelvollinen jättää Verohallinnon kehotuksesta huolimatta asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti täyttämättä joko osittain tai kokonaan laissa säädetyn velvollisuuden. Laiminlyöntimaksua määrättäessä olisi otettava huomioon laiminlyönnin vakavuus ja mahdollinen vaikutus muihin verovelvollisiin. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa viitattaisiin arvonlisäverolain 130 §:n 4 momentissa ja 130 a §:n 5 momentissa säädettyyn kuntaa koskevaan ilmoittamisvelvollisuuteen. Nykytilassa kunnalle ei ole voitu määrätä seuraamusmaksuja, jos kunta jättää osittain tai kokonaan ilmoittamatta 130 §:ssä tarkoitettujen palautuksena saatavien verojen tai 130 a §:ssä tarkoitettujen laskennallisten verojen yhteismäärän. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa viitattaisiin arvonlisäverolain 133 f, 133 m ja 134 a §:n, 161 §:n 1 ja 2 momentissa sekä ennakkoperintälain 31 §:ssä säädettyyn rekisteröintiä koskevaan ilmoittamisvelvollisuuteen. Rekisteröintiä koskeva velvollisuus kattaa toiminnan aloittamis-, muutos- ja lopettamisilmoitusten antamisen. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa viitattaisiin arvonlisäverolain 209 b §:ssä ja ennakkoperintälain 35 §:ssä säädettyyn tositteen antamisvelvollisuuteen. Mainitut velvollisuudet liittyvät verovelvollisen tai suorituksen maksajan ja kolmannen osapuolen välisiin tapahtumiin. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa viitattaisiin arvonlisäverolain 134 e §:ssä ja tämän lain 26 §:ssä säädettyyn verotusta koskevaan kirjanpitovelvollisuuteen sekä tämän lain 27 §:ssä säädettyyn verotusta koskevaan muistiinpanovelvollisuuteen. Verotusta koskeva kirjanpitovelvollisuus on kirjanpitolaissa säädettyyn kirjanpitovelvollisuuteen nähden verotusta koskeva lisävelvoite. Siten laiminlyöntimaksun määrääminen verotusta koskevan kirjanpitovelvollisuuden laiminlyönnistä ei estäisi kirjanpitorikosta koskevan syytteen tutkimista. 

Pykälän 1 momentin 5 kohdassa viitattaisiin arvonlisäverolain 209 e ja 209 f §:ssä säädettyihin arvonlisäveron laskumerkintöjen tekemistä koskevaan velvollisuuteen. Vakuutusmaksuveroa koskeviin laiminlyönteihin sovellettaisiin muita kuin arvonlisäverolain 130 §:n 4 momentissa ja 130 a §:n 5 momentissa säädettyjä velvollisuuksia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksun määräämättä jättämisestä. Laiminlyöntimaksu olisi jätettävä määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin tapauskohtaisesti olosuhteiden perusteella. Päteviä syitä olisivat esimerkiksi sairastuminen tai ylivoimainen este. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että laiminlyöntimaksu ei olisi verotuksessa vähennyskelpoinen meno. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 22 a §:n 6 momenttia. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksun tilittämisestä. Laiminlyöntimaksu tilitettäisiin aina valtiolle. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 22 a §:n 6 momenttia. 

8 luku. Veron määrääminen ja päätöksen oikaisu

40 §.Veron määrääminen ja oikaisu verovelvollisen vahingoksi. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto määräisi puuttuvan veron verovelvollisen maksettavaksi, jos verovelvollinen olisi ilmoittanut veroa liian vähän tai veroa olisi muusta syystä tullut liian vähän maksettavaksi. Yleensä liian vähän maksettavaksi tullut vero johtuu siitä, että verovelvollinen on itse ilmoittanut veroa liian vähän maksettavaksi. Koska virhe voisi kuitenkin tapahtua myös esimerkiksi verovelvollisen ja Verohallinnon välisessä tiedonsiirrossa, veroa voitaisiin määrätä myös muun syyn kuin ilmoitusvirheen vuoksi. Säännöksen mukaan myös tehtyä päätöstä voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi. 

Säännös olisi yleinen verovelvollisen vahingoksi tehtäviä muutoksia koskeva säännös. Sitä sovellettaisiin kaikissa tässä luvussa tarkoitetuissa tilanteissa. 

Veron määräämisellä tarkoitettaisiin myös tilannetta, jossa palautettavan arvonlisäveron määrää pienennettäisiin tai se poistettaisiin kokonaan, koska veroa tulisi muuten liikaa palautettavaksi. Säännös vastaisi nykyistä arvonlisäverolain 176 §:ää. 

Säännöstä sovellettaisiin myös tilanteisiin, joissa vero määrätään suorituksen maksajan, kuten työnantajan, maksettavaksi sen johdosta, että ennakonpidätys on jäänyt kokonaan tai osittain toimittamatta. Vastaavasti meneteltäisiin silloin, kun suorituksen maksaja on toimittanut ennakonpidätyksen, mutta hän ei ole sitä ilmoittanut eikä maksanut. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uudelleen harkinnan kiellosta. Momentissa säädettäisiin tilanteista, jotka muodostavat poikkeuksen aikaisemmin tehdyn ratkaisun pysyvyydestä. 

Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan veroa ei voitaisi määrätä eikä päätöstä oikaista verovelvollisen vahingoksi, jos Verohallinto olisi selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian. Momentin toisen virkkeen mukaan vero voitaisiin kuitenkin määrätä ja jo tehtyä verotusta koskevaa päätöstä oikaista, jos ratkaisu asiassa on perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka asiassa on ilmennyt sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Lisäksi momentin kolmannen virkkeen mukaan päätöksessä ollut kirjoitusvirhe, laskuvirhe tai muu niihin verrattava erehdys voitaisiin oikaista. 

Momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu selvittäminen ja nimenomaisesti ratkaiseminen tapahtuisi verotuksen massamenettelyn vuoksi aina Verohallinnon aloitteesta. Verovelvollinen ei siten voisi vaatia, että Verohallinto selvittää ja nimenomaisesti ratkaisee tietyn asian. Selvittämistä osoittaisi muun muassa se, että Verohallinto on pyytänyt verovelvolliselta selvitystä asiassa ja virkailija on käsitellyt saadun selvityksen. Kysymys voisi olla myös tilanteesta, jossa Verohallinto olisi pyytänyt tietoja sivullisilta. 

Se, että Verohallinto olisi selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian, tarkoittaisi käytännössä sitä, että asia olisi verovelvollisen ilmoittamien ja Verohallinnon selvittämien tietojen perusteella ratkaistu. Kysymyksessä olisi säännöksessä tarkoitettu nimenomainen ratkaisu, jos esimerkiksi kausivalvonnan tai verotarkastuksen yhteydessä selvitettäisiin tiettyä asiaa, kuten arvonlisäverotuksessa ostovähennyksen asianmukaisuutta, ja selvitys osoittaisi, että ostovähennys on asianmukainen, tai että nyt saatu selvitys on riittävä vähennyksen hyväksymiseksi. Tällaisessa tilanteessa asiasta ei tehtäisi veron määräämistä koskevaa päätöstä. Samoin kysymys olisi nimenomaisesta ratkaisusta, jos ostovähennys selvityksen jälkeen hylätään kokonaan tai osittain, jolloin asiasta tehtäisiin päätös. Mahdollista olisi myös, että asia siirrettäisiin sitä ratkaisematta verotarkastuksessa selvitettäväksi. Tällöin asia ratkaistaisiin vasta verotarkastuksen jälkeen. 

Vain Verohallinnon aito ja aktiivinen kannanotto muodostaisi siten esteen veron määräämiselle ja päätöksen oikaisulle verovelvollisen vahingoksi. Asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaisu kirjattaisiin Verohallinnon tietojärjestelmään, joten ratkaisu olisi tarvittaessa todennettavissa. Säännöksessä tarkoitetun nimenomaisen ratkaisun ei voitaisi katsoa syntyvän oma-aloitteisen verotuksen massamenettely huomioon ottaen automaatioon perustuvassa menettelyssä, vaan asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaiseminen edellyttäisi aina virkailijatyötä. Esimerkiksi automaatiossa tapahtuvassa arvioverotuksessa ei tehdä säännöksessä tarkoitettua nimenomaista ratkaisua. Nimenomaista ratkaisemista koskevan käsitteen tulkinnassa voitaisiin tukeutua myös luottamuksensuojan syntymistä verotuksessa koskevaan oikeuskäytäntöön, kuten esimerkiksi valmisteverotusta koskevaan KHO 1998:57 ja arvonlisäverotusta koskevaan KHO 2014:34. 

Momentin toisen virkkeen mukaan ratkaisun tekeminen olisi selvityssidonnaista. Verohallinto tekisi ratkaisun aina vain niillä tiedoilla, jotka asiassa on selvitetty. Jos tiedot myöhemmin osoittautuisivat puutteellisiksi tai virheellisiksi taikka asiaan ilmenisi uutta selvitystä, vero voitaisiin määrätä tai tehty päätös voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi tältä osin. Ratkaisun tekeminen olisi myös verolajikohtaista: toisessa verolajissa tehty nimenomainen ratkaisu ei estäisi samaan taloudelliseen tapahtumaan perustuvaa veron määräämistä tai päätöksen oikaisua toisessa verolajissa. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen on antanut veroilmoituksen ja asia on virkailijan käsiteltävänä. Verohallinto on selvittänyt ja ratkaissut asian kuultuaan verovelvollista tai ratkaissut asian muun hankkimansa selvityksen perusteella verovelvollista kuulematta. Asian selvittäminen ja ratkaisu on kirjattu Verohallinnon tietojärjestelmään. Tällöin Verohallinto on selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian. Tämän vuoksi Verohallinto ei myöhemmin voi lähtökohtaisesti määrätä veroa eikä oikaista päätöstä verovelvollisen vahingoksi, vaikka asiassa olisi tehty lain- tai oikeuskäytännön vastainen ratkaisu. Vero voidaan kuitenkin määrätä tai päätös oikaista, jos selvitetyt tiedot osoittautuvat myöhemmin, esimerkiksi verotarkastuksen yhteydessä, virheellisiksi tai asiassa ilmenee kokonaan uutta tietoa. Asiassa ei ole merkitystä sillä, hyväksyttiinkö verovelvollisen antama veroilmoitus sellaisenaan, jolloin asia ratkaistiin päätöstä tekemättä, vai poikettiinko verovelvollisen ilmoituksesta, jolloin tehtiin päätös. 

2) Verovelvolliselta on pyydetty erittely verokauden suurimmista vähennyskelpoisista ostoista. Verovelvollinen on toimittanut vastauksensa liitteeksi viiteen suurimpaan ostoon liittyvät tositteet ja selvittänyt, että hänellä on ollut näiden hankintojen lisäksi yhteensä 5 000 euron määräiset vähennyskelpoiset ostot. Selvitys hyväksytään verotuksessa myös mainittujen 5 000 euron ostojen osalta. Myöhemmin verotarkastuksessa ilmenee, että muut vähennyskelpoiseksi merkityt ostot olivatkin yksityismenoja. Tässä tapauksessa vero voidaan myöhemmin määrätä verovelvollisen vahingoksi, koska asiaa ei mainittujen 5 000 euron määräisten ostojen osalta ole nimenomaisesti ratkaistu. 

3) Verovelvollisen verokauteen on kohdistettu verotarkastus, jossa on muun ohella tutkittu arvonlisäverotuksen ostovähennykset. Tarkastuksen perusteella ei määrätty veroa, jolloin ostovähennysten verokohtelu nimenomaisesti ratkaistiin päätöstä kuitenkaan tekemättä. Ostovähennysten perusteella voidaan myöhemmin määrätä veroa, jos verovelvollisen kirjanpito osoittautui puutteelliseksi ja virheelliseksi, esimerkiksi tositteet väärennetyiksi. 

4) Verovelvollisen verokauteen on kohdistettu verotarkastus ja sen perusteella on verotuspäätöksellä määrätty veroa, koska tarkastuksessa havaittiin yksityiskäyttöön kohdistuvia perusteettomia ostovähennyksiä. Myöhemmin Verohallinto saa toiseen yritykseen kohdistuvasta verotarkastuksesta vertailutietoja ensinnäkin myynnistä, jota verovelvollinen ei ollut merkinnyt kirjanpitoonsa eikä siten ilmoittanut myyntinä. Tämän lisäksi vertailutiedoista ilmenee, että osa hyväksytyistäkin ostovähennyksistä oli perusteettomia sen vuoksi, että ne perustuivat väärennettyihin tositteisiin. Vero voidaan tällöin määrätä sekä ilmoittamattomasta myynnistä että perusteettomista ostovähennyksistä, koska verovelvollinen oli antanut väärän veroilmoituksen, eikä asiaa voitu havaita häneen kohdistetussa tarkastuksessa. 

Momentin kolmannen virkkeen mukaan myös päätöksessä ollut kirjoitusvirhe, laskuvirhe tai muu niihin verrattava erehdys voitaisiin oikaista. Koska päätöksen lopputulos ei tällaisen virheen vuoksi vastaisi sitä, mitä viranomainen olisi päätöksellään tarkoittanut, päätöstä voitaisiin korjata. Edellä tarkoitetun mekaanisluonteisen virheen perusteella päätöstä voitaisiin oikaista niin kauan kuin 44 §:ssä säädettyä päätöksen oikaisuaikaa olisi jäljellä, kuten nykyisinkin voidaan hallintolain 51 ja 52 §:n nojalla tehdä. Myös jäljempänä 45—47 §:ssä säädetyissä veron määräämistä tai päätöksen oikaisua koskevissa erityistilanteissa syntyneet mekaanisluonteiset virheet voitaisiin oikaista edellä tarkoitetulla tavalla 45—47 §:ssä säädettyjen määräaikojen puitteissa. 

Nykyisin uudelleen harkinnan kielto koskee arvonlisäverolain 176 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan vain tilannetta, jossa Verohallinto on ratkaissut asian tekemällä muutoksenhakukelpoisen päätöksen. Ehdotettu säännös selkeyttäisi oikeustilaa siten, että Verohallinnon myöhempää puuttumisoikeutta rajattaisiin mainittujen tilanteiden lisäksi niissä tilanteissa, joissa Verohallinto olisi selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian ilman, että asiassa olisi kuitenkaan tehty muutoksenhakukelpoista päätöstä. Tällainen tilanne olisi kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun asiaa olisi valvonnassa selvitetty ja verovelvollisen selvitys olisi hyväksytty päätöstä tekemättä, koska verovelvollisen antamasta veroilmoituksesta ei ole poikettu. Kun asia tällaisessakin tilanteessa kuitenkin nimenomaisesti ratkaistaisiin, olisi perusteltua, että asiaa ei voitaisi uudelleen harkita. Tämä puuttumisoikeuden rajoitus parantaisi siten verovelvollisen oikeusturvaa. Toisaalta nykyisin ei yleensä pidetä mahdollisena asian uutta harkintaa tilanteessa, jossa tehdyn päätöksen jälkeen tulee esille uutta selvitystä. Tältä osin säännös selkeyttäisi oikeustilaa. 

Säännöksen mukaan Verohallinto ei voisi ottaa nimenomaisesti ratkaisemaansa asiaa uuteen harkintaan silloin, kun ratkaisu on perustunut oikeisiin ja riittäviin tietoihin, vaikka ratkaisu olisi lain tai oikeuskäytännön vastainen. Virheen korjaaminen olisi tällaisessa tilanteessa käytännössä veronsaajan muutoksenhaun varassa. Tältä osin ehdotettu sääntely vastaisi nykytilaa. Sääntely vastaisi myös verotusmenettelylain 56 §:n 3 momenttiin ehdotettua sääntelyä. Oikeustila ei muuttuisi niissäkään tilanteissa, joissa olisi kysymys päätöksessä olevan kirjoitus-, lasku- tai muun niihin verrattavan virheen oikaisemisesta. 

Tässä momentissa säädetyn uudelleen harkinnan kiellon lisäksi veroa ei voitaisi määrätä verovelvollisen vahingoksi silloinkaan, kun luottamuksensuojan edellytykset täyttyvät. Veroa ei voitaisi määrätä taannehtivasti myöskään kiristyneen oikeuskäytännön nojalla. Myös tämä vastaisi nykyistä oikeustilaa. 

Pykälän 3 momentin mukaan veroa ei voitaisi määrätä eikä päätöstä oikaista, jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. Näissä tilanteissa veroa ei voitaisi määrätä eikä päätöstä oikaista, vaikka valituksen perusteena olevat tiedot osoittautuisivat myöhemmin virheellisiksi. 

41 §.Veron määrääminen ja oikaisu verovelvollisen hyväksi. Pykälässä säädettäisiin viranomaisen aloitteesta tapahtuvasta veron määräämisestä ja päätöksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi. Säännös ei siis koskisi tilanteita, joissa verovelvollinen itse ilmoittaisi uudella veroilmoituksella uudet tiedot tai vaatisi muutosta Verohallinnon tekemään päätökseen oikaisuvaatimuksella. 

Kokonaisuudessaan sääntely eriyttäisi selkeästi eri menettelyiksi yhtäältä viranomaisaloitteiset verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi tehtävät muutokset sekä toisaalta verovelvollisen omasta aloitteesta antamat virheen korjaamista koskevat oikaisuilmoitukset ja muutoksenhakuna käsiteltävät oikaisuvaatimukset. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Verohallinnon aloitteesta tapahtuvasta veron määräämisestä tai päätöksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi tilanteissa, joissa Verohallinto on havainnut, että veroa on tullut virheellisesti liikaa maksettavaksi tai kysymys on muusta Verohallinnon havaitsemasta virheestä verovelvollisen vahingoksi. Säännös mahdollistaisi sen, että verovelvollisen vahingoksi tapahtunut virhe voitaisiin korjata viranomaisaloitteisesti määräämällä veron määrä tai oikaisemalla päätöstä verovelvollisen hyväksi. 

Vero voitaisiin määrätä ja päätöstä oikaista verovelvollisen hyväksi riippumatta siitä, onko virhe verovelvollisen ilmoituksessa, Verohallinnon päätöksessä tai muutoin verotuksessa, kuten tiedonsiirrossa. Veron määrääminen ja oikaisu verovelvollisen hyväksi voitaisiin tehdä virheen laadusta ja sen syystä riippumatta. Veron määrääminen tai oikaisu verovelvollisen hyväksi voisi koskea verotuksessa olevia asia-, kirjoitus- ja laskuvirheitä sekä muita virheitä. Käytännössä viranomaisaloitteinen veron määrääminen tai oikaisu verovelvollisen hyväksi rajoittuisi kuitenkin vain selvien tai ilmeisten virheiden oikaisuun. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa vero voidaan määrätä tai päätöstä oikaista verovelvollisen hyväksi, vaikka yleinen 44 §:ssä säädetty kolmen vuoden määräaika olisi kulunut umpeen, eikä verovelvollisellakaan olisi muutoksenhakuaikaa jäljellä. Muutos edellyttäisi, että Verohallinto on käynnistänyt verovelvolliseen kohdistuvan valvontatoimen, tyypillisesti verotarkastuksen. Jos Verohallinto havaitsisi tähän valvontatoimeen liittyvässä asiassa virheen verovelvollisen vahingoksi, Verohallinto määräisi veron tai oikaisisi aikaisemmin tehtyä päätöstä verovelvollisen hyväksi. 

Säännös tulisi sovellettavaksi, kun Verohallinto suorittaa valvontatointa määräajan jatkamista koskevan 45 §:n säännöksen, määräajan pidentämistä koskevan 46 §:n säännöksen tai rikosperusteista pidennettyä määräaikaa koskevan 47 §:n säännöksen perusteella. Valvontatoimella tarkoitettaisiin tässä, samoin kuin lain 45 §:ssä, paitsi verotarkastusta niin myös esimerkiksi yksittäiseen kansainvälisessä tietojenvaihdossa saatuun tietoon perustuvaa valvontatointa, jossa Verohallinto suorittamatta verotarkastusta selvittäisi verotuksen perusteena olleiden tosiseikkojen oikeellisuuden. 

Hyväksi tehtävän muutoksen tulisi aina liittyä valvontatoimeen. Erityisesti lain jatkettua määräaikaa koskevissa tilanteissa valvontatoimi voisi käsittää verovelvollisen koko toiminnan ja kaikki verolajit. Valvontatoimi voisi kuitenkin kohdistua hyvinkin rajattuun asiaan, kuten arvonlisäverotuksessa tietyn verokauden tiettyihin ostovähennyksiin. Pidennetyn ja rikosperusteisen määräajan tilanteissa valvontatoimi jo sinänsä kohdentuisi mainittujen säännösten mukaisesti tiettyihin tarkkarajaisiin asioihin. Tällöin myös hyväksi tehtävät muutokset rajautuisivat valvontatoimen kohteen mukaisesti. Säännös kuitenkin myös laajentaisi verovelvollisen hyväksi tehtävien oikaisujen mahdollisuutta. Jos esimerkiksi valvontatoimeen liittyvässä asiassa tulee esille verovelvollisen hyväksi tehtäviä muutoksia, säännös mahdollistaisi veron määräämisen tai päätöksen oikaisun verovelvollisen hyväksi, vaikka verotusta ei valvontatoimen johdosta oikaistaisi lainkaan verovelvollisen vahingoksi. Valvontatoimeen liittymättömissä asioissa ei kuitenkaan tehtäisi muutoksia verovelvollisen hyväksi. Siltä osin kuin kysymys olisi lain 45 §:n tilanteesta, valvontatoimen jatkamista koskevassa päätöksessä oleva valvontatoimen kohderajaus olisi siten merkityksellinen. 

Esimerkit: 

1) Verohallinto ja poliisi suorittavat viranomaisyhteistyönä valvontatointa, joka kohdistuu kolmeen liiketoimintaan harjoittavaan osakeyhtiöön. Näiden yhtiöiden omistajana on sama luonnollinen henkilö A. Vanhenevaan tilikauteen ja verovuoteen kohdistuva verotarkastus on kesken kolmen vuoden määräajan päättyessä. Verohallinto tekee määräajan jatkamista koskevan päätöksen lain 45 §:n nojalla. Päätöksen mukaan Verohallinto jatkaa yhtiöiden veron määräämistä ja verotuksen oikaisua koskevaa määräaikaa oma-aloitteisten verojen ja tuloverotuksen osalta yhdellä vuodella. Samoin Verohallinto jatkaa A:n ja kymmenen tiedossa olevan työntekijän verotuksen oikaisua koskevaa määräaikaa yhtiöistä saatujen tulojen osalta yhdellä vuodella. Tällöin yhtiöiden tuota tilikautta ja verovuotta koskevat oma-aloitteiset verot voidaan määrätä oikeamääräisiksi ja tuloverotusta voidaan vastaavasti oikaista yhtiöiden vahingoksi ja hyväksi kaikilta osin. Sen sijaan A:n ja kymmenen työntekijän tuloverotusta voidaan oikaista hyväksi tai vahingoksi ainoastaan siltä osin kuin kysymys on yhtiöistä saaduista tuloista. Esimerkiksi A:n omistaman vapaa-ajan asunnon luovutusvoiton määrässä olevaa virhettä A:n vahingoksi ei voitaisi oikaista hänen hyväkseen lain 40 §:n 2 momentin perusteella. Luovutusvoiton määrässä olevaa virhettä ei voitaisi oikaista myöskään A:n vahingoksi. 

2) Arvonlisäverovelvollinen A Oy antaa kolmen vuoden määräajan lopussa oikaisuilmoitukset, jotka koskevat yhden tilikauden kaikkien verokausien vähennyskelpoisten ostojen määrää. Verohallinto tekee määräajan jatkamista koskevan päätöksen lain 45 §:n nojalla ja jatkaa veron määräämistä koskevaa määräaikaa näiden nyt ilmoitettujen ostovähennysten muutosten osalta yhdellä vuodella. Yhtiössä suoritetaan verotarkastus, joka kohdistuu näihin ostovähennyksiin. Tällöin yhtiön nämä ostovähennykset voidaan määrätä oikeamääräiseksi. Koska valvontatoimi ei ole kohdistunut yhtiön näiden verokausien muihin ostovähennyksiin, yhtiön myynteihin eikä muihin verolajeihin, näissä mahdollisesti havaittuja virheitä ei voitaisi oikaista verovelvollisen hyväksi eikä myöskään hänen vahingokseen. 

Jos verovelvolliselle määrättäisiin veroa tai aikaisemmin tehtyä päätöstä oikaistaisiin hänen vahingokseen lain 45—47 §:n perusteella, tuohon muutokseen suoraan liittyvä ostovähennys tai muu määrättävää veroa pienentävä erä otettaisiin huomioon ilman tätä säännöstäkin. Muun verovelvollisen kuin valvontatoimen kohteena olevan verovelvollisen verotusta ei muutettaisi hyväksi tämän säännöksen nojalla. Muun verovelvollisen verotusta voitaisiin muuttaa seurannaismuutoksena. 

Pykälän 3 momentin mukaan veroa ei voitaisi määrätä eikä päätöstä oikaista, jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. 

42 §.Veron määräämisessä käytettävät tiedot. Pykälässä säädettäisiin veron määräämisessä käytettävistä tietolähteistä. Vero määrättäisiin verovelvollisen ilmoituksen, sivulliselta tiedonantovelvolliselta saatujen tietojen ja asiasta saadun muun selvityksen perusteella. Pykälä vastaisi verotusmenettelylain 26 §:n 5 momentin säännöstä. Sääntely vastaisi arvonlisäverolain 176 §:n 3 momenttia. 

43 §.Veron määrääminen arvioimalla. Pykälän 1 momentti vastaisi arvonlisäverolain 177 §:n 1 momenttia ja ennakkoperintälain 41 §:ää, joissa säädetään tilanteista, joissa Verohallinnon on määrättävä vero arvioimalla. Jos verovelvollinen on laiminlyönyt veron ilmoittamisen kokonaan tai on ilmoittanut sitä ilmeisesti liian vähän, hänelle lähetettäisiin kehotus ilmoittaa vero. Jos verovelvollinen ei kehotuksesta huolimatta antaisi veron määräämistä varten tarvittavia tietoja, vero määrättäisiin arvioimalla. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että verovelvolliselle ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta lähetettävä kehotus sisältäisi arvion veron määrästä. Säännös korvaisi oikeustilaa muuttamatta tämän lain soveltamisalaan kuuluvien verolakien säännökset. Arvioverotusmenettely olisi massamenettelyä. Veron määrää arvioitaessa otettaisiin huomioon elonmerkkitietoja, verovelvollisen aikaisempia ilmoitustietoja, verovelvollisesta saatuja vertailutietoja ja muita vastaavia käytettävissä olevia tietoja. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa verovelvollinen antaa luotettavana pidettävän ilmoituksen vasta sen jälkeen, kun Verohallinto on määrännyt veron arvioimalla. Kysymys olisi tilanteesta, jossa verokauden vero olisi määrätty automaatiomenettelyssä kokonaan arvioimalla ja verovelvollinen ei olisi aiemmin antanut veroilmoitusta. Tällöin Verohallinto voisi poistaa arvioimalla määrätyn veron ja veronkorotuksen, jolloin annettua ilmoitusta pidettäisiin myöhässä annettuna veroilmoituksena. 

Kun päätös poistettaisiin, arvioimalla määrätyn veron sijaan tulisi pääsääntöisesti verovelvollisen antaman veroilmoituksen tietoihin perustuva vero. Verovelvollisen ilmoittama vero olisi yleensä arvioitua määrää alhaisempi, mutta se voisi olla myös sitä korkeampi. Tieto arvioverotuksen poistamisesta ja veroilmoituksen käsittelystä ilmoituksen mukaisena annettaisiin verovelvolliselle veronkantolaissa säädetyllä yhteenvedolla. 

Arvioverotuksen jälkeen annettuun veroilmoitukseen sovellettaisiin tämän jälkeen samaa menettelyä kuin myöhässä annettuun veroilmoitukseen. Verokaudelle olisi mahdollista antaa oikaisuilmoituksia ja muutoksenhaku verokaudelta olisi samanlainen kuin tilanteissa, joissa veroilmoitus on annettu määräajassa tai ilmoitus on annettu myöhässä, mutta ennen arvioverotusta. 

Vastaavalla tavalla meneteltäisiin, jos verovelvollinen poikkeuksellisesti ilmoittaisi veron määrän suurempana kuin arvioitu veron määrä oli. Sama koskee tilannetta, jossa verovelvollinen ilmoittaisi palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa. 

Arviopäätöksen jälkeen myöhässä annetulle veroilmoitukselle määrättäisiin myöhästymismaksu siten kuin 35 ja 36 §:ssä säädettäisiin. Myöhästymismaksu määrättäisiin myös silloin, kun arvioverotuspäätöksen jälkeen annettaisiin ilmoitus, jonka mukaan verovelvollisella ei ole ollut toimintaa verokautena. Myöhästymismaksun sijaan voisi tulla määrättäväksi veronkorotus 37 §:n 2 momentin mukaisesti silloin, kun verovelvollinen antaa veroilmoituksen olennaisesti myöhässä välttyäkseen veronkorotukselta. Verohallinnon menettely ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin jälkeen samoin kuin laiminlyönnin seuraamukset olisivat siten näissä tilanteissa samanlaiset riippumatta siitä, onko Verohallinto ehtinyt määrätä veron arvioimalla ennen kuin verovelvollinen antaa puuttuvan veroilmoituksen. 

Jos verovelvollinen tekisi veroilmoituksen antamisen asemesta nimenomaisen oikaisuvaatimuksen, se käsiteltäisiin oikaisuvaatimusmenettelyssä tämän lain säännösten mukaisesti. 

Pykälän 4 momentin mukaan arvioverotuksen poistaminen tehtäisiin siten kuin 40 ja 41 §:ssä säädetään veron määräämisestä tai päätöksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi. Jos arvioverotuksin määrätty vero olisi siirtynyt jo ulosottoperintään ja maksamatta olevan veron johdosta verovelvollisen omaisuutta olisi ulosmitattu, Verohallinto ilmoittaisi arvioverotuksen poistamisen johdosta muuttuneen veron määrän ulosottolaitokselle heti, kun asia on Verohallinnossa käsitelty, jolloin perintä jatkuisi veroilmoituksella ilmoitetun veron osalta keskeytyksettä. Vastaavasti meneteltäisiin muiden perintätoimien osalta. Jos veroilmoituksesta poikettaisiin määräämällä veroa maksettavaksi ilmoitettua määrää enemmän, tästä muodostuisi oma perinnässä erillään käsiteltävä erä. 

Esimerkki: Verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta jolloin veron määräksi on arvioitu 10 000 euroa. Vero on siirtynyt ulosottoperintään ja sen johdosta verovelvollisen omistama kiinteistö on ulosmitattu. Verovelvollinen on ilmoittanut myöhässä annetulla ensimmäisellä veroilmoituksella maksettavaksi määräksi 6 000 euroa. Verohallinto poistaa arvioverotusta koskevan päätöksen veronkorotuksineen ja annettua veroilmoitusta pidetään myöhässä annettuna veroilmoituksena. Vero määrätään ilmoituksen mukaisesti ja myöhässä ilmoitetulle 6 000 eurolle määrätään myöhästymismaksu. Verohallinto ilmoittaa ulosottolaitokselle muuttuneen perinnässä olevan verovelan määrän heti, kun asia on Verohallinnossa käsitelty. Kiinteistön ulosmittausta ei peruutettaisi. 

Jos verovelvollisen antamaa luotettavana pidettävää veroilmoitusta ei sellaisenaan hyväksyttäisi, Verohallinto poistaisi arvioverotuksen ja määräisi oikeamääräisen veron 41 §:n mukaisella menettelyllä. Kun verovelvollisen ilmoituksesta poikettaisiin, vero määrättäisiin verovelvollisen vahingoksi siten, että Verohallinto tekisi asiassa muutoksenhakukelpoisen päätöksen. Näissä tilanteessa määrättäisiin veronkorotus, kuten yleensäkin vastaavissa tapauksissa menetellään. 

Säännöksen mukaan Verohallinto voisi poistaa arviopäätöksen. Jos veroilmoitusta olisi pidettävä siten epäluotettavana, että arviota ei olisi lainkaan syytä muuttaa veroilmoituksen johdosta, verovelvollista kuultaisiin siitä, onko hänen antamansa veroilmoitus käsiteltävä oikaisuvaatimuksena toimitettuun arvioverotukseen, jolloin asia käsiteltäisiin oikaisuvaatimusmenettelyssä. Näin meneteltäisiin esimerkiksi tilanteessa, jossa vero on verotarkastuksen perusteella määrätty arvioimalla ja verovelvollinen tämän jälkeen toimittaa veroilmoituksen, jolla vaaditaan muutosta arvioverotusta koskevaan päätökseen. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta. Maksettavan veron määräksi on arvioitu 10 000 euroa. Verovelvollinen on ilmoittanut myöhässä antamassaan veroilmoituksessa maksettavan veron määräksi 6 000 euroa. Verohallinto poistaa arvioverotusta koskevan päätöksen veronkorotuksineen ja annettua veroilmoitusta pidetään myöhässä annettuna veroilmoituksena ilmoituksen mukaisesti. Myöhässä ilmoitetulle 6 000 eurolle määrätään myöhästymismaksu. Asiasta annetaan tieto verovelvolliselle veronkantolain 14 §:ssä tarkoitetulla yhteenvedolla. 

2) Verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta. Maksettavan veron määräksi on arvioitu 10 000 euroa. Verovelvollinen on ilmoittanut myöhässä antamassaan veroilmoituksessa maksettavan veron määräksi 6 000 euroa. Verohallinto katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella, että oikea maksettavan veron määrä on 7 000 euroa. Tällöin Verohallinto poistaa alkuperäisen arvioverotusta koskevan päätöksen, pitää ilmoitusta myöhässä annettuna veroilmoituksena ja lisäksi määrää veroa 1 000 euroa. Myöhässä ilmoitetulle 6 000 eurolle määrätään myöhästymismaksu ja ilmoittamatta jääneelle 1 000 eurolle veronkorotus. Verovelvolliselle annetaan 1 000 euron suuruisesta veron määräämisestä ja siihen liittyvästä veronkorotuksesta muutoksenhakukelpoinen päätös. 

3) Verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta. Maksettavan veron määräksi on arvioitu 10 000 euroa. Verovelvollinen on ilmoittanut myöhässä antamassaan veroilmoituksessa maksettavan veron määräksi 6 000 euroa. Verohallinto katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella, että edellytyksiä arvioverotuksen muuttamiselle ei ole. Tällöin verovelvollista kuullaan siitä, vaatiiko hän asian käsittelyä oikaisuvaatimuksena. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, ettei arvioverotuksen poistamiseen saisi hakea muutosta. Koska verovelvollisen antama veroilmoitus korvaisi arviopäätöksen, verovelvollisella ei olisi arviopäätöksen poistamiseen kohdistuvaa oikeussuojan tarvetta. Kun arvioverotuspäätös on poistettu, muutosta ei voisi hakea myöskään alkuperäiseen arvioverotusta koskevaan päätökseen. Myöhästymismaksuun tai veronkorotukseen voisi hakea muutosta siten kuin siitä erikseen säädetään. 

44 §.Veron määräämisen ja oikaisun määräaika. Pykälässä säädettäisiin yleisestä määräajasta veron määräämiselle ja päätöksen oikaisulle. Määräaikaa koskeva muutos liittyy verotuksen muuttamista koskevien määräaikojen yhtenäistämistavoitteeseen. Viranomaisaloitteisen veron määräämisen ja oikaisun sekä verovelvollisen muutoksenhaun määräajat olisivat pääsääntöisesti samat. 

Pykälän mukaan vero olisi määrättävä tai päätöksen oikaisu olisi tehtävä kolmen vuoden kuluessa 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta. Pykälässä tarkoitetussa määräajan laskennassa olisi siis otettava huomioon myös, mitä 4 §:ssä säädettäisiin määräaikojen laskennasta. Jos verovelvollisen tilikausi olisi kalenterivuosi, veron määräämisaika olisi käytännössä kolme vuotta tilikauden päättymisestä, kuten nykyisinkin. Niillä verovelvollisilla, joiden tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta ja joiden verokausi on kalenterikuukausi, veron määräämistä koskeva määräaika pitenisi nykyisestä, koska määräaika laskettaisiin tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Nykyisin esimerkiksi arvonlisäverotuksessa vero on määrättävä kolmen vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä. 

Ennakkoperintälain 38 §:n 3 momentin mukaan maksuunpano voidaan nykyisin toimittaa verovelvollisen vahingoksi kuuden vuoden kuluessa sen vuoden lopusta, jona ennakonpidätys olisi pitänyt toimittaa. Ehdotettu säännös lyhentäisi määräaikaa ennakkoperintälain nojalla määrättävien verojen ja maksujen osalta. 

Tilanteissa, joissa suorituksen maksajan, kuten työnantajan, tilikausi poikkeaisi kalenterivuodesta, vero voitaisiin määrätä tai päätös oikaista suorituksen maksajalle pääsääntöisesti kolmen vuoden kuluessa tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Suorituksen saajan, kuten työntekijän, verotuksen oikaisuaika tuloverotuksessa lasketaan aina verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta lukien. Suorituksen maksajan ja saajan verotuksessa määräajat voisivat siten poiketa toisistaan. 

Esimerkki: Työnantajan tilikausi on 1.7.2017—30.6.2018. Työnantaja on ennakonpidätystä toimittamatta antanut työntekijälle veronalaisen etuuden joulukuussa 2017. Vero voitaisiin määrätä työnantajalle vielä 31.12.2021 eli kolmen vuoden kuluessa tilikauden päättymisvuotta seuraavan vuoden alusta. Työntekijän osalta viimeinen mahdollinen verotuksen oikaisuajankohta olisi ehdotetun verotusmenettelylain 56 §:n 2 momentin nojalla 31.12.2020 eli kolme vuotta verovuoden 2017 päättymisestä. Jos työntekijä olisi saanut edun esimerkiksi kesäkuussa 2018, sekä työnantajan että työntekijän verotuksen oikaisun määräajat olisivat samat. 

45 §.Veron määräämisen ja oikaisun määräajan jatkaminen. Pykälässä säädettäisiin veroviranomaisen harkintaan perustuvasta oikeudesta jatkaa 44 §:ssä säädettyä kolmen vuoden määräaikaa silloin, kun veroa määrätään tai päätöstä oikaistaan verovelvollisen vahingoksi. Kysymyksessä olisi uusi menettely, joka olisi tarkoitettu poikkeukselliseksi. Menettely olisi tarkoitettu sovellettavaksi sellaisissa säännöksessä mainituissa tilanteissa, joissa oikeita ja riittäviä tosiasiatietoja päätöksen tekemiseksi ei ehditä Verohallinnosta riippumattomista syistä asianmukaisia menettelytapoja noudattaen riittävästi selvittää ennen mainitun määräajan päättymistä. Säännöksessä mainitut määräajan jatkamisen edellytykset, kuten viranomaisyhteistyö ja poikkeuksellisen myöhään saadut valvontatoimen käynnistävät tiedot, ovat sen luonteisia, että niihin perustuvat valvontatoimet vaativat usein laajoja sekä aikaa vieviä selvityksiä. Lisäksi säännöksessä mainitut edellytykset jo sinänsä osoittavat, että määräajan jatkaminen koskisi tilanteita, joissa verointressi ei ole vähäinen. 

Jos veron määräämisen tai päätöksen oikaisun määräaikaa olisi jatkettu tämän pykälän nojalla, verotusta muutettaisiin lähtökohtaisesti soveltaen tätä säännöstä sen edellytysten täyttyessä. Mahdollista olisi kuitenkin myös se, että vero määrättäisiin tai päätöstä oikaistaisiin jatketun määräajan kuluessa soveltaen 46 §:n tai 47 §:n säännöstä, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyisivät. Tilanne voisi olla esimerkiksi se, että viranomaisyhteistyön perusteella jatketun määräajan kuluessa valvontatoimen kohteena olevaan asiaan liittyen saataisiin myös sellainen kansainvälisessä tietojenvaihdossa verotukseen vaikuttava tieto, joka täyttäisi 46 §:n soveltamisedellytykset. Tällöin verotuksen muuttamisen perusteeksi voitaisiin asettaa sekä 45 että 46 §. 

Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto voisi jatkaa veron määräämisen tai oikaisun määräaikaa yhdellä vuodella. Veroviranomainen harkitsisi ja ratkaisisi sen, täyttyykö jokin pykälän 1 momentin 1 tai 2 kohdassa säädetyistä määräajan jatkamista koskevista edellytyksistä. Valvontatoimella tarkoitettaisiin käytännössä yleensä verotarkastusta, mutta kysymys voisi olla myös muusta verotuksen hallintotoimesta. Soveltamisalan ulkopuolelle ei siten rajattaisi mitään valvontatointa. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos valvontatoimi olisi alkanut toisen viranomaisen antaman tai muualta saadun tiedon perusteella poikkeuksellisen myöhään taikka se vaatisi viranomaisyhteistyötä. 

Säännöksen mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa silloin, jos valvontatoimen alkaminen poikkeuksellisen myöhään perustuisi toiselta viranomaiselta tai muualta saatuun tietoon. Valvontatoimen katsottaisiin alkaneen poikkeuksellisen myöhään, jos valvontatoimea ei olisi ehditty normaalissa tilanteessa jäljellä olevassa määräajassa asianmukaisia menettelytapoja noudattaen suorittaa. 

Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon tulisi koskea asian tosiseikkoja. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä oleva laintulkintaa koskeva ratkaisu ei olisi tällainen tieto. Perusteena voisi olla kotimaasta saatujen vertailutietojen lisäksi myös ulkomailta saatu tieto, kuten kansainvälisessä automaattisessa tietojenvaihdossa saatu valvontatieto. 

Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon lähdettä ei olisi kuitenkaan säännöksessä käytännössä rajattu. Tyypillisesti tällainen tieto, jonka perusteella valvontatoimi käynnistettäisiin ja sitä koskevaa määräaikaa voitaisiin jatkaa, saataisiin toiselta viranomaiselta, kuten poliisilta. Valvontatoimi voisi kuitenkin alkaa poikkeuksellisen myöhään myös muualta saadun tiedon perusteella. Verohallinto voisi saada tällaisen tiedon esimerkiksi yksittäisen kansalaisen tekemän ilmiannon perusteella tai kysymys voisi olla julkisesta tiedosta, kuten tiedotusvälineistä saadusta tiedosta. 

Vastaavasti määräaikaa voitaisiin jatkaa tilanteessa, jossa riittävän tosiasiaselvityksen saaminen edellyttää valvontatoimen suorittamista viranomaisyhteistyönä. Tällaiset yhteistarkastukset suoritetaan tyypillisesti Verohallinnon ja Tullin, poliisin, aluehallintoviraston tai muun vastaavan viranomaisen yhteistyönä. Viranomaisyhteistyötä vaativat tilanteet liittyvät yleensä useita verovelvollisia koskevaan taloudelliseen kokonaisuuteen, jossa verovelvollisten välillä on riippuvuus- tai etuyhteyssuhde. Tällaisissa tarkastuksissa määräajan jatkamisen perusteeksi riittäisi, että valvontatoimi olisi ainakin jonkun tai joidenkin samaan kokonaisuuteen kuuluvien verovelvollisten taikka jonkun kokonaisuuteen kuuluvan asian osalta kesken ennen yleisen määräajan päättymistä. Kysymys voisi kuitenkin olla myös yksittäistä verovelvollista koskevasta verotarkastuksesta, joka edellyttäisi esimerkiksi virka-apupyyntöä toiselta viranomaiselta. Määräaikaa voitaisiin jatkaa tällä perusteella vain sellaisissa valvontatoimissa, joissa viranomaisyhteistyö olisi määräaikaa jatkettaessa jo vireillä. 

Tyypillisesti määräajan jatkaminen voisi säännöksen 1 kohdan tilanteissa tulla kysymykseen harmaan talouden yritysryhmittymiä koskevissa verotarkastuksissa. Tällaisissa tarkastuksissa vaaditaan usein viranomaisyhteistyötä, mikä olisi säännöksen mukaan jo sinänsä peruste määräajan jatkamiselle. Määräajan jatkaminen voisi tulla kysymykseen myös tilanteessa, jossa Verohallinto saisi verovelvolliseen kohdistuvassa verotarkastuksessa muita verovelvollisia koskevia vertailutietoja poikkeuksellisen myöhään. Tällaisia vertailutietoja voitaisiin saada tarkastuksen kohteena olevan verovelvollisen kirjanpitoaineistosta samoin kuin tarkastukseen liittyen tiedonantovelvolliselta, kuten pankilta. Tällä tavoin saatuja vertailutietoja pidettäisiin säännöksessä tarkoitettuina muualta saatuina tietoina. Tällöin näiden muiden verovelvollisten veron määräämisaikaa voitaisiin jatkaa. Sen sijaan alun perin verotarkastuksen kohteena olleen verovelvollisen veron määräämisaikaa ei voitaisi jatkaa, ellei siihen olisi muuta säädettyä perustetta. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos verovelvollinen olisi antanut asiaa koskevan ilmoituksen tai muun selvityksen poikkeuksellisen myöhään taikka valvontatoimen kohteena oleva verovelvollinen vaikeuttaisi olennaisesti valvontatoimen suorittamista. 

Säännöksen mukaan määräajan jatkamisen soveltamisedellytykset voisivat perustua myös verovelvollisen menettelystä johtuvaan perusteeseen. Määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos verovelvollinen antaisi asiaa koskevan ilmoituksen tai muun selvityksen poikkeuksellisen myöhään eikä Verohallinto ehtisi kohdistaa ilmoitukseen tai muuhun selvitykseen tarvittavia valvontatoimia, kuten selvityspyyntöä tai viime kädessä verotarkastusta. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa verovelvollinen olisi alun perin laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa kokonaan tai osittain ja hän antaisi tiedot vasta määräajan ollessa päättymäisillään. Vastaava tilanne syntyisi, jos verovelvollinen muuttaisi aiemmin antamiaan tietoja lähellä määräajan päättymistä esimerkiksi antamalla oikaisuilmoituksen aivan yleisen veron määräämiselle säädetyn määräajan lopussa. 

Vastaavasti määräaikaa voitaisiin jatkaa myös silloin, kun valvontatoimen kohde vaikeuttaa olennaisesti valvontatoimen suorittamista. Peruste soveltuisi tilanteisiin, joissa verovelvollinen olisi toistuvasti laiminlyönyt pyydettyjen selvitysten antamisen, antanut ne olennaisesti myöhässä tai puutteellisina taikka muulla tavoin olennaisesti vaikeuttanut asian selvittämistä. 

Vain niiden verotustoimien määräaikaa jatkettaisiin, joiden 44 §:ssä säädetty määräaika olisi päättymässä. Esimerkiksi useaan tilikauteen tai verovuoteen kohdistetun verotarkastukseen perustuvan veron määräämisen määräaikaa jatkettaisiin vain sen vuoden osalta, jonka määräaika olisi kulumassa umpeen. Määräajan jatkamista koskevassa päätöksessä määriteltäisiin ne asiat, joiden osalta edellytykset määräajan jatkamiseen täyttyisivät. Jos poikkeuksellisen myöhään saatu tieto, ilmoitus tai muu selvitys koskisi vain yksittäistä asiaa tai tosiseikkaa, kuten yksittäistä taloudellista liiketoimea, määräaikaa voitaisiin kuitenkin jatkaa tätä liiketoimea vastaavasta verovelvollisen toiminnasta kokonaisuudessaan. 

Esimerkit  

1) Osakeyhtiön elinkeinotoimintaan ja sen kirjanpitoon kohdistuu useampaa tilikautta ja verovuotta koskeva Tullin, Tuotevalvontakeskuksen ja Verohallinnon yhteinen valvontatoimi, joka on kesken vielä silloin, kun 44 §:ssä säädetty veron määräämisen ja oikaisun määräaika on vanhentumassa olevan vuoden osalta päättymässä. Verohallinto pidentää määräaikaa vanhentumassa olevan vuoden osalta mainitun elinkeinotoimintaan kohdistuvan valvontatoimen keskeneräisyyden vuoksi yhdellä vuodella. Jos yhtiöllä on elinkeinotoimintaan kuulumatonta muuta toimintaa, kuten vuokraustoimintaa tai maa- ja metsätaloutta, määräaikaa ei voida näiden toimintojen osalta tällä perusteella jatkaa eikä veroa määrätä, vaikka elinkeinotoiminnan tarkastuksessa tulisi esille myös näihin toimintoihin liittyviä laiminlyöntejä, ellei määräaikaa ole myös näiden osalta jollain toisella pykälässä mainitulla perusteella jatkettu. 

2) Verohallinto saa yleisen veron määräämisen ja oikaisun määräajan päättyessä yksittäisen korkotuloa koskevan tiedon automaattisessa kansainvälisessä tietojenvaihdossa, joka liittyy rahalaitoksen velvollisuuksiin korkotulon lähdeverotuksessa. Saadun tiedon perusteella Verohallinto tekee määräajan jatkamista koskevan päätöksen, jolla se jatkaa korkotulon lähdeveron määräämisen määräaikaa. Määräajan jatkaminen koskee rahalaitosta lähdeverollisena suorituksen maksajana kaikilta osin. Jos korkotuloa koskevan vertailutiedon perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että tiedolla on vaikutusta rahalaitoksen muunkin verolajin verotukseen, kuten tuloverotukseen, Verohallinto voisi tehdä veron määräämisen määräajan jatkamista koskevan päätöksen tämän toisenkin verolajin osalta. Rahalaitoksen muiden toimintojen, kuten arvonlisäverotuksen, osalta määräaikaa ei voitaisi tällä perusteella jatkaa eikä veroa määrätä, vaikka korkotulon lähdeveroa koskevan valvontatoimen yhteydessä tulisi esille myös muihin toimintoihin liittyviä laiminlyöntejä, ellei määräaikaa ole myös näiden osalta tällä tai jollain toisella pykälässä mainitulla perusteella jatkettu. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnon olisi tehtävä päätös veron määräämisen tai oikaisun määräajan jatkamisesta ennen 44 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan päättymistä. Tämän määräajan estämättä päätös määräajan jatkamisesta voitaisiin kuitenkin tehdä 60 päivän kuluessa siitä, kun Verohallinto olisi saanut 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tiedon tai 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tai muun selvityksen edellyttäen, että tieto, ilmoitus tai muu selvitys olisi saatu määräajan kuluessa. Jos tieto, ilmoitus tai muu selvitys olisi saatu vasta sen jälkeen, kun 44 §:ssä säädetty määräaika olisi jo päättynyt, 60 päivän poikkeusta ei voitaisi soveltaa. Lain 46 §:ssä säädettävää pidennettyä määräaikaa ei olisi mahdollista jatkaa. Myöskään lain 47 §:ssä säädettävää määräaikaa ei voitaisi jatkaa. 

Päätös veron määräämisen ja oikaisun määräajan jatkamisesta olisi annettava tiedoksi 56 §:ssä säädetyllä tavalla valvontatoimen kohteena olevalle verovelvolliselle ja muille verovelvollisille, joiden määräaikaa jatkettaisiin. 

Pykälän 3 momentin mukaan veron määräämisen tai oikaisun määräajan jatkamista koskevaan päätökseen ei saisi erikseen hakea muutosta. Pääasiaa koskevan muutoksenhaun yhteydessä voisi kuitenkin tulla arvioitavaksi, olivatko määräajan jatkamisen edellytykset täyttyneet. Periaatteessa verotuspäätöstä koskeva muutoksenhaku voisi myös kohdistua yksinomaan tähän prosessikysymykseen. Jos muutoksenhakuviranomainen katsoisi, että jatketun määräajan perusteena oleva säännös ei tulisi sovellettavaksi tai kysymys ei olisi pykälässä tarkoitetusta tilanteesta, veron määräämistä tai päätöksen oikaisua koskeva päätös olisi kumottava tältä osin liian myöhään tehtynä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakea muutosta tällaiseen muutoksenhakuviranomaisen päätökseen. 

46 §.Pidennetty veron määräämisen ja oikaisun määräaika. Pykälässä säädettäisiin erityistilanteesta, jossa veroa voitaisiin määrätä tai päätöstä oikaista verovelvollisen vahingoksi kuuden vuoden kuluessa 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta lukien. Pidennetty määräaika olisi mahdollinen ainoastaan, jos veron määräämisen tai päätöksen oikaisun perusteena olisi pykälässä säädetty erityinen peruste eli kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin kuin automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto. 

Pidennetty määräaika koskisi vain tilanteita, joissa vero määrättäisiin tai päätöstä oikaistaisiin silloin, kun pykälässä säädetyt edellytykset täyttyvät 44 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen. Kolmen vuoden määräajan kuluessa vero määrättäisiin tai oikaisu tehtäisiin lain 40 §:n nojalla. Kun otetaan huomioon oma-aloitteisten verojen luonne ja siihen liittyvät verotuksen ennakoitavuuden vaatimukset, säännös tulisi käytännössä sovellettavaksi tilanteissa, joissa verovelvollisen kansainvälisessä tietojenvaihdossa saatua tietoa koskeva ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on ollut ilmeinen. Säännöksessä tarkoitetun veron määräämisen tai päätöksen oikaisun tulisi tapahtua säännöksessä mainitulla perusteella kysymyksessä olevan asian osalta ensimmäistä kertaa. 

Säännöksen soveltamisedellytysten täyttyminen voisi tulla arvioitavaksi myös verovelvollisen tekemän muutoksenhaun yhteydessä. Jos muutoksenhakuaste katsoisi, että säännös ei tulisi sovellettavaksi, veron määräämistä tai oikaisua koskeva päätös kumottaisiin tältä osin liian myöhään tehtynä. Esimerkiksi jos verovelvollinen tekemässään muutoksenhaussa esittäisi väitteen siitä, että veron määrääminen on perustunut automaattisessa tietojenvaihdossa saatuun tietoon eikä siten pykälässä tarkoitettuun muutoin kansainvälisessä tietojenvaihdossa saatuun tietoon ja muutoksenhakuviranomainen katsoisi, että kysymyksessä olisi automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto, veron määräämisperusteita ei olisi ja tällä perusteella tehty veron määräämispäätös kumottaisiin. 

Pykälän mukaan pidennetty määräaika verovelvollisen vahingoksi olisi mahdollinen, jos veron määräämisen tai oikaisun perusteena olisi sellainen verovelvollisen verotukseen vaikuttava tieto, joka olisi saatu kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin kuin automaattisessa tietojenvaihdossa. Säännöksessä tarkoitettuja tietoja eivät siten olisi automaattiseen tietojenvaihtoon kuuluvat verotusta koskevat massaluonteiset tiedot, joita valtiot ja lainkäyttöalueet systemaattisesti ja säännönmukaisesti toimittavat toisilleen. Pidennetty määräaika olisi mahdollinen vain verotukseen vaikuttavan asian tosiseikastoa koskevan tiedon perusteella. Esimerkiksi oikeuskäytäntöä tai direktiivin oikeudellista tulkintaa koskeva tieto ei olisi tällainen tieto. 

Kansainvälinen tietojenvaihto jaotellaan vakiintuneesti automaattiseen, pyynnöstä tapahtuvaan sekä oma-aloitteiseen eli spontaaniin tietojenvaihtoon. Kansainvälisestä tietojenvaihdosta säännellään tarkemmin esimerkiksi valtioiden sekä lainkäyttöalueiden, kuten Caymansaaret, välisissä verosopimuksissa ja virka-apusopimuksissa. Tällaisia sopimuksia ovat esimerkiksi veroasioissa annettavaa virka-apua koskeva yleissopimus (SopS 20—21/1995) ja Pohjoismaiden välinen vastaava virka-apusopimus (SopS 37/1991). Koska kansainvälisen tietojenvaihdon eri muodot ja esimerkiksi kansainvälisiä simultaanitarkastuksia koskevat käytännöt kehittyvät jatkuvasti, pidennetyn veron määräämisajan perusteena oleva muu kuin automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto voisi kuitenkin jatkossa olla luonteeltaan muutakin kuin vakiintuneen jaottelun mukaista pyynnöstä tai spontaanisti saatua tietoa. Lainkohdan mukaisesta jaottelusta seuraisi esimerkiksi se, että verosäännösten kansainvälisen noudattamisen parantamiseksi ja FATCA:n toteuttamiseksi Amerikan yhdysvaltojen kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain (24/2015) ja OECD:n julkaiseman raportin Common Reporting Standard - CRS:n perusteella saadut tiedot eivät kuuluisi lainkohdan soveltamisalan piiriin, koska ne olisivat lainkohdassa tarkoitetulla tavalla automaattisessa tietojenvaihdossa saatuja. Kansainvälisen tietojenvaihdon mahdollinen kehittyminen automaattisen tietojenvaihdon suuntaan voisi käytännössä kaventaa lainkohdan soveltamisalaa. 

Lainkohta soveltuisi tyypillisesti tilanteisiin, joissa Verohallinto saa tekemänsä virka-apupyynnön perusteella toisesta valtiosta tai lainkäyttöalueelta verotukseen olennaisesti vaikuttavaa tietoa, taikka tilanteisiin, joissa toisen valtion tai lainkäyttöalueen vero- tai muu viranomainen antaa tiedon Verohallinnolle oma-aloitteisesti ilman, että Verohallinto on sitä erikseen pyytänyt eli spontaanisti. Edellä tarkoitettuja yksittäisiä tapauksia koskevia tietoja voisivat tyypillisesti olla ulkomaisiin sijoituksiin tai ulkomailla omistettuihin yhtiöihin, säätiöihin tai muihin varallisuuseriin liittyvät tiedot. Kysymys voisi olla sekä luonnollista että oikeushenkilöä koskevasta tiedosta. 

Verohallinto ei voisi määrätä veroa eikä oikaista päätöstä pidennetyssä määräajassa tilanteessa, jossa automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto olisi voitu sellaisenaan ja suoraan asettaa veron määräämisen tai päätöksen oikaisun perusteeksi. Mahdollista olisi, että automaattisessa tietojenvaihdossa saataisiin vain sellainen tieto, jonka perusteella veroa ei voitaisi suoraan määrätä tai päätöstä oikaista, mutta joka voisi käynnistää esimerkiksi verotarkastuksen toisessa valtiossa Suomen pyynnöstä. Tällaisia tietoja ovat muun muassa Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliset arvonlisäveron valvontaan liittyvät automaattiseen tietojen vaihtoon kuuluvat VIES-tiedot. Jos tällaisen verotarkastuksen perusteella Suomeen myöhemmin toimitettaisiin tietoja, jotka eivät kuuluneet automaattisen tietojenvaihdon piiriin, vero voitaisiin niiden perusteella määrätä tai päätöstä oikaista. Pidennettyä määräaikaa koskevien perusteiden katsottaisiin täyttyvän myös, vaikka tieto sinänsä kuuluisikin massaluonteisesti toimitettaviin tietoihin, jos tietoa ei kuitenkaan ole annettu automaattisessa tietojenvaihdossa esimerkiksi sen vuoksi, että verovelvollinen tai sivullisilmoittaja on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa. 

Jos tieto olisi tullut Verohallintoon spontaanina tietojenvaihtona tai virka-apupyynnön perusteella, eikä tieto kohdistuisi tiettyyn verolajiin, sitä voitaisiin käyttää myös veron määräämisen perusteena eri verolakien mukaista verotusta toimitettaessa edellyttäen, että määräaikaa olisi jäljellä. Edellä todettu vastaisi sitä, mitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 10 §:ssä säädetään verotustietojen käytöstä ja käsittelystä Verohallinnossa. 

47 §.Rikosperusteinen veron määrääminen ja oikaisu. Pykälässä säädettäisiin pidennetystä määräajasta määrätä vero tai oikaista päätöstä verovelvollisen vahingoksi tilanteissa, joissa verovelvollista syytettäisiin rikoslain 29 luvun 1—3 §:ssä tarkoitetuissa rikosasioissa eli silloin, kun kysymyksessä olisi veropetos, törkeä veropetos tai lievä veropetos. 

Pykälän 1 momentin mukaan vero voitaisiin näissä tilanteissa määrätä tai päätöstä oikaista verovelvollisen vahingoksi, vaikka 44 §:ssä säädettävä kolmen vuoden määräaika olisi kulunut umpeen. Määräaika veron määräämiselle tai oikaisulle olisi yksi vuosi sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä olisi nostanut syytteen. 

Vero voitaisiin määrätä tai oikaisu tehdä tämän säännöksen nojalla merkittävästi pidemmän ajan kuluessa kuin muissa edellä säädettävissä tilanteissa. Säännöstä voitaisiin soveltaa kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen, ja määräajan takaraja olisi sidoksissa asianomaista rikosta koskevaan syytteen nostamisaikaan siten kuin edellä todettiin. 

Säännös oikeuttaisi, ei siis velvoittaisi, Verohallintoa määräämään veron tai oikaisemaan päätöstä verovelvollisen vahingoksi. Tätä harkintavaltaa tarvittaisiin, koska Verohallinto voisi nykyiseen tapaan rikosasian yhteydessä myös vaatia menetetyn veron määrän vahingonkorvauksena. 

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettua päätöstä oikaistaisiin viran puolesta siltä osin kuin syyttäjä olisi peruuttanut syytteen taikka syyte olisi hylätty lainvoimaisella tuomiolla tai päätöksellä tai jätetty tutkimatta. Jos syyttäjä peruuttaisi syytteen vain osittain tai oikeus antaisi syytteen hylkäävän tuomion vain joidenkin syytekohtien osalta, Verohallinto oikaisisi päätöstä vain tältä osin. Päätöstä oikaistaisiin noudattaen, mitä päätöksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi 40 §:ssä säädetään, jolloin palautettavalle verolle maksettaisiin myös korkoa. 

Verohallinnon olisi määrättävä vero vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä olisi nostanut syytteen. Useimmissa tilanteissa tämä määräaika riittäisi siihen, että verorikosasia ehdittäisiin myös ratkaista käräjäoikeudessa. Mahdollista kuitenkin olisi, että syntyisi asetelma, jossa verovelvollista koskevan verorikosasian käsittely voisi olla vireillä käräjäoikeudessa tai muutoksenhakuasiana esimerkiksi hovioikeudessa samanaikaisesti kuin verotusta koskeva päätös olisi jo tehty ja myös siihen olisi haettu oikaisuvaatimuksella muutosta. Tällöin verotusta koskeva muutoksenhaku käsiteltäisiin yleensä vasta sen jälkeen, kun verorikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Verohallinto voisi tässä yhteydessä kieltää hallinnolliseen päätöksentekoon perustuvan verosaatavan ulosoton tai määrätä sen keskeytettäväksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain nojalla. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että rikosperusteinen veron määrääminen tai päätöksen oikaisu voidaan kohdistaa oikeushenkilöön silloin, kun 1 momentista tarkoitetusta rikoksesta syytetään oikeushenkilön puolesta toiminutta luonnollista henkilöä. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa osakeyhtiön puolesta toiminutta, sen hallintoon kuuluvaa luonnollista henkilöä syytetään veropetoksesta. Tällöin veron määrääminen tai päätöksen oikaisu olisi mahdollista kohdistaa osakeyhtiöön. 

48 §.Veron määräämistä ja oikaisua koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälän 1 momentin mukaan, kun vero määrätään tai oikaisu tehdään verovelvollisen vahingoksi, verovelvollisen suoritettavaksi määrättäisiin viivästyskorkoa. Myös veronkorotus voitaisiin määrätä. Sääntely vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. 

Pykälän 2 momentin mukaan vero katsottaisiin määrätyksi tai oikaisu tehdyksi määräajassa, jos Verohallinnon päätös siitä olisi tehty ennen tässä laissa säädettyjen määräaikojen päättymistä. Säännös koskisi 44 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan lisäksi 45—47 §:n tilanteita. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 179 §:n 2 momenttia, ennakkoperintälain 42 a §:ää ja verotusmenettelylain 57 §:n 2 momenttia. Sääntely koskisi myös verovelvollisen hyväksi tehtävää viranomaisaloitteista veron määräämistä tai päätöksen oikaisua. 

49 §.Kuolinpesään kohdistettu veron määrääminen ja oikaisu. Pykälän mukaan verovelvollisen kuoltua vero määrättäisiin tai päätöksen oikaisu kohdistettaisiin kuolinpesälle. Kuolinpesään kohdistuvan veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräajan alkamista ei enää sidottaisi, kuten nykyään arvonlisäverotuksessa, siihen ajankohtaan, kun perukirja on annettu Verohallinnolle. Vero voitaisiin määrätä tai päätöstä oikaista vain yleisessä kolmen vuoden määräajassa. Määräajan jatkaminen 45 §:n nojalla taikka 46 tai 47 §:ssä säädetyt määräajat eivät olisi mahdollisia. Vastaava määräajan rajoitus kolmeen vuoteen koskisi myös veron määräämistä ja päätöksen oikaisua verovelvollisen hyväksi. Säännös koskisi vain vainajan elinaikana tapahtuneesta toiminnasta johtuvia veroja. 

50 §.Veron määräämättä tai oikaisematta jättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto voisi jättää veron määräämättä tai päätöksen oikaisematta verovelvollisen vahingoksi silloin, kun veroa on pidettävä vähäisenä, eikä verotuksen tasapuolisuus taikka verovelvollisen laiminlyöntien laatu ja toistuvuus vaadi veron määräämistä. Vähäinenkin vero määrättäisiin esimerkiksi silloin, kun veron määräämättä jättäminen olisi johtunut verovelvollisen tahallisesta laiminlyönnistä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin arvonlisäveroa koskevasta sitoumusmenettelystä. Nykyistä arvonlisäverolain 178 §:n 1 momentin sääntelyä vastaavasti säädettäisiin tilanteesta, jossa veron ilmoittaminen liian vähän maksettavaksi johtuu sellaisesta virheestä, jonka johdosta toisen verovelvollisen maksettavaksi on tullut liikaa veroa. Nykyiseen tapaan säännös koskisi siten tilanteita, joissa ulkomaalaispalautusta tai ulkomaankauppaa harjoittavalle elinkeinonharjoittajalle palautettavaa veroa olisi palautettu liian vähän. Kuten muissakin tämän lain säännöksissä, liian vähän maksettavasta verosta olisi kysymys myös silloin, kun palautettavan veron määrä on virheen johdosta liian suuri. Palautukseen oikeutetun annettua sitoumuksen, jossa hän luopuu oikeudestaan palautukseen, vero voitaisiin jättää määräämättä. Lisäedellytyksenä olisi, että verotuksen tasapuolisuus tai muu syy ei vaadi veron määräämistä. 

Pykälän 3 momentin mukaan Verohallinto antaisi tarkemmat määräykset siitä, milloin veroa on pidettävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vähäisenä. 

51 §.Suorituksen maksajaa koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin määrättävän veron enimmäismäärästä niissä tilanteissa, joissa toimittamaton ennakonpidätys määrätään suorituksen maksajan maksettavaksi. Kuten nykyisin ennakkoperintälain 38 §:n 2 momentissa säädetään, enimmäismäärä olisi 40 prosenttia, ellei kyse ole sellaisesta suorituksesta, jolle on säädetty alempi pidätysprosentti. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa toimittamatta jätetty ennakonpidätys voitaisiin jättää osittain tai kokonaan määräämättä suorituksen maksajan maksettavaksi. Vastaavasti päätös voitaisiin jättää oikaisematta. Kuten nykyäänkin, maksuvelvollisuus voitaisiin jättää määräämättä tai päätös oikaisematta aina, kun siihen on erityinen syy. Vero voitaisiin jättää määräämättä suorituksen maksajalle esimerkiksi silloin, kun verot ja maksut ennakonpidätyksen alaisesta suorituksesta on jo maksettu tai niitä ei ole ollut maksettava. Erityisenä syynä voitaisiin pitää muun muassa tilannetta, jossa tulosta voidaan verottaa sen oikeaa saajaa eikä työnantajalle määrätty maksuvelvollisuus todennäköisesti toimisi veron maksamisen lisävakuutena. Vaikka vero jätettäisiin määräämättä tai oikaisu tekemättä, suorituksen maksajalle voitaisiin määrätä viivästyskorko ja veronkorotus kuten nykyäänkin. Säännös vastaisi ennakkoperintälain 39 §:n 1 ja 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentin mukaan maksuvelvollisuus poistettaisiin viran puolesta, kun edellytykset poistolle olisivat olemassa. Edellytyksenä olisi, että suorituksen saajaa on verotettu kysymyksessä olevasta tulosta ja hän olisi verot ja maksut myös maksanut tai niitä ei hänen olisi ollut maksettava. Sääntely vastaisi muutoin nykytilaa, mutta toimenpiteelle ei olisi erillistä määräaikaa, vaan vero poistettaisiin aina sen jälkeen, kun verovelvolliselle määrätty vero olisi tullut suoritetuksi. Maksuvelvollisuutta poistettaessa veronkorotus ja viivästyskorko poistettaisiin vain erityisestä syystä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa suorituksen maksaja olisi ennakonpidätyksen sijaan pidättänyt lähdeveroa tai lähdeveron sijaan toimittanut ennakonpidätyksen. Näissä tilanteissa suorituksen maksaja on käsitellyt suoritusta jostain syystä virheellisesti joko ennakonpidätyksen tai lähdeveron alaisena tulona, vaikka tuloa olisikin tullut käsitellä lähdeveron tai vastaavasti ennakonpidätyksen alaisena tulona. Säännös mahdollistaisi sen, että virheellisesti suoritettu vero voitaisiin lukea määrättävän veron hyväksi. Näissä tilanteissa voitaisiin käytännössä menetellä myös veronkuittauksen tapaan siten, että veroa ei lainkaan määrättäisi, eikä oikaisua tehtäisi, jos peritty ennakonpidätys tai lähdevero vastaisi määrältään oikean suuruista lähdeveroa tai ennakonpidätystä. Säännös vastaisi nykytilaa, kuitenkin siten, että menettely laajenisi koskemaan myös korkotulon lähdeveron ja ennakonpidätyksen välistä vastaavaa tilannetta. 

9 luku. Verohallinnon päätös

52 §.Päätöksen antaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ne tilanteet, joissa Verohallinto antaisi päätöksen verovelvolliselle ilman erillistä pyyntöä. Ehdotetut säännökset vastaisivat nykyistä arvonlisäverolain ja ennakkoperintälain sääntelyä sekä vakiintunutta verotuskäytäntöä. Muissa tämän lain soveltamisalaan kuuluvissa laeissa ei ole ollut nimenomaisia päätöksen antamista koskevia säännöksiä, mutta päätösten antamiseen on noudatettu vastaavaa menettelyä kuin ennakkoperintälaissa. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta antaa päätös verovelvolliselle. Verovelvolliselle olisi annettava muutoksenhakukelpoinen päätös, kun veron määrätään tai päätöstä oikaistaan verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi, sekä silloin, kun verovelvollisen maksettavaksi määrätään veroa tai veronkorotusta. Lisäksi Verohallinnon olisi annettava päätös lain 35 §:ssä säädetystä myöhästymismaksusta ja 39 §:ssä säädetystä laiminlyöntimaksusta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin päätöksen antamisesta tilanteissa, joissa Verohallinto valvonnallisista syistä tapauskohtaisesti määräisi uuden yrityksen verokaudeksi kalenterikuukauden tai jossa se siirtäisi laiminlyöntitilanteessa verovelvollisen pidemmästä verokaudesta kalenterikuukauden mittaiseen verokauteen. Verohallinnon olisi annettava asiassa muutoksenhakukelpoinen päätös verovelvolliselle. Momentti vastaa laiminlyöntitilanteiden osalta voimassa olevaa arvonlisäverolain 162 c §:n 6 momenttia ja ennakkoperintälain 33 §:n 6 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin päätöksen antamisesta sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevassa asiassa. Verohallinnon olisi annettava tiedonantovelvolliselle muutoksenhakukelpoinen päätös, jos tämä kieltäytyisi antamasta Verohallinnon kehotuksesta sivullisen tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin päätöksen antamisesta 45 §:ssä tarkoitetussa asiassa. Verohallinnon olisi annettava päätös veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräajan jatkamisesta. Päätökseen ei 45 §:n mukaan voisi hakea erikseen muutosta. 

53 §.Päätös verovelvollisen pyynnöstä. Pykälässä säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta antaa verovelvollisen pyynnöstä muutoksenhakukelpoinen päätös tilanteessa, jossa Verohallinto ei hyväksy verovelvollisen hakemusta siirtyä soveltamaan pidempää verokautta. Lisäksi päätös olisi pyynnöstä annettava silloin, kun Verohallinto muutoin kuin verovelvollisen antaman ilmoituksen perusteella toteaisi, etteivät pidennetyn verokauden soveltamisedellytykset enää täyty. Säännös vastaisi tältä osin arvonlisäverolain 162 c §:n 6 momenttia ja ennakkoperintälain 33 §:n 6 momenttia. 

54 §.Päätös Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä. Pykälässä säädettäisiin, että Verohallinnon olisi annettava Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä muutoksenhakukelpoinen päätös, jos oikeudenvalvontayksikkö katsoo, että verovelvolliselle olisi määrättävä veroa, sen viivästysseuraamusta tai muuta seuraamusta, kuten veronkorotusta tai tämän lain 39 §:ssä säädettyä laiminlyöntimaksua. Pykälä vastaisi osin arvonlisäverolain 185 §:ää. Laiminlyöntimaksun ja myöhästymismaksun osalta säännös olisi uusi. 

Jos päätöksen antaminen edellyttäisi selvitysten hankkimista verovelvolliselta, verovelvollinen tulisi tässä yhteydessä tietoiseksi päätöksen antamisesta. 

55 §.Päätöksen sisältö. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä seikoista, joiden tulisi käydä ilmi päätöksestä. Kirjallisesta päätöksestä olisi käytävä ilmi päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen, verovelvollisen yksilöintitiedot, päätöksen perustelut ja tieto siitä, miten asia on ratkaistu. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 219 a §:n ja ennakkoperintälain 7a §:n säännöksiä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusteluvelvollisuutta koskevasta poikkeuksesta, jonka mukaan perustelut voitaisiin jättää esittämättä silloin, kun perusteleminen olisi ilmeisen tarpeetonta. 

Perustelujen tarpeellisuutta voitaisiin arvioida tapauskohtaisesti verovelvollisen oikeusturvan ja tiedontarpeen kannalta. Ilmeisen tarpeettomina perusteluja voitaisiin pitää esimerkiksi silloin, kun verovelvollisen tekemä vaatimus on selvästi hyväksyttävissä tai kun viranomainen korjaa päätöksellä olleen selvän virheen viran puolesta verovelvollisen hyväksi. Säännös mahdollistaisi myös sen, että luonteeltaan puhtaasti teknisissä päätöksissä ei olisi tarvetta perustella päätöstä, vaan esimerkiksi pykäläviittaus olisi riittävä. Säännös olisi poikkeus hallintolakiin, mutta se vastaisi voimassa olevan ennakkoperintälain 7 a §:n 2 momenttia ja verotusmenettelylain 26 b §:n 3 momenttia. Arvonlisäverolaissa, eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa, ennakkoperintälakia viittaussäännösten perusteella sovellettavissa laeissa ja arpajaisverolaissa ei ole nykyisin nimenomaista säännöstä päätöksen perustelematta jättämisestä. 

Pykälän 3 momentin mukaan tämän lain nojalla annettujen päätösten ja muiden asiakirjojen allekirjoittamatta jättämisestä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. 

56 §.Tiedoksi antaminen verovelvolliselle. Pykälässä säädettäisiin tämän lain soveltamisalaan kuuluvia veroja, veronkorotusta, myöhästymismaksua ja laiminlyöntimaksua koskevien päätösten ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta. Eri verolaeissa säädetään nykyisin verotusta koskevien päätösten tiedoksiannosta siltä osin kuin sääntely poikkeaa hallintolaista. Muulla asiakirjalla tarkoitetaan muita asian käsittelyyn vaikuttavia asiakirjoja, kuten kuulemiskirjeitä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, kenelle päätös tai asiakirja annettaisiin tiedoksi. Lisäksi säädettäisiin tiedoksiantomenettelystä niissä tilanteissa, joissa verovelvollisella on edustaja. Päätös tai asiakirja annetaan lähtökohtaisesti tiedoksi verovelvolliselle. Tiedoksianto toimitettaisiin verovelvollisen edustajalle ainoastaan silloin, kun edustaja hoitaa verovelvollisen puolesta hänen veroasioitaan ja tästä on ilmoitettu Verohallinnolle. Tällainen ilmoitus voi olla pysyväisluontoinen, Verohallinnon asiakasrekisteriin merkittävä ilmoitus siitä, että esimerkiksi edunvalvoja, tilitoimisto tai asianajotoimisto hoitaa kaikki verovelvollisen veroasiat, taikka kertaluonteinen ilmoitus siitä, että esimerkiksi asianajotoimisto toimii verovelvollisen asiamiehenä tietyn muutoksenhakuasian osalta. 

Pykälään 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi verotusmenettelylain 26 c §:n 2 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan yhteisölle, yhteisetuudelle ja yhtymälle toimitettava todisteellinen tiedoksianto toimitettaisiin tavallisen tiedoksiannon tapaan sen ilmoittamaan osoitteeseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sellaisen Verohallinnon tai verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen tiedoksi antamisesta, jonka tiedoksisaannista alkaisi kulua muutoksenhakuaika sekä muiden tämän lain nojalla annettavien Verohallinnon asiakirjojen tiedoksiannosta. Säännöksen perusteella päätös voitaisiin antaa tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttämättä siten kuin hallintolain 59 §:ssä säädetään. 

Ehdotettu menettely poikkeaisi yleisestä tiedoksiantoa koskevasta menettelystä, koska lähtökohtaisesti päätös, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua jokin määräaika, kuten muutoksenhakuaika, on annettava hallintolain mukaan tiedoksi todisteellisesti. Verotusta koskevassa lainsäädännössä on kuitenkin nykyisin säädetty laajasti siitä, että päätös voidaan antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös niissä tilanteissa, joissa päätöksen tiedoksisaannista alkaa kulua lyhyt, esimerkiksi 60 päivän muutoksenhakuaika. Ehdotetulla säännöksellä pyritään turvaamaan verotusmenettelyn toimivuus. Ehdotettu sääntely vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä. 

Päätös katsottaisiin saadun tiedoksi seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu postin kuljetettavaksi. Tästä poikettaisiin, jos verovelvollinen esittäisi selvityksen siitä, että hän on tosiasiassa saanut päätöksen tiedoksi vasta tämän jälkeen. Tällainen tilanne voisi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun henkilö on matkoilla tai hän ei muusta syystä ole ollut postitse tavoitettavissa. Selvittämisvelvollisuus myöhemmästä tiedoksisaannista olisi siten verovelvollisella. Näyttökynnystä päätöksen seitsemän päivää myöhemmästä tosiasiallisesta tiedoksisaantihetkestä ei pitäisi asettaa liian korkeaksi. 

Pykälän 4 momentin mukaan myöhästymismaksua koskeva päätös sekä päätös, jolla arvioverotusta koskeva päätös poistetaan, merkitään veronkantolain 14 §:ssä tarkoitettuun yhteenvetoon. Nämä päätökset annetaan tiedoksi siten kuin yhteenvedon tiedoksiannosta säädettäisiin veronkantolaissa. 

57 §.Tiedoksi antaminen Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle. Pykälän mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle päätös annetaan tiedoksi siten, että oikeudenvalvontayksikölle varataan tilaisuus tutustua verotusasiakirjoihin, jollei muualla verolainsäädännössä toisin säädetä. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 193 b §:ää ja verotusmenettelylain 26 d §:ää. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta säädettäisiin 7 §:ssä. 

Ennakkoperintälaissa ei ole nimenomaista säännöstä päätöksen tiedoksiannosta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle. Käytännössä tiedoksiannossa on noudatettu vastaavaa menettelyä kuin tuloverotuksen päätösten tiedoksiannossa. Ehdotettu säännös ei siten muuttaisi nykytilaa. 

10 luku. Muutoksenhaku

58 §.Oikaisuviranomainen. Oikaisuvaatimusmenettely olisi yleinen kaikkien verolajien ensiasteen muutoksenhakukeino, ja se koskisi siten myös kaikkia tässä laissa tarkoitettuja päätöksiä, ei kuitenkaan ennakkoratkaisuja. 

Pykälässä säädettäisiin, että verotuksen oikaisulautakunta ratkaisisi päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset. Verohallinto voisi kuitenkin ratkaista oikaisuvaatimuksen silloin, kun esitetty vaatimus hyväksytään, jos muutoksenhakijana on muu kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 61 §:n 1 momentin säännöstä. 

59 §.Oikeus muutoksenhakuun. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta tässä laissa tarkoitettuun Verohallinnon päätökseen voisi hakea verovelvollinen, veron suorittamisesta vastuussa oleva sekä muu asianomaisen verolain mukaan muutoksenhakuun oikeutettu. Asianomaisiin verolakeihin sisältyisi muutoksenhakuoikeutta täydentäviä erityissäännöksiä, kuten arvonlisäveron ulkomaalaispalautuksen hakijaa koskeva säännös. Tässä laissa tarkoitettuna päätöksenä pidettäisiin päätöstä, joka on tehty tämän lain tai tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa veroa koskevan lain nojalla. Myös myöhästymismaksua koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta tämän säännöksen mukaisesti. Jäljempänä 62 §:ssä säädettäisiin erikseen eräitä Verohallinnon päätöksiä koskevasta muutoksenhausta. 

Pykälän 2 momentin mukaan veronsaajan puolesta muutoksenhakuoikeus olisi Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä. 

60 §.Oikaisuvaatimus. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta olisi haettava verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Muutosta ei voitaisi hakea, jos asia olisi valitukseen annetulla päätöksellä jo ratkaistu. 

Pykälän 2 momentin mukaan oikaisuvaatimus olisi toimitettava määräajassa Verohallinnolle. 

Pykälän 3 momentin mukaan vaatimus olisi käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Esityksellä varmistettaisiin oikaisuvaatimusten viivytyksetön käsittely verotusta koskevassa oikaisuvaatimusmenettelyssä. Menettely vastaisi nykyistä oikaisuvaatimusmenettelyä koskevaa sääntelyä. 

Pykälän 4 momentissa viitattaisiin ennakkoratkaisua koskevan muutoksenhaun osalta 64 §:ään. Ennakkoratkaisuun ei saisi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella, vaan muutosta haettaisiin valittamalla hallinto-oikeuteen. 

61 §.Oikaisuvaatimuksen määräaika. Pykälän 1 momentin mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erityisestä 60 päivän määräajasta. Säännöstä sovellettaisiin tilanteessa, jossa vero olisi määrätty tai päätös oikaistu 44 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan lopussa tai jossa päätös olisi tehty erityissäännöksen perusteella kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen. Tällöin oikaisuvaatimus voitaisiin tehdä 1 momentissa säädetyn määräajan estämättä kuitenkin aina 60 päivän kuluessa päivästä, jona verovelvollinen olisi saanut päätöksestä tiedon. Päätöksen tiedoksi antamisesta säädettäisiin 56 §:ssä. Päätös voitaisiin antaa tiedoksi hallintolain 59 §:n mukaisesti saantitodistusmenettelyä käyttämättä, jolloin se katsottaisiin saadun tiedoksi seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu postin kuljetettavaksi, jollei muuta näytettäisi. Käytännössä veron määräämisajan tai päätöksen oikaisuajan lopussa tehdyt päätökset annettaisiin kuitenkin aina tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttäen, mikä vastaisi Verohallinnon nykyistä käytäntöä. 

Pykälän 3 momentin mukaan oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika olisi 60 päivää, ja se laskettaisiin Verohallinnon päätöksen tekemisestä. 

62 §.Eräitä Verohallinnon päätöksiä koskeva muutoksenhaku. Pykälään ehdotetaan koottavaksi säännökset muutoksenhausta Verohallinnon päätöksiin, jotka koskevat verovelvolliseksi rekisteröintiä, tiedonantovelvollisuutta, laiminlyöntimaksua ja ilmoitusjakson pituutta. Säännös vastaisi rakenteeltaan ehdotettua verotusmenettelylain 65 a §:ää. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta rekisteröintiä koskevaan päätökseen. Tällaisia päätöksiä ovat muun ohessa arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröintiä ja ennakkoperintärekisteröintiä koskevat muutoksenhakukelpoiset päätökset. Muutosta voisivat hakea rekisteröimistä koskevaa päätöstä pyytänyt verovelvollinen, muu muutoksenhakuun oikeutettu ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Suorituksen maksajan työnantajaksi rekisteröintiä koskevaan asiaan ei kuitenkaan saisi hakea muutosta. Säännös vastaisi tältä osin nykyisen ennakkoperintälain 51 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevaan päätökseen. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa luottolaitos kieltäytyy antamasta arvonlisäverovelvollista koskevia verotuksessa tarpeellisia tilitietoja. Tällöin luottolaitokselle annettaisiin muutoksenhakukelpoinen kehotus antaa kysymyksessä olevat tiedot. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 170 §:n 4 momentin säännöstä ja verotusmenettelylain 23 a §:ää. Momentissa säädettäisiin myös muutoksenhausta tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin johdosta määrättävään laiminlyöntimaksuun. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin 31 §:n nojalla, jossa viitataan verotusmenettelylain 22 a §:ään. Viimeksi mainitussa säännöksessä säädetään laiminlyöntimaksusta. Tiedonantovelvollinen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö saisivat hakea muutosta tällaiseen päätökseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta 39 §:ssä tarkoitettuun laiminlyöntimaksua koskevaan päätökseen. Tällaiset päätökset kohdistuisivat sellaisiin laiminlyönteihin, joihin ei pääsääntöisesti liity veron ilmoittamista. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta verokauden pituutta koskeviin lain 52 §:n 2 momentin ja 53 §:n mukaisiin päätöksiin. Muutoksenhakuun oikeutettuja olisivat 59 §:n mukaisesti verovelvollinen, muu muutoksenhakuun oikeutettu, veron suorittamisesta vastuussa oleva sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. 

Pykälän 5 momentin mukaan kaikkiin edellä mainittuihin päätöksiin haettaisiin muutosta verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus olisi tehtävä 60 päivän kuluessa siitä, kun hakija on saanut päätöksestä tiedon. Päätös voitaisiin antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona siten kuin 56 §:ssä säädettäisiin. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön määräaika laskettaisiin päätöksen tekemisestä. 

Muutoksenhakumenettelyyn sovellettaisiin tämän luvun säännöksiä. Muutosta haettaisiin siten verotuksen oikaisulautakunnalta. Verohallinto voisi kuitenkin ratkaista verovelvollisen tai muun hakijan tekemän oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin esitetty vaatimus hyväksyttäisiin kokonaan. Tällaisesta päätöksestä Verosaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin tässä laissa säädetään. 

63 §.Oikaisulautakunnan päätökseen liitettävä valitusosoitus. Pykälän 1 momentin mukaan oikaisulautakunnan päätökseen olisi liitettävä hallintolain 47 §:ssä tarkoitettu valitusosoitus, josta ilmenisi, miten ratkaisuun tyytymättömän on meneteltävä saattaakseen asian hallinto-oikeuden tutkittavaksi tai hakeakseen muutosta tämän lain 68 §:n mukaisella ennakkopäätösvalituksella. Oikaisulautakunnan päätökseen liitettävän valitusosoituksen tulisi siten sisältää hallintolain 47 §:ssä tarkoitetut tiedot tämän lain 64 §:ssä tarkoitetun valituksen ja 68 §:ssä tarkoitetun ennakkopäätösvalituksen osalta. 

Pykälän 2 momentin mukaan valitusosoituksessa olisi myös selostettava ennakkopäätösvalitusta koskeva menettely pääpiirteittäin. Näin varmistettaisiin, että ennakkopäätösvalitusta koskevan lupahakemuksen tekijä tietäisi ja ymmärtäisi menettelyn luonteen ja suostumuksen antaja tietäisi ja ymmärtäisi suostumuksen merkityksen. 

64 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinnon antamaan ennakkoratkaisuun tai oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä verovelvollisen kotikunta Verohallinnon päätöstä tehtäessä on ollut. Ennakkoratkaisuun haettaisiin ensivaiheessa muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutosta saisivat hakea verovelvollinen tai muu 59 ja 62 §:ssä tarkoitettu muutoksenhakuun oikeutettu. 

Verovelvollisen kotipaikka sinä ajankohtana, jona oikaisulautakunnan päätös tehdään, ei olisi merkityksellinen, vaan toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi alkuperäisen Verohallinnon päätöksen tekohetken mukaan. Jos veron määräämistä koskeva päätös koskisi esimerkiksi ennakkoperinnässä useita verokausia ja suorituksen maksajan kotikunta olisi vaihdellut, toimivaltainen hallinto-oikeus olisi tässäkin tilanteessa kaikkien verokausien osalta se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiiriin suorituksen maksajan kotikunta kuului sinä ajankohtana, jolloin Verohallinto teki veron määräämistä koskevan päätöksen. 

Pykälän 2 momentin mukaan arvonlisäveroa ja vakuutusmaksuveroa koskevasta päätöksestä haettaisiin kuitenkin nykyiseen tapaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Vastaavasti arvonlisäveroon tai vakuutusmaksuveroon liittyvään myöhästymismaksua tai veronkorotusta koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos mikään hallinto-oikeus ei olisi toimivaltainen käsittelemään valitusta, muutosta haettaisiin valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. 

Pykälän 4 momentin mukaan Verohallinnon päätökseen, jolla on päätetty olla antamatta ennakkoratkaisua, ei nykyiseen tapaan kuitenkaan voisi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella eikä valittamalla. 

Pykälän 5 momentin mukaan ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä hallinto-oikeudessa kiireellisenä. Sääntely vastaisi nykytilaa. 

65 §.Valitusaika. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeuteen tehtävän valituksen määräajasta. Valitusta koskeva määräaika lyhenisi merkittävästi, mutta samalla määräaika muuttuisi vastaamaan paremmin hallintolainkäyttölain yleistä valitusaikaa, joka on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. 

Pykälän 1 momentin mukaan valitus hallinto-oikeuteen olisi tehtävä 60 päivän kuluessa oikaisulautakunnan päätöksen tiedoksisaannista. Päätös voitaisiin antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona siten kuin 56 §:n 3 momentissa säädettäisiin. Yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaan oikaisuvaatimukseen annettu päätös annettaisiin tiedoksi verovelvollisen asiamiehelle silloin, kun asiamiehen osoite on oikaisuvaatimuksessa ilmoitettu prosessiosoitteeksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan ennakkoratkaisua koskeva valitusaika olisi 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista, mikä vastaa voimassa olevaa sääntelyä. 

Pykälän 3 momentin mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika laskettaisiin oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tekemisestä, mikä vastaa voimassa olevaa sääntelyä. 

66 §.Kuuleminen valitusta käsiteltäessä. Pykälän 1 momentin mukaan hallintotuomioistuimen olisi varattava verovelvolliselle ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tilaisuus vastineen antamiseen toisen osapuolen tekemän valituksen johdosta. Lisäksi olisi tarvittaessa varattava muutoksenhakijalle tilaisuus vastaselityksen antamiseen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että hallintotuomioistuin voisi ratkaista valituksen kuulematta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikköä, jos veron määrä voisi verovelvollisen vaatimuksesta muuttua enintään 6 000 euroa, eikä asia olisi tulkinnanvarainen tai epäselvä. Säännös täydentäisi hallintolainkäyttölain 34 §:ssä säädettyjä edellytyksiä. 

67 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälän 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muutosta saisivat hakea verovelvollinen tai muu 59 ja 62 §:ssä tarkoitettu muutoksenhakuun oikeutettu. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verotusmenettelylain 71 §:n säännösten noudattamisesta valitettaessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusaika hallinto-oikeuden ennakkoratkaisua koskevasta päätöksestä olisi nykyiseen tapaan kuitenkin 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. 

Pykälän 3 momentin mukaan ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiireellisenä. Sääntely vastaa nykytilaa. 

68 §.Ennakkopäätösvalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälässä säädettäisiin, että ennakkopäätösvalitusta koskevassa menettelyssä noudatettaisiin verotusmenettelylain 71 a—71 d §:n säännöksiä. 

69 §.Muutoksenhaku rekisteröintiä koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rekisteröintiä koskevan muutoksenhakuasian kiireellisestä käsittelystä. Rekisteröintiä koskeva muutoksenhaku olisi käsiteltävä Verohallinnossa, verotuksen oikaisulautakunnassa, hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiireellisenä. Tämä olisi perusteltua, koska rekisteröintiä koskevalla ratkaisulla on usein keskeinen merkitys verovelvollisen yritystoiminnalle. 

Jos muutoksenhakuviranomainen muuttaisi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhaun johdosta rekisteröintiä koskevaa päätöstä, 2 momentin mukaan sen olisi samalla määrättävä ajankohta, josta alkaen ratkaisua olisi sovellettava. Säännös vastaisi arvonlisäverolain 202 §:ää. 

70 §.Äänestys. Jos asia ratkaistaisiin verotuksen oikaisulautakunnassa, hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa äänestäen, päätökseksi tulisi se mielipide, jota useampi on kannattanut. Jos äänet jakautuisivat tasan, päätökseksi tulisi se mielipide, joka olisi verovelvolliselle edullisempi, tai jollei tätä perustetta voitaisi soveltaa, se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 74 §:ää ja arvonlisäverolain 208 §:ää. 

71 §.Erityissäännöksiä muutoksenhausta ja muutoksenhaun johdosta tehtävistä muutoksista. Pykälän 1 momentin mukaan verovelvollinen ja muu verosta vastuussa oleva olisi muutoksenhausta huolimatta velvollinen maksamaan määrätyn veron, sen viivästysseuraamuksen tai muun seuraamuksen. 

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin niistä muutoksista, jotka Verohallinnon on tehtävä muutoksenhakuviranomaisen päätöksen johdosta. Nämä muutokset toteutettaisiin siten kuin 74 §:ssä säädetään. 

72 §.Oikeudenkäyntikulut. Pykälän mukaan oikeudenkäyntikulujen korvauksesta säädetään hallintolainkäyttölain 13 luvussa. Hallintolainkäyttölain sääntely koskee vain tuomioistuinmenettelyssä syntyneitä kuluja. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 92 §:n ja arvonlisäverolain 207 §:n sääntelyä. Käsittelyyn oikaisulautakunnassa sovelletaan hallintolakia, jolloin oikaisuvaatimusvaiheessa syntyneet kulut eivät voi tulla korvattaviksi. 

73 §.Seurannaismuutos. Pykälässä säädettäisiin seurannaismuutoksesta. Sääntely vastaisi eräin tarkennuksin nykyistä arvonlisäverolain 204 §:ää. Muissa tämän lain soveltamisalaan kuuluvissa verolaeissa ei ole nimenomaisia seurannaismuutosta koskevia säännöksiä, joten mahdollisuus seurannaismuutoksen tekemiseen laajenisi koskemaan kaikkia tämän lain mukaisia veroja. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin seurannaismuutoksesta tilanteissa, joissa verovelvollisen jonkin verokauden verotukseen tehty muutos johtaisi siihen, että saman verovelvollisen toisen verokauden suoritettavan tai vähennettävän veron määrä muuttuisi. Tällöin Verohallinto muuttaisi viimeksi mainitulta verokaudelta suoritettavan tai vähennettävän veron määrää muutosta vastaavasti. Säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin siten, että seurannaismuutos voisi kohdistua myös samaan verokauteen. 

Seurannaismuutoksen aiheuttava muutos voisi johtua Verohallinnon tekemästä päätöksestä, kuten verotarkastuksen perusteella tehdystä veron määräämistä tai palauttamista koskevasta päätöksestä. Vastaava tilanne voi syntyä muutoksenhakuviranomaisen päätöksen seurauksena. Jos kysymys olisi siis tilanteesta, jossa tehty päätös vaikuttaisi suoraan ja ilman erillistä harkintaa saman tai toisen verokauden veron määrään, verokauden verotusta voitaisiin muuttaa verovelvollisen eduksi tai vahingoksi, vaikka veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräajat olisivat päättyneet. 

Seurannaismuutoksen perusteena voisi nykytilasta poiketen olla verovelvollisen antama veroilmoitus tai oikaisuilmoitus. Jos verovelvollinen esimerkiksi ilmoittaisi virheen korjaamiselle 25 §:ssä säädetyn määräajan lopussa lisää suoritettavaa veroa, ja tämä muuttaisi verovelvollisen eduksi suoraan sellaisen verokauden veron määrää, jonka osalta 44 §:ssä säädetty veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräaika olisi kulunut umpeen, Verohallinto määräisi verovelvollisen selvityksen perusteella veron oikeamääräiseksi verovelvollisen eduksi. Säännöstä sovellettaisiin myös tilanteessa, jossa verovelvollinen antaisi 25 §:ssä säädetyn määräajan lopussa oikaisuilmoituksen, mikä aiheuttaisi suoraan muutoksen verovelvollisen vahingoksi aikaisempaan verokauteen. Tällöin Verohallinto määräisi aikaisemmalle verokaudelle veroa maksettavaksi seurannaismuutoksena, vaikka 44 §:ssä säädetty määräaika olisikin kulunut umpeen. Samanlainen tilanne voisi syntyä, jos verovelvollinen antaisi ensimmäisen veroilmoituksen vasta määräajan lopussa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seurannaismuutoksesta tilanteessa, jossa toisen verovelvollisen veron määrä on vastaavasta syystä kuin 1 momentissa muuttunut toisen verovelvollisen veron määrään vaikuttavalla tavalla. Esimerkiksi arvonlisäverotuksessa toiseen verovelvolliseen kohdistuvana seurannaismuutosta koskevaa säännöstä voidaan soveltaa, kuten nykyisinkin, tilanteessa, jossa myyjän verotusta muutetaan sen vuoksi, että hän on aiheetta suorittanut veroa myynnistään ja ostaja on tämän johdosta tehnyt ostosta aiheettoman vähennyksen. Tällöin myyjälle palautetaan veroa, minkä seurauksena ostajan verotusta oikaistaan seurannaismuutoksena.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin seurannaismuutoksesta tilanteessa, jossa verovelvollisen tämän lain tai muun lain mukaisessa toisen verolajin verotuksessa tehty muutos vaikuttaisi jonkin tämän lain soveltamisalaan kuuluvan toisen verolajin veron määrään. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 75 §:n 3 momentin säännöstä. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi, kuten seurannaismuutos muutoinkin, että toisen verolajin veroon tehty muutos vaikuttaisi suoraan tämän lain soveltamisalaan kuuluvan verolajin veron määrää. 

Pykälän 3 momentin soveltaminen tulisi kysymykseen esimerkiksi tilanteessa, jossa suorituksen maksaja ei ole toimittanut ennakonpidätystä eikä perinyt lähdeveroa maksamastaan suorituksesta. Tällöin Verohallinto määräisi suorituksesta johtuvan, toimittamatta jätetyn ennakonpidätyksen suorituksen maksajan maksettavaksi. Jos myöhemmin muutoksenhakuvaiheessa todettaisiin, että suorituksesta olisikin tullut periä ennakonpidätyksen asemesta lähdevero, muutokset suorituksen maksajan verotukseen voitaisiin tällöin tehdä eli lähdevero voitaisiin määrätä seurannaismuutoksena, vaikka tässä laissa säädetty lähdeveron määräämisen määräaika olisi jo kulunut umpeen. Tältä osin oikeustila muuttuisi siitä, miten sitä on oikeuskäytännössä tulkittu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 2014:25. Mainitun ratkaisun mukaan lähdeveron ja ennakonpidätyksen maksuunpanon määräaikoja oli tarkasteltava itsenäisesti eri verolakien säännöksiä noudattaen, minkä vuoksi muutoksenhaussa oikeaksi katsottua veroa ei voitu enää määräajan päättymisen jälkeen maksuunpanna.  

Vastaavasti kuin verotusmenettelylain 75 §:n 3 momenttia sovelletaan perintö- ja lahjaverotuksen ja luovutusvoittoverotuksen välillä, tämän pykälän 3 momenttia sovellettaisiin suorituksen maksajan ennakkoperintälain 13 §:n ja arvonlisäverolain 1 §:n 4 momentin sekä tuloverolain 22 ja 23 §:n ja arvonlisäverolain 4 §:n välillä. Kysymys voisi siten olla esimerkiksi tilanteesta, jossa suoritus on alun perin laskutettu arvonlisäverollisena työkorvauksena. Verotuksessa katsotaan kuitenkin, että suoritusta on pidettävä palkkana. Tämän jälkeen suorituksen maksajan ennakkoperintää koskevan muutoksenhaun johdosta todetaan, että kysymys ei ole palkasta, vaan suorituksen saajan elinkeinotoiminnan tulona verotettavasta työkorvauksesta. Suorituksen maksajan ennakkoperintää koskevan päätöksen johdosta suorituksen maksajan arvonlisäverotusta oikaistaan siten, että aiheettoman ostovähennyksen vuoksi verotuksessa määrätty arvonlisävero poistetaan. Kun otetaan huomioon myös pykälän 2 momentin säännös, suorituksen saajan arvonlisäverotusta voitaisiin samalla muuttaa tätä muutosta vastaavasti määräämällä suorituksen saajalle aikaisemmassa vaiheessa poistettu arvonlisävero. Sen sijaan 2 momentin nojalla suorituksen saajan tuloverotusta, jossa suoritus on katsottu palkaksi, ei muutettaisi suorituksen maksajan muutoksenhaun johdosta seurannaismuutoksin, koska tulon luonnehdinta suorituksen maksajan verotuksessa ei lain mukaan vaikuta edellä mainittujen lakiviittausten kaltaisesti suoraan tulon luonnehdintaan suorituksen saajan tuloverotuksessa. Suorituksen saajan tuloverotusta voitaisiin kuitenkin tässä tilanteessa muuttaa hänen arvonlisäverotukseensa tehdyn seurannaismuutoksen johdosta verotusmenettelylain 75 §:n 3 momentin nojalla siten, että suoritus katsotaan työkorvaukseksi.  

Pykälän 4 momentin mukaan pykälän 2 momentin soveltaminen toisen verovelvollisen eduksi edellyttäisi sitä, että tämä toinen verovelvollinen tekisi asiaa koskevan vaatimuksen, käytännössä veron palauttamista koskevan hakemuksen. Tämä vastaisi nykyistä menettelyä arvonlisäverotuksessa. Menettely olisi perusteltua sen vuoksi, että Verohallinto ei aina voi tietää sitä, onko ensin tehdyllä muutoksella vaikutusta toisen verovelvollisen suoritettavan veron määrään. Muutoin seurannaismuutokset tehdään, kuten nykyisinkin, viranomaisaloitteisesti. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, että seurannaismuutos voitaisiin jättää tekemättä, jos muutoksen tekeminen olisi erityisestä syystä kohtuutonta. Säännös vastaisi vakiintunutta verotuskäytäntöä. 

74 §.Muutosten toteuttaminen. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuviranomaisen tai Verohallinnon päätöksen perusteella uudelleen käsiteltävän asian, seurannaismuutoksen tai muutoksenhaun johdosta muiden verotukseen tehtävien muutosten toteuttamisesta. 

Pykälän 1 momentissa tarkoitetut muutokset verotukseen toteutettaisiin noudattaen, mitä veron määräämisestä ja päätöksen oikaisusta 40—41 §:ssä säädetään eli samaan tapaan kuin muutkin muutoksenhakuviranomaisen tekemät muutokset verotuspäätöksiin, kuten maksuunpanon oikaiseminen. Jos verovelvollinen olisi tehnyt 71 §:n 4 momentin mukaisesti vaatimuksen edukseen tehtävästä seurannaismuutoksesta, Verohallinto muuttaisi mainittuja säännöksiä soveltaen verovelvollisen verotusta. Jos Verohallinto ei tekisi seurannaismuutosta, se antaisi asiassa kielteisen muutoksenhakukelpoisen päätöksen. 

Uudelleen käsiteltävän asian toteuttamiseen ehdotetulla muutoksella olisi vaikutusta veron vanhentumisajan sekä korkojen laskentaan. Vanhentumisajan osalta muutos tarkoittaisi veron vanhentumista asian uudelleen käsittelemistilanteissa nopeammin kuin nykyään. Asian uudelleen käsittelyssä muodostuisi uusi viiden vuoden vanhentumisaika vain maksettavan veron korottuvalle erälle. Koronlaskentaan muutoksella ei olisi merkittävää vaikutusta. Muutoksen jälkeen korko laskettaisiin yhtenäisesti myös viivästyskorkojen osalta. Tällöin verovelvollisella ei olisi enää mahdollisuutta hyötyä siitä, että hän olisi maksanut alkuperäisen maksettavaksi määrätyn veron myöhässä, osittain tai ei lainkaan. 

Tehtyihin päätöksiin haettaisiin muutosta sen mukaan, mitä muutoksen hakemisesta veron määräämistä tai oikaisua koskevaan päätökseen 10 luvussa säädetään. Esimerkiksi jos uudelleenkäsittelyä koskeva päätös olisi tehty myöhemmin kuin kolmen vuoden kuluttua 4 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, eli muutoksenhaun määräajan päättymisen jälkeen, verovelvollisen olisi haettava muutosta päätökseen 60 päivän kuluessa uudelleenkäsittelyä koskevan päätöksen tiedoksisaannista. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnon olisi määrättävä, ellei erityisestä syystä muuta johtuisi, saatavan täytäntöönpano keskeytettäväksi siltä osin kuin muutoksenhakuviranomainen olisi kumonnut verotusta koskevan päätöksen ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Koska uudelleen käsittely toteutettaisiin siten kuin veron määräämisestä ja päätöksen oikaisusta säädetään, verotuksen kumoamisen johdosta mahdollisesti tehtyä ulosmittausta ei peruutettaisi. Tämän vuoksi säädettäisiin, että näissä tilanteissa Verohallinnon tulisi oma-aloitteisesti määrätä täytäntöönpano keskeytettäväksi. Uudelleen toimitettavassa verotuksessa ratkaistaisiin oikea veron määrä ja veron perintätoimet jatkuisivat sen jälkeen. Lähtökohtaisesti keskeytysmääräys olisi tehtävä, mutta keskeytysmääräys voitaisiin kuitenkin jättää tekemättä, jos siihen olisi erityisiä syitä, kuten tilanteessa, jossa vero olisi juuri vanhenemassa. Keskeyttämismääräys olisi tehtävä viipymättä sen jälkeen, kun muutoksenhakuviranomaisen päätös olisi annettu Verohallinnolle tiedoksi. Keskeytysmääräykseen sovellettaisiin muutoin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia. 

Pykälän 3 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetut muutokset voitaisiin tehdä, vaikka laissa säädetty veron määräämisen ja oikaisun määräaika olisi päättynyt taikka muut veron määräämisen tai oikaisun edellytykset puuttuisivat. 

75 §.Perustevalitus. Pykälässä säädettäisiin, että tässä laissa tarkoitettuihin asioihin ei sovellettaisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain perustevalitusta koskevaa sääntelyä. Nykyisinkään perustevalitus ei ole mahdollinen esimerkiksi arpajaisveroa, arvonlisäveroa, autoveroa, kiinteistöveroa ja valmisteveroa koskevissa asioissa. 

11 luku. Erinäiset säännökset

76 §.Veropetos ja verorikkomus. Pykälän 1 momentin mukaan rangaistus veropetoksesta säädetään rikoslain 29 luvun 1—3 §:ssä. 

Pykälän 2 momentin mukaan rangaistus verorikkomuksesta säädetään rikoslain 29 luvun 4 §:ssä. 

Pykälän 3 momentin mukaan Verohallinto voisi jättää 1 ja 2 momentin mukaisesta laiminlyönnistä rikosilmoituksen tekemättä, jos laiminlyönti on vähäinen. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 86 §:n 2 momenttia. 

77 §.Asiakirjojen tuhoutuminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että Verohallinnolle annettu veroilmoitus tai muu asiakirja olisi annettava uudelleen, jos veroilmoitus tai asiakirja olisi tuhoutunut. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnolla olisi oikeus antaa tarvittavia määräyksiä ilmoittamisvelvollisuuden uudelleen täyttämisestä ja veron määräämisestä tilanteissa, joissa veroilmoitus tai muita verotukseen liittyviä asiakirjoja tuhoutuu. Säännöksessä asiakirjalla tarkoitettaisiin myös sähköisiä tiedonsiirtovälineitä käyttäen annettuja veroilmoituksia ja muita asiakirjoja. Säännös koskisi myös asiakirjojen tuhoutumista sähköisen tiedonsiirron yhteydessä. 

78 §.Vastuu verosta. Pykälän 1 momentin mukaan verovastuusta säädettäisiin asianomaisissa verolaeissa ja veronkantolaissa, mikä vastaisi nykyistä sääntelyä. Veronkantolain 57 §:n säännöksiä sovellettaisiin silloin, kun vastuusta ei ole säännöksiä muualla laissa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verovastuun toteuttamisesta. Verovastuun toteuttamisesta, eli verovastuuseen määräämisestä ja muutoksenhausta verovastuuta koskevaan päätökseen silloin, kun vastuusta ei ole aikaisemmin verotusmenettelyn yhteydessä tehty päätöstä, säädettäisiin nykyiseen tapaan veronkantolaissa. Veronkantolakia sovelletaan nykyisin muun muassa ennakkoperintään ja arvonlisäverotukseen. Veronkantolain verovastuun toteuttamista koskeva sääntely koskisi kaikkia tämän lain soveltamisalaan kuuluvia veroja. 

79 §.Virka-apu. Pykälän mukaan aluehallintovirasto ja poliisi olisivat toimivaltansa puitteissa velvollisia antamaan vero- ja muutoksenhakuviranomaisille virka-apua. Säännös vastaisi arvonlisäverolain sääntelyä. 

Lakiin ei ehdoteta otettavaksi arvonlisäverolain 216 §:ää vastaavaa säännöstä aluehallintoviraston oikeudesta Verohallinnon esityksestä velvoittaa verovelvollinen uhkasakolla täyttämään ilmoittamis- tai asiakirjojen esittämisvelvollisuutensa. Säännöstä on nykyisin voitu soveltaa sekä veroilmoituksen että yhteenvetoilmoituksen laiminlyönteihin. Arvonlisäverolain uhkasakkosäännöstä ei ole tiettävästi sovellettu sen voimassaoloaikana kertaakaan, joten säännös ehdotetaan kumottavaksi. Verotusmenettelylain vastaava uhkasakkosäännös kumottiin laiminlyöntimaksun käyttöönoton yhteydessä. 

80 §.Allekirjoittaminen ja sähköinen asiointi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta allekirjoittaa veroilmoitus sekä muut Verohallinnolle toimitettavat ilmoitukset ja asiakirjat. Allekirjoitusvelvollisuus olisi edelleen tarpeen, koska verotilimenettelyssä verovelvollinen voisi saada veron palautuksena veroilmoituksella annettujen tietojen perusteella. Menettely vastaisi kumottavaksi ehdotetun verotililain sääntelyä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sähköisesti toimitettavien veroilmoitusten sekä muiden ilmoitusten ja asiakirjojen sähköisestä allekirjoittamisesta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle oikeus antaa tarkempia määräyksiä sähköisesti toimitettavien veroilmoitusten ja muiden ilmoitusten ja asiakirjojen toimittamistavoista. Säännökset vastaisivat voimassa olevia arvonlisäverolain, ennakkoperintälain ja verotililain säännöksiä. 

81 §.Todistus asiakirjan vastaanottamisesta. Pykälässä säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta antaa pyynnöstä todistus asiakirjan vastaanottamisesta. Pykälä vastaisi arvonlisäverolain 167 §:ää. Sääntely laajenisi koskemaan kaikkia tämän lain soveltamisalaan kuuluvia veroja. 

12 luku. Voimaantulo

82 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. 

Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulopäivänä ja sen jälkeen alkavien verokausien sekä lain voimaantulopäivän jälkeen päättyvän arvonlisäverotuksessa verokautena pidettävän poronhoitovuoden verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun. Muiden porotaloutta harjoittavien verovelvollisten verotuksessa sekä paliskuntaryhmän muussa verotuksessa kuin arvonlisäverotuksessa sovellettaisiin vastaavia lain siirtymäkauden säännöksiä kuin kalenterivuodesta poikkeavaan tilikauteen. 

Esimerkki: Paliskunta, jonka tilikausi alkaa 1.6.2016 ja joka päättyy 31.5.2017, antaa veroilmoituksen 15 päivää myöhässä. Myöhästymismaksua määrättäisiin tämän lain mukaan 45 euroa. Jos paliskunta laiminlöisi edellä mainitun ilmoittamisvelvollisuuden, vero ja veronkorotus määrättäisiin tämän lain mukaan. 

83 §.Siirtymäsäännökset. Siirtymäsäännöksissä säädettäisiin siitä, miten lakia sovelletaan ennen lain voimaantuloa päättyneiden verokausien verotusmenettelyyn. 

Pykälän 1 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa päättyneen verokauden verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, jollei jäljempänä toisin säädettäisi. Lain soveltaminen määräytyisi lähtökohtaisesti verokausittain, eikä merkitystä olisi sillä, milloin verokauden veroilmoitus annettaisiin. Myös muutoksenhaussa ennen lain voimaantuloa annettuun Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

Ennen lain voimaantuloa päättyneisiin verokausiin kohdistuvat veron määräämistoimet tehtäisiin noudattaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka veron määräämistä koskeva päätös tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen. Myös ennen lain voimaantuloa päättyneelle verokaudelle kohdistettavaa veroa koskevien laiminlyöntien seuraamuksiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Vastaavasti, jos veron määräämistä koskeva päätös on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, päätöksessä oleva laskuvirhe tai muu vastaava virhe oikaistaisiin noudattaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen antaa verokauden 10/2016 veroilmoituksen tammikuussa 2017. Myöhästymismaksu määrättäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Jos verovelvollinen antaa samalle verokaudelle myöhemmin oikaisuilmoituksen, myöhästymismaksun määrää oikaistaisiin vastaavasti lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. 

2) Verohallinto määrää helmikuussa 2017 verovelvollisen maksettavaksi arvonlisäveroa verokaudelle 11/2016. Veroa ja veronkorotusta määrättäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Voimaantulo- ja siirtymäsäännöksistä johtuen saman tilikauden aikana määräajat voisivat olla eripituiset. Lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen alkaneelta verokaudelta määräajat laskettaisiin 4 §:ssä säädetystä määräajasta ja aikaisemmilta verokausilta tilikauden päättymisestä. 

Esimerkki: Verovelvollisen tilikausi on 1.7.2016—30.6.2017 ja verokausi on kalenterikuukausi. Kohdekausilta 07—12/2016 määräajat laskettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan tilikauden päättymisestä eli 1.7.2017 alkaen. Verokausilta 01—06/2017 määräajat laskettaisiin uuden lain mukaan eli 1.1.2018 alkaen. Jos kysymyksessä olisi suorituksen maksajaan kohdistuva veron (ennakonpidätys) määrääminen, vero voitaisiin määrätä kohdekausilta 07—12/2016 vielä kuuden vuoden kuluessa vuoden 2016 päättymisestä eli viimeistään 31.12.2022. Verokausilta 01—06/2017 vero voitaisiin määrätä pääsääntöisesti kolmen vuoden kuluessa tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta eli viimeistään 31.12.2020. 

Säännös koskisi myös tilanteita, joissa Verohallinnossa on lain voimaan tullessa vireillä muutosverotusta, kuten veron määräämistä tai uudelleen käsittelyä koskeva asia. Vaikka tällainen asia ratkaistaisiin lain voimaantulon jälkeen, päätös tehtäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Jos muutoksenhakuviranomainen olisi lain voimaantulon jälkeen kumonnut ennen lain voimaantuloa päättyneeseen kohdekauteen kohdistuneen Verohallinnon päätöksen ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi, uudelleen käsittely tapahtuisi lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Myös tilanteessa, jossa muutoksenhakuviranomainen muuttaisi Verohallinnon päätöstä, veron määrään vaikuttavat muutokset tehtäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaussa lain voimaantulon jälkeen annettuun Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä myös tilanteissa, joissa lain voimaantulon jälkeen tehty Verohallinnon päätös koskisi ennen lain voimaantuloa päättynyttä verokautta. 

Esimerkit: 

1) Verohallinto on tehnyt verotarkastuksen perusteella lokakuussa 2016 verokauteen 04/2015 kohdistuvan arvonlisäveron määräämispäätöksen. Päätökseen liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan verovelvollinen voi hakea päätökseen muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta. Vaikka verovelvollinen hakisi muutosta tähän päätökseen vasta tämän lain tultua voimaan, muutoksenhaku tapahtuisi ennen lain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaan. Valitus käsiteltäisiin siten hallinto-oikeudessa eikä oikaisuvaatimuksena verotuksen oikaisulautakunnassa. Myös jatkovalitukseen hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

2) Verohallinto on verotarkastuksen perusteella tehnyt toukokuussa 2017 verokauteen 04/2016 kohdistuvan arvonlisäveron määräämispäätöksen. Päätös tehdään soveltaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tähän veron määräämistä koskevaan Verohallinnon päätökseen haettaisiin muutosta tämän lain säännösten mukaan. Päätökseen liitettävän muutoksenhakuohjeen mukaan verovelvollisen muutoksenhakuaika olisi kolme vuotta tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, aina kuitenkin vähintään 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Muutosta haettaisiin verotuksen oikaisulautakunnalta. Jos verovelvollinen osoittaisi valituksen hallinto-oikeudelle, hallinto-oikeus siirtäisi sen verotuksen oikaisulautakunnan käsiteltäväksi, koska päätös on tehty lain voimaantulon jälkeen. Myös valitukseen oikaisulautakunnasta hallinto-oikeuteen ja jatkovalitukseen hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. 

3) Verohallinto on verotarkastuksen perusteella tehnyt työnantajalle toukokuussa 2017 kohdekauteen 6/2012 kohdistuvan ennakkoperintälain 38 §:ssä tarkoitetun toimittamattoman ennakonpidätyksen maksuunpanon. Päätös on tehty soveltaen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Maksuunpano on voitu tehdä, koska määräaika on kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jolloin ennakonpidätys olisi tullut toimittaa. Tähän veron määräämistä koskevaan Verohallinnon päätökseen haettaisiin muutosta tämän lain säännösten mukaan. Päätökseen liitettävän muutoksenhakuohjeen mukaan työnantajan muutoksenhakuaika olisi kyseisen maksuunpanon osalta kolme vuotta tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, aina kuitenkin vähintään 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Työnantajan tilikausi on kalenterivuosi. Mainittu kolmen vuoden määräaika olisi tässä tapauksessa päättynyt 31.12.2015, joten työnantajan olisi haettava muutosta maksuunpanoa koskevaan päätökseen 60 päivän määräajassa päätöksen tiedoksisaamisesta. Muutosta haettaisiin verotuksen oikaisulautakunnalta. Myös valitukseen oikaisulautakunnasta hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. 

4) Työnantaja tekee kohdekautta 1/2015 koskevasta ennakkoperinnän maksuun-panopäätöksestä oikaisuvaatimuksen Verohallinnolle helmikuussa 2017. Verohallinto hyväksyy työnantajan oikaisuvaatimuksen maaliskuussa 2017. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hakee valittamalla muutosta oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen. Koska Verohallinnon päätöksellä tarkoitettaisiin siirtymäsäännöksessä alkuperäistä Verohallinnon tekemää ensiasteen hallintopäätöstä eikä muutoksenhakuprosessiin liittyvää oikaisuvaatimukseen annettua Verohallinnon tai verotuksen oikaisulautakunnan päätöstä, muutoksenhakuun sovellettaisiin kaikissa muutoksenhakuasteissa lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hakisi muutosta valittamalla vanhan lain säännösten mukaan. 

Pykälän 3 momentin mukaan lain voimaantulon jälkeen tehdyn päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan tämän lain säännöksiä. Lain 55 §:ssä säädettyä tiedoksiantomenettelyä sovellettaisiin siten myös päätöksiin, jotka on tehty lain voimaantulon jälkeen ja jotka koskevat ennen lain voimaantuloa päättyneitä verokausia. 

Pykälän 4 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa päättyneeltä verokaudelta liikaa maksettua veroa ei voisi vähentää lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen alkavilta verokausilta. Liikaa maksettua veroa ei voisi myöskään lain voimaantultua enää hakea tilikauden päätyttyä palautuksena takaisin. Ennen lain voimaantuloa päättyneen verokauden veroilmoituksessa oleva virhe tulisi tämän lain voimaantultua korjata antamalla kyseiseltä verokaudelta veroilmoituksen oikaisuilmoitus. Lain voimaan tullessa vireillä oleviin veroilmoituksessa olevan virheen korjausta koskeviin asioihin sovellettaisiin 1 momentin mukaisesti lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.  

Esimerkit: 

1) Kalenterikuukausimenettelyssä oleva arvonlisäverotuksessa verovelvollinen, jonka tilikausi on 1.7.2016—30.6.2017, on ilmoittanut maksettavan veron 2 000 euroa liian suurena lokakuulta 2016 antamallaan veroilmoituksella. Toukokuussa 2017 verovelvollinen havaitsee veroilmoituksessa olevan virheen ja korjaa sen antamalla lokakuulta 2016 veroilmoituksen oikaisuilmoituksen. Verovelvollinen ei voi korjata kyseistä virhettä vähentämällä kyseisen veron tilikauden aikana seuraavilta verokausilta eikä hakemalla veroa palautuksena tilikauden päätyttyä. 

2) Kalenterikuukausimenettelyssä oleva arvonlisäverotuksessa verovelvollinen, jonka tilikausi on 1.1.2015—31.12.2015, on ilmoittanut maksettavan veron 2 000 euroa liian suurena huhtikuulta 2015 antamallaan veroilmoituksella. Verovelvollinen havaitsee veroilmoituksessa olevan virheen joulukuussa 2016. Verovelvollinen jättää kyseistä veroa koskevan palautushakemuksen Verohallintoon 30.12.2016. Lain voimaan tullessa vireillä oleviin veroilmoituksessa olevan virheen korjausta koskeviin asioihin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Verovelvollinen voi siten korjata kyseisen virheen hakemalla veron palautuksena, koska asia on tullut vireille ennen lain voimaantuloa. 

Pykälän 5 momentin mukaan arvioimalla määrätyn veron poistamista koskevaan menettelyyn sovellettaisiin tämän lain säännöksiä, vaikka kyseessä olisi ennen lain voimaantuloa päättyneelle verokaudelle kohdistuva vero. Sääntely koskisi vain sitä menettelyä, jolla arvioverotusta koskeva päätös poistettaisiin. Sen sijaan laiminlyöntien seuraamukset määräytyisivät myös tässä tilanteessa lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Esimerkki: Kohdekauteen 09/2016 kohdistuvaan arvioverotukseen, joka suoritetaan maaliskuussa 2017, sovellettaisiin 1 momentin mukaisesti lain voimaan tullessa voimassa olleen lain säännöksiä. Jos verovelvollinen antaisi kohdekauden veroilmoituksen esimerkiksi huhtikuussa 2017, kohdekauden 09/2016 arvioverotusta koskeva päätös poistettaisiin tämän lain 43 §:n 3 momentissa säädetyssä menettelyssä. Laiminlyönnin seuraamukset määräytyisivät kuitenkin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Arvioidulle verolle määrättyä veronkorotusta oikaistaisiin samassa suhteessa kuin veron määrää. Jos verovelvollinen ilmoittaisi veroilmoituksella veroa enemmän kuin mitä Verohallinto on arvioinut, veronkorotusta ei poistettaisi, ja arvioitua veroa ylittävälle verolle määrättäisiin myöhästymismaksua. 

Pykälän 6 momentin mukaan verovelvollisen, joka on soveltanut kalenterikuukaudesta poikkeavaa verokautta, verokautena pidetään kyseistä verokautta, kunnes verokausi muuttuu tämän lain nojalla lyhyemmäksi verovelvollisen hakemuksen tai Verohallinnon päätöksen johdosta. 

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin verovelvollisen oikeudesta valita pidennetty verokausi lain voimaantulon yhteydessä. Momentin mukaan verovelvollisen, jonka verokautena voidaan hakemuksesta pitää lain 11 §:n 2 momentissa tai 12 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettua verokautta, verokautena pidetään kuitenkin lain voimaantulopäivästä lukien mainituissa lainkohdissa tarkoitettua pidempää verokautta edellyttäen, että verovelvollinen on tehnyt pidennettyä verokautta koskevan hakemuksen kolmen kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. 

Pykälän 8 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa tehtyihin 39 §:ssä tarkoitettuihin laiminlyönteihin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita verolajikohtaisia verorikkomuksia koskevia rangaistussäännöksiä. 

Pykälän 9 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa pyydettyihin sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien tietojen laiminlyöntiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksi. Tämän lain säännöksiä sivullisen tiedonantovelvollisuudesta ja sen laiminlyönnin seuraamuksista sovellettaisiin kuitenkin lain voimaantuloa edeltävään aikaan liittyviin tietoihin, jos tietoja on pyydetty tämän lain voimaantulon jälkeen.  

Pykälän 10 momentin mukaan lain voimaantulovuonna päättyvältä verokaudelta maksettava apteekkivero olisi maksettava viimeistään verokauden päättymisvuotta seuraavan kesäkuun yleisenä eräpäivänä. Lain voimaantulovuodelta maksettavan apteekkiveron maksamisen määräaika olisi siten poikkeuksellisesti verovuoden päättymistä seuraavan kesäkuun 12 päivänä. Siirtymäsäännöksellä helpotettaisiin ensimmäisen verovuoden apteekkiveron maksamiseen tarvittavan rahoituksen järjestämistä. Ilman siirtymäsäännöstä lain voimaantulovuodelta maksettava apteekkivero erääntyisi vain noin kolme kuukautta edelliseltä vuodelta määrättävän apteekkimaksun viimeisen erän erääntymisen jälkeen. 

1.2  Veronkantolaki

1 luku. Yleiset säännökset

1 §.Soveltamisala. Veronkantolain soveltamisalaan kuuluisivat pykälän 1 momentin mukaan nykyisen veronkantolain soveltamisalaan kuuluvien lakien mukaisten verojen lisäksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan kuuluvat verot. Säännöksiä sovellettaisiin kattavasti veronkannon eri toimintoihin, kuten verojen maksamiseen, palauttamiseen ja perintään. Veronkantolakia sovellettaisiin myös ennakkoperintälaissa ja arvonlisäverolaissa tarkoitettuihin veroihin siltäkin osin kuin ne eivät kuulu oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan, ellei asianomaisessa laissa toisin säädetä. Esimerkiksi maahantuonnin yhteydessä toimitettavan arvonlisäveron kannossa sovelletaan Tullia koskevia säännöksiä. 

Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin nykytilaa vastaavasti myös muiden verojen ja maksujen kannossa, jos niin erikseen säädetään. Viittaussäännöksiä, joiden nojalla veronkantolakia sovelletaan, on esimerkiksi kiinteistöverolain 28 §:ssä sekä perintö- ja lahjaverolain 52 §:ssä. Lisäksi muutkin veroja kantavat viranomaiset soveltavat veronkantolain säännöksiä viittaussäännösten nojalla. Metsänhoitomaksun kantoon ja tilittämiseen liittyvät tehtävät on siirretty Ahvenanmaan metsänhoitomaksua lukuun ottamatta pois Verohallinnolta 1 päivästä toukokuuta 2015 laeilla 1090/2013 ja 1091/2013. Ahvenanmaan metsänhoitomaksujen osalta veronkanto ja tilittäminen siirtyi Verohallinnolta 1 päivänä tammikuuta 2016 voimaan tulleella asetuksella 1285/2015. 

2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin veronkantomenettelyyn liittyvät keskeiset käsitteet. Määritelmät vastaisivat pääosin nykyisen veronkantolain määritelmiä. 

Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin, mitä verolla tarkoitetaan. Verolla tarkoitettaisiin ensinnäkin 1 §:n mukaisia veroja, maksuja ja muita suorituksia, jotka Verohallinto kantaa ja tilittää. Veron määritelmä vastaisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun asetuksen 1 §:ää. Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain mukainen veron käsite, jonka perusteella myös verosaatavien suora ulosottokelpoisuus asianomaisen lain 3 §:n nojalla määrittyy, on laaja. Veronkantolakiin esitetään otettavaksi yhtä laaja veron käsite, jonka perusteella Verohallinto voisi periä sekä varsinaisia veroja että muita veron luonteisia taikka veroihin rinnastettavia saataviaan. 

Veron käsite kattaisi kaikki suoritukset, jotka verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on velvollinen verolainsäädännön tai muun lainsäädännön perusteella suorittamaan Verohallinnolle. Tällaisia maksuvelvoitteita olisivat verojen ja veron luonteisten maksujen lisäksi lain nojalla laskettavat viivästysseuraamukset, verovelvollisuuteen liittyvien velvollisuuksien laiminlyömisen perusteella määrättävät seuraamukset, kuten veronkorotukset, myöhästymismaksu ja laiminlyöntimaksut, sekä muut mahdolliset taloudelliset vastuut, jotka verovelvolliselle voidaan määrätä. Lisäksi verolla tarkoitettaisiin sellaista ulkomaan veroa, joka vieraan valtion kanssa virka-avusta veroasioissa tehdyn sopimuksen (virka-apusopimus) tai keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta annetun lain (1526/2011) nojalla voidaan periä Suomessa. 

Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin, mitä verovelvollisella tarkoitetaan veronkannossa. Verovelvollisia olisivat kaikki sellaiset tahot, jotka verolainsäädännön tai muiden säännösten nojalla olisivat velvollisia suorittamaan Verohallinnolle 1 kohdassa tarkoitettuja veroja eli Verohallinnon kannettavaksi määrättyjä veroja, maksuja ja muita suorituksia. Mitä tässä laissa säädetään verovelvollisesta, sovellettaisiin siten muun muassa myös maksuvelvolliseen, lähdeveron perimiseen velvolliseen ja ennakonpidätysvelvolliseen. Pääsääntöisesti verovelvollisen käsitteeseen ei kuitenkaan kuuluisi verosta vastuuseen määrätty. Siltä osin kuin lain säännöksiä olisi tarkoitus soveltaa myös verosta vastuussa oleviin, asiasta säädettäisiin erikseen asianomaisissa pykälissä. 

Pykälän 3 kohdan mukaan veronkannolla tarkoitettaisiin toimenpiteitä, jotka kuuluvat verovarojen kantamiseen ja palauttamiseen. Näitä toimenpiteitä olisivat verovarojen kantamiseen ja palauttamiseen liittyvä maksuliike sekä verosuoritusten kirjaaminen verovelvollisen ja veronsaajan hyväksi. Lisäksi veronkannolla tarkoitettaisiin verovaroista pidettävää kirjanpitoa. Säännös vastaisi voimassa olevaa veronkantolakia sillä erolla, että perintää ei enää erikseen määriteltäisi osaksi veronkantoa. Tämä vastaisi Verohallinnosta annetun lain 2 §:ää, jonka mukaan Verohallinnon tehtävänä on muun muassa verojen ja maksujen kanto sekä perintä. 

Pykälän 4 kohdan mukaan veron perintä tarkoittaisi Veronhallinnon perintäkeinoja sekä muuta verovelkojen perintää tässä ja muussa laissa säädettyjä perintäkeinoja käyttäen. Veron perinnällä tarkoitettaisiin toimenpiteitä, joita joudutaan tekemään verojen kerryttämiseksi niiltä, jotka eivät maksa veroja oikea-aikaisesti. Verojen perinnällä tarkoitettaisiin nykytilaa vastaavasti Verohallinnon omia perintätoimia sekä Verohallinnon osallistumista velkojana menettelyihin, joissa turvataan saatavien kertymistä maksuvaikeuksissa olevilta velallisilta. Lisäksi perinnällä tarkoitettaisiin verojen perintää ulosottoa koskevan lainsäädännön nojalla. 

Pykälän 5 kohdan mukaan palautuksen käsitettä ehdotetaan laajennettavaksi siten, että kyse ei olisi vain veronpalautuksesta, vaan yleisemmin määrästä, jonka verovelvollinen olisi oikeutettu saamaan korkoineen takaisin Verohallinnolta. Tämän lisäksi palautuksella tarkoitettaisiin vieraasta valtiosta Suomeen siirrettyä veroa tai veron ennakkoa, jota ei ole käytetty verovelvollisen veron suoritukseksi. 

Palautus voisi perustua verovelvollisen oma-aloitteisia veroja koskevaan veroilmoitukseen tai oikaisuilmoitukseen, viranomaisen verotuspäätökseen tai muutoksenhaun perusteella tekemään päätökseen. Palautus voisi syntyä myös tilanteissa, joissa verovelvollinen tekee liikasuorituksen, tai jos maksu on muutoin tapahtunut erehdyksessä tai aiheettomasti. Palautus voisi myös olla palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa. Muun palautuksen kuin palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron palautuksen edellytyksenä on, että verovelvollinen on maksanut veron, jota palautetaan. Palautuksen määrä ei välttämättä olisi sama kuin verovelvolliselle konkreettisesti takaisin maksettava määrä, koska palautus voitaisiin käyttää Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi, ulosmitata verovelvollisen muiden velkojen suoritukseksi taikka kuitata muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. 

3 §.Toimivaltainen viranomainen. Pykälässä säädettäisiin, että veronkantolain mukaisissa tehtävissä toimivaltainen viranomainen olisi Verohallinto. Verohallinnosta annetun lain 2 §:ssä määritellään Verohallinnon tehtävät. Sen mukaan Verohallinnon tehtävänä on verotuksen toimittaminen, verovalvonta, verojen ja maksujen kanto, perintä ja tilitys sekä veronsaajien oikeudenvalvonta sen mukaan kuin erikseen säädetään. Kun jokin muu viranomainen, kuten Tulli, omaan lainsäädäntöönsä sisältyvän viittaussäännöksen nojalla soveltaa veronkantolakia, asianomainen viranomainen on tällöin veronkantoviranomainen. 

4 §.Yhdessä kannettavat verot. Pykälässä säädettäisiin nykyiseen tapaan, että valtionvero, kunnallisvero, kirkollisvero, vakuutetun sairausvakuutusmaksu ja henkilön yleisradiovero kannettaisiin yhdessä yhtenä verovuoteen kohdistuvana verona. Vastaavasti yhteisöjen tulo- ja yleisradiovero olisivat kannossa yksi verovuoteen kohdistuva vero. 

5 §.Verovarojen maksuliike. Säännös vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. Säännöstä tarkennettaisiin siten, että suoritukset olisi maksettava käyttäen tätä tarkoitusta varten olevia Verohallinnon tilejä. 

6 §.Kirjanpito verovaroista. Verovarojen kirjanpitoa koskeva pykälä vastaisi pääosin voimassa olevaa säännöstä. Nykyisin käytetty käsite kannettu korvattaisiin käsitteellä kertynyt, joka vastaisi paremmin kirjanpidollista käsitteistöä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että verovarojen kirjanpidon tulee sisältää tiedot kertyneistä ja palautetuista veroista sekä muista suorituksista. Momentin mukaan verovarojen kirjanpidosta on käytävä ilmi valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) ja valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämät tiedot samoin kuin veronsaajille tehtävien tilitysten edellyttämät tiedot. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnolla olisi nykyiseen tapaan mahdollisuus määrätä tarkemmin verovarojen kirjanpito- ja kirjaamismenettelystä. 

2 luku. Eräitä veroja koskevat erityissäännökset

7 §.Erityissäännösten soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan luvun säännöksiä sovellettaisiin ainoastaan niiden oma-aloitteisten verojen kantoon, jotka ilmoitetaan ja maksetaan siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Verotusmenettelylain 22 a §:n mukainen laiminlyöntimaksu on kuulunut nykyisin verotililain soveltamisalaan. Jatkossakin siihen sovellettaisiin samaa kantomenettelyä kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuihin veroihin. Kun laissa viitattaisiin tässä pykälässä tarkoitettuihin veroihin, sillä tarkoitettaisiin kaikkia 7 §:n soveltamisalaan kuuluvia veroja ja maksuja. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luvun soveltamisalan rajoituksista, jotka koskevat ennakkoperintälakiin, korkotulon lähdeverosta annettuun lakiin, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annettuun lakiin, arvonlisäverolakiin ja Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden projektivientirahaston, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta annettuun lakiin perustuvia veroja ja maksuja. Rajaus vastaisi asiasisällöltään pääosin nykyisen verotililain soveltamisalan rajausta. Tämän luvun säännöksiä sovellettaisiin nykyisten verotiliverojen lisäksi apteekkiveroon, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä säädettyyn laiminlyöntimaksuun, kaikkiin arvonlisäverolain 12 luvussa tarkoitettuihin palautuksiin ja arvonlisäverolain 147 §:n 2 momentin mukaiseen uuden kuljetusvälineen yhteisöhankinnasta suoritettavaan ostajan arvonlisäveroon. Soveltamisalaan kuuluisi siten hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron palauttaminen ulkomaiselle elinkeinoharjoittajalle, diplomaattiselle edustustolle, Euroopan unionille ja muille kansainvälisille järjestöille. Myös arvonlisäverolain 133 a ja 133 b §:ssä tarkoitettuihin palautuksiin sovellettaisiin erityissäännöksiä. 

Säännökset koskevat kyseisten verojen kantomenettelyä siltä osin kuin se poikkeaa kaikille veroille yhteisestä kantomenettelystä. 

Luvun säännöksiä ei sovellettaisi muihin oma-aloitteisiin veroihin, kuten varainsiirtoveroon. 

8 §.Maksun tai palautuksen käyttäminen verojen suoritukseksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että 7 §:ssä tarkoitettua veroa koskeva maksu tai palautus voitaisiin jatkossakin käyttää kyseisen veron suoritukseksi. Verolla tarkoitettaisiin myös laiminlyöntimaksua. Maksu käytettäisiin erääntymättömien verojen suoritukseksi kuitenkin aikaisintaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 32 ja 34 §:ssä tarkoitettuna eräpäivänä. Eräpäivänä veron suoritukseksi käytettäisiin joko verovelvollisen oma maksu tai 7 §:ssä tarkoitettua veroa koskeva palautus korkoineen. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa määriteltäisiin yleinen eräpäivä sekä tarkemmat säännökset verojen erääntymisen ajankohdasta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, milloin eri perusteilla syntynyt palautus voitaisiin aikaisintaan käyttää 7 §:ssä tarkoitetun veron suoritukseksi. Ajankohta määriteltäisiin erikseen palautukseen oikeuttavalle arvonlisäverolle ja sen oikaisuilmoitukseen perustuvalle lisämäärälle, muuhun oikaisuilmoitukseen perustuvalle palautukselle, veron määräämiseen tai päätöksen oikaisuun tai muutoksenhakuun perustuvalle palautukselle, verosta vapauttamiseen tai perimättä jättämiseen perustuvalle palautukselle ja virheen korjaamiseen perustuvalle palautukselle. Verosta vapauttamisella tarkoitettaisiin esimerkiksi lain 8 luvun nojalla tehtäviä päätöksiä. Veron perimättä jättämisellä puolestaan tarkoitettaisiin esimerkiksi lain 72 §:n nojalla tehtäviä päätöksiä myöhästymismaksun perimättä jättämisestä sekä viivekorkolain 7 §:n nojalla tehtäviä päätöksiä veronlisäyksen tai viivekoron perimättä jättämisestä. Momentti vastaisi sisällöltään nykyistä verotililain säännöstä. Maksun käyttämisestä maksupäivänä ei olisi tarpeen säätää erikseen, koska maksu voitaisiin käyttää veron suoritukseksi aikaisintaan sinä päivänä, jolloin vero katsotaan 20 §:n mukaisesti maksetuksi Verohallinnolle. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että maksut ja palautukset käytetään verojen suoritukseksi vanhimmasta uusimpaan. Lisäksi säädettäisiin maksujen ja palautusten keskinäisestä käyttöjärjestyksestä silloin, kun samana päivänä olisi veron suoritukseksi tullut käytettäväksi sekä verovelvollisen omia maksuja että palautettavia määriä. Maksut käytettäisiin tällöin ensin. 

Pykälän 4 momentin mukaan Verohallinto voisi antaa tarkemmat määräykset maksujen ja palautusten käyttöjärjestyksestä. 

9 §.Käyttö- ja suoritusjärjestys. Pykälässä säädettäisiin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen maksamisessa ja palauttamisessa sovellettavasta käyttö- ja suoritusjärjestyksestä. Kyse on suoritusjärjestyksestä silloin, kun maksu tai palautus ei riitä kattamaan yksittäisen veron koko määrää. Lisäksi säännös soveltuisi tilanteisiin, joissa maksu tai palautus pitäisi kohdentaa samana päivänä erääntyville veroille tietyn käyttöjärjestyksen mukaan. Lain 7 §:ssä tarkoitettujen verojen osalta verovelvollisella ei olisi valintaoikeutta sen suhteen, missä järjestyksessä maksut ja palautukset käytetään näiden verojen suoritukseksi. Tämä vastaisi nykytilaa. Yksilöimättömän maksun käyttämisestä, muita veroja koskevasta palautusten käyttöjärjestyksestä sekä muiden verojen ja oma-aloitteisten verojen välisestä käyttöjärjestyksestä säädettäisiin erikseen. 

Verot suoritettaisiin pykälän 1 momentin mukaan vanhentumisjärjestyksessä. Jos verot vanhenisivat samana päivänä, niitä koskeva maksu tai palautus käytetään veron suoritukseksi eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. 

Jos samana päivänä vanhentuvilla veroilla on sama eräpäivä, käyttöjärjestys määräytyisi siten kuin 2 momentissa säädetään. Verolajien välinen käyttöjärjestys vastaisi nykyistä verotililaissa säädettyä suorittamisjärjestystä. Verolajin sisäisessä suoritusjärjestyksessä hallinnolliset sanktiot ovat viimesijaisia ja veronkorotus katetaan verolajikohtaisesti viimeisenä. Tämä vastaa velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetussa laissa säädettyä järjestystä, jota sovelletaan ulosotossa, kun velallisen varat eivät riitä kaikkien saatavien maksamiseen. Tällöin käyttöjärjestys olisi sama riippumatta siitä, onko kyse verovelvollisen omasta suorituksesta vai ulosoton kautta tulevista varoista. Momentin 4 kohdan mukaisista laiminlyöntimaksuista verotusmenettelylain nojalla määrättävä laiminlyöntimaksu olisi suoritusjärjestyksessä ensisijainen, koska siinä käsiteltyjen ilmoittamisvelvollisuuksien noudattamisella on verotusmenettelyn kannalta laajempi merkitys. 

Pykälän 3 momentin mukaan 1 ja 2 momentissa säädetystä suoritusjärjestyksestä voitaisiin kuitenkin poiketa, mikäli verovelvollinen esittää asaa koskevan perustellun pyynnön. Verovelvollisella tulisi olla mahdollisuus kohdistaa suoritus haluamalleen verolle esimerkiksi verorikkomusta koskevien säännösten vuoksi, tai siksi, että vain tiettyjä verolajeja koskevat verovelat ovat 44 §:n 8 kohdan mukaisesti julkaistavissa tai jos verovelvollinen esittää muun näihin rinnastettavan syyn. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä verotililakia vastaavasti, että suoritus kohdistetaan ensin verolle lasketuille viivästyskoroille ja vasta sen jälkeen muille erille 2 momentissa säädetyn mukaisesti. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin täytäntöönpanokiellon vaikutuksesta suoritusjärjestykseen. Maksuja tai palautuksia ei lähtökohtaisesti käytettäisi sellaisen veron suoritukseksi, jonka täytäntöönpano on keskeytetty tai kielletty verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 12 §:n tai ulosottokaaren 10 luvun 20 §:n nojalla. Sen sijaan, jos keskeytysmääräys on annettu ulosottokaaren 10 luvun 22 §:n mukaisesti osittaisena niin, että määräyksessä esimerkiksi sallitaan omaisuuden ulosmittaus, mutta kielletään myynti tai varojen tilitys, käytölle ei olisi estettä. Verovelvollisen oma maksu tai palautus voitaisiin sen sijaan käyttää täytäntöönpanokiellon alaisen veron suoritukseksi, jos verovelvollinen nimenomaisesti ilmaisee haluavansa suorittaa veron, johon kohdistuu täytäntöönpanon keskeytysmääräys. 

Pykälän 6 momentin mukaan Verohallinto voisi antaa nykytilaa vastaavasti käyttö- ja suoritusjärjestystä koskevia tarkempia määräyksiä. 

10 §.Palautuksen säilyttäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä verotililakia vastaavasti verovelvollisen mahdollisuudesta pyytää palautuksensa säilyttämistä myöhemmin erääntyvien maksuvelvoitteiden suoritukseksi. Palautuksella tarkoitettaisiin vain 7 §:ssä tarkoitettujen verojen palautusta. Säännös antaisi verovelvolliselle nykyiseen tapaan mahdollisuuden vähentää edestakaista rahaliikennettä Verohallinnon kanssa. Verovelvollisella olisi mahdollisuus nykyiseen tapaan muuttaa esittämäänsä pyyntöä. Palautusta ei kuitenkaan säilytettäisi siltä osin kuin se voitaisiin käyttää 7 §:ssä tarkoitettujen verojen, perintöveron, lahjaveron tai tulonsaajalle maksettavasta rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:ssä tarkoitetusta korosta, osingosta tai rojaltista perityn lähdeveron liikaa palautetun määrän suoritukseksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi antaa nykytilaa vastaavasti tarkempia määräyksiä palautusten säilyttämiseen liittyvistä aikarajoituksista ja euromääräisistä rajoituksista sekä muusta palautuksen säilyttämiseen liittyvästä menettelystä. 

11 §.Maksun tai palautuksen käyttäminen Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten 7 §:ssä tarkoitettuihin veroihin liittyvät maksut ja palautuksen voitaisiin käyttää Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi. Pykälässä säädetyn lisäksi maksun tai palautuksen käyttämiseen sovellettaisiin kaikille lain soveltamisalaan kuuluville veroille yhteisiä 6 luvun säännöksiä. Näitä olisivat muun muassa palautuksen käyttäminen vastuuvelan suoritukseksi, palautusten käytön esteet sekä palautusten käyttöjärjestys. 

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että jos 7 §:ssä tarkoitettuja veroja ei ole maksamatta, yli jäänyt maksu tai palautus käytettäisiin muiden Verohallinnon saatavien suoritukseksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että maksu tai palautus käytetään 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa ensin perintöveron, lahjaveron ja tulonsaajalle maksettavan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:ssä tarkoitetusta korosta, osingosta ja rojaltista perityn lähdeveron liikaa palautetun määrän suoritukseksi vanhentumisjärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Lisäksi säädettäisiin, että samana päivänä vanhentuvien verojen suoritukseksi palautus käytetään eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Tämän jälkeen maksu tai palautus käytettäisiin Verohallinnon muiden saatavien kuin edellä tässä momentissa mainittujen verojen suoritukseksi siten kuin 40 §:ssä säädetään. 

Pykälän 3 momentin mukaan verovelvollisen 7 §:ssä tarkoitetulle verolle suorittamaa maksua ei käytettäisi muun veron suoritukseksi kuitenkaan heti, vaan vasta aikaisintaan sen kalenterikuukauden lopussa, jolloin maksu on suoritettu. Maksun käyttämistä koskeva rajoitus olisi tarpeen, jotta maksupäivän jälkeen, mutta ennen kalenterikuukauden loppua syntyneet uudet maksuvelvoitteet, jotka koskevat 7 §:ssä tarkoitettuja veroja, voitaisiin täyttää ennen muita veroja. Toisaalta verovelvollisen maksua ei säilytettäisi odottamassa tulevia maksuvelvoitteita kalenterikuukauden loppua pidemmälle. Tällä minimoitaisiin ne tilanteet, joissa verovelvollisella on Verohallinnolle suoritettua käyttämätöntä maksua, jolle lasketaan hyvityskorkoa, ja suorittamatonta veroa, jolle on maksettava viivästyskorkoa. Kuitenkin siinä tapauksessa, että verovelvollinen pyytää maksun palauttamista ennen kalenterikuukauden loppua, maksu käytettäisiin heti muille maksamattomille saataville 6 luvun mukaisesti ja sen jälkeen jäljelle jäävä osuus palautettaisiin siten kuin 5 luvussa säädetään. Ennen maksun käyttämistä muille saataville olisi kuitenkin selvitettävä, onko verovelvollisen tässä luvussa tarkoitettuja veroja koskeva ilmoittamisvelvollisuus täytetty asianmukaisesti. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että 10 §:n mukaisen pyynnön estämättä Verohallinto voisi käyttää palautuksen muun Verohallinnon saatavan kuin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen, perintöveron, lahjaveron ja tulonsaajalle maksettavasta korosta, osingosta ja rojaltista perityn lähdeveron liikaa palautetun määrän suoritukseksi aikaisintaan kalenterikuukauden lopussa. 

12 §.Hyvityskorko. Pykälässä säädettäisiin 7 §:ssä tarkoitettuja veroja koskeville maksuille ja palautuksille laskettavasta hyvityskorosta palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa lukuun ottamatta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevia verotililain säännöksiä. Palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron koroista säädettäisiin erikseen 13 §:ssä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, miltä ajanjaksolta verovelvollisen maksulle laskettaisiin korkoa. Jos maksu käytettäisiin erääntyneen veron suoritukseksi heti maksupäivänä, korkoa ei kertyisi lainkaan. Jos maksua ei käytettäisi heti, sille kertyisi korkoa maksupäivää seuraavasta päivästä lukien. Jos maksu käytettäisiin veron suoritukseksi myöhemmin, korko laskettaisiin veron suorittamispäivään eli myöhemmin erääntyvän veron eräpäivään saakka tämä päivä mukaan lukien. Jos maksu palautettaisiin tai käytettäisiin muun viranomaisen saatavan suoritukseksi, korko laskettaisiin siihen päivään, jona takaisin maksettava määrä veloitetaan Verohallinnon tililtä. 

Oikaisuilmoituksen, veron määräämistä tai päätöksen oikaisua koskevan päätöksen tai muutoksenhaun johdosta syntyvälle palautukselle laskettavan hyvityskoron koronlaskun alkupäivästä säädettäisiin 2 momentissa. Korkoa laskettaisiin pääsääntöisesti veron alkuperäistä eräpäivää seuraavasta päivästä. Eräpäivästä säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 32 §:ssä. Veron käsite pitäisi tämän lain 2 §:n määritelmän mukaisesti sisällään myös Verohallinnon määräämän myöhästymismaksun, veronkorotuksen ja laiminlyöntimaksun, joiden eräpäivästä säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 34 §:ssä. Jos palautettava vero olisi suoritettu vasta eräpäivän jälkeen, palautukselle laskettaisiin hyvityskorkoa kuitenkin vasta veron suorittamispäivää seuraavasta päivästä. Jos veron suoritukseksi olisi puolestaan käytetty palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa, hyvityskorkoa laskettaisiin aikaisintaan palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron verokauden eräpäivää seuraavasta päivästä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin verosta vapauttamisen tai veron perimättä jättämistä koskevan päätöksen johdosta syntyvälle palautukselle laskettavasta hyvityskorosta. Näissä tilanteissa hyvityskorkoa laskettaisiin päätöspäivästä 1 momentissa tarkoitettuun päivään. 

Päällekkäisen sääntelyn välttämiseksi 4 momentissa viitattaisiin hyvityskoron korkokannan osalta palautuskoron korkokantaa koskevaan 32 §:ään. 

Pykälän 5 momentin mukaan hyvityskoron maksamisesta vastaisi valtio, jolle myös takaisin peritty korko tuloutettaisiin. Momentissa säädettäisiin myös siitä, ettei hyvityskorko ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa. Säännökset vastaisivat verotililaissa asiasta säädettyä. 

13 §.Palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron korko. Palautukseen oikeuttavalle arvonlisäverolle laskettavia korkoja koskevat säännökset koottaisiin korkosääntelyn selkeyttämiseksi omaan pykälään. Säännökset vastaisivat asiasisällöltään nykyisiä verotililain säännöksiä. 

Verovelvollisella katsottaisiin olevan oikeus arvonlisäveron palautukseen verokauden eräpäivänä, joten hyvityskorkoa laskettaisiin 1 momentin mukaan verokauden veron eräpäivää seuraavasta päivästä riippumatta siitä, milloin palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa koskeva veroilmoitus olisi annettu. Korkoa laskettaisiin siihen saakka, kunnes palautukseen oikeuttava arvonlisävero, vastaavasti kuin verovelvollisen maksu taikka muu palautus, tulee käytetyksi veron suoritukseksi tai palautetaan verovelvolliselle. Koronlaskun päättymispäivän osalta viitattaisiin 12 §:n 1 momenttiin, jossa ajankohdista säädettäisiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hyvityskoron laskemisesta niissä palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron muutostilanteissa, joissa palautettavaa syntyisi lisää. Lisämäärälle laskettaisiin hyvityskorkoa siten kuin 1 momentissa säädettäisiin. 

Pykälän 3 momentin mukaan palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron määrän pienentyessä muutostilanteissa liikaa ilmoitetulle palautettavalle määrälle olisi maksettava viivästyskorkoa, josta säädettäisiin viivekorkolaissa. Jos liikaa palautettavaksi ilmoitettu määrä olisi ehditty käyttää tai maksaa palautuksena verovelvolliselle ennen eräpäivää, tulisi viivästyskorkoa maksaa eräpäivän sijaan käyttämistä tai Verohallinnon tililtä veloittamista seuraavasta päivästä. Viivästyskoron maksuvelvollisuus päättyisi veron tullessa suoritetuksi tai vanhentuessa. Momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että liikaa palautettavaksi ilmoitettu määrälle laskettu hyvityskorko poistettaisiin. 

14 §.Verovelvolliselle annettavat tiedot. Pykälässä säädettäisiin niistä tiedoista, jotka verovelvollinen olisi oikeutettu saamaan 7 §:ssä tarkoitettuihin veroihin liittyvistä tapahtumista ja päätöksistä. Sen lisäksi yhteenvedolle olisi mahdollisuus merkitä muitakin tietoja. Säännöksellä ei rajattaisi verovelvollisen yleistä oikeutta saada 7 §:ssä tarkoitettuja veroja koskevia tietoja asianosaisen tietojensaantioikeutta koskevien säännösten nojalla. 

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin verovelvolliselle säännönmukaisesti annettavat tiedot. Verovelvollinen saisi tiedon siitä, minkä verojen suoritukseksi maksut ja palautukset on käytetty. Palautuksen käyttämistä koskevasta ilmoituksesta säädettäisiin erikseen 42 §:ssä. Verovelvollinen saisi tiedon myös suorittamatta olevista veroista ja yhteenvedon yhteydessä toimitettavan 45 §:ssä tarkoitetun maksukehotuksen. Lisäksi verovelvollinen saisi tiedon tämän lain nojalla tehdyistä yhteenvedolla tiedoksi annetuista päätöksistä sekä päätöksen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 35 §:n nojalla tehdystä myöhästymismaksua koskevasta päätöksestä, saman lain arvioverotuksen poistamista koskevasta päätöksestä sekä viivekorkolain 7 §:n nojalla tehdystä viivästyskoron perimättä jättämisestä koskevasta päätöksestä. Päätös sisältäisi perusteet, joilla tarkoitettaisiin lyhyttä selitettä siitä, mikä päätös on kyseessä, milloin päätös on tehty ja mihin päätös perustuu. Esimerkiksi virheen korjaamisesta ja myöhästymismaksusta verovelvollinen saisi tiedon nykytilaa vastaavasti yhteenvedosta, eikä niistä toimitettaisi erillistä päätöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 momentissa tarkoitetuista tiedoista muodostettaisiin yhteenveto. Yhteenveto muodostettaisiin viimeistään viidentenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä. Yhteenveto vastaisi sisällöltään pitkälti nykyistä verotiliotetta. Yhteenveto muodostettaisiin kalenterikuukauden jaksolta eli yhteenveto sisältäisi tiedot tapahtumista pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisestä päivästä kuukauden viimeiseen päivään. Yhteenveto voisi sisältää myös seuraavan kuukauden tapahtumia. Esimerkiksi, jos maksu maksetaan kuun viimeisenä päivänä olevana eräpäivänä, joudutaan yhteenvedon muodostamista odottamaan muutaman päivän ajan, jotta yhteenvedolla ei näkyisi maksamattomina sellaisia saatavia, jotka on kuitenkin maksettu ajoissa. Tällöin yhteenveto saattaisi sisältää muitakin tapahtumia seuraavan kuukauden ensimmäisiltä päiviltä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että yhteenvedolle voitaisiin merkitä myös muita kuin 1 momentissa mainittuja tietoja. Tällainen tieto olisi muun muassa 57 §:ssä tarkoitettu tieto vastuuvelvollisista. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta muodostaa yhteenveto erityisestä syystä harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Näin voitaisiin menetellä, jos yhteenvetoon ei tulisi lainkaan tapahtumia tai kun kyse olisi vähäisistä tapahtumista ja summista, joilla ei olisi verovelvollisen kannalta merkitystä. Tapahtumat olisivat kuitenkin aina nähtävissä sähköisessä asiointipalvelussa. 

15 §.Yhteenvedon tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin 7 §:ssä tarkoitettuja veroja koskevan yhteenvedon tiedoksiannosta. 

Yhteenvedon tiedoksianto tapahtuisi sähköisesti. Yhteenveto olisi nähtävissä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään viidentenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä. Verovelvollisen katsottaisiin saaneen yhteenvedon tietoonsa seitsemäntenä päivänä sen kalenterikuukauden päättymisestä, jolta yhteenveto on muodostettu. Yhteenvedon tiedot voisi lisäksi saada pyynnöstä postitse. Tiedoksisaannin ajankohtaan postitse lähettämisellä ei olisi vaikutusta, vaan verovelvollisen katsottaisiin tässäkin tilanteessa saaneen yhteenvedon sisällön tiedoksi seitsemäntenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelystä niissä tilanteissa, joissa tietoja ei voida teknisen häiriön vuoksi toimittaa sähköisen asiointipalvelun kautta. Yhteenveto toimitettaisiin tällöin tiedoksi hallintolain 59 §:ssä tarkoitettuna tavallisena tiedoksiantona, jolloin verovelvollisen katsottaisiin saaneen sen sisältämät tiedot tietoonsa seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä verovelvolliselle toimitettavan yhteenvedon antamisesta sekä siihen merkittävistä tiedoista. 

16 §.Virheen korjaaminen. Pykälässä säädettäisiin kantomenettelyssä syntyneen virheen korjaamisesta. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevaa verotililakia. 

Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto korjaa, jollei asiaa ole valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu, omasta aloitteestaan tai verovelvollisen taikka verosta vastuussa olevan pyynnöstä kantomenettelyssä tapahtuneen virheen viipymättä virheen havaitsemisen jälkeen, jollei virheellisen palautuksen takaisin perimistä koskevasta 34 §:stä muuta johdu. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei enää nykytilasta poiketen voisi pyytää kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamista. Nykyinen oikeus korjauspyyntöön olisi tarpeeton, koska virheen korjaamisessa ei olisi kyse oikeudellisesta kysymyksestä vaan teknisluonteisesta asiasta. 

Pykälän 2 momentin mukaan verovelvolliselle varattaisiin verotililaissa säädettyä vastaavasti tilaisuus selvityksen antamiseen ennen virheen korjaamista vain, jos se on erityisestä syystä tarpeen. 

Pykälän 3 momentin mukaan tieto korjauksesta olisi nähtävissä sähköisessä asiointipalvelussa ja se annettaisiin verovelvolliselle tiedoksi yhteenvedolla. Korjaamispyyntöön oikeutettu asianosainen tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö saisi pyynnöstä erillisen päätöksen. Virheen korjaamista koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta tämän lain 12 luvun mukaisesti. 

Pykälän 4 momentin mukaan virhe voitaisiin jättää korjaamatta, jos virhe olisi vähäinen eikä siitä aiheutuisi verovelvolliselle vahinkoa. Virhe voitaisiin jättää korjaamatta myös, jos verovelvollisen perusteetta hyväkseen saama määrä olisi vähäinen eikä verovelvollisten tasapuolinen kohtelu tai muu syy edellyttäisi korjauksen tekemistä. 

17 §.Määräaika virheen korjaamiselle. Pykälän 1 momentin mukaan virheen korjaaminen voitaisiin tehdä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin on muodostettu yhteenveto, joka on sisältänyt tai jonka olisi pitänyt sisältää korjattavaksi vaadittu toimenpide tai tieto. Määräaika vastaisi lähtökohtaisesti verotuksen virheiden korjaamiselle ehdotettuja yleisiä määräaikoja. Määräaika virheen korjaamiselle verovelvollisen hyväksi lyhenisi verotililain mukaisesta viidestä vuodesta kolmeen vuoteen. Vahingoksi tehtävien korjausten määräaika pitenisi kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Määräajan laskennassa ei siten olisi jatkossa merkitystä sillä, tehdäänkö korjaus verovelvollisen hyväksi vai vahingoksi. 

Määräaikojen laskenta ei kuitenkaan täysin vastaisi verotuksen virheiden korjaamisen määräaikoja, koska kalenterivuoden viimeisten kuukausien osalta tiedot merkitään yhteenvedolle vasta seuraavan kalenterivuoden aikana. Esimerkiksi joulukuun verot merkittäisiin yhteenvetoon vasta tammi-helmikuussa. Myös joulukuussa tehty päätös veron määräämisestä merkittäisiin yhteenvetoon vasta seuraavan vuoden puolella. Näin ollen määräaika kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamiselle olisi joissain tilanteissa pidempi kuin esimerkiksi määräaika veron määräämiselle. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vastaavasti kuin verotililaissa, että korjaaminen tehtäisiin 1 momentissa tarkoitetun määräajan jälkeenkin, jos korjaamista koskeva pyyntö on saapunut Verohallinnolle määräajan kuluessa. 

3 luku. Veron maksaminen

18 §.Maksupaikat. Maksupaikkoja koskeva säännös vastaisi voimassa olevan veronkantolain 7 §:ää. Maksupaikkoja olisivat nykyiseen tapaan rahalaitokset, ja maksajat vastaisivat maksamisesta aiheutuvista kuluista. Valtiovarainministeriöllä olisi edelleen valtuutus määrätä maksupaikoista, jotka ottavat verosuorituksia vastaan maksutta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että maksun yhteydessä olisi ilmoitettava maksun yksilöinnissä tarvittavat tiedot. Verohallinnolla olisi valtuutus määrätä tarkemmin maksamisen yhteydessä ilmoitettavista tiedoista. 

Nykytilaa vastaavasti pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että maksettaessa veroja ulosottoviranomaiselle, noudatetaan asianomaisia menettelyjä koskevia säännöksiä. 

19 §.Veron maksamisen ajankohta. Pykälään ehdotetaan koottavaksi eri verolajien maksamisen ajankohtaa koskevat säännökset. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maksuunpantujen verojen eräpäivästä. Maksuunpannulla verolla tarkoitettaisiin veroa, jonka maksuajankohdan, eli eräpäivän ja määrän, veroviranomainen on määrännyt. 

Pykälän 2 momentin mukaan oma-aloitteisten verojen maksamisen ajankohdasta säädettäisiin ehdotetussa uudessa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Kyseisen lain 32 §:n mukaan verovelvollisen on maksettava verokauden vero viimeistään verokautta seuraavan kuukauden yleisenä eräpäivänä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaan yleinen eräpäivä on kalenterikuukauden 12 päivä tai jos se ei ole pankkipäivä, sitä seuraava ensimmäinen pankkipäivä. 

Pykälän 3 momentin mukaan muu kuin 7 §:ssä tarkoitettu oma-aloitteinen vero olisi maksettava lain tai asetuksen mukaan määräytyvänä maksupäivänä. Säännöstä sovellettaisiin muun muassa varainsiirtoveroon. 

20 §.Maksun suorittamisen ajankohta. Pykälän 1 momentin mukaan verojen maksun suoritusajankohdasta säädettäisiin jatkossakin maksupalvelulain (290/2010) 81 ja 82 §:n yleissäännöksestä poiketen siten, että vero katsottaisiin maksetuksi jo sillä hetkellä, kun se on veloitettu maksajan tililtä tai maksettu käteisenä. Vero olisi siten suoritettu oikea-aikaisesti, jos verovelvollinen olisi tehnyt maksusuorituksen eräpäivänä. Asiaan ei vaikuttaisi se, että varat olisivat Verohallinnon tilillä vasta eräpäivän jälkeen. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Verolainsäädännössä ei voida maksupalvelulaista poiketen velvoittaa rahalaitoksia toimittamaan Verohallinnolle tietoa asiakkaan maksun ajankohdasta. Siksi 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi poikkeava maksun suoritusajankohta niissä tapauksissa, joissa tarvittavaa tietoa maksun kohdistamiseksi ei saada. Maksupalvelulain säännöksestä poiketen maksu katsottaisiin maksetuksi vasta silloin, kun se on kirjattu Verohallinnon tilille. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. 

21 §.Maksaminen maksu- tai eräpäivän jälkeen. Verojen viivästysseuraamuksista ehdotetaan säädettäväksi kaikkien verolajien osalta viivekorkolaissa. Säännös 7 §:ssä tarkoitetuille veroille laskettavasta viivästyskorosta lisättäisiin mainittuun lakiin. 

Pykälässä ei säädettäisi voimassa olevan lain mukaista viivästysseuraamusten maksuvelvollisuutta tarkentavaa säännöstä siitä, että jos veron viivästysseuraamuksia ei ole suoritettu veron maksun yhteydessä, viivästysseuraamukset kannetaan erikseen. Tällaista säännöstä voidaan pitää tarpeettomana, koska viivästysseuraamuksia koskevista säännöksistä voidaan katsoa jo sinällään seuraavan velvollisuus niiden erikseen suorittamiseen, jos niitä ei ole maksettu veron maksamisen yhteydessä. 

22 §.Maksujen siirtoajankohta. Pykälä vastaisi nykyisin voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. Pykälän 1 momentin mukaan valtion maksuliikepankit siirtävät kunakin päivänä vastaanottamansa verovarat Verohallinnon tilille siten kuin valtion maksuliikkeen hoitamisesta tehdyn sopimuksen yhteydessä on sovittu. 

Pykälän 2 momentissa muiden kuin valtion maksuliikepankkien osalta maksujen siirtämisestä säädettäisiin jatkossakin maksupalvelulaista poiketen siten, että verovarat siirrettäisiin Verohallinnon tilille viimeistään maksamista seuraavana rahalaitoksen aukiolopäivänä, tai jos maksupäivä ei ole pankkipäivä, sitä seuravana toisena rahalaitoksen aukiolopäivänä. Vaatimus on tiukempi kuin maksupalvelulaissa säädetty. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtiovarainministeriölle asetuksenantovaltuutus siitä, milloin muiden veronmaksuja vastaanottavien maksupaikkojen tulee siirtää vastaanottamansa verovarat Verohallinnon tilille. 

23 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset veron maksamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan verojen kanto- ja maksuajat tai eräpäivät sekä kantoerien lukumäärän ja eräjaon perusteet säädettäisiin edelleen valtiovarainministeriön asetuksella, jollei muussa laissa tai sen nojalla muuta säädettäisi. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa olisi kyseisiä verojen eräpäiviä koskeva sääntely. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuutus antaa tarkempia määräyksiä maksamiseen liittyvästä muusta menettelystä. 

4 luku. Maksun tai muun suorituksen käyttäminen veron suoritukseksi

24 §.Veron suoritusjärjestys. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, millä tavoin maksut ja palautukset käytetään yksittäisen veroerän sisällä tilanteissa, joissa suoritus ei riitä kattamaan veroa kokonaisuudessa. Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliselta ja vastuuvelvolliselta tulleet suoritukset, joko vapaaehtoiset maksut tai Verohallinnon perimät erät, sekä palautukset käytettäisiin nykytilaa vastaavasti ensin viivästysseuraamuksien ja veronkorotusten suoritukseksi ja sen jälkeen veron pääoman suoritukseksi. Viimeisenä maksu ja palautus käytettäisiin jäännösveron koron tai maksettavan yhteisökoron suoritukseksi. Jos vero kannetaan useammassa kuin yhdessä erässä, varat käytettäisiin ensisijaisesti ensiksi erääntyneen maksamatta olevan erän suoritukseksi, jollei ole ilmeistä, että verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva on tarkoittanut ne muun erän maksuksi. 

Viivästysseuraamuksista säädettäisiin kaikkien verolajien osalta viivekorkolaissa. Pykälässä ei erikseen yksilöitäisi eri laatuisia korkoja eikä muita verovelvollisuuden laiminlyöntiin liittyviä hallinnollisia seuraamuksia. Verohallinnon määräyksellä määriteltäisiin tarkemmin, kuten nykyisinkin, eri viivästysseuraamusten keskinäinen käyttöjärjestys. 

Pykälän 2 momentin mukaan 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritusjärjestyksestä säädettäisiin 9 §:ssä. Näiden verojen osalta suoritusjärjestys poikkeaisi muiden verojen suoritusjärjestyksestä siten, että vero tulisi vastaavasti kuin verotilillä nykyisin suoritetuksi ennen sille määrättyä veronkorotusta. Käyttöjärjestys olisi siten sama kuin järjestys, jossa ulosotto tilittää verojen maksuja. Muiden oma-aloitteisten verojen kuin 7 §:ssä tarkoitettujen oma-aloitteisten verojen käyttöjärjestys säilyisi ennallaan ja niiden osalta katettaisiin ensin pääoma ja sitten veronlisäys. Säännös koskisi käytännössä varainsiirtoveroa. Veronkorotus, joka liittyy perintöveroon, lahjaveroon ja tulonsaajalle maksettavasta korosta, osingosta ja rojaltista perityn lähdeveron palautukseen, suoritettaisiin veron pääoman jälkeen. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan veronkantolain säännöstä. Sääntelyä täsmennettäisiin siten, että veron perinnän sijaan käytettäisiin käsitettä verovelan perintä, koska perintätoimenpiteet kohdistuvat nimenomaan maksamatta olevaan veroon eli verovelkaan. Näin pykälässä huomioitaisiin verolainsäädännössä olevien poikkeusten lisäksi esimerkiksi ulosottokaaren ja maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevan lainsäädännön poikkeukset käyttöjärjestykseen. Säännöksellä tarkennettaisiin, että mikäli verolle kertyy suorituksia esimerkiksi ulosmittauksen tai konkurssitilityksen kautta, kaikkiin verolajeihin sovellettaisiin veronkorotuksen viimesijaisuutta suhteessa veron pääomaan. Lisäksi säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että Verohallintoon suoritetut ulosotossa olevaa saatavaa koskevat maksut voitaisiin kuitenkin käyttää Verohallinnon saatavien suoritukseksi siten kuin 1 ja 2 momentissa säädetään. 

25 §.Yksilöimätön tai tunnistamaton maksu. Pykälän 1 momentin säännös yksilöimättömän maksun käyttöjärjestyksestä vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tunnistamattomien maksujen käsittelystä. Pykälä vastaisi nykyistä verotililain säännöstä. Maksut, joita ei ole voitu puutteellisten tietojen vuoksi tunnistaa, tuloutettaisiin valtiolle. Jos maksusta saataisiin myöhemmin riittävät tunnistetiedot, asianomainen saisi kyseisen määrän hyväkseen sinä päivänä, jolloin yksilöintitiedot saadaan. 

Myös muiden kuin verotiliverojen tunnistamattomia maksuja käsitellään käytännössä nykyään vastaavin tavoin, vaikka asiasta ei ole ollut nimenomaista säännöstä. Ehdotettu säännös ei siten muuttaisi nykyistä käytäntöä. 

26 §.Ulkomailta Suomeen siirretyn veron käyttäminen. Pykälässä säädettäisiin Suomeen vieraasta valtiosta siirretyn veron tai veron ennakon käyttämisestä jäännösveron ja muun maksettavaksi jääneen määrän suoritukseksi. Pykälä vastaisi nykyistä veronkantolain säännöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että ulkomailta siirretyt verovarat käytettäisiin ensisijaisesti jäännösveron suoritukseksi ennen kuin niitä voitaisiin käyttää muiden vanhempien verojen suoritukseksi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti siirrettyjen verovarojen käyttämisen ajankohdasta. 

27 §.Tarkemmat määräykset maksun tai suorituksen käyttämisestä. Pykälässä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä menettelystä, jota noudatetaan maksun tai muun veron suoritukseksi luettavan määrän käyttämisessä verovelvollisen veron suoritukseksi. 

5 luku. Veron palauttaminen

28 §.Palautuksen maksaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että palautus maksetaan asiakkaalle ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun oikeus palautuksen saantiin on selvitetty eikä palautusta ole käytettävä veron tai muun saatavan suoritukseksi 2 tai 6 luvussa säädetyssä järjestyksessä. Säännös vastaisi nykyistä verotililain ja veronkantolain säännöstä. Palautettavalla määrällä tarkoitettaisiin sitä määrää, joka jää verovelvolliselle palautettavaksi sen jälkeen, kun palautusta on käytetty verovelvollisen mahdollisten muiden maksamattomien Verohallinnon saatavien tai muun viranomaisen, esimerkiksi Tullin, maksamatta olevien saatavien suoritukseksi. Ulosottoviranomaisen ulosmittaama määrä maksettaisiin ulosottokaaren nojalla verovelvollisen sijaan ulosottoviranomaiselle. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että palautus maksettaisiin euromääräisenä pääsääntöisesti verovelvollisen ilmoittamalle kotimaiselle tai ulkomaiselle pankkitilille. Jos verovelvollinen olisi ilmoittanut maksamista varten ulkomaisen pankkitilin, verovelvollinen vastaisi niistä kuluista, jotka ulkomainen pankki mahdollisesti perii palautuksen maksamisesta. 

Pykälän 3 momentin mukaan palautus voitaisiin maksaa tietyissä poikkeustilanteissa muulla tavoin kuin pankkitilille. Maksu muulle kuin pankkitilille voisi tapahtua vain erityisistä syistä, jotka määriteltäisiin tarkemmin Verohallinnon 36 §:n nojalla antamassa palautusmenettelyä koskevassa määräyksessä. Muu maksutapa kuin pankkitilille maksaminen voisi esimerkiksi tulla kyseeseen silloin, kun palautuksen saajalla ei ole pankkitiliä. 

29 §.Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti palauttamisen esteenä. Pykälässä säädettäisiin nykyistä veronkantolakia ja verotililakia vastaavasti siitä, milloin ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit muodostaisivat esteen palautuksen maksamiselle. 

Verovelvolliselle ei suoritettaisi palautusta, joka mahdollisesti tarvittaisiin kattamaan sellaisia veroja, joista ei ole asianmukaisesti annettu veroilmoitusta tai joista annettuja tietoja muutoin voidaan pitää olennaisesti puutteellisina. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit arvioitaisiin kattavasti ottaen huomioon kaikki Verohallinnolle suoritettavat verot. 

Verohallinto voisi kuitenkin maksaa palautuksen tai osan siitä ennen veron määrän selvittämistä, jos puute on vähäinen ja on todennäköistä, että palautusta ei tarvittaisi tai siitä tarvittaisiin vain osa selvitettävänä olevan veron suoritukseksi. 

30 §.Palautuksen maksamista koskevat rajoitukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pienimmistä palautettavista määristä. Säännös koskisi nimenomaan verovelvolliselle palautettavaa määrää sen jälkeen, kun palautuksella olisi katettu mahdolliset muut Verohallinnon tai muun viranomaisen saatavat siten kuin 6 luvussa säädetään. 

Tämän lain 7 §:ssä tarkoitettujen verojen osalta verovelvolliselle ei maksettaisi alle 20 euron palautettavaa yhteismäärää. Muiden verolajien osalta pienin palautettava määrä olisi viisi euroa. Eurorajat vastaisivat verotililaissa ja veronkantolaissa nykyisin säädettyjä rajoja. 

Pykälän 2 momentin mukaan sellaisia 7 §:ssä tarkoitettujen verojen palautuksia, jotka verovelvollinen on pyytänyt säilyttämään myöhempiä maksuvelvoitteita varten, ei palautettaisi. 

Pykälän 3 momentin mukaan verovelvolliselle ei palautettaisi myöskään sitä määrää, joka on siirrettävä vieraalle valtiolle kansainvälisen verojen siirtämistä koskevan sopimuksen nojalla. 

31 §.Aiheettoman suorituksen palauttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto palauttaisi verovelvollisen pyynnöstä suoritetun määrän, jos se on maksettu erehdyksessä tai se olisi aiheeton. Maksua voitaisiin pitää aiheettomana esimerkiksi silloin, kun verovelvollisella ei ole veroja suorittamatta. Vastaavasti maksu voitaisiin katsoa tehdyn erehdyksessä esimerkiksi, jos maksun palauttamista pyytävä esittää selvityksen siitä, että vero on epähuomiossa maksettu kahteen kertaan. Säännös vastaisi pääosin verotililain 25 §:n 2 momentin sekä veronkantolain 48 §:n soveltamiskäytäntöä. Erona voimassa olevaan verotililain sääntelyyn säännöksessä ei erikseen yksilöitäisi sitä, kenelle aiheeton suoritus voitaisiin palauttaa. Jos palauttamispyyntöä ei hyväksyttäisi, Verohallinto antaisi asiasta kirjallisen päätöksen muutoksenhakuosoituksineen. Verohallinto voisi palauttaa aiheettoman maksun myös ilman pyyntöä sen jälkeen, kun verovelvollista olisi tarpeen mukaan kuultu. 

Pykälän 2 momentin mukaan aiheettoman palautuksen osalta sovellettaisiin lain 30 §:n 1 momentissa määriteltyjä palautettavaa määrää koskevia rajoituksia. 

32 §.Korkokanta palautusta maksettaessa. Pykälässä säädettäisiin koron maksamisesta palautukselle. Pykälän 1 momentti vastaisi nykyistä veronkantolain säännöstä. Säännökseen otettaisiin viittaus oma-aloitteisia veroja koskevaan hyvityskorkoon, jonka suuruus olisi sama kuin muille verolajeille maksettava palautuskorko. 

Pykälän 2 momentin mukaan korko laskettaisiin tässä pykälässä säädetyn mukaisesti myös silloin, kun palautettava vero on peritty verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain perusteella ulosottotoimin. Ulosottokaaren 2 luvun 16 §:ssä säädetään tilanteesta, jossa ulosottoperusteena oleva tuomio kumotaan tai sitä muutetaan ja tästä syystä ulosottotoimin perittyjä ja nostettuja varoja palautetaan. Nostetulle rahamäärälle olisi mainitun pykälän mukaan tällöin maksettava korkoa korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaisesti. Ehdotettu 2 momentin säännös vastaisi nykyistä soveltamiskäytäntöä koron maksamisessa ja selkiyttäisi oikeustilaa. Säännös olisi perusteltu, jotta ilmaistaisiin selvemmin se, että palautukselle maksettava korko ei riipu siitä, onko velallinen maksanut velan vapaaehtoisesti vai onko velka peritty ulosottotoimin. 

33 §.Palautuksen siirtäminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, ettei verovelvollinen voi Verohallintoa sitovasti siirtää toiselle oikeuttaan palautukseen. Säännös vastaisi voimassa olevaa veronkantolain sääntelyä. 

34 §.Virheellisen palautuksen takaisin periminen. Pykälässä säädettäisiin nykyistä verotililakia vastaavasti virheellisen palautuksen takaisin perimisestä. Nykyinen verotililaissa säädetty virheellisen hyvityksen takaisin perintää koskeva menettely laajenisi koskemaan aiheettomasti maksettujen palautusten takaisin perintää kaikkien verolajien osalta. 

Pykälää sovellettaisiin tilanteisiin, joissa varoja on maksettu palautuksena perusteettomasti verovelvolliselle tai muulle taholle. 

Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinnolla olisi mahdollisuus tehdä päätös verojen takaisin perimisestä verolajista riippumatta, jos palautus on maksettu aiheettomasti. Palautus on saatettu maksaa väärälle saajalle maksuyhteystietojen virheellisyyden vuoksi esimerkiksi tilanteessa, jossa maksuyhteystiedot on tallennettu Verohallinnon järjestelmään virheellisenä. Myös vieras henkilö on saattanut saada palautuksen vilpillisesti ilmoittamalla palautusta varten oman tilinumeronsa tai saamalla haltuunsa toiselle henkilölle tarkoitetun maksuosoituksen saapumisilmoituksen. Sen turvaamiseksi, ettei aiheeton palautus jäisi Verohallinnon tappioksi, säädettäisiin nykyistä yksinkertaisempi menettely, jonka perusteella aiheettoman palautuksen saaja voitaisiin määrätä maksamaan aiheeton palautus takaisin. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös virheellisen palautuksen takaisin perimisen määräajasta, joka vastaisi veron oikaisun määräaikaa. Määräaika pitenisi nykyisessä verotililaissa säädetystä kahden vuoden määräajasta kolmeen vuoteen. Asianosaista olisi kuultava ennen päätöksen tekemistä, jollei se olisi ilmeisen tarpeetonta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä palautus voitaisiin jättää perimättä takaisin. Määrältään vähäinen palautus voitaisiin jättää perimättä, jollei verovelvollisten tasapuolinen kohtelu tai muu syy edellyttäisi takaisin perimistä. Palautus voitaisiin jättää perimättä myös silloin, jos perintä olisi ilmeisen kohtuutonta. Säännös vastaisi pääosin verotililain voimassa olevaa säännöstä. Tarve käyttää harkintavaltaa toteutuisi käytännössä harvoissa tilanteissa. Ensisijaisena kriteerinä olisi perittävän määrän vähäisyys, mutta huomioon voitaisiin ottaa myös esimerkiksi perimisestä aiheutuva hallinnollinen taakka tai perimisestä aiheutuvat kustannukset suhteessa takaisin perittävään määrään. 

Pykälän 3 momentin mukaan takaisin perittävän palautuksen erääntymisajankohdasta säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä verotililakia vastaavasti takaisin perittävän palautuksen maksamisesta muutoksenhausta huolimatta. Takaisin perittävä palautus rinnastettaisiin maksettavaksi määrättyyn veroon ja siihen voitaisiin kohdistaa eräpäivän jälkeen samat perintätoimenpiteet kuin suorittamatta jätettyyn veroon. 

35 §.Viranomaisaloitteinen pyyntö täytäntöönpanoa koskevasta määräyksestä. Pykälässä säädettäisiin uudesta menettelystä, jossa Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä olisi mahdollisuus pyytää veronsaajien puolesta täytäntöönpanoa koskevaa määräystä eli täytäntöönpanon kieltoa tai keskeyttämistä. 

Menettely olisi tarkoitettu sovellettavaksi vain niissä hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, joilla olisi erittäin suuri taloudellinen merkitys veronsaajille ja jotka olisi ratkaistu Verohallinnossa, verotuksen oikaisulautakunnassa tai hallinto-oikeudessa veronsaajille vastaisesti. Käytännössä kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa Verohallinnossa on samanaikaisesti vireillä useita samansisältöisiä arvonlisäveron alentamista tai palauttamista koskevia vaatimuksia, joiden kaikkien hyväksyminen olisi valtiontalouden näkökulmasta fiskaalisesti merkityksellistä. 

Tällaisissa tilanteissa on nykyisin menetelty siten, että vain ensimmäiset vireille tulleet asiat on ratkaistu ja ne on saatettu veronsaajien muutoksenhakuna muutoksenhakuviranomaisten käsiteltäväksi. Tällöin muut vireille tulleet hakemukset tai vaatimukset on, sen jälkeen kun verovelvolliselle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi eikä hän ole asian käsittelyn keskeyttämistä vastustanut, jätetty odottamaan ensin vireille tulleiden asioiden käsittelyä muutoksenhakuasteissa. 

Pykälän 1 momentin mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi muutosta hakiessaan tehdä täytäntöönpanon kieltoa koskevan vaatimuksen muutoksenhakuviranomaiselle. Menettelyyn sovellettaisiin hallintolainkäyttölain 32 §:ää. 

Pykälän 2 momentin mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tulisi seitsemän päivän kuluessa Verohallinnon, oikaisulautakunnan tai hallinto-oikeuden päätöksen tekemisestä ilmoittaa aikomuksestaan tehdä täytäntöönpanon kieltoa koskeva pyyntö. Ilmoitus tehtäisiin Verohallinnolle. Ilmoitus lähetettäisiin tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös verovelvolliselle. Ilmoitus ei olisi valituskelpoinen päätös. 

Kun Verohallinto saisi tiedokseen edellä mainitun Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ilmoituksen, se ei pykälän 3 momentin mukaan maksaisi palautusta verovelvolliselle. Palautus voitaisiin kuitenkin tässä yhteydessä käyttää Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Palautuksen maksaminen verovelvolliselle estyisi siihen asti, kunnes muutoksenhakuviranomainen olisi ratkaissut täytäntöönpanon kieltoa koskevan vaatimuksen. Oikeudenvalvontayksikön ilmoitus estäisi palautuksen vastaavasti kuin 29 §:ssä säädetyt ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit. Jos muutoksenhakuviranomainen hylkäisi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön täytäntöönpanon kieltoa koskevan pyynnön, Verohallinto palauttaisi veron siltä osin kuin oikeudenvalvontayksikön pyyntö tai vaatimus olisi hylätty, edellyttäen, että palautusta ei olisi käytetty erääntyneiden verojen suoritukseksi. Vastaavasti meneteltäisiin myös tilanteessa, jossa muutoksenhakuviranomainen hylkäisi oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimuksen, valituksen tai valituslupahakemuksen asiassa, jossa muutoksenhakuviranomainen olisi myöntänyt oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä täytäntöönpanon kiellon. Viranomaisaloitteiseen pyyntöön perustuva täytäntöönpanoa koskeva määräys tarkoittaisi sitä, että Verohallinnon, oikaisulautakunnan tai hallinto-oikeuden päätökseen perustuvaa palautusta ei maksettaisi ennen asian ratkaisemista. Palautus voitaisiin kuitenkin aina käyttää erääntyneiden tai erääntyvien verojen suoritukseksi. Muutoin palauttamisessa ja koron laskennassa noudatettaisiin, mitä asianomaisessa verolaissa ja veronkantolaissa veron palauttamisesta säädetään. 

36 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset veron palauttamisesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan veronkantolain säännöstä. 

Pykälän 1 momentin mukaan ennakonpalautusten maksuajankohdista säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle palautusten maksamisessa noudatettavaa menettelyä ja palautuksille laskettavia korkoja koskeva määräyksenantovaltuutus. Verohallinto voisi tarkemmin määrätä muun muassa siitä, missä tilanteissa palautus voitaisiin maksaa muulla tavoin kuin pankkitilille. 

6 luku. Palautuksen käyttäminen saatavien suoritukseksi

37 §.Palautuksen käyttäminen Verohallinnon saatavan suoritukseksi. Pykälässä säädettäisiin, että palautus käytettäisiin ensin Verohallinnon saatavien suoritukseksi niiden luonteesta ja perusteesta riippumatta. Kun palautus käytetään Verohallinnon saatavan suoritukseksi, olisi veronkuittauksen sijaan kyse palautuksen käyttämisestä. 

Palautusten käyttötilanteissa verovelvollisen ja Verohallinnon erisuuntaiset maksuvelvoitteet arvioitaisiin nykyistä laajemmista lähtökohdista. Vastakkaisina erinä, jotka otetaan huomioon, eivät olisi enää ainoastaan veronpalautus ja maksamaton vero. Muiden Verohallinnon saatavien suoritukseksi käytettävä määrä voisi muodostua veronpalautuksen ohella esimerkiksi verovelvollisen liikasuorituksesta. Vastaavasti erääntyneen veron ohella palautus voitaisiin käyttää erilaisille Verohallinnolle suoritettaville maksuille sekä verorikosprosessissa tuomituille vahingonkorvaussaataville, jotka ovat jääneet eräpäivänä suorittamatta. 

Jos verotus- tai kantomenettelyssä syntyy vähintään viiden euron suuruinen palautettava määrä verovelvollisen hyväksi, se käytetään 1 momentin pääsäännön mukaan Verohallinnon saatavien suoritukseksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos kyse on kuitenkin 7 §:ssä tarkoitetuista veroista, perintöverosta, lahjaverosta tai tulonsaajalle maksetusta korosta, osingosta tai rojaltista perityn lähdeveron palautuksesta, myös alle viiden euron määrä käytettäisiin näiden verojen suoritukseksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan palautettava määrä voitaisiin käyttää myös niiden verojen kattamiseksi, joiden suorittamisesta palautuksen saaja on vastuussa. 

38 §.Palautuksen käyttäminen muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. Pykälässä säädettäisiin palautuksen käyttämisestä muun viranomaisen saatavien suoritukseksi kuittauksena ja vastaavasti Verohallinnon mahdollisuudesta pyytää toiselta viranomaiselta palautuksia käytettäväksi Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Säännös olisi veronkantolaissa uusi, mutta se vastaisi verotililain 28 §:n 3 momenttia sekä valmisteverotuslain 47 d §:ää. 

Pykälän 1 momentin mukaan silloin, kun palautusta ei käytetä Verohallinnon saatavien suoritukseksi ja se muutoin maksettaisiin verovelvolliselle, se voidaan käyttää palautuksen saajan muiden erääntyneiden ja maksamatta olevien valtion verojen, julkisoikeudellisten maksujen sekä niiden viivästysseuraamusten ja lykkäyskoron suoritukseksi, jos asianomainen viranomainen on ennen palautuksen maksamista pyytänyt sitä kuittauksesta päättävältä viranomaiselta. Lain 30 §:ssä olevat rajoitukset koskevat myös palautuksen käyttämistä muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. Pykälän 1 momentin pääsäännöstä poiketen palautusta, joka on syntynyt sen johdosta, että verosta tai viivästysseuraamuksista on 8 luvun säännösten nojalla vapautettu, ei voitaisi kuitenkaan käyttää muiden viranomaisten saatavien suoritukseksi. Vastaavasti verovelvollisen toiselta viranomaiselta oleva kuittauskelpoinen palautus voidaan pyynnöstä käyttää Verohallinnon saatavan suoritukseksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan, jos palautettavaa määrää ei käytetä Suomen viranomaisten saatavien suoritukseksi, voidaan palautus käyttää vieraan valtion kanssa virka-avusta tehdyn sopimuksen nojalla tai keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnästä annetun neuvoston direktiivin 2010/24/EU nojalla Suomessa perittävänä olevan ulkomaan veron suoritukseksi. 

39 §.Palautuksen käyttämisen esteet. Pykälässä säädettäisiin siitä, millaisen velan suoritukseksi palautusta ei käytettäisi. Velalla tarkoitettaisiin Verohallinnon kantaman maksamattoman veron lisäksi 38 §:ssä tarkoitettuja velkoja, kuten muita maksamattomia julkisoikeudellisia maksuja. 

Pykälän 1 momentin mukaan palautusta ei käytettäisi vanhentuneen velan suoritukseksi. Palautusta ei käytettäisi myöskään sellaisen velan suoritukseksi, joka muodostuu verosta, johon kokonaan tai osittain liittyy täytäntöönpanon kielto tai keskeytys. Esteen käytölle muodostaisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 12 §:n tai ulosottokaaren 10 luvun 20 §:n nojalla annettu rajoitukseton täytäntöönpanon keskeytysmääräys. Sen sijaan käytölle ei olisi estettä, jos keskeytysmääräys on annettu ulosottokaaren 10 luvun 22 §:n mukaisesti osittaisena niin, että määräyksessä esimerkiksi sallitaan omaisuuden ulosmittaus, mutta kielletään myynti tai varojen tilitys. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, minkälaisia palautuksia ei käytettäisi muiden saatavien suoritukseksi. Muun saatavan suoritukseksi ei käytettäisi myöhästyneenä suoritettua ennakon täydennysmaksua tai erehdyksessä suoritettua veroa. Myöskään sellaista palautusta ei käytettäisi, jota vastaavat varat on suoritettu jako-osuutena verovelvollisen konkurssipesästä. Muun saatavan suoritukseksi ei myöskään käytettäisi vieraalle valtiolle siirrettävää veronpalautusta tai sen osaa eikä verotusmenettelylain 22 a §:ssä tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä tarkoitettua laiminlyöntimaksua koskevaa palautusta. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevaa veronkantolakia. Nykytilasta poiketen palautus, joka aiheutuu verosta vapauttamisesta, voitaisiin jatkossa käyttää Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Kaikki vapautuksen perusteella syntyneet palautettavat määrät, sekä varsinaiset verot että viivästysseuraamukset, voitaisiin käyttää maksamattomien verojen suoritukseksi 37 §:n mukaisesti. Tällöin verovelvolliselle, jolla on Verohallinnolle suorittamatta jotakin veroa tai muuta saatavaa, ei maksettaisi vapautuspäätöksen perusteella varoja ennen kuin muut maksamatta olevat erät tulevat katetuksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan palautuksen saajan konkurssi tai palautuksen ulosmittaus eivät estäisi palautuksen käyttämistä Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Säännös vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, ettei myöskään maksua käytettäisi sellaisen velan tai sen osan suoritukseksi, jonka täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty. Maksu voitaisiin kuitenkin käyttää tällaisen velan tai sen osan suoritukseksi, jos verovelvollinen maksamalla kyseisen veron ilmaisee halukkuutensa veron suorittamiseen täytäntöönpanon kiellosta tai keskeytyksestä huolimatta esimerkiksi välttyäkseen enemmiltä viivästysseuraamuksilta. 

40 §.Palautuksen käyttöjärjestys. Pykälässä säädettäisiin palautusten käyttöjärjestyksestä niissä tilanteissa, joissa verovelvollisella on suorittamatta eri veroja, eikä palautettava määrä riitä kattamaan niitä kaikkia. Lähtökohtana on, että palautukset käytetään ensin sen veron tai saatavan suorittamiseksi, joka vanhentuu ensimmäisenä. Samana vuonna vanhentuvien verojen kesken noudatettaisiin voimassa olevan veronkantolain kuittausjärjestykseen perustuvaa käyttöjärjestystä, jonka mukaan tilitettävät verot suoritetaan ennen valtiolle tulevia veroja. 

Palautusten käyttöjärjestyksessä jouduttaisiin joissain tilanteissa poikkeamaan yleisestä vanhentumispäivän ja nykyisen kuittausjärjestyksen mukaisesta järjestyksestä. Tämä johtuu Verohallinnon uuden tietojärjestelmän vaiheittaisesta käyttöönotosta. Lain 7 §:ssä tarkoitetut verot sekä eräät muut verot käsiteltäisiin siirtymävaiheessa uudessa järjestelmässä ja muut verot vielä vanhassa järjestelmässä. Jos verovelvollisella olisi siirtymäkaudella suorittamatta sekä uudessa järjestelmässä että vanhassa järjestelmässä käsiteltäviä veroja, palautukset käytettäisiin joissain tilanteissa nykyisestä poikkeavassa järjestyksessä. 

Ehdotettu väliaikaiseksi tarkoitettu sääntely muuttaisi nykytilaa esimerkiksi siten, että perintö- ja lahjavero olisi eri verolajien välisessä suoritusjärjestyksessä nykyistä paremmassa asemassa silloin, kun kyse on 7 §:ssä tarkoitetulle verolle suoritetun maksun käyttämisestä muiden verojen suoritukseksi. Tällöin palautus käytettäisiin perintö- ja lahjaveron suoritukseksi, vaikka verovelvollisella olisi suorittamatta muita veroja, jotka olisivat nykyisin kuittausjärjestyksessä perintö- ja lahjaveroa paremmalla sijalla. Suoritusjärjestyksen väliaikaisella muutoksella vältyttäisiin monimutkaisilta integraatioilta Verohallinnon nykyisten tietojärjestelmien ja uuden valmisohjelmiston välillä. Säännös on tässä muodossa tarkoitettu väliaikaiseksi. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että muiden kuin 7 §:ssä tarkoitettujen verojen, perintöveron, lahjaveron ja tulonsaajalle maksettavasta korosta, rojaltista tai osingosta perityn lähdeveron palautus käytettäisiin ensin kyseisten muiden verojen suoritukseksi niiden vanhentumisjärjestyksessä. Säännös soveltuisi niihin veroihin, jotka siirtymävaiheessa käsitellään Verohallinnon nykyisissä tietojärjestelmissä. Lain 7 §:ssa tarkoitettujen verojen palautusten käyttämisestä säädettäisiin lain 9 ja 11 §:ssä. Perintöveron, lahjaveron ja tulonsaajalle maksettavasta korosta, rojaltista tai osingosta perityn lähdeveron palautusten käyttämisestä säädettäisiin tämän pykälän 4 momentissa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palautusten käyttämisestä samana vuonna vanhentuvien 1 momentissa tarkoitettujen verojen suoritukseksi. Säännös vastaisi pääosin nykyisen veronkantolain säännöksiä. Viimeisinä käyttöjärjestyksessä olisivat muut Verohallinnon saatavat. Muita Verohallinnon saatavia olisivat esimerkiksi Verohallinnolle suoritettavat oikeudenkäyntikulujen korvaukset. 

Nykytilasta poiketen säännöksessä ei huomioitaisi virka-apusopimusten nojalla perittävien saatavien käsittelyä. Asiasta säädettäisiin erikseen 38 §:ssä, joka koskee palautusten käyttämistä muiden viranomaisten saatavien suoritukseksi joko kansalliseen lainsäädäntöön perustuen tai kansainvälisten virka-apusopimusten nojalla. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miten nykyisissä tietojärjestelmissä käsiteltävistä veroista syntyneet käyttämättä jääneet palautukset käytettäisiin erääntyneiden 7 §:ssä tarkoitettujen verojen, perintöveron ja lahjaveron sekä tulonsaajalle maksettavasta korosta, rojaltista tai osingosta perityn lähdeveron liikaa palautetun määrän suoritukseksi, jotka käsitellään uudessa tietojärjestelmässä. Palautukset käytettäisiin vanhentumispäivän mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Samana päivänä vanhentuvien verojen suoritukseksi palautus käytettäisiin eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Samana päivänä erääntyneiden verojen suoritukseksi palautus käytettäisiin 9 §:n 2 momentissa säädetyssä järjestyksessä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että perintöveron ja lahjaveron sekä tulonsaajalle maksettavasta korosta, rojaltista tai osingosta perityn lähdeveron palautus käytettäisiin ensin näiden verojen sekä 7 §:ssä tarkoitettujen verojen suoritukseksi vanhentumispäivän mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Samana päivänä vanhentuvien verojen suoritukseksi palautus käytettäisiin eräpäivien mukaisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Samana päivänä erääntyneiden verojen suoritukseksi palautus käytettäisiin 9 §:n 2 momentissa säädetyssä järjestyksessä. Jos edellä tässä momentissa tarkoitettuja veroja ei ole suorittamatta, palautus käytettäisiin Verohallinnon muiden saatavien suoritukseksi siten kuin 1 ja 2 momentissa säädetään. 

41 §.Korkojen laskeminen. Pykälässä säädettäisiin korkojen laskemisesta silloin, kun palautusta käytetään saatavien suoritukseksi. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pääsäännöstä, jonka mukaan erisuuntaiset korot lasketaan saatavan suorittamispäivään. Ajankohta vastaisi voimassa olevassa veronkantolaissa tarkoitettua veronkuittauspäivää. Palautettavalle määrälle laskettava korko, joka on verolajista riippuen palautus- tai hyvityskorkoa, laskettaisiin samaan ajankohtaan kuin lasketaan viivästysseuraamukset velalle, jonka suoritukseksi palautus käytetään. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti ennakonpalautuksiin liittyvästä koronlaskun ajankohdasta. Kun käytetään palautettavaa ennakkoa tai ennakonpidätystä, korot lasketaan siihen päivään saakka, jona verotus on päättynyt. 

Pykälän 3 momentin mukaan palautukseen oikeuttavalle arvonlisäverolle laskettavasta hyvitys- ja viivästyskorosta säädettäisiin 13 §:ssä. 

42 §.Ilmoitus palautuksen käyttämisestä. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto ilmoittaisi verovelvolliselle palautuksen käyttämisestä Verohallinnon tai muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. Jos olisi käytetty verosta vastuussa olevan palautusta, myös hänelle ilmoitettaisiin palautuksen käyttämisestä. Ilmoitukseen olisi liitettävä muutoksenhakuosoitus. Säännös vastaisi sisällöltään veronkantolain kuittausilmoitusta koskevaa säännöstä. 

Lain 7 §:ssä tarkoitettujen verojen osalta tieto voitaisiin kuitenkin antaa tiedoksi 14 §:ssä tarkoitetulla yhteenvedolla. 

Pykälän 2 momentin mukaan asianosaista olisi kuultava ennen palautuksen käyttämistä, jos erityiset syyt niin vaativat. Säännös vastaisi voimassa olevaa veronkantolakia. 

43 §.Tarkemmat määräykset palautusten käyttämisestä. Pykälässä säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa palautusten käyttämistä, kuten palautusten käyttöjärjestystä, koskevia tarkempia määräyksiä. Vastaava valtuutus on nykyisessä veronkantolaissa veronkuittauksessa sovellettavasta menettelystä. 

7 luku. Verojen perintä

44 §.Perintäkeinot. Pykälässä säädettäisiin perintäkeinoista. Säännös vastaisi pääosin nykyistä veronkantolain säännöstä erikoisperintätoimista. Pykälän sanamuotoja tarkennettaisiin siten, että pykälän sisältö soveltuisi kaikkien Verohallinnossa perittävänä olevien verojen perintään siitä riippumatta, missä teknisessä järjestelmässä näitä veroja käsitellään ja mikä viranomainen konkreettisesti suorittaa perintään liittyviä toimenpiteitä. 

Pykälän 1 momentin mukaan ennen perintätoimenpiteisiin ryhtymistä verovelvollisen maksukyky olisi selvitettävä sen arvioimiseksi, mikä on verovelvollisen tilanteen ja perinnän tuloksellisuuden kannalta tarkoituksenmukaisin perintäkeino. Perinnässä olisi maksukyvyn selvittämiseksi hankittava ja tutkittava maksukykyyn vaikuttavat tiedot ja selvitykset tavalla, jota asian laatu ja laajuus edellyttää. Tarkoituksenmukaisen perintäkeinon valinnassa olisi huomioitava verovelvollisten yhdenmukainen kohtelu ja verovalvonnan tarpeet. 

Perintäkeinojen luetteloon lisättäisiin ulosottoperinnän käyttäminen. Verojen perintätoimenpiteet olisivat siten samoja kuin nykyisin käytettävät perintäkeinot. Nykyinen ulosottopakkoon viittaava sanamuoto korvattaisiin ehdollisella ilmaisulla siitä, että Verohallinto voisi lähettää maksamatta jätetyn veron ulosottotoimin perittäväksi. Sääntely ei muuttaisi nykytilaa, sillä menettely vastaisi nykyäänkin verojen ulosottoperinnässä toteutettua harkintavallan käyttöä. 

Pykälän 2 momentin mukaan verojen perintään sovellettaisiin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia sekä verojen ja maksujen perimisen turvaamisesta annetun lain säännöksiä, jollei tässä laissa toisin säädetä. 

45 §.Maksukehotus. Pykälässä säädettäisiin siitä, että Verohallinnon tulisi ennen varsinaisiin perintätoimiin ryhtymistä lähettää verovelvolliselle maksukehotus. Nykytilasta poiketen laissa nimenomaan edellytettäisiin maksukehotuksen lähettämistä. Nykyisen veronkantolain sääntely on väljempi ja lain mukaan maksamatta jätetystä verosta voidaan lähettää vero- tai maksuvelvolliselle maksumuistutus. Käytännössä verovelvolliselle, joka on jättänyt veroja maksamatta, on nykyisinkin lähetetty verotiliveroista tiliotteen yhteydessä saldohuomautuksia ja veroja perittäessä maksumuistutuksia. Tiettyjen toimenpiteiden osalta tarkennettaisiin myös maksukehotuksessa asetettava määräaika, jonka kuluessa tapahtunut veron suorittaminen estäisi enemmät perintätoimenpiteet. Pykälässä säädettäisiin myös siitä, että ennen kuin veroa voitaisiin periä ulosottotoimin siitä vastuuseen määrätyltä, hänelle toimitetaan ulosottouhasta kertova maksukehotus. Perinnän erityistilanteita varten pykälässä olisi säännös siitä, että maksukehotusta ei aina tarvitse lähettää. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pääsääntö siitä, että kaikkien maksamatta jätettyjen verojen osalta verovelvolliselle tulisi toimittaa maksukehotus. Lain 7 §:ssä tarkoitetuista veroista maksukehotus toimitettaisiin osana 14 §:ssä tarkoitettua yhteenvetoa. 

Laissa ei säädettäisi yksityiskohtaisesti maksukehotuksen sisällöstä. Verohallinto voisi nykytilaa vastaavasti edelleen eri tavoin ja eri sisältöisin viestein muistuttaa verovelvollisia maksamatta jätetyistä veroista. Pykälän 2 momentissa kuitenkin tarkennettaisiin se, että tietyt toimenpiteet, kuten verojen ulosottoperintä ja verovelkojen julkaiseminen, edellyttävät määrätyn sisältöistä maksukehotusta. Ennen kuin tieto verovelasta voidaan merkitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 20 a §:ssä tarkoitettuun verovelkarekisteriin tai saman lain 21 §:ssä tarkoitetuin tavoin julkaista, tulee velalliselle aina toimittaa maksukehotus, jossa ilmaistaan julkaisu-uhka ja varataan kaksi viikkoa aikaa suorittaa maksamatta jäänyt vero. Ellei 4 momentista muuta johdu, ennen kuin vero voitaisiin lähettää ulosottoon ulosottotoimin perittäväksi, velalliselle tulisi lähettää ulosottouhan ja kahden viikon maksuajan sisältävä maksukehotus. 

Edellä mainituilla säännöksillä ja vähintään kahden viikon maksuajalla korvattaisiin osittain nykyisessä verotililaissa oleva sääntely maksuajasta, joka on varattu kausiveroilmoituksella ilmoitettaville veroille ennen niitä koskevien perintätoimenpiteiden aloittamista. Määräajalla turvattaisiin se, että verovelvollisella on mahdollisuus reagoida maksamatta olevan määrän oikeellisuuteen erityisesti oma-aloitteisten verojen osalta. 

Verosta vastuuseen määrättyjen oikeusturvan parantamiseksi 3 momentissa edellytettäisiin, että myös vastuuvelvollisille toimitettaisiin maksukehotus ennen ulosottoperintään ryhtymistä. Tällä varmistettaisiin se, että vastuuvelvollisella olisi vielä ennen ulosottoa mahdollisuus reagoida maksuvaatimukseen ja maksaa vero samojen sääntöjen mukaan, joita sovelletaan verovelvolliseen. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että erityisestä syystä Verohallinto voi ryhtyä 44 §:ssä tarkoitettuihin perintätoimenpiteisiin ilman, että verovelasta lähetetään edellä tässä pykälässä tarkoitettu maksukehotus. Maksukehotuksen sivuuttaminen voi olla perusteltua asian luonteesta tai perinnän turvaamisen tarpeista johtuen. 

Asian luonteesta johtuvana syynä voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että verovelvollinen ottaa itse yhteyttä maksujärjestelyn saamiseksi, jolloin ei ole tarkoituksenmukaista enää edellyttää maksukehotuksen lähettämistä. Peruste ryhtyä perintään ilman maksukehotusta voi johtua myös muusta lainsäädännöstä. Esimerkiksi konkurssia koskeva sääntely edellyttää, että konkurssimenettelyssä ja siihen liittyvissä valvonta-asiakirjoissa ja muissa asiakirjoissa verot otetaan huomioon konkurssia koskevien sääntöjen mukaisesti. Siten konkurssiperinnän mukaisiin toimenpiteisiin pitää voida ryhtyä ilman, että kaikista konkurssisaatavaan sisältyvistä veroista olisi erikseen jo lähetetty maksukehotus. 

Verojen ulosottoperintään voi liittyä myös tilanteita, joissa edellytetään nopeita perintötoimenpiteitä. Jos on olemassa omaisuuden hukkaamisvaara, ulosoton toimenpiteitä verojen perimisen turvaamiseksi voitaisiin tehdä ilman, että ulosottouhasta ilmoitetaan velalliselle. Erityisesti jos omaisuutta on takavarikoitu saatavan turvaamiseksi, perinnän turvaamiseksi on olemassa tarve lähettää saatava ulosottoon välittömästi eräpäivän jälkeen. 

Verovelkarekisteriin merkitseminen ei ole 44 §:ssä tarkoitettu verojen perintäkeino, joten verovelkarekisteriin merkitseminen edellyttäisi aina sitä, että verovelvolliselle on lähetetty maksukehotus kahden viikon maksuajalla. 

46 §.Maksujärjestelyyn ryhtymisen edellytykset. Maksujärjestelyä koskeva säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Erikoisperinnän käsitteestä ehdotetaan luovuttavaksi, joten maksujärjestelyäkään ei enää pidettäisi erikoisperintätoimenpiteenä. 

Maksujärjestelyjä koskevaa sääntelyä ei ole sovellettu aikaisemmin arpajaisveroon ja vakuutusmaksuveroon. Niiden sisällyttäminen uuden veronkantolain soveltamisalaan laajentaisi maksujärjestelymahdollisuudet koskemaan myös näitä veroja. 

Maksujärjestelyn edellytykset ja ehdot säilyisivät nykyisellään. Pykälän 1 momentin mukaan maksujärjestelyn edellytyksenä olisi edelleen verovelvollisen maksukyvyn tilapäinen alentuminen, joka johtuu säännöksessä tarkemmin yksilöidyistä syistä. 

Pykälän 2 momentin mukaan maksujärjestelyn ehtona olisi se, että verovelvolliselle mahdollisesti tuleva palautus voitaisiin käyttää maksujärjestelyyn kuuluvien erien suoritukseksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan maksujärjestely voitaisiin jatkossakin tehdä poikkeuksellisesti korottomana. 

Pykälän 4 momentissa Verohallinnolle säädettäisiin nykyistä sääntelyä vastaava valtuus antaa tarkempia määräyksiä maksujärjestelyn sisällöstä ja sen toteuttamiseen liittyvästä menettelystä. 

47 §.Suostumuksen antaminen ulkomailla toimeenpantavaan velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen. Pykälän mukaan Verohallinnolla olisi mahdollisuus virka-apuasioissa antaa suostumus virka-apua antavassa valtiossa toimenpantavaan velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen. Säännös vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. 

48 §.Perintätoimenpiteistä luopuminen. Pykälän mukaan perintätoimenpiteisiin ei tarvitsisi ryhtyä tai jo aloitetut toimenpiteet voitaisiin keskeyttää, jos toimenpiteet arvioidaan tuloksettomiksi tai jo etukäteen voidaan arvioida, että perinnän tulos jää vähäiseksi. Verohallinto voisi velkojana erikseen harkita, missä laajuudessa erilaisia perinnän toimenpiteitä on tarkoituksenmukaista käyttää. Harkintavallan käyttö edellyttäisi aina, että velallisen olosuhteet ja perintään vaikuttavat seikat on selvitetty 44 §:ssä edellytetyllä tavalla. Perinnästä luopuminen voisi olla perusteltua verovelan vähäisyydestä johtuen, taikka jos etukäteen muiden seikkojen perusteella olisi tiedossa, että saatava ei tule kertymään. Myös tilanteissa, joissa arvioidaan, että perinnän lopputulos jää vähäiseksi, voitaisiin luopua käyttämästä esimerkiksi maksukyvyttömyysmenettelyihin liittyviä keinoja saatavien turvaamiseksi ja perimiseksi. Vastaavin perustein jo aloitetut perintätoimenpiteet voitaisiin keskeyttää. Perintä kuitenkin aloitettaisiin tai keskeytettyä perintää jatkettaisiin tilanteessa, jossa sen voitaisiin olettaa johtavan tulokseen. 

49 §.Tarkemmat määräykset verojen perinnästä. Nykytilaa vastaavasti Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä verojen perintään liittyvästä menettelystä ja perintätoimenpiteiden täytäntöönpanosta. 

8 luku. Verosta vapauttaminen

50 §.Verosta vapauttaminen. Pykälässä säädettäisiin verosta vapauttamiseen sovellettavasta menettelystä. Verosta vapauttamista koskeva sääntely vastaisi pääosin nykyistä veronkantolain ja verotililain sääntelyä. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto voisi hakemuksesta myöntää vapautuksen verosta tai maksusta sekä niiden viivästysseuraamuksista ja muista seuraamuksista. Vapautusta ei voisi kuitenkaan myöntää tuloveron ennakosta eikä korkotulon lähdeverosta. Vapautus voisi olla osittainen tai täydellinen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vapautuksen edellytyksistä. Vapautus voitaisiin myöntää, jos vero- tai maksuvelvollisen veronmaksukyky on sairauden, työttömyyden, elatusvelvollisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi olennaisesti alentunut tai jos siihen on verovelvollisen velkajärjestelyn vuoksi erityisiä syitä. Vapautus voitaisiin myöntää myös, jos veron periminen on muusta erityisestä syystä ilmeisesti kohtuutonta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vapautuksen myöntämisestä perintö- ja lahjaverosta. Vapautus perintö- ja lahjaverosta voitaisiin myöntää sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, jos veron periminen ilmeisesti vaarantaisi maa- tai metsätalouden tai muun yritystoiminnan jatkuvuuden tai työpaikkojen säilyvyyden tai jos pesäosuuden tai lahjan arvo on verovelvollisuuden alkamisen jälkeen olennaisesti vähentynyt ja vapautuksen myöntämiselle on olemassa siihen liittyviä erityisiä syitä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kiinteistöveroa koskevasta vapautuksesta. Vapautus voitaisiin myöntää 2 momentissa säädettyjen tilanteiden lisäksi silloin, jos rakennushankkeen viivästyminen johtuu muusta syystä kuin rakennuspaikan omistajan omasta menettelystä. 

Pykälän 5 momentin mukaan veroa koskeva vapautuspäätös koskisi myös viivästysseuraamuksia ja muita seuraamuksia. Verohallinto voisi erikseen myöntää vapautuksen viivästysseuraamuksista ja muista seuraamuksista silloinkin, kun ne on tilitettävä muulle veronsaajalle kuin valtiolle, ja myös silloin, kun kunta on 51 §:n mukaisesti ilmoittanut ratkaisevansa kunnallisveron tai kiinteistöveron vapauttamista koskevat asiat. 

Pykälän 6 momentin nojalla valtiovarainministeriö voisi ottaa Verohallinnossa käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän verosta vapauttamista koskevan asian ratkaistavakseen. 

Pykälän 7 momentin mukaan verosta lain mukaan vastuussa olevaan sovellettaisiin vastaavasti samoja säännöksiä, joita sovelletaan verovelvolliseen. 

Pykälän 8 momentissa säädettäisiin, että verosta vapauttamista koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta. Tämä merkitsisi sitä, ettei kunnallisveroa eikä kiinteistöveroa koskevaan verosta vapauttamista koskevaan päätökseen saisi enää hakea muutosta kuntalain mukaisella oikaisuvaatimuksella. Useimmat kunnat eivät nykytilassakaan ole pidättäneet itsellään verosta vapauttamista koskevaa ratkaisuvaltaa, joten se on siirtynyt valtiolle. Koska verosta vapauttamista koskevassa asiassa valitus on nykyisin kielletty, muutoksenhakuoikeus supistuisi siten vain harvoissa tilanteissa. Samalla myös kunnallisverosta vapauttamista koskeva sääntely yhtenäistyisi. Muutosta seurakunnan tai seurakuntayhtymän kirkollisverosta vapauttamista koskevaan päätökseen saisi edelleen hakea kirkkolain mukaisella oikaisuvaatimuksella. 

51 §.Kunnan ratkaisuvalta. Kuntien mahdollisuus ratkaisuvallan pidättämiseen niiden toimivaltaan kuuluvien verojen osalta säilyisi entisellään ja sen toteuttaminen noudattaisi nykyistä menettelyä. 

52 §.Erityinen verosta vapauttaminen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä, jota on sovellettu myös verotililain nojalla kannettaviin veroihin. Menettely ja edellytykset, joilla Verohallinto voi vapauttaa osittain tai kokonaan muutoksenhaun johdosta aiheutuneen veron tai maksun, vastaisivat nykyistä sääntelyä. 

9 luku. Vanhentuminen

53 §.Vanhentuminen. Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 ja 20 a §:ssä säädetään julkisen saatavan ja sen liitännäiskustannusten vanhentumisesta. Vanhentumisen vaikutuksista säädetään mainitun lain 21 §:ssä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi sääntelyn selkeyttämiseksi viittaukset näihin säännöksiin.  

Edellä 1 momentissa tarkoitettu viittaus olisi perusteltu erityisesti siksi, että pykälän 2 momentissa säädettäisiin oma-aloitteisia veroja koskeva voimassa olevaa verotililain sääntelyä vastaava poikkeus yleisistä vanhentumissäännöksistä. Jos oma-aloitteisia veroja koskeva veroilmoitus annetaan myöhässä, sille osalle veroa, josta ilmoitus annetaan, vanhentumisaika alkaisi vasta ilmoituksen antamista seuraavaa yleistä eräpäivää seuraavan kalenterivuoden alusta. Vanhentumisajan pidentyminen ei kuitenkaan koskisi aikaisemmalla ilmoituksella ilmoitetun veron määrää. 

54 §.Takaisin perittävän palautuksen vanhentuminen. Pykälässä säädettäisiin 34 §:ssä tarkoitetun takaisin perittävän palautuksen vanhentumisesta. Säännös vastaisi nykyistä verotililain säännöstä. 

55 §.Palautuksen ja maksun sekä niille maksettavan koron vanhentuminen. Palautusten vanhentumista koskevia säännöksiä sovellettaisiin kaikkiin verolajeihin. Sääntely vastaisi voimassa olevaa veronkantolain sääntelyä. 

Pykälän 1 momentin mukaan palautuksen ja sille maksettavan koron vanhentumisaika olisi viisi vuotta sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona palautusta koskeva päätös on tehty. 

Jos aiheetonta maksua ei ole voitu maksaa takaisin puutteellisten maksutietojen vuoksi, oikeus sen saamiseen vanhentuisi pykälän 2 momentin nojalla viiden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin maksu on tapahtunut. Myös aiheettomalle suoritukselle maksettava korko vanhenisi viiden vuoden kuluessa. 

Vanhentumisajan kulumista ei voisi katkaista. Asianosaisen pyynnöstä erityisistä syistä, esimerkiksi ulkomailla olon, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi, Verohallinto voisi kuitenkin pykälän 3 momentin mukaan palauttaa vanhentuneen palautuksen tai maksun. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä verotililakia vastaavasti siitä, että vanhentuneet palautukset ja maksut tuloutettaisiin korkoineen valtiolle. 

10 luku. Vastuu verosta

56 §.Vastuuvelvollinen. Pykälässä säädettäisiin siitä, kenen katsottaisiin olevan verovelvollisen lisäksi vastuussa veron maksamisesta ja millä tavoin vastuu toteutettaisiin. 

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tahot, jotka ovat vastuussa tämän lain nojalla verovelvolliselta kannettavasta verosta kuin omasta verostaan. Momentti vastaisi voimassa olevan veronkantolain säännöstä. Verovelvollisella tarkoitettaisiin myös maksuvelvollista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuolinpesän ja kuolinpesän osakkaan vastuusta vainajalle määrätystä verosta. Momentin mukaan kuolinpesä vastaisi kuolinpesään kuuluvilla varoilla vainajan verosta. Jos kuolinpesä olisi jaettu, osakas olisi vastuussa pesäosuutensa määrällä osuuttaan vastaavasta osasta vainajan verosta. Kyse olisi uudesta sääntelystä nykyiseen veronkantolakiin verrattuna. 

Pykälän 3 momentin mukaan kiinteistöverosta vastaisi konkurssipesä konkurssin alkamisvuotta seuraavilta vuosilta. 

Jos kiinteistö olisi hankittu perustettavan yhtiön tai yhteisön lukuun, yhtiö tai muu yhteisö vastaisi 4 momentin mukaan kiinteistöstä määrätystä kiinteistöverosta siltä vuodelta, jona yhteisö on merkitty asianomaiseen rekisteriin. 

Pykälän 5 momentin mukaan osakeyhtiön ja osuuskunnan vastuu ennen rekisteröintiä syntyneestä verosta säilyisi ennallaan siten, että osakeyhtiö tai osuuskunta vastaisi niin kuin omasta verostaan ennen rekisteröimistä harjoitetusta toiminnasta sen puolesta toimineille määrätystä verosta. 

Verovastuu määräytyisi edelleen verolajikohtaisesti kyseisen aineellisen verolain säännösten nojalla. Pykälän 6 momentin mukaan tämän lain vastuusäännöksiä sovellettaisiin silloin, jos vastuusta ei ole toisin säädetty muussa verolaissa. 

57 §.Vastuuseen määrääminen. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto määräisi veron verovelvollisen ja siitä vastuussa olevien yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Vastuussa olevat merkittäisiin verotuspäätökseen tai 14 §:ssä tarkoitettuun yhteenvetoon tai suorittamatta jääneistä veroista verovelvolliselle toimitettuun muuhun ilmoitukseen. Merkintä voitaisiin tehdä joko säännönmukaisessa verotuksessa tai eri verolaeissa säädetyissä verotuksen oikaisun tai veron määräämisen tilanteissa. Säännös koskisi siten myös esimerkiksi ennakonkannossa määrättävää veroa tai pidennetyn verotuksen oikaisu- tai määräämisajan kuluessa tehtyä verotuspäätöstä. 

Vastuuvelvollisista ei kuitenkaan ole aina kattavia tietoja eikä kaikissa tilanteissa ole tarkoituksenmukaista merkitä vastuuvelvollisia verotuspäätökselle. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa vastuuta ei olisi verotuspäätöksellä määrätty, vaan vastuuta koskeva päätös tehtäisiin myöhemmin erikseen. Vastuuseen määrättävälle olisi ennen päätöksen tekemistä varattava tilaisuus selvityksen antamiseen. Erillispäätös vastuuseen määräämisestä olisi tehtävä viimeistään 60 päivää ennen verotusmenettelylain 64 §:n 1 momentissa tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 61 §:n 1 momentissa säädetyn verotusta koskevan oikaisuvaatimuksen antamiselle säädetyn määräajan päättymistä. Tällä varmistettaisiin, että verosta vastuuseen määrättävä voisi ennen säännönmukaisen muutoksenhakuajan päättymistä hakea muutosta siihen verotukseen, jota vastuumääräys koskisi. Toisin kuin 1 momentin tilanteessa, vastuuta ei siis voitaisi määrätä tällä erillispäätösmenettelyllä esimerkiksi pidennetyn verotuksen oikaisu- tai määräämisajan kuluessa tehtyyn päätökseen, vaan vastuumerkintä tulisi olla tehtynä asianomaisella verotuspäätöksellä. Jos verovastuu määrättäisiin, veron vanhenemiseen sovellettaisiin vastuuvelallisenkin osalta, mitä 53 §:ssä säädetään. 

Pykälän 1 ja 2 momentit vastaisivat pääosin nykyistä veronkantolakia. 

Pykälän 3 momentin mukaan verovastuusta olisi edelleen mahdollista säätää muussakin kuin tässä laissa, jolloin sovellettaviksi tulisivat asianomaisen lain säännökset. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus määräyksillä tarkentaa vastuuseen määräämistä koskevaa menettelyä. 

11 luku. Kansainvälinen verovarojen siirtäminen

58 §.Toimivalta kansainväliseen verovarojen siirtämiseen. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto voisi siirtää ennakkoja tai muita verovaroja Suomesta toiseen valtioon veronkantosopimuksen määräysten mukaisesti. Pykälä vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä verovarojen siirtämistä koskevasta menettelystä. 

59 §.Siirrettävät verovarat. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa veronkantolain sääntelyä vastaavasti ne tilanteet, joissa verovarojen siirtäminen vieraaseen valtioon voisi tulla kysymykseen tai erät, joihin siirto voisi kohdistua. 

60 §.Palautusilmoitus ja maksamisen lykkääminen. Pykälässä säädettäisiin veronpalautuksen ilmoittamisesta vieraan valtion viranomaiselle ja palautuksen maksamisen lykkäämisestä veronkantosopimuksen määräysten mukaisesti. Pykälä vastaisi voimassa olevaa veronkantolain säännöstä. 

61 §.Verovarojen siirtämisen edellytykset. Verovarojen siirtämisen edellytyksenä 1 momentin mukaan olisi nykyiseen tapaan se, että siirrettäviä varoja ei ole verosopimuksen nojalla käytetty Suomessa toimitetussa verotuksessa verovelvollisen verojen suoritukseksi ja että ne voidaan käyttää verovelvollisen verojen suoritukseksi toisessa sopimusvaltiossa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ennakonpidätyksinä kertyneiden varojen siirtämisestä jo ennen verotuksen päättymistä muun muassa silloin, kun on ilmeistä, että veronkantosopimuksessa ja verosopimuksessa määrätyt edellytykset varojen siirtämiselle ovat olemassa ja ennakonpidätykset voitaisiin verotusmenettelylaissa tarkoitetuin tavoin lukea verovelvollisen hyväksi Suomessa. 

Pykälän 3 momentin mukaan tietyissä tapauksissa ennakonpalautus, muutoksen johdosta palautettava määrä sekä lähdevero olisi siirrettävä vieraan valtion viranomaisen pyynnöstä asianomaiselle viranomaiselle. Samoin olisi siirrettävä palautus, joka syntyy Suomen luovuttua tulon verottamisesta Suomen ja vieraan valtion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn kansainvälisen sopimuksen nojalla. 

62 §.Suomeen siirretyn veron palauttaminen verovelvolliselle. Vieraasta valtiosta siirretty vero tai veron ennakko, jota ei ole käytetty verovelvollisen verojen tai maksamatta jätettyjen määrien suoritukseksi, voitaisiin palauttaa verovelvolliselle. Pykälä vastaisi voimassa olevaa veronkantolakia, mutta ei sisältäisi mainintaa palautuksen käyttämisestä veronkuittaukseen. 

12 luku. Muutoksenhaku

63 §.Oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuun oikeutetuista, muutoksenhaun kohteena olevista päätöksistä ja oikaisuvaatimusmenettelystä. 

Pykälän 1 momentin mukaan muutosta saavat hakea verovelvollinen, verosta vastuussa oleva ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Säännös vastaisi voimassa olevaa verotililain säännöstä. Verosta vastuussa olevalla on lain 37 §:n 3 momentissa ja 42 §:ssä tarkoitettuun palautuksen käyttämiseen muutoksenhakuintressi silloin, kun hänelle tulevaa palautusta käytetään niiden verojen suorittamiseksi, joista hän on vastuussa. 

Muutosta saisi hakea tässä laissa tarkoitettuun päätökseen, joita olisivat lain 16 §:ssä tarkoitettu virheiden korjaamista koskeva päätös, 31 §:ssä tarkoitettu aiheettoman suorituksen palauttamista koskeva päätös ja 34 §:ssä tarkoitettu virheellisen palautuksen takaisinperintää koskeva päätös sekä 72 §:ssä tarkoitettu myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskeva päätös. Lain 42 §:ssä tarkoitettuun palautuksen käyttämiseen saisi myös hakea muutosta. Lain 50 §:n nojalla verosta vapauttamista koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta. 

Pykälän 2 momentin mukaan muutosta haettaisiin verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Määräaika olisi 60 päivää siitä, kun muutoksenhakija on saanut päätöksestä tiedon. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika laskettaisiin kuitenkin päätöksen tekemisestä. 

Muutoksenhakua koskevaa määräaikaa lyhennettäisiin pykälässä tarkoitettujen päätösten osalta nykyisestä viidestä vuodesta 60 päivään. Muutoksenhakuaika vastaisi muita Verohallinnon erillispäätöksiä koskevaa muutoksenhakuaikaa. 

Pykälän 3 momentin mukaan oikaisuvaatimusmenettelyyn sovellettaisiin muutoin, mitä oikaisuvaatimusmenettelystä verotusmenettelylaissa säädetään. Viittauksen nojalla Verohallinto voisi muun muassa ratkaista muun kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tekemän oikaisuvaatimuksen, jos esitetty vaatimus hyväksyttäisiin. Samoin oikaisuvaatimus olisi toimitettava määräajassa Verohallinnolle ja se olisi käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. 

64 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Oikaisulautakunnan päätöksestä haettaisiin muutosta hallinto-oikeudelta. Nykyiseen tapaan muutosta voisi hakea verovelvollinen, verosta vastuussa oleva ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Menettelyyn sovellettaisiin lisäksi, mitä verotusmenettelylaissa säädetään. 

65 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhakuun korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin, mitä verotusmenettelylaissa säädetään. 

66 §.Ennakkopäätösvalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ennakkopäätösvalitusta koskevaan muutoksenhakuun korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin, mitä verotusmenettelylaissa säädetään. 

67 §.Muutoksenhaku vastuumääräykseen ja vastuumääräyksen oikaiseminen. Pykälässä säädettäisiin nykyistä veronkantolain säännöstä vastaavasti muutoksenhausta tilanteessa, jossa verovastuumääräys on merkitty verotuspäätökseen. Muutoksenhaku tapahtuisi vastaavasti kuin jos muutosta haetaan verotukseen. Muutosta haettaisiin siten ensiasteessa verotuksen oikaisulautakunnalta ja muutoksenhakuaika olisi pääsääntöisesti kolme vuotta. Pykälässä säädettäisiin myös menettelystä, jolla vastuumääräyksessä olevaa virhettä voitaisiin oikaista viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi siten kuin kunkin verolajin osalta on säädetty.  

Lisäksi pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta erilliseen verovastuuta koskevaan päätökseen. Tällöin muutosta haettaisiin siten kuin edellä 63—65 §:ssä säädetään eli ensiasteessa verotuksen oikaisulautakunnalta ja muutoksenhakuaika olisi 60 päivää verovastuuta koskevan päätöksen tiedoksisaannista. 

68 §.Päätöksen muuttaminen muutoksenhaun johdosta. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhaun johdosta tehtävien muutosten tekemisestä ja muutosten yhteydessä maksettavista tai perittävistä korkoseuraamuksista. Palautukselle maksettavista hyvitys- ja palautuskorosta säädettäisiin lain 12 ja 32 §:ssä. 

Pykälän 2 momentissa tarkoitetulle korotetulle määrälle perittävästä korosta säädettäisiin viivekorkolaissa. 

69 §.Perustevalitus. Perustevalituksesta ehdotetaan luovuttavaksi Verohallinnon tehtäväalaan kuuluvassa verotuksessa. Koska myös tämän lain nojalla voitaisiin asettaa veroa koskeva maksuvelvollisuus, on perusteltua, että myös veroja koskeva muutoksenhaku tapahtuisi kaikilta osin mahdollisimman yhtenäisten säännösten mukaan. 

70 §.Muut muutoksenhakua koskevat säännökset. Pykälässä ehdotetaan nykytilaa vastaavasti säädettäväksi velvollisuudesta maksaa vero muutoksenhausta huolimatta. 

13 luku. Erinäiset säännökset

71 §.Pienin kannettava määrä. Pykälän 1 momentin mukaan pienimmän kannettavan ja perittävän määrän alaraja olisi edelleen kymmenen euroa. Myös jos alle 20 euron kantamiseksi tulisi lähettää erikseen verotuspäätös, määrä jätettäisiin kantamatta. Alaraja määräytyisi yksittäisten veroerien perusteella. Vero- ja maksulipun käsitteet korvattaisiin käsitteellä verotuspäätös. 

Pykälän 2 momentin mukaan, jos viranomaiselle tai maksuvelvolliselle taikka jollekin muulle asianosaiselle sattuneen laskuvirheen tai muun erehdyksen johdosta tai muusta syystä veroa on peritty vähemmän tai palautettu enemmän kuin olisi pitänyt ja erotus olisi 1 momentissa säädettyä määrää pienempi, se jätettäisiin perimättä. Perimiseen voitaisiin kuitenkin ryhtyä, jos saman maksuvelvollisen virhesuoritukset olisivat lukuisia tai jos perimiseen olisi muutoin erityistä aihetta. Sääntely vastaisi veronkantolaissa nykyään säädettyä. 

Pykälän 3 momentin mukaan pienintä kannettavaa määrää koskevia säännöksiä ei sovellettaisi 7 §:ssä tarkoitettuihin veroihin. Sääntely vastaisi nykytilaa. 

72 §.Myöhästymismaksun perimättä jättäminen. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta jättää myöhästymismaksu kokonaan tai osittain perimättä, jos oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 16 §:ssä tarkoitetun veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomista syistä tai muusta erityisestä syystä. Verovelvollisesta riippumattomina syinä voitaisiin pitää esimerkiksi yleisen tietoverkon toimintahäiriötä tai muuta vastaavaa syytä. Myös Verohallinnon sähköisen asiointipalvelun toimintahäiriötä voitaisiin pitää säännöksessä tarkoitettuna syynä. Erityisenä syynä pidettäisiin esimerkiksi verovelvollisen vahingossa tekemää lasku-, kirjoitus- tai ilmaisuerehdystä. Perimättä jättäminen voisi tulla vireille joko asianosaisen pyynnöstä tai viranomaisaloitteisesti. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätös myöhästymismaksun perimättä jättämisestä annettaisiin tiedoksi verovelvolliselle 14 §:ssä tarkoitetulla yhteenvedolla. Perimättä jättämisestä ei lähetettäisi erillistä päätöstä, koska vastaavat tiedot voidaan tarkoituksenmukaisesti antaa verovelvolliselle yhteenvedolla. Menettely vastaisi nykytilaa, jossa myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskeva päätös annetaan tiedoksi verotiliotteella. Pyynnöstä verovelvollinen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö saisi erillisen päätöksen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksenantovaltuutuksesta, jonka nojalla myöhästymismaksu voitaisiin jättää perimättä ajalta, jolta veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisista riippumattomista syistä. Asetus voitaisiin antaa esimerkiksi silloin, kun valtakunnan laajuinen tai muutoin laajoihin verovelvollispiireihin vaikuttava tapahtuma, kuten tietoliikennehäiriö tai postilakko, olisi yleisesti estänyt ilmoitus- ja maksuvelvollisuuden täyttämisen. Säännös vastaisi verotililain 45 §:ä. 

73 §.Päätöksestä ilmenevät tiedot. Pykälässä säädettäisiin päätöksen vähimmäissisällöstä. Vastaava säännös on nykyisin verotililaissa. Säännös mahdollistaisi sen, että asiaa käsitelleen henkilön tietojen sijasta Verohallinnon antamista päätöksistä ilmenisi hallintolaista poiketen asiaa käsittelevä viranomainen eli Verohallinto tai Verohallinnon yksikkö sekä puhelinnumero. Sääntely vastaisi verotusmenettelylain ja eräitä muita Verohallinnon kantamia veroja koskevien lakien sääntelyä. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätös voitaisiin jättää perustelematta, jos perusteleminen olisi ilmeisen tarpeetonta. Säännös mahdollistaisi sen, että luonteeltaan puhtaasti teknisissä ratkaisuissa ei olisi tarvetta perustella päätöstä, vaan esimerkiksi pykäläviittaus olisi riittävä. 

74 §.Määräaikojen laskeminen. Pykälässä säädettäisiin veron tai palautuksen suorittamisesta, jos erä- tai maksupäivä on pyhäpäivä, vapunpäivä tai arkilauantai. Pykälä vastaisi nykyistä sääntelyä. 

75 §.Tiedoksianto. Pykälän 1 momentin mukaan tämän lain nojalla annettavat päätökset ja muut asiakirjat annetaan tiedoksi verovelvolliselle. Jos asia koskisi 56 §:ssä tarkoitettua vastuuvelvollista, tiedoksianto toimitettaisiin vastuuvelvolliselle. 

Pykälän 2 momentin mukaan tiedoksiantoon sovellettaisiin lisäksi verotusmenettelylain 26 c ja 26 d §:ää. Tiedoksianto olisi siten toimitettava verovelvollisen lailliselle edustajalle tai valtuutetulle, jos verovelvollisen puolesta veroasioita hoitava edustaja tai valtuutettu on ilmoitettu asianhoitajaksi Verohallinnon asiakasrekisteriin. Todisteellinen tiedoksianto yhteisölle, yhteisetuudelle ja yhtymälle toimitettaisiin sen ilmoittamaan osoitteeseen. 

Verohallinnon tai verotuksen oikaisulautakunnan päätös sekä muut tämän lain nojalla annettavat Verohallinnon asiakirjat voidaan antaa tiedoksi hallintolain 59 §:ssä tarkoitettuna tavallisena tiedoksiantona. 

Säännöksen perusteella päätös voitaisiin antaa tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttämättä siten kuin hallintolain 59 §:ssä säädetään. Ehdotettu menettely poikkeaisi yleisestä tiedoksiantoa koskevasta menettelystä, koska lähtökohtaisesti päätös, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua jokin määräaika, kuten muutoksenhakuaika, on annettava hallintolain mukaan tiedoksi todisteellisesti. Verotusta koskevassa lainsäädännössä on kuitenkin nykyisin säädetty laajasti siitä, että päätös voidaan antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös niissä tilanteissa, joissa päätöksen tiedoksisaannista alkaa kulua lyhyt, esimerkiksi 60 päivän muutoksenhakuaika. Ehdotetulla säännöksellä pyritään turvaamaan verotusmenettelyn toimivuus. Ehdotettu sääntely vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä. 

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikköä kuultaisiin siten, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle varattaisiin tilaisuus tutustua verotusasiakirjoihin. 

Lain 14 §:ssä tarkoitetun yhteenvedon tiedoksiannosta säädettäisiin 15 §:ssä. 

14 luku. Voimaantulo

76 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Lailla kumottaisiin veronkantolaki (609/2005). 

Uusia säännöksiä sovellettaisiin lain voimaantulosta alkaen myös sellaisten veroerien käsittelyssä, jotka ovat muodostuneet ennen lain voimaantuloa tai koskevat sitä edeltänyttä aikaa. Uusia säännöksiä sovellettaisiin siten myös ennen lain voimaantuloa voimassa olleiden veronkantolain ja verotililain säännösten mukaisiin veroeriin. Myös Verohallinnon veronkantoa koskevat hallintopäätökset, kuten palautuksen käyttäminen veron suoritukseksi, tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen tämän lain säännösten mukaisesti vaikka päätökset koskisivat eriä, jotka ovat muodostuneet ennen lain voimaantuloa.  

77 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan muutoksenhaussa ennen lain voimaantuloa veronkantolain tai verotililain nojalla annettuun Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tämän lain muutoksenhakua koskevia säännöksiä sovellettaisiin muutoksenhakuun, joka koskee lain voimaantulon jälkeen tehtyä Verohallinnon päätöstä. 

Verohallinnon päätöksellä tarkoitettaisiin alkuperäistä Verohallinnon tekemää ensiasteen hallintopäätöstä, eikä muutoksenhakuprosessiin liittyvää oikaisuvaatimukseen annettua Verohallinnon päätöstä. Jos verovelvollinen hakisi muutosta Verohallinnon ennen lain voimaantuloa tekemään hallintopäätökseen, muutoksenhaussa sovellettaisiin kaikissa muutoksenhakuprosessin vaiheissa ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä. Sen sijaan lain voimaantulon jälkeen tehtyihin Verohallinnon päätöksiin kohdistuvassa muutoksenhaussa sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollisella on joulukuussa 2016 verovelkaa ja hän saa tammikuussa 2017 palautusta. Palautuksen käyttämiseen sovelletaan tämän lain säännöksiä ja päätökseen liitetään muutoksenhakuosoitus oikaisulautakunnalle. Sen sijaan, jos verovelvollinen saisi palautusta jo joulukuussa 2016, sovellettaisiin ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleita veronkuittausta koskevia säännöksiä ja päätökseen liitettäisiin muutoksenhakuosoitus oikaisuvaatimuksen tekemisestä Verohallinnolle.  

2) Verohallinto on tehnyt marraskuussa 2016 veronkuittausta koskevan päätöksen, johon on liitetty vanhan lain mukainen muutoksenhakuosoitus. Verovelvollinen tekee oikaisuvaatimuksen Verohallinnolle tammikuussa 2017. Verohallinto antaa helmikuussa 2017 oikaisuvaatimukseen päätöksen, johon liitetään vanhan lain mukainen muutoksenhakuosoitus hallinto-oikeudelle. Jos muutoksenhakuaste muuttaisi veronkuittausta koskevaa päätöstä, Verohallinto toteuttaisi muutoksen vanhan lain säännösten mukaan. Viimeksi mainittuun Verohallinnon päätökseen puolestaan haettaisiin muutosta tämän lain säännösten mukaan, koska Verohallinnon päätös tehtäisiin tämän lain voimaantulon jälkeen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verotilillä tapahtuneen virheen korjaamiseen ja verovelvolliselle virheellisesti maksetun hyvityksen takaisin perimiseen liittyvästä menettelystä. Jos virhe olisi tapahtunut verotilillä tai hyvitys olisi maksettu virheellisesti verovelvolliselle tai käytetty virheellisesti hyvitykseksi ennen lain voimaantuloa, virhe korjattaisiin tai virheellisesti maksettu hyvitys perittäisiin takaisin soveltaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka korjaaminen tai takaisin periminen tapahtuisi lain voimaantulon jälkeen. Virheen korjaamisen ja hyvityksen takaisin perimisen määräaikoihin ja muuhun menettelyyn sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Virheen korjaamista ja takaisin perittyä hyvitystä koskevan päätöksen muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin tämän lain säännöksiä, jos päätös tehdään tämän lain voimaantulon jälkeen. 

Pykälän 3 momentin mukaan muualla lainsäädännössä olevilla viittauksilla kumottuun veronkantolakiin tarkoitettaisiin viittausta tämän lain säännöksiin. 

1.3  Apteekkiverolaki

1 §.Soveltamisala. Pykälän mukaan verovelvollisen olisi suoritettava valtiolle apteekkiveroa harjoittamastaan apteekkiliikkeestä. Verovelvollisen apteekkitoimintaa käsiteltäisiin yhtenä liikkeenä, vaikka verovelvollinen olisi harjoittanut apteekkitoimintaa verovuoden aikana usean apteekkiluvan perusteella. 

Apteekkiveron veronsaaja olisi nykyisen apteekkimaksun tavoin valtio. 

2 §.Muiden lakien soveltaminen. Apteekkiverolaissa ei olisi säädöksiä veronkannosta ja verotusmenettelystä ennakkoratkaisumenettelyä lukuun ottamatta. 

Apteekkiveron ilmoittamiseen, veron määräämiseen, muutoksenhakuun, tiedonantovelvollisuuteen ja muuhun verotusmenettelyyn sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyä. Veron maksamiseen, palauttamiseen ja perintään sovellettaisiin veronkantolain säännöksiä. 

3 §.Verovelvollisuus. Pykälän mukaan verovelvollisia olisivat apteekkiluvan nojalla apteekkiliikettä harjoittavat apteekkarit ja Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot harjoittamastaan apteekkiliikkeestä. Nykyisessä apteekkimaksusta annetussa laissa maksuvelvollisiksi on säädetty apteekkarit. Ehdotettu verovelvollisen määritelmä yliopistot erikseen mainiten vastaisi nykyistä soveltamiskäytäntöä, sillä säännöstä on sen sanamuodosta huolimatta sovellettu siten, että apteekkimaksu on määrätty toimintaa harjoittavalle yhteisölle. 

4 §.Verovuosi. Verovelvollisen tilikaudella ei olisi vaikutusta apteekkiveron verovuoteen, joka olisi kaikissa tapauksissa kalenterivuosi. Verovuoden määritelmä olisi tarpeen sen vuoksi, että progressiivisen apteekkiveron määrää laskettaessa on määriteltävä se ajanjakso, jonka aikana kertyneen liikevaihdon perusteella veron peruste määräytyy. 

5 §.Veron peruste. Pykälän 1 momentin mukaan apteekkivero laskettaisiin, kuten nykyisinkin, apteekin, sivuapteekin, apteekin palvelupisteen, apteekin verkkopalvelun sekä lääkekaapin arvolisäverottoman liikevaihdon perusteella. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron perusteena olevaan liikevaihtoon tehtävistä oikaisuista. 

6 §.Veroasteikko. Veroasteikko vastaisi nykyisin voimassa olevaa maksuasteikkoa. 

7 §.Veron määrän laskeminen. Apteekkiveron laskemista koskevat säännökset vastaisivat pääosin apteekkimaksun laskentasäännöksiä. 

Pykälän 1 momentin mukaan apteekkivero laskettaisiin kunkin verovelvollisen osalta erikseen. Veron määrän laskeminen poikkeaisi apteekkimaksusta annetun lain mukaisesta laskennasta tilanteissa, joissa apteekki on siirtynyt toiselle apteekkarille. Jotta verovelvollinen voisi laskea, ilmoittaa ja maksaa apteekkiveron oma-aloitteisesti, veron määrän tulee olla laskettavissa verovelvollisen hallussa tai hänen saatavillaan olevien tietojen perusteella. Sen vuoksi veron määrän laskemista ei ole enää perusteltua sitoa toisen verovelvollisen harjoittaman apteekkitoiminnan liikevaihtoon. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin apteekkiveron laskemisesta silloin, kun verovelvollisella ei ole verovuonna ollut sivuapteekkia. Tällöin apteekkivero laskettaisiin koko apteekkitoiminnan yhteenlasketun veron perusteen mukaan soveltaen 6 §:ssä säädettyä veroasteikkoa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin apteekkiveron laskemisesta silloin, kun verovelvollisella on verovuonna ollut sivuapteekki ja kaiken apteekkitoiminnan yhteenlaskettu oikaistu liikevaihto on alle 2 600 000 euroa. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin apteekkiveron laskemisesta silloin, kun verovelvollisella on verovuonna ollut sivuapteekki ja kaiken apteekkitoiminnan yhteenlaskettu veron peruste on yli 3 500 000 euroa. Tällöin apteekkiveron peruste laskettaisiin apteekkitoiminnan yhteenlasketun veron perusteen mukaan, ja kunkin sivuapteekin veron perusteesta tehtäisiin erityinen vähennys. Vähennystä ei kuitenkaan tehtäisi, jos sivuapteekki olisi perustettu vähintään viisi vuotta ennen verovuoden päättymistä ja jos sen verovuoden liikevaihto ylittäisi yksityisten apteekkien verovuotta edeltäneen vuoden keskimääräisen liikevaihdon. 

Verohallinnolle säädettäisiin valtuutus vahvistaa vuosittain yksityisten apteekkien vuosittaisen liikevaihdon keskiarvo. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin apteekkiveron laskemisesta silloin, kun verovelvollisella on verovuonna ollut sivuapteekki ja kaiken apteekkitoiminnan yhteenlaskettu oikaistu liikevaihto on vähintään 2 600 000 euroa, mutta enintään 3 500 000 euroa. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin laskennallisten apteekkiverojen määrittämisestä 5 momentissa tarkoitetun painotetun keskiarvon laskemista varten.  

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin laskennallisten apteekkiverojen painokertoimista 5 momentissa tarkoitettua painotettua keskiarvoa laskettaessa. 

8 §.Ennakkoratkaisu. Apteekkiverotuksessa otettaisiin käyttöön muiden verolajien kanssa yhtenäinen ennakkoratkaisumenettely. 

Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto voisi antaa ennakkoratkaisun apteekkiverosta. Verovelvollisen tulisi tehdä ennakkoratkaisuhakemus kirjallisesti. 

Pykälän 2 momentin mukaan hakijan olisi hakemuksessaan ilmoitettava yksilöity ennakkoratkaisukysymys sekä esitettävä asian ratkaisemiseksi tarpeellinen selvitys. 

Pykälän 3 momentin mukaan ennakkoratkaisua noudatettaisiin hakijan vaatimuksesta sitovana siten kuin ennakkoratkaisussa määrätään. 

Pykälän 4 momentin mukaan ennakkoratkaisuasiat olisi käsiteltävä Verohallinnossa kiireellisinä. 

9 §.Voimaantulo ja siirtymäsäännös. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Tällä lailla kumottaisiin apteekkimaksusta annettu laki (148/1946). 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin verovuotta 2016 ja sitä aiempia vuosia koskeva siirtymäsäännös, jonka mukaan vuodelta 2016 ja sitä aiemmilta vuosilta määrättyyn apteekkimaksuun sovellettaisiin apteekkimaksusta annettua lakia. 

1.4  Laki työnantajan sairausvakuutusmaksusta

1 §.Soveltamisala. Lain soveltamisalaan ei ehdoteta tehtäväksi muutoksia. Lain nimi ehdotetaan kuitenkin muutettavaksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetusta laista työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetuksi laiksi, jolloin se vastaisi nykyistä lainsäädäntöä. Työnantajan sosiaaliturvamaksu tarkoitti aikaisemmin työnantajan kansaneläkemaksua ja työnantajan sairausvakuutusmaksua, jotka maksettiin yhtenä maksuna. Työnantajan kansaneläkemaksu poistettiin vuoden 2010 alusta. 

2 §. Muiden lakien soveltaminen. Työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetussa laissa ei olisi säädöksiä veronkannosta ja verotusmenettelystä ennakkoratkaisumenettelyä lukuun ottamatta. 

Työnantajan sairausvakuutusmaksun ilmoittamiseen, maksun määräämiseen, muutoksenhakuun ja muuhun verotusmenettelyyn sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Veron maksamiseen, palauttamiseen ja perintään sovellettaisiin veronkantolain säännöksiä. 

3 §.Työnantaja. Pykälässä säädettäisiin, mitä työnantajalla tässä laissa tarkoitetaan. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. 

4 §.Työnantajan sairausvakuutusmaksu. Pykälässä säädettäisiin siitä, milloin työnantajan on maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu. Pykälän 2 momentissa todettaisiin myös ne tilanteet, joissa työnantajan sairausvakuutusmaksua ei tarvitse maksaa. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. 

5 §.Työnantajan sairausvakuutusmaksun peruste. Pykälän 1 momentin mukaan työnantajan sairausvakuutusmaksu maksettaisiin nykyiseen tapaan työntekijöille maksettavien palkkojen yhteismäärän perusteella. Sairausvakuutusmaksun perusteena olevan palkan määritelmään ei ehdoteta muutoksia. Sairausvakuutusmaksun suuruudesta säädetään sairausvakuutuslaissa ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa sairausvakuutusmaksujen maksuprosenteista. 

Pykälän 2—4 momentin säännökset siitä, mitä palkalla tarkoitetaan ja mitä ei pidetä palkkana, samoin kuin säännös niistä tilanteista, joissa sairausvakuutusmaksun perusteena käytetään vakuutuspalkkaa, vastaisivat voimassa olevaa säännöstä. 

6 §.Työnantajan sairausvakuutusmaksun kohdistaminen. Pykälässä säädettäisiin työnantajan sairausvakuutusmaksun kohdistamisesta. Maksu kohdistettaisiin sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana ennakonpidätys on toimitettu tai jonka aikana lähdevero tai lopullinen palkkavero on peritty. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Työnantajan sairausvakuutusmaksun ilmoittamisesta ja maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa ja veronkantolaissa. 

7 §.Urheilijatulosta maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu. Jos työnantaja maksaa urheilijalle palkan suoraan urheilurahastoon, sairausvakuutusmaksu maksettaisiin varoja rahastoon maksettaessa, kuten nykyisinkin. 

8 §.Vastuu työnantajan sairausvakuutusmaksusta. Pykälän mukaan työnantaja olisi vastuussa valtiolle työnantajan sairausvakuutusmaksun maksamisesta. Työnantajan sairausvakuutusmaksua koskevan virheen oikaisemisesta, laiminlyödyn sairausvakuutusmaksun arvioimisesta, oikaisemisesta ja perimisestä työnantajalta sekä veron määräämisestä säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Viivästysseuraamuksista säädettäisiin viivekorkolaissa. 

9 §.Työnantajan sairausvakuutusmaksun palauttaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työnantajan oikeudesta saada sairausvakuutusmaksu takaisin tilanteissa, joissa maksu on maksettu sairausvakuutuslain (1224/2004) 14 luvun 1 §:ssä tarkoitetun vuosilomapalkan tai lomakorvauksen perusteella. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa työnantaja on maksamansa palkan perusteella hakemuksesta saanut sairausvakuutuslain nojalla päivärahaetuutta tai lakisääteisen tapaturma- tai liikennevakuutuksen mukaista päivärahaa taikka työeläkelakien mukaista työeläkettä, kuntoutusrahaa tai työkyvyttömyyseläkettä ja siihen liittyvää kuntoutuskorotusta. Näissä tilanteissa työnantajalla on oikeus saada Verohallinnolta takaisin maksamansa sairausvakuutusmaksu siltä osin kuin se vastaa työnantajalle maksettua päivärahaa, eläkettä, kuntoutusrahaa tai kuntoutuskorotusta. 

Pykälän 3 momentin mukaan sairausvakuutusmaksun palauttamiseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä virheen korjaamisesta. Momentissa säädettäisiin lisäksi nykytilaa vastaavasti mahdollisuudesta korjata liikaa maksettu työnantajan sairausvakuutusmaksu vähentämällä se samalta kalenterivuodelta maksettavasta työnantajan sairausvakuutusmaksusta. 

Työnantajan sairausvakuutusmaksun ilmoittamisesta ja maksamisesta sekä veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

10 §.Ennakkoratkaisu. Pykälän mukaan ennakkoratkaisuun sovellettaisiin ennakkoperintälain säännöksiä. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. 

11 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Tällä lailla kumottaisiin työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki (366/1963). 

Lain voimaantuloa koskevat siirtymäsäännökset vastaisivat oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain sääntelyä. 

Jos muualla lainsäädännössä viitataan työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettuun lakiin, (366/1963) tarkoitettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksusta annettua lakia. 

1.5  Laki verotusmenettelystä

1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus veronkantolain säädöskokoelman numeroon ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi uuteen veronkantolain säädöskokoelman numeroon. 

9 §.Ilmoittamisvelvollisuudesta vastuussa olevat. Pykälässä käytetyt käsitteet holhooja ja uskottu mies ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä edunvalvoja. Edunvalvojasta säädetään holhoustoimesta annetussa laissa. 

11 a §.Tositteiden säilyttäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tositteiden säilyttämisajaksi kuusi vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verovelvollisella olisi siten velvollisuus esittää tarkastettavaksi tositteensa myös yleisen kolmen vuoden muutoksenhakuajan ylittävältä ajalta. Sääntely ei käytännössä muuttaisi nykyistä säilyttämisaikaa, jossa viiden vuoden määräaika on laskettu verotuksen päättymisestä. 

12 §.Muistiinpanovelvollisuus. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisen muistiinpanovelvollisen, joka ei ole kirjanpitovelvollinen, muistiinpanojen ja tositteiden säilyttämisajaksi kuusi vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verovelvollisella olisi siten velvollisuus esittää tarkastettavaksi muistiinpanonsa ja tositteensa myös yleisen kolmen vuoden muutoksenhakuajan ylittävältä ajalta vastaavasti kuin kirjanpitovelvollinen on velvollinen esittämään kirjanpitolain 2 luvun 10 §:ssä säädetyn aineiston kymmenen vuoden ajan, jos nämä tiedot saattavat olla tarpeen valvontatoimen kohteena olevan verovuoden verotuksessa. Sääntely ei käytännössä muuttaisi nykyistä säilyttämisaikaa, jossa viiden vuoden määräaika on laskettu verotuksen päättymisestä. 

14 §.Verotarkastus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin verotarkastuksen aloittamisajankohdasta. Verohallinnolla olisi velvollisuus ilmoittaa verovelvolliselle tarkastuksen aloittamisajankohta ja tarkastuspaikka etukäteen, jollei erityisestä syystä olisi aihetta muuhun menettelyyn. Erityinen syy, jonka johdosta ennakkoilmoitus voitaisiin jättää suorittamatta, voisi olla esimerkiksi epäily siitä, että aineistoa ryhdytään muokkaamaan tai hävittämään ennen tarkastusta. Myös tarve selvittää liiketoiminnan tosiasiallista laatua tai laajuutta, henkilöstön määrää tai kassakirjauksia, voisi olla peruste ennakkoilmoituksen suorittamatta jättämiselle. Säännös vastaisi nykyistä verotusmenettelystä annetun asetuksen sääntelyä. 

Pykälän nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, ja 4 momentin valtuutuksen sanamuotoa tarkennettaisiin. 

22 a §.Laiminlyöntimaksu. Pykälän 1 momentin 3 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että laiminlyöntimaksu voitaisiin määrätä jo sen johdosta, että tiedonantovelvollinen on antanut tiedot muulla tavalla kuin Verohallinto on määrännyt. Laiminlyöntimaksun määrääminen ei siten edellyttäisi enää, että tiedonantovelvollista olisi kehotettu virheen korjaamiseen. Ennen laiminlyöntimaksun määräämistä Verohallinnon olisi edelleenkin varattava tiedonantovelvolliselle tilaisuus tulla kuulluksi laiminlyönnin johdosta. Tiedonantovelvollinen voisi tällöin esittää selvitystä laiminlyöntiin johtaneista syistä. 

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti laiminlyöntimaksun vähennyskelvottomuudesta verotuksessa ja laiminlyöntimaksun tilittämisestä valtiolle. Laiminlyöntimaksulle määrätään nykyisin verotililain nojalla verotilin viivästyskorkoa, jonka vuoksi laiminlyöntimaksun korkoa koskeva säännös päivitettäisiin. Maksamattomalle laiminlyöntimaksulle perittävän viivästyskoron laskemisessa viitattaisiin korkolain sijaan viivekorkolakiin. Lainsäädäntöä yhdenmukaistettaisiin siten, että sama viivästyskorkojen sääntely koskisi kaikkia niitä veroja, joita käsitellään tilimenettelyssä ja joiden kantomenettelyyn sovellettaisiin veronkantolain 2 luvun erityisiä säännöksiä. Viivästyskoron vähennyskelvottomuudesta säädettäisiin viivekorkolaissa. 

23 a §.Muutoksenhaku tiedonantovelvollisuutta koskevaan päätökseen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin 65 a §:ssä. 

23 b §.Muutoksenhaku laiminlyöntimaksua koskevaan päätökseen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Laiminlyöntimaksua koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin 65 a §:ssä. 

26 §.Verotuksessa noudatettavat yleiset periaatteet. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että korkoseuraamusten lisäksi myös veronkorotus voitaisiin jättää kokonaan tai osittain määräämättä, jos veronkorotuksen määrääminen olisi asian tulkinnanvaraisuuden tai epäselvyyden vuoksi kohtuutonta. Säännös vastaisi ehdotettua oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 6 §:ää. 

26 c §.Tiedoksianto. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin tiedoksiannosta ilman saantitodistusmenettelyä. Säännös koskisi kaikkia tämän lain tarkoittamia Verohallinnon tai verotuksen oikaisulautakunnan päätöksiä, joiden tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika sekä muita Verohallinnon asiakirjoja. 

Säännöksen perusteella päätös voitaisiin antaa tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttämättä siten kuin hallintolain 59 §:ssä säädetään myös niissä tapauksissa, joissa tiedoksisaannista alkaisi kulua vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika. 

Ehdotettu menettely poikkeaisi yleisestä tiedoksiantoa koskevasta menettelystä, koska lähtökohtaisesti päätös, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua jokin määräaika, kuten muutoksenhakuaika, on annettava hallintolain mukaan tiedoksi todisteellisesti. Verotusta koskevassa lainsäädännössä on kuitenkin nykyisin säädetty laajasti siitä, että päätös voidaan antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona myös niissä tilanteissa, joissa päätöksen tiedoksisaannista alkaa kulua lyhyt, esimerkiksi 60 päivän, muutoksenhakuaika. Ehdotetulla säännöksellä pyritään turvaamaan verotusmenettelyn toimivuus. Ehdotettu sääntely vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä. 

Päätös katsottaisiin saadun tiedoksi seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu postin kuljetettavaksi. Tästä poikettaisiin, jos verovelvollinen esittäisi selvityksen siitä, että hän on tosiasiassa saanut päätöksen tiedoksi vasta tämän jälkeen. Tällainen tilanne voisi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun henkilö on matkoilla tai hän ei muusta syystä ole ollut postitse tavoitettavissa. Selvittämisvelvollisuus myöhemmästä tiedoksisaannista olisi siten verovelvollisella. Näyttökynnystä päätöksen seitsemän päivää myöhemmästä tosiasiallisesta tiedoksisaantihetkestä ei pitäisi asettaa liian korkeaksi. 

53 §.Verovastuun toteuttaminen ja muutoksenhaku. Pykälän mukaan verovastuun toteuttamisesta ja muutoksenhausta säädettäisiin veronkantolaissa. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän sisältöä. 

55 §.Verotuksen oikaisu verovelvollisen hyväksi. Pykälässä säädettäisiin verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi silloin, kun veroa on verotuksessa olevan virheen johdosta määrätty liikaa. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa 1 momenttia, mutta sen sanamuotoa tarkistettaisiin. Kuten nykyisinkin, viranomaisaloitteinen verotuksen oikaisu verovelvollisen hyväksi rajoittuisi kuitenkin käytännössä vain selvien tai ilmeisten virheiden oikaisuun. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oikaisun määräajasta. Verovelvollisen hyväksi tapahtuvan verotuksen oikaisun määräaikaa lyhennettäisiin siten, että oikaisuaika olisi kolme vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Viranomaisaloitteisen verotuksen oikaisun ja verovelvollisen muutoksenhaun määräajat olisivat pääsääntöisesti samat. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa verotusta voidaan oikaista verovelvollisen hyväksi, vaikka yleinen 2 momentissa säädetty kolmen vuoden määräaika olisi kulunut umpeen, eikä verovelvollisellakaan olisi muutoksenhakuaikaa jäljellä. Muutos edellyttäisi, että Verohallinto on käynnistänyt verovelvolliseen kohdistuvan valvontatoimen, tyypillisesti verotarkastuksen. Jos Verohallinto havaitsisi tähän valvontatoimeen liittyvässä asiassa virheen verovelvollisen vahingoksi, Verohallinto oikaisisi verotusta verovelvollisen hyväksi. 

Säännös tulisi sovellettavaksi, kun Verohallinto suorittaa valvontatointa määräajan jatkamista koskevan 56 a §:n säännöksen, määräajan pidentämistä koskevan 56 b §:n säännöksen tai rikosperusteista pidennettyä määräaikaa koskevan 56 c §:n säännöksen perusteella. Valvontatoimella tarkoitettaisiin tässä, samoin kuin lain 56 a §:ssä, paitsi verotarkastusta niin myös esimerkiksi yksittäiseen kansainvälisessä tietojenvaihdossa saatuun tietoon perustuvaa valvontatointa, jossa Verohallinto suorittamatta verotarkastusta selvittäisi verotuksen perusteena olleiden tosiseikkojen oikeellisuuden. 

Hyväksi tehtävän muutoksen tulisi aina liittyä valvontatoimeen. Erityisesti lain jatkettua määräaikaa koskevissa tilanteissa valvontatoimi voisi käsittää verovelvollisen koko toiminnan ja kaikki verolajit. Valvontatoimi voisi kuitenkin kohdistua hyvinkin rajattuun asiaan, kuten tietyn verovuoden tiettyihin tulo- tai vähennyseriin. Kysymys voisi olla esimerkiksi työsuhdeoptiotulosta ja siitä tehtävistä vähennyksistä. Pidennetyn ja rikosperusteisen määräajan tilanteissa valvontatoimi jo sinänsä kohdentuisi mainittujen säännösten mukaisesti tiettyihin tarkkarajaisiin asioihin. Tällöin myös hyväksi tehtävät muutokset rajautuisivat valvontatoimen kohteen mukaisesti. Valvontatoimeen liittymättömissä asioissa ei kuitenkaan tehtäisi muutoksia verovelvollisen hyväksi. Siltä osin kuin kysymys olisi lain 56 a §:n tilanteesta, valvontatoimen jatkamista koskevassa päätöksessä oleva valvontatoimen kohderajaus olisi siten merkityksellinen. 

Säännös kuitenkin myös laajentaisi verovelvollisen hyväksi tehtävien oikaisujen mahdollisuutta. Jos Verohallinto havaitsisi valvontatoimeen liittyvässä asiassa virheen verovelvollisen vahingoksi, säännös mahdollistaisi verotuksen oikaisun verovelvollisen hyväksi, vaikka verotusta ei valvontatoimen johdosta oikaistaisi lainkaan verovelvollisen vahingoksi. Tällainen muutos voitaisiin tehdä esimerkiksi tilanteessa, jossa on kysymys siirtohinnoitteluun kohdistuvasta valvontatoimesta, vaikka verotusta ei miltään osin oikaistaisikaan verovelvollisen vahingoksi verotusmenettelylain 31 §:n tarkoittamalla tavalla. Käytännössä tällainen hyväksi tehtävä muutos edellyttäisi kuitenkin yleensä sitä, että liiketoimen toiselle osapuolelle tehtäisiin ensin tulonlisäys, jolloin hyväksi tehtävä oikaisu voitaisiin tehdä seurannaismuutoksena. 

Esimerkit: 

1) Verohallinto ja poliisi suorittavat viranomaisyhteistyönä valvontatointa, joka kohdistuu kolmeen liiketoimintaan harjoittavaan osakeyhtiöön. Näiden yhtiöiden omistajana on sama luonnollinen henkilö A. Vanhenevaan tilikauteen ja verovuoteen kohdistuva verotarkastus on kesken kolmen vuoden määräajan päättyessä. Verohallinto tekee määräajan jatkamista koskevan päätöksen lain 56 a §:n nojalla. Päätöksen mukaan Verohallinto jatkaa yhtiöiden veron määräämistä ja verotuksen oikaisua koskevaa määräaikaa oma-aloitteisten verojen ja tuloverotuksen osalta yhdellä vuodella. Samoin Verohallinto jatkaa A:n ja kymmenen tiedossa olevan työntekijän verotuksen oikaisua koskevaa määräaikaa yhtiöistä saatujen tulojen osalta yhdellä vuodella. Tällöin yhtiöiden tuota tilikautta ja verovuotta koskevat oma-aloitteiset verot voidaan määrätä oikeamääräisiksi ja tuloverotusta voidaan vastaavasti oikaista yhtiöiden vahingoksi ja hyväksi kaikilta osin. Sen sijaan A:n ja kymmenen työntekijän tuloverotusta voidaan oikaista hyväksi tai vahingoksi ainoastaan siltä osin kuin kysymys on yhtiöistä saaduista tuloista. Esimerkiksi A:n omistaman vapaa-ajan asunnon luovutusvoiton määrässä olevaa virhettä A:n vahingoksi ei voitaisi oikaista hänen hyväkseen lain 55 §:n 3 momentin perusteella. Luovutusvoiton määrässä olevaa virhettä ei voitaisi oikaista myöskään A:n vahingoksi. 

2) Verohallinto saa kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin kuin automaattisessa tietojenvaihdossa tiedon A:n saamista pääomatuloista ja niihin kohdistuvista vähennyksistä ulkomailta. A:n verotukseen 56 b §:n 3 kohdan perusteella tehdyssä valvontatoimessa havaitaan, että A on asianmukaisesti täyttänyt tuloja koskevan ilmoittamisvelvollisuutensa ja vertailutiedosta ilmenevät tulot on myös verotettu. Sen sijaan vertailutietoon sisältyvät vähennykset ovat jääneet ilmoittamatta ja vähentämättä. Verotusta oikaistaan A:n hyväksi näiden selvästi vähennyskelpoisten vähennysten osalta. Koska valvontatoimi ei ole kohdistunut A:n Suomesta saatuihin pääomatuloihin, kuten vuokratuloihin, näissä mahdollisesti havaittuja virheitä ei voitaisi oikaista verovelvollisen hyväksi eikä myöskään hänen vahingokseen. 

Jos verovelvollisen verotusta oikaistaisiin hänen vahingokseen lain 56 a—56 c §:n perusteella, tuohon muutokseen suoraan liittyvä luonnollinen vähennys tai muu veroa pienentävä erä otettaisiin huomioon ilman tätä säännöstäkin. Muun verovelvollisen kuin valvontatoimen kohteena olevan verovelvollisen verotusta ei muutettaisi hyväksi tämän säännöksen nojalla. Muun verovelvollisen verotusta voitaisiin muuttaa seurannaismuutoksena. 

Pykälän 4 momentin säännös, jonka mukaan verotusta ei oikaista, jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu, vastaisi voimassa olevaa lakia. 

56 §.Verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi. Pykälässä säädettäisiin verotuksen oikaisusta verovelvollisen vahingoksi silloin, kun verovelvollinen on jäänyt osaksi tai kokonaan verottamatta tai hänelle on muuten jäänyt määräämättä säädetty vero. Säännös olisi yleinen verovelvollisen vahingoksi tehtäviä muutoksia koskeva säännös, jota sovellettaisiin kaikissa tässä luvussa tarkoitetuissa tilanteissa. 

Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevaa 1 momenttia, mutta sen sanamuotoa tarkistettaisiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verovelvollisen vahingoksi tehtävän verotuksen oikaisun määräajasta. Verovelvollisen vahingoksi tapahtuvan verotuksen oikaisun määräaika olisi pääsääntöisesti kolme vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verovelvollisen vahingoksi tehtävän oikaisun määräaika vastaisi verovelvollisen hyväksi tehtävän oikaisun määräaikaa ja myös verovelvollisen muutoksenhaun määräaikaa. 

Verotusta voitaisiin oikaista verotuspäätöksessä olevan virheen laadusta riippumatta sekä riippumatta siitä, kenen syystä virhe on aiheutunut. Oikaisu voisi koskea verotuspäätöksessä olevia asia-, kirjoitus-, lasku- ja muita virheitä. Oikaisuedellytysten kannalta ei olisi merkitystä sillä, onko verovelvollinen täyttänyt ilmoittamisvelvollisuutensa vai ei tai olisiko veroviranomainen voinut käytettävissä olevien tietojen perusteella ratkaista asian oikein. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin uudelleen harkinnan kiellosta. Momentissa säädettäisiin tilanteista, jotka muodostavat poikkeuksen aikaisemmin tehdyn ratkaisun pysyvyydestä. 

Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan verotusta ei oikaistaisi verovelvollisen vahingoksi, jos Verohallinto olisi selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian. Momentin toisen virkkeen mukaan verotusta voitaisiin kuitenkin oikaista, jos ratkaisu asiassa on perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka asiassa on ilmennyt sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Lisäksi kirjoitusvirhe, laskuvirhe tai muu niihin verrattava erehdys voitaisiin oikaista. 

Momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu selvittäminen ja nimenomaisesti ratkaiseminen tapahtuisi verotuksen massamenettelyn vuoksi aina Verohallinnon aloitteesta. Verovelvollinen ei siten voisi vaatia sitä, että Verohallinto selvittää ja nimenomaisesti ratkaisee esimerkiksi tietyn asian. Selvittämistä osoittaisi muun muassa se, että Verohallinto on pyytänyt verovelvolliselta selvitystä asiassa ja virkailija on käsitellyt saadun selvityksen. Kysymys voisi olla myös tilanteesta, jossa Verohallinto olisi pyytänyt tietoja sivullisilta. 

Se, että Verohallinto on selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian, tarkoittaisi käytännössä sitä, että asia olisi verovelvollisen ilmoittamien ja Verohallinnon selvittämien tietojen perusteella ratkaistu. Tällöin ratkaisun tekemistä ei voitaisi enää siirtää esimerkiksi verotarkastukseen jättämällä muodollinen päätös tekemättä. Mahdollista olisi kuitenkin, että asia siirrettäisiin verotuksen oikaisun tilanteissa sitä ratkaisematta verotarkastuksessa selvitettäväksi. Tällöin asia ratkaistaisiin vasta verotarkastuksen jälkeen. 

Vain Verohallinnon aito ja aktiivinen kannanotto muodostaisi siten esteen verovelvollisen vahingoksi tapahtuvalle oikaisulle. Asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaisu kirjattaisiin Verohallinnon tietojärjestelmään, joten ratkaisu olisi tarvittaessa todennettavissa. Säännöksessä tarkoitetun nimenomaisen ratkaisun ei voitaisi katsoa syntyvän verotuksen massamenettely huomioon ottaen automaatioon perustuvassa menettelyssä, vaan asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaiseminen edellyttäisi aina virkailijatyötä. Nimenomaista ratkaisemista koskevan käsitteen tulkinnassa voitaisiin tukeutua myös siihen oikeuskäytäntöön, joka koskee luottamuksensuojan syntymistä verotuksessa, kuten esimerkiksi ratkaisussa KHO:2010:50. 

Momentin toisen virkkeen mukaan ratkaisun tekeminen olisi selvityssidonnaista. Verohallinto tekisi ratkaisun aina vain niillä tiedoilla, jotka asiassa olisi selvitetty. Jos tiedot myöhemmin osoittautuisivat puutteellisiksi tai virheellisiksi taikka asiaan ilmenisi uutta selvitystä, verotusta voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi tältä osin. Ratkaisun tekeminen olisi myös verolajikohtaista. Toisessa verolajissa tehty nimenomainen ratkaisu ei estäisi samaan taloudelliseen tapahtumaan perustuvaa veron määräämistä tai päätöksen oikaisua toisessa verolajissa. 

Esimerkit: 

1) Verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksen, Verohallinto on saanut sivullisilta verotusta varten tarpeelliset tiedot ja asia on virkailijan käsiteltävänä. Verohallinto on selvittänyt ja ratkaissut asian kuultuaan verovelvollista tai ratkaissut asian muun hankkimansa selvityksen perusteella verovelvollista kuulematta. Asian selvittäminen ja ratkaisu on kirjattu Verohallinnon tietojärjestelmään. Verohallinto on selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian eikä verotusta lähtökohtaisesti voida oikaista verovelvollisen vahingoksi, vaikka asiassa olisi tehty lain- tai oikeuskäytännön vastainen päätös. Verotusta voidaan kuitenkin oikaista, jos selvitetyt tiedot osoittautuvat virheellisiksi tai asiassa ilmenee kokonaan uutta tietoa. 

2) Verovelvolliselta on pyydetty kuluerittely elinkeinotoiminnan kuluista. Verovelvollinen on ilmoittanut kuluerittelyllä kohdassa muut kulut 5 000 euroa, mutta ei ole antanut tarkempaa selvitystä siitä, mitä kulut ovat. Selvitys hyväksytään verotuksessa. Myöhemmin verotarkastuksessa selviää, että muut kulut olivat yksityismenoja. Tässä tapauksessa verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi voidaan tehdä. 

Säännöksen mukaan Verohallinto ei voisi ottaa nimenomaisesti ratkaisemaansa asiaa uuteen harkintaan silloin, kun ratkaisu on perustunut oikeisiin ja riittäviin tietoihin, vaikka ratkaisu olisi lain tai oikeuskäytännön vastainen. Virheen korjaaminen olisi tällaisessa tilanteessa käytännössä veronsaajan muutoksenhaun varassa. Tältä osin ehdotettu sääntely vastaisi nykytilaa. 

Momentissa säädetyn uudelleen harkinnan kiellon lisäksi verotusta ei voitaisi oikaista verovelvollisen vahingoksi silloinkaan, kun luottamuksensuojan edellytykset täyttyvät. Verotusta ei voitaisi oikaista myöskään kiristyneen oikeuskäytännön nojalla. Myös tämä vastaisi nykyistä oikeustilaa. Nykyisessä 56 §:n 2 momentissa säädetty rajoitus oikaista verotusta silloin, kun verovuotta koskeva asia on ollut 26 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä, poistettaisiin. 

Momentin kolmannen virkkeen mukaan päätöksessä ollut kirjoitusvirhe, laskuvirhe tai muu niihin verrattava erehdys voitaisiin oikaista. Koska päätöksen lopputulos ei tällaisen virheen vuoksi vastaisi sitä, mitä viranomainen olisi päätöksellään tarkoittanut, päätöstä voitaisiin korjata. Edellä tarkoitetun mekaanisluonteisen virheen perusteella verotusta voitaisiin oikaista niin kauan kuin 56 §:ssä säädettyä päätöksen oikaisuaikaa olisi jäljellä, kuten nykyisinkin voidaan hallintolain 51 ja 52 §:n nojalla tehdä. Myös 56 a—56 c §:ssä säädetyissä verotuksen oikaisua koskevissa erityistilanteissa syntyneet mekaanisluonteiset virheet voitaisiin oikaista edellä tarkoitetulla tavalla 56 a—56 c §:ssä säädettyjen määräaikojen puitteissa. 

Ehdotettu oikaisuaika vastaisi kirjoitus-, lasku- tai muiden niihin verrattavan virheiden osalta nykyistä kahden vuoden oikaisuaikaa, joka on laskettu verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. 

Muutos ei myöskään laajentaisi veroviranomaisen mahdollisuutta oikaista verotusta verovelvollisen vahingoksi niissä tilanteissa, joissa verovelvollinen on nykyisen 56 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa. Tämä johtuisi siitä, että verotuksen oikaisuaika laskettaisiin verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta nykyisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alun sijaan, joten oikaisuaika lyhenisi nykyiseen verrattuna. 

Pykälän 4 momentin säännös, jonka mukaan verotusta ei oikaista, jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu, vastaisi voimassa olevaa lakia. Näissä tilanteissa verotusta ei voitaisi oikaista, vaikka valituksen perusteena olevat tiedot osoittautuisivat myöhemmin virheellisiksi. 

56 a §.Verotuksen oikaisuajan jatkaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 56 a §, jossa säädettäisiin veroviranomaisen harkintaan perustuvasta oikeudesta jatkaa 56 §:ssä säädettyä kolmen vuoden määräaikaa oikaista verotusta verovelvollisen vahingoksi. Kysymyksessä olisi uusi menettely, joka olisi tarkoitettu poikkeukselliseksi. Menettely olisi tarkoitettu sovellettavaksi sellaisissa säännöksessä mainituissa tilanteissa, joissa oikeita ja riittäviä tosiasiatietoja päätöksen tekemiseksi ei ehditä Verohallinnosta riippumattomista syistä asianmukaisia menettelytapoja noudattaen riittävästi selvittää ennen mainitun määräajan päättymistä. Säännöksessä mainitut oikaisuajan jatkamisen edellytykset, kuten viranomaisyhteistyö ja poikkeuksellisen myöhään saadut valvontatoimen käynnistävät tiedot, ovat sen luonteisia, että niihin perustuvat valvontatoimet vaativat usein laajoja sekä aikaa vieviä selvityksiä. Lisäksi säännöksessä mainitut edellytykset jo sinänsä osoittavat, että määräajan jatkaminen koskisi tilanteita, joissa verointressi ei ole vähäinen. 

Jos verotuksen oikaisuaikaa olisi jatkettu tämän pykälän nojalla, verotusta muutettaisiin lähtökohtaisesti soveltaen tätä säännöstä sen edellytysten täyttyessä. Mahdollista olisi kuitenkin myös se, että verotusta oikaistaisiin jatketun määräajan kuluessa soveltaen 56 b tai 56 c §:n säännöstä, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyisivät. Tilanne voisi olla esimerkiksi se, että viranomaisyhteistyön perusteella jatketun määräajan kuluessa valvontatoimen kohteena olevaan asiaan liittyen saataisiin myös sellainen kansainvälisessä tietojenvaihdossa verotukseen vaikuttava tieto, joka täyttäisi 56 b §:n soveltamisedellytykset. Vastaavasti, jos yhtiön elinkeinotoimintaan kohdistuvaa verotuksen oikaisuaikaa on jatkettu, valvontatoimessa voi tulla myöhemmin esille siirtohinnoittelua koskeva asia. Mainituissa tilanteissa verotuksen oikaisun perusteeksi voitaisiin asettaa sekä 56 a että 56 b §. 

Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto voisi jatkaa verotuksen oikaisun määräaikaa yhdellä vuodella. Veroviranomainen harkitsisi ja ratkaisisi sen, täyttyykö jokin pykälän 1 momentin 1 tai 2 kohdassa säädetyistä määräajan jatkamista koskevista edellytyksistä. Valvontatoimella tarkoitettaisiin käytännössä yleensä verotarkastusta, mutta kysymys voisi olla myös muusta verotuksen hallintotoimesta. Soveltamisalan ulkopuolelle ei siten rajattaisi mitään valvontatointa. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos valvontatoimi olisi alkanut toisen viranomaisen antaman tai muualta saadun tiedon perusteella poikkeuksellisen myöhään taikka se vaatisi viranomaisyhteistyötä. 

Säännöksen mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa silloin, jos valvontatoimen alkaminen poikkeuksellisen myöhään perustuisi toiselta viranomaiselta tai muualta saatuun tietoon. Valvontatoimen katsottaisiin alkaneen poikkeuksellisen myöhään, jos valvontatoimea ei olisi ehditty normaalissa tilanteessa jäljellä olevassa määräajassa asianmukaisia menettelytapoja noudattaen suorittaa. 

Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon tulisi koskea asian tosiseikkoja. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä oleva laintulkintaa koskeva ratkaisu ei olisi tällainen tieto. Perusteena voisi olla kotimaasta saatujen vertailutietojen lisäksi myös ulkomailta saatu tieto, kuten kansainvälisessä automaattisessa tietojenvaihdossa saatu valvontatieto. 

Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon lähdettä ei olisi kuitenkaan säännöksessä käytännössä rajattu. Tyypillisesti tällainen tieto, jonka perusteella valvontatoimi käynnistettäisiin ja sitä koskevaa määräaikaa voitaisiin jatkaa, saataisiin toiselta viranomaiselta, kuten poliisilta. Valvontatoimi voisi kuitenkin alkaa poikkeuksellisen myöhään myös muualta saadun tiedon perusteella. Verohallinto voisi saada tällaisen tiedon esimerkiksi yksittäisen kansalaisen tekemän ilmiannon perusteella tai kysymys voisi olla julkisesta tiedosta, kuten tiedotusvälineistä saadusta tiedosta. 

Vastaavasti määräaikaa voitaisiin jatkaa tilanteessa, jossa riittävän tosiasiaselvityksen saaminen edellyttää valvontatoimen suorittamista viranomaisyhteistyönä. Tällaiset yhteistarkastukset suoritetaan tyypillisesti Verohallinnon ja Tullin, poliisin, aluehallintoviraston tai muun vastaavan viranomaisen yhteistyönä. Viranomaisyhteistyötä vaativat tilanteet liittyvät yleensä useita verovelvollisia koskevaan taloudelliseen kokonaisuuteen, jossa verovelvollisten välillä on riippuvuus- tai etuyhteyssuhde. Tällaisissa tarkastuksissa oikaisuajan jatkamisen perusteeksi riittäisi, että valvontatoimi olisi ainakin jonkun tai joidenkin samaan kokonaisuuteen kuuluvien verovelvollisten taikka jonkun kokonaisuuteen kuuluvan asian osalta kesken ennen yleisen määräajan päättymistä. Kysymys voisi kuitenkin olla myös yksittäistä verovelvollista koskevasta verotarkastuksesta, joka edellyttäisi esimerkiksi virka-apupyyntöä toiselta viranomaiselta. Määräaikaa voitaisiin jatkaa tällä perusteella vain sellaisissa valvontatoimissa, joissa viranomaisyhteistyö olisi määräaikaa jatkettaessa jo vireillä. 

Tyypillisesti määräajan jatkaminen voisi säännöksen 1 kohdan tilanteissa tulla kysymykseen harmaan talouden yritysryhmittymiä koskevissa verotarkastuksissa. Tällaisissa tarkastuksissa vaaditaan usein viranomaisyhteistyötä, mikä olisi säännöksen mukaan jo sinänsä peruste määräajan jatkamiselle. Määräajan jatkaminen voisi tulla kysymykseen myös tilanteessa, jossa Verohallinto saisi verovelvolliseen kohdistuvassa verotarkastuksessa muita verovelvollisia koskevia vertailutietoja poikkeuksellisen myöhään. Tällaisia vertailutietoja voitaisiin saada tarkastuksen kohteena olevan verovelvollisen kirjanpitoaineistosta samoin kuin tarkastukseen liittyen tiedonantovelvolliselta, kuten pankilta. Tällä tavoin saatuja vertailutietoja pidettäisiin säännöksessä tarkoitettuina muualta saatuina tietoina. Tällöin näiden muiden verovelvollisten verotuksen oikaisuaikaa voitaisiin jatkaa. Sen sijaan alun perin verotarkastuksen kohteena olleen verovelvollisen verotuksen oikaisuaikaa ei voitaisi jatkaa, ellei siihen olisi muuta säädettyä perustetta. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos verovelvollinen olisi antanut asiaa koskevan ilmoituksen tai muun selvityksen poikkeuksellisen myöhään taikka valvontatoimen kohteena oleva verovelvollinen vaikeuttaisi olennaisesti valvontatoimen suorittamista. 

Säännöksen mukaan määräajan jatkamisen soveltamisedellytykset voisivat perustua myös verovelvollisen menettelystä johtuvaan perusteeseen. Määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos verovelvollinen antaisi asiaa koskevan ilmoituksen tai muun selvityksen poikkeuksellisen myöhään eikä Verohallinto ehtisi kohdistaa ilmoitukseen tai muuhun selvitykseen tarvittavia valvontatoimia, kuten selvityspyyntöä tai viime kädessä verotarkastusta. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa verovelvollinen olisi alun perin laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa kokonaan tai osittain ja hän antaisi tiedot vasta määräajan ollessa päättymäisillään. Vastaava tilanne syntyisi, jos verovelvollinen muuttaisi aiemmin antamiaan tietoja lähellä määräajan päättymistä. 

Vastaavasti määräaikaa voitaisiin jatkaa myös silloin, kun valvontatoimen kohde vaikeuttaa olennaisesti valvontatoimen suorittamista. Peruste soveltuisi tilanteisiin, joissa verovelvollinen olisi toistuvasti laiminlyönyt pyydettyjen selvitysten antamisen, antanut ne olennaisesti myöhässä tai puutteellisina taikka muulla tavoin olennaisesti vaikeuttanut asian selvittämistä. 

Vain niiden verotustoimien määräaikaa jatkettaisiin, joiden 56 §:n 2 momentissa säädetty määräaika olisi päättymässä. Esimerkiksi useaan verovuoteen kohdistetun verotarkastukseen perustuvan verotuksen oikaisun määräaikaa jatkettaisiin vain sen vuoden osalta, jonka määräaika olisi kulumassa umpeen. Määräajan jatkamista koskevassa päätöksessä määriteltäisiin ne asiat, joiden osalta edellytykset määräajan jatkamiseen täyttyisivät. Jos poikkeuksellisen myöhään saatu tieto, ilmoitus tai muu selvitys koskisi vain yksittäistä asiaa tai tosiseikkaa, kuten yksittäistä taloudellista liiketoimea, määräaikaa voitaisiin kuitenkin jatkaa tätä liiketoimea vastaavasta verovelvollisen toiminnasta kokonaisuudessaan. 

Esimerkit: 

1) Osakeyhtiön elinkeinotoimintaan ja sen kirjanpitoon kohdistuu useampaa verovuotta koskeva Tullin, tuotevalvontakeskuksen ja Verohallinnon yhteinen valvontatoimi, joka on kesken vielä silloin, kun 56 §:ssä säädetty verotuksen oikaisun määräaika on vanhentumassa olevan vuoden osalta päättymässä. Verohallinto pidentää määräaikaa vanhentumassa olevan vuoden osalta mainitun elinkeinotoimintaan kohdistuvan valvontatoimen keskeneräisyyden vuoksi yhdellä vuodella. Jos yhtiöllä on elinkeinotoimintaan kuulumatonta muuta toimintaa, kuten vuokraustoimintaa tai maa- ja metsätaloutta, määräaikaa ei voida näiden toimintojen osalta tällä perusteella jatkaa eikä verotusta oikaista, vaikka elinkeinotoiminnan tarkastuksessa tulisi esille myös näihin toimintoihin liittyviä laiminlyöntejä, ellei määräaikaa ole myös näiden osalta jollain toisella pykälässä mainitulla perusteella jatkettu. 

2) Verohallinto saa yleisen kolmen vuoden verotuksen oikaisun määräajan päättyessä yksittäisen osinkotuloa koskevan tiedon automaattisessa kansainvälisessä tietojenvaihdossa, joka liittyy luonnollisen henkilön ulkomailta saamien osinkotulojen tuloverotukseen. Saadun tiedon perusteella Verohallinto tekee määräajan jatkamista koskevan päätöksen, jolla se jatkaa verotuksen oikaisuaikaa osinkotulojen tuloverotuksen osalta. Määräajan jatkaminen koskee tässä luonnollisen henkilön osinkotulojen verotusta kaikilta osin. Jos osinkotuloa koskevan vertailutiedon perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että verovelvollisella on ulkomailta myös muita pääomatuloja, Verohallinto voisi tehdä oikaisuajan jatkamista koskevan päätöksen kaikkien verovelvollisen pääomatulojen osalta. Valvontatoimen kohteena olevan luonnollisen henkilön muiden tulojen, kuten ansiotulojen, osalta määräaikaa ei voitaisi tällä perusteella jatkaa eikä verotusta oikaista, vaikka osinkotuloja koskevan valvontatoimen yhteydessä tulisi esille myös muihin tuloihin liittyviä laiminlyöntejä, ellei määräaikaa olisi myös näiden osalta tällä tai jollain toisella pykälässä mainitulla perusteella jatkettu. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnon olisi tehtävä päätös verotuksen oikaisuajan jatkamisesta ennen 56 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan päättymistä. Tämän määräajan estämättä päätös määräajan jatkamisesta voitaisiin kuitenkin tehdä 60 päivän kuluessa siitä, kun Verohallinto olisi saanut 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tiedon tai 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tai muun selvityksen edellyttäen, että tieto, ilmoitus tai muu selvitys olisi saatu määräajan kuluessa. Jos tieto, ilmoitus tai muu selvitys olisi saatu vasta sen jälkeen, kun 56 §:ssä säädetty määräaika olisi jo päättynyt, 60 päivän poikkeusta ei voitaisi soveltaa. Lain 56 b §:ssä säädettävää pidennettyä verotuksen oikaisuaikaa ei olisi mahdollista jatkaa. Myöskään lain 56 c §:ssä säädettävää määräaikaa ei voitaisi jatkaa. 

Päätös verotuksen oikaisuajan jatkamisesta olisi annettava tiedoksi 26 c §:ssä säädetyllä tavalla valvontatoimen kohteena olevalle verovelvolliselle ja muille verovelvollisille, joiden määräaikaa jatkettaisiin. Esimerkiksi elinkeinoyhtymän verotukseen liittyvässä asiassa päätös olisi annettava tiedoksi paitsi yhtymälle itselleen myös niille yhtymän osakkaille, joiden verotuksessa oikaisuajan jatkamisen edellytykset täyttyisivät ja joiden oikaisuaikaa siten jatkettaisiin. Vastaavasti päätös toimitettaisiin osakeyhtiölle ja sen osakkaalle, jos kysymys olisi yhtiön ja osakkaan välisen oikeustoimen veroseuraamuksista. 

Pykälän 3 momentin mukaan jatkettua oikaisuaikaa voitaisiin soveltaa ennakkoperintälaissa, korkotulon lähdeverosta annetussa laissa, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa sekä ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetussa laissa tarkoitettuihin suorituksen saajiin ilman henkilökohtaista tiedoksiantamista, jos oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain mukainen veron määräämisen tai päätöksen oikaisun määräajan jatkamista koskeva päätös olisi annettu tiedoksi suorituksen maksajalle, eikä suorituksen saaja ollut selvillä silloin, kun päätös annettiin tiedoksi suorituksen maksajalle. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa työnantajaan kohdistuvassa verotarkastuksessa havaitaan, että työnantaja on maksanut niin sanottuja pimeitä palkkoja. Oikaisuajan päättyessä näitä palkkatulon saajia ei kuitenkaan olisi vielä voitu selvittää. Tällaisessa tilanteessa työnantajalle tiedoksi annettu päätös oikaisuajan jatkamisesta mahdollistaisi myös myöhemmin yksilöitävien palkansaajien verotuksen oikaisun, vaikka lain 56 §:ssä säädetty kolmen vuoden oikaisuaika olisi palkansaajien osalta jo kulunut umpeen. Jos suorituksen saajat olisivat tiedossa, päätös pitäisi antaa tiedoksi myös heille. 

Pykälän 4 momentin mukaan verotuksen oikaisuajan jatkamista koskevaan päätökseen ei saisi erikseen hakea muutosta. Pääasiaa koskevan muutoksenhaun yhteydessä voisi kuitenkin tulla arvioitavaksi, olivatko määräajan jatkamisen edellytykset täyttyneet. Periaatteessa verotuspäätöstä koskeva muutoksenhaku voisi myös kohdistua yksinomaan tähän prosessikysymykseen. Jos muutoksenhakuviranomainen katsoisi, että jatketun määräajan perusteena oleva säännös ei tulisi sovellettavaksi tai kysymys ei olisi pykälässä tarkoitetusta tilanteesta, verotuksen oikaisua koskeva päätös olisi kumottava tältä osin liian myöhään tehtynä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakea muutosta tällaiseen muutoksenhakuviranomaisen päätökseen. 

56 b §.Pidennetty verotuksen oikaisuaika. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 56 b §, jossa säädettäisiin erityistilanteista, joissa verotusta voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi kuuden vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta lukien. Pidennetty verotuksen oikaisuaika olisi mahdollinen ainoastaan, jos verotuksen oikaisun perusteena olisi pykälässä säädetty erityinen peruste. 

Pidennetty määräaika koskisi vain tilanteita, joissa verotusta oikaistaisiin, kun pykälässä säädetyt edellytykset täyttyisivät 56 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan jälkeen. Kolmen vuoden määräajan kuluessa verotusta oikaistaisiin aina 56 §:n nojalla. 

Säännöksen soveltamisedellytysten kannalta ei olisi merkitystä sillä, onko verovelvollinen täyttänyt ilmoittamisvelvollisuutensa vai ei. Säännöksessä mainitun verotuksen oikaisun tulisi kuitenkin tapahtua säännöksessä mainitulla perusteella kysymyksessä olevan asian osalta ensimmäistä kertaa. 

Pykälään sisältyvä verotuksen oikaisua koskeva edellytysten luettelo olisi sinänsä tyhjentävä, mutta samaan verotettavaan tuloon lisättävän erän perusteena voisi olla luetteloiduista edellytyksistä yksi tai useampi. Edellytyksen täyttyminen voisi tulla arvioitavaksi myös verovelvollisen tekemän muutoksenhaun yhteydessä. Jos muutoksenhakuaste katsoisi, että säännös ei tulisi sovellettavaksi, verotuksen oikaisua koskeva päätös kumottaisiin tältä osin liian myöhään tehtynä. Esimerkiksi jos verovelvollinen tekemässään muutoksenhaussa esittäisi väitteen siitä, että verotuksen oikaisu on perustunut automaattisessa tietojenvaihdossa saatuun tietoon eikä siten pykälässä tarkoitettuun kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin saatuun tietoon ja muutoksenhakuviranomainen katsoisi, että kysymyksessä olisi automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto, verotuksen oikaisulle ei olisi perusteita ja tällä perusteella tehty verotuksen oikaisupäätös kumottaisiin. 

Pykälän 1 kohdan mukaan pidennetty oikaisuaika olisi mahdollinen, jos sovellettavaksi tulisi verotusmenettelylain 31 §:n tarkoittama siirtohinnoitteluoikaisua koskeva säännös. Säännöksen soveltamisedellytykset eivät estyisi, vaikka siirtohinnoitteluoikaisuun sovellettaisiin samalla myös esimerkiksi veron kiertämistä koskevaa säännöstä tai muuta verolain säännöstä. 

Pykälän 2 kohdan mukaan oikaisu verovelvollisen vahingoksi olisi mahdollinen pidennetyssä määräajassa, jos kysymys olisi etuyhteydessä olevien osapuolten välisestä yritys- tai rahoitusrakenteita koskevasta järjestelystä. Etuyhteydessä olevien osapuolten määritelmä vastaisi verotusmenettelylain 31 §:n määritelmää. Säännös soveltuisi sekä kotimaisiin että rajat ylittäviin tilanteisiin. Samoin säännös soveltuisi esimerkiksi ulkomaisen yhtiön Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan. Säännöksessä tarkoitettuja etuyhteysosapuolten välisiä yritys- tai rahoitusrakenteisiin liittyviä järjestelyitä voisivat olla esimerkiksi kaupat, yhtiöiden purut, liiketoimintojen järjestelyt, sulautumiset, jakautumiset, liiketoimintasiirrot, osakevaihdot, rahoitusrakenteeseen liittyvät järjestelyt, verotuksellisen kotipaikan siirrot, muut rajat ylittävät järjestelyt sekä muut verovaikutuksiltaan näihin verrattavat tai näihin liittyvät järjestelyt. Järjestelyt voisivat liittyä esimerkiksi konsernin sisäisiin omistuksen uudelleenjärjestelyihin, joiden yhteydessä konsernissa tehdään erilaisia rahoitusjärjestelyjä. Vastaavasti konserni voisi hankkia toisen yhtiön osakekannan, liiketoiminnon tai omaisuuserän, kuten aineettoman oikeuden, konsernin ulkopuolelta ja tehdä tässä yhteydessä konsernin sisäisen yritys- tai rahoitusjärjestelyn, johon säännöstä voitaisiin soveltaa. Etuyhteydessä olevien osapuolten väliset yritys- ja rahoitusjärjestelyt liittyvät usein toisiinsa ja ne voivat olla monivaiheisia. Säännöstä voitaisiin kuitenkin soveltaa myös yksittäiseen yritys- tai rahoitusrakennetta koskevaan järjestelyyn. 

Pykälän 3 kohdan mukaan pidennetty määräaika verovelvollisen vahingoksi tehtävälle verotuksen oikaisulle olisi mahdollinen, jos oikaisun perusteena olisi sellainen verovelvollisen verotukseen vaikuttava tieto, joka olisi saatu kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin kuin automaattisessa tietojenvaihdossa. Säännöksessä tarkoitettuja tietoja eivät siten olisi automaattiseen tietojenvaihtoon kuuluvat verotusta koskevat massaluonteiset tiedot, joita valtiot ja lainkäyttöalueet systemaattisesti ja säännönmukaisesti toimittavat toisilleen. 

Määräajan pidentäminen olisi mahdollista vain verotukseen vaikuttavan asian tosiseikastoa koskevan tiedon perusteella. Esimerkiksi oikeuskäytännön muutosta koskeva tieto ei olisi tällainen tieto.  

Kansainvälinen tietojenvaihto jaotellaan vakiintuneesti automaattiseen, pyynnöstä tapahtuvaan sekä oma-aloitteiseen eli spontaaniin tietojenvaihtoon. Kansainvälisestä tietojenvaihdosta säännellään tarkemmin esimerkiksi valtioiden sekä lainkäyttöalueiden, kuten Caymansaaret, välisissä verosopimuksissa ja virka-apusopimuksissa. Tällaisia sopimuksia ovat esimerkiksi veroasioissa annettavaa virka-apua koskeva yleissopimus (SopS 20—21/1995) ja Pohjoismaiden välinen vastaava virka-apusopimus (SopS 37/1991). Koska kansainvälisen tietojenvaihdon eri muodot ja esimerkiksi kansainvälisiä simultaanitarkastuksia koskevat käytännöt kehittyvät jatkuvasti, pidennetyn verotuksen oikaisuajan perusteena oleva muu kuin automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto voisi kuitenkin jatkossa olla luonteeltaan muutakin kuin vakiintuneen jaottelun mukaista pyynnöstä tai spontaanisti saatua tietoa. Lainkohdan mukaisesta jaottelusta seuraisi esimerkiksi se, että verosäännösten kansainvälisen noudattamisen parantamiseksi ja FATCA:n toteuttamiseksi Amerikan yhdysvaltojen kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain (24/2015) ja OECD:n julkaiseman raportin Common Reporting Standard - CRS:n perusteella saadut tiedot eivät kuuluisi lainkohdan soveltamisalan piiriin, koska ne olisivat lainkohdassa tarkoitetulla tavalla automaattisessa tietojenvaihdossa saatuja. Kansainvälisen tietojenvaihdon mahdollinen kehittyminen automaattisen tietojenvaihdon suuntaan voisi käytännössä kaventaa lainkohdan soveltamisalaa. 

Lainkohta soveltuisi tyypillisesti tilanteisiin, joissa Verohallinto saa tekemänsä virka-apupyynnön perusteella toisesta valtiosta tai lainkäyttöalueelta verotukseen olennaisesti vaikuttavaa tietoa, taikka tilanteisiin, joissa toisen valtion tai lainkäyttöalueen vero- tai muu viranomainen antaa tiedon Verohallinnolle oma-aloitteisesti ilman, että Verohallinto on sitä erikseen pyytänyt eli spontaanisti. Edellä tarkoitettuja yksittäisiä tapauksia koskevia tietoja voisivat tyypillisesti olla ulkomaisiin sijoituksiin tai ulkomailla omistettuihin yhtiöihin, säätiöihin tai muihin varallisuuseriin liittyvät tiedot. Kysymys voisi olla sekä luonnollista että oikeushenkilöä koskevasta tiedosta. 

Verohallinto ei voisi oikaista verotusta pidennetyssä määräajassa tilanteessa, jossa automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto olisi voitu sellaisenaan ja suoraan asettaa verotuksen oikaisun perusteeksi. Mahdollista olisi, että automaattisessa tietojenvaihdossa saataisiin vain sellainen tieto, jonka perusteella verotusta ei voitaisi suoraan oikaista, mutta joka voisi käynnistää esimerkiksi verotarkastuksen toisessa valtiossa Suomen pyynnöstä. Tällaisia tietoja ovat muun muassa Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliset arvonlisäveron valvontaan liittyvät automaattiseen tietojenvaihtoon kuuluvat VIES-tiedot. Jos tällaisen verotarkastuksen perusteella Suomeen myöhemmin toimitettaisiin tietoja, jotka eivät kuuluneet automaattisen tietojenvaihdon piiriin, verotusta voitaisiin niiden perusteella oikaista. Pidennettyä määräaikaa koskevien perusteiden katsottaisiin täyttyvän myös, vaikka tieto sinänsä kuuluisikin massaluonteisesti toimitettaviin tietoihin, jos tietoa ei kuitenkaan ole annettu automaattisessa tietojenvaihdossa esimerkiksi sen vuoksi, että verovelvollinen tai sivullisilmoittaja on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa. 

Jos tieto olisi tullut Verohallintoon spontaanina tietojenvaihtona tai virka-apupyynnön perusteella, eikä tieto kohdistuisi tiettyyn verolajiin, sitä voitaisiin käyttää myös veron määräämisen perusteena eri verolakien mukaista verotusta toimitettaessa edellyttäen, että määräaikaa olisi jäljellä. Edellä todettu vastaisi sitä, mitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 10 §:ssä säädetään verotustietojen käytöstä ja käsittelystä Verohallinnossa. 

56 c §.Rikosperusteinen verotuksen oikaisu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 56 c §, jossa säädettäisiin pidennetystä määräajasta verotuksen oikaisun toimittamiselle verovelvollisen vahingoksi tilanteissa, joissa verovelvollista syytettäisiin rikoslain 29 luvun 1—3 §:ssä tarkoitetuissa rikosasioissa eli silloin, kun kysymyksessä on veropetos, törkeä veropetos tai lievä veropetos. 

Pykälän 1 momentin mukaan verotusta voitaisiin näissä tilanteissa oikaista verovelvollisen vahingoksi, vaikka 56 §:ssä säädettävä kolmen vuoden määräaika olisi kulunut umpeen. Määräaika oikaisun tekemiseen olisi vuosi sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä on nostanut syytteen. 

Verotusta voitaisiin tämän säännöksen nojalla oikaista merkittävästi pidemmän ajan kuluessa kuin muissa edellä mainituissa tilanteissa. Säännöstä voitaisiin soveltaa mainitun kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen, ja määräajan takaraja olisi sidoksissa asianomaista rikosta koskevaan syytteen nostamisaikaan. 

Säännös oikeuttaisi, ei siis velvoittaisi, Verohallintoa oikaisemaan verotusta verovelvollisen vahingoksi. Tätä harkintavaltaa tarvittaisiin, koska Verohallinto voisi nykyiseen tapaan rikosasian yhteydessä myös vaatia menetetyn veron määrän vahingonkorvauksena. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto oikaisisi 1 momentissa tarkoitetun päätöksen viran puolesta siltä osin kuin syyttäjä olisi peruuttanut syytteen taikka syyte olisi hylätty lainvoimaisella tuomiolla tai päätöksellä tai jätetty tutkimatta. Jos syyttäjä peruuttaisi syytteen vain osittain tai oikeus antaisi syytteen hylkäävän tuomion vain joidenkin syytekohtien osalta, Verohallinto oikaisisi päätöstä vain tältä osin. Päätös oikaistaisiin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi säädetään, jolloin palautettavalle verolle maksettaisiin myös korkoa. 

Verohallinnon olisi oikaistava verotusta vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä olisi nostanut syytteen. Useimmissa tilanteissa tämä määräaika riittäisi siihen, että verorikosasia ehdittäisiin myös ratkaista käräjäoikeudessa. Mahdollista kuitenkin olisi, että syntyisi asetelma, jossa verovelvollista koskevan verorikosasian käsittely voisi olla vireillä käräjäoikeudessa tai muutoksenhakuasiana esimerkiksi hovioikeudessa samanaikaisesti kuin verotusta koskeva päätös olisi jo tehty ja myös siihen olisi haettu oikaisuvaatimuksella muutosta. Tällöin verotusta koskeva muutoksenhaku käsiteltäisiin yleensä vasta sen jälkeen, kun verorikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Verohallinto voisi tässä yhteydessä kieltää hallinnolliseen päätöksentekoon perustuvan verosaatavan ulosoton tai määrätä sen keskeytettäväksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain nojalla. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että rikosperusteinen verotuksen oikaisu voidaan kohdistaa oikeushenkilöön silloin, kun 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta syytetään oikeushenkilön puolesta toiminutta luonnollista henkilöä. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa osakeyhtiön puolesta toiminutta, sen hallintoon kuuluvaa luonnollista henkilöä syytetään veropetoksesta. Tällöin verotuksen oikaisu olisi mahdollista kohdistaa osakeyhtiöön. 

58 §.Verotuksen oikaisun jättäminen toimittamatta. Pykälän 1 momentissa säädettyjä verotuksen oikaisun toimittamatta jättämisen edellytyksiä täsmennettäisiin. Verohallinto voisi jättää verotuksen oikaisun verovelvollisen vahingoksi toimittamatta silloin, kun verottamatta jäänyttä tuloa on pidettävä vähäisenä, eikä verotuksen tasapuolisuus taikka verovelvollisen laiminlyöntien laatu tai toistuvuus vaadi verotuksen oikaisun toimittamista. Verotusta oikaistaisiin vähäisenkin tulon osalta esimerkiksi silloin, kun tulon verottamatta jääminen olisi johtunut verovelvollisen tahallisesta laiminlyönnistä. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin Verohallinnon oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä siitä, milloin veroa on pidettävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vähäisenä. 

59 §.Verotuksen oikaisun kohdistaminen kuolinpesään. Kuolinpesään kohdistettavan oikaisun määräaikaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että oikaisuajan alkamista ei enää sidottaisi siihen ajankohtaan, jolloin perukirja on annettu Verohallinnolle. Verotusta voitaisiin oikaista vain yleisessä kolmen vuoden määräajassa. Oikaisuajan pidentäminen 56 a—56 c §:ssä säädetyin edellytyksin ei olisi mahdollista. Vastaava määräajan rajoitus koskisi myös verotuksen oikaisua verovelvollisen hyväksi. Kuten nykyisinkin, säännös koskisi vain vainajan elinaikana sekä koko kuolinvuodelta saatuun tuloon kohdistuvia verotuksen oikaisuja. 

61 §.Oikaisuviranomainen. Pykälän 1 momentin mukaan verotuksen oikaisulautakunta ratkaisisi tässä laissa tarkoitetut oikaisuvaatimukset. Oikaisuvaatimusmenettely olisi yleinen ensiasteen muutoksenhakukeino, ja se koskia kaikkia Verohallinnon verotuspäätöksiä lukuun ottamatta ennakkoratkaisuja. Verotuksen oikaisulautakunta käsittelisi siten sekä toimitettua verotusta koskevat oikaisuvaatimukset että 65 a §:ssä tarkoitetuista päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset. 

Verohallinto voisi ratkaista, kuten nykyisinkin, verovelvollisen tai muun kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tai varsinaisen veronsaajan tekemän oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin esitetty vaatimus hyväksytään kokonaan. Tällaisesta hyväksyvästä päätöksestä oikeudenvalvontayksikkö tai veronsaaja voisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin 66 §:ssä säädetään. 

62 §.Oikeus muutoksenhakuun. Pykälän 1 ja 2 momentin sanamuotoa täsmennettäisiin poistamalla varallisuusveroa koskeva vanhentunut viittaus. 

63 §. Oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Pykälän 1 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. Pykälän 2 momentista poistettaisiin maininta siitä, että oikaisuvaatimus on tehtävä verotuksen oikaisulautakunnalle, koska asia ilmenee säännöksen 1 momentista. 

64 §.Oikaisuvaatimuksen määräaika. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että verotusta koskeva oikaisuvaatimus olisi tehtävä oikaisulautakunnalle kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Muutosta voisivat hakea verovelvollinen ja muu 62 §:n nojalla muutoksenhakuun oikeutettu. Määräaika vastaisi verovelvollisen hyväksi tehtävän viranomaisaloitteisen verotuksen oikaisun määräaikaa ja verovelvollisen vahingoksi tehtävän verotuksen oikaisun yleistä määräaikaa. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ja veronsaajan tekemän oikaisuvaatimuksen määräaika olisi neljä kuukautta verovelvollisen verotuksen päättymisestä. Muita Verohallinnon tekemiä erinäisiä päätöksiä koskevasta muutoksenhaun määräajasta säädettäisiin 65 a §:ssä. 

Pykälän 2 momentista poistettaisiin tiedoksiantomenettelyä koskeva sääntely, josta säädettäisiin 26 c §:n 3 momentissa. Momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi.  

65 a §. Eräitä Verohallinnon päätöksiä koskeva muutoksenhaku.Pykälässä säädettäisiin eräitä Verohallinnon päätöksiä koskevasta muutoksenhausta, ja pykälä vastaisi osin voimassa olevaa 71 e §. 

Pykälän 1—3 momentit vastaisivat sisällöltään voimassa olevaa 71 e §:ää, mutta niiden sanamuotoa tarkistettaisiin. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista annetun lain 4 ja 7 §:ssä tarkoitettuihin veronhuojennuspäätöksiin. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta ennakkoperintälain 18 §:ssä tarkoitettuun ennakonpidätyksen uudelleen määräämistä koskevaan ja 24 §:ssä tarkoitettuun ennakon muuttamista koskevaan muutoksenhakukelpoiseen päätökseen, ennakkoperintälain 22 §:ssä tarkoitettuun ennakonpidätyksen tai ennakon palauttamista koskevaan päätökseen, ennakkoperintälain 25—27 §:ssä tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin merkitsemistä tai siitä poistamista koskevaan päätökseen, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 5 §:ssä ja 16 §:n 4 momentissa tarkoitettuun lähdeverokorttia, verokorttia ja ennakkoveroa sekä lähdeveron uudelleen määräämistä ja veron perimiseksi määrätyn ennakon muuttamista koskevaan muutoksenhakukelpoiseen päätökseen, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuun lähdeveron palauttamista koskevaan päätökseen sekä Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden projektivientirahaston, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta annetun lain 6 §:ssä tarkoitettuun lopullisen palkkaveron palauttamista koskevaan päätökseen. Edellä mainituilla verojen palauttamista koskevilla päätöksillä tarkoitettaisiin myös saman säännöksen, kuten rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 11 §:n 2 momentin, nojalla tehdyn palauttamista koskevan päätöksen viranomaisaloitteisesta oikaisupäätöstä. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta sivullisen tiedonantovelvollisuutta ja tiedonantovelvollisuuteen liittyvää laiminlyöntimaksua koskevista päätöksistä. 

Pykälän 7 momentin mukaan kaikkiin edellä mainittuihin päätöksiin haettaisiin muutosta verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus olisi tehtävä 60 päivän kuluessa siitä, kun hakija on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksisaannin katsottaisiin tapahtuneen siten kuin 26 c §:n 3 momentissa säädettäisiin. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön määräaika laskettaisiin aina päätöksen tekemisestä. Muutoksenhakuun sovellettaisiin muutoin, mitä muutoksenhausta tässä luvussa säädetään. Verohallinto voisi esimerkiksi ratkaista tiedonantovelvollisen tai hakijan tekemän oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin esitetty vaatimus hyväksytään kokonaan. 

66 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa säännöstä, mutta momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. Momentin viimeinen virke siirrettäisiin uudeksi 3 momentiksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valituksesta 65 a §:ssä tarkoitettuja asioita koskeviin oikaisuvaatimuksiin annettuihin päätöksiin. Muutosta haettaisiin, kuten nykyisinkin, valittamalla siltä hallinto-oikeudelta, jonka tuomiopiiriin hakijan tai tiedoksiantovelvollisen kotikunta kuului, kun Verohallinnon päätös tehtiin. 

67 §.Valitusaika. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeuteen tehtävän valituksen määräajasta. Valitusta koskeva määräaika lyhennettäisiin merkittävästi, mutta samalla määräaika muutettaisiin vastaamaan paremmin hallintolainkäyttölain yleistä valitusaikaa, joka on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. 

Pykälän 1 momentin mukaan valitus hallinto-oikeuteen olisi tehtävä 60 päivän kuluessa oikaisulautakunnan päätöksen tiedoksisaannista. Päätös katsottaisiin saadun tiedoksi siten kuin 26 c §:n 3 momentissa säädettäisiin. Yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaan oikaisuvaatimukseen annettu päätös annettaisiin tiedoksi verovelvollisen asiamiehelle silloin, kun asiamiehen osoite on oikaisuvaatimuksessa ilmoitettu prosessiosoitteeksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen muutoksenhakuaika laskettaisiin oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tekemisestä. Päätöstä ei kuitenkaan annettaisi viranomaisille tiedoksi todisteellisesti. 

69 §.Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ja verovelvollisen kuuleminen valitusta käsiteltäessä. Pykälän otsikkoa muutettaisiin siten, että se kattaisi muutoksenhakijan ja vastapuolen eri kuulemistilanteet. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hallintotuomioistuimen olisi varattava myös verovelvolliselle tilaisuus vastineen antamiseen Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tekemästä valituksesta sekä tarvittaessa muutoksenhakijalle tilaisuus vastaselityksen antamiseen. 

70 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi muutoksenhakuun oikeutettuja koskeva säännös. Muutoksenhakuun oikeutetuista säädettäisiin 62 ja 65 a §:ssä. 

71 a §.Ennakkopäätösvalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös muutoksenhausta ennakkopäätösvalituksella korkeimpaan hallinto-oikeuteen 65 a §:ssä tarkoitetuissa asioissa. 

71 c §.Menettely ennakkopäätösvalitusta koskevassa lupa-asiassa. Pykälän 1 momentin viittaus päätöksen tiedoksisaantia koskevaan 67 §:ään muutettaisiin viittaukseksi 26 c §:ään. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. 

71 e §. Menettely eräitä Verohallinnon päätöksiä koskevassa muutoksenhaussa. Pykälässä säädettäisiin 65 a §:n 5 momentin 1, 3 ja 4 kohdassa mainittuja päätöksiä koskevasta muutoksenhaun käsittelyajasta. Säännöksessä mainittuja asioita koskeva muutoksenhaku säädettäisiin kiireelliseksi kaikissa muutoksenhakuvaiheissa. Säännöksen tarkoittamia ennakonpidätyksiä, ennakkoa ja ennakkoperintärekisteröintiä koskevien asioiden muutoksenhaun säätäminen kiireelliseksi kaikissa vaiheissa on perusteltua, koska päätöksellä voi olla merkittäviä vaikutuksia verovelvollisen mahdollisuuteen harjoittaa yritystoimintaa markkinoilla. 

71 f §.Oikaisulautakunnan päätökseen liitettävä valitusosoitus. Pykälän otsikkoa ehdotetaan tarkennettavaksi. Teknisenä muutoksena pykälä jaettaisiin kahdeksi momentiksi. 

71 g §.Perustevalitus. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 71 g §. Pykälässä säädettäisiin, että tässä laissa tarkoitettuihin asioihin ei sovellettaisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain perustevalitusta koskevaa sääntelyä. Verotusta koskeva yleinen muutoksenhakuaika lyhennettäisiin kolmeen vuoteen verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta, ja veron periminen estyisi pääsääntöisesti vasta viiden vuoden kuluttua veron määräämisvuoden päättymisestä. Perustevalitusmahdollisuuden poistaminen olisi tarpeen, jotta muutoksenhakuaikojen yleinen lyhentämistavoite voidaan toteuttaa. Perustevalitusmahdollisuuden poistaminen perustuisi myös yleiseen menettelysäännösten yhtenäistämistavoitteeseen, koska nykyisinkään perustevalitus ei ole ollut mahdollinen esimerkiksi arpajaisveroa, arvonlisäveroa, autoveroa, kiinteistöveroa ja valmisteveroa koskevissa asioissa. 

77 §.Korkojen laskeminen muutostilanteessa. Pykälän 3 ja 4 momentit ehdotetaan kumottaviksi. Nykyisin uudelleen toimitettavassa verotuksessa laskettava jäännösveron korko, palautuskorko sekä maksettava ja palautettava yhteisökorko lasketaan kumotussa verotuksessa ja uudelleen toimitetussa verotuksessa määrättyjen verojen erotukselle. Käytännössä tämä vastaa korkojen laskemista verotuksen oikaisua koskevissa tilanteissa, joista säädetään pykälän 1 ja 2 momentissa. Mainittujen lainkohtien mukaan verotuksen oikaisussa korot lasketaan vastaavasti määrätylle palautettavalle tai lisää maksettavalle verolle. Pykälän 3 ja 4 momentin muutos liittyy ehdotukseen, jonka mukaan uudelleen toimitettava verotus toteutettaisiin, kuten verotuksen oikaisu. Tästä säädettäisiin 78 §:ssä. 

78 §.Muutosten toteuttaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että uudelleen toimitettava verotus toteutettaisiin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta 55 ja 56 §:ssä säädetään, eli teknisesti samaan tapaan kuin muutkin muutoksenhakuviranomaisen tekemät muutokset verotuspäätöksiin, kuten esimerkiksi maksuunpanon oikaisemiseen. Muilta osin momentti vastaisi voimassa olevaa säännöstä. 

Uudelleen toimitettavan verotuksen toteuttamisessa ehdotetulla muutoksella olisi vaikutusta veron vanhentumisajan sekä korkojen laskentaan. Vanhentumisajan osalta muutos tarkoittaisi veron vanhentumista verotuksen uudelleen toimittamistilanteissa nopeammin kuin nykyään. Uudelleen toimitettavassa verotuksessa muodostuisi uusi viiden vuoden vanhentumisaika vain maksettavan veron korottuvalle erälle. Koronlaskentaan muutoksella ei olisi merkittävää vaikutusta. Muutoksen jälkeen korko laskettaisiin yhtenäisesti myös viivästyskorkojen osalta. Tällöin verovelvollisella ei olisi enää mahdollisuutta hyötyä siitä, että hän olisi maksanut alkuperäisen maksettavaksi määrätyn veron myöhässä, osittain tai ei lainkaan. 

Tehtyihin päätöksiin haettaisiin muutosta verotuksen oikaisulautakunnalta siten kuin muutoksenhausta verotuksen oikaisua koskevaan päätökseen säädetään. Esimerkiksi, jos uudelleen toimitettua verotusta koskeva päätös olisi tehty myöhemmin kuin kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta eli muutoksenhaun määräajan päättymisen jälkeen, verovelvollisen olisi haettava muutosta päätökseen 60 päivän kuluessa uudelleen toimitettua verotusta koskevan päätöksen tiedoksisaannista. 

Jos verovelvollinen katsoo, että verotukseen tehdyn muutoksen olisi tullut vaikuttaa hänen verotukseensa seurannaismuutoksena, hän voi saattaa asian Verohallinnossa vireille muutoksenhausta säädettyjen määräaikojen estämättä. Verohallinnon asiassa tekemään päätökseen haetaan muutosta samalla tavoin kuin verotuspäätökseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnon olisi määrättävä, ellei erityisestä syystä muuta johtuisi, saatavan täytäntöönpano keskeytettäväksi siltä osin kuin muutoksenhakuviranomainen olisi kumonnut verotusta koskevan päätöksen ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Kun uudelleen käsittely toteutettaisiin siten kuin verotuksen oikaisusta säädetään, verotuksen kumoamisen johdosta mahdollisesti tehtyä ulosmittausta ei peruutettaisi, kuten nykyisin tapahtuu. Tämän vuoksi säädettäisiin, että näissä tilanteissa Verohallinnon tulisi oma-aloitteisesti määrätä täytäntöönpano keskeytettäväksi. Uudelleen toimitettavassa verotuksessa ratkaistaisiin oikea veron määrä ja veron perintätoimet jatkuisivat sen jälkeen. Lähtökohtaisesti keskeytysmääräys olisi tehtävä, mutta keskeytysmääräys voitaisiin kuitenkin jättää tekemättä, jos siihen olisi erityisiä syitä, kuten tilanteessa, jossa vero olisi juuri vanhenemassa. Keskeyttämismääräys olisi tehtävä viipymättä sen jälkeen, kun muutoksenhakuviranomaisen päätös olisi annettu Verohallinnolle tiedoksi. Keskeytysmääräykseen sovellettaisiin muutoin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia. 

85 a §.Muutoksenhaku Verohallinnon antamaan ennakkoratkaisuun. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin niiden tilanteiden osalta, joissa mikään hallinto-oikeus ei olisi kotikuntaperiaatteen mukaisesti toimivaltainen käsittelemään valitusta. Näissä tilanteissa muutosta haettaisiin Helsingin hallinto-oikeudelta. Muutos selkeyttäisi oikeustilaa esimerkiksi tilanteessa, jossa rajoitetusti verovelvollinen on hakenut ennakkoratkaisua verotuksestaan. 

Voimaantulosta. Lakia sovellettaisiin verovuodelta 2017 ja sitä myöhemmiltä verovuosilta toimitettavaan säännönmukaiseen verotukseen, verotuksen muuttamiseen sekä niitä koskevaan muutoksenhakuun.  

Verovuoden 2016 ja sitä aikaisempien verovuosien verotukset toimitettaisiin ja niitä muutettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Myös muutoksenhaussa ennen lain voimaantuloa tehtyyn Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

Säännös koskisi myös tilanteita, joissa Verohallinnossa on lain voimaan tullessa vireillä muutosverotusta, kuten verotuksen oikaisua tai uudelleen toimitettavaa verotusta koskeva asia. Vaikka tällainen asia ratkaistaisiin lain voimaantulon jälkeen, päätös tehtäisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Jos muutoksenhakuviranomainen olisi lain voimaantulon jälkeen kumonnut verovuoteen 2016 tai sitä aikaisempaan verovuoteen kohdistuneen Verohallinnon päätöksen ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi, uudelleen käsittely tapahtuisi tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Myös tilanteessa, jossa muutoksenhakuviranomainen muuttaisi Verohallinnon päätöstä, veron määrään vaikuttavat muutokset tehtäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Muutoksenhaussa lain voimaantulon jälkeen annettuun Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä myös tilanteissa, joissa päätös koskee verovuotta 2016 tai sitä aikaisempaa verovuotta. Verovuoden 2016 säännönmukaista verotusta koskevaan verotuspäätökseen haettaisiin kuitenkin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Jos Verohallinnon muu päätös kuin verovuoden 2016 säännönmukaista verotusta koskeva verotuspäätös tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen, päätöstä koskevaan muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. Tällainen päätös olisi esimerkiksi muutoksenhakuviranomaisen kumoaman verotuspäätöksen jälkeen Verohallinnon tekemä uudelleen toimitettavaa verotusta koskeva päätös tai verovuotta 2016 tai sitä aikaisempaa verovuotta koskeva verotuksen oikaisupäätös. 

Esimerkit: 

1) Verohallinto on vuonna 2016 tehnyt tuloverolaissa tarkoitetun nimeämispäätöksen. Päätökseen haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleen verotusmenettelylain säännösten mukaisesti hakijan kotikunnan mukaiselta hallinto-oikeudelta. Myös jatkovalitukseen hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Vaikka muutosta haettaisiin vasta tämän lain tultua voimaan, muutoksenhaku tapahtuisi ennen lain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaan. Sen sijaan jos nimeämispäätös olisi tehty lain voimaantulon jälkeen, siihen haettaisiin muutosta tämän lain säännösten mukaisesti verotuksen oikaisulautakunnalta ja edelleen hallinto-oikeudelta. 

2) Verohallinto oikaisee verovuosien 2015 ja 2016 verotusta verovelvollisen vahingoksi vuonna 2018. Oikaisut tehdään soveltaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Näihin verotuksen oikaisua koskeviin päätöksiin haettaisiin muutosta tämän lain säännösten mukaan. Päätöksiin liitettävien muutoksenhakuohjeiden mukaan muutoksenhakuaika olisi kolme vuotta verovuoden päättymisestä lukien, aina kuitenkin vähintään 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Muutosta haettaisiin verotuksen oikaisulautakunnalta. Myös valitukseen oikaisulautakunnasta hallinto-oikeuteen ja jatkovalitukseen hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. 

3) Verovelvollinen tekee verovuoden 2015 verotuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen verotuksen oikaisulautakunnalle joulukuussa 2016. Verohallinto hyväksyy verovelvollisen oikaisuvaatimuksen tammikuussa 2017. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hakee valittamalla muutosta oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen. Koska Verohallinnon päätöksellä tarkoitettaisiin siirtymäsäännöksessä alkuperäistä Verohallinnon tekemää ensiasteen hallintopäätöstä eikä muutoksenhakuprosessiin liittyvää oikaisuvaatimukseen annettua Verohallinnon päätöstä, muutoksenhakuun sovellettaisiin kaikissa muutoksenhakuasteissa lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hakisi muutosta valittamalla vanhan lain mukaisessa yhden vuoden muutoksenhakuajassa eli vuoden 2017 kuluessa. 

1.6  Arvonlisäverolaki

13 b §. Pykälässä oleva viittaus ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 4 luvussa säädettyyn ilmoittamisvelvollisuuteen ja 6 luvussa säädettyyn maksuvelvollisuuteen. Viittaus veron palauttamista koskeviin hakemuksiin poistettaisiin tarpeettomana. 

13 c §. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus ehdotetaan muutettavaksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 4 luvussa säädettyyn ilmoittamisvelvollisuuteen ja 6 luvussa säädettyyn veron maksuvelvollisuuteen. 

Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Paliskuntaryhmän verokaudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 3 luvussa. 

72 f §. Pykälän 3 kohtaan ehdotetaan muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 16 §:ssä säädettyyn ilmoittamisvelvollisuuteen. 

79 k §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 11 ja 12 §:ssä tarkoitettuihin verokausiin. 

101 c §. Pykälässä säädettäisiin nykyistä 197 §:ää vastaavasti muutoksenhausta Tullin antamaan ennakkoratkaisuun. Pykälään ei olisi tarpeen ottaa nykyistä 197 §:n 1 momenttia vastaavaa säännöstä, sillä Tullin päätöksestä tehtävästä oikaisusta ja muutoksenhausta olisi 101 §:n perusteella voimassa, mitä tullilainsäädännössä säädetään. 

102 a §. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 16 §:ssä tarkoitettuun ilmoittamisvelvollisuuteen. 

128 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus hakemukseen liitettävästä laskusta poistetaan. Diplomaattisten hankintojen osalta hakijan ei enää jatkossa tulisi liittää palautusta koskevaan hakemukseensa laskua, vaan lasku pyydettäisiin toimittamaan tarvittaessa. Verohallinnon määräyksissä edellytettäisiin kuitenkin, että hakemus sisältäisi erittelyn laskuista. 

Pykälän 4 momenttiin tehtäisiin oikaisuvaatimusmenettelyn käyttöönoton johdosta tarkistus. 

129 §. Pykälän edellä oleva otsikko ”Euroopan unioni” muutettaisiin otsikoksi ”Euroopan unioni ja muut kansainväliset järjestöt”. 

129 b §. Pykälän edellä oleva otsikko ”Muu kansainvälinen järjestö” kumottaisiin. 

129 c §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 129 c §, jossa säädettäisiin nykyisen käytännön mukaisesti mahdollisuudesta vähentää liikaa 129, 129 a tai 129 b §:n perusteella palautettu veron määrä myöhemmin palautettavan veron määrästä. 

129 d §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 129 d §.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi, että Euroopan unionin ja muun kansainvälisen järjestön hankintoihin sisältyvän veron palautukseen oikeutetulla olisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:n mukaisesti muutoksenhakuoikeus palautusta koskevaan päätökseen. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oikaisuvaatimusmenettelyä. 

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan selkeyden vuoksi säädettäväksi, että oikaisuvaatimuksen määräaika laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvaa ajanjaksoa päätös koskee, mikä vastaisi voimassa olevaa oikeustilaa. 

133 §. Pykälän 4 ja 6 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi lisättäväksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. 

133 c §. Pykälään lisättäisiin uusi säännös 2 momenttiin. Jos 133 a tai 133 b §:n perusteella liikaa palautetulle määrälle tulisi maksettavaksi viivästyskorkoa, korkoa maksettaisiin sitä päivää seuraavasta päivästä, jona palautus on maksettu. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säätämisestä aiheutuvat muutokset. Lain 133 a ja 133 b §:ssä tarkoitettuihin palautuksiin sovellettaisiin, mitä arvonlisäverolain II osassa tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi, että 133 a ja 133 b §:ssä tarkoitettuun palautukseen oikeutetulla olisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:n mukaisesti muutoksenhakuoikeus palautusta koskevaan päätökseen. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oikaisuvaatimusmenettelyä. Vastaavasti viitattaisiin myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 37, 40 ja 41 §:ään, joita sovellettaisiin palautukseen oikeutettuun. 

Pykälän 5 momentissa selkeyden vuoksi säädettäisiin myös, että oikaisun ja oikaisuvaatimuksen määräaika laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvaa ajanjaksoa päätös koskee, mikä vastaisi voimassa olevan lain säännöstä. 

133 q §. Pykälän 2 momentin viittaus arvonlisäverolaissa säädettyyn veroilmoitukseen ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 16 §:ssä tarkoitettuun veroilmoitukseen. 

134 b §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin radio- ja televisiolähetyspalveluja, sähköisiä palveluja sekä telepalveluja koskevan erityisjärjestelmän ulkopuolelle sulkemista koskevan päätöksen sähköisestä tiedoksiannosta. Verovelvollisen katsottaisiin saaneen päätöksen tiedoksi seitsemäntenä päivänä siitä, kun päätös on asetettu noudettavaksi Verohallinnon osoittamaan asiointipalveluun. Verovelvollisen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen lähetettäisiin ilmoitus siitä, että verovelvolliselle on tullut viesti asiointipalveluun. 

134 f §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Nykytilaa vastaavasti oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettua lakia sovellettaisiin erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen, jollei arvonlisäverolaissa säädettäisi toisin. 

134 h §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veron maksamista koskeviin säännöksiin, joita ei nykytilaa vastaavasti sovellettaisi erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen. 

134 j §. Pykälään 1 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaus niihin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veron ilmoittamista ja verokautta koskeviin säännöksiin, joita ei nykytilaa vastaavasti sovellettaisi erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen. 

Pykälän 2 momentin säännökset ehdotetaan kumottaviksi, koska vastaavat säännökset ovat oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 19 ja 80 §:ssä. 

134 l §. Pykälään ehdotetaan muutettavaksi viittaus nykytilaa vastaavasti oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veron määräämistä koskeviin säännöksiin. 

134 m §. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Veron perimisestä ja velvoitteen vanhenemisesta säädettäisiin veronkantolaissa. 

Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi nykyistä vastaavasti viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain Verohallinnon päätöstä koskeviin säännöksiin. 

134 o §. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veron määräämistä, oikaisua ja seurannaismuutosta koskevia säännöksiä. Määräajat laskettaisiin mainitun lain 4 §:ssä säädetystä ajankohdasta. Koska erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen verokausi olisi neljänneskalenterivuosi, määräajat laskettaisiin samoin kuin nykyisin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. 

134 p §. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi muutettavaksi viittaus ehdotettuun veronkantolakiin. 

134 r §. Pykälässä säädettäisiin erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen ilmoituslaiminlyönnistä määrättävistä seuraamuksista. 

Pykälän 1 momentin mukaan säännönmukaisen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiin ei sovellettaisi myöhästymismaksua koskevia säännöksiä. Myöskään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukainen veronkorotus ei tulisi 1 momentin mukaan suoraan sovellettavaksi erityisjärjestelmää käyttävään verovelvolliseen. 

Pykälän 2 momenttiin sisältyisivät säännökset sellaisen erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen, jonka tunnistamisjäsenvaltio on muu kuin Suomi, Suomeen suoritettavaa veroa koskevan veroilmoituksen laiminlyönnistä. 

Erityisjärjestelmää käyttävälle verovelvolliselle voitaisiin määrätä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettu veronkorotus sekä silloin, kun ilmoitus on annettu myöhässä että silloin, kun ilmoitus on annettu puutteellisena tai sen antaminen on laiminlyöty kokonaan. Säännös vastaisi nykytilaa, sillä nykyisinkin erityisjärjestelmää käyttävän verovelvollisen edellä mainittujen laiminlyöntien seurauksena on veronkorotus. 

Pykälään sisältyvä arvonlisäverorikkomusta koskeva säännös poistettaisiin tarpeettomana, koska arvonlisäverorikkomusta koskeva 218 §:n 3 momentti kumottaisiin. Laiminlyönneistä määrättäisiin sen sijaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:n mukainen laiminlyöntimaksu. Veroilmoituksen laiminlyönnistä määrättäisiin kuitenkin nykyisestä poiketen veronkorotus. 

13 a luku. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi Yleinen verotusmenettely ja muutoksenhaku. 

146 a §. 13 a luvun 146 a §:ssä säädettäisiin, että arvonlisäverolain menettelysäännökset olisivat erityissäännöksiä verrattuna oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiin. Näin ollen veron maksamiseen, ilmoittamisvelvollisuuteen, veron määräämiseen ja muuhun verotusmenettelyyn sekä oikaisuun ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia, jollei arvonlisäverolaissa toisin säädettäisi. 

146 b §. Pykälä kumottaisiin. 

147 §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 6 luvun veron maksamista koskeviin säännöksiin. 

Pykälän 2 ja 3 momentin säännökset ehdotetaan kumottavaksi. Uuden kuljetusvälineen ostajan, joka ei ole muusta toiminnasta verovelvollinen ja johon ei sovelleta autoveroa koskevia säännöksiä, olisi nykyisestä poiketen maksettava vero oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisena yleisenä eräpäivänä. 

Pykälän 3 momenttia vastaava säännös veron maksamisesta verokauden muuttuessa sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 33 §:ään. 

147 a §. Pykälään sisällytettäisiin nykyistä 149 §:ää vastaava säännös. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi muutettavaksi viittaus veronkantolakiin. Veron palauttamisesta säädettäisiin veronkantolaissa verotililain sijasta. 

148 §. Pykälään sisällytettäisiin nykyistä 188 §:ää vastaava verosta vastuussa olevia koskeva säännös. Pykälän 5 momentissa viitattaisiin veronkantolakiin, jossa säädettäisiin verovastuun toteuttamisesta ja muutoksenhausta. 

14 luku. Veron maksaminen. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon Verotusmenettely eräissä yhteisöhankinnoissa. 

148 a §. Pykälään sisällytettäisiin nykyistä 146 a §:ää vastaava säännös. 

148 b §. Pykälään sisällytettäisiin nykyistä 146 b §:ää vastaava säännös. 

149 §. Pykälä kumottaisiin ja säännös siirrettäisiin 147 a §:ään. 

149 a §. Pykälän 2 momenttia tarkistettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin arvonlisäverolakkiin lailla 505/2015 tehdyt muutokset. Lain 3 §:n 1 momentin mukaisen tilikauden liikevaihdon perustella laskettava verovelvollisuuden alaraja nostettiin 8 500 eurosta 10 000 euroon. Lisäksi verovelvollisuuden euromääräiseen alarajaan lain 149 a §:n 1 momentin perusteella laskettavan veronhuojennuksen yläraja nostettiin 22 500 eurosta 30 000 euroon. Pykälän 2 momentin mukaan verovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto olisi enintään 10 000 euroa, saisi huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän veron. 

149 b §. Pykälän 1 ja 2 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain ilmoittamisvelvollisuutta koskevaan 16 §:ään. 

Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että verovelvollinen voisi vaatia alarajahuojennusta veroilmoituksen antamisen yhteydessä. Erillisestä hakemusmenettelystä ehdotetaan luovuttavaksi. Momentissa säädettäisiin oikaisuajasta, jonka kuluessa verovelvollisella olisi oikeus tilikauden päätyttyä saada palautuksena liian vähän ilmoitettu huojennuksen määrä. Määräaika muutettaisiin vastaamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa korjaamiselle säädettyä määräaikaa. 

149 c §. Pykälän 1 momentissa säädetään liian suurena saadun huojennuksen määräämisestä verovelvollisen maksettavaksi.  

Pykälän 2 momentissa määräaika muutettaisiin vastaamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa veron määräämiselle ja oikaisulle säädettyä määräaikaa. Momentissa säädettäisiin määräajasta myös silloin, kun verovelvollisen verokausi on poronhoitovuosi. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veronkorotusta koskeviin säännöksiin nykyisten arvonlisäverolain säännösten sijasta. Liikaa hyväksi saadun huojennuksen määrälle määrättäisiin veronkorotusta, mutta veronkorotuksen edellytykset ja suuruus määräytyisivät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännösten mukaisesti. 

149 d §. Pykälää täsmennettäisiin siten, että huojennusta voitaisiin oikaista myös silloin, kun veron määrä muuttuu oikaisuilmoituksen johdosta. 

149 e §. Pykälään ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi lisättäväksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. 

149 f §. Pykälän 1 ja 2 momentin viittaukset tarkistettaisiin. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi lisättäväksi viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veroilmoitusta koskevaan 16 §:ään. 

151 §. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että 1 kohdassa säädetty vaatimus alkuperäisen laskun tai siihen verrattavan asiakirjan pakollisesta toimittamisvelvollisuudesta poistettaisiin. Yhteisöön sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan ei siten tarvitsisi enää liittää tällaista asiakirjaa veron palautushakemuksen liitteeksi. Momentin nykyisen 2 kohdan säännös siirrettäisiin momentin 1 kohdaksi ja 3 kohdan säännös momentin 2 kohdaksi. 

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan selkeyden vuoksi lisättäväksi säännös, jonka mukaan Verohallinto voisi edelleen tarvittaessa pyytää alkuperäiset laskut ja tuontiasiakirjat tai jäljennöksen niistä. 

Pykälän aikaisempi 3 momentin säännös siirrettäisiin 4 momentiksi. Momentin valtuussäännöksen nojalla Verohallinto pyytäisi hakijalta vastaavan yhteenvedon laskuista kuin nykyisin jäsenmaista olevilta hakijoilta vaaditaan. 

152 §. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi, koska hakijalla ei olisi ehdotuksen mukaan velvollisuutta liittää palautushakemukseen alkuperäisiä asiakirjoja. 

153 §. Pykälä kumottaisiin, koska liikaa palautettu määrä määrättäisiin verovelvollisen maksettavaksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 40 §:n perusteella.  

154 §. Pykälä ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi, koska palautuksiin sovellettaisiin 156 §:n mukaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä.  

156 §. Pykälään ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi lisättäväksi viittaukset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Liikaa palautettu määrä määrättäisiin maksettavaksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain perusteella.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä 154 §:n 2 momenttia vastaavasti ajankohdasta, josta lukien viivästyskorkoa olisi maksettava liikaa palautetulle määrälle. Veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 5 b §:n mukaan korkoa olisi kuten nykyisinkin maksettava liikaa palautetun veron suorittamispäivään.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi, että yhteisöön sijoittautumattomalla palautukseen oikeutetulla olisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:n mukaisesti muutoksenhakuoikeus palautusta koskevaan päätökseen. Vastaavasti viitattaisiin myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 37, 40 ja 41 §:ään, joita sovellettaisiin palautukseen oikeutettuun. 

Pykälän 4 momenttiin otettaisiin nykyinen 2 momentin säännös muutettuna siten, että viittaukset kumottavaksi ehdotettuihin arvonlisäverolain 192 ja 193 §:ään korvattaisiin viittauksilla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 44 ja 61 §:ään. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oikaisuvaatimusmenettelyä. 

156 c §. Pykälän 2 momentin säännöstä ehdotetaan muutettavaksi. Toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan ei tarvitsisi enää liittää veron palautushakemukseen sähköisiä jäljennöksiä laskuista ja muista vastaavista asiakirjoista. Verohallinto voisi kuitenkin edelleen tarvittaessa pyytää jäljennökset sellaisista laskuista ja tuontiasiakirjoista, joiden veron peruste on vähintään 1 000 euroa. 

156 i §. Pykälän 1 momentin viittaus veronkantolakiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi muutettavaksi viittaukseksi uuteen veronkantolakiin. Korko laskettaisiin edelleen samalta ajanjaksolta kuin nykyisinkin, vaikka momentin sanamuodossa otettaisiin huomioon ulkomaalaispalautusten kuuluminen veronkantolain 2 luvussa tarkoitettujen säännösten soveltamisalaan. 

156 j §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. 

156 l §. Pykälään ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi lisättäväksi viittaukset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettuun lakiin. Liikaa palautettu määrä voitaisiin määrätä maksettavaksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 40 §:n perusteella. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä 156 j §:ää ja 154 §:n 2 momenttia vastaavasti ajankohdasta, josta lukien viivästyskorkoa olisi maksettava liikaa palautetulle määrälle. Veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 5 b §:n mukaan korkoa olisi kuten nykyisinkin maksettava liikaa palautetun veron suorittamispäivään.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selkeyden vuoksi, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneella palautukseen oikeutetulla olisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:n mukaisesti muutoksenhakuoikeus palautusta koskevaan päätökseen. Vastaavasti viitattaisiin myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 37, 40 ja 41 §:ään, joita sovellettaisiin palautukseen oikeutettuun. 

Pykälän 4 momenttiin otettaisiin nykyinen 2 momentin säännös muutettuna siten, että viittaukset kumottavaksi ehdotettuihin arvonlisäverolain 192 ja 193 §:ään korvattaisiin viittauksilla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 44 ja 61 §:ään. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oikaisuvaatimusmenettelyä. 

156 m §. Pykälän 5 momenttia muutettaisiin nykytilan säilyttämiseksi siten, että muutoksenhausta pykälän 3 momentissa tarkoitettuun päätökseen säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 65 §:n 2 momentissa. 

157 §. Pykälän 1 momentin sääntelyä selkeytettäisiin siten, että yleisen verovalvonnan lisäksi viitattaisiin myös verotuksen toimittamiseen. Pykälän 2 momentti kumottaisiin. Vastaava sääntely sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin ja veronkantolakiin. 

158 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Toimivaltaisesta viranomaisesta säädettäisiin 157 §:n 1 momentissa. 

17 luku. Ilmoittamisvelvollisuus. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon Perustamisilmoitus ja yhteenvetoilmoitus. 

161 §. Koska voimassa olevan lain 147 §:n 2 momentissa oleva säännös uuden kuljetusvälineen ostajan ilmoittamisvelvollisuudesta ehdotetaan kumottavaksi, pykälän 3 momentti ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi tarkistettavaksi. Sellaisen uuden kuljetusvälineen ostajan, joka ei ole muusta toiminnasta kuin yhteisöhankinnasta verovelvollinen, ei nykyiseen tapaan tarvitsisi antaa perustamisilmoitusta. 

162 §. Pykälään sisältyvä veroilmoitusta koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi. Veroilmoituksen antamisesta, ilmoitettavista tiedoista ja ilmoituksen antamisajankohdasta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

Verohallinto ei enää antaisi tarkempia määräyksiä siitä, miten uuden kuljetusvälineen ostaja, joka ei ole muusta toiminnasta verovelvollinen ja johon ei sovelleta autoveroa koskevia säännöksiä, ilmoittaisi veron. Uuden kuljetusvälineen ostajaan ehdotetaan sovellettavaksi samaa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaista menettelyä kuin muihinkin arvonlisäverovelvollisiin. 

Pykälään sisällytettäisiin nykyistä 162 e §:ää vastaava säännös yhteenvetoilmoituksesta. 

162 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Verokausista ehdotetaan säädettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 11 ja 12 §:ssä. Sääntelyyn tehtäisiin eräitä muutoksia ja tarkistuksia. 

162 b §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Eri verokausien soveltamista koskevat tarkemmat säännökset sisältyisivät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 13 ja 14 §:ään. Sääntelyyn tehtäisiin eräitä muutoksia ja tarkistuksia. 

162 c §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Edellytysten puuttumisesta aiheutuvia verokauden muutoksia koskevat tarkemmat säännökset sisältyisivät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 15 §:ään ja ilmoituksen antamisesta verokauden muutostilanteessa 22 §:ään. Sääntelyyn tehtäisiin eräitä muutoksia ja tarkistuksia. 

162 d §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Velvollisuudesta soveltaa samaa verokautta verotililain soveltamisalaan kuuluviin veroihin ehdotetaan luovuttavaksi. 

162 e §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi ja siinä oleva säännös siirrettäväksi lain 162 §:ään. 

163 §. Pykälän 2 ja 3 momenttia ehdotetaan muutettaviksi. Yhteenvetoilmoitus olisi edelleen annettava sähköisesti. Nykyisin Verohallinto voi pyynnöstä sallia yhteenvetoilmoituksen antamisen paperisena. 

Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että Verohallinto voisi erityisestä syystä hyväksyä ilmoituksen antamisen paperisena, mikä vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veroilmoitusta koskevaa sääntelyä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti Verohallinnon valtuudesta antaa tarkemmat määräykset siitä, mitä sähköistä menettelyä käyttäen sähköinen yhteenvetoilmoitus voidaan antaa sekä muusta menettelystä ilmoituksen antamiseksi. 

164 §. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus veroilmoitukseen, jonka antamisajankohdasta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Pykälä koskisi vain yhteenvetoilmoitusta, ja 2 ja 3 momenttiin sisältyvä ilmoituksen antamisajankohtaa koskeva sääntely tarkistettaisiin vastaamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veroilmoitusta koskevaa 19 §:ää. Nykytila ei kuitenkaan muuttuisi. 

165 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhteenvetoilmoituksen ja muiden asiakirjojen allekirjoittamiseen sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 80 §:ssä säädetään veroilmoituksen ja muiden asiakirjojen allekirjoittamisesta ja sähköisestä asioinnista. Nykytila ei kuitenkaan muuttuisi. Pykälän 2 ja 3 momentti kumottaisiin tarpeettomana. 

166 §. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että se ei enää koskisi veroilmoitusta. Momentin mukaan yhteenvetoilmoituksen antamisesta vastuussa olevista säädettäisiin veroilmoituksen antamisesta vastuussa olevia koskevassa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 20 §:ssä. Ehdotetut säännökset vastaisivat voimassa olevia säännöksiä. 

Pykälän 3 momentin säännös kumottaisiin tarpeettomana ja momenttiin siirrettäisiin nykyisen 4 momentin säännös.  

168 §. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että se ei enää koskisi veroilmoitusta, vaan ainoastaan yhteenvetoilmoitusta.  

Pykälän 2 momentti kumottaisiin. 

Velvollisuudesta antaa veroilmoitus ja veron määräämistä varten tarpeelliset täydentävät selvitykset säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

168 a §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhteenvetoilmoituksen laiminlyönnistä ja myöhästymisestä määrättävästä laiminlyöntimaksusta määrättäisiin verotusmenettelylain 22 a §:ssä tarkoitettu laiminlyöntimaksu. 

Pykälän 2 momentti kumottaisiin tarpeettomana. 

169 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Verovelvollisen kirjanpidon ja muun aineiston esittämisvelvollisuudesta ja verotarkastuksessa noudatettavasta menettelystä ehdotetaan säädettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 24 §:ssä. Sääntely vastaisi voimassa olevaa lakia. 

169 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Vertailutietotarkastuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 31 §:ssä. Kyseisessä säännöksessä viitattaisiin verotusmenettelylain 21 §:ään, johon sisältyy kumottavaa säännöstä vastaava säännös. 

170 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Sivullisen tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 5 luvussa. Edellä mainitun lain 30 §:ssä viitattaisiin sivullisen erityisen tiedonantovelvollisuuden osalta verotusmenettelylain 19 §:ään, johon sisältyisi pykälän 1 momenttia vastaava säännös. Pykälän 2 momenttia vastaava säännös sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 30 §:n 4 momenttiin. Verohallinnon tarkistusoikeudesta säädetään pykälän 3 momenttia vastaavasti verotusmenettelylain 23 §:ssä, johon viitattaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 31 §:ssä. Muutoksenhausta säännöksen nojalla annettuun päätökseen säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:ssä, mikä vastaisi pykälän 4 momenttia. 

170 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Sijoituskullan myyjän tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 30 §:ssä. 

171 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Julkisyhteisön tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 30 §:ssä. Pykälässä viitattaisiin verotusmenettelylain 20 §:ään, johon sisältyy tässä pykälässä säädettyä vastaava säännös. 

171 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Tiedonantovelvollisuuden nojalla annettujen tietojen maksullisuudesta säädettäisiin verotusmenettelylain 25 §:ssä, johon viitattaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 31 §:ssä. 

172 §. Koska voimassa olevan lain 147 §:n 2 momentin säännös uuden kuljetusvälineen ostajan ilmoittamisvelvollisuudesta ehdotetaan kumottavaksi, pykälää tarkistettaisiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 26 d §:ssä tarkoitettua uuden kuljetusvälineen ostajaa ei edelleenkään merkittäisi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. 

173 a §. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan nykytilan säilyttämiseksi muutettavaksi viittaukset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiin velvollisuudesta esittää aineisto tarkastettavaksi sekä velvollisuudesta pitää kirjanpitoa tai muistiinpanoja. 

19 luku. Veron määrääminen. Luku ehdotetaan kumottavaksi. Laista kumottaisiin siten 176—182, 184, 185, 188, 188 a ja 188 b §. Lain 183, 186 ja 187 § on kumottu jo aikaisemmin. Luvussa oleva verovastuuta koskeva 188 §:n säännös ehdotetaan siirrettäväksi lain 13 a lukuun. 

Oma-aloitteisten verojen veron määräämisen edellytyksiä ja määräaikoja koskeva yhdenmukaistettu sääntely sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 8 lukuun. Veronkorotusta koskeva yhdenmukaistettu sääntely sisältyisi mainitun lain 7 lukuun. Verohallinnon päätöksestä säädettäisiin mainitun lain 9 luvussa. Kuulemista, luottamuksensuojaa ja veron kiertämistä koskevat säännökset sisältyisivät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 2 lukuun, jossa säädettäisiin yleisistä menettelysäännöksistä. 

20 luku. Ohjaus ja ennakkotieto. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon Ohjaus ja ennakkoratkaisu. 

190 §. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että se koskisi vain ennakkoratkaisun käsittelyn kiireellisyyttä Verohallinnossa. Tuomioistuinkäsittelyn kiireellisyydestä ehdotetaan säädettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 64 ja 67 §:ssä. 

21 luku. Luku ehdotetaan kumottavaksi. Laista kumottaisiin 191—195, 197—199, 201—202 sekä 204—208 a §. Aikaisemmin on kumottu 196, 200 ja 203 §. Luvussa olevaa 197 §:ää vastaava säännös sisällytettäisiin uuteen 101 c §:ään. Luvun 208 a §:n säännös ehdotetaan siirrettäväksi 216 §:ään. 

Oma-aloitteisia veroja koskevat yhtenäistetyt viranomaisaloitteista oikaisua koskevat säännökset sisältyisivät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 8 lukuun ja muutoksenhausta säädettäisiin lain 10 luvussa. Veroilmoituksessa olevan virheen korjaamista koskevat säännökset sisältyisivät mainitun lain 25 §:ään. Tiedoksiannosta säädettäisiin mainitun lain 56 ja 57 §:ssä sekä seurannaismuutoksesta lain 73 §:ssä. 

22 luku. Kirjanpito ja tositteet. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon Laskut ja muut tositteet. 

209 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Kirjanpito- ja muistiinpanovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 26 ja 27 §:ssä. 

209 n §. Pykälän 2 momentissa säädetään laskujen säilyttämisvelvollisuuden määräajasta. Nykyisin laskuja on säilytettävä kuusi vuotta sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt ja jolle kuuluvaa kalenterikuukautta laskut koskevat verotettavan tapahtuman ajallista kohdistamista koskevien sääntöjen mukaan. 

Momenttia muutettaisiin siten, että määräaika olisi samanpituinen kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa säädetty yleinen tositteiden säilyttämisen määräaika. Arvonlisäverolain 209 p §:n mukaisesti 209 n §:ssä säädetty määräaika koskisi myös muita laskuihin verrattavia tositteita ja sellaisen verovelvollisen muistiinpanoaineistoa, joka ei ole kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollinen. 

Muutoksen johdosta sellaisen verovelvollisen, jonka tilikausi on kalenterivuodesta poikkeava ja jonka verokausi on kalenterivuosi tai neljänneskalenterivuosi, säilyttämisvelvollisuusaika lyhenisi jonkin verran. Sellaisen verovelvollisen, jonka tilikausi on kalenterivuodesta poikkeava ja jonka verokausi on kalenterikuukausi, säilyttämisvelvollisuuden määräaika ei muuttuisi. 

209 r §. Pykälän mukaan 128 §:ssä tarkoitetun hakemuksen perusteena oleva lasku olisi säilytettävä kolme vuotta laskun maksupäivää seuraavan vuoden alusta. 

209 s §. Pykälä sisältäisi nykyisin 209 r §:ssä olevan säännöksen. 

209 t §. Pykälä sisältäisi nykyisen 209 s §:n säännöksen. 

216 §. Pykälään sisällytettäisiin nykyistä 208 a §:ää vastaava säännös. Virka-avun antamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 79 §:ssä. Verohallinnon mahdollisuudesta esittää uhkasakon asettamista ehdotetaan luovuttavaksi. 

218 §. Pykälä kumottaisiin, sillä vastaava säännös sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 76 §:ään. 

Arvonlisäverorikkomuksesta määrättävästä sakkorangaistusta ehdotetaan luovuttavaksi. Laiminlyönneistä määrättäisiin sen sijaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:n mukainen laiminlyöntimaksu. Veroilmoituksen laiminlyönnistä voitaisiin kuitenkin nykyisestä poiketen määrätä vain myöhästymismaksu tai veronkorotus. Sivullisen tiedonantovelvollisuuden ja yhteenvetoilmoituksen laiminlyönnistä määrättäisiin verotusmenettelylain mukainen laiminlyöntimaksu. 

219 §. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. 

219 a §. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. 

1.7  Laki eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta

5 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veron maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. 

6 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veron ilmoittamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

7 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä informatiivisesti todettaisiin, että vakuutusmaksuista suoritettavan veron verotusmenettelyyn sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään ja veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa veron ilmoittamista, määräämistä ja muutoksenhakua koskevasta menettelystä. Veronkantolaissa säädettäisiin muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Pykälässä olevaa viittausta arvonlisäverolakiin täsmennettäisiin siten, että vakuutusmaksuveroon sovellettaisiin soveltuvin osin arvonlisäverolain II osan säännöksiä. 

7 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Vakuutusmaksuveroon kohdistuvasta veropetoksesta ja verorikkomuksesta määrättävästä rangaistuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 76 §:ssä, jonka viittaussäännös rikoslakiin vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Laiminlyönneistä, joista verovelvollinen voidaan nykyään tuomita vakuutusmaksurikkomuksesta sakkoon, voitaisiin määrätä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:n mukainen laiminlyöntimaksu. Lakiin ei siksi enää sisältyisi myöskään toimenpiteistä luopumista koskevaa säännöstä. 

8 §. Pykälästä ehdotetaan kumottavaksi vanhentunut valtuussäännös tarpeettomana. 

1.8  Ennakkoperintälaki

1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus sairausvakuutuslain 18 luvun 11 §:n 2 momenttiin korjattaisiin viittaukseksi sairausvakuutuslain 18 luvun 29 §:n 2 momenttiin. 

Pykälän 2 momentista poistettaisiin vanhentunut viittaus yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin. Viittaus veronkantolain säädöskokoelman numeroon ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi ehdotettuun uuteen veronkantolain säädöskokoelman numeroon. 

1 a §. Muiden lakien soveltaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a §, jossa informatiivisesti todettaisiin, että suorituksen maksajan osalta verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa pidätettyjen määrien ilmoittamisesta, tiedonantovelvollisuudesta sekä veron määräämisestä suorituksen maksajalle. Tässä laissa säädetyn veron veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Veronkantolaki sisältäisi säännökset muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Suorituksen saajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain ja verotusmenettelylain säännöksiä, kuten nykyisinkin. 

3 §.Ennakkoperinnän vastaavuusvaatimus. Pykälän 1 momentissa käytetty käsite maksuunpano ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä veron määrääminen. Yhtiöveron hyvitystä koskeva maininta poistettaisiin vanhentuneena. 

4 §.Vastaavuusvaatimuksesta poikkeaminen. Pykälän 2 momentissa käytetty käsite maksuunpano ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä veron määrääminen. Lisäksi pykälän sanamuotoa tarkennettaisiin.  

5 §.Tarkemmat säännökset. Pykälässä säädettäisiin, että valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia ennakonpidätystä koskevia säännöksiä. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Valtuussäännökset, joiden nojalla voidaan antaa tarkempia säännöksiä palkkakirjanpidosta ja vähäisestä laiminlyönnistä, ehdotetaan siirrettäväksi uuteen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Vanhentuneet valtuussäännökset poistettaisiin. Maksuvalvontaan liittyvä valtuussäännös satunnaisesta työnantajasta on tämän lain 34 §:ssä. 

6 §.Verohallinnon toimivalta. Pykälän 1 momentin valtuussäännös suorituksen maksajan ilmoittamisvelvollisuudesta ehdotetaan siirrettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Ennakkoperintälakiin jäisi Verohallinnolle valtuus määrätä ennakonpidätyksen ja ennakonkannon tarkemmista laskentaperusteista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle oikeus määrätä myös ennakonkannon eräjaosta. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Valtuussäännökset palkkakirjanpidosta ja muistiinpanoista ehdotetaan siirrettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. 

12 §.Ennakonpidätyksen kohdistaminen. Pykälässä säädettäisiin suorituksen maksajan pidättämien määrien kohdistamisesta. Pidätetyt määrät kohdistettaisiin sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana pidätys on toimitettu. Pidätetyn määrän maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. Myös veronsaajan pidättämiä määriä koskeva säännös siirrettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin myös ilmoitus- ja maksujaksoista sekä verokauden muuttamisesta. 

14 §. Työnantaja. Pykälässä mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksuksi, koska työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki ehdotetaan korvattavaksi uudella työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetulla lailla. 

18 §.Pidätysprosentin uudelleen määrääminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että ennakonpidätysprosentin uudelleen määrääminen verovelvollista kuulematta tehdään viran puolesta tai verovelvollisen vaatimuksesta. Verovelvollisen vaatimus on nykyään pääsääntöinen syy pidätysprosentin uudelleen määräämiselle. Säännös vastaisi voimassa olevaa ennakkoperintälain 24 §:ää, jonka mukaan Verohallinto voi muuttaa ennakon viran puolesta verovelvollista kuulematta tai verovelvollisen vaatimuksesta. Ehdotuksella ei muutettaisi lain soveltamiskäytäntöä. Lisäksi momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi. 

Pykälän 3 momentissa käytetty käsite valituskelpoinen päätös ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä muutoksenhakukelpoinen päätös. Verohallinnon antamaan muutoksenhakukelpoiseen päätökseen haettaisiin muutosta oikaisulautakunnalle tehtävällä oikaisuvaatimuksella. 

19 §.Virheellisesti toimitetun ennakonpidätyksen korjaaminen. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon virheellisesti toimitetun ennakonpidätyksen korjaaminen. Voimassa olevan pykälän otsikossa käytetty käsite oikaisu liittyisi jatkossa muutoksenhakuun ja verotuksen oikaisuun. 

21 §.Liikaa ilmoitettu ennakonpidätys. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Myös vuosi-ilmoitusmerkintöjen korjaamisesta vastaamaan korjattua veroilmoitusta ehdotetaan samoin säädettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

22 §.Ennakonpidätyksen tai ennakon palauttaminen verovelvolliselle. Pykälän 1 momentissa käytetty käsite maksuunpano ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä veron määrääminen. Varallisuusverotukseen viittaavat käsitteet ehdotetaan poistettavaksi vanhentuneina. Lisäksi momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan ennakonpidätyksen tai ennakon palauttamista koskeva hakemus tai Verohallinnon viran puolesta tekemä päätös olisi tehtävä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana ennakonpidätys on toimitettu. Määräaika lyhenisi nykyisestä kuudesta vuodesta. Määräaika vastaisi ehdotettua muutosverotuksen yleistä määräaikaa. Määräajassa vireille tullut hakemus voitaisiin, kuten nykyisinkin, ratkaista kolmen vuoden määräajan jälkeen. 

Pykälän uudessa 4 momentissa säädettäisiin, että veron palauttamista koskevan päätöksen oikaisuun sovellettaisiin verotusmenettelylain säännöksiä verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi ja vahingoksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että päätöksessä oleva virhe, kuten lasku- tai kirjoitusvirhe, voitaisiin oikaista oikaisulle säädetyssä määräajassa verotusmenettelylaissa säädetyin perustein. Lisäksi tämä tarkoittaisi sitä, että päätöstä voitaisiin oikaista soveltaen jatkettua, pidennettyä tai rikosperusteista oikaisua koskevia edellytyksiä ja määräaikoja esimerkiksi tilanteessa, jossa päätöksen tekemisen jälkeen on ilmennyt sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Päätöksen oikaisua koskevat määräajat laskettaisiin kuitenkin sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana ennakonpidätys on toimitettu. 

23 §.Ennakonkannon toimittaminen. Pykälän 2 momentissa käytetty käsite maksuunpano ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä veron määrääminen ja ennakkoverolippu käsitteellä ennakkoveroa koskeva päätös. 

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin niistä tilanteista, jolloin ennakkoveroa koskevaan päätökseen ei ole merkitty ennakosta vastuussa olevaa henkilöä tai toinen henkilö on vastuussa vain osasta ennakkoa. Säännöksessä viitattaisiin uuteen veronkantolakiin, jossa säädettäisiin verovastuun toteuttamisesta ja muutoksenhausta näissä tilanteissa. 

24 §.Ennakonkannossa maksettavan veron määrääminen, muuttaminen ja poistaminen. Pykälän 4 momentissa käytetty käsite hakemuksesta ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä vaatimuksesta. 

Pykälän 6 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. Momentissa käytetty käsite valituskelpoinen päätös ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä muutoksenhakukelpoinen päätös. Verohallinnon antamaan muutoksenhakukelpoiseen päätökseen haettaisiin muutosta oikaisulautakunnalle tehtävällä oikaisuvaatimuksella. 

26 §.Ennakkoperintärekisteristä poistaminen. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä mainittaisiin ennakkoperintärekisteri. 

27 §.Uudelleen merkintä ennakkoperintärekisteriin. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä mainittaisiin ennakkoperintärekisteri. 

28 §.Ennakkoperintärekisteröintiä varten annettavat tiedot. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä mainittaisiin ennakkoperintärekisteri. 

3 luku. Muut ennakkoperintämenettelyä koskevat säännökset. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi luvun sisältöä paremmin kuvaavaksi. 

32 §.Kausiveroilmoitus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veroilmoituksen antamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

33 §.Ilmoitusjakson muutokset. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Ilmoitusjaksoista säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

33 a §.Ilmoitusjakson valintaoikeus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Suorituksen maksajan mahdollisuudesta siirtyä soveltamaan lyhyempää tai pidempää verokautta, valitun verokauden vähimmäissoveltamisajasta, ajankohdasta, josta alkaen uutta verokautta sovelletaan sekä verokauden muuttamiseen liittyvän hakemuksen tekemisestä säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Kalenterikuukauden pituinen verokausi olisi pääsääntö, ja edellytykset täyttävä suorituksen maksaja voisi siirtyä poikkeavaan verokauteen vain omasta hakemuksestaan. Ehdotuksen mukaan verokauden olisi oltava sama vähintään yhden kalenterivuoden ajan nykyisen kolmen perättäisen kalenterivuoden sijaan. 

33 b §.Verotilijärjestelmän yhdenmukainen ilmoitusjakso. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Ilmoittamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Verotilijärjestelmän yhdenmukaisen ilmoitusjakson vaatimuksesta luovuttaisiin. 

36 §.Palkkakirjanpidon ja muistiinpanojen säilytysaika. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Suorituksen maksajan palkkakirjanpidon pitämisestä ja muistiinpanojen tekemisestä säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain ilmoittamista koskevassa 4 luvussa. Samoin kirjanpidon ja muistiinpanojen säilyttämistä koskevat säännökset siirrettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. 

37 §.Verotarkastus ja tiedonantovelvollisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että verotarkastuksesta ja tiedonantovelvollisuudesta muualla laissa säädetty koskisi myös ennakkoperintämenettelyssä asianosaisia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että suorituksen saaja olisi velvollinen kehotuksesta esittämään tarkastettavaksi ennakonpidätystä koskevan aineiston. Säännös vastaisi nykyistä sääntelyä. Suorituksen maksajan osalta verotarkastuksessa noudatettavasta menettelystä sekä sivullisen tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

4 luku. Ennakonpidätysvelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvat toimenpiteet ja seuraamukset. Luku ehdotetaan kumottavaksi, jolloin kumottaviksi tulisivat 38—42 §, 42 a ja 44 §. Lain 43 § on kumottu jo aikaisemmin. Veron määräämisestä, päätöksen oikaisusta, arviomaksuunpanosta, maksuunpanon poistamisesta ja siitä luopumisesta ja veronkorotuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

45 §.Ennakkoratkaisun hakeminen ja antaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin nykyistä 47 §:ää vastaavasti, että ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä Verohallinnossa kiireellisenä. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin ennakkoratkaisun ajallisesta soveltamisesta muutoksenhakuviranomaisen ratkaisun jälkeen. Säännös vastaisi nykyistä 52 §:n 3 momenttia. 

47 §.Ennakkoratkaisua koskevan asian käsittely. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Ennakkoratkaisua koskevan asian käsittelystä kiireellisenä säädettäisiin lain 45 §:n 3 momentissa. Ennakkoratkaisun käsittelyn kiireellisyydestä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

48 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuihin päätöksiin. Pykälän säännöksiä ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla tehtyihin suorituksen maksajaa koskeviin päätöksiin. 

Pykälän 1 momentin mukaan suorituksen maksajaa koskevaan ennakkoratkaisuun haettaisiin muutosta siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Muutoksenhakuun oikeutettuja olisivat ennakkoratkaisun hakija sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Jos suorituksen maksaja olisi hakenut ennakkoratkaisua, vain hänellä ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä olisi oikeus hakea siihen muutosta. 

Pykälän 2 momentin mukaan verovelvollista koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Muutoksenhakuun oikeutettuja olisivat verovelvollinen ja jokainen muu, jonka oman veron määrään päätös välittömästi saattaa vaikuttaa tai joka on veron suorittamisesta vastuussa, ennakkoratkaisun hakija sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Myös yhtymä voisi hakea muutosta yhtymän osakkaille määrättyyn ennakkoveroon. Verotusmenettelylain 65 a § sisältäisi luettelon verovelvollista koskevista muutoksenhakukelpoisista päätöksistä. Muutosta haettaisiin esimerkiksi ennakkoperintälain 18 §:ssä säädettyyn pidätysprosentin uudelleen määräämistä koskevassa asiassa annettuun muutoksenhakukelpoiseen päätökseen. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joihin ei saisi hakea muutosta. Muutosta ei saisi hakea työnantajan rekisteröintiä koskevaan asiaan eikä päätökseen, jolla on päätetty olla antamatta ennakkoratkaisua. Sääntely vastaisi nykyistä 51 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohtien sääntelyä. 

Pykälän 4 momentti vastaisi nykyistä 51 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia. Momentissa käytetty käsite valitusosoitus korvattaisiin käsitteellä muutoksenhakuosoitus. 

Pykälän 6 momentti vastaisi nykyistä 52 §:n 2 momenttia. 

49 §—53 §. Pykälät ehdotetaan kumottavaksi. Muutoksenhausta säädettäisiin 48 §:ssä. 

7 luku. Rangaistussäännökset. Luku ehdotetaan kumottavaksi, jolloin kumottaviksi tulisivat 54 ja 55 §. Ennakkoperintävelvollisuuden lainvastaisesta välttämisestä sekä verorikkomuksesta määrättävästä rangaistuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Ennakkoperintärikkomuksesta ei voitaisi enää määrätä sakkorangaistusta yleisessä tuomioistuimessa, vaan laiminlyönneistä määrättäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:n mukainen laiminlyöntimaksu. 

Voimaantulosta. Lain voimaantuloa koskevat siirtymäsäännökset olisivat suorituksen maksajan osalta yhtenevät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain sekä suorituksen saajan eli tuloverotuksessa verovelvollisen osalta verotusmenettelylain vastaavien siirtymäsäännösten kanssa. 

Suorituksen maksajan osalta lakia sovellettaisiin pääsääntöisesti vasta lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen alkavaan verokauteen. Vastaavasti suorituksen saajaan lakia sovellettaisiin pääsääntöisesti vasta vero-vuoden 2017 ennakkoperinnässä ja verotuksessa. Ennen lain voimaantuloa päättyneen verokauden ja vero-vuoden verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.  

Muutoksenhaussa lain voimaantulon jälkeen annettuun ennen lain voimaantuloa päättynyttä verokautta tai verovuotta koskevaan Verohallinnon päätökseen sovelletaan kuitenkin tämän lain säännöksiä. Suorituksen saajan osalta sääntely tarkoittaisi sitä, että ennakonpidätyksen uudelleen määräämistä tai ennakon muuttamista taikka ennakonpidätyksen tai ennakon palauttamista koskeva päätös tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen soveltaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, kun päätös koskisi ennakkoperintää vuodelta 2016 tai sitä aikaisemmilta vuosilta. Tällaisen päätöksen samoin kuin lain voimaantulon jälkeen tehdyn ennakkoperintärekisteröintiä koskevan päätöksen muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin tämän lain nojalla verotusmenettelylain uusia säännöksiä. 

1.9  Tuloverolaki

1 §. Tulovero ja veronsaajat.Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

57 §.Lahjoitusvähennys. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus verotusmenettelylain 71 e §:ään muutettaisiin viittaukseksi verotusmenettelylakiin. Muutoksenhausta säädettäisiin verotusmenettelylain uudessa 65 a §:ssä. 

122 §.Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen. Pykälän 6 momentissa oleva viittaus verotusmenettelylain 71 e §:ään muutettaisiin viittaukseksi verotusmenettelylakiin. Muutoksenhausta säädettäisiin verotusmenettelylain uudessa 65 a §:ssä. 

127 b §.Kotitalousvähennyksen peruste. Pykälässä 1 momentin 1 kohdassa mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksuksi, koska työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki ehdotetaan korvattavaksi uudella työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetulla lailla. 

1.10  Laki korkotulon lähdeverosta

1 a §. Muiden lakien soveltaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a §, jossa informatiivisesti todettaisiin, että koronmaksajan osalta verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa korkotulon lähdeveron ilmoittamisesta, tiedonantovelvollisuudesta sekä veron määräämisestä koronmaksajalle. Tässä laissa tarkoitetun veron veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Veronkantolaki sisältäisi säännökset muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Koronsaajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain ja verotusmenettelylain säännöksiä, kuten nykyisinkin. 

4 §.Veronalaisuutta koskevat poikkeukset. Pykälän 1 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi vanhentunut viittaus tuloverolain 33 §:n 2 momenttiin, joka on kumottu lailla 1218/1999. Pykälässä mainittu talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuksesta annetun lain säädöskokoelmanumero korjattaisiin. 

7 §.Veron kohdistaminen. Pykälässä säädettäisiin veron kohdistamisesta. Korkotulon lähdevero olisi kohdistettava sille verokaudelle, jonka aikana vero on peritty tässä laissa tarkoitetulta verovelvolliselta. Säännös vastaisi nykyistä verotuskäytäntöä. Korkotulon lähdeveron ilmoittamisesta ja maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. 

8 a §.Verohallinnon ennakkoratkaisu. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ennakkoratkaisuasiat olisi käsiteltävä Verohallinnossa kiireellisinä. Ennakkoratkaisua koskevien asioiden käsittelystä kiireellisenä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja verotusmenettelylaissa. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin ennakkoratkaisun ajallisesta soveltamisesta muutoksenhakuviranomaisen ratkaisun jälkeen. Voimassa olevan lain 17 §:n 2 momentti, jonka mukaan Verohallinnon tekemään päätökseen on voimassa, mitä ennakkoperintälaissa säädetään muutoksenhausta vastaaviin ennakkoperintää koskeviin päätöksiin, kumottaisiin. 

9 §.Valvonta. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Verohallinnon toimivallasta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

11 §.Koronsaajan ilmoittamisvelvollisuus. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi. Pykälässä säädettäisiin koronsaajan ilmoittamisvelvollisuutta koskevasta poikkeuksesta. Koronsaajaan ei sovellettaisi verotusmenettelylaissa säädettyä ilmoittamisvelvollisuutta, jos kyse on korkotulosta, josta on suoritettava lähdeveroa, tai siitä pääomasta, jolle korko maksetaan. Säännös vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. 

Säännökset koronmaksajan kirjanpitovelvollisuudesta, koronmaksajan velvollisuudesta esittää korkotulon lähdeveron valvontaa varten tarvittavat asiakirjat ja muu tarpeellinen selvitys sekä sivullisen tiedonantovelvollisuudesta siirrettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. 

12 §.Lähdeveron määrääminen koronsaajalle. Pykälässä säädettäisiin, että veron määräämiseen koronsaajalle sovellettaisiin verotusmenettelylain säännöksiä. Määräaika veron määräämiselle lyhenisi nykyisestä kuudesta vuodesta kolmeen vuoteen. Vero määrättäisiin samoin edellytyksin kuin verotuksen oikaisusta on verotusmenettelylaissa säädetty, mikä tarkoittaisi sitä, että veron määräämiseen voitaisiin soveltaa myös jatkettua ja pidennettyä verotuksen oikaisua koskevia edellytyksiä ja määräaikoja. Samoin veron määräämistä koskevassa päätöksessä oleva virhe, kuten lasku- tai kirjoitusvirhe, voitaisiin oikaista vastaavassa määräajassa verotusmenettelylain mukaisesti, kuten nykyisinkin. Määräaika laskettaisiin, kuten nykyisinkin, sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vero olisi pitänyt periä. Käsite maksuunpano korvattaisiin käsitteellä veron määrääminen. 

Veronlisäystä ja veronkorotusta määrättäisiin noudattaen, mitä verotusmenettelylaissa säädetään. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. 

13 §.Lähdeveron määrääminen koronsaajalle verotuksen oikaisun yhteydessä. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi. Käsite maksuunpano korvattaisiin käsitteellä veron määrääminen ja käsite suorittaminen käsitteellä maksaminen. 

14 §.Virheellisesti perityn lähdeveron korjaaminen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että suorituksen maksaja voisi vähentää liian suurena perityn lähdeveron saman kalenterivuoden aikana ilmoitettavasta lähdeverosta. Menettely vastaisi voimassa olevaa lakia. 

15 §.Lähdeveron maksuunpano koronmaksajalle. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Lähdeveron määräämisestä koronmaksajalle säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

16 §.Lähdeveron viivästysseuraamukset. Pykälän otsikosta ehdotetaan poistettavaksi tarpeeton viittaus veronkantoon. Käsite maksuunpano korvattaisiin käsitteellä veron määrääminen. 

17 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuihin päätöksiin. Pykälän säännöksiä ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla tehtyihin koronmaksajaa koskeviin päätöksiin. 

Pykälän 1 momentin mukaan koronmaksajaa koskevaan ennakkoratkaisuun haettaisiin muutosta siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Muutoksenhakuun oikeutettuja olisivat ennakkoratkaisun hakija sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Jos koronmaksaja olisi hakenut ennakkoratkaisua, vain hänellä ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä olisi oikeus hakea siihen muutosta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta koronsaajaa koskevaan päätökseen. Koronsaajaa koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Tällaisia päätöksiä olisivat 8 a §:n mukaan annettu ennakkoratkaisu, 12 §:n mukaan koronsaajalle määrättyä veroa koskeva päätös ja 13 §:n mukaan koronsaajalle määrätty lähdevero. Jos koronmaksaja olisi hakenut tämän lain mukaista ennakkoratkaisua, koronsaajalla ei olisi oikeutta hakea muutosta annettuun ennakkoratkaisuun. 

18 §.Rangaistussäännökset. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Rangaistusseuraamuksista säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

Voimaantulosta. Lain voimaantuloa koskevat siirtymäsäännökset vastaisivat ennakkoperintälain sääntelyä. 

1.11  Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta

2 §. Pykälän 1 momentissa mainittu verotusmenettelylain säädöskokoelmanumero korjattaisiin. 

2 a §. Pykälässä olisi informatiivinen säännös, jossa todettaisiin, että veron perimiseen velvollisen verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa veron ilmoittamisesta, tiedonantovelvollisuudesta sekä veron määräämisestä veron perimiseen velvolliselle. Tässä laissa tarkoitetun veron veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Veronkantolaki sisältäisi säännökset muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Suorituksen saajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain ja verotusmenettelylain säännöksiä, kuten nykyisinkin. 

Voimassa olevan pykälän säännökset asioiden yhdessä käsittelemisestä, Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta sekä päätösten ja asiakirjojen tiedoksiannosta sisältyisivät veron perimiseen velvollisen osalta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin ja suorituksen saajan osalta verotusmenettelylakiin. 

7 a §. Pykälän 1 momentissa käytetty käsite oikaisuvaatimus ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä palautushakemus. Vasta palautushakemukseen annetusta päätöksestä voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. 

8 §. Pykälässä säädettäisiin ennakkoperintälain soveltamisesta asioissa, jotka koskevat lähdeveron perimismenettelyä ja lähdeveron perimiseen velvollista. Ennakkoperintälain säännöksiä sovellettaisiin myös virheellisesti perityn lähdeveron korjaamiseen. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevaa lakia. 

Lähdeveron ilmoittamisesta ja maksamisesta, veron määräämisestä sekä veron perimisvelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvista seuraamuksista säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. 

8 a §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 8 a §, jossa säädettäisiin veron kohdistamisesta. Vero olisi kohdistettava, kuten nykyisinkin, sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana vero on peritty. 

10 a §. Pykälästä poistettaisiin veronkantolain säädöskokoelmanumero. 

11 §. Pykälän 1 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Ennakonpidätyksen vähentämisestä lähdeveron määräämisen yhteydessä silloin, kun lähdeveron perimiseen velvollinen on jättänyt lähdeveron perimättä, mutta tulosta on toimitettu ennakonpidätys, säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Ehdotus ei muuttaisi nykytilaa. 

Pykälän 2 momentissa käytetty käsite oikaisuvaatimus ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä palautushakemus. Vasta palautushakemukseen annetusta päätöksestä voisi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. Suorituksen saajan palautushakemuksen tekemistä koskeva määräaika yhdenmukaistettaisiin muutoksenhakua koskevien määräaikojen kanssa. Palautushakemus olisi tehtävä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vero on peritty. Määräaika lyhenisi nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen. Määräajassa vireille tullut palautushakemus voitaisiin, kuten nykyisinkin, ratkaista kolmen vuoden määräajan jälkeen. Verohallinto voisi kolmen vuoden määräajan kuluessa suorittaa palautuksen myös viran puolesta. 

Palautushakemukseen annetun päätöksen oikaisuun sovellettaisiin verotusmenettelylain säännöksiä verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi ja vahingoksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että päätöksessä oleva virhe, kuten lasku- tai kirjoitusvirhe, voitaisiin oikaista oikaisulle säädetyssä määräajassa verotusmenettelylaissa säädetyin perustein. Lisäksi tämä tarkoittaisi sitä, että päätöstä voitaisiin oikaista soveltaen jatkettua, pidennettyä tai rikosperusteista oikaisua koskevia edellytyksiä ja määräaikoja esimerkiksi tilanteessa, jossa päätöksen tekemisen jälkeen on ilmennyt sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Päätöksen oikaisua koskevat määräajat laskettaisiin kuitenkin sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vero on peritty. 

Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan lähdeveron palautushakemus olisi tehtävä Verohallinnon vahvistamalla lomakkeella. Lomakkeella olisi muun muassa määritelty ne tiedot, jotka ovat tarpeen palautushakemuksen käsittelyssä. 

12 a §. Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ennakkoratkaisua koskevan asian käsittelystä kiireellisenä Verohallinnossa. Ennakkoratkaisua koskevan asian käsittelystä kiireellisenä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa säädettäisiin verotusmenettelylaissa ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin ennakkoratkaisun ajallisesta soveltamisesta muutoksenhakuviranomaisen ratkaisun jälkeen. Säännös vastaisi nykyistä 21 §:n 6 momenttia. 

16 §. Pykälän 1 momentista poistettaisiin veronkantolain säädöskokoelmanumero tarpeettomana. 

Pykälän 2 momentissa käytetty käsite maksuunpano ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä veron määrääminen. Vero määrättäisiin, kuten nykyisinkin, noudattaen, mitä verotusmenettelylaissa säädetään verotuksen oikaisusta. Tämä tarkoittaisi, että veron määräämiseen voitaisiin soveltaa myös jatkettua, pidennettyä ja rikosperusteista verotuksen oikaisua koskevia edellytyksiä ja määräaikoja. 

21 §. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuihin päätöksiin. Pykälän säännöksiä ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla tehtyihin veron perimiseen velvollista koskeviin päätöksiin. 

Pykälän 1 momentin mukaan veron perimiseen velvollista koskevaan ennakkoratkaisuun haettaisiin muutosta siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Muutoksenhakuun oikeutettuja olisivat ennakkoratkaisun hakija sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Jos veron perimiseen velvollinen olisi hakenut ennakkoratkaisua, vain hänellä ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä olisi oikeus hakea siihen muutosta. 

Ennakkoratkaisua koskeva muutoksenhaku muuttuisi siten, että jatkossa muutosta olisi haettava päätöksen tekohetken mukaan määräytyvästä hakijan kotikunnan mukaisesta hallinto-oikeudesta nykyisen Helsingin hallinto-oikeuden sijaan. Jos mikään hallinto-oikeus ei olisi toimivaltainen käsittelemään valitusta, muutosta haetaan Helsingin hallinto-oikeudelta. Muutoksenhakuun Verohallinnon 17 §:n 2 momentissa tarkoitettuun erillisvastuupäätökseen sovellettaisiin, mitä veronkantolain 64 §:ssä säädetään. Muutoksenhakuaika vastaisi veronkantolaissa ehdotettua erillispäätösten 60 päivän muutoksenhakuaikaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta verovelvollista koskevaan päätökseen. Verovelvollinen ja jokainen muu, jonka oman veron määrään päätös välittömästi saattaa vaikuttaa tai joka on veron suorittamisesta vastuussa, samoin kuin ennakkoratkaisun hakija sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisivat hakea muutosta tässä laissa tarkoitettua verovelvollista koskevaan päätökseen siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Tällaisia päätöksiä olisivat 13 ja 16 a §:n perusteella verotusmenettelylain mukaan toimitettu verotus, 14 §:n 5 momentissa tarkoitetun osuuden määrittäminen verotusmenettelylain mukaisesti ja 16 §:n 2 momentin lähdeveron määrääminen verotusmenettelylain mukaisessa menettelyssä tulonsaajalle. Lisäksi tämän lain nojalla annetaan päätöksiä, jotka kuuluisivat verotusmenettelylain 65 a §:ssä säädetyn muutoksenhaun piiriin. Muutosta haettaisiin verotusmenettelylain 65 a §:n mukaan esimerkiksi tämän lain mukaiseen lähdeveron palautushakemukseen sekä lähdeverokorttia koskevaan asiaan. Ennakkoratkaisun muutoksenhakuun sovellettaisiin verotusmenettelylain 8 luvun säännöksiä. Jos veron perimiseen velvollinen olisi hakenut tämän lain mukaista ennakkoratkaisua, verovelvollisella ei olisi oikeutta hakea muutosta hakemukseen annettuun ennakkoratkaisuun. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tämän lain nojalla annetun päätöksen noudattamisesta. Verohallinnon päätöstä olisi noudatettava oikaisuvaatimuksesta tai valituksesta huolimatta, kunnes vaatimukseen tai valitukseen annetusta päätöksestä olisi saatu tieto. Lainkohtaa sovellettaisiin tyypillisesti lähdeverokorttiin ja ennakkoratkaisuun. 

22 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaus veronkantolakiin, jossa säädettäisiin verosta vapauttamisesta. 

22 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Lähdeveroon kohdistuvasta veropetoksesta ja verorikkomuksesta määrättävästä rangaistuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

Voimaantulosta. Lain voimaantuloa koskevat siirtymäsäännökset vastaisivat ennakkoperintälain sääntelyä. 

Suorituksen saajan eli lähdeverovelvollisen osalta sääntely tarkoittaisi sitä, että lähdeverokorttia, verokorttia ja ennakkoveroa koskeva päätös sekä lähdeveron palauttamista koskeva päätös tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen soveltaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, kun päätös koskisi lähdeverotusta vuodelta 2016 tai sitä aikaisemmilta vuosilta. Tällaisen, lain voimaantulon jälkeen tehdyn päätöksen muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin tämän lain nojalla verotusmenettelylain uusia säännöksiä. 

1.12  Laki ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta

1 a §.Muiden lakien soveltaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a §, jossa informatiivisesti todettaisiin, että suorituksen maksajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa veron ilmoittamisesta, tiedonantovelvollisuudesta sekä veron määräämisestä suorituksen maksajalle. Tässä laissa tarkoitetun veron veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Veronkantolaki sisältäisi säännökset muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Suorituksen saajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain ja verotusmenettelylain säännöksiä, kuten nykyisinkin. 

5 §.Edellytysten puuttuminen tai lakkaaminen. Pykälässä oleva rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain nimi muutettaisiin vastaamaan lain nykyistä nimeä. 

8 §.Palkkatulon lähdeveron perintä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että palkkatulon lähdeveron perinnässä noudatetaan ennakkoperintälakia. Siten muun muassa ennakkoperintälain säännöksiä siitä, kuka on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen, sovellettaisiin vastaavasti siihen, kuka on velvollinen perimään lähdeveron. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän sisältöä. 

Muutoksenhausta säädettäisiin lain uudessa 9 a §:ssä ja palkkatulon lähdeveronveron ilmoittamisesta ja maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. Pykälään ei enää sisältyisi veron perinnän valvontaa koskevaa säännöstä, koska Verohallinnon toimivallasta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

Pykälän 2 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. 

8 a §.Palkkatulon lähdeveron kohdistaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 8 a §, jonka mukaan vero olisi kohdistettava sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana se on peritty. Säännös vastaisi nykyistä verotuskäytäntöä. 

9 §.Veron määrääminen verovelvolliselle. Pykälässä säädettäisiin veron määräämisestä verovelvolliselle. Säännös vastaa voimassa olevan pykälän 3 momenttia. Pykälässä käytetty käsite maksuunpano korvattaisiin käsitteellä määrääminen. 

Palkkatulon lähdeveron perimisvelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvista seuraamuksista samoin kuin rangaistusseuraamuksista säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa.  

9 a §.Muutoksenhaku. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 9 a §, jossa säädettäisiin muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuihin verovelvollista eli palkansaajaa koskeviin päätöksiin. Pykälän säännöksiä ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla tehtyihin suorituksen maksajaa koskeviin päätöksiin. 

Verovelvollinen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisivat hakea muutosta tämän lain verovelvollisen verotusta koskevaan päätökseen siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Tällaisia päätöksiä olisivat 4 ja 7 §:ssä tarkoitetut verokorttia koskevat päätökset. Verovelvollinen hakisi muutosta tällaiseen ennakkoperintälain mukaiseen verokorttiin siten kuin verotusmenettelylain 65 a §:ssä säädettäisiin. Muutoksenhakuaika olisi 60 päivää verokorttia koskevan muutoksenhakukelpoisen päätöksen tiedoksisaannista. 

Lain 9 §:ssä tarkoitettuun palkansaajaan kohdistuvaan veron määräämispäätökseen, joka tapahtuu joko verotuksen toimittamisena tai verotuksen oikaisuna verovelvollisen vahingoksi, haettaisiin muutosta verotusmenettelylain mukaisesti samoin kuin muustakin verotuksen toimittamisesta. 

10 §.Työnantajan sairausvakuutusmaksu. Pykälässä mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksuksi, koska työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki ehdotetaan korvattavaksi lailla työnantajan sairausvakuutusmaksusta.Pykälän otsikko muutettaisiin vastaavasti. 

Voimaantulosta. Lain voimaantuloa koskevat siirtymäsäännökset vastaisivat ennakkoperintälain sääntelyä. 

1.13  Laki Pohjoismaiden Investointipankin, Pohjoismaiden projektivientirahaston, Pohjoismaiden kehitysrahaston ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön palveluksessa olevien henkilöiden verottamisesta

1 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus jo kumottuun tulo- ja varallisuusverolakiin korvattaisiin viittauksella voimassa olevaan tuloverolakiin. 

1 a §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a §, jossa informatiivisesti todettaisiin, että veron perimiseen velvollisen verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa lopullisen palkkaveron ilmoittamisesta, tiedonantovelvollisuudesta sekä veron määräämisestä veron perimiseen velvolliselle. Tässä laissa tarkoitetun veron veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Veronkantolaki sisältäisi säännökset muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Suorituksen saajan verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin tämän lain ja verotusmenettelylain säännöksiä, kuten nykyisinkin. 

2 §. Viittaus kumottuun ennakkoperintälakiin korvattaisiin viittauksella voimassa olevaan ennakkoperintälakiin. 

4 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että teknisenä muutoksena korjattaisiin maininta veron perimisestä markka- ja pennimääräisenä veron perimisellä euro- ja senttimääräisenä. Lisäksi pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. 

5 §. Pykälässä säädettäisiin lopullisen palkkaveron perintämenettelystä. Pykälä 1 momentissa säädettäisiin palkkaveron kohdistamisesta. Palkkatulosta peritty lopullinen palkkavero kohdistetaan, kuten nykyisinkin, sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana perintä on toimitettu. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että lopullisen palkkaveron perintämenettelyyn sovelletaan, mitä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa säädetään lähdeveron perimisestä. Edellä mainitun lain mukaan lähdeveron perintämenettelyyn sovelletaan ennakkoperintälain ennakonpidätystä koskevia säännöksiä. 

Lopullisen palkkaveron ilmoittamisesta ja maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. 

Voimassa olevan 3 momentin säännös veron määräämisestä lähdeveron perimiseen velvollisen maksettavaksi silloin, kun lähdeveron perimiseen velvollinen on jättänyt lähdeveron perimättä, mutta tulosta on toimitettu ennakonpidätys, siirrettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Sääntely koskisi myös lähteellä perittävää lopullista palkkaveroa. Voimassa olevan momentin viittaus ennakkoperintälaissa tarkoitettuun veronlisäykseen on vanhentunut. 

6 §. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi. Käsite oikaisuvaatimus korvattaisiin käsitteellä hakemus. Verohallinto palauttaisi liikaa perityn palkkaveron verovelvollisen hakemuksesta, jos Pohjoismaiden Investointipankki ei ole oikaissut virheellisesti perittyä veroa. Hakemuksen tekemisen määräaika pitenisi nykyisestä kalenterivuoden pituisesta määräajasta kolmeen vuoteen. Hakemus olisi tehtävä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vero on peritty. Määräaikana vireille tullut hakemus voitaisiin, kuten nykyisinkin, ratkaista kolmen vuoden määräajan jälkeen. 

Hakemukseen annetun päätöksen oikaisuun sovellettaisiin, mitä verotusmenettelystä annetussa laissa verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi ja vahingoksi säädetään. Tämä tarkoittaisi sitä, että päätöksessä oleva virhe, kuten lasku- tai kirjoitusvirhe, voitaisiin oikaista oikaisulle säädetyssä määräajassa verotusmenettelystä annetussa laissa säädetyin perustein. Lisäksi tämä tarkoittaisi sitä, että päätöstä voitaisiin oikaista soveltaen jatkettua, pidennettyä tai rikosperusteista oikaisua koskevia edellytyksiä ja määräaikoja esimerkiksi tilanteessa, jossa päätöksen tekemisen jälkeen on ilmennyt sellaista uutta selvitystä, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Päätöksen oikaisua koskevat määräajat laskettaisiin kuitenkin sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vero on peritty. 

Pykälän 2 momentissa oleva säännös ehdotetaan kumottavaksi. Verohallinnon velvollisuudesta palauttaa liikaa peritty vero säädettäisiin 1 momentissa. 

7 §. Säännöksen 1 momentissa oleva viittaus kumottuun verotuslakiin korvattaisiin viittauksella verotusmenettelylakiin. 

8 §. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin ja siitä poistettaisiin vanhentunut viittaus varallisuusveroon. 

10 §. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuihin verovelvollista koskeviin päätöksiin. Pykälän säännöksiä ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla tehtyihin veron perimiseen velvollista koskeviin päätöksiin. 

Verovelvollinen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisivat hakea muutosta tämän lain verovelvollista koskevaan päätökseen siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Tällaisia päätöksiä olisivat 6 §:ssä tarkoitetut palautushakemukseen annetut päätökset, joissa muutoksenhakuaika olisi 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista sekä 7, 8 ja 9 §:n mukaisessa menettelyssä tehdyt verotuspäätökset, joissa muutoksenhakuaika olisi kolme vuotta verovuotta seuraavan vuoden alusta. Jos 9 §:n mukaisessa tilanteessa kysymys on tulosta, joka olisi tullut käsitellä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain mukaisesti, muutoksenhaku tapahtuisi mainitun lain mukaisesti, johon viittaussäännöksen perusteella sovelletaan myös verotusmenettelylakia. 

11 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Muutoksenhausta säädettäisiin 10 §:ssä. 

13 §. Vanhentunut viittaus kumottuun verotuslakiin korvattaisiin viittauksella uuteen veronkantolakiin. 

Voimaantulosta. Lain voimaantuloa koskevat siirtymäsäännökset vastaisivat ennakkoperintälain sääntelyä. 

1.14  Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta

20 b §.Verovelkarekisterin tietosisältö ja tietojen merkitseminen rekisteriin. Pykälän 2 momentin viittaukset verotililakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin. Veronkantolaissa säädettäisiin nykyistä verotiliotetta vastaavasta yhteenvedosta, jonka yhteydessä verovelvolliselle voidaan toimittaa veronkantolain mukainen maksukehotus. Verovelvollisen katsottaisiin saaneen yhteenvedon tiedot seitsemäntenä päivänä kalenterikuukauden päättymisestä. Koska yritys voitaisiin merkitä verovelkarekisteriin aikaisintaan kaksi viikkoa maksukehotuksen saamisesta, täyttyisivät verovelkarekisteriin merkitsemisen edellytykset aikaisintaan kalenterikuukauden päättymistä seuraavana 21 päivänä. Tieto verovelasta ja ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä voitaisiin 3 momentin mukaan nykytilaa vastaavasti merkitä rekisteriin sen kuukauden viimeisenä päivänä, jonka aikana 2 momentissa säädetyt rekisteriin merkitsemisen edellytykset ovat täyttyneet. 

Pykälän 2 momentin säännös, jonka mukaan veron tai maksun poistaminen verotililtä perintätoimenpiteitä varten on edellytys verovelan merkitsemiselle verovelkarekisteriin, ehdotetaan kumottavaksi. Verotiliveroja ei jatkossa siirretä erilliseen perinnän järjestelmään, vaan verotus- ja perintätoimet voidaan tehdä samassa tietojärjestelmässä. 

Pykälän 5 momentissa oleva viittaus kumottavaksi ehdotettuun verotililakiin muutettaisiin viittaukseksi veronkantolakiin, jossa säädettäisiin takaisin perittävän hyvityksen sijaan takaisin perittävästä palautuksesta. 

20 c §.Verovelkarekisteriin merkittyjen tietojen poistaminen. Pykälän 2 momentissa käytetty käsite kohdekausi ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä verokausi. 

21 §.Verovelkaa koskevien tietojen julkaiseminen. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi. Verojäämän käsitteen sijasta ehdotetaan käytettäväksi verovelan ja maksamatta jätetyn veron käsitteitä. Työnantajan sosiaaliturvamaksu korvattaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksulla. Verojen erikoisperintää koskeva käsite ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana. 

Pykälän 1 momentissa oleva viittaus kumottavaksi ehdotettuun verotililakiin poistettaisiin. 

1.15  Laki Verohallinnosta

20 §.Jaostot. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin sellaisen verotuksen oikaisulautakunnan jaoston kokoonpanosta, jonka pääasiallinen tehtävä on käsitellä asioita, joiden veronsaajana on yksinomaan valtio. Tällaisia asioita ovat arvonlisäverolaissa tarkoitettu arvonlisävero, perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitetut verot, arpajaisverolaissa tarkoitettu arpajaisvero, varainsiirtoverolaissa tarkoitettu varainsiirtovero, eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa tarkoitettu vakuutusmaksuvero ja ehdotetussa uudessa apteekkiverolaissa tarkoitettu apteekkivero sekä lähdeverot. Jaosto voisi myös käsitellä mainittujen verojen kanssa asiayhteydessä olevia muita veroja koskevia asioita esimerkiksi silloin, kun kysymys on useita verolajeja koskevan verotarkastuksen jälkeisestä oikaisuvaatimusmenettelystä. 

Jaoston kokoonpano olisi puheenjohtaja ja kaksi jäsentä, joista toinen olisi Verohallinnon ehdottama ja toinen veronmaksajia edustavan järjestön ehdottama. Ottaen huomioon jaoston päätösvaltaisuutta koskevan 21 §:n 1 momentin säännöksen jaosto voisi kokoontua vain täysilukuisena. Jaosto voisi kuitenkin kokoontua 21 §:n 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa myös kokoonpanossa, jossa läsnä olisivat puheenjohtaja ja veronmaksajia edustava jäsen. 

22 §.Menettely. Pykälän 4 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus verotusmenettelylakiin tarpeettomana. 

29 §.Muu puhevallan käyttö. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

Voimaantulosta: Verotuksen oikaisulautakunta toimii jakautuneena jaostoihin, joihin jäsenet määrätään viideksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Nykyisen oikaisulautakunnan toimikausi on alkanut vuoden 2013 alussa ja päättyy vuoden 2017 lopussa. Lain 20 §:n 3 momentissa tarkoitettu jaosto aloittaisi toimintansa heti sen jälkeen, kun lainmuutos on tullut voimaan, eli kesken nykyisen oikaisulautakunnan toimikauden. Koska eri jaostoissa toimivien jäsenten toimikausi olisi tarkoituksenmukaista alkaa ja loppua samanaikaisesti, voimaantulosäännöksessä säädettäisiin, että uuteen jaostoon nimitettävä jäsen määrättäisiin lain voimaan tullessa toimivan oikaisulautakunnan jäljellä olevaksi ajaksi, eli vuoden 2017 loppuun. 

1.16  Perintö- ja lahjaverolaki

24 §. Pykälässä säädettäisiin verovuoden käsitteestä perintö- ja lahjaverotuksessa. Verovuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jolloin perintö- tai lahjaveroa koskeva abstraktinen verovelkasuhde syntyy. Tällä tarkoitetaan pääsääntöisesti 5 §:n mukaisesti perinnönjättäjän kuolinvuotta ja 20 §:n mukaisesti sitä vuotta, jona lahjansaaja sai lahjan haltuunsa taikka lahjoituksen tekovuotta. Tilanteella, jossa verovelvollisuus alkaa muutoin, tarkoitettaisiin esimerkiksi 7 §:n lykkäävää ehtoa koskevaa säännöstä, kun rajoitetun omistusoikeustestamentin tilanteessa verovuosi olisi se vuosi, jona perillinen saa omaisuuden ehdon täyttyessä. Samoin tällainen tilanne olisi kysymyksessä silloin, kun toissijainen perillinen saa perinnön vasta ensisaajan kuoltua. 

25 §. Pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Perintöverotuksen toimittamisen lykkäämisestä säädettäisiin 31 §:n 3 momentissa. 

31 §. Pykälässä säädettäisiin perintö- ja lahjaverotuksen toimittamisesta ja oikaisemisesta. Pykälän 1 ja 4 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verotuksen toimittamisen ja oikaisun suorittamisen määräajasta sekä siitä, milloin verotus katsottaisiin toimitetuksi tai oikaisu suoritetuksi. Kun perukirja tai lahjaveroilmoitus on annettu Verohallinnolle laissa säädetyssä määräajassa, Verohallinnon olisi toimitettava verotus tai oikaistava jo toimitettua verotusta kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä. Määräaika olisi ehdoton, eikä sitä voitaisi katkaista. Jos verotusta ei toimitettaisi tai sitä ei oikaistaisi viimeistään kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä, verotus voitaisiin toimittaa tai sitä voitaisiin oikaista vain laissa jäljempänä säädetyissä poikkeustilanteissa. Tällaisia poikkeustilanteita olisivat pykälän 3 momentissa säädettävä perintöverotuksen toimittamisen lykkäys, 38 §:ssä tarkoitetut täydennysperukirjaan perustuvat verotuksen muutokset ja perusteoikaisun suorittaminen sekä 41 a—41 c §:ssä säädetyt verotuksen toimittamista ja oikaisua koskevat tilanteet. 

Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin perintöverotuksen toimittamisen lykkäämisestä. Säännös olisi soveltamisalaltaan nykyistä huomattavasti laajempi. Lykkäystä olisi mahdollista saada nykyisen vuoden sijaan kymmenen vuotta verovuoden päättymisestä. Lykkäyksen syitä ei määriteltäisi laissa, vaan lykkäystä olisi mahdollista saada perustellusta syystä. Käytännössä tällaisia syitä olisivat esimerkiksi pesänselvityksen ja perinnönjaon toimittaminen yritystoimintaa harjoittavassa pesässä tai testamenttiin kohdistuva oikeusriita. Lykkäystä voisi hakea yksikin kuolinpesän osakas, vaikka muut osakkaat sitä vastustaisivat. Lykkäyksen myöntäminen ja sen pituus olisivat Verohallinnon harkinnassa. Yhdenkin osakkaan hakemuksesta myönnetty lykkäys kohdistuisi kaikkien osakkaiden verotukseen. 

34 §. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Tilanteissa, joissa perukirjaa tai lahjaveroilmoitusta ei ole annettu, arvioverotus tulisi suorittaa ehdotetussa kolmen vuoden määräajassa. Nykyinen kymmenen vuoden määräaika lyhenisi merkittävästi. 

35 §. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi. 

37 §. Pykälän 1 momentissa käytetty käsite verolippu ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä verotuspäätös. 

39 b §. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että ennakkoratkaisujen käsittely säädettäisiin kiireelliseksi Verohallinnossa. Ennakkoratkaisuja koskevien valitusten käsittelyn kiireellisyys säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

40 §. Pykälässä säädettäisiin verotuksen oikaisusta verovelvollisen vahingoksi. Verotuksen oikaisuun sovellettaisiin verotusmenettelylain 56 §:n 1, 3 ja 4 momenttia. 

41 §. Pykälässä säädettäisiin verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi. Verotuksen oikaisuun sovellettaisiin verotusmenettelylain 55 §:n 1, 3 ja 4 momenttia. 

41 a §. Pykälässä säädettäisiin viranomaisen harkintaan perustuvasta oikeudesta jatkaa 31 §:ssä säädettyä verotuksen toimittamis- ja oikaisuaikaa. Verotuksen toimittamis- ja oikaisuajan jatkamiseen sovellettaisiin verotusmenettelylain 56 a §:n 1, 2 ja 4 momenttia. Verotusmenettelylain 56 a §:n 1 momentin 2 kohdan säännöstä ilmoituksen tai selvityksen myöhässä antamisesta ja valvontatoimen suorittamisen vaikeuttamisesta sovellettaisiin myös tämän lain 26 §:ssä tarkoitettuun muuhun ilmoittamisvelvolliseen kuin verovelvolliseen. 

Verotuksen toimittamisajan mainitseminen säännöksessä olisi tarpeen sen vuoksi, että pykälää sovellettaisiin myös tilanteissa, joissa verotusta ei lainkaan ole toimitettu, eli ei ole olemassa verotusta, jota voitaisiin oikaista. Vaikka verotuksen toimittamisaikaa pidennettäisiin tämän säännöksen nojalla, verotus sinänsä toimitettaisiin normaalina tämän lain säännösten mukaisena verotuksena, eikä verotusmenettelylain oikaisua koskevien säännösten nojalla. 

41 b §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 41 b §, jossa säädettäisiin siitä erityistilanteesta, jossa verotus voitaisiin toimittaa tai sitä voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi kuuden vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Pidennettyyn verotuksen toimittamis- ja oikaisuaikaan sovellettaisiin verotusmenettelylain 56 b §:n 1 momentin 3 kohtaa. Perintö- ja lahjaverotuksen toimittamis- ja oikaisuaikaa voitaisiin siten pidentää silloin, kun kysymys on kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin kuin automaattisessa tietojenvaihdossa saaduista tiedoista.  

41 c §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 41 c §, jossa säädettäisiin verotuksen toimittamis- ja oikaisuajan pidentämisestä tilanteissa, joissa verovelvollista syytettäisiin rikoslain 29 luvun 1—3 §:ssä tarkoitetuissa rikosasioissa eli silloin, kun kysymyksessä on veropetos, törkeä veropetos tai lievä veropetos. Verotuksen toimittamis- ja oikaisuajan pidentämiseen sovellettaisiin verotusmenettelylain 56 c §:ää. Verotus voitaisiin toimittaa tai verotusta voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi vaikka 31 §:ssä säädetty määräaika olisi kulunut umpeen. Määräaika rikosperusteiselle verotuksen toimittamiseen tai oikaisun tekemiseen olisi vuosi sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä on nostanut syytteen. 

43 §. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta perintö- ja lahjaverotusta koskevaan päätökseen tai ennakkoratkaisuun. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta verotukseen tai ennakkoratkaisuun haettaisiin siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Määräaika lyhenisi nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuoteen. Määräaika laskettaisiin verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Muutoksenhakuoikeus olisi nykyiseen tapaan verovelvollisella, ennakkoratkaisun hakijalla ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä. Muutosta ei saisi edelleenkään hakea perintö- tai lahjaverotuksen lykkäämistä koskevaan päätökseen. Ennakkoratkaisua koskeva valitus olisi tehtävä hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, kuten nykyisinkin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että muutoksenhaun määräaikaa laskettaessa verovuodella tarkoitetaan 24 §:ssä säädettyä verovuotta. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimuksen määräaika lyhenisi kuudesta kuukaudesta 60 päivään. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta, kun oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen tai ennakkoratkaisuun haetaan muutosta. Toimivaltainen hallinto-oikeus olisi perinnönjättäjän kotipaikan tai lahjanantajan kotipaikan hallinto-oikeus, mikä vastaisi voimassa olevaa lakia. Ennakkoratkaisua koskeva valitus käsiteltäisiin vainajan kotikunnan tai varallisuuden luovuttajan asuinkunnan hallinto-oikeudessa. Jos oikeuspaikkaa ei voitaisi määrätä kotikuntaperiaatteella, muutosta haettaisiin Helsingin hallinto-oikeudelta. 

Pykälässä ei enää säädettäisi valituskirjelmän toimittamisesta Verohallinnolle. Päätöksen tiedoksiannosta ja oikaisuvaatimuksen käsittelystä ilman aiheetonta viivytystä säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

44 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Ennakkoratkaisua koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta 43 §:n mukaisesti siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta säädettäisiin 43 §:n 3 momentissa. 

45 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen haettaisiin muutosta 43 §:n mukaan siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Valitus olisi tehtävä 60 päivän kuluessa oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tiedoksisaannista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitusaika laskettaisiin päätöksen tekemisestä. 

46 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kuulemisesta valitusta käsiteltäessä säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

47 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Valituksen käsittelystä oikaisuvaatimuksena säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

48 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Valituksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

48 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Ennakkopäätösvalitukseen sovellettavasta menettelystä säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

49 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Uudelleen toimitettavan verotuksen toteuttamisesta säädettäisiin 51 §:ssä. 

50 §. Pykälän 1 momentin seurannaismuutosta koskevaa säännöstä täydennettäisiin siten, että seurannaismuutos voitaisiin tehdä silloinkin, kun muuta kuin tämän lain mukaista verotusta olisi muutettu. Kysymys voisi olla esimerkiksi siitä, että lahjaverotettu erä tulkittaisiin myöhemmin tuloverotuksessa ansiotuloksi, jolloin lahjaverotus poistettaisiin seurannaismuutoksena. Lisäksi momentissa käytetty käsite veronoikaisu ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä verotuksen oikaisu. 

51 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että muutoksenhakuviranomaisen tai Verohallinnon päätöksen perusteella uudelleen toimitettava verotus, seurannaismuutos, 38 §:ssä tarkoitettu muutos tai muutoksenhaun johdosta tehtävät muut muutokset verotukseen toteutetaan ja niihin haetaan muutosta siten kuin verotusmenettelylain 78 §:ssä säädetään. Uudelleen toimitettavassa verotuksessa muutos vaikuttaisi veron vanhenemiseen ja perintään vastaavasti kuin verotusmenettelylain 78 § muutosten osalta on esitetty. 

Pykälän 3 momentissa käytetty käsite verolippu ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä verotuspäätös. 

52 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

Voimaantulosta. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2017 ja sitä myöhemmiltä verovuosilta toimitettavaan perintö- ja lahjaverotukseen, verotuksen muuttamiseen sekä muutoksenhakuun. Lain 24 §:n mukaan verovuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jolloin verovelvollisuus on alkanut.  

Ennen lain voimaantuloa päättyneiltä verovuosilta verotus toimitettaisiin, niitä muutettaisiin ja niihin haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

Muutoksenhaussa lain voimaantulon jälkeen annettuun Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä myös tilanteissa, joissa päätös koskisi ennen lain voimaantuloa päättynyttä verovuotta. Verovuotta 2016 ja sitä aiempien vuosien säännönmukaista verotusta koskevaan Verohallinnon verotuspäätökseen kohdistuvaan muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

Esimerkit:  

1) Verohallinto on vuonna 2016 antanut lahjaverotusta koskevan ennakkoratkaisupäätöksen, johon verovelvollinen hakee muutosta tammikuussa 2017. Päätökseen haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. 

2) Perinnönjättäjä on kuollut vuonna 2015. Perintöverotuksen toimittaminen on lykkääntynyt, koska Verohallinnossa on jääty odottamaan jäämistöä koskevan yksityisoikeudellisen riita-asian ratkaisua yleisessä tuomioistuimessa. Perintöverotus toimitetaan vuonna 2017. Verotus toimitetaan ja toimitettua verotusta koskevaan päätökseen haetaan muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Jos Verohallinto oikaisee perintöverotusta myöhemmin verovelvollisen vahingoksi, oikaisu tapahtuu tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Oikaisua koskevaan päätökseen haetaan kuitenkin muutosta tämän lain säännösten mukaan.  

1.17  Arpajaisverolaki

1 a §.Muiden lakien soveltaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi 1 a §, jossa informatiivisesti todettaisiin, että arpajaisveron verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään, ja veronkantoon sovellettaisiin, mitä veronkantolaissa säädetään. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettäisiin muun muassa veron ilmoittamista ja määräämistä koskevasta menettelystä. Veronkantolaissa säädettäisiin muun muassa veron maksamisesta, palauttamisesta ja perimisestä. Ennakkoratkaisumenettelystä säädettäisiin edelleen tässä laissa. 

2 §.Määritelmät. Pykälän 1 momentin 2 kohdan vanhentunut viittaus kumottuun ennakkoperintälakiin muutettaisiin viittaukseksi voimassa olevaan ennakkoperintälakiin. 

7 §.Veroviranomainen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veroviranomaisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Toimivaltainen viranomainen on Verohallinto. 

8 §.Veron kohdistaminen. Pykälän 1 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Arpajaisveron ilmoittamisesta ja maksamisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja veronkantolaissa. 

Pykälän 3 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. Momentissa säädettäisiin arpajaisveron kohdistamisesta, mikä vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan pykälän sisältöä. 

9 §.Veron oikaisu. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta ja virheen korjaamisen määräajasta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

10 §.Veron maksuunpano. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veron määräämisestä verovelvollisen vahingoksi ja veron määräämisen määräajoista sekä verovelvollisen kuulemisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

11 §.Arviomaksuunpano. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veron määräämisestä arvioimalla ja veron määräämisen määräajoista sekä verovelvollisen kuulemisesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

12 §.Maksuunpanon oikaisu. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veron määräämisestä ja päätöksen oikaisusta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Määräaika veron määräämiselle ja oikaisun tekemiselle olisi pääsääntöisesti kolme vuotta. 

13 §.Veronkorotus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veronkorotuksesta ehdotetaan säädettäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Veronkorotuksen määräytymisperusteita ehdotetaan muutettaviksi. 

15 §.Ennakkoratkaisu. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että ennakkoratkaisuasiat olisi käsiteltävä Verohallinnossa kiireellisinä. Ennakkoratkaisua koskevien asioiden käsittelystä kiireellisenä hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

16 §.Muutoksenhaku. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Muutoksenhausta tämän lain nojalla tehtyihin päätöksiin sekä päätöksen tiedoksiannosta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

Oikaisuvaatimusmenettely olisi yleinen kaikkien verolajien verotuspäätöksiä koskeva ensiasteen muutoksenhakukeino ja koskisi siten kaikkia oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuja verotuspäätöksiä, ei kuitenkaan ennakkoratkaisuja. Oikaisuvaatimuksen määräaika ja määräajan laskemisen alkamisajankohta muuttuisivat nykyisestä. Ennakkopäätösvalitus tulisi mahdolliseksi arpajaisverotuksessa. 

19 §.Verovelvollisen kirjanpito. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Verovelvollisen kirjanpidosta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

21 §.Rangaistussäännökset. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Veropetoksesta määrättävästä rangaistuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa, jossa viittaussäännös rikoslakiin vastaisi voimassa olevaa lakia. 

22 §.Tiedonantovelvollisuus ja kirjanpidon tarkastus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Arpajaisten toimeenpanijaa koskevasta tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Samoin velvollisuudesta esittää kirjanpito ja muut asiakirjat tarkastettavaksi säädettäisiin mainitussa laissa. 

23 §.Viranomaisten tiedonantovelvollisuus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Viranomaisen tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 29 §:ssä. 

1.18  Varainsiirtoverolaki

9 §. Vastuu aiemmista luovutuksista suoritettavasta verosta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kiinteistön luovutuksensaajan verovastuuaikaa aikaisemmista luovutuksista lyhennettäisiin. Vastuu ulottuisi kymmenen vuoden sijaan kolmen vuoden ajalle ennen lainhuutohakemuksen tekemistä. Määräajan lyhentäminen olisi yhdenmukaista lakiin ehdotettujen muiden määräaikasäännösten kanssa. Koska kiinteistötietojärjestelmä on kehittynyt ja erityisesti määräaloja ja niiden luovutuksia koskevat menettelyt ovat muuttuneet, nykyinen kymmenen vuoden määräaika ei olisi tarpeen. 

31 §.Veron perimiseen velvollisen tilitys- ja ilmoittamisvelvollisuus. Pykälän 2 momentin virheellinen viittaus lain 16 §:n 1 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi 16 §:n 2 momenttiin. 

32 a §.Verovuosi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 32 a §, jossa säädettäisiin verovuoden käsitteestä varainsiirtoverotuksessa. Pykälän 1 momentin mukaan verovuodella tarkoitettaisiin pääsääntöisesti kiinteistön tai arvopaperin luovutussopimuksen tekovuotta. Tilanteella, jossa verovelvollisuus alkaa muutoin, tarkoitettaisiin esimerkiksi avio-oikeuden toteuttamiseksi toimitettavan osituksen taikka perinnönjaon tai pesänosuuden luovutuksen kaltaisia tilanteita. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa luovutuksen kohteesta suoritettavan kokonaisvastikkeen määräytyminen riippuu tulevista olosuhteista. Näissä tapauksissa luovutuksen osapuolet sopivat yleensä tietystä kaupantekovuonna maksettavasta kauppahinnasta ja kauppahintaa tarkistetaan esimerkiksi myyntiä seuraavien vuosien yhtiön voittojen tai varojen perusteella. Vastaavia ehtoja sisällytetään joskus myös kiinteistöjen luovutuksia koskeviin sopimuksiin. 

Luovutussopimuksen ehtojen mukaisen lisävastikkeen verovuosi olisi kalenterivuosi, jonka aikana lisävastikkeen suorittamisvelvollisuus on syntynyt. Näissä tilanteissa on kauppakirjassa yleensä sovittu ajankohta, jolloin kaupan osapuolet toteavat lisävastikkeen perusteen ja määrän. Tämä ajankohta olisi säännöksessä tarkoitettu vastikkeen suorittamisvelvollisuuden syntyhetki. Mahdollisiin vastikkeen alentamistilanteisiin sovellettaisiin 40 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa perustajaosakas rakentamisvaiheessa tai sen jälkeen myy asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa sekä muista vastaavista 21 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tilanteista. Näissä tilanteissa verovuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jona vero on suoritettava eli omistusoikeuden siirtymisvuotta. 

33 §.Veron määrääminen ja oikaisu verosta vastuussa olevan vahingoksi. Veron määräämiseen ja oikaisuun verosta vastuussa olevan vahingoksi sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veron määräämistä koskevia säännöksiä. Menettelyssä otettaisiin huomioon varainsiirtoverotuksen verovelvollisuutta ja verovastuuta koskevat erityispiirteet. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin veron määräämisestä verosta vastuussa olevan maksettavaksi, jos veroa on ilmoitettu tai maksettu liian vähän tai veroa ei ole maksettu lainkaan. Momentti koskisi myös tilanteita, joissa veroa on muusta syystä tullut maksettavaksi liian vähän tai sitä on palautettu liikaa. Verosta vastuussa olevilla tarkoitettaisiin verovelvollisen ohella veron perimiseen velvollisia, joita ovat 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu arvopaperin luovuttaja silloin, kun luovutuksensaaja on rajoitetusti verovelvollinen, sekä 22 §:ssä tarkoitetut arvopaperikauppiaat. Veron määräämisen yhteydessä määrättäisiin, kuten nykyäänkin, veronkorotus ja veronlisäys. 

Pykälän 2 momentin mukaan veron määräämiseen ja oikaisuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 40 §:ää. 

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa 4 momenttia. 

33 a §.Veron määrääminen ja oikaisu verosta vastuussa olevan hyväksi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 33 a §. Pykälässä säädettäisiin viranomaisen aloitteesta tapahtuvasta veron määräämisestä ja päätöksen oikaisusta verosta vastuussa olevan hyväksi. Säännös ei siis koskisi tilanteita, joissa verosta vastuussa oleva itse hakisi palautusta tai vaatisi muutosta Verohallinnon tekemään päätökseen oikaisuvaatimuksella. 

Kokonaisuudessaan sääntely eriyttäisi yhtäältä viranomaisaloitteiset verosta vastuussa olevan hyväksi tai vahingoksi tehtävät muutokset sekä toisaalta verosta vastuussa olevan omasta aloitteesta tekemät veron palauttamista koskevat hakemukset ja muutoksenhakuna käsiteltävät oikaisuvaatimukset selkeästi eri menettelyiksi. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Verohallinnon aloitteesta tapahtuvasta veron määräämisestä tai päätöksen oikaisusta verosta vastuussa olevan hyväksi tilanteissa, joissa Verohallinto on havainnut, että veroa on tullut virheellisesti liikaa maksettavaksi tai kyse on muusta Verohallinnon havaitsemasta virheestä verosta vastuussa olevan vahingoksi. Säännös mahdollistaisi sen, että verosta vastuussa olevan vahingoksi tapahtunut virhe voitaisiin korjata viranomaisaloitteisesti määräämällä veron määrä oikeaksi tai oikaisemalla päätöstä verosta vastuussa olevan hyväksi. 

Vero voitaisiin määrätä ja päätöstä oikaista verosta vastuussa olevan hyväksi riippumatta siitä, onko virhe verosta vastuussa olevan ilmoituksessa, hakemuksessa, Verohallinnon päätöksessä tai muutoin verotuksessa, kuten tiedonsiirrossa. Veron määrääminen ja päätöksen oikaisu verosta vastuussa olevan hyväksi voitaisiin tehdä virheen laadusta ja sen syystä riippumatta. Veron määrääminen tai päätöksen oikaisu verosta vastuussa olevan hyväksi voisi koskea verotuksessa olevia asia-, kirjoitus- ja laskuvirheitä sekä muita virheitä. Käytännössä viranomaisaloitteinen veron määrääminen tai päätöksen oikaisu verosta vastuussa olevan hyväksi rajoittuisi kuitenkin vain selvien tai ilmeisten virheiden oikaisuun. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa vero voidaan määrätä tai päätöstä oikaista verosta vastuussa olevan hyväksi, vaikka yleinen 33 b §:ssä säädetty kolmen vuoden määräaika olisi kulunut umpeen, eikä verosta vastuussa olevallakaan olisi muutoksenhakuaikaa jäljellä. Pykälää sovellettaisiin vastaavin perustein kuin edellä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 41 §:n perusteluissa on todettu. 

Pykälän 3 momentin mukaan veroa ei voitaisi määrätä eikä päätöstä oikaista, jos asia olisi valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. 

33 b §. Veron määräämisen ja oikaisun määräaika. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 33 b §, jossa säädettäisiin yleisestä veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräajasta. Vero olisi määrättävä ja päätös oikaistava kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä. 

33 c §.Veron määräämisen ja oikaisun määräajan jatkaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 33 c §, jossa säädettäisiin viranomaisen harkintaan perustuvasta oikeudesta jatkaa 33 b §:ssä säädettyä veron määräämisen ja oikaisun määräaikaa yhdellä vuodella verosta vastuussa olevan vahingoksi. Määräämisajan jatkamiseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 45 §:ää. 

33 d §.Pidennetty veron määräämisen ja oikaisun määräaika. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 33 d §, jossa säädettäisiin niistä erityistilanteista, joissa vero voitaisiin määrätä tai oikaista verosta vastuussa olevan vahingoksi kuuden vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Pykälän 1 momentin mukaan pidennettyyn määräaikaan sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 46 §:ää. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin varainsiirtoveroa koskevista erityistilanteista, joihin sovellettaisiin myös pidennettyä määräaikaa. 

Arvopaperin luovutuksen varainsiirtoveron laskentaperustetta koskevaa yleissäännöstä muutettiin 1 päivänä tammikuuta 2013 voimaan tulleella lailla (991/2012) siten, että veron peruste laajennettiin koskemaan sellaista suoritusta ja suoritusvelvoitetta, joka on luovutussopimuksen ehtona, jos suoritus tulee luovuttajan hyväksi. Varainsiirtoveron veropohjaa laajennettiin myös koskemaan tilanteita, joissa suomalainen luovutuksensaaja ostaa sellaisen ulkomaisen kiinteistöholdingyhtiön osakkeita, jonka varallisuudesta yli puolet sijaitsee Suomessa. Yritys- ja toimitilajärjestelyissä sopimusneuvottelut ja sopimusasiakirjat ovat monivaiheisia alkaen tyypillisesti aie- tai esisopimuksesta ja päättyen lopullisen kauppakirjan allekirjoittamiseen. Sopimusneuvottelujen yhteydessä syntyvät asiakirjat ovat usein laajoja, eikä niitä esitetä Verohallinnolle, vaan niiden olemassaolokin tulee tyypillisesti esiin vasta verotarkastuksen yhteydessä. Varsinaisesta Verohallinnolle esitettävästä lopullisesta kauppakirjasta eivät välttämättä käy ilmi kaikki sellaiset ehdot, jotka ovat olleet edellytyksinä sopimuksen syntymiselle ja joita siten on sisällöltään ja luonteeltaan pidettävä varainsiirtoverolain tarkoittamina vastike-ehtoina. Yritys- ja toimitilajärjestelyjen luonteesta johtuen pidennetty veron määräämisaika olisi pykälässä säädetyissä tilanteissa tarpeen. 

Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan pidennettyä määräaikaa voitaisiin soveltaa, kun veron määräämisen tai päätöksen oikaisun perusteena on 20 § 1 momentissa tarkoitettu vastikkeen määräytyminen silloin, kun rahoitusjärjestely liittyy luovutuksen osapuolten väliseen yritysjärjestelyyn tai keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön tai 20 §:n 3 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen osakkeiden luovutukseen. 

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan vero voitaisiin määrätä tai oikaisu tehdä pidennetyn määräajan kuluessa silloin, kun veron suorittamisvelvollisuus perustuu tilitysvelvollisuuteen. Lainkohdassa tarkoitettuja tilanteita olisivat lain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu arvopaperin luovuttamista ulkomaalaiselle koskeva käännetyn verovelvollisuuden tilanne ja lain 22 ja 31 §:ssä tarkoitettu arvopaperikauppiaan velvollisuus periä ja tilittää vero. Varainsiirtoverolain 16 §:n 2 momentissa säädetään suomalaisen luovuttajan perimisvelvollisuudesta, kun luovutuksen kohteena on niin sanottu kotimainen liikeosake. Perimisvelvollisella on 31 §:n mukainen veron tilitysvelvollisuus. Perimisvelvollisuuden säätämisellä on pyritty osaltaan turvaamaan varainsiirtoveron kertyminen myös rajat ylittävissä luovutuksissa. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 34 §:ssä tarkoitettua tilannetta. Säännös olisi voimassa olevaa sääntelyä kattavampi siten, että sen soveltamisalaan kuuluisivat perityn, mutta tilittämättä jätetyn veron tilanteiden ohella myös tilanteet, joissa veroa ei ole 16 §:n 2 momentin nojalla edes peritty luovutuksensaajalta. 

Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan pidennettyä määräaikaa voitaisiin soveltaa tilanteessa, jossa ulkomainen holdingyhtiö, jonka toiminta käsittää pääasiallisesti kiinteistöjen suoraa tai välillistä omistamista tai hallintaa, on laskenut liikkeelle vaihdannan kohteena olevan arvopaperin. 

33 e §.Rikosperusteinen veron määrääminen ja oikaisu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 33 e §, jossa säädettäisiin pidennetystä määräajasta veron määräämiseen ja päätöksen oikaisuun tilanteissa, joissa verovelvollista syytettäisiin rikoslain 29 luvun 1—3 §:ssä tarkoitetuissa rikosasioissa eli silloin, kun kysymyksessä olisi veropetos, törkeä veropetos tai lievä veropetos. Rikosperusteiseen veron määräämiseen ja oikaisuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 47 §:ää. 

34 §.Määräaika päätöksen tekemiselle. Pykälässä säädettäisiin veron määräämistä ja päätöksen oikaisua koskevan päätöksenteon takarajasta. Päätös olisi tehty määräajassa, jos se olisi tehty ennen määräajan päättymistä. Pykälä vastaisi sisällöltään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 48 §:n 2 momenttia. 

Voimassa olevan pykälän sääntely veron perimiseen velvollisen pidennetystä veron määräämisen määräajasta siirrettäisiin lain 33 c §:n 2 momentin 2 kohtaan. 

34 a §.Kuolinpesään kohdistettu veron määrääminen ja oikaisu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 34 a §, jossa säädettäisiin veron määräämisestä kuolinpesälle sekä kuolinpesälle tehdyn päätöksen oikaisusta. Pykälä vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 49 §:n säännöstä. Säännös koskisi vain vainajan elinaikana tekemiä oikeustoimia. 

39 §. Ennakkoratkaisu.Pykälän 5 momentissa säädettäisiin ennakkoratkaisujen käsittely Verohallinnossa kiireelliseksi. Ennakkoratkaisuja koskevien valitusten käsittelyn kiireellisyys säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

40 §.Aiheettomasti suoritettu vero. Pykälän 3 momentissa säädettyä palautushakemuksen määräaikaa lyhennettäisiin siten, että määräaika olisi viiden vuoden sijasta kolme vuotta, ja se laskettaisiin veron suorittamisvuoden päättymisen sijaan verovuoden päättymisestä. Pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa määräaika olisi, kuten nykyisinkin, kymmenen vuotta, mutta määräaika laskettaisiin verovuoden päättymisestä. 

43 §.Kiinteistön tai arvopaperin luovutus liiketoimintasiirrossa. Pykälän 2 momentissa tarkoitetun palautushakemuksen määräajan alkaminen laskettaisiin verovuoden päättymisestä. Sääntely olisi yhdenmukainen 40 §:n 3 momentin säännöksen kanssa. Määräajan pituus säilyisi ennallaan. 

44 §.Ensiasunnosta suoritetun veron palauttaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin määräaika maksetun veron palauttamista koskevan hakemuksen tekemiselle. Hakemus olisi tehtävä vuoden kuluessa siitä, kun verovapauden edellytykset ovat täyttyneet. Ensiasunnon hankinnan verovapauden edellytykset täyttyvät silloin, kun verovelvollinen muuttaa asuntoon asumaan siten, että hänen on katsottava ryhtyneen käyttämään asuntoa vakituisena asuntonaan. Voimassa olevassa laissa ei ole hakemuksen määräaikaa koskevaa sääntelyä, mikä on aiheuttanut verotuskäytännössä ja ohjauksessa epäselvyyttä. 

46 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta varainsiirtoveroa koskevaan päätökseen tai ennakkoratkaisuun. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta haettaisiin siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Muutosta voitaisiin, kuten nykyäänkin, hakea sekä veron suorittamisvelvollisuutta että suoritettavan veron määrää koskevaan päätökseen. Muutoksenhakuoikeus olisi nykyiseen tapaan verovelvollisella, muulla verosta vastuussa olevalla, ennakkoratkaisun hakijalla ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä. Verovelvollisen ja muun verosta vastuussa olevan muutoksenhakuaika laskettaisiin verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Muutoksenhaun ensiasteena olisi verotuksen oikaisulautakunta. Verovelvollisen ja muun verosta vastuussa olevan muutoksenhaun määräaika olisi kolme vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta, kuitenkin vähintään 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Verovelvollisen nykyinen 30 päivän muutoksenhakuaika pitenisi olennaisesti. Ennakkoratkaisua koskeva valitus olisi tehtävä hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, kuten nykyisinkin. 

Pykälän 2 momentin mukaan toimivaltainen hallinto-oikeus olisi nykyiseen tapaan pääsääntöisesti kiinteistön sijaintipaikan tai yhteisön kotipaikan hallinto-oikeus. 

47 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen haettaisiin muutosta lain 46 §:n mukaisesti siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Valitus olisi tehtävä 60 päivän kuluessa oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tiedoksisaannista. 

48 §.Oikaisu. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Muutosta haettaisiin oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta. Verohallinto voisi ratkaista oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin verovelvollisen tai muun verosta vastuussa olevan vaatimus hyväksyttäisiin. 

49 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Valituksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. 

50 §. Veron palauttaminen tai määrääminen muutoksenhaun johdosta. Pykälää muutettaisiin vastaamaan muita verolajeja koskevaa sääntelyä siten, että muutoksenhaun johdosta annetulta päätökseltä ei edellytettäisi lainvoimaa, jotta päätöksen perusteella voitaisiin tehdä muutos verotukseen. Samalla pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. Jos muutoksenhaun johdosta annettu päätös myöhemmin muuttuisi päätökseen kohdistetun muutoksenhaun johdosta, pykälää sovellettaisiin myös kyseiseen muutokseen. 

52 §.Seurannaismuutos. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 52 §. Pykälässä säädettäisiin seurannaismuutoksesta. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa verosta vastuussa olevan suoritettavan veron määrä olisi Verohallinnon päätöksen tai muutoksenhaun johdosta muuttunut toisen verosta vastuussa olevan suoritettavan veron määrään vaikuttavalla tavalla. Tällöin viimeksi mainittu vero määrättäisiin muutosta vastaavaksi. Säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi silloin, kun vero muutoksenhaun johdosta palautetaan sille, joka on sen suorittanut, ja veron määräämistä koskeva määräaika olisi oikean verovelvollisen osalta jo päättynyt. 

Pykälän 2 momentin mukaan seurannaismuutos voitaisiin tehdä silloinkin, kun muuta kuin tämän lain mukaista verotusta on muutettu suoritettavan veron määrään vaikuttavalla tavalla. 

Pykälän 3 momentin mukaan seurannaismuutos voitaisiin tehdä, vaikka veron määräämiselle säädetty määräaika olisi kulunut umpeen. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun puolisot ovat hankkineet omaisuutta yhteisesti. Jos puoliso A on maksanut varainsiirtoveron kokonaisuudessaan yksin ja hän hakee puolet suorittamastaan verosta takaisin, A:lle palautettava vero voitaisiin määrätä puolisolle B silloinkin, kun veron määräämisen määräaika olisi jo kulunut umpeen. Seurannaismuutos voitaisiin jättää tekemättä, jos muutoksen tekeminen olisi erityisestä syystä kohtuutonta. 

56 §.Veronkantolain säännösten soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolain säädöskokoelman numeroon ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi ehdotettuun uuteen veronkantolain säädöskokoelman numeroon. 

Voimaantulosta. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuoden 2017 verotukseen, verotuksen muuttamiseen sekä muutoksenhakuun. Lain soveltaminen määräytyisi 32 a §:ssä säädetyn verovuoden mukaan pääsääntöisesti kiinteistön tai arvopaperin omistusoikeuden luovutushetken perusteella.  

Ennen lain voimaantuloa päättyneiden verovuosien verotukset toimitettaisiin ja niitä muutettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti, vaikka veron määräämistä tai palauttamista koskeva päätös tehtäisiin tämän lain voimaantulon jälkeen. Myös muutoksenhaussa ennen lain voimaantuloa tehtyyn Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.  

Esimerkit: 

1) Kiinteistön luovutus on tapahtunut vuonna 2015 ja ostaja on suorittanut veron samoin vuonna 2015. Kiinteistön ostaja jättää Verohallinnolle ensiasunnon varainsiirtoverovapautta koskevan palautushakemuksen vuonna 2017. Palautushakemus käsitellään ja sitä koskeva ratkaisu tehdään soveltaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

2) Arvopaperi on luovutettu 20.12.2016. Luovutuksensaaja ei ole suorittanut varainsiirtoveroa määräajassa eli kahden kuukauden kuluessa luovutuksesta. Verohallinnon vuonna 2017 suorittamaan maksuunpanoon ja sen mahdolliseen oikaisemiseen esimerkiksi laskuvirheen vuoksi sovellettaisiin vanhan lain säännöksiä. 

Muutoksenhaussa lain voimaantulon jälkeen annettuun ennen lain voimaantuloa päättynyttä verovuotta koskevaan Verohallinnon päätökseen sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. Verovuotta 2016 ja sitä aikaisempien vuosien säännönmukaista verotusta koskevaan Verohallinnon päätökseen kohdistuvaan muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

Esimerkki: Kiinteistön luovutus on tapahtunut tammikuussa 2016. Verohallinto on joulukuussa 2016 tehnyt varainsiirtoveron palautushakemusta koskevan päätöksen. Päätökseen haettaisiin muutosta lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännöksen mukaisesti valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Sen sijaan edellä esimerkkien 1 ja 2 tilanteissa muutosta palautus- ja maksuunpanopäätöksiin haettaisiin soveltaen tämän lain säännöksiä, koska päätökset on tehty vuonna 2017 eli tämän lain voimaantulon jälkeen. Jos muutoksenhakuaste myöhemmin muuttaisi tai kumoaisi Verohallinnon päätöksen, verotukseen tehtävä muutos toteutettaisiin soveltaen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

1.19  Kiinteistöverolaki

21 §. Ennakkoratkaisu.Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että ennakkoratkaisujen käsittely säädettäisiin kiireelliseksi Verohallinnossa. Ennakkoratkaisuja koskevien valitusten käsittelyn kiireellisyys säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

23 §.Verovuosi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka koskee verovuoden käsitettä kiinteistöverotuksessa. Verovuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jolta kiinteistöveroa on suoritettava 5 §:n nojalla. Käsitteen määrittely olisi tarpeen verotuksen oikaisua ja muutoksenhakua koskevien säännösten soveltamiseksi. 

Kiinteistöverotuksen verovuoden käsite poikkeaisi verotusmenettelylain 5 §:ssä säädetystä verovuoden käsitteestä siten, että kiinteistöverotuksen verovuosi sidottaisiin kalenterivuoden päättymisen sijasta sen alkamiseen. 

25 §.Veronkorotus, verotuksen oikaisu ja seurannaismuutos. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitettujen verotustoimien määräaikaa laskettaessa verovuodella tarkoitettaisiin 23 §:ssä säädettyä verovuotta. Pykälän nykyinen 2 momentti ja 3 momentti siirtyisivät 3 ja 4 momentiksi. 

26 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta kiinteistöveroa koskevaan päätökseen tai ennakkoratkaisuun. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta haettaisiin siten kuin verotusmenettelylaissa säädetään. Määräaika lyhenisi nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuoteen. Ennakkoratkaisua koskeva valitus olisi tehtävä hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, kuten nykyisinkin. Muutoksenhakuoikeus olisi nykyiseen tapaan verovelvollisella, muulla verosta vastuussa olevalla, ennakkoratkaisun hakijalla ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä sekä kiinteistön sijaintikunnalla. Menettely vastaisi voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhaun määräaikaa laskettaessa verovuodella tarkoitettaisiin 23 §:ssä säädettyä verovuotta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta, kun oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen tai ennakkoratkaisuun haetaan muutosta. Toimivaltainen hallinto-oikeus olisi pääsääntöisesti valittajan kotikunnan mukainen hallinto-oikeus valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä. Sääntely vastaisi voimassa olevaa lakia. 

27 §.Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Muutoksenhausta hallinto-oikeuden päätökseen säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

28 §.Veronkanto. Pykälässä oleva lakiviittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

31 §.Tilittäminen veronsaajille. Pykälässä säädettäisiin kiinteistöveron tilittämisestä kunnille. Kiinteistöveron tilittämiseen sovelletaan veronkantolain sijaan verontilityslakia. Pykälän otsikon sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi. 

33 §.Veron vanhentuminen. Pykälässä oleva lakiviittaus kumottuun verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin muutettaisiin viittaukseksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin. 

36 §.Vastuu verosta. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.20  Laki veronlisäyksestä ja viivekorosta

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentin viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. Lakia sovellettaisiin jatkossa kaikkiin Verohallinnolle maksettaviin veroihin. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. 

2 §.Veronlisäys. Pykälään tehtäisiin lain soveltamisalan laajennuksesta johtuvat muutokset. Veronlisäystä ei sovellettaisi veronkantolain 7 §:ssä tarkoitettuihin veroihin. Tämä vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, koska viivekorkolain säännöksiä ei ole sovellettu verotililaissa tarkoitettuihin veroihin. 

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus verotusmenettelylain 57 §:n säännökseen, joka koskee verotuksen oikaisua. Jälkiverotus-käsite olisi lainkohdassa edelleen tarpeen, koska Tulli ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi soveltavat tätä lakia ja näitä hallinnonaloja koskevassa lainsäädännössä on edelleen voimassa säännöksiä, joissa esiintyy käsite jälkiverotus. 

3 §.Veronlisäyksen laskeminen. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaus verotusmenettelylain 57 §:n säännökseen, joka koskee verotuksen oikaisua. Momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. 

4 §.Viivekorko. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan viivekorkoa koskevan sääntelyn ulkopuolelle rajattaisiin veronkantolain 7 §:ssä tarkoitetut verot. Koska oma-aloitteisia veroja ei poistettaisi jatkossa verotililtä perintää varten, sääntely verotililtä poistamisen jälkeen määrättävästä viivekorosta olisi tarpeeton. 

5 a §.Viivästyskorko. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 a §, jossa säädettäisiin viivästyskoron määräytymisestä. Pykälän mukaan veronkantolain 7 §:ssä tarkoitetuille veroille ja maksuille laskettaisiin viivästyskorkoa. Sääntely vastaisi voimassa olevan verotililain sääntelyä. Myös verotusmenettelylain 22 a §:ssä tarkoitetulle laiminlyöntimaksulle laskettaisiin viivekorkolain mukaista viivästyskorkoa. Verotusmenettelylain 22 a §:ssä oleva viittaus korkolakiin poistettaisiin. 

5 b §.Viivästyskoron laskeminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 b §, joka vastaisi osin verotililain 32 §:n 1 momenttia. Viivästyskorko laskettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 32 §:ssä tarkoitettua eräpäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään. 

Verohallinnon määräämälle myöhästymismaksulle, veronkorotukselle, laiminlyöntimaksulle ja veronkantolain 34 §:n nojalla takaisin perittävälle palautukselle viivästyskorko laskettaisiin kuitenkin päätöksellä määrättyä eräpäivää seuraavasta päivästä veron tai maksun suorittamispäivään. 

6 §.Viivekoron ja viivästyskoron palauttaminen. Pykälään ja sen otsikkoon ehdotetaan lisättäväksi maininta viivästyskorosta. Pykälässä käytetty käsite veronhuojennus ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä verosta vapauttaminen. Sanamuoto vastaisi ehdotetun uuden veronkantolain 8 luvussa käytettyä terminologiaa. 

7 §.Veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskoron perimättä jättäminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi maininta viivästyskorosta. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi valituskielto, koska myös pykälässä tarkoitettuihin päätöksiin kohdistuu oikeussuojan tarve. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Verohallinnon määräämä viivästyskorko voitaisiin jättää kokonaan tai osittain perimättä, jos maksaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä tai muusta erityisestä syystä. Säännös vastaisi ehdotettua myöhästymismaksun perimättä jättämistä koskevaa sääntelyä. Voimassa olevan momentin valtuutussäännös ehdotetaan siirrettäväksi uuteen 7 a §:ään. 

7 a §.Tarkemmat säännökset veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskoron perimättä jättämisestä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 a § viivästysseuraamusten perimättä jättämisestä. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 7 §:n 3 momenttia sekä verotililain 45 §:ää. 

8 §.Veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskoron pakkoperintä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viivästyskorkoa koskeva maininta. Pykälän viittaus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin muutettaisiin viittaukseksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin. 

9 §.Veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskoron tilittäminen veronsaajille. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viivästyskorkoa koskeva maininta. 

10 §.Veronlisäys, viivekorko ja viivästyskorko tuloverotuksessa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viivästyskorkoa koskeva maininta. 

11 §.Palauttaminen. Pykälässä säädettäisiin virheellisesti perittyjen tai muutoin aiheettomien suoritusten palauttamisesta. Palautuksen kohteena voisi olla veronlisäyksen ja viivekoron lisäksi myös viivästyskorko. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan pykälän sisältöä. 

Pykälän 2 ja 3 momentin säännökset ehdotetaan kumottaviksi. Muutoksenhausta säädettäisiin 11 a §:ssä. 

11 a §.Muutoksenhaku. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 11 a §, jossa säädettäisiin muutoksenhausta tämän lain nojalla annettuihin päätöksiin. Tällaisia päätöksiä olisivat 7 §:n mukainen päätös, jolla veronlisäys, viivekorko ja viivästyskorko jätettäisiin kokonaan tai osittain perimättä sekä 11 §:n nojalla annettu virheellisesti perityn veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskoron palauttamista koskeva päätös. Pykälän 1, 2 ja 5 momentissa säädettäisiin yksinomaan Verohallinnon päätökseen kohdistuvasta muutoksenhausta. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta muun viranomaisen kuin Verohallinnon tekemään päätökseen. Pykälän 4 momenttia sovellettaisiin muutoksenhakuun korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Verohallinnon päätöksiä koskeva muutoksenhaku olisi yhtenäinen muun verolainsäädännön kanssa. Muiden viranomaisten päätöksiin kohdistuvan muutoksenhaun osalta oikeustila säilyisi ennallaan. 

Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinnon antamaan päätökseen haettaisiin muutosta oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta. Muutosta voisivat hakea verovelvollinen, verosta vastuussa oleva ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Verovelvollisen käsite kattaisi laajasti kaikki veron suorittamisvelvolliset. Oikaisuvaatimuksen määräaika olisi 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Päätös voitaisiin antaa tiedoksi verovelvolliselle ja verosta vastuussa olevalle verotusmenettelylain 26 c §:ssä säädetyllä tavalla. Päätös voitaisiin siten antaa tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttämättä, jolloin se katsotaan saadun tiedoksi seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun päätös on annettu postin kuljetettavaksi, jollei muuta näytetä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön osalta määräaika laskettaisiin päätöksen tekemisestä. 

Pykälän 2 momentin mukaan muutosta oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen haettaisiin valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä verovelvollisen kotikunta oli Verohallinnon päätöstä tehtäessä. Valitusaika olisi 60 päivää oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tiedoksisaannista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön osalta määräaika laskettaisiin päätöksen tekemisestä. Valitusta koskevaan menettelyyn sovellettaisiin muutoin verotusmenettelylain säännöksiä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muun viranomaisen kuin Verohallinnon päätöstä koskevasta muutoksenhausta. Säännös vastaisi voimassa olevaa 11 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Säännös vastaisi voimassa olevaa 11 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta hakea muutosta 1 momentissa tarkoitettuun verotuksen oikaisulautakunnan päätökseen ennakkopäätösvalituksella siten kuin verotusmenettelylain 71 a—71 d §:ssä säädetään. 

12 §.Tarkemmat määräykset. Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä veronlisäyksen ja viivekoron lisäksi myös viivästyskoron määräämisessä noudatettavasta menettelystä ja viivästyskoron laskemisesta. 

1.21  Laki elinkeinotulon verottamisesta

8 §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 20 kohta, jossa säädettäisiin apteekkiveron ja Ahvenanmaan maakunnassa kannettavan apteekkimaksun vähennyskelpoisuudesta. Apteekkimaksua koskeva laki ehdotetaan kumottavaksi ja nykyinen apteekkimaksu korvattavaksi apteekkiverolla, jonka määräytymisperusteet vastaisivat apteekkimaksua. Apteekkimaksu on katsottu oikeuskäytännössä vähennyskelpoiseksi menoksi sinä verovuonna, jonka aikana apteekkimaksun määräytymisvuosi on päättynyt. Jotta vakiintunut oikeustila säilyisi, apteekkiveroa ja apteekkimaksua koskeva säännös kirjattaisiin lakiin. Momentin 19 kohtaan tehtäisiin lakitekninen muutos, joka ei muuta säännöksen asiasisältöä. 

43 §. Pykälän 6 momentissa oleva viittaus verotusmenettelylain 71 e §:ään muutettaisiin viittaukseksi verotusmenettelylakiin. Muutoksenhausta säädettäisiin verotusmenettelylain uudessa 65 a §:ssä. 

1.22  Lääkelaki

58 §. Apteekkimaksun maksuasteikon sijasta pykälässä viitattaisiin apteekkiverosta annetun lain 6 §:ssä säädettyyn veroasteikkoon. Sen mukaisesti käsite maksuprosentti korvattaisiin käsitteellä veroprosentti. 

84 b §. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että laadunvalvontamaksua määrättäessä myyntikatteesta vähennettäisiin joko apteekkivero tai apteekkimaksu. Apteekkimaksun vähentämistä koskevaa sääntelyä ei kumottaisi lääkelaista, koska apteekkimaksusta annetun lain kumoamisesta huolimatta Ahvenanmaalla apteekkitoimintaa harjoittavat apteekit maksaisivat edelleen apteekkimaksua Ahvenanmaan maakunnalle maakunnan oman apteekkimaksusta annetun lain mukaisesti. 

Pykälässä mainitun Kuopion yliopiston nimi muutettaisiin vastaamaan yliopiston nykyistä nimeä Itä-Suomen yliopisto. 

89 §. Pykälässä säädetään lääkealan toimijoiden tiedonantovelvollisuuksista. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti. Sen mukaan apteekkitoiminnan harjoittajan tulisi antaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle sen kehittämis-, suunnittelu- ja valvontatehtävien sekä tilastojen laatimisen kannalta tarpeellisia tietoja apteekkitoiminnastaan sekä sen kanssa samassa tilassa harjoitetusta muusta liiketoiminnasta. Luovutettavia tietoja olisivat yksilöintitiedot sekä tiedot toiminnan tuloista, menoista ja taloudellisesta asemasta. Sosiaali- ja terveysministeriö voisi asetuksella antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus voisi antaa tarkempia määräyksiä tietojen toimittamismenettelystä. 

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta annetun lain 2 §:n mukaan keskuksen tehtävänä on muun muassa valvoa lääkkeiden luovuttamista kulutukseen sekä kehittää lääkealan ja lääkehuollon toimivuutta ja turvallisuutta mukaan lukien apteekkitoiminta. Lääkelain mukaan apteekit suorittavat lääkkeiden ja lääkeaineiden kaupan valvontaan liittyvästä tarkastuksesta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle kaksi tuhannesosaa lääkkeiden arvonlisäverottomasta myynti- ja ostohinnan erotuksesta eli laadunvalvontamaksun. 

Ehdotetulla 3 momentilla täydennettäisiin 1 momentissa olevia tiedonsaantioikeuksia, jotka liittyvät lähinnä lääkkeitä koskeviin tietoihin. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus on voinut hyödyntää kehittämis-, suunnittelu- ja valvontatehtävissä sekä laadunvalvontamaksun määräämisessä apteekkimaksusta annetun lain 3 §:n nojalla annetulla ilmoituksella ilmoitettuja tietoja. Ehdotetulla 3 momentilla turvattaisiin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle oikeus saada vastaavat tiedot apteekeilta myös apteekkimaksusta annetun lain kumoamisen jälkeen. 

89 b §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskuksen oikeudesta saada Verohallinnolta maksutta ja salassapitosäännösten estämättä lääkelaissa säädettyä apteekkitoiminnan valvontaa varten tarpeelliset apteekkitoiminnan harjoittajan verovelkoja ja maksujärjestelyjä koskevat tiedot sekä tiedot apteekkiverosta. Ehdotetulla säännöksellä turvattaisiin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tehtävien kannalta tarpeellisten salassa pidettävien tietojen saanti Verohallinnosta apteekkimaksusta annetun lain kumoamisen jälkeen. 

Säännös oikeuttaisi saamaan Verohallinnolta yritysten julkista verovelkarekisteriä laajemmat salassa pidettävät tiedot veroveloista ja maksujärjestelyistä. Näihin tietoihin sisältyisivät asiakkaan yksilöintitietojen ohella tiedot erääntyneistä veroista ja maksuista viivästysseuraamuksineen sekä maksujärjestelyistä ja maksusuunnitelmista niihin sisältyvine maksuerineen. 

Tiedonsaanti koskisi siten kaikkien verolajien verovelkoja ja kuvaisi apteekkarin taloudellista tilannetta laajemmin kuin esimerkiksi vain apteekkiveroa koskevat tiedot. Tiedonsaanti edellyttäisi yksilöityä pyyntöä ja olisi mahdollinen vain niissä tilanteissa, joissa tiedot olisivat tarpeen apteekkitoiminnan valvonnassa. 

Ehdotetussa säännöksessä säädettäisiin perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön edellyttämällä tavalla Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen oikeudesta saada Verohallinnolta verovelkoja ja maksujärjestelyjä koskevat tiedot teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. 

1.23  Laki verotililain kumoamisesta

Verotililaki ehdotetaan kumottavaksi. Esityksessä ehdotetut verotusmenettelyä ja veronkantoa koskevat säännökset korvaisivat verotililain säännökset. 

1.24  Laki erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annetun lain 7 §:n 4 momentin kumoamisesta

7 §.Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän tiedonantovelvollisuus. Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Arvonlisävero-, ennakkoperintä- ja sosiaaliturvamaksurikkomuksista ehdotetaan sakkorangaistuksen sijaan määrättäväksi hallinnollinen seuraamus. Verohallinto määräisi laiminlyönneistä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetyn laiminlyöntimaksun. 

1.25  Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen verohuojennuksista

9 §. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi siten, että muutoksenhausta yleishyödyllisen yhteisön veronhuojennuksen myöntämistä tai peruuttamista koskevaan Verohallinnon päätökseen säädettäisiin verotusmenettelylaissa. 

1.26  Verontilityslaki

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työantajan sairausvakuutusmaksuksi, koska työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki ehdotetaan korvattavaksi uudella työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetulla lailla. Metsäkeskuksen nimi muutettaisiin vastaamaan organisaation nykyistä nimeä Suomen metsäkeskus. 

2 §.Kertymän mukainen tilittäminen. Pykälän 2 momentissa mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksuksi. 

3 §.Kertymisjakso ja tilitysajankohta. Pykälän 2 momentin viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. 

5 §.Jako-osuudet ja työnantajasuoritusten vähimmäismäärä ennakkoperintävaiheessa. Pykälän 1 momentissa mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksuksi. 

5 a §.Takuutilitys. Pykälän 1 momentissa mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työnantajan sairausvakuutusmaksuksi. 

1.27  Tonnistoverolaki

31 §.Verotuksen toimittaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.28  Laki eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta

17 §.Verotusta koskevien säännösten soveltaminen. Pykälän 2 momentissa olevan viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.29  Laki yleisradioverosta

5 §.Muun lainsäädännön soveltaminen. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.30  Laki arvonimistä suoritettavasta verosta

9 §.Veronkantolain säännösten soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolain säännökseen muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.31  Valmisteverotuslaki

47 §.Veronkanto. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.32  Laki maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta

8 §.Veronpalautuksen maksaminen. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.33  Autoverolaki

65 §. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.34  Ajoneuvoverolaki

2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

52 §.Muutoksenhaun johdosta maksettava korko. Pykälän 1 momentissa oleva veronkantolain säädöskokoelmanumero poistettaisiin tarpeettomana. 

62 §.Pienin perittävä, maksuunpantava ja palautettava määrä. Pykälän 3 momentissa oleva veronkantolain pykäläviittaus ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi uuden veronkantolain säännökseen. 

1.35  Laki polttoainemaksusta

2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. Lisäksi viittaus kumottuun verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin muutettaisiin viittaukseksi verojen ja maksujen perimisen turvaamisesta annettuun lakiin. 

25 §.Muutoksenhaun johdosta maksettava korko. Pykälässä oleva viittaus veronkantolain säännökseen muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säännökseen. 

1.36  Laki yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta

2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.37  Laki Euroopan talousalueelta saadusta osingosta suoritetun veron palauttamisesta eräissä tapauksissa

13 §.Veronkantolain soveltaminen. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.38  Rataverolaki

20 §.Palautettavalle määrälle suoritettava korko. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.39  Laki keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta

7 §.Perintään ja saatavien turvaamiseen liittyviin toimenpiteisiin sovellettavat säännökset. Pykälässä oleva viittaus veronkantolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden veronkantolain säädöskokoelmanumeroon. 

1.40  Laki pientyönantajan maksu- ja ilmoituspalvelujärjestelmästä

2 §.Palvelujärjestelmän avulla hoidettavat tehtävät. Pykälän 1 momentissa mainittu työnantajan sosiaaliturvamaksu muutettaisiin työantajan sairausvakuutusmaksuksi, koska työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki ehdotetaan korvattavaksi uudella työnantajan sairausvakuutusmaksusta annetulla lailla.